Muutos 2011 puolue toimii hallinnollisesti mahdollisimman kevyesti ja joustavasti, ilman kalliita puoluetoimistoja ja muita vastaavia järjestelmiä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muutos 2011 puolue toimii hallinnollisesti mahdollisimman kevyesti ja joustavasti, ilman kalliita puoluetoimistoja ja muita vastaavia järjestelmiä."

Transkriptio

1 Muutos 2011 ry, Förändring 2011 rf PUOLUEOHJELMA Johdanto Muutos 2011 on uudenlainen puolue Suomen puoluekentässä. Sen synty on Suomen poliittisessa historiassa ennennäkemätön: puolueen säännöt ja puolueohjelma on laadittu internetissä siten, että kaikki halukkaat ovat saaneet vapaasti osallistua niiden kehittämiseen ja viimeistelyyn. Tähän työhön on osallistunut satoja ihmisiä. Valtaosa näistä ihmisistä ei ole koskaan tavannut toisiaan henkilökohtaisesti. Nimeen Muutos 2011 päädyimme siksi, että vuosi 2011 tulee olemaan eräänlainen vedenjakaja suomalaisessa politiikassa. Mikäli suunnitteilla oleva äänikynnys toteutuu, jäävät vuoden 2011 eduskuntavaalit viimeisiksi edes jollain lailla demokraattisiksi vaaleiksi. Vuosi 2011 on mielenkiintoinen myös siksi, että mikäli todellinen poliittinen muutos ei tuolloin ala, se ei luultavasti ala koskaan. Nyky-Suomessa valta on poliitikoilla ja virkamiehillä. Haluamme palauttaa vallan takaisin kansalaisille ja purkaa veronmaksajille kalliiksi käyviä turhia poliittisia ja byrokraattisia rakenteita. Olemme pettyneet nykyisten puolueiden ja poliitikkojen kykyyn ja haluun hoitaa Suomen ja suomalaisten asioita. Uskomme silti länsimaiseen demokratiaan ja haluamme osaltamme olla kehittämässä sitä toimivaan ja uskottavaan suuntaan. Puolueemme tavoitteet perustuvat pääasiassa Suomen perustuslain nykyistä tiukempaan noudattamiseen. Kaikkea toimintaamme ohjaa ajatus siitä, että puolisomme, lapsemme, sukulaisemme ja ystävämme voivat olla meistä ylpeitä, niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Tavoitteisiimme pyrimme kuuden keskeisen teeman avulla: 1. Suora demokratia edustuksellisen demokratian tueksi 2. Suomen kansalaisten etujen ajaminen 3. Sananvapaus koskee myös toisinajattelijoita 4. Konsensuspolitiikasta päästävä eroon 5. Maahanmuuttopolitiikan järkeistäminen 6. Oikeudenmukaiset tuomiot väkivaltarikoksista. Nämä kuusi teemaa puolueen ehdokkaiden tulee hyväksyä. Mitään ehdotonta samanmielisyyttä emme ehdokkailta vaadi. Riittää, että edellä esitetyt teemat ovat ehdokkaalle tärkeitä asioita ja hän sitoutuu omalta osaltaan niitä tavoittelemaan. Lisäksi ehdokkaat voivat täysin vapaasti ajaa muita itselleen tärkeitä asioita ja niin halutessaan ehdottaa niitä myös puolueen yhteiselle asialistalle. Muutos 2011 puolue toimii hallinnollisesti mahdollisimman kevyesti ja joustavasti, ilman kalliita puoluetoimistoja ja muita vastaavia järjestelmiä. Puolueemme jäsenille kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia. Jokaiselle ihmiselle tulee sallia vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta erilaisia uskontoja sekä sanoa ja tehdä erilaisia asioita. Edellytämme kuitenkin, että kaikki Suomessa oleskelevat ja asuvat henkilöt noudattavat Suomen lakia ilman minkäänlaisia erivapauksia. 1

2 Tavoitteitamme ja keinojamme kannattavia ihmisiä löytyy sekä perinteisen oikeiston että vasemmiston kannattajista. Puolueemme jäseniä yhdistää yhteinen huoli Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta. Toivotamme kaikki arvomme jakavat ihmiset tervetulleiksi Muutos 2011 puolueen jäseniksi ja tukijoukkoihin sukupuolesta, iästä, ihonväristä, uskonnosta, kielestä, koulutuksesta, sosioekonomisesta asemasta tai muusta vastaavasta seikasta riippumatta. 1. SUORA DEMOKRATIA EDUSTUKSELLISEN DEMOKRATIAN TUEKSI Edustuksellisen demokratian keskeinen ongelma on se, että kansalaiset voivat päättää vaaleissa vain henkilöistä eli siitä, ketä he äänestävät. Nykyisessä järjestelmässä kansalaisilla ei ole oikeutta päättää äänestämällä asioista. Siksi he ovat todellisen päätöksenteon ulkopuolella. Edustuksellisessa demokratiassa valtiovalta ei ole kansalla vaan kansanedustajien ja hallinnon, kasvottomiksi ja nimettömiksi jäävien virkamiesten käsissä. Siksi edustuksellista demokratiaa tulee täydentää suoralla, kansalaisten osallistumismahdollisuuksia lisäävällä demokratialla. Vain näin toimien valta saadaan palautettua kansalle, jolle se kuuluukin. Nykyinen valtaeliitti pitää kansalaisia kykenemättöminä tekemään vastuullisia ja järkeviä poliittisia päätöksiä. Aktiivisten kansalaisten sijaan eliitti kaipaa kansalaisia, jotka eivät häiritse eliittiä ja sen toimintaa. Valtaeliitti ei odota kansalaisilta vastaan sanomista, omaa tahtoa eikä omia ajatuksia vaan eliitin tukemista ja sen tahtoon mukautumista. Siksi kansalaisilla ei eliitin mielestä tule olla oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Olemme asiasta päinvastaista mieltä: Kansalaiset kykenevät tekemään itseään, elämäänsä ja tulevaisuuttaan koskevia järkeviä, harkittuja ja perusteltuja päätöksiä. Heillä tulee olla siihen myös mahdollisuus. Siksi kaikki koko kansakuntaa koskevat merkittävät päätökset tulee tehdä ns. suoran demokratian keinoin, jolloin lopullisen päätöksen tekevät Suomen äänioikeutetut kansalaiset. Suoran demokratian kolme keskeistä vaikutustapaa ovat: 1. Kansalaisaloite, jonka avulla tietty määrä kansalaisia voi tuoda oman ehdotuksensa poliittiselle asialistalle ja käynnistää siitä kansanäänestyksen. He voivat ehdottaa esimerkiksi perustuslain muuttamista, täysin uutta lakia tai voimassa olevan lain kumoamista. Kansanäänestyksen järjestäminen ei ole viranomaisten päätettävissä. Se on järjestettävä, jos tietty määrä äänioikeutettuja kansalaisia niin vaatii. Ehdotamme, että yksi (1) prosentti äänioikeutetuista kansalaista voi tuoda oman ehdotuksensa poliittiselle asialistalle ja käynnistää siitä kansanäänestykseen tähtäävän prosessin. Täysin uuden lain valmistelu ja hyväksyminen tapahtuvat ensivaiheessa parlamentaarisessa järjestyksessä. Lain lopullinen hyväksyminen tapahtuu päättäjiä sitovassa kansanäänestyksessä. 2. Kansanäänestys, joka toimitetaan, jos yksi (1) prosentti äänioikeutetuista kansalaisista sitä vaatii. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eduskunnassa päätetty asia, esimerkiksi uusi laki, alistetaan vielä kansalaisten hyväksyttäväksi. Näin parlamentaarisessa järjestyksessä syntynyt laki, sopimus tai päätös voi tulla voimaan vasta sen jälkeen, kun kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä. 2

3 Ehdotamme, että laki, sopimus tai päätös tulee voimaan vasta sen jälkeen, kun äänestäneiden kansalaisten enemmistö niin päättää. Kansanäänestyksen tulos on päättäjiä sitova. 3. Keskeisten virkamiesten valinta suoralla vaalilla. Monet merkittävät päätökset tai niiden valmistelu syntyvät puhtaasti virkamiestyönä. Siksi kansalaisten tulee saada vaikuttaa suoralla vaalilla keskeisten virkamiesten valintaan. Tällaisia keskeisiä virkamiehiä ovat esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja valtionsyyttäjä. Myös virkamiesten toiminnan laillisuuden valvontaa tulee merkittävästi lisätä ja tehostaa. Tarkoitus ei ole luopua edustuksellisesta demokratiasta vaan tuoda uusi vaikuttamisen muoto täydentämään sitä. Jatkossa lakien merkittävä enemmistö säädettäisiin parlamentaarisessa järjestyksessä kuten tähänkin asti. Tarkoitus ei ole äänestää jokaisesta mahdollisesta asiasta. Kansanäänestystä sovelletaan vain tietyn merkittävyysrajan ylittäviin lakeihin, sopimuksiin ja päätöksiin. Tällainen koko kansakuntaa koskeva merkittävä päätös on esimerkiksi NATO-kysymys, Lissabonin sopimus (Euroopan unionin uusi perustuslaki) tai maahanmuuttoon liittyvä lainsäädäntö. Tärkeimpien perustuslaillisten asioiden muuttaminen vaatii kansalaisten enemmistön lisäksi myös perustuslainsäätämisjärjestyksen eduskunnassa. Suora demokratia tulee ulottaa kaikkeen poliittiseen päätöksentekoon riippumatta siitä, onko kyse kansallisesta, alueellisesta vai paikallisesta päätöksenteosta. Kunnallista ja alueellista itsemääräämisoikeutta tulee lisätä, jolloin kunnat voivat tehdä itsenäisempiä päätöksiä ilman valtion harjoittamaa pakottamispolitiikkaa. 2. SUOMEN KANSALAISTEN ETUJEN AJAMINEN 2.1. Yhdenvertaisuusperiaate Kaikki ihmisiä niin Suomen kansalaisia kuin maassamme oleskelevia ulkomaalaisia tulee kohdella yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti. Ketään ei siis saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Yhdenvertaisuuslaki kieltää muun muassa kansalliseen alkuperään, kieleen, vakaumukseen, mielipiteeseen, uskontoon, vammaisuuteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän. Lisäksi vaadimme myös niin kutsutun positiivisen erityiskohtelun kieltämistä. Positiivisessa erityiskohtelussa kyse on siitä, että joillekin vähemmistölle varataan kansalaisten enemmistön oikeuksia loukkaavia kiintiöitä Verotus ja verovarojen käyttö Suomen kansalaiset ovat yhdessä rakentaneet Suomesta toimivan länsimaisen oikeus- ja hyvinvointivaltion. Sen ensisijaisena tehtävänä on pitää huolta kansalaistensa hyvinvoinnista ja perustarpeista sekä toimia kansalaistensa edunvalvontakoneistona. 3

4 Näihin tavoitteisiin valtio pyrkii keräämällä kansalaisilta erilaisia veroja ja maksuja ja jakamalla niitä tulonsiirtoina erilaisiin kohteisiin. Veroja ei tule kerätä vain verojen keräämisen vuoksi vaan kerätyille verovaroille on aina oltava jokin Suomen kansalaisten yhteistä etua palveleva tehtävä. Verotuksella kerätyt rahat on kohdennettava suomalaisten hyvinvointiin. Erityisesti verovaroja tulee käyttää ikääntyvien kansalaisten ihmisarvoisen loppuelämän takaamiseksi sekä uusien sukupolvien kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Muita tärkeitä kohteita ovat muun muassa terveydenhuolto, hoitopaikat päiväkodeissa ja suomalaiset kodittomat. Leikkausten sijaan verovaroja tulee ohjata juuri edellä mainittuihin kohteisiin. Verovaroja tulee käyttää myös työn tuottavuuden parantamiseen, tehokkaiden investointien rahoittamiseen sekä uusien, taloudellisesti kannattavien työpaikkojen luomiseen kotimaassa. Tärkeä painopistealue tulee olla yrittäjyyteen kannustaminen ja yrittäjyyden houkuttelevuuden lisääminen esimerkiksi pienyritysten ja yrittäjien verotusta sekä yrityksen perustamiseen liittyvää byrokratiaa keventämällä. Verovaroja ei tule käyttää lainkaan suomalaisten yritysten kansainvälistymispyrkimyksiin, jos yrityksen päämääränä on siirtää toimintaansa pois Suomesta. Sen sijaan suomalaisten vientiyritysten toimintaa voidaan tukea esimerkiksi erilaisin verohelpotuksin Valtion velkaantuminen ja julkisen sektorin tehostaminen Veronkorotukset eivät saa olla ensimmäinen keino pyrittäessä valtion talouden tasapainottamiseen. Myös menoja on leikattava. Menojen leikkaus tulee toteuttaa hallitusti siten, että lakisääteiset palvelut ja kansalaisten turvallisuustilanne eivät heikkene. Julkisen sektorin toimintaa on tehostettava ja työn tuottavuutta parannettava byrokratiaa keventämällä. Byrokratian keventämisestä aiheutuva hallintovirkojen vähentäminen tehdään pääsääntöisesti eläkkeelle siirtymisen yhteydessä, jotta työttömyys ei lisäänny. Tuottamattomia poliittisia suojatyöpaikkoja ei jatkossa perusteta. Avoimille työmarkkinoille sijoittumattomille työikäisille ja (osa)työkykyisille järjestetään mielekästä, pysyvää yleishyödyllistä työtä, jolla heidät sitoutetaan yhteiskunnan jäseniksi ja jonka avulla heidän työpanoksensa koituu yhteiskunnan hyväksi. Valtiontalouden mahdollinen vuosittainen ylijäämä voidaan laittaa myös säästöön tulevaisuuden tarpeita ja tulevia sukupolvia varten. Tulevien sukupolvien kannalta järkevää olisi siirtyä nykyisestä velaksi elämisestä säästämiseen ja maksaa valtion velat pois tai ainakin pyrkiä hillitsemään velan kasvua. Velkaantuminen on valintakysymys. Olennaista on ymmärtää, että valtio ja kunnat eivät voi elää vuosikymmenestä toiseen velaksi maksamalla korkeita korkoja liikepankeille ja rahaa lainaaville valtioille. Valtion ja kuntien täytyy oppia elämään tulojensa ja varojensa mukaan ja säästää taloudellisesti hyvinä aikoina huonomman taloustilanteen varalle. Näin estettäisiin suuri osa niistä taloudellisista vaikeuksista, joissa suuri osa Suomen kunnista tällä hetkellä on. 3. SANANVAPAUS KOSKEE MYÖS TOISINAJATTELIJOITA Aito sananvapaus on todellisen demokratian ja taloudellisen hyvinvoinnin välttämätön edellytys ja elinehto. Sananvapauden rajoituksista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Vaarallisimmillaan niillä 4

5 ajetaan vain pienten ihmisryhmien etuja ja tavoitteita sekä estetään toisinajattelijoita saamasta ääntään kuuluviin. Sananvapauden ei tule kattaa pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan ja joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapauden tulee kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tämä ajattelu on avoimen, moniarvoisen, avarakatseisen ja aidosti kansanvaltaisen yhteiskunnan perusta. Suomen perustuslain 12 :n mukaan jokaisella on sananvapaus, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tämä oikeus kuuluu myös heille, jotka tavalla tai toisella kritisoivat valtaeliittiä ja sen tekemiä päätöksiä. Sananvapaus on myös sähköiseen viestintään kuuluva perusoikeus, eikä sitä pidä rajoittaa luomalla ennakkosensuurijärjestelmiä tai ihmisen olennaiseen yksityisyydensuojaan kajoavia valvonta- ja urkkimiskeinoja. Kaikessa sähköistä viestintää koskevassa lainsäädännössä on muistettava, että perus- ja ihmisoikeudet koskevat myös internetiä. Sananvapaus ei koske tietoista valehtelua, jonka tarkoituksena on toisen ihmisen vahingoittaminen. 4. KONSENSUSPOLITIIKASTA PÄÄSTÄVÄ EROON Nykypolitiikassa monet päätökset syntyvät valtapuolueiden keinotekoisen poliittisen yhteisymmärryksen ja täydellisen vaihtoehdottomuuden tuloksena. Kolmen suurimman puolueen vuosikymmeniä harrastama konsensuspolitiikka estää todellisiin ongelmiin tarttumisen sekä toimivien ratkaisujen löytämisen. Keskeinen nykypolitiikan ongelma on valtapuolueiden tavoitteiden, arvojen ja käytännön toiminnan samankaltaisuus. Sillä, kuka kulloinkin on hallituksessa ja kuka oppositiossa, ei ole todellista vaikutusta mihinkään. Kaikkien puolueiden tavoitteet on muotoiltu niin, että ne voivat tarkoittaa mitä tahansa. Siten ne saadaan kelpaamaan myös toisille puolueille. Näin synnytetään hallitusohjelma, johon nousevat vain ne vaihtoehdot ja tavoitteet, joita on vastustettu vähiten. Tällaiset vaihtoehdot ja tavoitteet eivät ole todellisia ratkaisuja, eivät tuo aitoa muutosta eivätkä etenkään edusta kansalaisten todellista tahtoa. Kaksi suurinta puoluetta on vuorollaan aina hallituksessa ja kolmas oppositiossa. Hallituspuolueiden vaihtuminen ei merkittävästi vaikuta käytännön poliittisiin päätöksiin ja niiden seurauksiin. Pääoppositiopuolue ei uskalla radikaalisti arvostella hallituksen politiikkaa, koska se on todennäköisesti mukana seuraavassa hallituksessa. Silmänlumeeksi hallitukseen otetaan aina apupuolueita, esimerkiksi RKP ja Vihreät. Niiden tehtävänä on myötäillä hallituksen mielipiteitä, vaikka ne sotisivat niiden poliittisia ohjelmia ja ideologioita vastaan. Nykyinen epäterveeseen yhteisymmärrykseen tähtäävä konsensuspolitiikka on kykenemätön poliittisiin ja taloudellisiin uudistuksiin. Se on kykenemätön tarkastelemaan asioita vaihtoehtoisista näkökulmista. Ennen kaikkea se on kykenemätön ennakkoluulottomaan ja rakentavaan keskusteluun. 5

