PUNAKYNÄ EDUSTAJISTOVAALIT 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUNAKYNÄ EDUSTAJISTOVAALIT 2017"

Transkriptio

1 PUNAKYNÄ EDUSTAJISTOVAALIT 2017 Ay-politiikalla on merkitystä! edustajiston vaalit ovat JHL:n tärkeä osa liiton demokraat- tista toimintaa. Liiton jäsenellä on oikeus äänestää omaa ehdokasta edustamaan itseään, itselle tärkeillä teemoilla liiton edustajistoon. Edustajiston on liiton korkein päättävin elin. Uudet edustajat päättävät liiton linjasta strategian muodossa viiden vuoden ajaksi. He päättävät myös liiton johdosta, hallituksen kokoonpanosta, toimintasuunnitelmasta ja -kertomuksesta, talousarviosta ja tilinpäätöksestä. Heillä on myös oikeus tehdä liiton toiminnan kehittämistä koskevia edunvalvonta-, koulutus- ja järjestöaloitteita. Edustajisto ei ole kumileimasin, vaan ihan oikeasti sillä on valtaa ja se määritellään liiton säännöissä. Liitto on uudessa tilanteessa monessa suhteessa. Sote- ja maakuntauudistus haastavat meidät rakentamaan edunvalvontaa ja toimintaa sekä palveluja sellaisiksi, että vastaavat ajan haasteisiin ja jäsenten tarpeisiin. Soten valinnanvapaus on tuomassa työnteettämisen tapoihin uusia ulottuvuuksia voimakkaammin. Silppuuntuvat ja pätkittyneet työsuhteet on kyettävä ottamaan edunvalvonnan palvelukokonaisuuteen mukaan. Yksityinen sote on jo nyt suosinut nollatuntisopimuksia ja ääretöntä joustavuutta. JHL:n on kyettävä antamaan sote-alalla työskenteleville henkilöille tunne siitä, että voimme hoitaa heidän edunvalvontansa ja siten pätkää ja silppua tekevät voivat keskittyä tekemään töitä. Liitto pitää huolen toimeentuloturvasta ja työsuhteen ehdoista. palvelut on saatava Julkiset pois voitontavoittelun pii- ristä. Hyvinvoinnin perusta on taattu Suomen perustuslaissa. Sote-palvelut eivät ole kaupan, vaan ne on pidettävä kaikkien saatavilla varallisuuteen ja asemaan katsomatta. Ne kuuluvat kaikille perusoikeuksina, eikä niiden laatua voida arvottaa sen mukaan, kuka maksaa eniten. Voitontavoittelu on kiellettävä laissa, ja yksityiset tuottajat on saatava maksamaan veronsa Suomeen. Kuitenkin yksityinen on vain yksi tuottaja julkisen rinnalla. Julkisen on oltava päätuottaja edelleen. Lasten ja nuorten palveluissa on pidettävä huoli. Ne ovat mitä parhaimpia ennaltaehkäiseviä palveluja. Näitä palveluja tuottavat varhaiskasvatuksen ammattilaiset, nuorisotyöntekijät ja koulunkäynninohjaajat. Päiväkodeissa on tärkeää, että lapsia saa riittävästi hoivaa ja huolenpitoa. Kouluissa koulunkäynninohjaajat tukevat oppilaita omassa kasvussa ja kehityksessä. He ovat lasten ja nuorten vahvoja kumppaneita ja pitävät huolta siitä, että heitä tuetaan ajoissa erilaisissa vaikeuksissa ennen kuin asiat vaikeutuvat liikaa. Tähän on saatava uusissa kunnissa riittävästi rahaa, jotta lasten ja nuorten hyvinvoinnista voidaan aidosti pitää huoli. on oikeus arvokvanhuksilla kaaseen vanhuuteen. JHL on vahva toimija vanhustyössä. On pidettävä huoli, että mitoitukset ovat riittäviä. Vanhusten on saatava riittävästi hoivaa ja hoitoa ja lämpimiä käsiä. Robotit eivät voi korvata ihmisen työtä, mutta voivat tukea sitä. Julkisen työn arvostusta on nostettava. On pidettävä huoli työssäjaksamisesta ja työn kehittämisen mahdollisuudesta. Palkan on oltava sellainen, että sillä tulee toimeen ja ostovoima on riittävä. Sosiaaliturva ei ole palkkaa, vaan palkka on ansaittava suoraan omasta työstä. On tärkeää sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämä. Julkisen työsuhteen ehtoja ei saa polkea halvemmilla työsopimuksilla. Julkiset palvelut ovat tuotantotavasta riippumatta lakisääteistä palvelua. Onkin tärkeää, että maan hallitus pitää huolen siitä, että hyvinvointivaltio on olemassa vahvana heikomman puolesta edelleen tämän hal- lituskauden jälkeen. Yhdenvertaisuus toteutuu vain ja ainoastaan vahvalla hyvinvointivaltiolla ja ammattiliittojen neuvottelemilla työehtosopimuksilla ja työelämän lainsäädännöllä. Ne ovat meidän kaikkien, koko yhteiskunnan, turva ja työelämän turva. yhteiskunoikeistolaisessa nassa työvoiman käytön oikeudenmukaisuudesta on pidettävä huoli. Kolmikantaa on vaalittava ja hallituksen on otettava se työkalupakkiin tulevassa kehysriihessä. Sanelemalla yhteiskunta ajautuu kaaokseen. Hallituksen on suojeltava ammattiliittojen henkilöstöedustajien asemaa työpaikoilla. Paikallinen sopiminen ei olla työehtosopimusten alle sopimista. Normaali- ja yleissitovuus ovat ammattiliittojen peruskiviä ja takaavat työrauhan. Tarvitsemme jäsentemme tueksi vahvaa ammattiliittoa. JHL tarvitsee Sinun tukesi vaaleissa. Ryhdy vaalityöhön ja käy äänestämässä ehdokasta, joka tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja yhteistyötä, eli ajattelee ja toimii aivan kuten demari. Demarimaisuus tarkoittaa yksinkertaisesti, että me välitämme ja pidämme huolen niistä, jotka ovat yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa. Tule mukaan tekemään ajanmukaista liittoa, jolla on merkitystä. JHL on liitto, joka tekee ihmisen mittaista työtä ja palvelua! Tule mukaan ja anna äänesi ja voimasi kuulua! #jhldemarit #voittavajoukkue PÄIVI NIEMI-LAINE Edustajisto on JHL:n ylin päättävä elin, jonka toimikausi kestää viisi vuotta PÄÄKAUPUNKISEUTU

