Mönkijällä turvallisesti

Transkriptio

1 TTS tutkimuksen tiedote Luonnonvara-ala: maatalous 4/2009 (613) YLEISTÄ MAATALOUDESTA Mönkijällä turvallisesti MMM, agrologi Markku Lätti, TTS tutkimus Mönkijöiden nopean yleistymisen myötä ovat tapaturmat ja jopa kuolemantapaukset niiden niin vapaa-ajankuin työkäytönkin yhteydessä lisääntyneet huolestuttavasti. Asiaan on suhtauduttava vakavasti myös maa-, metsä- ja porotaloudessa, joissa mönkijöitä työssään käyttävien määrät ovat kasvaneet ja kasvavat koko ajan. Tapaturmissa saadut vammat ovat enimmäkseen seurausta mönkijöiden hallinnan menetyksistä kaatumisista, törmäyksistä ja mönkijästä putoamisista ja puutteellisesta suojautumisesta. Tapaturmien yleisimpiä syitä ovat usein liian suuri tilannenopeus, kokemattomuus, omien ajotaitojen yliarviointi, virheellinen ajoasento vaikeassa maastossa, päihtymys ja/ tai kypärän käytön puute. Myös virheellinen tai puutteellinen havainto ajoympäristöstä johtaa usein onnettomuuteen. Mönkijän turvallinen käyttö edellyttää kuljettajalta oikeanlaista asennetta sen käyttöön. Omat taidot on osattava arvioida realistisesti ennen kuljettajan paikalle istumista ja suhteutettava käyttö niitä vastaavaksi. Kuljettajan on tiedettävä ennen liikkeellelähtöä miten juuri kyseinen mönkijä käyttäytyy ja miten kuljettajan on toimittava muun muassa käännöksissä, jarrutuksissa, noustessa ylös mäkiä ja laskettaessa niitä alas, rinneajossa, ylitettäessä ojia Kuva 1. Oikeiden ajotekniikoiden hallinta erilaisissa maastoissa, tilanteissa ja olosuhteissa sekä suojavarusteiden käyttö ovat ensiarvoisen tärkeitä kuljettajan turvallisuudelle mönkijän käytön yhteydessä. Kuvat: Juha Kanerva ( ellei muuta mainita. ja esteitä ja vedettäessä kuormia. Ja tämä kaikki erilaisissa maastoissa ja ajoalustoilla. Ajaminen tulee lisäksi aina olla harkittua, ennakoivaa ja turhia riskejä pitää välttää. Reitit on valittava turvallisiksi ja maastoa on tarkkailtava vaarojen ennakoimiseksi. Ennen maastoon menoa mönkijän käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa on myös syytä harjoitella ohjatusti. Harkitun ja turvallisen käytön lisäksi kuljettajan on syytä käyttää käyttötilanteeseen sopivia suojavarusteita, joista tärkeimpänä aina kypärää. Tähän Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen työturvallisuusapurahalla tehtyyn tiedotteeseen on koottu mönkijöiden käyttöturvallisuustietoutta, jota jokaisen mönkijän käyttäjän on hyvä tietää ja soveltaa käytäntöön välttyäkseen turhilta tapaturmilta ja vaaratilanteilta.

2 Kuva 2. Renkaiden ilmanpaineiden tarkistus kannattaa tehdä säännöllisesti, sillä väärät ilmanpaineet vaikuttavat mönkijän käsiteltävyyteen ja hallintaan sekä renkaiden ja vaihteiston kestävyyteen. Kuva 3. Maastossa voi tulla eteen yllättäviä tilanteita, joten mukana kannattaa kuljettaa mm. puhelinta, perustyökaluja ja -varaosia, renkaanpaikkausvälineitä, ilmapumppua ja ensiapuvälineitä. Etenkin talvella maastossa liikuttaessa kannattaa pitää mukana lisäksi kirvestä, puukkoa, köyttä (vinssin vaijerin jatkoksi), tulitikkuja, sytykkeitä, lämpölakanaa ja varakäsineitä ja -vaatteita. On myös hyvä muistaa, että mönkijällä maastoon lähdettäessä pitää aina ilmoittaa jollekin minne on menossa ja milloin suunnittelee tulevansa sieltä pois. Ennen ajoa Päivittäin ennen mönkijällä ajamaan lähtöä kannattaa tehdä kuntotarkastus, jossa käydään läpi keskeiset turvallisuuteen vaikuttavat seikat: Renkaat (ilmanpaine, viillot, kiinnitys yms.), hallintalaitteet (kaasun, jarrujen ja vaihteenvaihtajan toiminta), kaapelit, valot, sähköjärjestelmä (mm. käynnistys ja sammutus), öljy ja polttoaine, ketjut, hihnat, vetoakseli, alusta. Lisäksi, jos kuljetetaan kuormaa, on varmistettava kuorman kiinnitys ja suurin sallittu kuorman paino. Vuonna 2008 TTS tutkimuksen 293:lle mönkijän omistavalle maa-, metsä- ja porotalousyrittäjälle tekemän kyselyn (vastausprosentti 31) mukaan vain 18 % mönkijöiden kuljettajista tekee kuntotarkastuksen päivittäin käyttökauden aikana, 23 % kerran viikossa, 36 % kerran kuukaudessa ja 21 % kerran vuodessa. Viallisella tai toimintahäiriöisellä mönkijällä ajeleekin joskus kyselyn mukaan 62 % ja usein 4 % mönkijöiden kuljettajista maa-, metsä- ja porotaloudessa. Yleisintä mönkijän päivittäinen kuntotarkastus on porotaloudessa, jossa sen tekee joka neljäs kuljettaja. Maatalouskäytössä vain 7 % kuljettajista tekee kuntotarkastuksen päivittäin. Porotalouskäytössä mönkijöillä ajetaan välillä hyvin vaativissa maastoissa, joten päivittäinen kuntotarkastus on todella tarpeen. Erilaiset ilmanpaineet etu- tai takarenkaiden välillä saattavat aiheuttaa mönkijän puoltamisen toiselle sivulle, joka vaikuttaa turvallisuuteen. Erilaiset ilmanpaineet etu- ja takarenkaiden välillä taas saattavat aiheuttaa nelivetoisissa aluevaihteistolle ylimääräistä rasitusta etu- ja takapään välitysten ollessa erilaisia renkaiden kehäpituuksien muuttuessa, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa kalliin remontin. Erilaisia ilmanpaineita käytettäessä onkin syytä ajaa vain takaveto päällä, jotta voimansiirto ei rasitu turhaan. Liian vähäinen tai korkea ilmanpaine taas saattaa aiheuttaa renkaan vahingoittumisen. Samoin se vaikuttaa mönkijän käsiteltävyyteen, mm. jarrutukseen. Maastossa ilmanpaineiksi suositellaan 0,2 0,3 baaria ja joskus (esim. suolla) jopa alle 0,1 baarin lukemia. Tällöin rengas mukautuu erilaisiin maaston pinnan muotoihin maksimaalisesti ja pito on parhaimmillaan. Tällöin rengas toimii myös tehokkaasti osana jousitusta. Tehojarrutuksessa hyvällä pidolla tällainen rengas elää kuitenkin voimakkaasti ja ohjaustuntuma heikkenee. Ajettaessa matalilla ilmanpaineilla on syytä ajaa varovasti, sillä rengas lähtee verrattain helposti vanteelta mutkissa tai tilanteissa, joissa kivi tai kanto pääsee ottamaan kunnolla renkaan kylkeen. Tällöin rengas voi myös puhjeta helposti. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä pehmeämmällä alustalla ajetaan, sen pehmeämpi on renkaankin oltava. Myös 0,3 0,5 baarin paineilla maastossa pärjätään, hyvällä pidolla jarrutustuntuma säilyy, perävaunu kytkettynä kevyellä kuormalla takarenkaiden painetta ei tarvitse nostaa ja asfaltilla kaarrettaessa ohjaus ei ole sietämättömän raskas. TTS tutkimuksen kyselyyn vastanneilla keskimääräinen ilmanpaine renkaissa oli maastossa 0,5 baaria keskihajonnan ollessa 0,4 baaria. Maantiellä vastaavat luvut olivat 0,6 ja 0,5 baaria. Maantiellä ilmanpaineiksi suositellaan 0,5 0,8 baaria. Liian kovat paineet kuluttavat renkaan kuvion nopeasti ja tekevät joidenkin mönkijöiden ohjauksen erittäin hermostuneeksi. Pidempään seisoessaan käyttämättömänä kannattaa renkaisiin laittaa 0,8 1 baarin paine, jotta renkaat eivät painuisi kasaan ja menettäisi pyöreyttään. TTS tutkimuksen kyselyn mukaan 20 % mönkijöiden kuljettajista tarkastaa renkaiden ilmanpaineet päivittäin, 28 % kerran viikossa, 33 % kerran kuukaudessa ja 17 % vain kerran vuodessa. Kaasun toiminta kannattaa tarkastaa ennen liikkeellelähtöä kääntäen ohjaustankoa puolelta toiselle samanaikaisesti kaasuttaen. Näin pystytään havaitsemaan mahdollisen kaasun hirttämisen vaara. Kaasuvivun toiminta kannattaa tarkistaa myös ajon jälkeen samoin kuin jarrujen ja vaihteiden toiminta, jotta ne ovat varmasti kunnossa mahdolliselle toiselle käyttäjälle. TTS tutkimuksen kyselyn mukaan vain 42 % kuljettajista tarkastaa kaasun toiminnan ja 58 % jarrujen toiminnan ennen ajoa. Kannattaa muistaa että vaikka olisi ajanut toista mönkijää aikaisemmin, on uuden mönkijän toimintaan ja käyttäytymiseen tutustuttava huolellisesti ennen varsinaista käyttöä. 2

3 Suojavarusteet Suojavarusteita kannattaa käyttää tilanteen mukaan. Kypärää kannattaa kuitenkin käyttää aina mönkijällä ajettaessa. Kypärän käytön on todettu vähentävän kuolemanriskiä mönkijätapaturmissa jopa 42 % ja loukkaantumiseen johtavia päävammoja 64 % (Bratton & Keenan 2004). Päävamma on tutkimusten mukaan kuolemansyy 70 %:ssa kuolemaan johtaneissa mönkijätapaturmissa (Delisle ym. 1988). TTS tutkimuksen kyselyn mukaan vain 10 % mönkijöiden kuljettajista maa-, metsä- ja porotaloudessa käyttää kypärää aina mönkijällä ajaessaan ja 21 % joskus. Kaksi kolmesta kuljettajasta ei käytä kypärää koskaan mönkijällä ajaessaan. (Kuva 4) Suomen lainsäädännössä maastoliikennemönkijällä ajettaessa ei ole kypärän käyttöpakkoa, mutta samanlaisella tieliikenneversiolla ajettaessa on kypärää käytettävä niin tiellä kuin maastossakin. Lainsäädännöllä kypärää ei kaikille maastossa mönkijöillä ajaville saada päähän, vaan kuljettajien täytyy itse ymmärtää sen kiistattomat hyödyt onnettomuustilanteessa mahdollisista työkäytön aikaisista mukavuus- ja käytettävyysongelmista huolimatta. Kannattaa muistaa, että aikaisempien selvitysten mukaan yli puolet mönkijöiden kuljettajista on joskus menettänyt mönkijän hallinnan ja pudonnut sen kyydistä. Kypärän käyttö lähteekin pitkälti omasta asenteesta turvallisuutta kohtaan. Kypärää näkee lisäksi liian usein etenkin nuorison piirissä käytettävän leukahihna auki, jolloin siitä ei ole mitään hyötyä onnettomuustilanteessa. Leukahihna onkin muistettava pitää kiinni ajon aikana. Mönkijöiden melutaso on db, joten kypärän käytöllä voidaan suojautua myös melua vastaan. Silmäsuoja (kypärän visiiri tai suojalasit) on välttämätön varsinkin ajettaessa kovemmilla nopeuksilla. Se suojaa kasvoja ja silmiä oksien iskuilta, hyönteisiltä, ilmaan sinkoilevilta kiviltä, pölyltä, kuralta ja vedeltä. Puutteellisen suojauksen aiheuttamat silmä- ja kasvotapaturmat ovat melko yleisiä. Kyselyn mukaan silmäsuojusta käyttää mönkijällä ajaessaan aina vain 7 % kuljettajista ja joskus 37 % kuljettajista (Kuva 4). Olosuhteiden mukainen vaatetus pitää kuljettajan paremmin virkeänä ja lisää siten turvallisuutta. Pitkähihaiset puserot ja housut suojaavat mm. oksien raapimiselta ja lyönneiltä. Vaativammassa ajossa, lähinnä vapaa-ajalla, voi käyttää ajohousuja, joissa on lantiotuet ja ajopaitaa, jossa on kyynärsuojat sekä rinta-/olkapanssari. Tarkoitukseen sopivat ajohanskat lisäävät pitävyyttä, suojaavat naarmuilta, vaimentavat tärinää ja suojaavat kylmältä. Pitkävartiset, tukevat, matalakorkoiset ja karkeakuvioiset käy ää kypärää itse kyydissä olija käy ää kypärää käy ää kuulonsuojaimia käy ää silmäsuojusta käy ää ajohanskoja/käsineitä käy ää pitkävar sia jalkineita ensiapupakkaus mukana maastossa perustyökalut mukana maastossa ilmoi aa jollekin minne menossa joku mukana maastossa liiku aessa väkipyörä vinssin käy öön puunsuojaliina vinssin käy öön kengät suojaavat jalkoja, nilkkoja ja sääriä ja lisäävät pitoa mönkijän päälle noustessa ja sieltä poistuttaessa. Nopeus tilanteen mukaan Kuten autolla ajettaessa, on myös mönkijällä nopeus ratkaisevassa asemassa kuljettajan mahdollisuuksiin toimia arvaamattomissa tilanteissa ja välttää mahdollinen törmäys, kaatuminen tai muu tapaturma. Vauhti tulee sovittaa maaston, näkyvyyden ja kokemuksen mukaan. Etenkin aloittelevien kuskien kannattaa pitää nopeudet kurissa ja ajaa helpoissa maastoissa. Kokemuksen karttuessa mönkijää voi sitten käyttää haasteellisimmissa paikoissa kokeillen omia rajojaan. Poromiehet joutuvat ajamaan jonkun verran seisaaltaan mm. etsiessään poroja peitteisissä maastoissa. Koska mönkijöissä pääsääntöisesti käytetään liipaisintyyppistä kaasuvipua, kuten moottorikelkoissa, sisältyy mönkijän ajamiseen seisten aina riski. aina joskus ei ikinä ei vast. 0 % 50 % 100 % Kuva 4. Henkilökohtaisten suojavarusteiden käyttö sekä kyselyyn vastanneiden maa-, metsä- ja porotalousyrittäjien varautuminen ongelmatilanteisiin mönkijän käytön yhteydessä. Kuva 5. Maataloudessa mönkijöitä käytetään ulkona tapahtuvan ajon lisäksi myös tuotantorakennusten sisällä mm. rehun siirtelyssä ruokintapöydällä, jolloin mönkijällä joudutaan peruuttelemaan paljon. Taaksepäin ajoa istualtaan kannattaakin harjoitella ulkona rauhallisilla nopeuksilla ennen sisälle siirtymistä. Peruuttamista seisten kannattaa välttää kaasuvipua vasten horjahtamisen riskin takia. Kuva. Janne Karttunen. Kuljettaja voi horjahtaa koko painollaan kaasukahvan päälle, jolloin mönkijä voi riistäytyä kuljettajansa hallinnasta. Tällöin vahingoilta tuskin vältytään eritoten jos peruutetaan seisten. Kiihdytettäessä painoa kannattaa siirtää eteen ja jarrutettaessa taakse. Yhtäkkinen nopeuden lisäys saattaa kaataa mönkijän takakautta ympäri, jos paino ei ole edessä jopa tasaisella maalla ja paikaltaan lähtiessä. Isojen mönkijöiden kiihtyvyys 0 40 km/h on jopa alle kaksi sekuntia, 0 60 km/h noin kolme sekuntia ja 0 80 km/h 5 6 sekuntia. Kannattaa myös muistaa, että mönkijöiden turvallista käyttöä heikentää korkea painopiste, vakauden väheneminen nopeuden kasvaessa, mahdolliset puutteet jousituksessa ja iskunvaimennuksessa sekä mahdollinen tasauspyörästön puuttuminen. Kovat alustat lisäävät kaatumisriskiä etenkin kovissa vauhdeissa tehtävissä käännöksissä juuri korkean painopisteen vuoksi. 3

