KILPAVENEILY 2/08. Mukana menossa mm: Euroopanmestari Juha-Pekka Manninen, Safiro Racing Team, vauhtia Saimaalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KILPAVENEILY 2/08. Mukana menossa mm: Euroopanmestari Juha-Pekka Manninen, Safiro Racing Team, vauhtia Saimaalla"

Transkriptio

1 KILPAVENEILY 2/08 Mukana menossa mm: Euroopanmestari Juha-Pekka Manninen, Safiro Racing Team, vauhtia Saimaalla

2 KILPAVENEILY - vaativa urheilulaji Kilpaveneilyn harrastaminen on vaativa laji. Kilpailija joutuu tekemään kovia ponnistuksia fyysisellä, teknisellä ja taloudellisella tasolla. Se on pitkäjännitteinen laji ja on oltava aikaa ja sitkeyttä. Kaluston saattaminen kilpailukuntoon vie runsaasti aikaa, työskentelyä ympäri vuoden ja pitää myös hallita veneja moottoritekniikkaa. Sääntöjen tuntemus on sekin tärkeää. Venekilpailijalla on oltava kovasti kiinnostusta ja joskus vastoinkäymisistä huolimatta on vain jatkettava kilpailemista. Varsinainen kilpaileminen on vain murtoosa kaikesta siitä ajasta mitä vuoden aikana toimintaan uhrataan. Sponsoreiden löytäminen ja kustannuksien peittäminen on sekin kovaa työtä. Lajin harrastaminen on kallista puhaa ja toivottavaa on että venekilpailijat saisivat enemmän ulkopuolista rahallista tukea sillä omat palkkatulot eivät riitä kaikkien kulujen peittämiseen. Venekilpailijat joutuvat itse kustantamaan kaikki MM, EM ja PM matkat. Esimerkiksi yleisurheilussa tilanne on toisin siellä liitot maksavat kulut. Veneurheilussa kaikki kulut kaatuvat kilpailijoiden omaan niskaan. Veikkausvaroja jaetaan nykyisin myös muualle kuin urheilulle. Kulttuuri- ja nuorisotoiminta saa varoista huomattavan osan. Keskusjärjestöjen olisi painettava enemmän päälle jotta tuet saataisiin nousuun. Moottoriveneseurojen rahalliset tuet kilpailijoille ovat pienet. Varakkaammat seurat pystyvät avustamaan kilpailijoita stipendeillä mutta rahasummat ovat hyvin vaatimattomat. Suomi on kansainvälisellä venekilpailijatasolla hyvin korkealla ja näyttöä on tullut mihin suomalainen veneurheilija pystyy sekä rata- että offshorearvokisoissa. Muutosta olisi saatava aikaan, rahoituksen suhteen, muuten Suomen hyvä kilpaveneilytaso voi luisua alamäkeen. Tulevaisuuden näkymät ovat tällä hetkellä hyvät. Nuoria hyviä kilpailijoita on tulossa mutta kysymys herää kuinka kauan kaikki jaksavat ilman rahallista tukea. Toivottavasti kaikki osapuolet heräävät ja tukevat Suomen kilpaveneilyä yhä enemmän tulevaisuudessa jotta hyvä taso voidaan ylläpitää. Olli Lampinen Kilpaveneily 2/2008 Kolmas vuosikerta Julkaisija: Dragon Boat Racing Team Ry Jan-Erik Hägglund puh Mainosmyynti: Lähettiympyrä Oy Päätoimittaja: Jan-Erik Hägglund Toimituskunta: Jan-Erik Hägglund Jyrki Perokorpi Olli Lampinen Ulkoasu ja taitto: Jari Nenonen Painopaikka: Skandinavia Offset Oy, Porvoo 2008 Ilmestyy 2 kertaa vuodessa Kilpaveneily-lehti postitetaan Suomen Veneilyliiton toimesta lisenssin haltijoille. Painos: 1500 kpl Kannessa: Ylhäällä: Tommy ja Miia Olin Kuva keskellä: B-24 Jyrki Perokorpi / Teemu Koskelainen, B-78 Lauri Lampén / Esa Luukkonen Alakuva: Euroopanmestari Juha- Pekka Manninen Kuvat: Jan Lundmark ja Jukka Haapiainen 2 KILPAVENEILY

3 Kalkkiranta - Vauhdikas Offshore kisa Kalkkirannan Kievari Offshore Race järjestettiin Sipoon Kalkkirannassa. Kilpailuun oli ilmoittautunut 19 venekuntaa, ja mukana oli koko maan parhaimmisto sekä Ruotsista Sven Bengtsson / Marie Bengtsson luokassa Off 3/C joka myös oli PM-kilpailu. Kilpailun järjestelyt oli jo aloitettu ennen vuodenvaihdetta. Järjestäjiä oli mukana kilpailuissa peräti 120 henkilöä. Kilpailunjohtajana toimi Timo Suomi, turvallisuuspäällikkönä Oscar Wiik, kilpailun sihteerinä Ville Kova keli vaati kuitenkin veronsa, ja toisen kierroksen lopussa Johnssonin veneen moottorista repesi evä ja hän oli pakotettu keskeyttämään kärkipaikalta. Bengtssonin ja Kaksosen kamppailessa ykkössijasta kolmanneksi nousi Kimmo Kylmäkoski / Leena Einistö Argo Cat venellään. Kärkikaksikon kisa jatkui huikean tasaisena maaliin asti, ja voitto ratkesi vasta loppusuoralla, kun Bengtssonit puristivat vastatuuliosuudella ohi Kaksosten ja repi selkeän 4 sekunnin eron. kerhoa edusti 3 venekuntaa, joista parhaiten pärjäsi, teknisistä ongelmista huolimatta, Jyrki Perokorpi / Teemu Koskelainen. Koneen lämpenemisen takia he joutuivat hiljentämään vautia loppukierroksilla, ja jopa sammuttamaan konetta muutaman kerran, jotta kone kestäisi maaliin saakka. Maaliin saakka he pääsivät kunniotettavasti toisena. Voittajaksi ajoivat Lauri Lampen / Esa Lukkonen joilla tekniikka myös alkoi reistailla viimeisellä kierroksella. PoMo:n Seppo Reinikainen / Juha Pirhonen ajoivat kolmanneksi. PoMo: n kolmas venekunta Rolf Hägglund / Tom Vuorihovi joutuivat polttoaine häriön takia keskeyttämään mitallisijalta. Vakiokoneiden V-150 luokassa ratkaisu venyi aivan maaliviivalle asti. Ingå Båtklubbin Joakim Nyberg / Peter Sundström vetivät tässä pitemmän korren, ja voitti luokan vajaan sekunnin turvin ennen Mika Sinkkonen / Dan Lundmark. Kolmanneksi maaliviivan ylitti PoMo:n Jaije Hägglund / Pasi Lehtonen. Lampinen, ratapäällikkönä Benjamin Mansner, katsatuspäällikkönä Hans- Erik Johansson ja varikkopäällikkönä toimi Peter Wickholm. Kilpailun järjestelyt menivät erinomaisen hyvin ja yleisöä paikalla oli n. 500 henkilöä. Kilpailu muodostui hyvin jännittäväksi ja vaudikkaaksi. Navakassa tuulessa ajetut kisat laittoivat kuljettajat ja kaluston koville, ja reilu kolmannes veneistä joutui keskeyttämään kisan kalustorikon vuoksi. Suurimmat 2 litraset veneet, ajoivat Kalkkirannassa Suomen Mestaruuspisteistä, Pohjoismaisen Mestaruuden lisäksi. Parhaimman lähdön otti Marcus Johnsson / Antti Laine Twister venellään. Johnsson ampaisi keltarunkosella venellään heti kärkipaikalle, ja piti sijoituksensa kahden ensimmäisen kierroksen ajan. Johnssonin vanavedessä ajoivat tasaisesti Kari ja Nanna Kaksonen, sekä Ruotsalaiset Sven ja Marie Bengtsson. Karmaisevan tiukka kilpailu! Bengtssoneille voitto tuntui hienolta. Kaksoset olivat vähän pettyneitä hävittyään tiukan kilpailun, kun voitto oli jo käden ulottuvilla, mutta niin vain Bengtssonit puristivat loppusuoralla ohitse, voittoon. Mutta SM-osakilpailun voitto lämmitti sentään Kaksosia vähäisen. Ja huomenna tämä tuntuu varmasti jo paremmalta, Kari Kaksonen tuumi. 1,3 litraisissa ajettiin myös tiukka kisa SM-pisteistä. Porvoon Moottorivene- Kilpalujen jälkeen järjestettiin Kalkkirannan Kievarissa illanvieton, jossa tanssimusiikista huolehti Repholmsbandet. Kultasepänliike Olle Andersson oli lahjoittanut kilpailuihin kaksi kunniapalkintoa. Ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta järjestelytoiminnasta palkinnot luovutettiin Jan-Erik Hägglundille ja Ville Lampiselle. Teksti: Olli Lampinen/Jaije Hägglund Kuvat: Jussi Valtonen 3 KILPAVENEILY

4 Lahti Water & Rock GP VESIJUHLA JA SUURMENESTYS Lahden Vesijärvellä kaasuteltu Formula 1 veneiden MM-osakilpailu näyttää vallanneen paikkansa suomalaisen juhlakansan sydämissä. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettu F1-veneiden MM-osakilpailu oli suurmenestys. Pitkästä aikaa Suomeen rantautunut vesisirkus houkutteli paikalle yhteensä ihmistä. Edellisen kerran kisattiin Helsingissä viisi vuotta sitten. - Juhlakansa näytti ottaneen vauhdin, veden ja festaritunnelman ympärille kootun kesätapahtuman heti omakseen. Voiko ihmistä olla väärässä, promoottori Kalle Keskinen kysyy. Viikonlopun aikana Lahdessa seurattiin moottoriveneilyn kuninkuusluokan kauden kolmatta osakilpailua ja illat juhlittiin rock-hengessä. Yhdysvaltalaisen Dion lisäksi lavalla villitsivät muun muassa Apulanta, Ari Koivunen Remu & Hurriganes sekä The Rasmus. Yleisömenestys yllätti myös kisan järjestäjät. Lahti GP:n promoottori Kalle Keskinen oli ennen viikonloppua arvioinut yleisötavoitteeksi rohkeasti noin vierailijaa. Tulostavoitteen ylitys miellyttää Keskistä erityisesti siksi, että Suomessa uusien tapahtumien kanssa on usein synnytysvaikeuksia. Kilpailu on kovaa Olemme pienessä maassa, mutta täällä järjestetään joka viikonloppu jos jonkinlaista kesätapahtumaa. - Kilpailu on kovaa ja siksi yleisön houkuttelemiseksi paikalle vaaditaan kova paketti. Onneksi Lahdessa saimme aikaan heti kiinnostavan Water & Rock kattauksen. Etenkin Formula 1 -veneiden suosio oli kiva yllätys, Keskinen summaa. - Ennen viikonloppua totta kai hirvitti, saapuuko yleisöä paikalle ollenkaan. Jännittäminen onneksi kuuluu asiaan, kun tapahtuman budjetissa puhutaan miljoonista. Kyllä se sydäntä hiveli, kun sitten sunnuntaina näki rannat ääriään myöten täynnä maksavaa yleisöä. Kyllä kannatti, promoottori iloitsee. Kalle Keskinen povaakin tapahtumalle pitkää ikää. Lähiaikoina päätettävä Lahti GP:n jatko näyttää todennäköiseltä. Mielessä siintääkin jo tapahtuman kasvattaminen. - Formula 1 -veneiden vahvuus on siinä, että kaikki tapahtuu nenän edessä ja vieläpä kaupungin keskustassa. Ei tarvitse siis rämpiä metsikössä nauttiakseen moottoriurheilun huumasta. Tämän perusasetelman ympärille on hyvä rakentaa yleisöä kiinnostava, kasvava tapahtuma. Seliölle kehuja kilpakumppaneilta Suomalaisten kyky järjestää suuria ja hohdokkaita tapahtumia todistettiin jälleen myös Lahdessa. Formula 1 -veneiden hallitsevalle maailmanmestarille Sami Seliölle sateli kisan jälkeen kiitoksia kilpakumppaneiltaan onnistuneista kisajärjestelyistä. - F1-venekaravaani on seilannut maailman seitsemällä merellä ja joukkoon on mahtunut jos jonkinlaista kisapaikkaa. Suomalainen säntillisyys on kyllä silmiinpistävää siinä joukossa. Kisakumppanit osasivat kyllä todella arvostaa, kun kerrankin kaikki oli järjestetty kitkattomasti. Lahdessa saatiin aikaan näyttävät puitteet, jotka myös toimivat, Seliö kehuu. - Suomessa oli hieno kilpailla myös siksi, että täällä rata oli hiottu mahdollisimman viihdyttäväksi. Lahdessa pidettiin huolta, että veneet ovat koko ajan näkyvillä ja ohituspaikkoja riittää. Lisäksi suomalainen makeavetinen järvi loi omat ulottuvuutensa veneen säätöihin, kun normaalisti ajamme merellä, kilpaveneilijä jatkaa. Erityisesti Seliötä miellytti kotiyleisön vahva tuki. Kisapäivänä rannat olivat ääriään myöten täynnä suomalaista tukemaan saapuneita moottoriurheilufaneja. Teksti: Juha Nurmi Kuvat: Juha Nurmi ja Jukka Haapiainen 4 KILPAVENEILY

5 Landen Offshore Racing 2008 Kausi 2008 alkoi pari viikkoa ennen ensimmäistä SM osakilpailua parilla testillä Särkisalossa. Kone saatiin siis pari vikkoa ennen kisojen alkua kasaan ja käytiin ajamassa sekä todettiin, että vauhtia oli jopa saatu hieman lisää edellisvuodesta. Eipä siis muuta kun odottamaan ensimmäistä kisaa. Kalkkirantaan saavuttiin perjantaina ja käytiin ajamassa reitti kertaalleen läpi sekä testattiin muutamia potkureita. Hyvältä näytti ja ei muuta kun lauantain kisaa odottamaan. Lauantai aamulla keli näytti hyvältä, kevyttä tuulta ja pieni aallokko, siis täysillä mennään. Startti läheni ja kaikki näytti hyvältä, vihreä lippu nousi ja mitä mitä, kaikki muut katosi horisonttiin. Mikään ei enään toiminut... Joo päästiin puolitoista kierrosta ja kas kummaa, kone leikkasi kiinni ja taas reikiä koneen kyljessä. Kolme edellistä kisaa ja aina sama juttu. Siihen loppu pelleilyt XR2: sen kanssa. Imatralla ajettiin kaksi SM-osakilpailua lauantaina ja sunnnuntaina. Nyt oltiin tehty ihan pieniä muutoksia Kalkkirannan jälkeen... Juhannus meni siinä, että asennettiin uusi kone veneen perään eikä se enään ollut XR2 vaan Mercury 200XS. Harvinainen juhannus, mutta kannatti. Imatralla käytiin perjantaina testaamassa käytännössä ensimmäistä kertaa konetta ja toimihan se. Voimaa oli XR:ään verrattuna aika paljon enemmän ja rajoittaja tuli tutuksi. Koko ajan summeri soi ja ajo oli sitä että 5 sek kaasu pohjassa ja sitten piti aina nostaa, ettei kone tiputtanut itse kierroksia. Lauantain kisa oli mahtava alusta asti. Ajoimme neljä venettä aivan rinnakkain ja johtovene vaihtui vähän väliä. Johnsson pääsi kärkeen, jonka jälkeen ajoimme Kylmäkosken kanssa rinnakkain kisan melkein loppuun. Pääsimme ohi Kylmäkoskesta viimeisellä kieroksella ja saimme juuri ja juuri pidettyä kakkossijan maaliin. Sunnuntain kisa oli käsikirjoitukseltaan lähes samanlainen, mutta nyt Kaksonen pääsi heti alusta kärkeen ja piti ykkössijan loppuun asti. Me taistelimme Johnssonin kanssa koko loppukisan ja tulimme taas niukasti toisina maaliin. Varsin hyvä eka kisa uudella moottorilla. Kiitos Kimmo Kylmäkoskelle, jolta saatiin ostettua potkuri, jolla pystyi ajamaan kisaa. Omat kun oli kaikki liian pieniä. Kotkan kisa oli neljäs SM-osakilpailu. Kotkaan saavuttiin jälleen perjantaina ja käytiin ajamassa reitti läpi. Meillä oli tarkoitus ennen Kotkaa saada toiset perävälitykset, mutta ne saapuivat vasta perjantaina, joten emme kerenneet vaihtaa niitä kisaan. Eli ei uutta Imatran jälkeen. Kisa alkoi ja vihreä lippu nousi. Päästiin kärkeen ja ajettin Kaksosen kanssa alku rinnakkain Johnssonin ja Kylmäkosken ollessa aivan perässä. Ajoimme Karin kanssa peräkkäin kisan loppuun asti tyynessä kelissä. Kari voitti ja me olimme taas toisia. Marcus tuli kolmanneksi ja Kimmo oli neljäs eli tämäkin kisa meni ihan hyvin meidän osalta. Nyt pysyttiin jo vauhdissa mukana. Viides kisa ajettin kotivesillä Förbyssä. Nyt oli saatu uudet välitykset ja voin sanoa, että näin lujaa ei olla koskaan ajettu. Vauhti tuntui uskomattomalta, mutta kuinkas kävikään. Kaksi päivää ennen kisaa ilmasuutin hajosi ja armoton ajojahti uuden löytymiseksi alkoi. Onneksi sellainen löytyi Espoosta. Suuri kiitos siis Jyrille, joka lainasi omasta koneestaan suuttimen. Saatiin vehkeet läjään perjantai-iltana ja odotukset oli kovat. Lauantai aamuna jouduttiin vielä vaihtamaan yhden suuttimen o-rengas, koska se vuoti. No itse kisaan tuuli oli kevyttä, mutta ulkona oli jonkun verran aallokkoa, joka kuitenkin ihan täysiä ajettavaa. Ajettiin Karin ja Marcuksen kanssa tasoissa pari kierrosta, mutta jäätiin kisassa kuitenkin kolmanneksi. Jotain ihme vikaa koneessa vielä oli. Se ei edes tyynillä osuuksilla kiertänyt niin kun olisi pitänyt. Ei auttanut, kun ruveta selvittämään vikaa. Kuudes kisa olisi ollut Helsingissä, mutta se peruttiin jostain syystä. Päätettiin vielä mennä porukalla Uppsalaan Ruotsiin ajamaan yksi kisa, kun tuntui että kotimaassa kisat loppuivat vähän aikaisin. Saa nähdä kuinka siellä käy. Terveisin Ilkka Landen ja Jussi Myllymäki Kuvat: Jukka Haapiainen ja Jussi Valtonen 5 KILPAVENEILY

6 Pitkä viikonloppu Imatralla Imatran 60 Racessa ajettiin arvokilpailuja kolmen päivän edestä Imatralla ajettiin Elokuun alussa Imatran kaupungin 60 vuotis syntymäpäivien kunniaksi yksi Suomen kilpailukesän kansainvälisimmistä kilpailuista ja kilpailijamääriltään suurin kilpailu. Kilpailuun osallistuvien luokkien määrän takia kilpailuviikonloppu täytyi venyttää kolmipäiväiseksi, jotta kaikki oli mahdollista ajattaa läpi kunnialla. T 400 luokan Euroopan mestaruuskilpailu, F 2000-luokan pohjoismaiden mestaruussarja, GT 15-luokan Pohjoismaiden mestaruuskilpailu ja vielä kansalliset luokat SJ 15 ja O 250 päälle takasivat sen, että kilpailuviikonloppuna oli paljon nähtävää, mutta vaati paljon organisaatiolta. Taisto Kainulaisen Varpasaaressa sijaitseva kalastuspuisto toimi jo perinteisesti kilpailun varikkoalueena ja viime vuoden tapaan järjestävänä seurana toimi Helsinkiläinen Veneurheilijat Ry. Taisto oli tehnyt miehen työn kerätessään rahoituksen kilpailulle, jonka maksujen suuruus ei jäänyt normaalin SM-kilpailun tasolle, ei lähellekään, siitä pitivät etenkin Formula 2000-veneet huolen. Varikkoalueen ja kilpailupaikan puitteet olivat kunnossa, mutta perjantain ja lauantain sateinen sää verotti hieman katsojia ja vaikeutti kilpailutoimintaa. Sää kuitenkin selkeytyi sunnuntaiksi, jonka kilpailuerät ja palkintojenjako saatiin kokea lämpimässä säässä. Kolme pitkää päivää Kolmipäiväinen kilpailuviikonloppu herätti ristiriitaisia ajatuksia kuljettajien keskuudessa. Monessa mielessä oli hyvä, että kerrankin ei kuljettajilla ollut kauheaa kiirettä koko kilpailun ajan, vaan välillä pystyi oikeasti seuraamaan muitakin kisoja. Toisaalta, arvokilpailun ollessa kyseessä, seurasi kisajännitys kuitenkin läpi koko viikonlopun, joten vaikka aikataulun ollessa löysä, ei kiireen takia kilpailu tuntunut rankalta, oli se kuitenkin henkisesti yhtä rankkaa, ellei jopa rankempaa, kuin kireämpi aikatauluisessa kilpailussa. Jos kuljettajille kolmipäiväinen kisaviikonloppu oli normaalia rauhallisempi verrattuna kaksipäiväiseen, sitä se ei ollut kilpailun järjestäjäorganisaatiolle, eniten kiirettä piti tietenkin kilpailun johtajana toimineella Milla Sohlströmillä, jonka piti olla jokaisessa jutussa mukana. Milla kommentoikin kilpailun jälkeen, ettei aio tehdä seuraavalla viikolla yhtään mitään. Ja sen kyllä ymmärtää, kolmen arvokilpailun ja kansallisten luokkien pyörittäminen ilman kunnollisia taukoja kävis kenen tahansa voimille. kilpailun- Kansainvälinen johtaja Kovan haasteen alla ollut organisaatio onnistui mallikkaasti, ja kilpailijoiden kautta ei minkäänlaisia ongelmia syntynyt muutaman kaadon ja yhden veneen romuttamisen lisäksi, joten kilpailu sujui läpi varsin kitkattomasti. Milla Sohlströmista on kasvanut suomelle oikein maailmanluokan kilpailunjohtaja, joka on kielitaitoinen, tuntee säännöt ja uskaltaa tehdä päätöksiä kansainvälisissä kilpailuissakin. Imatran Vuoksella kilpailemisesta on syntynyt jo perinne, järjestäjäseurat ja ihmiset ovat vuosien saatossa vaihtuneet, mutta kilpailu pysyy. Näillä näkymin Vuoksella kilpaillaan jälleen ensi vuonna, mutta kukaan ei vielä tiedä, milloin ja millä mestaruusarvolla. Teksti: Juha-Pekka Manninen Kuvat: Jukka Haapiainen ja Mika Niinisaari EM- ja PM-mestari Mikki Forss 6 KILPAVENEILY

7 Racing Team Lehtonen kokeilee O 250 luokkaa O 250 luokka puraisi tänä kesänä Riku Lehtosta veneleirillä Forssassa, jonka järjesti Pertti Pappa Virnala vanha O 250 tekijä. Rikulla on 7 vuoden kokemus kilpaveneillä ajamisesta, joka lähti liikkeelle Hirvensalmen veneilyseuran järjestämästä veneleiristä. Saavutuksiin kuuluu SJ 15 luokan SM hopea ja kultamitalleja, T 400 luokan SM kulta ja hopea mitalleja, EM pronssia ja hopeaa. Riku kertoo nyt uudesta innostuksestaan luokasta O 250. T 400 luokan lisäksi tänä kesänä kokeilin uutta luokkaa O 250, joka oli minulle tuttu ennestään vain omien kisojen ohella katsotuista eristä ja puheista luokasta. Tietoni oli siinä että sitä ajetaan speedway tyyliin, moottorit ovat vapaa viritteisiä 250-kuutioisia koneita ja bensan korvikkeena käytetään metanolia. Luokasta on paljon puheita ja näyttöä että se on todella vaarallinen. Osa syy siihen varmaan on että veneessä ei ole turvaohjaamoa ja sitä ajetaan makuulleen. Luokka on siis maailmanlaajuinen, veneet ovat hydro tyyppisiä ja koneet 250 cc vapaaviritteisiä. Polttoaineena käytetään metanolia, joka tuo oman hajun touhuun. Koneiden huippukierrokset ovat yli rpm ja huippunopeudet ovat yli 140 km/h. Veneen, moottorin ja kuljettajan yhteispaino pitää olla vähintään 190 kg. Pertti Pappa Virnala siis tarjosi minulle Forssassa mahdollisuuden päästä kokeilemaan vanhaa venettään, jolla on ajanut kilpaa jo vuosia. Mutta nyt oli hommannut uuden veneen ja koneen. Tallissa oli siis yksi vene ilman kuskia. Otin tietysti tilaisuuden vastaan ja lähin kokeilemaan. Itse kokeilu meni teknisiin murheisiin pääsin noin 300 m ajamaan kun kone hyytyi ja vikaa ei ehditty paikallistaa. Pakko myöntää että siinä 300 m ajassa yllätyin veneen kiihtyvyyten ja jouduin hölläämään kaasua. Pappa oli sanonut jo aikasemmin että ihme on jos uskallan vetää täysillä ekan kierroksen. Jouduimme siis sopimaan uuden harjoitusajan, koska kiinnostus päästä kokeilemaan kunnolla oli kova. Kävin viellä kaksi kertaa Pyhäjärvellä kokeilemassa kalustoa ja kaikki kerrat päätyi teknisiin ongelmiin. Pappa kuitenkin ehdotti että hän tuo veneen Hirvensalmella järjestettäviin ratamooriveneiden SM-osakilpailuun ja suostuin. Kilpailuun tullessa emme ollut ratkaiseet varmasti teknisiä murheita, joten oli arvoitus pääsenkö laiturista liikkeelle. Harjoitukset ja ensimmäinen erä menikin teknisiin murheisiin, mutta toiseen erään kone saatiin toimimaan ja vika löytyikin sytytysennakosta. Vanhassa veneessä riittikin potkua ja ajoin erän toisena maaliin. Kolmannen erän jouduin jättämään väliin, oman T 400 luokan veneen murheiden takia. Neljäs erä mentiinkin taas vauhdilla ja maaliviivan ylitin toisena. Lopputuloksissa olin siis 3 ja olin yllättynyt koska ennen kisaa olin päässyt ajamaan vain 300 m! Riku Lehtonen EM-hopeaa T 400 Ensi kaudella suuntana siis O 250 luokka ja uudet kuviot. Nyt keskitytään viellä luokkaan T 400 ja PM-kilpailuihin, jotka ajetaan Ruotsissa Sinne Suomea lähtee edustamaan EM kisoissa Imatralla ajaneet Euroopan viiden nopeimman luokkaan kuuluvat suomalaiset: Euroopan mestari Juha-Pekka Manninen, hopea mitallisti Riku Lehtonen, pronssi mitallisti Sandra Roms ja viidenneksi sijoittunut Ville Mäkinen. Kiitos vielä Pertti Virnalalle kaudella saadusta avusta, sponsoreille, tekniselle tuelle, Uponor suomi Oy:lle ja Otavan vene ja Pienkone huollolle. Samoin kaikille muille ketkä ovat tukeneet kaudella Terveisin Riku Lehtonen 7 KILPAVENEILY

8 Kerhoesittelyjä: 100 VUOTTA KILPAVE- NEILYÄ KOTKASSA Lyhyt historiikki Vuosi 2008 on juhlavuosi Kotkan Pursiseuran historiassa. Tänä vuonna seura täyttää nimittäin 120 vuotta ja samalla tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Kotkassa järjestettiin ensimmäiset moottoriveneiden nopeuskilpailut. Tähän kilpailuun osallistui 16 venettä ja reitin pituus oli 18 mpk. Voiton vei vene nimeltään Kotka Cellulosafabrik I keskinopeudella 7 solmua. Innostus moottoriveneurheilua kohtaan kasvoi nopeasti, kilpailuja järjestettiin kolmeneljä kertaa kesässä. Vuonna 1905 oli seuran veneluettelossa kaksi moottorivenettä, 1907 lukumäärä oli 14. Sotavuosien jälkeen perustettiin seuraan moottorivenejaosto ja seura liittyi 1951 Suomen Moottoriveneliittoon, jolloin se sai oikeudet järjestää yleisiä liiton kilpailuohjelmaan kuuluvia nopeuskilpailuja. Alkuvuosina kilpailut pidettiin Varissaaren edustalla. Tämä paikka oli kuitenkin suojaton avoimen meren äärellä ja kilpaileminen vaikeaa aallokon vuoksi. Myöskään taloudellisesti eivät kilpailut olleet tuottoisia, sillä yleisön pääsy saareen oli hankalaa. Maapenkereen valmistuttua Norssaareen 1952 siirrettin kilpailut Keisarinsatamaan, jossa penger tarjosi suojaa tuulilta ja samalla yleisölle hyvät katselupaikat. Ensimmäiset kilpailut Kalarannassa pidettiin 1955 ja tästä saivat alkunsa jokakeväiset Kalarannan ajot. Paikka oli suojainen ja runsaslukuisen yleisön oli hyvä seurata tapahtumia rantalaiturilta. Kilpailu oli ensimmäisen kerran kansainvälinen v. 1962, kun C-luokan kilpaveneet kisasivat pohjoismaiden mestaruudesta. Ruotsalaiset vierailijat veivät mestaruuden mukanaan. Suomen 8 KILPAVENEILY joukkueen paras oli seuramme jäsen Tapio Piispanen. Kalarannan vakiovieras oli Stig-Olof Fagerström, joka osallistui kaikkiin 10:een kilpailuun vuosina Kotkan Pursiseuran ajajista mainittakoon Tapio Piispanen C-luokassa ja Esko Nuuttila sekä Jaakko Kiiski 3 R luokassa. Jaakko Kiiski voitti SM-kultaa vuosina 1955 ja 1957, vuonna 1960 hän sai omakseen 1910 lahjoitetun kiertopalkinnon Carlhamns Flaggpunsch voitettuaan sen 12 kertaa peräkkäin. Ruotsinsalmen ajot on avomeriolosuhteissa ajettava offshorekilpailu, joka käytiin ensimmäisen kerran v. 1971, mukana oli tuolloin 26 kilpailijaa. Ajojen ympärille syntyi 1972 Ruotsinsalmi Racing Team, samana vuonna Moottoriveneliitto myönsi kilpailulle parhaan kilpailun tunnustuksen. Tiimiin kuului v jo 23 venekuntaa. Nopeasti tulivat myös kuvaan mukaan kansainväliset arvokilpailut. Maailmanmestaruustasolla on ajettu 2 kertaa, v ja 1988, euroopanmestaruusarvo on ollut 14 kertaa, PM muutaman kerran ja SM-luokkia yleensä vuosittain. Keisarinsataman ajot käytiin ratakilpailuna viidesti vuosina Paikka oli hyvä ja ajajat pitivät siitä, mutta valitettavasti yleisö ei löytänyt tietä kisapaikalle. Vuosina 1991 ja 2000 ovat ohjelmassa olleet myös vesijetit pitämällä omat SM-kilpailunsa Kotkassa. Vaikka onkin aiheena moottorivenekilpailut, on syytä mainita purjehduspuolelta luvun alkupuolen Kotka International Regatat, joissa maxiveneet kilpailivat Suursaaren ympäri kiertävällä radalla. Kesällä 2008 Kotkan Pursiseura järjestää merenkulun SM-kilpailut Kotkassa. Seuran hallitus 2008 Kommodori on Pentti Välipakka, varakommodori Martti Laisi ja muut halliltuksen jäsenet Timo Jalkanen, Jari Karppanen, Pekka Kotila, Johanna Kärkkäinen, Matti Markkanen ja Mikko Teinola. Jäseniä seurassa vuoden 2007 lopussa oli 762. Kotkan Pursiseuran kerhotilat sijaitsevat Sapokan venesatamassa Meriniemen kiinteistössä, jonka seura omistaa. Kiinteistössä toimii myös ravintola Meriniemi. Haapasaaren Pitkäluodossa on saaritukikohta, joka tarjoaa suojaisen sataman n. 30:lle

9 veneelle.hirsirakennuksessa on tupa ja sauna, joka lämpiää ahkerasti koko veneilykauden. Kilpailukomitea Kilpailunjohtaja Martti Laisi Kilpailun sihteeri Vesa Juusti Kilpailun varajohtaja Petri Kupiainen Katsastuspäällikkö Kalevi Niemi Turvallisuuspäällikkö Mikko Teinola Ajanottopäällikkö Teuvo Luostarinen Tuomaristo Seppo Suomalainen, Olavi Mäkelä Ajajat ja parhaat saavutukset Parhaat saavutukset sijoittuvat vuosiin 1976, jolloin Esa Nuuttila-Olli Nuuttila ajoivat Euroopan mestareiksi H-luokassa ja 1977, jolloin samaan ylsivät Jukka Huhtanen- Matti Valtonen myös H-luokassa PM 1. Esa ja Olli Nuuttila E- luokka, PM 2. Juha ja Antero Rinne E-luokka 1975 PM 2. Jukka Huhtanen-Matti Valtonen H-luokka 1978 SM 1. Jukka Huhtanen-Matti Valkonen H-luokka 1981 SM 1. Jarmo Vesa-Pekka Vestman luokka 3A 1982 MM 3. Jarmo Vesa-Pekka Vestman luokka 3A 1989 EM 3. Pekka Rasi-Mika Rasi luokka 3B 1998 MM 3. Veli Koskela-Jarno Lankila luokka 3B 1999 EM 2. Veli Koskela-Mikko Ruuska luokka 3B Vuodesta 2007 lähtien on KPS:aa edustanut pari Jari Hovi-Timo Martikainen V 150 luokassa. Ruotsinsalmen ajot 2008 Satavuotisen kilpailukauden kunniaksi ajettiin 38. Ruotsinsalmen ajot Kotkassa meripäivälauantaina. Mukaan ilmoittautuneesta 16 venekunnasta reitin kiersi 12 venettä ilman keskeytyksiä. Luokittain veneet jakautuivat 3B 4 venettä, 3C 4 venettä, V venettä ja jokamiesluokassa 1 vene. Kierroksia ajettiin 7 ja reitin kokonaispituusdeksi tuli 52,5 mpk. Loistava helteinen sää suosi tapahtumaa. Startissa kärkeen ampaisi 3C luokan pari Kari ja Nanna Kaksonen, perässään Ilkka Landen ja Marcus Johnsson sekä Kimmo Kylmäkoski. Tämä järjestys säilyi koko kisan ajan ja maaliin ehti ensimmäisenä Kaksoset päivän nopeimpina keskinopeus 72 solmua. Ensimmäisen ja neljännen ero maalissa oli 3,5 min. Tasainen oli myös 3 B luokan kilpailu, siinä voiton vei Tapio Tiihonen, toisena Lind, kolmas Reinikainen ja neljäs Perokorpi, voittajan ja neljännen ero vajaa 3 min. Vähän enemmän eroa tuli V 150 luokassa, voittaja Sinkkonen-Lundmark, kakkonen Nyberg-Sundström ja kolmas Katajainen-Simola, eroa 6,5 min. Jokamiesluokan vei nimiinsä Vuorihovi-Lehtonen. Tulevaisuuden näkymät Kilpailuiden ja kilpailijoiden määrät ovat vuosien myötä huomattavasti vähentyneet siitä mitä ne olivat. Uskon kuitenkin, että määrätietoisella työllä voimme vaikuttaa positiivisesti kilpaveneilyn tulevaisuuteen. Nuorten mukaan saaminen ja heidän innostamisensa sekä tukemisensa on välttämätöntä suunnan muuttamiseksi. SJ 15 luokan suosio antaa uskoa veneurheilun tulevaisuuteen. Esikuvia tarvitaan myös ja sellaisena on nyt tuore F1- maailmanmestari Sami Seliö, joka onkin antanut tukensa nuorille veneurheilijoille. Seppo Suomalainen Kotkan Pursiseura 9 KILPAVENEILY

10 Kitö-ajot ja Marino Swing Cup 2008 Perinteiset Kitö-ajot ajettiin jälleen lauantaina Sipoon saaristossa. Osanottajia oli tänä vuonna kaiken kaikkiaan 71 ja hyvän sään johdosta yli 100 yleisövenettä oli löytänyt paikan päälle. Kisat jaettiin 17 eri luokkiin (pienin luokka alle 4 hv ja isoin yli 100 hv) ja 9 eri lähtöön. Yksi Kitö-ajojen lähdöistä oli myös Marino Swing Cupin toinen osakilpailu. Ensimmäinen Cup-osakilpailu ajettiin Kalkkirannassa ja päätöskilpailu Svartbäckissä Tämän vuoden Kitö-ajot oli täynnä dramatiikkaa ja jännitystä. 4 hv:n junnuluokassa kiertopalkinnossa kiinni oleva Tim Blomqvist TBR Racing Teamistä joutui valitettavasti antautumaan vanhalle Kitö-ajot ketulle Kaffe Karlssonille. Toisessa junnuluokassa (6 hv) Sebastian Sederholm voitti Speedrace-veneellään Henry Salmisen joutuessa keskeyttämään pienen sukelluksen seurauksena. Luokassa 15 hv urheiluveneet koettiin kisan pelottavin hetki kun Henrik Strandin TG-Special kovassa vastatuulessa lähti lentoon noin 5 metrin korkeuteen. Vene palasi onneksi oikealle kölille mutta koneen kiinnityksen rikkoontumisen takia Henrik joutui lopulta keskeyttämään. Lars-Johan Lundmark otti helpon voiton vanhalla JT 250 kalustollaan. Marino Swing Cup -luokassa mukana oli yhteensä 9 Swing-venettä. Kalkkirannassa voittanut Kristian Torkel ja kakkosena tullut Johan Wahlman olivat selviä ennakkosuosikkeja mutta myös Mikael Wareliuksesta odotettiin paljon. Lähdössä kuitenkin kaikki meni pieleen kun järjestäjät joutuivat diskaamaan kolme venettä (Kristian Torkel mukaan luettuna) selvän varaslähdön takia. Tämän jälkeen Wahlman otti vakuuttavan voiton Wareliuksen ollessa toinen ja Marcus Eriksson kolmas (Wareliuksen vanhalla kalustolla). Marino Swing Cupin päätöskilpailussa Svartbäckissä kakkosena tullut Torkel nousi vielä Cupissa toiseksi mutta päivän sankariksi ja Marino Swing Cup 2008 voittajaksi kruunattiin kuitenkin Johan Wahlman 70 luvun Marino Swingillä ja terästetyllä Selva 25 kisakoneella. Kitö-ajojen suurin luokka oli 25 hv perheveneet jossa osallistujia oli jopa 11 kpl. Eero Heininen oli koonnut koko Batmax-ryhmänsä ja suunnistanut kohti Kitöä. Luokan voitti kuitenkin ylivoimaisesti Mikael Lindholm punaisella T 400S kalustollaan. Luokissa perheveneet 40 hv ja 50 hv Marino Swing -veneet olivat vihdoinkin saaneet kunnon vastuksen Jimmy Nymanin Yamarinistä. Vene kulki yli 50 solmua ja ainoastaan Riki Carlssonin Marino Swing ylsi samoihin vauhteihin. Molemmat lähdöt olivat yhtä tiukkoja ja lopulta Jimmy ja Riki voittivat molemmat yhden. Lähdöt hämmensi myös Marino Swing kuskien näyttävät uloslennot mutkissa seurauksena punainen lippu ja uusintalähtö. 70 hv urheiluveneissä mukana oli 4 Argo 16 venettä ja yksi TG-Marin 5000 joten tunnelma oli kuin 90-luvun (1 litran) offikisoissa. Koko päivän nopeimman ajan ajoi viime vuoden ja tämän vuoden voittaja Christoffer Andersson punaisella Argolla ja Yamaha 70 CES koneella. Nopeutta yli 60 solmua. Viimeisissä ja isoimmissa luokissa virallisista offshorekilpailuista mukana olivat mm. ensimmäistä kertaa Jan- Erik Jaije Hägglund / Jyrki Perokorpi luokasta 3B ja Mika Sinkkonen luokasta V-150. Näin rauhallisesta kyydistä offikuskit saavat harvoin nauttia. Palkintojenjako pidettin poikkeuksellisesti Svartbäcks Segelsällskapetin paviljongilla myöhemmin illalla jossa Jimmy Nyman sai kiertopalkinnon parhaasta ajosta ja Magnus Cederholm erikoisimmasta kalustosta (TG-Marin 5000 / Johnson 70). Järjestäjät Rainer Brander ja Dan Lundmark saivat myös plakaatin Suomen Veneilyliitosta hyvästä työstä veneurheilun hyväksi. Kaiken kaikkiaan 53 Kitö-ajoista tuli onnistunut kilpailu ja huhut kertovat että ensi vuonna nähdään Kitö-ajojen lisäksi myös muita jokamieskilpailuja. Näyttää siltä että eletään taas kyläkisojen aikaa.. Dan Lundmark Z-77 Kuvat: Dan Lundmark ja Jussi Alanko Rami Koivuniemi 11v BatMax kuljettaja Kittilästä. 10 KILPAVENEILY

11 Kitö-ajot 2008 Tulokset: 4 hv 1) Kaffe Karlsson ) Tim Blomqvist ) Roni Salminen ) Tommi Haapa ) Lucas Långstedt hv 1) Sebastian Sederholm ) Mats Lundmark Henry Salminen DNF 8 hv 1) Thomas Mårtensson hv perhe 1) Thomas Mårtensson ) Alex Lindroos ) Emil Lindberg ) Camilla Granqvist hv urheilu 1) Henrik Strand ) Lars-Johan Lundmark hv perhe 1) Alex Lindroos ) Casper Sundberg ) Rasmus Lundmark Max och Kim Blomberg - DNF 15 hv urheilu 1) Lars-Johan Lundmark ) Roni Salminen Henrik Strand - DNF 25 hv perhe 1) Johan Granberg ) Erik Fagerroos ) Henri Wallen ) Johny Wallen hv Marino Swing 1) Johan Wahlman ) Mikael Warelius ) Marcus Ericsson ) Kai Sundqvist Juho Vanhanen - DNF Gustav Nordenswan - DNF Kristian Torkel - DSQ Robin Carlsson - DSQ Sebastian Remy - DSQ 25 hv urheilu 1) Mikael Lindholm ) Max Malmberg ) Rami Heininen ) Roni Salminen ) Petteri Lepistö ) Tom Hynynen ) Christoffer Rask ) Nikolaus Laine ) Timo?? ) Erkki Pesonen Petri Salminen - DNF 30 hv urheilu 1) Mikael Lindholm hv perhe 1) Jimmy Nyman ) Rickard Carlsson ) Johan Wahlman ) Marcus Strandberg ) Henri Ericsson ) Göran Tallberg hv urheilu 1) Kim Ekström ) Otto Soini hv perhe 1) Rickard Carlsson ) Jimmy Nyman ) Juho Vanhanen ) Dan Lundmark ) Tom Malmberg ) Thomas Ekström ) Stefan Melander hv urheilu 1) Christoffer Andersson ) Jimmy Nyman ) Magnus Sederholm ) Max Levander, Jonas Pihlström Tommy Olin - DNF < 100 hv 1) Eero Heininen ) Jan-Erik Hägglund, Jyrki Perokorpi > 100 hv 1) Mika Sinkkonen ) Jan-Erik Hägglund, Jyrki Perokorpi Marino Swing Cup 2008 Lopputulokset: 1) Johan Wahlman, Selva 42 p 2) Kristian Torkel, Yamaha 27 p 3) Mikael Warelius, Tohatsu 22 p 4) Kai Sundquist, Tohatsu 17 p 5) Juho Vanhanen, Tohatsu 16 p 6) Marcus Ericsson, Mercury 13 p 7) Gustaf Nordenswan, Tohatsu 13 p 8) Robin Carlsson, Yamaha 8 p 9) Petri Salminen, Yamaha 6 p 10) Max Malmberg, Yamaha 4 p 11) Johan Granberg, Yamaha 2 p 12) Sebastian Remy, Selva 0 p Swing-cupin voittaja Johan Wahlman Vauhdissa Jaije Hägglumd ja Jyrki Perokorpi 11 KILPAVENEILY

12 T 400 Euroopan mestaruudesta kilpailtiin Imatralla Juha-Pekka Manninen saalisti kolmannen Euroopanmestaruuden! Juha-Pekka Mannisen kotikaupunki Imatran toimi vuoden 2008 T 400 luokan Euroopanmestaruus kilpailun kilpailualueena, eikä Manninen jättänyt käyttämättä tilaisuutta juhlia Euroopan mestaruutta kotivesillä hyväkseen. Toiseksi kovatasoisessa kilpailussa sijoittui Riku Lehtonen ja kolmanneksi Sandra Roms, joten kilpailu oli suomalaisten hallintaa. Ensimmäinen ulkomaalainen kuljettaja oli Ruotsin mestari Philip Björk, joka oli loppupisteissä neljäs, muutama piste viidenneksi sijoittunutta Ville Mäkistä parempana. Kolmipäiväisenä kilpailuviikonloppuna kelit vaihtelivat pitkin viikonloppua. Perjantaina ja lauantaina ajot käytiin sateisessa ja muutenkin epävakaassa säässä, sunnuntaina keli kirkastui ja välillä oli jopa todella kuuma. Puuskittainen tuuli kiusasi kilpailijoita pitkin viikonloppua. Manninen oli luokkansa nopein aikaajoissa, sekä voitti kaksi erää ja oli lopuissa kahdessa toinen. Manninen myös ajoi viikonlopun nopeimman eräajan, joten nopeimmasta kuljettajasta ei liene jäänyt epäselvyyttä. Taistelu oli kuitenkin tiukkaa hyvän kisan ajaneen Riku Lehtosen kanssa, sillä Lehtonen onnistui ohittamaan Mannisen ensimmäisessä erässä Mannisen moottorin nikotellessa koko erän ajan. Manninen 12 KILPAVENEILY mokasi poijulla Lehtosen painostaessa takana, ja se riitti Lehtoselle. Seuraaviin eriin oli Mannisen koneongelmat korjattu ja säätöjä muutenkin rukattu parempaan päin, jonka seurauksena Manninen voittikin seuraavina ajetut erät 2 ja 3. Roms haastaa Lehtosen Riku Lehtonen ja Sandra Roms kävivät kovan taistelun kilpailun toisesta sijasta. Roms tuli taisteluun kakkossijasta ihan puskista mukaan tosissaan kolmannen erän lähdössä, jolloin hän ohitti Lehtosen ja tuli toisena maaliin. Kun Romsin onnistuessa viimeisen erän lähdössä kakkospaikalta täydellisesti, pääsi hän jopa Mannisen ohi lähtökiihdytyksessä. Mannisen varmistellessa mestaruuttaan, sai Roms ajaa erän voittoon ilman suurempaa taistelua. Lehtonen ja Roms päätyivät loppupisteissä tasatulokseen, joten hopeamitali ratkaistiin eräajan perusteella. Eräaikavertailun jälkeen hopeamitali ojennettiin Lehtoselle, joka oli ajanut voittamansa erän alle sekunnin nopeammin kuin pronssille jätetty Roms. Taistelu neljännestä sijasta käytiin Ville Mäkisen ja Ruotsin ykkösnyrkin Philip Björkin välillä. Ennen viimeistä erää johti Mäkinen Björkiä, mutta meidän suomalaisten kannalta valitettavasti niin ei ollut viimeisen erän jälkeen: Björk ajoi itsensä viimeisen erän kolmanneksi, josta saadut pisteet riittivät viemään neljännen tilan Mäkisen nenän edestä. Ensimmäisessä erässä tapahtui kilpailuviikonlopun ainut suurempi onnettomuus Tuomas Niinisaaren romuttaessa veneensä kirjaimellisesti lunastuskuntoon. Niinisaaren vene lähti ensimmäisen kierroksen puolessa Tuomas Niinisaaren kaadon jälkiä

13 välissä aallosta lentoon täydestä vauhdista tippuen kyljelleen alas ja siitä pyörien vähän joka suuntaan. Tuomas selvisi romurallistaan säikähdyksellä ja eniten onnettomuudesta jäi kaivelemaan se, ettei päässyt ajelemaan loppukilpailussa mukana. Kilpailussa mukana oli myös heikommalla Yamaha moottorilla ajavia kuljettajia, ei pelkästään suomalaisia vaan yksi jopa Puolasta asti. On hienoa nähdä, että kilpailuintoa löytyy, vaikka kalustolla ei taisteltaisiinkaan arvokilpailun voitosta heikomman moottorin takia. Kilpailukokemus on aina tärkeää jatkoa ajatellessa. Puolalainen Marcin Szymczyk vei Best of the rest paras muista tittelin, hieman Saija Hurria parempana. Mikki Forss voitti F 2000 luokan kilpailun Lauantaina kilpailussa oli mukana myös isot Formula 2000 luokan katamaraanit, jotka taistelivat Pohjoismaiden mestaruuspisteistä. Aika-ajojen nopein oli Ruotsalainen Erik Stark ennen viime kauden mestaria Ugis Grossia. Stark myös voitti ensimmäisen spinttikilpailun Grossin nenän edestä. Toisessa spinttikilpailussa voittajaksi T 400 EM-lähtö nousi suomen Mikki Forss, eikä hän jättänyt voittosaldoaan siihen. Voitto ratkaisevassa pitkässä kilpailussa toi Forssille myös koko kilpailun voiton. Toiseksi loppupisteissä sijoittui Erik Stark ja kolmanneksi Johan Österberg. Kilpailun voitto nosti Mikki Forssin F 2000-luokan pohjoismaiden mestaruussarjan johtoon. Junioriluokassa GT 15, jossa käytetään 15 hevosvoimaisia nelitahtimoottoreita, kilpailtiin Pohjoismaiden mestaruudesta viikonlopun aikana. Ruotsalaiset veivät kaksi ensimmäistä sijaa Sebastian Rothmanin viedessä voiton ja Linnea Lagerkvistin sijoittuessa toiseksi. Kolmannesi sijoittui suomen Lars- Johan Lundmark. Viikonlopun aikana ajettiin myös kansallisissa luokissa kilpaa. Kansallisen junioriluokan SJ 15 kuljettajat ajoivat viikonlopun aikana kaksi kilpailua. Molempien kilpailujen nopein oli Filip Roms, ensimmäisen kilpailun toinen oli Risto Lindström ja toisen kilpailun hopeamies oli Anton Nyholm. Vapaaviritteisessä hydroluokassa O 250 paras kuljettaja oli Teuvo Putkonen ennen Esa Rytköstä. Teksti: Juha-Pekka Manninen Kuvat: Jukka Haapiainen ja EM-palkintopalli oli suomalaisia täynnä. Juha-Pekka Manninen kunniakierroksella Kuljetus MIKKO SIMOLA Kiilletie Vantaa Puh KILPAVENEILY

14 Kausi 2008 Tuukka Lehtonen Kaudella 2008 uutena kuskina luokassa SJ 15 aloitti espoolainen Tuukka Lehtonen 11v. Tuukan kokemukset veneilystä ennen kautta olivat lähinnä varikolla pyöriminen isoveljen harrastaessa rataveneilyä ensin SJ 15 sitten T 400S ja viimeisimpänä T 400- luokissa. Innostus ajamiseen oli kyllä jo olemassa vuosien ajan, mutta mekaanikkoisä ei ollut valmis ottamaan toista venettä kuvioon mukaan ennen kuin tällä kaudella. Mökkijärvellä harjoittelua oli kuitenkin ollut mahdollista harrastaa jo edellisinä kesinä ja ensimmäinen kisakokemus tuli Tammisaaresta kesällä 2007, missä Tuukka ajoi lainaveneellä. Meno oli niin huimaa, että vauhtia piti kesken kisan pudottaa, että kalusto saatiin palautettua ehjänä omistajalleen. Kausi 2008 alkoi toukokuun lopulla Helsingissä junnuleirillä ja ensimmäisellä kilpailulla. Onnetar ei suosinut lähtöjärjestystä arvottaessa vaan Tuukka lähti ensimmäiseen erään viimeiseltä paikalta. Lähtö kaiken lisäksi epäonnistui ja vene sai pahasti siipeensä, mutta maaliin Tuukka tuli kuudentena, mikä oikeutti paalupaikkaan toiseen erään lähdettäessä. Toinen erä sujui ensimmäisen erän lähdön veneelle aiheuttamista vaurioista huolimatta hyvin ja vasta viimeisellä kierroksella taidolla ja kokemuksella Nyholmin Anton ohitti Tuukan ja voitti erän. Toinen sija erässä oli kuitenkin myös Tuukan omasta mielestä huolimatta niin hyvä, 14 KILPAVENEILY että huolimatta siitä että erävoitto meni Antonille, tuli Tuukka tuulettaen rantaan. Kolmanteen erään venettä taas korjattiin ja erän tuloksena oli neljäs sija, mikä määräsi lopputuloksissa Tuukalla sijan neljä. Viimeiseen erään venettä ei enää saatu riittävän hyvään kuntoon ja turhien riskien välttämiseksi erä jätettiin ajamatta. Neljäs sija ensimmäisestä kisasta ylitti kuitenkin tiimin odotukset. Seuraava kilpailu SJ 15 luokassa ajettiin Lahdessa, missä toinen kilpaluokka olikin Formula ykköset. Keli ei juniorikuskeja suosinut vaan harjoitukset jouduttiin keskeyttämään ja itsekin kisakin typistyi yhden erän mittaiseksi Sami Seliö junior cupin o s a k i l p a i l u k s i satama-altaassa. Altaan reunat aiheuttivat yhdessä lyhyen radan kanssa radalle aallokon, joka koitui ensin Tuukan ja sitten Kalle Viipon kohtaloksi. Molemmat pojat kaatoivat veneensä ja Tuukan vene saatiin vielä takaisin radalle, mutta pistesijoille ei esityksellä päästy. Tapahtumana, kokemuksena ja paikkana Lahden kisat oli kuitenkin juniorikuskeille merkittävä ja huomiota kuskit saivatkin osakseen jopa UIM:n ylimmän johtajan Raffaelle Chiullin muodossa. Lahden jälkeen kausi jatkui Forssan harjoitusleirillä, missä pojat pääsivät harjoittelemaan kilpaa ajamista yhdessä. Paikalla oli viisi innokasta kuskia ja parin päivän ajan oli taas leiri pystyssä ja ajokokemusta karttui. Heinäkuun viides päivä oli vuorossa Tammisaaren osakilpailu, jossa sijoitus oli neljäs. Mahdollisuudet palkintopallille olivat jo olemassa, mutta ehkä Lahden kaato vaikutti vielä niin, että kaasujalka hellitti turhankin helposti. Tästä oli kuitenkin hyvä jatkaa Hirvensalmelle heinäkuun lopulla, missä kauden tavoite eli palkintopallipaikka sitten saavutettiin. Kauden viimeiset kilpailut käytiin Imatralla, missä järjestettiin kaksi yhden päivän kilpailua. Keli oli kuten usein Suomessa epävakaa, välillä oli puuskittaista tuulta ja välillä sadekuuroja. Ensimmäisen päivän kilpailu sujui Tuukalta hyvin ja sijoituksena oli jo toisen kerran palkintopallipaikka eli kolmas sija. Hirvensalmen ja Imatran kilpailujen kolmannet sijat antoivat mahdollisuuden yrittää jopa SM-pronssia ja sitä sitten Tuukka lähti hakemaan viimeisestä kisasta. Yrittäminen meni kuitenkin ehkä liiankin pitkälle ja kilpailun toinen erä päättyi Tuukan kohdalta radan takasuoran poijuihin ja viimeinen erä kaatoon. Liian tiukka poijulla kääntö Vuoksen virtaavassa vedessä, hallitsevan suomenmestarin hiostaessa takana, oli liikaa ja uimareissu siitä sitten seurasi. Kaudelta lähdettiin hakemaan kokemusta ja sitä varmasti saatiin. Myös rajoja päästiin kokeilemaan moneenkin otteeseen. Näillä kokemuksilla on hyvä lähteä odottamaan ensi kautta 2009, jolta tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin SM-mitali. Erityinen kiitos kaudesta tukijoille, maailmanmestari Seliölle, Upo:lle ja Scanasian Projects Oy:lle. Teksti ja kuvat: Pirjo Lehtonen

15 # 94 Lars-Johan Lundmark, MM 6 ja PM 3 Kesän kilpailut meni täydellisen hienosti TBR Boat Racing Teamin juniorikasvatilla, Lars-Johanilla. SJ 15 kausi jäi kesken mutta hyvää harjoitusta saimme pohjalle ennen GT 15 luokan MM ja PM kilpailuja. SJ 15 luokasta jätimme nyt hyvästit osittain epäselvien sääntötulkintojen takia joten kiitämme kaikkia näistä vuosista ( ) ja erityisesti Sami Seliö joka mahdollisti osallistumisen SJ 15 luokkaan lainaamalla konetta meille näinä vuosina. Kesän arvokisat alkoivat Sipoon mestaruus kisoista, Kitö-ajoista, jossa Lars-Johan ajoi JT 250 veneellä 15 hv luokan voittoon tiukan kilpailun jälkeen Henrik Strandin kanssa. Huippunopeus radalla nousi hienossa kilpailussa lähes 40 solmuun. Ruotsin Östhammarissa järjestettiin GT 15 luokan ensimmäiset MM-kilpailut. Luokkaa on ajettu 3 vuotta mutta tänä vuonna luokka tuli viralliseksi UIM: ssä jolloin myös T 15 vaihtui GT 15 luokaksi. 15 venettä oli lähtöviivalla kolmesta eri maasta, Ruotsi, Suomi ja Englanti. Koska Lars-Johan ajoi numerolla # 4 olimme ensimmäisenä veneenä aikaajoissa. Aika-ajot meni täydellisesti ja sijoitus viides. Jännitystä oli kerrakseen kun kymmenen veneen jälkeen oli vielä kärkiaika. Kilpailuerät olivat tasaväkisiä josta aika-ajot jo antoi viitettä kun viiden ensimmäisen veneen aika oli sekunnin sisällä. Ensimmäisen erän sijoitus 5, toinen erä 9, kolmas erä 7, neljäs erä 5. Loppusijoitus 6 oli mahtava niin kovatasoisessa kilpailussa.jossa sijoitukset vaihtuivat puolin toisin ja veneet vällillä päällekkäin kun yritys oli kovaa päästä poijulla ohi. Maailmanmestariksi ajoi Douglas Matton (Ruotsi) kolmella erävoitolla, toiseksi ajoi Sebastian Rothman (Ruotsi) ja kolmanneksi Johan Björk (Ruotsi). Onnea heille vielä kerran. PM-kilpailuun Imatralle ei saapunut kun viisi venekuntaa mutta hyvä niin koska tämä oli luokan ensiesittely Suomessa. Melkein tyynellä koskella saimme nostettua sijoitusta voittamalla Johan Björk joka ajoi MM:ssä kolmanneksi. Kilpailussa yleisö sai nähdä joitakin hyviä ohituksia ja yrityksiä mutta rata oli ehkä aavistuksen liian pitkä ja erot veneiden välillä kasvoivat jo toisella kierroksella liian suuriksi saavuttaa. PM-lopputulokset olivat, 1. Sebastian Rothman (Ruotsi), 2. Linnea Lagerkvist (Ruotsi) ja 3. Lars-Johan Lundmark (Suomi). Onnea myös heille vielä kerran. GT 15 luokkaan oli suuri kiinnostus SJ 15 ajajilla sekä heidän vanhemmilla koska askel T 400 luokkaan on aika suuri. Luokan MM-kilpailut ajetaan ensi vuonna Suomessa joten kaikki mukaan niin että saadaan hyvä kisa aikaiseksi. Lars-Johan ajaa vielä syksyllä yhden kilpailun GT 15 luokassa jotta saamme kokeilla joitakin säätöjä ja potkureita ensi kesää varten. Sen jälkeen punttisalille ja salibandya pelaamaan niin että kunto on kova ensi kaudeksi. Ensi kaudeksi on tiedossa jo kaksi kilpailua johon osallistumme, GT 15 luokan MM-kilpailut Suomessa ja JT 250 luokan MM-kilpailut Virossa, Tallinnassa. Hyvää Syksyä kaikille, TBR Boat Racing Team Dick Lundmark Kuvat: Dick Lundmark ja Jukka Haapiainen 15 KILPAVENEILY

16 SISKO JA SEN VELI SANDRA ROMS SJ15-luokkaan vuonna 2003, 13 vuotiaana. Saavutukset Luokka SJ-15: 2003 SM SM SM 1 Luokka T400: 2006 SM SM EM 3 FILIP ROMS SJ15-luokkaan vuonna 2006, 12 vuotiaana. Saavutukset, luokka SJ15: 2006 SM SM 1, sami seliö cup SM 1, sami selio cup 1 Suunnitelmissa siirtyä seuraavaan luokkaan kaudella Sandran kausi Sandra on T400-luokan ainoa naiskuljettaja. Jo junnuaikoina poikien oli pakko hyväksyä, että joku tyttö voi jättää heidät lähdössä kuin nallit kalliolle tai yllättää reippaalla ohituksella. Vuosien varrella tähän on totuttu, eikä siinäkään enää ujostella, jos Sandra pitää heittää kilpailun jälkeen laiturilta. Sandra on nyt 18-vuotias, ja takanaan hänellä on jo kuusi vuotta kilpaveneilyä. Ensimmäisellä kaudellaan T400:n ohjaimissa vuonna 2006 Sandra saavutti SM-sarjan neljännen sijan rajusta kaatumisesta ja ilmalennosta huolimatta. Toiselle kaudelle mentiin silti hyvin mielin, haastajan roolista. Mennyt Tuoreena EM-mitalistina on helppo hymyillä. 16 KILPAVENEILY talvi 2008 oli mitalijahdin merkeissä toimelias ja kevättalvella oli kauden suunnittelu pitkällä ja kilpailukaluston virittäminen käynnissä. Olihan tulevalla kaudella tarkoitus kilpailla jopa EM-mitalista. Sarjan ensimmäinen kilpailu ajettiin perinteikkäässä NJK:n kotisatamassa Lauttasaaressa, jossa Sandra sijoittui neljänneksi. Kun näytti siltä, että seuraava T400-kisa käytäisiin vasta Hirvensalmella heinäkuussa, veneen ja kaluston virittämiselle jäi päiviä. Sillä aikaa samassa Sa ro-kilpatiimissä ajava veli, Filip kiersi tiimin ja kaluston kanssa parissakin kisassa taistelemassa omista SM-pisteistään SJ15-luokassa. Paineet loppukesälle Hirvensalmen kisoihin oli yhden väliin jääneen kisan ansiosta kertynyt paljon saatavaa, mikä lisäsi jännitettä joka tiimissä. Sandra ja vene olivat kuitenkin hyvässä iskussa, ja jo kahdessa ensimmäsessä lähdössä hän jättikin kovia nimiä taakseen. Kun kolmannesta lähdöstä tuli vielä neljäs sija, osakilpailuvoittoon johtaneeseen urakkaan voitiin olla tyytyväisiä. Sandran mielestä Hirvensalmen kisat olivat koko tiimille erittäin hyvää harjoitusta EM-kisoja varten. Kauden kruunaus Imatralla, EM-lähdön rivissä oli toistakymmentä venettä kun T400-luokan ensimmäiseen lähtöön valmistauduttiin. Viikonlopun kestäneissä kisoissa koettiin yksi kova kaatuminen ja Sandrankin vene sai siipeensä. Euroopan mestaruus ratkesi vasta viimeisessä lähdössä. Sandra ajoi erän voittajaksi ja päätti kautensa EM-pronssiin. Sandran ja Filipin tiimistä löytyy isän, Marcus Romsin (vas.) ja Tony Sohlströmin (oik.) lisäksi päämekaanikko Markku Karhi.

17 Imatran EM-kilpailujen viimeinen lähtö meni Sandralla aivan nappiin ja hän piti johtopaikkansa ruutulipulle asti. Kuvat: JUKKA HAAPIAINEN ja TEAM SAFIRO Teksti, kuvankäsittely ja taitto: PENTTI NYHOLM Tohinaa kääntöpoijulla. Filipin kausi Vuoden 2008 rataveneiden SM-kausi alkoi vauhdikkaasti Lauttasaaren kupeessa, Koivusaaressa. Merellä ajettu kilpailu oli heti kauden alkaessa vaativammasta päästä. Hyvien lähtöjen ansiosta hän voitti viikonlopun neljästä lähdöstä kolme ja nappasi siten voittosijan. SJ15-luokan seuraava kilpailu ajettiin varsin suuren venetapahtuman yhteydessä, Lahdessa F1-rataveneiden MM-osakilpailuissa. Seurakaveri Anton Nyholm vei voiton uudella veneellään ja kilpailun toinen sija muutti Filipin tiimeineen haastajaksi seuraavaan kilpailuun. Lahden kisat antoivat kansainvälisyytensä ja mediasirkuksen myötä lisää kipinää paitsi Filipin, myös monen muun junioriharrastajan mieleen. Lahden kisoissa kilpaili hallitseva F1- maailmanmestari Sami Seliö. Huippuajajien tapaaminen, sekä F1-kilpailun näkeminen on kotimaassamme varsin harvinaista. Kohti mestaruutta. Filip vauhdissa Imatralla. Kohti mestaruutta Heinäkuun alussa kisattiin Tammisaaren SM -osakilpailussa, jossa Filip noukki lisää pisteitä kakkostilallaan. Parhaasta pisteasemasta oli hyvä jatkaa kohti loppukuussa ajettavia kisoja. Hirvensalmen kisat olivat toiseksi viimeiset ennen kauden päätöstä. Kalusto ja kuljettajat joutuivat kokemaan varsin vaihtelevia olosuhteita ja kaatumisiltakaan ei vältytty. Filipin mielestä ajaminen sujui kuitenkin hyvin. Ensimmäisessä lähdössä jäin kakkoseksi mutta sitten en enää päästänyt ketään ohitseni, tokaisi Filip ja voitti kaikista neljästä lähdöstä kolme. Se tukevoitti otetta SM-pokaaliin. Viimeinen kausi SJ15:n ratissa päättyi hyvin! Kauden päätös Sateisessa säässä Imatralla ajettiin peräkkäin kaksi SJ15-luokan SM-osakilpailua. Dramaattisessa kisassa ajettiin viimeisistä saatavilla olevista pisteistä ja joko kova yrittäminen tai vaihteleva keli sai aikaan kaatumisiakin. Filip ajoi kuitenkin varmoin ottein jo lauantaina ensimmäisessä osakilpailussa ja löi tiskiin kolme erävoittoa. Toisessa osakilpailussa hän saavutti kaksi erävoittoa ja yhden kolmannen sijan. Näin Filip ja Sa ro-tiimi sinetöi hyvän päätöksen SJ15- kaudelleen, Suomen Mestarina KILPAVENEILY

18 Vauhtia Saimaalla 3B-luokan MM-kilpailut käytiin Imatralla heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Veneitä Imatralle saapui kahdeksan, joista yhtä käytti kilpailujen aikana kaksi miehistöä. Tämä erikoisuus nähtiin, kun lainaveneellä kilpailukokemusta hakemassa olleet virolaiskaksikot Jaanus Mill ja Urmas Laanemets, sekä Aivar ja Ivar Kommisaar tutustuivat Saimaan veteen. Ruotsista mukana olivat siskokset Rolf ja Linda Hultberg. Ensimmäisessä erässä kärkeen ampaisi kilpailun ainoa ennakkosuosikkipari Tapio Tiihonen ja Kauko Kaartinen. Jo ensimmäisessä käännöksessä oli selvää, että Tiihosen nopeusylivoima muihin nähden oli huikea. Niinpä muut joutuivat vain seuraamaan Tiihosen peräsuihkun etenimistä ruotsalaisten johdolla. Näytti että kysymys on vain siitä kestääkö Tiihonsen paketti kasassa maaliin asti. Ensimmäisen kierroksen vaihtuessa toiseksi alkoi koko kilpailujen dramaattisimmat hetket. Suurin osa veneistä ajoi maalipoijun ulkopuolelta välttääkseen kivikkoisen rannan vierestä ajamista. Tapahtuma toistui vaihtelevasti yhdestä kerrasta joka kierrokseen kilpailijosta riippuen. Kun polemiikki rannalla oli kilpailun jälkeen saatu selvitettyä, osoittautui että kaksi venettä koko porukasta oli ajanut reitin oikein: toisena maaliin tullut ruotsalaispari Hultberg ja yksirunkoisella Aerolla ajaneet Rolf Hägglund ja Tom Vuorihovi. Kolmanneksi julistettiin Jyrki Perokorpi ja Teemu Koskelainen, jotka olivat ajaneet kyseisen poijun väärin vain kerran. Neljäs ja viimeinen hyväksytysti ajanut venekunta oli virolaispari Jaanus Mill ja Urmas Laanemets. Kaikki muut Niklas ja Linda Hultberg ylittävät maalilinjan maailmanmestareina venekunnat hylättiin. Ensimmäisen erän tulokset tarkoittivat sitä, että Hultbergillä oli parhaimmat mahdollisuudet MM-kultaan. Tiihonen ei pystyisi saamaan 400 pisteen eroa kiinni pelkästään omalla ajolla. Toisessa erässä palattiin normaaliin päiväjärjestykseen. Tiihonen lähti heti lähtökiihdytyksessä kärkeen, ja otti oman paikkansa. Muutaman suoran jälkeen olikin aika höllätä ja keskittyä maaliin pääsyyn. Toisena lähdöstä ajoivat ruotsalaiset Hultbergit, joilla seuraavana tulleisiin oli yhtä turvallinen kuin Tiihosen johtopaikka. Kolmannesta sijasta käytiin kova taistelu Perokorven ja Sulho Lindin välillä. Alusta kärkeen pääsi Perokorpi, joka piti kolmatta sijaa ensimmäisen kierroksen ajan. Toisella kierroksella Lind meni väkisin ohi, eikä Perokorpi pystynyt kampeamaan itseään millään takaisi palkintopallisijalle. Viidenneksi erässä ajoi Seppo Reinikainen, joka ei saanut veneeseensä lisänopeutta ensimmäisestä erästä. Kolmanteen erään lähdettäessä Hultbergin johto oli vankka; menettääkseen MM-kullan piti hänen jäädä kuudennelle sijalle eli käytännössä keskeyttää ja Tiihosen voittaa erä. Jälkimmäinen ehto toteutuisi erittäin todennäköisesti, mutta ensimmäinen vaikutti kovin epätodennäköiseltä. Kolmannen erän lähtö oli kopio kahdesta edellisestä. Tiihonen otti heti kärkipaikan ja Hultbergit ajoivat toisena. Toisella suoralla Tiihosella oli jo yli parinkymmenen sekunnin ero Hultbergiin eli Tiihosen vauhti oli murhaavaa. Kolmantena tuli Perokorpi ja aivan hänen kannassaan Reinikainen ja Lind. Kilpailu meni kahden kärjen osalta käsikirjoituksen mukaan. Tiihonen voitti odotetusti ja Hultbergit olivat toisia, mikä merkitsi MM-kullan menemistä alustavasti Ruotsiin ja Tiihonen tuli hopealle. Perokorpi ratkaisi MM-pronssin pitämällä kolmostilan ja häntä hurjasti ahdistelleet Lindin ja Reinikaisen takanaan. Niin sanotussa viimeisessä erässä eli katsastuksessa ei ilmennyt yllätyksiä. Kärkikolmikon moottoreita purettiin, eikä niistä ilmennyt yllätyksiä. Niinpä Hultbergit veivät yllätysmestaruuden. Tapio Tiihonen tuli toiseksi ja Jyrki Perokorpi sai pronssia. Teksti: Lauri Lampén Kuvat: Jussi Valtonen ja Jaije Hägglund 18 KILPAVENEILY Vuoden 2008 paras yksirunkovene Rolf Hägglund / Tom Vuorihovi

19 Luokan 1,3 ensikertalaiset Jyrki Perokorpi ja Teemu Koskelainen MM-pronssille Nyberg-Sundström V 150 SM kultaa Inkoolaiset Joakim Nyberg / Peter Sundström Z-30 jotka edustavat Inkoon Venekerhoa aloittivat kilpailemisen viime vuonna luokassa V 150. Parivaljakko ajoi viime vuonna 3 kertaa kilpaa.kalkkirannassa tuli voitto, Paraisilla kolmassija ja Airistolla keskeyttäminen moottorivian takia. Uuden Vuoden aattona 2007 ajettiin kauden viimeinen testiajo jäähileessä Inkoon edustalla ja kone toimi taas hyvin. Yhteispisteissä vuonna 2008 Nyberg / Sundström saavuttivat Suomen Mestaruuden luokassa V 150. Saavutus oli erinomainen jos ottaa huomioon että tiimi on vasta toista vuotta mukana kilpailutoiminnassa. Kaikki tämän vuoden kilpailut menivät hyvin. Tiimi haluaa esittää parhaat kiitokset kaikille sponsoreille ja kilpailujenjärjestäjille. Inkoolaiset haluavat myös kiittää kaikkia kilpailijoita joista ovat saaneet, harrastuksen myötä, uusia hyviä ja mukavia tuttavia. Teksti: Team Z-30 Kuva: Jussi Valtonen Tänä vuonna oli 5 starttia ja kaikissa menestyminen oli hyvä. -Kalkkirannan Kievari Offshore Race , ykkössija -Imatralla Saimaa Race , oli kaksi lähtöä, sijoitus ykkönen ja kakkonen -Kotkassa Ruotsinsalmen Ajot , toinen -Särkisalossa Förby Race , toinen 19 KILPAVENEILY

20 Offshore V 50 / J Offshore V 50 on pienin ajettava offshore luokka jonka tunnus on J. Luokka on saavuttanut valtavan suosion Ruotsissa ja Norjassa, jossa kummassakin maissa löytyy noin 20 venekuntaa. Viime kesänä saatiin ensimmäinen suomalaiskalusto kisoihin mukaan, kun sisarukset Tommy ja Miia Olin osallistuivat Argo 16 / Yamaha 50 kalustolla Kalkkirannan Kievari Offshore Race kilpailuun. Säännöt lyhykäisyydessä: Veneenä käy melkein kaikki V-pohjaiset yksirunkoveneet. Suosituimmat ovat Dallapieta, Argo, Piraya ja Aero. Veneen pituus pitää olla vähintään 4,15 m ja enintään 5,70 m. Leveys pitää olla vähintään 1,40 m. Veneen paino on oltava vähintään 300 kg, johon lisätään miehistön yhteispainot vähintään 150 kg. Kalusto miehistöineen on painettava vähintään 450 kg, maaliin tullessa. Kuljettajan on oltava vähintään 15 vuotta, mutta kartturiksi riittää 13 vuoden ikä. Yläikärajaa ei ole! Vene- ja kone-säännöt ovat vastaavat kuin isommassa V 150 luokassa. Koneen pitää olla alkuperäinen vakiokone, jota ei saa viilata ja työstää. Potkuri on vapaa ja vaihteistoa saa muokata ja rakentaa lisävedenoton. Potkuriakselin on oltava vähitään 25 mm v-pohjan alla. Ajon aikana säädettävä hissi, ei ole sallittu. Samoin sähköinen lisä-bensapumppu on kielletty. Veneessä ei saa olla ns. ilmavoitelua. Kaudelle 2009, näyttää V 50 luokkaan tulevan Suomeenkin useampi kalusto. Kausi alkaa tuttuun tapaan taas Kalkkirannassa kesäkuun alussa. Lisätietoja saa Suomen Veneilyliitosta. Teksti: Jaije Hägglund Kuvat: Offshoreracing.se 20 KILPAVENEILY

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012

vauhtiveneet Poker Run keräsi POKER RUN 2012 Poker Run keräsi vauhtiveneet Hankoon T e k s T i V e s a L e p p ä L k u V a T J u k k a p a k a r i n e n Yksi Suomen suurimmista moottorivenetapahtumista keräsi jälleen vauhtiveneet Hankoon elokuun

Lisätiedot

MTB Tulokset: Yleinen: 6 kier. n. 30 km. M kier. n. 25 km. M kier. n. 15 km. M kier. n.20 km. Naiset 3 kier. n.

MTB Tulokset: Yleinen: 6 kier. n. 30 km. M kier. n. 25 km. M kier. n. 15 km. M kier. n.20 km. Naiset 3 kier. n. MTB 13.09.1998 Maastoajon Satakunnan mestaruuskilpailut MTB - pyörillä ajettiin 13.09 Säkylän Yrityksen isännöimänä Huovinrinteen maastossa n. 5 km mittaisella lenkillä jonka yleinen sarja ajoi kuusi kertaa

Lisätiedot

TuMK Jäsentiedote 3 / 2017

TuMK Jäsentiedote 3 / 2017 TuMK Jäsentiedote 3 / 2017 Sarjacrossit 2017 2017 sarjacrossien täydelliset tulokset löytyvät kerhon nettisivuilta pdf tiedostoista. C85 luokassa ajoi vain kaksi kuskia ja Tiitus Enjalan loukkaantumisen

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine 14.7.2018 L r nt HISTORIAA Suur-Saimaan Ajojen historia alkoi Puumalassa vuonna 1968 järjestetyistä matkavenekilpailuista. Ensimmäisinä vuosina kilpailureitti kulki Puumalasta Anttolan kautta Mikkeliin

Lisätiedot

Määrällisesti eri kilpailut, joihin ajajamme osallistuivat, jakaantuivat seuraavasti:

Määrällisesti eri kilpailut, joihin ajajamme osallistuivat, jakaantuivat seuraavasti: Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2004 Pyöräily Yleistä. Kausi 2004 oli seurallamme pyöräilyn osalta vielä rauhallisempi kuin edellinen 2003 kausi, järjestimme vain yhdet kilpailut kauden aikana. Järjestämämme

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011

KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011 KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011 FOR OFFSHORE BOATS AJETTAVAT LUOKAT: 3A, 3B, 3C, V50, V150, V300 JA JM 22.5.2011 KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 2011 2(6) Järjestäjä (202.02.0)

Lisätiedot

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla.

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla. 18.-19.11.2017 Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla. Kuopion Painonnostajien nostajat savuttivat kullan ja 2 hopeaa. Kilpailut KP:sta

Lisätiedot

Ajajiemme osallistuminen moniin kilpailuihin on myös osoituksena siitä, että toimintaa on muutenkin kuin vain paperilla.

Ajajiemme osallistuminen moniin kilpailuihin on myös osoituksena siitä, että toimintaa on muutenkin kuin vain paperilla. Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2005 Pyöräily Yleistä. Kausi 2005 oli seurallamme pyöräilyn osalta suhteellisen rauhallinen, järjestimme vain kahdet kilpailut kauden aikana. Järjestämämme kilpailut

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla Liitteenä edelleen Ajo Motorsportin molempien tiimien kuljettajien profiilit, sekä tänään Japanin GP:n osalta muutoksen kokenut MM-sarjan kilpailukalenteri. ----- Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin

Lisätiedot

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015 Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti Finnish Crosskart Challenge 2015 Crosskart-finaali ajettiin Kouvolassa harmaassa säässä. Päivään mahtui lukuisa määrä startteja, mutta pareittain lähteneet ajot

Lisätiedot

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034.1 MÄÄRITELMÄ 034.2 MOOTTORIPYÖRÄT, KILPAILULUOKAT JA NUMEROKILVET 034.2.1 Moottoripyörät ja kilpailuluokat 034.3 AJAJAT 034.3.1 Ajajan ikä 034.3.2 Kilpailuun

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044.3 AJAJAT 044.3.1 Ajajien ikä 044.3.2 Ajovarusteet 044.4 RATA 044.5 HARJOITUKSET 044.6

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Moto 1 Moto 2 Moto 3 YHTEENSÄ SIJOITUS. Rata Pisteet. Moto 1 Moto 2 Moto 3 YHTEENSÄ SIJOITUS. Rata Pisteet

Moto 1 Moto 2 Moto 3 YHTEENSÄ SIJOITUS. Rata Pisteet. Moto 1 Moto 2 Moto 3 YHTEENSÄ SIJOITUS. Rata Pisteet BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 6-8 kilpailijan kaavio Kilpailijat jaetaan kahteen karsintaryhmään Molempien karsintaryhmien kaksi parasta A-finaaliin Kilpailu: BMX CUP 1, Turku Pvm: 25.5.2014 Molempien karsintaryhmien

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine HISTORIAA Suur-Saimaan Ajojen historia alkoi Puumalassa vuonna 1968 järjestetyistä matkavenekilpailuista. Ensimmäisinä vuosina kilpailureitti kulki Puumalasta Anttolan kautta Mikkeliin ensimmäiselle tauko-

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 2000 olivat historian viidennet maailmanmestaruuskilpailut ja kolmannet miesten MM kisat. Ne pela4in Norjassa.

Lisätiedot

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä Team Manninen Bros Honda juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman vakuuttivat ajollaan Honda Europen Espanjan leirillä. Tiedote ohessa. Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuva: Team Manninen

Lisätiedot

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys

Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Press release 2011-07-03 Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Niklas Ajo, 16, näytti todellisen taistelijan luonteensa 125-kuutioisten luokan kauden kahdeksannessa MM-osakilpailussa Mugellon

Lisätiedot

Yleistä. Säkylän Yritys ry. Toimintakertomus 2007. Pyöräily

Yleistä. Säkylän Yritys ry. Toimintakertomus 2007. Pyöräily Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2007 Pyöräily Yleistä. Kausi 2007 oli seurallamme pyöräilyn osalta vilkkaampi kuin edelliset kaudet, järjestimme kahdet tai oikeammin sanottuna kolmet kilpailut kauden

Lisätiedot

MX KERHOJOUKKUEIDEN SM

MX KERHOJOUKKUEIDEN SM 034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN KILPAILUT... 2 034.1 MÄÄRITELMÄ... 2 034.2 KILPAILIJAT... 2 034.2.1 Kilpailuun ilmoittautuminen ja kilpailuun hyväksyminen... 2 034.2.2 Kilpailijan vaihtaminen... 2 034.2.3

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Motocrossin EMX150 Euroopan mestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin viikonloppuna Saksan MM-motocross osakilpailun yhteydessä

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU

VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU VAUHDIKAS MOOTTORIVENEURHEILU 2014 Suomen Purjehdus ja ily ry Purjehdus- ja veneilytoiminta ovat monipuolinen harrastus- ja urheilumuoto iästä, asuinpaikasta tai sukupuolesta riippumatta. Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

SM-WATERCROSS TOUR 2012 SM Ski 800 Stock SM1,SM 2 & SM3

SM-WATERCROSS TOUR 2012 SM Ski 800 Stock SM1,SM 2 & SM3 SM Ski 800 Stock SM1, & SM3 Yhteensä Sijoitus 112 Kristiina Peltola Hydrospace Keuruu 2 166 1 180 1 180 526 1 88 Mikko Wikman Benelli Lohja 3 139 2 154 2 159 452 2 9 Elina Kaarneem Kawasaki Tallinna 4

Lisätiedot

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Stage Results Mini Rifle SM Sipoo Printed huhtikuu 28, 2014 at 7:33

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Stage Results Mini Rifle SM Sipoo Printed huhtikuu 28, 2014 at 7:33 Stage 1 -- Perässä vedettävä 1 140 24,60 5,6911 150,0000 100,00 13 Matero, Ari 2 138 24,88 5,5466 146,1932 97,46 91 Kervola, Marko 3 122 22,37 5,4537 143,7448 95,83 7 Laukia, Jarkko 4 144 29,56 4,8714

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

POHJOISMAISET (NCR) CARAMBA SÄÄNNÖT, alkaen 1. 1. 2006

POHJOISMAISET (NCR) CARAMBA SÄÄNNÖT, alkaen 1. 1. 2006 POHJOISMAISET (NCR) CARAMBA SÄÄNNÖT, alkaen 1. 1. 2006 A. YLEISTÄ 1 Kilpailija on oltava sen treffin osanottaja, jonka aikana kilpailu suoritetaan. Järjestävän maan kilpailutoimikunta voi myöntää poikkeuksia

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa O250,O125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10, GT15, GT30, OSY.

Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa O250,O125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10, GT15, GT30, OSY. Tammelan Veneseura ry KUIVAJÄRVI RACE KILPAILUKUTSU Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa,o125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10,,, OSY. TAMMELA 29 30.6.2019 1.JÄRJESTÄJÄ 2.PAIKKA

Lisätiedot

Virtuaali-Liiga 28.-29.3.2015 Ähtäri-halli, Ähtäri v1.1 / 12.3.2015 järjestäjinä www.jokkis.net/ta-solutions Oy ja Ähtärin UA

Virtuaali-Liiga 28.-29.3.2015 Ähtäri-halli, Ähtäri v1.1 / 12.3.2015 järjestäjinä www.jokkis.net/ta-solutions Oy ja Ähtärin UA Virtuaali-Liiga 28.-29.3.2015 Ähtäri-halli, Ähtäri v1.1 / 12.3.2015 järjestäjinä www.jokkis.net/ta-solutions Oy ja Ähtärin UA 1. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen tulee suorittaa netissä osoitteessa www.jokkis.net

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Päitsi 2010 palautekysely ERKKI LAIMIO

Päitsi 2010 palautekysely ERKKI LAIMIO Päitsi 2010 palautekysely ERKKI LAIMIO Päitsi 2010 palautekysely Vastauksia yhteensä 141 / 232 Vastausprosentti 60 % Vastauslogi 3 1. Vastaajan sukupuoli 1 Mies 2 Nainen 4 2. Ikäni on 1 16-20 2 21-30 3

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Press release 2011-20-03 Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Niklas Ajon pistetili jäi vielä avaamatta 125-kuutioisten luokan MMsarjan käynnistäneessä Qatarin kisassa. Vasta 16-vuotias Ajo leikkasi Losailin

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

SM-WATERCROSS TOUR 2012 SM Ski 800 Stock SM1,SM 2 & SM3

SM-WATERCROSS TOUR 2012 SM Ski 800 Stock SM1,SM 2 & SM3 SM Ski 800 Stock SM1, & SM3 Num Nimi Laite Kotipaikka Yhteensä Sijoitus 112 Kristiina Peltola Hydrospace Keuruu 2 166 1 180 1 180 526 1 88 Mikko Wikman Benelli Lohja 3 139 2 154 2 159 452 2 9 Elina Kaarneem

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATASARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

"N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC)

N O P E U S L U O K I T U S (HISTORIC) 170305 "N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC) 1 Joonas Lindroos 68 Ismo Juottonen 2 Janne Kanerva 69 Vilppu Linjama 3 Juha Laaksonen 70 Petri Söyring 4 Janne Lindberg 71 Pekka Päivinen 5 Erkki Ala-Varvi

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

4 29 54 Moto 1 Moto 2 Moto 3

4 29 54 Moto 1 Moto 2 Moto 3 BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 9-12 kilpailijan kaavio Kilpailijat jaetaan komeen karsintaryhmään sivu 1/3 Jokaisen alkuerän kaksi parasta semifinaaleihin Kilpailu: CUP 3 Lahti Pvm: 8.8.2015 Alkuerien kolmannet

Lisätiedot

KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY

KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY KESTÄVYYSLAJIEN MINISEMINAARI JYVÄSKYLÄ PYÖRÄILY Näkökulmaa lajiin Lisenssiurheilijoita n. 650 000 maailmanlaajuisesti 189 kansakuntaa Olympialaisten kolmanneksi suurin laji Sekä urheilija- että mitalimäärällä

Lisätiedot

LAJIPÄIVÄ

LAJIPÄIVÄ LAJIPÄIVÄ 2018 27.10.2018 Lajiryhmä 2018-2019 Lajipäälikkö: Veijo Matinaho Lajiryhmän jäsenet: Jussi Haapanen Joa Hindren Ossi Jahn Mikko Mäkelä Jörgen Nylund trial.lajiryhma@moottoriliitto.fi Kilpailut

Lisätiedot

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Finnish Superbike Kemora

Finnish Superbike Kemora Race Race ( ) started at :00: 0..0 :00 Hugo-Brent Freiman Luukas Klemetti Alexandr (alex) Kyriakou Nooa Mälkiä Maria Saluste Antti Laine 0.... :0.0 :. :0.0 :. :.00 :.0 :. :. :. :. :. :. :. Eesti Eesti

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut KUUSAMO

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut KUUSAMO TEKNINEN OPAS PSM-ratakilpailut KUUSAMO La 13.7.2013 SISÄLTÖ 1. Kilpailun toimihenkilöt... 3 1.1. Tuomarineuvosto... 3 1.2. Kilpailun vastuuhenkilöt... 3 1.3. Ensiapu... 3 2. Ohjeita kilpailijoille ja

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO

TEKNINEN OPAS. PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO TEKNINEN OPAS PSM-ratakilpailut nro76 KUUSAMO Su 14.8.2011 SISÄLTÖ Kilpailun toimihenkilöt...3 1.1. Tuomarineuvosto...3 1.2. Kilpailun vastuuhenkilöt...3 1.3. Ensiapu...3 Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille...4

Lisätiedot

Finnish Superbike Kemora

Finnish Superbike Kemora Race Race ( ) started at :0:0..0 :00 Hugo-Brent Freiman Luukas Klemetti Nooa Mälkiä Alexandr (alex) Kyriakou Elias Matikainen Maria Saluste Antti Laine..0.0.0 :0.0 :0. :0. :. :. :.0 :. :0. :0. :.0 :.0

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Press release 2011-10-16 Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Niklas Ajon jo varmalta vaikuttanut seitsemäs sija päättyi kivuliaasti Phillip Islandin tuulisella radalla Australiassa

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren

Lisätiedot

1. Pentti Järvinen HVA Bertel Tikander LovAS Markku Ihantola PAS

1. Pentti Järvinen HVA Bertel Tikander LovAS Markku Ihantola PAS SAL:n Etelä-Suomen Alueen Mestaruuskilpailut HyMAS:n radalla 07 08.09.2019 TULOKSET 50m Pistooli sarja M 1. Rauno Hartikainen PAS 87 91 84 86 86 88 522 2. Juho Haapanen HyMAS 78 81 84 84 82 85 494 3. Olli

Lisätiedot