6 Todellisuudessa monista koko kansakunnalle merkittävistä asioista päättävät pääministeri ja valtiovarainministeri. Lainsäädäntövaltaa käyttävä eduskunta on pelkkä kumileimasin. Muita konsensuspolitiikan epäterveitä seurauksia ovat kriittisen median sekä keskustelevan ja asioita kyseenalaistavan älymystön puuttuminen, yksilönvapautta ja kansalaisten yksilöllisiä arvoja polkeva arvomaailma sekä historiallisista tosiasioista vaikeneminen pienen sisäpiirin etujen suojelemiseksi, esimerkiksi Stasi-selvitykseen liittyvä Rosenholz-aineisto. Kolmelle suurelle puolueelle sopivan vallankäytön ja konsensuspolitiikan aika on ohi. Nyt on muutoksen ja ratkaisujen aika. Poliittiset virkanimitykset on lopetettava osana konsensuspolitiikan alasajoa. Niitä ei yleensä tehdä todellisen tarpeen perusteella vaan ne ovat pelkkiä poliittisia palkkioita ja palkintoja. 5. MAAHANMUUTTOPOLITIIKAN JÄRKEISTÄMINEN Haluamme järkeistää suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa. Vaadimme, että Suomen valtion intressit on myös huomioitava. Suuri osa Suomeen kohdistuvasta maahanmuutosta on valtiolle merkittävä taloudellinen rasite. Suomen kyky vastaanottaa maahanmuuttajia on rajallinen eivätkä valtion resurssit ole loputtomat. 5.1 Sananvapaus koskee myös keskustelua maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta Monikulttuurisuus on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä asia, josta tulee voida keskustella avoimesti samoin kuin muistakin yhteiskunnallisesti ja poliittisesti merkittävistä asioista. Nykyisin julkisessa keskustelussa monikulttuurisuus esitetään pääasiassa ainoastaan positiivisena ja väistämättömänä asiana. Peräänkuulutamme vastuullista ja rakentavaa keskustelua myös monikulttuurisuuteen liittyvistä ongelmista ja lieveilmiöistä. Sananvapauden on katettava myös monikulttuurisuuden lieveilmiöistä keskustelemisen. Vastustamme monikulttuurisen sensuuriyhteiskunnan syntymistä, jossa siihen liittyvistä ongelmista median ja kansalaisten halutaan vaikenevan. Yhteiskunnallisten tabujen syntyminen ei johda ongelmien ratkaisuihin vaan päinvastoin lisää niitä. Tosiasioista puhumista ei myöskään voida kriminalisoida. Ongelmista vaikeneminen luo epäluulon ilmapiiriä, joka on haitallista erityisesti maahanmuuttajille itselleen. Suomen lakien ja yleisten käyttäytymisnormien vastaiseen toimintaan ei ole syytä suhtautua jonkinlaisena monikulttuurisena rikkautena vaan siihen on puututtava nopeasti ja tehokkaasti. Erityisesti kritisoimme sitä, että maahanmuuton todellisia kustannuksia ei kerrota avoimesti kansalaisille. Mitään teknistä estettä vaikenemiselle ei ole, sillä lähes kaikki muutkin valtion ja kuntien kustannukset ja tilastot ovat nykyisin helposti saatavissa olevaa julkista tietoa. Avoimemman keskustelun ja tiedon levittämisen myötä kansalaiset voisivat tehdä poliittisen valintansa siitä, millaisen Suomen he haluavat. Kansalaisilla olisi myös paremmat mahdollisuudet arvioida, ketkä poliittista valtaa käyttävät henkilöt ajavat mieluummin muiden kuin Suomen ja suomalaisten etua. Tällöin kansalaisilla olisi myös paremmat edellytykset valita yhteisistä asioista päättämään sopivimmat edustajat. 5.2 Maahanmuuttajien määrän kasvattaminen ei saa olla itsetarkoitus Maahanmuuton lisäämistä perustellaan usein sillä, että Suomessa on muita maita vähemmän ulkomaalaisia. Perusteeksi tarjotaan myös sitä, että Suomeen kohdistuva turvapaikanhakijoiden 6

7 tulva on muita pohjois- ja EU-maita vähäisempää. Kumpikaan näistä seikoista ei ole kestävä peruste maahanmuuton lisäämiselle. Maahanmuuttajien määrän kasvattaminen ei saa olla itsetarkoitus vaan jokaisen uuden maahanmuuttajan tulee kyetä osoittamaan, miten hän suomalaista yhteiskuntaa hyödyttää. Tämän hyödyn mittaamiseksi luodaan samantyyppinen pisteytysjärjestelmä, jota esimerkiksi Uusi-Seelanti käyttää maahanmuuttajien seulontaan. Uusien tulijoiden maahan ottamisen mahdollisuutta tulee arvioida tarkemmin, jos aikaisempienkaan maahanmuuttajien kotouttamisessa ei ole kunnolla onnistuttu. Valtionhallinnon tulostavoitteet tulee ulottaa myös kotouttamisesta vastaaviin viranomaisiin. Toinen tehokas keino on etsiä maahanmuuttajia, jotka sopeutuvat Suomeen paremmin esimerkiksi kulttuuriperimän puolesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työperäisiä maahanmuuttajia pyritään tarvittaessa saamaan muista pohjoismaista ja Baltian maista. Keskeiset maahamme tällä hetkellä pyrkivät ulkomaalaisryhmät ovat: 1. todelliset Geneven pakolaissopimuksen määritelmän täyttävät pakolaiset, 2. humanitaarisin perustein maahan pyrkivät ulkomaalaiset, jotka eivät täytä Geneven pakolaissopimuksen määritelmiä eivätkä siis ole pakolaisia sekä 2. työperäiset maahanmuuttajat ja heidän perheenjäsenensä 3. opiskelijat 4. paluumuuttajat 5. Suomen kansalaisten perheenjäsenet Geneven pakolaissopimuksen mukaiset pakolaiset Kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia. Pakolaiseksi määritellylle ihmiselle on myönnetty pakolaisen asema eli pakolaisstatus. Pakolaisuuden edellytykset määritellään Geneven pakolaissopimuksessa. Sen mukaan todellinen pakolainen on henkilö, joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja kieltäytyy palaamasta sinne, koska hän pelkää joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansalaisuuden, poliittisten mielipiteiden tai yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen johdosta. Tämän pelon on oltava perusteltua. Esimerkiksi sotaa tai luonnonkatastrofia pakenevat eivät ole pakolaisia. Maailmassa on tällä hetkellä vain noin 20 maata, jotka ottavat vastaan ns. kiintiöpakolaisia eli henkilöitä, joilla on YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) myöntämä pakolaisen asema ja jotka saapuvat maahan valtion määrittelemän pakolaiskiintiön puitteissa. Suomi on yksi näistä maista. Suomi on sitoutunut ottamaan vuosittain vastaan 750 kiintiöpakolaista. 750 Geneven pakolaissopimuksen mukaisen pakolaisen kiintiö on mielestämme kohtuullinen jatkossakin, mikäli Suomen valtion taloudellinen tilanne mahdollistaa heidän vastaanottamisensa. Jos valtiontalous on alijäämäinen, Suomella ei ole resursseja pakolaisten vastaanottamiseksi. Perheenyhdistämisten myötä tulevien pakolaisten perheenjäsenten määrä vähennetään edellä mainitusta kiintiöstä. Kiintiöpakolaisten vastaanottamisen lähtökohtana tulee olla se, että he palaavat myöhemmin takaisin kotimaahansa. Paras vaihtoehto on se, että heidät pyritään sijoittamaan ensisijaisesti kotimaataan lähinnä olevaan, kulttuuriltaan samankaltaiseen turvalliseen maahan. Tämä helpottaa heidän palaamistaan kotimaahansa sen olojen rauhoituttua tai vainon loputtua. 7

