Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.
|
|
- Joel Lahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kaupun gin jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saannista, sitä päivää lukuun ottamatta. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetetta vaksi. Saantito distusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoitta mana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäes sä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kaupungin jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, kun pöytäkirja on ase tettu yleisesti nähtäväksi. Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekir joitettava oikaisuvaatimus. Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan yhteystiedot: käynti- ja postiosoite Perkiöntie 7, Forssa puhelinvaihde faksi sähköposti vesihuolto@forssa.fi vesihuoltoliikelaitoksen toimisto avoinna ma-pe klo Oikaisuvaatimuskielto Pöytäkirjan1, 4, 5, ja 7 :issä tehdyistä päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikai suvaatimusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
2 Oikaisuohje ja valitusosoitus (erityisalat) Vesi -ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivan yksikön julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää vesi ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivan yksiköiden hankinnoista annetun lain (erityisalojen hankintalaki) 12 :n mukaisen kynnysarvon. Edellä mainitun kynnysarvon alittavaan hankintaan sovelletaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) hankintaoikaisua koskevia säännöksiä, jos hankintayksikkö on valtio, kunnan tai kuntayhtymän viranomainen, liikelaitos, julkisoikeudellinen laitos tai edellä mainittujen tahojen muodostama yhteenliittymä. I Oikaisuohje Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan 3 :n kohdalla tekemään päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain :n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saaduksi tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Toimitusosoite Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.
3 Hankintayksikön yhteystiedot: käyntiosoite Perkiöntie 7, Forssa postiosoite PL 64, Forssa puhelinvaihde (03) sähköposti toimisto avoinna ma-pe klo 8-15 Hankintaoikaisuvaatimuksen vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. II Valitusosoitus markkinaoikeuteen Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen. Julkisista hankinnoista annetun lain 86 :n mukaan puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa. Lupa on myönnettävä, jos: 1) asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää; tai 2) siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy. Jollei toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimuksen hankintalain 78 :n 1 nojalla noudattamatta odotusaikaa. Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös oheisasiakirjoineen katsotaan saaduksi tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituksen sisältö Valituksessa on ilmoitettava hankinta-asia, jota valitus koskee, sekä valittajan vaatimukset ja niiden perusteet. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.
4 Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valitukseen on liitettävä alkuperäisenä tai jäljennöksenä päätös, johon haetaan muutosta, sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valitukseen on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten hallintolainkäyttölain 21 :ssä säädetään. Valituksen toimittaminen Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan. Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään. Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensiksi seuraavana arkipäivänä. Valituskielto Hankintalain 102 :n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain eikä hallintolainkäyttölain nojalla. Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 86 :n mukaisesti. Muutoksenhausta ilmoittaminen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle Hankintalain 88 :n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen. Markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot Radanrakentajantie 5, Helsinki puhelin: faksi: sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi
5 PÄÄTÖKSEN TIEDOKSIANTO Päätöksen pvm (Tiedoksiantoa koskevat kohdat täytetään myös viranomaiselle jäävään kaksoiskappaleeseen.) 1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi. (päiväys ja tiedoksiantaja) 2. Päätös on luovutettu asianosaiselle. (päiväys ja tiedoksiantajan sekä vastaanottajan allekirjoitukset) 3. Päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi - saantitodistuksin ( ) - haastemiehen välityksellä ( ).
Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön
Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla
HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen
Viranhaltijapäätös HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Sivistysjohtajan 12.5.2015 16 tekemä viranhaltijapäätös koskien jäänhoitokoneen hankintaa, kumotaan hankintamenettelyssä tapahtuneen
Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,
Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus
Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,
Valituskirjassa on ilmoitettava
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:
MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouspäivämäärä 19.12.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 27.12.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä
OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta,
:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:
MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Tekninen lautakunta Kokouspäivämäärä 27.1.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2.2.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Toimielin Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 30.9.2014 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Veriviljelyautomaatti
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Veriviljelyautomaatti Hankinnan kuvaus Veriviljelyautomaatti, joka hankitaan nykyisen laitekannan täydennykseksi (kapasiteetin lisäys yhdelle toimipaikalle) Kuvaus kilpailutus-
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin Hankinnan kuvaus Kiinteiden vetokaappien hankinta Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioiden KYSin sairaalan peruskorjaushankkeiden
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Päätöspöytäkirja 2/2017
Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspvm 22.8.2017 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1868/02.08.00/2017 Infrayksikön infran rakentaminen - toimintayksikön esimies Otsikko Länsiväylän - Tuorsniementien
Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, katu- ja postiosoite:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:
Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (nro 1) Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Muutoksenhakukielto :t 35-38, 42-43 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksistä jotka koskevat - yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91 ) - virka- tai työehtosopimuksen
HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN
MUUTOKSENHAKUOHJEET JULKINEN HANKINTA Kynnysarvon suuruiset ja sen ylittävät hankinnat HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta Hankinnan kuvaus Rotem Sigma-tromboelastometri ja Rotem Live -ohjelmisto potilastulosten Liveseurantaan etänä KYSin ja ISLABin
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91
Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä
Päätöspöytäkirja 2/2018
Päätöspöytäkirja 2/2018 Päätöspvm 9.5.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro TELA/831/10.03.01/2015 Infrayksikön infran rakentamisen toimintayksikön esimies Otsikko Liukuvalettavien reunakivien
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n
VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon
Päätös 1 (7) Hammaslääkärityövoiman vuokraaminen Keiteleen hammashoitolaan Hankintapäätökset 6 / 2019 Valmistelija(t) hallintosihteeri Merja Harju, puh. 044 7171213 sähköpostiosoite: Merja.Harju@kuh.fi
Kapillaarielektroforeesilaitteen hankinta
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (7) Kapillaarielektroforeesilaitteen hankinta Hankinnan kuvaus ISLABin genetiikan laboratoriotutkimukset on keskitetty Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioon,
HANKINTAPÄÄTÖS KÄRSÄMÄEN TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA
26.1.2015 Kärsämäen kunta Keskuskatu 14 86710 KÄRSÄMÄKI S-posti: karsamaen.kunta@karsamaki.fi Attendo ryhmittymä (Attendo Oy & Attendo Terveyspalvelu Oy) Ilmoitettu virallinen sähköposti: satu.karvonen@attendo.fi
Päätöspöytäkirja 12/2018
Päätöspöytäkirja 12/2018 Päätöspvm 11.6.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1418/10.03.02/2018 Tilayksikön päällikkö Otsikko NOORMARKUN LÄHIPALVELUKESKUS, HAPPIKESKUKSEN HANKINTA
Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite
Ranuan kunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 10.6.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 16.5.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)
Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät:
Muutoksenhakuohje, koulutuslautakunta Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua
MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n
HallintolainkäyttöL 5 :n / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla Pykälät ja valituskieltojen perusteet
VALITUSOSOITUS Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä 3.2.2015. MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto Päätöksistä 1-4, 6, 8-12 ei saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätökset kos kevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 410/2015 136 ). Valitusviranomainen
Savonlinja Oy 0,610 38, , ,160
Hankintapäätös 1 (5) 24.1.2019 VARELY/3047/2018 Jakelussa mainitut Hankintailmoitus 18.12.2018 Hankintapäätös Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailusta reittipohjaisista
OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA
HANKINTAPÄÄTÖS 1 (5) 18.12.2013 0 VA 1 /5 3-/3-010 OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA Oikeusministeriön demokratia-,
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
DELFIA Xpress laitteisto sikiön kehityshäiriöiden seulontoihin
1 (6) DELFIA Xpress laitteisto sikiön kehityshäiriöiden seulontoihin Hankinnan kuvaus Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymän sikiöseulonnat on keskitetty Kuopion Savotalon laboratorioon.
