Toimintakertomus vuodelta 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus vuodelta 2011"

Transkriptio

1 Toimintakertomus vuodelta 2011 Virolahti Seura ry on perustettu , joten vuosi 2011 oli 61. toimintavuosi. Seura on jäsenenä Suomen Kotiseutuliitossa. Virolahti Seuralla oli vuoden 2011 lopussa muutos edellisestä vuodesta vuosijäseniä 56-8 ainaisjäseniä Hallinto Virolahti Seuran johtokuntaan kuuluivat vuonna 2011 Ilkka Kurkela puheenjohtaja Raimo Paronen varapuheenjohtaja Marja-Leena Ahopelto Pirjo Harjula-Ristola Tuula Kytö Leena Niskanen Saara Rahkonen Anna-Liisa Vilkki Heikki Arpiainen sihteeri Rahastonhoitajana ja jäsenvastaavana toimi Sirkka-Liisa Kouki, toiminnantarkastajina Harri Kuokka ja Raimo Kuokka, varalla Jartti Malmi. Johtokunta kokoontui 5 kertaa: 9.3, 14.4, 18.8, ja Seuran kevätkokous oli Virojoen Sotek-kahvilassa, läsnä oli 9 henkilöä. Sen puheenjohtajana toimi Anu-Leena Lintunen. Syyskokous jäi pidettäväksi vuoden 2012 kevätkokouksen yhteydessä. Johtokunnan kokous Kokouksessa seuran puheenjohtajuus siirtyi Leena Niskaselta Ilkka Kurkelalle. 1

2 Toimintasuunnitelma Syyskokouksessa 2010 hyväksyttiin seuralle toimintasuunnitelma vuodelle Sen eri kohdat toteutuivat seuraavasti: Kotiseutuopas valmistuu kuntalaisten ja Virolahdella vierailevien matkailijoiden käyttöön - Siru Ahopellon vuonna 2010 toteutetun Kotiseutufoorumi-hankkeen osana laatima Virolahti-esite valmistui ja esiteltiin kevätkokouksessa. Seura tekee kunnan kanssa ostopalvelusopimuksen kotiseutumuseon näyttelyn ja opastuksen hoitamisesta - kotiseutumuseo oli korjaustöiden takia suljettu vuonna 2011, opastusta oli joissakin poikkeustapauksissa. Jatketaan opastoimintaa ja järjestetään tarvittaessa opaskurssi eri tahojen yhteistyönä - opastuksia eri kohteissa jäljempänä esitetyn mukaisesti. Osallistutaan Virolahti-viikon toimintaan järjestämällä kotiseuturetki - Virojoen kyläyhdistys järjesti kotiseuturetken kävelykierroksena Virojoella. Virolahti Seuralla oli näyttely bunkkerialueen kahvilassa. Järjestetään Uudenkaupungin rauhan vuotisseminaari, vaihtoehtona luentosarja Osallistutaan Uudenkaupungin rauhan muistomerkin suunnitteluun - Uudenkaupungin rauhan muistamiseksi järjestettiin toimintaa jäljempänä esitetyn mukaisesti. Ollaan mukana eri tapahtumien järjestämisessä, myydään tuotteita ja tarjotaan kahvitusapua - Seuralla oli myyntipiste Arktika-päivillä ja Pertunmarkkinoilla , sekä torikahvitus Virojoen kesätorilla Arktika

3 Opastoiminta Kunnan välittämänä tai toimeksiantona oli seuraavia ryhmäopastuksia: Pyhtään perinnepiiri, kotiseutumuseolla, Heponiemen louhoksella ja hautausmaalla Haminalainen opettajaryhmä, myös museolla ja louhoksella Kristillisten eläkeläisten suuri ryhmä molemmilla museoilla Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri ja Etelä-Kymen Luonto/ louhoskierros sekä tutustuminen Uudenkaupungin rajan näyttelyyn sekä muistomerkkiin. Usean tunnin kierros, jossa tutustuttiin myös toimiviin louhoksiin ja niiden louhintatekniikan kehittämiseen Kymenlaakson museopäivien yhteydessä käynti Heponiemen louhoksella. Museopäivät järjestetään vuosittain eri kunnissa. Tällä kertaa oli ohjelmassa myös käynti museaalisessa kohteessa, Heponiemen louhoksella. Osanottajat lähinnä museojohtajia, tutkijoita sekä Museoviraston henkilöstöä. Lisäksi yksittäisten henkilöiden opastusta Nikolai II:n lomakohteissa sekä Bunkkerimuseolla. Oppaana yllä mainituissa Leena Niskanen Louhoskierros

4 Uudenkaupungin rauhan 1721 muistaminen Suuri Pohjan sota eli Isoviha päättyi Ruotsin ja Venäjän välillä Uudenkaupungin rauhaan Virolahden pitäjän kahtia jakaneen rauhan muistaminen oli Virolahti Seura ry:n toiminnan keskeinen teema vuonna 2011, jolloin rauhansopimuksesta oli kulunut 290 vuotta. Merkkivuoden tapahtumia olivat Valokuvanäyttely Kiveen hakattu historia Virolahti-viikolla avattu kerimäkeläisen Sulo Strömbergin näyttely oli esillä bunkkerialueen kahvilassa Sen seinillä oli 61 kuvaa rajakivistä Uudenkaupungin rauhan ja muiltakin rajoilta, vainajien muistokivistä ja kuppikivistä, joihin jätettiin lahjoja haltijoille ja hengille. Vieraskirjaan kertyi 104 nimeä. Sulo Strömberg näyttelyn avajaisissa

5 Virolahti Seuran valokuvanäyttely Seuran oma näyttely kirkonkylän Pitäjäntuvalla keskittyi rajan kulkuun Virolahdella. Siinä oli 17 karttaa ja 76 muuta kuvaa rajakivistä ja muista rajaan liittyvistä kohteista. Näyttelyn kokosi Heikki Arpiainen. Näyttelyssä oli vieraskirjan mukaan 196 kävijää, joista avajaispäivänä Pertunmarkkinoiden yhteydessä 137. Välillä oli jonoakin. 5

6 Muistomerkin paljastaminen Pertunmarkkinoilla paljastettiin myös Uudenkaupungin rauhan muistomerkki, jossa toteuttajana oli Kirkonseudun kyläyhdistys. Muistomerkki on luonnonkivi, johon on kaiverrettu rajakivien hakkauksia vastaavat kuviot. Se sijoitettiin kirkonmäelle suunnilleen vuoden 1722 rajankäynnin mukaiselle rajalinjalle. Paljastuspuheen piti aluekappalainen Jarmo Uotila, ja muistomerkin paljastivat Pertunmarkkinoiden uusi ja edellinen markkinavouti Timo Kouki ja Esko Niskanen. Paikalla oli myös Ruotsin ja Venäjän rajavartiot luvulta. Esitelmätilaisuus Virolahti Seura järjesti Virojoella Rajasalissa yhdessä kunnan ja kansalaisopiston kanssa esitelmätilaisuuden Uudenkaupungin rauhasta ja rajankäynnistä Virolahdella. Esitelmän piti professori Yrjö Kaukiainen, Virolahden historian I osan kirjoittaja. 6

7 Esitelmätilaisuudesta tuli vieraskirjaan 38 nimeä, mutta valokuvista saa laskettua ainakin 51 osanottajaa, ja kahvikuppeja käytettiin n. 70. Kuvakirja näyttelystä Heikki Arpiainen teki valokuvanäyttelyn aineistosta myös nettikuvapalvelussa laaditun kirjan. 53 -sivuinen A4 kokoinen teos ei ehtinyt Pertunmarkkinoille, mutta sitä voitiin tilata Pitäjäntuvan näyttelyssä ja myytiin Rajasalin esitelmätilaisuudessa. 50 kpl painoksen loputtua syyskuun ensimmäisellä viikolla tilattiin toinen saman suuruinen. Siihen tuli lisäsivu Pyterlahden metsässä olevasta rajakivestä, jonka olemassaolo tuli esiin merkkivuoden tapahtumien jälkeen. 7

