Bolivialainen Liseth pitää koulusta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bolivialainen Liseth pitää koulusta."

Transkriptio

1 Bolivialainen Liseth pitää koulusta. SUOMEN LÄHETYSSEURAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2016

2 SUOMEN LÄHETYSSEURAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2016 Hallitus

3 Sisältö TOIMINTAKERTOMUS Strategiakauden kokonaiskatsaus Suomen Lähetysseuran toiminta vuonna Lähetysseuran toimintaympäristö vuonna Suomen Lähetysseuran ulkomainen työ vuonna Kumppanuudet ja verkostot Keskeiset tulokset vuonna Strateginen tavoite: Julistustyö on vahvistunut kristillisten kirkkojen ulkopuolella olevien keskuudessa Strateginen tavoite: Toiminta ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja köyhyyden poistamiseksi on vahvistunut Strateginen tavoite: Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on vakiintunut osaksi ulkomaista työtä Strateginen tavoite: Ulkomaisten yhteistyökumppaniemme omaehtoisuus on lisääntynyt Ulkomaantyön avaintehtävät Kotimainen toiminta Keskeiset tavoitteet Seurakuntayhteydet ja palvelu Viestintä ja kustannustoiminta Yksityinen varainhankinta ja kampanjat Hallinto Järjestöhallinto Kehittämistoiminta ja tukipalvelut Henkilöstö Henkilöstön määrä ja rakenne Osaamisen ja työyhteisön kehittäminen Työhyvinvointi ja yhteistoiminta Henkilöstöhallinto Kehittämistoiminta ja tukipalvelut

4 6. Talous Toiminnan muu arviointi Riskienhallinta Tulevan kehityksen arviointi...39 LIITE 1 Ulkomaisen työn toteutus LIITE 2 Esimerkkejä tuloksista...42 LIITE 3 Porvoon hiippakunnan seurakuntien tukemia tuloksia ja esimerkkejä liite osana ruotsinkielistä Suomen Lähetysseuran toimintakertomusta 2016 LIITE 4 Yhteistyökumppanit...56 LIITE 5 Henkilöstötiedot ja työvoimakustannukset...60 Tilinpäätös TULOSLASKELMA...63 TASE LIITETIEDOT Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset Tilintarkastuskertomus

5 1. STRATEGIAKAUDEN KOKONAISKATSAUS Suomen Lähetysseuran strategiakauden toiminta-ajatus on ollut: Toteutamme Jumalan rakkautta sanoin ja teoin. Julistamme evankeliumia, puolustamme ihmisoikeuksia ja toimimme köyhyyden poistamiseksi. Etnisesti, taloudellisesti, yhteiskunnallisesti tai uskonnollisesti syrjityt ryhmät ovat tulleet keskeisiksi Lähetysseuran työssä. Se on luonut tarpeen jakaa hyvää sanomaa, evankeliumia, uusin tavoin. Erityisesti kirkollisessa työssä on kehitetty sellaista puhetapaa ja kieltä, joka tekee evankeliumin ymmärrettäväksi eri ihmisille ja erilaisille ryhmille. Muutos näkyy myös maantieteellisesti. Työn painopiste on siirtynyt strategiakauden aikana Aasiaan. Kirkollisen työn haasteet ovat Aasiassa, jossa kirkot ovat vähemmistöinä ja pieniä sekä tarvitsevat monenlaista tukea. Kehitysyhteistyön suurimmat haasteet ovat edelleen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Vuonna 2010 resursseista 41,7 prosenttia käytettiin Afrikassa ja 40,8 prosenttia Aasiassa. Strategiakauden lopulla vuonna 2016 resursseista käytettiin Afrikassa 40,2 prosenttia ja Aasiassa 43,7 prosenttia. Uusia työalueita strategiakauden aikana olivat Etelä-Afrikka, Myanmar ja Syyria. Kauden alussa aloitettu yhteistyö Malawin kanssa päättyi, koska yhteistä näkemystä toimintatavoista ei saavutettu. Strategiakauden alussa vuonna 2010 Lähetysseuralla oli 144 työntekijää eri puolilla maailmaa. Vuoden 2016 lopussa lähetettyjen ulkomaantyöntekijöiden määrä oli 100. Muutos liittyy erityisesti kumppanikirkkojen ja -järjestöjen oman työn ja hallinnon vahvistumiseen sekä omien työntekijöiden palkkaamiseen erilaisiin hankkeisiin. Lähetysseuran vuonna 2014 tekemässä kyselyssä ulkomaankumppaneita pyydettiin arvioimaan Lähetysseuran lisäarvo heidän työhönsä. Vastauksissa painottui ensisijaisesti Lähetysseuran antama taloudellinen tuki, koulutus ja muun omaehtoisen toiminnan ja itsenäisyyden eli kapasiteetin vahvistaminen. Työn painopiste on siirtynyt kumppaneiden hankkeiden sisällölliseen ja taloudelliseen tukeen. Samalla molemminpuolista yhteistyötä on vahvistettu. 6

6 Strategian tavoitteeksi määriteltiin myös vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen. Lähetysseura lähetti vuosina Felm-volunteereja eli vapaaehtoisia ja harjoittelijoita yhteensä 272 tehtävään. Lähetysseura on maamme suurimpia kehitysmaihin 2 10 kuukautta kestäviin vapaaehtoistehtäviin lähettäviä järjestöjä. Felm-volunteerit kouluttautuvat Lähde liikkeelle -koulutuksissa. Vuosien strateginen tavoite oli kehittää vaikuttamistyötä niin, että siitä tulee kiinteä osa ulkomaan- ja kotimaantyötä. Strategiakauden lopussa Lähetysseurassa on vaikuttamistyön yksikkö. Vaikuttamistyössä on linjattu ihmisoikeuksia, rauhaa ja sovintoa, taloudellisesta oikeudenmukaisuutta, maaoikeuksia, hiv- ja aids-työtä sekä Hyvän sanoman, evankeliumin jakamista. Strategiakauden aikana Lähetysseuran rauhan ja sovinnon työ on kasvanut. Syyriassa ulkoministeriön tukemissa hankkeissa tuetaan ruohonjuuritason dialogiprosesseja, joiden avulla pyritään saamaan viestejä kansainvälisen tason neuvotteluihin. Myanmarin rauhanhankkeella oli keskeinen rooli vuonna 2016 hyväksytyn poliittisen dialogiprosessin valmistelussa ja naisten osallistumisen varmistamisessa neuvotteluprosessissa. Strategiakauden aikana hyväksyttiin Lähi-itä-visio. Jerusalemin historiallisen Shalhevetyah- eli Felm-keskuksen alatalon remontti käynnistyi. Keskuksessa kokoontuvat kiinalainen, korealainen ja etiopialainen seurakunta. Se on myös paikka uskontodialogikohtaamisille ja vierailuille. Lisäksi Lähetysseura on osallistunut Oikeus liikkua -vaikuttamiskampanjaan Palestiinan maratoneilla, joihin on lähtenyt vuosittain kymmenisen juoksijaa. Suomen ulkoasiainministeriö teetti Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöstä evaluaation, jonka tulokset julkaistiin syyskuussa Suomen Lähetysseura on ulkoasiainministeriön suurimpia ohjelmatukea saavia järjestöjä. Lähetysseuran kehitysyhteistyöstä tehty arvio oli osa ulkoasiainministeriön laajempaa arviota ohjelmatukea saavien järjestöjen työstä. Lähetysseuran työ todettiin ulkoministeriön arviossa tuloksekkaaksi, kustannustehokkaaksi, pitkäjänteiseksi ja paikallisia tarpeita vastaavaksi. Erityistä kiitosta Lähetysseura sai työstään kaikkein köyhimpien ja syrjäytettyjen ihmisryhmien parissa. Esimerkiksi naisten aseman todettiin parantuneen Lähetysseuran työn ansiosta. Vuoden 2017 alussa Lähetysseura teetti myös oman ulkopuolisen evalu- 7

7 oinnin ohjelmakauden vaikutuksista. Arvioinnissa todetaan, että Lähetysseura onnistui vahvistamaan omanarvontuntoa ja ihmisoikeuksia erityisesti naisten, tyttöjen, etnisten vähemmistöjen, alkuperäiskansojen ja haavoittuvissa ryhmissä elävien kuten hiv-tartunnan saaneiden ja vammaisten parissa. Lähetysseura on vaikuttamistoiminnallaan luonut heille esimerkiksi uusia koulutusmahdollisuuksia sekä sosiaali- ja terveyspalveluja. Elinolosuhteet ja ruokaturva ovat parantuneet. Keinoina on käytetty koulutusta esimerkiksi lukutaitoon, kirjanpitoon ja pienyritystoimintaan sekä muuta toimeentulon tukemista. Myös infrastruktuurin, kuten vesiputkien, rakentamishankkeita on tuettu. Lähetysseura on voimaannuttanut yhteisöjä ja tukenut näiden olemassa olevia rakenteita sekä edistänyt uusien naisten ryhmien, vertaistukiryhmien sekä pienten säästö- ja lainaryhmien syntymistä. Yhteistyö- ja johtamistaitoja on kehitetty kouluttamalla paikallista kirkkojen ja järjestöjen johtoa. Kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua edistettiin energiaa säästävillä ratkaisuilla. Puiden istuttaminen on vähentänyt eroosiota. Kotimaan työssä perussopimus lähetystyön järjestämisestä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen Lähetysseuran välillä astui voimaan vuonna Se merkitsi Lähetysseuran kotimaisten toimintojen perusteellista uudelleenjärjestelyä, kun hiippakunnissa aiemmin Lähetysseuran työntekijöinä toimineet lähetyksen hiippakuntasihteerit korvautuivat kirkon omilla kansainvälisen työn hiippakuntasihteereillä. Tästä syystä Lähetysseuran oma alueorganisaatio purettiin ja henkilöstö keskitettiin pääsääntöisesti Helsingin toimistoon. Jokaiselle seurakunnalle nimettiin oma palvelupäällikkö. Seurakuntien talousarviotukien määrän laskua on tapahtunut koko strategiakauden ajan. Talousarviotuki on Lähetysseuran työn toteutumiselle kaikkein merkittävin yksittäinen tekijä. Seurakuntien verokertymän pieneneminen yhteisöveron poistumisen myötä on aiheuttanut sen, että seurakunnat osoittivat monissa tapauksissa huomattavasti vähemmän talousarviotukea Lähetysseuralle. 8

8 2. SUOMEN LÄHETYSSEURAN TOIMINTA VUONNA Lähetysseuran toimintaympäristö vuonna 2016 Suomen Lähetysseuran yhteistyökirkot jatkoivat kasvuaan. Kasvu oli voimakkainta itäisessä Afrikassa, manner-kiinassa ja Nepalissa. Maltillista kasvua tapahtui Hongkongissa ja Mekong-joen alueella Aasiassa. Varsinaista kasvua ei ollut eteläisessä Afrikassa eikä Etelä-Amerikassa. Siellä kasvoivat historiallisten kirkkojen sijaan uuskarismaattiset ja evankelikaaliset kirkot. Monien yhteistyökirkkojen oma kirkollinen ja diakoninen työ sekä oma hallinto ovat vahvistuneet. Kirkot pyytävät enemmän rahallista tukea omille toiminnoilleen lähetettyjen työntekijöiden sijaan. Ulkomaisten lähetystyöntekijöiden määrä on vähentynyt esimerkiksi Etiopiassa, Hongkongissa, Tansaniassa ja latinalaisessa Amerikassa. Samalla Lähetysseuran kumppanikirkoista Etiopian, Hongkongin, Tansanian ja Singaporen luterilaiset kirkot lähettävät itse lähetystyöntekijöitä. Yhteistyökirkoilla ei ole kuitenkaan riittäviä varoja ylläpitää laadukasta teologista koulutusta. Siksi niiden oma teologinen identiteetti saattaa jäädä heikoksi, ja se johtaa helposti sisäisiin ristiriitoihin. Amerikkalainen Missouri-synodi on vahvistanut taloudellista panostustaan teologiseen koulutukseen useissa Afrikan ja Aasian kirkoissa. Se koskee ja vaikeuttaa erityisesti naisten asemaa kirkossa ja yhteiskunnassa. Talouskasvu on ollut monessa Lähetysseuran toimintamaassa heikkoa. Erityisesti kaivos- ja raaka-aineita tuottavat maat kuten Angola, Botswana, Bolivia, Etelä-Afrikka ja Venäjä ovat taantumassa. Eriarvoisuus lisääntyy. Tuottavaa maata ja mineraalilöydöksiä halutaan tehokkaampaan käyttöön. Maailmanlaajuisesti tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että köyhät viljelijät häädetään viljelymailtaan maaomistusjärjestelyjen vuoksi. Angolassa, Etelä-Afrikassa ja Namibiassa maan sisäistä taloudellista eriarvoisuutta mittaava niin sanottu Gini-kerroin eli tulonjakautumisen tasa-arvoisuuden mittari osoittaa näiden maiden väestön olevan hyvin jakautunutta äärimmäisen varakkaisiin ja äärimmäisen köyhiin. Nuoriso- 9

9 työttömyys kasvaa Afrikassa ja monessa Aasian maassa. Köyhiksi jääviä ryhmiä ovat edelleen etenkin tytöt ja naiset, vammaiset sekä kielelliset ja etniset vähemmistöt. Lähetysseura toimii maissa, joissa korruptioriski on hyvin korkea. Myös korruptio estää talouskasvua. Lähetysseura on joutunut vuoden aikana selvittämään kahta taloudellista epäselvyyttä, joista toinen koskee tukea vammaisten keskukselle Botswanassa ja toinen liittyy koulutusmäärärahojen käyttöön Nepalissa. Nämä epäselvyydet ovat asianmukaisessa tutkinnassa ja saatettu ulkoministeriön tietoon. Poliittisesti tilanne vaikeutui esimerkiksi Thaimaassa kuninkaan kuoltua, ja Etiopiaan julistettiin poikkeustila vuoden 2016 lopulla. Lähetysseuran raportoinnin mukaan kansalaisyhteiskunnan tilanne on vaikeutunut esimerkiksi Nepalissa uskonnonvapauslainsäädännön muutosten takia sekä Kiinassa johtavan puolueen toimien takia. Hitaan talouskasvun aikana yhä useampi lähtee liikkeelle etsimään parempaa elämää. Suuret väestömuutokset ovat koskettaneet erityisesti globaalia etelää, jossa tapahtuu eniten pakolais- ja siirtolaisliikehdintää. Suhteessa maan omaan väestömäärään esimerkiksi Libanon ja Uganda ovat ottaneet vastaan paljon pakolaisia. Asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat muuttuneet kielteisemmiksi Lähetysseuran toimintamaissa. Ilmastonmuutos vaikuttaa raporttien mukaan voimakkaasti Lähetysseuran kumppaneiden elämään. Esimerkiksi Kilimanjaron ja Andien jäätiköt sulavat nopeasti. Jos ne sulavat kokonaan, syntyy kymmeniä miljoonia ihmisiä koskettavia humanitaarisia katastrofeja. Lähetysseuran kumppanit valmistautuvat siihen kehittämällä katastrofivalmiuttaan ja yhteisöjensä kestävyyttä ja toimintaa. Syyrian konflikti jatkui kuudetta vuottaan. Jännitteet lisääntyivät Etiopiassa, Myanmarissa ja Nepalissa. Venäjän ja Ukrainan sekä Israelin ja Palestiinan väliset konfliktit jatkuivat edelleen ilman ratkaisuja. Myönteinen muutos oli Kolumbian rauhansopimus, joka saatiin allekirjoitettua vuoden 2016 lopulla. 2.2 Suomen Lähetysseuran ulkomainen työ vuonna 2016 Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön käytettiin 20,5 miljoonaa euroa (vuonna 2015 yhteensä 22,4 miljoonaa euroa). Ulkomaantyön rahoituksesta Afrikassa käytettiin 40,2 prosenttia ja Aasiassa 43,7 prosenttia. 10

10 Rauhan ja sovinnon hankkeet ovat kasvaneet merkittävästi vuodesta 2012 alkaen ja ne olivat vuonna ,2 miljoonaa euroa. Kirkollisessa työssä varoista käytettiin Aasiassa 43,6 prosenttia (46,7 vuonna 2015), Afrikassa 36,6 prosenttia (35,3), Latinalaisessa Amerikassa 3,3 prosenttia (2,6), Euroopassa 11,8 prosenttia (11,9) ja kansainvälisissä kirkollisissa verkostoissa 4,7 prosenttia (3,6). Kehitysyhteistyövaroista käytettiin Afrikassa 46,0 prosenttia (49,6), Aasiassa 42,8 prosenttia (39,3), Latinalaisessa Amerikassa 7,6 prosenttia (7,5) ja kansainvälisissä verkostoissa 3,5 prosenttia (3,6). Strategian mukaisesti ulkomaantyön painopiste oli syrjittyjen perusoikeuksien turvaamiseen tähtäävässä työssä. Sen osuus ulkomaantyöstä kokonaisuudessaan oli 21,3 prosenttia. Tästä osuudesta 15 prosenttia käytettiin kirkkojen hyvän sanoman, evankeliumin, jakamiseen alueilla, joissa kristittyjä on alle kymmenen prosenttia väestöstä. Kumppanikirkot toimivat yhä itsenäisemmin. Kumppanien omaehtoisuuden kehittämistä tuettiin ulkomaantyön kuluista 10,7 prosentilla (10,5 prosentilla vuonna 2015), kummityötä 11,3 prosentilla (9,8), diakoniatyötä 8,5 prosentilla (6,2) ja kristillistä kasvatusta 6,3 prosentilla (5,3). Vammaisten parissa tehtävään työhön kohdistettiin 6,7 prosenttia ja ympäristöystävälliseen ja kestävän kehityksen toimiin 4,3 prosenttia. Tyttöjen ja naisten parissa tehtävään työhön 3,9 prosenttia. Ulkoministeriön 39 prosentin suuruiset kehitysyhteistyöleikkaukset eli 3,3 miljoonan euron vähennys toimintavuonna heikensi erityisesti pitkän aikavälin tavoiteltavia tuloksia. Lähetysseuran tukema kehitysyhteistyö jouduttiin lopettamaan kokonaan vuoden 2016 aikana Kiinasta, Palestiinalaisalueilta, Angolasta ja Vietnamista. Muissa yhteistyömaissa leikkaukset toteutettiin eri tavoin: suorina leikkauksina hankkeiden budjetteihin, henkilöavun vähennyksinä ja yksittäisten hankkeiden alasajoina. Uuteen rahoitustilanteeseen jouduttiin sopeutumaan vajaassa puolessa vuodessa. Strategiakauden viimeisenä vuonna on syntynyt rahoitukseen liittyvää uutta yhteistyötä. Ulkoministeriön leikkausten myötä Lähetysseura aloitti myös uusien kumppanuuksien kehittämishankkeen. 11

11 Ulkomaantyö tavoitteittain / Kirkollinen työ KIT 5 Kumppanin hyvän hallinnon ja oman työn vahvistaminen 21% 29% KIT 1 Kirkon tavoittava työ KIT 4 Kummityö 22% 16% 12% KIT 2 Kristillinen kasvatus KIT 3 Diakonia Ulkomaantyö tavoitteittain / Kehitysyhteistyö KYT 5 Ympäristönsuojelu ja kestävä kehitys 11% 12% KYT 1 Tytöt ja naiset 20% KYT 2 Vammaisten asema KYT 4 Syrjittyjen perusoikeudet 52% 5% KYT 3 Hiv ja aids 12

12 2.3 Kumppanuudet ja verkostot Lähetysseura teki yhteistyötä 113 kumppanin kanssa (LIITE 4). Kumppaneista kuusi oli kansainvälisiä kirkkoliittoja tai niiden alaisia verkostoja. Kirkkoja, niiden alaisuudessa toimivia järjestöjä, kansallisia ekumeenisia neuvostoja ja kumppanuusyhteistyötä koordinoivia verkostoja oli 29. Lisäksi oli 38 kansainvälistä ja kansallista kristillistä järjestöä sekä 18 kirkkojen tai kirkkoliittojen laitosta, jotka tarjoavat opetusta, terveydenhoitoa ja sosiaalipalveluja. Kansallisia tai kansainvälisiä kansalaisjärjestöjä oli 22. Ulkoministeriön leikkausten vuoksi Suomen Lähetysseura lopetti kehitysyhteistyöhankkeet Angolassa Luterilaisen maailmanliiton maaohjelman, Kiinassa Amity Foundationin, Palestiinassa Birzeit Universityn, Vietnamissa Church World Servicen sekä Vietnamissa Viethealthin kanssa. 2.4 Keskeiset tulokset vuonna 2016 Strategisten tavoitteiden mukaisia tuloksia on koottu liitteeseen 2. Porvoon hiippakunnan seurakuntien tukemia tuloksia ja esimerkkejä on liitteessä Bilaga 3/ Liite 3 osana ruotsinkielistä toimintakertomusta Strateginen tavoite: Julistustyö on vahvistunut kristillisten kirkkojen ulkopuolella olevien keskuudessa Tavoite: Kristittyjen määrä kasvaa ja syntyy uusia seurakuntia erityisesti alueilla, joilla kristityt ovat pieni vähemmistö. Tavoitteeseen käytettiin 2,3 miljoonaa euroa. Suomen Lähetysseuran kirkollisen työn ohjelman mukaan hyvän sanoman jakamisen tavoitteena on etsiä erityisesti niitä, jotka eivät vielä tai enää tunne Kristusta. Esimerkki (ks. liite 2): Botswanan luterilainen kirkko aloitti vapaaehtoisten evankelistojen koulutuksen: 36 evankelistaa, kuusi pappia ja yksi diakoni vihittiin. 13

13 Yhteistyössä kumppanin kanssa käytiin läpi, ketkä ovat kirkon toiminnan ulkopuolella ja miten heidät kohdataan. Esimerkki (ks. liite 2): Etiopian Mekane Yesus -kirkko laajentaa työtään syrjittyjen parissa vaikeakulkuisille seuduille: sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle jätetyt ryhmät otetaan täysivaltaisina ja tasa-arvoisina jäseninä mukaan seurakuntien toimintaan. Lähetysseura tukee raamatunkäännöshankkeita siellä, missä kumppani pitää niitä tarpeellisina ja lähettää työntekijöitä alan asiantuntijatehtäviin. Lähetysseura tukee Raamatun kääntämistä Angolassa, Etiopiassa, Namibiassa, Senegalissa, Thaimaassa ja Papua-Uudessa-Guineassa. Esimerkki (ks. liite 2): Pakistanissa Lähetysseura tukee Pakistan Bible Correspondence -koulun työtä. Tavoite: Kristillinen vakaumus ja arvopohja vahvistuvat kristillisen kasvatuksen kautta. Tavoitteeseen käytettiin 1,0 miljoonaa euroa. Hengellinen elämä ja turvallinen kasvuympäristö ovat osa lasten oikeuksia, joiden turvaamiseen Lähetysseura on sitoutunut oikeusperustaisena järjestönä. Lähetysseura tukee kumppaneitaan kehittämään lapsi- ja nuorisotyötä niin, että se vastaa kunkin kirkon ja koko maan tarpeita. Esimerkkejä (ks. liite 2): Kambodžassa käy pyhäkouluissa lasta. Englannin kielen ja tietotekniikan opetukseen osallistuu viikoittain lasta. Bolivian luterilainen kirkko tekee kristillistä kasvatusta erityisesti alkuperäiskansojen naisten ja lasten parissa maaseudulla ja vahvistaa siten yhteisöjen rauhaa. Kirkon kasvu ja vahvistuminen edellyttävät osaavia ja vastuunsa kantavia paikallisia työntekijöitä. Lähetysseura vahvistaa kumppaneidensa kanssa teologista ja muuta seurakuntatyön koulutusta paikallisista lähtökohdista. Sen avulla kirkko pystyy entistä paremmin toimimaan syrjäytyneiden, köyhien, vammaisten ja hiv-positiivisten kanssa. 14

14 Teologista koulutusta tuetaan Angolassa, Botswanassa, Etiopiassa, Hongkongissa, Kolumbiassa, manner-kiinassa, Myanmarissa, Namibiassa, Nepalissa, Pakistanissa, Senegalissa, Thaimaassa, Taiwanilla ja Tansaniassa. Esimerkki (ks. liite 2): Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon seminaarissa on opiskelijoina sekä naisia että miehiä erityisesti vuoristokansoista Riskinä kirkkojen kasvulle ovat sisäiset konfliktit. Vuoden aikana useammassa kirkossa kaikilla mantereilla on ollut ristiriitoja, jotka ovat edenneet oikeudenkäynteihin asti. Monesti taustasyinä ovat heikko kirkollinen identiteetti tai valtapyrkimykset. Tämä edellyttää Lähetysseuralta sovittelun ja kirkollisen yhteyden työkaluja Strateginen tavoite: Toiminta ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja köyhyyden poistamiseksi on vahvistunut Tavoite: Heikot ja syrjäytetyt saavat tasa-arvoiset mahdollisuudet seurakunnassa ja yhteiskunnassa diakonian avulla. Tavoitteeseen käytettiin 1,3 miljoonaa euroa. Lähetysseura tuki yhteistyökirkkojen työntekijöiden ja seurakuntien vastuunkantajien koulutusta. Päämääränä on, että kristityt haluavat toteuttaa lähimmäisenrakkautta paikallisissa yhteisöissä. Erityistä huomiota kiinnitetään teologisen koulutuksen diakoniseen sisältöön. Esimerkkejä (ks. liite 2): Angolan luterilaisessa kirkossa vihittiin viime vuonna kahdeksan uutta diakonia. Virossa Lähetysseuran työntekijän tuella Viron kirkko kehittää yhteiskunnallisissa verkostoissa lastensuojelutyötä, perheväkivallan hoitomallia ja perhesuhteiden tukemista. Lähetysseura tukee kumppaneitaan olemaan läsnä köyhien ja syrjäytettyjen keskuudessa ja puolustamaan heitä. Diakoniatyön kehittämisessä pyritään tukemaan kirkkoja ja muita kumppaneita, jotta ne huomaavat syrjäytymisvaarassa elävät. Tuki voi olla hengellistä tai aineellista. Esimerkkejä (ks. liite 2): 15

15 Etiopian Mekane Yesus -kirkko perusti kuurojen hengellisen työn jaoston. Kiinassa erityislapset pääsivät kouluun muiden lasten kanssa uuden hankkeen avulla. Tavoite: Lasten oikeudet toteutuvat kummiohjelmissa mukana olevien lasten elämässä ja heidän lähiyhteisöissään. Tavoitteeseen käytettiin 1,8 miljoonaa euroa. Lähetysseuran kummityön piirissä on lähes lasta ja nuorta 17 maassa. Kummityön tavoitteena on edistää lasten oikeuksia YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimuksen perusteella, tukea kumppaneita toteuttamaan lastensuojelun periaatteita, ehkäistä köyhyyttä ja syrjäytymistä sekä kouluttaa ja tukea kummiohjelmaan osallistuvien lähiyhteisöjä. Esimerkkejä (ks. liite 2): Kolumbiassa tuetaan kummilapsia, jotka ovat maan sisäisiä pakolaisia tai taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia. Pakistanissa Peshawarissa tuettiin 800:a vähemmistöjen oppilasta. Tansaniassa Mafingan lastenkotia tuetaan itsekannattavaksi. Venäjällä seurakuntien työntekijöitä koulutettiin lasten hyvän kasvun edellytyksistä. Suomen Lähetysseuran ulkoministeriön tukeman kehitysyhteistyön strategiset tavoitteet ja tuloksia: Suomen Lähetysseura tekee ulkoministeriön tuella kehitysyhteistyötä 16 maassa. Tavoite: Tytöt ja naiset osallistuvat tasavertaisesti oman elämänsä ja yhteisönsä valintoihin. Tavoitteeseen käytettiin 0,6 miljoonaa euroa. Sukupuolittain tasalukuinen ja -arvoinen osallistuminen julkiseen suunnitteluun ja päätöksentekoon on haaste kaikkialla maailmassa. Naisten asemaa on pystytty kohentamaan alueilla, joissa naisten koulutustaso on parantunut. 16

16 Esimerkkejä (ks. liite 2): Mauritanian naiset saivat tukea maanviljelystaidoissa sekä lukutaito-opetuksessa. Nepalin dalit-naiset saivat kansalaisuustodistuksia. Botswanassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hiv-syrjäytymistä vastaan tehdyn työn avulla tavoitettiin ihmisiä odotettua enemmän. Nepalissa naisten maatalouden omavaraistuotanto mahdollisti yritystoiminnan. Tavoite: Vammaiset toimivat näkyvinä yhteisön jäseninä. Tavoitteeseen käytettiin 1,0 miljoonaa euroa. Lähetysseuran vammaistyön keskeiset tavoitteet ovat ihmisoikeuksien toteutuminen, vammaisten koulutusasteen paraneminen, työllistymisen parantuminen sekä syrjinnän ja hyväksikäytön loppuminen. Esimerkkejä (ks. liite 2): Tansanian Kishapussa vammaiset lapset ja heidän perheensä saivat tukea ja tietoa vammaisuudesta. Etelä-Afrikassa vaikuttamistyö virkamiehiin käynnisti fysioterapian opetussuunnitelman vammaisille. Koulutus ja työllistyminen ovat keskeisessä asemassa vammaisten integroitumisessa ympäröivään yhteiskuntaan. Perus- ja ammattikoulupaikkojen sekä ensimmäisen työpaikan löytyminen ovat haasteita vammaisille nuorille. Esimerkki (ks. liite 2): Etiopiassa integroidun opetuksen hankkeeseen osallistui 112 opettajaa, jotka auttoivat kuuroa oppilasta kouluun. Lähetysseuran työssä tuetaan vammaisten osallistamista koulutukseen ja ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Esimerkki (ks. liite 2): Palestiinalaiselle viittomakielelle virallinen asema ja tunnustus yliopistotasolla. 17

17 Tavoite: Hi-viruksen vaikutuspiirissä elävien oikeus täyteen elämään toteutuu. Tavoitteeseen käytettiin 0,3 miljoonaa euroa. YK:n alaisen UNAIDS:in mukaan osallistaminen on edellytys kansallisten hiv- ja aids-strategioiden ja -palveluiden toimeenpanemiseksi. Lähetysseura tukee muun muassa hiv- ja migraatiohanketta läntisessä Nepalissa, jossa hiv on kasvava ongelma ja siirtotyöläisyys Intiaan kasvaa. Hankkeen kautta tuetaan hivin vaikutuspiirissä olevien toimeentuloa ja yhteisöön osallistumista. Hiv ja aids synnyttävät monenlaista syrjintää monissa Suomen Lähetysseuran toimintamaissa. Vaikuttamistyön avulla pyritään poistamaan ympäristön ja lainsäädännön syrjivät käytännöt. Esimerkki (ks. liite 2): Botswanassa tavoitettiin yhteisökeskusteluissa 864 seksuaalivähemmistöihin ja muihin haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin kuuluvaa ihmistä. Yhdessä kumppaneidensa kanssa Lähetysseura toteuttaa hankkeet, joiden kautta varmistetaan hoidon saatavuus. Esimerkkejä (ks. liite 2): Kiinassa sata työntekijää koulutettiin tunnistamaan hiv. Zimbabwen isoäidit tukevat aids-orpoja. Tavoite: Syrjittyjen ihmisryhmien perusoikeudet toteutuvat. Tavoitteeseen käytettiin 2,6 miljoonaa euroa. Esimerkkejä (ks. liite 2): Nepalissa osallistava toiminta mahdollistaa dalit-lasten koulunkäynnin. Boliviassa alkuperäkansojen jäsenet saivat maataloustukea sekä osallistuivat työpajoihin oikeuksistaan. Lähetysseura tekee työtä pakolaisten ja siirtolaisten parissa yhdessä kumppaneidensa kanssa 9 maassa. 18

18 Esimerkkejä (ks. liite 2): Kolumbiassa työ maaoikeuksien puolesta jatkui. Etelä-Afrikassa maahanmuuttajien suojeleminen ja oikeuksien puolustaminen ovat kristillisen neuvoston vaikuttamistyötä. Tavoite: Ympäristöystävällinen ja kestävä kehitys mahdollistuu. Tavoitteeseen käytettiin 0,6 miljoonaa euroa. Lähetysseura kehittää yhdessä kumppaneidensa kanssa kestäviä ja ympäristöystävällisiä toimintatapoja. Esimerkkejä (ks. liite 2): Katastrofityö Nepalissa sanitaatio on parantanut hygieniaa ja ruokaturvahanke on edistänyt luomuviljelyä. Mauritaniassa aurinkopaneelit auttoivat 116:ta ihmistä. Etiopiassa luotiin eroosiota estäviä suoja-alueita 420 hehtaarin alueelle. Katastrofityöhön käytettiin 0,4 miljoonaa euroa. Esimerkkejä (ks. liite 2): Zimbabween Gwain isoäitien hankkeelle euroa hätäapumaissin ostamiseen ja vesiputkihankkeelle euroa. Etiopiaan yli euroa kuivuusalueelle. Luterilaisen maailmanliiton katastrofinhallinnan kehittämistoimintaan euroa. Nepalissa jatkettiin sekä psykososiaalista että rakennustyötä maanjäristyksen jälkeen. Burundista Tansaniaan tulleille pakolaisille euroa. Lähetysseura keskittyy katastrofityössään niihin maihin, joissa sillä on toimintaa ja yhteistyökumppaneita jo ennestään. Työ toteutuu ensi sijassa paikallisten toimijoiden kautta. Suomen Lähetysseura rahoittaa katastrofityötä niin ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin kuin seurakuntien ja yksityisten antamalla tuella. Luterilaisen maailmanliiton katastrofitukiohjelma on osa sen vuosien globaalia strategiaa, jonka mukaan vahvempi kirkkojen mukanaolo katastrofivalmius- ja avustustyössä on tarpeen. 19

19 Lähetysseuran kanssa yhteistyössä tuotettu koulutusmateriaali esittelee katastrofivalmiuksien ja -avun aihepiireittäin: hätäavun raamatullinen ja teologinen tausta, käytäntöjen etiikka, toimijaverkostot, tiedonhallinta, riskianalyysit ja humanitaarisen suojelun ja psykologisen kriisiavun perustaidot. Lähetysseuran tuen avulla Luterilainen maailmanliitto järjesti vuonna 2016 yhteensä viisi koulutustilaisuutta Chilessä, Filippiineillä, Keniassa, Madagaskarilla ja Kamerunissa. Koulutukseen osallistui yhteensä 127 henkilöä yhdeksästä maailmanliiton jäsenkirkosta Strateginen tavoite: Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on vakiintunut osaksi ulkomaista työtä Yhteiskunnallisen vaikuttamisen liittäminen ulkomaanosaston työn suunnitteluun ja seurantaan eteni. Vuonna 2016 laadittiin Lähetysseuran ensimmäinen vaikuttamistyön ohjelma, samoin kirkollisen työn, kehitysyhteistyön ja rauhantyön ohjelmien suunnittelussa huomioitiin vaikuttamistyön tavoitteet. Osana uuden strategian ja ohjelmien toimeenpanoa vaikuttamistyö on entistä vahvemmin osa aluesuunnitelmia. Tarve vaikuttamistyön koulutukseen ja suunnittelun tukeen tunnistettiin useilla työalueilla. Kumppanikirkkojen vaikuttamistyöhön vaikuttaa merkittävästi kirkkojen koko ja yhteiskunnallinen asema sekä kansalaisyhteiskunnan toimintatila. Esimerkiksi Tansanian luterilainen kirkko on käynyt aktiivisesti keskustelua uudesta perustuslaista ja maanomistusoikeuksista. Lisäksi kirkko toimii ja vaikuttaa erilaisten vammaisryhmien, kuten kuurojen ja albiinojen, ihmisoikeuksien turvaamiseksi. Esimerkkejä (ks. liite 2): Etelä-Afrikassa ja Nepalissa laadittiin koulutusta ja vaikuttamistyön suunnitelmia. Kolumbiassa puututtiin aseellisen konfliktin ihmisoikeusloukkauksiin. Kehityspoliittisessa vaikuttamisessa Suomessa merkittäviä tuloksia olivat 20

20 maakysymysten tuominen keskusteluaiheeksi rauhantyössä, eri maiden maakysymystietokannan julkistaminen rauhantyön tueksi sekä ulkoministeriön virkamiesten uskonnonvapauskysymysten koulutus yhdessä Suomen Ekumeenisen Neuvoston kanssa. Koulutus jatkuu vuonna Vaikuttamistyössään Lähetysseura oli mukana perustamassa pohjoismaista uskonnonvapausverkostoa. Vaikuttamistyö kansainvälisellä tasolla vahvistui merkittävästi erityisesti työnä oikeudenmukaiseen rauhaan, uskonnonvapauteen ja vammaisten henkilöiden oikeuksiin muun muassa YK:n ja EU:n verkostoissa. Syyrian rauhanhankkeessa vaikutettiin Syyrian vakauttamisesta käytävään keskusteluun eri eurooppalaisissa hallituksissa ja Euroopan unionissa sekä tuettiin YK:n rauhansopimuksen jälkeisen työn suunnitteluprosessia. Työn tuloksena paikalliset rauhantoimijat vahvistuivat toimimaan omissa yhteisöissään ja verkostona. Kaikkiaan 15 dialogiprosessia eteni, ja työn avulla tuettiin 30 sovittelijaa. Myanmarin rauhanprosessin tukihankkeen avulla tietoisuus rauhanprosessista ja sen vaatimuksista ja sitoutumisesta on edennyt Myanmarissa paikallistasoa myöten. Tämän seurauksena rauhanprosessiin osallistumisen taso ja laajuus ovat kasvaneet merkittävästi Strateginen tavoite: Ulkomaisten yhteistyökumppaniemme omaehtoisuus on lisääntynyt Suomen Lähetysseuran stipendiaattitoiminnan tavoitteena on kouluttaa yhteistyökirkkojen ja -yhteisöjen nykyisiä ja tulevia työntekijöitä. Sopimuksen tekevät stipendiaatit sitoutuvat palvelemaan työpaikallaan kaksi kertaa niin kauan kuin ovat opiskelleet. Vastaavasti kirkko tai yhteisö sitoutuu ottamaan heidät palvelukseensa kyseiseksi ajaksi. Opiskelupaikka pyritään löytämään stipendiaatin kotimaasta tai naapurimaasta. Tavoitteena on saada stipendiaattiohjelmiin yhtä paljon naisia kuin miehiä. Vuonna 2016 Suomen Lähetysseura käytti stipendiaattitoimintaan lähes euroa. Seurakuntien rahoittamaa tukea maksettiin suoraan oppilaitoksille, maansisäisinä stipendeinä ja henkilöstipendeinä. 21

21 Lähetysseura tuki toimintavuonna yhteensä 70:tä stipendiaattia, joista yhtä kehitysyhteistyövaroin (KYT-stipendiaatti). Stipendiaateista naisia oli 24 prosenttia. Vuoden aikana perustettiin Alpo Hukan stipendirahasto. Esimerkkejä (ks. liite 2): Mekongin alueella järjestöjohdolle annettiin johtamisvalmennusta. Nepalissa kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestöjen omaehtoisuus on lisääntynyt. Ranskan Marseillessa Marhaban-keskukselle toimintatukea. 2.4 Ulkomaantyön avaintehtävät Ulkomaanosaston avaintehtävät vuodelle 2016 olivat vuosikokouksen päättämän toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti: 1. Vuosien kehitysyhteistyöohjelman kokonaisarviointi Vuonna 2016 valmistui ensimmäinen osa ulkoministeriön teettämästä ohjelmatukea saavien järjestöjen arvioinnista. Konsulttiyhtiö Niraksen toteuttamassa raportissa arvioitiin muun muassa tulosperustaista johtamista sekä työn tuloksellisuutta. Suomen Lähetysseura kuului arvioitavien järjestöjen ensimmäiseen ryhmään. Arvion mukaan Suomen Lähetysseura on luotettu pitkäaikainen kumppani ja sen läheinen läsnäolo kohdemaissa tekee viestinnästä kitkatonta, säännöllistä ja suoraa. Lähetysseuraa pidetään joustavana kumppanina, joka tukee monenlaisia paikallisille kansalaisjärjestöille tärkeitä teema-alueita. Arviointi nykyisen kehitysyhteistyöohjelman vaikutuksista tehdään keväällä Kirkollisen työn ohjeistuksen eli manuaalin käyttöönotto Kirkollisen työn ohjeisto eli manuaali työn suunnittelusta, seurannasta ja toteutuksesta otettiin käyttöön vuonna Vuoden 2016 aikana järjestettiin 24 koulutusta 26 kumppanille. Koulutuksissa manuaali otettiin vastaan hyvänä työvälineenä. 22

22 3. Kehitysyhteistyön ohjeistuksen eli manuaalin hallinnollisten uudistusten toteuttaminen Kehitysyhteistyön manuaalin uudistukset otettiin käyttöön. 4. Ulkomaisen työn suunnittelu- ja seurantajärjestelmien täsmentäminen Tavoite toteutui. Lähetysseuran tekninen suunnittelu-, seuranta- ja arviointijärjestelmä, johon sisältyvät ulkomaantyön tavoitteet, maa- ja kumppanuusvalintakriteerit, projekti- ja toimintamuotorakenne, mittarimäärittely sekä suunnittelu ohjausmekanismeista, saatiin valmiiksi keskeisiltä osiltaan. 5. Ulkomaanhankkeiden seurantaosioiden jatkokehittäminen it-tietojärjestelmässä Tavoitteen toteuttaminen siirtyi resurssien puutteen vuoksi vuodelle Ohjelmatyö Kirkollisen työn ja vaikuttamistyön ohjelmat hyväksyttiin alkuvuodesta Rauhan ja sovinnon ohjelma valmistui keväällä Ulkoministeriön muuttuneen aikataulun vuoksi kehitysyhteistyöohjelman kirjoittaminen siirtyi eteenpäin. 7. Ulkomaantyön organisaation arviointi strategisten tavoitteiden valossa Uuden strategian suunnittelun vuoksi arviointi siirtyi vuodelle Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksen ohjelmaosioiden suunnittelu Lähetysseura vastaa First language First -työpajasta Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksessa Windhoekissa vuonna Aiheena on äidinkielisen koulutuksen merkitys. Lisäksi Lähetysseura ja Namibian evankelisluterilainen kirkko valmistelevat kuvasarjan yhteisestä historiasta. 23

23 3. KOTIMAINEN TOIMINTA 3.1 Keskeiset tavoitteet Kotimaisen toiminnan keskeiset tavoitteet ovat mahdollistaa kokonaisvaltainen lähetystyö ulkomailla, kasvattaa seurakunnilta ja yksityisiltä saatuja kannatustuloja ja lisätä työn tukijoiden määrää. 3.2 Seurakuntayhteydet ja palvelu Lähetysseuran kotimainen työ tukee seurakuntia niiden missionaarisuuden kehittämisessä ja toteuttamisessa. Seurakuntavierailut ovat olennainen osa seurakuntien ja Lähetysseuran yhteistyötä. Seurakuntien kanssa on etsitty yhdessä tavoitteita seurakunnan lähetystyölle sekä keinoja yksityisen ja seurakunnallisen vapaaehtoisen kannatuksen lisäämiseksi. Monenlaiset kehittämispalvelut, lähetystyöntekijöiden ja Lähetysseuran senioreiden sekä muiden vapaaehtoisten vierailut on otettu seurakunnissa palautekyselyjen mukaan myönteisesti vastaan. Raportoituja vierailuja tehtiin kaikkien hiippakuntien seurakunnissa yhteensä 687 (699 v. 2015), eniten ruotsinkielisessä Porvoon hiippakunnassa (132) ja toiseksi eniten Tampereen hiippakunnassa (112). Vierailuilla kohdattiin ( v. 2015) henkilöä. Vierailujen toteutustapoja ja sisältöjä kehitetään edelleen. Vuoden aikana järjestettiin hiippakunnittain teematapahtumia, joissa käsiteltiin Lähetysseuran strategiaa ja teologista asiakirjaa sekä keskusteltiin niiden merkityksestä seurakunnan työssä ja sen uudistamisessa. Lähetysseura tuki seurakuntia turvapaikanhakijoiden parissa tehdyssä työssä ja tarjosi oman osaamisensa seurakuntien käyttöön. Lähetysseura liittyi vapaaehtoistyö.fi sivustolle, jotta vapaaehtoiset voivat osallistua toimintaan myös sen kautta. Uuden asiakashallintajärjestelmän avulla Lähetysseura tarjoaa täsmällisempää palvelua seurakunnille ja muille työmme tukijoille. 24

24 Seurakuntien palvelusopimuksien kehittyminen: Palvelusopimukset Lukumäärä Summa yhteensä (1 000 ) Sopimusten keskiarvo ( ) Sopimuksia/seurakunta/kpl 2,71 2,13 1,6 1,4 Seurakunnat joilla sopimus (%) Lähetysseuran sopimusjärjestelmän mukaisesti seurakunnan sopimukset on koottu kunkin seurakunnan omaan palvelusopimukseen. Palvelusopimusten kappalemäärä on tavoitteiden mukaisesti vähentynyt ja samanaikaisesti sopimusten keskiarvosumma on kasvanut. Tavoitteena on solmia sopimus kaikkien seurakuntien kanssa. Palvelusopimusten lukumäärä on laskenut edelleen tavoitteen mukaisesti. Tavoite on, että kaikilla seurakunnilla on sopimus Lähetysseuran kanssa. Yhteistyö seurakuntien kanssa on kehittynyt saadun palautteen perusteella myönteisesti. Seurakuntien saaman yhteisövero-osuuden korvautuminen valtion maksamalla kertaluonteisella korvauksella on vähentänyt seurakuntien verokertymää. Sama vähentymä näkyi Lähetysseuralle kohdennetuissa talousarviomäärärahoissa. Määrärahat vähenivät vuoden 2015 toteumasta yli puoli miljoonaa euroa. Monet seurakunnat haluavat vahvistaa vapaaehtoista kannatusta, mikä näkyi myönteisenä kehityksenä. Kirkkohallituksen määräämät kolehdit toteutuivat odotusten mukaisesti. Testamenttituotot olivat ennakoitua suuremmat. Lähetysseuralla oli toimintavuonna 2016 kumppaneina kotimaassa 24 yhteisöjäsentä. Useimpien jäsenjärjestöjen kanssa käytiin vuoden kuluessa yhteistyöneuvottelu. Yhteisöjäsenten joukossa on Lähetysseuralle merkittäviä toiminnallisia yhteistyökumppaneita, mutta useat yhteisöjäsenistä ovat myös Lähetysseuran toiminnan rahoittajia, kuten Herättäjä-Yhdistys ry, Lestadiolainen Uusheräys ry ja Evankelinen lähetysyhdistys ELY ry. Lähetysseura sai 25

25 vuonna 2016 lahjoituksia 87:ltä järjestöltä tai säätiöltä. Taloudellisesti merkittävin säätiölahjoitus saatiin Wiktor Pihlmanin säätiöltä. Valtakunnalliset Lähetysjuhlat järjestettiin kesäkuussa 2016 Vihdissä. Kävijämäärä viikonvaihteen aikana oli tavoiteltu henkilöä. Vihdin seurakunnan ylläpitämän Riuttarannan vastaanottokeskuksen asukkaat osallistuivat juhlien järjestelyihin ja ohjelmaan. Juhlille osallistui poikkeuksellisen runsaasti lapsiperheitä. Juhlien rinnalla toteutettiin seurakunnan kanssa nuorten aikuisten Lähde-projekti, joka aktivoi seurakunnan nuoria aikuisia lähetyksen toimijoiksi. Vuonna 2017 Lähetysjuhlat ovat ensimmäistä kertaa osana Kirkkopäiviä Turussa Lähetysjuhlille 2018 kokoonnutaan Kuopioon Seurakuntien missionaarisuutta tuettiin. Verkkosivuston aineistopankissa julkaistiin oppimateriaalia kehitysyhteistyöstä, pakolaisuudesta ja rauhankasvatuksesta. Lasten lähetyssafari ja nuorten oppimispeli Ilo sulle ja mulle uudistettiin. Oppimispelit kiersivät 13 seurakunnassa tavoittaen henkilöä. Lähetysopetusta kehitetään yhdessä Tampereen seurakuntayhtymän tuomiokirkkoseurakunnan ja Tampereen Eteläisen seurakunnan kanssa. Myös Turun seurakuntayhtymän kanssa aloitettiin rippikoulun lähetysopetuksen vastaavanlainen kehittämishanke. Seurakuntien monikulttuurisuustyötä tuettiin toteuttamalla esimerkiksi Ystävänä maahanmuuttajalle -koulutuksia. Helsingin seurakuntayhtymän kanssa laadittiin suunnitelma monikulttuurisuuden ja uskontodialogin tukemiseksi seurakunnissa. Matkoja työalueille järjestettiin kuusi, muun muassa kulttuuripainotteinen opintomatka Namibiaan yhdessä Espoon ja Tampereen hiippakuntien kanssa. Seurakuntavierailuja tekeviä ulkomaanvieraita oli Boliviasta, Pakistanista ja Etelä-Afrikasta sekä 12 hengen opiskelijaryhmä Luther-seminaarista Thaimaasta. Työntekijävaihdon pilottihankkeita toteutettiin kaksi, Raumalla ja Ylöjärvellä. Lähde liikkeelle - ja Min mission -koulutuksia järjestettiin yhteensä kolme, ja niihin osallistui 74 henkilöä. Felm Volunteer -ohjelman kautta lähetettiin työalueille 27 vapaaehtoista. Kotimaahan palanneita vapaaehtoisia kutsuttiin mukaan seurakuntavierailuille. Taideryhmät tuottivat esityksiä ja työpajatoimintaa seurakuntien missionaarisuuden tueksi. Musiikki- ja taidetyön ryhmät Amani, Cumina, Exit, Furahakören, Jakaranda, Safarikuoro, Xaris Finland, Matti ja Iiris sekä Juk- 26

26 ka Salminen esiintyivät yhteensä 193 tilaisuudessa. Tapahtumiin osallistui henkilöä ( osallistujaa vuonna 2015). Kotimaanosaston ruotsinkielisen palvelun yksikkö palvelee Porvoon hiippakunnan seurakuntia ja ruotsinkielisiä asiakkaita. Ruotsinkieliset lähetysjuhlat uudistettiin, ja ne pidettiin yhden päivän mittaisena tapahtumana Tammisaaressa noin 200 osallistujalle. Kurssikeskus Päiväkumpu palveli sekä Lähetysseuran nuorisotyötä että ulkopuolisia asiakkaita. Päiväkummussa järjestettiin kaksi rippikoululeiriä, viisi nuorten viikonloppuleiriä, kaksi nuorten aikuisten viikonloppua sekä koulutusleirit rippikoulujen isosille sekä Cumina-musiikkiryhmälle. Kurssikeskuksessa oli kesällä nuoria aikuisia vapaaehtoistyössä. Käyttöaste oli 46 prosenttia, käyttöpäivistä 72 prosenttia ja majoitusvuorokausista 79 prosenttia oli nuorille. Päiväkummun ystävien tukirinki keräsi toiminnan tukemiseksi lahjoituksia. Tästä huolimatta vuosi oli taloudellisesti edelleen tappiollinen. Jäsenjärjestöt: Akaan Lähetysyhdistys ry, Borgå Sv. Missionsförening rf, Eurajoen Kristillisen Opiston Kannatusyhdistys ry, Förbundet Kyrkans Ungdom rf, Helsingin kristillisen opiston säätiö, Helsingin Raamattukoulusäätiö, Herättäjä-Yhdistys ry, Hämeenlinnan Lähetysyhdistys ry, Ilmajoen Lähetysyhdistys ry, Kansan Raamattuseuran säätiö, Karis Missionsförening rf, Kuurojen Lähetys ry, Lestadiolainen Uusheräys ry, Lähetysyhdistys Betel ry, Martinus-säätiö, Nuorten Keskus ry, Opettajien Lähetysliitto ry, Opiskelijoiden Lähetysliitto ry, Seurakuntien Lapsityön Keskus ry, Suomen Liikemiesten Lähetysliitto ry, Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK ry, Suomen Raamattuopiston Säätiö ja Vapaa Evankeliumisäätiö. Vuonna 2016 PTK ry, Nuorten Keskus ry ja Seurakuntien Lapsityön Keskus yhdistyivät Nuori kirkko ry:ksi. Se liittyi Lähetysseuran jäseneksi vuoden 2017 alussa. 27

27 3.3 Viestintä ja kustannustoiminta Suomen Lähetysseuran uuden Toivon tiekartta -strategian tueksi luotiin uusi visuaalinen ilme. Samalla käynnistyi uusi kuukausilahjoituskanava ja -kampanja toivoa.fi. Uutta ilmettä voidaan käyttää joustavasti sekä suomeksi että ruotsiksi. Kansainvälisiin yhteyksiin suunniteltiin uusi englanninkielinen Felm-tunnus. Lähetysseuran työstä tuotettiin esittelyvideot sekä Kaksi päivää -video kummiudesta, yleisesite ja PowerPoint-esitykset strategian esittelyyn, rullajulisteet, kampanjaliivit, seinäkkeet ja muuta kampanjamateriaalia. Kustannustoiminta on ollut vuoden 2016 alusta osa viestinnän ja yksityisen varainhankinnan osastoa. Viestinnän tiimimäistä työtapaa kehitettiin edelleen. Lähetyssanomien tekijät tulivat osaksi viestinnän tiimiä prosenttisilla työpanoksilla. Mediassa ja sosiaalisessa mediassa keskeisimmät Suomen Lähetysseuraa koskevat aiheet olivat: 1. Kauneimmat Joululaulut, (Iltasanomien verkko-tv:n lähetys Kauneimmista Joululauluista Paavalin kirkosta sekä jaot Instagramissa), 2. Muusikko Pauli Hanhiniemen Bolivian-matka (kirkollisessa mediassa, lta-sanomissa ja Helmiradiossa sekä itse tuotettu sisältö Facebookiin ja Instagramiin) 3. Tasauksen teema: maaoikeudet, maaoikeusverkkosivuston julkistus ja Kolumbian tilanne. Meeri Koutaniemen Tasaus-kampanjan näyttelyn avaus syyskuussa oli Kampin kappelissa. Viestinnässä siirryttiin tiedotejakelun lisäksi uutisten, artikkeleiden ja juttuvinkkien kohdentamiseen suoraan valituille medioille. Kirkollisessa mediassa uutisiamme julkaistiin viikoittain. Uutisia tuotettiin verkkosivuille ja mediaan kaikkiaan 119. Ruotsinkielisiä uutisia tuotettiin 39. Tiiviimpi yhteistyö Kotimaa-lehden kanssa käynnistyi. Se näkyy puunistutuskampanjassa reformaation merkkivuonna sekä Missioblogin kehittämisenä Kotimaa24.fi-sivustolla. 28

