LAPPEENRANNAN KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2030 Eteläiset alueet, vaihe 1
|
|
- Lasse Rantanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2030 Eteläiset alueet, vaihe 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI
2 2(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO ETELÄINEN OSA-ALUE, VAIHE OSAYLEISKAAVOITUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Keskustaajaman osayleiskaavoitus Eteläisen osa-alueen vaiheen 1 osayleiskaavoituksen lähtökohdat ja tavoitteet ETELÄISEN OSA-ALUEEN NYKYTILA Luonnonolot Pohja- ja pintavedet Maankäyttö Kulttuuriympäristön arvot Ympäristöhäiriöt Maanomistus KAAVOITUSTILANNE JA MUUT SUUNNITELMAT Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Etelä-Karjalan maakuntakaava Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaavatyö ja sen aikataulu Kuntien yhteinen rakenneyleiskaava Yleiskaavatilanne Asemakaavoitus LAADITTAVAT JA LAADITUT SELVITYKSET JA SUUNNITELMAT Osayleiskaavaa varten laaditut selvitykset Osayleiskaavaa varten laadittavat selvitykset Muut keskeiset selvitykset ja suunnitelmat VAIKUTUSTEN ARVIOINTI OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Tiedottaminen Asukastilaisuudet Viranomaisyhteistyö OSALLISET OSAYLEISKAAVAPROSESSIN VAIHEET YHTEYSTIEDOT PALAUTE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA SANASTO Kannen kuvat: Lappeenrannan kaupunki, kiinteistö- ja mittaustoimi Kuvaaja Raimo Suomela. Vasemmalla ylhäällä Myllymäkeä, alhaalla Hyrymäkeä ja Vanhaa Viipurintietä. Oikealla ylhäällä Mustolan aluetta, alhaalla Vt6 ja vt13:n liittymä.
3 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 3(36) 1 JOHDANTO Lappeenranta on Etelä-Karjalan maakunnan hallinnollinen, elinkeinoelämän ja kulttuurin keskus. Lappeenranta on Suomen 13: nneksi suurin kaupunki, jossa asuu noin asukasta. Kaupan ja matkailun kasvu on merkittävää Lappeenrannassa. Parin sadan kilometrin säteellä kaupungista asuu 8 miljoonaa ihmistä, joiden ostovoima kasvaa nopeasti. Venäläisten ostosmatkailun merkitys kaupungissa on suuri ja korostuu tulevaisuudessa edelleen. Lappeenranta sijaitsee Saimaan vesistöalueen etelärannan ja valtakunnan rajan välisellä alueella. Pääosa asutuksesta ja teollisuudesta on ryhmittynyt Saimaan eteläisimmille rannoille. Maiseman kannalta Saimaan lisäksi keskeinen elementti on 1. Salpausselkä, joka jakaa Lappeenrannan kaupungin alueen kolmeen osaan: pohjoisalueet kuuluvat maisemamaakuntajaossa Itäiseen Järvi-Suomeen, seutujaossa Suur-Saimaan seutuun, ja eteläpuoliset alueet kuuluvat puolestaan Eteläiseen rantamaahan, seutujaossa Kaakkoiseen viljelyseutuun. Lappeenrannan keskustaajaman alueelle laaditaan parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia oikeusvaikutteisia osayleiskaavoja. Kaupunginhallitus teki päätöksen keskustaajaman osayleiskaavatyön käynnistämisestä. Tarkoituksena on päivittää vanha keskustaajaman osayleiskaava, jota on viimeksi tarkistettu vuonna Kaavatyön tavoitteena on turvata keskustaajaman kehittyminen varaamalla riittävät ja tarkoituksenmukaiset alueet asumiselle, palveluille, elinkeinotoiminnalle, virkistykselle ja matkailulle. Aikataulullisesti tavoitteena on, että osayleiskaavat olisivat kaupunginvaltuuston hyväksyttävänä vuonna Keskustaajaman osayleiskaava on jaettu kolmeen osaalueeseen: läntinen osa-alue, keskusta-alue ja itäinen osa-alue. Keskustaajaman osa-alueiden osayleiskaavojen laadinta sovitetaan yhteen sekä aikataulullisesti että sisällöllisesti. Lappeenrannan keskustaajaman eteläisten alueiden osayleiskaavoitus käynnistyi jo aiemmin kuin keskustaajaman osayleiskaava, tullen vireille teknisen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Eteläisten alueiden osayleiskaavoitus kytketään nyt koko keskustaajaman kaavoitukseen. Eteläisten alueiden osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä Eteläinen alue on jaettu kaavaluonnoksen laatimisen jälkeen kolmeen vaiheeseen, joista 1. vaihe etenee yhdessä ylläkuvattujen kolmen osa-alueen eli läntisen, keskustan ja itäisen alueen osayleiskaavoituksen kanssa. Keskustaajaman osayleiskaavatyötä ohjaa Etelä-Karjalan maakuntakaava, jonka Ympäristöministeriö vahvisti Maakuntakaava on koko Etelä-Karjalan maakunnan alueelle laadittu yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä ja kehityssuunnista. Etelä-Karjalan maakuntavaltuuston hyväksymä ja ympäristöministeriön vahvistettavana oleva 1. vaihemaakuntakaava täydentää voimassaolevaa kokonaismaakuntakaavaa kaupan, matkailun ja liikenteen osalta. Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavoitus kytkeytyy tiiviisti vaihemaakuntakaavatyöhön ja sen aikatauluun. Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavoitus on edennyt aikataulun mukaisesti. Eri osa-alueilta on tehty suurin osa kaavatyötä varten tarvittavista selvityksistä sekä laadittu rakennemallit ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmat (OAS). n tarkoitus on kertoa yleiskaavoituksen lähtökohdista ja osallistumisen tavoista sekä siitä, miten suunnittelu ja vaikutusten arviointi etenevät. Läntisen, keskusta-alueen ja itäisen osa-alueen OAS:t asetettiin maankäyttö- ja rakennuslain 62 ja 63 :n mukaisesti nähtäville alkaen, ja ne pidetään nähtävillä kaavan laadinnan ajan Lappeenrannan kaupungintalolla Teknisen toimen kaavoituksessa (Villimiehenkatu 1, 3. kerros) sekä kaupungin internet-
4 4(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 sivuilla ajankohtaista osiossa. Koko eteläisten alueitten osayleiskaava tuli vireille teknisen johtajan viranhaltijapäätöksellä, ja OAS asetettiin nähtäville Nyt kaava-alueen vaiheisiin jakamisen yhteydessä on päivitetty OAS, joka asetetaan uudelleen nähtäville. Tarkoituksena on antaa perustiedot hankkeesta niin, että asukkaat, yhteisöt, viranomaiset sekä muut osalliset voivat arvioida kaavan merkitys ja tarvetta osallistua sen valmisteluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmia voidaan päivittää kaavaprosessin aikana aina tarpeen mukaan. Kuva 1. Keskustaajaman osayleiskaava-alueet. Eteläisen osa-alueen 1. vaihe etenee samantahtisesti läntisen, keskusta-alueen ja itäisen osa-alueen osayleiskaavoituksen kanssa. Lappeenrannan kaupunki.
5 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 5(36) Kuva 2. Eteläosien vaiheen 1 osayleiskaavatyön alustava aikataulu. Keskustaajaman osayleiskaavojen 2030 laatiminen kytkeytyy Etelä-Karjalan liitossa käynnissä olevaan 1. vaihemaakuntakaavatyöhön.
