t uskurssi enn Valm

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "t uskurssi enn Valm 5 201 1"

Transkriptio

1 2015 Valmennuskurssit 1

2 2

3 3Pykälän verran viisaampi

4 Pykälä ry Pykälä ry on vuonna 1935 perustettu oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys, joka on järjestänyt valmennuskursseja Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan yli 60 vuoden ajan. Kurssiemme maine on jo vuosikymmenet rakentunut laadukkaan opetuksen sekä kattavien ja monipuolisten oheismateriaalien varaan. Syksyllä 2014 tiedekunnassa aloittaneista 86% oli käynyt Pykälän valmennuskurssin saman vuoden keväänä. Kevään 2014 kurssilaisista 98% oli tyytyväisiä Pykälän valmennuskursseihin. Tavoitteenamme on järjestää jälleen keväällä 2015 korkealaatuisia ja kohtuuhintaisia kursseja, jotka antavat sinulle parhaat edellytykset menestyä tiedekunnan vaikeimmassa tentissä, valintakokeessa. Valmennuskurssimme elävät ja kehittyvät valintakokeen mukana. Kurssimme suunnitellaan vastaamaan tapahtuneita muutoksia, jotta voisimme tarjota kurssilaisillemme parasta mahdollista opetusta. Olipa sinulla mitä tahansa kysyttävää valmennuskursseista, valintakokeeseen valmistautumisesta tai oikeustieteen opinnoista, älä epäröi kääntyä puoleemme. Tervetuloa kursseillemme! Joonas Metsämäki Vastaava kurssipäällikkö Emmi Airaksinen Otto Pulkkinen Medina Selmani Avustavat kurssipäälliköt 4

5 5Valmennuskurssit 2015

6 Kursseista Kurssimme valmentavat Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Sekä Helsingissä tapahtuvan koulutuksen että Vaasan yksikön valintakokeet ovat samansisältöiset. Oppituntien pituus kursseillamme on 45 minuuttia ja yhdellä kurssikerralla opetusta on kurssista riippuen neljän tai viiden oppitunnin verran. Monet kursseistamme sisältävät teoriaopetuksen lisäksi myös vastaustekniikkaopetusta. Harjoituskokeissa saat tuntumaa varsinaista valintakoetta varten ja havaitset omissa tiedoissasi olevat puutteet. Kokemuksemme mukaan monet pyrkijät ovat vasta harjoituskokeissa havahtuneet huomaamaan, miten tarkkaa osaamista valintakokeessa todella vaaditaan. Kurssihenkilökuntaamme kuuluu koetehtävien tarkastamiseen perehtyneitä henkilöitä, jotka analysoivat vastauksesi. Näin saat hyödyllistä henkilökohtaista palautetta oppimisesi tueksi. Erinomaisen palautteen saanut kurssikansiomme toimii apunasi läpi valintakoekevääsi. Kansion sisältämän materiaalin avulla voit tehokkaasti opiskella, harjoitella ja kerrata valintakoekirjojen sisältöä. Kansio sisältää runsaasti harjoitustehtäviä sekä niiden mallivastauksia, valintakoekirjakohtaiset tiivistelmät, vanhoja valintakokeita, pyrkimiseen liittyviä tilastoja sekä pyrkimiseen liittyviä hyödyllisiä vinkkejä ja neuvoja. Vaikeimmat kohdat on tiivistelmissä selvennetty muun muassa havainnollistavin kaavioin. Kertauspäivät on luku-urakan loppuun sijoitettu kokonaisuus, jossa saat tiiviin kertauksen valintakoealueeseen ja sen suurimpiin ongelmakohtiin sekä viimeiset vinkit loppukiriä varten. Kertauspäivillä opettajat antavat viime hetken vinkkejä ja käyvät läpi keskeisimmät ja askarruttavimmat asiat. 6

7 Tutoreillamme on kokemusta oikeustieteellisen tiedekunnan valintakokeeseen valmistautumisesta ja he osaavat antaa sinulle parhaat neuvot siinä menestymiseen. Pienryhmäkurssien ryhmäkohtaiset tutorit ja Tehokurssin henkilökohtaiset tutorit tukevat ja opastavat sinua valmistautumisessasi. Tutorien avulla voit esimerkiksi suunnitella juuri sinulle sopivan lukusuunnitelman. Näin saat parhaan tehon opiskelustasi ja voit keskittyä täydellä teholla valintakokeeseen. Edellytämme opettajiltamme piinkovan asiantuntemuksen lisäksi luontevaa esiintymiskykyä ja innostavaa asennetta. Erityisenä vahvuutenamme pidämme opettajiemme kykyä asettua valintakokeeseen valmistautuvan asemaan ja opettaa nimenomaan sinun tarpeesi huomioiden. Olitpa abiturientti tai kokeneempi pyrkijä, löydät varmasti itsellesi soveltuvan vaihtoehdon monipuolisesta tarjonnastamme. Kurssejamme yhdistää opetuksen rytmittäminen kokonaisuuksiksi: alun oikeudenalaan tutustumisesta edetään järjestelmällisesti harjoituskokeiden ja kertauskertojen jälkeen valintakokeeseen. Kaikkien kurssien hintaan sisältyy myös oikeus KurssiNetin käyttöön. Linkin KurssiNetiin löydät verkkosivuiltamme osoitteessa Kevään 2015 kursseja suunnitellessamme olemme erityisesti huomioineet viime vuosina tapahtuneet muutokset valintakokeen suhteen. Kehityksen myötä pyrkijän on entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota vastaustekniikan hallintaan, minkä lisäksi rajoitetun lukuajan vuoksi oikea luku- ja opiskelutekniikka korostuu. Kokonaan uutena kokonaisuutena vuodelle 2015 olemme kehittäneet johdantokurssin, joka antaa erityisesti ensimmäistä kertaa pyrkiville kokonaiskuvan oikeustieteen käsitteistä ja keskeisistä opeista jo ennen valintakoekirjojen julkaisua. Uuteen videokokonaisuuteemme voit tutustua luennonomaisesti yhä uudelleen juuri sinulle sopivana ajankohtana. 7

8 Johdantokurssi (J) Johdantokurssi on tammikuussa pidettävä viikon mittainen valmistava kurssikokonaisuus. Se on tarkoitettu ensisijaisesti ensimmäistä kertaa oikeustieteelliseen hakeville. Kurssi antaa hyvän yleiskuvan oikeustieteestä, sen käsitteistä ja keskeisistä opeista. Kurssi sisältää pyrkimiseen valmistavan opetuksen lisäksi vastaustekniikan perusteiden opetusta sekä loppukokeen, jossa kurssilainen saa käsityksen valintakokeessa edellytetystä osaamisen tasosta ja vastaamisen tarkkuudesta. Kurssin tarkoituksena on antaa sinulle parhaat mahdolliset lähtökohdat oikeustieteelliseen hakemiselle jo hyvissä ajoin ennen valintakoekevättä. Johdantokurssin pitää kokenut ja asiantunteva opettaja, jolla on useamman vuoden kokemus pääsykokeisiin valmentamisesta. OPETUSTUNNIT HINTA 20 ot 90 8

9 Luku- ja opiskelutekniikkakurssi (L) Oikeustieteelliseen pyrkimisessä korostuvat erityisesti oikea luku- ja opiskelutekniikka, joiden avulla pystyt täysimääräisesti hyödyntämään käytössäsi olevan rajoitetun lukuajan. Luku- ja opiskelutekniikkakurssilla perehdytään laaja-alaisesti erilaisiin luku- ja opiskelutekniikoihin. Saat kurssilla kattavan teoriamateriaalin lisäksi soveltavia tehtäviä. Tarkoituksena on löytää juuri sinulle soveltuvat tavat lukea ja analysoida annettua materiaalia. Kurssin aikana voit palauttaa vastaustekniikkatehtäviä, joista saat henkilökohtaisen palautteen. Luku- ja opiskelutekniikkakurssi pidetään pääosin jo ennen valintakoekirjojen ilmestymistä, joten voit rauhassa hioa kurssilla oppimiasi tekniikoita. Kurssia opettaa sekä oikeustieteellistä että pedagogista koulutusta saanut opettaja. Yhdistäessäsi Luku- ja opiskelutekniikkakurssin toiseen Pykälä ry:n valmennuskurssiin, saat kurssien yhteishinnasta 30 euron alennuksen. OPETUSTUNNIT HINTA 20 ot 200 9

10 Pienryhmäkurssi (P) Pienryhmäkurssi on kattava kurssikokonaisuus, jossa saat lähiopetusta noin 35 hengen ryhmässä. Laajan teoriaopetuksen lisäksi pienryhmäkurssiin kuuluu oma vastaustekniikkaharjoittelujakso, jossa käsitellään opetetun asian soveltamista käytännössä. Tämän jakson tarkoituksena on erityisesti saada sinua hiomaan valintakokeessa tarvittavat taidot huippuunsa. Valmennuskurssihenkilökuntamme lisäksi tukenasi ovat ryhmäkohtaiset tutorimme, jotka neuvovat ja tukevat sinua koko valintakoekevääsi ajan. Käytössäsi on valmistautumista varten laatimamme kirjallinen valmennuskurssimateriaali kokonaisuudessaan. / Vastaustekniikkakokonaisuus / Opiskelu- ja vastaustekniikkaopetusta alussa / Kirjakohtainen teoriaopetus / Materiaalikansio / 3 välikoetta / Loppukoe / Kertauspäivät / KurssiNet / Ryhmäkohtaiset tutorit OPETUSTUNNIT HINTA 120 ot

11 Tampere-kurssi (Tre) Vuonna 2010 ensimmäisen kerran pidetty Tampere-kurssi on saanut hyvän vastaanoton. Kurssille olemme koonneet parhaat ominaisuudet Helsingin kursseistamme. Tuloksena on Tampere-kurssi monipuolisena kurssikokonaisuutena. Kurssi sisältää kattavan teoriaopetusjakson jokaista oikeudenalaa kohden. Jokaista teoriaopetusjaksoa seuraa oma vastaustekniikkaharjoittelujaksonsa. Tampere-kurssillamme sinulla on käytössäsi ammattitaitoinen valmennuskurssiorganisaatiomme. Kurssiopettajien ja kurssipäälliköiden lisäksi tukenasi ovat ryhmäkohtaiset tutorimme, jotka ovat valmiita neuvomaan ja tukemaan sinua koko kurssikevään ajan. / Vastaustekniikkakokonaisuus / Opiskelu- ja vastaustekniikkaopetusta alussa / Kirjakohtainen teoriaopetus / Materiaalikansio / 3 välikoetta / Loppukoe / Kertauspäivät / KurssiNet / Ryhmäkohtaiset tutorit OPETUSTUNNIT HINTA 120 ot

12 Teoriakurssi (T) Teoriakurssi on suunniteltu pyrkijöille, jotka haluavat kurssikokonaisuudeltaan pääsykoealueiden tiivistä läpikäymistä sekä opetusta vastaustekniikassa. Jokaisen teoriaopetusosuuden jälkeen on oma vastaustekniikkaosuutensa. Tämä mahdollistaa sen, että pääset harjoittelemaan valintakokeessa tarvittavia taitoja vastikään oppimasi tiedon pohjalta. Asiantuntevan ja tehokkaan opetuksen lisäksi sinulla on oppimisesi ja kehittymisesi tukena koko valmennuskurssiorganisaatiomme sekä laatimamme kirjallinen materiaali. / Vastaustekniikkakokonaisuus / Kirjakohtainen teoriaopetus / Materiaalikansio / 2 välikoetta / Loppukoe / Kertauspäivä / KurssiNet OPETUSTUNNIT HINTA 100 ot

13 Tehokurssi (Teho) Tehokurssilla oppimisesi ja kehittymisesi tukena ovat mm. jokaisella kurssikerralla järjestettävät pistokokeet, henkilökohtainen tutor sekä uutuutena itsenäistä oppimista tukeva videokokonaisuutemme. Tehokurssi on laajin kurssikokonaisuus Pykälä ry:n valmennuskursseilla. Tehokurssilla käsitellään perusteellisesti koko valintakoemateriaali, minkä lisäksi saat kaiken opiskelumateriaalin sekä tuen, jota vain voit valintakoekeväänäsi kaivata. Tämä takaa sen, että pystyt seuraamaan kehittymistäsi koko kevään ajan ja käyttämään lukuaikasi tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. / Vastaustekniikkakokonaisuus / Opiskelu- ja vastaustekniikkaopetusta alussa / Laaja kirjakohtainen teoriaopetus / Materiaalikansio / 3 välikoetta / Videokokonaisuus / Loppukoe / Kertauspäivät / KurssiNet / Henkilökohtainen tutor OPETUSTUNNIT HINTA 130 ot

14 Etäkurssi (Etä) Pykälä ry:n valmennuskurssit tarjoaa pyrkimisesi tueksi markkinoiden laajimman ja edullisimman etäkurssikokonaisuuden. Suosittelemme tätä vaihtoehtoa esimerkiksi, mikäli suosit itsenäistä valmentautumista ryhmäopetuksen sijaan, tai jos et syystä tai toisesta pääse kurssipaikalle kurssikevään aikana. Itsenäisen valmentautumisen tukena sinulla on kaikki valmennuskurssiemme kirjallinen materiaali sisältäen tiivistelmät valintakoekirjoista, tehtäväpaketit sekä harjoituskokeet. Etäkurssin myötä käytettävissäsi on lisäksi valmennuskurssihenkilökuntamme tuki ja palvelu. Voit vaivatta hyödyntää valmennuskurssiopettajiemme asiantuntemusta valmennuskurssiaiheisilla kysymyksillä kurssinetin välityksellä. Etäkurssiin kuuluu myös etäkurssin tutorit, jotka oman osaamisensa ja kokemuksensa perusteella neuvovat ja auttavat sinua valmentautuessasi valintakokeeseen. Osana etäkurssia voit tehdä harjoituskokeet, eli välikokeet ja loppukokeen, joko kurssitiloissamme tai lähettää kokeesi meille, minkä jälkeen palautamme ne sinulle tarkastettuna ja palautteen kera. / Vastaustekniikkakokonaisuus / Materiaalikansio / 3 välikoetta / Loppukoe / Kertauspäivä / KurssiNet / Etäkurssitutorit HINTA