27 Viranhaltijapäätös 1 / 5
Viranhaltijapäätös 1 / 5 10 / 2018 / Hankintapäätös Liikuntatoimen pienoistraktorin hankinta Asiaselostus/perustelu Asian valmistelija: kunnossapitopäällikkö Juha Rojo puh. 0400 550732 Liikuntatoimi on
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Pykälät: ja 32-35
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Muutoksenhakuohjeet ( )
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) et (147-169 ) Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta tai valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki
Laajennus J2 urakoitsijavalinnat / kiinto- ja rst-kalusteurakka
Päätöspöytäkirja 1(5) Laajennus J2 urakoitsijavalinnat / kiinto- ja rst-kalusteurakka Selostus asiasta Tilapalvelut kilpailutti Laajennus J2:n urakoitsijat rajoitetulla menettelyllä. Kiinto- ja rst-kalusteurakan
Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
Päätöspöytäkirja 69/2017
Päätöspöytäkirja 69/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 13.12.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/2790/02.08.00/2017 Otsikko Kahden sammutusauton hankinta Asian esittely ja perustelut Pelastuslaitos on pyytänyt tarjoukset
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). Muutoksenhakukiellot ja kieltojen
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Savonlinnan kaupunginhallituksen kokous 9.10.2017 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kuntalain 91 (365/1995), (kuntalaki 136, 410/2015, voimaantulo 1.6.2017), mukaan seuraavista päätöksistä ei
Päätöspöytäkirja 5/2018
Päätöspöytäkirja 5/2018 Päätöspvm 28.5.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/963/02.08.00/2018 Infran kunnossapidon esimies Otsikko Tiemerkintämassan hankinta 2018-2019 Asian esittely
Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
Valmistelija ja yhteystiedot: avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi, p , sirpa.marjoniemi(at)ylasavonsote.fi
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 50/02.08.03.01/2019 Lääkäripalvelujen hankinta Iisalmen terveyskeskukseen Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: avovastaanottojen päällikkö Sirpa
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Kaupunginjohtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) KAJDno-2018-1045 Kajaanin Lyseon sähköurakka Kajaanin kaupungin tilakeskus on pyytänyt EU:n kynnysarvon ylittävästä Kajaanin Lyseon sähöurakasta (alistettu sivu-
Muutoksenhakuosoitukset
Muutoksenhakuosoitukset Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus
Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät
Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Liikelaitoksen johtaja hankintapäätös
Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) TUUDno-2017-996 Vesimittareiden vaihtotyö Esittely ja hankinnan kohde Tuusulan vesi vaihtaa noin 800 kiinteistökohtaista vesimittaria vuosittain. Henkilökunnan
Sivistysjohtaja 15.10.2015 7. Kankaanpään kirjaston peruskorjaus ja laajennushankkeen suunnittelijoiden valinta
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Kankaanpään kirjaston peruskorjaus ja laajennushankkeen suunnittelijoiden valinta Hankintayksikkö Kankaanpään kaupunki, sivistyskeskus Hankinnan kohde Kankaanpään
Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.
Valtuusto tai kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin Ruoveden kunnanvaltuusto Valitusosoitus Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
HValL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa ha kea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet
O I K A I S U V A A T I M U S O H J E E T Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta ei kä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Perusturvalautakunta 25.02.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain
Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta.
Muutoksenhakuohjeet Kunnanhallituksen päätöksiin Muutoksenhakukielto Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta. Oikaisuvaatimus
Kuvantamispalveluiden esimies, p s-posti:
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 50/02.08.03.01/2019 Päätös mammografiakoulutuksen hankkimisesta Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: Riitta Asikainen, Kuvantamispalveluiden esimies,
Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä
Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä Kunnallishallinnossa voidaan päätöksenteon jälkeen tutkia päätökseen ja päätöksentekoon liittyviä erimielisyyksiä ja virheellisyyksiä monin tavoin. Yleensä päätökseen
VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 11.4.2016 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka
Päätöspöytäkirja 92/2018
Päätöspöytäkirja 92/2018 Päätöspvm 21.8.2018 Hankinnat Porin kaupunki Sivistystoimiala Dnro PORI/2014/02.08.00/2018 Opetusyksikön päällikkö Otsikko Länsi-Porin koulun opettajanhuoneen kalusteet Asian esittely
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-898 Otanmäen koulun muutostyöt päiväkodiksi rakennusurakka Hankinta sisältää Otanmäen koulun entisen lukio-osan muutostyöt päiväkotitiloiksi rakennustekniset
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Tietohallintojohtaja
Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Intranetin ylläpitosopimus jatkuvasta palvelusta TRE:841/07.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala, puh. 050 5588958, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2018-154 Vartiointipalvelut 2018-2021 Hankintamenettely on avoin. Hankinta on kansallisen kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Tarjouspyyntö on julkaistu
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Päivystys OK / Julkinen
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Hankintapäätökset 3 / 2018 Hankintapäätös: Videolaryngoskopian hankinta, Päivystys OK151, 3901 päivystyspoliklinikka Valmistelija(t) osastonhoitaja Anja Mönkkönen,
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Leppävirta PK / Julkinen
Päätös 1 (7) Hankintapäätökset 2 / 2018 Suorahankintapäätös: Geriatripalveluiden hankinta,, Rautavaara K7295 Valmistelija toimitusjohtaja Jari Lukkarinen, puh. 71301 jari.lukkarinen@kuh.fi Hankintaesitys
Tämän pöytäkirjan päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (KuntaL 89 ).
