Hankintaohjeita taloyhtiöille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankintaohjeita taloyhtiöille"

Transkriptio

1 Hankintaohjeita taloyhtiöille Aurinkoenergia taloyhtiössä voi tarkoittaa sekä aurinkolämmön että sähkön tuotantoa. Taloyhtiössä voi tuottaa aurinkosähköä eri tavoin ja/tai hyödyntää aurinkolämpöä käyttöveden ja/tai kiertoveden lämmitykseen. Suomalaisissa taloyhtiöissä asuntojen lämmityksestä vastaa yleensä yhtiö, ja näin ollen aurinkolämmön käyttäminen osana lämmitysratkaisua alentaa ostoenergian määrää. Suoraviivaisin tapa aurinkoenergiajärjestelmän hankintaan on toteuttaa investointi taloyhtiövetoisesti siten, että taloyhtiö omistaa ja kontrolloi järjestelmää ja hyödyntää tuotannon kompensoimaan kiinteistösähkön ja/tai -lämmön kulutusta. Aurinkolämmön- ja sähkön mitoitusta voi arvioida kannattavuuslaskurien avulla. Hankintaprosessissa on syytä tarkastella energiaratkaisua kokonaisvaltaisesti, minkä pohjalta yhtiö päättää rakentaa joko aurinkosähköjärjestelmän, -lämpöjärjestelmän tai molemmat kiinteistön energiankulutusta kattamaan. Päätös investoinnista on helppo tehdä taloyhtiössä, jos yhtiön kulut pienenevät ja tätä kautta yhtiövastike välittömästi laskee. Tällöin investointi on myös perusteltavissa yhtiön kaikille osakkaille yhtiökokouksessa. Hyötyjä tulee myös energian hinnan vaihteluiden vähenemisestä. Energian hintavakaudellakin on arvonsa. Aurinkoenergian tuotannon tulevaisuuden kustannukset eivät ole riippuvaisia energian markkinahintojen muutoksista. Esimerkki aurinkoenergiajärjestelmän hankintapolusta taloyhtiössä:

2 2. Budjettitarjouksen pyytäminen aurinkoenergia-järjestelmän toimittajalta

3 1. Aurinkoenergian soveltuvuuden arviointi taloyhtiössä (isännöitsijä, hallitus tai konsultti)

4 5. Suunnitelman tilaus ja tekeminen

5 4. Toimittajan kilpailutus

6 6. Tarvittaessa rahoituksen suunnittelu ja lainatarjoukset

7 7. Hallituksen päätös järjestelmän toimittajasta

8 8 Järjestelmän asentaminen ja käyttöönotto toimittajan ja kiinteistöhuoltoyhtiön toimesta

9 9 Käyttö ja seuranta kiinteistöhuoltoyhtiön ja isännöitsijän toimesta

10 3. Yhtiökokouksen päätös aurinkoenergia-investoinnin toteuttamisesta

11

12

13 Lisätietoja hankintapolun kohdista ja hankinnan vaiheista: Soveltuvuuden arviointi Aurinkoenergia soveltuvuus taloyhtiökohteeseen on teknistaloudellinen kysymys. Varsinkin aurinkolämmön osalta kannattaa käyttää asiantuntijaa soveltuvuuden arvioimiseen. Aurinkoenergian kannattavuus verrattuna vaihtoehtoisiin energialähteisiin on erittäin tapauskohtaista. Budjettitarjous Budjettitarjous tarjoaa kohdekohtaista tarkennettua hintatietoa. Taloyhtiön kannattaa hankkia budjettitarjous aurinkojärjestelmän toimittajalta päätöksenteon tueksi ja budjetointitarkoituksiin. Budjettitarjouspyynnössä olisi hyvä liittää seuraavat tiedot: Järjestelmän mitoittamiseksi taloyhtiön kesäaikainen kulutus tai kuukausittaiset kulutukset vuoden ajalta Rakennusten asemapiirustus mittakaavan kanssa Rakennusten mitat ja kattotyypin tiedot esim. harjakaton kulma sekä katon koko, materiaali ja korkeus Yhtiökokouksen investointipäätös Kun aurinkoinvestoinnin perustiedot ovat olemassa on syytä käydä keskustelu hankinnasta taloyhtiön yhtiökokouksessa. Yhtiökokous voi valtuuttaa hallituksen etenemään aurinkojärjestelmän hankinnassa. Tässä yhteydessä on syytä keskustella myös rahoituksesta. Voiko yhtiö käyttää omia varoja vai katetaanko investointi yhtiölainalla? Myös leasing, lämmönosto- tai sähkönostosopimukset voivat tulla kysymykseen, jolloin aurinkoenergiaa tuotetaan yhtiössä, mutta taloyhtiö ei toimi laitteiston omistajana. Luvat Osakkaan tai osakasryhmän hallinnoiman aurinkoenergiajärjestelmän asentaminen yhtiön katolle tai tontille vaatii yhtiön luvan. Tällaisessa tapauksessa päätöstä tehtäessä tulee ottaa huomioon ainakin seuraavat tekijät: Kuka vastaa järjestelmästä aiheutuvista suorista ja epäsuorista huoltokuluista? Kiinteistövakuutus on taloyhtiön ottama. Kattaako vakuutus vastuita, jotka aiheutuvat osakkaiden tekemistä asennuksista (esim. kattovuodot)? Kattopinta-alan jakaminen ja osakkaiden tasapuolinen kohtelu. Jokaiselle voidaan esimerkiksi taata oikeus kattopinta-alaan suhteessa osakeomistukseen. Tällöin tulee arvioida, mikä osuus katon pinta-alasta soveltuu aurinkoenergian tuotantoon.

14 Lisäksi pitää tarkistaa, tarvitseeko aurinkovoimalan asentaminen taloyhtiöön toimenpideluvan paikallisesta rakennusvalvonnasta. Mikäli toimenpidelupa tarvitaan, pitää taloyhtiön naapureita tiedottaa hankkeesta ja antaa heille lausuntomahdollisuus. Verkkoonliitäntä Ennen kuin aurinkosähköjärjestelmä asennetaan ja liitetään verkkoon, pitää järjestelmästä tehdä ilmoitus paikalliselle verkkoyhtiölle. Sähkösopimuksen kilpailutus Ylimääräinen aurinkosähkö myydään sähköyhtiölle. Yhtiöt maksavat eri hintoja tuotetusta sähköstä, joten pientuottajana sähkösopimus kannattaa kilpailuttaa. Yleisesti ottaen verkkoon myyminen ei kuitenkaan kannata. Tämä johtuu siitä, että verkkoyhtiö maksaa ylijäämäsähköstä yleensä vain pörssihinnan mukaisesti, kun taas korvattaessa ostosähköä omaan kulutukseen vältetään maksamasta siirtomaksuja ja veroja. Lisää aiheesta: Helsingin kaupungin Aurinkosähköä kerrostaloon opas asukkaille, hallituksen jäsenille ja isännöitsijöille (pdf, 2017) Aurinkosähkön tuotantomallit taloyhtiössä Aurinkolämmön hankintaohjeet Kestääkö katto aurinkovoimalan? katso tarkistuslista Laatinut: Jouni Juntunen ja Karoliina Auvinen, Aalto-yliopisto Päivitetty:

Lähienergialiitto ry:n lausunto E 36/2015 VP E 37/2015 VP

Lähienergialiitto ry:n lausunto E 36/2015 VP E 37/2015 VP Lähienergialiitto ry:n lausunto E 36/2015 VP E 37/2015 VP Jouni Juntunen 24.9.2015 Suomen Lähienergialiitto ry. / Lähienergialiitto ry:n keskeiset ehdotukset lausunnossa Yhteisöenergian (osto- ja tuotantoyhteenliittymien)

Lisätiedot

Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ. Keravan omakotiyhdistys Osmo Auvinen

Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ. Keravan omakotiyhdistys Osmo Auvinen Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ Keravan omakotiyhdistys 26.4.2017 Osmo Auvinen osmo.auvinen@keoy.fi Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Siirtohinnoittelun vaikutukset pientuotannon kannattavuuteen - case aurinkosähkö kerrostalossa

Siirtohinnoittelun vaikutukset pientuotannon kannattavuuteen - case aurinkosähkö kerrostalossa Siirtohinnoittelun vaikutukset pientuotannon kannattavuuteen - case aurinkosähkö kerrostalossa FinSolar -projektin vetäjä ja tutkija, DI Karoliina Auvinen Jakeluverkon tariffirakenteen kehittäminen loppuseminaari

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Aurinkolämpöjärjestelmät

Aurinkolämpöjärjestelmät Energiaekspertti koulutusilta Aurinkolämpöjärjestelmät 17.11.2015 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Energiaekspertti koulutusilta Aurinkolämpöjärjestelmät 1. Aurinkolämpö Suomessa 2. Aurinkolämmön rooli

Lisätiedot

Aurinkoenergia Suomessa

Aurinkoenergia Suomessa Tampere Aurinkoenergia Suomessa 05.10.2016 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys Ry Aurinkoenergian termit Aurinkolämpö (ST) Aurinkokeräin Tuottaa lämpöä Lämpöenergia, käyttövesi,

Lisätiedot

Aurinkoenergia Suomessa

Aurinkoenergia Suomessa Aurinkoenergia Suomessa 28.3.2017 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys Ry Aurinkoenergian potentiaali Aurinkoenergia on: Ilmaista Rajoittamattomasti Ympäristöystävällinen, päästötön

Lisätiedot

Ratkaisuja: auringosta ja rahasta. Jouni Juntunen Tutkijatohtori

Ratkaisuja: auringosta ja rahasta. Jouni Juntunen Tutkijatohtori Ratkaisuja: auringosta ja rahasta Jouni Juntunen Tutkijatohtori 1. Aurinkoteknologiasta 1. Teknologia Perusratkaisut Aurinkosähkö Aurinkolämpö 3 1. Teknologia Esteettisempi ratkaisu 16.2.2016 4 2. Rahasta

Lisätiedot

AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA. Timo Huolman,

AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA. Timo Huolman, AURINKOVOIMALA ILMAN INVESTOINTIA Timo Huolman, 12.4.2017 Esityksen sisältö Helen Oy Helenin aurinkovoimalat Aurinkovoimala ilman investointia 12.4.2017 LUOTTAMUKSELLINEN HELEN OY 4/12/2017 3 Helen Oy

Lisätiedot

Aurinkovoimaa Lappeenrannassa: Kokemuksia ja mahdollisuuksia. Markus Lankinen

Aurinkovoimaa Lappeenrannassa: Kokemuksia ja mahdollisuuksia. Markus Lankinen Aurinkovoimaa Lappeenrannassa: Kokemuksia ja mahdollisuuksia Aurinkosähkön tuottaja vuodesta 2013 Teho: 3 KW, 10 paneelia Invertteri: Fronius Tuotanto 8/2013-24.5.2016: 5000 kwh 5/2016: keskimäärin 11-18

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio,

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, 20.9.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat PPA-uutuus Muuta aurinkoenergiaan

Lisätiedot

Aurinkoenergia osana Vuores-talon energiaratkaisua

Aurinkoenergia osana Vuores-talon energiaratkaisua Aurinkoenergia osana Vuores-talon energiaratkaisua VUORES-TALO VUORES-TALO VAIHE 2 VAIHE 1 2013 RAKENNUTTAJAN TAVOITTEET LIITTYEN ENERGIATEHOKKUUTEEN 1. Rakentaa energialuokan A 2007 rakennus. 2. Täyttää

Lisätiedot

Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä

Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä Isännöitsijäseminaari 17.11.2015 Helsinki Energia-asiantuntija, tietokirjailija janne.kapylehto@gmail.com Aurinkosähkö Suomessa ei ole tulevaisuutta,

Lisätiedot

Aurinkoenergiajärjestelmän hankintapolku: case Helsingin kaupunki

Aurinkoenergiajärjestelmän hankintapolku: case Helsingin kaupunki Aurinkoenergiajärjestelmän hankintapolku: case Helsingin kaupunki Aalto-yliopiston FinSolar-hankkeessa analysoitiin case-esimerkkinä Helsingin kaupungin aurinkoenergian hankintapolkua osana kuntien hankinta-

Lisätiedot

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio,

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, 12.5.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät Suvilahden aurinkovoimala

Lisätiedot

ATY AURINKOSEMINAARI 2014 2.10.2014. Katsaus OKT- ja rivi-/kerrostalo ratkaisuista suomen tasolla. Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy

ATY AURINKOSEMINAARI 2014 2.10.2014. Katsaus OKT- ja rivi-/kerrostalo ratkaisuista suomen tasolla. Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy ATY AURINKOSEMINAARI 2014 2.10.2014 Katsaus OKT- ja rivi-/kerrostalo ratkaisuista suomen tasolla Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoenergian potentiaali Aurinkoenergia on: Ilmaista Rajoittamattomasti

Lisätiedot

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY 0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY MIKÄ ON NOLLA-ENERGIA Energialähteen perusteella (Net zero source energy use) Rakennus tuottaa vuodessa

Lisätiedot

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset

Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Pienimuotoisen energiantuotannon edistämistyöryhmän tulokset Aimo Aalto, TEM 19.1.2015 Hajautetun energiantuotannon työpaja Vaasa Taustaa Pienimuotoinen sähköntuotanto yleistyy Suomessa Hallitus edistää

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus

Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aurinkoenergian osuus Aurinkoteknillinen yhdistys ry Tominnanjohtaja C.Nyman/Soleco Oy 2.10.2014 Aurinkoteknillinen yhdistys ry 35v Perustettu v 1979 edistämään aurinkoenergian

Lisätiedot

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ 4.11.2014 Projektinjohtaja Helsingin Energia ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Smart City Kalasatamassa Aurinkovoimalan teknisiä näkökulmia Aurinkovoimalan tuotanto

Lisätiedot

JULKISTEN YLI 5 %:N TUOTON KOHTEIDEN EDISTÄMINEN. Aurinkofoorumi Green Energy Green Energy Show

JULKISTEN YLI 5 %:N TUOTON KOHTEIDEN EDISTÄMINEN. Aurinkofoorumi Green Energy Green Energy Show JULKISTEN YLI 5 %:N TUOTON KOHTEIDEN EDISTÄMINEN Aurinkofoorumi 9.5.2017 Julkisten yli 5 %:n tuoton kohteiden edistäminen 14.2. Kunnat: Asetettujen kuntasitoumusten ottamien tosissaan odottaminen ei auta

Lisätiedot

Naps Solar Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI Helsinki / Finland / /

Naps Solar Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI Helsinki / Finland  / / Naps Solar Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660 Naps Solar Systems Oy Naps Solar Systems on kotimainen aurinkosähköjärjestelmien

Lisätiedot

Aurinkosähkö

Aurinkosähkö Aurinkosähkö 25.10.2016 Yritystietoa Savon Voimasta Energian ja informaation Innovatiivinen yhdistäjä Savon Voima on maakunnallinen energiakonserni, jonka omistaa 100 prosenttisesti alueen 21 kuntaa. Olemme

Lisätiedot

Aurinkosähköä marjatiloille

Aurinkosähköä marjatiloille Aurinkosähköä marjatiloille Energian ja informaation Innovatiivinen yhdistäjä Savon Voima on maakunnallinen energiakonserni, jonka omistaa 100 prosenttisesti alueen 21 kuntaa. Olemme siis alueen asukkaiden

Lisätiedot

Aurinkosähkö kotitaloudessa

Aurinkosähkö kotitaloudessa Aurinkosähkö kotitaloudessa 24.3.205 Espoo ja 26.3.2015 Vantaa Markku Tahkokorpi, Utuapu Oy Aurinkoteknillinen yhdistys ry Suomen Lähienergialiitto ry Esityksen rakenne Yleistä aurinkoenergiasta Aurinkosähkö

Lisätiedot

Aurinkoenergiajärjestelmän hankintapolku: Taloyhtiöt

Aurinkoenergiajärjestelmän hankintapolku: Taloyhtiöt Aurinkoenergiajärjestelmän hankintapolku: Taloyhtiöt Aurinkoenergia taloyhtiössä voi tarkoittaa sekä aurinkolämmön että sähkön tuotantoa. Yhtiö voi joko tuottaa sähköä omiin käyttösähkötarpeisiin ja/tai

Lisätiedot

Asiakkaalle tuotettu arvo

Asiakkaalle tuotettu arvo St1 Lähienergia Suunnittelee ja toteuttaa paikallisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämpölaitoksia kokoluokaltaan 22 1000 kw energialaitosten toimitukset avaimet käteen -periaatteella, elinkaarimallilla

Lisätiedot

Kaukolämmöstä maalämpöön - taloyhtiön näkökulma. Jari Kajas hallituksen puheenjohtaja Asunto Oy Kivelänkatu 1b

Kaukolämmöstä maalämpöön - taloyhtiön näkökulma. Jari Kajas hallituksen puheenjohtaja Asunto Oy Kivelänkatu 1b Kaukolämmöstä maalämpöön - taloyhtiön näkökulma Jari Kajas hallituksen puheenjohtaja Asunto Oy Kivelänkatu 1b MIKSI MAALÄMPÖ? 1. KAUKOLÄMMÖN JAKOKESKUS TULI IKÄNSÄ (22 V) PUOLESTA UUSITTAVAKSI MIKSI

Lisätiedot

Kannattava aurinkosähköinvestointi

Kannattava aurinkosähköinvestointi Kannattava aurinkosähköinvestointi -aurinkosähköjärjestelmästä yleisesti -mitoittamisesta kannattavuuden kannalta -aurinkoenergia kilpailukyvystä Mikko Nurhonen, ProAgria Etelä-Savo p. 043-824 9498 senttiä

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS Uusikaupunki 26.3.2014 AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS 1 Osana HINKU- hanketta toteutettiin Suomen suurin aurinkosähköjärjestelmien yhteistilaus. Neljän kunnan kiinteistöihin ja n. 25 yksityiskotiin asennetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) Ympäristölautakunta Ypst/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) Ympäristölautakunta Ypst/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) 284 Lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee aurinkosähkön edistämistä kaupungissamme HEL 2012-009032 T 00 00 03 Päätös Asia tulisi käsitellä kokouksessa 2.10.2012

Lisätiedot

Kuntarahoitusta aurinkohankintoihin. FinSolar työpaja: Aurinkoenergiaa Tampereen kaupungin kiinteistöihin

Kuntarahoitusta aurinkohankintoihin. FinSolar työpaja: Aurinkoenergiaa Tampereen kaupungin kiinteistöihin Kuntarahoitusta aurinkohankintoihin FinSolarin kuntatyöryhmän kokouksessa 7.5.2015 käsiteltiin eri rahoitusvaihtoehtoja kunnallisiin aurinokenergiahankintoihin. Kokouksessa käsiteltiin eri hankinta- ja

Lisätiedot

Yhdistelmärakennepiloteilla aurinkoenergiasta liiketoimintaa

Yhdistelmärakennepiloteilla aurinkoenergiasta liiketoimintaa Yhdistelmärakennepiloteilla aurinkoenergiasta liiketoimintaa Rakentaminen 2012 rakentamisen määräykset muuttuvat, oletko valmistautunut? 28.11.2011 Anna-Kaisa Karppinen Oy Merinova Ab Taustaa Aurinkoenergian

Lisätiedot

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä.

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä. 3 Huoneiston hallintaanotto 3.1 Hallintaanotto lyhyesti Huoneiston hallintaanotolla tarkoitetaan sitä, että taloyhtiö ottaa osakkaan huoneiston hallintaansa määräajaksi osakkaan tai esimerkiksi tämän vuokralaisen

Lisätiedot

VUORES, KOUKKURANTA. Julkisivuvärit ja lämmitysratkaisut 16.11.2012

VUORES, KOUKKURANTA. Julkisivuvärit ja lämmitysratkaisut 16.11.2012 VUORES, KOUKKURANTA Tontinkäyttösuositus Julkisivuvärit ja lämmitysratkaisut 16.11.2012 liittyy rakentamistapaohjeeseen ro-8263 TONTINKÄYTTÖSUOSITUS Esimerkkinä korttelin 7685 tontit 1, 2, 3 ja 4. Päärakennusten

Lisätiedot

Aurinkosähköä omakotitaloihin ja taloyhtiöihin. Marja Jallinoja Keravan omakotiyhdistys r.y

Aurinkosähköä omakotitaloihin ja taloyhtiöihin. Marja Jallinoja Keravan omakotiyhdistys r.y Aurinkosähköä omakotitaloihin ja taloyhtiöihin Marja Jallinoja Keravan omakotiyhdistys r.y. 26.4.2017 PlayGreen Finland Oy Helsinkiläinen vuonna 2010 perustettu aurinkosähkön asiantuntijayhtiö Liikevaihtoennuste

Lisätiedot

Aurinko lämmittää Kotitalouksia ja energiantuottajia Keski-Suomen Energiapäivä

Aurinko lämmittää Kotitalouksia ja energiantuottajia Keski-Suomen Energiapäivä Aurinko lämmittää Kotitalouksia ja energiantuottajia Keski-Suomen Energiapäivä 2016 17.2.2016 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoenergian potentiaali Aurinkoenergia on: Ilmaista Rajoittamattomasti

Lisätiedot

Östersundom ja aurinkoenergia Hankintaklinikan yhteenveto. Mikko Östring johtaja, toimitilat

Östersundom ja aurinkoenergia Hankintaklinikan yhteenveto. Mikko Östring johtaja, toimitilat Östersundom ja aurinkoenergia Hankintaklinikan yhteenveto Mikko Östring johtaja, toimitilat Östersundom-klinikan tavoitteet Klinikan tavoite on kuvata uusiutuvaan energiaan tukeutuvan alueen toteuttamiseen

Lisätiedot

Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta. Esa.Eklund@KodinEnergia.fi. Kodin vihreä energia Oy 30.8.2012

Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta. Esa.Eklund@KodinEnergia.fi. Kodin vihreä energia Oy 30.8.2012 Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta 30.8.2012 Esa.Eklund@KodinEnergia.fi Kodin vihreä energia Oy Mitä tuulivoimala tekee Tuulivoimala muuttaa tuulessa olevan liikeenergian sähköenergiaksi. Tuulesta saatava

Lisätiedot

Edullisin tie energiatehokkuuteen

Edullisin tie energiatehokkuuteen Edullisin tie energiatehokkuuteen Kiinteistöpalvelut Maalämpöjärjestelmät IVT Turku LTO-järjestelmät Kaukolämmönvaihtimet Säätölaitteet IVT Turku - maalämpö Älä polta rahaa Asunto Oy Inkoistenrinne Ostettavan

Lisätiedot

Hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa kaupunkialueella. RESCA-päätösseminaari, Elina Seppänen 18.3.2014

Hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa kaupunkialueella. RESCA-päätösseminaari, Elina Seppänen 18.3.2014 Hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa kaupunkialueella RESCA-päätösseminaari, Elina Seppänen 18.3.2014 TAMPERE EDISTÄÄ UUSIUTUVAA ENERGIAA Keväällä 2011: Uusiutuvan energian kohteita kaupungissa hyvin

Lisätiedot

Aurinkoenergiailta Joensuu

Aurinkoenergiailta Joensuu Aurinkoenergiailta Joensuu 17.3.2016 Uusiutuvan energian mahdollisuudet Uusiutuva energia on Aurinko-, tuuli-, vesi- ja bioenergiaa (Bioenergia: puuperäiset polttoaineet, peltobiomassat, biokaasu) Maalämpöä

Lisätiedot

Uudet tuotteet Aurinkosähkö

Uudet tuotteet Aurinkosähkö Uudet tuotteet Aurinkosähkö Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Oy Aurinkosähköjärjestelmämme Mitä se sisältää 10.10.2014 2 Miksi aurinkosähkö Suomessakin? Ympäristövaikutus, aurinkoenergian päästöt olemattomia

Lisätiedot

Aurinkosähkön tuotanto ja aurinkopaneelit. Jukka Kaarre

Aurinkosähkön tuotanto ja aurinkopaneelit. Jukka Kaarre Aurinkosähkön tuotanto ja aurinkopaneelit Jukka Kaarre 9.8.2017 Oulun Seudun Sähkö Perustettu 1921 Toisen asteen osuuskunta Jäseninä 12 sähköosuuskuntaa ja 3 muuta yhteisöä Jäsenosuuskunnissa jäseniä noin

Lisätiedot

Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23.

Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero Poukamankatu 23. Kerrostalo Kuopio, Pihlajalaakso Kohdenumero 594915 3h, kt, s (2-3h+kt+s yhtiöjärjestyksen mukaan), 63,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C Mh. 55 950,00 Vh. 191 400,00 Poukamankatu 23. Juuri valmistuneessa

Lisätiedot

Aurinkoenergiainvestointi ja kannattava mitoittaminen

Aurinkoenergiainvestointi ja kannattava mitoittaminen Aurinkoenergiainvestointi ja kannattava mitoittaminen Lankisen Tila Oy & Lankisen Broileri Oy Broileri-kasvattamopaikkoja 60 000 Pihvisonnien loppukasvatuspaikkoja 600 kpl. 2 aurinkovoimalaa 28,8 kw 10.6.2016

Lisätiedot

LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 AS OY PUUTARHAKATU 11-13

LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 AS OY PUUTARHAKATU 11-13 LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 AS OY PUUTARHAKATU 11-13 2 LÄMMITYSENERGIA- JA KUSTANNUSANALYYSI 2014 Yhtiössä otettiin käyttöön lämmön talteenottojärjestelmä (LTO) vuoden 2013 aikana. LTO-järjestelmää

Lisätiedot

Aurinkosähköä kotiin ja mökille Viralan koulu. Janne Käpylehto. www.solarvoima.fi

Aurinkosähköä kotiin ja mökille Viralan koulu. Janne Käpylehto. www.solarvoima.fi Aurinkosähköä kotiin ja mökille Viralan koulu Janne Käpylehto Aurinkosähkö 1. Merkittävä tuotantomuoto 2. Kannattavaa, hinta on kunnossa 3. Hauskaa! Aurinkosähkö - näpertelyä? Uusi sähköntuotantokapasiteetti

Lisätiedot

Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus

Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus Nikkilän Sydän, koulu, vaihe 2 laajennus Energiantuotantoratkaisut 30.9.2016 Page 1 Mika Strachan Energiatuki Kunnalle TEM:n ja ELY-keskuksen energiatuet ovat ainoat tällaisiin pienehköihin hankkeisiin.

