David Gilmour - On An Island

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "David Gilmour - On An Island"

Transkriptio

1

2 David Gilmour - On An Island David Jon Gilmour on englantilainen kitaristi, joka on tullut tunnetuksi Pink Floydin kitaristina. Hän syntyi 6. maaliskuute David Gilmour teki ensimmäisen, nimikko sooloalbuminsa vuonna 1978 ja seuraavan, About Face albumin vuonna On An Island sooloalbuminsa hän julkaisi 22 vuoden jälkeen edellisestä albumista eli vuonna David Gilmour on tunnettu kitarasoundistaan, joka on tullut ilmi niin Pink Floyd albumeilla kuin myös On An Island albumilla. Gilmourin sävellystyö tekee hänen musiikista myöskin erittäin tunnistettavaa. On An Island on kymmenen kappaleen albumi, jonka tyylilaji on määritelty progressiiviseksi rockiksi. Musiikki on hyvin kevyttä ja melodia painotteista, jonka Gilmourin tunnetut kitarasoolot kruunaavat. Musiikki ei ole tyypillistä progressiivista rockia, vaan hyvin pitkälti fiilistely musiikkia, jonka uskon sopivan myös kevyemmän musiikin ystäville.

3 Yngwie Malmsteen - Rising Force Yngwie Malmsteen on ruotsalainen kitaristi (s. 30. kesäkuuta 1963 Tukholma, Ruotsi). Hän on erityisen tunnettu nopeasta soittotekniikastaan ja tunnistettavasta harmonisen mollin käytöstä. Malmsteen yhdistää klassisen musiikin ja raskaan rockin elementtejä musiikissaan. Yngwie Malmsteenin debyyttisooloalbumi julkaistiin vuonna Rising Force tuotti Yhdysvaltain Billboard-listan sijoituksen nro 60 sekä Grammy-ehdokkuuden. Malmsteenin musiikki on noussut erityisesti kitaristien suosioon ja hänestä on itsekin tullut ihailun kohde. Rising Force albumi on täynnä virtuoosimaista kitaransoittoa ja hienoja klassisen musiikin vaikuttamia sävellyksiä. Levyltä löytyy myös paljon tyypillistä 80 s luvun musiikkia. Yngwie Malmsteen sähkö- ja akustinen kitara, basso ja Taurus-bassopedaalit Jeff Scott Soto laulu Jens Johansson kosketinsoittimet Barriemore Barlow rummut

4 Ozzy Osbourne - Diary Of A Madman Ozzy Osbourne on englantilainen laulaja. Hän syntyi 3. joulukuuta 1948 Birminghamissa, Iso-Britanniassa. Osbourne on yksi heavy metal yhtye Black Sabbathin perustajajäsenistä. Vuonna 1979 hän jätti Sabbathin ja lähti soolouralle. Ozzy Osbournen ensimmäinen sooloalbumi, Blizzard Of Ozz julkaistiin vuonna 1980 ja toinen albumi, Diary Of A Madman julkaistiin vuoden päästä eli Nämä albumit ovat saaneet huomiota, koska näillä kahdella ensimmäisellä levyllä kitaraa soitti Randy Rhoads. Hän kuoli lentokonetapaturmassa vuonna Diary Of A Madman menestyi edeltäjänsä tapaan hyvin ja myi kolminkertaista platinaa. Levyltä löytyy ajalleen tyypillistä rock musiikkia ja Rhoadsille tyypillisiä ja ihailtuja sooloja. Randy Rhoads oli Eddie Van Halenin ja Yngwie Malmsteenin kanssa yksi neoklassisen metallin edelläkävijöitä. Ozzy Osbourne laulu Randy Rhoads kitara Bob Daisley basso ja laulu (kpl. 1-8) Lee Kerslake rummut (kpl. 1-8) Louis Clark - jousisovitukset (kpl. 8) Johnny Cook kosketinsoittimet (kpl. 1-8) Robert Trujillo basso (vuoden 2002 painoksella kpl. 1-8) Mike Bordin rummut (vuoden 2002 painoksella kpl. 1-8) Rudy Sarzo - basso (vuoden 2002 painoksella kpl. 9 ja vuoden 2011 bonus-cd kpl. 1-11) Tommy Aldridge - rummut (vuoden 2002 painoksella kpl. 9 ja vuoden 2011 bonus-cd kpl. 1-11) Lindsay Bridgwater - kosketinsoittimet (vuoden 2002 painoksella kpl. 9 ja vuoden 2011 bonus-cd kpl. 1-11)

