Varautuminen lämmöntoimituksen keskeytyksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varautuminen lämmöntoimituksen keskeytyksiin"

Transkriptio

1 Varautuminen lämmöntoimituksen keskeytyksiin Raportti K14/1997

2 Suomen Kaukolämpö ry 1997 ISSN Viite: Sky-kansio 1/9

3 SUOMEN KAUKOLÄMPÖ RY RAPORTTI K14/1997 Tässä raportissa esitetään toimenpiteitä, joilla huolehditaan kaukolämmityksen jakelussa tapahtuvien katkojen ja häiriöiden tiedottamisesta asiakkaille. Ennakoitavissa olevat katkot ja äkilliset vauriotilanteet vaativat erilaista käsittelyä, jotka kummatkin tulee olla ennalta suunniteltuja. Tärkeimmät tekijät katkojen käsittelyssä ovat * toimintasuunnitelma ja -ohje lämmönmyyjän omaan käyttöön * lämmönkeskeytys-ilmoitus asiakkaille tiedottamista varten * toimintaohje kiinteistönhoitajille Asiakkaalle tulee tiedottaa lämpökatkoista mahdollisimman tehokkaasti. Teknisten tiedotteiden ja toimenpideohjeen jakelussa kannattaa noudattaa harkintaa ja rajoittaa jakelu vain todelliseen tarpeeseen. Kaikkia Sky:n ja lvi-alan laatimia ohjeita voidaan hyödyntää teknisen tiedon jakamisessa, mikäli katkon ajankohta tai asiakkaan erityispiirteet sitä edellyttävät. Lämmönkäyttötoimikunta Veli-Matti Mäkelä Timo Pesonen Henry Virtanen Timo Neira Tuomo Toivanen Oiva Välikangas Mirja Tiitinen Lappeenrannan Energia Tampereen kaupungin sähkölaitos Lahti Energia Oy Helsingin Energia Hyvinkään Lämpövoima Oy Oulun Energia Suomen Kaukolämpö ry

4 SUOMEN KAUKOLÄMPÖ RY RAPORTTI K14/1997 SISÄLTÖ 1 Yleistä 2. Toimintasuunnitelma 2.1 Toiminta etukäteen tiedossa olevissa lämmöntoimituksen keskeytyksissä 2.2 Toiminta äkillisissä vikatapauksissa LIITTEET Liite 1 Liite 2 Liite 3 Toimintaohje (esimerkki yrityskohtaisesta ohjeesta) Ilmoitus lämmöntoimituksen keskeytyksestä (esimerkki) Toimenpiteet kiinteistössä lämmöntoimituksen keskeytyessä

5 1 1. YLEISTÄ Asiakkaille jaettavan tiedottamisen tärkein kohde on isännöitsijä tai muu kiinteistöstä vastaava henkilö, jonka kautta kaikki tieto olisi syytä jakaa. Hänen vastuullaan on kiinteistön käyttö- ja huoltohenkilöstön sekä asukkaiden ja muiden käyttäjien informoiminen. Tieto käytettävästä osoitteesta löytyy yleensä parhaiten laskutus- ja asiakastietojärjestelmästä. Asuintaloihin jaettavan informaation (esim. porrashuoneet) tärkein syy on katkon aikaisten puhelinsoittojen minimointi ja yleinen tiedottaminen. Tiedottamisessa voidaan hyödyntää paikallisradiota, paikallis-tv:n lähetyksiä tai teksti-tv toimintoa, lehdistöä, tiedotteita, työmaatauluja ja automaattista puhelinvastaajaa. Eri tiedotuskanavia käytetään suunnitellusti soveltuvin osin kunkin tapauksen vaatimassa laajuudessa. Asiakkaalle jaettavan toimintaohjeen voi jakaa ensimmäisen kerran esim. isännöitsijöille ja kiinteistön hoitajille järjestettävän koulutuksen yhteydessä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, ohjeen voi jakaa kirjeitse. Tarpeen vaatiessa tiedote voidaan toimittaa uudestaan sitten, kun sille on tarvetta. 2. TOIMINTASUUNNITELMA Lämmönmyyjällä tulee olla kirjallinen toimintasuunnitelma, miten lämpökatkoista tiedotetaan asiakkaille. Toimintaohjeet laaditaan sekä suunniteltua lämmöntoimituksen keskeytystä että ennakoimatonta lämpökatkoa varten. Toimintasuunnitelmasta tulee tiedottaa riittävästi koko henkilöstölle. Yrityskohtaisesta toimintasuunnitelmasta on esimerkki liitteessä Toiminta etukäteen tiedossa olevissa lämmöntoimituksen keskeytyksissä Etukäteen tiedossa olevista huolto- ja kunnossapitotöistä johtuvista lämpökatkoista toimitetaan asiakkaalle LÄMMÖNTOIMITUKSEN KESKEYTYS - ilmoitus (esimerkki liitteessä 2). Yrityskohtaisessa toimintasuunnitelmassa määritellään, kenelle keskeytysilmoitus jaetaan (isännöitsijöille, huoltohenkilöstölle, asuintalojen porrashuoneisiin, kiinteistön muille käyttäjille). VARAUTUMINEN LÄMMÖNTOIMITUSKATKOON - ohje (esimerkki liitteessä 3) toimitetaan kiinteistön lämmityksestä vastaavalle henkilölle silloin, kun ulkolämpötila, katkon luonne ja kiinteistön käyttötarkoitus sitä edellyttävät. Yrityskohtaisessa toimintaohjeessa määritellään, kenen päätöksellä ko. tiedote jaetaan. Varautumisohje voidaan jakaa isännöitsijöille ja kiinteistönhoitajille myös etukäteen.

