Elinan ja Lauran matkapäiväkirja Bijoliyan kyläyhteisöjen voimaannuttamishankkeen monitorointimatkalta

Transkriptio

1 Elinan ja Lauran matkapäiväkirja Bijoliyan kyläyhteisöjen voimaannuttamishankkeen monitorointimatkalta Lauantai Saavuimme Delhiin aikaisin lauantaiaamuna. Matka meni hyvin ja lento oli ajallaan. Lentokoneesta päästyämme hankimme On arrival viisumit, haimme rinkat ja otimme prepaid-taxin hotelli Gingeriin. Huonetta jouduimme hieman odottelemaan, sillä olimme niin ajoissa. Lopulta saimme huoneen ja se olikin oikein viihtyisä. Otimme neljän tunnin päikkärit, sillä emme olleet juuri lentokoneessa nukkuneet. Illalla kävimme kiertämässä Main Bazaarilla ja syömässä ulkona Sunnuntai Aamulla pakkasimme rinkat ja muutaman mutkan kautta onnistuimme hyppäämään Jaipuriin menevään paikallisbussiin. Ongelmia aiheuttivat lähinnä Republic Dayn juhlavalmistelujen aiheuttamat poikkeavat liikennejärjestelyt ja ristiriitainen informaatio. Bussimatka oli pitkä, mutta hattuhyllyllä matka paikallisten kanssa meni mukavasti. Matkalta soitimme Alice Gargille ja hän lupasi tulla meitä vastaan Jaipurissa. Perille saavuimme kuuden jälkeen illalla ja Alice ja hänen tyttärensä veivät meidät hotelli Saketiin, jonka Alice oli meille varannut. Illalla kävimme syömässä ja valmistauduimme tulevaan viikkoon Jaipurissa Maanantai Autonkuljettaja Riaz tuli hakemaan meidät aamulla ja vei Bal Rashmi Societyn Jaipurin toimistoon. Siellä Alice oli jo meitä vastassa ja saimme tuoksuvat kukkaseppeleet kaulaamme. Aluksi Alice esitteli meille toimiston henkilökunnan ja annoimme tuliaisina tuomamme kalenterin ja karkit heille. Aamupäivällä suunnittelimme alustavaa ohjelmaa tuleville viikoille ja sen jälkeen Alice kertoi meille yleisesti BRS:n koko toiminnasta ja historiasta. Oli mielenkiintoista kuulla, miten kaikki on saanut alkunsa yhden ihmisen halusta auttaa ja miten paljon kekseliäisyyttä alkuvaiheessa on tarvittu, jotta järjestö on saavuttaa nykyisen asemansa. Aamupäivän päätimme erittäin herkulliseen lounaaseen.

2 Lounaan jälkeen keskustelimme Bijoliyan kyläyhteisöjen voimaannuttamishankkeesta, tosin keskustelu pyöri pitkälti budjetin alijäämän ja seuraavan vuoden budjetin toivottujen muutoksien ympärillä. Ensimmäisen vuoden aikana on huomattu välttämättömiä kuluja, joita ei ole osattu laittaa budjettiin. Tämän vuoksi budjetti on siis joiltain osin ylitetty ja tulos on alijäämäinen. Rahaa on lainattu BRS:n yleiseltä tililtä, joten keskustelimme eri vaihtoehdoista tilanteen selvittämiseksi. Ongelmia on aiheuttanut muun muassa euron kurssin heikentyminen, bensan hinnan nousu, ja jonkun lain muutokset. Kaikki tämä tuli aika puun takaa, joten olimme erittäin confuuuused! Lisäksi keskustelimme mahdollisuuksista nostaa seuraavien vuosien budjettia ja kävimme kohta kohdalta läpi toivottuja muutoksia. Tiukkojen budjetti neuvottelujen jälkeen huokaisimme hetken ja kävimme ostamassa prepaid-liittymän ja paikallisia vaatteita. Liittymän ostamisessa oli vaikeuksia, koska Lauran allekirjoitus ei ollut intialaisen mittapuun mukainen. Lopulta Alicen tytär otti liittymän nimiinsä. Loppuillan käytimme tutustumalla kaikkiin projektin papereihin sekä budjettiin ja teimme yhteenvedon päivän keskusteluista. Lisäksi totesimme, että kehyvaliokunnan keräämät ylimääräiset rahat riittäisivät alijäämän kattamiseen, mutta toivotut budjetin muutokset on mahdotonta toteuttaa. Yhdeltätoista katsoimme kelloa ja