Elinan ja Lauran matkapäiväkirja Bijoliyan kyläyhteisöjen voimaannuttamishankkeen monitorointimatkalta

Transkriptio

1 Elinan ja Lauran matkapäiväkirja Bijoliyan kyläyhteisöjen voimaannuttamishankkeen monitorointimatkalta Lauantai-sunnuntai Tapasimme lauantai-iltana Helsinki-Vantaan lentokentällä ja lensimme yöllä Delhiin. Lento sujui mukavasti elokuvia katsellen ja nukkuen. Viime vuonna haimme on arrival -viisumit kentältä, mutta tämän vuoden alusta käytännön oli tarkoitus poistua, joten olimme hakeneet varmuuden vuoksi kuuden kuukauden turistiviisumit ennen reissuun lähtöä. Lentokentälle saavuttuamme otimme prepaid-taksin Bikaner Housen bussiasemalle, josta jatkoimme matkaa kohtia Jaipuria. Delhissä oli yllättävän kylmä, sillä mittari näytti vain +8 astetta. Bussimatka Delhistä Jaipuriin kesti kuutisen tuntia ja välillä pysähdyimme paikallisella taukopaikalla. Jaipurissa jäimme pois Naraing Circlen bussipysäkillä, josta Alice tuli meidät hakemaan yhdessä taksikuskin kanssa. Majoituimme hotelli Pearl Palaceen, jossa kävimme syömässä illallisen ja valmistauduimme ensimmäiseen työpäivään. Yöllä oli kylmä, mutta onneksi olimme varautuneet villasukilla ja pitkillä housuilla Maanantai Odotimme Alicea ja kuskia kymmenen aikaan hotellin pihalla, mutta liikenneruuhkasta johtuen he saapuivat vasta puoli yhdentoista jälkeen. Menimme Bal Rashmi Societyn (BRS) toimistolle ja aloitimme päivän käymällä läpi tulevan Bijoliyan viikon ohjelmaa. Alice ja Mukesh olivat laatineet raakaversion ohjelmasta, johon lisäsimme toiveitamme, jotta se kattaisi kaikki projektin aktiviteetit. Viime vuonna olimme ensin Jaipurissa ja vasta sen jälkeen Bijoliyassa, mutta tänä vuonna päätimme tehdä toisinpäin. Projektin jatkoa suunniteltaessa olisi hyvä käydä ensin kylissä keskustelemassa projektin etenemisestä, ennen kuin alamme laatia tarkempaa suunnitelmaa ja budjettia BRS:n kanssa. Seuraavaksi annoimme Alicelle ja toimiston henkilökunnalle tuliaisina Marianne-karkkeja, valokuvia edellisestä seurantamatkasta ja Greetings to India -tapahtumassa kerättyjä opiskelijoiden terveisiä. Alice ilahtui terveisistä ja lupasi kirjoittaa vastineen yliopistomme opiskelijoille. Lopuksi keskustelimme lyhyesti tulevan vuoden korotuksista budjettiin ja uuden tilinpäätöksen rakenteesta. Halusimme tarkentaa kohtia, jotka olivat meille epäselviä sähköpostitse käymämme keskustelun jälkeen. Budjettikeskustelun jälkeen kävimme lounaalla ravintolassa. Iltapäivällä keskustelimme harjoittelumahdollisuuksista BRS:ssa ja heidän siihen liittyvistä toiveistaan. Ensimmäinen työpäivä loppui puoli viiden maissa.

2 2 Tosin jatkoimme projektiin liittyvää keskustelua vielä hotellissa ja suunnittelimme mm. tarkempaa rakennetta tulevien harjoittelujaksojen suhteen. Huomasimme, että jatkossa olisi hyvä, jos harjoittelijat olisivat säännöllisesti yhteydessä projektikoordinaattoreiden kanssa ja he kirjoittaisivat harjoitteluraportin. Näin koordinaattoreilla olisi parempi käsitys siitä, miten harjoittelu on sujunut. Päätimme myös keskustella BRS:ään kohdistuvista toiveistamme harjoitteluun liittyen, jotta käytännön asiat toimisivat jatkossa paremman Tiistai Starttasimme Jaipurista kohti Bijoliyaa yhdeksän jälkeen. Päätimme valitan pidemmän reitin, koska lyhyemmällä oli matkaa hidastavia tietöitä. Ajoimme ensin Pushkariin, jossa pidimme tauon ja kiertelimme kaupungin keskustassa. Näimme mm. temppelin, hindujen peseytymispaikan ja basaareja. Pushkarista jatkoimme matkaa kohti Bijoliyaa, jonne saavuimme illalla reilun kymmenen tunnin ajomatkan jälkeen. Majoituimme BRS:n toimiston ja projektikoordinaattori Mukeshin talon katolla sijaitsevaan huoneeseen. Huone oli ihan ok ja oma vessa sekä suihku olivat plussaa. Söimme illallisen alakerrassa ja menimme väsyneinä nukkumaan Keskiviikko Aamulla heräsimme viileissä tunnelmissa. Keskinäiset välimme olivat edelleen lämpimät, mutta huoneessa oli mukavan vilpoisa. Paikallisissa taloissa ei ole lämmitystä, joten sisälämpötila on täysin ulkolämpötilan armoilla. Tähän aikaan vuodesta kivitalot ovat siis erittäin kylmiä. Mukesh toi meille lämmintä vettä peseytymistä varten ja sen jälkeen menimme aamupalalle. Työpäivä alkoi pitkällä ajomatkalla ensimmäiseen kylään. Mohoanpurassa meitä oli vastassa kahden naisten ryhmän jäseniä, paikallishallinnon edustaja ja palveluntarjoaja. Aloitimme keskustelun sairaanhoitajan kanssa, joka kertoi tutustuneensa kylän naisiin paremmin projektin tarjoaman koulutuksen jälkeen. Lisäksi hän iloitsi yhteistyön parantumisesta eri tahojen välillä sekä siitä, että asiakkaiden tavoittaminen on aiempaa helpompaa. Paikallishallinnon edustaja nimesi kylän suurimpia ongelmia, joita ovat terveyteen ja koulutukseen liittyvän tietoisuuden puutteellisuus. Lisäksi hän korosti ihmisten omaa vastuuta asioiden kehittämisessä. Naisten ryhmän jäsenet totesivat, että lainan myötä heidän tulonsa olivat parantuneet. Esimerkiksi eräs nainen oli aiemmin tienannut 28 euroa kuukaudessa ja nyt vesipuhvelin hankittuaan 50 euroa. Kysyimme myös naisilta, mistä asioista he haluaisivat keskustella ryhmätapaamisissa. Naiset kertoivat haluavansa keskustella siitä, kuinka he voisivat työllistää itsensä ja olla siten hyödyksi yhteisölle. Ryhmätapaamisen jälkeen

3 3 kävimme kiertämässä kylässä asuvien lainansaaneiden naisten kodeissa. Kodit vaikuttivat siisteiltä, mutta kaikki lapset eivät olleet koulussa. Lainan saannin yhtenä ehtona on lasten lähettäminen kouluun ja asiaan päätettiin puuttua puhumalla vanhemmille. Lounaan jälkeen jatkoimme Derolin kylään, jossa oli päivän toinen naisten ryhmän tapaaminen. Myös perheiden lapset olivat mukana. Derolin ryhmä oli aloittanut tapaamiset vasta kaksi kuukautta sitten, joten ryhmän toiminta oli vielä alkutekijöissään. Naiset olivat aloittaneet säästämisen, avanneet pankkitilin ja pohtineet kylän suurimpia kehittämiskohteita. Yhtenä ongelmana naiset näkivät miesten runsaan alkoholinkäytön. He toivoivat kyläänsä myös parempaa tietä, vedenjakelujärjestelmää, asumismahdollisuuksia ja pienille lapsille päiväkotia. Projektia ei tietenkään ole tarkoitettu näiden toiveiden konkreettiseen toteuttamiseen, mutta ongelmien tunnistamisen ja tietoisuuden lisääntymisen myötä asukkailla on riittävät valmiudet ratkaista ko. ongelmia itse esimerkiksi hakemalla valtion kehitysrahaa. Tähän mennessä heillä ei ole ollut tietoa valtion tarjoamista palveluista, koska niitä ei mainosteta missään. Mietimme myös, kuinka valtion toimintatapoja voisi parantaa, jotta paikallistasolla tarjotut palvelut tavoittaisivat kyläläiset ilman ulkopuolista apua.

4 Torstai Aloitimme päivän Devnagarin kylästä, jossa tapasimme naisten ryhmän. Ryhmä on ollut toiminnassa reilun vuoden, mutta säästämisen naiset ovat aloittaneet kaksi kuukautta sitten. Kaikki naiset ovat lukutaidottomia ja kouluttamattomia, joten säästämistä ei voida aloittaa heti, vaan ensin naisten on ymmärrettävä, kuinka systeemi ylipäätään toimii (esim. kuinka pankkitili avataan tai talletuksia tehdään). Keskustelimme naisten kanssa kylän ongelmista, joita olivat muun muassa pitkä matka yläkouluun, puhtaan juomaveden puute ja valtion maksamien palkkojen epävarmuus. BRS:n tavoitteena on tukea naisia vaatimaan parempia palkkoja ja työoloja omatoimisesti. Naiset halusivat oppia alueen tarjoamista työmahdollisuuksista, mutta muita konkreettisia asioita he eivät osanneet nimetä. Tulimme siihen johtopäätökseen, että naisten on vaikea kertoa, mitä he haluaisivat oppia tulevaisuudessa, koska heillä ei ole tietoa siitä, mitä olisi mahdollista oppia. Naiset olivat tyytyväisiä projektiin, sillä sen avulla hygieniataso on parantunut ja sairauksien (kuten ripulin) määrä on vähentynyt. Rokotuksia ja terveyskeskussynnytyksiä kohtaan ei ollut enää ennakkoluuloja. Puolet naisista oli oppinut allekirjoittamaan, joka on edellytyksenä pankin myöntämälle lainalle. Iltapäivällä söimme jälleen kerran todella maukkaan lounaan ja keskustelimme Alicen ja Mukeshin kanssa toisesta projektivuodesta. Puhuimme erityisesti naisten ryhmien toiminnasta ja lainaohjelmasta. Keskustelutuokion jälkeen lähdimme kohti Ranaji Ka Gudhan kylää, jossa meitä oli vastassa joukko tuttuja kasvoja. Kävimme samassa kylässä viime vuonna keskustelemassa naisten kanssa ja katsomassa rokotuspäivän toimintaa. Tänä vuonna ohjelma meni saman kaavan mukaan. Juttelimme naisten ryhmän jäsenien, nuoren vapaaehtoisen, terveydenhoitajan ja murrosikäisten tyttöjen ryhmän kanssa. Aloitimme keskustelun kysymällä kuulumisia ja oli todella ilahduttavaa huomata, että naiset muistivat myös meidät viime vuodelta. Naiset kertoivat aloittaneensa säästämisen ja korostivat oppineensa projektin kautta terveyskeskussynnytysten ja puhtauden tärkeydestä. Naiset kertoivat puhtauden olevan tärkeää, koska silloin on vähemmän sairauksia. Tällöin myös kuluu vähemmän rahaa lääkkeisiin ja pystyy olemaan enemmän töissä. Alice kysyi naisilta, suosivatko he kotona poikia, johon naiset vastasivat kieltävästi, mutta tytöt kommentoivat heti perään, että kyllä he suosivat. Oli mukava huomata, kuinka rohkeasti tytöt puhuivat. Muutos tapahtuu juuri avoimuuden kautta. Toinen esimerkki avoimuudesta oli, kun puhuimme tyttöjen kuukautisista. Naiset kertoivat myös heidän aviomiestensä olevan tyytyväisiä naisten ryhmiin, koska sitä kautta koko perhe saa hyödyllistä tietoa. Naisilla oli kova tiedonhalu, sillä he halusivat lisätietoa työllistymismahdollisuuksista ja kaikesta muusta mahdollisesta. Lopuksi keskustelimme lyhyesti nuoren vapaaehtoisen ja terveydenhoitajan kanssa, jotka olivat tyytyväisiä yhteistyöhön eri tahojen välillä.

5 Perjantai Matkalla ensimmäiseen kylään muutimme päivän suunnitelmaa niin, että päätimme käydä molemmissa kylissä, Sundassa ja Makredissa, samalla reissulla. Koira oli purrut Makredin kenttätyöntekijää, joten emme voineet jättää kylää iltapäivälle. Kun pääsimme perille Sundaan, huomasimme, että kyllä oli tuttu viime vuodelta. Olimme olleet siinä käsityksessä, että menemme vasta viime vuoden aikana toimintansa aloittaneeseen kylään. Kylän ongelmat olivat edelleen samoja, ts. vedenhakupaikalle ja kouluun oli pitkä matka, eikä perille saakka ollut kunnollista tietä. Sen sijaan kyläläiset olivat saaneet sähköt takaisin. Asukkaat kertoivat keskustelleensa aiempaa enemmän kylänsä kehittämisestä. Kaivostoiminnan takia he joutuivat muuttamaan pois alkuperäiseltä asuinalueeltaan viitisentoista vuotta sitten. Heimon nykyinen asuinalue on niin syrjässä, että sinne on hankala saada valtion palveluja, kuten koulua, terveydenhuoltoa ja paikallishallinnonedustajaa. Projektin työntekijät ovat miettineet, olisiko helpompi ratkaisu muuttaa lähemmäksi taajamaa. Muutto olisi kuitenkin pitkä ja vaativa prosessi, sillä heidän pitäisi saada jostain maata, jonne muuttaa ja rakentaa kaikki alusta pitäen. Positiivista kylän tilanteessa oli se, että pitkästä matkasta huolimatta, kaikki lapset olivat koulussa. Makredissa keskustelimme myös koko yhteisön kanssa. Miehet kertoivat olevansa ylpeitä siitä, että kaikki lapset käyvät koulua ja oppivat siellä hyödyllisiä asioita. Kun lapset ovat oppineet lukemaan, he ovat voineet kääntää tekstejä myös vanhemmilleen. Aiemmin kylässä on ollut vain yksi lukutaitoinen mies. Miehet olivat myös sitä mieltä, että alkoholinkäyttö on vähentynyt. Paikallinen terveydenhoitaja vahvisti asian ja

6 6 lisäsi, että miehet suhtautuvat häneen paremmin, eivätkä enää heitä häntä kivillä. Terveydenhoitaja esitteli meille, kuinka raskaana olevat naiset kirjataan rekisteriin ja kuinka heidän raskauttaan seurataan. Projektin ansiosta terveyskeskussynnytysten määrä alueella oli noussut 100 %, jonka johdosta terveydenhoitaja oli saanut palkinnon. Kun kysyimme naisten toiveista ryhmäkeskusteluja koskien, nousi esille jälleen tuttu konkreettinen aihe työ ja toimeentulo. Lopuksi projektintyöntekijät demonstroivat käsienpesun tärkeyttä. Naiset väittivät käsiensä olevan puhtaat, mutta kun kaksi naisista pesi kädet vedellä ja saippualla ja vesi kaadettiin läpinäkyvään astiaan, oli se väriltään aivan ruskeaa. Näin kyläläiset saadaan ymmärtämään, miksi käsiä tulee pestä. Lopuksi jaoimme kolme lainaa kylän naisille ja suuntasimme neljän maissa lounaalle. Lounaan jälkeen kirjoitimme matkapäiväkirjaa ja lepäsimme hetken. Kuuden maissa kokoonnuimme Alicen ja Mukeshin kanssa ja keskustelimme kaksi ja puoli tuntia kuluneesta ja tulevasta vuodesta. Lasten kesäleirin tilalle suunnitellaan jatkuvampaa koulutuksen tukea useammalle lapselle. Lisäksi puhuimme toisen projektivuoden aikana saavutetuista onnistumisista ja törmätyistä ongelmista. Keskustelu vahvisti kentällä tekemiämme havaintoja. Lopuksi söimme herkullisen illallisen ja jälkiruuaksi tuoreita viinirypäleitä ja papaijaa.

7 Lauantai Aloitimme aamun kyläkokouksella Danpurassa. Kokous oli paikallisen koulun tiloissa, mutta itse koulu oli ollut pari päivää kiinni, kun opettajat olivat poissa. Kyläläiset pitivät koulunkäyntiä niin tärkeänä, että paikallishallinnon edustaja ja projektin kenttätyöntekijä olivat vetäneet koulua pari päivää. Paikallishallinnon edustaja oli muutenkin aktiivinen, sillä yhdessä kyläläisten kanssa he olivat saaneet kylään vesitankin, koulun ympärille turva-aidan, pienten kylien välille uusia teitä ja haettua valtion apurahaa kaikista köyhimpien asumisen kohentamiseksi. Myös eläkeasiat olivat kunnossa. Koska asukkaat ovat lukutaidottomia, he eivät pysty tukemaan lastensa opiskelua, mutta he olivat valmiita palkkaamaan osa-aikaisen opettajan vetämään läksykerhoa kylän lapsille. Olimme iloisia kyläläisten aktiivisuudesta. Danpurasta jatkoimme matkaa Nimdi Gaoniin, jossa aktiviteetteja ei ole vielä aloitettu syrjäisen sijainnin vuoksi. Kyläsuunnitelman pohjalta suurimmat ongelmat oli kuitenkin tunnistettu ja niihin paneudutaan kolmantena projektivuotena. Seuraavaksi jatkoimme matkaa Kasyaan, jossa meitä oli vastassa viime vuodelta tuttuja naisia. Olimme yhtä hymyä puolin ja toisin. Kylän naiset olivat saaneet monenlaista aikaan kuluneen vuoden aikana. He olivat

8 8 säästäneet suuren summan rahaa, ottaneet omatoimisesti pankista lainan ja jakaneet sen kymmenen hengen kesken. Lainarahalla naiset olivat työllistäneet itsensä muun muassa hankkimalla ompelukoneen, avaamalla kaupan ja myymällä valmistamiaan leivonnaisia. Koulutus ja terveys olivat naisille tuttuja juttuja ja he puhuivatkin ryhmätapaamisissa jo muistakin asioista. He olivat esimerkiksi perehtyneet valtion uusiin terveysohjelmiin ja tukiin. Olimme todella vaikuttuneita naisten aktiivisuudesta. Tulevaisuuden suunnitelmat olivat edelleen konkreettisia, kuten rahan hankkiminen, mutta silti he olivat miettineet keinoja pidemmälle kuin aiemmissa ryhmissä on tullut esiin. Lopuksi otimme ryhmäkuvan ja kävimme ostoksilla yhden naisen kaupassa. Ostimme hienoja rannekoruja tulevia suomalais-intialaisia häitä varten. Puoli viiden maissa söimme lounaan toimistolla, jonka jälkeen suuntasimme päivän viimeiseen kylään Undro Ka Khedaan. Kylätapaaminen meni meiltä hieman ohi, sillä suurin osa keskustelusta käytiin hindiksi, eivätkä Alice ja Mukesh ehtineet tulkata meille. Syy intensiiviseen keskusteluun oli se, että kylä oli jakautunut kahteen osaan valtion rakentaman junaradan vuoksi. Kyläläiset kiistelivät siitä, kummalle puolelle rataa koulu rakennetaan. Ongelmana oli, että pienet lapset eivät voi omatoimisesti ylittää junarataa. Lisäksi kylästä puuttui sähköt, eikä vesitankki toiminut. BRS aikoo auttaa kyläläisiä täyttämään hakemuksia, joilla koulu-, sähkö- ja vesiasiat saadaan kuntoon. Koulua koskevassa kiistassa päädyttiin siihen, että aikuisten kesken valitaan henkilö, joka saattaa lapset päivittäin radan yli Sunnuntai Viimeisen kenttäpäivän aloitimme keskustelulla kesäleirillä olleiden lasten kanssa Sadaramji Ka Khedassa. Lapset kertoivat ensin millaista leirillä oli ja mistä he pitivät eniten. Leirillä opiskeltiin englantia, matikkaa ja luonnontieteitä. Lapset kokivat leirillä opetetuista asioista olleen hyötyä kuluneen lukuvuoden aikana. Mielekästä oli ollut myös ruoka ja erilaiset pelit. Esimerkiksi tytöt pelasivat ensimmäistä kertaa elämässään krikettiä. Lisäksi leirillä opetettiin terveyteen ja puhtauteen liittyviä käytännön asioita kuten käsienpesua saippualla ja tytöille kerrottiin kuukautisista. Olimme aiemmin keskustelleet projektityöntekijöiden kanssa, että yhden kuukauden aikana annettu tuki sadalle lapselle ei ole riittävä, vaan useamman lapsen koulunkäyntiä pitäisi tukea ympäri vuoden. Ensi vuonna kesäleiriä ei tulla järjestämään. Sen sijaan sen tilalla tarjotaan jatkuvaa tukea jakamalla opiskeluvälineitä ja materiaaleja sekä kehittämällä iltapäiväopetusta varsinaisen koulupäivän jälkeen. Lopuksi lapset kertoivat tulevaisuuden toiveammattejaan ja harjoittelivat englantia kyselemällä meiltä monenlaisia kysymyksiä, kuten isän nimeä, kastia ja kotikylää.

9 9 Iltapäivällä tapasimme nuoria vapaaehtoisia Aantissa. Paikalle oli saapunut vain 16 nuorta, sillä monet olivat estyneet erinäisistä syistä johtuen. Kaikki tapaamme nuoret vaikuttivat olleen aktiivisia vapaaehtoisia. He olivat motivoineet koulupudokkaita takaisin kouluun ja tiedottaneet terveyteen liittyvistä asioista. Nuoret olivat iloisia nähdessään kylissään tapahtuvan kehitystä toimintansa ansiosta. Yhtenä haasteena he mainitsivat pitkät välimatkat kylien välillä, sillä niihin kuluu runsaasti aikaa ja rahaa, eivätkä he saa matkakorvauksia projektilta. Nuorten aktiivisuutta olisi hyvä tukea jatkohankkeessa lisäämällä matkakorvaukset budjettiin. Tapaamme nuoret käyttivät keskimäärin kahdeksan tuntia viikossa vapaaehtoistyöhön. Nuoret kertoivat saavansa työstään hyvän mielen, sillä he kokivat sen olevan tärkeää omalle yhteisölleen. Lisäksi he olivat innoissaan saadessaan jakaa oppimaansa muiden kyläläisten kanssa.

10 10 Viimeinen kenttäpäivä päättyi Kalighatiin, joka oli viime vuonna ensimmäinen vierailemamme kylä. Valitettavasti emme nähneet suurta muutosta Kalighatin kehityksessä. Kylään oli saatu uusi tie, mutta vedenjakelun ja lasten koulumotivaation kanssa oli edelleen ongelmia. Kalighati sijaitsee pienen kukkulan päällä, joten sinne ei ole mahdollista tehdä pumppukaivoa pohjaveden pinnan mataluuden vuoksi. Kylän kenttätyöntekijä kertoi, että vanhemmat ovat päivät töissä, joten kukaan ei ole lähettämässä lapsiaan kouluun. Välillä opettaja on tullut hakemaan lapsia, mutta hänet nähdessään lapset ovat juosseet karkuun. Koulunkäyntiin kannustamisessa on edelleen paljon tehtävää. Myös miesten alkoholinkäyttö aiheuttaa ongelmia, ja tänäkin vuonna osa miehistä oli humalassa. Onneksi juttelimme muutaman fiksunkin miehen kanssa, jotka olivat halukkaita kehittämään kyläänsä. Toivottavasti koko kyläyhteisö saadaan motivoitua mukaan Maanantai Viimeinen päivä Bijoliyassa alkoi tapaamisella kaikkien projektityöntekijöiden kanssa. Työntekijät kertoivat toisen projektivuoden kuulumisia. Puhuimme mm. naisten ryhmien toiminnasta, lasten koulunkäynnistä ja valtion eläkehakemuksista. Työntekijät ovat auttaneet lukutaidottomia leskinaisia ja vammaisia täyttämään hakemuksia ja monet olivat saaneet heille kuuluvan eläkkeen. Lisäksi työntekijät olivat jakaneet laajasti tietoa terveyteen liittyvistä asioista, kuten rokotuksista, imettämisestä ja terveyskeskussynnytyksen eduista. Keskustelimme myös toisen vuoden aikana ilmenneistä haasteista. Pitkät työmatkat veivät paljon aikaa ja ennen kaikkea rahaa, sillä työntekijät joutuivat kustantamaan kaikki matkansa omasta palkastaan. Olimme hieman ihmeissämme, miksei heidän matkakulujaan ole budjetoitu projektisuunnitelmaan, sillä kenttätyöntekijöiden palkka on muutenkin hyvin pieni. Toivomme pystyvämme muuttamaan asian jatkoa suunniteltaessa. Lopuksi puhuimme työntekijöiden kanssa siitä, kuinka he arvioivat hankkeen etenemistä.

11 11 Kolmen tunnin keskustelun jälkeen jatkoimme vielä tunnin nuorten vapaaehtoisten kanssa. Tällä kertaa paikalla oli 14 nuorta, ja keski-ikä oli huomattavasti pienempi kuin edellisellä kerralla. Nuoresta iästään huolimatta monet olivat olleet hyvin aktiivisia omassa kylässään. Nuoret kokivat saaneensa rohkeutta projektin tarjoaman koulutuksen kautta ja kertoivat jakavansa oppimaansa muillekin ikätovereilleen. Nuorten vanhemmat olivat tyytyväisiä vapaaehtoistoimintaan, koska heidän mielestään nuoret tekivät arvokasta työtä kylän tulevaisuuden kannalta. Lounaan jälkeen keskustelimme Mukeshin ja Alicen kanssa. Mukesh esitteli meille työntekijöiden toimintasuunnitelman sekä seurantaraportin suunnitelman toteutumisesta. Emme olleet nähneet kyseisiä dokumentteja viime vuonna, joten oli mielenkiintoista nähdä miten vuoriraportissa olevat luvut kerätään suoraan kentältä. Ymmärsimme nyt paljon paremmin, kuinka arviointijärjestelmä toimii. Kenttätyöntekijät keräävät tietoa omien havaintojensa lisäksi terveyskeskuksien rekisteristä ja koulujen rehtoreilta. Jatkoimme keskustelua projektin tulevaisuudesta, jonka jälkeen söimme erittäin herkullisen illallisen Tiistai Viimeinen aamu Bijoliyassa koitti kovin nopeasti ja olimme haikeissa tunnelmissa puolin ja toisin. Olimme viettäneet tiiviin viikon Alicen, Mukeshin ja hänen perheensä kanssa, joten tuntui surulliselta lähteä, kun emme tiedä, milloin näemme seuraavan kerran. Lähdimme kymmenen maissa ajamaan kohti Jaipuria, jonne saavuimme viiden pintaan. Majoituimme hotelliin ja lähdimme illalliselle edellisten projektikoordinaattoreiden Helin ja Katjan, sekä Katjan miehen Pekan, kanssa läheiseen ravintolaan. Oli hauska yhteensattuma, että heidän lomansa ajoittui samaan aikaan ja saimme viettää pari päivää yhdessä Keskiviikko Pidimme vapaapäivän toimistosta ja teimme omatoimisesti töitä hotellilla. Lähinnä suunnittelimme Jaipurin päivien ohjelmaa ja päivitimme matkapäiväkirjaa. Iltapäivällä suuntasimme perinteisiin intialaisiin häihin. Ensin menimme sulhasen kotiin, jossa saimme seurata erilaisia häärituaaleja, kuten sulhasen pesemistä ja pukemista sekä läheisellä temppelillä käyntiä. Myöhemmin siirryimme yhtenä kulkueena hääpaikalle, jossa vietimme illan ihmetellen paikallista häähumua. Takaisin hotellilla olimme yhden maissa yöllä ja seuraavana aamuna menimme tietenkin töihin.

12 Torstai Väsymyksestä huolimatta lähdimme toimistolle jo aamupäivällä. Heli, Katja ja Pekka tulivat kanssamme toimistolle. Vaihdoimme yleisiä kuulumisia projektiin ja Bijoliyaan liittyen, sillä saman pöydän ääressä istui ensimmäistä kertaa kaikki projektiin osallistuneet koordinaattorimme. Lisäksi saimme Alicelta luettavaksi BRS:n täyttämän hankesuunnitelman projektin jatkoa koskien. Iltapäivällä siirryimme Alicen kotiin yhteiselle lounaalle, jonka jälkeen heitimme matkalaiset rautatieasemalle ja itse siirryimme hotellille käymään läpi Alicen antamaa projektisuunnitelmaa. Olimme positiivisesti yllättyneitä monista tarkoista vastauksista, mutta listasimme silti kaikki kohdat, joista halusimme keskustella seuraavana päivänä Perjantai Aamulla meitä tultiin hakemaan toimistolle. Keskustelimme ensin viime vuoden budjetista ja kävimme läpi viimeisintä koetasetta. Olimme lähettäneet viime vuonna kaksi ylimääräistä rahalähetystä onnistuneen varainhankinnan seurauksena, joten jouduimme hetken pähkäilemään, miten rahat oli käytetty. Olimme lähettäneet rahat pyytämättä tarkempaa selvitystä siitä, mihin ne käytetään, joten toimistohenkilökunta joutui etsimään ne meille erikseen tuloslaskelmasta. Käyttökohteet löytyivät kyllä, mutta jatkoa ajatellen olisi selkeämpää, jos ennen rahojen lähettämistä, pyytäisimme BRS:ltä alustavan varojenkäyttösuunnitelman myös ylimääräisten rahalähetysten osalta. Saimme jälleen huomata, kuinka meillä on edelleen paljon opittavaa ja kuinka projektin käytännöt muotoutuvat tarkemmiksi työn kautta. Seuraavaksi keskustelimme kolmannen projektivuoden budjetista, johon BRS ehdotti useampia korotuksia. Tyrmäsimme osan korotuksista heti, sillä tiesimme, etteivät ne ole realistisesti toteutettavissa. Muutamien korjauksien jälkeen olimme yksimielisiä siitä, että kolmannen vuoden budjetti rakentuu projektisuunnitelman mukaisesta UM:n rahoituksesta ja toisena vuonna säästetyistä varoista. Projektilla on vaikeuksia pysyä budjetissa, sillä sitä suunniteltaessa monia tärkeitä asioita on jouduttu leikkaamaan ja inflaation vaikutuksia ei ole huomioitu riittävästi. Jatkohanketta suunniteltaessa puutteellisiin kohtiin tulee kiinnittää huomiota, jotta budjetissa pysytään paremmin. Onneksi JYY on onnistunut omassa varainhankinnassaan odotettua paremmin ja ylimääräisillä varoilla on voitu kattaa alkuperäisen suunnitelman puutteita. Lopuksi keskustelimme projektin jatkosta. Esitimme omat parannustoiveemme BRS:n tekemään suunnitelmaan ja he lupasivat kirjoittaa ne auki huomiseen mennessä. Huomenna jatkamme projektin jatkohakemuksen läpikäymisellä, jotta saamme mahdollisimman tarkkoja vastauksia ennen kotiinpaluuta. Puoli viiden maissa meidät vietiin takaisin hotelliin, jota ennen kävimme kuitenkin sukkaostoksilla. Laura innostui ostamaan paikalliset varvassandaalisukat, joten nyt ei jalkoja palella toimistolla. Tietenkään vaihtoehtona ei ole, että rinkassa olevat Converset ottaisi esille.

13 Lauantai Alice oli järjestänyt meille Amber Fortin vierailun aamupäivälle, sillä emme ehtineet tutustua tähän Jaipurin kuuluisaan nähtävyyteen viime vuonna. Projektisihteeri Mansi toimi oppaanamme. Kiersimme ympäri linnaa ja linnoitusta sekä otimme paljon valokuvia hienoista maisemista. Tunnelma oli rento ja oli mukava viettää aikaa toimiston ulkopuolella sekä tutustua paremmin Mansiin. Pääsimme mm. tutustumaan entisajan vesikaivoon, jonne eräs linnoituksen vartija meidät vei. Hän kertoi, että sadekauden aikana kaivoon kertyy edelleen vettä. Vesikaivo oli piilossa linnan suojissa, jotta viholliset eivät päässeet myrkyttämään sitä. Paluumatkalla ajoimme Pink Cityn läpi, jossa saimme kuulla lisää tietoa ohittamistamme nähtävyyksistä. Toimistolle saavuimme sopivasti lounasaikaan, jonka jälkeen kävimme läpi uuden projektin budjettia. BRS oli laatinut oman ehdotelmansa jatkon budjetista, jota kävimme yhdessä läpi. Emme olleet antaneet budjetille ylärajaa, sillä halusimme nähdä, millaisella budjetilla heidän mielestään Bijoliyassa tulisi työskennellä. Edustajiston kanssa sovittu yläraja ja BRS:n toive olivat melko yhtenevät, joten emme joutuneet tekemään suuria leikkauksia. Joitakin kohtia halusimme tarkentaa ja muutamia karsia. Toisaalta lisäsimme projektityöntekijöiden matkakulujen korvaukset budjettiin, josta olimme aiemmin puhuneet Bijoliyassa. Saamme maanantaina päivitetyn version ja toivomme, ettei siihen tarvitse enää tehdä suuria muutoksia. Koska kello oli jo puoli viisi, jätimme myös projektisuunnitelman käymisen maanantaille. Kotimatkalla vierailimme Alicen ystävän luona. Istuimme hetken jutellen ja teetä juoden kunnes palasimme hotellille kuuden maissa. Illalla päivitimme matkapäiväkirjaa ja söimme illallisen hotellin omassa ravintolassa.

14 Sunnuntai BRS:n toimisto on sunnuntaisin kiinni, joten pidimme vapaapäivän. Aamulla suuntasimme rautatieasemalle ostamaan paluulippuja Jaipurista Delhiin. Sieltä jatkoimme matkaa Pink Cityyn, jossa kiertelimme basaareja ja kävimme lounaalla. Illalla jonotimme lippuja elokuviin, mutta valitettavasti liput myytiin loppuun ennen kuin olimme edes lähellä luukkua. Pitkästä aikaa oli todella lämmin päivä ja varvassandaaleissakin tarkeni ilman sukkia. Illalla päivitimme matkapäiväkirjaa ja luimme Alicen antamia vastauksia projektin jatkoon liittyen Maanantai Aamupäivän istuimme toimistolla katsellen, kun Alice ja tilintarkastaja viimeistelivät budjettiehdotustaan ja sihteeri vastasi viimeisiin projektisuunnitelman kysymyksiin. Olimme odottaneet, että molemmat ehdotelmat olisivat olleet valmiina, mutta aina tuntui tulevan uutta lisäiltävää ja muutettavaa. Puolen päivän jälkeen tapasimme BRS:n hallituksen puheenjohtajan. Hän kyseli kovasti opiskeluistamme ja tulevaisuuden suunnitelmistamme. Lopuksi keskustelu meni suhteellisen syvälliseksi, sillä hän halusi tietää, mikä on elämämme tarkoitus. Valitettavasti emme tainneet osata vastata kysymykseen tyydyttävällä tavalla. Tapaamisen jälkeen söimme lounaan ja odottelimme lopullista budjettisuunnitelmaa. Kun vihdoin saimme valmiin version, se ei todellakaan ollut pysynyt aiemmin sopimissamme raameissa. Niinpä kävimme vielä kerran yhdessä läpi kohtia, jotka kaipasivat muutoksia. Sovimme, että ne ovat valmiina huomisaamuna. Puoli neljän maissa pääsimme lähtemään Khediin, jossa on yksi BRS:n kouluista ja harjoittelukeskus. Khedi sijaitsee noin 20 kilometriä Jaipurin ulkopuolella rauhallisella maaseudulla. Halusimme nähdä paikan, koska suunnittelemme myös harjoitteluyhteistyötä BRS:n kanssa. Paikka on ollut aktiivisessa käytössä noin 15 vuotta sitten, mutta viime vuosina se on päässyt rapistumaan. Tällä hetkellä suunnitelmissa on kunnostaa paikkaa yhdessä muiden yhteistyöjärjestöjen kanssa ja osa kunnostustöistä on jo aloitettu. Harjoittelukeskus on kauniilla ja rauhallisella paikalla. Siellä on aiemmin ollut muun muassa AISEC:n kautta harjoittelijoita, jotka ovat käyneet viereisessä hindinkielisessä koulussa vetämässä opetustuokioita taito- ja taideaineissa sekä englannissa. Tulimme siihen tulokseen, että BRS on hyvä harjoittelupaikka erityisesti opetusalan opiskelijoille ja Khedi voisi sopia viikon tai parin kenttäjaksolle. Muuten harjoittelun voisi suorittaa Jaipurin englanninkielisessä koulussa. Puhuimme myös, että kenttäjakso Bijoliyan kyläyhteisöissä olisi mahdollinen. Pelkästään toimistotyöharjoitteluun BRS tuskin soveltuu, sillä suurin osa kentältä tulevasta tiedosta on hindiksi.

15 Tiistai Hyvää ystävänpäivää Jaipurista! Viimeinen työpäivä toimistossa sujui huomattavasti tehokkaammin kuin edellinen päivä. Saimme heti aamulla vastaukset projektisuunnitelman kysymyksiin. Joitakin tarkennuksia Alice lähettää vielä maaliskuun alussa, jolloin hän on saanut varmistuksen uusista tilastoista osavaltion terveys- ja koulutusyksiköiltä. Lisäksi kävimme läpi viime vuoden kirjanpidon. Tarkastimme mm. kuluja kesäleirin, palkkojen ja matkakorvausten osalta. Täytyy myöntää, että BRS tekee tarkkaa työtä kulujen suhteen, sillä esimerkiksi jokaisesta puhelusta oli erikseen tehty erittely, jossa kerrottiin mitä asiaa puhelu koski. Kaikki näytti olevan kunnossa ja oli ilahduttavaa huomata, että ymmärsimme heidän kirjanpitoaan huomattavasti viime vuotta paremmin. Lounaan jälkeen saimme lopullisen budjettisuunnitelman projektin jatkolle, jonka kävimme yhdessä läpi. Molemmat osapuolet olivat lopulta tyytyväisiä budjettiin ja toivoimme parasta tulevan jatkohakemuksen läpimenolle.

16 Keskiviikko-perjantai Emme menneet loppuviikosta toimistolle, sillä Alice ja kumppanit valmistautuivat ranskalaisen opiskelijaryhmän vierailuun. Ryhmä majoittuu kahdeksi viikoksi Khediin, jossa suurin osa valmisteluista tapahtui. Niinpä emme voineet olla toimistolla. Koska tiesimme muutoksesta aiemmin, olimme tehneet ennakkoon pitkiä työpäiviä ja käyneet läpi kaiken tarvittavan tiistaihin mennessä. Kolmen päivän aikana päivitimme matkapäiväkirjaa, valmistelimme tulevan Intia-illan ohjelmaa ja mainosta sekä kirjoitimme Bijoliyan havaintoja vuosiraporttipohjaan. Lisäksi pähkäilimme projektin jatkoa aktiviteettien osalta. Näiden päivien jälkeen suuntasimme loman viettoon ennen Suomeen paluuta. Olemme iloisia, että pääsimme seurantamatkalle toisen kerran, sillä monet asiat avautuivat ensimmäistä kertaa paremmin. Emme olleet enää yhtä ihmeissämme ympärillä tapahtuvista asioista, vaan pystyimme keskittymään olennaisiin asioihin aiempaa syvemmin. Osasimme myös tehdä tarkempia kysymyksiä ja havaintoja nyt kun ympäristö ja projekti olivat tuttuja. Haikein mielin lopetimme viimeiset työpäivät, sillä emme todennäköisesti jatka enää ensi vuonna. Toivottavasti pääsemme silti vielä joskus vierailemaan niin Jaipurissa kuin Bijoliyassakin uudestaan.