2 ALUEESI SOSIALIDEMOKRAATTIEN JA SITOUTUMATTOMIEN 2 AALTO 3 AHOSILTA 4 ALLAHYARI 5 ALVIKKO Perhepäivähoitaja Projektityöntekijä Työsuojeluvaltuutettu 12 6 ARONEN 7 ARVO 8 BARDAKCI 9 BREILIN Siivooja Tarkastaja Tietohallintosuunnittelija Lähihoitaja 13 COZMA 14 EERTAMO 15 EKBERG 16 ELORANTA 17 ERONEN Ohjaaja Toimistonhoitaja Osastonsihteeri Välinehuoltaja 19 FALKSTEDT 20 FINNE 21 GRANQVIST 22 HAKOLEHTO 23 HAMMAR- 24 HARJULA 25 HARSIA Sähköasentaja Toiminnanjohtaja Palveluohjaaja Vanh. konstaapeli FM Laitoshuoltaja 26 HAVAS 27 HAVERINEN 28 HEINONEN HEINÄLUOMA HENTO 31 HIENONEN 32 HIETANEN 33 HIITOLA Puutarha ap.am. Nuorempi ammattimies Ruokapalveluvastaava Ohjaaja Haastemies 34 HORN HUUSKONEN HÄKÄNEN 39 JOKINEN 40 JOUTSEN 41 JUNTUMAA Välinehuoltaja Koulutuspäällikkö RIIKKA MIRVA BÄCKSTRÖM CAYDAMLARS-PETER Leikkivälinetarkastaja 18 FAHLSTRÖM JYRKI ILKKA LEHTONEN ARZU Myyntineuvottelija KATJA MARJA LIISA MAJID CEDEGRÈN NORA TUOMAS MARKO RISTO MIHAELA VEERA EERO LEEA LAILA HEIKKI MARKO Kansanedustaja Sosionomiopiskelija 37 JELEKÄINEN 38 JOKINEN JOUNI ESA STRÖM MARKUS RIITTA CARITA ANU JALONEN LEENA PERTTI BIRGITTA ANU MATTI INARI ARI MARI Välinehuoltaja Kokki 42 JUNTUNEN 43 JÄRVI 44 JÄRVINEN 45 JÄRVINEN 46 KANTOLA KARHUKORPI KARJALAINEN KARLSSON Toiminnanjohtaja Vastaava ohjaaja MARKKU Turvatarkastaja ANU Palveluvastaava HENRY Kiskohitsaaja MINNA ANNA-MAIJA KARI ANU ANNA TUPU Taloussuunnittelija AIRA Laitoshuoltaja

3 EHDOKKAAT: 50 KARLSSON ANETTE Poliittinen avustaja 58 KOSUNEN MIKKO 51 KARLSSON 52 KESÄNEN Leikkipuistoohjaaja 59 KUKKALA JARKKO SIRPA 54 KOIVULA 55 KONTIO 56 KOSKELA 57 KOSONEN Työtön Lastensuojelun sosiaalityöntek. Hallinnollinen avustaja Prosessi- ja ylläpito-operaattori 60 KUKKOLA 61 KUKKONEN KUOSMANEN KÄHÄRÄ KUOSMANEN Ruokapalveluesimies MERVI SIRKKA-LIISA 65 KÖRKKÖ Sairaanhoitaja 71 LEHTINEN 72 LEHTONEN 73 LEPOLAHTI Sähköasentaja Tutkimusteknikko Kihlakunnan ulosottomies JAANA JUSSI 53 KOIRANEN PENTTI ANNA-MAIJA JAANA HANNELE LINDA Erikoistutkija Asiantuntija Ryhmäperhepäivähoitaja 66 LAAKSONEN 67 LARMASUO 68 LAUTANIEMI 69 LEHMONEN 70 LEHTINEN Kiinteistöpäivystäjä Huoltomekaanikko Palveluneuvoja Työsuojelukonsultti 74 LIISTOKKI 75 LINDSTRÖM 76 LUUKKANEN 77 MAGHNOUJ MARTIKAINEN MASSINEN 80 MERINEN 81 METSÄKETO- Vanhempi putkiasentaja Koulunkäyntiavustaja Sairaala-apuvälinehuoltaja Raitiovaununkuljettaja Siivooja Raitiov. kuljet MOUNTRAKIS MUSTALA 84 MYLLER 85 MÄNTYLÄ 86 NIEMINEN 87 NÄÄTSAARI 88 OJANEN 89 OLIN Työsuojeluvaltuutettu Raitiovaununkuljettaja Erityisammattimies Sos.alan keikkatyöläinen Koulutussuunnittelija Perhepäivähoitaja Työsuoj. tark. 90 ORTIA 91 OUTTARA 92 OUTINEN 93 PAANANEN 94 PELHO 95 PERTTUNEN 96 PERTTUNEN 97 PÄÄSUKENE Nuorisonohjaaja Lastentarhanopettaja Vaihtotyöntekijä Luottamusmies Työsuojeluvaltuutettu HANNU KAI ROBY SAINI PETRI TOM SAMI VENLA HEIDI PERTTI MIRJA Kirjastovirkailija JILALI PENTTI EIJA ARI MILLA TIITTA NIKO KARI KIRSI ARI JAAKKO MARKKU KATJA KATRI SATU HARRI KORKALAINEN TUULA TESSA SONJA

4 ALUEESI SOSIALIDEMOKRAATTIEN JA SITOUTUMATTOMIEN RAATESALMIRIIPINEN 100 RONKAINEN RUOTSALAIRUOTSALAI- 103 RÄSÄNEN 104 SALO 105 SALO Työsuoj. tark. Vahtimestari Viestintäasiantuntija Liikunnanohjaaja Lähihoitaja Laitoshuoltaja Tiemestari 106 SALO 107 SANAKSEN- 108 SEILA 109 SEPPÄNEN 110 SEPPÄNEN 111 SERPOLA 112 SILMU 113 SORKAMO Laborantti SALONEN TERHI MAIJA ARI AHO ANETTE HELENA VIIVU NEN MERJA JUKKA NEN VILLE EIJA INKA KRISTIINA SARI LEO PERTTU Tarkastaja Palveluohjaaja Laboratorioinsinööri 114 SUOJANEN 115 SUUTARI 116 SYRJÄNEN 117 TABERMAN 118 TARHONEN 119 TELIH 120 TERVONEN 121 TIILI Tiedottaja VAPAAVUORI VESA TOMI KAI JAANA MIKA TEIJA ELVIIRA Huoltoteknikko Kuntohoitaja Lähihoitaja Laitoshuoltaja Esiluokan avustaja 122 TIKKANEN 123 TORKKELI 124 TULONEN 125 URSIN 126 USKOLA 127 VAINIKKA NIINA EETU Yhd. sihteeri VIHERVAARA VIKSTRÖM ANITA PIIA-LIISA Sihteeri ARTO HARRI Vartija 132 VÄÄNÄNEN 133 YLISMÄKI Asiantuntija Työsuojeluvaltuutettu ELINA KIKKA NINA Sosionomi MIRKA Lähihoitaja EMILIA Toimistosihteeri MAIJA TIINA Sosionomiopiskelija

5 EHDOKKAAT: TAVOITTEET EDUSTAJISTOVAALIKAUDELLE Muutos työmarkkinoilla on nopeaa ja jatkuvaa. Tässä muutoksessa menestyminen vaatii työntekijöiltä ja edunvalvojilta paljon. Jotta muutos voi olla mahdollisuus, tarvitaan kykyä sopeutua ja vaikuttaa muutoksen suuntaan. Seuraavissa vaaleissa ratkaistaan liiton toiminnan ja jäsenten edunvalvonnan suunta keskellä suurten muutosten aikaa. JHL:n sosialidemokraatit ja sitoutumattomat pitävät tärkeänä sitä, että yhteisten hyvinvointipalveluiden tekijät ottavat roolin muutosten edistäjänä. He, jotka tekevät arkipäivän hyvinvoinnin ovat parhaat asiantuntijat kertomaan mikä toimii, missä on kehitettävää ja miten työ voidaan tehdä entistäkin paremmin. Tämä voima tulee ottaa paremmin käyttöön. Sosialidemokraatit haluavat, että hyvinvointipalveluiden tekijät ottavat rohkean asenteen teknologian käytössä, uusien toimintatapojen sisäänajossa ja toimintojen kehittämisessä. Kilpailu reiluilla ehdoilla sallitaan, mutta kaikki ei ole kaupan. Meistä on enempään ja parempaan. On jälleen aika ottaa aloite omiin käsiin.

6 TAVOITTEET EDUSTAJISTOVAALIKAUDELLE : Kestävää ja reilua kilpailua Reiluin ehdoin tapahtuva kilpailu on hyvä tapa valita yhteisten hyvinvointipalveluiden tuottaja. Tuottajia voivat olla julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin toimijat. SOTE- ja maakuntauudistuksen yhteydessä on tärkeää varmistaa julkisten palveluiden tuottamisen edellytykset. Samalla on varmistettava, että veronmaksajille on aina tarjolla paras ja vaikuttavin vaihtoehto. Kestävä tapa huolehtia reilusta kilpailuasetelmasta sekä laadukkaista palveluista on taata julkisen sektorin omalle työlle rooli kaikessa palvelutuotannosta. Julkisen toimijan mukanaolo kaikissa tilanteissa varmistaa aidon ja kaikkia hyödyttä-vän kilpailun sekä turvaa oman organisaation osaamisen palveluiden tuottamisessa ja ostamisessa. Kilpailussa menestymisen edellytyksiksi on nostettava hinnan rinnalle laatu, vaikuttavuus, luotettavuus, työntekijöiden hyvinvointi sekä paikallinen vero- ja työllisyysjalanjälki. Veronkierrolla, voittojen piilottelulla tai työntekijöiden hyväksikäytöllä etua hakevat toimijat on suljettava ulos kilpailusta. Reiluilla ehdoilla tapahtuva kilpailu kannustaa oman toiminnan parantamiseen ja varmistaa kansalaisille parhaat mahdolliset palvelut. Toiminnan organisoiminen fiksusti ja vaikuttavasti on tärkeä kilpailuetu. Etua ei sen sijaan voida hakea työntekijöiden palkkoja ja etuja polkemalla tai tinkimällä laadusta. Työehtoshoppailulle ja verorahoilla tehtyjen voittojen uittamiselle kevyesti tai ei lainkaan verotettuihin veroparatiiseihin on laitettava piste. Samalla on varmistettava, että ulkoistettu työ ei ole halvempaa kuin julkisen sektorin oma työ. Samasta työstä on maksettava sama palkka tehdään työ sitten yksityisellä tai julkisella työnantajalla. Työtä oikeudenmukaisilla ehdoilla Hyvinvoinnin ammattilaiset haluavat tehdä työnsä hyvin ja olla siinä maailman parhaita. Jotta näin voi tapahtua, on työehtojen ja työn tekemisen edellytysten oltava kunnossa. Reiluuden kokemus, sopimisen kulttuuri sekä mahdollisuus kehittää omaa työtään on tärkeä osa hyvää työelämää. Kokemus reilusta meiningistä sekä sitoutuminen yhteiseen tekemiseen lähtevät sovitusta kiinni pitämisestä. Hyvät neuvotteluyhteydet, kuunteleminen ja keskustelu sekä kokemukset molemminpuolisesta joustavuudesta auttavat pitkälle. Ennen muuta kyse on hyvästä johtajuudesta. Työn arvostuksen on näyttävä työn ehdoissa. Työstä saatavalla palkalla tulee voida elää ja hyvästä työstä on palkittava myös taloudellisesti. Työnsä hyvin tekeminen on palkittava pysyvällä ja turvallisella työsuhteella, jonka varassa voi suunnitella elämäänsä eteenpäin. Muuttuvassa maailmassa ja nopeasti kehittyvässä työelämässä jokaisella on myös oltava mahdollisuus oman osaamisensa päivittämiseen ja laajentamiseen. Epäoikeudenmukaiset työolot ja -ehdot eivät kuulu hyvään työelämään. Kohtuuttomat vaatimukset esimerkiksi henkilöstömitoituksissa, määräaikaisuuksien ket- juttaminen tai nollasopimukset ovat huonoa henkilöstöpolitiikkaa. Ne koituvat yhteiseksi tappioksi laadun heiketessä sekä tärkeää työtä tekevien ihmisten uupuessa ja vaihtaessa alaa. Lyhytaikainen säästö muuttuu pitkäaikaiseksi lisäkustannukseksi. Menettelyt, jotka ovat räikeässä ristiriidassa kestävän henkilöstöpolitiikan kanssa, tulee lopettaa ja tarvittaessa lainsäädännöllä kieltää. Sovitusta kiinni pitämiseen liittyy myös ammattiliiton läsnäolo sekä ammattilaisten itsemääräämisoikeus jokaisella työpaikalla. Luottamushenkilöiden aseman vahvistaminen, henkilöstön edustus päätöksiä tehtäessä sekä vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat oleellisia oikeudenmukaisen ja hyvän työelämän osia. Paikallisesti voidaan sopia monista asioista, kunhan taataan tasavertaiset neuvotteluasetelmat ja molemmilla osapuolilla on ratkaisuhakuinen henki. Joissain tilanteissa tämä ei kuitenkaan valitettavasti riitä. Siksi on varmistettava työntekijöiden oikeus ajaa itseään koskevia oikeuksia nykyistä tehokkaammin, mm. mahdollistamalla ammattiliittojen kanneoikeus.

7 Yhteiset palvelut Suomen selkärankana JHL:n sosialidemokraatit ja sitoutumattomat haluavat rakentaa Suomea pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Hyvinvointivaltio tarkoittaa sitä, että meillä on avoin ja demokraattinen päätöksentekojärjestelmä, jonka kautta taataan kansalaisille yhdenvertaiset oikeudet ja palvelut. Yhteiset hyvinvointipalvelut ovat yhteisvastuuta ja solidaarisuutta käytännössä. Niiden kautta investoimme tulevaisuuteen osaamiseen, terveyteen, elinkeinotoiminnan edellytyksiin, taloudelliseen kasvuun ja turvallisuuteen. Niiden kautta me myös kannamme vastuuta ja huolehdimme toinen toisistamme järjestämme neuvolat, päiväkodit, koulut, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä vammaisten ja vanhusten hoivan. Vienti ei vedä, jos lapsia ei voida viedä aamulla päiväkotiin. Innovaatioita ei synny, mikäli koulut eivät toimi. Huoli ja suru ahdistavat, mikäli ikääntyvälle omaiselle ei ole tarjolla turvallista paikkaa, kun voimat alkavat ehtyä. Jokainen osallistuu näiden palveluiden rakentamiseen ja myös käyttää niitä jossain elämänsä vaiheessa. Siksi niistä huolehtiminen on yhteisellä vastuulla. Palvelut ovat yhtä kuin niiden tekijät. Hyvinvointipalveluiden ammattilaiset huolehtivat suomalaisille tärkeimmistä asioista ja ihmisistä; arjen sujuvuudesta, lasten turvallisuudesta ja vanhusten hyvinvoinnista. He ovat hyvinvointivaltion etulinja eriarvoisuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja epätasaarvoa vastaan. Kysymys siitä, millaiset edellytykset näillä ammattilaisilla on tehdä työnsä, on koko suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeä. Reilut työolosuhteet, oikeudenmukainen palkka ja hyvä henki ovat tärkeitä ei vain työntekijöiden itsensä vaan myös kansalaisten kannalta. Yhteisesti järjestetyt ja tuotetut palvelut kuuluvat jokaiselle suomalaiselle tasa-arvoisesti ikään, työmarkkina-asemaan tai asuinpaikkaan katsomatta. Jokaisella on myös oikeus tietää ja vaikuttaa siihen, miten yhteisiä varoja näiden palveluiden järjestämisessä käytetään. Perusoikeuksien toteutuminen ei voi koskaan olla hyväntekeväisyyden tai markkinavoimien varassa. Vastuu palveluiden olemassaolosta ja toimivuudesta käytännössä siis kansalaisoikeuksista kuuluu aina julkiselle vallalle. Ammattimaisesti ammattilaisille uudistuva ja aktiivinen ammattiliitto JHL on jäsentensä yhteisö ja olemassa jäseniään varten. Se on edunvalvontaa, työelämän turvaa ja myös ammattilaisten verkosto. Hyvinvoinnin ensiluokkaiset ammattilaiset ansaitsevat arvoistaan edunvalvontaa. Siksi liitolta voi, ja pitää, vaatia paljon. JHL:n sosialidemokraatit ja sitoutumattomat haluavat kehittää liittoa edelleen vastuullisena ja ammattimaisena vaikuttajana. Liiton tulee etsiä joustavasti parhaita eteenpäin menon ja menestymisen mahdollisuuksia jäsenilleen, eikä tyytyä vain vastustamaan. Nopeat muutokset työmarkkinoilla, taloudessa ja työelä- mässä eivät ole automaattisesti hyviä tai huonoja. Niitä on tarkasteltava siltä kannalta, voidaanko niiden kautta saavuttaa jäsenten kannalta tärkeitä asioita. Siksi liiton toiminnan painopisteeksi on asetettava jäsenten aseman vahvistaminen työelämän muutoksessa. Teknologian nopea kehittyminen, muutokset hyvinvointipalveluiden järjestämismalleissa sekä kansainvälinen kilpailu vaikuttavat laajalti ja nopeasti kaikkeen työelämään. Uuden ajan ammattiliitto hakee roolinsa nimenomaan jäsentensä menestymisen edellytysten vahvistajana. Tämä tarkoittaa paitsi hyvi- en ja kestävien työehtojen neuvottelemista sekä puolenpitoa, myös aktiivisuutta suhteessa jäsenten osaamiseen, koulutukseen ja muutosvalmiuksiin. Tavoitteeksi on asetettava kattavien, edullisten ja laadukkaiden aikuiskoulutuspalveluiden turvaaminen kaikille työntekijöille koko työuran ajan. Samaan aikaan verkostojen merkitys työelämässä menestymisen suhteen kasvaa. Ammattilaisten osaaminen kasvaa eniten toisten ammattilaisten seurassa. Myös tässä liiton pitää ottaa aiempaa suurempaa roolia.

