Folklandialta Eeron matkaraportti
|
|
- Timo-Jaakko Haavisto
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti Kahdeksas vuosikerta 1 / 2013 Folklandialta Eeron matkaraportti Ketturepolainen ja ihanat naiset hallituksen lempiasioita uudella Keitä te ootte palstalla. Tikkuristikkopalstalla lapsille ja miksei aikuisillekin pähkinä purtavaksi Rajatapaus vuosien teeman avaus. Faktaruutu on uusi vakiopalsta, joka tuo esiin tanssi- ja pukuperinteen saloja. Ensimmäisenä tutustutaan feresien maailmaan.
2 PÄÄKIRJOITUS Pia Pyykkinen Miksi julkaista jäsenlehteä? Edessäsi on vuoden ensimmäinen numero Hyvinkään Kansantanssijoiden jäsenlehdestä. Tämä numero on päivitetty painos kuin Hesarin ilmeen uudistus ja tuo mukanaan uutta tiedollista asiaa reissukertomusten ja tapahtumien lisäksi. Yksi uudistuksen takana olevista ajatuksista on, kenelle ja miksi tätä lehteä tehdään. Joku muukin syy on oltava kuin se, että Sannasta ja minusta on kiva tehdä yhdessä hommia ja kertoa kuinka mukavaa meillä on tanssiessa. Ensimmäisenä tulee mieleen me aktiivisesti toimivat tanssijat, jotka kerta viikossa käymme harjoituksissa. Me haluamme kuulla reissuista, nähdä kavereiden kuvia, tietää mitä ehkä seuraavaksi on tulossa hallituksen toimesta. Meille sisäpiiriläisille moni asia on tuttua ja kielikin voi olla erikoissanastoa. Lehti lähetetään myös vanhoille jäsenille. Heille tämä voi olla linkki entiseen elämään. Lämpimiä muistoja, joita voi verestellä tämän päivän puuhailuista lukiessa. On myös tanssijoiden lähipiiri, vanhemmat, kummit jne., jotka seuraavat meitä vähän kauempaa. Heille lehti on kurkistus seuran toimintaan; niihin asioihin, mitä ei kenties omassa ryhmässä tapahdu. Heille myös jokapäiväisen tanssiasian lisäksi tiedolliset osiot ovat arvokkaita, pukutietous, kansantanssitietous, jne. Ohjaajat eivät kaikkea kaikesta ehdi harjoituksissa kertoa. Sitten tietysti on jakelulistalla sekalainen joukko muita erilaisista syistä kiinnostuneita tai jostain syystä joskus jakelulistalle joutuneita. Heille lehti voi olla piristys päivään, ehkäpä jollekulle innostus lähteä kokeilemaan tanssia tai ommella kansallispuku. Vuoden mittaan haluamme tarjota jokaiselle jotakin lehden sivuilla. Jäsenlehti on brändintekijä ja imagonrakentaja myös. Minkälaisen kuvan haluamme antaa kansantanssista ja seurastamme. Robertsilta aamukahvilta -pia Poimintoja tulevista alkaen rivitanssin alkeiskurssi Talvisillan nuorisotalolla. Jäsenille kurssimaksu on 5 euroa, muilta maksu on 5 /kerta. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Hanna Pitkänen (hanna.pitkanen@pp2.inet.fi tai ) on perinteinen Kulttuuri goes baari tapahtuma. Rivitanssijoiden esiintymispaikan löydät nettisivuilta lähempänä tuota Usva reissaa SNL:n aikuisten luokitteluihin Tampereelle, reissuun mahtuu mukaan muitakin. Soitto vain Pialle KN:n kevätpäiville Haminaan mennään isolla joukolla järjestetään perinteinen Kevätkonsertti. Konsertissa esiintyvät kaikki seuran ryhmät sekä julkistetaan Vuoden tanhuuja. Lisätietoa konsertista myöhemmin keväällä. Seuraava numero ilmestyy tuokokuussa. Aineistojen viimeinen toimituspäivä on osoitteeseen sanna.husu@hus.fi Kannen kuva: Pispalan Sottiisi / Petri Kivinen Muut kuvat: Sanna Husu, Jussi Nurmi, Pia Pyykkinen ja Birgitta Sipilä Sivu 2(10)
3 KEITÄ TE OOTTE TE... Sanna Husu Luottamushenkilöistä Yhdistyslain mukaan yhdistyksellä on oltava hallitus, joka hoitaa yhdistyksen asioita lain, sääntöjen ja yhdistyksen päätösten mukaan. Hallituksen jäsenen yleisnimike on luottamushenkilö. Luottamushenkilö on yleensä vaaleilla valittu henkilö, joka edustaa yhdistyksessä joukkoa muita henkilöitä. Yhdistyksessä voi olla myös hallituksen ulkopuolisia luottamus- tai erilaisiin vastuutehtäviin nimettyjä henkilöitä. Yhdistyslaki uudistui 2010 ja sen myötä pienemmissä yhdistyksissä toiminnantarkastus korvaa maallikkotilintarkastuksen. Toiminnantarkastajan tehtävänä on tarkastaa yhdistyksen talous ja hallinto siinä laajuudessa kuin se on tarpeen yhdistyksen koko ja toiminnan luonne huomioon ottaen. Toiminnantarkastus on laillisuustarkastusta eikä toiminnan tarkoituksenmukaisuuden tarkastusta tai arviointia. Hyvinkään Kansantanssijoissa hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja kuusi jäsentä, jotka valitaan syksyn vaalikokouksessa. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä kutsuu taloudenhoitajan, Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Ragni Reichardt Birgitta Sipilä Tuija Solonen Annemari Sipilä Sari Jussila Kai Karvonen Jari Pohjasniemi Muut luottamushenkilöt Taloudenhoitaja Leena Eskola Toiminnantarkastaja Pertti Nieminen Varatoiminnantarkastaja Terhi Rintamäki Jäsenrekisterisihteeri Annemari Sipilä Puvustonhoitaja Ritva Tuohimäki Ohjaajatoimikuntaan kuuluvat kaikki ohjaajat ja toimikunnan vetäjänä toimii Riitta Pohjasniemi Tikkuristin päätoimittajat Sanna Husu ja Pia Pyykkinen Kotisivuvastaava Birgitta Sipilä Seuran 40v-juhlien suunnittelutoimikunta Riitta Pohjasniemi Pia Pyykkinen Ritva Tuohimäki Hannele Verkasalo joka voi olla hallituksen ulkopuolelta. Aiemmin mainittujen lisäksi on valittu ja nimetty myös muita vastuuhenkilöitä. Kohti visiota Vuoden 2012 ensimmäisessä Tikkuristissä julkaistiin Hyvinkään Kansantanssijoiden arvot ja visio, jotka määriteltiin hallituksen johdolla vuoden 2011 aikana. Hyvinkään Kansantanssijoiden visiona on olla luova ja innovatiivinen kansanperinteen vaalija, joka tarjoaa monipuolisia aktiviteetteja kaikenikäisille. Visio on pitkän tähtäimen tavoite, johon tähdätään ja se usein puretaan osatavoitteiksi ja määritellään vuosittaiset toimenpiteet vision saavuttamiseksi. Vuoden 2012 toimenpiteiksi hallitus oli päättänyt erilaisten lyhytkurssien järjestämisen (kansantanssi, rivitanssi, FolkJam ), panostamisen nuorten ohjaajien koulutukseen ja jäsenkyselyn tekemisen. Tavoitteet toteutuivat hyvin. Keväällä järjestettiin FolkJam -kurssi ja syksyllä rivitanssin alkeiskurssi. Ainoastaan kansantanssiin liittyvä lyhytkurssi jäi järjestämättä. Nuoret ohjaajat osallistuivat lukuisille ohjelmistokursseille ja myös suunniteltu jäsenkysely toteutettiin. Vuodelle 2013 ei ole erikseen määriteltyjä osatavoitteita. Hallitus keskittyy yhdistyksen perustoimenpiteiden suorittamiseen mahdollisimman hyvin ja toivoo, että sillä päästään kohti visiota. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. hallitustyöskentelyn pelkistämistä ja tehostamista. Hyvinkään Kansantanssijat ry 2013 hallitus Sivu 3(10)
4 Pikakysymykset hallitukselle 1. Nimi? 2. Ikä? 3. Kuinka kauan olet ollut mukana Hyvinkään Kansantanssijoiden toiminnassa? 4. Miten olet tällä hetkellä mukana? 5. Mikä on lempitanssisi? Sivu 4(10) 1. Birgitta Sipilä (Bisse) 2. 55v 3. Vuodesta 1995 eli 18. vuosi menossa 4. Olen Piirinki- ja LineWeavers-ryhmien ohjaaja, tanssin harjoitusten aikana niin paljon kuin on mahdollista. Rivitanssiharjoituksissa pääsee tanssimaan koko ajan, kansantanssiharjoituksissa on kiinni siitä, onko tasapareja. 5. Lempitanssi on visaisempi kysymys, se vaihtelee. Pitkään se on ollut Katrilli Repolasta, mutta viime kesänä ihastuin Tanssipitojen tansseista "Ihanat naiset" -koreografiaan, varsinkin rauhallisempaan osaan "Aaltokuva" ja myös sen ihanaan musiikkiin. Perinteisistä tansseista Katrilli Kiestingistä viehättää myös. Rivitansseista yksi kestosuosikeista on Amame ja tämän kevään uusista tansseista Boys Will Be Boys. Sitten vielä jos puhutaan lavatansseista, niin siihen vaikuttaa suurelta osin kavaljeeri ja hänen viejän taitonsa ;) Hidas valssi on upeata ja fusku on hauskaa ja vauhdikasta. 1. Tuija Solonen 2. 42v 3. 4v 4. Tanssin Piirinki-ryhmässä, olen yhdistyksen hallituksen sihteeri 5. Polkka 1. Annemari Sipilä 2. 27v 3. Vajaat kolme vuotta, mutta olen tanssinut lapsena Riitan ohjauksessa 4. Ohjaan Riitan kanssa Rikurilloja ja tanssin itse Piiringissä 5. Lempitanssini on ehdottomasti viime kesän Tanssipitojen Ihanat naiset -koreografia. Perinteisistä tansseista suosikkejani tällä hetkellä ovat valssit ja polkat. 1. Kai Karvonen (Kaitsu) 2. 50v. 3. Tavalla tai toisella n. 4-8 vuotta riippuen siitä miten lasketaan, sillä poikani aloittaessa tanhuamisen, olen ollut siitä lähtien seuran toiminnassa mukana. 4. Tanssin Piiringissä 5. Tango (kuhan ensin oppisi sen) 1. Sari Jussila ja risat 3. Kansantanssiurani alkoi Hollolan nuorisoseuran riveissä. Oli Matit ja Maijat sekä Paavot ja Pirkot ja sitten vielä Tasatahti-kuoro, joka säesti ryhmiä ja teki esityksiä ja ohjelmanumeroita iltamiin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Hyvinkään kansantanssijoiden toiminnassa olen ollut lähinnä kannustava ja kuskaava vanhempi vuodesta Kuten jo mainitsin vanhemman roolissa ja nyt siis hallituksen jäsenenä. 5. Jenkka 1. Ragni Reichardt ,5 vuotta 4. Tanssin Piiringissä ja olen puheenjohtaja 5. Niitä on niin monta, mutta pidän ainakin polskasta, masurkasta, hambosta ja polkasta. 1. Jari Pohjasniemi (Jartsa) v noin, luulen niin. 3. vuodesta Tanssija 5. Kettu Repolainen
5 TUNNELMIA FOLKLANDIA-RISTEILYLTÄ Sanna Husu ja Eero Karvonen Kansantanssi- ja kansanmusiikkijärjestöjen yhteinen tapahtuma, Folklandia-risteily, järjestettiin taas tammikuussa. Vaikka laiva täyttyi jo 18. kerran kansantanssijoista ja pelimanneista, oli mukana yksi ensikertalainenkin, Usvassa tanssiva Eero Karvonen. Annetaanpa Eeron kertoa kokemuksiaan. Olin innokkaasti odottanut koko vuoden päästäkseni Folklandia-risteilylle ja nyt odotukseni on palkittu. Pääsin näkemään ja kokemaan unohtumattoman risteilyn, jossa ryhmämme Usva oli kummiyhtyeenä. Ensimmäisenä laivalla suuntasimme Folklandiagaalaan, jossa meidät nimettiin risteilyn kummiyhtyeeksi ja luovutettiin palkinto, minkä jälkeen pääsin esiintymään ryhmäni kanssa muulle laivalle. Esitys meni loistavasti ja pääsin hyvillä mielin katselemaan muiden esityksiä. Huiman esityksen jälkeen menimme saunamaailmaan rentoutumaan oikein private-saunaan, jossa juttelimme edeltävästä esityksestä sekä tulevista tapahtumista. Kiertelimme ympäri laivaa katselemassa huikeita esityksiä ja taitavia pelimanneja, jotka soittivat sekä perinteistä tanssimusiikkia että kansantanssimusiikkia. Siellä sitten vietettiin iloisesti aikaa tanssien, nauraen ja kaveriporukan kanssa oleillen pitkälle yöhön, kunnes oli pakko mennä nukkumaan. Lauantaina esitykset ja hauskanpito jatkuivat, kävimme katsomassa muun muassa Tanssikuhinat tantereella, jossa esiintyi Tahdittomat, Vinkkarit, Motoran Pelmakat sekä Livakat, Tena. Kaikki ryhmät olivat erittäin taitavia ja heidän esityksiään oli mukava seurata. Sitten tuli risteilyn kohokohta (meidän esityksen jälkeen tietenkin) Tikkuristin SM-kisat, johon osallistui valtavan hyviä tanssijoita ja itsekin osallistuin toiveikkaana, vaikka tipuinkin ennen finaalia. Vielä tämänkin jälkeen jatkoimme tanssimista ja juhlintaa kunnes saavuimme takaisin satamaan, jolloin oli hyvästeltävä kaikki laivalla tapaamat tutut. Ensi vuoden Folklandia risteillään tuttuun tapaan Silja Europalla reitin vaihtuessa Helsingin ja Tallinnan välille. Jos mielit mukaan risteilylle, paikka kannattaa varata hyvissä ajoin. Birgitta Sipilä on tehnyt Hyvinkään Kansantanssijoille ennakkovarauksen hyteistä, joten paikkavarausten tiimoilta voi olla Birgittaan yhteydessä ( Paikkoja voi kysyä myös suoraan MatkaVekalta. POIMINTOJA internetin ihmeellisestä maailmasta - Jos haluaa nähdä monta hyvää kansantanssiryhmää kerralla, niin kannattaa mennä katsomaan Nuorisoseurojen aikuisryhmien luokitteluja Tampereelle Karjalaisen Nuorisoliiton kevätpäivät järjestetään Haminassa pdf - Rivitanssia Porissa eli Linedance On the West Coast 6 in Yyteri Suomalaisen Kansantanssin Ystävien kesäjuhlapaikkana on tänä vuonna Saarijärvi ja teemana Mahtimeiningit Mainetta maailmallakin niittänyt kansanmusiikkiyhtye Värttinä täyttää jo 30 vuotta Sivu 5(10)
6 FAKTARUUTU : Yhdessä tehden jokainen onnistuu Sanna Husu Sulje silmäsi, kuvittele eteesi iloinen naisjoukko ja repliikit: Oikeet puolet ulospäin, Ylhäältä alaspäin vai alhaalta ylöspäin?, Missä sul on toinen hiha? ja Katotaan nyt mitä tästä tulee. Ei näistä lausahduksista ehkä ensimmäisenä mieleen tule ompelukerho, mutta mm. tällaisia kysymyksiä ja kommentteja ompelukerhossa kuului tammikuisena keskiviikkoiltana, jolloin paikalle olivat puvustonhoitaja Ritva Tuohimäen lisäksi kokoontuneet Marja Kokkila, Päivi Patolinna, Paula Sipiläinen ja Kati Wessman. Ompelukerhotoiminta aktivoitui taas viime syksynä ja siitä kiitos kuuluu Jäähdyttelijöiden naisille, jotka halusivat tehdä itselleen feresit. Niinpä puvuston ovesta pujahtaa keskiviikkoiltaisin sisään yksi jos toinenkin värikäs kangas kainalossaan. On punaisia, sinisävyisiä ja mustapohjaisia kankaita, joita kaikkia yhdistää pienet tai vähän suuremmat kukat. Ritvan opastuksella ja avustuksella kukikkaista kankaisa on pikku hiljaa muotoutumassa feresejä. Jäähdyttelijät halusivat tehdä feresit yksinkertaisesti siitä syystä, että sitä ei entuudestaan ollut. Kaapista löytyy kyllä kansallispuku ja joiltakin sen lisäksi ruutumekko, mutta feresiä tosiaan ei. Ja onhan pukujen ompelu hyvä syy kokoontua yhteen. Yksin ei kukaan olisikaan lähtenyt pukua ompelemaan, paljon mukavampi on tehdä yhdessä. Siitäkin huolimatta, että pukuja on ehkä enemmän tehty kotona kuin ompelukerhossa. Tällä kertaa ompelukerhossa leikattiin paitoja, sillä hameet alkavat olla jo liki valmiit. Myös esiliinat olivat jos ei jo työn alla, niin ainakin mielessä. Ritva opasti esiliinan kanssa, että sen on hyvä olla 70 senttiä leveä ja noin 10 senttiä hameen helmaa lyhempi. Katille tulee vihreä essu, koska hameen kanttinauhat ovat vihreät. Marja vielä miettii, valkoisen lisäksi houkuttelee värillinen, ehkä punainen. Päivikään ei ollut vielä essun väriä päättänyt. Totesi vain, että se voi olla että teen punaisen. Päivin feresin arvokkuutta lisää se, että paidan hihoihin tulee kauniit perintöpitsit. Paula teki oman feresinsä jo 7 vuotta sitten, nyt hän ompelee pukua lapsenlapselleen Sannille. Samalla Paula täydentää omaa feresiään keltaisella essulla, koska hameessa on keltaista. Kysyttäessä työläintä vaihetta feresin tekemissä, sanoi moni hameen takaosan laskostuksen. Tosin Päivin mielestä mikään vaihe ei ole tuntunut toista työläämmältä. Ja on se hameen laskostuskin kaikilta onnistunut, kenties Ritvan kehittelemän sapluunan avulla. Kun laskostuksessa pääsee alkuun, niin siitä se lähtee sujumaan, kaikki vakuuttivat. Etukäteen huolta herättää paidan kaula-aukon rypytys, joka ainakin Katin mielestä vaikuttaa hameen laskostusta vaikeammalta. Ritva ennätti lohduttamaan, että kaula-aukko on huomattavasti helpompi kuin hameen laskostus. Kun Ritva vielä näytti, miten rypytys tehdään, hälvenivät mahdolliset huolet muiltakin, niin helpolta rypytys näytti. Feresi on pikku hiljaa yleistynyt kansantanssiryhmien esiintymisasuksi, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää. Feresi on muunneltavampi ja hinnaltaan huokeampi asu kuin tarkoin säädelty kansallispuku. Voi vaihtaa hihan pituutta ja mallia tai essun väriä, ja taas on ihan eri ilme. Pukua voi myös täydentää myöhemmin. Alkuun pääsee hameella, paidalla ja essulla, sitten voi jatkaa halutessaan erivärisillä essuilla tai toisenlaisella paidalla. Kenties innostusta riittää myös takin tai päähineen tekemiseen. Tämän lehden ilmestyessä Jäähdyttelijöiden feresit alkavat olla viimeistelyä vaille valmiit. Ehkäpä siis jo perinteisessä Kevätkonsertissa näemme uusien feresien helmojen hulmuavan tanssin tahdissa! Sivu 6(10)
7 Mikä ihmeen feresi? Feresi on karjalainen kansanpuku ja pukukokonaisuuteen kuuluu hame, paita, esiliina, vyö, kengät, korut, huivi tai päällysvaate ja laukku. Koska feresi on kansanpuku, voi tekijä tehdä siitä itsensä näköisen, yhtä oikeaa mallia ei varsinaisesti ole. Feresiä on aikoinaan käytetty sekä arkena että juhlana. Arkikäyttöisiin fereseihin valittiin yleensä edullisempia materiaaleja ja juhlaferesit valmistettiin ylellisimmistä materiaaleista kuten silkistä, damastista tai villasta. Hame Hamekankaana voi käyttää kukallista, yksiväristä tai hillityn raidallista tai ruudullista puuvillaa, pellavaa, villaa tai jopa silkkiä. Hameen kuuluu olla muhkea, mikä aikaansaadaan sillä, että siihen käytetään paljon kangasta. Entisaikaan hameen muhkeus on myös viitannut varallisuuteen. Takaosaa koristaa näyttävä laskostus ja onkin kerrottu, että laskosten perusteella anoppi pystyi arvioimaan tulevan miniän käsityötaidon. Paita Puuvillainen tai pellavainen paita voi olla pidempi- tai lyhyempihihainen. Hihat voivat olla ns. lampaanlapahihat, jotka ovat ylhäältä leveät ja alhaalta kapeat, tai ¾ mittaiset pussihihat, joiden reunoja koristavat pitsit. Paidan ei ole pakko olla valkoinen, vaan se voi olla myös värillinen. Esiliina, essu Valkoinen esiliina on aina hyvä vaihtoehto, mutta hameen kankaaseen sopiva, värillinen esiliina antaa ilmettä ja eloisuutta kokonaisuuteen. Esiliina voi olla puuvillaa tai silkkiä ja sen helmassa voi olla pitsi. Essun voi myös jättää kokonaan pois ja käyttää hameen väreihin sopivaa pirtavyötä. Muut asusteet Päähine on myös tärkeä osa feresiä. Tytöt voivat käyttää värikkäitä silkkinauhoja, aikuiset naiset sen sijaan käyttävät päähineenä sorokkaa tai säpsää, joita on useita malleja. Halutessaan voi harteille laittaa puvun väreihin sopivan hartiahuivin, joka useimmiten on silkkiä. Kokonaisuuden täydentää päällysvaatteena toimiva nuttu eli takki, joita niitäkin on useita eri malleja. Koruina feresin kanssa voi käyttää pitkää helminauhaa tai Kalevala-koruja. Kengät voivat olla supikkaat tai mustat avokkaat, laukuiksi sopivat erilaiset vasut tai nahasta valmistetut laukut. Sivu 7(10)
8 USKALLATKO RIKKOA RAJOJASI? Sanna Husu Sanonta ei mitään rajaa sopii tähän vuoteen, kun vuoden teemana on Rajatapaus. Eli rajat on vai rajaton? Kansanmusiikki- ja kansantanssialan vuosien teema on Rajatapaus, mikä tarkoittaa, että esille nostetaan yhteisöllisyys rajoineen ja rajattomuuksineen. Teema tarjoaa myös oivallisen mahdollisuuden tarkastella kuinka kansanmusiikkia ja kansantanssia voi yhdistää uusilla tavoilla tai kuinka totuttuja kuvioita tanssitaan aivan uudenlaisen musiikin tahdissa. Rajatapaus-teema sisältää musiikin ja tanssin rajapintojen ylitysten lisäksi myös maantieteellisten ja mentaalisten rajojen rikkomisen. Vuosittaiset teemat nimeää Kansanmusiikin ja - tanssin edistämiskeskus, jonka tehtävänä on kansanmusiikki-, kansantanssi- ja soitinrakennustoiminnan edistäminen, käsittäen sekä harrastus- että ammattilaistoiminnan. Nimettävät teemat ovat kaksivuotisia eli edellinen jatkuu limittäin uuden teeman rinnalla. Aiempien vuosien teemoja on mahdollisuuksien mukaan huomioitu seuramme järjestämissä tapahtumissa. Esimerkiksi vuonna 2012 ToukoTanssien soitinpajassa soitettiin myös kannelta, 2010 järjestettiin Kalevalanpäivän juhla, jossa tanssittiin kalevalaisia laululeikkejä. Ja vuonna 2009 seuramme täyttäessä 35 vuotta, oli juhlien teemana Leikki ja juhlaväkeä leikittämässä Jussi Kaijankangas. Äkkiseltään ajateltuna Rajatapaus voisi tänä vuonna helpostikin näkyä toiminnassamme. Vaikka niin, että kevätkonsertissa tai kuusijuhlassa ryhmien esitykset on maustettu uudella tavalla, hieman rajoja rikkoen. Minkälainen jenkkakoreografia syntyisikään Cheekin versioon kappaleesta Puhelinlangat laulaa. Tai kenties esiintymislavalle astelee ennennäkemätön kokoonpano; vaikka Suhinan tytöt yhdessä Jäähdyttelijöiden miesten kanssa. Entä miltä näyttäisi esitys, jossa yhdistyvät rivitanssi ja kansantanssi. Nyt on hyvä syy unohtaa kaikki säännöt, jotka ehkä tähän asti ovat kahlinneet tekemistä. Omat rajat koetuksella Rajatapaus-teeman voi ulottaa myös omien henkilökohtaisten rajojen rikkomiseen. Mitäpä jos kansantanssin harrastaja varaisikin liput elämänsä ensimmäiseen nykytanssiesitykseen. Tai vannoutunut kansanmusiikin rakastaja menisi Värttinän sijasta kuuntelemaan sinfoniaorkesteria. Haastankin jokaisen meistä rikkomaan tänä vuonna omia rajojaan. Kerro mitä itsellesi uutta kansanmusiikin ja/tai -tanssin saralla olet tehnyt tai aiot tänä vuonna tehdä. Eli miten sinä rikot omia rajojasi. Lähetä viesti ja mahdolliset valokuvat rajojen rikkomisesta sähköpostilla osoitteeseen sanna.husu@hus.fi. Saaduista viesteistä koostetaan juttu Tikkuristin myöhempään numeroon. INFONURKKA: Teemoja viime vuosilta Kipinä (kansantanssin ja musiikin koulutus) Nurkkatanssit ja puskasoitot Koe! kansanmusiikin ja -tanssin uudet muodot ja estradit Folkriitit esitystoiminnan monimuotoisuus ja verkostoituminen Leikkivoima Kalevala Höyrypäät ja mopopojat musiikkia ja tanssia tallentamassa Kantele palaa Sivu 8(10)
9 Mitä sinulle tulee mieleen sanasta rajatapaus? Jussi Nurmi: Perinteistä ja uutta, niiden yhdistämistä ja kokeilemista. Hannu Törmänen: Kadonnut sukupolvi ja ryhmäerot tai ryhmiin jakaminen. Enempää en lähde psykologisoimaan. Kati Wessman: Olen Venäjän rajalta kotoisin, niin meillä kotona puhuttiin, että rajatapaus on aina rajan takana. Marjaana Pokkinen: Siellähän se luki Folklandian ohjelmalehtisessä. Jotenkin sen täytyy kansanmusiikkiin liittyä, mutta en nyt osaa tarkemmin sanoa. Juha Korkiamäki: Joko tai. Tietty joukko, joka jää rajan alle. Johonkin se raja on vedettävä, esimerkiksi autokoulussa osa reputtaa. Hanna Heiskanen: Sellanen just hyväksyttävällä tasolla oleva, ihan rajalla et olis epäsopiva. Rajatapaus viittaa myös tapahtumaan valtion rajalla Parikkalassa, luvaton rajan ylitys tai sen yritys. TIKKURISTIKKO Tällä kertaa ihan oikeasti ristikko 1. N 2. O D 5. V 8. P I 6. S Ä 10. R 7. I 9. A 1. Seuran puheenjohtaja on Mikä on tammikuussa järjestetyn tanhuristeilyn nimi? 3. Tässä tanssitaan näin: yksi-kaksi-hyppy 4. Jäähdyttelijöiden harjoituspaikka 5. Mikä on se paikka, josta haetaan puku lainaksi, jos ei ole omaa esiintymispukua? 6. Jos piiri ei pyöri myötäpäivään, niin se pyörii Ympyrän muotoinen tanhukuvio. 8. Mikä leikkiväline oli mukana Suhinan esityksessä Kuusijuhlassa? 9. Mikä hyvinkääläinen ryhmä esiintyi Folklandia-risteilyllä? 10. Mikä on sen värikkään puvun nimi, jota ompelukerhossa ommellaan? Lähetä ratkaisusi osoitteeseen pyykkinen@gmail.com. Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto. Sivu 9(10)
10 UUTTA KOTIA KAIVATAAN Puristaako tanhukengät varpaita vai onko ne muuten jo ihan loppuuntanssitut ja rikkinäiset? Jos näin on päässyt käymään, niin olisiko aika ostaa uudet kengät? Puvustolla on myytävänä kansallispuvun sukkien lisäksi sekä käytettyjä että uusia tanhukenkiä. Kansallispuvun sukat ovat valkoisia konepesun kestäviä puuvillasukkia, kooltaan ja maksavat 9,50 euroa. Mustia sekä vaaleita tanhukenkiä puolestaan löytyy aina koosta 33 kokoon 43. Uudet kengät maksavat 45 euroa, käytetyt kengät ovat halvempia. Puvustolla on myös muutamat naisten solkikengät hintaan 70 euroa. Ostoksia voi käydä tekemässä puvuston Lasten Rautu-Sakkola Kuin uusi lasten Rautu-Sakkola: paita, liivihame, esiliina, päänauha. Koko noin cm. Hp 700. aukioloaikojen puitteissa. Puvusto on avoinna joka kuukauden ensimmäinen torstai eli 7.3., 4.4., 2.5. ja 6.6. kello Wanhalla Villatehtaalla. Härmän naisten kansallispuku Sis. paita, liivi, hame, esiliina, koru, päänauhat, tarvittaessa myös alushame. Hameen pituus noin 94 cm, vyötärön ympärys noin 97 cm. Liivissä on saumavarat, joten sitä voi hieman suurentaa. Puku on hyväkuntoinen ja vähän käytetty. Hp 300. Seiskari Aikuisten koko hp 700 ja tyttöjen koko cm hp 400. Feresi Sis. paita, feresi, esiliina, päänauhat. Miehustasta helmaan n 118 cm. Puku on hyväkuntoinen. Hp 60. Tiedustelut Tarja Piiroinen, puh Tiedustelut Ritva Tuohimäki sp. R.tuohimaki@gmail.com tai puh Huom! Jos haluat oman myynti-ilmoituksesi Tikkuristiin, niin laita viesti ja mahdolliset valokuvat osoitteeseen sanna.husu@hus.fi. Sivu 10(10)
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Turun Kansantanssin Ystävät ry. Turku - Finland
Turun Kansantanssin Ystävät ry Turku - Finland Turun Kansantanssin Ystävät ry perustettiin vuonna 1970 päämääränään suomalaisen kansantanssin ja kansanperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Kansantanssin
Entisajan vaatteissa. Tehtävät koululle
Entisajan vaatteissa Tehtävät koululle Työpajassa tutustutaan arkipukeutumiseen 1900-luvun alussa. Keski-Suomi sijaitsee itäisen ja läntisen kulttuurialueen rajalla, mikä on johtanut kulttuuripiirteiden
Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti www.hyvinkaankansantanssijat.fi 1 / 2014
Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti Yhdeksäs vuosikerta www.hyvinkaankansantanssijat.fi 1 / 2014 Kiitos Aimo, Tiina, Mia, Hannele, Tuula, Pekka, Tapio, Satu, Marjatta, Marja-Leena, Eila, Heikki,
4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit.
YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO JA KÄSITYÖ 1-6 luokat Teemana ovat kotiseudun luonnonolot ja käytetyt materiaalit. Tutki vaatteiden materiaaleja Mistä kankaista ja langoista 1900-luvun alun vaatteet ommeltiin?
130-vuotias kansallispuku suomalaisuuden viivakoodi. lue lisää s. 4. Kerro oma mielipiteesi mitä kansantanssi on vuonna 2025, ohjeet s.
Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti Kymmenes vuosikerta www.hyvinkaankansantanssijat.fi 1 / 2015 Kerro oma mielipiteesi mitä kansantanssi on vuonna 2025, ohjeet s. 5 130-vuotias kansallispuku suomalaisuuden
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe
Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.
Vaalikokouksessa hyväksyttiin. uusi puheenjohtaja. Miten villasukat, kamera ja liitoorava. ohjaamiseen? s. 8-9
Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti Kahdeksas vuosikerta www.hyvinkaankansantanssijat.fi 3 / 2013 Vaalikokouksessa hyväksyttiin uudet säännöt ja valittiin uusi puheenjohtaja Sivulla 5 kerrotaan mitä
TIKKURISTI. Pääkirjoitus Jussi Nurmi. Vuosikokoustunnelmia Sanna Husu, Pia Pyykkinen ja Sari Saarenmaa
TIKKURISTI 26.3.2007 Toinen vuosikerta, numero 1 Hyvinkään Kansantanssijat ry, Venlankatu 4 A 8, 05830 Hyvinkää hyka@luukku.com Sisällys Sisällys... 1 Vuosikokoustunnelmia... 1 Heinäkuun päivä... 2 Kuka
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Pääkirjoitus Kalevi Pohjasniemi
TIKKURISTI 21.12.2006 Ensimmäinen vuosikerta, numero 2 Hyvinkään Kansantanssijat ry, Venlankatu 4 A 8, 05830 Hyvinkää hyka@luukku.com Sisällys Sisällys... 1 Lehti on nyt TIKKURISTI... 1 Vaalikokoustunnelmia...
TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.
TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera
Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu
Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
Sisällys 1 Muistelua vuosien takaa. 3 Pääkirjoitus. 1 Tunnelmia juhlasta. 4
TIKKURISTI Hyvinkään Kansantanssijat ry, Venlankatu 4 A 8, 05830 Hyvinkää hyka@luukku.com Hyvinkään Kansantan ssijat ry 35 vuotta 19 74-2 009 Juhlanumero Sisällys 1 Muistelua vuosien takaa. 3 Pääkirjoitus.
Järjestökysely2015 Survey. Järjestökysely 2015
1 / 10 15.9.2015 14:07 Järjestökysely2015 Järjestökysely 2015 Ensi vuonna aletaan työstää Karjalaisen Nuorisoliiton strategiaa vuosille 2017-2021. Siihen liittyen keräämme tietoja jäseniltämme tämän kyselyn
Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
Jäsenlehti 2 / 2010. Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma. www.kestavat.fi
Jäsenlehti 2 / 2010 Syyskauden 2010 tanssikurssiohjelma www.kestavat.fi Keski-Suomen Tanssin Ystävät Kestävät ry Hallituksen jäsenet 2010 Teija Jussi Tarja Markku Pauliina Kauko Julie Birgitta puheenjohtaja:
Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1900. J 2f" Älkää käyttäkökäsitöitä"-lehden kanssa jaettuja calmiiksi
Käsitöitä 1. N: Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan. 1900. Koti ja Yhteiskunta ynnä liite Käsitöitämaksaa koko vuodelta Suomessa 6 m:kkaa, Venäjällä 2 ruplaa 50 kop., puolelta vuodelta Suomessa 3 m:kkaa 50 p:niä.
T-TE SCANDIC TASTE & DESIGN Me Johan & Nyströmillä uskomme, että skandinaavinen desing ei tarkoita pelkästään muotoilua vaan siihen voidaan liittää myös maku. Otimme vastaan kunnianhimoisen haasteen lähtiessämme
Jäsenmaksut pysyvät ennallaan vuonna 2013 Sanna Husu
28.12.20 12 Seitsemäs vuo sike rta, numero 3 Hyvinkään Kansantanssijat ry, www.hyvinkaankansantanssijat.fi Sisällys Pääkirjoitus... 1 Jäsenmaksut pysyvät ennallaan vuonna 2013... 1 Ragni Reichardt, uusi
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!
Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa
Tervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!
Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen
One click is enough to make the world a be5er place.
One click is enough to make the world a be5er place. KERRO - mikä on sinun uusin vaate? - mistä sinä olet ostanut / saanut sen? - millainen se on? - mitä materiaalia? - mistä väristä pidät? - millaisia
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
SUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Kissaihmisten oma kahvila!
Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia
KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI
KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
2TEASPON PUKINEIDEN HOITO- OHJEET MATERIAALIEN ESITTELY
2 MATERIAALIEN ESITTELY luonnonmateriaalit - PUUVILLA (PV) Pehmeä ja mukava luonnonmateriaali. Se imee hyvin kosteutta ja on hengittävä materi PUKINEIDEN HOITO- OHJEET Lue hoito-ohjeet ennen pesua. Lajittele
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset:
Hengitysliitto ry/ammattiopisto Luovi 27.10.2014 Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: 1. Naisten kokkihousut pyydetty mekaaninen strech materiaali o hyväksytäänkö
CCI-sanomat 5 19.8.2014
Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella
SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella Pukeutumisvalmentaja Päivi Kokkonen Life & Beauty Training Silkbel www.silkbel.com Päivi Kokkonen PUKEUTUMISVALMENTAJA
Valmistelut avajaisia varten
POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua
Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä
Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki
1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella
Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden
Lucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan
MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa
Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Osallistujan palautelomake
Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11
Kuinka olla oman osaamisen uskottava käyntikortti. 17.2.2016 Balderin Sali, Helsinki
Kuinka olla oman osaamisen uskottava käyntikortti. 17.2.2016 Balderin Sali, Helsinki NAISET - Toimiva puvusto Jakkupuku hameella ja housuilla. Tummat farkut, jotka istuvat hyvin. Kahdet yksiväriset pitkät
Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi!
Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! "Missäs sun toinen sukka on? [Naurua.] Tosi kivaa kun on vaan yks sukka. Ehdottomasti yks
TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu
52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta
26.6.2012 klo 19:56:21
Ostetaan Sasakin nauha Hei! Haluaisin ostaa Sasakin nauhan. Värillä ei ole väliä, mutta pituus pitäisi olla 6m. Ota yhteyttä sähköpostiin! :) iidaelina2@gmail.com 26.6.2012 klo 19:56:21 rv-puku 26.6.2012
TIKKURISTI. Pääkirjoitus Birgitta Sipilä
TIKKURISTI 3.3.2009 Neljäs vuo sikerta, numero 1 Hyvinkään Kansantanssijat ry, Venlankatu 4 A 8, 05830 Hyvinkää hyka@luukku.com Sisällys 1 Karjalaiset kesäjuhlat Tampereella 7 Pääkirjoitus 1 Pukunurkka
Keski-Suomen Yrittäjänaiset:
Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen
Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.
VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,
Järkkä täyttyi tanssista
Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti Kymmenes vuosikerta www.hyvinkaankansantanssijat.fi 4 / 2015 Järkkä täyttyi tanssista Ensi vuosi on kansantanssin riemuvuosi! lue lisää s. 3-4 Pääkirjoitus Sanna
SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY
Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014
Kirjastoaukiolla juhlittiin Anteroa ja tuuletettiin kansallispukuja s. 4-5
Hyvinkään Kansantanssijat ry:n jäsenlehti Yhdeksäs vuosikerta www.hyvinkaankansantanssijat.fi 3 / 2014 Kirjastoaukiolla juhlittiin Anteroa ja tuuletettiin kansallispukuja s. 4-5 Pääkirjoitus Talkootyö
TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi
v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on
HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma
NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät
FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt
FolkJam Goes Wanhat FolkJam -tanssi vanhoille tai muuhun koulujen juhla tai esitystoimintaan. Tanssi pohjautuu musiikin tyylin mukaisesti karjalaiseen tanssiperinteeseen. FolkJam Goes Wanhat on kevyesti
Kenguru 2015 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) RATKAISUT
sivu 1 / 10 3 pistettä 1. Kuinka monta pilkkua kuvan leppäkertuilla on yhteensä? (A) 17 (B) 18 (C) 19 (D) 20 (E) 21 Ratkaisu: Pilkkuja on 1 + 1 + 1 + 2 + 2 + 1 + 3 + 2 + 3 + 3 = 19. 2. Miltä kuvan pyöreä
Heippa. Jari Vanhakylä
1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
TIKKURISTI. Pääkirjoitus Birgitta Sipilä SYKSYLLÄ 2012 HARJOITTELEVAT RYHMÄT (OHJAAJA)
29. 8. 2 012 TIKKURISTI Seitsemäs vuosikerta, n u mero 2 Hyvinkään Kansantanssijat ry, 05830 Hyvinkää Sisällys: Pääkirjoitus.. 1 Riitta ja kultainen ansiomerkki... 7 Harjoittelevat ryhmät. 1 Saara Eerikäinen,
JOKA -pronomini. joka ja mikä
JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa
Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin
Numero 3 2014 10,00 Coquettenuket Voiko nuken rakastaa loppuun, VAI ONKO BARBIELLA TOIVOA LEIKIN JÄLKEEN? Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat Terri Davisin tie NUKKETAITEILIJAKSI Kurkista pelitutkijan
Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka
3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta
VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT
YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,
9.1. Mikä sinulla on?
9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla
METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT. Seuratoiminnan peruskoulutus 14.3.2012 Kuopio Lasse Heikkinen
METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT Seuratoiminnan peruskoulutus 14.3.2012 Kuopio Lasse Heikkinen Yhdistyksen velvollisuudet Yhdistyslaki asettaa rekisteröidyn metsästysseuran toiminnalle monia velvoitteita.
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT
METSÄSTYSSEURAN TOIMIHENKILÖT Seuratoiminnan peruskoulutus 9.4.2013 Kuopio Lasse Heikkinen Yhdistyksen velvollisuudet Yhdistyslaki asettaa rekisteröidyn metsästysseuran toiminnalle monia velvoitteita.
Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten
Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
Läpykkä. Kevät Porin Nuorisoseura ry
Läpykkä Kalkkareitten kulttuurikeikka 23.-24.3.2013 Koski TL Katselmusten lisäksi työpajoja, iltaohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Kevät 2013 Kalkkareitten kulttuurikeikalla Vuoden 2012 kalkkarit oli unohtumaton
Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana
Vanhan T-paidan uusi elämä koiran paitana Tarvitset vanhan t-paidan tai vaihtoehtoisesti uutta kangasta. Naisten s-koon paita riittää juuri ja juuri mallikoiran paitaan, jonka selän pituus on noin 25 cm.
NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT
NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!
JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.
Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen
4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.
Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema