TOIMISTOTALO Teollisuuskatu 33

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMISTOTALO Teollisuuskatu 33"

Transkriptio

1 TALO Teollisuuskatu 33

2 Alussa oli bönde Vallila oli kovin erilainen viime vuosisadan vaihteessa. Kaupunkilaisten lehmät laidunsivat kesäisin sen niittymailla, kunnes tilalle tulivat metalli- ja tekstiilitehtaat, konepajat ja tuotantolaitokset. Helsingistä tuli Suomen teollistunein kaupunki. Duunarista tietotyöläiseksi Teollinen tuotanto kukoisti 50-luvulla, mutta pikkuhiljaa tehtaiden smirklauskoneet vaihtuivat tietokoneiksi. Vanhoissa kiinteistöissä hiottiin ennemmin puheita tai leiskoja kuin valukappaleita. Vallilaan luodaan nyt uutta aikakautta. Teollisuuskadusta muodostetaan itäisen kantakaupungin pääkatu, joka yhdistää Pasilan ja Kalasataman uudet keskukset. Kaupunkikuva muuttuu lähivuosina merkittävästi. tk33 skodesti stadin bestis byroo tk33 yhdistää työskentelyn parhaat puolet. Korkeatasoiset tilat on suunniteltu muuntojoustaviksi, energiatehokkaiksi ja toimiviksi. Huippuammattilaisten suunnittelemien ratkaisujen ansiosta tiloissa otetaan huomioon nykyiset ja tulevaisuuden työympäristövaatimukset ja vaativien asiakkaiden tarpeet. Skäfä mesta Tsuge, kiesi, dösä, spåra tai fillari. Tulit millä välineellä vain, kaikki tiet vievät Teollisuuskadulle. Kävelymatkan päässä ovat Pasilan ja Sörnäisten asema sekä lukuisat bussi- tai raitiovaunupysäkit. Fillaroitsijoille löytyy runsaasti parkkitilaa sekä omat pukeutumistilat. Jos allasi on sähköauto, saat sen myös ladattua kiinteistössä. Pysy kondiksessa Ei enää tekosyitä! Alan ammattilaiset ovat suunnitelleet kuntosalin, jossa jokainen voi treenata oman aikataulunsa ja makunsa mukaan yksin tai porukalla. Ja jotta vireystaso pysyy yllä, on hyvä huolehtia ravinnon saannista mihin aikaan ja missä tahansa. Kiinteistön ravintolasta saa ruokaa koko päivän, sekä laadukkaat kokoustarjoilut. Jos et ehdi istahtamaan, voit ottaa ruoan mukaan. Iltaisin ravintola palvelee myös lähialueen asukkaita. Ekologisuus ekana On asioita, joissa emme pihtaile. Raikas sisäilma on perusedellytys työn mielekkyydelle ja tehokkuudelle. Are Sensus -järjestelmän avulla sisäilma on puhdasta ja raikasta ja ekologista. Ja huolehdimme omalta osaltamme kaupungin ulkoilmasta suosimalla sähköautoja. On asioita, joissa pihtailemme. Turhaa ostosähkön kulutusta pienennämme aurinkosähköjärjestelmällä, jota koko kiinteistö hyödyntää. Tilamuotoilu merkkaa Hyvä duunipäivä alkaa jo aulaan astuttaessa. Aulaisäntämme huikkaa huomenet ja varmistaa, että asiat hoituvat. Kahvilan puolella voi hengähtää tai työskennellä. Työskentelytiloja löytyy myös neuvottelukeskuksesta, joka on suunniteltu toimimaan erilaisiin tarpeisiin. Ideointisessioista seminaareihin 15 erilaista neuvotteluhuonetta ja loungetilat takaavat jokaiselle työvaiheelle parhaimmat puitteet huipputeknologialla varustettuna. Historia sen kertoo työ muuttuu ja muuttaa samalla tapoja työskennellä. tk33 on mukana rakentamassa uutta aikakautta. Kuvat vanhasta Vallilasta. Foto Roos, Simo Rista, Helsingin kaupunginmuseo

3 Kohde-esittely SIJAINTI JA PALVELUT SIJAINTI Teollisuuskatu 33:ssa sijaitseva toimistotalo sijoittuu hyvien kulkuyhteyksien varrelle Vallilaan. Teollisuuskadun äärellä sijaitsee merkittävien yritysten, mm. finanssialan ja tietoliikenteen alan pääkonttoreita ja toimitiloja. Etäisyyksiä Pasilan juna-asemalle (kävely) Sörnäisten metroasemalle (kävely) Helsingin rautatieasemalle (autoillen) Helsinki-Vantaan lentoasemalle (autoillen) 750 m 1,4 km 4,2 km 14,7 km

4 Kohde-esittely LEIKKAUS JA TOIMINNOT KONEHUONE KONEHUONE 7. KRS 6. KRS 5. KRS 4. KRS ESIMERKKIKRS. ESIMERKKIKRS. 3. KRS 2. KRS. KUORTANEENKATU AULA 1. KRS. KOKOUSTILAT KOKOUSTILAT RAVINTOLA KEITTIÖ K -1 PYSÄKÖINTI KUNTOSALI KUNTOSALI PUKUHUONEET / SAUNAT SOS.TILAT K -2 PYSÄKÖINTI VSS PYSÄKÖINTI K -3

5 2.krs, toimisto 3-5.krs, toimisto (3.krs esimerkkitoimistokerros) 6-7.krs, toimisto Kohde-esittely -3 KELLARI - 7.KERROS (MK 1:750) 1.krs, pääsisäänkäynti KOKOUSTILAT -1.krs, ravintola / kokoustilat PYSÄKÖINTI, 8 AP -2.krs, kellari / sos.tilat PYSÄKÖINTI, 38 AP -3.krs, kellari PYSÄKÖINTI, 60 AP KOKOUSTILAT TEKN. VSS AULA PROJEKTI- HUONE GYM Ravintolan yläosa VAR RAVINTOLA SOS.TILAT VUOKRATTAVAT TOIMITILA-ALAT (LIKIMÄÄRÄISET ALAT): YHT TOIMITILAA/A: 6743M2 KRS (NYKYTILANNE) LOPUT KORKEAA TILAA MUUT TILAT AULA (SIS.WC-TILAT) NYKYINEN ASUNTO (1-2KRS) RAVINTOLA+KATUTASON UUSI SISÄÄNKÄYNTI TUKITILAT (ESIM. KOULUTUS,NEUVOTTELU SOS.TILAT) VAR (SIS VSS) AUTOPAIKKOJA YHT M2 164M2 313 M2 606M2 856M2

6 REFERENSSIKUVIA

7 Tilatehokkuus KERROS Kuortaneenkadun siipi KS 650 m 2 kapasiteetti n. 68 henkeä esimerkkipohjaratkaisulla TEHOKAS AVOTILAMALLI HUONE / 1HLÖ JAETTU HUONE / 2HLÖ Kuortaneenkatu Kuortaneenkadun siipi n 650m 2 YDIN 8,0m Ydintoimistoa n. 400m 2 Yhteistilaa n. 240m 2, josta: monitiloja n. 120m2 käytävät, wc:t ja taukotilat n. 120m2 Teollisuuskadun siipi TS 330m 2 kapasiteetti n. 40 henkeä esimerkkipohjaratkaisulla Teollisuuskadun siipi n. 330m 2 Ydintoimistoa n. 200m 2 Yhteistilaa n. 120m 2, josta: monitiloja n. 60 m2 käytävät, wc:t ja taukotilat n. 50m2 KÄYTÄVÄ 1,8m YHTEISKÄYTTÖ MONITILA 2,1m Pohjaote, esimerkkitoimistot, 1:100 YDINTILAT Työpistemoduulijako 2,4m x 1,9m Erilliset toimistohuoneet 2,4m x 3,9m mahdollisia YHTEENVETO esimerkkiratkaisusta: REFERENSSIKUVA - noin 980 m 2 / toimistokerros - noin 108 henkeä / toimistokerros - ydintoimistoa ka. 5,5m 2 / työpiste - monitilatoimistokokonaisuus 8,8m 2 / työpiste - monitilatoimisto / ydintoimisto = 1,60

8 Modulaarinen talotekniikkapaneeli / katto KERROS TILOJEN KATTOPINNAT, TEKNIIKKA JA AKUSTINEN VAIMENNUS Talotekniikkapaneelit (Are / Sensus n.3000x1200mm) sijoittelu moduuliperiaatteita noudattaen LVI-suunnitelman mukaan. Lisäksi toimistotilojen kattoihin akustinen vaimennus esimerkiksi kapseloiduista (reunamaalatuista tai huopareunaisista) huopapintaisista teollisuusakustiikkalevyistä. Talotekniikkapaneelit TALOTEKNIIKKAPANEELIT POHJASSA, 1:500 TALOTEKNIIKKAPANEELEIDEN SIJAINTIPERIAATEKAAVIO ESIMERKKISSA JA MONITILASSA, 1:100 REFERENSSIKUVA ARE / SENSUS PERIAATELEIKKAUS 1:20

9 Kalustusperiaate-esimerkki, monitilavyöhyke KERROS POHJAOTE, MONITILA-ALUE (KS), 1:100 TAUKO / ADHOC -RYHMIÄ PUOLIVAIMENNETTU ADHOC PUHELINKOPPI TAUKO / ADHOC -RYHMÄ PIENNEUVOTTELU- HUONE RENTO IDEOINTI / TAUKO HILJAINEN HUONE REFERENSSIKUVA

10 Pääsisäänkäynnin uusi ilme 1.KRS AULA AULAN IMAGO ja TUNNELMA: ELO (UUSI TOIMINTA) VÄRI VALO MITTAKAAVA MATERIAALIT ÄÄNIMAAILMA KALUSTEET YKSITYISKOHDAT Näkymä aulasta vastaanoton suuntaan. Akustoivat viilupintaiset puupaneelit seinässä Viherseinä Lasinen tuulikaappi UUSI IMAGO / LOOK & FEEL KEVEYS, RAIKKAUS, VIIHTYISYYS, LÄMPÖ

11 SSIKUIA ISUAALIILTA SSIKUIA IAAILA I KSAULA L S LOOASLOA SSIKUIA SISKTIAULAATUULIKAAILASIOUS I

12 Materiaalit, sisustus RAVINTOLA / KOKOUSTILA KOKOUSTILAT NEUVOTTELU uusi sisäänkäynti Ravintolan wc:t Esteetön reitti, hissit RAVINTOLA itsepalvelutiski, lounas RAVINTOLAN KEITTIÖ POHJAKAAVIO 1.KRS KATUTASO 1:200 JEN KOKOUSTILA POHJAKAAVIO -1.KRS KELLARITASO 1:200 RAVINTOLAN ASIAKASPAIKAT: sali: 96 kabinetit: 24 yht. 120 hlö

13 NEUVOTTELUKESKUS, K1 & 1. KRS LAADUKKAAT KOKOUSTILAT ERILAISIA TILANTEITA, ERILAISIA KÄYTTÄJIÄ, ERILAISIA TILOJA AULAPALVELUN YHTEYDESSÄ KULKUYHTEYS RAVINTOLAAN NEUVOTTELUKESKUS, 1. KRS NEUVOTTELUKESKUS, K1. KRS

14 Kuntosali ja ryhmäliikuntatila -2.KRS TULEVAISUUDEN PALVELEVA KUNTOSALI Moderni kuntosali, joka soveltuu sekä omatoimiseen treenaukseen että ohjattuun liikuntaan. Kuntosalin vieressä on liikuntatila, jota voidaan käyttää omatoimisen harjoittelun tilana ja ryhmäliikunnan mahdollistavana salina. LAITTEIDEN SIJOITTUMINEN Salilla on toiminnallisia laitteita, jotka vastaavat nykyaikaisen liikkujan tarpeisiin. Kuntoilijoilla on käytössään ammattilaisten laatimia digitaalisia ohjattuja treenejä sekä video-ohjaus. Salille voidaan myös tilata erilaisia ohjattuja liikuntatapahtumia käyttäjien toivomusten mukaisesti.

15 L ULKISIU KTILA UUSIULKISIU UUSI SISKTI TAUSTAALAISTUS LIIK AITUUUS IAO KS

16

TOIMISTOTALO Teollisuuskatu 33 TEOLLISUUSKATU 33, HELSINKI

TOIMISTOTALO Teollisuuskatu 33 TEOLLISUUSKATU 33, HELSINKI TALO Teollisuuskatu 33 Kohde-esittely SIJAINTI JA PALVELUT SIJAINTI Teollisuuskatu 33:ssa sijaitseva toimistotalo sijoittuu hyvien kulkuyhteyksien varrelle Helsingin pohjoisen kantakaupungin 22. kaupunginosaan,

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko

VUORIKATU 20. Kaisaniemen klassikko SUOJAISAT TILAT SOPIVASSA PAIKASSA Monien yritysten sekä yliopiston ja poliisihallinnon tiloina toiminut Vuorikatu 20:n kiinteistö lukeutuu Helsingin keskustan klassikko-osoitteisiin. Kaisaniemessä Vuorikadun

Lisätiedot

K o y E l i m ä e n k a t u 1 5

K o y E l i m ä e n k a t u 1 5 KOy Helsingin Elimäenkatu 15 Kiinteistö Rakennus on valmistunut vuonna 1974 ja peruskorjattu 1990-luvun lopulla. Kiinteistön tilat soveltuvat sekä toimisto- että pienteolliseen käyttöön. Tilat ovat viimeksi

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen

Lisätiedot

ITÄMERENKATU 3. Suuremmankin yrityksen tarpeisiin soveltuvaa muuntojoustavaa ja modernia toimitilaa keskeiseltä paikalta Ruoholahdesta.

ITÄMERENKATU 3. Suuremmankin yrityksen tarpeisiin soveltuvaa muuntojoustavaa ja modernia toimitilaa keskeiseltä paikalta Ruoholahdesta. Suuremmankin yrityksen tarpeisiin soveltuvaa muuntojoustavaa ja modernia toimitilaa keskeiseltä paikalta Ruoholahdesta. MECHELININKATU Sijainti Metroasema 300 m Raitiovaunupysäkki 10 m LÄNSIVÄYLÄ Bussipysäkki

Lisätiedot

KALASATAMAN by Lindström Invest

KALASATAMAN by Lindström Invest Kumm eli MAN ström Invest Lindström Invest Oy Lautatarhankatu 6 00580 Helsinki puh. 09 2514 6100 www.lindstrominvest.fi Haluatko työskennellä täyden palvelun Business Parkissa? Ainutlaatuiset ja viihtyisät

Lisätiedot

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki TK21 Teollisuuskatu 21 TK21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa haluttua toimitilaa edustavin palveluin vilkkaassa

Lisätiedot

TYÖPAJA. Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto

TYÖPAJA. Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto TYÖPAJA Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto Työpaja tarjoaa yritystoiminnalle persoonalliset ja joustavat puitteet keskeisellä sijainnilla Helsingin Kalasatamassa. Työpaja koostuu muunneltavista

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 1.154 m2 AURAKATU 8 20100 TURKU KLUUVIKATU 5 0100 HELSINKI RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen

Lisätiedot

UUTTA LIIKETILAA ESPOON LEPPÄVAARAAN

UUTTA LIIKETILAA ESPOON LEPPÄVAARAAN Kuvat: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa. Lujatalo Oy pidättää oikeudet muutoksiin. UUTTA LIIKETILAA ESPOON LEPPÄVAARAAN LBERGAN SOLA NÄKYMÄ ALBERGAN KARTANOLTA 20.08.2010 10-2010 LUONNOS VASTAANOTTO

Lisätiedot

SIELLÄ, MISSÄ ISOT KALAT UIVAT

SIELLÄ, MISSÄ ISOT KALAT UIVAT SIELLÄ, MISSÄ ISOT KALAT UIVAT Kalasataman ja Teurastamon alueen solmukohdassa Trooli vetää puoleensa ympärillä soljuvaa asiakasvirtaa ja luo yrityksellesi edustavat puitteet. Trooli liittyy kiinteästi

Lisätiedot

VANTAA 3000 M 2 TOIMISTO

VANTAA 3000 M 2 TOIMISTO VANTAA 3000 M 2 TOIMISTO TOIMISTOTILAA RADAN VIERESTÄ Pöyryn Vantaan toimistotalosta vapaana erikokoisia toimistotiloja alkaen 240m2. Katuosoite Jaakonkatu 3 Kunta/Kaupunki Vantaa Postinumero 01620 Kaupunginosa

Lisätiedot

Tervetuloa Työpajaan, uuden ajan työpaikkaan!

