PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA. ESITYSLISTA 75/2002 vp 1(3)

Transkriptio

1 PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 75/2002 vp 1(3)

2 Keskiviikko kello Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 132/2002 vp valtion talousarvioksi vuodelle 2003 Ilmoitetaan, että asia on lähetetty valtiovarainvaliokuntaan. Eduskunnan työjärjestyksen 38 :n 3 momentin mukaan valiokunta voi omasta aloitteestaan antaa toimialaansa koskevan lausunnon valtion talousarvioesityksestä valtiovarainvaliokunnalle 30 päivän kuluessa siitä, kun esitys on lähetetty valtiovarainvaliokuntaan. Päätetään lausunnon antamisesta. 4. E 99/2002 vp komission tiedonannoista 1) Eurooppalainen hallintotapa: Lainsäädännön parantaminen; 2) Lainsäädännön parantamista ja yksinkertaistamista koskeva toimintasuunnitelma; 3) Vaikutustenarvioinnista; 4) Mietintö: Neuvottelu ja keskustelukulttuurin edistäminen ehdotus komission konsultointiprosessiin sovellettavista yleisistä periaatteista ja vähimmäisvaatimuksista Ilmoitetaan, että asia on lähetetty valiokunnalle mahdollisia toimenpiteitä varten. KTM:n kirje Päätetään mahdollisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä. 5. HE 100/2002 vp vapaarahoitteiseksi asumisoikeusjärjestelmäksi ja asumisoikeus järjestelmän muuksi kehittämiseksi I käsittely Hyväksytään suoritettu asiantuntijakuuleminen. Päätetään asiantuntijoiden kuulemisen lopettamisesta / jatkamisesta. 6. HE 120/2002 vp laiksi työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten hallintovaliokunnalle. 7. HE 123/2002 vp laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten valtiovarainvaliokunnalle.

3 8. HE 142/2002 vp laiksi sosiaalisesta luototuksesta, laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta sekä laiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3 :n muuttamisesta Ilmoitetaan, että asia on saapunut valiokuntaan lausunnon antamista varten sosiaali ja terveysvaliokunnalle. 9. HE 91/2002 vp valitusta hovioikeuteen ja valitusasian käsittelyä hovioikeudessa koskevien oikeudenkäymiskaaren säännösten muuttamiseksi Jatkettu 1 käsittely Kuultavina: professori Jyrki Virolainen professori Mikael Hiden Päätetään asiantuntijoiden kuulemisen lopettamisesta / jatkamisesta. 10. HE 52/2002 vp laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain sekä eräiden näihin liittyvien lakien muuttamisesta Jatkettu 1 käsittely Kuultavana: professori Mikael Hiden Päätetään asiantuntijoiden kuulemisen lopettamisesta / jatkamisesta. klo HE 93/2002 vp laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 käsittely Kuultavina: hallitusneuvos Aulis Gerlander, sisäasiainministeriö lainsäädäntöneuvos Leena Vettenranta, oikeusministeriö professori Timo Konstari professori Olli Mäenpää oikeustieteen lisensiaatti Kirsi Neiglick professori Martin Scheinin Päätetään asiantuntijoiden kuulemisen lopettamisesta / jatkamisesta. 12. Muut asiat 13. Seuraava kokous Seuraava kokous on torstaina klo 9.30.

4 Mikael Hiden PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9 HE 52/02 vp laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain sekä eräiden näihin liittyvien lakien muuttamisesta Asiantuntijoiden kuuleminen asiassa on kai varsinaisesti suoritettu valiokunnassa jo keväällä. Olen käsittänyt niin, että voin tässä vaiheessa lähinnä keskittyä tarkastelemaan niitä kysymyksiä, joita on kosketeltu lainsäädäntöjohtaja Jan Törnqvistin päivätyssä muistiossa, jossa hän käsittelee eräitä valiokunnan kuulemisissa esiintuotuja kritiikkejä. Olen läpikäynyt ehdotetut lakitekstit. Nähdäkseni Törnqvistin muistiossa on tarkasteltu suunnilleen niitä konkreettisia kohtia, jotka valtiosäännön kannalta vaativat huomiota. Kommentoin tämän vuoksi seuraavassa näitä kohtia ja viittaan sen jälkeen erääseen piirteeseen ehdotuksissa. Törnqvist tarkastelee ensiksi pakkokeinolakia koskevan ehdotuksen 5 luvun 11 :n 2 momenttia, joka koskee henkilönkatsastuksen edellytyksiä ja erityisesti DNA tunnisteiden määrittämistä henkilöltä, jota ei epäillä rikoksesta. Henkilönkatsastus ja tässä DNAtunnisteiden määrittäminen merkitsee puuttumista yksilön perustuslaissa turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityiselämän suojaan (PL 7 ja 10 ). Tämän puuttumisen merkitystä tai tuntuvuutta ei voida mitata pelkästään sillä, että tarvittavan näytteen otto sinänsä voi olla henkilölle varsin vaivatonta. Merkittävintä tässä on se, että yksilö joutuu alistumaan siihen, että viranomainen ottaa hänestä näytteen, joka ainakin periaatteessa sisältää häntä yksilönä koskevaa merkittävää ja hyvin yksityistä tietoa. Se seikka, että toimenpide voidaan kohdistaa tässä muuhunkin kuin rikoksesta epäiltyyn, on

5 periaatteessa merkittävä. Se seikka, että henkilöä perustellusti epäillään rikoksesta voi olla oikeutusperusteena pitkällekin meneville hänen perusoikeuksiensa rajoituksille rikoksen selvittämisen ja tuomioistuinkäsittelyn edellytysten turvaamiseksi. Sivulliset ovat kuitenkin sivullisia. Perusoikeuksien turva on yksilöiden turvaa eikä sivullisten perusoikeusturvaa pitäisi voida rajoittaa sen perusteella, mitä joku muu on tehnyt tai hänen epäillään tehneen. Kuten esim. poliisin mahdollisuus puhallutusratsioihin osoittaa, ei sivullisten suoja tämäntapaisilta koskemattomuuteen puuttumisilta kuitenkaan voi olla ehdoton. Jos rikoksen selvittäminen tai tietynlaisen rikollisuuden ehkäisemiseen tähtäävä valvonta sitä perustellusti edellyttää, voidaan myös lähtökohtaisesti sivullisten henkilökohtaiseen koskemattomuuteen jossain määrin puuttua. Mitä tuntuvammasta henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksesta olisi kysymys, sitä painavampia täytyy olla perustelujen ja sitä tarkemmin ja ahtaammin pitää toimenpidevaltuudet osoittaa laissa. Minusta ko. säännös DNA tunnisteiden määrittämisestä yleisesti ottaen täyttää tällaisen valtuuden antamiselle asetettavat, perusteita ja rajauksia koskevat vaatimukset. Kahdessa suhteessa säännökseen kuitenkin näyttäisi jääneen tarkennettavaa. Toinen koskee sitä edellytystä, että tällaisella tutkinnalla oletettavasti " voidaan saada selvitystä" rikoksesta. Tämä kriteeri poikkeaa varsin selvästi kriteeristä, jota on käytetty hieman samantyyppisissä valtuuttavissa säännöskohdissa eli telekuuntelun edellytyksiä koskevan 5 a luvun 2 :n 1 momentin lopulla ja televalvonnan edellytyksiä koskevan saman 5 a luvun 3 :n 1 momentin lopulla. Noissa kohdissa on edellytykseksi asetettu se, että saatavilla tiedoilla (tai telelaitteen sulkemisella) voidaan olettaa olevan "erittäin tärkeä merkitys" rikoksen selvittämiselle. Voidaan myös viitata sen tyyppiseen edellytyksen vaativuuteen, jota on käytetty teknisen kuuntelun edellytyksiä koskevan 5 a luvun 4 :n 3 momentissa, jossa edellytetään, että rikoksen selvittäminen olisi ko. keinoa vähäisemmin pakkokeinoin "olennaisesti vaikeampaa tai mahdotonta.". Minusta DNA näytteen ottamista sivullisilta ei tule säännöstekstissä tehdä mahdolliseksi näin väljin ja vähäisin edellytyksin aina kun siten voidaan saada ylipäätään jotain "selvitystä" vaan näin saatavalle selvitykselle pitäisi asettaa ainakin kohtuullisen vaativat merkittävyyttä/vaikeasti korvattavuutta koskevat vaatimukset. Toinen tarkennustarve liittyy saatujen DNA tietojen käyttämiseen. Poliisi on toiminnassaan tietysti tarkoitussidonnaisuuden velvoittama. Siitä huolimatta olisi jo periaatteiden osoittamisen kannalta mielestäni tarpeellista, että laista selvästi ilmenisi, ettei näin kertyneitä tietoja saa käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin ko. rikostutkimukseen.

6 Törnqvist viittaa muistiossaan siihen, että valiokunnan kuulemisissa olisi tässä yhteydessä arvosteltu myös sitä, että pakkokeinon kohteilta puuttuu lykkäävä oikeussuojakeino. En pidä tätä piirrettä tässä yhteydessä valtiosääntöoikeudellisesti tärkeänä. Toinen Törnqvistin muistiossa esiin nostettu säännös on telekuuntelun edellytyksiä koskeva pakkokeinolain 5 a luvun säännös, joka esityksessä näyttäisi olevan 2, vaikka muistiossa puhutaan 3 :stä. Telekuuntelulla tarkoitetaan laissa teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen tulevan tai siitä lähtevän viestin "kuuntelua tai tallentamista salaa viestin sisällön selvittämiseksi". Muistion mukaan asiantuntijakuulemisissa on mm. esitetty, että yksityisyyden suojaa koskevan PL 10 :n 3 momentin lakivaraus ei mahdollista pakkokeinolain ko. säännöksessä olevan rikosluettelon täydentämistä ehdotetulla tavalla. Syynä olisi se, että ko. lakivarauksessa edellytykseksi asetettu "yksilön turvallisuus" ei voi tarkoittaa yksilön taloudellista turvallisuutta eikä se siten salli yksilöön kohdistuvien taloudellisten rikosten selvittämisen ottamista toimenpidevaltuuden edellytykseksi. Vastaavasti ei ko. lakivarauksessa mainittu "yhteiskunnan turvallisuus" oikeuttaisi laajentamaan ko. rikosten luetteloa esim. törkeään veropetokseen, mutta kylläkin esim. lahjomarikoksiin ja törkeään virka aseman väärinkäyttöön. Mainittujen epäilysten tietystä johdonmukaisuudesta huolimatta en pysty täysin yhtymään niihin. Perustuslain 10,3 :ssä tarkoitettujen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta koskevien rikosten piiriä voitaisiin kohtuullisen perustellusti tulkita itse asiassa ahtaamminkin kuin edellä tarkoitetuissa epäilyissä näyttää tehdyn. Ko. edellytysten ahdas tulkinta olisi myös sopusoinnussa sen oikean tavoitteen kanssa, että perusoikeussäännökseen nojaava perusoikeuteen puuttumisvalta on syytä tulkita ahtaasti ja säilyttää ahtaana. Ahdas tulkinta kuitenkin johtaisi sellaisiin käytännön rajanveto ongelmiin, joihin Törnqvist muistiossaan viittaa. Kysymys ei ole vain käytännöllisistä hankaluuksista, vaan myös rikostutkintajärjestelmän ja perustuslain säännöksen soveltamisen vakuuttavuudesta. Jos yhteiskunta esimerkiksi katsoo tietynlaisen yksityiseen sektoriin kohdistuvan taloudellisen rikollisuuden tai esim. jotkin veropetokset niin vakavaksi asiaksi, että niihin liitetään ankarat rangaistuasteikot, ei ole oikein vakuuttavaa, jos perustuslain käyttämän "turvallisuus" kriteerin tulkinnalla tullaan siihen, että näiden ehkä vaikeasti selvitettävien rikosten tutkinnassa viranomaisille kuuluu suppeammat valtuudet kuin joidenkin samalla ankaruudella (tai ehkä lievemminkin?) rangaistavien ja toisaalta ehkä yleisesti ottaen helpommin selvitettävien rikosten tutkinnassa. Perustuslainkohdan tulkintaa ei tässä voida viedä sellaiseen automatiikkaan, jossa ankarasti rangaistavia rikoksia aina pidettäisiin joko yhteiskunnan tai yksilön turvallisuutta vaarantavina, mutta jonkinlainen jousto tämän kriteerin tulkinnassa on mielestäni tarpeen kun

7 samalla pidetään kiinni esim. ko. kohdassa asetetusta välttämättömyyskriteeristä ja muista perusoikeuksien rajoittamista yleensä koskevista kriteereistä. (Ehkä varsinaisena taustasyynä edellä näkyvään tulkintaongelmaan on se, että PL 10,3 on alun perin kirjoitettu eräiltä osin liian idealistisen ahtaaksi. Käytännön tarpeet ovat tämän vuoksi pakottaneet valiokunnan hyväksymään jopa sanamuodosta selvästi irronneen soveltamisen esim. kotirauhan suojan kohdalla.) Kolmas kohta Törnqvistin muistiossa koskee asuntoon kohdistuvaa teknistä kuuntelua, josta säädetään pakkokeinolain 5 a luvun 4 :n 3 momentissa. Kotirauhan suojan rajoitusmahdollisuuksia koskevan PL 10 :n 3 momentin alun mukaan lailla voidaan säätää kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä, jotka ovat välttämättömiä "rikosten selvittämiseksi." Kohdan muotoilusta huolimatta ei sitä voida tulkita niin, että kotirauhan piiriin puuttuminen olisi mahdollista minkälaisten rikosten tahansa selvittämiseksi. Kun kyse on yhden perusoikeuden oleellisista rajoittamisista, on suhteellisuusperiaatteenkin vuoksi edellytettävä, että kyseessä ovat jotenkin vakavat rikokset. Miten vakavien rikosten yhteydessä tällainen puuttuminen olisi mahdollista, ei ole tarkoin osoitettavissa. Perusoikeuteen puuttumisvaltuuksia on periaatteessa tulkittava ahtaasti. Toisaalta voidaan kohdan tulkinnan osalta huomata, että valiokunta on käytännössään pitänyt käytännön tarpeiden vuoksi mahdollisena mennä kotirauhan suojaan puuttumisessa kokonaan säännöksen sanamuodonkin ulkopuolelle esim. ulosottoa koskeneessa lausunnossa pevl 12/02 vp. En pidä luvun 2 :n 1 momentin rikoslistan hyväksymistä kotirauhan suojaan puuttumisen mahdollistavaksi osaedellytykseksi PL 10 :n ja sen soveltamiskäytännön vastaisena. Sen sijaan minusta on syytä tarkastella sitä, täyttyvätkö ehdotetussa säännöksessä PL 10,3 :ssä tarkoitettu välttämättömyyskriteeri ja muut perusoikeuksien rajoittamisen yleensä liittyvät kriteerit. Tässä suhteessa on merkittävää, että säännöksen eri kohtien tulkinta käytännössä viime kädessä riippuu ko. luvan antavasta tuomioistuimesta eikä siis ole vain poliisiviranomaisen tulkinnan varassa. Tästä huolimatta voidaan kysyä, kuinka selkeärajainen kriteeri on "jossa epäilty todennäköisesti oleskelee". Sillä, mikä täyttää "oleskelu" kriteerin, on selvästi merkitystä sen vuoksi, että säännöstä voidaan soveltaa myös sivullisten henkilöiden koteihin. Voisiko poliisi saada luvan ko. kuunteluun esim. tilanteessa, jossa poliisi " tietäisi", että epäilty on menossa viettämään pitkää viikonloppua tuttavansa mökille? Voisi myös kysyä, miten todennetaan (miten tuomioistuin todentaa) se(n), että kevyempiin keinoihin turvauduttaessa rikoksen

8 selvittäminen olisi "olennaisesti vaikeampaa tai mahdotonta". Hieman epäselväksi saattaa jäädä myös se, mitä tarkoittaa pykälän viimeisen momentin lopussa tarkoitettu esitutkinnan toimittajan oikeus "päästä" ko. tiloihin ko. laitteen asentamiseksi ja poistamiseksi. Tarkoittaako se vain viranomaisen tunkeutumisoikeutta, vai (myös) niin kuin päästä sana saattaisi viitata ko. tilan haltijan sietämis/myötävaikuttamisvelvoitetta? Ehkä epäiltävin kohta säännöksen muotoilussa on kuitenkin 3 momentin alun "on syytä epäillä" kriteeri. Lakitekstissä käytettyinä tämänkaltaiset sanonnat saavat tietysti (vähitellen) terminologista merkitystä, joka ei välttämättä täysin vastaa yleiskielistä merkitystä. Tästä huolimatta on mielestäni vaikea välttää päätelmää, että tuntuvan perusoikeuteen puuttumisen kynnys ollaan tältä osin tekemässä liian matalaksi. Tätä mataluutta ei riitä poistamaan se, että perusteluissa kuvataan sopivasti ko. kriteerin sisältöä. En ole myöskään täysin vakuuttunut niiden käytännön syiden painavuudesta, joita Törnqvist esittää erilaisten muotoilujen varalta. Kynnyksen mataluuden merkitystä ei tässä voi riittää tasapainottamaan se, että luvasta päätetään tuomioistuimessa. Minusta säännöksen tämä kohta pitäisi vielä tehdä vaativammaksi. Neljäs Törnqvistin tarkastelema kohta on esitutkintalain 45 :n 2 momentin 3) kohta, jonka mukaan rikoksesta epäillyn avustajana esitutkinnassa ei saa toimia henkilö, joka toimii toisen rikoksesta epäillyn avustajana tutkittavaa tai siihen välittömästi liittyvää rikosta koskevassa asiassa, "mikäli hänen toimimisensa asianosaisen avustajana voi vaikeuttaa asian selvittämistä. " Tätä on muistion mukaan kritisoitu asiantuntijakuulemisissa sillä perusteella, että se on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c) kohdan valossa niin väljä ja epämääräinen. Ihmisoikeussopimuksen ko. kohdan mukaan "rikoksesta syytetyllä" on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai "itse valitsemansa " oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. Mikä tämän säännöksen merkitys on syytteen nostamista edeltävissä tutkinnan vaiheissa ei ole täysin selvää. Säännös ei ainakaan selvästi estä sellaisia tutkintavaihetta koskevia avustajan vapaan valinnan rajoituksia, jotka ovat hyvin perusteltuja ja rajattuja. Minusta nyt ehdotettu rajoitus on rajoitustyyppinä hyväksyttävä. Lainkohtaan sisältyvä epäiltyyn kohdistuva rajoitus on kuitenkin laadittava tarkkarajaiseksi ja rajoitus rajattava siihen, mikä on välttämätöntä.. Tältä kannalta ei ko. kohdan loppu vaikuta täysin vakuuttavalta. Avustajana toimimisen kieltämismahdollisuus sillä perusteella, että avustajana toimiminen "voi vaikeuttaa " asian selvittämistä, jättää kiellosta konkreettisessa tapauksessa päättävälle (tutkinnanjohtajalle) liian väljän liikkumatilan, kun säännöksessä ei lausuta mitään siitä, kuinka vähäistä tai suurta

9 vaikeuttamista pitää edellyttää ja kun riittävää on jo se, että ko. muu toimiminen "voi" vaikeuttaa. Minusta säännöstä pitäisi tältä osin tarkentaa niin, että sen sanamuoto edellyttäisi vaikeuttamisen laadulta ja todennäköisyydeltä jotakin. Törnqvistin muistiossa käsiteltyjen asioiden lisäksi toteaisin, että ehdotuksessa on monessa kohdin madallettu yksilön oikeuksiin puuttumismahdollisuuden kynnystä sikäli, että on siirrytty todennäköisten perusteiden vaatimisesta siihen, että "on syytä epäillä". Tällaisia kohtia on edellä jo todetun lisäksi ainakin pakkokeinolain 1 luvun 3 :n 1 momentin 2) kohdassa, 2 luvun 1 :ssä, 3 luvun 1 :n alussa ja 5 luvun 1 :n 2 momentin alussa. En ole vakuuttunut tällaisen edellytysten keventämisen aiheellisuudesta enkä sen vuoksi myöskään sen hyväksyttävyydestä perusoikeuksien rajoituksista säädettäessä. Joka tapauksessa kyseessä on yksilön suojan kaventamismahdollisuuksien kannalta periaatteellisesti merkittävä muutos lakitekstissä ja tällaisen muutoksen aiheellisuus ja hyväksyttävyys on sen vuoksi valiokunnassa huolellisesti arvioitava.