4 lääkärin hoitoa vaa neita tapaturmia läheltä pi tapauksia mönkijä kaatunut x kertaa mönkijä kaatunut sivulle mönkijä kaatunut taakse mönkijä kaatunut eteen Kuva 6. Mönkijöiden kaatumisten, tapaturmien ja läheltä piti tilanteiden yleisyys kyselyyn vastanneilla maa-, metsä- ja porotalousyrittäjillä ikäluokittain. Kuva 7. Lähes puolella kyselyyn vastanneilla maa-, metsä- ja porotalouskäytössä olevien mönkijöiden kuljettajista on mönkijä kaatunut ainakin kerran. Vaaratilanteet yleisiä TTS tutkimuksen kyselyn mukaan yli 50 prosentille vastanneista mönkijöiden omistajista on sattunut mönkijätyöskentelyn yhteydessä läheltä piti tilanne ja lähes 50 prosentilla mönkijä on kaatunut ainakin yhden kerran sinä aikana, kun mönkijän on omistanut. Nuoremmat näyttäisivät olevan vanhempia riskialttiimpia kuljettajia. (Kuva 6). Työterveyslaitoksen tutkimuksessa (Pekkarinen & Anttonen 1993) tehdyn käyttäjäkyselyn mukaan mönkijä oli kaatunut ainakin kerran yli kolmasosalla ja mönkijästä oli pudonnut noin viidesosa mönkijöitä käyttävistä vastaajista. Mönkijätapaturman uhreille oli sattunut myös vaaratilanteita muita huomattavasti useammin, joten vaaratilanteiden runsauden voidaan katsoa ennustavan tapaturmaa. Lääkärin hoitoa vaatineita tapaturmia on vuonna 2008 tehdyn kyselyn perusteella sattunut maa-, metsä- ja porotaloudessa joka kahdeksannelle mönkijän kuljetta jalle %:lla mönkijöiden kulje ajista kaikki > 59 v v v v v. Liikennevakuutuskeskuksen mönkijäonnettomuuksia vuonna 2007 käsitelleen selvityksen mukaan Suomessa arvioidaan olevan maantie- tai maastokäyttöön tarkoitettuja mönkijöitä jopa ja määrän kasvavan uudella laitteella joka vuosi (Köngäs & Koskinen 2008). Pohjoisamerikkalaisten selvitysten mukaan (esim. Moore & Sabella 2007, Cambell et al (2008) mönkijän kaatuminen, mönkijästä putoaminen ja mönkijän törmääminen paikallaan olevaan kohteeseen ovat yleisimpiä vammojen aiheuttajia. Mönkijöiden kaatumiset ja kyydistä putoamiset muodostavat edellä mainituissa tutkimuksissa lähes 2/3 kaikista mönkijätapaturmista. 75 %:ssa mönkijätapaturmista aiheutuu vakavia pää- tai selkäydinvammoja. Muita vammoja ovat mm. vatsavammat, murtumat, hiertymät, haavat. USA:ssa 1990-luvulla tehtyjen selvitysten mukaan 45 % mönkijätapaturmista johtui mönkijöiden kaatumisesta. Niistä 43 % oli sivuttaisia kaatumisia ja 57 % pitkittäisiä kaatumisia yleensä taka-akselin ympäri (U.S. Consumer Product Safety Commission). Pekkarisen ja Anttosen (1993) mukaan yleisimpiä mönkijöiden kanssa sattuvia tapaturmia ovat mönkijän kaatumiset (joka kolmannella), jalan jäämiset takapyörien alle ja kyydistä putoamiset (joka viidennellä). Selvityksen mukaan tapaturmia sattuu Suomessa työkäytössä enemmän kuin vapaa-ajan käytössä, toisin kuin ulkomaisissa selvityksissä. Myös nyt tehdyssä kyselyssä esimerkiksi mönkijöiden kaatumiset olivat työkäytössä yleisempiä (39 %:lla vastaajista) kuin vapaa-ajankäytössä (11 %:lla vastaajista). Tämä tosin saattaa olla seurausta siitä, että kaksi kolmesta vastaajasta ilmoitti käyttävänsä mönkijää yli 80 % työkäytössä. Kyselyn piirissä olleista ammattialoista porotalous näyttäisi olevan selvästi riskialttein mönkijän käyttöympäristö. Läheltä piti tapauksia ja mönkijän kaatumisia sattuu porotalouskäytössä selvästi enemmän kuin maa- ja metsätalouskäytössä. Esimerkiksi läheltä piti tapauksia on sattunut kahdelle kolmesta (67 %) porotaloudessa mönkijää käyttävästä vastaajasta. Lähes yhtä usealla (60 %) mönkijä on kaatunut ainakin kerran ja yhdelle seitsemästä (15 %) on sattunut lääkärin hoitoa vaatineita tapaturmia. Maatalouskäytössä vastaavat luvut ovat 41 %, 30 % ja 7 % ja metsätalouskäytössä 33 %, 24 % ja 10 %. Iällä ja koolla on väliä Maastossa kaikenlaisten moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajien minimiikä on 15 vuotta (Maastoliikennelaki /1710). Tätä nuoremmalle ajoneuvon luovuttaminen on rangaistava teko. On täysin virheellinen käsitys, että alle 15-vuotiaat voisivat laillisesti toimia kuljettajina maastossa, jos he ovat täysiikäisen valvonnassa. Minimi-ikävaatimus ei kuitenkaan ole voimassa ajettaessa yleiseltä liikenteeltä selvästi eristetyllä alueella, joka käytännössä tarkoittaa aidattua aluetta. Lisäksi lasten ja alle 16-vuotiaiden nuorten ei saisi antaa käyttää tehokkaampia mönkijöitä, koska heillä ei vielä välttämättä ole riittäviä motorisia kykyjä, tarvittavaa kokemusta, tarpeeksi kehittynyttä tilanteiden arviointikykyä ja nopeaa reaktiokykyä poikkeustilanteissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lähes 90 % alle 16-vuotiaille sattuneista mönkijätapaturmista on aiheutunut aikuisille tarkoitettujen mönkijöiden (> 90 cm3) käytöstä (Murphy & Harshman 2005). Seitsemällä prosentilla TTS tutkimuksen vuonna 2008 tekemään kyselyyn vastanneissa maa-, metsä- ja porotalousyrityksissä myös alle 16-vuotias lapsi käytti samaa aikuisille tarkoitettua mönkijää. 4

5 lääkärin hoitoa vaa neita tapaturmia läheltä pi tapauksia mönkijä kaatunut x kertaa mönkijä kaatunut sivulle mönkijä kaatunut taakse mönkijä kaatunut eteen Kuva 8. Mönkijöiden kaatumisten, tapaturmien ja läheltä piti tilanteiden yleisyys kyselyyn vastanneilla maa-, metsä- ja porotalousyrittäjillä mönkijän moottorikoon mukaan. Aineistossa moottorikoko ei ollut riippuvainen mönkijän käyttökokemusvuosista. Kuva 9. Mönkijän vetotapa on tiedettävä ja otettava se huomioon eri tilanteissa. Ääriesimerkkinä tasauspyörästöllisillä akseleilla varustetun mönkijän veto voi nopeasti muuttua 4-vedosta jopa 1-vetoiseksi olosuhteiden muuttuessa. Etu- tai takapään mahdollisen lukon ollessa kytkemättä ja akselin toisen pyörän noustessa ilmaan on vaarana pyörän ottaessa uudelleen maahan kiinni mönkijän hallinnan menetys %:lla mönkijöiden kulje ajista 600 cm 3 ja yli cm 3 < 400 cm 3 Kannattaa muistaa, että aikuisenkin kuljettajan fyysiset ominaisuudet pituus, paino ja voima vaikuttavat kykyyn hallita mönkijää. Mönkijän koko pitääkin valita kuskin koon ja voiman mukaan. Ei liian tehokasta ja isoa esim. pienikokoiselle naiselle. Mönkijöiden koko ja tehot ovat koko ajan kasvussa, mikä edesauttaa tapaturmien syntymistä etenkin kokemattomilla kuskeilla. Esimerkiksi jo vuonna 2006 Suomessa myytävien mönkijöiden keskikoko oli 400 cm3 ja isoimmat mönkijät oli varustettu cm3:n moottoreilla. TTS tutkimuksen tekemän kyselyn mukaan alle 400 cm3 moottoreilla varustettuja mönkijöitä oli 33 %:lla, cm3 moottorilla varustettuja 44 %:lla ja 600 cm3 ja sitä isommilla moottoreilla varustettuja 23 %:lla vastaajista. Kuvasta 8 nähdään, että lääkärin hoitoa vaatineet tapaturmat, mönkijän kaatumiset ja läheltä piti tilanteet ovat isommilla moottoreilla varustettujen mönkijöiden kanssa yleisempiä. Kyselyn mukaan yli 600 cm3 mönkijät ovat poro- ja metsätalouskäytössä maatalouskäyttöä yleisempiä. Alle 400 cm 3 mönkijät taas ovat selvästi yleisempiä maatalouskäytössä, jossa mönkijöitä käytetään yleensä lyhyissä siirtymisissä tarkastusten ja valvonnan yhteydessä ja tarvikkeiden kuljetuksissa kasvukauden aikana. Lisäksi päivittäinen käyttöaika on maatalouskäytössä yleensä huomattavasti lyhyempi kuin poro- ja metsätalouskäytössä. TTS tutkimuksen kyselyyn vastanneista alle 30-vuotiaista kuljettajista 75 % on kaatanut mönkijän. Sitä vanhemmista kuljettajista mönkijän on kaatanut joskus 43 % (Kuva 2). Läheltä piti tapauksia alle 30-vuotiaista oli ollut 88 %:lla, kun sitä vanhemmilla luku oli 50 %. Kannattaa muistaa, että pitkäkään ajokokemus ei ole tae mönkijän turvalliselle käytölle. Liikenneturvan selvitysten mukaan esim. moottorikelkkaonnettomuuksissa 43 %:lla kuljettajista on ollut yli 10 vuoden ajokokemus. TTS tutkimuksen tekemän kyselyn mukaan 27 % alle kaksi vuotta mönkijää käyttäneistä on kaatanut mönkijän ainakin kerran, mutta yli seitsemän vuotta mönkijää käyttäneillä luku on jo 68 %. Läheltä piti tapauksissa vastaavat luvut ovat 27 % ja 77 %. Kuitenkin alle 16-vuotiaat ovat kansainvälisten tutkimusten mukaan neljä kertaa heitä vanhempia mönkijän kuljettajia alttiimpia tapaturmille (Moore & Sabella 2007). Alle 16-vuotiaille sattuu lähes neljä kertaa todennäköisemmin sairaanhoitoa vaativa tapaturma mönkijällä kuin yli 16-vuotiaille (Rodgers & Adler 2001). Ominaisuuksien/varustelun vaikutus turvallisuuteen Tasauspyörästön lukon käyttö erilaisissa tilanteissa vaikuttaa turvallisuuteen. Jos lukko on maastoajon jälkeen jäänyt päälle esimerkiksi maantieajossa tai nopeammassa ajossa, pyrkii mönkijä käännöksissä puskemaan. Tällaisessa tapauksessa tai suoravetoisella mönkijällä käännöstä tehtäessä jalat kannattaa pitää astinlaudoilla, ruumiinpaino siirtää ulkokurvin puoleiselle astinlaudalle samalla nojaten yläruumiilla sisäkurvin puolelle. Näin sisäkurvin puoleisilla renkailla ei ole niin paljon painoa, jolloin ne pääsevät luistamaan ja käännös onnistuu helpommin. Nelivedolla ajettaessa on muistettava että sekä etu- että takajarrun käyttö jarruttaa kaikkia pyöriä. Samoin moottorijarrutus vaikuttaa kaikkiin renkaisiin. Pelkästään takavetoisella ei ole vähänkään huonompaan maastoon asiaa. Kun ajoalustan pito on hyvä eikä liikuta vaikeissa maaston kohdissa, voimansiirron ja renkaiden säästämiseksi sekä ajomukavuuden vuoksi kannattaa aina ajaa vain takapyöräveto kytkettynä. Mutta heti kun siirrytään vaativampaan maastoon, neliveto on tärkeä turvallisuuden varmistamiseksi. Automaattinen voimansiirto parantaa turvallisuutta, koska silloin kytkimellä ei voi rynkyttää, mikä lisää taaksepäin kaatumisen riskiä etenkin ylämäessä. Kunnossa olevat jousitus ja iskunvaimentimet lisäävät mönkijän vakautta ja turvallista käyttöä. Etenkin kaasuiskunvaimentimet (jos saatavilla) parantavat ajovakautta nopeassa ajossa huomattavasti ja säästävät mm. kuljettajan selkää iskuilta ja tärinältä. Mönkijä ei silloin hypi eikä pompi ja säilyttää suuntansa helpommin. Niitä voi suositella ainakin paljon maastossa ajaville, vaikka kaasualustan hinta onkin vielä suhteellisen korkea niihin malleihin joihin se on saatavilla. 5

6 Kuva 10. Pohjapanssari lisää turvallisuutta, sillä joissakin mönkijämalleissa esim. astinlautakehikot ottavat helposti kiinni kantoihin ja kiviin. Pohjapanssari olisi lisäksi hyvä olla yhtenäinen ja tasainen, jotta esteiden ylitykset olisivat mahdollisimman vaivattomia. TTS tutkimuksen kyselyssä 20 %:ssa mönkijöistä ei ole minkäänlaista pohjapanssaria. Kuva 11. Ihan joka paikkaan mönkijälläkään ei kannata mennä, vaikka sillä melko vaikeista paikoista pääseekin. Ennakkosuunnittelulla saattaa välttyä esim. ylimääräisiltä vinssauksilta, kun upottava suonsilmäke on osattu kiertää. Ohjauksen iskunvaimennus (erillinen tai sähköinen ohjaustehostin) lisää turvallisuutta, kun ohjaus ei lyö käsille. Ohjaustangon lyöminen käsille on vaarana epätasaisessa maastossa esim. kiviä ja kantoja ylitettäessä ja etenkin teloja käytettäessä, jos mönkijässä ei ole ohjauksen iskunvaimentajaa (TTS tutkimuksen kyselyssä 11 %:ssa mönkijöistä) tai iskunvaimentajana toimivaa ohjaustehostinta (10 %:ssa mönkijöistä). Jalkoja suojaavat astinlaudat pitäisi olla jokaisessa mönkijässä. Muuten vaarana on esimerkiksi jalkojen luiskahtaminen renkaiden alle, mistä seurauksena voi olla suorien vammojen lisäksi mönkijän hallinnan menetys ja sitä kautta mönkijän kaatuminen tai törmäys johonkin. TTS tutkimuksen kyselyssä 8 %:ssa mönkijöistä ei astinlautoja ole. Renkaiden vaikutus Maastorenkaat on tarkoitettu maastoajoa varten, joten niillä ei kannata ajaa päällystetyillä teillä. Mönkijän käsiteltävyys ja hallittavuus heikkenevät huomattavasti ja tapaturman mahdollisuus tällöin kasvaa. Vakiorengastusta korkeammat renkaat taas kasvattavat voimansiirron kokonaisvälitystä sen verran, että maastoajosta voi tulla paikka paikoin hieman nykivää. 6-pyöräinen mönkijä on ojien ja esteiden ylityksissä vakaampi ja turvallisempi kuin 4-pyöräinen, sillä se on paljon vai keampi saada kaatumaan taaksepäin. Myös niiden etenemiskyky pehmeässä maastossa on yleensä parempi. Mahdollinen teli pienentää kuitenkin maavaraa, joten kannokossa eteneminen voi muodostua ongelmaksi. 6-pyöräinen on myös kankeampi käsitellä maastossa eikä se käänny samoista paikoista kuin 4-pyöräinen. Mönkijöihin on saatavissa myös teloja renkaiden tilalle. Telat ovat käyttökelpoiset etenkin talvella ja pehmeissä maastoissa liikuttaessa. Teloilla maastossa ajettaessa on kuitenkin varottava ohjaustangon käsille iskuja, sillä telojen kärjen ja vetopyörän navan välinen vipuvarsi on huomattavan pitkä. Jo aiemmin mainittu ohjauksen iskunvaimennin vähentää näitä iskuja. Paripyöriä kannattaa harkita, jos mönkijällä joudutaan liikkumaan paljon avoimessa maastossa olevissa rinteissä esim. laitumilla yms. Näin voidaan lisätä mönkijän vakautta sivuttaiskaatumisilta. Paripyörät tosin tekevät ohjauksesta raskaamman, mutta tätä voi helpottaa mm. asentamalla ulommiksi renkaiksi kuluneet renkaat, jolloin ne eivät normaalissa ajossa juuri ota kiinni ajoalustaan. Samoin niiden ilmanpaineet voi pitää pienempinä kuin varsinaisten renkaiden. Ennakoivaa ajoa Ajo maastossa vaatii rauhallisuutta ja järjenkäyttöä. Maastoa on hyvä tarkkailla reilusti eteenpäin työtehtävien yhteydessä, jotta vaaranpaikat eivät jää huomaamatta (kuopat, kivet, kannot, langat yms.). Esimerkiksi huonosti havaittavan ojan ylittäminen tai aluskasvillisuuden peitossa olevaan kiveen ajaminen vauhdilla voi päättyä erittäin ikävästi. Jatkuvasti maastoa tarkkailemalla pystytään myös havaitsemaan vaihtoehtoisia reittejä hyvissä ajoin. Ajolinjan tarkistus tarvittaessa etukäteen kävellen paljastaa maastossa olevat vaaranpaikat, jotka muuten saattaisivat tulla ikävinä yllätyksinä erityisesti hankalassa ja vieraassa ympäristössä ajettaessa. Opettele jarrutusta Mönkijän hallinnan opettelu pitää aloittaa perusasioista. Yksi tärkeimmistä on oikeaoppisen jarrutustekniikan opettelu ja hallinta. Kannattaa muistaa, että jarrujärjestelmät vaihtelevat eri mönkijämerkkien välillä. Useimmissa etu- ja takapyöriä jarrutetaan erillisillä käsikahvoilla, toisissa etu- ja takajarrut on yhdistetty yhteen käsikahvaan. Jarrutusta kannattaa harjoitella sekä erikseen etu- ja takajarrulla että myös molemmilla yhtä aikaa. Täysjarrutusta kovassa vauhdissa pelkästään etujarrulla on syytä välttää ajettaessa hyvän pidon omaavaa rinnettä alas, ajettaessa kovalla pinnalla (esim. asfaltti) tai jos kuljettaja siirtyy jarrutettaessa aivan satulan etupäähän tai jopa istumaan tankin päälle. Tällaisissa tapauksissa mönkijä voi mennä keulan kautta ympäri, mikä on hengenvaarallinen tilanne. Tekniikka käännöksissä Mönkijällä ajettaessa on hyvä muistaa, että laite on korkea, lyhyt ja kapea. Tämän takia kuljettaja joutuu käännöksissä käyttämään kehoaan vastapainona. Näin mönkijä saadaan kulkemaan mahdollisimman tasaisesti ja pito alustaan on paras mahdollinen. Oikeaoppisessa painosiirtotekniikassa painoa siirretään käännöksen suuntaan ja kääntäminen aloitetaan vasta kun katse on käännetty kääntämisen suuntaan. Jos mönkijä alkaa kallistua vastakkaiselle puolelle, on painoa siirrettävä enemmän käännöksen suuntaan, kaasua vähennettävä ja käännöstä loivennettava jos mahdollista. Peruutettaessa taas kannattaa siirtää paino vastakkaiseen suuntaan kuin ollaan kääntymässä. 6

7 Tekniikka ylä- ja alamäessä Helpossa maastossa mäen nousu voidaan tehdä istualtaan tai seisaaltaan jalat tukevasti astinlaudoilla ja paino edessä. Kumara ajoasento seisoen nopeuttaa painonsiirron mahdollisuuksia. Seisaaltaan ajettaessa on kuitenkin muistettava kaasuvipuun liittyvä riski. Jyrkkää mäkeä tai nousua ei missään tapauksessa saa lähteä nousemaan istuen, etenkään penkin takaosassa istuen. Silloin keula kevenee tarpeettomasti ja ympärimenon vaara on ilmeinen. Istuma-asennossa on myös se huono puoli, että tiukan paikan tullen kuljettajan mahdollisuudet mönkijän selästä hyppäämiseen ovat olemattomat. TTS tutkimuksen kyselyn mukaan lähes puolet (43 %) mönkijöiden kuljettajista käyttää istuma-asentoa jyrkkiä mäkiä mönkijällä noustessaan. Mäkeen ajettaessa tärkeää on oikea kaasutekniikka. Vauhti, jolla mönkijä viedään mäen päälle, tulee hankkia jo ennen mäkeä. Mäessä mieluummin löysätään hieman kuin lisätään kaasua, jotta keula ei kevene ja renkailla on maksimipito. Taaksepäin kaatumisen estämiseksi moottoria ei saa missään tapauksessa rynkyttää rinteissä ja ylityksissä. Jos teho alkaa loppua kesken ylösnousun, mutta vauhtia vielä on, kannattaa kääntyä takaisin alas pitäen koko ajan paino ylärinteen puolella. Mäkeä ylös noustessa on myös tiedettävä/nähtävä mitä mäen harjan takana on. Jos näin ei ole, niin vauhtia on hiljennettävä, jotta mönkijä saadaan tarvittaessa pysäytettyä nopeasti mäen harjalla. Jyrkkää mäkeä tai nousua noustessa neliveto on välttämätön. Jos takavetoisella mäkeä ylös ajettaessa vauhti alkaa hiipua sutimisen seurauksena (esim. sammalpintainen kallio ja kaasua lisätessä takapyörät yllättäen saavatkin pitoa ajoalustasta (esim. paljas kallio), kevenee keula niin paljon, että se voi helposti kaatua perän kautta ympäri. Jos mönkijä alkaa mäessä valua alaspäin on jarrutettava etujarrulla eikä takajarrulla, sillä silloin mönkijä voi kaatua taaksepäin. Jos valuminen ei pysähdy ja on vaarana mönkijän kaatuminen, niin mönkijän päältä kannattaa hypätä ylärinteen puolelle alle jäämisen välttämiseksi. Jos jyrkkää mäkeä ylös noustessa vauhti pysähtyy eikä ylöspäin enää pääse ja peruuttaminen on riskialtista, kannattaa käsijarru kytkeä päälle ja poistua mönkijän päältä. Jos mahdollista, niin mönkijän perää kannattaa siirtää ylämäen suuntaan. Silloin ei kuitenkaan kannata olla itse mönkijän alapuolella, jos se sattuu kaatumaan. Kun perä on jotakuinkin ylämäen puolella, käännetään ohjaustankoa siihen suuntaan, missä perä ylhäältä katsottuna on ja laskeudutaan rinne mönkijällä alas. Kuva 12. Hankalassa maastossa on suositeltavaa ajaa polvelta. Polviasennon etu on se, että kuski voi siirtää painoansa mahdollisimman voimakkaasti sekä pitkittäis- että sivuttaissuunnassa. Lähdön aikana kuljettaja saa painon taka-akselille, jonka jälkeen hänen on helppo siirtää paino eteen ja näin estää ei-toivottu keuliminen. Lisäksi polviasento antaa parhaat mahdollisuudet selviytyä kolhuitta tilanteesta, jossa mönkijä kaatuu. Kuva 13. Mäkeä alas laskeuduttaessa turvallisinta on usein laskeutua suoralla linjalla alarinteen suuntaan. Paino kannattaa pitää takana ja katse riittävän kaukana alarinteessä. Laskeutuessa kannattaa käyttää pientä vaihdetta, jotta moottorilla pystytään jarruttamaan. Koskaan ei saa mennä ylös sellaista rinnettä, jota ei pysty myös palaamaan takaisin samaa reittiä. Kuva 14. Pitävissä rinteissä (kuiva kallio, savi/sorapinta) voi mäkeä alas laskeutuessa käyttää pelkästään takavetoa ja takajarrua kippaamisvaaran minimoimiseksi. Huonon pidon rinteissä (lumi, irtosora, ruohikko) on syytä kytkeä neliveto ja tasauspyörän lukko, jos sellainen on. Silloin on sama kumpaa jarrua käyttää, koska nelivedon ollessa kytkettynä se vaikuttaa kaikkiin pyöriin. Mönkijä ei tällöin kippaa, vaan luisuu alaspäin. 7

8 Kuva 15. Rinnettä viistosti ajettaessa jalat kannattaa pitää astinlaudoilla ja ruumiinpaino ylärinteen suuntaan sekä välttää äkillisiä kaasutuksia. Polviasentoa voi myös käyttää. Jos täytyy kääntyä ylärinteeseen, niin käännös kannattaa tehdä hitaasti, jotta pito säilyy myös pehmeässä maastossa. Kaltevalla pinnalla ajettaessa kannattaa aina kytkeä neliveto päälle, jotta perä ei pääse valahtamaan mahdollisen sutimisen johdosta. Kuva 16. Puunrunkoa lähestyessä nopeutta on hiljennettävä, mutta liikettä ei saa pysäyttää kokonaan. Paino on polviasentoa käytettäessä (tai seisottaessa) pidettävä astinlaudoilla eikä ohjaustangossa. Jotta keula nousisi helpommin puunrungon päälle, on keulaa hieman kevennettävä siirtämällä painoa taaksepäin samanaikaisesti joustaen polvilla ja käsillä. Aloittelijoiden kannattaa kuitenkin pitää paino koko ajan edessä, koska kaatumisriski on tällöin pienempi. Ajettaessa rinteen suuntaisesti Mönkijällä tulee viimeiseen asti välttää ajamista poikittain jyrkissä rinteissä, etenkin liukkaissa, epätasaisissa ja pehmeissä rinteissä. Mönkijän painopiste on suhteellisen korkealla, joten kaatumisen riski on tällaisissa tapauksissa aina olemassa. Lisäksi takapään voimansiirto saa aikaan sen, että rinteessä perä valahtaa helposti alarinteeseen nopeuden muuttuessa, jolloin kaatuminen on myös vaarana. Rinteen laskeutuminen poikittain on etenkin kuorman kanssa vaikeaa ja vaarallista, sillä etujousituksen pienikin vaipuminen saattaa saada mönkijän kaatumaan. Jos mönkijä alkaa kaatua, niin kannattaa kääntää nopeasti alarinteen suuntaan jos mahdollista ja siirtää paino ylärinteen suuntaan. Samoin kannattaa toimia jos mäen harjanteella ajettaessa toisen puolen pyörät lipsahtavat alarinteeseen. Koskaan ei kannata laittaa jalkaa maahan mönkijän kallistuessa. Jos mönkijä kuitenkin kaatuu, niin kyydistä pitää hypätä ylärinteen puolelle. Esteen ylitys Esteen (esim. puunrunko tms) ylitys kannattaa tehdä lähestymällä estettä aina suorassa kulmassa. Vinottain esteen ylittäminen voi helposti kaataa mönkijän. Esteen kiertämistä tai kokonaan vaihtoehtoista reittiä kannattaa ryhtyä etsimään, jos esteen ylittäminen vähänkin arveluttaa. Jos esimerkiksi puunrunko on reilusti mönkijän akselilinjan yläpuolella, voi ylittäminen olla riskialtista, koska mönkijä nousee turhan pystyasentoon eturenkaiden ollessa puunrungon päällä. Lisäksi jos mönkijässä on iso etuylitys, voi eturenkaiden ajaminen Kuva 17. Joskus joudutaan tilan puutteen tai jonkun muun syyn takia ajamaan kivien yli (ts. ottamaan kivi pohjan alle). Kivet eivät kuitenkaan saa olla kovin isoja ja pohjan on oltava hyvin suojattu pohjapanssarilla. Joskus kiviä tai muita vastaavia esteitä ylitettäessä mönkijä saattaa jäädä pohjastaan kiinni, jos sitä ei ole onnistuttu liu uttamaan pohjapanssarin varassa kiven yli. Siksi kiven yli kannattaa ajaa päättäväisesti mutta varovaisesti, jotta mönkijä liukuu sen verran, että eturenkaat ottavat tasaisesti maahan ja vetävät takapään kiven ylitse. Esteen ylitys on muistettava tehdä varoen ja omaa kehoa apuna käyttäen, jotta saadaan renkaisiin maksimi pito. puun runkoa vasten olla mahdotonta. Puunrunkoa ylitettäessä on käytettävä varovasti kaasua ja etupyörien noustessa puunrungon päälle on painoa siirrettävä eteenpäin. Ylitys tapahtuu pienellä vauhdilla, jolloin mönkijä liukuu pohjan varassa esteen yli. Kun etupyörät ovat ylittäneet puunrungon, on kaasua vähennettävä. Etupyörien koskettaessa maata painetaan kaasua niin, että ne vetävät mönkijän peränkin puunrungon yli. Paino on muistettava pitää edessä kunnes takapyörätkin ovat tulleet puunrungon yli. Kivet, kuten muutkin esteet, kannattaa kiertää aina kun siihen on vain mahdollisuus. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, niin kiven tai muun vastaavan esteen voi ottaa renkaan alle, mutta tässä järjenkäyttö on sallittua ja kannatettavaa. Jos kivi on niin iso, että se kallistaa mönkijää voimakkaasti, tai astinlaudat ovat vaarassa vaurioitua, on syytä etsiä kokonaan vaihtoehtoinen reitti. 8

9 Vettä (puro, isompi oja) ylitettäessä kannattaa ensin arvioida veden syvyys ja mönkijän mahdollisuudet nousta vastapenkalle. On myös huomioitava että vedessä saattaa olla yllättäviä esteitä (kivet, puunrungot yms.). Vedestä mönkijällä noustua kannattaa aina tarkastaa jarrujen toiminta yllätysten välttämiseksi. Ojan ylitys Ojaa ylitettäessä kannattaa reitti valita huolellisesti. Ylityspaikaksi on valittava kohta, jossa keula ei osu vastapenkkaan. Kannattaa muistaa, että keula osuu vastapenkkaan sitä herkemmin mitä enemmän mönkijässä on etuylitystä. Ylitys on tehtävä mahdollisimman suorassa kulmassa ojaan nähden. Vinoa kohtauskulmaa on vältettävä, koska silloin mönkijä on jossain vaiheessa kahden renkaan varassa ja epävakaa ja kaatumisen riski kasvaa. Ojaan laskeutumisen oikea tekniikka on selostettu kuvan 18 kuvatekstissä. Ojasta taas noustaan kaasuttamalla ja painoa eteen viemällä. Mönkijää kiihdytetään ojasta siten, että vauhti ei tyssää vastapenkkaan. Kiihdyttäminen aloitetaan jo ennen kuin takarenkaat ovat ojan pohjalla. Ojan pohjalta paikaltaan kiihdyttäminen on joissain tapauksissa hyvin vaikeaa ja vaarallista, koska keula kevenee herkemmin kuin jo liikkeessä ollessaan. Ojasta noustessa oikea kaasutustekniikka ja kuljettajan painonsiirto ovat ensiarvoisen tärkeitä. Oikeaoppisessa suorituksessa kaasua painetaan ennen kuin tehoa tarvitaan. Kuljettaja pyrkii siis saamaan lähdössä painoa takarenkaille samalla kaasuttaen, jonka jälkeen keulan noustessa ojan penkkaa ylöspäin painoa siirretään eteenpäin ja samalla varovasti höllätään kaasua. Oikein rytmitetty kaasuttaminen estää keulimisen ja mönkijä ikään kuin nostaa itsensä ojanpenkan päälle. Ojan voi ylittää myös taluttamalla mönkijä sen yli. Ensin mönkijän etupää ajetaan keula suorassa ojan pohjalle. Sitten noustaan pois satulasta ja tiukasti ohjaustangosta kiinni pitäen lisätään varovasti kaasua, jolloin etupää nousee ojasta ja takapää laskeutuu sinne. Sen jälkeen kuljettaja siirtyy ojan reunan tuntumaan, ja kaasua painamalla mönkijän takapääkin nousee ojasta. Tässä on kuitenkin oltava tarkkana kaasun käytön kanssa, jottei mönkijä hyppää yllättävään suuntaan esimerkiksi vain osan pyöristä saadessa pidon. Kuva 18. Ojaan laskeudutaan jarruttaen kaikilla renkailla ja pitämällä paino mahdollisimman takana, jotta perä ei kippaa yli. Turvallisinta on valuttaa mönkijä hiljalleen jarrujen varassa ojan pohjalle. Kuva 19. Syvien ja jyrkkäreunaisten ojan ylityksessä paras asento on polviasento, jota TTS tutkimuksen kyselyn mukaan ojien ylityksessä käyttää vain yksi kymmenestä vastaajasta. Jyrkkäreunaisesta ojasta ei koskaan kannata yrittää nousta mönkijässä istuen, koska silloin keula keventyy turhan helposti johtaen mönkijän kaatumiseen. Kyselyn mukaan joka kolmas vastanneista mönkijöiden kuljettajista ylittää ojat istuma-asennossa. Polviasennon etu on se, että kuski voi siirtää painoansa mahdollisimman voimakkaasti sekä pitkittäis- että sivuttaissuunnassa. Lähdön aikana kuljettaja saa painon taka-akselille, jonka jälkeen hänen on helppo siirtää paino eteen. Lisäksi polviasento antaa parhaat mahdollisuudet selviytyä kolhuitta tilanteesta, jossa mönkijä kaatuu. Mönkijällä kuljettaminen Yksinajettavalla mönkijällä ei ikinä saa kuljettaa ketään toista (vain hätätilanteissa). Pitkä penkki on tarkoitettu kuljettajan eteen- ja taaksepäin tapahtuvaa painonsiirtoa varten maaston vaihtelun mukaan. Eli toisen kyyditseminen haittaa merkittävästi mönkijän hallittavuutta etenkin ääritilanteissa. Kuitenkin jopa 80 % mönkijöiden kuljettajista vastasi TTS tutkimuksen kyselyssä kuljettavansa joskus (3 % usein) muita henkilöitä mönkijällä. Kaksi päällä ajettavan mönkijän käytös saattaa poiketa huomattavasti yksin ajettavasta ja kokematon kyydissä olija lisää hallittavuuden vaikeutta. Äkkijarrutuksessa tai kaarreajossa mönkijä saattaa yllättää kokeneenkin kuljettajan arvaamattomalla ajo-ominaisuudellaan. Itsestään selvää pitäisi olla myös se, että mönkijän etu- ja takatelineellä ei saa kuljettaa henkilöitä edes väliaikaisesti. Lisäksi etu- ja takatelineen kuormauskapasiteettia (tarkista mönkijän käyttöohjeista) ei saa ylittää. 9

10 Kuormien vetäminen ja kuljettaminen Mikä tahansa kuorma tai lisälaite vaikuttaa mönkijän vakauteen, ohjattavuuteen ja jarrutukseen. Peräkärryä saa mönkijällä vetää vain kokenut kuski, sillä se vaikeuttaa mönkijän käsiteltävyyttä ja hallintaa (mm. jarrutuksissa). Vedettävän taakan (esim. kuormattu perävaunu) maksimipainosta voidaan nyrkkisääntönä sanoa että jarrutonta taakkaa, joka painaa enemmän kuin mönkijä + kuski ei kannata vetää. Jarrullisen perävaunun maksimipaino saa olla luonnollisesti suurempi. Maksimipaino kannattaa kuitenkin aina tarkistaa valmistajan ohjekirjasta. Lainsäädännön mukaan maastomönkijällä perävaunun kytkentämassa saa olla korkeintaan 1,5-kertainen mönkijän omamassaan nähden ja mopo- ja katumönkijällä korkeintaan 0,5-kertainen mönkijän kuormittamattomaan massaan nähden. Peräkärry kannattaa lastata tasapainoisesti, sillä se vaikuttaa mönkijän käsiteltävyyteen. Hallittavuuden parantamiseksi (esim. linkkuun meneminen) osa kuorman painosta olisi hyvä olla kuitenkin peräkärryn vetoaisalla. Kuorman painosta karkeasti noin 10 prosenttia olisi suositeltavaa tulla peräkärryn vetoaisalle (aisapaino) kuitenkaan ylittämättä valmistajan määrittämää aisapainorajaa. Peräkärryssä kuljetettavan taakan sijoitus kärryn akseliin nähden vaikuttaa siis mönkijän hallintaan. Jos kuljetettavan taakan paino on liikaa akselin edessä, niin se lisää aisapainoa keventäen samalla mönkijän keulaa ja näin vaikeuttaa ohjattavuutta. Takapainoinen kuorma taas keventää mönkijän perää aisapainon ollessa negatiivinen ja vaikeuttaa näin ohjattavuutta. Peräkärryn tai -vaunun kanssa ei kannata ajaa jyrkissä rinteissä. Painava taakka peräkärryssä yms. rinnettä laskiessa saattaa painaa mönkijää edellään ja aiheuttaa yhdistelmän menemisen linkkuun, hallinnan menetyksen ja pahimmassa tapauksessa mönkijän kaatumisen. Taakka voi rinteissä myös liikkua ja painonjakauman äkillinen muutos näin voi aiheuttaa mönkijän hallinnan menetyksen. Muutenkin raskaan taakan kanssa kannattaa ajaa hiljaista nopeutta. Peräkärryn vedossa mönkijän jäykkä taka-akseli on erillisjousitettua parempi, koska aisapaino ei vaikuta takapään korkeuteen eikä mönkijä pääse kiemurtelemaan vaikeissa maastonkohdissa. Köysiä ja ketjuja ei kannata käyttää vetämiseen, koska ne voivat sotkeutua renkaisiin ja jarruvaijeriin aiheuttaen yllättävän jarrutuksen/pysähdyksen. Kuormia vedettäessä mönkijän kaatuminen taaksepäin on sitä epätodennäköisempää mitä matalammalla ja mitä lähempänä taka-akselia vetopiste sijaitsee. Kuva 20. TTS tutkimuksen kyselyn mukaan kahdella kolmesta mönkijän omistajalla maa-, metsä- ja porotaloudessa on myös peräkärry ja puolella metsäperävaunu mönkijään. Kuva: Arto Mutikainen. rekisteröity katsaste u liikennevakuute u Vetämiseen kannattaakin käyttää vain valmistajan vetopisteitä. Veto esimerkiksi takataakkatelineestä kaataa mönkijän helposti. TTS tutkimuksen kyselyn mukaan joka viides (18 %) mönkijöiden kuljettajista vetää mönkijällä taakkoja joskus myös muualta kuin vetokoukkuun kytkettynä. Takataakkatelineellä suositellaan kuljetettavaksi korkeintaan 1/3 mönkijän painosta olevaa taakkaa. Kuorman sijoittaminen takatavaratelineellä mahdollisimman eteen vähentää myös kaatumisriskiä. Mieluummin taakka on kuitenkin jaettava tasaisesti etu- ja takataakkatelineille. Rinteissä taakkaa voidaan siirtää ylärinteen puolelle. Kannattaa myös muistaa, että kuormat tulee aina kiinnittää huolellisesti. Jos mönkijän takana on jokin lisälaite, on eteen hyvä lisätä vastapainoa taaksepäin kaatumisen estämiseksi. Vinkkejä vinssin käyttöön TTS tutkimuksen kyselyn mukaan kaksi kolmesta maa-, metsä- ja porotalouskäytössä olevasta mönkijästä on varustettu vinssillä. Vinssi onkin tarpeellinen muun muassa mönkijän jäädessä kiinni maastossa. Vinssiä ei kuitenkaan aina osata hyödyntää tehokkaimmalla ja turvallisimmalla tavalla. Esimerkiksi suolla mönkijän upotessa on vinssillä vedolle tarjolla usein vain kitukasvuisia puita, jotka eivät kestä vetoa. Tällöin kyllä ei ei vast. 0 % 50 % 100 % Kuva 21. Maa-, metsä- ja porotalousyrittäjien mönkijöistä 3 % on rekisteröity luokkaan L6e, 10 % luokkaan L7e ja 3 % luokkaan T3. Loput ovat TTS tutkimuksen kyselyn mukaan rekisteröimättömiä maastomönkijöitä. Liikennevakuutettuja on 64 % mönkijöistä. vetopuu kannattaa kiinnittää 1 1,5 m korkeudesta takana olevan puun tyveen. Näin vetovoima saadaan jaettua kahden puun kesken ja mönkijä saadaan helposti irti suosta. Vinssin vaijeria ei pidä koskaan käyttää hinaamiseen, sillä se aiheuttaa nykäyksiä, jotka ennen pitkää tuhoavat vinssin jarrun. Mönkijän mukana kannattaa pitää maastossa myös puunsuojaliinaa ja väkipyörää, joiden avulla veto onnistuu hankalammastakin paikasta. Väkipyörää käytettäessä vetoteho mm. kaksinkertaistuu, jolloin veto ei rasita sähkövinssiä yhtä paljon kuin ilman väkipyörää. Koulutusta mönkijän turvalliseen käyttöön Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että suurin mönkijän käyttöön liittyvä riski on tiedon, taidon ja koulutuksen puute sekä kykenemättömyys arvioida oikein olosuhteita (OSH 1998). Samassa yhteydessä todetaan, että koulutus ja tiedottaminen ovat parhaita ratkaisuja turvallisuuden lisäämiseksi mönkijöiden käytön yhteydessä. TTS tutkimuksen kyselyyn vastanneista kukaan ei ole ollut mönkijöiden käyttöön opastavalla kurssilla. Mönkijän käyttöön on perehdytty lukemalla käyttöohjekirja ennen käyttöä (43 %), myyjän opastuksella (29 %), mönkijää jo käyttäneiden 10

11 Kuva 22. Vinssiä käytettäessä kannattaa pysyä kaukana vaijerista, koska vedossa irrotessaan se voi aiheuttaa pahoja vammoja. Vinssin vaijeri kannattaa käytön jälkeen kelata takaisin kelalle tarpeeksi kireälle, ettei kelalle jää löysää, mikä voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä vinssillä taas kelattaessa. Mönkijöiden lainsäädäntöä Lainsäädäntö tuntee mönkijät nimillä nelipyörä (ajoneuvoluokka L7e), kevyt nelipyörä (L6e) ja traktorimönkijä (T3). Kansankielessä mönkijät jaetaan maasto-, katu-, mopo- ja traktorimönkijöihin. Näitä ryhmiä koskee erilainen lainsäädäntö. Maastomönkijä eli maastoajoneuvo: Maastossa ikäraja 15 vuotta ja tiellä oltava väh. B-luokan ajokortti. Tiellä saa ajaa vain tilapäistapauksissa. Tie tai silta voidaan ylittää ja tarpeellista varovaisuutta noudattaen saadaan tietä käyttää, jos maastossa kuljettaminen on kohtuuttoman vaikeaa tai tiellä kuljettamista on pidettävä tien turvallisen ylittämisen kannalta tarpeellisena. Tilapäinen tiellä kuljettaminen on sallittua silloin, jos polttoaineen lisäämiseksi on siirryttävä maaston läheisyydessä olevalle yleiselle liikenteelle tarkoitetulle alueelle tai kun mönkijä on tällaiselta alueelta siirrettävä tieliikenteeseen tarkoitetusta ajoneuvosta maastoon tai kun mönkijää säilytetään tällaisen lähialueen pysäköintipaikalla. Ajoneuvossa on oltava liikennevakuutus*, mutta sitä ei tarvitse rekisteröidä eikä katsastaa. Tehoja ei rajoitettu, yleensä nelivetoisia, omapaino enintään 500 kg. Suurimmat sallitut nopeudet ovat tiellä 40 km/h maastossa maa-alueilla 60 km/h jääpeitteisillä vesialueilla 80 km/h. Kypärän käyttöpakkoa ei ole. Perävaunun kytkentämassa (perävaunun kokonaispaino vähennettynä vetoaisaan kohdistuvalla painolla) max. 1,5-kertainen mönkijän omamassaan (sis. mm. kuljettajan ja polttoaineen painon) nähden. Mopomönkijä eli kevyt nelipyörä L6e Maastossa ikäraja 15 vuotta ja tiellä oltava väh. M-luokan ajokortti. Ei saa ajaa pyörätiellä tai pientareella vaan ajoradalla. Ajoneuvossa on oltava liikennevakuutus* ja se on rekisteröitävä ja katsastettava henkilöautojen tapaan. Moottorin tilavuus enintään 50 cm3. Paino korkeintaan 350 kg. Suurimmat sallitut nopeudet ovat tiellä 45 km/h maastossa maa-alueilla 60 km/h jääpeitteisillä vesialueilla 80 km/h. Kuljettajan ja matkustajan on käytettävä kypärää, myös maastossa. Renkaiden urasyvyys oltava vähintään 1,0 mm. Perävaunun kytkentämassa max. 0,5-kertainen mönkijän kuormittamattomaan massaan nähden. Kuva 23. Etenkin aloittelevien ja vähän ajavien mönkijöiden omistajien kannattaisi hakeutua koulutukseen, jossa muun muassa tässä tiedotteessa kerrottuja asioita käsitellään valvotuissa olosuhteissa myös käytännössä. Yhdysvalloissa mönkijöiden käyttökoulutuksella on todettu olevan mönkijätapaturmia vähentävä vaikutus (Upperman ym. 2003). Liikenne(katu)mönkijä eli nelipyörä L7e Maastossa ikäraja 15 vuotta ja tiellä on oltava vähintään B-luokan ajokortti. Ajo ajoradalla normaalisti. Teho max. 15 kw, kokonaismassa korkeintaan 400 kg. Ajoneuvossa on oltava liikennevakuutus* ja se on rekisteröitävä ja katsastettava henkilöautojen tapaan. Suurimmat sallitut nopeudet ovat tiellä ei ajoneuvorajoitusta maastossa maa-alueilla 60 km/h jääpeitteisillä vesialueilla 80 km/h. Kuljettajan ja matkustajan on käytettävä kypärää, myös maastossa. Renkaiden urasyvyys oltava vähintään 1,0 mm. Talvella käytettävä renkaita, joissa on karkea kuviointi. Perävaunun kytkentämassa max. 0,5-kertainen mönkijän kuormittamattomaan massaan nähden. Traktorimönkijä T3 Maastossa ikäraja 15 vuotta ja tiellä on oltava vähintään T-luokan ajokortti. Ajoneuvossa on oltava liikennevakuutus* ja se on rekisteröitävä traktoriksi ajoneuvoluokkaan T3. rekisteröiminen vaatii mm. selkänojallisen, jousitetun ja säädettävän istuimen ja sivupeilit. Ei tarvitse maksaa moottoripyöräveroa eikä katsastaa. Traktorimönkijään saa kytkeä enintään kolme kertaa sen omamassan suuruisen perävaunun, jos perävaunussa on traktorimönkijästä säätyvät jarrut. Muuten kytkentämassa on korkeintaan kaksi kertaa traktorimönkijän omamassa. Nopeus on rajoitettu 40 km/h mm. sähköisesti tai kaasuvivun liikettä rajoittamalla, jolloin kaikki teho ei ole käytössä, mikä saattaa joissain tilanteissa olla turvallisuusriski. malleissa, joissa käytetään sähköistä rajoitinta, saadaan käyttöön moottorin täysi teho myös hitaalla nopeusalueella, koska välityksien mukaan nopeus ei nouse yli sallitun täysilläkään kierroksilla. *Vakuuttamattoman ajoneuvon käyttäminen ei sinänsä ole rangaistava teko, ja onnettomuustapauksissa syyttömän vastapuolen henkilö- ja omaisuusvahingot korvaa Liikennevakuutuskeskus. Sillä on kuitenkin oikeus periä maksamansa summa takaisin vakuuttamattoman ajoneuvon omistajalta ja tämän lisäksi enintään kymmenkertainen, keskimääräistä vakuutusmaksua vastaava hyvike. Vailla liikennevakuutusta olevan ajoneuvon omistaja ei myöskään ole oikeutettu saamaan korvausta omista henkilövahingoistaan. Sama pätee kuljettajaan, jos hän tiesi tai jos hänen olisi pitänyt tietää, ettei ajoneuvossa ole vakuutusta. 11