1b Arkkitehdin asemasta ja ammattikuvasta antiikista luvun alkuun / Teppo Jokinen

Transkriptio

1 1b Arkkitehdin asemasta ja ammattikuvasta antiikista luvun alkuun / Teppo Jokinen KUVA Havainnepiirustus doorilaisen temppelin päädystä. Wilhelm Lübke, Grundriss der Kunstgeschichte. 14. painos, Wilhelm Lübke ( ), Grundriss der Kunstgeschichte Esimerkkinä luvulla historiatietoisuudesta ja heränneestä kiinnostuksesta menneisyyden suunnittelijoita kohtaan Hän selvitteli erityisesti antiikin ja keskiajan rakennusmuistomerkkejä, niiden rakentamista ja suunnittelijoita / rakentajia. Antiikkia varhaisemmalla ajalla Egyptissä oltiin jo toki ymmärretty arkkitehdin / rakennusmestarin / rakennussuunnittelijan ja rakentamisen organisoimisen tärkeys, kun tarvittiin enemmän kuin suojarakennus elämiselle, eli edustavia rakennuksia yhteisön rituaalimenoja varten (temppelit, palatsit). Suunnittelussa pinnalla ajatus toistaa Jumalan haluamaa järjestystä. Järjestyksen ymmärtäjinä ja tietäjinä toimivat jumalan kaltaiset hallitsijat ja papit. Tämä katsaus siten myös katsaus rakennuttajan ja arkkitehdin suhteeseen eri aikoina. Harvoin arkkitehti rakentaa vain itselleen. Arkkitehtuuri ei mahdollista ilman rakennuttajaa, oli se sitten kuningas, kirkko, valtio, osuuskunta tai yksityishenkilö. Ja sitä kautta arkkitehtuurikeskusteluun liittyy aina taloudellisuus ja talous, ekonomia. Ekonomia tulee kreikan sanasta talo, OIKOS. KUVA Sakkara. Kuningas Djoserin (noin eaa.) hauta- alue. Suunnittelija Imhotep (noin 2700 eaa.). Tästä alkaa tarina ensimmäisestä nimeltä tunnetusta arkkitehdista. Imhotep. Hän oli kolmannen dynastian toisen kuninkaan Djoserin neuvonantaja. Hänen johdollaan rakennettiin suuri kultti- ja hauta- alue Sakkarassa (yli 500x200 metriä). Kulttitemppeli, kuninkaanteltta, hallitusrakennuksia, varastoja, hautakammio, keskellä porraspyramidi. Vanhat rakennusmateriaalit hienorakeiseen kalkkikiveen. Seiniä joissa pilastereita joissa kapiteelimaisia osia, seinäkomeroita jne. Egyptin suurrakennukset oli tarkoitettu jumalten ylistykseen ja jumalten poikien ja maanpäällisten sijaisten eli faaraoiden ylistykseen. Ihmisten tekemä rakennus materialisoi jumalallisen taivaan ja sen järjestyksen. Rakennussuunnitelma oli aina tradition sitoma ja se palveli kulttisia ja rituaalisia menoja. Kuningas rakennuttajana. Rakennus itse rakennuttajan jumaluuden esittämiseksi. Pitkällä aikajänteellä kuningas / hallitsija on ehkä merkittävin rakennuttaja arkkitehtuurihistoriassa (faarao, ruhtinas, keisari, absoluuttinen monarkki). Kuningatar Hatshepsutin aikana arkkitehti Senenmut (noin eaa.). On epäselvää, miten konkreetti hänen suunnittelijanroolinsa oli, hän oli yksi korkea- arvoisista hallintovirkamiehistä. Toimi Hatshepsutin ylivarainhoitajana, tämän kruunajaisissa hänet nimitettiin kuningattaren kaikkien rakennustoimien ylimmäksi johtajaksi. Useita temppelialuesuunnitelmia Deir- el- Baharin lisäksi. Ilmeisesti hänelle annettiin tehtäväksi rakennussuunnitelmien organisatorinen 1

2 suunnittelu. (ei tiedetä millaiset tekniset tietämykset hän tai kukaan muukaan sen ajan rakennusmestari omasi). Säilyneistä kirjoituksista selviää, että rakennusmestarin koulutus kesti kauan aikaa (kirjuri, muurari, muurarien esimies, kuninkaallinen rakennusmestari). Ammattikuva ja toimet olivat papillisia, ja niihin yhdistettiin maallisen hallinnon ja organisaatiotehtävien hoito, joihin saattoi kuulua myös rakennusmestarius. Rakennusmestarin vastuulla oli rakennustointen organisointi ja johtaminen niin että heidän alaisuudessaan toimivat eri ammatti- ihmiset kutakin rakentamisen erityisalaa varten. KUVA Babylonian kuningas Nebukadnessar II ja zikkurat (ziggurat, temppelitorni). Relifisteele, noin eaa. KUVA Baabelin torni. Pieter Bruegel vanhempi, Eufratin ja Tigrisin välisellä alueella Mesopotamiassa kulttuuri syntyi samoihin aikoihin kuin Egyptissä (5000 eaa.). Yhtäjaksoinen kehitys sai leimansa monien eri kansojen sivistyksestä ja katkesi vasta Aleksanteri Suuren valloitukseen (noin 330 eaa.) luvun eaa. puolivälissä Assyria saavutti valta- aseman koko Mesopotamiassa luvulla eaa. Babylonia joutui Persian valtaan. Mesopotamian tärkein rakennusaine savitiili, muinaiset rakennukset tuhoutuneet lähes täysin, tieto kuva- ja kirjoituslähteistä. Esihistoriallisella ajalla temppelit olivat kahta päätyyppiä: maan tasalle rakennettu jossa vain huone jumalkuvaa varten, toinen tyyppi zikkurat / ziggurat eli temppelitorni, joka muodostui useista terassimaisista tiilijalustoista, jotka pienenivät ylöspäin. Huipulla oli kulttihuone. Asuinrakennuksissa huoneiden keskelle jäi neliömäinen huone tai piha. Kuvassa kuningas Nebukadnessar II seisomassa Babylonian zikkuratin (Raamatun Baabelin torni) vierellä, ylinnä piirustuksessa pohjapiirustus. Tekstissä: Isänsä aloittaman rakennuksen loppuun vienti, pohja noin 90 x 90 metriä (= 1 iku), korkeus samoin 90 metriä, työntekijät kaikista alamaista, materiaaleista mainitaan vain kallisarvoiset puulajit. Arkkitehtia ei mainita tällaisessa tapauksessa kun kuningas on saanut jumalalta tehtävän ja pohjakaavan. Eikä arkkitehti itsenäisenä suunnittelijana tule esiin muutoinkaan. Hallitsija virallisesti rakennusmestarina. Arkkitehti kreikkalaisen ja roomalaisen antiikin ajalla KUVA Olympia. Friedrich Thierschin ideaalirekonstruktio, Olympia, Zeuksen pyhä paikka Eliksellä (Elin = maakunta, Olympian Zeun kulttipaikka ja kisapaikka), Peloponnesoksen niemimaalla. KUVA Olympia, Zeuksen temppelin rekonstruktio ja läntisen temppelipäädyn veistoksia. 2

3 Libon Elisläinen Zeuksen temppeli eaa., oli Peloponnesoksen suurin temppelirakennus jossa Feidiaan tekemä istuvaa Zeusta esittävä kulttiveistos. Päätykolmioveistokset ovat osin säilyneet. Doorilainen järjestelmä. Peripteros, 6 x 13 pylvästä. Stylobaatti 27 x 64 metriä, korkeus 20 metriä. Huomioita tuon ajan lähdemateriaalista: Kiinnostus arkkitehtuuriin ja arkkitehteihin kreikkalaisessa kirjallisuudessa on nähtävissä jo Troijan homeeristen kuvausten ajoilta. Paljon tuolta ajalta kadonnut, helleenisellä ajalla kuitenkin kehittyneempi kopiointi- keräily- ja arkistointitekniikka, kehitys jatkui roomalaisella ajalla, varsinaisten kirjoittajien oheen kopioijia jotka monistivat ja tekivät yhteenvetoja. Yksityiset ja julkiset kirjastot ja arkistot. Lisäksi perimätieto (myös väärää) jossa mainitaan rakennusmestareita nimeltä ja heidän tuotoksiaan, ajoituksia jne. Kreikan kohdalla ei yhdenkään arkkitehdin elämänkertaa ja työluetteloa voida rekonstruoida (mainintoja lähes sadasta arkkitehdista Virtuviuksen De architectura libri decem, Plinius vanhemman Naturalis historia ja Pausaniuksen Kreikan kuvaukset (noin 160 jaa.) Puurakentamisen ajalla arkkitehtia tai rakennusmestaria vastaava nimi kreikan tekton (puuseppä), kivirakennusten ajalla arkhitekton (ἀρχιτέκτων) eli ylin puuseppä. Kreikassa 500- luvun puolivälistä eaa. alkaen arkkitehti kuvataan vakituisesti palkatuksi rakentamisen johtajaksi, jonka tehtäviin kuului kanavien ja patojen suunnittelu ja laitteiden konstruointi, erityisesti sotakoneiden. Arkkitehti laskettiin kuuluvaksi ammattiryhmään joka saa elantonsa käsillään työskentelemällä kuten käsityöläiset. Tosin Platon näki arkkitehdin ammatin käsityöläisiä ylempänä. Ennen hellenismiä (vuodesta 340 eaa.) demokraattiset polis- lait ja rakennuskomiteat, joiden alaisuudessa arkkitehti toimi, hellenismin ajasta arkkitehdilla suurempi suunnittelijan vapaus. Arkkitehdin koulutuksesta ei ole tietoja. Platon mainitsi että arkkitehdiksi oppimisessa tarvitaan käytännön työtä kokeneen mestarin luona. Hyvän arkkitehdin tuli omata käytännön tiedot, tekniset tiedot ja taiteellinen kokemus, piti pystyä ilmaisemaan itseään kirjallisesti ja piirtämällä jotta saattoi välittää ehdotuksensa rakennuttajalle. Piirtämisessä ei tarkoitettu niinkään mittakaavallisesti pienennettyjä ehdotuksia, mutta rakennusosien kuten kapiteelien malleja piirrettynä, lisäksi optisia korjauksia varten tehtäviin laskelmiin tarvittiin piirroksia. Piti tuntea suhteet ja värit, materian kuormitettavuus, veistosten ja metalliosien valmistus ja ylipäätään hallita mekaniikka. Eli arkkitehdin piti omata niin teoreettinen kuin käytännön tietämys ja osaaminen. Hänen tuli hallita myös talous, kustannusarvioiden laadinta ja organisoida materiaalin hankinta. Arkkitehdin työ ei ollut paikkaan ja tehtävään sidottu, hän saattoi liikkua paikasta ja tehtävästä toiseen, ja suurissa tehtävissä hänellä oli avustajia. Arkkitehti sai työstään kiinteän palkan, puolivuosittain tai vuosittain, palkan suuruudesta päätti rakennuskomitea. Lisäksi tulivat mahdollisesti matkakulut. Palkan suuruus neljännelle vuosisadalle asti oli yleensä noin yksi drakhma per päivä, jonka ansaitsi myös kirvesmies tai kivenveistäjä. Julkisen rakennuksen työn vastaanottaessaan arkkitehti lupasi pysyttäytyä 3

4 kustannusarvioissa, jos ne ylittyivät niin hän joutui itse maksamaan erotuksen. Yksittäisissä tapauksissa rakennustoimikunta saattoi pyytää eri urakoijilta tarjouspyyntöjä ja toteutus tehtiin halvimman tarjouksen mukaan. KUVA Miletoksen asemakaavan rekonstruktio 1935 (perustuen 1899 jälkeisiin kaivauksiin) Hippodamos, miletoslainen arkkitehti 400- luvulla eaa. Laati valtio- opillisia kirjoituksia ja sovelsi teorioitaan kaupunkisuunnitteluun. Persialaissotien aikana tuhoutuneen Miletoksen kaupungin kaava (479) ja Ateenan Pireuksen satamakaupungin kaava. Ruutukaava sinänsä ei uusi keksintö, sitä oli sovellettu jo länsikreikkalaisissa siirtokunnissa. Hippodomoksen ansio tai uutuus oli se, että hän sovelsi ruutukaavaa poliksen toimintoihin, eroteltuna asuntoarkkitehtuuri, julkiset tilat ja toiminnot hallinnolle ja taloudelle ja saatettu keskenään suhteeseen. KUVA Ateenan Akropolis. Parthenon. Kallikartes ( eaa.) ja Iktinos ( eaa luvulla eaa. Kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa rakennettiin lukuisia temppeleitä joiden suunnittelijoidennimet tunnetaan. Ateenassa erityisesti Perikleen aika rakentamisen suhteen aktiivista, kuuluisin Parthenonin temppeli Ateenan Akropolikselle. Perikles itse rakennustoimikunnan puheenjohtaja. Parthenonin arkkitehdit Kallikrates ja Iktinos. Doorilainen tyyli, alusrakennus (stylobaatti) noin 72 x 34 metriä, pylväiden korkeus noin 10 metriä, horisontaalisissa rakennusosissa heikko taipuminen (pitkällä sivulla 12 cm), kaikki pylväät cellaan päin taipuneet (7 cm). Cellassa oli Fidiaksen tekemä ( eaa.) 12 metriä korkea patsas Athene Parthenonista. Iktinos suunnitteli (myös muita temppeleitä eri puolille). Laati kirjallisen selonteon rakennuksesta. KUVA Pytheos, Halikarnassoksen mausoleumi, 351 eaa. Pytheos, joonialainen arkkitehti, joka (ehkä yhdessä Satyroksen kanssa) loi 351 eaa. Halikarnassoksen mausoleumin, lukeutui maailman seitsemään ihmeeseen. Hallitsija Maussollos halikarnossalaisen ( eaa.) uora toimeksianto haluamalleen arkkitehdille. Muutoin tehtävänanto tuli kaupungin äänioikeutetuiksi valituilta kansalaisilta (kansalaiskokous), joka teki päätöksiä aiottavaksi rakennetusta rakennuksesta. Arkkitehdin tuli sitten yleisesti selittää ehdotustaan. KUVA Sostratos, Aleksandrian Faroksen majakka, noin 280 eaa. August Thierschin rekonstruktio Toinen antiikin maailman seitsemään ihmeeseen kuulunut rakennus oli Aleksandrian Faroksen majakka. (Faros saari Aleksanteri suuren 332 perustaman Aleksandrian edustalla). Valmistui noin 280 eaa. Arkkitehti Sostratos, joka työskenteli kuningas Ptolemaios II:lle Egyptissä. Majakalla suurin kunnia ja maine, korkeutta 135 metriä, antiikin ajan korkein rakennus. Ulkonäkö tunnetaan 4

5 mosaiikkien ja antiikin kirjailijoiden kuvausten, rahojen ym. perusteella. Kolmeosainen rakennus, jonka huipulla Zeus Soteria (alistettujen vapauttaja) esittävä veistos. Sortui lopullisesti maanjäristyksessä Makedonialaissotien eaa. ja Karthagon hävityksen (146 eaa.) kautta Rooma Välimeren herraksi. Rooman vallan aika KUVA Keisari Konstantinuksen riemukaari Roomassa, 315. Antiikin Rooman kirjallisuudessa mainitaan useita arkkitehteja menneiltä ajoilta, mutta harvoja omalta ajalta. Arkkitehti jäi tai jätettiin mahtavien rakennuttajien kuten keisarien nimen varjoon. Arkkitehdit suunnittelivat tietysti myös yksityisille huviloita ja asuntoja mutta ei juurikaan tietoa näistä henkilöistä. Paljon mainintoja arkkitehdeista hautakivissä, ei niinkään kirjallisuudessa ja hallinnollisissa dokumenteissa. Ylipäätään arkkitehdin kuva roomalaisessa arkipäivässä ei ole kovin yksilöitävissä, ei ollut arkkitehdin ammattikuntaa sinänsä jo Kreikassa arkkitehti ei ollut henkilö joka suunnitteli vain julkisia tai yksityisiä rakennuksia vaan myös mahdollisesti rakennustöiden johtaja tai rakennusinsinööri. Rooman aikana hajautuminen eri osa- alueisiin oli vielä suurempaa. Arkkitehti saattoi työskennellä armeijassa, laivanrakennuksessa tai kivilouhoksella (nykyisin rakennusinsinöörin alaa). Taustalla oli roomalaisten tarve ratkaista monenlaisia teknisiä ongelmia. Senaatti, myöhemmin keisari, ei ollut vastuussa ainoastaan edustusrakennusten rakentamisesta vaan myös vesihuollosta, katujen ja siltojen rakentamisesta, varustuksista, sotilasleireistä, joten arkkitehtuuri ei ollut taidetta taiteen vuoksi. Tekniikka ja taide eivät olleet toistensa vastakohtia. KUVA Nîmes, Pont du Gard. 269 m pitkä, 48 metriä korkea, Agrippan antamien ohjeiden mukaan rakennettu noin 10 eaa. Roomalaisella ajalla arkkitehtien tarve oli todella suuri, kuitenkaan emme tiedä paljoakaan yksittäisten arkkitehtien elämänvaiheista, taustoista, koulutuksesta ja elämänurasta. Usein yhtä arkkitehtia kohden on vain yksi rakennus mainittu. Ja useat mainitut rakennukset eivät ole olemassa enää, ja olemassa olevat saattavat olla atribuoituja useita kertoja sen jälkeen eri arkkitehdeille. Eli, kuten jo Kreikassa, Roomassa ja Rooman valtakunnassa arkkitehti oli samanaikaisesti insinööri ja tehtävät hyvin pirstaleisia ulottuen rakennusten mittauksesta riemukaarien, sotilasleirien, siltojen katujen ja vesijärjestelmän tarvitsemiin rakennelmiin, lisäksi hänen tuli hallita vielä sotalaitteiden ja laivanrakennuksessa tarvittavat taidot eli ammattinimike arkitectus sisälsi tehtävät, jotka voidaan laajasti ottaen sisältää kaikkeen rakentamiseen ja konstruoimiseen liittyvään. 5

6 KUVA (Vitruvius, kaavio) Arkkitehdin ammatin organisoitumisessa merkittävä kirjallinen lähde on Vitruviuksen (eli ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua), teos De architectura libri decem eli kymmenen kirjaa arkkitehtuurista. Se käsittelee aikaa hellenismin lopulta keisarinajan alkuun. Vitruviuksen elämästä tiedetään vähän, hänellä oli ilmeisen hyvässä asemassa olleet vanhemmat, hyvä koulutus. Keisari Caesarin alaisuudessa hän toimi sotalaitteiden suunnittelijana, ja suunnitteli myös Rooman vesihuoltoa. Hän ei kuitenkaan ollut ammatillisesti erityisen menestyksekäs. Sai kuitenkin Augustukselta eläkkeen ja alkoi laatia oppikirjaa (33 22 eaa.). Vitruvius asetti korkeat vaatimukset arkkitehdille, ja jakoi teoksensa eri teemojen mukaan. Ensinnäkin arkkitehtuurin hän jakaa rakennusten (aedificatio) ja sotakoneiden ja instrumenttien (machinatio) suunnitteluun. Ensimmäinen jakautuu yleiseen (publica) ja yksityiseen (privata) sektoriin. Yleinen edelleen kaupunki- ja varusterakentamiseen (defencio), temppelirakennuksiin (religio) ja oppurtunitas eli forumeihin, teattereihin, kylpylöihin ja palatseihin sekä satamiin ja vesihuoltoon. Kuten kreikkalaisille, oli Virtuviuksellekin arkkitehtuuri ARS, eli käsityöläinen kyky ja taito jota voitiin opettaa ja oppia. Se tapahtui USUksen kautta eli käytännössä harjoittelun kautta, joko kotona jos sukulaiset olivat arkkitehteja, tai useimmin sotilaskoulutuksessa. Käytännön lisäksi tarvittiin teorian hallinta, eli arkkitehdilta vaadittiin Vitruviuksen mukaan ensyklopediamaista tietoa, niin historiasta, lääketieteestä, oikeustieteestä, piirtämisestä, matematiikasta ja tähtitieteestä. KUVA Roomalainen nostokurki, 30 eaa. Roomalaisen vuokratalon rekonstruktio. Roomassa julkisten rakennusten hoidosta vastasivat ensisijaisesti sensorit (censor). Virkamies, jonka tehtävänä oli toimittaa henkikirjoitus ja verollepano, valvoa yleistä moraalia ja teetättää julkisia töitä. Augustuksen aikana lisäksi avustajia, curatorit, (curator), virkamiehiä, joiden tehtävänä oli päätösten teko ja rahoituksen valvonta eri rakennustehtävissä (temppeli, yleinen rakennus, kadut ja sillat). Sensorien tehtävänä oli edelleen uudisrakennusten käynnistäminen. Ja ammatti- ihmisinä heidän alaisuudessaan toimivat arkkitehdit tai mensorit ((mittaus)- insinöörit) (mensor). Julkiset rakennustehtävät annettiin teetättäväksi yksityiselle yrittäjälle (se joka oli halvin, paras ja nopein). Rakentajan piti pitää kiinni kustannusarvioista ja aikataulutuksesta. Yleistä oli, että laadittiin kirjallinen sopimus luonnospiirustuksen, mallin ja kustannusarvion mukaan. Kun arkkitehti hoiti suunnittelun ja mahdollisesti osan rakennuksen työnjohdosta, itse toteutus oli käsityöläismestarien (artifex) vastuulla. Heidän nimiään ei juurikaan mainittu. 6

7 Arkkitehdin taloudellisesta asemasta on säilynyt Rooman vallan ajalta vain vähän tietoja. Diokletianuksen vuonna 301 antaman ediktin mukaan arkkitehtuurin opettaja sai kaksinkertaisen palkan verrattuna tavalliseen kouluopettajaan. Mutta hän sai vain puolet siitä mitä kirjallisuuden tai mittausopin opettaja sai. Näitä vielä enemmän ansaitsi retoriikan opettaja. Arkkitehtien ammattistatus. Taustat (nimeltä mainitulla) olivat hyvin erilaisia. Yleensä he olivat roomalaisia vapaita kansalaisia mutta toisinaan myös orjan asemasta vapautettuja (20%) tai orjia (10%). Sosiaalinen asema arkkitehdilla sekä mensorilla (mittausinsinööri) oli erilainen, he olivat lähtöisin eri sosiaalisista luokista. Esim. Cicero käytti arkkitehteja näiden taustojen mukaan erilaisiin rakennustehtäviin. KUVA Hadrinuksen huvila- alueen raunioita Tivolissa Kuten Egyptissä, myös Roomassa hallitsijan eli kuninkaan (Cesarista alkaen keisarin) asema rakennuttajana merkittävä, erityisesti keisari Hadrianuksen aikana ( jaa.) kuten tämän villa Adriana ( jaa.) ja Pantheon ( jaa.) Konstruktiossa uudistus, suuri betonikupoli. Vielä luvulle asti kuninkaiden ja feodaaliherrojen rooli rakennuttajana niin silmiinpistävä että taidehistorian kirjoituksessa joissakin maissa arkkitehtuuriperiodit nimetty kuninkaiden mukaan, kuten Ranskalla Ludvig XIV Ludvig XVI tyyli. KUVA Keisari Neron rakennuttama Domus aurea, pohjapiirros. Roomalaiset arkkitehdit osallistuivat myös kaupunkisuunnitteluun ja puutarhojen suunnitteluun. Rooman palon jälkeen 64 keisari Nero rakennutti domus aurean (kultainen talo), ylellisen asuinpalatsin, jossa 125 hehtaarin puutarha- alue ja mm. keinotekoinen järvi. Tacituksen mukaan työn suorittivat arkkitehdit Severus ja Celer. Ei tiedetä varmaksi, suunnittelivatko he myös rakennetun domus aurean, tynnyriholveineen, saleineen ja käytävineen. Runsaat maalauskoristeet, pyöreä ruokasali, joka oli varustettu norsunluisella kasettikatolla, joka pyöri akselinsa ympäri. KUVA Trajanuksen forum, Rooma Rooman lisäksi toimi provinssissa kyvykkäitä arkkitehteja ja toisaalta Roomassa työskenteli myös kreikkalaisia arkkitehteja. Trajanuksen forum ehkä kuuluisin syyrialais- kreikkalaisen arkkitehti Apollodoroksen suunnitelma. Trajanus hallitsi , oli sotaisa ja hänen aikanaan Rooman valtakunta oli laajimmillaan. Rakennutti nimeään kantavan forumin Käynti Augustuksen ja Caesarin forumilta suuren riemukaaren läpi pylväshallien rajaamalle suurelle aukiolle (116 x 95 metriä) jonka keskellä ratsastajapatsas. Siitä luoteeseen viisilaivainen basilika (96 marmoripylvästä). Sen takana kaksi kirjastorakennusta ja sen takana Trajanus- pylväs ja temppeli. Apollodoros oli luultavasti myös viereisen Trajanus- torin suunnittelija (kauppahalli, tilat pääasiassa holvattuja ja edelleen olemassa). 7

8 KUVA Pantheon, Rooma, Trajanuksen seuraaja keisari Hadrianus antoi rakennuttaa uuden Pantheon- temppelin (kaikkien jumalien temppeli) entisen sijaan (salaman tuhoama 80, ja kunnostettu tuhoutui 89). Poikkesi täysin aiemmista temppelien muototeemasta. Pyöreä sisätila 43,30 metriä, yli 6 metriä paksut marmoriseinät puolipallon muotoinen kupoli jossa pyöreä aukko (okuli). Korkeus ja halkaisija sama. Lasketaan myös Apollodoroksen työksi. On Rooman parhaiten säilynyt antiikkinen rakennus. Keisari lahjoitti sen paaville 609 ja vihittiin Santa Maria ad Martyres- kirkoksi. BYSANTTI ja Osmaanien valtakunta KUVA M 33 Hagia Sofia, Konstantinopoli / Istanbul, Anthemios Tralleslainen ja Isidoros Miletoslainen Bysantilla tarkoitetaan Rooman valtakunnan itäistä osaa ajallisesti alkaen Kontantinopolin perustamisesta 326, keisari Konstantinus Suuren toimesta ( ). Läntisen Rooman valtakunnan kukistettua se jatkoi valtakunnan traditiota koko keskiajan läpi aina osmanien valloitukseen asti Tuhatvuotisen Bysantin aikakaudesta on vain noin sadan (ilmeisen) arkkitehdin nimi tunnettu. Selittyy toisaalta sillä että Bysantin rakentajine ja taiteilijoiden tietoisella anonyymiuden haulla. Toisaalta ei yhtenäistä määritelmää arkkitehdille, insinöörille, rakennusmestarille, käsityöläiselle. Problemaattista lisäksi tapa jolla lähteissä maaliset ja kirkolliset hallitsijat loivat rakennuksen tai olivat sitä ikään kuin omin käsin rakentamassa. Vain Konstantinopolin Hagia Sofian (Pyhä Viisaus, alun perin megale ekklesia, suuri kirkko) arkkitehdeista on tarkempaa tietoa, mikä selittyy ilmeisimmin sillä että rakennus oli epätavallisuudessaan, suuruudessaan ja loistokkuudessaan niin käsittämättömän upea että sen arkkitehdit Anthemios Tralleslainen ja Isidoros Miletoslainen. Alun perin viisilaivainen basilika, käyttöön 360, paloi 404, korjattiin, paloi uudelleen 532, jonka jälkeen nykyisen kirkon rakentaminen aloitettiin. Edessä ollut atriumpiha on tuhoutunut. Ei tiedetä, mitä muita rakennuksia Anthemios on mahdollisesti suunnitellut, kuoli 532. Ei nähnyt kirkkoa valmiina. Isidoros luultavasti geometrian ja mekaniikan opettaja. Valmistui Justinianuksen aikana 537. Kirkko on pohjaltaan suorakulmainen ja kolmilaivainen, keskilaivaa kattaa puolikupolien rajaama suuri tiilikupoli, joka tukeutuu pendentiiveihin. Vuoden 558 maanjäristyksessä kupoli sortui ja Isadoros nuorempi (veljenpoika) suunnitteli uuden, korkeutta 6 metriä lisää. Konstruktio, jossa kupolin paino jakautui juuri pendentiivien kautta, kaarevien kolmikulmaisten osien kautta neljän pääpylvään varaan. Tästä islamilaisen arkkitehtuurin merkittävä elementti. KUVA M 41 Osmanien valtakunta suurimmillaan luvun lopulla. 8

9 MIMAR Arkkitehti osmanien valtakunnassa Osmanien arkkitehtuuri on jättänyt jälkeensä suuren määrän monumentaalisia rakennuksia kuten moskeijoita joiden vaikuttava kupoliarkkitehtuuri on edelleen vaikuttanut nykyajan moskeijoiden rakennustaiteeseen kaikkialla maailmassa. Rakennusten rakennushistoriaa käsitelty lukuisissa teoksissa mutta ei selvää ja yhtenäistä kuvaa osmanien arkkitehtien koulutuksesta tai työprosesseista. Osmanien yhteiskuntaa hallitsi pitkään keskusvaltio jossa johtava asema sulttaani- dynastioilla. Ei kuitenkaan kuten Euroopassa aristokratiaperheitä. Valtiota, jonka johdossa oli sulttaani, koordinoivat virkamiehet, jotka olivat lojaaleja valtiolle eli sitä kautta sulttaanille. Yksityisomaisuus oli toisella tavalla järjestetty, ei niinkään perintöjä vaan raha hyvää tekevien uskonnollisten säätiöiden. Laitokset kuten koulut, sairaalat, kylpylät ja moskeijat olivat pääasiassa tällaisten säätiöiden perustamia ja ylläpitämiä (ei kuten lännessä kirkon). Arkkitehdin toiminta keskittyi suurimmaksi osaksi säätiöiden rakennuksiin, toimeksiantajana useimmiten lahjoittaja henkilökohtaisesti. Keskiajalta ei detaljoitua tietoa. Varhaisin nimeltä tunnettu arkkitehtibiografia on luvulta ja se esittelee arkkitehti Sinania (noin ), poikkeuksellinen. Yleensä lähteet eivät käsittele suunnitteluprosessia, estetiikan teoriaa tai arkkitehdin koulutusta. Rakentamisen dokumentaatioissa ei keskeisenä suunnittelumateriaali kuten piirustukset, mallit tai luonnokset vaan laskut. (Niissä tarkasti tiedot rakentajista alkuperämaineen, palkkoineen, millaista työtä ja kuinka kauan tekivät, mitä materiaalia mistäkin hankittiin.) Ilmeisimmin piirustukset irrotettiin rakennusta koskevista dokumenteista niiden valmistuttua. Arkkitehdit mainitaan yleensä hoviarkkitehtien ryhmänä. Konstantinopolin valtauksen 1453 jälkeen säilyneet rakennukset käytettiin uudelleen osin uusin funktioin sekä rakennettiin uutta. Osmaanisessa valtiossa ei ollut poliittista tahoa joka olisi voinut kilpailla sulttaanin kanssa joten suurten rakennusprojektien organisaatio ja kontrolli sekä rakentamista varten tarvittavat taiteellisesti ja teknisesti koulutetut henkilöt olivat valtiolle alisteisia. Kontrollia hoiti sulttaaninen keskusorganisaatio (1800- luvulle asti muuttumaton). Arkkitehdin koulutuksesta tuolta ajalta ei ole tietoa. Arkkitehdin ammatti oli osin sekoitus taidekäsityöläisen ja insinöörialan taitajan ammattia ja liittyi paljon sotilaallisiin suunnitelmiin. KUVA M 45 Hoviarkkitehtien ohimarssi sulttaanin ohi Suleimanin moskeijan pienoismallin kanssa, Mistään tunnetusta monumentaalirakennuksesta ei ole piirustuksia tai mallia syntyajaltaan. Esimerkiksi Sinan biografiassa on piirustusta (kuvaa) vastaava sana, jonka arkkitehti tekee kohteestaan. Toinen sana kolmiulotteinen kuva, ehkä perspektiivi tai pienoismalli. Kuvassa miniatyyri, jossa hoviarkkitehdit kulkevat sulttaanin ohi kulkueessa joka kantaa Suleimanin moskeijan pienoismallia. Tämä ei kuitenkaan työmalli vaan esittelymalli. KUVA M 46 Alexandre Vallaury, Arkeologinen museo, 1891, Istanbul. 9

10 1700- luvun lopulla perustettiin insinööri- ja rakennusalan kouluja ja arkkitehdin ammattikuva vähän ja hitaasti muuttui sitä myötä ja status koheni. Kontaktit länsimaiseen arkkitehtuuriin lisääntyivät luvun valtiolliset uudet määräykset ja muutokset loivat uudenlaisen yksilön kuvan ja uudenlaisen porvariston, joka nyt astui esiin myös toimeksiantajana arkkitehdeille. Arkkitehti saattoi jatkaa ammattiaan joko virkamiehenä valtion palveluksessa tai työskennellä yksityisyrittäjänä luvun lopulla uudistuksia, kun Pariisin École des beaux- artsin mallin pohjalta perustettiin 1883 kaunotaiteiden akatemia. Ensimmäinen johtaja Alexandre Vallaury, oli saanut koulutuksensa Pariisissa. Suunnitelmien ja piirustusten arkistointi lisääntyi mutta vuosisatainen perinne säilyi siitä että kun rakennusprojekti valmistui ennemminkin laskut säilytettiin mutta ei piirustuksia. Näin edelleen luvulla. Menestyksekkäät arkkitehtitoimistotkaan eivät nähneet tarkoitukselliseksi säilyttää piirustuksia. Rakennus itsessään oli tarpeeksi. Arkkitehdit saivat virallisen ammattistatuksen luvun alussa ja perustivat 1908 osmaanisen arkkitehtikamarin. Tasavallan perustamisen jälkeen 1923 tämä virallistettiin ja 1927 perustettiin turkkilainen arkkitehtiyhdistys. KESKIAIKA / KIRKKO RAKENNUTTAJANA KUVA Giotto, Enrico Scrovegni esittelee enkeleille kappelin. Arena- kappeli, Padova (1300- l alku). Jean Tissendier esittelee Rieux- kappelin mallin (n. 1340), lahjoittamansa hautakappeli Fransiskani- kirkon apsikseen. Musée Augustin, Toulouse. Myös kristikunnan kirkko rakennutti oman vallan ja mahdin osoittamiseksi. Rahoitus ennen kirkollisveroa: johdettujen kirkollisten instituutioiden tuloista (luostarit), kolehtien kautta ja yksityisten lahjoitusten kautta. Näin keskiajalla, jolloin kirkko pääasiallisin rakennustaiteellisten uudistusten toteuttaja. Rakennuttajina kirkolliset, usein taustaltaan aateliset piispat ja apotit, mutta myös maalliset hallitsijat pyrkivät jättämään itsestään muiston kirkonrakentamiseen tehtyjen lahjoitusten avulla. Muisto- ja lahjoituskuvauksissa usein lahjoittajat esiintyvät kuvattuna rakennuksen pienoismallin kanssa. KUVA Kuningas Offa vierailee rakennuspaikalla työnjohtajan ja rakennustoimitsijan kanssa. Matthaeus Parisiensis, Vitae duorum Offarum, noin Keskiajan tutkimus on vilkasta ja uusia tulkintoja myös rakennushistorian alalta. Günter Bindingin mukaan keskiajalla ei ollut olemassa antiikissa tai uudella ajalla käytettyä termiä arkkitehti (arkkitehti, joka suunnittelee rakennuksen, jonka käyttötarkoitus rakennuttajan määräämä ja jonka arkkitehti piirtää ja suunnittelee tiettyyn mittakaavaan ja johtaa rakentamista). Sen sijaa kolme henkilöä jotka eri suhteessa määräävät suuren rakennusprojektin muodon ja rakentamisen: ± rahoittaja tai rakennuttaja ± tämän asettama tai valitsema rakennustoimitsija ± työnjohtaja (Werkmeister), joka samalla käsityöläinen (kivenhakkaaja tai puuseppä) 10

11 Matthaeus Parisiensiksen (benediktiiniläisluostarin munkki) Offa- Vitassa oleva kuvitus näyttää esimerkinomaisesti gotiikan kauteen siirtyvältä keskiajalta kirkon rakentamiseen osallistuvat tahot (kirkot olivat tärkeimpiä keskiajan rakennusprojekti). Yläkuvassa Pyhän Alban luostarin rakennustyömaa, vasemmalla kuningas Offa valtikkansa kanssa, työnjohtaja nahkalakkeineen, kulmaviivoittimineen ja käsiharppeineen ja tämän takana rakennustoimitsija. Lisäksi kolme työntekijää. Rakennuttaja. Oli teologisesti koulutettu tai maallinen, usein omasi poliittista valta. Häneltä rakennusaie ja konsepti sekä muodon määritys (rakennustyyppi ja sen merkitys), avuksi historiallisia esikuvia tai rakennuksia jotka ikonografisesti tärkeitä (esim. Rooman Pietarinkirkko tai Jerusalemin hautakirkko). Määräsi usein työnjohtajan (ja siten rakennuksen laadun). Kirjallisissa lähteissä on usein mainittu piispa tai apotti arkkitehdiksi (architectus). Teksteissä luonnehditaan heidän valmiuksiaan tai heidän omakätistä yhteistyötään rakennustöissä. Kuitenkin on hyvin vaikeaa yksittäistapauksissa määrittää, missä määrin rakennuttaja päätti konseptista ja suunnittelun etenemisestä tai mikä vaikutus hänellä oli yksittäisiin muotoihin ja koristeluun eli missä määrin työnjohtaja toimi suunnittelussa itsenäisesti. Rakennustoimitsija. Hallinnolliset tehtävät (magister operis tai provisor fabricae,), joka toimessa pitemmän aikaa tai vuoden kerrallaan. Rakennustoimitsija saattoi olla teologi tai maallinen (yhä enemmän luvun loppua kohden) ja tämä johti rakennustyömaan (fabrica) rahoitukseen sekä materia- ja työväenhankintoihin liittyvät hallinnolliset asiat. Raportointivelvollisuus; hän ei ollut rakennustekniikan asiantuntija. Työnjohtaja. Varhais- ja sydänkeskiajalla (vuoteen 1350) johti teknisesti rakentamista, eli toteutti käytännössä teoreettisen rakennussuunnitelman. Hänen alaisuudessaan rakenteen ja detaljit. On vaikea määritellä kuinka paljon hän oli mukana suunnittelussa. Työnjohtaja oli usealla suurella rakennustyömaalla kokomusta hankkinut muurarimestari, kivenhakkaajamestari tai puuseppä. Häneltä odotettiin että hän on jatkuvasti paikalla työmaalla ja ottaa itse osaa rakentamiseen. Myöhemmin hänellä saattoi olla useita työmaita samanaikaisesti, jolloin eri paikoissa sijaisia. Maksettiin vuosipalkka ja päiväpalkka paikalla olleista päivistä. Ei laatinut rakennuspiirustuksia vaan suunnitelma oli päässä. (johtavan työnjohtajan nimityksen vaihtelivat, saatettiin myös kutsua magister operikseksi tai magister fabricae tai lapicída.) KUVA (teksti) Kirkkoisä Augustinus ( ) oli teoksessaan De cívitate dei (Jumalan valtio) muotoillut käsityksen Jumalasta viisaimpana luojana ja oikeudenmukaisimpana järjestäjänä (ordinator). Tämä teos on pohjana varhais- ja sydänkeskiajan rakennusten suunnittelua ja rakentamista käsitteleville teksteille. Todellisuus oli luotu järjestämällä (ordinare), merkitsemällä tai suunnittelemalla (deignare), asettelemalla (disponere) ja lopulta muotoilemalla tai kuvaamalla (formare). Näin oli luotu jumalallinen järjestys, ordo, kaikelle olevaiselle. Jumalan 11

12 teko on muodonantoa annetuilla määräyksillä, eli hänen tekonsa ovat säädetty niin että niissä osat ovat sopusoinnussa, harmoniassa (harmonia). Harmonia- käsite juontaa Kreikkaan, jossa sillä tarkoitettiin yksittäisten osien yhdistämistä järjestetyksi kokonaisuudeksi. Pythagoralaisilla harmonia ja kosmos yhdistyivät maailmankuvaksi ja asioiden objektiiviseksi ominaisuudeksi, konkreettisesti nähtynä pythagoralaisten ymmärtämässä lukujen ja suhteiden järjestyksessä: matematiikan prinsiipit olivat myös olevaisen prinsiippejä. Platon ja Aristoteles nostivat harmonian universaalikäsitteeksi. Aristoteles erotti arkkitehtuurin jäljittelevistä taiteista ja yhdisti siihen ilmaisut järjestys, symmetria ja matemaattisesti rajatun kauneuden. Vitruvius yhdisti etiikan ja estetiikan harmonian avulla. KUVA Tuomas Akvinolainen (1224/ ) kuvattuna Ascoli Picenon San Dominicon kirkon alttaritaulussa (vasen osa), Carlo Crivelli, Keskiajan maailmankuvan keskiössä on ajatus ordosta, Jumalan maailmaan asettamasta järjestyksestä. Maallinen kauneus on heijastuma absoluuttisesta kauneudesta. Tämä käsitys keskiajalla aina Tuomas Akvinolaiseen asti. Jumalaa kuvattiin rakennusmestarina joka oli luonut maailman pääasiallisesti matemaattisten lakien mukaan. Keskiaikainen rakennusmestari siirsi tämän järjestyksen rakennuksiin käyttäen apunaan geometriaa. Viittaukset geometriaan (aputieteenä) eli mittaaminen ja mitta yleistyvät luvulta asti. Työnjohtajaa kuvataan viivoittimen, harpin ja käsityöläisen työkalujen avulla. Niillä tehtiin luvulta alkaen pienessä mittakaavassa tehdyt piirustukset ja perustuksen mittaaminen, geometrian sääntöjen avulla. Idean saattaminen muotoon. Perusmuotoina on suorakulmainen kolmio (sisältää kaikki suhteet ja puolet neliöstä, kolmikulmion ja neliön avulla tuotetut muodot niinikään Jumalan määräämiä). Itse Jumalaa saatettiin kuvata harppia kädessään pitävänä maailman luojana. Harpin, viivaimen ja mittatikun (ja luotilanka) sekä geometrian avulla määriteltiin aluksi rakennustyömaalle perustuksen paikka. FILMI Columbia University Art Humanities Series Notre- Dame of Amiens ( ) Part II Revelation KUVA Villard de Honnecourt. Mallikirja, 1220/1230 Geometrian merkityksestä antaa kuvan ainoa keskiajalta säilynyt mallikirja, jonka Villard de Honnecourt matkoillaan laati (suurin osa ihmisten ja eläinten kuvauksia). Luonnokset antavat viitteitä tuon ajan suunnittelutekniikkaan: gotiikan kehitykseen, teknisiin asioihin ja suunnitteluun piirustusten avulla. 12

13 Tekniset ongelmat olivat moninaisia eivätkä irrallaan muodon luonnista. Keskiajalla ei tunnettu lujuuslaskelmia siten kuin nykyisin ymmärrämme, eikä työnjohtajalta vaadittu laskutaitoa. Työnjohtajat perustivat tiedot suulliseen tietoon, esikuviin. KUVA Kölnin tuomiokirkon länsijulkisivun piirustus, noin Rakennuspiirustukset. Varhaisimmat pergamentille piirretyt, mittakaavassa pienennetyt rakennuspiirustukset tehtiin luvun puolivälissä ainakin Strassburgin tuomiokirkko ja Kölnin tuomiokirkon länsijulkisivua varten. Gotiikan arkkitehtuuria esittäviä piirustuksia on säilynyt erityisesti Etelä- Saksassa, Hollannissa, Belgiassa ja Italiassa. Niiden laatimisesta on myös kirjallisia lähteitä luvulta alkaen, myöhäiskeskiajalla, rakennustoimia johtavien mestareiden koulutus, asema ja tehtävät eivät juurikaan eronneet edeltäjistään, mutta sosiaalinen arvostus nousi (vaikka luettiinkin käsityöläisiin). UUDEN AJAN ALKU. KUVA (Firenze luvulla) Firenze keskiajan jälkeen uuden ajan kulttuurin ja sivistyksen, renessanssin kehto. (kaupunkitasavalta, väkiluku, kauppa ja eri ammatinharjoittajat, liikemiehet ja aristokraattiset suvut kuten Medici. Taiteilijat Masaccio, Donatello, Brunelleschi). Yleiset rakennustehtävät (kirkot, raatihuoneet ja kaupungin varustaminen) ja rinnalle edustavaa yksityistä rakentamista, sukujen palatsit, huvilat, kappelit, joilla osoitettiin ja tuettiin valtaa. Linnoitukset, varustukset ja sotalaitteet kuitenkin edelleen tärkeällä sijalla. Kirjapainotekniikan keksimisen kautta useita traktaatteja ja mallikirjoja arkkitehtuurista. Humanistien kiinnostus antiikin teksteihin. Vitruvius- kommentaattoreita. Virtuviuksen De architectura tärkeä lähde mutta renessanssiarkkitehdeilla siihen erilaisia suhtautumistapoja. Lisäksi kalliita ja Vitruviuksen latina vaikeaa, käännöksiä vasta l alussa. Yhteistä antiikille ja renessanssille kuitenkin tapa nähdä ja arvottaa laadullisesti. Antiikin taide- ideaalin ymmärtäminen, taiteen jalous ja mahdollisimman korkea täydellisyys. Taustalla uudenlainen tietoisuus omasta persoonallisuudesta, yksilö etualalle. Taiteilijoiden koulutus, akatemiat oppineiden yhteisöjen perustamina luvulta. Sitä ennen arkkitehdiksi opiskelu lähinnä työskentelyä maalarin tai kuvanveistäjän pajassa / ateljeessa. Tärkeänä pidettiin matematiikan hallintaa (luku- ja kirjoitustaitoa) ja kykyä piirtää. Taide irtautui sitä aiemmin sitoneista funktioista ja syntyi tarve pystyä reflektoimaan taidetta, sen sääntöjä ja funktiota, irrallaan keskiajan käsityöläisestä traditiosta. Leon Battista Alberti ( ) eritteli systemaattisesti erikseen 13

14 maalaustaidetta, kuvanveistoa ja arkkitehtuuria ja kirjoitti niistä teoreettisia tutkielmia. Albertilla arkkitehtuuri ei enää käsityöläisen työn tulos vaan osoitus suuresta henkisestä kyvystä. Keskiajan käsityöläisenä kouluttautunut ja rakennustyötä ohjaava kivenhakkaaja muuttui luvulle mennessä suunnittelevaksi arkkitehdiksi joka oli monipuolisesti oppinut humanisti, uomo universale. Hän oli itsetietoinen asemastaan oppineena ammatti- ihmisenä, haki tunnustusta taiteellisille kyvyilleen ja liiketaloudellista hyötyä. Oman henkilökohtaisen tyylin etsiminen, erottautuminen toisista joka johti myös arkkitehdin nimen painottamisen tärkeyttä kunkin rakennussuunnitelman yhteydessä. Matematiikan ja luonnontieteiden korostus, keskeisperspektiivin keksiminen. KUVA Donato Bramante, Il Tempietto, 1502 Renessanssityyli ei kuitenkaan yhtenäinen. Kuten Liisa Kanerva on painottanut, saadaan renessanssiarkkitehtuuri näyttämään yhtenäiseltä ilmiöltä (valitsemalla sopivat kohteet ja luomalla kehityskulun täysrenessanssiin ja aina Palladion huviloihin). Renessanssin ytimenä nähty klassisen tyylin (antiikin) uudelleensyntyminen ja tyylin kehittäminen yhteydessä klassisen arkkitehtuurikielen oikeaan ymmärtämiseen. Mutta mitä oli oikea ymmärtäminen, mutta ennemminkin tuolloin klassinen arkkitehtuuri ymmärrettiin vaihtuvin tavoin, joskus yhdistettynä keskiaikaisiin näkemyksiin. Italian renessanssiarkkitehtuurille luonteenomaisinta olikin muutos. KUVA Giorgio Vasari, Cosimo I arkkitehtiensa, insinööriensä ja kuvanveistäjiensä ympäröimänä. Fresko, Palazzo Vecchio, Firenze (1555) Koulutettu, korkean aseman omaava artefici oli lähes samalla tasolla korkea- arvoisen toimeksiantajansa kanssa, arvotettu asema. Vain harvoilla arkkitehdeilla arkkitehtitoimistoja, joissa työskenteli useita arkkitehteja tehden piirustuksia ja rakennusmalleja ja joita lähetettiin paikallisille rakennustyömaille. Esim. Alberti teki kirjoituksissaan eron luovan, suunnittelevan arkkitehdin ja paikallisen rakennusjohtajan välillä. Alberti ja Michelangelo antoivat suunnitelmiensa toteuttamisen rakennusjohtajan käsiin, mutta saattoivat käydä myös itse paikalla. Kanervan mukaan kirjoittavat arkkitehdit kukin yksilöitä, jotka kohosivat ammatillisesti omin tavoin johtavaan asemaan (pajoissa maalareiksi tai kuvanveistäjiksi tai kultasepiksi jne., yhteydet kultturieliittiin). Kirjoittavat arkkitehdit vaikuttivat ammattikuvan kirkastumiseen teoksillaan antiikin arkkitehtuurin säännöistä ja loivat arkkitehdin roolia ja vaatimuksia. (Kullakin tosin omat ideaalinsa). Rakentaminen siihen asti oli ollut monen eri ammattimiehen yhteensulautuma, ei varsinaisesti henkilöä joka olisi erikoistunut vain suunnitteluun. Nyt arkkitehdille enemmän rooli muiden yllä rakennuksen organisoimisessa. KUVA Michelangelo, Rooman Pietarinkirkon leikkauspiirustus, noin

15 Tärkeään asemaan nousivat luonnos- ja rakennuspiirustukset (disegno) ja niille annettiin nyt suurempi arvo ja niiden perusteella johdettiin työtä. Liittyy visuaaliseen vallankumoukseen, jossa disegno kuvana osa tiedostamisen muutosta, kuvallisen informaation laadun lisääntyminen (kiitos myös kehittyneiden painotekniikoiden). Keskiajan rakennusmestari ei tällaisista apukeinoista hyötynyt kun ei niistä ymmärtänyt, päätökset rakennuspaikalla suullisesti. Nyt siirtyminen verbaali- kulttuurista toiseen jossa kuvilla on merkittävä rooli. Giorgio Vasari: jakoi disegno- piirustukset kahteen: kevyesti tehdyt luonnokset ja viivapiirustukset. Kaikki palvelivat arkkitehtuuria, veistotaidetta ja maalaustaidetta. Erityisesti arkkitehtuuria, koska piirustukseen suunnitellut linjat ovat arkkitehdin taiteen alku ja loppu. Loppu työ on muurarien ja kirvesmiesten työtä ja muodot näytetään puumallien avulla. Vitruviuksella oli ollut kolme arkkitehtuuripiirusta: (ichonographia, ortographia ja scaenographia = pohja, leikkaus ja perspektiivi), Renessanssissa esim. Filarete semaattinen pohjapiirustus, leikkaus ja perspektiivi tai kolmiulotteinen malli ja mittasuhdepiirustus. Alberti vastusti arkkitehtuuripiirustusten tekoa perspektiivisesti, se kuului kuvataiteilijoille (ero: Maalarit saavat esineiden reliefivaikutuksen häivyttämällä ja varjoin, arkkitehti rajoittaa sitä ja ottaa projektion pohjakaavasta ja säilyttää oikeat kulmat, muotoilee jokaisen leikkauksen ja sivun). Kanerva: Maalarien kulttuurin vaikutus arkkitehdin kuvan ja työn kehitykseen suuri. KUVA Leon Battista Alberti, Palazzo Rucellai,1458 (toteutus Bernardo Rossellino), Firenze Albertille suunnitteluprosessissa ensimmäinen tehtävä oli piirustusten avulla luoda tulevan rakennuksen henki esiin, ilman että otetaan huomioon mahdollisia teknisiä ongelmia. Henkeä kuvasi piirustus, hengen luoma ja linjojen ja kulmien avulla koulutetun ihmisen piirtämä. Luonnoksesta tarkasteltiin tulevan rakennuksen käyttöä ja toimintoja. Siitä saattaa huomata virheitä, jotka tuli korjata. Piirustus toimi välineenä informaation välittämisessä toimeksiantajalle sekä käsityöläisille. Lisäksi tehtiin pienoismalli. Rakentamisessa olivat tärkeitä 1:1 piirustukset detaljeista kuten ikkunoista ja kapiteeleista ja ne olivat malleja kivenhakkaajille kuten sabluunat keskiajalla. Suhdepiirustukset. Voisi kuvitella että renessanssia luonnehti suhdeoppi, suhteidenmukaiset etäisyydet (Virtuviuksen rohkaisu oikeisiin suhteisiin ja moduulijärjestelmä; suhteiden yhtenäisyyden luominen). Matemaattisesti luodut suhteet on nähty renessanssin arkkitehtuuriteorioiden perustaksi. Silti aikalaisten arkkitehtuurikirjoittajien näyttäisi matemaattinen suhteiden täsmällisyys olleen toissijaista. (oli kyllä kuten Albertin musiikkiin perustuva harmoninen systeemi ym. Sekä ihmiskehosta kehitetyt arkkitehtuurin suhdeoppi, ja niissäkin erilaisia systeemejä oman mieltymyksen mukaan) KUVA Antonia da Sangallo ( ), pienoismalli Pietarinkirkkoa varten Roomassa Pienoismallit piirustusten pohjalta savesta tai puusta usein suuressa mittakaavassa ja usein kalliita. Mallit eivät palvelleet vain alussa suunnitelman pohjana ja esikuvana rakentajille vaan rakentamisen kuluessa informaationa rakennuttajalle, tai detaljien selvittämisessä. Malli saatettiin tehdä myös vasta rakennuksen ollessa rakenteilla. Perspektiiviset esityksen (disegno de prospettiva) korvasivat osin mallit luvulta lähtien. 15

16 KUVA Filippo Brunelleschin perspektiivikoe Yhtenä keskeisperspektiivin keksijöistä varhaisrenessanssin Firenzessä pidetään arkkitehti Filippo Brunelleschia ( ). Kahdella empiirisellä kokeellaan hän esitti kolmiulotteisen tilan kuvaamisen lineaarisena, geometrisena projektiona kaksiulotteiselle kuvatasolle. Hän maalasi vuosien 1413 ja 1425 välisellä ajalla kaksi kuvapaneelia joista toinen esitti perspektiivistä näkymää Firenzen kastekappelista. (toinen Palazzo Vecchiosta kaupungin keskustassa sijaitsevalla Piazza della Signorialla. Paneelit ovat kadonneet ja esitykset tunnetaan vain kirjallisena kuvauksena Antonio di Tuccio Manettin luvulla laatiman Brunelleschin elämänkerran välityksellä.) Firenzen kastekappelia esittävässä kokeessa Brunelleschi oli maalannut perspektiivisen kuvan kastekappelista Firenzen tuomiokirkon edestä nähtynä. Paneeliin oli tehty pieni reikä. Kun katselija kuvan maalauskohdalla kirkon edessä piteli silmän korkeudella paneelia, hän näki reiän lävitse kastekappelin. Peilin avulla hän saattoi verrata näkymää paneelin toiselle puolelle maalattuun perspektiiviseen kuvaan. Koska maalaukseen piirretyt rakennuksen muodot vastasivat ilmeisesti pakosuorien ja pakopisteiden avulla laadittua perspektiivistä esitystä kastekappelista, vaikutti kuva todenmukaiselta ja identtiseltä esikuvansa kanssa. KUVA Albertin esitys perspektiivipiirustuksen laatimisesta Perspektiivin teoriaa kehitti Brunellischin jälkeen Leon Battista Alberti ( ). Kirjoitti eri alojen oppikirjoja. Maalaustaidetta koskevassa traktaatissaan selitti myös perspektiiviteorian. Keskeisperspektiivin teorian mukaan maalauksen yhdensuuntaiset pakolinjat, ortogonaalit, kohtaavat silmän korkeudella horisonttiviivalla sijaitsevassa pakopisteessä. Keskeisperspektiivistä (ja arkkitehtuurista) ks. tarkemmin Johanna Vakkarin toimittama teos Perspektiivi kuvataiteen historiassa. BAROKKI JA VALISTUSAIKA. UUSI HISTORIATIETOISUUS luvulla sosiaalivaltion rakennustehtävät muuttuvat: Englannissa teollinen vallankumous ja Ranskassa poliittinen vallankumous. Uusia rakennustehtäviä (valtiolle) kuten sairaalat ja vankilat. KUVAT Sébastien Le Prestre de Vauban ( ), Neuf- Brisach, Elsas Ideaalimuoto varustukselle, Itsevaltiaan monarkin (Ludvig XIV) palveluksessa. KUVA Claude Perrault ( ). Pariisin Louvren julkisivun kolonnaadi, pidetään ranskalaisen klassisismin (klassisoiva barokki) mestariteoksena ( ). Käänsi Vitruviuksen teoksen 16

17 ja käännös nostatti polemiikin. Perraultin mukaan absoluuttisia sääntöjä arkkitehtonisten osien suhteisiin ei ole olemassa. Yhteiskunnallinen sopimus määrää mikä kulloinkin on kaunista. Absoluuttisesti päteviä suhteita, jotka löydettävissä kosmoksesta tai ihmiskehosta, ei ole siirrettävissä arkkitehtuuriin. Kauneus rakennuksessa ei tule loogisesta järjestä ja luonnonlaeista vaan yhteisö luo kauneuskäsitteen, eli kauneus on relatiivista. KUVA Boullée Uuden aikakauden tai murroksen arkkitehtuuri vallankumousarkkitehtuuri luvun lopulla. Mm. Étienne- Louis Boullée, C. N. Ledoux ja J.N.L. Durand. Ns. vallankumousarkkitehdit eivät soveltaneet vanhoja perinteisiä suunnittelutapoja uusissa olosuhteissa eivätkä siten pyrkineet säilyttämään traditiota vaan uudelleen kehittivät itse suunnittelu perusteita. KUVA Te 10b- c Claude- Nicolas Ledoux ( ). Maison de plaisier 1789, ja kanavanvartijan asunto. Ledoux, Boulléen opetuslapsi, hyödynsi myös geometristen tilakappaleiden dramaattisia efektejä. Rakennussuunnitelma ei juontunut sen funktiosta vaan rakennus oli suunniteltu ilmaisemaan rakennuksen funktiota hyödyntämällä ideoiden assosiaatioita. Yritti järjestää uuden, utooppisen yhteiskunnan ankaran arkkitehtonisesti tai antaa sille arkkitehtonisen ilmeen. Arkkitehtuurin ei tullut enää osoittaa omistajansa tai asujansa sosiaalista asemaa vaan arkkitehtuurin tuli vaikuttaa ja antaa leiman rakennuksessa tehtävään käsityöläiseen tai muuhun toimintaan ja siihen kuuluviin tuotteisiin. Falloksen muotoinen bordelli, tässäkin kasvattava funktio, eli vierailija ei tyydyttämään lihallisia halujaan vaan hänen tulisi ymmärtää kuinka vastenmielistä talossa tapahtuva toiminta on ja johtaa hänet siveelliseen kypsyyteen. Ja jokivahdin / kanavanvartijan asunto. Asuja määrittelee itsensä ammattinsa kautta ja vastaavasti hänen talollaan on muoto joka vastaa kanavan suuta. KUVA Jean- Nicolas- Louis Durand ( ). Précis des leçons d architecture. Durand suosi myös pallomuotoa ja ympyrää (kuten Boullée veistoksellisen muodon luojana) ideaalina muotona, mutta sen takia että se taloudellinen. Arkkitehtoniset traditiot ja symboliset ilmaisut eivät määrää suunnittelua vaan yhteiskunnallinen käyttökelpoisuus, utilité. Arkkitehtuurissa vain kaksi ongelmaa: yksityinen asuinrakennus, johon maksimi tila pienimmällä summalla, toiseksi julkinen rakennus, johon luotava suurimmat tilat käytössä olevalla rahasummalla. Arkkitehtuurin kriteeri yksinomaan käytännöllisyys ja kulujen minimointi. Ornamentti ei liity arkkitehtoniseen kauneuteen koska rakennus kaunis vain jos tyydyttää tarpeet. Traktaatti ( ) on johdonmukainen arkkitehtuurikonsepti, jossa arkkitehtuuri standardisoidaan ja esitetään yksinkertaisessa muodossa. Kaiken pohjana rasteri. Neliömäinen rasteri, modulaarinen systeemi, joka määrää seinät ja tukiosat. Tehtävän mukaan suuruus ja perusrasterin laajuus voi vaihdella, mutta 17

18 rasteri määrää aina konstruktiivisen systeemin, jolle rakentuvat seinät, arkadit, rakennusmassat ja niin edelleen. Neliöruutuinen piirustuspaperi, ruutupaperi, joka sittemmin millimetripaperiksi, käytti opetuksessa. Vaikutti pitkälle, funktionalismissa viitattiin tähän, ja Ernst Neufert konsipoi tämän pohjalta rakennusjärjestysopin luvulla ja Oswald Mathias Ungersin rationaalinen arkkitehtuuri pohjaa tälle. KUVA Paestum, Hera- temppeli (n. 540 eaa.) ja Poseidon- temppeli (n. 450 eaa.) luvun lopulla muutoksiin arkkitehtonisissa aatteissa ja samalla myös arkkitehdin ammattikuvassa vaikutti erityisesti uudenlaiseen historiatietoisuus. ( luvun puolivälissä arkkitehdit olivat alkaneet tarkastella arkkitehtuuria muotojen jaksona tai sarjana, joka kehittyi. Ensyklopedistit, kuten Voltaire, näkivät historian universaalina ja korostivat alkuperäisten lähteiden autenttisuutta. Esimerkiksi ennen 1750 arkkitehdit eivät tutkineet kreikkalaisia Paestumin temppelin raunioita tai ottaneet selvää Vitruviuksen kuvailemien rakennuksien alkuperästä. KUVA Karl Friedrich Schinkel. Friedrichwerdersche- kirkon neljä variaatiota, Uusi suhde historiaan, joka arkkitehtuurissa ilmaisi itsensä itsetietoisena tietoisuutena tyylistä. Tyyli ymmärrettiin myös klassisen arkkitehtuurin sisällä olleiden muutosten kuvaajaksi. Käsitys edistymisestä ja kehittymisestä ihmiskunnan historiassa. Rauniot ja uusi tiede arkeologia: klassifiointi. Arkeologian kautta huomio kahteen ongelmaan: kehittyykö arkkitehtuuri progressiivisesti vai syklisesti. Ja kehittyykö / muuttuuko se automaattisesti ympäristön vaikutuksesta vai arkkitehdin tekemillä tyylillisillä valinnoilla. TYYLITIETOISUUS. Klassismi edelleen voimassa esittämässä parhaimpia mahdollisissa olosuhteita. Mutta luvulla tyylien muuttuminen suhteelliseksi, tyylistä tuli autonominen merkitysten systeemi, jolla omat tietyt loogiset seikat. Tyylit keskenään analogisia systeemejä. Eivät passiivisia tulkintoja menneestä vaan välineitä nykyajan muovailuun. Arkkitehdit olivat tietoisia mukana olostaan muuttuvassa, kehittyvässä prosessissa. Erilaisia toimintatapoja (karkeasti kaksi lähestymistapaa): Revivalistit (tietyn historiallisen tyylisuunnan uudelleen omaksuminen) ja eklektikot (entisten tyylien synteesi nykytodellisuuden ilmaisijana). Revivalistit eivät yksi yhtenäinen joukko. Klassismin puolustajat, antiikin ajan ideaali ja siihen pyrkimällä lähestyminen ideaalia sivilisaatiota. Toisaalta gotiikan puolustajat, jotka hyljeksivät klassista arkkitehtuuria, joka vieras ilmasto- olosuhteille ja etniselle traditiolle ja jotka kääntyivät keskiaikaisen kansallisen arkkitehtuuriperinnön puoleen. Gotiikka ihanteeksi henkiseen uudistukseen korruptoituneessa modernissa maailmassa (ei universaalisen pätevyyden vuoksi). 18