totesimme, että ensimmäisen työpäivän pituudeksi tuli 12 tuntia! Tiistai Aamu jatkui siitä, mihin eilinen iltapäivä päättyi. Saimme tutustua intialaiseen kirjanpitoon hyvin perusteellisesti. Meille esiteltiin kaikki kuitit ja kulukorvaushakemukset sekä naisten lainahakemukset. Lisäksi näimme palkanmaksujärjestelmän, arkistointimetodit sekä saimme tietoa, miten raha meiltä järjestölle ja sen kohteille liikkuu. Koko systeemi on hyvin perusteellinen, mutta suomalaisesta näkökulmasta katsottuna varsin sekava. Kaikki kirjataan käsin, joten mitään ei ole sähköisessä muodossa. Saimme päivän aikana hyvän kuvan siitä, että raha todella menee, mihin on tarkoituskin ja tavoittaa oikeat kohteet. Tänään saimme myös tarkemmat laskelmat siitä, kuinka paljon budjetti on ylitetty ensimmäisen vuoden aikana. Tulimme siihen tulokseen, että asia voidaan ratkaista ilman suurempia ongelmia. Päivä tuntui aika pitkältä, sillä uusia käsitteitä ja termejä tuli paljon sekä englanniksi että suomeksi. Kuulimme muun muassa lisää kaikista valtiolle täytettävistä lomakkeista ja selvityksistä sekä erilaisista tileistä ja niiden vaihtelevista koroista. Lisäksi meille hahmottui myös euron kurssin vaihtelut tarkemmin. Iltapäivällä saimme seurata BRS:n tilojen yhteydessä toimivan koulun oppilaiden juhlaharjoituksia. Tämän jälkeen iltapäivä jatkui ruokailulla ja pienellä kiertoajelulla Pink Cityssä, jonne järjestön autonkuljettaja, Riaz meidät vei. Illalla vielä kirjoittelimme matkapäiväkirjaa ja lepäilimme Keskiviikko Republic Day eli yksi Intian kolmesta kansallisesta juhlapäivästä alkoi paraatin seuraamisella televisiosta. BRS:n toimisto oli kiinni, joten pidimme vapaapäivän toimistohommista. Sen sijaan päätimme tutustua paremmin Jaipuriin ja sen nähtävyyksiin. Seikkailimme koko päivän omatoimisesti pääasiassa Pink Cityn alueella ja opettelimme tinkimistä. Pikkuhiljaahan se alkoi jopa sujua ja saimme jotain ostettuakin. Illalla suunnittelimme loppuviikon ohjelmaa ja mietimme, mistä vielä haluaisimme keskustella Alicen kanssa. Lisäksi päivitimme matkapäiväkirjaa ja katselimme intialaisia ohjelmia televisiosta.

3 Torstai Aamu alkoi seuraavan vuoden budjetin esittelyllä. Kävimme läpi kohdat, joita pitäisi tarkistaa. Muutoksia on aika paljon, joten emme osanneet luvata mitään. Luultavasti pysytään vanhassa budjettisuunnitelmassa ja jos ylimääräistä rahaa on, se lähetetään BRS:lle. Tämän jälkeen kävimme läpi Bijoliyan ohjelmaa ja totesimme sen olevan hyvin tiivis. Ohjelman mukaan ehdimme vierailla noin 22 kylässä. Mukana on kyliä, joissa toiminta on jo alkanut sekä kyliä joissa toimintaa ei vielä ole aloitettu. Ohjelma näytti sisältävän kattavasti eri ryhmiin ja aktiviteetteihin tutustumista. Odotamme mielenkiinnolla tulevaa Bijoliyan viikkoa. Iltapäivällä Alice kertoi meille tarkemmin projektin etenemisestä Bijoliyassa. Tuntuu, että vasta nyt alamme päästä projektiin paremmin sisälle. On eri asia lukea projektipapereita Suomessa kuin kuulla toiminnasta paikanpäällä. Bijoliyan viikon jälkeen, kun oikeasti näemme kylät, meillä on varmasti vieläkin parempi kuva koko toiminnasta. Päätimme päivän tutustumalla BRS:n kirjanpitoarkistoihin, joissa oli koko järjestön kirjanpito 15 vuoden ajalta. Siinä riittikin ihmettelemistä! Yhden vuoden kirjapito oli aina yhdessä, isossa, metallisessa laatikossa, jonka kylkeen vuosiluku oli merkitty. Laatikot olivat kaikki samassa huoneessa, joten pinoja riitti. Illalla tutustuimme hotellin lähialueeseen ja teimme mausteostoksia Perjantai Tänään oli viimeinen päivämme Jaipurin toimistolla. Aloitimme aamun käymällä läpi Ulkoministeriölle toimitettavaa raporttipohjaa. Kyselimme paljon ja varmistimme, että saimme vastaukset epäselviin kohtiin. Raporttipohja ei ollut meistä kummallekaan entuudestaan tuttu, joten sen läpikäyminen auttoi meitä hahmottomaan, mihin kaikkeen tulisi kiinnittää huomiota monitorointimatkan aikana. Delhissä ja Jaipurissa vastaan on tullut kaikenlaista köyhyyttä, mutta reissun toistaiseksi pysäyttävin hetki oli tänään. Toimistolle saapui kymmenkunta naista maaseudulta jättämään lainahakemuksia järjestölle. Naiset olivat todella laihoja ja elämän ja auringon rypyttämiä. Siinä vaiheessa ensimmäisen kerran tajusimme, mikä meitä kylissä odottaa ja miten paljon maaseudun ja kaupungin köyhyys eroaa toisistaan. Veti hiljaiseksi.

4 Iltapäivä jatkui tutustumalla BRS:n kouluun. Luokat olivat todella värikkäitä ja viihtyisän oloisia. Koulu sijaitsee hyväosaisessa kaupunginosassa, mutta lapset tulevat slummialueilta. On tavanomaisesta poikkeavaa, että slummien lapsilla on näin hyvät olosuhteet opiskella ja näin korkea opetuksentaso. Lapset olivat reippaita, mutta pienimmät saattoivat hieman säikähtää meidän erilaista ulkomuotoa (valkoisuutta). Iltapäivällä jätimme hyvästit toimiston väelle ja otimme yhteiskuvan projektin työntekijöiden kanssa. Päivä päättyi vierailuun Alicen kuuluisassa simpukkamuseossa. Ennennäkemättömän kauniita simpukoita, halukkaille lisätietoa/kuvia youtubessa nimellä: Alice Garg Seashell Museum Lauantai Lauantaiaamu alkoi viileänä. Sää täällä on muutekin ollut yllättävän kolea, vaikka aurinko on paistanut päivällä. Pakkaseen tottuneina turisteina pärjäämme kyllä yhdellä pitkähihaisella ja huivilla, sen sijaan monilla paikallisilla näyttää olevan hyvinkin kylmä toppatakista ja piposta päätellen. Lauantai kului pääasiassa asioita hoidellessa. Saimme muun muassa varattua tulevien lomaviikkojen junamatkat muutaman mutkan kautta. Lisäksi päivitimme matkapäiväkirjaa ja valmistauduimme henkisesti tulevaan viikkoon kylissä. Alice oli kutsunut meidät kotiinsa syömään illallista, joten päätimme päivän loistavan aterian merkeissä. Oli mukavaa, että saimme tutustua Alicen mieheen ja muihin perheenjäseniin illan aikana. Samalla sovimme viimeiset yksityiskohdat Bijoliyan matkaa koskien ja suuntasimme hotellille nukkumaan Sunnuntai Aamulla starttasimme Jaipurista kohti Bijoliyaa. Matkalla päädyimme muun muassa paikallisiin perhejuhliin Bundissa. Siellä meille tarjottiin perinteistä rajasthanilaista ruokaa, joka oli todella tulista. Bundin jälkeen maisemat alkoivat pikkuhiljaa muuttua, mitä lähemmäksi Bijoliyaa pääsimme sen karummaksi ja köyhemäksi ympäristö muuttui. Olimme nähneet kuvia alueesta ja tavallaan osasimme odottaa vastaavaa, mutta kuitenkin muutos yllätti. Bijoliyassa asetuimme hotelliimme ja lähdimme BRS:n toimistolle tutustumaan projektin työntekijöihin. Toimistossa meitä olivat vastassa projektikoordinaattori Mukesh, cluster-

5 koordinaattorit Rajaram ja Puspa sekä 11 Sahyoginia eli kenttätyöntekijää. Reilun parin tunnin aikana esittäydyimme toisillemme, kuuntelimme työntekijöiden kokemuksia ja tarinoita kentältä sekä annoimme tuliaiskarkit ja kalenterin Maanantai Tänään aloitimme vierailut kylissä. Ensimmäisenä suuntasimme Kalighati 1:seen ja 2:seen, joissa aluksi kiersimme kävellen ja tutustuimme ihmisten koteihin. Kodit olivat pääasiassa rakennettu kivenlohkareista ja niissä oli vain yksi huone, jossa kaikki toiminta tapahtui. Vaikka näimme useita koteja, niin parhaimman ja kurjimman välillä ei ollut meidän silmään suurta eroa. Tosin kyläläisistä ero on varmasti paljon suurempi. Kyliin oli hiljattain vedetty sähköt, johon asukkaat olivat tyytyväisiä, mutta esimerkiksi yhtään vessaa ei kylistä löytynyt. Meille oli järjestetty myös tapaaminen naisten Self Help Groupin kanssa, lisäksi mukana oli yksi PRI member eli kylähallinnon edustaja ja lainan saaneita naisia. Saimme jutella naisten kanssa ja kysellä mieleen tulevia kysymyksiä. Lainan oli saanut 18 naista, joista suurin osa oli käyttänyt rahan vuohiin tai lehmiin. Naiset olivat tyytyväisiä ryhmän toimintaan, ja ainakaan eivät myöntäneet miesväen rajoittavan toimintaa.

6 Sieltä jatkoimme VYV tapaamiseen eli nuorten vapaaehtoisten tapaamiseen Makredin kylään. Kokous pidettiin terveyskeskuksessa, jossa saimme lämpimän vastaanoton. Tytöt kukittivat meidät seppelein ja pojat antoivat seppeleen käteen. Kaulaan laittaminen kun olisi tarkoittanut naimisiinmenoa. Nuoret esittivät meille myös laulun, jonka olivat oppineet vapaaehtoiskoulutuksessaan. He myös kertoivat meille, mitä ovat oppineet ja tehneet vapaaehtoisina. He kertoivat muun muassa jakaneensa tietoa ja tuoneensa äitejä ja lapsia rokotuksiin. Nuoret vaikuttivat hyvin innostuneilta ja joukossa oli muutamia, jotka olivat erityisen motivoituneita ja halukkaita oppimaan lisää. Alice puhui aikaisemmin siitä, kuinka nuorilla on avainasema kylien kehityksessä ja tämä todella välittyi tapaamisen aikana. Tämän jälkeen palasimme Bijoliyaan lounaalle. Iltapäivällä lähdimme seuraamaan kyläkokousta Jagannathji Ka Jhopraan, jossa projektin toimintaa vasta aloitellaan. Kylän naiset ovat kokoontuneet muutaman kuukauden ajan ja alkaneet säästää lainoja varten. Ryhmätapaamisissa heille on opetettu muun muassa allekirjoituksen tekemistä, lasten puhtaanapitoa ja kerrottu koulutuksen tärkeydestä. Kaikki nämä ovat ehtoina myös lainan saamiselle. Kylän kaikki naiset olivat luku- ja kirjoitustaidottomia, vain yksi heistä osasi kirjoittaa oman nimensä. Kylään oli vasta saatu BRS:n avustuksella vesitankki, mutta sähköt ja kunnollinen tie kylään puuttuivat vielä. Kun kysyimme, miksi he eivät olleet aikaisemmin vaatineet parannuksia, kyläläiset vastasivat, etteivät he olleet koskaan ajatelleet asiaa. Nyt kun tietoisuus on lisääntynyt, he ovat osanneet oma-aloitteisesti vaatia valtiolta parannuksia. Tässä tulee erittäin hyvin esille projektin keskeisin idea, eli asioita ei tehdä ihmisten puolesta, vaan heille annetaan tietoa, jotta he itse voivat vaatia parannuksia ja muutoksia sekä kehittää kyläänsä haluamaansa suuntaan. Päivä oli pitkä ja pimeän tultua palailimme takaisin hotellille Tiistai Bijoliya tunnetaan kivikaupunkina, sillä monet paikalliset työskentelevät kivilouhoksilla. Kiveä on kaikkialla kasattuna ja pinottuna, ympäristö on täynnä suuria kuoppia, josta kiveä louhitaan ja puut ja pensaat ovat peittyneet kivipölyyn. Aamulla kävimme tutustumassa yhteen suurimmista louhoksista. Ympäristö on täysin tuhoutunut ja erittäin karu ja kuiva. Monet kylien naisista ovat leskiä, sillä miehet kuolevat nuorina sairauksiin kuten astmaan, joita raskas työ aiheuttaa. Kaivauksilla työskentelee myös naisia lapset mukanaan, myös lapsityövoiman mahdollisuus on olemassa.

7 Tämän jälkeen suuntasimme Kathwara 1:sen kylään, jossa toimintaa ei ole vielä aloitettu ollenkaan. Tällä hetkellä toimintaa on noin 30 kylässä ja loput kylät sadasta tulevat mukaan kahden seuraavan projektivuoden aikana. Kaikille kylille on kuitenkin tehty kyläsuunnitelma, jonka avulla on kartoitettu lähtötilannetta. Kathwara 1 näytti yhtä huonokuntoiselta kuin aikaisemmatkin kylät, mutta selkeästi oli havaittavissa, että kylän lapset olivat vielä likaisempia ja surkeamman näköisiä kuin aikaisemmissa. Lisäksi lapsista vain vajaa 20% kävi koulussa. Vastaanotto ei ollut erityisen lämmin, sillä ihmiset eivät hymyilleet eivätkä tervehtineet, vaan olivat pääasiassa hiljaa ja näyttivät jopa vihamielisiltä. Seuraavaksi matka jatkui Kasyaan, jossa kylän naiset, PRI edustaja, pari service provideria eli valtiontyöntekijää ja nuoret olivat kokoontuneet paikalliseen terveyskeskukseen. Tunnelma oli hyvin iloinen ja ystävällinen. Aluksi keskustelimme naisten kanssa heille tärkeistä asioista ja he esittelivät meille, miten he joka kuukausi yhdessä säästävät rahaa. Naiset kertoivat, että ennen ryhmätapaamisia he olivat vain tervehtineet toisiaan. Nykyään heillä on niin paljon ajatuksia ja kysymyksiä päässään, että he keskustelevat niistä päivittäin tavatessaan. Tapaamisten vaikutus ulottuu pitkälle niiden ulkopuolelle, sillä naiset jakavat oppimaansa ja kokemaansa luonnollisissa vuorovaikutustilanteissa. Lopuksi yksi nainen lauloi meille laulun, jossa kiitettiin, että olimme tulleet vierailemaan heidän kylässään. Tämän jälkeen myös nuoret lauloivat meille ja keskustelimme heidän kanssaan vapaaehtoisena olemisesta. Tapaamisen aikana puheeksi tuli muun muassa, että kylän koulussa on reilut 300 oppilasta ja vain neljä opettajaa. Lisäksi puhuimme lapsiavioliitoista, sillä eräs vapaaehtoistyttö oli mennyt naimisiin 2,5- vuotiaana. Nuoret osasivat hyvin kertoa, mitä kaikkea olivat tehneet ja mitä kaikkea haluaisivat vielä kehittää. Lisäksi tapaamisessa oli mukana kesäleiriläisiä, jotka kertoivat meille leirin tapahtumista. Kaksi leiriläisitä oli saanut viime keväänä ehdot ja leirin ansiosta he olivat selvittäneet ne. Tunnelma oli hieman haikea, sillä leiri oli selvästi ollut mieleinen, mutta tänä vuonna sinne valitaan taas uudet lapset. Tapaaminen päättyi mukavissa tunnelmissa, sillä naiset ja lapset tulivat kättelemään meitä ja kyselivät kovasti, koska tulemme uudestaan. Ennen lounaalle lähtöä, vierailimme vielä erään naisen kaupassa, jonka hän oli lainarahoilla avannut.

8 Iltapäivällä menimme Indrapuraan. Siellä tapasimme taas yhden naistenryhmän, joka oli myös aloittanut säästämisen. Lainoja ei vielä ollut jaettu, mutta naiset olivat muuten kokoontuneet ja jutelleet eri teemoista kuten koulutuksen tärkeydestä, puhtaudesta ja rokotuksista. Keskustelussa ilmeni, että naisilla oli ollut aluksi epäilyjä esimerkiksi rautatabletteja kohtaan ja he olivat heittäneet ne pois. Nyt he kuitenkin olivat saaneet tietoa ja ymmärtäneet niiden tärkeyden. Naiset myös toivoivat, että sairaanhoitaja vierailisi kylässä useammin, sillä tällä hetkellä hän kävi vain kaksi kertaa kuussa. Naiset olisivat myös tarjonneet meille teetä ja ruokaa, mutta epävakaan vatsantoiminnan vuoksi kieltäydyimme kohteliaasti Keskiviikko Aloitimme taas aamun vierailemalla kylässä, jossa toiminta ei ollut vielä alkanut. Karlavissa meitä vastassa oli taas likaisia lapsia ja hymyttömiä kasvoja. Erot ovat selkeitä kylien välillä, joissa projekti tunnetaan ja toiminta on alkanut ja joissa taas ei ole toimintaa ja projektin työntekijätkään eivät ole vielä tuttuja ihmisille. Karlavista jatkoimme matkaa Banjaro ki Jaleriin, jossa meitä oli vastassa kaksi naisten ryhmää. Molemmat olivat alkaneet säästää rahaa ja keskustelivat aktiivisesti myös kokousten ulkopuolella. Rahan säästäminen pankkiin oli havaittu hyväksi, sillä miehet eivät pääse siihen käsiksi. Osa ryhmän jäsenistä oli Banjata heimosta. Heimokulttuurit ovat mielenkiintoisia, mutta jotkin heimotavat tai käytännöt saattavat aiheuttaa haasteita. Tapaamisen lopuksi naiset esittelivät meille heimolleen tyypillisiä koruja. Ennen lounasta vierailimme vielä valtion koulussa. Yksinkertaisessa rakennuksessa oli kaksi huonetta, joista toisessa olivat 1-2-luokkalaiset ja toisessa 3-5-luokkalaiset. Oppilaat istuivat lattialla ja opiskelivat ahkerasti. Intian valtio tarjoaa ilmaisen alakoulun ja kouluruuan, tämä onkin motivoinut monia perheitä lähettämään lapsensa kouluun. Lounaan jälkeen menimme tutustumaan kuuluisille Bijoliyan temppeleille. Ennen reissua olimme lukeneet temppeleistä peräti yhdestä matkaoppaasta! Temppeleillä oli ihanan rauhallinen tunnelma ja tuoksui Suomen kesä. Seuraavaksi lähdimme Bheelon ki Jaleriin ja tapasimme Bhiil-heimon naisia. Paikalla oli myös joitakin lapsia ja humalaisia miehiä. Naiset kertoivatkin miesten juomisen olevan yksi suurimmista ongel-

9 mista. Tässä tapaamisessa Alice puhui naisille paljon ja pyrki kannustamaan ja motivoimaan heitä. Lopuksi Sahjyoginit jakoivat lapsille ja naisille vaatteita. Päätimme päivän illallisella ravintolassa. Alice jutteli tarjoilijalle, joka kertoi kuukausipalkkansa olevan 2000 rupiaa (33e). Työpäivä on 24h ja poika käytännössä asuu siellä Torstai Torstaisin kylissä on rokotuspäivä, joten menimme tutustumaan Ranaji Ka Gudan terveyskeskukseen. Paikalla oli naisia, lapsia, nuoria vapaaehtoisia ja service providereita. Naiset esittivät meille taas lauluja ja saimme kukkaseppeleet. Seurasimme muutaman naisen ja lapsen rokotuksia sekä tutustuimme keskukseen. Synnytysosasto eli huone ja yksi laveri järkyttivät meitä, varsinkin kun sairaanhoitaja osoitti sänkyä ja totesi: Beautiful! Meni hetki, että ymmärsimme naisen olevan tosissaan. Toisaalta olemme nähneet paikallisia koteja, joten siihen verrattuna paikka oli edistyksellinen. Juttelimme naisten ja nuorten kanssa, mutta huomasimme saman ongelman kuin aikaisemmin. Paikallisten on vaikea ymmärtää abstrakteja kysymyksiä. He usein vastaavat niihin konkreettisilla vastauksilla, jolloin meistä tuntuu, ettemme saa kunnollista vastausta. Esimerkiksi kun kysymme, onko koulutuksesta hyötyä tai miten he sen kokevat, vastaukseksi saamme kaikki lapseni käyvät koulua. Tämän olemme tulkinneet siten, että he kokevat koulutuksen tärkeäksi ja hyödylliseksi. Tai kun kysymme, miten tilanne on muuttunut lainan saamisen myötä tai onko laina ollut hyödyllinen, vastaus kuuluu, että meillä on kymmenen vuohta, joista saamme niin ja niin paljon maitoa, jonka myymme sillä ja sillä hinnalla. Tämän taas olemme tulkinneet siten, että laina on ollut hyödyllinen, sillä elintaso on noussut, lapsille riittää enemmän ruokaa ja he ovat paremmin ravittuja. Kun huomasimme tämän eron ajattelutavoissa, olemme pyrkineet esittämään kysymyksemme konkreettisemmin. Lounaan jälkeen kävimme seikkailemassa markkinoilla Bijoliyan keskustassa. Ihmiset suhtautuivat meihin eritavalla kuin Delhissä tai Jaipurissa. Olimme niin outo näky, etteivät he uskaltanet sanoa meille mitään,

10 vaan tyytyivät tuijottamaan. Saimme siis kierrellä rauhassa, mutta Mukesille oli kuitenkin mennyt viesti, että hänen vieraansa olivat käyneet markkinoilla. Iltapäivällä menimme Sundaan, joka on projektin syrjäisin kylä. Kylä oli ensimmäinen, johon ei mennyt tietä perille asti, vaan kävelimme loppumatkan. Kylässä oli community meeting, joten tapasimme naisia, lapsia ja miehiä. Alice ei ollut tällä kertaa mukana, mutta tapaaminen meni hyvin Mukesin tulkatessa meille. Esitimme nyt käytännönläheisempiä kysymyksiä ja saimme kuulla paljon naisten arkielämästä. Kylän kolme suurinta ongelmaa olivat pitkät etäisyydet, toimimaton sähköverkko ja kaukainen vedenhakupaikka. Tässäkin kylässä naisryhmä toimii hyvin ja naiset ovat saaneet paljon tietoa ja lähes kaikki lapset kävivät koulussa. Lapset olivat myös terveemmän näköisiä ja puhtaita. Lopuksi jaoimme taas vaatteita ja kiertelimme kylässä. Kävimme myös yhdessä kodissa, joka oli kylläkin paikallisen mittapuun mukaan siisti, mutta hyvin karu Perjantai Aamulla menimme Mangilal Ka Jhopraan, jossa toimintaa ei ollut vielä aloitettu. Siitä huolimatta, kylä oli melko siisti ja talot isompia kuin aikaisemmissa kylissä. Jos olisimme tulleet suoraan Suomesta tähän kylään, olisimme varmaankin järkyttyneet! Viikon aikana olemme kuitenkin nähneet niin karuja ja huonokuntoisia kyliä, että silmä on jo harjaantunut erottamaan paikallisessa mittapuussa huonokuntoisen ja hyväkuntoisen talon. Suomalaisessa mittapuussa kaikki olisivat kyllä yhtä huonokuntoisia. Tässä kylässä suurin ongelma oli se, etteivät lapset käyneet koulussa ja toiminta aloitetaan tämän asian parantamisesta sekä naistenryhmän perustamisesta. Seuraavana vuorossa oli Khadipur, jossa tapasimme naistenryhmän, muutaman nuoren vapaaehtoisen ja pari kesäleirin käynyttä lasta. Lapset kertoivat pitäneensä leiristä ja olivat läpäisseet ehdot leirin ansiosta. Leirillä ollut nuori tyttö kertoi muun muassa, että oli kokenut murrosiän muutoksista annetun tiedon hyödylliseksi. Naisten kanssa taas keskustelimme erityisesti heidän palkanmaksuunsa liittyvistä ongelmista. Suurin osa naisista kävi töissä, mutta palkkaa maksettiin epäsäännöllisesti ja kaikkia rangaistiin, jos esimerkiksi yksi työntekijä teki lyhyemmän työpäivän. Myöskään täällä naisen rupia ei vastaa miehen rupiaa. Iltapäivällä menimme toimistolle ja keskustelimme kaikkien kolmen koordinaattorin ja Alicen kanssa projektista ja kuluneesta viikosta. Koordinaattoreilta saimme vielä paljon lisää hyödyllistä ja konkreettista tietoa ensimmäisen projektivuoden kulusta. Koordinaattorit kertoivat yleistunnelmia sekä analysoivat haasteita ja onnistumisia. Kaikki olivat sitä mieltä, että kylät todella tarvitsevat tätä projektia ja sen avulla on mahdollista parantaa olemassa olevaa ja kehittää edellytyksiä. Ensimmäinen projektivuosi oli kuitenkin haastava, sillä vastaanotto kylissä oli aluksi epäilevä ja lähtötilanne oli erittäin heikko. Luottamus on ensimmäisen vuoden ja useiden tapaamisten kautta saavutettu ja konkreettisia muutoksia on jo pystytty havaitsemaan muun muassa terveyden, koulutuksen ja hygienian saralla. Illalla menimme vielä Nyalo Ka Jhopdaan, jossa pääsimme seuraamaan nukketeatteria. Nukketeatterin avulla kyläläisille kerrottiin koulutuksen tärkeydestä, terveydestä ja rokotuksista sekä puhtaudesta. Mukana oli sekä naisia, miehiä että lapsia ja muutamia vuohia sekä koiria Lauantai Lähdimme aamulla Hemniwasiin, jossa myöskään ei ole vielä aloitettu toimintaa. Tie oli huono ja loppumatkasta sitä ei oikeastaan edes enää ollut. Kylä näytti surkealta ja miehet olivat jo aamutuimaan humalassa. Naisia ei juuri näkynyt ja lapset olivat likaisia eivätkä käyneet koulussa. Myös koirat olivat pelottavia ja aggressiivisia. Tämän jälkeen menimme vielä Makrediin, jossa näimme naisia, jotka olivat saaneet lainan. He

11 esitteleivät meille vuohia, jotka olivat lainallaan ostaneet. Lisäksi keskustelimme service providereiden kanssa ja he kertoivat projektin järjestämästä koulutuksesta ja työstään sekä projektin vaikutuksista kylissä. Iltapäivällä puhuimme Alicen kanssa projektin budjetista ja tulevaisuudesta. Molemmat osapuolet olisivat kiinnostuneita jatkamaan projektia kolmen vuoden jälkeen. Illalla kävimme vielä syömässä ulkona ja juttelimme kuluneesta viikosta Sunnuntai Aamulla nousimme aikaisin ja menimme bussiasemalle. Siellä jätimme hyvästit Alicelle, Mukesille ja Riazille ja lähdimme kohti Udaipuria. Matka kesti 8 tuntia, mutta pääsimme lopulta perille. Matkan uuvuttamina emme muuta jaksaneet kuin kävimme syömässä ja menimme aikaisin nukkumaan Maanantai-Torstai Udaipurissa olemme tehneet paperitöitä, joita emme Jaipurissa ja Bijoliyassa ehtineet tai jaksaneet tehdä. Olemme kirjoittaneet matkapäiväkirjaa sekä täyttäneet UM:n raporttia ja suunnitelleet tulevan Intia-illan ohjelmaa. Vasta täällä huomasimme, kuinka kaksi edellistä viikkoa ovat olleet todella kiireisiä ja täynnä ohjelmaa aamusta iltaan. Esimerkiksi Bijoliyassa päiväohjelma alkoi 9 mennessä ja loppui vasta seitsemän maissa. Siihen kun vielä lisää sen, että ympäristö on hyvin erilainen ja koimme ja näimme rankkoja asioita, on tuloksena väsyneitä matkalaisia ja flunssaa sekä kuumeilua. Keskiviikkona siirryimme Jodhpuriin, josta starttaamme lomalle. Monitorointimatka oli antoisa vaikkakin rankka. On ollut hienoa päästä seuraamaan tällaisen projektin kulkua ja toteutusta sekä tutustua lukuisiin uusiin ihmisiin. Reissun aikana olemme päässeet näkemään sellai-

12 sia asioita käytännössä, joista aikaisemmin olemme vain lukeneet kirjoista tai nähneet televisiosta. Yleisfiilikset ovat hyvät ja innolla jo odotamme ensi vuoden matkaa ja sitä, että pääsemme näkemään, miten kylät taas vuoden aikana kehittyvät. Lisäksi on myös mukava päästä kertomaan ja jakamaan kokemuksiamme ja näkemäämme muiden JYY:läisten kanssa.