6 6(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 2 ETELÄINEN OSA-ALUE, VAIHE 1 Lappeenrannan keskustaajaman Eteläisen osa-alueen osayleiskaavatyön aloittamisesta päätettiin Lappeenrannan kaupunginhallituksen päätöksellä ja kaavan laatiminen tuli vireille teknisen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Osayleiskaavaluonnos (päivätty ) on ollut nähtävillä MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti välisenä aikana, ja luonnokseen on saatu lausuntoja ja mielipiteitä. Luonnoksena nähtävillä olleeseen Eteläisten osien osayleiskaava-alueeseen kokonaisuuteen kuuluivat Ihalaisen, Myllymäen, Hiessillan, Hyrymäen, Karhuvuoren, Pajarilan ja Mustolan kaupunginosat sekä haja-asutusaluetta. Hyväristönmäen jätevedenpuhdistamon suunnittelun ja toteutuksen mahdollistamiseksi kaava-aluetta on laajennettu Hyväristönmäen kohdalla. Tämän koko kaava-alueen kokonaispinta-ala oli noin 4740 ha. Eteläisten osien kaava-alue on jaettu nyt kolmeen osaan, joista vaihe 1 rajautuu lännessä Palosuonkatuun ja Hanhijärventiehen, pohjoisessa valtatiehen 6 ja idässä Saimaan kanavaan. Etelässä suunnittelualuetta rajaavat mm. Lasolantie, Mielontien, Mustolan rata ja Laarinkatu. Suunnittelualue on pinta-alaltaan noin 1640 ha. Alueeseen kuuluvat Myllymäen, Hiessillan, Hyrymäen, Karhuvuoren ja Pajarilan kaupunginosat, osa Mustolan kaupunginosaa sekä aikaisempaan verrattuna pienempi osa haja-asutusaluetta. Kaavoitettavan alueen sijainti ja rajaus on esitetty kuvissa 1 ja 3. Kuva 3. Suunnittelualueen sijainti.
7 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 7(36) 3 OSAYLEISKAAVOITUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 3.1 Keskustaajaman osayleiskaavoitus Lappeenrannan keskustaajaman alueelle ollaan laatimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukainen oikeusvaikutteista osayleiskaavaa, jonka tavoitevuosi on Laadittavana oleva osayleiskaava tulee korvaamaan Lappeenrannan voimassa olevan, kaupunkimaisen alueen kattavan keskustaajaman osayleiskaavan, jota on viimeksi tarkistettu vuonna Laadittavana oleva keskustaajaman osayleiskaava on jaettu osa-alueisiin, joiden laadinta sovitetaan yhteen sekä aikataulullisesti että sisällöllisesti. Osaalueiden rajaukset on esitetty kuvassa Eteläisen osa-alueen vaiheen 1 osayleiskaavoituksen lähtökohdat ja tavoitteet Eteläisen alueen osayleiskaavoituksen yleisenä tavoitteena on alueen maankäytön ohjaaminen ja kehittäminen sekä eri toimintojen yhteensovittaminen. Kaava-alueen rajaus on esitetty kuvassa 3. Pääosalla aluetta on voimassa vuonna 1999 hyväksytty oikeusvaikutukseton Lappeenrannan keskustaajaman yleiskaava, jonka päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi muuttuneiden maankäyttötarpeiden vuoksi. Alueen osayleiskaavoja on kuvattu tarkemmin luvussa 5. Osayleiskaava on kaupungin strategisen suunnittelun väline ja asemakaavoituksen ohjaaja. Kaava osaltaan välittää ja tulkitsee valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ja maakunnallisia tavoitteita kaupungin suunnittelussa. Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Osayleiskaavan pohjalta alueelle laaditaan tarpeen mukaan asemakaavoja sekä muutetaan voimassa olevia asemakaavoja. Kaavalla ratkaistaan yleispiirteisesti mutta kattavasti keskustaajaman eteläisten osien maankäyttö ja ohjataan Lappeenrannan kaupungin maanhankintaa. Tavoitteena on turvata alueella sijaitsevien työpaikkatoimintojen tulevaisuus ja mahdollistaa niiden kehittymis- ja laajenemistarpeet, kehittää ja laajentaa valtatie kuuden läheisyyteen syntynyttä kaupallisten palvelujen keskittymää sekä turvata rajakauppaan perustuvan liiketoiminnan monipuoliset kehittymismahdollisuudet Nuijamaantien varrella. Lisäksi on tarpeen päivittää suunnittelualueella tällä hetkellä lainvoimaiset osayleiskaavat. Eteläisen osa-alueen keskeisiä suunnittelukysymyksiä ovat mm. seuraavat: Kaupallisten palvelujen kasvun ohjaaminen ja sen aiheuttamiin muutoksiin vastaaminen turvata alueella sijaitsevien työpaikkatoimintojen tulevaisuus ja mahdollistaa niiden laajenemistarpeet kehittää Vt 6:n läheisyyteen syntynyttä kaupallisten palvelujen keskittymää ja turvata rajakauppaan perustuvan liiketoiminnan kehittymismahdollisuudet Nuijamaantien (Vt 13) varrella. uusien ja täydennettävien asuinalueiden osoittaminen kestävän kehityksen mukaisesti uusien ja kehitettävien kaupan ja palvelujen alueiden osoittaminen, läheisen keskustan alueen kehittämisen mahdollisuudet huomioon ottaen liikenteellisen kapasiteetin ja keskustan saavutettavuuden varmistaminen kestävien liikkumismuotojen (joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn) edistäminen ja kehittäminen Alueen vahvuuksien korostaminen ja kehittäminen virkistysreittien vetovoimaisuuden turvaaminen ja kehittäminen
8 8(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 monipuolisten palvelujen sekä yritystoiminnan tukeminen maaseutumaisen asumisen lähtökohtien turvaaminen kulttuuriympäristön, maiseman ja luonnon arvojen huomioon ottaminen kaupunki- ja taajama/kyläkuvan kohentaminen Ympäristöministeriön vahvistama Etelä-Karjalan maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa. Eteläisen osa-alueen osayleiskaavan laatimisessa otetaan huomioon myös Etelä- Karjalan maakuntavaltuuston hyväksymä, ympäristöministeriössä vahvistettavana oleva 1. vaihemaakuntakaava, jonka teemana ovat kaupallisten palveluiden, elinkeinoelämän ja liikenteen kehittämismahdollisuudet. Se tulee vahvistuessaan korvaamaan vahvistetun Etelä-Karjalan maakuntakaavan vaihemaakuntakaavan aluevarausten osalta. 1 Vaihemaakuntakaava vaikuttaa maankäyttöön erityisesti valtatie kuuden liittymien lähialueilla. Suunnittelutyössä hyödynnetään ja noudatetaan soveltuvin osin myös Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa sekä Lappeenrannan kaupungin laatimia ohjelmia ja strategioita, joita ovat mm. arkkitehtuuriohjelma, terveyden edistämisen ohjelma, ilmasto-ohjelma, joukkoliikennepoliittinen ohjelma, esteettömyysohjelma, vanhuspoliittinen ohjelma, lapsipoliittinen ohjelma, kiinteistöohjelma, maapoliittinen ohjelma, vammaispoliittinen ohjelma ja hulevesitulvariskien arviointi. Kuva 4. Näkymiä Eteläisten alueiden vaiheen 1 kaava-alueelta. Suunnittelualueella on lukuisia luonteeltaan erilaisia osa-alueita kaupan ja toimitilojen alueista asuinalueisiin, maaseutumaisiin kulttuurimaisemiin ja väyläympäristöihin. Vasemmalla Nuijamaantietä (Vt 13), oikealla Mielon maaseutumiljöötä.
9 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 9(36) 4 ETELÄISEN OSA-ALUEEN NYKYTILA 4.1 Luonnonolot Selvitysalue sijoittuu I Salpausselän reunamuodostuman eteläpuolelle. Aluetta luonnehtivat kallioiset moreenimäet ja niiden väliset tasaiset savi- ja silttikerrostumat. Vain muutamissa kohdin on Salpausselkään liittyviä harjumuodostumia, joiden maa-aines on hiekkaa ja soraa. Alueen korkein kohta on Veistonvuori, joka kohoaa yli 100 metriä meren pinnan yläpuolelle (mpy). Suunnittelualueen alavimmat kohdat sijaitsevat itäosissa Mustolan teollisuusalueella ja Heimosillan peltoalueilla, jossa maaston korkeustaso on noin 60 m mpy. Ympäristöministeriön maisemamaakuntajaossa kaava-alue kuuluu Eteläiseen rantamaahan ja siinä Kaakkoiseen viljelyseutuun. Lappeenrannan alueen kallioperä on pääosin graniittista rapakiveä. Kuva 5. Suunnittelualueen maaperä ja topografia. Maaperäkartassa punainen kuvaa kalliota, vihreän sävyt hiekkaa ja hietaa, vaalean sininen silttiä, sininen savea, ruskean sävyt moreenia, siniharmaa turvemaata ja valkoinen täytemaata. Kaava-alueelle on laadittu luontoselvitys (Pöyry Finland Oy), jonka tietoja on tarkistettu ja täydennetty viimeksi kesällä Kaava-alue sijoittuu eteläboreaaliselle kasvillisuusvyöhykkeelle. Alue on suurelta osin rakennettua kaupunki- ja taajama-aluetta sekä maatalousvaltaista ympäristöä, jossa kulttuurikasvillisuus on syrjäyttänyt luonnonvaraisen lajiston. Metsien metsätalouskäyttö ja soiden ojitus on muuttanut myös niiden luonnontilaa. Pääosa metsistä on hoidettua talousmetsää, tuoreen ja lehtomaisen kankaan kuusikoita ja sekametsiä. Mäkien lakialueilla on pienialaisia kalliomänniköitä ja rinteillä pieniä jyrkänteitä, joista korkeimmat ovat Veistonvuorella. Ojitettujen soiden Humalsillansuon ja Polttimosuon keskiosissa esiintyy karujen rämeiden suokasvisuutta. Alueen lounaisosassa Höltänmäen alueella on selvitysalueen laajin yhtenäinen metsäinen alue, mutta siellä on tehty hakkuita ja metsät ovat nyt pääosin nuoria. Myös pohjoisosassa Viipurinportin ympäristössä ja Kettukallion alueella on taimikko- ja hakkuualueita. Huomionarvoisia varttuneita metsiä on
10 10(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 Veistonvuorelta Vanha-Mielon Natura-alueelle ulottuvalla alueella ja pohjoisessa Pajarilan alueella. Kulttuuriympäristöjen yhteydessä esiintyy pieniä niittyjä, ketoja ja laidunmaita. Liito-oravia esiintyy Villumäen, Hyrymäen, Karhuvuoren, Kettukallion, Pajarilan, Polttimosuon, Mielon ja Mustolan alueilla. Liito-orava kuuluu luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeihin ja sen lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain (49 ) perusteella kielletty. Havainto- ja arkistotietojen perusteella linnustoltaan huomionarvoisia kohteita kaava-alueella ovat mm. Villumäen metsä sekä Mustolan ja Lasolan lehtoalueet. Alueen eteläosassa sijaitsee Natura alue, Vanha-Mielon metsä. Alue on luonnontilaista metsää ja Vanha-Mielon alueella on tavattu mm. pyy ja liitoorava. Kuva 6. Suunnittelualueen luontokohteet. Pöyry Finland Oy Pohja- ja pintavedet Lappeenrannan meijerin ( ) vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen (luokka I) eteläisin osa sijaitsee kaava-alueella. Runsas asutus vähentää pohjaveden muodostumista pohjavesialueella. Osayleiskaava-alueella ei sijaitse järviä tai jokia. Kaava-alue sijaitsee vedenjakajana toimivan Salpausselän eteläpuolella ja kuuluu pääosin Hounijoen vesistöalueeseen. Saimaan kanavan valuma-alueeseen kuuluvaa itäisintä aluetta lukuun ottamatta pintavedet virtaavat ojien ja purojen kautta Rakkolanjokeen, joka laskee Venäjän puolella Houninjokeen. (Kaakkois-Suomen ELY 2012; Pöyry Finland Oy 2013).
11 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 11(36) Kuva 7. Suunnittelualueen pohjavesialueet ja pintavesiuomat. I luokan pohjavesialue on esitetty kuvassa sinisellä ja III luokan pohjavesialue ruskealla värillä.
12 12(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe Maankäyttö Eteläisen osan 1. vaiheen kaava-alue on osaksi rakennettua ympäristöä, jossa on kaupallisten toimintojen alueita, lukuisia laajoja asuinalueita sekä teollisuusalueita. Kaava-alueen länsi- ja luoteisosassa sijaitsevia asuinalueita ovat Karhuvuori, Hyrymäki, Hiessilta ja Myllymäki. Huomattavin teollisuusalue kaava-alueella on sen itäosassa sijaitseva Mustolan satama-alue. Pajarilassa sijaitsee laaja työpaikka-alue. Muut merkittävät kaupan ja työpaikkojen keskittymät ovat Hyrymäessä, Myllymäessä ja Mustolassa. Kaava-alueeseen vaikuttavat huomattavimmat tiet ovat valtatie 6, joka kulkee alueen pohjoisreunassa koillisen-lounaan suuntaisesti, Vanha Viipurintie sekä Nuijamaantie. Kaava-alueen halki kulkee teollisuutta palveleva paikallinen rautatie Mustolan satamaan. Kaava-alueen pohjoisosassa kulkee itä-länsisuuntaisesti Eteläkatu, joka on luonteeltaan valtatien 6 rinnakkaistie. Eteläisen osan kaava-alueen asemakaavoitetut alueet ovat pääosin kunnallistekniikan ja kaukolämpöverkoston piirissä. Kaava-alueella on myös maakaasujohtoja. 4.4 Kulttuuriympäristön arvot Eteläisen osa-alueen osayleiskaavoitusta varten on laadittu rakennetun kulttuuriympäristön selvitys (Tmi Lauri Putkonen ja Tengbom Eriksson arkkitehdit Oy 2014). Suunnittelualue rajautuu idässä Saimaan kanavaan, joka on Museoviraston RKY inventoinnissa osoitettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvityksessä, osa 2 (2006) ja Etelä-Karjalan maakuntakaavassa (YM vahvistanut ) Saimaan kanava on merkitty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Saimaan kanavaan liittyvien kulttuuriympäristön arvokohteiden lisäksi osayleiskaava-alueella on useita paikallishistorian sekä taajamaja kyläkuvan kannalta merkittäviä rakennetun ympäristön kohteita. Alueen maisemallisesti merkittävin kohde on maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltu Lasolan-Rasalan kylä- ja kulttuurimaisema, joka kuitenkin sijaitsee suurimmaksi osaksi osayleiskaava-alueen ulkopuolella. (Etelä-Karjalan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden maaseudun maisema-alueiden päivitysinventointi ). Kaava-alueella ei sijaitse Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin merkittyjä kiinteitä muinaisjäännöksiä. Alueella suoritettiin muinaisjäännösinventointi (Mikroliitti Oy 2014), jonka yhteydessä kartoitettiin alueella sijaitsevat kulttuuriperintökohteeksi luokitellun Salpalinjan puolustusketjun osat. 4.5 Ympäristöhäiriöt Alueen pohjoispuolella kulkee valtatie 6, joka aiheuttaa tieliikenteen melua ympäristöönsä. Suurimmat liikennemäärät ja siten laajimmat melualueet kaava-alueella ovat valtatie kuuden lähiympäristössä. Kaavaalueen muita vilkasliikenteisiä teitä ovat Eteläkatu, Vanha Viipurintie ja Nuijamaantie (vt 13).
13 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 13(36) Kuva 8: Ote meluselvityksestä välillä Kärki Muukko. Otteessa on kuvattu ennuste vuodelle ( WSP LT-Konsultit Oy ja Tiehallinto Kaakkois-Suomen tiepiiri). Alueen halki kulkee Mustolan satama-aluetta palveleva rautatie. Raideliikenne voi aiheuttaa ympäristöönsä jonkin verran rataliikenteen melua sekä tärinää ja runkomelua. Osayleiskaava-alueen länsipuolella sijaitseva kalkkikaivos ja siihen liittyvät toiminnot aiheuttavat lähiympäristöön kantautuvaa melua ja pölyämistä. Kaivokseen on suunniteltu uusia sivukiven ja maaainesten läjitysalueita, joista yksi sijoittuisi Hanhijärventien länsipuoliselle Papinniityn peltoaukealle. (Nordkalk Oy Ihalaisen kalkkikaivoksen ympäristövaikutusten arviointi 2014). Uusi jätevedenpuhdistamo, jonka suunniteltu sijoituspaikka on Hyväristönmäessä, saattaa toimintansa aikana aiheuttaa vähäisiä hajupäästöjä ja raskaan liikenteen lisääntymistä. Rakentamisen aikana maansiirtotöiden kuljetukset saattavat aiheuttaa pölyämistä työmaan läheisyydessä sekä kuljetusreittien varrella, myös rakennusaikainen melu aiheuttaa merkittävää häiriötä lähiasutuksille. Kaava-alueella on lukuisia kohteita, joissa on pilaantunutta maaperää tai täyttömaata. Osa kohteista on toimivia, ympäristöluvan saaneita toimintoja, osalla kohteista tulee mahdollinen puhdistustarve tai maankäyttöä rajoittavat tekijät selvittää tarkemmin.
14 14(36) 4.6 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 Maanomistus Lappeenrannan kaupunki omistaa suurimman osan osayleiskaava-alueen maa-alueista. Yksityisomistuksessa olevia laajoja maa-alueita on asemakaavoitettujen alueiden ulkopuolella mm. Veiston, Mielon ja Lasolan alueilla. Kaupungin maanomitus on esitetty sinisellä alla olevassa kuvassa. Kuva 9. Maanomistus: Lappeenrannan kaupungin omistamat maat on merkitty sinisellä. Suunnittelualue on rajattu karttaan punaisella.
15 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 15(36) 5 KAAVOITUSTILANNE JA MUUT SUUNNITELMAT 5.1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat kiinteä osa alueidenkäytön suunnittelua. Valtakunnallisilla alueidenkäyttötavoitteilla (VAT) asetetaan alueiden käytölle yleisluonteisia tavoitteita valtakunnallisella tasolla. Alueidenkäyttötavoitteet tulivat tarkistettuina voimaan Keskeisimmät tavoitteet koskevat alue- ja yhdyskuntarakennetta, elinympäristön laatua, yhteysverkostoja, energiahuoltoa, luonto- ja kulttuuriperintöä sekä luonnonvarojen käyttöä. VAT:ien ensisijaisena tehtävänä on varmistaa, että valtakunnallisesti merkittävät asiat otetaan huomioon valtion viranomaisten toiminnassa, maakunnan suunnittelussa ja kuntien alueidenkäytön suunnittelussa. Tavoitteet tulee ottaa huomioon ja niiden toteutumista tulee edistää valtion viranomaisten toiminnassa, maakunnan suunnittelussa ja kuntien kaavoituksessa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet välittyvät kuntien alueiden käytön suunnitteluun erityisesti maakuntakaavan ohjausvaikutuksen välityksellä. Monet tavoitteista, kuten elinympäristön laatua koskevat tavoitteet, ovat sellaisia, että niiden huomioiminen tulee tapahtua myös suoraan kuntakaavoituksessa ja erityisesti yleiskaavoissa. Tämän yleiskaavan laatimiseen erityisesti vaikuttavien VAT:ien toteutumista arvioidaan yleiskaavan selostuksessa. Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista erityisesti keskustaajamaa ja eteläisen osan vaihe 1 koskevat seuraavat kokonaisuudet: 1. toimiva aluerakenne 2. eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5. luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet (Vuoksen vesistöalue) Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista (MRL 24 ) on suoraan osoitettavissa mm. seuraavat tavoitteet ja arvot: 1. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen 2. Kansallisen kulttuuriympäristön ja rakennusperinnön ja luonto-arvojen säilyttäminen 3. Riittävien sijoittumismahdollisuuksien turvaaminen elinkeinotoiminnalle ja asumiselle 4. Hyvien ja yhtenäisten peltoalueiden säilyttäminen 5.2 Etelä-Karjalan maakuntakaava Etelä-Karjalan maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa Ympäristöministeriö on vahvistanut sen Maakuntakaava on laadittu koko Etelä-Karjalan maakunnan alueelle kokonaiskaavana. Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä ja sillä on tärkeä tehtävä maakunnan kehittämisessä ja sen suunnittelussa. Maakuntakaava korvasi vahvistuessaan
16 16(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 seutukaavan. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Eteläisten osien osayleiskaava-alue kuuluu maakuntakaavaehdotuksen mukaisesti kasvukeskusalueen laatukäytävään (lk). Merkinnällä on osoitettu Etelä-Karjalan keskeiset työssäkäynti- ja kasvukeskusalueet. Alue rajautuu pohjoisessa kaksi ajorataiseen päätiehen (vt), jonka suuntaisesti alueen läpi on osoitettu yhdysrata (rs). Alueen länsiosa on merkitty osaksi kaupunki- ja taajamarakenteen kehittämisen kohdealueeksi (kk). Osayleiskaava-alueen länsi- ja eteläosat on osoitettu pääosin taajamatoimintojen alueeksi (A). Luoteessa Myllymäessä on osoitettu pieni alue teollisuustoimintojen aluetta (T). Saimaan kanavan varrelle, Pajarilaan sekä Myllymäkeen on osoitettu tuotantotoiminnan ja palveluiden alue (TP-1). Nuijamaantie on osoitettu merkittävästi parannettavaksi tieksi (vt) ja sen varrelle on merkitty kaksi uutta eritasoliittymän varausta. Mustolan satama on osoitettu satama-alueeksi ja logistiikkakeskittymäksi (log). Saimaan kanava lähiympäristöineen on merkitty valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi (ma/kv) sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisen (mv) kohdealueeksi. Mustolan eritasoliittymän ja Mälkiän eritasoliittymän väliselle alueelle on osoitettu vähittäiskaupan suuryksikkö (km- 1). Lisäksi kaava-alueelta on osoitettu viheryhteystarpeet/ekologiset käytävät, retkeily- ja ulkoilureittejä, kehitettäväksi osoitettu matkailu- ja maisematie, pyöräilyreittejä, moottorikelkkailun yhteystarve, kehitettävä virkistyskohde, luonnonsuojelualue sekä -kohteet, tärkeä pohjavesialue sekä pääsähkö- ja kaasulinjat. Kuva 10. Ote Etelä-Karjalan maakuntakaavasta (YM vahvistanut ). Suunnittelualue on rajattu karttaan mustalla.
17 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 17(36) 5.3 Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaavatyö ja sen aikataulu Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto hyväksyi vaihemaakuntakaavan, jonka täydentää aiempaa maakuntakaavaa kaupan, matkailun, elinkeinojen ja liikenteen osalta. Vaihemaakuntakaavalla edistetään ja tuetaan kuntien kaavoitussuunnitelmia, elinkeinoelämän ja kaupallisten palveluiden kehittämistä sekä yhteen sovitetaan maankäytön ja liikenteen tarpeita. Vaihemaakuntakaavan tarkoituksena on tarkistaa ja täydentää voimassaolevaa Etelä-Karjalan maakuntakaavaa, jonka tavoitteet pysyvät ennallaan niiltä osin kuin sen maankäyttömuotoja ei käsitellä. Kaupan palveluverkko on mitoitettu vaihemaakuntakaavassa seutukunnittain ja kunnittain perustuen asukkaiden, loma-asukkaiden ja matkailijoiden määrään sekä ostovoimaan. 1. Vaihemaakunta tulee lainvoimaiseksi ympäristöministeriön vahvistamisen jälkeen. Kuva 11. Ote Etelä-Karjalan 1. vaihemaakuntakaavaehdotuksesta. Suunnittelualue on rajattu karttaan mustalla. Lappeenrannan Keskustaajaman eteläisten osien osayleiskaavan kannalta keskeisimmät muutokset koskevat Kuutostien ja Nuijamaantien varteen sijoitettavia vähittäiskaupan suuryksiköiden alueita. Kaavoitettavan alueen luoteiskulmaan, Kuutostien varteen Myllymäen alueelle varataan 239 hehtaarin laajuinen alue merkitykseltään seudulliselle vähittäiskaupan suuryksikölle, jota kehitetään liikekeskustamaisena alueena. Alue korvaa vuonna 2011 vahvistettuun maakuntakaavaan merkityt Myllymäen teollisuustoimintojen alueen, tuotantotoimintojen ja palveluiden alueen, osan Ihalaisen kaivosteollisuuden alueesta ja taajamatoimintojen alueesta. Viipurinportin alue Kuutostien eteläpuolella Hyötiöntien liittymän kohdalla osoitetaan merkitykseltään seudullisen, paljon tilaa vaativan vähittäiskaupan suuryksikköalueeksi. Samoin Kuutostien ja Nuijamaantien risteysalueelle sijoitettiin merkitykseltään seudullinen vähittäiskaupan suuryksikköalue. Lisäksi Nuijamaantien varteen Mustolaan sijoitetaan merkitykseltään seudullinen rajakaupan suuryksikköalue. Kyseiset alueet on vuonna 2011 vahvistetussa kokonaismaakuntakaavassa osoitettu pääosin tuotantotoimintojen ja palveluiden sekä pienemmiltä osin taajamatoimintojen alueeksi.
18 18(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe Kuntien yhteinen rakenneyleiskaava 2050 Rakenneyleiskaava on laadittu Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Savitaipaleen, Suomenniemen, Taipalsaaren ja Ylämaan kuntien alueelle. Seitsemän kunnan yhteinen rakenneyleiskaava on laadittu maakuntakaavoituksen ja kuntien osayleiskaavoituksen tueksi sekä osana PARAS-hanketta. Rakenneyleiskaava on kuntien yhteinen pitkän aikavälin toiminnallinen maankäytön näkemys, mutta se ei ole oikeusvaikutteinen kaava. Rakenneyleiskaava on laadittu tiiviissä vuorovaikutuksessa suunnittelualueen kuntien edustajien muodostaman ohjausryhmän kanssa. Työn aikana järjestettiin kaksi työpajaa, joissa selvitettiin laajemmin muiden sidosryhmien näkemyksiä rakenneyleiskaavan sisällöstä. Lappeenrannan kaupunginvaltuusto hyväksyi kuntien yhteisen rakenneyleiskaavan. Kuva 12. Kuntien yhteinen rakenneyleiskaava 2050.
19 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 19(36) 5.5 Yleiskaavatilanne Lappeenrannan kaupunkimaisen alueen kattava keskustaajaman oikeusvaikutteeton yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Yleiskaavaa on tarkistettu ja Kaavassa alueen itäosassa on teollisuusalueita (T), valtatien liittymien yhteydessä työpaikka-alueita (TP), keskiosassa asuinalueita (AP, AK) ja Hanhijärven ympäristössä on läjitysalueita (EL). Kuva 13. Ote Keskustaajaman yleiskaavasta Suunnittelualue on rajattu karttaan punaisella. Keskustaajaman yleiskaavassa on esitetty maankäytön kehitys ja aluevaraustarpeet vuoteen 2020 asti. Kaava on kuitenkin monelta osin vanhentunut ja useille pienemmille alueille on laadittu korvaavia osayleiskaavoja (kuva 14). Suunnittelualueen länsiosassa voimassa olevat Hanhijärven osayleiskaava (KV , kuva 16), Myllymäen ja Hyrymäen yleiskaavan tarkistus (KV , kuva 15) sekä Myllymäen yleiskaava (YM ) ovat oikeusvaikutteisia. Mustolan sataman eteläpuolella on voimassa oikeusvaikutteeton Mustolan yleiskaava (KV ). Viipurintien osayleiskaavoitus, joka oli suunniteltu Hiessillan ja Karhuvuoren eteläpuolelle on jäänyt kesken luonnosvaiheessa. Alueella on voimassa kaupunginvaltuuston hyväksymä Keskustaajaman yleiskaavan tarkistus. Pajarilan alueella Keskustaajaman yleiskaavaa täydentää teknisen lautakunnan hyväksymä Pajarilan kaavarunko.
20 20(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 Kuva 14. Lappeenrannan keskustaajaman Eteläisen osa-alueen voimassaolevat yleiskaavat. Kuvasta puuttuu Keskustaajaman osayleiskaavan tarkistus vuodelta 1994, joka on voimassa Vanhan Viipurintien ympäristössä Hiessillan ja Karhuvuoren eteläpuolella. Kuva 15. Ote Myllymäen Hyrymäen osayleiskaavan tarkistuksesta (KV ). Suunnittelualue on rajattu karttaan paksulla viivalla. Myllymäen alueelle osoitettiin kaavassa liike- ja varastorakennusten korttelialueita (KM).
21 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 21(36) Kuva 16. Ote Hanhijärventien osayleiskaavasta (KV ). Suunnittelualue on rajattu karttaan leveällä mustalla viivalla.
22 22(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe Asemakaavoitus Osayleiskaava-alueella on voimassa useita asemakaavoja. Ajantasa-asemakaava on esitetty alla olevassa kuvassa. Kuva 17. Ote ajantasa-asemakaavoista osayleiskaava-alueella.
23 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 23(36) 6 LAADITTAVAT JA LAADITUT SELVITYKSET JA SUUNNITELMAT 6.1 Osayleiskaavaa varten laaditut selvitykset Osayleiskaavatyöhön liittyy selvityksiä mm. alueen maankäytöstä, infrasta, maanomistuksesta, liikenteestä, väestöstä ja työpaikoista. Perusselvitykset laaditaan siten, että niiden tarkkuus täyttää kaikilta osin oikeusvaikutteisen yleiskaavan vaatimukset. Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavoitusta varten on laadittu seuraavat yhteiset kaikkia osayleiskaava-alueita koskevat selvitykset: Luontoselvitys lajistoselvityksineen Kaupallinen selvitys (Tuomas Santasalo Oy), liittyy maakuntakaavan vaihekaavaan Lappeenrannan kaupan mitoitus osayleiskaavojen liiketilatarpeet. Tuomas Santasalo Ky 2013 Muinaismuistoselvitys ja historiallisen ajan muinaisjäännösten inventointi (Mikroliitti Oy) Lappeenrannan kaupungin väestösuunnite 2030 Eteläisen osa-alueen kaavatyötä varten on laadittu vuosien aikana seuraavat selvitykset: Maisemaselvitys Rakennetun kulttuuriympäristön selvitys Osayleiskaavatyössä hyödynnetään myös muiden samaan aikaan laadittavien keskustaajaman osayleiskaavojen selvityksiä. 6.2 Osayleiskaavaa varten laadittavat selvitykset Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavoitusta laaditaan vielä seuraavat yhteiset kaikkia osayleiskaava-alueita koskevat selvitykset: Liikenne-ennusteet Joukkoliikenne, kävely ja pyöräily kaavoituksessa Meluselvitykset tarvittavassa laajuudessa, tarkennetaan liikenneverkon perusteella 6.3 Muut keskeiset selvitykset ja suunnitelmat Lappeenrannan kaupungin strategia 2028 Lappeenrannan kaupunginvaltuusto hyväksyi elokuussa 2013 Lappeenranta 2028 strategian yleisosan ja syyskuussa 2013 strategian toimenpideohjelmat: hyvinvointi-, kaupunkirakenne-, elinkeino-, Venäjä- sekä talous- ja palvelurakenneohjelman. Strategiaa on valmisteltu vuorovaikutuksessa asukkaiden sekä kaupungin henkilöstön ja sidosryhmien kanssa. Tavoitteet asetettiin erikseen vuosille 2016 ja Strategiaan sisältyvissä visioissa Lappeenranta kasvaa ja kansainvälistyy varsinkin koulutuksen, matkailun kaupankäynnin avulla. Toimenpideohjelmista kaupunkirakenneohjelma liittyy keskeisimmin maankäytön suunnitteluun. Yleiskaavoitusta koskevat erityisesti seuraavat tavoitteet: Esitetään maakunta ja yleiskaavoituksessa tasapainoinen ja kestävä kaupan ja palvelujen rakenne. Tarjotaan riittävästi rakentamiskelpoisia työpaikka ja asuintontteja sekä laadukkaita julkisten palvelujen tontteja. Tonttitarjonnassa sekä yksityisten että kaupungin tontit.
24 24(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 Tehostetaan maankäyttöä olemassa olevan yhdyskuntatekniikan varrella. Pidetään kaavat ajantasaisina. Tarjotaan laadukkaita asuinpaikkoja, joihin pääsee kätevästi bussilla tai muilla joukkoliikennevälineillä, pyörällä tai kävellen. Kehitetään eheää kaupunkirakennetta kiinteässä vuorovaikutuksessa elinkeinoelämän, julkishallinnon ja asukkaiden kanssa. Nostetaan asuminen ja asuntorakentaminen esille keskustan kehittämisessä. Elinkeino- ja Venäjä-ohjelmissa on hahmoteltu etenkin kasvavan matkailun seurauksena tapahtuvaa Lappeenrannan kaupan ja matkailun alojen voimakasta kasvua. Luumäki-Imatra -kaksoisraiteen yleissuunnittelu Ratahankkeen yleissuunnitelma on valmistunut vuonna Hankkeessa on suunniteltu uusi kaksoisraide sekä nopeuden ja akselipainon noston edellyttämät parantamistoimenpiteet nykyisellä radalla. Yleissuunnitelma perustuu vuosina laadittuun alustavaan yleissuunnitelmaan ja ympäristövaikutusten arviointiin (YVA) sekä jälkimmäisestä saatuun yhteysviranomaisen lausuntoon. Yleissuunnitteluaineistoa ja niihin liittyviä selvityksiä ja asiakirjoja käytetään tarvittavin osin hyväksi kaavasuunnittelussa. Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma on liikenteen hoitamista ja kehittämistä koskeva strateginen asiakirja. Liikennejärjestelmäsuunnitelma laadittiin ja sitä on päivitetty vuosina 2009 ja Kehittämiskohteiden tavoitevuosi on Liikennejärjestelmäsuunnittelun lähtökohtana on liikenteen ja maankäytön kehityksen yhteensovittaminen. Etelä-Karjalan vesihuollon kehittämissuunnitelma Etelä-Karjalan maakunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma valmistui keväällä Suunnitelman tavoitteena on arvioida maakunnan vesihuollon nykytilaa ja kehittämistarpeita sekä esittää näiden pohjalta suunnitelma maakunnan vesihuollon kehittämiseksi. Etelä-Karjalan laaturaitti, Etelä-Karjalan laaturaitti yhdistää Imatran ja Lappeenrannan sekä lähikunnat ulottuen Ruokolahdelta Imatran ja Lappeenrannan kautta Luumäelle, Lemille ja Taipalsaarelle. Laaturaitin kehittämisen tavoitteena on luoda houkutteleva ja hyvin opastettu kevyen liikenteen verkosto, joka palvelee sekä päivittäisiä liikkumistarpeita että tarjoaa reittejä matkailijoille ja vapaa-ajanviettoon. Muita osayleiskaava-alueelle tehtyjä suunnitelmia ja selvityksiä, joita voidaan hyödyntää osayleiskaavan laadinnassa ovat: - Aluekeskus Saimaankaupunki, asumisstrategia 2010, Asukasviihtyvyystutkimus, oppilastyö, Lappeenranta, Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja sen vaihtoehdot, Etelä-Karjalan joukkoliikenteen palvelutasosuunnitelma Etelä-Karjalan kasvukeskuksen maankäyttöstrategia, Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuuriselvitys osa Etelä-Karjalan matkailustrategia , ohjelmasopimus, 2006
25 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 25(36) - Etelä-Karjalan pyöräilyhanke - Etelä-Karjalan taajamajunaselvitys, Etelä-Karjalan vaihemaakuntakaava I:n laatimisen yhteydessä tehdyt selvitykset - Etelä-Karjalan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden maaseudun maisemaalueiden päivitysinventointi , Loppuraportti ja inventointikortit. - Jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointi. Lappeenrannan Lämpövoima Oy ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kansallinen kaupunkipuisto -hanke. Luonnos kohteiksi, alueen rajaus ja aluekortit. Lappeenrannan kaupunki - Kaukaan tehtaan konsultointivyöhykkeeseen liittyvä selvitys - Kemikaaleja käsittelevät ja varastoivat tuotantolaitokset onnettomuusvaaran huomioon ottaminen kaavoituksessa ja rakentamisessa (Seveso), Lappeenrannan asumis- ja maankäyttöohjelma ja Lappeenrannan arkkitehtuuriohjelma Lappeenrannan kaupungin hulevesisuunnitelma Lappeenrannan kaupungin ilmasto-ohjelma (hyväksytty KH 2009) - Lappeenrannan kaupungin joukkoliikennepoliittinen ohjelma Lappeenrannan meluselvitys ja meluntorjunnan yleissuunnitelma, Lappeenrannan pohjavesialueiden suojelusuunnitelma. Helsingin yliopisto, Eveliina Tammisto Lappeenrannan pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittäminen. Maija Aittola, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Lappeenrannan seudun ympäristötoimi ja Lappeenrannan lämpövoima Oy. - Lappeenrannan tilaa vaativan erikoiskaupan mitoitus ja sijoitus kaavoissa. Tuomas Santasalo Ky Lappeenranta kaupunkiarkeologinen inventointi, Teemu Mökkönen. Museovirasto Lappeenrannan kaupungin pyöräilysuunnitelma - Lappeenrannan kouluverkon kokonaistarkastelu vuosille Lappeenrannan kaupunki Lentomeluselvitys. Finavia Oyj, Lappeenrannan lentoasema Ihalaisen kalkkikaivoksen ympäristövaikutusten arviointi. Nordkalk Oy ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pajarila Mustola -alueen maankäyttöluonnos ja liikenneverkon toimenpidesuunnitelma Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Etelä-Karjalan loppuraportti. Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2/ Pykälä II projekti (Pyöräily ja kävely osaksi kaupunkien liikennejärjestelmää) - Portti Venäjälle, Pyöräilyn ja kävelyn edistäminen Suomessa Toimenpidesuosituksia kaupungeille, Rakennettu Lappeenranta, kaupunginosat, Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Etelä-Karjalan museon julkaisusarja nro 28, RKY2009, Museoviraston kohdekuvaukset - Saimaankaupungin maankäyttöstrategia, 2005
26 26(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 - Salpalinjan hoito- ja käyttösuunnitelma, diplomityö, Kuusisto E Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosasto. - Seveso-laitokset ja maankäytön suunnittelu. Julkaisu 369. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Valtatie 13 Lappeenranta-Nuijamaa, ympäristövaikutusten arviointi. Kaakkois-Suomen ELYkeskus Vt 13 Lappeenranta Nuijamaa yleissuunnitelman luontoselvitys Luontoselvitys Kotkansiipi Muita lähteitä osayleiskaavan laadinnassa: - Etelä-Karjalan liiton paikkatietoaineistot - Geologian tutkimuslaitos - Kaakkois-Suomen ELY-keskus, liikennemäärät - Lappeenrannan kaupungin paikkatietoaineistot - Liikenneviraston Joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn pilotti - Museovirasto, RKY 2009, Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt - Ympäristöhallinnon Hertta- ja Oiva-tietopalvelut - Ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmän mietinnöt I ja II
27 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 27(36) 7 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaavan toteuttamisen vaikutuksia arvioidaan osana kaavoitusprosessia kaavatyön edetessä. Vaikutukset kirjataan aihepiireittäin kaavaselostukseen. Osa vaikutuksista ulottuu varsinaista suunnittelualuetta laajemmalle. Osa vaikutuksista taas ovat paikallisia. Kunkin vaikutusarvioinnin aihepiirin vaikutusalue määritelläänkin erikseen niiden erilaisen luonteen ja vaikutusalueen laajuuden pohjalta. Vaikutusten arviointiin kuuluu myös lähtöaineistojen ja selvitysten riittävyyden arviointi sekä suositukset mahdollisten haittojen minimoimiseksi. Vaikutusten arvioinnin aihepiirejä ovat seuraavat: 1. Ekologiset vaikutukset luonnonolot (maa- ja kallioperä, pinta- ja pohjavedet, kasvillisuus, eliöstö) lajiston suojelu luonnon monimuotoisuus ja ekologiset yhteydet ekosysteemipalvelut 2. Ihmisten elinolot ja elinympäristö alueiden luonne, imago ja alueidentiteetti eri väestöryhmät ja asuminen palvelut, saavutettavuus virkistys ja vapaa-aika, saavutettavuus ympäristöhäiriöille altistuminen 3. Yhdyskuntarakenne, liikenne ja energiahuolto seudulliset suunnitelmat yhdyskuntarakenne ja sen toiminnot (ekotehokkuus) liikenne (ajoneuvoliikenne, kevyt liikenne, joukkoliikenne) yhdyskuntateknisen huollon verkostot energiahuolto (energiatehokkuus) 4. Vaikutukset kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön sekä maisemaan ja kulttuuriperintöön maisema (maisemarakenne, maisemakuva) kaupunkikuva, rakennettu kaupunkiympäristö kylämaisema rantamaisema kulttuuriperintö (merkittävät kulttuuriympäristöt, arkeologinen kulttuuriperintö) maisemansuojelu (arvokkaat maisema-alueet) 5. Taloudelliset vaikutukset aluetalous infraverkon (kadut, yhdyskuntatekninen huolto, rakennetut puistot) toteuttaminen 6. Elinkeinot kauppa palvelut
28 28(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 matkailu teollisuus maa- ja metsätalous Kaavahankkeen arvioitavista vaikutuksista tärkeimpiä ovat sen vaikutukset: yhdyskuntarakenteeseen, alueen palveluihin ja työpaikkoihin liikennemääriin, liittymien toimivuuteen ja liikenteen aiheuttamiin häiriöihin sekä vesihuoltoon kaupunkikuvaan ja maisemaan virkistysmahdollisuuksiin, luonnonympäristöön ihmisten elinoloihin, viihtyvyyteen, hyvinvointiin ja kulttuuriin ekologiseen tehokkuuteen ja ilmastoon
29 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 29(36) 8 OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN 8.1 Tiedottaminen Kaikista merkittävistä kuulemis- ja päätöksentekovaiheista ilmoitetaan kaupungin internet-sivuilla, ilmoitustaululla sekä kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä Etelä-Saimaassa. Edellä lueteltuja osallisia informoidaan henkilökohtaisilla kirjeillä kaikissa keskeisissä suunnitteluvaiheissa. Lisäksi kaavaehdotusvaiheessa informoidaan henkilökohtaisilla kirjeillä kaikkia Lappeenrannan ulkopuolella asuvia maanomistajia. 8.2 Asukastilaisuudet Asukastilaisuuksia järjestetään tavoitevaiheessa ja yleiskaavaluonnoksen ja -ehdotuksen valmistuttua. Tilaisuuksien muodosta (esim. esittelytilaisuus, avoimien ovien päivä) ja pitopaikasta sovitaan erikseen kaavatyön kuluessa. Kaava-aineistot sekä tarvittavin osin kaavaan liittyvä valmisteluaineisto pidetään nähtävillä Lappeenrannan kaupungin teknisen toimen kaavoituksessa ja kaupungin internet- sivulla. 8.3 Viranomaisyhteistyö Osayleiskaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot Lappeenrannan kaupungin toimialoilta sekä osallisena olevilta viranomaisilta, joita ovat ainakin Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Etelä-Karjalan liitto, Museovirasto, Etelä-Karjalan museo, Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Liikennevirasto, Itä-Suomen sotilasläänin esikunta sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES. Lisäksi pyydetään Finavia Oyj:n lausunto. Osayleiskaavaluonnos saatetaan tiedoksi muille osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa luetelluille osallisille mahdollista lausuntoa varten. Yleiskaavaehdotuksesta pyydetään lausunto Kaakkois-Suomen ELYkeskukselta sekä tarvittavin osin muilta viranomaisilta. Osayleiskaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kanssa järjestettiin Lappeenrannassa Osayleiskaavasta järjestetään viranomaisneuvottelu aloitusvaiheessa perusselvitysten ja alustavien rakennemallien valmistuttua sekä luonnos- ja ehdotusvaiheessa sen jälkeen, kun kaavaluonnoksesta ja -ehdotuksesta on saatu lausunnot ja muistutukset. Lisäksi pidetään tarvittaessa epävirallisia työneuvotteluja ELY:n ja muiden viranomaisten kanssa.
30 30(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 9 OSALLISET Suunnittelussa ovat mukana ainakin seuraavat viranomaiset ja sidosryhmät, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, ja joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään: Viranomaistahot: Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Etelä-Karjalan liitto, Museovirasto, Etelä-Karjalan maakuntamuseo, Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Liikennevirasto, Metsäkeskus sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES. Lappeenrannan kaupungin luottamuselimet ja toimialat Kaupunginvaltuusto, kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen tulevaisuusjaosto, tekninen lautakunta, Tekninen toimi (maankäyttö ja asuminen, kadut ja ympäristö, rakennusvalvonta, tilakeskus), Lappeenrannan seudun ympäristötoimi, nuoriso- ja liikuntatoimi/ liikuntatoimi, kasvatus- ja opetustoimi sekä kulttuuritoimi. Lappeenrannan kaupungin yhtiöt ja liiketoiminnot Lappeenrannan Energia Oy, Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy, Wirma Lappeenranta Oy ja Lappeenrannan Yritystila Oy. Maanomistajat ja hallintaoikeuden haltijat Lappeenrannan kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, yksityiset maanomistajat sekä osakaskunnat Alueen asukkaat, yhdistykset ja järjestöt Etelä-Karjalan Luonnonsuojelupiiri ry, Lappeenrannan Eteläalueen asukasyhdistys ry, Mustola Heimosilta asukasyhdistys, Lappeenrannan Kilta ry ja LAKES ry. Muut osalliset Finavia Oyj, Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto, Fingrid Oyj, Telia Sonera Carrier Networks Oy, Kymen Puhelin Oy, UPM-Kymmene Oyj, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri EKSOTE, Etelä-Karjalan kauppakamari, LAKES ja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö sekä erityisryhmät: Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä, Vammaisneuvosto, Vanhusneuvosto ja Nuorisovaltuusto.
31 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 31(36) 10 OSAYLEISKAAVAPROSESSIN VAIHEET Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaavaprosessin vaiheet on kuvattu oheisessa kaaviossa (Kuva 17). Kaavahanke jakautuu pääpiirteissään viiteen vaiheeseen: Vireilletulo OAS osallistumis- ja arviointisuunnitelma Perusselvitykset ja rakennemallit Osayleiskaavaluonnos Yleiskaavaluonnos Suunnitteluprosessin alustava aikataulu on esitetty Johdanto-luvussa sivulla 3 olevassa aikataulukaaviossa (2). Tavoitteena on, että osayleiskaava olisi kaupunginvaltuuston hyväksyttävänä syksyllä Kuva 17. Kaaviokuva yleiskaavaprosessista.
32 32(36) Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue vaihe 1 Vireilletulo Osayleiskaavan laatimisen vireille tulosta on päätetty teknisen johtajan viranjohtajapäätöksellä. (MRL 62 ja MRL 63 ) Kaavahankkeesta laaditussa osallistumis- ja arviointisuunnitelma esitetään mm. miten vuorovaikutus ja osallistuminen kaavoitukseen sekä kaavan vaikutusten arviointi järjestetään. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kaavoituksen tiloissa kaupungintalolla sekä kaupungin internetsivuilla koko kaavoitusprosessin ajan. Viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) Osayleiskaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa järjestettiin Lappeenrannassa Toinen viranomaisneuvottelu pidetään ehdotusvaiheessa sen jälkeen, kun kaavaehdotuksesta on saatu lausunnot ja muistutukset. Lisäksi pidetään tarvittaessa epävirallisia työneuvotteluja ELY-keskuksen ja muiden viranomaisten kanssa. Valmisteluvaihe (MRL 62 ja MRA 30 ) Koko Eteläisen osa-alueen osayleiskaavaluonnos pidettiin nähtävillä teknisen toimen kaavoituksessa kaupungintalon 3. kerroksessa, osoitteessa Villimiehenkatu 1. ja kaupungin internet-sivuilla. Osayleiskaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot viranomaistahoilta ja osayleiskaavan kannalta keskeisiltä yhteisöiltä. Muilla osallisilla oli mahdollista ilmaista mielipiteensä osayleiskaavaluonnoksesta sen nähtävilläoloaikana. Saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin ja niiden mahdollisesta vaikutuksesta kaavaan laaditaan perustellut vastineet. Eteläisen osa-alueen vaiheen 1 osayleiskaavaluonnos tulee olemaan nähtävillä 30 päivää kaavoituksen tiloissa kaupungintalolla ja kaupungin internet-sivuilla. Osayleiskaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot viranomaistahoilta ja osayleiskaavan kannalta keskeisiltä yhteisöiltä. Muilla osallisilla on mahdollista ilmaista mielipiteensä osayleiskaavaluonnoksesta sen nähtävilläoloaikana. Saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin ja niiden mahdollisesta vaikutuksesta kaavaan laaditaan perustellut vastineet. Tavoitteena on, että valmisteluvaiheen kuuleminen on tammi helmikuussa Kaavaehdotus (MRL 65 ja MRA 27 ) Kaupunginhallitus päättää kaavaehdotuksen asettamisesta nähtäville. Kaavaehdotus tullaan pitämään nähtävillä 30 päivää kaavoituksen tiloissa kaupungintalolla ja kaupungin Internet-sivuilla. Osayleiskaavaehdotuksesta voi tehdä kirjallisia muistutuksia ja siitä pyydetään myös lausunnot. Saatuihin muistutuksiin ja lausuntoihin ja niiden mahdollisesta vaikutuksesta kaavaan laaditaan perustellut vastineet. Tavoitteena on, että kaavaehdotus on nähtävillä touko-kesäkuussa Kaavan hyväksyminen (MRL 37 ja MRA 32 ) Tekninen lautakunta käsittelee kaavaehdotuksesta saadut muistutukset ja lausunnot. Jos ehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, se asetetaan uudelleen nähtäville tai asianomaisia kuullaan muutoksista erikseen. Tämän jälkeen tekninen lautakunta lähettää ehdotuksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, jonka jälkeen valtuusto käsittelee kaavaehdotuksen ja siitä saadut muistutukset ja lausunnot. Osayleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hyväksymispäätöksestä tiedotetaan MRL 67 :n mukaisesti niitä kunnan jäseniä sekä muistutuksen tekijöitä, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti
33 Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, Eteläinen osa-alue, vaihe 1 33(36) pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Kaupunginvaltuuston päätöksestä on mahdollista valittaa Kouvolan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tavoitteena on, että osayleiskaava hyväksytään syksyllä Kuva 18. Kanavakodin rakennuksia osana Saimaan kanavan kulttuuriympäristöä. Valokuva Lauri Putkonen, 2013.
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
LAPPEENRANNAN KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2030 Eteläinen osa-alue, vaihe 1
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.4.2015, tarkistettu LAPPEENRANNAN KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2030 Eteläinen osa-alue, vaihe 1 ITÄINEN OSA-ALUE
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
KAAVOITUSOHJELMA Yleiskaavakohteet
KAAVOITUSOHJELMA 2016 2017 1. keskustaajaman osayleiskaava 2030, läntinen osa-alue keskustaajamaan ollaan laatimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia oikeusvaikutteisia osayleiskaavoja, joiden tavoitevuosi
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA
ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on
Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA
SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017)
OAS 1 (5) Varkauden kaupunki Järvialueen rantaosayleiskaavan muutos, Ala-Lylyjärvi VARKAUDEN KAUPUNKI JÄRVIALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, Ala-Lylyjärvi (VRK 219/2017) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan
TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83
VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
Aloite asemakaavan muuttamiseksi on tullut Lappeenrannan kaupungin maaomaisuuden hallinnalta.
LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LPR/2199/10.02.03.00/2018 JOUTSENONKANKAAN VOIMAKAARI, ASEMAKAAVAN MUUTOS JA ASEMAKAAVA SEKÄ TONTTIJAKO LAMPIKANGAS (203), OSA KORTTELISTA 1008, KORTTELI 1010,
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA KUOLIMON YLEISKAAVAN MUUTOKSET 2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.9.2016 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE...
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava
5.7.2016 Osayleiskaava 21. kaupunginosa Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava Kuva 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
Saimaanharjun asemakaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAIPALSAAREN KUNTA Saimaanharjun asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P233-P23333 1 (7) Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 1 2 Suunnittelualueen sijainti...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014
KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen
Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita
EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
I TAIPALSAAREN KUNTA PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.11.2018 II SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE... 2 2.1 Suunnittelualueen
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin Jämsänkosken taajamassa sijaitsevaa kaupunginosaa 205 (Virtasalmi) Koskenväylä Suunnittelualaueen
PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...