8 Ihmisten auttaminen heidän kotimaansa lähialueilla on taloudellisempaa ja ekologisesti kestävämpää kuin heidän lennättämisensä toiselle puolelle maapalloa, missä ihmisen ekologinen jalanjälki on huomattavan suuri. Ihmismassojen siirtäminen matalan kulutuksen maista korkean kulutuksen maihin moninkertaistaa luonnonvarojen kulutusta ja kiihdyttää osaltaan mahdollista ilmastonmuutosta Humanitaarisiin syihin vetoavat turvapaikanhakijat Turvapaikanhakijoiden merkittävä enemmistö ei ole todellisia pakolaisia eivätkä siksi oikeutettuja viralliseen pakolaisstatukseen. Siksi monet heistä hakevat ja myös saavat oleskeluluvan ns. humanitaarisen suojelun perusteella. Ulkomaalaislain pohjana oleva EUdirektiivi ei tunne humanitaarista suojelua vaan se on täysin suomalaisten virkamiesten keksintö. Humanitaarisen suojelun antaminen ei edellytä hakijaan henkilökohtaisesti liittyviä syitä, esimerkiksi henkilökohtaista vainoa. Humanitaarista suojelua ei ole sidottu henkilöön itseensä vaan jonkun tietyn maan huonoksi nähtyyn turvallisuustilanteeseen. Humanitaarisen suojelun saamiseen riittää nykyisin se, että hakijan kotimaassa on levottomuuksia, ympäristökatastrofi, luonnonmullistus, aseellinen selkkaus, huono ihmisoikeus- tai turvallisuustilanne tai vastaavat olosuhteet. Maailmassa on lukuisia maita, joissa on humanitaarisen suojelun löysät kriteerit täyttävä huono turvallisuustilanne. Suomi ei pysty varsinkaan nykyisessä heikossa taloudellisessa tilanteessa ottamaan vastaan edes murto-osaa näiden maiden kansalaisista. Valtaosa humanitaarisesta maahanmuutosta ei perustu yksilöön kohdistuvaan vainoon vaan siihen, että ihmiset etsivät itselleen ja perheelleen parempaa elintasoa. Tähän heillä on toki oikeus, mutta suomalaisilla ei ole mitään velvollisuutta tarjota sitä heille. Tilastojen valossa näyttää siltä, että humanitaaristen maahanmuuttajien ensisijainen keino parantaa elintasoaan ei ole työnteko vaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamat hyvät sosiaalietuudet. Humanitaarinen maahanmuutto nykymuodossaan on lopetettava välittömästi ja turvapaikanhakijoista maahan tulee jatkossa päästää vain Geneven pakolaissopimuksen mukaisia todellisia pakolaisia ennalta päätetyn kiintiön rajoissa. Lainsäädäntöä tulee selkeyttää ja poliisin sekä rajavartiolaitoksen valtuuksia lisätä. Viranomaisille virheellisten tietojen tahallisen antamisen tulee johtaa välittömään maasta karkottamiseen. Turvapaikan hakumenettelyä on nopeutettava, ns. Dublin-tapaukset (turvapaikanhakija on hakenut turvapaikkaa jo jostain toisesta EU-maasta), rikolliset sekä alaikäisinä esiintyvät aikuiset tulee käännyttää rutiininomaisesti rajalla siihen maahan, josta he tänne saapuivat. Iänmääritystestit on otettava välittömästi takaisin käyttöön. EU-maiden viranomaisten välistä yhteistyötä tulee lisätä merkittäväksi. Kaikki maahanmuuttoon liittyvät asiat on siirrettävä yhteen ministeriöön. Organisaatiota on selkeytettävä ja ennen kaikkea maahanmuutossa liikkuva valtion ja kuntien raha on yksilöitävä samaan budjettiin. Näin saadaan tietää, kuinka paljon verorahoja maahanmuuttoon vuosittain käytetään. Joskus ihminen saattaa olla aidosti suojelun tarpeessa, vaikka Geneven pakolaissopimuksen kriteerit eivät hänen kohdallaan täytykään. Näitä tilanteita varten ulkomaalaislakiin voidaan lisätä yksi kategoria, jossa suojelun tarve on sidottu henkilöön (ei siis johonkin maahan), mutta 8

9 Geneven pakolaissopimuksen määrittelemät pakolaisuuden kriteerit eivät täyty. Tällaisia tilanteita varten lakiin määritellään kiintiö. Tällä statuksella oleskeluluvan saaneiden määrä vähennetään vuosittain kiintiöpakolaisten kiintiöstä. Näin taataan, että tämä poikkeusmenettely kohdistuu erityistapauksiin, eikä siitä tule laajamittaista takaovea Suomeen. Minkäänlaista suojelua ei tarjota henkilöille, joiden suojeluntarve johtuu siitä, että he ovat kotimaassaan syyllistyneet vakavaan rikokseen. Rikoksiksi määritellään vain sellaiset teot, jotka tekohetkellä ovat myös Suomen lain mukaan rikoksia Työperäiset maahanmuuttajat ja heidän perheenjäsenensä Maahanmuuton yhteydessä puhutaan usein työvoiman tarpeesta tai jopa työvoimapulasta. Suomessa ei ole työvoimapulaa. Ei ole myöskään minkäänlaista yksiselitteistä näyttöä siitä, että työvoimapulaa olisi tulevaisuudessakaan. Joillakin aloilla kuitenkin saattaa olla osaajista pulaa. Emme näe mitenkään ongelmalliseksi, jos näitä työpaikkoja täytetään ulkomaalaisilla osaajilla. He eivät kuitenkaan saa tulla alhaisemmilla palkkavaatimuksillaan korvaamaan suomalaista työvoimaa tai polkemaan suomalaisten työläisten palkkatasoa vaan paikkaamaan aidosti olemassa olevaa resurssivajetta. Ensisijaisesti tulee pyrkiä työllistämään jo maassa olevia työttömiä maahanmuuttajia ja vasta sen jälkeen tuoda uutta työvoimaa ulkomailta. Työntekijöitä ulkomailta hankkivien työnantajien tulee vastata kaikista työvoiman tuonnista ja kotouttamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lisäksi työnantajien tulee luoda rahasto, josta siirtotyöläiset saavat toimeentulonsa, mikäli he jäävät työttömäksi. Jos työttömyys kestää yli kuusi kuukautta, tulee EU:n ulkopuolelta tulleet siirtotyöläiset palauttaa kotimaahansa. Työperäiset maahanmuuttajat voivat vapaasti tuoda puolisonsa ja lapsensa Suomeen, mikäli he pystyvät osoittamaan kykynsä elättää itsensä ja mahdollisen perheensä ilman suomalaisen yhteiskunnan taloudellista tukea. Maahan tullessaan siirtotyöläisellä itsellään tulee olla riittävä takuusumma tätä varten. Riittäväksi katsotaan summa, jolla siirtotyöläinen kykenee elättämään itsensä ja mahdollisen perheensä vähintään kolmen kuukauden ajan. Mikäli siirtotyöläisellä ei ole takuusummaa, tulee hänen työnantajansa sitoutua maksamaan se. Työperäiset maahanmuuttajat voivat tuoda Suomeen myös vanhempansa, mikäli kirjallisesti sitoutuvat kustantamaan näiden elämisen ja mahdolliset terveyden- ja sairaudenhoitomenot täysimääräisenä, ja jos heidän ansiotasonsa perusteella ei ole aihetta epäillä heidän kykyjään selviytyä näistä velvoitteista. Velvoitteita syystä tai toisesta laiminlyövien työperäisten maahanmuuttajien vanhemmat palautetaan välittömästi takaisin lähtömaahan työperäisen maahanmuuttajan kustannuksella. Valtion ei tule tukea tai rajoittaa työperäistä maahanmuuttoa Opiskelijat Ulkomaalaisille perustutkinto- ja jatko-opiskelijoille tulee asettaa lukukausimaksut, jotka kattavat täysimääräisesti heidän opinnoistaan Suomelle aiheutuvat kustannukset. Valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin jäävä ulkomaalainen voi vähentää maksamansa lukukausimaksut täysimääräisesti verotuksessaan viiden (5) vuoden ajalle jaksotettuna. 9

10 Opiskelijoita ei käsitellä tässä enempää, koska opiskelijastatus ei oikeuta pysyvään maassa asumiseen Paluumuuttajat Paluumuuttajiin sovelletaan voimassa olevaa lainsäädäntöä Suomen kansalaisten perheenjäsenet Suhtaudumme järjestettyihin avioliittoihin erittäin kriittisesti. Viranomaisten tulee kiinnittää erityistä huomiota kyseisen ihmiskaupan muodon kitkemiseksi suomalaisesta maahanmuutosta. Suomen kansalaisten perheenjäsenten maahanmuuttoon emme esitä muita vaatimuksia kuin myöhemmin mainittavat kaikkia maahanmuuttajia koskevat kielentaitoa ja kotoutumista koskevat vaatimukset. Yleisenä maahanmuuttopoliittisena ohjeena tulee olla se, että kansainväliset sopimukset täyttyvät, mutta vain minimitasolla. EU:ssa kaavailtua yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa samoin kuin muuta EU:n pakkovaltaa tulee määrätietoisesti vastustaa. Suomen on saatava päättää omista maahanmuuttoon liittyvistä asioistaan itsenäisesti. Maahanmuuton vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan pitää seurata tarkasti ja varmistaa, ettei se aiheuta pitkälläkään aikavälillä suomalaisessa yhteiskunnassa sellaisia muutoksia, joita ei nyt olla valmiita hyväksymään. Maahanmuutto ei saa vääristää suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisia ja poliittisia rakenteita esimerkiksi siten, että maahanmuuttajat pelkän sosioekonomisen asemansa takia päätyvät äänestämään tiettyjä puolueita ja tällä tavalla muuttavat poliittista kenttää. Näin pystytään myös estämään ei-toivottua kehitystä, jossa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rinnalle muodostuu valtavirrasta ja niiden arvoista ja tavoitteista vieraantuneita ja syrjäytyneitä vähemmistöryhmiä ja alakulttuureja Suomen kansalaisuus ja sen saaminen Suomen kansalaisuuden tulee olla maahanmuuttajalle etuoikeus, ei automaatio. Nykyisiin säädöksiin kansalaisuuden saamisesta automaattisesti tai ilmoitusmenettelyssä emme esitä muutoksia. Työperäiselle maahanmuuttajalle, Geneven pakolaissopimuksen mukaiselle pakolaiselle tai turvapaikan saaneelle kansalaisuus voidaan myöntää seuraavin edellytyksin: - hakija on täyttänyt 18 vuotta ja - hakijan henkilöllisyydestä ei ole epäselvyyttä ja - hakija on asunut Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kuusi vuotta ja - hakija ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon eikä häntä ole määrätty lähestymiskieltoon. Myös rikos, josta ei ole tuomittu rangaistusta lieventävien seikkojen vuoksi, on este kansalaistamiselle ja - hakija ei ole olennaisesti laiminlyönyt elatusvelvollisuuttaan eikä julkisoikeudellisia maksuvelvoitteitaan ja - hakija pystyy luotettavasti selvittämään, miten saa toimeentulonsa. Erilaiset sosiaalietuudet eivät saa olla merkittävin toimeentulon lähde ja - hakijalla on kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito tai suomalaisen viittomakielen taito. Riittäväksi kielitaidoksi katsomme yleisten kielitutkintojen tason hän on asianmukaisella testillä osoittanut omaksuneensa keskeiset Suomen kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet sekä ne keskeiset suomalaiset arvot ja normit 10

11 - Suomen kansalaisen aviopuolisolle voidaan myöntää kansalaisuus jo neljän vuoden yhtäjaksoisen maassa asumisen jälkeen, mikäli aviopuolisot ovat asuneet yhdessä kolme vuotta. Kansalaisuutta ei kuitenkaan myönnetä - jos kansalaistaminen voi vaarantaa valtion turvallisuutta tai yleistä järjestystä tai - jos kansalaisuutta haetaan vain kansalaisuudesta seuraavan edun saamiseksi ilman, että hakija aikoisi asettua Suomeen tai - jos kansalaistaminen muusta painavasta syystä hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella on vastoin Suomen valtion ja sen kansalaisten etua. Valheellista tietoa hakuprosessissa antaneen henkilön oleskelulupa on peruttava ja hänet on välittömästi palautettava siihen maahan, josta hän saapui. Vakavan rikoksen tehneet, rikollisen organisaation toimintaan aktiivisesti osallistuneet tai ilman asianmukaista oleskelulupaa Suomessa oleskelevat ulkomaan kansalaiset tai ilman kansalaisuutta olevat ulkomaalaiset tulee välittömästi käännyttää Suomesta takaisin siihen maahan, mistä he ovat Suomeen tulleet Kehitysapu Jos Suomen valtiolle jää ylimääräisiä varoja sen jälkeen, kun valtion velkaantuminen on saatu hallintaan ja Suomen kansalaisten asiat on laitettu kuntoon, voimme käyttää näitä varoja niin halutessamme myös muiden maiden kansalaisten hyväksi hyvin suunnitellun kehitysavun muodossa. Pakkoa tai moraalista velvollisuutta meillä ei siihen kuitenkaan ole. Muusta kuin työperäisestä maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset tulee vähentää täysimääräisesti kehitysavusta. Mikäli kehitysapubudjettia jää käyttämättä, tulee nämä varat sijoittaa nykyisen kaltaisen vastikkeettoman rahan lahjoittamisen sijaan toimintaan, joka sitouttaa kohdemaan kansalaiset heidän omia elinolojaan parantaviin hankkeisiin. Pelkästään yksittäisten suomalaisten yksityishenkilöiden, yritysten ja organisaatioiden liikevaihtoa kasvattavista kehitysapuhankkeista tulee luopua. Tuen saajien sitoutuminen varmistetaan antamalla kehitysapua monivaiheisesti: kehitysapuprojektin ensimmäiseen vaiheeseen saisi kohtuullisen helposti tukea. Jos toiminta ei tuen vastaanottajien heikon panostuksen vuoksi käynnisty tai kehity, ei lisärahoitusta projektin seuraavaan vaiheeseen myönnetä. Näin päästään niistä kehitysapuprojekteista, joissa rakennetaan kehitysmaahan jotain, jonka ylläpito lyödään täysin laimin kehitystyöntekijöiden poistuttua. Kehitysapu tulee suunnata pääsääntöisesti koulutukseen ja kasvatukseen. Pitkäjänteinen koulutus- ja kasvatustyö on ainoa todellinen keino kehitysmaiden auttamiseksi irti nykyisistä ongelmistaan. Erityistä huomiota tulee kiinnittää naisten ja tyttöjen koulutukseen, sillä he ovat monessa kehitysmaassa selvästi miehiä huonommassa asemassa. Lisäksi kehitysapua tulee käyttää tehokkaaseen väestön määrän kasvun hillitsemiseen ja laskuun. Nykyisen kaltainen kehitysapupolitiikka on merkittävä väestön rajua kasvua lisäävä tekijä etenkin Afrikassa. Väestönkasvu puolestaan kuluttaa kiihtyvällä nopeudella maapallon rajallisia resursseja. Lisäksi väestönkasvu aiheuttaa sotia ja erilaisia konflikteja, laajaa nälänhätää sekä Länsi- Eurooppaan suuntautuvaa elintasopakolaisuutta. 11

12 Jotta vähemmän kehittyneillä mailla olisi realistiset mahdollisuudet parempaan huomiseen, tulee Suomen valtion osaltaan antaa kaikille kehitysmaille niiden velat anteeksi. Lisäksi Suomen tulee käyttää kansainvälisiä suhteitaan, jotta myös muut maat toimisivat samoin. Erityisesti Suomen hallituksen tulee painostaa muiden EU-maiden hallituksia tämän tavoitteen toteutumiseksi. Velkojen anteeksianto on perusteltua myös siksi, että velat ovat syntyneet lähes poikkeuksetta diktatuurihallituksien aikana, ja ne ovat hyödyttäneet vain diktaattoreja. Nyt tavallinen kansa joutuu maksamaan diktaattorien velat. Tämä on mielestämme moraalisesti väärin. Velkojen anteeksiantaminen toteutetaan luonnollisesti vain siinä tapauksessa, että kyseisessä maassa on demokraattisilla vaaleilla valittu, kansalaisten perusoikeuksia kunnioittava presidentti ja hallitus, tehokkaasti toimiva hallinto, vähäinen korruptoituneisuus sekä hyvä ihmisoikeustilanne. Tällaisille maille voidaan myöntää kohtuullisissa määrin uutta lainaa perusteltuihin tarkoituksiin Suomeen ja suomalaiseen elämäntapaan sopeutuminen Ensisijainen vastuu Suomeen ja suomalaiseen elämäntapaan sopeutumisessa eli niin kutsutussa kotoutumisessa tulee aina olla maahanmuuttajalla itsellään. Tärkein tekijä on kotimaisen kielen oppiminen. Kotimaisen kielen opiskelu ja sen hallinta yleisen kielitutkinnon perustasolla 1-2 tulee kytkeä pysyvän oleskeluluvan perusteeksi kaikille maahanmuuttajaryhmille. Tämän velvoitteen laiminlyöviä maahanmuuttajia ei lainkaan päästetä suomalaisen sosiaaliturvan piiriin pois lukien se, mitä työperäisistä maahanmuuttajista myöhemmin todetaan. Kielen opiskelu- ja kielitaitovaatimuksista voidaan tapauskohtaisesti poiketa niiden kiintiöpakolaisten kohdalla, joiden terveydentila on erityisen huono tai he ovat hyvin iäkkäitä. Työntekijän oleskeluluvalla maassa oleskelevilla, verot, sairasvakuutusmaksut yms. sivukulut asianmukaisesti hoitaneilla ulkomaan kansalaisilla ja heidän perheillään on oikeus Suomessa tavanomaiseksi katsottuun sosiaaliturvaan, esimerkiksi julkiseen terveydenhoitoon ja sairauspäivärahaan sekä työssäoloehdon täytyttyä väliaikaisesti myös työttömyyspäivärahaan. Kaikki sosiaaliturva muutetaan vastikkeelliseksi. Sen saaminen kytketään kielitaidon edistymiseen. Tämän koskee kaikkia maahanmuuttajia. Näin myös naiset ja pienet lapset saadaan suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin piiriin. Tämä estää nykyisin useissa maahanmuuttajaperheissä olevan tavan, jossa kotiväki pitää lapset kielitaidottomina ja tiukasti kiinni omassa perinteessä. Ei ole realistista ajatella, että maahanmuuttajat oppisivat kielen jossain muualla kuin koulussa. Siksi peruskoulun resursseja kielen opetukseen tulee lisätä merkittävästi. Sisäisen motivaation synnyttämiseksi ja oppimisen tehostamiseksi kouluista tulee vaiheittain, mutta nopeasti, poistaa kaikki omakieliset ryhmät, luokat, tulkit ja avustajat. Näin maahanmuuttajien on pakko ottaa vastuuta itsestään ja oppimisestaan. Mitään joustoa kielen opettelun suhteen ei saa olla. Erityisesti tulkkaukseen ja englanninkieliseen palveluun suunnattuja resursseja vähentämällä luodaan tehokas kannustin kielen oppimiseksi. Jos maahanmuuttaja ei halua opiskella kieltä vaan hän haluaa käyttää tulkkia, tulee hänen maksaa kustannukset itse. Kiintiöpakolaisille tulkkauspalveluja voidaan järjestää enintään kahden vuoden ajaksi alkaen siitä, kun hän tuli Suomeen. Perustellusta syystä hänelle voidaan myöntää tarveharkintaista sosiaalitukea tulkkaukseen vielä yhden (1) lisävuoden ajaksi. Tämä sosiaalituki vähennetään hänen muista sosiaalituistaan. Yhteensä kiintiöpakolaiselle voidaan siis myöntää tulkkauspalveluja maksimissaan kolmen vuoden ajalle. 12

13 Työperäinen maahanmuuttaja voi vähentää kotimaisen kielen vapaaehtoisesta opiskelusta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset täysimääräisinä verotuksessaan. Kiintiöpakolaisten kielikoulutuksesta vastaa Suomen valtio. Myös työperäiset maahanmuuttajat ovat oikeutettuja osallistumaan valtion järjestämään koulutukseen, mikäli koulutuksissa on tilaa. Voimme Suomessa olla ylpeitä kulttuuristamme, historiastamme sekä siitä, että olemme rakentaneet tälle suhteellisen karulle elinalueelle jotain sellaista, mitä toisenlaisilla arvopohjilla ei ole saatu aikaan luonnonrikkauksiltaan ja maaperän hedelmällisyydeltään huomattavasti vauraammissa maanosissa. Siksi perusopetuksessa keskeisiksi tavoitteiksi kielen oppimisen lisäksi tulee nostaa seuraavat seikat: 1. kasvattaa lapsia niin syntyperäisiä kuin maahanmuuttajiakin suomalaiseen kulttuuriin, 2. siirtää suomalaista kulttuuria ja Suomen historiaa seuraaville sukupolville sekä 3. kasvattaa lapsia kohtaamaan muuttuva, kansainvälinen maailma ylpeinä suomalaisuudestaan. Monet maahanmuuttajat tulevat kulttuureista, joissa naisten asema on huomattavasti huonompi kuin Suomessa. Naisten aktivoiminen on yksi tärkeimmistä onnistuneen integraation edellytyksistä. Monikulttuurisuuteen myönnetyt resurssit kohdennetaan merkittävissä määrin sellaiseen toimintaan, joka aktivoi nimenomaan maahanmuuttajanaisia ja saa heidät myös kodin ulkopuolelle kohtaamaan kantasuomalaiset. Näin helposti kotiinsa eristyksiin jäävät maahanmuuttajanaiset saadaan lähemmäksi suomalaista yhteiskuntaa ja sen arvoja. Tämä puolestaan edesauttaa pienten maahanmuuttajalasten ja erityisesti tyttöjen kielitaidon kehittymistä sekä heidän kiinnittymistään osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Huonoimmassa vaihtoehdossa lapset viettävät varhaisimmat elinvuotensa kodissaan suomea osaamattoman äitinsä kanssa. Juuri näiden vuosien aikana tulisi kielitaidon kehittymisen ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisen tapahtua. Ottamalla maahanmuuttajanaiset aktiivisesti mukaan yhteiskunnan toimintaan, saadaan palautettua myös maahanmuuttajavanhempien auktoriteetti. Nykyään monen maahanmuuttajaperheen ongelma on se, että uuden kotimaan kieltä, kulttuuria ja toimintatapoja osaavat ja tuntevat lapset saavat liikaa valtaa vanhempiinsa. Tällaisessa perheessä lapsesta muodostuu vanhempien ikkuna maailmaan. Asian pitäisi tietenkin olla toisin päin. Näissä perheissä vanhemmilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tarrautua perinteisiin. Tämä ei edistä perheenjäsentenkiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Valtion, kuntien ja kaupunkien tulee omalla politiikallaan estää pakolaisten keskittyminen tiettyihin kaupunkeihin tai kaupunginosiin Perheenyhdistämiset Suomen valtion kustantamat perheenyhdistämiset Suomeen muiden kuin turvapaikan saaneiden ja kiintiöpakolaisten osalta lopetetaan välittömästi. Näissä perheenyhdistämisissä otetaan DNA-testit automaattisesti käyttöön, jotta voidaan varmistaa, että perheen yhdistämistä vaativat henkilöt ovat sukua keskenään. Perheen käsitteeksi määritellään isä, äiti, biologiset lapset ja ottolapset. Myös yhden aikuisen perheet ovat tämän määritelmän mukaisia perheitä. Perheenjäseniksi ei lasketa esimerkiksi pakolaisen isovanhempia, hänen siskojaan ja veljiään tai serkkujaan eikä täysi-ikäisen pakolaisen 13

14 vanhempia. Perheenkokoajan tulee pystyä itse osoittamaan, että perhesuhteet ovat syntyneet jo lähtömaassa. Perheenyhdistämiset voidaan tapauskohtaisesti sallia muillekin kuin kiintiöpakolaisille, jos Suomessa asuva perheenjäsen kykenee elättämään muut perheenjäsenet ilman suomalaisen yhteiskunnan merkittävää taloudellista tukea. Ensi sijassa perheenyhdistämiset tulee tehdä kiintiöpakolaisten lähtömaata lähinnä olevaan turvalliseen maahan. Niiden toteuttamista voidaan tukea kohtuullisella rahasummalla kertakorvauksena. 6. OIKEUDENMUKAISET TUOMIOT VÄKIVALTARIKOKSISTA Kansalaisen henkilökohtaista ruumiillista koskemattomuutta loukkaavista sekä henkeä ja terveyttä vaarantavista väkivaltarikoksista annetut tuomiot ovat liian lyhyitä, eivätkä vastaa kansalaisten enemmistön oikeuskäsitystä. Vakavia väkivaltarikoksia ovat esimerkiksi henkirikokset ja niiden yritykset, törkeät pahoinpitelyt, seksuaalirikokset ja kuolemantuottamukseen johtaneet rattijuopumukset. Erityisen tuomittavina niitä on pidettävä silloin, kun ne kohdistuvat puolustuskyvyttömään henkilöön, esimerkiksi pieneen lapseen tai vanhukseen. Ongelma ei ole puutteellisissa laeissa vaan niiden soveltamisessa. Keskeinen ongelma on se, että rikoksista annetut rangaistukset eivät ole ankaruudeltaan missään mittasuhteessa verrattuna moniin muihin rikoksiin, esimerkiksi talousrikoksiin. Ehdonalaiseen vapauteen pääsemisen ei tule olla nykykäytännön mukainen automaatio vaan sen tulee olla mahdollista lähinnä henkilöille, jotka ovat rangaistustaan suorittaessaan osoittaneet ansaitsevansa ehdonalaiseen pääsyn. Vakavista väkivaltarikoksista langetetut vankeustuomiot tulee aina suorittaa täysimääräisesti riippumatta siitä, onko tekijä ensikertalainen vai rikoksenuusija. Myöskään syyntakeettomuus ei saa edesauttaa lyhyemmän tuomion saamista vakavissa väkivaltarikoksissa. Ehdollisten tuomioiden lisäksi rikokseen syyllistyneen täytyy korvata omalla työnteollaan täysimääräisesti kaikki aiheuttamansa vahingot, milloin se suinkin on mahdollista. Kyse ei ole sovittelusta vaan konkreettisesta vahinkojen korvaamisesta. Mikäli teosta aiheutunut vahinko ei ole rahallisesti korvattavissa (esimerkiksi kuolemantuottamus), tulee tuomio määrätä aina ehdottomana vapausrangaistuksena. Erityisesti alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia tulee koventaa merkittävästi ja niistä langetetut tuomiot on aina suoritettava ehdottomana vapausrangaistuksena. Näiden rikosten tutkintaa tulee tehostaa merkittävästi, jotta vältytään aiheettomilta syytteiltä ja tuomioilta. Rangaistusten ei tule toimia ainoastaan pelotteena. Niiden tehtävänä on myös suojella yhteiskuntaa ja lainkuuliaisia kansalaisia rikollisilta. Toistuvasti vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyvät rikoksenuusijat on pysyvästi eristettävä muista ihmisistä. Nuorten henkilöiden tekemiin rikoksiin on puututtava varhaisessa vaiheessa ja riittävän tehokkain keinoin. Näin estetään monen nuoren ajautuminen pysyvästi rikollisen elämäntavan piiriin. Kansalaisten oikeutta puolustaa itseään, perhettään ja omaisuuttaan on lisättävä merkittävästi. Esimerkiksi väkivaltarikoksen uhriksi joutuvalla tulee olla täysi oikeus puolustaa itseään. 14

15 Tällaisissa tapauksissa hätävarjeluun turvautuvan henkilön oikeutta puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tulee aina lähtökohtaisesti tulkita puolustautujan hyväksi. Tiettyjä tuomioita tulee laskea tai luopua niistä kokonaan. Tällaisia tuomioita ovat esimerkiksi sanan- ja ilmaisunvapauteen liittyvät tuomiot. Suomi on 2000-luvulla saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta peräti 40 moitetta toistuvista ihmisoikeusrikkomuksista, esimerkiksi liian pitkiksi venyneiden oikeuskäsittelyjen johdosta. Suomen valtion on kiinnitettävä entistä tarkemmin huomiota Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja noudatettava sitä kaikissa tilanteissa. Toisenlainen käyttäytyminen ei sovi länsimaiselle demokraattiselle oikeusvaltiolle. 15

Muutos 2011:n tavoitteet ja keinot perustuvat pääasiassa Suomen perustuslain nykyistä tiukempaan noudattamiseen.

Muutos 2011:n tavoitteet ja keinot perustuvat pääasiassa Suomen perustuslain nykyistä tiukempaan noudattamiseen. 1 Muutos 2011 ry / Förändring 2011 rf Muutos 2011 syntyi halusta muuttaa maassamme vallitsevaa poliittista käytäntöä, jossa päätöksentekijöiden vastuu päättyy samaan aikaan, kun vaalihuoneiden ovet sulkeutuvat.

Lisätiedot

PUOLUEOHJELMA JOUTSENPUOLUE

PUOLUEOHJELMA JOUTSENPUOLUE PUOLUEOHJELMA JOUTSENPUOLUE Joutsenpuolue on täysin uudenlainen puolue Suomen puoluekentässä. Jo sen syntyhistoria on Suomen poliittisessa historiassa ennennäkemätön: puolueen säännöt ja puolueohjelma

Lisätiedot

JOUTSENPUOLUE PUOLUEOHJELMA

JOUTSENPUOLUE PUOLUEOHJELMA JOUTSENPUOLUE PUOLUEOHJELMA Johdanto Joutsenpuolue on uudenlainen puolue Suomen puoluekentässä. Sen synty on Suomen poliittisessa historiassa ennennäkemätön: puolueen säännöt ja puolueohjelma on laadittu

Lisätiedot

Muutos 2011 ry, Förändring 2011rf PUOLUEOHJELMA

Muutos 2011 ry, Förändring 2011rf PUOLUEOHJELMA Muutos 2011 ry, Förändring 2011rf PUOLUEOHJELMA Johdanto Joutsenpuolue on uudenlainen puolue Suomen puoluekentässä. Sen synty on Suomen poliittisessa historiassa ennennäkemätön: puolueen säännöt ja puolueohjelma

Lisätiedot

PUOLUEOHJELMA JOUTSENPUOLUE

PUOLUEOHJELMA JOUTSENPUOLUE PUOLUEOHJELMA JOUTSENPUOLUE Joutsenpuolue on uudenlainen puolue Suomen puoluekentässä. Sen synty on Suomen poliittisessa historiassa ennennäkemätön: puolueen säännöt ja puolueohjelma on laadittu internetissä

Lisätiedot

TAVOITE- JA TOIMENPIDEOHJELMA

TAVOITE- JA TOIMENPIDEOHJELMA 1 TAVOITE- JA TOIMENPIDEOHJELMA TAVOITE Muutos 2011:n tavoite on Suomen kansalaisten edun ajaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa Suomen kansalaisten taloudellisten, sivistyksellisten ja sosiaalisten oikeuksien

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1

Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Oleskelulupalajit Määräaikainen - tilapäinen (B) - jatkuva (A) Pysyvä (P) - voimassa toistaiseksi - 4 vuoden jatkuvan (A) oleskelun

Lisätiedot

Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista

Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista JARMO EDUSKUNTAAN! Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista Valtiollinen ja taloudellinen itsenäisyys Vastustan keskittävää politiikkaa Järkevä maahanmuuttopolitiikka Kohtuullinen elintaso kuuluu kaikille

Lisätiedot

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2015 2016 Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Kuka on pakolainen? Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka kotimaansa ulkopuolella. Hän on paennut sotaa,

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops

Lisätiedot

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä

Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Käsitteet Turvapaikanhakija Henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Henkilöllä ei ole vielä oleskelulupaa Suomessa. Kiintiöpakolainen

Lisätiedot

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä KV 11.10.2010 18 Valtuutettu Ismo Soukola jätti valtuustolle, siitä ennen

Lisätiedot

VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta

VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta Tämä teksti on lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta. Kun puolueohjelma

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori

Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa

Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Lainsäädäntöhanke Suomen asumiseen perustuvan sosiaaliturvan tarkoituksenmukaisesta kohdentumisesta rajat ylittävissä tilanteissa Julkaisija

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Sote-asiakastietojen käsittely

Sote-asiakastietojen käsittely Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset

Lisätiedot

LAUSUNTO LAKIESITYKSESTÄ UUDEKSI KANSALAISUUSLAIKSI. 1 Johdanto...1. 2 Muutos 2011 ry:n ehdotus kansalaisuuden saamisen minimivaatimuksista...

LAUSUNTO LAKIESITYKSESTÄ UUDEKSI KANSALAISUUSLAIKSI. 1 Johdanto...1. 2 Muutos 2011 ry:n ehdotus kansalaisuuden saamisen minimivaatimuksista... LAUSUNTO LAKIESITYKSESTÄ UUDEKSI KANSALAISUUSLAIKSI SISÄLLYS 1 Johdanto...1 2 Muutos 2011 ry:n ehdotus kansalaisuuden saamisen minimivaatimuksista...4 2.1 Yleinen kielitutkinto 3 (YKI 3)...6 2.2 Kielen

Lisätiedot

+ + Isä Äiti Muu huoltaja Kasvattivanhempi. PH4_plus_240518PP +

+ + Isä Äiti Muu huoltaja Kasvattivanhempi. PH4_plus_240518PP + PH4_plus 1 *1409901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä perheselvityslomake on tarkoitettu sinulle, jos olet ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella hakevan alle 18 vuotiaan

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

*1409901* A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1409901* A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PH4_plus 1 *1409901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä perheselvityslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella hakevan alle 18

Lisätiedot

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Henna Huhtamäki 17.8.2017 1 23.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupatyypit 2015-2017 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 1.8.2017 2 0 1 6 2015 2 23.2.2018

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet

Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta 2004 6. kesäkuuta 2001 PE 305.694/1-21 TARKISTUKSET 1-21 LAUSUNTOLUONNOS: Jean Lambert (PE 305.694) YHTEISÖN MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA Päätöslauselmaesitys

Lisätiedot

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja Modulin/osan sisältö Teoreettisia malleja kotoutumisesta maahanmuuttajan uudessa kotimaassa Modulin tavoite on esittää: - kotoutumisen ideat

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013

Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013 Maassa millä lailla? Husein Muhammed OTM, lakimies Monikulttuurisuuden kasvot seminaari Helsinki 1.3.2013 Työntekijän oleskelulupa Opiskelijan oleskelulupa Oleskelulupatyypit Oleskelulupa perhesiteen perusteella

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

PERIAATELAUSUMA 31.7.2010 Julkaisuvapaa heti

PERIAATELAUSUMA 31.7.2010 Julkaisuvapaa heti PERIAATELAUSUMA 31.7.2010 Julkaisuvapaa heti Muutos 2011:n ensisijainen tavoite on Suomen kansalaisten etu ja keinot sen ajamiseksi ovat suora demokratia sekä sananvapaus. Muutos 2011 nostaa esimerkeiksi

Lisätiedot

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Ketään lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ominaisuuksien, mielipiteiden tai alkuperän vuoksi. Lapsia koskevia

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 36 Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 2008-2012 Korvaus 2012 2011 2010 2009 2008 Laskennallinen 649 645 816 519 841 709 630 813 480 158 korvaus Toimeentulotuki 522 620 917

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 668/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 668/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2013 668/2013 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Valokuvat: We are here Oy, 2019 Suomi on maailman turvallisin maa Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan luottamusta viranomaisiin

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta

Lisätiedot

* * A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PH4_plus 1 *1409901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä perheselvityslomake on tarkoitettu sinulle, jos olet ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella hakevan alle 18 vuotiaan

Lisätiedot

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta

Lisätiedot

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 ALUKSI Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä julkaisee suppean tilannekatsauksen ajalta 1.1.2015-30.6.2015. Katsauksessa

Lisätiedot

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu

Avoin hallinto Open Government Partnership. Suomen toimintaohjelman valmistelu Avoin hallinto Open Government Partnership Suomen toimintaohjelman valmistelu Mikä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI

Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI 10.12.2015 Tilanne tänään Euroopan talous lamassa Suomen talous kestämättömällä tiellä Suomen työttömyys

Lisätiedot

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006 Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä TNS Gallup 2006 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimus toteutettiin kirjekyselynä lokakuussa 2006 TNS Gallup lähetti maakunnittain kiintiöitynä

Lisätiedot

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Eva Rönkkö Eläkeläiset ry 16.3.2017 Sosiaalinen esteettömyys mitä se on? Esteettömyys yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet Sosiaalinen esteettömyys merkitsee sellaista ilmapiiriä ja toimintaympäristöä,

Lisätiedot

SUOMEN KANSALAISUUSLAKI

SUOMEN KANSALAISUUSLAKI TIETOSIVU SUOMEN KANSALAISUUSLAKI Suomen nykyinen kansalaisuuslaki tuli voimaan syyskuussa vuonna 2011. Lain keskeisimpiä tavoitteita on edistää Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten yhteiskunnallista

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

EU-Turkki pakolaissopimus

EU-Turkki pakolaissopimus EU-Turkki pakolaissopimus 18.3.2016 sopimuksen pääkohdat & arviointia Toni Alaranta/Ulkopoliittinen instituutti Sopimuksen pääkohdat: 1) Yksi yhdestä periaate: jokainen Kreikkaan saapuva pakolainen (koskee

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1459901* A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi:

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi: PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN Yläkoulu / lukio Maailman pakolaiset Ottakaa selvää: Mitä tarkoittavat käsitteet pakolainen ja turvapaikanhakija? Keitä ovat kiintiöpakolaiset? Kuinka monta kiintiöpakolaista

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna! Anonyymi Äänestä tänään kadut huomenna! 2007 Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta

Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta Priorisointi perusoikeuksien näkökulmasta Terveysfoorumi 2016 Lääkehoitojen priorisointi Toomas Kotkas Priorisoinnin kannalta relevantteja perusoikeuksia Perustuslain 6 : Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia

Lisätiedot

Valmistava opetus Oulussa. Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen

Valmistava opetus Oulussa. Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen Valmistava opetus Oulussa Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen Turvapaikanhakija Turvapaikanhakija= Turvapaikanhakija on henkilö, joka on kotimaassaan joutunut

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

Muutos 2011 ry / Förändring 2011 rf USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ

Muutos 2011 ry / Förändring 2011 rf USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ Muutos 2011 ry / Förändring 2011 rf USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ 1. Mikä on tämänhetkinen tilanne puolueen perustamisessa? Yhdistys on rekisteröity ja kannattajakorttien kerääminen aloitettu. Kannattajakortteja

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä

Sisäinen turvallisuus Oiva Kaltiokumpu, Kansallisena Veteraanipäivänä SUOMEN SISÄINEN TURVALLISUUS UHATTUNA! TARUA VAI TOTTA? Sisäisen turvallisuuden merkitys eduskunnan lainsäädäntö- ja budjettityössä Sisäinen turvallisuus nostaa enemmän kysymyksiä, kuin on anta vastauksia

Lisätiedot

Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat

Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat Ulkomaalaisen uhrin erityinen haavoittuvuus ja oleskeluluvat Elina Järvenpää, varatuomari, lakimies Pakolaisneuvonta ry @PAKOLAISNEUVO Pakolaisneuvonta ry RIKOKSEN UHRIN OIKEUDET OLESKELUOIKEUDESTA RIIPPUMATTA

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa

Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa yksi maailman laajimpia Kunnat ja valtio kantavat suurimman

Lisätiedot

TURVAPAIKANHAKIJAT:

TURVAPAIKANHAKIJAT: TURVAPAIKANHAKIJAT: ARKIPÄIVÄISET HALLINNON JA HALLINNAN KÄYTÄNNÖT JUSSI S. JAUHIAINEN URMI & TURUN YLIOPISTO jusaja@utu.fi Aineisto on peräisin YK:n (UNHCR), EU:n (Eurostat) ja Migrin tilastotietokannoista.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain

Lisätiedot

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus e Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus Suomen laki Suomen lainsäädännön perusperiaatteet kuuluvat kotoutuvan henkilön yleisinformaation tarpeeseen. Valitettavan usein informaatio

Lisätiedot

Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela

Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet Mobiili 20.6.2017 Antti Klemola, Kela Millä perusteella Suomeen muuttava kuuluu Kelan sosiaaliturvaan? Oikeus Kelan etuuksiin perustuu 1. Ensisijaisesti

Lisätiedot

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta Koulutuspäivä 16.11.2017 YK:n Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 2 17.11.2017 Vammaissopimus Yleissopimus vahvistaa jo olemassa

Lisätiedot

LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA

LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet (1/2) Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus 21.2.2018 A8-0025/1 1 Johdanto-osan 3 a viite (uusi) ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien totuuden, oikeuden, korvausten ja uusiutumattomuuden takaamisen erityisraportoijan 22. heinäkuuta 2014 julkistaman

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10.

Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10. Suomalaistuuko islam? Islamilaistuuko Suomi? Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Luetaan yhdessä -verkosto Hyvinkää 15.10.2011 Väite1: islam suomalaistuu Eurooppalaisiin, varsin maallistuneisiin

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus

Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus Kansalaisyhteiskunta ja julkisuus Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely Luento 6.11.2008 Salli.Hakala@Helsinki.fi Laki - modernin järjestyksen kivijalka Demokraattisen oikeusvaltion näkökulmasta keskeisiä

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:

Lisätiedot

+ + Isä Äiti Muu huoltaja Kasvattivanhempi. PK3_plus_240518PP +

+ + Isä Äiti Muu huoltaja Kasvattivanhempi. PK3_plus_240518PP + PK3_plus 1 *1479901* PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka huoltaja on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Sinä asut

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun laajennettu neuvottelukunta

Pääkaupunkiseudun laajennettu neuvottelukunta Pääkaupunkiseudun laajennettu neuvottelukunta Maahanmuuttajat voimavarana pääkaupunkiseudulla seminaari 20.3.2007 Kauniainen, Kasavuoren koulutuskeskus Kansliapäällikkö Työministeriö 1 Suomessa työskentelevät

Lisätiedot

Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen

Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen 3.5.2017 Asenteet Turvallisuus Vuorovaikutus Osallistuminen kunnioitus ennakkoluulot ja mielikuvat luottamus monimuotoisuuden arvostaminen

Lisätiedot