Viitasaari 18. Viitasaaren työkohteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viitasaari 18. Viitasaaren työkohteet"

Transkriptio

1 18. Viitasaaren työkohteet Työnsuunnittelija Pekka Niskanen on laatinut loppuraportit Viitasaaren työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden henkilötyöpäivät. Viitasaaren kaupunki työllisti työkohteille kymmenen työntekijää. Kaupungin yhteyshenkilönä toimi ympäristöpäällikkö Seppo Lappalainen. Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/10 1. Jätekatosten rakentaminen 2. Suovanlahden myllytuvan katon uusiminen ja alueen maisemanhoitotyöt 3. Ateljeetalo Tuulensuun ympäristönhoitotyöt 4. Kulhanniemen niityn niitto 5. Vuorilahden maamiesseurantalon kunnostus ja maalaus 6. Niinilahden tanssilavan katon kunnostus 7. Koskitien maisemanhoitoraivaus 8. Pienet ympäristönhoitotyöt 9. Ilmolahden maitolaiturin kunnostus ja maalaus 10. Soliskylän kylätalon ikkunoiden kunnostus 102

2 JÄTEKATOSTEN RAKENTAMINEN Sadepäivän töinä tehtiin tänä kesänä viisi jätekatosta. Kaksi katoksista pystytettiin keskustaan, toinen Poreliuksen tielle ja toinen Telitielle. Lisäksi katokset tehtiin Keihärinkoskelle, Mäntylään ja Lonnikolle. Ympäristöpäällikön mukaan katokset ovat ryhdikkäitä ja tyylikkäitä. Kiitosta ja positiivista palautetta on tullut pitkin kesää. Työntekijät osasivat hommansa , , , ,30 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 338 henkilötyöpäivää. Viitasaaren keskustaan rakennettu jätekatos valmiina. (AYO) 103

3 SUOVANLAHDEN MYLLYTUVAN KATON UUSIMINEN JA ALUEEN MAISEMANHOITOTYÖT Suovanlahden keskustassa oleva myllytupa on vanha myllymiesten odotus ja ruokapaikka. Nykyisin kesäkahvilana toimiva myllytupa on suosittu pysähdyspaikka Vesannontien varrella. Myllytuvan katto oli huonokuntoinen ja se korjattiin. Vanha huopakatto uusittiin ja tilalle rakennettiin vastaava kolmiorimahuopakate. Lisäksi uusittiin pihaympäristössä teatterikatsomon penkkejä ja korjailtiin vanhaa riukuaitaa. Suovanlahden kylätaajamassa suoritettiin kesän aikana maisemanhoitoraivauksia perustuen Suovanlahdelle tehtyyn maisemanhoitosuunnitelman. Myllyjoen varrella kulkevan luontopolun pitkoksia uusittiin. Luontopolun silloilta voi ihailla Myllyjoen kaunista suvantoa. (AYO) , , ,56 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 172 henkilötyöpäivää. Luontopolun rakenteet ovat päässeet paikoitellen vaaralliseen kuntoon. (AYO) 104

4 Suovanlahden myllytupa ympäristöineen on monien kesäisten tapahtumien pitopaikka. Alakuvassa Myllyntuvan uusittu kolmiorimahuopakate. (AYO) 105

5 ATELJEETALO TUULENSUUN YMPÄRISTÖNHOITOTYÖT Tänä kesänä Tuulensuussa suoritettiin pienimuotoista kasvillisuudenpoistoa taidepuistosta, rantaalueelta. Ojan ylitse tehtiin silta ja pari infotaulua. Ilmalämpöpumppu naamioitiin vanhasta laudasta hirsiseinään sopivaksi , ,60 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työnsuunnittelija Pekka Niskanen viikatteen terotuspuuhissa.(ayo) Työllistävä vaikutus oli yhteensä 20 henkilötyöpäivää. KULHANNIEMEN NIITYN NIITTO Kulhanniemen maakunnallisesti arvokas niitty niitettiin viikattein ja ympäristökeskuksen niittokonella. Niittoa ohjeisti Anne YliOlli niitylle laaditun hoitosuunnitelman mukaisesti. Osa niitystä ja kukkivia kasveja jätettiin niittämättä. Niittojäte haravoitiin kasoihin ja vietiin metsään maatumaan. 647,82 Kulhanniemen niitty saatiin tällä kertaa niitettyä aurinkoisessa säässä. Niittokone helpottaa niittoa tasaisella niityllä. (UK) 106 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 9 henkilötyöpäivää.

6 VUORILAHDEN MAAMIESSEURANTALON KUNNOSTUS JA MAALAUS Kesän vaativimpia kohteita oli Vuorilahden kylän maamiesseurantalon maalaus ja kunnostus. Punamultamaalia keitettiin 150 litraa, joka ei ihan mennyt kaikki seinään. Maalia lahjoitettiin kyläläisille. Puuosia uusittiin, tehtiin parit rappusten korjaukset, raivattiin ympäristöä. Heinäkuussa järjestettiin työnäytös keittomaalin valmistuksesta. Media oli paikalla ,51 864, ,51 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 212 henkilötyöpäivää. Kauniilla paikalla sijaitseva Vuorilahden maamiesseurantalo ennen ja jälkeen punamultamaalauksen. (AYO, PN) 107

7 NIINILAHDEN TANSSILAVAN KATON KUNNOSTUS Työjakson suurin ja haastavin kohde oli kuusikymmenluvulla rakennetun tanssilavan kolmiorimahuopakatteen uusiminen. Huopa oli murtunut paikoin ja vesi yritti pilata lavan sisätilat. Tanssilava on kesäisin kyläläisten ahkerassa käytössä. Siellä tanssitaan, pidetään syntymäpäiviä ja muita juhlia. Kolmiorimat olivat säilyneet yllättävän hyvin huovan alla, joten niitä ei tarvinnut uusia. Lavalle asennettiin myös vesikourut ja tehtiin ikkunoihin suojaluukut. Piharakennukseen asennettiin uusi kuorikevessa , , ,58 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 198 henkilötyöpäivää. Vanhan huopakatteen poisto käynnissä. (AYO) 108

8 Tanssilavan kauniit kattorakenteet olivat hyvässä kunnossa. (AYO) Niinilahden kyläyhdistyksen omistamalla tanssilavalla järjestetään kesäisin tansseja ja muita tapahtumia. Ilkivallan vuoksi kyläyhdistys halusi ikkunoihin ikkunaluukut, jotka suljetaan, kun tanssilava ei ole käytössä. (AYO, PN) 109

9 KOSKITIEN MAISEMANHOITORAIVAUS Kävelyreittinä toimivan vanhan Koskitien pientareet olivat vesoittuneet. Tie johtaa lintutornille ja venesatamaan. Häiritsevä aluskasvillisuus poistettiin tienvarsilta. 863,76 863,76 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 12 henkilötyöpäivää. PIENET YMPÄRISTÖNHOITOTYÖT Projektin aikana suoritettiin pienimuotoisia ympäristönhoitotöitä, mm kasattiin grillikatos kaupungin tilapalvelulle, puhdistettiin tienvarsien levähdyspaikkoja, huollettiin rantautumispaikkoja ja siivottiin keskusvaraston ympäristö , ,20 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 38 henkilötyöpäivää. Koskitien maisemanhoitoraivausten siistiminen käynnissä. (AYO) 110

10 ILMOLAHDEN MAITOLAITURIN KUNNOSTUS JA MAALAUS Ilmolahden kylällä korjattiin ja maalattiin maitolaituri, joka toimii sunnuntaipostin hakupaikkana. Lähistölle rakennettiin kyläläisille infotaulu. Lisäksi raivattiin aluskasvillisuutta maitolaiturin ympäristöstä. 302,27 302,27 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 6 henkilötyöpäivää. SOLISKYLÄN KYLÄTALON IKKUNOIDEN KUNNOSTUS Kyläläisten kokoontumispaikkana toimiva entinen kyläkoulu oli ikkunaremontin tarpeessa. Hilseillyt maali poistettiin, pokat hiottiin ja maalattiin. Pekka Ollanketo yhdistyksestä toimi opettajana. Ammattikoulusta oli Tuomo Hyrylä työssä oppimassa , ,75 Palkkausmenoihin on merkitty palkkamenot sekä lakisääteiset sotu ja eläkemenot. Kohtaan muut menot on merkitty muut työn toteuttamisesta koituneet menot kuten matkamenot, työturvallisuus ja sosiaalitilamenot sekä työkalukorvauksia. Työllistävä vaikutus oli yhteensä 24 henkilötyöpäivää. Soliskylän kylätalo toimii mm. kyläyhdistyksen järjestämien tapahtumien pitopaikkana. (AYO) 111

Laukaa 11. Laukaan työkohteet

Laukaa 11. Laukaan työkohteet 11. n työkohteet Työnsuunnittelija Jukka Leinonen on laatinut loppuraportit n työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. n kunta työllisti työkohteille neljä

Lisätiedot

Uurainen 17. Uuraisten työkohteet

Uurainen 17. Uuraisten työkohteet Uurainen 17. Uuraisten työkohteet Työnsuunnittelija Erkki Kupari on laatinut loppuraportit Uuraisten työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden henkilötyöpäivät. Uuraisten

Lisätiedot

Jyväskylä 8. Jyväskylän työkohteet

Jyväskylä 8. Jyväskylän työkohteet Jyväskylä 8. Jyväskylän työkohteet Työnsuunnittelija Ilkka Silén on laatinut loppuraportit Jyväskylän työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot

Multia 13. Multian työkohteet

Multia 13. Multian työkohteet 13. n työkohteet Työnsuunnittelija Aulis Pohjola on laatinut loppuraportit n työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. n kunta työllisti työkohteille neljä työntekijää.

Lisätiedot

Pihtipudas 15. Pihtiputaan työkohteet

Pihtipudas 15. Pihtiputaan työkohteet Pihtipudas 15. Pihtiputaan työkohteet Työnsuunnittelija Tapani Tenhunen on laatinut loppuraportit Pihtiputaan työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. Pihtiputaan

Lisätiedot

Jämsänkoski 9. Jämsänkosken työkohteet

Jämsänkoski 9. Jämsänkosken työkohteet Jämsänkoski 9. Jämsänkosken työkohteet Työnsuunnittelija Ilkka Silén on laatinut loppuraportit Jämsänkosken työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. Jämsänkosken

Lisätiedot

Jämsä 8. Jämsän työkohteet

Jämsä 8. Jämsän työkohteet Jämsä 8. Jämsän työkohteet Työnsuunnittelija Ilkka Silén on laatinut loppuraportit Jämsän työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. Jämsän työntekijöinä projektissa

Lisätiedot

5. Jatkotyöllistymisen edistäminen

5. Jatkotyöllistymisen edistäminen 5. Jatkotyöllistymisen edistäminen Projektissa pyritään löytämään tehokkaita keinoja, joiden avulla työntekijöiden siirtyminen avoimille työmarkkinoille tukityöjakson jälkeen helpottuisi. Vuonna 2009 jatkotyöllistymistä

Lisätiedot

LAPE. Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2008

LAPE. Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2008 LAPE Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2008 Ulla Kuvaja, Anne Yli-Olli Juha Kainulainen, Jukka Leinonen, Erkki Kupari, Jouni Palonen, Aulis Pohjola, Pekka Niskanen, Ilkka

Lisätiedot

LAPE. Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2009

LAPE. Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2009 LAPE Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2009 Ulla Kuvaja, Anne Yli-Olli Timo Grönvall, Juha Kainulainen, Jukka Leinonen, Erkki Kupari, Aulis Pohjola, Pekka Niskanen, Ilkka

Lisätiedot

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia

Angelniemen kyläkyselyn tuloksia Angelniemen kyläkyselyn tuloksia ti Kylien Salo, VASTAAJAT (118 vast.) Vartsalan suunta 3 % Toppjoen suunta 13 % Saaren puolella 45 % Kokkilan taajama 29 % Pöylän suunta 10 % Vastausaktiivisuus Lähettyjä

Lisätiedot

Konginkankaan IDEAILTA

Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana

Lisätiedot

Toivakka 16. Toivakan työkohteet

Toivakka 16. Toivakan työkohteet Toivakka 16. Toivakan työkohteet Työnsuunnittelija Juha Kainulainen on laatinut loppuraportit Toivakan työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. Toivakan työntekijöinä

Lisätiedot

Keuruu 10. Keuruun työkohteet

Keuruu 10. Keuruun työkohteet Keuruu 10. Keuruun työkohteet Työnsuunnittelija Aulis Pohjola on laatinut loppuraportit Keuruun työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. Keuruun kaupunki työllisti

Lisätiedot

Jämsä 9. Jämsän työkohteet

Jämsä 9. Jämsän työkohteet Jämsä 9. Jämsän työkohteet Työnsuunnittelija Ilkka Silén on laatinut loppuraportit Jämsän työkohteista. Loppuraporttien henkilötyöpäiviin on merkitty työntekijöiden työpäivät. Jämsän kaupunki työllisti

Lisätiedot

WC- ja pesutilojen muuttaminen nykyvaatimukset täyttäväksi ja portaiden kunnostus Loppuraportti. Lavamäen kyläyhdistys ry

WC- ja pesutilojen muuttaminen nykyvaatimukset täyttäväksi ja portaiden kunnostus Loppuraportti. Lavamäen kyläyhdistys ry 3.10.2016 WC- ja pesutilojen muuttaminen nykyvaatimukset täyttäväksi ja portaiden kunnostus Loppuraportti Lavamäen kyläyhdistys ry WC- ja pesutilojen muuttaminen nykyvaatimukset täyttäväksi ja portaiden

Lisätiedot

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.

Lisätiedot

Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 3/2017 Suomi 100 kylä yhdessä

Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 3/2017 Suomi 100 kylä yhdessä Suinulan Sanomat Suinulan kyläyhdistys ry:n tiedotuslehti N:o 3/2017 Suomi 100 kylä yhdessä Itsenäisyyspäivän lähestyessä myös Suinulassa suunnitellaan juhlavuoden suurta tapahtumaa kyläläisten ja kylän

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. 1. Toteuttajan nimi Kolttakulttuurisäätiö. 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus Kolttatalon korjaus, hankenumero 13487

LOPPURAPORTTI. 1. Toteuttajan nimi Kolttakulttuurisäätiö. 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus Kolttatalon korjaus, hankenumero 13487 1 LOPPURAPORTTI 1. Toteuttajan nimi Kolttakulttuurisäätiö 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus Kolttatalon korjaus, hankenumero 13487 3. Yhteenveto hankkeesta Hankkeen toteutusaika oli 1.9.2015 31.12.2017.

Lisätiedot

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011

KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN

Lisätiedot

Urajärven kartanomuseo, Asikkala. Restaurointityöraportti: Rantamajan maalaustyöt ja kuistin uusiminen

Urajärven kartanomuseo, Asikkala. Restaurointityöraportti: Rantamajan maalaustyöt ja kuistin uusiminen Urajärven kartanomuseon kunnostus- ja konservointihanke 2009-2013 Urajärven kartanomuseo, Asikkala Restaurointityöraportti: Rantamajan maalaustyöt ja kuistin uusiminen Museovirasto Kulttuuriympäristön

Lisätiedot

KRUUNUNHAAN YLÄ-ASTEEN KOULU Teknisen käsityön ja musiikin opetustilojen perusparannus, kosteusvauriokorjaus

KRUUNUNHAAN YLÄ-ASTEEN KOULU Teknisen käsityön ja musiikin opetustilojen perusparannus, kosteusvauriokorjaus ARKKITEHTI- JA INSINÖÖRIOSUUSKUNTA KAARI / ANITTA TUHKANEN 040 582 5351 anitta.tuhkanen@kaari.fi KRUUNUNHAAN YLÄ-ASTEEN KOULU Teknisen käsityön ja musiikin opetustilojen perusparannus, kosteusvauriokorjaus

Lisätiedot

Verkkovajan restaurointi

Verkkovajan restaurointi Riihen restaurointi Pahoin vuotanut, tiensä päähän tullut vanha pärekatto uusittiin. Vuotavan katon aiheuttamat lahovauriot vesikaton ja välikaton rakenteissa korjattiin entisen kaltaiseksi. Päätyseiniä

Lisätiedot

LAPE. Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2011

LAPE. Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2011 LAPE Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon Toiminta vuonna 2011 Ulla Kuvaja, Anne Yli-Olli Juha Kainulainen, Erkki Kupari, Jukka Leinonen, Aulis Pohjola, Pekka Niskanen, Ilkka Silén, Tapani

Lisätiedot

Pääskyvuoren koulu alasiipi B2 kesän kunnostustyöt

Pääskyvuoren koulu alasiipi B2 kesän kunnostustyöt Pääskyvuoren koulu alasiipi B2 kesän kunnostustyöt Pääskyvuoren koulun alasiivessä tehtiin entisten tutkimuksien toimenpide-ehdotusten mukaisesti levyulkoseinien purku, jotta ulkoseinän rakenteet nähtiin

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä

KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

- Kylä keskellä kaikkea

- Kylä keskellä kaikkea 1 2 VILLIKKALA - Kylä keskellä kaikkea Villikkala on elinvoimainen, kaunis ja rauhallinen maatalouskylä Kouvolassa, jonka peltomaisema on tasaista vilja- ja nurmipeltojen sävyttämää perinnemaisemaa. Kylän

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI Yhteisö Eskolan kylä on yli 400 asukkaan teollisuuspainotteinen taajama Kannuksen kaupungissa. Kylällä on kaksi kauppaa, ala-aste, päiväkoti ja n. 160 teollista

Lisätiedot

Sivu 1/13. Kiinteistötietopalvelu, Karttatuloste, Tulostettu 19.03.2014

Sivu 1/13. Kiinteistötietopalvelu, Karttatuloste, Tulostettu 19.03.2014 Sivu 1/13 Tulosteen keskipisteen koordinaatit (ETRS-TM35FIN): N: 7231852 E: 449462, Tuloste ei ole mittatarkka. Maanmittauslaitos, lupa nro 1480/MML/14 NELJÄ KIINTEISTÖÄ: KALLENSORA RN:O 28:99, VÄLIPALA

Lisätiedot

Kajaani, Keskusta Kohdenumero h+k+s, 70,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00

Kajaani, Keskusta Kohdenumero h+k+s, 70,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kajaani, Keskusta Kohdenumero 607673 3h+k+s, 70,0 m² Kov. 1998 Energialuokka D Mh. 140 000,00 Vh. 140 000,00 Niskantie 13. Uuden kodin etsijöille olisi nyt tarjolla heti vapaana oleva kerrostalokolmio!

Lisätiedot

Ympäristöpäällikkö Jukka Kotola

Ympäristöpäällikkö Jukka Kotola Eeva-Kaarina Aaltonen Pohjanmaan vesi ja ympäristö PL 87 68600 PIETARSAARI Asia: ESITYS PARHAAKSI POHJALAISEKSI VESISTÖTEOKSI Esitän Parhaaksi Pohjalaiseksi vesistöteoksi Kuortaneen Porraslammella toimivan

Lisätiedot

55,5 m², 2h,k,parv.,

55,5 m², 2h,k,parv., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kirsi Oksanen Puh: 0500 442203 Omakodit Neliövälitys Oy LKV Kouvolankatu 18 45100 Kouvola Puh: (05) 357 7099 Inkeroisten keskustassa, talon 1. asuinkerroksessa valoisa, nopeasti

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA Helsingin Uusi Yhteiskoulu Oy Julkisivujen ja vesikaton peruskorjaus

HANKESUUNNITELMA Helsingin Uusi Yhteiskoulu Oy Julkisivujen ja vesikaton peruskorjaus 1(6) HANKESUUNNITELMA Helsingin Uusi Yhteiskoulu Oy Julkisivujen ja vesikaton peruskorjaus 2(6) Sisällysluettelo 1. YHTEENVETO... 3 1.1 Tiivistelmä... 3 1.2 Yhteenveto... 3 1.3 Hankesuunnittelutyöryhmä...

Lisätiedot

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen)

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen) Seuraavat asiat on nostettu tärkeimmiksi asioiksi Vehkapuron koululla 9.12.2010. Lähivuosina tulemme ponnistelemaan yhdessä Joensuun kaupungin kanssa näiden asioiden edistämiseksi. HURJAT IDEAT Ihan hurjat

Lisätiedot

TUKEVA-hanke LOPPURAPORTTI

TUKEVA-hanke LOPPURAPORTTI TUKEVA-hanke LOPPURAPORTTI 1.5.2009 31.12.2012 1) Hankkeen toteuttajan nimi: Uuraisten Jokihaaran pienviljelijäyhdistys r.y. 2) Hankkeen nimi ja hankenumero: TUKEVA, dnro 1932/3570-2009 3) Yhteenveto hankkeesta

Lisätiedot

Avointen viheralueiden (B) uudet laatuvaatimukset ja työselitys

Avointen viheralueiden (B) uudet laatuvaatimukset ja työselitys Avointen viheralueiden (B) uudet laatuvaatimukset ja työselitys Metsä- ja Viherpäivät 2012 Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus /ProAgria Keskukset B hoitoluokat Uudet hoidon laatuvaatimukset

Lisätiedot

RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS. Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu.

RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS. Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu. RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu. Talossa oli vain yksi ränni alun perin. Turun yliopisto

Lisätiedot

ASUNTO OY SUOMELAN PIHA (2) KORJAUSHISTORIA

ASUNTO OY SUOMELAN PIHA (2) KORJAUSHISTORIA ASUNTO OY SUOMELAN PIHA 1996-2017 KORJAUSHISTORIA 1(2) 1996 A, B, D ja C uusittu lämminkäyttövesijohdot ja suihkujen kytkentäjohdot (kv+lv) sekä talossa D uusittu kylmävesirunkojohto. Kaikki ulkopuoliset

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017 Käsiteltäväksi kyläyhdistyksen sääntömääräiselle kokoukselle 9.5.2018 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET TALOUS Kyläyhdistyksen talouden tasapainottaminen

Lisätiedot

V TOIMINNAN KESKEISIÄ HAUKIVUOREN ALUEJOHTOKUNNAN ASIOITA. Kauppaneuvos Leo Laukkanen, Aluejohtokunnan puheenjohtaja

V TOIMINNAN KESKEISIÄ HAUKIVUOREN ALUEJOHTOKUNNAN ASIOITA. Kauppaneuvos Leo Laukkanen, Aluejohtokunnan puheenjohtaja HAUKIVUOREN ALUEJOHTOKUNNAN Kauppaneuvos Leo Laukkanen, Aluejohtokunnan puheenjohtaja 1. MAAKUNTALIITON VAIHEMAAKUNTAKAAVA 2 LAUSUNNOT YHTEYDENPITO JA VAIKUTTAMINEN YHTEISTYÖSSÄ KALASTUSALUEEN KANSSA 2.

Lisätiedot

Vaikuta Lähivesiin Pori

Vaikuta Lähivesiin Pori Vaikuta Lähivesiin Pori 27.9.2018 Vesistöhankkeet Maaseuturahastossa Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty kyläyhdistyksen kokouksessa 27.3.2017 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET TALOUS Kyläyhdistyksen talouden tasapainottaminen on

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

C Rekola, Ilkantie 18, VANTAA Toimenpidelupa Maalämpökaivon poraaminen 1 kpl.

C Rekola, Ilkantie 18, VANTAA Toimenpidelupa Maalämpökaivon poraaminen 1 kpl. JULKIPANOLISTA Sivu 1 Tunnus/Rakennuslupa Hakija Rakennuspaikka Asia ja toimenpide 562 73-0643-16-C Rekola, 092-415-0004-0781 Ilkantie 18, 01400 VANTAA 563 564 565 566 567 568 569 570 40-0644-16-C Ylästö,

Lisätiedot

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014

Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Muinaisjäännösalueiden hoitoavustus

Muinaisjäännösalueiden hoitoavustus Muinaisjäännösalueiden hoitoavustus Muinaismuistolain (295/1963) mukaisten kiinteiden muinaisjäännösten hoitoon. Muinaisjäännösten hoitoavustusten tavoitteena on edistää kiinteiden muinaisjäännösten säilymistä

Lisätiedot

KYLÄTALO hanke Loppuraportti 30.9.2014

KYLÄTALO hanke Loppuraportti 30.9.2014 Koikkalan Kyläyhdistys ry 1470802-6 Laajaniementie 61 51880 Koikkala Yleishyödyllinen investointihanke nro 21376 KYLÄTALO hanke Loppuraportti 30.9.2014 Koikkalan kyläyhdistys päätti vuosikokouksessa 23.4.2013

Lisätiedot

Ympäristön kunnostusohjelma

Ympäristön kunnostusohjelma E t e l ä - S a v o n y m p ä r i s t ö k e s k u k s e n m o n i s t e 61 Helena Kääriäinen (toim.) Ympäristön kunnostusohjelma 2003-2004 ESR projektin raportti Mikkeli 2004 E t e l ä - S a v o n y m

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 1504/2017 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 1504/2017 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 1504/2017 1/7 Aulavan Huvikeskus Rannankyläntie, 63340 Sapsalampi Huvikeskuksen kuntokatselmus 25.4.2017 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 1504/2017 2/7 Tilaus 10.4.2017: Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Urajärven kartanomuseo

Urajärven kartanomuseo Urajärven kartanomuseo Hugon huoneen ikkunan uuden karmin teko ja olemassa olevien pokien kunnostustyö 7-8/2013 Karmi Karmi oli huonokuntoinen ja aiemmissa korjauksissa sitä oli kaltoin kohdeltu. Karmia

Lisätiedot

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2013

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2013 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2013 6.4.2014 Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/6 TOIMINTAKERTOMUS 2013 6.4.2014 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry pyrkii

Lisätiedot

PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015

PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015 Muistio 1 (5) PORIN KIVINILLÄ SIJAITSEVAN LATOLUODON UITTOTUVAN JA SEN YMPÄRISTÖN KUNNOSTUS Maastokatselmus ja neuvottelu 13.11.2015 Paikalla: Tiedottaja Paula Gröhn, Melamajavat Hallituksen jäsen Jussi

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Kankaanpää. Vireä kylä kansallismaisemassa. Kankaanpään kylän juuret ulottuvat pitkälle

Kankaanpää. Vireä kylä kansallismaisemassa. Kankaanpään kylän juuret ulottuvat pitkälle Kankaanpää Vireä kylä kansallismaisemassa Kankaanpään kylän juuret ulottuvat pitkälle historiaan. Vanha kylätaajama, Köyliönjärvi, Kuninkaanlähde, peltomaisema ja kylää halkova vanha postireitti, ovat

Lisätiedot

Suunnittelualue. Lähde: SYKE, MML

Suunnittelualue. Lähde: SYKE, MML Suunnittelualue Lähde: SYKE, MML 0 1 2 4 km Merkittävät kulttuuriympäristöt Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY) Suunnittelualue 0

Lisätiedot

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00

Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero h,k,s, 91,5 m² Kov Energialuokka E 2007 Mh ,17 Vh ,00 Rivitalo Joensuu, Hukanhauta Kohdenumero 592720 3h,k,s, 91,5 m² Kov. 1971 Energialuokka E 2007 Mh. 93 586,17 Vh. 106 000,00 Tapionkatu 44. Tilava 2-tasohuoneisto noin kilometrin päässä koulukeskuksesta,

Lisätiedot

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA

Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA TAUSTAA Markkuun seudun kyläyhdistys ja aiemmin kylätoimikunta on toiminut aktiivisesti pian 20 vuotta Kylän alueella asuu tällä hetkellä arviolta yli 300 henkeä Aktiivista ja elinvoimaista ydinmaaseutua

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 1

TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 Toiminta-ajatus Yhdistyksen toimialueena on Kempeleen ja Oulunsalon Vihiluoto. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia alueensa kyläyhteisön aineellisten ja henkisten olojen kehittämiseksi

Lisätiedot

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Kerkontie 4, 25250 Märynummi xxx 73142040 Salo (Halikko) Eija Hagelberg, myös yhteyshenkilö

Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Kerkontie 4, 25250 Märynummi xxx 73142040 Salo (Halikko) Eija Hagelberg, myös yhteyshenkilö Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. Kerkontie 4 25250 Märynummi xxx 73142040 Salo (Halikko) Eija Hagelberg myös yhteyshenkilö *(% )$## 13501 Nummen kylämäki 1 13 U1 Perkko rantaniitty 03 16 13501

Lisätiedot

38,5 m², 1h, kk, kph,...,

38,5 m², 1h, kk, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Juha Hemminki Puh: 0400-788 798 Asuntoasiantuntijat Oy LKV Kirjatyöntekijänkatu 10 B, 3 krs. 00170 Helsinki Puh: 0400-788798 Ensiasunnoksi, sijoittajalle, hyväkuntoinen avara pikkukoti

Lisätiedot

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012 28.4.2013 Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2012 28.4.2013 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry:n

Lisätiedot

TALVIVAARA SOTKAMO OY

TALVIVAARA SOTKAMO OY RAKENTAMISEN TARKKAILU 2011 16WWE0993 15.3.2012 TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN TARKKAILU 2011 Osa II b Rakentamisvaiheen aikainen tarkkailu Talvivaara Sotkamo Oy Osa II b Rakentamisvaiheen

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

Aarno Aaltonen: Pohjois-Savon asumispäivä 26.3.2009. Arvoisat kuulijat

Aarno Aaltonen: Pohjois-Savon asumispäivä 26.3.2009. Arvoisat kuulijat Aarno Aaltonen: Pohjois-Savon asumispäivä 26.3.2009 Arvoisat kuulijat Muuttaessamme Aarneenpuistoon vuoden 2000 syksyllä meille vakuutettiin talon olevan hyvässä kunnossa. Tähän mennessä ei ole tarvinnut

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS v. 2014

TOIMINTAKERTOMUS v. 2014 TOIMINTAKERTOMUS v. 2014 34.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO puh. 050-554 5873 SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt

Lisätiedot

KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET

KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET 10.8.2015 Sivu 1/8 Tilaaja: Jyväskylän Tilapalvelu PL 193 40101 Jyväskylä Hanke: KORPILAHDEN YHTENÄISKOULU KORJAUSTYÖRAPORTTI, KESÄN 2015 KORJAUKSET Sivu 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖTILANNE... 3 1.1 Hankkeen

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA

POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA Seuraavat ideat, kommentit, toiveet ja ehdotukset on kerätty 10.12 järjestetyssä Polvijärven kylien illassa. Iltaan oli kutsuttu asukkaita. Läsnä oli kunnan edustaja, sekä

Lisätiedot

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN

HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN HYYPÄNJOKILAAKSON MAISEMANHOITOALUE JA MAISEMANHOITOKUNNAN PERUSTAMINEN Luonnon- ja maisemanhoitopalvelut -seminaari Tampere 16.9.2009 Marketta Nummijärvi Kauhajoki HYYPPÄ: SIJAINTI MAISEMA- RAKENNE ARVOT

Lisätiedot

Kiuruvesi, Kiuruvesi Kohdenumero h,k, 53,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kiuruvesi, Kiuruvesi Kohdenumero h,k, 53,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kiuruvesi, Kiuruvesi Kohdenumero 638219 2h,k, 53,5 m² Kov. 1974 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 28 000,00 Vh. 28 000,00 Ahonpääntie 5. Tässä vaikka loistokoti vanhuuden päiville, tai miksei ensiasunnoksi!

Lisätiedot

Mitä remontteja osakas saa tehdä?

Mitä remontteja osakas saa tehdä? 1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa

Lisätiedot

Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus

Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus 1 (4) MUISTIO 16.4.2014 KOTTBY LÅGSTADIESKOLA Pohjolankatu 45 00600 Helsinki Luokkahuoneen 223 ja ulkovälinevaraston 131 kosteus- ja sisäilmatekninen tutkimus Tutkimusajankohta 19.2. 27.3.2014 Tilaaja

Lisätiedot

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj.

Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Historia Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1659 Ensimmäinen Angelniemen kunnallislautakunnan kokous helmikuun 13. päivänä 1870 Kunta itsenäistyi

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

KYLIEN LIIKETOIMINTA - kylien uudet ratkaisut. 27.4. 2013 Viitasaari Juha Kuisma, SYTY ry Kylien bisneskeissit -hanke

KYLIEN LIIKETOIMINTA - kylien uudet ratkaisut. 27.4. 2013 Viitasaari Juha Kuisma, SYTY ry Kylien bisneskeissit -hanke KYLIEN LIIKETOIMINTA - kylien uudet ratkaisut 27.4. 2013 Viitasaari Juha Kuisma, SYTY ry Kylien bisneskeissit -hanke Donald Rumsfeld 12.2. 2002 unknown unknown known unknowns known known knowns unknowns

Lisätiedot

Tohmajärvi, Kemie Kohdenumero h,k, 71,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00

Tohmajärvi, Kemie Kohdenumero h,k, 71,5 m² Kov Energialuokka D 2007 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Tohmajärvi, Kemie Kohdenumero 609131 3h,k, 71,5 m² Kov. 1976 Energialuokka D 2007 Mh. 35 000,00 Vh. 35 000,00 Talluksentie 11. Kaukolämmössä olevan taloyhtiön toisen kerroksen hyväkuntoinen

Lisätiedot

ESITYSLISTA 5/2012. Piällysmies ry:n hankeryhmän esityslista 5/2012. AIKA Torstaina klo 13:00 15:00. Piällysmies ry, tsto

ESITYSLISTA 5/2012. Piällysmies ry:n hankeryhmän esityslista 5/2012. AIKA Torstaina klo 13:00 15:00. Piällysmies ry, tsto Kerimäentie 10 1 (5) Piällysmies ry:n hankeryhmän esityslista 5/2012 AIKA Torstaina 7.6.2012 klo 13:00 15:00 PAIKKA Piällysmies ry, tsto LÄSNÄ varsinainen jäsen varajäsen Asko Hirvonen Esko Oksa Merja

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE T arkastusraportti TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE Perniö, SALO 1 METSÄHALLITUS Mia Puotunen 2008 T ARKASTUSRAPORTTI 13.11.2008 TEIJON VOIMALAITOS JA RETKEILYALUE Teijon retkeilyalue, Perniö VOIMALAITOS

Lisätiedot

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille HAMINAMÄKI Kuopiontie 131 Lapinlahti, Finland Paikan esittelyyn osallistuivat: Arkkitehtuurin-

Lisätiedot

TYÖSUOJELU Oppilailta on tullut ilmoituksia oireiluista sekä ala- että yläkoulusta.

TYÖSUOJELU Oppilailta on tullut ilmoituksia oireiluista sekä ala- että yläkoulusta. Pöytäkirja kokous nro 3 1 (2) 23.11.2017 Nissnikun koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä Aika: 5.10.2017 klo 8:00 Paikka: Nissnikun koulu 1. Kokouksen avaaminen 2. Työryhmän roolin läpikäynti Osallistujat:

Lisätiedot

Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero h,k, 51,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,82 Vh ,00

Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero h,k, 51,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,82 Vh ,00 Kerrostalo Lappeenranta, Tykki-Kiviharju Kohdenumero 619261 2h,k, 51,0 m² Kov. 1957 Energialuokka F 2013 Mh. 81 351,82 Vh. 87 000,00 Puutarhurinkatu 10. Matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä keskeisellä

Lisätiedot

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille Markkuun koulu Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille MAHDOLLISUUKSIEN MARKKUU V. 2025 VISIO SIITÄ MITÄ VOISI OLLA TYRNÄVÄN KALTAISESSA KUNNASSA, MARKKUUN KALTAISELLA KYLÄLLÄ, JOS LÖYTYY

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Investointihankkeet TA2015, TS2015-17 Esitys tekniselle lautakunnalle 29.9.2014 TALO-hankkeet

Tekninen lautakunta Investointihankkeet TA2015, TS2015-17 Esitys tekniselle lautakunnalle 29.9.2014 TALO-hankkeet Investointihankkeet TA2015, TS2015-17 Esitys tekniselle lautakunnalle 29.9.2014 TALO-hankkeet Tilapalvelut-tulosyksikön hallinnoimat hankkeet 1000 e Kustannuspaikka Kohde TAE 2015 2016 2017 2018 2019 8003

Lisätiedot

Kotiseutukosteikko Life Kiuruvesi, Lahnasen kosteikko

Kotiseutukosteikko Life Kiuruvesi, Lahnasen kosteikko Kotiseutukosteikko Life Kiuruvesi, Lahnasen kosteikko Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema - Biodiversiteetti Piirrokset: Jari Kostet, Suomen riistakeskus www.kosteikko.fi -

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Hangon asemakaavaluonnos

Hangon asemakaavaluonnos Hangon asemakaavaluonnos Työpaja 24.4. Hangossa, tulosten yhteenveto WSP / Mari Siikonen, Teemu Holopainen ja Anri Lindén 28.5.2012 1. Työpajan kuvaus ja aineisto 2. Yhteenveto tuloksista Asemakaavaluonnos

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Lokakuu 2006 Puheenjohtajan palsta Kylätiedotteita Tämä syksy on ollut varmastikin urani kiireisin, jos kylän kantilta katsotaan. Koulun tulevaisuus

Lisätiedot

KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA

KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA KULHON SEUDUN KYLÄSUUNNITELMA 2005 Kulhon seudun kehittämisyhdistys ry Joensuun Seudun Leader ry Maaseudun Sivistysliitto Pohjois-Karjalan Kylät ry SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 2 Työskentelytapa 2 Kylän henki

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

Kyläavustaja apua arkeen ja energiatehokkuutta kyliin

Kyläavustaja apua arkeen ja energiatehokkuutta kyliin Kyläavustaja apua arkeen ja energiatehokkuutta kyliin Mitä Suomessa tapahtuu? Väki vanhenee Maassa vallitsee sitkeä työttömyys Palvelut kaikkoavat nettiin Suomi on sitoutunut ilmastopolitiikkaan Pakolaisia

Lisätiedot

Ruisvelliä, maitoa ja pellavaöljyä Perinteiset pintakäsittelyt. Uusikaupunki 24.9.2011

Ruisvelliä, maitoa ja pellavaöljyä Perinteiset pintakäsittelyt. Uusikaupunki 24.9.2011 Ruisvelliä, maitoa ja pellavaöljyä Perinteiset pintakäsittelyt Uusikaupunki 24.9.2011 Panu Kaila 2011 Harmaantuminen 2 vuotta 16 vuotta Harmaantumisen aiheuttaa sinistäjäsieni, joka ei vaikuta puun lujuuteen.

Lisätiedot

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu

Tutkimuksen tekijät: Tommi Neuvonen, Tuomas Hintikka, Finnmap Consulting Oy / Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Projektinumero: 51579.55 Tilaaja: Porvoon kaupunki, Tilakeskus Liikelaitos Porvoon tilapalvelut Tekninen isännöitsijä Pekka Koskimies Sähköposti: pekka.koskimies@porvoo.fi Rakenteiden ilmatiiveyden tarkastus

Lisätiedot