Pöytäkirja 2/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pöytäkirja 2/"

Transkriptio

1 Pöytäkirja 2/ Aika Torstai 26. päivänä tammikuuta 2017 klo Paikka Läsnä Meijerin sali Ranne Lea Alasaari Antti Heikkilä Juha-Matti Hietanen Helena Jokipii Annukka Kankaanpää Tuula Koski Anne Koskinen Pekka Korvola-Mäkinen Kirsi Laakso Pasi Mäkinen Heikki Pohjola Miika Riippi Paula Tekoniemi Vilho Tuomela Sauli Tuori Anita Viianen Hannele Visuri Kaija Yli-Huita Harri Varajäsenet: Halvars Raimo Kuusisto Taneli Salo Pirkko Sarvela Martti poissa poissa poissa poissa Lisäksi Mäki Marja-Liisa kirkkoherra Tuomela Eija-Maria sihteeri, talouspäällikkö 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. Kirkkoherra piti alkuhartauden lukemalla Jesajan kirjan 30.luvusta. Rukoiltiin. 2 Nimenhuuto Sihteeri suoritti nimenhuudon. Paikalla oli 18 valtuutettua, joista 4 varajäsentä.

2 Pöytäkirja 2/ Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsu liiteasiakirjoineen on postitettu valtuuston jäsenille Liitteen n:o 1 mukainen kuulutus asialuetteloineen pidetään nähtävänä kirkkoherranvirastossa siitä ilmenevän ajan. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4 Pöytäkirjan tarkastajat Edellisen pöytäkirjan tarkastivat Alasaari Antti ja Hietanen Helena. valitsee pöytäkirjan tarkastajiksi aakkosjärjestyksessä kaksi seuraavaa paikalla olevaa kirkkovaltuuston jäsentä. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Jokipii Annukka ja Koskinen Pekka. 5 Kokouksen työjärjestys n työjärjestyksen mukaan asiat otetaan esityslistalle puheenjohtajan määräämään järjestykseen ja käsitellään, jollei kirkkovaltuusto toisin päätä, esityslistan mukaisessa järjestyksessä. päättää työjärjestykseksi esityslistan mukaisen järjestyksen. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

3 Pöytäkirja 2/ n puheenjohtaja Kirkkojärjestyksen 8. luvun 2 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kirkkoneuvoston kokouksissa. Vuosina on puheenjohtajana toiminut Lea Ranne. Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsisi puheenjohtajan vuosille Kaija Visuri esitti kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi Lea Rannea. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Valinnan jälkeen Lea Ranne kiitti luottamuksesta.

4 Pöytäkirja 2/ n varapuheenjohtaja Kirkkojärjestyksen 8. luvun 2 :n mukaan kirkkovaltuusto valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan toimikautensa ensimmäisen ja kolmannen vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Varapuheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kirkkoneuvoston kokouksissa. Vuosina on varapuheenjohtajana toiminut Tuula Kankaanpää. Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsisi varapuheenjohtajan vuosille Taneli Kuusisto esitti kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi Tuula Kankaanpäätä. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Pöytäkirja 2/ Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Kirkkolain 10 : 2 ja kirkkoneuvoston ohjesäännön 1 ja 2 pykälissä on määräykset kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan valintatavasta ja kelpoisuusehdoista. Varapuheenjohtajan vaali toimitetaan kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. Varapuheenjohtajaksi ei saa valita tämän seurakunnan viranhaltijaa. Kirkkoneuvoston ohjesäännön mukaan varapuheenjohtajan vaali toimitetaan ennen muiden jäsenten valintaa. Vuosina kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana on toiminut Heikki Mäkinen. Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto suorittaisi kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan valinnan toimikaudelle Sauli Tuomela esitti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi Heikki Mäkistä. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

6 Pöytäkirja 2/ Kirkkoneuvoston jäsenet Kirkkolain 10 : 2 ja kirkkoneuvoston ohjesäännön 1 ja 2 pykälissä on määräykset kirkkoneuvoston kokoonpanosta ja valinnasta. Kirkkoneuvostoon kuuluu puheenjohtajana kirkkoherra ja muina jäseninä varapuheenjohtaja ja 8 muuta seurakuntavaaleissa vaalikelpoista henkilöä. Vaali toimitetaan kirkkovaltuuston toimikauden ensimmäisen ja kolmannen vuoden tammikuussa. Varapuheenjohtaja valitaan eri vaalilla ja varsinaiset jäsenet omalla vaalilla. Kirkkolain muutoksella on poistunut määräys siitä, että enintään puolet sai olla kirkkovaltuuston jäseniä. Toimikaudella ovat kirkkoneuvoston jäseninä toimineet: Halvars Raimo, Hietanen Helena, Koski Anne, Kuusisto Taneli, Mäkinen Heikki, Pohjola Miika (Tuomisto Sakari), Viianen Hannele, Visuri Kaija, Yli-Huita Harri. Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto suorittaisi kirkkoneuvoston muiden jäsenten vaalin toimikaudelle Esitettiin Raimo Halvarsin tilalle Pasi Laaksoa, Helena Hietasen tilalle Paula Riippiä, Taneli Kuusiston tilalle Annukka Jokipiitä ja Harri Yli-Huidan tilalle Pekka Koskista. Esitettiin, että muut kirkkoneuvoston jäsenet jatkaisivat toimikaudelle Kirkkoneuvostoon toimikaudelle valittiin yksimielisesti seuraavat jäsenet: Laakso Pasi, Riippi Paula, Koski Anne, Jokipii Annukka, Mäkinen Heikki, Pohjola Miika, Viianen Hannele, Visuri Kaija ja Koskinen Pekka.