Lisätiedot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi 27.9.2017 Antti Niemi Tavoitteena edistää uusiutuvan energian käyttöä P-Karjalassa Toteutusaika 1.1.2016-30.6.2018 Toteuttajat: PIKES Oy, Suomen Metsäkeskus, Karelia AMK ja KETI Oy Palvelut yrityksille

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Kaukolämpökytkennät Jorma Heikkinen Sisältö Uusiutuvan energian kytkennät Tarkasteltu pientalon aurinkolämpökytkentä

Lisätiedot

SÄHKÖAUTON LATAUSPISTE KIINTEISTÖILLE

SÄHKÖAUTON LATAUSPISTE KIINTEISTÖILLE SÄHKÖAUTON LATAUSPISTE KIINTEISTÖILLE KIINTEISTÖT OVAT LUONTEVIA PAIKKOJA SÄHKÖAUTOJEN LATAUKSEEN Ilmastopäästöjen vähentämisessä sähköisellä liikenteellä on tärkeä osuus. Sähköauton tärkeimmät edut ovat

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M Kaukajärviosuuskunta Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M HM Isännöinti ja Tili Oy (tytäryhtiö) Isännöintikohteita n. 80 kpl Henkilökuntaa 6 Liikevaihto n. 0,5

Lisätiedot

Aurinkolaboratorio. ammattikorkeakoulu ENERGIA ++

Aurinkolaboratorio. ammattikorkeakoulu ENERGIA ++ SAtakunnan ammattikorkeakoulu ENERGIA ++ Aurinkolaboratorio Satakunnan ammattikorkeakoulu Energia++ Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta elinkeinoelämän palveluksessa Aurinkolaboratorio Satakunnan

Lisätiedot

RUUKKI AURINKOLÄMPÖ- RATKAISUT

RUUKKI AURINKOLÄMPÖ- RATKAISUT RUUKKI AURINKOLÄMPÖ- RATKAISUT RUUKKI AURINKOLÄMPÖRATKAISUT 2 Ruukki aurinkolämpöratkaisut Kytkeydy ilmaiseen energialähteeseen Aurinkolämpö Kasvavat energiakustannukset, tiukentuva lain säädäntö ja henkilökohtainen

Lisätiedot

ATY: Aurinkoenergia Suomessa seminaari AURINKOSÄHKÖ JA AURINKOLÄMPÖ E-LUVUN LASKENNASSA

ATY: Aurinkoenergia Suomessa seminaari AURINKOSÄHKÖ JA AURINKOLÄMPÖ E-LUVUN LASKENNASSA ATY: Aurinkoenergia Suomessa seminaari 12.10.2016 AURINKOSÄHKÖ JA AURINKOLÄMPÖ E-LUVUN LASKENNASSA lamit.fi - esittely Osakeyhtiö lamit.fi on energiatekninen suunnittelutoimisto Jyväskylästä Perustettu

Lisätiedot

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista DI Petri Pylsy, Suomen Kiinteistöliitto Tee parannus!-aluekiertue Turku 18.01.2010 Tarjolla tänään Energiatehokkaita korjausratkaisuja: Ilmanvaihdon parantaminen

Lisätiedot

Aurinkovoimala omakotitalossa kerääjällä lämpöä ja paneelilla sähköä

Aurinkovoimala omakotitalossa kerääjällä lämpöä ja paneelilla sähköä Aurinkovoimala omakotitalossa kerääjällä lämpöä ja paneelilla sähköä Heli Jutila Ympäristöasiantuntija Hämeenlinnan seudun ympäristöfoorumi 27.3.2012 Hankinnan suunnittelu Uusiutuvien käyttöön panostaminen

Lisätiedot

Päivitetty 07.09.2012. Osak keiden. Myynti hinta. lkm 237 153 373,00 357 870,00 511 243,00 82,0 2110-2429 320 207 086,00 483 200,00 690 286,00

Päivitetty 07.09.2012. Osak keiden. Myynti hinta. lkm 237 153 373,00 357 870,00 511 243,00 82,0 2110-2429 320 207 086,00 483 200,00 690 286,00 Päivitetty 07.09.2012 Asunto Oy Helsingin Töölön Oscar RS-myyntihinnasto 26.05.2011 Pohjoinen Rautatienkatu 31, 00100 Helsinki Voimassa toistaiseksi Asu nto krs. Huoneis to tyyppi Ominaisuudet Pintaala

Lisätiedot

Tornio 24.5.2012 RAMK Petri Kuisma

Tornio 24.5.2012 RAMK Petri Kuisma Tornio 24.5.2012 RAMK Petri Kuisma Sisältö Aurinko Miten aurinkoenergiaa hyödynnetään? Aurinkosähkö ja lämpö Laitteet Esimerkkejä Miksi aurinkoenergiaa? N. 5 miljardia vuotta vanha, fuusioreaktiolla toimiva

Lisätiedot

Vastikkeet taloyhtiössä

Vastikkeet taloyhtiössä Vastikkeet taloyhtiössä Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto OSAKKEENOMISTAJAN VASTIKKEENMAKSUVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiön erityispiirre Asoy:ssä pääasiallinen tulolähde Keskeinen

Lisätiedot

TkT Mikko Juntunen 2.10.2014

TkT Mikko Juntunen 2.10.2014 TkT Mikko Juntunen 2.10.2014 Naps Solar Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660 Naps Solar Systems Oy Naps Solar Systems on kotimainen

Lisätiedot

Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä

Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Oy Olli Tuomivaara Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa työpaja 25.8.2014. Aurinkoenergian globaali läpimurto 160000

Lisätiedot

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa Omakustannushintainen mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähköntuotannossa Mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähkömarkkinoilla Omakustannushintainen mankalatoimintamalli tuo mittakaava- ja tehokkuusetuja

Lisätiedot

EnergiaRäätäli Suunnittelustartti:

EnergiaRäätäli Suunnittelustartti: EnergiaRäätäli Suunnittelustartti: Taustaselvitys puukaasun ja aurinkoenergian tuotannon kannattavuudesta 10.10.2013 1 Lähtökohta Tässä raportissa käydään lävitse puukaasulaitoksen ja aurinkoenergian (sähkön

Lisätiedot

Ruukki aurinkosähköpaketit Myynnin info 6.10.2014. Myynti- ja tuotekoulutus 5.-6.3.2014

Ruukki aurinkosähköpaketit Myynnin info 6.10.2014. Myynti- ja tuotekoulutus 5.-6.3.2014 Ruukki aurinkosähköpaketit Myynnin info 6.10.2014 1 Myynti- ja tuotekoulutus 5.-6.3.2014 Yleinen Ruukin aurinkoenergiatuoteperhe omakotitaloihin laajenee Ruukki aurinkosähköpaketeilla 27.10.2014 alkaen

Lisätiedot

Solnet Suomen johtava aurinkosähköjärjestelmien toimittaja

Solnet Suomen johtava aurinkosähköjärjestelmien toimittaja Solnet Suomen johtava aurinkosähköjärjestelmien toimittaja 7.6.2017 Suomen suurin aurinkovoimaloiden toimittaja Vuoden 2016 lopussa olemme asentaneet noin 20 % verkkoon kytketyistä aurinkovoimaloista Suomessa.

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015

LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015 LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015 Markku Seppälä, Lahtiset Yhtymä 1.12.2015 1 Lahtiset Yhtymä: Syntyi vuonna 1998 Lehtimiesten myynnin jälkeen takaisin-ostetuista omaisuuseristä, joista Urpo, Hymy

Lisätiedot

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo?

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry 1 Asiakkaan maksama kaukolämmön verollinen kokonaishinta, Suomen keskiarvo, /MWh 90 85 80 75 70 65 60

Lisätiedot

ENERGIATUET 2017 (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018)

ENERGIATUET 2017 (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018) ENERGIATUET 2017 Säädöstaustat: - Valtioneuvoston asetus energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuodelta 2012 (1063/2012) sekä (Uusi asetus valmistellaan vuodeksi 2018) - Työ- ja elinkeinoministeriön

Lisätiedot

Selvityksen tausta ja toteutus (1/2)

Selvityksen tausta ja toteutus (1/2) Lämpöyrittäjyyden alue- ja kansantaloudellinen tarkastelu Yhteenveto 2014 Selvityksen tausta ja toteutus (1/2) Energiaratkaisujen kannattavuutta arvioidaan perinteisesti laskelmilla, joilla määritetään

Lisätiedot

KAUKOLÄMMITYSJÄRJESTELMIEN KEVENTÄMISMAHDOLLISUUDET MATALAN ENERGIAN KULUTUKSEN ALUEILLA TUTKIMUS

KAUKOLÄMMITYSJÄRJESTELMIEN KEVENTÄMISMAHDOLLISUUDET MATALAN ENERGIAN KULUTUKSEN ALUEILLA TUTKIMUS KAUKOLÄMMITYSJÄRJESTELMIEN KEVENTÄMISMAHDOLLISUUDET MATALAN ENERGIAN KULUTUKSEN ALUEILLA TUTKIMUS ESITTELY JA ALUSTAVIA TULOKSIA 16ENN0271-W0001 Harri Muukkonen TAUSTAA Uusiutuvan energian hyödyntämiseen

Lisätiedot

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo TALOTEKNIIKAN PALVELUORGANISAATIO toiminnon esimies energianhallintapäällikkö Teemu Halenius LVIS-työt

Lisätiedot

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke Hallitusfoorumi 6.10.2012 Hallituksen jäsen Juhani Siikala, RI, Ekon, KJs Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden hallitusasiantuntijat AKHA ry www.akha.fi

Lisätiedot

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys elokuu 2014

Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys elokuu 2014 Tulevaisuuden talot ja uusiutuva energia Tilannepäivitys elokuu 2014 Tavoitteet Rakennusvalvonnan tavoitteena on jo loppuneen RESCA (Renewable Energy Solutions in City Areas) hankkeen, sekä tulevaisuuden

Lisätiedot

Energiayhtiön näkökulma aurinkoenergialiiketoimintaan

Energiayhtiön näkökulma aurinkoenergialiiketoimintaan Energiayhtiön näkökulma aurinkoenergialiiketoimintaan globaalisti ja Suomessa Aurinkoenergiaseminaari 11.2.2013, Wanha Satama Petra Lundström Vice President, Solar Business Development, Fortum Oyj Sisältö

Lisätiedot

Riskienhallinta taloyhtiössä

Riskienhallinta taloyhtiössä Riskienhallinta taloyhtiössä Taloyhtiö 2014 Maria Kulomäki Asunto-osakeyhtiölaki: asunto-osakeyhtiön toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi asunto-osakeyhtiö huolehtii hallinnassaan olevien kiinteistöjen

Lisätiedot

HELSINGIN ENERGIARATKAISUT. Maiju Westergren

HELSINGIN ENERGIARATKAISUT. Maiju Westergren HELSINGIN ENERGIARATKAISUT Maiju Westergren 1 50-luvulla Helsinki lämpeni puulla, öljyllä ja hiilellä - kiinteistökohtaisesti 400 350 300 250 200 150 100 50 Hiukkaspäästöt [mg/kwh] 0 1980 1985 1990 1995

Lisätiedot

Säästävätalo2050.fi tiistaina 3. marraskuuta 2009

Säästävätalo2050.fi tiistaina 3. marraskuuta 2009 Säästävätalo2050.fi Säästävätalo2050.fi Säästävätalo2050.fi Joka talon kulutuslaskuri Säästävätalo2050.fi Joka talon kulutuslaskuri Arvioi lämmitysjärjestelmän, rakenneratkaisujen ja käytön vaikutukset

Lisätiedot

Lämpöpumput ja aurinko energianlähteinä Energiaehtoo

Lämpöpumput ja aurinko energianlähteinä Energiaehtoo Lämpöpumput ja aurinko energianlähteinä Energiaehtoo 5.10.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Energianeuvonta Keski-Suomessa Energianeuvontaa tarjotaan

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Pyörätie Vantaa

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Pyörätie Vantaa ENERGIATODISTUS Rakennus Rakennustyyppi: Osoite: Erillinen pientalo (yli 6 asuntoa) Valmistumisvuosi: Rakennustunnus: Pyörätie 50 0280 Vantaa 2000 Useita, katso "lisämerkinnät" Energiatodistus on annettu

Lisätiedot

Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin. Energianeuvoja Tommi Tuomi

Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin. Energianeuvoja Tommi Tuomi Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin Energianeuvoja Tommi Tuomi Kymenlaakson energianeuvonta Energianeuvoja Tommi Tuomi 020 615 7449 tommi.tuomi@kouvola.fi Sähköposti ja puhelin neuvontaa, neuvonta

Lisätiedot

Auringosta edullista sähköä kuntiin

Auringosta edullista sähköä kuntiin Ingressi / Leipäteksti Auringosta edullista sähköä kuntiin Kuntamarkkinat 14.9.2016 Pasi Tainio Suomen ympäristökeskus Mikä aurinkoenergia? Ingressi Passiivinen / Leipäteksti vai aktiivinen Aurinkokeräimet

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

Satmatic aurinkoenergiajärjestelmät. Innovatiivinen ja älykäs aurinkoenergia. Solar Forum 12.05.2011. Satmatic Oy

Satmatic aurinkoenergiajärjestelmät. Innovatiivinen ja älykäs aurinkoenergia. Solar Forum 12.05.2011. Satmatic Oy Satmatic aurinkoenergiajärjestelmät Innovatiivinen ja älykäs aurinkoenergia Solar Forum 12.05.2011 Satmatic Oy Satmatic on suomalainen sähkö- ja automaatiotalo Satmatic in osakekannan omistaa pörssiyhtiö

Lisätiedot

Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi

Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi Aurinkolämpöreferenssejä aluelämmityskohteisiin Kansallinen cleantech-investointifoorumi 11.4.2013 Jari Varjotie, CEO Uusi innovatiivinen konsepti energian tuottamiseen SAVOSOLAR kokoalumiininen direct

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Naps Systems Group. Aurinko, ehtymätön energialähde. Jukka Nieminen Naps Systems Oy

Naps Systems Group. Aurinko, ehtymätön energialähde. Jukka Nieminen Naps Systems Oy Aurinko, ehtymätön energialähde Jukka Nieminen Naps Systems Oy Aurinko energianlähteenä Maapallolle tuleva säteilyteho 170 000 TW! Teho on noin 20.000 kertaa koko maapallon teollisuuden ja lämmityksen

Lisätiedot

NÄIN MEILLÄ LAPPEENRANNASSA

NÄIN MEILLÄ LAPPEENRANNASSA NÄIN MEILLÄ LAPPEENRANNASSA Aurinkovoimalat eri kokoluokissa -tukijärjestelmät ja erityispiirteet Kotitalouksien voimalat Asuinkiinteistöt, pl. kotitalouksien yksityisessä hallinnassa olevat PK-yritykset,

Lisätiedot

Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013. Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO

Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013. Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO Uudet energiainvestoinnit Etelä-Savossa 7.5.2013 Aurinkokeräimet Jari Varjotie, CEO Esityksen sisältö Aurinkoenergia Savosolar keräimet Aurinkolämpöenergiaa maailmalla Aurinkolämpöhankkeita Etelä-Savossa

Lisätiedot

Aurinkosähköä Iso-Roballe 15.2.2016

Aurinkosähköä Iso-Roballe 15.2.2016 Aurinkosähköä Iso-Roballe 15.2.2016 Janne Käpylehto Energia-asiantuntija, tietokirjailija Dodo RY janne.kapylehto@gmail.com Sisältö Yleistä aurinkosähköstä, kytkennät, hintakehitys Taloudelliset mallinnukset

Lisätiedot

Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä

Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä Laajakaistayhteyden hankinta ja rahoittaminen asunto-osakeyhtiössä Oulu 22.9.2015 Historiaa Päätöksenteko Laajakaistalle asettavat rajoitukset Hankinnan ja käytön rahoitus Laajakaistavastike Kiinteistöliitto

Lisätiedot

Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla

Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla Kuntien Ilmastokonferenssi 13.5.2016 Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys

Lisätiedot

HAJAUTETTUJEN ENERGIAMUOTOJEN TEKNISTALOUDELLINEN POTENTIAALI SUOMESSA TEAS-HANKE: ENERGIA- JA ILMASTOPOLITIIKAN TOIMET EU2030 TAVOITTEISIIN

HAJAUTETTUJEN ENERGIAMUOTOJEN TEKNISTALOUDELLINEN POTENTIAALI SUOMESSA TEAS-HANKE: ENERGIA- JA ILMASTOPOLITIIKAN TOIMET EU2030 TAVOITTEISIIN HAJAUTETTUJEN ENERGIAMUOTOJEN TEKNISTALOUDELLINEN POTENTIAALI SUOMESSA TEAS-HANKE: ENERGIA- JA ILMASTOPOLITIIKAN TOIMET EU2030 TAVOITTEISIIN Hajautetun tuotannon seminaari 9.9.2016 SISÄLTÖ Pöyryn TEAS-selvitys

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Ilari Rautanen 10.10.2016 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy

Lisätiedot