8 Äänestä ja vaikuta Sinä ratkaiset! lämme parhaillaan muutose ten keskellä ja lähitulevaisuus tuo epävarmuutta monen jäsenen elämään. Näiden muutosten keskellä on tärkeää, että liitto hoitaa omien jäsentensä turvaa ja elämisen edellytyksiä työelämässä. Jotta siinä onnistuttaisiin parhaalla mahdollisella tavalla, niin meillä täytyy olla hyvä asiantuntemus kaikilta liiton edustamilta aloilta. Sen takia on tärkeää, että äänestät vaaleissa ja pidät omalta osaltasi huolta siitä, että päättämässä on asiantuntijoita juuri siltä alalta, joka sinulle on tärkeä. Ehdokkaina onkin mitä mainioin lista hyviä ja eri alojen asiantuntevia aktiiveja. Tässä julkaisussa näet heidät ja heidän numeronsa. Sinun tulee vain valita niistä itsellesi paras vaihtoehto. Mikäli haluat selvittää, mitä miel- tä asioista kukin on, niin voit tehdä sen vallikoneessa jonka osoite on Sieltä löydät kaikki ehdokkaat ja voit verrata heidän mielipiteitään omiisi. Äänestysalueena on koko pääkaupunkiseutu, ja siellä olevista ehdokkaista voit äänestää mieleistäsi. Kaikkia ehdokkaita tässä vaalipiirissä voit siis äänestää. Alueella on noin äänioikeutettua. Edustajistoon valitaan koko maasta yhteensä 120 edustajaa ja pääkaupunkiseudun osuus siitä on 24 paikkaa. Ohessa on paljon hyviä ehdokkaita ja olen varma, että löydät sieltä mieleisesi ehdokkaan edustamaan itseäsi ja päättämään tärkeistä liiton ajamista asioista. Uusi edustajisto aloittaa työnsä kesäkuun alussa ja valitsee silloin liiton johdon sekä hallituksen. Lisäksi se linjaa liiton toiminnan painopisteet ja konkreettisen tekemisen sisällöt. Edessämme on uusia haasteita.se tulee varmasti näkymään myös edustajiston tekeminä uusina ja vähän erilaisina painotuksina. Millaisia ne sitten ovat, päätät omalta osaltasi sinä. Antamalla äänen olet tekemässä tulevaisuutta työelämän linjauksissa, eli sinulla on mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Sen voit tehdä ainoastaan äänestämällä ja muistathan että vain annetut äänet lasketaan! RUNE TAKAMAA ALUEPÄÄLLIKKÖ Vaalien aikataulu maanantai Vaali alkaa klo 0:00 keskiviikko Vaaliaineiston viimeinen tilauspäivä äänioikeutetuille, joka ei ole aineistoa saanut keskiviikko Palautuskuori jätettävä postin kuljetettavaksi tiistai Sähköinen äänestäminen päättyy klo 24:00 keskiviikko Palautuskuoren oltava liiton keskustoimistossa viimeistään klo torstai Keskusvaalilautakunta toteaa vaalituloksen torstai klo Vaalivalituksen oltava liiton keskustoimistossa torstai Keskusvaalilautakunta vahvistaa vaalin tulokset ja valitut edustajat ja varaedustajat vaalipiireittäin Uuden edustajiston ensimmäinen kokous Kuinka usein edustajisto kokoontuu? Kuinka äänestän? Jäsen voi äänestää joko postitse tai sähköisesti. Postitse äänestetään vaaliaineiston mukana tulleen ohjeen mukaisesti. Postiäänestysaika on (palautuskuori keskustoimistossa klo mennessä). Järjestäytymiskokous, eli uusien edustajien ensimmäinen kokous pidetään 60 päivän kuluessa siitä, kun vaalitulos on vahvistettu. Tässä kokouksessa edustajisto valitsee keskuudestaan itselleen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat, valitsee liitolle puheenjohtajan, toimialajohtajat ja hallituksen sekä tilintarkastusyhtiön. Syyskokous (yleensä 2 päivää), joka pidetään marras-joulukuussa. Tässä kokouksessa edustajisto päättää liiton tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta sekä käsittelee yhdistysten sille tekemät aloitteet. Kevätkokous (yleensä 2 päivää), joka pidetään touko kesäkuussa. Tässä kokouksessa edustajisto käsittelee edellisen vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä käsittelee yhdistysten sille tekemät aloitteet. Ylimääräinen edustajiston kokous (yleensä 1 päivä). Sopimusvuosina edustajisto kokoontuu syys- ja kevätkokouksen lisäksi ylimääräiseen kokoukseen käsittelemään suurimpien työ- ja virkaehtosopimusten neuvottelutuloksia (kunta, valtio, kirkko ja yksityinen sosiaaliala). PUNAKYNA.FI

JHL - Voittava joukkue

JHL - Voittava joukkue ... tavoitteet edustajistovaalikaudelle 2017-2022 1 Muistiinpanoja ja huomioita JHL - Voittava joukkue JHL:n sosialidemokraattien ja sitoutumattomien tavoitteet edustajistovaalikaudelle 2017-2022 2 Voittava

Lisätiedot

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 2/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 2/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN 1 JHL 210 ry Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n henkilökunta AVAINTA KVTES PALMIA OY:N HENKILÖKUNTA PALVELUKESKUS HELSINGIN HENKILÖKUNTA YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN 2 JHL tekee ihmisen mittaista työtä!

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

JHL:n edustajisto

JHL:n edustajisto JHL:n edustajisto 6.6.2017 Vaalipiiri Vaaliliitto Nimi Sopimusala 1 JHLdemarit ja PALDANIUS KARI Kunta 1 JHLdemarit ja KOSKELA MARKKU Kunta 1 JHLdemarit ja HAMARI HELI Kunta 1 JHLdemarit ja STRENGELL JARNO

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

JHL:n Nuorisofoorumi. Vaikuttava porukka. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL:n Nuorisofoorumi. Vaikuttava porukka. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL JHL:n Nuorisofoorumi Vaikuttava porukka JHL:n nuoret näkyy ja kuuluu Noin 20 000 alle 30 vuotiasta Noin 10 000 opiskelijajäsentä 300 nuorta luottamusmiestä Opiskelijatoiminta Valtakunnallinen opiskelijayhdistys

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

JHL FÖRBUNDSVAL kl. 20:40 Preliminärt resultat enligt valförbund

JHL FÖRBUNDSVAL kl. 20:40 Preliminärt resultat enligt valförbund 1 A JHLsossarna jämte obundna- JHLdema 1 47 MUSSALO PIRJO 300 Kommun 5041 Invald 1 A JHLsossarna jämte obundna- JHLdema 2 56 PALDANIUS KARI 187 Kommun 2520,5 Invald 1 A JHLsossarna jämte obundna- JHLdema

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan

Lisätiedot

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys!

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys! PÄÄLUOTTAMUSMIESVAALIT Jäsen kokouksessa 28.10.2015 esitettiin Sosiaali- ja terveystoimialalle mukaan lukien Varhaiskasvatus Pääluottamusmieheksi useampia henkilöitä, joten pääluottamusmiehen valitsemiseksi

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

JHL EDUST2017 VAALIT klo 20:40 Alustava vaalitulos vaaliliitoittain

JHL EDUST2017 VAALIT klo 20:40 Alustava vaalitulos vaaliliitoittain 1 A JHLdemarit ja sitoutumattomat - JHLso 1 47 MUSSALO PIRJO 300 Kunta 5041 Valittu 1 A JHLdemarit ja sitoutumattomat - JHLso 2 56 PALDANIUS KARI 187 Kunta 2520,5 Valittu 1 A JHLdemarit ja sitoutumattomat

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto. on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto. JHL on vahva valtakunnallinen ja alueellinen vaikuttaja, joka palvelee kaikkiaan 11 paikkakunnalla Suomessa. Keskustoimisto

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

JHL EDUST2017 VAALIT Alustava vaalitulos vaaliliitoittain

JHL EDUST2017 VAALIT Alustava vaalitulos vaaliliitoittain 1 A JHLdemarit ja sitoutumattomat - JHLs 1 47 MUSSALO PIRJO 300 Kunta 5041 Valittu 1 A JHLdemarit ja sitoutumattomat - JHLs 2 56 PALDANIUS KARI 187 Kunta 2520,5 Valittu 1 A JHLdemarit ja sitoutumattomat

Lisätiedot

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013,

Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013, Sivu 1 (6) LOHKO A / TASO A A B C D E F G Pist. A Leppo Aleksi A-A 11-7 7-5 6-6 12-3 13-6 9 B Barthélémy David 7-11 B-B 10-2 7-7 6-6 8-5 10-3 8 C Pesonen Jarkko 5-7 2-10 C-C 11-5 7-6 13-4 6 D Korhonen

Lisätiedot

Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer

Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

JHL FÖRBUNDSVAL Preliminärt resultat enligt valförbund

JHL FÖRBUNDSVAL Preliminärt resultat enligt valförbund 1 A JHLsossarna jämte obundna - JHLdem 1 47 MUSSALO PIRJO 300 Kommun 5041 Invald 1 A JHLsossarna jämte obundna - JHLdem 2 56 PALDANIUS KARI 187 Kommun 2520,5 Invald 1 A JHLsossarna jämte obundna - JHLdem

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja

PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS Helsinki Congress Paasitorni. Pöytäkirja PAMIN VALTUUSTON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 11.12.2018 Pöytäkirja 2016 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM ry 1(7) Sisällysluettelo Pöytäkirja... 2 Osallistujaluettelo... 5 Esityslista... 7 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2015 Toimikunnanjäsenet vuonna 2015.: Armas Lahoniitty Arja Ilola Reino Lemmetyinen Anja Mantere Ilkka Sepponen Jaakko Lehtonen Kokoontumispaikkana Turussa

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2015

Edustajiston vaalit 2015 Edustajiston vaalit 2015 Puheenjohtajailta 12.2.2015 1 Edustajiston rooli Liiton ylin päätösvalta on edustajistolla Toimikausi on neljä vuotta Valitsee liiton hallituksen Päättää toiminnasta ja taloudesta

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Jarkko Kanerva

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Jarkko Kanerva 1 NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous Aika 15.4.2008 kello 17.30 20.25 Paikka Naantalin kaupungintalo, valtuustosali Osallistujat Jäsenet: Naantali: Markku

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toisen

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN 2017 TULOS

KUNTAVAALIEN 2017 TULOS KUNTAVAALIEN 2017 TULOS Lopen kunnassa 9. päivänä huhtikuuta 2017 suoritetuissa kuntavaaleissa Lopen kunnan valtuustoon toimikaudeksi 2017 2020 ovat tulleet valituiksi seuraavat 27 valtuutettua ja 29 varavaltuutettua:

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 9:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut..0 Kuopio etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 9 9 9 0 Markku Kontturi PK 9 89 85 0 Pauli Markkanen PS 9 90 8 0 4 Olli

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Perjantai 15.11.2013 Paikka Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle Läsnä Läsnä 32 jäsentä (LIITE 1) 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia 1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry

Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry 2017 - Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari 11.-12.2.2017 Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry Puheenvuoron sisältö Kuntasektorin luottamusmiesvaalit ja työsuojeluvaltuutettujen vaalit

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassan edustajiston vaalit 2017

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassan edustajiston vaalit 2017 Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassan edustajiston vaalit 2017 1. Kaakkois-Suomen vaalipiiri - Sydöstra Finlands valdistrikt 2 Andersson Johanna

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueen toiminta- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU

TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU JHL:n TAVOITTEITA Euroopan parlamentin vaaleihin JHL:n TAVOITTEITA Euroopan parlamentin vaaleihin EU-VAALIT 26.5.2019 ennakkoäänestys 15.-21.5.2019 MISTÄ EU PÄÄTTÄÄ? Euroopan

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Riitta Sauni, dos., lääkintöneuvos STM työsuojeluosasto 1 17.5.2017 2 17.5.2017 3 17.5.2017 Kuntien terveys- ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Anu Muuri, VTT, dosentti THL 15.08.2013 Anu Muuri 1 Vammaispalvelulaki 1987 Lain tarkoitus, 1 : Edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018 Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat SKTY:n puheenjohtaja Säännöt: 8 kohta 13 Valitaan hallitukselle puheenjohtaja joka toinen vuosi. Pj valittiin vuosikokouksessa, pj:na jatkaa

Lisätiedot