7 Pöytäkirja 2/ Kirkkoneuvoston jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet Kun kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja muut jäsenet on valittu, tulee eri vaalilla valita jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet. Toimikaudella ovat kirkkoneuvoston jäsenten henkilökohtaisina varajäseninä toimineet (varsinainen jäsen suluissa): (Halvars) Pasi Laakso (Hietanen) Elina Laakso (Koski) Kirsi Korvola-Mäkinen (Kuusisto) Annukka Jokipii (Mäkinen) Antti Salminen (Pohjola/Tuomisto) Ylihärsilä Pauli/Pohjola Miika (Viianen) Paula Riippi (Visuri) Anita Tuori (Yli-Huita) Pekka Koskinen Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto suorittaisi kirkkoneuvoston jäsenten henkilökohtaisten varajäsenten vaalin toimikaudelle Kirkkoneuvoston jäsenten henkilökohtaisiksi varajäseniksi esitettiin: (Laakso) Raimo Halvars (Riippi) Elina Laakso (Koski) Kirsi Korvola-Mäkinen (Jokipii) Taneli Kuusisto (Mäkinen) Antti Salminen (Pohjola) Ylihärsilä Pauli (Viianen) Sirpa Tuppi (Visuri) Anita Tuori (Koskinen) Harri Yli-Huita Esitykset hyväksyttiin yksimielisesti.

8 Pöytäkirja 2/ Diakoniatyön johtokunta voi asettaa enintään toimikaudekseen kirkkoneuvoston avuksi sen alaisia johtokuntia, joiden tehtävät määritellään kirkkovaltuuston antamissa johtosäännöissä. on hyväksynyt diakoniatyön johtokunnan johtosäännön, jonka mukaan johtokuntaan valitaan kirkkoneuvoston toimikaudeksi puheenjohtaja ja 11 muuta jäsentä sekä 4 varajäsentä. Kirkkoneuvoston keskuudestaan valitsemalla edustajalla ja työmuodosta vastaavalla teologilla sekä diakoniaviranhaltijoilla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Toimikaudella on johtokuntaan kuulunut: Tuula Tuomisto, puheenjohtaja Arvo Koivuniemi Martti Sarvela Elina Laakso Markku Koskela Katri Latvala Eija Kosonen Salme Salovaara Maire Auranen Antti Salminen Päivi Puska Pasi Laakso Varajäsenet: 1. Matti Kalliomäki 2. Miia Alasaari 3. Juha-Matti Heikkilä 4. Tuula Kestikevari Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto suorittaisi diakoniatyön johtokunnan vaalin toimikaudelle Kaija Visuri esitti, että Elina Laakson tilalle valitaan Eira Hattula ja että 4. varajäseneksi Eira Hattulan tilalle valitaan Tuula Kestikevari. Pasi Laakso esitti, että Pasi Laakson tilalle valitaan Matti Kalliomäki ja 1.varajäseneksi Matti Kalliomäen tilalle Pasi Laakso. Esitykset hyväksyttiin yksimielisesti. Päätettiin, että diakoniatyön johtokunta jatkaa muulta osin vuosina entisessä kokoonpanossaan. Diakoniatyön johtokuntaan kuuluvat toimikaudella : Tuula Tuomisto, puheenjohtaja

9 Pöytäkirja 2/ Arvo Koivuniemi Martti Sarvela Eira Hattula Markku Koskela Katri Latvala Eija Kosonen Salme Salovaara Maire Auranen Antti Salminen Päivi Puska Matti Kalliomäki Varajäsenet: 1. Pasi Laakso 2. Miia Alasaari 3. Juha-Matti Heikkilä 4. Tuula Kestikevari

10 Pöytäkirja 2/ Lähetystyön johtokunta on hyväksynyt lähetystyön johtokunnan johtosäännön, jonka mukaan johtokuntaan valitaan puheenjohtaja ja 11 muuta jäsentä sekä 4 varajäsentä. Toimikausi on sama kuin kirkkoneuvoston toimikausi. Kirkkoneuvoston keskuudestaan valitsemalla edustajalla ja työmuodosta vastaavalla teologilla ja lähetyssihteerillä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Toimikaudelle valittiin johtokuntaan: Paula Riippi, puheenjohtaja Leena Allila Suvi Kallio Mikko Saarela Erkki Visuri Antti Eteläaho Hilkka Raivio Pirkko Salo Pertti T. Lehto Eira Laiteenmäki Asko Koivisto Marja-Liisa Harri Varajäsenet: 1. Sirpa Tuppi 2. Helli Ala-Rantala 3. Sakari Mutala 4. Antti Alasaari Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto suorittaisi lähetystyön johtokunnan vaalin toimikaudelle Päätettiin, että lähetystyön johtokunnan kokoonpano pysyy samana kuin toimikaudella Lähetystyön johtokuntaan kuuluvat toimikaudella : Paula Riippi, puheenjohtaja Leena Allila Suvi Kallio Mikko Saarela Erkki Visuri Antti Eteläaho Hilkka Raivio Pirkko Salo Pertti T. Lehto Eira Laiteenmäki

11 Pöytäkirja 2/ Asko Koivisto Marja-Liisa Harri Varajäsenet: 1. Sirpa Tuppi 2. Helli Ala-Rantala 3. Sakari Mutala 4. Antti Alasaari