28 Toivoa.fi-blogiin kirjoittivat muun muassa presidentti Tarja Halonen. Tasaus- ja Kauneimmat Joululaulut -sivustoilla oli omat bloginsa. Verkkosivuillamme suomenlahetysseura.fi yksittäisten kävijöiden määrä kasvoi 35 prosenttia yli yksittäiseen kävijään. Ruotsinkielisen sivuston kävijämäärä kasvoi jonkin verran, kaikkiaan yli kävijää. Lisäksi avattiin uusi pod-radio (soundcloud.com/finskamissionssallskapet). Verkkosivuja uudistettiin: luotiin toivoa.fi-kampanjasivusto, uusi etusivu ja lahjoituskokoomasivu. Syksyllä jatkettiin luovia työpajoja, joihin osallistui edustajia jokaiselta osastolta, yhteensä yli 50 työntekijää. Verkkosivujen uudistaminen jatkuu vuonna Lähetysseuran Facebook-pääsivulle tehtiin päivitys ainakin kerran päivässä. Tasaus- ja Toivoa.fi-kampanjoiden aikana päivityksiä oli vielä useammin tykkääjän raja ylitettiin. Kauneimpien Joululaulujen Facebook-sivulla oli yli tykkääjää. Vuoden aikana ulkomaantyöntekijät perustivat uusia alueellisia Facebook-sivuja: Läntinen Afrikka, Eteläinen Afrikka ja Viro. Aiemmin perustettuja alueellisia sivuja on kuudella alueella. Ruotsinkielisellä Facebook-sivulla Finska Missionssällskapet oli noin seuraajaa, ja päivitysten määrä kaksinkertaistui edellisvuodesta. Kuvakertomus Nepalista esitettiin De vackraste julsångerna -tilaisuudessa Yle Fem -kanavalla. Teologinen asiakirja ilmestyi ruotsiksi. Vuonna 2016 Lähetysseuralle perustettiin Instagram-tili. Vuoden aikana aloitettiin matkapuhelinkameroilla tuotettu videotuotanto sosiaaliseen mediaan. Lähetysseuran Twitter-tilin seuraajien määrä kasvoi lähes seuraajaan. Vuoden aikana koulutettiin asiantuntijoita Twitterin käytöstä. Helsingin Pressiklubin kanssa järjestettiin yhteistilaisuus Uskonto maahanmuuttopolitiikassa toukokuussa. Mukana oli 26 median edustajaa, maahanmuuttaja, turvapaikanhakija sekä muun muassa kansliapäällikkö Päivi Nerg. Toimittajien Kauneimmat Joululaulut kokosivat noin 60 toimittajaa Lähetyskirkkoon. Kustannustoiminnassa vuoden aikana ilmestyi kahdeksan kirjaa, menestyneimpinä Pirkko Lehtiön On Herra vielä vierellä, Jonathan Aitkenin 29

29 John Newton Armottomuudesta ihmeelliseen armoon, Minna Kettusen Nepalin metsänneito Helena Payne sekä lastenkirja Marian pieni aasi. Kustannustoiminta julkaisi myös seurakunnille kirjasen teologisesta asiakirjasta. Vuoden aikana julkaistiin kaksi levyä: Pekka Simojoen Avara sekä lastenlevy Parasta laatua. Sen lisäksi tuotettiin Adventtikalenteri sekä pari uutta joulukorttia. Jonathan Aitkenin kirjanjulkistus oli Lähetyskirkossa, Aitken tapasi lisäksi kansanedustajia sekä saarnasi Kallion kirkon iltajumalanpalveluksessa. Lähetyssanomat ilmestyi yhdeksän kertaa, josta viimeinen numero oli kaksoisnumero yhdistettynä joululehteen Tulkoon joulu Ruotsinkielisen Mission-lehden ilme uudistui, ja se ilmestyi neljä kertaa. 3.4 Yksityinen varainhankinta ja kampanjat Ulkoministeriön leikkaukset aiheuttivat lisääntynyttä kilpailua suurimpien varainhankinnallisten toimijoiden kesken. Turvapaikanhakijoiden herättämä myötätunto kanavoitui kotimaiseen varainhankintaan. Yksityinen varainhankinta jatkoi vuonna 2015 alkanutta brändityöskentelyä ja asiakaslähtöisyyden vahvistamista. Uutta ilmettä testattiin erityisesti tuotelanseerauksessa toivoa.fi ja sähköisissä kanavissa. Kuukausilahjoittajien määrä saatiin kasvuun. Kauneimmat Joululaulut teki ennätystuloksen 1,09 miljoonaa euroa. Toimenpiteitä: Osaava Nainen -messuille Turussa osallistuttiin varainhankinnan tiimillä. Vantaan herättäjäjuhlilla esittelypisteen sijainti juhlakentällä loi hyvän kohtaamispaikan, jossa esiteltiin kustannustuotteita ja kummikampanjaa. Lähetysseura osallistui Kirkon diakoniapäiville. Diakonian ammattilaisia varten tuotettiin tietoutta Lasten Pankista kampanjavälineenä. Porkkanamarkkinat muutettiin Helsingissä Toivon markkinoiksi ja paikaksi vaihdettiin Vanhan kirkon puisto. Maailma kylässä -festivaalin kävijätulos ylitti tavoitteet. 30

30 Tekstiviestilahjoitukset saatiin kasvamaan, muun muassa Ylen Riemulaulut-televisiojumalanpalvelus yhteistyössä Kirkon Tiedotuskeskuksen kanssa Lähetyskirkosta lisäsi lahjoitusten määrää 3. adventtina ja loppiaisena. Samoin seurakunnat, jotka pitivät esillä tekstiviestilahjoitusta Kauneimmissa Joululauluissa, tukivat hyvää kasvua. Testamenttilahjoittamiselle luotiin uusi visuaalinen ilme ja jatkettiin hyvatestamentti kampanjaa yhdessä parinkymmenen järjestön kanssa VaLan jäsenenä. Puhelintiimin työpanos toi ennätystuloksen lahjoittajia, erityisesti ruotsinkielisten kummien määrä kasvoi. 31

31 4. HALLINTO 4.1 Järjestöhallinto Vihdissä pidettyyn vuosikokoukseen osallistui 415 kokousedustajaa, joista 357 edusti seurakuntia, 18 muita yhteisöjäseniä ja 40 oli henkilöjäseniä. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin vs. kirkkoherra Jussi Peräaho Lapuan hiippakunnasta, kirjailija Anna-Mari Kaskinen Espoon hiippakunnasta sekä toimistopäällikkö Lea Purhonen Helsingin hiippakunnasta. Erovuorossa olleista valittiin uudelleen piispa Matti Repo Tampereen hiippakunnasta. Hallituksessa jatkoivat kirkkoherra Helena Castrén Mikkelin hiippakunnasta, ohjelmapäällikkö Heidi Juslin-Sandin Porvoon hiippakunnasta, kirkkoherra Jaana Marjanen Kuopion hiippakunnasta, lähetystyön koordinaattori Ulla Mäkinen Oulun hiippakunnasta, varatuomari, talous- ja hankintajohtaja Mirja Niemi Lapuan hiippakunnasta, suurlähettiläs, emeritus Ilari Rantakari Helsingin hiippakunnasta, rehtori Tapani Rantala sekä toimitusjohtaja Vesa Viitaniemi kumpikin Turun arkkihiippakunnasta. Hallituksen puheenjohtajana jatkoi piispa Matti Repo ja varapuheenjohtajana varatuomari, talous- ja hankintajohtaja Mirja Niemi. Hallitus kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin KHT Kai Salli ja KHT Kirsi Aromäki sekä varatilintarkastajiksi KHT Jorma Nurkkala ja KHT Tommi Tamminen. Aikaisempien vuosien tapaan vuosikokous valtuutti hiippakuntien edustajista ja muita yhteisöjäseniä edustavasta jäsenestä koostuvan vaalitoimikunnan valmistelemaan seuraavaan vuosikokoukseen hallituksen jäsenten vaalia koskevan esityksen. Rovaniemellä 2015 valittu vaalitoimikunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa valmistelemaan hallituksen jäsenten valintaa. 32

32 4.2. Kehittämistoiminta ja tukipalvelut Tietohallintomenoja on saatu supistettua ottamalla käyttöön voittoa tavoittelemattomia, niin sanottuja nonprofit-hinnoiteltuja pilvipalveluja sekä uusia tietojärjestelmiä. Vuonna 2016 käyttöönotetulla Salesforce-järjestelmällä saatiin korvattua viisi vanhaa tietojärjestelmää ja yhdistettyä asiakasrekisterejä. Salesforce toimii Lähetysseurassa muun muassa varainhankinta-, lehtitilaus-, hankehallinta- ja asiakashallinnan järjestelmänä. Tiedonhallintajärjestelmä M-Files oli syksyn 2016 pilottikäytössä, ja se otetaan laajemmin käyttöön vuoden 2017 aikana. Uusi työajanseurantajärjestelmä nimettiin Minsaksi, ja se otettiin käyttöön vuonna Esiselvitys taloushallinnon järjestelmien uudistamistarpeista käynnistyi. Tietoturvaa on parannettu ottamalla käyttöön sähköpostin salaus. Tietojärjestelmäprojektien lisäksi olemme laatineet uuden tietohallintostrategian vuosille Sisäisessä tarkastuksessa jatkettiin yhteistyötä tilintarkastusyhteisö KPMG:n kanssa. Vuoden 2016 tarkastustoimet kohdistuivat konsultointipalveluihin, käyttöomaisuuden hallintaan ja lahjoitusreskontran prosesseihin. Sisäisen valvonnan käytäntöjä kehitettiin edelleen. 33

33 5. HENKILÖSTÖ 5.1 Henkilöstön määrä ja rakenne Vuoden 2016 lopussa ulkomaantyössä oli 100 ja kotimaan toiminnoissa kaikkiaan 108 työntekijää. Ulkomaisessa työssä henkilötyövuodet vähenivät 22:lla ja kotimaantoiminnoissa 6:lla. Henkilöstön määrä väheni 33 työntekijällä. Kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset merkitsivät syksyllä 2015 käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena henkilöstön vähentämistä. Se vaikutti koko organisaation toiminnalliseen tarkasteluun ja toimintojen kehittämiseen sekä keskittämiseen. Tietoja henkilöstöstä ja työvoimakustannuksista (LIITE 5). 5.2 Osaamisen ja työyhteisön kehittäminen Kirkon kansainvälisen työn erikoistumiskoulutukseen osallistui vuonna 2016 kolme ihmistä. Lähetystyöhön siunattiin viisi työntekijää. Lähetysseura osallistui Kirkon lähetystyön keskuksen Kirkon kansainvälisen työn erikoistumiskoulutuksen suunnitteluryhmään. Ulkomaantyöstä palaaville työntekijöille, yhteensä 27, järjestettiin paluukoulutus. Uusille työntekijöille tuotettiin uutena perehdytysmateriaalina verkkoperehdytyskurssit. Muuta yhteistä henkilöstökoulutusta olivat muun muassa asiakaspalvelukoulutus, teologinen symposiumi, verkkoviestintä- ja kriisiviestintäkoulutus, asiakashallintakoulutus uusiin tietojärjestelmiin, tietosuojakoulutus sekä kirkollisen työn sisältöihin hankehallinto- ja turvallisuuskoulutus. Lisäksi järjestettiin SPR:n ensiapukoulutus. Johtamisen ja esimiestyön kehittämistä jatkettiin kehittämissuunnitelman mukaisesti. 34

34 Hyödynnettiin edelleen Ilmarisen tarjoamia Parempaa työelämää -valmennuksia sekä Kansan Raamattuseuran Vivamo-opiston järjestämää valmennusta eläkkeellesiirtymiseen. Käsikirjasto palveli henkilöstöä, koulutettavia ja tutkijoita edellisvuosien tapaan. 5.3 Työhyvinvointi ja yhteistoiminta Työsuojelutoimikunta kokoontui neljä kertaa. Käsiteltäviä teemoja olivat muun muassa työterveyshuollon uudelleen järjestäminen sekä sisäilmaan liittyvät väliaikaisratkaisut väistötiloineen. Tulevaan toimitilamuutokseen ja siihen liittyviin toimintatapamuutoksiin kiinnitettiin työsuojelussa huomiota. Tehdyn työpaikkaselvityksen pohjalta palautteen antaminen nostettiin vuoden teemaksi. Palautteen antamista tehtiin erityisesti Kehu-Kiitä-Kannusta-kampanjan aikana ja avulla. Tuolloin työntekijät antoivat 231 kirjallista palautetta toisilleen. Yhteistoimintaneuvottelukunta kokoontui kolme kertaa. Kokouksissa käytiin keskustelua kilpailukykysopimuksesta sekä käsiteltiin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa ja ulkomaanpalkkausuudistukseen liittyvää arviointia ja tarkastusta. Lisäksi käytiin läpi muun muassa erilaisia ohjeistoja: työkausikäytännöt ja omaisuusvahinkojen korvaaminen, esimies- ja työkykykompassit sekä tarkistettu varhaisen tuen malli. Käytiin läpi myös koulutus- ja henkilöstösuunnitelma Henkilöstöhallinto Vuonna 2014 käyttöönotetun ulkomaantyön palkkausjärjestelmän toimivuutta tarkistettiin ja täsmennettiin. Ulkomaantyössä uudistettiin työkausikäytäntöä. Vuoden aikana Lähetysseura osallistui Kristillisiä järjestöjä koskevan kilpailukykysopimuksen mukaisiin työehtosopimusneuvotteluihin. Uusi sopimuskausi on voimassa

35 Laadittiin henkilöstön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ajalle Työterveyshuollon palveluntarjoaja kilpailutettiin ja sopimusneuvottelujen jälkeen kumppaniksi valittiin Mehiläinen Oy vuoden 2017 alusta. Ulkomaantyöhön oli vuoden aikana avoinna yhdeksän tehtävää, joista yksi toteutettiin sisäisenä hakuna. Kotimaantyöhön oli puolestaan avoinna 29 tehtävää, joista sisäisinä hakuina toteutettiin seitsemän Kehittämistoiminta ja tukipalvelut Käynnistettiin työympäristön muutoshanke, jonka tarkoituksena on uusien toimitilojen hankinta sekä siihen olennaisesti liittyvä toimintakulttuurin muutos. Hankkeen projektivastuun toteuttajaksi valittiin Martela, jonka kanssa laadittiin projektisuunnitelma hankkeen läpiviemiseksi vuoden 2017 aikana. 36

36 6. TALOUS Talous oli vuoden 2016 aikana tasapainossa. Kirjanpidollinen tulos oli 610 tuhatta euroa ylijäämäinen (703 tuhatta euroa ylijäämäinen vuonna 2015). Kassatilanne säilyi koko tilivuoden hyvänä eikä sijoituksia likviditeettisyistä realisoitu. Tilivuoden kokonaistulot olivat 30,3 miljoonaa euroa (33,1 milj. euroa v. 2015). Keskeisiä asioita tulonhankinnassa olivat: 1. Ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaus vuoden ,5 miljoonasta eurosta vuoden ,5 miljoonaan euroon (vähennys 35 %). Vuoden 2015 avustusmäärärahojen leikkauksen vaikutukset näkyivät ulkomaantoimintojen vähentyneinä kuluina ja säästöinä toiminnassa. Kyseinen ulkoministeriön avustus muodosti vuonna 2016 toiminnan rahoituksesta 18,3 prosenttia. 2. Seurakuntien talousarvioavustukset vähenivät noin 600 tuhatta euroa verrattuna edelliseen tilivuoteen ja olivat 8,6 miljoonaa euroa. 3. Rauhan ja sovinnontyöhön kohdistetut avustukset lisääntyivät tilivuoden aikana noin 900 tuhatta euroa saavuttaen 2,2 miljoonaa euroa. Ulkoministeriön rahoitus rauhantyön hankkeille ja paikallisille kumppaneille pysyi kuitenkin samalla tasolla kuin vuonna Kasvun selittää, että vuoden 2016 alusta rahoitus hankkeille kanavoidaan kokonaan Lähetysseuran kautta. 4. Liiketoimintayksköiden tulonmuodostuksen näkökulmasta vuosi 2016 oli vaikea; tuotot vähenivät sadallatuhannella eurolla. Se onnistuttiin kompensoimaan kuluja leikkaamalla lähes kokonaan. Varainhankinnan eri osa-alueiden kehitystä on selostettu edellä luvussa 3. Kannatustuotot eli varainhankinnan tuotot muodostivat 62,4 prosenttia toiminnan rahoituksesta. Rahoitustoiminnan kulut (lainojen korkokulut) olivat 173 tuhatta euroa. Kaikkiaan sijoitus- ja rahoitustoiminnan tulos muodosti 4,0 prosenttia toiminnan rahoituksesta. Toiminnan rahoitus ei ole sijoitustoiminnan varassa. 37

37 Tilivuoden kokonaiskulut olivat 29,7 miljoonaa euroa (32,4 milj. euroa vuonna 2015). Suurin yksittäinen muutos verrattuna edelliseen vuoteen oli ulkomaisen työn kustannusten lasku (22,4 milj. euroa vuonna ,5 milj. euroa vuonna 2016) ulkoministeriön kehitysyhteistyöavustusten leikkausten vuoksi. Kotimaan työn kustannukset laskivat toiminnan tehostamisen seurauksena 600 tuhannella eurolla. Hallinnon kulut laskivat noin satatuhatta euroa, samoin liiketoimintayksikköjen kulut. Varainhankinnan kulut kasvoivat noin 300 tuhannella eurolla. Rahastojen muutosten tulosvaikutus verrattuna edelliseen vuoteen oli hieman yli 400 tuhatta euroa. Yhteenveto TULOSLASKELMAN YHTEENVETO (1000 ) Tuotot yhteensä Kulut yhteensä Tilinpäätössiirrot, netto TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ Tase Merkittäviä tase-erämuutoksia ei tilikauden aikana tapahtunut. Sijoitusten kokonaismäärä säilyi samalla tasolla toisin sanoen sijoitusomaisuutta ei realisoitu operatiivisen toiminnan rahoittamiseksi. Pankkilainoja lyhennettiin vuoden aikana 600 tuhannella eurolla. 38

38 7. TOIMINNAN MUU ARVIOINTI 7.1 Riskienhallinta Kirjanpitolain tarkoittamia toiminnan ja talouden riskejä ovat kannatustulojen tai yleisavustusten merkittävä väheneminen työn edellytysten ja työntekijöiden turvallisuuden heikkeneminen sotien tai muiden yhteiskuntarauhaa järkyttävien tapahtumien seurauksina menoja kasvattavat valuuttakurssimuutokset. Tulojen vaihteluun on varauduttu 3,3 miljoonan euron suuruisella lähetyskannatuksen tasausrahastolla. Erityyppisten varainhankintamuotojen olemassaolo tasoittaa kannatustulojen vaihtelua. Seurakuntien kannatussopimukset ja yksityisesti lahjoittavien kuukausilahjoitussitoumukset antavat taloudelliselle tuelle jatkuvuutta. Työntekijöitä ohjeistetaan maakohtaisesti. Maittain on laadittu riskikartoitukset ja niiden ajantasaisuudesta huolehditaan. Poliittisen tilanteen kiristyessä aluepäällikkö johtaa maakohtaista varautumista ja etenee suunnitelmien mukaisesti. Työntekijät kutsutaan tarvittaessa kotimaahan. Jos työ estyy kyseisessä maassa pysyvästi, työntekijöille pyritään löytämään uusi sijoituspaikka. 7.2 Tulevan kehityksen arviointi Taloussuunnittelussa varaudutaan siihen, etteivät tulot kasva merkittävästi lähivuosien aikana verrattuna vuoteen Vuoden 2018 budjettitavoitteena on, ettei toiminnallista alijäämää muodostu. Ulkomaisen työn osuus on edelleen 75 prosenttia toiminnan resursseista. Kehitysyhteistyön osuuden oletetaan pysyvän vuoden 2017 tasolla. Toiminnallisesti jatketaan strategiakauden viimeisen vuoden mukaista työtä: julistustyötä kristillisten kirkkojen ulkopuolella, työtä ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja köyhyyden poistamiseksi. Kotimaisessa työssä jatketaan varainhankinnan ja tunnettuuden kehittämistä sekä seurakuntien palvelutehtävää. 39

39 LIITE 1 Ulkomaisen työn toteutus 2016 Hankkeiden lukumäärä 2015 Hankkeiden lukumäärä 2016 Kulut euroa Kulut euroa Työntekijät Työntekijät Kirkollinen työ Kehitysyhteistyö Hallinto- ja muut kulut Rauha ja sovinto (* 3,5 3,5(** Yhteensä *) Rauhan- ja sovinnontyön kulut on taulukossa ilmoitettu nettokuluina. Bruttokulut olivat euroa ja ulkoministeriöltä saadut tulot euroa, joista käytettyjä varoja on tuloutettu euroa ja loput euroa kirjattu käyttämättöminä varoina taseeseen. Lisäksi seurakuntien kannatustuloihin vuonna 2016 on kirjattu euroa **) Vuonna 2016 Rauhan- ja sovinnontyön hankkeissa ei työskennellyt varsinaisia ulkomaantyöntekijöitä, vaan hankkeita hoiti 3,5 rauhan- ja sovinnontyön yksikön työntekijää. 40

40 Alue KAIKKI KULUT 2015 Ohjelmakulut Ohjelmakulut Hallintokulut Hallintokulut Työntekijät Työntekijät Eteläinen Afrikka Itäinen ja Keski-Afrikka Läntinen Afrikka Mekong-alue ja Oseania Kiina Lähi-itä Nepal ja Pakistan Latinalainen Amerikka Eurooppa Monenkeskinen yhteistyö ja yhteiset Yhteensä Angola, Botswana, Etelä-Afrikka, Namibia, Zimbabwe, Sambia 2 Etiopia, Malawi, Tansania 3 Mauritania, Senegal 4 Kambodža, Laos, Papua Uusi Guinea, Singapore, Thaimaa, Vietnam 5 Sisältää työn Hongkong SAR ja Taiwanilla 6 Israel, Jordania, Palestina 7 Bolivia, Kolumbia, Venezuela, Nicaragua 8 Ranska, Venäjä, Viro 9 Globaali maailmanlaajuinen yhteistyö, yhteiset, Myanmar 41

41 LIITE 2 ESIMERKKEJÄ TULOKSISTA 2.4 Keskeiset tulokset vuonna Strateginen tavoite: Julistustyö on vahvistunut kristillisten kirkkojen ulkopuolella olevien keskuudessa Tavoite: Kristittyjen määrä kasvaa ja syntyy uusia seurakuntia erityisesti alueilla, joilla kristityt ovat pieni vähemmistö. Botswanan luterilainen kirkko aloitti vapaaehtoisten evankelistojen koulutuksen: 36 evankelistaa, kuusi pappia ja yksi diakoni vihittiin Botswanan kirkko on hyvin laajoilla alueilla toimiva pieni kirkko. Kirkon johto on kantanut huolta siitä, miten Sanan julistaminen ja kristillinen kasvatus voisivat toteutua seurakunnissa, kun kokoaikaisten pappien palkkaamiseen ei riitä varoja. Kirkko aloitti vuonna 2015 evankelistojen viikonloppukoulutuksen, jonka aikana osallistujille annettiin työkaluja evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Piispa siunasi 36 uutta evankelistaa ja vihki kuusi uutta pappia sekä yhden uuden diakonin. Etiopian Mekane Yesus -kirkko laajentaa työtään syrjittyjen parissa vaikeakulkuisille seuduille: sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle jätetyt ryhmät otetaan täysivaltaisina ja tasa-arvoisina jäseninä mukaan seurakuntien toimintaan. Lähetysseuran pitkään tukemassa Mekane Yesus -kirkon työssä alkoi uusi pilottivaihe. Tavoitteena on laajentaa seurakuntien työtä syntyperänsä tai työnsä vuoksi syrjittyjen ryhmien parissa. Aiemmin sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle jätetyt ryhmät otetaan täysivaltaisina ja tasa-arvoisina jäseninä mukaan seurakuntien toimintaan. Seurakunnat ja kirkko vaikuttavat syrjinnän vähentämiseen myös muussa yhteiskunnassa. Tähän pyritään kokonaisvaltaisella lähestymistavalla. Tätä työtä tehdään myös vaikeakulkusilla alueilla. 42

42 Pakistanissa Lähetysseura tukee Pakistan Bible Correspondence -koulun työtä Peshawarin alueella vuoden 2016 aikana 216 oppilasta liittyi kirjekurssiohjelmaan. Opettajien vierailut kirjekurssilaisten luona levottomassa rajamaakunnassa ovat riskialttiita. Tavoite: Kristillinen vakaumus ja arvopohja vahvistuvat kristillisen kasvatuksen kautta Kambodžassa käy pyhäkouluissa lasta. Englannin kielen ja tietotekniikan opetukseen osallistuu viikoittain lasta. Lähetysseura tukee pyhäkoulutyötä ja nuorisotyötä Kambodžassa. Kampong Chhnangissa osallistui pyhäkoulutoimintaan lasta. Englannin kielen ja tietotekniikan opetukseen osallistuu viikoittain lasta. Kristillinen kasvatus koskee myös kirkkojen aikuisväestöä. Bolivian luterilainen kirkko antaa kristillistä kasvatusta erityisesti alkuperäiskansojen naisten ja lasten parissa maaseudulla ja vahvistaa siten yhteisöjen rauhaa. Bolivia on Latinalaisen Amerikan toiseksi köyhin maa. Heikoimmassa asemassa ovat edelleen maan lukuisat alkuperäiskansat. Suurin osa Bolivian evankelisluterilaisen kirkon pienistä seurakunnista sijaitsee maaseudulla, ja sen jäsenet edustavat pääasiassa aymara-, quechua-, guaraní- ja lecos-kansoja. Yhteisöjen naiset ja lapset ovat erityisen alttiita erilaisille riiston ja hyväksikäytön muodoille. Lähetysseuran tuella vahvistetaan naisten, nuorten ja perheiden kristillistä kasvatusta ja voimaantumista. Tuen avulla naiset ovat löytäneet vastauksia omiin ongelmiinsa ja parantaneet siten hyvinvointiaan ja elinolosuhteitaan. Myös kirkon pastorit ja johtajat ovat alkaneet luoda uusia toimintatapoja vahvistaakseen rauhanomaista yhteiseloa yhteisössä. Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon seminaarissa on opiskelijoina sekä naisia että miehiä erityisesti vuoristokansoista Thaimaan evankelisluterilaisessa kirkossa toimii teologinen seminaari, joka kouluttaa lähes kaikki kirkon työntekijät. Lähetysseura tukee sitä sekä suoraan että seminaarin stipendiaatteja vuonna 2016 neljää vuoris- 43

43 tokansoista tulevaa opiskelijaa, joista kaksi on naista. Naisten vihkiminen papeiksi ei ole tällä hetkellä mahdollista, mutta seminaari pyrkii saamaan opiskelijakuntaansa molempien sukupuolten edustajia. Kirkon työntekijöissä, myös evankelistoissa, jotka johtavat seurakuntia, on naisia. Lähetysseuran tukema koulutus pyrkii tuomaan kristillistä kasvatusta ja tietoutta suoraan ihmisille tukien vähäisistä työntekijäresursseista kärsivää kirkkoa Strateginen tavoite: Toiminta ihmisoikeuksien puolustamiseksi ja köyhyyden poistamiseksi on vahvistunut Tavoite: Heikot ja syrjäytetyt saavat tasa-arvoiset mahdollisuudet seurakunnassa ja yhteiskunnassa diakonian avulla. Angolan luterilaisessa kirkossa vihittiin viime vuonna kahdeksan uutta diakonia. Angolan evankelisluterilaisessa kirkossa evankeliumia eletään todeksi diakonian avulla. IELA:n oma diakoniakoulutus alkoi Shangalalan raamattuinstituutissa vuonna Marraskuussa 2016 kirkko vihki kahdeksan uutta diakonia. Kirkko toteutti kansallisen diakoniakokouksen elokuussa. Viron kirkko kehittää Lähetysseuran työntekijän tuella yhteiskunnallisissa verkostoissa lastensuojelutyötä, perheväkivallan hoitomallia ja perhesuhteiden tukemista. Viron kirkon perhekeskus on tarjonnut kristillistä perheneuvontaa ja koulutusta sekä monialaista yhteistyötä lapsiin ja perheisiin kohdistuvissa kysymyksissä tammikuusta 2014 alkaen. Johtajana toimii Suomen Lähetysseuran työntekijä, joka on mukana kehittämässä lastensuojelutyötä, perheväkivallan hoitomallia ja perhesuhteiden tukemista Virossa. Perhekeskuksen kautta kirkko on antanut tukensa juuri heikoimmassa asemassa oleville ja tullut näkyväksi yhteiskunnassa, jossa luottamus kirkkoa kohtaan on heikko. Viron kirkon perhekeskus on saanut merkittävää näkyvyyttä julkisuudessa ja uskottavuutta yhteiskunnallisenakin keskustelun osapuolena. Etiopian Mekane Yesus -kirkko perusti kuurojen hengellisen työn jaoston. 44

44 Etiopian Mekane Yesus -kirkko on perustanut kuurojen hengellisen työn jaoston. Se tukee kuurojen yhteisöjen hengellistä kasvua ja syventää heidän kristillistä vakaumustaan. Kuurot ovat osallistuneet myös perhetyön koulutuksiin. Monet entiset kuurojenkoulun oppilaat ovat perustaneet perheen, jossa kristilliset arvot näkyvät vahvasti. Kiinassa erityislapset pääsivät kouluun muiden lasten kanssa uuden hankkeen avulla. Osallistavan opetuksen kehittämishanke Kiinassa vahvistaa koulujen ammatillista osaamista erityisesti kuulo- ja näkövammaisten opetuksen kehittämisessä. Hanke vahvistaa erityislasten koulutusmahdollisuuksia ja asemaa yhteisössä. Se toteutetaan yhteistyössä Amity Foundationin kanssa Itä-Kiinassa Zhejiangin maakunnassa, joka sijaitsee Shanghain eteläpuolella. Tavoite: Lasten oikeudet toteutuvat kummiohjelmissa mukana olevien lasten elämässä ja heidän lähiyhteisöissään. Kolumbiassa tuetaan kummilapsia, jotka ovat maan sisäisiä pakolaisia tai taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia. Kolumbiassa yhteiskunnan eriarvoisuus ilmenee koulutuksen tason voimakkaassa vaihtelussa kaupunkien ja maaseudun välillä. Parhaat koulut ovat yksityisiä ja maksavat erittäin paljon. Valtion koulut ovat ilmaisia mutta tasoltaan vaatimattomia. Kummiohjelmalla tuetaan sellaisten lasten opiskelumahdollisuuksia, jotka ovat pudonneet pois virallisesta koulujärjestelmästä maan sisäisen pakolaisuuden tai taloudellisten resurssien puutteen vuoksi. Lisäksi tarjotaan pienelle ryhmälle mahdollisuus jatkaa opintojaan ylioppilastutkinnon jälkeen. Pakistanissa Peshawarissa tuettiin 800:aa vähemmistöjen oppilasta. Pakistanilaisista vain vähän yli puolet osaa lukea. Peshawarin hiippakunnan kummityöohjelma tuki erityisesti vähävaraisia vähemmistöoppilaita. Tuen piiriin kuului yli 800 oppilasta. Tuki sisälsi myös oppilaiden harrastustoimintaa, jota koulut järjestävät iltapäivisin, muun muassa tietokilpailuja, urheilutapahtumia, leirejä, askartelu- ja taidekursseja, tiedenäyttelyn ja puunistutusta. Koulutyön sihteeri on panostanut jo kahden vuoden ajan erityisesti koululaisten opiskelumotivaation parantamiseen. Vuonna 2016 kouluissa jär- 45

45 jestettiin säännöllisesti vanhempainiltoja, joissa keskusteltiin sekä yleensä koulutuksesta että oman lapsen koulunkäyntiin liittyvistä kysymyksistä. Tapaamisten tavoitteena on motivoida vanhempia tukemaan lapsen koulutusta. Tansaniassa Mafingan lastenkotia tuetaan itsekannattavaksi. Tansaniassa Mafingan lastenkoti on toiminut jo vuosia Lähetysseuran tuella. Vuoden 2016 alussa alkoi hankkeen siirtäminen itsekannattavaksi. Lastenkodissa on aloitettu erilaisia itsekannattavuushankkeita, kuten possujen kasvatusta ja tomaattien kasvihuoneviljelyä. Venäjällä seurakuntien työntekijöitä koulutettiin lasten hyvän kasvun edellytyksistä. Venäjän Joshkar-Olassa järjestettiin lastensuojelukoulutus Suomen Lähetysseuran ja Uralin rovastikunnan kanssa. Tavoitteena oli kouluttaa seurakuntien työntekijöitä parantamaan lasten hyvinvointia, vahvistamaan lasten oikeuksia ja korostamaan seurakunnan merkitystä turvallisena ympäristönä lasten kasvulle. Teemoja olivat muun muassa lapsen kehitys ja kasvu, lasten tarpeet eri-ikäisinä, äidin ja isän rooli, seurakunnan tehtävä ja tuki lasten elämässä sekä perheen kriisit. Tavoite: Tytöt ja naiset osallistuvat tasavertaisesti oman elämänsä ja yhteisönsä valintoihin. Mauritanian naiset saivat tukea maanviljelystaidoissa sekä lukutaito-opetuksessa Mauritanian maaohjelmassa avustettiin yli 1 200:aa ihmistä maanviljelyksessä, elinkeinojen kehittämisessä ja lukutaito-opetuksessa. Näistä 84 prosenttia oli naisia. Lisäksi tuettiin 330 lapsen koulunkäyntiä. Näistä 65 prosenttia oli tyttöjä. Tuelle on tarvetta edelleen, jotta naisten ääni saadaan kuuluviin. Esimerkiksi Sarlahin piirikunnassa kokoontuu 13 aktiivista naistenryhmää. Nepalin dalit-naiset saivat kansalaisuustodistuksia. Jotkut yhteisöjensä naiset ovat saaneet hankittua kansalaisuustodistuksia ja maaoikeuksia. Se on erityinen saavutus Nepalissa, erityisesti etelän dalitien keskuudessa. Botswanassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hiv-syrjäytymistä vastaan tehdyn työn avulla tavoitettiin ihmisiä odotettua enemmän. 46

46 Botswanassa tilastojen mukaan jopa kaksi kolmesta naisesta joutuu väkivallan uhreiksi jossain elämänsä vaiheessa. Koulutuksella parannetaan naisten valmiuksia ottaa vastuuta asioiden hoitamisessa mutta vähennetään myös hyväksikäytön mahdollisuuksia. Väkivalta ja valtarakenteet ovat vakavia esteitä naisten osallisuudelle. Kagisano Society Womens Shelter (KSWS) tarjoaa suojaa ja palveluja perheväkivallan uhreille. KSWS onnistui tavoittamaan sukupuolittuneen väkivallan uhreja ja tapauksia liittyen hiv-positiivisten oikeuksiin erittäin hyvin. Vuositavoitteet oli lähes saavutettu jo ensimmäisen vuosipuoliskon aikana (79 prosenttia). Väkivaltaa ja hiv-positiivisten syrjintää ehkäisevän toiminnan piiriin tavoitettujen koululaisten ja opettajien määrä oli kesäkuun loppuun mennessä jo lähes kaksinkertainen vuositason tavoitteeseen verrattuna. Nepalissa naisten maatalouden omavaraistuotanto mahdollisti yritystoiminnan. Nepalin SAHAS-kumppanuusjärjestön ruokaturvahankkeessa koulutetaan naisia muun muassa omista oikeuksistaan, keittiöpuutarhan pidosta, vihannesten ympärivuotisesta viljelystä sekä osuuskunnan perustamisesta aina tuotteiden myyntiin. Yhteisöryhmien kautta naiset pystyvät ottamaan pienlainan pienyrityksen tai toimeentulon perustamista varten, ja eri yhteisöissä on tuettu esimerkiksi kastelujärjestelmien rakentamista yhdessä valtion viranomaisten kanssa. Yhteisöryhmien jäsenistä 69 prosenttia on naisia, joista 89 prosenttia on syrjittyjä dalit- tai janajati-naisia. Tavoite: Vammaiset toimivat näkyvinä yhteisön jäseninä Tansanian Kishapussa vammaiset lapset ja heidän perheensä saivat tukea ja tietoa vammaisuudesta. Tansaniassa Kishapussa on saavutettu pysyviä asennemuutoksia siinä, etteivät vanhemmat enää piilottele vammaisia lapsiaan kotona. Ensimmäisessä kartoituksessa hankealueella tunnistettiin 135 vammaista. Vammaisten tilanteen muuttuminen vaatii muutoksia asenteisiin mutta myös oikeusjärjestelmien kehittämistä siten, että ne ovat vammaisten saavutettavissa. Etelä-Afrikassa vaikuttamistyö virkamiehiin käynnisti fysioterapian opetussuunnitelman vammaisille. 47

47 Etelä-Afrikassa Lähetysseuran tukeman CREATE-järjestön toiminnan painopiste on ollut työpajojen järjestämisessä. Kohderyhmänä ovat valtion virkamiehet ja julkisen terveydenhuollon henkilöstö muun muassa sosiaalityöntekijät sekä vammaisjärjestöjen edustajat. Witwaterstrandin yliopiston fysioterapian opetussuunnitelma päätettiin arvioida WHO:n uuden yhteisöpohjaisen kuntoutusmatriisin (CBR) valossa uudelleen. Toteutuessaan tällä voi olla kauaskantoisia ja pitkäkestoisia vaikutuksia, jos alalla kouluttautuvat opiskelijat saavat alusta asti tietoa yhteisöpohjaisesta kuntoutuksesta. Etiopiassa integroidun opetuksen hankkeeseen osallistui 112 opettajaa, jotka auttoivat kuuroa oppilasta kouluun. Etiopian kuurojen integroidun opetuksen hankkeeseen kuuluville kursseille osallistui 112 opettajaa. Heidän kauttaan kursseista tuli hyötymään noin kuuroa oppilasta. Hankkeen koordinaattori on ollut jäsenenä opetusministeriön ja Suomen suurlähetystön erityisopetuksen työryhmässä, joka kokoontui neljä kertaa vuoden 2016 aikana. Vammaisten yhteisöpohjainen hanke Dessiessä on lähettänyt paikallisradiossa vammaisten tilanteesta kertovia ohjelmia 11 kertaa. Palestiinalaiselle viittomakielelle virallinen asema ja tunnustus yliopistotasolla. Palestiinalaisille nuorille järjestettiin viittomakielen kurssi Birzeitin yliopiston arabian kielten laitoksella. Palestiinalainen viittomakieli johon julkaistiin sanakirja jokin aika sitten on aito palestiinalaisten kieli, ja siihen liittyvää opetusta tulisi antaa arabian kielten laitoksella. Viittomakielen kurssille haluttiin hakea virallista yliopiston akkreditaatiota. Se saatiin, mikä on erityisen ratkaisevaa tulosten kestävyyden näkökulmasta. Tavoite: Hivin vaikutuspiirissä elävien oikeus täyteen elämään toteutuu. Botswanassa tavoitettiin yhteisökeskusteluissa 864 seksuaalivähemmistöihin ja muihin haavoittuviin ryhmiin kuuluvaa ihmistä. Botswana Network on Ethics, Law and HIV/AIDS (BONELA) on kansalaisjärjestöjen verkosto, joka pyrkii luomaan oikeudenmukaisen ja mahdollistavan toimintaympäristön marginalisoiduille ihmisryhmille: hiv-positiivisille, seksuaalivähemmistöille, seksityöläisille, vammaisille, 48

48 vangeille, pakolaisille ja turvapaikanhakijoille sekä heidän omaisilleen. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana hankkeella tavoitettiin 864 ihmistä yhteisökeskusteluissa (community dialogues), kokouksissa ja tavoittavan työn kautta. Kiinassa sata työntekijää koulutettiin tunnistamaan hiv. Kiinassa Hengyang No. 3 -sairaala koulutti yli sata terveysalan työntekijää hivin diagnosointiin, työaltistukseen sekä hiv-neuvolatoimintaan liittyen. Sairaala koulutti vuoden ensimmäisellä puoliskolla 393 hi-viruksen kanssa elävää sekä riskiryhmään kuuluvaa hivin ja aidsin ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Zimbabwen isoäidit tukevat aids-orpoja. Aidsin kautta huoltajia vaille jääneet lapset ovat edelleen haavoittuvassa asemassa Zimbabwessa. Talousahdinko ja 2000-luvuilla ajoi yhä useampia nuoria siirtotyöläisiksi ja rikkoi perheitä. Samaan aikaan maassa oli hiv-epidemia, jonka vuoksi maassa on paljon aids-orpoja. Etelä-Zimbabwessa Mberengwan alueella naiset heräsivät tarpeeseen tehdä jotain perheiden ja orpojen hyväksi. Syntyi isoäitiryhmiä, jotka tarjoavat psykososiaalista tukea orvoille, tukevat ja seuraavat näiden koulunkäyntiä, turvaavat ravinnonsaannin ja antavat arkista oppia niin hygieniassa, ruuanlaitossa, viljelyssä kuin sosiaalisessa elämässä. Toimintamalli on yhteisöperustainen lasten kotituen malli. Gwain isoäitiryhmä on pystynyt auttamaan alkuun 16 uutta ryhmää. Tavoite: Syrjittyjen ihmisryhmien perusoikeudet toteutuvat Nepalissa osallistava toiminta mahdollistaa dalit-lasten koulunkäynnin. Osallistava toimintatapa on useiden tutkimusten mukaan avain muutokseen, kun muutos tapahtuu sillä tasolla, missä ongelmat ovat. Lähetysseuran tukemat kehitysyhteistyöhankkeet Nepalissa sijoittuvat dalitien ja janajatien pariin, ja heidän osallistamiseensa kiinnitetään erityistä huomiota. Samari Utthan Sewa -järjestö (SUS) työskentelee Etelä-Nepalin dalit-yhteisöissä. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana koulutettiin 122 ryhmää heidän oikeuksistaan esimerkiksi kansalaisuustodistukseen ja ilmaiseen peruskoulutukseen. 193 henkilöä sai koulutusta myös vihannestenviljelyssä. 49

49 Hankkeen avulla tuettiin dalit-lasten lukutaitokursseja, jotta lapset pääsisivät valtion kouluun United Mission to Nepal -järjestön äidinkielisen opetuksen vuoristopiirikunnissa. Hankkeen kautta tuetaan kolmeatoista alakoulua äidinkielisen opetuksen tarjoamisessa magar-vähemmistön lapsille. Hankkeen ansiosta 95 prosenttia hankealueen lapsista aloittaa koulun. Boliviassa alkuperäkansojen jäsenet saivat maataloustukea sekä osallistuivat työpajoihin oikeuksistaan. Bolivian alkuperäiskansat ovat maan heikoimmassa asemassa oleva väestö. Heistä suurin osa elää muusta väestöstä erillään omissa kyläyhteisöissään. Bolivian evankelisluterilaisen kirkon tavoitteena on vaikuttaa alkuperäiskansojen elämän parantamiseen ja heidän haavoittuvuutensa vähentämiseen. Ruokaturvaa vahvistettiin antamalla teknistä tukea Andien ylängön kyliin rakennettujen kasvihuoneiden ylläpitoon sekä antamalla kylän ihmisille vihannestensiemeniä. Tarijan maakunnan Yuncharan kunnassa jatkettiin yhteistyötä kuntahallinnon kanssa ruokaturvan parantamiseksi ilmastonmuutoksen koettelemalla alueella. La Pazin maakunnassa Chacoma Irpa Granden kylässä tuettiin viljelyä muun muassa hankkimalla kyläläisille puimuri sadon käsittelyyn. Potosin maakunnassa Torotoron kunnan Cala Calan kyläläisille järjestettiin työpajoja, joissa käsiteltiin alkuperäiskansojen oikeuksia. Kolumbiassa työ maaoikeuksien puolesta jatkui. Perusoikeuksien loukkaukset koskevat monissa toimintamaissa maaoikeuksia. Luterilaisen maailmanliiton Kolumbian ihmisoikeusohjelmassa ihmisoikeusjärjestö CPDH teki maaoikeuksiin liittyvän kartoituksen ja tuki kyliä, jotka kärsivät suurten öljyputkien aiheuttamista haitoista. Pienviljelijöiden ja maatyöläisten järjestö ACA jatkoi työtään maaoikeuksiensa puolesta. Araucan maakunnassa ihmisoikeusjärjestö Joel Sierra piti muun muassa yhteyttä YK:n ihmisoikeuskomissioon alueen rauhanprosessin toteutumisnäköaloista ja haasteista. CPDH-järjestön toimintaa vuoden aikana on ollut muun muassa 14 ihmisoikeuskomitean muodostaminen. Etelä-Afrikassa maahanmuuttajien suojeleminen ja oikeuksien puolustaminen ovat kristillisen neuvoston vaikuttamistyötä. 50

50 Etelä-Afrikassa Kwazulu-Natalin kristillisen neuvoston (KZNCC) hanke maahanmuuttajien suojelemiseksi ja oikeuksien toteutumiseksi on lyhyessä ajassa saanut aikaan rohkaisevia tuloksia. KZNCC on osallistunut jäsenkirkkojensa johtajien avulla muukalaisvihamielisyyden vastaiseen kansalaisaktivismiin aina ruohonjuuritasolta korkean tason poliittisiin dialogeihin. Lisäksi KZNCC on toiminut viestinviejänä pakolaisten ja viranomaisten välillä. Järjestö on antanut panoksensa lainsäädännön prosesseihin ja saanut aikaan painetta maahanmuuttajia koskevien epäedullisten lainkohtien muuttamiseksi. KZNCC on myös järjestänyt keskustelutilaisuuksia, joissa on pohdittu ratkaisuja ksenofobiaan (vieraskammoon) ja sen synnyttämiin väkivaltaisuuksiin. Tavoite: Ympäristöystävällinen ja kestävä kehitys mahdollistuu Nepalissa sanitaatio on parantanut hygieniaa ja ruokaturvahanke on edistänyt luomuviljelyä. Vuoden 2016 alussa 267 taloutta Nepalin Dhadingin piirikunnassa sai Shanti Nepalin kautta uuden vessan. Hankkeen kautta järjestettiin myös tietoiskuja sanitaatiosta seitsemässä eri kylässä. SAHAS:n kahdessa ruokaturva- ja maataloushankkeessa edistetään kestäviä ja ympäristöystävällisiä toimintatapoja vuoristoseuduilla. Hankkeiden avulla edistetään luomuviljelyä sekä luonnonmukaisten torjunta-aineiden käyttöä. Yhteisöjen jäseniä opastetaan luonnon tuhoamisen seurauksista sekä siitä, kuinka hyödyntää esimerkiksi eläinten jätökset uudelleen. EL- LEP-hankkeessa koulutettiin 216 henkilöä tiskiveden uudelleen hyödyntämisestä sekä ympäristön puhtaana pitämisestä. Mauritaniassa aurinkopaneelit auttoivat 116:ta ihmistä. Mauritanian maaohjelmassa ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin vastattiin esimerkiksi kehittämällä jätehuoltoa ja ottamalla käyttöön aurinkopaneeleja. 116 suoraa hyödynsaajaa pääsi näistä osalliseksi vuonna Etiopiassa luotiin eroosiota estäviä suoja-alueita 420 hehtaarin alueelle. Etiopian Legehedan alueen katastrofivalmiuden kehittämishankkeessa on otettu ympäristönäkökulma huomioon laaja-alaisesti. Esimerkkeinä ovat puiden ja ruohojen istutusohjelmat, eroosiota estävien penkereiden ja tulva- 51

51 patojen rakentaminen sekä kasvustoa ennallistavien suoja-alueiden perustaminen. Suoja-alueita on perustettu 420 hehtaarin alalle. Usean joen uomaan on rakennettu patoja, jotka estävät eroosiota hidastamalla joen virtausta. Ruokaturvan parantamiseksi Legehedassa on rakennettu kastelukanavia yhteensä 590 metriä, kaivettu kaivoja vihannestenviljelyä varten ja tuotu alueelle uusia entistä kestävämpiä viljalajikkeita. Katastrofityö Zimbabween Gwain isoäitien hankkeelle euroa hätäapumaissin ostamiseen ja vesiputkihankkeelle euroa. Etiopiaan yli euroa kuivuusalueelle. Luterilaisen maailmanliiton katastrofinhallinnan kehittämistoimintaan euroa. Nepalissa jatkettiin sekä psykososiaalista että rakennustyötä maanjäristyksen jälkeen. Burundista Tansaniaan tulleille pakolaisille euroa. Zimbabween myönnettiin vuonna 2016 katastrofirahastosta euroa hätäapumaissin ostoon. Lisäksi loppuvuodesta myönnettiin Lähetysseuran katastrofirahastosta Gwain Isoäitien ryhmän (GGG) vesiputkihankkeelle euroa. Se on nykyisestä kehitysyhteistyöhankkeesta erillinen hanke, mutta toteuttava kumppani on sama. Lähetysseura tuki katastrofirahastosta ACT Alliancen rahoittamaa hätäapuhanketta ja sen EECMY-DASSC:n osahanketta Etiopian Arsi Negellessä eurolla. Apu kohdistettiin ensisijaisesti lapsille ja raskaana oleville. Ruoka-avun lisäksi tuettiin kuivuudesta kärsivää Shabuye Sang -hankkeen aluetta. Siellä vallinneen vaikean tilanteen vuoksi Lähetysseura lähetti alueelle pienimuotoista hätäapua, euroa. Tuki kattoi sadalle hengelle ruokaa muutamiksi kuukausiksi, siemenviljaa ja työkaluja. Lähetysseura tuki vuonna 2016 Luterilaisen maailmanliiton katastrofinhallinnan kehittämistoimintaa (DMD) eurolla. Tuki kohdistui kirkkojen katastrofivalmiuden vahvistamiseen maailmanliiton ja Lähetysseuran yhdessä suunnitteleman koulutusohjelman avulla. Nepalissa kehitysyhteistyökumppani CMC:n tekemää katastrofinjälkeistä psykososiaalisen tuen työtä tuettiin pienimuotoisesti vielä vuonna 2016 vuoden 2015 maanjäristyksen jäljiltä. Kehitysyhteistyökumppani 52

52 SAHAS:n kanssa aloitettiin 59 talouden dalit-kylän jälleenrakennushanke Gorkhassa yhteistyössä saksalaisen SODI-järjestön, kanssa. Vuoden 2016 lopulla tehtiin rahoituspäätökset kahdesta SUS:n kautta toteutettavasta katastrofityön hankkeesta: SUS:n maanjäristyksessä vaurioituneen Chitwanin toimiston korjaustyöt sekä tulvakontrollihanke Morangin piirikunnan musahar-yhteisössä. Lähetysseura tuki ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroista käyttötarkoituksen muutoksella Burundista tulleita pakolaisia eurolla loppuvuodesta Tuki lähetettiin ACT:n vetoomuksen TZA161 perusteella TCRS:lle Strateginen tavoite: Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on vakiintunut osaksi ulkomaista työtä Etelä-Afrikassa ja Nepalissa laadittiin koulutusta ja vaikuttamistyön suunnitelmia. Kolumbiassa puututtiin aseellisen konfliktin ihmisoikeusloukkauksiin. Etelä-Afrikassa Kwazuli-Natalin kristillinen neuvosto laati vaikuttamistyön suunnitelman ksenofobian vastaiselle työlleen Lähetysseuran vaikuttamistyön koulutuksen avulla. KZNCC sai vuonna 2016 rakennettua monipuoliset, toimivat verkostot muukalaisvihamielisyyksien vastaiseen työhön. Kaikki Nepalin kehitysyhteistyökumppanit tekevät piirikuntatason vaikuttamistyötä. Vuoden 2016 aikana esiin nousi selkeästi kolme temaattista aluetta: 1) vammaisten oikeudet (mukaan lukien mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden oikeudet), 2) lapsiystävällisen opetuksen ja opo-/kuraattoritoiminnan (school counselling) saaminen kansalliseen opetusohjelmaan sekä 3) madrasha-koulujen ottaminen mukaan kansalliseen opetusohjelmaan ja islamilaisen vähemmistön tyttöjen oikeus koulutukseen. Keskeisin vaikuttamistyön teema Kolumbiassa on aseellisen konfliktin ja kaivostoiminnan aiheuttamat ihmisoikeusloukkaukset, väkivalta ja maaoikeuksien polkeminen varsinkin alkuperäiskansojen ja afrokolumbialaisten mailla. Luterilainen maailmanliitto osallistuu muun muassa WASH-, ruokaturva- ja suojeluklustereihin sekä humanitaariseen verkostoon. Vai- 53

53 kuttamistyötä tehdään useiden kansainvälisten järjestöjen kanssa ja myös niihin vaikuttaen (mm. UNDP, OCHA, ACNUR, YK:n ihmisoikeustoimisto). Kansainvälistä yhteistyötä on lujitettu entisestään (Espacio de Cooperación para la Paz). Luterilainen maailmanliitto oli mukana myös EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Federica Mogherinin Kolumbian-vierailulla. Luterilaisen maailmanliiton miinauhrihankkeen tukema ASODIG- PAZ-järjestö osallistuu konfliktin uhrien edustajistoon neljässä kunnassa sekä maakuntatasolla ja maakunnan miinojenvastaisen komitean työskentelyyn. Se pyrkii myös vahvistamaan näkyvyyttään kansallisella tasolla Strateginen tavoite: Ulkomaisten yhteistyökumppaniemme omaehtoisuus on lisääntynyt Mekongin alueella järjestöjohdolle annettiin johtamisvalmennusta. Mekongin alueella yhteistyöjärjestöjen johdolle ja muulle henkilökunnalle alettiin järjestää valmennusta johtamisessa. Palaute valmennuksesta on ollut hyvää. Erityisesti tavoitellaan paikallisten johtajien osaamisen vahvistamista, jotta omistajuus voisi siirtyä heille entistä vahvemmin varsinkin siellä, missä ulkomaalaisella johdolla on edelleen vahva rooli. Nepalissa kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestöjen omaehtoisuus on lisääntynyt. Nepalissa yhdeksästä kumppanuusyhteistyöjärjestöstä seitsemällä on nykyisin Lähetysseuran lisäksi useita kansainvälisiä rahoittajia ja yhteistyötahoja. Lisäksi Suomen ulkoasiainministeriön tekemässä evaluoinnissa Lähetysseuran kehitysyhteistyöstä Nepalissa arvioitiin, että Lähetysseura on onnistunut kasvattamaan kumppaneidensa kapasiteettia. Ranskan Marseillessa Marhaban-keskukselle toimintatukea. Lähetysseuran ensimmäiset työntekijät saapuivat Marseillehin vuonna Marhaban-keskus avattiin vuonna 2003 ja on siitä lähtien palvellut Marseillen maahanmuuttajia. Keskuksen toiminnan omistaa Marhabanin tukiyhdistys, ja vuodesta 2014 lähtien keskus on toiminut paikallisen Mé- 54

54 lanie Landes Castagnon johdolla. Vuoden 2016 joulukuussa Lähetysseuran työntekijä palasi kotimaahan. Lähetysseura antaa keskukselle toimintatukea. Marhabanin keskuksen toimintamalli on ainutlaatuinen Ranskassa: se on onnistunut yhdistämään uskonnollisesti tunnustuksellista ja tunnustuksetonta toimintaa. Marhaban on verkostoitunut sekä julkisten, yksityisten että uskonnollisten maahanmuuttajatyön toimijoiden kanssa. Diakoniakeskus kokoontuu Marhabanissa viikoittain. Siellä käy satoja eri kansallisuuksista ja uskonnollisista taustoista tulevia lapsia, naisia ja miehiä. He opiskelevat ranskaa ja kädentaitoja. Ryhmiä ohjaa 40 eri uskontokuntaa edustavaa vapaaehtoista. Palkattuja työntekijöitä keskuksessa on kolme: kokopäiväinen johtaja ja kaksi osa-aikaista ohjaajaa. 55

55 LIITE 4 Alue Maa Yhteistyökirkot Yhteistyöjärjestöt Eteläinen Afrikka Itäinen ja Keskinen Afrikka Angola Botswana Etelä- Afrikka Namibia Zimbabwe Etiopia Malawi Tansania Angolan evankelisluterilainen kirkko (IELA) Botswanan evankelisluterilainen kirkko (ELCB) Namibian evankelisluterilainen kirkko (ELCIN) Etiopian evankelinen Mekane Yesus kirkko (EECMY) Malawin evankelis-luterilainen kirkko Tansanian evankelisluterilainen kirkko (ELCT) 56 LML:n Angolan maaohjelma Instituto de Teologia Evangelica no Lubango (ISTEL) Yhdistyneet Raamatun kääntäjät (UBS) Thuso Rehabilitation Center (TRC) Kagis ano Society Women s Shelter (KSWS) Botswana Network on Ethics, Law and HIV/AIDS (BONELA) Kwa-Zulu Natal Christian Council (KZNCC) CBR Education and Training for Empowerment (CREATE) Tswane Leadership Foundation (TLF) Gwai Grandmothers Group (GGG) SIL Ethiopia Tanganyika Christian Refugee Service (TCRS) Huduma ya Injili na Maendeleo wa Wafugaji (HiMWA) Iringan yliopisto (UoI) Mission Aviation Fellowship (MAF) Tumaini University Makumira (TUMA) Sebastian Kolowa Memorial University (SEKOMU) Ecumenical Disability Advocates Network (EDAN) Läntinen Afrikka Mauritania Luterilainen maailmanliitto (LML) Senegal Senegalin luterilainen kirkko Kirkkojen Maailmanneuvosto (WCC) Luterilainen Maailmanliitto (LML) The Lutheran Communion in Central and Western Africa (LUC- CWA)

56 Mekong-alue ja Oseania Kambodža Kambodžan luterilainen kirkko (LCC) Chab Dai International Cooperation Cambodia (ICC) Church World Service (CWS) Cambodia M lup Russey First Step Komar Pikar Foundation (KPF) Lutheran World Mission (LWM) Laos Luterilainen maailmanliitto (LML) World Renew Alliance Anti Trafic Thailand (AAT) Papua- Uusi- Guinea SIL International Bible Translation Association of Papua New Guinea Singapore Singaporen luterilainen kirkko (LCS) Thaimaa Thaimaan evankelisluterilainen kirkko (ELCT) Alliance Anti Trafic Thailand (AAT) SIL International Lutheran Mission in Thailand (LMT) Mekong Mission Forum (MMF) Vietnam Alliance Anti Trafic Vietnam (AAT) Church World Service (CWS) Vietnam VietHealth Myanmar Euro-Burma Office (EBO) Pyidaungsu Institute (PI) Kiina, Hongkong SAR, Taiwan Kiina China Christian Council (CCC) Amity Foundation Hunan Christian Council (HCC) Yunnan Christian Council (YCC) Nanjingin teologinen seminaari Hunanin raamattukoulu Zhongnan-yliopisto Dalin ja Baoshanin raamattukoulut Baoshanin huumevieroituskeskus (Hongkongin itsehallintoalue) Hongkongin evankelis-luterilainen kirkko (ELCHK) Institute of Sino-Christian Studies (ISCS) Lutheran Theological Seminary (LTS) Hong Kong Christian Council (HKCC) 57

57 (Taiwan) Taiwanin luterilainen kirkko (LCT) Lähi-itä yhteiset SAT 7 Nepal ja Pakistan Latinalainen Amerikka Israel Jordania Palestiinan itsehallintoalueet Syyria Nepal Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko (ELCJHL) Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko (ELCJHL) Nepalin evankelisluterilainen kirkko (NELC) Pakistan Pakistanin kirkko / Diocese of Peshawar (DOP) Bolivia Bolivian evankelisluterilainen kirkko (IELB) China Lutheran Seminary (CLS) Taiwanin radiotyön keskus (Hsin Yi Broadcasting Center) Armon majatalon huumevieroituskeskus (House of Grace) Taiwan Foreign Inmates Caring Association (TFICA) International Christian Churches (ICCI-Dspr) KavLaOved Birzeit University Defence for Children International (DCI) Common Space Initiative National Churches Fellowship of Nepal (NCFN / LTD) Grace Community Service (GCS) Nepal Ebenezer Bible College (NCFN/NEBC) Christian Commitment to Building New Nepal (CCBNN) TEACH Nepal Forward Looking (FL) FOCUS United Mission to Nepal (UMN) Gandaki Boarding School (GBS) Centre for Mental Health and Councelling (CMC Nepal) Group of Helping Hands (SAHAS Nepal) Tansen Mission Hospital (TMH) Samaritan Utthan Sewa (SUS) Sasthagat Bikash Sanjal Shanti Nepal Christian Hospital Tank (CHT) Pakistanin Raamattukirjekurssi- koulu (PBCS) Open Theological Seminary (OTS) United Bible Training Centre Pakistanin raamattuseura (PK Bible Society) Centro de Promoción Minera (CEPROMIN) 58

58 Eurooppa ja Keski-Venäjä Monenkeskinen yhteistyö Kolumbia Venezuela Ranska Venäjä Viro Kolumbian evankelisluterilainen kirkko (IELCO) Venezuelan evankelis-luterilainen kirkko (IELV) Inkerin evankelisluterilainen kirkko Viron evankelisluterilainen kirkko (EELK) Luterilainen maailmanliitto (LML) L Association Diaconale Protestante Marhaban (ADPM) Kazhdyj-säätiö Dikoni-säätiö ACT-allianssi Euro-Burma Office (EBO) CPMPF (Church of Pakistan Mission Partners Forum) Ecumenical Advocacy Alliance (EAA) Ecumenical Disability Advocates Network (EDAN) Inkerin kirkon lähetysjärjestöjen yhteistyöelin (IKLY) Joint Christian Ministry in West Africa (JCMWA) Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN/WCC) Kirkkopalvelut Luterilainen maailmanliitto (LML) Mekong Mission Forum (MMF) Mission Aviation Fellowship (MAF) Project for Christian Muslim Relation in Africa (PROCMURA) Wycliffe raamatunkääntäjät SAT-7 Common Space Initiative (CSI) United Mission to Nepal (UMN) 59

59 LIITE 5 Henkilöstötiedot ja työvoimakustannukset TIETOJA HENKILÖSTÖSTÄ Tehdyt henkilötyövuodet Ulkomainen työ Kotimaantoiminnot Yhteensä HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ Ulkomainen työ KOTIMAANTOIMINNOT* Ulkomaanosasto Kotimaanosasto Hallinto-osasto Lähetysjohtajan toimisto** Viestintä ja varainhankinta Talousosasto*** Kotimaantoiminnot yhteensä Kaikki yhteensä *Kotimaantoimintoihin lukeutuu 13 henkilöä, jotka tekevät ulkomaista työtä kotimaassa **Lähetysjohtajan toimistosta siirtyi rauhan- ja vaikuttamistyön yksikkö 5 henkilöä ulkomaanosastolle. ***Talousosastolta siirtyi kustannustoimintayksikkö 7 henkilöä viestinnän ja varainhankinnan osastolle. VAKINAINEN HENKILÖSTÖ Vakinaisten työsuhteiden lkm Vakituisten työsuhteiden osuus vähint. 4kk työsuhteista* 78% 79% 82% Poistuma vakinaisesta henkilöstöstä** 20% 17% 33% *Tämä lasketaan kaikista voimassa olevista ts. **Tässä mukana yli 3kk palkattomat jaksot 60

60 IKÄ- JA SUKUPUOLIRAKENNE Henkilöstön keski-ikä, vuotta 48,5 48,8 47,9 45 vuotta täyttäneiden osuus 60% 61% 62% Naisten/miesten osuus 70/30 % 68/32 % 68/32 % Naisten/miesten osuus esimiestehtävissä 44/56 % 49/51 % 52/48 % TYÖVOIMAKUSTANNUKSET (1000 ) ULKOMAILLA TOIMIVAT TYÖNTEKIJÄT (1000 ) palkat ulkomaanjaksoilta palkat kotimaanjaksoilta laskennallisen palkkavelan muutos sosiaaliturvan kustannukset asumiskulut ulkomailla lasten koulunkäyntikulut matkakulut kotimaa / työskentelymaa muut työvoimakustannukset yhteensä KOTIMAASSA TOIMIVAT TYÖNTEKIJÄT (1000 ) palkat laskennallisen palkkavelan muutos sosiaaliturvan kustannukset muut työvoimakustannukset yhteensä

61 TILINPÄÄTÖS

62 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Ulkomainen työ Kehitysyhteistyöavustukset , ,00 Muut saadut avustukset , ,57 Muut tuotot , ,04 Tuotot yhteensä , ,61 Toimintakulut ja avustukset , ,22 Henkilöstökulut , ,82 Poistot , ,98 Muut kulut , ,25 Kulut yhteensä , ,27 Yhteensä , ,66 Kotimainen työ Saadut avustukset , ,62 Muut tuotot , ,42 Tuotot yhteensä , ,04 Henkilöstökulut , ,69 Poistot , ,59 Muut kulut , ,57 Kulut yhteensä , ,85 Yhteensä , ,81 Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinto Saadut avustukset , ,94 Sisäiset hyvitykset , ,05 Muut tuotot , ,51 Tuotot yhteensä , ,50 Henkilöstökulut , ,18 Poistot , ,88 Kulujen siirto toisille toiminnoille , ,91 Muut kulut , ,38 Kulut yhteensä , ,53 Yhteensä , ,03 63

63 Liiketoimintayksiköt Myyntituotot , ,06 Sisäiset hyvitykset , ,34 Muut tuotot 9 732, ,30 Tuotot yhteensä , ,70 Henkilöstökulut , ,79 Poistot , ,95 Muut kulut , ,56 Kulut yhteensä , ,30 Yhteensä , ,60 Varsinaisen toiminnan kulujäämä , ,10 Varainhankinta Seurakuntien talousarvioavustukset , ,34 Seurakuntien toiminnalliset tuotot , ,10 Kolehtituotot , ,31 Järjestö- ja yritystuotot , ,96 Testamenttituotot , ,60 Muut keräys- ja lahjoitustuotot , ,96 Jäsenmaksut 9 800, ,00 Muut tuotot , ,99 Tuotot yhteensä , ,26 Henkilöstökulut , ,32 Poistot , ,43 Muut kulut , ,75 Kulut yhteensä , ,50 Yhteensä , ,76 64

64 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Vuokratuotot , ,04 Realisointituotot , ,49 Muut tuotot , ,81 Tuotot yhteensä , ,34 Yhtiövastikkeet , ,99 Korkokulut , ,67 Muut kulut , ,44 Kulut yhteensä , ,10 Yhteensä , ,24 Tilinpäätössiirrot Rahastojen lisäys , ,65 Rahastojen vähennys , ,39 Yhteensä , ,26 Tilikauden ylijäämä /alijäämä , ,64 65

65 TASE PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet , ,65 Aineelliset hyödykkeet Toimitilakiinteistö , ,91 Kurssikeskuskiinteistö , ,28 Muut kiinteistöt , ,61 Koneet, laitteet ja kalusteet , , , ,40 Sijoitukset Käyttöomaisuusosakkeet , ,19 Asuinhuoneisto-osakkeet , ,13 Muut osakkeet ja osuudet , ,73 Omakatteisen rahaston sijoitukset , , , ,15 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Valmiit tuotteet , ,55 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,10 Vuokrasaamiset 0, ,90 Henkilökuntasaamiset , ,05 Ennakkomaksut 4 299, ,08 Keskeneräisten testamenttien kulut , ,56 Siirtosaamiset , , , ,42 Rahat ja pankkisaamiset , ,28 Vastaavaa yhteensä , ,45 66

66 VASTATTAVAA Oma pääoma Toimintapääoma , ,85 Sidotut rahastot , ,47 Vapaat rahastot , ,19 Tilikauden ylijäämä/alijäämä , , , ,15 OMAKATTEINEN RAHASTO , ,10 Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta , ,00 Eläkevastuuvelka , ,00 Elinkorkorahastot , ,23 Muut pitkäaikaiset velat 0, , , ,59 Lyhytaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta , ,00 Ostovelat , ,24 Keskeneräiset testamentit , ,54 Muut saadut ennakot , ,52 Kehitysyhteistyöennakot 0, ,00 Muut siirtovelat , ,87 Muut lyhytaikaiset velat , , , ,61 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,45 67

67 LIITETIEDOT 2016 Tilinpäätöksen laadintaa koskevat tiedot Kannatustulojen jaksotusperusteita ei ole muutettu. Testamenttilahjoitukset on tuloutettu testamenttisaannon saatua lainvoiman ja kiistattoman omistusoikeuden synnyttyä. Seurakuntien talousarvioavustukset on merkitty myöntämisvuoden tuotoksi. Muut kannatustuotot on kirjattu maksuperusteella lukuun ottamatta tilivuodelle erikseen osoitettuja tammikuussa 2017 tilitettyjä varoja. Käyttö- ja sijoitusomaisuuteen kirjatut lahjoitukset on arvostettu kohtuulliseen käypään arvoon. Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöavustusten käyttö on oikaistu suoriteperusteiseksi ja käyttämätön osuus on kirjattu saatuna ennakkona taseen vastattaviin. Vastaavasti saataviin on kirjattu ennakkomaksuna käyttämätön osuus lähetetyistä avustuksista. Pysyvien vastaavien sijoituksista julkisesti noteeratut osakkeet ja rahasto-osuudet on arvostettu käypään arvoonsa. 68

68 TUOTTOJEN JA KULUJEN YHTEENVETO Kirkon lähetystyön keskuksen tilastointiohjeen mukainen tuottojen ja kulujen yhteenveto seurakuntien talousarviomäärärahat vapaaehtoinen kannatus julkinen rahoitus muut tuotot TUOTOT YHTEENSÄ avustukset ja toim. tuki yhteistyökirkoille ja järjestöille ulkomaantyöntekijöiden kulut ulkomaantyön suunnittelu ja seuranta muut ulkomaisen toiminnan kulut ULKOMAANTYÖN KULUT YHTEENSÄ varainhankinta viestintä vaikuttamistoiminta koulutus- ja kasvatustoiminta toimintojen suunnittelu ja seuranta ULKOMAANTYÖN KOTIM. TUKITOIMINNOT YHT yleishallinnon kulut VARSINAISEN TOIMINNAN KULUT YHTEENSÄ satunnaiset erät ja tilinpäätössiirrot tilikauden alijäämä / ylijäämä Valtionavustukset Ulkoasiainministeriö kehitysyhteistyöhankkeisiin kehitysyhteistyön tiedotustoimintaan kotimaassa muihin hankkeisiin

69 Pysyvien vastaavien vuosipoistot aineettomat oikeudet sm-poisto 5 v toimitilakiinteistö menojäännöspoisto 4 % kirkkokiinteistö menojäännöspoisto 4 % 42 0 kurssikeskuskiinteistö menojäännöspoisto 4 % koneet, laitteet ja kalusteet sm-poisto 1-5 v YHTEENSÄ Eläkevastuuvelka Siirtovelkana esitetystä arvioidusta eläkevastuuvelasta 165 t kohdentuu 75 % työsuhteessa olevien nyttemmin suljetun eläkesäännön mukaisiin vastaisiin eläkkeisiin, 7 % eläkkeensaajien määräaikaisiin maksussa oleviin eläkkeisiin sekä 18 % eläkkeensaajien jatkuviin maksussa oleviin eläkkeisiin. Eläkevastuuvelan vähentymä oli 58 t, josta 52 t on kirjattu ulkomaisen työn ja 6 t kotimaisen työn henkilöstökulujen vähennykseksi. 70

70 Pysyvien vastaavien muutokset lisäys vähennys aineettomat oikeudet toimitilakiinteistö kirkkokiinteistö kurssikeskuskiinteistö muut kiinteistöt koneet, laitteet, kalusteet käyttöomaisuusosakkeet asuinhuoneisto-osakkeet muut osakkeet ja osuudet Tietoja asuinhuoneisto-osakkeista lukumäärä pääkaupunkiseudulla lukumäärä muualla Suomessa 5 8 keskimääräinen pinta-ala Siirtosaamisten erittely 1000 t kannatustilitykset eläkemaksun jaksotus muut siirtosaamiset YHTEENSÄ

71 Rahastot ja oman pääoman muutokset sidotut rahastot lisäys vähennys Helvi Kostiaisen muistorahasto Eeva ja Tahvo Tukian muistorahasto Margareta ja Arvi H. Saarisuun rahasto Hanna Kujalan rahasto Väinö Launiksen rahasto Alpo Hukan muistorahasto Elvin rahasto Maja Haikolan muistorahasto Raija Salmen muistorahasto Kaskinen Simojoki rahasto yhdistetty lahjoitusrahasto Kangaslampi-rahasto kummilapsirahasto katastrofirahasto rahasto Pakistanin työlle Segezhan tukirahasto Lestadiolainen Uusheräys rahasto YHTEENSÄ vapaat rahastot lisäys vähennys työalueiden ajoneuvorahasto tutkimusrahasto kiinteistörahasto lähetyskannatuksen tasausrahasto valuuttakurssivaihtelujen tasausrahasto YHTEENSÄ omakatteinen rahasto lisäys vähennys naisten tulevaisuudelle rahasto

72 Vakuudet ja vastuusitoumukset Velat, joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä kiinteistöön sekä osakkeita rahalaitoslainat limiittiluotto kiinteistökiinnitykset pantattujen osakkeiden kirjanpitoarvo YHTEENSÄ, annetut vakuudet Koronvaihtosopimusten pääoma on euroa ja markkina-arvo ,52 euroa. Leasingsopimuksista maksettavat määrät seuraavalla tilikaudella maksettavat myöhemmin maksettavat YHTEENSÄ, muut vastuut Lähetysseura on velvollinen tarkistamaan kurssikeskuskiinteistön ja toimitilakiinteistön kiinteistöinvestoinneista tehtyjä arvonlisäverovähennyksiä, jos kiinteistöjen verollinen käyttö muuttuu tarkistuskauden aikana. Viimeinen tarkistusvuosi on Vastuun enimmäismäärä on euroa. Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat Taseeseen on kirjattu siirtovelkoihin Botswanan ja Nepalin työalueiden KYT-hankkeiden kumppaneiden rahoituksen väärinkäytöstä johtuvaa kulua. On todennäköistä, että Lähetysseura joutuu palauttamaan ko summan Ulkoministeriölle. Kohdemaissa on ryhdytty toimenpiteisiin tapausten johdosta. 73

73 Henkilöstökulut lajeittain palkat ja palkkiot maksetut eläkkeet eläkemaksut vakuutusyhtiölle eläkevastuun muutos muut henkilösivukulut työalueilla muut henkilösivukulut kotimaassa YHTEENSÄ Tilintarkastuskulut tilintarkastus muut palvelut 11 8 Toimielimet Hallituksen jäsenille ei ole maksettu palkkioita tai ansionmenetyskorvauksia. 74

74 75

75 76

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Bolivialainen Liseth auttaa koulun jälkeen tekemään ruokaa, jota äiti myy kadulla. Perhe on hyvin köyhä, mutta Lähetysseuran tuella Liseth voi käydä

Bolivialainen Liseth auttaa koulun jälkeen tekemään ruokaa, jota äiti myy kadulla. Perhe on hyvin köyhä, mutta Lähetysseuran tuella Liseth voi käydä 2016 Bolivialainen Liseth auttaa koulun jälkeen tekemään ruokaa, jota äiti myy kadulla. Perhe on hyvin köyhä, mutta Lähetysseuran tuella Liseth voi käydä koulua. Sieltä hän saa eväät tulevaisuuteen, joka

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV. DIAKONIALLE VUOSI 2014 VUOSI 2015 VUOSI 2016 VUOSI 2017 VUOSI 2018 VUOSI 2019 %-osuus 001 Suomen Lähetysseura 1 331

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2. Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti 1.1.-28.2.2015 vahvistettu AN kokouksessa 23.11.2014 Kolehti 1.3.-31.5.2015 vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde-

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä 70/2017 185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ 1 (6) PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ 1. SOPIJAPUOLET Suomen evankelis-luterilainen kirkko (jäljempänä kirkko) Sopijajärjestö: Lähetysjärjestö

Lisätiedot

Nepalilaisesta Nashirul Nishasta, 23, tuli vaikuttaja ja rauhanrakentaja Lähetysseuran tukeman naisryhmän ansiosta. Yhteisön naiset ovat saaneet

Nepalilaisesta Nashirul Nishasta, 23, tuli vaikuttaja ja rauhanrakentaja Lähetysseuran tukeman naisryhmän ansiosta. Yhteisön naiset ovat saaneet 2017 Nepalilaisesta Nashirul Nishasta, 23, tuli vaikuttaja ja rauhanrakentaja Lähetysseuran tukeman naisryhmän ansiosta. Yhteisön naiset ovat saaneet koulutusta tulonhankinnasta, naisten oikeuksista, terveydestä

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista

Lisätiedot

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa SUOMEN PIPLIASEURA STRATEGIA 2016 2018 Vahvistettu hallituksen kokouksessa 20.1.2016 ARVOT MISSIO Usko ja lähimmäisenrakkaus Työmme lähtökohtana on Raamattu. Jumala rakastaa kaikkea luomaansa ja Raamattu

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59 VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2019 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin

Lisätiedot

Kiitos vedestä! Etiopian Sirinkassa

Kiitos vedestä! Etiopian Sirinkassa Kiitos vedestä! Etiopian Sirinkassa sijaitsevaa suojattua lähdettä käyttää runsaat kaksi sataa taloutta, yli tuhat ihmistä. Se on osa laajaa naisten asemaa parantavaa hanketta, joka hyödyttää 25 000 ihmistä.

Lisätiedot

TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA

TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA KIRKON ULKOMAANAPU Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestö, joka tekee kehitysyhteistyötä, humanitaarista avustustyötä ja vaikuttamistyötä.

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

Katastrofin ainekset

Katastrofin ainekset Katastrofin ainekset KOULUTUKSEN Katastrofi Monessa maassa yhä useampi lapsi aloittaa koulunkäynnin. Koulua käymättömien lasten määrä laski vuosien 2000 ja 2011 välillä lähes puoleen, 102 miljoonasta 57

Lisätiedot

Suomen Lähetysseuran toimintakertomus ja tilinpäätös Hallitus

Suomen Lähetysseuran toimintakertomus ja tilinpäätös Hallitus SUOMEN LÄHETYSSEURAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2017 Suomen Lähetysseuran toimintakertomus ja tilinpäätös 2017 Hallitus 19.4.2018 Sisältö 1. Suomen Lähetysseuran toiminta vuonna 2017... 4 2. Suomen

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu 1. Päivään sidotut kolehdit ti 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Alueseurakunnan nimikkotyö Keniassa, Marja Ochieng. su 6.1. Loppiainen

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Kepan tavoite ja tehtävät

Kepan tavoite ja tehtävät www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää järjestöä Marttaliitosta Maan ystäviin

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO 1 Kirkon ulkoasiain osasto Hoitaa kirkon ekumeenisia suhteita ja niihin liittyviä teologisia asioita Vastaa ulkomailla asuvien suomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten

Lisätiedot

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo)

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo) 1 KAJAANIN SEURAKUNTA Kolehtisuunnitelma 1.1. 7.6.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Tansanian syrjäseudulla asuvien lasten peruskoulutuksen tukemiseen Suomen Setlementtiliiton kautta. Suomen

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN Mikä on järjestönne visio ja toiminta-ajatus? Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tehtävä on viedä evankeliumi median

Lisätiedot

SUOMEN LÄHETYSSEURAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2015. Hallitus 4.4.2016

SUOMEN LÄHETYSSEURAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2015. Hallitus 4.4.2016 SUOMEN LÄHETYSSEURAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2015 SUOMEN LÄHETYSSEURAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2015 Hallitus 4.4.2016 Sisällys TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Yleiskatsaus 4 2. Ulkomainen toiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen

Lisätiedot

KYSELY SUOMEN EV.LUT. KIRKON VIRALLISILLE LÄHETYSJÄRJESTÖILLE JA KIRKON ULKOMAANAVULLE

KYSELY SUOMEN EV.LUT. KIRKON VIRALLISILLE LÄHETYSJÄRJESTÖILLE JA KIRKON ULKOMAANAVULLE 1 (7) SUOMEN LÄHETYSSEURA (Vastaus Tampereen seurakuntayhtymälle 19.10.2007) KYSELY SUOMEN EV.LUT. KIRKON VIRALLISILLE LÄHETYSJÄRJESTÖILLE JA KIRKON ULKOMAANAVULLE Kysymykset ja vastaukset Mikä on järjestönne

Lisätiedot

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa

Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa Strategia Kotka-Kymin seurakunnassa 2019-2023 Kotka-Kymin seurakunta pähkinänkuoressa Kotka-Kymin seurakunta syntyi vuoden 2017 alussa, kun Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakunnat sekä Kotka-Kymin seurakuntayhtymä

Lisätiedot

Kepan sopeutettu ohjelma

Kepan sopeutettu ohjelma Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous

Lisätiedot

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle Toimintakertomus 2016 Kooste jäsenkokoukselle 8.4.2017 painopisteet Koulutustoiminnan kehittäminen Valtakunnalliset ja paikalliset koulutustilaisuudet, asiantuntijavieraat: Changemaker-viikonloput, kampanjakoulutukset,

Lisätiedot

Zimbabwelaisen Ehud Gumbon (19) nuorilla harteilla on iso vastuu. Hän on vanhempana serkulleen Silvesterille (9) ja tämän kolmelle sisarelle.

Zimbabwelaisen Ehud Gumbon (19) nuorilla harteilla on iso vastuu. Hän on vanhempana serkulleen Silvesterille (9) ja tämän kolmelle sisarelle. Zimbabwelaisen Ehud Gumbon (19) nuorilla harteilla on iso vastuu. Hän on vanhempana serkulleen Silvesterille (9) ja tämän kolmelle sisarelle. Onneksi heillä on tukenaan luterilaisen kirkon isoäidit. Gwain

Lisätiedot

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälinen työ Kristillinen kirkko on jo syntyjään kansainvälinen, kaikille avoin yhteisö, jolla on maailmanlaaja

Lisätiedot

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 55/2016 175 Etiopian luterilaisen Mekane Yesus kirkon Dessien uuden kirkon ja toimintakeskuksen valmistumis- ja kirkonvihkimisjuhlaan osallistuminen sekä lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kohteisiin

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA JUURET 1695 Hallen laitosten perustaminen merkitsi luterilaisen pietismin parissa syntyneelle lähetysherätykselle voimakasta tukikohtaa. Lähetystyöhön johtaneet

Lisätiedot

1.1.Mitkä ovat järjestönne keskeisimmät tavoitteet lähetystyössä?

1.1.Mitkä ovat järjestönne keskeisimmät tavoitteet lähetystyössä? SUOMEN LÄHETYSSEURA Asia: Kysely Suomen ev.lut. kirkon virallisille lähetysjärjestöille KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1.1.Mitkä ovat järjestönne keskeisimmät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit 1. Päivään sidotut kolehdit su 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Säynätsalon alueseurakunnan diakoniatyölle, vähävaraisten avustamistyöhön. pe 6.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo Lähetystyöhön

Lisätiedot

Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti

Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti 11.2.2018 Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen,

Lisätiedot

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015 60/2015 110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

RAKKAUS USKO TOIVO. - ihmiseltä ihmiselle

RAKKAUS USKO TOIVO. - ihmiseltä ihmiselle RAKKAUS USKO TOIVO - ihmiseltä ihmiselle LUTERILAINEN MAAILMANLIITTO Maailmanpalvelu Mauritanian maaohjelma - Monenkeskistä yhteistyötä, jossa ohjelman toteuttamiseen LML:n kautta osallistuvat Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020

13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Tuomiokapitulin tehtävänmäärittelyn lähtökohtia Mitä varten tuomiokapituli / me olemme olemassa? Mikä on tuomiokapitulin / meidän perustehtävä?

Lisätiedot

Kummipäivä Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä

Kummipäivä Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä Kummipäivä 2.6.2019 Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä seurakunnassa vietettäisiin Kummipäivää 2.6.2019 Vuonna

Lisätiedot

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018

Nimikkolähetit. Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Lähetys kevät 2018 Nimikkolähetit Minna Aro Mongolia (Kylväjä) alkusyksystä 2018 Minna on sairaanhoitaja (AMK), diakonissa. Tehtävä Mongoliassa sisältää työtä viittomakielen ja vammaistyön parissa. Satu

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus. 1. Johdanto. 2. Toimintaympäristö. Linjauksen tarkoitus ja tavoitteet. Haasteet ja mahdollisuudet

Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus. 1. Johdanto. 2. Toimintaympäristö. Linjauksen tarkoitus ja tavoitteet. Haasteet ja mahdollisuudet Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus Rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi kirkon tehtävä on saada näkemään jokainen ihminen Jumalan kuvana. Rauhantyömme perusta on kirkon sanoma sovituksesta,

Lisätiedot

Rauhankasvatusinstituutti ry

Rauhankasvatusinstituutti ry Rauhankasvatusinstituutti ry Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Perustettu 1981 Yrjö Kallisen rauhanopiston kannatusyhdistys ry:n nimellä. Nimi vaihdettu Rauhankasvatusinstituutiksi

Lisätiedot

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden

Lisätiedot

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit 1. Päivään sidotut kolehdit su 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Pakolaisten auttamiseen kriisialueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 21, 13 Helsinki, viitenumeroluettelo.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Sillanrakentaja. Alaotsikko/esittäjä

Sillanrakentaja. Alaotsikko/esittäjä Sillanrakentaja Alaotsikko/esittäjä 23.3.2018 Toivon, hyvän elämän ja arjen kristillisyyden rakentamista jo yli 100 vuotta 1905 Suomen Kirkon Sisälähetysseura perustettiin Sortavalassa. 1905 Kotimaa-lehti

Lisätiedot

YHTEINEN TODISTUS. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen

YHTEINEN TODISTUS. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen YHTEINEN TODISTUS Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen peruslinjaus 2018 2 Sisällys Mikä on kirkko?... 4 Jumalan lähetys... 4 Ykseys, todistus ja palvelu... 4 Kokonaisvaltainen lähetys ja evankelioiminen...

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/2019 Lähetys- ja aikuistyön johtokunta

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/2019 Lähetys- ja aikuistyön johtokunta HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/2019 Lähetys- ja aikuistyön johtokunta 17.9.2019 Kokousaika Tiistai 17.9.2019 klo 18:00-18:58 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, 3. kerros, Rauhankatu 14,

Lisätiedot

Kirkon srk-työn kehittäminen

Kirkon srk-työn kehittäminen Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994.

Lisätiedot

Ääni ilman oikeutta?

Ääni ilman oikeutta? JÄRJESTÄJÄN OPAS Ääni ilman oikeutta? Ideoita kampanjointiin ja globaalin hyvinvoinnin tasaamiseen Meena Khan Naiset vailla ääntä Naiset ja lapset ovat usein suurimpia kärsijöitä konfliktitilanteissa.

Lisätiedot

Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke

Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2013 Maa/alue Tansania, Njombe Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke Hankenumero 14616 Kumppani Raportoija

Lisätiedot

Suomen Lähetysseuran ulkomaisen kirkollisen työn ohjelma

Suomen Lähetysseuran ulkomaisen kirkollisen työn ohjelma Suomen Lähetysseura Hallitus 2.4.2013 Suomen Lähetysseuran ulkomaisen kirkollisen työn ohjelma 2013 2015 1. Johdanto... 2 2. Kirkollinen työmme ulkomailla... 2 3. Raamatulliset lähtökohdat... 2 4. Periaatteet

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit

Säynätsalon alueseurakunta. Päivään sidotut kolehdit Säynätsalon alueseurakunta Päivään sidotut kolehdit su 6.5. 5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai) Sydämen puhetta Jumalan kanssa Kristillisen spiritualiteetin vaalimiseen muun muassa kouluttamalla

Lisätiedot

Suomen Lähetysseuran ulkomaisen kirkollisen työn ohjelma

Suomen Lähetysseuran ulkomaisen kirkollisen työn ohjelma SUOMEN LÄHETYSSEURAN ULKOMAISEN KIRKOLLISEN TYÖN OHJELMA 2013 2015 Suomen Lähetysseura Hallitus 2.4.2013 Suomen Lähetysseuran ulkomaisen kirkollisen työn ohjelma 2013 2015 sivu 1. Johdanto 3 2. Kirkollinen

Lisätiedot

Etiopian kynnyksellä Vammaisten naisten oikeuksien ja toimeentulon edistäminen Kynnyksen ja Marttaliiton hankkeessa, Marttaliitto 2017

Etiopian kynnyksellä Vammaisten naisten oikeuksien ja toimeentulon edistäminen Kynnyksen ja Marttaliiton hankkeessa, Marttaliitto 2017 Etiopian kynnyksellä Vammaisten naisten oikeuksien ja toimeentulon edistäminen Kynnyksen ja Marttaliiton hankkeessa, Marttaliitto 2017 Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vammaisuus? Millaisia lähestymistapoja

Lisätiedot

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA su 1.7. Apostolien päivä Herran palveluksessa Nuorten ja varhaisnuorten leiri- ja retkeilytoiminnan tukeminen Partaharju-säätiön kautta.

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 RAKKAUS USKO TOIVO - ihmiseltä ihmiselle Sisällys TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 1. TOIMINNAN STRATEGISET TAVOITTEET 2015-2016 1 2. TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOS 2015

Lisätiedot

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola)

Monikulttuurisuusohjelman arviointi Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Monikulttuurisuusohjelman arviointi 2014 Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustolle 16.11.2015 Pirkko Melville (ja Elina Hienola) Laki velvoittaa Tavoitteena kotoutumista ja etnistä yhdenvertaisuutta edistävä

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018 70/2018 105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018 Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen

Lisätiedot

Toivo. Yhteistyö. Muutos. FELM VOLUNTEER -OHJELMA. Koulutus & vapaaehtoistoiminta kotimaassa. Felm Volunteer -ohjelma. Lyhytaikainen toimintatuki

Toivo. Yhteistyö. Muutos. FELM VOLUNTEER -OHJELMA. Koulutus & vapaaehtoistoiminta kotimaassa. Felm Volunteer -ohjelma. Lyhytaikainen toimintatuki FELM VOLUNTEER -OHJELMA Koulutus & vapaaehtoistoiminta kotimaassa Seurakuntapalvelu ja globaalikasvatus Felm Volunteer -ohjelma 2 12kk vapaaehtois- ja harjoittelutehtävät Toivo. Yhteistyö. Muutos. Lyhytaikainen

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu ry

Suomen Pakolaisapu ry Suomen Pakolaisapu ry Kansainvälistyvä kansanopisto 27. 28.11.2007 Pia Lindfors pia.lindfors@pakolaisapu.fi Taustaa Perustettu 1965 Varainkeruu Tiedotus Kouluyhteistyö ja kv-kasvatus Omat kehy-hankkeet

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle Toimintakertomus 2017 Kooste jäsenkokoukselle 14.4.2018 Painopisteet Strategiset tavoitteet 2020: pitkäjänteinen kampanjatoiminta, laaja näkyvyys, vaikuttava paikallistoiminta sekä vapaaehtoisten määrän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk

Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk v. 2011 Tausta ja hakukelpoisuus Tunnettiin aikaisemmin nimellä tiedotustuki On jaettu jo 30 vuotta kansalaisjärjestöille

Lisätiedot

Koulutyön verkko. Iso Kirja NOSTE-päivät Ui verkkoon Tapani Varuhin

Koulutyön verkko. Iso Kirja NOSTE-päivät Ui verkkoon Tapani Varuhin Koulutyön verkko Iso Kirja NOSTE-päivät Ui verkkoon 23.-25.1.2009 Tapani Varuhin Koulupalvelun verkot Verkostoituminen koululaitoksiin Verkostoituminen opetushallintoon Verkostoituminen seurakuntiin Verkostoituminen

Lisätiedot

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin ja

Lisätiedot

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017 70/2017 83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017 Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen

Lisätiedot

PELASTAKAA LAPSET RY - Kansainvälinen kansalaisjärjestö

PELASTAKAA LAPSET RY - Kansainvälinen kansalaisjärjestö PELASTAKAA LAPSET RY - Kansainvälinen kansalaisjärjestö Hanna Markkula-Kivisilta Pääsihteeri Pelastakaa Lapset ry 2.11.2016 Mistä olemme tähän tulleet? Save the Children Fund perustettu Englannissa v.1919

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Kalajoen rovastikunta 18.5.2015 KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Kansan valta Citizen Voice and Action World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa Demokratiaa kaikille? Seminaari demokratian tukemisesta kehitysyhteistyössä 27.11.2014 Katri

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA RAKKAUS USKO TOIVO - ihmiseltä ihmiselle

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA RAKKAUS USKO TOIVO - ihmiseltä ihmiselle TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 RAKKAUS USKO TOIVO - ihmiseltä ihmiselle Suomen Lähetysseuran vuosikokous 13.6.2015 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. Toiminnan strategiset tavoitteet

Lisätiedot