5 Yngwie Malmsteen - Rising Yngwie Force Malmsteen - Rising Force Black Star 04:51 Black Star 04:51 Far Beyond The Sun Far 05:49 Beyond The Sun 05:49 Now Your Ships Are Burned Now Your 04:09 Ships Are Burned 04:09 Evil Eye 05:12 Evil Eye 05:12 Icarus' Dream Suite Op:4 Icarus' 08:30 Dream Suite Op:4 08:30 As Above, So Below As 04:36 Above, So Below 04:36 Little Savage 05:21 Little Savage 05:21 Farewell 00:48 Farewell 00:48 David Gilmour - On An David Island Gilmour - On An Island Castellorizon (Gilmour) Castellorizon 3:54 (Gilmour) 3:54 On An Island (Gilmour/Samson) On An Island 6:47 (Gilmour/Samson) 6:47 The Blue (Gilmour/Samson) The Blue 5:26 (Gilmour/Samson) 5:26 Take a Breath (Gilmour/Samson) Take a Breath 5:46 (Gilmour/Samson) 5:46 Red Sky at Night (Gilmour) Red Sky 2:51 at Night (Gilmour) 2:51 This Heaven (Gilmour/Samson) This Heaven 4:24 (Gilmour/Samson) 4:24 Then I Close My Eyes Then (Gilmour) I Close My 5:26Eyes (Gilmour) 5:26 Smile (Gilmour/Samson) Smile 4:03 (Gilmour/Samson) 4:03 A Pocketful of Stones A(Gilmour/Samson) Pocketful of Stones 6:17 (Gilmour/Samson) 6:17 Where We Start (Gilmour) Where We 6:45 Start (Gilmour) 6:45 Ozzy Osbourne - Diary Ozzy Of A Osbourne Madman- Diary Of A Madman Over the Mountain 04:31 Over the Mountain 04:31 Flying High Again 04:44 Flying High Again 04:44 You Can t Kill Rock and You Roll Can t 06:59 Kill Rock (säv. and Ozzy Roll Osbourne, 06:59 (säv. Randy Ozzy Rhoads, Osbourne, Bob Daisley) Believer 05:17 (säv. Randy Osbourne, Rhoads, Rhoads, Bob Daisley) Little Dolls 05:38 Believer 05:17 (säv. Osbourne, Rhoads, Daisley) Tonight 05:50 Little Dolls 05:38 S.A.T.O. 04:07 Tonight 05:50 Diary of a Madman S.A.T.O. 06:14 04:07 Diary of a Madman 06:14

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Nuorten musakurssi 2006 Opetusmateriaali, sähkökitara. Jukka-Pekka Berg

Nuorten musakurssi 2006 Opetusmateriaali, sähkökitara. Jukka-Pekka Berg Nuorten musakurssi 2006 Opetusmateriaali, sähkökitara Jukka-Pekka Berg Sisällysluettelo 1. Sävelten nimet... 4 Korotukset ja alennukset...4 Kaksoiskorotukset ja -alennukset...4 2. Asteikot... 5 Kromaattinen

Lisätiedot

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama

Lisätiedot

Contents. Kuinka monta jakson sanaa opit? Väritä tähdet. Hello. Numbers. Colours. 1. This is me. 2. Clothes. 3. Family. 4. Home. 5. Food. 6.

Contents. Kuinka monta jakson sanaa opit? Väritä tähdet. Hello. Numbers. Colours. 1. This is me. 2. Clothes. 3. Family. 4. Home. 5. Food. 6. Contents Kuinka monta jakson sanaa opit? Väritä tähdet. Hello Numbers Colours 1. This is me 2. Clothes 3. Family 4. Home 5. Food 6. I can 7. School 8. Hobbies 9. Animals 10. Moving around EXTRA Hello Piirrä

Lisätiedot

Far Beyond Yngwie. Yngwie Malmsteenin soolonsoittotyylin analyysi ja pedagogiset sovellukset. Tomi Fröberg. Opinnäytetyö Tammikuu 2015

Far Beyond Yngwie. Yngwie Malmsteenin soolonsoittotyylin analyysi ja pedagogiset sovellukset. Tomi Fröberg. Opinnäytetyö Tammikuu 2015 Far Beyond Yngwie Yngwie Malmsteenin soolonsoittotyylin analyysi ja pedagogiset sovellukset Tomi Fröberg Opinnäytetyö Tammikuu 2015 Musiikin koulutusohjelma Kulttuuriala 2 KUVAILULEHTI Tekijä(t) Fröberg

Lisätiedot

Neljännen luokan opetettavat asiat

Neljännen luokan opetettavat asiat Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio

Lisätiedot

E U R O O P P A L A I N E N

E U R O O P P A L A I N E N E U R O O P P A L A I N E N A N S I O L U E T T E L O M A L L I HENKILÖTIEDOT Nimi SERGEI AZAROV Osoite K. KÄRBERI 4-129, TALLINN 13812, ESTONIA Puhelin 0037255999964 Faksi Sähköposti serjoga79a@mail.ru

Lisätiedot

Snapshot TA Babuino Records

Snapshot TA Babuino Records Jazzrytmit Gustavo Cortiñas http://jazzrytmit.com/wp/s8-levyarvostelut/c29-levyarvostelut/gustavo-cortinas/ 1 of 6 6/16/2014 6:37 PM ETUSIVU UUTISET TAPAHTUU FESTIVAALIT KONSERTIT LEVYT / KIRJAT ARTIKKELIT

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, nuorten koulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Koulutusohjelman hakukoodi 274, koulutusyksikön hakukoodi 1529 Tutkinnon laajuus

Lisätiedot

Karvia laulaa ja soi 20. 24.3.2013

Karvia laulaa ja soi 20. 24.3.2013 Karvia laulaa ja soi 20. 24.3.2013 Ohjelma Karvian kunnan kulttuuripalvelut järjestää kolmannen kerran Karvia Laulaa ja Soi tapahtuman. Pääesiintyjä Jesse Kaikuranta palkittiin juuri iskelmämusiikin vuoden

Lisätiedot

Keskiviikon blues-iltatorilla Henry s Swing Club ja torstain Music Bar Coronan blues-roots illassa kuopiolainen Hole In The Head.

Keskiviikon blues-iltatorilla Henry s Swing Club ja torstain Music Bar Coronan blues-roots illassa kuopiolainen Hole In The Head. JULKAISUVAPAA ROB TOGNONIN SUOMEN DEBYYTTI SOLMUBLUESISSA Yli 40-vuotisen uran blues-rockin parissa tehnyt australialainen kitaristi-laulaja Rob Tognoni, lempinimeltään Tasmanian Paholainen, vierailee

Lisätiedot

MUSIIKKIAINEISTO... 3 78.3 LAULU- JA NÄYTTÄMÖMUSIIKKI... 3 CD-LEVYT... 3 NUOTIT... 3 78.4 ETNO- JA KANSANMUSIIKKI... 3 CD-LEVYT... 3 NUOTIT...

MUSIIKKIAINEISTO... 3 78.3 LAULU- JA NÄYTTÄMÖMUSIIKKI... 3 CD-LEVYT... 3 NUOTIT... 3 78.4 ETNO- JA KANSANMUSIIKKI... 3 CD-LEVYT... 3 NUOTIT... Ylöjärven kaupunginkirjasto Uutuusluettelo 2.5.2016 Uutuudet ajalla 1.4.2016-30.4.2016 Uutuuksia: 57 nimekettä Yksikkö: Ylöjärven pääkirjasto Osasto: Musiikkiosasto Sisällysluettelo MUSIIKKIAINEISTO...

Lisätiedot

KONSERTIT KEVÄT 2014

KONSERTIT KEVÄT 2014 KONSERTIT KEVÄT 2014 Sunnuntain toivotut Laulavat Hietaset su 2.3.2014 klo 15 la 22.3.2014 klo 18 Mari Palo ja Hannu Lehtonen, laulu Lasse Hirvi, piano Heini Hietanen, Pentti Hietanen, Iina Hietanen ja

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

DANIEL COOLER. Kuvassa Daniel esittää ensimmäistä ja ainoata sähkökitaraansa, joka on kulkenut koko hänen uransa aikana mukana.

DANIEL COOLER. Kuvassa Daniel esittää ensimmäistä ja ainoata sähkökitaraansa, joka on kulkenut koko hänen uransa aikana mukana. DANIEL COOLER Kävimme tutustamassa Daniel Coolerin elämään. Hän asuu yksin pienessä asunnossaan ja hänen uskomaton elämänkerta kosketti meitä syvästi. Daniel aloitti kertomaan hänen ensikosketuksen kitaraansa

Lisätiedot

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa

Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa Katja Pietilä / Musiikkiosasto 16.1.2017 Sisältö Verkkokirjaston aloitussivu Tarkan haun aloitussivu Hakutuloksen lukeminen Kokonaisten julkaisujen

Lisätiedot

Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa

Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa Katja Pietilä / Musiikkiosasto 23.9.2017 Sisältö Verkkokirjaston aloitussivu Tarkan haun aloitussivu Hakutuloksen lukeminen Kokonaisten julkaisujen

Lisätiedot

MARIA MUGHAL TEOSLUETTELO Tel +358 (0) Yksin (2012) Väsynyt (2012) Tytär (2012)

MARIA MUGHAL TEOSLUETTELO Tel +358 (0) Yksin (2012) Väsynyt (2012) Tytär (2012) TEOSLUETTELO 2013 Yksin (2012) 110 x 80cm, yksityiskokoelmissa Väsynyt (2012) 60 x 90cm Tytär (2012) 120 x 100cm, yksityiskokoelmissa 1 TEOSLUETTELO 2013 Piilossa (2012) 45 x 45cm, yksityiskokoelmissa!

Lisätiedot

Musiikkia käytetään välineenä oman kulttuuri-identiteetin etsimisessä ja valmiuksien luomisessa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen.

Musiikkia käytetään välineenä oman kulttuuri-identiteetin etsimisessä ja valmiuksien luomisessa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Musiikki Musiikin opetus perustuu opettajan työtään varten määrittelemiin käsityksiin musiikista tiedonalana. Musiikkipedagogiset valinnat opettaja tekee koulun arvoperustan, yleisten oppimis- ja tiedonkäsitysten

Lisätiedot

Suomenkielisiä populaarimusiikin KITARANSOITON OPPAITA. aloittelijoille

Suomenkielisiä populaarimusiikin KITARANSOITON OPPAITA. aloittelijoille Suomenkielisiä populaarimusiikin KITARANSOITON OPPAITA aloittelijoille 78.65 kirja Denyer, Ralph: Suuri kitarakirja - paras suomenkielinen kitarakirja. Paljon tietoa eri tyylisuuntien kitaristeista, eri

Lisätiedot

Suomi 1B kertausmoniste

Suomi 1B kertausmoniste Suomi 1B kertausmoniste General instructions 1) Recap the texts and vocabularies in texts 5 7. See how is your reading comprehension. Is there some constructions (sentences or other structures) that you

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus TASOSUORITUSTEN KUVAUKSET KLASSISEN MUSIIKIN OSASTO HARMONIKKA, KANTELE, KITARA, PIANO JA URUT Harmonikka HARMONIKANSOITTO, TASO C (muut kuin pääaine harmonikan opiskelijat) Tavoitteena on saavuttaa ohjelmiston

Lisätiedot

18. tuotantokausi 3. kisa (296.) 4.10.2015. Joukkue: Aku, Jasmin, Jukkis, Kari, Mikko, Pekka & Tommi. Henkilömäärä: 7 Pisteet 138 + Bonukset =

18. tuotantokausi 3. kisa (296.) 4.10.2015. Joukkue: Aku, Jasmin, Jukkis, Kari, Mikko, Pekka & Tommi. Henkilömäärä: 7 Pisteet 138 + Bonukset = 18. tuotantokausi 3. kisa (296.) Joukkue: Aku, Jasmin, Jukkis, Kari, Mikko, Pekka & Tommi Henkilömäärä: 7 Pisteet 138 + Bonukset = 13 8 1. Tunnistakaa laulaja ja laulujen alkuperäiset esi äjät. / 7 1 Robert

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Jeremy

Lisätiedot

epäsuora esitys ilmoittaa jälkikäteen, mitä joku sanoo tai sanoi

epäsuora esitys ilmoittaa jälkikäteen, mitä joku sanoo tai sanoi EPÄSUORA ESITYS epäsuora esitys ilmoittaa jälkikäteen, mitä joku sanoo tai sanoi tyypillisesti epäsuoraa esitystä käytetään viestin välittämiseen, kirjan / lehden tms. selostamiseen, kertomaan mitä joku

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Kolmannen luokan opetettavat asiat

Kolmannen luokan opetettavat asiat METODIOS Pörinää Kolmannen luokan opetettavat asiat LULMINEN hyvä asento hengitys- ja äänentuottoelimistöön tutustuminen eläytyvä, ilmeikäs laulaminen ja esiintyminen kaanon korvakuulolaulut SOITTMINEN

Lisätiedot

W O N D E R F U L L A N D

W O N D E R F U L L A N D WONDERFUL L A N D P A R E M M A L L E RANNALLE WONDERFUL LAND: Ville Vester, kitara Reino Vester, kitara Tiina Kemiläinen, laulu Kari Hokkanen, rummut Jussi Hyvönen, bassot S A A T T E E K S I S ÄV E L

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun aluemestaruuskilpailut 18.1.2015 Turku, Kupittaa

Muodostelmaluistelun aluemestaruuskilpailut 18.1.2015 Turku, Kupittaa Muodostelmaluistelun aluemestaruuskilpailut 18.1.2015 Turku, Kupittaa Tulokkaat Sijoitus Joukkue Seura Yhteensä Elementit Osaalueet 1 Little Edges KAARI 72,25 30,25 43,00-1,00 2 Team Passion PoRiTa 63,50

Lisätiedot

HELPTENDER - TEE SE HELPOMMIN - ASTU SISÄÄN

HELPTENDER - TEE SE HELPOMMIN - ASTU SISÄÄN - TEE SE HELPOMMIN - ASTU SISÄÄN VALITSE KÄYTTÄJÄ Syötä salasana: UUSI KÄYTTÄJÄ POISTU UUSI KÄYTTÄJÄ Voit luoda itsellesi profiilin käyttääksesi Helptenderin avulla ravintolan palveluja hyväksesi. Profiilin

Lisätiedot

EXTREME METAL -RIFFIT TARKASTELUSSA: KÄMMENSYRJÄVAIMENNUS MUSIIKIN MUODON ARTIKULOIJANA

EXTREME METAL -RIFFIT TARKASTELUSSA: KÄMMENSYRJÄVAIMENNUS MUSIIKIN MUODON ARTIKULOIJANA EXTREME METAL -RIFFIT TARKASTELUSSA: KÄMMENSYRJÄVAIMENNUS MUSIIKIN MUODON ARTIKULOIJANA Mäkitalo, Mikko Jyväskylän yliopisto; musiikkitiede mikko.makitalo@jyu.fi Tiivistelmä Metal-musiikissa särötetty

Lisätiedot

FinFamily Installation and importing data (11.1.2016) FinFamily Asennus / Installation

FinFamily Installation and importing data (11.1.2016) FinFamily Asennus / Installation FinFamily Asennus / Installation 1 Sisällys / Contents FinFamily Asennus / Installation... 1 1. Asennus ja tietojen tuonti / Installation and importing data... 4 1.1. Asenna Java / Install Java... 4 1.2.

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

(1) Teknillinen korkeakoulu, Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos PL 3000, FI-02015 TKK Etunimi.Sukunimi@tkk.fi - http://www.acoustics.hut.

(1) Teknillinen korkeakoulu, Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos PL 3000, FI-02015 TKK Etunimi.Sukunimi@tkk.fi - http://www.acoustics.hut. VOIMASOINNUN LAATU - DUURI VAI MOLLI? Henri Penttinen (1), Esa Lilja (2), Niklas Lindroos (1) (1) Teknillinen korkeakoulu, Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos PL 3000, FI-02015 TKK Etunimi.Sukunimi@tkk.fi

Lisätiedot

Kaikkiaan Delta-merkillä julkaistiin vuosina 1974 1985 29 LP-levyä ja 83 singleä. Lisäksi osa albumeista julkaistiin myös C-kasetteina.

Kaikkiaan Delta-merkillä julkaistiin vuosina 1974 1985 29 LP-levyä ja 83 singleä. Lisäksi osa albumeista julkaistiin myös C-kasetteina. FINNDISC Rolf Kronqvist oli työskennellyt 1960-luvun alkupuolella Westerlundin tuotantopäällikkönä ja Erik Lindström saman yhtiön kapellimestarina. Vuonna 1963 Kronqvist ja Lindström päättivät perustaa

Lisätiedot

PLAYGROUND MUSIC OY. JUJU - Julius Kivi on hullu. JACK WHITE - Lazaretto. URIAH HEEP - Outsider. MUSTAT SILMÄT - Mustat Silmät

PLAYGROUND MUSIC OY. JUJU - Julius Kivi on hullu. JACK WHITE - Lazaretto. URIAH HEEP - Outsider. MUSTAT SILMÄT - Mustat Silmät JUJU - Julius Kivi on hullu [Playground Music Finland] Tamperelainen rap-reggae-tuttavuus Juju julkaisee uuden albuminsa kantaen nimeä Julius Kivi on hullu". Albumin hittisingleä, Onnelliseksi", on kuunneltu

Lisätiedot

AUTO AIR COLORS HINNASTO

AUTO AIR COLORS HINNASTO 120ml 480ml 960ml 4001 Sealer White -04 11,50-16 44,00-32 83,00 4002 Sealer Dark -04 11,50-16 44,00-32 83,00 4004 Transparent Base -04 7,70-16 29,50-32 55,50 4007 Airbrush Cleaner -04 7,70-16 29,50-32

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA KITARA PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma tarkentaa Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän

Lisätiedot

Lauantaina Savonsolmun Parkkibaarissa klo esiintyy helsinkiläinen Mojo Navigator.

Lauantaina Savonsolmun Parkkibaarissa klo esiintyy helsinkiläinen Mojo Navigator. JULKAISUVAPAA HETI PEPE AHQVIST JA DAVE LINDHOLM SOLMUBLUESISSA Tapahtuma huipentuu rantalavan jälkeiselle iltaklubille, jossa nähdään jäähyväiskiertuetta tekevä Teppo Nättilän luotsaama Doctor s Order.

Lisätiedot

Biografia. Syksyllä 2014 sopraano Sari. Savunen teki suuren elämänmuutoksen.

Biografia. Syksyllä 2014 sopraano Sari. Savunen teki suuren elämänmuutoksen. Biografia Syksyllä 2014 sopraano Sari Savunen teki suuren elämänmuutoksen. Hän siirtyi laulamaan amerikkalaista vintagejazzia, laulettuaan yli kaksikymmentä vuotta klassista musiikkia. Samalla Sari otti

Lisätiedot

Kylänetti projektin sivustojen käyttöohjeita Dokumentin versio 2.10 Historia : 1.0, 1.2, 1.6 Tero Liljamo / Deserthouse, päivitetty 25.8.

Kylänetti projektin sivustojen käyttöohjeita Dokumentin versio 2.10 Historia : 1.0, 1.2, 1.6 Tero Liljamo / Deserthouse, päivitetty 25.8. Kylänetti projektin sivustojen käyttöohjeita Dokumentin versio 2.10 Historia : 1.0, 1.2, 1.6 Tero Liljamo / Deserthouse, päivitetty 25.8.2012 Hakemisto 1. Sivustot internetissä... 2 2. Yleistä... 2 3.

Lisätiedot

Suomen Welsh Corgi Seura ry Vuoden näyttelycorgit 2016 CARDIGAN. Nartut

Suomen Welsh Corgi Seura ry Vuoden näyttelycorgit 2016 CARDIGAN. Nartut Nartut 1 Imago's Amazing Dantalian 72 5 2 Big-Wood's Scat Cat 72 5 3 Dantalian's Fifth Lady 68 5 4 Rotshcard Daisydoll 60 5 5 Handskes Jennifer Juniper 59 5 6 Margarita Nigra Wiento 58 5 7 Pirtek Poema

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma

Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma Musiikkikasvatuksen toiminnan visio: Musiikkiluokilla opiskellut oppilas on monipuolisesti musiikista innostunut ja osaava, yhteistyökykyinen, aktiivisesti

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926

Lisätiedot

Antti Hernesniemi, LT, musiikkitieteen maisterilinjan opiskelija

Antti Hernesniemi, LT, musiikkitieteen maisterilinjan opiskelija 1 Antti Hernesniemi, LT, musiikkitieteen maisterilinjan opiskelija Åbo Akademi, Turku Yhteenveto pro gradu tutkielmasta Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran (THPTS) seminaaria varten Helsingissä

Lisätiedot

Nokia tuomari: Salijevic Zorica, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Nokia tuomari: Salijevic Zorica, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 20.8.2011 Nokia tuomari: Salijevic Zorica, Ruotsi keltainen / tiikerijuovainen JUNIORILUOKKA Red Rublev Ustinov FI11007/11 Erittäin mukava pää, hyvillä mittasuhteilla ja hyvällä pigmentillä. Vahva kaula.

Lisätiedot

Experience. MAGIC the way it was meant to be Experienced!

Experience. MAGIC the way it was meant to be Experienced! TAIKURI RAY EDEN Ray Eden aloitti taikuuden kuudentoista (16) vuoden ikäisenä kotikaupungissaan Woosterissa, Yhdysvaltojen Ohiossa. Pian, luettuaan yksinkertaisia taikakirjoja, hän alkoi esiintyä lasten

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...

Lisätiedot

Muutetaan ensimmäinen lause: Kilpailuihin voivat ottaa osaa SAKU ry:n jäsenyhteisöjen oppilaitosten ammatillisen koulutuksen opiskelijat, muotoon:

Muutetaan ensimmäinen lause: Kilpailuihin voivat ottaa osaa SAKU ry:n jäsenyhteisöjen oppilaitosten ammatillisen koulutuksen opiskelijat, muotoon: Sääntömuutokset 2016 1. Yleistä 1.3 Osanotto-oikeus Muutetaan ensimmäinen lause: Kilpailuihin voivat ottaa osaa SAKU ry:n jäsenyhteisöjen oppilaitosten ammatillisen koulutuksen opiskelijat, muotoon: Kilpailuihin

Lisätiedot

JULKISIVUJÄRJESTEMÄT - KERATWIN K-20

JULKISIVUJÄRJESTEMÄT - KERATWIN K-20 JULKISIVUJÄRJESTEMÄT - KERATWIN K-20 Päivitetty 30.12.2015 Keratwin K-20 KeraTwin K-20 on nopeasti asennettava keraaminen julkisivujärjestelmä. Uusien kiinnitysprofiilien ansiosta laattojen asennus on

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 päivitetty 4.5.2015 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON

Lisätiedot

AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2016 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP

AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2016 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOEOPAS 2016 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 180 OSP 2 OULUN KONSERVATORIO AMMATILLISEN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN VALINTAKOKEET 2016 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO

Lisätiedot

BYAS START-UP -PAKETIT JA ASPT?BYAS?

BYAS START-UP -PAKETIT JA ASPT?BYAS? BYAS START-UP -PAKETIT JA ASPT?BYAS? EN WEST FI CASH PARTNEREILLE VOIMASSA 16.06.2017 ALKAEN SUP-PAKETTI FACE SILVER SUP-PAKETTI FACE SILVER SUP-PAKETTI FACE SILVER PLUS* SIS. ASP, 6 KUUKAUTTA Normaalihinta

Lisätiedot

18 FOLIOPALLOT. 4. Helinä Keiju, turkoosi. 1. My Little Pony. 3. Helinä Keiju, pinkki. ensimmäinen. 6. Ryhmä Hau, sininen. 8.

18 FOLIOPALLOT. 4. Helinä Keiju, turkoosi. 1. My Little Pony. 3. Helinä Keiju, pinkki. ensimmäinen. 6. Ryhmä Hau, sininen. 8. 2017 18 FOLIOPALLOT 1. My Little Pony 2. Sofia ensimmäinen 5. Ryhmä Hau 9. Nalle Puh, hopea 6. Ryhmä Hau, sininen 10. Aasi Ihaa 13. Palace Pets, 2 16. Mansikka 17. Dora 3. Helinä Keiju, pinkki 7. Nalle

Lisätiedot

Acousto 340 / 380. Kevyin askelin.

Acousto 340 / 380. Kevyin askelin. 88 Acousto 340 / 380 Kevyin askelin. Acouston tarkoituksena on vähentää stressiä luomalla äänetön, houkutteleva ja viihtyisä ympäristö, jossa ihmisten kokemukset ovat etusijalla. Erinomaisten äänieristysominaisuuksien

Lisätiedot

Hasse Walli Biografia

Hasse Walli Biografia Hasse Walli Biografia Hasse Walli syntyi musikaaliseen perheeseen 10. helmikuuta 1948. Hassen isä AARNO WALLI oli kapellimestari ja soitti piano sekä hanuria. Hänen äitinsä ANNE-MARIE oli laulaja, ja musiikin

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

Englanti 2. Sanajärjestys It/there lauseet Persoonapronominit Passiivi Ajan ja paikan prepositiot

Englanti 2. Sanajärjestys It/there lauseet Persoonapronominit Passiivi Ajan ja paikan prepositiot Englanti 2 Sanajärjestys It/there lauseet Persoonapronominit Passiivi Ajan ja paikan prepositiot SPOTPA Man bites dog. Dog bites man. Sanajärjestys O 1) Kuka tekee? O 2) Mitä tekee? O 3) Mitä? Kenelle?

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

TOMPPA: 010 292 0501 / RAMI: 010 292 0503 / JUKKA: 010 292 0513 / JARI: 010 292 0514 WWW.PLAYGROUNDMUSIC.FI

TOMPPA: 010 292 0501 / RAMI: 010 292 0503 / JUKKA: 010 292 0513 / JARI: 010 292 0514 WWW.PLAYGROUNDMUSIC.FI NT's White Trash Mourning Becomes Electric Nick Trianin johtama puolitoistavuotias NT's White Trash julkaisee esikoispitkäsoittonsa "Mourning Becomes Electric". Treeball ja Supermodel -yhtyeistä tuttu

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Majoitus oli järjestetty tasokkaissa huviloissa, joissa emme ehtineet tietenkään kovin paljon aikaa viettää, koska oli paljon tärkeää ohjelmaa.

Majoitus oli järjestetty tasokkaissa huviloissa, joissa emme ehtineet tietenkään kovin paljon aikaa viettää, koska oli paljon tärkeää ohjelmaa. Orbinskin sukuseuran 20-vuotisjuhlan (14. kesäkuuta 2014) kaunis pitopaikka oli Rantasalmella Lomakeskus Järvisydämessä, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä yhteisen esi-isän Repomäen kartanon

Lisätiedot

TEKIJÄN PUHEENVUORO 1/2012: HELLCITY PUNKS

TEKIJÄN PUHEENVUORO 1/2012: HELLCITY PUNKS TEKIJÄN PUHEENVUORO 1/2012: HELLCITY PUNKS Vasemmalta oikealle: Heikki / basso, Otto / kitara & laulu, Janze / laulu, Hooligan / kitara, Dennis / rummut & laulu Hellcity Punks on helsinkiläinen rockbändi,

Lisätiedot

Vastaajien määrä: 284

Vastaajien määrä: 284 Koillinen Pulssin kausikysely 1. Pulssi järjestää keväälle erilaisia kursseja, pajoja ja tapahtumia toiveiden mukaan. Millaiseen toimintaan sinä osallistuisit? Rastita kursseista ne, joille osallistuisit

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Viralliset Chiari lausunnot. 1. Jessika Foon Charmander FI54146/10 CKCS CM 2 SM 1 b Aivokammiot VM0 Keskikorvat: ei sisältöä

Viralliset Chiari lausunnot. 1. Jessika Foon Charmander FI54146/10 CKCS CM 2 SM 1 b Aivokammiot VM0 Keskikorvat: ei sisältöä Viralliset Chiari lausunnot 1. Jessika Foon Charmander FI54146/10 CKCS Aivokammiot VM0 Keskikorvat: ei sisältöä 2. Muppu s Little Laylay FI13585/11 CKCS Aivokammiot VM0 Keskikorvat: ei sisältöä 3. Lakören

Lisätiedot

Opinnäytetyö. Pete Alander Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Graafinen suunnittelu 2012

Opinnäytetyö. Pete Alander Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Graafinen suunnittelu 2012 Opinnäytetyö Pete Alander Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Graafinen suunnittelu 2012 Tiivistelmä In English #yngwie malmsteen #markkinointikampanja #heavy metal #promootio #julistesuunnittelu

Lisätiedot

ValoaMaailmaan. VUODEN 2017 JOULUKAMPANJA 24. marraskuuta 25. joulukuuta 2017

ValoaMaailmaan. VUODEN 2017 JOULUKAMPANJA 24. marraskuuta 25. joulukuuta 2017 ValoaMaailmaan VUODEN 2017 JOULUKAMPANJA 24. marraskuuta 25. joulukuuta 2017 TEEMA Kun noudatamme Vapahtajan esimerkkiä ja elämme, kuten Hän eli ja kuten Hän opetti, tuo valo palaa sisimmässämme ja valaisee

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

Kysely elokuussa 2013 tapahtuvan opetuksen aloitusviikon toivotusta sisällöstä

Kysely elokuussa 2013 tapahtuvan opetuksen aloitusviikon toivotusta sisällöstä Pop & Jazz Konservatorio Kysely elokuussa 2013 tapahtuvan opetuksen aloitusviikon toivotusta sisällöstä 1. Yhteystietosi 2. Haluatko ison studion kahdeksi päiväksi käyttöösi? Hei Muusikko- ja Musiikkiteknologian

Lisätiedot

Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen

Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen Tarja Nikula Soveltavan kielentutkimuksen keskus tarja.nikula@jyu.fi Kiinnostuksen kohteena Luokkahuonevuorovaikutus vieraalla kielellä englannin kielen

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Kilpailutulokset / FireBlades

Kilpailutulokset / FireBlades Kilpailutulokset / FireBlades 2013-2014 1. SM-valintakilpailu 8.-10.11.2013, Jyväskylä (JyTLS) Tulokset (ISU): 1. Musketeers, HL (158.41) 2. Team Fintastic, HTK (151.09) 3. Stella Polaris, OLK (141.74)

Lisätiedot

Kodja Consulting Ilkka Kauppinen 2010

Kodja Consulting Ilkka Kauppinen 2010 ONNISTUMISIA CASE 1. ASIANTUNTIJA- MARKKINOINTI http://matkailumarkkinointi.blogspot.com www.twitter.com/ilkkakauppinen www.twitpic.com/user/ilkkakauppinen www.linkedin.com/in/ilkkakauppinen www.slideshare.net/ilkkakauppinen

Lisätiedot

HANKASALMEN ASEMALLA 17.7.-19.7.2015

HANKASALMEN ASEMALLA 17.7.-19.7.2015 HANKASALMEN ASEMALLA 17.7.-19.7.2015 KIHVELIASEMA 040 680 3277 RATAKATU 7 41500 HANKASALMI AS www.kihvelisoikoon.com http://www.facebook.com/kihvelisoikoon @kihvelisoikoon #kihvelisoikoon Kihveliasemalta

Lisätiedot

LAVAHARJOITUSAIKATAULUT. Yleistä:

LAVAHARJOITUSAIKATAULUT. Yleistä: LAVAHARJOITUSAIKATAULUT Yleistä: -jokaisen esiintyjän tulee osallistua lavaharjoitukseen ennen esiintymistä -esitysvaatteet tulevat koululta, ellei muuta ole sovittu -oppilaat saavat seurata muiden lavaharjoituksia

Lisätiedot

AIKAKAUSLEHDET. KAUPPAA KAHDEN KESKEN.

AIKAKAUSLEHDET. KAUPPAA KAHDEN KESKEN. AIKAKAUSLEHDET. KAUPPAA KAHDEN KESKEN. Minicaseja maailmalta Pieniä esimerkkejä aikkarimainonnan toimivuudesta Tabasco Labels Harley-Davidson Dream Bike Citibank Use Credit Wisely Taylor Guitars Something

Lisätiedot

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotasolla oppiminen rakentuu perustasolla saavutettujen tietojen ja taitojen varaan. Musiikkiopistotason

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS MUSIIKIN ALKEISOPAS

ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS MUSIIKIN ALKEISOPAS ROCKWAY MUSIIKIN ALKEISOPAS Musiikissa käytettävien äänten nimet: Musiikissa käytetään aakkosista tuttuja sävelien nimiä. A, B, C, D, E, F, G HUOM! Saatat monissa yhteyksissä törmätä ääneen nimeltä H.

Lisätiedot

Exercise 1. (session: )

Exercise 1. (session: ) EEN-E3001, FUNDAMENTALS IN INDUSTRIAL ENERGY ENGINEERING Exercise 1 (session: 24.1.2017) Problem 3 will be graded. The deadline for the return is on 31.1. at 12:00 am (before the exercise session). You

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30 Raija Kautonen ja Killi Valkola.

Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30 Raija Kautonen ja Killi Valkola. Edelliset keikat: 2012 Ma 3.12. Yritystilaisuus. La 15.9. The Sound of Vierumäki-finaali. Vierumäki areena. La 1.9. Taidelauantain musisointia kahdessa paikassa: Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30

Lisätiedot

GOSPEL-UUTUUDET 4/2009 ULKOMAINEN GOSPEL

GOSPEL-UUTUUDET 4/2009 ULKOMAINEN GOSPEL GOSPEL-UUTUUDET 4/2009 ULKOMAINEN GOSPEL Jaymes Reunion - Everything That You've Been Looking For Saatavilla toukokuun 2009 aikana. Tuotenumero: BED 92502 Levymerkki: BEC recordings Laji: Pop / Rock EAN:

Lisätiedot

Musiikkitalo Selkokielinen esite

Musiikkitalo Selkokielinen esite Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja

Lisätiedot

17. tuotantokausi 5. kisa Joukkue: Aku, Jasmin, Kari, Mikko, Pekka & Tommi

17. tuotantokausi 5. kisa Joukkue: Aku, Jasmin, Kari, Mikko, Pekka & Tommi 7. tuotantokausi. kisa..0 Joukkue: Aku, Jasmin, Kari, Mikko, Pekka & Tommi Henkilömäärä: 6 Bonukset: 0 + Pisteet 6 = 6. Esi äjät ja kappale. / 6 Mike Nesmith Django Reinhardt Sheryl Crow Ella Fi gerald

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö. 1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010. Värssyn Väärtti

Toimintakertomus 2010. Värssyn Väärtti Toimintakertomus 2010 Värssyn Väärtti Vuoden 2010 aikana Värssyn Väärttissä bassoa lauloi Juha Laakso, alttoa Teija Jarhio, tenoria Tero Vanamo ja sopraanoa Sirkku Viitanen-Vanamo Vuoden aikana kvartetti

Lisätiedot

A8: Hannu Mertanen ja Hannu Vihunen (keskustelua 70-luvun valaistuksista suomalaisille bändeille), 21.5.1990 [Perttu Rastas, AV-Arkki]

A8: Hannu Mertanen ja Hannu Vihunen (keskustelua 70-luvun valaistuksista suomalaisille bändeille), 21.5.1990 [Perttu Rastas, AV-Arkki] Kasetit A-ryhmä (haastattelut liittyen konserttien visuaalisuuteen) Haastattelija Katriina Etholén (ellei toisin mainita) HUOM! katso myös kasetti B12 Kaseteissa A47, A49-A53 haastatteluja liittyen artistin

Lisätiedot