12 Pöytäkirja 2/ Nuorisotyön johtokunta on hyväksynyt nuorisotyön johtokunnan johtosäännön, jonka mukaan johtokuntaan valitaan puheenjohtaja ja 6 muuta jäsentä sekä 4 varajäsentä. Toimikausi on sama kuin kirkkoneuvoston toimikausi. Kirkkoneuvoston keskuudestaan valitsemalla edustajalla, nuorisotyönohjaajilla ja työmuodoista vastaavalla teologilla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Toimikaudella on johtokuntaan kuulunut: Pekka Koskinen, puheenjohtaja Miika Pohjola Sirpa Tuppi Juha Lehtimäki Pia Klemetti Piia Riiki Hanna Wilamo Varajäsenet järjestyksessä: 1. Sirpa Kannelmaa 2. Antti Alasaari 3. Marika Kasi-Kangasmaa 4. Tapani Syrjälä Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto suorittaisi nuorisotyön johtokunnan vaalin toimikaudelle Kirsi Korvola-Mäkinen esitti, että Hanna Wilamo valitaan puheenjohtajaksi. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Päätettiin, että muu kokoonpano säilyy entisellään. Nuorisotyön johtokuntaan toimikaudella kuuluvat: Hanna Wilamo, puheenjohtaja Pekka Koskinen Miika Pohjola Sirpa Tuppi Juha Lehtimäki Pia Klemetti Piia Riiki Varajäsenet järjestyksessä: 1. Sirpa Kannelmaa 2. Antti Alasaari 3. Marika Kasi-Kangasmaa 4. Tapani Syrjälä

13 Pöytäkirja 2/ Lapsityön johtokunta on hyväksynyt lapsityön johtokunnan johtosäännön, jonka mukaan johtokuntaan valitaan puheenjohtaja ja 6 muuta jäsentä sekä 4 varajäsentä. Toimikausi on sama kuin kirkkoneuvoston toimikausi. Kirkkoneuvoston keskuudestaan valitsemalla edustajalla, työmuodosta vastaavalla teologilla ja päiväkerhon toiminnanohjaajalla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus. Toimikaudella on johtokuntaan kuulunut: Kati Jaskari, puheenjohtaja Anita Tuori Vesa Annila Tomi Hakkarainen Sara Hakala Kirsi Korvola-Mäkinen Kimmo Rahnasto Varajäsenet: 1. Olli Maijala 2. Pauliina Koskinen 3. Piia Riiki 4. Marko Pikkusaari Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto suorittaisi lapsityön johtokunnan vaalin toimikaudelle Päätettiin, että lapsityön johtokunnan kokoonpano säilyy entisellään. Lapsityön johtokuntaan toimikaudella kuuluvat: Kati Jaskari, puheenjohtaja Anita Tuori Vesa Annila Tomi Hakkarainen Sara Hakala Kirsi Korvola-Mäkinen Kimmo Rahnasto Varajäsenet: 1. Olli Maijala 2. Pauliina Koskinen 3. Piia Riiki 4. Marko Pikkusaari

14 Pöytäkirja 2/ Jumalanpalvelustyön johtokunta on hyväksynyt jumalanpalvelustyön johtokunnan johtosäännön. Sen mukaan johtokuntaan valitaan puheenjohtaja ja 9 muuta jäsentä sekä neljä varajäsentä. Kirkkoherra ja kanttorinviran haltija kuuluvat johtokuntaan virkansa puolesta eli kokonaisjäsenmäärä on 12. Johtokunnan jäsenistä enintään 5 saa olla viranhaltijoita. Puheenjohtaja voidaan valita myös viranhaltijoista. n kannanoton mukaan työntekijät voivat tehdä ehdotuksen edustajistaan. Johtokunnan työaloihin kuuluu varsinainen jumalanpalvelustyö, musiikkityö ja yleinen seurakuntatyö. Johtokunnassa on lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus kirkkoneuvoston valitsemalla edustajalla. Toimikaudella on johtokuntaan kuulunut: Marja-Liisa Mäki (Tiina Keinänen), kirkkoherra, viran puolesta, puheenjohtaja Ristolainen Johanna, kanttori, viran puolesta Liisa Nurminen Lea Ranne Kaija Visuri Taneli Kuusisto Pauli Leppiniemi Mikko Myllymäki Säde Salo-Somppi Työntekijöiden edustajat: Nykänen Markku Visser-Keltto Anne Kuismanen Päivi Varajäsenet: 1. Päivi Puska 2. Heikki Riippi 3. Petri Siljander 4. Anita Jaskari. Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto suorittaisi jumalanpalvelustyön johtokunnan vaalin toimikaudelle Taneli Kuusisto esitti, että Taneli Kuusiston tilalle valitaan Harri Yli-Huita. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. Päätettiin, että jumalanpalvelustyön johtokunnan kokoonpano säilyy muutoin entisellään. Jumalanpalvelustyön johtokuntaan toimikaudella kuuluvat: Marja-Liisa Mäki, kirkkoherra, viran puolesta, puheenjohtaja Ristolainen Johanna, kanttori, viran puolesta

15 Pöytäkirja 2/ Liisa Nurminen Lea Ranne Kaija Visuri Harri Yli-Huita Pauli Leppiniemi Mikko Myllymäki Säde Salo-Somppi Työntekijöiden edustajat: Nykänen Markku Visser-Keltto Anne Kuismanen Päivi Varajäsenet: 1. Päivi Puska 2. Heikki Riippi 3. Petri Siljander 4. Anita Jaskari.

16 Pöytäkirja 2/ Kirkkometsän hoitokunnan jäsen Kirkkometsän hoitokuntaan kuuluu Opetusministeriön vahvistaman ohjesäännön mukaan neljä jäsentä, joista seurakunta valitsee kaksi ja kunta kaksi. Heidän toimikautensa kestää neljä vuotta ja erovuorossa on kahden vuoden välein puolet kummankin valitsemista. Puheenjohtajan hoitokunta valitsee seurakunnan valitsemista edustajista. Seurakunnan valitsemista Esa Similä on erovuorossa. Toisena edustajana on Juha-Matti Heikkilä. Kunnan valitsemina hoitokunnassa on ollut Sauli Tuomela ja Veli-Matti Tuppi. Puheenjohtajana on toiminut Juha-Matti Heikkilä. Kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto valitsisi jäsenen kirkkometsän hoitokuntaan erovuorossa olevan Esa Similän tilalle toimikaudelle Sauli Tuomela esitti, että valitaan Esa Similä kirkkometsän hoitokuntaan toimikaudelle Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

17 Pöytäkirja 2/ Muutos tilintarkastajiin 4/ Muutos tilintarkastajiin Seurakuntien tilintarkastajan valintaa koskevat säädökset ovat muuttuneet ja uudet säännökset ovat tulleet voimaan lukien. Kirkkojärjestyksen 15 luvun 7 :ssä säädetään seurakunnan tilintarkastajien valinnasta: tai yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten joko vähintään yhden varsinaisen ja yhden varatilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön. Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan tulee olla JHTtilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastusyhteisön on määrättävä päävastuulliseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Seurakunnan tilintarkastajiksi valittiin n kokouksessa 1/2015 Esko Säilä, JHT, HT ja Annami Havusela, HT. Varalle valittiin Pentti Kananoja, JHT, KHT ja Hannele Lehtinen, HT. Kirkkojärjestykseen tulleen muutoksen myötä Annami Havuselan saavuttama taso tilintarkastuksessa ei enää ole riittävä, jotta hän voisi toimia toisena tilintarkastajana. Myöskään Havuselan varajäsenenä toimivan Hannele Lehtisen taso ei ole riittävä. Laihian seurakunnan Taloussäännössä vuodelta 2004 sanotaan valitsee toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten vähintään kaksi tilintarkastajaa ja yhtä monta varatilintarkastajaa kirkkojärjestyksen määräysten mukaisesti. määrää yhden heistä tilintarkastajien puheenjohtajaksi. Vähintään yhden tilintarkastajan ja yhden varatilintarkastajan tulee olla KHT-, HTM- tai JHTT-tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja voivat olla muun seurakunnan jäseniä. Taloussääntö on tältä osin vanhentunut. Taloussääntö vanhenee edelleen, kun Laihian seurakunta liittyy Kirkon palvelukeskuksen asiakkaaksi vuoden 2017 alusta. Taloussääntö on syytä päivittää pikimmiten tai liittymisen jälkeen, kun yhteistyötä Kirkon palvelukeskuksen kanssa on tehty muutamia kuukausia. Mikäli toimitaan vuoden 2004 taloussäännön mukaisesti, seurakunnalla tulee olla kaksi tilintarkastajaa. Vaihtoehtoja on muutamia: uusien tilintarkastajan ja varatilintarkastajan kutsuminen Annami Havuselan ja Hannele Lehtisen tilalle, taloussäännön päivittäminen tilintarkastajien osalta tai toimiminen toistaiseksi taloussääntöä vastoin yhdellä tilintarkastajalla ja varatilintarkastajalla tai pelkästään tilintarkastusyhteisön valinta. Mikäli valitaan tilintarkastusyhteisö, ei varsinaista varatilintarkastajaa tarvita. Vuoden 2016 tilintarkastus alkaa vuodenvaihteessa tapahtuvalla hallinnon tarkastuksella ja jatkuu kirkkoneuvoston hyväksyttyä tilinpäätöksen keväällä Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että todetaan, ettei Annami Havuselan ja Hannele Lehtisen saavuttama taso tilintarkastuksessa ole enää riittävä uusien säädösten tultua voimaan.

18 Pöytäkirja 2/ Valitaan tilintarkastusyhteisöksi vuosille , kirkkovaltuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi, KMPG Julkishallinnon palvelut Oy ja vastuulliseksi tilintarkastajaksi Esko Säilä, JHT. Annukka Jokipii teki vastaesityksen: Valitaan vuodelle 2017 tilintarkastajiksi Esko Säilä, JHT, HT ja Annami Havusela HT sekä varalle Pentti Kananoja, JHT, KHT ja Hannele Lehtinen, HT. Käytännössä jatkettaisiin siis samoilla henkilövalinnoilla kuin tähänkin saakka. Jokipii perusteli esitystä sillä, että tällä tavoin toimittaessa täyttyisi sekä Kirkkojärjestyksen muutos että Laihian seurakunnan taloussääntö. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä Annukka Jokipiin vastaesitys voitti pohjaesityksen äänin päätti valita vuodelle 2017 tilintarkastajiksi Esko Säilän, JHT, HT ja Annami Havuselan, HT sekä varalle Pentti Kananojan, JHT, KHT ja Hannele Lehtisen, HT. n 4/ :n päätös on voimassa olevan kirkkojärjestyksen vastainen ja asia käsitellään uudestaan. Seurakuntien tilintarkastajan valintaa koskevat säädökset ovat muuttuneet ja uudet säännökset ovat tulleet voimaan lukien. Kirkkojärjestyksen 15 luvun 7 :ssä säädetään seurakunnan tilintarkastajien valinnasta: tai yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten joko vähintään yhden varsinaisen ja yhden varatilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön. Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan tulee olla JHTtilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastusyhteisön on määrättävä päävastuulliseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Seurakunnan tilintarkastajiksi valittiin n kokouksessa 1/2015 Esko Säilä, JHT, HT ja Annami Havusela, HT. Varalle valittiin Pentti Kananoja, JHT, KHT ja Hannele Lehtinen, HT. Kirkkojärjestykseen tulleen muutoksen myötä Annami Havusela ei voi enää toimia seurakunnan tilintarkastajana. Myöskään Havuselan varajäsenenä toimivan Hannele Lehtinen ei voi toimia seurakunnan tilintarkastajana. Laihian seurakunnan taloussäännön (vuodelta 2004) 29 :n mukaan valitsee toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten vähintään kaksi tilintarkastajaa ja yhtä monta varatilintarkastajaa kirkkojärjestyksen määräysten mukaisesti. määrää yhden heistä tilintarkastajien puheenjohtajaksi. Vähintään yhden tilintarkastajan ja yhden varatilintarkastajan tulee olla KHT-, HTM- tai JHTT-tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja voivat olla muun seurakunnan jäseniä.

19 Pöytäkirja 2/ Taloussääntö on tältä osin vanhentunut. Taloussäännön muutostarve on kasvanut edelleen, kun Laihian seurakunta liittyi Kirkon palvelukeskuksen asiakkaaksi vuoden 2017 alusta. Taloussääntö on syytä päivittää mahdollisimman pian. Mikäli toimitaan vuoden 2004 taloussäännön mukaisesti, seurakunnalla tulee olla kaksi tilintarkastajaa. Vaihtoehtoja on muutamia: uuden tilintarkastajan valitseminen Annami Havuselan tilalle, taloussäännön päivittäminen tilintarkastajien lukumäärän osalta tai tilintarkastusyhteisön valitseminen. Kunkin tilikauden tilintarkastus on perinteisesti aloitettu jo ns. tilikauden aikaisella tarkastuksella tilikauden aikana. Vuoden 2016 tilintarkastus saatetaan loppuun kirkkoneuvoston hyväksyttyä tilinpäätöksen keväällä Kirkkojärjestyksen muutos on astunut voimaan vuoden 2016 alusta, joten muutos koskettaa jo vuoden 2016 tilintarkastusta. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että todetaan, etteivät Annami Havusela ja Hannele Lehtinen voi enää toimia seurakunnan tilintarkastajina Valitaan tilintarkastusyhteisöksi vuosille , kirkkovaltuuston jäljellä olevaksi toimikaudeksi, KMPG Julkishallinnon Palvelut Oy ja vastuulliseksi tilintarkastajaksi Esko Säilä, JHT, HT. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

20 Pöytäkirja 2/ Ilmoitusasiat Jäsen 360-strategiatyöskentelyilta pidetään tiistaina klo 17 Meijerillä. Seurakuntatalon poiskiittämisrukoushetki pidetään tiistaina klo 16 seurakuntatalon ja kirkkoherranviraston välisellä nurmikentällä. Nuorisotyönohjaaja Shuhei Yamaguchi on irtisanoutunut sijaisuudestaan lähtien. Hannamari Kumpusalolle on myönnetty hoitovapaata saakka. Sijaisena jatkaa Henriikka Leppämäki. Seurakuntatalon purkutyöt ovat käynnistyneet viikolla 3. Keskusteltiin Kirkkotien liikenteestä ja sen mahdollisesta rauhoittamisesta rakennustöiden ajaksi. Talouspäällikkö ottaa asiasta yhteyttä kunnan tekniseen toimeen. 19 Valitusosoitus Annettiin liitteen 2. mukainen valitusosoitus. 20 Kokouksen päättäminen Laulettiin virsi 548. Puheenjohtaja kiitti kokoukseen osallistuneita ja päätti kokouksen klo Kokouksen puolesta puheenjohtaja sihteeri Olemme tänään tarkastaneet edellä olevan pöytäkirjan ja todenneet sen kirjoitetun kokouksessa tehtyjen päätösten mukaisesti. Laihia.päivänä tammikuuta 2016 pöytäkirjan tarkastaja Annukka Jokipii pöytäkirjan tarkastaja Pekka Koskinen

21 Pöytäkirja 2/ Arvoisa kirkkovaltuutettu Laihian seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontuu torstaina 26. päivänä tammikuuta 2017 klo Meijerin salissa. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Nimenhuuto 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa 5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 6. Esitys kirkkovaltuuston puheenjohtajan valitsemiseksi vuosille Esitys kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan valitsemiseksi v Esitys kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan valitsemiseksi v Esitys kirkkoneuvoston jäsenten valitsemiseksi v Esitys kirkkoneuvoston jäsenten henk.koht. varajäsenten valitsemiseksi v Esitys diakoniatyön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys lähetystyön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys nuorisotyön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys lapsityön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys jumalanpalvelustyön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys jäsenen valitsemiseksi kirkkometsän hoitokuntaan v Muutos tilintarkastajiin 18. Ilmoitusasiat 19. Valitusosoitus 20. Kokouksen päättäminen Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikoina. Laihialla Lea Ranne n puheenjohtaja

22 Pöytäkirja 2/ KUULUTUS Laihian seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontuu torstaina 26. päivänä marraskuuta 2017 klo Meijerin salissa. Kokouksen asialuettelo on seurakuntalaisten nähtävänä arkipäivinä ennen kokousta kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikoina. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävänä kirkkoherranvirastossa sen aukioloaikoina. Laihia 19. päivänä tammikuuta 2017 Lea Ranne kirkkovaltuuston puheenjohtaja

23 Pöytäkirja 2/ ASIALUETTELO Laihian seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksessa käsiteltävistä asioista. 1. Kokouksen avaus 2. Nimenhuuto 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa 5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 6. Esitys kirkkovaltuuston puheenjohtajan valitsemiseksi vuosille Esitys kirkkovaltuuston varapuheenjohtajan valitsemiseksi v Esitys kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan valitsemiseksi v Esitys kirkkoneuvoston jäsenten valitsemiseksi v Esitys kirkkoneuvoston jäsenten henk.koht. varajäsenten valitsemiseksi v Esitys diakoniatyön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys lähetystyön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys nuorisotyön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys lapsityön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys jumalanpalvelustyön johtokunnan valitsemiseksi v Esitys jäsenen valitsemiseksi kirkkometsän hoitokuntaan v Muutos tilintarkastajiin 18. Ilmoitusasiat 19. Valitusosoitus 20. Kokouksen päättäminen Laihia 19. päivänä tammikuuta 2017 Lea Ranne n puheenjohtaja

2 Nimenhuuto Sihteeri suoritti nimenhuudon. Paikalla oli 19 valtuutettua, joista 3 varajäsentä.

2 Nimenhuuto Sihteeri suoritti nimenhuudon. Paikalla oli 19 valtuutettua, joista 3 varajäsentä. Pöytäkirja 1/2017 09.01.2017 1 Aika Maanantai 9. päivänä tammikuuta 2017 klo 18.00 18.35 Paikka Meijerin sali Läsnä Ranne Lea puheenjohtaja 1 5, 7 9 Alasaari Antti Heikkilä Juha-Matti poissa Hietanen Helena

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2011 27.01.2011 1. Aika Torstai 27 päivänä tammikuuta 2011 klo 19.00 21.32

Pöytäkirja 1/2011 27.01.2011 1. Aika Torstai 27 päivänä tammikuuta 2011 klo 19.00 21.32 Pöytäkirja 1/2011 27.01.2011 1 Aika Torstai 27 päivänä tammikuuta 2011 klo 19.00 21.32 Paikka Kirkonkylän seurakuntatalo Läsnä Ala-Rantala Helli Alasaari Antti Allila Leena Halvars Raimo Heikkilä Juha-Matti

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/11 19.1.2011 1. Aika Keskiviikko 19. päivänä tammikuuta 2011 klo 17.00 19.10

Pöytäkirja 1/11 19.1.2011 1. Aika Keskiviikko 19. päivänä tammikuuta 2011 klo 17.00 19.10 Pöytäkirja 1/11 19.1.2011 1 Aika Keskiviikko 19. päivänä tammikuuta 2011 klo 17.00 19.10 Paikka Kirkkoherranvirasto Läsnä Saarela Mertsi puheenjohtaja, kirkkoherra Jussila Erja Kankaanpää Tuula puheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/2010 16.6.2010 1. Aika Keskiviikko 16. päivänä kesäkuuta 2010 klo 19.00 19.55

Pöytäkirja 2/2010 16.6.2010 1. Aika Keskiviikko 16. päivänä kesäkuuta 2010 klo 19.00 19.55 Pöytäkirja 2/2010 16.6.2010 1 Aika Keskiviikko 16. päivänä kesäkuuta 2010 klo 19.00 19.55 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Tuokko Reijo puheenjohtaja Halvars Raimo Heikkilä Juha-Matti Hietanen Helena Kankaanpää

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstaina 19.1.2017 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Taisto Kokko Kyösti Kuisma Hannele Perttunen Anja Pinoniemi Pasi Pistemaa Tuovi Sipola Poissa olleet

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika klo 18.30 19.50 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Matti Solehmainen puheenjohtaja Erja Blom Pauli Hujanen Minna Immonen Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö

Heikki Nissinen, kirkkoneuvoston puheenjohtaja, kirkkoherra Seija Saarikko, pöytäkirjan pitäjä, vs. talouspäällikkö Kokousaika Torstai 15.1.2015 klo 18.00-19.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Kyösti

Lisätiedot

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi.

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi. PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 AIKA keskiviikkona 14.1.2015 klo 19 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Auranen Harri Hutko Sinikka Järvelä Jari Kallio Reino

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto (8)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto (8) Kirkkovaltuusto 15.01.2019 1(8) Aika Tiistaina 15.1.2019 klo 18.00 19.09 Paikka Ruokolahden seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Henttonen, Mirja, puheenjohtaja 7-15 Hänninen, Jyrki Ijäs, Esko Kaljunen,

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/ Aika Ti 22.2.2017 klo 17.35 18.23 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskus Läsnä Jäsenet: Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Liisa Kuoksa Pertti Lahti Sari Lantta Jukka Lehtonen

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/13 16.1.2013 1. Aika Keskiviikko 16. päivänä tammikuuta 2013 klo 17.00 18.40

Pöytäkirja 1/13 16.1.2013 1. Aika Keskiviikko 16. päivänä tammikuuta 2013 klo 17.00 18.40 Pöytäkirja 1/13 16.1.2013 1 Aika Keskiviikko 16. päivänä tammikuuta 2013 klo 17.00 18.40 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Saarela Mertsi puheenjohtaja, kirkkoherra Allila Leena Halvars Raimo Kankaanpää Tuula

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 SIVU 1/2015. AIKA Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.00 19.20

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 SIVU 1/2015. AIKA Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.00 19.20 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 SIVU 1/2015 AIKA Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.00 19.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 LÄSNÄ Aakula Kari Lähteenmäki Heikki Ahava Asta Mattila Kalle Haikka

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 29.1.2015

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 29.1.2015 Aika To 29.1.2015 klo 18.00 19.20 Paikka Lankaniemen leirikeskuksessa Läsnä Poissa Läsnä Jäsenet: Eveliina Hall Kristiina Häkkänen Piia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Helen Kokkonen Liisa

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Aika maanantaina 12.1.2015 klo 18.00-18.35, 18.45-18.51. kokous keskeytettiin klo 18.35-18.45 Paikka seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho vara Hanhisalo,

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 AIKA keskiviikkona 23.1.2019 klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Timo Aaltonen Enni Alakoski Ilkka Ali-Rontti Soile Anttila Ville Arkkila

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (10) A S I A L U E T T E L O 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikona klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 (14) A S I A L U E T T E L O: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4. Ääntenlaskijoiden valinta 5. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5. Sikala Touko KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 SIVU 1/2013 AIKA Keskiviikko 16.1.2013 klo 18 18.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina Luukkonen

Lisätiedot

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä

ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2011 11 ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO 12.1.2011 Aika Keskiviikko 12.1.2011 klo 19.00 20.10 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja 6-11 Jarmo Heinonen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 16.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT JA PÄÄTETTÄVÄT ASIAT Asia no. 1 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 2/2019 nettiversio 7. Ranuan seurakuntatalon sali, Pappilantie 11A1

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 2/2019 nettiversio 7. Ranuan seurakuntatalon sali, Pappilantie 11A1 Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 2/2019 nettiversio 7 Pappilantie 11D1 97700 Ranua 2.5.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 29.4.2019 klo 18.30 Paikka Ranuan seurakuntatalon sali, Pappilantie 11A1 Läsnä

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello

Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello SAVONLINNAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSKUTSU Savonlinnan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksen pikkusalissa, Kirkkokatu 17, tiistaina 15. tammikuuta 2019 kello 18.00. Kokouksen

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ ( 8 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 ( 8 ) Aika keskiviikko 14.1.2015 klo 19.00-19.55 Paikka Läsnä Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Jarmo Heinonen Ritva Heinonen Eeva Hirvikoski Kaija Honkanen

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO (13) Torstaina klo 17.00, kahvit klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KIRKKOVALTUUSTO (13) Torstaina klo 17.00, kahvit klo Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KIRKKOVALTUUSTO 24.1.2019 1 (13). KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina 24.1.2019 klo 17.00, kahvit klo 16.30 Paikka Aatos, Ruovesi-sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT KV 1 KOKOUKSEN AVAUS 3 KV 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 1/2019

TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto 1/2019 TOHMAJÄRVEN EVL SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/2019 Kokousaika Maanantai 14.1.2019 kello 9.00, kahvitarjoilu alkaa klo 8.30 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri 1/7 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai 18.12.2014 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Mäki Kaija Lindholm Minna Isotalo Timo MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö,

Lisätiedot

Seurakuntatalo, Pappilantie 4, Hankasalmi

Seurakuntatalo, Pappilantie 4, Hankasalmi HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/11 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 16.1.2019 klo 18.00 18.50 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 4, 41520 Hankasalmi Osallistujat Gustafsson Arto, jäsen,

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 KOKOUSTIEDOT KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUSAIKA Maanantai 9.1.2017 klo 16.30 17.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät: Niskasaari Arvo puheenjohtaja 1 9 Puurunen Terttu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai kello 18.00-20.02 Paikka: Seurakuntakeskuksen kellosali Läsnä: Aspila-Renkola Kaija Hannuksela Juho Hautala Henry Hautala Jarkko Hautamäki Eero-Pekka

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

Liitteen n:o 1 mukainen kokouskutsu liiteasiakirjoineen on postitettu kirkkoneuvoston jäsenille ja valtuuston puheenjohtajille 24.10.2012.

Liitteen n:o 1 mukainen kokouskutsu liiteasiakirjoineen on postitettu kirkkoneuvoston jäsenille ja valtuuston puheenjohtajille 24.10.2012. 1 Aika Keskiviikko 31 päivänä lokakuuta 2012 klo 17.00 19.17 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Saarela Mertsi Allila Leena Halvars Raimo Kankaanpää Tuula Koskinen Pekka Puska Päivi vj. Ranne Lea Salminen Antti

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 1/2017

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 1/2017 K U U L U T U S Askolan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 26.01.2017 klo 18.00 seurakuntakodilla Askolantie 23 Kokouksen asialista on nähtävillä 20. - 26.1.2017 ja pöytäkirja 27.1. 13.2.2017

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 K U U L U T U S Askolan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 26.01.2017 klo 18.00 seurakuntakodilla Askolantie 23 Kokouksen asialista on nähtävillä 20. - 26.1.2017 ja pöytäkirja 27.1. 13.2.2017

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Könönpellon seurakuntatalo. Varsinaiset jäsenet:

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Könönpellon seurakuntatalo. Varsinaiset jäsenet: VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Päivämäärä KIRKKOVALTUUSTO 11.1.2017 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai, 10.1.2017 klo 18.00 18.25 Paikka Könönpellon seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Varsinaiset

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 SIVU 1/2017. AIKA Torstaina klo

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 SIVU 1/2017. AIKA Torstaina klo KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 SIVU 1/2017 AIKA Torstaina 12.1.2017 klo 18.00 18.55 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 LÄSNÄ Aakula Kari Lähteenmäki Heikki Ahava Asta Koppanen Elina Haikka

Lisätiedot

Todistaa Utajärvellä kirkkoherranvirastossa

Todistaa Utajärvellä kirkkoherranvirastossa Kokousaika Torstai 2.5.2019 klo 18.00 19.41 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jari Leinonen, varajäsen Pirjo Leinonen Asko

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 SIVU 1/2019. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5. LÄSNÄ Aakula Kari Lähdetmäki Helena

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 SIVU 1/2019. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5. LÄSNÄ Aakula Kari Lähdetmäki Helena KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 SIVU 1/2019 AIKA Torstai 17.1.2019 klo 18.00 18.40 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 LÄSNÄ Aakula Kari Lähdetmäki Helena Alanko Mari Lähteenmäki Heikki Haikka

Lisätiedot

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Pöytäkirjan tarkistajien valitseminen VIRTAIN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA 20.1.2019 klo 12.00 Kirkkovaltuuston jäseniä pyydetään saapumaan messuun pääkirkkoon klo 10.00. Tehtävään siunaaminen esirukouksen yhteydessä kirkon etupenkeissä.

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen.

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen. Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Torstai 24.1.2019 klo 18.00 18.35 Paikka Sotkamon kirkon alasali Läsnä Sarparanta Leena puheenjohtaja 1-4 Korhonen Aimo puheenjohtaja 5-10 Hartikainen Vilho Huttunen

Lisätiedot

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.1.2013 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Äystö Leena, pj Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Joutsiniemi Juha Kangasluoma Pentti Kontola

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 LISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 13.01.2015 1/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 13.01.2015 1 Aika 13.01.2015 klo 18.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen Salminen

Lisätiedot

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1

NAKKILAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 1/2019 Kirkkovaltuusto Sivu 1 Kirkkovaltuusto 16.1.2019 Sivu 1 Aika 16.1.2019 keskiviikko klo 18 18.30. Paikka Seurakuntakeskuksen luentosali Saapuvilla olleet et Ahola Kelpo Anttila Riitta Bärlund Anne Hautojärvi Minna Heinänen Pentti

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2009 7.1.2009 1 ( 7 ) Aika Keskiviikko 7.1.2009 klo 19.00 19.30 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Hannu Hyttinen Hannu Jolula Päivi Järvelä Mari Kantola Pekka

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 3.1.2019 klo 17.22 18.45 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 (kirkkosali) Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Jaakkola Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (13) A S I A L U E T T E L O : 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 Ääntenlaskijoiden valinta 5 Työjärjestyksen

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 08/ Kirkkoneuvosto 1/6 1/6 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikko klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Pajula Heikki Toivonen Ari Sahla Taru poistui paikalta

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO 1(6)

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO 1(6) JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO 1(6) Aika: keskiviikkona 16.1.2019 klo 19. 20.00 Paikka: seurakuntatalo Läsnä: Iipola Sanna-Reetta luokanopettaja jäsen Junnila Sanni

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 13.09.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Reko Anne Huhtinen Sari Silja Saveljef Elina Neittamo Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Keskiviikkona 25.04.2018 klo 18.30 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Hulmi Merja Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti Launto-Tiuttu

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017

KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 90100 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 KOKOUSAIKA: 18.1.2017 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 18.34 KOKOUSPAIKKA: seurakuntatalo Ahola Seija jäsen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) A S I A L U E T T E L O 16. Kokouksen avaus 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19. Ääntenlaskijoiden valinta 20.

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 2.1.2009 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009 KOKOUSAIKA perjantaina 2. päivänä tammikuuta 2009 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Maija Jakkula Eino Piippo

Lisätiedot

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa.

Huomautetaan, että vaaliliput on oltava mukana kokouksessa. KOKOUSKUTSU Kuusamon seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään tiistaina 9. pnä helmikuuta 2016 seurakuntatalon isossa salissa alkaen klo 17.30 kahvilla. Kokous alkaa klo 18.00. Esteet pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika 15.1.2019 kello 18.30 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Aitto-oja Piia Marttinen Kari Eerola Pirkko Mustalahti Satu Eriksson Niko Mylly Joona Hakala Pentti Mäkelä

Lisätiedot

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5)

PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA / (5) PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.01.2017 1/2017 1 (5) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika perjantaina 20.1.2017 klo 18.00 19.12 Paikka seurakuntakodilla Läsnä Petri Laitinen kirkkoherra, kirkkoneuvoston puheenjohtaja

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2015 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2015 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 08.1.2015 kello 18.30-19.45 Kahvitarjoilu kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntasali, Sontulantie 1, Akaa OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Bister Salla jäsen poissa Hakala Ellinoora jäsen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 01/2019 Kirkkovaltuusto

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA k:nro 01/2019 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 29.01.2019 Kokousaika TIISTAINA 29.01.2019 klo 18.00-18.35 Kokouspaikka Lempoisten seurakuntatalo Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 (13) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO /2013

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 (13) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO /2013 KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 1 (13) Kokouspäivä Paikka ja aika: Seurakuntatalo sali 2-3, Seurakunnantie 1, 30.1.2013 klo 18.00 Läsnä olevat jäsenet: Andersén Sanna Lahti Viveca Rekola Merja

Lisätiedot

Bogdanoff Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi Marja, sihteeri. Puheenjohtaja Sihteeri

Bogdanoff Hannu, kirkkoneuvoston puheenjohtaja Lähdekorpi Marja, sihteeri. Puheenjohtaja Sihteeri Kirkkovaltuusto 17.1.2019 1 Kokousaika: Torstaina 17.1.2019 klo 18:00 18:30 Paikka: Karkkilan seurakuntatalo, Huhdintie 11 Käsitellyt asiat: 1 7 Puheenjohtaja: Keskinen Tuure :t 1-3 Kivilä Jorma :t 4-7

Lisätiedot

Kähkönen Timo, kirkkoherra Heikkilä Eija, talouspäällikkö, sihteeri. Helena Tuikka Ilkka Tasanen Eija Heikkilä puheenjohtaja puheenjohtaja sihteeri

Kähkönen Timo, kirkkoherra Heikkilä Eija, talouspäällikkö, sihteeri. Helena Tuikka Ilkka Tasanen Eija Heikkilä puheenjohtaja puheenjohtaja sihteeri NOUSIAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kirkkovaltuusto 1/2011 1. Kokousaika 26.1.2011 kello 18.00 19.30 Kokouspaikka VANHA PAPPILA Läsnä Aavikko Juha Airikki Antti Almio Marketta Heikkilä Aleksi Heikkilä

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/ Aika To 29.1.2015 klo 18.00 19.15 Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskuksessa Läsnä Poissa Läsnä Jäsenet: Anne Häkkänen Kristiina Häkkänen Miia Hämäläinen Panu Karjalainen Seppo Kettunen Toni Konga Sari Lantta

Lisätiedot