8 Talous Talousarvio toteutui vuonna 2011 seuraavasti: TA TULOT JÄSENMAKSUT , Jäsenmaksut KARTAT, KIRJAT, VIIRIT , Myynnit (kartat, kirjat ym) 277, Myynnit (viirit) KORKOTULOT 40 32, Korkotuotot AVUSTUKSET , Kunnan avustukset MUUT TUOTOT , Muut varainhankinnan tulot JUHLAT-MYYJÄISET-RETKET , Myyjäiset KIERTOAJELUT-OPASTUS , Retket-kiertoajelut-opastus ,54 KOTISEUTUFOORUMI 5 086, Kotiseutufoorumi KULUT 9 173,04 KOKOUSKULUT , Kokouskulut POSTI-PUHELIN-TIED , Toimisto-postitus TOIMISTO , Puhelin-tietoliikenne LEHDET , Lehdet ILMOITUKSET , Ilmoitukset VAKUUTUS 20 18, Vakuutukset HUOMIONOSOITUKSET , Muistamiset JÄSENHANKINTA , Jäsenhankintakulut PANKKIKULUT , Pankkikulut JÄSENMAKSUT 85 84, Jäsenmaksut MUUT KULUT , Sekalaiset kulut JUHLAT-MYYJÄISET-RETKET 300 0,00 KIERTOAJELUT-OPASTUS 30 0,00 TARVIKEKULUT , Tarvikekulut MATKAKULUT 0 410, Matkakulut ,84 KOTISEUTUFOORUMI 3 107, Kotiseutufoorumi 6 799,67 TILIKAUDEN TULOS 2 373,37 Ilman kotiseutufoorumin tuloja ja menoja tulos oli 394,70 ylijäämäinen. Vuoden 2010 kotiseutufoorumin loppurahoitus Sepra ry:ltä ja valtiolta kertyi vasta toukokuussa 2011, ja kustannukset siihen sisältyneestä kotiseutuesitteestä helmimaaliskuussa Virolahden kunnalta saatiin toukokuussa avustus Uudenkaupungin rauhaan liittyvien tapahtumien järjestämiseen. Alkuvuonna seuran maksuvalmius oli heikko, mutta parani avustus- ja rahoitustuloilla sekä kesäkuussa kertyneillä jäsenmaksuilla riittäväksi. Uudenkaupungin rauhan rajasta kertovasta kirjasta oli kuluja 1 941,40 ja myyntituloja 1 465,00, kirjoja jäi vielä varastoon n arvosta. 8

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Suomen Laikajärjestö ry TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA Visma Nova -kirjanpito 7.3.0.3 Sivu: 1 (1) VAIHTUVAT VASTAAVAT VAIHTO-OMAISUUS AINEET JA TARVIKKEET 1610 Isännänviirit 27,63 27,63 1620 Pöytäviirit 1 015,45 1 015,45 1630 Kunniamerkit 198,32

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 666,67 4

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA. Period

Tringa TASE VASTAAVAA. Period TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 986,18 4

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014

Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013. Talousarvio 2014 Liite 2 Uudenmaan vihreiden syyskokous 12.12.2013 Talousarvio 2014 TULOSLASKELMA Budjetti Budjetti Toteuma 2014 2013 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta 3000 Vuokratuotot 3001 Vision avustukset 50

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET

Tringa TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET Tringa TASE VASTAAVAA Kirjanpito 9.4.0.133 Esitysvaluutta EUR Kaudelta Kaudelta 1.1.2016-31.12.2016 1.1.2015-31.12.2015 PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma

Lisätiedot

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00

-17 796,87 3305 Työpaikkaterveydenhoito 0,00 0,00 Liite 2 UUVI syyskokous 13.12.2014 Talousarvio 2015 TULOSLASKELMA Budjetti 2015 Toteuma VARSINAINEN TOIMINTA Yleistoiminta Tuotot 2011 (EK-vaalit) 3000 Vuokratuotot 0,00 0,00 3001 Vision avustukset 300

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 010,67 4

Lisätiedot

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä

Lisätiedot

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa.

Päätettiin, että vuonna 2017 toimivat kuntojaosto ja talon kunnostustyöryhmä. Lasten liikunta tapahtuu kuntojaoston alaisuudessa. PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 6.11.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS AIKA 6.11.2016 klo 18.00 19.00 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Eero Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Hannes Viiri, Jyrki Vähärautio, Lauri Jokkala, Liisa

Lisätiedot

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta

Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio, Tuovi Alarudanjoki, Pirjo Katajamaa, Saima Ranta OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 15.11.2015 AIKA 15.11.2015 klo 18.00-1917 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Lauri Jokkala, Eero Sirkka, Tuula Sirkka, Enni Yliraudanjoki, Liisa Tossavainen, Jyrki Vähärautio,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 312,55 4

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain

Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain Lounais-Suomen Partiopiirin talousarvio 2016 toiminnanaloittain - Alue - Koulutus - Ohjelma - Viestintä - Talous - Projektit ja yhteiskuntasuhteet - Hallinto Suomen Partiolaiset Kohteiden tuloslaskelma,

Lisätiedot

Kymenlaakson museotoimikunta

Kymenlaakson museotoimikunta Kymenlaakson museotoimikunta toiminut vuodesta 1988 tuki maakuntamuseolle valmistee mm. maakunnallisen koulutus- ja museopäivän toimikunnan rooli muutoksessa -> aktiivisempi ja tavoitteellisempi ote (2/vuosi,

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012

01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012 Tuloslaskelma, Print date: 19.02.2014 08:45 Sivu: 1 01.01.2013:31.12.2013 01.01.2012:31.12.2012 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3001 Valtionavustus 3 800,00 3002 Hanke- ja erityisavustukset 71 639,56 32 049,48

Lisätiedot

175 300 180 048 170 988 173 779 168 153 Palkat: PS, KS, SS, KVS, JS, VS, toimistosihteeri ja kanslisti.

