Pääkirjoitus. Kun on tunteet. Petja Aarnipuu. Elorella ei lehtenä ole äänioikeutta, eikä se näin ollen äänestänyt. Elore on puoluepoliittisesti

Transkriptio

1 Elore (ISSN ), vol. 18 1/2011. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [ Pääkirjoitus Kun on tunteet Petja Aarnipuu Elorella ei lehtenä ole äänioikeutta, eikä se näin ollen äänestänyt. Elore on puoluepoliittisesti sitoutumaton, edelleen. Eloren tekijöillä ja lukijoilla, sikäli kuin ovat täysi-ikäisiä Suomen kansalaisia, sen sijaan on äänioikeus ja kullakin omat käsityksensä siitä, miten asioiden tulisi olla ja millä keinoin siihen pitäisi pyrkiä. Arvaan, että kevään eduskuntavaaleissa ainakin kaikki suurimmat puolueet saivat ääniä myös Eloren lukijoilta ja tekijöiltä yksityishenkilöinä. Ikioman, ainoan hallussani olevan äänen annoin puolueelle, jonka tunnusväri on punainen. Moni teistä ajattelee nyt, että voisin päätoimittajana mieluusti kunnioittaa vaalisalaisuutta omaani. En kerrokaan tätä propagoidakseni Ainoaa Oikeaa Totuutta vaan pohjustaakseni ajankohtaista aihetta: tunteita ja arjen politiikkaa. Tältä pohjalta ei varmasti tule yllätyksenä, että kevään vaalitulos kokonaisuudessaan ei miellyttänyt minua. Voin jopa kertoa, että minulle tuli siitä paha mieli, sillä J-voiton saanut puolue on ohjelmiensa ja julkilausumiensa perusteella mahdollisimman kaukana omista käsityksistäni ja arvoistani useimmissa asioissa. Voi olla, että juuri sinä olet täsmälleen päinvastaista mieltä minun kanssani. Minussa yksityishenkilönä puolueen tohtorien, maisterien ja sahurien ilmaisemat käsitykset kulttuurista, maahanmuutosta ja suomalaisuudesta kuitenkin herättävät paitsi ällistystä myös pelkoa: liian moni asia muistuttaa monenlaisia lähihistorian -ismejä verisine jätevesineen. Turhaanko? Toivottavasti mutta tunne on minulle tosi. Jollekulle toiselle ovat aivan yhtä tosia ja perusteltuja vaikkapa minunkaltaisiini ylikoulutettuihin kukkahattutelineisiin kohdistuva halveksunta ja maahanmuuttajiin liittyvät moninaiset pelot. Turhaanko? Toivottavasti. Hyvä puoli tässä demokratian sääntöjen mukaan toteutetussa mielipiteenilmaisussa onkin se, että ihmiset puoluepolitiikan kaikilta sektoreilta ovat saaneet kehyksen tunteiden ilmaisemiseen. Pettymys, pelko, kiukku, viha, voitonriemu, pilkallisuus, epäilys, yhteenkuuluvuuden tunne ovat päässeet esiin sekä julkisesti että kaveripiireissä. Oikealla ja vasemmalla, keskellä sivua ja marginaaleissa. Vastakkainasettelujen aika ei todellakaan ole ohi, mutta kaikki ovat tasapuolisesti loukkaantuneita toistensa puheista ennen, nyt ja tulevaisuutta ennakoiden. Politiikassa valtion- tai kunnanhallinnon tasolla ei yleensä ole tapana ainakaan julkisesti myöntää, että kun asioista päätetään, pelissä ovat faktojen ja laskelmien lisäksi myös inhimilliset tunteet. Suomalaisuuteen, kansalliseen etuun ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä käsitellään ikään kuin järkiperustein. Ne kaikki on kuitenkin ladattu aivan 1

2 Petja Aarnipuu: Kun on tunteet räjähtämispisteeseen saakka tunteilla ja tunteiden pohjana olevilla kokemuksilla köyhyydestä ja rikkaudesta, terveydestä ja sairaudesta, pärjäämisestä ja syrjäytymisestä. Niissä arjen poliittisissa tilanteissa, joita syntyy ihmisten jokapäiväisen elämän tasolla, tunteilla on suuri ja tunnustettu rooli. Toisin kuin poliitikot työssään, folkloristit ovat ottaneet tunteet vakavasti jo pitkään. Nauru, pelko, viha ja rakkaus ovat kansan (sekä herrojen että rahvaan) elämän perusvärit, ja niistä kulttuuri syntyy. Tässä numerossa teemana on internet ja se, millaisia tutkimuskenttiä ja aineistoja se tarjoaa. Verkon silmien läpi avautuu laajakuva maailmaan: myös tähän ristiriitaisten poliittisten tunteiden maailmaan ja vauhdilla törmääviin kulttuureihin. Keskustelufoorumeilla hommaillaan valtavan monensävyisiä asioita. Foorumit ovat nekin vain yksi niistä lukemattomista tavoista, joilla tämän päivän suomalaisetkin osallistuvat maailmanmenoon näytön, näppäimistön ja tietoliikenneyhteyden välityksellä. Virtuaalimaailmaan on syytä asennoitua yhtenä reaalimaailman ulottuvuutena. Jos ihmisellä olisi halu ymmärtää, tajuta toista ihmistä ja hänen lähtökohtiaan, folkloristien ja muiden kulttuurintutkijoiden tekemä työ auttaisi häntä siinä. Kulttuuritulkkia tarvittaisiin somalitaustaisen turkulaispojan ja keskisuomalaisen sahanomistajan välille, mutta myös hämäläisen tiedetoimittajan ja tuoreen helsinkiläisen kansanedustajan välille. Koulutus ei auta, sillä tohtoritkaan eivät näillä muuttujilla automaattisesti ymmärrä toisiaan. Toisen ihmisen tajuaminen edellyttää paitsi molemminpuolista hyvää tahtoa myös halua ymmärtää paikallisia ja kansallisia asioiden esittämisen tapoja. Kulttuurintutkijoiden piiristä löytyisi lukuisia ihmisiä, jotka voisivat toimia ymmärryksen lisäämiseksi ja tajunnan laajentamiseksi moneen suuntaan. Tutkimuksen alla ovat tiettävästi esimerkiksi maahanmuuttajanuoret, tehtaalaisten huumori ja elämä helsinkiläisissä kouluissa; köyhyydestä on juuri tarkastettu väitöskirja, samoin Vienan pakolaisten kertomuksista. Miten nämä tutkijat tulisivat kuulluiksi kulttuuritulkkeina meidän ja heidän, niiden ja näiden välillä, että ymmärtäisimme, mitä sanotaan ja mitä se tarkoittaa? Tämän Elore 1/2011:n teemaosuuden on päätoimittanut FT Anne Heimo Turun yliopistosta ja hän esittelee teeman sisällön omissa saatesanoissaan. Teeman kunniaksi haluan tässä kuitenkin omasta puolestani jakaa kaksi linkkiä poliittisesti ajankohtaisille sivuille. Niissä tarkastellaan arjen politiikkaa näkökulmista, joiden uskon yhdistävän äänestäjiä yli puoluerajojen. Ensimmäinen linkki vie teidät YouTube-sivulle ja nimimerkki Lauri95:n sinne lataamaan ja kuvittamaan Rotestilauluun (1966), jonka esittää Simo Salminen. Toisen linkin takana taas on YK:n ihmisoikeuksien julistus (1948). Erityisen ajankohtaisia ovat artiklat 7, 12 ja 19, joiden toteutuminen edellyttää suurta harkintaa sanoissa ja teoissa. Niissä perätään oikeuksia, jotka tosielämän arkisissa kohtaamisissa erittäin helposti kumoavat toisensa: yhtäältä oikeutta tasavertaiseen kohteluun ja loukkaamattomuuteen ja toisaalta oikeutta pitää oma mielipiteensä ja ilmaista se missä tahansa tiedotusvälineessä. Demokraattisessa yhteiskunnassa nämä oikeudet koskevat meitä ja heitä riippumatta siitä, mistä suunnasta ihmiskuntaa katsoo. Arjen politiikan keskeisimmiksi yhteensovitettaviksi asettuvat vapaus, vastuu ja tunteet. Eduskunnassa, kaduilla ja tiedotusvälineissä. FT Petja Aarnipuu on vapaa tutkija ja tiedetoimittaja Hattulasta. Hänen poliittiset tuntonsa ovat hänen omiaan. Elore 1/2011 2

3 Elore (ISSN ), vol. 18 1/2011. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [ Saatteeksi: Folkloristit ja internet Aave koneessa? Anne Heimo World Wide Web tuli julkiseen käyttöön vuonna Kaksi vuotta myöhemmin aloitetaan Elektroloristin, nykyisen Eloren, julkaiseminen. Ensimmäisessä numerossa folkloristi Jyrki Pöysä kuvailee uuden sähköpostilehden syntyvaiheita ja pohtii sen tulevaisuutta. Uudessa olomuodossa julkaistu lehti edellytti myös lukijoiden ohjeistamista sen moninaisiin käyttötapoihin. Lehteä kehotettiin tallentamaan, tulostamaan ja kopioimaan ja jopa korjailemaan kirjoituksia omalla tietokoneella paremmin itseä miellyttävään asuun. Arvioidessaan uuden julkaisukanavan tarjoamia mahdollisuuksia Pöysä arvelee kuvien liittämisen teksteihin helpottuvan. Folkloristeille erityisen kiinnostavana hän piti mahdollisuutta liittää mukaan ääntä ja rohkeni jopa esittää: Ehkäpä jo 1995 jouluksi saadaan kasaan puhuva numero? (Pöysä 1994.) Muutama vuosi myöhemmin vuonna 1997 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sai oman sähköpostiosoitteen ja äänitearkiston tutkija Ulla Lipponen aloitti kiertoviestien keräämisen. Seuraavan kymmenen vuoden aikana SKS:aan virtasi jos jonkinlaista kuvaa, ääntä ja sovellusta. Kolumnissaan kiertoviestien tallentamiseen osallistunut Jukka Saarinen kuvaa tätä kymmenvuotisjaksoa ajaksi, jolloin suomalaiset totuttelivat sähköpostiin ja siitä tuli heille tärkeä. Internetistä, verkosta, netistä on tullut entistä keskeisempi osa arkipäiväämme 2000-luvun kuluessa. Kuten jokainen voi itsekin todeta, teemme verkossa pitkälti samoja asioita kuin sen ulkopuolella: välitämme kuulumisia, pidämme yllä ihmissuhteita, keskustelemme, kiistelemme, haemme ja jaamme tietoa, pelaamme, kulutamme aikaa, käymme kauppaa ja ilmaisemme itseämme. Verkko on omaksuttu kulttuurisesti, kuten digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen (2009, 8 9) kutsuu tätä prosessia. Tilastokeskuksen (2010) mukaan internetiä käyttää jo 86 % Suomen väestöstä. Näistä peräti 42 % on lisäksi rekisteröitynyt johonkin verkkoyhteisöön. Pelkästään Facebookin käyttäjiä arvioidaan olevan Suomessa tällä hetkellä lähes 2 miljoonaa ja maailmanlaajuisesti lähes 700 miljoonaa ( ). Ikäkään ei enää vaikuta käyttöön, sillä jo yli 40 % vuotiaista suomalaisista 3

4 Anne Heimo: Saatteeksi: Folkloristit ja internet Aave koneessa? käyttää internetiä. Näiden hopeasurffareiden (silver surfers) määrää kasvaa koko ajan. Onkin aiheellista kysyä Robert V. Kozinetin (2010, 2 3) tavoin, voiko yhteisöjä tänä päivänä tutkia ilman, että tutkitaan myös näiden toimintaa verkossa? Internet on kieltämättä haastava tutkimuskohde, koska se koostuu lukuisista osaalueista sovelluksista, toiminnoista, käytännöistä, esitys- ja vuorovaikutusmuodoista ja näyttäytyy erilaisena kullekin käyttäjälle tämän valitsemien osa-alueiden mukaan. Lisäksi internet on jatkuvassa muutostilassa. Osa internetin moninaisista käyttömuodoista ja ilmiöistä elää vain hetken, osa pidempään. Ne voivat myös muuttaa muotoaan tai siirtyä uusille foorumeille. (Miller & Slater 2003, ) Tämän vuoksi internetiä ei ole hedelmällistä tarkastella yhtenä valtaisana kokonaisuutena, vaan esimerkiksi monisuuntaisena välineenä, joka mahdollistaa ihmisten välisen kommunikaation. Se voidaan myös nähdä tilana, kohtaamispaikkana tai tutkijan kenttänä, tai alustana, jolle voidaan liittää muiden viestimien sisältöjä ja toimintoja. (ks. Suominen 2009, 11.) Internetin kulttuurinen omaksuminen näkyy jo hyvin folkloristiikan ja lähialojen opiskelijoiden opinnäytetöissä, joissa lähes kaikissa joko tutkitaan verkossa kokonaan tai osittain toimivia yhteisöjä, erilaisia verkkoilmiöitä tai käytetään verkkoa tutkimusaineiston hankinnassa. Sen sijaan näille opiskelijoille ei ole juuri tarjolla ajankohtaista tutkimuskirjallisuutta, jossa paneuduttaisiin internetiin käyttöön liittyviin metodologisiin ja tutkimuseettisiin kysymyksiin nimenomaan kulttuurien tutkijoiden näkökulmasta. Folkloristi Alan Dundes arvioi jo vuonna 1980, että tietotekniikan kehittyminen tarjoaa uusia, jännittäviä mahdollisuuksia folkloren välittymiselle ja synnylle. Seuraavalla vuosikymmenellä Barbara Kirshenblatt-Gimblett (1995) vakuutteli folkloristeja siitä, että tietotekniikka ei tule hävittämään suullista perinnettä, vaan se tulee toimimaan sen kasvualustana. Aika on osoittanut, että näin on myös käynyt. Vuonna 2003 folkloristi Katja Laitinen aloitti uuden aikakauden suomalaisessa tutkimuksessa tarkastelemalla internetiä tutkijan kenttänä. Perinteentutkijat Johanna Uotinen (2005) ja Sari Tuuva- Hongisto (2007) käsittelivät kumpikin teknologian ja tietoyhteiskunnan kehitystä kulttuurisesta näkökulmasta väitöskirjoissaan. Tuoreimpiin esimerkkeihin kuuluu Olga Davydovan (2009) Suomessa asuvien venäjänkielisten etnisyysdiskursseja käsittelevä tutkimus, jossa hän käyttää yhtenä aineistonaan nettikeskusteluja. Uusimman, toukokuussa 2011 ilmestyneen, Cultural Analysis -lehden teemana on Virtually Global ja Open Folklore -sivustolle sekä The Folklorist s Web Handbookiin on koottu koko joukko internetistä löytyviä folkloristisia lehtiä, arkistoja, tietokantoja ja muita resursseja. Näistä esimerkeistä huolimatta vain harva folkloristi on innostunut tutkimaan internet-kulttuuria. Pääosa internetistä löytyvien, folkloristiseksi määriteltävien ilmiöiden tutkimuksesta on tehty muilla tieteenaloilla, esimerkiksi mediatutkimuksessa ja yhteiskuntatieteissä. Myös folkloristiikan lähialoilla, kuten etnografiassa ja antropologiassa, kiinnostus on ollut vielä melko vähäistä kansainväliselläkin tasolla. Suomen osalta erityismaininnan ansaitsee tässä yhteydessä Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porissa toimiva monitieteinen digitaalisen kulttuurin oppiaine, jonka tutkijat ovat tarkastelleet internetiä lukuisista eri näkökulmista (ks. esim. Saarikoski, Suominen, Turtiainen & Östman 2009). Ensimmäisessä internetiä folkloristiikan näkökulmasta tarkastelevassa artikkelikokoelmassa, Trevor J. Blankin toimittamassa Folklore and the Internet (2009), pohditaan Elore 1/2011 4

5 Anne Heimo: Saatteeksi: Folkloristit ja internet Aave koneessa? syitä folkloristien vähäiseen kiinnostukseen. Syyksi Blank esittää niin folkloristien kaipuun tutkia menneitä ja autenttisia ilmiöitä kuin myös virtuaalisuuden vierastamisen, vaikka nykyään ei offline- ja online-elämän asettamiselle vastakkain ole perusteluja. Ei ole myöskään selvää, mitä folklorella ylipäätään tarkoitetaan internetissä. Blankin oma ehdotus on määritellä folklore melko laveasti: the outward expression of creativity in myriad forms and interactions by individuals and their communities. (Blank 2009, 6.) Internetin virtuaalisesta luonteesta huolimatta verkossa on aina kyse ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Tätä kommunikaatiota ovat amerikkalaiset folkloristit luonnehtineet termillä vernacular (ks. esim. Kirshenblatt-Gimblett1995; Howard 2008; Blank 2009). Termi voidaan suomentaa kansanomaiseksi, kotitekoiseksi, paikalliseksi tai, kuten itse teen, omaehtoiseksi. Sari Östman ja Riikka Turtiainen (2009, 337) määrittelevät omaehtoisen kulttuurin sisällöiksi, joita yksityishenkilöt luovat ja julkaisevat verkossa omista lähtökohdistaan käsin, vapaaehtoisesti ja luovasti, tosin valitsemansa julkaisupalvelun käytäntöihin sitoutuen. Omaehtoista kulttuuria esiintyy teksteinä, kuvina, videoina, linkkeinä kaikilla mahdollisilla internet-foorumeilla ja sivustoilla. Omaehtoista kulttuuria voidaan tuottaa yksin ja yhdessä. Kaikki voivat toimia omaehtoisina kulttuurintuottajina. Omaehtoisen kulttuurintuottajat eivät välttämättä pyri ammattilaiseksi alueillaan, mutta haluavat tunnustetun aseman omiensa parissa. Tunnustus voi näkyä kävijämäärinä, palautteena, vertaismielipiteinä tai näkyvyytenä muissa medioissa. Tutkija voi lähestyä omaehtoisen kulttuurin tuotteita erilaisista näkökulmista riippuen siitä, mikä niissä häntä kiinnostaa. Samaa tutkimusaineistoa voi siis tarkastella esimerkiksi sisällön, kommunikaation ja/tai yhteisöllisyyden kannalta. Perinteen käsitteellä viitataan yleisesti sukupolvelta toiselle välittyvään kulttuurisen tiedon siirtymisprosessiin ja niihin kulttuurisen tiedon ja osaamisen tuotteisiin, jotka sukupolvelta toiselle välittyvät (ks. Anttonen 2009, 2). Jos folklorea tarkastellaan tuotekeskeisestä ja historiallisesta näkökulmasta, sukupolvelta toiselle ja sukupolvien kesken (suhteellisen) pysyvänä välittyvänä, voi omaehtoisesta kulttuurista ajan myötä muodostua folklorea. Jos taas folkloren keskeisenä ominaisuutena pidetään välittymistä, toistettavuutta ja uusintamista, niin omaehtoinen kulttuuri on folklorea. Eloressa on vuosien mittaan ilmestynyt joitakin internetiä käsitteleviä artikkeleita (esim. Östman 2008), mutta käsissäsi (ruudullasi) oleva lehti on ensimmäinen varsinaisesti aihepiiriin keskittyvä numero. Hyvänä johdatuksena teemaan toimii SKS:n äänitearkiston kokoelmapäällikön Jukka Saarisen kolumni Kiertoa verkossa suomalaisten kiertoviestien keruuprojektista. Kolumnissaan Saarinen kertoo projektin vaiheista sekä sen aikana tapahtuneista muutoksista verkkoperinteessä. Kiertoviestien välittäminen sähköpostissa on vähentynyt selvästi. Onko kyse pysyvästä vähentymisestä vai perinteen siirtymisestä uudelle foorumille? Toisin kuin Jyrki Pöysä monen muun ohella aikoinaan ennusti, äänestä ei ole tullut verkkojulkaisemisen merkittävin ominaisuus, vaan visuaalisuudesta. Ihmiset luovat, manipuloivat, välittävät ja kommentoivat kuvia. Tutkija Kaarina Koski pureutuu katsausartikkelissaan Mediakulttuurin murros, YouTube ja folklore omaehtoisen kulttuurintuottamisen tämänhetkiseen ehdottomaan ykköseen, YouTubeen. Muutamassa vuodessa YouTubesta on tullut Googlen ja Facebookin jälkeen maailman kolmanneksi suosituin sivusto, jonka sisäl- Elore 1/2011 5

6 Anne Heimo: Saatteeksi: Folkloristit ja internet Aave koneessa? löstä noin puolet on käyttäjien itsensä tuottamaa tai kommentoimaa. Katsauksessaan Koski tarkastelee YouTuben remix-kulttuuria suhteessa vanhaan suulliseen perinteeseen ja löytää erojen lisäksi yhtäläisyyksiä. Suullisen perinteen uudesta käytöstä tai pikemmin vanhan perinteen jatkumosta on kyse myös tutkija Outi Lauhakankaan artikkelissa Internetin keskustelufoorumit sananlaskujen kasvualustana, jossa hän tarkastelee sanaparsien käyttöä ja niiden muuntelua yhden yön aikana käydyssä verkkokeskustelussa. Viimeistään digitaalisen kulttuurin tutkija Anna Haverisen artikkelin Bittihautakiviä ja pikselimuistomerkkejä kuolema- ja sururituaalien virtualisaatio internetissä kohdalla lukija varmistuu, että ihmiselämän kaikkia osa-alueita ja tunteita tosiaan käsitellään tänä päivänä myös internetissä. FT Anne Heimo on omaehtoisesta historiantuottamisesta internetissä ja kliktivismistä kiinnostunut folkloristi Turun yliopistosta. Kirjallisuus ANTTONEN, PERTTI 2009: Kulttuurin, perinnön ja perinteen kysymyksiä. Elore 1/2009, 1 8. [Online] < pdf > BLANK, TREVOR J. 2009: Toward a Conceptual Framework for the Study of Folklore and the Internet. Trevor J. Blank (ed.), Folklore and the Internet. Vernacular Expression in a Digital World. Utah State University Press, CULTURAL ANALYSIS Vol. 9: Virtually Global. [Online] < > DAVYDOVA, OLGA 2009: Suomalaisena, venäläisenä ja kolmantena. Etnisyysdiskursseja transnationaalissa tilassa. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja 57. Joensuu: Joensuun yliopisto. KOZINETS, ROBERT V. 2010: Netnography. Doing Ethnographic Research Online. Los Angeles etc.: Sage. HOWARD, ROBERT GLENN 2008: Electronic Hybridity: The Persistent Processes of the Vernacular Web. Journal of American Folklore. 121(480). KIRSHENBLATT-GIMBLETT, BARBARA 1996: The Electronic Vernacular. George E. Marcus (ed.), Connected: Engagements with Media. University of Chicago Press, LAITINEN, KATJA 2003: Maailman Tori internet kenttänä. Pekka Laaksonen, Seppo Knuuttila & Ulla Piela (toim.), Tutkijat kentällä. Kalevalaseuran vuosikirja 82. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, OPEN FOLKLORE. [Online] < > [ ] PÖYSÄ, JYRKI 1994: Taustaa elektrolorismille. Elore 1/1994. [Online] < > SAARIKOSKI, PETRI & SUOMINEN, JAAKKO & TURTIAINEN, RIIKKA & ÖSTMAN, SARI (toim.) 2009: Funetista Facebookiin. Internetin kulttuurihistoria. Helsinki: Gaudeamus. SUOMINEN, JAAKKO 2009: Johdannoksi: netin kulttuurihistoriaa. Petri Saari- Elore 1/2011 6

7 Anne Heimo: Saatteeksi: Folkloristit ja internet Aave koneessa? koski & Jaakko Suominen & Riikka Turtiainen & Sari Östman (toim.), Funetista Facebookiin. Internetin kulttuurihistoria. Helsinki: Gaudeamus, THE FOLKLORIST S WEB HANDBOOK. A collection of research resources for scholars and students of folklore. [Online] < com/ > [ ] TILASTOKESKUS 2010: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö Internet vuorovaikutuksen välineen. Suomen virallinen tilasto. Helsinki: Tilastokeskus. [Online] < > TURTIAINEN, RIIKKA & ÖSTMAN, SARI 2009: Tavistaidetta ja verkkoviihdettä. Omaehtoisten verkkosisältöjen tutkimusetiikkaa. Maarit Grahn & Maunu Häyrynen (toim.), Kulttuurituotanto. Kehykset, käytäntö ja prosessit. Tietolipas 230. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, TUUVA-HONGISTO, SARI 2007: Tilattuja Tarinoita. Etnografinen tutkimus pohjoiskarjalaisesta tietoyhteiskunnasta. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja 47. Joensuu: Joensuun yliopisto. UOTINEN, JOHANNA 2005: Merkillinen kone. Informaatioteknologia, kokemus ja kertomus.. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja 40. Joensuu: Joensuun yliopisto. ÖSTMAN, SARI 2008: Elämäjulkaiseminen Omaelämäkerrallisten traditioiden kuopus. Elore 2/2008, [Online] < ost2_08.pdf > Elore 1/2011 7

8 Elore (ISSN ), vol. 18 1/2011. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [ Kolumni: Kiertoa verkossa Jukka Saarinen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon, suomalaisen henkisen ja pääosin suullisen perinteen keskusarkistoon alkoi 1980-luvun alkupuolelta lähtien kertyä aineistoa, jonka kartuttajana ei ollut maalaista menneisyyttään muisteleva yhteinen rahvas vaan toimistoissaan paperitöitä puskevat kaupunkilaiset. Tuli humoristisia piirroksia ja kirjoituksia valokopioina, usein parodioita muodollisista ohjeista, kaavakkeista ja tiedotteista Urban Folklore from the Paperwork Empire, kuten Alan Dundes ja Carl L. Pagter ovat lajia kolmen vuosikymmenen takaisessa teoksessaan (1975) luonnehtineet. Kansanrunousarkiston tutkija Ulla Lipponen julkaisi vuonna 1989 antologian Siistiä sisätyötä tästä aineistosta, jota hän nimittää kopioperinteeksi tai kopiohuumoriksi, koska aineiston leviämisen takana ja edellytyksenä oli valokopiointitekniikan jokapäiväistyminen toimistoissa. Paperitöistä Lipponen kirjoittaa: Sähköiseen viestintään perustuva paperiton konttori on ehkä jo huomisen todellisuutta, mutta vielä tänä päivänä kuuluvat lomakkeet, muistiot, kirjeet, tiedotukset, anomukset ja selvitykset toimistoväen arkipäivään (Lipponen 1989, 60). Paperiton konttori ei ole todellisuutta vielä tänäänkään, tuotamme A4-saastetta töissä varmaankin enemmän kuin koskaan ennen. Mutta perinne, joka aiemmin papereina kulki, muuntui jo melko pian tuon jälkeen sähköiseksi: sähköpostiin ja internetiin. SKS sai sähköpostin vuonna Havaittuaan kiertoviestiaineiston olemassaolon Ulla Lipponen rakensi kollegoista, tuttavista, opiskelijoista ja aiemmista keruista tuntemistaan henkilöistä keruuverkon. Hän kyseli, vastaanotti, kommentoi ja tallensi verkon lähettämiä viestejä. Ensimmäisenä vuonna viestejä kertyi 12, seuraavina muutama sata kunnes 2000-luvun alussa määrä vakiintui vuosittain parintuhannen viestin tasolle. Keruu päättyi vuonna Kymmenen vuoden aikana kertyi noin viestiä, tiedostoiksi tallennettuina ja liitetiedostoineen liki tiedostoa. Vastaajia oli 180, joista osa on toimittanut muutaman viestin, monet satoja. Millaisen perinnelajin tämä aineisto oikein muodostaa? Vastaajat nimittävät sitä 8

9 Jukka Saarinen: Kolumni: Kiertoa verkossa usein sähköpostihuumoriksi, vaikka läheskään kaikki viestit eivät ole hauskoiksi tarkoitettuja. Tavallisia nimityksiä ovat myös sähköpostiperinne tai kiertoviestit, joilla luonnehditaan aineiston välitystapaa ja alkuperää: se kulkee sähköpostissa, on anonyymia, muualta saatua, kiertävää. Vaikka joukossa on myös tekijyydeltään tunnettua tavaraa kuten pilapiirroksia ja sarjakuvastrippejä, viestien lähettäjät ja alkuunpanijat eivät ole niiden tekijöitä: joku on ne skannannut tai kopioinut ja laittanut kiertoon. Suomalaisten kiertoviestien suosikki esimerkiksi on Viivi ja Wagner, joka liittyy kiertoviestien tavallisimpaan aihepiiriin, parisuhteeseen. Varsin yleinen kiertoviesti laitetaan Dalai Laman piikkiin: Tässä lyhyt viesti luettavaksesi. Nauti siitä! Tämän viestin Dalai Lama on antanut tälle vuosituhannelle. Lukeminen vie vain muutaman sekunnin. Lähetä tämä eteenpäin 96 tunnin sisällä siitä, kun luit tämän. Saat iloisia yllätyksiä Tätä seuraa lista elämänohjeita kuten Ota huomioon, että Suuri Rakkaus ja Suuret Saavutukset sisältävät myös suuria riskejä. Amerikkalaisen Snopes.com -sivuston mukaan viesti ei kuitenkaan ole lähtenyt Dalai Laman toimesta liikkeelle. Se on itse asiassa lyhennetty versio paljon aikaisemmasta viestistä, jota on levitetty nepalilaisen tai japanilaisen tai havaijilaisen onnentoteemin nimellä. Moni varmaan muistaa näitä kirjoitusmerkeillä piirrettyjä toteemeja, enkeleitä, sydämiä viime vuosisadan lopulta, jotka sähköpostiohjelmien kehittymisen myötä hiljalleen ovat kuihtuneet pois. Snopes.com ilmoittaa olevansa the definitive Internet reference source for urban legends, folklore, myths, rumors, and misinformation. Sivuilta löytyykin taustat hyvin monelle kiertoviestien jutuille. Aika moni on varmaan nähnyt kuva presidentti Bushista kouluvierailulla kirja väärinpäin käsissään kuvamanipulaatio, josta Snopes.com esittää alkuperäisen kuvan. Moni on myös varmaan järkyttynyt tekstistä, joka kertoo bonsai-kissanpentujen kasvatuksesta, ja lähettänyt viestiä vetoomuksena eteenpäin juttu perustuu alkujaan pilasivustoon, joka on jossain vaiheessa otettu liian vakavasti. Esimerkkejä on leegioittain. Kovin helposti menemme halpaan, kun olosuhteet ovat oikeat. Toisaalta huumorissa ei totuus ehkä sittenkään ole aivan välttämätöntä: viesteissä kiertäneet George W. Bushin tiliin laitetut lausumat eivät ehkä kaikki ole aitoja mutta silti huvittavia. Sekä Bushin että hänen vastaehdokkaansa John Kerryn väitetään esimerkiksi sanoneen vaalivuonna 2004: If we don t succeed, we run the risk of failure. Ovatkohan kaikki Matti Nykäsen sanonnatkaan autenttisia? Viestien formulointi ketjukirjeiksi on yleinen menettely tässä perinteessä. Käytetään lajityypillisiä retorisia keinoja: pitkälle ulottuvaan alkuperään vetoamista, jatkokehotuksia, palkinnon lupauksia ja ketjun katkaisemisen seurauksilla uhkailemisia. Muotoilua ei sovelleta pelkästään vakaviin vetoomuksiin ja onnea tuoviin elämänohjeisiin, vaan melkein mitä vaan voidaan siihen upottaa. Suklaa on vihannes, todistelee humoristinen PowerPoint-esitys ja kehottaa lopuksi: Lähetä tämä viesti 4 henkilölle, niin laihdut 2 kiloa Mikäli et tee tälle viestille mitään, lihot silmänräpäyksessä 10 kiloa. Kiertoviesti onkin kuvaava nimitys tälle aineistolle: osa siitä on humoristista, osa vakavampaa, osa siltä väliltä. Kuvat oudoista, erikoisista ilmiöistä ja sattumista ovat Elore 1/2011 9

10 Jukka Saarinen: Kolumni: Kiertoa verkossa tavallisia: erikoisia tatuointeja ja lävistyksiä, rivoja luontokuvia puiden ulokkeista ja halkeamista, erikoisia automaalauksia, kuvia ikävistä töistä otsikon lopeta tuo töistäsi valittaminen alla ja muita. Kuvat hämmästyttävät, huvittavat, iljettävät, pelottavat, katsojan mukaan. Pääosin kiertoviestit ovat kuitenkin humoristisia ja lisäksi vanhan kopioperinteen jatkajia. Dundesin ja Pagterin antologioita lukiessa huomaa jatkuvasti, miten vanhaa juttua on kierrätetty sellaisenaan, käännettynä tai vähän muokattuna vuosikymmenien ajan. Vain väline on vaihtunut. Joskus törmää uudelleenrunoiluun: vanha idea on muutettu uuteen tilanteeseen sopivaksi. Vanhempien sukupolvien päivittely nykyajan lasten ja nuorten elämästä ja ennen kaikkea sen helppoudesta on jo ihan klisee. Suomenkielinen kuvasarja Onnellinen lapsuus kuvaillaan asioita, joita ennen ei ollut ja mitä oli sen sijasta: Ei ollut mitään LAPSITURVALUKKOJA pistorasioissa, autonovissa, lääkepulloissa eikä kemiallisissa kodin puhdistusaineissa Meillä ei ollut Playstation-, Nintendo 64-, X-Box- ja muita videopelejä, 99 kaapelikanavaa, videonauhuria, Dolby Surroundia, kännyköitä, tietokoneita eikä chatroomeja tai e-baytä Internetissä... vain ystäviä. Ulf Palmenfeltin ruotsalaisessa antologiassa (1986) esitetty varhaisempi valokopio En faders undran puhuttelee niitä, jotka ovat syntyneet paarmuskan avulla ilman äitiysrahaa ja kirjoittaneet koulussa omille rihvelitauluille. Vaikka muotoilu ja yksityiskohdat ovat erilaiset, perusidea on sama: Hur tusen kunde vi klara oss? Miten olemme pystyneet pitämään itsemme elossa näinkin kauan? Teksti on erilainen mutta asetelma ikiaikainen. Huumoriviestien yleisin aihe on parisuhde, tai parisuhde ja seksi. Tässä aineistossa naiset todellakin ovat Venuksesta ja miehet ihan jostain muualta. Erilaiset vitsit, listat, vertailut, sanastot kuvat ja muut sisältävät molempien näkökulmia mutta aina toisilleen vastakkaisina ja kilpailevina. Jos naisilla on 10 syytä miksi kurkku on parempi kuin mies, miehillä on vastaavasti 10 syytä miksi olut on parempi kuin nainen. Jotkut viestit ovat kiinnostavan monitulkintaisia. Kuvia vuoden miehestä ( Man of the Year ) voi katsella, ehkei ihan tosissaan mutta kuitenkin, joko ihaillen miesnäkökulmasta tai paheksuen naisnäkökulmasta. Kuvasarjassa on vain muutama vaihteleva kuva (googlaa man of the year!): nainen kantaa valtavaa risukasaa, mies kulkee joutilaana vieressä; nainen raahaa kuutta kaljakoria, mies pulloa; mies on ottanut polkupyöränsä telttaan, nainen värjöttelee ulkopuolella. Ovatko kuvat autenttisia, lavastettuja vai sattumanlaukauksia - ehkei kuvien miehillä ja naisilla ole mitään tekemistä keskenään? Tätä en tiedä. Olennaista kuitenkin on, että näemme niissä mitä uskomme ja tahdomme nähdä. Perinteisten viestien joukkoon ja niiden mallille syntyy uutta aineistoa ajankohtaisista aiheista. World Trade Centerin terrori-isku , Lahden MM-hiihtojen doping -skandaali 2001 synnyttivät aineistoryöpyn, joka dokumentoitui laajasti keruun aineistossa; niitä on myös jo tutkittu (Kiiveri 2004; Lifländer 2004). Uusi tekninen ympäristö myös mahdollisti asioita, jotka ennen olivat hankalampia toteuttaa. Kier- Elore 1/

11 Jukka Saarinen: Kolumni: Kiertoa verkossa toviestien mukana kulkee sekä aitoja että manipuloituja valokuvia, videoleikkeitä, pelejä sisältäviä ohjelmatiedostoja. Tosin varsinaisten ohjelmien osuus putosi nopeasti 2000-luvun alun jälkeen yritysten ja laitosten tietoturvakäytänteiden tiukennuttua. Tiedostomuotojen kirjo on suuri: pelkkää tekstiä, PowerPoint-esityksiä, Word-tiedostoja, JPG-kuvia, Excel-taulukoita, erilaisia videotiedostoja ja paljon muita. Tekstitiedostot, PowerPointit ja JPG-kuvat muodostavat kuitenkin sähköpostiperinteen pääosan. Arkistoinnin kannalta tilanne on haastava, koska sähköpostitileillä tiedostoja ei voi säilöä. Sekä viestitekstit että liitetiedostot pitää konvertoida erillisiksi tiedostoiksi, ja samalla säilyttää yhteys niiden välillä. (Tämä oli minun tehtäväni ja yhteyteni tähän aineistoon.) PowerPoint -esitykset, jotka me kaikki tunnemme luentojen, seminaarien ja esittelytilaisuuksien välttämättöminä osina, alkoivat voimakkaasti yleistyä kiertoviestien liitteinä 2000-luvun alussa. PowerPoint mahdollistaa kuvien esittämisen määräjärjestyksessä, yhdistämisen tekstiin ja esittämisen vähän kuin suullisesti. Lukija ei voi helposti hyppiä kohdasta toiseen, kurkistella etukäteen mitä tapahtuu vaan joutuu kärsivällisesti katsomaan diakuvan kerrallaan tuskaillen sana kerrallaan näytölle ilmestyvää ja viipyilevää tekstiä. Jutun lopun yllätyksellisyyttä, vitsin huippua on helppo korostaa. PowerPointiin voi yhdistää myös äänen. Jos viestin lähettäjä kehottaa ja äänet sitten päälle, viimeiseen diaan on todennäköisesti kätketty joku rääkäisy yhdistettynä apinan tai muun vastaavan kuvaan. Tuon kehotuksen jälkeen minä ainakin väännän äänet pois! Parisuhteen ja seksin jälkeen kiertoviestien tavallisin teema on työ. Kiertoviestien työpaikat ovat monimutkaisia ja kieroutuneita organisaatioita, joissa työntekijät puurtavat ja johtajat palkitaan. Work hard an you shall be rewarded julistaa piirroksessa ruuvin lävistämä mies jo vanhassa kopioperinteessä. PowerPointilla toteutettu palkkakeskustelu päätyy aina toteamukseen Palkkatasosi on nyt vahvistettu. Palkkasi pysyy ensi vuonna samansuuruisena. Kyselyyn vastaaja ei pysty klikkaamaan vaihtoehtoa Ei, koska tämä vaihtoehdon laatikko pakenee heti, kun hiiri on sen kohdalla. Samalla systeemillä on toteutettu myös lomalaskuri, jonka kysymykseen Aiotko pitää tämän lomakauden aikana lomaa? on mahdotonta vastata Kyllä ja vastaaja joutuu lopulta vahvistamaan lomapäiviensä poiston. Kiitämme sinua osoittamastasi uskollisuudestasi ja avokäteisyydestäsi! Henkilöstöpäällikkö. Kun jutun teknisen hyperlinkitykseen perustuvan toimintaidean keksii, uusien vastaavien kyselyiden tekeminen on suhteellisen yksinkertaista. Kiertoviestejä on välitetty ja luettu erityisesti työsähköposteilla ja -koneilla. Kiertoviestit viittaavat joskus tähän liittyvään luvattomuuden tuntuun. Excel-muotoiseen eläkelaskuriin pyydetään täyttämään oma nimi, ikä ja työnantaja. Kun sen jälkeen kirjoittaa Start (viittaa viestin ulkomaiseen alkuperään), ilmestyy taulukkoon teksti: Jukka, LOPETA HÖLMÖILY!! EI SINUN TARVITSE JOKAISTA HUPIVIESTIÄ AVATA, JOITA SINULLE JATKUVASTI LÄHETETÄÄN! SKS ei maksa sinulle näiden viestien lukemisesta. Herran tähden, olet 52 -vuotias! Kasva aikuiseksi ja ala käyttäytyä! Allekirjoitus: SKS, johtoporras Elore 1/

12 Jukka Saarinen: Kolumni: Kiertoa verkossa Väärässä ovat. Minun täytyi avata jokainen hupiviesti, ihan palkkatyönä. Tosin tähän viestiin on olemassa sitä vastakkaisesti kommentoiva samanlainen laskuri, jonka tuottama teksti alkaa Jukka, nyt justiinsa terassille ja sitten kovaa kyytiä kotia pötköttämään. Lopeta se sähköpostin lukeminen, ei ne viestit silti mihinkään katoa... Kiertoviestien kierto tuntuu pysähtyneen. Ulla Lipposen lopetettua keruutyön muutamat kollegat ja tuttavat ovat halunneet vielä tarjota viestejä tallennettaviksi. Ehdin tallentaa nelisensataa viestiä parin vuoden aikana ilman mitään keruuverkkoa, mutta reiluun vuoteen kukaan ei ole tarjonnutkaan mitään. Paras tapa herättää perinne henkiin on julistaa se kuolleeksi. Aina löytyy jostain se viimeinen runonlaulaja. Onko kiertoviestien välitys todella jo kadonnut ja mitä niille on tapahtunut? Ovatko kaikki ruvenneet suoraan internetin hupisivustojen ja sosiaalisen median käyttäjiksi? Facebookissa ja YouTubessako huumori, huhut ja vetoomukset nyt pesivät? Huhtikuussa 2010 islantilaisen tulivuoren purkaus levitti valtavat määrät tuhkaa ilmakehään ja lamautti pohjoisen Euroopan lentoliikenteen. Facebookiin syntyi ryhmä ULKO MAALAISTEN TULI VUORTEN PÖLY PILVET TAKAISIN ULKO MAILLE!, johon liittyi hyvin nopeassa tahdissa melkein jäsentä. Seinäkirjoituksia tuli alussa muutaman sekunnin välein ja kirjoittajat sisäistivät nopeasti säännöt: kirjoita virheellisesti, yhdyssanat erikseen ja suurin kirjaimin. Jos eivät sisäistäneet, heitä oikaistiin nopeasti. Sosiaalinen kontrolli toimi. Ryhmä parodioi maahanmuuttokriittistä keskustelufoorumia, mutta kuinkahan suuri osa liittyneistä on koskaan seurannut tai edes nähnyt näiden ryhmien kirjoituksia? Parodian kohteen tarkka tuntemus ei ole välttämätöntä, muodostuneiden perinnenormien noudattaminen taas on. Kiertoviestejä tulivuorenpurkaus olisi varmaan myös synnyttänyt, mutta muoto olisi ollut erilainen. Ryhmän kuvissa on paljon sellaisia, jotka olisivat kiertäneet viesteissä, jos Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaus olisi tapahtunut viisi vuotta aiemmin. Sosiaalisessa mediassa suositellaan sivustoja, tykätään, perustetaan ryhmiä, luodaan osin samanlaista perinnettä kuin kiertoviesteissäkin. Tieto välittyy kuitenkin eri tavalla: julkisesti, ei lähettäjän ja vastaanottajan kesken. Merkitsisikö moni tykkäävänsä sivustosta, jolla on kuvia koomisiin asentoihin sammuneista kanssaihmisistämme ( Puistojoogaa )? Kun kuvasarjan saa kiertoviestin liitteenä, kuville voi ihan vapaasti naureskella ilman muiden paheksunnan pelkoa. Kiertoviestien sisällöt ovat tuskin mihinkään kadonneet eivätkä ne koskaan ole olleetkaan pelkästään kiertoviestien omaisuutta. Samaa aineistoa on aina ollut kopiohuumorissa, kirjoissa lehdissä, hauskoissa t-paidoissa ja mukeissa, myytävissä huoneentauluissa. Kiertoviestitkin viittasivat usein internetin sivustoihin, niiden sisältö on elänyt sähköistä kaksoiselämää niin viesteissä kuin netissä. Suurin osa linkeistä ei kylläkään enää toimi, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat kadonneet. Ne ovat vain muuttaneet, muuttuneet ja sulautuneet osaksi tietoverkkojen maailmaa. Ulla Lipposen keräämän aineiston tekninen arkistointi on loppusuoralla mutta sisällönanalyysi ja luettelointi aloittamatta. Kansanrunousarkisto toivoo saattavansa materiaalin pian tutkimuskäyttöön. Aineistossa on tosin joitain käyttörajoituksia. Olisikin toivottavaa saada aikaan luettelo tai antologia, joka kertoisi sekä tämän materiaalin moninaisuudesta että sen painopisteistä. Ulla Lipposen kiertoviestiaineisto on laaja ja kattaa sen kymmenvuotiskauden, jolloin suomalaiset tottuivat sähköpostiin ja siitä tuli tärkeä osa heidän elämäänsä. Elore 1/

13 Jukka Saarinen: Kolumni: Kiertoa verkossa Kirjallisuus DUNDES, ALAN & PAGTER, CARL R.1975: Work Hard and You Shall Be Rewarded. Urban Folklore from the Paperwork Empire. Bloomington & London: Indiana University Press. DUNDES, ALAN & PAGTER, CARL R. 1987: When You re up to Your Ass in Alligators More Urban Folklore from the Paperwork Empire. Detroit: Wayne State University Press. DUNDES, ALAN & PAGTER, CARL R. 1996: Sometimes the Dragon Wins. Yet More Urban Folklore from the Paperwork Empire. Syracuse, New York: Syracuse University Press. KIIVERI, MIRVA 2004: Länsimaiset ennakkoluulot ja toiseuden stereotypiat WTC-sähköpostiperinteessä. Folkloristiikan pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. LIFLÄNDER, HANNA-MARIA 2004: Luovuta ajoissa: Kilpahiihdon dopingskandaalin humoristinen käsittely internetissä. Folkloristiikan pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. LIPPONEN, ULLA 1989: Siistiä sisätyötä. Kopiohuumoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. PALMENFELT, ULF 1986: Folkhumor i fotostat. Stockholm: Bokförlaget Prisma. SNOPES.COM. Urban Legends Reference Pages. [online] < [ ] FK Jukka Saarinen toimii kokoelmapäällikkönä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistossa. Elore 1/

14 Elore (ISSN ), vol. 18 1/2011. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [ Mediakulttuurin murros, YouTube ja folklore Kaarina Koski Nykyaika on ollut jo vuosikymmenten ajan erityinen haaste folkloristiikalle. Sähköisen joukkotiedotuksen, kaupallisen populaarikulttuurin ja kaupungistumisen myötä kansankulttuurikin luiskahti 1900-luvun aikana ulos entisistä, kyläkulttuurin muovaamista kaavoistaan. Kaupallisesti tuotettua ja tekijänoikeuksin suojattua populaarikulttuuria on pidetty vapaasti välittyvän ja varioivan folkloren vastakohtana luvun lopulla mediamaailma on kuitenkin kokenut muutoksia, joiden myötä tällainen vastakohta-asetelma on menettänyt merkitystään. Yksisuuntainen, omistusperustainen joukkotiedotus on saanut tehdä tilaa vertaisverkostoille, jotka toimivat vaihdon ja vapaan jakamisen periaattein, kansanomaisen kulttuurin tapaan. Kansankulttuurin ja folkloren määritelmät ovat päivittyneet varsin hitaasti vastaamaan nykykulttuurin tutkimusta. Kuitenkin folkloristien näkökulmat kansanomaisten kulttuurin ainesten omaksumiseen, käsittelyyn ja välittämiseen ovat antoisia myös tarkasteltaessa nykypäivän ilmiöitä kuten aktiivisia kuluttajakäytäntöjä ja esimerkiksi kotona tehtyjä videoita, joita ladataan Internet-sivustoille. Tässä katsausartikkelissa tarkastellaan viestintäkulttuurin muutosta, folkloristiikan näkökulmia populaariin ja kaupalliseen kulttuuriin sekä erityisesti YouTubea nykyaikaisena kansankulttuurin kenttänä, jossa osaa käyttäjien editoimasta aineistosta voi tarkastella nykyaikaisena folklorena. YouTube ja suosion salaisuuksia YouTube ( on internetsivusto, johon käyttäjät voivat ladata haluamiaan videoita joko julkisesti tai rajatun yleisön nähtäväksi, perustaa itselleen oman profiilisivun, verkottua kavereiksi muiden käyttäjien kanssa, lähettää komment- 14

15 Kaarina Koski: Mediakulttuurin murros, YouTube ja folklore teja näkemistään videoista ja merkitä niitä suosikeikseen. Alkujaan YouTube suunniteltiin helpoksi ja tavallisilla kotitietokoneilla toimivaksi levityskanavaksi käyttäjien omille videoille. Sivusto avattiin virallisesti vuonna 2005, ja kolmessa vuodessa se oli noussut maailman katsotuimpien viihdesivustojen joukkoon. (Burgess & Green 2009, 1.) Tällä hetkellä YouTube on yksi luovan kuluttamisen ja niin sanotun remix-kulttuurin näkyvimmistä kentistä. YouTube-sivuston suuren suosion syistä on esitetty erilaisia arvioita. Tärkeitä teknisiä syitä ovat videoiden lataamisen helppous ja katsottavuus tavallisilla kotikoneilla sekä niiden helppo jakaminen eteenpäin hyperlinkkeinä. Linkkejä on luonnehdittu keskeiseksi valuutaksi Internetin huomiotaloudessa. Jos liikkuvaa kuvaa sisältävälle aineistolle haluaa huomiota, sille saa linkin lataamalla siitä pätkän YouTubeen. (Fagerjord 2010, 195, 197.) YouTuben suosion tärkeinä tekijöinä on pidetty myös yhteisöllisyyden tunnetta luovia eli verkottumisen, itseilmaisun ja palautteen mahdollistavia toimintoja. Näihin kuuluu myös ruudun oikeassa reunassa näkyvä related videos -palkki, jossa ehdotetaan katsottavaksi valittuna olevan videoon tavalla tai toisella liittyviä muita videoita. (Burgess & Green 2009, 2.) Se houkuttelee katsojaa käyttämään sivustolla enemmän aikaa, ja samalla se esittää myös videot osana laajempaa verkostoa, jossa yksittäiset videot kommentoivat, jäljittelevät ja parodioivat toisiaan sekä sisältävät joskus viittauksia useille tahoille. Etenkin käyttäjien itse tekemissä pätkissä samat kulttuuriset kuvastot kiertävät ja esiintyvät aina uusina versioina ja yhdistelminä. Kulttuurintutkijat Jean Burgess ja Joshua Green tutkivat, millaiset sisällöt olivat vuonna 2007 YouTuben suosituimpia. He valitsivat tarkastelunsa kohteeksi neljä erilaista suosiokategoriaa: katsotuimmat (Most Viewed), suosikiksi merkityimmät (Most Favorited), vastatuimmat (Most Responded) ja keskustelluimmat (Most Discussed). Suosiokategorioiden tarkastelu osoitti, että erilaiset videot ovat suosittuja eri tavoilla. Lisäksi sisältöjä koodattiin niiden alkuperän, lataajan, genren ja teemojen mukaan. Hiukan yli puolet otoksesta oli käyttäjien omaa tuotantoa, noin 42 prosenttia perinteisten tuotantoyhtiöiden aineistoa ja pieni osa alkuperältään epävarmaa. (Burgess & Green 2009, 38 40, 47.) Itse tuotetuista sisällöistä noin 40 prosenttia oli videoblogeja. Muita selvästi erottuvia genrejä olivat itse tehdyt musiikkivideot, livetaltioinnit esimerkiksi musiikista, urheilusta tai arkielämästä sekä informaatioaineisto kuten uutiskoosteet tai videopelikatsaukset. Mukana oli myös käsikirjoitettua aineistoa sekä uusia genrejä, jotka hyödyntävät teknistä kikkailua. Suurten tuotantoyhtiöiden materiaalista suosituimmat olivat ajankohtaisohjelmaa kuten uutisia ja haastatteluja, urheilutaltiointeja ja konsertteja sekä katkelmia käsikirjoitetuista TV-ohjelmista. Näistäkin valtaosa oli kuitenkin käyttäjien eikä yhtiöiden itsensä lataamaa. Tutkimus osoitti, että perinteisen median tuottama aineisto on YouTubessa katsotuinta mutta itse tehdyt videot kommentoiduinta ainesta. Suosikiksi merkitsemisen osalta perinteinen media meni niukasti edelle. Merkitsemällä videon suosikiksi käyttäjä lisää sen suosikkilistaansa. Lista ei ole vain omaan käyttöön, vaan se näkyy käyttäjäprofiilissa, kertoo julkisesti käyttäjän mausta ja toimii suosituksena myös muille. (Burgess & Green 2009, 43, 46.) Suuri osa suosikiksi merkityistä oli musiikkivideoita, mikä ei ole yllättävää, kun tunnetaan musiikin rooli identiteetin ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ilmaisijana ja Elore 1/

16 Kaarina Koski: Mediakulttuurin murros, YouTube ja folklore rakentajana (Burgess & Green 2009, 50 51). Erityisesti videoblogit eli vlogit ovat kommunikatiivinen genre, jotka kutsuvat vastaamaan ja keskustelemaan. Vastauksella tarkoitetaan YouTubessa toiseen videoon vastaukseksi linkitettyä videota. Vlogit itsessään ovat usein vastauksia muiden vlogeihin ja pitävät yllä keskustelua YouTubessa. Runsaasti vastauksia ja keskustelua herättävää materiaalia on myös käyttäjien tekemä tietopohjainen aineisto kuten uutiskatsaukset, haastattelut ja dokumentit. Osa niistä lähenee vlogin kategoriaa. Paljon kommentteja houkuttelevat videot hyödyntävät usein keskustelunomaista tyyliä, jota voidaan soveltaa jopa musiikkivideoihin. (Burgess & Green 2009, 54.) Sekä valmiista kuvamateriaalista koostetut että itse animoidut tai näytellyt videot toimivat YouTubessa toisiaan kommentoivina sekä tekijöidensä persoonallista tyyliä ja kykyä esittelevinä performansseina. Mahdollisuus kommentointiin ja sosiaaliseen verkostoitumiseen koskee YouTubessa vain rekisteröityneitä käyttäjiä, ja heistä on muodostunut sivuston yhteyteen aktiivisia yhteisöjä. Vaikka sivusto on suurelle osalle käyttäjistä populaarikulttuurin tuotteiden ilmaisen käyttämisen väline, media- ja kulttuurintutkijat ovat lähestyneet sitä runsaasti etenkin aktiivikäyttäjien itseilmaisun ja yhteisöllisyyden kenttänä (esim. Burgess & Green 2009, 58 74; Lange 2007, 2009; Peters & Seier 2009). Tutkijat korostavat myös, että YouTube ei ole pelkkä julkaisualusta, vaan sen käyttö on nähtävä kokonaisuutena, jossa kaikki sivustolle jälkiä jättävät toimet, kuten katsominen, kommentointi, vastaukset, jakaminen ja suosikiksi merkitseminen, ovat sosiaalisesti merkityksellisiä tekoja. (Burgess & Green 2009, 57.) Yhteisöt, huomio ja yhteenkuuluvuus Patricia G. Lange (2007; 2009) on tehnyt YouTubessa etnografista tutkimusta ja tarkastellut videoiden käyttämistä verkostojen luomisen ja niiden ylläpitämisen välineinä. Lange korostaa, että kaikki YouTuben käyttö ei ole julkisesti näkyvää, vaan osaa videoista pääsee katsomaan vain rajattu ystäväpiiri. Hän havainnollistaa näkyvyyden dynamiikkaa mediapiirin (media circuit) käsitteellä. Mediapiirit eivät itsessään ole sosiaalisia verkostoja vaan niiden yhteydenpitoa tukevia teknisiä väyliä. Yksilö voi kuulua YouTubessa useisiin mediapiireihin ja jakaa erilaisia videoita eri kaverien nähtäväksi. Toiset mediapiirit voivat olla pieniä ja vuorovaikutuksellisia, toiset taas ovat suuria ja perustuvat yksisuuntaiseen kommunikaatioon tunnetun youtuubaajan ja hänen faniensa välillä. (Lange 2007.) Video, jotka on tarkoitettu vain omalle lähipiirille tai tiettyyn tapahtumaan osallistuneille, voidaan rajata teknisesti näkymään vain kavereille. Tällainen kuitenkin edellyttää, että kaikilla sitä katsovilla on oma YouTube-tili. Toinen vaihtoehto näkyvyyden rajaamiseen on strateginen taggaus eli videon avainsanojen valitseminen niin kryptisiksi, että sen löytävät käytännössä vain ne, jotka osaavat etsiä. Lange on käyttänyt termiä julkisesti yksityinen (publicly private) videoista, jotka sisältävät henkilökohtaista ainesta ja paljastavat tekijän henkilöllisyyden mutta ovat vain rajallisesti katsottavissa. Vastakkainen tapa säädellä julkisen ja yksityisen suhdetta on videon suuntaaminen laajalle yleisölle sekä sisältönsä että taggauksensa puolesta mutta tekijän oikean henkilöllisyyden salaaminen. Lange käyttää tällaisista nimitystä yksityisesti julkinen (privately public). Elore 1/

17 Kaarina Koski: Mediakulttuurin murros, YouTube ja folklore Tällaiset videot saattavat aktiivisesti tähdätä laajaan YouTube-verkostoitumiseen. Osa niiden tekijöistä onkin niin kutsuttuja YouTube-kuuluisuuksia, jotka pyrkivät välttämään julkisuuden tuomia haittoja yksityiselämässään pitämällä henkilöytensä salassa. (Lange 2007.) Videoiden merkityksiä YouTubessa voi jäsentää samalla tavoin kuin kertomusten merkityksiä diskurssissa: ne voivat olla kulttuurisesti kiinnostavia vedotessaan laajalti saman kulttuurin jäseniin, sosiaalisesti kiinnostavia puhutellessaan vain rajatumpaa yhteisöä sekä henkilökohtaisesti kiinnostavia liittyessään vain esittäjän omaan persoonaan (Polanyi 1979, 211). Viihteellisiä sisältöjä etsivät katsojat saattavat pettyä ja lähettää vihaisia kommentteja videoihin, jotka he ovat kokeneet ajanhukaksi. Voisinko saada takaisin käyttämäni 5 minuuttia ja 7 sekuntia?, kommentoi ulkopuolinen katsoja Langen aineistoon kuulunutta videota, jonka sisältö oli merkityksellinen käytännössä vain tietyssä oppilasasuntolassa asuneille. (Lange 2007.) Tietäessään, että YouTubessa vapaasti katsottavissa oleva mutta vain rajallisesti kiinnostava aineisto voi herättää turhautuneita reaktioita, tekijät lisäävät joskus rajauksesta kertovia varauksia, esimerkiksi: sekalaista kamaa oikeasti hauskaa vain perheelleni ( com/watch?v=g0ctbl5bige). Videoiden huomioarvo on suhteellista. Vaakakupissa voivat painaa taiteelliset ansiot, mutta toisessa kupissa ovat henkilökohtaiset ja sosiaaliset merkitykset. Lange on luonnehtinut yhteenkuuluvuutta luoviksi videoiksi (videos of affinity)sosiaalisesti merkityksellisiä otoksia, jotka tähtäävät verkostojen ylläpitämiseen tai kommunikaatiokanavan pitämiseen avoimena ja joita suuri yleisö ei arvosta. Niillä on valmiiksi rajatussa yhteisössä usein faattinen funktio. Puheen faattisella eli kontaktifunktiolla tarkoitetaan kielitieteessä kuulijan huomion ja kommunikaation jatkumista varmistavia piirteitä. Yhteenkuuluvuutta luoviin videoihin kuuluu usein ruumiillisen läsnäolon teema esimerkiksi syöminen ikään kuin yhdessä katsojien kanssa, heidän suora puhuttelunsa sekä lupaukset tai suunnitelmat tulevasta. (Lange 2009, 73, ) Median käyttö sosiaalisten verkostojen kehittämisessä ja ylläpitämisessä on vakiintunut käytäntö. Vuorovaikutus videoiden tekijöiden ja katsojien välillä on YouTubesivuston käyttöön osallistumisen ydintä. Katsojat ja kommentoijat ovat usein itsekin videoiden tekijöitä, ja heidän lähettämiensä kommenttien päämääränä on suhteiden luominen toisiin samanhenkisiin. Suosittujen tekijöiden sivustoilla kontaktiyritykset usein hukkuvat massaan, mutta kiinnostavat kommentit voivat myös tavoittaa tekijän huomion ja johtaa verkostoitumiseen. (Lange 2007.) YouTube ja hobitit Laajaa yleisöä kiinnostavat eniten yhteisiä kulttuurisia kuvastoja hyödyntävät videot. Esimerkkinä YouTube-videoissa esiintyvien yleisten teemojen variaatiosta esittelen satoa, joka kertyy kirjoittamalla YouTuben hakukenttään They re Taking the Hobbits to Isengard. Lause viittaa Erwin Beekveldin vuonna 2007 julkaisemaan samannimiseen, noin kaksiminuuttiseen videoon, joka perustuu Lord of the Rings -elokuvaan ja josta käytän jäljempänä lyhennettä Hobbits. Nimirepliikin esittää elokuvassa haltija nimeltä Legolas, ja se toistuu videossa hyvin monta kertaa. Hakutuloksia tällä lauseella löytyi Elore 1/

18 Kaarina Koski: Mediakulttuurin murros, YouTube ja folklore helmikuussa 2011 lähes Mukana on Beekveldin alkuperäinen video useankin eri käyttäjän sinne lataamana. Suurin osa tuloksista on sitä hyödyntäviä remixejä, parodioita tai muuten sen kuvastoa tai musiikkia kierrättäviä pätkiä. Mukana on myös muita videoita, joihin Hobbits-videon nimi on merkitty eli tagattu syystä tai toisesta. Niistä selkein ryhmä ovat muut huolellisesti koostetut, jonkin elokuvan ääni- ja kuvamateriaalia hyödyntävät remix-videot, joiden saatteessa Hobbits mainitaan esikuvana. Beekveldin alkuperäinen video koostuu toistuvista ja tiukasti leikatuista Lord of the Rings -elokuvan katkelmista, joihin kuuluu myös repliikkejä. Taustalla soi reipas teknoversio elokuvassa soineesta melodiasta. Alkuperäinen Hobbits oli vapaasti ladattavissa tekijän omalta Internet-sivulta 1, mistä sen aineksia on kopioitu omille koneille ja muovattu uuteen käyttöön. YouTubeen ladattujen Hobbits-videoiden tekijät ovat hyödyntäneet sen kuvamateriaalia esimerkiksi hidastaen ja nopeuttaen, mutta yleisempää on ollut käyttää sen musiikkia ja rakennetta ja vaihtaa kuvasto niin, että videon repliikit ovat tulleet uusien henkilöhahmojen esittämiksi. Näin videosta on tehty versioita, joiden kuvamateriaali perustuu esimerkiksi muihin elokuviin (Tähtien sota, Harry Potter), televisiosarjoihin (esimerkiksi Simpsonit, Star Trek, Lost, Pokemon, Paavo Pesusieni) tai tietokonepeleihin (Runescape, World of Warcraft). Osa versioista perustuu nimenomaan YouTubessa merkityksellisiin ilmiöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi Techno Viking-versio, joka hyödyntää runsaasti käytettyä katutanssipätkää, lukuisiin This is Sparta! -videoihin 2 viittaava They re Taking the Hobbits to Sparta!!!!!!!!!!?!!!! sekä Youtube Poop -tyylillä toteutettu versio 3. Musiikkiin on istutettu monenlaista muutakin valmista kuvamateriaalia kuten Yhdysvaltain presidentti George Bushin puhetta Irakin sotakuvien höystämänä. Osa on itse animoituja eri tekniikoin. Niitä on piirretty manga- ja tikku-ukkotyyleillä, ja myös Lego-versio löytyy, kuten useimmista suosituista popu- 1 Kyseinen sivu ( ei ole enää toiminnassa. 2 Internetissä toistuva katkelma This is Sparta on otettu Zack Snyderin vuonna 2007 ohjaamasta elokuvasta 300, joka kuvaa Thermopylain taistelua. Elokuvassa kuningas Leonidas (Gerard Butler) huutaa repliikin kohtauksessa, josta tuli ylenmääräisen dramaattisuutensa vuoksi suuri inspiraation lähde Internetissä. ( YouTube-remixeissä esiintyy toisinaan vain muiden hahmojen päälle liimattu Leonidaksen pää. Samoin kuin Hobbits-versiot, myös Sparta-remixit kierrättävät samaa, repliikin sisältävää musiikkia. 3 YouTube Poop YouTube-kakka on tekijöittensä itse antama nimitys omaksi lajityypikseen nousseelle, nonsense-tyyppiselle videolle, joka yhdistelee kiivastahtisiksi ja absurdeiksi kokonaisuuksiksi erityisesti 1990-luvun piirrossarjoja ja TV-mainoksia sekä YouTubesta tuttua materiaalia. Tutkijat ovat määritelleet tyylilajia varovaisesti arvioiden sitä videotaidetta parodioivaksi, teknisillä kikkailuilla pelaavaksi aineistoksi. (Burgess & Green 2009, ) Tämä kertoo, että he eivät ole sen kohderyhmää. Havaintoni mukaan YouTube Poop herättää vuotiaissa suurta mielihyvää ja nauttii varauksetonta ihailua esteettisesti korkeatasoisena. Suomalainen versio lajityypistä on SinäTuubaPaska, joka poikkeaa Poopista olemalla avoimemmin alatyylistä. Elore 1/

19 Kaarina Koski: Mediakulttuurin murros, YouTube ja folklore laarikulttuurin tuotteista. Hobbitsista on tehty myös itse näyteltyjä versioita. Toisissa niistä jäljitellään tarkkaan alkuperäisessä videossa näkyviä maisemia, henkilöiden asentoja sekä videon rakennetta kauko- ja lähikuvia yhdistävin leikkauksin. Toiset edustavat pikemminkin niin kutsuttuja makuuhuonevideoita, joissa yksi tai useampi esiintyjä liikehtii vapaammin kameran edessä. Kaikissa niissä esitetään musiikkiin kuuluvia repliikkejä playbacktyyliin. Kotitekoiset videot saattavat kommentoida ja parodioida myös toisiaan. You- Tubesta nyttemmin jo poistetussa videossa kaksi teinipoikaa esitti ilmeisen innoissaan Hobbits-laulua playbackina kameran ääressä ja kävi välillä hyppimässä taustalla näkyvän sängyn päällä. Siihen linkittyi toinen video, jonka tulkitsin pilkalliseksi kommentiksi poikakaksikon videoon: arviolta paria vuotta vanhempi nuorukainen esitti korostuneen kömpelöä playbackia ja räikeää parodiaa liiallisesta innostuksesta tunkien kasvojaan liian lähelle kameraa. 4 Näitä kumpaakin mainittua videota on edelleen käytetty Hobbitskotituotantoa yhdistelleessä remixissä nimeltä ReReRe Taking Hobbits to Isengard, johon palaan jäljempänä tekijyyden yhteydessä. Onko tämä folklorea? Folkloristin tutkimuskohteeksi voidaan määritellä paitsi folklore tai perinne, myös koko se kansanomainen prosessi, jossa kulttuurisia sisältöjä välitetään, omaksutaan ja tulkitaan, eli kansanomaiset ja yhteisölliset merkityksen muodostamisen ja kommunikoinnin tavat. Määritelmä venyy varsinkin sen mukaan, millaisiin aineistoihin nojautuen se tehdään. Aineiston laadun osalta yksi tutkija voisi määritellä folkloren kansanomaiseksi taidekulttuuriksi, joka erottuu esteettisen laatunsa vuoksi muusta kommunikaation massasta; toiselle taas folklorea on juuri se kansanomainen ja populaari aines, joka on pikemminkin vastakohta taiteelle ja korkeakulttuurille. Nämä kaksi näkökulmaa eivät välttämättä ole toistensa vastakohtia. Alkuperän osalta kansankulttuuri tai folklore voidaan nähdä joko kansalta peräisin olevana aineksena, jota voidaan nostaa korkeakulttuurin asemaan, tai päinvastoin kansan käyttöön päätyneenä aineksena, joka on kenties peräisin kaupallisesta tai korkeakulttuurista. Pitemmällä historiallisella tähtäimellä useimmat kulttuuripiirteet ovat peräisin jostakin muualta ja olleet monenlaisessa käytössä, eikä niiden määrittely korkea- tai kansankulttuuriksi, sen paremmin kuin hegemoniseksi tai vastakulttuuriksi, ole aina yksiselitteistä. Vanhojen määritelmien mukaan yhteistä kaikelle folklorelle on suullinen periytyminen, anonymiteetti, yhteisöllisyys, kansanomaisuus ja kaavamaisuus (Perinteentutkimuksen terminologia 2001, 12). Tarkasteltaessa kulttuuristen kuvastojen prosessointia esimerkiksi YouTube-videoissa näistä ovat sellaisenaan edelleen hyödyllisiä perintei- 4 Vaikka kumpikin videoista on jo poistettu, katkelmia niistä löytyi vielä helmikuussa 2011 nimimerkki Monttorin tekemästä remixistä ( com/watch?v=ml-brtxp0_e&feature=related). Lisäksi jälkimmäinen, pilkaksi tulkitsemani video on myöhemmin lisätty takaisin YouTubeen toisen käyttäjän toimesta ( Elore 1/

20 Kaarina Koski: Mediakulttuurin murros, YouTube ja folklore syyden ja kaavamaisuuden käsitteet, joilla voidaan tarkoittaa toistuvuutta ja tyylilajien olemassaoloa, sekä variaatio. Sen sijaan suullisuuden, anonymiteetin ja yhteisöllisyyden käsitteitä joudutaan hiukan päivittämään. Suullisuuden kriteeri on tulkittava arkipäiväisten viestintävälineiden käytöksi. Folklorea elää kaikissa niissä viestintäkanavissa, jotka ovat luontevasti sitä välittävän ihmisryhmän hallinnassa. Suomessa kirjoittaminen on ollut luonteva itseilmaisun muoto jo kauan. Myös sähköiset, kuvaa ja tekstiä hyödyntävät välineet ovat monille jo arkisia perinteen ja kulttuuristen merkitysten välittymiskanavia, joissa sisältöjä ei pelkästään siirretä vaan myös muunnellaan ja editoidaan itse. Välittymiskanavien suosio tai saatavuus, kuten tekniset innovaatiot kirjapainotaidosta radioon ja Internetiin, ovat vaikuttaneet sekä välittyvän aineiston muotoon että sen sisältöön. Hyvä esimerkki välittymiskanavan vaikutuksesta folkloreen on kopiokoneperinteen nousu ja tuho. (Smith 1986, 31, 37, 42.) Jotkut kopioperinteelle tyypillisistä tekstisisällöistä kuten työpaikan säännöstöjen tai ketjukirjeiden parodiat jatkoivat elämäänsä myöhemmin sähköpostissa. Sähköisen tekniikan mahdollisuudet ovat kuitenkin nostaneet värikuvat, diaesitykset ja videot kirjoitetun tekstin rinnalle ja paikoin ohikin. Esimerkiksi sähköpostissa ja sosiaalisessa mediassa välittyvän huumorin osalta kuvallinen ilmaisu on ohittanut verbaalisen. Yhteisöllisyyden idea on laajentunut kiinteästä kasvokkaisyhteisöstä muuttuviin, virtuaalisiin ja väliaikaisiinkin ihmisryhmiin, jotka muodostavat ja välittävät omassa piirissään kulttuurisia merkityksiä sekä kommunikoivat merkittävässä määrin keskenään (ks. Laba 1986, 13). Määritellessään 1990-luvulla folkloren yhteisöllisyyttä Lauri Honko painotti edelleen folklorea ylläpitävien jäsenryhmien fyysisyyttä ja pitkäkestoisuutta (Honko 1990, 93 94). Internetin myötä yhteisöllisyys on alettu nähdä toisin. Fyysiseen kontaktiin verrattuna Internet-yhteisöjä on luonnehdittu hetkellisiksi (Laitinen 2001, 220) sekä vapaaehtoisiksi mutta yhteenkuuluvuuden tunteeseen pohjautuviksi yhteisöiksi, joissa jäsenet voivat vaikuttaa yhteisön toiminnan sääntöihin (Arpo 2001, , 208). Tutkijoiden arvion mukaan hierarkkisten kasvokkaisyhteisöjen merkitys vähenee Internetin myötä, mutta suhteet yksilöiden välillä vahvistuvat silti sen tuomien uusien kommunikaatiokanavien ansiosta. Ihmiset muodostavat vapaammin omia verkostojaan, joihin liittyy yhä enemmän löyhiä, rajattua tarvetta palvelevia kontakteja. Vaikka tällaiset verkostot eivät vastaa ihannekuvaa yhteisöstä yksilön tukena ja tunnepohjaisena viiteryhmänä, ne ovat jäsentensä elämässä vaikuttavia ja merkityksellisiä. Useisiin sosiaalisiin verkostoihin perustuva sosiaalisuus ja vapautuminen pakottavista hierarkiasuhteista leimaavat nykyaikaista yhteisöelämää myös Internetin ulkopuolella. (Benkler 2006, 357, ) Folkloren anonyymisyyden kriteerillä tarkoitettiin alkujaan sitä, että kansanrunojen ja -laulujen tekijää ei tiedetä. Myöhemmin folklorenkin tekijyys on tunnustettu, ja teokset muuttuvat folkloreksi sulautuessaan folkloren nimettömään yhteisvarastoon. (Perinteentutkimuksen terminologia 2001, 12.) Kansanomaisessa omaksi ottamisen prosessissa myös populaarikulttuurin tuotteet päätyvät yhteiseksi, laajojen ihmisryhmien eri tavoin käyttämäksi kulttuuriseksi aineistoksi. YouTubessa tekijyyden merkityksen häviäminen näkyy siinä, että ammattimaisestikin tuotettua populaarikulttuuria käytetään folkloren tapaan eikä sitä merkittävästi erotella amatöörituotannosta ja itse tehdystä. Käyttäjille, Elore 1/