15 Intensiivikurssi (I) Intensiivikurssi on valintakoekevään loppupuolelle sijoittuva tiivis kokonaisuus, jonka aikana keskitytään valintakoekirjojen vaikeimpien asioiden kertaamiseen. Intensiivikurssi järjestetään kuutena iltana huhti- ja toukokuun aikana. Kurssi sopii erityisesti itsenäisen opiskelun tueksi ja kertaamisen avuksi kaikille kurssilaisille. Intensiivikurssi on yhdistettävissä mihin tahansa Pykälä ry:n valmennuskurssiin. / 30 opetustuntia opetusta valintakoekirjoista / Opettajien laatimat luentomateriaalit Yhdistäessäsi Intensiivikurssin mihin tahansa Pykälä Ry:n valmennuskurssiin, saat kurssien yhteishinnasta 30 euron alennuksen. Voit halutessasi liittää Intensiivikurssiin järjestämämme loppukokeen, jolloin kurssin hinnaksi tulee 350 euroa. Tarjoamme myös muuta materiaalia yhdistettäväksi Intensiivikurssiin. OPETUSTUNNIT HINTA 30 ot

16 Muut tuotteet Valmiiden valmennuskurssikokonaisuuksiemme lisäksi tarjoamme myös erillisinä tuotteina videokokonaisuuden, kertauspäivät ja loppukokeen. Voit liittää haluamasi tuotteen mihin tahansa valmennuskurssikokonaisuuteen. Tarkoituksena on antaa sinulle mahdollisuus luoda omiin tarpeisiisi parhaiten vastaava kokonaisuus Pykälä ry:n valmennuskurssien tuotevalikoimasta. Huomaathan, että osa näistä tuotteista kuuluu määrättyihin kurssikokonaisuuksiimme. Voit kurssiemme sisältö -kohdasta (sivut 22-23) löytyvästä taulukosta tarkastaa eri kurssikokonaisuuksiemme sisällön. Voit myös kysyä meiltä muita mahdollisia yksilöllisiä tuotteita ja palveluja. Voit esimerkiksi varata ajan ja tulla keskustelemaan kurssipäälliköiden kanssa tarpeistasi valintakoevalmistautumisesi suhteen. 16

17 Videokokonaisuus Valmennuskurssiemme videokokonaisuus tukee oppimistasi valintakoekirjojen keskeisimmistä kokonaisuuksista. Perusasioiden ohessa videokokonaisuudessa syvennytään myös valintakoekirjojen haastavimpiin osuuksiin ja niiden lähempään tarkasteluun. Videokokonaisuus on erinomainen kertausapu erityisesti suurempien asiakokonaisuuksien hahmottamiseen sekä niiden yksityiskohtaisempaan osaamiseen. Opetusvideoihin voit tutustua luennonomaisesti yhä uudelleen juuri silloin, kun sinulle itsellesi sopii. Videokokonaisuus on liitettävissä mihin tahansa kurssiin. OPETUSTUNNIT HINTA 24 ot 95 17

18 Kertauspäivät Kertauspäivillä kerrataan valintakoekirjallisuuden olennaisimmat osat, palautetaan mieliin eri oikeudenalojen suuret kokonaisuudet ja miten eri osaset liittyvät toisiinsa. Kertauspäivät järjestetään valmennuskurssien jo päätyttyä valintakoetta edeltävällä viikolla, jolloin ne tukevat omatoimista kertaamista ja tarjoavat viime hetken vinkkejä valintakoetta varten. Kertauspäivät on mahdollista liittää mihin tahansa kurssiin tai ostaa kokonaan erillisenä kokonaisuutena. Tällöin sinulle kuuluu kaksi kertauspäivää, joiden ajankohdat sinulle ilmoitetaan erikseen. HINTA Pykälän asiakkaille HINTA 90 muille

19 Loppukoe Valintakoetta jäljittelevä loppukokeemme antaa mahdollisuuden hankkia tuntumaa koetilanteeseen ja testata taitojasi ennen valintakoetta. Loppukokeet järjestetään runsas viikko ennen valintakoetta, jolloin saat ajoissa tietää vahvuutesi ja heikkoutesi viimeistä kertausta varten. Voit joko suorittaa kokeen opetustiloissamme tai tehdä sen itsenäisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa palautamme kokeen postitse tarkastettuna ja palautteen kera. HINTA 60 19

20 20

21 21Ilmoittautumisohjeet

22 Kurssiemme sisältö Kurssi Opetustunnit Kansio Video OV* Kok Johdantokurssi (J) x Pienryhmä- 120 x - x kurssi (P) Tehokurssi (Teho) 130 x x x Teoriakurssi (T) 100 x - x Tamperekurssi (Tre) 120 x - x Etäkurssi (Etä) - x - - Luku- ja opiskelutekniikkakurssi (L) Intensiivikurssi (I) Videokokonaisuus 24 - x - Yhdistäessäsi 2 kurssia, saat kurssien yhteishinnasta 30 euron alennuksen. Alennus ei koske videokokonaisuutta. 22

23 V* Kokeet** Kertaus Ot*** Tutor Hinta x x 4 2 päivää 5 Ryhmä päivää 5 Henk. koht päivä päivää 5 Ryhmä päivä - Etätutor * Sisältää opiskelu- ja vastaustekniikkaopetusta kurssin alussa ** Kokeen sisältävät valmennuskurssit sisältävät 0-3 välikoetta sekä loppukokeen. *** Oppituntia opetuskertaa kohti 23

24 Aikataulut Kurssi opetust. hinta kesto P P P P P P Teho Teho Teho Teho T T Tre Etä J L I ja Kertauspäivät - 90/110** Kurssiemme välikokeet järjestetään pääsääntöisesti viikonloppuisin. * Opetusta myös muina ajankohtina ** Kertauspäivät kuuluvat P-, T-, Tre- ja Tehokurssien hintaan. Pykälän asiakkaille kertauspäivien hinta on 90 euroa ja muille 110 euroa. *** Oppituntia per kerta 24

25 opetusajat ot*** ma, ke, pe ti, to, la ma, ke, pe ti ja to, la ma, ke, pe* ma, ke, pe ma, ke, pe ma, ke, pe ti, to ja la ti, to ja la ma, ke, pe ma, ke, pe ma, ke ja pe* ma, ke pe 5 Arki-iltaisin 5 kertana ti, to 5 4 Helsingin kurssit järjestetään laadukkaissa opetustiloissa Helsingin keskustan lähellä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tampereen kurssi järjestetään laadukkaissa opetustiloissa Tampereen keskustan tuntumassa. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan Internet-sivuillamme. Pääsiäispyhät, vappu sekä lakkiaiset aiheuttavat muutoksia kurssiaikatauluihin. Oppituntimäärät sisältävät opetuksen, kokeet sekä kertauspäivät. Kurssihinnat sisältävät arvonlisäveron. Kurssien osallistujamäärä on rajattu. Pidätämme oikeudet muutoksiin. 25

26 Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2015 kursseillemme alkaa lauantaina klo Ilmoittautua voit toimistollamme ja puhelimitse numeroon (09) Kahtena ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ( ja ) ovat käytössä myös seuraavat numerot: (09) (09) Kurssitoimistomme sijaitsee Helsingin keskustassa Kaivopihalla osoitteessa Mannerheimintie 3 B, 5. krs. Ilmoittautumisia otetaan vastaan ja klo 9-16, tämän jälkeen ilmoittautumisia otetaan vastaan toimistollamme normaaleina päivystysaikoina, jotka ovat tiistaisin ja torstaisin klo 9-13 sekä keskiviikkoisin klo Ilmoittautua voi myös Internet -sivuillamme olevan Kurssikaupan kautta. Kurssikauppamme aukeaa kuitenkin vasta toisena ilmoittautumispäivänä, maanantaina Tietoa varaustilanteestamme ja poikkeuksellisista päivystysajoista löydät kotisivuiltamme. Kotisivuiltamme löydät tietoa kurssitarjonnastamme sekä päivitettyä, ajankohtaista tietoa muun muassa valintakokeesta ja kurssipaikoista. Kurssipäälliköt kertovat mielellään sinulle oikeustieteelliseen tiedekuntaan pyrkimisestä ja vastaavat valintakokeeseen liittyviin kysymyksiisi myös sähköpostitse osoitteesta valmennuskurssit@pykala.fi. Voit myös sopia ajan toimistoltamme ja tulla keskustelemaan juuri sinulle sopivasta kurssikokonaisuudesta. 26

27 Kirjasimet Typonine Stencil, Berthold Garamond Paperi Munken Polar 240g /m 2 & 120g /m 2 Taitto Otto Pulkkinen Painopaikka Grano Tämä esitteen paperin raaka-aineena käytetty puu on tuotettu vastuullisesti hoidetusta metsistä. Puun tuottaminen ei ole vahingoittanut luonnon monimuotoisuutta, ekologisia prosesseja tai alkuperäiskansojen elinympäristöä. 27

28 28

t uskurssi enn Valm 2016 1

t uskurssi enn Valm 2016 1 2016 Valmennuskurssit 1 Pykälän verran viisaampi 2 3 Pykälä ry Pykälä ry on vuonna 1935 perustettu oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys, joka on järjestänyt valmennuskursseja Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen

Lisätiedot

INFOTILAISUUS. Maanantai Aalto-auditorio, Helsinki

INFOTILAISUUS. Maanantai Aalto-auditorio, Helsinki INFOTILAISUUS Maanantai 27.11.2017 Aalto-auditorio, Helsinki Ohjelma 1. Esittely 2. Valintakoeuudistus: miten, missä ja milloin? 3. Legiksen kurssitarjonta 4. Käytännön järjestelyt 5. Myyntijärjestelyt

Lisätiedot

OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE

OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE OPISKELUOPAS MALLI LAPIN YLIOPISTO, OIKEUSTIEDE Sisältää vain alkuosan edellisvuosien materiaalista. OPISKELUTEKNIIKKA VASTAUSTEKNIIKKA AIKATAULUTUS Copyright Juristivalmennus 2014 Sisältö Oppaan tarkoitus...

Lisätiedot

Yrityselämän monitaituriksi!

Yrityselämän monitaituriksi! Valintakokeisiin 2009 valmennuskurssit kenraalikokeet itseopiskelumateriaalit Kylteri PRO -kurssilta tehokkain valmentautuminen valintakokeeseen s. 3 Talousmatematiikan tehokurssit nyt myös Tampereella

Lisätiedot

O I K E U S T I E T E E T

O I K E U S T I E T E E T Valintakokeisiin 2009 valmennuskurssit kenraalikokeet itseopiskelumateriaalit Laki PRO -kurssilta tehokkain valmentautuminen s. 4 Jopa 40 %:lle opiskelupaikka Laki-kursseiltamme! Tutustu kevään kursseihin

Lisätiedot

Tärkeitä termejä. Perjantai 9.30-11.30

Tärkeitä termejä. Perjantai 9.30-11.30 Tärkeitä termejä Perjantai 9.30-11.30 Oppitunti: 75 minuuttia 1. 8.00-9.15 2. 9.30-10.45 3. 4. oppitunti alkuosa klo 10.55 11.40 ruokailu klo 11.40 12.25 oppitunti jälkiosa klo 12.25 12.55 oppitunti klo

Lisätiedot

Kurssipalaute Jyväskylän DI-kurssit 2016

Kurssipalaute Jyväskylän DI-kurssit 2016 Kurssipalaute Jyväskylän DIkurssit 2016 Julkaisemme kaiken kurssilaisilta keräämämme palautteen lyhentämättömänä. Näin varmistamme, että kursseista kiinnostuneilla ihmisillä on mahdollisuus saada tarkka

Lisätiedot

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Kurssien

Lisätiedot

Epione Valmennus 2015. Ensimmäinen painos. www.epione.fi. ISBN 978-952-5723-41-0 Painopaikka: Kopijyvä Oy, Kuopio 2015

Epione Valmennus 2015. Ensimmäinen painos. www.epione.fi. ISBN 978-952-5723-41-0 Painopaikka: Kopijyvä Oy, Kuopio 2015 1 Epione Valmennus 2015. Ensimmäinen painos. www.epione.fi ISBN 978-952-5723-41-0 Painopaikka: Kopijyvä Oy, Kuopio 2015 Tämän teoksen painamiseen käytetty paperi on saanut Pohjoismaisen ympäristömerkin.

Lisätiedot

ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET

ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET ESPOON AIKUISLUKIO OPINTO-OPAS MATEMAATTIS-LUONNONTIETEET LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä...3 Pitkä matematiikka...4 Laaja fysiikka...5 Laaja kemia...6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Verkkokurssit...8

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Opiskelutaidot Tiina Kerola

Opiskelutaidot Tiina Kerola Opiskelutaidot 29.10.2015 Tiina Kerola Opiskelutaidot osana opiskelukykyä Omat voimavarat Persoonallisuus Identiteetti Elämänhallinta Elämäntilanne ja olosuhteet Sosiaaliset suhteet Fyysinen ja psyykkinen

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mitä opintoja? 5. Miten aloitan verkko-opiskelun? 6. Miten verkossa

Lisätiedot

Espoon aikuislukio. Matemaattisluonnontieteellisten. opinto-opas

Espoon aikuislukio. Matemaattisluonnontieteellisten. opinto-opas Espoon aikuislukio Matemaattisluonnontieteellisten aineiden opinto-opas 2017-2018 1 Sisällysluettelo Yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Pitkä matematiikka... 4 Laaja fysiikka... 5 Laaja kemia... 5 Lääketieteelliseen

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Laske itsesi Teekkariksi!

Laske itsesi Teekkariksi! Valintakokeisiin 2009 valmennuskurssit kenraalikokeet itseopiskelumateriaalit Kurssivakuutus turvaa pyrkimisesi s. 9 Teekkari PRO -kurssilta tehokkain mahdollinen valmentautuminen s. 5 Laske itsesi Teekkariksi!

Lisätiedot

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin Palautteeseen ei tarvitse laittaa nimeä. Kysymyksiä on molemmilla puolilla paperia 1. Muihin kursseihin verrattuna tämä kurssi oli mielestäni Vaikein

Lisätiedot

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS

VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS ESPOON AIKUISLUKIO VALINNAISTEN KIELTEN OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Aineopiskelijamaksu... 4 Ilmoittautuminen... 5 Espanja... 6 Italia... 8 Ranska... 10 Saksa... 12 Venäjä...

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille

LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA - lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille LUVA on suomenkielisen lukion suorittamiseen valmentava lukuvuosi maahanmuuttajille ja vieraskielisille nuorille. LUVAn aikana opiskellaan mm. suomea

Lisätiedot

L Ä Ä K E T I E T E E T

L Ä Ä K E T I E T E E T Valintakokeisiin 2008 valmennuskurssit kenraalikokeet itseopiskelumateriaalit LÄÄKETIEDE ELÄINLÄÄKETIEDE HAMMASLÄÄKETIEDE L Ä Ä K E T I E T E E T K U R S S I P Ä Ä L L I K Ö LT Ä Eximialta avaimet onnistumiseen!

