Soprano Oyj tilinpäätöstiedote : Sopranon tulos parani edelleen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2011: Sopranon tulos parani edelleen"

Transkriptio

1 Soprano Oyj tilinpäätöstiedote klo Soprano Oyj tilinpäätöstiedote : Sopranon tulos parani edelleen YHTEENVETO Verkkoviestintäyhtiö Sopranon liikevaihto ja liiketulos kasvoivat selvästi myös vuoden viimeisellä neljänneksellä. Loka-joulukuun liikevaihto kasvoi 30,9 prosenttia ja liiketulos nousi 13,4 prosenttiin liikevaihdosta. Yhtiön viimeisen neljänneksen hyvä tulos nosti myös koko vuoden 2011 liikevaihdon ja liiketuloksen yli annetusta ennakkotiedosta. Liikevaihto nousi 5,30 miljoonaan euroon ja liiketulos 0,55 miljoonaan euroon. Samaan aikaan kassavarat kolminkertaistuivat huolimatta marraskuussa toteutetusta pääoman palautuksesta. Taloustilanteen epävarmuudesta huolimatta yhtiön tuotteiden ja palveluiden kysyntä on jatkunut edellisvuotta vahvempana myös alkuvuonna Soprano Oyj:n hallitus ennakoi, että yhtiön liikevaihto vuonna 2012 kasvaa vuodesta 2011 ja liiketulos vuonna 2012 on parempi kuin vuonna Soprano Oyj konsernin avainluvut: tammi-joulukuu, miljoonaa euroa muutos-% Liikevaihto 5,30 4,32 22,6 Liiketulos 0,55 0,06 840,4 Liiketulos-% liikevaihdosta 10,3 1,3 Tulos ennen veroja 0,31 0,03 945,6 Osakekohtainen tulos 0,01 0,00 Oma pääoma per osake 0,20 0,19 Tilikauden tulos 0,17 0, ,3 loka-joulukuu, miljoonaa euroa muutos-% Liikevaihto 1,51 1,15 30,9 Liiketulos 0,20-0, ,5 Liiketulos-% liikevaihdosta 13,4-0,5 Tulos ennen veroja 0,19-0,03 771,3 Osakekohtainen tulos 0,01 0,00 Tilikauden tulos 0,14-0,04 490,9 Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen: "Soprano nousi viime vuonna Suomen johtavaksi verkkoviestintäyhtiöksi. Strategisesti olemme löytäneet vahvat kasvualueemme ja kyenneet kommunikoimaan ne oikealle asiakaskunnalle. Tavoitteemme on jatkossa edelleen parantaa asiakaspalveluamme tarjoamalla verkkoviestinnän ohjelmistot, ratkaisut ja sisällöt entistä selkeämpinä kokonaisuuksina. Tekeminen on nyt aikaisempaa selkeämpää ja henkilöstömme motivoitunutta. Soprano on pörssiyhtiönä pieni, mutta valitsemiemme ylivoimatekijöiden turvin ja yhdistämällä kommunikaation ja teknologian kiihdytämme kasvuamme. Olemme valinneet avoimen lähdekoodin ja kansainvälisesti nopeasti kasvavat Drupal, Magento ja PHP -ohjelmistot palveluidemme alustoiksi. Otimme myös ensimmäiset askeleet yhtiön kansainvälistämiseksi ostamalla verkkokauppaosaamista Virosta ja nimittämällä konsernille kasvuun keskittyvän varatoimitusjohtajan. Yhtiön liikevaihto kasvoi 2011 reilun viidenneksen ja samaan aikaan liiketulos nousi yli puoleen miljoonaan euroon. Taseessa velat ja liikearvot pienenivät,

2 oma pääoma ja rahavarat puolestaan kasvoivat. Yhtiön kassavarat ovat viime vuoden jäljiltä oikealla tasolla, liiketoiminnan rahavirta terve ja omavaraisuusaste nousi yli kuudenkymmenen. Yhtiön tarjoamien verkkoviestinnän ratkaisuiden kysyntä kasvoi 2011 etenkin toisella vuosipuoliskolla. Koko vuoden liiketulosprosentti nousi kymmeneen ja toisen vuosipuoliskon liiketulosprosentti oli 15, joten suunta on oikea. Taloustilanteen epävarmuudesta huolimatta yhtiön tuotteiden ja palveluiden kysyntä on jatkunut edellisvuotta vahvempana myös alkuvuonna Tarjous- ja tilauskanta on selvästi edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa korkeammalla tasolla. Soprano pyrkii kannattavan kasvun vauhdittamiseen orgaanisesti sekä yritysostoin Suomessa ja lähialueilla omilla osakkeillaan sekä kasvaneen kassamme avulla. Prosentuaalisesti yhtiö tuskin yltää vuonna 2012 viime vuotta vastaaviin satojen prosenttien tulosparannuksiin, mutta näkymät antavat odottaa positiivisia uutisia Sopranolta jatkossakin. LIIKETOIMINTAKATSAUS Soprano on verkkoviestintäyhtiö. Sen ammattilaiset auttavat asiakkaita kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan verkossa aikaisempaa tehokkaammin. Yhtiö toimittaa yritys- ja julkishallinnon asiakkailleen verkkoviestinnän ohjelmistot, ratkaisut ja sisällöt selkeänä kokonaisuutena. Yhtiö hakee strategista kilpailuetua yhdistämällä kommunikaation ja teknologian. Strategiansa mukaisesti Soprano-konsernilla on vain yksi liiketoimintasegmentti, joten sen luvut ovat yhteneväisiä konsernin lukujen kanssa. Sopranon kolme myyntiyksikköä on puolestaan jaettu asiakasfokuksen mukaisesti. Henkilöstö liikkuu yksiköiden välillä eri projekteissa asiakastarpeen mukaan. Kommunikoi - Viestintäpalvelut-myyntiyksikkö toteuttaa viestinnän ja mainonnan kokonaisratkaisuja, nykyaikaisia verkkoratkaisuja sekä niiden sisällöntuotantoa. Myyntiyksikön vetäjänä toimii oman toimensa ohella konsernin toimitusjohtaja Arto Tenhunen saakka, jonka jälkeen tehtävän ottaa vastaan Samuel Sorainen. Palvele - Verkkopalvelut-myyntiyksikkö kehittää, rakentaa ja ylläpitää verkkoohjelmistoja sekä asiakaskohtaisesti räätälöityjä verkkopalveluita ja kouluttaa alalle uusia asiantuntijoita. Myyntiyksikön vetäjänä toimii Taneli Tikka. Ansaitse - Verkkokaupparatkaisut-myyntiyksikkö tuottaa ja ylläpitää verkkokauppaohjelmistoja ja tilausjärjestelmiä sekä toteuttaa järjestelmien integraatioratkaisuja. Yksikköön liittyi alkaen Pipfrog AS, josta on kerrottu kohdassa konsernirakenteen muutokset. Myyntiyksikön vetäjänä toimii Tapio Valli. Yksiköiden vetäjät raportoivat toimitusjohtaja Arto Tenhuselle. KONSERNIRAKENTEEN MUUTOKSET Soprano osti allekirjoitetulla sopimuksella virolaisen verkkokauppaohjelmistoihin erikoistuneen Pipfrog AS:n osake-enemmistön päivitetyin kauppaehdoin. Soprano maksaa 51 prosentista yhtiöstä peruskauppahintana 100 tuhatta euroa käteisellä sekä lisäksi yhteensä enintään 150 tuhatta euroa käteisellä maksetaan lisäkauppahintana vuosina , mikäli Pipfrogin tuloksen kehitys täyttää sovitut kriteerit. Pipfrog AS on vuodesta 2009 kehittänyt pilvipalveluna Magento-alustalle avoimeen lähdekoodiin perustuvaa ja erikokoisille yrityksille skaalautuvaa verkkokaupan ohjelmistotuotetta. Yhtiön perustaja Bruno Lill jää yhtiön toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi.

3 Pipfrog AS konsolidoidaan Soprano Oyj -konserniin helmikuun 2012 alusta alkaen. Hankintamenolaskelmat esitetään tulostiedottamisen yhteydessä. TUOTTEET JA TUOTEKEHITYS Sopranon ohjelmistotuotteita ovat Brain.fi, Composer.fi, Soprano Forteohjelmistot sekä konserniin yritysoston kautta liittyvä Pipfrogverkkokauppaohjelmisto. Viestinnällä palvelutuotteita ovat mm. asiakasviestintä, julkisuusviestintä, kriisiviestintä sekä erilaiset markkinointiviestinnän palvelut. - Composer.fi verkkokauppaohjelmisto on erityisesti pienyrityksille ja yrittäjille suunnattu myynti- ja markkinointiohjelmisto, joka sisältää monipuoliset työkalut kotisivujen luomiseen, verkkokaupan rakentamiseen, sähköisen viestinnän sisällöntuottamiseen ja lähettämiseen sekä asiakasrekisterin ylläpidon. Tuote tuli markkinoille vuoden 2007 keväällä. Soprano Composerin tuotekehitysaktivointien arvo konsernin taseessa on 0,01 miljoonaa euroa ( ,06 miljoonaa euroa). Composer.fi-verkkokauppaohjelmistoa markkinoi ja myy Sopranon osakkuusyhtiö Isolta Oy. Isoltan pienyrittäjille suunnatuilla ohjelmistoilla on yhteensä noin rekisteröitynyttä käyttäjää. - Soprano Forte ohjelmistot tarjoavat b-to-b kaupan tilausjärjestelmiä sekä b-to-c -verkkokaupan standardi- ja räätälöityjä verkkokaupparatkaisuja. Brain.fi-ohjelmiston avulla verkkokauppiaat voivat valjastaa Huuto.netin ja Keltaisen Pörssin kaltaiset sähköiset markkinapaikat omiksi jakelukanavikseen. Ohjelmiston kehittäminen aloitettiin keväällä Tekes on myöntänyt kehittämisavustusta 0,10 miljoonaa euroa hankkeelle. Kehittämisavustukselle vähennetyt aktivoinnit per olivat 0,03 miljoonaa euroa. ( ,05 miljoonaa euroa). - Pipfrog on avoimen lähdekoodin Magento-ohjelmistoalustaan perustuva ja erikokoisille yrityksille skaalautuva verkkokaupan ohjelmistotuote. Magento on kansainvälisesti nopeimmin kasvava verkkokaupan ohjelmistoalusta. Konsernin kokonaispanostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen olivat 0,13 miljoonaa euroa. (vuonna ,13 miljoonaa euroa)). Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen poistot ja arvonalentumiset olivat 0,15 miljoonaa euroa(vuonna ,07 miljoonaa euroa) ja kuluksi kirjattiin yhteensä 0,03 miljoonaa euroa (vuonna ,01 miljoonaa euroa). HENKILÖSTÖ Konsernissa oli täysipäiväistä henkilöstöä keskimäärin 45 henkilöä ( henkilöä). HALLINTO Soprano Oyj:n hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Pekka Vennamo ja jäsenet Kai Mäkelä, Anne Berner, Timo Tiihonen, Taneli Tikka ja Arto Tenhunen. Konsernin johtoryhmässä toimivat konsernin toimitusjohtaja Arto Tenhusen ja talousjohtaja Panu Kauppisen lisäksi verkkokaupparatkaisut-myyntiyksikön vetäjä Tapio Valli, verkkopalvelut-myyntiyksikön vetäjä Taneli Tikka sekä alkaen Viestintäpalvelut-myyntiyksikön vetäjä Samuel Sorainen. Yhtiön tilintarkastajina toimii KPMG Oy Ab, KHT-yhteisö päävastuullisena tilintarkastajana Esa Kailiala, KHT.

4 RAHOITUS Kassavarat olivat katsauskauden lopussa 0,77 miljoonaa euroa ( ,25 miljoonaa euroa) ja konsernin omavaraisuusaste ,6 % (55,6 %). Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli ,96 miljoonaa euroa ( ,04 miljoonaa euroa), ja koko rahavirta oli 0,53 miljoonaa euroa (-0,34 miljoonaa euroa). Korollisten velkojen määrä oli ,53 miljoonaa euroa (0,69 miljoonaa euroa). Soprano Oyj:n hallitus päätti syyskuussa 2007 osakepohjaisen kannustinjärjestelmän luomisesta yhtiön hallitukselle ja koko henkilökunnalle näiden sitouttamiseksi yhtiöön ja sen tavoitteisiin. Antiin osallistuneille annettiin osakkeen annin merkintää varten annettu yhteensä 0,66 miljoonan euron laina. Henkilöstöantia varten annettua lainaa on jäljellä 0,42 miljoonaa euroa. ( ,47 miljoonaa euroa) TASE Viitteitä liikearvon arvonalentumiseen ei ollut Konsernin liikearvo pieneni 0,26 miljoonalla eurolla Soprano Brain Alliance Oy:n sovitun lisäkauppahintasopimuksen vuoksi. Konserni kirjasi vuoden 2011 kolmannella vuosineljänneksellä muiden osakkeiden ja osuuksien arvonalennuksia yhteensä 0,22 miljoonaa euroa tuloslaskelman rahoituseriin sekä viimeisellä neljänneksellä muiden pitkävaikutteisten menojen arvonalennuksia yhteensä 0,06 miljoonaa euroa tuloslaskelman poistoihin ja arvonalentumisiin. YHTIÖN OSAKKEET Soprano Oyj:n osakepääoma oli katsauskauden lopussa ,00 euroa ja osakkeiden lukumäärä oli yhteensä kappaletta. Katsauskaudella Sopranon osakemäärä kasvoi uudella osakkeella, kun Brain Alliance Oy:n aikaisempaan osakevaihtosopimukseen liittyneet lisäkauppahinnat maksettiin kerralla yhtiökokouksen hallitukselle antamaan valtuutukseen perustuvalla osakeannilla. Uudet osakkeet tulivat julkisen kaupankäynnin kohteeksi yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa Nasdaq OMX Helsingin Oy:n Prelistalla alkaen. Sopranon hallituksella on valtuutus seuraavaan yhtiökokoukseen saakka päättää lisäosingon tai varojen jakamisesta vapaasta omasta pääomasta, yhteensä enintään 0,03 senttiä osakkeelta. Hallitus voi myös päättää olla käyttämättä tätä valtuutusta. Valtuutukseen perustuen Soprano Oyj:n hallitus päätti maksaa pääoman palautusta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta 0,01 euroa osakkeelta. Pääoman palautuksen täsmäytyspäivä oli ja se maksettiin Yhtiöllä oli hallussaan katsauskauden lopussa omaa osaketta ( omaa osaketta), joka on 0,3 (0,8 %) prosenttia kaikista osakkeista ja äänistä. Soprano Oyj maksoi hallituksen jäsenten vuosipalkkiot omilla osakkeillaan luovuttamalla yhteensä yhtiön omaa osaketta, osaketta kullekin hallituksen jäsenelle. Soprano aloitti omien osakkeiden hankinnan, jossa yhtiö hankkii omia osakkeitaan enintään kappaletta. Hankinta päättyy viimeistään LAADINTAPERIAATTEET

5 Tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu voimassa olevia IAS- ja IFRSstandardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Tilinpäätöksen laatimisessa on käytetty muilta osin samoja laatimisperiaatteita ja -menetelmiä kuin vuoden 2010 vuositilinpäätöksessä. Tilinpäätöstiedotteen laadinnassa on noudatettu IAS 34:n vaatimuksia. Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. ARVIO TOIMINNAN MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ Yhtiön sisäisessä valvonnassa ja riskienhallinnassa noudatetaan yhtiön hallituksen vahvistamaa kirjallista ohjeistoa. Konsernin menestyminen riippuu suurelta osin johdon ammattitaidosta ja Soprano Oyj -konsernin palveluksessa olevan henkilöstön ammattitaidosta ja pysyvyydestä sekä asiakkuudenhallinnan onnistumisesta. Ohjelmistoliiketoimintaan tehtyjen sijoitusten tuotto-odotuksiin sisältyy riski siitä, että markkina ei kehity odotetulla tavalla. Rahoitusriskeistä olennaisimmat ovat maksuvalmiusriski ja luottoriskit. Konsernilla oli luottotappioita yhteensä 0,05 miljoonaa euroa (vuonna ,04 miljoonaa euroa). Seurantajärjestelmien kehittymisen myötä liiketoiminnan ennustettavuus on parantunut. Ennustaminen on kuitenkin konsernin toimialalla erityisesti puoli vuotta pidemmällä aikavälillä haasteellista. Yleisen taloustilanteen aiheuttama epävarmuus voi heijastua negatiivisesti myös Sopranon tuotteiden ja palvelujen kysyntään. Maksuvalmiutta on parannettu limiittijärjestelyin. Muilta osin riskeissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Sopranon liiketoiminnassa ei ole havaittavissa merkittävää kausiluonteisuutta lukuun ottamatta lomakausien vaikutusta. KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Katsauskauden jälkeen Verkkopalvelut-myyntiyksikön vetäjä Taneli Tikka nimitettiin Soprano Oyj:n varatoimitusjohtajaksi. Soprano Oyj:n hallitus päätti yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen perustuen, että se luovuttaa yhtiön omassa hallussa olevaa osaketta julkisen kaupankäynnin ulkopuolella. Soprano Brain Alliance Oy:n toimitusjohtaja Taneli Tikalla on tytäryhtiön tulokseen sidottu bonusjärjestely, jonka perusteella hänelle maksettiin kannustepalkkio ilman erillistä maksua Soprano Oyj:n omilla osakkeilla luovuttamalla hänelle omaa osaketta. Soprano osti prosenttia verkkokauppaohjelmistoihin erikoistuneen Pipfrog AS:sta. Kaupasta on kerrottu kohdassa konsernirakenteen muutokset. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT TILIKAUDELLE 2012 Taloustilanteen epävarmuudesta huolimatta yhtiön tuotteiden ja palveluiden kysyntä on jatkunut edellisvuotta vahvempana myös alkuvuonna Soprano Oyj:n hallitus ennakoi, että Sopranon liikevaihto vuonna 2012 kasvaa vuodesta 2011 ja liiketulos vuonna 2012 on parempi kuin vuonna HALLITUKSEN ESITYS PÄÄOMAN PALAUTUKSESTA Hallitus esittää kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että jakokelpoisia varoja maksetaan pääomapalautuksena sijoitetun vapaan oman pääoman

6 rahastosta jakohetkellä yhtiön ulkopuolisessa omistuksessa oleville osakkeille 0,02 euroa osaketta kohti. Soprano Oyj Hallitus Lisätietoja: Soprano Oyj, Toimitusjohtaja Arto Tenhunen Soprano on Suomen johtava verkkoviestintäyhtiö. Sen ammattilaiset auttavat asiakkaita kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan verkossa aikaisempaa tehokkaammin. Yhtiö toimittaa yritys- ja julkishallinnon asiakkailleen verkkoviestinnän ohjelmistot, ratkaisut ja sisällöt selkeänä kokonaisuutena. Yhtiö hakee strategista kilpailuetua yhdistämällä kommunikaation ja teknologian. Soprano Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä, osakkeen tunnus on SNO1V. Liitteenä taulukko-osa: Konsernin tuloslaskelma Konsernitase Konsernin oman pääoman muutokset Konsernin rahavirta Konsernin vastuusitoumukset Konsernin tunnusluvut Konsernin segmenttien liikevaihto ja liiketulos Soprano Oyj:n taloudellinen informaatio vuonna 2012 Tunnuslukujen laskentakaavat Lyhennetty konsernin laaja tuloslaskelma muutos muutos tuhatta euroa % % LIIKEVAIHTO , ,6 liiketoiminnan muut tuotot , ,2 aineiden ja tarvikkeiden käyttö , ,5 työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut , ,5 poistot ja arvonalentumiset , ,3 liiketoiminnan muut kulut , ,9 LIIKEVOITTO (TAPPIO) , ,4 rahoitustuotot ja -kulut , ,9 muiden osakkeiden ja osuuksien arvonalentumiset Osuus osakkuusyrityksen tuloksesta , ,0 VOITTO (TAPPIO) ENNEN VEROJA , ,6 verot , ,5 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) JATKUVISTA TOIMINNOISTA , ,3 tilikauden voitto lopetetuista toiminnoista TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) , ,3 Muut laajan tuloslaskelman erät TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ , ,3 jakautuminen: Emoyrityksen omistajille , ,3 Määräysvallattomille omistajille , ,8

7 Emoyrityksen omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos (ei laimennusvaikutusta) muutos muutos % % Osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot,e 0,01 0,00 0,01 0,00 Osakekohtainen tulos, koko konserni,e 0,01 0,00 0,01 0,00 Konsernitase muutos tuhatta euroa % VARAT pitkäaikaiset varat liikearvo ,4 muut aineettomat hyödykkeet ,0 aineelliset hyödykkeet ,8 Osuudet osakkuusyrityksissä ,5 muut osakkeet ja osuudet ,7 pitkäaikaiset saatavat ,1 laskennalliset verosaamiset ,6 PITKÄAIKAISET VARAT YHT ,0 lyhytaikaiset varat myyntisaamiset ja muut saamiset ,9 rahavarat ,6 LYHYTAIKAISET VARAT YHT ,3 VARAT YHT ,2 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma ,2 Määräysvallattomien omistajien osuus ,1 OMA PÄÄOMA YHT ,9 pitkäaikaiset velat ,5 lyhytaikaiset velat ,9 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHT ,2 Konsernin oman pääoman muutokset oma pääoma muutokset oma pääoma tuhatta euroa osakepääoma sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto* omat osakkeet** edellisten tilikausien voittovarat*** tilikauden tulos emoyhtiön omistajille vähemmistöosuus oma pääoma * Osakeanti liittyen Soprano Brain Alliance Oy:n lisäkauppahintaan 42 te, määräysvallattomien omistuksien arvon ja hankintamenon erotus -24 te, pääoman palautus te. ** hallituksen vuosipalkkio 42 te omina osakkeina, omien osakkeiden hankinta -16 te *** määräysvallattomien omistuksien hankinta 37 te Konsernin rahavirta muutos muutos tuhatta euroa % %

8 tilikauden voitto , ,3 liiketoimet, johon ei liity maksutapahtumaa , ,6 käyttöpääoman muutos , ,6 verot, korkokulut ja -tuotot , ,0 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA , ,5 Tytäryritysten myynti vähennettynä myyntihetken rahavaroilla ,0 tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla bruttoinvestoinnit , ,6 käyttöomaisuuden myynnit ,0 saadut osingot INVESTOINTIEN RAHAVIRTA , ,8 pitkäaikaisten saamisten muutos , ,0 lainojen nostot lainojen takaisinmaksu , ,1 omien osakkeiden myynnit ja ostot ,3 Määräysvallattomien omistajien osuuksien hankinta , ,6 maksetut osingot/pääoman palautus ,8 muut oman pääoman muutokset RAHOITUKSEN RAHAVIRTA , ,4 RAHAVIRTA YHTEENSÄ , ,1 rahavarat kauden alussa , ,8 rahavarat kauden lopussa , ,3 Konsernin vastuusitoumukset muutos tuhatta euroa % yrityskiinnitykset omasta puolesta ,0 leasingvastuut ,3 yhteensä ,6 Konsernin tunnusluvut muutos muutos % % sijoitetun pääoman tuotto,% (12 kk), konserni 27,8-1,5 11,7 2,3 oman pääoman tuotto,% (12 kk), konserni 33,3-5,1 13,6 1,3 omavaraisuusaste,% 61,6 55,6 61,6 55,6 bruttoinvestoinnit,milj.euroa 0,11 0,05 120,0 0,24 0,17 41,2 tulos/osake, jatkuvat toiminnot,e 0,01 0,00 0,01 0,00 tulos/osake, konserni,e 0,01 0,00 0,01 0,00 oma pääoma per osake, e 0,20 0,19 0,20 0,19 henkilöstö keskimäärin , ,3 Konsernin segmenttien liikevaihto ja liiketulos muutos muutos liikevaihto, 1000e % % communications , ,6 konsernin liikevaihto , , muutos muutos liiketulos,1000e % %

9 communications , ,4 konsernin liikevoitto , ,4 Soprano Oyj -konsernilla on yksi segmentti: Communications. Segmentin luvut ovat yhteneväiset konsernin lukujen kanssa. Liiketuloksessa konsernierät on kohdistettu segmentille. Soprano Oyj:n taloudellinen informaatio vuonna 2012: Osavuosikatsaus 1-3/ Osavuosikatsaus 1-6/ Osavuosikatsaus 1-9/ Tunnuslukujen laskentakaavat: Sijoitetun pääoman tuotto: voitto/tappio+rahoituskulut x oma pääoma + korolliset velat (kauden alun ja lopun keskiarvona) Oman pääoman tuotto: voitto/tappio x oma pääoma(kauden alun ja lopun keskiarvona) Omavaraisuusaste: oma pääoma taseen loppusumma saadut ennakot Tulos/osake: emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä Oma pääoma per osake: emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä kauden lopussa

Konsernin markkinointiviestinnästä vastaa markkinointipäällikkö Heidi Tetteh ja hallinnosta talousjohtaja Panu Kauppinen.

Konsernin markkinointiviestinnästä vastaa markkinointipäällikkö Heidi Tetteh ja hallinnosta talousjohtaja Panu Kauppinen. Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-3 2011 28.4.2011 klo 9.00 Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-3 2011 Yhteenveto Katsauskautena Sopranon palveluiden kysyntä elpyi vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna. Tulos jäi

Lisätiedot

Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-6 2012: Konserni kasvamassa yritysostoin, liiketulos edellä viimevuotista

Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-6 2012: Konserni kasvamassa yritysostoin, liiketulos edellä viimevuotista Soprano Oyj Osavuosikatsaus Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-6 2012: Konserni kasvamassa yritysostoin, liiketulos edellä viimevuotista Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-6 2012 16.8.2012 klo 09.00 Soprano Oyj

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2009

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2009 Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2009 1(5) Soprano Oyj hallituksen toimintakertomus 2009 Tarkastelujakson tärkeimmät tapahtumat Tilivuonna Soprano jatkoi strategiansa mukaisesti yritysostoja hankkien

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-9 2012: Aspectum liittymässä konserniin, liikevaihto ja tulos edellä viimevuotista

Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-9 2012: Aspectum liittymässä konserniin, liikevaihto ja tulos edellä viimevuotista Soprano Oyj Osavuosikatsaus Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-9 2012: Aspectum liittymässä konserniin, liikevaihto ja tulos edellä viimevuotista Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-9 2012 1.11.2012 klo 09.00 Soprano

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2012: Konserni kasvun tiellä

Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2012: Konserni kasvun tiellä Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 28.2.2013 klo 09.00 Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2012: Konserni kasvun tiellä YHTEENVETO Verkkoviestintäkonserni Sopranon tilikauden 2012 liikevaihto ja liiketulos

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2008

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2008 Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2008 1(4) Soprano Oyj hallituksen toimintakertomus 2008 Tarkastelujakson tärkeimmät tapahtumat Soprano Oyj konsernin liikevaihto vuonna 2008 kasvoi 51,2 prosenttia

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30 Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot