Tervetuloa Somerolle, Maaseudun Pääkaupunkiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa Somerolle, Maaseudun Pääkaupunkiin"

Transkriptio

1 tul kyllään Somerol

2 Tervetuloa Somerolle, Maaseudun Pääkaupunkiin Somero on maaseutua parhaimmillaan ja sen aktiiviset ja yhteisölliset kylät ottavat avosylin vastaan niin matkailijat, yritykset kuin uudet asukkaatkin. Somerolla kyliä on liki viisikymmentä, ja niillä on vahva oma identiteettinsä, jota aktiiviset kyläläiset pitävät yllä kylä-, pienviljelijäyhdistysten sekä maa- ja kotitalousseurojen kautta. Kyliltä löytyy yhteisiä kokoontumispaikkoja, ja yhteiset tapahtumat pitävät yllä hyvää kylähenkeä. Isoimmista kyläkeskuksista toimivat vielä omat alakoulunsa sekä aktiivista yhdistys- ja järjestötoimintaa. Tervetuloa siis kylään Somerolle, Kuva: Jussi Suvanto

3

4 Häntälä Häntälä on Etelä-Someron vanhimpia kyliä: asutusta on ollut jo neljä vuosituhatta sitten. Nykypäivänä Häntälä on malliesimerkki aktiivisesta ja yhteisöllisestä kylästä, jossa kylää ja sen toimintaa kehitetään jatkuvasti ja yhteisiä tapahtumia järjestetään innokkaasti. Vuonna 2009 Varsinais-Suomen Kylät ry valitsi Häntälän vuoden varsinaissuomalaiseksi kyläksi. Raatia miellytti ennen kaikkea kyläläisten aktiivinen ja innostunut toiminta Someron kylien neuvottelukunnassa sekä yhteistyö Someron kaupungin kanssa. Häntälä on valittu myös vuoden kaupunginosaksi v (Suomen kotiseutuliitto). Häntälää ympäröi upea ja ainutlaatuinen luonto, kuten esimerkiksi Häntälän notkot, jotka muistuttavat Skotlannin mystisiä nummia. Häntälän notkoissa kulkee opastettu luontopolku, ja lisäksi Häntälästä löytyy oma kyläkoulu, kylätalo, kioski sekä rukoushuone. Näistä kaikista osaa kertoa lisää Lounais-Someron kyläyhdistys ry. Kuva: Riikka Gustafsson

5 Häntälän notkojen kupeessa sijaitsee myös huvikeskus Teeriharju, jonka omistaa ja jota vuokraa Häntälän maamiesseura. Siellä on aikojen saatossa nähty kaikenlaisia tapahtumia Asemessuista Oopperajuhliin. Nykyään Teeriharju palvelee tanssikansaa talvisin lokakuusta huhtikuuhun sekä innokkaita bingoajia ympäri vuoden, kesällä perjantai-iltaisin ja talvella sunnuntai-iltapäivisin. Häntälän maamiesseura vuokraa Teeriharjun isoa salia sekä pienempää Teerenpesää erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Talon isossa pitokeittiössä on mahdollista hoitaa suuretkin tarjoilut. Seura omistaa myös mm. erilaisia maatalouskoneita, esim. klapikoneita, joita asukkaiden on mahdollista vuokrata.

6 Kerkola - Syvänoja - Talvisilta Keskiaikana Rekijoenperänä tunnettu Kerkola on neljästä Lounais-Someron kylästä vanhin - ensimmäinen maininta on jo vuodelta Alun perin Sydenojana taas tunnettu Syvänoja oli alkujaan Kerkolan tytärkylä, joka pysyi yksinäistalona 1400-luvun lopulta lähes vuosisadan ajan luvulla ensi kertaa mainittavassa Talvisillassa on ollut asutusta jo neljä tuhatta vuotta ja 1500-luvulla se oli Someron suurin asutuskeskus. Nämä kolme kylää ovat nykyään rauhallista ja hiljaista maaseutua parhaimmillaan. Kylien maisema on vaihtelevaa ja monipuolista, upeiden harjumaisemien lisäksi löytyy avaria peltoaukeita, reheviä suoalueita sekä syviä notkoja joiden pohjalla virtaa vesi ja joissa laiduntaa lehmiä ja lampaita. Kerkolan kyläyhdistys on kolmen kunnan alueella toimiva kyläyhdistys, joka kokoaa tehokkaasti kyläläiset yhteen, mm. kylän omistamalle Mäntypirtille. Kuva: Maija Lehti

7 Pajula Kylä sijaitsee Pohjois-Somerolla, Kultelan, Letkun ja Torron kylien rajamaastossa. Kylän halki kiemurtelee Hämeen Härkätie, joka on yksi Euroopan vanhimpia teitä. Tietä kulkeneiden kuninkaiden kunniaksi pystytettyjä kuninkaankiviä löytyy Pajulasta kaksi kappaletta kylän vanhojen kestikievareiden kohdilta. Merkittäviä tekijöitä kylämaisemassa ovt Pajulanjoki sivuhaaroineen sekä molemmilla puolilla Härkätietä siintävät laajat peltoaukeat. Pajulan metsissä on lukuisia, kauniita suolampia, jotka ilahduttavat metsissä kulkijoita, marjastajia, sienestäjiä sekä metsästäjiä. Joulun alla Pajulan metsissä järjestetään tunnelmallinen metsäkirkko. Pajulan Pienviljelijäyhdistys omistaa v rakennetun Valolan, jota se vuokraa myös ulkopuolisille. Valola on erinomainen paikka viettää erilaisia juhlia ja tapahtumia. Kuva:Eeva Murtojärvi

8 Lahti - Pitkäjärvi - Ollila Kylät sijaitsevat Hämeen Härkätien sekä Paimionjoen varrella, kymmenen kilometrin päässä Someron keskustasta. Merkittävä kartanokylä Lahti rajoittuu Pusulanjärveen, ja kylän alueelle ulottuvat myös Paimionjoen pohjoisten sivujokien Jaatilanjoen ja Puostaanojan latvahaarat. Ollilaan taas ulottuu Laitilanjoen latvahaara ja lisäksi siellä on myös Lamminjärvi, jonka rannalla on kaupungin uimaranta. Järven läheisyydessä sijaitsee myös metsästysseura Lammijärven Metsäveikkojen kokoontumispaikka Etappimaja. Pitkäjärven kyläkeskus sijoittuu Pitkäjärven pohjoisrannalle Härkätien varteen. Kylässä on koulu, jossa toimivat Lahden Pitkäjärven koulun 3 6 luokat. Lisäksi Pitkäjärveltä löytyy maamiesseurantalo, valaistu kuntorata ja hiihtolatu sekä uimaranta. Paikallisia yhdistyksiä ovat urheiluseura Ollilan Jyty sekä lähikylissä toimiva metsästysseura Lammijärven Metsäveikot, jonka omistuksessa on Etappimaja Lammijärven rannalla.

9 Kultela Kultelan luonnonkaunis, perinteitä arvostava kylä sijaitsee myös Härkätien varrella. Kultelan kylä on perimätiedon mukaan saanut nimensä yhteisellä kylätontilla sijainneesta kultoisesta lähteestä, joka oli kyläläisten ehtymätön vedensaantipaikka. Kylän tuntumassa ovat sijainneet myös useat tiilija savenvalajaverstaat, joiden syntymiselle Kultelan kuuluisa savi on luonut edellytykset. Tiiliä on lyöty keskiajalta lähtien ja teolliseen valmistukseen ryhdyttiin 1930-luvulla. Ensimmäinen savenvalajaverstas perustettiin 1860-luvulla. Kultelassa toimii aktiivinen kyläyhdistys, joka ajaa kyläläistensä etuja, ylläpitää saviperinnettä, järjestää juhlia ja tapahtumia, huolehtii hiihtoladuista sekä edistää yhteisöllisyyttä, kuten kylämummotoimintaa sekä naapuriapua. Keskellä Kultelan kylää on lapsiystävällinen perhepuisto, joka tarjoaa turvallisen paikan kokoontumisille. Puistossa on leikkivälineitä, pelikenttä, huvimaja, puucee ja grillikatos. Talvella puiston valaistus mahdollistaa luistelun ja muut leikit iltamyöhään. Kuva: Eeva Murtojärvi

10 Somerniemi Somerniemi on luonnonkaunis, elävä kyläryhmä, joka muodostuu neljästätoista kylästä: Härjenlahti, Härjenoja, Hyrkkölä, Jakkula, Kaskisto, Keltiäinen, Kopila, Mäyrämäki, Oinasjärvi, Palikainen, Salkola, Suojoki, Vesanoja ja Viuvala. Somerniemellä eletään väljätsi ja useat asukkaat käyvät töissä pääkaupunkiseudulla tai lähikaupungeissa Salossa tai Forssassa. Vakinaisia asukkaita alueella on vajaa tuhat, ja kesällä asukasluku kolminkertaistuu. Somerniemen hyvä sijainti, kaunis luonto ja aito maalaismaisema ovat tehneet siitä suositun kesäparatiisin. Järviä ja lampia alueella on 85 - liekö juuri siksi Somerniemellä olevan loma-asuntoja tuhatkunta. Somerniemellä on myös oma kyläkoulu, päiväkoti ja vanhusten ryhmäkoti, kirkko, historiallinen kellotapuli, seurankuntatalo, kyläkauppa, pankki ja tanssipaikka - unohtamatta tietenkään kesätoria, joka kerää kesälauantaisin jopa 7000 kävijää per kerta! Harrastus- ja yhdistystoiminta on Somerniemellä vireää ympäri vuoden; on oma urheiluseura Somerniemen Veikot, SPR:n osasto, Somerniemen musiikkiteatteri, marttayhdistys, metsästysseuroja, maataloustuottajayhdistys sekä Somerniemi- Seura. Kesätorin lisäksi Somerniemiseura järjestää monenlaista virkistystä kotiseuturetkistä torikonsertteihin, esim. joka toinen vuosi järjestettävän Somerniemipäivän. Kuva:Tanja Alenius

11 Keltiäinen Vesanoja - Härjenoja Kylien alueella sijaitsevat Vesajärvi, Siikjärsi, Särkäjärvi, Painio, Poikkipuoliainen sekä lukuisa määrä pikkujärviä ja lampia. Alueen metsät tarjoavat erinomaisen lenkkeily-, sienestys- ja marjastusmahdollisuudet. Ämyrin metsästä löytyy merkittyjä ja valaistuja lenkki-polkuja ja hiihtolatuja. Keltiäisten keskustassa kyläläisiä palvelee lähikauppa, joka toimii myös tiedonjako- ja kohtaamispaikkana. Muita palveluita kylien alueella ovat mm. viikottain käyvä kirjastoauto sekä nk. toribussi. Jakkula Jakkula sijaitsee Arimaan ja Oinasjärven rannalla, Uudenmaan rajalla naapurinaan Nummi- Pusula. Jakkula on ensimmäinen asiakirjoissa mainittu entisen Somerniemen kylä. Jakkulassa kylätoimintaa on alettu taas aktivoimaan vesiensuojelun ja jätevesiasioiden tiimoilta. Somerniemen entisessä kuntakeskuksessa sijaitsevalla vanhalla kunnantalolla on Somerniemen paloasema sekä VPK:n kokoontumistila, jota vuokrataan pientä korvausta vastaan erilaisiin kokoustilaisuuksiin. Kuva: Arto Aalto

12 Kaskisto - Suojoki - Mäyrämäki Kaskiston, Suojoen ja Mäyrämäen kylät sijaitsevät metsäisellä alueella vanhan Somerniemen ja Etelä-Someron välimaastossa. Maisemaan kuuluvat jylhät metsät, pienet metsälammet sekä Halkjärvi. Kaskiston kylä rajoittuu Kiikalan puolelta Natura alueeseen kuuluvaan Hyyppärän harjumuodostelmaan. Kylien ylpeydenaihe, Iso-Valkee, on laaja ja lähes rakentamaton retkeilyalue. Tämän Iso-Valkeen näkösyvyydeltään yli 7 metrin kirkasvetisen järven ovat löytäneet myös sukellusharrastajat kautta maan. Alueella onkin sukeltajia varten katos, sekä retkeilijöille laavuja, tulentekopaikkoja sekä järven ympäri kiertävä patikointireitti. Kylien yhteinen, vireä kyläyhdistys järjestää säännöllisesti kyläjuhlia sekä erilaisia tapahtumia. Esim. juhannuksena poltetaan yhdessä Halkjärven rannassa kokkoa. Kyliltä löytyy myös kalastus- ja metsästysseurat sekä vesialueenosakaskunta, jotka toimivat yhteistyössä parantaen Halkjärven kuntoa sekä järjestäen erilaisia virkistysmahdollisuuksia (grillikatoksien rakentaminen, kalojen istutus ym.) Kyläyhdistys omistaa vanhan koulurakennuksen, jota vuokrataan kokous- ja juhlatilaksi. Lisäksi siellä on mahdollisuus tehdä puu- ja käsitöitä, kutoa kangasta sekä harrastaa sisäliikuntalajeja. Someron kaupungilta on myös mahdollista vuokrata edullisesti perhesauna Iso-Valkeen rannalta. Kuva: Someron Kaupungin arkisto ja Arto Aalto

13 Salkola Vanhan tarun mukaan Salkola on saanut nimensä, kun enitsajan eränkävijät löysivät kauniin ja kirkasvetisen järven. Lähtiessään hakemaan perheitään tänne asuinpaikalle he pystyttivät pitkän salon merkiksi, jotta löytäisivät paikan tullessaan takaisin. Salkola on pieni ja kaunis kylä, joka mielletään myös kesäasukkaiden paratiisiksi. Se sijaitsee puhdasvetisen Salkolanjärven ympärillä. Salkolanjärven rannasta, 2-tien varrelta löytyy kaupungin uimaranta. Salkolassa on erittäin vireä kyläyhdistys, jonka toiminta on varsinkin kesällä erittäin aktiivista. Kylänrannassa tavataan usein, esim. syntymäpäivien kunniaksi, talkoiden merkeissä ja juhannusjuhlassa. Kyläyhdistys järjestää myös kerran kesässä aamutorin sekä paljon retkiä ja erilaisia tapahtumia. Kuva: Manu Kärki

14 Hirsjärvi - Ihamäki Kivisoja Hirsjärven, Ihamäen ja Kivisojan yhteisenä kyläyhdistyksenä toimii Hirsjärven pienviljelijäyhdistys (HPVY), joka on innostanut asukkaita yhteistyöhön yli kylärajojen. Kyliä yhdistää aktiivisten kyläläisten lisäksi monipuolinen luonto, rikas kulttuurimaisema sekä liikunnalliset harrastusmahdollisuudet. Alueelta löytyy kaksi ulkoilureittiä (Hovimäki ja Seeteri-Sport), uimarantoja, hiihtolatuja, kelkkareittejä, luistelurata sekä Hovimäen avantosauna. Kylillä voi harrastaa myös veneilyä, melontaa sekä metsästystä (Hirjärven riistamiehet) ja kalastusta (Hirsjärvi-Ihamäen kalastuskunnat). Kyläläiset kokoontuvat Ihamäentien varressa sijaitsevassa, leikkimielisesti nimetyssä Puolen hehtaarin metsässä, josta löytyy myös lentopallokenttä sekä hyvin varusteltu grillikota. Kota soveltuu n. 20 hengen porukan kokoontumispaikaksi ympäri vuoden ja on vapaasti vuokrattavissa. Kuva: Eeva Murtojärvi

15 Terttilä - Lautela Kylät sijaitsevat Etelä-Somerolla Salon rajalla Iso-Valkeen ja Hyyppärän Natura-alueiden lähellä. Kyliä halkoo Terttilänjoki. Kyläläisten yhteisenä kokoontumispaikkana toimii talkoovoimin ylläpidetty maamiesseurantalo Toukola, jossa kyläyhdistys järjestää usein erilaisia tilaisuuksia, juhlia ja kokouksia. Tilaa käytetään myös lentopallon pelaamiseen sekä kansalaisopiston kudontapaikkana, ja sitä vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin. Toinen kokoontumispaikka on Terttilän meijeri, joka yhdistää kyläläisiä ja moottoripyöräharrastusta. Kuva: Ilkka Ärrälä

16 Häntälä, Kerkola, Syvänoja, Talvisilta Lounais-Someron kyläyhdistys pj Pirjo Merivirta, p Teeriharju Häntälän maamiesseura ry pj Pentti Järvinen, p Kerkolan pienviljelijäyhdistys ry ja Mäntypirtin vuokraus pj Markku Eskolin, p Somerniemi-Seura ry pj Anne Pentikäinen, p Salkolan kyläyhdistys ry pj Leila Mäkilä, p Hirsjärven pienviljelijäyhdistys ry pj Satu Näykki, p kotavuokraus: Eija Kaskinen, p Kultelan kyläyhdistys ry Markku Kankare, p Terttila, Lautela Etelä-Someron maa- ja kotitalousseura ry pj Tuula Nurmisto, p Toukolan vuokraus: Raimo Lönnqvist, p Kaskiston kyläyhdistys ry pj Jaana Saarni, p Kylätalon vuokraus: siht. Sari Uutela, p Keltiäisten kyläyhdistys ry Marja Hilpi, p Jakkula Arto Aalto, p Pajulan pienviljelijäyhdistys ry ja Valolan vuokraus pj Piritta Kämi-Conway, p Lahti, Pitkäjärvi, Ollila Länsi-Someron jätevesiosuuskunta Jani Kurvinen, p Someron Pitkäjärven Maa- ja kotitalousseura ry pj Sari Witka, p

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Kankaanpää. Vireä kylä kansallismaisemassa. Kankaanpään kylän juuret ulottuvat pitkälle

Kankaanpää. Vireä kylä kansallismaisemassa. Kankaanpään kylän juuret ulottuvat pitkälle Kankaanpää Vireä kylä kansallismaisemassa Kankaanpään kylän juuret ulottuvat pitkälle historiaan. Vanha kylätaajama, Köyliönjärvi, Kuninkaanlähde, peltomaisema ja kylää halkova vanha postireitti, ovat

Lisätiedot

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Kuva: Veikko Hahmo Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Retkelle lännestä Mistä retkelle: Kuntakeskusta, Takamaa, Vähäjärvi Kävellen kohti Takamaata ja moottoritien alikulun

Lisätiedot

27.9.2011 klo 9.00 Kaupunginhallituksen huone

27.9.2011 klo 9.00 Kaupunginhallituksen huone YHTEISET JÄTEVEDET Tukiryhmän päätöskokous 27.9.2011 klo 9.00 Kaupunginhallituksen huone Yhteiset jätevedet, tukiryhmän päätöskokous 27.9.2011 Asialista 1. Kokouksen avaus 2. Hankkeen toteutuminen 1.7.2010-30.9.2011

Lisätiedot

- Kylä keskellä kaikkea

- Kylä keskellä kaikkea 1 2 VILLIKKALA - Kylä keskellä kaikkea Villikkala on elinvoimainen, kaunis ja rauhallinen maatalouskylä Kouvolassa, jonka peltomaisema on tasaista vilja- ja nurmipeltojen sävyttämää perinnemaisemaa. Kylän

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA TAUSTAA Markkuun seudun kyläyhdistys ja aiemmin kylätoimikunta on toiminut aktiivisesti pian 20 vuotta Kylän alueella asuu tällä hetkellä arviolta yli 300 henkeä Aktiivista ja elinvoimaista ydinmaaseutua

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

Multian tonttitarjonta 2015

Multian tonttitarjonta 2015 Tarjous koskee kaava-alueen tontteja. Kaipaatko maalle maaseudun rauhaan? Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön foorumi, Karkkila 9.3.2013

Vapaaehtoistyön foorumi, Karkkila 9.3.2013 Vapaaehtoistyön foorumi, Karkkila 9.3.2013 Kuuluu Varsinais-Suomen maakuntaan ja Salon seutukuntaan Pinta-ala 698 km 2 Väkiluku 01/2013 9227 Tuloveroprosentti 19,0 Talous on edelleen vahvasti maatalouspainotteista

Lisätiedot

Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen korkein kohta,

Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen korkein kohta, Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen korkein kohta, runsaasti vesistöjä ja luontopolkuja vaihtelevassa maastossa.

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

PERUSTIETOJA KUNNASTA

PERUSTIETOJA KUNNASTA PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun

Lisätiedot

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011

Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi, Pohjois-Pohjanmaan Vuoden Kylä 2011 Piipsjärvi sijaitsee Oulaisten kaupungin pohjoisosassa ja on kaupungin suurin kylä. Kylä on noin 800 oulaistelaisen kotikylä. Asutus on keskittynyt pääasiassa

Lisätiedot

Perustietoa Sukevasta

Perustietoa Sukevasta Sonkajärven kunta S Perustietoa Sukevasta Sukeva on n. 1000 asukkaan kylä vilkkaasti liikennöidyn Valtatie 5:n ja rautatien varressa Pohjois- Savossa. Hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet avaavat yhteydet

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely

Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely 17.1. 28.2.2017 16.5.2017 Kiiminkijokivarren kyläselvitysalueet Oulun ja kyläselvitysalueiden väestö: Oulu 01/2017, kylät 3/2017 Oulu 198 281 Alakylä 1944

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan Oulaisiin!

Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Oulainen on ihmisläheinen ja vireä n.8000 asukkaan kaupunki Ylivieskan seutukunnassa. Tulitpa sitten päärataa pitkin junalla tai Kantatie 86:n liikenneympyrästä, olet oitis

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI Yhteisö Eskolan kylä on yli 400 asukkaan teollisuuspainotteinen taajama Kannuksen kaupungissa. Kylällä on kaksi kauppaa, ala-aste, päiväkoti ja n. 160 teollista

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Rivitalotontit 3/2016

Rivitalotontit 3/2016 Rivitalotontit 3/2016 Pälkäneen kunnan rivitalotontit Pälkäneen kunnalla on myynnissä rivitalotontteja Onkkaalassa (Lomakodin alue ja Lastenlinnan alue), Aitoossa ja Luopioisissa. Tontit myydään varausten

Lisätiedot

Linikkalanlammi (Forssa)

Linikkalanlammi (Forssa) Linikkalanlammi (Forssa) Forssan keskustan tuntumassa, Lamminrannan kaupunginosassa sijaitseva Linikkalanlammi on pinta-alaltaan 4,6 hehtaaria ja rantaviivaa puistomaisemissa kertyy noin yhden kilometrin

Lisätiedot

Koskuen kyläyhdistys ry. Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM

Koskuen kyläyhdistys ry. Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM Koskuen kyläyhdistys ry Y-tunnus: 1708824-8 PJ. JORMA LAITAMÄKI PUH. 0400-891872 E-MAIL: KOSKUEN.KYLAYHDISTYS@GMAIL.COM Koskue Länsi-Suomessa oleva Etelä-Pohjalainen, maatalous-valtainen kylä Jalasjärven

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Viitannummi, Viitanlaakso 15.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n.

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n. Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä Vastauksia 72 kpl Toive Kiinnostuneita %-vastanneista 64 88,9 % 59 81,9 % 52 72,2 % Vene- kanoottilaituri 45 62,5 % 45 62,5 % 31

Lisätiedot

Salon seudun maisemat

Salon seudun maisemat Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen

Lisätiedot

Oravasaaren uutislehti #5 12.4.2005

Oravasaaren uutislehti #5 12.4.2005 Oravasaaren uutislehti #5 12.4.2005 Hyvä oravasaarelainen, v Talvi on taittumassa vähitellen kesäksi ja sukset joutuvat vajaan. Julkaisemme ohessa talvikauden hiihtokuntoilun tulokset. v Liity kyläyhdistyksen

Lisätiedot

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj.   Angelniemen Seurojentalo Angelniemen Esittely 27.11.2018 Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo www.angelniemi.fi Angelniemen historia 1659 - Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1870 1. kunnallislautakunnan

Lisätiedot

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista

- Kupla kuvastaa kantavaskiolaisen ja muualta Vaskiolle tulleen tapaamista - Omanlainen maaseutukylä, jossa paljon lapsiperheitä - Salon kaupungin taloudellinen ahdinko sekä nykyaikaiset verkostoitumisen ja markkinoinnin vaatimukset ovat nähtävissä kaikessa kylän toiminnassa

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

Kylien Salo: * Monipuolista kylätoimintaa * Asukaskyselyjen tuloksia

Kylien Salo: * Monipuolista kylätoimintaa * Asukaskyselyjen tuloksia Kylien Salo: * Monipuolista kylätoimintaa * Asukaskyselyjen tuloksia Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 4.11.2014 Kylien Salo

Lisätiedot

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalo seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalojen nykytila Mikä on kylätalo? Seurantalo, vanha

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA 1969 2019 Tontit 2019 kotiloimaalta.fi KESKUSTAN ASUINALUEET NAHINLAHTI Uusi asuinalue keskustan tuntumassa, Loimijoen rannan, peltojen ja metsän ympäröimänä. Maaseutumaista

Lisätiedot

Paiholan kyläsuunnitelma 2015. Paiholan kyläyhdistys, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry

Paiholan kyläsuunnitelma 2015. Paiholan kyläyhdistys, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry Paiholan kyläsuunnitelma 2015, Maaseudun sivistysliitto, Pohjois-Karjalan Kylät ry 1 Johdanto Kyläsuunnitelma kokoaa näkyväksi kylän tiedot ja taustat sekä kyläkehittämissuunnitelmat tuleville vuosille.

Lisätiedot

TUTUSTUMISMATKA PORTUGALI

TUTUSTUMISMATKA PORTUGALI TUTUSTUMISMATKA PORTUGALI 30.3-3.4.2016 Kokoontuminen Santermen asemalle Villa da Marmeleira Villa da Marmeleira on pieni kylä 80 km Lissabonista pohjoiseen jossa asukkaita n. 500. Portugalissa on samankaltaisia

Lisätiedot

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen 12.6.2014 Kokous: Kiskontien Kimpan avoin kokous Läsnä: 12 osallistujaa Aika: 4.6.2014 kello 18 Paikka: Tuohikoto, Tuohittu KOKOUKSESSA POHDITTUJA ASIOITA

Lisätiedot

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia

Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia Kiikalan pitäjäkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (194 vast.) muut 1 % yksi aikuinen 27 % lapsiperhe 15 % kaksi aikuista 57 % Lähetettiin 1040 kpl julkinen tiedote postinumeroalueille:

Lisätiedot

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu

Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon

Lisätiedot

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi

Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Kyläkyselyn 2001 tulosten raportointi Lavajärven - Komin seutu Hanhijärvenkulma - Joenkulma - Komi - Kirmonkulma - Lavajärvi - Myllykulma - Majamaankulma - Sorvajär vi - Viitaankulma Yleistä kyselystä

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja

Lisätiedot

LOHJA ASUNTOMESSUPAIKKAKUNTANA

LOHJA ASUNTOMESSUPAIKKAKUNTANA LOHJA ASUNTOMESSUPAIKKAKUNTANA Lohja on vireä Länsi-Uudenmaan keskus, noin 50 000 asukkaan kaupunki ja sijaitsee Etelä-Suomen suurimman järven, Lohjanjärven rannalla. Lohjan vahvuudet Lohjan vahvuutena

Lisätiedot

Korpilahden eteläisten kylien

Korpilahden eteläisten kylien Korpilahden eteläisten kylien kyläsuunnitelma- ja esite 2012 2013 Hirvimäki 5 km 0 Horkka Jyväskylän kaupunki / tonttituotanto, lupa nro 12053 Leustu skylä Jyvä 9 E63 Särkijoki Tam pe re Saakoski Saalahti

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 33.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO puh. 050-554 5873 SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

2011-2014. Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun asukashankinnasta

2011-2014. Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun asukashankinnasta Onni kutsuu kylään -hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY - keskukset 2011-2014 Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun

Lisätiedot

LAHDENPERÄN KYLÄ SUODENNIEMELLÄ

LAHDENPERÄN KYLÄ SUODENNIEMELLÄ LAHDENPERÄN KYLÄ SUODENNIEMELLÄ EU:n Leader-tuella tehtyjä maitolaitureita on Lahdenperän kyläreitin varrella viisi kappaletta. 2013 Lahdenperän kartta 16 kilometrin Lahdenperänlenkki kulkee Lemmetynperäntien

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj.

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Historia Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1659 Ensimmäinen Angelniemen kunnallislautakunnan kokous helmikuun 13. päivänä 1870 Kunta itsenäistyi

Lisätiedot

VIRKISTÄYTYMÄÄN PAIMIONJOELLE kehittämishanke 1.8. - 31.12.2012

VIRKISTÄYTYMÄÄN PAIMIONJOELLE kehittämishanke 1.8. - 31.12.2012 Paimionjoki Mitä nyt Paimionjoki? seminaari 28.11.2012 VIRKISTÄYTYMÄÄN PAIMIONJOELLE kehittämishanke 1.8. - 31.12.2012 Elina Tuomarila Projektikoordinaattori Puhelin 041 742 1181 elina.tuomarila@marttila.fi

Lisätiedot

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali. Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali Paikalla Seppo Oksanen, Someron vesiensuojeluyhdistys Olli Ylönen,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KULTELAN OSAYLEISKAAVA 10.10.2012

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KULTELAN OSAYLEISKAAVA 10.10.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KULTELAN OSAYLEISKAAVA 10.10.2012 SOMERON KAUPUNKI, TEKNINEN VIRASTO Tarkasteltavan alueen rajaus Kohde ja suunnittelualue: Kultelan osayleiskaavan kohteena on Someron

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

Voimistelu-ja urheiluseura Kilpi ry. YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI. Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana

Voimistelu-ja urheiluseura Kilpi ry. YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI. Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana 2010 Voimistelu-ja urheiluseura YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana YTY-hanke Vuosiraportti 10.4.2010 2 Sisältö HANKKEEN VUOSIRAPORTTI...

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

Puutossalmen kyläsuunnitelma. päivitetty 02/2013. Puutossalmen kyläyhdistys ry

Puutossalmen kyläsuunnitelma. päivitetty 02/2013. Puutossalmen kyläyhdistys ry Puutossalmen kyläsuunnitelma päivitetty 02/2013 Puutossalmen kyläyhdistys ry Sisällysluettelo sivu Johdatus 3 Puutossalmen kuvaus 4 Puutossalmen tulevaisuuden kuva 6 Kehittämisen tavoitteet 6 Toimintaohjelma

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Vihtijärven kyläkyselyn tuloksia 2016

Vihtijärven kyläkyselyn tuloksia 2016 Vihtijärven kyläkyselyn tuloksia 2016 Kyläkysely Kyselyn tavoitteena oli kerätä tietoa ja tuoreita mielipiteitä siitä, miten kylämme halutaan kehittyvän. Kysely toteutettiin 30.5.-31.8.2016 Sähköisen kyselyn

Lisätiedot

KYLÄSUUNNITELMA. Yhteystiedot: Sunniemen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kari Ylikoski Korpitie 105, 28260 HARJUNPÄÄ puh. 02 533 8885 www.ulvila.

KYLÄSUUNNITELMA. Yhteystiedot: Sunniemen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kari Ylikoski Korpitie 105, 28260 HARJUNPÄÄ puh. 02 533 8885 www.ulvila. SUNNIEMI - SUOSMERI - HARJUNPÄÄN KYLÄSUUNNITELMA 2005-2010 Yhteystiedot: Sunniemen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kari Ylikoski Korpitie 105, 28260 HARJUNPÄÄ puh. 02 533 8885 www.ulvila.fi 2 SUNNIEMI- SUOSMERI

Lisätiedot

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille HAMINAMÄKI Kuopiontie 131 Lapinlahti, Finland Paikan esittelyyn osallistuivat: Arkkitehtuurin-

Lisätiedot

Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta

Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta Vahva, monipuolinen teollinen historia (1868-1932), pitkä hiipumisen ja hiljaiselon aika sekä uudelleen syntyminen

Lisätiedot

Ukonniemen tontit nyt myynnissä!

Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Kerkontie 4, 25250 Märynummi xxx 73142040 Salo (Halikko) Eija Hagelberg, myös yhteyshenkilö

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Kerkontie 4, 25250 Märynummi xxx 73142040 Salo (Halikko) Eija Hagelberg, myös yhteyshenkilö Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Kerkontie 4 25250 Märynummi xxx 73142040 Salo (Halikko) Eija Hagelberg myös yhteyshenkilö *(% )$## 13501 Nummen kylämäki 1 13 U1 Perkko rantaniitty 03 16 13501

Lisätiedot

Kylätoiminta Salossa. Salon oppaat

Kylätoiminta Salossa. Salon oppaat Kylätoiminta Salossa Salon oppaat 25.9.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylien Salo hanke 2013-2014 Etelä-Savo 2003-2013 Joutsa, Pertunmaa, Päijänne-Leader

Lisätiedot

TIETOA, TAITOA, OPPIA

TIETOA, TAITOA, OPPIA MUTKATON MEININKI 1. Kevyen liikenteen väylä ja katuvalaistus (Kolin kylältä lomakolille ja kylältä valtatielle päin) vastuu tiehallinto ja kunta 2. Vanhusten kauppapalvelut (kotiinkuljetus, yms.) vastuu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS v. 2014

TOIMINTAKERTOMUS v. 2014 TOIMINTAKERTOMUS v. 2014 34.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO puh. 050-554 5873 SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt

Lisätiedot

Yhdistysten talot seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä

Yhdistysten talot seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä Yhdistysten talot seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä Yhdistystalojen nykytila Mikä on yhdistystalo? Kylätalo, seurantalo, vanha koulu,

Lisätiedot

Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie

Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie Porvoo - Emäsalo Kartanotie Eslahdentie Vahvistetulla ranta-asemakaava-alueella myytävänä 3 kpl kovapohjaista merenrantaan rajoittuvia määräalatontteja vapaa-ajan kohteille. Tontit 2-4 sijaitsevat ranta-asemakaava-alueen

Lisätiedot

www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti

www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti www.rukajarvenkoulu.fi Sijainti 66 7'47.50"N, 29 12'35.63"E Rukajärventie 51, Kuusamo Kitka n. 10 km Kiutaköngäs n. 40 km Karhunkierros n. 25 km Ruokakaupat Rukakeskus RUKA Vuosseli Kuusamon luonto on

Lisätiedot

Vastaajan taustatietoa

Vastaajan taustatietoa 27 Vastaajan taustatietoa yhteistyökumppani 1 lappilaiset Kylät ry:n jäsen 4 kaupungin asukasyhdistyksen jäsen 0 kyläyhdistyksen jäsen 23 kyläläinen 17 0 5 10 15 20 25 Vastaajan kunta 25 3 2 1 0 Mitä tulee

Lisätiedot

PERHENIEMEN KYLÄSUUNNITELMA 2017

PERHENIEMEN KYLÄSUUNNITELMA 2017 PERHENIEMEN KYLÄSUUNNITELMA 2017 Perheniemen kyläyhdistys 20.12.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 KYLÄ 1.1 Suunnitelman tarve 1.2 Suunnitelman aiemmat vaiheet 2.1 Sijainti 2.2 Historia 2.3 Väestö 2.4

Lisätiedot

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)

Lisätiedot

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen)

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen) Seuraavat asiat on nostettu tärkeimmiksi asioiksi Vehkapuron koululla 9.12.2010. Lähivuosina tulemme ponnistelemaan yhdessä Joensuun kaupungin kanssa näiden asioiden edistämiseksi. HURJAT IDEAT Ihan hurjat

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia Angelniemen kyläkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, VASTAAJAT (118 vast.) Vartsalan suunta 3 % Toppjoen suunta 13 % Saaren puolella 45 % Kokkilan taajama 29 % Pöylän suunta 10 % Vastausaktiivisuus Lähettyjä

Lisätiedot

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat - Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat Someron kylien neuvottelukunta 4.3.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke

Lisätiedot

Leino-Vihtavaara, Heinoniemi, Puhossalo 24.5.2011. MUTKATON MEININKI Palvelut/ Viihtyvyys

Leino-Vihtavaara, Heinoniemi, Puhossalo 24.5.2011. MUTKATON MEININKI Palvelut/ Viihtyvyys ,, 24.5.2011 Kauppa-auto kimppakyyti Turinatupa Lentopallo ja voimistelut piirakanpaisto kirjastoauto Oma kylätalo Kansalaisopiston piirit Puutyö MUTKATON MEININKI Palvelut/ Viihtyvyys Kimppakyyti, turinatupa

Lisätiedot

PIENET INVESTOINNIT JA VÄHÄN ISOMMATKIN

PIENET INVESTOINNIT JA VÄHÄN ISOMMATKIN Venepaikat Leirikeskuksen saunan rakennus Tonttipörssin luominen Oksasilppuri joka kylälle Uimahalli Juukaan Skeittirampit kylille (kunta) Katuvalot Vihtasuon risteys-koulu, Kannas PIENET INVESTOINNIT

Lisätiedot

MONITOIMITILASTA MAHDOLLISUUS LOPPURAPORTTI

MONITOIMITILASTA MAHDOLLISUUS LOPPURAPORTTI MONITOIMITILASTA MAHDOLLISUUS LOPPURAPORTTI 2011 http://personal.inet.fi/yhdistys/kilpi/ HANKKEEN LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Voimistelu- ja Urheiluseura Kilpi ry 2. Hankkeen nimi ja hankenumero

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE KIURUVEDEN KAUPUNKI PL 28, 74701 Kiuruvesi, puh. vaihde (017) 272 900 www.kiuruvesi.fi Palvelut>Tonttitarjonta 11.5.2012 Vapaita pientalotontteja on taajaman

Lisätiedot

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

38.toimintavuosi. Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie KUHMO

38.toimintavuosi. Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie KUHMO 1. TOIMINTAKERTOMUS v. 2018 38.toimintavuosi Kudontapiiri Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO Kuva 1: SISÄLTÖ pj. Tomi Piirainen Yleistä, jäsenistö, hallinto 040 724 5879 Kylätalo Tervakylä

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA kotiloimaalta.fi Tontit 2018 KESKUSTAN ASUINALUEET NAHINLAHTI Uusi asuinalue keskustan tuntumassa, Loimijoen rannan, peltojen ja metsän ympäröimänä. Maaseutumaista

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 39 1. Vastaajan ikä alle 20 2 5,13% 20-30 1 2,56% 30-40 5 12,82% 40-50 10 25,64% 50-60 9 23,08% yli 60 12 30,77% 2. Vastaajan sukupuoli nainen

Lisätiedot

Rivitalotontit 8/2016

Rivitalotontit 8/2016 Rivitalotontit 8/2016 Pälkäneen kunnan rivitalotontit Pälkäneen kunnalla on myynnissä rivitalotontteja Onkkaalassa, Aitoossa ja Luopioisissa. Tontit myydään varausten perusteella. Varausmaksu on 10 % tontin

Lisätiedot

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY Juhonkota TIEDOTUSLEHTI 1/2009 JOHTOKUNTA 2009 Seppo Huikuri, pj. 050-5273541 Marja-Leena Rantanen, vpj. 050-5226544 Raija Autio, sihteeri 040-5720820 Eija Anttonen 040-5247301

Lisätiedot