Tervetuloa Työpajaan, uuden ajan työpaikkaan! Tervetuloa Työpajaan, uuden ajan työpaikkaan! Täällä muunneltavat toimistotilat, viihtyisät yhteiskäyttötilat, monipuoliset palvelut ja erinomainen sijainti muodostavat kokonaisuuden, jollaista kaikki

Lisätiedot

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki

Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Sentnerikuja 1 Lassila Helsinki Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia vuokraa: NYKYAIKAISTA TOIMITILAA 20-400 henkilön organisaatioille fenniatilat.fi/sentnerikuja1 Tilaratkaisut Sentnerikuja 1 sisältää vuokrattavia

Lisätiedot

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 1/16 Säterintie 8 Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 2/16 Silkinkehruu Lämmin tuotantotila / varastotila puukatto jonka yläpuolella toimistotiloja Ikkunat ulos

Lisätiedot

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta Property Nordic Finland Oy Marja Liisa Suutarinen, Asset Manager 0400 250 869, marjaliisa.suutarinen@genesta.

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta Property Nordic Finland Oy Marja Liisa Suutarinen, Asset Manager 0400 250 869, marjaliisa.suutarinen@genesta. Miestentie 1 yhteenveto MIESTENTIE 1, 02150 ESPOO Miestentie 1 sijaitsee keskeisellä paikalla Otaniemen, Tapiolan ja Keilaniemen alueiden yhtymäkohdassa Kehä I:n varrella. Lähimmät naapurit ovat Aaltoyliopiston

Lisätiedot

Trooli - Panimokatu 4. Laadukasta toimitilaa trendikkäällä sijainnilla Kalasatamassa Panimokatu 4, Kalasatama, Helsinki

Trooli - Panimokatu 4. Laadukasta toimitilaa trendikkäällä sijainnilla Kalasatamassa Panimokatu 4, Kalasatama, Helsinki Laadukasta toimitilaa trendikkäällä sijainnilla Kalasatamassa Panimokatu 4, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Panimokatu 4 Kalasataman Trooliin kuuluva Panimokatu 4 on moderni ja palveleva toimistokiinteistö,

Lisätiedot

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS

ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS 1 Kiinteistö M² ESPOON SUURIN TOIMISTORAKENNUS PK²:n suuri rakennusala on onnistuneesti sijoitettu julkisivultaan ja massoittelultaan puutarhakaupungin mittakaavaan. Maanpäälliset kuusi kerrosta on jaettu

Lisätiedot

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy Malminkaari 23, Malmi 00700, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Näkyvällä paikalla Helsingin Malmilla sijaitseva toimistorakennus. Malminkaari 23 on toimistokiinteistö erinomaisella sijainnilla

Lisätiedot

tilat ja muuntelumahdollisuudet

tilat ja muuntelumahdollisuudet Miestentie 1 tilat ja muuntelumahdollisuudet Vuonna 1986 rakennetussa talossa on yhteensä n. 6 500 neliötä vuokrattavaa tilaa. Rakennuksessa on 3 henkilöhissiä ja tavarahissi. Autopaikkoja on yhteensä

Lisätiedot

OSA 01 RAKENNUS & HISTORIA OSA 02 PALVELUT & SIJAINTI 14 OSA 03 POHJAKUVAT

OSA 01 RAKENNUS & HISTORIA OSA 02 PALVELUT & SIJAINTI 14 OSA 03 POHJAKUVAT 02 OSA 01 RAKENNUS & HISTORIA 08 OSA 02 PALVELUT & SIJAINTI 14 OSA 03 POHJAKUVAT OSA 01 Viihdettä, nautintoja ja modernit toimistotilat. K25 yhdistää tämän päivän työelämän toiminnot boutique-tyylisiin,

Lisätiedot

Helsingin Hiomotie 5

Helsingin Hiomotie 5 Hiomotie 5, Pitäjänmäki 00380, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Helsingin Pitäjänmäessä sijaitseva avaria tilaratkaisuja mahdollistava toimistokiinteistö. Hiomotie 5 on toimitilakohde,

Lisätiedot

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki

Trooli - Lautatarhankatu 10. Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, Helsinki Korkeatasoista toimistotilaa erinomaisin palveluin ja kulkuyhteyksin Lautatarhankatu 10, Kalasatama, 00580 Helsinki Trooli - Lautatarhankatu 10 Lautatarhankatu 10 on moderni toimistokiinteistö, joka sijaitsee

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Gaselli. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan rakentamisen aikaa. Esplanadista

Lisätiedot

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta

Rakuunamäen toimistotalo Lappeenranta Rakuunamäen talo Lappeenranta 1 2 Toimiva ja viihtyisä sijainti yrityksellesi Lappeenrannan Rakuunamäen talo rakennetaan idylliselle kasarmialueelle, lähelle keskustaa. Ympärillä on historiallista ilmettä,

Lisätiedot

Oulunkylän huoltorakennus

Oulunkylän huoltorakennus Oulunkylän huoltorakennus Liite 3 Nykytilapohjat, ideasuunnitelma ja tilaohjelma 17.03.017 1 3 4 5 6 7 8 9 Oulunkylän huoltorakennus 1. kerros nykytila 1:00 ALA:,66 m Keittiö ALA: 9,963 m Keittiö ALA:

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta / Tomi Kaukinen +358 (0)40 356 44 74 tomi.kaukinen@genesta.fi

yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta / Tomi Kaukinen +358 (0)40 356 44 74 tomi.kaukinen@genesta.fi Miestentie 1 yhteenveto MIESTENTIE 1, 02150 ESPOO Miestentie 1 sijaitsee keskeisellä paikalla Otaniemen, Tapiolan ja Keilaniemen alueiden yhtymäkohdassa Kehä I:n varrella. Lähimmät naapurit ovat Aaltoyliopiston

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

Helsingin Runeberginkatu 5. Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, Helsinki

Helsingin Runeberginkatu 5. Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, Helsinki Näköalapaikka keskellä Helsinkiä Runeberginkatu 5, Kamppi, 00100 Helsinki Helsingin Runeberginkatu 5 Perusparannushankkeen läpikäynyt Autotalokorttelin Runskivuori-toimistotalo sijaitsee keskeisellä paikalla

Lisätiedot

Lönnrotinkatu 11. Helsinki

Lönnrotinkatu 11. Helsinki Lönnrotinkatu 11 Helsinki Lönnrotinkatu 11, sijainti E12 VANTAA 45 E75 Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä. 600 metrin säteellä sijaitsevat mm.

Lisätiedot

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä

Lisätiedot

Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi

Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE Muuntojoustavat tilat Tampereen sydämessä Tulli Business Park on kolmannen sukupolven toimitilaympäristö Tampereen sydämessä. Ihmiskeskeiset Stress Free Area -tilaratkaisut

Lisätiedot

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara Sointuvaa tilaa Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa www.toimitilat.lahitapiola.fi Tavataan Sellon kulmilla Sointu eli entinen Lähivakuutustalo sijaitsee Ratsukadun

Lisätiedot

210 737 AK. V kellari = 345,0 m 2. Eteva ARK 628 01-1. Kivistöntie. Koulutie. Kivistöntien hoivakoti ja palveluasunnot.

210 737 AK. V kellari = 345,0 m 2. Eteva ARK 628 01-1. Kivistöntie. Koulutie. Kivistöntien hoivakoti ja palveluasunnot. 1 2 4 5 6 7 8 9 1 2 4 5 Laajuuslaskelmat 74,60 Tonttialueen rakennusoikeus 4 600 m 2 Kerrosala (SFS 519) US= 250 mm K (VSS -tila) 11 m 2 11 m 2 1. kerros 1 01 m 2 1 259 m 2 2. kerros 1 08 m 2 1 266 m 2.

Lisätiedot

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 RAKENNUS Rakennus on rakennettu kahdessa osassa. Vuonna 1933 rakennetun Kasarmikadun puoleisen rakennuksen on suunnitellut Johan Sigfrid Siren

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa

Lisätiedot

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki

Mikonkatu 13. Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, Helsinki Mikonkatu 13 Kiinteistö täynnä mahdollisuuksia Mikonkatu 13, ydinkeskusta, 00100 Helsinki Mikonkatu 13 Mikonkatu 13 Helsingin ydinkeskustassa, vain muutaman askeleen päässä Rautatieasemasta ja keskellä

Lisätiedot

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa Noin 200 työpistettä Laadukasta toimistotilaa Helsingin ydinkeskustassa Kevan omistama, moderni toimistokiinteistö vapautuu kokonaisuudessaan vuokrattavaksi sopimuksen

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle

Lisätiedot

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI SORVAAJANKATU 15, HELSINKI Kiinteistö KOY Sorvaajanalue hallitsee vuokrasopimuksen nojalla 4386 m² suuruista vuokratonttia katuosoitteessa Sorvaajankatu 15. Tontilla sijaitsee vuonna 1991 rakennettu toimisto-

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä

Kiinteistö Oy Mikonkatu 2 Pohjoisesplanadi 35. Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa. Toimitilaa Helsingin ytimessä Kiinteistö Oy 2 Pohjoisesplanadi 35 Historiallisesti arvokas kiinteistö Gasellikorttelissa Toimitilaa Helsingin ytimessä 1 Merkittävä osa Helsingin rakennushistoriaa Helsingissä elettiin 1880-luvulla voimakkaan

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

Pronssitie 1 LASSILA / HELSINKI. sponda.fi

Pronssitie 1 LASSILA / HELSINKI. sponda.fi Pronssitie 1 LASSILA / HELSINKI Monipuoliset tilat ja hyvä sijainti Pronssitie 1 sijaitsee Helsingissä Lassilan kaupunginosassa hyvien liikenneyhteyksien varrella, juna-aseman välittömässä läheisyydessä.

Lisätiedot

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki

Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Hiekkakivellä päällystetty rakennus on 1980-luvun tyylin ja Helmer Stenrosin arkkitehtuurin komea toteutus, talo, joka jää mieleen. Mäkelänkatu 91 rakennettiin

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Valimotie 15, Helsinki. Tehokasta toimistotilaa. Hyvä sijainti

Kiinteistö Oy Valimotie 15, Helsinki. Tehokasta toimistotilaa. Hyvä sijainti Tehokasta toimistotilaa Hyvä sijainti ja B Parasta Pitäjänmäkeä tehokkaat tilaratkaisut hyvät liikenneyhteydet palveluiden läheisyydessä paikoitustilaa myös maan alla KERROSLT:! 7.kerros (iv-kh) 6.kerros

Lisätiedot

TYÖPAJA. Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto

TYÖPAJA. Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto TYÖPAJA Helsingin Työpajankatu 13 Monitilatoimisto Työpaja tarjoaa yritystoiminnalle persoonalliset ja joustavat puitteet keskeisellä sijainnilla Helsingin Kalasatamassa. Työpaja koostuu muunneltavista

Lisätiedot

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä

Pohjoinen Rautatiekatu 25. Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa. Noin 200 työpistettä Vuokraus: Senaatin Notariaatti Oy Jukka Myyryläinen, 0400-688 861 Mats Kuhlefelt, 0400-500 285 www.senaatinnotariaatti.fi Insinöörinkatu 7 B, 00880 Helsinki Moderni toimistotalo Helsingin keskustassa Noin

Lisätiedot

Arvokiinteistö vuodesta 1927

Arvokiinteistö vuodesta 1927 Arvokiinteistö vuodesta 1927 Historia Arkkitehti Carl Armfelt suunnitteli kiinteistön alun perin asuinkäyttöön vuonna 1890, minkä jälkeen vuonna 1927 arkkitehti Ole Gripenberg piirsi talon toimistotaloksi.

Lisätiedot

VIREILLÄ EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NIMIM. KOPPI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN

VIREILLÄ EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NIMIM. KOPPI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN EHDOTUS TREY:N PIENTEOLLISUUSTALON TOIMISTOTILAN UUDISTUKSEKSI NÄYKYMÄ IDEOINTITLAAN JA RENTOON TYÖTILAAN PÄIN TILOJEN MUOKKAUS Olemassa olevista väliseinistä puretaan suurin osa. Myös kaikki alakatot

Lisätiedot

Perinteet ja nykyaika kohtaavat

Perinteet ja nykyaika kohtaavat Perinteet ja nykyaika kohtaavat on yli 30 menestyvän kotimaisen ja kansainvälisen yrityksen toimipaikka. Asiakkaidemme toimitilatarpeet on ratkaistu erikokoisissa muuntojoustavissa tiloissa, joiden koot

Lisätiedot

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI Fennia-talo tarjoaa upeat puitteet yrityksellesi Fennia-talona tunnettu Mikonkatu 17 on upea, historiallinen arvokiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

Hämeentie 11 Helsinki

Hämeentie 11 Helsinki Helsinki VIHTOEHTO 09.03.2016 RKKITEHTUURI J HISTORI on Osuusliike Elannon entisenä pääkonttorina tunnettu Helsingin itäisen kantakaupungin maamerkki. Tiilijulkisivu torneineen, korkea pääsisäänkäynti

Lisätiedot

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI Valoisat toimitilat Fenniakorttelissa Paulon Talo on monipuolinen toimisto- ja liikekiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa, Fenniakorttelissa. Helsingin

Lisätiedot

Arvokiinteistö vuodesta 1927

Arvokiinteistö vuodesta 1927 Arvokiinteistö vuodesta 1927 Historia Arkkitehti Carl Armfelt suunnitteli kiinteistön alun perin asuinkäyttöön vuonna 1890, minkä jälkeen vuonna 1927 arkkitehti Ole Gripenberg piirsi talon toimistotaloksi.

Lisätiedot

Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI Mikonlinna tarjoaa yrityksellesi upeat puitteet Moderni toimisto- ja liikekiinteistö keskeistä sijaintia ja monipuolista palvelutarjontaa arvostaville yrityksille. Mikonlinna

Lisätiedot

ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA

ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA 2 PORKKALANKATU 3 Helsinki ELÄVÄ TILA, JONKA HEHKU VETÄ Ä PUOLEENSA Ruoholahden Roihu vie ajatukset paikkaan, jossa luova ajattelu ja teknologinen osaaminen synnyttävät uudenlaista energiaa ja innovaatiota.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO: Selostus ja sisällysluettelo 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18.

SISÄLLYSLUETTELO: Selostus ja sisällysluettelo 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen Seurakunta Ilmakuva Arkkitehtitoimisto Markku Aalto Oy irkko ja seurakuntakeskus Itäkeskus 18.8.2009 SISÄLLYSLUETTELO: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15.

Lisätiedot

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu

Lisätiedot

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta Eteläesplanadi 8 Helsinki ydinkeskusta Vuoden 2016 lopussa vapautuva arvokiinteistö Helsingin ydinkeskustassa. Uuden käyttäjän tarpeen mukaan muunneltavia toimistotiloja 50 300 henkilön organisaatiolle.

Lisätiedot

PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ.

PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ. E N S I M M Ä I N E N SY N T Y I U U D E L L E E N. PAREMPAA TYÖPÄIVÄÄ ENTISTÄ VIIHTYISÄMMÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ. 5 TOIMISTOTALOA LÄHES 1000 PYSÄKÖINTIPAIKKAA ERINOMAINEN SIJAINTI TAPIOLASSA VIIHTYISÄ, SKANDINAAVINEN

Lisätiedot

Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi

Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi Kaupintie 3 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI Täyden palvelun talo. Uusinta kiinteistötekniikkaa Kaupintielle suunnitellaan uudenveroista toimitilaa loistavien yhteyksien äärelle. Toimistokiinteistö saneerataan

Lisätiedot

Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi

Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO Muuntojoustavaa toimistotilaa kehittyvässä Leppävaarassa Tässä Leppävaaran Mäkkylän alueella sijaitsevassa toimistokiinteistössä on yhteensä 8 242 m² muuntojoustavaa

Lisätiedot

Helsingin Eteläesplanadi 12

Helsingin Eteläesplanadi 12 Eteläesplanadi 12, ydinkeskusta 00130, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Upea, finanssialan värikästä historiaa pitkään nähnyt toimisto- ja liiketilakiinteistö Esplanadin puiston etelälaidalla.

Lisätiedot

Aku Korhosentie 8 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi

Aku Korhosentie 8 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi Aku Korhosentie 8 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI Uudiskohde luonnon lähellä sijainnista ja huipputeknologiasta tinkimättä Suunnitteilla oleva huippumoderni Estradi erottuu edukseen ulkonäöllään, tekniikallaan

Lisätiedot

Sijainti, alueen edut, muut toimijat

Sijainti, alueen edut, muut toimijat 3 Hervannan valtaväylä Sijainti, alueen edut, muut toimijat Alueen plussat + Yliopisto + Saavutettavuus autolla + Parkkipaikat + Raitiovaunu 2021 HERVANNAN KIRJASTO KAUPPAKESKUS DUO Tampereen keskusta

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

RETKEILIJÄNKATU HANKESUUNNITELMA

RETKEILIJÄNKATU HANKESUUNNITELMA RETKEILIJÄNKATU 13 12.05.2017 HANKESUUNNITELMA Retkeilijänsilta Retkeilijänkatu 11 tontilla sijaitseva toimistorakennus on tällä hetkellä Avara Oy:n toimitilakäytössä ja Retkeilijänkatu 13 tontti on kyseisen

Lisätiedot

Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi

Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI. sponda.fi Kasarmikatu 36 KAARTINKAUPUNKI / HELSINKI Tehokkaat pohjaratkaisut Kasarmitorin laidalla Kasarmikatu 36 sijaitsee Helsingin keskustassa, historiaa henkivän Kasarmitorin laidalla. Aluetta luonnehtii merelliseen

Lisätiedot

Ratinankuja 1 RATINA / TAMPERE. sponda.fi

Ratinankuja 1 RATINA / TAMPERE. sponda.fi Ratinankuja 1 RATINA / TAMPERE Coworking-hubi Tampereella MOW Supernova coworking-hubi tarjoaa tilaa työlle, ajattelulle ja kokouksille. Meiltä löydät inspiroivat työtilat 1-20 henkilön tarpeisiin. Valoisat

Lisätiedot

Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa. Saari Business House. Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki.

Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa. Saari Business House. Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki. Saari mahdollisuuksien meressä. Vuokrattavana laadukasta toimitilaa Saari Business House Melkonkatu 22 / Itälahdenkatu 21, Helsinki menestystekijä Monipuolisia toimitilaratkaisuja merellisessä Lauttasaaressa.

Lisätiedot

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO

MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO MYYDÄÄN NURMEKSEN VIRASTOTALO KIRKKOKATU 14 NURMES MYYNTIKOHDE Kiinteistö 541-111-142-2 sekä sillä sijaitsevat kolme virastotalorakennusta osoitteessa Kirkkokatu 14, 75500 Nurmes. SIJAINTI Kiinteistö sijaitsee

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI +53.90 TEHTAANKATU +50.40 +50.90 HUOLTO +49.80 +51.60 LUMEN- PUDOTUS PAIKKARINKATU III +65.5 AJOLUISKA PYSÄKÖINTI- TASOLTA +62.0 +56.00 HUOLTO +54.80 IV KÄVELY-YHTEYS YHT. 21 AP +55.00 HUOLTO SÄÄSTÖPANKIN

Lisätiedot

Porkkalankatu 24 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi

Porkkalankatu 24 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi Porkkalankatu 24 RUOHOLAHTI / HELSINKI Erinomaiset puitteet tehokkaalle työnteolle Ruoholahden Sulka tarjoaa nykyaikaisen toimistotilan edut vilkkaan toimistoalueen ytimessä hyvien liikenneyhteyksien

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Varman toimitilahakijan opas. Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti!

Varman toimitilahakijan opas. Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti! Varman toimitilahakijan opas Löydät parhaat ratkaisut tomitilatarpeisiin Varmasti! Varman toimitilahakijan opas Varmalla on tarjota runsaasti vaihtoehtoja erilaisten yritysten moninaisiin toimitilatarpeisiin.

Lisätiedot

Huonetila no. nimike m2 kod Käyttötark Kommentti

Huonetila no. nimike m2 kod Käyttötark Kommentti 09.05.2018 MV/1/02.08.08/2018 LIITE 2: Turun Linnan vuokrasopimus 2019-2029 TURUN LINNA, PINTA-ALALASKELMA Huonetila no. nimike m2 kod Käyttötark Kommentti ESILINNA yhteensä 3008,1 1. kerros 811,0 A101

Lisätiedot

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä Oulun Tutkijantie 7 8 9 Teknologiakylän ytimessä Tutkijantie 8 Toimitilaa Oulun ihmeen syntysijoilla Menestystarinoiden Teknologiakylä Oulun Linnanmaan Teknologiakylä oli lajissaan ensimmäisiä Suomessa

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö 8569 Viitesuunnitelma Tilatakomo Oy 31.1.2017 108,9 I I I 106 1 UUDISVAIHTOEHTO/ LAAJUUS: 111,4 4 3. KRS: 1155 kem2 2. KRS: 2520 kem2 1. KRS: 2950 kem2

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki

Kiinteistö Oy Helsingin Kumpulantie 3 Kumpulantie 3, Helsinki HYVÄT TILAT HYVÄT TILAT Kumpulantie 3 sijaitsee suositulla työpaikka-alueella Helsingin Vallilassa. Näyttävä julkisivu avautuu Teollisuuskadulle päin. Rakennus muodostuu vuonna 1952 rakennetusta ja vuosina

Lisätiedot

Sörnäistenkatu 2 HERMANNI / HELSINKI. sponda.fi

Sörnäistenkatu 2 HERMANNI / HELSINKI. sponda.fi Sörnäistenkatu 2 HERMANNI / HELSINKI Modernit, valoisat toimitilat Teurastamon naapurissa Aktiivinen urbaanin elämän keskus Teurastamo elävöittää tämän Sörnäisissä sijaitsevan modernin kiinteistön naapurustoa.

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 Kunta: Iisalmi Päivämäärä: 9.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140)

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140) RT 12-11055 KH X0-00494 LVI 00-10483 SIT 12-610082 Hyötyala-käsitettä käytetään rakennushankkeissa, joissa tilan tarve hankesuunnitelmassa kirjataan tilaohjelmana. Hyötyala kuvaa tilaohjelmaan kuuluvien

Lisätiedot

Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Vuorikatu 14 KLUUVI / HELSINKI Helsingin ydinkeskustassa kaikki on lähellä Halosen talona tunnettu toimisto- ja liikekiinteistö sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa. Kiinteistölle on erinomaiset julkisen

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Aku Korhosentie 10 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi

Aku Korhosentie 10 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI. sponda.fi Aku Korhosentie 10 POHJOIS-HAAGA / HELSINKI Toimitiloja luonnon lähellä sijainnista ja huipputeknologiasta tinkimättä Upea Estradi tuo yrityksesi näköalapaikalle Kehä I:n ja Hämeenlinnan väylän varteen,

Lisätiedot

VILLA BREDA SANEERAUS JA LAAJENNUS

VILLA BREDA SANEERAUS JA LAAJENNUS 26 6,1 6,3 6, 2,4,4 2299,3,366 2828 24 6 6,,19 9 2727,1,,89 9 22,8 7,, +27, 23 23 4,8,6 2626,6 4,2 2,, 2 3,, 3 9 4, 1 3 2 7 9 8 6, 1 3 2 4 9 8 7 6 7, 4 3 4 6 8 9 1, 2 9, 8 3,7 7 6 4 3 2 1, 4 n.,4 3 n.

Lisätiedot

H. Numero H. Nimi Ala m2 Määrä Kerros. Aula ja yhteistilat

H. Numero H. Nimi Ala m2 Määrä Kerros. Aula ja yhteistilat H. Numero H. Nimi Ala m2 Määrä Kerros Aula ja yhteistilat 1048 SÄHKÖ 2,49 1 1. Kerros 1067 TAUKOTILA 18,12 1 1. Kerros 1104 KOKOUSTILA I 32,08 1 1. Kerros 1105 KOKOUSTILA II 30,82 1 1. Kerros 1106 WC 2,7

Lisätiedot

THINK 468, KEILARANTA

THINK 468, KEILARANTA THINK 468, KEILARANTA VISIOMME» Tarjota uusille käyttäjille täysin modernisoidut ja viihtyisät toimitilat, halutussa ja arvostetussa osoitteessa.» Toimistokerroksissa äärimmäistä tehokkuutta tai väljyyttä

Lisätiedot

THINK 468, KEILARANTA

THINK 468, KEILARANTA THINK 468, KEILARANTA VISIOMME» Tarjota uusille käyttäjille täysin modernisoidut ja viihtyisät toimitilat, halutussa ja arvostetussa osoitteessa.» Toimistokerroksissa äärimmäistä tehokkuutta tai väljyyttä

Lisätiedot

Yhteydet. Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä

Yhteydet. Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä MÄKITORPANTIE 3 Yhteydet Yhteyksiä, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä Mäkitorpantie 3 sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Kehä 1:n ja Tuusulanväylän läheisyys mahdollistavat kätevän ja jouhevan

Lisätiedot

KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat

KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat TERVETULOA TOIMISTOTORNIIN, JOSSA JOKAINEN TYÖNTEKIJÄ ON NÄKÖALAPAIKALLA Kalasataman Horisontti on Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä. Se kohoaa 109 metrin korkeuteen

Lisätiedot

Itämerenkatu 23 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi

Itämerenkatu 23 RUOHOLAHTI / HELSINKI. sponda.fi Itämerenkatu 23 RUOHOLAHTI / HELSINKI Joustavat toimitilat yrityksesi tarpeisiin Ruoholahden Ankkurissa yritysten käytössä ovat monipuoliset palvelut, ja tilat muunnellaan aina asiakkaan toiveiden mukaisiksi.

Lisätiedot

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja 4Tietokuja 4 4 Tietokuja Tietokuja 4 on laadukas, 6-kerroksinen toimistotalo Munkkiniemessä, Helsingissä. Toimistot sijoittuvat kahteen erilliseen siipeen, joiden välissä on upea lasinen atriumpiha. Pihalle

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot