Tawast Golf ry:n jäsenlehti 1/2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tawast Golf ry:n jäsenlehti 1/2006"

Transkriptio

1 TAWAST INFO Tawast Golf ry:n jäsenlehti 1/2006

2 Uuden kauden kynnyksellä Maaliskuu on tänäkin vuonna ollut kylmä, mutta kevät ja sen myötä uusi pelikausi tulee varmasti. Lunta on nyt melko vähän ja siitä voisi päätellä, että kun ilmat lämpenevät päästään kentällä nopeasti tositoimiin niin kentän hoidon kuin pelaamisenkin suhteen. Vuosi sitten toivoin, että vuoden 2004 sateiden pelästyttämät pelaajat palaisivat takaisin. Niin kävikin, kausi 2005 oli monessa mielessä ennätyksellinen. Toivottavasti sama tahti jatkuu nyt edessä olevalla kaudella. Vuoden 2005 aikana toteutettiin kentällä varsin mittavia parannustöitä. Nyt on tarkoitus vetää hiukan henkeä. Katsotaan miten tehdyt korjaukset juurtuvat. Kentällä teh- tyjen töiden lisäksi pelaajille näkyvin uutuus tulevalla kaudella on monien kaipaama kärryjen uusinta. Meilläkin siirrytään nyt isoihin mustiin eli kärrytyyppiin, joka on ollut käytössä naapurikentillä. Uutta on myös tämä lehti tai sen ulkoasu. On siirrytty astetta ylemmäs. Toivottavasti muutos miellyttää. Samalla voisi miettiä lehdelle uutta nimeä. Nimikilpailusta on juttua myöhemmin tässä lehdessä. Myös nettisivut tulevat kevään aikana uudistumaan. Niissä haetaan enemmän tawastilaista ilmettä. Samalla lisätään sivujen informatiivista antia. Kesän kilpailutarjonta sisältää kaksikin uutta sarjakilpailua, toinen joukkue- toinen yksilötasolla. Näistä kerrotaan enemmän omassa jutussa myöhemmin. Muutoin kausi tulee noudattelemaan aikaisempina vuosina hyviksi koettuja latuja. Toukokuun 18. päivänä kerätään Tawastilla rahaa hyväntekeväisyystapahtumalla Kummit Golf. Siinä yritykset tai yksityiset henkilöt voivat ostaa kierroksen golfia julkkisten kanssa. Kertyneet varat menevät lastensairaalan hyväksi. Kesän merkittävin tapahtuma tulee olemaan meille myönnettyjen miessenioreitten lyöntipelin Suomenmestaruuskilpailut. Kisat käydään kesä-heinäkuun vaihteessa perjantai- sunnuntai Kahtena ensimmäisenä päivän mittelee taitojaan 156 maamme eturivin senioria, sunnuntaina puolet näistä. Käytännössä tämä tietää perjantain ja lauantain osalta kentän sulkemista muilta pelaajilta, mutta uskon, että ymmärrystä asialle löytyy niin omistajien kuin jäsentenkin piirissä. Onhan tällä oma positiivinen merkityksensä myös kentän kunnon kannalta. Syksyllä kauden jälkeen on suunnitelmissa käynnistää klubin pihapiirin uusinta. Vaikeasti hoidettava sorapinta korvataan muulla ratkaisulla. Näin on tiedossa uutta ilmettä myös seuraavalle kaudelle. Kalastajat toivottavat kireitä siimoja mutta golfarit hyviä svingejä! Heikki Aaltonen toiminnanjohtaja Julkaisija Tawast Golf ry Tawastintie Hämeenlinna Toimituskunta Anja Larramäki Heikki Aaltonen Taitto Pekka O. Heinonen Valokuvat Jari Rauhamäki Heikki Aaltonen Painopaikka OffsetKolmio 2

3 TAWASTIA GOLF & COUNTRY CLUB OY:N TOIMINTAKERTOMUKSESTA Vuonna 2005 saatiin Tawastissa pelata hyvässä kunnossa olevalla kentällä. Kylmän maaliskuun jälkeen kenttä saatiin avattua heti vapun jälkeen ja pitkä lämmin syksy takasi sen, että kentän käyttöaste nousi varsin korkeaksi. Koko kauden kierrosmäärä hipoi vuoden 2000 ennätyslukemia ja nousua edelliseen vuoteen verrattuna oli lähes 20%.Myös Green Fee-pelaajien kävijämäärä nousi edellisestä vuodesta lähes 20%. Yhtiön osakepääoma oli euroa ja osakkeisiin liittyviä varsinaisia pelioikeuksia on yhteensä 750 kappaletta. Vuoden 2005 aikana vuokrattiin yhtiön toimesta osakkeenomistajien pelioikeuksia yhteensä 41 kappaletta. Kentän hoidosta vastasivat edellisvuosien tapaan kenttämestari Timo Räsänen, apulaiskenttämestari Anssi Saarinen ja kaksi vakinaista kentänhoitajaa apunaan viisi koko kauden sekä viisi osan kautta työskennellyttä kesätyöntekijää. Koneiden huollosta vastasi kauden aikana lisäksi yksi huoltomies. Pelikauden päätyttyä aloitettiin uudistukset, joiden perusajatuksena oli turvallisuus, pelinopeus ja kunnostettavien kohteiden huonokuntoisuus vuodesta toiseen. Väylän 9 lyöntipaikka rakennettiin kokonaan uudelleen huomattavasti laajempana, minkä lisäksi peruskunnostuksia tehtiin väyliä 3, 8 ja 18. Lisäksi tehtiin muita pienempiä korjauksia. Puuistutuksia lisättiin koko kentän alueelle huomattavasti. Tilivuoden 2005 investoinnit olivat yhteensä euroa. Suurimmat hankinnat olivat oman ison traktorin ja sen varusteiden hankinta sekä uuden pysäköintialueen rakentaminen tenniskenttien tilalle. Alkuvuodesta toteutui väylän 3 vasemmalla puolella olevan tontin myynti. Klubiravintolan tilat on vuokrattu Bankettipalvelut T&J Oy:lle ja Pro Shop -tila Hannu Kuussaarelle. Kyseiset sopimukset jatkuvat vuoden 2006 loppuun. Tilivuoden 2005 aikana yhtiön palveluksessa oli viisi vakituista ja kymmenen kausiluonteista työntekijää. Yhtiön toimitusjohtaja on Heikki Aaltonen ja hallitukseen kuuluvat Olli Liusjärvi (pj), Pekka Heinonen (vpj), Arto Kajanto, Timo Nurmi ja Toivo Pönni. Tilintarkastajina toimivat Voitto Järvelä (HTM) ja Peter Serlachius sekä varatilintarkasta- TAWASTIA GOLF & COUNTRY CLUB OY TALOUS jana Jorma Anttila (KHT). Tilivuoden liiketulos oli euron suunnitelman mukaisten poistojen jälkeen euroa tappiollinen. Tilikauden tulos oli 638 euron rahoitustuottojen jälkeen euroa tappiollinen. Hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta ja että tilikauden tappio siirretään voitto- ja tappiotilille. Toteut Budj Toteut Budj x 1000 x 1000 x 1000 x 1000 TUOTOT HOITOVASTIKKEET GREENFEET RANGE YRITYSTAPAHTUMAT VUOKRAT MAINOSTILATUOTOT MUUT TUOTOT LIIKEVAIHTO KULUT KENTÄNHOITOTYÖT KENTÄNHOITOKULUT TOIM.HENK.PALKAT VUOKRAT KIINTEISTÖKULUT MUUT,TSTO,HALLINTO KULUT YHTEENSÄ KÄYTTÖKATE RAHOITUS KORKOTUOTOT 0,6 KORKOKULUT EROTUS 0 0,6 0 RAHOITUSTULOS ,6 52 INVESTOINNIT KONEET JA KALUSTO MUUT INVESTOINNIT INVESTOINNIT YHT RAHOITUSJÄÄMÄ 0-40,4 0 3

4 TAWAST GOLF RY:N VUOSIKERTOMUKSESTA 4 Vuonna 2005 golfin harrastajien määrää jatkoi tasaista kasvuaan. Elokuun lopun tilastojen mukaan Suomen 121:ssä seurassa oli jäseniä yhteensä noin Pääkaupunkiseudulla on lukuisista kenttähankkeista huolimatta edelleen ongelmia peliaikojen saannissa. Juniori-ikäisten jäsenmäärän kasvu näyttää huolestuttavalta. Eri lajien välinen kilpailu nuorista on kovaa. Hämeenlinnan seudulla peliaikojen tarjonta lisääntyi loppukaudesta kun Linna Golf avasi kenttänsä elokuussa. Ensi kesänä mahdollisuudet golfin peluuseen vielä lisääntyvät Aulanko Golf Oy:n kentän valmistuttua. Kauden 2006 lopussa onkin Hämeenlinnan seudulla toiminnassa 7 kenttää, joten puheet varsinaisesta Tiilaaksosta eivät ole katteettomia. Tawast Golfin osalta jäsenmäärä jatkoi hienoista laskua. Naispelaajien osalta vähennystä oli noin 5%, alle 22-vuotiaitten tyttöjen kohdalla suhteellisesti vielä huomattavasti enemmän. Miesten osalta senioreiden määrä kasvoi vuotiaitten kustannuksella. Poikien määrän lasku pysähtyi. Golf ei ole onnistunut houkuttelemaan nuoria, varsinkaan tyttöjä pariinsa. Vuoden lopussa käyttöönotetun sisähallin myötä golfia voi nyt harrastaa ympäri vuoden. Tämän parannuksen vaikutukset näkyvät lähitulevaisuudessa. TALOUS Yhdistyksen tilivuoden tuotot olivat euroa ja tulos euroa tappiollinen. Yhdistyksen suurimmat tuotot olivat vuosimaksut euroa, pelioikeuksien vuokrat euroa ja kilpailutuotot euroa. Kaikki yhdistyksen omistamien 50 osakkeen pelioikeudet oli vuokrattuna lähinnä junioreista poissiirtyneille nuorille pelaajille. Vuokraustoiminta on yhdistykselle verollista liiketoimintaa. TASOITUS- JA KILPAILUTOIMINTA Vuosi 2005 sujui kilpailuiden järjestämisen osalta edellisten vuosien tapaan ilman suuria valtakunnallisia tapahtumia. Senioreiden ja junioreiden aluetourin osakilpailut pelattiin Tawastilla. Seuran jäsenille tarkoitetut Members Only, Hip Hop Holiday, KinkkuScramble sekä Everybody saavuttivat suuren suosion. Yleisten avointen kilpailuiden osanottajamäärät jatkoivat edelleen lievää laskua. Poikkeus tähän oli Hämeenlinna Scramble, johon kaikkia halukkaita ei voitu edes ottaa. Kauden aikana järjestettiin avoimia kilpailuja kaikkiaan 12 ja klubin sisäisiä yhteensä 27. Sen lisäksi kentällä pelattiin lukuisia yritys- ja kutsukilpailuja. Perinteisen seuran reikäpelimestaruuden Hennessy Cupin voitti Marko Helen, joka finaalissa voitti Tomi Virolan. Perhemaljan voittivat Aila ja Martti Hossi. Marathonin SCR-sarjan voitti Jari Wilska ja HCPsarjan Toni Ollikka. Seuran lyöntipelimestaruudet eri sarjoissa voittivat: Miehet A Marko Helen Miehet B Mika Tamminen Naiset Heli Tiainen Naiset 50 v Tarja Strandberg Naiset 60 v Britta Stenius Miehet 55 v Toivo Pönni Miehet 65 v Arto Kari Pojat 18 v Aslan Järvinen Perinteisessä Hämeenlinnan mestaruuskilpailussa voittivat sarjansa seuraavat seuramme jäsenet: Miehet Tomi Virola Naiset 60 v Riitta Nenonen Miehet 65 v Arto kari EDUSTUSPELAAJAT Tawastin edustuspelaajista Juha Perälä oli ainoa, joka kokeili kaudella 2005 siipiään Suomen ykköstourilla, FGT:llä. Juha sijoittui FGTrankingissa sijalle 57. Lyöntipelin SM-kisoissa parasta peliä tawastilaisista esitti Tomi Virola, jonka loppusijoitus oli 33. Suomen Finnish Amateur Rankingin listalle mahtui kauden 2005 päätyttyä Perälän ja Virolan lisäksi Kalle Ahtiainen. Kauden uroteoista mainittakoon lisäksi Jari Salon voitto Toyota Suomi Golfin finaalissa sekä Tomi Virolan voitto Jacobs Creekin finaalissa. Kilpagolfin lisäksi edustuspelaajat osallistuivat opettajina alku-

5 kesällä järjestettyyn juniorikouluun, josta toivon mukaan kasvaa uusia tähtiä suomalaiselle golftaivaalle. Ensi kaudeksi edustuspelaajien joukko vahvistuu, kun tasoituksella 1,7 pelaava, ennen EPG:tä edustanut, Esa Sairanen siirtyy Tawastin väreihin. Lisäksi talonrakennukseen keskittynyt Marko Helén palaa tositoimiin, joten ensi kesästä on tulossa mielenkiintoinen. JUNIORITOIMINTA Kauden 2005 talviharjoittelu lajin osalta tapahtui pääasiassa tennishallilla. Vammalan sisähallissa oli helmikuussa viikonloppuleiri, jolle osallistui viitisentoista kilpailevaa junioria. Maaliskuun alussa juniorit viettivät yhden lauantain Vammalassa. Kesällä järjestetty golfkoulu oli jälleen suosittu. Golfin alkeita opetteli vuotiasta tyttöä ja poikaa. Golfkoulu toteutettiin yhteistyössä seuran edustuspelaajien ja edustusjunioreiden kanssa. Kauden aikana junioreiden kilpailumenestys painottui alle 14-vuotiaisiin junioreihin. Tsemppi-tourilla TawG:n juniorit keräsivät Lännen alueella toiseksi eniten pisteitä Nokian River Golfin jälkeen. Tsemppitourin SHG:n Lakiston kentällä järjestettyyn finaaliin pääsi neljä tawastilaista; Marianne Honkasaari, Aslan Järvinen, Saara Nylander ja Ilona Rauhamäki. Ilona oli T-12-sarjassa neljäs, Saara viides ja Marianne kymmenes. Aslan Järvinen oli P-14-sarjassa seitsemäs. Kauden päätteeksi Aslan Järviselle luovutettiin vuoden juniori-palkinto. Kauden päättyessä paras tasoitus oli Turo Kannistolla, jonka kilpailukausi tärveltyi täysin keväällä tapahtuneen loukkaantumisen takia. Seuran junioreiden määrässä vuonna 2005 tyttöjen osuus hiukan laski poikien määrän pysyessä ennallaan. Junioritoimikunnan ovat vuonna 2005 muodostaneet: Jari Rauhamäki (pj.), Kari Kaartinen ja Kari Nylander. Seuran juniorivalmennuksesta vastasi vuoden aikana Nora Ahtola. NAISTOIMINTA Pelikausi alkoi kevätkokouksella toukokuussa. Kauden aikana yhteisiä pelitapahtumia oli11, pelimuotoina perinteisestä pistebogeystä parikilpailuihin kuten pink ball ja narukisa. Ystävyysottelut AGK:n kanssa päättyivät häviöön naapureillemme. Triangel pelattiin vaativalla HyG:n kentällä tuloksena hopeasija. Auragolfissa AG-ESG- TawG-ottelussa ylsimme samoin toiseksi. Nämä yhteiset pelimatkat ovat tuoneet esiin pelaajattariemme musiikki- ja riimittelytaidot. Kausi aloitettiin Lippukilpailulla, jonka voitti Kaija-Leena Laine 18: lla greenille. Kesäyön golfiin, joka alkoi aamulla klo 4.00 osallistui18 aamuvirkkua pelaajatarta. Kauden tulokkaaksikin nimetty Sisko Partanen keräsi voitokkaat 40 pistettä. Pelin loputtua odotti sauna sekä runsas aamiainen. Avoin kilpailumme Ladies Day pelattiin Volvon sponsoroimana, auto menovesineen viikoksi käyttöön. Punaisella Volvolla ajeli Maritta Korkea-Aho. Parikilpailun Pink ball voitti Leena Loposen joukkue. Narukisan voitti pari Marjut Viitasalo - Kirsti Kajanto. Birgitan Malja pelattiin toisen kerran. Lotta Launo oli paras, toisena Riitta Kettinen ja kolmantena Aila Hossi. Kausi päättyi naisten perinteiseen Everybody pistebogey kilpailuun, jossa Marika Ollikka näytti myös golfillisia taitojaan 39pisteen arvosta. Toisena oli Riitta Nenonen 34 pistettä ja kolmantena Riitta Andersiin 33pistettä. Tawastin Ritariksi naiset valitsivat tällä kertaa Martti Lundin. SENIORITOIMINTA Senioreiden kilpailutoiminta noudatteli edellisten vuosien tapaa. Tawastin ja Aulangon yhteiset viikkokilpailut keräsivät tänäkin vuonna varsin suuren osanottajamäärän. Seuraotteluissa uutta oli kilpailu Nurmijärven Golfklubin kanssa. Kauden aikana parasta senioripeliä esitti Toivo Pönni edustaen Suomea menestyksekkäästi EM-kisoissa. Tuloksena joukkue-hopeaa SCRsarjassa, paras saavutus kautta aikojen. Senior Scratch Tourilla Heikki Vehkaperä oli lopputuloksissa toinen. Viikkokilpailuja pelattiin yhteensä 14. Miesten sarjan voitti Arto Kari, naisten Leena Loponen. Aluetourilla Armas Loponen ja Tuula Kuitunen voittivat sarjansa kotikentällä pelatussa osakilpailussa, Seppo Koponen Ikaalisten kilpailun. Loppukilpailussa paras sijoitus oli Tuula Kuitusen toinen tila. Välitourille osallistui Arto Kari. Senioreiden reikäpelimestaruuden voitti Arto Kari. Seuraotteluissa tulivat voitot otteluissa Kurk Golfia ja Kymen Golfia vastaan sekä kaupunkiottelussa Hyvinkäätä vastaan. Nurmijärven 5

6 kanssa peli päättyi tasan. Seitsemän seuran ottelussa Takkulassa TawG sijoittui kolmanneksi Nordea Senior Openissa SCR-sarjan paras tawastilainen oli Arto Kajanto, joka sijoittui toiseksi, Heikki Vehkaperä oli kolmas. HCP-sarjassa Heikki Seppänen oli toinen, Arto Kajanto kolmas. Naisten SCR- sarja voitti Eija Honkajuuri, joka sijoittui HCP-sarjassa parhaana tawastilaisena toiseksi. Kauden päätteeksi pelatun Everybody-kilpailun parhaan SCR-tuloksen pelasi Hannu Ossi, naisten osalta Tarja Strandberg. PB-sarjan voitti Ahti Mustonen. Senioreiden kevätmatkalle Latvian Riikan OZO-golfiin osallistui 32 henkeä. Talviharjoittelussa Tapio Sillanpään johdolla kävi 22 senioria. TAWAST GOLF RY TALOUS Senioritoimikuntaan kuului vuonna 2005 Armas Loponen (pj), Tarja Strandberg, Ahti Mustonen, Erkki Kotro ja Esko Raitanen. KLUBITOIMINTA Toimikunta kokoontui toimikaudella yhden kerran, toukokuussa, jolloin päätettiin tulevan kauden keskeiset toimintaperiaatteet. Päätettiin tarjota kuusi ohjelmallisia klubitapahtumaa mikä toteutuikin. Näihin osallistui yhteensä vajaa 400 klubilaista. Edellisenä vuonna uutena ohjelmallisena viihdykkeenä aloitettu musisointi kesäpäivinä terassilla ontui tämän vuoden toimintakaudella lähinnä artistiongelmien johdosta. Toteut 2004 Budj Toteut.2005 Budj TUOTOT VUOSIMAKSUT PELIOIKEUKSIEN VUOKRAT KILPAILUTUOTOT MAINOSTILATUOTOT TGCC OSAKKEIDEN MYYNTI MUUT TUOTOT TUOTOT YHTEENSÄ KULUT VASTIKKEET / OY TOIM.HENK.PALKAT MAKSUT GOLFLIITOLLE KOULUTUS JA VALMENNUS 19 5 EDUSTUSPELAAJAT JUNIORITOIMINTA SENIORIT NAISET 1 1 KULUT KILPAILUISTA YHTEISET TILAISUUDET MUUT,TSTO,HALL,MARKK KULUT YHTEENSÄ TULOS POISTOT VEROT -0,6 1,2 OSAKEVELKAMAKSU -50,5 0 VARAUS TALVIHARJ.PAIKKA 10 0 RAHOITUSJÄÄMÄ/ EROTUS -51, ,8 0 Tietyt traditionaaliset ohjelmalliset klubitapahtumat kuten Vappulounas, Members Only, Juhannusgolf ja Everybody ovat kerta toisensa jälkeen kestosuosikkeja, joista on hyvä pitää kiinni. Ja niissä on niin paljon aitoa klubihenkeä, että kaudesta jää kaiken kaikkiaan hyvä mieli. Klubitoimikuntaan kuului kuluvalla kaudella: Leena Kivinen (pj), Heikki Vehkaperä, Jari Keipilä, Anja Larramäki, Riitta Nenonen, läsnä myöskin Heikki Aaltonen PALKITSEMISET Päättäjäistilaisuudessa palkittiin jälleen vuoden aikana ansioituneita jäseniä. Toivo Pönni palkittiin Sepon Lautasella, Turo Kannisto Topin Pokaalilla sekä Aslan Järvinen Vuoden Juniori palkinnolla. Tuomas Nukari sai Tsemppi-tunnustuspalkinnon. KLUBIOTTELUT Kauden aikana pelattiin ystävyysklubiottelut Aulankoa ja Messilä Golfia vastaan. Tänä vuonna molemmat ottelut hävittiin. HOLE IN ONE Pelikauden Hole in one -lyöjät olivat Matti Vanhanen, Jorma Laaksonen, Timo Keskinen, Matti Suomi, Mikko Heinonen, Briitta Honkimaa, Pekka Rysä ja Ilona Rauhamäki. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT Yhdistyksen hallitus v.2005: Pekka Heinonen (pj), Olli Liusjärvi (vpj), Kari Anttonen, Heikki Kajanto, Leena Kivinen, Armas Loponen, Riitta Nenonen, Jari Rauhamäki ja Heikki Vehkaperä. Yhdistyksen tilintarkastajina toimivat Voitto Järvelä (HTM) ja toimitusjohtaja Peter Serlachius, varallaan Jorma Anttila (KHT). Yhdistyksellä on kaksi vakinaista toimihenkilöä, toiminnanjohtaja Heikki Aaltonen ja toimistosihteeri Anja Larramäki. Vuonna 2005 kausityöntyötekijöinä työskentelivät caddiemasterit Salla Kivinen, Janne Oksanen ja Heidi Jääskeläinen sekä kentän valvojana Seppo Kekäläinen. EDUSTUKSET GOLFYHTEISÖISSÄ v.2005 Suomen Golfliiton liittovaltuusto: Pekka Heinonen, varajäsen. Suomen Golfliiton kilpailutoimikunta: Toivo Pönni, jäsen. 6

7 HALLITUKSET OSAKEYHTIÖN HALLITUS Maaliskuun 14. päivänä pidetty osakeyhtiön yhtiökokous valitsi Tawastia Golf & Country Club Oy:n hallitukseen vuodelle 2006 seuraavat henkilöt: Pekka Heinonen, Arto Kajanto, Olli Liusjärvi, Timo Nurmi ja Toivo Pönni. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi Olli Liusjärven jatkamaan puheenjohtajana. YHDISTYKSEN HALLITUS Yhdistyksen varsinaisessa vuosikokouksessa maaliskuun 14.päivänä valittiin Pekka Heinonen jatkamaan hallituksen puheenjohtajana. Muiksi jäseniksi valittiin: Kari Anttonen, Heikki Kajanto, Leena Kivinen, Olli Liusjärvi, Armas Loponen, Riitta Nenonen, Antti Punkari (uusi jäsen) ja Jari Rauhamäki. Kapteenit ja toimikuntien vastuuhenkilöt v Kapteeni: Kari Anttonen Naistoimikunta, Naisten kapteeni: Riitta Nenonen Kilpailu- ja tasoitustoimikunta: Antti Punkari Junioritoimikunta: Jari Rauhamäki Senioritoimikunta: Armas Loponen Kenttätoimikunta: Arto Kajanto Klubitoimikunta: Leena Kivinen Edustuspelaajat: Heikki Kajanto MAKSUT Osakkeenomistajan maksut/ pelioikeus: - yhtiövastike (sis. alv 8 %) 520,00 - ry:n vuosimaksu 80,00 600,00 2. Tawast Golf ry:n vuokraosake maksut/ pelioikeus (sis. ry:n vuosimaksun): - Nuoret alle 25 v. TawG:n jäsenet 600,00 - Muut vuokrapelaajat 800,00 3. Tawast Golfin juniorimaksut: vuosim. pelimaksu ja nuoremmat = 120, syntyneet = 170, syntyneet = 295,00 4. Muut hinnat: - Green Fee 40 / kierros * juniorit alle 18-v. 20 / kierros * TawG:n jäsenille 175 / 5 kpl GF - Harjoituspallot 2 / poletti 15 / 10 kortti 40 / 30 kortti - Golfauton vuokra 35 / kierros - Kilpailumaksut 35 (vieraspelaajat) (sis. rangepoletin) 15 (Tawg jäsenet, vieraat juniorit) 8 (TawG juniorit) - Juniorien valmennusmaksu 90 (sis. vapaat poletit) - Mailakaappi 35 / kausi - Vaatekaappi 17 / kausi - Sähkökärryvarasto 35 / kausi - Golfauton p-paikka 35 / kausi 7

8 CADDIEMASTERIN TOIMISTON TERVEISET Caddiemasterin toimiston aukioloaikoihin tulee pieni muutos sesonkiaikana. Lauantain aukioloaikaa pidennetään tunnilla eli klo asti. Palvelemme näin ollen maanantaista perjantaihin klo , lauantaisin klo (kisaaamuina avaamme jo klo 7.30) ja sunnuntaisin klo Alku- ja loppukauden lyhyemmistä aukioloajoista tiedotamme tuttuun tapaan internetissä klubiuutisissa, puhelinvastaajassa sekä cm:n ovessa. Olemme viime kausina tiedottaneet ahkerasti tärkeistä asioista tekstiviesteinä. Mikäli gsm-numeronne on muuttunut, ilmoittakaa toimistoon, myös osoitteenmuutokset ilmoitetaan meille ja meiltä menee tieto myös Golfliittoon mm. Golflehden postitusta varten. Sähköpostilähetyksiin emme ole panostaneet johtuen kokoajan muuttuvista osoitetiedoista, joka aiheuttaa valtavasti työtä jotta ryhmälähetykset toimisivat. Tietysti toivomme teidän päivittävän meille myös muuttuneet sähköpostiosoitteet yksittäisiä lähetyksiä varten. kilpailuissa ilmoittaa myös pelikaverin hcp- ja seuratiedot. Tiedottamisessa keskitymme entistä enemmän kotisivuille www. tawastgolf.fi. Uudistuneissa kotisivuissa on paljon uutta palvelua, käykäähän katsomassa. Edelleen klubilla on tietysti kilpailuinfotaulu alakerrassa ja yläkerrasta löytyy senioreiden, naisten ja junioreiden infotaulut. Toivomme aurinkoista ja aktiivista golfkesää kaikille, olemme palveluksessanne! 8 Jäsenkortit, bagmerkit ja peliliput ovat noudettavissa caddiemasterilta heti kaikkien maksusuoritusten tultua tilille. Sekä oy:n ja ry:n laskujen eräpäivä on sama, Muistattehan käyttää viitenumeroa ja oikeaa tilinumeroa (ry:n ja oy: n laskuissa eri tilinumerot). Näin maksutiedot kohdistuvat oikeisiin laskuihin ja ovat meidän tiedossamme heti seuraavana päivänä. Jäsenkortit, bagmerkit ja peliliput lähetämme myös postitse niin halutessanne. Mikäli haluatte vaihtaa pelioikeuden pelilipuiksi (20 kpl), pyydämme ilmoittamaan toimistoon etukäteen, jotta liput ovat valmiina noutoanne varten caddiemasterilla. Jos vuokraatte osakkeenne, pyydämme ilmoittamaan osakkeen vuokraajan tiedot (löydät palvelukortin sivulta ). Ry:n jäsenmaksu laskutetaan suoraan vuokrapelaajalta vasta kun ilmoitus pelioikeuden käytöstä on toimistoon saapunut (osakkeenomistaja ja vuokraaja sopivat keskenään vuokran osuuden). Bag- ja pukuhuoneiden kaappimaksut laskutetaan viime kauden tietojen perusteella eli samat kaapit pysyvät käytössänne automaattisesti kaudesta toiseen kunnes toisin ilmoitatte. Pukuhuoneissa on tällä hetkellä vuokrattavissa vapaita kaappeja. Myös bagvaraston yläkaappeja on joitakin vapaina. Ottakaa yhteyttä toimistoon, mikäli luovutte kaapista tai haluatte vuokrata. Jatkamme edelleen henkilötietosuostumusten keräämistä keskusrekisteriä varten. Caddiemasterilta voi tarkistaa, onko palauttanut suostumuksen. Mikäli ei, niin lomakkeita saa toimistosta. Internet-ajanvaraukseen tarvitsemanne jäsennumerot ja salasanat pysyvät samoina vuodesta toiseen. Tänä vuonna tarvitsette näitä samoja tunnuksia kotisivujen uuteen palveluun jäsenten keskustelufoorumiin. Ajanvarauksessa ei viime vuoteen ole tulossa suuria muutoksia. Edelleen on voimassa 3 päivän varausoikeus. Internetin kautta varattavissanne on viisi aikaa tunnissa, loput ajat ovat puhelimitse varattavissa (poikkeuksena edelleen tasatuntilähdöt 00 ja 04 tuntia ennen cm: n toimistosta paikanpäältä). Internet-varaukseen löydätte nyt ohjeet kotisivuilta kohdasta TawG jäsenet ja ajanvaraus. Sunnuntaipäivät kaudella 2006 pelataan 1.tee lähtöinä. Sunnuntaiaamuisin voi pelata 9 r. kierroksen 10.teeltä, viimeinen lähtöaika on klo 9.30 (palloränni, ei ajanvarausta). Toivomme myöskin palautetta jäsenistöltä kumpi varauskäytäntö tuntuu paremmalta; pelkät 1.tee lähdöt vai 1./10. tee lähdöt. Lauantai-iltapäivisin jatketaan 1./10.tee lähtöjä kilpailujen jälkeen normaalisti. Kilpailuihin voi myös ilmoittautua entiseen tapaan pitkin kautta, ei aikarajoituksia. Internetin kautta ilmoittautuessa muistattehan katsoa eri sarjat tarkkaan ja joukkue- Iloisiin tapaamisiin, Anja Larramäki, toimistosihteeri Janne Oksanen, caddiemaster (vastaava) Heidi Jääskeläinen, caddiemaster Marika Ollikka, caddiemaster

9 AJANVARAUSKÄYTÄNTÖ Lähtöajat 8 minuutin välein. Sunnuntaisin 10 minuuttia. Peliaikojen lisäämiseksi jatketaan lauantai-iltapäivisin 1. ja 10. tee lähtöjä (kilpailupäivinä). Jälkimmäisen 9 reiän (1. tai 10.) lähtöaika on tällöin varattu lähtöaika + 2 tuntia 10 minuuttia. Muutoin lauantait 1. tee lähtöinä. Sunnuntaipäivät kaudella 2006 pelataan 1.tee lähtöinä. Sunnuntaiaamuisin voi pelata 9 r. kierroksen 10.teeltä, viimeinen lähtöaika on klo 9.30 (palloränni, ei ajanvarausta). Toivomme myöskin palautetta jäsenistöltä kumpi varauskäytäntö tuntuu paremmalta; pelkät 1.tee lähdöt vai 1./10. tee lähdöt sunnuntaisin. 2. Tasoitusrajat Vieraspelaaja 36,0 Kolmen pelaajan max. ryhmätasoitus 96,0 Neljän pelaajan max. ryhmätasoitus 84,0 3. Varaukset Lähtöajat ovat varattavissa aikaisintaan kolmea päivää etukäteen. Sunnuntaipäivien lähtöajat ovat varattu ainoastaan omille jäsenille ja heidän kanssapelaaville vierailleen sekä hotelli greenfee -pelaajille. Ennakkovaraukset: Kilpailukalenterin ja kutsukilpailuvarausten mukaisesti. Ryhmävarauksia voidaan ottaa ainoastaan rajoitetusti. Ennakkovaraukset pelataan pääosin arkisin (kun ei kilpailua) Yksi aika/ tunti (tasatunnin lähtöajat; 00 tai 04 min yli tasatunnin) on varattavissa ainoastaan paikanpäältä cm:n toimistossa aikaisintaan 1 tunti etukäteen. Em. aikoihin ei oteta puhelinvarauksia! Muista aikaa varatessasi ilmoittaa oma jäsennumerosi, näin nopeutat ajanvarauspalvelua! Jäsennumeron löydät jäsenkortistasi. Muistathan ilmoittaa myös ryhmäsi muiden pelaajien nimet ja tasoitukset! Huom! Pakollinen toimenpide: Varattu lähtöaika kuitataan caddiemasterille viimeistään 10 minuuttia ennen starttia! Mahdollisista peruutuksista Aulangon uuden on viipymättä kentän rakennustyöt ilmoitettava! käynnistyivät Joku toinen jää ilman peliaikaa, ellet Lähes ilmoita päivälleen peruutustasi. kaksi vuotta myöhemmin kentän viimeinen väylä saatiin kylvetyksi. Näiden kahden vuoden aikana Pelto-Katajiston tilalle on syntynyt upea täysimittainen golfkenttä, jonka mukana aulankolainen golf tulee siirtymään uudelle aikakaudelle. jatkuu>> 9

10 Kilpailukalenteri 2006 Vuoden 2006 merkittävin kilpailu on miessenioreitten lyöntipelin Suomen mestaruuskilpailut kesäheinäkuun vaihteessa. Mukana on maamme 158 parasta sen ikäluokan golfaajaa. Perjantaina 30.6 ja lauantaina 1.7 joudutaan kenttä sulkemaan muilta pelaajilta, sunnuntaina 2.7 iltapäivällä on kenttä jälleen auki ja halukkaat pääsevät kokeilemaan taitojaan ehken tavanomaista vaativimmissa olosuhteissa. Muutoin kilpailuohjelma noudattelee vanhaa tuttua perinnettä. Mukana on viisi avointa kilpailua kaikille, yksi avoin naisten kisa, yksi avoin seniorikisa, Business Golf Open yrityksille ja junioreiden tsemppitourin osakilpailu. Myös TawG:n ja AGK:n perinteisistä viikkokilpailuista kuusi pelataan meillä. Unohtaa ei sovi myöskään seuran omia lukuisia golftapahtumia juhannusgolfia ja kuutamogolfia. Näitä vietetään hiukan vapaammissa tunnelmissa. Uutta tulee olemaan kaksi koko kauden kestävää tapahtumasarjaa, toinen yksilöpelaajille toinen kahden hengen joukkueille. Joukkuekisa kostuu perinteisistä Members Only bestball-, Tawast Tournament foursome-, Kinkku scramble- sekä Everybody greensome- osakilpailuista. Kunkin osakilpailun 30 parasta joukkuetta saa pisteitä, puolet kumpikin osanottaja ja kauden päätyttyä eniten pisteitä kerännyt palkitaan golfviikolla Vilamourassa Portugalissa. Henkilökohtaista kilpailusarjaa voi jokainen pelata niin monta kertaa kuin haluaa kauden aikana 5 euron kierroshintaan. Lopputulokseen otetaan mukaan 7 parasta tasoituksellista kierrosta ja parhaat palkitaan ruhtinaallisesti. Kisassa on omat sarjansa tasoituksella 0-18,4 pelaaville (lp hcp), tasoituksella 18,5-36 (pb hcp) ja nuorille alle 18v (pb hcp). Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut pelataan , reikäpelimestaruus Kaupungin mestaruuskilpailuja ei tänä vuonna järjestetä. Kauden aloittaa 20.5 pelattava Members Only ja päättää 7.10 Everybody. Naiset ottavat pienen varaslähdön viettämällä Lady Captain s Day:tä Tänä vuonna pelataan Lastenklinikan Kummit hyväntekeväisyysgolf Tawastilla torstaina Tässä tapahtumassahan on yrityksillä mahdollisuus ostaa lähtöjä ja pelata mukana olevien julkkisten kanssa. Myös yksittäisiä pelipaikkoja on mahdollista ostaa. Tuotto, joka aina on ollut varsin merkittävä, menee lyhentämättömänä Hämeenlinnan lastensairaalan hyväksi. Tämän tiedotteen mukana jaetaan jäsenille taskuun tai bägiin helposti mahtuva kilpailukalenteri, johon on koottu kaikki merkittävät niin sisäiset kuin avoimetkin kilpailut alkamisaikoineen. Yritys- ja kutsukilpailut kentän sulkuaikoineen on koottu alla olevaan luetteloon. pvm pv kenttä suljettu kilpailu* TOUKOKUU 18.5 ti Kummit Golf 30.7 ti HSOP KESÄKUU 6.6 ti Konttoritekniikka 12.6 ma Business Golf karsinta 13.6 ti Audi Quattro Cup HEINÄKUU ELOKUU 3.8 to Hämeenlinnan kaupunki 10.8 to Diners Club 17.8 to Kvaerner 24.8 to Rotary Senior 29.8 ti Telekolmio 30.8 ke Helkama SYYSKUU 5.9 ti Vilamoura Kentän sulkemisajat ovat arvioita ja niihin saattaa tulla muutoksia! Varaukset tarkennetaan tapahtumaa edeltävällä viikolla sekä tapahtumaviikon maanantaina "Tapahtumia tällä viikolla"- Infotaululla 10

11 Uusia klubikilpailuja Kaudella 2006 käynnistetään kaksi uutta sarjakilpailua, toinen yksilötasolla toinen parikilpailuna. Joitain vuosia sitten pelattiin Tawastillakin ns. viikkokilpailua keskiviikkoisin. Ajan myötä kiinnostus kisaan laantui ja moneen vuoteen ei mitään vastaavaa ole järjestetty. Nyt on kuitenkin ideoitu uusi sarjakilpailu, jota pelataan seuraavasti: Tawast Golfin jäsenet voivat pelata kauden ( ) aikana niin monta kisaan kuuluvaa kierrosta kuin haluavat. Kunkin kierroksen hinta on 5 euroa. Kisa voidaan pelata muiden henkilökohtaisten kilpailujen yhteydessä maksamalla ylimääräinen osanottomaksu. Osanottomaksut menevät lyhentämättöminä palkintokassaan. Henkilökohtaisen tasoituksen 0-18,4 omaavat pelaavat tasoituksellista lyöntipeliä, 18,5-36 tasoituksellista pistebogeyta. Juniorit (1988 tai ennen syntyneet) pelaavat omassa sarjassaan tasoituksellista pistebogeyta. Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu ennen kierrokselle lähtöä caddiemasterille, jolta saa maksua vastaan saa tuloskortin. Kortit myös palautetaan asianmukaisin allekirjoituksin cädärille. Kilpailun edistymistä voi seurata nettisivuilta viikottain. Lopulliseen tulokseen lasketaan mukaan 7 parasta kierrostulosta. Aikuisten molempien sarjojen pääpalkinto on viikon golfloma Vilamourassa, Portugalissa. Juniorisarjan voittaja saa arvokkaan tavarapalkinnon. Tasatuloksen sattuessa voittaa se, jonka neljän parhaan kierroksen yhteistulos on alhaisempi. Jos ne ovat tasan katsotaan kaksi parasta kierrostulosta ja jos edelleen ollaan tasatilanteessa alhaisin kierrostulos. Jos vielä on tasapeli voittaa alhaisemmalla pelitasoituksella ensimmäisen kierroksen pelannut. Viimeinen vaihtoehto on arvonta. Kilpailussa noudatetaan luonnollisesti virallisia golfsääntöjä ja voimassa olevia paikallissääntöjä. Toinen sarjakilpailu muodostuu neljästä osakilpailusta: Members Only, Tawastia Tournament, KinkkuScramble ja Everybody. Kaikki ovat kahden hengen joukkuekilpailuja eri pelimuodoin: bestball, foursome, scramble ja greensome. Joukkuetoveri voi vaihdella eri osakilpailuissa mutta pisteitä saadakseen joukkueen molempien jäsenten on oltava Tawastin jäseniä. Pisteitä saa kussakin kilpailussa 30 parasta joukkuetta seuraavasti: 35, 32, 30, 28, 26, 25, 24, 23, 22, 21, 20,.. 1. Pisteet puolitetaan joukkueen jäsenten kesken eli esim. voittajajoukkueen molemmat jäsenet saavat 35/2 =17,5 pistettä. Kauden aikana eniten pisteitä keränneet palkitaan, voittaja golfviikolla Vilamourassa. Kunkin osakilpailun osanottomaksu on 20 euroa / joukkue, ja se peritään kaikilta joukkueilta. Klubin tasoitus- ja kilpailutoimikunta on kilpasarjan ylin päättävä elin. Kunkin osakilpailun johtaja vaihtelee. 11

12 KAUDEN JÄSENTAPAHTUMIA KEVÄTTALKOOT 22. HUHTIKUUTA Tawastin perinteiset kevättalkoot lauantaina 22. huhtikuuta kello alkaen. Keittolounas juomineen tarjotaan. Tervetuloa! KAUDEN AVAJAISET 1.TOUKOKUUTA Kauden avajaiset pidetään maanantaina 1.toukokuuta vappulounaan merkeissä. Lounaspöydän kattaukset ovat klo ja Ennen toisen kattauksen alkua suoritetaan lipunnosto ja kapteenin avauslyönti. Pöytävaraukset ravintoloitsijalle tai caddiemasterille. NAISTEN KEVÄTKOKOUS klubiravintolassa keskiviikkona 3. toukokuuta kello Käydään läpi kauden 2006 naisten tapahtumia, tarjolla pientä iltapalaa. GREEN HOUSE kevätmalliston esittely. JUNIORI-INFO Junioritoimikunta pitää tiedotustilaisuuden kesän toiminnasta keskiviikkona 10. päivänä toukokuuta klubilla. Tilaisuudessa kerrotaan kesän tapahtumista. Paikalla junioritoimikunta sekä juniorivalmentaja Noora Ahtola. Toimikunta tiedottaa kauden aikana ajankohtaisista tapahtumista nettisivuilla osoitteessa MEMBERS ONLY KILPAILUKAUDEN AVAUS 20. TOUKOKUUTA Members Only parikilpailu pelimuotona bestball kahden hengen joukkuein. Sarjakilpailun ensimmäinen osa. Palkintojenjako heti kisan ratkettua. JUHANNUSGOLF 22. KESÄKUUTA Perinteinen juhannusaatonaatto kapteenin järjestämänä. Leikkimielisen kilpailun jälkeen juhannustunnelmaa klubilla illanvieton merkeissä. KUUTAMOGOLF 1. SYYSKUUTA Illan hämärtyessä pelataan jälleen suosittu Cross Country Golf eli kenttää sikin sokin. Pelin jälkeen perinteisten palkintojen jako ja illanvietto klubilla TAWAST TOURNAMENT 2.SYYSKUUTA Tämä kisa vastaa viime vuonna pelattua Hip Hop Holiday-kilpailua, muuta ajankohdasta johtuen nimi on toinen. Pelimuotona Foursome, sarjakilpailun toinen osa. KINKKUSCRAMBLE 30. SYYSKUUTA Sarjakilpailun kolmas osa, pelimuotona nimensä mukaisesti scramble. EVERYBODY PÄÄTTÄJÄI- SET 7. LOKAKUUTA Kauden päättäjäiset aloitetaan aamulla joukkuekilpailulla pelimuotona greensome pistebogey. Samalla pelataan paripelin viimeinen osakilpailu. Päivä huipentuu illanviettoon, jossa nautitaan herkullisesta buffetpöydästä ja palkitaan kauden aikana menestyneitä pelaajia, elävää musiikkia. Komea ilotulitus kruunaa kauden Tapahtumien tarkemmista ohjelmista tiedotetaan klubin ilmoitustaululla, klubiuutisissa internetsivuilla ja tekstiviesteinä 12

13 KENTÄNHOITAJAN KANTILTA Pakkaset vielä paukkuvat ainakin öisin, mutta olisi jo aika kaivella golfkamppeita esiin. Myös niiden, jotka eivät ole aikaistaneet kauden starttia Pullerin uudessa harjoittelupaikassa. Täytyy sanoa, että paikka on kyllä hieno ja tuli tarpeeseen. Päivien lämmetessä pääsee kyllä kokeilemaan pallon lentoratoja myös Tawastin rangella, johon on aurattu pikku alue omilla palloilla lyömistä varten. On myös saavi, jossa on huonompia rangepalloja, joita voi käyttää, kun on enemmän harjoittelijoita. Rangea lukuun ottamatta koko muu kentän alue on kiinni, kunnes talvigreeneille ilmestyy liput ja klubille kyltit sekä nettiin ilmoitus aukaisusta. Tämä tapahtuu viikon kuluessa siitä, kun viimeiset lumet ovat sulaneet. Pyydän kärsivällisyyttä niiksi muutamiksi päiviksi, kun routaan sulaa ensimmäiset reiät, joihin sulamisvedet pääsevät. Jos routaisen vettyneen maan päällä kävelee, liiskaantuu maan rakenne pysyvästi koko kaudeksi. Siis vain muutama päivä, pyydän, se todella auttaa koko kautta. Jos tulevalle kaudelle valitsisi jonkun erityisen teeman, se voisi olla muiden kentällä olijoiden huomioon ottaminen. Tarkoitan erityisesti tilannetta, jossa harkitsee, että joko voi lyödä. Pelkästään kaikkien viihtyvyyden kannalta on merkitystä sillä, että putoileeko palloja niin lähelle, että se häiritsee. Mutta joskus tulee jopa vaaratilanteita. Yleensä vaaratilanne syntyy, kun pallo lähtee odottamattomaan suuntaan tai joku ilmestyy odottamattomasti lyöntilinjalle. Tämän eliminoimiseksi: älä hätäile lyöntiä valmistellessasi sekä: seuraa takaa kaverisi lyöntiä, jotta voit keskeyttää sen tai ainakin huutaa varoitushuudon. Muuten on kyllä fiksua seurata takana tulevaa ryhmää, jos itse joutuu odottelemaan ja ehkä antaa heille merkki lyöntiluvasta, jos se auttaa pelin sujumista. Ikävä kyllä ihan viikoittain on ollut tapauksia, jossa kentänhoitaja on kertonut vaaratilanteesta, joka on johtunut pelaajan kentänhoitajaa kohti lyömästä pallosta. Hyvin harvoin onneksi toki osumia tulee, saati vahinkoja. Kysymystä on puitu talven aikana ja työsuojeluviranomaiset ovat vaatineet asiaan korjausta. Ensisijaisesti pitäisi toteuttaa yleisiä työsuojelullisia toimenpiteitä ennen yksilöllisiä. Tämä tarkoittaa, että kypärät ja suojaverkot eivät saa olla ensisijainen turvallisuusratkaisu. Asia pitää järjestää niin, että kentänhoitaja ei saa olla pallojen putoamisalueella. Ruotsissa joillakin kentillä asia on ratkaistu niin, että töitä tehdään osin öisin, osin on pelaamisrajoituksia, esim. ei anneta lähtöaikoja ennen kello yhdeksää tai pidetään kahden tunnin lähtöaikavaraus aamupäivällä. Asian ydin on siis se, että kielto lyödä palloa kohti kentänhoitajaa lienee riittävä työsuojelutoimenpide. Siihen asti, kunnes tapahtuu vahinko. Että miltä näyttää? On ollut kerrassaan harvinaisen harmiton eli kunnon lumitalvi toistaiseksi. Routa on aika pinnassa paitsi poljetuilla alueilla eikä jäätä vielä juurikaan ole. Nyt olisi sitä parempi, mitä kauemmin lunta olisi greenillä ja väylillä. Routa tällöin sulaisi nopeasti ja ruoho lähtisi heti kunnon kasvuun ja ei ku pelaamaan. On kyllä varauduttu myös suunnitelmiin B, C jne.. Saa nähdä, näyttää hyvältä. Niin se kymppigreeni Joskus aina alku hankala. Asiaa on tutkittu tarkasti eikä viheriön materiaalissa tai hoidossa ole löydetty mitään muuta ratkaisevasti huonoa kuin liian pieni mikrobitoiminta. Mikrobit ovat ravinteiden käytön moottori. Mikrobit sieppaavat, varastoivat ja pilkkovat sekä yhdistelevät ravinteita sellaiseen muotoon, että isäntäkasvi voi niitä käyttää. Kuhunkin kasvuympäristöön muodostuu oma vuorovaikutussuhteessa oleva organismien järjestelmä, jota keinotekoisesti ei voi rakentaa, ainoastaan luoda hyvät tai huonot edellytykset terveeseen toimintaan. Usein esim. puu- tai pensasistutukset jurovat pari-kolme kasvukautta, mutta lähtevät hyvään kasvuun, kun mikrobit ovat päässeet tasapainoiseen toimintaan. Myös golfkenttien viheriöiden kasvun tasapainotilan saavuttamisen aikataulussa on ollut suuria eroja paremmissakin piireissä. Parasta on nyt hoitaa 10 greeniä normaalilla nurmen terveyttä korostavalla hoito-ohjelmalla, johon liittyy mm. leikkuukorkeuksien tarkkailu. Pitemmässä juoksussa kymppi- ja kuutosviheriöt kyllä ohittavat laadussa muut viheriöt. On hienoa saada SM- miehet 55 tänne kesä- heinäkuun vaihteessa. Sitä varten tähdätään ensimmäinen kentän kuntohuippu, toinen on elokuun lopulla. Viime kesän kokemuksien perusteella voidaan näinä aikoina lisätä joksikin aikaa viheriöiden nopeutta aina siihen asti, kun muodot sallivat. Voi käydä niin, että moititaan taas greenejä, nyt nopeudesta. Joka tapauksessa erityinen huomio kiinnitetään viheriöiden tasaiseksi saamiseen. Kentänhoitajien porukka on kutakuinkin sama vanha ja odottaa vähintäänkin yhtä innokkaasti kesän tuloa kuin pelaajatkin. On ollut kiva työporukka ja mukavaa palautetta tilaajalta, Tawastin golffareilta. Kenttämestari Timo Räsänen 13

14 TURVALLISUUS TAVAKSI 14 Heikki Vehkaperä aloitti kapteenin tehtävät klubissamme vuonna 2002 ja nyt hän on lopettanut ansiokkaan nelivuotiskautensa. Kiitos hänelle hyvin tehdystä työstä. Uskon että kaikki klubimme jäsenet yhtyvät näihin Heikille osoitettuihin kiitoksiin. Heikki jätti hyvän hengen ja säännöt osaavan jäsenistön seuraajalleen. Täytettävät saappaat ovat isot ja haastetta riittää aivan riittämiin allekirjoittaneelle. Mutta haaste on otettu vastaan ja nyt ryhdytään työhön! Ensiksi haluan esittää kiitokset jäsenille luottamuksesta, toivottavasti pystyn olemaan luottamuksenne arvoinen. En ryhdy selvittelemään kapteenin velvollisuuksia enkä golfin sääntöjä, koska ne ovat varmasti kaikkien tiedossa jo entuudestaan, mutta tavoitteista tulevalle kaudelle on hyvä muutama asia tuoda esiin. Turvallisuuskulttuuri! Kenttämestarimme ilmaisi huolestumisensa kenttähenkilöiden työturvallisuudesta kevätkokouksessa. Laajentaisin Timon tuoman epäkohdan käsittämään kaikkia kentällä käyskenteleviä koskevaksi. Vaaratilanteet johtuvat usein liian aikaisesta pallon lyömisestä toisia pelaajia tai kentällä työhönsä syventynyttä henkilökuntaa kohti. Haluan muistuttaa, että pelaajan on itse varmistauduttava siitä, että väylä on vapaa ja lyönti voidaan suorittaa vaaraa aiheuttamatta. Edellä kulkevan ryhmän kaikkien jäsenten on oltava selvästi kantaman ulottumattomissa ja kenttähenkilökunnalta on saatu selkeä merkki lyönnin suorittamiselle. Jos tai kun pallo sitten lähtee suuntaan johon sen ei missään tapauksessa olisi pitänyt lähteä, pelaajan on ainakin itse huudettava kuuluvalla äänellä golfin terminologian mukainen varoitushuuto FORE johon toivon kanssapelaajien yhtyvän. Kierroksen tavoiteaika! Kentällemme on asetettu maksimi kierrosaika 4 h 20 min, missä ajassa hitaimmankin pelaajan tulee selviytyä urakasta. Ripeästi edennyt pelikierros tuo ylimääräisen mielihyvän kaikille. Tämä ei tarkoita että hosutaan liian aikaisia avauksia tai vastaavaa. Ei vaan sitä, että olemme itse heti valmiita lyömään myös väylällä kun vuoromme tulee. Edetään reippaasti kohti omaa palloa ja tehdään pakolliset rituaalit heti kun se on turvallisesti mahdollista, jotta voidaan suoriutua lyönnistä sopivassa ajassa. Hän joka on honourissa astelee reippaasti seuraavalle lyöntipaikalle, ikään kuin johtaisi muitakin esimerkillään ripeään liikkumiseen. Etikettien noudattaminen! Kun jokainen huolehtii siitä että noudattaa sääntöjä ja etikettejä, ei meillä ole mitään ongelmaa onnistua alkavallakin kaudella loistavasti. SENIOREIDEN SM Tulevana kesänä meillä on kunnia toimia senioreiden SM-kilpailujen näyttämönä. Tämä vaatii niin kenttähenkilöiltä kuin meiltä jäseniltäkin lisäpanostusta järjestelyiden osalta. Toivonkin kaikkien osallistuvan tapahtumaan mahdollisuuksiensa mukaan, jotta jälleen niittäisimme mainetta hyvällä kisaorganisaatiolla ja loistavilla puitteilla. Toivotan kaikille hyviä swingejä ja vähän lyöntejä kierroksella, mutta paljon harjoituksia rangella. Se on siinä! Kapteeni Kari Anttonen

15 TAWASTIN JUNNUVUOSI 2006 Uuden golfhallin myötä talviharjoitteluolomme ovat kokeneet mullistavan käänteen parempaan. Tilaa on, puitteet ovat koko ajan pystyssä ja ruohokin on vihreää. Huippuhallimme ei kuitenkaan estänyt meitä lähtemästä tänäkin talvena leirille Vammalan Ellivuoreen helmikuussa, jossa yhteishenkeä lujitettiin paitsi golftreenien parissa myös rinteessä ja lumihangessa. Tekee hyvää olla yhdessä harjoitusryhmärajojen yli ja hieman pidempikestoisesti kuin yksien golftreenien ajan viikoittain. Rajojen ylitystä on ilahduttavasti näkynyt myös AGK:n ja TawG:n yhdistetyissä tyttötreeneissä, joissa on käynyt viikoittain 12 tyttöä ahkerasti koko talven. Yhteishengen luomista ja vahvistamista jatkamme myös tulevalla kaudella. Junnukausi starttaa virallisesti klo klubilla, jossa jo perinteisesti kertaamme ja sovimme yhdessä junnutoiminnan pelisäännöt kaudelle On tärkeää, että kaikki junnutoiminnassa mukana olevat, junnut, ohjaajat ja vanhemmat, ovat mukana ja vaikuttamassa siihen, miten nuorisomme harrastaa! Harjoitukset tulevat kesällä noudattamaan samaa kaavaa kuin viime vuonna, eli tytöillä tulee olemaan oma ryhmänsä, green cardia suorittamattomilla omansa, haastajajunnuilla (hcp 54-n.36) omansa, tsemppitouria pelaavilla sekä aluetourilaisilla niin omat kuin yhteiset pelitreeninsäkin. Viime vuonna suuren suosion saanutta pelitreenaamista tullaan jatkamaan, ja keskiviikkoaamuisin nähdäänkin jälleen innokkaita pelureita lähdössä treenikierroksille milloin milläkin teemalla. Kisaturneille lähdetään niin laajalla rintamalla kuin kisoihin mahtuu ja toivotaan, etteivät loukkaantumiset verottaisi niin paljon tämän kauden kisaamista. Tätä kirjoittaessani, kun pakkanen vielä paukkuu, tuleva kausi näyttää valoisalta. Meillä on nuoria kykyjä nousemassa tuleville kisakentille, lukuisa joukko innokkaita harrastajia ja perinteinen golfkoulu kesäkuun ensimmäisellä viikolla tuonee green card ryhmään liudan tuoreita kasvoja. Kun mailat kaivetaan naftaliinista joukkoomme liittyy taas tuttuja nuoria, jotka ovat talven viihtyneet jäillä tai sählykaukaloissa. Tervetuloa toimintaamme kaudelle 2006 niin uudet kuin konkaritkin, tehdään kaudesta ikimuistoinen! Nautitaan onnistumisista ja opitaan epäonnistumisista! Nora 15

16 Tawast Golf Palvelukortti Telefax (03) (Voit ilmoittaa tällä kortilla osoitteen muutoksen/osakkeesi vuokraamisesta/po:n vaihtamisesta pelilippuihin.) Nimi:... (Uusi) osoite:... Vuokraan -sarjan osakkeeni Vuokraaja(t): Nimi:... Osoite:... Nimi:... Osoite:... Vaihdan pelilippuihin pelioikeutta (20 pelilippua/pelioikeus) Peliliput noudetaan caddiemasterilta postitetaan (Voit ilmoittaa myös sähköpostilla: Nimikilpailu Kädessäsi on uudistunut Tawast Golfin tiedotuslehti. Kun ulkoasu on muuttunut voidaan nimeäkin miettiä uudelleen. Aikaisemminhan nämä ovat kulkeneet nimellä TawastInfo X/200X. Eihän nimi henkilöä (naista tai miestä) pahenna, mutta jos jäsenkunnasta pulppuaisi jokin osuvampi niin vaihdetaan. Lehden toimituskunta odottaa hyviä ehdotuksia kesäkuun loppuun mennessä. Toimikunnan mielestä paras ehdotus palkitaan päivällisellä klubiravintolassa. 16

17 TAWAST GOLFIN GOLFKOULU 7 13 VUOTIAILLE klo Max. 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä GOLFKOULUUN ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUT TAWAST GOLF puh PRO HANNU KUUSSAAREN KEVÄÄN GOLFKURSSIT 1. Peruskurssi: klo Peruskurssi: klo Peruskurssi: klo Kursseja myös heinä-elokuussa kysynnän mukaan. JATKOKURSSIT 1. kurssi: klo kurssi: klo kurssi: klo KURSSEILLE ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUT TAWAST GOLF puh Pro Hannu Kuussaari

18 Klubiravintolan terveiset Talven selkä taittuvi ja kevät vihdoin koittavi.. Odotamme innolla jälleen uuden kauden alkua ja tuttujen tapaamista viimeistään vappuna. Kattaukset 1.5. klo ja Herkkupöytä 26 euroa (lapset 4 14v 12 euroa) sis. kuohuviinin/ siman. Aukioloajat... Palvelemme toukokuun alusta klo osittain samalla teille jo tutuksi tulleella henkilökunnalla. Kesäkuun alusta klo ellei etukäteen toisin sovita. Keittiö... Herkullista ruokaa tarjolla päivittäin aina ravintolan aukioloaikoina, paitsi sunnuntaisin keittiö avoinna klo Business lounas... Edullisten päivittäisten vaihtuvien annosten lisäksi valikoimaamme tulee business menu, joka vaihtuu kaksi kertaa viikossa sisältäen 3 ruokalajia. Pasta buffet... Lauantaikilpailujen päätteeksi mahdollisuus nauttia buffeen antimista edulliseen jäsenhintaan 11 euroa (norm. 14 euroa) sis. pastaa, erilaisia kastikkeita ja tapas herkkuja klo Iloisiin tapaamisiin vappulounaalla! Tytti Puh Jari Puh Ps. Muistathan varata paikkasi vappulounaalle ajoissa 18

19 TAWAST GOLF YHTEYSTIEDOT puhelin sähköposti Caddiemaster Toimisto: Fax Heikki Aaltonen, toimitusjohtaja Matkapuhelin Anja Larramäki, toimistosihteeri Mervi Oksanen, kirjanpitäjä Klubiravintola: Tytti Viitamäki, ravintolan hoitaja Jari Keipilä, keittiömestari Kenttä: Timo Räsänen, kenttämestari Matkapuhelin Anssi Saarinen, apulaiskenttämestari Valmennus: Hannu Kuussaari, PGA pro Nora Ahtola, juniorivalmentaja

20

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 9.2.2016 1. Vuoden 2015 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2015 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2015 1.4 Tase 2015 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista 1.6

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 13.2.2014 Yhtiökokous 13.2.2014 1. Vuoden 2013 tilinpäätöksen esittely 1.1 Kauden 2013 plussat ja miinukset 1.2 Osaketilanne 31.12.2013 1.3 Tunnusluvut 1.4 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2015 Hyvää kesää 2015 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 14.2.2017 1. Vuoden 2016 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2016 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2016 1.4 Tase 2016 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

T UUL ET. Tawastin. Tawast Golf ry:n jäsenlehti 1/2007

T UUL ET. Tawastin. Tawast Golf ry:n jäsenlehti 1/2007 T UUL ET Tawastin Tawast Golf ry:n jäsenlehti 1/2007 Takana on unohtumaton kausi. Ensimmäiset kierrokset viheriöille pelattiin jo huhtikuun 26. päivänä ja viimeiset, tosin talviviheriöille joulukuun 16.

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

1/2005 TAWAST INFO T A W A S T 1 I N F O

1/2005 TAWAST INFO T A W A S T 1 I N F O 1/2005 TAWAST INFO T A W A S T 1 I N F O HYVÄT GOLFFARIT! Uusi golfvuosi on jälleen edessämme. Vannomatta paras mutta viime kesää sateisempi se tuskin tulee olemaan. Toivottavasti se tuo myös takaisin

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia SYYSKOKOUS 2013 - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014 Tiistai 3.12.2013 Metropolia 2013 8. VUODEN 2014 TALOUSARVIO - PERUSTEET Kenttä jäsenten näkökulmasta edelleen täysi (yli 26.000 kierrosta) Kierrostilastot

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa en ja cranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 7.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 5.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Klikkaa linkkiä. Tapahtumat

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

Tawast info 1/2004 HYVÄT GOLFIN YSTÄVÄT!

Tawast info 1/2004 HYVÄT GOLFIN YSTÄVÄT! Tawast info HYVÄT GOLFIN YSTÄVÄT! Edessämme on jälleen uusi golfin vuosi, klubimme osalta viidestoista. Olkoon se meille kaikille suosiollinen. Miellyttäviä hetkiä yhteisen harrastuksemme parissa, hyviä

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

N= N=367

N= N=367 Master Golf Jäsentyytyväisyystutkimus vertailu 2010 vs 2011 14.10.2011 2010 N=517 2011 N=367 (vastaamisen aloittaneet) 1 Taustatiedot 2010: 2011: Vastaajan sukupuoli Ikäjakautuma Olen Masterin Tasoitus

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Gloria LadyCup 19. vuosi Taustaa Gloria LadyCup aloitettiin nimellä NiceCup vuonna 2000 ja esikuvana on ollut Ryder Cup joukkuekilpailu. Vastakkain asettuvat Itä-Suomen

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

SENIORITOIMINTA. Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Matti Matinkari

SENIORITOIMINTA. Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Matti Matinkari SENIORITOIMINTA Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Matti Matinkari Raimo Aho Sisko Partanen Maritta Korkia-Aho Reijo Pekarila Riikka Lonka Eino Rintala Jäsenmäärä Tawast Golf ry:n jäsenmäärä

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 26.2.2019 1. Vuoden 2018 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2018 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma ja tase 2018 1.4 Yhteenveto talouden tunnusluvuista 1.5 Toimintakatsaus

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2010 Senioritoimikunnan jäsenet Nimi Puhelin Sähköposti Irene Kuusela 050 3420786 irene1.kuusela@aina.net Leena Rekonen 050 5425175 leena.rekonen@gmail.com Markku

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä.

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. SENIORIT Miesseniorien ikäraja laski 1.1.2017 50 vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli 31.10.2017 seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. Senioreista 134

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v )

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v ) TOUKOKUU ma 1. 05. 17 ti 2. 05. 17 ke 3. 05. 17 Viikkokilpailu 1/12, TawG to 4. 05. 17 pe 5. 05. 17 Jatkuu joka perjantai. Katso poikkeukset Hugon taululta la 6. 05. 17 su 7. 05. 17 ma 8. 05. 17 Lähipeli

Lisätiedot

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015

OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 1(5) OSAKASTIEDOTE 23.2.2015 Tämän tiedotteen aiheet ovat 1. Vastikelaskutus 2. Tiedote yhtiökokouksen päätöksistä 3. Pelioikeuksien ilmoittaminen 4. Pelilippujen muuttaminen sarjakortiksi 5. Pelioikeuden

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset Edelliset uutiset 10.5.2011 Kevättiedote lähetetty sähköpostilla (mm. alkeiskurssit, reikäpeli -cup jne.) 14.3.2011 KoKe + KoHo mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014 HGK:n junioritoiminnan runko Kesäkausi 2014 FARMIN VIIKOITTAINEN OHJELMA 2014 Farmilaisilla on viikoittain valmentajan tunti, ohjaustunti ja peli-ilta. Näiden lisäksi kesän aikana järjestetään farmilaisille

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013

AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013 AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013 PELIOIKEUKSIEN MÄÄRÄN SELVITYS (Varsinainen yhtiökokous 13.3.2013) Lähtökohtana on varmistaa riittävästi pelitilaa osakkaille (osa strategiaa 2010-2015).

Lisätiedot

Mikäli viesti ei näy oikein, voit lukea sen myös selaimessa

Mikäli viesti ei näy oikein, voit lukea sen myös selaimessa Mikäli viesti ei näy oikein, voit lukea sen myös selaimessa Aurinko Golf jäsentiedote kesäkuu/2017 Tulevat tapahtumat Su 11.6. Naisten & Tyttöjen sunnuntai klo 9 alkaen. Lue lisää kutsusta ja ilmoittaudu

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT

GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS GOLF LIIGA 2019 (WAGC) on kaiken tasoisille mies- ja nais klubipelaajille suunnattu avoin golfkiertue. Kiertue koostuu ympäri Suomen eri LIIGA paikkakunnilla

Lisätiedot

Elokuu 2017 kuukausitiedote

Elokuu 2017 kuukausitiedote Elokuu 2017 kuukausitiedote Arvoisa jäsen, Challenge Tour on jälleen pelattu ja voittajaksi selviytyi Paul Howard -17 (68-65-66). Valitettavasti sama ongelma esiintyi kilpailun aikana kuin mikä on kiusannut

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 27.01.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 26.8.2019 Mestaruuskisan 2019 voittajat 25.8.2019 Pelilippuja on jäljellä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta 2019 Valokuvia Nurmijärvi Golf

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit:

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: Juniori- ja valmennustoimikunta Juniori- ja Valmennustoiminnan jakautuminen eri tasoryhmiin ja toiminnan yleisperiaatteet vuodelle 2013: 1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: 1.1. Ryhmä 1, Valiopelaajat 1.1.1.

Lisätiedot

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Ladytoiminta 2012 TAPAHTUMAKALENTERI Huhtikuu ti 24.4. Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Toukokuu: to 24.5. to 31.5. Seuraottelu NGK-StLG, Pyhä Lauri Peli-ilta, 18r. rumble (hcp/pb),

Lisätiedot

RANKING KIERTUE

RANKING KIERTUE RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 23.4.2017 Mestaruuskisat HyG sunnuntaina 11.6. 9.4.2017 Pelilippuja myynnissä 9.4.2017 Reikäpelikisa 2017, Wine tournament, Green card -kurssit Tapahtumat Jäsentiedote

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

KILPAILUKUVAUKSET 2015

KILPAILUKUVAUKSET 2015 KILPAILUKUVAUKSET 2015 Helsingin SISÄISET KILPAILUT Viikkokilpailu miehet ja naiset Jäsenten välinen kilpailu, joka koostuu 14 osakilpailusta. Viikkokilpailua ei pelata viikoilla 25, 26 ja 34. Pelimuoto

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Golfyhteisön strategiaa vuosille 2016-2020 on valmisteltu vuoden 2015 aikana seuran ja kenttäyhtiön hallitusten sekä toimihenkilöiden muodostamalla

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT 15.4.2019 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2019 1. LÄHTÖTILANNE Viime vuonna Hartola Golfin tavoitteena oli olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 21.10.2018 Kauden 2018 voittajat selvillä 21.10.2018 Talviharjoittelu helposti Heikki Hirvosen ryhmissä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta

Lisätiedot

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla. Tilat golfin harjoittelemiseen

Lisätiedot