6 2 2.2 Toiminta äkillisissä vikatapauksissa Äkillisissä vauriotapauksissa varsinainen vaurion korjaaminen on ensisijainen tehtävä, sen ohella tapauksesta pyritään tiedottamaan kohdealueen asiakkaille mahdollisimman hyvin ja laajasti. Asiakkaisiin, joille lämmöntoimituksen katko aiheuttaa erityistä haittaa, pyritään olemaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Tällaisia ovat esim. sairaalat, terveyskeskukset, teollisuus ja kampaamot. Tiedotteiden jakaminen kirjallisesti esim. kiinteistöjen rappukäytäviin ym. vastaavat toimenpiteet tehdään tilanteen niin salliessa. Yrityskohtaisessa toimintaohjeessa määritellään, kuka on vastuussa tiedottamisesta.

7 LIITE 1 TOIMINTAOHJE (esimerkki yrityskohtaisesta ohjeesta) VARAUTUMINEN LÄMMÖNTOIMITUKSEN KESKEYTYKSEEN Lämmönmyyntiehtojen mukaan lämmönmyyjällä on oikeus katkaista lämmöntoimitus tietyissä tapauksissa. Oikeus perustuu seuraaviin ehtojen kohtiin: 8.1 Lämmönmyyjällä on oikeus välittö- 8.3 Etukäteen tiedossa olevista lämmönmästi tilapäisesti keskeyttää lämmön- toimituksen keskeytyksistä ja rajoituktoimitus tai rajoittaa sitä ylivoimaisen sista lämmönmyyjä ilmoittaa riittävän esteen vuoksi tai jos se on välttämä- tehokkaasti. Mikäli lämmönmyyjä laitöntä ihmishenkeä, terveyttä tai omai- minlyö tämän velvollisuutensa, lämsuutta uhkaavan vaaran vuoksi. mönmyyjä on velvollinen korvaamaan asiakkaalle keskeytyksestä aiheutupuolella Ylivoimaisen esteen sattuessa läm- neen vahingon. mönmyyjä vapautuu lämmöntoimituksesta siinä määrin ja niin pitkäksi 8.4 Jos lämmöntoimitus keskeytyy muuajaksi kuin lämmöntoimitus on ylivoi- toin kuin kohdassa 8.1 ja 8.2 tarkoitemaisen esteen vuoksi kohtuutonta. tussa tapauksessa lämmönmyyjän olevasta syystä, lämmönmyyjä Lämmönmyyjä ei ole velvollinen kor- on velvollinen korvaamaan asiakkaalle vaamaan keskeytyksestä aiheutunut- keskeytyksestä aiheutuneen välittöta vahinkoa. män vahingon. Kuluttaja-asiakkaalle keskeytyksestä aiheutuvan välillisen 8.2 Lämmönmyyjällä on samoin oikeus vahingon lämmönmyyjä on velvollinen tilapäisesti keskeyttää lämmöntoimi- korvaamaan vain, jos keskeytyksen tus tai rajoittaa sitä, jos se on tarpeel- syynä on lämmönmyyjän tuottamus. lista lämmön toimittamista varten tarpeellisten laitteiden huolto- ja korjaustöiden, muutoksen, tarkistuksen, vian selvittämisen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Lämmönmyyjä huolehtii siitä, että keskeytys tai rajoitus on mahdollisimman lyhytaikainen ja se suoritetaan sellaisena aikana ja siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa asiakkaalle. TOIMINTA ETUKÄTEEN TIEDOSSA OLEVISSA LÄMMÖNTOIMITUKSEN KESKEYTYKSISSÄ Etukäteen tiedossa olevista huolto- ja kunnossapitotöistä johtuvista lämpökatkoista toimitetaan kiinteistöön LÄMMÖNTOIMITUKSEN KESKEYTYS - ilmoitus vähintään kaksi päivää ennen lämpökatkoa. Ilmoitus toimitetaan isännöitsijälle ja porrashuoneen ilmoitustaululle tms. soveliaaseen paikkaan. Muissa kuin asuinkiinteistöissä ilmoitus toimitetaan isännöitsijälle tai kiinteistön lämmityksestä vastaavalle henkilölle, joka vastaa tiedottamisesta eteenpäin eri osapuolille.

8 LIITE 1 TOIMINTAOHJE (esimerkki yrityskohtaisesta ohjeesta) VARAUTUMINEN LÄMMÖNTOIMITUSKATKOON - ohje toimitetaan kiinteistön lämmityksestä vastaavalle henkilölle silloin, kun ulkolämpötila, katkon luonne ja kiinteistön käyttötarkoitus sitä edellyttävät. Päätöksen tiedotteen jakamisesta tekee linjahuoltoryhmä. Mikäli kiinteistössä tarvitaan lisätietoja kaukolämmityksestä kiinteistön lämmityksestä vastaavalle toimitetaan julkaisu "Käytä kaukolämpöä oikein". Mikäli lämpökatko on alueellisesti, liikenteellisesti tai muutoin erityisen merkittävä, katkosta tiedotetaan paikallisradion ja lehden välityksellä. Liikennettä häiritsevissä töissä "työmaataulu" pystytetään työmaalle ennen töiden alkua. TOIMINTA ÄKILLISISSÄ VIKATAPAUKSISSA Äkillisissä vauriotapauksissa varsinainen vaurion korjaaminen on ensisijainen tehtävä, sen ohella viasta pyritään tiedottamaan kohdealueen asiakkaille mahdollisimman hyvin ja laajasti. Asiakkaisiin, joille lämmöntoimituksen katko aiheuttaa erityistä haittaa, pyritään olemaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Tällaisia ovat esim. sairaalat, terveyskeskukset, teollisuus ja kampaamot. Tiedotteiden jakaminen kirjallisesti esim. kiinteistöjen rappukäytäviin ym. vastaavat toimenpiteet tehdään tilanteen niin salliessa. Varsinainen katkoilmoitus hoidetaan valvomosta telefaxilla tai puhelimella radiolle ja muille soveltuville tiedotusvälineille. Valvomolle tiedotetaan katkoilmoituksen vaatimat tiedot mahdollisimman pian. Näitä tietoja ovat: tuleva katkoalue mahdollisimman tarkasti, katkon syy yksinkertaisesti, arvioitu kestoaika (huom! ei liian optimistista arviota). Ilmoituksessa käytetään valmista esitäytettyä lomaketta. Tiedotetta voidaan tarkentaa katkon kestäessä, mikäli olosuhteet muuttuvat. Tiedottamisesta vastaa työnjohtopäivystäjä.

9 LIITE 2 (esimerkki) ILMOITUS LÄMMÖNTOIMITUKSEN KESKEYTYKSESTÄ Kiinteistönne kaukolämmön jakelussa on keskeytys xx.xx xx.xx.1997 Arvioitu aika klo Mikäli pakkasta on kuitenkin yli xx C, katkos siirtyy seuraavaan päivään. Kiinteistöstänne katkeaa lämmitys ja lämpimän käyttöveden jakelu. Kylmä vesi on/ei ole käytössä katkon aikana. Teemme töitä myös kiinteistönne sisätiloissa, joten siitä saattaa aiheutua häiritsevää ääntä. Pyrimme saamaan keskeytyksen mahdollisimman lyhyeksi, keskeytys voi päättyä arvioitua aikaisemmin. Pahoittelemme aiheuttamaamme häiriötä. Lisätietoja Kauko Lämmittäjä, puh. xxx xxxx KAUKOLÄMPÖ OY

10 LIITE 3 TOIMENPITEET KIINTEISTÖSSÄ LÄMMÖNTOIMITUKSEN KES- KEYTYESSÄ Kiinteistössänne on lämmöntoimituksen keskeytys. Seuraavat seikat tulee ottaa huomioon: Tiedota lämmöntoimituksen katkosta asukkaille ja kiinteistössä työskenteleville Pidä muistiota lämmönjakelun keskeytyksen johdosta tehdyistä tilapäismuutoksista. Palauta asettelut poikkeusolosuhteen loputtua. Pysäytä tarvittaessa ilmanvaihtolaitteet (huomioi myös huippuimurit) Keskeytä tarvittaessa lämpimän käyttöveden jakelu Peruuta tarvittaessa sauna-, pyykkitupa- ja kuivaushuonevuorot Varmista, että ovet, ikkunat (mm. parvekkeiden ovet, tuuletusikkunat) ja erityisesti suuret lastaus- ja varasto-ovet ovat suljettuina Tarkkaile tiloja, joiden lämpötila on alhainen tai joiden eristys on muita heikompi, esim. tuulikaapit. Ota huomioon erityisesti sellaiset tilat, joissa on vesi-, viemäri- tai lämmitysputkia Lisätietoja: Kauko Lämmittäjä, puh. xxx xxxx

LIITE 1 (esimerkki) Onnistunut tiedottaminen kaukolämpöyritysten vika-, häiriö- ja käyttökeskeytystilanteissa

LIITE 1 (esimerkki) Onnistunut tiedottaminen kaukolämpöyritysten vika-, häiriö- ja käyttökeskeytystilanteissa LIITE 1 (esimerkki) Onnistunut tiedottaminen kaukolämpöyritysten vika-, häiriö- ja käyttökeskeytystilanteissa ENERGIATEOLLISUUS RY RAPORTTI K14/2012 Tässä raportissa esitetään toimenpiteitä kaukolämmön

Lisätiedot

Kaukolämmityslaitteiden asennus Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö

Kaukolämmityslaitteiden asennus Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö Kaukolämmityslaitteiden asennus Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö Raportti K2/1998 Suomen Kaukolämpö ry 1998 ISSN 1238-9250 Viite: Sky-kansio 1/3 SUOMEN KAUKOLÄMPÖ RY SUOSITUS K2/1998 Tässä suosituksessa

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/5 LIIKENNELIIKELAITOS. Ohje paloilmoitinryhmien Infra- ja kalustoyksikkö

HELSINGIN KAUPUNKI 1/5 LIIKENNELIIKELAITOS. Ohje paloilmoitinryhmien Infra- ja kalustoyksikkö HELSINGIN KAUPUNKI 1/5 OHJEISTUS PALOILMOITINRYHMIEN IRTI- JA PÄÄLLEKYTKENNÄSTÄ METRON RATAOSUUDELLA, ASEMILLA JA HKL:N KIINTEISTÖISSÄ TYÖSKENNELTÄESSÄ 1 YLEISTÄ Tehtäessä metron rata-alueella, asemilla

Lisätiedot

LÄMMÖNMYYJÄN LUKITUSJÄRJESTELMÄ

LÄMMÖNMYYJÄN LUKITUSJÄRJESTELMÄ LÄMMÖNMYYJÄN LUKITUSJÄRJESTELMÄ Lämpölaitosyhdistys ry Raportti K13/1995 Lämpölaitosyhdistys ry 1995 ISSN 0785-8523 Viite: LLY-kansio 1/7 LÄMPÖLAITOSYHDISTYS RY RAPORTTI K13/1995 Kaukolämpöasiakkaan lämmönjakohuoneessa

Lisätiedot

RAILI-palvelun lupaehdot

RAILI-palvelun lupaehdot Lupaehdot 1 (5) RAILI-palvelun lupaehdot 1. SOVELTAMISALA Yleistä Asiakkaalla tarkoitetaan näissä lupaehdoissa yritysasiakasta, jolle Liikennevirasto on myöntänyt RAILI-palvelun käyttöluvan. Palvelusta

Lisätiedot

1.4 Asiakas maksaa lämmönmyyjälle lämpösopimuksessa mainitun liittymismaksun ja muut kulloinkin voimassa olevien hinnastojen mukaiset maksut.

1.4 Asiakas maksaa lämmönmyyjälle lämpösopimuksessa mainitun liittymismaksun ja muut kulloinkin voimassa olevien hinnastojen mukaiset maksut. 1 LIITTYMIS- JA LÄMMÖNMYYNTIEHDOT 1. KAUKOLÄMMITYKSEEN LIITTYMINEN 1.1 Lämmönmyyjä ja asiakas tekevät kirjallisen lämpösopimuksen lämmönkäyttöpaikan liittämisestä kaukolämpöverkkoon ja lämmön toimittamisesta

Lisätiedot

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11 Voimassa 1.7.2011 alkaen Energiateollisuus ry:n suosittelema LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA

Lisätiedot

Poistoilmalämpöpumppu (PILP) kaukolämpötaloon: ohjeet suunnittelijalle

Poistoilmalämpöpumppu (PILP) kaukolämpötaloon: ohjeet suunnittelijalle 1 (3) 30.10.2017 Poistoilmalämpöpumppu (PILP) kaukolämpötaloon: ohjeet suunnittelijalle Kerrostalon suurin lämpöhukka on poistoilmassa, joka puhalletaan ulos ilman lämmön talteenottoa. Hukkalämmön hyödyntäminen

Lisätiedot

1 (7) LUUMÄEN KUNTA Kaukolämpölaitos. Hyväksytty Luumäen kunnanvaltuustossa 28.09.1981, 160. LIITTYMIS- JA LÄMMÖNTOIMITUSEHDOT

1 (7) LUUMÄEN KUNTA Kaukolämpölaitos. Hyväksytty Luumäen kunnanvaltuustossa 28.09.1981, 160. LIITTYMIS- JA LÄMMÖNTOIMITUSEHDOT 1 (7) LUUMÄEN KUNTA Kaukolämpölaitos Hyväksytty Luumäen kunnanvaltuustossa 28.09.1981, 160. LIITTYMIS- JA LÄMMÖNTOIMITUSEHDOT 1. KAUKOLÄMMITYKSEEN LIITTYMINEN 1.1. Kiinteistön omistaja tai haltija antaa

Lisätiedot

2. Kohteessa sijaitsevat ja tätä sopimusta koskevat rakennukset

2. Kohteessa sijaitsevat ja tätä sopimusta koskevat rakennukset Käyttökustannusten jako vuokranantajan ja vuokralaisten välillä osoitteessa Halistentie 4 Tämä asiakirja koskee osoitteessa Halistentie 4 olevien rakennusten seuraavien käyttökustannusten: lämpö, sähkö,

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 17.2.2010 18.2.2010 Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Kela saa maistraatilta tiedon vakituisen

Lisätiedot

Toimittajan Kohteeseen toimittama kuituverkon liittymä mahdollistaa palvelukuvauksessa tarkoitetut viestintäverkon

Toimittajan Kohteeseen toimittama kuituverkon liittymä mahdollistaa palvelukuvauksessa tarkoitetut viestintäverkon 1 (5) MPY Mikonkatu 16 50100 Mikkeli MPY PALVELUT OYJ:N KUITULIITTYMIEN ERITYISEHDOT 1.6.2015 1. Yleistä Näillä sopimusehdoilla määritellään sopimuksen kohteena olevan kiinteistön, rakennuksen, huoneiston

Lisätiedot

Ylivoimaiset esteet postinjakelussa

Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Toimintamalli päivitetty 5.2.2014 - Muokattu 24.2. Rintanen 1 [Company] 31.12.2014 Ylivoimaiset esteet postinjakelussa Posti on jaettava jokaisena työpäivänä, ellei

Lisätiedot

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain II osan 4. luvussa on säädetty osakkaan kunnossapitotöistä ja 5. luvussa osakkaan muutostöistä. Osakas on velvollinen ilmoittamaan

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan selonottovelvollisuus Sovellettava

Lisätiedot

Kaukolämmityslaitteiden asennus - Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö Suositus K2/2010

Kaukolämmityslaitteiden asennus - Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö Suositus K2/2010 Kaukolämmityslaitteiden asennus - Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö Suositus K2/2010 Kaukolämpö SUOSITUS K2/2010 Tässä suosituksessa määritellään lämmönmyyjän ja kaukolämmityslaitteiden asennuksia

Lisätiedot

LAATUSUUNNITELMAMALLI

LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 1(5) Oulun kiinteistöjen talvikunnossapidon LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 2(5) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 Laatusuunnitelman tarkoitus... 3 Laatusuunnitelman laatiminen...

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta Asianro 801/03.06.

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta Asianro 801/03.06. Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 32 Asianro 801/03.06.02/2018 Oikaisuvaatimus/ Vahingonkorvaushakemus/ Veden laatuhäiriö/ Ikea Centers Oy Lakimies Mika Mäkäräinen Kaupunginkanslia Lakimies

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta

Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta https://link.webropolsurveys.com/preview/index/91412308-fb18-413c-bce9-6efcedd066b6 Sivu 1/1 Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta Mikäli kunnassanne hulevesiasioista

Lisätiedot

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa EROTTAJAN KASINON YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT (VOIMASSA 1.8.2012 ALKAEN) 1. Soveltamisala Näitä Erottajan Kasinon yleisiä varaus- ja peruutusehtoja ( Yleiset Ehdot ) ja Erottajan Kasinon käyttösääntöjä

Lisätiedot

LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA

LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA 1 (3) Energiateollisuus ry:n suosittelema LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA TVPE 11 A Yleistä, verkkosopimuksen tekeminen, palvelun edellytykset ja aloittaminen 1. Soveltamisala

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1 Jotta saisitte suurimman mahdollisen hyödyn kuntotarkastuksesta, olkaa ystävällisiä ja vastatkaa mukaan alla oleviin kysymyksiin etukäteen, ennen tarkastusta. Tämä nopeuttaa ja helpottaa kuntotarkastusta.

Lisätiedot

Asukasviestintä erityistilanteissa Taloyhtiötapahtuma 10.4.2013 Marika Sipilä, Kiinteistöliitto Uusimaa

Asukasviestintä erityistilanteissa Taloyhtiötapahtuma 10.4.2013 Marika Sipilä, Kiinteistöliitto Uusimaa Asukasviestintä erityistilanteissa Taloyhtiötapahtuma 10.4.2013 Marika Sipilä, Kiinteistöliitto Uusimaa Suomen Kiinteistöliitto ry Meidän talo lehti 2011/1 Eri viestintätilanteita Osakas remontoi Yhtiö

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. As Oy Hovirouva. Kiinteistön nimi. Päiväys 18.6.2013

Pelastussuunnitelma. As Oy Hovirouva. Kiinteistön nimi. Päiväys 18.6.2013 Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Hovirouva Päiväys 18.6.2013 Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana.

Lisätiedot

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Rane energianeuvonta. Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Rane energianeuvonta Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Ranen henkilöstöä Antero Mäkinen Rakentaminen Katja Räsänen Harjoittelija Petri Mäkelä Rakentajan opas Tiina Hakala Asuminen Ilari

Lisätiedot

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua TVPE 11. Voimassa alkaen

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua TVPE 11. Voimassa alkaen Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua TVPE 11 Voimassa 1.7.2011 alkaen LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA TVPE 11 1.2 Verkkopalveluehdoissa

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan tiedonottovelvollisuus 1 Sovellettava

Lisätiedot

MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT. 1. Yleistä

MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT. 1. Yleistä MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT 1. Yleistä Näillä sopimusehdoilla määritellään sopimuksen kohteena olevan kiinteistön, rakennuksen, huoneiston tai vastaavan kohteen (jäljempänä Kohde)

Lisätiedot

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4.

Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. 1 Hankintasopimus (luonnos) Liite 4. Allekirjoittaneet Mäntsälän kunta/ Mustijoen perusturva, jota tässä sopimuksessa nimitetään tilaajaksi ja Toimittaja Oy, jota tässä sopimuksessa nimitetään toimittajaksi,

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA KAUKOLÄMMÖN YLEISTEN SOPIMUSEHTOJEN MUUTTAMISEKSI

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA KAUKOLÄMMÖN YLEISTEN SOPIMUSEHTOJEN MUUTTAMISEKSI Lausunto 1 (6) Energiateollisuus ry antti.kohopää@energia.fi Lausuntopyyntö 21.12.2016 LAUSUNTO EHDOTUKSESTA KAUKOLÄMMÖN YLEISTEN SOPIMUSEHTOJEN MUUTTAMISEKSI Suomen Kiinteistöliitosta Yleistä esityksestä

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

Liite 1 / Vhljk. Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta)

Liite 1 / Vhljk. Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta) 18.11.2009 (4) SOPIMUS Liite 1 / Vhljk 1 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen kohde 3. Jätevesien johtaminen Loimaan kaupungin vesihuoltoliikelaitos (jäljempänä liikelaitos) ja Ypäjän kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Työmaatiedote 12.04.2018-16:00 Siltasairaala Työmaatiedote 6 Huhtikuu 2018 Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti. Käynnissä olevia töitä

Lisätiedot

APUWATTI KÄYTTÖOHJEKIRJA KAUKORA OY

APUWATTI KÄYTTÖOHJEKIRJA KAUKORA OY APUWATTI KÄYTTÖOHJEKIRJA KAUKORA OY 25.2.2019 Kaukora Oy 2019 APUWATTI Käyttöohjekirja 2 Sisällysluettelo 1 Tärkeää... 4 Turvallisuustiedot... 4 2 TOIMINTAKUVAUS... 4 3 ASENNUS... 4 4 SÄHKÖASENNUS... 5

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

LÄMPÖENERGIAN TOIMITUSSOPIMUS 1(5)

LÄMPÖENERGIAN TOIMITUSSOPIMUS 1(5) 1(5) 1. Sopijaosapuolet Punkalaitumen kunta (jäljempänä Ostaja) Y-tunnus 0138037-5 Vesilahdentie 5 31900 PUNKALAIDUN Punkalaitumen Biotrio Oy (jäljempänä Myyjä) Y-tunnus 2625431-6 Karjanmaantie 55 31900

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi Aurinkokatu 35. Päiväys 2.4.2015

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi Aurinkokatu 35. Päiväys 2.4.2015 Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Aurinkokatu 35 Päiväys 2.4.2015 Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana.

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Näytesivut. Kaukolämmityksen automaatio. 5.1 Kaukolämmityskiinteistön lämmönjako

Näytesivut. Kaukolämmityksen automaatio. 5.1 Kaukolämmityskiinteistön lämmönjako 5 Kaukolämmityksen automaatio 5.1 Kaukolämmityskiinteistön lämmönjako Kaukolämmityksen toiminta perustuu keskitettyyn lämpimän veden tuottamiseen kaukolämpölaitoksella. Sieltä lämmin vesi pumpataan kaukolämpöputkistoa

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Peltolammin Veteraanitalot Päiväys

Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Peltolammin Veteraanitalot Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi As Oy Peltolammin Veteraanitalot Päiväys 18.2.2015 Pelastussuunnitelma 2 ( 12) Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää

Lisätiedot

Näitä sopimusehtoja sovelletaan kaikkiin palveluihin jotka Soma Systems (jäljempänä palveluntarjoaja) toimittaa asiakkailleen.

Näitä sopimusehtoja sovelletaan kaikkiin palveluihin jotka Soma Systems (jäljempänä palveluntarjoaja) toimittaa asiakkailleen. Soma Systems Yleiset sopimusehdot Y-tunnus: 2122675-4 http://www.soma.fi/ Kenraalintie 12 A 5 46800 Myllykoski 040 141 8830 1. Sopimusehtojen soveltaminen Näitä sopimusehtoja sovelletaan kaikkiin palveluihin

Lisätiedot

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus 27.3.2015 klo 9 15.30 Wetterin auditorio 1 Miia Metsäalho 26.3.2015 LUPA-ASIAT LUPATYYPIT SIJOITTAMISSOPIMUS KATULUPA TAPAHTUMALUPA 3 Sijoittaminen

Lisätiedot

LAATUSUUNNITELMAMALLI

LAATUSUUNNITELMAMALLI Liite 4 Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä- alueurakka-alueella 2016 2018 LAATUSUUNNITELMAMALLI 9.8.2016 9.8.2016 2(5) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 Laatusuunnitelman tarkoitus... 3 Laatusuunnitelman

Lisätiedot

7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi VAARATILANNE

7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi VAARATILANNE 7. Vaaratilanteet, niiden vaikutukset ja toimenpiteet vaaratilanteiden ehkäisemiseksi versio 2a j.m. Sivu 1/6 2.2.04 versio 2a j.m. Sivu 2/6 2.2.04 Esimerkit Päivittäiset onnettomuudet Huoneistopalo Välitön

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS. asuntoyhtiöille

Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS. asuntoyhtiöille Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS asuntoyhtiöille Lämpöä sisään, lämpöä ulos Lämmön lähteet Lämpöhäviö 10-15% Aurinkoa 3-7% Asuminen 3-6% Lattiat 15-20% Seinät 25-35% Ilmanvaihto 15-20% Talotekniikka LÄMPÖÄ

Lisätiedot

Kaukolämpöyrityksen kriisiviestintä

Kaukolämpöyrityksen kriisiviestintä Kaukolämpöyrityksen kriisiviestintä Suomen Kaukolämpö ry 1999 ISBN 951 96973 5-7 Kaukolämpöyrityksen kriisiviestintä Suomen Kaukolämpö ry KRIISIVIESTINTÄOHJE 1999 KAUKOLÄMPÖYRITYKSEN KRIISIVIESTINTÄ Kaukolämmitys

Lisätiedot

Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot

Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot 25.5.2018 Aineistot Lite -palvelun käyttöehdot 2 (5) Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Muutokset käyttöehdoissa ja palvelussa... 3 3. Palvelun toimittaminen... 3 4. Palvelun

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS HUONEISTON MUUTOSTYÖSTÄ ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TIEDOT Yhtiön nimi Huoneiston numero Osakkeiden numero OSAKKEEN OMISTAJAN TIEDOT Sukunimi Etunimet Sähköposti Asunto-osakeyhtiölain 5. luku 2, ilmoitus

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Miksi energiaeksperttejä? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU TAMPEREEN KAUPUNKI LIITE 5 TURVALLISUUSASIAKIRJA KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU RUOTULA JA TAKAHUHTI Suunnitelmanumerot:14105, 14104, 14103, 14163, 14164 TAMPEREEN KAUPUNKI

Lisätiedot

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT Osakkeenomistajalla ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöistä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava huoneistonsa kunnossapito- ja muutostyöstä

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Maatullinaukio

Kiinteistö Oy Maatullinaukio Kiinteistö Oy Maatullinaukio Käyttäjien turvallisuusohjeet Maatullinaukio 10 00750 HELSINKI 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Yleistä Kohteen perustiedot Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio Turvaopasteet Poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

KAUKOLÄMMÖN TOIMITUSEHDOT

KAUKOLÄMMÖN TOIMITUSEHDOT Lappeenrannan Energiaverkot Oy:n KAUKOLÄMMÖN TOIMITUSEHDOT Energiateollisuus ry:n suosittelemat Simolantie 18 53600 Lappeenranta Asiakaspalvelu 020 690 505 lappeenrannanenergia.fi 1. TOIMITUSSOPIMUKSEN

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

HEINÄVEDEN ALUELÄMPÖ OY KAUKOLÄMMÖN LIITTYMIS- JA MYYNTIEHDOT

HEINÄVEDEN ALUELÄMPÖ OY KAUKOLÄMMÖN LIITTYMIS- JA MYYNTIEHDOT 1 HEINÄVEDEN ALUELÄMPÖ OY KAUKOLÄMMÖN LIITTYMIS- JA MYYNTIEHDOT 1996 2 HEINÄVEDEN ALUELÄMPÖ OY KAUKOLÄMMÖN LIITTYMIS- JA MYYNTIEHDOT 1996 Hyväksytty Aluelämmön hallituksessa 20.05.1996. Nämä ehdot ovat

Lisätiedot

PARGAS FJÄRRVÄRME AB - LÄMPÖTARIFFI 1.1.2014 PARAISTEN KAUKOLÄMPÖ OY Rantatie 28 21600 PARAINEN 1(5)

PARGAS FJÄRRVÄRME AB - LÄMPÖTARIFFI 1.1.2014 PARAISTEN KAUKOLÄMPÖ OY Rantatie 28 21600 PARAINEN 1(5) 21600 PARAINEN 1(5) YLEISTÄ Paraisten Kaukolämpö Oy:n hinnoittelu perustuu kolmeen tariffipohjaiseen maksuun: Liittymismaksu Perusmaksu Energiamaksu on kertaluonteinen maksu, jonka asiakas maksaa liittyessään

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatalouteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON. NAANTALIN KAUPUNKI Vesihuoltolaitos Käsityöläiskatu 2 21100 NAANTALI TEOLLISUUSJÄTEVESISOPIMUS xx.xx.xxxx SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

Lisätiedot

Hyvinkään Vuokra-Asunnot Oy: Lämmityksen ohjaus- ja seurantajärjestelmä

Hyvinkään Vuokra-Asunnot Oy: Lämmityksen ohjaus- ja seurantajärjestelmä Hyvinkään Vuokra-Asunnot Oy: Lämmityksen ohjaus- ja seurantajärjestelmä Osallistumishakemukseen liittyviä kysymyksiä saapui määräaikaan 15.11.2014 klo 12.00 mennessä 18 kappaletta. Ohessa on yhteenveto

Lisätiedot

APTEEKKIEN TOIMINTAOHJEMALLI: SÄHKÖISEEN RESEPTIIN LIITTYVÄT HÄIRIÖTILANTEET

APTEEKKIEN TOIMINTAOHJEMALLI: SÄHKÖISEEN RESEPTIIN LIITTYVÄT HÄIRIÖTILANTEET APTEEKKIEN TOIMINTAOHJEMALLI: SÄHKÖISEEN RESEPTIIN LIITTYVÄT HÄIRIÖTILANTEET JOHDANTO Apteekin tulee varautua sähköisen reseptin toiminnassa mahdollisesti ilmeneviin häiriötilanteisiin. Koko apteekin henkilökunnan

Lisätiedot

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA VARAUSEHDOT ALLIN MATALA Päivitetty 14.10.2018. Yleistä Allin Matala tarjoaa viihtyisät tilat kokouksille ja juhlille. Vierailijoiden viihtyvyyden sekä turvallisuuden lisäämiseksi tilojen vuokraajille

Lisätiedot

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 1237-8879. Sky-kansio 7/7

Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 1237-8879. Sky-kansio 7/7 Kaukolämpöennuste vuodelle 2003 Suomen Kaukolämpö ry 2002 ISSN 1237-8879 Sky-kansio 7/7 KAUKOLÄMPÖENNUSTE VUODELLE 2003 SISÄLTÖ: 1. TEKSTIOSA 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kaukolämpöjohdot... 1 1.3 Asiakkaat...

Lisätiedot

TURUN SEUDUN TEKOPOHJAVESIJÄRJESTELMÄ VEDEN TOIMITTAMINEN PARAISTEN KAUPUNGILLE SOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET

TURUN SEUDUN TEKOPOHJAVESIJÄRJESTELMÄ VEDEN TOIMITTAMINEN PARAISTEN KAUPUNGILLE SOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET TURUN SEUDUN TEKOPOHJAVESIJÄRJESTELMÄ VEDEN TOIMITTAMINEN PARAISTEN KAUPUNGILLE SOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET Myyjä Ostaja Turun Seudun Vesi Oy Maariankatu 1 20100 TURKU Y-tunnus 0141915-3 Paraisten kaupunki

Lisätiedot

LÄMMÖN OSTOSOPIMUS, Leivonmäki

LÄMMÖN OSTOSOPIMUS, Leivonmäki LÄMMÖN OSTOSOPIMUS, Leivonmäki Myyjä: Perustettava yhtiö Oy Ostaja: Joutsan kunta 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tässä sopimuksessa mainituilla ehdoilla Myyjä myy ja toimittaa Ostajan kiinteistöihin lämpöä, joka

Lisätiedot

Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina / Bright Eyes & Sport Oy

Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina / Bright Eyes & Sport Oy Kuopion kaupunki Sopimus 1 (5) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätös Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina 2018 2022/ Bright Eyes & Sport Oy

Lisätiedot

KAUKOLÄMMÖN LIITTYMIS- JA MYYNTIEHDOT Ehdot on hyväksytty

KAUKOLÄMMÖN LIITTYMIS- JA MYYNTIEHDOT Ehdot on hyväksytty 1 KAUKOLÄMMÖN LIITTYMIS- JA MYYNTIEHDOT Ehdot on hyväksytty 27.11.2008 1. KAUKOLÄMMITYKSEEN LIITTYMINEN 1.1 Lämmönmyyjä ja asiakas tekevät kirjallisen lämpösopimuksen lämmönkäyttöpaikan liittämisestä kaukolämpöverkkoon

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Sovellettava laki: Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä a) Toimeksiantosopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, ettei tietoja voi yksipuolisesti muuttaa ja ne

Lisätiedot

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI

ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI ARVOISAT OSAKKEENOMISTAJAT HUONEISTOREMONTIT JA UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI Asunto-osakeyhtiölain 4 ja 5 luvun mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä huoneistossa kunnossapito- ja muutostöitä. Osakkeenomistajan

Lisätiedot

KauKolämpö on KaiKKien etu...myös sinun.

KauKolämpö on KaiKKien etu...myös sinun. KauKolämpö on KaiKKien etu...myös sinun. Hyvän olon energiaa Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Se takaa tasaisen lämmön ja

Lisätiedot

Internet-palveluiden erityisehdot

Internet-palveluiden erityisehdot 1 Internet-palveluiden erityisehdot 1 YLEISTÄ 1.1 Soveltamisala Näitä erityisehtoja sovelletaan Vakka-Suomen Puhelin Oy:n (jäljempänä toimittaja) internet-pohjaisten tuotteiden ja -palveluiden toimituksiin

Lisätiedot

KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS

KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS Kenttätie 16 A 1 90130 Oulu Puhelin: 045 2786 465 Sähköposti: toimisto@domoisannointipalvelu.com KUNNOSTUS- TAI KORJAUSTOIMENPIDE OSAKEOMISTAJAN MUUTOSTYÖILMOITUS Olen tutustunut AOYL:n II osan 4 ja 5

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON KAIKKIEN ETU...MYÖS SINUN.

KAUKOLÄMPÖ ON KAIKKIEN ETU...MYÖS SINUN. KAUKOLÄMPÖ ON KAIKKIEN ETU...MYÖS SINUN. HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Se takaa tasaisen lämmön ja

Lisätiedot

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV).

Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV). 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, Vuokralainen: Asunto Oy Merimaskun Särkänranta, y-tunnus 0663726-4,

Lisätiedot

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy 2013 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 28.11.2013 Lauri Penttinen 2 Kulutuskäyrästöt talon iän mukaan

Lisätiedot

Television antenniverkon muutokset Mitä isännöitsijöiltä ja taloyhtiöiltä edellytetään?

Television antenniverkon muutokset Mitä isännöitsijöiltä ja taloyhtiöiltä edellytetään? Television antenniverkon muutokset Mitä isännöitsijöiltä ja taloyhtiöiltä edellytetään? Radioverkkojen erityisasiantuntija Kari Kangas, Viestintävirasto TV muuttuu Television käytettävissä oleva taajuusalue

Lisätiedot

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö Osoite Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON. Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa

KYLPPÄRIT KUNTOON. Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa KYLPPÄRIT KUNTOON Koulutusilta 20.5.2015 Tervetuloa ILLAN OHJELMA 18.00 Yhdistyksen kuulumisia 18.15 Kunnossapitovastuu ja 19.00 Kahvitauko 19.20 Viestintä remonteissa 19.40 Kylppärirempan tekniikka 20.30

Lisätiedot

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät ut iv es yt Nä 4 HALLITUS 4.1 Hallituksen tehtävät Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallinnon lisäksi yhtiön hallituksen tulee huolehtia yhtiön rakennusten

Lisätiedot

Asumisneuvojan ja isännöitsijän yhteistyö asunnon huonoon hoitoon liittyen

Asumisneuvojan ja isännöitsijän yhteistyö asunnon huonoon hoitoon liittyen Asumisneuvojan ja isännöitsijän yhteistyö asunnon huonoon hoitoon liittyen 20.9.2017 Isännöitsijä Kukka Saad, Heka-Jakomäki Oy ja Heka-Suutarila Oy Asumisneuvoja Niina Vasara, sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

17.10.2011. Pelastuslaki ja pelastussuunnitelma: Tunnista ja vältä riskit. Marina Furuhjelm Lakimies, OTK

17.10.2011. Pelastuslaki ja pelastussuunnitelma: Tunnista ja vältä riskit. Marina Furuhjelm Lakimies, OTK 1 Pelastuslaki ja pelastussuunnitelma: Tunnista ja vältä riskit Kiinteistömessut 13.10.2011 Marina Furuhjelm Lakimies, OTK 1 Pelastuslaki ja asetus uudistui 1.7.2011 Tavoite on parantaa ihmisten turvallisuutta

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Mikä on kriisi?... 3 1.2. Suunnitelman tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. TOIMINTATAVAT KRIISITILANTEISSA... 4 2.1.

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa UKK Instituutti 25. 3.2011Tiina Schaarschmidt- Pernaa 25.3.2011 Tiina Schaarschmidt-Pernaa Suunnittelijan ja urakoitsijan vastuu Vastuun perusteet

Lisätiedot

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta 2 Toimintakertomus 2.1 Yleistä toimintakertomuksesta Toimintakertomuksen tehtävä on täydentää tilinpäätöstä. Se antaa tilikaudesta sellaisia tietoja, jotka eivät tule tarpeeksi hyvin selville tilinpäätöksestä,

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Kun vahinko yllättää. Miten pitää toimia, kun kotona sattuu vahinko? Kenelle vahingosta ilmoitetaan? Mistä saa apua? Kuka maksaa kustannukset?

Kun vahinko yllättää. Miten pitää toimia, kun kotona sattuu vahinko? Kenelle vahingosta ilmoitetaan? Mistä saa apua? Kuka maksaa kustannukset? Kun vahinko yllättää Miten pitää toimia, kun kotona sattuu vahinko? Kenelle vahingosta ilmoitetaan? Mistä saa apua? Kuka maksaa kustannukset? Kiireellisimmät toimenpiteet Äkillisten vesi- ja palovahinkojen

Lisätiedot

Lausuntoversio. Allianssin korvattavat kustannukset RTS 17:48

Lausuntoversio. Allianssin korvattavat kustannukset RTS 17:48 RTS :8 Allianssin korvattavat kustannukset Tällä lomakkeella sovitaan tilaajan ja palveluntuottajien välisten, allianssin tehtävistä syntyneiden, kustannusten korvaamisesta. Lomake liitetään allianssin

Lisätiedot

MAAKAASUN TOIMITUSEHDOT

MAAKAASUN TOIMITUSEHDOT Lappeenrannan Energia Oy:n MAAKAASUN TOIMITUSEHDOT Simolantie 18 53600 Lappeenranta Asiakaspalvelu 020 690 505 lappeenrannanenergia.fi 1. SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT 1.1 Näitä yleisiä maakaasun toimitusehtoja

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009 KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) ALUSTAVA PUITESOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA (LUONNOS) SOPIJAOSAPUOLET XXX, jäljempänä Palveluntuottaja Y-tunnus ja Kirkkonummen kunta,, jäljempänä Tilaaja 02401

Lisätiedot

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen?

Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Voiko asukas vaikuttaa kiinteistön energiankulutukseen? Matti Hellgrén Asiakaspalvelupäällikkö, energia-asiantuntija Talokeskus Yhtiöt Oy!"#$%&'%(')*+,-.)/0)$1)%$1'&2134)5$%")."25$"")"'3"1.(1,5"6"#7&#(3.")5")$+5&#83'.$5")

Lisätiedot