Euro käyttöön -tiedotushanke: Tietoa ajoissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euro käyttöön -tiedotushanke: Tietoa ajoissa"

Transkriptio

1 TAUSTATIEDOTE Elokuu 2001 Euro käyttöön -tiedotushanke: Tietoa ajoissa Valtiovarainministeriön ja Euroopan unionin yhdessä rahoittama eurotiedotus alkoi toukokuussa Ensimmäisen kampanja-aallon kohderyhmänä oli koko kansa. Pääkeinoina käytettiin lehti-ilmoituksia, TV:tä sekä joka kotiin toimitettua esitettä. Vuosina tiedotus ei ole ollut noin mittavaa. Tiedotuksen pääpaino on ollut erityisissä kohderyhmissä, kuten vanhuksissa, vammaisissa, kouluissa ja pk-sektorilla. Tätä tiedotusta on tehty muun muassa kansalaisjärjestöjen avustuksella. Tavoitteet Kotimarkkinoilla toimivat yritykset ja kansalaiset eivät ole vielä juuri käyttäneet euroa. Laajamittainen käyttöönotto keskittyy vuoden vaihteeseen , jolloin euromääräiset setelit ja kolikot lasketaan liikkeeseen. Kansalaisten elämässä tapahtuu paljon muutakin kuin käteisen vaihtuminen uuteen. Kansalaisten on sopeuduttava uusiin hintoihin ja arvoihin yhdellä kertaa ja välittömästi. Rahanvaihtojakson aikana voi syntyä hankalia tilanteita. Kun yritykset tekevät eurosuunnitelmiaan, ne käyvät läpi kaikki yrityksen toiminnot ja päättävät ennalta miten euro missäkin asiassa otetaan käyttöön ja miten euroon sopeudutaan. Kansalaisilta tällaista suunnitelmallisuutta ei voida edellyttää. Euro käyttöön -tiedotushankkeen tavoitteena on tarjota kansalaisille riittävästi tietoa, jotta euron käyttöönotto sujuu nopeasti ja joustavasti. Hanke käsittelee ensisijaisesti seuraavia kysymyksiä: kerrotaan kansalaisille miten/milloin uudet eurosetelit ja -kolikot otetaan käyttöön ja vastaavasti miten/milloin markat kerätään pois kerrotaan mitä kunkin on tehtävä itse kerrotaan mikä muuttuu ilman omia toimenpiteitä eli mitä kaikkea tehdään pankkien, Kelan yms. toimesta varmistetaan muuntokurssin hallitseminen totutetaan kansalaisia euron käyttöön ja euromääräisiin hintoihin Toissijaisesti käsitellään seuraavia kysymyksiä: tuetaan EKP:n ja SP:n kampanjoita jaetaan tietoa euroon käyttöönotosta Suomeen tuleville turisteille ja muille Suomessa lyhytaikaisesti vieraileville kerrotaan mitkä maat kuuluvat euroalueeseen Rahanvaihtojakson lähentyessä tiedontulva ja mahdolliset ongelmia ennakoivat viestit voivat lisätä epävarmuutta ja huolestumista. Tämän kampanjan tavoitteena on suodattaa oleellinen tieto ja tarjota se kaikkien kansalaisten käyttöön siten, että vastaanottaja voi olla vakuuttunut tietojen oikeellisuudesta, kattavuudesta ja neutraalisuudesta. Tavoitteena on myös, että valmistautuminen rahanvaihtojaksoon ja euron käyttöönottoon aloitetaan tarpeeksi ajoissa. Tiedotus on osa viranomaisen palvelu- ja neuvontatehtävää. Tiedotuksessa käytetään lehti-ilmoituksia ja TV:n tietoiskuja joka kotiin jaettavaa esitettä viranomaisviestintää interaktiivisuutta puhelin- ja muun kansalaispalvelun sekä Internetin avulla yhteistyötä muiden eurotiedotuksen parissa toimivien tahojen kanssa Kohderyhmät

2 Kampanjan yleisenä kohderyhmänä ovat kaikki Suomessa asuvat. Tiedotuksessa korostetaan kuluttajanäkökulmaa, joten Kuluttajavirasto on kiinteästi hankkeessa mukana. Lisäksi Euro käyttöön -hanke turvaa keskeisten kohderyhmien tarpeiden huomioonottamisen. Näitä kohderyhmiä ovat ikääntyneet, vammaiset, syrjäytyneet, maahanmuuttajat, turistit ja nuoret/oppilaitokset. Lisäksi huomiota kiinnitetään pk-sektorin valmistautumiseen. Työnjako Eurotiedotuksen neljännen vuosisopimuksen allekirjoittajat ovat valtiovarainministeriö ja Euroopan komissio. Kampanja toteutetaan osittain yhdessä Kuluttajaviraston (kuluttajat ja muut erikseen määritellyt erityisryhmät) sekä ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotuksen kanssa (kansalaisten puhelinpalvelu sekä erikseen sovitut yhteishankkeet). Hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat myös Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimisto ja valtioneuvoston kanslia. Hanketta koordinoidaan Euroopan keskuspankin ja Suomen Pankin Euro kampanjan kanssa (teknistä tietoa seteleistä ja kolikoista) sekä Suomen Pankin oman kampanjan kanssa. Suunnittelussa ja toteuttamisessa otetaan huomioon myös muiden toimijoiden viranomaisten ja järjestöjen hankkeet. Yleistiedotus Kansalaisille tarjotaan heidän tarvitsemaansa tietoa silloin kun he sitä toivovat ja siinä muodossa kuin he sitä toivovat. Kampanja koostuu neljästä seuranta- ja toimenpidejaksosta: 1. Valmistelujakso Varsinainen kampanjajakso Rahanvaihtojakso Eurokausi > Tiedotuksen lähestymistavassa pyritään selkeyteen ja käytännönläheisyyteen. Kansalaisille annetaan selkeitä toimintaohjeita, joiden perusteella heidän on helppo valmistautua ja osallistua euron käyttöönottoon. Tarkoituksena on tiedottaminen, ei eurovaluutan mainostaminen. Lehti-ilmoitukset ajoittuvat vuonna 2001 seuraavasti: maaliskuu syys-lokakuu loka-marraskuu (Kuluttajavirasto) TV-kampanja on luonteeltaan tietoiskun omainen. TV keskittyy perusviestien kertomiseen, informoi eurooppaan tulemisesta jne. TV-tietoiskut ajoittuvat varsinaiselle kampanjajaksolle lokakuussa. Loka-marraskuussa jaetaan joka kotiin esite, jossa käsitellään euron käyttöönottoon liittyvät perusasiat yksityiskohtaisesti, tiiviisti ja selkeästi. Esite julkaistaan ainakin suomeksi ja ruotsiksi. Kuluttajat ja erityisryhmät Kuluttajainformaatiossa ja erityisryhmiin suuntautuvassa tiedotuksessa tehdään yhteistyötä Kuluttajaviraston kanssa. Tavoitteena on, että kuluttajien kannalta siirtyminen euroon tapahtuu mahdollisimman vaivattomasti ja ilman olennaisia lisäkustannuksia. Kuluttajaviraston tehtävänä on varmistaa, että kuluttajien on mahdollista säilyttää hinta- ja rahan arvon tuntuma. Keinoja ovat neuvottelut elinkeinonharjoittajien järjestöjen kanssa, hintaseuranta, hintamerkintöjen valvonta, informaatio ja koulutus. Hintavertailujen ja hintaseurannan avulla Kuluttajavirasto pyrkii hillitsemään mahdollista hintojen nousua ja selvittämään, miten hinnoittelu muuttuu, kun elinkeinonharjoittajat alkavat etsiä uusia tasahintoja tai muuten markkinointiin sopivia hintoja. Jokainen kuluttaja voi halutessaan osallistua seurantaan. Tiedotuksessa tavoitteena on auttaa kuluttajia

3 - hahmottamaan tavaroiden, palvelujen ja tulojen arvo markkojen sijasta euroina ja - säilyttämään hintatuntuma siirryttäessä käyttämään markkojen sijasta euroja. Kuluttajainformaation avulla tarjotaan kuluttajille sekä tietoa, esimerkkejä että apuvälineitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Elinkeinonharjoittajille suunnattavassa informaatiossa pyritään varmistamaan, että kuluttajat saavat asiakkaina riittävästi ja selkeää tietoa myynti- ja yksikköhinnoista sekä markoissa että euroissa, laskutuksen käytännöistä ja erilaisiin sopimuksiin liittyvistä menettelyistä. Erityisryhmille suunnattavan tiedotuksen tavoitteena on varmistaa, että kaikki kansalaiset voivat ymmärtää euron käyttöönoton kannalta tärkeät asiat. Eri kohderyhmien tavoittamiseksi Kuluttajavirasto hakeutuu yhteistyöhön niiden viranomaisten ja järjestöjen kanssa, joiden avulla eri kohderyhmät on mahdollista tavoittaa. Kuluttajaviraston toimesta otetaan huomioon ainakin seuraavien erityisryhmien tarpeet: vanhukset ja ikääntyneet; nuoret, kuluttajaryhmät, joiden elämäntilanteeseen liittyy suuria taloudellisia riskejä; kuulovammaiset; näkövammaiset; kuurosokeat; muut vammaiset sekä maahanmuuttajat. Oravannahasta euroon -näyttely Oravannahasta euroon -näyttelyn kierros maakuntakirjastoissa ja vastaavissa näyttelytiloissa jatkuu vuonna Yhteistyötä tehdään muun muassa Eurooppa-tiedotuksen kanssa. Internet Vuonna 1998 avattua sivustoa kehitetään osana Euro käyttöön -hanketta. Tarkoituksena on tarjota ajantasaista tietoa hankkeen eri kohderyhmille räätälöitynä. Oman sisällöntuotannon lisäksi sivusto toimii portaalina muille euroaiheisille sivustoille. Sivustolla toimii myös kysymys-vastaus- palvelu. Uusitut sivustot avattiin kesäkuussa. Ruotsinkielistä versiota on täydennetty kesän aikana. Englanninkielisiä sivuja täydennetään elo-syyskuussa. Kansalaisneuvonta ja puhelinpalvelu Eurotiedotuksen valtakunnallinen palvelunumero on , joka yhdistyy lähimpään ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotuksen aluepalveluun. Eurooppa-tiedotuksen aluetiedottajat vastaavat myös muun muassa sähköpostitse kansalaisten yleisiin euron käyttöönottoon liittyviin kysymyksiin. Eurotiedotus on vuoden 2002 alkupuolelle asti muutenkin Eurooppa-tiedotuksen toiminnassa keskeisellä sijalla ( Eurooppa-tiedotus toteuttaa euron käyttöönottoa ja puhelinpalvelua käsittelevän radiokampanjan. Turistit ja ulkosuomalaiset Raja-asemilla, lentoasemilla ja matkustajasatamissa jaetaan loppuvuodesta alkaen turisteille tai muuten Suomeen matkustaville esitettä euron käyttöönotosta. Esite toteutetaan yhteistyössä Suomen Pankin kanssa. Joka kotiin lähetettävä esite on saatavilla myös Suomen suurlähetystöissä ja konsulaateissa sekä tarvittaessa Euroopan komission edustustoissa unionin ulkopuolella. Muu tiedotus Tavoitteena on palvella valtakunnallisia, alueellisia, paikallisia ja erityismedioita kunkin ryhmän tarpeiden mukaan. Vuoden aikana järjestetään kaksi toimittajaseminaaria: 1) Euroa ja eurooppalaista talouspolitiikka käsittelevä laivaseminaari toukokuussa ja 2) Konkreettisempi syysseminaari lokakuussa. Viranomaiset tiedottavat euron käyttöönottoon liittyvistä kysymyksistä normaalien asiakaskontaktien, esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyvien ilmoitusten ja veroehdotusten yhteydessä. Eurotiedon käsittelyä oppilaitoksissa tuetaan eri tavoin.

4 Suomen Pankin eurotiedotus Euro käyttöön -hanke toimii tiiviissä yhteistyössä Suomen Pankin kanssa. Suomen Pankki toteuttaa Euroopan keskuspankin ja euroalueen keskuspankkien yhteisen Euro kampanjan Suomessa sekä täydentää sitä omalla kampanjallaan. Molemmat kampanjat painottuvat käteisrahaan: euroseteleihin ja -kolikoihin. Teemoja ovat rahojen ulkoasu, aitoustekijät, nimellisarvot, rahanvaihdon yleiset järjestelyt ja muut käteisen käyttöön liittyvät asiat. Euro kampanjan näkökulma on yleiseurooppalainen, kun taas Suomen Pankki keskittyy erityisesti suomalaisille tärkeisiin asioihin. Suurelle yleisölle suunnattu tiedottaminen alkaa pääosin sen jälkeen, kun euroseteleiden aitoustekijät on julkistettu elokuun lopussa Tiedottaminen toteutetaan mm. TV- ja lehtimainonnan sekä syyskuussa jokaiseen kotiin jaettavan esitteen välityksellä. Suomen Pankki tekee eurotiedotusyhteistyötä käteisrahasta kiinnostuneiden ja sitä käsittelevien yritysten ja yhteisöjen kanssa Euro kampanjaan liittyvän kumppanuusohjelman kautta. Ohjelman tarkoitus on helpottaa kumppanien ja niiden asiakkaiden valmistautumista euroseteleiden ja -kolikoiden käyttöönottoon. Pankki on sopinut eurokumppanuudesta noin 65 eri tahon (pankit, kaupat, liike-elämän järjestöt, poliisi, opetushallitus jne.) kanssa. Lisäksi Suomen Pankki antaa syksyllä 2001euroseteleiden ja -kolikoiden aitoustekijöitä koskevaa koulutusta käteisrahaa käsittelevien yritysten ja yhteisöjen omille eurokouluttajille. Katsaus muiden tahojen eurotiedotukseen Eurotiedotus on vuoden 2002 alkupuolelle asti ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotuksen toiminnassa keskeisellä sijalla. Eurooppa-tiedotus toteuttaa syksyllä 2000 laajan radiokampanjan, jossa kansalaisille kerrotaan eurosta ja tietolähteistä. Yhtenä keskeisenä elementtinä kansalaistiedottamisessa on valtakunnallinen palvelunumero , joka on myös Euro käyttöön -kampanjan käytössä. Eurooppa-tiedotus tuottaa myös kansalaisille suunnattua euromateriaalia, joka on saatavissa myös Internetissä ( Eurooppa-tiedotuksen 19 aluetiedottajaa kiertävät lisäksi maakuntiensa oppilaitoksissa, kansalaisjärjestöissä ja erilaisissa tilaisuuksissa luennoimassa. Viranomaiset tiedottavat euron käyttöönottoon liittyvistä kysymyksistä normaalien asiakaskontaktien, esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyvien ilmoitusten yhteydessä. Verohallinnon euro-tiedotus ajoittuu verotuksen vuosirytmiin. Kansaneläkelaitos on aloittanut euro-tiedottamisen vuosina joka kotiin jaetuissa asiakaslehdissään. Asiakkaille on valmisteltu esite "Kelan etuudet euroina alkaen", joka on nähtävillä myös Internetissä. Kuluvana vuonna euroinformaatiota sisällytetään asiakaslehtiin, ja Kelan etuusesitteisiin tulee markkojen ohella eurot näkyviin. Paikallisradioille tehdään Kelaa ja euroa käsittelevä ohjelma. ETK:n, TELA:n, STM:n ja Kelan yhteinen tiedotusryhmä tekee oman eläkeläisille tarkoitetun esitteen vuoden 2001 syksyllä. Kela valmistelee tiedottamista myös muille erityisryhmille ja ulkomailla asuville etuudensaajille. Myös yksityisen puolen eläkelaitokset liittävät kaikille eläkkeensaajille postitettaviin vuosi-ilmoituskirjeisiin vuodenvaihteessa esitteen euroon siirtymisestä. Tilastokeskuksen eurotietoa on koottu Internetiin osoitteeseen Opetushallitus on rohkaissut oppilaitoksia sisällyttämään opetukseen eurotietoutta tukevia aineksia. Oppilaitosten käyttöön on tuotettu euroa koskevia materiaaleja ja EU:n koulutusohjelmista on tuettu erityisesti eurosisältöisiä yhteistyöhankkeita. Pankkien ja Pankkiyhdistyksen eurotiedotus painottuu käytännön ohjeisiin pankkien yksityis- ja yritysasiakkaille. Pankkiyhdistyksen ohjeet yritys- ja yksityisasiakkaille valmistuivat jo vuoden 2000 lopulla. Pankkien yksityisasiakkaita varten valmistetaan lisäksi tiliotteiden mukana asiakkaille

5 lähetettävä ja konttoreissa jaettava esite, joka sisältää käytännön ohjeita euron käyttöönoton helpottamiseksi. Tämän lisäksi pankit tiedottavat itse suoraan omille asiakkailleen euron käyttöönotosta. Kaupanala käsittelee aihetta asiakaslehdissä sekä jakaa tarvittaessa valmista materiaalia. Asiakkaita helpottava kaksoishinnoittelu on jo laajasti käytössä. Kaupan Keskusliitto, Luottokunta ja Suomen Pankkiyhdistys toteuttavat yhteisen maksukorttikampanjan, jonka avulla pyritään rohkaisemaan suomalaisia käyttämään useammin kortteja päivittäisissä maksutilanteissa. Paikalliset kauppakamarit järjestävät jäsenistölleen vuoden 2001 lukuisia koulutus- ja infotilaisuuksia euron käyttöönotosta. Euroneuvontakeskusten toiminnassa euron käyttöönotto on keskeisellä sijalla tulevan vuoden aikana. Teollisuuden ja työnantajain keskusliitto pitää aihetta esillä julkaisuissaan sekä lähettää ohjeistuksen yrityksille palkkahallinnon tarvittavista muutoksista ja käteisen euron tulosta. Myös Suomen Yrittäjät tiedottavat jäsenilleen euroon siirtymisestä. Kansalaisjärjestöistä euron käyttöönottoon keskittyvät erityisesti kuluttajajärjestöt. Suomen Kuluttajaliitto ja kuluttajaviranomaiset toteuttavat hintaseurantakampanjan. Eurotiedotus on esillä muutenkin Kuluttajaliiton tapahtumissa ja julkaisuissa. Veronmaksajien keskusliitto jakaa eurotietoa jäsenistölleen lähinnä liiton julkaisemien lehtien välityksellä. Pääpaino tulee olemaan verotukseen ja pienyrittäjän euroon siirtymiseen liittyvissä teemoissa. Erityisesti toimittajien, kirjastojen ja opettajien käyttöön on tuotettu Eurokäsikirja, jonka julkaisemista ovat tukeneet Euro käyttöön -hankkeen lisäksi Sitra, Eurooppa-tiedotus ja Veronmaksajain keskusliitto.

Muistilista eurosta käytäviä keskusteluja varten

Muistilista eurosta käytäviä keskusteluja varten Kuinka voimme auttaa vanhuksia käyttämään euroja? Muistilista eurosta käytäviä keskusteluja varten Ohjeita käyttäjälle - Tähän listaan on koottu käytännön asioita, jotka jokaisen olisi hyvä tietää markkojen

Lisätiedot

Selko-opas. Suomi siirtyy euroon. Rahanvaihtojakso 1.1. 28.2.2002. Ota talteen

Selko-opas. Suomi siirtyy euroon. Rahanvaihtojakso 1.1. 28.2.2002. Ota talteen Selko-opas Suomi siirtyy euroon Rahanvaihtojakso 1.1. 28.2.2002 Ota talteen Sisällys Markat muuttuvat euroiksi 3 Näin siirrymme euroon 4 Näin muutat markat euroiksi 6 Eurokolikot 7 Eurosetelit 8 Euro maksuvälineenä

Lisätiedot

KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden 50 euron setelin käyttöönotossa. www.uudet-eurosetelit.eu www.euro.ecb.europa.eu

KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden 50 euron setelin käyttöönotossa. www.uudet-eurosetelit.eu www.euro.ecb.europa.eu KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden 50 euron setelin käyttöönotossa www.uudet-eurosetelit.eu www.euro.ecb.europa.eu SISÄLLYS I. Mikä on kumppanuusohjelma ja mitä etuja se tarjoaa? MUKAAN TIEDOTUSYHTEISTYÖHÖN

Lisätiedot

Ohjeita asiakaspalvelua varten

Ohjeita asiakaspalvelua varten Elinkeinonharjoittajalle tietoa siirtymisestä euron käyttöön Ohjeita asiakaspalvelua varten Kuluttaja virasto asiamies www.euro.fi Markat euroiksi Vuoden 2002 alusta lähtien Suomessa otetaan käyttöön eurosetelit

Lisätiedot

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön.

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön. Tähän esitteeseen on koottu hyödyllistä tietoa euron vaikutuksista pankkiasioihin. Lue esite ja säästä se. Esitteessä on tärkeää tietoa myös vuodenvaihteen varalle. Euro ja pankkiasiat Suomi ja 11 muuta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-12 SUULLISET TARKISTUKSET 1-5 Mietintöluonnos Ole Andreasen Komission tiedonanto

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2009

Viestintäsuunnitelma 2009 Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien

Lisätiedot

Kuinka tunnistat eurosetelit ja -kolikot?

Kuinka tunnistat eurosetelit ja -kolikot? Markat vaihtuvat euroiksi Kuinka tunnistat eurosetelit ja -kolikot? SUOMEN PANKIN EURO-OPAS Ota talteen! Markat euroiksi Suomi ja yksitoista muuta Euroopan maata ottavat eurosetelit ja -kolikot käyttöön

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Pääjohtajan tervehdys

Pääjohtajan tervehdys Suomen Pankki Pääjohtajan tervehdys Vakaa rahan arvo ja luotettavasti toimiva rahoitusjärjestelmä ovat tärkeitä asioita meille kaikille. Niistä huolehtiminen on keskuspankkien tehtävänä. Euroalueeseen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1 Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-rahoitus 25. marraskuuta 2009 1 Rahoituksen pääryhmät EU-rahoitus Kansallisten viranomaisten hallinnoima Suoraan Euroopan komissiolta haettava 2 Kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

Bryssel 7. tammikuuta 2002

Bryssel 7. tammikuuta 2002 Bryssel 7. tammikuuta 2002 "Euroopalla oli edessään historiallisesti merkittävä haaste, johon se on osoittanut olleensa valmis. Euro on otettu käyttöön ja nyt on alkamassa uusi aikakausi. Kaikkia euron

Lisätiedot

Komission ehdotus eurokolikoiden tekniseksi määritykseksi

Komission ehdotus eurokolikoiden tekniseksi määritykseksi IP/97/458 Brysselissä, 29. toukokuuta 1997 Komission ehdotus eurokolikoiden tekniseksi määritykseksi Euroopan komissio on tänään antanut ehdotuksen neuvoston asetukseksi, jolla säädetään tulevien eurokolikoiden

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö

Euroopan kansalaisten teemavuosi ) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Euroopan kansalaisten teemavuosi 2013 1) Veera Parko, valtioneuvoston EU-sihteeristö Kansalaisten teemavuoden taustalla Vuosi Euroopan parlamentin vaaleihin 20 vuotta EU-kansalaisuuden luomisesta (Maastricht)

Lisätiedot

ESR TL5 hankekentän tilanne Koko maa / Alueet

ESR TL5 hankekentän tilanne Koko maa / Alueet ESR TL hankekentän tilanne..06 Koko maa / Alueet..06 Hankkeiden lukumäärät..06 EURA-järjestelmässä on 06 TL:n hanketta Näistä 6 on rinnakkaishankkeita Rinnakkaishankkeet (työllisyyspoliittisten toimien

Lisätiedot

Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä. 17.9.2014 Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto

Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä. 17.9.2014 Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto Maakuntaliiton kokemuksia / hyviä käytäntöjä etäpalvelun edistämisestä 17.9.2014 Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto Esityksen keskeinen sisältö - Etelä-Pohjanmaa maakuntana - Etelä-Pohjanmaan etäpalvelupilotti

Lisätiedot

KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden eurosetelisarjan käyttöönotossa

KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden eurosetelisarjan käyttöönotossa KUMPPANUUSOHJELMA Tiedotusyhteistyö uuden eurosetelisarjan käyttöönotossa SISÄLLYS I. Mikä on kumppanuusohjelma? Mukaan tiedotusyhteistyöhön 03 Miten kumppanuusohjelma toimii 04 Ketkä voivat liittyä 05

Lisätiedot

Ia on Euroopan unionin neuvoston antama päätöslauselma rahanväärennyksen estämiseksi annettavan rikosoikeudellisen suojan

Ia on Euroopan unionin neuvoston antama päätöslauselma rahanväärennyksen estämiseksi annettavan rikosoikeudellisen suojan HE 154/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikoslain rahan määritelmä laajennetaan koskemaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Päivitetty 5.10.2012

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2001 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työllisyyslain 21 :n, palkkaturvalain 9 :n, merimiesten palkkaturvalain 8 :n ja työehtosopimuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

EURON KÄYTTÖÖNOTTOSUUNNITELMA 2001/2002

EURON KÄYTTÖÖNOTTOSUUNNITELMA 2001/2002 EURON KÄYTTÖÖNOTTOSUUNNITELMA 2001/2002 17.4.2001 Toinen uudistettu painos 1 1 ESIPUHE Euron käyttöönottosuunnitelman 2001/2002 ensimmäinen painos valmistui lokakuussa 2000. Siinä vaiheessa oli kuitenkin

Lisätiedot

Asiaa eurosta. Tiedotusohjelma eurokansalaisille

Asiaa eurosta. Tiedotusohjelma eurokansalaisille Asiaa eurosta Tiedotusohjelma eurokansalaisille Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa-palvelimen kautta (http://europa.eu.int). Luxemburg: Euroopan yhteisöjen

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA- TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2019 HAKUOHJEET Valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen on

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

Euron uusi setelisarja: taidetta ja teknologiaa Päivi Heikkinen Osastopäällikkö/ Suomen Pankki 23.9.2014. Julkinen

Euron uusi setelisarja: taidetta ja teknologiaa Päivi Heikkinen Osastopäällikkö/ Suomen Pankki 23.9.2014. Julkinen Euron uusi setelisarja: taidetta ja teknologiaa Päivi Heikkinen Osastopäällikkö/ Suomen Pankki 23.9.2014 Julkinen Esityksen runko 1. Mitä raha on? 2. Setelisarjan uusiminen 3. Eurosetelit taiteena 4. Setelitekniikkaa:

Lisätiedot

Liiketalouden opiskelijoiden työssäoppiminen

Liiketalouden opiskelijoiden työssäoppiminen Liiketalouden opiskelijoiden työssäoppiminen Savon ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat etsivät työssäoppimispaikkoja sekä mahdollisia ilta-viikonloppu- tai kesätöitä. Olemme opastaneet oppilaita hyödyntämään

Lisätiedot

Eurokäteinen säilyttänyt suosionsa

Eurokäteinen säilyttänyt suosionsa Eurokäteinen säilyttänyt suosionsa 4.5.29 Eurokäteisen liikkeeseenlaskusta on kulunut runsaat seitsemän vuotta. Sujuvan rahanvaihdon jälkeen liikkeessä olevan eurokäteisen määrä on kasvanut ennakoitua

Lisätiedot

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni 9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan

Lisätiedot

Digitaalinen Suomi Yhdenvertainen kaikille #Digiarkeen: huomiot kehittämisen tueksi

Digitaalinen Suomi Yhdenvertainen kaikille #Digiarkeen: huomiot kehittämisen tueksi Digitaalinen Suomi Yhdenvertainen kaikille #Digiarkeen: huomiot kehittämisen tueksi 29.3.2019 1 VIDEO Lahden Lähimmäispalvelu ry:n YouTube -kanavalla julkaistu kappale https://youtu.be/71tjh6bzkek 2 Ohjelma

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

Suomen Pankki osana eurojärjestelmää

Suomen Pankki osana eurojärjestelmää Tuomas Välimäki Suomen Pankki Suomen Pankki osana eurojärjestelmää Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran miniseminaari 28.5.2019 Radisson Blu Plaza, Helsinki 28.5.2019 1 Euroalue ja eurojärjestelmä Euroalueen

Lisätiedot

TURVAKASSARATKAISU KÄTEISEN RAHAN KIERRÄTYKSEEN

TURVAKASSARATKAISU KÄTEISEN RAHAN KIERRÄTYKSEEN TURVAKASSARATKAISU KÄTEISEN RAHAN KIERRÄTYKSEEN Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme Teille turvakassaratkaisua seteleiden ja kolikoiden kierrätykseen. Laitekokoonpano on esitelty tässä dokumentissa.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

(XURQNl\WW QRWWR NRPLVVLROWD VHORQWHNR YDOPLVWHOXMHQ HGLVW\PLVHVWl MD NDKGHVWDN\PPHQHVWl K\YlVWlNl\WlQWHHVWl

(XURQNl\WW QRWWR NRPLVVLROWD VHORQWHNR YDOPLVWHOXMHQ HGLVW\PLVHVWl MD NDKGHVWDN\PPHQHVWl K\YlVWlNl\WlQWHHVWl ,3 Bryssel 3. huhtikuuta 2001 (XURQNl\WW QRWWR NRPLVVLROWD VHORQWHNR YDOPLVWHOXMHQ HGLVW\PLVHVWl MD NDKGHVWDN\PPHQHVWl K\YlVWlNl\WlQWHHVWl SlLYll HQQHQ ¼SlLYll NRPLVVLR RQ DQWDQXW WLHGRQDQQRQ HXURQ Nl\W

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI KOPPI - Kohti - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita -hanke Yhteistyössä: Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

Tulorekisteri

Tulorekisteri Tulorekisteri Mikä tulorekisteri on? Yksi rekisteri yksi standardoitu tapa toimia Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta. Se sisältää kattavat palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla Tiedon

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Anita Johansson. Käyttöönotto. Koulutukset ja koulutuskalenteri, Info-päivä , Anita Johansson

Anita Johansson. Käyttöönotto. Koulutukset ja koulutuskalenteri, Info-päivä , Anita Johansson Anita Johansson Käyttöönotto Koulutukset ja koulutuskalenteri, Info-päivä 22.3.2013, Anita Johansson Käyttöönoton periaatteet Palveluiden käyttöönotto tehdään kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Pertti Karhunen, Esedu Hannu Fyhr, SAMIedu Juva 8.5.2015 Vedet virtaamaan - Etelä-Savon oppimisen, ohjauksen - Ja nuorisotakuun

Lisätiedot

Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi

Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi Uudistuvat Oppijan verkkopalvelut Opintopolku.fi Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 18.-19.4.2013 Projektipäällikkö Ritva Sammalkivi, OKM SADe -ohjelma (VM) Oppijan verkkopalvelu

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Katariina Männikkö Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelun esittelyvideo http://www.youtube.com/watch?v=yjfkp9xl8cq Nykytila Tavoitetila

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI L 148/56 Euroopan unionin virallinen lehti 2.6.2006 EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä toukokuuta 2006, rahaliittoon osallistuvien jäsenvaltioiden kansallisten keskuspankkien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2012 COM(2012) 792 final 2012/0367 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU

Lisätiedot

Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa. 14.2.2011 Helena Liimatainen

Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa. 14.2.2011 Helena Liimatainen Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa viestinnässään? 14.2.2011 Helena Liimatainen Mitä järjestöjen toiminta kohtaamispaikoissa voi olla? Esitteitä, yhteystietoja, oppaita, lomakkeita

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Talouslukutaito - oppia ikä kaikki

Talouslukutaito - oppia ikä kaikki Olli Rehn Suomen Pankki Talouslukutaito - oppia ikä kaikki Takuusäätiön Talouden ajankohtaispäivä 1 Euroalueen ja Suomen talouden iso kuva Euroalueen talous on kasvussa Suomen BKT:n kasvu on vahvistunut

Lisätiedot

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Suomi sinun kielelläsi - Finland in your language www.infopankki.fi Mitä tutkittiin? Ketä Infopankin käyttäjät ovat ja miten he löytävät Infopankin? Palveleeko sivuston

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala SUORAVELOITUS PÄÄTTYY Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala 1 2 YDINVIESTEJÄ TERÄVÖITETTY MIGRAATIO ETENEE HITAASTI Suoraveloitusvaltakirjoista vasta 3 prosenttia on muunnettu

Lisätiedot

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t

Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Elokuu Täydennyshaun tulokset Jälkiohjaus Tiedonsiirto koulutusten järjestäjien

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki

Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki Osallisena Suomessa Turun hanke Projektikoordinaattori Elina Mäntylä Pedagoginen koordinaattori Riina Humalajoki 24.5.2012 Elina Mäntylä ja Riina Humalajoki 1 Yhteishankinta (kaupunki + ELY) Osallisena

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus. JUHTA Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö

AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus. JUHTA Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö AUTA-hankkeen projektiryhmän digituen toimintamalliehdotus JUHTA 31.1.2018 Katja Väänänen / AUTA-hanke sihteeristö Ehdotus digituen malliksi DIGITUEN TOIMIJAT DIGITUEN MUODOT TUEN TARVE Kaikilla ei ole

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet riskinarvioinnista ja tietyn tyyppisten strukturoitujen yhteissijoitusyritysten kokonaisriskin laskennasta ESMA/2012/197

Lisätiedot

Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön

Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön 2013-2014 Hankkeen tavoitteet ja toimintasuunnitelma Hanke on tiedotushanke, jonka tavoitteena on ruokamatkailuun ja se kehittämiseen

Lisätiedot

Tiedottaminen. Joukkueenjohtajakoulutus

Tiedottaminen. Joukkueenjohtajakoulutus Tiedottaminen Joukkueenjohtajakoulutus 2017 14.11.2017 1 Näkyvyys tiedotusvälineissä Innostaa mukaan uusia vapaaehtoisia ja lahjoittajia. Muokkaa ihmisten käsitystä Vapepasta: Vapepa on lähellä ja auttaa.

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Minkälainen on hyvä hakemus?

Minkälainen on hyvä hakemus? Minkälainen on hyvä hakemus? Valtiontuki maataloustuotteiden markkinoinnissa Seminaari 8.6.2009 Anna-Leena Miettinen 9.6.2009 1 Säädösperusta Valtion vuoden 2009 talousarvio EY:n maa- ja metsätalousalan

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista

Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista Konkreettisia keinoja oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja perheiden tukemiseen Täysi hyöty verkkotyökaluista Jarmo Salo (jarmo.salo@thl.fi) Valtakunnalliset Neuvolapäivät 10.10.2013 1 Taustaa Neuvolatyössä

Lisätiedot

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013 Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013 Mitä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

Ruotsi uudistaa setelit ja kolikot

Ruotsi uudistaa setelit ja kolikot Ruotsi uudistaa setelit ja kolikot TARKISTA RAHASI! S V E R I G E S R I K S B A N K 1 kruunu 2 kruunua 5 kruunua 10 kruunua Ruotsi uudistaa setelit ja kolikot Ruotsissa otetaan vuosien 2015 ja 2016 aikana

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1

Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena 9.2.2010 1 Elämässä mukana muutoksessa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. Kelan toiminta-ajatus Kaikkien Kela

Lisätiedot

Uusi mahdollisuus: Onko sitä? Jari Leskinen Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus

Uusi mahdollisuus: Onko sitä? Jari Leskinen Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus Uusi mahdollisuus: Onko sitä? Jari Leskinen Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus Yritys-Suomi Talousapu neuvontapalvelu Ainoa valtakunnallinen maksuton (puhelin)palvelu, joka auttaa varsinkin

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Kenelle, mitä, missä? Kenelle? Kenelle suuntaatte viestinne? Mitä? Määritelkää kolme tärkeintä asiaa, jotka haluatte

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto. FI Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa CONSLEG: 2001O0008 01/10/2001 Sivumäärä: 6 < Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto

Lisätiedot