Suurelle valiokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suurelle valiokunnalle"

Transkriptio

1 Ua VL 2/1998 vp- E 27/1997 vp ULKOASIAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 2/1998 vp V aitioneuvoston selvitys investointeja koskevasta OECD:n monenvälisestä sopimuksesta (MAI-sopimus) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 13 päivänä helmikuuta 1998 lähettänyt valtioneuvoston selvityksen E 27/1997 vp ulkoasiainvaliokunnalle tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat asianjohdosta olleet kuultavina - linjanjohtajat Lauri Korpinen ja Kalevi Ahti, ulkoasiainministeriö - osastopäällikkö Risto Paaermaa, kauppa- ja teollisuusministeriö - neuvotteleva virkamies Tuula Varis, ympäristöministeriö - neuvotteleva virkamies Jukka Liedes, opetusministeriö - pääsihteeri Timo Voipio, Kehitysmaasuhteiden neuvottelukunta - toiminnanjohtaja Folke Sundman, Kehitysyhteistyön palvelukeskus (KEPA) kansainvälisten asiain sihteeri Johanna Kojola, Suomen Luonnonsuojeluliitto - ekonomisti Peter J. Boldt, SAK. Lisäksi ympäristöministeriö on toimittanut valiokunnalle laadituttamansa kirjallisen selvityksen. VALTIONEUVOSTON SELVITYS Ehdotus OECD:n ministerikokous antoi keväällä 1995 järjestölle tehtäväksi ryhtyä neuvottelemaan OECD:njäsenmaiden kesken monenkeskisestä investointisopimuksesta (Multilateral Agreement on Jnvestment, MAJ). Neuvottelujen tavoitteena on luoda kaikille sopimusehdot täyttäville maille avoin, oikeudellisesti sitova kansainvälinen sopimus, joka sisältää investointeihin liittyvän liberalisoimisen, investointien suojelun ja tehokkaan riitojen ratkaisumenettelyn. OECD:n E vp 29 jäsenmaan sijoitukset edustavat noin 90 prosenttia maailman ulossuuntautuvista investointivirroista ja noin 65 prosenttia sisääntulevista investoinneista. Neuvotteluosapuolina ovat OECD-maat ja Euroopan yhteisöt. EU :n jäsenvaltioilla ja komissiolla on MAJ-neuvotteluissa ns.jaettu toimivalta. Tasavallan presidentti asetti Suomen neuvotteluvaltuuskunnan MAJ-neuvotteluja varten Huhtikuun 1998 lopussa kokoontuva OECD:nministerikokous käsittelee sopimusta ja antanee siitä poliittisen julkilausuman. Sopimuk

2 sen arvioidaan olevan valmis allekirjoituksille myöhemmin tänä vuonna. MAJ-sopimuksen säännöt kuuluvat monilta osin eduskunnan lainsäädäntövaltaan. Valtioneuvoston kanta Suomi on alusta alkaen pitänyt MAJ-sopimuksen aikaansaamista tärkeänä. Suomi on perinteisesti ollut ulkomaisten investointien nettoviejä. Sopimusmääräysten noudattaminen ei Suomen kohdalla edellytä merkittäviä lainsäädännön muutoksia. MAJ-sopimus mahdollistaisi voimassa olevan lainsäädännön osalta maakohtaisten varaumien tekemisen tarpeen mukaan. Kokonaisuutena tarkastellen MAJ-sopimus palvelisi kansallisia etujamme avaamalla suomalaisille yrityksille tasapuolisemman ja turvallisemman toimintaympäristön ulkomailla. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Sopimusluonnoksen tarkastelu Sopimuksen perusperiaatteita ovat kansallisen kohtelun periaate, jonka mukaan sopimusosapuolet eivät saa antaa toistensa investoijille huonompaa kohtelua kuin ne antavat kotimaisille investoijilleen, sekä suosituimman maan periaate, jonka mukaan sopimusosapuolet eivät saa antaa toistensa investoijille huonompaa kohtelua kuin ne antavat toisista sopimusvaltioista tai kolmansista maista peräisin oleville investoijille. Olemassa oleviin sopimuksiin verrattuna MAJsopimuksen investointikäsite on merkittävästi laajempi. Lisäksi investoijilla on nykyistä paremmat mahdollisuudet käynnistää riitojenratkaisumenettely valtiota kohtaan. Valiokunta toteaa ensinnäkin, että monenkeskisesti sovittujen kansainvälisten sääntöjen aikaansaaminen investointeja varten on tärkeä ja tavoitehava päämäärä. MAJ-sopimusluonnosta tarkastellaan seuraavassa ensin siitä neuvottelevien OECD-maiden keskinäisten suhteiden kannalta sekä toiseksi siihen mahdollisesti myöhemmin liittyvien kehitysmaiden näkökulmasta. Kolmanneksi selvitetään ympäristö- ja työalaan sekä riitojenratkaisumenettelyyn liittyviä kysymyksiä, joilla on tärkeä merkitys molempien maaryhmien osalta. MAJ-sopimus OECD-maiden välisissä suhteissa Valiokunta toteaa, että suunniteltu sopimus on osittain päällekkäinen olemassa olevien sopi- musten kanssa. Suoria sijoituksia varten on olemassa yli kahdenvälistä sopimusta. Valtioneuvoston kirjelmästä ei kuitenkaan käy yksiselitteisesti ilmi, mitkä ovat pääasialliset uudet määräykset jo olemassa oleviin investointisuojasopimuksiin verrattuina. Valiokunta kiinnittää suuren valiokunnan huomiota siihen, että valtioneuvosto toimittaa jatkoneuvottelujen aikana eduskunnalle yksityiskohtaisemman selvityksen siitä, miten MAJ-sopimus suunnitellussa muodossaan täydentäisi tai supistaisi nykyisten kahdenvälisten investointisuojasopimusten sisältöä. MAJ-sopimusluonnos sisältää määräyksiä muun muassa ympäristön ja henkisen omaisuuden aloilta. Näillä aloilla on jo olemassa merkittäviä aiemmin tehtyjä kansainvälisiä sopimuksia. Sopimusmääräysten keskinäiset ristiriitaisuudet ja päällekkäisyydet käyvät sen vuoksi mahdollisiksi. Edelleen on ollut esillä kysymys kulttuurialaa koskevasta sääntelystä sekä mahdollisen poikkeuksen tarpeellisuudesta. Suomi ei ole kannattanut neuvotteluissa yleistä kulttuuripoikkeamaa, vaan esittänyt rajoitetumpaa lähestymistapaa, joka pohjautuisi varaumien käyttöön. Valiokunta esittää harkittavaksi, olisiko yleiseen kulttuuripoikkeukseen kuitenkin turvauduttava, koska se mahdollistaisi myös muut kuin jo olemassa olevat poikkeukset kansallisen kulttuurin ja vähemmistökulttuurien hyväksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomella oli maaliskuussa 1998 voimassa varaumia sopimusluonnokseen yli kolmenkymmenen kotimaisen lain osalta. Varaumien määrä osoittaa sen, kuinka kattavasta ja laajalti lain- 2

3 säädännön alaan kuuluvasta asiasta sopimusluonnoksessa on kysymys. Valtioneuvoston kirjelmässä todetaan kuitenkin, että sopimusmääräysten noudattaminen ei Suomen kohdalla merkitse merkittäviä lainsäädännön muutostarpeita. Kirjelmässä todetaan lisäksi, että sopimus mahdollistaa voimassa olevan lainsäädännön osalta maakohtaisten varaumien tekemisen sopimusmääräysten vastaisilta osin ja että Suomen varaumatarve on useimpiin sopimuskumppaneihin verrattuna vähäinen. Valtioneuvoston kirjelmästä saa yhtäältä sen käsityksen, että tarkoituksena olisi luoda oikeudellisesti sitova sopimus, mutta toisaalta sopimukseen voidaan tehdä huomattava määrä maakohtaisia varaumia. Nämä pyrkimykset ovat avoimessa ristiriidassa keskenään, etenkin kun otetaan huomioon, että sopimukseen on tällä hetkellä esitetty sopimusvaltioiden neuvottelijoiden toimesta varaumia yli sivua. Valiokunnan käsityksen mukaan varaumien suuri määrä heijastelee niitä ongelmia, joita neuvotteluihin osallistuvat valtiot kokevat olevan sopimuksen eräiden määräysten suhteen. Kysymys alueellisten taloudellisten integraatiojärjestelyjen asemasta on edelleen ratkaisematta. Euroopan unioni on sopimusneuvotteluissa pitänyt tärkeänä sitä, että tästä otetaan sopimukseen määräykset (ns. REIO-Iauseke). Vähintään yhtä tärkeä seikka on ollut lähinnä Yhdysvaltain lainsäädännössä sovellettu ekstraterritoriaaliperiaate ns. Helms-Burton-lainsäädännön osalta. Ulkoasiainvaliokunta on jo pitkään korostanut EU:n yhtenäisyyden periaatteellista merkitystä tässä kysymyksessä ja todennut, että yhteisellä toiminnalla on tällaisessa tilanteessa mahdollista edistää unionin jäsenvaltioiden yhteisiä arvoja ja etuja silloin, kun erillisten jäsenvaltioiden mahdollisuudet vaikuttaa kolmansien maiden yksipuolisiin toimiin ovat rajoitettuja (UaVL 16/1996 vp). MAJ-sopimus kehitysmaiden kannalta MAJ-sopimuksen keskeinen lähtökohta kehitysmaiden kannalta on, että ne eivät ole mukana sopimusta koskevissa neuvotteluissa eivätkä ne näin muodoin voi vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Erityisesti kehitysmaiden asema niiden myöhemmin liittyessä sopimukseen on ollut kansalaisjärjestöjen huolena. Valiokunta pitää tätä kysymystä tärkeänä. Ottaen huomioon kahdenvälisten sopimusten suuren määrän OECD-maiden kesken on epäselvää, mitä merkittävää uutta suojaa sopimus toisi näiden maiden välisiin suhteisiin. Saattaakin olla, että eräs keskeinen uusi ulottuvuus koskee sopimuksiin myöhemmin liittyviä, muita kuin OECD-maita, jotka siis jo määritelmän mukaan eivät ole neuvottelemassa sopimuksesta. Voidaan toki arvella, että näillä mailla on vapaa mahdollisuus arvioida sitä, onko niiden aiheellista liittyä sopimukseen vai ei. Kun sopimuksesta saattaa kuitenkin muodostua tosiasiallinen edellytys OECD-maan yhteistyölle kolmannen maan kanssa, on sen sisällöllä kiistatonta merkitystä myös sellaisille maille, jotka eivät ole mukana siitä neuvottelemassa. Investoijien asema sekä ympäristökysymykset Valiokunta pitää kahta osa-aluetta erityisen tärkeinä sekä sopimuspuolten sekä sopimukseen myöhemmin liittyvien maiden kannalta. Nämä ovat investoijien oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino sekä ympäristökysymykset. Investoijien oikeuksien ja velvollisuuksien väliseen tasapainoon on valiokuntakäsittelyssä kiinnitetty huomiota. On käynyt ilmi, että sopimus takaa investoijille hyvin laajat oikeudet, mukaan lukien mahdollisuuden saada eräin edellytyksin vahingonkorvausta valtiolta. Sopimus asettaa sen sijaan vain vähän ja vielä melko väljästi muotoiltuja velvoitteita investoijille. OECDmaiden kesken sopimus tarjoaa kehittyneen tavan ratkaista valtioiden keskinäisiä tai investoijien ja valtioiden välisiä erityisiä ongelmia. Ympäristökysymykset kytkeytyvät investoijien oikeudelliseen asemaan. Valiokunnassa kuullut asiantuntijat ovat viitanneet mm. yhdysvaltalaista yhtiötä koskevaan tapaukseen Kanadassa, missä yhtiön valmistaman bensiinin lisäaineen tuotanto kiellettiin ympäristö- ja terveyssyistä. Yhtiö on nostanut korvauskanteen Kanadaa vastaan ja kanteen kerrotaan hidastaneen ympäristönormien asettamista Kanadassa. MAJ-sopimukseen kaavaillaan tämän riidan perusteena olevan NAFT A-sopimuksen mallin 3

4 mukaista riitojenratkaisulauseketta. Valiokunta pitää tärkeänä, että valtion toimivaltaa tällaisissa kysymyksissä ei rajoiteta investoijien etujen suojaamiseksi, vaan että investoijien ja valtion intressien välillä on löydettävissä asianmukainen tasapaino. Valiokunnan mielestä on huolehdittava siitä, etteivät hallitukset joudu maksamaan vahingonkorvauksia asettaessaan ympäristöä, työtä, terveyttä ja turvallisuutta koskevia normeja, jotka sitovat yhtäläisesti kaikkia samankaltaisessa tilanteessa olevia. Valiokunta katsoo, että normit voivat pätevästi olla tiukempia jossain maassa kuin toisessa. Uusille investoinneille voidaan asettaa erilaisia vaatimuksia. Kuitenkaan tämä ei saa tarkoittaa sitä, että investoijia asetettaisiin erilaiseen asemaan investoijan alkuperän tai kansallisuuden perusteella. Ympäristö- ja työalan säännösten osalta sopimuksessa kiellettäisiin sopimusvaltiota alentamasta työvoima- ja ympäristöstandardeja ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi maahan. Sopimusvaltio siis sitoutuisi rajoittamaan toimivaltansa käyttöä tältä osin. Sitoutumisessa olisi kyse samanlaisesta velvoitteesta, kun itse investointien suojelunkin osalta. Näissä kysymyksissä on kuitenkin merkittävä ero sopimusmääräysten noudattamisen valvonnan osalta. Investoijana on käytössään sopimuksessa mainitut oikeussuojakeinot, jos investoijan intressejä loukataan. Sen sijaan on epäselvää, kuka voi vedota siihen, että sopimusvaltio sopimuksen vastaisesti alentaa ympäristö- ja työstandardejaan. Ei myöskään ole selvää, missä tällaiseen seikkaan voitaisiin vedota. On selvää, ettei investoija tähän seikkaan vetoa. Sopimusmääräysten vaikutusten etukäteistä arviointia vaikeuttaa se, että ne on muotoiltu hyvin väljiksi. Määräyksilie voidaan antaa myöhemmin tulkintoja, jotka eivät vastaa sopimuspuolten alkuperäisiä tarkoituksia. Eräs keino tulkintaepäselvyyksien vähentämiseksi olisi sopimusmääräysten mahdollisimman tarkka muotoilu sekä niitä koskevien yhteisten julistusten hyväksyminen sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Sopimusteknisiä seikkoja Sopimuksen tekemisen osalta on ollut kysymys myös siitä, mikä olisi asianmukainen neuvottelufoorumi tämänsisältöistä sopimusta varten. Nykyiset sopimusneuvottelut käydään kansainvälisen kaupan ja kehityksenjärjestön OECD:n puitteissa järjestön 29 jäsenmaan sekä Euroopan yhteisön kesken. Sopimuspuolten tarkoituksena kuitenkin on, että sopimukseen liittyisi myösjärjestöön kuulumattomia maita, mukaan lukien kehitysmaita. Tämän vuoksi on esitetty näkemyksiä, että tarkoituksenmukaisia neuvottelufoorumeita saattaisivat olla esimerkiksi WTO ja UNCTAD. Valiokunta katsoo, että WTO:n ja UNCT AD:n käyttö neuvotteluissa olisi aiheellista selvittää. Koska tiedossa jo sopimusta valmisteltaessa on, että siihen todennäköisesti tulee liittymään lukuisia kehitysmaita, on erityisen tärkeää pyrkiä ottamaan kehitysmaiden asema huomioon nykyisessä neuvotteluvaiheessa. Ulkoasiainvaliokunta toteaa lisäksi, että Euroopan parlamentti on hyväksynyt päätöslauselman MAJ-sopimuksesta sekä sitä koskevista suosituksistaan komissiolle. Parlamentti kehottaa jäsenvaltion parlamentteja ja hallituksia olemaan hyväksymättä sopimusta nykyisessä muodossaan. Parlamentilla on ollut käytössään päivätty sopimusluonnos. Ulkoasiainvaliokunta on kiinnittänyt aiemmin huomiota siihen seikkaan, että kansainvälisten sopimusten muodostuessa sisällöltään yhä yksityiskohtaisemmiksi, ne asettavat entistä tarkemmin rajoja myös eduskunnan lainsäädäntövallan käytölle. Sopimuksia jälkikäteen eduskunnalle toimitettaessa eduskunnalla ei enää ole tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Valiokunta pitää siksi tärkeänä, että MAI-sopimusasiaja sitä koskeva valtioneuvoston kanta on jo sopimusneuvottelujen aikana toimitettu eduskunnalle. Lausunto Valiokunta edellyttää, että se saa vastaisuudessakin riittävän ajoissa tiedokseen vastaavat sopimushankkeet. Lausuntonaan ulkoasiainvaliokunta kunnioittavasti ilmoittaa, 4

5 että se pitää tärkeänä investointeja koskevien kansainvälisten sääntöjen luomista, että esitetyn MAJ-sopimusluonnoksen vaikutuksia on tarkemmin selvitettävä sekä Suomen että sopimukseen myöhemmin liittyvien maiden, erityisesti kehitysmaiden, osalta, että se edellyttää eduskunnalle jatkossakin toimitettavan tarkat tiedot sopimusneuvottelujen edistymisestä, että se suhtautuu varauksellisesti sopimuksen allekirjoittamiseen esitetyssä muodossa ja että suuri valiokunta ottaa muuten huomioon, mitä tässä lausunnossa on esitetty. Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 1998 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. jäs. Markus Aaltonen /sd Satu Hassi /vihr Esko Helle /vas Kauko Juhantalo /kesk Ilkka Kanerva /kok Antero Kekkonen /sd Kimmo Kiljunen /sd Erkki Tuomioja /sd Jarmo Wahlström /vas Ben Zyskowicz /kok vjäs. Annika Lapintie /vas Mats Nyby /sd Kimmo Sasi /kok. 5

6

Torstai kello

Torstai kello ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2011 vp Torstai 30.6.2011 kello 12.50-13.30 Läsnä pj. Timo Soini /ps vpj. Pertti Salolainen /kok jäs. Pekka Haavisto /vihr Ilkka Kanerva /kok Ilkka Kantola /sd Saara

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-1230/5. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-1230/5. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta 23.11.2015 B8-1230/5 5 Johdanto-osan B kappale B. toteaa, että EU on kannattanut johdonmukaisesti vankkaa monenvälisiin sääntöihin perustuvaa lähestymistapaa kauppaan tunnustaen samalla, että myös kahdenvälisten,

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle ULKOASIAINVALIOKUNNAN LAUSUNTO 2/2001 vp Valtioneuvoston selvitys valmistautumisesta Maailman kauppajärjestön WTO:n uuteen neuvottelukierrokseen (The Millenium Round) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 13 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 13 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2003 vp Perjantai 13.6.2003 kello 11.30-13.00 Läsnä pj. vpj. jäs. Liisa Jaakonsaari /sd Mari Kiviniemi /kesk Ulla Anttila /vihr Jouni Backman /sd Kauko Juhantalo /kesk

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa. PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välinen nk. CETA-sopimus on kattavin EU:n

Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välinen nk. CETA-sopimus on kattavin EU:n Hallituksen esitys eduskunnalle Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välisen laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen (CETA) hyväksymiseksi ja voimaan saattamiseksi Asiantuntijalausunto eduskunnan talousvaliokunnalle

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^

VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^ EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

U 17/2016 vp. Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta Elinkeinoministeri Olli Rehn. Neuvotteleva virkamies Maria Kekki

U 17/2016 vp. Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta Elinkeinoministeri Olli Rehn. Neuvotteleva virkamies Maria Kekki Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT

VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunnalle

Ulkoasiainvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 2/2010 vp Valtioneuvoston selvitys valtioneuvoston kannanotoista Lissabonin sopimuksen aiheuttamista Eurooppa-neuvostoa koskevista muutoksista Suurelle valiokunnalle JOHDANTO

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2001 vp. Hallituksen esitys Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän sekä Euroopan yhteisön

ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2001 vp. Hallituksen esitys Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän sekä Euroopan yhteisön ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2001 vp Hallituksen esitys Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen kumppanuussopimuksen sekä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0197(COD) ulkoasiainvaliokunnalta. kansainvälisen kaupan valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 14.1.2015 2014/0197(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0092(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0092(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0092(NLE) 9.9.2016 *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Kolumbian ja

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. helmikuuta 2017 (OR. en) 10121/96 ADD 1 DCL 1 PI 52 CULT 82 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 10121/96 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 8. lokakuuta 1996 Muuttunut

Lisätiedot

U 23/2017 vp. ja Kiinan sekä Japanin kanssa sekä Euroopan unionin ja Amerikan Yhdysvaltojen välisen lentoturvallisuussopimuksen

U 23/2017 vp. ja Kiinan sekä Japanin kanssa sekä Euroopan unionin ja Amerikan Yhdysvaltojen välisen lentoturvallisuussopimuksen Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle neuvotteluista kattaviksi lentoliikennesopimuksiksi Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden sekä Kaakkois-Aasian valtioiden liiton (ASEAN), Qatarin ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien,

Lisätiedot

ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2006 vp

ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2006 vp ULKOASIAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2006 vp Hallituksen esitys Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen kumppanuussopimuksen toteuttamiseksi

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Keskiviikko 10.1.2007 kello 13.30-13.43 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Arja Alho /sd Arto Bryggare /sd Merikukka Forsius /vihr

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2015 COM(2015) 407 final 2015/0181 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Ukrainan liittymiseen

Lisätiedot

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )

Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2005 vp Torstai 3.2.2005 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio /sd Esko Kiviranta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa

Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.5.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) Asia: Liettuan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta 2.9.2015 A8-0238/1 1 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti joulukuussa 2013 pidettyyn yhdeksänteen WTO:n ministerikokoukseen, jossa 160 WTO:n jäsentä kävi neuvotteluja kaupan helpottamista koskevasta sopimuksesta;

Lisätiedot

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0029(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0029(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0029(NLE) 1.6.2015 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin

Lisätiedot

L 210 virallinen lehti

L 210 virallinen lehti Euroopan unionin L 210 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 21. elokuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

Lisätiedot

4 PALUU i HAKU KAIKISTA

4 PALUU i HAKU KAIKISTA Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä

Lisätiedot

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta

Lisätiedot

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr

Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2013 vp Torstai 26.9.2013 kello 10.00-12.30 Läsnä pj. Johannes Koskinen /sd vpj. Outi Mäkelä /kok (11 osittain) jäs. Tuija Brax /vihr Eeva-Johanna Eloranta /sd Maarit

Lisätiedot

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0258 (NLE) 2014/0259 (NLE) 6426/15 SOC 91 EMPL 43 MIGR 11 JAI 103 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 8.12.2010 2010/0222(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Brasilian liittotasavallan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN

Lisätiedot

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa

Perjantai kello Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 5/2008 vp Perjantai 7.3.2008 kello 13.30-14.13 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. jäs. Erkki Tuomioja /sd Antti Kaikkonen /kesk Heli Järvinen /vihr Matti Kauppila /vas Tuija

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/1. Tarkistus. Yannick Jadot Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/1. Tarkistus. Yannick Jadot Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.2.2019 A8-0048/1 1 8 kohta 8. muistuttaa rahoituspalvelujen vapauttamiseen liittyen, että sopimukseen kuuluu vakauden ja luotettavuuden turvaamista koskevan poikkeuksen sisältävä lauseke, joka sallii

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet Euroopan neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21023/17 BXT 31 INF 100 API 73 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Muistio: WTO:n julkisten hankintojen sopimuksen uudistaminen; markkinoillepääsyneuvottelut

Muistio: WTO:n julkisten hankintojen sopimuksen uudistaminen; markkinoillepääsyneuvottelut 2 (5) Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2005-01189 KPO-05 SuV viite: E 30/2005 vp Eduskunta Suuri valiokunta 10.05.2005 Viite Asia WTO:n julkisia hankintoja koskevan sopimuksen uudistaminen; neuvottelut

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Suurelle valiokunnalle

Suurelle valiokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2011 vp Valtioneuvoston selvitys sopimuksesta talousunionin vahvistamisesta Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 22 päivänä joulukuuta 2011

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0418(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01203 TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) 30.10.2017 Asia Komission suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa neuvottelut yleissopimuksesta investointiriitojen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0522/5. Tarkistus. Josef Weidenholzer on behalf of the S&D Group 9.11.2018 B8-0522/5 5 Johdanto-osan 12 a viite (uusi) ottaa huomioon demokratiaa ja vapauksia puolustavien eurooppalaisten tuomareiden (Magistrats Européens pour la Démocratie et les Libertés, MEDEL) 24.

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot