Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset, rahoitussuunnitelma ja Liikuntapaikkarakentamisen suunta -asiakirja
|
|
- Niko Manninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset, rahoitussuunnitelma ja Liikuntapaikkarakentamisen suunta -asiakirja Ismo Myllyaho Yksikön päällikkö Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
2 1. Säädöspohja Voimassa oleva liikuntalaki, 8 Liikuntapaikkojen valtionavustukset Valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha avustusten myöntämiseksi liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeisiin. Avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, hankkimista, peruskorjaamista ja varustamista. Avustusta myönnetään ensisijaisesti kunnalle tai kuntayhtymälle sekä kunnan tai kuntayhtymän määräämisvallassa olevalle yhteisölle. Avustusta voidaan myöntää myös muille yhteisöille. Edellä 1 momentissa tarkoitetuista valtionavustuksista säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa. Ministeriön on myöntäessään avustuksia liikuntapaikkarakentamiseen pyydettävä aluehallintoviraston ja valtion liikuntaneuvoston lausunto
3 Liikuntalakiehdotus HE190/2014, 13 Liikuntapaikkojen valtionavustukset Valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha avustusten myöntämiseksi liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeisiin. Liikuntapaikkojen valtionavustuksia myönnetään laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamiseen, hankkimiseen, perusparannukseen ja niihin liittyvään varustamiseen. Lisäksi avustusta voidaan myöntää erityisestä syystä muuhun liikuntapaikkarakentamiseen. Avustusta myönnetään kunnalle tai kuntayhtymälle taikka niiden määräämisvallassa olevalle yhteisölle. Avustusta voidaan myöntää myös muille yhteisöille, jos avustaminen on tarpeen tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi. Edellä 1 momentissa tarkoitetuista valtionavustuksista säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa
4 2. Liikuntalakiehdotus HE 190/ Kunnan vastuu 1 mom. Yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle: 3) rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja 4 mom. Kunnan hoitaessa 1 momentissa tarkoitettuja tehtäviä kunta ei toimi kilpailutilanteessa markkinoilla, ellei niitä toteuteta liiketoiminnallisin tavoittein ja perustein
5 3. Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset - käsittelyvaiheet OKM Päätös valtakunn. rahoituss. Päätös avustuksen myöntäm. Aluehallintovirasto AVI Rahoitussuunnitelmaesitys Hankekoht. lausunto ja tärkeysjärjestys Päätös avustuksen myöntäm. Rahoitussuunnitelmailmoitus Ka > Ka < Kunnat ja muut hakijat HANKE -> Kustannusarv. > Hakemus Toteutus
6 4. Liikuntapaikkarakentamisen suunta - yleiskuvaus Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:4 Julkaistu kesällä 2014 Toimii perustana opetus- ja kulttuuriministeriössä ja aluehallintovirastoissa tehtävälle päätöksenteolle Antaa avustuksen hakijoille ja liikuntapaikkojen rakennuttajille tiedot taustoista ja linjauksista kriteerit kaikkien tiedossa Asiakirjassa kuvataan mm. liikuntapaikkarakentamisen nykytila, väestön fyysisen aktiivisuuden määrä ja liikkumisympäristöt, yhteiskunnallisia vaikuttavia muutostekijöitä, sekä strategiakauden tavoitteet ja erityisesti avustusta puoltavat kriteerit Ismo Myllyaho LS AVI
7 5. Liikuntapaikkarakentamisen suunta - avustuksen myöntämisen edellytyksiä Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että hankittava omaisuus tulee avustuksen saajan omistukseen. Erillisen rakennuksen tai laitoksen osalta edellytetään lisäksi, että avustuksen saaja omistaa tai pitkäaikaisella vuokrasopimuksella (väh. 15 vuotta) hallitsee maapohjaa, jolla rakennus tai laitos sijaitsee Avustusta myönnetään pääsääntöisesti hankkeisiin, joiden rakentamista ei ole aloitettu Hankkeen rakennustöiden tulee pääsääntöisesti käynnistyä avustuksen myöntövuonna, muutoin avustus voidaan peruuttaa Edellytyksenä rakennuslupa, muu lupa tai todistus luvan saannin esteettömyydestä Liitteeksi hakuohjeessa ja lomakkeessa sanotut asiakirjat jo hakemuksen jättövaiheessa myöhemmin täydentämisessä kiire
8 6. Liikuntapaikkarakentamisen suunta - avustusta puoltavat kriteerit 6.1 Hanke palvelee laajoja käyttäjäryhmiä Tavoitteena edistää väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä sekä eri väestöryhmien yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa Lukumääräisesti paljon käyttäjiä ja paljon käyntikertoja Monipuoliset palvelut: soveltuu monen liikuntamuodon käyttöön, päivä- ja iltakäyttö on runsasta, käyttö jakautuu tasaisesti pitkälle aukioloajalle Erilaisilla liikkujaryhmillä mahdollisuus käyttää liikuntapaikka ja oheistiloja Soveltuu ohjattuun liikuntaan ja omaehtoiseen liikuntaan Liikuntapaikkaa käyttävien osuus koko palvelualueen väestöstä on merkittävä
9 6.2. Kunta tai sen määräämisvallassa oleva yhteisö on avustuksen saaja Kunta on julkisen hallinnon tehtävämäärittelyn mukaan ensisijainen avustuksen saaja (huomautus: liikuntalakiesityksessä kunnan asemaa terävöitetty) Paikallisesti kunta hallinnoi ja koordinoi liikuntapaikkakokonaisuutta ja liikuntapaikkoja osana liikunnan peruspalveluja Kunnan omistuksessa käyttömaksut määräytyvät julkisen hallinnon päätöksenteossa, mikä lisää liikuntapaikkojen yhdenvertaista saatavuutta Avustusta voidaan myöntää myös muille yhteisöille -> huomioidaan kunnan aktiivinen osallistuminen yksityiseen hankkeeseen Esim. kunnan osakkuus yhtiössä, pitkäaikainen käyttövuorosopimus, maan luovutus tai pitkäaikainen vuokrasopimus, osallistuminen kunnallistekniikan rakentamiseen Lisäksi huomioidaan, miten yksityinen hanke täydentää liikuntapaikkojen palvelutarjontaa kunnassa
10 6.3. Hanke on suunniteltu yleisiä rakentamisen laatuperiaatteita korostaen Tavoitteena on edistää hyvän ja käyttäjien tarpeita palvelevan, terveellisen, turvallisen, viihtyisän sekä sosiaalisesti toimivan ja esteettisesti tasapainoisen elinympäristön aikaansaamista Edistää rakentamista, joka perustuu elinkaariominaisuuksiltaan kestäviin ja taloudellisiin, sosiaalisesti ja ekologisesti toimiviin sekä kulttuuriarvoja luoviin ja säilyttäviin ratkaisuihin Avustuksilla kannustetaan sellaisten liikuntapaikkojen rakentamista, jotka toimivat esimerkkeinä innovatiivisista ratkaisuista erityisesti esteettömyyden ja energiatehokkuuden suhteen OKM antaa tarvittaessa hankesuunnitelmaa ja muita hakemusasiakirjoja koskevia määräyksiä hankkeen toiminnallisuuden, teknisen laadun, turvallisuuden ja energiatehokkuuden arvioimiseksi
11 6.4. Hankkeella vastataan muuttuviin ja kehittyviin olosuhdetarpeisiin ja hankkeen tarve on selkeästi osoitettu Avustamista puoltaa vahva näyttö hankkeen vastaavuudesta väestön liikuntaharrastuksen ja huippu-urheilun tarpeisiin Luodaan liikuntapaikkoja myös uusille lajeille ja eri-ikäisten omatoimiselle ja monipuoliselle liikunnalle Hankkeelta edellytetään hankesuunnitelmassa esitetty nykytilan kuvaus ja tarveanalyysi hankkeen vaikutuspiirissä olevan väestön liikuntakäyttäytymisestä ja/tai liikuntapaikan tuomasta lisäarvosta huippuurheilun edistämiseen Hankkeen perusteluissa on olennaista kuvata liikuntapaikan vaikutusaluetta, liikuntapaikkaan kohdistuvaa kysyntää ja tilan monikäyttöisyyttä tunnusluvuin Tarveperustelu edellyttää kuntalaisten kuulemista niin, että eri-ikäisten ja eri liikuntataustaisten kuntalaisten ääni tulee kuulluksi liikuntapaikkojen kehittämisessä (vrt. liikuntalakiesitys HE 190/2014)
12 6.5. Hanke on perusparannus- tai peruskorjauskohde Koko maassa tarvittaisiin 380 milj. /vuosi liikuntapaikkojen peruskorjaamiseen, jotta liikuntapaikat pysyisivät turvallisina, esteettöminä, terveellisinä ja toimivina (VTT) Peruskorjaaminen ei ole itseisarvo, tarvitaan arvio siitä, saadaanko pk:lla järkevä kokonaisuus eri laatuvaatimukset huomioiden, vai onko järkevämpää rakentaa uusi liikuntapaikka Tavoitteena on sisäpintojen uusimisen sijaan lisätä toiminnallista kapasiteettia, monikäyttöisyyttä, energiatehokkuutta, ympäristöystävällisyyttä, rakenteellista turvallisuutta ja sisäilman laatua (kyseessä perusparannus) Valtionavustuksilla pyritään ohjaamaan ylläpitäjiä suunnitelmalliseen ja ennakoivaan kunnossapitoon ja rakennusten elinkaaren oikea-aikaisiin korjauksiin Uusille hankkeille käyttö- ja huolto-ohje Valtionavustushakemuksen liitteeksi riittävät asiakirjat perusparannushankkeen toteutuksesta
13 6.6. Hanke on yhteisrahoituskohde useamman kunnan, hallintokunnan tai muiden toimijoiden kanssa Merkittävä osa väestön liikuntakäyttäytymiseen liittyvistä ratkaisuista tehdään liikuntatoimen ulkopuolella, esim. opetus-, sosiaali-, terveys tai ympäristötoimessa Poikkihallinnollisen ja kuntien rajat ylittävän yhteistyön määrä on vähäistä erityisesti rahoitusratkaisuissa Suositaan eri toimijoiden yhteistoimintaa (hallintokunnat, järjestöt, yksityinen sektori, muut yhteisöt) Erityisesti mittavimpien ja kalliimpien liikuntapaikkojen toteutuksessa toivotaan alueellista tarkastelua ja ratkaisuja
14 6.7. Hanke edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta liikunnassa ja huippuurheilussa Tavoitteena luoda edellytyksiä kansalaisten aktiiviselle ja säännölliselle liikunnalle yhdenvertaisesti ja tasa-arvonäkökulmat huomioiden Tasa-arvonäkökulmina alue, sukupuoli, ikä, varallisuus ja liikuntaesteisten huomiointi Pojat ja miehet harrastavat eri lajeja urheiluseuroissa naisia ja tyttöjä enemmän, harrastetuissa lajeissa on selkeitä sukupuolieroja Tarkoituksena ohjata liikuntatoimijoita tasa-arvoa edistävään suuntaan painottamalla tyttöjen ja naisten suosimien lajien, esim. ratsastuksen, ringeten, taitoluistelun ja voimistelun olosuhteita avustuspolitiikassa
15 7. Liikuntapaikkarakentamisen suunta - strategisia tavoitteita kuntien liikuntaolosuhteiden kehittämiselle Kunnat seuraavat asukkaidensa liikunta-aktiivisuutta ja liikuntapaikkojen kävijämääriä ja raportoivat niistä Kunnat vahvistavat strategista suunnittelua Kunnat ja muut liikuntapaikkojen omistajat huolehtivat suunnitelmallisesti liikuntapaikkojen huollosta ja ylläpidosta sekä varaavat liikuntapaikkojen ylläpitoon riittävät resurssit Valtionavustusta saaneet hankkeet velvoitetaan ilmoittamaan tiedot LIPAS-rekisteriin Liikuntavuorojen jakoperusteet ovat kirjallisia ja koskevat kaikkia kunnallisia liikuntapaikkoja mukaan lukien koulujen liikuntasalit Kunnat kuulevat asukkaitaan liikuntaolosuhteiden kehittämiseksi
16 8. Liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelma Ohjeellinen, ei sitova, laaditaan hankkeista joiden ka yli (alv 0 %) Hankkeen kustannukset ilmoitetaan sis. alv., käsittely määräytyy verottoman kustannusarvion mukaan (käsitelläänkö rahoitussuunnitelmassa) Laaditaan vuosittain neljäksi seuraavaksi vuodeksi Hankekohtaiset rahoitussuunnitelmalomakkeet AViin vuosittain vuoden loppuun mennessä AVI tekee esityksen OKM:lle kesäkuun loppuun mennessä, lausunto alueelliselta liikuntaneuvostolta Valtion liikuntaneuvosto antaa lausunnon - OKM tekee päätöksen marraskuussa Tarvittavat asiakirjat: Liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmalomake/perustamishankkeen kuvaus, ote kunnan investointiohjelmasta, mahdollinen karttakuvaus hankkeen sijoittumisesta, yksityiset yhteisöt: selvitys hankkeen rahoituksesta Varsinaista valtionavustusta haetaan aina erikseen
17 9. Liikuntapaikan valtionavustushakemus Kaikki hakemukset aluehallintovirastoon vuoden loppuun mennessä liitteineen OKM tekee päätöksen yli :n hankkeista, raja katsotaan verottomasta kustannusarviosta, avustuksen suuruus harkitaan verollisesta hinnasta AVI huolehtii täydennyksistä, antaa hankekohtaisen lausunnon ja asettaa hankkeet tärkeysjärjestykseen käsittely alueellisessa liikuntaneuvostossa AVIn lausunto OKM:lle helmikuun loppuun mennessä OKM tekee päätöksen avustuksesta yleensä huhtikuun loppuun mennessä AVI tekee päätöksen enintään :n hankkeista (alv 0%) AVIn esitys määrärahasta OKM:lle helmikuun loppuun mennessä AVIn päätös avustuksesta toukokuun loppuun mennessä käsittely alueellisessa liikuntaneuvostossa, jolta lausunto AVIlle
18 Valtionavustushakemus Avustuskelpoisen hankkeen alaraja: (alv 0%) Avustuksen määrä: Harkinnanvarainen: noin neljäsosa hankkeen verollisista kustannuksista Isoissa hankkeissa (> alv 0%, OKM päättää), noin neljäsosa verollisista kustannuksista ja enintään ja uimahalleilla enimmäismäärät tarkistetaan vuosittain Pienissä hankkeissa (< alv 0 %, AVI päättää), noin neljäsosa verollista kustannuksista, lähiliikuntapaikoilla noin kolmasosa
19 Valtionavustushakemus Tarvittavat asiakirjat: Avustushakemuslomake, OKM:n lomake nro 12 Hankesuunnitelma (tärkein liite), ohje hankesuunnitelma sisällöstä Rakentamisvalmius- ja rahoitusasiakirjoja hanketta koskevat talousarvio-otteet tai rahoituspäätökset rakentamista varten saatu rakennuslupa tai vastaava muu lupa tai todistus luvan saannin esteettömyydestä liikuntapaikkakohtaiset rakennussuunnitteluasiakirjat (L2-tasoiset piirustukset, rakennustapaselostus ja rakennetyypit OKM:n ohje) peruskorjausten osalta kuntoarvio tai tarvittaessa kuntotutkimus maanhallinta (varsinkin jos vuokramaalla, edellytetään vähintään 15 vuoden vuokrasopimusta hankkeen valmistumisen jälkeen) Hyvin tärkeää: hakemus vuoden loppuun mennessä AVIin, lisäksi mahdollisimman täydelliset liiteasiakirjat Yksityisillä hakijoilla lisäksi yhteisön toimintaan ja taloutta koskevat asiak
20 Lisätietoja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta Liikuntapaikkojen rakennustekniset kysymykset: - Rakentamisen ylitarkastaja Erja Metsäranta, puh Hakemusten käsittely: - Keski-Suomen pienet hankkeet: Satu Sjöholm, puh Muut hankkeet ja rahoitussuunnitelmaesitysten käsittely Ismo Myllyaho, puh Kaikkien s-postiosoitteet etunimi.sukunimi@avi.fi Rahoitussuunnitelmalomake, rahoitussuunnitelma, avustuksen hakulomake ja -ohjeet OKM:n sivuilla n_ja_vapaa-aikatilojen_perustamishankkeet?lang=fi Saatavissa myös AVIsta em. henkilöitä ja AVIn sivuilta
Valtion liikuntapaikkarakentamisen linjaukset
Valtion liikuntapaikkarakentamisen linjaukset Koulutuspäivät jäähallien ja ulkojäiden huoltajille 30.10.2014 Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto, M. Huhtala, OKT-vastuualue 30.10.2014 1 LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN
Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus
Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus Liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelma ja valtionavustus koulutustilaisuus Tampere 29.9.2016 Ismo Myllyaho Yksikön päällikkö Opetus-
Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset
Liikuntapaikkojen rakentamisavustukset Nuoriso- ja liikuntatoimen valtionavustukset ja sähköinen haku Vaasa 5.10.2017 Ismo Myllyaho Yksikön päällikkö Opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN SUUNTA. Minna Paajanen & Mauri Peltovuori
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN SUUNTA Minna Paajanen & Mauri Peltovuori Käsitys nykytilasta hutera Kokonaisarvio liikunnan olosuhteista eri lajien näkökulmasta huomioiden harrastus, valmennus ja huippu urheiluolosuhteet
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:
Liikuntalain uudistus
Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.
Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?
Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset
Liikuntatoimen keskeiset kehittämiskohteet ja haettavat valtionavustukset
Liikuntatoimen keskeiset kehittämiskohteet ja haettavat valtionavustukset Sivistystoimenjohdon foorumi, 11.3.2014, Tampere Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Vaasa
SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset
Liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelma ja valtionavustus koulutustilaisuus Tornio
Liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelma ja valtionavustus koulutustilaisuus Tornio 18.10.2017 Erja Metsäranta rakennusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Rahoitussuunnitelmailmoitus Kaikki kuntien
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien
Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelmaehdotuksien valmistelusta vuodelle 2019
Ohje 1 (4) Opetus- ja kulttuuritoimi 22.11.2018 Jakelun mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje OKM/3/611/2018/16.11.2018 Ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:
Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi. tekniset asiakirjat
Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustus ja päätösprosessi Hakemus, hankesuunnitelma ja tekniset asiakirjat Jalkapallon olosuhdepäivät 6.11.2012 Krister Strandberg, Sixten Wackström 6.11.2012 1 Hakemus-,
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka
Rahoituksen tukikeinot
Rahoituksen tukikeinot Liikkuva koulu kiertue Vaasa 22.11.2012 Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan ELY, Vaasa Pohjanmaa ELY-keskus: Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri työllisyyden edistäminen,
Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro
Liikuntapaikkarakentaminen korkeakouluissa ELY-keskuksen puheenvuoro Tampere, 15.3.2013 Yksikön päällikkö Ismo Myllyaho Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset
Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:
Kirje OKM/4/611/ Viite
Kirje OKM/4/611/2017 15.11.2017 Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeet liikuntapaikkojen perustamishankkeita koskevien asioiden käsittelystä ja rahoitussuunnitelman valmistelusta vuodelle 2018
Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset
Ampumaradat rakennemuutoksessa seminaari 8.3.2013 Helsinki Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Ilpo Piri Uudenmaan ELY keskus 1 Liikuntapaikoista: - Koko maassa n. 29.000 rakennettua liikuntapaikkaa
JÄÄHALLIEN VALTION- Draft AVUSTUSJÄRJESTELMÄ HAKUOHJEET
JÄÄHALLIEN VALTION- AVUSTUSJÄRJESTELMÄ HAKUOHJEET http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/liikuntapaikkojen-janiihin-liittyvien-vapaa-aikatilojen-perustamishankkeet 29.03.2017 1 1. RAHOITUSSUUNNITELMA
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen
Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta
Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin 2018 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Sisällys Dian nro Taustoja tutkimukselle Tutkimuksen toteuttaminen
Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta
Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta Sivistystoimen johdon päivä Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marie Rautio-Sipilä 19.11.2013 1 Liikuntalain
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSET HAKEMUKSET
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSET HAKEMUKSET Määrärahan arvioitu käyttö (euroa) Liikunnan yhdenvertaiseen saavutettavuuteen 29 821 000 Liikuntapaikkarakentamisen avustamiseen 28 321 000 Liikunnan
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden investointiavustukset
Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden investointiavustukset Hakemuksen liiteasiakirjat YLEISTÄ Liikuntapaikkojen valtionavustukset haetaan aluehallintoviraston sähköisessä
Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston
Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.
Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
LAPIN LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSILLE
LAPIN LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015 2018 Rovaniemi 2014 S I S Ä L L Y S 1. SUUNNITELMAN TAUSTA 1 2. KUNTIEN ILMOITTAMAT PERUSTAMISHANKKEET 2 3. SUUNNITELMAN MÄÄRÄRAHAPERUSTEET
Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2019.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2019 2022 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten
Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere
Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere 25.9.2014 Pirkanmaan hankekuva, hankerekisterin visualisointi Valtionavustukset (hakumenettely yms.) Pirkanmaan hankekuva hankerekisterin visualisoimana http://visualisointi.kirjastot.fi/hankkeet/
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen rakentamisavustukset
1 Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen rakentamisavustukset OHJEITA VALTIONAVUSTUKSEN HAKIJALLE 1. YLEISTÄ 1.1 Liikuntapaikkojen valtionavustukset Valtion talousarviossa on vuosittain
Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja
Hyvä hakemus -erityisavustukset OKM 6.11.2017 Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Erityisavustusten säädöspohja Valtionavustuslaki 688/2001, 5 Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen
Kirjastojen hankepäivä
Kirjastojen hankepäivä Kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen 13.9.2017 Oulu 14.9.2017 Kajaani PS AVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue 27.9.2017 1 Valtionavustukset
Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto
Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (9) 10 Liikuntaviraston ja Stadion-säätiön välisen vuokrasopimuksen jatkaminen HEL 2016-012430 T 10 01 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen 19.12.2016, 1156, liikuntalautakunnalle
Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset
HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)
SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2018.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille - Opetus-ja kulttuuriministeriä on opetus-ja kulttuuritoimen rahoituksesta
LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi
LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander
VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKUNNAN EDISTÄMISESTÄ 1. Esityksen tausta ja pääasiallinen sisältö Eduskunta on hyväksynyt uuden liikuntalain 3.2.2015. Tarkoitus on, että laki tulee voimaan 1.5.2015. Liikuntalain
Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus
Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven
Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012
Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,
Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa
Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-
Talousarvioesitys Liikuntatoimi
90. Liikuntatoimi S e l v i t y s o s a : Liikuntatoimen tehtävänä on liikunnan edistäminen. Valtio ja kunnat luovat edellytyksiä liikunnalle. Liikunnan järjestämisestä vastaavat pääasiassa liikuntajärjestöt.
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 1 LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KÄRKIHANKE: LIIKKUVA KOULU OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Lapin aluehallintovirasto 25.2.2016 2 o OKM toimeenpanee Sipilän
Nero-rahoitus. Maarit Niva
Nero-rahoitus Maarit Niva rahoittaja Oulun kaupunki valtuuston kullekin vuodelle myöntämä määräraha ennaltaehkäisevään työhön hyvinvoinnin palvelualueelle Huom! ta-päätös tulee joulukuussa v 2012 hyvinvointilautakunta
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSEN HAKU valtionavustuslomake nro 12
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN VALTIONAVUSTUKSEN HAKU valtionavustuslomake nro 12 HAKEMUKSEN LIITTEET: A. RAHOITUSASIAKIRJAT B. RAKENTAMISVALMIUS C. HANKESUUNNITELMA D. HANKEKOHTAISET SUUNNITELMA- ASIAKIRJAT
AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus
AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan
Talousarvioesitys Liikuntatoimi
90. Liikuntatoimi S e l v i t y s o s a : Liikuntatoimen tehtävänä on liikunnan edistäminen. Valtio ja kunnat luovat edellytyksiä liikunnalle. Liikunnan järjestämisestä vastaavat pääasiassa liikuntajärjestöt.
LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2016-2019
LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI - Opetus-ja kulttuuriministeriö Nuoriso-ja liikuntapolitiikan osasto 27.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMIN1STER1Ö Liikuntapaikkojen ja niihin
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA
Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit
Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet Vaikuttavuustavoite 1 Liikuntaan ja urheiluun osallistuminen Vaikuttavuustavoite 2
Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen
LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN VALTIONAVUSTUSTEN HAKUOHJE VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö
1 LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN VALTIONAVUSTUSTEN HAKUOHJE VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö 12.11.2014 Viite: Laki vapaasta sivistystyöstä (632/1998) ja liikuntalaki (1054/1998) Opetus- ja kulttuuriministeriö
Kirjastotoimen valtion aluehallinto
Kirjastotoimen valtion aluehallinto Merja Kummala-Mustonen 12.9.2019 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri 16.9.2019 1 https://www.wevideo.com/view/1438332354 PSAVI, Erkki Kantola, Ympäristölupavastuualue
Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta. Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä
Liikuntatoimen ajankohtaisia asioita aluehallintovirastosta Itä-Suomen aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Marie Rautio-Sipilä 1 Valtionavustukset Peruspalvelujen arviointi TEAviisari Koulutustilaisuudet/tapaamiset
Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager
Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager 26.10.2016 15 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla
TEAviisari 2016 Oma kuntani. Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista
TEAviisari 2016 Oma kuntani Esimerkki yhteenveto TEAviisarin liikunnan edistämisen tuloksista Liikunnan edistäminen kunnissa 2016 tulokset Joka toinen vuosi toteutettavan tiedonkeruun tavoitteena on seurata
Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus
Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021
HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.
Kari Sjöholm 21018 2 Kari Sjöholm 2018 Kari Sjöholm [pvm] 3 Kari Sjöholm 2018 HE 190/2014 Hallintokuntarajat ylittävä yhteistyö on keskeistä liikunnan edistämiseksi. Kunnan eri toimialojen poikkihallinnollinen
Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen rakentamisavustukset
1 Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen rakentamisavustukset OHJEITA VALTIONAVUSTUKSEN HAKIJALLE 1. YLEISTÄ 1.1 Liikuntapaikkojen valtionavustukset Valtion talousarviossa on vuosittain
Hissi- ja esteettömyysavustusohje
Hissi- ja esteettömyysavustusohje 2015 30.1.2015 Hakuohje koskee avustuksia: - hissin jälkiasennukseen (hissiavustus) - liikkumisesteen poistamiseen (esteettömyysavustus) Sisällys 1 MÄÄRÄRAHAT SEKÄ SOVELLETTAVAT
Valtionavustukset yleisten kirjastojen kehittämistoimintaan. Merja Kummala-Mustonen Rokua
Valtionavustukset yleisten kirjastojen kehittämistoimintaan Merja Kummala-Mustonen Rokua12.9.2019 1 Valtionavustukset yleisten kirjastojen kehittämistoimintaan Aluehallintovirasto myöntää valtionavustuksia
Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö
B i r g i t anpol ulle 1 ENSIMMÄISEN HANKKEVAIHEEN KUVAUS (2017-18 talvi): Alueellisen, seudullisen ja kansallisen matkailun ja luontoliikunnan kehittamiseen liittyva hanke, jonka tarkoituksena on luoda
euroa. Maksetaan pankkitilille FI
Sivu 1 / 6 Päätösluonnos OKM/5/610/2015 26.5.2016 Helsingin kaupunki PL 2213 00099 Helsingin kaupunki Viite Hakemuksenne 5.10.2015 Asia Investointiavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö
Kirjastoautohanke Tampere Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Kirjastoautohanke 13.6.2014 Tampere Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 16.6.2014 1 Perustamishankkeiden erillinen valtionavustusjärjestelmä? Vaihtoehdot: 1. Avustukset siirretään valtionosuuspohjiin
Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan.
Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan. Aluehallintovirastot edistävät keskushallinnon valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden toteutumista sekä alueellista
Talousarvioesitys Liikuntatoimi
90. Liikuntatoimi S e l v i t y s o s a : Liikuntatoimen tehtävänä on liikunnan edistäminen. Valtio ja kunnat luovat edellytyksiä liikunnalle. Liikunnan järjestämisestä vastaavat pääasiassa liikuntajärjestöt.
fjlriu\^ iv.\ Opetus-ja kulttuuriministeri Sah.hi Grahn-La^sonen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIO Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2017-2020 Opetus-ja kulttuuriministeriö on opetus-ja kulttuuritoimen
HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho
Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)
Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien
Uimahallit liikuntapolitiikassa
2.10.2014 Uimahallit liikuntapolitiikassa Risto Järvelä Rakennusneuvos Liikunnan vastuualue Liikuntapolitiikan tausta Liikuntalaki 1054 / 1998 ja sen muutos 2014 Hallitusohjelma Valtion talousarvio MUUTOSTA
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Päävalmentaja, s (100 %) Päävalmentaja, hs (50 %) NOV / TRE (100 %) + toimintakulut NOV / TKU (100 %) + toimintakulut NOV / HKI (100 %) + toimintakulut
Hae vuoden 2013 seuratukea!
Hae vuoden 2013 seuratukea! Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika on 24.1. 15.3.2013 Tuen hakuperiaate on muuttunut aiemmista vuosista! Hakemuksen tulee olla perillä OKM:ssä 15.3.2013! Varaa
NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN RAHOITUS- JA VALTIONAVUSTUSTEN SÄHKÖINEN HAKU -seminaari
NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN RAHOITUS- JA VALTIONAVUSTUSTEN SÄHKÖINEN HAKU -seminaari 4.10.2017 Jyväskylä Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm, Nuorisotoimen ylitarkastaja Päivi Pienmäki-Jylhä, Ylitarkastaja
LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ
2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN RAHOITUSSUUNNITELMA
LIIKUNTAPAIKKARAKENTAMISEN RAHOITUSSUUNNITELMA 2015-2018 RAHOITUSSUUNNITELMAN KAUTTA VALTIONAVUSTUSHANKKEEKSI RAHOITUSSUUNNITELMAT Liikunnan koulutuskeskukset joulukuu Kunnalliset ja yksityiset hankkeet
Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018
Liikuntapoliittinen selonteko mitä vaikutuksia kunnille? Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 2018 Mikä on selonteko ja mitä sillä tavoitellaan? valtioneuvosto voi antaa eduskunnalle selonteon hallintoa
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Lapin liiton kuntatyöryhmä 03.09.2019 AIKA PAIKKA 03.09.2019 klo Kirjallinen menettely KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä 3 LAPIN
Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)
HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)
Vuoden 2017 liikuntatoimen valtionavustukset Matti Ruuska Leppävirta
Vuoden 2017 liikuntatoimen valtionavustukset Matti Ruuska Leppävirta 13.10.2016 20.10.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 Haun tarkoituksena: tukea
Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.
Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä
Liikunnan koulutuskeskusten rakentamisavustukset
Liikunnan koulutuskeskusten rakentamisavustukset OHJEITA VALTIONAVUSTUKSEN HAKIJALLE 1. YLEISTÄ 1.1 Liikunnan koulutuskeskusten valtionavustukset Valtion talousarviossa on vuosittain määräraha avustusten
Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015
TAVOITTEENA terveyden kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisääminen suositusten mukaiselle tasolle Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita,
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa
Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua