Ohjeita erityisryhmien turvalliseen ajoharrastamiseen
|
|
- Reijo Lahtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ohjeita erityisryhmien turvalliseen ajoharrastamiseen Leena Rimpiläinen 2017
2 Ohjeita erityisryhmien turvalliseen ajoharrastamiseen Jos nyt ei ihan näin, mutta melkein..."kaikki, paitsi ajaminen, on turhaa". Hevosella tai ponilla ajaminen ja niillä ajeluttaminen ovat ehdottomasti hyvä vaihtoehto harrastaa hevosia. Ajaminen on vaihtelua hevoselle ja ihmiselle ja joillekin jopa ainoa mahdollisuus päästä liikkumaan luontoon, metsään tai pelloille. Haluan tuoda esiin ajamisen mahdollisuudet vaihtoehtona ratsastamiselle. Suomessa paravaljakkoajoa ei ole vielä toteutettu kilpailuina. Ei myöskään SO-lajina. Toivottavasti se antaa tulevaisuudessa myös mahdollisuuden kilpailla eri ajamisen lajeissa, mm. valjakkoajossa ja poniravitoiminnassakin. Ajamisen ja ajelutuksen erot Ajaminen tarkoittaa sitä, että opetamme ajamista, ohjasotteita ja hevosen tai ponin hallintaa, kuten ratsastamistakin. Ajamisen tekniikkaa opettaa henkilö, joka on saanut siihen koulutusta; vrt. ratsastuksenohjaaja - ajo-ohjaaja.
3 Ajelutus tarkoittaa sitä, että ajelutamme ihmisiä erilaisilla vaunuilla ja kärryillä erilaisissa ympäristöissä, niihin soveltuvalla ajokalustolla ja ajotehtävään koulutetuilla hevosilla. Ajelutuksia toteutettaessa ajurin tulee hallita hevonen niin, että ajelutettavat voivat turvallisesti olla kyydissä. Turvallisuus Hevonen ja poni Oli kyse sitten ajo-opetuksesta tai ajelutuksesta, osallisten turvallisuus tulee suunnitella huolella. Siihen kuuluvat tehtävään koulutetut hevoset ja ponit, sopivat, ehjät ja käyttötarkoituksenmukaiset varusteet niille. Toimintaympäristö on oltava sellainen, että mahdolliset vaaratekijät ja turvallisuusriskit ovat kartoitettu jo etukäteen ja suunniteltu toimintaohjeet erilaisten muutosten ja sattumien varalle. Ajo-opetuksessa on huolehdittava siitä, että ajurilla on turvakypärä ja käsineet, mielellään hanskat. Ohjaajalla tulee olla myös turvakypärä ja hanskat. Turvaliivin käyttö on suositeltavaa. Ajelutuksessa voidaan myös käyttää kypärää kyydissä olevilla, erityisesti silloin, kun liikutaan alueilla, missä on autoja, polkupyöriä tai jalankulkijoita, muita eläimiä tai on liukas talvikeli. Ajurilla, joka ajopalvelua järjestää on aina oltava turvavarusteet myös itsellään. Ajoharrastukseen soveltuvan hevosen, ponin (miksei aasinkin) on oltava fyysisesti ja psyykkisesti työtehtäviensä tasolla. Sen tulee olla koulutettu ajohevonen tai -poni. Asiakkaiden kanssa ei testata onnistuuko hevosella ajaminen vai ei. Hevosen tai ponin luonne tulee olla miellyttävä ja ihmisistä pitävä, jotta sitä on mielekästä kouluttaa erityisryhmien ajotehtäviin. Edellä mainitun lisäksi rohkeus ja aktiivisuus ovat hyviä ominaisuuksia. Rakenne ja liikkeet ovat tärkeitä ominaisuuksia ja ne myös ovat ominaisuuksia, joilla koulutustaso saadaan riittävän korkeaksi.
4 Ajamista ohjaavalla henkilöllä tulee olla hyvät hevostaidot ja ajamisen tekniikan hallinta, eri ajopeleillä. Samoin ajelutuksia tekevällä henkilöllä tulee olla hyvät hevostaidot ja ajohevosen hallinta eri tilanteissa ja paikoissa. Heidän tulee tietää ja tuntea hevosen tai ponin ominaisuudet ja mahdolliset reaktiot eri tilanteissa. Valjaat, kärryt, vaunut, reet Ravivaljaat Silavaljaat Ravivaljaita käytetään yhdessä kevyiden ravikärryjen kanssa. Kärryt voivat olla harjoituskärryt, joissa on leveä tasainen kahdenistuttava penkki. Aisat ovat kiinni selustimen aisalenkissä ja kärryn kääntösäde on suuri. Tämä on huomioitava, kun ajetaan teillä tai muilla kapeilla alueilla. Käännettäessä hevosta aisanpää ei saa osua hevosen kaulaan. Näillä kärryillä ja valjailla on turvallista ajaa vain tasaisella maalla, ne eivät sovi epätasaisille metsäteille tai -poluille. Koska aisat ovat kiinni selustimessa, kaikki pomput ja kuopat joko painavat hevosta mahan alta tai säkäalueen takaa. Kärryjä ja valjaita on saatavina sekä hevosille ja poneille. Silavaljaita käytetään perinteisten työ- ja lavakärryjen, kiesien sekä joidenkin ajeluvaunujen kanssa. Valjaisiin kuuluu erimallisia länkiä ja selustimia, kulttuurista ja perinteestä riippuen. Kärryt tai vaunut voivat olla kaksi- tai nelipyöräiset. Nämä soveltuvat paremmin ajelutukseen kuin ajamisen harjoitteluun. Ajettaessa jarruttomilla vaunuilla tai kärryillä tulee valjaissa olla mäkivyöt.
5 Luokkivaljaat Luokkivaljaisiin kuuluvat selustin, mäkivyöt, erimalliset länget ja luokki, joihin aisat rahkeilla kiinnitetään. Perinteisesti näitä käytetään erilaisten jalaksilla kulkevien rekien vetoon. Valjakkovaljaat Valjakkorintavaljaat soveltuvat painavampien vaunujen vetoon erilaisissa tilanteissa ja tehtävissä. Näitä valjaita voidaan käyttää kaksi- tai nelipyöräisten kärryjen, kiesien ja vaunujen vetoon, kun niissä on vetokarttu, johon vetoliinat kiinnitetään. Veto tapahtuu näiden vetoliinojen välityksellä leveällä rintaremmillä, längillä tai kaulureilla.
6 Alakuvassa maraton-kilpavaunut "kesärenkailla", joita suositellaan käytettäväksi ajoopetuksessa kesäkelillä, sulanmaan aikaan, kun taas talvella käytössä turvallisemmat ovat ilmakumirenkaat, kuten yläkuvassa. Ajajan ja avustajan varusteet Ajajalla tulee olla hyväksytty turvakypärä, ohjasotteiseen sopivat käsineet, turvaliivin käyttöä suositellaan. Muuten aina säänmukainen vaatetus. Ohjaavalla avustajalla tulee olla hyväksytty turvakypärä, hanskat, turvalliset ja ajokäyttöön soveltuvat jalkineet, joilla on helppo nousta vaunuun ja vaunusta pois. Turvaliivi käyttötarpeen ja ajopaikan mukaan.
7 Ajamisessa huomioitavat asiat Ajopaikka Ajamista voidaan tehdä sopivan kokoisella ratsastuskentällä, pohjan ollessa riittävän tiivis. Renkaiden ei tule upota pohjaan. Kentällä voi vaunusta riippuen ajaa eri askellajeissa ja tehdä pujotteluharjoituksia kartioilla jne. Tiellä ja metsäreiteillä voi myös ajaa, kun siihen on valmistauduttu; selvitetty tien käyttöoikeus, tutustuttu reittiin ja tiedetään ennakolta mahdollinen muu liikenne ja huomioidaan nämä. Ja hevonen on totutettu liikenteeseen, ääniin ja pysähdyksiin sekä käännöksiin. Ajurin avut ja hänen avustaminen Viestiminen ja kommunikointi koulutetun hevosen kanssa tapahtuu ohjasotteilla ja ääniavuilla. Avustajan pitää tuntea ja hallita hevonen, jolla ajetaan, jotta hän voi parhaalla mahdollisella tavalla ohjata ajuria käyttämään ja säätämään edellä mainittuja apuja oikein. Ohjasotteisiin voidaan hyödyntää erilaisia ohjia, joilla saadaan esim. käsien hallintaa helpotettua. Avustajan hevostaidot ja hevosen tunteminen lisää ajamisen turvallisuutta ratkaisevasti. Ohjaajan ollessa vaunussa kommunikointi ajurin kanssa tapahtuu joko puhumalla tai vieressä istumalla ja opastamalla kädestä pitäen. Myös lyhyillä tukiviittomilla voidaan kommunikoida. Siitä syystä lyhyillä, että hevosta on hallittava ja kuunneltava joka tilanteessa. Jos ajurilla on ongelmia käsitteiden kanssa, kuten oikea-vasen tai kirjaimet ovat tunnistamattomat, voidaan käyttää kentän kirjaimissa kuvia tai muutamaa värimerkkiä. Käytössä hyväksi havaitut ovat esim. värikalvosimet, jotka pujotetaan ajurin ranteisiin takin tai puseron hihan päälle. Kalvosimia tulee olla eri värisiä ja ne on tunnistettava ajurin kanssa ennen ajoharjoitusta. Ohjaajan kyky tunnistaa mahdollisuudet käyttää erilaisia menetelmiä ja välineitä ajoopetuksessa parantaa harrastamisen laatua ja ajurin motivaatiota. Ajamisen soveltuvuus erityisryhmille Ajaminen eri muodoissaan soveltuu useille erityistä tukea tai -avustamista tarvitseville henkilöille. Se sopii niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin jo iäkkäämmille harrastajille. Ajelutukset ovat myös merkittävä tapa päästä liikkumaan paikkoihin, joihin ei ole muuten mahdollisuutta. Luontoretket metsään tai rannoille eväiden kanssa, lintuja ja muita eläimiä seuraten tuovat elämyksiä osallistujille.
Tervetuloa. ratsastamaan!
Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa
RUSSIMESTARUUS-CUP 2013
KILPAILUKUTSU RUSSIMESTARUUS-CUP 2013 Russimestaruus, Minirussimestaruus ja Superminirussimestaruus ratkaistaan vuonna 2013 neljässä osakilpailussa. Kilpailut ovat avoinna kaikille, mutta russponit ja
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen
LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2011. Yleistä
LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2011 Yleistä Laatuponikilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat
Yleistä. Ponit arvostellaan viidessä eri ryhmässä säkäkorkeuden mukaan:
Yleistä Laatuponikilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat ratsuponit ja vuonohevoset. Ponin
OZONE LEIJAHIITO 2006/2007
OZONE LEIJAHIITO 2006/2007 Ozone on markkinajohtaja ja edelläkävijä leijahiihdon (snowkite) saralla. Ozone leijat kuuluvat alan laadukkaimpiin tuotteisiin ja edustavat lajin suunnittelun terävintä kärkeä.
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen
Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy.
Talliturvallisuusohjelma Liite 1. OHJEITA TALLILLA LIIKKUJALLE Liite 2. TURVALLISUUSOHJEITA RATSASTAJALLE Vironmäen Ponitallin TALLITURVALLISUUSOHJELMA Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin
Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.
.Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on loistava, monipuolinen
Ratsastus. - koko elämän harrastus
Ratsastus - koko elämän harrastus Nouse ratsaille! Ratsastus on luonnonläheinen, tasa-arvoinen ja monipuolinen liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta. Ratsastusta
Jokalapsenoikeus on liikkua!
liiku.fi/kesis liikuntaleiri 2019 #hyväleiripäivä Jokalapsenoikeus on liikkua! 11. 14.6. Sauvon Ahtela #kesisleiri2019 KESIS ON KAIKILLE AVOIN Erityistä tukea tarvitsevalla leiriläisellä tulee olla oma
RETKET NOSTALGIA PROJEKTI. Huomioitavaa retkelle lähtiessä s. 105. Kotiseuturetki taksilla s. 107. Liitteet
NOSTALGIA PROJEKTI RETKET Huomioitavaa retkelle lähtiessä s. 105 Kotiseuturetki taksilla s. 107 Liitteet NOSTALGIA PROJEKTI Huomioitavaa retkelle lähtiessä tee retkestä kirjallinen tiedote, jossa on retken
Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...
Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja
Lasten turvalaitteet 1
Lasten turvalaitteet 1 Nollavisio: Ettei yksikään lapsi kuolisi tai loukkaantuisi vakavasti liikenteessä Lapsille turvallisen liikenneympäristön suunnittelun lähtökohdaksi lapsen ominaisuudet ja sietokyky.
LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2009. Yleistä
LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2009 Yleistä Laatuponikilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat
Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen
Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen
Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA
Oulunsalon Ratsastajat ry:n järjestämien ratsastuskilpailujen TURVALLISUUSASIAKIRJA Oulunsalon Ratsastajat ry 2019 Sisällys 1. Tapahtumien tiedot... 1 2. Tapahtumien järjestäjän tiedot... 1 3. Tapahtumapaikka...
Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016
NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 Ratsastuskurssit Vko 26 alkeiskurssi 27.6-1.7.2016 Opettaja Heidi Kivi HINTA 195 Tehoalkeet: Onko nyt aika nousta ratsaille? Hyvä startti esimerkiksi
Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen
KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ
Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA
Pyhäjokilaakson Ratsastajat Ry TOIMINTALINJA 1. YLEISTÄ TOIMINTALINJASTA 2. VISIO 3. ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET 4. TOIMINNAN TAVOITTEET 5. KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET 6. ORGANISAATIO JA VASTUUNJAKO
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia
31.03.2014 02.04.2014 03.04.2014 14 15 07.04.2014 10.04.2014 B16 Ajamisen sosiaalisuus ja ekologisuus B17 Ajotehtävä ja oman tilan 14.04.2014 17.04.2014 18.04.2014 16 B18 Ajokunto ja sen B19 Auto ja oman
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran
SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4
kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.
Keuruu Ralli Kilpailun säännöt
Kilpailun säännöt Keuruu Ralli17.8.2019 Kilpailunjärjestäjä Kilpailun järjestäjä toimii Rallimiehet ry. Harrastemootoriurheilun keskusjärjestö (HaMu) ry jäsenyhdistys. Yleiskuvauskilpailusta Kilpailu kuuluu
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Kaikki Pelissätehtäväkortit
Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs
VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA
VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla
Seura Talent Osaamistavoi1eet
Seura Talent Osaamistavoi1eet Termit Perus3edot Perustaidot - Ratsastuskentän,et - Perusistunta ja perusavut - Kevyt istunta, esteistunta - Hallitsee eri askellajit, pysähtymisen ja kääntämisen - Ratsastaminen
ELÄMÄN POLULLA -kortit
1 ELÄMÄN POLULLA -kortit 34 kpl Näissä kuvissa on erilaisia maisemia, joiden läpi kulkee polku tai tie. Tunnelmat ja näkymät vaihtelevat. On helppokulkuisia teitä ja haastavampia. On tyynnyttävää, tylsää,
PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3
PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.
HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat
HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa
http://vul.fi/?q=fi/kilpailutoiminta/saannot
Keskeisimmät kilpailusäännöt koottuna luokittain Tiivistelmä kilpailijan kannalta kaikkein keskeisimmistä kilpailusäännöistä. Kokonaisuudessaan kilpailusäännöt löytyvät Valjakkourheilijoiden Liiton nettisivuilta
Tiedotusvälineiden edustajille: Tervetuloa Skanskan työmaalle
Tiedotusvälineiden edustajille: Tervetuloa Skanskan työmaalle! 15.7.2019 Tiedotusvälineiden edustajille: Tervetuloa Skanskan työmaalle 1 Kun olet tulossa työmaalle jutuntekoon tai ottamaan kuvia Ota yhteyttä
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!
Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Toimintamalli-kortit
Toimintamalli-kortit Nämä toimintamalli-kortit on toteutettu Savonia-ammattikorkeakoulun sosionomi (AMK) -tutkinnon opinnäytetyönä yhteistyössä Green Care GREEN KARELIA -hankkeen kanssa. Yhteyshenkilönä
PIENI HEVOSTAITO-OPAS
PIENI HEVOSTAITO-OPAS HEVONEN Hevosia on erikokoisia, erinäköisiä ja erivärisiä. TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa. Tallialueeseen
TUOTEKORTTI OPINTOJAKSO. Koulutuksen osa: Sosiaalipedagoginen orientaatio
Sosiaalipedagoginen orientaatio 14 tuntia lähiopetusta, oppimistehtävä, laajuus 94 tuntia Yhteensä 108 tuntia (4 op) tuntee sosiaalipedagogisen teorian perusteet löytää sosiaalipedagogisia elementtejä
Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019
Penny & Friends KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2019! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Penny & Friends -
Kilpailun tie dot. Alustava aikataulu koe A 9.5. alk. klo 09:00 koe B alk klo 10:00 koe C alk. klo 10:00
Kilpailun tie dot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Ypäjän Hevosopiston järjestämiin alue ja kansallisen tason valjakkoajokilpailuihin 9. 11.5.2013 Ypäjälle. KILPAILUN OHJELMA JA AIKATAULU
SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0
SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu
Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset
Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Sallitut luokat ja vaadittavat kilpailuluvat 2-taso: FEI:n pararatsastusohjelmat Suositellaan FEI-tutustumis-, noviisi- ja joukkueohjelmia. Vähintään D-lupa,
Hiihtotapavalvonta Lahti Annmari Viljanmaa
Hiihtotapavalvonta Lahti 11.11.2016 Annmari Viljanmaa HIIHTOTAPAVALVONTA Hiihtotapavalvonnan suunnittelu ja toteutus on hiihtotapavalvonnan päällikön vastuulla. Yhteistyö kilpailunjohtajan, ratamestarin
https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...
rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 30.5.2011 12:35 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Wiurilan Hevosurheilijoiden järjestämiin alue- ja kansallisentason valjakkoajokilpailuihin
Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA
Nopeudenhallinnan nykytila ja mahdollisuudet, NOPHA VTT Liikenne- ja logistiikkajärjestelmät Harri Peltola, Riikka Rajamäki & Juha Luoma Lähtökohdat nopeuksien hallinnalle Vaikutukset matka-aikaan, logistiikkaan,
Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö
Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen
Muutokset Ravikilpailusääntöihin 1.1. 2014
Muutokset Ravikilpailusääntöihin 1.1. 2014 Suomen Hippos ry:n hallitus hyväksyi seuraavat muutokset Ravikilpailusääntöihin 1.1. 2014 alkaen. Merkittävimmät muutokset koskevat ajolupien voimassaolon yläikärajojen
Hevosen varusteiden pitää olla sopivat ja turvalliset. Kaikki osuudet tulee ajaa samoin varustein (sama silat/luokki/valjakkovaljastus).
OHJEITA SEKÄ TEHTÄVÄRATAESIMERKKEJÄ MAASTOTAITOAJOLUOKKAAN. 022 Määritelmä Tavoitteena on esittää hevosen koulutustaso ja ominaisuudet ja arvioida sen levollisuutta, rauhallisuutta, yhteistyökykyä sekä
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä
Ajokorttilain muutokset moottoripyörien osalta
Ajokorttilain muutokset moottoripyörien osalta Marjo Immonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Pakolliset tuntimäärät Mikäli moottoripyörän ajo-oikeus on ensimmäinen ajooikeus on suoritettava 4h
https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=defau...
1 / 6 26.6.2014 17:54 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsastajat ry:n (HusR) järjestämään valjakkoajokilpailuun 1.-3.8.29014 Sipoo Savijärvelle. Kilpailussa
https://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...
rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 7.7.2011 9:13 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu-tiedostot HusR kutsu valjakko 201107(2).doc Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsasajat ry:n
Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014
Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Kielet, joita tarvitset Norjalaiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä Tromsassa ovat puhuneet enimmäkseen
RETKI VAPAA-AIKA REIPPAILU LIIKUNTA AKTIIVI KUNTO
PYÖRÄMATKAILU JA RETKEILY /AKTIIVI LIIKKUJA RETKI VAPAA-AIKA REIPPAILU LIIKUNTA AKTIIVI KUNTO Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen PYÖRÄMATKAILU JA -RETKEILY VAPAA-AIKA=
Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana
esitelmä 23.09.2018/hk LIONS VERMOTOIMIKUNTA HISTORIAA Lionsraveja alettiin järjestää 1970- luvulla. Käpylässä Raviradan toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana järjesti tiettävästi
Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille
Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kysely kuntalaisille 1. Ikä o Alle 7 o 7-16 o 17-18 o 19-25 o 26 65 o Yli 65 2. Kotikunta o Kemijärvi o Pelkosenniemi
UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa
AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa
Lasten urheilun tärkeät asiat
Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle
-Sprint Trailerit: Trailereita varten on varattu kartassa näkyvä alue. Seuraa opasteita!
-Sprint 4.10.2014 KILPAILIJATIEDOTE Ajo-ohje: Kilpailun varikko on Laukaan Betoni Oy:n Kuusan elementtitehtaan piha-alueella. Laukaan KK:sta n. 6 km pohjoiseen (Suolahdentie Äijäläntie Ränssintie) seuraa
LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KOULUIKÄISTEN ONNETTOMUUDET ELY-seminaari Kalle Parkkari
LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KOULUIKÄISTEN ONNETTOMUUDET 2000 2013 10.6.2015 ELY-seminaari Kalle Parkkari Liikenneonnettomuuksien tutkinnassa selvitetään Mitä tapahtui (Kuvaus ja
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019
Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina
Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85
REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA
REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA LIIKU PYSYT PYSTYSSÄ; Kotiharjoittelulla on helppo aloittaa; paranna lihasvoimaa ja tasapainoa Terveysliikuntaa voi harrastaa yksin tai yhdessä HUOMIOI JALKINEET JA
Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!
Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -
Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi
Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi 16.11. Lähde: Tilastokeskus ja, vuosi 2015 ennakkotietoja Kansalaisuus onnettomuuksissa 2015 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500
Kilpailun tie dot. Kilpailukutsu tiedostot Ohjelma(3).docx
Kilpailun tie dot Kilpailukutsu tiedostot Ohjelma(3).docx Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Loimaan Urheiluratsastajat ry:n (LoimURa) ja Naantalin Ratsastajat ry:n (NaR) yhteistyössä
ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011
ELÄINSUOJELUN VAATIMUKSET HEVOSTEN PIDOLLE 17.9.2011 Eläinten hyvinvointi Käyttäytymistarpeiden toteuttaminen liikkuminen, laumakäyttäytyminen lisääntymiskäyttäytyminen syömiskäyttäytyminen Muiden tarpeiden
LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT
LIIKUNTAKÄYTÄNTEET YLITORNION KUNNAN VARHAISKASVATUKSESSA, PÄIVÄHOIDOSSA 0 3 VUOTIAAT / NAPEROT, VESSELIT - arkiliikuntaa päivittäin esim. kävelyä portaissa, juoksua sekä kävelyä pihalla ulkoilujen aikana
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI
DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen
LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.
220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue
Näkökulmia köliveneen ajamiseen. Ville Voltti
Näkökulmia köliveneen ajamiseen Ville Voltti 1 Köliveneen ajaminen Ajaminen osana purjehdusta Ajotekniikka Hyvän pinnamiehen ominaisuudet Keskittyminen Harjoittelu Kilpailutilanteet Viisi askelta vauhtiin
Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski
Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 2 Lasten liikenneturvallisuus on aikuisten vastuulla 3 NOLLAVISIO Ihminen tekee liikenteessä
Kilpailun tiedot. Lähdöt. Kilpailukutsu-tiedostot. Kilpailukutsu. Ohjelma Luokka 1. Koe B. Luokka 2
1 / 6 24.3.2015 8:29 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu-tiedostot Erityismääräykset Lähdöt 0 Maksaneita ilmoittautuneita 0 Maksaneita ratsukoita Kilpailukutsu Tervetuloa Ypäjän Hevosopiston järjestämiin 2-,3-
Kymijoen ulkoilureitti. Karttakysely asukkaille helmikuussa 2018
Kymijoen ulkoilureitti Karttakysely asukkaille helmikuussa 2018 Kysely toteutettiin Maptionnaire karttakyselynä. Kysely oli auki 24.1. 25.2.2018. osoitteessa www.kouvola.fi/kymijoenreitti. Vastaajien lukumäärä:
Jari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 7.5.2016 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa taas kaikki kilpailemaan 7.5. keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysiotempoon. Viime keväänä sää ei suosinut kilpailuamme, mutta
KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset
KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA
POLKUJUOKSUHARJOITTELU & VALMISTAUTUMINEN ENSIMMÄISEEN POLKU- ULTRAAN. Juuso Simpanen & Miikka-Pekka Rautiainen Jalanjälki juoksuvalmennus
POLKUJUOKSUHARJOITTELU & VALMISTAUTUMINEN ENSIMMÄISEEN POLKU- ULTRAAN Juuso Simpanen & Miikka-Pekka Rautiainen Jalanjälki juoksuvalmennus Miksi polkujuoksu psyykkinen puoli Luontoon palaaminen Seikkailu:
Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!
Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.
GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA
GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle
Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014
Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.
Hirvenmetsästyksen EETTISET OHJEET
Hirvenmetsästyksen EETTISET OHJEET 1 Turvallisuus Noudata erityistä varovaisuutta ja huolellisuutta aseenkäsittelyssä. Lataa aseesi vasta passipaikalla ja poista patruunat ennen passipaikalta poistumista.
Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille
Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan
2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012*
Palkansaajien työmatkatapaturmat 28-212 (aiemman analyysin päivitys) 16.1.213 TVL/AH Analyysin aineistona on kaikki palkansaajille lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvatut työmatkatapaturmat. Vapaaehtoisesti
Luontoreittien esteettömyyskartoitus
Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa
Lapsi liikenteessä 0 4-vuotias 4 5-vuotias 5 6-vuotias 6 7-vuotias
www.liikenneturva.fi Lapsi liikenteessä - vinkit vanhemmille Lapsi ei pärjää liikenteessä yhtä hyvin kuin aikuinen. Hän on pienikokoinen ja liikenteessä tarvittavat valmiudet ovat vasta kehittymässä. Kun
Yleistä. Ponit arvostellaan viidessä eri ryhmässä säkäkorkeuden mukaan:
Yleistä Laatuponikilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat ratsuponit, vuonohevoset ja welsh
SUURELÄINPELASTUSKOULUTUS SEPK TRAILERIPELASTUS & TIELIIKENNEONNETTOMUUDET
SUURELÄINPELASTUSKOULUTUS SEPK TRAILERIPELASTUS & TIELIIKENNEONNETTOMUUDET 1 HEVOSEN TRAILERI 2 HEVOSEN TRAILERI i SIVUSTA JA EDESTÄ LASTATTAVAT 2 HEVOSEN VAUNUN RAKENNE Courtesy of Logan Trailers Copyright
1 Huomioitavaa Tunnin paikka kursissa. Tunti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tunnin tavoite joka määrittää sisältöä, toimintaa ja työyskentelytapojen
Tuntisuunnitelma Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Passi oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia
Kilpailun tie dot. Ilmoittautuneita : 0 Ratsukoita: 0. Alueluokka Kouluohjelma 4. (maksut ), (esinepalkinnot)
Kilpailun tie dot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Husaariratsastajat ry:n (HusR) järjestämiin valjakkoajokilpailuihin 3. 5.8.2012 Sipoon Savijärvelle. Kilpailussa ratkotaan SH mestaruus.
Kuka voi toimia groomina. Groomikurssi Hessi-Talli 27.9.2009. Groomikurssi 27.9.2009 Säännöt. Säännöt groomin näkökulmasta
Groomikurssi 27.9.2009 Säännöt Otto Vainio www.valjakko.net Säännöt groomin näkökulmasta Tärkeimmät muistettavat Koulu ja tarkkuuskokeessa groomin tärkein tehtävä on olla hiljaa ja näyttää hyvältä! Maratonilla
Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan
Purjehdus elämyksiä Merenkurkussa. Tervetuloa mukaan Ammattitaitoinen miehistö Matka toteutetaan miehistön mukaan (rauhallinen tai vauhdikas) Luotettava ja katsastettu vene varusteineen Useita lähtöpaikkoja
Kaikille avoin liikunta - ohjelma
Kaikille avoin liikunta - ohjelma Suomessa on jo kauan tehty nk. erityisryhmien, vammaisurheilun ja lajiliittojen välistä yhteistyötä: A. Perinteinen tiettyä vammaryhmää/ vammaisurheilulajia koskeva yhteistyö.
Road Racing. Harjoittelu ja ajamisen kuormittavuus 8.11.2008. Tomi Konttinen 2008
Road Racing Harjoittelu ja ajamisen kuormittavuus 8.11.2008 Tomi Konttinen 2008 Menestymisen edellytykset LAJITEKNINEN VALMIUS mahdollistaa oikean suoritustavan FYYSINEN VALMIUS mahdollistaa taidon, kestävyyden
TARKKAILIJA VON KAARA
TARKKAILIJA VON KAARA Tavoite: Oppilaat tiedostavat henkilöautojen hallitsevan aseman jokapäiväisessä elämässämme. Verrata henkilöautojen suosioita muihin liikkumistapoihin. Osoittaa, millä perusteella