Kolme Travis picking -sovitusta kitaralle
|
|
- Tapio Saarnio
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Risto Aalto Kolme Travis picking -sovitusta kitaralle Metropolia Ammattikorkeakoulu Musiikkipedagogi (AMK) Musiikin tutkinto Opinnäytetyö
2 Tiivistelmä Tekijä Otsikko Sivumäärä Aika Risto Aalto Kolme Travis picking -sovitusta kitaralle 17 sivua + 3 liitettä ja 3 videolinkkiä (vain arviointikäyttöön) Tutkinto Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinto-ohjelma Musiikin tutkinto Suuntautumisvaihtoehto Soitonopettaja, kitara Ohjaajat Lehtori Jukka Väisänen Lehtori Jarmo Hynninen Opinnäytetyöni aiheena oli Travis picking -tyylisten kitarasovitusten tekeminen. Työni tarkoituksena oli esitellä kolme itse tehtyä Travis picking -sovitusta sekä tuoda esille, miten tyylinmukaisia sovituksia tehdään ja mitä haasteita sovittamisessa voi olla. Työtä varten valmistin ja äänitin sekä nuotinsin kolmesta eri kappaleesta kitarasovitukset Travis picking tyyliin. Sovitettaviksi valitsin erilaisia musiikin tyylilajeja edustavat kappaleet, jotta käsiteltävän sovitustyylin monipuolisuus tulisi parhaiten esille. Opinnäytetyössäni käsitellään Travis pickingia yhtenä työkaluna kitarasovitusten tekemiseen, joten tässä yhteydessä ei käsitellä sovitustyylin käyttöä esimerkiksi säestystarkoituksessa. Työssäni ei juurikaan käsitellä muita kitaransoitossa käytettäviä tekniikoita, joita usein käytetään yhdessä Travis picking tekniikan kanssa. Opinnäytetyössäni kerrotaan lyhyesti, mitä Travis picking on, sekä esitellään tyylin historia pähkinänkuoressa. Etsin lähdemateriaalia tietoperustaan muun muassa Internetistä, alaan liittyvästä kirjallisuudesta ja lehdistä sekä tyylilajia edustavilta keskeisiltä äänitteiltä. Yksi Travis picking tekniikan ominaispiirteistä on oikean käden peukalolla tuotettava vaihtobassorytmi. Travis picking -sovittamisen ensimmäinen työvaihe on kappaleen melodian ja sointujen opettelu. Tämän jälkeen valitaan sävellaji. Sävellajin lisäksi myös sormitusten ja asemien miettiminen on tärkeää sujuvan soitettavuuden kannalta. Sovitusprosessin loppupuolella lisätään melodian muuntelua, harmonian muuntelua esimerkiksi sointukadenssien ja korvaavien sointujen avulla, sävellajin vaihdoksia sekä erilaisia bassolinjoja. Avainsanat Travis picking, kitara, Atkins, Travis, sovittaminen
3 Abstract Author Title Number of Pages Date Risto Aalto Three Travis Picking Arrangements for Guitar 17 pages + 3 appendices & 3 links (not in the Theseus release) 14 May 2015 Degree Bachelor of Music Education Degree Programme Pop & Jazz Music Specialisation Option Music Pedagogue, Guitar Supervisors Jukka Väisänen, MMus Jarmo Hynninen, MMus As my final project, I arranged pieces in the Travis picking style for guitar. I notated and recorded three arrangements for this project. I made a conscious effort to choose the pieces from various musical styles and genres to make Travis picking known as a versatile method for arranging music for guitar. This study focuses on using Travis picking as a tool for making solo guitar arrangements. I did not examine the use of this style as a form of accompaniment. This study focuses mainly on Travis picking and only briefly mentions other guitar techniques commonly used together with this style. This study includes a short introduction to the history of Travis picking and its most significant developers and modern day innovators. I gathered the historical facts about the style from the Internet, from various music books and guitar magazines and from essential recordings that showcase this technique, the most significant ones being by Merle Travis and Chet Atkins. One of the key elements in Travis picking is an alternating bass line played with the right hand thumb. The process of arranging a piece of music begins with learning its melody and chords. The next step is selecting the right key. It is also important to find good fingerings and fretboard positions in order to make the arrangement sound good and easy to play. Towards the end of the arrangement process, the arrangement can be made more interesting by adding melodic or rhythmic variation, modulations and different bass lines. Keywords Guitar, Travis picking, Merle Travis, Chet Atkins, arrangement
4 Sisällys 1 Johdanto 1 2 Mitä on Travis picking? 1 3 Lyhyt katsaus Travis pickingin historiaan 3 4 Travis picking -sovituksen tekeminen 4 5 Sovitus Teenage Mutant Ninja Turtles (1987) TV-sarjan tunnusmusiikista 6 6 Sovitus kappaleesta Love Me Tender 9 7 Sovitus kappaleesta Paratiisi 11 8 Pohdinta 13 Lähteet 16 Liitteet (vain arviointikäyttöön, ei mukana Theseus-julkaisussa) Liite 1: Teenage Mutant Ninja Turtles -kappaleen sovituksen nuotti Liite 2: Love Me Tender -kappaleen sovituksen nuotti Liite 3: Paratiisi -kappaleen sovituksen nuotti Liite 4: Videolinkit sovituksiin
5 1 1 Johdanto Tämän opinnäytetyön aiheena on Travis picking -tyylisten kitarasovitusten tekeminen. Työtä varten valmistin, äänitin ja nuotinsin kolmesta eri kappaleesta kitarasovitukset Travis picking tyyliin. Valitsin tietoisesti sovitettavikseni mahdollisimman monipuoliset ja erilaisia musiikin tyylilajeja edustavat kappaleet, jotta käsittelemäni sovitustyylin monipuolisuus tulisi parhaiten esille. Käsittelen työssäni Travis pickingia yhtenä työkaluna kitarasovitusten tekemiseen, joten tässä yhteydessä ei käsitellä sovitustyylin käyttöä esimerkiksi säestystarkoituksessa. Työssä ei juurikaan käsitellä muita kitarasoitossa käytettäviä tekniikoita, joita usein yhdistellään Travis pickingiin. Tarkoituksenani on tässä työssä esitellä kolme Travis picking -sovitustani sekä tuoda esille, miten kyseisen tyylin mukaisia sovituksia tehdään ja mitä haasteita sovittamisessa voi olla. Tavoitteenani on antaa vinkkejä muille kitaristeille Travis picking - sovittamiseen, kannustaa omien sovitusten ja opetusmateriaalin tekemiseen, tuottaa Travis picking tyylistä materiaalia muun muassa opetustyötä varten sekä oppia itse opinnäytetyön tekemisen kautta lisää Travis picking tyylistä ja sovittamisesta. Liitteet eivät ole mukana tekijänoikeussyistä Theseus-julkaisussa, mutta halutessaan niitä voi tiedustella opinnäytetyön tekijältä. Lähtökohtana opinnäytetyölleni on se, että mielestäni aiheeseen liittyvää, etenkään suomenkielistä, kirjallisuutta ja oppimateriaalia ei ole juurikaan saatavilla esimerkiksi kitarakirjoissa esiintyviä yksittäisiä kappaleita ja Pauli Halmeen opinnäytetyötä lukuun ottamatta (Halme 2013). Tämä vuoksi suuri osa opinnäytetyössä käytetystä lähdemateriaalista on englanninkielistä. 2 Mitä on Travis picking? Travis picking on kitaransoiton tyylisuunta, jonka hallitsevaa soittajaa voidaan hyvällä syyllä nimittää eräänlaiseksi yhden miehen orkesteriksi. Näin siitä syystä, että Travis picking -kitaristilla on kappaleen aikana useita samanaikaisia tehtäviä: bassolinjan tuottaminen, melodiasoitto sekä mahdollisuuksien mukaan myös sointuharmonian täyden-
6 2 täminen. Näistä kenties oleellisin ja tyylilajin kannalta keskeisin ominaispiirre on oikean käden peukalolla tuotettava tasainen ja jatkuva vaihtobassorytmi. Tyylinmukainen bassolinja rakennetaan perinteisesti niin, että 4/4-tahtilajissa soitettaessa otetaan tahdin ensimmäiselle iskulle kyseisen tahdin soinnun perusääni ja tahdin kolmannelle iskulle soinnun kvintti. Tahdin toiselle ja neljännelle iskulle soitetaan kyseessä olevasta sointuotteesta ääni tai kaksi, jotka voivat vaihdella sointuotteen ja soinnun laadun mukaan. Kaikkia näitä bassoääniä dempataan eli vaimennetaan oikean käden kämmensyrjällä jonkin verran tilanteesta riippuen, ja oikeastaan oikean käden peukalon tehtävänä voidaan tässä tyylissä pitää bändin rytmisektion, eli tarkemmin sanottuna basson ja virvelirummun imitoimista. Monet tunnetut Travis picking -tekniikkaa hyödyntäneet kitaristit, kuten Merle Travis, Chet Atkins ja Tommy Emmanuel, suosivat usein peukaloplektraa omassa soitossaan, mutta tyylilajin soittaminen on mahdollista myös paljain sormin tai tavallisella peukalon ja etusormen välissä pidettävällä plektralla. (Chappell 2008, ; Emmanuel 2013.) Peukalon vastatessa kappaleen komppi- ja rytmipuolesta, jää oikean käden sormien tehtäväksi kappaleen melodian soittaminen. Tyylin kannalta kuvaavaa on melodiasoitossa esiintyvä melko runsas muuntelu ja improvisointi sekä synkopoinnin eli painottoman tahdinosan painotuksen käyttö (Brodin 1982, 268). Osa Travis picking -tyylillä soittavista kitaristeista käyttää soitossa oikean käden kynsiään, mutta mikään välttämätön prosessi kynsien kasvattaminen ei tyylilajin soittamisen kannalta ole. Itse olen havainnut, että vaikka pidänkin kynsien aikaansaamasta äänenväristä ja sormiin verrattuna paremmasta äänenvoimakkuuden tasosta soiton kokonaisbalanssin kannalta, on kynsiä varsin hankalaa saada pysymään riittävän hyvässä kunnossa. Onneksi sormenpäiden ihon kovettuessa ja soittotekniikan kehittyessä on myös sormista mahdollista saada irti hyvä ja riittävän voimakas sointi, ja monet soittajat, kuten Tommy Emmanuel, suosivatkin sormenpäillä soittamista (Emmanuel 2005). Travis picking on perusperiaatteiltaan ja idealtaan varsin yksinkertainen ja selkeästi ymmärrettävä kitaransoiton tyylisuunta, mutta sen perusteellinen oppiminen ja hallinta vievät paljon aikaa ja asettavat etenkin motorisessa mielessä monille kitaristeille uusia haasteita. Tässä luvussa esitelty Travis pickingin perusidea on jossain määrin yleistys tyylin useimmin käytetyistä ratkaisuista, mutta on hyvä muistaa, että Travis picking on tyylilaji, joka on muuntautunut ja muuntautuu edelleen jokaisen soittajan sormissa hieman erilaiseksi, sillä jokaisella on siitä hieman erilainen tulkintansa ja toteutustapansa. (Chappell 2008, )
7 3 3 Lyhyt katsaus Travis pickingin historiaan Travis picking on saanut nimensä yhden sen merkittävimmän kehittäjän ja pioneerin, Merle Travisin ( ), mukaan. Merle Travisia voidaan pitää todellisena viihdealan monitaiturina, sillä hän ehti toimia uransa aikana muun muassa kitaristina, laulajana, lauluntekijänä ja näyttelijänä. Seuraava vapaasti suomentamani Chet Atkinsin lausahdus kuvastanee varsin hyvin jotakin Merle Travisin monipuolisuudesta viihdetaiteilijana ja ihmisenä ylipäätään: Merle Travis osasi kirjoittaa hitin ja laulaa sen; hän osasi piirtää sarjakuvan, soittaa loistavan kitarasoolon, tai korjata kellosi. (Chappell 2008, 118; Dellar Green Thompson 1977, 232; Rubin 2009, 1-2.) Travis oppi perusteet nimeään kantavalle soittotyylille osa-aikaiselta parturilta ja hiilikaivostyöläiseltä Mose Ragerilta, joka puolestaan oppi tyylin sekatyömiehenä työskennelleeltä viulisti-kitaristi Arnold Shultzilta. Shultzia onkin tästä johtuen pidetty joidenkin historioitsijoiden toimesta tyylin alkuperäisenä kehittäjänä. Merle ei siis ollut ensimmäinen kyseistä soittotekniikkaa hyödyntänyt kitaristi, mutta hän kehitti sitä sellaiselle tasolle, jota ei oltu aiemmin kuultu. Travisin käsissä tekniikka tuntui olevan sovellettavissa lähes jokaiseen musiikkityyliin countrysta jazziin ja bluesista pop-musiikkiin. (Cantwell 2003, 30 31; Chappell 2008, 118; Dellar ym. 1977, 232; Rubin 2009, 1-2; Travis 1956.) Merle Travis on toiminut suurena innoittajana monille hänen jälkeensä tulleille kitaristeille, erityisesti jo aiemmin mainitulle Chet Atkinsille ( ). Myös lempinimellään Mr. Guitar tunnettu, tuottajana ja lauluntekijänäkin työskennellyt Atkins, on kertonut Travisin olleen merkittävin syy siihen, että hänestä itsestään tuli kitaristi. Ensimmäistä kertaa Travisia radiosta kuullessaan Atkins luuli, että kyseessä on kolmen soittajan kokoonpano, jossa yksi soittaa bassoa, toinen sointuja ja kolmas melodiaa. Hänestä tuntui käsittämättömältä, että kaikki tuo ääni tuli vain yhdestä kitarasta. Atkins innostuikin Travisin tyylistä valtavasti ja kehitti sitä merkittävästi eteenpäin yhä sofistikoituneempaan ja monipuolisempaan suuntaan. Atkins oli Travisin lisäksi kiinnostunut esimerkiksi sellaisista kitaristeista kuin George Barnes, Les Paul ja Django Reinhardt, ja muun muassa jazzmusiikista nousevat vaikutteet kuuluvatkin Atkinsin omassa tuotannossa selkeästi. (Chappell 2008, 118; Dellar ym. 1977, 15; Ohlschmidt 2000, 72 78; Rubin 2009, ) Atkins levytti valtavan määrän Travis picking -aiheista materiaalia The Beatlesista jazz-standardeihin ja omiin sävellyksiin, ja näiltä levytyksiltä on
8 4 kuultavissa Atkinsin monipuolisuus Travis picking sovittajana, sekä ne monet eri tyylisuunnat, joihin hän on soittotekniikkaa soveltanut. (Atkins 1966; Atkins 2001.) Tarkasteltaessa Travisin ja Atkinsin eroja soitannollis-teknisessä mielessä, on helppoa havaita muutamia eroavaisuuksia etenkin heidän oikean käden työskentelyssään. Travis soitti oikean käden peukalollaan usein useamman kuin yhden bassoäänen samanaikaisesti, Atkinsin soittaessa bassoäänet yleensä yksiäänisesti. Myös muiden sormien käyttötavoissa oli eroja: Travis soitti valtaosan melodioistaan vain etusormen voimin, Atkins puolestaan hyödynsi usein peukalon lisäksi kahta ellei kolmea sormea oikeasta kädestään. (Chappell 2008, 118.) Travisin ja Atkinsin lisäksi muita tunnettuja Travis picking -tekniikkaa soitossaan hyödyntäneitä kitaristeja ovat muun muassa Merle Travisin poika Thom Bresh, Atkinsin kanssa useita levytyksiäkin tehnyt Jerry Reed sekä Marcel Dadi, Buster B. Jones ja ehkäpä tämän päivän tunnetuimpiin kitaristeihin kuuluva Tommy Emmanuel. Jokainen heistä on omalla panoksellaan vienyt Travis pickingia uusiin suuntiin niin teknisessä kuin musiikillisessakin mielessä ja he ovat näin ollen jatkaneet sitä työtä tyylisuunnan kehittämisessä, minkä Merle Travis yhtenä ensimmäisistä pani alulle ja jota Chet Atkins ansiokkaasti jatkoi. (Chappell 2008, 118; Dellar ym. 1977, ; Ohlschmidt 2000, 76 78; Rubin 2009, ) 4 Travis picking -sovituksen tekeminen Travis picking -sovitusten tekemisen lähtökohtana on se, että sovittaja eli tässä tapauksessa kitaristi tietää, mitä Travis picking on, ja omaa vähintään kohtalaiset motoriset taidot tyylilajin soittamiseen. Soittajalle on siis tärkeää hallita etenkin oikean käden peukalon muista sormista riippumaton toiminta ja saada soitto rytmisesti varmaksi ja svengaavaksi. Kun tyylilajin perusteet ovat niin tiedollisesti kuin taidollisestikin hallussa, voidaan aloittaa oman sovituksen työstäminen. Ensimmäisenä työvaiheena sovittamisessa on valitun kappaleen melodian ja sointujen opettelu alkuperäisen version pohjalta. Vaikka sovituksessa myöhemmin käyttäisikin hyväkseen esimerkiksi melodian ja harmonian
9 5 muuntelua, on alkuperäisversion tuntemus vähintäänkin hyödyllistä niin kappaleen tunnistettavuuden kuin oleellisten asioiden säilyttämisen kannalta. (Emmanuel 2014.) Kappaleen melodian ja sointujen ollessa hallussa alkaa Travis picking -sovittamisen hauskin sekä kenties myös haastavin osuus, eli näiden kahden asian yhdistäminen. Tässä vaiheessa ensiarvoisen tärkeäksi asiaksi nousee muun muassa kappaleen sävellajin valinta. Sävellaji vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miltä kappale kitaralla kuulostaa, sillä esimerkiksi vapaat kielet melodiassa tai bassolinjoissa luovat sointivärin, joka poikkeaa merkittävästi siitä, että samat asiat soitettaisiin ilman vapaita kieliä. Jos siis vapaita kieliä ja niiden äänenväriä halutaan omassa sovituksessa hyödyntää, on syytä valita kappaleen sävellaji tämä seikka huomioon ottaen. (Emmanuel 2012; Reffett 2012.) Sävellajin lisäksi myös sormitusten ja asemien miettiminen on äärimmäisen tärkeää kappaleen sujuvan soitettavuuden kannalta. Kitaralla useimmat äänet voidaan tuottaa monesta kohtaa otelautaa ja etenkin Travis picking -tyylin sovitusta tehtäessä on syytä rakentaa sormitus, joka ensinnäkin fyysisesti mahdollistaa kappaleen melodian, harmonian ja bassolinjan yhtäaikaisen toteuttamisen, ja joka toisekseen kuulostaa hyvältä ja on vaivaton soittaa. Välillä eteen voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa sovittaja joutuu valitsemaan teknisesti helpomman ja paremmalta kuulostavan sormitusvaihtoehdon välillä. Puntaroitaessa erilaisten sormitusratkaisujen välillä on äärimmäisen tärkeää muistaa melodian tärkeys kappaleen kokonaiskuvan kannalta, ja pyrkiä siihen, että kaikki ratkaisut tehdään siitä lähtökohdasta käsin, että melodia saadaan sekä kuulumaan että soimaan mahdollisimman hyvin (dynamiikka ja äänenvärilliset asiat) ja erottumaan muusta soitosta (soiton keskinäinen balanssi). (Emmanuel 2012; Fox 2011, 46; Reffett 2012.) Sovitusprosessin loppupuolella, kun niin sanottu pohjatyö sovituksen osalta on jo tehty, voidaan kappaleen mielenkiintoisuuden lisäämiseksi harkita erilaisia sovituksellisia lisämausteita. Tällaisia voivat olla muun muassa melodian muuntelu, harmonian muuntelu esimerkiksi erilaisten sointukadenssien ja korvaavien sointujen avulla, sävellajin vaihdokset eli modulaatiot sekä erilaisten bassolinjojen rakentaminen. (Emmanuel 2012; Ohlschmidt 2000, ) Seuraavissa luvuissa esittelen kolme tekemääni Travis picking -tyylistä kitarasovitusta. Kerron jokaisen kappaleen kohdalla tarkemmin kyseisestä sovituksesta ja niistä haas-
10 6 teista ja oivalluksista, joita sovitusprosessiin kyseisen kappaleen kohdalla liittyi. Näin ollen lukijalla on seuraavissa luvuissa mahdollisuus perehtyä tarkemmin joihinkin sovitustyöni yksityiskohtiin, kun taas tässä luvussa on keskitytty lähinnä yleisiin sovitusohjeisiin. Oikean käden sormituksia en ole katsonut tarpeelliseksi liittää mukaan sovitusteni nuottikuvaan, sillä ne ovat mielestäni jokaisen kitaristin omia valintoja. Kyseiset sovitukset on siis mahdollista soittaa monin eri tavoin riippuen soittajan henkilökohtaisista mieltymyksistä. Mahdollisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi täysin paljain sormin soitto, peukaloplektran käyttö tai tavallisen plektran ja sormien yhdistelmäkäyttö eli niin sanottu hybrid picking. Joku haluaa rakentaa oikean käden soittonsa hyvin pitkälti esimerkiksi peukalon ja etusormen varaan, toinen käyttää jokaista sormeaan pikkurilliä myöten. Itsekin olen käyttänyt tilanteesta riippuen joko hybrid pickingiä tai peukaloplektrasoittoa sovituksia esittäessäni, mutta tähän työhön sisältyvissä esimerkkivideoissa soitin sovitukset peukaloplektraa käyttäen. Myös käyttämieni sormien lukumäärä vaihtelee. Kirjoittamani nuotit eivät missään nimessä pyri olemaan pilkuntarkkoja kuvauksia nauhalle päätyneestä soitostani, sillä mielestäni yksi tämän soittotyylin keskeisistä ominaispiirteistä on kappaleiden sisällä tapahtuva jatkuva pieni muuntelu niin melodian kuin komppirytmienkin osalta. Nuottikuvien selkeyden vuoksi en ole kaikkia yksityiskohtia siihen merkinnyt. Kappaleen nuotinnokset tuovat ilmi sovitusteni tärkeimmät yleislinjat, joihin jokainen sovituksiani soittava kitaristi saa lisätä omat pienet mausteensa. 5 Sovitus Teenage Mutant Ninja Turtles (1987) TV-sarjan tunnusmusiikista Ryhtyessäni suunnittelemaan työtäni ja siihen sisältyviä sovitettavia kappaleita, päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että haluan sovittaa jonkin tunnetun elokuvakappaleen tai tv-ohjelman tunnusmusiikin Travis picking -tyyliin. Pohtiessani erilaisia vaihtoehtoja tuli ensimmäisten joukossa mieleeni yksi lapsuuteni suosituimmista tv-sarjoista, eli Teenage Mutant Ninja Turtles (suomeksi Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat). Olen ollut intohimoinen Turtles-fani pikkupojasta saakka, joten olin varsin innoissani ajatuksesta sovittaa vanha klassikkoteema aivan uudenlaiseksi kitarasovitukseksi. Uskoin,
11 7 että kappale toisi myös hyvin esille Travis pickingin monipuolisuutta sovitustyökaluna ja mahdollisuuksia kappaleen kuin kappaleen versioinnissa. Näin ollen kappalevalinta oli selvä ja seuraavana oli vuorossa sovitusprosessin kannalta aina yhtä oleellinen ja tärkeä asia, eli sävellajin valinta. Kuuntelin alkuperäistä TMNT-teemaa ja totesin kappaleen menevän C:stä, joten alkuperäissävellajia saattoi pitää ainakin yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona myös sovituksen sävellajiksi. Tapaillessani kappaleen sointuja minulle selvisi kuitenkin melko nopeasti, että kappaleen harmonia sisälsi paljon kromatiikkaa ja sävellajin ulkopuolisia sointuja, joten mistään helposta diatonisesta rallista ei suinkaan ollut kyse. Kokeilin soittaa kappaletta C-duurin lisäksi ainakin A:sta ja E:stä, mutta originaali tuntui sopivan sekä rekisterin että sointuotteiden kannalta melko luontevasti kitaralle. Kitaran tapaisessa soittimessa jokaisessa sävellajissa on toki puolensa erilaisten vapaiden kielten mahdollisuuksien takia, mutta en halunnut pähkäillä asiaa loputtomiin ja niinpä päädyin alkuperäisversiota kunnioittaen samaan sävellajiin. Kappale on sävellajin lisäksi myös rakenteeltaan oikeastaan täysin identtinen sarjan alussa soivan tunnusmusiikin kanssa. Ainoa oma lisäykseni on tahdista 43 alkava lopuke (kuvio 1), joka sekin tosin on melko suoraan lainattu samaisen sarjan lopputekstien aikana soineesta teemasta. Kuvio 1. Lopuke, joka alkaa tahdista 43.
12 8 Varsinaista Travis picking -sovitusta työstäessäni tein melko varhaisessa vaiheessa päätöksen, että en yritäkään poimia alkuperäisestä varsin suuresta äänimassasta kaikkia mahdollisia yksityiskohtia omaan sovitukseeni, sillä se asettaisi vain turhan suuria teknisiä haasteita kappaleeseen eikä yhdellä ainoalla kitaralla kuitenkaan ole mahdollista toteuttaa kaikkea. Niinpä päädyin keskittymään vain mielestäni kappaleen kannalta oleellisimpiin asioihin, eli melodiaan ja sointupohjaan. Melodian pyrin sovituksessani tulkitsemaan mahdollisuuksien mukaan melko tarkasti alkuperäistä kappaletta mukaillen, mutta sointuotteet kehitin varsin kitaristisesta lähtökohdasta. Valitsin kappaleessa esiintyvät soinnut ja sointukäännökset sillä perusteella, että Travis picking -ideologian eli melodian ja kompin samanaikainen toteuttaminen sujuisi jokseenkin luontevasti ja soinnut olisivat tuttuja ja helppoja soittaa. Sen ihmeellisempää harmonista muuntelua en harrastanut, vaan pyrin pitäytymään melko tyypillisissä ja perinteisissä ratkaisuissa. Kohtasin tätä sovitusta työstäessäni joitakin uusia sormituksellisia haasteita, jotka johtuivat todennäköisesti lähinnä siitä, että kappaleen melodialinjat ja sointukierrot eivät edustaneet ainakaan itselleni niitä kaikista yleisimpiä pop- tai rockmusiikissa käytettyjä ratkaisuja. Heti kappaleen introssa, tarkemmin sanottuna kolmannessa tahdissa (kuvio 2), sijaitsevaa Eb-duurisointuotteen ympärillä soitettavaa kuviota jouduin hetken aikaa harjoittelemaan, sillä kyseinen III-asemasta soitettava sormitus tuntui melodiaan yhdistettynä alussa liian haastavalta saada soitettua kappaleen vaatimaan tempoon. Kokeilin vaihtaa fraasin soitettavaksi V-asemasta, mutta vaikka tahti silloin olikin teknisesti helpompi soittaa, ei se kuulostanut yhtä hyvältä, sillä kaikki äänet eivät voineet kyseisen sormituksen takia soida täyteen mittaansa. Tässä tapauksessa nostin siis soundin teknistä helppoutta tärkeämmäksi kriteeriksi ja päädyin nuottiinkin kirjoittamaani IIIaseman sormitukseen. Kuvio 2. Tahdit 3 4.
13 9 Toinen pitkällistä pohdintaa aiheuttanut sointuote sijaitsee kappaleen säkeistöissä, tahdeissa 10 ja 30 ja niiden jälkimmäisillä kahdella iskulla (kuvio 3). Kuvio 3. Tahti 10. Kyseiseen kromaattisesti laskevaan kuvioon olin alun perin suunnitellut soittavani loogisesti A-kielen neljänneltä nauhalta rakentuvan Db7-soinnun, mutta sormeni eivät vain taipuneet vaadittuun sormitukseen, ainakaan riittävän nopeasti. Kokeilin ottaa soinnun kaikin mahdollisin keinoin, myös vasemman käden peukaloa apuna käyttäen, mutta sointuote ei tuntunut omaan käteeni luontevalta ja näin ollen päätin soittaa soinnun ja melodian ylempää kitaran kaulalta, peukalo E-kielen yhdeksännessä välissä. Tämä sormitus pakottaa tekemään kenties hieman erikoiselta näyttävän pikaisen ja edestakaisen siirtymän, mutta totesin siirtymän olevan kuitenkin minulle se luontevin tapa soittaa kappale puhtaasti ja ilman ylimääräisiä lihaskramppeja. 6 Sovitus kappaleesta Love Me Tender Love Me Tender taisi olla yksi ensimmäisistä, ellei peräti se kaikista ensimmäinen kappale, jonka olen sovittanut Travis picking -tyylillä. Olin vasta vähän aikaa perehtynyt soittotyylin saloihin ja selailin läpi erilaisia toivelaulukirjoja siinä toivossa, että eteeni tulisi jokin kiinnostava ja suhteellisen helposti lähestyttävä laulu, jonka parissa pääsisin kokeilemaan omia sovitustaitojani. Melko pian pysähdyin tämän Elviksen suurimpiin hitteihin lukeutuvan teoksen äärelle ja totesin, että sopiva kappale taisi löytyä. Jälleen kerran lähdin liikkeelle sävellajin valinnasta. Elvis laulaa kappaleen alkuperäisversiossaan D-duurista, mutta löytämässäni nuotissa kappale menee G-duurista. Pää-
14 10 dyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon lähinnä siitä syystä, että ehdin jo hahmotella pohjan sovitukselleni ennen kuin tarkistin originaalilevytyksen sävellajin, enkä nähnyt enää siinä vaiheessa tarvetta aloittaa sovitusprosessia alusta. Oma sovitukseni eroaa Elviksen alkuperäisversioinnista muutenkin melko radikaalisti, sillä halusin antaa kappaleelle täysin uudenlaisen, reippaamman ilmeen ja nostin tempoa balladivauhdista kohtalaisen reippaaksi Travis picking -ralliksi. Olen soittanut kappaletta varsin moninaisilla rakenteilla, mutta tätä työtä varten päädyin käyttämään suhteellisen selkeää ja lyhyttä ABABAB rakennetta, joista keskimmäiset A- ja B-osat ovat niin sanotusti soolokiertoja, joihin sisältyy Travis pickingin lisäksi myös muita soittotekniikoita, joihin en tämän työn puitteissa sen syvemmin paneudu. Käytän kappaleessa myös säestäjää, joka tuo hieman lisäpohjaa sovitukselle ja auttaa kappaleen harmoniaa tulemaan selkeämmin esille. Nuottiin kirjoittamani sovitus noudattaa mielestäni melko perinteistä sovituskaavaa siinä mielessä, että ensin esitellään kappaleen melodia ja soinnut melko yksinkertaisesti ja selkeästi soitettuina ja pikkuhiljaa mukaan lisätään enemmän melodian muuntelua ja synkopointia, erilaisia bassolinjoja sekä uudenlaisia sointuotteita ja sormitusratkaisuja. Erityisesti kappaleen B-osassa, varsinkin tahdeissa (kuvio 4), on muutama sointuote (G13, Cmaj7 ja Cm6), jotka tuovat mieleeni jotakin, jonka itse Chet Atkins olisi voinut soittaa. Kuvio 4. Tahdit En näe tätä huonona asiana tai minkäänlaisena plagiointina, vaan mielestäni kyse on pikemminkin melko yleisistä Travis picking -soitossa käytetyistä teknisistä ratkaisuista, joiden yksi ensimmäisistä hyödyntäjistä on eittämättä ollut Mr. Guitar itse. Itse olin sovituksen tehtyäni lähinnä ylpeä siitä, että se kuulostaa edes joissain kohdin varsin
15 11 autenttiselta ja vanhoja mestareita muistuttavalta. B-osan lopussa, nuotista katsottuna tahdeissa (kuvio 5), sijaitsevan C/D, D/C, C/B ja D/A -sointulopukkeen olen napannut Jarmo Hynniseltä, kun soittelimme kerran kappaletta yhdessä (Hynninen 2013). Kuvio 5. Tahdit Toisen B-osan ensimmäisten kahdeksan tahdin ajaksi jätän tutun ja turvallisen Travis pickingin hetkeksi ja soitan kappaleen sointukiertoa mukailevan, vapaita kieliä ja pulloff -tekniikkaa hyödyntävän kuvion, joka sekin kyllä on ainakin omasta mielestäni varsin tyylinmukainen ja perinteikäs country-kitarakuvio. Pull-off tekniikka on siis soittotapa, jossa ensin soitetaan yksi ääni plektralla, jonka jälkeen seuraava ääni tuotetaan vetämällä ensimmäisen äänen tuottanut sormi nopeasti pois otelaudalta, jolloin ääni syttyy pelkästään otelautakättä käyttäen. En kirjoittanut kuviota nuottikuvaan, sillä se ei varsinaisesti sisälly työni aiheeseen eli Travis pickingiin. Halusin sen kuitenkin mukaan nauhoitettuun versiooni osaksi kitarasooloa muistuttamaan siitä, että useimmiten voidaan ja on varsin suotavaakin käyttää erilaisia kitaratekniikoita saman kappaleen sisällä. Välttämätöntä tämä ei ole, mutta niiden avulla voidaan sovituksesta kenties tehdä entistäkin monipuolisempi ja mielenkiintoisempi. 7 Sovitus kappaleesta Paratiisi Paratiisi on kappale, jonka sovitusprosessi on kulkenut vaihe vaiheelta eteenpäin kohti lopullista ehkä jopa hieman poikkeavaakin muotoaan. Sovituksen rakentaminen alkoi kuitenkin varsin perinteisellä tavalla: ensin valitsin työstettävän kappaleen, jota varten selailin useita toivelaulukirjoja läpi etsien sopivaa suomalaista ikivihreää klassikkoa. Sopivan kappaleen löydyttyä ryhdyin valitsemaan sopivaa sävellajia, joka sattui tällä
16 12 kertaa olemaan sama kuin kappaleen alkuperäinen ja levytettykin sävellaji eli A-molli. Tämän jälkeen työstin sovituksesta akustisella kitaralla eräänlaisen pohjaversion, jonka kirjoitin myös tähän työhön nuottiliitteeksi. Sovitus oli siis periaatteessa täysin valmis ja varsin toimiva sellaisenaankin, mutta halusin kuitenkin keksiä jotakin erityistä kappaleeseen sen nauhoittamista silmällä pitäen. Kuvio 6. Paratiisi-sovituksen alku. Soitan kappaleen videolla yhdessä säestäjän kanssa, mutta selkein kappaleesta esiin nouseva asia on kitarasoundissani käyttämäni delay, eli niin sanottu viive-efekti. Tämän efektin ansiosta saan kitarani kuulostamaan jopa pelkkää Travis pickingia paremmin usealta eri soittimelta ja täten kappaleen äänimaisemasta tulee todella täyteläinen ja suuren oloinen, vaikka käytössä onkin vain yksi hiljaa kuuluva säestyskitara sekä oma sähkökitarani. En aio paneutua työssäni sen tarkemmin delay-efektin yksityiskohtiin tai kitaraefekteihin yleisesti, sillä ne eivät ole olennaisia asioita työni ydinaiheen kannalta, mutta kuten nauhoituksesta on kuultavissa, kappaleessa on ikään kuin kaksi eri tempoa, joissa molemmissa viivelaitteen asetukset kuitenkin pysyvät samana. Ainoastaan tapani soittaa efektin kanssa muuttuu ja tämän myötä myös kappaleen yleistunnelma. Sovituksen alkupuoliskolla soitan suhteessa kappaleen senhetkiseen tempoon siten, että delay toistaa soittamani äänen yhden kahdeksasosanuotin päästä alkuperäisen äänen syttymisestä. Sovituksen puolivälissä kappaleen tempo kiihtyy ja muutan soittotapani sellaiseksi, että delay toistaa soittamani äänen pisteellisen kahdeksasosanuotin kuluttua alkuperäisestä äänestä. Soitan kappaleeseen myös melodiasoolon, jonka ajaksi irtaudun Travis picking tekniikasta. Kappaleesta kirjoittamassani nuotissa ei tätä sooloa esiinny ja se on muutenkin kirjoitettu fraseerauksia ja muita yksityiskohtia myöten palvelemaan ennen kaikkea perinteistä Travis picking soittoa ilman sen kummempia lisälaitteita. Soittamani
17 13 delay-versio on mukana työssäni lähinnä tuomassa lukijoille inspiraatiota ja lisäideoita siihen, mihin kaikkeen Travis picking tekniikkaa voi käyttää ja mihin muihin tekniikoihin ja tyylilajeihin sitä voi yhdistää. 8 Pohdinta Opinnäytetyön tässä kappaleessa tarkastelen hieman koko opinnäytetyöprosessia ja työskentelyäni sen aikana. Ensimmäiseksi haluaisin käydä läpi opinnäytetyön konkreettista kirjoitusprosessia ja niitä erilaisia vaiheita, joita pitkin työni eteni. Ryhtyessäni kirjoitustyöhön olin intoa täynnä ja tekstiä syntyi pitkiä pätkiä kerrallaan ja kaiken kaikkiaan inspiraatiota ja ideoita työtä varten riitti yllin kyllin. Tämän alun innostuksen jälkeen työtahtini kuitenkin hidastui ja työ jäikin lähes täysin telakalle joksikin aikaa. Muistan moneen kertaan harmitelleeni sitä, että työ ei edistynyt ja itselleni asettamat deadlinet venyivät. Jälkikäteen olen kuitenkin ymmärtänyt, että pitämäni luova tauko opinnäytetyön tekemisestä todennäköisesti teki vain hyvää kokonaisprosessin kannalta. Tauon jälkeen oli toki ensialkuun vaikeaa päästä taas kirjoittamisen makuun, mutta huomasin löytäneeni uutta virtaa työni loppuun saattamiseen ja uusia näkökulmia jo kirjoitettuihin ja periaatteessa valmiiksi työstettyihin osioihin. Jälkikäteen ajateltuna pidän siis tätä kenties hieman hidasta ja pikkuhiljaa edennyttä kirjoitusprosessia vain myönteisenä asiana. Kirjoitusprosessista siirryttäessä tarkastelemaan itse työlleni asettamiani tavoitteita ja päämääriä voin ilokseni todeta niiden toteutuneen ainakin suurimmaksi osaksi. Tavoitteenani oli saada aikaan kolme Travis picking kitarasovitusta ja tehdä sovituksista nuotinnokset ja nauhoitteet. Sovituksiin voin olla ainakin taiteellisessa mielessä täysin tyytyväinen ja ne ovat jokainen mielestäni täysin mallikelpoisia ja ainakin omat kriteerini täyttäviä Travis picking sovituksia. Nuotinkirjoituksen osalta päänvaivaa tuottivat ajoittain omat rajoittuneet Sibelius 7 nuotinnusohjelman käyttötaitoni, mutta lopulta nuoteista tuli varsin selkeät ja kaiken tarpeellisen informaation sisältävät. Ainoa osa-alue, jossa näen sovitusteni osalta jotakin suurempaa parantamisen varaa, on niistä tehdyt videonauhoitteet, joihin en voi sanoa olevani täysin tyytyväinen. Ensinnäkin, jälkikäteen tarkasteltuna sekä kuva- että äänenlaatu eivät ole aivan sillä tasolla, jolla toivoisin niiden olevan. Toisekseen, en voi sanoa olevani täysin tyytyväinen myöskään kappaleiden esityksiin kaikilta osin kyseisillä nauhoilla, eli kyse on vielä demo-tasoisista nau-
18 14 hoitteista sekä teknisen toteutuksen että joidenkin soitannollisten seikkojen osalta. Toisaalta, pidän ääniteliitettä pelkästään hyvänä lisänä työlleni, en työni oleellisimpana seikkana, joten en nähnyt tarpeelliseksi suunnata suunnattoman paljon aikaa ja vaivaa tällaisten kokonaisuuden kannalta hyvin pienten seikkojen hiomiseksi. Tilanne on tietenkin eri siinä vaiheessa, mikäli joskus julkaisen sovitukset virallisesti esimerkiksi jonkin kirjan tai levyn yhteydessä. Oman taiteellisen panokseni ohella eräs työni muista tarkoituksista ja tavoitteista oli yleinen tiedon jakaminen Travis picking tekniikan ja sen historian sekä merkittävimpien kehittäjien osalta. Koen onnistuneeni tässä tavoitteessa ja erityisen tyytyväinen olen siihen, että kyseisiä aiheita käsitelleet kappaleet eivät kuitenkaan venyneet kohtuuttoman pitkiksi eivätkä näin ollen varastaneet liikaa huomiota työni päätarkoitukselta, eli oman taiteellisen työni esittelyltä ja edelleen jakamiselta. Työlläni oli pedagogisia päämääriä niin itseni kuin muiden lukijoidenkin kannalta. Halusin antaa vinkkejä omien sovitusten tekemiseen ja tuottaa oppimateriaalia niin itselleni kuin muillekin aiheesta kiinnostuneille. Uskon ja toivon, että työstäni on hyötyä monille siihen perehtyville ja voin ainakin itse sanoa oppineeni paljon Travis picking soitosta ja sovittamisesta tätä opinnäytetyötä valmistellessani. Opinnäytetyön julkaisemisen kannalta on ongelmallista, että sovitukseni ja sovittamani teokset ovat tekijänoikeuden alaista materiaalia, joten en halunnut liittää tähän työhön kokonaisia nuotteja tai videoita. Näin ollen vain arvioijat pääsevät suoraan paneutumaan sovituksiin kokonaisuudessaan. Muiden lukijoiden saattaa siis joiltakin osin olla haastavaa ymmärtää, mitä tarkoitan viitatessani sovitusten joihinkin kohtiin. Olen kuitenkin pyrkinyt liittämään opinnäytetyöhöni muutamia mainitsemiani tahteja kappaleiden nuoteista. Toivon, että sovituksistani kiinnostuneet ottaisivat rohkeasti yhteyttä ja pyytäisivät nuotteja ja videoita nähtäviksi. Opinnäytetyön tekemiseen käytettävä aika ja resurssit ovat aina rajalliset. Tämän vuoksi oma opinnäytetyöni on lopulta vain pintaraapaisu Travis pickingin maailmaan, ja erilaisia jatkokehittelyaiheita työni tiimoilta löytyisi varmasti runsaasti. Aiheeseen liittyviä seuraavia opinnäytetöitä tai muita laajempia teoksia voisivat olla esimerkiksi aloittelijoille suunnattu, tyylilajin perusteet johdonmukaisesti ja selkeästi opettava oppikirja, tai laaja kokoelma aikamme ikivihreitä Travis picking -sovituksina, eli niin sanottu Travis picking kitaristin oma toivelaulukirja. Tässä opinnäytetyössä ei myöskään perehdytty
19 15 Travis picking tyylin soveltamiseen esimerkiksi kolmijakoisissa tahtilajeissa, joten siinä voisi myös olla yksi oivallinen aihe jatkokehittelyä varten.
20 16 Lähteet Kirjallisuus Brodin, Gereon Musiikkisanakirja. Toinen painos. Tukholma: Otava. Cantwell, Robert Bluegrass Breakdown: The Making of the Old Southern Sound. USA: University of Illinois Press. Chappell, Jon Travis Picking. Guitar Player, September Dellar, Fred Green, Douglas B. Thompson, Roy The Illustrated Encyclopedia of Country Music. London: Salamander Books Limited. Fox, Darrin Tommy Emmanuel. Guitar Player, May Ohlschmidt, Jim Just As He Is Chet Atkins amazing career is one of the most interesting chapters in American pop music history. Teoksessa Dobbins, Craig: The Chet Atkins Collection. USA: Melbay Rubin, Dave Great Country Guitar Solos. Milwaukee: Hal Leonard Corporation. Internet Emmanuel, Tommy I am an Australian guitarist named Tommy Emmanuel. Reddit. Verkkodokumentti. < Luettu Emmanuel, Tommy My Life As A One-Man Band: Tommy Emmanuel at TEDx- Melbourne. Video. TEDxMelbourne. Verkkodokumentti. < Luettu Halme, Pauli Finger Pickin Good Fingerstyle kitaransoiton opettaminen. Verkkodokumentti. < Luettu Reffett, Dave Interview: Tommy Emmanuel Discussess Influences and Hid New Album, `Little By Little. Guitar World. Verkkodokumentti.
21 17 < Luettu Äänilevyt Atkins, Chet Äänilevy. Picks On The Beatles. Atkins, Chet Äänilevy. A Master And His Music. Travis, Merle Äänilevy. The Merle Travis Guitar. Audiovisuaaliset lähteet Emmanuel, Tommy Up Close. Video. CRP Entertainment. Emmanuel, Tommy Tommy Emmanuel s top 5 tips for guitarists: arrangements. Video. MusicRadar. < Luettu Hynninen, Jarmo Soittotunti Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
22 Liitteet Liite 1: Teenage Mutant Ninja Turtles -kappaleen sovituksen nuotti Liite 2: Love Me Tender -kappaleen sovituksen nuotti Liite 3: Paratiisi -kappaleen sovituksen nuotti Liite 4: Videolinkit sovituksiin Liitteet ovat vain arviointikäyttöön, joten ne eivät ole mukana Theseus-julkaisussa. Halutessaan liitteitä voi kysellä opinnäytetyön tekijältä.
Kanteleen vapaa säestys
Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat
Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto
Kitara 1 - soittimen rakenne - miten ääni syntyy - kitaran osien nimet - istuminen tukevasti tuolin reunalla - kitara pysyy tukevasti sylissä - sormien asento, käden muoto - jalkatuki - vuoronäppäilyn
Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14
Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Rytmiikka 1 KZXAB14 Roy Eldridge 2007 Jere Laukkanen Shuffle-fraseeraus ja swingin käsite Afroamerikkalaiselle musiikille tyypillisiä, tasajakoisesta ilmaisusta poikkeavia
Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.
Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME
KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia
KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.
Opi soittamaan kitaraa viikossa!
Opi soittamaan kitaraa viikossa! Onneksi olkoon ja tervetuloa kitaransoiton maailmaan! Koska luet tätä, olet mitä ilmeisimmin päättänyt oppia soittamaan kitaraa - viikossa! Tässä kirjasessa on tiivistettynä
1. Jakso/Perusteet/E -kieli
okitara Louhimo projekti Jakso 1/Perusteet/E -kieli 1 okitaran vapaat kielet 11 okitaran vapaat kielet; siirtyminen kieleltä toiselle 12 E -kielen: vapaa kieli ja neljä ensimmäistä nauhaa ääninä 13 E -kielen
musiikista. Pidä mielessä, että musiikin teoriasta syntyy musiikki, ei toisinpäin. Voit vapaasti kokeilla!
Bassokitara koulu Tässä aluksi kerron aloitteleville basisteille muutamia hyviä vinkkejä jotka auttavat oppimaan bassokitaran soittoa tai he voivat parantaa tapaa soittaa bassoa. Useimmat eivät ymmärrä,
KOKEILE 2VK ILMAISEKSI!
Mikä Rockway? Rockway.fi on yksi Suomen suurimmista e-oppimiseen keskittyvistä palveluista ja ylivoimaisesti suurin suomalainen soitonopetuksen verkkopalvelu. Palvelu aukesi vuonna 2007 ja oppeja palvelumme
KOKEILE 2VK ILMAISEKSI!
Mikä Rockway? Rockway.fi on yksi Suomen suurimmista e-oppimiseen keskittyvistä palveluista ja ylivoimaisesti suurin suomalainen soitonopetuksen verkkopalvelu. Palvelu aukesi vuonna 2007 ja oppeja palvelumme
PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto
AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen
Suomenkielisiä populaarimusiikin KITARANSOITON OPPAITA. aloittelijoille
Suomenkielisiä populaarimusiikin KITARANSOITON OPPAITA aloittelijoille 78.65 kirja Denyer, Ralph: Suuri kitarakirja - paras suomenkielinen kitarakirja. Paljon tietoa eri tyylisuuntien kitaristeista, eri
SÄHKÖBASSO. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
SÄHKÖBASSO TASO 1 laajuus 70 tuntia oppii luontevan tavan soittaa osaa lukea helppoa nuottikirjoitusta oppii bassonsoiton perustekniikkaa ja rytmisiä taitoja oppii opettelemaan uutta ohjelmistoa saa esiintymiskokemusta
Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet
Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotasolla oppiminen rakentuu perustasolla saavutettujen tietojen ja taitojen varaan. Musiikkiopistotason
Hanna Lehtonen Kello kolme yöllä
Hanna Lehtonen Kello kolme yöllä Three o clock at night STM 1027 Puhallinorkesteri Wind Band -musiikki Finland www.musiikkiliitto.i ino@musiikkiliitto.i Hanna Lehtonen Kello kolme yöllä Kello kolme yöllä
ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia
ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme alttoviulunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.
Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.
Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian
Finger Pickin' Good. Pauli Halme. Fingerstyle-kitaransoiton opettaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Musiikkipedagogi (Amk)
Pauli Halme Finger Pickin' Good Fingerstyle-kitaransoiton opettaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Musiikkipedagogi (Amk) Pop/jazzmusiikin koulutusohjelma Opinnäytetyö 20.11.2013 Tiivistelmä Tekijä(t)
SÄHKÖKITARA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET
SÄHKÖKITARA TASO 1 - laajuus 70 tuntia tutustuu kitaransoiton tekniikan perusteisiin ja hankkii valmiuksia tekniikan edelleen kehittämiseen tutustuu sähkökitaran historiaan äänitteiden avulla pystyy soittamaan
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI-HARMONIKKA KANSANMUSIIKKI-HARMONIKAN VALMENNUSOPETUS Soiton ilo, kiinnostuksen
Basic Flute Technique
Herbert Lindholm Basic Flute Technique Peruskuviot huilulle op. 26 Helin & Sons, Helsinki Basic Flute Technique Foreword This book has the same goal as a teacher should have; to make himself unnecessary.
Automaattinen sovitus-, sävellys- ja harjoitteluohjelma. Suppea opas Band-In-A-Box, jäljempänä BIAB, ohjelman käyttöön Musiikkitalon Mac-luokassa.
Automaattinen sovitus-, sävellys- ja harjoitteluohjelma. Suppea opas Band-In-A-Box, jäljempänä BIAB, ohjelman käyttöön Musiikkitalon Mac-luokassa. Aloitus a) kirjaudu sisään uniarts-tunnuksillasi. b) kytke
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
KLASSINEN KITARA TASO 1 laajuus 105 tuntia löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja
OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia
OBOE TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme oboensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa. Taitotaulu
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto
AINEOPETUSSUUNNITELMA KITARA PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma tarkentaa Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän
Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c
Alkusanat Musiikin Perusteita Pianoa Soittaen Tämä kirja on tarkoitettu johdannoksi musiikin opiskeluun ja soveltuu Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen kirjasarjan rinnakkaismateriaaliksi opiskeltaessa musiikin
Nuottigrafiikka. Tupla viivat, joista jälkimmäinen on paksumpi tarkoittaa sävellyksen loppua. Tahtiosoitus
Rytmit 1 Nuottigrafiikka - Nuottiviivastossa on viisi poikittaissuuntaista viivaa. - Pystysuorat viivat ovat tahtiviivoja. - Tila kahden tahtiviivan välissä on yksi tahti. Tupla tahtiviivoilla merkitään
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI - KANTELE KANSANMUSIIKKI-KANTELEEN PERSUSOPINNOT Soiton ilo, kiinnostuksen herättäminen
SÄHKÖBASSO PERUSOPINNOT. Kaikkiin opintoihin sisältyy esiintyminen, joko julkisesti (mieluiten) tai toiselle opettajalle, josta saisi palautteen.
SÄHKÖBASSO PERUSOPINNOT Kaikkiin opintoihin sisältyy esiintyminen, joko julkisesti (mieluiten) tai toiselle opettajalle, josta saisi palautteen. Kaikissa perustason osioissa on tavoitteena taitojen kehittyessä
Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen
Huilu 1. Soittimeen tutustuminen huilun rakenne ja osien nimet osien kasaaminen ja purkaminen sekä puhdistaminen miten ääni syntyy luonteva ja ergonominen soittoasento äänen muodostaminen (ansatsi, tasainen
Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta
Tekniikka musiikkioppilaitoksen opetuksen apuvälineenä -seminaari Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa pe-la 12.-13.2.2010 Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset
FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia
FAGOTTI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme fagotinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.
ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS MUSIIKIN ALKEISOPAS
ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS Musiikissa käytettävien äänten nimet: Musiikissa käytetään aakkosista tuttuja sävelien nimiä. A, B, C, D, E, F, G HUOM! Saatat monissa yhteyksissä törmätä ääneen nimeltä H.
Neljännen luokan opetettavat asiat
Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
Duettovihko alttoviulun alkeisopetukseen
0 Marika Tyyvi Duettovihko alttoviulun alkeisopetukseen Raportti opinnäytetyöstä Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Musiikin koulutusohjelma Huhtikuu 2008 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö
David Gilmour - On An Island
David Gilmour - On An Island David Jon Gilmour on englantilainen kitaristi, joka on tullut tunnetuksi Pink Floydin kitaristina. Hän syntyi 6. maaliskuute 1946. David Gilmour teki ensimmäisen, nimikko sooloalbuminsa
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 HARMONIKKA VALMENTAVA HARMONIKANSOITON OPETUS Tavoitteet Oppilas oppii soittimen käsittelyn perusteet ja luontevan
HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,
KANTELE. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
KANTELE TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,
UUDEN NUOTTIKUVAN PURKAMINEN
UUDEN NUOTTIKUVAN PURKAMINEN Muistilista 1) Yleiset havainnot - kokonaisuuden hahmottaminen, harjoitettava alue osana kokonaisuutta - kokoonpano, oma stemma - läpi silmäily: kertausmerkit, pomppamerkit,
VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)
VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kitara Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KITARANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
Terapeuttinen musiikki- kasvatus
Terapeuttinen musiikki- kasvatus Haapavesi 2.10.2013 Pia Kvist Terapeuttinen musiikkikasvatus Lähtökohtana ei opetussuunnitelman sisällöt sinänsä, vaan oppilaiden osallisuus ja sen kautta sisältöjen oppiminen
SOHO - Training Course Sigulda, Latvia
1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty
KUINKA TREENATA TEHOKKAASTI
KUINKA TREENATA TEHOKKAASTI E-KIRJA KITARISTEILLE WWW.ROCKWAY.FI Mikä Rockway.fi? Rockway.fi on yksi Suomen suurimmista oppimiseen keskittyvistä palveluista netissä ja ylivoimaisesti suurin suomalainen
Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.
1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto
30.9.2011 Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 1 2 1 Asiakirjojen kirjoittamisesta? Asiakkaiden tekemisten kirjoittamisesta? Työntekijöiden näkemysten kirjoittamisesta? Työskentelyn dokumentoinnista?
Näkökulmia ja työskentelytapoja
Näkökulmia ja työskentelytapoja Oppilas osaa jäsentää kuultua ja nuotinnettua musiikkia, on tietoinen sointujen käytön ja äänenkuljetuksen lainalaisuuksista On saanut valmiuksia itsenäisesti analysoida
Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä.
Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä... (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja
PIANONSOITON TAITOTAULUT
PIANONSOITON TAITOTAULUT Taitotauluissa kuvataan Vakka-Suomen musiikkiopiston pianonsoiton eri osa-alueita, joita ovat soittimeen tutustuminen, instrumentin hallinta, musiikin hahmottaminen, luovat taidot,
Monta polkua hahmotustaitoihin
Monta polkua hahmotustaitoihin Miten hahmotustaitojen opetus voi tavoittaa soittajan kokemusperäisen ja toiminnallisen hahmotuksen? Esimerkkeja ja opettajan työkaluja Musiikin perusteiden teemavuosiseminaari
KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
KÄYRÄTORVI TASO 1 laajuus 70 tuntia osaa ilmaista tunnistaa luonnollisen soinnin ja osaa tuottaa osaa toteuttaa äänen voimakkuuserot hallitsee perustempon, ylläpitää pulssin, osaa tempon hidastamisen ja
GARAGEBAND-PIKAOPAS Timo Sipilä/Tervaväylän koulu
GARAGEBAND-PIKAOPAS Timo Sipilä/Tervaväylän koulu 1. Käyttöliittymän yleiskatsaus Saat avattua uuden projektin klikkaamalla vasemmassa ylänurkassa olevaa + -merkkiä. Kun avaat uuden projektin, saat näkyviin
AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto
AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen
Rytmiset avaimet Rytmiikka 1 KZXAB14
Rytmiset avaimet Rytmiikka 1 KZXAB14 Roy Eldridge 2007 Jere Laukkanen Rytmiset avaimet Rytmiset avaimet ovat rytmiikan perustana olevia rytmikuvioita, joita melodian ja/tai perkussiivinen rytmi heijastavat.
PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU
PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan
AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE
AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2010) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN
POP/JAZZ LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento
POP/JAZZ LAULU Opintokokonaisuus 1 Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento - Syvähengitykseen tutustuminen - Hartioiden rentous hengittäessä - Leuan rentouttaminen - Laulaminen sävelkorkeudellisesti
PLAY. TP1 Musiikkikasvatusteknologia SYVENTÄVÄ NOTAATIO (v1.2) Jarmo Kivelä, projektikoordinaattori
PLAY TP1 Musiikkikasvatusteknologia SYVENTÄVÄ NOTAATIO 7.4.2017 (v1.2), projektikoordinaattori Notion ios-sovellus nuottienkirjoittamiseen ja nuottikuvan editoimiseen Saatavilla ios tableteille/puhelimeen
MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA
Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina
PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO
PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason tasosuoritusten
EBELI, LAULUN TAVOITETAULU Oppisisällöt tavoitealueittain, perusopinnot ja syventävät. Oppimaan oppiminen ja harjoittelu
EBELI, LAULUN TAVOITETAULU tulkinta, ilmaisu ja tekstin tunteminen (äidinkieli ja vieraita kieliä): dynamiikka, tarinankerronta, tunnelman välittäminen rytmiikkaa, fraseerausta ja a eri tyylilajien puitteissa
HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia
HUILU TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme huilunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.
Esipuhe. Huulari. Oikeudet
1 Esipuhe Tämä nuottivihko liittyy tekemääni 4- ja 10 -reikäisien diatonisten huuliharppujen alkeisoppaaseen. Voit ladata oppaan osoitteesta: http://yellingrosa.com/huuliharppu.htm. Oppaassa on nopea katsaus
MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA
MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA Seuraavissa harjoituksissa analysoidaan teemojen muotoja. Yleisimmät musiikin pienoismuodot erityisesti klassismin musiikissa ovat periodi ja satsimuoto.
PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015
1 PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET 2 Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason
Nuorten musakurssi 2006 Opetusmateriaali, sähkökitara. Jukka-Pekka Berg
Nuorten musakurssi 2006 Opetusmateriaali, sähkökitara Jukka-Pekka Berg Sisällysluettelo 1. Sävelten nimet... 4 Korotukset ja alennukset...4 Kaksoiskorotukset ja -alennukset...4 2. Asteikot... 5 Kromaattinen
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella
KLASSINEN LAULU. Opintokokonaisuus 1. Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento
KLASSINEN LAULU Opintokokonaisuus 1 Ergonomia - Ryhti - Pään asento - Jalkojen asento - Syvähengitykseen tutustuminen - Hartioiden rentous hengittäessä - Leuan rentouttaminen - Laulaminen sävelkorkeudellisesti
RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
RYTMILAULU TASO 1 - laajuus 70 tuntia Oppii käyttämään ääntä terveellä tavalla Tutustuu laulamisen perustekniikoihin oppii harjoittelun perusteita: säännöllisyyttä, itsenäisyyttä ja monipuolisuutta saa
Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle
Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat
Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.
Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...
9.2.6 Musiikki. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet
9.2.6 Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisia ilmaisuvälineitä
SAKSOFONI PERUSOPINNOT. "Klarinetti soimaan"
SAKSOFONI PERUSOPINNOT "Klarinetti soimaan" TAVOITTEET Esittäminen ja ilmaiseminen löytää luonteva soittotapa saada valmiuksia musiikin ilmaisuun sekä teknisiin ja taiteellisiin perustaitoihin Äänenmuodostus,
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.
Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit september 23 september ICT in education
Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta Study Visit 2011 19 september 23 september ICT in education Minna Taivassalo-Salkosuo Opintovierailut ohjelman tiedotustilaisuus 12.1.2012 Study visitors from
II Komppeja. Pumba... 5 Valssi... 6 Humppa... 7 Beat (hi hat)... 8 Beat (symbaali)... 9
II Komppeja RUMPUNUOTTIEN MERKITSEMISTAVAT... 2 OPETUSKALVOT HELPOISTA KOMPEISTA... 3 Pumba... 5 Valssi... 6 Humppa... 7 Beat (hi hat)... 8 Beat (symbaali)... 9 RUMPUKOMPIN HARJOITTELEMINEN... 10 RUMPUKOMPIT...
ASCII-taidetta. Intro: Python
Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.
Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen).
Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan
Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)
T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla) Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden pro gradu -tutkielma NIMI NIMINEN
KLASSISEN KITARAN- JA SÄHKÖKITARANSOITON AINEOPETUSSUUNNITELMA
KLASSISEN KITARAN- JA SÄHKÖKITARANSOITON AINEOPETUSSUUNNITELMA Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavaa musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta
Uutta suomalaista kamarimusiikkia harmonikalle. New Finnish Chamber Music for Accordion. Heikki Valpola. Marilina for accordion and piano (1986)
Uutta suomalaista kamarimusiikkia harmonikalle Ne innish Chamer Music or Accordion Marilina or accordion and piano (19) Toimittanut/Edited y Matti Rantanen Score Modus Musiikki Oy, inland M 02 ISMN M-00-0-
Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014
Yhtälönratkaisusta Johanna Rämö, Helsingin yliopisto 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisu on koulusta tuttua, mutta usein sitä tehdään mekaanisesti sen kummempia ajattelematta. Jotta pystytään ratkaisemaan
Vaskisoitinten OPS. Opintokokonaisuus 1. Alkeet
Vaskisoitinten OPS Opintokokonaisuus 1 Alkeet. - Tutustutaan esiintymiseen liittyviin ilmiöihin turvallisessa ja pienimuotoisessa esiintymisympäristössä: yleisön huomiointi ja lavakäyttäytyminen. - Esiintymisrutiinin
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN
Sekavan käyttöikkunan pääkohtia eli ohjelman peruskäyttö
BIAB pikaopas Tämän Band-In-A-Box pikaoppaan tarkoituksena on antaa perustiedot ohjelmasta. Opas perustuu ohjelman Mac-versioon 2010.5 (build 20). Taustaa Band-In-A-Box on PG-Music yhtiön (www.pgmusic.com)
Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus
MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari
Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus
Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,
Tutkielma tasavireisestä, pythagoralaisesta ja diatonisesta sävelasteikosta Teuvo Laurinolli ( )
Tutkielma tasavireisestä, pythagoralaisesta ja diatonisesta sävelasteikosta Teuvo Laurinolli (8.2.2015) Johdanto Tarkastelemme sävelkorkeuksia (värähdystaajuuksia) yhden oktaavin alueella (esim. C1...
Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet
Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä
Tiivistelmä esitelmästä SJO:n päivillä Porvoossa 8.2.2015
Asemanvaihtojen kvaliteetti Tuomas Haapanen Tiivistelmä esitelmästä SJO:n päivillä Porvoossa 8.2.2015 Jousisoittajan taitoihin kuuluu olennaisena osana kyky liikkua eri asemissa otelaudan kaikilla alueilla.
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS
Kuinka laadin tutkimussuunnitelman? Ari Hirvonen 15.9.2014 I NÄKÖKULMIA II HAKUILMOITUS I NÄKÖKULMIA Hyvä tutkimussuunnitelma Antaa riittävästi tietoa, jotta ehdotettu tutkimus voidaan arvioida. Osoittaa,
Vakka-Suomen musiikkiopisto
Vakka-Suomen musiikkiopisto MUSIIKIN PERUSTEIDEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunnassa 15.9.2015. Voimassa 1.10.2015 alkaen. 1 INTRO Tämä aineopetussuunnitelma koskee
Ylivieskan seudun musiikkiopisto Pianon instrumenttikohtainen ops
Pianon instrumenttikohtainen ops PERUSOPINNOT: opintokokonaisuudet 1-8 Asteikko soitetaan vapaavalintaisessa järjestyksessä opintokokonaisuuksien 2-8 aikana niin, että perusopintojen lopussa oppilas hallitsee
Puhallinorkesterin OPS
Puhallinorkesterin OPS Opintokokonaisuus 1 Alkeet Vaikeustaso: Grade 0-1 - Esiintyminen turvallisessa, pienimuotoisessa esiintymisympäristössä. - Orkesterirutiineihin tutustuminen harjoitus- ja esitystilanteessa.
Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia.
Kankaantaan koulun musiikkiluokkien 3.- 6. opetussuunnitelma 2016 Toiminta-ajatus Nokian musiikkiluokkien opetussuunnitelma pohjautuu opetussuunnitelman perusteiden tavoitteisiin ja sisältöihin sekä Tampereen