MUUTOKSENHAKU Kirkkonummen perusturvalautakunnan 25.8.2016 pöytäkirjaan I OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKELPOISUUSKIELTO 92-95, 99, 101, 102, 103, 104, 105 ja 106 Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 15.8.2016 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 6.6.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)
Päätöspöytäkirja 34/2017
Päätöspöytäkirja 34/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 22.6.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/1559/02.08.00/2017 Otsikko Asian esittely ja perustelut F-luokan öljyntorjunta-aluksen hankinta Palomestari Markku Rintala:
Päätöspöytäkirja 75/2018
Päätöspöytäkirja 75/2018 Pelastusjohtaja Päätöspvm 9.11.2018 Hankinnat Dnro SATPEL/2672/02.08.00/2018 Otsikko Letkunhuoltojärjestelmän hankinta Asian esittely ja perustelut Kalustomestari Janne Vuorela:
Valitusosoitus. OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A)
Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A) Päätökseen tyytymätön, mikäli päätös ei ole luonteeltaan yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa, voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Riihimäen kaupungin
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Teknisen lautakunnan päätöksiin XX tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
Selostus asiasta. Määräaikaan ( klo 12.00) tarjouksia saapui yhteensä kaksi kappaletta.
Pohjois-Ka rj a la n sosiaali - ja terveys- palvelujen kuntayhtymä 9702 Tilayksikkö Talous johtaja Päätöspöytäkirja Hankintapäätös Dnro: 188/10.03.02.00.03/2017 31.1.2017 1 Laaj ennus J2 urakoitsij avalinnat
HValL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muu tosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet.
Lieksan ja Nurmeksen kaupungit Tekninen lautakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimus
Päätöspöytäkirja 43/2017
Päätöspöytäkirja 43/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 15.8.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/1828/02.08.00/2017 Otsikko Akkutoimisten pelastusvälineiden hankinta Asian esittely ja perustelut Pelastuspäällikkö Ilkka
Asiantuntijapalvelun hankinta Uusimaa2019-hankkeelle muutosjohtajien työnohjauksesta
Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 435 / 2017 19.12.2017 510/04.00.02/2016 Asiantuntijapalvelun hankinta Uusimaa2019-hankkeelle muutosjohtajien työnohjauksesta Hankinnan yleiskuvaus Uusimaa 2019 -hanke
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tekninen lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) MUUTOKSENHAKUKIELLOT 20.3.2019 29-45 52- Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai perusteet
Asiantuntijapalvelun hankinta: ICT ja ruotsinkieliset palvelut Uudellamaalla. Hankinnan laajuus on enintään 200 tuntia 26 viikon aikana.
Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 428 / 2018 30.11.2018 168/08.03.00.00/2018 Asiantuntijapalvelun hankinta: ICT ja ruotsinkieliset palvelut Uudellamaalla Hankinnan yleiskuvaus Uusimaa 2019 -hanke valmistelee
Hallintolain käyttölain / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet.
Kaupunginhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 7.12.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimus ta eikä perus