Lisätiedot

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä 10.1.2015 Tero Kujala, ohjaava opettaja, KM, EO 1 Lisäopetusta? Perusopetuksen jälkeen nuorella on mahdollisuus hakeutua lisäopetukseen

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT

INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT INFO AVOIMEN YLIOPISTON OIKEUSTIETEEN OPINNOT 8.6.2015 Avoin yliopisto 1 INFON SISÄLTÖ Tutustut oikeustieteen opintoihin ja opiskeluun Avoimessa yliopistossa Mahdollisuus kysyä: paikalla myös tiedekunnan

Lisätiedot

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Lukuvuosi 2016-2017 Matemaattisluonnontieteelliset aineet Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa 3.3.2015 1

Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa 3.3.2015 1 Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa 3.3.2015 1 KURSSIN JÄRJESTÄMISEN VAIHEET 3.3.2015 Opas kurssin järjestämiseksi 2 Kurssin järjestämisen vaiheet 1. Kurssituntivaraus Ideat

Lisätiedot

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki

Johdatus uusille opettajille. Opettajankokous Olli Ruohomäki Johdatus uusille opettajille Opettajankokous 27.8.2015 Olli Ruohomäki Petäjä on alueellinen kansalaisopisto Ennen kurssin alkua Poikkea toimistolla täyttämässä tuntiopettajalomake sekä pankkiyhteyslomake.

Lisätiedot

ESIPUHE JA KÄYTTÖOHJEET...

ESIPUHE JA KÄYTTÖOHJEET... Sisällysluettelo 1. ESIPUHE JA KÄYTTÖOHJEET... 6 2. AINEISTOKOE... 8 2.1 AINEISTOON TUTUSTUMINEN... 9 2.1.1 Aineistojen mahdolliset tyypit... 9 2.1.2 Tieteellisen tekstin erityispiirteet... 9 2.1.3 Kaaviot,

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Opintoohjaaja. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Kuraattori. läksytuki. Koulukirjasto. Psykologi.

Opintoohjaaja. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Kuraattori. läksytuki. Koulukirjasto. Psykologi. Tähän esitteeseen on koottu koulumme tukipalvelut. Haluamme olla mukana edistämässä opiskelutavoitteidesi toteutumista, tukea pulmakohdissa ja auttaa sinua tekemään opinnoistasi mahdollisimman sujuvaa.

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 1.9.2015 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

HomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä

HomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Parempi elämä helposti! Toteuta itseäsi ja unelmiasi HomCare- jälleenmyyjänä. Tervetuloa! HomCare Finland Oy HomCare Finland Oy on 30 vuoden ajan parantanut suomalaisten

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi Pentti Hietala Tay/TKT 23.8.2016 Mitä? Jokaisella aloittavalla opiskelijalla on HOPSopettaja l. omaopettaja

Lisätiedot

Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan

Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan Matemaattiset menetelmät, syksy 2012 Lassi Korhonen, Oulun yliopisto, Matematiikan jaos 4.12.2012 1 Lähtökohta, opiskelijan näkökulma

Lisätiedot

B-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05

B-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05 B-RUOTSI B-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05 Tämän lisäksi b-ruotsissa on kaksi syventävää kurssia: BB06 ja BB07. Tämän lisäksi b-ruotsissa on kaksi syventävää kurssia: BB06 ja BB07.

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Matematiikan ja fysiikan peruskokeet

Matematiikan ja fysiikan peruskokeet Matematiikan ja fysiikan peruskokeet Mikael Lumme Insinöörikoulutuksen foorumi 2010 Hämeenlinna 17.-18.3.2010 Insinööri Latinan sana ingenium tarkoittaa laajoja käsitteitä kuten synnynnäinen kyky, luontainen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE Psykologia Kasvatustiede Oikeustiede Lääketiede/farmasia/biologia Lukuvuonna 2018 2019 (Ennakkotieto, muutokset mahdollisia) Psykologiasta Kehityspsykologian

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Aro Esansaari Määttä Pinola Tikkanen. Käsikirja. Lääketieteelliseen Teoria. Kandiakatemia

Aro Esansaari Määttä Pinola Tikkanen. Käsikirja. Lääketieteelliseen Teoria. Kandiakatemia Aro Esansaari Määttä Pinola Tikkanen Käsikirja Lääketieteelliseen Teoria Kandiakatemia Käsikirja: Teoria Tulen pitämään vanhempieni arvoisena sitä, joka on opettanut minulle tämän taidon, ja jakamaan hänen

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

ABI-INFO to , klo

ABI-INFO to , klo ABI-INFO to 13.12.2018, klo 9.00-10.00 PREPPAUSTENTTITILAISUUDET ma 20.2 ja ma 4.- to 8.3.2019 Tentit ovat 3 (a 45min) oppituntia kestäviä kertaustilaisuuksia, joissa kerrataan pakollisien ja valtakunnallisten

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007. Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa

LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007. Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007 Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa YHTEISÖLUPA Ammattimaisen tavaraliikenteen harjoittaminen lukeutuu luvanvaraisiin elinkeinoaloihin. Koti-

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut: KESÄLUKIO-OPAS Lahden yhteiskoulun aikuislukio 2019 Kesälukion verkkosivut: www.lyk.fi/kesalukio Ohjeet ja lomakkeet: - Kesälukion kurssitarjotin - Kurssien sisällöt, oppikirjat ja arviointi - Ilmoittautumislomake

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus

Lisätiedot

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 -verkkokurssi Taitava työnhakija 1- verkkokurssilla käydään läpi työnhaun keskeisiä elementtejä. Kurssilla pääset hiomaan omia taitojasi

Lisätiedot

Onnistu syksyn. yo-kirjoituksissa! yo-kirjoituksiin 2009. Asenne ratkaisee.

Onnistu syksyn. yo-kirjoituksissa! yo-kirjoituksiin 2009. Asenne ratkaisee. Onnistu syksyn yo-kirjoituksiin 2009 yo-kirjoituksissa! Syksyn abikurssit Itseopiskelutuotteet Yksityisopetus Syksyn lääketieteen valmennuskurssit SUOMEN JOHTAVA ABIVALMENTAJA Katso Eximian laajentunut

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET HEIPÄHEI! Ja tervetuloa EduCycle-tehtävien pariin! Alta löydät muutaman ohjeen, joiden avulla navigoit tehtävien läpi jouhevasti. 1. EduCycle-tehtävät on jaettu

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio

Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Kurssien esivalintaopas lukuvuodelle 2019-2020 Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio Valitse ja vaikuta! Esivalinnat lukuvuodelle 2019-2020 Lukion opiskelijoilta kerätään esivalinnat kurssivalinnoista

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN?

KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN? KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN? Terhi Skaniakos Erikoissuunnittelija Strateginen kehittäminen Kurssipalautejärjestelmä Tarkoituksena on kerätä systemaattista palautetta yliopiston kaikista tutkinto-opiskelijoille

Lisätiedot

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM Sisältö ja tarkoitus 10.-14.1.2011 Toimintakyvyttömyyson vesiliukoista Suomessa

Lisätiedot

Tuemme opiskelijoidemme työllistymistä ja turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta yrityksille.

Tuemme opiskelijoidemme työllistymistä ja turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta yrityksille. Tuemme opiskelijoidemme työllistymistä ja turvaamme osaavan työvoiman saatavuutta yrityksille. rekrytapahtumat välittäjäpalvelut Work Smart uraohjausmalli Tarve - Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Periodi KLO Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai 8 10 POM1001-luento POM1001-demo R POMM1021 POMM1061R8 1.8.

Periodi KLO Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai 8 10 POM1001-luento POM1001-demo R POMM1021 POMM1061R8 1.8. 1 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset (POM) opinnot (60 op) (OKLPOM 60 op) erityispedagogiikan koulutuksen opiskelijoille lukujärjestyspohja ilmoittautumisohjeet (Kainulainen

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Viisijaksojärjestelmä

Viisijaksojärjestelmä Viisijaksojärjestelmä Taustaa ja vastauksia esitettyihin kysymyksiin Koulun arki Historia: Millainen oli jaksojärjestelmä Jyväskylässä ennen vuotta 1995 ja miksi kuusijaksojärjestelmään siirryttiin? 1994

Lisätiedot

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Tällä alalla sattuu ja tapahtuu. MaRa on kumppani, jonka kanssa voi aina keskustella. Meillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet. Pekka Terävä, Ravintola Olo, Helsinki Kuva Timo Niemi apuna Yrityksesi

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT DIGITAALISISSA YLIOPPILASKOKEISSA,

Lisätiedot

Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen

Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen Yksityinen lukio Perustettu vuonna 1927 Klaukkalassa vuodesta 1991 Opiskelijoita n. 400 Yleistä opetussuunnitelmaa noudattava lukio Laaja kurssitarjonta Yleislinjalle

Lisätiedot

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas,

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, Biokemian menetelmät I 740151P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas, juha.keratar@oulu.fi) Yleistä kurssista Kurssin sivut Noppa-portaalissa: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/740151

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016 RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016 Lukujärjestyksen suunnittelu Palauta mieleesi omat esivalintasi. Ne eivät näy Wilmassa, joten sinun on pitänyt laittaa ne itsellesi ylös. Jos tarvitset oman valintakorttisi,

Lisätiedot

Johdatus ohjelmointiin 811122P Yleiset järjestelyt: Kurssin sivut noppa -järjestelmässä: https://noppa.oulu.fi/noppa/kurssi/811122p/etusivu 0. Kurssin suorittaminen Tänä vuonna kurssin suorittaminen tapahtuu

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2017 2018 Anarâškielâ máttááttâs 2017 2018 Syksy 2017 / Čohčâ 2017 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2017 2018 Anarâškielâ máttááttâs 2017 2018 Syksy 2017 / Čohčâ 2017 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot