Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(8) Opinto-opas Metsätieteiden laitos Metsä- ja riistaeläintiede
|
|
- Eeva Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(8) tutkintovaatimukset kandidaatin tutkinto, 180 op maisterin tutkinto, 120 op Opintojaksokuvaukset Metsätieteiden laitoksen yhteystiedot edustaa Helsingin yliopistossa metsätalouteen, ympäristön hoitoon ja monikäyttöön sovellettua eläintiedettä. Opintosuunnan tehtävänä on metsän tuhoeläinten, riistaeläinten sekä muiden luonnonvaraisten ja istutettujen selkärankaisten ja - rangattomien biologiaan, ekologiaan ja populaatiodynamiikkaan sekä luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyvä tutkimus ja opetus. Toiminnan päämääränä on sekä metsien suojelu eläinten aiheuttamilta tuhoilta että tuhojen syiden ja seurausten monipuolinen selvittäminen. Lisäksi tavoitteena on riistan tarpeiden monipuolinen huomioon ottaminen ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen metsien ja vesistöjen suunnittelussa ja käsittelyssä. Opetus koostuu luentojen ja kirjallisuuden lisäksi monipuolisista käytännön harjoituksista laboratoriossa ja kenttäolosuhteissa. Opiskelun aikana tutustutaan metsä- ja riistaeläintieteen kannalta merkittäviin eläinlajeihin, niiden rakenteeseen, ekologiaan ja pyyntimenetelmiin. Sopivilla oppiaineyhdistelmillä voidaan saavuttaa pätevyys mm. metsätuholaisten tai riistanhoidon asiantuntijana tutkimuksen, opetuksen ja ympäristöhallinnon tehtäviin. Opintosuunnan vastuuprofessori: Metsäeläintieteen professori Kari Heliövaara Tutkintovaatimukset KANDIDAATIN TUTKINTO, 180 op YLEISOPINNOT, 48 op opintopisteet ajoitus MER100 Kandidaattitutkinnon HOPS Y96 Matematiikan tasokoe 1 1 Y100 Matematiikka Y125 Tieteellinen ajattelu 2 1 Y130 Tilastotieteen perusteet 5 1 FOR100 Johdatus metsätieteisiin 5 1 FOR120 Etiikka ja vastuullisuus metsäsektorilla 3 2 FOR140 Neuvottelu ja vuorovaikutus 2 2 FOR160 Urasuunnittelu 2 3 GIS101 Geoinformatiikka ME103 Metsäekologia 5 2 ME106 Puiden aineenvaihdunta, kasvu ja rakenne 4 1 MEK105 Metsämaiden ominaisuudet, prosessit ja kasvupaikkojen luokittelu 5 1 KASV148 Metsäkasvien lajintuntemus 2 1 PÄÄAINEOPINNOT, 79 op Perusopinnot 25 op MEK100 Metsien ekologian ja käytön perusteet 10 1 MEM100 Metsäekonomian ja markkinoinnin perusteet 5 1 FOR110 Metsätieteiden kenttäkurssi 10 1 Aineopinnot 54 op MEK110 Metsien ekologian ja käytön kenttäkurssi 3 1 MER110 Metsäeläinten peruslajintuntemus MER111 Metsäeläintieteen perusteet 5 2 MER112 Riistaeläintieteen perusteet 5 2 MPAT121 Metsäpatologian perusteet 6 2 MER113 Vahinkoselkärankaiset 3 2 ME130 Boreaalisen metsän rakenne, dynamiikka ja monimuotoisuus 3 2 MEK140 Kandidaatin kirjallisuus 3 3 MEK130 Kandidaatin seminaari 4 3 sisältää 1,5 op äidinkieltä MER190 Kandidaatin tutkielma 6 3 Lisäksi joko: MER114 Hyönteisekologia MER116 Metsäentomologiset menetelmät I 6 2-3
2 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 2(8) MER213 Metsä- ja riistaeläintieteen erikoiskurssit väh. 6 p tai: MER115 Lintujen ja nisäkkäiden lajintuntemus II MER117 Metsästys ja käytännön riistanhoito 3 2 MER118 Riistaeläintieteen kenttäkurssi MER119 Riistanhoidon menetelmät MER120 Riistasaalis ja tieteelliset näytteet MER213 Metsä- ja riistaeläintieteen erikoiskurssit väh. 2 p KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT, 10 op Toinen kotimainen kieli vieras kieli TVT-ajokortti 3 1 Integroidut opinnot: äidinkieltä integroitu johdantokurssiin 1,5 op ja kandidaatin seminaariin 1,5 op SIVUAINEOPINNOT, 25 op Jokin metsätieteiden laitoksen opintosuunnan sivuainekokonaisuus Sienitieteen sivuaine , (25 op) Kalataloustieteen ja limnologian perusopinnot (approbatur) sivuaineopiskelijoille Ekologian ja evoluutiobiologian perusopinnot sivuaineopiskelijoille VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT,18 op Suositeltavat opinnot: Foreigh language (other than English) Y85 Ympäristöoikeus ME120 Metsäpuiden dendrologia MPAT131 Forest microbiology MLY110 Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen TROP110 Maapallon metsät RS101 Kaukokartoitus KTB201 Agroekologia KTB204 Ekologian perusteet maataloustieteiden opiskelijoille YE1 Ympäristötaloustieteen johdantokurssi Biostatistiikka I (luennot ja harjoitustyöt) Yksilöistä ekosysteemeihin Sienituntemus Maailman uhanalaiset eläimet Eläimet kasvien pölyttäjinä Hämähäkkikurssi Käävät ja niiden biologia Ympäristönsuojelun perusteet (YMPS101) Kalataloustieteen perusteet (KALAT1) Limnologian perusteet (LIMNO10) Vesistöekologian luennot KANDIDAATIN TUTKINTO YHTEENSÄ 120 op Tutkintovaatimukset MAISTERIN TUTKINTO, 120 op YLEISOPINNOT, 19 op opintopisteet ajoitus MER200 Maisteritutkinnon HOPS FOR230 Internship FOR210 Leadership and management Y126 Tieteellinen tutkimus Academic writing / vastaava äidinkielen kirjoituskurssi Y131A/B Tilastollisia malleja FOR215 R-alkeiskurssi tai Y136 Tilastollisten tietojenkäsittelyohjelmistojen sovellukset PÄÄAINEOPINNOT, 76 op Syventävät opinnot 76 op MEH250 Restoration and rehabilitation of degraded ecosystems ME180 Pohjois-Suomen kurssi MEK251 Metsien ekologian ja käytön maisteriseminaari MEK220 Syventävä kirjallisuus MER290 Maisterin tutkielma
3 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 3(8) Lisäksi joko: MER211 Entomologia MER213 Metsä- ja riistaeläintieteen erikoiskurssit väh. 6 p MER214 Metsäentomologiset menetelmät II MER216 Metsäentomologian syventävä lajintuntemus ja oma kokoelma tai: MER210 Alien species MER213 Metsä- ja riistaeläintieteen erikoiskurssit MER212 Riistaeläintieteen syventävä lajintuntemus VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT, 25 op Suositellaan: Teemaopinnot, TAI Sivuainekokonaisuus: Jokin metsätieteiden laitoksen opintosuunnan sivuainekokonaisuus, 25 op 1-2 Sienitieteen sivuaine (25 op) 1-2 Kalataloustieteen ja limnologian perusopinnot (approbatur) sivuaineopiskelijoille (25 op) 1-2 Ekologian ja evoluutiobiologian perusopinnot sivuaineopiskelijoille 1-2 TAI Ao. kursseista yhteensä 25 op: Y85 Ympäristöoikeus Y160 Tieteen popularisointi FOR220a Forest bioenergy part GIS102 Geoinformatiikka GIS204 Environmental GIS ME145 Taaja- ja virkistysmetsien hoito ME205 Sustainable forest ecosystem management MEK205 Current topics in forest ecology and management MER115 Lintujen ja nisäkkäiden lajintuntemus II MER213 Metsä- ja riistaeläintieteen erikoiskurssit MLY210 Dynamic optimization in natural resource economics MLY240 Valuation of Environmental Benefits MLY250 Bioeconomics MPAT222 Plant-microbe interactions and molecular defence of plants MARV106 Forest Planning and Inventory Project MARV214 Metsäbiometria KTB220/KBIOT220 Kasvin- ja metsänjalostus MAEL401 Maaperäeläinten ekologia MAEL403 Integroitu kasvinsuojelu MAEL404 Maatalouseläintieteen erikoiskurssit RAV093 Anatomian ja fysiologian perusteet ETT150 Lihateknologia 1 2,5 1-2 MIKRO200 Mikrobiologian perusteet Nisäkkään anatomia Biostatistiikka I Biostatistiikka II Hämähäkkikurssi Preparointikurssi / Preparationsteknikskurs Biologiset kokoelmat Ympäristön- ja luonnonsuojelubiologian perusteet Conservation Biology in Fragmented Landscapes (7 +2) Ympäristönsuojelun perusteet (YMPS101) MAISTERIN TUTKINTO YHTEENSÄ 120 Opintokokonaisuudet Metsien ekologian ja käytön perusopinnot Metsä- ja riistaeläintieteen aineopinnot Metsä- ja riistaeläintieteen syventävät opinnot Opintojaksot Opetustiedot WebOodissa Metsäeläinten peruslajintuntemus (MER110) 1 op Ajoitus: 1 vuosi, II periodi Tavoite: Opintojaksolla perehdytään keskeisten selkärankaisten ja selkärangattomien eläinten tunnistamiseen ja ekologiaan. Opintojakson jälkeen opiskelija osaa tunnistaa ja kertoa metsäekologian ja metsänhoidon kannalta keskeisistä tuho- ja riistaeläimistä. Sisältö: Metsäekologian ja metsänhoidon kannalta merkittävien tuho- ja riistaeläinten sekä muiden metsäekosysteemin kannalta keskeisten eläinten tunnistaminen ja perusekologian tunteminen. Katso Moodle, kurssimateriaali
4 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 4(8) Suoritustavat: K8 + H8+ R0 + I11 Luennot, harjoitustyö ja omatoiminen opiskelu. Arviointi: Lajintuntemuskuulustelu ja ekologian kuulustelu. Vastuuhenkilö: Prof. Heliövaara, yoleht. Nummi, yoleht. Väänänen, tohtorikoulutettavat Peuhu ja Vihervuori Yhteydet muihin opintojaksoihin: Suositellaan suoritettavaksi ennen MER111 Metsäeläintieteen perusteet -kurssia. Lisätiedot: Teaching in Finnish. Metsäeläintieteen perusteet (MER111) 5 op / 3 ov Ajoitus: 2. vuosi, II periodi Edeltävät opinnot: FOR100 (Metsätieteiden kenttäkurssi). Lisäksi suositellaan, että MEK100 (Metsien ekologian ja käytön perusteet) ja MER100 (Metsäeläinten peruslajintuntemus) suoritettu. Tavoite: Opintojaksolla käsitellään keskeisiä metsän hyönteistuholaisia ja muita selkärangattomia. Opintojakson jälkeen opiskelija osaa tunnistaa keskeiset metsätuholaiset ja niiden aiheuttamat tuhot sekä saavuttaa perustiedot tuholaisten aiheuttamien ongelmien ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi. Sisältö: Perehdytään maamme tärkeimpiin metsätuholaisiin, niiden tunnistamiseen, runsaudenvaihteluun, merkitykseen ja torjuntaan sekä hyödyllisiin ja yleisiin metsähyönteisiin. Lisäksi käsitellään metsätuhojen syntymisen syitä ja seuraustuhoja sekä metsäluonnon monimuotoisuutta. Heliövaara, K. & Mannerkoski, I Metsähyönteiset, lajintuntemus. Maatalous- ja metsäeläintieteen laitoksen julkaisuja 12. Yliopistopaino, 90 s. Uotila, A. & Kankaanhuhta, V Metsätuhojen tunnistus ja torjunta. Metsälehti Kustannus. 215 s. Nuorteva, M Metsätuholaiset. Kirjayhtymä, 91 s. Nuorteva, M Ytimennävertäjät mäntyjen tuholaisina. Maatalous- ja metsäeläintieteen laitoksen julkaisuja 2. Yliopistopaino, 3. painos, 23 s. Suoritustavat: K14 + H14 + R20 + I85 Luennot, lajintuntemusdemonstraatiot, itsenäinen opintokokoelmatyöskentely, seminaarit ja kirjallisuus. Arviointi: Lajintuntemuskuulustelu (Lajintuntemus I) ja loppukuulustelu. Vastuuhenkilö: Yoleht. Lyytikäinen-Saarenmaa, prof. Heliövaara, tuntiopettajat. Riistaeläintieteen perusteet (MER112) 5 op Ajoitus: 2. vuosi, I periodi Tavoite: Opintojaksolla käsitellään riistalintujen ja -nisäkkäiden keskeinen ekologia sekä lajien tunnistus. Opintojakson jälkeen opiskelija osaa kertoa riistaeläinten ja niiden ympäristön välisistä suhteista sekä eläinten välisistä interaktioista. Sisältö: Kurssi käsittää pääpiirteiset tiedot riistaeläinten ekologiasta sekä elinympäristöjen hoidon ja riistaeläinten metsästyksen perusteista. Keskeisiä aiheita ovat riistaeläinten levinneisyys, elinympäristöt ja niiden kantokyky, kantojen säätely ja kannanvaihtelut. Käsiteltäviin ryhmiin kuuluvat hirvieläimet, jänikset, turkiseläimet, vesilinnut, metsäkanalinnut ja peltokanalinnut. Kurssi sisältää lajintuntemuksen (ent ME293). Katso Moodle. - Linden, Harto, Hario, Martti & Wikman, Marcus Riistan jäljille. RKTL, Edita, 205 s. - Nummi, P. (toim.) Metsästys - luonto - yhteiskunta. Otava, 152 s. Suoritustavat: K68 - H0 - R0 - I70 Luennot ja lajintuntemusdemonstraatiot. Arviointi: Lajintuntemuskuulustelu (Lintujen ja nisäkkäiden lajintuntemus I) ja loppukuulustelu. Vastuuhenkilö: Yoleht. Nummi, dos. Saari, yoleht Väänänen Yhteydet muihin opintojaksoihin: MER118 Lisätiedot: Teaching in Finnish. Vahinkoselkärankaiset (MER113) 3 op / 2 ov Ajoitus: vuosi (pariton), III-IV periodi Tavoite: Opintojaksolla käsitellään ihmisen kannalta ongelmallisia selkärankaisia niin Suomessa kuin globaalisti. Opintojakson jälkeen opiskelija tuntee keskeiset ongelmalajit ja minkälaisia konflikteja ne aiheuttavat. Sisältö: Selkärankaiset maatalous- ja metsätuholaisina sekä mm. tautiongelmat ja liikenneongelmat. Kurssi koostuu luennoista ja opiskelijoiden omista esityksistä. Pienmunne, E. & Nummi, P Vahinkoselkärankaiset. Soveltavan eläintieteen laitos. Julkaisuja 22. Yliopistopaino. 61 ss. Suoritustavat: K 24-H 0-R 26-I 30 Arviointi: Loppukuulustelu. Vastuuhenkilö: Yliopistolehtori Nummi Yhteydet muihin opintojaksoihin: Ennakkovaatimukset: Metsäeläinten peruslajintuntemus tai vastaava (MER110) Hyönteisekologia (MER114) 3 op / 2 ov Ajoitus: vuosi (parillinen), III periodi Tavoite: Opiskelija ymmärtää ekologian peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä entomologisessa tutkimuksessa. Sisältö: Kurssilla käsitellään ekologian käsitteiden soveltamista entomologiaan yksilö-, populaatio-, eliöyhteisö- ja ekosysteemitasolla. Kurssi sisältää esimerkkejä luonnonpopulaatioista sekä metsä- tai maataloudellisesti merkittävistä lajeista.
5 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 5(8) Price, P.W Insect ecology 2nd ed. Wiley. 607 s. (tai uudempi). Soveltuvin osin. Lisäksi muuta soveltuvaa kirjallisuutta osoituksen mukaan. Suoritustavat: K30 - H0 - R20 - I30. Luennot ja seminaarityö. Arviointi: Loppukuulustelu ja seminaarityö. Vastuuhenkilö: Yoleht. Lyytikäinen-Saarenmaa, tuntiopettajat. Lintujen ja nisäkkäiden lajintuntemus II (MER115) 3 op / 2 ov Ajoitus: vuosi (parillinen), III periodi Edeltävät opinnot: Riistaeläintieteen perusteet (MER112) Tavoite: Kurssilla opiskelija perehtyy lintujen ja nisäkkäiden tunnistamiseen ja ekologiaan. Opiskelija tunnistaa kattavasti Suomessa esiintyvät eläimet ja hänellä on perustiedot niiden ekologiasta. Sisältö: Kurssilla luennoidaan Suomen maaselkärankaisten tunnistamista sekä niiden ekologiaa pääpiirteittäin. Ilmoitetaan kurssilla. Suoritustavat: K20 - H0 - R0 - I60 Luennot ja omatoiminen työskentely. Arviointi: Lajintuntemuskuulustelu, ekologian kuulustelu. Vastuuhenkilö: Yoleht. Väänänen Metsäentomologiset menetelmät I (MER116) 5-6 op Ajoitus: vuosi, kl pariton, IV periodi, sl pariton I periodi Luentoja, harjoitustöitä, lajintuntemusdemonstraatioita, opintokokoelma, kirjallisuutta ja retkeilyjä. Edeltävät opinnot: MER170 Metsäeläintieteen perusteet Tavoite: Opiskelija saa yleiskatsauksen yleisimmistä metsäentomologisista menetelmistä ja näkee niiden toteuttamisen käytännössä esimerkkien ja harjoitusten avulla. Opiskelijaa ohjataan itsenäiseen työskentelyyn erilaisten harjoitustöiden avulla. Kurssi painottuu yhteen kesällä tehtävään suurempaan työhön, jonka tulokset opiskelija raportoi muille ryhmille opetus- ja oppimistarkoituksessa syksyllä. Opiskelija osaa nimetä yleisimmät metsähyönteisten pyynti- ja kannan seurantamenetelmät, sekä soveltaa niitä hyönteiskantojen seurannan suunnittelussa ja toteutuksessa. Opiskelija hallitsee hyönteistieteellisen koejärjestelyn perusteet käytännössä. Lisäksi opiskelija osaa tunnistaa keskeisimmät metsissä elävät selkärangattomat (Lajintuntemus II). Sisältö: Opintojaksolla käsitellään keskeisiä metsäentomologisia menetelmiä teoriassa ja käytännössä. Metsäentomologisia menetelmiä ovat mm. hyönteisten pyytäminen, kantojen seuranta, tuhohyönteisten torjunta ja hyönteisaineistojen käsittely ja määrittäminen. Lajintuntemus II. Wainhouse, D Ecological methods in forest pest management. Oxford University Press, 228 s. Saalas, U Suomen metsähyönteiset. WSOY, 719 s. Pääpiirteissään. Leather, S. (Ed.) Insect sampling in forest ecosystems. Blackwell Science, Oxford, 303 s. Luentomoniste. Kasvinsuojelua koskevaa lainsäädäntöä ja torjuntaa käsittelevää kirjallisuutta osoituksen mukaan. Suoritustavat: K14-H60-R0-I86 Keväällä IV periodilla on luentoja ja harjoitustöitä. Omatoiminen suurempi työ toteutetaan kesän aikana. Syksyllä I periodissa työ käydään läpi kirjallisesti ja suullisesti. Kurssi sisältää luentoja, harjoitustöitä ja käytännön sovelluksia. Arviointi: Arvosana määräytyy loppukuulustelun, seminaaritöiden ja lajintuntemuskuulustelun (1 op, pakollinen MER-opintosuunnan opiskelijoille, muille vapaaehtoinen, jolloin kurssi 5 op) perusteella. Vastuuhenkilö: Yoleht. Lyytikäinen-Saarenmaa, Johanna Joensuu, Elina Peuhu, Liisa Vihervuori Lisätiedot: The course language is Finnish. Metsästys ja käytännön riistanhoito (MER117) 3 op / 2 ov Ajoitus: 2. vuosi, vapaasti valittavana aikana Edeltävät opinnot: Riistaeläintieteen perusteet (MER112) Tavoite: Opiskelija perehtyy kirjallisuuden avulla metsästyksen menetelmiin ja erilaisiin riistanhoitotoimiin. Opintojakson jälkeen opiskelija tunnistaa ja hallitsee keskeiset metsästyksen ja riistanhoidon menetelmien perusteet sekä ymmärtää niiden taustaa. Sisältö: Metsästyksen perusteiden ja riistanhoidon tuntemus kirjallisuuden avulla. Malinen, J. & Väänänen, V-M. (toim.) Käytännön riistanhoito. Metsälehti Kustannus, 216 s. Niemelä, E. (toim.) Metsästäjän opas. Gummerus, ss. 9-31, Metsästysasetus ja -laki. Pulliainen, E. & Saario, V. 1993: Vuoden1993 metsästyslaki. Karisto, 227 s. Suoritustavat: K 0-H 0-R 0-I 81 Kirjallisuus. Arviointi: Loppukuulustelu Vastuuhenkilö: Yoleht. Väänänen Lisätiedot: Ilmoittautuminen: Ota yhteyttä vastuuopettajaan. Field cource in wildlife ecology (MER118) 2 op / 1 ov Ajoitus: vuosi, I periodi Edeltävät opinnot: MER 112 Riistaeläintieteen perusteet Tavoite: Kurssilla perehdytään maastossa riistan elinympäristöihin ja niiden hoitoon. Kurssin jälkeen opiskelija hahmottaa, minkälaisia
6 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 6(8) ovat riistan kannalta keskeiset piirteet metsissä, pelloilla ja kosteikoilla. Sisältö: Viikon kenttäkurssi lokakuussa. Kurssilla retkeillään eri ympäristöissä - metsissä, pelloilla ja kosteikolla - sekä tehdään joitain hoitotoimia. Kurssilla myös kerätään pieniä aineistoja, joista työstetään ryhmissä esityksiä. Kurssimateriaalia jaetaan kurssilla. Suoritustavat: K0 - H53 - R0 - I0 Retkeily ja harjoitustyö. Arviointi: Kurssityöskentely (Hyväksytty/hylätty). Vastuuhenkilö: Yoleht. Nummi Lisätiedot: Kurssi järjestetään Evolla. If international students participate, course is organized in English. Riistanhoidon menetelmät (MER119) 3 op / 2 ov Ajoitus: vuosi Edeltävät opinnot: MER122, MER117 Tavoite: Opiskelija perehtyy kirjallisuuden avulla riistanhoitoon ja sen taustalla olevaan ekologiaan. Opintojakson jälkeen opiskelija ymmärtää minkälaisin toimin kantoihin todella voidaan vaikuttaa. Sisältö: Kirjallisuuteen pohjautuva kurssi antaa perustiedot Suomessa käytetyistä riistanhoitomenetelmistä sekä katsauksen uusimpaan kotimaiseen riistaekologiaan. Niemelä, E. (toim.) Metsästäjän opas. Gummerus, ss Nummi, P Suomeen istutetut riistaeläimet. Maatalous- ja metsäeläintieteen laitoksen julkaisuja 9. Yliopistopaino, 40 s. Nummi, P. & Väänänen, V-M. (toim.) Riistanhoito. Metsälehti Kustannus, 201 s. Suomen Riista. Viimeisin nide. Suomen Riistanhoito-Säätiö ja RKTL, n. 100 s. Suoritustavat: K 0-H 0-R 0-I 81, kirjallisuus Arviointi: Loppukuulustelu Vastuuhenkilö: Yliopistonlehtori Nummi. Lisätiedot: Katso Moodle. Riistasaalis ja tieteelliset näytteet (MER120) 2 op / 1 ov Ajoitus: vuosi, II.periodi, kurssi järjestetään parillisina vuosina. Tavoite: Opiskelija perehtyy luentojen ja harjoitustöiden avulla metsästyssaaliin käsittelyyn (syötävä - ja turkisriista), tärkeimpiin tauteihin, tieteellisten näytteiden ottoon sekä museopreparaattien valmistamiseen. Sisältö: Kurssi antaa pääpiirteittäiset tiedot metsästyssaaliseläinten anatomiasta, lihan sekä nahkan käsittelystä ja taudeista. Kurssilla perehdytään ihmisravinnoksi tarkoitetun riistan käsittelyyn sekä selkärankaisten eläinten preparointiin. Lisäksi opetellaan näytteenotto tutkimustarkoituksia varten ja museopreparaattien valmistaminen. Kurssimateriaali Suoritustavat: K 40-H 0-R 0-I 14 Arviointi: Loppukuulustelu. Vastuuhenkilö: Yoleht. Väänänen Yhteydet muihin opintojaksoihin: RAV093 Anatomian ja fysiologian perusteet Alien species (MER210) 4 op Timing: M.Sc. 1st or 2nd year (even), IV period Objective: The student can explain the nature of the invasive species problem, and knows the invasion pathways and how invasive species affect ecosystems and human sosieconomy.he/she knows how the mitigate the effects of invasive species. Contents: The ecology and sosioeconomy of invasive species of various groups of organisms, e.g. terrestrial vertebrates, insects, aquatic invertebrates, fungi, and plants. The legal framework of the management of invasive species. The course consists of both lectures given by the experts of their field and of student group work. Study materials and literature: Literature given during the course. Completion: K0-H0-R0-I110. Lectures, student group work, excursion. Evaluation : Accepted group work and presentation. Responsible person: Ýoleht. Nummi, yoleht. Yirdaw Relations to other study units: Restoration and rehabilitation of degraded ecosystems: theory and application (MEH250) Other information: The course is held in English. Entomologia I (MER211) 4 op / 2.5 ov Ajoitus: vuosi (pariton vuosi), III periodi Edeltävät opinnot: ME370 tai tiedot soveltavin osin. Tavoite: Opiskelija osaa kertoa hyönteisten morfologiasta ja systematiikasta ja ymmärtää hyönteistieteen erityispiirteistä. Sisältö: Kurssilla perehdytään syvällisesti hyönteisten morfologiaan, systematiikkaan, etologiaan ja fysiologiaan tiedon sovellusmahdollisuuksia painottaen. Gullan, P.J. & Cranston, P.S The insects: An outline of entomology. Chapman & Hall. 491 s. Osoitetut kohdat. Richards, O. W. & Davies, R. G Imms general textbook of entomology I & II. 10th ed. Chapman & Hall (tai uudempi painos). 418 s. ja 1354 s. Osoitetut kohdat Suoritustavat: K24 - H22 - R20 - I40. Luennot, esseet ja harjoitustyöt. Arviointi: Loppukuulustelut, esseet.
7 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 7(8) Vastuuhenkilö: Prof. Heliövaara, tuntiopettajat. Lisätiedot: Kts. moodle Riistaeläintieteen syventävä lajintuntemus ( MER212) 3 op Ajoitus: vuosi, vapaasti valittavana ajankohtana Tavoite: Opintojakson jälkeen opiskelija tunnistaa Suomen riistalinnut siipinäytteistä sekä nisäkkäiden kallot ja tuntee tärkeimmät nisäkkäiden ja lintujen iänmääritysmenetelmät. Sisältö: Riistalintujen lajin-, iän- ja sukupuolen tunnistus siipinäytteistä, nisäkkäiden kallojen tunnistus sekä nisäkkäiden ja lintujen iänmääritysmenetelmät. Luentoja sekä ohjattua omatoimista harjoittelua näytteillä. Salminen, A. 1983: Suomen sorsalinnut. SLY:n Lintutieto OY Siivonen, L. & Sulkava, S Pohjolan nisäkkäät. Otava, 224 s. Monisteet Suoritustavat: K0-H0-R0-I110 Luennot ja omatoiminen työskentely. Arviointi: Loppukuulustelu Yhteydet muihin opintojaksoihin: Lintujen ja nisäkkäiden lajintuntemus II (MER115) Lisätiedot: Ilmoittautuminen: Ota yhteyttä vastuuopettajaan. Metsä- ja riistaeläintieteen erikoiskurssit (MER213) 2-9 op Ajoitus: vuosi, ajankohta vaihtelee Tavoite: Tavoitteena on ymmärtää modernin soveltavan entomologian ja riistanhoidon ja -tutkimuksen kysymyksiä. Opiskelija osaa kertoa erilaisista alan aihealueista syvällisesti. Sisältö: Herbivoria (3 op) (yoleht. Lyytikäinen-Saarenmaa), Hyönteiset lainsäädännössä ja luonnonvarojen hyödyntämisessä (2 op) (prof. Heliövaara, tohtorikoulutettava Liisa Vihervuori), Invasive invertebrates (3 op) (prof. Heliövaara, dos. Lena Huldén), Lahopuulla elävien hyönteisten ekologia (2 op) (prof. Heliövaara, tohtorikoulutettava Elina Peuhu), Muutokset Suomen luonnossa (3 op) (dos. Lena Huldén) Riistatalouden suunnittelu (3 op) (yoleht. Väänänen), Riistantutkimuksen menetelmät (2-3 op) (yoleht. Nummi & yoleht. Väänänen), Riistatarhaus (2 op) (yoleht. Nummi & yoleht. Väänänen), Riista ja yhteiskunta (2 op) (yoleht. Nummi & dos. Pellikka), Tropiikin metsähyönteiset (2op) (prof. Heliövaara), Vertaimevien hyönteisten ekologia (2 op) (dos. Lena Huldén). Ilmoitetaan kurssien yhteydessä. Suoritustavat: Vaihtelevat kurssin sisällön mukaan. Arviointi: Hyväksytyt kuulustelut, kurssityöskentely ja mahdolliset harjoitustyöt. Vastuuhenkilö: prof. Heliövaara, yoleht. Lyytikäinen-Saarenmaa, yoleht. Nummi, yoleht. Väänänen, dosentit, tuntiopettajat. Lisätiedot: Kurssit ajoittuvat opinnoissa henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja kurssitarjonnan mukaisesti. Metsäentomologiset menetelmät II (MER214) 5 op Ajoitus: vuosi, parillinen IV periodi, parillinen I periodi Edeltävät opinnot: MER116 Metsäentomogiset menetelmät I Tavoite: Opiskelija saa lisätietoa hyönteistieteellisen tutkimuksen toteuttamisesta ja siihen liittyvistä käytännön asioista. Opiskelija toteuttaa ohjauksessa pienimuotoisen metsäentomologisen tutkimuksen haluamaltaan tarkemmalta alalta. Opiskelija osaa kurssin jälkeen itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa hyönteistieteellisen koejärjestelyn, aineiston keräämisen ja analysoinnin sekä raportoida työn ulkopuoliselle taholle. Opiskelija hallitsee metsäentomologian alalla käytetyt menetelmät ja osaa arvioida niiden luotettavuutta ja soveltuvuutta kriittisesti. Opiskelija saa perusvalmiudet toteuttaa hyönteistieteellinen pro gradu -työ. Sisältö: Kurssilla syvennytään metsäentomologisten menetelmien soveltamiseen käytännössä. Wainhouse, D Ecological methods in forest pest management. Oxford University Press, 228 s. Leather, S. (Ed.) Insect sampling in forest ecosystems. Blackwell Science, Oxford, 303 s. Saalas, U Suomen metsähyönteiset. WSOY, pääpiirteissään. Southwood, T.R.E. & Henderson, P.A. 2000: Ecological methods. 575 s. 3 rd ed. Blackwell. Luentomoniste. Muuta kirjallisuutta osoituksen mukaan. Suoritustavat: K14-H60-R0-I86 Keväällä IV periodilla on luentoja ja aiheeseen liittyviä kokoontumisia. Omatoiminen työ toteutetaan kesän aikana. Syksyllä I periodissa työ käydään läpi kirjallisesti ja suullisesti. Arviointi: Arvosana määräytyy loppukuulustelun ja raportin perusteella. Vastuuhenkilö: yoleht. Lyytikäinen-Saarenmaa, tohtorikoulutettavat Peuhu ja Vihervuori Lisätiedot: Katso Moodle. Teaching in Finnish. Metsäentomologian syventävä lajintuntemus ja oma kokoelma (MER217) 3 op / 2 ov Ajoitus: vuosi, suositellaan viimeistään 4. vuoden kl (lajintuntemus III ja kokoelman keräys), sopimuksen mukaan.
8 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 8(8) Tavoite: Opiskelija kerää ja valmistaa systemaattisen tai biologisen kokoelman, jonka avulla hän perehtyy johonkin hyönteisryhmään sopimuksen mukaan sekä laajentaa metsähyönteisten lajintuntemusta (Lajintuntemus III). Opintojakson jälkeen opiskelija osaa tunnistaa ja kertoa syvällisesti metsäentomologisesta lajistosta ja osaa koota biologisen tai systemaattisen hyönteiskokoelman. Sisältö: Syvennytään valmistetun systemaattisen tai biologisen kokoelman avulla johonkin hyönteisryhmään sopimuksen mukaan sekä laajennetaan metsähyönteisten lajintuntemusta. Määrityskirjat ja monisteet Suoritustavat: K0-H0-R0-I110. Kirjallisuus ja omatoiminen työskentely. Arviointi: Lajintuntemuskuulustelu (lajintuntemus III, 1,5 op) ja hyväksytty kokoelma (1,5 op). Vastuuhenkilö: Prof. Heliövaara Yhteydet muihin opintojaksoihin: MER270 Lisätiedot: Ilmoittautuminen: Ota yhteyttä vastuuopettajaan. METSÄTIETEIDEN LAITOS Metsätieteiden laitoksella voi opiskella pääaineena Metsien ekologiaa ja käyttöä tai Metsäekonomiaa ja markkinointia. Pääaineen sisällä opiskelijat valitsevat opintosuunnan, johon he erikoistuvat. Metsien ekologian ja käytön opintosuunnat ovat: Metsä- ja suoekosysteemien toiminta ja tuotos,metsä- ja suoekosysteemien hoito ja ennallistaminen, metsäpatologia ja mykologia, metsä- ja riistaeläintiede, metsävarojen hallinta, metsäteknologia ja logistiikka, puuteknologia ja trooppisten metsien ekologia, hoito ja käyttö Metsäekonomian ja markkinoinnin opintosuunnat ovat: Liiketaloudellinen metsäekonomia, metsien luonnonvara- ja ympäristötaloustiede ja metsäteollisuuden markkinointi ja johtaminen Sivuainekokonaisuudet on esitelty pääaineiden ja opintosuuntien esittelyn jälkeen. Metsätieteiden laitoksen pääaineet ja opintosuunnat uudistuvat syyslukukaudesta 2011 alkaen. Syksyllä 2010 aloittaneille opiskelijoille sekä maisterivaiheeseen siirtyville aikaisempien vuosikurssien opiskelijoille suositellaan siirtymistä uuteen tutkintorakenteeseen 1.8. alkaen. Siirtymisestä ilmoitetaan lomakkeella (sitova ilmoittautuminen). Vanhojen tutkintorakenteiden mukaan voi kuitenkin valmistua vielä asti. Uudistuksen myötä myös kurssitarjontaa on päivitetty. Poistuvat, uudet ja muuttuneet opintojaksot löytyvät korvaavuustaulukoista. Ne auttavat opintojen suunnittelussa ja helpottavat HOPSin päivittämistä. Lomake, korvaavuustaulukot ja lisätietoa uudistuksesta löytyy almasta Metsätieteiden laitoksen yhteystiedot: Laitoksen johto: Opetushenkilökunta: Toimisto: Opintoneuvojat:
METSÄTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO, 180 op
METSÄTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO, 180 op Koulutusohjelman yhteiset opinnot 42 op ME-001 Johdatus metsätieteiden opintoihin (ME-016 HOPS integroitu) 4 1 (Päivi, V-P) ME-002 Tieteellinen ajattelu (Timo
LUKUJÄRJESTYS 1. VUOSI METSÄEKONOMIA JA MARKKINOINTI LUKUJÄRJESTYKSET LUKUVUODELLE , MEM-FUKSIEN 1. OPINTOVUOSI
LUKUJÄRJESTYKSET LUKUVUODELLE 2012-2013, MEM-FUKSIEN 1. OPINTOVUOSI Lukujärjestykseen on kirjattu sekä pakollisia että ensimmäiselle vuodelle suositeltuja opintojaksoja metsäekonomian ja markkinoinnin
Vastuuopet
I opetusperiodi 3.9.2012-21.10.2012, Väliviikko: 22.10-28.10.2012 (muutoksia luentoaikoihin ja -paikkoihin voi tulla. Tarkasta viimeisin tieto WebOodista!) MEK210 Aineistoperusteinen argumentointi 3 Rita,
METSÄTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO, 180 op
METSÄTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO, 180 op Koulutusohjelman yhteiset opinnot 42 op ME-001 Johdatus metsätieteiden opintoihin (ME-016 HOPS integroitu) 4 1 (Markus Holopainen) ME-002 Tieteellinen ajattelu
III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset
208 SIVUAINEKOKONAISUUDET, YMPÄRISTÖTIETEIDEN LAITOS III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset AKVAATTISTEN TIETEIDEN KOULUTUSOHJELMAAN LIITTYVÄT SIVUAINEOPINTO- KOKONAISUUDET 86173 Kala- ja
Opetusohjelma FOR-, Y- ja muut kurssit
Opetusohjelma 2012-2013 FOR-, Y- ja muut kurssit Koodi Nimi Laajuus Opettaja Periodi Tarkat päivämäärät Päivä Kellonaika Sali Syyslukukausi, I periodi: 3.9.-21.10. Väliviikko: 22.-28.10.2012 ma (äikkä)
Korvaavuustaulukko. Metsätieteiden kandiohjelma
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta - Metsätieteiden kandiohjelman korvaavuustaulukko (9.8.2017) 1 Korvaavuustaulukko Metsätieteiden kandiohjelma Korvaavuustaulukosta näet, miten vanhojen pääaineiden
Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto (LuK)
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta - Akvaattisten tieteiden koulutusohjelman korvaavuustaulukot (4.9.2017) 1 Korvaavuustaulukko Akvaattisten tieteiden koulutusohjelma Huom! Mikäli vanhojen tutkintovaatimusten
Korvaavuustaulukko Metsätieteiden maisteriohjelma
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta - Metsätieteiden maisteriohjelman korvaavuustaulukko (4.8.2017) 1 Korvaavuustaulukko Metsätieteiden maisteriohjelma Tämä taulukko on tarkoitettu niille iskelijoille,
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne
5, S Maisteriseminaari 5 op 1,0 1,0 1,0 2, S Syventävien aineiden loppukuulustelu 10 op 5,0 5,0
Oulun yliisto Opintojen rakennekaavio 2017 2018 Tutkinto-ohjelman nimi, Biologian tutkinto-ohjelma Tutkinnon nimi, Filosofian maisteri (2 vuotta, 120 ) Koodi Opintojakson nimi ja laajuus Suositeltu suoritusajankohta
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(5) Opinto-opas Metsätieteiden laitos Metsien luonnonvara- ja ympäristötaloustiede
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(5) tutkintovaatimukset kandidaatin tutkinto, 180 op maisterin tutkinto, 120 op Opintojaksokuvaukset Metsätieteiden laitoksen yhteystiedot Metsien luonnonvara ja
Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta
Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen
BIOLOGIAN KANDIOHJELMAN AINEENOPETTAJAN OPINTOSUUNNAN TUTKINTORAKENNE
päivitetty 1.10.2018 lukuvuodelle 2018-2019 BIOLOGIAN KANDIOHJELMAN AINEENOPETTAJAN OPINTOSUUNNAN TUTKINTORAKENNE 2017 2020 BIO-100 Biologian perusopinnot, 2 BIO-101 Eliökunnan evoluutio BIO-102 Eläin-
MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013
MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2012 2013 Yhteystiedot Monitieteisten ympäristöopintojen järjestelyistä ja suunnittelusta vastaa Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan biologian laitos, sekä monitieteisten
Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta
Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta 2015-16 Luettelo kursseista, jotka ovat tarjolla lukuvuoden 2015-16 aikana. Tähdellä merkityt ovat pakollisia 25 op perusopintokokonaisuudessa (3120100).
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
BIOLOGIAN KANDIOHJELMAN TUTKINTORAKENNE
päivitetty 1.10.2018 lukuvuodelle 2018-2019 BIOLOGIAN KANDIOHJELMAN TUTKINTORAKENNE 2017 2020 BIO-100 Biologian perusopinnot, 2 BIO-101 Eliökunnan evoluutio BIO-102 Eläin- ja kasvikunnan rakenne BIO-103
FM-opiskelijan opintopolku, fysiologia ja neurotiede, neurobiologian erikoistumislinja (vastuuopettajat Juha Voipio & Mikael Segerstråle)
FM-opiskelijan opintopolku, fysiologia ja neurotiede, neurobiologian erikoistumislinja (vastuuopettajat Juha Voipio & Mikael Segerstråle) 1. SYVENTÄVÄT OPINNOT (522065), 70-100 op 1.1. Pakolliset opinnot,
Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset
Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 6.9.2018 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo Katri Suorsa 08.09.2017 Monipuolinen luonnontieteellinen Tutkintoohjelmat Luonnontieteellinen tiedekunta: - Biologia - Maantiede - Matemaattiset ja fysikaaliset
Matematiikka. Orientoivat opinnot /
Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen
Tämä päätös tarkentaa rehtorin päätöksiä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan vastuulla olevien koulutusohjelmien osalta.
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan vastuulla olevien kandi- ja maisteriohjelmien siirtymävaiheen säännöt sekä jatkopolut uusista kandiohjelmista maisteriohjelmiin Uudet koulutusohjelmat aloittavat
HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tilastotiede HOPS - Tilastotiede HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon Nimi: Syntymäaika: Ammatti ja urasuunnitelmat: Muuta:
LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.
LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen
Luonnontieteiden kandidaatti, Ekologia ja evoluutiobiologia, 180op
Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Luonnontieteiden kandidaatti, Ekologia ja evoluutiobiologia, 180op Tässä oppaassa annetaan käytännön neuvoja opiskelijan suunnitellessa opintojaan
Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op
KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja
BIOLOGIAN TUTKINTOUUDISTUS. Biologian tutkinto-ohjelma Info
BIOLOGIAN TUTKINTOUUDISTUS Biologian tutkinto-ohjelma Info 11.5.2015 Muutosten taustalla Oulun yliopiston strategia- ja rakennemuutokset Yliopiston koulutusneuvoston päätökset Laitos Tutkimusryhmät Ekologian
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(6) Opinto-opas Metsätieteiden laitos Metsäteollisuuden markkinointi ja johtaminen
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(6) tutkintovaatimukset kandidaatin tutkinto, 180 op maisterin tutkinto, 120 op opintojaksokuvaukset Metsätieteiden laitoksen yhteystiedot Metsäteollisuuden markkinoinnin
MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT
MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT 2013 2014 Yhteystiedot Monitieteisten ympäristöopintojen järjestelyistä ja suunnittelusta vastaa Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan biologian laitos, sekä monitieteisten
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(6) Opinto-opas Metsätieteiden laitos Metsäteknologia ja logistiikka
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(6) tutkintovaatimukset kandidaatin tutkinto, 180 op maisterin tutkinto, 120 op Opintojaksokuvaukset Metsätieteiden laitoksen yhteystiedot Metsäteknologia kattaa
Markkinointi. Tutkintovaatimukset 2010-2011. Toimisto Pajunen, Outi toimistosihteeri, 09 191 58081, outi.o.pajunen@helsinki.fi
Markkinointi Oppiaine liittyy keskeisesti maa- ja elintarviketalouden piirissä toimivien yritysten ja muiden organisaatioiden tuotteiden ja palveluiden markkinointiongelmien ymmärtämiseen sekä markkinointitoimenpiteiden
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.
Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op)
RAKENNE Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op) KÄSITYÖN DIDAKTIIKAN PERUSOSA Teknisen työn osuus 3 op TEKNISEN TYÖN DIDAKTIIKAN SIVUAINEKOKONAISUUS 25 op 1. Teknisen työn materiaalit, työkalut,
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.
Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte
PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS
PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Metsätieteiden kenttäkurssi (FOR110) Hyytiälä 2016 Hyde-info
Metsätieteiden kenttäkurssi (FOR110) Hyytiälä 2016 Hyde-info 12.4.2016 Metsätieteiden yhteiset opinnot lähtökohdat Luovat perustan pääaineiden ja opintosuuntien syventäville opinnoille Metsätieteiden yhteiset
OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.
1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op
Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman
LIITE. Tietokone työvälineenä 3 op: word, excel, powerpoint, unix Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistymisopinnot 10 op
Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto (180 op) / ALUETIEDE Aluetieteen pääaineopinnot 82 op: Aluetieteen perusteet 5 op Julkinen johtaminen 5 op Oikeus yhteiskunnassa 5 op Hyvinvointipalvelujen hallinto
Kandidaatin tutkinnon rakenne
Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen
Metsävaratiede ja teknologia
Metsävaratiede ja teknologia Metsävaratieteen ja teknologian pääaineen opintosuuntia ovat metsäteknologia (METEK), puuteknologia (PTEK), metsäsuunnittelu (MSUU) ja metsävarojen inventointi (MINV). Sivuaineina
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset
Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat lukuvuonna 2006 2007 opintonsa aloittaneet opiskelijat sekä uuteen tutkintojärjestelmään lukuvuoden 2005 2006
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:
VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)
Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa
Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen
Suositeltu suoritusajankohta. Koodi Opintojakson nimi ja laajuus
Oulun yliisto Opintojen rakennekaavio 2017 2018 Tutkinto-ohjelman nimi, Biologian tutkinto-ohjelma Tutkinnon nimi, Luonnontieteiden kandidaatti (3 vuotta, 180 ) Koodi Opintojakson nimi ja laajuus Suositeltu
OPINTOPOLKU lukuvuosi
OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso
OPINTOPOLKU lukuvuosi
OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso
METEOROLOGIA Kotisivu: fi/oppiaineet/meteorologia.html
METEOROLOGIA Kotisivu: http://www.opetus.physics.helsinki. fi/oppiaineet/meteorologia.html TUTKINTOVAATIMUKSET Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat 1.8.2012 tai myöhemmin opintonsa aloittaneet
Hallintotieteiden opinto-opas lkv 2014 15, Yleisopinnot ok 16.4.14. Yleisopinnot
Yleisopinnot STAT1020 Tilastotieteen johdantokurssi 5 op TITE1022 Tietokone työvälineenä 3 op LIIK1200 Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistyminen 10 op OPIS0033 Harjoittelu 5 op Tilastotieteen
Department of Forest Sciences
Metsäopetuksen ja tutkimuksen tulevaisuus Helsingin yliopistossa Teollisuuden metsänhoitajat Kesäopintopäivät 2017 Pasi Puttonen 17.8.2017 of Forest Sciences 1 Department of Forest Sciences Promoting the
60 op. STOA2001 Sosiaaliset ongelmat ja eriarvoisuus 5 STOA094 Sosiaalisten ongelmien teoreettisia jäsennyksiä
1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE SOSIAALITYÖN AINEOPINNOT OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Sosiaalityön aineopinnot 60 op Sosiaalityön toimintaympäristö
Korvaavuustaulukot Valtio-oppi
Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin
A YHTEISET OPINNOT. Sisältö OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA
1 OPETUSOHJELMA MAANTIETEET JA YMPÄRISTÖPOLITIIKKA 2014-2015 Sisältö A YHTEISET OPINNOT... 1 ALOITUSOPINNOT... 1 METODIOPINNOT... 1 MAANTIETEIDEN JA YMPÄRISTÖPOLITIIKAN PERUSOPINNOT (5116090)... 2 MAANTIETEEN
SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET
SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa
KOODI OPINTOJAKSON NIMI OPETTAJA OPETUSMUO- OPETUKSEN VIIKON- KELLON- SALI PÄIVÄMÄÄRÄT & HUOMAU- TO& KOKEET MÄÄRÄ (h) PÄIVÄ AIKA TUKSET
OULUN YLIOPISTO Kemian laitos 19.8.2011 OPETUSOHJELMA LUKUVUONNA 2011-2012 SYYSLUKUKAUSI 2011 Lukujärjestys Lyhenteitä: ao = aineenopettaja, dem = demonstraatio, lu = luento, r = ryhmä, s = sovellutus,
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
Opinto-ohjaus ja HOPS
Opinto-ohjaus ja HOPS LuK-vaiheen HOPS-ohjaajina jatkavat: Elisa Vallius, YAD217.2, opintoneuvoja, hyvis Anssi Lensu, YAC114.1 Maisterivaiheen HOPS-ohjaus/hyväksyntä: Tuula Tuhkanen, YAC115.2 Jussi Kukkonen,
4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset
34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä
SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ
1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan
Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala. Hallinto-osaamisen opinnot. Opintojaksokuvaukset
Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala Hallinto-osaamisen opinnot Hallinto-osaamisen opintojaksot: ALUE1001 Yhteiskunnan alueellinen organisoituminen (5 op) FILO1001 Filosofian
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012
TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE
TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/
BIOS 1 ja OPS 2016 OPS Biologian opetussuunnitelma Opetuksen tavoitteet
BIOS 1 ja OPS 2016 Biologian opetussuunnitelma 2016 Biologian opetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan luonnontieteellisen ajattelun kehittymistä. Opetus lisää ymmärrystä biologian merkityksestä osana
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info Tanja Kähkönen 21.11.2014 Koulutusohjelmat, syksy 2014 Luonnontieteellinen tiedekunta Biologia Fysiikka Kemia Maantiede 15 suuntautumisvaihtoehtoa, 18 oppiainetta
YMPÄRISTÖEKOLOGIAN LAITOS
YMPÄRISTÖEKOLOGIAN LAITOS Ympäristöekologian koulutusohjelma Tutkintovaatimukset (6.3.2009) Luonnontieteiden kandidaatin tutkinto LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (LuK) YMPÄRISTÖEKOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA
UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA. 60 op
1 VASTAAVUUSTAULUKOT FILOSOFIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, FILOSOFIAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017 Yhteiskuntatieteiden
YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op
1 VASTAAVUUSTAULUKOT YHTEISKUNTAPOLITIIKKA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, YHTEISKUNTAPOLITIIKAN OPINTOSUUNTA OPS 2017-2020 OPS 2014-2017
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit
OULUN YLIOPISTO Päivitys: 24. elokuuta 2015 Maantieteen koulutusohjelma Syksy 2015 Opintojaksot ja tentit HUOM: kaikille opintojaksoille ilmoittaudutaan WebOodissa! HUOM: opintojaksojen tarkat aika-, sali-
YMPÄRISTÖPOLITIIKKA, OPINTO-OPAS
YMPÄRISTÖPOLITIIKKA, OPINTO-OPAS 2014-2016 Ympäristöpolitiikka tarjoaa laaja-alaista ja vahvaa yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen osaamista ympäristöalan työtehtäviin. Nykyisin niissä arvostetaan
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan
Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa?
Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Uusi maisteriohjelma Maisteritutkielma 30 op, vanhassa ohjelmassa 40 op Antropologian kurssimuotoisten opintojen laajuus 50-75
Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti)
Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko 1.8.2014 (14..2014) 2011-2014 (voimassa op 2014-2017 (voimassa op Huom. 31.7.2014 asti) 1.8.2014 alkaen) Perusopinnot (73018) 2 Perusopinnot 2 Mikäli kokonaisuuden
Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot
Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Teknillinen tiedekunta asiantuntija Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu
Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa
General studies: Art and theory studies and language studies
General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered
Juha Tervala Materiaali:
Juha Tervala 13.6.2017 Materiaali: http://blogs.helsinki.fi/jtervala/taloustieteen-kandiohjelma/ Iso pyörä on Helsingin yliopiston koulutusohjelmauudistus, jonka tavoitteena on aito kolmiportaisuus: ensin
Luonnontieteiden kandidaatti, Ekologia ja evoluutiobiologia, 180op
Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos 2014-2015 Luonnontieteiden kandidaatti, Ekologia ja evoluutiobiologia, 180op Tässä oppaassa annetaan käytännön neuvoja opiskelijan suunnitellessa
Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja
Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET
Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelman rakenne
Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelman rakenne YMPÄRISTÖ- JA ELINTARVIKETALOUDEN YHTEISET PERUSOPINNOT, 25 op YMPÄRISTÖ- JA ELINTARVIKETALOUDEN YHTEISET AINEOPINNOT, 23 op OPINTOSUUNTAUKSEN MUKAISET
OPINTO-OPAS 2008 2009
OPINTO-OPAS 2008 2009 Hoitotieteen tieteenalaohjelma Terveystieteiden opettajan koulutusohjelma Terveyshallintotieteen tieteenalaohjelma Radiografian tieteenalaohjelma Kliinisen laboratoriotieteen tieteenalaohjelma
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila
Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE
Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,
Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan
TUTKINTO-OHJELMAINFO Sivuainemahdollisuudet Kesäopinnot KV-vaihtomahdollisuus
TUTKINTO-OHJELMAINFO 3.5.2018 Sivuainemahdollisuudet Kesäopinnot KV-vaihtomahdollisuus SIVUAINEEN VALINTA Kolme näkökulmaa sivuaineopintojen ja valinnaisten opintojen valitsemiseen 1. Tietojenkäsittelytieteiden
V A A S A G A T E W A Y
V A A S A G A T E W A Y 12.6.2019 Vaasa Gateway 60 op AVOIMEN VÄYLÄ TUTKINTO -OPISKELIJAKSI KAUPPATIETEISSÄ Uusi väylä tutkinto-opintoihin, pilotoidaan lukuvuonna 2019-2020 Väylän kautta avoimen yliopiston