175 300 180 048 170 988 173 779 168 153 Palkat: PS, KS, SS, KVS, JS, VS, toimistosihteeri ja kanslisti. Edustajiston hyväksymä ylioppilaskunnan talousarvio 2013 JÄSENPALVELUT T TA11 TP11 TA12 LTA12 TA13 Opiskelijakorttitulot 2 500 2 250 2 500 2 500 2 600 Opiskelijakorteista saatavat tulot. Muut tulot 16

Lisätiedot

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4

OIKARAINEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. AIKA klo LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4 PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 16.11.2014 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS AIKA 16.11.2014 klo 18.00 18.40. PAIKKA Jokkapirtti LÄSNÄ 9 jäsentä, liite 4 1 Avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. 2 Kokouksen henkilövalinnat

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksen tuotot Osallistumismaksut 0,00 814,00 103,07 184,00 0,00 0,00 0,00 EA-kurssien osallistumismaksut 0,00

Lisätiedot

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 Talousarvio Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Talousarvio 2012 TA 2012 TA 2011 31.12.2010 Varsinainen toiminta Tuotot 17 375,00 17 030,00 25 537,29

Lisätiedot

01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013

01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013 Tuloslaskelma, Print date: 27.01.2015 12:38 Sivu: 1 01.01.2014:31.12.2014 01.01.2013:31.12.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3001 Valtionavustus 0,00 3 800,00 3002 Hanke- ja erityisavustukset 76 946,77

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2011 / Hallituksen esitys 09.11.2010 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2011 TA2011 TA2011 TA2010 TP2009 8 Haetaan Optimistinen Nykyinen

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -1 506,01-2 20 693,99 68,5-2 123,81 320005 EPJ Palkkio -75 75-55 320010 Matkustus ja päivärahat -70 70-134,68 320020

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 12.11.2009. Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009. Urheilutalo Raahelan näyttämö

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 12.11.2009. Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009. Urheilutalo Raahelan näyttämö RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 1 (3) 12.11.2009 AIHE Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009 PAIKKA Urheilutalo Raahelan näyttämö KOKOUSVIRKAILIJAT Sami Pirinen puheenjohtaja Jarno Viitanen

Lisätiedot

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:

KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: Aika Maanantaina 29.12.2009 Ilmoittautuminen ja ruoka 18.00-19.00 Kokous alkaa 19.00 Paikka Seinäjoen Nuorisoasema, Puistokatu

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa

TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa TALOUSARVIO 2018 Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä 18.11.2017 hallituksen kokouksessa 26.10.2017 Sivu 1 Laadintaperusteet toimintasuunnitelma 2018 numeroina tavoitelaskelma, jossa tarkasteltu

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Muut kulut 4300 Km-korvaukset 2 681,52 3 349,94 4301 Päivärahat 320,00 100,00 4302 Majoituskulut 238,00 4303 Matkakulut 20,00 346,70

Muut kulut 4300 Km-korvaukset 2 681,52 3 349,94 4301 Päivärahat 320,00 100,00 4302 Majoituskulut 238,00 4303 Matkakulut 20,00 346,70 Tuloslaskelma, tulostus: 08.02.2013 09:09 Sivu: 1 01.01.2012:31.12.2012 01.01.2011:31.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA 3002 Hanke- ja erityisavustukset 32 049,48 37 157,42 3003 Kuntien avustukset 15 000,00

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2014 / Syyskokous 23.11.2013

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2014 / Syyskokous 23.11.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Talousarvio 2014 Valtion avustukset, Opetusministeriö 4,000.00 Valtion avustukset, UM 692,653.09 Muut kotimaiset avustukset, säätiöt, järjestöt ym. *** Ulkomaiset avustukset, Global

Lisätiedot

4 Jaostot 2018 Hyväksyttiin kaksi toimivaa jaostoa: kunto- ja liikuntajaosto sekä talojaosto.

4 Jaostot 2018 Hyväksyttiin kaksi toimivaa jaostoa: kunto- ja liikuntajaosto sekä talojaosto. OIKARAISEN HAKA RY PÖYTÄKIRJA OIKARAINEN 26.11.2017 AIKA 26.11.2017 klo 16.00 16.50 PAIKKA LÄSNÄ Jokkapirtti Risto Koivula, Eero Sirkka, Eero Sandgren, Yrjö Koivula, Tapani Ylianttila, Enni Yliraudanjoki,

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS 2014. HumO. Toiminta vuonna 2014. Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009 TOIMINTAKERTIOMUS 2014 HumO OSASTON HUMANITAARISEN OIKEUDEN RYHMÄ AKTIIVISENA EA1 KOULUTUS KAKSI KERTAA KEVÄÄLLÄ RAVINTOLAPÄIVÄ 17.5.2014 ENSI KERTAA - MENESTYS KATASTROFI-GOLF PERINNE JATKUI HILL SIDESSÄ

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

Merimasku-Seura ry  Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2009 noudatteli pitkälti seuran perinteitä mutta mielessä on ollut edellisvuosia enemmän

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

T TA11 TP11 TA12 LTA12 Tuotot

T TA11 TP11 TA12 LTA12 Tuotot OYY Luottamuksellinen 13.9.2012 Sivu 1 Edustajistolle hyväksyttäväksi JÄSENALVELUT Opiskelijakorttitulot AA # 2 500 2 250 2 500 2 500 Opiskelijakorteista saatavat tulot. Muut tulot # 16 125 14 851 1 600

Lisätiedot

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry ,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisalto: Tuloslaskelma 5.1 Tase 5.4 Tilikartta 5.5 Hallituksen allekirjoitukset 5.7 Tilinpaatosmerkinta 5.7 Tilikausi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenesensimmäinen toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys jatkaa vuonna 1982 perustetun Palotutkimuksen

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

Cotes ry. Tasekirj a Kuluttajaekonomistitja teknologit, Tämä tasekirja on säilytettävä asti.

Cotes ry. Tasekirj a Kuluttajaekonomistitja teknologit, Tämä tasekirja on säilytettävä asti. Kuluttajaekonomistitja teknologit, Cotes ry Tasekirj a 1.1.-31.12.2016 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2026 asti. Osoite c/o Sirpa Uimoiien (taloudenhoitaja) Y-tunnus 0306019-9 Martinniitty 5B, 02270

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

PALOTUTKIMUSRAATI BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

PALOTUTKIMUSRAATI BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 20.3.2009 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY (TOIKER-08) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1. YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Palotutkimusraati ry:n seitsemästoista toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä.

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Talousarvio 2012 Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Voi8oa tavoi8elematon yleishyödyllinen yhteisö Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko Volter Kilpi Kustavissa 2012

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry. Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011. Tase 31.12.2011

Helsingin Metsänkävijät ry. Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011. Tase 31.12.2011 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011 Tase 31.12.2011 Budjetti vuodeksi 2012 Tuloslaskelmat vuosilta 2007-2011 ja budjetti vuodelle 2012 KOULUTUSTOIMINTA Toteutunut Toteutunut Toteutunut Toteutunut Budjetti Toteutunut

Lisätiedot

J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry

J-SP Talousarvio. Järvi-Suomen Partiolaiset ry 1/2 ALUETYÖ 3000 Osallistumismaksut 0 2 600 264 Osallistumismaksut 0 2 600 264 3960 Kirkkopalvelut-avustukset 0 23 416 9 373 Julkiset kohdeavustukset 0 23 416 9 373 Varsinaisen toiminnan tuotot 0 26 016

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Talousarvio 2015 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 3359,2 Vuokratuotot 3720

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry 0 Suomen Cheerleadingliitto ry Talousarvio 2012 Lasten ja nuorten liikunta/talousarvio 2012 VARSINAINEN TOIMINTA Kesäleiri Osallistumismaksut 18350,00 15900,00 Ohjaajapalkkiot -1480,00-1120,00 Ulkom.ohjaajien

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2013 / Keskeiset muutokset. Lisätalousarvion perustelut

Lisätalousarvio 2013 / Keskeiset muutokset. Lisätalousarvion perustelut Lisätalousarvio 2013 / Keskeiset muutokset Lisätalousarvion perustelut Järjestötoiminnan tukeminen - Erillinen historiaprojektin budjetti sisällytetty lisätalousarvioon Viestintä - Nettisivu-uudistuksen

Lisätiedot

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot

Energiatekniikan ammattiainekerho Exergian tilinpäätös 2015

Energiatekniikan ammattiainekerho Exergian tilinpäätös 2015 Tampere 15.03.2016 1 Energiatekniikan ammattiainekerho Exergian tilinpäätös 2015 Rahastonhoitaja Varpu Orasuo Tampere 15.03.2016 2 Tilikartta VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT Rahoitusomaisuus Vaihto-omaisuus

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot