LUONNONMUKAINEN MAATALOUS

Transkriptio

1 Mikkeli 2006

2

3 Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli LUONNONMUKAINEN MAATALOUS Julkaisuja no 80 Jukka Rajala 2006

4 KIRJOITTAJAT Kristiina Dredge, EL, Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta Ulla Holma, MMM, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli Johanna Huikko, tutkija, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli Kauko Koikkalainen, MMM, MTT, Taloustutkimus (MTTL) Heikki Koskimies, agr., Etelä-Pohjanmaan maaseutukeskus Marja-Riitta Kottila, MMM, toiminnanjohtaja, Finfood Luomu Petri Leinonen, MMM, MTT/Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusasema Partala Ritva Mynttinen, MMM, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli Anne Piirainen, tutkija, Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli Jukka Rajala, agr., Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli Ilmari Schepel, MMM, ProAgria Pohjois-Karjalan maaseutukeskus Brita Suokas, luomuneuvoja, Maaseutukeskus Mikkeli Pekka Terhemaa, kehityspäällikkö, ProAgria Kymenlaakson maaseutukeskus Kannen kuva Luomuviljelijän on hyvä seurata tärkeimmän tuotantovälineensä maan kasvukuntoa säännöllisesti. Valokuva Jukka Rajala. Julkaisija Toimitus Taitto Kuvitus Valokuvat Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Lönnrotinkatu Mikkeli Puhelin Telekopio Jukka Rajala Kirsi Rantanen ja Teroprint Oy Jaana Huhtala (Toinen korjattu painos) Anne Hytönen ja Kirsi Rantanen Jukka Rajala ISSN ISBN (Toinen korjattu painos 2006) ISBN (Verkkojulkaisu)

5 ESIPUHE Luonnonmukaisen maatalouden menestyksekäs harjoittaminen vaatii viljelijältä sekä teoreettista tietoutta luonnon toiminnoista että käytännöllistä tietotaitoa maataloustöiden suorittamisesta tilan olosuhteisiin sopivalla tavalla. Sekä teoreettisen että käytännöllisen luomutietouden tarve on suuri niin maataloutta opiskelevien kuin viljelijöiden keskuudessa. Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen Mikkelin yksikkö on järjestänyt luonnonmukaisen maatalouden akateemista täydennyskoulutusta vuodesta 1991 lähtien. Koulutusta on järjestetty sekä luomuneuvojille että opettajille ja muille luomun asiantuntijatyötä tekeville. Vuodesta 1993 on järjestetty avoimena yliopisto-opetuksena myös luonnonmukaisen maatalouden kursseja ja luonnonmukaisen maataloustuotannon opetusta maatalous- metsätieteellisessä tiedekunnassa. Kaikessa tässä koulutuksessa ja opetuksessa agronomi Jukka Rajalan asiantuntemus ja luomulle omistautuva työote on ollut ratkaisevaa. Vuodesta 2001 lähtien on järjestetty luonnonmukaisen maaja elintarviketalouden perusopetusta Eco Studies-opintokokonaisuuden puitteissa. Luonnonmukaisen maatalouden koulutusta on vaikeuttanut oppimateriaalin niukkuus. Nyt julkaistava teos on tarkoitettu tukemaan luonnonmukaisen maatalouden yleiskurssien opetusta. Kirjassa käsitellään luonnonmukaisen maatalouden perusteita, maan kasvukuntoa, kasvinvuorotusta, lannoitusta, kasvinsuojelua, peltoja puutarhakasvien viljelyä, kotieläinten hoitoa, tuotteiden markkinointia ja kannattavuutta sekä siirtymistä luonnonmukaiseen viljelyyn. Teos on vuonna 1995 julkaistun ensimmäisen painoksen uudistettu versio. Tekstiä on ajantasaistettu ja osin laajennettu alan uusimpia tutkimustuloksia ja muita tietolähteitä käyttäen. Jokaisen luvun jälkeistä lähdeaineistoa ja oheislukemistoa on lisätty. Kirja on jatkoa yksikön muille luonnonmukaisen maatalouden julkaisuille. Teos on yksikön nykyisen julkaisusarjan 80. teos. Samalla se on yksikön nykyisen julkaisusarjan viimeinen julkaisu. Nyt julkaistava teos perustuu kirjoittajien monivuotiseen neuvonta-, viljely-, tutkija- sekä opettajakokemukseen luonnonmukaisen maatalouden kursseilla. Teoksen on suunnitellut, toimittanut ja pääosin kirjoittanut erikoissuunnittelija, agr. Jukka Rajala. Hänen lisäkseen kirjan tekemiseen ovat osallistuneet monet luomualan asiantuntijat. Teoksen taitosta on vastannut Kirsi Rantanen ja kuvituksesta Anne Hytönen ja Kirsi Rantanen. Kirjan sisältöön liittyviä kommentteja ovat antaneet prof. Eero Varis ja tutkimusjohtaja Helena Kahiluoto sekä monet muut alan asiantuntijat. Teoksen tekemisen on mahdollistanut Itä-Suomen lääninhallituksen ja Euroopan Sosiaalirahaston Eco Studies -hankkeelle myöntämä rahoitus. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen puolesta kiitän erikoissuunnittelija, agr. Jukka Rajalaa, että uudistettu oppikirja suuren vaivannäön ja odotuksen jälkeen ilmestyy. Kiitän myös kaikkia muita kirjoittajia ja hankkeeseen osallistuneita.

6 Toivon, että nyt julkaistava uudistettu teos auttaa opiskelijoita, viljelijöitä ja muita luonnonmukaisesta maataloustuotannosta kiinnostuneita etenemään luomuosaamisen kiehtovassa ja haasteellisessa maailmassa. Mikkelissä Pirjo Siiskonen prof., johtaja

7 SISÄLTÖ JOHDANTO, Eero Varis LUONNONMUKAISEN MAATALOUDEN PERUSTEET, Jukka Rajala Kestävä kehitys ja maatalous Luonnonmukaisen maatalouden määritelmä Ekologinen ajattelu Luonnonmukaisen maatalouden tavoitteet Luonnonmukaisen maatalouden menetelmiä Luonnonmukaisen maatalouden asema MAAN VILJAVUUS, Jukka Rajala Maan luontainen viljavuus Maan kerroksia Maan viljavuuden ilmeneminen Biologiset viljavuustekijät Fysikaaliset viljavuustekijät Kemialliset viljavuustekijät Maan kivennäisaineksesta johtuvia viljavuustekijöitä Viljavuustekijöiden vuorovaikutus Viljavuuden tutkiminen Maan kasvukunnon havainnointi Viljavuustutkimus Lapiodiagnoosi Viljavuuden hoito Kuivatus Happamuuden säätely Pieneliöstön hoito Maan rakenteen hoito Muokkaus VILJELYKIERROT, Jukka Rajala Seosviljely Viljelykierrot perusteita Esikasvivaikutukset Viljelykierron tehtävät Juuriston maanparannusvaikutus Viljelykierto ja typpitalous Kasvien viljelyjärjestys ja välivuodet Viljelykiertovaikutus Viljelykierron muodostaminen Viljelykierron suunnittelussa huomioonotettavaa Kasvin vaikutus viljelykierrossa Viljelykasvien ryhmittely suunnittelussa Luomuviljelyehtojen ja tukiehtojen rajoituksia

8 3.4 Viljelykiertoesimerkkejä Siirtymävaiheen kasvit RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHULTO LUONNONMUKAISESSA VILJELYSSÄ Ravinteet, Jukka Rajala Lannoituksen tehtäviä ja vaikutuksia Ravinnekierto ja ravinnetaseita Lannoituksen säädösperustaa Ravinnelähteiden hyväksikäyttö Viljelykierto ravinnehuollossa, Jukka Rajala Maaperän ravinnevarojen hyväksikäyttö, Jukka Rajala Typpi Fosfori Kalium Karjanlanta Lannan hyväksikäyttö, Jukka Rajala Kompostointi, Jukka Rajala Kompostoinnin merkitys Kompostoinnin toteutus Kompostoinnin työtekniikkaa Virtsa, Jukka Rajala Lietelannan laadun parantaminen, Ilmari Schepel Lietelantamenetelmän haasteita Lietelannan ilmastus Lietesäiliön katteita Lietelannan laimentaminen Lietelannan imeytys turpeeseen Lannan levitysajankohta, Jukka Rajala Lannan multaustarve ja levitysajan sää, Jukka Rajala Lantojen käyttömääriä ja sijoitus viljelykierrossa, Jukka Rajala Kuivikelannan käyttömääriä Virtsan käyttömääriä Lietelannan käyttö ja levitystekniikka, Ilmari Schepel Biologinen typensidonta ja typen kierto, Jukka Rajala Typensidontaan pystyviä pieneliöitä Palkokasvit mestareita Tehoon vaikuttavia tekijöitä Palkokasvien siementen ymppäys Viherlannoitus, Petri Leinonen ja Jukka Rajala Viherlannoituksen tavoitteita Viherlannoituksen toteutus Täydennyslannoitus, Jukka Rajala Eloperäisiä täydennyslannoitteita Kivijauheet Muita kivennäistäydennyslannoitteita Hivenlannoitteet Luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävien lannoitteiden ominaisuuksia

9 4.8 Lannoituksen suunnittelu, Jukka Rajala Ravinnekierto tilalla ja lannan hyödyntäminen Lannoitussuunnitelma KASVINSUOJELU Kasvinsuojelun perusteita, Anne Piirainen ja Jukka Rajala Rikkakasvien hallinta, Jukka Rajala Rikkakasvien biologiaa Rikkakasvien ennaltaehkäiseviä hallintamenetelmiä Rikkakasvien suoria hallintamenetelmiä Kasvitautien hallinta, Heikki Koskimies ja Johanna Huikko Tautitartuntaan vaikuttavia tekijöitä Kasvitautien ennaltaehkäiseviä hallintamenetelmiä Kasvitautien suoria torjuntamenetelmiä Tuholaisten hallinta, Anne Piirainen ja Ilmari Schepel Pellon eloyhteisö Monimuotoinen eloyhteisö ylläpitää tasapainoa Ennaltaehkäiseviä tuholaisten hallintamenetelmiä Tuholaisten suoria torjuntamenetelmiä Tuholaisten ja hyötyeliöiden tarkkailu Luontaisia vihollisia PELTOKASVIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY, Jukka Rajala Lisäysaineistot luomuviljelyssä Palkokasvien luonnonmukainen viljely Apilanurmen luonnonmukainen viljely Herneen luonnonmukainen viljely Kasvikohtaisia viljan viljelyohjeita Rukiin luonnonmukainen viljely Kevätvehnän luonnonmukainen viljely Kauran luonnonmukainen viljely Ohran luonnonmukainen viljely Muiden viljojen luonnonmukainen viljely Öljykasvien luonnonmukainen viljely Perunan luonnonmukainen viljely PUUTARHAKASVIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY, Jukka Rajala ja Ritva Mynttinen Yleistä puutarhaviljelystä Viljelytekniikkaa Avomaavihannesten luonnonmukainen viljely Porkkanan luonnonmukainen viljely Sipulien luonnonmukainen viljely Kaalien luonnonmukainen viljely Marjojen luonnonmukainen viljely Mansikan luonnonmukainen viljely Musta- ja punaherukan luonnonmukainen viljely

10 8. LUONNONMUKAINEN KOTIELÄINTUOTANTO, Brita Suokas,Ulla Roiha ja Kristiina Dredge Luonnonmukaisen kotieläintuotannon perusteita Tavoitteet Luonnontalouden rajat kotieläintuotannolle Kotieläinten lajinmukainen hoito Eri ihmisryhmien tarpeita ja odotuksia Viljelijän tavoitteita Luonnonmukaisen kotieläinhoidon käytännön osa-alueet Palkokasvien käyttö ruokinnassa Terveydenhuolto Karjanjalostus Eri eläinlajien luonnonmukainen hoito LUOMUTUOTTEIDEN JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Jatkojalostus, Marita Leskinen Luomutuotteiden markkinointi Luomumarkkinat ja vähittäiskauppa, Marja-Riitta Kottila Luomutuotteiden suoramyynti, Pekka Terhemaa Luomujärjestöt, Sampsa Heinonen Luonnonmukaisen tuotannon valvonta, Sampsa Heinonen LUOMUTUOTANTOON SIIRTYMINEN JA TALOUS Siirtymisen valmistelu, Jukka Rajala Siirtymissuunnitelma, Jukka Rajala Luomumaatalouden kannattavuus, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen Talouden suunnittelu siirtymävaiheessa, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen Tuotantosuuntakohtainen kannattavuus, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen Yhteiskuntataloudellinen kannattavuus, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen Kannattavuuden parantaminen, Jukka Rajala ja Kauko Koikkalainen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus, Kauko Koikkalainen Aloittavan haasteita ja apuja, Jukka Rajala

11 JOHDANTO Maataloustuotanto on kehittyneissä teollisuusmaissa kokenut ennennäkemättömän tieteellis-teknisen vallankumouksen toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Peltokasvien sadot ja kotieläinten tuotokset ovat lisääntyneet 2-3 -kertaisiksi tuotantoyksikköä kohti. Tähän on johtanut toisaalta kasvien kasvun ja sadonmuodostuksen samoin kuin kotieläinten tuotanto-kapasiteetin syvempi ymmärtäminen, toisaalta tämän tiedon soveltamiseen tarvittavien tuotanto-panosten tehokas kehittely, tuotanto ja markkinointi. Kasvin- ja kotieläinjalostuksen osuus on myös ollut ratkaisevan tärkeä osa yleisesti omaksuttuihin tehokkuuden päämääriin pyrittäessä. Samanaikaisesti maataloustuotantoon on sovellettu teollisen tuotannon rationalisointioppeja. Tämä on johtanut suurentuneisiin tuotantoyksiköihin, joissa käytetään mahdollisimman uudenaikaista teknologiaa ja automatiikkaa ihmis- ja eläintyön asemesta. Maatilan mittakaavassa tämä on merkinnyt tilojen erikoistumista, mikä on tuonut mukanaan teolliseen markkinatalouteen kuuluvia etuja, kuten keskittymiseen liittyvän tuotannon yksinkertaistumisen ja sitä kautta viljelijän mahdollisuuden paneutua perusteellisesti oman tuotannonalansa erityispiirteisiin. Tuotannon taloudellisuuden optimointi on helpottunut varsinkin tilanteissa, missä on vallinnut takuuhintajärjestelmä, kuten Suomessa oli ennen EU:hun liittymistä. Tuotteiden markkinointia on helpottanut myös suurten, tasalaatuisten erien saatavuus. Tämän yksipuolisen kehitysideologian jatkuessa on kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että luonnossa tapahtuvassa tuotannossa ei voida ajan mittaan harjoittaa mallia, joka on ristiriidassa luonnon ja siellä todettavien ekologisten lainalaisuuksien kanssa. Kritiikki vallalla olevaa tuotantotapaa kohtaan on jatkuvasti voimistunut viime vuosikymmenien aikana siellä, missä tehomaatalouden ongelmat ovat selvästi ja kiistattomasti sekä tutkijoiden, viljelijöiden että poliittisten päätöstentekijöiden nähtävissä ja mitattavissa. Tällaisista ongelmista mainittakoon yksipuolisen kasvintuotannon aiheuttama maaperän biologinen köyhtyminen, sen fysikaalisen rakenteen heikkeneminen ja lisääntynyt eroosioalttius, hallitsemattomien sääriskien kohtalokkuus, elintarvikkeiden turvallisuusongelmat sekä ylituotannon aiheuttamat kansantalouden ongelmat. Kotieläintuotannossa pulmallisiksi ovat muodostuneet eläinten yleisen hyvinvoinnin turvaaminen, lisääntyneet tautiepidemiat ja niiden torjunnan kalleus, sekä suurten yksiköiden tuottaman lannan aiheuttamat ympäristöongelmat. Nykyinen keskustelu länsimaisen elämänmuodon ristiriidasta luonnontalouden kanssa on johtanut lisääntyviin vaatimuksiin kestävän kehityksen turvaavan yhteiskunnan rakentamisesta. Maatalous ei ole jäänyt tämän keskustelun ulkopuolelle, vaan myös sen tuotantomenetelmät on asetettu kriittiseen tarkasteluun. Yleisiksi kestävän maatalouden biologisiksi periaatteiksi on määritelty mm. seuraavat tavoitteet: maaperän tuotantokykyä, puhtautta ja terveyttä ei saa vaarantaa, maataloustuotanto ei saa saastuttaa maata, vettä eikä ilmaa, tuotteiden on oltava ravintoarvoltaan hyviä, terveellisiä ja turvallisia. Kestävän kehityksen periaatteisiin kuuluu myös taloudellisia ja sosiaalisia vaateita, joiden mukaan maatalouden täytyy turvata harjoittajalleen kohtuullinen toimeentulo ja sosiaalinen maaseutuympäristö riittävine palveluineen. Maataloustuotannon muuttamiseksi on kehitetty useitakin kestävään kehitykseen pyrkiviä malleja, joilla on pitkälti samanlaiset ekologiset ja eettiset periaatteet ja tavoitteet, mutta jotka eroavat

12 PERUSTEET suurestikin toisistaan, kun tarkastellaan niiden käytännön toteutuksissa hyväksyttäviä kasvi- ja eläinaineksia ja tuotantopanoksia. Luonnonmukainen viljely edustaa yhtä tällaista kestävän kehityksen mukaista, erityisesti luonnon ehdot huomioonottavaa, ympäristöystävällistä tuotantomallia. Sen toteuttamisessa on kuitenkin törmätty sekä tutkimustiedon hajanaisuuteen ja puutteellisuuteen, tarvittavan tuotantoteknologian kehittymättömyyteen että vastustavaan asenteellisuuteen. Myöskään ympäröivä infrastruktuuri ei edistä uudenlaista maatalouden tuotantomallia. Vuosituhannen vaihtuessa yleinen suhtautuminen on kuitenkin muuttunut. EU:n alueella luonnonmukaisesta viljelystä on tullut virallinen viljelymuoto, jolla on omat direktiivinsä ja tukiohjelmansa. Suomessakin LUOMUsta on EU:n mukana tullut yleisesti hyväksytty viljelytapa ja myös suosittu muotisana kaikkeen mahdolliseen luonnonmukaisuuteen. Luonnonmukaisen viljelyn harjoittajat, tutkijat ja neuvojat ovat saamassa laajenevaa ymmärtämystä ja tukea pyrkimyksilleen kehittää luonnonmukaista tuotantoa, varsinkin kun samalla tiedolla ja kokemuksella voi olla käyttöä muunkin maataloustuotantomme kehittämisessä entistä kestävämmäksi. Täytyy vain toivoa, että suurten muutosten edessä oleva EU:n maatalouspolitiikka pystyy kaikista sisäisistä ja ulkoisista paineistaan huolimatta sallimaan eurooppalaisen maatalouden kehittymisen kokonaisuudessaan ympäristöystävällisempään ja eettisempään suuntaan ja varmistamaan myös luonnonmukaiselle viljelylle sille avautuvat mahdollisuudet. Tuusulassa Eero Varis Helsingin yliopiston kasvinviljelytieteen emeritusprofessori Tuusula 10

13 PERUSTEET 1. LUONNONMUKAISEN MAATALOUDEN PERUSTEET 1.1 KESTÄVÄ KEHITYS JA MAATALOUS Maatalous on harvoja elinkeinoja, joissa tuotanto perustuu uusiutuvien luonnonvarojen hoitoon. Elintarviketuotanto ja sen kestävyys on oleellisesti riippuvainen perusluonnonvaroista; maasta, vedestä, ilmasta ja aurinkoenergiasta. Niiden lisäksi maatalous käyttää nykyisin uusiutumattomia luonnonvaroja, kuten fossiilisia polttoaineita ja lannoitteiden raaka-aineita. Kestävä kehitys maataloustuotannossa on noussut tarkastelun kohteeksi erityisesti siksi, että maataloudessa ollaan tekemisissä uusiutuvien luonnonvarojen kuten maan, kasvillisuuden ja eläinten sekä aurinkoenergian kanssa suhteessa enemmän kuin missään muussa elinkeinossa ja myös siksi, että ravinto kuuluu perustarpeisiimme. YK:n asettaman ns. Brundtlandin komission raportissa Yhteinen tulevaisuutemme (1987) määritellään kestäväksi kehitys, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Kestävässä kehityksessä toteutuu samanaikaisesti seuraavat ulottuvuudet: ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen sekä myös kulttuurinen kestävyys. EKOLOGINEN KESTÄVYYS Ihmisen perustarpeiden tyydyttäminen perustuu luonnonvarojen käyttöön. Kestävän käytön periaatteen mukaan uusiutuvia luonnonvaroja, kuten kasveja, eläimiä ja kokonaisia ekosysteemejä, käytetään vain uusiutumisen ja luonnollisen kasvun antamissa rajoissa. Loppuun kuluttamisen sijasta käytetään vain ekosysteemin tuotto. Kaikkia systeemin toimintaan haitallisesti vaikuttavia päästöjä ja tekijöitä vältetään esim. saastuminen vierailla aineilla, geeniaineksen häviäminen, maan viljavuuden kuluminen ja ilmastoon haitallisesti vaikuttavat tekijät. Kestävän kehityksen perusehtona on biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttäminen sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttaminen pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn. KESTÄVÄN KEHITYKSEN OSA-ALUEET KULTTUURINEN KESTÄVYYS EKOLOGINEN KESTÄVYYS KESTÄVÄ KEHITYS MAATALOUDESSA SOSIAALINEN KESTÄVYYS TALOUDELLINEN KESTÄVYYS 11

14 PERUSTEET Ekologiselle kestävyydelle merkittäviä osaalueita ovat mm.: - Resurssien käyttö energia (uusiutuva ja uusiutumaton) materiaalit (uusiutuvat ja uusiutumattomat) vesi maa - Ihmisen terveys myrkyllisyys ei-myrkylliset vaikutukset vaikutukset työolosuhteisiin - Ilmaston lämpeneminen - Happamoituminen - Rehevöityminen (ja hapen kulutus) - Foto-oksidanttien muodostuminen - Ympäristömyrkkyjen vaikutukset - Kasvillisuustyyppien muutokset ja vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen (Doherty ym. 2002) Kansallisten toimien lisäksi kansainvälinen yhteistyö on hyvin keskeisessä asemassa pyrittäessä ekologiseen kestävyyteen. Kierrätys, säästäväisyys ja vaihtoehtojen kehittäminen uusiutumattomien luonnonvarojen käytön asemasta kuuluvat kulutukseen, joka pienentää mahdollisimman vähän tuleville sukupolville jäävää osuutta. Siihen kuuluu myös tuotannon ja kulutuksen välisen kierrätyksen järjestäminen. Kestävä kehitys maataloudessa pyrkii sovittamaan yhteen ihmisen tämänhetkisen ja myös tulevien sukupolvien hyvinvoinnin sekä luonnon kestävän käytön periaatteet. Se perustuu maan viljavuuden ylläpitoon ja hoitoon sekä kaikkien ympäristöhaittojen minimointiin. Kehittyneissä maissa maatalouden kestävyyden ja luonnonmukaisuuden vaatimukset ovat syntyneet niistä ekologisista haittavaikutuksista, ylituotanto-ongelmista ja ruuan laatuun ja ympäristöarvoihin liittyvistä vaatimuksista, joita tavanomainen maatalous on synnyttänyt. Ekologisia haittavaikutuksia ovat esim. uusiutumattomien luonnonvarojen runsas käyttö, kemiallisten torjunta-aineiden sivuvaikutukset, maan multavuuden ja rakenteen heikentyminen, ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin sekä luonnon ja maaseutumaisemien monimuotoisuuden vähe-neminen. Kansainvälisesti kestävyyden tavoitteet on määritelty YK:n Rio de Janeiron konferenssissa vuonna 1992, jossa hyväksyttiin ympäristöä ja kehitystä koskeva Rion julistus ja kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 21. Toimintaohjelman tarkoituksena on yhdistää ympäristö-näkökohdat ja kestävän kehityksen periaatteet maatalouspoliittisiin ja kansantaloudellisiin analyyseihin, monipuolistaa maatalouden tuotantojärjestelmiä ja maaseudun elinkeinorakennetta sekä tehostaa maaperän, kasvien ja eläinten perimäaineksen suojelua. Kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen tähtäävä ns. Kioton sopimus on kansainvälisesti merkittävä ekologisen kestävyyden vahvistamiseen tähtäävä sopimus, jonka toimeenpano on jatkuvana haasteena erityisesti runsaasti energiaa käyttävissä maissa. Euroopan unionissa viides ympäristönhoidon puiteohjelma määrittää suuntaviivat kehityksen kestävyydelle. Suomessa on hallituksen toimesta laadittu kestävän kehityksen ohjelma. Maaseudun uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön toimintalinjoja on edelleen tarkennettu 12

15 PERUSTEET maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategiassa (1997). Suomessa on asetettu Brundtlandin komission tavoitteet yhteiskunnallisen ja taloudellisen toiminnan päämääriksi nyt ja tulevaisuudessa. Sen suosituksia soveltaen Ympäristön ja kehityksen Suomen toimikunta ehdotti mm., että Suomessa pyrittäisiin määrätietoisesti ekologisiin perusteisiin nojaavaan maatalouteen ja sitä tukevaan maatalouspolitiikkaan. Se merkitsee mm. väkilannoitteiden korvaamista mahdollisimman laajalti biologisella typensidonnalla ja orgaanisilla ravinteilla sekä kemiallisten torjunta-aineiden korvaamista luonnonmukaisilla torjuntamenetelmillä. Toimikunta ehdotti myös ympäristön kuormitusta ja ylituotantoa vähentävää maataloustuotannon laajaperäistämistä. Keinoiksi ehdotettiin neuvonnan sekä taloudellisten ohjauskeinojen käyttämistä. Lisäksi hyvät viljelymaat pitäisi säilyttää maataloustuotannossa ja maatalousmaan maankäyttömuotoja pyrkiä monipuolistamaan mm. ympäristön- ja maisemansuojelusyistä. Toimikunta ehdotti myös, että luonnonmukaista viljelyä tulisi edistää, sen opetusta ja tutkimusta lisätä ja sen menetelmiä ja kokemuksia soveltaa myös muuhun elintarviketuotantoon. (Kom. miet. 1989:9). MAAPALLON PERUSONGELMIA JA KESTÄVÄN TALOUDEN HAASTEITA Väestönkasvun pysäyttäminen Energian käytön hyötysuhteen parantaminen Eroosion vähentäminen ja aavikoitumisen estäminen Kasvihuoneilmiön etenemisen ja otsonikadon pysäyttäminen Monimuotoisuuden säilyttäminen Raaka-aineiden kierrätys 13

16 PERUSTEET Valtioneuvoston Kestävä kehitys ja Suomi -selonteon (1990) mukaan on määrätietoisesti pyrittävä ekologisiin perusteisiin tukeutuvaan maatalouteen ja sitä edistävään maatalouspolitiikkaan. Tämä edellyttää, että ympäristövaikutusten arviointi liitetään oleelliseksi osaksi maatalouspoliittista suunnittelua ja tavoitteenasettelua. Tarkoituksena on myös kehittää luonnonmukaista viljelyä. Hallituksen kestävän kehityksen ohjelmalla (1998) valtioneuvosto tähtää ekologisen kestävyyden edistämiseen ja sitä edistävien taloudellisten sekä sosiaalisten ja kulttuuristen edellytysten luomiseen. Päätöksellä annetaan kaikkia toimijoita koskevat peruslinjaukset ekologisen kestävyyden edistämiseksi ja sitä edistävien taloudellisten ja sosiaalisten sekä kulttuuristen edellytysten luomiseen. Varovaisuusperiaate Kestävän kehityksen perusehtona on biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttäminen sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttaminen pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn. Ekologisen kestävyyden kannalta keskeistä on varovaisuusperiaatteen noudattaminen. Sen mukaan ympäristön tilan heikkenemistä estävien toimien lykkäämistä ei voi perustella täyden tieteellisen näytön puuttumisella. Ennen toimiin ryhtymistä arvioidaan riskit, haitat ja kustannukset. Muita tärkeitä periaatteita ovat haittojen synnyn ennalta estäminen ja haittojen torjuminen niiden syntylähteillä. Lisäksi haittojen kustannukset peritään mahdollisuuksien mukaan niiden aiheuttajalta. Nämä periaatteet ja linjaukset ovat usein käyttökelpoisia lähtökohtia kestävän kehityksen käytännön ratkaisuissa. Ilmastonmuutos Tällä hetkellä vaativin maailmanlaajuinen haaste on ilmastonmuutoksen hidastaminen ekosysteemien ja yhteiskunnallisten järjestelmien sietämälle turvalliselle tasolle. Ilman maiden yhteisiä toimia päästöjen vähentämiseksi on odotettavissa arvaamattomia ja vaikeasti hallittavia muutoksia ihmisten elinoloissa, taloudellisissa oloissa ja ekologisissa järjestelmissä kaikkialla maapallolla usean sukupolven ajan. Ilmastonmuutoksen edellyttämiin taloudellisiin ja muihin sopeuttamistoimiin on varauduttava jo nyt. Ilmastonmuutoksen hidastaminen ekosysteemien sietämälle tasolle vaatii päästöjen vähentämistä nykytasosta. Vähentämistoimien suuruus ja ajoittuminen määrittyvät 14

17 PERUSTEET kansainvälisessä yhteistyössä oikeudenmukaisen taakanjaon tavoitteesta, jolloin huomioidaan maiden erilaiset lähtökohdat. Oikeudenmukaisuuden perusteella on ymmärrettävää, että päävastuu torjunnassa on ensi vaiheessa teollistuneilla mailla. Toinen ekologisen kestävyyden haaste on biologisen monimuotoisuuden turvaaminen luontoa muuttavissa toiminnoissa. Biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen on seurausta luonnonympäristön mekaanisesta muuttamisesta ja luonnon toimintajärjestelmiä vahingoittavista haitallisten aineiden päästöistä. Yksittäisillä luontoa ja ympäristöä kuormittavilla toiminnoilla on kasautuvia yhteisvaikutuksia, jotka voivat olla merkittäviä monimuotoisuuden kannalta. Biologinen monimuotoisuus Luontoon kohdistuvat muutospaineet johtavat eliölajien kantojen ja elinympäristöjen vähentymiseen ja uhanalaistumiseen. Maailmanlaajuisesti biologinen monimuotoisuus vähenee vuosittain merkittävästi. Suomen biologista monimuotoisuutta uhkaavia tekijöitä on kyetty lievittämään merkittävästi. Biologisen monimuotoisuuden kannalta kestävän kehityksen saavuttaminen vaatii ennen kaikkea ympäristöä kuormittavien tuotanto- ja kulutustapojen muutosta. Biologiseen monimuotoisuuteen liittyvät kehityshankkeet edellyttävät myös laajempaa yhteistoimintaa kehittyneiden ja kehitysmaiden välillä. Luonnonvarojen kestävä käyttö Kolmas ekologisen kestävyyden haaste on luonnonvarojen kestävä käyttö, etenkin luonnonvarojen ja energialähteiden käytön pitkäjänteinen vähentäminen tuotettua yksikköä kohden. Luonnonvarojen kestävä käyttö edellyttää, että uusiutumattomia luonnonvaroja käytetään säästeliäästi ja tehokkaasti pyrkien samalla korvaamaan ne uusiutuvien luonnonvarojen käytöllä. Käyttöön otetut uusiutumattomat luonnonvarat pyritään pitämään mahdollisimman kauan taloudellisen toiminnan piirissä. Keinoja tähän ovat mm. pyrkimys vähentää syntyvän jätteen määrää, uudelleen käyttö ja kierrätys. Uusiutuvia luonnonvaroja käytetään niiden uusiutumis- ja tuottokyvyn rajoissa. Luonnonvarojen käytöstä aiheutuvien päästöjen määrä ei saa ylittää ympäristön vastaanottokykyä. Lisäksi tulisi ottaa huomioon luonnonvarojen käytöstä saatavien hyötyjen oikeudenmukainen jakautuminen sekä tulevien sukupol- Luonnonvarojen kestävä käyttö säästö etusija uusiutuvilla luonnonvaroilla kierrätys 15

18 PERUSTEET Uusiutuvia luonnonvaroja viljelymaa maatalouden kasvi- ja eläinlajit metsät ja puuvarat keräilytuotteet riista porot kalat vesistöt Indikaattoreiksi on valittu seuraavia aihealueita: ravinnetase materiaalivirta elinkaariarviointi maisema maaseudun sosio-ekonomiset resurssit maaseudun kulttuurinen elinvoimaisuus vien tarpeiden tyydytys. (Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma 1998). Tutustu ohjelmaan tarkemmin Suomessa on laadittu yleisiä kehityksen kestävyyttä seuraavia mittareita (indikaattoreita) sekä yhteiskunnan että maatalouden toiminnan kestävyyden seuraamiseen. On myös otettu käyttöön käsitteet ekologinen selkäreppu eli miten paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tuottamiseen sekä ekologinen jalanjälki eli miten paljon pinta-alaa tarvitaan jonkin tuotteen tuottamiseen. Erilaisten tekijöiden yhteismitallistaminen on kuitenkin vaikeaa, ja esimerkiksi ekologisen jalanjäljen merkitys on osin epäselvä. Kestävään kehitykseen ja sen mittaamiseen voidaan tutustua lähemmin internet-sivuilla Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan kuuluvia uusiutuvia luonnonvaroja ovat mm. viljelymaa, maatalouden kasvi- ja eläinlajit, metsät ja niiden puuvarat, metsien ja soiden keräilytuotteet, riistaeläimet, porot, kalat, ravut ja vesistöt. Kestävällä käytöllä tarkoitetaan näiden luonnonvarojen käyttöä ja hoitoa tuottavasti, taloudellisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävästi siten, että säilytetään luonnonvaran määrä, monimuotoisuus ja laatu sekä taataan luonnonvaran uusiutumiskyky ja elinvoimaisuus. Tärkeitä näkökohtia ovat myös luonnonvarasta ja sen käytöstä saatavat aineettomat hyödyt, kuten maiseman kauneus sekä virkistys- ja kulttuuriarvot. Sosiaaliset ja kulttuuriset näkökohdat nousevat tärkeinä esiin, kun tarkastellaan esimerkiksi maaseudun elinvoimaisuutta. Kunnollisten toimeentulomahdollisuuksien takaaminen myös taajamien ulkopuoliselle väestölle ja maaseudun säilyttäminen elinvoimaisena kuuluvat tiiviisti kestävään kehitykseen, vaikka varsinaisista luonnonvaroista ei tässä yhteydessä voidakaan puhua. Maa- ja metsätalousministeriössä on katsottu aiheelliseksi kehittää yleismittaristo, jolla uusiutuvien luonnonvarojen käytön kestävyyttä voitaisiin seurata ja toimintaa ministeriön eri vastuualueilla ohjata oikeaan suuntaan. Yleismittariston avulla saadaan suuntaa antavaa tietoa luonnonvarojen käytön kestävyydestä. Mittareiden avulla on tarkoitus kerätä valtakunnallisesti luotettavaa ja oikein kohdennettua tietoa uusiutuvista luonnonvaroista, niihin kohdistuvista paineista ja uhkista sekä luonnonvarojen määrällisistä ja laadullisista kehityssuunnista. 16

19 PERUSTEET Kriteerit ja tavoitteet pohjautuvat maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategiaan (MMM:n julkaisu 2/ 1997), joka kuvastaa ministeriön näkemystä luonnonvarojen hyväksyttävästä ja toivottavasta käytöstä. Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategian mukaan luonnonvarojen käyttö on kestävää, jos: Uusiutumattomia luonnonvaroja käytetään säästeliäästi ja harkiten ja käytettyjä luonnonvaroja kierrätetään mahdollisuuksien mukaan takaisin tuotantoon. Uusiutuvilla luonnonvaroilla korvataan uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä aina silloin, kun se on taloudellisesti ja tuotannollisesti mahdollista. Uusiutuvien luonnonvarojen käyttö pysyy uusiutumis- ja tuottokyvyn rajoissa ja niiden tuottokykyä parannetaan tarpeen mukaan. Luonnonvarojen käytössä otetaan huomioon luonnon monimuotoisuuden säilyminen. Luonnonvarojen käyttö ei olennaisesti huononna ympäristön laatua. Luonnonvarojen käyttö on mahdollista taloudellisesti kannattavalla tavalla ja hyödyntämisen tulos jakautuu oikeudenmukaisesti. Tulevien sukupolvien luonnonvaroista saamat hyödyt ja tarpeiden tyydytys ovat turvatut. Käyttö on laajalti hyväksyttyä ja sopusoinnussa muiden käyttömuotojen, elinkeinojen ja niiden kehittämisen kanssa. Useat työryhmät ovat korostaneet ekologisen kestävyyden ja luonnontalouden toimintaperiaatteiden huomioonottamista maatalouden tuotantotekniikassa ja varsinaisen luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittämistä. Luonnonmukaisen tuotannon tutkimuksen, opetuksen ja neuvonnan kehittämisen toimikunta ehdotti v mm., että kehittämällä ja edistämällä luonnonmukaista viljelyä voidaan koko maataloustuotantoa ohjata ekologisesti kestävään suuntaan (Kom. miet. 1986:37). 17

20 PERUSTEET MMM:n luomustrategiatyöryhmä esitti luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden merkittävää kehittämistä (Työryhmämuistio 2001:10). Luomun eri tuotantosuuntien kehittämistä on esitetty mm. luomuviljastrategiassa ja puutarha-alan luomustrategiassa. Useissa maakunnallisissa kehittämisohjelmis-sa on luomun kehittämiselle asetettu huomattavia tavoitteita. Luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kehittämistä tutkimuksen keinoin on esittänyt erillinen työryhmä (Työryhmämuistio MMM 2002:5). Maatalouden ympäristötukijärjestelmissä ( ja ) maataloutta pyritään ohjaamaan kestävään suuntaan. Luonnonmukainen maatalous on yksi mukana olevista kehittämislinjoista. 18 TALOUDELLINEN JA SOSIAALINEN KESTÄVYYS Maatalouden harjoittamisen taloudellisen kestävyyden edellytykset muuttuivat merkittävästi, kun Suomi liittyi EU:iin. Markkinat avautuivat ja paikallisen tuotannon on pystyttävä kilpailemaan tuonnin kanssa. Samalla siirryttiin matalahintajärjestelmään ja uudet tukimuodot saivat entistä keskeisemmän merkityksen maataloudessa. Ympäristötuet ja erityistukimuotona käyttöön otettu luonnonmukaisen tuotannon tuki ovat merkittävä osa suomalaista maatalouspolitiikkaa. Maatalouden kokonaistaloudellisiin vaikutuksiin on alettu kiinnittää kasvavaa huomiota. Tilatason kannattavuuden lisäksi huomioon pyritään ottamaan maatalouden julkiselle taloudelle aiheuttamia kustannuksia. Euroopan maataloustuotantoa rasittavaa ylituotantoa ollaan purkamassa suosimalla menetelmiä, jotka ohjaavat tuotantoa laajaperäiseen suuntaan. Ympäristönsuojelussa sovelletaan lisääntyvässä määrin ns. aiheuttajaperiaatetta. Tällöin myös maatalouden tuotantomenetelmiä tarkastellaan uudesta näkökulmasta. Luonnonmukainen maatalous on silloin varteenotettava mahdollisuus kokonaistaloudelliselta kannalta. Maaseudun elinvoimaisuus on taloudelliselle ja sosiaaliselle sekä ekologiselle kestävyydelle tärkeää, koska maaseudulla on uusiutuvien luonnonvarojen ylläpitoon ja hyödyntämiseen liittyvää osaamista. Tuotannon ja tuotteiden erilaistamisen on nähty olevan entistä tärkeämpi maatalouden ja maaseudun selviytymisstrategia. Tässä suhteessa luonnonmukainen elintarviketuotanto on varteeno-otettava vaihtoehto. Tämän lisäksi ja sen rinnalla

21 PERUSTEET parhaimmaksi on todettu monitilatoiminta sekä mm. jatkojalostuksen ja markkinoinnin siirtäminen lähemmäksi alkutuottajaa tai jopa tilalla tapahtuvaksi. Nämä kehityssuunnat sopivat hyvin yhteen luonnonmukaisen elintarviketalouden kehittämistavoitteiden kanssa. Tiedostavat kuluttajat siirtyvät käyttämään enenevässä määrin selkeästi määriteltyjä luomutuotteita, mikäli niitä on helposti saatavilla kohtuulliseen hintaan. Varsinkin suoramyynnin yhteydessä kuluttajilla on mahdollisuus päästä tutustumaan alkutuotantoon ja sen tuotantotekniikkaan. Viljelijöiden ja kuluttajien välinen luottamus on ratkaisevaa suomalaisen maatalouden kestävyyden ja luomumaatalouden kehittämisessä. 1.2 LUONNONMUKAISEN MAATALOUDEN MÄÄRITELMÄ Tavanomaisen maataloustuotannon rinnalle kehitetään sellaisia tuotantomenetelmiä, joissa korostetaan tuotannon ekologisten vaikutusten huomioonottamista. Korostuneesti ekologisia vaikutuksia huomioon ottavista tuotantomenetelmistä käytetään nimitystä luonnonmukainen maatalous. Luonnonmukainen maatalous on näin kestävän kehityksen periaatteisiin tukeutuvaa maataloutta. Maatalouden ja koko maaseudun murrosvaiheessa on ekologinen eli luonnonmukainen maatalous saamassa yhä suuremman merkityksen. Sillä tarkoitetaan kokonaisvaltaisen, ekologisen näkemyksen pohjalta lähtevää maataloutta, jossa luonnontalouden omat toimintaperiaatteet otetaan viljelyssä tietoisesti huomioon, kun kehitetään ekologisesti kestävää ja luonnontalouden toimintaan sopeutuvaa maataloustuotantoa. Tuotannossa käytetään hyväksi luonnontalouden luonnollisia kiertoja, toimintoja ja vuorovaikutusverkkoja sekä pidättäydytään keinotekoisten menetelmien käytöstä. Luonnonmukainen maatalous on toisin sanoen pyrkimystä kohti ekologisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti tasapainotettua ja kestävää tuotantojärjestelmää. Suomessa nykyisin esiintyvät tämän biologis-ekologisen perusnäkemyksen viljelysuuntaukset sisältyvät kaikki ekologiset eli luonnonmukaiset maatalouden tuotantomenetelmät -käsitteen alle. Luonnonmukaisten maatalouden menetelmien kehittäminen käynnistyi 1900-luvun alkupuolellla Keski-Euroopassa orgaaninen viljely Englannissa ja biologisdynaaminen sekä orgaanis-biologinen viljely Saksassa. Luonnonmukainen maatalous = luonnon hoidon ja kestävän käytön pohjalta lähtevä maatalouden tuotantomenetelmä 19

22 PERUSTEET 20 Termiin luonnonmukainen maatalous sisältyy monia laaja-alaisia käsitteitä, kuten luonto, eri eliöiden elinolosuhteet ja niiden vuorovaikutukset toisiinsa, eri aineiden kierrot ja ympäristö. Siksi luonnonmukaista maataloutta kutsutaan myös nimikkeillä ekologinen, biologinen tai orgaaninen maatalous. MAATALOUDEN TUOTANTOMALLEJA Tehotuotanto Nykyinen tavanomainen tuotanto Hyvää viljelytapaa noudattava GAP Integroitu kasvinsuojelu IPM Laajaperäinen tuotanto Luomutuotanto Ekologia korostustuu Suomessa A.I. Virtanen kehitti typpikotovaraista viljelyjärjestelmää 1930-luvulta lähtien, mutta varsinainen ekologinen herääminen tapahtui 1970-luvulla, jolloin sekä viljelijöiden että kuluttajien kiinnostus luonnonmukaiseen viljelyyn alkoi kasvaa ja sitä alettiin laajemmin kehittää. Kiinnostusta ovat sittemmin lisänneet myös erilaiset ajan ilmiöt kuten esim. öljykriisi ja luonnon- ja eläinsuojeluaatteen leviäminen. Elintarvikekriiseillä on ollut tätä kehitystä vauhdittava rooli. Yhteiskunnallisiin näkökohtiin on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Luomu-alan kansainvälinen järjestö IFOAM (International Federation of Organic Agricultural Movements) on laajentanut 1990-luvun puolivälissä maataloustuotanto-ohjeitaan myös sosiaalisilla näkökohdilla (IFOAM www. ifoam.org ). Viime vuosina myös YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO (Food and Agriculture Organization of the United Nations) on alkanut aktiivisesti edistää luonnonmukaista maataloutta. Painopiste on ollut kolmannen maailman maiden maatalouden kehittämisessä luomumenetelmiä hyväksikäyttäen (Scialabba 2001) organicag/. Eri tekijät ovat olleet osaltaan myötävaikuttamassa nykyisen suomalaisen luonnonmukaisen maatalouden kehitykseen. Tarvetta luonnonmukaisen viljelyn kehittämiseen ovat luoneet tuotteiden kasvanut kysyntä ja kuluttajien odotukset elintarvikkeiden laadusta, ympäristön saastuminen ja luonnonvarojen säästämistarve, maan kasvukunnon hoito, kasvien ja eläinten terveys sekä muuttuva maatalous- ja maaseutupoliittinen tilanne. PERUSTANA VILJELYKOKEMUS JA LUONNONTIE- TEELLINEN TIETOUS Luonnonmukainen maatalous perustuu käytännön kokemukseen ja luonnontieteelliseen tietämykseen, varsinaisten maataloustieteiden ohella ennen kaikkea agro-ekologiaan ja biologisiin tieteisiin maatilan hoidosta. Siinä harjoitettujen menetelmien joukossa on myös osin erilaisia suuntauksia, jotka ovat syntyneet erilaisista ekologisista, sosiaalisista ja eettisistä lähtökohdista. Luonnonmukainen maatalous on kolmas aalto ihmisen käyttämistä viljelyjärjestelmistä. Vanhin niistä luontais-viljely perustui pitkälti perimätietoon, paikallisiin tuotantopanoksiin ja omavaraisuuteen. Suomessa sitä harjoitettiin yleisesti vielä viime vuosisadan alussa, kehitys-

23 PERUSTEET maissa vielä nytkin monin paikoin. Jotkut luontaisviljelymenetelmät ovat olleet ekologisesti kestäviä, toiset taas ovat aiheuttaneet esim. eroosiota ja maan kasvukunnon heikkenemistä. Tavanomainen eli kemiallis-tekninen maatalous on nykyisin vallitseva tuotantomenetelmä. Se syntyi Keski- Euroopassa 1850-luvulla. Suomessa sen läpimurto tapahtui 1950-luvulla. Sen tuotantotekniikalle on tyypillistä teollisesti valmistettujen väkilannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö, erikoistuminen ja tuotannon yleinen tehostaminen sekä melko avoin ravinnevirta. Pisimmällä tämän suunnan kehitys on kasvihuoneviljelyssä, jossa käytetään yleisesti keinotekoisia kasvualustoja ja ravinteet annetaan päivittäin liuoslannoituksena. Tavanomaisessa maataloudessa alettiin 1990-luvun alkupuolella suuntautua hyvien viljelymenetelmien suuntaan. Ympäristöohjelman käyttöönotto vuonna 1995 toi sen sovelluksena ympäristösitoumusehtojen mukaiset viljelymenetelmät Suomessa vallitsevaksi viljelyksi. Tavanomaisen viljelyn piirissä on viime aikoina herännyt kiinnostus integroituun tuotantoon. Integroidun eli IP-tuotannon tavoitteena on käsitellä koko maatilaa ekologisemmin; kemiallisten tuotantopanosten käyttöä vähennetään ottamalla mahdollisimman tarkoin huomioon niiden käyttötarve. Eri ennustemenetelmin pyritään harkittuun, tarpeenmukaiseen torjunta-aineiden ja väkilannoitteiden käyttöön. Toki yksittäisen viljelijän satotasotavoitteella on suuri painoarvo. Integroitu tuotanto on saanut suosiota erityisesti Keski-Euroopan ammattimaisessa VILJELYMENETELMIEN KEHITYS 21

24 PERUSTEET vihannes- ja hedelmänviljelyssä. Kiinnostus IP-viljelyyn on myös suomalaisten maataloustutkijoiden ja varsinkin puutarhaviljelijöiden keskuudessa kasvanut. Menetelmän täsmällisiä ohjeita on laadittu esimerkiksi hedelmän-, marjan- ja viljanviljelyyn. Pohjoismaissa ovat luomuviljelijät, -tutkijat sekä -neuvojat laatineet luonnonmukaisen maatalouden määritelmän. Yhteispohjoismainen luonnonmukaisen viljelyn määritelmä Luonnonmukainen viljely on omavaraista ja tasapainoista maataloutta, joka mahdollisimman pitkälle perustuu paikallisiin luonnonvaroihin ja jossa viljelytoimet sopeutetaan vallitseviin luonnonoloihin. Tausta-ajatus Luonnonmukainen viljely perustuu kokonaisnäkemykseen, jossa maataloustuotannon ekologiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset otetaan huomioon niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Luonto ymmärretään kokonaisuutena, jolla on oma itseisarvonsa. Ihmisen tehtävä on harjoittaa maataloutta niin, että se ei köyhdytä vaan säilyttää ja monipuolistaa luontoa. Tavoitteet Luonnonmukaisessa viljelyssä pyritään tuottamaan riittävästi korkealaatuisia elintarvikkeita oikeudenmukaisesti jaettuna antamaan viljelijälle kohtuullinen toimeentulo ja tyydytys työstä sekä turvallinen työympäristö hoitamaan kotieläimiä niiden lajinmukaisia tarpeita vastaavasti luomaan monilajinen ja perimältään monipuolinen viljelyympäristö säästeliääseen uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön siten, että ympäristöhaitat jäävät mahdollisimman pieniksi parantamaan maan luontaista viljavuutta pitkällä aikavälillä luomaan toimiva yhteys elintarvikkeiden tuottajien ja kuluttajien välille mahdollisimman suljettuihin ravinnekiertoihin ja aine- ja energiavirtojen minimointiin kytkemällä kaupunkiyhteisöjen, maatalouden ja luonnontalouden toiminnat toisiinsa. Käytännöllisistä periaatteista Kasvituotannon perustana pellolla, puutarhassa ja metsässä on maan rakenteesta ja viljavuudesta huolehtiminen ja monipuolinen kasvilajivalikoima sekä viljelykierto. Maan kasvukuntoa ylläpidetään pääosin eloperäisten lannoitteiden avulla. Viljelyjärjestelmä suunnitellaan niin, että se mahdollisimman pitkälle itsessään ehkäisee rikkakasveja, tuholaisia ja kasvitauteja. Helppoliukoisia keinolannoitteita tai synteettisiä torjunta-aineita ei käytetä. Kotieläintuotannossa eläinmäärä ja viljelypinta-ala tasapainotetaan keskenään. Näin eläimet voidaan ruokkia mahdollisimman suuressa määrin kotovaraisella rehulla ja lanta voidaan käyttää lannoitteeksi ilman ympäristöhaittoja. Nordisk IFOAM

25 PERUSTEET 1.3 EKOLOGINEN AJATTELU MITÄ ON EKOLOGIA? Pelto on paljon enemmän kuin vain viljelykasvien kasvualusta. Pellossa kasvaa viljelykasvien lisäksi myös monia muita kasvilajeja. Kasvustossa elää erilaisia hyönteisiä ja muita pieniä eläimiä, maassa toimivat kastemadot ja mikroskooppiset pieneliöt sekä pellon yllä lentelevät erilaiset linnut jne. Ne kaikki ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Ne ovat lisäksi riippuvaisia ympäristötekijöistä. Kaikkia tämän yhteispelin osapuolia emme paljain silmin näe, mutta lähempi tarkastelu auttaa meitä havaitsemaan monimutkaisen yhteistoiminnan vaikutukset kasvien, maan, pieneliöiden ja eläinten välillä. Oppia eliöiden vuorovaikutuksista toisiinsa ja ympäristöönsä kutsutaan ekologiaksi. Sana ekologia muodostuu kreikankielisistä sanoista oikos (= taloudenhoito) ja logos (= oppi, tieto, viisaus, järkevyys). Ekologia tarkoittaa näin ollen oppia tai tietoa luonnon taloudenhoidosta ja tiedettä, joka tutkii tietyn alueen eliöiden vuorovaikutuksia toisiinsa ja ympäristöön. Ekologisten vuorovaikutusten tunteminen auttaa meitä viljelemään maata luonnontalouden toiminnan kanssa sopusointuisella tavalla. Luonnonmukainen viljely perustuu ekologiseen eli luonnontaloudelliseen perusnäkemykseen ja kokonaisvaltaiseen ajatteluun luonnosta sekä ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Ekologisen ajattelun mukaisesti käytetään elintarvikkeiden tuotannossa hyväksi luonnon omia toimintoja eli ns. ekosysteemipalveluja. Niitä ei korvata keinotekoisilla, luonnolle vierailla menetelmillä ja toimintatavoilla. Väkilannoitteet ja kemialliset torjunta-aineet korvataan ekologisesti hyvin sopeutetuilla viljelytoimilla. Ekologia = oppi luonnontaloudesta/ luonnon talodenhoidosta Luomuviljely = luonnon omia tuotantotapahtumia hyväksikäyttävä viljely EKOSYSTEEMI Saman lajin kaikki lisääntymään pystyvät yksilöt yhdessä muodostavat populaation. Tietty samantyyppinen alue, sen kasvit ja eläimet sekä pieneliöt muodostavat yhdessä ekosysteemin. Kaikki ekosysteemit yhdessä muodostavat maapallon biosfäärin (= elonkehän), joka on maapallon halkaisijaan verrattuna tavattoman ohut ja herkästi haavoittuva. Ihmiskunnan nopean kasvun vuoksi vauriot ekosysteemeissä lisääntyvät, joita pahentaa osaltaan myös elintarviketuotanto. 23

26 PERUSTEET Ekosysteemi = Maan, kasvien ja eläinten sekä ympäristön muodostama kokonaisuus Ihmisen toiminnan vaikutusasteen perusteella ekosysteemit voidaan luokitella joko hoidetuiksi ekosysteemeiksi tai luonnollisiksi ekosysteemeiksi. Hoidetut ekosysteemit ovat niitä, joihin ihminen vaikuttaa suoraan esim. viljelemällä tai harjoittamalla metsätaloutta. Tällaisia ekosysteemejä ovat esim. pelto, niitty ja talousmetsä. Luonnollisissa ekosysteemeissä ei esiinny ihmisen suoraa vaikutusta. Niitä ovat esim. luonnontilaiset suot, suojelumetsät ja luonnontilaiset järvet. Luonnollinen ekosysteemi koostuu lukuisista eri eliölajeista, jotka kaikki osaltaan yhdessä vaikuttavat elintoimintojensa kautta eloperäisen aineen kiertoon. Eliöt jaetaan kahteen pääryhmään tuottajiin ja kuluttajiin. Kuluttajista oman tärkeän erityisryhmän muodostavat hajottajat. Jako tehdään sen mukaan, mitä tehtäviä eri ryhmillä on kierrossa. Aurinko = valo + lämpö Ympäristö Elintila eli biotooppi -esim.peltolohko, järvi EKOSYSTEEMIN OSAT Kaikki eläimet + kasvit = eliöyhteisö HAJOTTAJAT TUOTTAJAT KULUTTAJAT Sade Järvi Populaatioita -esim. hiiri-, jänis-, hirvipopulaatio MITEN EKOSYSTEEMI TOIMII Ravintoverkko tuottajat, kuluttajat, hajottajat Aurinkoenergia on kaiken elämän edellytys maapallolla ja kaikkien elintoimintojen käyttövoima. Vihreät kasvit kykenevät muodostamaan auringon valon avulla hiilidioksidista, vedestä ja kivennäisistä hiilihydraatteja (esim. sokereita) eli kemiallisiin yhdisteisiin varastoitua auringon energiaa. Tätä ilmiötä nimitetään yhteyttämiseksi eli fotosynteesiksi. Yhteyttämistapahtumasta saatu auringon energia on ravinnon lähde ja elämän perusedellytys kaikille muille eliöille myös ihmiselle. Vihreät kasvit ovat tämän kyvyn takia luonnon taloudenhoidossa ekosysteemin tuottajia. Ne ovat energian suhteen omavaraisia. Eläimet käyttävät ravintonaan kasveja tai toisia eläimiä. Kasvinsyöjiä sanotaan ensimmäisen asteen kuluttajiksi ja eläimiä ravintonaan käyttäviä toisen asteen kuluttajiksi eli lihansyöjiksi tai saalistajiksi. Eläimet eivät voi käyttää hyväkseen auringon valoenergiaa, vaan ovat riippuvaisia alun perin kasvien tuottamasta energiasta. Eläimet ovat näin ekosysteemin kuluttajia. Erityisen tärkeää ekosysteemin oikealle toiminnalle on se, että kasvien ja eläinten kuollessa suuri joukko erilaisia hajottavia ja pilkkovia eliöitä käsittelee ne. Ekosysteemin hajottajia ovat sienet, bakteerit, lierot ja muut maaperäeläimet, jotka työskentelevät pääasiassa ruokamultakerroksen ylimmässä osassa. Erotuksena eläimistä ne käyttävät ravinnokseen kuollutta eloperäistä ai- 24

27 PERUSTEET netta ja pilkkovat vihreiden kasvien valmistamat monimutkaiset yhdisteet jälleen kemiallisiksi perusrakennusaineiksi, jotka näin tulevat uudelleen kasvien käyttöön. Tämä aineiden jatkuva kiertokulku tuottajien, kuluttajien ja hajottajien muodostamassa ravintoverkossa on edellytyksenä ekosysteemin oikealle toiminnalle. Hajottajien merkityksen huomaa usein vasta kun ne puuttuvat: viljelijä huomaa maahan kynnetyn, lahoamattoman olkimaton, jonka huono lahoaminen johtuu hajottajaeliöiden toiminnan puutteesta. YLEISMIEHET JA SPESIALISTIT Eliöyhteisön jokainen jäsen tai jäsenryhmä (kilta) suorittaa tiettyä tehtävää ekosysteemin osassa, mitä voidaan nimittää ekologiseksi lokeroksi. Ammattiryhmien tuottajat, kuluttajat, hajottajat sisällä on lisäksi kaikentaitavia yleismiehiä sekä erikoisosaamisen spesialisteja. Kun yleismiehet ovat kaikkiruokaisia, erikoismiehet ovat erikoistuneet käyttämään esim. vain yhtä kasvia tai hyönteislajia ravintonaan. Laaja-alaisia hyötyeliöitä ovat esim. isot maakiitäjäislajit, jotka syövät lähes kaikkea hyönteistoukista etanoihin. Eräät loispistiäiset voivat sitä vastoin elää käyttämällä ravintonaan vain yhtä ainoaa hyönteislajia. TAKAISINKYTKENNÄT JA ITSESÄÄTELYMEKANISMIT Ekosysteemin eri eliölajit kytkee toisiinsa mm. syöminen ja syömiseksi tuleminen. Näitä peto-saalis -suhteita säätelevät ns. takaisinkytkennät: suuri saalistiheys suosii saalistajia ja suuri saalistajatiheys puolestaan vähentää saaliita, minkä vaikutuksesta saaliiden määrä vähenee. Molempiin voivat vielä vaikuttaa loisivat ja tauteja aiheuttavat lajit. Eri populaatioiden runsauteen vaikuttavat ravinnon lisäksi ympäristöolosuhteet; kosteus, lämpö ja ravinteet. Kasviravinnon määrä ja laatu vaikuttavat kasvinsyöjien runsauteen, mikä puolestaan vaikuttaa lihansyöjien eli petojen runsauteen. Nämä ovat esimerkkejä ekosysteemin vakauteen, sietoon, joustoon ja palautuvuuteen vaikuttavista systeemin sisäisistä säätelymekanismeista. Saalistajia ovat esim. lehtikirvoja syövät leppäpirkon tai kukkakärpästen toukat. Loisia ovat esim. loispistiäiset, joiden toukat kehittyvät tuholaisten toukissa. Toimivat itsesäätelymekanismit ovat erityisen tärkeitä luonnonmukaisessa viljelyssä. Niiden tehostaminen ja ohjaaminen EKOSYSTEEMIN SISÄISIÄ SÄÄTELYMEKANISMEJA VAKAUS SIETO PALAUTUVUUS JOUSTO 25

28 PERUSTEET viljelijän toimesta on tärkeää esimerkiksi ekologisessa kasvinsuojelussa. MONIMUOTOISUUS Mitä vaihtelevampi ekosysteemi on alueeltaan (alueellinen monimuotoisuus), mitä enemmän eliöyhteisössä on lajeja (lajimonimuotoisuuus) ja mitä vaihtelevampi on eri lajien perimä (geneettinen monimuotoisuus), sitä monimuotoisempi se on, sitä pienempiä ovat ekologisten ravintoverkkojen silmukat. Sitä monipuolisempia ovat myös takaisinkytkennät ja siten mahdollisuudet systeemin vakauteen ja joustoon sekä palautuvuuteen eli systeemin itsesäätelyyn. Näin ekosysteemin häiriönkestävyys eli vakaus lisääntyy ja sen kyky kestää ulkopuolisia häiriötekijöitä kuten sään vaihteluita tai ihmisen aiheuttamia muutoksia paranee. Ekologinen periaate monimuotoisuuden kautta saavutettu vakaus eli häiriökestävyys on merkittävä ilmiö maatalousekosysteemeissä, joissa sitä pyritään käyttämään hyväksi. KILPAILU JA RAKENTEEN MONIPUOLISUUS Merkittävä luonnon ekosysteemin säätelymekanismi on kilpailu elintilasta, valosta ja ravinteista. Tätä voi esiintyä sekä samaan lajiin kuuluvien yksilöiden välillä (lajin sisäinen kilpailu, esim. viljelykasvin taimien välinen kilpailu) että eri lajien välillä (lajien välinen kilpailu, esim. viljelykasvi-rikkakasvisuhde). Ekosysteemin eliölajien kesken on vielä muitakin riippuvuuksia. Monet pikkulinnut voivat elää vain siellä, missä niillä on käytettävissä puita ja pensaita, sopivia pesänrakennusaineita, istuma- ja laulupaikkoja sekä lepopaikkoja. Hämähäkki voi elää vain siellä, missä sillä on oksia ja pensaita, joihin se voi kutoa verkkonsa. Ekosysteemissä elinympäristön rakenteen monipuolisuus on näin tietyille lajeille välttämättömyys. Tämä on tärkeä peruste sille, että maatalousmaiseman tulee olla monipuolinen. 26 ANTIBIOOSI ERITTEET Antibioosilla tarkoitetaan sitä, että eräät eliöt erittävät myrkyllisiä aineita, jotka estävät toisten eliöiden kasvua tai tappavat toisia eliöitä, esim. eräät sienet tuottavat ja erittävät bakteereita tappavia ianeita eli ns. antibiootteja. Myös kasveilla on samoin puolustusmekanisminsa (vastustuskyky) niin, että ne estävät vahinkoa tekevien eliöiden toimintoja. Tämä on pitkälti perimään sidottua (geneettinen monimuotoisuus).

29 PERUSTEET TOIMIVA TASAPAINO Pedot, loiset ja antibioosi ovat luonnollisten ekosysteemien tärkeitä säätelytekijöitä, jotka estävät joidenkin lajien hallitsemattoman lisääntymisen toisten kustannuksella. Kun ekosysteemi ylläpitää toimivaa tasapainoa eri eliöiden välillä, saavat ekosysteemissä kaikki osapuolet ravintoa ja elintilaa kohtuullisessa määrin ja sillä paikalla, missä ne elävät. Tasapainon keskeinen edellytys on riittävä monimuotoisuus. YHTEISTYÖ Ekosysteemeissä esiintyy eriasteista yhteistyötä, jossa eri lajit hyödyttävät molemminpuolisesti toisiaan työnjaon pohjalta. Hyönteispölytys on eräs esimerkki tällaisesta yhteistyöstä, josta molemmat osapuolet hyötyvät (mutualismi). Kiinteän yhteistyön muoto on nimeltään symbioosi, joista tunnetuin on biologinen typensidonta; typpeä sitovat nystyräbakteerit (Rhizobium) muodostavat nystyröitä palkokasvien juuriin. Ne saavat ravintonsa isäntäkasvin hiilihydraattituotannosta ja vastavuoroisesti ne huolehtivat kasvien typpiyhdisteiden saannista. Toinen juurissa esiintyvä symbioosin muoto on sienijuuri (Mykorritza), joka auttaa kasvia mm. fosforin saannissa ja käyttää puolestaan ravintonaan kasvin tuottamia hiilihydraatteja. Kasvien ja pieneliöiden välinen symbioosi on tärkeää esim. biologisessa ravinteiden kiertokulussa. Tuottajien, kuluttajien ja hajottajien muodostama systeemi toimii kokonaisuutena pitkälti yhteistyön pohjalta. Sienijuuret voivat siirtää esim. ravinteita myös eri kasvien välillä. Hajotustyötä tekevät erilaiset hajottajat vuoronperään jne. Hajottajien toiminta on tarpeen tuottajien kasvulle jne. JATKUVAA UUSIUTUMISTA Ekosysteemin jatkuvuuden turvaa luonnonmukainen kasvu; uusia yksilöitä syntyy kuolleiden tilalle. Ekosysteemin toiminta onkin näin jatkuvaa ja ekosysteemin itsesäätelykyvyn puitteissa hallittuun kasvuun perustuvaa uusiutumista, vallitseviin paikallisiin oloihin sopeutunutta ja siten kestävää. RAVINTEIDEN KIERTO JA ENERGIAN VIRTA Ekosysteemin tuottajat, kuluttajat ja hajottajat ovat riippuvaisia toisistaan. Usein niiden elintoiminnat ovat ekosysteemin eri osapuolten yhteisvaikutuksen tulosta, ravin- 27

30 PERUSTEET nonvaihtoa sellaisessa muodossa, joka on sopivinta yksittäisille eliölajeille. Esim. kasvit tuottajina toimivat eri eläinten energian- ja ravinnonlähteenä ja lisäksi ne erittävät juuristaan erilaisia energiapitoisia yhdisteitä, ns. juurieritteitä, jotka toimivat ravintona ja energianlähteenä juuriston läheisyyden (Ritsosfääri) symbioottiselle pieneliöstölle. Tällaisia ovat esimerkiksi Rhizobium-bakteerien muodostamat juurinystyrät sekä sienijuurten muodostamat sienirihmastot juuriston ulkopuolelle. Ravintoon sisältyvää energiaa tuleekin virrata riittävästi maaperän hajottajaeliöstölle asti, jotta ekosysteemin toiminta jatkuisi tasapainoisena. Hajottajaeliöt, jotka vapauttavat ravinteita eloperäisestä aineesta, käyttävät puolestaan hyväkseen eläinten lantaa ja muuta kuollutta, eläimistä ja kasveista peräisin olevaa ainetta ja toimivat itse ravintona toisille eliöille. Ekologinen tehokkuus ilmaisee, miten tietty tuotantotaso muuntaa edelliseltä tuotantotasolta saadun energian RAVINTEIDEN SISÄINEN JA ULKOINEN KIERTO Rakentuminen Hajoaminen Hiiltä ja typpeä ilmakehän varastosta Hiiltä ja typpeä ilmakehän varastoon Kevät Syksy Maaperä Hajoaminen Rakentuminen Vapautuminen maamineraaleista, tuonti systeemiin Ravinteiden huuhtoutuminen Granstedt

31 PERUSTEET seuraavan tuotantotason energiaksi. Kasvit sitovat n. 1 % ekosysteemiin auringosta tulevasta energiasta eloperäiseen ainekseen. Ravintoverkon seuraavassa vaiheessa ensimmäisen asteen kuluttajat käyttävät kudostensa kasvuun muutamia prosentteja kasveihin sitoutuneesta energiasta. Loppu kuluu kuluttajien elintoimintoihin ja jää hajottajien käyttöön tai varastoituu maahan hyvin hitaasti hajoavaan eloperäiseen ainekseen. Ekosysteemin eliöt ja niiden elintoimintojen tuotteet ovat mukana kiertokulussa, jossa kullakin ravinteella on sille tyypillinen kiertonsa. Voidaan erottaa esim. hiilen, hapen, typen, fosforin ja rikin kierrot. Useimmissa luonnollisissa ekosysteemeissä mm. typen ja fosforin kiertokulku on lähes suljettu, jolloin vapautuvat ravinteet kiertävät ekosysteemin sisällä. Vaikka tiettyä vaikutusta viereiseen ekosysteemiin onkin, suuria ravinnehävikkejä tapahtuu harvoin. Tärkeää on tiedostaa, että ekosysteemin jokainen jäsen on vuorovaikutuksessa monien muiden lajien kanssa. Muutos ekosysteemin jossakin osassa saattaa ravinnontarjonnan ja takaisinkytkentöjen kautta vaikuttaa aivan muualla. Ekosysteemin toimintatapoja energian virta auringosta läpi ekosysteemin ravinteiden suljettu kierto (ei virta) monista lajeista muodostunut, monimuotoinen takaisinkytkentöjä ja itsesäätelyä kilpailua tilasta, valosta, ravinnosta yhteistyötä, symbioosia luonnollinen kasvu, jatkuva uusiutuminen kestävästi syy-seuraus-suhteet, keskinäinen riippuvuus ekosysteemi tuottaa ravinnon kaikille sen osapuolille kantokyvyn rajoissa MAATALOUSEKOLOGIA Agro-ekologialla eli maatalousekologialla tarkoitetaan suppeammassa merkityksessä sitä ekologian osa-aluetta, joka tutkii eliöitä ja niiden vuorovaikutuksia maatalouskäytössä olevalla kulttuurialueella. Laajemmassa merkityksessä käsitteellä maatalousekologia tarkoitetaan sellaisen maatalouden hahmottamista, joka välttää ympäristökuormitusta luopumalla kemiallis-synteettisten tuotantotarvikkeiden käytöstä ja käyttää sen sijaan tuotantotekniikassa hyväkseen luonnon omia toimintoja eli ekosysteemipalveluja (esim. maan luontainen viljavuus, ekosysteemin itsesäätelykyky) tavoitteenaan viljelyn kestävyys. Ravinteiden kierrätystä pyritään tehostamaan. Myös maatalouden yhteiskunnallinen tausta otetaan huomioon; perheviljelmäpohjainen maatalous pyritään säilyttämään. Kun peltoekosysteemin toimintaan liitetään kiinteäksi osaksi maatilan karja ja viljelijän toiminta, voidaan kokonaisuutta nimittää maatila- tai maatalousekosysteemiksi. Viljelijän rooli on tällaisessa maatalousekosysteemissä keskeinen. Vaikka ekosysteemin luonnolliseen kehittymiseen kuuluu myös muutos (sukkessio), jolloin esim. pelto muuttuu niityksi, niitty lehtimetsäksi, lehtimetsä havumetsäksi Maatalousekologia = Mahdollisuus kestävään kehitykseen maataloudessa 29

32 PERUSTEET jne., pyritään viljelijän ohjaama maatalousekosysteemi kuitenkin pitämään nuoressa kehitysvaiheessa, jolloin sen nettotuotto on suuri. Viljelijän tehtävä on ohjata tehostaa säädellä maatilaekosysteemin toimintaa Tavoitteena on, että pyritään määrätietoisesti ekologisiin perusteisiin tukeutuvaan maatalouteen ja sitä edistävään maatalouspolitiikkaan (MMM. Ehdotus maaseudun ympäristöohjelmaksi 1992). Maatalousekosysteemin tunnuspiirteitä nuori ekosysteemin vaihe, jossa nettotuotto on suuri vähäisempi lajirunsaus ja vähemmän takaisinkytkentöjä pienentynyt systeemin oma säätelykyky (vakaus, jousto, palautuvuus) avoimempi kierto, ravinteita ja eloperäistä ainetta poistuu kierrosta Maatalousekosysteemin erityispiirteitä Peltoekosysteemi voidaan kuvata hoidetuksi ekosysteemiksi, joka tuottaa sadoksi korjattavaa kuiva-ainetta. Koska sato toimii ihmisen ravintona joko suoraan tai kiertämällä kotieläinten kautta, ovat vain tietyt viljelykasvit viljelyyn sopivia. Niitä viljellään varta vasten tähän tarkoitukseen yleisesti puhdaskasvustoina, viljelykasvien kanssa kilpailevat luonnonvaraiset kasvilajit pyritään syrjäyttämään. Laajemmin tarkasteltuna erilaiset maatalousekosysteemit ovat tämän vuoksi vähälajisempia kuin vastaavat luonnolliset ekosysteemit ja viljeltävät kasvit ovat pääasiassa yksivuotisia ja kevätkylvöisiä. Koska maa on suuren osan vuotta kynnettynä ilman kasvipeitettä, pellolla on vain vähän erilaisia ravinnon lähteitä, vähemmän takaisinkytkentämahdollisuuksia ja siten myös huonompi itsesäätelykyky. Yksipuolisempi kasvilajivalikoima ja kapeampi perimä suosivat tiettyjen eläin- ja sienilajien runsastumista, joista tulee siten ihmisen kilpailijoita. Edellä mainitusta seuraa, että viljelijän on tarpeen ohjata ja säädellä tapahtumia mm. maan käsittelyin sekä lannoitusja kasvinsuojelutoimenpitein. Maan hoidossa lisätään pieneliöstön ravinnon saantia, maan rakennetta hoidetaan ja tarvittaessa maata muokaten parannetaan kaasujen vaihtoa ja kiihdytetään siten hajotustoimintaa maassa. Eri toimenpiteet vaikuttavat myös eri lajien runsauteen. Kun sadonkorjuussa systeemistä poistuu suuri määrä ravinteita ja eloperäistä ainetta, tulee ne pyrkiä palauttamaan sinne takaisin. Tämä tapahtuu ensisijaisesti sadonkorjuutähteiden ja systeemin tuottamien eloperäisten aineiden muodossa. Osan voi maan oma toiminta itse tuottaa ravinteiden vapautumisen kautta (maan eloperäisestä aineesta ja mineraaleista vapautumisen) sekä biologisen typensidonnan avulla. Avoin kierto Maatalousekosysteemissä ravinteita kiertää suhteessa energiaan enemmän kuin luonnollisissa ekosysteemeissä. Seurauksena ovat suuremmat hävikit ympäristöön. Tätä tarkoitetaan, kun sanotaan maatalousekosysteemin olevan avoin. Miten avointa kierto maatalousekosysteemissä on ja miten paljon eri lajit vähenevät, riippuu suurelta osin 30

33 PERUSTEET viljelyn järjestämisestä ja viljelytoimenpiteistä. Tavoitteena tulisi olla mahdollisimman suljetut ravinnekierrot. Ulkopuolisen säätelyn tarve Maatalousekosysteemi tarvitsee luonnollista ekosysteemiä enemmän ulkopuolista säätelyä ja ohjausta sekä myös ulkopuolisen energian käyttöä sekä eloperäisen aineen palautusta. Viljelijän tehtävänä elintarvikkeiden tuottajana ja koko maatilaekosysteemin hoitajana on ohjata ja tehostaa sekä säädellä luonnollisia toimintoja ja vuorovaikutusverkkoja luonnon elonkierrossa. Tällaisia hyödyllisiä tuotantotoimintoja ovat esim. biologinen typensidonta ja lierojen, sienijuurten sekä luontaisten antagonistien toiminta. Luonnonmukainen maatalous onkin näin ollen pitkälle menevää yhteistyötä maatilaekosysteemin eri osapuolten kanssa. Säätelyyn ja ohjaamiseen tarvitaan systeemiin tuotavaa ulkopuolista energiaa ihmistyötä ja/tai fossiilisia energialähteitä (esim. traktorin polttoaine). Sitä luonnonmukaisem-paa ja kestävämpää viljelijän työ on, mitä enemmän hän voi käyttää tilan omia, luontaisia ja paikallisia tuotantoedellytyksiä tilansa hoitamiseen. Ekologisten lainalaisuuksien huomioon otto on perusta menestyksekkäälle luonnonmukaiselle maataloudelle. Pehmeällä tekniikalla hyödynnetään luonnon uusiutuvaa tuotantoa kestävästi sukupolvelta toiselle. Käsite ekosysteemipalvelut on lähinnä ihmiskeskeinen käsite, joka on syntynyt 1970-luvulla. Laajempaan käyttöön se on levinnyt 1990-luvun puolivälissä. IHMISEN LUONTOSUHDE JA EKOLOGINEN AJATTELU Ihmisen luontosuhde voi vaihdella. Voidaan ajatella, että luonto on ihmisen raaka-ainevaranto, jota ihmisellä on oikeus käyttää siten vapaasti hyväkseen. Ihminen on tällöin luonnon hyväksikäyttäjä eli utilisti. Näkemys on ihmiskeskeinen. Vastuulliseen luonnonvarantojen hyväksikäyttöön kuuluu, että pidetään huolta luonnon toimintakunnon säilymisestä ja uusiutumattomia luonnonvaroja pyritään käyttämään mahdollisimman säästeliäästi. Tulevillekin sukupolville tulee säilyttää yhtä hyvät elinmahdollisuudet. Ihmisen suhde luontoon on tällöin humanistinen. Ihminen voi myös pyrkiä sopeuttamaan toimintojaan sopusointuun luonnon omien toimintaperiaatteiden kanssa ja hoitamaan luonnon toimintakykyä kestävästi. Ihminen on tällöin sopeutuja ja ihmisen rooli on vastuullinen Ekosysteemipalvelut ovat niitä olosuhteita ja toimintoja, joiden avulla luonnolliset ekosysteemit tuottavat edellytyksiä luonnolliselle elämälle ja ylläpitävät elämää. Ekosysteemipalvelut ovat niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat suoraan tai epäsuoraan ekosysteemin toiminnoista. Esimerkkejä ekosysteemipalveluista: 1. Muita systeemeitä ylläpitäviä ekosysteemipalveluita vakaan ilmaston ylläpito esim. hiilen sidonta osallistuminen globaaleihin hydrologisiin ja biogeokemiallisiin kiertoihin (esim. hiili, happi, typpi, fosfori jne.) ruokamullan tuotanto kivennäisaineksen rapautuminen ja eloperäisen aineen muokkaus biologisen ja geneettisen monimuotoisuuden ylläpito 2. Ekosysteemipalvelut, jotka lähinnä tukevat tuotantoa fotosynteesi tekee mahdolliseksi biomassan tuotannon veden kierto ravinnekierrot pölytys biologinen tuholaisten hallinta rikkakasvien hallinta eroosion esto vesivirtojen säätely suot, kosteikot ym. mikroilmaston vakauttaminen jätteiden hajotus 3. Ekosysteemipalvelut, jotka liittyvät suoraan ihmisen hyvinvointiin järjestys, kauneus, mielekkyys (maisema) matkailu ja luontoelämykset virkistys ja metsästys Tuotantoa tukevat ekosysteemipalvelut ovat luomuviljelyn ensisijainen perusta.ulkoisten panosten käytön vähentäminen edistää monia ekosysteemipalveluita tai näiden palveluiden hyväksikäyttö on edellytys tuottaa elintarvikkeita pienemmin panoksin. 31

34 PERUSTEET biosfäärin hoitajan eli puutarhurin rooli eli ekologinen humanismi. Suhde voi olla myös naturalistinen eli luonto on tärkeämpi kuin ihminen näkemys on luontokeskeinen. Suhde voi olla myös mystinen luonnossa nähdään olevan jotain yliluonnollista. 1.4 LUONNONMUKAISEN MAATALOUDEN TAVOITTEET Luonnonmukaisen maatalouden tarkoituksena on tuottaa hyvälaatuista ravintoa riittävästi ja oikeudenmukaisesti jaettuna luonnontalouden toimintaperiaatteiden mukaisesti, toimivaa tuotantotekniikkaa hyväksikäyttäen, ekologisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävästi. Luonnonmukaisen maatalouden tavoitteet Suomessa Ravitsemuksellisesti korkealaatuisten elintarvikkeiden riittävä tuotanto Luonnontalouden omien toimintaperiaatteiden mukainen toiminta yhteistyössä luonnon kanssa Ohjaamalla ja tehostamalla maanviljelyyn kuuluvia biologisia toimintoja Käyttämällä ensisijaisesti uusiutuvia ja paikallisia luonnonvaroja Ylläpitämällä viljelyjärjestelmän ja sen ympäristön perinnöllistä monimuotoisuutta ja suojelemallla luonnonvaraisten kasvien ja eläinten elinympäristöjä Maan luontaisen viljavuuden säilyttäminen ja kohottaminen Kotieläinten hyvä hoito, niiden hyvinvointi ja viihtyvyys huomioonottaen olosuhteissa, jotka mahdollistavat niiden luonnollisen, lajinmukaisen lisääntymisen Elintarviketuotannon aiheuttaman ympäristön saastumisen välttäminen Viljelijöiden kohtuullinen toimeentulo ja tyydytys työstä sekä turvallinen työympäristö perheviljelmillä Viljelyjärjestelmän laajempien yhteiskunnallisten ja luonnontaloudellisten vaikutusten huomioon ottaminen Poikkeusolojen elintarvikkeiden saannin turvaaminen Viljelijän valmius täyttää nämä ehdot vaatii häneltä elintarvikkeiden tuottajana ponnisteluja ja vastuuntuntoa sekä kuluttajia että luontoa kohtaan. Solmimalla tarkkailusopimuksen viljelijä ilmaisee, että hän tiedostaa tämän vastuun. Luomu-liitto UUSIUTUMATTOMIEN LUONNONVAROJEN SÄÄSTÖ Maataloustuotanto, kuten muukin inhimillinen toiminta, perustuu nykyisin merkittävässä määrin uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön (fossiilinen energia, malmit, lannoitteiden raaka-aineet). Uusiutumattomuus merkitsee, että niiden varastot ovat rajallisia ja käytön seurauksena väheneviä. Pitkällä tähtäimellä niiden varaan rakennettu

35 PERUSTEET Maailmanlaajuisesti luomualan tavoitteet on muotoiltu seuraavasti IFOAM:n toimesta. IFOAM LUOMUMAATALOUDEN JA JALOSTUKSEN PERUSTAVOITTEET Tuottaa riittävästi täysarvoisia, korkealaatuisia elintarvikkeita. Toimia yhteistyössä luonnon kiertokulkujen ja elävien systeemien kanssa. Sisällyttää laajemmat sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset luonnonmukaisiin tuotanto- ja jalostusjärjestelmiin. Parantaa biologisia kiertoja sisällyttämällä mikrobit, maan eliöt, kasvit ja eläimet viljelyjärjestelmään. Edistää ekologisesti arvokkaiden ja kestävien vesiekosysteemien kehittämistä. Ylläpitää ja edistää maan viljavuutta ja kestävyyttä pitkällä tähtäimellä. Ylläpitää, edistää ja lisätä agro-biologista monimuotoisuutta käyttämällä kestäviä tuotantojärjestelmiä sekä suojella niiden ekologisia yhteyksiä. Ylläpitää ja edistää geneettistä monimuotoisuutta lisäämällä kasvien ja kasvilajikkeiden sekä eläinrotujen lukumäärää viljelyjärjestelmässä; mukaan lukien tilan toimintojen järjestäminen geeniresurssit huomioonottaen. Edistää veden ja vesivarojen vastuullista käyttöä ja säilyttämistä. Käyttää, niin pitkälle kuin mahdollista, uusiutuvia luonnonvaroja tuotanto- ja jalostussysteemeissä. Edistää paikallisia ja alueellisia tuotanto- ja jakeluketjuja. Edistää harmonista tasapainoa kasvinviljelyn ja kotieläintuotannon välillä. Tarjota eläimille elinolosuhteet, jotka sallivat niiden käyttäytyä keskeisiltä osin lajityypillisellä tavalla. Minimoida kaikenlaista ympäristön saastumista. Käyttää biohajoavia ja kierrätettäviä pakkausmateriaaleja. Tuottaa kestäviä, korkealaatuisia tekstiilejä käyttäen ekologisesti kestävää tuotantoa ja jalostusta. Sallia ja järjestää jokaiselle mukanaolevalle laadukas elämä, joka tyydyttää perustarpeet, ja takaa riittävät tulot sekä turvallisen, varman ja terveellisen työympäristön. Tukea koko tuotanto-, jalostus- ja jakeluketjun järjestämistä siten, että se on sekä sosiaalisesti oikeudenmukainen että ekologisesti vastuullinen. IFOAM Lisätietoja: tuotanto ei ole kestävää. Kaivannaisesta riippuen maapallon tunnetut raaka-ainevarat riittävät sukupolvesta muutamiin sukupolviin. Fossiilisten energiavarojen arvioidaan riittävän noin vuotta. Fosfori-esiintymien arvioidaan riittävän noin vuotta. Elintarviketuotantoon käytetty energia on valtaosin peräisin uusiutumattomista lähteistä. Peltoviljely tuottaa Suomessa energiaa noin kwh/ha ja sadon tuottamiseen tarvitaan apuenergiaa noin kw h/ha eli noin kolmannes sadon energiasisällöstä. Energiapanoksesta lannoituksen osuus on noin 40 % ja yksistään väkilannoitetypen osuus on 37%. Kotimaisen energian osuus on laskenut alle 17%:n. LUOMUVILJELYN TAVOITTEENA ON EKOLOGINEN, YHTEISKUNNALLINEN JA EKONOMINEN KESTÄVYYS Yhteiskunnallinen Ekologinen Kestävyys Ekonominen 33

36 PERUSTEET Peltoviljelyn vuotuiset energiapanokset Suomessa muunto- milj. kwh % kerroin ihmistyö 0,15 kwh/h ,4 hevostyö kwh/hevonen/v ,5 koneiden valmistus ja huolto 20 kwh/kg 1) ,0 poltto- ja voiteluaineet 9,88kWh/l ,0 typpilannoitteet 19,2kWh/kg ,0 fosforilannoitteet 1,8kWh/kg ,0 kalilannoitteet 0,5kWh/kg ,7 sadetus 1 000kWh/kg ,5 kasvinsuojelu 28kWh/kg ,2 viljankuivatus 2) 350(puu) 800 7,7 sähkö (ilman vilj. kuiv.) ,5 yhteensä ,0 kotimaisen energian osuus (%) ) edellyttäen, että loppuunkäytetty kalusto palautetaan teollisuuteen 2) polttoaine, sähkö ja käsittely Maatilatalouden energiatyöryhmä Fossiilisella energialla valmistetun keinolannoitetypen korvaaminen biologisella typensidonnalla säästää peltoviljelyssä uusiutumatonta energiaa noin 37 %. Samalla vähenevät myös ilmaston muutosta lisäävät hiilidioksidipäästöt. Luonnonmukaisessa peltoviljelyssä uusiutumattoman energian kulutus jää tavanomaista viljelyä pienemmäksi; eri tutkimusten mukaan noin %:iin tavanomaiseen tuotantoteknologiaan verrattuna (Mäder ym. 2002). Sinkkosen (2001) mukaan energiaa kuluu luomurukiin viljelyssä 2,87 MJ ja tavanomaisessa rukiinviljelyssä 5,29 MJ ruiskiloa kohti. Ollakseen kestävää elintarvikkeiden tuotannon tulee pitkällä tähtäimellä perustua uusiutuvien luonnonvarojen hoitamiseen ja niiden tuottoon sekä kierrätykseen. Viljelyssä tämä tarkoittaa ensisijaisesti aurinkoenergian hyväksikäytön täysitehoista hyödyntämistä. KOKONAISVALTAINEN, EKOLOGINEN JA LAADULLINEN AJATTELU Menestyksekäs luonnonmukainen maatalous perustuu ekologisten lainalaisuuksien huomioonottamiseen siten, että luonnon uusiutuvaa tuotantoa (ekosysteemipalveluita) hyödynnetään pehmeän tekniikan avulla kestävästi sukupol-

37 PERUSTEET velta toiselle. Luonnonmukaisessa maataloudessa korostetaan kokonaisvaltaista ajattelua. Esimerkiksi pelkän kasvien väkilannoitteilla ravitsemisen asemesta tarkastelussa kiinnitetään huomiota paitsi itse kasvien ravinteiden saantiin, myös esim. maan pieneliöstöön, vesistöjen kuntoon, raaka-aineiden riittävyyteen ja tuotteiden laatuun. Luonnonmukaisen maatalouden järjestämisessä korostuvat laadulliset näkökohdat, laatukäsite ymmärretään hyvin laajasti; kyseessä on tuotantomenetelmän laatu. Lähtökohtana on koko tuotantojärjestelmän järjestäminen sillä tavoin, että se tukee ympäröivän luonnon säilymistä terveenä ja monimuotoisena, eikä aiheuta ympäristön saastumista tai köyhtymistä, vaan on turvallista ja terveellistä sekä ihmisille että eläimille. Kokonaisvaltaisesta ajattelutavasta seuraa, että luonnonmukaisen maatalouden parissa toimiva arvioi työssään, missä ovat ihmisen toimenpiteiden rajat, kun puututaan biologisiin toimintoihin/luonnon toimintaan maataloudessa. Ovatko käytettävät toimenpiteet mielekkäitä, tarpeellisia, käyttökelpoisia ja sopivia myös pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna? Teknisten, biologisten ja taloudellisten näkökohtien lisäksi arvioinnissa kiinnitetään huomiota yhteiskunnallisiin ja eettisiin näkökohtiin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. MAAN VILJAVUUDEN HOITO Maa tuottaa kasvit. Kasvit tuottavat sadon. Maan viljavuus määrää pellon ja koko maatilan tuottoarvon. Viljelijä voi vaikuttaa toimenpiteillään maan kasvukuntoon. Luonnonmukainen maaperän hoito suunnitellaan sekä viljelynäkökohtien ja viljelijän tarpeiden sekä luonnontalouden hoidon että kestävän hyväksikäytön pohjalta. Kasvinviljelyn asemesta luonnonmukaisessa viljelyssä korostetaan maan luontaisen viljavuuden hoitoa. Pieneliötoiminnan ja maan rakenteen hoito saavat tavanomaista enemmän huomiota. Maan viljavuuden ylläpidossa ja koko viljelmän hoidossa tarvittavien töiden suorittamisessa korostetaan paikallisten tuotantoedellytysten huomioonottamista. Tähän tarvitaan luonnon toimintojen jatkuvaa seurantaa sekä huolellisuutta ja oikea-aikaisuutta töiden suorittamisessa (esim. muokkaus). ELINTARVIKETUOTANNON LAATU Hyvinvointi Luonto Ihminen Missä ovat ihmisen luonnontoimintaan puuttumisen rajat? Elintarviketuotanto Yhteiskunta KIERTÄVÄ TUOTANTOTAPA Maatalouden tuotantomenetelmiä voidaan tarkastella niiden käyttämän tuotantotekniikan avoimuuden perusteella. 35

38 PERUSTEET Toisessa ääripäässä on pelkistetyn avoin, suoraviivainen tuotantotapa ja toisaalla suljettu, kiertävä tuotantotapa. Haaste viljelylle: Miten kertakäyttöravinteista saadaan kestokulutushyödykkeitä? Suoraviivaisessa tuotantotavassa tilan ulkopuolelta hankitaan raaka-aineet, kuten esim. lannoitteet, rehut sekä tuotantoteknologia ja energia. Työn, tiedon ja pääoman avulla maatilalla tuotetaan hankituista raaka-aineista elintarvikkeita. Lisäksi torjunta-aineiden ja lääkkeiden ostot ovat myös välttämättömiä tuotannon häiriöttömälle kululle. Tuotantoa tehostettaessa lisätään tuotantovälineiden hankintaa. Suoraviivaiselle tuotannolle on tyypillistä erikoistuminen yhden tai muutaman samantyyppisen tuotteen tuottamiseen. Tuotanto voi olla yritysta-loudellisesti hyvinkin kannattavaa. Tällöin huomiota ei kiinnitetä raaka-aineiden alkuperään (uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus) eikä syntyvien sivutuotteiden/jätteiden kohtaloon (ympäristön saastuminen). Niiden katsotaan olevan yhteiskunnan asia (yhteiskunnalliset kustannukset). Tämän järjestelmän haittavaikutukset kohdistuvat pintaja pohjavesiin, ilmakehään, maaperään, uusiutumattomien luonnonvarojen kulutukseen jne. Luonnonmukainen viljely =maanviljelyä Kiertävän tuotantotavan mukaan toimivalla maatilalla tuotetaan tärkeimmät tuotantopanokset, kuten lannoitteet ja rehut. Energialähteenä käytetään mahdollisimman pitkälti uusiutuvaa energiaa. Tarvittavat ravinteet pyritään hankkimaan tehostetun kierrätyksen ja ekosysteemipalveluiden avulla. Tilan ulkopuolelta hankittujen tuotantopanosten käyttö pyritään pitämään minimaalisena. Jäteongelmat ovat vähäisiä, koska kaikki jätteet käytetään raaka-aineina kierrossa. Ilmakehästä ja maamineraaleista maan toiminnot tuottavat elintarvikkeissa ravinnekierrosta poistuvia ravinteita. Ne tulee palauttaa takaisin kiertoon, jotta systeemin toiminta saataisiin suljetuksi. Luonnonmukaisessa maataloudessa ravinnekierto pyritään järjestämään niin, että se on tilan puitteissa mahdollisimman suljettu. Tarvittava täydennystyppi hankitaan käyttämällä luonnollista biologista typensidontaa. Tilan ulkopuolelta hankittavissa täydennyslannoitteissa ravinteita pyritään ostamaan vain tuotteiden mukana kierrosta poistumaa vastaavasti. Näin ravinnepäästöjä ympäristöön voidaan vähentää. 36

39 PERUSTEET Käyttö SUORAVIIVAINEN TUOTANTOJÄRJESTELMÄ Teollismainen, suora tuotantoja talousjärjestelmä Uusiutumattomat luonnonvarat Uusiutuvat luonnonvarat Maa Maan köyhtyminen Ympäristöongelmat? Uusiutuvat inhimilliset luonnonvarat Jätteet Suora tuotantojärjestelmä Brorsson 1990 C HY/Mli Rajala 1993 KIERTÄVÄ TUOTANTOJÄRJESTELMÄ Uusiutumattomien luonnonvarojen hoito ja käyttö Uusiutuvien inhimillisten voimavarojen käyttö Uusiutuvien luonnonvarojen käyttö Maa Huomisen tuotanto- ja ekotaloudellinen järjestelmä Kiertoon perustuva hyvinvointi Kierrätys Ympäristöongelmat Jätteet? Brorsson 1990 C HY/Mli Rajala

40 PERUSTEET KASVINRAVITSEMUS EPÄSUORASTI MAAN PIEN- ELIÖTOIMINNAN AVULLA Luonnonmukaisessa viljelyssä kasvien ravinteiden saanti turvataan käyttäen luonnollisia kasvien ravinteiden saantimekanismeja, kuten biologista typensidontaa, pieneliöiden suorittamaa eloperäisten aineiden hajotusta ja vapautumista maamineraaleista. Viljelijän tehtävänä on ohjata näitä luonnollisia tapahtumia, mutta ei syrjäyttää niitä keinotekoisilla menetelmillä. Ravinteiden kierto Suomessa Maassamme on 1990-luvulla käytetty elintarviketuotantoon vuosittain väkilannoitteissa typpeä noin t, fosforia t ja kaliumia t. Myyntimäärät ovat vähentyneet 1990-luvun kuluessa. Väkilannoitteissa maatalouteen ostetuista ravinteista elintarvikkeissa myydään kulutukseen keskimäärin noin %. Tuotantosuunnittainen ja tilakohtainen vaihtelu on huomattavan suurta. Voidaan todeta, että ravinnekierto maataloudessa on nykyisin edelleenkin melko avoin. Koska ravinteita ostetaan joka vuosi maatalouteen 3 4 kertaa enemmän kuin tuotteiden mukana viedään maatilalta pois, muodostuvat hävikit tämän takia huomattaviksi. Maatalous on nykyisin merkittävin fosforin ja typen päästöjen aiheuttaja. Viljelyn kehittämisen haaste on saavuttaa tavoitteeksi asetettu fosfori- ja typpipäästöjen puolittaminen. ENNALTAEHKÄISEVÄ KASVIEN JA ELÄINTEN TERVEYDENHOITO Kasvien terveyden hoidossa viljelytekniikalla pyritään vahvistamaan kasvien vastustuskykyä ja peltoekosysteemin vakautta. Kotieläinten sairauksien hoidon asemesta painopiste on ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa. Sairauksien syyt pyritään selvittämään eikä hoitamaan pelkästään oireiden perusteella. LAJINMUKAINEN KOTIELÄINTEN HOITO Kotieläinten hoidossa pyritään ottamaan huomioon kullekin lajille ominaiset käyttäytymismallit. Eläimille annetaan mahdollisuus toteuttaa mahdollisimman monia lajityypillisiä käyttäytymismallejaan. Kotieläinten avulla pyritään luomaan tasapainoinen tilakokonaisuus, jossa kotieläintuotanto perustuu luonnonmukaiseen ja pääasiassa omavaraiseen rehuntuotantoon. GENEETTISEN MONIMUOTOISUUDEN SÄILYTTÄ- MINEN Kasvien ja eläinten perimä on arvokas uusiutumaton luonnonvara. Sen häviäminen on peruuttamaton ympäristövaurio. Geneettisen monimuotoisuuden ylläpito on tärkeä osa luonnonmukaisen maatalouden pitkän tähtäimen toimintaa. Yksittäisenä toimenpiteenä jo pelkästään torjunta-aineiden käytöstä luopuminen säilyttää villien kasvien ja hyönteisten geeniainesta pelloilla. MONIPUOLINEN TUOTANTO JA MAISEMAN HOITO Luonnonmukaisessa viljelyssä käytetään monipuolista viljelykiertoa. Nurmia, viljoja ja viherrehuja sekä laitumia vuorotellaan. Luonnonmukaista tuotantoa harjoittavalla tilalla on yleensä myös kotieläimiä tai yhteistyötä kotieläintilan kanssa. Tuotannonalojen yhdistelmät suunnitel- 38

41 PERUSTEET laan niin, että ne täydentävät toisiaan. Monipuolinen tuotanto antaa maatalousekosysteemille enemmän itsesäätelymahdollisuuksia ja vahvistaa sen vakautta. Maaseutumaiseman hoitaminen on tärkeää luonnon monimuotoisuuden sekä inhimillisten maisema-arvojen hoitamisen kannalta. Monipuolisempi tuotanto sinänsä luo vaihtelevamman maaseutumaiseman. Lisäksi luonnonmukaisesti viljellen voidaan peltoja myös pitää varmemmin viljelyssä ja maisemaa avoimena ja hoidettuna. LAADUN MÄÄRITYS RAVINTOFYSIOLOGISTEN NÄKÖKOHTIEN PERUSTEELLA Elintarvike- ja rehutuotannon päämäärä on hyvälaatuiset ja terveyttä edistävät tuotteet. Useissa tutkimuksissa on tullut esille luomutuotteiden parempi laatu. Esim. ruotsalaisessa viljelymenetelmien vertailututkimuksessa todettiin merkittäviä eroja perunalla, vehnällä ja nurmella kuiva-aine- ja typpipitoisuuksissa sekä valkuaisen koostumuksessa ja C-vitamiini- ja nitraattipitoisuudessa. Elintarvikkeiden ja rehujen laadun määrityksessä korostetaan kokonaisvaltaisuutta. Kokonaislaatu voidaan määrittää parhaiten ravintofysiologisten näkökohtien perusteella tekemällä esim. ruokintakokeita useampien sukupolvien ajan. Tällaisissa tutkimuksissa luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden terveyttä ylläpitävä vaikutus on tullut esiin vasta toisessa tai kolmannessa sukupolvessa. Tuotteiden hyvä maku ja säilyvyys ovat myös tärkeitä laatunäkökohtia luonnonmukaisessa viljelyssä. (Dlouhy 1981, Pettersson 1982 s. 349) KEMIKAALIEN KÄYTÖSTÄ PIDÄTTYMINEN Luonnonmukaisessa maataloudessa pidättäydytään keinotekoisten väkilannoitteiden, torjunta-aineiden ja eläinten kasvua kiihdyttävien tai muuttavien hormonien sekä rehujen lisäaineiden käytöstä. Myös eläinten lääkkeiden ennaltaehkäisevästä käytöstä pidättäydytään ekologisista, eettisistä ja terveydellisistä syistä. Monille ihmisille on tärkeää saada torjunta-ainejäämistä vapaita tuotteita. Varmimmin jäämättömyyteen myös torjunta-aineiden hajoamistuotteiden osalta päästään, kun torjunta-aineita ei käytetä lainkaan. Tässä suhteessa luomutuotteet ovat turvallisia. Luonnonmukaisen maatalouden perusperiaatteita Kokonaisvaltainen, ekologinen ja laadullinen ajattelu Maan viljavuuden hoito Kiertävä tuotantotapa Kasvinravitsemus epäsuorasti maan pieneliötoiminnan avulla Ennaltaehkäisevä kasvien ja eläinten terveydenhuolto Lajinmukainen kotieläinten hoito Geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen Monipuolinen tuotanto ja maiseman hoito Laadun määritys ravintofysiologisten näkökohtien perusteella Kemikaalien käytöstä pidättyminen 39

42 PERUSTEET Luomun periaatteita 1. Kierrätysperiaate Eri tuotannontekijöiden ja raaka-aineiden kuten ravinteiden kierrätystä korostetaan. Ravinnekierrot pyritään saamaan mahdollisimman suljetuiksi. Ravinteita kierrätetään ekosysteemin omia toimintoja hyväksikäyttäen. 2. Varovaisuusperiaate Käytetään hyväksi havaittuja ja turvallisia menetelmiä. Uutta teknologiaa ei oteta käyttöön ennen kuin riskit tunnetaan tarkasti. Luonnontaloudelle vieraan tuotantoteknologian käyttöönotossa ollaan varovaisia; niiden riskit ja haitat tulisi tuntea perusteellisesti ennen niiden mahdollista käyttöönottoa. 3. Läheisyysperiaate Elintarvikeketjun tulisi olla läpinäkyvä. Ketjun osapuolten välillä tulee olla yhteistyötä. Käytettyjen tuotantopanosten tulisi olla peräisin paikallisista lähteistä ja tuotteiden kulutuksen tulisi tapahtua mahdollisimman lähellä elintarvikkeiden tuotantoa. Luomutilan tunnuspiirteitä luonnontalouden toimintoihin sopeutetut toiminnot paikallisten ja uusiutuvien tuotantopanosten käyttö tuotanto monipuolisuus tasapainoinen kotieläinten ja tilan peltoalan suhde tasapainoinen myynti- ja rehukasvien suhde toisiaan täydentävät tuotannonalat maan kasvukunnon luonnollinen hoito suljettu ravinnekierto omavarainen lannoitus ja rehustus maatila itsenäisesti toimiva maatilaekosysteemi LUONNONMUKAISEN MAATALOUDEN MENETELMIÄ TUOTANTOTEKNIIKAN KESKEISET OSATEKIJÄT Luonnonmukaisen maatalouden tuotantotekniikkaan kuuluvat maan luontaisen viljavuuden hoito, kasvinvuorotus ja biologisen typensidonnan hyväksikäyttö, biologisen muokkauksen suosiminen ja hellävarainen maan mekaaninen muokkaus, elolannoitus eli karjanlannan ja kompostien, viherlannoituksen sekä täydennyksenä tarvittaessa kivijauheiden käyttö, luonnonmukainen kasvinsuojelu ja kotieläinten lajinmukainen hoito sekä eläinmäärän tasapainottaminen peltoalaan. Perustavoitteena on maatilaekosysteeminä toimiva viljelmä, joka on sopeutettu luonnontalouden toimintoihin. Tällaisen tilan viljelijä pyrkii hoitamaan tilaansa siten, että tuotannon kestävyys ja jatkuvuus turvataan ensisijaisesti luonnon tarjoamin, paikallisin mahdollisuuksin ja uusiutuvin tuotantopanoksin. Kasvinviljelyn ja kotieläintuotannon välinen yhteys pyritään pitämään kiinteänä. Luonnonmukaista viljelyä harjoittavat tilat ovat siksi tuotannossaan suhteellisen monipuolisia ja usein myös karjanhoitoa harjoittavia. Kasvinviljely- ja kotieläintila muodostavat usein yhdessä tilakokonaisuuden, jossa rehujen ja lannan ravinteet kiertävät. Myynti- ja rehukasvien viljely tasapainotetaan sopiviksi. Lannoituksessa ja rehustuksessa pyritään suureen omavaraisuuteen. Tuotantotekniikassa korostetaan luonnonmukaista maan hoitoa ja mahdollisimman suljettua ravinnekiertoa. Tuotannon eri osa-alueiden yhdistelmät valitaan siten, että maatilaekosysteemin riittävä monimuotoisuus säilyy ja tuotannonalat täydentävät toisiaan. Kotieläinten määrä tasapainotetaan tilan peltoalaan ja rehuntuotantomahdollisuuksiin. Näin maatilan toimiva ekosysteemi voidaan muodostaa siten, että saavutetaan riittävä ekologinen vakaus ja kestävyys nyt ja tulevaisuudessa. Käytännössä luonnonmukaisen viljelyn viljelytekniikka koostuu useista tutuista maatalouden osatekijöistä, vaikka painopisteet ja luotava kokonaisuus vaihtelevat kuitenkin olosuhteiden mukaan. Toinen tila perustaa lannoituksen pääasiassa lantaan ja kompostiin, toinen viljelykiertoon ja viherlannoitukseen. Toinen käyttää pääasiassa kateviljelyä, toinen harjuviljelyä. Viljeltävät kasvit valitaan ja tuotanto suunnitellaan niin, että maatilaekosysteemin riittävä monimuotoisuus säilyy.

43 PERUSTEET Maan asianmukainen hoito on menestyvän luonnonmukaisen maatalouden perusta. Kasvien viljelyn asemesta hoidetaan tavanomaista enemmän maata. Maan viljavuutta hoidetaan ja kohotetaan monipuolisesti, erityisesti painotetaan maan hoidon biologisia ja fysikaalisia näkökohtia sekä ns. ekosysteemipalvelujen hyväksikäyttöä. Maan hoito tähtää hyödyllisen pieneliötoiminnan edistämiseen ja edelleen maan mururakenteen, multavuuden ja ilmavuuden parantamiseen. Maan muokkauksessa käytetään ensisijaisesti hyväksi biologista maan muokkausta. Sen edistämiseksi viljellään runsas- ja syväjuurisia kasveja viljelykierrossa ja suositaan lieroja ja muita maan hyödyllisiä pieneliöitä. Mekaanisesti kuohkeutetaan tarvittaessa viljelyn aiheuttamia maan tiivistymiä ja luodaan hyvät kasvuolosuhteet kasvien juurille ja sopiva toimintaympäristö maan pieneliöstölle. Muokkaus tehdään hellävaraisesti maan ollessa muokkautuvaa eli riittävän kuivaa. Harjuviljelyä käytetään hyväksi ennen kaikkea sen maan lämpimyyttä ja ilmavuutta parantavan vaikutuksen takia riviviljelykasveilla. Maan pinnan suojaamista kasvipeitteellä korostetaan. Myös erillisiä katteita voidaan käyttää milloin se on tarkoituksenmukaista. Kasvinvuorotuksen hyväksikäyttö on merkittävä osa luomuviljelyn tuotantotekniikkaa. Sitä käytetään parantamaan maan luontaista viljavuutta, ennen kaikkea maan multavuutta, rakennetta ja pieneliötoimintaa. Viljelykierto on tärkeä myös ravinnehuollon turvaamisen ja kasvinsuojelun helpottamisen kannalta. Viljelyssä kierrosta poistuvan typen korvaaminen tatapahtuu biologisen typensidonnan avulla. Siksi viljelykiertoon sisällytetään apilavaltaisia nurmia, viherlannoituskasvustoja sekä palkoviljoja. Lannoitus hoidetaan pääosin tilalla luomumenetelmin tuotetuilla eloperäisillä lannoiteaineilla, joista kasvit saavat ravinteita maaperän pieneliöstön välityksellä. Lannoituksen tehtävänä on turvata kasvien ravinteiden saantia sekä ruokkia maan pieneliöstöä. Merkittävimmät eloperäiset lannoitteet ovat karjanlannat ja kompostit sekä viherlannoitus. Lannoitus hoidetaan mahdollisimman lannoiteomavaraisesti ravinteita kierrättäen. Tarvittaessa eloperäistä lannoitusta voidaan täydentää luonnosta saatavin kivennäisainein, joita ei ole kemiallissynteettisesti väkevöity ja muutettu helppoliukoisemmiksi. Käytettäviä kivijauheita ovat mm. kalkkikivijauheet, biotiitti ja apatiitti. Lisäksi voidaan tarvittaessa käyttää hivenlannoitetta ja puun tuhkaa. Viljelytekniikan osat viljelijän työkalut maan luontaisen viljavuuden hoito kasvinvuorotus biologinen ja hellävarainen muokkaus biologinen typensidonta eloperäinen lannoitus lanta ja komposti viherlannoitus mineraalilannoitteina kivijauheet viljelytekninen ja mekaaninen rikkakasvien hallinta/säätely ennaltaehkäisevä ja luonnonmukainen tautien ja tuholaisten hallinta/säätely Kotieläintuotannossa lajinmukainen hoito 41

44 PERUSTEET Rikkakasvien leviämistä rajoitetaan kasvinvuorottelun, maan kasvukunnon hoidon ja lannan kompostoinnin avulla. Huolellinen muokkaus ja sopivan kylvöajan valinta sekä katteiden käyttö voivat olla tässä suhteessa myös suureksi avuksi. Rikkakasvien suoraan torjuntaan käytetään mekaanisia menetelmiä kuten harausta, multausta, kitkemistä ja liekitystä. Kasvitautien ja tuholaisten hallinta perustuu pääasiassa ennaltaehkäiseviin menetelmiin, kuten kasvinvuorotukseen, kestävien lajikkeiden viljelyyn, terveen siemenen ja terveiden taimien käyttöön, luontaisten vihollisten suosimiseen ja tasapainoiseen lannoitukseen sekä muihin peltoekosysteemin tasapainoon vaikuttaviin menetelmiin. Suoraan torjuntaan voidaan käyttää mm. esteitä (esim. harso), pyydyksiä, biologisia torjuntaeliöitä, kuumavesikäsittelyjä sekä myös kasviperäisiä torjunta-aineita (esim. pyretriini). Orgaaninen viljely on Anton Howardin ja Eve Balfourin Englannissa 1940-luvulla perustama viljelymenetelmä, joka on levinnyt koko englanninkieliseen maailmaan ja on luonnonmukaisen viljelyn menetelmistä yleisin. Perustana oli Howardin Intiassa maatalousneuvojana saamat kokemukset ja viljelyn kehittämistyö. Menetelmässä korostetaan eloperäisen aineen palauttamisen tärkeyttä ja kompostointia sekä hyödyllisen pieneliötoiminnan hyväksikäyttöä. Suomeen tämä menetelmä ei ole sellaisenaan levinnyt. Orgaanis-biologisen viljelyn perustajia olivat sveitsiläinen kansanedustaja H.P. Müller ja saksalainen lääkäri ja mikrobiologi H.P. Rusch. Menetelmä on kehitetty luvuilla ja se on levinnyt mm. Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin ja osin Skandinaviaan. Suomessa ei ole puhtaana tämän suunnan viljelyä. Keskeisintä menetelmässä on maan eloperäisen aineksen hoito; maan kääntöä vältetään ja kivijauheiden käyttöä suositaan. Se on yleisin luonnonmukaisen maatalouden suuntauksista saksankielisellä alueella. Biodynaaminen viljely perustuu luonnontieteellisen tietämyksen lisäksi antroposofiseen maailmankatsomukseen. Siinä aineita pidetään paitsi kasvien ja eläinten rakennusaineina myös voimien kantajina, joiden vaikutus ilmenee kasvien ja eläinten elinvoimassa. Tilakokonaisuuden tasapainoisuutta ja itsenäistä, omavaraista toimintaa korostetaan voimakkaasti. Taustalla on oletus kaikkialla elollisessa luonnossa 42

45 PERUSTEET olevista muotovoimista eli eetterivoimista, joiden oletetaan olevan täysin erillisiä tavanomaisista fysikaalisista voimista. Viljelyssä näitä muotovoimia pyritään vahvistamaan erityisellä tavalla valmistetuilla preparaateilla, joita ovat mm. lehmän sarvessa talven yli muuntunut lehmän lanta (humusvalmiste) sekä vastaavasti lehmän sarvessa kesän ajan maassa pidetty kvartsipöly (piivalmiste). Kompostiin käytetään lääkekasveista (siankärsämö, kamomilla, nokkonen, tammenkuori, voikukka ja rohtovirmajuuri) valmistettuja valmisteita homeopaattisina annoksina ohjaamaan maatumista. Biodynaamisen viljelyn kylvö-, istutus-, hoito- ja sadonkorjuutyöt ajoitetaan mikäli mahdollista erityisen kalenterin mukaan, jolloin ratkaisevassa asemassa ovat kuun vaiheiden lisäksi myös kuun asema Eläinradan tähtikuviossa; edullisia päiviä hyödynnetään ja epäedullisia vältetään. Biodynaamisen viljelyn perustaja oli itävaltalainen Rudolf Steiner, joka oli antroposofian perustaja. Hän hahmotteli biodynaamisen viljelyn perusteet vuonna 1924 pitämällään maatalouskurssilla. Suomessa biodynaamista viljelyä harjoitti vuonna 2000 noin 60 ammattiviljelijää noin 1000 ha:n alalla. Biodynaamisten viljelijöiden osuus oli noin 1 %. Viljelyn kestävyyteen pyritään myös ns. perma-kulttuuri-viljelyssä (permanent culture =kestävä viljely). Sen perustaja on australialainen tutkija Bill Morrison. Tavoitteena on luoda vakaita, omavaraisia systeemeitä ja säästää uusiutumattomia luonnonvaroja. Sille on tyypillistä monien kasvilajien viljely samanaikaisesti ja lomittain. Osa kasveista voi olla monivuotisia, jopa puita. Maan pinta pidetään yleensä aina kasvillisuuden tai katteen suojaamana. Maan muokkaus tapahtuu ensisijaisesti biologisten tekijöiden avulla. Sitä harjoitetaan ennen kaikkea kotipuutarhatyyppisessä viljelyssä. Suomessa A.I. Virtasen tutkimus- ja käytännön kehitystyö typpikotovaraisen viljelyn kehittämiseksi luvuilla on vaikuttanut merkittävästi luonnonmukaisen viljelyn kehittymiseen maassamme. VILJELYTEKNIIKOIDEN PAINOPISTEIDEN MUUTOKSET SIIRRYTTÄESSÄ LUOMUUN LUOMUTUOTANNON OHJEET Luonnonmukaiselle tuotannolle on Euroopan Unionissa vahvistettu viljelyn (ETY N:o 2092/1991) sekä kotieläintuotannon ohjeet (1999). Ohjeet määrittävät tuotannon 43

46 PERUSTEET HY/Mli Rajala/AH

47 PERUSTEET minimitason. Sen perusteella Suomeen on Kasvintuotannon tarkastuskeskus antanut luonnonmukaisen viljelyn ohjeet (KTTK 2000). Lisäksi mm. Luonnonmukaisen viljelyn liitolla on edellisiä joiltakin osin tiukemmat viljelyohjeet (Luomu-Liitto 2000). Ohjeissa on asetettu vähimmäisvaatimukset ja ohjeet viljelylle kuten esim. lannoitukselle, kasvinsuojelulle, eläinmäärille sekä myös kotieläinten hoidolle ja tuotteiden jatkojalostukselle. Ohjeet sitovat jokaista viljelijää, joka haluaa myydä tuotteitaan luonnonmukaisesti tuotettuina. Seuraavassa on viljelyohjeiden pääkohtia yleisluonteisesti esitettynä. Luonnonmukaisen viljelyn viljelyohjeet OHJE PERUSTE Viljelmä pysyvä koko tilan tai määräosan siirtäminen ei samaa tuotetta kahdella eri menetelmällä tasapaino tilan peltoalan ja karjan määrän välillä riittävä etäisyys saastelähteistä ei vuorottelua tuotantomenetelmien kesken erillään pitämisen varmuus, luottamuksen säilyttäminen markkinoinnissa tasapaino rehuomavaraisuudessa ja lannan käytössä, ravinteiden kierrätys puhtaat tuotteet Viljelykierto monipuolinen, suunnitelmallinen kierto, jossa palkokasveja monimuotoisuus, viljelyn helpottuminen, typpiomavaraisuus, maan biologisen, fysikaalisen ja kemiallisen viljavuuden hoito Lannoitus eloperäinen lannoitus perustana vain orgaaniset luomutyppilannoitteet ei helppoliukoisia, synteettisiä kivennäislannoitteita eloperäisen aineen lisäys usein lannan aerobinen esilahotus (kompostointi) lannan käyttömäärä rajoitettu ravintoa pieneliöstölle, multavuuden hoito, murustuminen luonnollinen pieneliötoiminta, biol. N-sidonnan edistäminen, tasapainoinen kasvu, ei energiaa kuluttavia lannoitteita tasapainoinen kasvinravitsemus ja pieneliötoiminta maan biologinen aktiivisuus on edellytys terveelle kasvulle kasvit ja hyödylliset pieneliöt sietävät paremmin, haittaaineidenhajotus, maan hapen kulutus pieni ympäristöhaittojen ehkäisy, tasapainoinen viljely, ravinteiden tarkempi hyväksikäyttö Maan hoito ja muokkaus viljely elävässä mullassa hellävarainen, matalahko kääntö kasvimaasysteemin luonnolliset toiminnot rakenne, pintakerroksen multavuus 45

48 PERUSTEET Rikkakasvien hallinta viljelytekniset sekä mekaaniset ja termiset menetelmät, ei herbisidejä ei jäämäriskiä eikä maan kuormitusta, pieneliöstön hoito Tautien ja tuholaisten hallinta ennaltaehkäisevä terveydenhuolto: kestävät lajikkeet, maan hoito, tasapainoinen lannoitus, sopivat viljelyja hoitotoimet, kuten viljelykierto, seosviljely, alueellinen viljelyn suunnittelu sopivien elinolosuhteiden luominen tuholaisten ja tautien luontaisille vihollisille kemiallis-synteettisten torjunta-aineiden käyttökielto harvojen toksikologisesti hyvin tunnettujen, luonnosta saatavien säätelyaineiden käyttö sallittu Valvonta muistiinpanovelvoite: esim. ostot kuten lannoitus-, kasvinsuojeluaineet ja rehut Merkitseminen LUOMU-merkki ja virallinen tunnus epäsuorien toimien mahdollisimman tarkka hyväksikäyttö ekosysteemin itsesäätelykyvyn vahvistaminen monimuotoisuuden edistäminen, aktiivinen hyötyeliöiden suosiminen jäämä-, resistenssi- ja ympäristöriskien välttäminen jos hätätapauksissa tarpeen, niin käytetään vain pitkään tunnettuja aineita, voimakkaampien rajoitettu käyttö tarkkailtavuus ja suunnitelmallisuus paranevat, takuu tuottajalta kuluttajalle takuu kuluttajalle, kuluttajansuoja 1.6 LUONNONMUKAISEN MAATALOUDEN ASEMA LUOMUVILJELYN LAAJUUS Luonnonmukaista maataloutta harjoitettiin Suomessa vuonna tilalla, joka on 6,4 % kaikista tiloista. Luonnonmukaisesti viljeltyä peltoa näillä tiloilla oli ha ja siirtymävaihealaa ha sekä peltoa yhteensä ha. Viljelyala oli n. 6,7 % Suomen peltoalasta. Tilastoja Suomen luomualkutuotannosta löytyy KTTK:n internetsivulta osoitteesta: (luomu/tilastot) Luonnonmukaisen maatalouden laajenemista on vauhdittanut vuodesta 1990 käytössä ollut siirtymävaiheen tuki. Luonnonmukaiseen viljelyyn siirtyvä viljelijä on voinut saada tukea ensin kolmen vuoden ajan. Vuodesta 1995 lähtien maatalouden ympäristöohjelmasta tukea on mak- 46

49 PERUSTEET settu koko sopimuskauden ajan. Luomuviljelyyn siirtyvän tilan tuki oli vuonna ,16 euroa/ha ja luomuviljelytilan tuki 102,60 euroa/ha. Palstaviljelijöiden parissa luonnonmukainen viljely on suhteellisesti yleisempää; joka neljäs palstaviljelijä viljelee luonnonmukaisesti, yhteensä ha (Palstaviljely ja sen kansantaloudellinen merkitys, MH 11/85) PELLON KÄYTTÖ Yleisimpiä luonnonmukaisesti viljeltyjä kasveja olivat viljat, peruna, juurekset ja vihannekset. Vuonna 2000 luomuviljelyala ja kunkin kasvin osuus viljelyalasta jakautuivat viereisen taulukon mukaisesti. Kotieläintuotteita tuotettiin 430 maatilalla vuonna Eri tuotantosuuntien yleisyys selviää oheisesta taulukosta. Kotieläintuotteista maitoa markkinoi viisi meijeriä. Luomumaidon keräily ja jalostus ovat laajenemassa. Lihan tuotanto ja markkinointi on myös laajenemassa ja markkinointi organisoitumassa ammattimaiselle tasolle. Erilaisia vilja-, vihannes- ja marjajalosteita on markkinoilla kasvavin valikoimin. MAAILMANLAAJUISESTI Luonnonmukainen maatalous on ollut etenkin 1970-luvun puolivälistä lähtien erityisen kiinnostuksen kohteena Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa eli maissa, joissa ravintoa on yli oman tarpeen ja joissa ympäristön suojeluun ja ravinnon laatuun kohdistetaan erityistä huomiota. Vuonna 2000 noin luomutilaa ja luomupeltoa 3,8 milj. ha (2,9 %). Luomutuotanto on laajentunut vuosittain noin %. Maailmassa oli vuonna 2000 luomuviljelyä yhteensä noin 16 milj. ha, josta Australiassa oli 7,7 milj. ha, Euroopassa 3,8 milj. ha, Pohjois-Amerikassa 1,3 milj. ha. EU- ja ETA-maissa viljely on suhteellisesti laajinta; Liechtensteinissa 17,0 %, Sveitsissä 9,5 %, Itävallassa 8,4 %, Tanskassa 6,2 %, Ruotsissa 5,2 %, Italiassa 6,7 %, Saksassa 3,2 %, Englannissa 3,3 % viljelyalasta. Läntisessä Euroopassa oli vuonna 2000 noin luomutilaa ja luomupeltoa 3,5 milj.ha (2,9 %). Luomutuotanto on laajentunut vuosittain noin 10 20%. Uusimmat tiedot luomun laajuudesta löytyvät osoitteesta Luomuviljelty peltoala ja osuus viljelyalasta v Viljelyala ha Osuus Suomen ko. kasvin viljelyalasta % Vehnä Ruis Kaura Ohra Herne Seosvilja, viljat Seosvilja, palkoviljat Rypsi Pellava 602 Tattari 148 Kumina 26 Nurmet ,3 Kesannot Peruna 790 2,4 Porkkana 82 4,6 Sipulit ,8 Kaalit 39 2,7 Nauris, lanttu 35 Tarhaherne 55 Avomaan vih.yht. 419 Kasvihuonevihannekset 7 Lehtiyrtit 28 Mansikka 279 5,2 Herukat ,0 Omena 27 Vadelma 27 Muut marjat ja hedelmät 55 Marjat ja hedelmät yht. 662 Muut kasvit 2176 Luomuala SV-ala Luomu + SV ,7 Keskiala ha/tila 28,2 (MMM. Maataloustilastollinen vuosikirja 2001). Luomueläintiloja v tuotantosuunnittain: Kotieläimet Tiloja kpl Lypsylehmiä 168 Lihanautoja 161 Lampaita 70 Lihasikoja 39 Emakoita 18 Kanoja 45 Mehiläisiä 41 47

50 PERUSTEET KIRJALLISUUTTA Ahnström, J Biologisk mångfald livlina eller presentsnöre? Ekologiskt lantbruk. Ultuna Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Alrøe, H. Fjelsted Forsigtighedsprincippet etiske aspekter og håndfaste konsekvenser. Ekologiskt lantbruk Ultuna Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Altieri, M Agroecology: The Scientific Basic of Alternative Agriculture. Westview Press, Boulder. Colorado. Anon Typpiomavaraistoimikunnan mietintö. Anon Maatilatalouden energiatyöryhmän mietintö. Helsinki. 34 s. Anon The Encyclopedia of Organic Gardening. Emmaus, Pennsylvania: Rodale Press s. Anon Luonnonmukaisen viljelyn, opetuksen, neuvonnan ja tutkimuksen kehittäminen. Komiteamietintö 37/ s. Anon Ecological agriculture in the nordic countries : report from the 1989 meeting of Nordic researchers and advisers in ecological agriculture and Nordic IFOAM. 136 p. Anon Kestävä kehitys ja Suomi. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle kestävään kehitykseen tähtäävistä toimista. Valtion Painatuskeskus. 97 s. Anon Luonnonmukaisen elintarviketalouden kehittämisen toimikunnan mietintö. Komiteamietintö 9/ s. Anon Maatalouden ympäristönsuojelutyöryhmän muistio. Maa- ja metsätalousministeriö. Työryhmämuisto 1991:10. Anon Ehdotus maaseudun ympäristöohjelmaksi. Maaseudun ympäristöohjelmatyöryhmän muistio. Ympäristöministeriö, ympäristönsuojeluosasto. Työryhmämietintö 1992: s. Anon Luonnonvarastrategia. MMM:n julkaisu 2/1997. Anon Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma. Valtioneuvoston periaatepäätös kestävän kehityksen edistämisestä. Luettu Anon Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön yleismittarit. MMM:n julkaisuja 3/ s. Anon Organic Agriculture Sustainability, Quality and Health Nordic Research on Organic Agriculture. Report from a NKJ working group on organic agriculture. Nordic Joint Committee for Agricultural Research (NKJ). 52 p. Anon Kansallinen luomuviljastrategia Maa- ja metsätalousministeriö. Viljastrategiaprojekti. 25 s. Anon The Organic Internationalization Strategy for the Finnish Food Industry. Finpro. 57 p. Anon The Biodiversity Benefits of Organic Farming. The Soil Association. 34 p. Anon Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketalouden kehittämisestä. Työryhmämuistio 2001: s. Anon Maatilatilastollinen vuosikirja Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. Helsinki. Anon Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketalouden tutkimuksen painoaloiksi. Luonnonmukaisen tuotannon tutkimustarpeita arvioivan työryhmän muistio. Työryhmämuistio MMM 2002:5. Aubert, C Organischer Landbau. Verl. Eugen Ulmer. Stuttgart. 248 s. Balfour, E Levande jord. Stockholm. 276 p. Bodin, B Räcker maten? En jämförelse mellan svenska och världsmedborgaren. Ekologiskt lantbruk. Ultuna Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Björklund, J Ekosystemtjänster ett begrepp på modet men är det användbart? Ekologiskt lantbruk. Ultuna Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Bode, W Naturschutz durch Nutzung zurück zu den Wurzeln. Ökologie & Landbau 122,2. Pp Brown. L ym Maailman tila Worldwatch instituutti. Gaudeamus. Helsinki. 268 s. Dalgaard, T., Halberg, N. & Fenger, J Simulering af fossilt energiforbrug og emission af drivhusgassel. Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 69 p. Dorethy, S. and Rydberg, T. (Editors), Ekbladh, G., Grönlund, E., Ingemarson, F., Karlsson, L., Nilsson, S. and Eriksson, I.S Ecosystem Properties and Principles of Living Systems as Foundation for Sustainable Agriculture. Ekologiskt lantbruk nr 32. CUL. SLU. 80 p. Flavin, C. ym Maailman tila Worldwatch instituutti. Gaudeamus. Tampere. 271 s. Gerlach, F Klimaschutz durch Ökolandbau. Ökologie & Landbau 122,2. Pp Granstedt, A Framtidens jordbruk. Stockholm. Naturskyddsföreningen. 80 s. Granstedt, A Nödvändigheten av en naturresursbaserad jordbrukspolitik. SLU. Uppsala. 34 s. Granstedt, A., Parviainen, T., Peltola, R., Seuri, P. ja Vehkasalo, V Ympäristötaloudellisesti kestävän maatalouden ekologiset ja taloudelliset vaikutukset ja mahdollisuudet Mikkelin läänissä. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimusja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja no s+ liitteet. Granstedt, A Ett steg på vägen mot solsamhället. Forskningsnytt om øekologisk landbruk i Norden nro 7. Pp Granstedt, A Increasing the efficiency of plant nutrient recycling within the agricultural system as a way of reducing the load to the environment experience from Sweden and Finland. Argiculture Ecosystems & Environment 80. Pp Grönroos, J., Seuri, P Ajatuksia maataloustuotannon rakenteen muuttamisesta. In: Juha Grönroos ja Jyri Seppälä (toim.). Maatalouden tuotantotavat ja ympäristö. Suomen ympäristö 431. Ss Hansen, B., Ernstsen, V., Henriksen, H.J Status omkring grundvandsbeskyttelse ved omlaegning til økologisk jordbrug. Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 56 p. 48

51 PERUSTEET Henning, H-J Systems Theory as a Scientific Approach towards Organic Farming. Biological Agriculture and Horticulture. 161(1). Pp Hietala-Koivu, R., Nyholm, R., Soini, K., Yli-Viikari, A. (toim.) Kestävän maatalouden indikaattorit, ohjaus ja esittely. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. Päivitetty , viitattu Howard, A An Agricultural Testament. Oxford University Press. London. 253 s. Joutsenlahti-Lankinen, A Permakulttuuri luo kestävää elämäntapaa. Kotipuutarha nro 6. Ss permakultur Kahiluoto, H Luomu on linjaus, tie ja tavoite. In: toim. Riitta Koistinen. Mikä luomussa on luomua? : Luomututkimusseminaari , Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston auditorio. Juva: Maatalouden tutkimuskeskus/ekologinen tuotanto. Ss Kangas, A Luomutuotannolla kestävämpään maatalouteen. Luomulehti nr. 2. Karlsson, M Försiktighetsprincipen retoriskt slagord eller värdefull miljöpolitisk princip? Ekologiskt lantbruk. Ultuna Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Koistinen, R. (toim.) Mikä luomussa on luomua? Maatalouden tutkimuskeskus/ekologinen tuotanto. 18 s. Korkman, J., Ijas, J., Pehkonen, A., Rekolainen, S., Valpasvuo-Jaatinen, P. ja Tiilikkala, K Hyvät viljelymenetelmät. Maaseudun ympäristöohjelman mukaiset viljelysuositukset. Maa- ja metsätalousministeriön työryhmämuistio 1993:7. 31 s. Kuisma, J Maaseudun EY-sopeutuksen vaihtoehdot. Sisäasiainministeriö, maa- ja metsätalousministeriö. Maaseutupolitiikan neuvottelukunta. Painatuskeskus Oy. 122 s. Källander, I Luonnonmukainen maanviljely. Kirjayhtymä. Jyväskylä. 536 s. Köpf, H., Pettersson, B. ja Schaumann, W Bio-Dynamic Agriculture. New York: the Anthroposophic Press. 429 s. Köpke, U Umweltleistungen des Ökologischen Landbaus. Ökologie & Landbau 122,2. ss Lampkin, N Organic Farming. Farming Press Books. Ipswich. 720 s. Lindholm, S Den naturliga helhetssynen i lantbruket. Ekologiskt lantbruk. Ultuna Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Lund, A Samarbete eller konkurrens? Naturens knep är att hålla mångfalden vid liv på en begränsad yta. Odlaren. No 5-6. Pp Markkula, M Sopusointua vai raakaa hyväksikäyttöä? Omavarainen maatalous. No 1, ss Nikkilä, L.-E. ja Holme, T Viljelymenetelmän vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Helsingin yliopisto Mikkeli. Julkaisu no s. Nikkilä, L-E Luomutilan ympäristönhoito. Maa- ja metsätalousministeriö. Helsinki. 27 s. Pitkänen, M., Tiainen, J Biodiversity of agricultural landscapes in Finland. BirdLife Finland Conservation Series No. 3. Pylkkänen, P. ja Kola, J Elintarviketalouden huominen. Mikkelin läänin ja Etelä-Karjalan peruselintarviketalouden kehittämisstrategiat. Mikkelin läänin maakuntayhtymä. Elintarviketalous-projekti 2/94. Rahtola, M Luonnonmukaisen puutarhatuotannon kehittämisstrategia Puutarhaliiton julkaisuja nro s. Rajala, J Tavanomainen ja biologinen viljely biologista ja taloudellista vertailua. Elävä Maa. Helsinki. 181 s. Rassi ym Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 30:1991. Ympäristöministeriö. 328 s. Rogner, H.-H Energy Resources. World Energy Assessment. YK. Rusch, H.P Bodenfruchbarkeit. Karl Haug Verlag. Heidelberg. 243 s. Runge-Metzger, A Closing the cycle: Obstacles Top Efficient P Management For Improved Global Food Security. www. Icsu-scope.org/downloadpubs/scope54/3runge.htm. Luettu Rydberg, T Ekosystem som modell för ekologiskt lantbruk. Ekologiskt lantbruk. Ultuna Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Saurimo, M UNCED. YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi. Rio de Janeiro Ympäristöministeriö. 237s. Scialabba, N Organic Agriculture perspectives. Conference on Supporting the Diversification of Exports in the Latin America and Caribbean Region through the Development of Organic Agriculture. Port-of-Spain, Trinidad & Tobago, Luettu Seiskari, P Ihmisen ekologia. Weilin & Göös. Sisula, H Ekologian perusteet. WSOY. Schepel, I Luonnonmukaisen tuotannon ympäristöarvot. Helsingin yliopisto. Mikkeli. Julkaisu no s. Seuri, P The efficiency of farming systems theoretical overview. In: Artur Granstedt & Riitta Koistinen (editors). Converting to organic agriculture, St Michel, Finland, March 1994 : proceedings of NJF-seminar nr NJF- Utredning. Rapport 93. Pp Seuri, P Luomuviljelyn perusta: ekologinen kestävyys ja yhteiskunnallinen toteutettavuus. In: toim. Jyrki Aakkula. Kestävä kehitys maa- ja elintarviketaloudessa: käsitteet, mittaaminen ja arviointi : Ekologisesti kestävä ja yhteiskunnallisesti toteutettava maatalous (EKYTOMA) -seminaarin alustukset. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos. Selvityksiä 5. Ss

52 PERUSTEET Seuri, P Luomun kriittiset tuotantopanokset. In: toim. Riitta Koistinen. Mikä luomussa on luomua? : Luomututkimusseminaari , Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston auditorio. Juva: Maatalouden tutkimuskeskus/ekologinen tuotanto. Ss Seuri, P Luomuviljelyn perusta: ekologinen kestävyys ja yhteiskunnallinen toteutettavuus. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos. Selvityksiä nro 5. Ss Seuri, P Luomu on kytkettävä ekologiaan. Luomulehti nro 8. Ss Seuri, P Luomutuotannolle asetetut tavoitteet? : laaja skaala : kuluttajien vaatimasta laadusta ylituotannon rajoittamiseen ja ympäristöhyötyihin. Luomulehti 2. Ss Seuri, P Osa ympäristövaikutuksista on samanaikaisesti sekä paikallisia että globaaleja. Luomulehti nro 7. Ss Soini, K. (toim.), Yli-Viikari, A., Hietala-Koivu, R., Widbom, T., Seuri, P., Risku-Norja, H., Voutilainen, P., Seppälä, A., Jansson, H., Aakkula, J., Koikkalainen, K., Lankoski, J Maataloutta luonnon ja ihmisen ehdoilla : Kestävän maatalouden indikaattorit, ohjaus ja esittely : SUSAGRI loppuraportti. 32 s. Steiner, R Maatalouskurssi. Biodynaaminen yhdistys. Helsinki. 131 s. Wahlberg, K Är frågan om mat en fråga om makt? Ekologiskt lantbruk. Ultuna Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Viitanen, P., Leikola, A., Mikkola, L., Salkinoja-Salonen, M., Simola, L., Sisula, H., Sorsa, M., Sorsa, V. ja Vartiainen, T Uuden lukion biologia I: Ekologia. WSOY. Porvoo. ss Virtanen, A.I AIV-järjestelmä karjanruokinnan perustana. Pellervo-Seura. Helsinki. 300 s. Vogtmann, H. ym Ökologische Landwirtschaft: Landbau mit Zukunft. Verlag C.F. Müller. Karlsruhe. 350 s. Yli-Viikari, A., Hietala-Koivu, R., Risku-Norja, H., Seuri, P., Soini, K., Widbom, T., Voutilainen, P Maatalouden kestävyyden indikaattorit. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 74: 116 p + app. Yli-Viikari, A., Risku-Norja, H., Nuutinen, V., Heinonen, E., Hietala-Koivu, R., Huusela-Veistola, E., Hyvönen, T., Kantanen, J., Raussi, S., Rikkonen, P., Seppälä, A., Vehmasto, E Agri-environmental and rural development indicators: a proposal. Maa- ja elintarviketalous 5: 102 s + 3 liitettä. Luettu INTERNETVIITTEITÄ Luomutilastotietoja Suomesta (Luomu/Tilastot). Luomutilastotietoja maailmalta Luomutilastoja 50

53 MAAN VILJAVUUS 2. MAAN VILJAVUUS 2.1 MAAN LUONTAINEN VILJAVUUS Viljelymaa on elämää täynnä olevan maankuoren ylin kerros. Kasvit kasvavat maassa. Kasvit ekosysteemin tuottajina luovat elinmahdollisuudet edelleen eläimille ja ihmisille. Noin metrin kerroksesta ja pääasiassa noin 20 cm:n ylimmästä kerroksesta viljavaa maata riippuu elämän olemassaolo maapallolla. Maata ja maan viljavuutta tarkastellaan seuraavassa lähemmin. Maa on syntynyt mineraaliaineksesta rapautumisen kautta. Se koostuu kahdesta pääosasta: epäorgaanisesta (mineraaliaines) ja orgaanisesta eli eloperäisestä aineksesta (kasveista ja eläinjätteistä peräisin oleva osa). Näiden lisäksi maassa on ilmaa ja vettä. MAAN KERROKSIA MAAN KERROKSIA Maa on elävän elimistön tavoin jatkuvasti toimiva systeemi maa-kasvi-systeemi. Viljavassa maassa vilisee hyönteisiä, matoja, sieniä ja bakteereita. Maa koostuu erilaisista päällekkäisistä, toiminnallisista kerroksista. Jokainen kerros tarjoaa omat erityiset elinolot siinä eläville eliöille. Maan pintakerros on biologisesti aktiivisin. Siinä voidaan erottaa toiminnallisesti kolme erilaista kerrosta: 1) Karike- eli katekerros on luonnontilaisessa maassa ylin kerros. Se koostuu eloperäisistä jätteistä (esim. lehdet ja neulaset), jotka putoavat maan pinnalle. Karikekerroksen paksuus voi olla paikasta riippuen muutamia senttimetrejä. Se suojaa maata sadepisaroilta, kulumiselta, kylmältä, auringonpaahteelta jne. 2) Lahoamiskerros on edellisen kerroksen alapuolella. Se koostuu lähinnä kasvijätteistä, joita maan eliöstö on jo osittain hajottanut. Erilaiset maaperäeläimet, sienet ja bakteerit ovat tässä kerroksessa erityisen toimeliaita ja hajottavat eloperäistä ainetta. Ne myös tuottavat uusia aineita esim. mururakennetta lujittavia lima- ja humusaineita. 3) Muruinen multakerros eli humuskerros on noin senttimetrin paksuinen maakerros, jossa pääosa juuristosta sijaitsee. Se on tiheästi juuriston täyttämä, biologisesti aktiivinen, muruinen ja ilmava. Täällä hiusjuurten vaiku- 1. Karikekerros ei juuria kuollut eloperäinen aine suojaa maan pintakerrosta lahoaminen alkaa 2. Lahoamiskerros ei juuria vilkas eloperäisen aineen hajoaminen lima- ja humusaineiden tuotantoa 3. Muruinen multakerros pääosa juuristosta pääosa ravinteiden otosta veden ottoa aineenvaihdunta aktiivista murustamista ja humusaineiden tuotantoa 4. Pohjamaakerros pääjuuria tukevat kasvia veden ottoa ravinteiden ottoa juuret ja lierot tekevät jatkuvia huokosia elävyys ja rapautumisaste laskevat alaspäin mentäessä 4. 51

54 MAAN VILJAVUUS VILJAVAN NIITTYMAAN KOOSTUMUS HY/Mli Rajala/AH 1996 tusalueella tapahtuu pääasiassa hitaasti hajoavan eloperäisen aineksen hajotusta sekä maan rakennustoimintaa, kuten lima-aineiden muodostumista, murustumista ja humusaineiden valmistusta. Tästä toiminnasta vastaavat erityisesti bakteerit ja sienet. Samanaikaisesti nystyräbakteerit ja muut pieneliöt sitovat tässä kerroksessa ilmakehästä typpeä. Aineenvaihdunta on erityisen aktiivista tässä kerroksessa, mm. kasvien ravinteiden otto tapahtuu pääosin tästä kerroksesta. Edellisen kerroksen alapuolella oleva pohjamaakerros eli kivennäismaakerros koostuu pääasiassa rapautuvasta kiviaineksesta. Se voi olla olosuhteista riippuen muutaman kymmenen senttimetrin metrin paksuinen. Se on maaperän vesi- sekä ravinnevarasto. Maan ravinteet vapautuvat kasveille käyttökelpoiseen muotoon hitaasti kemiallisen, fysikaalisen ja biologisen vapautumisen avulla. Tällöin muodostuu myös savimineraaleja. Syvemmälle mentäessä mineraalikerroksen aktiivisuus vähenee. Tämän kerroksen alapuolella on varsinainen peruskivennäisaine, joka on vielä rapautumatonta. Se on suuri, hitaasti käyttökelpoiseen muotoon tuleva ravinnevarasto. Se koostuu enimmäkseen piistä ja alumiinista. Mineraalikoostumuksesta riippuen siinä on lisäksi vaihtelevia määriä kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, fosforia sekä hivenaineita. Kasvipeitteisyys ja karikkeet maan pinnalla ovat tärkeitä maata suojaavan vaikutuksen takia. Ne myös suosivat monia pieneliöitä kuten kastelieroa. Kukin toiminto tapahtuu maassa parhaiten sille ominaisessa kerroksessa ja voimakas kerrosten sekoittaminen voi häiritä maakasvi-systeemin toimintaa MAAN VILJAVUUDEN ILMENEMINEN Viljava maa on: muruista huokoista, ilmavaa hyvin vettä varastoivaa ja läpäisevää eloperäistä ainetta hajottavaa ravinteita ja muita kasvuun vaikuttavia aineita tuottavaa ja varastoivaa haitta-aineita syrjäyttävää vettä puhdistavaa VILJAVAN MAAN OSAT Maa muodostuu kivennäisaineesta ja eloperäisestä aineesta. Viljavassa maassa on kiintoainetta tilavuudesta noin puolet, toinen puoli on jakaantunut veden ja ilman kesken. Seuraavassa esimerkissä on kiintoaineesta eloperäistä ainetta noin 5 % eli noin 125 t/ha 20 cm:n multakerroksessa. Eloperäisestä aineesta hitaasti ja erittäin hitaasti hajoavaa eloperäistä ainetta on noin 85 % ja maaperäeliöstöä noin 5 % eli noin 6 t/ha. Loput ovat kasvien juuria. Maaperäeliöstöstä noin 40 % on bakteereita ja sädesieniä, 40 % sieniä ja leviä, lieroja noin 12 % sekä loppu muita maaperäeläimiä. 52

55 MAAN VILJAVUUS VILJAVUUSKÄSITE Maan kykyä toimia kasvualustana ja tuottaa satoa nimitetään perinteisesti maan viljavuudeksi tai sadontuottokyvyksi eli kasvukunnoksi. Luonnonmukaisen viljelyn näkökulmasta maan viljavuus on kuitenkin ensisijaisesti maan toiminnallinen kyky tuottaa maan viljavuudelle ja kasvien kasvulle välttämättömiä ja hyödyllisiä tekijöitä. Viljavuus on ensisijaisesti maa-kasvi-systeemin eri osapuolten välistä toimintaa; maan mineraaliaineksen, eloperäisen aineksen, pieneliöstön ja juurten sekä ympäristön välillä. Maan viljavuus ilmenee maan kykynä tuottaa satoa eli saavutettuna sadon määränä ja laatuna. Viljavuuden kestävyys ilmenee mm. riippumattomuutena ulkopuolisista (uusiutumattomista) tuotantopanoksista (esim. ravinteet, kasvinsuojeluaineet, työ). Viljavuuden tärkeä ominaisuus on myös maa-kasvi-systeemin toiminnan vakaus pitkällä tähtäimellä. Maan vakauden eli itsesäätelykyvyn merkitys korostuu luonnonmukaisessa viljelyssä erityisesti ravinnetasojen ylläpidon ja happamuuden sekä tautien ja tuholaisten että rikkakasvien hallinnassa. Viljava maa pitää lisäksi ympäristön hyväkuntoisena. Viljavasta maasta ravinnepäästöt ja eroosio jäävät vähäisiksi. Viljava maa puhdistaa vettä. Viljavalla maalla on suuri puskurikyky esimerkiksi maata happamoittavia tekijöitä vastaan. Se kykenee syrjäyttämään ja tekemään vaarattomaksi erilaisia haitallisia aineita, esim. hajottamaan kemikaaleja ja sitomaan raskasmetalleja. Viljavuus riippuu maan minerologisista (= kallioperäisistä), kemiallisista, fysikaalisista ja biologisista tekijöistä. Maan viljavuuteen vaikuttavat mm. happamuus, ravinteisuus, vesitalous, lämpimyys, eloperäisen aineksen määrä ja laatu, pieneliöt, kasvien juuret ja pieneliöstön ravinto sekä viljelijän työ. Keskeisintä maan viljavuuden kannalta on se, miten koko maa-kasvi-systeemi toimii. Ei niinkään se, miten paljon maassa on jotain kasvulle hyödyllistä tekijää BIOLOGISET VILJAVUUSTEKIJÄT Biologisia viljavuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. kasvien juuret ja juurieritteet, pieneliöstö ja eloperäinen aines. Biologiset tekijät tekevät maan ylimmästä osasta elävää ruokamultaa. MAAN VILJAVUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Odotuksia maan viljavuudelta: Sato määrä ja laatu Toiminnan säätely pitkällä tähtäimellä: Kestävyys ravinteikas riippumattomuus uusiutumattomista panoksista Vähäinen työntarve helppo muokata Itsesäätely rikkakasvit, taudit ja tuholaiset happamuus Ympäristö ravinnehävikkien ja eroosion minimointi Puskurikyky haitta-aineiden syrjäyttäminen 53

56 MAAN VILJAVUUS VILJAVAN MAAN TOIMINTOJA Viljavan maan (maa-kasvi -systeemin) toimintoja Yhteyttäminen/kasvien kasvu yhteyttämistuotteita juuriin ja maahan ravinteita ja vettä maasta kasviin Ravinteiden otto ja kierto ravinteiden vapautuminen eloperäisen aineenhajotuksessa ja mineraaliaineksista ravinteiden passiivinen ja aktiivinen otto, symbioottinen ravinteiden otto Eloperäisen aineksen hajotus Eloperäisten aineksien tuotanto lima-aineita maan mururakenteen lujittamiseen humuksen muodostuminen Maan murustuminen kemiallis-fysikaaliset prosessit biologiset prosessit Maan hengitys happea ja typpikaasua ilmasta maahan hiilidioksidia ja typen oksideja ym. maasta ilmaan Veden kierto veden imeytyminen maahan veden varastoituminen maahan ylimääräveden valunta pohjamaahan ja edelleen salaojiin veden (kapillaarinen) nousu Happamuuden säilyttäminen puskurikyky Haitta-aineiden syrjäyttäminen Veden puhdistaminen KASVIEN JUURET JA JUURIERITTEET Juuristo koostuu yhdestä tai useammasta isommasta juuresta, ohuemmista sivujuurista ja lyhyistä juurikarvoista. Eri kasvien juuriston määrä, tiheys ja syvyys vaihtelevat suuresti. Kasvaessaan kasvit työntävät juurensa maahan maamurujen ja kokkareiden väleihin. Ne ottavat maasta ravinteita ja vettä, jolloin maa kuivuu ja voi halkeilla. Juuret tekevät mekaanista työtä kasvaessaan tiiviiseenkin maa- 54

57 MAAN VILJAVUUS han. Juuret myös sitovat maata muruiseksi hiusjuurien ja juurikarvojen avulla. Juurten kuollessa maahan jää jatkuvia reikiä eli juurikanavia. Mikäli näitä jatkuvia juurikanavia on riittävästi, maa läpäisee hyvin liian sadeveden. Juurikanavia ja lierojen kaivamia käytäviä myöten seuraavan vuoden kasvin juurten on myös helppoa kasvaa maahan. Juurikanavia myöten myös maan kaasujen vaihto tapahtuu joutuisasti. Juurten toiminta on tärkeä maan murustumista lisäävä ja rakennetta parantava tekijä. Kasvien yhteyttämistuotteista noin puolet ohjautuu juuriston kasvuun, toimintaan ja eritteisiin. Juuret erittävät hiilidioksidin lisäksi erilaisia juurieritteitä jopa neljänneksen yhteyttämistuotteiden määrästä. Juurieritteiden määrä riippuu ennen kaikkea kasvilajista ja kasvuolosuhteista. Maata parantavilla kasveilla eritys on runsasta. Eritteet auttavat kasvia mm. ravinteiden saannissa maasta. Ne toimivat myös pieneliöstön ravintona. Juurten pinnalla ja niiden välittömässä läheisyydessä (n. 1 mm) pieneliöstöä on kymmeniä kertoja muuta maata enemmän ja sen toiminta-aktiivisuus on vielä määränkin lisäystä suurempi. Tämän juuristovyöhykkeen eli ritsosfäärin pieneliöstö voi auttaa kasvia mm. ravinteiden saannissa ja suojata taudeilta. Juuriston jatkeena voi useimmilla kasveilla toimia myös sienijuuri. Juuret täyttävät parhaimmillaan noin 1 2 % maatilavuudesta. Juuriston ja juurikarvojen yhteenlaskettu pintaala voi olla monikymmenkertainen maanpäällisten osien pinta-alaan verrattuna. Juuriston kasvunopeus on heinäkasveilla keskimäärin noin 1,0 1,5 cm/vrk. Juurisienet voivat lisätä juurten laajuuden ja juurten tavoittaman maatilavuuden moninkertaiseksi. Juurikarvojen pituus ja lukumäärä on riippuvainen mm. lajikkeesta ja lannoituksesta. Oheisessa kuvassa on uuden ohralajikkeen (Linja NK94682) juurikarvat, jotka olivat keskimäärin 0,35 mm pitkiä. Vanhan Herse-lajikkeen juurikarvojen pituus oli 0,56 mm ja niitä oli enemmän. (Holten ja Loes 2002, s. 311) Vahvajuuriset kasvit (esim. apila) kykenevät kasvamaan tiiviiseenkin maahan. Runsaasti juurimassaa tuottavat kasvit kuohkeuttavat maata, lisäävät maahan eloperäistä ainetta ja aktivoivat maan pieneliötoimintaa. Ne ovat näin maata parantavia kasveja. Viljat sekä varsinkin peruna, juurekset ja vihannekset ovat heikkojuurisina vaateliaita maan rakenteen suhteen. Sivujuuri Juurikarvoja Sienijuuri JUUREN OSAT Pääjuuri Juuren kärki Pieneliöstöä Kasvupiste Pituuskasvuvyöhyke 55

58 MAAN VILJAVUUS PELTOMAAN PIENELIÖSTÖN MÄÄRÄ Elopaino Optimimassa kg/ha kg/ha Bakteereita Sienirihmastoa Sädesieniä Alkueläimiä ? Sukkulamatoja Punkkeja Hyppyhäntäisiä 2 20? Änkyrimatoja 5 50? Hyönteistoukkia ? Kovakuoriaisia Hämähäkkejä Tuhatjalkaisia Lieroja Yhteensä 2 3 t/ha t/ha Huhta ym. 1978, Brauns 1968 Juurten kasvua suosivat mm. maan hyvä rakenne ja kohtuullinen maan vastus, kohtuullinen veden niukkuus, niukka typen saanti ja riittävä fosforin saanti, kompostilannoitus sekä runsas valon määrä ja suuri nettofotosynteesi. Lajikeerot juurten kasvussa ovat suuria. Tämä on havaittu mm. tutkittaessa juurikarvojen pituuksia eri lajikkeilla. Niukalla ravinnetasolla eräillä lajikkeilla juurikarvat voivat kasvaa paljon pitemmiksi kuin toisilla lajikkeilla. PIENELIÖSTÖ MAAN MONIMUOTOISUUTTA Sopiva pieneliöstön toiminta on maan viljavuuden ja kasvien hyvän kasvun perusedellytys. Kourallisessa elävää maata on pieneliöstöä lukumääräisesti enemmän kuin maapallolla ihmisiä. Lajirunsaus on myös melkoinen; maassa on erilaisia bakteereita, sädesieniä, sieniä, leviä, hyppyhäntäisiä ja lieroja. Suomalaisessa peltomaassa on pieneliöstöä keskimäärin 1,5 3,0 t/ha. Kaikkein viljavimmissa pelloissa, esim. jatkuvasti kompostilla lannoitetuissa puutarhoissa, pieneliöstöä on kuitenkin moninkertainen määrä. Oheiseen taulukkoon onkin otettu mukaan Braunsin esittämiä optimimääriä eri pieneliöryhmistä Keski-Euroopan olosuhteissa. Viljelyn kannalta erityisen merkittäviä yksittäisiä pieneliöryhmiä ovat mm. lierot, sienijuuria muodostavat sienet ja typensitojamikrobit. Monimuotoista pieneliöstöä pidetään viljavuudelle edullisempana kuin yksipuolista. Pieneliöstön määriä tärkeämpää on kuitenkin se, miten ne toimivat. PIENELIÖSTÖN TEHTÄVÄT ELO- PERÄISEN AINEEN HAJOTUS MAAN MURUSTA- MINEN JA MUOKKAUS TAUTIEN EHKÄISY, TERVEYDEN YLLÄPITO HAITTA- AINEIDEN SITOMINEN/ HAJOTTA- MINEN RAVIN- TEIDEN VAPAUTU- MINEN BIOLO- GINEN N-SIDONTA energia CO 2 CO 2 NO 3, PO 4, K, Ca ilma-aineet tautien syrjäyttäminen kasvuaineet humuksen valmistus työ maan hengitys ravinteiden vapautuminen, kierrätys murustaminen maan terveys kasvien kasvu kestohumus ravinteiden kierrätys 56

59 MAAN VILJAVUUS Pieneliöstön tehtävät ja merkitys Pieneliöstö toimii maassa useiden viljavuuden kannalta tärkeiden tehtävien suorittajana viljavuusautomaatin moottorina. Pieneliöstö kierrättää kasvi- ja eläinjätteisiin sitoutuneet aineet takaisin luonnon kiertokulkuun ja edelleen kasvien käyttöön. Hajotus- ja kierrätystehtävän ohella pieneliöt tuottavat monia muita maan viljavuudelle tärkeitä tekijöitä ja auttavat siten kasveja kasvamaan paremmin ja terveemmin luonnollisella tavalla. Liero pieni kyntäjä ja muokkaaja, tuulettaja, salaojittaja kasvien lannoittaja maan murustaja terveydenhoitaja Eloperäisen aineen hajotus Pieneliöstö hajottaa helposti hajoavaa eloperäistä ainetta. Näin ne saavat elintoimintoihin, kasvuun ja lisääntymiseen sekä työhön tarvitsemansa energian. Samalla rakentuu ja muodostuu uusia ja hyödyllisiä viljavuustekijöitä: lima-aineita maan mururakenteen lujittamiseen, ravinteita kasvien käyttöön, humusta ruokamullan rungoksi ja hiilidioksidia kasvien lehtiin nopeuttamaan yhteyttämistä. Riittävän vilkas hajotustoiminta estää myös monien tautien leviämistä. Lierot Suomessa elää toistakymmentä lierolajia, joista yleisimmät ovat peltoliero (enimmäkseen vaakasuorat käytävät), kasteliero (pystysuorat, syvät käytävät) ja onkiliero. Lierojen määrä vaihtelee noin 10 kg:sta kg:aan hehtaaria kohti (eli kpl/m 2 ). Optimi on vieläkin suurempi. Pellon lierot tuottavat vuodessa muutamia kymmeniä jälkeläisiä. Lierojen merkitys maan viljavuudelle on suuri. Käyttäessään kuollutta kasvimateriaalia ja lantaa ravintonaan ne tuottavat viljavuudelle hyödyllisiä tekijöitä. Aktiivisessa vaiheessa kesäaikaan ne voivat tuottaa päivässä jopa painonsa verran lantaa; esim kiloa lieroja tuottaa siten noin kg lantaa. Lierojen lanta on monin verroin ravinteikkaampaa kuin ympäröivä ruokamulta tai pohjamaa. Maaperän kivennäisainekseen sitoutuneita ravinteita vapautuu aineen kulkiessa lieron suolen läpi. Näin ne rikastavat ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Lierot myös kaivavat käytäviä sekä ruokamultakerrokseen että pohjamaahan. Näitä maan keuhkoputkia myöten ilma vaihtuu maassa helposti, sadevesi imeytyy hyvin ja jankko läpäisee liian sadeveden salaojiin. Lierojen lanta on murustunut viljavuudelle edullisiksi muruiksi. Niiden lanta on lievästi emäksistä, joten lierojen toiminta auttaa maan ph:n säilyttämisessä. Lierot myös sekoittavat ja muokkaavat maata syödessään itsensä maan läpi. Samalla ne kuljettavat eloperäistä ainetta ja ravinteita syvempiin maakerroksiin. Yleisimpiä peltomaan lieroja Peltoliero Ravintona maan pinnan alla oleva eloperäinen aines. Käytävät vaihtelevan suuntaisia, enimmäkseen vaakasuoria. Käytävän läpimitta n. 2 5 mm ja pituus n cm. Kasteliero Ravinto maan pinnalta. Käytävät suuria, pysyviä ja pystysuoria. Käytävän läpimitta n. 5 mm ja pituus yli 1 m. Onkiliero Ravintona maan pinnan karike. Vähän käytäviä, läpimitta n. 2 3 mm. 57

60 MAAN VILJAVUUS Lierojen lannan ja maan ominaisuuksia Ominaisuus Lierojen Maa Maa lanta (0 15 cm) (20 40 cm) Kokonais-N (%) 0,35 0,25 0,081 Hiili (%) 5,2 3,32 1,1 C/N -suhde 14,7 13,8 13,8 NO 3 -N (mg/l) 22,0 4,7 1,7 P (mg/l) 66 9,2 3,7 Vaihtuva Ca (mg/l) Vaihtuva Mg (mg/l) Kok. Ca (%) 1,2 0,88 0,91 Kok. Mg (%) 0,54 0,51 0,55 Kalium (mg/l) ph 7,0 6,4 6,0 Kosteus 31,4 27,4 21,1 Buch 1986 Lierot tervehdyttävät maata syömällä taudinaiheuttajia ja tautisia kasvinjätteitä. Näin ne ovat viljelijän erinomaisia apulaisia maan muokkaajina, salaojittajina, lannoittajina ja murustajina sekä terveydenhoitajina. Runsas, aktiivisesti toimiva lierokanta on eräs elävän (biologisesti aktiivisen) maan tunnusmerkki. 58 MYKORRITSAT ELI SIENIJUURET Mykorritsa eli sienijuuri on kasvin ja sienen välinen, molempia osapuolia sopivissa olosuhteissa hyödyttävä symbioosi. Sienirihmat kasvavat kasvien juuriin, jopa juurisolujen sisälle. Kasvista virtaa energiaa yhteyttämistuotteiden muodossa sienen ravinnoksi ja sienestä vastaavasti ravinteita kasviin. Sienten rihmat kasvavat myös juurten ulkopuolelle juurikarvoja kauemmas ja pienempiin huokosiin keräten kasvin käyttöön ravinteita ja vettä. Kaikista kasveista yli 80 % muodostaa sienijuuren, viljelykasveista se puuttuu lähinnä vain ristikukkaisilta ja savikkakasveilta. Suomen peltomaissa esiintyy yleensä aina juurisieniä. Niiden määrä, lajisto ja kannat vaihtelevat. Sienijuuren toiminnan vaihtelu johtuu olosuhteiden vaihtelusta. Sienijuuri voi olla monella tavalla isäntäkasville hyödyllinen. Se nopeuttaa maa-kasvi-systeemissä aineiden kiertoa, tehostaa energian virtausta ja vähentää hävikkejä. Sienijuuri tehostaa erityisesti vaikeasti liikkuvien ravinteiden, kuten fosforin sekä myös kuparin ja sinkin ottoa. Se voi kuljettaa kasviin myös typpeä, rikkiä, kalsiumia, magnesiumia ja rautaa. Usein se myös tehostaa isäntäkasvien biologista typensidontaa. Se voi suojata kasvia useilta stressitekijöiltä kuten kuivuudelta, maan happamuudelta,

61 MAAN VILJAVUUS Pellavan sato suhdeluku SIENIJUUREN VAIKUTUS PELLAVAN KASVUUN JA TEHOKKUUS % Esikasvi 1996 Ohra MTT Omavaraisviljelykoe 116 Sato ilman Sienijuurta Sato Sienijuuren kanssa Luku pylväässä = Hyöty Sienijuuresta % Tavanomainen 64 Omavarainen 50 NPK NPKx0,5 Viherlann 40 A B C D Esikasvi Kaura Hernekaura Viherlann kompostoitu (juuristo)taudeilta, joiltakin tuholaisilta ja raskasmetalleilta. Rihmasto voi ulottua jopa yli 10 cm:n etäisyydelle juurten pinnasta. Rihmasto tunkeutuu paljon pienempiin huokosiin kuin juurikarvat. Sienirihmat voivat lisätä juuriston pituutta jopa 200-kertaisesti maatilavuutta kohden. Sienijuurellinen kasvi tavoittaa täten paljon suuremman maatilavuuden kuin ilman sienijuurta. Sienijuuri tehostaa fosforin ottoa erityisesti, kun maan fosforipitoisuus on alhainen ja fosforilähteet niukkaliukoisia. Sienijuuri näyttää olevan erityisen merkittävä hitaasti vapautuvaan eloperäiseen ainekseen sitoutuneen fosforin hyväksikäytön parantajana. Pellavan fosforin otto Kahiluoto 1999 HY Mli Rajala 2002 SIENIJUURISYMBIOOSI itiöitä Juuren solukkoa sienirihmastoa juuressa juurikarva sienirihmastoa Mykorritsasieni muodostaa arbuskeleita soluihin Mykorritsasieni muodostaa vesikkeleitä soluväleihin arbuskeleita vesikkeleitä Nicholson 1967, muutettu 59

62 MAAN VILJAVUUS lisääntyi niukasti fosforia sisältävällä maalla huomattavasti sienijuuren avulla. Kompostointi suosi sienijuurta viherlannoitusta enemmän. Sienijuuri vähentää myös hävikkejä mm. fosforin huuhtoutumista, koska se mahdollistaa kasvinviljelyn alemmalla fosforitasolla. Sienijuuri sitoo maahiukkasia muruiksi, joten se on myös merkittävä maan hyvän rakenteen ylläpidon ja eroosion eston kannalta. Niukoilla panosten käytöllä sienijuuren hyödyllisyys oli selvästi suurempi kuin tavanomaista lannoitusta ym. panoksia käytettäessä. Vihermassan kompostointi oli sienijuuren hyödyllisyyden kannalta paljon parempi vaihtoehto kuin viherlannoitus. Sienijuuren menestymiseen vaikuttaa: Viljelykasvi, esikasvi ja viljelykierto osa kasveista suosii ja hyötyy suuresti osa hyötyy vähäisemmässä määrin eräillä kasveilla ei ole lainkaan juurisieniä ne vähentävät juurisieniä maassa seosviljely, aluskasvit ja kerääjäkasvit suosivat yhteyttämistuotteiden jatkuva virta juuriin sadonkorjuu katkaisee sienen ravinnon saannin Lannoitus runsas vesiliukoinen P-lannoitus ja korkeahko maan helppoliukoisen P-pitoisuus estävät juurisienten hyödyllistä toimintaa eloperäinen lannoitus eduksi hidasliukoinen, eloperäinen lannoitus sopivin komposti on edullisin, raaka lanta ja viherlannoitus ovat liian voimakkaita erilaiset orgaaniset yhdisteet esim. typenlähteenä aminohapot voivat suosia juurisieniä Muokkaus häiritsee, avokesannointi eniten viljelykierrossa muokkaamattomia ja kasvupeitteisiä vaiheita runsaasti Hyvä maan rakenne eduksi Kasvinsuojelu useat kemialliset torjunta-aineet haitallisia, erityisesti sienitautien torjunta-aineet Lajike tulee olla yhteensopiva symbioosin sienijuuren kanssa Sienen kantojen, viljelykasvin ja maan ominaisuuksien tulee sopia toimimaan yhdessä 60

63 MAAN VILJAVUUS Maan ominaisuudet ja viljelytekniikka vaikuttavat suuresti sienijuuren toimintaan. Maanesteen korkea fosforipitoisuus estää sienijuuren toimintaa. Peltomaidemme nykyisellä keskimääräisellä fosforitasolla sienijuuri kuluttaa yhteyttämistuotteita. Karjanlannalla jatkuvasti lannoitetussa maassa sienijuuri mahdollisti kasvien riittävän fosforinoton, kun sen vaikutus pelkästään väkilannoitteita saaneessa maassa oli vain murto-osa tästä. Torjunta-aineista erityisesti sienitautien torjunta-aineet ovat sille haitallisia. Sienijuurta voidaan hyödyntää parhaiten säätelemällä olosuhteita pellolla sientä suosivaksi (viljelykierto, eloperäinen, hidasliukoinen (komposti)lannoitus, sopivat lajikkeet, kasvinsuojelu ja hellävarainen maan muokkaus). Typensitojat ja biologinen typensidonta Osa pieneliöistä pystyy muuttamaan ilmakehän typpikaasua kasveille käyttökelpoiseen muotoon biologisen typensidonnan avulla. Tämä ilmiö on luonnon keino ottaa typpeä ilmakehän varastosta maahan ja edelleen kasvien käyttöön. Viljelyn kannalta tärkeimpiä ovat palkokasvien juurissa symbioosissa elävät Rhizobium-bakteerit, jotka muodostavat palkokasvien juuriin juurinystyröitä. Apilan, herneen, pavun ja muiden palkokasvien juurinystyräbakteerit ovat typensidontakyvyssään tehokkaimpia. Puna-apila voi sitoa typpeä noin kg hehtaarille vuodessa, herne noin kg. Maassa elää myös muita bakteereita ja leviä, jotka voivat sitoa typpeä noin 2 30 kg/ ha. Typensidontaa käsitellään tarkemmin kohdassa 4.6. TYPEN KIERTO 61

64 MAAN VILJAVUUS Typen kierrätys Pieneliöt säätelevät maaperässä eloperäiseen aineeseen sitoutuneen typen käyttäytymistä. Vilkkaan kasvun aikaan pieneliöstö hajottaa eloperäistä ainetta nopeasti ja typpeä vapautuu runsaasti. Kasvin yhteyttämisen voimakkuus voi osaksi säädellä juurieritteiden määrän ja laadun vaihteluiden avulla eloperäisen aineen hajotusta. Valkuaisaineiden typpi hajoaa ensin aminohapoiksi, sitten typpi muuttuu edelleen pieneliötoiminnan vaikutuksesta ammonium-muotoon, jonka ylimäärän eräät bakteerit muuttavat nitraattitypeksi (nitrifikaatio). Se poistuu maasta helposti huuhtoutumalla. Typen haihtumista (denitrifikaatio) tapahtuu, kun eräät bakteerit muuttavat nitraattitypen takaisin typpikaasuksi. Ravinteiden vapautuminen Pieneliöiden toiminnan seurauksena ravinteiden vapautuminen maamineraaleista ja niukkaliukoisista lannoitteista lisääntyy. Pieneliöt voivat vapauttaa ravinteita kasveja tehokkaammin. Esimerkiksi lierojen suolessa saveshiukkasista ja raakafosfaattihiukkasista vapautuu ravinteita lierojen lantaan. Pieneliöstö on keskeisessä asemassa myös erilaisissa lyhytaikaisissa typen ja hiilen vapautumisen ja sitoutumisen vaiheissa. Esimerkiksi alla olevan kaavion mukaan lisääntynyt nettofotosynteesi lisää hiilihydraattipitoisten juurieritteiden eritystä, joka aktivoi ritsosfäärin pieneliöstön aktiivisuutta; ensin bakteerit lisääntyvät ja niiden aktiivisuuden lisäys lisää typen vapautumista maan elope- JUURIERITTEIDEN VAIKUTUKSIA JUURISTOVYÖHYKKEESSÄ Kuzyakov ym

65 MAAN VILJAVUUS räisestä aineesta. Sitten niitä ravintonaan käyttävät alkueläimet lisääntyvät. Alkueläinten ja muiden pienten maaperäeläinten erittämien typpiyhdisteiden määrä lisääntyy. Näin kasvien käytettävissä olevien liukoisten typpiyhdisteiden määrä ja kasvien typen otto voi lisääntyä. Tautien ehkäisy Pieneliöstö on ratkaisevassa asemassa maaperän tautien leviämisen estämisessä. Vilkas hajotustoiminta heikentää taudinaiheuttajia siten, ettei niillä ole maassa kasvumahdollisuuksia haitallisessa määrin. Esimerkiksi Fusariumsuvun sienissä on monia merkittäviä taudinaiheuttajia, joiden esiintymistä maassa sekä Fusarium-suvun antagonistiset että varsinkin Penicillium-suvun sienet voivat rajoittaa. Myös juurten pinnalla hyödylliset pieneliöt toimivat esteenä taudinaiheuttajia vastaan (mm. juurisienet). Pieneliöt voivat myös tuottaa aineita, jotka siirtyvät kasviin lisäämään kasvin vastustuskykyä myös maanpäällisissä kasvin osissa. Lisäksi pieneliöt voivat tuottaa kasvuun edullisesti vaikuttavia aineita, kasvuhormoneja jne., jotka voivat edistää kasvien kasvua. ELOPERÄISEN AINEKSEN MERKITYS Maan eloperäinen aine on väriltään mustaa tai tumman ruskeaa. Osa maassa olevasta eloperäisestä aineesta on edelleen pieneliöstön hajotustoiminnan vaikutuspiirissä. Se on hitaasti hajoavaa eloperäistä ainetta (kirjallisuudessa eri kielillä esiintyviä termejä: halvstabila mullämnen, nutritional humus, aktiv humus, Nährhumus). Hajotustoiminnan edetessä vaikeimmin hajoavista kasvi- ja eläinjätteistä muodostuu varsin pysyvää eloperäistä ainetta varsinaista humusta (mycket stabila mullämnen, humus, passiv humus, Dauerhumus). Eloperäistä ainetta on suomalaisissa peltomaissa useimmiten noin 5 7 %, optimi on kuitenkin noin kaksinkertainen. Eloperäisen aineksen määrä on vähentynyt monista viljelymaista ennen kaikkea nurmiviljelyn ja karjanlannan käytön vähenemisen seurauksena. Tätä vähenemistä havainnollistaa oheinen kuva koeasemien pelloista. Runsaammin eloperäistä ainetta sisältävän ruokamultakerroksen syvyys saisi nykyisen noin 20 cm:n asemesta olla selvästi syvempi. Hitaasti hajoava ja varsin pysyvä eloperäinen aines eli maan multavuus muodostavat maassa ruokamullan perusaineksen ja helpottavat viljelyä monin tavoin. Hajoamiskelpoinen osa eloperäisestä aineksesta sisältää runsaasti ELOPERÄISELLÄ AINEKSELLA EDULLINEN VAIKUTUS Kasvit Ravinteet ELOPERÄISELLÄ AINEKSELLA EDULLINEN VAIKUTUS Pieneliötoiminta Vesitalous VILJELYN HELPOTTAJA Rakenne 63

66 MAAN VILJAVUUS Maan eloperäinen aine suojaa maan pintakerrosta parantaa maaperän eliöstön elinolosuhteita ja aktiivisuutta pitää maan muruisena ja kuohkeana sekä helpottaa maan kaasujen vaihtoa tarjoaa sopivan ympäristön juurten kasvulle varastoi ravinteita ja luovuttaa niitä kasvien käyttöön varastoi kolme kertaa oman painonsa vettä vähentää eräiden haitallisten aineiden ja maan happamuuden haittavaikutuksia ravinteita, ennen kaikkea typpeä sekä hiiltä mutta myös fosforia. Multavuuden lisääntyessä myös maan kastelutarve vähenee, koska veden varastointikyky lisääntyy useimmilla maalajeilla. Prosenttiyksikön lisäys maan eloperäisen aineen määrässä voi lisätä maan vedenvarastointikykyä noin 5 mm. Vastaavasti kalkitus- ja lannoitustarve vähenevät maan eloperäisen aineksen määrän noustessa. Ravinteet säilyvät erityisesti karkeissa maissa paremmin turvassa huuhtoutumiselta. Eloperäinen aines on tärkeä tekijä kestävälle mururakenteelle ja kuohkeudelle. Se parantaa maan muokkautuvuutta sekä maan tiivistymisen kestävyyttä. Runsaammin eloperäistä ainetta sisältävissä maissa pieneliöt viihtyvät hyvin. Eloperäisten ainesten on myös todettu lisäävän kasvien stressin kestävyyttä monia haitallisia vaikutuksia vastaan. Runsaammin eloperäistä ainetta sisältävän maan viljely on helppoa, kun taas vähämultaisen maan viljely vaatii suurta tarkkuutta esim. töiden ajoittamisessa ja ravinnehuollon järjestämisessä. Maan typpi on sitoutuneena pääosin eloperäiseen ainekseen, jonka typestä noin puolet näyttäisi esiintyvän erilaisina aminohappoina. Erityyppisissä maissa maan eloperäisen aineen aminohappojakauman on todettu olevan hyvin samankaltaisen. Valkuaisaineiden lisäystä maahan sekä aminohappojen ja valkuaisaineiden aineenvaihduntaa pidetään eräänä merkittävänä maan humustasoon vaikuttavana tekijänä. Aminohapoilla voi olla monille vaateliaille pieneliöille tärkeä merkitys. Tämä korostaa eloperäisen aineen ja eloperäisen lannoituksen merkitystä maan viljavuuden hoidossa. Luonnossa syntyvän pysyvämmän eloperäisen aineksen laatu vaihtelee lehtojen viljavasta lehtomullasta kangasmetsien karumpaan kangashumukseen. Pellossa tulisi saada syntymään hyvälaatuista lehtomultaa. Tähän pyritään mm. hoitamalla maan rakennetta, kalkitsemalla happamat maat ja välttämällä syvää maan kääntämistä, suosimalla lieroja ja muuta pieneliötoimintaa sekä kompostoimalla lanta. Maan vesitalouden ja rakenteen tulee olla kunnossa. Hitaasti hajoava osa eloperäistä ainetta on maan elävyyden ja rakenteen sekä terveyden kannalta tärkein osa eloperäistä ainetta. Se on nuorta (noin 3 25 vuotta), osaksi aktiivista, osin vielä kasvi- ja eläinjätteitä, jotka eivät ole hajonneet loppuun asti, eikä niistä siten ole vielä muodostunut varsinaista kestävää humusta. Tämä osa voi toimia vielä pieneliöstön ravintona. Eloperäisistä aineksista hajoaa maahan sekoitettuna ensimmäisenä vuonna laadusta 64

67 MAAN VILJAVUUS MUOKKAUSKERROKSEN MULTAVUUDEN MUUTOS % MTT:n 10 koeasemaa, vv JKA AS -2,6 1 PTL HtS -40,4 2 LOU 1 HsS -36,1 3 LOU 2 LjS -21,8 4 SAT 1 KHt -20,4 SAT 2 HtS -21,9 HÄM 1 HHk 9 7,0 HÄM 2 shk -27,8 8 KYM 1 HsS -24,4 7 KYM 2 AS -20,8 6 ESA HtMr -43,8 5 KAR HHt -31,0 4 PSA 1 HtS -16,0 3 PSA 2 skht -41,4 2 TIKK AS -19,5 1-50,0-40,0-30,0-20,0-10,0 0,0 10,0 riippuen noin 1/3 2/3. Hajoaminen jatkuu hidastuen useita vuosia. Maahan tulevan hajoamiskelpoisen eloperäisen aineksen määrä voi vaihdella suuresti eri vuosina riippuen viljelykasvista ja lannoituksesta. Sen määrä ja laatu on tärkeää esimerkiksi pieneliöstön aktiivisuudelle ja maan muruisuudelle. Varsin pysyvä osa maan eloperäistä ainetta eli varsinainen humus on vanhaa (noin vuotta) tummaa pieneliöstön hajotustoiminnan seurauksena muodostunutta ruokamullan perusainetta. Se on varsin pysyvää. Humus toimii varsinaisena ruokamullan runkona ja yleisenä viljelyn helpottajana. Maan eloperäisestä aineksesta voi hajota vuodessa noin 0,5 1,0 %. Hajoaminen kohdistuu helpommin hajoavaan osaan maan eloperäistä ainetta. Siitä suuri osa voi hajota noin vuoden aikana, jollei maahan tule riittävästi uutta eloperäistä ainetta. Ruokamultakerroksen multavuus on yleensä vähentynyt viimeisten vuosikymmenien aikana, kuten oheinen kuva tutkimustulos MTT:n koeasemilta osoittaa. Viljavuuden ylläpidossa on tärkeää, että sopivanlaatuista eloperäistä ainetta on jatkuvassa kiertokulussa mukana riittävästi. Erviö ym 1995 HY Mli Rajala

68 MAAN VILJAVUUS FYSIKAALISET VILJAVUUSTEKIJÄT Maan fysikaalisia viljavuustekijöitä ovat mm. maalaji, rakenne, vesitalous, ilmavuus ja lämpimyys. Ne vaikuttavat oleellisesti mm. maan biologisiin toimintoihin. KIVENNÄISMAIDEN LAJITERYHMITTELY Lajite Läpimitta mm. Lohkareet yli 200 Kivet Karkea sora 20 6 Hieno sora 6 2 Karkea hiekka 2,0 0,6 Hieno hiekka 0,6 0,2 Karkea hieta 0,2 0,06 Hieno hieta 0,06 0,02 Karkea hiesu 0,02 0,006 Hieno hiesu 0,006 0,002 Karkea saves 0,002 0,0002 Hieno saves alle 0,0002 PELTOJEN MAALAJIJAKAUMA MAALAJI Maalaji määräytyy maan hiukkaskoon jakauman perusteella. Yleensä maassa on sekaisin useampaa eri maalajitetta eli hiukkaskokoa. Maalajin nimi määräytyy eniten esiintyvän maalajitteen perusteella, seuraavaksi runsaimmin esiintyviä kuvataan nimen etuadjektiivilla, esimerkiksi hshht on hiesuinen hieno hieta. Maalaji vaikuttaa maan viljavuuteen merkittävästi. Maalaji vaikuttaa mm. maan rakenteeseen, ravinteisuuteen, ravinteiden varastointikykyyn, vesitalouteen ja lämpimyyteen sekä muokkautuvuuteen. Savimaat Savimaita ovat aito-, hieta-, hiesu- ja hiuesavi sekä hiesut. Savimaissa on runsaasti ravinteita varsinkin kaliumia, magnesiumia jne. Ravinteiden varastointikyky on hyvä. Happamuus ei yleensä ole kovin suuri. Savi- ja hiesumaissa rakenne on yleensä melko tiivis. Ne läpäisevät vettä vain hyvin hitaasti ja tarvitsevat siksi erittäin hyvän ojituksen. Savimaat voivat varastoida vettä noin % maan tilavuudesta, joista noin puolet on kasveille käyttökelpoista. Poudanarkuus riippuu ensisijaisesti maan rakenteesta ja juuriston kasvumahdollisuuksista. Työt varsinkin muokkaukset on ajoitettava tarkasti maan kosteuden mukaan. Helpoimmin viljeltäviä ovat hietasavet. Niissä on runsaasti ravinteita, vesitalous on savista edullisin ja samoin rakennetta on helpointa hoitaa. Aitosavi on hyvää viljelymaata, mikäli sen multavuus on riittävä ja rakenne hyvä. Erittäin tärkeää on ajoittaa työt sopivasti maan kosteustilan mukaan. Hiesumaiden kriittisin ominaisuus on rakenne. Pintakerros liettyy helposti ja jankko iskostuu helposti vettä vain hyvin hitaasti läpäiseväksi. Kuivatus tulee hoitaa savimailla erittäin hyvään kuntoon. Pieneliötoiminta on vaikeinta saada vilkastumaan. Niinpä kasvien typensaannin turvaaminen on luomuviljelyyn siirryttäessä alkuvuosina vaativaa. 66

69 MAAN VILJAVUUS Karkeat kivennäismaat Karkeita kivennäismaita ovat hieno ja karkea hieta, hiekka sekä moreenimaat. Hienojen hietojen vahvimpia puolia on hyvä poudankestävyys ja helppo muokkautuvuus. Poudankestävyyttä lisää kasvien kannalta veden riittävän nopea kapillaarinen nousu kasvien käyttöön. Ravinteisuus on keskinkertainen. Mikäli näissä maissa on pieniä määriä savesta, niin myös ravinteisuus on melko hyvä. Karkeiden hieta- ja hiekkamaiden viljelyä puolestaan rajoittaa poudanarkuus ja vähäinen ravinteisuus sekä heikko ravinteiden varastointikyky. Kasveille käyttökelpoista vettä niihin voi varastoitua noin 5 10 % tilavuudesta. Rakenne on yleensä hyvä ja sen hoitaminen savimaita helpompaa. Pieneliötoiminta on melko helppoa saada vilkastumaan. Kasvien typensaanti on savimaita helpompi turvata luomuviljelyyn siirryttäessä. Savimaita AS, HtS, HsS, Hs Karkeita kivennäismaalajeja HHt, HtMr, KHt, HHk, KHk Eloperäisiä maalajeja Mm, Saraturve (mutasuo), Rahkaturve Eloperäiset maat Multa- ja saraturvemaat ovat yleensä ravinteikkaita erityisesti typen suhteen. Rahkaturpeet ovat puolestaan kylmiä ja niukkaravinteisia. Ravinteiden varastointikyky on huono ja pieneliötoiminta heikkoa. Esimerkiksi kalium huuhtoutuu herkästi, samoin myös fosfori. Yksipuolisten ominaisuuksiensa takia ne tarvitsevat eniten maanparannusta. Eloperäisillä mailla ensisijaisesti lämpimyyttä ja ravinteiden varastointikykyä tulee pyrkiä lisäämään. Pieneliötoimintaa tulee edistää. RAKENNE Viljavan maan tärkeä tunnuspiirre on sen muruisuus ja siitä seuraava huokoisuus. Varsinkin savi- ja hiesumailla muruisuus ja huokoisuus ovat ratkaisevan tärkeitä maan viljavuudelle. Runsas murustuminen tasoittaa eri maalajien erilaisia viljelyominaisuuksia parantamalla viljelyvarmuutta. Maan vesitaloudelle ja kaasujen vaihdolle huokosten jatkuvuus on tärkeää. Pyöreät, huokoiset murut Maan viljavuuden kannalta parhaita muruja ovat pyöreät murut eli varsinaiset aidot murut. Ne ovat huokoisia ja viljavuuden kannalta parhaat ovat kooltaan n. 2 7 mm. Ne voivat varastoida sisäänsä huokospinnoille runsaasti vettä ja ravinteita kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Kosteus säilyy niiden sisällä olevissa huokosissa pitkään tasaisena, joka on pieneliötoiminnalle edullista. Poudankestävyys 67

70 MAAN VILJAVUUS PYÖREÄ HUOKOINEN MURU KULMIKAS MURU lisääntyy niiden ansiosta. Tällaisten murujen synnyssä on biologisilla toiminnoilla keskeinen osuus. Murujen väliin jää suuria huokosia eli makrohuokosia (koko yli 0,03 mm), joissa on ilmaa ja joita myöten ilma vaihtuu ja sadevesi imeytyy maan sisään ja valuu edelleen alaspäin. Lisäksi murujen välissä ja murujen sisällä on keskikokoisia huokosia (koko 0,002 0,03 mm), joissa on varastoituneena kasveille käyttökelpoista vettä. Edellisiä pienemmistä huokosista vesi ei enää irtoa kasvien käyttöön, mutta ne toimivat silti ravinteiden varastopintoina. Murujen sisällä olevat ravinteet ovat suhteellisen hyvässä turvassa huuhtoutumiselta. Kulmikkaat murut Kulmikkaat murut ovat tiiviitä, teräväsärmäisiä tai sirpalemaisia (sepelin kaltaisia) ja sileäpintaisia. Ne ovat syntyneet yleensä fysikaalisesti roudan ja kuivumisen tai mekaanisesti muokkauksen seurauksena. Niiden kyky varastoida vettä sekä ravinteita kasvien käyttöön on oleellisesti vähäisempi kuin pyöreiden murujen. Pieneliöillä ei ole niissä tarttumapintaa eikä tasaista kosteutta. Näitä muruja esiintyy suhteellisesti runsaammin savimaissa, joissa niiden merkitys kuitenkin maan kasvukunnolle on suuri, erityisesti keväällä hyvän kylvöalustan aikaansaamiseksi. Kokkareet Pienet kokkareet ovat halkaisijaltaan noin 2 5 cm ja isot kokkareet yli 5 cm kokoisia yhteen liittyneitä maaosasia. Ne voivat olla pyöreähköjä, rosopintaisia ja huokoisia, jotka murenevat puristettaessa helposti murusiksi. Tällöin maa on helposti muokkautuvaa eli murenevaa. Murujen ja pyöreähköjen muruisten kokkareiden väliin jää isoja huokosia. Maan rakenne ja pellon kasvukunto ovat tällöin hyviä. Kokkareet voivat olla myös kulmikkaita, teräväsärmäisiä, sirpalemaisia, suora- ja sileäpintaisia, hyvin tiiviitä ja kuivina hyvin huonosti murenevia. Ne ovat asettuneet tiiviisti toistensa viereen. Maa on tällöin rakenteeltaan sirpaleinen tai palapelimäinen. Muokkautuvuus ja rakenne ovat tällöin huonoja. Riskinä on mm. maan liiallinen löyhyys muokkauksen jälkeen. Maan rakennetta kuvaa sen tiiviys, joka voidaan mitata tilavuuspainona eli irtotiheytenä. Esimerkiksi pahoin tiivistyneen savimaan tilavuuspaino voi olla jopa noin 1,3 1,4 kg/dm 3. Sopivin savimaan tiheys on noin 1,0 1,1 kg/ dm 3 lähinnä eloperäisen aineksen määrästä riippuen. Kun mekaaninen vastus on pieni, juurten kasvu ja maan muok- 68

71 MAAN VILJAVUUS kaus on helppoa. Varsinkin savi- ja hiesumailla muruisuus on ratkaisevan tärkeää maan viljeltävyydelle. Mururakenteen muodostuminen Maahiukkasia liittävät yhteen savihiukkasten kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet. Vettä kestävän mururakenteen lujittajana toimivat kasvien juuret, sienirihmasto ja bakteerien tuottamat lima-aineet sekä lierot. Näin syntyvät pyöreät murut ovat huokoisia sekä melko hyvin vettä kestäviä. Myös routa, kuivuminen ja muokkaus murustavat maata. Näin syntyneet kulmikkaat murut ovat teräväsärmäisiä tiiviitä ja helposti hajoavia tällainen maa on melko helposti liettyvää ja kuorettuvaa. Tiivistyminen laskee satoa Maan tiivistymisen merkitystä havainnollistaa Etelä-Suomen savimailta vehnällä saatu tutkimustulos (tavanomainen viljely). Tuolloin kylvön yhteydessä kertaalleen tiivistettynä (traktorissa normaalirenkaat) vehnän sato pieneni 380 kg/ha eli 14 % paripyörillä tapahtuvaan ajoon verrattuna (sato kg/ha). Rankka tiivistys eli ajo kolmeen kertaan normaalirenkailla pienensi satoa kg/ha eli 43 %. Tavanomaisessa viljelyssä viimeksi mainittu suuri sadonalennus tiivistymisen takia on harvinainen. Sen sijaan lievä tiivistys ja sadonalennus lienevät varsin yleisiä; savipellot potevat astmaa. MAAN TIIVISTYMISEN VAIKUTUS KEVÄTVEHNÄN SATOON Tiivistetyillä koeruuduilla sadetus antoi merkittävästi suurempia sadonlisäyksiä kuin tiivistämättömillä ruuduilla. Myös lannoituksen lisääminen lisäsi satoa. Voidaan todeta, että hyvä rakenne säästää lannoituksessa ja sadetuksessa. (Elonen 1974). Ruotsalaisessa pitkäaikaisessa savimaan kokeessa traktorin varustaminen paripyörillä lisäsi viljojen satoa 6 % yksittäispyöriin verrattuna. Peltoliikenteen poisjättäminen koneet vinssillä vetäen lisäsi satoa 23 %. (Håkansson 2000). Luonnonmukaisessa viljelyssä tiivistämisen haitat ovat norjalaisten tutkimusten mukaan tavanomaista viljelyä selvästi suuremmat. Mitä vähemmän käytetään suoraan vesiliukoisia lannoitteita, sitä tärkeämpi viljavuustekijä on maan rakenne. (Hansen 1996). Elonen 1974 ILMAVUUS JA KUOHKEUS Muruisessa, ilmavassa maassa kaasujen vaihto eli maan hengitys on riittävää. Juurten kasvu on helppoa ja niiden kasvussa säästyy työtä, kun juurien ei tarvitse porautua tiiviin maan läpi. Tämän vuoksi hyvärakenteisessa maassa juurten pituuskasvu, tiheys ja toiminta muodostuvat hyviksi; kasvien ravinteiden sekä veden saanti paranevat. Kun maan rakenne on hyvä, saa kasvi ravinteet laajemman ja tiheämmän juuristonsa ansiosta niukkaravinteisemmastakin maasta. Tällöin riittää pienempi lannoitus, koska 69

72 MAAN VILJAVUUS ravinteiden saatavuus ja hyväksikäyttö paranevat. Hyvä veden saanti vähentää puolestaan poudanarkuutta. Hyvä ilmavuus varmistaa myös vilkkaan pieneliötoiminnan. Tällöin hajotustoiminta on vilkasta, samoin limaaineiden ja muiden viljavuudelle edullisten tekijöiden tuotanto. Toisaalta juurilla tulee olla hyvä yhteys maahiukkasiin. Liian löyhä maa on tarvittaessa tiivistettävä. ETELÄ-SUOMEN JÄYKKIEN SAVI- MAIDEN VEDENLÄPÄISYKYKYJÄ ERI SYVYYKSISSÄ SAVIMAANOLLESSA PAISUNEESSA TILASSA CM/H Syvyys cm Hyvä rakenne Huono rakenne cm/h 1 30 cm/h ,5 10 0,05 0, ,5 0,05 >100 0,02 0,01 Heinonen ym VESITALOUS Suomen ilmasto-oloissa peltojen kuivatus vaikuttaa ratkaisevasti maan kasvukuntoon. Lyhyen kasvukauden takia kylvöille tulisi päästä heti kasvukauden alussa. Hyvä kuivatus nopeuttaa keväällä maan kuivumista ja lämpenemistä kylvökuntoon jopa usealla viikolla. Myös keski- ja loppukesän sekä syksyn runsaiden sadevesien tulee päästä nopeasti pois pelloilta, jotta maassa säilyisi hyvä hapen saanti kasvien juurille ja pieneliöille. Lisäksi maan tulee kantaa koneita. Pellon vesitalous paranee maan rakenteen parantuessa. Kun rakenne ja vesitalous ovat kunnossa, pienten sadekuurojen vesi imeytyy hyvin maan sisään. Toisaalta runsaatkaan sateet eivät lähde virtaamaan pitkin pellon pintaa, vaan liika vesi valuu nopeasti ruokamultakerroksesta jankon jatkuvan huokoston läpi salaojiin. Hyvärakenteinen maa myös varastoi runsaasti vettä paitsi murujen väleihin myös murujen ja kokkareiden sisään. Suuremmasta kasveille käyttökelpoisen veden määrästä ja paremmasta juuriston kasvusta johtuen poudanarkuus on hyvärakenteisella maalla vähäisempi kuin huonorakenteisella. Kasvien vedentarve on yleensä noin l/kg maanpäällistä kuiva-ainetta. Tarve on pienin kasvutekijöiden ollessa optimaalisia. Päivittäinen vedentarve on keskimäärin noin 4 mm/vrk. Eri kasveilla on erilaiset kriittiset ajankohdat vedentarpeelle. Esimerkiksi kevätviljat tarvitsevat runsaasti vettä tähkäaiheiden muodostumisen aikaan kesäkuun puolivälissä, nurmet erityisesti niiton jälkeen ja peruna mukulan muodostuksen alettua. Maan hyvä vedenläpäisevyys varmistaa sen, että kesällä runsaitten sateitten aikana maassa ei tule lyhytaikaistakaan hapenpuutetta. Jo puolen vuorokauden pituinen pellon vettyminen saattaa aiheuttaa lämpimänä vuodenaikana häiriöitä maan toiminnassa. Hapenpuutteessa juurten hengitys lakkaa, jolloin muodostuu energiavaje ja juurten kasvu ja aktiivinen työ loppuvat. Pieneliöstön toiminta muuttuu osin anaerobiseksi, jolloin syntyy juurikarvoille myrkyllisiä yhdisteitä kuten etyleeniä, metaania, rikkivetyä ja ammoni- 70

73 MAAN VILJAVUUS akkia. Maan nitraattityppi häviää maasta denitrifikaatiossa. Ilmiö näkyy herkimmin ohran kellastumisena painanteissa sekä yleisesti heikompana kasvuna. Irto- eli vajoveden tulisi olla poistunut ruokamultakerroksesta viimeistään vuorokauden kuluessa sateen loppumisesta. Huonorakenteisessa maassa kasvit kärsivät typen puutetta. Hyvärakenteisessa maassa on sitä vastoin hyvä typpitalous. Ruotsissa suoritetussa pitkäaikaisessa kokeessa savimaa läpäisi vettä yksittäis- ja paripyörin työt tehden alle 0,5 mm/min. Kun työt tehtiin koneet vinssillä vetäen, maa läpäisi vettä noin 7 mm/min (Håkansson 2000). Lierot kaivautuvat ja juuret tunkeutuvat maahan, jolloin maahan muodostuu jatkuvia makrohuokosia. Lierokanavat ovat halkaisijaltaan yleensä suurempia kuin juurikanavat. Lierokanavien halkaisija on noin 2 11 mm. Kaksisirkkaisten kasvien pääjuuren halkaisija on puolestaan 0,3 10 mm ja viljan juuren halkaisija on 0,2 0,4 mm. Savi- ja hiesumaissa juurikanavia on huomattavasti enemmän kuin lierokanavia. Jotta maa pystyisi läpäisemään vettä nopeasti ja kasvit pystyisivät hyödyntämään maan vesivaroja tehokkaasti, maassa tulisi olla vähintään metrin syvyyteen ulottuva isojen huokosten verkosto. Savisessa pohjamaassa noin puolet kasvien juurista kasvoi halkeamissa ja noin puolet juurista kasvoi liero- ja juurikanavissa. Hyvärakenteinen maa pysyy sateella hyvin paikoillaan myös rinteissä; sen eroosioalttius on vähäinen. Murujen sisällä olevat ravinteet ovat melko hyvässä turvassa huuhtoutumiselta. LÄMPIMYYS Kasvukausi ja kasvien kasvu alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi yli 5 C:een. Pieneliötoiminta alkaa merkittävämmin kuitenkin vasta, kun maa lämpenee noin 8 C:een. Siksi keväisin kylmästä maasta ravinteiden vapautuminen on hidasta. Syysviljan oras sekä apilapitoinen nurmi ovat tällöin vaaleita ja kasvavat hitaasti. Myös juurten toimintakyky on kylmässä maassa heikkoa. Ravinteiden, varsinkin fosforin ja molybdeenin saanti on hidasta. Oraiden kärki voi tällöin jopa punertua. Sen sijaan helppoliukoinen typpi siirtyy kylmästäkin maasta helposti kasviin. Maan lämpötilan noustessa pieneliötoiminta vilkastuu ja samalla ravinteiden mm. typen vapautuminen kiihtyy, ravinteiden otto helpottuu, joka havaitaan mm. kasvuston värin tummenemisena ja kasvun nopeutumisena. LIERO- JA JUURIKANAVIEN LUKUMÄÄRÄ KEVÄTVILJALLA OLLEESSA MAASSA Lierokanavat >1 mm ja juurikanavat < 1 mm (tavanomainen viljely) Syvyys Maalaji Lierokanavia Juurikanavia cm kpl/dm 2 kpl/dm 2 21 Hiuesavi Aitosavi Aitosavi Alakukku 2000 Hyvärakenteisessa maassa saadaan runsas sato pienellä lannoituksella, koska maassa on: maan mekaaninen vastus kohtuullinen juurten kasvu helppoa hyvä vesitalous ei esiinny lyhytaikaistakaan hapen puutetta eikä synny käymistuotteita seurauksena hyvä typpitalous hyvä kaasujen vaihto juurten kasvu laajaa ja toiminta aktiivista hyödyllisten pieneliöiden toiminta aktiivista parempi poudankestävyys pieni eroosioalttius vähäisempi huuhtoutuminen 71

74 MAAN VILJAVUUS KEMIALLISET VILJAVUUSTEKIJÄT Maan kemiallisia viljavuustekijöitä ovat mm. maan happamuus, ravinteisuus, ravinteiden varastointikyky ja suolapitoisuus. HAPPAMUUS Maan happamuus vaikuttaa pieneliötoimintaan, kasvinravinteiden liukoisuuteen, maan murustumiseen, eloperäisen aineksen hajoamiseen ja humuksen syntyyn ja edelleen kasvien kasvuun. Suomen maaperässä on yleensä vähänlaisesti kalkkikiveä ja muita emäksisesti vaikuttavia kivilajeja. Peltomaat ovat tämän takia parhaan kasvukunnon kannalta yleensä liian happamia. Pääravinteita Sivuravinteita Hivenravinteita Hyödyllisiä C, O, H, N, P, K Ca, Mg, S B, Cu, Zn, Mn, Mo, Fe, Cl Na, Si, Co, Al, Ni... Haitallisia/ vältettäviä Cd, Pb, Hg, Al, Cr, Ni... RAVINTEISUUS Maan ravinteisuus koostuu maanesteeseen liuenneista vesiliukoisista ravinteista, maahiukkasten pinnalla tai saveksen hilaväleissä olevista vaihtuvista ravinteista ja suhteellisen nopeasti kasvien käyttöön saatavista ravinnereserveistä sekä maaperän kokonaisravinteista. Savimaissa voi olla yhteensä kymmeniä tonneja esim. kaliumia hehtaarilla, samoin kalsium- ja magnesiumvarastot ovat suuria. Hiekkamaissa sen sijaan on ravinteita vain muutamia satoja kiloja hehtaarilla. Typpeä kivennäismaissa voi olla noin 4 10 t/ha, multa- ja turv la vieläkin enemmän. Maapallolla peltomaiden ravinnevarastot ovat suuremmat kuin lannoitteiden raaka-aine-esiintymien ravinnesisältö. Viljavasta maasta kasvit saavat kaikkia tarvitsemiaan ravinteita riittävästi ja myös sopivissa suhteissa. Pitkään luomuviljelyssä olleissa pelloissa on havaittu ravinteiden jakautuvan tasaisemmin maan syvyyssuunnassa. Lierot ja syväjuuriset kasvit voinevat siirtää ravinteita myös pohjamaahan. Toisaalta syväjuuriset kasvit voivat ottaa pohjamaasta esimerkiksi jopa % sadon sisältämästä kaliumista. Ravinteiden varastointikyky Viljava maa pystyy varastoimaan suuria määriä ravinteita niin, että ne ovat suhteellisen helposti kasvien käytettävissä, mutta turvassa huuhtoutumiselta. Savimailla varastointikyky on suuri ja hiekka- ja turv la pieni. Multavuuden lisääntyessä ja ph:n noustessa kivennäismaiden ravinteiden varastointikyky kasvaa. Maahan +-merkkisellä varauksella varautuneiden ravinteiden varastointikyky 72

75 MAAN VILJAVUUS eli kationinvaihtokapasiteetti KVK (kalium K +, kalsium Ca ++, magnesium Mg ++, kupari Cu ++, mangaani Mn ++, sinkki Zn ++ jne.) on kasvien ravinnehuollon perusta. Maan ravinteiden varastointikyvyn merkitys korostuu luonnonmukaisessa viljelyssä. Negatiivisesti varautuneet nitraatti NO 3, sulfaatti SO 4 ja kloridi Cl -ionit ovat herkästi huuhtoutuvia. Mutta hyvä mururakenne voi vähentää niidenkin huuhtoutumista. Maan ravinteiden varastointikykyä eli kationinvaihtokapasiteettia voidaan parantaa maanparannus- ja viljelyteknisin toimin. Voidaan esimerkiksi lisätä maan savespitoisuutta, nostaa ph:ta aina 7:ään asti sekä parantaa maan multavuutta ja eloperäisen aineksen laatua lehtomullan tyyppiseksi. Maan ravinteiden varastointikykyä lisää käytännössä kasvien kannalta myös maan rakenteen parantaminen. Erityisesti pyöreiden, huokoisten murujen sisäpinnoilta ravinteiden huuhtoutuminen jää vähäisemmäksi. Suolapitoisuus Kasvit pystyvät käyttämään maanesteeseen liuenneita ravinteita välittömästi. Ravinteiden poistumisen maanesteestä tulee kuitenkin korvautua lisälannoituksella tai vapautumalla maaperän varastoista. Mikäli maan kationinvaihtokapasiteetti on suuri, korvautuminen tapahtuu nopeasti ja kasvien kasvu jatkuu runsaana. Kasvien juuret toimivat tehokkaimmin suhteellisen alhaisessa suolapitoisuudessa, jolloin juurten kyky ottaa ravinteita on tehokkaimmillaan, veden saanti helpointa ja kasvien näihin toimintoihin käyttämän energian kulutus pienin. Myös maan hyödyllinen pieneliötoiminta tapahtuu parhaiten melko alhaisessa suolapitoisuudessa. Tämän vuoksi maan optimisuolapitoisuus onkin luonnonmukaisessa viljelyssä melko alhainen. Maan suolapitoisuus saadaan selville mittaamalla maanesteen sähkönjohtokyky. Maanesteen suolapitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea lannoitus MAAN KIVENNÄISAINEKSESTA JOHTUVIA VILJAVUUSTEKIJÖITÄ Kivennäismaat ovat syntyneet kallioperästä rapautumisen vaikutuksesta. Kallioperän ominaisuudet ovat vaikuttaneet oleellisesti peltomaan nykyiseen mineraalikoostumukseen ja rapautumisherkkyyteen sekä ravinteiden vapautumiseen. Toisilla alueilla maat sisältävät emäksisiä 73

76 MAAN VILJAVUUS kivilajeja kivennäisaineksessa eivätkä siten tarvitse kalkitusta. Toisilla alueilla vastaavasti kaliumia ja magnesiumia on runsaasti. Suomessa suurin osa peltojen kivennäisaineksesta on kalkki- ja fosforiköyhää. Kiviainekset ovat vähän rapautuneita. Toisin sanoen suurin osa mineraaleissa alun perin olleista ravinteista on niissä vielä tallella. Turvemaat ovat syntyneet eloperäisestä aineesta soistumisen kautta. Näin niiden ominaisuudet poikkeavat oleellisesti kivennäismaista sekä ravinteisuuden että ennen kaikkea lämpöolojen kannalta. Maan minerologisia ominaisuuksia voidaan muuttaa maanparannusaineilla ja siirrosmaan käytöllä. Erityisesti turvemaiden siirtämisessä luonnonmukaiseen viljelyyn kivennäismaan käyttö (noin m 3 /ha) maanparannukseen parantaa turvemaiden kasvukuntoa merkittävästi. Maan viljavuus ja ekologiset periaatteet/ ekosysteemin toimintatavat Aurinkoenergian virta Ravinteiden ja veden kierto Monimuotoisuus Systeemin vakaus/itsesäätely VILJAVUUSTEKIJÖIDEN VUOROVAIKUTUS Viljavuuteen vaikuttavat tekijät ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Biologisesti aktiivinen, elävä maa toimii pitkälti viljavuusautomaatin tavoin. Pieneliöstö voi tuottaa kasvien käyttöön suuriakin määriä ravinteita. Tämä ilmiö on selvin typen osalta; biologinen typensidonta voi tuottaa kaikki kasvin ja jopa koko viljelmän tarvitseman typen. Lierojen ja sienijuurten toiminnan avulla kasvit voivat saada maaperästä merkittäviä määriä fosforia ja muita ravinteita. Maan rakenne vaikuttaa oleellisesti pieneliötoiminnan aktiivisuuteen ja edelleen ravinteiden vapautumiseen maasta sekä ravinteiden hyötysuhteisiin. Tiivis maa on lukossa eikä runsaskaan lannoitus tällöin tehoa. Harva ja heikko juuristo tavoittaa vain vähäisen osan maassa olevista ravinteista. Tiivistymisen haitallisuus korostuu märkinä ja kuivina kasvukausina. Runsas pieneliöstön ruokkiminen eloperäisellä aineel la (eloperäinen lannoitus, kuten komposti, viherlannoitus sekä runsasjuuristoisten kasvien viljely viljelykierrossa) johtaa vilkastuneeseen pieneliötoimintaan, joka edelleen tuottaa runsaasti ravinteita kasvien käyttöön sekä murustaa maata runsaasti. Tällöin kyseessä on positiivinen viljavuuskierre. Pieneliöstön laihdutuskuuri - ravinnon niukkuus energian nälkä johtaa vähäiseen pieneliötoimintaan ja edelleen heikkoon ravinteiden vapautumiseen ja murustumiseen. Näin joudutaan negatiiviseen viljavuuskierteeseen. 74

77 MAAN VILJAVUUS VILJAVUUSKIERRE Lämpimässä maassa (fysikaalinen viljavuustekijä) pieneliötoiminta on vilkasta ja ravinteiden tuotanto (kemiallinen viljavuustekijä) on suurta, kylmässä päinvastoin. Neutraalissa maassa pieneliötoiminta on vilkasta ja tällöin eloperäisen aineen hajoaminen ja ravinteiden vapautuminen on nopeaa happamassa päinvastoin. Runsas eloperäisen aineksen määrä vähentää esim. happamuuden ja kuivuuden haittoja. Käytetty viljelytekniikka ja viljelijän oma panos vaikuttavat suuresti luontaisten edellytysten lisäksi maan kasvukuntoon. Viljavuudelle ratkaisevaa on siten maan toiminta ja eri tekijöiden keskinäiset vuorovaikutukset sekä toimintoja säätelevät tekijät. 75

78 MAAN VILJAVUUS MAAN KASVUKUNTO Kasvinvuorotus Tieto Taito Motivaatio Töiden ajoitus Fysikaaliset tekijät maalaji rakenne muruisuus ilmavuus vesitalous Biologiset tekijät juuret juurieritteet pieneliöt eloperäinen aine Kemialliset tekijät happamuus ravinteet ravinteiden varastointikyky suolapitoisuus Muokkaus Lannoitus lanta komposti viherlannoitus kivijauheet Kasvinsuojelu Rajala

79 MAAN VILJAVUUS 2.2 VILJAVUUDEN TUTKIMINEN Menestyksellisen luonnonmukaisen viljelyn harjoittamiseksi viljelijän on tarpeen seurata peltojensa kasvukuntoa. Maan kasvukunnosta voidaan tehdä havaintoja pellolla ja sitä voidaan tutkia mm. viljavuustutkimuksen ja lapiodiagnoosin avulla. Ne ovat toisiaan täydentäviä menetelmiä MAAN KASVUKUNNON HAVAINNOINTI Peltojen ominaisuuksia tarkkailemalla ja muistiin merkitsemällä viljelijä voi tehdä päätelmiä eri peltolohkojen kasvukunnosta. Voidaan havainnoida eri peltojen ja lohkon osien kuivumista keväällä muokkaus- ja kylvökuntoon sekä sateen jälkeen, maan muokkautuvuutta kylvömuokkauksessa ja kynnössä jne. Tärkeä havaintokohde on orastuminen, kasvien kasvu ja saadut sadot sekä kasvun tasaisuus lohkon eri osissa. Voidaan myös seurata maan vedenläpäisevyyttä sateiden aikana ja niiden jälkeen. Maan kasvukunnon havainnoinnin epäsuoria menetelmiä Maan kuivuminen muokkaus- ja kylvökuntoon keväällä Maan muokkautuvuus kylvömuokkauksessa ja kynnössä (vetovastus, tarvittava muokkauskertojen määrä) Orastumisen tasaisuus Liettyminen ja kuorettuminen Pintavirtailu ja eroosio Lätäköiden esiintyminen sateiden aikaan ja jälkeen, veden imeytymisnopeus Poudankestävyys Märkyydensieto Satotaso lohkolla ja sen eri osilla Vetovastus kynnössä Ilmakuvat VILJAVUUSTUTKIMUS Viljavuustutkimuksen avulla saadaan selville ensisijaisesti maan happamuus ja ravinteisuus. Viljavuustutkimusta käytetään säännöllisesti esim. kerran viljelykierron aikana. MITÄ TUTKITAAN Perustutkimuksessa määritetään maalaji, multavuus, happamuus, johtoluku sekä vaihtuvat fosfori, kalium, kalsium ja magnesium. Perustutkimus tehdään vähintään joka lohkolta ja maalajin vaihtuessa joka maalajilta. Hivenravinteista on syytä tutkia boori ja kupari, koska niistä voi olla useimmiten puutetta. Lisäksi voidaan tutkia mangaani, rauta, sinkki jne. Sivuravinteista rikki on syytä tutkia muutamista näytteistä. Ravinnereservien määrityksistä suositeltavin on reservikaliumin määritys erityisesti karkeilla kivennäismailla sekä eloperäisillä mailla, koska sen avulla saadaan tietoa maan kaliumin luovutuskyvystä ja edelleen kaliumin lannoitustarpeesta pidemmällä tähtäimellä. Ravinnereservit kannattaa tutkia peltoviljelyssä parista näytteestä maalajia kohti. Ravinnereservit voidaan tutkia esim vuoden välein. Pohjamaan ominaisuudet ovat luonnonmukaisessa viljelyssä tavanomaista tärkeämmässä asemassa. Pohjamaan 77

80 MAAN VILJAVUUS happamuus sekä ravinteisuus on myös hyödyllistä tutkia samoin kuin sen varastoravinteet parista näytteestä maalajia tai peltoaluetta kohti. LAPIODIAGNOOSIN SUORITUS LAPIODIAGNOOSI Maan viljavuuden kotovarainen havainnointimenetelmä Monipuolinen kuva maan kasvukunnosta saadaan lapiodiagnoosin avulla. Se on havainnointimenetelmä ei mittausmenetelmä jonka tulokset ovat heti käytettävissä. Luonnonmukaista viljelyä harjoittavan viljelijän on hyvä perehtyä lapiodiagnoosin hyväksikäyttöön. Kun viljavuustutkimuksen avulla määritetään maan happamuus ja ravinteisuus, selvitetään lapiodiagnoosin avulla erityisesti maan rakennetta ja myös biologista toimintaa kasvukauden aikana. Alun perin menetelmän kehitti saksalainen Johannes Görbig 1930-luvulla. Sitä on edelleen kehittänyt ja tuonut laajempaan käyttöön saksalainen maatalousteknologian professori Gerhard Preuschen sekä tutkija Andrea Beste. Lapiodiagnoosi suoritetaan siten, että kasvukauden aikana maasta leikataan vähintään ruokamultakerroksen syvyydeltä lapiolla maanäyte mahdollisimman vähäisin muutoksin. Maanäytteestä tehdään aistinvaraisia havaintoja. Tämä tarkoittaa, että tuloksia ei ilmoiteta täsmällisesti toistettavina lukuina, vaan kokonaisyhteenvetona, joka muodostuu maan viljavuuteen vaikuttavien eri osatekijöiden arvioinneista. Siitä huolimatta lapiodiagnoosi antaa harjaantumisen jälkeen varsin hyvän käsityksen maan sen hetkisestä kasvukunnosta. Sen avulla saadaan välittömästi tuloksia ja päätöksenteon apuvälineitä viljelyteknisten toimien valintaan. LAPIODIAGNOOSIN SUORITUS Tarvikkeet Lapiodiagnoosi voidaan suorittaa tavallisella lapiolla. Mutta paremmin se onnistuu, kun se suorittamiseen on käytettävissä vahvarakenteinen, 20 x 30 x 0,5 cm kokoinen, suorateräinen ja molemmin puolin teroitettu, teräväkärkinen lapio näytteenottoa varten. Lisäksi tarvitaan puutarhalapio, jolla kaivetaan maahan kuoppa, jonka reunasta näyte sitten leikataan irti suoralla lapiolla. Näytettä tuetaan 20 x 30 cm suuruisella laudalla. Näyte saadaan hyvälle tarkasteluetäisyydelle, mikäli se nostetaan tukijalkojen varaan. Näytettä tunnustellaan ja sitä avataan esim. 78

81 MAAN VILJAVUUS sormiharalla, jotta sitä voidaan tutkia myös syvemmältä ja saadaan muruja ja kokkareita sekä juuria esiin. Metrimitta kertoo eri kerrosten sijainnin senttimetreinä maan pinnasta alaspäin. Lisäksi havainnot kirjataan paperille. Kamera on tarkin havaintojen muistiinmerkitsijä, joten valokuva on hyvä liittää lohkomuistiinpanoihin. Ajankohta Paras ajankohta lapiodiagnoosin suorittamiseen on silloin, kun kasvusto on hyvässä kasvussa ja juuriston kasvu jatkuu vielä vilkkaana. Lapiodiagnoosia voidaan käyttää muulloinkin kasvukaudella. Maan tulisi olla kohtuullisen kosteaa ei liian märkää eikä liian kuivaa. Maan kosteustila näytteenotto hetkellä kannattaa merkitä muistiin. Näytteenottopaikka Näytteenottopaikka valitaan lohkolla siten, että kasvustoa ja juuria saadaan mukaan näytteeseen. Näytteenottopaikan valintaan vaikuttaa se, mitä seikkoja maasta halutaan selvittää. Jos kasvusto on hyvä ja tasainen, valitaan hyväkasvuinen, tiheä rivi, josta näyte otetaan. Jos kasvusto on epätasainen, voidaan verrata lohkon hyvin kasvavia alueita huonosti kasvaviin alueisiin. Näytteenotto Näytteenottolapio työnnetään pystysuoraan maahan valittuun kohtaan. Puutarhalapiolla kaivetaan lapion eteen ja sivuille kuoppa, jonka leveys on noin 50 cm, pituus 30 cm ja syvyys cm. Tämän jälkeen näytteenottolapion kummallekin sivulle leikataan noin cm viistot leikkaukset. Tämän jälkeen siirretään näytteenottolapio 15 cm taaksepäin ja leikataan näyte pystysuoraan irti samalla tukilaudalla näytettä tukien niin, ettei se hajoa. Näyte nostetaan tukijalkojen varaan lähempää tarkastelua varten. Valokuvaamisen lisäksi lapiodiagnoosin havainnot kirjataan paperille muistiin. Näin pystytään vertailemaan tuloksia seuraavien vuosien havaintoihin. Seuraavassa esitellään yksinkertainen havaintojen kirjaaminen. Pöytäkirjalomake sisältää tilan ja lohkon yleis- ja taustatietojen lisäksi kahdeksan saraketta. Niihin merkitään havainnot maan rakenteesta, juuriston kasvusta ja maan kosteudesta. Pöytäkirja on jaettu näytteen syvyyssuunnassa neljään kerrokseen. Kiinnostavimpia kerroksia ovat maan pintakerros (0 3 cm), ruokamultakerroksen yläosa (0 15 cm) ja ruokamultakerroksen alaosa (15 25 cm) sekä jankko. LAPIODIAGNOOSIN HAVAINNOT JA HAVAINTOJEN KIRJAAMINEN Maasta irti leikatusta näytteestä tehdään näkö-, tunto- ja hajuaistien avulla havaintoja mm. murujen ja kokkareiden koosta ja rakenteesta, tiivistymistä, kerroksellisuudesta, juurten kasvutavasta, typensitojakasvien nystyröitymisestä, kosteuden jakautumisesta ja eloperäisestä aineksesta sekä pieneliöstöstä. 79

82 MAAN VILJAVUUS LAPIODIAGNOOSI PÖYTÄKIRJA Havaintojen symbolit lapiodiagnoosissa Murujen koko Juuriston tiheys Lierot Maan kosteus keskimäärin cm:nä hu = harva x = esiintyy kohtalaisesti ku = kuiva Tiiviys he = harvahko xx = esiintyy runsaasti -ko = kosteahko ku = kuohkea kk = keskinkertainen xxx = esiintyy erittäin runsaasti ko = kostea kk = keskinkertainen hy = tiheä +ko = varsin kostea ti = tiivis erh = erittäin tiheä Nystyrät mä = märkä ht = hyvin tiivis Juurten aktiivisuus/murujen tarttuminen o = esiintyy kohtalaisesti Eloperäinen jäte Kerroksellisuus x = kohtalainen oo = esiintyy runsaasti laji / = vähän kerrostunut xx = runsas ooo = esiintyy erittäin runsaasti sijainti // = kerrostunut xxx = suuri lahoamisaste /// = vahvasti kerrostunut 80

83 MAAN VILJAVUUS LAPIODIAGNOOSIN PÖYTÄKIRJA Murujen ja kokkareiden koko (sarake 1) Murujen ja kokkareiden koolla tarkoitetaan maaosasten keskimääräistä halkaisijaa, joka havainnointihetkellä tai sormiharalla näytteen avaamisen jälkeen maanäytteestä todetaan. Havaintojen tulos riippuu rakenteen ohella luonnollisesti maalajista ja maan kosteudesta. Havaintoja käsitellään senhetkisissä olosuhteissa. Maaosasten keskimääräinen koko voidaan arvioida siten, että arvioidaan montako prosenttia maahiukkasista on alle 1 cm, montako prosenttia alle 3 cm jne., ja muodostetaan näistä luvuista keskiarvo. Tärkeämpää kuin maaosasten halkaisijan mahdollisimman tarkan lukuarvon määrittäminen on niiden koon muuttuminen näytteen syvyyssuunnassa. Sarakkeeseen muodostuvan diagrammin muoto tekee maan rakenteen muutokset havainnolliseksi. Lujuus ja tiiviys (sarake 2) Maan lujuutta ja tiiviyttä arvioitaessa tehdään arvio joka kerroksesta erikseen. Arvioinnissa asteikkona käytetään neliportaista asteikkoa kuohkeasta erittäin tiiviiseen. Myös maan tiiviys on riippuvainen maalajista ja kosteudesta. Kokkareiden muoto antaa paljon viitteitä maan tiiviydestä. Kulmikkaat murut ja kokkareet ovat tyypillisiä tiivistyneelle maalle. Myös hiekkamaa voi olla erittäin tiivistynyt. Tämä ilmenee jo lapiota maahan painettaessa sekä siitä, että melko suuretkin kokkareet pysyvät koossa. Kokkareiden murtuessa palasiin jää sileitä pintoja ja teräviä särmiä. Kaikilla maalajeilla teräväsärmäiset murtumapinnat osoittavat maan suurta tiiviyttä. Pyöreät särmät ja kulmat osoittavat maan vähäistä tiiviyttä ja hyvää elävyyttä. Kerroksellisuus (sarake 3) Kerroksellisuus voidaan havaita näytteestä jo lapiota maahan painettaessa. Lapio voi painua maahan helposti, sitten tuleekin kova kerros, jonka läpi lapion työntäminen vaatii suurta voimaa tai jopa lekaa. Kerrosten esiintyminen voidaan määrittää tarkemmin maaosasten erilaisen koon, juuriston kasvun erojen ja kosteuden jakauman perusteella. Kerrostuneisuus eli maan tiiviyden muutoksen jyrkkyys merkitään kolmiportaisella asteikolla. Juuriston tiheys ja kasvutapa (sarake 4) Juuriston tiheys voi vaihdella suuresti harvasta erittäin tiheään. Kunkin kasvilajin juuriston ominaispiirteet tulee luonnollisesti ottaa huomioon; apilan juuriston erittäin suuri tiheys on erilainen kuin viljan juuriston erittäin suuri tiheys. On myös syytä huomata näytteen eri kerrosten väliset erot, jotka tulevat piirrettävässä diagrammissa esiin. Merkitään erityisesti ne kohdat (kerrokset, tiivistymät), joissa juuret tekevät mutkia tai kasvavat vaakasuoraan. Tällaiset kohdat on syytä merkitä erikseen näkyviin sarakkeeseen esim. nuolilla. Juurten aktiivisuus ja nystyrät sekä lierot (sarakkeet 5 ja 6) Juuriston aktiivisuus, ohuiden hiusjuurten, juurikarvojen ja juurinystyröiden esiintyminen ja ulkonäkö vaihtelevat kasveittain. Niihin vaikuttavat kuitenkin suuresti maan ominaisuudet (maan biologinen aktiivisuus, ilmavuus ja kosteus) ja ne antavat siten arvokkaita tietoja maan luontaisesta viljavuudesta. Juurten aktiivisuus voidaan arvioida juurten pinnalle tarttuneiden pienten maamurujen määrän perusteella. Juuria on hyvä tarkastella myös lähemmin, jopa suurennuslasilla. Lierojen määrä on erittäin runsas, jos niitä havaitaan lapiollisesta vähintään 3 kpl ja kohtalainen, jos määrä on noin 1 kpl. Lierojen lukumäärän lisäksi näytteestä on syytä havainnoida myös niiden käytävät sekä ruokamullasta että jankosta. Mm. maan kosteus ja kasvukauden vaihe vaikuttavat viljelykasvin ohella huomattavasti lierojen esiintymiseen. Arviointi voidaan merkitä kolmiportaisella asteikolla niukasta runsaaseen. Maan kosteus (sarake 7) Maan kosteuden arviointia voidaan tehdä silmävaraisesti heti näytteen oton jälkeen. Maata voidaan myös ottaa sormien väliin ja selvittää jokaisen kerroksen kosteustilaa puristelemalla näytettä sormien välissä. Maalajien luontaiset erot oppii pian erottamaan harjoittelemalla. Tärkeää on erottaa näytteen eri kerrosten väliset kosteuserot. Kosteuden jakautuma näytteen eri kerroksiin on erityisen merkityksellinen havaintokohde. Kokkareiden murtaminen paljastaa, onko kosteutta vain ohuena kerroksena niiden pinnalla vai onko kosteutta myös kokkareiden sisällä. Arviointi voidaan tehdä viisiportaisella asteikolla kuivasta märkään. Eloperäiset jätteet (sarake 8) Näytteestä löytyy yleensä eloperäisiä jätteitä, kuten olkia, kompostia, vihermassaa tai myös vanhoja juuria. Niiden havainnoinnissa todetaan, missä kohtaa näytettä eloperäisiä jätteitä löytyy ja mikä niiden maatuneisuusaste on. Maatuneisuusaste voidaan osaksi todeta sormin (pitkälle lahonnut aine on haurasta, vähän maatunut on sitkeää) ja osaksi haistamalla (multamainen tai mätänevä haju). 81

84 MAAN VILJAVUUS Viljavuuden hoitomenetelmiä 1. Edellytykset viljavuudelle kuivatus ojitus, pinnanmuotoilu ja läpäisevyys sopiva ph -peruskalkitus maanparannus turv la ja karkeimmilla kivennäismailla 2. Maan viljavuuden parantaminen viljelyteknisin ja biologisin keinoin 3. Rakenteen säilyttäminen tiivistymisen välttäminen 4. Sopiva muokkaus 5. Muu viljelytekniikka tarkoituksenmukainen 2.3 VILJAVUUDEN HOITO Maan viljavuuden hoidossa korostuvat maan biologisten ja fysikaalisten viljavuustekijöiden parantaminen ja hoitaminen. Maan luontaisen viljavuuden hoitamisessa maan hoitotoimet suunnitellaan painottaen pieneliöstön menestymistä. Edistämällä ja ohjaamalla pieneliötoimintaa, vaikutetaan maan aineenvaihduntaan KUIVATUS Viljelyn ja maan kasvukunnon muodostumisen perusedellytys on peltojen riittävä kuivatus. Useimmilla peltolohkoilla tarvitaan hyvin toimiva ojitus. Vain viettävät, karkeimmat kivennäismaat voidaan viljellä ojattomina. Siirryttäessä luonnonmukaiseen viljelyyn peltojen paikalliskuivatus eli ojitus, pinnan muotoilu ja maan läpäisevyys tulee tarkistaa ja tarvittaessa tehdä tarvittavat korjaukset. KUIVATUKSEN MERKITYS Kunnollisella kuivatuksella on monenlaisia etuja ja tehtäviä maan kasvukunnon hoidossa, mitkä korostuvat erityisesti luonnonmukaisessa viljelyssä. Hyvin toimiva kuivatus varmistaa peltolohkojen kuivumisen ja lämpenemisen aikaisin keväällä tasaisesti kylvökuntoon. Maa lämpiää nopeammin ja tehollinen kasvuaika pitenee; tällöin voidaan viljellä vaateliaampia lajikkeita tai kasveja. Maan rakenne ja kaasujen vaihto säilyvät hyvinä. Juuriston kasvu on laajaa ja syvälle ulottuvaa. Hyödyllinen pieneliötoiminta on vilkasta ja pellon typpitalous on hyvä. Esimerkiksi lierojen on todettu viihtyvän paremmin salaojien kohdilla hyvin kuivatuissa kohdissa kuin niiden välillä. Ravinteiden vapautuminen maaperästä myös syvemmistä maakerroksista on runsaampaa. Edelleen käytettyjen eloperäisten lannoitteiden hajotus sekä koko lannoituksen hyötysuhteet paranevat. Riittävä kuivatus turvaa myös peltojen riittävän kantavuuden kasvuston hoito- ja sadonkorjuutöissä. Kuivatus tulee järjestää niin, että kesän runsaatkin ukkossateet johdetaan välittömästi pois pellolta. Lammikoita ei saa kertyä pellolle missään olosuhteissa. Jo puolen vuorokauden vesipeitto kesällä voi häiritä maan hyödyllistä pieneliötoimintaa. Lohkon pinnanmuotoilu ja maan vedenläpäisevyys ovat tässä ratkaisevia. Kuivatuksen tulee estää myös veden kertyminen talvella pelloille lammikoiksi ja siten jääpoltteen esiintyminen. Pinnanmuotoilu on tässä ratkaiseva. 82

85 MAAN VILJAVUUS KUIVATUKSEN OSATEKIJÄT Ojitus Ojituksena käytetään yleisimmin salaojitusta ennen kaikkea sen työteknisten ja taloudellisten etujen takia. Salaojitettu lohko kuivuu ja lämpiää keväällä salaojituksen toimiessa hyvin noin viikkoa avo-ojitettua lohkoa aikaisemmin kylvökuntoon. Salaojituksen tehon tulee kuitenkin olla riittävä. Jokainen lohko tarkastetaan. Niissä kohdissa, missä kuivatus on huono tai huononlainen, suoritetaan tarvittavat kunnostustoimet. Lohkon kosteimmat alueet on syytä täydennysojittaa joko ennen siirtymistä tai viimeistään siirtymävaiheessa lisäämällä tarvittava määrä imuojia tai lyhyitä haaroja entisten imuojien väliin. Lievemmissä tapauksissa kuivatusta voidaan parantaa lisäämällä sorasilmäkkeitä. Myös täydentävää myyrä-salaojitusta voidaan kokeilla. Tiivistymiselle erityisen alttiille alueille esim. kääntöalueille on eduksi lisätä imuojia. Salaojitusta kunnostettaessa voidaan harkita siirtymistä säätösalaojitukseen, mikäli pellot ovat riittävän tasaisia ja maalaji on siihen sopivaa karkeaa kivennäismaata. Uudisojituksissa on suositeltavaa käyttää vaateliaiden kasvien imuojaväliä (noin % normaalia tiheämpi). Ojattomina tähän asti viljellyillä lohkoilla saattaa olla myös ojitustarvetta. Rinteen alaosassa pohjavesi tulee toisinaan lähelle maan pintaa ja pitää maan kylmänä sekä kasvun heikkona. Tällainen alue lohkosta on syytä salaojittaa ennen kaikkea lämpimyyden ja siten kasvun lisäämiseksi. Piiriojat kunnostetaan aina tarvittaessa. Hyvän kuivatuksen osatekijät: Ojitus Pinnan muotoilu Maan vedenläpäisevyys Pinnan muotoilu Tasaisilla peltolohkoilla pinnan muotoilulla varmistetaan sade- ja sulamisvesien nopea poispääsy pellolta. Tämä on tärkeää kesällä hyvän kasvun ja talvella hyvän talvehtimisen takia. Pintavesien poisjohtamiseen voidaan käyttää vesivakoja. Painanteisiin ja notkelmiin on kuitenkin parempi siirtää täytemaata. Ruokamultaa lohkon muista osista ei ole syytä käyttää notkelman täyttämiseen, vaan täytemaa tuodaan muualta (esim. ojamaat, muta). Ongelmallisimpia ovat tasaiset multa- ja turvemaat, jotka voivat painua epätasaisesti varsinkin salaojituksen jälkeen. Tällaisilla lohkoilla on suositeltavaa käyttää salaojituksen ja avo-ojituksen yhdistelmää. Lohkolle tehdään avo-ojittamalla noin metriä leveitä suursarkoja. Sarat salaojitetaan ja muotoillaan keskeltä laitoja korkeammiksi. Näin voidaan varmistaa pintavesien nopea poispääsy kaikissa olosuhteissa. SUURSARKOJEN AVO- JA SALAOJITUS Suursarka m 83

86 MAAN VILJAVUUS LIEROKANAVIEN VAIKUTUS MAAN KUIVUMISNOPEUTEEN syvyys cm maan pinta 0 LIEROJA VÄHÄN 20 k=50,0, LIEROJA RUNSAASTI k=50,1, vrk Aura 1991 Maan vedenläpäisevyys Salaojituksen toimivuudelle on ratkaisevan tärkeää, että jankon ja pohjamaan rakenne on niin hyvä, että vesi pääsee ruokamultakerroksesta sateiden aikana lammikoita muodostamatta salaojiin. Pohjamaan läpäisevyys turvataan viljelemällä viljelykierrossa runsaasti syväjuurisia apilanurmia, välttämällä liian kostealla maalla ajoa ja tiivistämistä raskailla koneilla sekä suosimalla lieroja. Salaojitustyöt tulee tehdä maan ollessa riittävän kuivaa käyttäen riittävästi sorasilmäkkeitä. Tämä turvaa pohjamaan säilymisen vettä läpäisevänä. Savimailla salaojista kaivetun maan on eduksi kuivua ja murustua ennen sen pudottamista takaisin salaojiin. Vaikeimmilla mailla hake salaojien täyteaineena voi olla varteenotettava vaihtoehto. Hyvin toimiva salaojitus on saatu myös siten, että vanhojen sarkaojien pohjalle on ajettu kerros soraa ennen avoojien umpeen kyntöä. Kunnollisen kuivatuksen merkitys on luonnonmukaisessa viljelyssä vielä tavanomaistakin suurempi. Siirtymävaiheessa useimmilla tiloilla on tarvetta peltojen kuivatuksen parantamiseen. TIIVISTÄMISEN VAIKUTUS LIEROJEN MÄÄRÄÄN Lierojen määrä ruotsalaisessa kokeessa, jossa 20 vuoden ajan työt on tehty traktorilla, jossa oli joko yksittäispyörät tai paripyörät tai traktorin asemesta koneet vedettiin vinssillä eikä maata tallattu lainkaan (Håkansson 2000). Yksittäis- Paripyörä pyörät Vinssi Lieroja kpl/m Lieroja g/m HAPPAMUUDEN SÄÄTELY Maan sopiva ph on peltoviljelyssä kivennäismailla noin 6,0 6,5 ja turv la noin 5,5 6,0. Riittävän korkea ph on luonnonmukaisessa viljelyssä hyödyllistä, koska maan pieneliötoiminta, palkokasvien menestyminen ja biologinen typensidonta sekä maan murustuminen että useimpien ravinteiden ja varsinkin maahan pidättyneen (väkilannoite)fosforin käyttökelpoisuus ovat tällöin parempia. Korkea ph ja varsinkin liian voimakas kalkitus heikentävät useimpien hivenravinteiden käyttökelpoisuutta (mm. mangaani, boori, kupari, rauta), maan orgaanisen fosforin ja hidasliukoisten fosforitäydennyslannoitteiden hyväksikäyttöä. Maan happamuuteen vaikuttavat mm. lannoitus, kasvien kasvu ja hapan sade sekä ravinteiden huuhtoutuminen. Pellon kuivatus ja maan rakenne voivat myös vaikuttaa maan happamuuteen. Peruskalkitus on usein tarpeen siirryttäessä luonnonmukaiseen viljelyyn. Se on syytä tehdä heti siirtymävaiheessa. Kalkkia tarvitaan yhden viljavuusluokan eli 0,4 ph-yksikön nostamiseen kivennäismailla lähinnä maalajista ja multavuudesta riippuen noin 2 8 t/ha. Kalkitus on eduksi jakaa pieniin kerta-annoksiin (2 5 t/ha). Liian 84

87 MAAN VILJAVUUS voimakas kalkitus voi muuttaa hivenravinteita vaikealiukoiseen muotoon ja häiritä pieneliötoimintaa. Näin erityisesti karkeilla, vähämultaisilla kivennäismailla. Kalkitus tehdään maan magnesiumpitoisuudesta riippuen joko kalkkikivijauheella tai dolomiittikalkilla. Jos kalsium- ja magnesiumlukujen suhde on alle 8, käytetään niukasti magnesiumia sisältäviä kalkitusaineita. Jos suhde on yli 13, käytetään magnesiumpitoisia kalkitusaineita. Kalkin lisäksi ph:ta nostavat luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävät emäksiset kivijauheet. Peruskalkitustarve luonnonmukaisessa viljelyssä on lähes yhtä suuri kuin tavanomaisessakin viljelyssä. Hivenaineiden liukoisuuden väheneminen varsinkin hyvän luokan ylärajoilla voi olla luomussa haitallisempaa kuin tavanomaisessa viljelyssä, koska maan ph:ta laskevia väkilannoitteita ei käytetä. Sen sijaan erillistä ylläpito-kalkitusta luomuviljelyssä tarvitaan tavanomaista vähemmän, koska käytettävät lannoitusaineet vaikuttavat pääosin emäksisesti eikä hapattavasti vaikuttavaa väkilannoitetyppeä käytetä. Karjanlanta, varsinkin kompostoituna, vaikuttaa maan ph:ta säilyttävästi. 10 tonnia biotiittia vastaa noin 1,5 2,0 tonnia kalkkia. Apatiitin kalkitusvaikutus vastaa kalkkia, joskin se on hitaampi. Tuhkaa tarvitaan 1,5 5 tonnia, jotta saadaan kalkkitonnin kalkitusvaikutus. Kalkitus on viljelykierrossa syytä tehdä mieluiten jo vuotta ennen uuden nurmen perustamista. Näin kalkki saadaan sekoittumaan tasaisesti ruokamultaan ja kerrokseen PIENELIÖSTÖN HOITO Pieneliöstön toimintaedellytyksiä voidaan parantaa huolehtimalla riittävästä hyvälaatuisen ravinnon jatkuvasta saannista, turvaamalla kaikissa olosuhteissa maan hyvä kaasujen vaihto (hyvä rakenne) sekä turvaamalla kuivana aikana kosteuden säilyminen. Käytettäviä toimenpiteitä ovat esim. hyvä kuivatus, tasapainoinen viljelykierto, maan pintaa suojaavan kasvipeitteisyyden ja katteiden käyttö, kastelu, happamien maiden kalkitseminen ja maan hellävarainen muokkaus. Pieneliötoimintaan osin haitallisesti vaikuttavien aineiden kuten suolamuodossa olevien väkilannoitteiden sekä kemiallisten torjunta-aineiden käytöstä pidättäydytään. Luonnonmukaisimmin pieneliöstön ravinnon saantia turvataan viljelemällä runsaasti juurimassaa, juurieritteitä 3000 kg/ha pieneliöstöä = 6 eläinyksikköä -> rehua? kg! Eloperäisen aineksen lisäystä ja maan kaasujen vaihdon turvaamista 85

88 MAAN VILJAVUUS VILJELYMENETELMÄN JA VILJELYTEKNIIKAN VAIKUTUS LIEROJEN MÄÄRÄÄN Viljelymenetelmä Lieroja kpl/m 2 Tavanomainen 100 % väkilannoitus 42 Tavanomainen 50 % väkilannoitus 77 Luomu, viherlannoitus 120 Luomu, kasvijätteet kompostoitu 134 Kukkonen ja Vestberg 2002 Samanlaisen kokeen maita käytettäessä on todettu myös sienijuuren toimivan parhaiten kompostia lannoitteena käytettäessä. Mansikka tuotti noin 18 % suuremman sadon pitkään luomumenetelmin viljellyissä maissa. Paremmat fysikaaliset olosuhteet lienevät tärkeimpiä syitä suurempaan satoon. Eri kasvien ja viljelykiertojen maanparannusvaikutusta käsitellään tarkemmin luvussa 3. ja muuta eloperäistä ainetta maahan jättäviä kasveja riittävän usein viljelykierrossa. Syväjuuriset, apilavaltaiset nurmet ovat tässä suhteessa eniten käytettyjä kasveja. Kasvit parantavat maan rakennetta kuivattamalla maata, joka edistää mm. maan halkeilua. Juuristo muodostaa tiheän juurihuovaston ja juurten kuollessa maahan jää jatkuvia juurikanavia. Juuret ja juurieritteet edistävät maan murustumista. Runsasjuuristoisten kasvien viljelyä täydennetään käyttämällä eloperäistä lannoitusta, kuten karjanlantaa, komposteja sekä viherlannoitusta. Maan multavuuden lisäämisen kannalta karjanlantakompostit ja monivuotisten nurmipalkokasvien juuristot ovat parhaita. Maanpäällinen vihermassa kiihdyttää enemmän maan eloperäisen aineen hajotusta. Täydennyslannoitus tapahtuu kivijauhein. Huonokuntoisilla mailla on siirtymävaiheessa eduksi käyttää suurehkoja kompostimääriä lähinnä maan huonon eloperäisen aineen hajotuskyvyn takia. Pieneliötoiminta vilkastuu näillä mailla hitaasti. Viljelytekniikan vaikutusta pieneliöstön menestymiseen havainnollistaa oheinen tutkimustulos. Keski-Suomessa suoritetussa 18 vuotta kestäneessä omavaraisviljelykokeessa kemialliseen lannoitukseen ja kasvinsuojeluun perustuva pitkäaikainen viljan viljely vähensi lierojen määrää. Lierot viihtyivät paremmin vilja- ja typensitojakasveja vuorottelevassa viljelyssä, jossa lannoitus perustui pääasiassa komposteihin ja kasvinjätteiden palauttamiseen peltoon. Jo kolmen vuoden viljelyllä voitiin saada merkittäviä muutoksia pellon lieroyhteisössä MAAN RAKENTEEN HOITO Maan kaasujen vaihdon turvaamista Maan rakennetta voidaan kutsua viljavuuden avaimeksi. Tiivistynyt maa on ikään kuin lukittu. Kasvien juuret eivät tavoita maassa mahdollisesti runsaastikin esiintyviä ravinteita eivätkä vettä. Runsaammat sateet aiheuttavat hapen puutteen riittämättömän maan vedenläpäisevyyden ja kaasujen vaihdon takia. Syynä maan tiivistymiseen on mm. puutteellinen kuivatus sekä lima-aineiden puute, mikä johtuu ennen kaikkea hajoamiskelpoisen eloperäisen aineen niukkuudesta ja heikosta pieneliötoiminnasta. Tämä on seurausta vähän kasvijätettä maahan jättävien kasvien runsaasta osuudesta 86

89 MAAN VILJAVUUS viljelykierrossa sekä eloperäisen lannoituksen niukkuudesta. Maata kuluttaa myös runsas sellaisten kasvien viljely, joita viljeltäessä maa on pitkään paljaana (esim. juurikasvit). Raskas peltoliikenne ja muokkaus-, kylvö- ja sadonkorjuutöiden suorittaminen maan ollessa liian kosteaa kuluttaa ja tiivistää maata. Alhainen satotaso jättää maahan vähän juurikanavia, juurimassaa ja muuta kasvinjätettä. RAKENTEEN HOIDON TAVOITTEET Maan rakenteen hoidon tavoitteina on kestävien, pyöreiden murujen muodostaminen ja toimivan huokoston ylläpitäminen. Maan murustuminen on tärkeää mikrobien elinolosuhteiden parantamiseksi, ravinteiden varastoitumisen lisäämiseksi, saatavuuden parantamiseksi sekä maan liettymisen ja kuorettumisen ehkäisemiseksi. Kaasujen vaihdon, veden imeytymisen ja valunnan sekä juurten kasvun kannalta maahan tarvitaan isojen huokosten verkosto, joka on jatkuva ja riittävän tasaisesti jakautunut. HYVÄRAKENTEINEN MAA vesi- ja ilmahuokosia HUONORAKENTEINEN MAA MURURAKENNE JA LÄPÄISEVYYS Maan rakenteen hoito avaa lukitun maan kasvien juurten ulottuville. Peltomaan rakenteen parantamisessa huomiota kiinnitetään sekä ruokamultakerroksen muruisuuden että pohjamaan vedenläpäisevyyden parantamiseen. Maan rakenteen hoidon perusedellytys on kunnollinen kuivatus. Se tekee mahdolliseksi kunnollisen juuriston kasvun sekä parantaa merkittävästi maan kestävyyttä viljelyssä väistämättä esiintyvää tallausta kohtaan. TIIVISTYMISEN ESTÄMINEN Maan haitallista tiivistymistä voidaan rajoittaa monin toimenpitein. Muokkaus-, hoito- ja sadonkorjuutyöt tehdään silloin, kun maa on siihen riittävän kuivaa. Käytettävissä tulee olla kohtuullisen tehokas kapasiteetti töiden suorittamiseksi optimiaikaan. Myös pohjamaan tulee olla riittävästi kuivunut. Ajokertoja voidaan vähentää sovittamalla työkoneiden leveys traktoriin sopivaksi (äes, kylvökone, silppuri jne.) tai siirtymällä käyttämään tehokkaampaa työkonetta (esim. tehokkaammin muokkaava äes) sekä yhdistämällä useampia työvaiheita (esim. jyrsinkylvö) ajokertojen vähentämiseksi. Kevätkylvöt tehdään vasta silloin, kun maa kestää muokkaus- ja kylvöliikenteen tiivistymättä liiallisesti. Eri maalajien erot ovat tässä suhteessa suuria. Syyskyntö tehdään kuivana aikana; savimaa ei saa tahtaantua vakopyö- vesihuokosia Hyvärakenteinen maa huokoinen pintakerros multakerros muruinen jankko läpäisevä pohjavesi alhaalla Maan rakenne säätelee juuriston kasvua ja toimintaa, yhteyttä maahan pieneliöstön elinolosuhteita ja toimintaa eloperäisen aineen hajotusta ja lima-aineiden ym. tuotantoa ravinteiden varastoitumista ja vapautumista kasveille maan kaasujen vaihtoa veden imeytymistä ja maan vedenläpäisevyyttä maan liettymistä ja kuorettumista 87

90 MAAN VILJAVUUS HYVÄRAKENTEISEN MAAN OMINAISUUKSIA Pinta Pintakerros kestää sateen liettymättä kestävä mururakenne Vesi imeytyy hyvin maan sisään ei lammikoita eikä pintavirtailua Multakerros Multakerros on murustunut valtaosin pyöreiksi, huokoisiksi muruiksi (koko noin 2 7 mm, 1 20 mm) ja pyöreähköiksi, helposti mureneviksi kokkareiksi. Vettä ja ravinteita varastoituu huokoisten murujen ja kokkareiden sisään. Murujen sisällä mikrobeilla hyvät kasvuolosuhteet tasainen kosteus ja tarttumapintaa. Murut kestävät hyvin vettä. Kokkareet murenevat helposti muruiksi hyvä muokkautuvuus. Murujen ja kokkareiden väleissä jatkua, isoja huokosia, joita myöten sadevesi imeytyy maan sisään ja edelleen maan läpi salaojiin. Isoja huokosia pitkin maan kaasujen vaihto on hyvä. Juurilla helppoja kasvureittejä. Jankko Jankossa on runsaasti pystysuuntaisia, jatkuvia liero- ja juurikanavia sekä halkeamia ym. isoja huokosia. Sadevesi pääsee imeytymään nopeasti salaojiin. Juurilla helppoja kasvureittejä. Hyvä kuivatus Pohjaveden pinta alle 60 cm:n syvyydessä rän alla. Tämä tukkii pystysuorat, jatkuvat juuri- ja lierokanavat sekä halkeamat vettä hyvin hitaasti läpäiseväksi. Eräänä tuntomerkkinä savimaan liiallisesta märkyydestä kynnettäessä on maan tahtaantuminen auran siivessä; sillä jos kynnön selkä syksyllä kiiltää, ei ensi vuonna tarvitse odottaa hyvää satoa. Alkusyksyllä maa on varmimmin riittävän kuivaa. Muokatun maan mururakenteen tulisi lujittua kuivumalla ennen kuluttavia sateita. Traktorin vakopyörän nostaminen vaosta sängelle vähentää pohjamaan tiivistymisen riskiä merkittävästi. Muokkaukset tehdään niin hellävaraisesti, että murut eivät tarpeettomasti rikkoonnu. Maahan kohdistuvaa rasitusta voidaan vähentää pienentämällä koneista maahan kohdistuvaa pintapainetta. Korkeat ja leveät vyörenkaat, paripyörät, teliakselisto sekä alhainen rengaspaine traktorin ja työkoneiden renkaissa vähentävät maan tiivistymistä. Rengasvarustuksen tulisi olla sellainen, että rengaspaineet voidaan laskea vaativissa olosuhteissa isoimmilla akselipainoilla (30)40 50 kpa:iin. Kuivissa olosuhteissa rengaspaine voi olla 100 kpa. Paripyöriä muokkaustöissä käytetään siksi, että maa tiivistyisi vähemmän, ei siksi että päästäisiin aikaisemmin kylvöille. Kohtuullinen akselipaino tiivistää maata matalammasta kuin suuri akselipaino. Alakukun tutkimuksissa (1999) 5:n tonnin akselipaino tiivisti savimaan 35 cm:n syvyyteen. Keskikokoinen ja moottoritehoonsa nähden kevyt traktori ja muu kone onkin näin ollen suositeltavin. Saman moottoritehon traktorien massa voi vaihdella suuresti. Vaativissa olosuhteissa korkeintaan 3,5 4,0 tonnin akselipaino on suositeltavin. Vaativassa puutarhakasvien viljelyssä akselipaino saisi olla vielä oleellisesti tätä pienempi. Isot leikkuupuimurit ja muut isot korjuukoneet ovat märkinä syksyinä riski ruokamultakerroksen ja jankon tiivistymisen kannalta. Savi- ja hiesumaiden ohella myös karkeiden kivennäismaiden jankko voi iskostua hyvin tiiviiksi.peltokuvioiden muotoilu säännöllisiksi vähentää käännöksiä ja siten maan tiivistymistä. Myös muu peltoliikenne suunnitellaan mahdollisimman vähän maata rasittavaksi. Esimerkiksi lietelannan levityksessä lannan siirrossa voidaan käyttää isoa vaunua, mutta levitys tehdään mahdollisimman kevyellä kalustolla ja pienellä rengaspaineella. Samoin esimerkiksi nurmisadon korjuussa voidaan siirtyä käyttämään maata vähemmän tiivistävää työketjua/ 88

91 MAAN VILJAVUUS korjuutekniikkaa. Ajoliikenne pellolla suunnitellaan tyhjänä ajot minimoiden. Peltolohkoille tulisi olla riittävästi siltoja, jotta päisteajo voidaan minimoida. Jankon tiivistymät säilyvät hyvin pitkään ja niitä on vaikea korjata. Sitä vastoin ruokamultakerroksen tiivistymät voidaan korjata muutamassa vuodessa. PAINEENJAKAUMA TRAKTORIN PYÖRÄN ALLA ERI OLOSUHTEISSA Söhne 1952, Neuerburg ym Tiivistämis- ja lannoituskoe Norjasta (Hansen 1996) Viljelykierto oli tyypillinen nautakarjatilan viljelykierto:viherrehuseos ohra+ns nurmi1 nurmi2 nurmi3 Lannoitustasoja oli 3 kpl; 90, 130, 180 kgn/ha Lannoitteina oli naudan lietelanta laimennettuna, ilmastettuna ja separoituna sekä kompostina. Lisäksi mukana oli väkilannoitus. Nurmien sadot eri lannoitustasoilla olivat keskimäärin 6,2, 6,8 ja 7,0 t ka/ ha. Lannoituksen lisäys vähensi palkokasvien osuutta sadoissa. Lietelannan ilmastus oli hyödyllisempi tiivistetyillä kuin tiivistämättömillä ruuduilla. Koealueet tiivistettiin keväisin kerran ja sadonkorjuun jälkeen kahteen kertaan ajaen 3 tonnin traktorilla, jossa oli 32 cm leveät renkaat ja rengaspaine 150 kpa. Lisäksi kummassakin koejäsenessä oli lisäksi normaali muokkausliikenne (kyntö, äestys, kylvö). Maan tiivistäminen traktorilla laski nurmien satoa keskimäärin 2,4 t ka/ ha (9,0 -> 6,6 t ka/ha) eli 27 %. Märkänä vuonna 1988 sadonalennus oli kuitenkin 34 %. Alhaisimmalla lannoitustasolla sadonalennus oli 89

92 MAAN VILJAVUUS Maan rakenne viljavuuden avain! POHJAMAAN VEDENLÄPÄISEVYYDEN PARANTAMINEN Pohjamaan vedenläpäisevyyden turvaamiseksi kostealla maalla ajoa vältetään sekä käytetään kohtuullisia akselipainoja. Pohjamaan rakennetta parannetaan luonnollisimmin viljelemällä syväjuurisia kasveja sekä suosimalla lieroja. Tiivistynyt jankko kyntöantura on eräissä tapauksissa syytä kuohkeuttaa myös mekaanisesti jankkeskimääräistä suurempi eli 32 %. Lannoituksen lisäys seuraavalle tasolle lisäsi satoa vain 12 %. Tiivistämisellä oli suurempi vaikutus satoon kuin lannan käsittelymenetelmällä tai lannoitustasolla. Tiivistäminen vähensi lierojen lukumäärän noin neljäsosaan (800 -> 210 kpl/m 2 ) ja massan kolmasosaan 200 -> 77 g/m 2. Lietelannan levityksen jälkeen nurmen pinnalla havaittiin kuolleita lieroja lietelannan myrkyllisyyden vuoksi. Erityisesti suurilla lietemäärillä ja tiivistyneillä mailla vaikutus oli hyvin selvä. Lierojen vähennys oli suurin vuonna 1988, jolloin niiden määrä väheni kahdeksasosaan (80 -> 10 g/m 2 ). Tiivistäminen vähensi ilmahuokosten osuuden 12 prosentista 7 prosenttiin ja lisäsi maan tiheyttä 17 % eli 1,2:sta 1,4:ään kg/dm 3. Tiivistymisvauriot, märkä maa ja runsas määrä helppoliukoista nitraattia aiheuttivat yhdessä suuren typpioksiduulin (N 2 0) tuotannon. Yhdistelmä myös vähensi pieneliöstön ilmasta sitoman metaanin määrää. KASVIPEITTEISYYS KATE Maan pinnan suojaaminen kasvustolla tai lisätyllä katteella on maan rakenteen kannalta eduksi, koska se vähentää auringon, sateen ja tuulen kuluttavaa vaikutusta sekä parantaa pieneliöstön ja juurten toimintaedellytyksiä maan pintakerroksissa. Tässä suhteessa monivuotinen nurmi suojaa maata parhaiten. Samasta syystä esim. syysvilja on kevätviljaa parempi vaihtoehto. Näillä kasveilla myös peltoliikenne märällä maalla syksyllä ja keväällä jäävät pois. Viljelykierrossa saisi olla tämän takia kasvukauden ulkopuolella mahdollisimman monta kasvipeitteistä kasvia. Kate voi parantaa myös kasvien fosforin saantia. MAANPARANNUS Kalkitus happamilla mailla parantaa erityisesti savimaan rakennetta. Vähämultaisella kivennäismaalla ruokamultakerroksen rakennetta voidaan nopeasti parantaa lisäämällä maahan eloperäisiä maanparannusaineita, kuten suomutaa tai kuorihumusta. Turv la kivennäismaalisäys (noin 300 m 3 /ha) parantaa maan lämpimyyttä ja kasvukuntoa pysyvästi. 90

93 MAAN VILJAVUUS kuroinnilla. Jankkurointi tulee tehdä maan ollessa kuivaa. Paras aika siihen on keskikesällä säilörehun tai heinän korjuun jälkeen, kun kasvusto on kuivattanut maan syvälle. Kaksikerrosaura tai siivetön kyntöaura soveltuvat hyvin kyntöanturan rikkomiseen. Kyntöauraan voidaan liittää erillinen jankkuriterä tai kivisillä mailla joustava kultivaattorin piikki. Mekaanisesti kuohkeutettu maa tulee saada juuriston sitomaksi vielä saman kasvukauden aikana, jotta mekaanisesta pohjamaan kuohkeutuksesta olisi pysyvämpää hyötyä (esim. aikaisin kylvetty ruis, syysrypsi tai hyväkasvuinen kerääjäkasvi). MAAN RAKENTEESEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ kuivuminen koneet kastuminen rapautuminen kasvit lierot ja muut maaperäeliöt ojitus 0 työskentelyn vaikutusraja 100 rapautumisen raja 200 kuivumisen raja Granstedt ym MUOKKAUS Syvä- ja tiheäjuuristoisten kasvien viljelyn ja lierojen maanmuokkaustyön lisäksi peltoviljelyssä tarvitaan mekaanista muokkausta. MUOKKAUKSEN TAVOITTEET Maan muokkaus on merkittävä keino säädellä maa-kasvisysteemin toimintaa. Maan muokkauksen tavoitteena on saada aikaan maahan hyvärakenteinen kylvö- ja kasvuympäristö, joka toimii hyvin sekä fysikaalisesti että biologisesti. Toisin sanoen tavoitteena on saada aikaan biologisesti aktiivinen, elävä maa, jossa juuristo kasvaa tiheäksi 91

94 MAAN VILJAVUUS Muokkaus säätelee maan rakennetta vedenimeytymistä, varastoitumista ja valuntaa salaojiin maan kuivumista ja lämpenemistä siementen itämis- ja orastumisolosuhteita juuriston kasvu- ja toimintaympäristön ominaisuuksia pieneliöstön toimintaympäristöä ja toimintaa ravinteiden saatavuutta erityisesti typpitaloutta rikkakasvien kasvua eräiden kasvitautien esiintymistä eräiden tuholaisten runsautta ravinteiden hävikkejä ympäristöön ja eroosiota. Muokkauksen tehtäviä luoda hyvä kasvu- ja toimintaympäristö juuristolle ja maan pieneliöstölle valmistaa hyvä kylvö- ja orastumisympäristö mullata viherlannoitus ja komposti sekä kasvijätteet helpottaa rikkakasvitilanteen hallintaa lämmittää maata (hikevien maiden kevätkyntö tai -syväkuohkeutus) estää pellon liiallinen kuivuminen (tasausäestys, rivivälien haraus) ja nopeuttaa sadeveden imeytymistä ja valuntaa Maan kuohkeutusta tulisi aina seurata viljelykasvin kylvö ja toimii hyvin. Tällöin kasvien ravinteiden ja veden saanti on helpointa. Tiheä juuristo juurieritteineen ruokkii myös parhaiten pieneliöstöä, joka toimii aktiivisesti. Täten muokkausta tarvitaan ennen kaikkea kuohkeuttamaan niitä tiivistymiä, joita syntyy pellon viljelyssä. Tiivistynyt maa on tarvittaessa kuohkeutettava myös syvältä, jotta saadaan tilaa vedelle ja ilmalle. Näin voidaan luoda mahdollisimman hyvät olosuhteet juurten ja pieneliöiden aktiiviselle toiminnalle. Muokkauksen muita tehtäviä ovat esimerkiksi lannanmultaus, kompostin ja viherlannoituksen sekä sadonkorjuujätteiden sekoittaminen maahan sopivaan syvyyteen. Muokkaamalla valmistetaan kosteus- ja lämpöolosuhteiltaan sopiva kylvö- ja itämisympäristö siemenille. Muokkaamalla voidaan myös säädellä maan kosteusolosuhteita ohjaamalla esim. veden imeytymistä maahan sekä veden valuntaa maassa. Muokkaus voi myös lämmittää maata (erityisesti kevätkyntö hikevillä hietamailla) sekä estää maan liiallisen kuivumisen (tasausäestys, riviväliharaus). Sekä kesto- että kertarikkakasvien hallinnassa muokkaukset ovat tärkeitä. Hyvän kasvu- ja biologisen toimintaympäristön lisäksi muokkauksessa otetaan huomioon sen vaikutukset ympäristöön. Tavoitteina ovat pie-ni eroosioalttius ja vähäiset ravinteiden hävikit ympäristöön huuhtoutumalla ja haihtumalla. Muokkauksen tavoitteisiin vaikuttavat ratkaisevasti paikalliset olosuhteet. Maalajin erityispiirteet, maan rakenne ja kosteus muokkausaikaan, viljelykierto, viljelykasvi- ja rikkakasvitilanne lohkolla sekä odotettavissa olevat sääolosuhteet vaikuttavat muokkauksen toteutukseen. MUOKKAUSTYYPIT Maata muokkaavat myös routa ja poutakausilla kuivuminen. Savimailla on erityisesti roudan maata murustavaa vaikutusta syytä käyttää hyväksi (syyskyntö). Erityisen tarpeellista tämä on, mikäli maan rakenteessa on puutteita. Hiesumailla syyskynnetty maa lasehtii ja tiivistyy kevääseen mennessä. Kevätkyntö on tällöin parempi vaihtoehto. Muokkauksen riskejä Maan muokkauksen suurimpia riskejä on kyntötraktorin vakopyörän jankkoa tiivistävä vaikutus. Maalaji ja maan kosteus ovat tässä ratkaisevia. Lisäksi vaikuttaa myös käytetyt akselipainot ja pintapaineet. Maa voidaan myös 92

95 MAAN VILJAVUUS MUOKKAUKSEN PERIAATTEITA KYNTÖ JANKKUROINTI JYRSINTÄ SUOSITELTAVA VÄLTETTÄVÄ Weichel 1984 muokata liian kosteana, jolloin ruokamultakerros tiivistyy ja kuivuessa kovettuu. Helposti hajoava eloperäinen aines, esim. viherlannoitus voidaan haudata kyntämällä liian syvälle. Tällöin tiiviillä mailla runsaampien sateiden aikaan maassa voi tulla hapen puute, joka näkyy esim. syysviljan oraan punertumisena ja/tai huonona kasvuna. PERUSMUOKKAUS Perusmuokkauksen tehtävänä on kuohkeuttaa tiivistynyttä maata noin cm syvyyteen. Perusmuokkaus tehdään yleensä joko kyntäen tai eri tavoin kultivoiden. Kyntö on syytä tehdä huolella. Kyntösyvyyttä vaihdellaan viljelykierron eri vaiheissa. Kosteissa oloissa tyydytään matalampaan kyntöön ja kuivissa olosuhteissa maa voidaan kyntää syvemmältä. Sopiva kyntösyvyys 14 tuuman auralla vaihtelee yleensä cm välillä. Uusimmilla auramalleilla voidaan kyntää myös tätä matalampaan. Viilun tulee murtua tasaisesti, sängen peittyä ja kynnöksen tulee olla riittävän tasainen (alle 10 cm korkeuserot). Aura varustetaan kuorimin tai esiauroin. Kynnös voidaan myös tasata heti kynnön yhteydessä viiluntasaimella. Maalajien erityisominaisuudet on tarpeen ottaa huomioon perusmuokkauksessa. Perusmuokkaus maata kääntämättä Pieneliötoiminta on vilkkainta ruokamultakerroksen ylimmässä noin cm:n kerroksessa. Perusmuokkauksessa maa on usein eduksi kuitenkin kuohkeuttaa syvään. Kuohkeutussyvyyttä lisätään vähitellen, mutta maan kääntämisen rajoittaminen vain ylimpään noin 15 cm kerrokseen varmistaa vilkkaimman pieneliötoiminnan sekä run- Maan muokkauksen ydinkohdat luomuviljelyssä: 1. Muokataan vain maan ollessa riittävän kuivaa tiivistymistä välttäen. 2. Riittävä multavuuden säilyminen pinta kerroksessa turvataan. Matala kääntö ja tarvittaessa syvä kuohkeutus tiivistymien kuohkeuttamiseksi. 3. Eloperäisten aineiden syvälle multausta vältetään. 4. Maan liiallista hienontamista varotaan. MUOKKAUSTYYPIT 1. Biologinen muokkaus juuristo pieneliöstö 2. Perusmuokkaus kyntö muut 3. Täydennysmuokkaus Kylvömuokkaus tasausäestys tasaa/säästää kosteusoloja hyvä kylvö- ja taimettumisalusta Lannoitteiden ym. multaus 4. Hoitomuokkaukset haraukset multaukset 5. Kesannointi 93

96 MAAN VILJAVUUS saimman ja kestävimmän mururakenteen. Pieneliötoiminnan heikkous syvemmällä näkyy esim. siitä, että maahan kynnetyt oljet, viherlannoitus tai komposti saattaa säilyä jopa useita vuosia lähes muuttumattomina syvempiin kerroksiin kynnettynä. Tällaiset kerrokset ovat haitallisia maan kasvukunnolle ja juurten toiminnalle. Maalaji ja rakenne vaikuttavat oleellisesti pieneliötoiminnan aktiivisuuteen eri kerroksissa. Käyttöön onkin leviämässä yhä enemmän perinteistä kyntöä korvaavia perusmuokkausmenetelmiä. Käytettävissä on sekä tavallisilla hanhenjalkavantailla (leveys noin cm) että erikoisleveillä hanhenjalkavantailla eli siipivantailla (leveys jopa noin cm) varustettuja muokkausvälineitä raskaiden kivennäismaiden perusmuokkaukseen. Keveillä mailla voidaan käyttää myös kapeateräisiä kultivaattoreita. Ilman koneinvestointeja kääntämättä tapahtuvaan pellon peruskuohkeutukseen sopiva muokkausväline viiltoaura saadaan kyntöaurasta, kun siitä irrotetaan siivet. Vantaat sekä leikkurit jätetään paikoilleen. Erityisesti karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla voidaan käyttää perusmuokkaukseen esimerkiksi kultivaattorin joustavaan piikkiin kiinnitettyä minisiipiauraa. Kääntyvin terin varustettu ja siten paluuauraa vastaava sängeltä ajettava muokkari on kotimainen uutuus maan muokkauksessa, jonka työtapa vastaa lähinnä minisiipiauraa. Nämä sopivat parhaiten helposti muokkautuville maille. JÄREÄ HANHENJALKAKULTIVAATTORI Kevennetty muokkaus ja suorakylvö luomussa Muokkauksella on monia keskeisiä tehtäviä, joita on vaikea korvata luomuviljelyssä muilla menetelmillä. Muokatusta maasta esimerkiksi vapautuu enemmän ravinteita kasvien käyttöön. Mikäli muokkauksesta luovutaan, on typpilannoitusta yleensä tarpeen lisätä noin kilolla hehtaaria kohti. Perusmuokattu (kynnetty) maa myös lämpenee keväällä nopeammin. Mekaaninen muokkaus on myös keskeinen menetelmä rikkakasvien varsinkin kestorikkakasvien hallinnassa. Mikäli muokkausta kevennetään, niin on suunniteltava, miten lisääntyvä typentarve tyydytetään sekä rikkakasvit hallitaan. Viljelykierron aikana muokkausta voidaan vähentää käyttämällä monivuotisia kasveja (nurmia), joita ei muokata sekä syyskylvöisiä kasveja, jolloin maa on paljaana mahdollisimman lyhyen aikaa. 94

97 MAAN VILJAVUUS KYNNÖN ETUJA JA HAITTOJA ETUJA parempi kuohkeutus vilkastuttaa pieneliötoimintaa tehokas rikkakasvien, varsinkin juuririkkakasvien torjunta parempi sadonkorjuutähteiden multaus maa kuivuu ja lämpenee aikaisemmin keväällä kylvökuntoon enemmän tilaa juurille ja vedelle tasaisempi ruokamultakerros (multavuus, ravinteet, kalkki) ravinteiden parempi saatavuus maasta eräiden kasvitautien ja tuholaisten torjuntavaikutusta HAITTOJA kyntöanturan muodostumista suurempi liettymis- ja kuorettumisvaara suurempi eloperäisen aineen hajoaminen eloperäisten aineiden hautaaminen syvälle (olkikerros) maaperäeläinten häirintä (lierot, hyppyhäntäiset, sienijuuret ym.) rikkakasvien siementen sekoitus koko ruokamultakerrokseen. AURATTOMAN VILJELYN (KULTIVOINNIN) ETUJA JA HAITTOJA ETUJA pintakerroksen multavuus ja rakenne paranee eroosioalttius vähenee ei kyntöanturaa; pohjamaan vedenläpäisevyys parempi parempi pieneliötoiminnalle, parempi lieroille ei kyntöanturaa veden kapillaarinen nousu jatkuu parempi poudankestävyys HAITTOJA maa lämpenee ja kuivuu hitaammin kylvökuntoon (keväällä) hitaampi typen vapautuminen lannoitustarve kasvaa; riippuu muokkausasteesta enemmän juuririkkakasveja, jollei tehokasta muokkausta vaikeuksia märkinä vuosina muokkauksessa ja kylvössä pienemmät sadot heikompi taloudellinen tulos epätasainen kylvöalusta -> erilainen kylvökalusto tarpeen tautiriski kasvaa. Kerta-ajolla maa voidaan muokata ja kylvää luomussa esim. seuraavilla tavoilla. Syvä kuohkeutus tehdään hanhenjalkateräisellä kultivaattorilla (kerroskuohkeuttimella, siivettömällä kyntöauralla), kylvömuokkaus tehdään kevytjyrsimellä. Kun koneyhdistelmään lisäksi liitetään kylvökone, niin kerta-ajo riittää. Tanskassa on kokeilussa valkoapilapitoisen nurmen muokkausta 20 cm:n levyisiltä kaistoilta jyrsimellä. Väliin jätetään 5 cm:n kaistat muokkaamatta. Muokattuihin kaistoihin kylvetään samanaikaisesti vilja. Valkoapila leviää muokkaamattomista kaistoista nopeasti viljan aluskasviksi ja suojaa maan pinnan. KYNTÖMUOKKARI Valokuva: A-Faber PERUSMUOKKAUSAIKA Maan kosteuden tulee olla muokatessa sellainen, että maa muokkautuu hyvin eli murustuu. Maan muokkautuvuutta voidaan arvioida ennen muokkaustöihin ryhtymistä lapion ja sormikokeen avulla. Maan tulee murentua sormien välissä muokattavaan syvyyteen. Savimailla maa on liian märkää muokkaussyvyydessä, jos siitä saa sormin pyörittämällä 3 mm paksuisen nauhan. Optimikosteus maan muokkaamiselle on kuitenkin selvästi tätä kuivempi. Maan 95

98 MAAN VILJAVUUS Perusmuokkaus kesällä Perusmuokkaus palvelee parhaiten maan murustumista, kun se tehdään keskellä kasvukautta, esim. nurmisadon korjuun jälkeen, jolloin maa on kuivunut syvälle ja on lämmintä. Tällöin myös uuden, kylvettävän kasvuston juuristo ehtii sitoa muokkauksella kuohkeutetun maan pysyvämmin muruiseksi. Suomen oloissa kesämuokkausta voidaan käyttää lähinnä vain nurmen rikkomisen yhteydessä. Heti heinänteon tai säilörehun korjuun jälkeen maa kuohkeutetaan esim. siivettömällä viiltoauralla cm syvyyteen ja tämän jälkeen pinta muokataan hienoksi pyöriväteräisillä välineillä (lautasäes, jyrsin, lapiorullaäes). Muokkauksia voidaan jatkaa kultivaattorilla. Karkeilla mailla voidaan käyttää pelkästään kultivaattoria. Parin viikon kuluttua suoritetaan varsinainen kylvömuokkaus sekä kylvetään aikainen ruis, syysrypsi, viherlannoituskasvusto/kerääjäkasvi tai uusi nurmi. Kesantolohkolla voidaan alkukesä käyttää muokkauksiin ja perus- MATALA MUOKKAUS maa kääntyy sivulle SYVÄ MUOKKAUS maa tiivistyy ja liistaantuu tulee olla myös syvemmältä niin kuivaa, ettei se tiivisty liiaksi traktorin ja koneiden pyörien alla. Sopiva muokkausaika on riippuvainen mm. maalajista ja multavuudesta sekä koneiden maata tiivistävästä vaikutuksesta. Muokkauksen jälkeen muokattu maa saisi kuivua ennen sateita, jotta mururakenne lujittuisi kestämään paremmin sateiden liettävää vaikutusta. Lisäksi olisi eduksi, mikäli uuden kasvuston juuristo ehtisi sitoa muokkaamalla kuohkeutetun maan muruiseksi ennen kasvukauden päättymistä. Perusmuokkaus tehdään syvältä vain silloin, kun maa on siihen riittävän kuivaa (muokkautuvaa) eikä tiivisty. Syksyllä maa on usein sopivan kuivaa perusmuokattavaksi heti sadonkorjuun jälkeen, mutta voi vettyä syksyn runsaissa sateissa muokkaukseen sopimattomaksi. Tällöin roudan päältä tapahtuva kyntö onkin hyvä vaihtoehto, koska routa kuivattaa maan nopeasti. Hiesu- ja hietamailla sekä eloperäisillä mailla perusmuokkaus voidaan jättää myös kevääksi. Syysmuokattu maa ilman kasvustoa tiivistyy usein syksyn, talven ja kevään aikana lähes yhtä tiiviiksi kuin se oli ennen muokkausta. Arimpia ovat hiesu- ja runsaasti hiesua sisältävät maat. Syvempää muokkausta tulisikin aina seurata välittömästi kylvö, jotta kasvien juuristo sitoisi muokkauksella kuohkeutetun maan pysyvästi kuohkeaksi. 96

99 MAAN VILJAVUUS kuohkeutukseen. Tällöin viherlannoituskasvusto kylvetään vasta myöhemmin, esimerkiksi kesäkuun loppupuolella. Koska avokesanto kuivuu hitaasti, kosteana kesänä (savimaiden) pohjamaa on märkää ja se tiivistyy helposti muokatessa. Kesällä syvästä perusmuokatun ja viherlannoitukselle/vihantarehulle kylvetyn maan syysmuokkaus voidaan jättää viherlannoituksen jälkeen kokonaan tekemättä. Keväällä suoritetaan vain kylvömuokkaus ja kylvö. Viljelykierrossa tulisi muokkauksen kannalta olla erilaisia vaiheita; muokkaamattomia vuosia, normaalisti muokattuja vuosia sekä tarvittaessa myös voimakkaan muokkauksen vaiheita. Nurmivuodet tarjoavat tarpeellista lepoa maalle ja vastapainoa (voimakkaasti) muokattaville kasveille. Syysviljalle muokkausaika ajoittuu puolestaan kesään/loppukesään. Rikkakasvien hallinnan kannalta kierrossa tulisi olla vähintään yksi vaihe, jossa voidaan suorittaa perusteellisia muokkauksia. Lisäksi kierrossa tulisi olla 1 2 vaihetta, jossa muokkaus on normaali. Muokkauksen ajoittamiselle ja voimakkuudelle tulisi löytää eri tekijöiden suhteen sopiva tasapaino. HYVÄ KYLVÖMUOKKAUS SAVIMAALLA 5 cm 3 cm Liettymissuoja 5 20 mm muruja Haihtumissuoja 1 5 mm muruja Muokkaussyvyys Sijoitettu lietelanta TÄYDENNYSMUOKKAUS Syvää perusmuokkausta täydennetään matalahkolla täydennysmuokkauksella. Tärkein täydennysmuokkauksen muoto on kylvömuokkaus, jonka tehtävänä on hyvän kylvö- ja itämisympäristön valmistaminen. Itääkseen siemen tarvitsee sopivat kosteus-, ilmavuus- ja lämpöolot. Kylvömuokkaus tehdään yleisimmin joustopiikkiäkeellä. Ajokertoja ja traktorin pyöristä maahan kohdistuvaa rasitusta pienentää, mikäli käytetään voimanulosottoakselista käyttövoiman saavia muokkausvälineitä esimerkiksi vaakatasojyrsintä. Sopiva orastumisympäristö turvaa siementen kosteuden saannin ja ehkäisee maan liettymistä. Lannoitteiden multaus Täydennysmuokkaus voidaan tehdä myös kylvömuokkausta syvempään muokaten. Tällöin maahan voidaan mullata eloperäistä ainetta (esim. lanta, komposti, viherlannoituskasvusto, olki tai muut sadonkorjuutähteet). Kääntävään ja/tai sekoittavaan täydennysmuokkaukseen käytetään esim. matalaa kyntöä, (sänki-)kultivaattoria, lautasäestä, jyrsintä tai minisiipiauraa. 97

100 MAAN VILJAVUUS KULTIVAATTORIN, JYRSIMEN JA KYLVÖKONEEN YHDISTELMÄ KAKSIKERROSKYNTÖAURA Yhdistelmämuokkaus lautasäes-kultivaattori-lapiorullaäes -yhdistelmällä maan muokkaus kertaajolla kylvökuntoon kerroskuohkeutin- kevytjyrsin- kylvö kerta-ajolla kylvörivien jyrsintä (tarvittaessa myös syvä kuohkeutus) ja kylvö kerta-ajolla valkoapilan annetaan levitä muokkaamattomista kaistoista aluskasviksi viljelykasvin alle HOITOMUOKKAUS Täydentävä muokkaus voi olla myös erilaisia hoitomuokkauksia, kuten riviviljelykasvien rivivälien harausta ja multausta, viljojen rikkakasviäestystä tai harausta, sadonkorjuutähteiden lahottamisen nopeuttamista ja rikkakasvien kasvun estämistä (esim. sänkimuokkaus) jne. Rivivälit voidaan harauksen yhteydessä kuohkeuttaa myös huomattavan syvältä, jopa 40 cm syvyyteen asti. Rikkakasvien säätelyn lisäksi tällaiset hoitomuokkaukset kiihdyttävät maan pieneliötoimintaa ja edelleen hajotustoimintaa lisäämällä maan ilmavuutta. Tällöin ravinteiden vapautuminen voi lisääntyä ja saadaan aikaan lannoitusvaikutus. Yhdistelmämuokkaus Syvä perusmuokkaus ja matala täydennysmuokkaus voidaan tehdä samalla ajokerralla. Tarkoitukseen sopivia koneyhdistelmiä on olemassa. Näiden yhdistelmäkoneiden etuina on, että maa saadaan kuohkeutettua syvältä vähin ajokerroin hautaamatta elävintä pintakerrosta syvälle maahan. Kyntöanturaa ei myöskään muodostu. Yhdistelmämuokkaukseen käytetään esim. kaksikerrosauran tai hanhenjalkakultivaattorin ja kevyen jyrsimen yhdistelmiä. Eri maalajeille ja erilaisiin olosuhteisiin valitaan sopivimmat yhdistelmät. Kaksikerroskyntöaura kääntää maan vantaalla irti leikaten ja siivellä viilun kääntäen melko matalaan (noin 15 cm). Lisäksi pohjamaa kuohkeutetaan toisella vantaalla, joka kulkee cm syvemmällä kuin ylempi vannas. Alempaa viilua ei käännetä. Näin saavutetaan syväkynnön ja matalan kynnön edut ilman syväkynnön haittoja. Kun hanhenjalkakultivaattorin perään kytketään kevyt jyrsin, pohjamaa saadaan kuohkeutettua syvältä ja pintakerros muokattua kylvökuntoon kerta-ajolla. Kesannon hoitoa ja muuta rikkakasvien hallintaa muokkaamalla tarkastellaan lähemmin kasvinsuojelun yhteydessä luvussa 5.2. MUOKKAUKSEN PERUSPERIAATE Perusperiaate kaikissa muokkaustöissä on muokkauskoneen maata murustavien voimien kohdistuminen maahan siten, että maa murtuu luontaisia murenemislinjoja noudattaen. Siksi maan tulee olla riittävän kuivaa (= muokkautuvaa, murenevaa) ja muokkausvälineen tulee toimia niin, että maassa ei synny tahtaantumis- eikä leikkauspin- 98

101 MAAN VILJAVUUS toja. Kokkareita ja paakkuja ei rikota keinotekoisesti väkisin koneilla, vaan muokkaamalla autetaan maan murenemista paakkujen ja kokkareiden luontaisia murenemislinjoja myöten. Onnistuminen muokkauksissa on luomuviljelyssä tavanomaista tärkeämpää, koska puutteita ja virheitä ei voida paikata myöhemmin väkilannoittein eikä kemiallisin torjunta-ainein. Tässä on useinkin oikea ajoitus tärkeämpi kuin sopivimman koneen valinta. Luonnonmukaisesti viljelevän viljelijän tulee oppia tunnistamaan oikeat ajankohdat, jotta hän voi hyödyntää hoitamansa ekosysteemin tuotantomahdollisuuksia optimaalisesti ja kestävästi. Muokkaus viljelykierrossa - rakenteen hoidon näkökulma 1. Suositaan runsasjuuristoisia kasveja maamuokkaajina 2. Muokataan harvoin suositaan monivuotisia kasveja 3. Perusmuokataan kesällä ja alkusyksyllä 4. Kuohkeutetaan tiivistyneet maat 5. Juuriston tulisi sitoa ja kasvuston suojata maata mahdollisimman nopeasti muokkauksen jälkeen ja kasvupeitteisyyden tulisi viljelykierron aikana olla suuri. Viljavuuden hoito ekosysteemin toimintatapojen pohjalta veden virtauksen ohjaaminen aurinkoenergian virtauksen ohjaaminen koko systeemin eri osapuolten käyttöön hajottajille runsaasti eloperäistä ainetta ravinteiden kierrätyksen ohjaaminen monimuotoisuuden ylläpito/hoitaminen systeemin vakauden/itsesäätelyn tukeminen 99

102 MAAN VILJAVUUS KIRJALLISUUTTA Alakukku, L Syväjuuriset kasvit osa maan hoitoa. Koetoiminta ja käytäntö 52, : 21. Alakukku, L Oikea rengasvalinta lisää vetovoimaa ja lieventää maan tiivistymistä. Teho 5: 14-16, 35. Alakukku, L Pohjamaan tiivistyminen pienentää kevätviljan typpisatoa pitkään. K&K 56, : 2. Alakukku, L Subsoil compaction due to wheel traffic. Agricultural and food science in Finland 8, 4-5: Alakukku, L Erityyppisten makrohuokosten synty ja merkitys peltoviljelyssä. In: Riitta Salo (toim.). Maatalouden tutkimus- ja tuotantopäivät: 20-vuotisjuhlaseminaari. Jokioinen Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 79: p Alakukku, L Kasvi muokkaa maan rakennetta. Koetoiminta ja käytäntö 57, 7:p. 4. Alakukku, L Pohjamaan tiivistymisen pitkäaikaisvaikutus maahan ja viljojen satoon. In: Riitta Salo, Markku Yli-Halla (toim.). Maataloustieteen päivät Kasvintuotanto ja maaperä, Puutarhatuotanto. Helsinki, Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 67: p Alakukku, L Viherkesantojen ja aluskasvien vaikutukset maan rakenteeseen. In: Hannu Känkänen (toim.). Viherkesannot ja aluskasvit viljan viljelyssä: Viljelyjärjestelmä-tutkimuksen loppuseminaari, Jokioinen, MTT:n julkaisuja. Sarja B 25: p Alakukku, L., Aura, E., Pöyhönen, A., Sampo, M Miehittämättömän traktorin käytön lyhytaikaiset vaikutukset savimaan rakenteeseen. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 62: 44 p + 9 app. Alakukku, L Kevättyöt märissä oloissa huonontavat rakennetta. Teho 2: Alakukku, L., Heinonen, M., Aura, E., Esala, M., Nuutinen, V., Salo, T Maan tiivistymisen ehkäisy kyntämättä viljelyssä kevyttä, miehittämätöntä traktoria käyttäen: Loppuraportti tutkimuksesta Pohjamaan tiivistymisen ehkäisy ja maatalouden ympäristöhaittojen vähentäminen kevyttä Modulaire-tekniikkaa käytettäessä. 42 p + liitteet 7 p. Alakukku, L., Aura, E., Pöyhönen, A., Sampo, M Kevyt miehittämätön traktori kenttäkokeissa. Koetoiminta ja käytäntö 55, 3: p. 3. Arvidsson, J Att undvika alvpacking förfinade riktlinjer på väg. Fakta Jordbruk 8/1999. SLU. 4 s. Aura, E Lierot savi- ja hiesumaiden syväkuohkeuttajina. Koetoiminta ja käytäntö Austrheim, L.N Skånsom grashosting. Ökologisk Landbruk 1/2002. Ss Bakonyi, G., Posta, K., Kiss, I., Fábián, M. Nagy, P. & Nosek, J. N Density-dependent regulation of arbuscular mycorrhiza by collembola. Soil Biology & Biochemistry 34: Balfour, E Levande jord. Stockholm. 276 s. Beste, A Weiterentwicklung und Erprobung der Spatendiagnose als Feldmethode zur Bestimmung ökologisch wichtiger Gefuegeeigenschaften landwirtschaftlich genutzter Böden. Institut fuer Pflanzenbau und Pflanzenzuechtung. Organinischer Landbau. Justus-Liebig-Universität Giessen. Diss. 134 s. Beste, A., Hampl, U. und Kustel, N Bodenschutz in der Landwirtschaft. Einfache Bodenbeurteilung fuer Praxis, Beratung und Forschung. Ökologische Konzepte 101. SÖL. Bad Duerkheim. 111 s. Brauns, A Praktische Bodenbiologie. Stuttgart. 470 s. Buch, W Der Regenwurm im Garten. Verlag Eugen Ulmer. Stuttgart. 125 s. Domanski, G., Kuzyakov, Y., Siniakina, S. & Stahr, K Carbon flows in the rhizosphere of ryegrass. Journal of Plant Nutrition and Soil Science. 164, 4. Pp Drinkwater, L.E., Janke, R.R. & Rossoni-Longnecker, L Effects of tillage intensity on nitrogen dynamics and productivity in legume-based grain systems. Plant and Soil 227: Elmholt, S Microbial activity, fungal abundance, and distribution of Penicillium and Fusarium as bioindicators of a temporal development of organically cultivated soils. Biological Agriculture & Horticulture, 13(2), Elonen, E., Alakukku, L., Koskinen, P Renkaiden vaikutus traktorin vetokykyyn ja maan tiivistymiseen. VAKOLAn tiedote 69: 28 p. Elonen, P Paripyörillä parempiin satoihin. Käytännön Maamies 4. Emgardsson, P Plöjning på land bättre än band. Lantmannen 3/2002. Pp Erviö, R. ja Talvitie, H Viljelymaan humuspitoisuuden muuttuminen ja siihen vaikuttaminen. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 11/95. Jokioinen. 18 s + liitteitä 7 s. Flaig, W Wirkung organischer Bodensubstanzen und Ertragssicherung. Landbauf. Völkenrode 1: Friedel, J.K The effect of farming system on labile fractions of organic matter in Calcari-Epileptic Regosols. Journal of Plant Nutrition and Soil Science. Vol. 163, 1. Pp Fu, S. & Cheng, W Rhizosphere priming effects on the decomposition of soil organic matter in C4 and C3 grassland soils. Plant and Soil 238: Gahoonia, T.S., Nielsen, N.E. & Lyshede, O.B Phosphorus (P) acquisition of cereal cultivars in the field at three levels of P fertilization. Plant and Soil 211 (2): Granstedt, A., Bovin, H., Brorsson, K.-Å. & Rölin, Å Ekologiskt lantbruk. Natur och Kultur/LTs förlag. Falköping. 351s Fu, S. & Cheng, W Rhizosphere priming effects on the decomposition of soil organic matter in C4 and C3 grassland soils. Plant and Soil 238: Gahoonia, T.S., Nielsen, N.E. & Lyshede, O.B Phosphorus (P) acquisition of cereal cultivars in the field at three levels of P fertilization. Plant and Soil 211 (2):

103 MAAN VILJAVUUS Granstedt, A., Bovin, H., Brorsson, K.-Å. & Rölin, Å Ekologiskt lantbruk. Natur och Kultur/LTs förlag. Falköping. 351s Hampl, U Halbzeitergebnisse im Projekt Ökologische Bodenbewirtschaftung. Ökologie & Landbau. 3/2000. Hansen, S Effects of manure treatment and soil compaction on plant production of a dairy farm system converting to organic farming practice. Agriculture, Ecosystem and Environment 56: Heinonen, R Sopivan kylvöalustan varmistaminen. In: Laatuviljan tuotanto. Tieto Tuottamaan nro 80. S. 27. Heinonen, R., Hartikainen, H., Aura, E., Jaakkola, A. Ja Kemppainen, E Maa, viljely ja ympäristö. WSOY. Porvoo. 334 s. Huhta, V., Sundmann, U., Ikonen, E., Sivelä, S., Wartiovaara, T. ja Vilkamaa, P Jäteliete-kuorirouheseosten maatumisen biologia. Jyväskylän Yliopiston biologian laitoksen tiedonantoja s. Håkansson, I Packning av åkermark vid maskindrift. SLU. Institutionen för markvetenskap. Rapp. av jordbearbetn. Nr s. Kahiluoto, H A systems approach to the management of arbuscular mycorrhiza - Bioassay and study of the impact of phosphorus supply. University of Helsinki. Department of Applied Biology. Publications 1: 87 p. + [91 p.]. University of Helsinki, (väitöskirja). Kahiluoto, H A systems approach to the management of arbuscular mycorrhiza. Forskningsnytt om økologisk landbruk i Norden 2, s. 9. Kahiluoto, H. & Vestberg, M The Effect of Arbuscular Mycorrhiza on Biomassa Production and Phosphorus Uptake from Sparingly Soluble Sources By Leek (Allium porrum L.) in Finnish Field Soils. Biol Agric & Hortic 1. ss Kahiluoto, H. & Vestberg, M Utilization of arbuscular mycorrhiza by system management. In: eds. Thomas Alföldi, William Lockeretz, Urs Niggli. IFOAM The world grows organic: Proceedings 13th International IFOAM Scientific Conference. p. 12. Kahiluoto, H., Ketoja, E., Vestberg, M., Saarela, I Promotion of AM utilization through reduced P fertilization : 2. Field studies. Plant and soil 231: Kahiluoto, H., Ketoja, E., Vestberg, M Promotion of utilization of arbuscular mycorrhiza through reduced P fertilization 1. Bioassays in a growth chamber. Plant and soil 227: Knudsen, I.M.B., Elmholt, S., Hockenhull, J., Jensen, DF Distribution of saprophytic fungi antagonistic to Fusarium-culmorum in 2 differently cultivated field soils, with special emphasis on the genus Fusarium. Biol. Agric & Hortic., 12(1), Kukkonen, S. ja Vestberg. M Miten lierot liittyvät kasvukuntoon? Puutarha ja Kauppa 19/2002, ss Kukkonen, S. ja Vestberg. M Miten juurilaho liittyy kasvukuntoon? Puutarha ja Kauppa 19/2002, s. 10. Kuzyakov, Y. & Friedel, J. K. & Stahr, K Review of mechanisms and quantification of priming effects. S B & B 32: Kuzyakov, Y. & Cheng, W Photosynthesis controls of rhizosphere respiration and organic matter decomposition. Soil Biology & Biochemistry 33: Kuzyakov, Y. & Siniakina, S. V A novel method for separating root-derived organic compounds from root respiration in non-sterilized soils. Journal of Plant Nutrition and Soil Science. 164, 5. Pp Kähäri, J., Mäntylahti, V. ja Rannikko, M Suomen peltojen viljavuus Viljavuuspalvelu. Helsinki. 105 s. Källander, I Luonnonmukainen maanviljely. Kirjayhtymä. Jyväskylä. 536 s. Løes, A-K Root hairs an important part of the rhizosphere. IFOAM. Ecology and Farming. 29. January-April. p. 15. Maaranen, A Vanhakartanon tiivistyneet pellot kunnostetaan uudella ojitusmenetelmällä. Käytännön Maamies 12. Ss Maaranen, A Tiivistynyt pelto ei ole menetetty pelto. Käytännön Maamies 6. Mäder, P Mykorrhizen fördern die Stickstoffaufnahme der Pflanzen. Ökologie & Landbau. 3/1999. Maeder, P., Fliessbach, A., Dubois, D., Gunst, L., Fried, P. and Niggli, U Soil Fertility and Biodiversity in Organic Farming. Science 2002 May 31; 296: Nicolson In: Steffan, H Entwicklung der Mycorrhiza in Kulturpflanzen bei Einfluß unterschiedlicher Wirtschaftsweisen. IFOAM-Bulletin Nr. 53. Stiftung Ökologie und Landbau (SÖL). ss.6-8. Nuutinen, V Lierot peltoviljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö 47, : p. 44. Nuutinen, V Läpi harmaan saven - pellon pienet kovakasvot maan rakennetta hoitamassa. In: Riitta Salo (toim.). Maatalouden tutkimus- ja tuotantopäivät: 20-vuotisjuhlaseminaari Jokioinen Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 79: Pp Olsen, O.B Multa elää. Karisto. Hämeenlinna. 145 s. Palojärvi, A., Alakukku, L., Martikainen, E., Niemi, M., Vanhala, P., Jørgensen, K., Esala, M Luonnonmukaisen ja tavanomaisen viljelyn vaikutukset maaperään. MTT. Maa- ja elintarviketalous 2: 88 s + 2 liitettä. met/pdf/met2.pdf Pessi, Y Suon viljely. Porvoo. 138 s. Pietola, L Maan mekaaninen vastus kasvutekijänä. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 24/87. Jokioinen. 97 s. Pietola, L Maa vaatii kasvaakseen toimivan huokoston. Puutarha ja Kauppa 1, 43B, Ss Pietola, L Syysmuokkaus vaikuttaa satoon ja maan typpitalouteen. Koetoiminta ja Käytäntö nro Pietola, L Juuristo ja pieneliöt ovat maan rakenteen hoitajia. Käytännön Maamies 50, 12, Ss Preuschen, G Die Kontrolle der Bodenfruchtbarkeit. Eine Anleitung zur Spatendiagnose. IFOAM-Sonderausgabe Nr. 2. IFOAM-julkaisusarja No p. Preuschen, G Ackerbaulehre nach ökologischen Gesetzen. Alternative Konzepte 75. SÖL. Bad Duerkheim. Rajala, J Lapiodiagnoosi maan viljavuuden kotovarainen pikahavainnointimenetelmä. Käyt. Maamies. 5. Ss Rajala, J Kokemuksia maan muokkauksen ajoituksesta: Hätäily voi viedä sadon: Luomulehti 17 nro 5, Ss

104 MAAN VILJAVUUS Rajala, J Luomutilojen traktorit laihdutuskuurille! Luomulehti 18 nro 4, Ss Rajala, J Traktorin valinta vaikuttaa maan rakenteeseen: Luomulehti 18 nro 5, Ss Rajala, J Luomuviljelyn työtekniikka maata hoitavaksi: Luomulehti 18 nro 5, Ss Rajala, J Lapiodiagnoosi. Luonnonmukaisen marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 7 s. Rillig, M.C. ym The role arbuscular mycorrhizal fungi and glomalin in soil aggregation: comparing effects of five plant species. Plant and Soil 238: Rinne, S-L., Sippola, J. & Simojoki, P Omavaraisen viljelyn vaikutus maan ominaisuuksiin. MTT:n Tiedote 4/ s + liitteet. Rusch, H.P Bodenfruchbarkeit. Karl Haug Verlag. Heidelberg. 243 p. Sauerlandt, W. & Tietjen, C Humuswirtschaft des Ackerbaues. DLG Verlag, Frankfurt. 239 p. Simojoki, A Morphological responses of barley roots to soil compaction and modified supply of oxygen. Argicultural and Food Science in Finland. 10. Ss Salo, T., Raiskio, S., Aaltonen, M Kaalipellon syysmuokkaus ja kerääjäkasvit. In: Terhi Suojala ja Raili Pessala (toim.). Laatuvihannesten hyvät viljelymenetelmät: tutkimusohjelman loppuraportti. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 43: Ss Scheller, E Importance of protein and amino metabolism in soil for plant nutrition and soil fertility. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P. 17. Scheller, E. & Friedel, J Amino acids in soils, humic substances and soil microbial biomass. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp Schepel, I Luomun koneet ja laitteet. Helsingin yliopisto. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. Julkaisuja s. Schepel, I Pintapaine pienemmäksi puuteloilla. Luomulehti 8/2000. Stoppler, H., Kolsch, E. & Vogtmann, H Vesicular-arbuscular mycorrhiza in varieties of winter-wheat in a low external input system. Biological Agriculture & Horticulture, 7(2), Syltie, PW Effects of very small amounts of highly active biological substances on plant growth. Biological Agriculture & Horticulture, 2(3), Söhne In: Neuerburg, W ja Padel, S Organisch-biologischer Landbau in der Praxis. Verlagsunion Agrar. München. Tiiri, J Muokkauksen vaikutus maan toimintoihin. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 11/91. Jokioinen. 82 s. Weichel, E Warum muss der Umbruch in der Bodenbearbeitung kommen? Moniste ja kone-esitteitä. Vestberg, M Korkea fosforilannoitus heikentää sienijuuren toimintaedellytyksiä. Vuosikirja - Maatalouden tutkimuskeskus (MTT). Puutarhatuotanto , ss Vestberg, M., Kukkonen, S. ja Palojärvi, A Maan kasvukuntoa on vaikea mitata. Puutarha ja Kauppa 19/2002, Ss Watson, C Soil fertility management in temperate organic farming systems. IFOAM. Ecology and Farming. No 29. January-April. Pp

105 3. VILJELYKIERROT VILJELYKIERROT Biologinen monimuotoisuus on eräs peltoekosysteemien vakautta ylläpitävä ominaisuus. Pellon monimuotoisuutta voidaan ylläpitää useilla eri tavoilla. Viljelyteknisiä keinoja ovat esim. seosviljely, kasvinvuorotus, eloperäinen lannoitus, viherlannoitus sekä rikkakasvien kasvun salliminen kohtuullisessa määrin. Myös suojavyöhykkeet ja -kaistat sekä pientareiden kasvillisuus lisäävät monimuotoisuutta. Maatilalla karja (ennen kaikkea lanta ja laiduntaminen) lisäävät monimuotoisuutta. 3.1 SEOSVILJELY Seosviljelyn monimuotoisuutta lisäävää vaikutusta voidaan käyttää hyväksi eri tavoin. Saman kasvilajin eri lajikkeita voidaan viljellä lajikeseoksina. Samantyyppisiä kasvilajeja voidaan viljellä lajiseoksina (esim. ohra kaura tai timotei nurminata). Lajiseokset voidaan muodostaa myös erityyppisistä kasveista, jos esim. niiden korjuutekniikka antaa siihen mahdollisuuden (herne kaura, härkäpapu kaura, puna-apila timotei). Lajiseos voidaan muodostaa myös monista eri kasvilajeista esim. seosviljat; ohra kaura herne härkäpapu tai monilajiset viherlannoitusseokset; virna kaura raiheinä apila hunajakukka tattari. Kasvien käyttö varsinaisen viljelykasvin aluskasvina on myös seosviljelyä (esim. ohra apila, rypsi apila). Viljelykasvin riviväleissä voidaan viljellä toista kasvilajia tai lajiseosta (esim. herukka apila, herukka timotei apila, mansikka (puna-)apila timotei). Viljelykasvin ja seoskasvin vuororiveinä tai vuorokaistoina tapahtuva viljely voidaan myös katsoa seosviljelyksi (esim. porkkana sipuli, vihannekset nurmi). Biologisten ominaisuuksien perusteella seosviljelyyn sopivat hyvin monet muutkin seokset kuin edellä esitetyt, esim. perunan ja härkäpavun seosviljely. Kylvö- ja korjuuteknisten vaikeuksien takia tällaiset seokset sopivat kuitenkin vain kotipuutarhoihin. SEOSVILJELYN ETUJA JA HAITTOJA Seosviljelyllä voidaan saavuttaa useita etuja. 103

106 VILJELYKIERROT Seosviljelyn etuja Seokset tehostavat kasvutekijöiden kuten valon ja ravinteiden hyväksikäyttöä. Palkokasvien sisällyttäminen seoksiin mahdollistaa biologisen typensidonnan hyväksikäytön. Seokset parantavat viljelyvarmuutta erilaisissa olosuhteissa vähentäen esim. tautien, tuholaisten, kuivuuden ja märkyyden sekä hallan aiheuttamia sadonalennuksia. Seoksissa monien tautien ja tuholaisten leviäminen hidastuu. Seoksissa luontaisilla vihollisilla on paremmat menestymismahdollisuudet. Seokset ovat usein myös kilpailukykyisempiä rikkakasvien suhteen. Syväjuuristen sekä maan pintaa suojaavien kasvien sisällyttäminen seoksiin parantaa maan kasvukuntoa. Seokset monipuolistavat eläinten rehuvalikoimaa (esim. herne kaura, puna-apila timotei, yrttikasvit laidunseoksissa jne.). Seosviljelyn haittapuolina on ennen kaikkea viljelyn, kuten kylvön ja varsinkin sadonkorjuun koneellistamisen vaikeudet. Satoa on vaikeampi kauppakunnostaa ja markkinoida; myös kotoisen siemenen saanti vaikeutuu. Seokset onkin tämän takia suunniteltava käytettävään viljely- ja työtekniikkaan sekä sadon käyttötarkoitukseen sopiviksi VILJELYKIERROT PERUSTEITA Viljelykierron eli kasvinvuorotuksen hyväksikäyttö on paljon nykyistä luonnonmukaista viljelyä vanhempi keksintö. Kasvinvuorotuksen muodostamisen perusperiaatteet pätevät yleisesti kaikkeen maatalouteen. Viljelykiertoa käytettäessä viljellään samalla lohkolla vuorovuosina eri kasvilajeja tietyn suunnitelman mukaan. Luonnonmukaisinta olisi viljellä useita lajeja samanaikaisesti luonnossa esiintyvien kasviyhdyskuntien tapaan. Tämä on kuitenkin käytännössä usein hankalaa toteuttaa (katso seosviljely edellä). Vastaavia etuja saadaan, kun erityyppisiä kasveja viljellään samalla lohkolla eri vuosina eli

107 VILJELYKIERROT käytetään hyväksi kasvinvuorottelua tiettyjen hyväksi havaittujen periaatteiden mukaisesti. Luonnonmukaiseen viljelyyn kuuluu oleellisena osana kasvinvuorotus eli kasvien viljelyjärjestyksen suunnitelmallinen sijoittelu. Kasvinvuorottelun päätavoite on estää yksipuolisen viljelyn haittavaikutukset; maan rakenteen, multavuuden ja kasvukunnon heikkeneminen sekä rikkakasvien, kasvitautien ja tuholaisten lisääntyminen. ESIKASVIN VAIKUTUS RUKIIN SATOON ESIKASVIVAIKUTUKSET Käytännön viljelykokemus ja tutkimustulokset osoittavat, että edellisen vuoden kasvi eli esikasvi voi vaikuttaa hyvinkin merkittävästi seuraavana vuonna viljeltävän kasvin kasvuun ja saavutettuun satoon. Tätä vaikutusta kutsutaan esikasvivaikutukseksi ja sen merkitystä esikasviarvoksi. Oheinen tutkimustulos havainnollistaa eräiden kasvien esikasvivaikutusta rukiille. Rukiin sato lisääntyi noin %, kun esikasvi valittiin sopivasti. Oheisessa taulukossa esitetään yhteenveto eräiden peltokasvien esikasvivaikutuksista. Eri kasvien esikasvivaikutuksia viljelykierrossa jatkuvasti hyväksikäyttäen voidaan keskimääräistä satotasoa nostaa noin %. Teittinen 1979 OMINAISUUS YHTEENVETO VILJELYKASVIEN ESIKASVIVAIKUTUKSISTA Viljat RYPSI RAPSI HERNE HÄRKÄ- PAPU PERUNA SOKERI- JUURI- KAS HEINÄ- NURMI APILA- NURMI Orgaanisen aineksen määrä (0) Murustuminen Kuohkeutuminen Ravinteisuus (0) Hiili/typpi (+) Kasvitaudit (+) (-) Tuholaiset (0) Rikkakasvit (0) Selitykset: + + +, + +, + = vaikutus myönteinen 0 = vaikutus merkityksetön -, - -, = vaikutus epäedullinen Varis 1986 (muutettu) 105

108 VILJELYKIERROT Esikasvivaikutus = edellisen vuoden kasvin vaikutus viljelykasvin kasvuun Viljelykiertovaikutus = viljelykierron pitkäaikaisvaikutus maan kasvukuntoon Sopivan esikasvin valinnan merkitys Maan multavuus lisääntyy sekä rakenne paranee Maan ravinnesuhteet säilyvät tasapainoisina ja maan omia ravinnevaroja voidaan hyödyntää paremmin Voidaan hyödyntää biologista typensidontaa Maan pieneliötoiminta vilkastuu ja monipuolistuu Kasvitautien ja tuholaisten sekä rikkakasvien hallinta helpottuu Saadaan suurempi ja parempilaatuinen sato paremmalla tuotantopanosten hyötysuhteella Saadaan varmemmin satoa erilaisina vuosina Ravinnehävikit pienenevät Pitemmällä aikavälillä viljelykierron yhteisvaikutus eli viljelykiertovaikutus ratkaisee sen, mille tasolle maan kasvukunto asettuu. Viljelykiertovaikutusta käsitellään tarkemmin kohdassa VILJELYKIERRON TEHTÄVÄT Viljeltävillä tuotteilla tulee olla markkinointimahdollisuuksia tilan ulkopuolelle tai tilan omalle tai yhteistyötilan karjalle. Viljelyn kannalta viljelykierrolla on useita tärkeitä tehtäviä viljelyn omavaraistamiseksi ja ekologisen kestävyyden lisäämiseksi. Nämä viljelytekniset mahdollisuudet tulisikin luomuviljelyssä pyrkiä hyödyntämään mahdollisimman pitkälle. Viljelyssä esikasvivaikutuksen hyväksikäyttö tarjoaa mm. vieressä lueteltuja etuja ilman tuotantopanosten käytön lisäystä. Kasvinvuorottelun viljelyksellinen perustehtävä on turvata maan kasvukunnon säilyminen. Tämän takia kiertoon tulee sisältyä riittävästi syvä- ja runsasjuuristoisia kasveja, jotka lisäävät maan multavuutta ja parantavat sekä ruokamultakerroksen muruisuutta että pohjamaan rakennetta. Maan kasvukunnosta huolehtiminen parantaa ravinnetaloutta. Syväjuuriset kasvit irrottavat ravinteita maaperän varastoista. Ne voivat ottaa pohjamaasta kaliumista jopa %. Typensitojakasvien avulla maahan tuodaan typpeä ilmakehästä luonnonmukaisesti ekosysteemipalveluita hyödyntäen. Heikkojuuriset sekä ei-typensitojakasvit puolestaan hyödyntävät maan kasvukuntoa parantavien kasvien esikasvivaikutuksia. Viljelykierron tehtävänä on myös ehkäistä kasvitautien ja tuholaisten lisääntymistä sekä helpottaa rikkakasvitilanteen hallintaa. Viljelykasvien erilaiset kylvö- (kevät- /syyskylvö, aikainen/myöhäinen kevätkylvö) ja korjuuajat (loppukesä/alkusyksy/myöhäissyksy; puitava vilja, kokovilja, vihantavilja), vaihteleva kilpailukyky (ruis/ohra, peruna/sipuli) ja mahdollisuudet mekaaniseen ennaltaehkäisyyn ja suoraan säätelyyn (sänkimuokkausmahdollisuudet, perunan haraus ja multaus, sipulin liekitykset) ovat tässä suhteessa tärkeitä näkökohtia. Viljelykierron avulla voidaan parantaa tuotantopanosten hyötysuhteita. Eri vuosien sää-, tauti- ja markkinointiriskejä voidaan myös pienentää viljelykierron avulla. Eri kasveilla voi olla toisiinsa myös ns. allelopaattisiavaikutuksia. Esim. kasvien eritteet tai kuolleiden kasvin 106

109 VILJELYKIERROT osien hajoamisessa syntyvät yhdisteet voivat vaikuttaa edullisesti tai haitallisesti seuraavaan kasviin. Osa viljelykasveista suosii juurisieniä lisäten niiden määrää maassa. Osa viljelykasveista hyötyy suuresti ja osa jonkin verran sienijuuresta. Osalta viljelykasveja sienijuuri kuitenkin puuttuu. Sienijuuresta suuresti hyötyvän kasvin esikasviksi kannattaa näin ollen sijoittaa sieniä lisäävä kasvi ja välttää sienijuurta vähentävän kasvin käyttöä esikasvina. Viljelykierron tehtävä on näin ollen lisätä viljelyn ekologista kestävyyttä. Luontaisten ja taloudellisten edellytysten perusteella valitaan tilan olosuhteisiin sopivat päätuotantokasvit. Tämän jälkeen päätuotantokasvien viljelyn lähtökohdista suunnitellaan tilalle sopiva, biologiset ja taloudelliset näkökohdat huomioonottava viljelykierto JUURISTON MAANPARANNUSVAIKUTUS Kasvilaji, kasvuston tiheys sekä maahan jäävät juuri- ja sadonkorjuujätteet vaikuttavat ratkaisevasti maan muruisuuteen ja kasvukuntoon. Viljelykasvit voidaan ryhmitellä maahan jäävän eloperäisen aineen määrän ja laadun perusteella maata parantaviin ja maata kuluttaviin kasveihin. Eniten sadonkorjuutähteitä/juurimassaa jää maahan monivuotisten, apilapitoisten nurmien jälkeen eli noin kg/ha kuiva-aineena laskettuna. Näin ne ovat multavuutta lisääviä ja maan kasvukuntoa parantavia. Yksivuotiset viherlannoituskasvustot jättävät maahan noin neljänneksen monivuotisen nurmen juurimassasta. Nurmen ja viherlannoituskasvien suuri juurimassa ja juuriston tiheys sekä aktiivisuus lisäävät vettä kestävien murujen määrää ja maan huokoisuutta. Juurten kuollessa maahan jää jatkuvia huokosia eli juurikanavia. Juuri- ja lierokanavia myöten seuraavan vuoden kasvien juurten on helppo kasvaa maan sisään. Näin kasvilta säästyy työtä ja energiaa, jotka voidaan käyttää varsinaiseen kasvuun. Peruna, juurekset ja vihannekset ovat maata kuluttavia; juurimassaa maahan jää vain noin kg/ha kuiva-ainetta. Herneet, pavut ja viljat jättävät maahan eloperäistä ainetta noin kg/ha; ne ovat maata lievästi kuluttavia. Juurten erittämät hiilidioksidi sekä erilaiset muut juurieritteet (jopa neljännes yhteyttämistuotteista) voivat SIENIJUUREN HYÖDYLLISYYS ERÄILLE VILJELYKASVEILLE Suuri Apilat Herne/pavut Maissi Pellava Sipuli/purjo Selleri Porkkana Marjat Hedelmäpuut Ei sienijuurta Rypsi, rapsi Kaalit, lanttu, nauris Sokerijuurikas,punajuurikas Pinaatti Monet rikkakasvit (esim. kaikki ristikukkaiset ja savikkakasvit) Tattari Kohtalainen Nurmiheinät Viljat perunat Viljelykierron tehtävät lisätä monimuotoisuutta ja ekologista kestävyyttä ylläpitää ja parantaa maan kasvukuntoa lisätä maan multavuutta parantaa ruokamultakerroksen mururakennetta ja pohjamaan vedenläpäisevyyttä tuoda ilmakehästä typpeä (biologinen typensidonta) helpottaa rikkakasvitilanteen hallintaa ehkäistä kasvitautien ja tuholaisten lisääntymistä pienentää sää-, tauti- ja markkinointiriskejä parantaa tuotantopanosten hyötysuhteita tuottaa rehua karjalle tuottaa elintarvikkeita markkinoille omavaraistaa viljelyä 107

110 VILJELYKIERROT NURMEN VAIKUTUS VETTÄ KESTÄVIEN MURUJEN MÄÄRÄÄN HIESUMAALLA muruja % , kevätvilja oljet poistettu 5,8 14, sl kevätvilja kevätvilja, 2 v. oljet nurmi, 3 v. kynnetty Erviö ja Talvitie 1995 helpottaa kasvin ravinteiden saantia maasta. Niistä myös pieneliöstö saa ravintoa. Juurten pinnalla ja sen välittömässä läheisyydessä (n. 1 mm) on pieneliöstöä kymmeniä kertoja muuta maata enemmän. Mitä laajempi ja toimivampi kasvien juuristo on, sitä enemmän pieneliöt saavat juurieritteitä ravinnokseen, murustavat maata ja parantavat siten maan kasvukuntoa. Eniten juuristoa ja sadonkorjuutähteitä maahan jää monivuotisten nurmien jälkeen. Monivuotisen palkokasviseosnurmen suuri juurimassa ja runsas juurieritteiden tuotanto lisäävät kestävien murujen määrää ja maan huokoisuutta sekä multavuutta. Ne ovat maata parantavia kasveja. Viljojen ja palkoviljojen sekä öljykasvien juuristo on selvästi pienempi. Ne ovat maan kasvukuntoa lievästi kuluttavia. Maata voimakkaasti kuluttavia ovat juurikasvit, peruna ja useimmat vihannekset. Niukan juuriston lisäksi maa on pitkään paljaana ja haraukset kiihdyttävät maan eloperäisen aineen hajoamista. Lisäksi runsas peltoliikenne tiivistää maata. Seuraavassa eri kasvien maahan jättämän juurimassan ohjeellisia määriä: Kasvilaji Juurten paino t ka/ha Vaikutus maan kasvukuntoon monivuotiset nurmet 5,0 6,0 maata parantavia syysvilja 1,5 2,5 ennallaan pitäviä kevätvilja 1,0 2,0 lievästi kuluttavia peruna 0,5 1,0 maata kuluttavia 108

111 VILJELYKIERROT Virnoista ruisvirnan juuristo on tiheämpi ja maata murustavampi kuin peltovirnan, joten se sopii erityisesti savimaille, joissa rakenteen parantaminen on tärkeää. Kun eri viljelykasveista muodostetaan viljelykierto, niin kierron vaikutusta maan kasvukuntoon on syytä arvioida kokonaisuutena. Seuraavalla sivulla eräiden viljelykiertojen vaikutusten suhteellisista eroista maan kasvukuntoon VILJELYKIERTO JA TYPPITALOUS Viljelykiertoa muodostettaessa kiinnitetään huomiota myös eri kasvien typentarpeeseen, kierron ja koko tilan typpihuoltoon sekä biologisen typensidonnan riittävyyteen. Tätä voidaan havainnollistaa viljelykierron typpitaseen avulla. Seuraavassa esimerkki viljelykierron typpitaseesta (kg N/ha). Kasvien maanparannusvaikutus Viljelykasvien ryhmittely maata parantaviin ja maata kuluttaviin kasveihin: Maata parantavia apilapitoinen nurmi, viherlannoituskasvustot, marjat, mikäli rivivälissä on nurmikko Maata lievästi kuluttavia viljat, herneet, pavut, marjat katteessa ilman rivivälinurmikkoa Maata kuluttavia peruna, juurikasvit, vihannekset, marjat, mikäli rivivälit pidetään mulloksella Viljelykierron typpitaselaskelma kg/ha typpeä Sadossa Hävikki Poistuma N-sidonta Täydennystarve Kasvi kg/ha kg/ha yht kg/ha kg/ha kg/ha Ohra+ns Nurmi Nurmi Nurmi Kaura Herne Yht kg Kg/ha/v Vuotta kohti tässä kierrossa tarvitaan typpitäydennystä keskimäärin 29 kg/ha. ( =175 kg : 6 v = 29 kg/ha/v). Kierron ja tilan typpihuollon turvaamiseksi on palkokasveille varattava riittävän suuri osuus viljelykierrossa. Nautakarjatiloilla nurmipalkokasvien sopiva osuus on yleensä % ja lisäksi muilla palkokasveilla voi olla %. Myös muilla tiloilla palkokasvien osuuden tulee olla riittävä, olosuhteista riippuen yleensä %. Kun palkokasveja otetaan mukaan viljelykiertoon, on kokonaisten kiertojen typpiomavaraisuutta syytä arvioida kokonaisuutena. Eri viljelykiertojen typpihuollon omavaraisuutta suhteessa toisiinsa havainnollistetaan oheisten viljelykiertoesimerkkien avulla. 109

112 VILJELYKIERROT ERI KIERTOJEN TYPPIOMAVARAISUUS Kierron typpiomavaraisuus suuri Suojavilja+ns Nurmi1 Nurmi2 Nurmi3 Ruis Suojavilja+ns Nurmi1 Nurmi2 Nurmi3 Ruis Kevätvilja Vehnä+ns Nurmi1 Nurmi2 Ruis Suojavilja+ns Nurmi1 Nurmi2 Kevätvilja Kevätvilja Viherlannnoitus Ruis Vehnä Suojavilja+ns Nurmi1 Kevätvilja Kevätvilja Kevätvilja Kierron typpiomavaraisuus pieni KASVIEN VILJELYJÄRJESTYS JA VÄLIVUODET Edellä esitetyt näkökohdat eivät vielä riitä käytännön kasvinvuorottelun suunnitteluun. On tarpeen tietää myös mitä kasveja on edullista sijoittaa viljelykiertoon ennen kutakin viljelykasvia. Toisin sanoen missä järjestyksessä eri kasveja ja miten usein niitä voidaan viljellä. Viljakasvit ovat enemmän tai vähemmän huonoja esikasveja itselleen. Sen sijaan nurmet ja palkoviljat ovat hyviä esikasveja viljoille ja juurikasveille. Juurikasvit ovat puolestaan hyviä esikasveja viljoille ja viljat hyviä esikasveja nurmille. Tarpeellinen välivuosien määrä on kasvista riippuen normaalisti 1 4 vuotta, monilla kasveilla 3 4 vuotta. Mikäli maahan on levinnyt hankalia kasvitauteja tai tuholaisia, on välivuosien määrää lisättävä 6 10 vuoteen, kuten ohessa esitetään. Ohra ja vehnä ovat viljoista vaateliaimpia maan ravinteisuuden, rakenteen ja rikkakasvien suhteen. Niiden juuristot ovat rukiin ja kauran juuristoja pienempiä. Syysvehnä kehittyy keväällä suhteellisen hitaasti ja on ruista heikompi kilpailija rikkakasveja vastaan. Vehnän hyviä esikasveja ovat apilanurmet, palkoviljat, peruna/juurikasvit, viherrehu ja viherlannoitus sekä ristikukkaiset kasvit. Viljat ovat melko huonoja esikasveja vehnälle. Ne levittävät kauraa lukuun ottamatta tauteja (esim. tyvitaudit). Ruis on vaatimaton maaperän ja lannoituksen suhteen. Se kehittyy keväällä nopeasti ja varjostaa hyvin rikkakasveja, mikäli se on talvehtinut hyvin. Hyviä esikasveja rukiille ovat samat kuin vehnällekin. Kaura on vaatimaton lannoituksen ja maaperän suhteen. Sillä on kevätviljoista laajin juuristo ja sen ravinteiden otto ajoittuu viljoista pisimmälle ajalle. Kauralla on maata tervehdyttävä vaikutus, sillä sen juuriston pieneliöstö puhdistaa maata mm. tyvitaudeista. Perunan esikasvivaikutus on suuri muille kasveille, 110

113 VILJELYKIERROT erityisesti viljoille. Kevätviljat sopivat hyvin perunan jälkeen viljeltäviksi. Aikaisin nostetun perunan jälkeen voidaan Etelä-Suomessa kylvää myös ruista. Peruna menestyy parhaiten sellaisten kasvien jälkeen, jotka jättävät maahan runsaasti juurimassaa (lyhytikäiset nurmikasvit, ruis). Peruna on hyvä kilpailija rikkakasveja vastaan hitaan alkukehityksen ohitettuaan. Harauksilla ja multauksilla voidaan perunanviljelyssä rikkakasveja vähentää tehokkaasti. Palkoviljat (herne, härkäpapu, virna) ovat maata parantavia kasveja. Niiden esikasviarvo on hyvä muille kasveille. Palkoviljojen jälkeen kannattaa yleensä kylvää viljoja. Palkoviljojen esikasviksi sopivat luontevimmin viljat. Apila sopii viljeltäväksi kaikkien muiden kasvien paitsi apilan ja muiden palkokasvien jälkeen. Apila perustetaan yleensä suojaviljaan. Syväjuurisena apilanurmella on suuri maata parantava vaikutus. Apilan juuristo pystyy irrottamaan maaperästä ravinteita tehokkaasti. Apila voi tervehdyttää maata osin kauran tapaan. Toisaalta apila ja muut palkokasvit pitävät myös yllä tiettyjä kasvitauteja, jotka voivat olla erityisen haitallisia esimerkiksi varastovihannesten viljelyssä VILJELYKIERTOVAIKUTUS Pidemmällä aikavälillä viljelykierron yhteisvaikutus eli viljelykiertovaikutus ratkaisee sen, mille tasolle maan kasvukunto asettuu. Nurmen osuus kierrossa säätelee pitkälti maan multavuuden kehitystä. Eri kiertojen vaikutusta maan kasvukuntoon havainnollistetaan ohessa. Viljelykiertovaikutus vaikuttaa myös siihen, paljonko maa voi luovuttaa kasveille käyttökelpoisia ravinteita. Oheisen ruotsalaisen tutkimuksen mukaan seuraavalla sivulla kasvit saavat 6-vuotisessa viljelykierrossa typpeä biologisen typensidonnan avulla, esikasvivaikutuksena edellisen vuoden kasvilta, karjanlannasta sekä osan myös maaperästä, josta osa on ns. viljelykiertovaikutusta. Mikäli apilanurmen osuus viljelykierrossa vähenee, vähenee myös maan kyky luovuttaa typpeä. Oheisen kuvan esimerkkikierrossa ensimmäisen vuoden nurmen biologisen typensidonnan määrä on 225 kg/ ha, toisen vuoden nurmen 165 kg/ha ja kolmannen vuoden nurmen 50 kg/ha. Suojaviljan typensidonta on 50 kg/ha, joka ei kuitenkaan ehdi tulla suojaviljan hyväksi. Biologi- Eri kasviryhmien sisällä kasveilla on selviä eroja juuriston laajuudessa Nurmiheinät Pieni 1-vuotiset nurmet Timotei Nurminata, Englannin raiheinä Koiranheinä Ruokonata SUURI Viljat ym. Pieni Kevätrypsi Matalat hernelajikkeet Ohra Vehnä Kaura Korkeat hernelajikkeet, härkäpapu Kevätruis Syysvehnä Ruisvehnä Syysruis Syysrypsi, Syysrapsi SUURI Nurmipalkokasvit Pieni 1-vuotiset apilat Valkoapila Alsikeapila Puna-apila Sirppi- ja sinimailanen Mesikät SUURI Viljelykierron vaikutus maan kasvukuntoon: Maan kasvukuntoa parantavia Suojavilja+ns Nurmi1 Nurmi2 Nurmi3 Ruis Suojavilja+ns Nurmi1 Nurmi2 Nurmi3 Ruis Kevätvilja Vehnä+ns Nurmi1 Nurmi2 Ruis Suojavilja+ns Nurmi1 Nurmi2 Kevätvilja Kevätvilja Viherlannnoitus Ruis Vehnä Suojavilja+ns Nurmi1 Kevätvilja Kevätvilja Kevätvilja Maan kasvukuntoa kuluttavia 111

114 VILJELYKIERROT Viljojen suositeltavia esikasveja ovat: nurmet palkoviljat juurikasvit öljykasvit Palkoviljojen suositeltavia esikasveja ovat: viljat Perunan/juurikasvien esikasveiksi sopivat: lyhytikäiset nurmet viljat Välivuosien määrä viljelykierrossa Välivuosia kpl Peräkkäin Kasvi Normaali Taudin uhka viljely ilmeinen korkeintaan v Viljat Herne Härkäpapu Peruna Apilanurmi Rypsi, sinappi, kaalikasvit (2) Sipulit (2) Porkkana (2) Tilli Avomaan kurkku nen typensidonta on kierron aikana yhteensä 490 kg/ha eli kierron aikana vuotta kohti keskimäärin 82 kg/ha. Nurmi1:en esikasvivaikutus nurmi2:lle on 10 kg/ha ja nurmi2:n esikasvivaikutus nurmi3:lle 60 kg/ha. Nurmen3:n esikasvivaikutus ja kiertoon lisätyn lannan typpilannoitusvaikutus ovat syysviljalle yhteensä 85 kg/ha ja seuraavalle kevätviljalle 40 kg/ha. Savimaasta vapautuu typpeä vuosittain 50 kg/ha, josta tässä tapauksessa on viidesosa eli 10 kg/ha viljelykiertovaikutusta. ERI KIERTOJEN VAIKUTUS MAAN MULTAVUUTEEN 112

115 VILJELYKIERROT BIOLOGINEN TYPENSIDONTA, ESIKASVIVAIKUTUS JA VILJELYKIERTOVAIKUTUS VILJELYKIERRON TYPPIHUOLLOSSA N kg/ha N-sidonta 490 kg N/ha/kierto Lantaa Mineralisaatio 195 kg N/ha/kierto N1 N N3 S.Vilja Vilja Vilja + ns Esikasvin vaikutus Viljelykierron vaikutus Maasta vapautuu Granstedt VILJELYKIERRON MUODOSTAMINEN VILJELYKIERRON SUUNNITTELUSSA HUOMIOONOTETTAVAA Viljelykierron järjestämisessä kiinnitetään huomiota tilan/ lohkon luontaisiin viljelyedellytyksiin kuten ilmastoon ja maalajiin. Lisäksi on huomioitava viljelyyn käytettävä työmäärä, tarvittavat koneketjut sekä luonnollisesti se, millä tuotteilla on menekkiä sekä mitä halutaan viljellä ja kuinka paljon. Tämän lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota mm. kasvien seuraaviin ominaisuuksiin: 1. Kasvien juuriston määrä sekä laajuus ja syvyys. Syvä- ja laajajuuristoisia, apilavaltaisia nurmia tulee kierrossa olla riittävästi mukana. Sopiva määrä riippuu mm. maan kasvukunnosta. 2. Eri kasvien lannoitustarve, johon vaikuttavat mm.ravinteiden kokonaistarve, ravinteiden oton ajankohta sekä juurten kyky hyödyntää maan ravinnevaroja. Palkokasvit ovat typpiomavaraisia ja ne lisäävät maahan typpeä. Ne myös käyttävät tehokkaasti maan omia ravinnevaroja. 3. Kotoiset lannoitteet tulisi voida jakaa tasaisesti kierron eri vaiheiden kesken. 4. Viljelykasvin rikkakasveja ehkäisevä vaikutus ja kilpailukyky sekä mekaaniset säätelymahdollisuudet. 113

116 VILJELYKIERROT 5. Eri kasvien alttius kasvitaudeille ja tuholaisille. Samaa tai saman hei mon kasvia tulisi viljellä aikaisintaan vasta kolmen välivuoden jälkeen. Mikäli tauti tai tuholainen on jo levinnyt lohkolle, tarvitaan välivuosia enemmän (6 10 v). 6. Kasvien kylvöaika ja kasvurytmi. Kevätkylvöisistä kasveista esim. vehnä ja kaura on tarpeen kylvää aikaisin, mutta esim. monitahoisen ohran kylvöä voidaan viivästyttää jopa noin 2 3 viikolla. Lanttu voidaan istuttaa taimista vasta kesäkuun jälkipuoliskolla. Tällöin voidaan rikkakasveja torjua mekaanisesti. Syysviljoista ruis kylvetään vehnää aikaisemmin. Eri kasvien erilaiset sadonkorjuuajat tasaavat työhuippuja. Lisäksi aikainen sadonkorjuu on maan rakenteelle parempi vaihtoehto. Se mahdollistaa myös esim. viherlannoituksen viljelyn. 7. Seosviljelyä käytetään hyväksi aina, kun se on mahdollista. Käyttökelpoisia seoksia ovat esimerkiksi herne kaura, härkäpapu kaura, virna kaura, apila nurmiseokset, viherlannoitusseokset ja rehuviljaseokset. Seokset tasapainottavat ravinnetaloutta ja ne myös vähentävät osaltaan kasvitauteja sekä lisäävät viljelyvarmuutta. 8. Viljelykierron yhteistulosta sekä biologiselta että taloudelliselta kannalta tulisi käyttää ratkaisujen perustana eikä viljelykierron yksittäisten kasvien tulosta. 9. Monivuotisia kasveja ja muokkaamattomia jaksoja sisällytetään kiertoon mukaan. Maan tulisi olla kasvuston peittämänä mahdollisimman pitkään. Talvisin vähintään 30 %, mieluummin yli 50 %. 10. Kiertoon sisällytetään myös mahdollisuuksia tehokkaaseen mekaaniseen rikkakasvien torjuntaan. Viljelykasvin vaikutus sienijuuren menestymiseen on syytä myös ottaa huomioon. Sienijuuresta suuresti hyötyvä viljelykasvi sijoitetaan sienijuurta suosivan viljelykasvin jälkeen eikä sienijuurta vähentävän kasvin jälkeen. Ravinteiden huuhtoutumisen riskeihin kierron eri vaiheissa tulee myös kiinnittää huomiota. Alueellinen viljelykierron suunnittelu korostuu erityisesti tuholaisten hallintakeinona. Mikäli vaativan kasvin viljelylohko sijoitetaan riittävän kauas edellisen vuoden lohkosta, talvehtivat tuholaiset eivät löydä uutta isäntäkasvilohkoa (esim. sipuli-, porkkana- ja kaalikärpänen). Luontaisten vihollisten suosiminen saattaa puolestaan edellyttää, että viljelykasvi sijoitetaan edellisen vuoden viljelykasvin välittömään läheisyyteen (esim. rapsikuoriaisen hallinta rypsinviljelyssä). 114

117 VILJELYKIERROT KASVIN VAIKUTUS VILJELYKIERROSSA Eri viljelykasveilla on erilaisia tehtäviä viljelykierrossa. Vieressä annetaan joitakin esimerkkejä yleisimpien kasvien vaikutuksista esimerkkiviljelykierrossa VILJELYKASVIEN RYHMITTELY SUUNNITTELUSSA Viljelykierron suunnittelua helpottaa, mikäli viljelykasvit ryhmitellään pääryhmiin käyttäen esimerkiksi sivun oikeassa alakulmassa olevaa jaottelua (peltoviljely). Monipuolinen kasvinvuorotus saadaan, kun viljelykiertoon otetaan mukaan kasveja jokaisesta ryhmästä. Samaa tai saman ryhmän kasvia viljellään korkeintaan kaksi vuotta peräkkäin. Kierrosta muodostuu näin yleensä vuotinen. Erityisen taudinarkoja kasveja (tai taudinarkoja saman kasviheimon kasveja) viljellään vain kerran viljelykierron aikana. Vihannesviljelyssä viljelykasveja voidaan ryhmitellä esimerkiksi ravinnetarpeen, kasvisuvun sekä tautien ylläpidon että rikkakasvien hallinnan perusteella. Viljelykierron suunnittelussa markkinointimahdollisuudet, rehuntarve ja lyhyen tähtäimen taloudelliset näkökohdat sovitetaan yhteen viljelyn kestävyyden ja maan viljavuuden hoidon kannalta keskeisten biologisten periaatteiden kanssa. Kasvin vaikutus viljelykierrossa Suojavilja+ns Kevät- ja syysviljan vaihtelu rajoittaa kevät- ja syysitoisia rikkakasveja Nurmi I Nurmi sitoo biologisesti typpeä, lisää multavuutta, parantaa rakennetta Kasvava nurmi vähentää ravinteiden huuhtoutumista Nurmi II Kahdesti niitettävä nurmi vähentää tiettyjä juuririkkakasveja ja siemenrikkakasveja Syysvilja Viljelykasvien sekä kevät- ja syyskylvöjen vaihtelu vähentää rikkakasveja ja kasvitauteja Vihantarehu Mahdollistaa lyhyen kesantojakson Sillä on useita nurmen tyyppisiä vaikutuksia Juurikasvi Mahdollistaa tehokkaan mekaanisen rikka kasvien torjunnan haraamalla LUOMUVILJELYEHTOJEN JA TUKIEHTOJEN RAJOITUKSIA Luomuviljelyehdoissa sekä tukiehdoissa on joukko viljelykierron suunnittelua rajaavia ehtoja, jotka on tarkistettava vuosittain ja muistettava ottaa suunnittelussa huomioon: Viljelykiertosuunnitelmaan on merkittävä kukin kasvi riittävän täsmällisesti Samaa viljalajia, perunaa tai yksivuotisia erikoiskasveja saadaan viljellä enintään 2 vuotta peräkkäin, jonka jälkeen on viljeltävä vähintään 3 vuotta muita kasveja. Nurmen ikä saa olla enintään 4 vuotta (tukiehdoissa). Luomuun siirrettävässä nurmessa on oltava kylvettynä palkokasveja ja nurmen ikä saa olla enintään 2 satovuotta. Viljelykasvien ryhmittely 1. Viljat 2. Palkoviljat/palkokasvipitoinen viherrehu 3. Juurikasvit/öljykasvit/kesanto 4. Nurmikasvit 115

118 VILJELYKIERROT Viljelykierron suunnittelun lähtökohtia kokonaisalasta mieluiten % (korkeintaan %) apilaseosnurmia nurmea viljellään korkeintaan kolme vuotta peräkkäin viljelykierrossa tulee olla useita eri tyyppisiä kasveja tasapaino maata parantavien ja maata kuluttavien kasvien kesken (multavuus, rakenne, typensidonta, rikkojen ehkäisy) vahva apilaseosnurmi voi jättää maahan noin 7 t ka/ha juurimassaa, peruna noin 1,5 t ka/ha apilan juuristo voi olla 1,2 1,5 m syvä, kevätviljojen 0,6 0,8 m kasvia ei sijoiteta esikasviksi itselleen kiinnitä enemmän huomiota viljelykierron kokonaisvaikutukseen (viljelykiertovaikutukseen) kuin esikasvivaikutuksiin jotkut viljat ovat kilpailukykyisempiä rikkakasveja vastaan kuin toiset tyvi- ja lehtilaikkutauteja, möhöjuurta sekä pahkahometta voidaan torjua viljelykierrolla multavuuden ollessa korkea, vapautuu maasta runsaasti typpeä ja fosforia kasvien käyttöön hyvä viljelykierto vaikuttaa koko kasvinviljelyn tuotantomahdollisuuksiin. Pelkkä nurmikierto on sallittu vain karjatiloilla. Nurmesta on korjattava sato vuosittain joko rehuksi tai siemeneksi. Viherlannoitusta saadaan viljellä enintään 2:tena vuotena peräkkäin ja sen on oltava merkittynä viljelysuunnitelmaan. Kasvinviljelytiloilla siirtymävaiheen jälkeen viljelykierrossa tulee olla vähintään 30 % luomupeltoalasta viljaa, öljykasveja, pellavaa, vihanneksia tai marjoja. Koko peruslohko tulee pääsääntöisesti siirtää kerralla luomuviljelyyn. 3.4 VILJELYKIERTOESIMERKKEJÄ Nautakarjatila Nautakarjatiloilla tarvitaan runsaasti karkearehua. Apilapitoisia nurmia on siten runsaasti nautakarja- ja lammastilojen viljelykierroissa. Karkearehuksi voidaan myös viljellä yksivuotisia viherrehuseoksia, jotka joko sisältävät palkokasveja (esim. virnaa, rehuhernettä) tai ovat puhtaita viljakasvustoja. Näin kierron maanparannusvaikutus ja typpihuolto saadaan toimimaan suhteellisen helposti. Kiertoon otetaan lisäksi viljoja, jotka käytetään yleensä karjan rehuksi. Viljoina voidaan viljellä sekä kauraa että ohraa. Lisäksi puitavasta viljasta saadaan tarvittavaa kuiviketta eläimille. Nautakarjatilojen kiertojen heikkoutena on usein liiallinen apilan ja ylipäätään palkokasvien osuus, joka saattaa aiheuttaa kasvitautiongelmia ja heikentää apilan menestymistä myöhempinä vuosina. Kuivikelanta voidaan levittää mulloksille ja virtsa vanhimmille nurmille ja/ tai rehuviljalle. Lietelantaa käytetään yleensä kaikille mulloksille ja vanhemmille nurmille. Sikatila Sikojen päärehukasvi on ohra, jota sikatilan kierrossa on tarpeen viljellä runsaasti. Sitä viljellään usein kuitenkin liikaa ja kierrosta tulee näin yksipuolinen. Liiallinen ohran osuus kierrossa aiheuttaa painetta rikkakasvien ja kasvitautien hallintaan sekä maan rakenteen ylläpitoon. Kiertoon tulee sisällyttää vähintään yhtenä vuonna viidestä apilavaltainen nurmi, joka perustetaan suojaviljaan. Lisäksi yhtenä vuonna viljellään esimerkiksi hernettä tai härkäpapua kauran kanssa, jotka kumpikin sopivat hyvin sikojen rehuksi. Kaksivuotinen apilanurmi olisi kuitenkin yksivuotista parempi. Voidaan käyttää myös apilaseoksia 116

119 VILJELYKIERROT ohran aluskasvina. Runsasta kevätviljan osuutta vähentää, mikäli kiertoon voidaan sisällyttää yksi syysvilja, esim. ruis tai ruisvehnä. Sikatiloilla lanta käytetään viljojen lannoitukseen. Kanatiloilla viljelykierron muodostamisen periaatteet ovat samankaltaiset. Ohran tilalla voidaan kuitenkin viljellä runsaammin kauraa. Viljatila Karjattomilla viljatiloilla tarvitaan riittävästi typensitojakasveja sekä maata parantavia kasveja viljojen lisäksi. Kiertoon otetaan savi- ja hiesumailla yleensä kaksivuotinen apilavaltainen nurmi, joka ainakin osittain käytetään viherlannoitukseen. Seuraavan viljan typensaanti ja kasvuedellytykset ovat siten hyvät. Kaksivuotisen nurmen esikasvivaikutus ulottuu merkittävänä myös toiseen viljavuoteen. Jotta myytäviä viljoja saataisiin kiertoon enemmän, viljojen väliin sijoitetaan vielä typensitojakasvi, joka voi olla herne tai härkäpapu tukiviljan kanssa. Myytävinä viljoina viljellään esimerkiksi syys- ja kevätruista, kevätja syysvehnää, ruisvehnää, kauraa sekä hernettä tai härkäpapua. Hyväkuntoisilla mailla voidaan myös tyytyä joka toinen kerta yhteen nurmivuoteen. Vihannestila Vihannestilan kierrossa tarvitaan sekä maanparannus- että typensitojakasveja. Vihannesviljelyssä korostuvat myös esikasvin rikkakasveja puhdistava vaikutus sekä kasvitautien ja tuholaisten ehkäisy. Esimerkiksi kaalin sadonkorjuujätteet, erityisesti hitaasti hajoavat varret saattavat estää joidenkin kasvien viljelyn seuraavana vuonna. Vihannesviljelyssä palkokasvit saattavat olla monelle vihannekselle huonoja esikasveja kasvitautien takia. Tämän ja rikkakasvien torjunnan vuoksi esimerkiksi kaksivuotinen apilavaltainen (viherlannoitus)nurmi voidaan rikkoa keskikesällä, hävittää rikkakasveja tehokkain muokkauksin 2 3 viikon ajan ja kylvää vielä uusi tulevan vuoden vihannek-selle sopiva viherlannoituskasvi syksyksi (kerääjäkasviksi esimerkiksi vilja). Varhain korjattavien vihannesten jälkeen kiertoon sisällytetään kerääjäkasvuston viljely. Istutus taimista voi mahdollistaa myös alkukesän käyttämisen joko viherlannoituksen viljelyyn tai avokesannointiin. Viljat ja heinäkasvit puhdistavat maata vihannesten taudeista. Sipulikasvit puhdistavat maata muista kuin omista taudeistaan. 117

120 VILJELYKIERROT ESIMERKKEJÄ VILJELYKIERROISTA ERI OLOSUHTEISSA NAUTAKARJATILA A. Etelä-Suomi, savimaa 1. Kaura + ns 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. Apilanurmi + 5. Syysvehnä 6. Hernekaura puolikesanto B. Etelä- ja Keski-Suomi, kevyt kivennäismaa 1. Kaura + (ns) 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. Apilanurmi + 5. Ruis tai kaura 6. Hernekaura puolikesanto C. Etelä- ja Keski-Suomi, multamaa 1. Ohra + ns 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. (Apilanurmi) 5. Kaura 6. Viherrehu D. Etelä- ja Keski-Suomi, turvemaa 1. Ohra + (ns) 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. (Apilanurmi) 5. Kaura 6. (Kaura) PERUNAN VILJELYYN PAINOTTUVA TILA A. Etelä-Suomi, nautakarjaa 1. Kevätvilja + ns 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. Vilja 5. Perunat ja vihannekset, kerääjäkasvi 118

121 VILJELYKIERROT SIKA/KANATILAT Etelä- ja Keski-Suomi 1. Kevätvilja + ns 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi 4. Syysvilja 5. Ohra tai kaura + 6.Hernekaura -rehuksi tai -rehuksi, myyntiin aluskasvi myyntiin tai viherlannoitukseen 1.Ohra + ns 2. Apilanurmi 3. Ohra 4.Ohra + kaura + 5. Herne aluskasvi KARJATTOMAT VILJATILAT, kivennäismaat A. Etelä- ja Keski-Suomi, hyvät olosuhteet 1. Kevätvehnä + ns 2. Apilanurmi 3. Viherlannoitus 4. Syysvehnä 5. Herne B. Etelä-Suomi 1. Viherlannoitus 2. Syysvilja 3. Herne 4. Kevätvilja +ns C. Etelä- ja Keski-Suomi 1. Viherlannoitus 2. Syysvilja 3. Kevätvilja + ns D. Etelä-Suomi, hyvät olosuhteet 1.Viherlannoitus 2. Syysvehnä tai 3. Herne 4. Kevätvehnä 5. Härkäpapu 6. Kevätvehnä + ns ruis (+aluskasvi) + aluskasvi 119

122 VILJELYKIERROT VIHANNESVILJELYTILAT A 1. (Apilanurmi) 2. Viherlannoitus 3. Kaalit, purjo, 4. Sipuli, lanttu 5. Porkkana, peruna, 6. (Vilja + ns) selleri -keskinkertainen punajuuri -niukka lannoi- -runsas lannoitus- lannoitustarve -niukka lannoitus- tustarve - tarve tarve - ei lann. ei lannoiteta B 1. Kaura + ns 2. Apilanurmi 4. Purjo 5. Porkkana 6. Pikakesanto 7. Sipuli 3. Apilanurmi +viherlannoitus C 1. Pikakesanto + 2. Apilanurmi 3. Apilanurmi, 4. Vihannekset 5. Pikakesanto + 6. Vihannekset nurmen pikakesanto viherlannoitus perustaminen kerääjäksi MANSIKANVILJELY 1. Kesanto + 2. Mansikka 3. Mansikka 4. Mansikka 5. Mansikka 6. (Peruna tai mansikan vihannekset) istutus 7.Vilja + ns 8. Apilanurmi 9. Vihannekset 120

123 VILJELYKIERROT 3.5 SIIRTYMÄVAIHEEN KASVIT Siirryttäessä tavanomaisesta viljelystä luonnonmukaiseen viljelyyn kannattaa viljelykierto aloittaa harkiten. Siirtymävaiheessa ja myöhemminkin ainakin savi- ja hiesumailla on hyvä käyttää kaksi vuotta peräkkäin maata parantavien kasvien viljelyyn. Sopivia siirtymävaiheen kasveja ovat 1 3-vuotiset apilavaltaiset nurmet tai 1 2- vuotiset viherlannoitusseokset. Jos maa on rikkakasvien vaivaama, se kesannoidaan ensimmäisenä kesänä. Viherlannoitusseos voidaan kylvää tällöin vasta heinäkuun lopulla. Tilan pelloille suunnitellaan lohkojako. Varsinainen viljelykiertosuunnitelma laaditaan lomakkeelle. Sen laadinnan yhteydessä suunnitellaan jokaisen lohkon luomuviljelyyn siirtyminen. Esimerkki viljelykiertosuunnitelmasta on luvussa VILJELYKIERTO ON KEINO SÄÄDELLÄ PELTOEKOSYSTEEMISSÄ aurinkoenergian virtaa ravinteiden kiertoa monimuotoisuutta vakautta Kasvinvuorottelun perusperiaatteita Tasapainon luominen viljavuutta parantavien ja sitä kuluttavien kasvien kesken. Syvä- ja matalajuuristen kasvien vuorottelu. Runsaasti ja vähän juurimassaa tuottavien kasvien vuorottelu. Typpeä sitovien ja typpeä kuluttavien kasvien vuorottelu. Rikkakasveille arkojen kasvien sijoittaminen rikkakasveja vähentävien kasvien jälkeen. Tauti- ja tuholaisaroille kasveille jätetään riittävän pitkä väli. Kylvö- ja korjuuajoiltaan erilaisten kasvien vuorottelu. Viherlannoitusta ja aluskasveja käytetään maan suojaamiseksi, huuhtoutumisen vähentämiseksi ja typen hankkimiseksi. Seosviljelyä käytetään aina, kun se on mahdollista ja järkevää. Varhaisperunan ja varhaisvihannesten ym. jälkeen käytetään kerääjäkasveja. Talvehtivia kasveja kasvupeitteisyyden lisäämiseksi. 121

124 VILJELYKIERROT KIRJALLISUUTTA Ahnström, J Biologisk mångfald livlina eller presentsnöre? Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. Ss Alakukku, L Syväjuuriset kasvit osa maan hoitoa. Koetoiminta ja käytäntö 52, : 21. Alakukku, L Kasvi muokkaa maan rakennetta. Koetoiminta ja käytäntö 57, 7. p. 4. Bachinger, J. and Zander, P Modelling crop rotation for organic farms. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P Båth, B Växtföljden och odlingssystemet vid ekologisk odling av frilandsgrönsaker. En litteraturstudie. Jordbruksverket. Jordbruksinformation s. Eltun, R. & Bjerke, O Yields and pre-crop effects of pulse crops in organic crop rotations. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp Erviö, R. ja Talvitie, H Viljelymaan humuspitoisuuden muuttuminen ja siihen vaikuttaminen. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 11/95. Jokioinen. 18 s + liitteitä 7 s. Granstedt, A Fallstudier av kväveförsörjning i alternativ odling. Alternativ Odling: 4. SLU. Uppsala. 271 s. Granstedt, Artur Gödselverkan, förfrukteffekt och växtföljdseffekt av stallgödsel, gröngödsel och vallodling i ekologiskt lantbruk. Alternativodlingsbrevet nro 33-34, SS Granstedt, A Gröngödsling och kvävemineralisering - risker och möjligheter. Alternativodlingsbrevet nro 51. Pp Granstedt, A The mobilization and immobilization of soil nitrogen after green-manure crops at three locations in Sweden. Soil management in sustainable agriculture. Proceedings of the third international conference on sustainable agriculture Wye College, University of London,1993. Pp Granstedt, A Nurmikasvit luomuviljelyn typpihuollossa. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 6, ss Granstedt, A Nurmikasvit luomuviljelyn typpihuollossa, osa II. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 7, ss Granstedt, A. & L-Baeckström, G Studies of the preceding crop effect of ley in ecological agriculture. American Journal of Alternative Agriculture. Vol 15, Nr 2. ss Helenius, J Avain kasvitauti- ja tuholaisongelmien ekologiseen hallintaan: Alueellinen viljelykierto. Omavarainen maatalous nro 3. ss Helenius, J Spatial scales in ecological pest management (EPM): Importance of regional crop rotations. Biological Agriculture & Horticulture, 15(1-4), Helenius, J Kasvituotannon ja biologisen monimuotoisuuden positiivinen vuorosuhde. Lehmiä ja lintuja. Luonnon monimuotoisuuden hoito maataloudessa. Sykesarja C3. Toim. Juha Hiedanpää. Satakunnan ymp.kesk. ss Kahiluoto, H. ja Vestberg, M Impact of cropping system on mycorrhiza. In: Designing and testing crop rotations for organic farming. Eds. JE Olesen, R. Eltun, MJ Gooding, ES Jensen ja U Köpke. DARCOF Report no 1. Pp Kangasmäki, T Nurmipalkokasvien esikasviarvo. Koetoiminta ja Käytäntö Koponen, H. & Valkonen, J Porkkanan pahkahome torjutaan oikealla viljelykierrolla. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 3, ss Källander, I Luonnonmukainen maanviljely. Kirjayhtymä. Jyväskylä. 536 s. Känkänen, H., Turtola, E Typpihuuhtoutumat kuriin aluskasvilla. K&K 58, 3: 4. Landström, S. & Magnusson, M Fodervicker + havre som förfrukt till potatis. Forskningsnytt nr 4. ss Laitinen, P Allelopatia. Kasvien ja muiden eliöiden biokemiallinen vuorovaikutus. Kirjallisuustutkimus. Maatalouden tutkimuskeskus. Jokioinen. 58 s. Louna. S. ja Kyttä, H Viljelykierto. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 8 s. Nykänen, A Partalan viljatilan viljelykierto. Omavarainen maatalous 15, 2: 5. Niskanen, M., Vuorinen, M Viherlannoitus ja oikea esikasvi takaavat luomurukiin sadon. K&K 58, 3: 3. Nykänen, A. Granstedt, A. Laine, A. and Kunttu, S Yields and Clover Contents of Leys of Different Ages in Organic Farming in Finland Biological Agriculture & Horticulture, 2001, 18(1), Olesen, J. E Crop rotation for grain production. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P Rämert, B Intercropping as a strategy for reducing damage to carrots caused by the carrot fly, Psila rosae (F). Biological Agriculture & Horticulture, 13(4), Schmidt, H. ym Legume Breaks in Stockless Organic Farming Rotations: Nitrogen Accumulation and Influence on the Following Crops. Biological Agriculture and Horticulture. Vol. 17. No 2. ss Seuri, P Kasvinvuorotus ja viljelykierrot. Luonnonmukaisen marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 4 s. Thorup-Kristensen, K Are differences in root growth of nitrogen catch crops important for their ability to reduce soil nitrate-n content, and how can this be measured? Plant and Soil 230: Teittinen, P Puna-apilan esikasviarvosta. Acta Agr. Fenn. 107: Teittinen, P Herneen arvo kasvintuotannon osana. Palkokasvipäivä HY Kasv.vilj.lait.julk. 3 Teittinen, P Ruis elvytettävänä. Käytännön Maamies 7/1979. Torstensson, G Nitrogen Delivery and Utilization by Subsequent Crops after Incorporation of Leys with Different Plant Composition. Biological Agriculture and Horticulture. Vol. 16. No 2. ss Varis, E Kasvinvuorotus maan kasvukunnon ylläpitäjänä. Kylvösiemen 2/1986: Varis, E., Horstia, E ja Iivonen, L Palkokasvit viljelykierrossa ja seoksissa. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön raportti. Julkaisu 6. Sitra. Helsinki. 130 s. Wolfe, M., Clover:cereal bi-cropping for organic farms. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. 122

125 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 4. RAVINNEKIERROT JA RAVINNE- HUOLTO LUONNONMUKAISESSA VILJELYSSÄ 4.1 RAVINTEET Kasvit tarvitsevat ravinteita sekä solukoiden rakennusaineiksi että elintoimintojen ylläpitoon. Pääosa solukoitten rakennusaineista on hiiltä ja happea sekä vetyä, joita kasvit saavat ilmasta hiilidioksidina ja maasta vetenä. Valkuaisaineiden rakennusainetta typpeä ja muita kivennäisravinteita kasvit ottavat luonnossa maasta pääosin pieneliöstön välityksellä. Kasvien ravinteiden otto tapahtuu maanesteestä nestevirtauksen ja ioninvaihdon avulla. Kasvit voivat ravinteiden otossa hyödyntää myös niukkaliukoisia ravinnelähteitä aktiivisen oton sekä epäsuoraan pieneliötoiminnan avulla. Pieneliöstö ottaa lisäksi ravinteita myös talteen pienentäen niiden hävikkejä ja palauttaa niitä takaisin kiertoon. Pieneliöstön toiminnassa voidaan erottaa viisi tapaa, jotka turvaavat kasvien ravinteiden saantia. 1) Kuolleeseen eloperäiseen ainekseen sitoutuneet ravinteet tulevat kasveille käyttökelpoiseen muotoon hajottajien työn tuloksena. Vaikutus on melko nopea. 2) Maan eloperäiseen ainekseen varastoituneet ravinteet tulevat kasvien käyttöön mobilisoitumisen (vapautumisen) kautta. Vaikutus on hidas ja pitkäaikainen. 3) Maaperän kivennäisaineista ravinteet tulevat kasveille käyttökelpoiseen muotoon vapautumisen kautta. Vaikutus voi olla melko nopea hyvin hidas. 4) Ilmakehän typpi tulee kasveille käyttökelpoiseen muotoon biologisen typensidonnan avulla. Vaikutus on melko nopea. 5) Pieneliöstö ottaa liukoisia ravinteita talteen ja palauttaa niitä kasvien käyttöön. Luonnonmukaisessa viljelyssä kasvien ravinteiden saanti turvataan näitä luonnollisia tapahtumia (ekosysteemipalveluita) hyväksikäyttäen, tehostaen ja ohjaten. Tarvittava lannoitus hoidetaan luonnon toimintatapoja seuraten käyttämällä pääasiassa paikallisia, luomutuotantoehtojen mukaan tilalla tuotettuja eloperäisiä lannoiteaineita, jotka Ravinnehuollon perusteita Ravinteiden kierrätyksen ohjaaminen Energiavirran ohjaaminen Monimuotoisuuden hoito Hajottajien hyväksikäyttö Vakauden tukeminen Eloperäisen aineen hajotuksesta KASVIEN LUONNONMUKAINEN RAVINTEIDEN SAANTI Hitaasti hajoavasta eloperäisestä aineesta Ilmakehästä biologisen typensidonnan avulla Maamineraaleista vapautumisen avulla 123

126 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kasvinravinteet Pääravinteet : C, O, H, N, P, K Sivuravinteet: S, Ca, Mg Hivenravinteet: B, Cu, Zn, Mn, Fe, Cl, Mo Hyödyllisiä alkuaineita: Na, Si, Co, Va Eloperäinen lannoitus Lisää maan eloperäisen aineen määrää erityisesti helpommin hajoavaa osaa Parantaa maan vedenläpäisykykyä Parantaa maan veden varastointikykyä Tasoittaa veden jakaumaa maassa Tasoittaa ravinteiden jakaumaa syvyyssuunnassa Tasoittaa ravinteiden saantia Pienentää vuosittaisia satovaihteluita Eloperäiset lannoitteet toimivat kasvien ravinteiden lähteenä parantavat maan fysikaalisia ja kemiallisia viljelyominaisuuksia vilkastuttavat maan pieneliötoimintaa ja tervehdyttävät maata uusiutuvia ja kierrätettäviä sisältävät ravintoa maaperän hajottajaeliöstölle ja vilkastuttavat siten maan pieneliötoimintaa. Kivennäislannoituksessa voidaan käyttää tarvittaessa luonnosta saatavia lannoiteaineita, joita ei ole kemiallisesti väkevöity tai muutettu helppoliukoisemmiksi (kivijauheita) LANNOITUKSEN TEHTÄVIÄ JA VAIKUTUKSIA Lannoituksen tehtävänä luonnonmukaisessa viljelyssä on maan ravinnevarastojen täydentäminen ja kasvien tasapainoinen ravitseminen ensisijaisesti pieneliötoiminnan välityksellä. Lannoituksen tehtävänä on myös edistää sitä monimutkaista aineenvaihduntaa, jota tapahtuu kasvin juurien, maan pieneliöstön ja maan eloperäisen sekä kivennäisaineksen välillä. Sen tulee myös edistää hyödyllistä pieneliötoimintaa ja maan murustumista sekä hitaasti hajoavan eloperäisen aineksen ylläpitoa ja lisäystä maassa. Lannoituksen järjestämisessä kiinnitetään huomiota myös uusiutumattomien luonnonvarojen säästämiseen ja ympäristön saastumisen välttämiseen. Eloperäiset lannoitteet toimivat maan hajottajaeliöstön ravinnon ja energian lähteenä. Maassa lahottajaeliöstön suorittama eloperäisen aineen hajotus on tärkeä osa kasvi-maa-systeemin luonnollista kiertoa. Hyvä ruoansulatus mahdollistaa tehokkaan ja monipuolisen rakennustoiminnan. Eloperäisten lannoitteiden satoa lisäävä vaikutus perustuu pääasiassa kolmeen vaikutustapaan; 1) ne toimivat kasvien ravinteiden lähteinä, 2) parantavat maan fysikaalisia ja kemiallisia viljelyominaisuuksia sekä 3) vilkastuttavat maan pieneliötoimintaa ja tervehdyttävät maata. Eloperäisen lannoituksen vaikutus on riippuvainen eloperäisen aineen laadusta, maaperän ominaisuuksista, pieneliötoiminnasta sekä säästä ja viljelytoimenpiteistä. Hidasliukoisella eloperäisellä lannoituksella kasvi-maasysteemi voi myös itse paremmin säädellä ravinteiden ottoa. Kasvien ravinteiden saanti turvataan luonnonmukaisessa viljelyssä käyttäen eri ravinnelähteitä sopivasti yhdistelemällä. Kasvit voivat saada ravinteita mm. seuraavassa käsiteltävistä lähteistä. 124

127 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO RAVINNEKIERTO JA RAVINNETASEITA Maassamme on käytetty elintarviketuotantoon vuosittain väkilannoitteissa typpeä noin t, fosforia t ja kaliumia t. Suurimpia määriä käytettiin 1980-luvulla ja pienimpiä luvun alussa. Myyntimäärät ovat vähentyneet 1990-luvun kuluessa. Maatiloilta myyntituotteiden mukana poistuva ravinnemäärä on nykyisin yleensä huomattavasti lannoitteissa ja rehuissa maatalouteen ostettuja ravinnemääriä pienempi. Vuosikymmenien kuluessa ostoravinteiden käytön lisäännyttyä maatalouden ravinnekierto on muuttunut avoimemmaksi aina 1990-luvun alkuun asti. On alettu käyttää suorempaa tuotantotapaa. Fosforia ostettiin maatalouteen jo 1950-luvulla enemmän kuin nykyisin. Suurimmillaan fosforin ostot olivat ja 1980-luvuilla. Fosforin ostot ovat pienentyneet noin 65 % eli kolmannekseen huippuvuosien määristä (30 -> 10 kg/ha). Typen ostot olivat vähäisiä 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa. Ostot lisääntyivät jyrkästi 1960-luvun lopulta lähtien aina 1990-luvun alkuun asti luvulla typen ostot ovat vähentyneet noin viidenneksen (102 -> 82 kg/ha). Kaliumin ostot saavuttivat 1960-luvun loppuvuosina tason, joka se on nykyisin. Korkeimmillaan kaliumin ostot olivat 1980-luvun loppupuolella. Kaliumin ostot ovat pienentyneet noin 40 % huippuvuosien määristä (57 -> 32 kg/ha). Väkilannoitteissa maatalouteen ostetuista ravinteista elintarvikkeissa myydään keskimäärin noin %. Tuotantosuunnittainen ja tilakohtainen vaihtelu on huomattavan suurta. Kasvinviljelytiloilla ravinteiden hyötysuhteet ovat yleensä noin % ja karjatiloilla noin %. Voidaan todeta, että ravinnekierto maataloudessa on nykyisin edelleenkin melko avoin. Koska ravinteita ostetaan joka vuosi maatalouteen keskimäärin 3 4 kertaa enemmän kuin tuotteiden mukana viedään maataloudesta pois, muodostuvat koko systeemin hävikit tämän takia huomattaviksi. Maatalous on nykyisin merkittävin fosforin ja typen päästöjen aiheuttaja. Maataloudesta vesistöihin kulkeutuu typpeä noin t/v eli noin 16 kg/ha ja fosforia t/v eli 1 kg/ha. Maatalouden osuus kokonaiskuormituksesta on typen osalta 49 % ja fosforin osalta 60 %. Tavoitteena on vä- Ravinteita kg/ha PÄÄRAVINTEIDEN MYYNTIMÄÄRÄT Suomi , liukuva 5-v. keskiarvo FOSFORI TYPPI KALIUM Maataloustilastollinen vuosikirja 2001 HY Mli Rajala

128 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 126 hentää maatalouden vesistöjen typpikuormitusta noin 50 prosentilla ja fosforikuormitusta noin 50 prosentilla vuoteen 2005 mennessä. Viljelyn kehittämisen haaste on saavuttaa asetetut tavoitteet fosfori- ja typpipäästöjen vähentämisestä luvulla ravinteiden ostot maatalouteen ovat pienentyneet typen osalta noin 20 % (102 -> 82 kg/ha), fosforin noin 65 % (30 -> 10 kg/ha) ja kaliumin noin 45 % (57 -> 32 kg/ha). Maatalouden ravinneylijäämä on pienentynyt vastaavasti. Syynä on mm. tarkentunut lannoitussuunnittelu ja lannoituskäytäntö sekä maiden parantunut ravinteisuus ja siten pienentynyt lannoitustarve. Maatilalta ravinteita poistuu myytävissä viljelytuotteissa kuten viljoissa, juureksissa, vihanneksissa ja marjoissa sekä sadon sivutuotteissa, kuten oljissa ja naateissa sekä kauppakunnostusjätteissä. Kotieläintuotannosta ravinteita poistuu myytävässä maidossa, lihassa, kananmunissa sekä myytävissä eläimissä. Lisäksi ravinteita poistuu maatilan kierrosta huuhtoutumalla, haihtumalla sekä pidättymällä maaperään. Vastaavasti ravinteita voi tulla maatiloille ostettavissa lannoitteissa (väkilannoitteet, ostettava karjanlanta, täydennyslannoitteet) sekä ostettavissa rehuissa ja ostoeläimissä. Typpeä voi maatiloille tulla myös biologisessa typensidonnassa. Myös laskeumassa tulee ravinteita maatilalle. Maatilan ravinnetase on porttitase- eli kauppataselaskelma. Siinä tarkastellaan tilan ravinteiden ostojen ja myyntien erotusta. Se kertoo tilan ravinneyli- tai alijäämän suuruuden. Ravinnetase voi olla ylijäämäinen, jolloin tilalle tulee enemmän ravinteita kuin tilan tuotteissa poistuu. Tase voi olla myös alijäämäinen, jolloin ravinteita poistuu tuotteissa enemmän kuin tilalle tulee. Ravinnevirta tilalle ja ravinteiden poistuma tilalta voivat olla myös yhtä suuria, jolloin niiden erotus on nolla ja ravinnetase tasapainoinen. Porttitase soveltuu erityisesti karjatiloille koko tilan ravinneliikenteen seurannan ja suunnittelun apuvälineeksi. Kasvinviljelyn ravinnetase on peltotaselaskelma. Siinä tarkastellaan pellolle lannoitteissa annettujen ja pelloilta sadoissa korjattujen ravinteiden erotusta. Peltotase kertoo lannoituksen tarkoituksenmukaisuudesta ja tilan kasvinviljelyn ravinnetalouden toimivuudesta. Laskenta voidaan tehdä lohkoittain, viljelykierroittain ja tilan koko kasvinviljelyä koskevana. Peltotase voidaan laskea joko pellon lai-

129 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO dalla (=pellon laitatase eli ravinneliikennetase) tai pellon pinnalla (pellon pintatase eli maaperätase eli maatase). Kotieläintuotannon ravinnetase on karjantase. Karjantaselaskelmassa lasketaan rehuissa ja eläimissä karjaan tulleiden panosten ja karjasta saatujen tuotosten sisältämien ravinteiden erotus. Karjantase kertoo rehuista lantaan kulkeutuvien ravinteiden kokonaismäärän. Se ilmaisee rehujen ravinteiden hyväksikäytön karjataloudessa. Esimerkki. Reetan tilan ravinnetasetta seurattiin, kun tila siirtyi tavanomaisesta viljelystä luomuviljelyyn ja luomumaidon tuotantoon. Tilalla eläintiheys oli 0,8 ey/ha. Typen porttitase oli ennen luomuviljelyyn siirtymistä noin 80 kg/ha ylijäämäinen. Ylijäämä pieneni luomuviljelyssä noin 10:een kg/ha. Fosforitase oli ennen siirtymistä noin kg/ha ylijäämäinen, siirtymävaiheessa ostettiin apatiittia ja ylijäämä oli noin 30 kg/ha. Luomuviljelyssä fosforitaseen ylijäämä oli noin 5 kg/ha. Kaliumtase oli ennen siirtymistä noin 50 kg/ha ylijäämäinen, siirtymävaiheessa ostettiin biotiittia, jolloin ylijäämä oli noin kg/ha. Luomuviljelyssä rehuissa ostettiin enemmän kaliumia kuin tuotteissa myytiin, joten kaliumtase oli hieman ylijääämäinen ilman biotiitin ostoakin. Ravinne-huuhtoutumia ja muita hävikkejä ei erikseen tarkasteltu. (Väisänen 1996). Pohjois-Ruotsissa Öjebyn tutkimusasemalla on kahden 6-vuotisen maitotilan viljelykierron ajan seurattu kasvinviljelyn ravinnetaseita (peltotase) luomuviljelyssä ja tavanomaisessa viljelyssä. Typpitase oli luomuviljelyssä suunnilleen tasapainossa. Biologinen typensidonta kattoi typen poistuman. Tavanomaisessa viljelyssä typen ylijäämä oli noin 75 kg/ ha. Tilanne pysyi suunnilleen samanlaisena koko tutkimuksen ajan. Fosforitase oli luomuviljelyssä lähellä tasapainoa ollen 2 3 kg/ha ylijäämäinen. Tavanomaisessa viljelyssä fosforitase oli kokeen alku-puolella 18 kg/ha ja loppupuolella 8 kg/ha alijäämäinen. Tavan-omaisessa viljelyssä kaliumtase oli kg/ha ylijäämäinen. Toisella koejaksolla tavanomaisessa viljelyssä P- ja K-lannoitusta pienennettiin. Alijäämäinen kaliumtase todettiin kestäväksi, koska maamineraaleista kaliumia voi vapautua vuodessa noin kg/ha. Maalaji oli savesta sisältävää hienoa hietaa. (Jansson 2001). Luomun vahvuuksia ravinnekierron ja ympäristön kannalta Kasvinviljelyn ja kotieläintuotannon yhdistäminen. Paikallinen ravinnekierto tehostuu tilatasolla ja/tai tilayhteistyötasolla. Alhaisempi eläintiheys. Suurempi omavaraisuusaste merkitsee myös sitä, että eläintiheys on pienempi. Luomutiloilla eläinten määrä on yleensä paremmin tasapainotettu rehuntuotantoalaan. Näin lannan määrä ja kasvien ravinteiden otto vastaavat paremmin toisiaan. Nurmien keskimäärin suurempi osuus kierrossa. Nurmet käyttävät ravinteita tehokkaasti. Monivuotisista seosnurmista ravinteiden huuhtoutuminen jää vähäiseksi. Ne myös parantavat maan kasvukuntoa. Palkokasvien suurempi osuus ja lannan tarkka hyödyntäminen. Biologisella typensidonnalla hankitaan tarvittavaa täydennystyppeä ja lannan tarkalla hyödyntämisellä turvataan muiden ravinteiden tarve. TYPEN, FOSFORIN JA KALIUMIN PORTTITASEET REETAN MAITOTILALLA TAVANOMAISESSA, SIIRTYMÄVAIHEESSA JA LUOMUVILJELYSSÄ Tav.om. Sv Luomu N-osto N-myynti N-tase P-osto P-myynti P-tase K-osto K-myynti K-tase Tav.om. = Tavanomainen Sv = Siirtymävaihe Luomu = Luonnonmukainen viljely Väisänen 1996 RAVINNETASE ÖJEBYN KOKEESSA 127

130 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Luomun haasteita ravinnekierron ja ympäristön kannalta Vaikeus säädellä eloperäisten lannoitteiden typen vapautumista. Käytettäessä biologista typensidontaa ja eloperäisiä lannoitteita on vaikeampi annostella ravinteet tarkasti kasvien tarpeiden mukaan. Tuloksena voi olla heikko kasvu, pieni sato ja suurempi riski ravinnehävikkeihin. Viljelykierron kokoonpanoa ja viljelytekniikniikkaa kierron aikana on tämän takia tarpeen kehittää, jotta saataisiin optimaalinen sato ja sadon laatu. Ravinteiden vapautumista voidaan säädellä mm. maan muokkaustoimilla. Sadonkorjuun jälkeen kerääjäkasvien avulla voidaan maassa olevat liukoiset ravinteet ottaa talteen. Viherlannoituskasvustossa voi olla suuria määriä typpeä. Mikäli niitto tapahtuu epäedulliseen aikaan, voi ammoniakin haihtuminen muodostua suureksi. Kynnön jälkeen typpeä voi vapautua maahan suuria määriä liukoiseen muotoon ja huuhtoutumisriski kasvaa. Viljelykiertoa ja viljelytekniikkaa on tarpeen kehittää ravinteiden säilyttämiseksi kierrossa. Ravinteiden jatkuva alijäämä johtaa maan ravinnevarojen vähenemiseen. Olisi tunnettava tarkemmin erilaisten maiden ominaisuudet; paljonko eri ravinteita voi vapautua maasta? Miten erilainen kasvivalikoima ym. vaikuttavat asiaan? Siirryttäessä luomuviljelyyn on tarpeen ottaa huomioon kunkin kasvupaikan erityisominaisuudet; edellytykset ja rajoitukset. Maa, jossa on runsaat ravinnereservit ja aikaisemmin nurmikierrossa olleet maat, ovat sopivimpia luomuviljelyyn. Ravinteiden hyväksikäyttö muodostuu hyväksi tai huonoksi: Hyvä tase Huono tase Lannoitus Niukka/Tarpeenmukainen Runsas/Yli tarpeen Sato Runsas Niukka Maan kasvukunto Hyvä Huono Kasvukauden sää Suotuisa Epäedullinen Viljelykierto Monipuolinen/tasapainoinen Yksipuolinen Tuotantosuunta Pääosin kasvinviljely- Pääosin kotieläintuotteita tuotteita Eläinmäärä hehtaaria kohti Kohtuullinen eläintiheys Suuri eläintiheys Lannan hyväksikäyttö Tarkkaa Heikkoa 128 Ravinteiden hyväksikäyttö tilalla on riippuvainen tuotantosuunnasta ja kasvinviljelyssä mm. viljelykierrosta. Ravinnehävikkien pienentäminen pellolla ja lannan käytössä kuuluvat maatalouden keskeisiin haasteisiin.

131 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Luonnonmukaiseen viljelyyn siirryttäessä ravinteiden kierrätyksen tehostaminen koko systeemissä on tärkeässä asemassa tilan lannoituksen järjestämisessä. RAVINNEKIERTO -MAATALOUS TAAJAMAT Maatalouteen hankituista ravinteista maataloudesta poistuu noin %, josta ihmisravinnoksi käytetään noin viidennestä pienempi osuus. Suurin osa elintarvikkeissa poistuneista ravinteista päätyy lopulta erilaisina jätteinä maatalouden ulkopuolelle. Haasteena onkin ravinnekierron saaminen suljetummaksi. Oheisessa kuvassa on esitetty maatalouden ravinnekierto (typpi fosfori kalium) Etelä-Savon elintarviketaloudessa vuonna 1992/93. Ravinteita ostettiin maatalouteen maakunnan ulkopuolelta väkilannoitteissa (N P K) kg/ha ja rehuissa kg/ha. Lisäksi niitä tuli RAVINTEIDEN KIERTO ETELÄ-SAVON MAATALOUDESSA (N-P-K), V

132 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO sateen sekä biologisen typensidonnan välityksellä. Yhteensä ravinteita tuli maatalouteen kg/ha. Elintarvikkeissa myytiin maakunnan ulkopuolelle typestä ja kaliumista noin 26 % sekä fosforista noin 40 % ostetusta ravinnemäärästä. Maataloudesta hävikki ja maahan varastoituminen olivat yhteensä noin kg/ha. Peltopinta-alassa oli mukana kesannot, joita oli laskelmavuonna 19 % kokonaispeltoalasta. Suurimmat ravinnehävikit tapahtuvat karjanlannan talteenotossa, varastoinnissa ja käytössä sekä pelloilla lannoituksen alhaisen hyötysuhteen vuoksi. Maataloudesta poistui elintarvikkeissa ravinteita kg/ha. Tämä on 24 % maatalouteen tulleesta typestä, 23 % fosforista ja 16 % maatalouteen tulleesta kaliumista. Läänin asukkaat käyttivät ravinnossaan ravinteita kg/ha. Hävikki elintarvikkeista oli kg/ ha (maatalouden ulkopuolelle joutuva määrä). Hävikit maataloudessa, jalostuksessa ja kulutuksessa olivat yhteensä kg/ha. Hävikeistä noin viidennes tapahtui elintarvikkeista ja 80 % maataloudesta. Etelä-Savon ravinnekierto oli lähellä Suomen keskimääräistä ravinnekiertoa. Vuoden 1992 jälkeen ravinteiden keskimääräinen hyväksikäyttö on parantunut selvästi LANNOITUKSEN SÄÄDÖSPERUSTAA EY:n luomuasetus 2092/91 säätelee lannoitusta luomuviljelyssä yksityiskohtaisesti. Kasvintuotannon tarkastuskeskus on ohjeistanut sitä suomalaisiin oloihin (KTTK 2003). Se sisältää mm. seuraavanlaisia säädöksiä lannoituksen järjestämisestä: Ravinnelähteiden on oltava ensisijaisesti eloperäisiä. Lannoitusaineet on tuotettava ensisijaisesti tilalla luomumenetelmin käyttämällä monivuotista viljelykiertoa ja palkokasveja. Viljelykierto ja maan hoito ovat keskeisiä ravinnehuollon järjestämisen lähtökohtia. Täydennyslannoitus tilan ulkopuolelta muunlaisin kuin luomumenetelmin tuotetuin ainein on sallittu ainoastaan, jos edellisten kohtien menetelmät eivät riitä tuottamaan riittävää ravinnemäärää. Täydennyslannoitukseen on sallittu käyttää tiettyjä eloperäisiä ja kivennäistäydennyslannoitteita (kivijauheita ja hivenlannoitteita). 130

133 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Lannoituksen tulee perustua lannoitussuunnitelmaan, jossa myös täydennyslannoituksen tarpeellisuus on perusteltava. Muistiinpanovelvoite lannoitteiden alkuperästä, käsittelystä ja käytöstä. Ympäristösitoumuksen ehdot säätelevät ensisijaisesti typen ja fosforin enimmäiskäyttömääriä. Lannoituksen on perustuttava viljavuustutkimukseen ja suunnitelmaan. Lannoituksesta on tehtävä muistiinpanot lohkoittain. CAP-tuen ehdot säätelevät mm. viherlannoituksen osuutta viljelykierrossa, kylvöaikoja, kasvilajeja ja siemenseoksia. Nitraattidirektiivi ja sen suomalainen täytäntöönpanoasetus (Nro 931/2000) asettaa lannan levitysmäärille ylärajat, säätelee lannan varastointia lantaloissa ja pattereissa, säätelee lannan levitystä ns. herkillä alueilla, asettaa multausvelvoitteita ja velvoittaa tekemään lannasta typpianalyysin. Ajantasainen luonnonmukaisen tuotannon lainsäädäntö löytyy maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuilta osoitteessa RAVINNELÄHTEIDEN HYVÄKSIKÄYTTÖ Kasvien ravinteiden saanti pyritään luomuviljelyssä turvaamaan eri ravinnelähteitä monipuolisesti hyödyntäen. Ravinnekierron tehostamisessa on kaksi päälinjaa: ravinteiden hävikkien pienentäminen ja systeemistä ulos joutuneiden ravinteiden palauttaminen Käytettävissä on mm. seuraavia ravinnelähteitä väistämättömien hävikkien korjaamiseksi: Viljelykierto Lanta Viherlannoitus Maaperä Biologinen typensidonta Täydennyslannoitteet tilan ulkopuolelta Kierrätyksen tehostaminen Ravinnetaseita ja ravinteiden kierrätystä on käsitelty jo edellä. 131

134 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 4.2 VILJELYKIERTO RAVINNEHUOLLOSSA Viljelykierron kokoonpano vaikuttaa ravinnehuoltoon mm. seuraavilla osa-alueilla: Ravinnetase Kasvien erilainen lannoitustarve ja kyky hyödyntää niukkaliukoisia ravinnevaroja Sadoissa pelloilta ja tilalta poistuvat ravinnemäärät vaihtelevat Esikasvivaikutus ja pitemmän ajan viljelykiertovaikutus Typensitojakasvit; biologinen typensidonta Viherlannoituskasvustot Kerääjäkasvustot Syväjuuriset, pohjamaan ravinteita hyödyntävät kasvit Viljelykierron ravinnetase on riippuvainen kiertoon mukaan otetuista kasveista. Eri kasvien ravinnetaseet voivat vaihdella huomattavasti, koska eri kasvien lannoitustarve ja ravinteiden poistuma voivat vaihdella suuresti. Näin koko kierron ravinnetase voi vaihdella suuresti. Biologinen typensidonnan suuruus vaihtelee viljelykierron palkokasvien osuuden mukaan. Mitä enemmän kierrossa on typpeä sitovia kasveja, sitä suuremmaksi muodostuu koko kierron keskimääräinen typensidonta. Seuraavassa esimerkissä havainnollistetaan apilan osuuden merkitystä viljelykierrossa typensidonnan suuruuteen keskimäärin kierron aikana. Apilanurmen osuuden vaikutus viljelykierron typensidontaan: Apilan Apila Kierron N-sidonta kg/kierto N-sidonta osuus vuosien vuosien apilavuosina keskimäärin kg/ha/v % määrä määrä N-sid: N1, N2 = 150 kg/ha/v, N3 = 50 kg/ha/v 132 Esikasvivaikutus ravinnehuollossa aiheutuu viljelykasvin maahan jättämästä runsaasta ja ravinnepitoisesta juuristosta ja sängestä sekä muista sadonkorjuutähteistä. Niistä typpeä ja muita ravinteita vapautuu eloperäisen

135 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO aineksen hajoamisessa kasvien käyttöön. Esikasvien merkitys ravinnelähteenä on luomuviljelyssä suuri. Usein esikasvivaikutus ulottuu merkittävänä vielä toiseenkin vuoteen. Esikasvivaikutusten hyväksikäyttö on ravinteiden kierrätystä viljelykierron sisällä. Tärkeimpiä ovat apilapitoisten seosnurmien juuriston ja sängen sekä palkoviljojen esikasvivaikutukset. Myös muiden kasvien esikasvivaikutuksella voi olla merkitystä erityisesti viljelykasvien typpihuollolle. Viljelykiertovaikutus ilmenee mikäli viljelykierto ja viljelykäytäntö ovat maan multavuutta lisääviä. Tällöin maahan kertyy vanhaa voimaa, jota voidaan hyödyntää viljelykierron purkuvaiheissa kasvien ravinteiden lähteenä. Viljelykierron lisäksi eloperäisen lannoituksen osuus vaikuttaa maahan kertyvän vanhan voiman määrään. Tätä vanhan voiman purkua voidaan puolestaan säädellä esimerkiksi muokkaustavan, ajan- ja voimakkuuden valinnoilla. Viljelykiertoon voidaan sijoittaa myös viherlan-noituskasveja sekä kerääjäkasveja. Niiden kokonaisosuus ja sijoittelu kierrossa voivat vaikuttaa ravinnehuoltoon. Kierrossa voi olla esim. joka toinen vuosi viherlannoitus ja joka toinen vuosi ei-typensitojakasvi satokasvina. Tasapainoinen ja tilan olosuhteisiin sopiva viljelykierto on keskeinen menetelmä tilan ravinnehuollon järjestämisessä. 4.3 MAAPERÄN RAVINNEVARO- JEN HYVÄKSIKÄYTTÖ Maaperässä on kasvinravinteita luonnostaan varastoituneena huomattavia määriä, savimaissa enemmän kuin hiekkamaissa. Varsinkin kaliumia ja magnesiumia savimaat sisältävät runsaasti. Kuitenkin vain pieni osa maan kokonaisravinnemääristä tulee vuosittain kasvien käyttöön. Maan luontaisten ravinnevarojen hyväksikäyttöä pyritään luonnonmukaisessa viljelyssä edistämään. Maaperän omia ravinnevaroja on tarpeen pyrkiä hyödyntämään mm., koska tunnetut lannoitteiden raaka-aineiden esiintymät tulisivat käytetyiksi loppuun muutaman vuosikymmenen aikana, mikäli maailman kaikki viljelijät käyttäisivät ostolannoitteita samassa määrin kuin Länsi-Euroopan viljelijät TYPPI Suomalaisissa savi- ja hiesumaissa typpeä on noin 5-10 t/ha ja karkeissa kivennäismaissa noin 5 t/ha. Maassa oleva typpi on valtaosin orgaanisessa muodossa eli eloperäiseen t N/ha 0 2,5 5 7,5 10 PELTOMAAN TYPPIVARAT Hiesusavi Aitosavi Hietasavi Hiesu Hieno hieta Karkea hieta 0 20 cm cm cm turv la typpeä t/60 cm savimaassa kalia n 25 t/ha, magnesiumia 5 t/ha hiekkamaassa kalia 1,5 t/ha, magnesiumia 0,3 t/ha SIPPOLA

136 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO ainekseen sitoutuneena. Liukoisen mineraalitypen osuus on vähäinen. Jotta kasvit saavat maasta typpeä käyttöönsä, tulee typen muuttua kasveille käyttökelpoiseen muotoon eli liukoiseksi. Typen olomuotoja maassa Varsin pysyvään eloperäiseen aineekseen sitoutunut typpi Hitaasti hajoavaan eloperäiseen ainekseen sitoutunut typpi Helposti hajoavaan eloperäiseen ainekseen sitoutunut typpi Liukoinen orgaaninen typpi (mm. aminohappoja) Mineraalityppi (NH 4 -, NO 3 -typpi) Käyttökelpoisuus kasvien kannalta Kasveille käyttökelvoton typpi Viljelykiertovaikutus- hitaasti käyttöön tuleva typpi Lannoitusvaikutus, Esikasvivaikutus ja lannoitteiden jälkivaikutus, 1-2 vuoden kuluessa kasvien käyttöön tuleva typpi Kasveille osin suoraan käyttökelpoista Kasveille suoraan käyttökelpoista Maaperästä kasvien käyttöön vapautuvan typen määrä on riippuvainen maan multavuudesta, helposti hajoavan eloperäisen aineen määrästä ja hajoamisnopeudesta, pieneliötoiminnasta, esikasvista sekä viljelykiertovaikutuksesta. Maan eloperäiset ainekset voidaan jaotella oheisen kuvan mukaisesti erilaisiin ryhmiin. Helpoimmin hajoavasta osasta eloperäistä ainetta vapautuu maahan lisäyksen jälkeen typpeä heti jo saman kasvukauden aikana. Tätä nimitetään lannoitusvaikutukseksi. Viljelykasvien juuriston, sängen ja muiden satojätteiden typpilannoitusvaikutus on keskeinen esikasvivaikutuksen suuruuteen vaikuttava tekijä. Esikasvin typpilannoitusvaikutuksessa erotetaan ensimmäisen ja toisen vuoden esikasvivaikutus. Hajoaminen jatkuu hidastuen useiden vuosien ajan. MAAN ELOPERÄISEN AINEEN JAOTTELU HAJOAMISNOPEUDEN PERUSTELLA 134

137 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Tämä osa on viljelykiertovaikutusta. Maan pysyvä eloperäinen aines on viljelyn kannalta pysyvää eikä siitä enää vapaudu typpeä. MAAN MULTAVUUS Maan eloperäisen aineksen määrä eli multavuus vaikuttaa merkittävästi maasta vapautuvan typen määrään. Maat luokitellaan multavuusluokkiin eloperäisen aineksen osuuden perusteella viereisen taulukon mukaan. Maan kokonaistypestä vapautuu kasvukauden aikana kasvien käyttöön noin 0,5 1,0 prosenttia. Vähämultaisesta maasta typpeä vapautuu kasvukauden aikana noin kg/ha, runsasmultaisesta noin ja multa- ja turvemaista noin kg/ha. Kun tunnetaan maan kokonaistyppimäärä ja arvioidaan maasta vapautuvan typen osuus prosentteina, niin voidaan arvioida vapautuvan typen määrä kiloina hehtaaria kohti. Multavuuden lisääntyessä lisääntyy myös maan kokonaistypen määrä. Yksi multavuuden prosenttiyksikkö sisältää noin kg/ha typpeä. Maan multavuusluokat ja eloperäisen aineen osuus ( %) maan painosta multavuusluokittain. Maan Eloperäisen multavuusluokka aineksen osuus (%) Vähämultainen < 3 Multava 3-5,9 Runsasmultainen 6-11,9 Erittäin runsasmultainen 12-19,9 Multamaa 20-39,9 Turvemaa > 40 Esimerkki Savipellossa eloperäisen aineen osuus on 6 % ja se on ollut pitkään yksipuolisessa viljanviljelyssä. Maan kokonaistypen määrä on noin kg/ha. Maan kokonaistypestä vapautuu kesän aikana 0,5 % eli noin 30 kg/ha typpeä. Toisella pellolla eloperäistä ainetta on 8 % ja multavuutta on hoidettu viljelykierron ja eloperäisen lannoituksen avulla. Typen kokonaismäärä on noin kg/ha. Tällöin kokonaistypestä vapautuu suurempi osuus eli 0,8 % eli noin 64 kg/ha. Viljelykiertovaikutuksena vapautuva typpimäärä on tässä esimerkkitapauksessa = 34 kg/ha. Vapautuvan typen määrään vaikuttaa maan kokonaistypen määrän ohella myös sen helpommin hajoavan eloperäisen aineen määrä. Muokkaus ja muu viljelytekniikka sekä kasvukauden sääolosuhteet (mm. kosteus ja lämpö) vaikuttavat myös typen vapautumiseen. Edelleen maan hyvä kasvukunto (mm. kuivatus, rakenne, ph) vaikuttaa merkittävästi vapautuvan typen määrään. Viljelykasvien kyky hyödyntää maasta vapautuvaa typpeä vaihtelee. Kasvukaudella pitkän ajan kuluessa typpeä ottavat kasvit (esim. juurikasvit, peruna) pystyvät hyödyntämään maasta vapautuvaa typpeä paremmin kuin nopeasti typpeä ottavat kasvilajit (esim. ohra ja muut viljat). Esikasvien merkitys typen lähteenä on luomuviljelyssä suuri. Esikasvien typpilannoitusvaikutuksen suuruus vaihtelee useimmiten välillä 0 70 kg/ha. Tärkeimpiä ovat apilapitoisten seosnurmien juuriston ja sängen sekä palkoviljojen esikasvivaikutukset. Myös muiden kasvien Maasta vapautuvan typen määrään vaikuttaa Maan multavuus eli eloperäisen aineksen kokonaismäärä Eloperäisen aineksen laatu; maan hitaasti hajoavan eloperäisen aineksen määrä Maahan lisätyn eloperäisen aineksen määrä ja laatu; käyttökelpoisen hiilen ja typen määrät ja suhteet Viljelykierto; juurimassan määrä ja laatu, juurieritteiden aktivoiva vaikutus (priming effect) Maan pieneliötoiminta Maan rakenne ja kaasujen vaihto Maan muokkaus Kasvukauden sää; kosteus ja lämpötila. 135

138 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 136 esikasvivaikutuksella voi olla merkitystä viljelykasvien typpihuollolle. Usein esikasvivaikutus ulottuu merkittävänä vielä toiseenkin vuoteen. Lannoitus voi vaikuttaa paitsi maahan kertyvän typen määrään, niin myös maasta vapautuvan typen määrään. Noin puolet lannan typestä pidättyy maan typpivarastoon hitaasti ja hyvin hitaasti hajaantuviin osiin maan eloperäistä ainetta. Maan eloperäisen aineksen typestä noin puolet esiintyy aminohappoina. Varsinkin ne pieneliöt, jotka erittävät happoja esim. ravinteiden vapauttamiseksi, eivät kykene itse tuottamaan kaikkia tarvitsemiaan aminohappoja. Niiden tulee saada niitä ravinnostaan. Mm. nautakarja pystyy syntetisoimaan aminohappoja pötsimikrobien avulla. Lanta voi ruokkia vaateliaampia pieneliöitä. Typpilannoituksessa voidaan erottaa seuraavanlaisia vaikutuksia Typen nettovapautumista maan hitaasti hajoavasta eloperäisestä aineksesta edistävät runsaasti helppoliukoista typpeä sisältävät lannoitteet kuten esim. kivennäistyppilannoitus, virtsa, viherkäyte ja liha-luujauho. Maan hitaasti hajoavan eloperäisen aineksen typpivarastoa täydentäviä lannoitteita ovat esim. kuivikelannat, kompostit, naudan- ja sianlietelanta. Helposti hajoava viherlannoitusmassa voi kiihdyttää maan ravinnevarojen vapautumista niin paljon, että viherlannoituksen maan typpivaroja lisäävä vaikutus kumoutuu. Mitä suurempi osuus viljelykierrosta on maata parantavilla kasveilla ja mitä enemmän käytetään hitaasti hajoavaa eloperäistä lannoitusta, sitä enemmän maan elo-peräisen aineksen ja typen kokonaismäärä ja pitkällä tähtäimellä maasta vapautuvan typen määrä lisääntyy. Erityisesti helpohkosti hajoavan eloperäisen aineksen osuus lisääntyy saadaan aikaan viljelykiertovaikutusta. Vaikka muutokset maan eloperäisen aineksen kokonaismäärissä ovat pieniä, voivat muutokset helpommin hajoavan eloperäisen aineksen määrissä olla merkittäviä. Muutamien vuosien kuluttua viljelytekniikan muutoksesta alkaa maasta vapautua enenevässä määrin typpeä kasvien käyttöön. Viljelykiertojen pitkäaikaisvaikutukset maasta vapautuvien ravinteiden määriin voivat olla huomattavan suuria. Nykyisin maasta vapautuu typpeä tyypillisesti kasvinviljelytiloilla noin kg/ha ja karjatiloilla noin kg/ha. Luomuviljelyssä maata pitkään karjatilan kierrolla parantaen voidaan päästä jopa kg/ ha tasolle. Viljelykiertovaikutuksena maasta voi siten

139 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO parhaimmillaan vapautua noin +40 kg/ha typpeä enemmän vuosittain FOSFORI Peltomaissa fosforia on nykyisin yleensä noin kg/ ha, josta noin kg on luontaista fosforia ja noin kg on lannoituksesta maahan kertynyttä fosforia. Pääosa fosforista on kuitenkin sitoutunut lujasti maan kivennäisainekseen ja eloperäiseen ainekseen. Maan fosforin eri olomuotoja havainnollistetaan seuraavallla sivulla olevan kuvan avulla. Maassa on sekä epäorgaanista että orgaanista fosforia. Kummastakin pääosa on sitoutunut lujasti maaperään ja on vain hyvin hitaasti kiertävää. Osa on sitoutunut löyhemmin ja on mukana nopeammassa kierrossa. Vain hyvin pieni osa FOSFORIN OLOMUOTOJA JA KIERTO MAASSA Fosforin olomuotoja maassa Kivennäisainekseen rauta- ja alumiiniyhdisteinä pidättynyt fosfori Kivennäisainekseen apatiittimuodossa pidättynyt fosfori Kivennäisainekseen kalsiumyhdisteinä pidättynyt fosfori Maan eloperäisen aineksen sisään pidättynyt fosfori Maan orgaanisen aineksen pinnoille pidättynyt fosfori Mikrobien fosfori Maan liukoinen orgaaninen fosfori Maan liukoinen epäorgaaninen fosfori Käyttökelpoisuus kasvien kannalta Erittäin hidasliukoista Hyvin hidasliukoista Hidasliukoista Hyvin hidasliukoista Hidasliukoista Melko nopealiukoista Pääosin nopeasti käyttökelpoista Käyttökelpoista 137

140 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 138 Fosforin pidättyminen on suurta, kun Maan fosforin kyllästysaste on pieni. Kivennäismaa on hapanta. Käytetään vesiliukoista fosforilannoitusta. Suolapitoisuus on korkea. Fosforin pidättyminen on pientä, kun Maan fosforin kyllästysaste on suuri. Lannoitus on niukkaa. Fosfori on lannoitteissa eloperäisten aineiden suojaamaa. Käytetään hidasliukoisia, eloperäisiä fosforin lähteitä. Käytetään hidasliukoisia kivennäisfosforilannoitteita. kummastakin pääosasta on suoraan kasveille käyttökelpoista. Eri olomuotojen välillä vallitsee olosuhteiden säätelemä tasapainotila, jossa fosforia on jatkuvasti mukana kierrossa; fosforia vapautuu ja pidättyy. Fosfori on sitoutuneena maan kivennäisainekseen epäorgaanisina fosforiyhdisteinä. Luontainen sitoutumismuoto on apatiitti. Lannoitteissa lisätty fosfori on pidättynyt happamilla mailla alumiini- ja rautayhdisteisiin sekä kalkkipitoisilla mailla kalsiumyhdisteisiin. Osa epäorgaanisesta fosforista on pidättynyt löyhästi. Orgaanista fosforia on sitoutuneena lujasti orgaanisten yhdisteiden sisään sekä löyhemmin niiden pinnoille. Maassa on myös kasvimassan fosforia sekä nopeakiertoista pieneliöstön fosforia. Pieni osa fosforista on melko helposti kasvien saatavilla olevaa vaihtuvaa fosforia. Hyvin pieni osa fosforista on vesiliukoisena maanesteessä. Tyypillistä on, että maahan lisätty vesiliukoinen fosfori pidättyy melko nopeasti maahan erittäin vaikealiukoiseen muotoon rauta- ja alumiiniyhdisteisiin (happamet maat). Esimerkiksi MTT:n fosforilannoituksen porraskokeissa maahan lisätystä väkilannoitefosforista oli 14-vuotisen kokeen päättyessä vaihtuvaa fosforia keskimäärin noin 2 % (Saarela ym. 1995). VAIHTUVA FOSFORI Vesiliukoista fosforia on maassa suunnilleen kasvien yhden päivän tarve eli alle puoli kiloa hehtaarilla. Vesiliukoisesta fosforista noin puolet voi olla mineraalifosforina ja toinen puoli orgaanisina yhdisteinä. Vaihtuvan fosforin (helppoliukoisen) määrä savimaissa vaihtelee noin 3 50 kg/ha välillä viljavuusluokasta (huono-hyvä) riippuen. Vaihtuvan fosforin pitoisuus saa olla alempi, kun maan multavuus lisääntyy, koska maasta vapautuu tällöin enemmän fosforia. Esimerkiksi runsasmultaisessa savimaassa viljavuusluokassa hyvä vaihtuvaa fosforia on noin 40 kg/ha, joka on noin 10 kg/ha (20 %) vähemmän kuin vähämultaisessa maassa. Miten suuren osan maan vaihtuvan fosforin määrästä kasvit voivat ottaa aktiivisen kasvun aikana, riippuu juuriston fosforinottotehosta ja aktiivisen fosforinoton kestosta sekä pieneliöstön toiminnasta. Maanesteen fosforipitoisuudesta ja maan ominaisuuksista riippuu, miten nopeasti uutta fosforia vapautuu otetun tilalle. Kasvilajien välillä kyvyssä ottaa maasta fosforia on eroja. Tiheäjuuristoiset, pitkään kasvavat kasvilajit pysty-

141 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO vät yleensä ottamaan fosforia tehokkaammin kuin pieni- ja harvajuuristoiset, nopeakasvuiset lajit. Monivuotiset nurmet ottavat fosforia yksivuotisia tehokkaammin. Viljoista kaura ja ruis ovat ohraa tehokkaampia fosforin ottajia. Lajikkeiden välillä on eroja fosforin ottokyvyssä, johon vaikuttaa mm. juuriston laajuus ja tiheys, samoin juurikarvojen pituus ja lukumäärä. Maan ominaisuudet, kuten helppoliukoisen fosforin pitoisuus, fosforin pidättymistaipumus, happamuus jne. vaikuttavat maasta saatavan fosforin määrään. Maan rakenne on tärkeä juuriston ja hyödyllisen pieneliöstön toimintaan ja siten kasvien fosforin ottoonvaikuttava tekijä. Fosforipitoisen kerroksen syventäminen parantaa juuriston fosforin saantia. Pieneliötoiminta voi auttaa kasveja saamaan paremmin fosforia. Sienijuuret keräävät maassa olevan helppoliukoisen fosforin monin verroin tehokkaammin ja laajemmalta alueelta kuin kasvien omat juuret. Pieneliötoiminta muuttaa kasveille käyttökelvotonta fosforia kasveille käyttökelpoiseksi erittämällä esim. fosforia vapauttavia fosfataasientsyymejä ja orgaanisia happoja. Myös lierot voivat parantaa fosforin käyttökelpoisuutta ja maan fysikaalisia ominaisuuksia helpottaen kasvien fosforin ottoa. Kasvien maasta ottaman fosforin tilalle tulee vapautua aina uutta fosforia maan varastoista. Monipuolinen viljelykierto ja lannan oikea käyttö nostavat maan eloperäisen aineen pitoisuutta ja lisäävät maasta vapautuvan fosforin määrää. Jos maassa on runsaasti eloperäistä ainetta, niin helppoliukoisen fosforin merkitys vähenee. Hyviä varastofosforin hyödyntäjiä ovat mm. palkokasvit ja rypsi, jotka ottavat paljon kalsiumia ja erittävät runsaasti vetyioneja ja orgaanisia happoja maahan. Tällöin maan ph laskee juuriston läheisyydessä ja erityisesti kalsiumyhdisteisiin sitoutuneen fosforin (esim. apatiitti, luujauho) liukoisuus lisääntyy. Kasvin fosforin saantia voidaan turvata mm. seuraavilla vaihtoehtoisilla tavoilla: 1. Nostamalla maan helppoliukoisen fosforin määrää lisäämällä maahan helppoliukoisia fosforilannoitteita. 2. Edistämällä juuriston kasvua ja laajuutta (pituus, tiheys) ja kykyä ottaa fosforia maasta (mm. sienijuurisymbioosi, happamet juurieritteet). 3. Edistämällä fosforin vapautumista maasta (mm. viherlannoitus). Kasvin fosforin saanti = Juuriston pituus x tiheys x sienijuuren apu x maan P-pitoisuus x maasta vapautuva fosfori KASVIEN FOSFORIN SAANTI Maan fosforipitoisuus Kasvien fosforin saanti maasta kg /ha/v Hyvä/korkea >15 Keskinkertainen 5 15 Huono/huononlainen <5 139

142 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Fosforilannoitus vaikutti maan vaihtuvan fosforin pitoisuuksiin eri tavoin eri viljavuusluokissa MTT:n fosforilannoituksen (väkilannoitus) porraskokeissa 14 vuoden aikana. Alimmissa luokissa (huononlainen, välttävä) suunnilleen satopoistuman suuruinen fosforilannoitus riitti pitämään maan vaihtuvan fosforin pitoisuuden ennallaan tai jopa nostamaan sitä hieman. Tyydyttävässä luokassa vastaavan suuruinen lannoitus piti maan P-pitoisuuden lähes ennallaan. Korkeammissa luokissa maan fosforipitoisuus laski kohtuullisella lannoituksella selvästi. Lannoitefosforin näennäinen hyväksikäyttöaste (lisäsadossa) oli 15 kg/ ha lannoituksella 7,1 % ja 45 kg/ha lannoituksella 4,8 %. MAAN HELPPOLIUKOISEN FOSFORIPITOISUUDEN MUUTOS LUOMUVILJELYSSÄ Maan helppoliukoisen fosforin pitoisuus laskee toisinaan luomuviljelyn aikana. Tätä on odotettavissa erityisesti, jos helppoliukoisen fosforin pitoisuus lähtötilanteessa on korkea tai korkeahko ja lannoitus on niukka tai niukanlainen sekä fosforitase on alijäämäinen. Maan fosforipitoisuuksien muutoksia luomuviljelyssä tutkittiin Norjassa keräämällä viideltä luomumaitotilalta maanäytteet 6 12 vuoden välein. Tilat olivat harjoittaneet luomuviljelyä ennen ensimmäistä näytteenottoa 3 53 vuotta. Maan vaihtuvan fosforin määrä vaihteli huononlaisesta korkeaan. Fosforipitoisuus oli kaikilla tiloilla toisessa näytteenotossa ruokamultakerroksessa alempi kuin ensimmäisessä. Lasku oli selvintä (noin 1 20 %), kun maan fosforipitoisuus oli korkea ja vähäisempää keskinkertaisissa sekä vähäisintä alimmissa luokissa. Alimmissa luokissa jankon (20 40 cm) fosforipitoisuus nousi noin 80 %, kun ensimmäisessä näytteenotossa jankon pitoisuus oli alhainen. Fosforia oli kulkeutunut pintamaasta jankkoon. Ruokamultakerroksen fosforipitoisuudet olivat luomulohkoilla alempia kuin tavanomaisilla tiloilla, mutta kuitenkin kohtuullisia viljelyä ajatellen. Hieman alemmat pitoisuudet ovat ympäristön kannalta edullisempia. Luomutilojen fosforitaseet olivat alijäämäisiä, mikä selittää maan fosforipitoisuuden laskua. Alimmissa viljavuusluokissa tarvitaan vähintään tasapainoinen fosforitase, jotta maan fosforipitoisuus saadaan säilymään ennallaan ja vältetään tulevaisuudessa mahdollinen satotason lasku (Loes & Ögaard 2001). Tutkimustulos osoitti, että myös jankon ravinnepitoisuuden seuraaminen on aiheellista luomuviljelyssä erityisesti alimmissa viljavuusluokissa. FOSFORIRESERVIT Viljavuustutkimuksessa voidaan maanäytteestä määrittää myös ns. reservifosfori. Sen määrä vaihtelee noin 200:sta (huonon luokan yläraja) 1 200:aan (hyvän luokan alaraja) kg/ha. Tämän määrityksen käyttökelpoisuus on paras turv la, joissa se paljastaa pienten varastojen pellot. Kivennäismailla varastot ovat yleensä aina suuret, jos on 140

143 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO lannoitettu tavanomaisesti. Uudismailla ja niukan lannoituksen pelloilla reservit ovat pienemmät. Fosforin liikkuvuus maassa on heikkoa. Siksi kasvin pitää mennä fosforin luo. Tällöin korostuu hyvin kehittyneen juuriston sekä sienijuuren ja maan hyvän rakenteen merkitys. Sienijuuri on paljon pitempi (jopa noin 10 cm) kuin juurikarvat (0,5 1,5 mm) ja kerää fosforia tehokkaasti alentaen liukoisen fosforin pitoisuuden hyvin alas. Tällöin uuden fosforin vapautuminen maan reserveistä maanesteeseen nopeutuu ja maan fosforivarojen hyväksikäyttö tehostuu. Maan omia niukkaliukoisia fosforivaroja saadaan hyödynnettyä parhaiten, kun maan helppoliukoisen fosforin pitoisuus on melko alhainen, mutta kasvu kuitenkin kohtuullista pienellä lannoituksella. Rauta- ja alumiinioksideihin sitoutuneen fosforin liukoisuus lisääntyy, kun maan ph nousee (esim. väkilannoitteista maahan pidättynyt fosfori). Kalsiumin sitoman fosforin liukoisuus lisääntyy (kalkkipitoiset ja runsaasti kalkitut maat), kun ph laskee (esim. raakafosfaatti, kiviperäinen fosfori). Maan ph:ta alentavat paikallisesti mm juurieritteet ja hajotustoiminnan tuottamat orgaaniset hapot. Kasvi voi alentaa juurien ja juurikarvojen lähiympäristön eli ritsosfäärin ph:ta vähentämällä anionien ottoa tai lisäämällä kationien ottoa. Tämä ominaisuus on hyvin kehittynyt mm. palkokasveilla. Juuret voivat erittää myös vaihtelevia määriä erilaisia orgaanisia happoja. Palkokasvien typensidonnan yhteydessä syntyy runsaasti vetyä, joka erittyy juurista maahan ja laskee ph:ta juurten läheisyydessä. PH:n lasku voi olla jopa yli kaksi ph-yksikköä noin 1 2 mm etäisyydellä juurten pinnasta. Maan hyvä rakenne, vahvajuuristoiset kasvit ja tasapainoinen viljelykierto typensitojakasveineen, eloperäinen lannoitus ja alhaiseen fosforipitoisuuteen sopeutuneet lajikkeet sekä sienijuuria suosiva viljelytekniikka voivat parantaa maan fosforivarojen hyväksikäyttöä. MAAN ELOPERÄINEN FOSFORI Kivennäismaiden kokonaisfosforista runsas kolmannes on sitoutuneena maan eloperäiseen ainekseen. Savimaissa määrä (noin kg/ha) on hieman karkeita kivennäismaita (noin 900 kg/ha) suurempi. Jankossa eloperäisen (orgaanisen) fosforin määrä on noin 200 kg/ha eli noin viidesosa ruokamultakerroksen eloperäisen fosforin määrästä. Orgaanisen fosforin määrä on riippuvainen maan FOSFORIN VARASTOT JA VAPAUTUMINEN Maan kerros Savi- Karkeat- Eloperäiset- Fosforin muoto maat kivennäismaat maat Ruokamulta 20 cm Pvaihtuva kg/ha Pkokonais t/ha Pohjamaa cm Pvaihtuva kg/ha Pkokonais t/ha Vapautuu kg/ha/v

144 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Keinoja parantaa fosforin käyttökelpoisuutta - Viljelykierron, palkokasvien, hidasliukoisen eloperäisen lannoituksen ja viherlannoituksen avulla voidaan saada maaperän sekä kivennäis- että eloperäiseen ainekseen sitoutunutta fosforia paremmin kasvien käyttöön. - Maan hyvä rakenne parantaa juuriston kasvua ja toimintaedellytyksiä sekä kasvien fosforin saantia. - Voidaan arvioida, että juuriston tavoittaman maatilavuuden kaksinkertaistuminen vähentää vaadittavan fosforipitoisuuden noin puoleen eli noin yhden viljavuusluokan. multavuudesta. Erittäin runsasmultaisilla mailla orgaanista fosforia on noin kaksinkertainen määrä verrattuna vähämultaisiin maihin. Multamailla määrä voi olla kaksinkertainen runsasmultaisiin maihin verrattuna. Maan eloperäisestä fosforista noin puolet on sitoutuneena orgaanisten yhdisteiden sisään ja toinen puoli on sitoutunut orgaanisten yhdisteiden pinnoille helpommin vaihtuvaan muotoon. Orgaanisen fosforin vapauttamiseen tarvitaan fosfataasientsyymien apua: suurta fosfataasiaktiivisuutta. Niitä erittävät ensisijaisesti pieneliöt. Fosfataasientsyymin toiminta lähtee käyntiin, kun maanesteen liukoisen fosforin pitoisuus laskee riittävän alas ja sen toiminta loppuu, kun maanesteen fosforipitoisuus kohoaa esimerkiksi vesiliukoisella fosforilannoituksella. Hidasliukoinen fosforilannoitus (esim. kompostilannoitus) pitää fosfataasiaktiivisuutta varmimmin korkeana. Maan pieneliötoiminta, kuten lierot ja sienijuuret, on avainasemassa eloperäisen fosforin hyödyntämisessä. Erityisesti sienijuuret voivat tehostaa eloperäisten fosforilähteiden hyväksikäyttöä keräämällä tehokkaasti maan liukoista fosforia ja aktivoimalla fosfataasientsyymien tuotantoa. Lanta lisäsi runsaan viidenneksen superfosfaattia enemmän helposti uuttuvan fosforin pitoisuutta maassa Englannissa suoritetussa pitkäaikaisessa lannoitustutkimuksessa. Lannan fosfori piti myös yllä maan viljavuutta superfosfaattia pidempään ja maan fosforipitoisuus laski hitaammin, kun lannoitus lopetettiin. Kun lannan fosforia oli ensin käytetty säännöllisesti kahdenkymmenen vuoden ajan, niin maahan kertynyt lannan fosfori riitti kattamaan viljojen fosforin tarpeen useiden vuosikymmenien ajan. Maan viljavuus parani lannalla superfosfaattia enemmän myös siten, että lannan fosfori jakautui superfosfaattia tasaisemmin maan eri kerroksiin. Jankon fosforipitoisuuden lisääjänä lanta oli kaksi kertaa ja pohjamaan 9 kertaa tehokkaampaa kuin superfosfaatti (Johnston ja Poulton 1992). Mitä enemmän eloperäistä lannoitusta maahan on käytetty, sitä enemmän maasta myös vapautuu typpeä ja fosforia. Fosforin vapautuminen maan eloperäisistä aineksista tapahtuu kuitenkin huomattavalta osin erillään sekä typen että hiilen vapautumisesta. Fosforin kiertonopeus maassa voi olla noin kaksinkertainen hiilen ja typen kiertonopeuteen verrattuna. Mikrobibiomassan fosforilla ja kiertonopeudella voi olla merkittävä rooli kasvien fosforin lähteenä, erityisesti niukalla lannoituksella. 142

145 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Orgaaninen fosfori DOK-kokeessa Orgaanisen fosforin merkitystä ja käyttäytymistä on tutkittu Sveitsissä ns. DOK kokeessa. Koejäseninä olivat lannoittamaton ja väkilannoitus sekä kaksi luomuversiota; O=karjanlanta (orgaaninen viljely) ja D=kompostoitu karjanlanta (biodynaaminen viljely). Kahdenkymmenen koevuoden jälkeen tutkittiin fosforin jakautumista eri osiin maassa. Eloperäisillä lannoituksilla epäorgaanista fosforia oli maassa 13/ 19 % vähemmän ja orgaanista fosforia 4 11 % enemmän kuin väkilannoituksella. Eloperäinen lannoitus kaksinkertaisti mikrobien sisältämän fosforimäärän, orgaanisen fosforin osuuden maan kokonaisfosforista ja mikrobifosforin osuuden orgaanisesta fosforista. Eloperäinen lannoitus lähes kaksinkertaisti mikrobien sisältämän fosforin määrän (noin 15 -> 28 kg/ha). Mikrobeissa oli fosforia suhteessa hiileen eniten eloperäisellä lannoituksella ja vähiten ilman lannoitusta. Lannan kompostointi (D) lisäsi mikrobihiilen, mikrobifosforin ja orgaanisen fosforin osuutta kokonaisfosforista verrattuna kompostoimattomaan lantaan (O). Isotooppimerkityn fosforin sitoutuminen mikrobifosforiksi oli oletettua suurempaa D- ja myös O- koejäsenissä. Mikrobifosfori myös kiersi nopeasti. Merkittyä fosforia oli 75 päivän kuluttua mikrobeissa enää 16 %, kun sitä korkeimmillaan oli 66 %. Fosforin kierto oli nopeinta ja mikrobien luovuttaman fosforin määrä oli suurin eloperäistä lannoitusta käytettäessä. DOK-kokeen maanäytteitä analysoitiin erilaisilla orgaanisen fosforin uuttomenetelmillä. Tulokset osoittivat, että kemiallisesti pysyvä orgaaninen fosfori otti osaa lyhyen ajan akkumuloitumis- ja mineraloitumisprosesseihin (Oberson ym. 1996). Kasvien juurista oli sienijuurten peitossa 40 % eloperäisiä lannoituksia käytettäessä ja väkilannoituksella 13 %. Mikrobiologista fosforin oton aktiivisuutta kuvaava fosfataasientsyymin aktiivisuus oli lannalla 50 ja kompostoidulla lannalla 140 % väkilannoitusta suurempi. Lieroja oli eloperäisellä lannoituksella noin puolitoistakertainen määrä. Käyttökelpoisen epäorgaanisen fosforin pitoisuus maassa ei ole ainoa kasvien fosforihuoltoa selittävä tekijä. Mikrobien ravinteet ovat tärkeä aktiivinen osapuoli kasvien ravinnetaloudessa (Oehl ym. 2001, Mäder ym. 2002). MAAN HAPPAMUUDEN MERKITYS Maan ph:n nousu kivennäismailla välillä 5 7 lisää rautaja alumiinioksideihin pidättyneen (väkilannoite) fosforin käyttökelpoisuutta ja vaihtuvan fosforin määrää viljavuustutkimuksessa, mutta alentaa mm. maan eloperäisen fosforin, luontaisen ja maahan lisätyn apatiitin sekä luujauhon ja raakafosfaattien fosforin käyttökelpoisuutta. Kalkitus nopeuttaa eloperäisen aineksen hajoamista ja fosforin vapautumista siitä tilapäisesti. Erityisesti turv la fosforin käyttökelpoisuus vähenee ph:n noustessa. KASVIEN HAPPAMAT JUURIERITTEET JA OMATOIMINEN FOSFORIN OTTO NIUKKALIUKOISISTA LÄHTEISTÄ Kasvi voi alentaa juurien ja juurikarvojen lähiympäristön eli ritsosfäärin ph:ta vähentämällä anionien ottoa tai lisäämällä kationien ottoa. Tämä ominaisuus on hyvin kehitty- 143

146 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO nyt mm. palkokasveilla. Palkokasvien typensidonnan yhteydessä syntyy runsaasti vetyä, joka erittyy juurista maahan ja laskee ph:ta juurten läheisyydessä. Juuret voivat erittää myös vaihtelevia määriä erilaisia orgaanisia happoja. Tällöin ph voi laskea huomattavasti, jopa 1 2 phyksikköä ympäröivää maata alemmaksi noin 1 2 mm etäisyydellä juurten pinnasta. Tämä kasvien omatoiminen ravinteiden ottomekanismi voi olla luomuviljelyssä merkittävässä asemassa mm. fosforin otossa. Keinoja parantaa fosforin käyttökelpoisuutta ja kasvien fosforin saantia niukan fosforilannoituksen strategiassa: Käytetään monipuolista ja tasapainoista viljelykiertoa Viljellään fosforilannoituksen suhteen vaatimattomia kasvilajeja ja -lajikkeita Hoidetaan maan kasvukunto hyväksi (mm. kuivatus, rakenne, multavuus, pieneliötoiminta, ph) Käytetään kierrätystä Käytetään hidasliukoista eloperäistä lannoitusta Käytetään fosforitäydennykseen hidasliukoisia fosforilannoitteita Käytettävä viljelytekniikka suosii sienijuuria ja muuta hyödyllistä pieneliötoimintaa. Mikä on sopiva vaihtuvan fosforin määrä maassa? Maan fosforipitoisuuden ollessa tyydyttävä, fosforilannoituksella on saatu kenttäkokeissa vain vähäisiä sadonlisäyksiä. Lannoitus onkin tähdännyt pääasiassa maan fosforitason ylläpitoon ja hyvälaatuisen sadon tuottamiseen. Mikäli pyritään suureen ravinneomavaraisuuteen ja mahdollisimman tehokkaaseen ekosysteemipalvelujen hyväksikäyttöön, tulisi maan vesiliukoisen fosforin pitoisuuden olla melko alhainen, jotta sienijuuret ja muut luontaiset mekanismit tuottaisivat mahdollisimman paljon fosforia kasvien käyttöön niukkaliukoisista lähteistä. Riittävä viljavuusluokka riippuu mm. juuriston kasvumahdollisuuksista (maan rakenteesta), kasvilajista ja -lajikkeesta sekä maan biologisesta toiminnasta. Ympäristön kannalta melko alhainen helppoliukoisen fosforin pitoisuus maassa on eduksi minimoiden fosforin huuhtoutumisriskiä KALIUM Maaperä sisältää kaliumia keskimäärin 2,3 %. Kallioperässä kalium on sitoutunut mineraaleihin kuten maasälpään ja kiilteisiin, joita on myös kivennäismaissa. Saves koostuu pääosin rapautuneista kiilteistä ja aitosavien kaliumpitoisuus voi olla yli 3 %.

147 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Maaperän kalium voidaan jakaa viiteen pääosaan: Kaliumin olomuotoja maassa Käyttökelpoisuus kasvin kannalta 1. Mineraalien kiderakenteiden kalium Vaihtumaton, kasveille käyttökelvoton 2. Magnesium- ja rautapitoisten kiilteensukuisten Hitaasti vaihtuvaa, kasveille hitaasti käyttökelpoista savimineraalien hilaväleihin sitoutunut kalium 3. Maan kolloidien kuten savimineraalien ja orgaanisen Vaihdettavissa muilla ioneilla lyhyessä uutossa aineen sähkövarausten sitoma kalium Kasveille käyttökelpoista 4. Biomassan kalium Kasveille käyttökelpoista 5. Maanesteen sisältämä liukoinen kalium Välittömästi kasvien käytettävissä KALIUMIN OLOMUOTOJA JA KIERTO Maahan pidättyneen ja maanesteen kaliumin välillä vallitsee tasapaino. Kasvien ottaessa kaliumia maanesteestä otetun tilalle vapautuu maan varastoista uutta kaliumia. Maanesteen kaliumpitoisuus riippuu pidättymispaikkojen valikoivuudesta. Jos ne sitovat erityisesti kaliumia kuten kiilteen kaltaisilla savimineraaleilla on laita, maanesteen kaliumpitoisuus jää alhaiseksi. Silti nämä maat voivat ylläpitää tätä pitoisuutta suurien varastojen ansiosta hyvin pitkään. Kivennäismaiden kaliumin kokonaismäärä on suuri ja juuristovyöhykkeessä sitä on noin tonnia hehtaarilla. Eloperäiset maat sisältävät kaliumia vain vähän ja niistä kaliumia myös huuhtoutuu helposti. 145

148 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KALIUMIN VARASTOT JA VAPAUTUMINEN Maan kerros Savi- Karkeat- Eloperäiset- Kaliumin muoto maat kivennäismaat maat Ruokamulta 0-20 cm Kvaihtuva kg/ha Kreservi t/ha 8 4 0,5 Kkokonais t/ha Pohjamaa cm Kvaihtuva kg/ha Kreservi t/ha Kkokonais t/ha Vapautuu kg/ha/v Vaihtuvaa kaliumia on eniten savimaissa, yleensä noin kg/ha ja kaliumlannoituksen tarve on pieni. Hiekka- ja turv la vaihtuvaa kaliumia on vähiten, yleensä noin kg/ha, jolloin lannoitustarve on suuri. Reservikaliumin määrä viljavuustutkimuksessa kertoo melko hyvin maan kaliumin luovutuskyvyn. Reservikaliumia on savi- ja hiesumaissa noin t/ha 50 cm juuristokerroksessa eli sen viljavuusluokka on yleensä aina hyvä. Hiekkamailla reservejä on vain noin 1 2 t/ha ja turv la tätäkin vähemmän, viljavuusluokka on yleensä aina huono tai huononlainen. Hietamailla reservejä voi olla yleensä noin 4 10 t/ha, toisinaan kuitenkin paljon enemmän. Viljavuusluokka on yleensä välttävä tai tyydyttävä, toisinaan myös hyvä. Mikäli hietamaa sisältää savesta vähintään 5 10 %, saattaa maasta vapautuva kalium riittää esimerkiksi nurmen kaliumin tarpeisiin ilman lannoitustakin. Viljavuustutkimuksessa ravinnereservien määrää pidetään hyvänä, kun kaliumia ja magnesiumia on maassa yli kg/ha 20 cm ruokamultakerroksessa (Viljavuuspalvelu 2000). Savimaissa kaliumin vapautuminen on hyvin merkittävää ja kaliumlannoituksen tarve on näillä mailla pieni verrattuna karkeisiin kivennäismaihin ja eloperäisiin maihin. Kasvit voivat käyttää vaikealiukoista kaliumia maan varastoista. Sienijuuri sekä maan ja ritsosfäärin mikrobit voivat parantaa kaliumin ottoa. Koska luomutiloilla kaliumlannoitus on osin tavanomaista pienempää, siellä esiintyy alhaisempia vaihtuvan kaliumin pitoisuuksia ja maassa voi olla suurempi kaliumin pidätyskyky, kasvit voivat ottaa kaliumistaan savimineraaleista suhteellisesti tavanomaista enemmän. Pohjamaa on kasvien kaliumin saannille lähes yhtä tärkeä kuin ruokamultakerroskin. Pohjamaan kaliumpitoisuuden tunteminen on hyödyksi, koska syväjuuriset kasvit voivat ottaa pohjamaasta noin % kaliumin kokonaisotosta. Kaliumia voi vapautua savimaista vuosittain noin kg/ha, karkeista kivennäismaista noin kg/ ha, toisinaan enemmänkin ja puhtaista turvemaista vapautumismahdollisuudet ovat olemattomat. Pohjois-Ruotsissa Öjebyn kokeessa kaliumin peltotase oli luomuviljelyssä savisella hietamaalla noin kg/h/v alijäämäinen (Sivu 125). Kaliumin vapautuminen maamineraaleista kattoi kaliumtaseen alijäämän. 146

149 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kaliumin saaminen pohjamaasta kasvien käyttöön ja edelleen viljelykiertoon edellyttää, että: Viljelykasvi ottaa runsaasti ja tehokkaasti kaliumia. Suuri osa kasvin ottamasta kaliumista tulee olla peräisin pohjamaasta. Pintamaassa kaliumin pitoisuuden tulee olla alhainen eikä kaliumlannoitusta saa käyttää. Kaliumin oton tulee tapahtua syvemmältä kuin kierron muiden kasvien kaliumin oton. Maassa ei ole esteitä juuriston kasvulle pohjamaahan (esim. korkea pohjavesi, tiivistynyt kyntöantura, happamuus jne.). Pohjamaassa on kasveille käyttökelpoista kaliumia. Vaihtuvan kaliumin pitoisuuteen vaikuttavaa: 1. Maan ominaisuudet vaihtuvan kaliumin lähtötaso (mm. aikaisempi K-lannoitus) kaliumin reservit maassa maan rakenne, kosteus, pieneliötoiminta, ph 2. Viljelykierto sadoissa poistuvan kaliumin määrä (satotaso x K-pitoisuus) kasvien kyky hyödyntää pintamaan ja pohjamaan kaliumvaroja 3. Tuotantosuunta viljelykierto kaliumin porttitase tilatasolla hävikit 4. Lannoitus lannoitussuositukset kierron eri kasveille toteutunut lannoitus viljelykierron kaliumin peltotase 5. Hävikit maasta lannasta kompostista viherlannoituksesta Kaliumpitoisuuden kehitykseen vaikuttavista tekijöistä luomutilalla Vaihtuvan kaliumin pitoisuuden maassa on todettu luomuviljelyssä toisinaan laskevan ja toisinaan myös nousevan. Kaliumpitoisuuden kehitykseen vaikuttavia tekijöitä on lueteltu ohessa. Maaperän kaliumin vapautumista ja hyväksikäyttöä voidaan edistää mm. käyttämällä vaihtelevaa viljelykiertoa viljelemällä viljelykierrossa ravinteita hyvin vapauttamaan pystyviä kasveja (esimerkiksi monivuotisia palko- ja nurmikasveja) parantamalla kasvien juuriston kasvu- ja toimintaedellytyksiä (= maan rakenteen hoito) säätelemällä maan happamuutta (happamien maiden kalkitus) aktivoimalla maan hyödyllistä pieneliötoimintaa käyttämällä eloperäistä lannoitusta muokkaamalla ja kuohkeuttamalla maata sekä pitämällä maanesteen liukoisten ravinteiden pitoisuudet alhaisina. Maasta voi vapautua tietty määrä kaliumia, joka on riippuvainen maan ominaisuuksista ja viljelykasvista sekä viljelytekniikasta. 147

150 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KASVIEN SOPEUTUMISKEINOJA ALHAISEEN RAVINNEPITOISUUTEEN Yhteistyön lisäys typensitojamikrobit sienijuuret energiapitoiset juurieritteet vilkastuttavat hajottajien toimintaa Alhaiseen ravinnetasoon sopeutunut kasvilaji ja -lajike Hidastunut kasvu ravinteiden otto pidemmän ajan kuluessa Ravinnetehokkuuden lisäys Muutoksia ravinteiden otossa ravinnepumpun tehokkaampi käyttö orgaanisten happojen erityksen lisäys entsyymien erityksen lisäys fenolien erityksen lisäys -> kelaattien muodostus Muutoksia kasvissa juuristo pitempi, ohuempi ja tiheämpi juurikarvoja enemmän ja pitempiä juuret läpäisevät ravinteita tehokkaammin Maan kasvukunnon parantaminen kuivatus rakenne pieneliötoiminta 148

151 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 4.4 KARJANLANTA Kotieläinten lantaa muodostuu Suomessa vuosittain noin 18 milj. tonnia eli noin 8 t/ha. Eläintä kohti lantaa muodostuu keskimäärin noin t/lehmä/v, 5,5 6,0 t/emakko/v ja 1,6 2,0 t/lihasikapaikka/v. Sonnassa on kaikkia pää-, sivu- ja hivenravinteita, mutta sen typpi on pääosin hidasvaikutteisessa muodossa. Virtsassa on lähinnä vain typpeä ja kaliumia nopeavaikutteisessa muodossa. Lannalla tarkoitetaan kotieläinten sonnan, virtsan ja kuivikkeiden seosta; usein lannan joukkoon kulkeutuu myös vettä sekä rehua. Lanta Sonta+virtsa+kuivike+vesi+rehujätteet Lannan rooleja tilan ravinnekierrossa: Lannan ravinteet ovat osa tilan ravinnekiertoa - tilan oma lanta ei rikasta ravinteilla tilan ravinnekiertoa ->sato rehu tuotteet/lanta pelto sato Lannan avulla voidaan jakaa ravinteita tilan sisällä halutulla tavalla eri peltolohkoille Lanta toimii pieneliöstön ravintona, edistää ravinteiden kiertoa maassa, lisää maan murustumista, parantaa maan rakennetta ja toimii maan eloperäisen aineksen raaka-aineena Lanta parantaa hygieniaa ja terveyttä maatilan ekosysteemissä, mikäli sitä käytetään sopivalla tavalla Ylärajoja lannan käyttömäärille 2ey/ha, 170 kg/ha lannan typpeä (Nitraattidirektiivi) 1,5 ey/ha (Luomuliiton viljelyohjeet) rehuomavaraisessa tuotannossa yläraja on käytännössä noin 0,7 ey/ha Rehujen ravinteista noin % kulkeutuu lantaan. Esim. lehmästä erittyy lantaan vuodessa keskimäärin typpeä noin 95 kg, fosforia 15 kg ja kaliumia 100 kg. Pääravinteiden lisäksi lannassa on monipuolisesti sivu- ja hivenravinteita. Lannan maanparannusvaikutus on monipuolinen ja pitkäkestoinen. Lehmän vuodessa tuottaman lannan ravinteiden bruttoarvo on noin 100 euroa. Maanparannusarvo voidaan arvioida yhtä suureksi kuin ravinnearvo. Lantaan erittyvät ravinteet tulee pyrkiä saamaan peltoon ja ravinnekiertoon mahdollisimman pienin hävi- PELLON KÄYTTÖ SUOMESSA 2001 Leipäviljaa ym 26 % ha Nurmea 29 % ha Rehuviljaa 44 % ha Rehukasvien osuus 73 % MMM 2002, Tike 149

152 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO kein. Lantaan erittyvät ravinnemäärät ovat seuraavaa suuruusluokkaa haihtuu Tonnia/vuosi N P K Lanta Väkilannoitteet rehussa maidossa ja lihassa (hyötysuhde ) Lanta haasteita haisevaa, sisältää myrkyllisiä kaasuja vioittaa kasvustoa, juuria ja pieneliöstöä ravinteita karkaa helposti sisältää rikkakasvien siemeniä sisältää taudinaiheuttajia ja muita haitallisia aineita hankala varastoida ja levittää Lannan käsittelylle voidaan asettaa useita erilaisia laadullisia tavoitteita. Painopisteet riippuvat tilan tuotantosuunnasta ja muista olosuhteista. Taloudellisesti edullinen Investoinnit kohtuullisia Työtekniikka mielekäs Ravinnehävikit vähäisiä LANNAN KÄSITTELYN LAATUTAVOITTEITA Lannoitusarvon säilyttäminen tai parantaminen Maan hyödyllisen biologisen aktiivisuuden edistäminen Hajuhaitan vähentäminen Hygienian parantaminen Rikkakasvien hallinnan helpottaminen Hyvälaatuisen sadon tuottaminen Tautien ja tuholaisten hallinnan helpottaminen C HY/Mli Rajala/TP LANNAN HYVÄKSIKÄYTTÖ Lannan lannoitus- ja maanparannusvaikutus on riippuvainen mm. seuraavista eri tekijöistä. 1. Talteenotto ja varastointi 2. Levitysajankohta 3. Levitysmäärä 4. Levitysajan sää ja multaus 5. Lahoamisaste ja kompostointitapa. 150

153 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO TALTEENOTTO JA VARASTOINTI Lannan talteenottoon ja varastointiin voidaan käyttää kolmea menetelmää erilaisine muunnoksineen; virtsasäiliömenetelmä, kuivikemenetelmä ja lietelantamenetelmä. Virtsasäiliömenetelmässä virtsa erotetaan sonnasta karjasuojassa ja johdetaan sitä varten rakennettuun säiliöön. Kiinteä lanta otetaan talteen kuivitettuna ja siirretään lantalaan. Kuivikkeiden tarve on olkina noin 5 6 kg/pv/ ey. Virtsasäiliön tulee olla tiiviskantinen, koska virtsasta typpeä haihtuu helposti ammoniakkina. Virtsasäiliöitä olisi hyvä olla kaksi, jotta virtsan sisältämät kasveille haitalliset aineet ehtivät varastoinnin (seisotuksen) aikana hävitä. Virtsasäiliömenetelmä ei aseta lantalalle aivan niin suuria vaatimuksia kuin kuivikemenetelmä, koska ravinnehävikeille alttein virtsa otetaan talteen erikseen. Menetelmän etuina on, että käytettävissä on sekä hyvää maanparannusainetta että nopeavaikutteista typpilannoitetta. Toisaalta kahden erilaisen lannoitteen käsittelyyn ja levitykseen tarvitaan kaksi koneketjua. Kuivikemenetelmässä virtsa imeytetään kokonaan kuivikkeisiin ja saadaan siten vain yhdenlaista lantaa. Kuivitettu lanta varastoidaan eläinten oleskelutilassa tai se siirretään erilliseen lantalaan. Kuivikepohjapihatossa ravinteet saadaan hyvin talteen, mikäli käytetään riittävästi kuivikkeita. Kuivikkeina käytetään ensisijaisesti olkia, joita tarvitaan noin 8 12 kg/pv/ey. Olkien lisäksi on eduksi käyttää turvetta. Sisäruokintakaudella (8 kk) olkia kuluu 1,5 2,0 t/ey ja turvetta 8 10 m 3 /ey. Hapan turve estää ammoniakin karkaamisen lannasta. Typen haihtumistappiot voivat olla myös suuria varsinkin purupohjasikaloissa ja niukalti kuivitetuissa pehkukanaloissa. Kuivikkeiden ominaisuuksia Kuiva- Ravinnesisältö, kg/t Kuivike aine % N P K C C/N-suhde KOTIELÄINTEN SONTAAN JA VIRTSAAN ERITTYVÄT RAVINNEMÄÄRÄT N P K Lypsylehmä,5000 kg/v Hieho, keskimäärin 41 8,5 49 Lihanauta, keskimäärin 53 8,5 44 Vasikat, alle 8 kk 16 3,5 16 Emakko porsaineen Lihasikapaikka, 2,5 erää/v 8,5 2 3,8 Kana, 100 paikkaa, tav.om Kana, 100 paikkaa, luomu Broileri, 100 paikkaa 36 7,7 15 Kalkkuna, 3,5 erää/v, paikkaa Hevonen Lammas, vuohi 15 2,5 10 Kettu, tuotettua nahkaa kohti Minkki, tuotettua nahkaa kohti Steineck ym 2000 LANNANTUOTTO KESKIMÄÄRIN M 3 /ELÄINPAIKKA Kuivike- ja vesilisäys mukana Eläinlaji Kiinteä Virtsa Lietelanta lanta m 3 /v m 3 /v m 3 /v Lypsylehmä, kg maitoa/v 12,7 12,2 20, ,2 12,5 20, ,9 12,9 21,7 Hieho, yli 1 v 3,7 4,8 7,5 Vasikat, alle 1 v 2,0 2,2 3,6 Lihakarja, 0-2 v 5,5 6,5 11,0 Emakko porsaineen 3,4 5,0 5,7 Lihasikapaikka, 2,5 erää/v 0,7 1,0 1,6 Kanat, 100 kpl 5,5 13 Kanannuorikot, 100 kpl, 2,5 erää/v 2,6 Broileri, 100 kpl, 5,5 erää/v 1,0 Hevonen 4-14 Kettu, 100 emoa kohti 15 Steineck ym 2000 KUIVIKKEIDEN VIRTSANSITOMISKYKY Olki Turve ,1 0, Turpeen tilavuuspaino on noin kg/m 3 ja ph noin 4,0. Pihatto on eläinten hyvinvoinnin kannalta edullinen, mikäli kuivikkeita käytetään riittävästi. Pihattolannan maanparannusvaikutus on hyvä. Haasteena on lähinnä kuivikkeiden suuri tarve. Oljen lisäksi tarvitaan yleensä aina turvetta, jota voidaan pitää pitkälti uusiutumattomana (Peltola 1984) 151

154 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Lannan käsittelymenetelmät Kuivikemenetelmä suuri maanparannusvaikutus Lietelantamenetelmä nopea lannoitusvaikutus Virtsasäiliömenetelmä kahdenlaista lannoitetta TYPEN HÄVIKKEJÄ Ammoniakin haihtuminen lannasta Ammoniumtypen huuhtoutuminen lannasta Nitraattitypen huuhtoutuminen kompostista ja maasta Denitrifikaatio maasta ja lannasta luonnonvarana. Menetelmä sopii parhaiten vähän virtsaa tuottaville eläimille, kuten lampaille ja kanoille sekä nuorkarjalle. Kuivikemenetelmää parsinavetassa käytettäessä asetetaan virtsakouruun niin runsaasti kuivikkeita, että kaikki virtsa imeytyy niihin. Kuivikkeita tarvitaan lähes edellä mainittu määrä. Lantalan tulee olla tiivispohjainen sekä varustettu yleensä lantavesisäiliöllä. Lantalan kattaminen on varsin suositeltavaa. Pihatoissa voidaan menetellä myös niin, että makuualueella käytetään kuivikemenetelmää ja ruokintakäytävillä virtsasäiliö- tai lietelantamenetelmää. Lietelantamenetelmässä sonta ja virtsa kerätään samaan säiliöön lähes ilman kuivikkeita. Tällöin etuna on se, että saadaan yhdenlaista, helpohkosti käsiteltävää, nestemäistä tavaraa. Typpi saadaan hyvin talteen ja se myös säilyy melko hyvin varastoinnissa. Sen sijaan levityksessä helppoliukoinen typpi on altis huuhtoutumaan ja haihtumaan. Sellaisenaan lietelanta soveltuu huonosti luonnonmukaiseen viljelyyn ja korkealaatuisten elintarvikkeiden tuottamiseen, koska se sisältää mm. juurille ja pieneliöille myrkyllisiä yhdisteitä ja on epähygieenistä. Kuivike- ja lietelannan ominaisuuksia voidaan parantaa kompostoinnilla ja ilmastuksella, joita käsitellään myöhemmin tässä luvussa. Kuivikelannan lannoitusvaikutus on hidas ja maanparannusvaikutus on suuri ja pitkäaikainen. Lietelannan lannoitusvaikutus on oikein käytettynä suuri ja nopea. Maanparannusvaikutus jää kuitenkin kiinteää lantaa vähäisemmäksi. Lantaloiden tilavuusvaatimukset eläinlajeittain esitetään sivulla 196. Fosforia ja kaliumia voi hävitä huuhtoutumalla lannasta sekä jaloittelutarhoista, ruokinta- ja juottopaikoilta. Näiden ravinteiden hävikit voidaan estää ottamalla kaikki lannasta mahdollisesti puristuva neste talteen. Lantalassa lantavedet johdetaan säiliöön ja valumat maastoon estetään. Komposti-aumaan tulee laittaa riittävästi kuivikkeita ja suojata komposti sateelta, ettei nestettä valu maahan. Kompostin pohjalle laitetaan 15 cm kerros mutaa/turvetta suodattimeksi varsinkin läpäisevillä mailla ja komposti peitetään mieluiten sateenpitävällä peitteellä. Typpeä lannasta voi hävitä huuhtoutumalla, haihtumalla ammoniakkina sekä haihtumalla denitrifikaatiossa. Typpeä voi huuhtoutua lannasta varastoinnin aikana, jollei lantakasaa ja kompostia ole suojattu sateelta. Typpeä haihtuu helposti ammoniakkina karjasuojasta, lantalasta 152

155 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO ja kompostoinnissa. Denitrifikaatiota tapahtuu vasta, kun ammoniumtyppi on muuttunut nitraattitypeksi. Tätä tapahtuu lannan palamisen edetessä riittävän pitkälle käytännössä lähinnä kompostoinnissa. Typpihävikkien suuruus vaihtelee suuresti riippuen lannan käsittelyn järjestämisestä ja huolellisuudesta. Lannan typpihävikkien suuruus vaihtelee yleensä seuraavan taulukon arvojen mukaisesti. Lannan talteenotossa, varastoinnissa ja levityksessä typen hävikit haihtumalla vaihtelevat yleensä noin %:n välillä. Hävikkien suuruus riippuu ennen kaikkea oikeista työtavoista ja huolellisuudesta. Ammoniakin haihtumisen riski lannasta varastoinnin aikana on sitä suurempi, mitä enemmän lannassa on liukoista ammoniumtyppeä. Myös kompostoinnin alkuvaiheessa typpeä vapautuu ammoniakkina ja sen haihtumisriski on suuri. Lietelantaa sekoitettaessa ja ilmastettaessa ammoniumtyppeä voi haihtua ilmaan. Levityksessä virtsasta ja lietelannasta haihtumistappiot voivat olla suuria. Kuivikelannassa haihtumisriski on määrällisesti pienempi mutta kuitenkin merkittävä. Kompostissa haihtumiselle altista typpeä ei juuri ole. NO 3 -typen huuhtoutumisen riski maasta lannan levityksen jälkeen on kompostilla pienin. Denitrifikaatio voi olla huomattavan suurta lannan levityksen jälkeen tiiviillä mailla. Riski on sitä suurempi, mitä suurempi on lannan aiheuttama hapen kulutus maassa. Syvä 153

156 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO multaus ja märkä, tiivis maa voivat myös lisätä denitrifikaation riskiä. Maan tiivistymistä lannan levityksen yhteydessä tulee välttää riskin pienentämiseksi. Lannan kompostointi ja lietelannan ilmastus voivat pienentää denitrifikaation riskiä, koska hapen kulutus maassa vähenee. Typen hävikkien suhteellisia eroja eri lannoista havainnollistetaan lannan käsittelyn eri vaiheissa seuraavassa: TYPEN HÄVIKKIEN SUHTEELLISIA EROJA LANNAN KÄSITTELYSSÄ ERILAISILLA LANNAN KÄSITTELYMENETELMILLÄ Vaihe Virtsa Lietelanta Ilmastettu liete Raaka lanta Kompostoitu lanta Talteenotto Varastointi Jatkokäsittely Levitys ++ Maasta - ++ Nitraatin huuhtoutuminen Denitrifikaatio (++ = hävikkiriski pieni, = hävikkiriski suuri) Luonnonmukaiseen viljelyyn siirtyvällä tilalla on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota lannan tarkkaan talteenottoon ja varastointiin sekä sen käsittelyyn ja käyttöön. Jotta lanta voidaan käyttää kulloinkin parhaana ajankohtana, on riittävä varastotila tarpeen. Lietelanta- ja virtsasäiliöihin tulee mahtua koko vuoden lantakertymä laidunvähennys huomioiden. Kuivikelannalle riittää luonnonmukaisessa viljelyssä käytännössä pienempikin lantala, mikäli kompostia tehdään useamman kerran vuoden aikana. Seuraavassa luettelossa esitetään eräitä keinoja vähentää ravinnehävikkejä lannan käsittelyssä. Typen hävikkejä voidaan pienentää lannan käsittelyssä mm. seuraavin keinoin: Ammoniakin haihtuminen lannasta: Eläinsuojassa Hyvin toimiva virtsan erotus Riittävä kuivikkeiden käyttö Turvekuivike Eläinsuojan lämpötila viileä 154

157 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Lantalassa Lantala riittävän suuri, jotta levitysajat optimaaliset Lantalan kattaminen Lannan peittäminen lantalassa Lietelannan johtaminen säiliöön altapäin (lantakuori) Liete- ja virtsasäiliön kattaminen Hyvin suunniteltu ja toteutettu kuivikelannan kompostointi ja lietelannan ilmastus Haihtuvan ammoniakin talteen ottaminen lantakaasuista biosuodattimella tai kaasujen tiivistämisellä Kompostiin riittävästi kuivikkeita Pellolla Nopea multaus (tai levitys pilvisellä säällä tai sateen alle) Lietelannan letkulevitys nurmeen/oraille Lietelannan ja virtsan laimentaminen vedellä tai huuhtelu maahan Ammoniumtypen huuhtoutuminen lannasta Nopea multaus Lannan levitys oikeaan aikaan (kasvukauden alkupuolella) Sopivat käyttömäärät Kompostiin riittävästi kuivikkeita Kompostin pohjalle 15 cm:n kerros turvetta tai mutaa Kompostin peittäminen oljilla, turpeella ja sateenpitävällä peitteellä NO 3 -typen huuhtoutuminen kompostista ja maasta Kohtuulliset levitysmäärät Tarkoituksenmukainen levitysaika Lannan kompostointi Kompostiin riittävästi kuivikkeita Kompostin pohjalle 15 cm kerros turvetta tai mutaa Kompostin peittäminen oljilla, turpeella ja sateenpitävällä peitteellä Denitrifikaatio maasta ja kompostista Hyvärakenteinen maa Maan tiivistymisen ehkäiseminen lannan levityksessä Lannan kompostointi tai ilmastus Hallittu ilmastus - Komposti ilmava ja sateelta suojattu 155

158 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Rikin kierrätys pienin hävikein on vieläkin tärkeämpää kuin typen. Typpeä saadaan luomutilalle täydennyksenä typensidonnan avulla. Rikkiä ei ole mahdollista täydentää tällä tavoin luonnollisin keinoin. Rikki saadaan säilymään lannassa, kun huuhtoutuminen ja rikkivedyn muodostuminen eli mätäneminen estetään. LANNAN LAHOAMISASTE Lannan käyttöominaisuuksiin vaikuttaa lannan ravinnekoostumuksen lisäksi myös sen lahoamisaste. Lahoamisasteen suhteen lanta voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: Tuore lanta, lahoava lanta ja mätänevä lanta. Tuoreilla ja mätänemistilaisilla lannoilla on joukko haitallisia ominaisuuksia, jotka heikentävät niiden hyödyntämistä. Niitä käsitellään tarkemmin seuraavassa kappaleessa. - Tuore lanta Luonnonmukainen viljely - Lahoava lanta = Maanviljely - Mätänevä lanta KOMPOSTOINTI Kompostointi on eloperäisten aineiden säädeltyä, biologista hajotusta ja uudelleenrakentumista hapellisissa olosuhteissa, joihin liittyy lämpötilan nousu. Käytettäviä lannan kompostointimenetelmiä ovat aumakompostointi, rumpukompostointi ja lietelannan nestekompostointi eli ilmastus. Kompostointinimitys tulee latinasta ja se tarkoittaa yhteen asetettu, seos. Kompostoinnissa pieneliöstö lahottaa jätteet hapen läsnä ollessa, jolloin syntyy hiilidioksidia, vesihöyryä, ravinnesuoloja ja pääasiassa kypsymisvaiheessa suurimolekyylisiä orgaanisia yhdisteitä sekä hitaasti hajoavaa eli puolistabiilia eloperäistä ainesta. Kompostoinnille on tyypillistä energian vapautuminen lämpönä. Kompostissa pyritään tekemään olosuhteet eloperäisen aineen sopivalle lahoamiselle ja humuksen muodostukselle edullisiksi. Hajotus- ja rakennustyön suorittavat lähinnä bakteerit, sädesienet, sienet sekä erilaiset hyönteiset, punkit, tuhatjalkaiset ja lierot. Kompostointi on syytä erottaa mädätyksestä, jossa pieneliöstö hajottaa jätteitä hapettomissa olosuhteissa. Tällöin syntyy metaania, ammoniakkia, rikkivetyä, alkoholeja ja orgaanisia happoja sekä erilaisia haihtuvia, pahanhajuisia yhdisteitä. Säädeltyä ja pitkälle vietyä mädätystä käytetään biokaasun tuotannossa erotuksena esim. tavanomaisen lietelannan mätänemisestä. 156

159 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KOMPOSTOINNIN KAAVAMAINEN KULKU Happi Pieneliöt Kosteus Säädöksiä luomuviljelyn ehdoissa (KTTK 2003): Hiilidioksidi CO2 Vesi H2O 2 2 Raaka-aineet Hiilihydraatit Lipidit Valkuaisaineet Aminohapot epäorg.typpi Energia Lämpö Lanta suositellaan aina kompostoitavaksi. Lanta on kompostoitava, mikäli se on peräisin tavanomaisesta tuotannosta, joka ei ole todistetusti laajaperäistä (eläintiheys luovuttajatilalla alle 2 ey/ha). Selluloosa Ligniini Kivennäisaineet KOMPOSTI Osaksi uusien pieneliöiden muodostusta Turkiseläinten lanta on kompostoitava aina. Lietelanta on kompostoitava/ilmastettava aina, kun se on peräisin tavanomaisesta tuotannosta, tai vähintään laimennettava vedellä KOMPOSTOINNIN MERKITYS Kompostointi voi muuttaa lannan ja muiden eloperäisten lannoitteiden käyttöominaisuuksia monin tavoin. Eloperäisen aineksen hajoaminen kuluttaa runsaasti happea. Mikäli hajoaminen on maassa vilkasta, voivat kasvien juuret kärsiä hapen niukkuudesta. Hajoamisessa varsinkin sen alkuvaiheessa syntyy myös juurten kasvua haittaavia yhdisteitä, joista osa on haihtuvia. Lannassa voi olla myös rehuista, kuivikkeista, lääkkeistä tai eläimistä peräisin olevia haitallisia aineita. Seuraavassa esimerkkejä kompostoinnin potentiaalisista edullisista vaikutuksista: muuten vaikeasti hyödynnettävät jätteet voidaan hyödyntää lannan paha haju ja myrkylliset yhdisteet häviävät tai vähenevät haitalliset aineet häviävät tai vähenevät (rikkakasvien siemenet, taudinaiheuttajat, lääke- ja torjunta-ainejäämät, eläimistä lähtöisin olevat haitta-aineet) hygienia paranee lannoitusvaikutus tasapainottuu, pitkäaikainen maanparannusvaikutus helpompi käsitellä ja levittää, orastuminen parempi parempi kasvien laadulle edullisempi hyödylliselle pieneliötoiminnalle (mm. sienijuuri) ja juurten kasvulle voidaan parantaa raakafosfaatin hyväksikäyttöä. saadaan lämpöä. LAHOAMISEN JA MÄTÄNEMISEEN VAIKUTUKSET JA SOPIVUUS VILJELYYN 1) 2) 1) Hapekas lahotus esim. lantakomposti 2) Hapeton mätäneminen esim. tiivis lanta 157

160 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Haasteina lannan kompostoinnissa on sen vaatima lisätyö ja mahdolliset lisäinvestoinnit. Puutteellisessa kompostoinnissa ravinteiden, varsinkin typen hävikki voi olla huomattava. Oikeaa kompostointitekniikkaa käytettäessä voidaan hävikit ja työmäärä pitää kohtuullisena. HAITTA-AINEIDEN HAJOTUS Laitumella tuore lanta ja virtsa heikentävät laidunruohon maittavuutta mm. hylkylaikut ovat tästä osin esimerkkinä. Naudan lietelannan pintalevitys voi vähentää laidunruohon maittavuutta. Myös raaka kuivikelanta keväällä mullattuna voi vähentää esim. vihantarehun maittavuutta. Lantaan erittyy myös eläinten lääkinnässä käytetyistä lääkkeistä jäämiä. Useista antibiooteista noin % alkuperäisestä määrästä löytyy lannasta. Antibiootit hajoavat tavallisessa lannassa hyvin hitaasti. Ne sekä niiden erilaiset hajoamistuotteet voivat kiinnittyä sekä eloperäiseen ainekseen että maahiukkasten pinnoille. Lannan antibioottijäämät saattavat haitata kasvien kasvua, häiritä maan pieneliötoimintaa ja lisätä resistenssin leviämistä maassa elävien bakteerien keskuudessa. Oheisen esimerkin kananlannassa on rehun lisäaineena käytetty antibiootti sinkkibasitratsiinia. Lannan antibioottijäämät haittasivat ohran kasvua. Kompostointi hävitti suurimman osan (yli 80 %) sinkkibasitratsiinista, jolloin ohra kasvu parani. Tavanomaisia olkia kuivikkeena käytettäessä lantaan joutuu usein myös torjunta-ainejäämiä. Kompostointi vähentää useimpien pitoisuuksia oleellisesti. Poikkeuksen ZN-BASITRASIININ JA BROILERINLANNAN KOMPOSTOINNIN VAIKUTUS OHRAN SATOON 158 Vogtmann ym

161 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO muodostaa korrenvahvistaja (CCC), jolla käsiteltyjä olkia ei tule käyttää luomuviljelyssä. Käsittelemättömän lannan korkea suolapitoisuus vaikuttaa haitallisesti hyödylliseen pieneliötoimintaan. Lieroille haitallinen pitoisuus esim. ammoniumkarbonaattia on yli 9 g/l. Vapaa ammoniakki puolestaan polttaa hengitysteitä. Haittaraja on 0,1 g/l. Käsittelemätön lietelanta ja väkevä virtsa tulisi laimentaa vedellä kertaisesti, jotta se olisi suorana kosketuksena täysin haitatonta lieroille. Muutkin tekijät poistavat polttovaikutusta, jolloin käytännössä huomattavasti vähäisempi laimennus riittää. Kompostoimattoman lannan fenolit, kresoli ja bentsoehappo vahingoittavat lieroja ja muita pieneliöitä (aiheuttamalla mm. lierojen jaokkeiden irtoamista). Rikkivety on erittäin myrkyllistä. Rikkivety ja monet orgaaniset, haihtuvat yhdisteet ovat pahaa hajua aiheuttavia. Lannassa on yleensä aina taudinaiheuttajia ja rikkakasvien siemeniä sekä myös kasveihin hormonaalisesti vaikuttavia aineita, jotka tulisi myös saada häviämään ennen lannoitteeksi käyttöä. MAAN BIOLOGISEN AKTIIVISUUDEN EDISTÄMINEN Kasvi-maa-systeemin hyödyllisen toiminnan edistäminen on merkittävä lannan käsittelyn tavoite luomuviljelyssä. Eloperäinen lannoitus tarjoaa ravintoa pieneliöstölle ja lisää pieneliötoimintaa. Lannasta tulisi saada hyödylliseen pieneliötoimintaan ja juurten kasvuun ja toimintaan haitallisesti vaikuttavat tekijät häviämään. Lisäksi olisi edullista saada syntymään hyödyllisiä tekijöitä. Maan omat ravinnevarat tulisi saada täysitehoiseen kiertoon. Kasvien fosforihuollossa ja fosforin vapautumisessa mm. sienijuurilla on keskeinen merkitys. Lanta tulisi käsitellä sillä tavoin, että esim. sienijuuret menestyvät ja toimivat hyvin. Sienijuuria suosii hidasliukoinen eloperäinen lannoitus. Näin saadaan maasta tapahtuva ravinteiden kierto myös mukaan tilan ravinnekiertoon. Lannan käsittelyn yhtenä tavoitteena voidaankin pitää maan omien ravinnevarojen hyväksikäytön edistämistä. Lannan kompostointi lisää hyödyllisten pieneliöiden laadukkaan ravinnon saantia. Kompostointi suosii mm. hyödyllisiä sieniä. Aminohapot ja vitamiinit saattavat moninkertaistaa sienijuurten kasvun. Fusarium-sienten asemesta Penicillium-sieni runsastuu maassa. Tämä on edullista kasvien terveenä säilymisen kannalta. Mutta Mikä hävittää taudinaiheuttajia lannasta hmm...vilkas aerobinen hajoaminen - lahottajaeliöstö syö taudinaiheuttajia + kompostoituminen korkeassa lämpötilassa 159

162 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Penicillium-sienen on havaittu pystyvän myös vapauttamaan maaperästä fosforia. Edellä mainitut haitta-aineet ovat haitallisia myös juurikarvoille ja juurten toiminnalle. Juurten pituuskasvu ja tiheys sekä juurikarvojen kasvu muodostuvat paremmiksi, kun haitalliset tekijät hävitetään lannasta. Tällöin maan omien ravinnevarojen hyväksikäyttö paranee. Lannan kompostointi näyttää suosivan mm. fosfataasientsyymien tuotantoa maassa, jolloin maan omien fosforivarojen hyväksikäyttö voi parantua. Sveitsissä DOKkokeessa fosfataasiaktiivisuus oli kompostoitua lantaa käytettäessä kaksi ja puolikertainen ja kompostoimatonta lantaa käytettäessä puolitoistakertainen väkilannoitukseen verrattuna. TOIMENPITEITÄ RISKIEN MINIMOIMISEKSI LANNAN KÄSITTELYSSÄ JA KÄYTÖSSÄ Tunne levittämäsi lannan laatu erityisesti ostolannan laatu. Kompostoi lanta huolellisesti. Seuraa kompostoitumisen etenemistä lämpötilaa ja lahoamisen etenemistä seuraamalla. Kääntäminen parantaa kompostin hygieniaa Kääntämisen yhteydessä varmista, että pintakerros sekoittuu keskelle. Ole varovainen lannoituksessa nopeasti kasvavien, suoraan maakosketukseen tulevien vihannesten kuten salaatin suhteen. Ole varovainen kasvukauden aikaisen lisälannoituksen osalta Varmista koneiden riittävä hygienia. Pese koneet tarvittaessa lannan ajon jälkeen. Työjärjestykseksi puhtaammasta likaisempaan. HYGIENIA Riski lannan mukana peltoon leviävistä taudinaiheuttajista, kuten esim. Salmonella, Ehec, Listeria ja Yersinia, on yleensä pieni, mutta tautien leviämisvaarasta maasta satoon ja edelleen eläimiin ja ihmisiin on syytä olla tietoinen. Riskialtteimpia tuotteita ovat tuoreena syötävät vihannekset ja marjat sekä myös säilörehu. Jos lantaa ei ole hygienisoitu esim. kompostoimalla, voivat tarttuvien tautien aiheuttajat levitä saastuneen ruuan mukana ihmiseen, aiheuttaa ongelmia tuotteiden jatkojalostuksessa tai heikentää säilörehun laatua. Erityisesti tuorevihanneksia viljeltäessä tuotteiden laadun tulee olla hyvä myös mikrobiologisen laadun osalta. Kompostoimalla lanta huolella voidaan taudinaiheuttajat hävittää lannasta. Hygienisoitumista varmistaa, kun kompostia käännettäessä pintakerros sekoitetaan keskelle. Useimmat taudinaiheuttajat tuhoutuvat o C asteen lämpötilassa noin 10 vuorokauden kuluessa. Alemmissa lämpötiloissa tarvitaan pitempi käsittelyaika (lämpötila x kosteus x aika). Lietelannan ilmastuksessa useimpien taudinaiheuttajien hävittämiseksi riittää usein jo o C asteen lämpötila 3 5 viikon ajan. Tällöin ilmastussäiliöön ei saa tulla uutta lietelantaa. Alempi lämpötila vaatii pitemmän ajan. Esimerkiksi salmonellan leviäminen tilalla voidaan katkaista melko hyvin lietelannan ilmastuksella. Sen sijaan voihappoa tuottavat Clostrium-bakteerit vähenevät huomattavasti hitaammin. Myös biokaasutus hygienisoi lantaa. Kompostin käyttö voi helpottaa myös kasvitautien hallintaa. Varsinkin satojätteissä tautien leviäminen voi 160

163 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO kompostoimalla vähentyä merkittävästi. Tällaisia ovat esim. viljojen lehtilaikkutaudit. Tautien häviämisen edellytyksenä on mm., että lämpötila nousee riittävästi ja kompostin ulkoreunat käännetään keskelle. Kompostin käyttö voi myös vähentää kasvualustasta leviävien, maalevintäisten kasvitautien esiintymistä, esimerkiksi taimipoltetta KOMPOSTOINNIN TOTEUTUS Kompostissa tulee vallita sopivat fysikaaliset, kemialliset ja biologiset olosuhteet, jotta päästään toivottuun lopputulokseen. Tärkeimpiä tekijöitä ovat sopivat raaka-ainesuhteet ja kosteus, riittävä hapen saanti, riittävä lämpötila ja sopiva happamuus. Lisäksi tarvitaan sopiva hajottajaeliöstö. Olosuhteiden tulisi myös pysyä sopivina riittävän pitkään. Onnistuneen kompostoinnin edellytyksiä Sopivat raaka-ainesuhteet. Sopiva ilmavuus ja rakenteen pysyvyys. Sopiva kosteus. Sopiva materiaalin karkeus. Sopiva pieneliöstö. Sopiva ph. Sopiva lähtölämpötila ja prosessinaikainen lämpötila. Sopiva kompostin koko ja paikka. Sopiva kompostin peittäminen. Riittävä seuranta. Sopivat säätelytoimet tarvittaessa. MITEN KOMPOSTI TEHDÄÄN? Kompostin raaka-aineiden käyttöominaisuudet määräytyvät viiden näkökohdan perusteella: ravinteisuus, kosteus, lahoamistaipumus ja rakenteen pysyvyys sekä epäsuotuisien aineiden pitoisuus. Erilaisia raaka-aineita yhdistelemällä tulee koota lahoamiselle sopivat olosuhteet. SOPIVAT RAAKA-AINESUHTEET Kompostoitavat eloperäiset aineet voidaan jakaa ravinteisuuden perusteella kahteen pääryhmään: hiilipitoisiin ja typpipitoisiin aineisiin. Kompostin varsinaiset valmistajat pieneliöt tarvitsevat kummankin ryhmän aineksia sopivassa suhteessa, jotta ne voivat valmistaa eloperäisten aineksien seoksesta hyvää kompostia. Tätä suhdetta nimitetään hiili-typpi -suhteeksi (C:N-suhde). Komposti tulee koostaa eri raaka-aineista siten, että komposti on riittävän hiilivoittoinen eli hiilen ja typen suhde on noin 25 35:1. Typpeä seoksessa on tällöin noin 1,6 2,0 % kuiva-aineesta. Koska niukasti kuivitetussa naudan lannassa hiilityppisuhde on noin 20:1 ja oljissa noin :1, tarvitaan kuivikkeeksi virtsasäiliömenetelmässä esim. lehmää kohti olkia yhteensä noin 5 6 kg päivässä sopivan suhteen saavuttamiseksi. Karjanlanta vaatii typpipitoisena aineena runsaasti kuivikkeita, jotta typpitappiot pysyvät kohtuullisina. Oikein toteutettuna kompostoinnin typpihävikit jäävät vähäisiksi. Epäedullisissa oloissa lannan typestä jopa puolet KOMPOSTIN RAAKA-AINEITA JA KUIVIKKEITA TYPPIPITOISUUDEN MUKAAN RYHMITELTYINÄ (N-% kuivaaineesta Alhainen typpipitoisuus (kuivikkeet) alle 1 %) puru, lastu 500:1 hake :1 olki :1 turve :1 Sopiva typpipitoisuus (N-% 1 2 %) kuivitettu hevosenlanta 25:1 vanha heinä 25 30:1 naudan lanta (runsas kuivike) 30:1 Korkea typpipitoisuus (vaativat kuivitusta) (N-% yli 2 %) virtsa 0,8:1 naudan lanta (niukka kuivike) 20:1 kanan lanta 10:1 tuore ruoho 12:1 nuori komposti 15:1 kypsä komposti 10:1 161

164 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Typen hävikki-% LANNAN C/N-SUHTEEN VAIKUTUS TYPPIHÄVIKKIIN Varastointiaika 3 kk 5 kk 16 17, ,8 40,5 C/N -suhde Kirchmann 1986 Kompostin ilmanvaihtoon vaikuttavia tekijöitä hienojakoisen ja karkean aineksen suhde kompostin kosteus kompostin koko kompostin rakenne voi haihtua kompostoinnissa. Viereinen kuva havainnollistaa hiili-typpi -suhteen merkitystä typen säilymiselle. Raaka-aineiden lahoamistaipumus vaikuttaa lähinnä kompostoitumisen nopeuteen. Runsaasti sokereita, hemiselluloosaa, selluloosaa sekä vähän ligniiniä (puuainetta) sisältävät ainekset lahoavat helposti (ruoho, vihannesjäte, lanta). Sitä vastoin runsaasti ligniiniä sisältävät ainekset lahoavat hitaasti (puuperäiset ainekset kuten hake, puun kuori sekä olki). AINESTEN SEKOITUS JA HIENONTAMINEN Eri ainekset on kompostissa sekoitettava kunnollisesti. Tehokkaimmin ainesten sekoittuminen tapahtuu koneellisesti käyttämällä apuna lannanlevityskelalla varustettua yleisperävaunua. Lantapaakut tulisi saada hajoamaan alle 3 cm:n paakuiksi, jotta maatuminen tapahtuisi tasaisesti. ILMAVUUS Hapen saannin turvaamiseksi kompostiin on järjestettävä riittävä ilmanvaihto. Kiivaimman hajoamisvaiheen aikana noin 2 5 viikon ajan ilmaa tarvitaan vähintään 1 m 3 kompostitonnia kohti tunnissa. Kuivikkeeton tai vähän kuiviketta sisältävä eläinten lanta ja tuore ruoho sekä ruokajätteet ja käymäläjätteet ovat liian tiiviitä yksinään kompostoitaviksi. Tällaiseen märkään ja tiiviiseen ainekseen on sekoitettava riittävästi karkeaa, kuohkeaa ja ilmavaa ainesta kuten olkia, kuorta, haketta tai karkeaa turvetta. Myös ruokamulta ja vanha komposti parantavat kompostin rakennetta. Karkean aineksen osuuden tulisi olla noin % kompostin tilavuudesta. Ilmanvaihtoa kompostissa parantaa pohjalle levitetty kerros karkeaa ainesta kuten olkia tai haketta. 15 cm:n kerros kuivaa ja karkeaa turvetta pidättää kompostista mahdollisesti valuvan nesteen ravinteet. Erityisen tarpeellinen imukykyinen alusta on läpäisevillä maalajeilla. Savimaat pidättävät yleensä ravinteita hyvin, mikäli kompostin paikkaa vaihdellaan vuosittain. Isojen kompostien ilmavuutta voidaan parantaa asettamalla niiden sisään ilmankulkua helpottavia kanavia esim. salaojaputkia. Ilmanvaihdon sopivan määrän voi päätellä kompostointituloksesta. Mikäli komposti pyrkii kuivumaan, on syynä yleensä liian suuri ilmanvaihto. Tällöin kompostia on tiivistettävä tai kasteltava. Jos ilmanvaihto kompostissa on heikkoa, muuttuu lahoaminen mätänemiseksi. Tällöin komposti ei lämpene ja pöyhittäessä se haisee

165 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO pahalta. Tällainen komposti on käännettävä ja samalla siihen lisätään karkeaa ainetta. KOSTEUS Kompostin pieneliöt tarvitsevat elääkseen ja toimiakseen vettä. Komposti toimii hyvin, jos siinä on vettä % tuorepainosta. Kuiva komposti ei toimi. Märkä komposti kärsii hapen puutetta ja siitä saattaa huuhtoutua ravinteita hukkaan. Karkeaa ainesta kuten puun kuorta, haketta ja olkia sisältävä komposti saa olla hyvinkin märkä. Sen sijaan hienojakoinen lanta, tuore ruoho ja hieno turve painuvat märkinä helposti liian tiiviiksi, ilmattomaksi massaksi. Komposti on yleensä sopivan kosteaa silloin, kun siitä voimakkaasti nyrkissä puristettaessa irtoaa pari tippaa vettä. Kuivat ainekset on kompostin teon yhteydessä kasteltava, mieluiten hienojakoisella vesisuihkulla. Kompostoitavan aineksen veden varastoimiskyvyn tulisi olla riittävän suuri. Esimerkiksi olkivaltainen komposti saadaan py-symään tasaisen kosteana lisäämällä siihen turvetta tai multaa. Syksyllä ja talvella komposti helposti kastuu liikaa. Sen estämiseksi kompostin yläpinta muotoillaan kuperaksi ja se peitetään lämpövaiheen jälkeen mieluiten vedenpitävällä katteella. KOMPOSTIN "KOSTEUSTESTI" KOMPOSTIN LÄMPÖTILAN SEURANTA LÄMPÖTILA Kompostoituminen on nopeinta, kun lämpötila on C asteen välillä. Lanta- ja kasvinjätekompostin lämpötilaksi tämä on sopiva. Hygieenisyyssyistä voi olla tarpeen käyttää korkeampaa lämpötilaa, esimerkiksi käymäläjätekomposteissa lämpötila tulisi saada nousemaan yli 60 C. Kompostia valmistettaessa raaka-aineiden alkulämpötilan tulisi olla yli 5 C, jotta kompostoituminen käynnistyisi. Kylmänä vuodenaikana kompostia voi olla tarpeen lämmittää sen sytyttämiseksi esimerkiksi kuumalla lannalla. Voimakkaasti lämpenevä komposti kuivuu helposti liikaa. Tällöin ravinnehäviöt kasvavat. Peittäminen, tiivistäminen ja kastelu estävät ylikuumenemista ja kuivumista. PIENELIÖT Pieneliöt suorittavat varsinaisen kompostin valmistamisen. Viljelijä luo niiden työlle sopivat olosuhteet kasaamalla kompostin. Raaka-aineet itsessään sisältävät yleen- 163

166 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO sä riittävästi pieneliöitä. Pieneliöstön lisäys saattaa nopeuttaa kompostoitumista silloin, kun komposti on koostumukseltaan yksipuolinen esim. lietelanta turpeeseen imeytettynä. Mikäli kompostoinnissa halutaan käyttää apuna lieroja, on kompostiin yleensä välttämätöntä lisätä vanhaa, tunkiolieroja ja niiden poikasia runsaasti sisältävää kompostia. PEITTÄMINEN Valmiiksi rakennettu komposti peitetään esimerkiksi noin 5 10 cm:n kerroksella multaa, turvetta tai noin cm:n kerroksella olkia. Lämpövaiheen jälkeen muovilla tai muulla sateen pitävällä katteella peittäminen on varsin suositeltavaa. Erityinen kompostihuopa estää sadeveden pääsyn kompostiin mutta sallii kaasujen vaihdon, vähentää lämmön haihtumista (talvikompostointi!). Se on myös muovia ja kuormapeitteitä helpompi kiinnittää. Se kestää useita vuosia. PEITTÄMISEN VAIKUTUS RAVINTEIDEN HUUHTOUTUMISEEN KOMPOSTISTA PEITTÄMÄTÖN OLKIKATE KOMPOSTIHUOPA Leinonen ja Roinila 1995 PEITTÄMISEN ETUJA komposti säilyttää paremmin lämpönsä ja kosteutensa, eikä kastu sateella liiaksi lahoaminen tapahtuu tasaisesti pintaan asti ravinnehävikit pienenevät rikkakasvien kasvu kompostin pinnalla estyy Kompostointi maatilalla 1. Käytä kuivikkeita runsaasti, virtsasäiliömenetelmässä 5 6 kg/ny/pv ja/tai lisää niitä kompostiin tekovaiheessa; olkea, turvetta, mutaa naudan, hevosen, lampaan lanta lanta:olki (irto): turve = 1:1:0,5 (tilavuudesta) naudan/sian lietelanta liete:olki:turve = 1:1:1,0 1,5 kuivikekananlanta kuivikkeeton kananlanta lanta:olki:turve = 1:1:1,5 2,0 = 1:1:2,5 3,0 2. Lisää naudan, lampaan ja hevosen lantaan apatiittia 0,2 0,4 kg/ny/pv/ eli 5 20 kg/m 3, mikäli pellot tarvitsevat fosforitäydennystä Levitä kompostin pohjalle 15 cm:n kerros turvetta ravinteiden talteen ottamiseksi maapohjakompostoinnissa.

167 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 4. Kuormaa lanta ja lisäaineet lantalasta lannanlevittimeen ja pura kuorma kompostiksi lannanlevitintä paikallaan käyttäen rikkakasvittomalle, tiivispohjaiselle maalle. KOMPOSTIN POIKKILEIKKAUS 5. Kompostiauman koko: leveys 1,5 3,0 m korkeus1,2 1,5 m pituus m 6. Peitä turpeella, mudalla noin 5 10 cm tai oljilla noin cm tai hengittävällä peitteellä tai (lämpövaiheen jälkeen) muovilla, kuormapeitteellä tai kompostihuovalla (ilmanvaihto turvattava). 7. Seuraa lämpötilaa ja lahoamisen etenemistä raaka-aineiden lämpötilan tulisi olla alussa yli 5 10 C, jotta lämpeneminen lähtee käyntiin noin viikon kuluttua lämpötilan tulisi olla C jos yli 55 C, niin tiivistä (tai kastele) merkitse havainnot muistiin. KOMPOSTIN PEITTÄMINEN 8. Komposti ei saa kuivua seuraa kuivumista lämpövaiheessa; kastele tai tiivistä tarvittaessa 9. Jos kääntö tarpeen, niin käännä komposti vasta sen jäähdyttyä alle 30 C:een; noin 1 2 kk kuluttua kompostin teosta. 10. Suojaa komposti sateelta (= liialliselta kastumiselta) ja estä näin ravinnevalumat hengittävä kompostipeite käyttökelpoisin musta muovi tai pressu käy myös katteeksi, mikäli kompostin riittävä hapen saanti turvataan. PAIKKA Koneellisesti kompostoitaessa maapohjan on kestettävä runsasta ajoa, joten kompostin tulee sijaita riittävän kuivalla paikalla. Maatiloilla komposti sijoitetaan joko erityiselle kompostointipaikalle tai sille peltolohkolle, jonne se levitetään. Komposti on syytä sijoittaa viettävän lohkon yläosaan. Tasaisilla lohkoilla se voidaan sijoittaa myös keskelle lohkoa. Sijoittelussa tulee ottaa huomioon vesistöjen ja pohjavesien suojelu sekä levityksen joutuisa sujuminen. Kompostipaikalla ei saisi olla kestorikkakasveja. Esim. juolavehnä, valvatti, ohdake ja nokkonen valtaavat helposti kompostin. KOMPOSTOINNIN TARKKAILU Kompostin teon jälkeen sitä on syytä tarkkailla parin päivän välein. Kompostista seurataan lämpötilaa, kosteutta ja maatumista. Lämpötilan nousua seurataan mieluiten lämpömittarilla, muita aistinvaraisesti. SÄÄDÖKSIÄ KOMPOSTIN PAIKASTA Ei tulvavaaran alaiseen paikkaan Ei pohjavesialueelle Ei poikittain rinteeseen Ei valtaojan varteen eikä kaivon lähelle SOPIVA KOMPOSTIN PAIKKA ON Riittävän kantava (kestää raskaan liikenteen ja kuormauksen) Kestorikkakasveista vapaa Kivetön Lohkon yläosassa tai isolla lohkolla keskellä Rinteen viettosuuntainen Riittävän kaukana ojista, vesistöistä ja kaivoista 165

168 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KOMPOSTOINNIN VAIHEET Kompostoituminen etenee vaiheittain. Lahoaminen lähtee käyntiin aumassa yleensä läheltä pintaa ja etenee kohti auman keskiosia. Kompostin eri osissa maatuminen voi olla hyvinkin eri vaiheissa. Lämpötilan nousu ja värimuutokset kertovat maatumisen etenemisestä. 1. Viikon kuluessa kompostin kasaamisen jälkeen lämpötila lähtee nousuun hajottajaeliöstön ryhtyessä työhönsä. 2. Lämpövaiheen aikana pääasiassa bakteerit käyttävät helppoliukoista hiiliravintoa ja valkuaisaineiden typpi vapautuu ammoniakkina. Typen haihtumisen vaara on suurimmillaan. Komposti ei saa päästä kuivumaan. 3. Jäähtymisvaiheessa sienikasvusto valtaa kompostin ja ryhtyy hajottamaan ligniiniä ja muita vaikealiukoisia yhdisteitä. Typpi on sitoutuneena eloperäiseen ainekseen. 4. Kypsymisvaiheessa tunkiolierot ja muut pieneläimet sekä bakteerit suorittavat pääosan kompostointityöstä. Samalla eloperäistä typpeä muuttuu (mineralisoituu) nitraatiksi. Tällöin huuhtoutumisvaara on suuri. KUN JOKIN MENEE PIELEEN KORJAUSTOIMENPITEITÄ Mikäli komposti ei toimi kunnolla, tähän voi olla monia syitä. Seuraava taulukko auttaa selvittämään toimimattomuuden syitä: Kompostin tila Syy Toimenpiteet liian kuiva liiallinen kuumeneminen, kääntö ja kastelu, lahoaminen pysäh- vesi haihtunut, pieneliö- mahdollisesti tuoreen tynyt, harmaata toiminta pysähtynyt aineksen lisääminen sienirihmastoa liian märkä pitkä sadekausi, liian kääntö ja kuivan, karkean mätänemisen hajua vähän karkeita ja paljon aineksen sekoittaminen vihertävän musta väri vetisiä raaka-aineita, (hake, olki, multa) hapen puute lahoaminen liian paljon puumaisia kääntö, typpipitoisten aineiden pysähtynyt aineksia, lisäys (lanta, ruokajäte) mädäntyneen hajua useimmiten liian tiivis, kääntö, muuten yleensä liian paljon typpipitoisia, menetellään kuten liian märkä/ tuoreita aineksia hapen puute -kohdassa 166

169 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KOMPOSTIN KÄÄNTÄMINEN Mikäli ainesuhteet kompostissa ovat sopivat ja se on koneellisesti riittävästi hienonnettu ja huolella sekoitettu, lahoaa tavallinen maatilakomposti yleensä 2 6 kuukaudessa melko tasaisesti ja riittävästi. Mikäli kääntötarvetta on, se suoritetaan lämpövaiheen mentyä ohi (lämpö alle 30 C). Normaalisti peltoviljelyssä riittää kompostin huolellinen valmistaminen. Puutarhaviljelyssä komposti on yleensä tarpeen kääntää 1 2 kertaa kypsymisen edistämiseksi ja riittävän tasalaatuisuuden varmistamiseksi. Erityistä hygieniaa vaativat kompostit kuten esim. käymäläjätekompostit on syytä kääntää 3 5 kertaa, lämpimänä vuodenaikana noin kuukauden välein KOMPOSTOINNIN TYÖTEKNIIKKAA Aumakompostia valmistettaessa lannan kuormaukseen voidaan käyttää etu- ja takakuormaimia ja erilaisia kourakuormaimia sekä kaivinkoneita. Paikallaan seisovat kuormaimet ovat yleensä käyttökelpoisempia pehmeillä pelloilla. Takakuormaaja on kevyempi ja maastokelpoisempi sekä tiivistää maata pellolla kuormatessa etukuormaajaa vähemmän, mikäli traktori on varustettu paripyörin. Lannanlevitinkelalla varustettu yleisperävaunu sopii hyvin kompostiauman valmistukseen. Vaunun pohjalle levitetään ensin olkia ja sen päälle lanta ja viimeksi lisäaineet, kuten apatiitti, multa jne. Kun vaunun annetaan purkaa kuorma paikallaan seisten, muodostuu sopivan kokoinen ja muotoinen kompostiauma. Kaikki ainekset sekoittuvat hyvin keskenään ja paakut hajoavat sekä aumasta tulee ilmava. Vaunua siirretään eteenpäin metri kerrallaan. Keski-Euroopassa ovat yleistyneet kevyet traktorikäyttöiset kompostin kääntökoneet. Kone sopii hyvin esim. rahtikoneeksi. Komposti voidaan valmistaa myös vaakatasossa pyörivässä, lämpöeristetyssä kompostirummussa. Raaka-aineet ja kuivikkeet syötetään sisään rummun toisesta päästä ja noin viikon viipymän jälkeen puolivalmis komposti tulee ulos rummun toisesta päästä. Kompostia käännetään useampia kertoja vuorokaudessa pyörittämällä rumpua hieman. Täyttö ja purku tapahtuvat kuljettimien avulla. Rummun jälkeen tarvitaan vielä 1 3 kk jälkikypsytys aumoissa. 167

170 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO ERI KOMPOSTOINTIVAIHTOEHTOJEN VERTAILUA Aumakompostointi + - yksinkertainen tekniikka - pienet investoinnit - joustava - prosessin säätely vaikeahkoa - tasalaatuisuus vaatii useampia kääntöjä - raaka-aineet usein varastoitu pitkiä aikoja varastotappioita - sääriippuvuus ulkokompostoinnissa - peittäminen työlästä - kuiviketarve suurehko Rumpukompostointi + - kompostin valmistus jatkuvaa tuoreesta lannasta - kompostointiprosessi tarkasti säädeltävissä kääntö 2-6 kert/vrk - mahdollisuus pieniin typpihävikkeihin biosuodatin - tuote laadukasta ja tasalaatuista - sopii hyvin vaativaan (puutarha)viljelyyn - sopii vaativan jätehuollon menetelmäksi - komposti myyntikelpoista - tilantarve pienempi - high tech -ratkaisu monimutkainen tekniikka varauduttava huoltotöihin - kallis investointi rumpu, kuljettimet, automatiikka, lämpöeristetty rakennus, jälkikypsytystilat - jälkikypsytys tarpeen erillisessä (katetussa) tiivispohjaisessa tilassa. Lannan kompostointi vaatii maatilalla lisätyötä. Tarvittava lisätyön tarve tavanomaiseen lannankäsittelyyn verrattuna riippuu oleellisesti tilan olosuhteista. Keskimääräinen lisätyön tarve on noin 2 tuntia/ey. Toisaalta valmiina pellolla sijaitseva kompostiauma vähentää työn tarvetta keväisten kylvökiireiden aikana. Levitettävää lantaa voi olla vähemmän ja siirtoajo levitysvaiheessa jää pois. Kun kompostia tehdään muutama kerta vuoden mittaan, voi lantala olla jonkin verran tavanomaista pienempi. KOMPOSTOINNIN JA LANTALASTA TAPAHTUVAN LANNAN SUORAN LEVITYKSEN VERTAILUA Kompostointi peltoaumoihin + - siirtoajo voidaan tehdä kiireettömänä aikana - siirtoajossa voidaan käyttää isoja kuormia - peltoteiden vaatimattomampikin kunto riittää - levitysajankohta optimoitavissa paremmin - levitystyö sujuu nopeammin, mikäli kompostit on sijoitettu peltolohkoille tyhjänä ajo minimoiden - levitys kevyellä kalustolla pienin kuormin - voidaan käyttää levikepyöriä ja alhaisia rengaspaineita - maan tiivistymisriski pienin - pienempi lantala voi riittää - tarvitaan ylimääräinen purku ja kuormaus - kuiviketarve suurempi - lisätyötä lisäkuivikkeista, valumien estämisestä ja peittämisestä. Kuivikelanta suoraan lantalasta peltoon + - vältetään toinen purku ja kuormaus - kuiviketarve pienempi - ei kompostin perustamiskuluja eikä kattamistyötä - kuljetus- ja levitystyö kiireisenä kylvöaikana kärjistää työhuippuja - levitys optimiaikaan vaikeaa - levitys siirtyy optimiajan ulkopuolelle - kalusto ja kuormakoko helposti liian suuria - maan tiivistymisriski suuri - teiden oltava erittäin hyvässä kunnossa, jotta suuri ajonopeus mahdollinen kuljetuksissa - sopii lähinnä vain lähellä lantalaa oleville lohkoille. 168

171 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kompostiaumojen sijoittelu sopivin etäisyyksin eri peltolohkoille nopeuttaa oleellisesti levitystyötä. Mikäli tyhjänä ajomatka on vähäinen, voidaan yleisperävaunulla levittää noin 8 10 kuormaa tunnissa. Levitys on syytä tehdä maan tiivistymien vähentämiseksi kevyellä kalustolla vasta maan kuivuttua riittävästi ja käyttäen isoja renkaita, levikepyöriä ja alhaisia rengaspaineita VIRTSA Kotieläinten ulosteiden typestä noin 60 % ja kaliumista noin % erittyy virtsaan. Kaikki fosfori erittyy sontaan, joten virtsa on nopeavaikutteinen typpi- ja kaliumlannoite. Virtsa on sopivaa viljojen ja nurmien täydennyslannoitteeksi. Virtsan käsittelyn haasteena on tuoreen virtsan kasvustoa polttava sekä nurmirehun maittavuutta heikentävä vaikutus. Näistä syistä virtsa voidaan esim. seisottaa (ilman tuoreen virtsan lisäystä) pari kuukautta tai kevyesti ilmastaa ennen levitystä. Seisotusta ja myös ilmastusta varten tarvitaan kaksi erillistä säiliötä. Laimentamaton virtsa on yleensä liian vahvaa sinällään levitettäväksi. Levitys sadesäällä, illalla tai vedellä laimentaminen (mielellään vähintään 1:1 1:3) vähentävät polttovaikutusta ja levityksen jälkeisiä typpitappioita LIETELANNAN LAADUN PARANTAMINEN Lietelanta on sonnan, virtsan ja veden nestemäinen seos. Usein siinä on myös vähäisiä määriä kuivikkeita ja rehujen jäänteitä LIETELANTAMENETELMÄN HAASTEITA Lietelantaa levitetään liian usein ainoastaan nurmen perustamisvaiheessa, rehuviljalohkoille ja syksyllä sängelle. Lietelannan käytön merkittävä haaste on lietelannan levitys kasvavaan kasvustoon. Lannan hoito, sen ravinteiden analysointi sekä tarkka lannan käyttösuunnitelma auttavat ravinteiden tehokkaaseen kierrätykseen tilan sisällä tai tilojen välillä. Luomutiloilla ja hyvin hoidetuilla tavanomaisilla tiloilla lietelanta levitetään etupäässä alku- ja keskikesällä. Tämä levityskäytäntö yhdessä kor- Lietelannan haasteita Sopiva levitysaika Kohtuullinen käyttömäärä Sopiva jatkokäsittely Ravinnehävikkien minimointi Maan tiivistymisen ehkäiseminen levityksessä Sopiva tekniikka 169

172 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Tyhjä lietesäiliö elokuun lopussa on tehokkaan ja ympäristöystävällisen karjatilan tuntomerkki! keintaan 1,5 eläinyksikön maksimieläintiheyden kanssa vaikuttaa suotuisasti ravinnepäästöjen vähentämiseen. Viljoille lietelanta tulisi levittää mieluiten kylvön jälkeen oraslevityksenä tai esimerkiksi kylvön yhteydessä (kylvölannoitus). Nurmille sopii levitys alkukesällä ja ensimmäisen niiton jälkeen. Nurmilohkoille lietelantaa levitetään tarpeen mukaan täsmälannoituksena eli vasta silloin kun apila on hävinnyt joltain lohkolta. Käsittelemättömän lietelannan ongelmia Lietelanta joudutaan huonon laatunsa takia levittämään usein väkisin liian pienelle alalle ja/tai väärään aikaan (liukoisten ravinteiden hävikki syyslevityksessä jopa 80 %) Lietteen lima-aineet tukkivat maan ilmahuokosia, jolloin maan hengitys heikkenee ja maan rakenne kärsii. Lietteen sisältämät haitalliset yhdisteet (esim. rikkivety ja klooripesuaineet) haittaavat maan pieneliöitä sekä viljelykasveja ( polttovioituksia ). Lietelannan rikkivety on myrkyllistä ihmisille, eläimille, kasvien juurille ja pieneliöille. Lietelannan rikkivety on ihmisille yhtä tappava kuin häkä: yli 150 ppm: keskushermoston lamaantuminen, keuhkopöhö yli 350 ppm: tajuttomuus ja kuolema (15 min 1 h) yli 1000 ppm: välitön kuolema (varovaisuus tarpeen lietesäiliön läheisyydessä etenkin sekoitusvaiheessa). Hajuhaitat. Sisältää itämiskykyisiä rikkakasvien siemeniä (naudanliete). Sadon laatu usein heikko (nitraattipitoisuus, maittavuus, hygienia). Kasvuston tuleentuminen viivästyy, kun annokset ovat suuria. Soveltuvuus nurmelle levitykseen huono arveluttavan hygienian vuoksi. Liete tahraa helposti kasvustoa. Levityksen jälkeen bakteerit ja virukset leijuvat lähiympäristön ilmassa useita päiviä. 170 JATKOKÄSITTELUN VAIHTOEHTOJA Suomessa kuivikelannan ja lietelannan kompostointi (ilmastus) oli pitkään kaikkien tuotantoehtojen edellyttämä toimenpide luomutuotannossa. Kun se muuttui vähimmäisvaatimuksissa osin kompostointisuositukseksi (ta-

173 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO vanomaisesta tuotannosta peräisin oleva lietelanta on kompostoitava/ilmastettava), on syytä korostaa, että kompostointiin liittyy monia edullisia ominaisuuksia. Listeria, Salmonella, Ehec ja monet muut taudinaiheuttajat vähenevät kompostointiprosessin aikana. Myös rikkakasvien siemenet voidaan hävittää ilmastamalla. Lannan jatkokäsittely on lannan hoitoa, johon liittyy kuitenkin myös haasteita (esim. ammoniakkipäästöt, energian kulutus, lisätyö). Lietelannan eri käsittelymenetelmien eroja havainnollistetaan seuraavassa. Lietelannan jatkokäsittelyn vaihtoehtoja Ilmastus Imeytys turpeeseen Laimennus vedellä Separointi Biokaasutus LIETELANNAN ERI KÄSITTELYMENETELMIEN VAHVUUKSIA JA HEIKKOUKSIA LANNAN KÄSITTELYN TAVOITTEIDEN SUHTEEN Käsittelemätön Ilmastettu Laimennettu Separoitu liete liete liete liete Hajuhaitta ++ - Hygienia ++ Kasvien laatu ++ - Rikkakasvien hallinta ++ Lannoitusarvo Maan biologinen toiminta Ravinnehävikit Investointikustannukset Työtekniikka Apuenergian tarve (++ = toivottava, hyvä ominaisuus ja sen voimakkuus, = haitallinen, ei-toivottava ominaisuus) Käsittelemättömän lietelannan vahvuuksia ovat vähäiset investointikustannukset, vähätöisyys ja vähäinen ulkopuolisten panosten tarve sekä vähäiset ravinnehävikit varastoinnissa ja käsittelyssä. Ilmastuksen vahvuuksia ovat hajuhaitan poistuminen, hygienian paraneminen, sadon hyvä laatu, rikkakasvien hallinnan helpottuminen ja maan biologisen toiminnan edullisuus. Myrkyttömyys pieneliöille ja juurikarvoille mahdollistaa sekä lannan että maan omien ravinteiden paremman hyväksikäytön. Ilmastuksella luomutuote voidaan erilaistaa kilpailevista tuotteista ja se voi on eduksi tuotteiden markkinoinnissa. Lietelannan laimentamisen vahvuuksia ovat ennen kaikkea ravinnehävikkien pieneneminen levityksessä, myrkyllisyyden väheneminen juurikarvoille ja pieneliöille sekä lannoitusarvon paraneminen. Haittapuolina on 171

174 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO suuri veden tarve, levitettävän määrän ja levityskustannusten lisääntyminen. Vaihtoehtoisesti veden lisääminen sumuttamalla levitetyn lietteen päälle säästää vettä ja vähentää myös typen haihtumista, mutta ei poista myrkyllisyyttä juurille ja pieneliöille. Separoinnilla saadaan kahdenlaista lannoitetta. Neste muistuttaa ominaisuuksiltaan virtsaa ja kiinteä osa kuivikelantaa, joka voidaan edelleen kompostoida. Separoinnin konekustannuksia voidaan alentaa käyttämällä siirrettävää kalustoa, jolloin samaa kalustoa voidaan käyttää useammalla tilalla LIETELANNAN ILMASTUS Lietelannan ilmastus eli nestekompostointi tarkoittaa ilman sekoittamista lietteeseen, jolloin mätäneminen muuttuu lahoamiseksi. Samalla lannan lämpötila nousee ja sen käyttöominaisuudet paranevat. Ilmastus: Mätäneminen > lahoaminen ILMASTETUN LIETELANNAN ETUJA Ilmastettu liete muuttuu juoksevammaksi ja se imeytyy paremmin maahan. Tällöin on mahdollista jakaa liete laajemmalle alalle ja levittää myös kasvavaan kasvustoon. Ilmastuksessa lietteen hajuhaitta vähenee (ilmastettu liete on lähes hajutonta) ja myrkkykaasut häviävät valtaosin, jolloin liete on turvallista ihmisille, eläimille, kasveille ja maan pieneliötoiminnalle sekä edullisempi maaperän viljavuudelle. Ilmastettua lietelantaa käytettäessä rikkakasvien siemenet ja useat patogeenit tuhoutuvat (paitsi Klostridi-itiöt) ja rehujen maittavuusongelmat vähenevät. Ilmastuksessa lannan tahraavuus vähenee sekä tilavuus pienenee, joten se sopii normaalille levityskalustolle ja pintalevitykseen. Haittoina voidaan mainita ilmastimen hankinta- ja käyttökulut, typpihävikki (jos ei käytetä biosuodatinta) ja vaahdonmuodostus. ILMASTUKSEN TOTEUTUS Ilmastustavan valinnassa lähtökohtana ovat ilmastuksen tavoitteet. Kun tavoitteena on mahdollisimman hyvän hygienian saavuttaminen, tulee lämpötila nostaa riittävän korkealle riittävän pitkäksi aikaa ja estää uuden lietteen pääsy ilmastussäiliöön kesken ilmastuksen. Kun tavoitteena on ainoastaan pahanhajuisten ja myrkyllisten yhdisteiden hävittäminen, voidaan ilmastuksessa käyttää 172

175 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO vaatimatonta lämpötilan nousua ja kevyempää, lyhytaikaista ilmastusta. Ilmastustavan vaihtoehtoja tavoitteiden mukaan: 1. Kylmä- eli viileäilmastus Lietteeseen sekoitetaan ilmaa joko ennen levitystä noin 5 10 vrk ajan tai lietesäiliöön johdetaan ilmaa päivittäin rajoitettu aika esim. 2 x 1 h/vrk. Lämpötilan nousu on tällöin vähäistä, noin 0,1 5 o C. Lietelannan myrkylliset yhdisteet ja paha haju häviävät. Rikkakasvien siemenet ja suurin osa taudin aiheuttajista säilyy. 2. Lämminilmastus isossa (avo)säiliössä tai pienessä umpisäiliössä. Lietteeseen sekoitetaan ilmaa erillisellä ilmastimella 3 6 viikon ajan. Lämpötila pidetään noin 3 viikkoa o C:ssa. Myrkylliset yhdisteet ja paha haju häviävät, rikkakasvien siemenet menettävät itävyytensä ja hygienia paranee merkittävästi. 3. Kuumailmastus erillisessä umpinaisessa ilmastussäiliössä Lietteeseen sekoitetaan jatkuvasti ilmaa erillisellä ilmastimella. Lämpötila pidetään noin 45 o C:ssa. Jatkuvatoimisena viipymä on noin 7 vrk. Haihtuva ammoniakki otetaan talteen esim. kondensoimalla (tiivistämällä höyryt nesteeksi). Myrkylliset yhdisteet ja paha haju häviävät, rikkakasvien siemenet menettävät itävyytensä ja hygienia paranee oleellisesti. Tähän ilmastusmenetelmään voidaan liittää mukaan myös ilmastuslämmön talteenotto. Lämmön talteenotto tapahtuu kiinnittämällä säiliön seinään vesiputkia, joissa kiertävä vesi lämpenee. Lämmin vesi voidaan käyttää rakennusten tai karjan juomaveden lämmitykseen. Ilmastusta voidaan suorittaa kahdella tavalla; joko säiliökohtaisena eräilmastuksena (usein huhti-toukokuu ja touko-kesäkuu) tai ympärivuotisena jatkuvana ilmastuksena, sitä mukaan kun liete valuu karjasuojasta. Menetelmän valinta riippuu säiliön/säiliöiden koosta ja sijainnista. Ilmastuksen suorittamiseen tarvitaan sopiva lietesäiliö, säiliöön ja ilmastustapaan sopiva ilmastin, vaahtoleikkuri, kellokytkin ja elektroninen lämpömittari. 173

176 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Eräilmastus suuressa säiliössä yksi tai useampi säiliö siirrettävä ilmastin kesto noin viisi viikkoa/säiliö Eräilmastussäiliön koko ja kattaminen määräävät varsin pitkälle ilmastuksen suorituksen. Katetussa (ja lämpöeristetyssä) säiliössä voidaan ilmastaa ympäri vuoden. Varsinkin talvella ilmastusilma on suositeltavaa ottaa karjasuojan poistoilmasta. Sen sijaan avonaisessa säiliössä voidaan ilmastaa vain lämpimänä vuodenaikana huhti-lokakuussa. Eräilmastus suuressa säiliössä ja isolla ilmastimella on jäämässä pois korkeiden energiakustannusten takia. Ilmastuksessa nykyinen suuntaus on kohti jatkuvaa ilmastusta pienessä säiliössä ja suhteellisen korkeassa lämpötilassa. LIETELANNAN ERI ILMASTUSMENETELMIEN VAHVUUKSIA JA HEIKKOUKSIA LANNAN KÄSITTELYN TAVOITTEIDEN SUHTEEN Käsittelemätön Viileäilmastettu Lämminilmastettu Kuumailmastettu liete liete liete liete Hajuhaitta Hygienia Kasvien laatu Rikkakasvien hallinta Lannoitusarvo Maan biologinen toiminta Ravinnehävikit Investointikustannukset Työtekniikka Apuenergian tarve ++ - (++= toivottava, hyvä ominaisuus ja sen voimakkuus, = haitallinen, ei-toivottava ominaisuus) 174 Lämminilmastus voidaan suorittaa siten, että ensin ilmastetaan jatkuvasti (noin 1 2 viikon ajan) lietteen lämpötilan nostamiseksi halutuksi (esim. yli 25 C). Sen jälkeen ilmastetaan noin 2 3 viikon ajan jaksottain, esim. 5 x 1 h/vrk, jolloin lämpötila pidetään vakiona (25 30 C) kellokytkimen avulla. Tämän jälkeen ilmastin siirretään seuraavaan säiliöön, jolloin esimerkiksi 1. säiliöllinen voidaan käyttää kevätlevitykseen ja 2. säiliöllinen kesälevitykseen. Pienessä säiliössä pienitehoinen ilmastin on käytössä päivittäin läpi talven. Samanaikaisesti karjasuojasta tuleva uusi liete valuu viereiseen talteenottosäiliöön (= välikaivo). Ilmastettu lietelantaerä pumpataan noin 5 vk:n jälkeen ilmastussäiliöstä suureen varastosäiliöön. Tal-

177 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO teenottosäiliön liete siirretään ilmastussäiliöön jne. Talteenottosäiliön sijasta on mahdollista päästä samaan tulokseen patoluukkujärjestelyllä, jolloin lietekuilusta tulee kyseinen välisäiliö. Ilmastintyyppi on valittavissa monista eri vaihtoehdoista. Ejektori-ilmastimia on lyhytakselisia, joissa moottori on välittömästi pumpun vieressä lietteen sisällä tai pitkäakselisia, joissa moottori on lietepinnan yläpuolella. Vastaavasti potkuri-imuilmastimia löytyy sekä lyhytakselisina että pitkäakselisina. Keskipakoisperiaatteella toimivia imuilmastimia löytyy markkinoilta pitkäakselisina. Viimeksi mainittu norjalaisen tutkijan tri O. J. Skjelhaugenin kehittämä toisen sukupolven ilmastin on tarkoitettu ympärivuotiseen ilmastukseen pienessä välisäiliössä karjasuojan ja lietesäiliön välissä. Kyseisen ilmastussäiliön koko on keskikokoisissa karjoissa noin m 3. Ilmastin koostuu 10 cm:n läpimittaisesta teräslevystä, joka pyörii noin krs/min. Se on asennettu noin 25 cm:n etäisyydelle säiliön pohjasta. Vaakatasossa pyörivän levyn kitka imee ilmaa levyn yläpuolelle asetettua putkea myöten alas säiliöön. Tuloilma voidaan johtaa lämmönvaihtimen kautta alas säiliöön, jolloin se lämpiää säiliöstä poistuvan ilman lämmöllä. Poistoilma johdetaan sen jälkeen erilliseen biosuodattimeen, jossa kaasumainen typpi otetaan talteen. Käytössä on vielä muitakin ilmastintyyppejä: roottorityyppinen alipaineilmastin, paineilmailmastin, pyörreimuilmastin, kompressori ja reikäputkea kiinnitettynä lietesäiliön pohjaan jne. Eri ilmastintyypeistä mm. potkuri-ilmastimet, uppopumppu/ejektorit ja uusi Skjelhaugen-ilmastin ovat osoittautuneet parhaiten toimiviksi. Lietelannan ilmastuksen onnistumisen edellytyksiä ilmastettavan lietteen kuiva-ainepitoisuus enintään 9 % (optimi kuiva-ainepitoisuus on 6 %) ilmastintyyppi, joka tuottaa pieniä ilmakuplia toimiva vaahtoleikkuri tarvittava ilmamäärä riippuu ratkaisevasti ilmastimen hapenliuotuskyvystä (ilman tarve lietekuutiota kohti: 0,5 19 (35) l/s) sakean lietteen sekoitus aluksi traktorikäyttöisellä potkurisekoittajalla sähköpumpun rasituksen vähentämiseksi riittävän tehokas ilmastin (lietteen määrän mukaan) lämpötilan nousu vähintään 1,5 C/vrk (3 4 C/vrk mahdollista) ( noin 2 % olkijauhon tai turpeen lisäys (loppuvaiheessa).) Jatkuvatoiminen ilmastus pienessä säiliössä pieni talteenottosäiliö (5 vk:n lantamäärä) pieni ilmastussäiliö (5 vk:n lantamäärä) suuri varastosäiliö (10 kk:n lantamäärä) Lietelannan ilmastuslaitteita ja niiden valmistajia on sivulla 199. Salmonellalla infektoituneet naudat ja muut eläimet voivat erittää suuria määriä Salmonella-bakteereita. Ilmastus vähensi sekä laboratorioettä maatilakokeissa tätä bakteeriryhmää lietelannasta selvästi 4 40 o C välillä. Lämpö nousi ilmastuksella yleensä o C välille. Salmonellan vähennys oli useimmiten 99 99,9 % eli alle määritysrajan. Ilmastusjakson pituus vaihteli 2 5 viikkoon. Lämpötilan nousu ei selitä Salmonellan häviämistä. Hygienisoituminen edellyttää, ettei uutta lietettä tule säiliöön ilmastuksen aikana. Viljelijöillä on näin ollen mahdollisuus hallita salmonellan leviämistä tilalla (Heinonen-Tanski ym. 1998, 2000). PUHALLETTAVAN ILMAN LÄMPÖTILA Ilman jäähdyttävä vaikutus on talvellakin vain % ilmastuksessa kehittyvästä lämmöstä. Ilmastusprosessi voi tapahtua pakkasillakin, kunhan lämmön karkaami- 175

178 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO ILMASTINTYYPIT I. (Uppo)pumppu + ejektori (= alipaineilmastin) omatekoinen lisälaite vanhaan pumppuun valmiina järjestelmänä (hyvä, mutta usein kallis) II. III. Potkurisekoitin + ilmastuslaite esim. muoviputki tavallisen potkurisekoittajan akselin rinnalle tehdastekoiset potkuri-ilmastimet (hyvä hyötysuhde) Uppopumppu-potkuri yhdistelmä useita tehdastekoisia malleja IV. Skjelhaugen -ilmastin (uusin tyyppi Norjasta) ympärivuotiseen ilmastukseen hyvä hapenliuotuskyky alhainen energiatarve 176

179 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO nen säiliöstä estetään kannella tms. Prosessin käynnistys sydäntalvella voi kuitenkin tuottaa ongelmia. Siksi joissakin tapauksissa otetaan ilmastuksen tuloilma navetan puolelta, esimerkiksi lantakourun päältä tai tuuletuskanavien yläpuolelta. Tämä on sopiva ratkaisu etenkin silloin, kun ilmastuksen poistoilma johdetaan biosuodattimen lävitse. Näin saadaan talteen ammoniakkipäästöt sekä karjasuojasta että lietesäiliöstä. VAAHDONESTO JA VAAHTOLEIKKURIT Vaahdon muodostus kuuluu olennaisesti ilmastusprosessiin, mutta sen muodostus riippuu myös lietteen koostumuksesta. Jotkut lietteet eivät vaahtoa ollenkaan ja toiset vaahtoavat runsaasti. Käytännössä vaahtoa torjutaan erilaisilla vaahtoleikkureilla. Myös rypsiöljyn lisäys voi tulla kyseeseen äkillisissä tilanteissa. Öljy heikentää ilmastuksen tehoa vähentämällä hapen liukenemista. Vaahtoleikkuri toimii siten, että pieni sähkömoottori (0,37 1 kw) pyörittää pystyakselia, jonka alapäässä on poikittainen lattaraudasta tehty lapa. Uusimmissa malleissa (mm. HP-vaahtoleikkuri) lapa on korvattu siimalla. Käytössä on myös malli, jonka lapa on pyöreä kiekko (halkaisija noin 30 cm) ja jonka pohjassa on pulsaattoripesukoneen terät. Pyörimisnopeus on noin r/min. Vaahtoleikkuri asennetaan pyörimään yleensä noin cm lietteen yläpuolella. Näin lietteen päälle muodostuu vaahtokerros, joka vähentää ammoniakin haihtumista. HAIHTUVAN TYPEN TALTEENOTTO Ilmastuksen typpihävikin on todettu käytännön tilatasolla olevan suomalaisissa tutkimuksissa keskimäärin noin 10 %:n luokkaa (Leinonen ym. 2000). Norjalaisissa tilakokeissa ilmeni, että avonaisessa säiliössä hallitun ilmastuksen (= lämpötila enintään 30 C) aiheuttama typpihävikki oli keskimäärin 11 % riippuen lietteen ph:sta, ilmakuplien koosta ja säiliön muodosta. Epäedullisissa oloissa typpihävikki voi olla paljon suurempikin. Meillä yleiset pyöreät säiliöt todettiin ilmastukseen parhaiten soveltuviksi. Pyörivä levy VAAHTOLEIKKURI ILMASTUKSEN VAIKUTUKSIA LIETELANNAN OMINAISUUKSIIN Paha haju häviää. Myrkylliset lantakaasut vähenevät oleellisesti Liete muuttuu juoksevammaksi ja vähemmän tahraavaksi. Hygienia paranee ja rikkakasvien siemenet vähenevät. Typen hävikki noin 10 % hyvin ja noin 50 % huonosti toteutetussa ilmastuksessa. Eloperäisen aineen vähennys noin 15 %. Ammonium-typen osuus kokoistypestä lisääntyy hieman 48->51 %. Nitraattitypen pitoisuus pysyy ennallaan LIETESÄILIÖN KATTEITA Lietelannan varastotappiota, joita tapahtuu säiliöstä ammoniakin haihtumisena, voidaan alentaa merkittävästi kattamalla avonaiset säiliöt. Tähän tarkoitukseen on käytössä useita ratkaisuja, joista kiinteät puu-, betoni-, kuor- 177

180 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Lietesäiliön kansi tai kate - Vähentää typen hävikkiä haihtumalla - Estää lietelannan jäätymistä - Mahdollistaa ilmastuksen aloittamisen varhain keväällä mapeite- ja muut kupolikatot ovat Suomen ilmastooloissa ehkä vähiten suotavia. Kiinteän katon haittana on käsittelyn vaikeutumisen ohella luontaisen lumieristeen puuttuminen, mikä aiheuttaa lietteen pintakerroksen jäätymisen talvella. Keväällä jääkanteen on sitten hakattava reikä ennen kuin ilmastus voidaan edes käynnistää. Pahasti jäätyneen lietteen ilmastus kuluttaa paljon energiaa. Perinteinen betonikansi, jonka päälle tulee talvella lumikerros, on käyttökelpoinen, mutta kallis ratkaisu. Hinnaltaan edullisempi on kelluvan katteen käyttö, koska se toimii yhdessä lumen kanssa lämpöeristeenä samalla kun se vähentää säiliön hajuhaittaa ja typen haihtumista. Kotimaiset mittaukset (Koneviesti 17/96) osoittivat, että polyeteenikalvon alla oleva liete ei jäätynyt kovillakaan pakkasilla ja että ilmastus on mahdollista aloittaa aikaisemmin. Lietteen ilmastus onnistui kokemusten mukaan hyvin vaikka lietteen päällä kelluikin polyeteenipeite. Leca-sora sekoittuu lietteeseen lietettä sekoitettaessa, mutta nousee taas pintaan kun lietteen sekoittaminen lopetetaan. Leca-soraa kuluu kuitenkin jonkin verran vuosien aikana, kokemusten mukaan noin 1 cm/vuosi. Voidaan todeta, että jos ilmastaminen tuottaa keväällä ongelmia jääkannen takia, on lietesäiliön kattaminen jollakin kelluvalla peitteellä ensimmäinen toimenpide tämän ongelman korjaamiseksi. Sen lisäksi hajuhaitat ja typen haihtuminen vähenevät. ERI KATTEITA LIETELANTASÄILIÖIHIN Kate Toimintaperiaate Neliöhinta /m 2 Polyeteenikalvo (Monarflex, Ahokas) Kelluva peite, jossa on suljettavat aukot Isora-Ekokide (ThermiSol) Kelluva kidekate 3,8-4,2 PVC-peite (Metab) Kelluva peite, jossa on kelluva reunavanne 15 PVC-pussi (Hardi Kokong, Malgar) Täysin suljettu pussi altaan tai säiliön sisällä Leca-sora 10 cm:n kerros vähentää typpipäästöjä 20 30%, Styrox-levyt (Tiheri) Nailonhihnoilla yhteen liitetty, 12 cm paksu kansi 11 Turve Vanha säilörehu Noin 8 10 cm:n turvepatja (ei toimi virtsalla) Säilörehusta kelluva patja (toimii jotenkin), Mutta haitannee levitystä 178

181 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO BIOSUODATIN Vaikka sopiva ilmastustekniikka ja lämpötilan hallinta riittäisivät säilyttämään suurimman osan lietteen typestä, on mahdollista ja suositeltavaa, että ilmastuksen poistoilma johdetaan ns. biosuodattimen läpi. Kaasumainen ammoniakki saadaan talteen myös kondensoimalla eli tiivistämällä höyryt takaisen nesteeseen. BIOSUODATTIMEN TOIMINTA Biosuodatin on kerros biologisesti aktiivista ainesta, jonka läpi suodatettava ilma johdetaan. Biosuodattimia käytetään yleisesti teollisuudessa mm. hajujen ja muiden haitallisten aineiden poistoon ilmasta. Maatalouteen kyseiset suodattimet ovat vasta tulossa ja ne soveltuvat hyvin lietelannan ilmastuksen yhteydessä käytettäväksi. Ratkaisu on yksinkertainen, hinnaltaan edullinen ja perustuu mikrobiologiaan. Jätekaasu pakotetaan nousemaan biologisesti aktiivisen suodatinkerroksen läpi. Suodatinmateriaalina ovat parhaiksi osoittautuneet turve ja komposti. Myös hakkeesta tai kuorijätteestä on tehty toimivia suodattimia. Turpeen sekaan voidaan aluksi laittaa vähän peltomultaa sopivan bakteerikannan aikaansaamiseksi. Komposti- tai turvesuodattimessa kaasumainen ammoniakki hapetetaan biologisesti bakteerien avulla nitraatiksi. Sopiva suodatinkerroksen paksuus vaihtelee cm:n välillä. Paksuus on riittävä silloin, kun viipymä on 3 5 sekuntia. Nitraatti kertyy suodatinmateriaaliin, tämän vuoksi turve- tai kompostikerros on vaihdettava, kun kyllästymisaste on saavutettu. Tähän voi kulua ison suodattimen kanssa jopa vuosia. Poistettava suodatinmateriaali on runsastyppinen lannoite pellolle. BIOSUODATTIMIEN RAKENNERATKAISUJA Biosuodattimen yksinkertaisin rakenneratkaisu lienee lietesäiliön päälle rakennettu,kansi, jonka muodostaa ruostumaton verkko tai reikälevy (kuten viljan kylmäilmakuivuri). Rakennelma edellyttää useammasta teräsbetonipalkista tehtyä tukirunkoa. Myös vanhoista kuorma-auton rungoista saadaan kestävä pohjarakenne. Kannen päälle levitetään n. 50 cm:n turve- tai kompostikerros. Ilmastuksen poistoilma kulkee tämän suodatinkerroksen läpi. Sadevesi ei haittaa suodattimen toimintaa, pikemmin päinvastoin: turpeen tai kompostin kastelu parantaa suodattimen tehoa. Tiivistynyt nitraattipitoinen neste valuu takaisin säiliöön. Suodattimen jäätyminen talvella ja en- 179

182 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO nen kaikkea sen suhteellisen hankala tyhjentäminen vuoden tai kahden välein antaa aiheen etsiä muita biosuodattimen rakenneratkaisuja. Toinen ratkaisu voisi olla, että säiliö peitetään tiiviillä pressulla tai kiinteällä kannella, jossa on yksi aukko, josta poistoilma johdetaan putken avulla erilliseen biosuodattimeen. Suodatin voi olla pönttömallinen tai ritilätyyppinen, joka lämpöeristetään pakkaskauden toimivuuden varmistamiseksi. Oheisessa kuvassa esitetty ritilä on ehkä jopa turhan järeä. Yksinkertainen keko, ritilä ja sen alla pieni kaivo ajavat samaa asiaa. RITILÄPOHJAINEN BIOSUODATIN LIETESÄILIÖN KANNELLA PERIAATEPIIRROS RITILÄPOHJAINEN BIOSUODATIN LIETESÄILIÖN VIERESSÄ PERIAATEPIIRROS Myös ilmastuksessa syntyvä vaahto estää typen haihtumista. Ilmastin ja vaahtoleikkuri asennetaan siten, että lietteen päällä kelluu jatkuvasti melko paksu, mieluummin noin 50 cm:n vaahtokerros. LANTAKAASUJEN NESTEYTTÄMINEN ELI KONDENSOIMINEN Lannasta haihtuvat kaasut (ammoniakki) ja vesihöyry voidaan palauttaa lietelantaan tiivistämällä vesihöyry ja ammoniakkikaasu takaisin nesteeksi. Höyryt tiivistyvät, kun niiden lämpötilaa lasketaan riittävästi. Lantakaasut 180

183 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO voidaan johtaa lämmönvaihtimen läpi. Yksinkertaisin lämmönvaihdin on pitkä metalli- tai betoniputki, joka sijoitetaan maahan. Kaasut johdetaan tämän viileän putken läpi, jolloin niiden lämpötila laskee, vesihöyry sekä ammoniakki tiivistyvät takaisin nesteeksi ja neste voidaan johtaa takaisin lietelantaan. Lietesäiliöstä lähtevä putki on maan sisällä vaakasuorassa. Alkupäässä on höyryä, joka tiivistyy matkalla pisaroiksi ja nesteeksi ja valuu putken alaosassa säiliöön LIETELANNAN LAIMENTAMINEN Lietelannan typen hyväksikäyttö paranee, kun sitä laimennetaan levityksen yhteydessä vedellä; esim. 1 osa lietettä+ 1 osa vettä (laimennus mieluummin 1:2 tai jopa 1:3). Laimennettu lietelanta imeytyy nopeammin maan sisään ja typen haihtumistappiot levitysvaiheessa ja levityksen jälkeen vähenevät. Laimentaminen on suositeltavaa etenkin silloin, kun ilmastettua lietettä tai virtsaa levitetään laidunlohkoille. Yleensä lietteen tai virtsan levittämistä laitumille ei pidetä suotavana maittavuusongelmista ja mahdollisista hygieniahaitoista johtuen. Ilmastus ja laimennus vähentävät näitä ongelmia. Typen haihtumista lietelannasta levityksen yhteydessä vähentää myös veden sumutus levitetyn lietteen päälle. Veden sumutus voidaan tehdä lietteen levityksen yhteydessä mm. lietevaunuun kytketyllä kasvinsuojeluruiskulla. Tällöin veden tarve on alle 25 % lietteen määrästä. LIETELANNAN LAIMENTAMINEN LEVITYKSEN YHTEYDESSÄ LIETELANNAN IMEYTYS TURPEESEEN Lietelannan syys- ja talvilevityksen välttämiseksi ja lietteen laadun parantamiseksi lietelanta voidaan imeyttää myös turpeeseen. Turpeen ja lietteen sekoittamiseksi on kehitetty imeytysruuvi, joka saa käyttövoimansa traktorista tai sähkömoottorista. Lietettä syötetään pumpulla letkun kautta sekoituslaitteeseen, jossa kaksi ruuvikierukkaa sekoittaa turvetta ja lietelantaa, siirtäen samalla seoksen ulos aumaan tai suoraan lannanlevittimeen. Koneketju vaatii usein kaksi traktoria: yksi pyörittää imeytysruuvia ja toinen, etukuormaimella varustettu traktori huolehtii siitä, että turvesuppilo on koko ajan täynnä. Toinen menetelmä on ns. allasimeytys, jossa routaantuneessa maakuopassa tai tyhjässä laakasiilossa turve ja 181

184 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Lannan levitysajankohdan merkitys - ravinnehävikit - maan tiivistyminen => Lannan hyväksikäyttö liete sekoitetaan ajamalla nelivetotraktorilla edestakaisin. Vuorotellen levitetään lietettä ja turvetta. Työhön tarvitaan lietevaunu ja etu- tai takakuormain. Tämä menetelmä on edullinen ja huolellisella työskentelyllä ravinteet saadaan talteen. Turpeen hinta (6,0 6,5 euroa/m 3 ) rajoittaa lietelannan ime-ytystä turpeeseen. Liete, joka kevättalvella ei muuten mahdu säiliöön, voidaan imeyttää. Imeytykseen tarvitaan vähintään 1 m 3, kompostoinnissa mieluummin 1,2 m 3 turvetta yhtä lietekuutiota kohti. Kompostointia varten turvelieteseokseen on tarpeen lisätä myös kuohkeampaa kuiviketta, kuten olkia seoksen ilmavuuden lisäämiseksi. SÄÄDÖKSIÄ Talvilevitys kiellettyä Ei routaantuneelle maalle Syyslevitys rajoitettua Kasvukaudella määrälliset rajoitukset ja multaus, levityspaikka (ei vesistöjen varsille,vei jyrkillä rinteillä pintaan jne.) LANNAN LEVITYSAJANKOHTA Lannan levitysajankohta voi vaikuttaa suuresti ravinnehävikkien suuruuteen, maan rakenteeseen ja lannan ravinteiden hyväksikäyttöön. Lannan paras levitysajankohta kevätkylvöisille kasveille on kevätmuokkauksen yhteydessä ja syysviljoille loppukesällä. Nurmille nestemäiset lannat voidaan levittää keväällä ja kesällä aina loppukesään asti. Syksyllä lantaa ei yleensä pidä levittää suurten huuhtoutumishävikkien vuoksi. Mikäli lanta mullataan ja maa routaantuu pian levityksen jälkeen, huuhtoutuminen voi jäädä kohtuulliseksi. Levitykseen asti kuivikelanta tulisi varastoida huuhtoutumiselta suojattuna joko lantalassa tai esim. isohkoissa kompostiaumoissa asianmukaisesti katettuna. LEVITYSAJAN VAIKUTUS LANNAN TEHOON 182 (Kemppainen 1990).

185 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Maan tulee olla riittävän kuivaa, jotta se ei lannan levityksessä tiivisty haitallisessa määrin. Mitä kosteampaa ja herkemmin tiivistyvää maa on, sitä hellävaraisempaa levitystekniikkaa tulee käyttää. Maan tiivistyminen on eloperäisiä lannoitteita käytettäessä haitallisempaa kuin väkilannoituksella. Lietelannan ilmastus ja kuivikelannan kompostointi voinevat vain osaksi vähentää tiivistymisen haitallisuutta. SOPIVIA AJANKOHTIA LANNAN LEVITYKSEEN LANNAN SOPIVA LEVITYSAJANKOHTA 1. Maa riittävän kuivaa ja kantavaa 2. Kuivikelanta keväällä ennen kylvöä mullaten loppukesällä syysviljalle mullaten syksyllä välittömästi ennen maan routaantumista mullaten 3. Lietelanta keväällä mullokselle mullaten kylvön yhteydessä sijoittaen syys- ja kevätviljan oraille letkulevityksenä nurmille sijoittaen nurmille letkulevityksenä (ilmastettu) kesällä nurmeen sijoittaen nurmille letkulevityksenä (ilmastettu) loppukesällä syysviljalle mullokselle mullaten syyslevitystä sängelle vältetään mullattava 4. Virtsa keväällämullokselle mullaten nurmiin sijoittaen tai letkulevityksenä oraille (letkulevityksenä) kesällä nurmille letkulevityksenä laimennus vedellä kuivana aikana syyslevitystä vältetään LANNAN MULTAUSTARVE JA LEVITYSAJAN SÄÄ Jos sää lantaa levitettäessä on otollinen veden haihtumiselle, niin se on sitä myös ammoniumtypen haihtumiselle. Aurinkoisella, tuulisella, lämpimällä ja kuivalla säällä pellon pinnalla olevasta lannasta typpeä haihtuu ammoniakkina nopeasti. Sitä vastoin pilvisellä, tyynellä, 183

186 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Lanta mullataan viimeistään 4 tunnin kuluessa levityksestä. viileällä ja kostealla säällä ammoniakin haihtuminen on hidasta. Mitä enemmän lannassa on helppoliukoista ammoniumtyppeä, sitä suurempi on haihtumistappioiden riski. Erityisen runsaasti haihtumiselle altista ammoniumtyppeä on lietelannassa ja virtsassa. Levityksessä lietelannan typestä voi haihtua noin 2 35 % multausnopeudesta riippuen. Kuivikelannan typestä voidaan menettää noin 5 25 %. Kompostin levityksessä haihtumistappiot jäävät vähäisiksi, koska siinä on vain hyvin vähän haihtumiselle altista ammoniumtyppeä. Sen sijaan lietelannan ilmastus ei vähennä typen haihtumisriskiä levitysvaiheessa. Mitä enemmän lanta sisältää helppoliukoista ammoniumtyppeä ja mitä edullisempi sää on haihtumiselle, sitä tärkeämpää on lannan nopea multaus levityksen jälkeen. Nopeimmin multaus tapahtuu, kun lannan levitystä seuraa välitön multaus äestäen tai matalaan kyntäen. Nestemäiset lietelanta ja virtsa voidaan mullata tehokkaasti lietevaunun taakse kytkettävällä multausvantailla. Tällöin saadaan myös lannoitteen sijoitushyötyä. Virtsan ja lietelannan levitystappioita voidaan vähentää käyttämällä letkulevitintä sekä laimentamalla niitä vedellä. Letkulevitys kasvustoon, kuten nurmeen ja viljan oraille vähentää myös ammoniakin haihtumista. Kompostissa on vähän haihtumiselle altista ammoniumtyppeä verrattuna kuivikelantaan. Multaussyvyys vaikuttaa lannan hajoamiseen ja vaikutusnopeuteen. Sopiva multaussyvyys on riippuvainen maalajista ja maan rakenteesta. Sopivin multaussyvyys on yleensä noin 8 12 cm. Karkeilla kivennäismailla multaussyvyys voi olla suurempi kuin tiiviillä hiesu- ja savimailla. MULTAUSTARPEESEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ Suuri mullattava heti Pieni Virtsa Kompostoitu kuivikelanta Lietelanta Ilmastettu lietelanta Levitys aamulla/päivällä Levitys illalla/yöllä Sää aurinkoinen, tuulinen, lämmin, kuiva Pilvinen, tyyni, viileä, kostea pouta Tihkusade Hajalevitys Sijoitus Letkulevitys paljaalle maalle Letkulevitys kasvustoon 184

187 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO LANTOJEN KÄYTTÖMÄÄRIÄ JA SIJOITUS VILJELYKIERROSSA Ravinteiden poistuma pellolta vaihtelee suuresti eri viljelykiertojen välillä. Lannassa peltoon takaisin palautettava ravinnemäärä tuleekin suhteuttaa sadoissa poistuviin ravinnemääriin ja maan ravinteisuuteen. Lannan käyttömääriä ja lajia vaihtelemalla voidaan ohjata ravinnekiertoa tilan sisällä eri peltolohkojen välillä. Kuivikelantaa levitetään mulloksiin yleensä 1 2 kertaa viljelykierron aikana. Virtsaa voidaan antaa sekä viljoille että vanhimmille nurmille yksi tai useampia kertoja kierron aikana. Lietelantaa voidaan käyttää viljojen sekä vanhempien nurmien lannoitteena yksi tai useampia kertoja kierron aikana. LANNAN VILJELYKIERTOON SIJOITTAMISEN VAIHTOEHTOJA Paikka viljelykierrossa Nurmen jälkeen ensimmäiseen mullokseen Nurmea perustettaessa suojaviljalle 3.v. nurmeen 2.v. nurmeen Lantalaji Lietelanta, kuivikelanta, virtsa Kuivikelanta, lietelanta, virtsa Virtsa, lietelanta Virtsa, lietelanta Esimerkkejä eri lantojen käytöstä eräiden kasvien lannoitteena suhteessa sadoissa poistuviin ravinnemääriin (ylempi rivi Sadossa poistuu) ja laskettuun lannoitustarpeeseen tyydyttävässä luokassa savimaalla (alempi rivi Lannoitustarve) kg/ha alla olevassa taulukossa. Lannan käyttömääriin ja sijoittamiseen viljelykiertoon vaikuttavia tekijöitä Käytettävissä olevan lannan määrä Kasvin vuotuislannoituksen tarve, maan kasvukunto Viljelykierto Lantalaji, levitystapa ja lannan jatkokäsittely Lannan jälkivaikutuksen hyödyntäminen Maan tiivistymisriski Levityskaluston levitystarkkuus, työteho ja maata tiivistävä vaikutus Työvoima ja työhuiput SADOISSA POISTUVA RAVINNEMÄÄRÄ, LASKETTU LANNOITUSTARVE JA LANNASTA KERTYVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄ Sadossa poistuu Kasvi Sato Lannoitustarve Lantalaji Määrä Ravinteita lannasta Huom. t/ha kg/ha t/ha kg/ha N P K N P K Vilja Liete, naudan K ylimäärin Kuivikel., naudan P, K ylimäärin Virtsa, naudan ,5 113 P vähän, K ylimäärin Suojavilja+ns Liete, naudan Kuivikel., naudan Liete, sian Nurmi1 5, Nurmi2 5, Virtsa, naudan ,5 113 K riittää Liete, naudan P, K riittää Nurmi Virtsa, naudan ,5 113 K riittää Liete, naudan P, K riittää Peruna Kuivikel., naudan P, K riittää Kuivikel., sian P ylimäärin, K riittää Herne

188 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO SÄÄDÖKSIÄ Lannan typpeä saadaan levittää enintään 170 kg/ha Nkok Lanta-analyysi 5 vuoden välein (typpianalyysi) Lannan käyttömäärä hehtaaria kohti vaikuttaa sen hyväksikäytön tehokkuuteen. Kohtuullisilla käyttömäärillä saadaan parhaat sadonlisäykset lantatonnia kohti. Ylisuuria lantamääriä käytettäessä lannan lannoitusvaikutuksesta hyödynnetään vain osa ja hävikit muodostuvat suuremmiksi. Lannan ravinnesisältö vaihtelee suuresti. Siihen vaikuttavat mm. eläinlaji, lannan käsittelymenetelmä, ruokinta, kuivikkeiden määrä ja laatu, lantalan kunto, vesilisäykset jne. Lannan ravinnesisältö tutkitaan, jotta tiedetään sen ravinnepitoisuus. Käyttömäärä voidaan mitoittaa tällöin paremmin tarvetta vastaavaksi KUIVIKELANNAN KÄYTTÖMÄÄRIÄ Lannan ravinnepitoisuudet vaihtelevat eläinlajeittain ja tiloittain. Lannan ravinnepitoisuuteen vaikuttaa mm. ruokinta ja kuivikkeiden käyttö sekä lannan varastointi ja käsittely. Lantojen keskimääräisiä ravinnepitoisuuksia esitetään oheisessa taulukossa. Lannan ravinnepitoisuus tilalla saadaan selville ottamalla lannasta näyte ja lähettämällä se analysoitavaksi. Näytteenotossa tulee olla huolellinen. Näytteenotto-ohjeita löytyy esim. Viljavuuspalvelun internet-sivuilta LANNAN KESKIMÄÄRÄISIÄ RAVINNEPITOISUUKSIA KG/T Pitoisuus kg/t Kuiva- Nkok Nliuk P K aine-% Naudan kuivikelanta 18,4 4,6 1,3 1,3 3,6 lietelanta 8,1 3,3 1,9 0,6 2,9 virtsa 2,6 3,1 2,2 0,1 4,5 Sian kuivikelanta 23 7,2 1,7 3,1 3,7 lietelanta 3,7 4,2 2,9 1,0 1,9 virtsa 1,8 2,6 1,8 0,2 11,3 Kanan kuivikelanta 38,2 15,6 12,8 10,5 11,3 Viljavuuspalvelu Esimerkki lanta-analyysistä Viereisen sivun näyte on lypsykarjan pihattolantaa, johon on käytetty runsaasti olki- ja turvekuivikkeita, lanta on kompostoitu ja suojattu sateelta peitteellä. Lantaan on sekoitettu myös apatiittia.

189 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kommentteja lanta-analyysin tulokseen Lantanäytteen kokonaistyppipitoisuus on lähellä keskimääräistä pitoisuutta. Liukoisen typen osuus on keskimääräistä pienempi. Lantaan on käytetty runsaasti olki- ja turvekuivikkeita ja se on kompostoitu, jotka selittävät alhaisempaa liukoisen typen pitoisuutta. Huuhtoumista ei ole tapahtunut, koska lanta ja komposti ovat olleet jatkuvasti sateelta suojattuna. Liukoisen typen määritys kertoo vain ammoniummuodossa olevan typen pitoisuuden. Kompostissa voi olla liukoista typpeä myös mm. nitraattityppenä ja orgaanisina yhdisteinä. Lisäksi kompostointi vaikuttaa eloperäisten ainesten sisältämän typen käyttökelpoisuuteen yleensä parantaen sitä. Fosforipitoisuus on noin nelinkertainen keskimääräiseen pitoisuuteen verrattuna. Koska ruokinnassa ei ole mitään poikkeuksellista, joka voisi selittää tämän eron, selitys löytyy apatiitin käytöstä lannan seassa. Lanta-analyysin fosforimääritys mittaa kokonaisfosforin määrää. Käyttökelpoiseksi analyysin osoittamasta määrästä ei voida laskea 75 prosenttia, joka on ympäristöehtojen mukainen osuus. Apatiitin fosfori ei muutu oleellisesti käyttökelpoisemmaksi vaikka se sekoitetaan lantaan ja kompostoidaan. Tässä tapauksessa lannan fosforipitoisuutena käytetään taulukkoarvoa. Lannoituksessa apatiitin fosfori lasketaan erikseen ja sen kokonaisfosforista lasketaan 10 % käyttökelpoiseksi lyhyellä tähtäimellä ympäristöehtojen mukaan. Kaliumpitoisuus on keskimääräistä korkeampi. Syitä tähän voi olla useita. Lypsylehmien ruokinta on hyvin säilörehuvaltainen ja nurmi kasvaa savimaassa, jonka kaliumpitoisuus on hyvä. Nurmien kaliumpitoisuudet ovat keskimääräistä korkeampia. Säilörehu on esikuivattua, jolloin nurmen kalium on kaikki eläinten syömässä karkearehussa. Olkikuivikkeen käyttö on runsasta. Oljet on myös korjattu heti puinnin jälkeen, jolloin olkien kaliumpitoisuus on korkeampi kuin pitkien syyssateiden jälkeen. Virtsan kaliumia lienee näytteen kuivikelannassa myös keskimääräistä enemmän. Lannan kuiva-ainepitoisuus on melko alhainen. Komposti on peitetty tiiviillä katteella, joka estää vesihöyryn haihtumisen. Tilavuuspaino on korkea, koska maatuminen on edennyt kohtalaisen pitkälle. NAUDAN KUIVIKELANTA-ANALYYSI Kuiva-aineessa Tuore painossa kg/t kg/t kg/m 3 Liukoinen typpi Nliuk 4 0,8 0,74 Kokonaistyppi Nkok 24 4,8 4,4 Fosfori Pkok 31 6,2 5,7 Kalium Kkok 34 6,6 6,2 Kuiva-aine % 19,8 Tilavuuspaino kg/m Kuivikelannassa levitettäviä ravinnemääriä lannan eri levitysmäärillä esitetään seuraavan sivun taulukossa, kun ravinnepitoisuudet ovat keskimääräisiä. Lannan sijoittelu viljelykierron eri kasveille havainnollistetaan seuraavissa esimerkeissä. Esimerkki 1. Kuivikelanta ja virtsa Tilalla on peltoa 40 ha ja lypsylehmiä 20 kpl ja eläinyksiköitä noin 26 kpl. Eläintiheys on 0,7 ey/ha. Viljelykierto on 5-vuotinen. Lannan bruttomäärä ilman laidunvähennystä on noin 350 m 3 eli noin 8,8 m 3 /ha/v eli 40 m 3 /ha/5v. Virtsan bruttomäärä ilman laidunvähennystä on noin 210 m 3 eli noin 5,2 m 3 /ha/v eli 25 m 3 /ha/5 v. Kuivikelantaa käytetään viljelykierrossa useimmiten suojaviljan lannoitteena. Mikäli tila on lähes rehuomavarainen (eläintiheys noin 0,7 ey/ha), niin lantaa riittää levitettäväksi noin 40 m 3 /ha kerran viidessä vuodessa (viisivuotinen viljelykierto). Suojaviljalle levityksessä on 187

190 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KUIVIKELANNASSA LEVITETTÄVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄ ERI KÄYTTÖMÄÄRILLÄ KG/HA Jälkivaikutus levitystä seuraavana vuotena - naudan kuivikelanta 0,6 kg/t - sian kuivikelanta 1,0 kg/t - kanan kuivikelanta 5,0 kg/t Kuivikelannalla on lisäksi pitkäaikainen jälkivaikutus. LANNANKÄYTTÖSUUNNITELMA 5-VUOTISELLE VILJELYKIERROLLE, VIRTSASÄILIÖMENETELMÄ, 0,7 EY/HA Kierto Lantaa m 3 /ha Virtsaa m 3 /ha Suojavilja+ns 10 N1 N2 N3 15 Vilja 40 Yht haittapuolena se, että lannan typen, fosforin ja kaliumin jälkivaikutus menee apilanurmen hyväksi ja siten ikään kuin hukkaan. Mikäli kierrossa on vähintään kaksi mullosta, niin lannan lannoitusvaikutus voidaan hyödyntää paremmin levittämällä se heti ensimmäisenä mullosvuonna. Mikäli levitystyö sujuu hyvin ja peltoja tiivistämättä, voidaan lantamäärä jakaa myös kahdelle vuodelle molemmille mullosvuosille. Virtsaa on käytettävissä noin 25 m 3 /ha kerran viljelykierron aikana. Se käytetään ensisijaisesti kolmannen vuoden nurmien lannoitteena. Lisäksi sitä voidaan käyttää osin viljalle ja tarvittaessa myös toisen vuoden nurmille apilan harvennuttua. Lannan sijoittelu viljelykierrossa on riippuvainen myös palkoviljojen viljelystä. Mikäli toisena mullosvuonna viljan seassa viljellään esim. hernettä tai virnaa, niin ko. lohko voidaan jättää ilman lantaa. Laitumet saavat lähinnä laidunlantaa. Lisäksi vanhemmille laidunnurmille voidaan antaa pieniä määriä virtsaa. Laidunkierrossa myös viljalle voidaan antaa pieniä määriä lantaa. 188

191 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kuusivuotisessa kierrossa lanta on syytä jakaa kahdelle eri vuodelle käyttäen pienempiä kerta-annoksia, samoin virtsa. Esimerkki 2. Pelkästään kuivikelantaa Lanta käsitellään pelkästään kuivikelantana, eläintiheys on 0,5 ey/ha, lannan bruttomäärä on noin 12 m 3 /ha eli 60 m 3 /ha/5 v, kun viljelykierto on 5-vuotinen. Mikäli tilan eläintiheys on noin 0,5 ey/ha ja kaikki lanta käsitellään kuivikelantana, niin se levitetään kierrossa molemmille viljoille, mikäli levityskalustolla levitys voidaan tehdä maata tiivistämättä. Levitysmäärät ovat tällöin noin 30 m 3 /ha. Maan tiivistymisriskin vähentämiseksi kaiken lannan levitys syysviljalle voi olla varteenotettava vaihtoehto, jos lannan kokonaismäärä ei ole kovin suuri. KOMPOSTIN KYPSYYSASTE JA KÄYTTÖ Kompostin käyttöä silmälläpitäen kompostit voidaan jakaa kahteen pääryhmään: tuorekompostit ja kypsät kompostit. Tuorekomposti eli puolikypsä komposti (aumakompostoinnissa noin 3 6 kk vanhaa) on jo pitkälle lahonnutta, mutta ei ole vielä muuttunut kokonaan hitaasti hajoavaksi eloperäiseksi aineeksi ja humukseksi. Siinä vallitsee puolikypsä tila, lämpötila on laskenut ja eloperäiset raaka-aineet kuten oljet ja hake ovat tumman värisiä ja niiden rakenne on edelleen hyvin tunnistettavissa. Mullan (humuksen) muodostuminen on kuitenkin jo alkanut, ja eloperäisen aineksen osuus ja pieneliötoiminta on vilkasta. Tuorekomposti vilkastuttaa maan pieneliötoimintaa ja humuksen muodostusta. Koska kasveille helposti käytettävien ravinteiden määrä on suurempi kuin kypsässä kompostissa, on sen lannoitusvaikutus suurempi. Eloperäisen aineksen hajoamisen alkuvaiheessa syntyvät orgaaniset hapot ym. voivat vahingoittaa itäviä siemeniä ja herkempiä juuria. Siksi nuori tuorekomposti ei sovellu kylvömullaksi, taimimullaksi eikä herkimmille puutarhakasveille. Puolikypsää kompostia voidaan käyttää viljoille ja perunoille sekä puutarhakasveista runsasta lannoitusta tarvitseville kasveille kuten esimerkiksi kurkulle, purjolle ja sellerille. Kypsää kompostia (noin 6 12 kk) saadaan sitten, kun tunkiolierot, hyppyhäntäiset ja muut kompostintekijä- LANNANKÄYTTÖSUUNNITELMA 6-VUOTISELLE VILJELYKIERROLLE, VIRTSASÄILIÖMENETELMÄ, 0,7 EY/HA Kierto Lantaa m 3 /ha Virtsaa m 3 /ha Suojavilja+ns 30 N1 N2 N3 20 Vilja Seosvilja/ vihantarehu Yht LANNANKÄYTTÖSUUNNITELMA 5-VUOTISELLE VILJELYKIERROLLE, KUIVIKEMENETELMÄ, 0,5 EY/HA Kierto Lantaa m 3 /ha Suojavilja+ns 30 N1 N2 N3 (Syys)Vilja 30 Yht

192 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kompostiryhmät: tuorekompostit kypsät kompostit eläimet ovat suorittaneet tehtävänsä loppuun. Kääntäminen ei enää nosta kompostin lämpötilaa. Eloperäinen aine on muuttunut hitaasti hajoavaksi eloperäiseksi aineeksi ja varsinaiseksi humukseksi, hitaasti hajoaviksi eloperäisiksi yhdisteiksi ja multamaisiksi muruiksi. Komposti on mustaa, kuohkeaa, hienomuruista multaa ja tuoksuu lepikon/koivikon lehtomullalle. Se vaikuttaa ennen kaikkea maanparannusaineena maan rakennetta parantavasti (vesitalous, ilmavuus, juuriston kasvu). Se toimii eräänlaisena ravinnevarastona, jota esim. sienijuuret voivat hyödyntää. Kypsää kompostia voidaan käyttää useimpiin viljelytarkoituksiin ennen kaikkea puutarhaviljelyssä. Se sopii taimimullaksi ja vaateliaiden kasvien lannoitukseen haluttaessa hyvää laatua. KOMPOSTIN LAHOAMISASTE JA LANNOITUKSEN TAVOITTEITA Vähän Pitkälle maatunut maatunut Käyttökohde (tuore komp.) (kypsä komp.) 3-6 kk 6-12 kk Maalaji kevyet kivennäismaat xx xx raskaat kivennäismaat xx x turvemaat xx x Multavuuden lisääminen x xx Hyvä kylvöalusta x xx Lannasta niukkuutta xx x Typpeä runsaasti vaativat kasvit xx x NO 3 keräävät kasvit x xx Sadon hyvä laatu x xx Kasvilaji peruna x xx kevätviljat xx x kaalikasvit xx x syysviljat xx xx purjo, selleri xx xx sipuli, porkkana, punajuuri x xx Palkokasvit apila, herne, papu xx Nurmet kosteat olot x x kuivat olot x xx = sopii hyvin, x = sopii, = ei sovi KOMPOSTIN KÄYTTÖMÄÄRIÄ JA LANNOITUSVAIKUTUS Kompostilannoituksen vaikutus riippuu paitsi kompostin ravinnepitoisuudesta ja ravinteiden luovutuskyvystä, niin myös lohkon kasvukunnosta. Tarkkoja kasvikohtaisia käyttösuosituksia ei edellä mainituista syistä johtuen voida antaa. Kompostin käyttömäärät vaihtelevat yleensä t/ha välillä. Hyväkuntoisessa maassa sopiva kompostiannos saattaa kiihdyttää maan omien ravinnevarojen mineralisoitumista, jolloin lannoitusvaikutus on suurempi kuin kompostin liukoisten ravinteiden vaikutus. Toisaalta liikaa (erityisesti puuaineksella) kuivitetun (hevosenlanta) kompostin lannoitusvaikutus saattaa olla negatiivinen, kun maan liukoinen typpi sitoutuu kompostin loppuhajoamiseen. Kompostia voi olla tarpeen valmistaa erilaisia eri käyttötarpeiden mukaan. Runsasta lannoitusta ja nopeaa lannoitusvaikutusta tarvitseville kasveille (esim. kaalit) valmistetaan väkevää ja nopeavaikutteista kompostia. Hidasta, mutta monivuotista lannoitusvaikutusta tarvitseville kasveille (esim. mansikka) valmistetaan niukemmin ravinteita sisältävää ja hitaasti vaikuttavaa kompostia. Kuivikkeiden lajilla ja määrällä voidaan tähän vaikuttaa; turve luovuttaa ravinteita melko nopeasti, olki ja varsinkin puuperäiset seosaineet hitaasti. Puuperäisistä aineista puun kuori hajoaa kaikkein hitaimmin ja lehtipuuhake havupuuhaketta nopeammin ja leppähake nopeimmin. Maan hyvä rakenne on tärkeä edellytys kompostilannoituksen tehokkaalle käytölle. Tiivistyneellä maalla niukalti liukoisia ravinteita sisältävä karjanlantakomposti ei 190

193 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO tehoa, koska kompostin ravinteet ovat kasveille käyttökelpoisia vasta maan pieneliöstön hajotustoiminnan kautta. Tiiviillä mailla kompostoitu lanta ja ilmastettu lietelanta ovat suositeltavampia kuin käsittelemätön lanta. Tiiviillä ja alhaisen biologisen aktiivisuuden omaavilla mailla runsaasti helppoliukoisia ravinteita sisältävä lannoite tehoaa parhaiten. Kompostin käyttömäärät voivat siten vaihdella huomattavasti, vaikka lannoitusvaikutus olisikin sama. 15 tonnia ravinteikasta kompostia hyvärakenteisessa maassa voi vaikuttaa paremmin kuin 50 tonnia laihaa kompostia tiivistyneessä maassa. Kompostin käytössä onkin syytä tutkia kompostin ravinnesisältö sekä tuntea pelto, johon sitä tullaan levittämään. Ravinnepitoisuus sinänsä ei vielä kerro kompostin odotettavissa olevaa lannoitusvaikutusta. Meillä käytössä olevan lanta-analyysin liukoisen typen määritysmenetelmä mittaa pelkästään ammoniumtypen määrää. Kompostissa voi olla kasveille käyttökelpoista typpeä myös esim. nitraattimuodossa sekä liukoisina orgaanisina yhdisteinä. Typen eri muotojen määriä lannassa ja kompostissa vertaillaan oheisessa kuvassa. Kokemus on tärkeä apu kompostin lannoitusvaikutuksen arvioimisessa. Levitysmäärä päätetään näin tapauskohtaisesti. Siirryttäessä luomuviljelyyn on alkuvuosina tarpeen kiinnittää päähuomio lannan ja kompostin kasveille käyttökelpoisten ravinteiden pitoisuuksiin, koska lannoitusvaikutus määräytyy pääosin niiden perusteella. Kompostien lannoitusvaikutus on kuitenkin hyvin pitkäaikainen. Käytettäessä kompostia useita vuosia/vuosikymme- KOMPOSTIEN LANNOITUSVAIKUTUS Kompostilla nopea lannoitusvaikutus silloin, kun lannan osuus suuri lanta ravinteikasta esim. kananlantaa kuivike pääasiassa turvetta kompostointiaika keskinkertainen Kompostilla hidas lannoitusvaikutus, silloin kun lannan osuus pienehkö lanta niukkaravinteista esim. kutterinlastukuivikkeista hevosen lantaa kuivikkeina olkia ja puuaineksia (lehtipuuhaketta, kuorihumusta jne.) komposti pitkälle maatunutta kypsää KARJANLANTAKOMPOSTIN JA TAVALLISEN KARJANLANNAN VERTAILUA Vaikutus Komposti Lanta Ravinnehävikit Varastoinnissa - ++ Käytössä ++ - Lannoitusvaikutus lyhyehköllä tähtäimellä - + pitkäaikainen ++ - Maan hyödyllinen pieneliötoiminta ++ + Multavuus Sopivuus kasveille ++ + Taudinaiheuttajat Rikkakasvien siemenet Kasvien terveyden vahvistaminen ++ - Viljelyvarmuus ++ + Kustannukset; työ, energia - ++ TYPEN JAKAUMA ERI TAVOIN KÄSITELLYSSÄ LANNASSA Tuore kuivikelanta Tavanomaisesti käsitelty kuivikelanta Komposti hyvä Komposti huono (Berner 1990) 191

194 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KOMPOSTISSA LEVITETTÄVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄ ERI KÄYTTÖ- MÄÄRILLÄ KG/HA. Kompostien typelle on erittäin pitkäaikainen jälkivaikutus, usein noin 5 15 kg/ha/v eli noin 0,2 0,6 kg/t. niä vapautuu vuosittain pieniä määriä typpeä ja fosforia kaikista aikaisemmin levitetyistä komposteista. Pitkäaikaiskäytössä kompostilannoituksen typen hyväksikäyttö muodostuu suunnilleen yhtä suureksi kuin tuoretta lantaa käytettäessä (Berner ym. 1997) VIRTSAN KÄYTTÖMÄÄRIÄ Virtsan ravinnepitoisuus vaihtelee tilojen välillä suuresti riippuen mm. vesilisäyksen suuruudesta ja varastointiolosuhteista. Virtsaa voidaan käyttää viljelykierrossa mulloksille sekä vanhemmille nurmille ja viljan oraille. Virtsa levitetään yleensä lietelannan levityskalustolla. Levitysmääriin ja levitystasaisuuteen tulee kiinnittää huomiota. VIRTSASSA LEVITETTÄVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄ ERI KÄYTTÖMÄÄRILLÄ KG/HA 192

195 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO LIETELANNAN KÄYTTÖ JA LEVITYSTEKNIIKKA LIETELANNAN KÄYTTÖMÄÄRIÄ Lietelannan sopivina peruskäyttömäärinä voidaan pitää: naudan lietelantaa t/ha sian lietelantaa t/ha Tästä annoksesta tulee fosforia suunnilleen kasvien tarvetta vastaava määrä (15 18 kg/ha), kaliumia saadaan 29 kg/ ha (sika) tai 87 kg/ha (nauta), kokonaistyppeä saadaan noin kg/ha ja liukoista typpeä noin kg/ha. Nämä ovat lietelannan keskimääräisiä ravinnemääriä. Levitysmäärä on niin pieni, että tasainen levitys edellyttää useinkin lietteen laimentamista vedellä. Lannan ravinnepitoisuus vaihtelee huomattavasti tilojen välillä. Siksi tilakohtainen lannan ravinnepitoisuuden määritys on tarpeen. Luomuviljelyssä lasketaan yleensä koko viljelykierrossa tarvittavien ravinteiden yhteismäärä, jolloin eri vuosien yksittäiset käyttömäärät voivat vaihdella viljelykasvin mukaan. Esimerkki lietelannan levityksestä viljelykierrossa Tilalla on peltoa 40 ha, lypsylehmiä 20 kpl ja eläinyksiköitä noin 26 kpl. Eläintiheys on 0,7 ey/ha, lietelannan bruttomäärä ilman laidunvähennystä on noin 670 m 3 ; noin 16 m 3 /ha/v eli 80 m 3 /ha/5, kun viljelykierto on 5-vuotinen. Osa lannasta jää suoraan laitumelle, joten levitettävää lietelantaa on noin 500 m 3 eli noin 16 t/ha/v säilörehuviljakierrolle. Lantaa levitetään kierrossa molemmille viljoille sekä vanhimmille nurmille. Viljoille käytetään melko pieniä levitysmääriä, mikäli maat ovat hyväkuntoisia. Kolmannen vuoden nurmelle voidaan käyttää isompaa määrää. Mikäli lannan määrät eivät riitä tyydyttävään satotasoon, käytetään palkokasviseoksia ensimmäisessä viljassa; joko seosviljaa puitavaksi viljaksi tai virnapitoista vihantaviljaa säilörehuksi. LIETELANNAN LEVITYSTEKNIIKKA Viime aikoina lietelannan levitystekniikka on tullut tarkemman tarkastelun kohteeksi ja alalla tehdään merkittävää tuotekehitystyötä. Typen levitystappiot voivat vaihdella 5 95 %:iin liukoisesta typestä, riippuen levityskalustosta, varastoinnista, maan ph:sta, tuulesta, sadannasta jne. Suurimmat tappiot syntyvät välittömästi levityksen jälkeen. Levityskaluston merkitys haihtumistappioiden vähen- LANNANKÄYTTÖSUUNNITELMA 5-VUOTISELLE VILJELYKIERROLLE, LIETELANTAMENETELMÄ, 0,7 EY/HA Kierto Lietelantaa m 3 /ha Suojavilja+ns 20 N1 N2 N3 40 Vilja 20 Yht

196 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO LIETELANNASSA LEVITETTÄVIÄ RAVINNEMÄÄRIÄ ERI KÄYTTÖMÄÄRILLÄ KG/HA Lietelannan typellä on jälkivaikutusta levitetystä seuraavana vuonna, usein noin 0,1 0,4 kg/t eli noin 2 10 kg/ha/v. Jälkivaikutus levitystä seuraavana vuotena - naudan lietelanta 0,2 kg/t eli noin 3 8 kg/ha/v - sian lietelanta 0,4 kg/t eli noin 4 15 kg/ha/v täjänä on suuri. Mitä nopeammin lietteen ammoniumtyppi joutuu kosketuksiin maa-aineksen kanssa, sitä vähäisempää on ammoniakin haihtuminen. Tähän päästään välittömällä muokkauksella levityksen jälkeen tai multaustekniikalla sekä käyttämällä letkulevittimiä, kun levitetään kasvavaan kasvustoon. Tärkeä levityskaluston ominaisuus on levitystarkkuus. Lietelannasta kertyvä typpimäärä voidaan laskea oheisen laskukaavan avulla. Esimerkiksi saksalaiseen käytäntöön kuuluu, että vaunun valmistaja toimittaa ostajalle tarkan annostelutaulukon, jonka avulla levitystarkkuus saadaan myös käytännössä toteutumaan. Esimerkiksi jos typpipitoisuuden perusteella halutaan levittää 20 m 3 /ha, on ajonopeuden oltava 4 km/h, kun virtaus on l/min ja työleveys 12 m. Letkulevittimet ja multauslaitteet ovat levitystarkkuudeltaan ja ammoniakkipäästöjen osalta parhaita x nesteen virtaus (l/min) x typpipitoisuus kg N/ha = työleveys x ajonopeus LIETEVAUNUJEN LEVITYSLAITTEET JA LEVITYSMENETELMÄT Lietelannan levityksen tehostamiseen on nykyään tarjolla monia mahdollisuuksia. Vähintään yhtä tärkeitä kuin vaunun ominaisuudet ja sen aiheuttamat pintapaineet, on se, minkälainen levityslaite on kytketty vaunun perään:

197 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Hajalevitys Lietelannan levitystä hajalevityksenä levityslautasen avulla pidetään nykyään epätarkkana ja typpitappioita aiheuttavana. Ratkaisu on kuitenkin hinnaltaan edullinen. Keski-Euroopassa ollaan lautaslevitykset kuitenkin jo kieltämässä. Parempia levitystapoja ovat lietelannan sijoittaminen nurmeen multaamalla, levittäminen letkulevittimellä tai ruiskuttamalla se maan sisään. Multaus Multauslaitteen vahvuuksia on hyvä levitystarkkuus ja pienet ravinnehävikit levityksessä ja levityksen jälkeen. Sen heikkouksia ovat mm. pieni työleveys, pieni työsaavutus, suuri vetotehon tarve ja nurmen pinnan rikkoutuminen. Lisähaittoina voidaan mainita multauslaitteiden suurehko vannasväli, huonosti säädettävissä oleva työsyvyys, auki jäävä sijoitusvako sekä joskus pintaan noussevat kivet. Multauksen etuna on sen vähäinen ammoniakkihävikki, koska liete sitoutuu heti maaperään eikä pääse haihtumaan. Monet uudet multauslaitteet ovat kestävyydeltään ja vetovastukseltaan jo varsin hyviä. Letkulevitys Letkulevittimissä letku- tai vannasrivistö levittää lietteen kasvuston tyveen tai maata vasten. Menetelmän etuina on, että se vaatii vähän vetovoimaa ja työleveys ( m) on huomattavasti suurempi kuin multauslaitteilla. Työsaavutus on aivan eri luokkaa kuin multauksessa. Joskus puomilevittimet ovat menneet tukkoon kivien tai liian sakean lietteen takia, mutta kivisihdit, laimentaminen vedellä ja erityisesti ilmastus poistavat näitä ongelmia. Letkulevittimen avulla kevätviljoille voidaan käyttää ns. oraslevitystä, joka tapahtuu kesäkuun alussa kiireisten toukotöiden jälkeen. Sopivin aika siihen on yleensä iltaisin tai juuri ennen mahdollista sadejaksoa, jolloin ammoniumtypen haihtuminen jää pienimmäksi. Letkulevitin voidaan hankkia uuteen tai vanhaan vaunuun. Haittana on, että letkulevittimen ammoniakkipäästöt ovat suurempia kuin multauksessa, vaikkakin selvästi pienempiä kuin hajalevityksessä. Jousisuksilevitys Letkulevittimen parannettu versio on lehtijousitetut sukset, jotka kulkevat koko ajan pellon pinnalla ja johon jokainen tyhjennysletku on kiinnitetty (Vogelsang-jousisuksilevitin). Tällä ratkaisulla osa lietteestä menee paineella pellon pintakerrokseen ja typpitappiot todennä- Levityslaitevaihtoehtoja lietevaunuun perinteinen levityslautanen kiekkovantainen multauslaite letkulevitin letkulevitin + lehtijousitetut sukset levitys sadettamalla suoraruiskutuslaitteet (DGI) Agromiljö-lietteenlevitysjärjestelmä kylvöäes-lietteenlevitysmenetelmä vanha säiliöauto + Agromiljö-järjestelmä LETKULEVITIN Letkulevittimen etuja verrattuna hajalevitykseen soveltuu lietteen pinta- ja hajalevitykseen tasainen levitys myös pienillä lietemäärillä liete menee maanpintaan nauhana, minkä ansiosta typen haihtuminen on vähäistä kasvuston tahraantuminen vähenee suuri työleveys. 195

198 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO köisesti vähenevät, vaikka menetelmästä ei ole vielä tutkimustuloksia. Laitteen työleveys on 6 metriä ja kokemukset ovat olleet hyviä. Ainoa vaikeus on siinä, ettei lietteen levitysjälki näy kunnolla pellolla, jolloin seuraavan kierroksen ajolinjaa on etsittävä, jollei sitä erikseen merkitä. Suksien jousitusta voidaan säätää sen verran jäykäksi, että liete todella painuu maan sisään. Koska sukset kulkevat koko ajan pellon pinnalla, nurmen pinta ei rikkoonnu eikä kiviä nouse pintaan. Levitys sadettamalla Mielenkiintoista levitystekniikkaa edustaa uusi norjalainen lietteen levityskanuuna, joka toimii kuten automaattinen sadetuslaite. Kanuunan työleveys on 65 m ja letkun sisäänkelaamisnopeutta voidaan säätää ( m/h). Kelan letkun pituus on 700 m ja letkun koko on 3". Menetelmä on hyvin varteenotettava silloin, kun suurin osa tilan pelloista sijaitsee karjasuojan läheisyydessä. Myös mahdollisuus laimentaa lietettä vedellä levityksen yhteydessä on hyvä. Selvänä etuna on mainittava maan tiivistymisen estyminen ja tasainen levitys sekä suuri levityskapasiteetti. Ruiskutus maahan Ruiskutus maahan eli DGI- menetelmä ( Direct ground injection ) on kehitetty Norjan maatalousyliopistossa. Liete tai virtsa ruiskutetaan noin 8 baarin työpaineella pellon pintakerrokseen, jolloin ammoniakkitappiot vähenevät norjalaiskokeiden mukaan peräti 80 %. Liete kulkeutuu noin 5 10 cm:n syvyyteen. Viljan oraat tai nurmen pinta jäävät ehjiksi ja vetovoiman tarve on olematon, koska laitteen sukset sekoituskammioineen kulkevat koko ajan pellon pinnalla. DGI-menetelmässä yhdistyvät multauslaitteiden ja letkulevittimien parhaat puolet. Norjassa DGI-laite on usein kytketty suuriin lietevaunuihin, jolloin kokonaispaino nousee maan rakenteen kannalta liian korkeaksi. Se onkin DGI-lietevaunuratkaisun heikko puoli. Norjalaiskeksintö on sekä ympäristön että satotason kannalta edullinen. Hankintahinnan perusteella DGI soveltuu parhaiten urakointiin. Myös lietteen laadulla on merkitystä. Ilmeisesti ilmastettu tai hyvin sekoitettu liete soveltuu siihen parhaiten. 196

199 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Syöttöletkulevitys Lietelanta voidaan levittää myös siten, että vain lietelannan levitintä liikutetaan pellolla ja lietevaunu seisoo levityksen ajan pellon laidalla ns. syöttöletkulevityksenä. Menetelmässä liete levitetään suoraan lietesäiliöstä peltoon erillisen pumpun, taipuisan letkun ja kevyen letkulevittimen avulla. Liete pumpataan säiliöstä letkua pitkin suoraan pellolla ajavan traktorin taakse kytkettyyn kevyeen letkulevittimeen (työleveys 12 m). Syöttöletkun pituus voi olla jopa yli metriä. Tämä norjalaisen ns. Agromiljö-lietteenlevitysjärjestelmä sopii erityisen hyvin tilanteisiin, jossa pellot sijaitsevat lähellä tuotantorakennusta tai lietesäiliötä. Raskasta vaunua ei tarvita ollenkaan ja pellon tiivistymisvaurioiden riski on hyvin vähäinen. Menetelmän heikkoutena on, että se soveltuu perusmuodossaan parhaiten niille tiloille, joissa pellot ovat talouskeskuksen läheisyydessä. Agromiljö-ketju on käytännössä toimiva kokonaisuus radio-ohjauksineen. Litteän erikoisletkun levitys kelalta ei tuota suuria ongelmia ja menetelmä toimii kaikenkokoisilla lohkoilla. Lisäksi pellolle päästään aiemmin. Levitys voidaan tehdä myös viljan oraille viljan ollessa jopa 50-senttistä. Kylvölannoitus lietelannalla Lietelannan levitys ja kylvö voidaan tehdä myös samanaikaisesti. Sellainen yhdistelmäkone saadaan asentamalla tavallisen lietevaunun taakse kylvöäes. Lietevaunun taakse rakennettuun nostolaitteeseen voidaan kytkeä kylvölannoitin, jonka lannoitevantaisiin ohjataan lietelantaa. Kun lietevaunu varustetaan hyvin suurin renkain, jää pintapaine pieneksi. Lietteen siirto tehdään erillisellä kuljetusvaunulla. Säiliöauto yhdistettynä agromiljö-järjestelmään Maatilojen yksikkökoon kasvaessa ovat myös lantavarastot ja -määrät huomattavasti suurentuneet. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että suuren kotieläintilan isäntäväen työajasta yhä suurempi osuus kuluisi lannan levitykseen kaikkien muiden töiden lisäksi. Tila joutuu tai on jo joutunut tekemään huomattavia investointeja levityskalustoon. Suuret lietemäärät voidaan levittää nopeasti ja tehokkaasti ja maan rakennetta säästäen käyttäen lietelannan siirtoon vanhaa säiliöautoa ja levitykseen siirtoletkulevitintä. Menetelmä sopii parhaiten urakoitsijan käyttöön. Lietelantavaunuja, letkulevittimiä ja multaimia sivulla

200 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KUIVALANTALAN SEKÄ VIRTSA- JA LIETELANTASÄILIÖN OHJETILAVUUDET 12 KK VARASTOIMISAIKAA VARTEN Varastointitilavuus m 3 /eläin Eläinlaji kuivike- virtsa liete- kuivikelanta+ virtsa lanta lanta (virtsa imeytetty kuivikelantaan) Lypsylehmä*) 12,0 8,0 24,0 24,0 Hieho, emolehmä, lihanauta, siitossonni 9,0 4,0 15,0 15,0 Nuorkarja < 6 kk 2,4 1,2 4,0 4,0 Emakko porsaineen (norm.) 3,0 3,5 7,0 8,3 Satelliittiemakko porsaineen**** 4,4 5,2 9,6 12,0 Lihasika**(x), siitossika, 0,7 1,0 2,0 2,4 Joutilas emakko*** 0,8 1,2 2,4 2,4 Vieroitettu porsas**(xx) 0,5 0,5 1,0 1,2 Hevonen 12,0 Poni 8,0 Lammas, uuhi karitsoineen, vuohi, kuttu kileineen 1,5 1,5 Munituskana, broileriemo 0,05 0,05 Kalkkuna** 0,03 0,03 Broileri, kananuorikko** 0,015 0,015 Ankka, hanki** 0,04 0,04 Sorsa** 0,025 0,025 * Korkeatuottoisille karjoille suositellaan taulukossa esitettyjä lukuja suurempia varastotilavuuksia. ** Eläinpaikkaa kohti vuodessa. *** Koskee ns. emakkorenkaiden keskusyksikköä, eläinpaikkaa kohti vuodessa. **** Koskee satelliittisikalaa, lantamäärät emakkopaikkaa kohti, kun emakkopaikassa porsituksia 8 tai enemmän vuodessa; porsaat huomioidaan vieroitusikään (n. 5 viikkoa) asti. Koskee lihasikoja, joiden keskimääräinen teuraspaino on enintään 90 kg. Jos teuraspaino on suurempi, käytetään joutilaan emakon arvoja. (xx) Porsas kasvatuksessa, ikävaihe 5-11 viikkoa. Valtioneuvoston päätös N:o 931/

201 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO LIETTEEN ILMASTUSLAITTEET JA NIIDEN VALMISTAJIA Merkki ja valmistaja Ilmastimen tyyppi Tehon tarve Paino Lietesäiliön kw kg maksimikoko A-ilmastin Lamellikompressori Listema Oy LJM-ilmastin Ejektori 5,5/15 155/275 Lind Jensen Maskinfabrik Rako-ilmastin Potkuri-ilmastin 5, m 3 Rako-Koneet Oy Eisele-ilmastin Ejektori 7,5/11/ Eisele/Kääriäinen Ky Flygt-ilmastin Ejektori 5,0/13,5 180/ m 3 Flygt Ab Haukka-ilmastin Alipaineilmastin 4, m 3 Haukka-Steel Oy HP-ilmastin Potkuri-ilmastin 2, m 3 Hesver Oy H&H-ilmastin Potkuri-ilmastin 2, m 3 Maatal.yhtymä Hanhirova Pameco-ilmastin Roottori 4,0-7, m 3 Pakolan Konepaja Oy PM-ilmastin Ejektori traktori60/80 500/ /3500 m 3 Palolan Metalli Oy Super-Lotina Ejektori 4,0/7,5/15 100/145/ /400/600 m 3 Mamec Oy/Pellonpaja Oy Vepi-ilmastin Roottori 4,0/8,0/ /1000/1500 m 3 Lifer Oy Hienokuplailmastin Paineilmailmastin 2,2 kw 7-15 m 3 Instop Oy 199

202 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO LIETELANTAVAUNUT, LETKULEVITTIMET JA MULTAIMET Merkki/myynti Tilavuus Omapaino Rengaskoko Akselisto Levitin Jako/Agro-Kymi Oy 6,6 m aks. Lautanen 8, Teli Lautanen 9, Teli Lautanen 12, Teli Lautanen Tempo/Agroma Oy 6, /70-18 Teli Laut./Letku 7, Teli Laut./Letku 9, Teli Laut./Letku Haukka/Yritt. Maatalous aks. Laut./Letku 6, aks/Teli Laut./Letku Teli Laut./Letku Kimadan/Maitti Oy / aks. Laut./Letku / Teli Laut./Letku 21, / aks. Laut./Letku / aks. Laut./Letku Lame/Kesko Oy aks/Teli Lautanen / Teli Lautanen Saparo/Japeka Oy 6, Kuorma- Lautanen 7, auton Lautanen 9, akselit Lautanen 11, Lautanen SAK/Kesko Oy p.Teli Laut./Letku p.Teli Laut/Letku p.Teli Laut./Letku Teko/Yrjö Tenkanen Oy /40-18 Teli Lautanen /70-20 Teli Lautanen Nurkkalan Konepaja Teli Laut/Letku Palmu/Nakkilan Ins.Tsto Teli Laut/Multain Teli Laut/Multain PomoLivakka/Kesko Oy 7, /70-20 Teli Letku/Multain /70-20 Teli Letku/Multain 12, /70-20 Teli Letku/Multain 13,5 Teli Letku/Multain 15 Teli Letku/Multain /50-26,5 3-aks Letku/Multain Vepi/Agri-Market 8, aks/Teli Letku/Multain 7, aks/Teli Letku/Multain 12, Teli Letku/Multain aks. Letku/Multain 200

203 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 4.5 BIOLOGINEN TYPENSIDONTA JA TYPEN KIERTO Ilmakehän kaasuista on typpeä (N 2 ) lähes 80 %. Tämä merkitsee, että jokaisella neliömetrillä typpeä on noin kg eli suunnilleen saman verran kuin maaperään on varastoitunut typpeä peltohehtaarille. Ilmakehän typpikaasu ei sellaisenaan ole kasveille käyttökelpoista. Se on ensin muutettava ekosysteemin tuottajille eli kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Typpi on jatkuvasti mukana kiertokulussa. Eräät pieneliöt muuttavat sitä kasveille käyttökelpoiseen muotoon (N 2 -> NH 4 +). Ilmiötä nimitetään biologiseksi typensidonnaksi. Kasvi- ja eläinjätteiden hajotuksessa osa typestä muuttuu takaisin typpikaasuksi (N 2 ) sekä pieneliöstön suorittamassa denitrifikaatiossa typen oksideiksi (N 2 O, NO). TYPEN MAAILMALAAJUINEN KIERTO 201

204 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO TYPEN HÄVIKKEJÄ MAATALOUDESSA Haihtuu denitrifikaatiossa Ihminen on kaksinkertaistanut typensidonnan. Mikä on sopiva tavoiteltava määrä? Pelto Maatalous Huuhtoutuu Karja Haihtuu ammonniakkina Maailmanlaajuisesti biologisen typensidonnan osuus on edelleen selvästi suurempi kuin teollisen typensidonnan ja sähköpurkausten sekä fossiilisten polttoaineiden polton aiheuttaman typensitoutumisen osuus. Biologisen typensidonnan suuruudeksi Suomen maataloudessa arvioidaan keskimäärin noin 4 kg/ha. Typpilaskeuma on Etelä-Suomessa noin 10 kg N/ha ja Pohjois- Suomessa noin 2 4 kg N/ha. Vesistöihin typpeä kulkeutuu maataloudesta t N/v (noin 16 kg/ha). Se on noin 49 % ihmisen aiheuttamasta kokonaiskuormituksesta. Pelloista typpeä huuhtoutuu noin kg/ha. Typpeä haihtuu ammoniakkina maataloudesta, lähinnä karjataloudesta yhteensä t/v (noin 13 kg/ha). Haihtuva ammoniakki on peräisin pääosin lannasta. Väkilannoitteista arvioidaan typpeä haihtuvan t/v (noin 3 kg/ha). Typpeä haihtuu ammoniakkina lisäksi myös kasveista ja sadonkorjuujätteistä; haihtuminen on sitä runsaampaa, mitä suurempaa typpilannoitusta käytetään. Tiiviillä mailla denitrifikaatio lienee selvästi huuhtoutumista merkittävämpi typen hävikkejä aiheuttava tekijä TYPENSIDONTAAN PYSTYVIÄ PIENELIÖITÄ Pieneliölajien runsaudesta huolimatta biologiseen typensidontaan pystyviä pieneliöitä on suhteellisen vähän. Tärkeimmät ja tehokkaimmat typensitojapieneliöt ovat palkokasvien juuriin nystyröitä muodostavat juurinystyräbakteerit (Rhizobium). Metsissä lepän juuriin muodostuu puolestaan Frankia-sädesienen muodostamia äkämiä, joissa myös tapahtuu typensidontaa. Ne saavat energiansa isäntäkasvin yhteyttämistuotteista. Muita typensitojia ovat mm. maassa vapaana tai jäkälien kanssa symbioosissa elävät sinivihreät levät, jotka saavat typensidontaan tarvittavan energian auringon valosta yhteyttämisen avulla. Useiden kasvien juurten pinnalla elää pieneliöitä, jotka voivat muuttaa ilmakehän typpikaasua kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Tarvittavan energian ne saavat kasvien juurieritteistä. Lisäksi maassa elää myös vapaana erilaisia bakteereita, jotka pystyvät biologiseen typensidontaan. Ne saavat tarvittavan energian maassa lahoavista eloperäisistä aineista. 202

205 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO PALKOKASVIT MESTAREITA Viljelykasveista palkokasveilla on kyky muodostaa typpeä sitovia juurinystyröitä maassa elävien Rhizobiumbakteerien kanssa. Kasvin alkaessa kasvaa se alkaa erittää juuristaan eritteitä, jotka vetävät puoleensa maassa eläviä bakteereita. Bakteeri tunkeutuu hiusjuureen ja saa aikaan äkämän eli nystyrän kasvun. Nystyrässä bakteerit lisääntyvät ja muuttuvat typensidontaan kykenevään muotoon. Palkokasvit ovat näin typpiomavaraisia eivätkä tarvitse kasvaakseen typpeä maaperästä. Typensidonta on runsaasti energiaa vaativa tapahtuma. Palkokasvit ovat kuitenkin hyvin sopeutuneet tehtäväänsä eikä typpilannoituksella yleensä saavuteta sadonlisää, mikäli olosuhteet ovat typensidonnalle sopivia. Palkokasvien typensidonnassa kasvi ruokkii juurinystyrässä eläviä typpibakteereita yhteyttämistuotteilla (lähinnä sokereita). Juurinystyrän bakteerit puolestaan luovuttavat sitomansa typen kasville. PALKOKASVIN TYPENSIDONTA Eri palkokasveilla on omat typensitojabakteerinsa. Apilan Rhizobium -bakteerit sitovat typpeä vain apilan juurissa ja herneen bakteerit herneen juurissa ei päinvastoin. Eri palkokasvien ja typensitojapieneliöryhmien typensidontakyvyn mahdollisuuksia valaisee oheinen taulukko. BIOLOGISEN TYPENSIDONNAN SUURUUS KG/HA VUODESSA sinimailanen puna-apila, vuohenherne virnat härkäpapu yksivuotiset apilat herne heinäkasvien juurenpintabakteerit 5 30 vapaana elävät maabakteerit 1 5 Kauppila

206 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Luonnossa palkokasvit ovat karujen maiden pioneerikasveja. Biologisen typensidontakyvyn ansiosta ne eivät tarvitse maaperän typpivaroja. Syvä ja laaja juuristo mahdollistaa veden ja ravinteiden oton paksusta maakerroksesta. Tätä vielä tehostaa palkokasveilla yleinen sienijuuri- eli mykorritsasymbioosi, joka tehostaa mm. ravinteiden hyväksikäyttöä. Palkokasvit ovat varsinaisia maanparannuskasveja; ne valmistavat maaperää muille kasveille tuomalla maahan typpeä ja eloperäistä ainesta. Luonnonmukaisesti viljellyillä tiloilla pellon viljavuutta parannetaan sopivasti mitoitetulla palkokasviviljelyllä, muilla kasveilla taas puretaan tätä maahan varastoitua kasvuvoimaa. BIOLOGISEN TYPENSIDONNAN MÄÄRÄYTYMINEN PALKOKASVEILLA TEHOON VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ Palkokasvien typensidonnan määrä riippuu viljelykasvin ja bakteerin perinnöllisistä ominaisuuksista sekä ympäristötekijöistä. Nystyröitä tulisi muodostua runsaasti tasaisesti jakautuneena ja kauttaaltaan juuristoon. Nystyröitymistä rajoittaa mm. hapen puute maassa, maan runsas liukoisen typen määrä, väkilannoitus sekä raa an lannan käyttö lannoitteena. Laihahko komposti sitävastoin näyttää lisäävän nystyröitymistä. Useimmat palkokasvien juurinystyräbakteerit toimivat tehokkaimmin, kun maan happamuus on lähellä neutraalia (ph 6 7). Kookkaat nystyrät sitovat typpeä tehokkaammin kuin pienet. Nystyröistä muodostuu kookkaita, kun viljelykasvi on hyvässä kasvukunnossa nystyröiden muodostuessa. Viljelykasvin perinnölliset ominaisuudet määräävät kasvupotentiaalin ja tätä kautta myös typensidonnan maksimimäärän. Kasvilajien ja lajikkeiden tulisi olla tämän vuoksi hyvin paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita. Kun olosuhteet ovat suotuisat runsaalle kasvulle (nettoyhteyttämiselle), sitoutuu typpeä eniten. Esim. hiilidioksidin runsas saanti voi lisätä typensidontaa suhteellisesti kasvunlisäystä enemmän, koska se lisää yhteyttämistehokkuutta. Sopivan viljelytekniikan toteutuksessa on tarpeen ottaa huomioon sekä kasvin että typpibakteerin tarpeet. Biologisen typensidonnan määristä ohjeellisia suuruusluokkia käytännön viljelyssä annetaan ohessa. Edullisissa olosuhteissa korkeilla satotasoilla typensidonnan määrä voi olla huomattavasti suurempikin.

207 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO BIOLOGISEN TYPENSIDONNAN SUURUUSLUOKKIA ERÄILLÄ VILJELYKASVEILLA KG/HA/V KÄYTÄNNÖSSÄ Sinimailanen Apilavaltainen nurmi nurmi nurmi vuotinen viherrehu, virna, rehuherne Herne, puitava Härkäpapu Laidun Apila-aluskasvi viljassa Heinäkasvien juurenpintabakteerit 5-30 Maassa vapaana elävät bakteerit 1-5 Viljelykierrossa tulee olla apilaa, hernettä/papua ja/tai 1- vuotisia viherrehu-/viherlannoituskasveja riittävästi mukana. Tuotantosuunnasta riippuen tarvittava palkokasvien osuus on noin %. Näin palkokasvien merkitys typen lähteenä karjatiloillakin on 2 5 kertaa lannan merkitystä suurempi PALKOKASVIEN SIEMENTEN YMPPÄYS Eri bakteerikantojen välillä on huomattavia eroja typensidontakyvyssä. Ymppäämällä siemen tehokkaaseen typensidontaan kykenevällä typpibakteerikannalla voidaan biologista typensidontaa tehostaa. Ymppäyksessä siementen pintaan tartutetaan tehokkaita typpibakteereita. Näin kehittyvät taimet nystyröityvät nopeasti tehokkaasti typpeä sitovalla bakteerikannalla. Typpeä sitovan Rhizobium-bakteerin ominaisuudet määräävät tehokkuuden, jolla isäntäkasvin yhteyttämistuotteet muuttuvat kasville käyttökelpoisiksi typpiyhdisteiksi. Mikäli on syytä epäillä, että maassa ei ole ko. viljelykasville sopivia typpibakteereita tai ne ovat tehottomia, voidaan kylvettävät siemenet ympätä eli käsitellä tehokkailla typpibakteereilla. Kotoisilla herneellä ja apiloilla ymppäystä suositellaan varsinkin happamissa olosuhteissa (ph alle 5,7). Tuontikasvit kuten mailaset ja vuohenherne tarvitsevat aina ymppäyksen. Ymppäystä tarvitaan kun Typpibakteerit puuttuvat peltomaasta. Näin on uudismailla ja usein myös ensimmäistä kertaa kyseistä kasvia viljeltäessä. 2. Typpibakteereita on liian vähän. Happamassa maassa typpibakteerit viihtyvät huonosti, joten mikäli edellisestä ko. kasvin viljelykerrasta on 3 5 vuotta, varmistaa ymppäys nopean nystyröitymisen. 3. Maan omat typpibakteerit ovat tehottomia, jolloin luontaisesti muodostuvat nystyrät ovat tehottomia. 4. Halutaan varmistaa hyvä sato. Ymppäys on halpa satovakuutus, jo parin prosentin sadonlisäys korvaa kustannukset. 205

208 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Eri palkokasviryhmien typpibakteerit Palkokasvi Nystyröivä bakteeri Ymppäyksen tarpeellisuus Apilat Rhizobium leguminosarum biovar. Trifolii Happamilla ja uudismailla Herne, virna, härkäpapu Rhizobium leguminosarum biovar. viciae Happamilla ja uudismailla Sini- ja sirppimailanen, mesikät Sinorhizobium meliloti Välttämätön Keltamaite Rhizobium loti Välttämätön Vuohenherne Rhizobium galegae Välttämätön Lupiini Bradyrhizobium sp. lupini Ensimmäisellä kerralla Pensaspapu Rhizobium phaseoli Happamilla ja uudismailla Viherlannoitus = Maanparannusta Lannoitusta Monimuotoisuuden hoitoa 4.6 VIHERLANNOITUS Viherlannoitus tarkoittaa ensisijaisesti maanparannus- ja lannoitustarkoituksessa tapahtuvaa maata parantavien kasvien viljelyä ja niiden sadon käyttöä kokonaan tai osaksi maanparannukseen ja lannoitukseen. Vihermassan sisältämät kasvinravinteet ovat helposti hajoavassa, eloperäisessä muodossa, josta ne vapautuvat osittain seuraavan viljelykasvin käyttöön. Koska viherlannoitteiden ravinteet vaativat maamikrobien hajotustoimintaa tullakseen kasveille käyttökelpoisiksi, viherlannoituskasvuston lannoitusvaikutus riippuu huomattavasti ympäristöoloista VIHERLANNOITUKSEN TAVOITTEITA VIHERLANNOITUKSEN TEHTÄVIÄ Viherlannoituksen avulla voidaan parantaa viljelykierrossa seuraavina olevien kasvien ravinteiden saatavuutta ja hyväksikäyttöä. Merkittävintä tämä on silloin, kun varsinainen lannoitus on niukkaa. Viherlannoituksen avulla helppoliukoisten ravinteiden pitoisuuksia voidaan nostaa vaateliaille kasveille sopivalle tasolle. Kerääjäkasveja viljellen voidaan pienentää ravinteiden hävikkejä maasta. Typensitojakasvien avulla voidaan kiertoon hankkia lisää typpeä. Lannoittamatta viljeltävien vahvajuuristen viherlannoituskasvien avulla saadaan maan kivennäisainekseen sitoutuneita ravinteita (K, P jne) vapautettua seuraavien kasvien käyttöön. Syväjuuristen kasvien avulla voidaan nostaa ravinteita (K) ravinteikkaasta pohjamaasta pintakerrokseen. 206

209 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Viherlannoitus on ravinnehuollossa Ravinteiden kierrätyksen tehostamista Ravinnepitoisuuksien lisäämistä ruokamultakerroksessa vaateliaiden kasvien käyttöön Ravinnehävikkien pienentämistä kerääjäkasvien avulla Uusien ravinteiden hankintaa luonnonmukaisin menetelmin Typpitäydennystä biologisen typensidonnan avulla Kaliumin, fosforin ja muiden kivennäisten vapautumisen edistämistä maamineraaleista Ravinteiden nostamista pohjamaasta ruokamultakerrokseen Viherlannoituskasvien tiheä juuristo kuohkeuttaa maata. Juurieritteet ruokkivat juuristovyöhykkeen pieneliöitä ja lisäävät näin lima-aineiden tuotantoa maahan ja maan murustumista. Viherlannoituksella on myös muita tehtäviä kuin maan kasvukunnon ja ravinnetalouden parantaminen. MONIMUOTOISUUDEN LISÄYS Viherlannoituksen avulla voidaan lisätä pellon monimuotoisuutta. Tähän päästään, kun viherlannoitusseokseen otetaan mukaan pääasiassa sellaisia kasvilajeja, joita ei muutoin tilalla tai ko. lohkolla viljellä. Eri kasvilajien erilaiset juuristot eritteineen monipuolistavat pieneliöstöä maassa. Monilajinen ja viljelykasveista eroava seoskasvusto monipuolistaa eliölajistoa myös maan päällä. Näin koko pellon monimuotoisuus lisääntyy. Lisääntyvän monimuotoisuuden kautta peltoekosysteemin itsesäätelykyky ja vakaus kasvavat. ELOPERÄISEN AINEKSEN LISÄÄMINEN JA BIOLO- GISEN AKTIIVISUUDEN KOHOTTAMINEN Hyvä viherlannoituskasvusto vastaa kuiva-aineen määränä noin t/ha karjanlantalannoitusta. Palkokasveja sisältävän viherlannoituskasvuston hiili-typpisuhde on usein alhainen (materiaalin typpipitoisuus on korkea ja ligniini- eli puuainespitoisuus on alhainen), joten se hajoaa suhteellisen nopeasti ja perusteellisesti. Viherlannoituksen avulla maan pysyvän eloperäisen aineen määrä ei juurikaan lisäänny. Sen sijaan aktiivisen ja helposti hajoavan eloperäisen aineksen osuus lisään- Viherlannoitukselle voidaan asettaa seuraavanlaisia tavoitteita: monimuotoisuuden lisäys eloperäisen aineksen lisääminen maahan ja pieneliötoiminnan edistäminen maan rakenteen ja kasvukunnon parantaminen ravinteiden käyttökelpoisuuden parantaminen kasvinravinteiden lisääminen maahan ja rikastaminen ravinteiden huuhtoutumisen vähentäminen maan pinnan suojaaminen rikkakasvien hallinta tauti- ja tuholaispaineen pienentäminen kasvuston rehukäyttö 207

210 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO VIHERLANNOITUSKASVIEN MAAHAN JÄTTÄMÄ BIOMASSA V. 1987, MAANPÄÄLLINEN KASVUSTO Kauppila 1989 tyy. Maan biologisen aktiivisuuden kohoamiselle luodaan näin hyvät edellytykset. Vilkastuva pieneliötoiminta ja paraneva maan rakenne helpottavat seuraavien kasvien ravinteiden saantia. MAANPARANNUSVAIKUTUS Viherlannoituskasvien tiheän juuriston kasvaessaan tekemä työ kuohkeuttaa maata. Juurieritteet ruokkivat juuristovyöhykkeen pieneliöitä ja lisäävät näin lima-aineiden tuotantoa ja maan murustumista. Viherlannoituskasvustojen avulla maahan saadaan ravintoa ja energiaa hajottajille. Viherlannoituskasveista erityisesti apilat, sinimailanen, mesikät, virnat, härkäpapu, lupiinit sekä rehurapsi ja sinappi sekä meillä harvinainen öljyretikka omaavat tiheän ja syvän juuriston. Myös pohjamaata voidaan kuohkeuttaa viherlannoituksen yhteydessä. Jankkuroinnilla kuohkeutettu maa voidaan nopeakasvuisella, syväjuurisella viherlannoituskasvustolla sitoa pysyvämmin kuohkeaksi. KASVIRAVINTEIDEN RIKASTAMINEN Palkokasveja viherlannoitusseoksissa käytettäessä typpeä kertyy ilmakehästä kasvustoon ja maahan. Erityisesti palkokasvien syvä ja aktiivinen juuristo pystyy hyödyntämään niukkaliukoisia ravinteita, jotka ovat useimpien viljelykasvien ulottumattomissa. Syväjuuriset kasvit voi- 208

211 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO RUKIIN JYVÄSATO JA VALKUAISPITOISUUS VIHER- LANNOITUKSEN JÄLKEEN V sato kg/ha ,8 10,3 10,3 10,9 10,9 10,5 11,2 11,2 Avokesanto Kemiallinen Italianraiheinä Maa-apila Puna-apila Persianapila Rehuvirna Ruisvirna valk.% Kauppila 1989 vat ottaa noin puolet kaliumistaan pohjamaasta ja nostaa sen ruokamultakerrokseen. Viherlannoituskasvuston fosfori-, kalium- ja hivenainemäärät vastaavat karkeasti naudanlannan pitoisuuksia. Vihermassan hajotessa nämä ovat karjanlannan tapaan seuraavien viljelykasvien käytettävissä. Kasvuston sisältämästä typestä vapautuu seuraavan kasvukauden aikana noin %. MAAN PINNAN SUOJAAMINEN Viherlannoituksen avulla voidaan suojata maan pintaa liettymiseltä ja eroosiolta. Tämä on sitä tärkeämpää, mitä vähemmän kierrossa on mukana monivuotisia kasveja. RAVINTEIDEN HUUHTOUTUMISEN VÄHENTÄMINEN Viherlannoituskasvusto sitoo maan helppoliukoisia ravinteita eloperäiseen, huuhtoutumattomaan muotoon. Sopivilla viljelytoimenpiteillä nämä voidaan sitten saada seuraavien kasvien käyttöön. Erityisesti nitraattitypen syksyisen huuhtoutumisen vähentäminen viljojen aluskasveilla ja varhaisvihannesten jälkeen kerääjäkasveilla ovat käyttökelpoisia menetelmiä ravinnehävikkien pienentämiseksi. RIKKAKASVIEN HALLINTA Hoitamalla viherlannoituskasvustoa muusta viljelystä 209

212 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO poikkeavilla menetelmillä (esim. runsas varjostus ja toistuva niitto viljatiloilla) voidaan torjua muun viljelyn aikana lisääntymään päässeitä rikkakasveja. Siemenrikkakasvien torjuntaa silmälläpitäen viherlannoituskasvusto niitetään tarvittaessa 1 3 kertaa kasvukaudessa pitkään sänkeen ennen rikkakasvien siementen muodostumista. Ennen viherlannoituksen kylvöä voidaan maata pikakesannoida 1 2 viikon ajan. Viherlannoitus voidaan edelleen katkaista esim. heinäkuun lopulla 1 2 viikon pikakesantojaksolla ja perustaa sen jälkeen uusi viherlannoitus syksyksi. Tämä vaihtoehtoa käytetään lähinnä vihannesviljelyssä. TAUTI- JA TUHOLAISPAINEEN PIENENTÄMINEN Viherlannoituksella voidaan myös vähentää viljelykasvien tauti- ja tuholaispainetta valitsemalla viherlannoituskasveiksi jonkin toisen kasviryhmän (kuin viljelykasvien) kasveja. Niinpä esimerkiksi puutarhaviljelyssä on syytä pidättäytyä esim. ristikukkaisten rehurapsin ja sinappien käytöstä möhöjuurivaaran takia, kun taas viljatilalla ne ovat käyttökelpoisia viherlannoituskasveja (mikäli rypsiä ei ole mukana viljelyssä). VIHERLANNOITUSKASVIT REHUNA Lähes kaikki viherlannoituskasvit ovat myös erinomaisia rehukasveja. Viherlannoitusseoksia voidaan käyttää myös yksivuotisina nurmina. Ensimmäisen sadon korjuu rehuksi ja odelman eli toisen niiton maahanmuokkaus viherlannoitukseksi on käyttökelpoinen menettely esim. apilanurmen viimeisenä satovuonna. Viherlannoitusseoksen valintaan vaikuttavat: käytettävissä olevan kasvuajan pituus sukulaisuussuhde viljeltäviin kasveihin nähden maalaji ja maan kunto (ph, rakenne) sääsuhteet siemenkustannus tukisäädökset VIHERLANNOITUKSEN TOTEUTUS Viherlannoituksen hyväksikäyttö vaihtelee tuotantosuunnittain huomattavasti. Karjattomassa viljanviljelyssä viherlannoitus on keskeinen lannoitusmenetelmä. Se voi olla sitä myös vihannesviljelyssä. Karjatiloilla viherlannoitus sisältyy yleensä varsinaiseen nurmiviljelyyn. Viherlannoituskasvien sato korjataan karjan rehuksi ja juuristo ja sänki jäävät maahan viherlannoitteeksi. Myös kynnettävän nurmen odelmasato voidaan jättää viherlannoitukseksi. Mitä kasvilajeja otetaan viherlannoitusseokseen mukaan, määräytyy pääasiallisten tavoitteiden perusteella. Erilaiset kasvit yhdessä viljeltyinä täydentävät toisiaan 210

213 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO (esim. syvä- ja matalajuuriset, typpeä sitovat ja typpeä kuluttavat kasvit). Siksi luonnonmukaisessa viljelyssä käytetään yleensä viherlannoitusseoksia, joissa on ainakin 3 4 eri tyyppistä kasvilajia mukana. Sopiva seos riippuu siitä, mitä näkökohtia painotetaan eniten. VIHERLANNOITUKSEN PÄÄTAVOITTEITA JA TOIMENPITEITÄ Monimuotoisuuden lisäys Typensidonta ilmakehästä Huuhtoutumisen estäminen Maan mururakenteen parantaminen Pohjamaan kuohkeutus Nopea maanpinnan kattaminen muut kuin ko viljelykierron kasvit palkokasvit ristikukkaiset, nurmiheinät apilavaltainen nurmi, ruisvirna, öljyretikka syväjuuriset, kuten puna-apila, sinimailanen, mesikät, härkäpapu, öljyretikka viljat, rapsi, sinappi, öljyretikka Viherlannoituksen käyttötapoja viljelykierrossa kevätkylvöinen yksikesäinen viherlannoitus edellisenä vuonna esim. suojaviljaan perustettu viherlannoitusnurmi (koko sato) kaksivuotisen apilavaltaisen nurmen viimeisen vuoden tai viimeisen niiton kasvusto aluskasvi tai rivivälikasvi välikasvi kasvukaudella kahden kasvin välissä kerääjäkasvi viljelykasvin sadonkorjuun tai avokesannon jälkeen viherlannoituskasvuston siirto katteeksi viherlannoituksen korjuu ja kompostointi, käyttö lannoitteena seuraavana kasvukautena viherlannoituskasvuston käyttö liuoslannoitukseen (viherkäyte) Veden säästö ei viherlannoituskasvustoa, vaan olki, ruohosilppu yms kate Rikkakasvien ehkäisy Hunajantuotanto loppukesällä apilavaltainen nurmi, ristikukkaiset, persianapila hunajakukka, keltasinappi, alsikeapila, valkoapila, persianapila, tattari Viherlannoituksen toteutuksessa on useita vaihtoehtoja. Niistä valitaan eri tuotantosuuntiin ja tilan olosuhteisiin parhaiten sopivat. Suomessa tavallisin viherlannoitustapa on koko kesän käyttäminen viherlannoitukseen (nk. viherkesanto). Se voi olla joko keväällä kylvetty viherlannoituskasvusto, edellisenä vuonna suojaviljaan kylvetty apilavaltainen nurmi tai monivuotisen apilapitoisen nurmen viimeinen vuosi. Aluskasvit soveltuvat erityisesti viljatiloilla käytettäväksi viherlannoitukseen. Vilja ja viherlannoitusseos kylvetään kuten apilapitoista nurmea perustettaessa, jolloin puinnin jälkeen peltoon jää apilapitoinen nurmi. Erityisesti aikaisilla viljoilla puinnin jälkeen kasvukautta on Etelä- Suomessa jäljellä jopa kaksi kuukautta, jona aikana apilakasvusto voi sitoa typpeä. Viherlannoituskasvuston maahanmuokkaus tapahtuu joko myöhään syksyllä tai mahdollisuuksien mukaan vasta seuraavana keväänä. Puintien Viherlannoituksen käyttötapoja viljatilalla kevätkylvöinen yksikesäinen viherlannoitus edellisenä vuonna esim. suojaviljaan perustettu viherlannoitus kaksivuotisen apilavaltaisen nurmen viimeisen vuoden tai viimeisen niiton kasvusto aluskasvi kerääjäkasvi viljelykasvin sadonkorjuun, avokesannon tai viherlannoituksen jälkeen 211

214 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO VIHERLANNOITUSKASVIEN OMINAISUUKSIA (Leinonen 1993) Viherlannoituksen käyttötapoja vihannestilalla kevät- tai kesäkylvöinen yksikesäinen viherlannoitus edellisenä vuonna esim. suojaviljaan perustettu viherlannoitus kaksivuotisen apilavaltaisen nurmen viimeisen vuoden tai viimeisen niiton kasvusto aluskasvi tai rivivälikasvi (marjoilla ja myös vihanneksilla) kerääjäkasvi (varhaissadon korjuun jälkeen) viherlannoituskasvuston siirto katteeksi (kaistaviljely) viherlannoituksen korjuu ja kompostointi seuraavan vuoden lannoitteeksi viherlannoituskasvuston käyttö liuoslannoitukseen (viherkäyte) Viherlannoituksen käyttötapoja karjatilalla nurmi viljelykierrossa aluskasvi viljassa kerääjäkasvi syksyllä viljan jälkeen jälkeen kehittyvän kasvuston typpilannoitusvaikutus voi vastata Etelä-Suomessa jopa 50 kg/ha typpilannoitusta seuraavalle kasville. Koska karjatilan viljelykierrossa on runsaasti apilanurmia, karjatiloilla apilaa ei pidä käyttää aluskasvina tautiriskin vuoksi. Viljavuosina voidaan kylvää harva (5 10 kg/ha) heinäkasviseos viljan aluskasviksi sitomaan syksyllä maasta vapautuvia ravinteita. Marjakasveilla aluskasveja voidaan viljellä riviväleissä. Näin puolet marjatarhan pinta-alasta on esim. apilapitoisena nurmena. Kerääjäkasvien käyttö lyhyessä kesässämme tulee kyseeseen ennenkaikkea (varhais)vihannesten ja -perunan viljelyssä. Sadonkorjuun jälkeen kylvetään kasvusto, jonka pääasiallinen tarkoitus on estää ravinteiden huuhtoutuminen pellosta ja maan liettyminen syyssateilla. Varhaisvihannesten, perunan ja aikaisin korjattavan sipulin jälkeen voidaan sopivalla kerääjäkasvustolla estää jopa kymmenien typpi- ja kaliumkilojen valuminen pellosta, samalla parannetaan maan mururakennetta. Viherlannoituskasvustoa voidaan käyttää hyväksi myös niin, että vihermassa siirretään kasvukaudella esim. vihanneksille ja levitetään riviväleihin maan pin- 212

215 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO taan katteeksi ja viherlannoitteeksi. Se voidaan tarvittaessa myös varastoida seuraavaan kevääseen valmistamalla se kompostiksi. Vihermassasta voidaan valmistaa myös nestemäistä kastelulannoitetta. Nuorta kasvimassaa laitetaan kastelualtaaseen tai astioihin noin 100 kg kuutiota kohti. Vesivihermassaseoksen annetaan käydä 1 2 viikkoa noin huoneen lämmössä, jolloin ravinteet liukenevat nesteeseen. Kastelulannoitteena käytettäessä liuos on syytä laimentaa runsaasti (noin 1:10). (Katso puutarhaluku kohta 7.2. Viljelytekniikka/Taimikasvatus). SEOKSET Viherlannoituskasvustot on lähes poikkeuksetta syytä perustaa seoskasvustoina, sillä mikään yksittäinen kasvi ei käytännössä pysty täyttämään kaikkia toivottuja ominaisuuksia. Seokseen otetaan yleensä palkokasvi typensitojaksi sekä jokin muu kasvi tai kasveja keräämään palkokasvin sitomaa typpeä. Seoksiin on suositeltavaa kylvää mukaan myös vahvajuurisia kasveja erityisesti tiiviillä mailla. Osa kasvilajeista saisi orastua nopeasti ja varjostaa maan pintaa heti kasvun alkuvaiheessa rikkakasvien kasvun ehkäisemiseksi. Viherlannoitusseokseen sopivia kasveja ovat typensitojakasvit kuten apilat, virnat, mesikät, sinimailanen sekä isosiemeniset virnat ja rehuherneet. Lisäksi voidaan kylvää myös nurmiheiniä, ruista, kauraa, ohraa sekä tattaria, hunajankukkaa, sinappia, rehurapsia, öljyretikkaa jne. Monivuotisista viherlannoituskasveista erityisesti apilat, mailaset, mesikät ja yksivuotisista ruisvirna, härkäpapu sekä rehurapsi, sinappi ja öljyretikka omaavat syvän ja/tai tiheän juuriston ja niillä on siten merkittävä maan rakennetta parantava vaikutus. Kasvitautien ehkäisyn tarve vaikuttaa siemenseoksen koostamiseen. Esimerkiksi ristikukkaiset viherlannoituskasvit levittävät möhöjuurta, joka on esimerkiksi rypsin, lantun, kaalin hankala tauti. Jos ristikukkaisia viljelykasveja viljellään kierrossa, niin viherlannoituksesta jätetään silloin ristikukkaiset kasvit pois. Myös muiden tautien leviäminen viherlannoituskasvustojen välityksellä tulee ottaa huomioon kasvilajien valinnassa. Eri tukiehtojen kasvilaji- ja seosrajoitukset sekä kylvöaikavaatimukset eri kesantotyypeissä on syytä tarkistaa vuosittain. Mitä kasvilajeja otetaan viherlannoitusseokseen mu- 213

216 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO kaan, määräytyy viherlannoituksen tavoitteiden perusteella. Sopivan siemenseoksen suunnittelussa apuna voidaan käyttää seuraavaa kaaviota. SEOKSEN KASVILAJIEN VALINTA JA KYLVÖMÄÄRIÄ SEOKSISSA Suurisiemeniset palkokasvit Pienisiemeniset palkokasvit - nopea ja varma taimettuminen - hitaahko ja epävarma taimettuminen - typensidonta heti alkukesällä - typensidonta loppukesällä - suurehko siemenkustannus - niitto saattaa parantaa kasvua - herne ja papu eivät kestä niittoa - kohtuullinen siemenkustannus esim: esim: - rehuvirna kg/ha - valkoapila 2 4 kg/ha - ruisvirna kg/ha - alsikeapila 3 6 kg/ha - rehuherne kg/ha - puna-apila 4 8 kg/ha - härkäpapu kg/ha - persianapila 5 10 kg/ha - sinimailanen 8 15 kg/ha Suurisiemeniset ei-palkokasvit Pienisiemeniset ei-palkokasvit - nopea ja varma taimettuminen - hidas ja epävarma alkukehitys - tehokas kilpailu rikkojen kanssa - hyvä niitonkestävyys - loppukesän kerääjäkasveja - tehokas ravinteiden otto syksyllä - eivät toivu niitosta - edullinen siemen - edullinen siemen esim. esim. - raiheinät 5 15 kg/ha - kaura, ohra kg/ha - nurmiheinät 5 15 kg/ha - ruis (talvehtiva välikasvi) kg/ha - sinappi kg/ha - auringonkukka kg/ha - öljyretikka 3 8 kg/ha - tattari kg/ha - rehurapsi 3 8 kg/ha - hunajakukka kg/ha VIHERLANNOITUKSEN SIEMENSEOKSEN KOOSTAMINEN Rajala Yksivuotisia kasveja Peltovirna Nopeasti kehittyvä virnalaji. Nopein kasvu alku- ja keskikesällä. Sopii parhaiten kosteille maille heikon juuriston takia. Kestää kohtalaisesti niittoa, kun niitto tehdään ennen kukintaa pitkään sänkeen. Viljellään seoksissa esim. kauran tai ohran kanssa. Ruisvirna Peltovirnaa hitaampi alkukehitys. Kasvu jatkuu myöhään syksyyn. Vahvajuurisena sopii savimaille ja poutiviin oloihin. Kestää kohtalaisesti niittoa, kun niitto tehdään ennen kukintaa pitkään sänkeen. Tiheäjuuristoisena hyvä ruokamultakerroksen murustaja. Viljellään seoksissa esim. kauran kanssa. Persianapila Monivuotisten apiloiden tavoin hidas alkukehitys. Kosteissa oloissa runsas kasvu loppukesällä. Viljellään seoksissa esim. italian raiheinän ja kauran kanssa. Kestää kohtalaisesti niittoa.

217 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Veriapila Yksivuotinen kuten persianapila. Karkeille kivennäismaille. Italian raiheinä Kasvaa myöhään syksyllä. Viljellään seoksissa apiloiden kanssa. Kaura, Ohra Viljellään seoksissa esim. virnojen ja muiden palkoviljojen kanssa. Sopivat nopeasti kehittyvinä loppukesän kerääjäkasveiksi. Ruis Tiheä- ja syväjuuristoinen. Kasvu jatkuu myöhään syksyyn. Syksyn ja kevään kerääjäkasvi. Keltasinappi, Öljyretikka Sopivat syksyn kerääjäkasveiksi tiheän juuriston ansiosta. Juuristo muodostaa tiheän huovaston ja murustaa maata. Tattari, Hunajakukka Monipuolistamaan seoksia. Hunajan tuotantoon. Monivuotisia kasveja Puna-apila Talvehtiviin viherlannoitusseoksiin. Vahva ja syvä paalujuuristo monivuotisena viljeltäessä. Tiiviin pohjamaan kuohkeuttaja. Savimaille varmin apila. Alsikeapila Kuten puna-apila, mutta heikompijuurinen. Hikeville kivennäismaille ja multamaille. Hyvä mehiläiskasvi. Valkoapila Matalakasvuisena voimakkaasti rönsyilevä. Täyttää aukot monivuotisissa nurmissa. Kestää hyvin niittoa. Hyvä mehiläiskasvi kukkii pian kasvuston niiton jälkeen. Rohto- ja valkomesikkä Kaksivuotinen. Kestää heikosti niittoa. Erittäin vahva ja syvä paalujuuristo. Tiiviin pohjamaan kuohkeuttaja. Hyvä mehiläiskasvi. Timotei, Nurminata, Ruokonata, Koiranheinä, Englannin raiheinä Viljellään seoksina monivuotisten apiloiden kanssa. Yksivuotisia viherkesantoja karjattomilla tiloilla voidaan käyttää mm. seuraavilla tavoilla: Kevätkylvöiseen viherlannoituksen viljelyyn voidaan käyttää seoksia, joissa on isosiemeninen palkokasvi (virna) ja pienisiemeninen palkokasvi (apila) sekä isosiemeninen viljakasvi (kaura, ohra, ruis) ja heinäkasvi (raiheinä). Edellisenä keväänä suojaviljaan perustettaessa käytetään useimmiten puna-apilavaltaisia nurmiseoksia. Varhaisperunan ym. jälkeen on syytä kylvää viherlannoitukseksi esim. ruista, joka muokataan maahan vasta keväällä. Kylvö voidaan tehdä syyskuun ensimmäiselle viikolle asti. Varmista eri tukiehtojen vaatimukset siemenseosten koostamisesta. 215

218 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Alkukesällä voidaan viljellä typensitojakasveja ja loppukesällä kerääjäkasvina esim. kauraa, ohraa tai ruista. Näin on mahdollista saada kullekin viljelykasville sopiva esikasvi. VIHERLANNOITUSKASVIEN KYLVÖMÄÄRIÄ JA SIEMENKUSTANNUS V Kylvömäärä Kylvömäärä Kylvö- Hinta Kustannus kg/ha kg/ha syvyys Eur/kg Eur/ha Puhtaana Seoksessa cm Peltovirna , Ruisvirna , Rehuherne , Persianapila , Puna-apila , Alsikeapila , Kaura, Ohra , Ruis , Ital. raiheinä , Timotei , Nurminata , Rehurapsi , Sinappi , Öljyretikka , Esimerkkejä viherlannoituksen siemenseoksista eri käyttötarkoituksiin 1. Yksivuotisia a) karkeat, hikevät kivennäismaat kestää aikaista niittoa pitkään sänkeen kaura peltovirna persian apila 3 8 ital. raiheinä 3 10 yht kg/ha b) karkeat kivennäismaat ei kestä niittoa Kaura Rehuherne Ital. raiheinä kg/ha c) karkeat kivennäismaat ei kestä niittoa Kaura Rehuherne Ruisvirna Ital. raiheinä kg/ha d) savimaat kestää aikaista niittoa pitkään sänkeen kaura ruisvirna puna-apila 3 5 koiranheinä 3 10 yht kg/ha 216

219 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO e) kerääjäkasvi ohra 250 kg/ha f) kerääjäkasvi ruis öljyretikka 0-5 italian raiheinä 0-5 yht kg/ha 2. Kaksivuotinen viherkesanto tai perustettava nurmi yksivuotisessa kesannossa voidaan niittää 1 2 kertaa/kesä puna-apila 5 8 timotei 5 10 nurmi-/ruokonata 5 7 yht kg/ha Hunajantuotantoon soveltuvia viherkesantoseoksia 1. Yksivuotinen peltovirna 20 persianapila 3 valkoapila 1 alsikeapila 2 ital. raiheinä 5 hunajakukka 1 keltasinappi 3 tattari 10 yht. 45 kg/ha 2. Kaksivuotinen alsikeapila 3 puna-apila 2 (vain Bjursele -lajike) valkoapila 1 timotei 5 nurminata 5 yht. 16 kg/ha 3. Kaksivuotinen rohtomesikkä alsikeapila 3 5 valkoapila 1 2 nurmi-/ruokonata 5 10 yht kg/ha ALUSKASVISEOS viherlannoitukseen viljoissa valkoapila 1 2 persianapila 2 4 maa-apila 4 6 ital. raiheinä 3 5 yht kg/ha Puutarhaviljelyssä ja hajakylvössä käytetään % edellisiä suurempia siemenmääriä. Yksivuotiset seokset sopivat kylvettäviksi aikaisin keväällä sekä myöhemmin kasvukaudella avokesantojakson jälkeen. Maata suojaava kasvipeite kehittyy nopeasti, ja suurisiemeniset virna ja kaura kilpailevat hyvin rikkakasvien kanssa. Nopean jälkikasvukyvyn omaavat italianrai- 217

220 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO heinä ja apila valtaavat pellon niiton jälkeen ja kasvavat aktiivisesti kasvukauden loppuun. Monivuotiset viherlannoitusseokset perustetaan joko edellisenä keväänä suojaviljaan tai kesällä avokesantoon. Seokseen voidaan ottaa mukaan myös hyviä mesikasveja, jolloin viherlannoituskasvustoa voidaan hyödyntää mehiläislaitumena. Viljatilan viherlannoitusseokset ovat erilaisia kuin vihannestilan tai karjatilan. Seosta valitessa ja suunnitellessa tulee ottaa huomioon ennen kaikkea tilan olosuhteet. Viljelykierron kokoonpanon tulisi yleensä monipuolistua viherlannoituskasvien avulla. Karjatilalla viljellään runsaasti apilaa, siksi viherlannoitukseen tulee ottaa muita kasveja kuin apiloita. Viljatilalla viljellään runsaasti viljoja. Viherlannoitukseen otetaan pääasiassa palkokasveja ja myös ristikukkaiset kasvit sopivat yleensä mukaan seokseen. Vihannestilalla esim. ristikukkaisia ei yleensä voida viljellä viherlannoituskasvustoina möhöjuuririskin takia. Palkokasvien lisäksi kaura ja myös ruis viherlannoitusseoksessa voivat monipuolistaa vihannestilan viljelykiertoa. LANNOITUS Viherlannoituskasvusto ei tarvitse lannoitusta (varsinkaan palkokasvipitoinen), mikäli ravinnetilanne on maassa vähintäänkin välttävällä tasolla. Hidasliukoiset kivijauheet, kuten apatiitti ja biotiitti on suositeltavaa levittää viljelykierrossa viherlannoitusta edeltävänä vuonna, koska tällöin niistä näin ehtii paremmin vapautua ravinteita. Niiden sisältämät ravinteet tulevat paremmin seuraavien kasvien käyttöön. KYLVÖMUOKKAUS Isosiemeniset viherlannoituskasvit tarvitsevat samanlaisen kylvöalustan kuin viljat. Pienisiemeniset viherlannoituskasvit tarvitsevat hienojakoisen kylvöalustan taimettuakseen hyvin. Tiivistynyt maa on syytä kuohkeuttaa syvältä viimeisen muokkauksen yhteydessä, jotta juuristo pääsee nopeasti kehittymään laajaksi ja tunkeutumaan syvälle. Viherlannoitukseen voidaan yhdistää pika- tai puolikesanto. Tällöin kylvöaikaa siirretään 1 5 viikkoa normaalia myöhäisemmäksi ja aika käytetään lohkon toistuviin muokkauksiin rikkakasvien vähentämiseksi. 218

221 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KYLVÖ Tarvittava siemenmäärä riippuu maalajista, maan kunnosta sekä kylvön huolellisuudesta. Tiheä kylvös estää rikkakasvien kasvua tehokkaammin kuin harva. Seoksia kylvettäessä voidaan menetellä niin, että isosiemeniset kylvetään kylvökoneen viljapuolelta ja pienisiemeniset heinänsiemenen kylvölaatikosta. Itäminen varmistetaan jyräämällä tai tiivistämällä maa riittävästi jyräpyörillä. Mikäli erillistä heinänsiemenen kylvölaitetta ei kylvökoneessa ole, sekoitetaan isot ja pienet siemenet sekaisin ja kylvetään viljapuolelta noin 2 4 cm syvyyteen. Siementen lajittumista ajon aikana on varottava. Happamilla mailla ja palkokasveja ensimmäistä kertaa viljeltäessä palkokasvien siemenet ympätään typpibakteereilla. VIHERLANNOITUKSEN HOITO Viherlannoituskasvustosta on syytä varautua torjumaan rikkakasvit niittämällä melko varhain kylvön jälkeen. Niitto niittokoneella pitkään sänkeen riittää. Vaikka rikkakasveja ei olisikaan, on kasvusto joka tapauksessa syytä niittää; edellisenä kesänä kylvetty apilanurmi heinäaikaan ja aikaisin toukokuulla kylvetty yksivuotinen viherlannoitusseos myös heinäaikaan. Pitkään sänkeen niittokoneella niitettäessä kasvaa odelma maahan niitetyn harvan kasvuston läpi. Kasaantuneen luo on läpi odelma ei kasva. VIHERLANNOITUSKASVUSTON MAAHANMUOKKAUS Viherlannoituksen maahanmuokkaus on kriittinen työvaihe niin kasvuston lannoitusvaikutuksen kuin mahdollisten ravinnepäästöjen kannalta. Suomessa viherlannoituksen toivotaan vaikuttavan yleensä vasta seuraavalla kasvukaudella, joten avainkysymys on kasvuston ravinteiden säilyminen talven yli. Kasvuston hajoamisnopeuden säätely on keskeinen viherlannoituksen onnistumiseen vaikuttava tekijä. Liian nopea hajoaminen aiheuttaa ravinnepäästöjä ja hyvin hitaasti vaikuttavan lannoituksen hyödyntäminen on sekin hankalaa. Syysvilja hyödyntää hyvin viherkesannon lannoitusja maanparannusvaikutusta. Lannoitusvaikutus ulottuu vielä selvänä toiseen vuoteen, mitä oheinen koetulos havainnollistaa. KYNTÖAJAN JA KASVIN VAIKUTUS NITRAATTITYPEN MÄÄRÄÄN MAASSA n = kyntö syyskuun alussa ms/k = kyntö myöhäissyksyllä tai keväällä Vuorinen

222 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO VIHERLANNOITUKSEN VAIKUTUS RUKIIN JA KEVÄTVEHNÄN YHTEISSATOON Avokesanto Ruisvirna Puna-apila Ital. raiheinä Vehnän sato 0 kg N/ha Rukiin sato 0 kg N/ha Vehnän sato 80 kg N Rukiin sato 80 kg N/ Kauppila ja Laurila 1992 Syysviljoille viherlannoituskasvusto voidaan kevyillä mailla muokata maahan matalahkolla kynnöllä juuri ennen kylvöä. Raskailla mailla multaus pintakerrokseen ja noin 2 3 viikon pintakompostointi saattaa olla parempi ratkaisu. Vihermassan kyntö syvälle saattaa sateisina syksyinä johtaa hapen puutteessa itämiselle ja syysviljan oraiden kasvulle haitallisten käymistuotteiden syntymiseen. Kun viherlannoituksen jälkeen viljellään kevätkylvöisiä kasveja, on viherlannoitus syytä muokata maahan mahdollisimman myöhään syksyllä. Sopiva aika on silloin, kun maa on jäähtynyt lähelle nollaa, kuitenkin alle 2 3 C. Mikäli maalaji ja muut olosuhteet ovat sopivia, niin muokkaus jätetään kevääseen. Vihermassan palkokasvipitoisuutta voidaan osin säädellä kylvömäärän ja siemenseoksen valinnalla. Toistuvat niitot suosivat heinäkasveja. Näin voidaan vähentää typen huuhtoutumisriskiä. Samat periaatteet pätevät myös apilapitoisen nurmen päättömuokkaukseen. VIHERLANNOITUKSEN LANNOITUSVAIKUTUS 220

223 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO VIHERLANNOITUKSEN LANNOITUSVAIKUTUS Maahan muokatusta viherlannoituskasvustosta osa hajoaa jo ensimmäisenä vuonna ja vähäisempi osa toisena vuonna. Hajoamisessa typpeä ja muita ravinteita vapautuu maaperään. Hajoamisnopeus ja typen vapautumisnopeus riippuu monista eri tekijöistä, joita esitetään oheisessa kuvassa. Ennenkaikkea massan typpipitoisuudesta, kasvilajista, kasvin kemiallisista ominaisuuksista ja kasvuston tuleentumisasteesta sekä massan karkeudesta (silppuamisesta) ja maahan sekoittamisesta sekä maan ominaisuuksista (mm. rakenne, kosteus, pieneliötoiminta, happamuus). Typen vapautuminen on sidoksissa hiilen vapautumiseen. Hiiliyhdisteiden hajoaminen on riippuvainen niiden kemiallisista ominaisuuksista. Runsaasti helppoliukoisia hiiliyhdisteitä (sokereita ja fruktaaneja) sisältävä kasvusto hajoaa nopeasti (esim. nuori timotei- ja nurminatakasvusto) ja pieneliöstö saa siitä runsaasti energiaa. Tällöin sekä hiiltä että typpeä pidättyy muodostuvaan mikrobimassaan muutamiksi viikoiksi. Runsaasti hemiselluloosaa ja pektiineitä ym hitaammin hajoavia hiiliyhdisteitä sisältävä kasvusto (esim. puna-apila), hajoaa parisen viikkoa edellistä hitaammin, jolloin myös typen vapautuminen on vastaavasti hitaampaa. Runsaasti ligniiniä ym hitaasti hajoavia hiiliyhdisteitä sisältävä kasvusto (esim. raiheinä) hajoaa edellisiä selvästi hitaammin ja typpeä vapautuu hitaammin. Viherlannoituksesta vapautuvan typen vapautumisen ajankohtaa voidaan säädellä seoksen kasvilajien valinnalla. Viherlannoituskasvustojen kuiva-ainesato vaihtelee noin 3 7 t ka/ha välillä. Nuori palkokasvivaltainen viherlannoitus on typpipitoista (typpeä noin 2,5 3,3 % ka:sta eli kg/t ka). Typpeä massassa on yhteensä noin kg/ha ja siitä voi vapautua ensimmäisenä kasvukautena noin % eli noin 5 13 kg/t ka. Hehtaaria kohti typpeä voi vapautua noin kg. Typpilannoitusvaikutus ulottuu toiseen vuoteen ollen silloin noin 5 15 % kokonaistypen määrästä eli noin 1,0 3,0 kg/t ka ja hehtaaria kohti 3 25 kg. Timotei-apilaseosnurmesta korsiintuneena (heinäaste) typpeä vapautuu vain noin %. Vanha, tuleentunut kasvusto sisältää vähemmän typpeä ja se hajoaa VIHERLANNOITUKSEN VAIKUTUSNOPEUTEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ Nopea lannoitusvaikutus kasvien typpipitoisuus korkea kasvusto nuorta lämpimät olot muokkaus muokkaus kasvukauden aikana matala muokkaus kostea maa karkea kivennäismaa hyvärakenteinen maa hienoksi silputtu pieneliötoiminta vilkasta Hidas lannoitusvaikutus kasvien typpipitoisuus matala kasvusto vanhaa kylmät olot ei muokkausta muokkaus kylmänä aikana syvä muokkaus kuiva tai liian märkä maa savimaa tiivis maa karkea kasvimateriaali pieneliötoiminta hidasta 221

224 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Esim. 1. Jos maahan muokataan nuorta palkokasvivaltaista vihermassaa 5 t ka/ha, jonka typpipitoisuus on 3 % (30 kg/t ka), niin siitä hajoaa ensimmäisenä vuonna noin 45 %. Typpeä vapautuu tällöin 45 % x 30 kg/t ka = 13,5 kg/t ka. Vihermassan kokonaistyppimäärä on 5 t ka/ha x 30 kg/t ka = 150 kg/ha. Ensimmäisenä vuonna siitä vapautuu 5 t ka/ha x 13,5 kg/t = 67,5 kg/ ka. Toisena vuotena typpeä vapautuu 10 % eli 10 % x 30 kg/t ka = 3 kg/t ka 5 t ka/ha x 3 kg/t ka = 15 kg/ha. ERI MATERIAALIEN SUUNTAA- ANTAVIA RAAKAVALKUAIS- JA TYPPIPITOISUUKSIA Raakavalkuaista % Typpeä kg/t ka Puhdas palkokasvi 17, Palkokasveja 80 % (Nurmi1) 15, Palkokasveja 50 % /Nurmi2) Palkokasvien varret 12, Nurmiheinät, niukka N-lann. 9-10, Viljan olki Vihermassan typpipitoisuus saadaan jakamalla raakavalkuaispitoisuus luvulla 6,25. Esim. 2. Jos maahan muokataan kaura-raiheinävaltaista vihermassaa 4 t ka/ha, jonka typpipitoisuus on 2,1 % (eli 21 kg/t ka), siitä vapautuu ensimmäisenä vuonna noin 20 % eli 4 kg/t ka. Massan kokonaistyppimäärä on 4 t ka/ha x 21 kg/t ka = 84 kg/ha, josta vapautuu 20 % eli 16 kg/ha. Ensimmäisenä vuonna siitä vapautuu 4 t ka/ha x 4 kg/t = 16 kg/ka. Toisena vuotena typpeä vapautuu noin 15 % eli 15 % x 20 kg/t ka = 3 kg/t ka 4 t ka/ha x 3 kg/t ka = 12 kg/ha. hitaammin. Typen vapautuminen on tällöin vähäistä ja lannoitusvaikutus pieni tai olematon. Olosuhteista, viljelykasvista ja viljelyn järjestämisestä riippuu, miten suuren osan vapautuvasta typestä viljelykasvit pystyvät hyödyntämään. Vapautuvan typen osuus maahan lisätyn eloperäisen aineen kokonaistypestä voidaan määrittää oheisen kuvan käyrästön avulla. 222

225 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kohottamalla kasvuston typpipitoisuutta esim. niittämällä useammin tai lannoittamalla virtsalla tai lisäämällä maahan vihermassan sekaan helppoliukoista typpeä sytykkeeksi, voidaan vapautuvaa osuutta nostaa. Jos massan typestä vapautuu tällöin 40 %, saadaan typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon 32 kg/ha. ESIMERKKEJÄ VIHERLANNOITUKSESTA VAPAUTUVIS- TA TYPPIMÄÄRISTÄ ENSIMMÄISENÄ JA TOISENA VUONNA Kasvi N pitoisuus 1. v. vapautuu N 2. v. vapautuu N Kg/t ka % kg/t ka % kg/t ka Nurmi Nurmi vuotinen viherlannoitus Kasvusto niitetään usein keskikesällä, jolloin syksyn odelmasadossa on vähemmän maahan muokattavaa vihermassaa. Niitto pitää kasvuston nuorena, typpipitoisena ja nopeavaikutteisena. Vanha, puutunut ja pääasiassa heinäkasveja sisältävä kasvusto sisältää typpeä noin 1,5 2,2 % kuiva-aineesta eli kg/t ka ja se vapautuu nuorta kasvustoa huomattavasti hitaammin. Viherlannoitusnurmien satotaso vaihtelee useimmiten 5 7 t ka/ha välillä. Noin puolet kevätsadon määrästä voidaan laskea mukaan syksyllä maahan muokattavaan viherlannoitusmassaan, kun kevätsato niitetään kesällä maahan. Kasvilajit lahoavat eri nopeudella ja niiden viherlannoitus- ja esikasvivaikutus eroavat tämän takia toisistaan. Esimerkiksi valkoapila ja herne hajoavat nopeammin kuin puna-apila ja härkäpapu. Oheisessa kuvassa annetaan eräiden viherlannoituskasvien sisältämän typen vapautumisosuuksia prosentteina kasvukauden edetessä. Maahan niitetty kasvusto hajoaa osaksi maan pinnalla. Kostealla säällä vapautuvat ravinteet painuvat sadevesien mukana maahan, eivätkä ole alttiina haihtumiselle. Loppukesällä kasvava toinen sato käyttää näin vapautuneita ravinteita. Eri peltolohkoilla viherlannoituksen hajoaminen ja vapautuvan typen määrä voivat vaihdella huomattavasti. Luomutiloilta otettuihin maanäytteisiin lisättiin apilaa viherlannoitteeksi astiakokeessa. Viherlannoituksesta ja maan omista typpivaroista maahan vapautui typpeä yh- ERÄIDEN VIHERLANNOITUSKASVIEN TYPEN VAPAUTUMISNOPEUKSIA % Typestä vapautui % Kasvilaji 1 kk 2 kk 4 kk Ruisvirna Lupiini Öljyretikka Italian raiheinä (Thorup-Kristensen 1997) 223

226 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO deksän viikon aikana keskimäärin noin 60 kg/ha. Vaihtelu oli kuitenkin suurta. Viherlannoituksesta ja maasta vapautuva typpimäärä oli usein joko neljännestä pienempi tai suurempi tai toisinaan vielä paljon enemmänkin. Luettelo luonnonmukaisessa tuotannossa sallituista täydennyslannoitteista löytyy KTTK:n internet-sivuilta (>luomu > kasvintuotanto > luonnonmukaisessa tuotannossa sallitut lannoitteet 4.7. TÄYDENNYSLANNOITUS Tilan omia ravinnevaroja täydentämään voidaan poikkeustapauksissa käyttää oman tai toisen luomutuotantoyksikön ulkopuolisia eloperäisiä sekä kivennäistäydennyslannoitteita. Täydennyslannoitteiden käyttö on sallittu vain, mikäli: Riittävää ravinnemäärää ei voida saavuttaa käyttämällä monivuotista viljelykiertoa ja luomutuotantoyksiköistä saatavia eloperäisiä aineksia. Niiden käyttötarve perusteluineen on osoitettu lannoitussuunnitelmassa ELOPERÄISIÄ TÄYDENNYSLANNOITTEITA TILAN ULKOPUOLELTA HANKITTU LANTA Mikäli tilalla ei ole karjaa, niin kotieläinten lantaa voidaan hankkia tilan ulkopuolelta täydennyslannoitteeksi. Tilan ulkopuolisen lannan käyttöön luomuviljelyssä liittyy useita rajoituksia. Lannan alkuperän (luomu/tavanomainen) ja eläinlajin tulee olla selvillä. Luomulantaa on lanta, joka on peräisin luonnonmukaisesti hoidetuista, luomuvalvontaan kuuluvista kotieläimistä. Tilan ulkopuolelta hankitun luomulannan alkuperän ja eläinlajin on oltava selvillä. Sitä koskevat määrälliset rajoitukset. Tavanomainen lanta voidaan jaotella laajaperäisen kotieläintuotannon lannaksi (eläintiheys alle 2 ey/ha) ja teollismaisesta kotieläintuotannosta peräisin olevaksi lannaksi (eläintiheys yli 2 ey/ha). Teollismaisesta kotieläintuotannosta peräisin olevan lannan käyttö on luomuviljelyssä kielletty eli lantaa luovuttavalla tilalla tulee eläintiheyden olla alle 2 ey/ha lannanluovutussopimukset huomioonottaen. Kuivikelanta tulee aina kompostoida, mikäli se on peräisin tavanomaisesta tuotannosta eikä todistusta laajaperäisestä tuotannosta ole tai lanta on peräisin turkiseläimistä. Tavanomaisesta tuotannosta peräisin oleva lie- 224

227 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO telanta tulee aina käsitellä kompostoimalla/ilmastaen, tai vähintään vedellä laimentaen. Lisäksi tulee varmistua, ettei lannan ja kuivikkeiden mukana tule haitallisia jäämiä esim. korrenvahvistajasta tai antibiooteista ym. Tilan ulkopuolisen lannan käyttömäärän tulee olla rajallista. Sitä saa käyttää vain täydentämään tilan omaa ravinnetaloutta. Yleensä ulkopuolisen lannan osuus voinee olla enintään puolet kierron lannoitustarpeesta, eli enintään 0,75 ey/ha/v (= 70 Nkok kg/ha/v). LANNASTA VALMISTETTUJA KAUPALLISIA LANNOITTEITA Markkinoilla on eri eläinten lannoista valmistettuja eloperäisiä lannoitteita. Ne on yleensä valmistajan toimesta kompostoitu, pelletoitu ja pakattu. Osa on pelkästään kuivattu ja pelletoitu sekä pakattu. Niiden ravinnepitoisuus vaihtelee valmistajan ja tuotteen mukaan. Niitä voidaan käyttää lähinnä vihannesviljelyssä täydentämään kotoisia ja paikallisia lannoitteita. LUUJAUHOT Luujauho ja lihaluujauho ovat lannan jälkeen nopeavaikutteisimpia fosforitäydennyslannoitteita luomuviljelyssä. Luujauhot ovat eläinten luista, sarvista ja muista teurasjätteistä valmistettuja eloperäisiä lannoiteaineita. Niiden sisältämästä fosforista vain pieni osa on vesiliukoista (noin 4 %), mutta sitruunahappoliukoista fosforia on 26 % kokonaisfosforista. Niiden sisältämä fosfori on saatavissa kasvien käyttöön sitä nopeammin, mitä hienommaksi luuaines on jauhettu. Mm. palkokasvit ja rypsi pystyvät hyödyntämään happamien juurieritteiden avulla muita kasveja paremmin luujauhon fosforia. Sienijuuri parantaa merkittävästi luujauhon fosforin hyväksikäyttöä. Luujauho näyttää myös suosivan sienijuuria kasvien juuristossa. Luujauholla on myös monivuotinen jälkivaikutus kierron aikana. Nykyisin lihaluujauho sisältää kokonaisfosforia noin 6 %. Ympäristöehdoissa luujauhon kokonaisfosforista voidaan laskea käyttökelpoiseksi 40 %. Pidemmällä tähtäimellä viljelykiertokohtaisessa suunnittelussa luujauhon fosfori voitaneen laskea kokonaisuudessaan käyttökelpoiseksi (=väkilannoitefosforin tehoiseksi). Lihaluujauholla on myös huomattava typpilannoitusvaikutus. Se näyttää kiihdyttävän maan eloperäisen aineen hajoamis- LUUJAUHON SUOSITELTAVIA KÄYTTÖMÄÄRIÄ VILJELYKIERRON AIKANA Viljavuusluokka Luujauhoa Fosforia kg/ha kg/ha Pkok Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Käyttötarve riippuu muusta lannoituksesta. 225

228 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO ta. Kompostoinnissa se sopii kompostiherätteeksi esim. talvikompostoinnissa. Luujauhon käyttömäärä voi vaihdella noin kg/ha välillä. Levitys tapahtuu useimmiten kerran viljelykierron aikana. Varmistu luujauhoa ja muita täydennyslannoitteita koskevista määräyksistä ennen luujauhon sisällyttämistä lannoitussuunnitelmaan. 226 ERÄIDEN TYPENLÄHTEIDEN VAPAUTUVAN TYPEN OSUUS % Lannoite Nkok-% N-käyttökelp % Herne 4 50 Lupiini 5,2 53 Kurpitsa 9 60 Risiini 5,4 60 Sienijauhe 7 64 Sienijauhe+rapsi 6,3 64 Ruehrer ym 2003 KIVIJAUHEIDEN LANNOITUSVAIKUTUS KASVIPERÄISIÄ RAVINNELÄHTEITÄ Valkuaispitoisten kasvien siemeniä/siemenrouhetta voidaan myös käyttää lähinnä typpilannoitteina. Niiden lannoitusvaikutus vastaa niistä vapautuvan typen osuutta. Eri kasvien siementen lannoitusvaikutuksia havainnollistaa oheinen tutkimus Itävallasta KIVIJAUHEET Lannoitukseen ja maanparannukseen voidaan käyttää eri kivilajeista saatavia kivijauheita. Ne ovat hienoksi jauhettua ravinnepitoista kiveä ja yleensä kaivostoiminnan tai kiviteollisuuden sivutuotteita. Emäksiset, tummat kivilajit (esim. kiilteet) ovat yleensä ravinnepitoisempia ja helpommin rapautuvia kuin happamat kivilajit (esim. graniitti). Erot kivijauheiden käyttöarvoissa riippuvat kivilajien erilaisesta mineraalikoostumuksesta. Kivijauheiden käytön tarkoituksena on täydentää kasvien muista lähteistä tapahtuvaa ravinteiden saantia. Kivijauheet voivat vaikuttaa kahdella eri tavalla. Ensinnäkin ne sisältävät itsessään ravinteita ja toimivat siten varsinaisina lannoitteina. Toiseksi kivijauheet toimivat maanparannusaineina. LANNOITUSVAIKUTUS Kivijauheiden ravinteet tulevat kasvien käyttöön ravinteiden vapautumisen kautta luonnon elonkierron mukaisesti. Niiden lannoitusvaikutus riippuu kivilajin ominaisuuksista (ravinnepitoisuudesta ja kovuudesta) sekä jauheen hiukkaskoosta; mitä hienommaksi kivijauhe on jauhettu, sitä nopeammin se vaikuttaa. Toisaalta kiven jauhaminen on kallista. Kivijauheiden lannoitusvaikutukseen vaikuttavat myös merkittävästi maan ravinnepitoisuus, happamuus ja multavuus sekä pieneliötoiminta. Lisäksi viljelykasvien kyky hyödyntää niukkaliukoisia ravinnelähteitä vaihtelee. Tehokkaita kivijauheiden hyväksikäyttäjiä ovat yleensä syväjuuriset kasvit ja palkokasvit, kuten apilat ja muut

229 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO nurmipalkokasvit, palkoviljat, mesikät, lupiini ja tattari sekä vahvajuuriset ristikukkaiset. Heikkoja hyödyntäjiä ovat esim. viljat ja peruna. Viljoista kaura ja ruis ovat tehokkaampia niukkaliukoisten ravinnevarojen hyväksikäyttäjiä kuin ohra ja vehnä. Kivijauheiden käyttö = vapautumisen nopeuttamista ja ohjaamista JUURISTO TÄRKEÄ Kasvin kunto, ennen kaikkea juuriston kunto, vaikuttaa viljelykasvien kykyyn käyttää hyväkseen kivijauheita. Tiheä, hyvin kehittynyt juuristo pystyy hyödyntämään paremmin kivijauheiden ravinteita kuin niukka juuristo. Kivijauheiden käytön periaatteena on: mitä viljelyn kannalta arvokasta mineraalia maassa on niukimmin, niin sitä lisätään. Suomen maaperä on useinkin melko karua. Kivijauheiden käyttötarve on meillä monia eteläisempiä maita suurempi. Eloperäisillä ja karkeilla kivennäismailla käytetään kaliumpitoisia kivijauheita, kuten biotiittia. Fosforia niukalti sisältävillä mailla käytetään fosforipitoisia kivijauheita. MAANPARANNUS Karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla kivijauheet toimivat maanparannusaineina. Esim. biotiitti rapautuu illiitiksi savimineraaliksi, jonka ravinteiden varastointikyky (kationinvaihtokapasiteetti eli KVK) on suuri. Vaikka kivijauheen arvokkaimmat ravinteet tulisivatkin käytetyiksi loppuun viljelykierron aikana, jäävät savimineraalit maahan maanparannusaineeksi. Emäksiset kivijauheet nostavat maan ph:ta. Ne toimivat siten kalkitusaineina. Kivijauheet parantavat myös eloperäisten maiden lämpimyyttä. Karkeiden kivennäismaiden veden varastointikyky voi lisääntyä kivijauheita käyttämällä. Kivijauheiden käyttö vastaa näin osaksi maanparannustoimenpiteenä saveusta ja osittaista kalkitusta. LUONTO ESIKUVANA Luonnossa kiviaines rapautuu vähitellen tullen pieneliöstön ja juurten ravinteiden oton ulottuville. Sade kuljettaa rapautuneita kivijauheita osaksi mukanaan. Näin kasvien ulottuville tulee rapautumisen nopeudesta ja sijainnista riippuen vaihtelevia määriä uutta jauhautunutta kiviainesta. Jokien tulvaniityllä laskeutuva liete on merkittävä kasvien ravinteiden lähde ja maanparannusaine. Esim. Niilin laakson hedelmällisyys on vuosituhantisen viljelyn aikana perustunut lähes kokonaan tulvan muka- 227

230 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kivijauheiden käytön etuja ja haittoja Etuja ravinteet vapautuvat luonnollisten vapautumismekanismien avulla hitaasti peltoekosysteemin toiminta säilyy luonnollisena ympäristöystävällisyys ravinteet turvassa huuhtoutumiselta ravinteiden pidättyminen erittäin vaikealiukoiseen muotoon vähäistä voidaan hyödyntää matalaprosenttisia esiintymiä säästetään uusiutumattomia luonnonvaroja ovat usein teollisuuden sivutuotteita hyödyntämättömiä jätteitä Haittoja käyttömäärien tulee olla melko suuria suuret kuljetuskustannukset vain osa kasveista pystyy hyödyntämään riittävässä määrin kivijauheiden niukkaliukoisia ravinnevaroja. naan tuomaan lietteeseen, jossa kulkeutunut kivijauho oli peräisin Etiopian vuorilta. ETUJA JA HAITTOJA Kivijauheiden käytön etuina on mm., että niistä ravinteet vapautuvat luonnollisten säätelymekanismien välityksellä. Ravinteiden virta tapahtuu kivennäisaineksesta pieneliöstön välityksellä kasveihin. Näin voidaan välttää liukoisten ravinteiden korkeat pitoisuudet maanesteessä ja niiden alttius huuhtoutumiselle. Kasvien ravinnesuhteet säilyvät tasapainoisina, koska ns. luksusottoa ei tapahdu. Kivijauheita käytettäessä voidaan hyödyntää matalampiprosenttisia esiintymiä kuin varsinaisessa lannoitetuotannossa. Lisäksi kivijauheita syntyy yleensä suuria määriä kaivostoiminnan ja kiviteollisuuden sivutuotteena, jotka ovat pääosin käyttämätöntä jätettä. Kivijauheet ovat näin käytännössä lähes ehtymättömiä luonnonvaroja lannoite-esiintymiin verrattuna. Kivijauheet ovat ympäristöystävällisiä, koska niistä ei huuhtoudu ravinteita. Kivijauheiden ravinteiden pidättyminen erittäin vaikealiukoiseen muotoon on vähäistä. Haittoina ovat suuret kuljetus- ja levityskustannukset, koska tarvittavat määrät ovat suurehkoja. Kivijauheiden ravinteita ei saada myöskään suoraan kaikkien kasvien käyttöön riittäviä määriä. Kivijauheiden käyttö on tarpeen kohdentaa viljelykierrossa tietyille kasveille osana lannoituksen suunnittelua. ERI KIVIJAUHEITA KALKKIKIVIJAUHE Tunnetuin kivijauhe on kalkkikivijauhe, jota käytetään yleisesti kaikessa maataloudessa tarpeen mukaan myös luonnonmukaisessa viljelyssä maan happamuuden säätelyyn. Kalkitus on edullinen mm. sen happamien maiden pieneliötoimintaa vilkastuttavan ja savisten maiden mururakennetta lujittavan sekä fosforin liukoisuutta parantavan vaikutuksen takia. 228 BIOTIITTI Biotiitti on tumma, suomumainen kerrossilikaatteihin kuuluva kiillemineraali. Se on muodostunut tummasta biotiittikerroksesta [K(Mg, Fe 2+ ) 3 (OH) 2 Si 3 Al O 10 ] ja vaaleasta muskoviittikerroksesta [K Al 2 (OH) 2 Si 3 Al O 10 ]. Biotiitin rapautuessa suomut irtoavat toisistaan. Kasvien poistaessa siitä kaliumia ja magnesiumia se muuttuu vähitellen illiitiksi, joka on savimineraali.

231 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Siilinjärven biotiitin koostumus kiillemineraaleja (biotiitti ja muskoviitti) 74 % kalsiittia 18 % apatiittia 3 % sekä muita mineraaleja 5 % Siilinjärven biotiitin kemiallinen koostumus on seuraava: kalium, kokonaismäärä 5,0 % kalium, helposti vapautuva 3,3 % magnesium 5,0 % kalsium 7,0 % fosfori 0,6 % sekä piitä, alumiinia, rautaa, mangaania ja muita kivennäisiä. Vettä biotiitissa on noin 8 %. Biotiitin kaliumista noin kaksi kolmasosaa eli 33 kg/t on helposti vapautuvaa. Hienousasteen kasvaessa vapautuminen nopeutuu. Biotiittia saadaan Siilinjärven apatiittilouhokselta. Apatiittia louhittavasta kiviaineksesta on vain 11 %. Loput 89 % on jätekiveä. Louhittavasta kiviaineksesta noin 25 % on kalsiittikalkkia. Pääosa kiviaineksesta eli noin 60 % on biotiittia, jota muodostuu noin 1 2 miljoonaa tonnia vuodessa. Biotiittia riittäisi näin 1 2 t/ha/v Suomen kaikille pelloille. Määrä on niin suuri, että se riittää kattamaan koko Suomen kaliumlannoitustarpeen. Biotiitin maanparannusvaikutus perustuu osaksi sen kalkitusvaikutukseen (neutraloivaa kalsiumia noin 14 %). 10 t biotiittia vastaa kivennäismailla noin 1,5 tonnia ja turv la noin 2,5 tonnia kalkkia. Biotiitti ja sen rapautumistuotteena syntyvä illiitti lisäävät myös maan kykyä varastoida kaliumia ja ammoniumia hilaväleihin. Biotiitin käyttö parantaa näin maan ravinteiden varastoimiskykyä (KVK). Biotiitti parantanee myös karkeilla kivennäismailla veden varastoitumista. Eloperäisillä mailla biotiitti lisää maan lämpimyyttä. Biotiitin käyttö vastaa näin maanparannustoimenpiteenä pitkälti saveusta ja osin kalkitusta. Biotiitilla on myös muita vaikutuksia. Sitä käytettäessä kasvuston ravinnesuhteet säilyvät tasapainoisina, koska kaliumin luksusotto jää vähäiseksi. Nurmirehu on näin eläimille terveellisempää. Myös maan viljavuus säilyy parempana. Biotiitti yksinkertaistaa lannoitusta, koska se voidaan levittää yhdellä kertaa peltoviljelyssä koko viljelykierrolle ja puutarhaviljelyssä koko kasvukaudeksi. Biotiitti ei nosta johtolukua eikä häiritse kasvien veden ottoa. Biotiitti soveltuu parhaiten maille, joilla maan luon- BIOTIITIN SEULA-ANALYYSI alle 2 mm 99 % alle 0,5 mm 60 % alle 0,15 mm n. 20 % BIOTIITIN RAKENNE 229

232 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Biotiitin etuja hidasliukoinen kaliumlannoite tasapainoinen kasvien ravinteiden saanti terveellisempi rehu eläimille parempi maan viljavuudelle ei nosta johtolukua maanparannusvaikutus kalkitusvaikutus KVK veden varastointi lämpimyys yksinkertaistaa lannoitusta hyödynnetään käyttämätöntä jätettä säästetään uusiutumattomia luonnonvaroja Biotiitin käyttö nurmen peruslannoitukseen vuotta ennen nurmen perustamista viherlannoitukselle marjoille ja hedelmille peruslannoitukseen tomaatille ja muille kasvihuonevihanneksille peruslannoitukseen kaalille ja muille vahvajuurisille vihanneksille peruslannoitukseen taimimultaseoksiin peruslannoitukseen kaikilla kasveilla maan kaliumvaraston täydennykseen taiset kaliumreservit ovat niukat sekä vahvajuuristen, pitkän kasvukauden kasvien kaliumlannoitukseen. Tällaisia kasveja ovat esim. nurmet, joiden kaliumin otto on tasaista kasvukauden eri vaiheissa. Samoin viherlannoituskasvustot soveltuvat hyvin biotiitilla lannoitettaviksi. Perunalla ja puutarhakasveilla biotiittia voidaan käyttää peruslannoitukseen. Tällaisille heikkojuurisille kasveille kaliumia on syytä antaa myös helpommin vapautuvassa muodossa esim. kompostina, mikäli maan vaihtuvan kaliumin pitoisuus on alhainen. Viljelykierrossa biotiitti voidaan levittää kertalevityksenä koko viljelykierrolle. Koska biotiitti on kosteaa, se levitetään kostean kalkin levittimillä tai omatoimisesti esim. yleisperävaunulla. Kertalevitysmäärä on maan kaliumtilanteen ollessa huono tai huononlainen karkeilla kivennäismailla ja turv la noin 5 15 t/ha. Nämä määrät sisältävät helposti vapautuvaa kaliumia kg/ha. BIOTIITIN KÄYTTÖSUOSITUKSIA Maalaji Viljavuusluokka Biotiittia Kaliumia t/ha kg/ha Kliuk Turvemaat Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Karkeat kivennäismaat Huono 8 15 ei sisällä savesta Huononlainen 5 10 Välttävä 3 8 Tyydyttävä 0 5 Karkeat kivennäismaat Huono 5 10 sisältää savesta Huononlainen 0 5 Välttävä, Tyydyttävä 0 Savimaat 0 Kertalevitys riittää noin 1 3 viljelykierron ajaksi. Tarkempi käyttötarve ja -määrä selvitetään ravinnetase- ja/tai lannoitustarvelaskelmilla. Biotiitin kuten muidenkin kivijauheiden käyttökelpoisuus paranee, mikäli ne sekoitetaan koko ruokamultakerrokseen. Biotiitti voidaan levittää myös lumelle kevättalvella, jolloin lumen sulaminen nopeutuu ja maan lämpeneminen keväällä aikaistuu. Biotiitin käyttöä rajoittavat suuret kuljetuskustannukset, mikäli tila sijaitsee kaukana Siilinjärveltä. 230

233 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Biotiitin käyttö tutkimustuloksia MTT:n koeasemille perustettiin vuonna 1979 nurmen biotiittilannoituskoe. Koekasvina ollut koiranheinä niitettiin kolmesti. Jokainen niitto lannoitettiin 100 kg N/ha ja 10 kg P/ha sekä kaliumlannoitukseksi käytettiin biotiittia nurmia perustettaessa 0, 10 ja 20 t/ha. Lisäksi vuotuislannoitukseen käytettiin kaliumia kalisuolana 0, 10, 20 ja 30 kg K/ha/niitto. Kymmenen tonnia biotiittia riitti kaliumköyhillä mailla turvaamaan nurmen kasvun neljäksi vuodeksi korkealla satotasolla ja 20 t biotiittia riitti viideksi vuodeksi. Lisäkalium 30 kg/ha/v lisäsi satoa %, kun biotiittia käytettiin 10 t/ha. Isompi biotiittimäärä riitti yksin lähes maksimisatoihin. Sadon kaliumpitoisuus oli kolmantena satovuonna pelkällä biotiittilannoituksella 2,8 3,2 % lannoitustasosta riippuen. Helppoliukoinen kaliumlannoitus nosti sadon kaliumpitoisuuden 3,6 4,0 %:iin. Kolmantena vuonna maan ph oli 20 t biotiittia saaneilla ruuduilla 0,3 0,4 yksikköä korkeampi kuin ilman biotiittia viljeltyjen ruutujen. Vastaavasti 10 biotiittitonnin vaikutus oli puolet tästä. Viljoille ja perunalle biotiitti ei riitä ainoaksi kaliumlannoitteeksi. Kaura näyttää hyödyntävän biotiitin kaliumia selvästi ohraa paremmin. Mutta myös heikkojuurinen peruna hyötyy jossain määrin biotiittilannoituksesta. BIOTIITIN VAIKUTUS NURMEN SATOON JA KALIUMPITOISUUTEEN Kuiva-ainesa kg/ha/niitto Kasvin kalium % Maan kalium mg/l ,0 3,6 3,2 2,8 2, Maan ph 6,0 5,8 5,6 5,4 Koekäsittely Biotiitti K-lannoitus tn/ha kg/ha Sillanpää ym

234 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO APATIITIN SEULA-ANALYYSI alle 0,5 mm 99 % alle 0,1 mm 70 % alle 0,05 mm 39 % 232 FOSFORIMINERAALIT Fosforimineraalit jaetaan alkuperänsä perusteella ns. pehmeisiin raakafosfaatteihin, jotka ovat orgaanista alkuperää sekä koviin raakafosfaatteihin, jotka ovat magmaattista alkuperää. Kovia raakafosfaatteja nimitetään apatiittimineraaleiksi. Näiden lannoitusvaikutus on riippuvainen pehmeydestä ja hienousasteesta. Raakafosfaatit ovat pehmeinä helpommin fosforia luovuttavia kuin kovat apatiitit. Mitä hienommaksi ne on jauhettu ja mitä suurempi on happamuus, sitä nopeampaa on fosforin vapautuminen. Hienoudeltaan alle 0,2 mm raakafosfaatista fosforia vapautuu noin 15 kertaa nopeammin kuin yli 0,6 mm jauheesta. Kiviaineksen jauhaminen on kuitenkin kallista. Hienofosfaatti on niin hienoksi jauhettua raakafosfaattia, että siitä vähintään 90 % läpäisee 0,05 mm seulan. Nopeammin liukenevia, ns pehmeitä raakafosfaatteja ei ole tällä hetkellä Suomen markkinoilla lähinnä niiden korkean kadmiumpitoisuuden takia. Apatiitti on kovaa ja sen fosfori vapautuu huomattavasti hitaammin kuin pehmeämpien raakafosfaattien fosfori. Apatiitissa fosforia on noin 14 %, josta vesiliukoista on noin 0,01 % ja sitruunahappoon liukenevaa fosforia noin 1/7 eli kaksi prosenttiyksikköä. Suomen markkinoilla nykyisin oleva apatiitti on peräisin Siilinjärveltä. Tämä ns. Kovdor-apatiitti sisältää fosforia 14 %, magnesiumia 1 %, kalsiumia 34,5 % ja kadmiumia alle 0,00002 % eli alle 0,2 mg/kg (= alle 1,2 mg/kg P) sekä piioksidia 1,2 %. Maan ph vaikuttaa merkittävästi raakafosfaattien liukoisuuteen. Happamilla mailla (ph alle 5,5) aikoinaan käytössä ollut hienofosfaatti liukeni merkittävästi suoraankin jopa esimerkiksi kauran käyttöön. Savimaalla tehdyssä astiakokeessa sen lannoitusvaikutus oli noin % superfosfaatin fosforilannoitusvaikutuksesta. Apatiitin sisältämästä fosforista lasketaan ympäristöehtojen mukaan liukoiseksi 10 %. Vaikutusajan pidentyessä fosforin käyttökelpoisuus paranee. Sitruunahappoliukoinen osuus fosforista on suhteellisen helposti kasvien käyttöön saatavissa, mikäli olosuhteet ovat fosforin vapautumiselle sopivat. Raakafosfaattia kykenevät hyödyntämään parhaiten palkokasvit, tattari ja ristikukkaiset kasvit. Puna-apilanurmen peruslannoitteeksi hienoksi jauhettua raakafosfaattia voidaan käyttää suoraan peltoon levitettynä. Kovemman apatiitin käyttökelpoisuus on huomattavasti hi-

235 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO taampi. Ruotsalaisessa kokeessa luonnonmukaisesti viljelty kaura pystyi hyödyntämään apatiitin fosforia jossain määrin jo kylvövuonna. Käyttömäärän ollessa kg/ha vaikutus alkoi olla selvä. Kyseessä voi olla myös kalkitusvaikutus, joka paransi kauran fosforin saantia. Raakafosfaatista fosfori tulee hitaasti kasvien käyttöön useiden vuosien kuluessa, kuten oheinen kuva osoittaa. Happamilla mailla raakafosfaattien liukoisuus on parempi. Voimakas kalkitus ja korkea ph heikentävät niiden liukoisuutta. Soklin fosforimalmia kg/ha nurmen peruslannoitteena tuotti lähes väkilannoitteilla saadun sadon. Apatiitin fosforista arvioitiin saatavan kasvien käyttöön noin % 10 vuoden aikana. Hyväksikäyttö paranee aikaa myöten. Pieneliötoiminta, ennen kaikkea sienijuuret ja lierot voivat parantaa kasvien fosforin saantia niukkaliukoisista lannoitteista kuten luujauhosta ja raakafosfaateista. Maan helppoliukoisen fosforin pitoisuuden tulee olla melko alhainen, jotta fosforia saadaan niistä kasvien käyttöön. Hyöty sienijuuresta on huomattavasti suurempi, kun käytetään eloperäistä lannoitusta. Eloperäisen lannoituksen tulee olla hidasvaikutteista. Eloperäisen lannoituksen säännöllinen ja pitkäaikainen käyttö on sienijuurelle edullisinta. HIENOFOSFAATIN FOSFORILANNOITUSVAIKUTUS SUPERFOSFAATTIIN VERRATTUNA 120 HHt ja mutasuot ph 4,6-6,1 Hienofosfaatti Superfosfaatti 100 P-lannoitusteho % Aika 1-7 vuotta 8-9 vuotta 10 vuotta Tainio 1958 HY Mli Rajala

236 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO SIENIJUUREN VAIKUTUS LUUJAUHON JA APATIITIN KÄYTTÖKELPOISUUTEEN P otto Suhdeluku HHt, P 5 mg/l, ph 5,5, sienijuurikanta hoi V18 Verranne Apatiitti Luujauho Kahiluoto ja Vestberg 1998 HY Mli Rajala 2002 LIEROJEN VAIKUTUS RAAKAFOSFAATIN KÄYTTÖKELPOISUUTEEN Kompostointi voi parantaa raakafosfaattien liukoisuutta, minkä vuoksi niitä kannattaa luonnonmukaisessa viljelyssä käyttää kompostin kautta, mikäli tilalla tehdään kompostia. Kompostin vilkas pieneliötoiminta vapauttaa fosforia kasvien käyttöön. Kompostointia varten raakafosfaatit voidaan levittää jo karjasuojassa lannan sekaan. Seuraavassa esimerkkejä sopivista käyttömääristä: Kompostoinnin vaikutus raakafosfaattien fosforin liukoisuuteen Kompostoinnin vaikutusta raakafosfaattien fosforin liukoisuuteen tutkittiin Saksassa sekoittamalla raakafosfaatteja naudanlantaan. Pehmeiden raakafosfaattien sisältämästä fosforista % saatiin liukoiseksi 2 4 kk kompostoinnin aikana. Kompostoinnin kulku vaikutti merkittävästi fosforin liukenemiseen. Esimerkiksi helposti käytettävän energianlähteen lisäys kompostiin paransi fosforin liukoisuutta selvästi. Liuenneesta fosforista vain 1 5 % säilyi vesiliukoisena ja % muuttui orgaaniseen muotoon pidättyen eloperäisiin yhdisteisiin, mikrobistoon ja humiiniaineiden muodostamiin kelaatteihin. Siitä kuitenkin noin % pysyi helposti tai melko helposti kasvien käytettävissä olevana ja ainoastaan % pidättyi hyvin pysyvään muotoon. Raakafosfaateista liuennut orgaaninen fosfori jakautui kokeen lopussa liukoisuuden perusteella seuraaviin ryhmiin: Helposti käytettävissä oleva 4 6 % Melko helposti käytettävissä oleva % Melko pysyvä % Hyvin pysyvä % Pidättymislujuus lisääntyi ajan kuluessa. (Singh ym 1991). Mackay ym Apatiitin fosforin liukoisuus on alhaisempi kuin raakafosfaatin. Apatiitin kadmiumpitoisuus vastaa suomalaisten peltomaiden pitoisuutta. Sen sijaan aikaisemmin maahantuodut raakafosfaattierät ovat sisältäneet kadmiumia moninkertaisia määriä. Apatiitin kalkitusvaikutus vastaa suunnilleen kalkin kalkitusvaikutusta, mutta se vaikuttaa huomattavasti hitaammin. Apatiitin käyttömäärät voivat olla tavallisimmin noin kg/ha. Uudismailla ja fosforiluokan ollessa huono käyttömäärien tulee olla suuria noin kg/ha. Niitä suositellaan käytettäväksi vain viljavuusluokan ollessa huono tai huononlainen (välttävä). Raakafosfaattien avulla ei voida poistaa akuuttia fosforin puutetta niiden hidasliukoisuuden takia ja koska tarvittavat käyttömäärät olisivat huomattavan suuria. Orgaanisten lannoitteiden fosfori on merkittävin menetelmä turvata kasvien akuutti fosforin tarve. 234

237 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO RAAKAFOSFAATTIEN SUOSITELTAVIA KÄYTTÖ- MÄÄRIÄ VILJELYKIERRON AIKANA Viljavuusluokka Raakafosfaattia kg/ha Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä, Hyvä 0 Raakafosfaattien käyttömääriä Lantakouruun 0,5 2,0 kg/ey/pv Lantalaan 5 20 kg/m3 Kompostiin 0 30 kg/m3 Käyttötarve riippuu muusta lannoituksesta MUITA KIVENNÄISTÄYDENNYS- LANNOITTEITA Puun tuhka on monipuolinen kalkitusaine ja hivenlannoite. Pääravinteista siinä on ennenkaikkea kaliumia ja fosforia. Tuhkien käyttöä rajoittaa mm. niiden sisältämät raskasmetallit, lähinnä kadmium. Tuhkista tuleekin olla käytettävissä analyysi raskasmetallien pitoisuuksien selvittämiseksi. Puun tuhkaa käytetään perushivenlannoitukseen korkeintaan noin 1 t/ha. Se sopii myös juureksien lannoitteeksi, käyttömäärä korkeintaan noin 1 t/ha. Marjoille ja hedelmäpuille tuhkaa voidaan käyttää korkeintaan noin 300 kg/ha vuosittain. Kivihiilen, öljyn jne. tuhkaa ei saa käyttää viljelyksille raskasmetallivaaran takia. Myös puun kuorituhkien käyttöä rajoittaa usein niiden melko korkeat kadmiumpitoisuudet. RAAKAFOSFAATIN KOMPOSTOINTI Mischra ym HIVENLANNOITTEET Hivenlannoitus pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkälti luonnonmukaisilla keinoilla kuten viljelykierrolla, eloperäisellä lannoituksella, kierrätyksellä ja maan biologisen aktiivisuuden hoitamisella sekä kohtuullisella kalkituksella. On kuitenkin tilanteita, joissa on tarpeen käyttää tavanomaisia kemiallisia hivenlannoitteita. Käyttötarve selviää mm. viljavuustutkimuksen avulla. Hivenlannoitteet annetaan maan kautta. Hivenlannoitus voi olla erityisesti paikallaan siirtymävaiheessa LUONNONMUKAISESSA VILJELYSSÄ KÄYTETTÄVIEN LANNOITTEIDEN OMINAISUUKSIA Seuraavan sivun taulukoissa on tietoja eräistä luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävistä lannoitteista. 235

238 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KIVENNÄISTÄYDENNYSLANNOITTEIDEN JA MAANPARANNUSAINEIDEN RAVINNEPITOISUUKSIA Ca Ca Mg K P S Si Hivenet % neutr. % % % % % - / + / Kalkit Kalkkikivijauhe Mg-pitoiset kalkit Dolomiittikalkki Leväkalkki ,2 0, Kuonat Masuunikuona , ,5 16,8 + Teräskuona Kivijauheet Biotiitti /3,3 0, Bioapatiitti , Apatiitti ,2 - Raakafosfaatti 25-0, Raakafosfori (trikalsiumf.) 33-1,7-17,5-1,7 + Kivijauhe, graniitti ,3-6 0,4-2,5 0, Tuhkat Puutuhka Kuorituhka < Eräiden eloperäisten täydennyslannoitteiden ravinnepitoisuuksia Teurasjäte- N kok N liuk P K Mg Ca Hivenet valmisteet % % % % % % - / + / ++ Luujauho 3-7 0, ,2 0, Lihaluujauho 7 1,0 6 0,3 0, Verijauho ,2 0,2 0,2 0,2 ++ Sarvijauhe , Höyhenjauho 10-1,7 0,2 0,1 3,3 ++ Rypsi-/sinappirouhe 5 1,3 1,4 Merileväjauhe 0, , Maatalouden ympäristösitoumuksen ehtojen mukaiset fosforin (P) liukoisuuskertoimet: Lannat, luujauhot, sarvilastut 0,75, trikalsiumfosfaatti (raakafosfori) 0,50, raakafosfaatti, apatiitti 0,10. Tarkista voimassa olevat kertoimet. ERÄIDEN LANNOITTEIDEN OMINAISUUKSIA JA KÄYTTÖMÄÄRIÄ Vaikutus Lannoitusvaik. Levitys- Lannoitus- Huom. maan ph:hon 1/2/3 v % *) määrä t/ha ajankohta Naudan kuivikelantakomp neutr.emäks 40/20/ kevät/(syksy) Naudan lietelanta neurt. 75/15/ kevät/kesä laimennus vedellä Naudan virtsa hapan 95/5/ kevät/kesä laimennus vedellä Sianlietelanta hapan 75/15/ kevät/kesä laimennus vedellä Hevosenlantakomp neutr. emäks 45/25/ kevät/(syksy) Kananlantakomp emäks. 70/15/ kevät Luujauho emäks. 20/25/20 0,2-1,0 kevät Lihaluujauho emäks. 30/20/20 0,2-1,0 kevät Tuomaskuona emäks. 4/5/6 0,2-1,0 kevät/kesä/syksy Raakafosfori emäks. 3/4/5 0,2-1,0 kevät/kesä/syksy vain emäks maille Raakafosfaatti emäks. 2/3/4 0,5-2,0 kevät/kesä/syksy Apatiitti emäks. 1/2/3 0,5-3,0 kevät/kesä/syksy Biotiitti emäks. 25/25/ talvi/syksy/kevät Puuntuhka emäks. 60/20/10 0,5-1,0 kevät Dolomiittikalkki emäks. 50/30/ talvi/syksy/kevät *Arvioitu lannoitusvaikutus 1., 2. ja 3. vuotena % kokonaislannoitusvaikutuksesta. 236

239 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO 4.8 LANNOITUKSEN SUUNNITTELU Lannoituksen järjestämisessä suunnitellaan kotoisten ravinnelähteiden hyödyntäminen, minkä jälkeen laaditaan viljelykierroittain lohkokohtainen lannoitussuunnitelma kullekin kierrolle erikseen RAVINNEKIERTO TILALLA JA LANNAN HYÖDYNTÄMINEN Lannoitussuunnitelmaa laadittaessa kartoitetaan kotoiset ravinnelähteet tilan sisällä tai yhteistyötilan puitteissa. Ravinnetaselaskennalla saadaan selville tilan ravinneylijäämien suuruus. Ravinteiden hyväksikäyttöä tilalla kehitetään suunnittelemalla lannan talteenotto, varastointi ja mahdollinen kompostointi tai ilmastus. Ensiksi lasketaan, paljonko tilan eläimet tuottavat lantaa sekä tehdään tarpeelliset laidun- ym. vähennykset. Sen jälkeen suunnitellaan, miten lannan talteenottoa ja varastointia kehitetään, jotta lanta saadaan mahdollisimman tarkoin hyötykäyttöön. Kompostointia varten lasketaan kuivikkeiden tarve sekä kuivikkeiden saanti omalta tilalta. Samoin lasketaan lisäaineiden kuten apatiitin tarve ja suunnitellaan niiden käyttö. Mihin ja missä aikataulussa kompostia valmistetaan sekä millä kalustolla. Lietelantaa varten laaditaan ilmastussuunnitelma. Tämän jälkeen laaditaan viljelykierroittain varsinainen lohko- ja kasvikohtainen lannoitussuunnitelma. Käytettäviä ravinnelähteitä ovat Lannan lannoitusvaikutus Esikasvivaikutus Viherlannoitusvaikutus Viljelykiertovaikutus maanparannus vaikutus Biologinen typensidonta Täydennyslannoitteet LANNOITUSSUUNNITELMA Lannoitussuunnitelman lähtökohtana on viljelykierto. Peltoviljelyssä voidaan yksittäisen kasvin lannoituksen asemasta päähuomio kiinnittää viljelykierron keskimääräisen lannoituksen suunnitteluun, koska käytetään pääasiassa pitkävaikutteisia lannoitteita. Ensin lasketaan viljelykierron keskimääräinen lannoitustarve. Tarve on syytä laskea jokaiselle kierrolle erikseen. Viljelykiertojen yhteenlasketun lannoitustarpeen ja siten koko tilan lannoitustarpeen selvittämisen jälkeen suunnitellaan kotoisten lannoitteiden käyttö, biologisen typensidonnan ja esikasvivaikutusten sekä viherlannoituksen hyväksikäyttö. Mikäli viljelykiertoa muuttamalla ei päästä ravinneomavaraisuuteen, niin lasketaan tilan ulkopuolisten täydennyslannoitteiden tarve. Tämän jälkeen suunnitellaan, 237

240 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO missä suhteessa eri lannoitteet jaetaan viljelykierron eri kasveille. TYPPILANNOITUS Kasvien ja koko tilan typpihuollossa tärkein menetelmä on biologisen typensidonnan hyväksikäyttö. Biologisen ty-pensidonnan merkitys on karjatiloillakin 2 5 kertaa suurempi kuin lannan osuus. Toiseksi tärkein menetelmä on lannan huolellinen talteenotto, käsittely ja käyttö. Kolmanneksi maan omia typpivaroja hyödynnetään esikasvivaikutuksen kautta sekä hoitamalla maan rakennetta ja pieneliötoimintaa. FOSFORILANNOITUS Fosforin poistumaan pellolta viljelykierron kokoonpanolla on karja- ja viljatiloilla melko pieni vaikutus. Fosforin poistuman pellolta ratkaisee ensisijaisesti satotaso ja viherlannoituksen osuus viljelykierrossa. Eläintuotteita myyviltä tiloilta fosforia poistuu vähemmän kuin kasvituotteita myyviltä tiloilta. Huomattavalla osalla maamme pelloista on kertynyt niin paljon fosforia, että sen hyväksikäytön tehostamisella mm. vilkkaamman pieneliötoiminnan avulla saadaan katettua täydennysfosforin tarve. Monipuolinen viljelykierto on tässä tärkeä väline. Maaperän fosforin käyttökelpoisuutta voidaan parantaa myös viherlannoituksella sekä happamien kivennäismaiden kalkituksella. Lannan fosforin tarkka kierrätys on luonnollisesti tärkeä menetelmä karjatiloilla. Uudismailla ja kun maan fosforitilanne on huono tai huononlainen, fosforilannoitukseen käytetään edellisten lisäksi täydennyslantaa tilan ulkopuolelta ja apatiitti-kivijauhoa tai luujauhoa. KALIUMLANNOITUS Kaliumia myydään tuotteiden mukana tilalta suhteellisesti vähiten. Varsinkin karjatiloilta ja myös viljatiloilta kaliumia poistuu tuotteiden mukana vain vähän. Poistuma on suuri peruna- ja vihannestiloilta sekä tiloilta, jotka myyvät nurmea. Lannan ja erityisesti virtsan huolellinen talteenotto ja käyttö ovat tärkeä osa kaliumlannoitusta. Savimaissa on niin runsaat kaliumvarat, että lannan kierrätys ja maan rakenteen hoito yleensä riittävät turvaamaan kasvien kaliumin tarpeen. Savesta sisältämättömillä karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla käytetään kaliumtäydennykseen tilan ulkopuolis- 238

241 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO ta lantaa tai biotiitti-kivijauhetta. Kaliumreservien määrityksellä viljavuustutkimuksessa voidaan tarkentaa kaliumlannoituksen tarvetta. SIVU- JA HIVENRAVINNELANNOITUS Kasvit sisältävät pääravinteiden lisäksi myös sivu- ja hivenravinteita ja muita aineita. Esimerkiksi rikki on välttämätön kasvinravinne, jota kasvit tarvitsevat suunnilleen yhtä paljon kuin fosforia. Runsaimmin sitä tarvitsevat ristikukkaiset kasvit ja sipulit. Sen riittävä saanti on tärkeää hyvän laadun muodostumiselle. Puutosoireet muistuttavat typen puutetta. Rikkiä huuhtoutuu helposti. Sen puutosta voi esiintyä esim. pelkästään viherlannoitusta käyttävillä tiloilla, joilla ravinteita myydään paljon ja joilla maiden multavuus on alhainen. Hivenravinteiden riittävää saatavuutta kasveille seurataan viljavuustutkimuksen avulla. Tärkeimpiä seurattavia hivenravinteita ovat boori, kupari ja mangaani. Hivenlannoituksen tarve on suurin karuilla mailla, turv la ja ylikalkituilla vähämultaisilla karkeilla kivennäismailla. Mikäli hivenlannoitustarvetta esiintyy ja monipuolinen viljelykierto, eloperäinen lannoitus, kierrätys ja tuhka eivät riitä, käytetään hivenlannoitteita. Niitä on syytä käyttää mieluiten jo siirtymävaiheessa ja nurmen/ viherlannoituksen peruslannoitteena maan kautta. "HAPPILANNOITUS" Maan hyvä rakenne on ratkaisevan tärkeä luonnonmukaisten lannoitteiden hyväksikäyttöön vaikuttava tekijä. Maan hyvän rakenteen ylläpitoon ja hoitoon happilannoitukseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Näin voidaan parantaa ravinteiden käyttökelpoisuutta, juuriston kehitystä ja juurten ravinteiden ottoa sekä ravinteiden hyötysuhteita kokonaisuutena. MUUT AINEET Kasvit sisältävät varsinaisten ravinteiden lisäksi myös muita aineita. Esim. heinäkasvit ottavat piitä suunnilleen yhtä paljon kuin typpeä eli noin 50 kg/ha. Kaksisirkkaiset kasvit ottavat piitä vain vajaan kymmenesosan edellisestä. Pii on todettu välttämättömäksi joillekin kasveille, esim. peltokortteelle. Satoa se lisää selvästi esim. riisillä, jonka lannoitteisiin lisätään piitä. Pii on kasveille hyödyllinen aine. Se lisää mm. kasvien tautien ja tuholaisten kestävyyttä, vahvistaa kortta 239

242 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO ja tukisolukoita, tehostaa yhteyttämistä ja säästää vettä sekä edistää kasvien fosforin saantia. Kasvien piin saantia voidaan edistää mm. maan toimintaa edistävällä eloperäisellä lannoituksella. Piitä kasvit saavat paitsi maasta vapautumisen avulla, karjanlannasta kierrätyksen avulla, puun tuhkasta, masuunikuonasta ja kivijauheista (biotiitti). Esimerkki lannoitussuunnitelmasta Tilan peltoala on 42 ha. Tilalla on lypsykarjaa 26,6 ey. Lannan käsittelyssä käytetään virtsasäiliömenetelmää. Maat ovat runsasmultaisia karkeita kivennäismaita, joiden kasvukunto on keskimäärin: ph hyvä, fosfori välttävä ja kalium välttävä. Viljelykierto on 6-vuotinen, jossa apilapitoisia nurmia viljellään kolme vuotta. Typensidontaa lisää myös herneen viljely rehuviljan seassa, jolloin typpeä sitovia kasveja viljellään neljänä vuotena kuudesta. Näin merkittävämpiä esikasvivaikutuksia voidaan hyödyntää kolmena vuotena kuudesta. Viljelykierto on maataparantava. Tilan eläimet tuottavat vuodessa yhteensä kiinteää lantaa 320 t ja virtsaa 214 t. Laidunvähennyksen jälkeen levitettävissä on 194 t lantaa ja 160 t virtsaa. Laidunlantaa kertyy laitumille noin 70 t ja laidunvirtsaa 47 t. Käytettävä lanta on kaikki oman nautakarjan lantaa. Lannan hyödyntämiseen laaditaan lannanhoitosuunnitelma. Lantala on laajennettu muutamia vuosia sitten tarvetta vastaavaksi. Kuivikelannan aumakompostointi tehdään erityisellä huolella kompostiaumat peittäen ja valumilta suojaten. Kuivikkeeksi tarvitaan olkia 26,6 ey x 5 kg/pv x 270 pv = 36 t/v. Tämä määrä olkia saadaan tilan vilja-alalta. Tarvittaessa lisäkuivikkeita mm. turvetta ostetaan. Lannan sekaan käytetään fosforitäydennykseksi apatiittia 15 kg/pv eli 4200 kg/v. Kiinteä lanta kompostoidaan siirtämällä se lantalasta lannanlevittimellä pellolle kompostiaumaan marraskuussa, joulu-tammikuussa ja mahdollisesti maaliskuun lopulla sekä kesäkuussa. Talvikompostointi edellyttää runsasta kuivikkeiden käyttöä, jo lantalassa lämmintä lantaa ja huolellisuutta. Kompostit peitetään oljilla/turpeella sekä mustalla muovilla tai kompostipeitteellä. Kompostien sijoittelussa ja teossa otetaan vesiensuojeluohjeet huomioon. Esimerkkitilan viljelykierto on 6-vuotinen: 3 vuotta apilavaltaisia nurmia ruis/kaura hernekaura/peruna/vihantarehu ohra + ns. Laskettu lannoitustarve on keskimäärin P 19 ja K 57 kg/ha/v. Lannasta saadaan keskimäärin fosforia 8,6 kg/h/v ja kaliumia 45 kg/ha/v. Täydennyslannoitustarve on keskimäärin fosforin osalta noin 11 ja kaliumin osalta noin 12 kg/ha/v. Komposti käytetään perunalle, rukiille ja suojaviljana toimivalle ohralle. Laidunlantaa kertyy laidunnettaville nurmille, lähinnä toisen ja kolmannen vuoden nurmille. Virtsa levitetään kolmannen vuoden nurmelle ja kauralle. Laidunvirtsaa kertyy laidunnettaville nurmille. Täydennyslannoitteina käytetään siirtymävaiheessa fosforilannoitukseen apatiittia 4200 kg/v eli noin 600 kg/ha kerran viljelykierrossa, joka annetaan kompostin kautta. Koska tilan maalajit ovat karkeita kivennäismaita, kaliumtäydennykseen käytetään siirtymävaiheessa biotiittikivijauhetta 5 t/ha eli 35 t/v. Biotiittia levitetään kerran pelloille, joiden vaihtuvan kaliumin määrä on huononlainen tai välttävä. Levitys tehdään mulloksille, ensisijaisesti hernekauralle. Lisäksi voidaan käyttää luujauhoa 1200 kg/v, joka levitetään kauralle. Rehujen ja kivennäisten ostot kattavat fosforin ja kaliumin myynnit 240

243 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO tuotteissa valtaosin; fosforitaseen alijäämä on vain 2 ja kaliumin 4 kg/ ha/v. Tilan ravinnetase on siten lähes tasapainoinen. Täydennyslannoitteiden ostojen kanssa tilan ravinnetase on fosforin osalta 17 ja kaliumin osalta 28 kg/ha ylijäämäinen. Biotiitin kertalevitys riittää kattamaan alijäämäisen kaliumtaseen kohtuullisten hävikkien kanssa noin 2 viljelykierron ajaksi. Kaliumin vapautumispotentiaali maamineraaleista ratkaisee pitemmällä tähtäimellä kaliumin täydennyslannoitustarpeen. LANNOITUSSUUNNITELMA 241

244 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KIRJALLISUUTTA Ravinteista ja ravinnekierroista Anon Fertilizer strategies. FAO. Rooma. 97 p. Anon Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet kasvintuotanto. KTTK:n julkaisuja B2 Luomutuotanto 1/ s. Anon Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet - eläintuotanto. KTTK:n julkaisuja B2 Luomutuotanto 4/2000, päivitetty 6/ s. Aquilars, A. & van Diest, A Rock phosphate mobilization induced by the alkaline uptake pattern of legumes utilizing symbiotically fixed nitrogen. Plant and Soil 61, Pp Bachhinger, J Effects of different fertilisers on the C- and N-dynamics in soil. New Research in Organic Agriculture. 11 th International Scientific IFOAM Conference August 11 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 2. Pp Eriksen, J., Olesen, J.E. & Askegaard, M Sulphate leaching and sulphur balances of an organic cereal crop rotation on three Danish soils. European Journal of Agronomy 17, Pp Fagerberg, B. ym Comparisons between Conventional and Ecological Farming Systems at Öjeby. Nutrient flows and balances. Swedish J. agric. Res. 26. Pp Fidanovski, F Der Einfluss von Silicium auf Pflanzen. Diss. Giessen. 11 p. Flaig, W Organische Bodensubstanz als nachliefernde Stickstoffquelle fuer die Ernährung der Pflanze und einige Modelle zur technischen Verwirklichung. Landbauforschung Völkenrode 2, pp Fragstein, P. von Steinmehl in der Landwirtschaft. IFOAM 44/45. Ss Fragstein, P. von Nutrient management in organic farming. Fundamentals of Organic Agriculture. 11 th IFOAM International Scientific Conference August 11 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. Pp Friedel, J.K. & Scheller, E Composition of hydrolysable amino acids in soil organic matter and soil microbial biomass. Soil Biol and Bioch 34. Pp Föhse, D., Claassen, N. & Junk, A Phosphorus efficiency of plants. I. External and internal P requirement and P uptake efficiency of different plant species. Plant and Soil. Vol 110, Gahoonia, T.S., Nielsen, N.E. & Lyshede, O.B Phosphorus (P) acquisition of cereal cultivars in the field at three levels of P fertilization. Plant and Soil 211 (2): Granstedt, A Fallstudier av kväveförsörjning i alternativ odling. Alternativ Odling: 4. SLU. Uppsala. 271 s. Granstedt, A Lannoitus luomuviljelyssä. Omavarainen maatalous 4/1993. ss Granstedt, A Nurmikasvit luomuviljelyn typpihuollossa. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 6. Ss Granstedt, A Nurmikasvit luomuviljelyn typpihuollossa, osa II. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 7. Ss Granstedt, A Luomutuotannon fosforihuolto. Omavarainen maatalous vol. 15 nro 4. S. 21. Granstedt, A Increasing the efficiency of plant nutrient recycling within the agricultural system as a way of reducing the load to the environment experience from Sweden and Finland. Argiculture Ecosystems & Environment 80. Pp Grönroos, J.,Nikander, A., Syri, S., Rekolainen, S. ja Ekqvist, M Maatalouden ammoniakkipäästöt. Suomen ympäristö 206. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 68 s. Hagin, J. & Harrison, R Phosphate rocks and partially-acidulated phosphate rocks as controlled release fertilizers. Fert. Res. 35: Haglund, S Ensilering av kløvereng hvor stort blir tapet av svovel? Forskningsnytt nr 2. Pp. 23. Haglund, S., Ebbesvik, M., Hansen, S Is ley production in organic farming limited by sub-optimal sulphur supply? Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp. 31. Hauck, R.D. ja Tanji, K.K Nitrogen Transfers and Mass Balances. In Stevensson, F.J., ed. Nitrogen in Agricultural Soils - Agronomy Monograph no. 22. ss ASA-CSSA-SSSA, Madison. 940 s. Holten, J.M. & Loes, A.-K Rothår og fosforopptak i korn. Ökologisk Landbruk. 4. pp Huhta, H Kokemuksia biotiitista suonurmen kaliumlannoitteena. Koetoiminta ja Käytäntö Huss-Danell, K Jordbruksväxter kan ta upp organiskt kväve. Forskningsnytt Nr 3. s. 9. Jansson, H Biotiitin vaikutus maan viljavuuslukuihin. Koetoiminta ja Käytäntö Jonsson, S Två gårdssystem i Öjebyn plan och utfall efter 11 år. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. Ss Johnston, A.E. and Poulton, P.R The role of phosphorus in crop production and soil fertility: 150 years of field experiments at Rothamsted, United Kingdom. 4 th international Imphos Conference PHOSPHORUS, LIFE AND ENVRONMENT. From Research to Application. Ghent, Belgium 8-11 September Pp Jonsson, S Öjebynprojektet -ekologisk produktion av livsmedel. Slutrapport. SLU. Institutionen för orrländsk jordbrukvetenskap -SLU Öjebyn. Rapport 5: p. Kemppainen, R Biotiitti ja raakafosfaatti apilanurmen lannoitteena. MTT. Tiedote 10/ S. Kristensen, E.S., Olesen, J.E. (toim.) Kvælstofudvaskning og balancer i konventionelle og økologiske produktionssestemer. Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 114 p. Kristensen, L., Stopes, C., Kolster, P., Granstedt, A Nitrogen leaching in ecological agriculture - summary and recommendations. Biol Agric & Hortic, 11(1-4). Pp Kuono, K. Wu, J. & Brookes, P.C Turnover of biomass C and P in soil following incorporation of glucose or ryegrass. Soil Biol & Bioch 34, Pp

245 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Kuzyakov. Y., Friedel, J.K., Stahr, K Review of mechanisms and quantification of priming effects. Soil Biol & Bioch 32. Pp Kähäri, J Siilinjärven apatiitti ja Soklin fosforiitti fosforilannoitteena. Koetoiminta ja Käytäntö 32:12. Köpke, U Nutrient management in organic farming systems - the case of nitrogen. Biol Agric & Hortic, 11(1-4). Pp Linna, P. ja Jansson, H Biotiitti nurmen kaliumlannoitteena. MTT. Tiedote 1/ s +Liitteet. Lund, V Svensk apatit kan ge ökade fosforskördar. Alternativ odlings brevet Nr 29. ss Løes, A-K Kalium som plantenæringsstoff. Norsk senter for økologisk landbruk, NORSØK. 43 p. Løes, A-K Opptak og funksjon av fosfor og kalium I planter med eksempler på tilpasninger som kan øke opptaket fra jorda. Norsk senter for økologisk landbruk, NORSØK. 34 p. Løes; A.-K., Ögaard, A.F Changes in the nutrient content of agricultural soil on conversion to organic farming, in relation to farm level nutrient balances and soil contents of clay and organic matter. Acta Agric. Scand, Sect B, Soil and Plant Sci. 47, pp Løes, A-K. & Øgaard, A.F Long-term changes in extractable soil phosphorus (P) in organic dairy farming systems. Plant and Soil 237 (2): Mackay, A.D., Springett, J.A., Syers, J.K. & Gregg, P.E.H Origin of the effect of earthworms on the availability of Phosphorus in a phosphate rock. Soi Biol. Biochem , pp Magnusson, M Soil ph and nutrient uptake in cauliflower (Brassica oleracea L. var. botrytis) and broccoli (Brassica oleracea L. var. italica) in northern Sweden. Multielement studies by means of plant and soil analyses. Acta Univ. Agric. Suec. Agraria 220, Umeå, 564 pp. Magnusson, M Manganbrist smyger sig på. Fakta Trädgård. Nr 3. 4 p. Magnusson, M Mineral Fertilizers and Green Mulch in Chinese Cabbage (Brassica pekinensis (Lour.) Rups.)): effect on Nutrient Uptake, Yield and Internal Tipburn. Acta Agric. Scand. Sect. B, Soil and plant Sci 52: Marschner, H., Römheld, V., Horst, W.J. & Martin, P Root-induced changes in the rhizosphere: Importance for the mineral nutrition of plants. Zeitsch. f. Pflanzenern u. Bodenkunde 149: Mengel, K & Steffens, D Beziehung zwischen Kationen/Anionen-Aufnahme von Rotklee und Protonenabscheidung der Wurzeln. Zeitschrift fuer Planzenernährung und Bodenkunde. 145, Pp Michael, G Stickstoffernährung, Phytohormonenaktivität und Stoffbildung bei Kulturpflanzen. Landw. Forschung. 32, 1-2. PP Murphy, D.V., Macdonald, A.J., Stockdale, E.A., Goulding, K.W.T., Fortune, S., Gaunt, J.L., Poulton, P.R., Wakefield, J.A. Webster, C.P., Wilmer, W.S Soluable organic nitrogen in agricultural soils. Biol Fertil Soils. 30. Pp Mäder, P., Fliessbach, A., Dubois, D., Gunst, L, Fried, P, Niggli, U Soil Fertility and Biodiversity in Organic Farming. Reports. Science, vol 296. Pp Nissinen, O Soklin fosforimalmin käyttökelpoisuus nurmen fosforilannoitteena. Koetoiminta ja Käytäntö Nuutinen, V, Pitkänen, J., Kuusela,E., Widbom, T., Lohilahti, H Spatial variation of earthworm community related to soil properties and yield in a grass-clover field. Applied Soil Ecology 8, Pp Nykänen, A Typen ja fosforin huuhtoutuminen luonnonmukaisessa viljelyssä: kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 14/95: 24 s. Oberson, A., Besson, J.M., Maire, N., Sticher, H Microbiological processes in soil organic phosphorus transformations in conventional and biological cropping systems. Biol. and Fertility of Soils 21, 3, pp Oehl, F., Oberson, A., Probst, M., Fliessbach, A., Roth, H.-R., Frossard, E Kinetics of microbial phosphorus uptake in cultivated soils. Biol Fertil Soils 34, Pp Peltola, R., Seuri, P. M., Granstedt, A., Parviainen, T. ja Vehkasalo, V Ympäristötaloudellisesti kestävän maatalouden mahdollisuudet Mikkelin läänissä. Julkaisuja nr 42. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 81 s. Puustjärvi, V Maa- ja kasvianalyysin keskinäiset suhteet. Puutarha 89, 8. Ss Puustjärvi, V Kasvualustan ja kasvien hivenainepitoisuuksien keskinäiset riippuvuussuhteet. Puutarha 89, 9. Ss Puustjärvi, V Kasvin omatoimisuus alustansa ravinteisuuden säätelijänä. Puutarha 89, 11. Ss Rajala, J Ravinnetaseopas. Kestävä Maatalous Vantaanjoella-projekti. Uudenmaan ympäristökeskus. Helsinki. 31 s. Saarela, I Soklin fosforimalmi fosforilannoitteena. Tiedote 10/83. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. 13 s. Saarela, I Kotieläinten lannat ja puhdistamoliete fosforilannoitteina. Koetoiminta ja käytäntö 50, S. 27. Saarela, I Niukkafosforisten maiden lannoitus. Koetoiminta ja käytäntö 52, : Ss Saarela, I Selvitä fosfori- ja kaliumlannoituksen tarve. Koetoiminta ja käytäntö 53, Ss. 13. Saarela, I Maalla on pitkä fosforimuisti. Koetoiminta ja käytäntö 53, Ss. 45. Saarela, I Ravinteikkaan kerroksen syventäminen parantaa kasvua kuivissa oloissa. Koetoiminta ja käytäntö 57, 1. Ss. 3. Saarela, I Maan kaliumvarojen käyttökelpoisuus nurmikasveille. In: toim. Oiva Niemeläinen, Mari Topi-Hulmi, Eeva Saarisalo. Nurmitutkimusten satoa: tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 14. Ss

246 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Saarela, I Siilinjärven biotiitti maanparannusaineena. Tutkimusraportti. (mimeografia). 5 s. Saarela, I., Huhta, H., Salo, Y., Sippola, J., Vuorinen, M Kaliumlannoituksen porraskokeet Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 42: 41 p. + 1 liite. Saarela, I., Huhta, H., Salo, Y., Sippola, J., Vuorinen, M Satotulokset ja maan viljavuuden kehitys kertovat: vilja ja öljykasvien kaliumlannoitusta voi vähentää. Koetoiminta ja käytäntö 56, Ss. 6. Saarela, I., Järvi, A., Hakkola, H., Rinne, K Fosforilannoituksen porraskokeet : vuosittain annetun fosforimäärän vaikutus maan viljavuuteen ja peltokasvien satoon monivuotisissa kenttäkokeissa. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote p. Scheller, E Importance of protein and amino acid metabolism in soil for plant nutrition and soil fertility. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P. 17. Seuri, P Luomuviljelyn ravinnetalous (ravinnetasetarkastelu). Luomulehti 16, 4. Ss Seuri, P Luomuviljelyn ravinnetalous ja ympäristövaikutukset: osa I. Luomulehti 17, 6. Ss Seuri, P Luomuviljelyn ravinnetalous ja ympäristövaikutukset: osa II. Luomulehti vol. 17, 7. Ss Seuri, P Ravinnetase kestävyysindikaattorina. In: Anja Yli-Viikari et al. Maatalouden kestävyyden indikaattorit. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 74. Ss Seuri, P. & Grönroos, J Tilamallien kuvaukset. Maatalouden tuotantotavat ja ympäristö nro 431. Suomen ympäristö. Ss Seuri, P. & Grönroos, J Kokonaistuotantomallien ympäristövaikutukset. Maatalouden tuotantotavat ja ympäristö nro 431. Suomen ympäristö. Ss Sippola, J Viljelymaan typpivarat. Koetoiminta ja Käytäntö Sippola, J Maan typpivarojen mineraloituminen. Koetoiminta ja Käytäntö Sippola, J Maan kaliumvarat: liukoinen, nopeasti- ja hitaasti vaihtuva, vaihtumaton. In: Maan viljavuus- ja kasvinravitsemuspäivä , Maatalouden tutkimuskeskus, Jokioinen, M-talo. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. Ss Syltie, P.W Effects of very small amounts of highly active biological substances on plant growth. Biol. Agric & Hortic, 2(3). Pp Tainio, A Hienofosfaatin lannoitusarvosta superfosfaattiin verrattuna. Kiinteillä koekentillä suoritettujen kokeiden tuloksia v Valtion maatalouskoetoiminnan julkaisuja N:o 168:1-22. Tarafdar, J.C. & Jungk, A Phosphatase activity in the rhizophere and its relation to the depletion of soil organic phosphorus. Biol. Fertil Soils. Vol 3. P Turtola, E Kaliumin huuhtoutumistappiot. In: Maan viljavuus- ja kasvinravitsemuspäivä , Maatalouden tutkimuskeskus, Jokioinen, M-talo. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. Ss Turtola, E Tarve ja keinot vähentää peltoviljelyn typpihuuhtoutumaa. In: Hannu Känkänen (toim.). Viherkesannot ja aluskasvit viljan viljelyssä : Viljelyjärjestelmät-tutkimuksen loppuseminaari, Jokioinen, MTT:n julkaisuja. Sarja B 25. Ss Turtola, E. ym Vesistökuormitus siirryttäessä luonnonmukaiseen viljelyyn. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. 3 s. Valle, E. ja Virtanen, A.I On the injurious and growth-promoting effects in peas and barley of various amino acids given together with nitrate. Eri aminohappojen herneen ja ohran kasvua edistävistä ja haitallisista vaikutuksista annettaessa samalla nitraattityppeä. Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja Acta Agralia Fennica. Ss Vestberg, M Arbuskelimykorritsan merkitys kasveille. Kasvinsuojelulehti 2. ss Vestberg, M Runsas fosfori haittaa mykorritsaa. Puutarha & Kauppa 3, 33. Ss. 17. Vestberg, M Korkea fosforilannoitus heikentää sienijuuren toimintaedellytyksiä. Vuosikirja - Maatalouden tutkimuskeskus (MTT) puutarhatuotanto Ss Virkajärvi, P., Saarela, I Nurmien kaliumlannoitus. In: Maan viljavuus- ja kasvinravitsemuspäivä , Maatalouden tutkimuskeskus, Jokioinen, M-talo. Jokioinen: Maatalouden tutkimuskeskus. Ss Virtanen, A.I Apilalle karjanlantaa siemenille multaa! Käytännön Maatalous. Ss Witter, E. & Johansson, G Kalium från alven. Djupgående rötter kan hitta dolda reserver. Fakta Jordbruk Nr p. Vuorinen, M Kiille ja kuonat edullisia turvemaalle. Koetoiminta ja Käytäntö Väisänen, J Ravinnehuollon onnistuminen luomussa ei ole itsestäänselvyys. Omavarainen maatalous 15, 7. Ss Väisänen, J Ravinteiden kauppataseet nautakarjatilojen ravinteidenkäytön kuvaajina. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 8: 54 s. Ylivainio, K. ja Turtola, E Lihaluujauhon sisältämän fosforin liukoisuus. Loppuraportti Honkajoki Oy:n rahoittamasta tutkimuksesta, MTT/Maaperä ja ympäristö. 6 s. Öborn, 1., Holmqvist, J., Witter, E Vittring kan täcka kaliumbrist på vissa jordar. Fakta Jordbruk nr P. 244

247 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO KIRJALLISUUTTA karjanlannasta ja kompostoinnista Bernath, K Düngung. IFOAM-Sonderausgabe Nr 11. SÖL. Kaiserslautern. 48 s. Berner, A Aufbereitung von Mist. Theorie und Praxis. FIBL. Oberwil. 44. s. Berner, A., Scherrer, D., Alföldi, T Stickstoffeffizienz von unterschiedlich aufbereiteten Misten in einer Ackerfruchtfolge auf Lösslehm. Posterbeiträge zur 4. Wissenschaftstagung zum Ökologischen Landbau, 3. und 4. März 1997, an der Rheinischen Friedrich-Wilhelms-Universität, Bonn. 4 p. Eklind, Y., Rämert, B. & Wiwstad, M Evaluation od Growing Media Containing Farmyard Manure Compost, Household Waste Compost or Chicken Manure for the Propagation of Lettuce (Lactuca Sativa L.) Transplants. Biol Agric. & Hortic. 19, 1, Pp Eklind, Y., Salomonsson, L., Wivstad and Rämert, B Use of Herbage Compost as Horticultural Substrate and Source of Plant Nutrients. Biol Agric & Hortic 1. Pp Von Fragstein, P Manuring, manuring strategies, catch crops and N-fixation. Biol Agric & Hortic, 11(1-4). Pp Fricke. K., Turk, T. & Vogtmann, H Grundlagen der Kompostierung. EF-Verlag fuer Energie- und Umwelttechnik GmbH. Berlin. Godden, B.; Penninckx, M Management of farmyard manure composting is important to maintain sustainability in organic farming. Resource use in organic farming. Proceedings of the third ENOF workshop Ancona, 5-6 June Pp Gottschall, R Kompostierung. Alternative Konzepte 45. Stiftung Ökologie und Landbau. Verlag C.F. Müller. Karlsruhe. 296 s. Gottschall, R., Hampl, U., Kähn, B., Schmitz, H. ja Scholz, C Kompostieren - die technischen Aspekte der Kompostierung im ökologischen Landbau. SÖL-Sonderausgabe Nr s. Grönroos, J.,Nikander, A., Syri, S., Rekolainen, S. ja Ekqvist, M Maatalouden ammoniakkipäästöt. Suomen ympäristö 206. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 68 s. Haimi, J. ja Huhta, V Mitä lierot tekevät kompostissa. Koetoiminta ja Käytäntö Hallin, S. & Schnürer, A Kan restprodukter från organiskt avfall skada odlingsmark? Forskningsnytt nr 2. Pp Halling-Soerensen, B Miljoeforurening fra rester af antibiotika i organisk affald og husdyrgoedning. Miljöforskning. 49, pp Harms, H Phenolstoffwechsel von Pflanzen in Abhängigkeit vvon Stickstofform und angebot. Landw. Forschung 36, 1-2, pp Haukioja, M., Hovi, A. ja Rajala, J Komposti. Tammi. 116 s. Holma, M Lannan käsittely ja hyväksikäyttö. Kirjallisuustutkimus. Työtehoseuran julkaisuja nro 180. Kemppainen, E Nutrient content and fertilizer value of livestock manure with special reference to cow manure. Maatalouden tutkimuskeskus. 284 s. Kemppainen, E Levitysajan vaikutus lannan tehoon. In: Viljavuustutkimuksen hyväksikäyttö. Viljavuuspalvelu. Kiljala, J., Forsman, K., Lehto, E Turpeella lantapattereiden päästöt kuriin. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 15. Klemola, E. ja Malkki, S Lannan rumpukompostointi. Työtehoseuran maataloustiedote 4 (456). 12 s. Kirchmann, H Kvävebalansstudier med 15N-märkt stallgödsel i ett fleårigt kärlförsök. Nordisk Jordbruksforskares Förening Seminarium 106: Odlings-system och växtföljder med huvudvikt på alternativ odling, SLU. Leinonen, P Kuiviketta kompostiin. Omavarainen maatalous 4/1991. ss Leinonen, P. & Roinila, P Komposti sateelta piiloon. Koneviesti 43,12. s 11. Peltola, I Kuivikkeen vaikutus navettailmaan. Työtehoseuran maataloustiedote Nr 317. Piorr, A Farm yard manure. Fundamentals of Organic Agriculture. IFOAM International Scientific Conference. August 11-15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol 1. Pp Rajala, J Luomulannoitus. Luomulehti 16, 8. Ss Rajala, J Siirtyminen luomuviljelyyn edellyttää muutoksia lannan käsittelyssä. Luomulehti 17, 7. Ss Rinne, S.-L. ja Simojoki, P Kompostin jälkivaikutus. Koetoiminta ja käytäntö Roinila, P Kattamisen vaikutus ravinnetappioihin karjanlannan aumakompostoinnissa. Helsingin yliopisto. Kasvintuotantotieteen laitos. 57 s. Roinila ja Leinonen Julkaisemattomia koetuloksia. MTT/Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusasema Partala. Juva. Roinila, P. ja Räikkönen, P Kalan kompostointi ja kalakompostin käyttö lannoitteena. Kala- ja Riistahallinnon julkaisuja Nro 25. MMM. Helsinki. 86 s. Sauerlandt, W.R. & Tietjen, C Humuswirtschaft des Ackerbaues. DLG Verlag. Frankfurt. 239 s. Schueler, C.; Vogtmann, H.; Stopes, C The use of composted materials to control plant diseases. Crop protection in organic and low input agriculture : options for reducing agrochemical usage nro 45. BCPC Monograph. Pp Steineck, S., Gustafsson, A., Stintzing, A.-R., Salomon, E., Myrbäck, Å., Albihn, A. & Sundberg, M Växtnäring I kretslopp. SLU Kontakt p. Stintzing, A.-R., Salomon, E., Beck-Friis, B Stallgödsel I ekologisk grönsaksodling. Jordbruksberket. Jordbruksinformation P. Ulen, B Losses of nutrients through leaching and surface runoff from manure-containing composts. Biol Agric & Hortic, 10, 1. Pp

248 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Vogtmann, H., Obrist, W., Hauser, K., Pfirter, H.P. and Augstburger, F Composting and plant growth: use of chicken manure containing antibiotics. Compost Science Land Utilization. 19, 5. Pp Vogtmann, H., Fricke. K., Fuchshofen, W. and Gottschall, R Quality and utilization of compost. IFOAM conference proceedings. Ecological efficiency - components : nutrition 1. Pp 1-17 Vuorinen, A Phosphomonoesterase and?-d-glucosidase Enzymes as Indicators of the Maturation of Manure Composts. Joensuun yliopiston luonnontieteellisiä julkaisuja No: 57. Joensuu. 54 s. Väisänen, H.-M., Partanen-Podduikin, J., Leskinen, M Eloperäisten lannoitteiden mikrobiologisten riskien hallinta elintarviketeollisuudessa. Luonnonmukaisesti tuotettujen avomaavihannesten mikrobiologiseen laatuun vaikuttavat tekijät. Tutkimusraportti Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 46 s. Väisänen, J., Leinonen, P. ja Kivelä, J Sianlannan kompostointi ja lannoitusvaikutus. Omavarainen maatalous 3/ s. 27. KIRJALLISUUTTA lietelannasta ja lietelannan käsittelystä Abele, U Ertragssteigerung durch Fluessingmistbehandlung. KTBL-Schrift s. Emanuel, C Vom richtigen Umgang mit Mist, Jauche und Gülle. Bioland Nr 5/1990. ss Gudat, J. ja Bless, H-G Gülle. Ausbringungstechniken im Vergleich. Bioland Nr 4/1991. ss Heinonen-Tanski, H., Leinonen, P., Niskanen, M., Lanki, E., Airaksinen, S., Pasanen, T. ja Päätalo, K Lietelannan ilmastuksessa onnistumista ja epäonnistumista. Koneviesti vol. 44 nro 17. Ss. 26. Heinonen-Tanski, H Karjanlannan aiheuttamat mikrobiologiset riskit ja niiden välttäminen. Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusseminaari Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A. 46: Heinonen-Tanski, H., Joki-Tokola, E. & Martikainen, E Lietelannoituksen vaikutus säilörehun hygieniaan. Karjanlannan ympäristöystävällinen ja kustannustehokas käyttö. MMM:n karjanlantatutkimusohjelman loppuraportti Toim. I. Sipilä & A. Pehkonen. Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos julkaisuja. Agricultural Economics Research Institute, Finland 87: Heinonen-Tanski, H., Niskanen E. M. Mielonen, M. M., Räsänen, H., Valta, T., Leinonen, P., Rinne, K. & Joki-Tokola, E Aeration improves the hygiene of cattle slurry and the hygiene of grass forage and silage. Acta Agr. Scand. Soil and Plant. 48: Heinonen-Tanski, H., Niskanen, E. M., Salmela, P. & Lanki, E Salmonella in animal slurry can be destroyed by aeration at low temperatures. Journal of Applied Microbiology 85: Heinonen-Tanski, H., Rahikainen, H. ja Leinonen, P Lietelannan jatkuva ilmastus voi toimia korkeassakin lämpötilassa. Koneviesti 46, 18. S. 19. Heinonen-Tanski, H Listeriaa ja muita suolistotauteja voidaan torjua lietelannasta. KM Vet. 4/99: Heinonen-Tanski, H Listeria on hankala elintarvikeketjussa. KM Vet. 4/99:12. Heinonen-Tanski, H Karjakoot ja riskit kasvavat. Luomulehti vol. 19 nro 2. Ss Joki-Tokola, E Lietelannan levitysajan ja tavan sekä ilmastuksen vaikutus säilörehusadon määrään ja laatuun. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 44. Jokioinen. 20 s. Kapuinen, P. & Karhunen, J EPS-rakeet ja EPS-rouhe sikalan lietesäiliön katteena. Vakolan tiedote s. Karhunen, J Lietelannan käyttömahdollisuuksien parantaminen. Tiedote Vakola ( ). 7 s. Karhunen, J. ja Puumala, M Lietelannan ilmastus. Vakolan tiedote 79: 17 p. Kemppainen, E Lietelanta ohran lannoitteena. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Sitra. Julkaisu s Koivunen, K Lietelannan anaerobikäsittely. Tutkimusraportti. Maa- ja metsätalousministeriön kehittämis/ tutkimushanke Dnr. 5523/505/96. 9 s. Leinonen, P Lietelannan laimentaminen kannattaa. Omavarainen maatalous Nr 1/1991. ss Leinonen, P Lietelannan ilmastus ja käyttö nurmen lannoitteena. VYH:n monistesarja Nro s. Leinonen, P., Heinonen-Tanski, H Kokemuksia pilottitilalta : lietelannan jatkuva ilmastus: 26. Koneviesti 44, 7. Ss. 26. Leinonen, P. & Heinonen-Tanski, H Lietelannan jalostusta ilmastamalla. Nauta 26, 1. Ss Leinonen, P. & Heinonen-Tanski, H Ilmastettua lietelantaa nurmelle Nauta 26, 1. Ss Leinonen, P. & Heinonen-Tanski, H Lietelannan jalostusta ilmastamalla. Nauta 26, 1. Ss Leinonen, P., Heinonen-Tanski. H. & Rinne. K Nitrogen economy of cattle slurry aeration and spreading into grassland. Acta Agr. Scand. Soil and Plant. 48: Redelberger, H Gülle und Mist. Ausbringen ohne Verlust. Bioland Nr 2. ss Schepel. I Haihtuvan typen talteenotto biosuodattimella. Koneviesti nro 7. ss Schepel, I Luomun koneet ja laitteet. Helsingin Yliopisto/MTKK. Mikkeli. Schepel, I. ja Miettinen, A Tehokas, alhaisen pintapaineen lietelevitysmenetelmä urakoitsijoille. Käytännön Maamies 6. ss Sengelov, G., Agerso, Y., Halling-Sorensen, B, Baloda, S.B., Andersen, J.S., Jensen, I Bacterial antibiotic resistence levels in Danish farmland as a result of treatment with pig manure slurry. Environment-International, 28, 7, pp

249 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Singh, C.P., Amberger, A Solubilization and availability of phosphorus during decomposition of rock phosphate enriched straw and urine. Biological Agriculture & Horticulture, 7(3). Pp Skjelhaugen, O.J. ja Gjervan, J.O Våtkompostering. Småskrift 3/88. Statens fagtjeneste for landbruket. 31 s. Skjelhaugen, O.J Liquid composting unit. ITF-trykk 16/91. Ås. 7 s. Takala, E Lietelanta lannoitteena: sijoituksen ja pintalevityksen vertailu. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Sitra. Julkaisu s. +liitteet. Torikka, E Biosuodattimen käyttö ympäristötekniikassa. VTT:n esitutkimus. Jyväskylä 1/ s. KIRJALLISUUTTA viherlannoituksesta ja kivijauheista Breland, T.A. & Hansen, S Nitrogen mineralization and microbial biomass as affected by soil compaction. Soil Biol. Biochem. Vol. 28, No. 4/5. Pp Börjeson, A Methods of using harvested green manure. Olika sätt att använda skördad grönmassa. Swedish University of Agricultural Sciences (SLU). Examenarbete 1997, nr 103. Uppsala. 38 p. Båth, B Nitrogen Mineralization and Uptake in Leek after Incorporation of Red Clover Strips at Different Times during the Growing Period. Biological Agriculture & Horticulture Pp Esala, M., Lemetti, I., Palojärvi, A Mineralization of nitrogen from 15N labelled clover tops in soils under conventional vs organic farming - a laboratory incubation experiment. In: 11th Nitrogen Workshop; Book of Abstracts, 9-12 September 2001, Reims, France. Pp Goldstein, A.H Recent progress in understanding the molecular-genetics and biochemistry of calcium-phosphate solubilization by gram-negative bacteria. Biological Agriculture & Horticulture, 1995, 12(2), Granstedt, A The mobilization and immobilization of soil nitrogen after green-manure crops at three locations in Sweden. Soil management in sustainable agriculture. Proceedings of the third international conference on sustainable agriculture Wye College, University of London, Pp Granstedt, A., L-Baeckström, G Studies of the preceding crop effect of ley in ecological agriculture. American Journal of Alternative Agriculture. Vol. 15, No 2. Pp Granstedt, A Gröngödsling och kvävemineralisering - risker och mögligheter. Alternativodlingsbrevet Nr 51. SLU, Uppsala. ss Drinkwater, L.E., Wagoner, P. & Sarrantonio, M Legume-based cropping systems have redused carbon and nitrogen losses. Nature vol 396, 19, Pp Gunnarsson, S. & Marstorp, H Carbohydrate composition of plant materials determines N mineralization. Nutrient Cycling in Agroecosystems 62, pp Holmegaard, J Grøngødning og efterafgrøder. Skarvs Landbrugsserie. Skarv Publications, Holte. 224 s. Huokuna, E Etelä-Savon Tutkimusaseman koetuloksia. Huhta, H Kokemuksia biotiitista suonurmen kaliumlannoitteena. Koetoiminta ja Käytäntö Kaila, A Residual effect of rock phosphate on the fine sand soil. J. Sci Agric. Soc. Finland 41, ss Kauppila, R Palkokasvit viljelykierroissa ja seoksissa. Julk. 6. Sitra, Helsinki. Kauppila, R Lyhytikäisen viherkesannon vaikutus syysviljan satoon. Koetoiminta ja Käytäntö Kauppila, R. ja Laurila, V.-P Eri kesantomuodot rukiin viljelyssä. In: Viherlannoituskokeiden tuloksia vuosilta Helsingin yliopiston kasvintuotantotieteen laitos. Kasvinviljelytieteen julkaisuja nro 30, Känkänen, H Viherkesannon typpi hyödyksi. Koetoiminta ja käytäntö Känkänen, H Maan nitraattitypen määrä loppusyksyllä. In: Hannu Känkänen (toim.). Viherkesannot ja aluskasvit viljan viljelyssä : Viljelyjärjestelmät-tutkimuksen loppuseminaari, Jokioinen, MTT:n julkaisuja. Sarja B 25. Ss Känkänen, H Viherkesannot ja aluskasvit viljan viljelyssä : Viljelyjärjestelmät-tutkimuksen loppuseminaari, Jokioinen, MTT:n julkaisuja. Sarja B 25: 41 p. + 1 app. HtmlResAnchor pdf/bsarja25.pdf Känkänen, H., Turtola, E Typpihuuhtoutumat kuriin aluskasvilla. Koetoiminta ja käytäntö 55, 3. Ss. 4. Känkänen, H., Kangas, A., Mela, T., Nikunen, U., Tuuri, H., Vuorinen, M The effect of incorporation time of different crops on the residual effect on spring cereals. Agricultural and food Science in Finland 8, 3. Pp Leinonen, P Ilmasta typpeä. Pellervo 5/93: Peltoliite. Pellervo-Seura ry. Vantaa. ss Mackay, A.D., Springett, J.A., Syers, J.K. & Gregg, P.E.H Origin of the Effect of Earthworms on the Availability of Phosphorus in a Phosphate Rock. Soil Biol. Biochem. 15. pp Mayer, J., Buegger, F., Hess, J Residual nitrogen turnover of three grain legumes to wheat and rape using an in situ 15N-labelling-method. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp. 93. Mishra, M.M., Bangar, K.C Rock phosphate composting - transformation of phosphorus forms and mechanisms of solubilization. Biol Agric & Hortic, Vol.3, No.4. Pp Mishra, M.M., Bangahr, K.C. ja Goyal, S Verbesserter Rohphosphataufschluss durch Kompostierung. Öko- Landbau - eine weltweite Notwendigkeit. Alternative Konzepte 50. s Karlsruhe. 247

250 RAVINNEKIERROT JA RAVINNEHUOLTO Müller, M.M The release and fate of clover nitrogen in soil. Department of General Microbiology. University of Helsinki. Väitöskirja. 53 p. Nissinen, O Soklin fosforimalmin käyttökelpoisuus nurmen fosforilannoitteena. Koetoiminta ja käytäntö Palojärvi, A., Alakukku, L., Martikainen, E., Niemi, M., Vanhala, P., Jörgensen, K., Esala, M Agricultural management systems and microbial soil quality indicators. In: 9th International Symposium on Microbial Ecology (ISME-9); Interactions in the Microbial World : Final Programme and abstracts, August 2001, Amsterdam, The Netherlands. p Preuschen, G. ja Bernath, K Die Kunst der Gründüngung. Voraussetzung für Bodenfruchtbarkeit. Leopold Stocker Verlag, Graz. 164 s. Preuschen, G Bodengesundung. Aktiver Bodenschutz durch Wiederbelebung der Böden und Herstellung der natürlichen Bodenfunktionen. Wissenschaftliche Grundlagen und praktische Methoden. IFOAM-Sonderausgabe Nr. 18. SÖL, Kaiserslautern. 22 s. Rinne, S.-L Apila rukiin vihantalannoituksena. Koetoiminta ja Käytäntö Ruehrer, J., Friedel, J. & Freyer, B Pflanzliche Duenger zur Stickstoffversorgung bei Bio-Tomaten Test bestanden. Ernte Nr 1. ss Saarela, I., Hartikainen, H., Kahiluoto, H. ja Schepel, I Kasvien fosforin saanti luomutuotannossa. Omavarainen maatalous. 15, 1. Ss , 25. Sikkilä, J Viherkesanto mehiläislaitumena. Koetoiminta ja käytäntö Sillanpää, M Maan ravinnetasapaino ja Vihreä linja. VSOM Tiedottaa 2, ss Sillanpää, M. ym Biotiitti - lannoite vai maanparannusaine? Leipä leveämmäksi nro 1. ss Stintzing, A,R Skörderester som växtnäringsresurs I grönsaksodlingen. Jordbruksverket. Jordbruksinformation p. Torstensson, G Nitrogen delivery and utilization by subsequent crops after incorporation of leys with different plant composition. Biol Agric and Hortic 16, Pp Varis, E. ja Kauppila, R Viherlannoituskokeiden tuloksia vuosilta Helsingin yliopiston Kasvintuotantotieteen laitos. Kasvinviljelytieteen julkaisuja N:o 30. Helsinki. 260 s. Vuorinen, M Viherkesanto typenkerääjänä. Koetoiminta ja käytäntö ss

251 5. KASVINSUOJELU KASVINSUOJELU 5.1. KASVINSUOJELUN PERUSTEITA EKOLOGINEN KASVINSUOJELU Ekologisen kasvinsuojelun juuret ovat integroidussa tuholaistorjunnassa (IPM-Integrated Pest Management). Integroitua tuholaistorjuntaa on kehitetty edelleen ottamalla huomioon tuholaisten hallinnan ekologisia vuorovaikutuksia. Näin syntyi ekologinen tuholaisten hallinta (EPM-Ecological Pest Management), joka pyrkii hyödyntämään ekologisia vuorovaikutuksia tuholaisten hallinnassa. Kemiallisia torjunta-aineita käytetään vasta pakon edessä. Kun ekologinen näkökulma liitetään entistä kiinteämmin myös rikkakasvien hallintaan, voimme puhua ekologisesta kasvinsuojelusta luomutuotannon kasvinsuojelukokonaisuutena. Luomutuotannon kasvinsuojelussa otetaan huomioon ekologisia vuorovaikutuksia kasvitautien, tuholaisten ja rikkakasvien hallinnassa. Painopiste on näiden vuorovaikutusten säätelyssä viljelyteknisin menetelmin. Kasvinsuojelussa käytetään ensisijaisesti näitä ns. ennaltaehkäiseviä, viljelyteknisiä menetelmiä. Suoran torjunnan tarve pyritään minimoimaan. Synteettisiä torjuntaaineita ei käytetä lainkaan. Ne korvataan vaihtoehtoisilla, ympäristölle vähemmän haitallisilla menetelmillä. Kasvinsuojelu peltoekosysteemin toiminnan näkökulmasta: Monimuotoisuuden edistämistä ja hoitamista Viljelykasvin kilpailukyvyn parantamista EKOLOGINEN KASVINSUOJELU OSANA KESTÄVÄÄ KASVINTUOTANTOA Ekologisen kasvinsuojelun tavoitteena on turvata ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja maisemallisesti kestävä kasvintuotanto. Ekologisessa kasvinsuojelussa pyritään kasvinsuojeluongelmien hallintaan ekologisesti kestävin menetelmin suoran torjunnan tarve pyritään minimoimaan mm. lisäämällä viljely-ympäristön monimuotoisuutta luontaisia vihollisia suosivaan suuntaan. Ekologisessa kasvinsuojelussa kehitetään vuosien kuluessa tilan sisäinen ja tilojen välinen (alueellinen) kasvinsuojelukokonaisuus. Käytettävissä olevista menetelmistä kootaan sopivat yhdistelmät sekä tilakohtaisesti että aluetasolla. Yksittäiselle tilalle valitaan viljelykiertoon sopiva kasvinsuojeluohjelma, jossa on huomioitu sekä ennaltaehkäisevien menetelmien käyttö että suora torjunta. 249

252 KASVINSUOJELU Ekologinen kasvinsuojelu on oleellinen osa ekologisesti kestävää kasvintuotantoa. Ekologinen kasvinsuojelu = Toistensa kanssa yhteensopivien hallintamenetelmien valitsemista ja yhteensovittamista tasapainoiseksi kasvintuhoojien hallintakokonaisuudeksi. Perustuu ekologian ja biologian tuntemukseen. Ottaa huomioon tuottajan, yhteiskunnan ja elinympäristön näkökohdat. Ekologisen kasvinsuojelun näkökulmasta esimerkiksi rikkakasveilla on myös positiivisia vaikutuksia; ne tarjoavat vaihtoehtoista ruokaa kasvinsyöjille, esimerkiksi luteet imevät mielellään riviväleissä kasvavia jauhosavikoita ja pihatähtimöitä porkkanoiden ja punajuurten sijasta. Lisäksi savikat pitävät sopivasti kateharsoa koholla, jotta pienet porkkanantaimet eivät vioitu harson hankauksesta. Rikkakasvien siemenet ovat tärkeää ravintoa mm. peltopyyn poikasille. Rikkakasvit houkuttelevat pellolle myös runsaamman saalistajia tarjoten vaihtoehtoista ravintoa ja suojaa. Luomutuotannon kasvinsuojelu on kulkenut melkoisen kehityskaaren viimeisten vuosien aikana. Tuholaisten ja niiden luontaisten vihollisten biologiasta on saatu uutta tietoa, uusia biologisia torjuntavalmisteita ja eliöitä on tullut markkinoille, viljelijöiden tietotaito on lisääntynyt. Tietotaidon ja ekologisen ajattelutavan omaksuminen on haastava prosessi uusille luomuviljelijöille, ja kokeneetkin viljelijät voivat oppia jotain uutta. KASVIEN TERVEYS Kasvien terveys on riippuvainen kunkin kasvilajin ja lajikkeen geneettisestä perustasta eli vastustuskyvystä tiettyä tautia tai tuholaista vastaan. Vastustuskykyyn vaikuttavat myös monet muut tekijät. Ympäristötekijät kuten maaperä, sää, lannoitus, tuhoojien sekä luontaisten vihollisten esiintyminen vaikuttavat merkittävästi kasvien terveyteen. Näiden kaikkien eri tekijöiden välisistä biologisista vuorovaikutuksista sitten viime kädessä riippuu kasvien terveys. Viljelijän suorittamat viljelytoimenpiteet vaikuttavat vähäisessä tai suuressa määrin joihinkin tai kaikkiin edellä lueteltuihin kasvien terveyden osatekijöihin. Viljelytekniikan sovittaminen kulloinkin vallitseviin olosuhteisiin siten, että kasvien terveys säilyy viljelyn kannalta riittävänä, on haaste viljelijälle. KASVINTUHOOJIEN TEHTÄVIÄ Luonnossa on jokaisella eliöllä oma tehtävänsä ekosysteemin verkostossa. Tuhooja ja hyötyeliö ovat tästä näkökulmasta katsottuna sopimattomia ilmaisuja kuvaamaan eri lajeja. Eliöillä, joita nimitetään tuholaisiksi tai taudin aiheuttajiksi, tehtävänä on hajottaa heikentyneitä, elinolosuhteisiin heikosti sopeutuneita tai vanhenevia yksilöitä tai rajoittaa populaation kasvua. Rikkakasvit 250

253 KASVINSUOJELU Ympäristötekijöitä maaperä sää lannoitus kasvinsuojelu kasvintuhoojien esiintyminen ja aktiivisuus luontaisten vihollisten esiintyminen ja aktiivisuus KASVIEN TERVEYTEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ Geneettinen vastustuskyky lajikkeen kestävyys Biologisia vuorovaikutuksia kasvin ja tuhoojan välinen vuorovaikutus kasvin ja maaperän kasvin ja viljelytekniikan tuhoojan ja maaperän tuhoojan ja viljelytekniikan luontaisen vihollisen ja maaperän luontaisen vihollisen ja viljelytekniikan paitsi kilpailevat viljelykasvien kanssa, ne myös osaltaan säätelevät esimerkiksi ravinnekiertoa ja monimuotoisuutta peltoekosysteemissä. Missä nämä hajotus- ja säätelytoiminnot ovat ristiriidassa viljelytavoitteiden kanssa, voidaan puhua tuhoojista. Lyhyesti: ihmisen (viljelijän) kannalta kasvintuhooja on eliö, joka on väärään aikaan väärässä paikassa. Ilmaisua hyötyeliö käytetään siellä, missä eliölaji estää syömällä tai muulla tavoin sellaisten eliöiden massaesiintymät, jotka vahingoittavat viljelykasveja. Kasvien terveys on dynaaminen tasapainotila kasvin geneettisen perustan, ympäristön ja biologisten vuorovaikutusten välillä KASVINSUOJELUN TARVE Kasvinsuojelun tarve on monen tekijän yhteisvaikutuksen tulos. Siihen vaikuttavat mm. kasvien kilpailu- ja vastustuskyky, maaperän estovaikutus, luontaiset viholliset ja tuhoojien esiintyminen sekä viljelijän käyttämä viljelytekniikka. 1. Viljelykierto, tilan sisäinen ja tilojen välinen, mahdollisesti jopa alueellinen; samat tai samansukuiset viljelykasvit sijoitetaan viljelykierrossa riittävän etäälle toisistaan niin ajallisesti kuin paikallisestikin = riittävästi välivuosia tai maantieteellistä etäisyyttä. 2. Maan kasvukunnosta huolehtiminen; vesi- ja ravinnetalous, multavuus, rakenne, ph, pieneliötoiminta. 3. Oikea kasvi oikeaan paikkaan laji- ja lajikevalinta; 251

254 KASVINSUOJELU KASVINSUOJELUTARPEESEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ HY/Mli Rajala 1994 valitaan viljelyyn vain kasvilajeja, joiden kasvuedellytykset täyttyvät kullakin lohkolla. Mahdollisuuksien mukaan valitaan kestävät lajikkeet. 4. Viljelytoimien ajoitus; mahdollisuuksien mukaan kylvöjen aikaistaminen tai myöhästyttäminen. 5. Hyvä viljelyhygienia; koneiden ja laitteiden puhdistaminen lohkolta toiselle ja tilalta toiselle siirryttäessä, sairaiden kasvien asianmukainen hävittäminen. 6. Lisäysmateriaalin terveys ja elinvoimaisuus; siementen puhtaus taudeista, tuholaisista ja rikkakasvien siemenistä, itämistarmo, terveet ja elinvoimaiset taimet oman lisäysaineiston kelvollisuuden tarkastaminen ennen käyttöä. 7. Seoskasvustot; häiritsevät tuholaisten suunnistusta ja levittäytymistä varsinaisella viljelykasvilla, hidastavat kasvitautien leviämistä kasvustossa, monipuolistavat hyönteislajistoa ja siten houkuttelevat enemmän myös luontaisia vihollisia, parempi kilpailukyky rikkakasveja vastaan. 8. Mekaaniset esteet; kateharsot ja -verkot, muut katteet, verkkoaidat, ym. 9. Houkutus- / karkotuskasvien käyttö; houkutuskasvikaistojen perustaminen. 10. Kasvitautien biologiset torjuntavalmisteet; siementen biopeittaus tai kasvualustan käsittely soveltuvalla biotorjunta-aineella. 11. Luontaisten vihollisten suosiminen; istutetaan ja kyl- 252

255 KASVINSUOJELU vetään monimuotoisuuskasvustoja marja- ja hedelmätarhojen yhteyteen, sisällytetään myös yksivuotisten kasvien viljelykiertoon luontaisia vihollisia suosivia kukkivien kasvien kaistoja. Parannetaan saaliseläinten pesimä- ja elinmahdollisuuksia. Hyötyeliöiden suosimiseen ja biologiseen tuholaisten ja tautien hallintaan perustuva kasvinsuojelu tarjoaa mm. seuraavanlaisia etuja sekä haittoja. Hyötyeliöiden suosiminen ja biologinen torjunta Etuja valikoivuus erittäin hyvä eikä vahingoita muita lajeja hyvä teho, usein kuten kemiallisessa torjunnassa ei resistenttien kantojen muodostumista resistentit tuholaiskannat voidaan torjua usein yksinkertaiset menetelmät ilman kalliita erikoisinvestointeja olemassaolevat hyötyeliöt säästyvät ei haittavaikutuksia käyttäjille eikä ympäristölle, käyttö mahdollista myös vesien- ym. suojelualueella voidaan yhdistää muihin biologisiin sadon muodostusta edistäviin toimiin, esim. kimalaiset voivat levittää torjuntaeliöitä Haittoja tehon seuranta vaatii aikaa torjuntaeliöt vaativat tietyt olosuhteet (esim. lämpötila ja kosteus) torjuntaeliöiden laatu voi heikentyä esim. pitkässä varastoinnissa muussa kasvinsuojelussa otettava huomioon torjuntaeliöiden menestyminen käyttäjän tulee tuntea hyvin tuholaisen ja hyötyeliön biologia, mikä vaatii aikaa torjuntaeliöiden laatukontrolli puutteellista olosuhteet vaikuttavat tehoon enemmän SUORIA TORJUNTAMENETELMIÄ Rikkakasvien suoria hallintamenetelmiä käytetään täydentämään ennaltaehkäiseviä menetelmiä. Niitä ovat mm. erilaiset muokkaustoimet, rikkakasviäestykset, haraukset, kesannointi, liekitys, nyhtö ja kitkentä. Kasvitautien ja tuholaisten suoria torjuntamenetelmiä käytetään silloin, kun välitön tuho uhkaa kasvustoa ja tuhoojaa vastaan on olemassa luonnonmukaiseen tuotantoon hyväksytty biologinen torjuntaeliö (= eivät saa olla geenimuunneltuja), torjunta-aine tai muu torjuntamenetelmä. Vain osalle tuholaisista on olemassa luomuhyväksyttyjä torjunta-aineita, kasvitaudeille niitä löytyy vielä vähemmän, joten kasvinsuojeluongelmien ennaltaehkäisy on keskeisellä sijalla. Torjunta-aineella on oltava viranomaisten hyväksyntä, jotta sitä voidaan käyttää. Ajantasainen luettelo luomutuotannossa sallituista 253

256 KASVINSUOJELU Suoria kasvitautien ja tuholaisten torjuntamenetelmiä 1. Mekaaninen torjunta. 2. Terminen eli lämpövaikutukseen perustuva torjunta. 3. Kasvien puolustuskyvyn tehostaminen kasvienhoitoaineella, kun uhka on olemassa mutta ei ole vielä "realisoitunut". 4. Biologinen torjunta massakasvatettujen torjuntaeliöiden avulla. 5. Luomutuotannossa sallittujen torjunta-aineiden käyttö. varsinaisista torjunta-aineista löytyy KTTK:n kotisivuilta Kasvien hoitoon voidaan käyttää kasvien omaa puolustusta vahvistavia aineita, esim. solukkoa vahvistavia aineita, maittavuutta haittaavia aineita sekä hajukarkotukseen perustuvia aineita. Viljelyssä kasveille asetetaan vaatimuksia satotason, ulkoisen ja sisäisen laadun sekä varastointi- ja kauppakestävyyden suhteen. Maatalouden tukijärjestelmä asettaa omat vaatimuksensa viljelylle: kasvintuotannon on oltava paikkakunnan yleisen hyvän viljelytavan mukaista kaalikoin tuhoama rypsipelto voi johtaa tukimenetyksiin, mikäli kaalikoita ei ole torjuttu. MIKSI EI SYNTEETTISIÄ TORJUNTA-AINEITA TAI GENEETTISESTI MUOKATTUJA ORGANISMEJA? Synteettiset torjunta-aineet ovat yleensä kemiallisen prosessin tuloksena tuotettuja yhdisteitä, joita ei esiinny luonnossa sellaisenaan. Torjunta-aineiden kehittämisessä on pyritty ympäristön kannalta yhä haitattomampiin valmisteisiin. Niillä on aina vaikutusta siihen ekosysteemiin, missä niitä käytetään, lisäksi ne leviävät ilma- ja vesivirtausten mukana laajoille alueille. Turvallisuustestauksissa pystytään testaamaan vain osa ns. ei kohde-eliöistä, eikä tutkimuksia pitkäaikais- tai yhteisvaikutuksista tehdä lainkaan. Viime vuosina on alettu kiinnittää huomiota torjuntaaineiden aiheuttamiin ympäristöhaittoihin, kuten pohjavesien saastumiseen. Muun muassa herbisidit (rikkahävitteet) voivat saastuttaa sekä vesistöjä että pohjavesialueita ja vaikuttaa vesieliöiden lisäksi myös maaeläimiin. Torjunta-aineet saattavat omalta osaltaan lisätä sinileväkukintaa tuhotessaan muita levälajeja sekä kasviplanktonia syöviä vesieläimiä. Torjunta-aineista ympäristölle aiheutuvista haitoista yksi on niiden toimiminen hormonien tavoin. Torjunta-aineiden ympäristövaikutusten tutkimista hankaloittaa se, että varsinainen tehoaine saattaa olla suhteellisen haitaton, mutta sen hajoamistuotteet voivat olla moninkertaisesti tehoainetta haitallisempia. Tutkimuksissa on kuitenkin keskitytty pääasiassa tehoaineen ei hajoamistuotteiden ympäristövaikutuksiin. Torjunta-aineen jatkuva käyttö aiheuttaa kestävien tauti- ja tuholaiskantojen lisääntymistä. Samoin se aiheuttaa kestävien rikkakasvilajien ja -kantojen runsastumista. 254

257 KASVINSUOJELU Käyttöohjeiden ja neuvonnan avulla pyritään minimoimaan synteettisten torjunta-aineiden haittoja kuluttajille. Kuitenkin jäämiä löytyy eri tuotteista. Erityisryhmillä, kuten pienillä lapsilla, on erityisvaatimuksia jäämättömyyden suhteen. Jäämäriski on pienin silloin, kun torjunta-aineita ei käytetä viljelyksillä lainkaan. Tällöin ei viljelijäkään altistu torjunta-aineille. Hyötyeliöt, kuten tuholaisten luontaiset antagonistit (esim. leppäpirkot, kukkakärpäset, loispistiäiset), vähenevät torjunta-ainekäsittelyjen seurauksena jopa enemmän kuin vahingonaiheuttaja. Kasvitautien torjunta-aineet heikentävät myös luontaisesti esiintyvien hyönteispatogeenien menestymistä, jolloin tuholaisten luontainen säätely kärsii. Torjunta-aineiden käyttö voi häiritä myös maan pieneliötoimintaa kuten lieroja, sienijuuria jne. Vastaavasti palkokasveille käytettäväksi sallittujen rikkakasvien torjunta-aineiden on todettu häiritsevän biologista typensidontaa muutaman viikon ajan ruiskutuksesta. Torjunta-aineiden ympäristövaikutukset voivat näin olla aineiden käytöstä saatavia hyötyjä suuremmat. GMO (genetic modified organism) geneettisesti muokatut eli muuntogeeniset eliöt ovat luomutuotannossa kiellettyjä. Geneettisesti muunneltujen tuotantokasvien viljely ei ole sallittua, kuten ei myöskään esim. geneettisesti muokattujen torjuntaeliöiden käyttö. Tuotantokasvien geneettisellä muuttamisella on pyritty lisäämään tuholaisresistenssiä jotakin tiettyä tuholaista vastaan (esim. ns. Bt-kasvit) tai herbisidikestävyyttä. Tuholaisresistenssin kehittämiseksi on esim. puuvillaan siirretty Bacillis thuringiensis- eli Bt-kidebakteerin toksiinia tuottava geeni, joka aktivoituu, kun kasvi vioittuu tuholaisen syönnistä. Geenimuokkauksen seurauksena tuholaisten kestävyys Bt-toksiinia vastaan voi lisääntyä. Uusin tieto on, että tuholainen voi jopa saada kilpailuetua Bt-kasvista: on löydetty kaalikoikanta, joka kasvaa suuremmaksi ja kehittyy nopeammin Bt-kasvilla - se pystyy käyttämään Bt-toksiinia, joka on proteiini, ravintonaan. Bt-toksiini voi olla haitallista myös monille hyödyllisille ja haitattomille hyönteisille. ERÄIDEN TORJUNTA-AINEIDEN VAIKUTUS TUHOLAISTEN LOISSIENIIN Vaikutus Kauppavalmiste Kohde Kasvuun (%) Itiöintiin Tilt taudit - 84,0 **** Tirama taudit - 62,1 **** Super-Treflan rikat - 45,1 ** Ronilan taudit - 42,9 * Benlate taudit - 35,7 *** Hormoneste rikat - 24,6 ** Roxion tuhoel. - 21,3 * Basudin tuhoel. - 20,6 ei Ridomil taudit - 20,6 ei Roundup rikat - 20,4 *** Simatsin rikat - 19,9 * Ripcord tuhoel. - 7,7 * Pirimor tuhoel. - 0,2 ei Tautiaineet keskimäärin - 49,1 ** Rikkakasviaineet keskimäärin - 27,5 ** Tuhoeläinaineet keskimäärin - 12,5 ei Hokkanen ym Käyttäjän altistuminen, vaikutukset ei-kohde-eliöihin ja muut ympäristövaikutukset sekä vaikutus kasvien aineenvaihduntaan ja jäämäriskit ovat kaikki riittävän painavia syitä pidättäytyä synteettisten torjunta-aineiden käytöstä. 255

258 KASVINSUOJELU 5.2 RIKKAKASVIEN HALLINTA Luonnonmukaisessa peltoviljelyssä rikkakasvien viljelyteknisten, kasvuston kilpailuun perustuvien ja ennaltaehkäisevien hallintamenetelmien merkitys on totuttua oleellisesti suurempi. Ennaltaehkäiseviä menetelmiä täydennetään käyttämällä suoria menetelmiä kuten rikkakasviäestystä, harauksia ja muita muokkaustoimia sekä liekitystä. Tavoitteena on luoda viljelyksille tietty tasapainotila rikkakasvien ja viljelykasvien välille. Mitä parempi on maan luontainen viljavuus, mitä tasapainoisempi on viljelykierto ja mitä paremmin viljelykasvit menestyvät, sitä vähemmän rikkakasveista on haittaa. Menestyksellinen rikkakasvien hallinta edellyttää viljelijältä (pelkästään suoran torjunnan asemesta): rikkakasvien ominaisuuksien tuntemusta, tarkoituksenmukaisten menetelmien valintaa eri tilanteisiin, tarvittavia välineitä, huolellisuutta ja oikea-aikaisuutta sekä pitkäjänteisyyttä. Rikkakasvien hallinnan lähtökohtia peltoekosysteemin toiminnan näkökulmasta Monimuotoisuuden hoito monipuolisen, vaihtelevan viljelykierron hyväksikäyttö allelopatia Kilpailutilanteen säätely viljelykasvin kilpailukyvyn vahvistaminen rikkakasvien kilpailukyvyn heikentäminen RIKKAKASVIEN BIOLOGIAA Rikkakasvit elävät enimmäkseen yhdessä tiettyjen viljelykasvien kanssa siten, että niiden kasvutavat ja kasvurytmit sopivat yhteen. Rikkakasvit ovat monin tavoin kilpailukykyisempiä kuin viljelykasvit, sillä ne kasvavat monipuolisina seoksina eivätkä monokulttuurina. Geneettisesti rikkakasvit ovat hyvin monimuotoisia ja sopeutumiskykyisiä ja ne tuottavat runsaasti siemeniä tai muita lisääntymisyksiköitä. Lisäksi niillä on pieni lämmöntarve. Monilla rikkakasvilajeilla siemenet ovat erityisen hyvin varustautuneita (kovat tai tarttumiskykyiset siemenet, jne.) ja ne ovat yleensä taudinkestävämpiä kuin pitkälle jalostetut viljelykasvit. Yksipuolisessa viljelyssä tietyt rikkakasvilajit voivat runsastua suuresti (yksipuolinen viljelykierto, runsas lannoitus, tietty muokkaustapa, samanlaisten herbisidien jatkuva käyttö). Rikkakasvit jaetaan pääasiallisen lisääntymistavan perusteella kahteen pääryhmään: 1) yksi- tai kaksivuotiset siemenrikkakasvit ja 2) kesto- eli juuririkkakasvit. RIKKAKASVIEN HAITTOJA JA ETUJA Rikkakasveista on viljelyssä monenlaista haittaa. Ne haittaavat viljelykasvien kasvua mm. kilpailemalla kasvutilasta, valosta, vedestä ja ravinteista. Ne voivat levittää myös kasvitauteja ja tuholaisia. Esimerkiksi ristikukkaiset rikkakasvit levittävät möhöjuurta ja juolavehnä tyvitauteja. Tä- 256

259 KASVINSUOJELU män lisäksi ne vaikeuttavat muokkaus-, kylvö- ja sadonkorjuutöitä, alentavat kylvösiemenen arvoa ja saattavat tehdä rehun karjalle myrkylliseksi (esim. suokorte, leinikit). Eräät rikkakasvit saattavat myös häiritä, jopa estääkin sienijuuren toimintaa (esim. leinikit). Ennen kaikkea maan siemenvarasto kasvaa ja seuraavina vuosina rikkakasvien määrä voi lisääntyä. Rikkakasveista voi olla viljelyssä myös hyötyä. Ne lievittävät yksipuolisen viljelyn haittoja, suojaavat maan pintaa liettymiseltä ja isot, paksujuuriset rikkakasvit kuohkeuttavat tiivistynyttä maata. Ne myös vähentävät ravinteiden huuhtoutumista ja voivat vahvajuurisina irrottaa pohjamaasta hivenravinteita ja nostaa niitä pintamaahan heikompijuuristen viljelykasvien käyttöön. Tietyt rikkakasvit voivat myös edistää viljelykasvien kasvua juurieritteillään (esim. apila viljan aluskasvina). Myös rehuarvo saattaa niiden ansiosta parantua. Nopeakasvuiset, korkeat rikkakasvit kohottavat harsoa, jolloin viljelykasvin taimet eivät vioitu. Tuholaisia saattaa myös esiintyä vähemmän, kun pellossa kasvaa useampia kasvilajeja samanaikaisesti. Eräissä tutkimuksissa on todettu viljapellossa esiintyvän vähemmän kirvoja, kun viljan joukossa kasvoi muuta kasvillisuutta (rikkakasveja). Syynä tähän lienee se, että tuholaisten luontaiset viholliset viihtyvät paremmin monipuolisemmissa kasvustoissa. Rikkakasvit tarjoavat ravintoa kasvinsyöjätuholaisille, esim. luteet imevät ravintoa vihannesten taimien asemesta riviväleissä kasvavista jauhosavikoista ja pihatähtimöstä. Mesipistiäiset ja tuholaisten luontaiset viholliset saavat ravintoa kukkivista rikkakasveista ja linnut syövät niiden siemeniä. Monipuolisemmassa kasvustossa myös eläinlajisto voi näin monipuolistua. Rikkakasvit lisäävätkin peltoekosysteemin monimuotoisuutta. Ne voivat myös kertoa maan ominaisuuksista kuten happamuudesta, märkyydestä, ravinteisuudesta jne. Jokainen viljelytoimenpide vaikuttaa osaltaan myös rikkakasvitilanteeseen. Toisaalta rikkakasvien hallintatoimet ovat myös viljelytoimenpiteitä. Rikkakasvien haitat pyritään pitämään kohtuullisina. Läheskään kaikissa tapauksissa ei kokonaisuuden kannalta ole edullisinta pyrkiä mahdollisimman vähäiseen rikkojen määrään. Rikkojen koko vaikuttaa oleellisesti niiden haitallisuuteen. Ongelmallisten lajien määrä tulee pitää kuitenkin vähäisenä ja pyrkiä käyttämään niiden etuja hyväksi. ALUSKASVIEN VAIKUTUS KIRVOJEN MÄÄRÄÄN VILJASSA Tila A aika Tila B aika Mayer

260 KASVINSUOJELU VILJELYMENETELMÄN VAIKUTUS RIKKAKASVIEN PAINOON Näin onkin alettu puhua oheiskasvillisuuden hallinnasta. Toisin sanoen pellon kasvikoostumus pyritään saamaan kulloinkin lajistoltaan ja eri lajien määrien suhteen kyseiseen viljelyyn sopivaksi. VILJELYMENETELMÄ VAIKUTTAA RIKKAKASVILLISUUTEEN Rikkakasvien määrä luonnonmukaisessa viljelyssä oli Melan tutkimuksen mukaan 50:llä luonnonmukaista viljelyä harjoittavalla tilalla 1980-luvun puolivälissä kevätviljoissa noin 535 kg/ha ja 505 kpl/m 2. Määrä on noin kaksin-kolminkertainen tavanomaiseen viljelyyn verrattuna; tavanomaisessa viljelyssä 1980-luvun alkupuolella rikkakasvien määrä oli 318 kg/ha ja 175 kpl/m 2. Luomuviljelmien lajisto oli monipuolisempi ja poikkesi jonkin verran tavanomaisen viljelyn lajistosta. Luomupelloilla rikkakasveja oli 32 lajia tavanomaisilla 20 lajia. Luomupelloilla oli enemmän palkokasveja ja muita rikkayrttejä. Näin monimuotoisuus oli luomuviljelyssä suurempi. Etelä- ja Keski-Suomesta 79 luomutilalta vuosina tehdyn tutkimuksen mukaan keskimääräinen rikkakasvien lajimäärä oli 20 lajia/ sukua peltoa kohti. Yleisimpiä rikkakasveja olivat jauhosavikka, pihatähtimö, pillikkeet ja pelto-orvokki. Juolavehnä oli yleisin rikkaheinä. Kaikkiaan 42 lajia ylitti 10 % yleisyysrajan. Rikkakasveja kasvoi keskimäärin 469 kpl/m 2, ja niiden tuottama biomassa oli 678 kg/ha. Rikkakasvien osuus kevätviljapellon kasvimassasta (vilja + rikkakasvit) oli 17 %. Juolavehnä oli eniten biomassaa tuottava laji. Jauhosavikka oli runsaimmin biomassaa tuottava leveälehtinen laji. Viljanviljelyssä kestorikkakasvit erityisesti juolavehnä, peltovalvatti ja pelto-ohdake olivat eniten toimenpiteitä edellyttäviä lajeja. Juolavehnää ja peltovalvattia kasvoi runsaimmin Itä- ja Kaakkois-Suomessa, pelto-ohdaketta puolestaan Etelä-Suomen savialueilla. Useimmat tutkimustilat olivat siirtyneet luomuviljelyyn vuoden 1994 jälkeen, joten luomutuotannon vaikutus rikkakasvilajistoon ja rikkakasvien runsauteen oli vasta alkuvaiheessa. (Salonen ym 2001). Viljelytekniikka vaikuttaa huomattavasti rikkakasvillisuuteen. Miten viljelytekniikan muuttuminen viimeisten 50 vuoden aikana on vaikuttanut rikkakasvien esiintymiseen pelloilla? 258

261 KASVINSUOJELU ERÄITÄ VILJELYTEKNISIÄ MUUTOKSIA => VAIKUTUS RIKKAKASVEIHIN? Viljelytoimenpide Muokkaus keskinkertainen voimakas kevennetty Kalkitus ei kalkitusta runsas Lannoitus niukka runsas Siemenen lajittelu vähäinen tehokas Sadonkorjuu aikainen (niitto, itsesitoja) myöhäinen (leikkuupuinti) Viljelykierto monilajinen vähälajinen Rikkojen torjunta keskinkertainen (mekaaninen) intensiivinen, valikoiva (kemiallinen) RIKKAKASVIEN ENNALTAEHKÄISEVIÄ HALLINTAMENTELMIÄ SIEMENTEN JA JUURAKOIDEN LEVIÄMISEN ESTÄMINEN Käytettävän kylvösiemenen ja muun lisäysmateriaalin tulisi olla vapaata rikkakasvien siemenistä ja muista leviämisyksiköistä. Lannan kompostointi ja lietelannan ilmastus hävittävät lannassa olevien rikkasiementen itämiskyvyn. Rikkakasvien siementäminen estetään niittämällä nurmet ennen rikkakasvien siementen tuleentumista (itämiskykyiseksi kehittymistä) vähintään kahdesti kesässä. Myös pientareet ja yksittäiset rikkakasvipesäkkeet tulisi niittää ennen rikkakasvien siementen tuleentumista. Siirtyminen viljan korjuusta leikkuupuintiin siirsi viljan korjuuaikaa noin viikkoa myöhäisemmäksi. Näin rikkakasvien siemenet karisevat merkittävässä määrin takaisin peltoon jo leikkuupöydältä. Kuitenkin puimurin sisään menee yli puolet siemenistä, jotka olisi edullista saada pois pellolta mahdollisimman tarkkaan. Rikkakasvien leviämisteitä Kylvösiemen ja muu lisäysaineisto Rehuvilja Heinä ja säilörehu Olkikuivikkeet Laidunrehu/Laidunlanta Lanta ja lietelanta Kompostit Leikkuupuimuri, kuivuri Muokkaus- ja muut koneet Eläimet ja ihminen Tuuli Rikkakasvien ennaltaehkäiseviä hallintamenetelmiä Rikkakasvien siementen ja juurakoiden leviämisen estäminen Maan kasvukunnon parantaminen Viljelykierto Kasvilajin ja -lajikkeen valinta Tasapainoinen kasvien ravitsemus Niukkaliukoinen typpilannoitus Lannan kompostointi Sijoituslannoitus Kylvötekniikka Viherlannoitus Aluskasvit ja katteet 259

262 KASVINSUOJELU Maan yleisen kasvukunnon parantaminen ojitus ja pinnanmuotoilu kalkitus maan rakenteen hoito Viljelykierto varjostavia niitettäviä kylvöajan vaihtelu; syys- ja kevätvilja rakennetta parantavia sadonkorjuuajan vaihtelu harattavia ja tehokkaasti muokattavia allelopaattisia vaikutuksia VILJELYKIERRON VAIKUTUS RIKKAKASVIEN MÄÄRÄÄN Bischoff 1976 MAAN KASVUKUNNON PARANTAMINEN Pellon ojituksesta ja pinnanmuotoilusta huolehtiminen varmistaa viljelykasvien hyvän kasvun ja talvehtimisen sekä tiheän, hyväkuntoisen että kilpailukykyisen kasvuston. Samoin riittävä kalkitus sekä maan rakenteen hoito parantavat viljelykasvien kasvuedellytyksiä ja kilpailukykyä rikkakasveihin nähden. KASVINVUOROTUS Eri kasvilajit suosivat tietyn tyyppisiä rikkakasveja. Näin jatkuva saman kasvilajin viljely lisää kyseisen viljelykasvin kanssa elämään sopeutuneita rikkakasveja. Jatkuva kevätviljojen viljely johtaa kevätitoisten rikkojen runsastumiseen, esim. jauhosavikka ja pillikkeet. Jatkuva syysviljan viljely lisää syysitoisia lajeja, esim. saunakukka. Yksipuolisessa viljelyssä lisääntyvät yleensä vaikeammin hallittavat lajit. Viljelykiertoon on tarpeen sisällyttää kilpailukykyisiä ja varjostavia kasveja, kahdesti kesässä niitettäviä nurmia sekä kylvöajaltaan erilaisia kasveja, kuten syys- ja kevätviljoja. Myös myöhään kylvettävä monitahoinen ohra sekä muut myöhään kylvettävät lajit ja lajikkeet helpottavat rikkakasvitilanteen hallintaa. Harattavat kasvit, kuten peruna ja rehujuurikas, mahdollistavat rikkojen torjunnan haraamalla. Maan rakennetta parantavat kasvit (nurmi ym.) edistävät seuraavien viljelykasvien kilpailukykyä ja vähentävät siten osaltaan rikkakasvien haitallisuutta. Sadonkorjuun aikaistaminen vähentää rikkakasvien siementen karisemista peltoon. Litistevilja, vihantavilja tai kokoviljasäilörehu puitavan viljan asemesta vähentävät varsinkin siemenrikkakasveja. Ne mahdollistavat myös tehokkaan sänkimuokkauksen. Esikasvilla voi olla myös allelopaattisia vaikutuksia. Sadonkorjuutähteet voivat vähentää rikkakasvien siementen taimettumista (esim. ristikukkaiset kasvit). KASVILAJIN JA -LAJIKKEEN VALINTA Nopeasti kehittyvät, reheväkasvuiset ja hyvin varjostavat kasvit kuten ruis, apilaseosnurmi, rehuherne ja pitkävartinen peruna ovat kilpailukykyisimpiä viljelykasveja. Kilpailukyvyltään heikommille kasveille kylvettävä lohko tulee kunnostaa jo edellisten viljelyvuosien aikana. Lajikkeiden välillä on myös eroja kilpailukyvyssä rikkakasvien suhteen. Lajin ja lajikkeen kilpailukykyyn voivat vaikuttaa myös allelopaattiset ominaisuudet. 260

263 KASVINSUOJELU TASAPAINOINEN KASVIEN RAVITSEMUS Lannoituksen tulisi olla riittävä, jotta viljelykasvit kasvavat normaalisti ja varjostuksellaan estävät rikkakasvien kasvua. Lannoituksen tasapainottomuus heikentää esimerkiksi talvenkestävyyttä, jolloin rikkakasvit pääsevät valtaamaan harventuneen kasvuston. HELPPOLIUKOISTA TYPPEÄ RAJOITETUSTI Osa rikkakasveista (esim. jauhosavikka, pillikkeet, peipit) rehevöityvät helposti helppoliukoisen typen käytön seurauksena. Luonnonmukaisessa viljelyssä virtsan ja lietelannan kohtuulliset kerta-annokset voivat vähentää tällaisten rikkakasvien haitallisuutta. Kompostointi sekä lietelannan ilmastus hävittävät raa asta lannasta paitsi rikkakasvien siemeniä, osittain myös sen hormonaalista rikkakasveja rehevöittävää vaikutusta. Lajikkeen rikkakasveja ehkäisevä vaikutus viljelykasvin kehitysnopeus peittävyys, lehtevyys allelopaattiset ominaisuudet LANNOITUKSEN VAIKUTUS RIKKAKASVIEN MÄÄRÄÄN LANNAN KOMPOSTOINTI JA SIJOITUSLANNOITUS Lannan kompostointi ja lietelannan ilmastus hävittävät lannassa olevia rikkakasvien siemeniä. Kompostoitua kuivikelantaa käytettäessä myös helppoliukoisesta typestä hyötyvien rikkakasvien kilpailukyky jää heikommaksi. Lannan sijoittaminen maan sisään viljelykasvien juurten ulottuville kohdistaa lannan ravinteet viljelykasvien hyväksi ja parantaa niiden kilpailuasemaa suhteessa rikkakasveihin. Runsaasti helppoliukoista typpeä sisältävä lietelannan sijoitus voi tarjota tässä suhteessa merkittäviä etuja. Vaikutuksen suuruus riippuu levityksen jälkeisistä kasvuolosuhteista. KYLVÖTEKNIIKKA Viljelykasvin hyvä taimettuminen ja nopea pellon peittyminen varmistetaan tilanteeseen sopivalla kylvötekniikalla. Hyvin itävä, elinvoimainen ja isokokoinen siemen tuottaa nopeimmin peittävän oraan. Matala kylvö orastuu kosteusolojen salliessa syvää kylvöä nopeammin. Siemenmäärän lisäys (noin %) sekä nauhakylvö tai hajakylvö varmistavat pellon pinnan nopean varjostuksen. Harattavilla kasveilla (peruna, lanttu, nauris, rehujuurikas jne.) voi olla eduksi suurentaa riviväliä % ja lisätä taimitiheyttä rivissä, jotta taimet peittäisivät rivin nopeasti mahdollisimman tarkoin. Kylvettäessä maan tulisi olla riittävästi lämmennyt sekä riittävästi kuivahtanut. Perunan kunnollinen idätys nopeuttaa taimettumista. Istutus taimista säästää useissa 261

264 KASVINSUOJELU Kylvötekniikka maan pinnan nopea varjostus siemenmäärän lisäys % rivikylvön asemesta nauha- tai hajakylvö kylvö lämpimään ja pinnalta kuivaan maahan erillinen jyräys jyräpyörien asemesta harattavilla riviväli suuremmaksi ja taimiväli pienemmäksi esi-idätetty siemen tai istutus taimista (syysviljojen) muokkaus- ja kylvötyöt pimeässä? tapauksissa yhden kitkemiskerran ja helpottaa myös rivivälien rikkakasvien torjuntaa esim. kiinankaalin, lantun, nauriin ja rehujuurikkaan viljelyssä. Erillisen jyräyksen käyttö jyräpyörien asemesta voi vähentää tai siirtää rikkakasvien taimettumista. Muokkaus- ja kylvötöiden tekeminen pimeässä saattaa myös vähentää rikkakasvien taimettumista (syysviljoilla). ALUSKASVIT, KATTEET JA VIHERLANNOITUS Viljojen aluskasveina voidaan viljellä apilaa, jolloin rikkakasvien lukumäärä viljapellossa vähenee. Marjojen riviväleissä voidaan viljellä kasvavaa katetta esim. apilapitoista nurmea, joka pidetään lyhyenä ruohonleikkurilla tai tähän tarkoitukseen rakennetulla niittolaitteella. Rivivälin katteena voidaan käyttää myös esim. olkia, haketta, puunkuorta (marjat), ruohosilppua (vihannekset) tai mustaa muovia (mansikka, varhaissipuli, maustekasvit). Eristävä kate levitetään vasta maan lämmettyä. Tiheäksi kylvetty, nopeakasvuinen ja hyvin varjostava viherlannoituskasvusto voi tukahduttaa rikkakasveja. Viherkesannon niitto voi osaltaan heikentää rikkakasvien kilpailuasemaa. Rikkakasvien suoria hallintamenetelmiä Muokkaus sänkimuokkaus huolellinen kyntö kuorinterien käyttö kyntöauroissa kynnöksen tasaus tasausäestys kylvömuokkaus kylvöajan myöhäistäminen Haraus, multaus, harjaus Rikkakasviäestys Kesannointi pika-, puoli- ja täyskesanto avokesantona väsytys- ja kuivatustaktiikka Liekitys Biologinen torjunta Koneellinen nyhtäminen ym. Käsityövälinein kitkentä ym RIKKAKASVIEN SUORIA HALLINTAMENETELMIÄ MUOKKAUS Oikein toteutetuilla muokkaustoimilla voidaan vaikuttaa merkittävästi rikkakasvien esiintymiseen pellolla. Sänkimuokkaus heikentää juuririkkakasveja kuten juolavehnää ja saa rikkakasvien siemeniä itämään. Huolellinen kyntö ja epätasaisen kynnöksen tasaaminen varmistavat hyvän ja tasaisen kylvöalustan sekä hyvän orastumisen. Kyntöauroihin asennetut kuorinterät heikentävät rikkakasveja. Esiaurat ovat kuorimia tehokkaampia rikkakasvien torjunnassa. Kylvöajan myöhäistäminen muutamilla päivillä sekä kevätkylvöisillä kasveilla että syysviljoilla vähentää rikkakasvien lukumäärää ja haitallisuutta. Kevätmuokkauksessa on eduksi käyttää tasausäestystä vähämultaisilla, nopeasti kuivuvilla savimailla. Taimettuneet rikkakasvit tulisi kylvömuokkauksen yhteydessä saada joko haudattua mullan sisään tai nostettua maan pintaan kuivumaan. Uusia rikkakasvien siemeniä ei tulisi nostaa pellon pintakerrokseen itämiskerrokseen. 262

265 KASVINSUOJELU HARAUS JA MULTAUS Haraukset, multaukset ja harjaukset oikein käytettyinä ovat tehokkaita rivivälien hoitomenetelmiä riviviljelykasveilla. Harauksiin voidaan käyttää paitsi tavallisia juurikasharoja myös tähtilautasharoja, haraharjoja ja rivivälijyrsimiä. Multaus ja harjuviljely sopivat perunan ohella myös useille juureksille ja vihanneksille. Myös viljoja voidaan harata. Viljojen harausta helpottaa, mikäli riviväliä suurennetaan. Viljapeltojen haraus juurikasharoilla on käytössä varsinkin Keski-Euroopan luomutiloilla. Viljan rivivälinä käytetään tällöin cm. Menetelmällä voidaan torjua lähinnä rikkaäestystä kestäviä rikkalajeja, kuten pelto-ohdaketta, saunakukkaa jne. Harjojen ohjattavuus ja tarkkuus on parantunut viime vuosina merkittävästi. Haraa voidaan ohjata erilaisiin ohjauspyöriin ja maahan vedettäviin uriin perustuvaan tekniikkaan tai videokameraan ja tietokoneeseen perustuvaa automaattiohjausta käyttäen. Harauksia voidaan tehdä myös kosteissa olosuhteissa käyttämällä kevyttä traktorikalustoa. Kumiteloin liikkuva Drängen lienee maan kannalta hellävaraisin haran vetokone. TASAUSÄESTYKSEN VAIKUTUS OHRASATOON KG/HA Köylijärvi 1992 RIKKAKASVIÄESTYS Rikkakasviäestystä eli pintaäestystä käytetään lähinnä vilja- ja perunamailla suorana yleistoimena. Sitä voidaan käyttää myös palkoviljoilla ja eräillä vihanneksilla. Pelto äestetään erikoisvalmisteisella äkeellä selvästi viljelykasvien kylvösyvyyttä matalampaan eli noin 1,5 3 cm:n syvyyteen. Äestys tehdään yleensä kevätviljan ollessa 2 3-lehtivaiheessa. Äestystarve on suurin hikevillä, karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla. Rikkaäestys tehdään kuivalla säällä. Teho on parhaimmillaan rikkakasvien ollessa 0 2-lehtivaiheessa, jolloin niiden juuret ovat vielä matalassa. 2 4-lehtiasteella rikkakasvit ovat jo juurtuneet lujasti maahan eivätkä läheskään kaikki enää irtoa tai hautaudu äestyksellä. Ajonopeuden ja työsyvyyden lisäys parantavat torjuntatehoa, mutta myös oraiden vioitusta. Sopiva ajonopeus on yleensä 6 8 km/h. Ajosuunta voi olla kylvörivien suuntainen tai poikittain riveihin nähden. Vinottain ajo vioittaa orasta enemmän. Markkinoilla on useita erityyppisiä rikkakasviäkeitä. Ohuilla ja pitkillä piikeillä varustetut äkeet soveltuvat par- 263

266 KASVINSUOJELU haiten keveille maille. Jäykemmillä ja lyhyemmillä piikeillä varustetut äkeet sopivat raskaammille maille. Kuorettuneilla mailla voidaan rikkakasviäkeen eteen kytkeä esim. teräväsärmäinen jyrä, jolloin äestyksen teho paranee. Rikkakasviäestys lisää satoa vain, mikäli rikkakasveja on runsaasti tai mikäli maan pinnan kuohkeuttaminen lisää kasvua. Rikkakasvien määrä saakin olla suhteellisen suuri, ennen kuin rikkakasviäestyksiin lyhyellä tähtäimellä kannattaa ryhtyä. Jollei torjuntaa tehdä, niin rikkakasvien siemenmäärä maassa kuitenkin lisääntyy. Eräiden kestorikkakasvien kompensaatiopiste Juolavehnä 3 4-lehtivaihe Valvatti 6 7 Pelto-ohdake KESANNOINTI Lohkon puhdistamiseksi juolavehnästä ja muista kestorikkakasveista kesanto muokataan viimeistään aina siinä vaiheessa, kun juolavehnä on ehtinyt 3 4-lehtiasteelle, jolloin sen juurakot ovat heikoimmillaan (kompensaatiopiste). Äestys on toistettava vähintään 5 6 kertaa. Tämä on ns. väsytystaktiikkaa. Poutajaksoilla toteutettu ns. kuivatustaktiikka parantaa kesannoinnin tehoa lyhytaikaisessa kesannoinnissa merkittävästi pelkkään väsytystaktiikkaan verrattuna. Tällöin kesantoa muokataan poutajaksolla päivän parin välein. Pintaan nostetut juurakot kuivuvat auringossa hyvällä poudalla jopa yhden päivän aikana ja seuraavana päivänä voidaan nostaa uudet juurakot kuivumaan pellon pintaan. Kun ruokamultakerroksen yläosa on saatu puhdistettua juolavehnän juurakoista, on pelto tarpeen kyntää, jotta saadaan nostettua jälleen äestyksin uusia juurakoita pellon pinnalle kuivumaan. Kuivatustaktiikkaa käyttäen kesannointiaikaa voidaan merkittävästi lyhentää. Kesannon muokkaukseen sopii hyvin joustopiikkiäes tai tiheäpiikkinen kultivaattori. Kun ajo tehdään varpajyrä ylösnostettuna, maan pinta jää ilmavaksi ja juurakot koholleen, jolloin ne kuivuvat nopeammin. Avokesanto erityisesti koko kesän kestävänä täyskesantona lisää ravinteiden huuhtoutumista, eikä sitä sen vuoksi ole syytä käyttää muulloin kuin erittäin juolavehnäisen lohkon puhdistamiseen esim. mansikkaa varten. Kesanto tulisi aina saada syksyyn mennessä vihreän kasvuston peittämäksi ravinteiden huuhtoutumisen vähentämiseksi. Toisaalta juolavehnä ja muut rikkakasvit saavat tällöin syksyn aikana vahvistua uudelleen. Puolikesantona pelto on silloin, kun sitä muokataan juhannukseen asti ja sen jälkeen siihen kylvetään esim. viherlannoitus, juhannusruis tai perustetaan nurmi. Puolikesantoa voidaan käyttää myös heinänteon jälkeen, jol-

267 KASVINSUOJELU loin pelto kesannoidaan syysviljan kylvöön asti. Vanhoissa nurmissa juolavehnän juurakot ovat melko matalassa. Ne kannattaa ensin kuivattaa toistuvin äestyksin ennen kuin pelto kynnetään. Kesannointi voidaan toteuttaa myös viikon tai kahden pituisena pikakesantona esim. ennen ohran tai perunan kylvöä. LIEKITYS Rikkakasveja voidaan poistaa viljelyksiltä kuumentamalla niitä nestekaasuliekillä niin paljon, että solukoitten lämpötila nousee hetkellisesti noin 70 C:een. Liekitystä käytetään ensisijaisesti hitaasti taimettuvilla sekä paksuvartisilla viljelykasveilla. Porkkanarivit liekitetään 2 3 päivää ennen porkkanan taimettumista. Näin voidaan välttää ensimmäinen ja työläin käsinkitkentä. Sipulia viljeltäessä koko pelto voidaan liekittää, kun sipulin naatit ovat noin 5 cm:n korkuisia. Rivit voidaan liekittää vielä uudelleen sivulta päin sipulin kaulan paksuuntumisen jälkeen. Rikkakasviliekittimiä valmistetaan käsikäyttöisinä 1- polttimisina, 2-polttimisina kottikärry/puutarhatraktorimalleina sekä 3 8-polttimisina traktorikäyttöisinä malleina. Kotelointi säästää kaasua ja mahdollistaa työskentelyn tuulisellakin säällä. Sopiva ajonopeus vaihtelee yleensä 3 6 km/tunti polttimien tehon mukaan. Kaasua kuluu noin kg/ha käsittelykerralla. Liekitys on tehokas siemenrikkakasvien torjuntakeino. Sen sijaan juuririkkakasveihin sen teho on heikko. Käsittely joudutaan toistamaan 2 3 viikon välein. Sopivin liekitysaika vaihtelee kasveittain sirkkalehtiasteelta 4-lehtiasteelle. Korkeajännitteiseen sähkövirtaan perustuvaa fysikaalista pelto-ohdakkeen torjuntaa tutkitaan Ruotsissa. BIOLOGINEN TORJUNTA Rikkakasvien haittoja voidaan rajoittaa tietyissä tapauksissa myös käyttämällä biologista torjuntaa. Laiduneläinten käyttö on meillä toistaiseksi ainoa käytössä oleva biologinen torjuntamenetelmä. Erityisesti sika on tehokas juolavehnän hävittäjä laitumella. Se voi puhdistaa kesannon juolavehnän juurakoistakin. Myös esim. hanhia ja vuohia voidaan käyttää syömään viljelyksiltä rikkakasveja. YKSILÖKÄSITTELY Yksittäiset, haitallisimmat rikkakasvit on syytä kitkeä tai vain katkaista kukinto ennen siementämistä. Pesäkkeet voidaan niittää viikatteella tai siimaleikkurilla. Rivivilje- KESANNOINNIN MENETELMIÄ Väsytys sopii käytettäväksi, kun pelto voidaan pitää pitkään kesantona (täyskesanto) peltoa voidaan muokata milloin vain maalaji ei ole arka tiivistymään ei saada varsinaista satoa, tuet pienimmät Kuivatus sopii käytettäväksi, kun pelto lyhyen ajan kesantona (puoli- tai pikakesanto) pellon muokkausajat sovitettava tarkasti säiden mukaan maalaji arka tiivistymiselle poutakausi voidaan hyödyntää tehokkaasti halutaan hyvä teho esim. maan kunnostus marjanviljelyyn. Lohko täyskesannoksi ja kosteina sääjaksoina väsytystaktiikka ja poutajaksoina kuivatustaktiikka vilja- ym. viljelyssä kesantojakso sovitetaan viljelykasvien väliin voidaan saada sato ja viljelykasvin tuet Esimerkki Viherkesannon ja pikakesannon yhdistelmä valvatin, juolavehnän ym. torjumiseksi Hikevä, karkea kivennäismaa Keväällä ennen kylvöä Kylvö Pikakesannointi noin 2 vk Nopeakasvuinen viherlannoitusseos Heinäkuun loppupuolella Kasvuston murskaus ja maahan muokkaus Pikakesannointi noin 2 vk Kylvö Juuri ennen talventuloa Nopeakasvuinen kerääjäkasvusto Kasvuston murskaus ja maahan muokkaus Juurakoiden nostaminen pintaan 265

268 KASVINSUOJELU RIKKAKASVIEN LIEKITYS lykasveilla rivien kitkentä on yleensä tarpeen. Apuna käytetään usein pitkävarsikuokkaa. Kitkentätyön tarve voi vaihdella varsin paljon. Se määräytyy ennen kaikkea viljelykasvin ja edeltävien toimenpiteiden tehokkuuden sekä sääolojen mukaan. Viljelykasveja korkeampia rikkakasveja voidaan nyhtää myös koneellisesti erityisillä rikkakasvien nyhtökoneilla. Paras liekitysaika Sirkkalehtivaiheessa Sirkkalehtiasteelta 2-lehtiasteelle: 2-lehtiasteelta 4-lehtiasteelle: Yli 4-lehtiasteella: Liekityksellä heikko teho: Pihatatar Rikkasinappi Pelto-orvokki Peippi Kamomilla Keltainen päivänkakkara Tatar Lutukka Peltovillakko Saunakukka Savikka Pihatähtimö Matara Rautanokkonen Rohtoemäkki Kurjenpolvi Juolavehnä Nokkonen Nurmikka Pelto-ohdake Peltolemmikki 5.3 KASVITAUTIEN HALLINTA Kasvitautien torjunta ja ehkäisy kuuluu tärkeänä osana myös luonnonmukaiseen viljelyyn, sillä taudeista aiheutuu kasveille ja viljelijälle monenlaista haittaa. Kasvitautien vaikutuksesta sadon laatu ja määrä usein heikkenee. Lisäksi monet taudit voivat rajoittaa viljelymaan käyttöä vuosia eteenpäin. Jotkut taudinaiheuttajat voivat jopa tuottaa eläimille ja ihmisille myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita, jotka estävät sadon käytön ravinnoksi tai rehuksi. Epidemioina esiintyessään kasvitaudeilla voi olla suuri merkitys viljelyn taloudelliseen kannattavuuteen. Kasvitaudin esiintymisen perusedellytys on, että altis isäntäkasvi, taudinaiheuttaja ja suotuisat ympäristötekijät kohtaavat ajallisesti ja paikallisesti. Näihin perusedellytyksiin vaikuttamalla kasvitautien aiheuttamia menetyksiä voidaan ehkäistä. Kaikki kasvitautien torjuntamenetelmät perustuvatkin juuri yhden tai useamman perusedellytyksen poistamiseen. 266 Vester ym. 1984, Hoffmann TAUTITARTUNTAAN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ TAUDINAIHEUTTAJA Kasvitaudit jaotellaan bioottisiin eli tarttuviin tauteihin, ja abioottisiin eli tarttumattomiin, ympäristötekijöiden aiheuttamiin tauteihin. Kasvien tarttuvia tauteja aiheuttavat erilaiset mikrobit, kuten sienet, bakteerit, virukset ja viroidit. Suomessa ylivoimaisesti tärkein taudinaiheuttajaryhmä ovat sienet. Myös viruksilla on merkitystä etenkin perunan, marjakasvien ja viljojen osalta. Virustaudit leviävät yleensä vektoreiden, kuten hyönteisten, sienten tai työvälineiden, avustuksella. Abioottisia tauteja puolestaan voi aiheuttaa lukuisa joukko ympäristötekijöitä, esimerkiksi mekaaniset vioitukset, lämpötila- ja vesitaloushäiriöt, ravinteiden puutostaudit ja myrkytykset. Mikrobeille on tyypillistä nopea lisääntyminen ja kyky

269 KASVINSUOJELU muodostaa runsaasti lisääntymisyksiköitä sekä hyvä leviämiskyky. Esimerkiksi sienitaudit leviävät nopeasti itiöiden tai sienirihmaston avulla. Monet mikroskooppisen pienet itiöt ovat ilmalevintäisiä, ja voivat kulkeutua ilmavirtausten mukana jopa tuhansia kilometrejä. Tehokkaimpia kasvitautien levittäjiä ovat usein kuitenkin ihmiset: Taudinaiheuttajat kulkeutuvat tilalta, maasta ja jopa mantereelta toiselle ihmisten kuljettamien viljelykasvien ja niiden siementen mukana. Jalkineisiin ja kulkuneuvojen renkaisiin sekä työkoneisiin tarttuneessa maa-aineksessa saattaa myös kulkeutua hankalia taudinaiheuttajia maatilalta toiselle. Nopean leviämisen lisäksi useat taudinaiheuttajat ovat hyvin pitkäikäisiä, ja voivat selvitä hengissä epäsuotuisissakin olosuhteissa. Maalevintäiset kasvitaudit säilyvät kasvukaudesta toiseen yleensä erilaisina kestomuotoina maassa tai kasvinjätteissä. Siemenessä tai muussa kasvin lisäysaineistossa säilyminen on myös tavallinen strategia, samoin kuin väli-isännässä talvehtiminen. ISÄNTÄKASVI Yleensä kaikki tekijät, jotka aiheuttavat kasville stressioireita, vaikuttavat samalla suotuisasti taudinaiheuttajiin. Mikäli kasvi kärsii ravinteiden, valon, veden, lämmön, hapen tms. puutoksesta tai ylitarjonnasta, on se alttiimpi taudinaiheuttajien hyökkäyksille kuin optimiolosuhteissa. Varsinkin avomaalla viljeltäessä on usein mahdotonta taata kasveille pysyvästi stressitöntä elinympäristöä. Tällöin kasvin omien ominaisuuksien merkitys taudinkestävyydessä korostuu. Kasveilla on useita mekaanisia ja kemiallisia puolustuskeinoja taudinaiheuttajia vastaan. Kasvinjalostuksen avulla on pyritty lisäämään kasvien kestävyyttä taudinaiheuttajia vastaan. KASVUSTON MONIMUOTOISUUS Kasvilajit ja -lajikkeet sietävät taudinaiheuttajia eri tavoin. Myös taudinaiheuttajilla on yleensä erilaisia rotuja ja muotoja, joista kukin pystyy tartuttamaan vain tiettyä kasvilajia tai -lajiketta. Seoskasvustossa monet taudit ja tuholaiset aiheuttavat viljelyn kannalta vähemmän haittaa kuin yksilajisessa kasvustossa. Myös lajikeseokset ovat kestävämpiä tauti- ja tuholaishyökkäyksiä vastaan kuin yhden lajikkeen kasvustot. Lajikeseoksia käytettäessä on kuitenkin otettava huomioon, että lajikkeiden kasvu- ja tuleentumisrytmien tulisi olla samanlaiset. Lajikeseos on geneettisesti monimuotoisempi kuin Kasvitautien leviämistapoja Lisäysaineiston välityksellä, suoraan kasvista toiseen Ilman välityksellä Veden välityksellä Vektorien (tautia levittävien hyönteisten, eläinten tms.) välityksellä Eläinten, ihmisten ja koneiden välityksellä Kasvitautien säilyminen kasvukaudesta toiseen Lisäysaineistossa Satojätteissä Maassa Varastoiduissa kasvituotteissa Varastoissa, koneissa, laitteissa ym. Vaihtoehtoisissa isäntäkasveissa Monivuotisissa kasveissa Tautitartuntaan vaikuttavia tekijöitä Taudinaiheuttajan leviäminen ja ärhäkkyys Isäntäkasvin taudinkestävyys Kasvuston monimuotoisuus Kasvin typpitasapaino Maan ja maaperän pieneliöstön estovaikutus Kasvien luontaisen vastustuskyvyn hyödyntäminen ja lisääminen Kestävät lajikkeet Sopiva kasvupaikka Riittävä ja monipuolinen lannoitus Sopiva viljelytekniikka Hoitoaineet 267

270 KASVINSUOJELU yksi ainoa lajike. Tämä monimuotoisuus pitää sisällään myös lajikkeiden erilaisen kestävyyden (resistenssin) taudinaiheuttajia vastaan. Sekakasvustoissa kestävyydeltään paremmat kasvit muodostavat eräänlaisen suojamuurin alttiimpien kasvien ympärille. Käytännön viljelyssä on monimuotoisia kasvustoja käytetty ehkäisemään ilmalevintäisiä tauteja kuten viljojen lehtilaikkutauteja ja härmää. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ohran viljely lajikeseoksina on tuottanut 9 prosenttia paremman sadon alueilla, joissa ohranhärmä on vakava ongelma. SEOSVILJELYN VAIKUTUS HÄRKÄPAVUN HARMAAHOME- SAASTUNTAAN KASVIN TYPPITASAPAINO Typpilannoitus vaikuttaa kasvien kestävyyteen tauteja ja tuholaisia vastaan. Bakteerit, sienet ja yksinkertaiset hyönteiset kuten kirvat pystyvät käyttämään hyväkseen vain vapaita aminohappoja. Ne eivät pysty pilkkomaan valkuaista aminohapoiksi. Mitä enemmän kasveissa on vapaita aminohappoja, sitä paremmat kasvuedellytykset taudinaiheuttajilla on. Vapaita aminohappoja kertyy kasvin solukkoihin esimerkiksi vähässä valossa tai kylmässä ilmassa, kun valkuaisaineen rakentuminen estyy. Samoin monien torjunta-aineiden vaikutus perustuu joko aineenvaihdunnan estämiseen tai aineenvaihduntatuotteiden kuljetuksen estämiseen, jolloin vapaita aminohappoja kertyy lehtiin. Myös runsas typpilannoitus, oli typpi sitten peräisin väkilannoitteista tai karjanlannasta, lisää aminohappojen tuotantoa, joka ei aina jatku samaa vauhtia valkuaisainesynteesiin saakka. Kaikki em. tilanteet tai tapahtumat voivat altistaa kasveja taudeille tai esimerkiksi kirvoille. Hovinen 1982 MAA JA PIENELIÖSTÖ Maaperän vilkas pieneliötoiminta voi vähentää kasvitauteja maasta sekä estää tautien mahdollisuuksia tartuttaa kasvi. Antagonismilla tarkoitetaan toisen eliön aiheuttamaa haitallista vaikutusta taudinaiheuttajaan. Antagonismi voi esiintyä kilpailuna, antibioosina, loisintana tai predaationa (saalistuksena). Aktiivinen pieneliötoiminta pitää yllä kilpailua ravinnosta (hiilihydraatit, typpi), tilasta, hapesta yms., jolloin taudinaiheuttajien toiminta voi estyä. Maassa elävät mikrobit saattavat myös erittää maahan taudinaiheuttajia haittaavia aineita (antibioosi). Myös loisinta ja saalistus eri mikrobilajien välillä on tavallista. On myös viljelymaita, joista löytyy tavallisia maalevintäisiä taudinaiheuttajasieniä, mutta ne eivät pysty tar- 268

271 KASVINSUOJELU tuttamaan alttiitakaan viljelykasveja. Maassa on ns. estovaikutusta. Sen toimintaa ei tunneta kunnolla, mutta maan pieneliöstön kokonaismäärän ajatellaan vaikuttavan estovaikutukseen. Suuri pieneliöstömäärä käyttää runsaasti hiiltä, typpeä, energiaa jne., ja siten ne kilpailevat näistä resursseista taudinaiheuttajien kanssa. Myös sienijuurten eli mykoritsojen tiedetään suojaavan kasveja taudeilta. Sienijuurten ollessa kyseessä estovaikutus johtunee osin myös kasvin paremmasta ravinteiden ja veden saannista. Kasvi sietää tautien aiheuttamia haittoja ja pystyy hyvän ravinteiden ja veden saannin ansiosta kasvattamaan uusia juuria tuhoutuneiden tilalle. Pieneliötoimintaa vilkastuttava lannoitus, komposti tai viherlannoitus vähentää maalevintäisiä tauteja edellyttäen, että maan rakenne ja ilmavuus ovat kunnossa. Ilmattomassa maassa viherlannoituskasvusto tai lanta ei lahoa, vaan haitallisten juuristosienten määrä saattaa jopa lisääntyä. Suomessa ja maailmalla tehdään paljon tutkimusta kasvien juurten ymppäämiseksi joko hyödyllisillä pieneliöillä tai taudinaiheuttajien antagonisteilla. Suomessa jo käytössä olevia hyötyeliöitä ovat palkokasvien typpibak- ELOPERÄISEN LANNOITUKSEN VAIKUTUS KASVIEN TERVEYTEEN 269

272 KASVINSUOJELU teerit ja muutamat hyötymikrobivalmisteet esim. Glio- Mix sekä biologiset torjunta-aineet, kuten Mycostop, Cedomon ja Prestop Mix. Ennaltaehkäisevä tautien hallinta Terve, elinvoimainen lisäysmateriaali Vaihteleva viljelykierto ja elävä maa Tasapainoinen lannoitus Kestävät lajikkeet Viljelyhygienia KASVITAUTIEN ENNALTAEHKÄISEVIÄ HALLINTAMENETELMIÄ TERVE LISÄYSMATERIAALI Koska useat taudinaiheuttajat leviävät siementen ja taimien mukana, on terveen kasvuston aikaansaamiseksi käytettävä taudinaiheuttajista vapaata lisäysmateriaalia. Tavallisia siemenlevintäisiä tauteja viljoilla ovat mm. nokitaudit, ohran viirutauti sekä osin lehtilaikkutaudit. Viljojen siemenissä esiintyy useita itävyyttä alentavia sienilajeja, jotka voivat myös tuottaa homemyrkkyjä jyviin. Useat perunan hankalimmista taudeista (mm. perunarutto, tyvimätä, virustaudit, perunaseitti, harmaahilse) leviävät myös siemenperunan mukana. Puutarhakasveilla etenkin ulkomailta tuotavan taimiaineiston kanssa on syytä olla varovainen. Esimerkiksi vaarallisiksi taudinaiheuttajiksi luokitellut mansikan punamätä ja mustalaikku voivat levitä viljelmälle tuontitaimien mukana. Kaiken Suomessa markkinoitavan kylvösiemenen tulee nykyisin olla sertifioitua. Sertifioitu siemen on tarkastettu myös taudinaiheuttajien osalta. Mikäli aikoo käyttää omaa siementä, myös sen voi tarkastuttaa Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen (KTTK) siementarkastusosastolla. Lisäksi oman siemenen terveyttä on arvioitava jo pellolla taudin oireiden perusteella. Kotioloissa voidaan myös tehdä yksinkertaisia idätys- ja orastumiskokeita. Vioittuneita, vääristyneitä tai homeisia oraita pitäisi kokeessa olla mahdollisimman vähän. Erityisesti herneen viljelyssä idätyskoe ja homeiden seuranta on ensiarvoisen tärkeää. VAIHTELEVA VILJELYKIERTO JA ELÄVÄ MAA Maalevintäisiä tauteja ennaltaehkäistään riittävän pitkällä viljelykierrolla edellyttäen, että samanaikaisesti noudatetaan hyvää viljelyhygieniaa. Esikasveiksi valitaan aran viljelykasvin taudeista puhdistava kasvi. Usein saatetaan tarvita kaksi, jopa useampia vuosia puhdistavan kasvin viljelyä, ennen taudinaran viljelykasvin viljelyä. Tarvittavaa välivuosien määrää on käsitelty aikaisemmin luvussa Tautien hallinta viljelykierron avulla edellyttää, että 270

273 KASVINSUOJELU ESIKASVIN VALINTA KASVITAUTIEN HALLINNAN NÄKÖKULMASTA Tauti Kasviryhmä pahka- harmaa- maalevintäiset möhö- sipulin- sipuli- porkkanan - home home taimipoltteet juuri pahkamätä mätä mustamätä Ristikukkaiset x x x x o o o Sarjakukkaiset x x x o o o x Sipulikasvit o x o o x x o Apilat x x x o o o x Viljat o o o o o o o 1-vuotiset palkokasvit x x x o o o x Isäntäkasvi = x ei isäntäkasvi = o samanaikaisesti taudin saastuttamaa maata ei levitetä työkoneiden tai taimimullan mukana eikä myöskään kylvösiemenessä ole uusia taudinaiheuttajia. Viljelykierron tauteja ehkäisevää vaikutusta tehostaa maan pieneliötoiminnan vilkastuttaminen. Eloperäinen lannoitus ja hyvärakenteinen maa jouduttavat taudinaiheuttajien häviämistä pellolta. Maanparannusaineiden käyttö voi vaikuttaa samaan suuntaan. Sänkimuokkaus vähentää rikkakasvien lisäksi myös viljan oljissa talvehtivia lehtilaikkusieniä. Samoin vihannesmailla kasvinjätteet kannattaa nopeasti sadonkorjuun jälkeen mullata maan pintakerrokseen, jotta taudinaiheuttajat ja tuholaiset kuolevat. Jos viljelykierto on puutteellinen tai viereisellä lohkolla viljellään jo seuraavana vuonna havaitulle taudille altista kasvia, kannattaa harkita olkien polttoa tai sadonkorjuujätteiden syvää kyntöä. Jatkuvasti toteutettuna syvä kyntö ja varsinkin olkien poltto vähentää muokkauskerroksen pieneliötoimintaa eli lisää tautivaaraa. TASAPAINOINEN LANNOITUS Riittävä eloperäinen lannoitus vilkastuttaa maan pieneliötoimintaa ja estää yksittäisten pieneliölajien rajattoman lisääntymisen. Pieneliötoiminnan vilkastuessa myös lepotilassa olevia tautien itiöitä kuolee. Liiallinen typpilannoitus altistaa viljoja mm. vehnän ruskolaikulle ja härmälle. Lehtevässä perunapellossa perunarutto leviää herkästi. Liian niukka lannoitus on silti tavallisempi ongelma luonnonmukaisessa viljelyssä. Vioitukset voivat olla pahoja, jos kasvi kärsii ravinteiden puutteesta. Talvehtimisen kannalta on eduksi, että kasvi saa riittävästi fosforia ja kaliumia. Tautien kestävyyden kannalta myös riittävä kalsiumin ja piin saanti on oleellista. Ne vahvistavat solunseiniä ja solukalvoja. Huikko

274 KASVINSUOJELU KESTÄVÄT LAJIKKEET Kasvinjalostuksessa pyritään kehittämään tauteja kestäviä lajikkeita. Tuloksetkin ovat kohtuullisen hyviä, vaikka kestävyys ei aina olekaan ensimmäisiä jalostustavoitteita tavanomaisen viljelyn kannalta. Taudinkestävyydessä erotetaan ns. horisontaalinen kenttäkestävyys ja vertikaalinen rotukohtainen kestävyys. Kenttäkestävyys toimii useita tai kaikkia taudin rotuja vastaan, mutta ei anna täydellistä suojaa. Rotukohtainen kestävyys tarkoittaa täyttä kestävyyttä yhtä tai muutamaa taudinaiheuttajan rotua vastaan. Rotukohtainen kestävyys riippuu viljelykasvin yhdestä geenistä ja murtuu siksi helposti. Kenttäkestävyys säilyy pidempään, mutta on vaikea jalostaa, koska se riippuu useista perinnöllisistä ominaisuuksista yhtäaikaa. Kestävyysjalostuksella on säädelty lähinnä ilmalevintäisten tautien kuten viljahärmän, nokitautien, ruosteiden ja perunaruton määrää. Tärkeä merkitys kestävillä lajikkeilla on myös maa- ja siemenlevintäisten viljojen lehtilaikkutautien hallinnassa. Aikaiset perunalajikkeet ovat yleensä herkempiä perunarutolle kuin myöhäiset. Perunalajikkeista mm. Matilda, Idole ja Suvi ovat rutonkestäviä. Mansikalla puolestaan harmaahomeelle alttiita lajikkeita ovat mm. Senga Sengana ja Korona. Sen sijaan Honeoye, Zefyr, Jonsok ja Bounty ovat kestävämpiä. VILJELYHYGIENIA Varsinkin vihannesten varastotautien hallinta on paljon kiinni hyvistä viljelytavoista ja viljelyhygieniasta. Esimerkiksi vihannesten harmaahome, pahkahome, porkkanan mustamätä, taimipoltteet, porkkanan ym. lehtilaikkutaudit ja viljojenkin lehtilaikkutaudit leviävät sekä maasta vanhoista kasvinjätteistä että siemenen mukana. Viljelykierto auttaa paljon niiden torjunnassa edellyttäen, että tautia ei siirretä samanaikaisesti työkoneiden ym. mukana uudelle lohkolle. Erityisen tärkeää puhtaus kaikissa viljelytoimissa on, jos tilalla on kaalikasveja vioittavaa möhöjuurta tai sipulin pahkamätää. Kummatkin säilyvät maassa hyvin pitkään (jopa kymmeniä vuosia) ja leviävät mullan mukana lohkolta toiselle. Myös sairaiden kasvien jätteitä sisältävä komposti levittää tautia, minkä vuoksi kompostien laadun kanssa on syytä olla tarkkana. Möhöjuuri voi levitä uusille lohkoille jopa siemenperunoiden pinnalla, jos ne on vil- 272

275 KASVINSUOJELU jelty möhöjuuren saastuttamalla lohkolla. Näiden erittäin hankalien kasvitautien leviämistä voi yrittää estää tekemällä viljelytoimet siten, että saastuneella lohkolla työt tehdään aina viimeiseksi, jonka jälkeen työkoneet, traktorin renkaat ja kengän pohjat pestään huolellisesti. Käytännössä tautien leviämistä tilan eri lohkoille voi olla vaikea estää, mutta riittävällä viljelykierrolla ja hygienialla niiden tasoa voidaan pitää siedettävällä tasolla. Tilalla vierailevia muita viljelijöitä, neuvojia yms., on myös syytä informoida tilallaan esiintyvistä kasvitaudeista, jotta taudit eivät edelleen leviäisi jalkineiden mukana muille tiloille. Varastotaudit saastuttavat tavallisesti kasveja, jotka muista syistä ovat vioittuneet. Yleensä vioittumat syntyvät nostossa. Sen takia hellävarainen nosto vähentää tauteja oleellisesti. Samoin vioittumia vähentää nosto hyvissä olosuhteissa. Kivisillä mailla tai hiekkamailla syntyy juureksiin aina varastotaudeille sopivia vioituksia. Varastoitavia vihanneksia ei myöskään tule nostaa liian aikaisin (kesken kehityksen). Vihannesvarastot on myös syytä puhdistaa edellisvuotisista satojätteistä ennen uuden sadon varastointia. Varaston rakenteet ja vihanneslaatikot pestään kuumalla vedellä painepesurilla ja annetaan kuivua täysin ennen varastointikauden alkua. Kullekin kasvilajille oikeat varastointiolosuhteet (lämpötila, suhteellinen kosteus) vaikuttavat oleellisesti vihannesten varastokestävyyteen. Vaikka taudinaiheuttajat iskeytyvätkin kasveihin jo kasvukaudella tai noston yhteydessä, hyvillä varastointiolosuhteilla voidaan taudin puhkeamista myöhästyttää tai jopa kokonaan estää. TALVEHTIMISEN VARMENTAMINEN Kasvien talvenkestävyyteen maaperätekijöiden lisäksi vaikuttavat säätekijät, lajike ja viljelytekniikka. Viljelytekniikka ja lajikevalinta tulisi sopeuttaa tilan paikallisiin maaperä- ja ilmasto-olosuhteisiin KASVITAUTIEN SUORIA TORJUNTAMENETELMIÄ Talvenkestävyys Perinnölliset ominaisuudet Ilmastotekijät Maaperätekijät Viljelytekniikka Elollisen ympäristön vaikutus (taudit ym.) LÄMPÖKÄSITTELY Kuumaa vettä, mutta myös kuumaa ilmaa ja höyryä on käytetty siemenlevintäisten tautien ehkäisyyn. Perusperiaatteena lämpökäsittelyssä on löytää sellainen lämpötila, jossa taudinaiheuttajat kuolevat, mutta siemenen itä- 273

276 KASVINSUOJELU Kasvitautien suoria torjuntamenetelmiä lämpökäsittely biologiset torjunta-aineet kasviuutteet ja -keitteet muut menetelmät vyys ei heikkene. Esimerkiksi sipulinnaattihometta voidaan torjua istukkaista lämpökäsittelyillä. Käsittely voidaan tehdä upottamalla istukkaat tunnin ajaksi lämpimään (+40 C) veteen. Käsittely voidaan tehdä myös lämpimän ilman avulla, jolloin istukkaita pidetään 24 tuntia +40 C:een lämmössä. Kuumakäsittelyllä voidaan ehkäistä myös ohran ja vehnän lentonokea. Nämä taudit elävät jyvän sisässä ja ovat siksi hankalia hävitettäviä sekä vaihtoehtoisilla että kemiallisilla keinoilla. Lämminvesikäsittelyn ongelmana on ollut siementen suuri vesipitoisuus käsittelyn jälkeen. Siemenet ovat vaatineet erillisen kuivauksen käsittelyn jälkeen, jotta ne on voitu varastoida tai vaihtoehtoisesti ne on täytynyt kylvää välittömästi sellaisella kylvökoneella, joka soveltuu kostean siemenen kylvöön. Ruotsissa on kehitetty viljojen kylvösiemenen lämpökäsittelyyn menetelmä, jossa siemenet ovat käsittelyn jälkeen suoraan sopivassa varastointikosteudessa, eikä erillistä kuivausta tarvita. Siemenet syötetään laitteistoon, jossa siemenet ovat lämpimässä höyryssä tietyn käsittelyajan (noin 5 min). Lämpökäsittelyn jälkeen siemenet viilennetään nopeasti, jotta käsittelyaika ei ylity. Viilennyksestä saatava lämpö voidaan ottaa talteen ja käyttää lämpökäsittelyvaiheessa. Esimerkkejä lämpökäsitellyistä kasvitaudeista * Kasvi Tauti Lämpötila Aika, min C vedessä Sipuli Naattihome Peronospora destructor 40 (24 h ilmassa) Ruusukaali Taimipolte Keräkaali Phoma lingam 25 Muut kaalikasvit Ruusukaali Lehtilaikku, taimipolte Alternaria brassicicola Selleri Lehtilaikku Septoria apiicola Porkkana Bakteerimätä Xanthomonas carotae Punajuuri Taimipolte höyryssä Phoma betae Herne Laikkutauti, tyvitauti h vedessä A. pisi, M. pinodes Maa-apila Juurilaho höyryssä F. Avenaceum Ohra Lentonoki 52 5 Ustilago nuda Vehnä 274

277 KASVINSUOJELU * HUOM! Esimerkkien teho ja myös vaikutus itävyyteen vaihtelee. Muitakin suositeltuja lämpöjä ja aikoja on esitetty. Useisiin asetelman tauteihin on olemassa mm. uusia biologisia peittausaineita, joiden teho on lämpökäsittelyä parempi. (Esimerkit on kerätty lähinnä kirjasta Hot-water Treatment of Plant Material, Ministry of Agriculture, Fisheries and Food. Reference Book 201. London Pp. 1-64) BIOLOGISET TORJUNTA-AINEET Kasvitautien biologisia torjunta-aineita on onnistuttu kehittämään lähinnä siemenlevintäisiä tauteja vastaan. Mm. siemenlevintäistä taimipoltetta vastaan on kehitetty monia valmisteita. Ehkä tehokkaimpia on suomalainen sädebakteerivalmiste Mycostop. Mycostop sisältää Streptomyces griseoviridis -sädebakteerin rihmastoa ja itiöitä ja se on rekisteröity useiden vihannes-, mauste- ja koristekasvien siementen peittaukseen sekä Fusarium, Pythium, Rhizoctonia ja Alternaria -sienten aiheuttamien kasvitautien torjuntaan. Mycostopin vaikutustapa on ennaltaehkäisevä, joten käsittelyt suositellaan tehtäväksi kylvön tai istutuksen yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen. Samantyyppinen valmiste on Prestop Mix. Viljan kylvösiemenen peittaukseen on tällä hetkellä Suomessa tarjolla vain yksi kaupallinen biotorjuntavalmiste, Cedomon. Cedomon sisältää taudinaiheuttajille antagonistista Pseudomonas chlororapsis -bakteeria. Valmistetta voidaan käyttää ohran ja kauran siementen peittaukseen viirutaudin, verkkolaikun, ohran tyvi- ja lehtilaikun, kauran lehtilaikun sekä siemenlevintäisten homesienten torjumiseksi. Mycostopin teho kukkakaalin Alteranaria brassicicola-taimipoltteeseen kahdella eri käyttömäärällä. SIEMENEN KÄSITTELYN VAIKUTUS OHRAN JA KAURAN LAIKKUTAUTEIHIN sairaita oraita, kpl/m 2 Peittausaine ohran kauran - verkkolaikku laikku kitosaani, 20 ml/kg 9 25 valkosipuliuute, 5 ml/kg 8 21 Bacillus sp. -ymppäys kuuma vesi, 51 C, 5 min. 0 5 vehnäjauho, 10 g/kg 9 21 peittaamaton Panoctine Plus 400, 4 ml/kg 0 16 Itävyys-% Terve siemen Saastunut 2 g/kg 5 g/kg siemen 91,7 38,3 94,1 93,3 91,7 45,8 83,0 88,5 89,2 43,3 69,2 77,1 94,2 69,2 94,2 96,3 White ja Linfield, (toim. )1993 Kasviaktivaattorit eli elisitorit tai kasvistimulantit ovat aineita, jotka laukaisevat kasvien puolustusmekanismin, tällöin puhutaan indusoidusta resistenssistä. Elisitorit voivat olla mm. haitattomia mikrobeja, taudinaiheuttajan ei-pato- 275

278 KASVINSUOJELU VEHNÄNJYVIEN ITÄVYYS, KASVU JA RUSKETTUMINEN ERI KÄSITTELYILLÄ, IMUPAPERIKOE Von Sury 1984 geenisia kantoja tai kemikaaleja. Ne tehostavat kasvin omia puolustusmekanismeja, mutta eivät ole myrkyllisiä itse tautia vastaan. Esimerkiksi leivinhiivalla on saatu positiivisia tuloksia viljojen tautien torjunnassa, salisyylihapoilla (johdannaisilla) perunaruttoa vastaan. Kasvitaudit eivät voi kehittää resistenssiä elisitoreita vastaan. KASVIUUTTEITA JA -KEITTEITÄ Kasviuutteita käytetään pääasiassa tuholaisia vastaan. Lehtiä vioittavia kasvitauteja on ehkäisty menestyksellä valkosipuliuutteilla. Eräs yleinen ohje itse tehtävälle valkosipuliuutteelle tautien torjuntaa varten on: 100 grammaa murskattua valkosipulia sekoitetaan 1 litraan vettä ja annetaan hautua muutamia tunteja kannella peitettynä. Valkosipuliuutteita on myös myytävänä valmiina. Vaihtelevampia tuloksia on saatu piitä sisältävillä peltokorteliuoksilla ja hivenaineita sisältävillä levätuotteilla. Suomessakin on saatavilla jo useita kaupallisia merilevävalmisteita. Pii vahvistaa kasvien soluseinän kestävyyttä ja saattaa myös aktiivisesti estää tautitartuntaa tai leviämistä. Perinteinen piin lähde on mm. peltokorte. Peltokortekeitettä on käytetty mm. mansikan harmaahomeen torjuntaan. Peltokortekeitteeseen käytetään 1 kg tuoreita vihreitä kortteita VAIHTOEHTOISTEN TORJUNTA-AINEIDEN VAIKUTUS HÄRMÄÄN KASVIHUONEKURKULLA 276

279 KASVINSUOJELU 10 litraan vettä. Kortteet saavat seistä vedessä vuorokauden, minkä jälkeen seosta keitetään noin min. Liuos laimennetaan ruiskuttamista varten suhteessa 1:5. Hierakanjuurista tehdyllä seoksella on Sveitsissä torjuttu mm. kurkun ja omenan härmää. Itse valmistettavat kasviperäiset uutteet ja keitteet soveltuvat parhaiten kotipuutarhoihin. MUITA MENETELMIÄ Euroopan yhteisöjen neuvoston asetuksen (ETY) 2092/ 91 liitteessä II B on lueteltu kasvinsuojeluaineita, joiden käyttö on luomutuotannossa sallittua, mikäli kasvustoa uhkaa välitön tuhoutuminen. Sienitautien torjumiseen soveltuvia aineita ovat mm. lesitiini, erilaiset kasviöljyt (mm. minttu-, mänty- ja kuminaöljy), rikkikalkki, kaliumpermanganaatti ja rikki. Suomessa näitä valmisteita ei toistaiseksi ole saatavilla. Rikkiä voidaan käyttää esim. härmätauteja ja omenarupea vastaan. Nokkoskäytteeseen sekoitettua rikkiä (20-30 %) on käytetty jopa perunaruton ehkäisyyn. Eniten sitä käytetään yhä viini- ja hedelmätarhoilla. Ulkomailla on myynnissä useita luonnonmukaiseen viljelyyn kelvollisia rikkivalmisteita. Ruiskutettaessa rikin käyttöväkevyys on 0,1 0,4 %. Alle 10 C:n lämmössä rikki ei vaikuta paljoakaan ja yli 28 C:n lämmössä vioitusvaara on suuri. Kasvihuoneissa käytetään myös kaasuuntuvaa rikkiä. Väkevinä, yli 0,2 % liuoksina rikki haittaa hyötyeliöitä, mm. leppäkerttuja, petopunkkeja ja petonivelkärsäisiä Kaliumpermanganaatin (KPM) desinfioiva vaikutus perustuu siitä vapautuvaan happeen. Maanviljelyssä kaliumpermanganaattia voidaan käyttää sienitautien ja bakteerien torjunta-aineena hedelmäpuilla. Käyttöväkevyys on 0,1 0,15 %. Kupariyhdisteitä on Keski-Euroopassa käytetty sienitautien torjuntaan ennen kaikkea viiniviljelyksillä. Kuparin käytöstä ollaan luomuviljelyssä luopumassa sen maaperään kertymisen ja korkeiden pitoisuuksien haittavaikutusten takia. Pölyävän hienoja kivijauheita on myös käytetty sienitautien torjuntaan kasvien lehdistä. Jauheesta tehdään 1 3 % seos, joka levitetään lehdille. Kivijauheiden tehon edellytys on, että lehdillä ja muilla kasvinosilla on jatkuvasti suojakerros. Jauhekerros varjostaa ja haittaa kasvien yhteyttämistä erityisesti pilvisinä kausina. 277

280 KASVINSUOJELU Lentonokea on aikaisemmin vähennetty savuisessa riihessä. Savupeittaus voidaan nykytekniikalla hoitaa myös vähällä ihmistyöllä. Vehnän haisunoen torjuntaan on myös käytetty vesipesua kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Haisunoki on saatu vehnästä vähenemään peittaamalla sairas siemenerä noin 100 grammalla maitojauhetta siemenkiloa kohti. Riskienhallinta on yksi keskeisistä luomuviljelyn menestystekijöistä. 5.4 TUHOLAISTEN HALLINTA Tuholaisten aiheuttamien vioitusten ennaltaehkäisyssä pätevät osin samat toimenpiteet kuin kasvitautien suhteen: tasapainoinen, viljelykasvilajien- ja lajikkeiden vaatimusten mukainen lannoitus, kestävien lajikkeiden viljely, terve, elinvoimainen siemen ja terveet, elinvoimaiset taimet, kylvö- ja istutusaikojen säätely, houkutuskasvien käyttö, monimuotoinen pellon eloyhteisö, sekä tuholaisesiintymien seuranta. Hyvällä viljelykierron suunnittelulla voidaan riskejä joidenkin tuholaisten osalta pienentää huomattavasti. Viljelykiertoa suunnitellessa on tunnettava pääkasvien tärkeimmät tuholaisriskit myös uutta viljelyä aloitettaessa. Kaikista ennaltaehkäisytoimista huolimatta tarvitaan myös suoraa torjuntaa. Se voi olla mekaanista, kasviperäisten uutteiden tai kasviperäisten torjunta-aineiden käyttöä. Oman haasteensa muodostavat tuholaisten kaukokulkeutumat ilmavirtojen mukana, joka on meidän maassamme pientä, mutta kuitenkin mahdollista. Tällaisissa tapauksissa kasvinsuojelun hoitaminen ekologisin keinoin on vaativaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta PELLON ELOYHTEISÖ Pellon eloyhteisö muodostuu kasveista, mikrobeista (sienet, bakteerit, virukset, alkueläimet) ja eläimistä. Eliöstön muodostavat eläimet ja kasvit. Koska luomutuotannossa tuholaisten hallinta perustuu ekologiaan, tulee viljelijän tuntea pellon eliöstön ekologisia vuorovaikutuksia kasvinsuojelutoimia suunnitellessaan ja toteuttaessaan. Ekologisten vuorovaikutusten ymmärtäminen on helpompaa, kun tuntee muutamia perusasioita niveljalkaista lähinnä hyönteisistä ja hämähäkkieläimistä, joihin punkitkin kuuluvat. Lisäksi on hyödyllistä tuntea ankerologiaa eli kasvinsuojelun kannalta tärkeiden ankeroisten (haitalliset sukkulamadot) ja sukkulamatojen (hyödylliset sukkula- 278

281 KASVINSUOJELU madot) käyttäytymistä. Edellä mainituista ryhmistä käytetään tässä yhteydessä lyhyyden vuoksi yleisnimitystä ötökkä. ÖTÖKKÄEKOLOGIAN KÄSITTEITÄ Kehitysvaiheet/elinkierto Niveljalkaiset lisääntyvät lajista riippuen joko suvullisesti (esim. perhoset ja kovakuoriaiset), suvuttomasti (esim. punkit) tai molemmilla tavoilla (kirvat, osa loispistiäisistä). Suvullisessa lisääntymisessä parittelun jälkeen naaras munii vaihtelevan määrän munia (lajikohtaiset erot ovat suuria), munasta kehittyy toukka, toukka käy läpi useita toukka-asteita, jolloin tapahtuu kasvua ja nahanluontia nahanluonti erottaa toukka-asteet toisistaan. Nyrkkisääntönä on, että mitä isompi lopullinen hyönteinen on, sen useamman nahanluonnin toukka tarvitsee toukkakehityksensä aikana. Toukkavaihetta seuraa kotelovaihe, jonka aikana tapahtuu suurin muodonvaihdos (metamorfoosi) kotelonahan sisällä toukka muuttuu aikuiseksi. Hyönteisillä muodonvaihdos munasta aikuiseksi voi olla joko täydellinen, vaillinainen tai vähittäinen. Täydellisessä muodonvaihdoksessa ovat kaikki kehitysvaiheet edustettuna: muna-toukka-kotelo-aikuinen. Vaillinaisessa ovat: muna-toukka-aikuinen, jolloin aikuinen kuoriutuu suoraan toukkanahasta ilman varsinaista kotelovaihetta. Vähittäisessä muodonvaihdoksessa (munanymfi-aikuinen) munavaiheen jälkeiset nuoruusvaiheet muistuttavat joka nahanluonnin jälkeen yhä enemmän aikuista. Toukkavaiheen ja -asteiden sijasta käytetäänkin nimitystä nymfi nuori aikuinen. Kemiallinen viestintä Hyönteisten ja punkkien elämä on kemiallisten haju- ja makuärsykkeiden tulkitsemista. Erilaiset kasvi-, mikrobi- tai eläinperäiset kemialliset yhdisteet ohjaavat niiden käyttäytymistä. Ilman pitkälle kehittynyttä kemiallista viestintää hyönteiset olisivat avuttomia kasvinsyöjät eivät löytäisi uusia syönti- ja lisääntymispaikkoja, koiras ei löytäisi naarasta parittelukumppanikseen, loispeto ei löytäisi isäntäeläintä eikä saalistaja saalista. Näkö- ja valoaistit Hyönteisillä ja hämähäkeillä on kahdenlaisia silmiä: keiloista koostuvat verkkosilmät pään sivuilla ja pistesilmät (yleensä kolme kappaletta) pään yläpuolella, jotka toimi- 279

282 KASVINSUOJELU vat valoaistimina. Hyönteisten puolustuskäyttäytyminen laukeaa, kun pistesilmät aistivat muutoksen valossa, ts. varjo lankeaa. Vaihtolämpöisyys Vaihtolämpöisinä niveljalkaiset ovat riippuvaisia ympäristön lämpötilasta, jonka mukaan niiden aktiivisuus ja kehitysnopeus vaihtelee. Viileällä säällä niiden aktiivisuus on alhaisempi kuin lämpimällä säällä. Vastaavasti hyvin korkeissa lämpötiloissa niillä kuluu runsaasti energiaa, joten aktiivisuus voi alentua myös silloin. Jos lämpötila nousee yli 50-asteiseksi, eikä eliö ole lepotilassa, se menehtyy. Samoin menehtyminen seuraa äkillistä jäätymistä, mikäli se tapahtuu ennen lepotilan valmistelun käynnistymistä. Talvehtiminen Epäedullisista kausista, kuten Pohjolan talvesta tai etelämpänä kuivuuskaudesta, niveljalkaiset selviävät horrostamalla vaipumalla lepoon eli diapausiin. Eri lajit voivat horrostaa eri kehitysvaiheissa: osa horrostaa aikuisena, osa toukkana, osa kotelona ja osa munavaiheessa. Joillakin lajeilla voi useampikin kehitysvaihe olla kykenevä horrostamiseen. Pohjoisessa ilmanalassa talvehtimisen laukaisee yleensä jokin ulkoinen ärsyke: lyhenevä päivänpituus tai aleneva lämpötila, tai nämä molemmat yhdessä. Tällöin niveljalkaisten aineenvaihdunta muuttuu, ja ne tuottavat pakkasnesteitä elimistön jäätymisen suojaksi. Esim. hyönteisten elimistössä glykogeeni muuttuu glyseroliksi, joka suojaa soluja jäätymiseltä. Mistä tuholaiset tulevat? Tuholaisina esiintyvät lajit ovat normaalia eläinfaunaa, jotka pystyvät muita lajeja tehokkaammin hyödyntämään viljelyalueiden lähes rajattoman ravinnonsaannin suomat mahdollisuudet. Luonnonympäristössä on samaa kasvilajia harvoin niin tiheinä monokulttuuriesiintyminä, että kasvinsyöjät voivat ilman kilpailua tai suurempaa saalistusuhkaa lisääntyä ja käyttää koko kasvuston ravinnokseen. 280 Tuholaisilla on myös vihollisensa Saalistus ja loisinta ovat luonnon omia keinoja rajoittaa eläinkantojen kasvua. Kotoperäiset luontaiset viholliset ovat täsmäaseita tuholaisia vastaan. Luontaisia vihollisia ovat viljelmillä luonnostaan esiintyvät saalistajat l. pedot: petohyönteiset, petopunkit, hämähäkit ja selkärankaisista erilaiset hyönteissyöjät; loispedot l. parasi-

283 KASVINSUOJELU toidit: loispistiäiset ja -kärpäset; taudinaiheuttajat l. patogeenit: hyönteisiä loisivat sukkulamadot ja eri hyönteisryhmiä infektoivat virus-, sieni- ja bakteeritaudit; loiset: loispunkit ja -ankeroiset, alkueläimet MONIMUOTOINEN ELOYHTEISÖ YLLÄPITÄÄ TASAPAINOA Monimuotoinen eloyhteisö koko tilan alueella on eräs perusmenetelmä tuholaisten säätelyssä. Viljelylohkojen ulkopuoliset alueet auttavat ylläpitämään monimuotoista eloyhteisöä myös viljelylohkojen sisäpuolella siksi emme puhu vain pellon eloyhteisön monimuotoisuudesta, vaan koko tilan käsittävästä eloyhteisön monimuotoisuudesta. Suuri osa hyönteisistä, maaeläimistä ja linnuista on itse asiassa ystäviämme, esim. rumannäköiset leppäpirkon ja harsokorennon toukat ovat ahnaita kirvojen syöjiä ( kirvaa päivässä). Leppäpirkoista tehokkain on seitsenpistepirkko (150 kirvaa/pv). Kuutäpläpirkko, jolla on vain 2 täplää, syö toukka- ja aikuisvaiheessa päivässä noin 60 kirvaa. Viljapeltojen eloyhteisöä voi monimuotoistaa aluskasvien kylvämisen lisäksi perustamalla kukkivien kasvien kaistoja eli monimuotoistamiskaistoja muutaman kymmenen metrin välein suurimmilla kasvulohkoilla. Näin puskurikyky tuholaisia vastaan paranee, kun saalistajia ja loispetoja on riittävän runsaasti samalla lohkolla. Kukkivien kasvien kaistalle voi laittaa monilajisen kasvuston; sarjakukkaisia kuten anista, tilliä ja fenkolia loispistiäisille ja leppäpirkoille, hunajakukkaa kukkakärpäsille. Luontaisten vihollisten suosiminen sopivilla isäntäkasveilla; esimerkiksi tehokkaille petopunkeille sopii isäntäkasviksi hyvin tammi, pähkinäpensas, pihlaja, raita ym. On laskettu, että yksi ainoa tammi voi sisältää puoli miljoonaa petopunkkia, joista osa joutuu tuulen kuljettamana lähiympäristöön. Petopunkit ovat ennen kaikkea marjakasvien punkkien (äkämäpunkkien ja mansikkapunkkien), mutta myös omenan hedelmäpuupunkkien ja vihannespunkkien luontaisia vihollisia. Vastaavasti esimerkiksi kumina-, fenkoli- ja korianterikasvustot puutarhan läheisyydessä houkuttelevat pitkin kesää meden ja siitepölyn ansiosta loispistiäisiä, kukkakärpäsiä ja harsokorentoja. Synteettisistä torjunta-aineista luopuminen on suuri askel lähiympäristön luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen puolesta. Viljelijä voi sen lisäksi aktiivisesti edistää PETOHYÖNTEISTEN RUNSAUS TAVANOMAISESSA JA LUOMUVILJELYSSÄ Mayer

284 KASVINSUOJELU LUOMUVILJELIJÄN APULAISIA TUHOLAISTEN HALLINNASSA hyötyeliöiden viihtymistä puutarhansa tai maatilansa läheisyydessä. Pöllöille ja muille linnuille sekä lepakoille kannattaa ripustaa pönttöjä ja esimerkiksi kosteikko tai lampi puutarhan läheisyydessä on varteenotettava keino etanoita vastaan (suosii sammakoita). Hyödyllisten pölyttäjien (kimalaiset ym.) ja maanmuokkaajien (lierot, maasiirat) ohella luonnossa esiintyy paljon eliötä, jotka ovat ihmisen liittolaisia siksi, että ne pitävät viljelyn kannalta haitallisia tuholaisia kurissa käyttämällä niitä ravinnoksi. On tärkeää tuntea apulaiset, jottei niitä hävitettäisi yhdessä tuholaisten kanssa. Hyötyeliö Selkärankaisia Petolinnut ja pikkupedot Hyönteissyöjälinnut Lepakko Lumikko Päästäinen, siili Kontiainen (ent.maamyyrä) Rupikonna Sammakot ja sisiliskot Kalat Selkärangattomia, niveljalkaisia Muurahaiset Ampiaiset Leppäpirkot (touk.+aik.) Kukkakärpästen toukat Aik. kukkakärpäset Harsokorennon toukat Aik. harsokorennot Loispistiäisten toukat Aik. loispistiäiset Maakiitäjäiset Lyhytsiipiset Hämähäkit Kirvakorennon toukat Petokärpäset Tuhatjalkaiset Sylkikuoriaisen toukat Aik. sylkikuoriaiset Kiilto- ja raatokuoriaiset Pihtihäntäinen Petopunkit Petoluteet, aikuiset ja nymfit Parihammaslude Mikrobeja Virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet Hallinnan kohde Hiiret, myyrät, osin myös laululinnut Suuret hyönteiset, madot Perhoset ja muita lentäviä hyönteisiä Vesimyyrä, maamyyrä, hiiret Etanat, maahyönteiset, hiiret Maahyönteisten toukat, mutta myös madot Etanat ja maahyönteiset Etanat, madot, hyönteiset Pistävien hyönteisten munat ja toukat Yksi keko voi syödä hyönteistä päivässä, tosin toimivat myös kirvojen puolustajina Toukat ja lentävät hyönteiset Kirvat Kirvat ja muut pehmeäihoiset hyönteiset Mesi, siitepöly ja mesikaste Kirvat, kempit, punkit, ripsiäiset, muut pienet hyönteiset ja toukat Mesi, siitepöly ja mesikaste, porkkanakempin munat Hyönteisten munat, toukat ja nymfit, kotelot, myös aikuisia hyönteisiä Mesi, siitepöly ja mesikaste, kirvojen loispistiäisillä myös kirvat Avomaan tuhohyönteiset, mutta myös hyötyeliöitä Kaali- ja sipulikärpästen munat, toukat ja kotelot Lentäviä tuho- mutta myös hyötyhyönteisiä Hedelmäpuiden kirvat Lentävät hyönteiset (lennosta) Maassa elävät vahinko- ja hyötyeläimet Etanat ja kotilot, maassa elävät toukat Hyönteiset ja kasvikset Maahyönteiset Lehtikirvat, hyönteisten munat ja toukat Punkit, ankeroiset, hyppyhäntäiset, ripsiäiset Hyönteisten munat, toukat ja kotelot Perhostoukat ja lehtikuoriaiset Useimmat hyönteiset ja eläimet Steiner 1985, Helenius 1990, lisäykset ja tarkennukset Piirainen

285 KASVINSUOJELU ENNALTAEHKÄISEVIÄ TUHOLAISTEN HALLINTAMENETELMIÄ Kasvinsuojeluosion johdannossa on esitelty lyhyesti ennaltaehkäiseviä menetelmiä, joten tässä esitellään tuholaisten hallinnan sovelluksia. Viljelyteknisiä keinoja tuholaisten hallinnassa ovat viljelykierto ja houkutuskasvikaistojen käyttö sekä luontaisten vihollisten suosiminen kukkivien kaistojen avulla. Viljelykierrolla ei voida vaikuttaa kaukokulkeutumana tuleviin tuholaisinvaasioihin, mutta paikallisiin tuholaiskantoihin sitäkin enemmän. Tuholaisennusteiden seuraaminen on tärkeää myös luomuviljelijöille, sillä sitä kautta saadaan tietoa kaukokulkeutumista, ja voidaan paremmin arvioida paikallisten tuholaiskantojen esiintymisen alkamisajankohtia. Viljelyteknisiin keinoihin yhdistetään etenkin puutarhatuotannossa mekaanisia keinoja, kuten harso- ja verkkokatteiden käyttöä. Ennaltaehkäiseviä tuholaisten hallintamenetelmiä Viljelyteknisiä menetelmiä Houkutuskasvien käyttö Luontaisten vihollisten suosiminen (konservointi) Suojakatteet ja -aidat VILJELYTEKNISIÄ MENETELMIÄ Viljelykierto Lohkojen maantieteellisellä sijoittelulla peräkkäisinä vuosina voi olla joko tuholaista suosiva tai haittaava vaikutus. Tuholaispainetta suosiva vaikutus ilmenee, kun lohkot sijoitetaan peräkkäisinä vuosina vierekkäin tai mahdollisimman lähekkäin samalla viljelyaukealla. Tuholaisilla on lyhyt muuttomatka uudelle lohkolle. Tuholaisia haittaava vaikutus ilmenee, kun lohkot sijoitetaan etäälle toisistaan peräkkäisinä vuosina. Huonot lentäjät eivät pääse siirtymään uudelle lohkolle, hyvillä lentäjillä voi viive vanhalta paikalta uudelle paikalle siirtymisessä tulla suuremmaksi. Joidenkin tuholaisten kohdalla on mahdollista pienentää tuholaispainetta varsinaisilla talouslohkoilla sijoittamalla houkutuskasvikaistoja sopiviin paikkoihin. Sopivia paikkoja ovat esim. edellisvuoden lohkon reunaosat paikallaan talvehtivilla tuholaisilla. Jos uusi lohko sijaitsee samalla viljelyaukealla, on mahdollistaa jarruttaa tuholaisten siirtymistä uudelle lohkolle perustamalla ns. puolimatkan kievareita, jotka voisivat ottaa osansa muuttajista. Viljelyalueiden ulkopuolella talvehtivien tuholaisten suunnistuskäyttäytymistä ei tarkalleen tunneta, käyttävätkö ne pelkästään uusia hajuja uusista kasveista, vai suunnistavatko ne myös edellisvuoden kasvinjätteiden hajoamisyhdisteiden opastamina. Mitä aikaisemmin kas- 283

286 KASVINSUOJELU vukaudella esiintyvästä lajista on kyse, sitä todennäköisemmältä jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu. Siksi jälkimmäisen vaihtoehdon tarjoama mahdollisuus houkutuskasvikaistojen käyttöön kannattaa ottaa osaksi viljelykokonaisuutta. Esimerkki viljelykierron käytöstä tuholaisten hallinnassa: Rapsikuoriaisen hallinta rapsikuoriaispistiäisen avulla 1. Rapsikuoriaisen elinkierto Rapsikuoriaiset (Meligethes aeneus) talvehtivat aikuisina viljelysalueiden ulkopuolella. Ne lähtevät talvehtimispaikoiltaan suurina joukkoina ilman lämpötilan ollessa vähintään +15 C (osa lähtee jo aikaisemminkin) ja etsiytyvät keväällä keltaisena kukkiviin rikkakasveihin ja muihin kukkiviin kasveihin. Varmimmin rapsikuoriaisia löytää voikukista siitepölyä syömässä. Tämä keväinen ns. kypsymissyönti on välttämätöntä, jotta naaraat voivat aloittaa muninnan rypsikasvustoon saavuttuaan. Normaaleina kesinä rapsikuoriaiset siirtyvät rypsipellolle, kun rypsit ovat nuppuvaiheessa. Kun rypsin kukat alkavat avautua, syövät ne siitepölyä avoimista kukista. Rapsikuoriaiset vioittavat rypsinnuppuja käyttämällä niitä ravintonaan ennen kukinnan alkamista ja muninta-alustana. Muninta-alustaksi naaraat valitsevat noin 2 3 mm:n pituisia nuppuja, joihin ne purevat reiän ja munivat munansa, 1 3 munaa nuppuun. Eniten vahinkoa aiheutuu silloin, kun rapsikuoriaiset tulevat suurina joukkoina rypsipellolle rypsin ollessa vielä varhaisessa nuppuvaiheessa. Tällöin nuppuja tuhoutuu runsaasti sekä syönnin että muninnan aiheuttaman vioituksen seurauksena. Toukka kuoriutuu munasta viikon sisällä muninnasta nupun ollessa vielä kiinni. Toukat syövät siitepölyä ja mettä, eivätkä juuri alenna rypsin satotasoa mikäli kannat eivät ole kovin suuria (muutama toukka per koko kasvi). Suurina joukkoina toukat voivat aiheuttaa huomattavan sadonmenetyksen, jolloin ne vahingoittavat syönnillään myös rypsin sato-osia siitepölyn ja meden käydessä vähiin. Toukkavaihe kestää noin kolme viikkoa. Viimeisen toukka-asteen lopussa rapsikuoriaisen toukka pudottautuu maahan koteloitumaan n. 0,5 3 cm:n syvyyteen. Kotelovaihe kestää nelisen viikkoa. Heinä elokuun vaihteessa alkavat uuden sukupolven rapsikuoriaiset ilmaantua maasta. Ne hakeutuvat ruokailemaan lähimpiin kukkiviin kasveihin. Vähitellen ne hajaantuvat kauemmaksi rypsipellosta, ja vahingoittavat kukka- ja parsakaaleja, mikäli niitä viljellään rypsinviljelyalueella. Elokuun lopussa - syyskuun puolivälissä kuoriaiset siirtyvät talvehtimispaikkoihin. Kuoriaiset talvehtivat karikekerroksen alla maahan kaivautuneina 2 5 cm:n syvyydessä. 2. Rapsikuoriaispistiäisen elinkierto Rapsikuoriaispistiäinen (Phradis marionellus) on meillä luontaisesti esiintyvä, pieni, 3 4 mm pitkä, kiiltävänmusta loispistiäinen. Niillä on yksi sukupolvi vuodessa ja ne talvehtivat kotelokopassa rypsipellossa. Talvehtineet pistiäiset alkavat kuoriutua kotelokopistaan, kun tehoisa lämpösumma on noin 300 astetta (kesäkuun 1. kolmanneksen aikana). Kuoriutumishuippu ajoittuu kesäkuun puolivälistä aina juhannukseen saakka. Pistiäiset siirtyvät talvehtimispaikoista (edellisvuoden rypsilohkoilta) uusille rypsilohkoille noin kesäkuun kymmenennen päivän jälkeen. Suurin joukoin ne saapuvat vasta, kun rypsin kukinta on alkanut. Jos rapsikuoriaistoukkia ja ruokaa löytyy jo talvehtimispaikalta (itsekylväytyneitä rypsejä ei niitetä ennen kukintaa), eivät pistiäiset todennäköisesti siirry kovin tehokkaasti uudelle rypsilohkolle, vaan jäävät edellisvuoden lohkolle. 284

287 KASVINSUOJELU Uudelle lohkolle saavuttuaan pistiäisnaaraat aloittavat välittömästi isäntien etsimisen ja niiden loisinnan. Pistiäiset loisivat rapsikuoriaisen toukkia laskemalla munanasettimen kautta munan isännän sisään, yksi muna/isäntä. Pistiäiset voivat loisia myös vielä nupun sisällä olevia isäntätoukkia. Pistiäistoukat kuoriutuvat munasta isännän sisällä 2 4 päivän kulutta muninnasta. Pistiäistoukat käyttävät isäntäänsä ravintolähteenään tappamatta sitä välittömästi. Kun rapsikuoriaistoukka on kehittynyt täysikasvuiseksi, se pudottautuu maahan ja kaivaa koteloitumiskammion koteloituakseen siinä. Ennen kuin isäntätoukka ehtii koteloitua, tappaa pistiäistoukka isäntänsä ja syö sen kokonaan. Rapsikuoriaispistiäistoukka kutoo sitten silkkisen (kullankeltaisen tai rusehtavan) kotelokopan ja koteloituu sen sisällä. Elokuun loppuun mennessä lähes kaikki pistiäiset ovat kehittyneet valmiiksi aikuisen näköiseksi esiaikuiseksi. Esiaikuiset jäävät talvehtimaan kotelokoppiin seuraavaan kesään saakka. Koska rapsikuoriaispistiäisen kotelokopat ovat rypsipellossa, on käytössä olevilla viljelymenetelmillä keskeinen vaikutus pistiäisen selviytymiseen talven yli, sekä kuoriutumisen onnistumiseen seuraavana kesänä. Maanmuokkaukset, erityisesti kynnöt, haittaavat rapsikuoriaispistiäisen talvehtimista (etenkin raskailla savimailla). Jopa 70 % talvehtimassa olevista pistiäisistä tuhoutuu kynnön vaikutuksesta. Viljelykierron merkitys korostuu rypsiä seuraavan kasvin valinnassa; jos rypsin jälkeen kylvetään kevätvilja ja siitä joudutaan torjumaan tuomikirvoja torjuntaaineruiskutuksin juuri pistiäisen kuoriutumisaikoihin, tuhotaan myös kuoriutumassa olevat rapsikuoriaispistiäiset. Rapsikuoriaispistiäinen ei vähennä kuluvan kauden rapsikuoriaiskantoja, vaan pienentää kuoriaisen seuraavaa, talvehtivaa sukupolvea. Tällöin olisi siedettävä rapsikuoriaisia rypsipellossa siirtymäkauden ajan. Siirtymäkausi kestää simulaatiomallien (Hokkanen) mukaan 2 4 vuotta olosuhteista riippuen. 3. Rapsikuoriaispistiäisen suosiminen Rypsi apila-seoskasvuston puinnin jälkeen ei maata muokata, vaan annetaan apilanurmen kasvaa vähintään Juhannukseen saakka. Mikäli sekakasvuston käyttö ei ole mahdollista, voi sen vaikutuksen korvata jättämällä muokkaamatta rypsilohkosta ne reunat joissa rapsikuoriaista on esiintynyt runsaimmin (muutaman metrin levyinen kaistale). Myös raskasta liikennöintiä olisi vältettävä ko. reunuksella. Seuraavan vuoden rypsikasvusto perustetaan mahdollisimman lähelle edellistä, koska pistiäisen siirtymismatka ja -aika ovat lyhyitä. Edellisvuoden kasvustosta varisseista siemenistä kasvaneet rypsit niitetään ennen kukintaa, jotta pistiäiset eivät jäisi edellisvuoden lohkolle. Mikäli rapsikuoriaiset tulevat aikaisin rypsipellolle ja niitä joudutaan torjumaan, olisi torjunta tehtävä aikaisessa nuppuvaiheessa. Myöhäisessä nuppuvaiheessa juuri ennen kukintaa torjunta-aineruiskutuksia ei tulisi enää tehdä, koska ne voivat vaikuttaa rapsikuoriaispistiäisen tehoa heikentävästi. Mikäli rypsiä ei tuoteta joka vuosi, perustetaan välivuosina pistiäispankkeja kylvämällä rypsiä muutaman aarin alalle. Kahukärpänen viljelykierrossa Kahukärpänen (Oscinella frit) voi aiheuttaa runsaana esiintyessään jopa täydellisen tuhon kasvustossa. Kahukärpänen käyttää isäntäkasvinaan heinäkasveista ainakin raiheiniä, natoja ja timoteitä sekä viljoja ja maissia. Kahukärpänen talvehtii toukkana isäntäkasvin korren sisällä tai tyvellä, koteloituu ja kehittyy aikuiseksi keväällä. Uudet aikuiset munivat kevätviljoille ja heinäkasveille. Koska kahukärpäsellä on etenkin lämpiminä kesinä useampi sukupolvi vuodessa, ovat myös keskikesällä ja sen jälkeen kylvetyt kerääjäkasvustot hyviä kahukärpäsen lisääntymispaikkoja. Viljatiloilla tai viljakierrossa olisi syytä käyttää muita 285

288 KASVINSUOJELU kerääjäkasveja kuin yksisirkkaisia kasveja viherlannoituskasvuston maahanmuokkaamisen jälkeen. Kerääjäkasviksi kylvetty ruis, joka muokataan vasta keväällä, tarjoaa erityisen hyvät olosuhteet kahukärpäsen lisääntymiselle ja talvehtimiselle. Jos kierto on esimerkiksi apilanurmi-kerääjäkasvina ruis-kevätvilja, voitaisiin oikeastaan puhua kahukärpäskierrosta. Keväviljoilla voi esiintyä merkittäviä kahukärpästuhoja, ja kahukärpäskannat kasvavat nopeasti suuriksi. Vaihtoehtoisia kerääjäkasveja viljoille ja heinille ovat mm. hunajakukka, rehukaali ja -rapsi sekä öljyretikka. Kahukärpäsen esiintymistä on syytä tarkkailla ottamalla kasvustonäytteitä, joista etsitään kahukärpäsen toukkia ja koteloita. Täysikasvuiset toukat ovat kellertäviä tai keltaisia, 4 mm. pitkiä. Tarkkailua voi tehdä rukiilla syksyllä, ja kevätviljoilla orastumisvaiheesta eteenpäin. HOUKUTUSKASVIEN KÄYTTÖ Joidenkin tuholaisten kohdalla voidaan saada houkutuskasvien käytöllä tuholaispainetta oleellisesti pienennettyä varsinaisella talouskasvilohkolla. Kotimaisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että kukkakaaleja ja öljykasveja tuhoava rapsikuoriainen on erityisen mieltynyt keltaisiin kukkiin ja ristikukkaisten kasvien hajuun. Kun kukkakaalikasvuston ympärille kylvetään houkutuskasvivyöhykkeitä (rypsi, rapsi, parsakaali, kehäkukka tai aurinkokukka) tietyn ajoituksen mukaan, on torjunnan teho ollut lähes 100-prosenttinen. Kyseisistä kasveista rapsikuoriaiset voidaan hävittää pyretriiniruiskutuksilla. Myös syysrypsin avulla voidaan kevätrypsin kasvustoja suojella kuoriaistuholta. Pieni kaistale syysrypsiä houkuttelee kuoriaiset sinne ennen kuin kevätrypsipellolla on vielä mitään mielenkiintoista. Houkutuskasvikaistojen suunnittelu ja sijoittelu on tehtävä aina tilakohtaisesti vuosittain muuttuvien tilanteiden mukaan. Tässä esitellään yleisperiaatteita, sovelluksia voidaan kehittää hyvin erilaisiksi tilojen erilaisista tilanteista johtuen. Suunnittelussa ja seurannassa on hyvä käyttää ainakin aluksi asiantuntija-apua. Esimerkkitapauksina ovat kaalikasvit ja porkkana. Esimerkki: Kaalikärpästen hallinta luomuviljelyssä houkutuskasvikaistojen avulla Kaalikärpäset ovat tunnetusti hyviä lentäjiä, ja niinpä viljelykierrolla on vain vähäinen vaikutus niiden kantojen hallinnassa, ellei uutta lohkoa voida viedä useiden kilometrien päähän edellisvuotisesta. Kaalikärpäset pystyvät hyödyntämään useimpia ristikukkaisia kasveja myös rikkakasveja. Vaikka tilalla ei olisi koskaan viljelty ristikukkaisia kasveja, voi tilalla olla oma ristikukkaisilla rikkakasveilla lisääntyvä kaalikärpäspopulaatio mm. peltoretikka on hyvä kaalikärpäskantojen ylläpitäjä. Niinpä kaalikärpäskantojen kasvu alkaa jo heti ensimmäisenä kaalinviljelyvuonna viljelytekniikasta riippuu, kumpi kärpäskanta runsastuu enemmän. Jos alkukesästä kasvusto on harsolla suojattu, jää pikkukaalikärpäskanta pienemmäksi isokaalikärpäsen eduksi. Harsojen 286

289 KASVINSUOJELU poistamisen aikaan kesä-heinäkuun vaihteessa on isokaalikärpästen lentoaika alkanut jatkuen syksyyn. Loppukesästä on myös pikkukaalikärpäsen toinen sukupolvi lennossa. Isokaalikärpäsen tuhot kohdistuvat pääasiassa kaalin juuriin, kun pikkukaalikärpästen toinen sukupolvi munii myös keräkaalin kerään. Toukat miinaavat kerässä aiheuttaen satotappioita ja korkeampia kauppakunnostuskustannuksia. Kaalikärpäsvioitusten vaikutus ilmenee keräkaalilla kerän painossa, kukkakaalilla voi sato jäädä kokonaan saamatta. Vioitus on runsainta lohkon reunaosissa, joissa osa kaaleista voi kaatuilla toukkien tuhotessa juuriston kokonaan, ja näin kaalien kasvu pysähtyy kesken. Koska kaalikärpästuhoja ei voida harsoilla estää heinä-elokuussa harson haitallisen lämpövaikutuksen vuoksi, jää vaihtoehdoiksi joko hyönteisverkon hankinta, jota voi pitää kasvuston suojana koko kasvukauden, tai kaalikärpäskantojen hallinta houkutuskaistan avulla. Kaalikärpäset talvehtivat kotelovaiheessa kaalipellossa. Osa koteloista tuhoutuu syys- ja kevätmuokkausten yhteydessä, mutta muokkauksilla ei ole kuitenkaan riittävän tehokasta vaikutusta, jotta se yksistään pitäisi kaalikärpäskannat hallinnassa. Etenkin isokaalikärpästoukka hakeutuu suhteellisen syvälle koteloitumaan, jopa muokkauskerrokseen alaosaan saakka. Tällöin syväkynnöllä ei välttämättä ole tuhovaikutusta, voivathan syvällä olevat kotelot jopa nousta sen vaikutuksesta lähemmäksi maan pintaa. Kaalikärpästuhojen pienentämiseksi varsinaisella satolohkolla voidaan perustaa kaalikärpäsiä varten houkutuskaistoja. Paras teho kaistasta saadaan, kun se perustetaan lähelle kärpästen synnyinpaikkaa eli edellisvuoden kaalipellon reunaan. Houkutuskaistalle istutetaan tai kylvetään ristikukkaisia kasveja, jolloin kaalikärpästen ei tarvitsisi lähteä etsimään lisääntymispaikkaa uudelta kaalilohkolta. Mikäli tilalla on sekä pikku- että isokaalikärpästä, on molempia lajeja varten perustettava omat kaistansa siten, että kesäkuussa houkutellaan pikkukaalikärpästä ja kesä- heinäkuun vaihteesta eteenpäin isokaalikärpästä. Kaistat voidaan perustaa yhtä aikaa, mutta isokaalikärpäskaista on peitettävä harsolla siihen saakka kunnes pikkukaalikärpäskaista tuhotaan. Hyviä houkutuskaistakasveja edullisuutensa puolesta ovat kylvettävät ristikukkaiskasvit, kuten rypsi ja rapsi. Rypsistä ja rapsista voi kuitenkin tulla myöhempinä vuosina rikkakasviongelma, joten rehukaali on turvallisempi vaihtoehto - se ei ehdi tuottaa itävää siementä meidän oloissa. Ehkä paras tulos saadaan, jos houkutuskaistoilla on edellä mainittujen kasvien lisäksi esimerkiksi lanttua, kiinankaalia ja vaikkapa kukkakaalia. Houkutuskaistat kannattaa perustaa ennen talouslohkojen istuttamista tai kylvämistä, jotta mahdollisesti jo kuoriutuneet tai talvehtimasta tulleet tuholaiset saadaan asettumaan sinne talouslohkojen sijasta. Pikkukaalikärpäsen houkutuskaistat toimivat hyvin myös kovakuoriaistuholaisten, kuten kirppojen ja sinappikuoriaisten kohdalla. Mikäli kovakuoriaiskannat ovat suuret, on houkutuskaistan oltava riittävän iso, jotta se ei tuhoudu täysin kirppojen ja sinappikuoriaisten tullessa paikalle. Sopiva houkutuskaistan koko voi olla noin viisi prosenttia edellisvuoden kaalilohkon pinta-alasta. Mikäli tilalla on useita kaalilohkoja vuosittain, ja ne sijaitsevat eri suunnissa toisiinsa nähden, voi olla tarpeellista ympäröidä myös uudet kaalilohkot houkutuskaistoilla. Houkutuskaistan voi perustaa myös nauris- tai lanttumaan ympärille. Esimerkki: Porkkanan tuholaisten hallinta houkutuskaistojen avulla Viljelykierto suunnitellaan siten, että porkkanalohkot sijaitsevat mahdollisimman etäällä tosistaan peräkkäisinä vuosina. Edellisvuoden porkkanalohkon reunaan kylvetään varhain keväällä houkutuskaistaksi porkkanaa esim. 20 m x 1 m kokoisena kaistana, lisäksi voidaan istuttaa terveitä porkkanoita yhteen riviin kaistan reunaan. Talouskasvit (porkkanat) peitetään harsolla ennen taimettumista. Houkutuskaistan porkkanoista seurataan tuholaisia, porkkanakemppiä ja porkkanakärpästä kel- 287

290 KASVINSUOJELU taliimapyydyksin ja suorin kasvustohavainnoin. Mikäli houkutuskaistalle ilmaantuu porkkanakemppejä, seurataan niiden runsautta. Jos kemppejä on runsaasti, 0,5-1 kemppiä / kasvi, kylvetään tai istutetaan houkutusporkkanoita lisää, jotta kaistalle ei tule ylikansoitusta ja kemppien ei tarvitse lähteä paremmille ruokapaikoille talousporkkanamaalle. Vaihtoehtoisesti kemppejä voi torjua pyretriiniruiskutuksella (Bioruiskute S) houkutuskaistalta, jos kemppimäärä on suuri. Ruiskutus on toistettava muutaman kerran. Ruiskutus ei ole kuitenkaan kovin suositeltavaa, koska sen aiheuttama häirintä voi pakottaa kempit lähtemään kaistalta uutta lisääntymispaikkaa etsimään. Kemppinaaraat aloittavat kaistalla muninnan, ja jos niitä ei häiritä, ne voivat pysytellä kaistalla koko muninta-ajan heinäkuun loppupuolelle saakka ja näin kemppipaine varsinaiselle talouslohkolle pienenee. Talouslohkolla voi seurantaa varten jättää 1 0,5 riviä harsottamatta, mistä havainnoidaan kemppien ilmaantumista ennen harsojen aukaisua rikkatorjuntaa varten. Mikäli tarkkailurivillä tai liimapyydyksissä ei ole havaittavissa porkkanakemppejä, voidaan harsot avata turvallisin mielin ja laittaa takaisin harauksen/kitkennän jälkeen ilman pyretriiniruiskutusta. Useamman vuoden kokemusten mukaan kaistat näyttäisivät houkuttelevan hyvin porkkanakemppejä. Kaistat tuhotaan heinäkuun puolenvälin jälkeen ennen uuden kemppisukupolven aikuistumista mekaanisesti esim. jyrsimällä. Aikaisemmin ei mekaanista torjuntaa kannata tehdä, etteivät vielä elossa olevat vanhan sukupolven kempit pakene talouslohkolle kaistan muokkauksen yhteydessä. LUONTAISTEN VIHOLLISTEN SUOSIMINEN (KON- SERVOINTI) Luontaisia vihollisia suositaan perustamalla esimerkiksi kukkivien kasvien kaistoja, kylvämällä pientareille ja suojakaistoille monilajinen kukkivien kasvien kasvusto sekä jättämällä syyskynnön yhteydessä väliaikaisia piennarkaistoja maakiitäjäisten suosimiseksi etenkin suurilla kasvulohkoilla. Erilaiset lehtipuut ja -pensaat hedelmä- ja marjatarhojen yhteydessä lisäävät saalistajapunkkien määrää myös marjakasvustoissa. Samoin kirvojen ja kemppien luontaiset viholliset voivat runsastua, koska lehtipuut ja pensaat tarjoavat vaihtoehtoisia isäntä- ja saaliseläimiä niille. Kevätviljapeltojen kukkivien kasvien kaista yksivuotisena voi olla esimerkiksi hunajakukka ja rypsiseos, jolloin se tarjoaa ravintoa kukkakärpäsille ja loispistiäisille. Kukkimisvaiheessa kasvustoa on niitettävä sopivalta korkeudelta siten, että se ehkäisee rypsin siementen muodostumisen ainakin suuremmassa määrin ja jatkaa kaistan kukinta-aikaa elokuulle saakka. Sopiva niittokorkeus löytyy kokeilemalla. Monivuotinen viljapeltojen kaista voi pitää sisällään yksivuotisten kasvien lisäksi kaksi- ja monivuotisia kasveja; kumina, pietaryrtti, siankärsämö, koiran- ja vuohenputket, hunajakukka, sinappi tai rypsi. Monivuotinen kasvusto tulee myös niittää aika ajoin, ja se on uusittava muutaman vuoden välein, ellei halua tehdä siitä pysyvää monimuotoistamisvyöhykettä. 288

291 KASVINSUOJELU Kukkivien kasvien kaistat ovat tukipoliittisesti hankalia; jos niitä ei saada sovitettua tukien sisään, on selvintä ilmoittaa ne tilapäisesti viljelemättömiksi. Tukiehtojen vaikutukseen kannattaa aina perehtyä tapauskohtaisesti. SUOJAKATTEET JA -AIDAT Tehokkain keino tuhoeläinten ennaltaehkäisevässä mekaanisessa torjunnassa on suojaharsojen ja suojaverkkojen käyttö. Niiden käyttö rajoittuu kuitenkin vain puutarhakasvien tuotantoon. Monien vihannesten (erityisesti ristikukkaisten) luonnonmukainen viljely on usein yksinkertaisinta suojaharson tai -verkon avulla. Erityisesti lantun, nauriin, kaalien ja porkkanan suojaamiseen harsot ja verkot sopivat hyvin. Suomessa on tähän asti ollut käytössä pääasiassa suojaharsoja. Sen sijaan muualla on yleistymässä polyetyleeniverkot, joiden silmäkoko on 1,5 x 2 mm, 1,5 x 1,2 mm tai 1,35 x 1,35 mm. Jotta torjunta porkkanakärpästä vastaan onnistuisi, silmäkoon tulisi olla enintään 1,2 x 1,6 mm. Verkot kestävät noin viisi vuotta ja ne ovat huomattavasti vahvempia kuin harsot. Lisäksi niiden etuna on, että viljelykasvien homehtumisriski on verkkojen alla pienempi kuin harsojen alla. Polyetyleeniverkon muita etuja ovat lisäksi hyvä kestävyys sadetta ja rakeita vastaan, kasvuston hyvä suoja rankkasateelta, parempi mikro-ilmasto, parempi itävyys kuivalla säällä sekä useimmiten selvä sadonlisäys. Haittana on korkea hinta. Hyvän sadon edellytys on harsojen tai verkkojen johdonmukainen käyttö ja reunojen tiiviinä pitäminen. Keski- Euroopassa on tarjolla seuraavia polyetyleeniverkkoja: Bionet K, Bionet M, Rantai, Nicotex sekä lyhytikäisempi Filbio, joka on valmistettu polyamidista. Polyamidista valmistetut verkot ovat keveitä, joten niiden käyttö taimettuvilla ja hennoilla taimilla on edellistä parempi. Harsojen ja verkkojen levitys tehdään joko rikkakasvien liekittämisen jälkeen ennen taimettumista (porkkana) tai välittömästi istuttamisen jälkeen (kaalit, salaatti). Reunat on kiinnitettävä kauttaaltaan huolellisesti, sillä tuholaiset osaavat kävellä maan pintaa pitkin ja löytävät aukkopaikat. Käytettyjen harsojen reiät tulee paikata huolellisesti (esim. teipataan paikkaharsoilla ja pakkausteipillä), myös uusiin harsoihin voi tulla reikiä tai repeämiä huolimattoman käytön seurauksena tai heikon laadun vuoksi. Repeämät on korjattava. Sopivasti rakennettu este tai aita voi myös estää tu- Kasvustoa suojaavat katteet harsot ja verkot HARSON KIINNITYS Kasvustoa ympäröivät aidat 289

292 KASVINSUOJELU Kateharson ja verkon vertailua Harso + - estää tuholaisten pääsyn kasvustoon maahan tiiviisti kiinnitettynä - nostaa lämpötilaa - vähentää kosteuden haihtumista ja tuulistressiä - aikaistaa sadon valmistumista - lisää kasvuhäiriöitä ja tautiriskejä - voidaan käyttää vain rajoitetun ajan alkukehityksen suojaamiseen - lisää rikkakasvien kasvua - kestävät noin kaksi vuotta Verkko + - estää tuholaisten pääsyn kasvustoon maahan tiiviisti kiinnitettynä - kasvuhäiriöriskit vähäisiä - voidaan käyttää koko kasvukauden ajan - suojaa kasvustoa rankkasateelta - lisää yleensä satoa - vahvoja - kestävät noin viisi vuotta - hankintahinta kallis holaisen pääsyn aran kasvin viljelylohkolle. Pystysuuntainen aita voi estää tuholaisen pääsyn pellolle, mikäli tuholainen lentää matalalla eikä osaa nousta aidan yli. Kaalikärpäsen pääsyä kaalipellolle voidaan estää pystyttämällä noin 1,5 m korkea hyönteisverkosta rakennettu aita kaalikasvuston ympärille. Verkko taivutetaan ylhäältä ulospäin kaksinkerroin, jotta kaalikärpänen ei pääse verkon vierestä nousemaan suoraan aidan yli. Etanoiden pääsy vihanneslohkolle voidaan estää pystyttämällä peltiaita lohkon ympäri (korkeus noin 30 cm), pellin ulkopuolelle kiinnitetään kaksi sähkölankaa eristemuovin päälle parin sentin välein. Lankaan johdetaan sähkövirta ( sähköpaimen ), jolloin aitaa ylöspäin kiipeävä etana saa sähköiskun ja perääntyy alas. Menetelmä sopii lähinnä kotipuutarhamittakaavaan. Tuholaisten suoria torjuntamenetelmiä Mekaaninen torjunta Terminen eli lämpövaikutukseen perustuva torjunta Kasvien puolustuskykyä tehostavat hoitoaineet Biologinen torjunta Torjunta-aineet TUHOLAISTEN SUORIA TORJUNTAMENETELMIÄ Suoria torjuntamenetelmiä käytetään silloin, kun välitön tuho uhkaa kasvustoa. Suorat torjuntamenetelmät koostuvat mekaanisesta ja termisestä torjunnasta, kasvien puolustuskykyä lisäävien kasvienhoitoaineiden käytöstä, biologisesta torjunnasta ja viime kädessä luomutuotannossa sallittujen torjunta-aineiden käytöstä. MEKAANINEN TORJUNTA Mekaanista torjuntaa ovat erilaiset muokkaukset, joilla tuhotaan joko suoraan tuholaisia tai niiden elinympäris- 290

293 KASVINSUOJELU töjä, kuten kasveja. Muokkauksia käytetään erityisesti tuholaisten hävittämiseen houkutuskaistoilta. Ötökkäimureiden kehitys on lähtenyt liikkeelle Amerikasta. Ripsiäiset ja kirvat ovat salaattiviljelmien suurin vitsaus mutta ötökkäimureiden avulla ongelma voidaan hallita ilman kemikaaleja. Ötökkäimureita käytetään perunanviljelyssä koloradonkuoriaisten torjuntaan. Kyse on suurista monirivisistä, traktorikäyttöisistä imureista, merkkejä on useita. Suomessa ötökkäimureita on käytössä joillakin mansikkatiloilla nälvikkäiden ja peltoluteiden torjunnassa. Joidenkin tuholaisten hallinta onnistuu karistelun avulla, esimerkiksi parsakukon toukat karistellaan kasvustosta maahan, jolloin ne eivät enää pääse kiipeämään ylös kasvustoon ja kuolevat joko ruuan puutteeseen tai saalistukseen maassa. Toukkien karistelua voi käyttää muillakin kasveilla, torjunnan tehoa edistää jos alueella on runsaasti saalistajia syömässä maahan varisseet toukat. Vattukuoriaisia ja -kärsäkkäitä voi torjua pienillä viljelyksillä karistelemalla ne maassa olevalle tahmealla aineella esimerkiksi tervalla sivellylle kertakäyttölakanalle, joka poltetaan tuholaisineen torjunnan jälkeen. Lakanaa siirretään rivissä eteenpäin sitä mukaa kun karistelu etenee. Herukkakasvustoissa voidaan samaa menetelmää käyttää karviaispistiäisille, kun työ tehdään sään ollessa kolea, jolloin aikuiset pistiäiset eivät lähde lentoon, vaan tippuvat maahan. Esimerkiksi koloradonkuoriaista voidaan torjua karistelemalla aikuiset ja toukat perunan lehdiltä alas perunapellon vaoissa kulkeviin pulkkiin. Karisteluun käytetään kasvuston yläpuolella kulkevia lehtiä heiluttavia ketjuja tai voimakasta sivuttaispuhallusta. Traktorikäyttöisiä laitteita on Keski-Euroopassa rakennettu jopa nelirivisinä. ÖTÖKKÄIMURI TERMINEN ELI LÄMPÖVAIKUTUKSEEN PERUSTU- VA TORJUNTA Lämpövaikutukseen perustuvaa torjuntaa on tuholaispesäkkeiden hävittäminen kaasuliekillä liekittämällä, esimerkiksi mansikkakasvustossa kannattaa pesäkemäiset mansikkapunkin saastuntakohdat tuhota liekittämällä. Mansikkapunkkia ja -ankeroista voidaan torjua paljasjuurisista mansikan taimista ja rönsytaimista lämminvesikäsittelyn avulla. Taimet upotetaan lämpimään 44,5- asteiseen veteen 5 10 minuutin ajaksi. Tähän on kehitetty myös kotimaisia sähkövastuksilla ja termostaatilla varustettuja laitteita. 291

294 KASVINSUOJELU Etenkin kasvihuoneviljelyssä höyrytys on tehokas tuholaiskantojen hallintamenetelmä. Kasvustojen vaihdon yhteydessä ja kasvukauden päättyessä pohjan ja rakenteiden höyrytys tuhoaa tehokkaasti niissä lymyilevät tuholaiset kaikkine kehitysvaiheineen. KASVIEN PUOLUSTUSKYKYÄ TEHOSTAVIA HOITO- AINEITA Tämän ryhmän aineiden käytöstä on hyötyä vain mikäli levitys tehdään riittävän ajoissa jo siinä vaiheessa, kun vasta ensimmäiset merkit mahdollisesta ongelmasta ovat havaittavissa. Näitä kasvienhoitoaineita ovat: 1. Solukkoa vahvistavat aineet piitä sisältävät valmisteet, myös ennaltaehkäisyyn. 2. Elisitorit l. kasviaktivaattorit luonnollista alkuperää olevat, esim. mesiangervo tai pajunversouute, jotka sisältävät luonnon omia salisyylihappoja, käsittely tautiennusteiden perusteella, tuholaisille ne toimivat maittavuutta haittaavasti. 3. Karkotusvaikutteiset aineet tuhohyönteisille epämiellyttäviä tuoksuja kuten valkosipuliuutteet. 4. Erilaiset kivijauheet, tuhka, kalkki yms., jotka haittaavat kasvien maittavuutta puremasuisten hyönteisten osalta, vähentävät myös munintaa kasveille. Haittapuolena on yhteyttämistehon heikkeneminen aineiden varjostaessa kasvien lehtiä. Piivalmisteet Elisitorit: Paju- ja mesiangervouutteet Kasvien piipitoisuuden nousu esim. käyttämällä sopivaa viljelytekniikkaa tai varsinaista piilannoitusta voi lisätä kasvien tuholaisten ja tautien kestävyyttä. Ulkomailla, etenkin USA:ssa, käytetään hyönteistorjuntaan piilevävalmisteita (diatomaceous earth) tai puhtaasta hiekasta valmistettuja piiyhdisteitä (silica gel), joiden teho perustuu niiden rasva-absorptiokykyyn ja terävään kide-muotoon. Hyönteisten iholle joutuessaan nämä aineet aiheuttavat suojaavan vahakerroksen ohentumista, mikä yksin tai kiteiden aiheuttamien ruoansulatustoiminnan mekaanisten vaurioiden kanssa aiheuttaa nestehukan. Kauppavalmisteita on useita. Piilevävalmisteiden annostelu tapahtuu erikoislaitteilla ja niiden teho on erityisen hyvä suurissa ruokavarastoissa ja silloin, kun ilman suhteellinen kosteus on alhainen. Huom. Eivät saa joutua hengitysilmaan, joten suojainten käyttö on tarpeen. Pajunkuori ja mesiangervo sisältävät runsaasti luonnon omia salisyylihappoja. Koska salisyylihapot in- 292

295 KASVINSUOJELU dusoivat kasvien puolustuskykyä patogeenejä vastaan, voisivat pajunkuori- ja mesiangervouutteet tai -keitteet toimia luomutuotannossa kasvienhoitoaineina käytetäänhän niitä kansanlääkinnässä tulehdus- ja kiputilojen hoitoon salisyylihappopitoisina rohtoina. Varsinaisia testaustuloksia uutteiden käytöstä ei ole, joten sekoitussuhteita on itse kokeiltava. Kasvustokäsittelyssä on muistettava, että uutetta on laimennettu riittävästi, ettei käsittelystä aiheudu haittaa kasveille. Valkosipuliuutteita voidaan käyttää tuholaisten torjuntaan. Torjuntavaikutus perustuu hajuun valkosipulille tyypillinen haju on joillekin hyönteisille epämiellyttävä, ja ne välttävät valkosipuliuutteilla käsiteltyjä kasvustoja. Käsittely on toistettava useita kertoja kasvukauden aikana. Tunnetuin saatavilla oleva valmiste on Garlic Barrier, joka on USA:ssa rekisteröity torjunta-aineeksi. Valkosipulihaude (Allium sativum) valmistetaan hienontamalla 75 g valkosipulilohkoja tehosekoittimessa. Tahna sekoitetaan 10 litraan kiehuvaa vettä. Annetaan seistä 24 h kannan alla. Ruiskutetaan 3 kertaa kolmen päivän välein. Väitetään Saksassa tehoavan mansikkapunkkeja ja muita punkkeja vastaan. Koiruoholla (Artemisia absinthium) on perinnetietojen mukaan tuholaisia karkottavaa vaikutusta. Valmiina uutteena sitä ei ole saatavilla, joten sen käyttäminen on työlästä. Koiruohotee tai -keite valmistetaan siten, että sekoitetaan 30 g kuivattua tai 300 g tuoretta kasvia 10 litraan vettä. Keittoaika ulkotiloissa min. Uutetta käytetään sellaisenaan muurahaisia, toukkia, punkkeja ja kirvoja vastaan. Pietaryrttiteetä (Tanacitum vulgare) tai -keitettä käytetään laimentamattomana mansikkapunkkia, kirvoja, omenakääriäistä ja kaaliperhosen toukkia vastaan. Sitä valmistetaan hauduttamalla tai keittämällä tuoretta pietaryrttiä (300 g/10 l vettä) tai kuivattua pietaryrttiä (30 g/l vettä). Peltokortekeite (Equisetum arvense) valmistetaan siten, että 1 kg tuoretta tai 150 g kuivattua peltokortetta sekoitetaan 10 litraan vettä. Keittoaika on min. Keite laimennetaan käyttöä varten 1:5. Käytetään yksin tai yhdessä 3 %:n mäntysuopaliuoksen ja 1 %:n spriin kanssa kirvoja, kehrääjäpunkkeja ja vihannespunkkeja, mutta myös sienitauteja vastaan. Kivikkoalvejuuriuutetta käytetään marjapensaiden ja omenapuiden varhaiskevätruiskutuksiin mm. herukka- Karkotteet: Valkosipuli- ja koiruohouutteet Muita kasvienhoitoaineita (tehoa ei ole tutkittu Suomen oloissa) 293

296 KASVINSUOJELU Tuhka- tai kalkkipölytys koita ja lehtikirvoja vastaan. Sekoitetaan 100 g kuivattua kivikkoalvejuurta (Dryopteris filix-mas) 10 litraan vettä. Käytetään sellaisenaan laimentamatta. Sananjalkauute valmistetaan sekoittamalla 10 g kuivattua sananjalkaa (Pterilium aquilinum) 1 litraan vettä. Pullotetaan ja varastoidaan. Laimentamaton seos käytetään kesällä etanantorjuntaan ja laimennettu seos (1:10) käytetään varhaiskevätruiskutuksena kirvoja vastaan. Raparperilehtikeite (Rheum raponthicum) valmistetaan sekoittamalla 500 g tuoreita raparperinlehtiä 5 litraan vettä. Seos keitetään ja käytetään siivilöinnin jälkeen laimentamatta hyönteistorjuntaan. Tomaatinlehtiuutetta (Lycopersicon esculentum) saadaan sekoittamalla kaksi kourallista murskattuja tomaatinlehtiä tai -varkaita 2 litraan vettä. Annetaan seistä 2 tuntia ja käytetään laimentamatta kaaliperhosten toukkien torjuntaan (myös seoksena mäntysuopaliuksen kanssa). Nokkosvesi valmistetaan upottamalla 200 g kuivattua tai 1 kg tuoretta nokkosta (Urtica dioica, U. urens) 10 litraan vettä ja annetaan seistä 1 4 vrk. Liuos käytetään sellaisenaan kirvoja vastaan tai laimennettuna (1:20 50) kasvun virkisteenä. Tuhka- tai kalkkipölytys tehoaa hetkellisesti erityisesti puremasuisiin hyönteisiin. Sen teho riippuu kuitenkin paljon kulloinkin vallitsevasta säästä ja on uusittava sateen jälkeen. Kalkinlevitys oraille on toimiva torjuntakeino silloin, kun viljanoraissa esiintyy paljon etanoita. Puutuhka siroteltuna porkkanariveihin vähensi suomalaisissa kokeissa porkkanakärpäsen munintaa selvästi. Huom. Pölytteet eivät saa joutua hengitysilmaan, joten suojainten käyttö on tarpeen. BIOLOGINEN TORJUNTA Klassista biologista torjuntaa on torjuntaeliöiden levittäminen uudelle alueelle ei-kotoperäisen tuholaisen torjumiseksi. 1. Kertalevitys; torjuntaeliöt pystyvät kotiutumaan pysyvästi uudelle alueelle monivuotisen kasvuston ollessa kyseessä. 2. Kausittainen (vuosittainen) levitys; torjuntaeliöt pystyvät lisääntymään, mutta eivät selviä epäedullisen kauden (talven) yli. 3. Jatkuvasti toistuva levitys riittävän torjuntatuloksen saavuttamiseksi levitys toistettava varsinaisten torjunta-aineiden tavoin, koska torjuntaeliöt eivät joko 294

297 KASVINSUOJELU pysty lisääntymään tai lisääntymiskyky ei ole riittävä kyseisellä alueella. Biologisia torjuntaeliöitä tuholaisten torjuntaan Suomessa on tarjolla pääasiassa kasvihuonetuotantoon. Poikkeuksen tekee mansikka mansikkapunkin torjuntaan käytetään biologisia torjuntaeliöitä. Niitä saa nyt myös kotimaisina Biotus Oy:stä. KAUPALLISESTI SAATAVILLA OLEVIA TORJUNTAELIÖITÄ (LUETTELO EI OLE KATTAVA) Torjuntaeliö Tieteellinen nimi Torjuttava tuholainen Atheta coriaria -petokuoriainen Atheta coriaria liejukärpästen ja ripsiäisten toukat, sienisääsken toukat sukkulamatojen lisänä Ansaripetopunkki Phytoseiulus persimilis vihannespunkit ja neilikkapunkit Petopunkki Amblyseius californicus vihannespunkit Ripsiäispetopunkki Amblyseius degenerans ripsiäiset Jauhiaiskiilukainen Encarsia formosa anasarijauhiainen Eretmocerus eremicus -loispeto Eretmocerus eremicus ansarijauhiainen Kirvasääski Aphidoletes aphidimyza kirvat Petosääski Feltiella acarisuga vihannespunkit Kirvavainokainen Aphidius colemani lehtikirvat Kirvavainokainen Aphidius ervi lehtikirvat Kirvakiilukainen Aphidius abdominalis lehtikirvat Macrolophus calignosus -petolude Macrolophus calignosus ripsiäiset, jauhiaiset, vihannespunkit, kirvat Miinaajapeto Dacnysa loisii suonimiinaajakärpästen toukissa Munakiilukainen (Trichogramma sp.) yökkösten munat Orius -petolude Orius laevigatus ripsiäiset Orius majusculus ripsiäiset, kirvat, vihannespunkit Harmonia axyridis -petokuoriainen Harmonia axyridis kirvat Harsokorento Chrysoperla carnea kirvat Sukkulamato sienisääsken ja korvakärsäkkäiden toukat Ripsiäispetopunkki Amblyseius cucumeris kalifornianripsiäiset Amblyseius mondormensis ripsiäiset Verticillium lecanii -sienen itiöitä Verticillium lecanii kirvat Kukkakärpänen Episyrphus baltetus kirvat Aitomunakiilukainen Trchogramma brassicae vihannesyökköset (munat) TORJUNTA-AINEET Luonnonmukaisessa tuotannossa sallittuja varsinaisia tuholaisten torjunta-aineita ovat torjunta-ainelain mukaisesti rekisteröidyt torjunta-aineet, joiden käytön Euroopan yhteisöjen neuvoston asetus (ETY) 2092/91 sallii. Niiden käyttö on sallittu vain, kun välitön tuho uhkaa kasvustoa. Näiden torjunta-aineiden käyttö edellyttää myös ns. ruiskuttajatutkinnon suorittamista ja käytöstä on tehtävä merkinnät viljelymuistiinpanoihin. Torjunnan tarve riippuu tuholaispaineen suuruudesta, torjuntakustannusten määrästä ja odotettavissa olevan sadon määrästä. Esimerkiksi kirvojen kohdalla on mietittävä tarkkaan, milloin torjunta on perusteltua, ts. torjuntakynnyksen täyttymisen lisäksi torjuntapäätökseen vaikuttaa odotettavissa olevan sadon määrä sekä kasvustossa 295

298 KASVINSUOJELU olevat luontaiset viholliset. Jos sato-odotukset ovat kovin alhaiset, ei torjunnalla saada merkittävää hyötyä, joten sitä ei kannata tehdä. Sen sijaan jos kaikki kasvutekijät ovat kunnossa ja sato-odotukset ovat suuret, kannattaa kirvatorjunta tehdä heti tuomikirvojen saavuttua kasvustoon, mikäli kirvoja on noin 1 kpl/kasvi. Luomuhyväksyttyjä tuholaisten torjunta-aineita Suomessa vuonna 2003 ovat mm: Saippuapohjaisia valmisteita Havin mäntysuopaliuos: käyttökohteita ovat hyönteisten ja punkkien torjunta kasvihuoneviljelyksillä sekä koristekasveilla avomaalla. Puu-Tolu: käyttökohteita ovat vihannespunkin, ansarijauhiaisen, ripsiäisten ja kirvojen torjunta kasvihuoneissa ja avomaalla. Neko torjunta-aine: käyttökohteita ovat lehtikirvojen, ansarijauhiaisen ja vihannespunkkien torjunta koristekasveista kasvihuoneissa ja puutarhoissa. Mineraaliöljypohjainen valmiste Kevätruiskute: käyttökohteita ovat hyönteisten ja punkkien torjunta hedelmäpuista, marjapensaista sekä koristepuista ja -pensaista. Parafiiniöljypohjaisia valmisteita Neko kevätruiskute: käyttökohteita ovat hyönteisten ja punkkien torjunta hedelmäpuista, marjapensaista sekä koristepuista ja -pensaista. Sun 7 E Kevätruiskute: käyttökohteita ovat hyönteisten ja punkkien torjunta hedelmäpuista, marjapensaista sekä koristepuista ja -pensaista. Rasvahappojen kaliumsuoloja sisältävä valmiste Plantcare: käyttökohteita ovat kirvojen torjunta kotipuutarhoissa ja kasvihuoneissa. Bacillus thuringiensis-bakteerin itiöitä sisältävät valmisteet Turex 50 WP: käyttökohteita ovat tuhohyönteisten torjunta tomaatilla, kurkulla ja koristekasveilla kasvihuoneissa sekä kaaleilla, lantulla ja nauriilla avomaalla, varoaika on 3 vrk Hygia Bio Fly Control: käyttökohteita ovat kärpästen torjunta komposteissa 296 Verticillium lecanii -sienten itiöitä sisältävät valmisteet Vertalec: käyttökohteita ovat kirvojen torjunta kurkulla, paprikalla, tomaatilla sekä koristekasveilla ja leikkokukilla kasvihuoneissa.

299 KASVINSUOJELU Mycotal: käyttökohteita ovat jauhiaisten torjunta kurkulla, paprikalla, tomaatilla, salaatilla sekä koristekasveilla ja leikkokukilla kasvihuoneissa. Pyrethrum cinerariafolium -kasvista uuttamalla saatu pyretriini Bioruiskute S: käyttökohteita ovat hyönteisten torjunta varastoissa ja karjasuojissa, hyönteisten ja punkkien torjunta pelto- ja puutarhaviljelyksillä sekä sienisääskien torjuntaan sienimöissä. Varoaika 1 vrk, herukoilla, karviaisella, persiljalla, tillillä ja muilla maustekasveilla sekä sienillä 7 vrk. Bacillus thuringiensis -kidebakteeri on yleisesti maassa esiintyvä bakteeri, jonka eri kannat tehoavat eri hyönteisryhmiin. Meillä on vuonna 2003 hyväksytty torjunta-aineeksi vain kaksi valmistetta. Biologisia torjuntavalmisteita on perhostoukkien torjuntaan tarkoitettu Bacillus thuringiensis -bakteerin itiöitä sisältävä valmiste Turex WP, sekä kärpästen torjuntaan lantakasoista ja komposteista Hygia Bio Fly Control. Biologisia torjuntavalmisteita kehitetään koko ajan lisää, joten ajantasainen tiedosto löytyy KTTK:n kotisivuilta ( Esimerkki: Kaalikoin torjuminenturexilla Valmistetta ruiskutetaan kasvustoon siinä vaiheessa, kun kasvustossa on havaittavissa pieniä, parin-kolmen millimetrin mittaisia toukkia. Syödessään valmisteella käsiteltyä kasvia toukka saa bakteereja suoleensa, jossa ne aktivoituvat ja alkavat lisääntyä. Bakteerit läpäisevät toukan suolen seinämän ja lopulta toukka kuolee verenmyrkytykseen 1-2 päivän kuluttua infektoitumisesta. Toukka lopettaa syönnin kuitenkin jo paljon aikaisemmin, jopa tuntien kuluessa siitä, kun se on saanut bakteerin elimistöönsä. Bt aktivoituu vain hyönteistoukan suolistossa, ihmisen elimistöön joutuessaan se on vaaraton. Luontaiset viholliset eivät yleensä saalista sairastuneita toukkia, joten ne eivät kärsi siitä muutoin kuin saaliiden vähenemisen kautta. Jos loisittu toukka saa bakteerin suoleensa, voi loispistiäistoukka tuhoutua. Kaikki biologiset torjuntavalmisteet ovat herkkiä auringon UV-säteilylle, ja sen vuoksi niiden tehoaika on lyhyempi lämpimällä, aurinkoisella säällä kuin pilvisellä ja viileällä säällä. Paras teho saavutetaan, kun käsittely tehdään vasta, kun pieniä toukkia on havaittavissa kasvustossa. Käsittely uusitaan tarvittaessa ohjeen mukaisesti. Tuholaistarkkailu oleellinen osa menestyvää viljelyä TUHOLAISTEN JA HYÖTYELIÖIDEN TARKKAILU Ilman tuholaisten tarkkailu- ja tunnistustaitoa on viljelijä paljolti arvailujen varassa. Myös tärkeimmät tuholaisten luontaiset viholliset on syytä opetella tunnistamaan. Luontaisten vihollisten esiintymisen tarkkailuun käyvät samat menetelmät kuin tuholaisten tarkkailuun. Myös luontaisten vihollisten esiintymisestä on syytä tehdä merkinnät viljelymuistiinpanoihin. Oheisessa taulukossa on lueteltu eri tarkkailumenetel- 297

300 KASVINSUOJELU ERILAISIA TARKKAILUMENETELMIÄ JA SOVELTUVUUS ERI ELIÖIDEN TARKKAILUUN Menetelmä Tuholainen Luontainen vihollinen Huomioitavaa suora kasvustohavainnointi: joko eliön tai vioitusoireiden kirpat, sinappikuoriainen, leppäpirkot, harsokorennot, Hyönteisten tunnistuskursseilla havainnointi rapsikuoriainen, viljakukko, hämähäkit, petoluteet, loisitut tai pellonpiennartilaisuuksissa perhostoukat, kirvat, isäntäeläimet: muumioituneet pääsee hyvään alkuun, tietoja porkkanakemppi, kirvat, perhostoukkia loisivien ja kokemuksia vaihtamalla ja vihannespunkit, loispistiäisten kotelokoppia oppaita sekä www-sivustoja vattukuoriainen ja -kärsäkäs, tutkimalla pääsee luteet (parhaiten viileällä harjaantumaan jo pitkälle. säällä), vattukärpänen, lasisiivet, äkämäpunkit liimapyydys (liima-ansa, porkkanakärpänen, harsokorennot, loispistiäiset Vaati jonkin verran kelta-ansa, siniansa) porkkanakemppi, peltolude, asiantuntijan opastusta aluksi. ripsiäiset, kirpat, kaalikoi, kuminakoi, karviaispistiäinen, lustokuoriainen, hallamittari feromonipyydys pihlajanmarjakoi, Feromonit ovat lajikohtaisia, omenakääriäinen, herukkakoi, joten tulokset ovat luotettavia, herukansilmukoi, mikäli pyydykset on viritetty harukkalasisiipi, sipulikoi, riittävän ajoissa. Pyydyksissä kaalikoin varhaisesiintymän tarkkailuun, kaalikoisa on naarasferomonia, joka houkuttelee koiraita. Ne takertuvat pyydyksissä oleviin liimalevyihin. muninnan tarkkailu kaalikärpäset, sipulikärpänen Työläs, mutta antoisa menetelmä. koteloiden laskenta kaalikärpäset, sipulikärpänen Aleochara-suvun lyhytsiipiset, Työläs, mutta antoisa menetelmä. maanäytteiden mukaan myös muita saalistajia maljapyydys kirpat, niittyluteet loispistiäisiä Käy mullospelloille myös ennakointiin. kuoppapyydys yöaktiiviset kovakuoriaiset, maakiitäjäiset, hämähäkit Pyydyksiin eksyy myös pieniä etanat jyrsijöitä ja sammakoita, jotka eivät pääse pyydyksistä pois. hyönteishaavilla luteet, kaskaat, aikuiset harsokorennot Vaatii asiantuntijan opastuksen pyydystäminen seppäkuoriaiset, vaaksiaiset, alkuun, haaviin tulee paljon perhoset saalista, opittava erottamaan itselle tärkeät lajit. suppulehtinäytteet mansikkapunkki mansikkapunkkia saalistavat Lehtinäytteiden analysointi vaatii mikroskoopin ja erikoisosaamisen. kokolehtinäytteet vihannes- ym. punkit petopunkit Vaatii asiantuntijatarkastuksen mikroskoopilla. kukintojen karistelu ripsiäiset, kirvat (tietyt lajit) versojen karistelu alustalle vattukuoriainen ja vattukärsäkäss maahan haudattava tai seppäkuoriaisen toukka, Käytetään ennen istutettava pyydys, esim. turilaan toukka puutarhakasvien tai perunan mukula tai juurikasvien istutusta tai ruukkusalaatti (ruukku poistetaan) kylvöä mikä monivuotinen nurmi tai muu mv. kasvusto on kierrossa mukana. 298

301 KASVINSUOJELU miä ja niiden soveltuvuutta. Tarkempia tietoja tarkkailumenetelmistä löytyy kasvinsuojeluoppaista ja hakusanahaulla internetistä. Tarkkailuvälineitä myyvät mm. Biotus Oy ja suurimmat puutarhaliikkeet. Harvinaisempien tarkkailumenetelmien ohjeita voi tiedustella neuvojilta, MTT/ kasvinsuojelusta ja muilta erikoisasiantuntijoilta LUONTAISIA VIHOLLISIA SAALISTAJAT Kaksisiipisten lahkosta tärkeimpiä saalistajaryhmiä ovat petokärpäset (aikuiset saalistavat lennossa, toukat elävät saalistajina maassa), kukkakärpäset (vain toukat saalistajia) ja kirvasääsket (toukat saalistajia). Sudenkorentoaikuiset saalistavat lennosta, toukat vedessä. Verkkosiipisistä saalistajia ovat harsokorennot ja kirvakorennot. Kovakuoriaisista tärkeimpiä saalistajia ovat maakiitäjäiset, leppäpirkot ja lyhytsiipiset. Pistiäisistä saalistajia ovat petopistiäiset, ampiaiset ja jotkut sahapistiäislajit. Erilaissiipisistä saalistajia löytyy nivelkärsäisistä eli luteista. Suora kasvustohavainnointi on tärkein menetelmä tuholaisten ja luontaisten vihollisten havaitsemiseen, sillä se soveltuu suurelle joukolle hyönteisiä. KUKKAKÄRPÄSET (SYRPHIDAE) Aikuisvaiheessa kukkakärpäset käyttävät ravinnokseen kukkien siitepölyä ja mettä, toukkavaiheessa ne ovat tehokkaita kirvojen saalistajia. Jälkeläisten kehityksen turvaamiseksi kukkakärpäsnaaraat munivat vain riittävän suurten kirvayhdyskuntien lähelle, yksittäiset kirvat eivät houkuttele niitä munintaan, sillä toukka tarvitsee oman kehityksensä läpiviemiseksi kirvaa. Aikuiset kukkakärpäset nauttivat ravinnokseen siitepölyä ja mettä, toukat ovat yleensä kirvapetoja. Kukkakärpäsiä voidaan suosia mm. kylvämällä erilaisia kukkivien kasvien kaistoja peltolohkoja halkomaan, jolloin aikuiset kukkakärpäset saavat riittävästi hyvälaatuista ravintoa ja voivat tuottaa suuremman määrän jälkeläisiä kirvojen torjuntatyöhön kuin ilman aikuisvaiheen ravintokasvikaistoja. HARSOKORENNOT (CHRYSOPIDAE) Harsokorennot talvehtivat aikuisina erilaisissa suojaisissa onkaloissa, ja hyvin usein ne hakeutuvat myös ikkunoiden väliin talvehtimaan. Yhdysvalloissa puutarhaliikkeet jopa myyvät pelloille laitettavia harsokorentojen talvehtimispesiä. Harsokorentojen toukat ovat petoja, jotka käyttävät monia eri hyönteisiä ja niiden munia saaliinaan, myös ripsiäiset ovat niiden herkkua. 299

302 KASVINSUOJELU Aikuiset ovat meden ja siitepölyn syöjiä, jotkut lajit ovat myös hyönteisten munien saalistajia, varsinaisesti toukat ovat saalistajia. Toukilla on erityiset tiehyelliset pihtimäiset leuat, joilla ne tarttuvat saalieläimeen, lävistävät saaliseläimen ihon ja ruiskuttavat niihin ruuansulatusnesteitä leukatiehyistä. Ruuansulatusneste hajottaa saaliseläimen kudoksia, ja jonkin ajan kuluttua voi harsokorentotoukka imeä saaliinsa ruumiinnesteet. Saaliseläin kuolee käsittelyn yhteydessä. Yksi harsokorennon toukka tarvitsee toukkakehityksensä läpiviemiseksi kirvaa. Toukkavaihe kestää noin 18 päivää, kehitys munasta aikuiseksi kestää lajista ja olosuhteista riippuen päivää. LEPPÄPIRKOT (COCCINELLIDAE) Leppäpirkoista sekä aikuiset että varsinkin toukat ovat etenkin kirvojen saalistajia. Aikuinen voi munia elinaikanaan munaa, jotka ovat kirkkaankeltaisia, ovaalinmuotoisia, pystyasennossa, munan ryhmissä yleensä lehtien alapinnoilla. Toukat kuoriutuvat munista 3 5 päivän kuluttua, toukka-aika kestää 2 3 viikkoa, jonka aikana yksi toukka käyttää kirvaa ennen koteloitumistaan (tai 400 keskikokoista kirvaa). Kotelovaihe kestää 7 10 päivää. Naaras syö ennen muninnan aloittamista noin 300 keskikokoista kirvaa, ja munintavaiheen aikana 3 10 kirvaa munimaansa munaa kohden, joten munivat naaraat ovat todella tehokkaita kirvapetoja. Leppäpirkot syövät kirvojen lisäksi muita pehmeäihoisia hyönteisiä, vihannespunkkeja sekä esim. koloradonkuoriaisen munia. Leppäpirkot talvehtivat aikuisina ulkomaisten lähteiden mukaan muun muassa kivikkoalueilla. Suomalaisia tutkimuksia talvehtimispaikoista ei ole. MAAKIITÄJÄISET (CARABIDAE) Maakiitäjäiset ovat pääasiallisesti saalistajia, osa käyttää myös siemeniä ravintonaan. Sekä aikuiset että toukat saalistavat. Maakiitäjäisissä on yö- ja päiväaktiivisia lajeja, ja erilaisiin elinympäristöihin erikoistuneita lajeja, esim. paljaan maan lajit. Nimensä mukaisesti maakiitäjäiset ovat pääasiassa maanpinnalla hyvin vikkelästi juoksevia kovakuoriaisia. Eri lajien saalistuskäyttäytymistä, toisin sanoen ravintotottumuksia ei ole tutkittu kattavasti, joten eri maakiitäjäislajien merkitystä jonkin tietyn tuholaisen hallinnan kannalta on vaikea ennustaa. Nelitäplähyrrät saalistavat mielellään porkkanapelloilla ainakin porkkanakemppejä. 300

303 KASVINSUOJELU LUTEET (HETEROPTERA) Osa luteista on pelkästään kasvinsyöjiä, osa on erilaisruokaisia, ts. käyttävät sekä kasvi- että eläinravintoa, ja osa on saalistajia eli tulevat toimeen pelkällä eläinravinnolla. Tunnetuimpia saalistajia ovat petoluteet, nokkaluteista lehvänokkaluteet, naskaliluteet ja palleluteet. Naskalilude on jo ulkonäöltään petomaisen näköinen vahvoine pyyntiraajoineen. Käteen otettaessa se saattaa puolustautua kivuliaasti pistämällä. Pallelude käyttää eläinravinnon lisäksi mm. siemeniä ravintonaan. SAHAPISTIÄISET (SYMPHUTA) Suurin osa sahapistiäisistä on kasvinsyöjiä, mutta seassa on myös petoina esiintyviä lajeja. Esimerkiksi herukkatarhoilla on tavattu sellaisia saalistavia sahapistiäisiä, jotka itse eivät esiinny ainakaan herukan tuholaisina, mutta syövät herukalla tuholaisina esiintyvien karviaispistiäisten ja herukkalehtiäisten toukkia. LOISPEDOT Loispetoja ovat toisissa hyönteisissä tai hämähäkeissä loisivat hyönteiset. Loispetojen tunnusmerkkejä ovat: ne ovat aikuisvaiheessa vapaana eläviä, nuoruusvaiheessa loismaisia, vain rajallinen jälkeläismäärä voi kehittyä yhdessä isäntäeläimessä, suhteellisen suuria isäntänsä kokoon verrattuna (jopa samankokoisia), käyttävät vain yhden isäntäeläimen toukkakehityksen läpiviemiseksi (poikkeuksena munavaihetta loisivat), onnistunut loisinta johtaa poikkeuksetta isäntäeläimen kuolemaan. Loispedoista suurin ryhmä ovat loispistiäiset, muita ovat loiskärpäset, eräät lyhytsiipiset, myös joitain perhoslajeja kuuluu tähän ryhmään. LOISPISTIÄISET (HYMENOPTERA, PARASITICA) Loispistiäiset ovat runsaslajinen ja biologialtaan hyvin heterogeeninen luontaisten vihollisten ryhmä. Juuri tästä syystä myös niiden tutkiminen on hyvin haasteellista työtä, eikä esimerkiksi suomalaisen tuholaiskirjon loispistiäisiä ole selvitetty järjestelmällisesti, niinpä tunnemme vain pienen osan maamme hyönteistuholaisten luontaisina vihollisina esiintyvistä loispistiäisistä. Tuntemalla paremmin sekä lajiston että niiden biologian voisimme hyödyntää niitä tehokkaammin tuholaistorjunnassa. Aikuisvaiheessa monet loispistiäiset tarvitsevat kasviperäistä ravintoa, kukkien siitepölyä ja mettä. Luomalla niille paremmat elinolosuhteet, esim. perustamalla viljelmille kukkivien 301

304 KASVINSUOJELU kasvien kaistoja aikuisvaiheen ravinnonsaannin turvaamiseksi, voidaan varmentaa niiden tehokas toiminta eli koko munintakapasiteetin hyväksikäyttö. KOTELOKIILUKAINEN (PTEROMALUS PUPARUM) Kotelokiilukainen loisii mm. kaaliperhosten koteloita. Yhdessä isäntäkotelossa voi kehittyä useita kymmeniä kotelokiilukaistoukkia, jotka myös koteloituvat isäntähyönteisen kotelon suojassa, ja aikuistuttuaan purevat pieniä pyöreitä poistumisreikiä isäntäkoteloon. KAALIPERHOSVAINOKAINEN (COTESIA GLOMERATA) Kaaliperhosvainokainen loisii alle 24 tunnin ikäisiä kaaliperhostoukkia. Yhdessä kaaliperhostoukassa voi kehittyä jopa yli 200 kaaliperhosvainokaistoukkaa. Loisittuja toukkia ei erota loisimattomista toukista kuin aivan vasta toukkakehityksen loppuvaiheessa. Loisittu toukka ei pysty aloittamaan koteloitumista, vaan sen kyljistä alkavat loispistiäistoukat kaivautua ulos. Vainokaistoukat kutovat isäntätoukasta ulostulopaikallaan rikinkeltaisia kotelokoppia ryhmiin, ja koteloituvat kotelokopan sisällä. Isäntätoukka ei pysty enää koteloitumaan, vaikka voikin virua useita päiviä hengissä suojaamassa omia vihollisiaan esim. saalistukselta. Jos tällaista toukkaa häiritsee, se tekee uhkaavia pelotteluliikkeitä karkottaakseen mahdollisen saalistajan. Tämä on esimerkki loispistiäisen kyvystä säädellä isäntähyönteisen elintoimintoja ja käyttäytymistä. KEMPPIKIILUKAINEN (TAMARIXIA PRONOMUS) Kemppikiilukainen (suomalainen nimi on epävirallinen) on meillä luontaisesti esiintyvä ainakin porkkanakemppiä loisiva kiilupistiäisiin kuuluva loispistiäinen. Kemppikiilukaisesta tehtiin ensimmäiset kenttähavainnot 1997 Haukivuoressa, Mikkelin maalaiskunnassa ja Ylihärmässä, näin voidaan olettaa kiilukaisen esiintyvän yleisesti ainakin porkkakempin levinneisyysalueella. Kiilukainen munii yhden munan isäntäeläintä kohti ja kiinnittää sen isäntäeläimensä eli kempin viimeisen toukka-asteen alapuolelle keski- ja takajalkojen väliin. Munasta kuoriutuva toukka imee isäntänsä ruumiinnesteitä, vähitellen isäntäeläin kuolee ja muumioituu, jolloin siitä on jäljellä pelkkä ruskettunut, paperimaiseksi muut- 302

305 KASVINSUOJELU tunut toukkanahka. Kemppikiilukaistoukka koteloituu muumion alle, aikuistuessaan se puree suuosillaan pyöreän reiän muumioituneeseen toukkanahkaan ja pusertaa itsensä reiän läpi vapauteen. Muumioituneet toukkanahat on helppo erottaa terveistä toukista mm. värityksen ja kiilukaisen ulostuloreiän perusteella. KAALIKÄRPÄSÄKIÄINEN (TRYBLIOGRAPHA RAPAE) Kaalikärpäsäkiäinen (suomalainen nimi on epävirallinen) kuuluu äkämäpistiäisten heimoon. Se loisii sekä PELTOKASVIEN TÄRKEIMPIEN KASVINTUHOOJIEN LUONTAISET VIHOLLISET JA NIIDEN ELINOLOJEN PARANTAMINEN Viljelykasvi Tuhooja/ tuhoojaryhmä Talvehtiva vaihe ja talvehtimispaikka Luontaiset viholliset Talvehtiva vaihe ja talvehtimispaikka Luont. vihollisten elinolojen parantamiskeinoja Kevätvilja Tuomikirva muna, tuomen oksilla kukkakärpäset (toukat saalistajia) kotelo, kasvinjätteissä kukkivien kasvien kaistat loispistiäiset (kirvavainokaiset) aikuinen tai kotelovaihe muumioituneen kirvan sisällä suojelureunukset, suojelukaistat, kukkivat kaistat harsokorennot (toukat saalistajia) aikuinen talvehtimispaikkojen lisääminen harsokorentopöntöillä maakiitäjäiset aikuinen, toukka lajista riippuen suojelukaistat, suojelureunukset Seppäkuoriaiset aikuinen, eri kehitysvaiheessa olevat toukat maakiitäjäiset, päästäinen, hyönteissyöjälinnut aikuinen, toukka maassa/karikkeessa keinopientareet, monimuotoistamiskaistat Syysvilja Etanat munavaihe ja eri kasvuvaiheessa olevat etanat sukkulamadot, maakiitäjäiset (suuret lajit) aikuinen, toukka maassa/karikkeessa keinopientareet, monimuotoistamiskaistat Kahukärpäset toukka maakiitäjäiset, loispistiäiset aikuinen, toukka maassa/karikkeessa keinopientareet, monimuotoistamiskaistat Rypsi, sinappi Kirvat aikuinen, ed. vuoden rypsipellon pientareilla yleissaalistajat (muuttolinnut), maassa, karikkeessa maakiitäjäiset pesimäpaikkojen lisääminen, monimuotoistamiskaistat Rapsikuoriainen aikuinen, viljelysalueiden ulkopuolella rapsikuoriaispistiäinen ja -vainokainen kotelo, maassa muokkaamattomat reunukset, seosviljely, torjuntaruiskutusten ajoitus Litusääski kotelovaiheessa peltomaassa loispistiäiset kotelo/aikuinen, maassa ei varmaa tietoa kukkivat kaistat Rapsikärsäkäs aikuinen loispistiäiset, saalistajahyönteiset kotelo- ja aikuisvaiheet Piirainen

306 KASVINSUOJELU kaali- että sipulikärpästen toukkia, joten pistiäisten runsastumiselle on eduksi, jos samalla tilalla viljellään sekä sipulia että kaalia. Äkiäinen talvehtii isäntäkotelossa, ja kuoriutuu noin 2 3 viikkoa myöhemmin kuin pikkukaalikärpäset. Pikkukaalikärpäsiä loisiessaan niillä on kaksi sukupolvea vuodessa, isolla kaalikärpäsellä vain yksi. Luontaisia vihollisia suosiva viljelytekniikka haitallisten torjunta-aineiden käytöstä pidättyminen viljelykierto viljelytoimien ajoitus muokkaamattomat kaistat kevennetty muokkaus kukkivat kaistat loispetopankit 304

307 KASVINSUOJELU KIRJALLISUUTTA rikkakasvien hallinnasta Arvidsson, T., Fogelfors, B., Fogelfors, H Herbicidresistens hos ogräs mekanismer och åtgärder. FAKTA Jordbruk nr 3. SLU. 4 p. Ascard, J Termisk ogräsbekämpning. Institutionen för lantbruksteknik. Rapport 130. SLU. Uppsala. ss Baerveldt, S. & Ascard, J Effect of Soil Cover on Weeds. Biol Agric and Hortic. 17, 2. Pp Bertholdsson, N-O Ogräskonkurrens i korn inte bara konkurrens om näring och ljus. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. P Bischoff, R Spezielle Untersuchungen an Getreidereichen Fruchtfogen. Diss. Giessen. 128 p. Bond, W., Burston, S., Bevan, J.R. and Lennartsson, M.E.K Optimum weed removal timing in drilled salad onions and transplanted bulb onions grown in organic and conventional systems. Biol Agric & Hortic, 16. Pp Budig, M Der Ackerkratzdistel intelligent zu Leibe ruecken. Bioland nr 3, pp Clements, D.R., Benoit, D.L., Murphy, S.D.& Swanton, C.J Tillage effects on weed seed return and seedbank composition. Weed Science 44. pp Dierauer, H.-U. & Stöpper-Zimmer, H Unkrautregulierung Ohne Chemie. Verlag Eugen Ulmer. Stuttgart. 134 p. Dlouhy, J Alternativa odlingsformer - växtprodukters kvalitet vid konventionell och biodynamisk odling. SLU. Institutionen för lantbruksteknik. Uppsala. Doll, H The ability of barley to compete with weeds. Biol Agric & Hortic 14, 1. Pp Erviö, R Maalajiominaisuuksien vaikutus rikkakasvilajistoon. Koetoiminta ja käytäntö Falk, E., Lundsgaard, R. ja Lund, M Ogräsharvning och radhackning i lantbruksgrödor - rön och rekommendationer. Alternativodlingsbrevet nr 25. SLU. Uppsala. ss Fogelberg, F Eletkroporation dödande pulser I framtida ogräskontroll. Fakta Jordbruk Nr 15. SLU. 4 p. Fogelfors, H. & Boström, U Anpassa höstbearbetningen efter ogräsfloran håll tillbaka både ett- och fleråriga arter! FAKTA Jordbruk nr 8. SLU. 4 p. Fogelfors, H. & Hansson, M Helsädesensilering ett vapen mot ogräsen? FAKTA Jordbruk nr 12. SLU. 4 p. Griepentrog, H-W., Weiner, J., Kristensen, L Increasing the suppression of weeds by varying sowing parameters. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P Grimm, J., Trautz, D., Kielhorn, A Mechanical weed control within row cultures using sensor technique for online crop/weed detection. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. P Hartmann, K.M. ja Nezadal, W Photocontrol of Weeds Without Herbicides. Naturwissenschaften 77. Springer- Verlag. ss Helenius, J., Holopainen, J., Muhojoki, M., Pokki, P., Tolonen, T. & Venäläinen, A Effect of undersowing and green manuring on abundance of ground beetles (Coleoptera: Carabidae). Acta Zoologica Fennica 196: Hoffman, M. & Geier, B Beikrautregulierung statt Unkrautbekämpfung. Methoden der mechanischen und thermischen Regulierung. Alternative Konzepte 58. Verlag C.F. Mueller, Karlsruhe. 192 p. Huusela-Veistola, E., Serenius, M., Jalli, H. ja Salonen, J Kasvintuhoojat iskevät aikaisin kylvettyyn rukiiseen. Koetoiminta ja Käytäntö Nr Hyvönen, T., Ketoja, E., Salonen, J., Jalli, H., Tiainen, J Weed species diversity and community composition in organic and conventional cropping of spring cereals. Agriculture, Ecosystems & Environment 97, Pp Jaakkola, S Luonnon katteet. Puutarha 97, 11. Pp Jaakkola, S Sinappirouhetta rikkakasveille. In: Mitä Suomi syö - ja millä hinnalla? : Agro-Food 99, Tampere Helsinki: Agro-Food ry. P. 48. Jaakkola, S., Laitinen, P., Hannukkala, A., Tiilikkala, K Sinappirouheen vaikutus rikkakasvien siementen itämiseen, vehnän tyvitauteihin ja peruna-ankeroisen kysta-ankeroisen kehitykseen.. In: Agro-Food 94 : huomisen eväät : Tampere , Tampere-talo. [Helsinki]: Agro-Food ry. (Posteritiivistelmä). p. B36. Jaakkola, S., Salo, T The effects of organic mulches and mustard meal on weeds, pests, nitrogen budget and yield of cabbage. In: Artur Granstedt (editor) et al.. Converting to organic agriculture, St Michel, Finland, March 1994 : proceedings of NJF-seminar no NJF-Utredning. Rapport 93. Pp Jaakkola, S., Salo, T., Talvitie, H Kokemuksia luonnon katteista. Omavarainen maatalous 4. Ss Jaakkola, S., Salo, T., Talvitie, H Orgaaninen kate rikkakasvien torjuntamenetelmänä ja typen lähteenä luonnonmukaisilla kaaliviljelyksillä. Koetoiminta ja käytäntö 52, S 13. Jalli, H. & Salonen, J Rikkakasvit kuriin ruiskylvöä myöhentämällä. Koetoiminta ja Käytäntö no 2, Kakriainen, S., Lötjönen, T., Vanhala, P Torjunnan oikea ajoitus kannattaa. Luomulehti 20, 4. S. 31. Kakriainen, S., Väisänen, J Miten annetaan kestorikkakasveille lyhyt ja iloinen elämä? Luomulehti 2.ss Kallioniemi, M Kultivointi kuivattaa juolan juuret. Koneviesti 14, ss Kangas, A Rypsin rikkatorjunnassa monta vaihtoehtoa. Koetoiminta ja Käytäntö Knaapi, J Siirtoruuvin lisävaruste AkanA-Ruuviseula Seuloo aktiivisesti. Koneviesti N:o Ss Kolbe, H. & Petzold Leistungsvergleich neuer Hackgeräte sowie Einsatzhinweise. SÖL Berater-Rundbrief 1. Pp Koskimies, H Rikkakasvien hallinta. Vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 8 S. 305

308 KASVINSUOJELU Kropff, M., Baumann, D. and Bastiaans, L Dealing with weeds in organic agriculture challenge and cutting edge in weed management. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp Leinonen, P Automaattiohjaus tulee rikkakasviharoihin. Luomulehti Nro 4. Ss Long, van Do Nährstoffkonkurrenz zwischen Kulturpflanzen und Unkräutern bei gesteigerter Duengung. Diss. Giessen. 151 p. Luomupellon kasvinsuojelu Tieto tuottamaan 84. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 946. Jyväskylä. 135 s. Luomuvihannesten kasvinsuojelu Tieto tuottamaan 91. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 961. Jyväskylä. 95 s. Lötjönen, T. ja Mikkola, H Rikkakasvien torjunta viljoista riviväliharauksella. Vakolan tiedote p. Lötjönen, T., Pitkänen, J., Vanhala, P., Jalli, M., Mikkola, H Kyntämättä viljelyn vaikutus rikkakasveihin ja kasvitauteihin. Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 59. Jokioinen. 37 s. Lötjönen, T., Mikkola, H Three mechanical weed control techniques in spring cereals. Agricultural and food science in Finland 9, 4: Lötjönen, T., Kakriainen, S., Vanhala, P Miten ohdake ja valvatti pidetään aisoissa? Luomulehti 20, 4. Ss Lötjönen, T., Jalli, H., Vanhala, P., Kakriainen-Rouhiainen, S., Salonen, J Kestorikkakasvit kevätviljantuotannon uhkana. Maa- ja elintarviketalous 9: 115 s. + 2 liitettä. Mela, T Luonnonmukainen peltoviljely Suomessa. Viljelymenetelmät, rikkakasvit, peltojen viljavuus, sadot ja sadon laatu. Helsingin yliopisto. Kasvinviljelytieteen laitos. Julkaisuja No s. Melander, B Interactions between Soil Cultivation in Darkness, Flaming and Brush Weeding When Used for In- Row Weed Control in Vegetables. Biol Agric & Hortic 16, 1. pp Niemann, H Begleitpflanzen im ökologischen Getreidebau Regulieren oder Kultivieren. Ökologische Konzepte 93. SÖL. Bad Duerkheim. 160 p. Peltonen, M Akana-ruuviseula viljan puhdistukseen ja lajitteluun. Työtehoseuran maataloustiedote Nr 517. Pessala, B Rikkakasvit pellon kunnon ilmaisijoina. Puutarha 10B. s. 25. Plakolm, G Elektronik gegen Beikräuter. SÖL Berater-Rundbrief 1. Pp Raatikainen, M Rikkakasvikuvasto. Kasvinsuojeluseuran julkaisuja n:o 82. Helsinki. 136 s. Rahkonen, J., Pietikäinen, J. and Jokela, H The effects of flame weeding on soil microbial biomass. Biol Agric & Hortic, 16. Pp Rahkonen, J., Vanhala, P., Kaila, E Vihannesten rikkakasvien torjunta liekittämällä. Helsingin yliopisto. Maa- ja kotitalousteknologian laitos. Maatalousteknologian julkaisuja 22: 70 p. Rajala, J Juurakoille aurinkoa: juolavehnän hallinta kuivattamalla. Luomulehti 20, 4. Ss Rajala, J Hybridiäes kuivattaa juurakot. Luomulehti 20, 4. S. 27. Rajala, J Kokemukset innostavia: juolavehnä hallintaan joustokultivaattorilla. Luomulehti 20, 5. Ss Ruippo, J Mekaaninen rikkakasvien torjunta perunamailla. Koetoiminta ja Käytäntö Rydberg, T Ogräsharvning. Alternativ odling 8. SLU. Rydberg, N.T., Milberg, P A Survey of Weeds in Organic Farming in Sweden. Biol Agric & Hortic. Pp Salonen, J., Hyvönen, T., Jalli, H Kestorikkakasvit yleistyvät kevätviljapelloilla. Koetoiminta ja käytäntö 58, 2. Ss. 11. Salonen, J., Hyvönen, T., Jalli, H Weed flora in organically grown spring cereals in Finland. Agric and food science in Finland 10, 3. Pp Salonen, J., Hyvönen, T., Jalli, H Weeds in spring cereal fields in Finland - a third survey. Agric and food science in Finland 10, 4. Pp Salonen, J., Hyvönen, T., Paju, R Juolavehnä valtaa kevätviljapellot. Koetoiminta ja käytäntö 58, 2. S. 12. Schepel, I Luomun koneet ja laitteet. Julkaisuja nr 67. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 252 s. Schäfer, W Tekniikan neuvoja netissä. Luomulehti Nro 4. Ss Seuri, P Rikkasiementen kohtalo viljankorjuussa. Omavarainen maatalous 15, 6. Ss Simojoki, P., Mehto-Hämäläinen, U., Laitinen, V. ja Räkköläinen, M Rikkakasvien torjunta ilman herbisidejä. MTTK Tiedote 11/ s. Slågedal, I Damping i rada. Økologisk Landbruk 2. P. 10. Vanhala, P Rikkakasvien fysikaalinen ja mekaaninen torjunta kasvukauden aikana. Kirjallisuustutkimus. MTTK Tiedote 7/92. Jokioinen. 68 s. Vanhala, P Sipulin ja porkkanan rikkakasvien liekitys. Koetoiminta ja Käytäntö Vanhala, P Pimeämuokkaus ja rikkakasvit. Koetoiminta ja käytäntö Vanhala, P Rikkakasvien taimettuminen istukassipulilla ja porkkanaharjussa. Kasvukauden oloihin sopeutuva puutarhaviljely. MTT:n julkaisuja Sarja A no 91. Ss Vanhala, P Kastelulannoitus helpottaa rikkaongelmaa. Puutarha & Kauppa 5, 19 B. S. 19. Vanhala, P Rehevä mansikka tukahduttaa rikkakasveja. In: Risto Tahvonen, Terhi Suojala, Leija Sironen (toim.). Kasvukauden oloihin sopeutuva puutarhaviljely. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 91: p Vanhala, P Rikkakasvien taimettuminen istukassipulilla ja porkkanaharjussa. In: Risto Tahvonen, Terhi Suojala, Leija Sironen (toim.). Kasvukauden oloihin sopeutuva puutarhaviljely. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 91: p

309 KASVINSUOJELU Vanhala, P. ja Kallela, M Sää ja lajisto auttavat ennakoimaan rikkakasvien taimettumista. Puutarha & Kauppa 2, 43 plus. S. 13. Vanhala, P., Pitkänen, J Muokkauksen keventäminen muuttaa rikkakasvillisuutta. Kasvinsuojelulehti 31, 1. Ss Vanhala, P., Rahkonen, J., Kaila, E., Kallela, M Liekityksellä rikkakasvien torjuntaan. K&K 55, 3. S. 6. Vester, J Biologische Effekte des Abflammens in landwirtschaftlichen und gartenbaulichen Produkten in Dänemark. In. Hoffman, M. & Geier, B Beikrautregulierung statt Unkrautbekämpfung. Methoden der mechanischen und thermischen Regulierung. Alternative Konzepte 58. Verlag C.F. Mueller, Karlsruhe. pp Väisänen, J Porkkanan mekaaninen ja terminen rikkakasvintorjunta. Maaseudun kehittämiskeskus Partala. Juva. 28 s. Walter, S Nicht-chemische Unkrautregulierung. SÖL-sonderausgabe Nr 27. Kaiserslautern. 120 s. KIRJALLISUUTTA kasvinsuojelusta yleisesti Altieri, M.A., Nicholls, C.I. and Wolfe, M.S Biodiversity a central concept in organic agriculture: Restraining pests and diseases. Fundamentals of Organic Agriculture. 11 th IFOAM International Scientific Conference August 11 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. Pp Anon Hot-water Treatment of Plant Material. Ministry of Agriculture, Fisheries and Food. Reference Book 201. London. ss Aubert, C Healthy plants the theory of Chaboussou. Fundamentals of Organic Agriculture. 11 th IFOAM International Scientific Conference August 11 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. Pp Bergman, S Kemikaliefri sanering av smittat spannmålutsäde. Alternativodlingsbrevet, febr. -91 (32): 6-8. Boller, E., Bigler, F., Bieri, M., Häni, F. ja Stäubli, A Nebenwirkungen von Pestiziden auf die Nützlingsfauna landwirtschaftlicher Kulturen. Schw. Landwirtschaftliche Forschung nr. 1. ss Feldhege, M Chemischer Pflanzenschutz zu teuer volkswirtschaftlicher Gewinn durch Ökolandbau. SÖL. Ökologie und Landbau 1. Pp Hannukkala, A., Koskimies, H., Leinonen, P., Nissinen, A., Piirainen, A., Vanhala, P., Jaakkola, S Luomuvihannesten kasvinsuojelu. Tieto tuottamaan 91: Maaseutukeskusten liiton julkaisuja s. Helenius, J. (1995): Regional crop rotations for ecological pest management (EPM) at landscape level. British Crop Protection Council Symposium Proceedings No 63: Integrated Crop Protection: Towards Sustainability? Pp Helenius, J Ecological Pest Management, EPM E20. 11th IFOAM Scientific Conference. 1996, Copenhagen. Helenius, J Avain kasvitauti- ja tuholaisongelmien ekologiseen hallintaan: Alueellinen viljelykierto. Omavarainen maatalous nro 3. Ss Helenius, J Spatial scales in ecological pest management (EPM): Importance of regional crop rotations. Biol Agric & Hortic, 15, 1-4. Pp Helenius, J Biodiversiteetti eri viljelyjärjestelmissä: kestävä hyödyntäminen. Maataloustieteen päivät Hokkanen, H. ja Nuutinen, V Torjunta-aineet ja maaperäeliöt. Koetoiminta ja Käytäntö Hyvärinen, H. (toim.) Kasviperäiset biomolekyylit glukosinolaatit. Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 90. Jokioinen. 72 s. Hyvärinen, H. (toim.) Kasviperäiset biomolekyylit fenoliset yhdisteet ja terpeenit. Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 100. Jokioinen. 97 s. Jaakkola, S Glukosinolaatit ja niiden hajoamistuotteet kasvinsuojelussa. In: Helena Hyvärinen (toim.). Kasviperäiset biomolekyylit - glukosinolaatit: Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 90. Pp Källander, I Luonnonmukainen maanviljely. Kirjayhtymä, Jyväskylä. 536 s. Laitinen, P Allelopatia. Kasvien ja muiden eliöiden biokemiallinen vuorovaikutus. Kirjallisuustutkimus. MTT. Tiedote 14/ s. Laitinen, P Puhdistuuko maa torjunta-aineista? Puutarha ja Kauppa nro 13. Ss Laitinen, P. (toim.) Torjunta-aineet peltomaassa: Huuhtoutumiskenttätutkimukset MTT Jokioinen. 75 s. Laitinen, P. ja Siimes, K Suojakaistat vähentävät myös torjunta-ainekuormitusta. Koetoiminta ja käytäntö 57, 6. S. 3. Lyly, O Torjunta-aineiden käytön kannattavuus ja ympäristöhaittojen vähentäminen. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja, sarja A. Helsinki. 66 s. Mayer, A Beitrag der Beigleitflora zur natürlichen Regulierung von Schaderregern. Alternative Konzepte 58. Verlag C.F. Müller. Karlsruhe. Petterson, M.L Växtskydd på många sätt. Växtskyddsnotiser Supplement 1, Mars SLU. Probst, G Biologischer Pflanzenschutz. Individuelle Behandlung aller wichtigen Arten. Pietsch Verlag. Stuttgart. 199 s. Puutarha-extra, Puutarha-lehti, nro 2B. Puutarha-extra, Puutarha-lehti, nro 2B. Puutarha-uutiset, Teema Avomaan vihannes- ja marjanviljely. Nro 13 B. 31 s. Helsinki. Rekolainen, S., Erkomaa, K., Korhonen, K. ja Huovinen, J Eräiden maataloudessa yleisesti käytettyjen torjuntaaineiden esiintyminen vesistöissä ja huuhtoutuminen maatalousalueilta. Vesitalous, nro 6. ss Rämert, B. ja Nehlin, G Alternativa bekämpningsmetoder i småskalig odling - försöksresultat Växtskyddsnotiser, Supplement 2. SLU. Uppsala. 39 s. 307

310 KASVINSUOJELU Schmid, O Grundsätze und Praxis der Regulierung von Pflanzen krankheiten, Schädlingen und Unkräutern im biologischen Landbau. FIBL. Schmid, O. ja Henggeler, S Biologischer Pflanzenschutz im Garten. Verlag Eugen Ulmer. Stuttgart. 270 s. Seuri, P Luomuviljelyn kasvinsuojelu. Kasvinsuojelulehti 31, 3. Ss Schepel, I Torjunnan teho? Kemiallisen kasvinsuojelun vaikutus ympäristökuormitukseen ja luonnon monimuotoisuuteen. Julkaisuja nr 49. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 54 s. Schepel, I Luomun koneet ja laitteet. Julkaisuja nr 67. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 252 s. Steiner, H Nützlinge im Garten. Verlag Eugen Ulmer. Stuttgart. 128 s. Sundin, P Livet i vattnet tar skada av bekämpningsmedelrester. Fakta Jordbruk. Nr 9. SLU. Tamm., L The future challenges and prospects in organic crop protection. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference Basel Pp Tahvonen, R. ja Avikainen, H The biological control of seed-borne Alternaria brassicicola of cruciferous plants with a powdery preparation of Streptromyces sp. Journal of Agriculture Science in Finland. Vol 59. ss Torstensson, L., Börjesson, E., Sundin, P., Kylin, H., Ramberg, Å Långsam nedbrytning av bekämpningsmedel i flytgögsel. Fakta Jordbruk Nr 20. SLU. Vilich-Meller, V Mixed Cropping of Cereals to Suppress Plant Diseases and Omit Pesticide Applications. Biol Agric and Hortic Pp Vogtmann, H Ökologischer Gartenbau. SÖL-Sonderausgabe Nr. 28. Bad Dürkheim. 120 s. Vänninen, I Kaalin lehtituholaisten torjunta onnistuu biologisestikin. Puutarha nro. 6/1989. ss White, J.G & Linfield, C.A. (ed.) Mycostop, a novel biofungicide based on Streptomyces griseoviridis. Brighton crop protection conference - Pest and Diseases Ref. Okologisk Informationsbrev, April 1993 (76): 7-9. Zeid, F Die Aufname von kolloidaler und Hüttenkalkkieselsäure und ihr Einfluss auf Halmstabilität und Nährstoffgehalte von Getreidepflanzen. Diss. Giessen. 129 s. Yepsen, R.B. Jr, ed The Encyclopedia of Natural Insect & Disease Control. Rodale Press, Emmaus. Pennsylvania. 490 s. Östman, Ö., Ekbom, B., Bengtsson, J Ekonomisk nytta av naturliga fiender till bladlöss. FAKTA Jordbruk nr 12. SLU. KIRJALLISUUTTA Kasvitaudeista Ajankohtaisia kasvinsuojeluohjeita Kasvinsuojeluseura ry., julkaisuja N:o 91. Vaasa. 210 s. Alström, S Ger komposters biologiska kvalitet skydd mot jordburna växtsjukdomar? Ekologiskt landbruk. Konferens, Ultuna. CUL. SLU. Pp Beemster, A. B. R., Bollen, G. J., Gerlach, M., Ruissen, M. A., Schippers, B. & Tempel, A. (toim.) Biotic Interactions and Soil-borne Diseases. Elsevier Science Publishers B. V., Amsterdam. 428 s. Bergman, S Värmebehandling mot utsädesburna svampsjukdomar. Forskninsnytt nr 2. Pp Bergman, S Värmebehandling mot utsädesburna potatissjukdomar. Forskninsnytt nr 4. Pp Bergman, S., Forsberg, G Värmebehandling av utsäde en ny effektiv, billig och miljövänlig metod. FAKTA Jordbruk nr 7. SLU. 4 p. Boff, P., Debarba, J.F., Silva, E., Werner, H Increasing onion plant health by thermophilic compost. Proceedings 13 th IFOAM Scientific Conference. Basel. Pp. 56. Borgen, A Strategier til regulering af udsaedsbårne sygdomme. Ekologiskt landbruk. Konferens, Ultuna. CUL. SLU. Pp Borgen, A., Kristensen, L Stinkbrand må reguleres. Forskninsnytt nr 2. Pp Bång, U Gammalt indianrecept förbättrar lagringsdugligheten. Forskninsnytt nr 4. Pp Cook, R. J. & Baker, K. F The Nature and Practice of Biological Control of Plant Pathogens. The American Phytopathological Society, Minnesota. 539 s. Dahlberg, E., Borgen, A., Forsberg, G., Larsson, H., Olvång, H Produktion av friskt ekologiskt utsäde hur gör vi det möjligt? Ekologiskt landbruk. Konferens, Ultuna. CUL. SLU. Pp Forsberg, G Värmebehandling - ett realistiskt sätt att uppnå friskt ekologiskt utsäde. Ekologiskt landbruk. Konferens, Ultuna. CUL. SLU. Pp Gerhardson, B., Hökeberg, M., Johnsson, L Biologisk utsädessanering for konventionell och ekologisk odling. Forskninsnytt nr 2. Pp Hannukkala, A Kasvitautien hallinta. Vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 12 S. Hannukkala, A Luomuperunan kasvinsuojelu. Vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 8 S. Hannukkala, A., Lehtinen, A Viljelytekniikalla on mahdollista parantaa rutonhallintaa luomutuotannossa. Tuottava peruna 4/2003: Hovinen, S Hankkijan Mikko-härkäpapu. Tiedote 7, Hankkijan kasvinjalostuslaitos. 20 s. Irla, E., Anken, T., Krebs, H Application technique for phytophtora control in organic potato cultivation. Proceedings 13 th Scientific Conference Basel P

311 KASVINSUOJELU Knudsen, I.M.B., Elmholt, S., Hockenhull, J. and Jensen, D.F Distribution of saprophytic fungi antagonistic to Fusarium-culmorum in 2 differently cultivated field soils, with special emphasis on the genus Fusarium. Biological Agriculture & Horticulture, 12(1). Pp Koponen, H. ja Valkonen, J Porkkanan pahkahome torjutaan oikealla viljelykierrolla. Omavarainen maatalous Ss Kristensen, L. & Borgen, A Reducing Spread of Spores of Common Bunt Disease (Tilletia tritici) via Combining Equipment. Biol Agric & Hortic. Pp Kukkonen, S. ja Vestberg, M Miten juurilaho liittyy kasvukuntoon? Puutarha ja Kauppa 19/2002. S. 10. Lahdenperä, M.-L Mycostopilla lisäpotkua harmaahomeen torjuntaan. Puutarha ja Kauppa Nr 20. S. 18. Lumsden, R. D. & Papavizas, G. C Biological control of soilborne plant pathogens. American Journal of Alternative Agriculture 3: Luomupellon kasvinsuojelu Tieto tuottamaan 84. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 946. Jyväskylä. 135 s. Luomuvihannesten kasvinsuojelu Tieto tuottamaan 91. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 961. Jyväskylä. 95 s. Lötjönen, T. ym Kyntämättä viljelyn vaikutus rikkakasveihin ja kasvitauteihin. Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 59. Jokioinen. 37 s. McQuilken, M. P., Gemmell, J. & Lahdenperä, M.-L Gliocladium catenulatum as a potential biological control agent of damping-off in bedding plants. J. Phytopathology 149: Papavizas, G. C Trichoderma and Gliocladium: biology, ecology, and potential for biocontrol. Ann. Rev. Phytopathol. 23: Parikka, P Mansikan taudit ja niiden luomutorjunta. Marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 4 S. Parikka, P Herukan taudit ja niiden luomutorjunta. Marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 4 S. Parikka, P Taudit kulkevat taimien mukana mansikkaan. Koetoiminta ja käytäntö 58, 3. S. 5. Paulitz, T. C. & Bèlanger, R. R Biological control in greenhouse systems. Annu. Rev. Phytopathol. 39: Plakolm, G, & Söllinger, J Seed treatment for common wheat-bunt (Tilletia caries (DC) Tul) according to organic farming principles. Proceedings 13 th Scientific Conference Basel P Qvarnström, Kjell. 1991: Behandling mot mjöldagg på gurkplantor med låggiftiga medel. SLU, Fakta Trädgård och Fritid 12, 4 s. Ultuna. Raupp, J Auswirkung verschiedener Schachtelhalmextrakte auf die Anzahl der Kieselzellen und die Beschaffenheit der Cuticularwachsschicht der Fahnenblätter von Weizen und auf Mehltaubefall an Gerste. Diss. Hohenheim. 116 s. von Sury, R Getreidesaatgut unter der Lupe. Zum Beispiel Nro Pp Tahvonen, R. 1982a. The suppressiveness of Finnish light coloured Sphagnum peat. Journal of the Scientific Agricultural Society of Finland 54: Tahvonen, R. 1982b. Preliminary experiments into the use of Streptomyces spp. isolated from peat in the biological control of soil and seed-borne diseases in peat culture. Journal of the Scientific Agricultural Society of Finland 54: Whipps, J. M. & Lumsden, R. D Biological control of Pythium species. Biocontrol science and Technology 1. Pp Wilson, M Biocontrol of aerial plant diseases in agriculture and horticulture: current approaches and future prospects. Journal of Industrial Microbiology & Biotechnology 19: Åberg, C Bikarbonat mot mjöldagg. Fakta Trädgård Fritid. Nr 51. KIRJALLISUUTTA Tuholaisista Ajankohtaisia kasvinsuojeluohjeita Kasvinsuojeluseura ry., julkaisuja N:o 91. Vaasa. 210 s. Alford, D.V. (ed.) Biocontrol of Oilsed Rape Pests, Blackwell Science. Boland G.J. & Kuykendall D.L. (ed.) Plant-Microbe Interactions and Biological Control, Marcel Dekker Inc, New York. Booij, C.J.H., Noorlander, J., Theunissen, J Intercropping cabbage with clover: Effects on ground beetles. Biol Agric & Hortic, 15, 1-4. Pp Borg, A Ovipostion Behaviour of Two Pollen Beetles (Meligethes aeneus and M. viridescens) on Diferent Host Plants, Acta Universitas Agriculturae Sueciae, Agraria 19, Doctoral thesis, Swedish University of Agricultural Sciences, Uppsala. Graber, C. ja Suter, H Schneckenbekämpfung ohne Gift. Franckh sche Verlagshandlung, Stuttgart. 71 s. Helenius, J Peltomaan peto- ja muut hyötyeläimet. Koetoiminta ja käytäntö Helenius, J., Holopainen, J., Huusela-Veistola, E., Kurppa, S., Pokki, P., Varis, A.-L Ground beetle (Coleoptera, Carabidae) diversity in Finnish arable land. Agricultural and Food Science in Finland. Vol. 10. Pp Hokkanen, H Tuholaisten torjuntamikrobeja maassa. Koetoiminta ja Käytäntö Holopainen, J., Ibrahim, M., Aflatuni, A., Tiilikkala, K Limoneenin mahdollisuudet mansikan tuholaistorjunnassa. Puutarha & Kauppa 4, 47B/2000: Holopainen, J.K., Raiskio, S., Wulff, A., Tiilikkala, K Blue sticky traps are more efficient for the monitoring of Lygus rugulipennis (Heteroptera: Miridae) than yellow sticky traps. Agricultural and food science in Finland 10, 3:

312 KASVINSUOJELU Hradetzky, R., Kromp, B Spatial distribution of flying insects in an organic rye field and an adjacent hedge and forest edge. Biol Agric & Hortic, 15, 1-4. Pp Hulshof, J., Koskula, H Hajuilla tuhoeläinten kimppuun. Puutarha & Kauppa 42. Ss Huusela-Veistola, E., Serenius, M., Jalli, H. ja Salonen, J Kasvintuhoojat iskevät aikaisin kylvettyyn rukiiseen. K & K Nr Hågvar,. B. & Hofsvang, T. (ed.) Insect Parasitoids: Biology and Ecology, Norwegian Journal of Agricultural Sciences, Supplement No. 16, Agricultural University of Norway. Ibrahim, M.A., Kainulainen, P., Aflatuni, A., Tiilikkala, K., Holopainen, J.K Insecticidal, repellent, antimicrobial activity and phytotoxicity of essential oils: With special reference to limonene and its suitability for control of insect pests. Agricultural and food science in Finland 10, 3: Jaaksi, S., Vänninen, I Kasvihuonevihannesten tuholaiset ja niiden biologinen torjunta. Puutarha & Kauppa nro 8. Ss Kettunen, S., Havukkala, I., Holopainen, J.K. ja Knuuttila, T Non-chemical control of carrot rust fly in Finland. Ann.Agric.Fenn. Vol.27. Ss Kromp, B. & Meindl, P Entomological research in organic agriculture: Summary and recommendations. Biol Agric & Hortic, 15, 1-4. Pp Käyhkö, P., Tiilikkala, K., Holopainen, J Voiko mansikan lajikevalinnalla hallita hillanälvikkään tuhoja? Puutarha & Kauppa 4, 47B/2000: Langer, V The potential of leys and short rotation coppice hedges as reservoirs for parasitoids of cereal aphids in organic agriculture. Agriculture, Ecosystems and Environment 87. Pp Lindqvist, I., Tuovinen, T., Ketola, J., Kivijärvi, P., Rosvall, T Onko rikistä apua punkkien torjunnassa? Puutarha & Kauppa nro 15. Ss Luomupellon kasvinsuojelu Tieto tuottamaan 84. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 946. Jyväskylä. 135 s. Luomuvihannesten kasvinsuojelu Tieto tuottamaan 91. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 961. Jyväskylä. 95 s. Maunula, M. ja Tuovinen, T Petopunkeilla ja aikaisella kemiallisella torjunnalla runsaampi mansikkasato ja parempi kate. Puutarha & Kauppa nro Ss Nissinen, A., Heponeva, K., Kallela, M., Ojanen, H., Tiilikkala, K., Holopainen, J Houkutuskasvitekniikka lähestyy käytännön sovellutusta kaalilla. Puutarha & Kauppa 5, 47. Ss Nissinen, A. ja Holopainen, J Ekologiset vuorovaikutukset porkkanapelto kempin näkökulmasta. Puutarha & kauppa 3, 47/1999. Ss Nissinen, A., Holopainen, J., Kainulainen, P., Piirainen, A., Tiilikkala, K Onko hajusta porkkanakempille haitaksi vai houkuttimeksi? Puutarha & Kauppa 3. Ss Nissinen, A. ym Houkutuskasveista kaalikärpäsen torjunnassa lupaavia tuloksia. Puutarha & Kauppa nro 1. Ss Nissinen, A., Holopainen, J., Kallela, M., Ibrahim, M., Hirvonen, A., Leinonen, P., Tiilikkala, K Infokemikaalit tuholaistorjunnassa. In: toim. Kari Tiilikkala. Kasvi ei ole tyhmä. Biotorjunta osana ekologista kasvinsuojelua. Tutkimusseminaari. Helsinki Jokioinen: MTT. 15 s. Nissinen, A., Ibrahim, M., Aflatuni, A., Tiilikkala, K., Holopainen, J Karkottaako karvoni kempit? In: Maatalouden tutkimus- ja tuotantopäivä - Kasvintuotannon uusia mahdollisuuksia Hämeen kesäyliopiston julkaisuja, sarja B. Ss Nissinen, A. ja Piirainen, A Olisiko hajuissa uutta torjuntapotentiaalia? Harso torjuu porkkanan tuholaisia tehokkaasti. Puutarha & Kauppa 2, 47B. Ss Nissinen, A., Raiskio, S., Tiilikkala, K Luomutiloilla hyönteisverkosta oli hyötyä kaalikärpäsen torjunnassa. Puutarha & Kauppa 3. Ss Nissinen, A., Taattola, K., Kallela, M., Ojanen, H., Tiilikkala, K. ja Holopainen, J Kaalikärpäset pysähtyivät aitaan, kirpat hyppivät yli! Puutarha ja Kauppa 47, Ss Piirainen, A Porkkanakemppiä voi säädellä myös ekologisin keinoin. Puutarha & Kauppa 3, 46. Ss Piirainen, A Tuholaisten hallinta. Vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 12 S. Piirainen, A Tuholaisten hallinta. Marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 12 S. Piirainen, A Kokeet ja kokemukset luomutiloilta auttavat kasvinsuojelussa. Puutarha & Kauppa 4, 47B. Ss Raiskio, S., Ojanen, H. Tiilikkala, K Tuholaisten houkuttelua tuoksuilla ja väreillä. Puutarha & Kauppa 1-2. S. 10. Raitasuo, S Sijoita petopankkiin. Pellervo 56. Rosvall, T. ja Tuovinen, T Feromonihäirinnästäkö uusi torjuntavaihtoehto omenakääriäistä vastaan? Puutarha & Kauppa 23. S. 7. Smeby, T Gjerde kålflua ute. Økologisk Landbruk nr 4. Pp Stoner, K.A Plant-resistance to insects - a resource available for sustainable agriculture. Biol Agric & Hortic, 13, 1. Pp Thies, C. & Tscharntke, T Biologische Schädlingskontrolle durch Landschaftsmanagement. Ökologie & Landbau 3. Tiilikkala, K Biomolekyylit kasvien puolustusaseina. In: toim. Tiilikkala, Kari. Kasvi ei ole tyhmä. Biotorjunta osana ekologista kasvinsuojelua. Tutkimusseminaari. Helsinki Jokioinen: MTT. Ss. 310

313 KASVINSUOJELU Tiilikkala, K.(Toim.) Biotorjunta osana ekologista kasvinsuojelua. MTT. Maa- ja elintarviketalous 10. Kasvintuotanto. 78 s. Tiilikkala, K., Karjalainen, R., Holopainen, J., Salonen, J., Jaakkola, S., Nissinen, A., Kainulainen, P., Ibrahim, M.A., Aflatuni, A Biotorjunta osana ekologista kasvinsuojelua. In: Eeva-Liisa Ryhänen ja Riitta Salo (toim.). Elintarvikeklusterin tutkimusohjelman loppuraportti. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 93. Jokioinen. Ss Tuovinen, T Biologisen tuholaistorjunnan mahdollisuudet marjakasveilla. Luomulehti 17, 3/1998. Ss Tuovinen, T., Tolonen, T Arthropod biodiversity in conventional and organic strawberry. In: T. Hietaranta, M.-M. Linna (editors). Book of abstracts 4 th international strawberry symposium, Tampere, Finland 9-14 july, (esitelmätiivistelmä). P. 65. Tuovinen, T Mansikkapunkin biologinen torjunta on jo käytäntöä. Puutarha & Kauppa 13. Ss Tuovinen, T., Laitinen, A., Miettinen, E., Tolonen, T., Hård, E Imuroimalla ötökät pois mansikkapellolta? Puutarha ja Kauppa nro 15. Ss Hakusanavinkkejä kasvinsuojeluaiheisia tiedonhakuja varten Suomeksi tuholainen, tuhooja tuholaisten hallinta, -torjunta integroitu tuholaisten hallinta Luontainen vihollinen peto, saalistaja loinen loispeto, parasitoidi punkki kirva sääski ötökkä kovakuoriainen kärpänen sudenkorento englanniksi pest pest management integrated pest management, IPM natural enemy predator, etuliitteenä predatory parasite parasitoid midge aphid mite bug beetle fly hover fly 311

314 KASVINSUOJELU 312

315 PELTOKASVIT 6. PELTOKASVIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY 6.1 LISÄYSAINEISTOT LUOMUVILJELYSSÄ Siemen- ja taimimateriaali muodostaa maataloustuotannon perustan. Lisäysmateriaalien tuotanto on osa elintarviketuotannon elinkaarta. Luonnonmukaisessa viljelyssä ei ole yhdentekevää, miten lisäysaineistot on tuotettu ja miten käytettävät lajikkeet on jalostettu. Luomuviljelyssä käytettävää lisäysaineistoa säätelee siemenkauppalaki (728/200) sekä mm. MMM:n asetus siemenkaupan valvonnasta (119/ 2000) ja EU:n luomuasetus ETY 2092/1991. LISÄYSAINEISTON ALKUPERÄ Luonnonmukaisessa viljelyssä käytetään luonnonmukaisesti tuotettuja siemeniä, istukkaita, pistokkaita ja taimia yms. Luomulisäysaineistoja saadaan, kun yksivuotisia kasveja lisätään luonnonmukaisesti yhden sukupolven ajan ja monivuotisia kasveja kahden kasvukauden ajan. Lisäysaineistot voivat olla joko omalla tilalla tuotettuja tai ostettuja. Ostettujen siemenien tulee olla tuotettu lisäysaineistovaatimusten mukaisesti eli niiden tulee olla sertifioituja siemeniä ja taimia. Siemeniä ja muuta lisäysaineistoa saa käsitellä vain luomuviljelyssä hyväksytyin menetelmin. Siemenen peittaus tavanomaisin peittausainein on siten kiellettyä. Jos luonnonmukaisesti tuotettuja siemeniä ei ole saatavilla, on mahdollista käyttää myös tavanomaisesti tuotettuja siemeniä. Poikkeukset ovat luvanvaraisia. Luomusiemenien ja -lisäysaineistojen tuotanto on käynnistynyt Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Yleisimpien kasvien yleisimmistä lajikkeista on ollut luomusiementä saatavissa suunnilleen kysyntää vastaavasti. Tavoitteena on tuottaa luomusiementä yleisimmistä viljalajikkeista ja nurmikasveista määriä, jotka riittävät vähintään noin 30 % kylvöalan tarpeisiin. Useimmilla lajikkeilla luomusiementuotantoa voidaan vielä lisätä. Sertifioitu siemen on tuotettu tiukkojen laatuvaatimusten mukaan. Se on vapaata vieraista lajeista ja rikkakasvien siemenistä, lajikkeeltaan aitoa ja tasalaatuista sekä hy- 313

316 PELTOKASVIT Lisäysaineiston laatuvaatimuksia luomuviljelyssä lajike ja aitous terveys ja vapaus taudinaiheuttajista puhtaus vieraista lajeista, rikkakasvien siemenistä hyvä itävyys ja kasvuun lähtö, elinvoima luonnonmukaisesti tuotettu. vin itävää ja elinvoimaista. Se on mahdollisimman puhdasta siemenlevintäisistä kasvitaudeista. Se antaa sadolle vakuutuksen hukkakauran ja muiden vaikeasti hävitettävien rikkakasvien osalta. Tietoja sertifioitujen luomulaatuisten siemenien ja muun lisäysmateriaalin saatavuudesta päivittää KTTK ( luomu ja luonnonmukaisen lisäysaineiston saatavuus). Oma siemen kannattaa tuottaa mahdollisimman terveestä sekä laji- ja lajikepuhtaasta siemenestä. Kasvukaudella lohkoa seurataan ja tarvittaessa vieraat lajit ja hankalat rikkakasvit sekä mahdollisesti tautiset yksilöt poistetaan. Puinti ja kuivatus tehdään varovasti riittävän kuivasta kasvustosta (puintikosteus noin %) itävyyden säilyttämiseksi. Ensin testataan itävyys alustavasti, jotta nähdään, kannattaako kyseisestä erästä lähteä kunnostamaan siementä. Erästä lajitellaan vieraat lajit, pienet siemenet, rikkakasvien siemenet ja muut epäpuhtaudet pois. Isojyväinen siemen on elinvoimaisempaa. Terveys on syytä tarkistaa kasvukaudella pellolla ja mielellään myös talvella lähettämällä näyte Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen Siementarkastusosastolle. Itävyys testataan itse itävyys- (imupaperikoe) tai mieluummin orastuvuuskokeella (mullassa tai hiekassa). Orastavuuskoe: Kerätään edustava siemennäyte. Lasketaan kaksi sadan siemenen näytettä. Noin 10 cm:n korkuiseen astiaan laitetaan kosteaa multaa noin 5 cm:n kerros. Jyvät asetetaan tasatun mullan päälle noin 2 3 cm etäisyydelle toisistaan. Peitetään noin 3 4 cm:n kerroksella kosteaa multaa ja tiivistetään kohtuudella. Tarvittaessa kylvös kastellaan kosteaksi. Peitetään muovipussilla, johon yhteen kulmaan tehdään reikä. Astiat pidetään ensin viikon ajan viileässä noin 10 C:een lämmössä ja tuodaan sitten huoneenlämpöön (noin 20 C) toiseksi viikoksi. Kun oraat ovat noin 10 cm:n pituisia, ne lasketaan. Kaikki vahvat ja terveet mullasta esiin tulleet oraat lasketaan orastuneiksi. Orastumisprosentti saadaan laskemalla eri näytteiden keskiarvo. EKOLOGINEN KASVINJALOSTUS Luonnonmukaisessa viljelyssä on alettu laajemmin pohtia kasvinjalostuksen roolia. Keskusteluun ovat nousseet ekologisen kasvinjalostuksen tavoitteet ja hyväksyttävät jalostusmenetelmät. Ekologisen kasvinjalostuksen lähtökohtia ovat Wyssin ym mukaan mm.: 1) Kasvien luonnollisen li- 314

317 PELTOKASVIT sääntymiskyvyn säilyttäminen. 2) Lajikkeiden sopeutuneisuus paikallisiin olosuhteisiin. 3) Lajin geneettinen monimuotoisuus, joka vastaa lajin luonnollista alkuperää ja tuntomerkkejä. Ekologisen kasvinjalostuksen tulisi tapahtua ekologisessa ympäristössä eli vuorovaikutuksessa ympäristötekijöiden kanssa (osana ekosysteemiä). Sama koskee lajikkeiden ylläpitoa ja lisäysmateriaalin tuotantoa. Kun toimitaan kasvi- ja populaatiotasolla, on mahdollisuus säilyttää kasvien luonnollinen yhteys maahan ja muuhun luontaiseen ympäristöön (ekosysteemiin ja ekologisiin vuorovaikutuksiin). Sen sijaan solutason toimenpiteet tapahtuvat laboratoriossa steriileissä olosuhteissa ja erossa kasvin luontaisesta ympäristöstä. Vielä kauemmaksi ekosysteemien yhteydestä mennään, kun siirrytään DNA-tasolle. Kasvien hyvä ravinteiden saanti edellyttää tehokasta juuristoa. Juuriston tehokkuuteen vaikuttaa mm. juurten pituus ja juurikarvojen määrä ja pituus. Myös kasvien kasvurytmi ja juuriston fysiologiset ominaisuudet vaikuttavat kasvien ravinteiden ottoon. Kasvien symbioosi juurisienten kanssa on ulkoisten tekijöiden ohella riippuvainen lajikkeen ominaisuuksista, kuten juurikarvojen pituudesta, juurten kasvunopeudesta ja juurieritteiden määrästä ja laadusta. Sadontuottoon vaikuttaa ravinteiden oton lisäksi mm. yhteyttämistuotteiden siirtyminen satoa tuottavaan kasvinosaan. LAJIKKEEN MERKITYS FOSFORILANNOITUSTARPEESEEN Eri viljalajikkeiden sopeutuneisuutta alhaisiin fosforitasoihin tutkittiin Norjassa. Kevätvehnälajikkeista Timantti (laskettu kauppaan 1938) otti fosforia suhteellisesti selvästi paremmin lannoittamattomasta maasta kuin uusi linja NK0058. Ero oli samansuuntainen, kun fosforilannoitus oli 16 kg/ha. Uudelle linjalle NK0058 optimilannoitus oli 32 kg/ha, josta Timantti ei enää hyötynyt. Sadon määrässä erot olivat samansuuntaisia. Timantti tuotti satoa suhteellisesti parhaiten ilman lannoitusta ja 16 kg/ ha P-lannoituksella. Uusi linja tuotti suurimman sadon, kun käytettiin 32 kg/ha fosforilannoitusta. Monitahoinen ohra Herse (laskettu kauppaan 1939) otti fosforia tehokkaasti jo 16 kg/ha P-lannoituksella, jolloin sato oli suurin. Verranteena käytetty uusi lajike Tyra otti fosforia eniten 32 kg/ha lannoituksella ja tuotti suurimman sadon 48 kg/ha lannoituksella. Kasvinjalostusta, valintaa ja lisäystä kolmella tasolla Kasvi/populaatiotaso Solu/kudostaso DNA-taso Jalostustavoitteita ekologisessa kasvinjalostuksessa ovat mm: luonnonmukaisen lisääntymiskyvyn säilyttäminen, avopölytteisyys (ei hybridilajikkeita) tehokas ravinteiden otto ja käyttö laaja-alainen tautienkestävyys eri olosuhteisiin sopeutuneet paikallislajikkeet kyky symbioosiin mikrobien kanssa kyky lajityypilliseen rikkakasvien säätelyyn varjostuksen ym. avulla viljoilla pitkäkortisuus ja korrenlujuus hyvä laatu; ravintoarvo, maku, säilyvyys jne. LUOMUVILJELYYN SOPIVAN VILJALAJIKKEEN TYYPPI - hyvät laatuominaisuudet - korkea sato- ja typpisatoindeksi - laaja taudin kestävyys - vaakasuora lehtiasento - pitkä korsi - nopea kasvuun lähtö - kyky yhteistyöhön juurisienten ja mikrobien kanssa - nopea juuriston kasvu - suuri juuriston pinta-ala - tehokas ravinteiden otto Aula ja Talvitie

318 PELTOKASVIT VEHNÄ- JA OHRALAJIKKEIDEN P-SADOT ERI P-LANNOITUKSILLA 316 Holten ja Loes 2002 Rajala 2003 Lajike-erot lannoitustarpeessa voivat johtua lajikkeen kyvystä sopeutua alhaisiin ravinnepitoisuuksiin. Tämä voi aiheutua mm. eroista juuriston pituuksissa, juurikarvojen pituudessa ja lukumäärissä. Tutkimus osoittaa, että kasvinjalostuksella ja lajikevalinnalla on mahdollista vähentää lannoitustarvetta. Lajikkeen hyvää kilpailukykyä rikkakasvien suhteen lisää mm. nopea orastuminen ja lehtien suuri peittävyys sekä biomassan määrä (korren/varren pituus). Toisin sanoen runsaasti isohkoja lehtiä sisältävä, pitkä korsi tai varsi varjostaa paremmin kuin lyhytkortinen tai -vartinen lajike. Esim. pitkävartiset, lehdelliset hernelajikkeet ovat varjostavampia kuin matalat, puolilehdettömät lajikkeet. Myös lehtiasennolla ja allelopaattisilla ominaisuuksilla on merkitystä. Esim. viljoilla lehdet varjostavat enemmän, kun ne ovat vaakasuorassa asennossa. Hyvät laatuominaisuudet riippuvat sadon käyttötarkoituksesta. Leipäviljoilla leipoutuvuus on keskeistä. Siitä kertoo mm. sakoluku ja vehnällä valkuaisen määrä. Rehuviljalla yksimahaisten rehun energia-arvo (hehtolitrapaino), valkuaisen määrä ja laatu ovat keskeisiä. Suurimoviljalla tasainen tuleentuminen, alhainen kuoripitoisuus ja helppo kuorittavuus ovat keskeisiä laatutekijöitä. Herneellä sulavuutta heikentävien aineiden määrä, siemenen koko, valkuaispitoisuus ja sen laatu sekä siementen kypsyminen ovat tärkeitä jne.

319 PELTOKASVIT Kasvinjalostuksen tulisi tuottaa luomuviljelyyn mahdollisimman hyvin soveltuvia lajikkeita. Luomuviljelyyn on ehdotettu kolmen tasoista lajikkeiden jalostusta. Ensimmäisessä vaiheessa tavanomaisesti jalostettuja lajikkeita lisätään luonnonmukaisesti viljellen. Poissuljettu menetelmä on geenitekniikka. Toisessa vaiheessa tavanomaisesti jalostettuja lajikkeita jalostetaan ja lisätään luonnonmukaisesti vähintään kolmen vuoden ajan. Kolmannessa vaiheessa siirrytään varsinaiseen ekologiseen jalostukseen ja lisäykseen. Jalostustekniikoiden tulee perustua vuorovaikutukseen kasvin ja ympäristön välillä luonnonmukaisissa olosuhteissa (ekosysteemeissä). Solutason jalostustekniikoita vältetään. Lajien välisiä rajoja kunnioitetaan. DNA-tason tekniikat ovat poissuljettuja. Luonnolliseen lisääntymiseen kykenemättömät lajikkeet kuten hybridilajikkeet ovat luomun periaatteisiin huonosti sopivia. LAJIKEVALINTA Eri kasvien lajikkeita on yleensä runsaasti tarjolla. Vuosittain tulee uusia lajikkeita markkinoille. Mitkä lajikkeet sopivat luonnonmukaiseen viljelyyn? Eri viljelykas- Kasvilajin valintaan vaikuttavia näkökohtia Tilan ja lohkon olosuhteet ja kasvukunto? Millainen paikallisilmasto tilalla vallitsee? Minkälaisessa kasvukunnossa lohkot ovat? hiekkamaille ruista, savimaille syysvehnää kosteille maille kauraa kuivemmille maille syysviljoja ja ohraa huonorakenteisille kosteille lohkoille kauraa eikä ohraa vaikeisiin talvehtimisolosuhteisiin kevätkylvöisiä kasveja Lajikkeen valintaan vaikuttavia näkökohtia Sadon määrä vai sadon laatu? Sadon määrä voi olla tärkein valintakriteeri esim. tuotettaessa rehuviljaa myyntiin tai märehtijöiden rehuksi. Muulloin erilaiset laadulliset tekijät tulevat tärkeiksi valintaperusteiksi. Aikaisuus viljely- ja laatuvarmuuden parantaja leipäviljan laatu siemenviljan itävyys riittävä tuleentumisaste Talvehtiminen tärkeä syysviljoilla ja monivuotisilla nurmipalkokasveilla, mansikalla, tietyillä yrteillä Säilyvyys varastovihanneksilla Korren/varren pituus ja varjostavuus vaikuttaa kilpailukykyyn rikkakasveja vastaan pitkäkortiset/-vartiset yleensä kilpailukykyisempiä ja luomuun sopivampia lehtevät ja hyvin varjostavat sekä nopean alkukehityksen lajikkeet (esim. herne, peruna) sopivat luomuun paremmin Tautien kestävyys hyvin tauteja kestävät lajikkeet etu luomussa (esim. perunalla ruton- ja ruvenkestävyys) 317

320 PELTOKASVIT Lajikkeen aikaisuus mahdollistaa - viivästetyn kylvön - sänkimuokkauksen - syysviljan kylvön - pienemmät kuivatuskustannukset - maan rakenteen paremman hoidon Luomuviljelyyn soveltuvalta lajikkeelta toivottavia ominaisuuksia hyvä sadontuottokyky alhaisella typpi- ja muilla ravinnetasoilla sadon hyvä laatu hyvä kilpailukyky rikkakasveja vastaan hyvä kasvitautien ja tuholaisten kestävyys hyvä talvenkestävyys talvehtivilla kasveilla sopeutuneisuus paikallisiin olosuhteisiin luonnollinen perimä ei ole käytetty GMO -tekniikkaa kasvinjalostuksessa Eri kasvilajien lajikevalinnan tärkeimpiä ominaisuuksia Ruis Talvenkestävyys, satoisuus Kevätvehnä Aikaisuus, sakoluvun kestävyys, valkuaispitoisuus, taudinkestävyys, satoisuus Kaura Kuoripitoisuus, aikaisuus, satoisuus, siemenen väri Ohra Aikaisuus, taudinkestävyys, kilpailukyky rikkakasveja vastaan, satoisuus Herne Aikaisuus, varjostavuus, satoisuus, siemenen koko ja väri vien lajikekokeet on tähän asti tehty käyttäen tavanomaista väkilannoitusta ja muuta viljelytekniikkaa. Lajikkeiden välinen paremmuusjärjestys saattaa muuttua luonnonmukaisessa viljelyssä. Koetulokset ulkomailta ja kotimaasta antavat viitteitä siitä, että lajikekokeita on tarpeen suorittaa käyttäen myös luonnonmukaista viljelytekniikkaa. Tilan ja eri lohkojen viljelyominaisuudet ja sadon käyttötarkoitus ovat keskeisiä lähtökohtia lajikevalintaa tehtäessä. Peruskysymys on, onko tarkoitus tuottaa pelkästään määrää vai myös laatua? Jos sadon määrä on tärkein valintakriteeri, niin se helpottaa lajikevalintaa huomattavasti. Näin voidaan menetellä esim. rehuviljaa myyntiin tai märehtijöiden rehuksi tuotettaessa. Laatunäkökohdat korostuvat viljelyssä kuitenkin yleensä aina muulloin. Yksimahaisten rehuviljoissa korostuu energiapitoisuuden lisäksi valkuaisen määrä ja sen laatu. Energiaarvoa parantaa mm. korkea hehtolitrapaino ja alhainen kuoripitoisuus. Leipäviljoilla korostuu leipoutuvuus ja laadun säilymisen varmuus. Kaikilla leipäviljoilla tärkeä laatuominaisuus on sakoluku ja sen kestävyys syksyn kosteissa olosuhteissa. Aikaisuus mahdollistaa sadonkorjuun varmemmin hyvissä korjuuolosuhteissa. Se parantaa viljelyvarmuutta. Vehnän leipoutuvuuteen vaikuttaa lisäksi oleellisesti sitkon määrä, joka on riippuvainen ennen kaikkea valkuaisen määrästä. Lajikekuvausten ja -suositusten perusteella viljelijä voi valita viljelyalueelleen lohkojen ominaisuuksiin, käytettävään tuotantotekniikkaan sekä käyttötarkoitukseen sopivan lajikkeen. UUSI VAI VANHA LAJIKE? Viljojen lajikekokeissa luomuviljelyssä Satakunnan koeasemalla vv uudet viljalajikkeet tuottivat keskimäärin suuremman sadon kuin vanhat. Rukiin osalta satoero oli 15 % ja kevätvehnällä 10 %. Kuitenkin uudehko ruislajike Jussi antoi luomuviljelyssä vain saman sadon vanhojen lajikkeiden kanssa. Vastaavasti kevätvehnistä vanha lajike Apu tuotti yhtä suuria satoja kuin useat uudet lajikkeet. Kauralla uusi lajike Salo on menestynyt luomussa muita uusia lajikkeita selvästi heikommin. Vanha lajike Sisu on puolestaan tuottanut hyviä satoja. Kasvinjalostuksella on lyhennetty korrenpituutta. Ruislajikkeilla lyhennys on noin 15 cm ja kevätvehnillä 318

321 PELTOKASVIT noin 10 cm. Uusien lajikkeiden lakoutuminen on vanhoja huomattavasti vähäisempää. Luomuviljelyssä viljojen korsi kasvoi tavanomaista pidemmäksi, mutta lakoutuminen oli vähäisempää. Tämä johtunee ennen kaikkea erilaisesta typpilannoituksesta. Luomuviljelyssä typpi tuli pitemmän ajan kuluessa esikasvina käytetyistä palkokasveista joko viherlannoituksesta tai maahan kynnetystä apilanurmesta. Luomuviljelyssä kevätvehnän kasvuaika piteni useilla päivillä. Kasvuajan piteneminen saattaa johtua typen pitkään kestävästä vapautumisesta kasvukaudella. Myös niukka fosforin saanti voi pidentää kasvuaikaa. Tämän vuoksi luomuviljelyn lajikevalinnassa korostuu lajikkeiden aikaisuus. Luomuviljelyssä käytössä on tässä suhteessa erilaisia viljelykäytäntöjä. Laatueroja esiintyy uusien ja vanhojen lajikkeiden välillä. Rukiilla vanhat lajikkeet ovat pienijyväisempiä ja niiden sakoluku ja valkuaispitoisuus olivat uusia lajikkeita korkeampia. Kevätvehnällä uusien lajikkeiden tärkeimmät laatuominaisuudet (sakoluku ja sen kestävyys, valkuaispitoisuus ja leipoutuvuus) ovat vanhoja lajikkeita selvästi parempia. Kevätvehnän valkuaispitoisuudessa ja sakoluvussa ei viljelymenetelmien välillä ollut eroja. Valkuaispitoisuus riippuu eniten typpilannoituksen määrästä ja kasvin typen saannin ajoittumisesta. Tässä kokeessa typen lähteenä käytetty palkokasviesikasvi tuotti korkeamman valkuaispitoisuuden kuin muissa kokeissa käytetty muunlainen luomulannoitus. Sakolukuun vaikuttanee tuleentumisen aikaisuus. Mitä pitempi kasvuaika lajikkeelle muodostuu viljelytekniikasta johtuen, sitä suurempi riski sakoluvun laskusta kasvaa. Kilpailukyvyssä rikkakasveja vastaan lajikkeiden välillä ei saatu tilastollisesti merkitseviä eroja esiin. Kilpailukykyyn vaikuttavissa tekijöissä havaittiin lajikkeiden välillä selviä eroja varhaiskehityksen nopeudessa ja peittävyydessä sekä korren pituudessa. Viljelyvarmuus vanhoilla ruislajikkeilla oli keskimäärin uusia parempi mutta ne olivat heikkosatoisia. Kevätvehnällä viljelyvarmuudessa ei ollut eroja vanhojen ja uusien lajikkeiden välillä. Keskimäärin satoisat lajikkeet olivat myös melko viljelyvarmoja. 319

322 PELTOKASVIT Valkuaissato runsas ja hyvälaatuinen Omavaraistaa ruokintaa Hyödyntää maan omia ravinnevaroja Hyvä esikasviarvo APILAN VILJELYN MERKITYS Kuohkeuttaa jankkoa ERÄIDEN VILJELYKASVIEN JUURISTON N- JA P-PITOISUUKSIA % KUIVA-AINEESTA N % P % Puna-apila 2,3 0,35 Virna 2,2 0,25 Herne 3,1 0,24 Timotei 1,0 0,24 Kaura 0,8 0,16 Parantaa mururakennetta Typpiomavarainen Säästää kustannuksia Omavaraistaa lannoitusta Säästää uusiutumattomia luonnonvaroja 6.2 PALKOKASVIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY APILANURMEN LUONNONMUKAINEN VILJELY Nurmet viljellään luonnonmukaisessa viljelyssä seosnurmina palkokasvien kanssa. Käytettäviä monivuotisia nurmipalkokasveja ovat mm. puna-, alsike- ja valkoapila sekä sini- ja sirppimailanen, keltamaite sekä rehuvuohenherne. Yksivuotisista palkokasveista viljellään nurmirehuksi mm. rehu- ja ruisvirnaa sekä persianapilaa. Puna-apila on tärkein nurmipalkokasvi luonnonmukaisessa viljelyssä. Luonnonmukaisesti viljelty nurmiala oli vuonna ha. Luomuviljelyssä nurmen osuus pellon käytöstä on tavanomaista suurempi. MERKITYS Nurmipalkokasvit ovat juurinystyröiden typensidontakyvyn ansioista typpiomavaraisia. Seosnurmien sadoissa 1 % apilaa vastaa noin 2 4 kg/ha typpilannoitusta. Esimerkiksi jos seoksessa on apilaa 50 %, niin se vastaa noin kg/ha typpilannoitusta. Nurmipalkokasvien valkuaispitoisuus on korkea ja valkuaisen laatu hyvä. Puna-apilavaltainen nurmi tuottaa n kg OIV/ha (n kg/ha sulavaa raakavalkuaista (srv)). Säilörehuasteella apilavaltainen nurmi sisältää n g OIV/kg ka (n g srv/ ry) ja heinäasteella n g OIV/kg ka (n g srv/ry). Apila tasapainottaa karjan kivennäisten saantia, koska se sisältää heinäkasveja enemmän kalsiumia ja magnesiumia. Apilavaltaiset ja -pitoiset nurmet pystyvät hyödyntämään maan omia varastoravinteita sekä kivijauheita viljoja tehokkaammin. Laaja ja syvä juuristo sekä sienijuurisymbioosi auttavat omavaraistamaan koko lannoitusta. Myös apilan juurieritteet laskevat maan happamuutta juuristovyöhykkeessä, joka osaltaan voi parantaa ravinteiden saatavuutta. Apilanurmet parantavat maan rakennetta. Syvät paalujuuret kuohkeuttavat tiiviin jankon. Ruokamultakerroksen mururakenne paranee. Apilavaltaisen nurmen muokkaus on helpompaa kuin puhtaan heinäkasvinurmen. Puna-apilanurmen juuristoa ja sänkeä jää maahan noin 5 7 t/ha kuiva-aineeksi laskettuna. Tuorepainoltaan 320

323 PELTOKASVIT se vastaa noin t/ha karjanlantaa. Palkokasvien juuriston typpipitoisuus on lähes yhtä korkea kuin maanpäällisen massan. Apilanurmen esikasvivaikutus sitä seuraaville viljoille on suuri. Mikäli kynnettäessä nurmessa on vielä runsaasti apilaa, niin apilan jälkeen viljasadot voivat olla jopa kg/ha suurempia kuin viljaesikasvien jälkeen. Toisen vuoden apilanurmen juuristosta voi vapautua ensimmäisenä jälkivaikutusvuonna noin kg typpilannoitusta vastaava typpimäärä. Apila säästää näin tuotantokustannuksia ja uusiutumatonta energiaa. Luonnonmukaisessa viljelyssä apilanurmet ovat viljelyn perusta. Apilan menestyminen vaikuttaa merkittävästi koko tilan menestymiseen. Apilanurmen viljelytekniikka poikkeaa monissa kohdin totutusta heinäkasvinurmien viljelytekniikasta. Viljelyssä on tarpeen ottaa huomioon apilan erityispiirteet. KASVUPAIKKA Apila viihtyy luontaisesti parhaiten kivennäismailla. Rahkaturpeessakin apila on saatu menestymään. Runsastyppiset mutasuot ja multamaat soveltuvat heikoimmin apilanviljelyyn. Pellon kuivatuksen tulee olla hyvässä kunnossa. Viettävät lohkot ovat parhaita, koska niillä ei ole pintavesiongelmia eikä jääpoltetta. Tasaisilla lohkoilla, varsinkin savimailla, on syytä käyttää normaalia tiheämpää salaojitusta. Hyvärakenteisella, ilmavalla, savesta sisältävällä kivennäismaalla apila menestyy parhaiten. Apila kasvaa parhaiten, kun maan ph on 5,9 6,7, eloperäisillä mailla 5,5 6,5. Apilalle kylvettävä lohko kalkitaan tarvittaessa jo vuotta ennen apilan kylvöä, jotta kalkki sekoittuu ruokamultakerrokseen ja vaikutus tasaantuu. Sadonkorjuutyöt tulisi tehdä kuivissa olosuhteissa maan tiivistymistä välttäen. Maan tallaus märkänä, heinän paalaus ja halvat typpilannoitteet ovat tärkeimmät syyt apilan häviämiseen nurmista. Apilanviljely edellyttää johdonmukaista kasvinvuorotuksen hyväksikäyttöä. Apilan pahimmat taudit, apilamätä ja juurilaho sekä virustaudit lisääntyvät maassa, jossa apilaa viljellään useita vuosia peräkkäin ja liian usein viljelykierrossa. Apilanurmen sopiva ikä on mieluiten kaksi vuotta, korkeintaan kolme-neljä vuotta. Sen jälkeen tulisi seurata apilan tautien välttämiseksi mieluummin 3 4, kuitenkin vähintään kaksi apilatonta vuotta. PUNA-APILANURMEN ESIKASVIVAIKUTUS VEHNÄLLE KASVUALUSTAN OMINAISUUKSIA PUNA-APILAN VILJELYSSÄ Vähimmäissuositus Eloperäinen aines % < 12 ph 5,6 Kalsium mg/l 800 Magnesium Kalium Fosfori 4,0 Boori 0,3 0,4 Mangaani Rauta Koboltti 0,15 0,20 Kupari 1,1 1,2 Sinkki 1,0 1,2 Molybdeeni 0,01 Turtola ja Pulli 1983 APILAVALTAISEN NURMEN RAVINNESISÄLTÖ KG/HA (raakavalkuaispitoisuus % kuiva-aineesta) Kangasmäki 1989 Sato kuiva-ainetta 6 t/ha 8 t/ha Typpeä Fosforia Kaliumia

324 PELTOKASVIT PERUSLANNOITUS JA APILAN SÄILYVYYS 3 V. NURMESSA Turtola ja Pulli 1983 KUIVA-AINESADOT (KG/HA) PUNA- APILA-TIMOTEI -SEOKSISSA Laitinen ja Joy 1981 LANNOITUS Apilanurmi on tehokas maaperän niukkaliukoisten ravinnevarojen hyväksikäyttäjä. Se on luonteeltaan pioneerikasvi. Vesiliukoisten ravinteiden runsaus maassa estää sen luontaisia toimintoja (mm. biologinen typensidonta, sienijuurten toiminta). Apila menestyy tyydyttävästi, vaikka vaihtuvien ravinteiden pitoisuudet olisivat melko alhaisia. Apilanurmi ottaa maasta runsaasti ravinteita. Maassa tulee olla riittävästi varastoravinteita apilan käytettävissä. Karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla kiinnitetään huomiota ennen kaikkea kaliumin, magnesiumin ja boorin riittävyyteen. Helppoliukoisen typpilannoituksen käyttöä (virtsa, lietelanta) tulee välttää tai niitä tulee käyttää harkiten. Apilanurmen lannoitus hoidetaan pääasiassa peruslannoituksena. Perustamisvuonna suojaviljalle annetun typen määrän tulee olla melko alhainen, jotta apila kehittyy vahvaksi. Kompostoitu lanta kohtuullisesti käytettynä (15 30 t/ha) sopii parhaiten suojaviljan lannoitteeksi. Komposti voi parantaa myös apilan talvehtimista ja kasvua. Lantaa täydentävään kaliumlannoitukseen käytetään karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla tarvittaessa biotiittia 0 10 t/ha. Biotiitti voi luovuttaa kaliumia noin 33 kg/t. Fosforilannoitukseen käytetään esimerkiksi apatiittikivijauhetta joko kompostin kautta tai suoraan maahan levitettynä kg/ha. Monipuolinen hivenlannoite on puun tuhka. Mikäli sitä ei ole käytettävissä, voi erillinen boorilannoitus olla tarpeen. Biotiitti ja apatiitti on syytä sekoittaa perusteellisesti koko ruokamultakerrokseen. Niiden levitys tehdään mieluummin jo vuotta ennen apilanurmen perustamista. Vuotuislannoitusta ei apilavaltaisilla nurmilla tarvita, mikäli apilan kasvun ja biologisen typensidonnan edellytykset ovat kunnossa. Tällöin typpilannoitus ei tuota sadonlisää. Vanhemmille apilanurmille voidaan käyttää pieniä määriä virtsaa tai ilmastettua lietelantaa. Apilan menestymistä parantaa, mikäli keväinen starttilannoitus suoritetaan melko myöhään, vasta silloin kun nurmi on noin cm:n korkuista. LAJIKEVALINTA Apilan viljelyssä on lajikkeen talvenkestävyys tärkein valintaperuste varsinkin kolmivuotisia apilanurmia viljeltäessä. Apila sopeutuu vuosien kuluessa tietyn kasvu- 322

325 PELTOKASVIT paikan olosuhteisiin. Paikalliskannat ovat näin usein talvenkestävimpiä. Lajikeluettelon lajikkeista Bjursele on talvenkestävä ja satoisa Pohjois- ja Keski-Suomessa. Se on kotoisin Pohjois-Ruotsista. Aikaisena lajikkeena se asettuu talvilepoon muita lajikkeita aikaisemmin. Odelmasato jää tämän takia muita lajikkeita pienemmäksi. Siitä jalostettu tetraploidi Betty soveltuu viljeltäväksi koko maassa. Se on ollut koetulosten mukaan lähes yhtä talvenkestävä kuin Bjursele, mutta sitä % satoisampi. Bettyn hyvä talvenkestävyys ja satoisuus korostuvat kolmivuotisia nurmia viljeltäessä. Jesper, Björn, Hankkijan Venla ja Jokioinen sopivat parhaiten Etelä- ja Länsi-Suomeen. Ruotsalaiset Jesper ja Björn ovat vanhempia suomalaisia lajikkeita talvenkestävämpiä ja satoisampia. Tetraploidinen Tepa on rotevakasvuisena satoisa ja melko talvenkestävä, mutta sen siementuotanto on ongelmallista. Uudet eestiläiset Ilte ja Varte ovat Etelä-Suomessa olleet kokeissa huomattavasti muita lajikkeita satoisampia. Niiden jälkikasvukyky on erinomainen, mutta talvenkestävyys on ankarissa oloissa heikohko. Valkoapilalajikkeista talvenkestävimpiä ja satoisimpia ovat eestiläiset lajikkeet Jögeva 4 ja Tooma. Ruotsalaiset lajikkeet, esim. Sonja, Sandra, Ramona ja Lena talvehtivat heikommin kuin eestiläiset mutta paremmin kuin eteläisemmät lajikkeet. Uusi skotlantilainen jaloste PUNA-APILALAJIKKEET 2002 Lajike ja Suosit. Satoisuus eri vyöhykkeillä Valk. -% Talvituho vyöhykeittäin % omistaja viljely- I II III IV 1. niitto I II III IV vyöhyke Bjursele, SW II-V/e = 100 = 100 = 100 = 100 Betty, SW I-V/e , Björn, SW I-III , Hjan Venla, Bor I-III , Ilte, Jögeva I-IV , Jesper, SW I-IV , Jokioinen, Bor I-III , Tepa, Bor I-IV , Varte, Jögeva I-III/e , Viralliset lajikekokeet HY/Mli Rajala/TP

326 PELTOKASVIT Karkearehuksi viljeltäviä palkokasveja Puna-apila Alsikeapila Valkoapila Sini- ja sirppimailanen Vuohenherne Keltamaite Mesikät Persianapila Veriapila Ruisvirna Rehuvirna Rehuherne Nurmiheiniä Timotei Nurminata Ruokonata Punanata Englannin raiheinä Niittynurmikka Koiranheinä Italian raiheinä Westerwoldin raiheinä 324 AberHerald kasvaa hyvin viileissä oloissa. Sen talvenkestävyys melko on hyvä. KYLVÖ Apilanurmi perustetaan yleisimmin suojaviljaan, joksi sopii parhaiten aikainen ohra. Sen puinti voidaan tehdä aikaisin kuivana aikana maata tallaamatta, jolloin apila ehtii vahvistua riittävästi talven varalle. Suojavilja ei saa olla liian rehevä. Sen siemenmäärää voidaan pienentää % suositellusta ja typpilannoituksen tulee olla niukka. Suojaviljana voidaan Etelä-Suomessa käyttää myös kevätvehnää ja kauraa sekä vihantaviljaa. Syysviljaan nurmea perustettaessa heinänsiemen kylvetään syysviljan kylvön yhteydessä, mutta pääosa apilansiemenestä on varminta kylvää vasta keväällä. Kesantoon apila voidaan perustaa ilman suojaviljaa. Etelä-Suomessa heinäkuun loppuun mennessä perustettu nurmi ehtii vahvistua riittävästi ennen talven tuloa. Kylvön yhteydessä apilan siemen ympätään biologisen typensidonnan varmistamiseksi, mikäli apilan viljelystä on pitkähkö aika tai maa on hapanta. Joillakin palkokasveilla ymppäys on aina välttämätön, toisilla se on hyödyllinen ensimmäisellä viljelykerralla, uudismailla ja happamilla mailla. Kukin palkokasviryhmä on ympättävä kyseiselle ryhmälle sopivalla typpibakteerilla. (Typensidonnasta ja ymppäyksestä tarkemmin luvussa 4.5.). SIEMENSEOS Apila ja muut nurmipalkokasvit kannattaa yleensä aina viljellä seoksena heinäkasvien kanssa. Apilan seosviljely nurmiheinien kanssa lisää sadon määrää ja parantaa viljelyvarmuutta. Sato on myös laadultaan paremmin rehuksi sopivaa, samoin apilan talvehtiminen paranee ja rikkakasvien kasvu nurmissa vähenee. Ravinteiden huuhtoutumisen välttämiseksi seosviljely on puhdaskasvustoa suositeltavampi vaihtoehto. Parhaiten apila sopii viljeltäväksi timotein kanssa. Odelman kasvun parantamiseksi seokseen lisätään toisinaan nurminataa sekä Etelä-Suomessa myös englannin raiheinää. Uusi ruokonata soveltuu varsinkin kaksi-kolmivuotisiin nurmiin, koska sen talvenkestävyys ja jälkikasvukyky ovat hyviä koko maassa. Koiranheinän kasvurytmi poikkeaa liiaksi puna-apilan kasvurytmistä eikä se sen vuoksi sovellu puna-apilaseoksiin. Kosteilla, eloperäisillä mailla osa puna-apilasta voidaan vaihtaa alsikeapilaksi sekä laidunseoksissa valko-

327 PELTOKASVIT apilaksi. Valkoapilan vahvuutena on rönsyilevä kasvutapa ja hyvä tallauksen kestävyys ja se myös kestää useita katkaisuja kasvukaudessa puna-apilaa paremmin. Keltamaite on meillä uusi laidunkasvi, joka ei aiheuta puhaltumista. Ensimmäiset kokemukset sen käytöstä laidunseoksissa (1-2 kg/ha) ovat lupaavia. Sirppi- eli rehumailanen puna-apilan asemesta näyttäisi sopivan hyvin Etelä- Suomen savimaiden nurmiin. Heinäkasveista timotei on yleisin seoskasvi puna-apilan kanssa. Lisäksi voidaan kylvää nurminataa ja/tai englannin raiheinää (Etelä- Suomi). Ruokonata korvaa nurminataa ja on sitä vanhemmissa nurmissa noin % satoisampi. Sen talvenkestävyys on hyvä koko maassa. Jälkikasvukyky on hyvä, samoin poudankestävyys. Niittynurmikka ja punanata sopivat rönsyilevän kasvutapansa perusteella hyvin laidunseoksiin. Koiranheinä ja valkoapila ovat hyvä yhdistelmä laidunseoksissa. Valmiita seoksia käytettäessä apilan siemen on kuitenkin varminta ostaa erikseen ja sekoittaa apilansiemenet itse nurmiheinien siemenen joukkoon. Näin varmistetaan mm. halutun lajikkeen saatavuus ja mahdollinen ymppäys onnistuu parhaiten. Yksivuotisissa laitumissa sopivimpia palkokasveja ovat ruisvirna ja persianapila. Heinäkasveiksi kylvetään italian raiheinää ja viljoista sulavuudeltaan parasta ohraa. Palkokasveja voidaan kylvää myös monipuolisesti; ruisvirnaa, peltovirnaa, persianapilaa ja esim. nopeakasvuista ladino-valkoapilaa. Monipuolinen seos on myös maittavinta. MONIVUOTISTEN NURMIEN SIEMENSEOKSIA Esimerkkejä monivuotisten nurmien siemenseoksista kg/ha Seos 1 Seos 2 Seos 3 Seos 4 Seos 5 Seos 6 Perusseos Savimaan seos1 Savimaan seos2 Laidunseos1 Laidunseos2 Kestonurmi Puna-apila Alsikeapila Sirppimailanen 5 Valkoapila 0,5 0,5 2 2 Keltamaite 1 1 Vuohenherne 20 Timotei Nurminata Ruokonata Englannin raiheinä 4 3 Niittynurmikka 1 3 Punanata 3 Koiranheinä 20 Yhteensä 20 27,5 27, Rajala

328 PELTOKASVIT Apilan seosviljelyn etuja sato runsaampi soveltuu paremmin rehuksi talvehtiminen paranee rikkaruohottuminen vähenee huuhtoutuminen vähenee Täystiheän apilanurmen perustamiseen riittää noin 1,6 kg/ha apilansiementä ja noin 3 kg/ha timotein siementä, mikäli kaikki itävät siemenet myös taimettuvat. Huolellisella kylvöalustan valmistamisella ja kylvöllä 1 2 cm:n syvyyteen on mahdollista säästää siemenkustannuksia. Apiloita ja muita nurmipalkokasveja käytetään seoksessa yleensä noin % eli noin 5 8 kg/ha ja nurmiheinien siemeniä noin kg/ha. Siemenmäärä riippuu mm. maalajista ja maan rakenteesta, kylvöalustan tasaisuudesta, kylvön huolellisuudesta ja orastumisolosuhteista. Käytännössä hikevillä mailla siemenseosta kylvetään noin kg/ha. Savimailla taimettuminen on heikointa ja siementä tarvitaan eniten, noin kg/ha. Karkeilla kivennäismailla ja eloperäisillä mailla voidaan käyttää hajakylvöä. Savi- ja hiesumailla jyräyksen jälkeinen rivikylvö vantaista takaa varmimmin tasaisen taimettumisen. Eri tukiehtojen siemenseos- ja siemensuhdevaatimukset on syytä tarkistaa vuosittain. Yksivuotisten nurmien siemenseoksissa käytetään yleensä viljaa ohraa tai kauraa noin kg/ha, italian tai Westerwoldin raiheinää kg/ha, virnoja noin kg/ha, persianapilaa 5 8 kg/ha ja mahdollisesti rehurapsia. Satoisimpia ja parhaiten laidunnusta kestäviä ovat olleet ruisvirnaa ja persianapilaa sekä ladino-valkoapilaa sisältävät seokset. Siemenseoksen koostumukseen vaikuttaa, laidunnetaanko seosta vai tehdäänkö siitä säilörehua yksi vai kaksi kertaa. Mikäli suojaviljassa rikkakasvien merkittävä kasvu on todennäköistä, siirretään nurmensiemenen kylvö rikkakasviäestyksen yhteyteen. Pahiten rikkaruohottuvilla lohkoilla niitettävä vihantavilja on sopivin suojakasvi. Ilman suojaviljaa nurmea perustettaessa kylvö on syytä tehdä heinäkuun loppuun mennessä. Rikkakasvit on syytä varautua torjumaan niittämällä pitkään sänkeen. Suojavilja puidaan pitkään sänkeen (yli 15 cm). Pitkä sänki suojaa talvella apilan orasta. Oljet kerätään pois. Vähäinen olkimäärä voidaan myös silputa tasaisesti pellon pintaan. Sadon laatua parantaa, mikäli keväällä pitkä sänki niitetään maahan tai jopa kerätään pois pellolta. 326 SADONKORJUU Apilanurmien sadonkorjuun ajoittamisessa kiinnitetään päähuomio sadon rehuarvoon. Lisäksi tärkeitä huomioonotettavia asioita ovat korjuuajan sää, maan tallaantumisriski ja vaikutus seuraavan sadon kasvuun. Puna-apilan kasvurytmiin sopii parhaiten 2-niittojärjestelmä, jolloin juu-

329 PELTOKASVIT risto vahvistuu riittävästi ja talvenkestävyys paranee. 2- niittojärjestelmässä kuiva-ainesato on yleensä myös suurin. Oikein ajoitetuilla niitoilla myös sadon laatu sopii hyvin karjan ruokinnan tarpeisiin. Erityisesti lypsykarjan ruokinnassa rehuarvo on erittäin keskeinen näkökohta ja riittävän varhainen ensimmäinen korjuu tärkeää. Lihakarjalla voidaan tyytyä hieman heikompaankin rehuarvoon ja korjata ensimmäinen sato vanhempana. Nurmirehun sulavuus vaikuttaa eläinten syömän rehun määrään; hyvin sulavaa rehua eläimet voivat syödä enemmän kuin huonosti sulavaa. Tämä vaikuttaa erityisesti lypsylehmillä maitotuotoksen määrään. Huonosti sulavaa rehua on täydennettävä suuremmilla määrillä väkirehua, jotta päästäisiin samoihin maitotuotoksiin. Nurmen kasvun edetessä laskee myös sen valkuaispitoisuus. Valkuaispitoisuus on sitä suurempi, mitä suurempi osuus sadosta on palkokasveja. Apilan vanhetessa laskee myös sen estrogeenipitoisuus. Ensimmäisessä korjuussa laadun muutokset ovat nopeita ja toisessa korjuussa hitaita. Rehun säilönnällinen laatu on riippuvainen mm. korjuuajan sääolosuhteista. Märän rehun korjuussa ja säilönnässä korjuu- ja säilöntätappiot muodostuvat suuremmiksi. Esikuivatus onnistuu vain poudalla. Apila tarvitsee heinäkasveja pitemmän esikuivatusajan ja paremman poudan. Varmimmin hyvälaatuista esikuivattua säilörehua saadaan, kun korjuu ajoitetaan poutajaksolle. Tällöin korjuuta joudutaan toisinaan siirtämään useilla päivillä rehuarvon kannalta optimaalista kasvuvaihetta myöhemmäksi. Märällä maalla nurmirehua korjattaessa maa tiivistyy raskaiden kuormien alla. Kuivumisnopeus sateen jälkeen ja tiivistymisalttius ovat riippuvaisia maalajista, savimaat kuivuvat hitaimmin ja ovat herkimpiä tiivistymään. Mitä raskaampaa kalustoa käytetään, sitä kuivempaa maan tulee olla korjuussa. Maan tiivistyminen laskee seuraavien korjuukertojen satoa. Myös sadon laatu heikkenee apilan osuuden vähetessä ja useinkin rikkakasvien osuuden lisääntyessä. Kakkossadon laatu on osin riippuvainen ensimmäisen niiton ajankohdasta. Mikäli ensimmäinen sato korjataan aikaisin (apila ennen nupulle tuloa, timotei ennen tähkälle tuloa), niin toiseen satoon tulee runsaasti korsiintuvia nurmiheiniä ja apilaa, jolloin sen ruokinnallinen arvo (sulavuus) heikkenee, vaikka hitaammin kuin ensimmäisessä korjuussa. Mikäli ensimmäinen sato korjataan myöhemmin (apila nupulla, timotei tähkällä), niin APILANURMEN KORJUUN AJOITUS Tavoitteellinen rehuarvo - sulavuus > syöntikyky - valkuaispitoisuus > valkuaisväkirehun tarve - apilan osuus ja kasvuvaihe Säilönnällinen laatu Vaikuttaa rehun rehuarvoon Maan tiivistyminen Vaikuttaa seuraavien satojen määrään ja laatuun Kakkossadon laatu - 1-sato korjataan aikaisin kakkossadossa runsaasti korsiintunutta, kukkivaa apilaa ja nurmiheiniä - 1-sato korjataan myöhään kakkossadon laatu hyvä - kokonaissadon määrään niittoajoilla on vain vähäinen vaikutus APILANURMEN LAATU ERI NIITOISSA Siikasalmi niitto 2. niitto 1. vuoden nurmi rv- % D-arvo % ka vuoden nurmi rv- % D-arvo % ka Apilapitoisuus luomussa km 36 % ja NPK 18 % Kuusela ym

330 PELTOKASVIT LUOMUAPILASÄILÖREHUN JA TAVANOMAISEN TIMOTEISÄILÖREHUN REHUARVOT JA KIVENNÄISKOOSTUMUS Luomu- Tavanomainen apilasäilö- timoteisäilö rehu rehu Kuiva-aine % 32,7 29,6 Raakavalkuainen %/ka 14,4 15,8 Raakakuitu %/ka 27,6 28,3 D-arvo %/ka 67,0 68,6 OIV g/kg ka 81,0 83,4 PVT g/kg ka 5,9 15,1 Ry/kg ka 0,91 0,94 Kalsium g/kg ka 8,1 4,5 Fosfori g/kg ka 2,1 2,9 Magnesium g/kg ka 2,9 2,1 Natrium g/kg ka 0,31 0,28 Kalium g/kg ka 21,8 24,3 Kauppinen ym LANNOITUKSEN VAIKUTUS APILAN SATOON JA TALLAUKSEN VAIKUTUS JUURILAHOON Juurilahoa % tallaamaton 34 tallattu 6 Simojoki 1983 toiseen satoon tulee hitaasti ja vähän korsiintuvia apilaja heinäkasveja. Kokonaissadon määrään korjuuajankohdilla on vain vähäinen vaikutus. Kaksossadon laatua heikentää korjuun viivästyessä rehevissä kasvustoissa myös alimpien lehtien kellastuminen. Säilörehuksi ensimmäinen sato niitetään, kun apila on tulossa tai tullut nupulle. Säilörehua voi apilasta tehdä kukinnan alkuun asti. Korjuukoneiksi soveltuvat hyvin kela-, hieno- ja tarkkuussilppurit. Esikuivatus on apilasäilörehun valmistuksessa varsin suositeltavaa. Varsinkin ensimmäisenä satovuonna apilan juuristo vahvistuu paremmin, kun ensimmäinen sato korjataan vasta kukinnan alettua. Apilan sulavuus laskee hitaammin kuin heinäkasvien. Apilanurmilla ensimmäinen niitto ajoittuu yleensä noin 4 5 päivää myöhäisemmäksi kuin heinäkasvinurmilla. Odelmasadossa rehuarvon muutokset ovat hitaampia; odelmasato korjataan säilörehuksi elokuun loppuun mennessä. Apilanurmen korjuuaikaa määritettäessä päähuomio kiinnitetään korjattavan rehun ruokinnalliseen arvoon. Nurmen kuiva-aineen sulavuus on tärkein tekijä. Sitä seurataan nurmen D-arvon avulla. Sopiva apilasäilörehun D- arvo lypsykarjatilalla on noin 68. Naudanlihantuotannossa se voi olla alempi. Apilan sulavuus laskee alkukesällä heinäkasveja hitaammin. Ensimmäisessä korjuussa puhtaalla apilalla sama D-arvo saavutetaan noin viikkoa timoteinurmia myöhemmin. Säilörehunurmien rehuarvon muutoksia voidaan seurata mm. korjuuaikapalvelun avulla ( Luomunurmirehujen laatu on ollut käytännön tiloilta kerätyissä näytteissä lähellä tavanomaisia rehuja. Luomunurmissa on valkuaista ollut hieman tavanomaista vähemmän ja kalsiumia huomattavasti enemmän. Kuivaksi heinäksi apilanurmi niitetään kukinnan alusta täyskukintavaiheeseen. Apilaheinän korjuu hyvälaatuisena edellyttää latokuivatusta. Apilan lehdet kuivuvat hyvin nopeasti ja ovat herkkiä varisemaan. Paksut varret sitä vastoin kuivuvat hyvin hitaasti. Niitto suoritetaan mieluiten niittomurskaimella tai niiton jälkeen suoritetaan voimakas pöyhintä varsien murtamiseksi. Myöhemmin samana päivänä voidaan pöyhiä uudelleen voimakkaasti vartta murtaen. Toisen päivän aamupäivällä pöyhitään jo varovasti pienillä kierroksilla. Sisäänajo latokuivuriin tehdään yleensä jo toisen päivän iltapäivällä. 328

331 PELTOKASVIT Apilan lehtien karisemisen välttämiseksi pöyhinnät ja haravointi tehdään aamukasteen aikaan. Korjuukoneiksi soveltuu pienehköillä aloilla ja lyhyillä kuljetusmatkoilla heinähäntä tai etukuormaajan heinätalikko ja peräkärry. Isommilla aloilla käytetään noukinvaunua. Latokuivurin täyttöön sopii säilörehu- tai olkilietso, johon liitetään kääntyvä torvi. Isommilla aloilla teleskooppijakajalla varustettu heinälietso on käyttökelpoisin. Eri paalityyppejä voidaan myös kuivata niille erikseen rakennetussa latokuivureissa. Apilanurmen korjuu kuivaksi heinäksi on suositeltavaa myös siksi, että runsain määrin syötettynä nuori, tuore apila saattaa heikentää eläinten tiinehtyvyyttä. Estrogeenipitoisuuksia alentaa mm. kuivatus heinäksi ja sadonkorjuun ajoittaminen apilan nupulle tulon jälkeen. Sadonkorjuutyöt ja laiduntaminen tulee pyrkiä tekemään maan ollessa riittävän kuivaa. Kostealla maalla tallausvauriot rikkovat apilan juurenniskan kasvupistettä ja juuria, jolloin juurilahoa aiheuttavat mikrobit pääsevät haavoista tunkeutumaan kasviin. Apilanurmen tuottokyky heikkeneekin tallauksen ja maan haitallisen tiivistymisen takia seuraavissa niitoissa usein noin %. Savi- ja hiesumaat ovat märkinä alttiimpia haitalliselle tiivistymiselle. TALVEHTIMINEN Talvenkestävyyteen vaikuttavat apilan fysiologinen tila ja kasvitaudit. Sopivan viljelytekniikan käyttö parantaa apilan talvehtimisedellytyksiä. Kasvuston tulisi olla harvahko. Hyvin tiheäksi kylvetty apilanurmi harvenee yleensä talvella eniten. Seosviljely ja hajakylvö ovat hieman rivikylvöä ja puhdaskasvustoja varmempia. Apilanurmille tulee syksyllä jäädä riittävästi aikaa ja lehtipinta-alaa vararavintojen keruuseen. Kun päivälämpötila laskee syksyllä alle 5 C:een, kasvu pysähtyy, mutta yhteyttäminen jatkuu edelleen jos valoa on riittävästi. Lämmin (yli 5 C) ja pimeä, pilvinen sää syksyllä vaikeuttaa vararavintojen kertymistä juuriin. Apilalle tulee varata syyskuu vararavintojen keräämiseen. Tämän takia viimeinen niitto tehdään jo elokuun puolella. Talvehtimisen kannalta huonoin niittoaika on syyskuun puoliväli, koska silloin apila ehtii kasvattaa uudet lehdet. Uusien lehtien kasvatus kuluttaa talveksi tarkoitettua vararavintoa, jota ei enää ehdi kertyä juuriin ennen talven tuloa. 329

332 PELTOKASVIT PUNA-APILALAJIKKEIDEN TALVITUHO 2-, 3- JA 4-NIITOSSA Pulli ym SYYSNIITON AJANKOHDAN VAIKUTUS APILANURMEN TALVEHTIMISEEN Apilan talvehtimisen varmistaminen vararavintoa juuristoon odelman niitto jo elokuussa pitkä sänki hyvä ojitus pintavesien poisjohtaminen maan tiivistymisen välttäminen routa talvenkestävä lajike, seosviljely, hajakylvö ja kohtuullinen kasvutiheys kaksi niittoa riittävästi välivuosia Mitä myöhäisemmäksi viimeinen niitto siirtyy, sitä pitempi sänki tulee jättää (n cm). Sadonkorjuu kuivissa olosuhteissa parantaa osaltaan talvehtimista. Hyvä ojitus ja pintavesien poisjohtaminen ovat hyvän talvehtimisen perusedellytyksiä. Suursarat ovat tasaisilla alueilla eräs ratkaisu pintavesiongelmiin. Routaantuneessa maassa juuriston hengitys jää oleellisesti sulaa maata pienemmäksi. Näin juurten vararavinto riittää paremmin kevääseen asti. Ylirehevässä odelmassa apilamätä leviää helpommin kuin kohtuullisen rehevässä kasvustossa. Rehevä odelma on syytä niittää pitkään sänkeen elokuun puolella tai laiduntaa kevyesti. LAIDUNTAMINEN Nurmipalkokasveista valkoapila on tyypiltään sellainen, että se soveltuu hyvin laiduntamiseen. Rönsyilevän kasvutapansa ansiosta se kestää tallausta sekä usein tapahtuvan katkaisun. Puna- ja alsikeapilalle sekä sini- ja sirppimailaselle sekä vuohenherneelle sopii parhaiten harvoin tapahtuva kasvun keskeytys (2-3 kertaa kasvukaudessa). Ne ovat myös arkoja eläinten sorkkien aiheuttamille tallausvaurioille. 330

333 PELTOKASVIT KAISTASYÖTTÖ Pitkänomainen laidunlohko Siirrettävä aita 1. Syöttökerta 2. Syöttökerta 3. Syöttökerta 4. Syöttökerta 5. Syöttökerta Laiduntamiseen soveltuvat parhaiten valkoapilavaltaiset nurmet sekä vanhemmat, kynnettävät nurmet, joiden apilapitoisuus on vähäisempi. Kynnettävillä nurmilla tallausvaurioista ei ehdi tulla merkittävää haittaa. Laiduntaminen otetaan huomioon viljelykiertojen ja lohkojaon suunnittelussa. Kaikkien laitumien mutta varsinkin puna-apilapitoisten nurmien laiduntamiseen sopii kaistasyöttö. Laidunlohkosta aidataan siirrettävällä sähköaidalla uutta nurmea kerrallaan syötettäväksi vain yhden syöttökerran annos. Kaistasyöttö vähentää tallausvaurioita ja tarkentaa laitumen hyväksikäyttöä. Aitojen siirtoon tarvittavan työajan tarve riippuu mm. lohkojen muodosta. Riittävän pitkänomaisella laidunlohkolla siirrettävä väliaita on nopea siirtää, kun siirrettäviä tolppia ei tarvita 3 4 kpl enempää. Laiduntamisessa on tarpeen ottaa huomioon myös eläinten sopiva valkuaisen saanti. Apilavaltaista odelmaa täydennetään tarvittaessa niukalti valkuaista sisältävillä lisärehuilla. Syksyiseen apilan odelman laiduntamiseen liittyy myös puhaltumisriski. Puhaltumista ehkäistään paitsi niittoruokinnalla ja kaistasyötöllä, myös sopivalla lisärehujen syötöllä (esim. karkearehut) sekä laskemalla eläimet vasta myöhemmin päivällä laitumelle nurmen kuivahdettua. Keltamaite vähentää laitumissa puhaltumisriskiä. Laitumen sato on tasapainotettava korkean lehmäkohtaisen tuotoksen ja hehtaarituotoksen välillä. Jos laitumen satotaso pyritään maksimoimaan, niin lehmäkohtainen laidunruohon syönti vähenee ja maitotuotos jää alhaisemmaksi. Jos lehmäkohtainen tuotos pyritään maksimoimaan, niin laidunta ei voida syöttää kovin tarkkaan. Laitu- 331

334 PELTOKASVIT men sopiva syöttökorkeus on noin cm. Puhdistusniittoja on syytä tehdä usein. Siikasalmen luomulaidunkokeessa laidunalaa tarvittiin lehmää kohti kesässä 44 aaria ja kaistasyötössä neljännestä vähemmän eli 33 aaria. Puna-apilavaltaiset nurmet soveltuvat hyvin niittoruokintaan. Niiden rehuarvo säilyy heinäkasvinurmia tasaisempana kasvukauden eri vaiheissa. Kokonaisrehuyksikkösato muodostuu myös suuremmaksi, kun niittoja tehdään vain kaksi tai kolme. Puhaltumisriski näyttäisi tällöin myös pienenevän. SIEMENVILJELY Paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneen siemenen tuotanto varmistaa osaltaan apilanviljelyn onnistumista. Kotoisen siemenen tuotantoon sopii hyvin normaalin seosnurmen 2. tai 3. vuoden kasvusto. Talvenkestävimmät yksilöt ovat jäljellä näissä vanhemmissa nurmissa eikä niissä ole myöskään haitallisia rikkakasveja niin paljon kuin ensimmäisen vuoden nurmissa. Siemenen muodostukseen apila tarvitsee mm. booria sekä pölyttäjiksi mehiläisiä tai luonnon kimalaisia. Siemeneksi varatulta lohkolta kitketään haitalliset rikkakasvit kuten hierakat ja saunakukka. Onnistunut pölytys vaatii aurinkoisen sään. Huippukukinnasta ja parhaasta pölytysajankohdasta 4 5 viikon kuluttua siemenet ovat kehittyneet. Tällöin (elokuun loppupuolella) kasvusto voidaan niittää ja kuivata seipäillä. Suora leikkuupuinti tästä noin 1 2 viikkoa myöhemmin onnistuu kuivissa olosuhteissa, kun puimurin säädöissä ja puinnissa ollaan huolellisia. Pienillä (alle 0,5 ha) siemenlohkoilla pölytys onnistuu isoja lohkoja varmemmin ja siemensato on suurempi. Keskimääräinen apilan siemensato on noin 200 kg/ ha, mutta edullisissa oloissa jopa 600 kg/ha HERNEEN LUONNONMUKAINEN VILJELY Hernettä viljellään sekä ruokaherneeksi, tuoremyyntiin, säilykeherneeksi että rehuherneeksi. Herneen viljely kuuluu oleellisena osana luonnonmukaiseen viljelyyn. Herne, kuten härkäpapukin, on typpiomavarainen palkovilja, jonka valkuaispitoisuus on viljoihin verrattuna korkea. Herneen esikasviarvo viljoille on myös hyvä. Karjatiloilla sitä viljellään seoksina tukiviljan kanssa rehuksi. Herneen vil- 332

335 PELTOKASVIT jely karjatiloilla omavaraistaa lannoitusta ja valkuaisruokintaa. Karjattomilla tiloilla sen merkitys typpilannoituksen omavaraistajana on tärkeä. Rentovartisen, herkästi lakoutuvan herneen viljely taantui leikkuupuintiin siirtymisen myötä. Nykyisin uudet puolikorkeat lajikkeet ja kärhiksi jalostuksen keinoin muutetut lehdykät ovat pitkälti poistaneet herneen korjuuongelmat. Nykyisin käytössä olevat lajikkeet ovat myös entisiä lajikkeita noin 1 2 viikkoa aikaisempia. Seosviljely tukiviljan kanssa on viljelyvarmin ja luonnonmukaiseen viljelyyn suositeltavin viljelymenetelmä. Seosviljely vähentää myös matalakasvuisten ja puolilehdettöminä heikosti varjostavien hernekasvustojen rikkaruohottumista. Vahvavartisen härkäpavun viljely seoksissa on myös käyttökelpoinen menetelmä hyödyntää palkoviljojen etuja. KASVUPAIKKA Herne on vaatelias sekä ilmaston että maaperän suhteen. Runsaimmat hernesadot on saatu hyvärakenteisilta hietaja liejusavimailta. Rehuksi hernettä voidaan viljellä seoskasvustoina koko kauranviljelyalueella. Herne viihtyy parhaiten, kun maan ph on 5,9 6,7. Herneen esikasviksi sopivat luontevimmin viljat. Välivuosia on varminta pitää neljä. LAJIKKEET Herneen lajikevalinnassa korostuu aikaisuus ja siitä riippuva sadonkorjuuvarmuus. Muita viljelyssä huomioitavia näkökohtia ovat mm. soveltuvuus ruokaherneeksi, varren pituus ja laonkestävyys, poudanarkuus sekä varjostavuus. Siemen voi olla väriltään vihreä tai keltainen. Siemenen koko vaihtelee suuresti. Se vaikuttaa mm. korjuun onnistumiseen leikkuupuimurilla ja siemenmenekkiin. Nykyiset hernelajikkeet ovat kaikki ns. puolikorkeita lajikkeita, joiden varren pituus on olosuhteista riippuen noin cm. Sohvia ja Scorpiota lukuun ottamatta kaikissa muissa lajikkeissa laonkestävyyttä on parannettu muuttamalla lehdykät kärhiksi. Toisiinsa tarttuneet herneyksilöt pysyvät hyvin pystyssä, mutta kasvusto varjostaa tällöin vähän. Kilpailukyky rikkakasveja vastaan on näin heikentynyt sekä varren noin 30 cm lyhenemisen että lehdyköiden kärhiksi muuttumisen takia. Yleisimmin viljellyt hernelajikkeet ovat olleet Karita, Tiina ja Pika. Satoisimpia hernelajikkeita lajikekokeissa ovat olleet Perttu, Julia, Alfetta, Scorpio ja Karita. Luomukokeissa Tukiviljan etuja viljelyvarmuus lisääntyy lakoontuminen vähenee typpiomavaraisuus lisääntyy rikkakasvien ja tautien hallinta helpottuu tukiviljan valkuaispitoisuus lisääntyy sadonkorjuu helpottuu 333

336 PELTOKASVIT HERNE- JA HÄRKÄPAPULAJIKKEET 2002 Suos. Kasvu- Sato eri Lako Korren Sie Val- Kypsy- Lajike ja viljely- aika vyöh. pituus menen siem. kuais- minen omistaja alue pv I-II % cm väri 1) paino/g % % 2) Alfetta, CB I K ,6 90 Julia, DP I K ,8 63 Karita, SW = V ,5 92 Perttu, Bor K ,7 74 Pika, Bor I-II V ,9 95 Saara, Bor I V ,9 89 Scorpio, CB I K ,4 90 Sohvi, Bor I V ,3 86 Sunna, Bor I-II/e K ,2 89 Tiina, Bor I V ,4 96 Ukko I ,9 Kontu I ,4 1) Siemenen väri: V = vihreä, K = keltainen 2) Kypsyminen = pehmenneiden herneiden osuus 60 min keitossa. Viralliset lajikekokeet Seosviljely lisää herneen viljelyvarmuutta! satoisimpia ovat olleet Karita, Alfetta ja Scorpio. Aikaisimpia ovat rehuherne Sunna ja Pika. Myöhäisimpiä ovat Sohvi, Saara, Alfetta ja Perttu, jotka ovat kymmenisen päivää Sunnaa ja Pikaa myöhäisempiä. Pienisiemeninen uutuuslajike on keltainen Perttu, joka on lajikekokeissa ollut satoisin. Sohvi on puolikorkea ja lehdellinen hernelajike ja siten edellisiä varjostavampi lajike. Se sopii erityisen hyvin poudankestävämpänä Etelä-Suomen savimaille. Sen siemen on pieni ja valkuaispitoisuus korkea. Lehdelliset lajikkeet Sohvi ja Scorpio sekä Perttu lakoutuvat muita lajikkeita herkemmin. Vähiten lakoutuvia ovat Karita, Alfetta ja Pika. Pienisiemenisimpiä ovat Sohvi, Tiina, Pika ja Perttu. Isosiemenisimpiä ovat Alfetta, Karita ja Scorpio. Vanhaa ns. korkeaa lajiketyyppiä edustava Kiri on jossain määrin ollut luomutiloilla vielä viljelyssä. Sen etuja ovat hyvä poudankestävyys ja kilpailukyky rikkakasveja vastaan. Riittävän runsaan tukiviljan kanssa sen viljely onnistuu myös savimailla. Härkäpapulajikkeista markkinoilla on Kontu, joka on harmaahomeen kestävämpi ja satoisampi kuin edeltäjänsä. Kasvuaika on noin 2 3 viikkoa hernelajikkeita myöhäisempi. Härkäpavun viljely seoskasvustona on myöhäisyydestä huolimatta onnistunut viileinäkin kasvukausina Keski-Suomea myöten. 334

337 PELTOKASVIT SIEMENSEOS Puhdaskasvustoissa puolilehdettömillä hernelajikkeilla sopiva kasvutiheys on noin kpl/m 2. Tähän pääsemiseksi kylvötiheyden tulee olla noin kpl/m 2. Puhdaskasvustoja voidaan kuitenkin viljellä vain Etelä-Suomessa käyttäen tehokasta rikkakasvien torjuntaa. Luonnonmukaisessa viljelyssä käytetäänkin useimmiten rikkakasveja varjostavaa seosviljaa. Härkäpavun tavoiteltava kylvötiheys puhdaskasvustoissa on noin kpl/m 2. Herneen seosviljely tukiviljan kanssa on viljelyvarmuutta oleellisesti lisäävä ja suositeltava menetelmä. Seosviljelyssä kokonaissato on noin 20 % herneen puhdaskasvustoa suurempi. Herneen osuus sadossa on kuitenkin pienempi kuin herneen osuus siemenseoksessa. Seuraavassa on suuntaa-antavia esimerkkejä herneen ja kauran seoksista. Siemenmääriä ja seossuhteita on tarkennettava sadon käyttötarkoituksen, viljelyalueen ja olosuhteiden mukaan. Sopiva siemenseos riippuu mm. seuraavista seikoista Mitä pitempivartinen hernelajike, sitä enemmän tukiviljaa tarvitaan. Mitä hikevämpi maalaji, sitä viljavaltaisempi seoksen tulee olla. Mitä viileämpi ja kosteampi kasvukausi, sitä viljavaltaisempi seos. Mitä pohjoisempi viljelypaikka, sitä viljavaltaisempi seos. SEOSVILJELYN VAIKUTUS HERNEEN JA KAURAN SATOON Hernettä kg/ha Kauraa kg/ha Yhteensä kg/ha Sunna, Pika Aarre, Aslak = 200 Karita, Scorpio Veli, Aarre = 200 Tiina, Julia Veli, Fiia = 180 Sohvi, Perttu Veli, Fiia = 200 Alfetta Veli, Virma = 200 Kiri Katri, Virma = 200 Ukko Katri, Virma = Etelä-Suomessa savimaille hernettä kylvetään enemmän ja seokset voivat olla edellä esitettyä hernevaltaisempia. Herneen siemenmäärä voi olla puhdaskasvuston siemenmäärä ja tukiviljaa voidaan käyttää lajikkeesta riippuen esim. vain noin kg/ha, ja Keski-Suomen pohjoisosissa vastaavasti viljavaltaisempia seoksia. Keski-Suomessa voidaan käyttää myös monipuolisia, ns. neljän viljan seoksia, joissa kauran ja ohran lisäksi on vähän hernettä ja härkäpapua (n kg/ha). Saastamoinen 1992 KYLVÖ Herneen kylvöaika on vehnän ja kauran tavoin noin Herne kylvetään kosteaan maahan noin 6 8 cm:n syvyyteen. Jyräämällä varmistetaan paitsi tasainen taimettuminen niin myös mahdollisesti lakoutuneen kasvuston puinnin sujuminen. 335

338 PELTOKASVIT LANNOITUS Puhdaskasvusto ja hernevaltainen seos ovat typen suhteen omavaraisia. Hyväkasvuinen herne sitoo ilmakehästä typpeä noin kg/ha. Tarvittaessa herne ympätään typpibakteereilla. Fosforin tarve on viljojen luokkaa. Kaliumin tarve herneellä on samansuuruinen kuin viljoilla. RIKKAKASVIEN HALLINTA Herneellä pääpaino rikkakasvien hallinnassa on viljelyteknisissä, ennaltaehkäisevissä menetelmissä. Kasvinvuorotuksen on syytä olla riittävän monipuolinen. Tasausäestys ja viivästytetty kylvö ovat mahdollisia lähinnä Etelä-Suomen savimailla. Rikkakasviäestys voidaan tehdä myös herneelle, mutta hellävaraisesti. SADONKORJUU Tukiviljaa tulisi käyttää niin paljon, että kasvusto pysyy pystyssä. Leikkuupuinti sujuu tällöin kuten viljan puinti; kunhan varstasiltaa lasketaan, kelan kierroslukua pienennetään ja seula vaihdetaan isoreikäiseen. Sitä vastoin lakoutuneen kasvuston leikkuupuinti on hidasta ja aiheuttaa puintitappioita. Herne kuivataan varovasti miedolla lämmöllä 16 % kosteuteen. 6.3 KASVIKOHTAISIA VILJAN VILJELYOHJEITA Kesanto Apilanurmi Viherrehu Varhaisperuna 336 RUIS VILJELYKIERROSSA RUIS Juurikasvit Hernekaura Kevätvilja Juurikasvit RUKIIN LUONNONMUKAINEN VILJELY Ruis on viljakasvi, joka sopii hyvin luonnonmukaiseen viljelyyn. Se antaa tyydyttäviä satoja kohtuullisella lannoituksella. Rikkakasvit eivät yleensä haittaa, koska rukiin kilpailukyky on erinomainen. Pääosa rukiinviljelystä on syysrukiin viljelyä. Ruislohko on syksyn ja talven vihreänä, jolloin se suojaa maata eroosiolta ja ravinteiden huuhtoutumiselta. Maan rakenteen kannalta ruis on edullinen, koska kylvö- ja sadonkorjuutyöt voidaan tehdä yleensä maan ollessa kuivaa ja rukiin juuristo on laaja. Ruista viljeltiin luonnonmukaisesti vuonna noin ha, joka oli neljännes maamme rukiin viljelyalasta. KASVUPAIKKA Ruis menestyy parhaiten viettävillä kivennäismailla. Päinvastoin kuin syysvehnä ruis viihtyy myös kevyillä kivennäismailla.

339 PELTOKASVIT Painanteista rukiin oras häviää usein talven aikana. Tasaisilla lohkoilla pintavedet ohjataan pois vesivakojen avulla. Voidaan kokeilla myös kuperia sarkoja. Maan muotoileminen harjuiksi eli siemenen multaus kultivaattorilla on eräs mahdollisuus parantaa talvehtimisedellytyksiä. Rukiin esikasviksi sopii hyvin nurmi tai viherrehu. Kesanto on perinteisesti ollut hyvä rukiin esikasvi. Viherkesanto on karjattomalla luomutilalla ylivoimainen avokesantoon verrattuna. Varhaisperuna ja vihannekset sopivat myös hyvin rukiin esikasviksi. LAJIKKEET Talvehtivan kasvin, kuten rukiin lajikevalinnassa talvenkestävyys on tärkeä valintaperuste. Satoisimmat lajikkeet ovat yleensä heikompia talvehtijoita. Korrenlujuus ei luomussa ole kovin merkittävä lajikkeen valintaperuste. Uusien lajikkeiden satopotentiaali on vanhoja lajikkeita suurempi. Ne tuottavat hyvissä olosuhteissa ja riittävän voimakkaalla lannoituksella runsaita satoja. Uudet lajikkeet ovat lyhytkortisempia ja vähemmän lakoutuvia kuin vanhat lajikkeet. Niitä voidaan suositella hyvissä talvehtimisolosuhteissa runsaalla lannoituksella viljeltäviksi. Vanhat lajikkeet soveltuvat parhaiten viljeltäviksi vaikeissa talvehtimisolosuhteissa niukalla lannoituksella. Runsassatoisemmat Riihi, Anna, Kartano, Elvi, Voima ja Ponsi ovat heikommin talvehtivina käyttökelpoisia Etelä-Suomessa. Heikompisatoiset Ensi ja Jussi sekä vanhat lajikkeet Sampo ja Toivo sopivat talvenkestävimpinä runsaslumisille alueille Keski-Suomeen. Sadonkorjuun onnistumiseen vaikuttaa mm. jyväkoko. Pienijyväiset lajikkeet kuivuvat puintikuntoon sateen jälkeen isojyväisiä lajikkeita nopeammin. MUOKKAUS Syysviljalohkot on syytä kuohkeuttaa syvästä kyntämällä normaalisti. Nurmessa suoritetaan ennen kyntöä sänkimuokkaus pinnan rikkomiseksi esim. lautasäkeellä. Sängen ja juuriston annetaan kuivua pari viikkoa ennen kylvöä. Näin niiden lahoaminen pääsee hyvään alkuun ennen kylvöä. Tarvittaessa juolavehnän hävittämiseksi varataan noin kuukauden puolikesannointiaika. Maan pintakerroksen multavuutta ja rakennetta parantaa kääntämättä tapahtuva muokkaus. Kynnön asemesta nurmi kuohkeutetaan kyntösyvyyteen esim. siivettömällä auralla tai kultivaattorilla, jonka jälkeen paakut rikotaan välittömästi pyöriväteräisellä äkeellä, kuten lautasäkeel- Uusimmat tilastotiedot: >Luomu>Tilastotietoja RUKIIN SATO OMAVARAISVILJELYSSÄ MTT , 21 kokeen keskiarvo Rinne ym

340 PELTOKASVIT lä tai jyrsimellä. Syysviljalle maata ei muokata liian hienoksi, jottei se liety syksyn sateissa. PELTOKASVIEN SOPIVIA KYLVÖTIHEYKSIÄ kevätvehnä kpl/m 2 ruis ja syysvehnä 500 ruisvehnä kaura ohra 500 herne, puolilehdetön härkäpapu kevätrypsi syysrypsi 150 öljypellava kuitupellava Kylvömäärän laskeminen Kylvömäärä kg siementä/ha = kylvötiheys kpl/m 2 x siemenen paino g itävyys % 500 kpl/m 2 x 30 g =>176 kg/ha 85 % 500 kpl/m 2 x 25 g => 129 kg/ha 97 % LANNOITUS Rukiin lannoitteeksi sopii esim. kompostoitu karjanlanta t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia kg/ha. Viherlannoitus sopii hyvin rukiille ja se korvaa karjanlannan. Omavaraisviljelykokeessa on apilaviherlannoituksella saatu sama sato kuin tavanomaisella viljelytekniikalla. Hajonta on ollut tavanomaista suurempi. Esikasvi vaikuttaa lannoitustarpeeseen. Apilapitoisen nurmen jälkeen hyväkuntoisilla mailla voidaan ruis viljellä ilman lannoitustakin. Puun tuhka sopii rukiin lannoitteeksi noin 1-3 t/ha. SIEMEN JA KYLVÖ Siemenen tulee olla luonnonmukaisesti tuotettua, tervettä ja peittaamatonta. Kotoista siementä käytettäessä on syytä huomata myös, että torajyvä leviää siemenen mukana ja sitä ei siemeneksi käytettävässä rukiissa saa olla lainkaan, koska leipäviljassa ei torajyvää saa esiintyä. Rukiilla sopiva siemenmäärä on 500 kpl/m 2. Jyvän koosta ja itävyydestä riippuen se tarkoittaa noin kg/ha kylvömäärää. Myöhäisissä kylvöissä siemenmäärää on syytä lisätä %. Rukiin sopiva kylvösyvyys on 2 4 cm. Syysviljoja ei jyrätä. Rukiilla sopiva kylvöaika Etelä-Suomessa on ja Keski-Suomessa RIKKAKASVIEN HALLINTA Ruis on pitkäkortisena ja aikaisin keväällä kasvavana hyvä kilpailija rikkakasvien suhteen. Rikkakasvien hallitsemiseksi ruislohko muokataan huolella. Tarvittaessa käytetään pika- tai puolikesantoa. Viljelykierrossa ei viljellä syysviljaa liian usein. Rikkakasvien siementen hävittämiseksi lanta kompostoidaan. Myöhäisempi kylvö rikkaruohottuu yleensä aikaista kylvöä vähemmän. Hyvä talvehtiminen tulee varmistaa täystiheän kasvuston aikaansaamiseksi. Rikkakasviäestys voidaan tarvittaessa tehdä jo syksyllä, mikäli maa on siihen riittävän kuivaa. Keväinen rikkaäestys tulisi tehdä mahdollisimman varhain, heti kun maa kuivahtaa ajo- ja äestyskuntoon. TALVEHTIMINEN Viljelytoimet tulisi suunnitella siten, että juuristoon kertyy runsaasti vararavintoa talveksi. Kylvöaika tulisi so- 338

341 PELTOKASVIT vittaa siten, että oras ehtii sopivan reheväksi eli juuristo ehtii vahvistua riittävästi (sopivan rehevässä oraassa on 3 4 sivuversoa). Typpeä käytetään hyvin kohtuullisesti, fosforia ja kaliumia tulee olla riittävästi. Talvehtimiseen vaikuttaa lajikevalinta merkittävästi. Parhaiten runsaslumisilla alueilla talvehtivat Ensi, Jussi ja Sampo sekä Toivo. Harjuviljely eli äestys kylvön jälkeen joustopiikkiäkeellä ilman varpajyrää tai kultivaattorilla varmistaa osaltaan tasaisilla mailla talvehtimista. Routaantuneessa maassa talvehtiminen on oleellisesti sulaa maata parempi, juuriston vararavinto riittää pienemmän hengityksen takia pitempään. Jos maa on sula lumen tullessa, niin maa saadaan routaantumaan, kun lumi lanataan tukilla pakkaspäivänä. SADONKORJUU Leipäviljat tulee korjata nopeasti niiden tuleennuttua puintikuntoon. Sakoluku putoaa sateissa nopeasti. Leikkuupuinti suoritetaan melko varhain, kun kosteus ensi kerran laskee alle %. Sakolukutavoite rukiilla on vähintään 80. Sakoluku saisi olla mieluiten vähintään Hehtolitrapainon tulee olla vähintään 68 kg, rikkapitoisuuden alle 2 % ja kosteutta enintään 14 %. Laatu vaikuttaa hinnoitteluun. Ruista on karjatiloilla alettu uudelleen viljellä myös juhannusrukiina. Ruis ja mahdollinen seoskasvi kylvetään avokesantoon kesäkuun loppupuolella. Vihantasato korjataan elokuun loppupuolella rehuksi. Ruissato korjataan seuraavana vuonna. Lajikkeeksi soveltuu vain Ensi. Seoskasvina voidaan käyttää esim. ruisvirnaa noin kg/ha. Vihermassa on korjattava pois, jotta kasvusto talvehtisi. Korjuun yhteydessä maa ei saa tiivistyä KEVÄTVEHNÄN LUONNONMUKAINEN VILJELY KASVUPAIKKA Vehnä on vaateliain viljalaji kasvupaikan ja maan kasvukunnon suhteen. Vehnän viljelyyn sopii lämmin, hallalta suojattu kivennäismaa. Lohkon ph tulisi olla yli 6,0. Vehnä tarvitsee runsaasti ravinteita, ennen kaikkea typpeä. Esikasviksi sopii näin apilanurmi, viherrehu tai hernekaura. Viherkesanto tai juurikasvit sopivat myös hyvin vehnän esikasveiksi. Vehnää viljeltiin luonnonmu- 339

342 PELTOKASVIT kaisesti vuonna noin ha, josta suurin osa oli kevätvehnää. KEVÄTVEHNÄ VILJELYKIERROSSA Apilanurmi Viherrehu Hernekaura Viherkesanto Juurikasvit KEVÄT- VEHNA Kaura Ohra Hernekaura Viherrehu Nurmi LAJIKKEET Kevätvehnällä aikaisuus, valkuaispitoisuus ja sakoluvun kestävyys ovat keskeisiä lajikkeen valintaperusteita. Lisäksi hyvä taudinkestävyys olisi merkittävä lisävahvuus. Pitkästä korresta näyttää olevan viljoille luonnonmukaisessa viljelyssä etua, koska pitkäkortisen lajikkeen kilpailukyky rikkakasveja vastaan on parempi. Laonkestävyys ei luomuviljelyssä ole kovin merkittävä lajikkeen valintaperuste. Pitkäkortisilla lajikkeilla on yleensä myös laaja ja vahva juuristo. Ne pystyvät ottamaan tehokkaammin ravinteita ja ne ovat poudankestävämpiä kuin lyhytkortiset lajikkeet. Pitkäkortisimpia lajikkeita ovat Manu, Reno, Heta, Kruunu, Satu ja Mahti. Aikaisimpia ovat Heta, Anniina ja Manu. Valkuaispitoisimpia ovat Heta, Manu, Anniina, Bastian ja Satu. Sakoluvultaan parhaita lajikkeita ovat Bastian, Reno, Tjalve sekä Manu ja Anniina. Sakoluvun parhaiten säilyttävät Mahti ja Kruunu. Leivontalaadultaan parhaita ovat Manu ja Anniina. Satoisimpia ovat Kruunu, Vinjett, Mahti ja Tjalve. Taudinkestävimpiä (ruskolaikun ja härmän) ovat Vinjett, Kruunu, Mahti, Bastian ja Anniina sekä Tjalve. MUOKKAUS Vehnälle maa muokataan normaalisti. Vehnä tulee kylvää aikaisin, mutta maan riittävään kuivumiseen ja rakenteen säilyttämiseen tulee kiinnittää huomiota. Maan tulisi olla hyvin muokkautuvaa ja tallauksen kestävää koko ruokamultakerroksen syvyydeltä. Herkästi kuivuvilla savimailla tasausäestys säästää kosteutta. LANNOITUS Kevätvehnä on viljoista vaateliain lannoituksen suhteen kg:n jyväsato sisältää typpeä kg, fosforia 10 kg ja kaliumia 15 kg. Sille voidaan käyttää kompostoitua karjanlantaa t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia kg/ha. Ilmastettu lietelanta sopii hyvin vehnälle. Viherlannoitus korvaa karjanlantaa. Kaksivuotinen apilanurmi sopii erityisen hyvin vehnän esikasviksi, koska se nostaa jyvien valkuaispitoisuutta. Esikasvi ja maan 340

343 PELTOKASVIT kasvukunto, ennen kaikkea rakenne, vaikuttavat merkittävästi lannoitustarpeeseen. SIEMEN JA KYLVÖ Käytettävän siemenen tulee olla tervettä ja peittaamatonta. Cedomon-peittaus on kuitenkin luomussa sallittu. Kevätvehnän sopiva kylvömäärä on kpl/m 2. Siementä käytetään sen koosta ja itävyydestä riippuen noin kg/ha, rikkakasviäestystä käytettäessä % enemmän. Sopiva kylvösyvyys on 4 5 cm ja sopiva kylvöaika yleensä toukokuun alkupuolisko. Kevätvehnälohkot jyrätään. RIKKAKASVIEN HALLINTA Rikkakasvien hallitsemiseksi käytetään riittävän monipuolista viljelykiertoa. Lannan huolellinen kompostointi tai lietelannan ilmastus vähentävät rikkakasvien siemeniä. Savimailla voidaan käyttää tasausäestystä ja muutamalla päivällä viivästettyä kylvöä. Aluskasviksi sopii puna-, valko- tai persianapila. Ne vähentävät rikkaruohottumista. Rikkaäestys suoritetaan tarvittaessa 2 3- lehtivaiheessa. SADONKORJUU Leipoutuvuuteen oleellisesti vaikuttava sakoluku putoaa vehnällä sateissa lajikkeesta riippuen melko nopeasti. Leikkuupuinti suoritetaan tämän vuoksi riittävän tuleentumisasteen saavutettua. Sopiva puintikosteus on noin %. Sakolukutavoite leipävehnällä tulee olla vähintään 170. Vähimmäisvaatimus on 140. Sakoluvultaan erilaiset viljaerät pidetään erillään. Hehtolitrapainon tulee olla vähintään 76 kg, rikkapitoisuus alle 2 % ja kosteutta enintään 14 %. Kun valkuaispitoisuus on 11,5 12,0 %, on vilja perushintaista. Suurimoiksi käytettävän vehnän tulee olla tuleentunut tasaisesti, vihreitä jyviä ei saa olla. VILJANÄYTTEEN OTTO Leipäviljaa myyvän viljelijän on syytä olla selvillä kunkin viljaerän laadusta. Laadun selvittämiseksi jokaisesta viljaerästä otetaan näyte ja toimitetaan viljan laatumäärityksiä tekevän keräilyliikkeen kautta viljalaboratorioon. Rinnakkaisnäyte jätetään varalle. Viljanäytteen ottaminen Otetaan siten, että se edustaa mahdollisimman hyvin koko viljaerää. Viljaerän eri puolilta otetaan sattumanvaraisesti samansuuruisia osanäytteitä puhtaaseen astiaan, esim. sankoon. Osanäytteitä tulisi ottaa 2000 kg:n erästä -> 10 kpl kg:n erästä -> 30 kpl Osanäytteistä tulee kertyä vähintään 2 l. Osanäytteet sekoitetaan huolellisesti. Tästä kokonaisnäytteestä otetaan vähintään yhden litran suuruinen näyte, joka lähetetään tutkittavaksi esinäytteenä. Toisen 1 l:n suuruisen näytteen voi jättää itselle varanäytteeksi. Kosteusnäyte suljetaan tiiviiseen pakkaukseen. Mukaan liitetään näyteilmoitus lähettäjän nimi viljalaji viljaerä näytteenottopäivä ( erän suuruus, jos näyte toimitetaan mahdolliselle ostajalle) 341

344 PELTOKASVIT KAURAN LUONNONMUKAINEN VILJELY Kaura on rehuviljoista vaatimattomin kasvupaikan suhteen. Kaura menestyy kaikilla maalajeilla ja kosteissakin olosuhteissa. Se viihtyy viljoista parhaiten erilaisilla mailla ja on vähiten arka maan happamuudelle ja tiivistymiselle. Kaura ottaa ravinteita tasaisimmin pitkin kasvukautta ja se hyötyy eniten keskikesällä maasta vapautuvasta typestä. Kaura sopii hyvin rehuksi. Kauraa viljeltiin luonnonmukaisesti vuonna 2000 noin ha. Se on siten yleisimmin viljelty luomuvilja, osuus koko luomuvilja-alasta on ollut noin 40 %. Lisäksi kaura on yleinen seosviljelyssä. Esikasvin suhteen kaura on vaatimaton. Parhaiten esikasveiksi sopivat nurmet, palkokasvit ja juurikasvit. Kaura on hyvä esikasvi muille kasveille. Se suosii juuristossaan sienilajeja, jotka puhdistavat maata osin esim. toisten viljojen taudeista. Valittaessa kauralajiketta viljelyyn, on syytä kiinnittää lajikkeen aikaisuuden ohella huomiota sadon käyttötarkoitukseen. Suurimokauraksi viljeltäessä lajikkeelta toivotaan suurta jyväkokoa, alhaista kuoriprosenttia ja korkeaa hehtolitrapainoa. Rehukäytössä korostuu satotason ohella kuoripitoisuus. Lisäksi kuoren väri on merkittävä, kun kauraa lähdetään myymään. Viennissä kuoren värin tulee olla vaalea esim. keltakuoriset Roope ja Kolbu eivät sovellu vientiin. Aikaisimpia kauralajikkeita ovat Aslak, Leila, Aarre ja Veli sekä Svala. Satoisimpia ovat luomuviljelyssä olleet Roope ja Yty. Hyvin varjostavia, pitkäkortisimpia ovat Puhti, Aarre, Yty ja Veli. MTT:n luomulajikekokeissa ovat satoisimpia olleet Roope sekä myöhäiset Yty, Puhti ja Katri. Vanhoista lajikkeista Sisu ja Hannes ovat pärjänneet parhaiten. Tavanomaisessa viljelyssä satoisa Salo ei ole menestynyt luomuviljelyssä. Kauran sopiva kylvötiheys on kpl/m 2, suojaviljalle noin % vähemmän, mikäli lannoitus on runsas. Kauran lannoitukseen soveltuu karjanlantakomposti, ilmastettu lietelanta sekä viherlannoitus. Kaura tuleentuu yleensä hieman epätasaisesti. Puinti voidaan aloittaa, kun kosteus on laskenut alle 30 %. Puinnilla ei kuitenkaan ole kiirettä. Suurimokaurassa ei tulisi olla vihreitä jyviä. 342

345 PELTOKASVIT Suurimokauran laatuvaatimukset ovat seuraavat: hehtolitrapaino vähintään 56 kg, perushintaista kg, 2 mm rakoseulan läpäisseitä 5 % (perushinta) 10 % (enintään), rikkapitoisuus alle 2 % sekä kosteus korkeintaan 14 %. Hajun ja värin tulee olla terve sekä homeetonta. Pienet jyvät on syytä lajitella pois ennen myllyyn toimittamista. Laatu vaikuttaa hinnoitteluun. Lisbeth on kuoreton kauralajike. Sen sato on noin 45 %:n verran kuorellisia lajikkeita pienempi. Se on Veliä kaksi päivää myöhäisempi; korren pituus ja lujuus on Velin luokkaa. Lajike on mielenkiintoinen erityisesti suurimokaurana, kauratuotteiden suoramyyntiin sekä yksimahaisten eläinten rehuksi OHRAN LUONNONMUKAINEN VILJELY Ohra on viljoista vaateliain maan rakenteen suhteen. Monitahoiset ohrat tulisikin kylvää hyvin kuivuneeseen ja lämmenneeseen maahan. Ohra ottaa myös nopean kasvurytmin takia ravinteet lyhyen ajan kuluessa alkukesällä. Lämpimässä ja hyvärakenteisessa maassa ravinteiden vapautuminen on nopeinta. Ohran viljelyssä on mahdollista toteuttaa parhaiten myös rikkakasvien säätelyä kylvöaikojen vaihtelun avulla. Ohralle sopii viljoista parhaiten viivästetty kylvö. Savimailla kevätkosteutta säästää tällöin tasausäestys. Ohraa viljeltiin vuonna 2000 luonnonmukaisesti noin ha. LAJIKKEET Luomuohraa viljellään rehuksi, myllyohraksi ja mallasohraksi. Luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävän ohralajikkeen tulisi mieluiten olla viihtyvä, viljelyvarma yleislajike, jonka taudinkestävyys on keskitasoa parempi. Rehuohrassa saisi olla runsaasti valkuaista ja sen hehtolitrapaino saisi olla korkea. Myllyohra saisi olla isojyväistä ja painavaa. Mallasohran itävyyden tulee olla hyvä ja valkuaispitoisuuden alhainen. Mallasohraksi soveltuvat vain tietyt lajikkeet. Luomuviljelyssä yleisimmin viljeltyjä lajikkeita ovat olleet Artturi, Arve ja Arra. Aikaisimpia ohralajikkeita ovat monitahoiset Arra, Artturi, Rolfi, Arve ja Loviisa. Kaksitahoiset lajikkeet ovat monitahoisia myöhäisempiä. Luomulajikekokeissa satoisin on ollut monitahoinen Erkki, joka on menestynyt hyvin eri alueilla ja eri olo- Ohra on herkin vilja maan tiivistymiselle! 343

346 PELTOKASVIT Polttoöljyn tarve ohran viljelyn eri työvaiheissa 121 l/ha Muokkaus 31 % Kylvö, jyräys, kasvinsuojelu 6 Puinti, kuljetus 7 Lämminilmakuivatus 56 Lötjönen 2000 suhteissa. Seuraavina ovat olleet Pohto, Botnia, Thule sekä kaksitahoinen Saana. Monitahoiset lajikkeet ovat menestyneet luomussa hieman kaksitahoisia heikommin. Taudinkestävyydessä on lajikkeiden välillä merkittäviä eroja. Kilta, Saana, Scarlet ja Thule ovat kestävimpiä verkkolaikkua vastaan. Arimpia ovat Arve, Prisma ja Kymppi. Viirutaudille arimpia lajikkeita ovat Artturi, Arve ja Loviisa sekä Rolfi, Thule ja Botnia. Härmänarimpia lajikkeita ovat Pokko, Arra, Artturi, Rolfi, Jyvä ja Kunnari. Härmänkestävimpiä ovat Kilta, Luberon, Barke, Video ja Mette. Yleisesti terveimpiä lajikkeita ovat olleet Kilta, Saana, Luberon ja Mette. Yleisesti taudinarimpia ovat Pokko, Arve, Arra, Rolfi, Jyvä, Kymppi ja Prisma. Hehtolitrapainoon vaikuttaa lajikkeen ohella eniten kasvukauden sääolosuhteet. Kevyimpiä ovat olleet Arve, Rolfi ja Botnia. Painavimpia ovat kaksitahoiset Inari, Filippa, Kustaa ja Scarlett. Monitahoisten lajikkeiden Arven, Rolfin ja Botnian hehtolitrapainot ovat alhaisimpia. Jyväkooltaan suurimpia ovat kaksitahoiset lajikkeet Filippa, Inari ja Prisma. Monitahoisista suurijyväisimpiä ovat Loviisa ja Erkki. Jyväkokoon vaikuttaa merkittävästi lajikkeen taudinarkuus ja kasvitautien esiintyminen. Viljan kuivatuksessa energiaa voidaan säästää eristämällä kuivuri, nostamalla kuivatuslämpötilaa, siirtymällä kylmäilmakuivatukseen tai viljan tuore- tai ilmatiiviiseen säilöntään. Fossiilista energiaa voidaan korvata esim. hakkeella käyttämällä uuden tekniikan lämmityskattiloita. Myllyohran laatuvaatimukset ovat seuraavat: hehtolitrapaino vähintään 65 kg, 2 mm:n rakoseulan läpäisseitä enintään 10 %. Rikkapitoisuus on alle 2 % ja kosteus enintään 14 %. Jyvien tulee olla ilman vierasta hajua ja väriltään normaalia ja homeetonta. Pienet jyvät lajitellaan pois ennen myllyyn toimittamista. Laatu vaikuttaa hinnoitteluun MUIDEN VILJOJEN LUONNONMUKAINEN VILJELY Rukiin kevätmuotoja viljellään lisääntyvässä määrin luomuviljelyssä. Kevätrukiilla on nopea alkukehitys ja se tukahduttaa hyvin rikkakasveja. Pitkäkortisena kevätruis on kuitenkin herkkä lakoontumaan. Sen kasvuaika on myöhäisten kevätvehnien luokkaa ja sakoluku laskee yhtä herkästi kuin syysrukiilla. Se on kohtuulliseen lan- 344

347 PELTOKASVIT noitustasoon tyytyvä ja heikkokortinen. Käytössä on kolme paikalliskantaa; Suvikas, Auvinen ja Juuso. Rukiin ja vehnän risteytystä ruisvehnää viljellään myös kasvavassa määrin. Se soveltuu rehuviljaksi. Viljelytekniikka on rukiin ja syysvehnän väliltä. Speltti on viljelykasvina leipävehnän edeltäjä. Sen viljely on lisääntynyt maassamme luomuviljelyssä viime vuosina. Sitä viljellään syysvehnän tapaan. Se on vehnää vaatimattomampi lannoituksen suhteen. Korsi on pitkä ja melko herkästi lakoontuva. Leipäviljaksi viljellään myös kevätkylvöistä tattaria. Se sopii hyvin esim. keliaakikoille. Luomuviljelyssä sitä oli vuonna 2000 noin 150 ha. Tattari on lannoituksen suhteen vaatimaton. Liian rehevällä kasvupaikalla se lakoutuu helposti ja tuleentuminen viivästyy. Keväällä se on hyvin hallanarka, joten se soveltuu viljeltäväksi vain lämpimillä rinn la. Kylvö tapahtuukin yleensä vasta kesäkuussa. Satoisuus vaihtelee suuresti eri vuosien välillä. 6.4 ÖLJYKASVIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY Öljykasveista luonnonmukaisesti viljellään lähinnä kevätrypsiä ja öljypellavaa. Rypsiä viljeltiin vuonna 2000 noin ha alalla. Syysrypsin viljely on myös alkamassa. Pellavaa viljeltiin yhteensä noin 600 ha alalla. Pellavasta osa oli kuitupellavaa. Pellava on vaatimaton lannoituksen suhteen, mutta se on heikosti varjostava ja siten arka rikkakasvien kilpailulle. Lisäksi viljellään myös kitupellavaa. Öljykasvien siemenistä puristettu öljy on markkinoilla menestynyt hyvin. Niinpä luomuviljeltyjen öljykasvien kysyntäkin on kasvussa. Rypsi on melko vaatelias viljelykasvi. Kasvuajaltaan se on myöhäisimpien kevätvehnien luokkaa. Se soveltuu viljeltäväksi lähinnä sellaisilla lohkoilla, joilla voidaan viljellä kevätvehnääkin. Lannoitustarve on suunnilleen vehnän luokkaa. Rikkakasvit tulee hallita ennaltaehkäisevästi. Rikkakasviäestys soveltuu rypsille huonosti. Tuholaisille rypsi on arka. Taimivaiheessa sitä uhkaavat mm. kirpat ja kukintavaiheessa rapsikuoriaiset. Rapsikuoriaisen luontaisen vihollisen loispistiäisen suosiminen onkin luomurypsin viljelyssä tärkeä viljelytekninen keino ehkäistä sadon alennuksia. Viljelykierrossa rypsi sijoitetaan aina edellisen vuoden rypsilohkon LUOMURYPSIN VILJELYKIERTO Rypsi+ns Apilanurmi Syysvilja Viherlannoitus 345

348 PELTOKASVIT läheisyyteen. Edellisen vuoden rypsilohkon tulee pysyä muokkaamatta juhannukseen asti, jotta loispistiäiset ehtivät kehittyä ja siirtyä uudelle rypsilohkolle. Tämän takia rypsiä käytetäänkin nurmen suojaviljana. 1-2 v. apilanurmi Viljat Vihannekset PERUNA VILJELYKIERROSSA PERUNA Viljat (peruna) Vilja+ns apilanurmi apilanurmi peruna (peruna) 6.5 PERUNAN LUONNON- MUKAINEN VILJELY Perunaa viljellään lähes kaikilla luonnonmukaista viljelyä harjoittavilla tiloilla ainakin omaan käyttöön. Sen viljelyala vuonna 2000 oli noin 800 ha. Peruna sopii hyvin luonnonmukaiseen viljelyyn kohtuullisen ravinnetarpeensa ja mekaanisesti hallittavan rikkakasvitilanteen ansiosta. Perunan viljelyn haasteita ovat mm. rutontorjunta ja laadukkaan sadon tuottaminen. KASVUPAIKKA Peruna tarvitsee menestyäkseen hallalta suojatun, kevyen kivennäismaan. Lohkon tulisi lisäksi olla aurinkoinen ja tuulinen kasvuston nopean kuivumisen takia. Maan tulee olla hyvärakenteinen. Kuivatuksen tulee olla hyvä, pintavesiä ei saa kertyä vakoihin. 346 Kukan väri: V=valkoinen, PV=punavioletti, SV=sinivioletti Mukulan muoto: P=pyöreä, PS=pyöreän soikea, S=soikea Mallon väri: V=valkoinen, VK=vaalean keltainen, K=keltainen

349 PELTOKASVIT Hyvälaatuisen ruokaperunan viljelyssä sopiva viljelykierto on tärkeä. Esikasviksi valitaan perunakierrossa joko lyhytikäinen nurmi tai viljat. Perunaa voidaan viljellä myös vihannesten jälkeen. Viherlannoitus sopii huonosti perunan esikasviksi yleensä liiallisen typen takia. Perunaa viljellään viljelykierrossa korkeintaan kahtena vuotena viidestä. Maan happamuuden suhteen peruna on vaatimaton. Tarvittava perunakierron kalkitus onkin syytä tehdä heti perunan jälkeen. LAJIKKEET Rutonkestävyys ja sadon käyttötarkoitus ja laatu ovat tärkeitä valintaperusteita, kun valitaan perunalajikkeita luonnonmukaiseen viljelyyn. Varhaisperunaksi sopivat aikaiset lajikkeet Adora, Columbo ja Ukama. Syysperunaksi sopivat Ostara ja Gloria sekä laadukas Siikli, joka on kuitenkin varsin rutonarka. Talviperunaksi soveltuvat esim. rutonkestävimmät Matilda, Suvi, Nicola, van Gogh, Idole, Satu sekä Asterix. Matilda ja Asterix ovat yleisperunoita. Suvi, van Gogh ja Rosamunda sekä Kulta ovat jauhoisia perunoita. Kiinteitä ovat varhaisperunat ja Nicola, joka on Bintjen tyyppinen, vähän tärkkelystä sisältävä kiinteämaltoinen perunalajike. Siemenen terveyteen on perunan viljelyssä tarpeen kiinnittää erityistä huomiota. Virustautien ym. välttämiseksi siemen on tarpeen uusia yleensä 2 3 vuoden välein. Omalla tilalla siemenkäyttöön menevä peruna tulisi viljellä erikseen. Lajikkeiden välillä on myös eroja laadussa, esim. maussa ja nitraattipitoisuuksissa. Tämä tulee ottaa huomioon perunan lannoituksessa. SIEMENEN KÄSITTELY JA IDÄTYS Perunan siemenen idätys kuuluu oleellisena osana ruokaperunan viljelyyn. Idätys nopeuttaa taimettumista ja perunan kasvua sekä aikaistaa mukulanmuodostuksen alkamista. Idätys nopeuttaa perunan kasvurytmiä ja parantaa laatua. Se lisää erityisesti myyntikelpoisen sadon osuutta. Perunan jauhoisuus ja maku paranevat paremman tuleentumisen myötä. Kunnollinen idätys mahdollistaa sen, että maa saa lämmetä kunnolla. Näin pohjamaan tiivistyminen vähenee ja rikkakasvien hallinta helpottuu. Peruna idätetään noin 3 4 viikon ajan C:n 347

350 PELTOKASVIT Siemenen idätys on sitä tärkeämpää mitä parempaan laatuun pyritään mitä pohjoisempana viljellään mitä kylmempi kasvupaikka on mitä myöhäisempää lajiketta käytetään mitä aikaisempaan satoon pyritään lämpötilassa. Sopiva idätysaika vaihtelee lajikkeittain. Idätys valossa kasvattaa lyhyitä ja vahvoja ituja, jotka kestävät myös koneellisen istutuksen enintään 2,5 3,0 cm:n pituisina. Riittävän valonsaannin varmistamiseksi mukulat idätetään matalissa laatikoissa. ISTUTUS Valio- ja kauppasiemen lajitellaan yleensä kokoluokkiin 28/25 45 mm ja mm. Vastaavasti oma siemen kannattaa lajitella myös tasaiseen kokoon. Isossa siemenessä on enemmän vararavintoa. Kasvusto kehittyy nopeasti. Pienestä siemenestä kasvusto kehittyy hitaammin, mutta tuottaa saman sadon, jos kasvukausi saa jatkua riittävän pitkään. Sadon kokojakauma on tasaisempi. Siementarve määräytyy siemenperunan itujen määrän ja mukulakoon perusteella. Sopiva kasvutiheys on noin (20) 25 vartta/m 2. Rivivälinä käytetään mieluiten 80 cm. Traktorin renkaiden tulee sopia riviväliin vahingoittamatta penkissä olevia perunoita hoito- ja sadonkorjuutöiden aikana. Sopiva istutusväli on noin cm. Seuraavassa on esimerkki siemenmäärän ja istutustiheyden laskemisesta. SIEMENPERUNAVILJELYKSEN KASVUSTON LAATUVAATIMUKSET Perunan siemenmäärä ja istutustiheys Kasvavia Siemenmäärä Istutusväli cm, kun ituja/ mm mm riviväli 80 cm mukula 32 g 70 g Laatuvaatimus Perussiemen Sertifioitu siemen E1 E2 E3 A B Aitous % 99,9 99,9 99,9 99,5* 99,5* Poistettuja yksilöitä enintään % 0,0 0,5 0,5 - - Ankara viroosi enintään % 0,0 0,2 0,2 0,5 - Virustautisia enintään % 0,2 0,5 0,5 2,0 10,0 Tyvimätä enintään % 0,0 0,5 0,5 1,0 2,0 Perunaseitti enintään % 5,0 10,0 10,0 10,0 10,0 *josta vieraita lajikkeita enintään 0,2 % Siemenperunan laatuvaatimukset virusten talvitestauksessa A+Y, enintään % 0,2 0,5 1,0 4,0* 10,0** * josta enintään 2 % saa olla Y-virusta ** B-luokassa virustesti on vapaaehtoinen, ellei epäillä virussaastuntaa 348

351 PELTOKASVIT Sopiva istutusaika on silloin, kun maa on kuivunut muokkautuvaksi ja lämmennyt riittävästi (yli 8 C) hyvän kehityksen varmistamiseksi. Etelä-Suomessa sopiva istutusaika on yleensä noin ja pohjoisempana noin viikkoa myöhemmin. On syytä pyrkiä suhteellisen aikaiseen istutukseen, jotta sato ehtii kehittyä riittävän pitkälle ennen kasvun päättymistä ja esim. elokuussa mahdollisesti puhkeavaa ruttoa. Toisaalta maan tiivistymistä on varottava. Kylmässä maassa perunan kehitys on hidasta. Sopiva istutussyvyys alkuperäisestä maan pinnan tasosta vaon pohjaan on noin 2 10 cm. Matala istutus taimettuu nopeasti viileämmästäkin maasta. Matala istutus sopii erityisesti varhaisperunalle. Syvää istutusta käytetään istutettaessa lämpimään tai karkeaan, nopeasti kuivuvaan maahan. PERUNASADOT KOMPOSTILANNOITUKSELLA sato t/ha 27,5 0 34,7 Yk/v 600 kg 33,2 Liete 20 t/ha 32,0 Aumakomp. 20 t/ha 34,5 Rumpukomp. 20 t/ha Väisänen ym 1990 MUOKKAUS Peruna tarvitsee syvään muokatun maan. Kokkareita ja turpeita ei saa olla. Maan rakenteen tulee olla hyvä. Liian sadeveden tulee imeytyä nopeasti pois ruokamultakerroksesta. Perunalohko muokataan syksyllä kyntäen tai kultivaattorilla vähintään 25 cm:n syvyyteen. Hitaasti kuivuvilla ja lämpenevillä mailla käytetään noin 20 cm:n syvyistä kevätkyntöä. Istutusmuokkaus tehdään noin cm:n syvyyteen, useimmiten joustopiikkiäkeellä. Tiivistymien välttämiseksi käytetään paripyöriä. LANNOITUS Pääravinteita perunan 20 tonnin sato sisältää seuraavasti: typpeä kg/ha, fosforia 8 10 kg/ha ja kaliumia kg/ha. Lannoitustarpeeseen vaikuttavat maasta vapautuvat ravinteet, esikasvi ja aikaisempi kompostin käyttö sekä lajike. Liiallinen tai ravinnesuhteiltaan virheellinen lannoitus heikentää sadon laatua. Typpi rehevöittää varsiston kasvua, viivästyttää mukulan muodostusta ja myöhästyttää tuleentumista. Se myös alentaa mukuloiden kuiva-ainepitoisuutta, heikentää makua ja lisää tummumistaipumusta sekä heikentää käsittely- ja varastointikestävyyttä. Typen käyttö on mitoitettava alhaiseksi varsinkin vähän kuiva-ainetta sisältävillä lajikkeilla kuten Nicolalla ja Ostaralla. Riittävä fosforin saanti parantaa perunan laatua. Se lisää mukulalukua, parantaa sadon käsittely- ja varastointikestävyyttä, lisää perunan jauhoisuutta ja parantaa 349

352 PELTOKASVIT PERUNASADOT MEKAANISELLA JA KEMIALLISELLA RIKKAKASVIEN TORJUNNALLA tn/ha < 10 < 10 n 20 < 10 Mekaanisen torjunnan ajankohdat: I = viikko istutuksesta II = taimettumisvaiheessa III = peruna 5 10 cm taimella Käsittelemätön Afalon+ Mekaaninen Mekaa- Regloneninen +Agral I, II ja III II ja III Mekaaninen I ja III rikkoja g/m 2 Kemiallinen torjunta: Afalon 2 l/ha, Reglone 2 l/ha ja Agral 0,1 % Ruippo 1990 makua. Se myös jouduttaa tuleentumista. Kalium lisää mukulakokoa sekä parantaa käsittely- ja varastointikestävyyttä. Se myös vähentää jauhoisuutta, rikkikiehumista sekä tummumista. Liiallinen kaliumlannoitus kuitenkin heikentää makua. Tyypillinen perunan kaliumlannoituksen määrä on noin 150 kg/ha. Perunalle käytetään huolella kompostoitua karjanlantaa noin t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia tai luujauhoa kg/ha. Vaikuttavan typen määrä pidetään hyvin kohtuullisena, lajikkeesta ja maan kasvukunnosta riippuen noin kg/ha. Erityisesti apilan jälkeen typpilannoituksen tulee olla niukka. Ilmastettu lietelanta on ongelmallinen ruokaperunan lannoite. Sen käyttö vaatii erityisen suurta huolellisuutta ja hyvää tekniikkaa esim. riittävän levitystasaisuuden saavuttamiseksi. Viherlannoitus sopii perunalle mikäli ravinnemäärät ja suhteet saadaan sopiviksi. Siinä on usein typpeä liikaakin ja toisaalta se saattaa viivästyttää tuleentumista ja nostaa nitraattipitoisuutta. Virtsa ei sovellu ruokaperunan lannoitukseen kloorin ja yksipuolisen ravinnekoostumuksensa takia. Kaliumtäydennykseen käytetään jo edellisinä vuosina biotiittia. RIKKAKASVIEN HALLINTA Rikkakasvien hallintaan perunalla käytetään riittävää viljelykiertoa, lannan kompostointia sekä mekaanisia toimia. Istutuksen jälkeen noin viikon kuluttua taimettuvat rikat poistetaan penkin päältä kevyellä lanauksella. Peruna taimettuu tällöin nopeammin. Ensimmäinen multaus tehdään, kun peruna on 5 10 cm:n korkuista. Rikkakasvien tulisi irrota tällöin myös penkin laitojen yläosasta. Toinen multaus tehdään, kun peruna on cm:n korkuista. Tällöin penkki muotoillaan lopulliseen muotoonsa. On syytä pyrkiä isoon, vielä sadonkorjuussakin vähintään 20 cm korkeaan penkkiin. Mullatessa mullan tulee nousta penkin päälle teräväharjaiseksi niin, että penkki pysyy kuivana isommillakin sateilla. Multauksen yhteydessä vaon pohja kuohkeutetaan hyvän läpäisevyyden varmistamiseksi. Oikein ajoitetulla ja sopivalla työtekniikalla saadaan rikkakasvit poistettua myös penkin päältä. 350 RUTON TORJUNTA Perunarutto leviää kostean lämpimällä säällä. Lajikkeiden välillä on ruton kestävyydessä merkittäviä eroja. Rutonkestävimpiä lajikkeita ovat Matilda, Nicola, Suvi

353 PELTOKASVIT ja van Gogh sekä Asterix. Kasvuston tulisi kuivua nopeasti aamukasteen ja sateen jälkeen. Kuivumista jouduttaa ilmava kasvupaikka ja kuivahko, rikkakasviton kasvusto. Pellon vesitalouden tulee myös olla hyvässä kunnossa. Maan tulee läpäistä nopeasti liiat sadevedet. On syytä käyttää syvää istutusta ja kookasta penkkiä. Varret niitetään lehtiruton puhjettua mukularuton ehkäisemiseksi. KASVUSTON HOITO Sadon laadun parantamiseksi vieraat lajikkeet ja sairaat yksilöt poistetaan. Sadetus (n mm) tasaa hiekkamailla perunan kasvua kuivina kausina ja torjuu rupea. Ruvenarkoja lajikkeita (mm. Matilda, Suvi, Satu) viljeltäessä sadetus varmistaa laadukkaan sadon tuottamisen. Toisaalta se saattaa edistää ruton leviämistä. SADONKORJUU Varastoitavan ruokaperunan tulee olla riittävästi tuleentunut ennen sadonkorjuuta. Tuleentuessa sadon laatu paranee, perunan kuori vahvistuu ja peruna kestää paremmin käsittelyä. Tuleentunutta peruna on silloin, kun mukulat irtoavat varsista helposti ja jäävät maahan. Tuleentumista jouduttaa ennen kaikkea kunnollinen idätys, sopiva lannoitus ja muu viljelytekniikka. Varastoitava peruna tulee nostaa kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa. Peruna kestää käsittelyä vioittumatta selvästi paremmin yli 10 C:n lämpötilassa. Varsiston niitto pakkotuleennuttaa perunaa ja vuorokauden kuluessa kuori vahvistuu koneellista nostoa kestäväksi. Lämpötilan tulisi kuitenkin olla yli 10 C. Luonnollisen tuleentumisen tulisi olla jo alkanut ennen varsien niittoa, jotta sadon laatu muodostuu hyväksi. Varret niitetään tai murskataan. Varsien murskauksen jälkeinen liekitys saattaa olla eräs mahdollisuus vähentää mukularuton riskiä. Pienillä korjuualoilla käytetään yleensä maahan pudottavia elevaattorikoneita. Varsinaiset laatikkoon tai säiliöön nostavat korjuukoneet soveltuvat parhaiten yli 2 ha:n korjuualoille. Perunan korjuun kaikissa vaiheissa tulee perunaa käsitellä hellävaroen mekaanisten vioitusten välttämiseksi. VARASTOINTI Perunat kuivatetaan pinnalta mieluiten jo ennen varastoon siirtoa tai tehokkaalla tuuletuksella varastoinnin alussa. Ruokaperunavaraston sopiva lämpötila on 3,5 PERUNAN SATO TAVANOMAISESSA JA LUONNONMUKAISESSA VILJELYSSÄ Tavan- Luonnonomainen mukainen viljely viljely A1 A2 B1 B2 Mukulasato t/ha 38,7 37,6 28,6 31,0 Mukulasato, 38,7 38,3 31,1 33,5 20 % ka, t/ha Varastohävikki 32,0 28,0 22,0 22,0 % sadosta Mukulasato, 26,9 27,7 24,4 26,3 kevät, 20 % ka, t/ha Sivuversoja, 90,0 112,0 14,0 32,0 kpl/100 versoa Järna, Ruotsi, PERUNAN SATO JA RUTTOISUUS A1, A2 B1, B2 Erotus Mukulasato, (Bintje), 20 % ka, t/ha vähän ruttoa, 5 v. 34,1 32,6 1,5 paljon ruttoa, 4 v. 44,1 32,1 12,0 Suhdeluku A= 100 vähän ruttoa, 5 v paljon ruttoa, 4 v = peruna vehnä ohra 2 = peruna vehnä apilanurmi Pettersson

354 PELTOKASVIT Perunan varastointi lämpötila kosteus tuuletus valaistus 4,5 C, siemenperunalla 3,5 4,0 C. Kosteus ei saa päästä tiivistymään irtovedeksi. Sopiva ilmankosteus on noin 95 %. Perunavarastossa on oltava myös riittävä tuuletus ja ilman kierrätys. Valaistuksen tulee olla hyvin himmeä ja lamppujen mieluiten vihreitä mukuloiden vihertymisen estämiseksi. Kauppakunnostustilan tulee sitä vastoin olla hyvin valaistu. KAUPPAKUNNOSTUS Ruokaperunan kauppakunnostus tarkoittaa sadon saattamista ruokaperuna-asetuksen vaatimusten mukaiseksi. Raakaerästä poistetaan laadultaan vialliset ja myyntiin kelpaamattomat mukulat sekä tehdään kokolajittelu. Koneellisessa lajittelussa perunan lämpötilan tulee olla noin 12 C käsittelyn kestävyyden parantamiseksi. Mullanpoisto mukuloista tapahtuu harjaamalla koneellisesti. SATOISUUS Luonnonmukaisessa viljelyssä satotaso on ollut osassa kokeita tavanomaisen viljelyn tasolla, osassa kokeita % tavanomaisesta. Tärkein satoeroa aiheuttava tekijä on ruton keskeyttämä kasvu. Maan kasvukunnon hoito ja sopiva lannoitus vaikuttavat myös satotuloksiin. RUOKAPERUNAN LAATUVAATIMUKSET Erikois- I luokka Luokitte- Varhaisluokka lematon peruna Lajikerajoitus (MMM:n vuosittain vahvistama lista) on on ei ei Vieraita lajikkeita (paino-%) Laadultaan kelpaamattomat (paino-%) Pakkasen vioittamia 0 Märän sieni- tai bakteerimädän vioittamia 0 2 Vihertyneitä (vihertyneisyys ei häviä tavanomaisessa kuorinnassa) 0 2 Laadultaan viallisia (paino-%) 3 Itäneet (itu yli 5 mm) Ontot, ruskolaikkuiset, kovin epämuotoiset Vioittuneita (sellaista vioittumaa, jonka poistaminen suoralla leikkauksella yksinään tai yhdessä muiden samalla tavalla suoritettavien poistojen kanssa aiheuttaa erikoisluokassa yli 5 % sekä I luokassa yli 10 % hävikin perunan painosta) Rupisia (erikoisluokassa yli 10 % ja I luokassa yli 25 % perunan pinta-alasta) Koekeitossa vetistyneitä, tummuneita tai hajonneita 0 ei vaat. 15 mm:n lajittelukoosta poikkeavia (paino-%) (seulakoon äärirajat pyöreämukulaisilla mm, pitkämukulaisilla mm) Multaa, kiviä ja muita epäpuhtauksia (paino-%) 1 1 ei vaat. ei vaat. Ruokaperuna-asetus 356/84 352

355 PELTOKASVIT KIRJALLISUUTTA Anon Apilan viljely. Tieto tuottamaan 37. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 72 s. Anon Hyvää siemenperunaa. Kasvintuotanto 8. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 46 s. Anon Herneen tuotanto. Kasvintuotanto 10. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 26 s. Anon Laatuviljan tuotanto. Tieto tuottamaan 80. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 94 s. Anon Luomuviljan tuotanto. Tieto tuottamaan 86. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 109 s. Anon Luomusiemen- ja taimiopas. Tieto tuottamaan 88. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 87 s. Anon Laatuperunan tuotanto. Tieto tuottamaan 95. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 106 s. Anon Luomu alkaa siemenestä. Luomu-lehti 5/2001. Liite 16 s. Aula, S. ja Talvitie, H Ruis- ja kevätvehnälajikkeiden soveltuvuus luonnonmukaiseen viljelyyn. MTT:n Tiedote 3/ 95. Jokioinen. Aura, E. ja Kemppainen, R Kalkituksen ja karjanlannan vaikutus puna-apilan typensidontaan. Palkokasvien typensidonnan tehostus: Rhizobium-bakteerien valinta ja vertailu. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Julkaisu 5. Sitra. Helsinki. ss Austrheim, L.N Skånsom grashosting. Ökologisk Landbruk 1. Pp Dahlberg, E Regler och lagstiftning inom utsädesområdet. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. Pp Dlouhy, J Alternativa odlingsformer växtprodukters kvalitet vid konventionell och biodynamisk odling. Sveriges Lantbruksuniversitet. Institutionen för växtodling. Rapport 91. Uppsala. 143 p. Germeier, C.U Wide Row Spacing and Living Mulch: New Strategies for Producing High Protein Grains in Organic Cereal Production. Biological Agriculture & Horticulture, 18. Pp Hannukkala, A Luomuperunan kasvinsuojelu. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 7 s. Hannukkala, A.,Vuorinen, M., Kedonperä, A Ohran taudinkestävyydessä ja torjuntatarpeessa huimia eroja. Koetoiminta ja käytäntö 58 nro 1. S. 7. Heinonen, E Luomusiemenprojektin loppuraportti. Kasvintuotannon tarkastuskeskus, Siementarkastusosasto. Heinonen, S., Kankaanpää, L. ja Kieksi, J Sertifioitua luomusiementä tarvitaan lisää. Koetoiminta ja Käytäntö nro s. 6. Hiivola, S-L. ja Kangas, A Rehuviljan laji- ja lajikeseokset. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 1. Jokioinen. 19 s. Holten, J.M. & Loes, A.-K Rothår og fosforopptak i korn. Ökologisk Landbruk. 4. pp Hovinen, S Herneen satovaihteluiden syyt. Koetoiminta ja käytäntö Huhta, H Ruokaperunalajikkeet luonnonmukaisessa viljelyssä. Perunaseminaari Mikkelin mlk, MTT. Ss Huusela-Veistola, E Kasvintuhoojat iskevät aikaisin kylvettyyn rukiiseen. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 11. Huusela-Veistola, E Syysviljojen kahukärpäsriski näkyy kelta-ansoista. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 6. Högnäsbacka, M & Huhta, H Puna-apilalajikkeista löytyy satoisia uutuuksia. Koetoiminta ja käytäntö nro Ifoam Genetic engineering versus organic farming Jalli, H., Salonen, J Rikkakasvit kuriin ruiskylvöä myöhentämällä. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 6. Järvi, A., Nykänen-Kurki, P Nurmipalkokasvilajikkeet. Koetoiminta ja käytäntö 56, Ss. 7. Kangas, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L., Mäkelä, L Virallisten lajikekokeiden tulokset MTT:n selvityksiä 2: 281 s. Kangas, A., Kedonperä, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L., Mäkelä, L Viljalajikkeiden taudinalttius virallisissa lajikekokeissa MTT:n selvityksiä 9. Kangas, A., Salo, Y., Vuorien, M Paljasjyväiset kaurat tuottavat suuria ja laadukkaita satoja. Koetoiminta ja käytäntö 58, 1 ( ). S. 3. Kangasmäki, T Nurmipalkokasvien esikasviarvo. Koetoiminta ja käytäntö Kari, M Perunan ravinnetalous. Perunaseminaari Mikkelin mlk, MTT. Ss Karutz, C Ökologische Getreidezuechtung und Gentechnik. Arbeitspapier. 32 p. HtmlResAnchor Kauppinen, R., Pölkki, J., Niskanen, H., Leskinen, U-M Luonnonmukaisen apilasäilörehun kivennäispitoisuus. Nurmitutkimuksen satoa. MTT:n ja Suomen Nurmiyhdistyksen seminaari Säätytalossa. Ss Kontturi, M., Salo, Y., Talvitie, H Speltti on lupaava ja mielenkiintoinen uusi viljakasvi. Koetoiminta ja käytäntö 57, 3. Ss. 2. Koskimies, H Luomu-viljaa. Koneviesti no 11. ss Koskimies, H Apilamätä. Omavarainen maatalous nro 1/1994. s. 8. Koskimies, H Torajyvä. Omavarainen maatalous nro 4/1994. s. 18. Kuisma, P Perunan vesitalous. Perunaseminaari Mikkelin mlk, MTT. Ss

356 PELTOKASVIT Kurtto, J Palkokasvien viljelyvarmuus. Esitutkimus. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Julk 2. Sitra. Helsinki. 78 s. Kuusela, E Kaista- vai lohkosyöttöä luomulehmille? Koetoiminta ja Käytäntö 55, 2. S. 8. Kuusela, E., Nykänen-Kurki, P., Khalili, H Kokemuksia yksivuotisista laidunnurmista luonnonmukaisessa maidontuotannossa. K & K 57, 3. S. 5. Kuusela, E Avainkysymyksinä laitumen tuottokyky ja laiduntamisen tehokkuus: tavoitteena 2000 kiloa kuivaainetta hehtaarilta. Luomulehti 20 nro 8. S. 24. Kuusela, E Nurmet viljelykierron moottoreina. Nurmitutkimuksen satoa- Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss Kuusela, E., Sormunen-Cristian, R., Nykänen-Kurki, P Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. In: toim. Niemeläinen, O., Topi-Hulmi, M., Saarisalo, E. Nurmitutkimusten satoa: tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 14. Ss Kuusela ym Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. Nurmitutkimuksen satoa. Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss Köylijärvi, J Kevätmuokkauksen aloittaminen tasausäestyksellä. Koetoiminta ja käytäntö Köylijärvi, J Tarkennusta kevätmuokkaukseen ja kylvöön. Koetoiminta ja käytäntö 49, : p. 11. Laamanen, T., Kuusela, E., Nykänen-Kurki, P Yksivuotiset nurmipalkokasvit laidunseoksissa. Koetoiminta ja käytäntö 57, 3. S. 5. Laine, H Kevätruis alkuperäisten olojen viljelyskasvi. Luomulehti 3. Ss Laitinen, A. ja Joy, P Laadukas seospari - puna-apila ja timotei. Pellervo 4/1981. ss Larsson, H Ekologisk förädling av stråsäd. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. Pp Lehto, E Virnaa, mutta mitä virnaa? Luomulehti 17, 2. Ss Lehto, E Mikä on paras korjuuajankohta? Mikä seos käy rehuksi. Luomulehti 20 nro 1. Ss. 5-7, Lehto, E., Joki-Tokola, E Kauran ja rehuvirnan seoskasvuston korjuu säilörehuksi. Koetoiminta ja käytäntö vol. 56 nro 4. S. 2. Lehto, E., Joki-Tokola, E Virna sopii hyvin rehukasviksi. Koetoiminta ja käytäntö vol. 56 nro 7. S. 4. Leinonen, P Apilanurmen paikkauskylvö. Nurmitutkimuksen satoa- Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss Leinonen, P., Nykänen, A Puna-apila. Luomulehti 20, 3: Ss Leinonen, P., Nykänen, A Virnat. Luomulehti 20, 1. Ss Leinonen, P., Nykänen, A Yksivuotiset apilat. Luomulehti 20, 2: Ss Leppänen, E Ruokaperuna. Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 8 s. Lindroos, M Viljele ruista, älä torajyvää!. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 11. Lundelin, T Maatiaiset säilytetään monimuotoisuuden vuoksi. Luomulehti vol. 16 nro 3, Ss Lötjönen ym Öljyn hinta nousee miten käy viljan viljelyn kannattavuuden? Koetoiminta & Käytäntö Marttinen, M Lajikevalinta on perunanviljelyn kulmakivi. Luomulehti vol. 21 nro 3, Ss Montonen, R., ja Kontturi, M Tattarin viljelytekniikka. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja sarja A 14. Jokioinen. 51 s. Mustonen, E Ruokonata peittoaa nurminadan kaikessa. Käytännön Maamies 6. Mustonen, L., Kangas, A. ja Häkkinen, S Perunalajikkeiden typpilannoitus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A s. Niemeläinen, O., Jauhiainen, L. ja Miettinen, E Ruokonata Retu on satoisa ja kestävä kasvi rehunurmiin. Koetoiminta ja Käytäntö nro Niskanen, M Laatua ja satoa kevätvehnän luomutuotantoon. Koetoiminta ja käytäntö 56 nro 2. S. 5. Niskanen, M Uudet lajikkeet haastavat vanhat kauran luomuviljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö 56 nro 2. S. 5. Niskanen, M Perunaa luonnonmukaisesti, mutta millä lajikkeella. Luomulehti 18, 2. S. 23. Niskanen, M Lajikkeita on tutkittu MTT:ssa, keskisato oli kiloa. Luomulehti 18, 2. S. 24. Niskanen, M Spelt-viljan viljelyopas. MTT. Ylistaro. 26 s. Niskanen, M Luomurukiista uusia lajikkeita. Koetoiminta ja käytäntö vol. 59 nro 2. Niskanen, M., Vuorinen, M Viherlannoitus ja oikea esikasvi takaavat luomurukiin sadon. Koetoiminta ja käytäntö. 58 nro 3. Ss. 3. Nykänen, A. Granstedt, A. Laine, A., Kunttu, S Yields and Clover Contents of Leys of Different Ages in Organic Farming in Finland. Biological Agriculture & Horticulture, 18(1). Pp Nykänen, A., Kuusela, E., Sormunen-Cristian, R Ruisvirna ja persianapila viljelyvarmimpia palkokasveja yksivuotisiin laitumiin. Luomulehti 20, 3. Ss Nykänen, A., Granstedt, A., Laine. A. and Kunttu, S Yields and Clover Contents of Leys of Different Ages in Organic Farming in Finland Biological Agriculture & Horticulture, 2001, 18(1),

357 PELTOKASVIT Nykänen, A., Leinonen, P Monivuotisissa rehupalkokasveissa jo valinnanvaraa. Mailanen haastaa apilan. Luomulehti 19, 7. Ss Nykänen, A., Leinonen, P., Nykänen-Kurki, P Havaintoja yksi- ja monivuotisista nurmipalkokasveista luomuviljelyssä. In: toim. Oiva Niemeläinen, Mari Topi-Hulmi ja Eeva Saarisalo. Nurmitutkimuksen satoa - tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 14. Ss Nykänen, A., Nykänen-Kurki, P., Sormunen-Cristian, R., Leinonen, P., Kuusela, E., Tolvanen, T Yksivuotisista seoksista apua nurmiviljelyn pullonkauloihin! Koetoiminta ja käytäntö 57, 3. Ss. 4. Nykänen-Kurki, P., Leinonen, P., Kuusela, E., Nykänen, A., Sormunen-Cristian, R., Granstedt, A Luonnonmukaisen nurmituotannon erityispiirteet. In: Riitta Salo, Markku Yli-Halla (toim.). Maataloustieteen päivät Kasvintuotanto ja maaperä, puutarhatuotanto. Helsinki Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 67. Ss Nykänen ym Havaintoja yksi- ja monivuotisista nurmipalkokasveista luomuviljelyssä. Nurmitutkimuksen satoa- Tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14. Ss Oinas, H Kenttäkuivuri avuksi heinäntekoon. Omavarainen maatalous 3/1991. Ss Pahkala, K., Vuorinen, M., Laine, A Rukiin kylvöajan määrää lajike ja keli. Koetoiminta ja käytäntö. Ss. 5. Pettersson, B.D Konventionell och biodynamisk odling. Jämförande försök mellan två odlingssystem Nordisk forskningsring. Meddelande nr 32. Järna Tryckeri Ab. 118 s. Pulli, S Nurmen perustaminen ja kasvukunto. Koetoiminta ja käytäntö Pulli, S., Huokuna, E. ja Rinne, K Puna-apilalajikkeiden niittotiheys ja satoisuus. Koetoiminta ja käytäntö Rinne, M., Nykänen, A Luomunurmien jälkikasvun kehitys tasaista - odelman korjuun ajoittamisessa pelivaraa. Luomulehti 20, 4. Ss Rinne, M., Nykänen, A., Hellämäki, M., Kuusonen, U Milloin rehuntekoon? : korjuuaikapalvelusta apua apilankorjuun ajoittamiseen. Luomulehti 3. Ss Rinne, S-L., Hiivola, S-L. ja Simojoki, P Ruis soveltuu hyvin luomuviljelyyn. Koetoiminta ja käytäntö Roinila, P. ja Heiskanen, L Lannoitustavan vaikutus perunan laatuun luonnonmukaisessa viljelyssä. Perunaseminaari Mikkelin mlk, MTT. Ss Ruippo, J Mekaaninen rikkakasvien torjunta perunamailla. Koetoiminta ja käytäntö Rämö, M Viljelykasvien maatiaiskantoja ja paikallislajikkeita kartoitetaan luomuprojektin yhteydessä. Omavarainen maatalous. 15 nro 6, Ss Saastamoinen, M Jokioisten uutuus Sohvi-herne. Kylvösiemen No 2. ss Salmenkallio-Marttila, M Uudet ruislajikkeet sopivat hyvin leivontaan. Koetoiminta ja käytäntö nro 2. S. 4. Salo ym Uutta tietoa ruisvehnän kylvöstä ja lannoituksesta. Koetoiminta ja Käytäntö Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L Ruisvehnä- ja syysvehnälajikkeiden talvenkestävyydessä selviä eroja. Koetoiminta ja käytäntö 59,1. S. 4. Seuri, P Juhannusruista satoa antavaan kesantoon. Maaseudun tulevaisuus. Koetoiminta ja käytäntö vol. 51, Ss Seuri, P Yhdet kylvöt kahdet korjuut? Omavarainen maatalous 14 nro 1. Ss. 8,30. Seuri, P Keskustelua ja kannanottoja : onko lajikekokeisiin luottamista? Omavarainen maatalous 15, 2: 38. Seuri, P Viljojen lajikevalinta. Luomulehti 16, 4. Ss Simojoki, P Puna-apilakin rappeutuu. Koetoiminta ja käytäntö Simonen, K Taistelu siemenistä. Kuluttaja 4/2002. Ss Sormunen-Cristian, R Sirppimailanen on lupaava nurmipalkokasvi. Koetoiminta ja Käytäntö Sormunen-Cristian, R., Nykänen-Kurki, P., Leinonen, P Yksivuotiset virna- ja apilaseokset maistuvat hyvin karitsoille. K & K 57, 3. S. 4. Takala, M Palkokasvien biologiasta. MTTK. Tiedote 10/ s + liitteet. Tall, A., Niskanen, M., Koskimies, H Viherlannoituksella saadaan parhaat sadot luomuperunasta. Koetoiminta ja käytäntö. 57 nro 5. S. 5. Talvitie, H Lajike-erot suuria viljojen luomuviljelyssä. Omavarainen maatalous 3/1992. ss Talvitie, H., Simojoki, P. ja Hakkola, H Viljalajikkeet luomuviljelyssä. Käytännön Maamies 3:1996, Ss Talvitie, H., Ruippo, J. ja Hannukkala, A Esikasvin valinta - tärkeä osa rukiin viljelytekniikkaa. Koetoiminta ja käytäntö Turtola, A. ja Pulli, S Puna-apilan menestyminen ja viljelytekniikka suomalaisilla maatiloilla. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Julkaisu 3. Sitra Helsinki. 159 s. Varis, E Herneen ja härkäpavun seosviljely. Palkokasvit viljelykierrossa ja -seoksissa. Biologisen typensidonnan hyväksikäytön projekti. Julkaisu 6. Sitra. Helsinki. ss Varis, E Laatuun vaikuttavat tekijät. Perunantuotanto. Perunan laatu. Tieto tuottamaan 64. Maaseutukeskusten liitto. Helsinki. 111 s. 355

358 PELTOKASVIT Varis, E., Horstia, E. ja Iivonen, L Palkokasvien esikasviarvo. Palkokasvit viljelykierrossa ja -seoksissa. Biologisen typensidonnan hyväksikäytön projekti. Julkaisu 6. Sitra. Helsinki. ss Varis, E. ja Sundman, V Biologinen typensidonta peltokasvien viljelyssä. Suomen Akatemia Loppuraportti no 383. Sitra. Helsinki. 342 s. Väisänen, J. Leinonen, P. ja Kivelä, J Sianlannan kompostointi ja lannoitusvaikutus. Koetoiminta ja käytäntö 47, : p. 41. Väisänen, J Apilanurmien biologinen typensidonta. Koetoiminta ja käytäntö 56, S. 2. Väisänen, J Märkä kesä testasi luomuviljatilojen viljelyvarmuuden. Luomulehti 18, 4. Ss Väisänen, J Apilanurmien biologinen typensidonta. Koetoiminta ja käytäntö 56, , 2. Väisänen, J Biological nitrogen fixation in organic and conventional grassclover swards and a model for its estimation. Lisentiate s thesis. University of Helsinki. Helsinki. Väisänen, J Mikä on se oikea lajike? Luomulehti 20, 3. S. 26. Väisänen, J Peruna kiittää hyvärakenteisesta viljavasta maasta. Luomulehti 20, 3. Ss Väisänen, J., Forsman, K., Lehto, E Aikaisin vai myöhään ohran kylvöille: kenttäkokeissa katse typpeen: viivästys alensi satoja Savossakin: paljonko typpeä on tarpeeksi. Luomulehti 20, 1. Ss Väisänen, J., Niskanen, M., Pihala, M Viljelytekniikan vaikutus luomuviljan laatuun. In: toim. R. Kuusinen, M. Pihala, K. Ahlfors, H. Teräväinen. Luomuviljan tuotanto. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 947: Tieto tuottamaan 86. Ss Wallenhammar, A Kvalitetsodling av ekologiskt vårvete. Ekologiskt lantbruk. Konferens Ultuna. Sammanfattningar av föredrag och postrar. CUL. SLU. Pp Wilkins, R. & Paul, C Legume Silages for Animal Production LEGSIL. Proceedings of an international workshop, held in Braunsschweig, FAL. Sonderheft 234. Braunschweig. 95 p. Wyss, E. ym Techniken der Pflanzenzuechtung. Eine Einschätzung fuer die ökologische Pflanzenzuechtung. FIBL Dossier Nr 2. FIBL. Frick. 24 p. 356

359 7. PUUTARHAKASVIEN PUUTARHAKASVIT LUONNONMUKAINEN VILJELY 7.1 YLEISTÄ PUUTARHAVILJELYSTÄ TUOTANTOMUODOT Luonnonmukaista puutarhatuotantoa voidaan harjoittaa tähdäten joko pääasiassa suoramyyntiin tai tukkumyyntiin sekä myös viljelyyn teollisuudelle. Suoramyynti koti- tai torimyyntinä sopii erityisesti pienehköille tai pienille tiloille, joilla on työvoimaa runsaasti käytettävissään. Tuotteiden yksikköhinnat ovat tällöin korkeimmat ja työllistävä vaikutus tilalla on suurin. Tämän tuotantomuodon edellytyksenä on riittävä asiakaspohja. Asutuskeskuksen läheisyys helpottaa riittävän asiakaskunnan hankkimista. Suoramyynti edellyttää monipuolista tuotantoa ja hyvää varastoa sekä hyvää asiakaspalvelua. Viljely on tällöin järjestettävä monipuoliseksi. Yhteistyö ja työnjako toisten luomuviljelijöiden kanssa selkiinnyttäisi viljelyä. Suoramyynnissä myös pienimuotoinen varhaistuotanto on varteenotettava vaihtoehto. Tukkumyyntiin tuotettaessa on syytä keskittyä muutamaan tuotteeseen, jotka sopivat hyvin viljelykiertoon ja joiden työhuiput ovat eri aikaan. Vihannesten varastointi ja kauppakunnostus ovat tällöin oleellinen osa tuotantoa. Varaston tulee olla hyvä. Tuotteiden säilyvyyden ja myyntikauden tulisi olla mahdollisimman pitkä. Sopimukset varmistavat tuotteiden markkinointia. Tuotettaessa tuotteita teollisuudelle keskitytään yleensä yhden tai muutaman tuotteen tuotantoon. Riittävä viljelykierto on kuitenkin järjestettävä. Tuotteet toimitetaan usein suoraan pellolta teollisuuden varastoon, jolloin tilavarastoa ei tarvita. AMMATTITAITO Vihannesten, marjojen ja hedelmien viljely ammattimaisesti vaatii suurta ammattitaitoa. Luonnonmukainen viljelymenetelmä tuo tähän vielä omat erityisvaatimuksensa. Puutarhaviljelyssä viljelyn riskejä ovat ennen kaikkea rikkakasvit, kasvitaudit, tuholaiset, lannoitus ja maan kasvukunnon ylläpito erilaisina kasvukausina sekä sadon 357

360 PUUTARHAKASVIT Luomupuutarhatilan ydinkysymyksiä luontaiset edellytykset ammattitaito viljelyriskien hallinta maan peruskunnostus lämpimyys työmenekit koneistus laatu. Lisäksi kriittiset työt (kylvö, haraukset, liekitys, tuholaisten hallinta) on suoritettava juuri oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Edellä mainitut asiat, samoin kuin eri kasvien erityispiirteet ja oikeat työmenetelmät sekä tuotannon kokonaisuus tulee opetella hallitsemaan hyvin. Viljelyteknisiä valintoja tehdessä on myös hyvä pohtia valintoja suhteessa luonnonmukaisen tuotannon periaatteisiin ja tavoitteisiin. Viljelijäperheen oma työpanos ja ammattitaito ovat ratkaisevassa asemassa tuotannon hoitamiseksi menestyksekkäästi. Aputyövoiman saatavuus työhuippujen aikana on myös tärkeä puutarhaviljelyn toteutukseen vaikuttava tekijä. Luonnonmukaista puutarhakasvien tuotantoa harjoitetaan sekä erikoistuneena tuotantomuotona että usein myös osana maataloustuotantoa. Ammattitaito ja töiden oikea-aikainen suorittaminen riittävällä huolella ovat menestymisen edellytyksiä kummassakin vaihtoehdossa. Luonnonmukaisen viljelytekniikan opettelu kannattaa tehdä mahdollisimman pitkälle jo ennen varsinaisia siirtymisvuosia, jolloin riskien hallinta on helpompaa. LUONTAISET EDELLYTYKSET Vihannekset, marjat ja hedelmät ovat yleensä vaateliaita kasveja. Edullinen paikallisilmasto ja sopivat maalajit ovat menestyksekkään viljelyn edellytyksiä. Hyvät liikenneyhteydet tuotteiden markkinoimiseksi ovat valittavan tuotevalikoiman yhdistelmään vaikuttavia tekijöitä. Viljelyyn valittaville kasveille soveltuvaa peltoa tulee olla riittävästi käytettävissä, jotta myös tasapainoinen viljelykierto voidaan toteuttaa. Vihannesviljelyssä parhaita maalajeja useimmille kasveille ovat runsas- ja syvämultaiset hietamaat sekä multamaat. Lohkojen olisi hyvä olla lievästi viettäviä, jotta pintavedet voidaan ohjata riittävän nopeasti pois pellolta. Tasaisilla lohkoilla erityisjärjestelyt ovat tarpeen pintavesien aiheuttamien ongelmien välttämiseksi. Koneilla työskentely edellyttää suurehkoja, säännöllisiä peltokuvioita. Viettävyyttä ei lohkoilla saa olla niin paljon, että koneellinen työskentely vaikeutuu liiaksi. MAAN PERUSKUNNOSTUS Vihannesten ja marjojen sekä hedelmien luonnonmukaisessa viljelyssä korostuu peltoviljelyä enemmän maan luontaisen viljavuuden hoito. Hyvin kuivatettu ja perus- 358

361 PUUTARHAKASVIT kalkittu, runsasmultainen, hyvärakenteinen ja biologisesti aktiivinen pelto tuottaa parhaiten satoa ja helpottaa rikkakasvien hallintaa. Maan rakenteen ja biologisen kasvukunnon parantaminen on syytä aloittaa jo ennen luonnonmukaiseen viljelyyn siirtymistä. Viljelykierto suunnitellaan maan kasvukuntoa parantavaksi ja lannoitusta helpottavaksi sekä rikkakasveja että tauteja ehkäiseväksi. Lannoitus voi perustua pääosin kompostiin ja viljelykiertoon, joita tarkennetaan täydennyslannoittein. Lannoitus voidaan hoitaa myös pääasiassa viherlannoituksena, kuten viherkatteilla, eräissä tapauksissa jopa kokonaan. Alun perin kotipuutarhaan kehitettyä kateviljelymenetelmää on alettu soveltaa myös ammattiviljelyssä. Maa muokataan huolella luonnonmukaisen viljelyn erityispiirteet huomioonottaen. Kestorikkakasvit tulee hävittää ennen vaativan kasvin viljelyä. LÄMPIMYYS Lämpimyys on tärkeä etu varsinkin luonnonmukaisessa viljelyssä. Maan lämpimyys vaikuttaa merkittävästi pieneliötoiminnan vilkkauteen ja ravinteiden käyttökelpoisuuteen. Keväällä maa tulisi saada nopeasti lämpimäksi. Näin voidaan parantaa sen kasvukykyä. Kylmässä maassa taimet pysyvät pitkään vaalean vihreinä kärsien ravinteiden, ennen kaikkea typen niukkuudesta. Kasvupaikka ja maalaji vaikuttavat merkittävästi lämpimyyteen. Idän, etelän ja lännen puoleiset rinteet ovat lämpimimpiä. Alavat lohkot ovat yleensä kylmiä ja hallanarkoja, mikä rajoittaa kasvilajivalikoimaa ja viljelyä. Eri maalajeista hiekkamaat lämpiävät nopeimmin ja turvemaat hitaimmin. Turv la kivennäismaan lisäys lämmittää maata alkukesällä jopa 3 5 asteella. Multavuuden lisääntyessä maan lämpeneminen hidastuu. Mulloksella oleva lohko lämpiää nopeammin kuin kyntämätön pelto. Kevätkyntö tai kultivointi lämmittää maata. Erityisen selvää tämä on hikevillä hietamailla, joilla kyntö ja kultivointi katkaisevat kylmän pohjaveden nousun pintaan. Kunnollinen kuivatus on nopean lämpenemisen edellytys. Tuulisilla alueilla tuulensuojaistutukset nopeuttavat maan lämpenemistä ja suurentavat kasvukauden lämpösummaa. Lumen sulamista voidaan jouduttaa kylvämällä lumelle maaliskuun lopussa tummaa kivennäisainetta kuten biotiittia, kalkkia tai tuhkaa. Maan routaantumista voi- 359

362 PUUTARHAKASVIT daan estää talviaikaisilla katteilla, mikä nopeuttaa maan keväistä lämpiämistä. Keväällä katteet kannattaa kuitenkin poistaa tai siirtää syrjään, koska silloin ne hidastavat maan lämpiämistä. Harjuviljelyssä koholla oleva maa lämpiää tasamaata enemmän vastaten lähes mustaa muovikatetta. TYÖMENEKKI RIKKAKASVIEN HALLINNASSA Lisätyötä luonnonmukaisessa vihannesviljelyssä aiheuttavat ennen kaikkea mekaaninen ja käsin tehtävä rikkojen hallinta sekä kompostointi. Käsityötä rikkakasvien hallintaan kuluu istutettavilla vihanneksilla noin h/ha ja kylvettävillä kasveilla noin h/ha. Esimerkiksi, jos porkkanassa on rikkakasveja alle 10 kpl/ rm, niin kitkentäaikaa tarvitaan 100 t/ha, ja jos rikkoja on yli 30 kpl/rm, niin kitkentään kuluu yli 300 h/ha. Kompostointi vaatii lisätyötä noin 7 10 h/ha. Käsityön osuutta rikkakasvien torjunnassa kannattaa pyrkiä vähentämään erilaisin viljelyteknisin keinoin ja tarkoituksenmukaisella konetyöllä. Rikkakasvien hallintaan on saatavilla monenlaisia liekitys-, haraus- ja harjakoneita. Viljelykierto suunnitellaan niin, että arimmat kasvit (esim. porkkana) sijoitetaan maata rikkakasveista puhdistavien kasvien jälkeen. Pika- tai puolikesanto, tarkat haraukset, harjuviljely multauksineen ja katteet, viivästetty kylvö sekä istutus taimista (esim. kiinankaali, lant- LIEKITYSTYÖN, ERÄIDEN MEKAANISTEN RIKKAKASVIEN TORJUNTAMENETELMIEN JA KÄSINKITKENNÄN TYÖNORMIT Traktoriliekitys työnmenekki, h/ha työntuotos, h/ha Kokoalaliekitys (2 km/h, 1,7 m) 4,9 0,20 Riviväliliekitys (2,5 km/h, 1,7 m) 4,1 0,24 Valikoiva liekitys (4 km/h, 1,7 m) 2,7 0,37 Käsiliekitys rivin kohdalla liekitys (1-riv. liekitin) n. 20 0,05 Mekaaniset menetelmät Riviväliharjaus (3 km/h, 1,5 m) 3,5 0,29 Jyrsintä (5 km/h, 1,5 m) 2,2 0,45 Multaus (6 km/h, 1,5 m) 1,8 0,56 Harjuharaus (6 km/h, 1,5 m) 1,8 0,56 Rikkaäestys (7 km/h, 6 m) 0,4 2,27 Käsinkitkentä rikkakasvitiheys (kpl/rm) 0-10 kpl/rm 38 2, kpl/rm 84 1,2 yli 30 kpl/rm 128 0,8 min/100 rm 360 Laine ja Kaila 1994

363 PUUTARHAKASVIT tu, nauris) ovat tärkeitä keinoja rikkakasvien hallinnassa. Liekitys säästää ratkaisevasti kitkentätyötä useilla kasveilla. Myös elävillä katekasveilla, sekaviljelyllä on saavutettu lupaavia tuloksia rikkakasvien torjunnassa. Menetelmä vaatii kuitenkin vielä kehittämistä, jotta katekasvit eivät kilpailisi liikaa viljelykasvin kanssa. PUUTARHATILAN KONEISTUS Työn osuus on puutarha- ja varsinkin vihannesviljelyssä suurin kustannuserä. Tarkoituksenmukaisella koneistuksella tarvittavaa ihmistyön määrää voidaan vähentää oleellisesti. Koneinvestointeja voidaan tarvita rikkojen hallintaan, lannankäsittelyyn ja kompostointiin, viherlannoitukseen ja maan muokkaukseen sekä mahdollisesti muuhun erikoiskalustoon. Konehankintoja ja koneiden käyttöä kannattaa pohtia mm. suhteessa vihannesten viljelyalaan, työn tehostumiseen ja kustannuksiin pitkällä tähtäimellä sekä uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöön. Tilojen välisellä yhteistyöllä konekustannuksia voidaan alentaa. Ohessa esimerkki vihannesviljelyn koneketjusta, joka luonnollisesti muuntuu tilakohtaisesti mm. viljelyyn valittujen kasvien mukaan. 7.2 VILJELYTEKNIIKKAA KATEVILJELY Kateviljelyssä viljelymaa peitetään eloperäisellä tai elottomalla aineella. Kateviljely on yleistä mansikan viljelyssä, mutta on varteenotettava vaihtoehto myös muiden marjojen, yrttien sekä vihannesten viljelyssä. Eloperäisenä, lahoavina kateaineina voidaan käyttää mm. ruoho- tai paperisilppua, olkea, laihaa kompostia, lehtipuuhaketta ja kuitukankaita. Maan katteena voidaan käyttää myös hajoamattomia ja hajoavia muovikatteita. Suomessa mansikalla käytetään valtaosin mustaa muovikatetta, muualla olkikatetta. Lämpöä vaativille kasveille sopivat parhaiten maata lämmittävät katteet, käytännössä lähinnä musta muovi. Kateviljely tarjoaa useita etuja. Katteet vähentävät rikkakasvien kasvua. Erityisesti ruisoljen, tuoreen, vihreän ruissilpun tai ristikukkaiskasvien, kuten sareptansinapin, keltasinapin ja kaalin murskeiden on todettu torjuvan rikkakasveja sisältämiensä allelokemikaalien eli toisten kasvien itämistä ja kasvua haittaavien aineiden takia. VIHANNESTILAN KONEKETJU esimerkki KEVYTTRAKTORI Muokkaus kyntöaura järeä hanhenjalkakultivaattori joustopiikkiäes kelajyrsin/puutarhajyrsin jyrä Kylvö/istutus tarkkuuskylvökone (1 4 -rivinen) istutuskone, 3-rivinen (harjuun istutus mahdollinen) perunanistutuskone harjuntekoaura merkitsemiskone käsin istutukseen Hoito juurikashara, 5-rivinen (erillisin harayksiköin ja suojalevyin) harjahara tai sormihara rikkaäes, ohutpiikkinen multauslaite harjuviljelyyn (esim. perunanistutuskone tai harjuntekoaura sopii tähän) liekitin työntöhara pitkävarsikuokka sadetuslaitteisto katteenlevityslaitteisto (esim. niittosilppuri ja yleisperävaunu) kasvinsuojeluruisku ergonominen pyörillä kulkeva työskentelyvaunu kitkentään, istutukseen ja sadonkorjuuseen (liikkuu jaloilla työntäen, polkupyörän poljinmekanismin tai moottorin avulla) Sadonkorjuu juuresten irrotusrauta perunan/sipulin nostokone, (elevaattori, 2-rivinen) varsien murskain Lannoitus laatikkolevitin kivijauheille lannanlevitin kompostin levitykseen traktorikuormain 361

364 PUUTARHAKASVIT Kateviljelyn etuja rikkakasvien kasvu vähenee tai estyy maan pintakerros pysyy hyvärakenteisena maan kosteutta säästyy pieneliötoiminta vilkastuu muovikatteet lämmittävät maata ja varhaistavat satoa lahoavat katteet tasaavat maan lämpöoloja runsaasti typpeä sisältävät katteet, kuten ruohosilppu, lannoittavat maata VIHANNESTEN KAISTAVILJELY Katteen alla maan rakenne pysyy hyvänä ja maa tasaisen kosteana. Myös pieneliötoiminta vilkastuu. Lahoavat katteet tasaavat maan lämpöoloja. Muovikatteet lämmittävät maata ja varhaistavat satoa. Niiden on havaittu edistävän herukkapensaiden juuriston ja versoston kasvua sekä hieman lisäävän herukan satoa kattamattomaan maahan verrattuna. Ruohosilppu- ja kompostikatteet toimivat lisäksi kasvukauden aikaisena lisätyppilannoituksena. Katteesta voi olla myös haittoja. Muovikatteet estävät liekityksen ja useimpien mekaanisten rikkakasvien hallintakeinojen käytön. Samoin ne vaikeuttavat lisälannoitusta. Maan kostuminen sateella ja kastellessa on epätasaisempaa. Muovit ovat peräisin uusiutumattomista luonnonvaroista ja niiden kierrätys on ongelmallista. Muovikatteiden ja kateharsojen käyttöä onkin rajoitettu keskieurooppalaisessa luonnonmukaisessa viljelyssä. Runsaasti hiiltä ja vähän typpeä sisältävät eloperäiset katteet, kuten olki, hake ja puun kuori, kuluttavat maan typpivaroja. Runsaasti typpeä sisältävät katteet puolestaan viivästyttävät sadon tuleentumista esim. sipulilla. Katteen sisältämä typpi saattaa vapautua viljelykasvin kannalta liian myöhään ja osin huuhtoutua. Ruohosilppukate voi lisätä etanoita. Eloperäiset katteet myös hidastavat maan lämpenemistä keväällä, ellei niitä siirretä kevään ajaksi syrjään. Monivuotisten kasvien kasvuun lähtö saattaa viivästyä. Tämä voi olla myös etu kylminä keväinä, jolloin silmut ovat vaarassa paleltua kovien yöpakkasten aikaan. KAISTAVILJELY Kateviljely voidaan järjestää ns. kaistaviljelynä, jossa vihanneksia viljellään vuorokaistoin viherlannoituksen kanssa. Viherlannoituksena käytetään kaksivuotisia apilavaltaisia nurmia tai yksivuotisia viherlannoitusseoksia. Viherlannoitus niitetään ensimmäisen kerran kesäkuun lopulla niitto- tai tarkkuussilppurilla, ja silppu puhalletaan jatkettua putkea myöten vihanneskaistalle. Toisen kerran niitto katteeksi voidaan tehdä heinä-elokuun vaihteessa. Ruohosilppukate sopii esim. kaaleille, purjolle, palsternakalle ja porkkanalle. Sipulille se ei sovi varsinkaan loppukasvukaudesta, koska ruohosilppukatteen runsas typpi hidastaa sipulin tuleentumista. Tuleentumisen viivästymisen lisäksi tulee varoa ylilannoitusta. Kateviljelykoe Ruotsista Eri katteita verrattiin Ruotsissa, Uumajassa, salaatin luomuviljelyssä. Maapinnan katteena käytettiin ruohosilppua, kompostia ja turvepape- 362

365 PUUTARHAKASVIT KATTEET JA KERÄSALAATIN SATO Rölin 1987 ria sekä kasvuston katteena harsoa. Suurimmat sadot saatiin ruohosilppu- ja kompostikatteista, joissa kerät kasvoivat suurimmiksi. Turvepaperikate, harso sekä molemmat yhdessä alensivat satoa selvästi. Pelkkä harso aikaisti satoa kahdella viikolla. Ruohosilppu ja komposti pitivät maan kosteampana pintaan asti. Tämä onkin katteen tärkeimpiä tehtäviä. Rikkakasvien kasvua esti parhaiten turvepaperi. HARJU- JA PENKKIVILJELY Maan kohottaminen harjuiksi tarjoaa viljelyssä useita etuja. Harjussa kasvusyvyyttä voidaan lisätä, kun ruokamultakerros kerätään kapealle alalle. Ilmavuus ja lämpimyys lisääntyvät, mikä vilkastuttaa pieneliötoimintaa. Mekaaninen rikkakasvien hallinta helpottuu, koska multaamalla voidaan haudata rikkakasveja rivissä. Sateisena aikana pääosa viljelykasvien juurista pysyy ilmavissa oloissa. Harjusta sadonkorjuu helpottuu. Tallauksen aiheuttama maan tiivistyminen kasvualueelta jää penkkiviljelyssä kokonaan pois, mikäli traktorilla ajetaan vuodesta toiseen samoja raiteita. Raiteet on syytä kuohkeuttaa esim. erillisillä traktoriin kiinnitettävillä terillä. Eniten harjuviljelystä hyötyvät lämpöä vaativat kasvit, kuten porkkana, hedelmät ja myös mansikka. Kaikille kasveille harjuviljely ei kuitenkaan sovi mm. suuremman kuivumisriskin takia. Sipuli ja muut matalajuuriset kasvit viljellään leveässä penkissä. Istutusraot sahataan muovirullaan valmiiksi ennen muovin levittämistä. Harjuviljelyn etuja lämpimämpi maa ilmavampi maa vilkkaampi pieneliötoiminta runsaampi juuristo multaus ja rikkakasvien hallinta helpottuu kasvusyvyys lisääntyy sadonkorjuu helpottuu 363

366 PUUTARHAKASVIT Rivivälit kannattaa penkkiviljelyssä suunnitella niin, että eri koneiden käyttö on vaivatonta. Turhia koneiden säätöjä kannattaa karsia. Seuraavassa esimerkki rivivälivaihtoehdoista vihannesten penkkiviljelyssä, kun traktorin raideväli on 1,5 m: 5 riviä, riviväli 25 cm (salaatti, pinaatti jne.) 4 riviä, riviväli 30 cm (salaatti, porkkana, sipuli, purjo, valkosipuli, lanttu, nauris jne.) 3 riviä, riviväli 40 cm (selleri, varhaiskaalit, kyssäkaali) 2 riviä, riviväli 75 cm (peruna, talvikaali jne.) Penkin leventäminen lisää pellon hyväksikäyttöä ja vähentää tallausta sekä tarvittavaa työaikaa. Työnsäästön merkitys korostuu erityisesti mekaanisessa rikkakasvien hallinnassa, joka usein edellyttää tavanomaista useampia ajokertoja. Asiaa havainnollistaa oheinen taulukko. 364 TAIMIKASVATUS Taimikasvatuksella voidaan saavuttaa luonnonmukaisessa viljelyssä monia etuja. Taimikasvatusta käytetään ensisijaisesti jatkamaan kasvukautta pitkän kasvukauden vaativilla vihanneksilla (esim. talvikaali, purjo, selleri). Tällöin voidaan viljellä satoisampia lajikkeita ja sadon määrä lisääntyy. Useiden kasvien alkukehitys on hidasta, eivätkä ne tarvitse taimivaiheessa paljoa tilaa. Pelto sidotaan taimista kasvatettavan kasvin viljelyyn vasta myöhemmin kasvukaudella. Tällöin kasvukauden alku voidaan käyttää esim. rikkakasvien poistamiseen kesannoimalla tai viherlannoituksen viljelyyn. Lanttu, nauris ja osa kaaleista istutetaan taimista vasta kesäkuun lopulla. Sitä ennen voidaan viherlannoituksena viljellä esimerkiksi edellisenä kesänä perustettua apilanurmea, joka muokataan maahan vasta vähän ennen taimien istutusta. Varastokiinankaali voidaan istuttaa vasta heinä-elokuun vaihteessa, jolloin alkukesällä voidaan viljellä myös yksivuotista viherlannoitusta. Taimikasvatus ja istutus taimista antavat viljelykasville etumatkaa rikkaruohoihin nähden, jolloin se saattaa riittää jopa yksinomaisena hallintatoimena rikkakasvien hallintaan (esim. varastokiinankaalin harjuviljelyssä).

367 PUUTARHAKASVIT RAIDELEVEYDEN VAIKUTUS PINTA-ALAN KÄYTTÖÖN JA TYÖMENEKKIIN Raide- Viljelykaistojen Ajomatka Käännöksiä Raiteiden Työmenekki Kokonaisleveys lukumäärä m kpl pinta-ala m 2 Ajoaika Kääntymisaika työmenekki m kpl h min min h min 1, , , , , , Ala 100 x 100 m = 1 ha, renkaiden leveys 25 cm, ajonopeus 4 km/h, kääntymisaika 20 sek/käännös. Eisenkolb 1990 Tuholaisille arin vaihe voidaan ohittaa kasvattamalla taimet kasvihuoneessa ja istuttamalla ne vasta kun tuholaisvaihe on ohitettu (esim. kaali, nauris). Näin voidaan muuttaa puutarhatilan työhuippuja. Taimikasvatus ja taimien istutus vaativat sopivat taimikasvatustilat, istutuskaluston sekä lisätyötä ja -kustannuksia suorakylvöön verrattuna. Toisaalla syntyy säästöä, kun rikkakasvien hallintatarve pellolla vähenee tai se voi jopa jäädä kokonaan pois. Taimet kasvatetaan kausi- tai kasvihuoneissa luonnonmukaisessa taimimultaseoksessa. Taimimultaseoksen voi ostaa valmiina tai sekoittaa itse. Mullan tulee olla puhdasta taudeista ja tuholaisista sekä mahdollisimman tasalaatuista rakenteeltaan ja ravinteiltaan. Taimista istutuksen etuja kasvukausi pitenee sato aikaistuu sato lisääntyy kesannointi ja viherlannoituksen viljely mahdollista alkukasvukaudesta rikkakasvien ja tuholaisten hallinta helpottuu työhuiput tasoittuvat Taimimultaseoksia 1. Tehdään oma taimimultaseos kasvuturpeesta ja luonnonmukaiseen viljelyyn soveltuvista lannoitteista. Seokseen voidaan käyttää esim. lannoittamatonta kasvuturvetta (C0) 1 m 3 kananlantarakeita 25 l (15 30 l) hienoa dolomiittikalkkia 6 10 kg puun tuhkaa 3 kg biotiittia 6 10 kg Kalkki, tuhka ja biotiitti sekoitetaan turpeeseen huolella, minkä jälkeen veteen liotettu kananlanta sekoitetaan siihen (vettä noin 150 l). Seos kompostoidaan vähintään 15 C lämpötilassa noin 1 2 kk, minkä jälkeen se on käyttövalmista. Varhaiskevään tarvetta varten seos on syytä valmistaa jo edellisenä syksynä. Tällaisessa taimimullassa ei ole rikkakasvien siemeniä tai taudinaiheuttajia. Yllä olevan taimimullan väkevyys sopii runsasta lannoitusta vaativille kasveille kuten kaaleille ja tomaatille. Niukemmalla lannoituksella kasvaville kasveille käytetään noin viidennestä laimeampaa seosta. 2. Valmistetaan taimimultaseos kalkitusta kasvuturpeesta, hyvin maatuneesta, tasalaatuisesta ja ravinteikkaasta kompostista sekä hiekasta. Seossuhde voi olla esim. 6:3:1. Sopiva seossuhde riip- 365

368 PUUTARHAKASVIT Viherkäyte kohottaa maan ph:ta edistää juurten tuuhettumista edistää kasvien ravinteiden ottoa lisää kasvien kasvua NOKKOSKÄYTTEEN RAVINNEPITOISUUS kg/m 3 Kuiva-ainetta 8,00 N kok 0,43 N org 0,21 Nitraatti-N 0,01 NH 4 -N 0,20 P 0,12 K 0,37 Ca 0,44 Mg 0,06 S 0,07 Fe 6,6 g/m 3 ph 5,5 Auksiini 0,05 μm Bakteereita Peterson 1985 puu kompostin väkevyydestä ja kasvatettavien kasvilajien vaatimuksista sekä siitä käytetäänkö paakku- vai pottiviljelyä. Huolellinen kompostointi vähentää rikkakasvien siemeniä ja taudinaiheuttajia. Komposti on syytä valmistaa tätä tarkoitusta varten erikseen lannoittamalla se eloperäisillä lisälannoitteilla viimeisen käännön yhteydessä myöhäissyksyllä (esim. sarveisluujauhoa 5 10 kg/m 3 ). 3. Hankitaan valmiina luonnonmukaiseen viljelyyn tarkoitettua taimimultaseosta. Valmiita seoksia on useinkin tarpeen laimentaa lannoittamattomalla turpeella (1/3 1/2). Tällaisessa seoksessa ei ole rikkakasvien siemeniä ja kasvitauteja. Siemenet voi hajakylvää laatikoihin ja koulia taimet siitä kasvukennoihin. Tämä säästää tilaa ja lämmityskustannuksia. Siemenet voi myös kylvää suoraan kasvukennoihin, mikä säästää työtä. On myös mahdollista tehdä puristepaakkutaimia. Kennotaimialustoissa on eduksi varata tainta kohti tilaa tavanomaista enemmän. Varastolannoitus riittää sitä pitemmälle, mitä isompi taimimultamäärä on tainta kohti käytettävissä. Samoin myös vesi riittää pitempään ja kastelu yksinkertaistuu. Näin luonnonmukainen taimikasvatus on helpommin hoidettavissa normaalia isommissa poteissa. Tällöin kuitenkin vaadittava tilantarve ja kustannukset nousevat. Taimikasvatuksessa sopiva päivälämpötila itämisvaiheessa on noin C ja yölämpötila noin 15 C kasvista riippuen. Taimettumisen jälkeen lämpötilaa on syytä laskea C:een kasvista riippuen, jotta taimet eivät veny liikaa. Taimihuoneen tuuletuksista ja taimien tasaisesta kastelusta on huolehdittava säännöllisesti. Ennen istutusta taimet karaistaan ja lisälannoitetaan niin, että kasvin ja juuripaakun ravinnevarastot ovat täynnä taimia pellolle vietäessä. Lisälannoitus Lisälannoitukseen käytetään tarpeen mukaan esim. viherkäytettä tai kompostiuutetta. Viherkäyte valmistetaan siten, että astia (tynnyri, allas) täytetään tuoreella apilapitoisella ruoholla, nokkosella tai nuorena kuivatulla apilaheinällä ja täytetään vedellä. Seoksen annetaan seistä huoneenlämmössä 5 14 vrk. Käyminen liuottaa lehtien ravinteet veteen. Kastelulannoitteena seosta käytetään kasteluvedessä %; laimennettuna seosta voidaan käyttää myös lehtilannoitteena. 366

369 PUUTARHAKASVIT 7.3 AVOMAAVIHANNESTEN LUONNONMUKAINEN VILJELY PORKKANAN LUONNONMUKAINEN VILJELY Porkkana on toiseksi yleisin luonnonmukaisesti viljelty vihannes Suomessa. Sitä viljeltiin 62 ha vuonna Sen viljelytekniikassa kriittisin vaihe on rikkakasvien hallinta. Porkkana kuuluu sarjakukkaisten kasvien heimoon. Sen sukulaiskasveja ovat mm. tilli, persilja, kumina, selleri, fenkoli, palsternakka ja korianteri. KASVUPAIKKA Porkkana menestyy parhaiten hyvärakenteisella, kevyellä ja runsasmultaisella sekä läpäisevällä kivennäismaalla, ja hyötyy harju- tai penkkiviljelystä. Viljelyä jäykillä savimailla on syytä välttää. Maan sopiva happamuus on ph 6 7. Porkkananviljelyssä kasvinvuorotus on tärkeää, porkkanaa viljellään korkeintaan joka neljäs vuosi samalla lohkolla. Esikasveiksi sopivat viljat ja muut vihannekset paitsi kaali tai sukulaiskasvit. Viherlannoituksen ja nurmen jälkeen pidetään mielellään yksi välivuosi. Esikasvin tulisi vähentää rikkakasveja eikä se saisi olla porkkanan tautien isäntäkasvi. LAJIKE Porkkanalajikkeet voidaan luokitella kasvuajan (varhaiskesä- ja syyslajikkeet), käyttötarkoituksen (miniporkkanat, tuoremyynti, teollisuus), käyttöajan (varhais-, syysja varastolajikkeet) tai mukulan muodon (pallomainen, lieriömäinen, kiilamainen) perusteella. Lajikevalikoimista löytyy monia luomuun soveltuvia lajikkeita. Lajiketta valittaessa on oleellista määrittää, mihin tarkoitukseen, milloin ja millaisia porkkanoita halutaan viljellä. Taudin- ja tuholaistenkestävyys on merkittävä lajikeominaisuus, samoin varastokestävyys ja naatin vahvuus, mikäli porkkanoita varastoidaan tai nostetaan koneella. Hyviä kokemuksia on monista Nantes-lajikkeista sekä mm. lajikkeista Babynew, Bolero, Maestro, Narbonne, Panther, Primo, Valor, Vilmor ja Youkon. PORKKANA VILJELYKIERROSSA Vilja Vihannekset harkiten Viherlannoitus harkiten PORKKANA Uusimmat tilastotiedot: >Luomu>Tilastotietoja Vihannekset Peruna Vilja MUOKKAUS Maan tulee olla syvältä kuohkea ja pinnalta riittävän hieno. Ennen kyntöä voidaan tehdä sänkimuokkaus, joka sekoittaa sängen tasaisesti maahan. Syyskyntö tai kultivoin- 367

370 PUUTARHAKASVIT ti tehdään yli 25 cm:n syvyyteen. Kylvömuokkaus tehdään riittävän hienoksi kosteutta säästäen, mutta ei jauhomaiseksi. Mikäli kosteus riittää, syväkuohkeutus tehdään keväällä noin 25 cm:n syvyyteen hanhenjalkakultivaattorilla, siivettömällä auralla tai juureksien irrotusraudalla. Maan tiivistymistä, mutta toisaalta myös liian kuohkeutuksen aiheuttamaa liiallista kuivumista tulee välttää. LANNOITUS Porkkanan ravinnetarve on keskinkertainen. Typpilannoituksessa tulee olla varovainen, sillä liiallisena se nostaa porkkanan nitraattipitoisuutta sekä heikentää tuleentumista ja säilyvyyttä. Porkkanan kaliumin tarve sitä vastoin on suuri. Kaiken kaikkiaan porkkanakasvusto (sato 40 t/ha) sisältää typpeä n. 100, fosforia n. 25 ja kaliumia n. 165 kg/ ha, josta noin 2/3 viedään sadon mukana pois pellolta. Porkkanaa voidaan lannoittaa viherlannoituksella tai erittäin hyvin maatuneella, tasalaatuisella lantakompostilla. Kompostoitua lantaa käytetään t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia kg/ha tai luujauhoa kg/ ha. Komposti levitetään mieluiten jo esikasville. Kaliumtäydennykseen käytetään biotiittia viljelykierron aikana. Puun tuhkaa voidaan käyttää porkkanalle noin 0,3 1,0 t/ha. Viherlannoituksen käyttö porkkanan lannoitukseen vaatii suurta tarkkuutta ennen kaikkea typpitason mitoittamisen sopivaksi. Lisäksi viherlannoituksena usein käytetyt palkokasvit ovat alttiita pahkahomeelle, joka on haitallinen myös porkkanalle. Näitä haittoja on voitu vähentää kaksiosaisilla viherlannoituskasvustoilla. Niissä loppukesällä kylvetty vilja puhdistaa maata taudeista ja sitoo alkukesän viherlannoituskasvustosta tai monivuotisesta apilanurmesta vapautuvia helppoliukoisia ravinteita. KYLVÖ Porkkana kylvetään jyrättyyn maahan tarkkuuskylvönä. Rivivälinä käytetään cm:ä riviväliä hoitotavasta riippuen. Sopiva kylvösyvyys on 1 2 cm ja taimiväli 2 3 cm. Hyvissä taimettumisoloissa tähän päästään kylvämällä rivimetrille noin siementä. Siementarve on 1 2 kg/ha (netto) tarkkuuskylvössä. Suurempia porkkanoita haluttaessa taimiväli on 4 5 cm. Liekityksen ajankohdan määrittämisen helpottamiseksi pienen osan siemenistä voi esi-idättää tai rivinpätkän voi peittää esim. ikkunalasilla. Sopiva kylvöaika on noin , eli heti kun maa on lämmennyt ja kuivahtanut riittävästi. 368

371 PUUTARHAKASVIT ti tehdään yli 25 cm:n syvyyteen. Kylvömuokkaus tehdään riittävän hienoksi kosteutta säästäen, mutta ei jauhomaiseksi. Mikäli kosteus riittää, syväkuohkeutus tehdään keväällä noin 25 cm:n syvyyteen hanhenjalkakultivaattorilla, siivettömällä auralla tai juureksien irrotusraudalla. Maan tiivistymistä, mutta toisaalta myös liian kuohkeutuksen aiheuttamaa liiallista kuivumista tulee välttää. LANNOITUS Porkkanan ravinnetarve on keskinkertainen. Typpilannoituksessa tulee olla varovainen, sillä liiallisena se nostaa porkkanan nitraattipitoisuutta sekä heikentää tuleentumista ja säilyvyyttä. Porkkanan kaliumin tarve sitä vastoin on suuri. Kaiken kaikkiaan porkkanakasvusto (sato 40 t/ha) sisältää typpeä n. 100, fosforia n. 25 ja kaliumia n. 165 kg/ ha, josta noin 2/3 viedään sadon mukana pois pellolta. Porkkanaa voidaan lannoittaa viherlannoituksella tai erittäin hyvin maatuneella, tasalaatuisella lantakompostilla. Kompostoitua lantaa käytetään t/ha, jossa on tarvittaessa apatiittia kg/ha tai luujauhoa kg/ ha. Komposti levitetään mieluiten jo esikasville. Kaliumtäydennykseen käytetään biotiittia viljelykierron aikana. Puun tuhkaa voidaan käyttää porkkanalle noin 0,3 1,0 t/ha. Viherlannoituksen käyttö porkkanan lannoitukseen vaatii suurta tarkkuutta ennen kaikkea typpitason mitoittamisen sopivaksi. Lisäksi viherlannoituksena usein käytetyt palkokasvit ovat alttiita pahkahomeelle, joka on haitallinen myös porkkanalle. Näitä haittoja on voitu vähentää kaksiosaisilla viherlannoituskasvustoilla. Niissä loppukesällä kylvetty vilja puhdistaa maata taudeista ja sitoo alkukesän viherlannoituskasvustosta tai monivuotisesta apilanurmesta vapautuvia helppoliukoisia ravinteita. KYLVÖ Porkkana kylvetään jyrättyyn maahan tarkkuuskylvönä. Rivivälinä käytetään cm:ä riviväliä hoitotavasta riippuen. Sopiva kylvösyvyys on 1 2 cm ja taimiväli 2 3 cm. Hyvissä taimettumisoloissa tähän päästään kylvämällä rivimetrille noin siementä. Siementarve on 1 2 kg/ha (netto) tarkkuuskylvössä. Suurempia porkkanoita haluttaessa taimiväli on 4 5 cm. Liekityksen ajankohdan määrittämisen helpottamiseksi pienen osan siemenistä voi esi-idättää tai rivinpätkän voi peittää esim. ikkunalasilla. Sopiva kylvöaika on noin , eli heti kun maa on lämmennyt ja kuivahtanut riittävästi. 368

372 PUUTARHAKASVIT RIKKAKASVIEN HALLINTA Rikkakasveja pyritään ennaltaehkäisemään ja torjumaan jo edellisvuosina esim. kesannoinnin ja esikasvivalintojen avulla. Kasvukaudella rikkakasveja torjutaan yhdistelemällä eri tekniikoita. A. Porkkana kylvetään heti kylvömuokkauksen jälkeen, rivit liekitetään 7 12 päivän kuluttua kylvöstä. Paras liekitysaika on noin 1 2 päivää ennen porkkanan taimettumista. Rivivälit harataan pääasiassa kesän kosteusolosuhteista riippuen 3 5 kertaa. Rivit kitketään 1 2 kertaa kesän aikana. B. Pelto muokataan kylvökuntoon ja jyrätään. Lohko kylvetään vasta noin 5 7 päivän kuluttua muokkauksesta. Koko pelto liekitetään 1 2 päivää ennen porkkanan taimettumista. Rivivälit harataan 3 5 kertaa ja rivit kitketään 1 2 kertaa. C. Porkkanaa viljellään harjussa. Vakoauralla tai vastaavilla koneilla tehdään harjut, jotka jyrätään kevyesti ennen kylvöä. Rivit liekitetään 1 2 päivää ennen porkkanan taimettumista. Rivivälit harataan, mullataan ja kuohkeutetaan tarpeen mukaan 2 4 kertaa kesän aikana. TUHOLAISTEN HALLINTA Porkkanakempin vioituksen tunnistaa taimien persiljamaisesti käpristyneistä lehdistä. Kempin vioituksen estämiseksi lohko katetaan viimeistään porkkanan taimelle tullessa hyönteisverkolla tai akryyliharsolla kesäkuun lopulle asti. Vaihtoehtoisesti kemppiä voidaan torjua pyretriiniruiskutuksin. Myös houkutuskaistoista ja karkoitusvaikutteisista kasviperäisistä aineista on saatu myönteisiä kokemuksia. Niiden tutkimista jatketaan. Porkkanakärpäsen vioitus ilmenee porkkanan juuren pinnalle syntyvistä käytävistä. Porkkanakärpänen talvehtii vanhassa porkkanalohkossa. Uusi porkkanalohko kannattaakin sijoittaa kauaksi edellisen vuoden lohkosta. Pitkä viljelykierto, tuulinen lohko, kestävät lajikkeet, kasvuston katteet (verkko, harso) ja mahdollisesti houkutuskaistat ovat myös huomionarvoisia menetelmiä porkkanakärpäsen torjunnassa. Lantakompostin tulee olla hyvin maatunutta. Peltoluteen vioittamat kasvit ovat kitukasvuisia, ruusukemaisia, ja kuihtuvat helposti kuoliaaksi. Luteen vioitusten estämiseksi kasvusto katetaan hyönteisverkolla tai harsolla jo ennen taimettumista. Viljelmää kastellaan istutuksen jälkeen luteen liikkumisen vähentämiseksi. Houkutuskasvien käytöstä esimerkiksi porkkanan rivin- 369

373 PUUTARHAKASVIT välissä on saatu alustavia, myönteisiä tuloksia. Ludetta voidaan torjua myös bakteerivalmisteilla ja pyretriinillä, joskin se on melko tehotonta. TAUTIEN HALLINTA Mustamätä pilaa porkkanaa varastossa, jossa porkkanoihin ilmestyy mustia, pilaantuvia laikkuja ja kuoppia. Vuoroviljely ehkäisee tautia; porkkanaa viljellään korkeintaan joka kuudes vuosi samalla paikalla ja kiertoon valitaan mustamätää vähentäviä kasveja eli viljoja, perunaa tai heiniä. Harmaahomeen ja pahkahomeen tunnistaa porkkanoihin varastossa ilmestyvästä harmaasta homeesta ja mustista pahkoista. Pahkahomeen saastuttamat porkkanat pehmenevät vetisiksi. Sen tuhot näkyvät varastossa yleensä ennen harmaahomeen tuhoja. Kyseisiä homeita voidaan torjua mm. vuoroviljelyllä, kohtuullisella typpilannoituksella ja hellävaraisella sadon käsittelyllä. MUITA HOITOTOIMIA Loppukesällä (heinä-elokuulla) tehty multaus estää porkkanan kannan vihertymisen tai punertumisen. Rivivälien syväkuohkeutus varmistaa maan säilymisen ilmavana kasvukauden loppuun asti. Tarvittaessa kastelu hyödyttää porkkanan kasvua voimakkaimman kasvun aikaan loppukesällä. Liian suuria kosteusvaihteluja on syytä välttää, sillä ne saavat porkkanat halkeilemaan. SADONKORJUU Varhaisporkkana nostetaan käsin ja myydään nippuina. Nippujen myynnistä naatteineen ollaan luopumassa, koska naatit vievät tilaa, pilaantuvat herkästi ja niiden kautta haihtuu paljon vettä. Tarvittaessa nippuporkkanaa voidaan säilyttää 1 2 viikkoa kosteudella kyllästetyssä varastossa, jonka lämpötila on 0 C. Varastoporkkanan sato korjataan myöhään syys-lokakuussa sään ja kellarin jäähdyttyä. Porkkanat irrotetaan penkistä irrotusraudalla ajaen, minkä jälkeen sato nostetaan hellävaraisesti käsin. Suuremmilla pinta-aloilla koneellinenkin sadonkorjuu on mahdollista, joskaan ei yhtä hellävaraista kuin korjuu käsin. Porkkanan tulee kuivua pinnalta ennen varastointia tai heti varastoinnin alussa. Lämpötila varastossa pidetään nollassa ja ilman suhteellinen kosteus korkeana, noin %:ssa. Sopivissa olosuhteissa varastoitu porkkanasato säilyy helmi-maaliskuulle. Luonnonmukaisesti viljellyn porkkanan sato on noin t/ha. 370

374 PUUTARHAKASVIT KAUPPAKUNNOSTUS Käsinnostossa porkkana lajitellaan jo pellolla, konekorjuussa sitä ei ehditä tehdä yhtä hyvin. Varastoitu sato kauppakunnostetaan EU:n virallisten laatuvaatimusten mukaisesti. Haluttaessa porkkanat pestään ja pakataan. Pakkaukset merkitään asianmukaisesti SIPULIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY Sipuli on yleisin vihannes luonnonmukaisessa viljelyssä; vuonna 2001 sitä viljeltiin luonnonmukaisesti 82 ha. Viljelyssä merkittävimpiä haasteita ovat taudit ja ravinnehuolto. Sipulikasvit muodostavat oman ryhmän, josta viljellään mm. ruoka-, ryväs-, hillo-, viher-, valko- ja ruohosipulia sekä purjoa. Sipuleille ominainen voimakas haju ja maku johtuvat haihtuvista rikkiyhdisteistä. Eri sipuleista niitä erittyy vaihtelevasti, mistä johtuvat erot aromien voimakkuuksissa. Ruoka- eli kepasipuli on hyvin säilyvänä meillä yleisimmin viljelty sipulikasvi. Siitä voidaan erottaa kelta-, puna-, valko- ja ruskeakuorinen muoto. Ruokasipuleita viljellään yleensä meillä kaksivuotisina. Ensimmäisenä kasvukautena kasvatetaan pikkuistukas, josta toisena vuonna kasvaa kookkaampaa ruuaksi käytettävää satoa. Seuraavassa käsitellään pääasiassa ruokasipulin viljelyä. KASVUPAIKKA Sipuli menestyy matalajuurisena parhaiten hyvärakenteisella, runsasmultaisella ja hikevällä kivennäismaalla. Turvemaita on syytä välttää. Lohkon tulisi olla aurinkoinen, tuulinen ja viettävä ja sen kuivatuksen on oltava kunnossa. Maan sopiva happamuus on ph 6 7. Sipulia viljellään korkeintaan joka neljäs vuosi samalla paikalla. Esikasveiksi sopivat viljat, peruna ja muut vihannekset kuin sipulikasvit. Sen sijaan nurmen ja viherlannoituksen jälkeen suositellaan välivuotta ennen sipulin viljelyä. Vaihtoehtoisesti viherlannoituksen tulisi olla nuorta ja hajota nopeasti, jotta sipuli saisi typen käyttöönsä jo alkukesästä. Vanha nurmi voidaan esimerkiksi rikkoa kesällä ja kylvää lohkolle loppuvuodeksi viherlannoitus. Viljat Peruna Muut vihannekset Yksivuotinen viherlannoitus SIPULI VILJELYKIERROSSA SIPULI SIPULILAJIKKEIDEN VARREN PITUUKSIEN EROJA Viljat Peruna Muut vihannekset Viherlannoitus LAJIKE Suomessa on pitkään ollut viljelyssä kaksi valtalajiketta: Stuttgarter ja Sturon. Näistä edellinen on litteänpyöreä la- 371

375 PUUTARHAKASVIT jike (Stuttgarter-tyyppi), joka on hyvin säilyvä ja satoisa. Jälkimmäinen on pyöreä lajike (Rijnsburger-tyyppi), pitempikaulaisena helpompi liekittää, ja pyöreänä soveltuvampi koneelliseen nostoon ja pakkaukseen kuin edellinen. MUOKKAUS Sipulille tuleva lohko kynnetään syksyllä tai muokataan kultivaattorilla. Kylvömuokkaus tehdään normaalisti toukokuussa, kun maa on riittävästi kuivahtanut ja lämmennyt. LANNOITUS Sipuli on ravinnetarpeeltaan melko vaativa tai vaatimaton. Se tarvitsee ravinteita kasvukauden alusta heinäkuun puoliväliin asti. Sipulisato (20 t/ha) sisältää ravinteita (N-P-K) noin kg/ha. Sipulin juuristossa elää mykoritsasieni, joka tehostaa fosforin ottoa silloin, kun helppoliukoista fosforia on maassa vähän. Mykoritsan kasvua edistävät muun muassa apila ja palkokasvit, ja vähentävät avokesanto, juurikkaat ja kaali. Sipulia voidaan lannoittaa lantakompostilla, virtsalla, tuhkalla ja/tai helposti maatuvalla viherlannoituksella. Kompostia on eduksi levittää myös edellisvuoden viljelykasville, sillä matalajuuriselle sipulille vanha voima on eduksi. Viljelyvuonna keväällä sipulille annetaan hyvin maatunutta, tasalaatuista lantakompostia noin t/ ha, jossa on tarvittaessa apatiittia kg/ha tai luujauhoa kg/ha. Seisonutta ja laimennettua virtsaa voidaan antaa starttilannoitteeksi. Puun tuhka sopii hyvin sipulille keväällä ja/tai kesällä riveihin levitettynä. Sitä annetaan 0,3 1 t/ha. Kun viherlannoitusta käytetään, sen tulisi olla nuorta, sisältää runsaasti typpeä ja hajota nopeasti alkukesästä. Vihersilppukatetta ei suositella ruokasipulille päinvastoin kuin purjolle. ISTUTUS Pikkuistukkaat on lajiteltu kokoluokkiin 10 14, ja mm. Pikkuistukkaat varastoidaan aluksi 0 1 C:ssa ja viimeisten varastointiviikon ajan aina istutukseen asti C:ssa kukinnan estämiseksi. Istutusaika varhaissipulilla on noin ja varastosipulilla noin Rivivälinä käytetään cm hoitotavasta riippuen. Sopiva istutusväli ruokasipulilla on 5 10 cm halutun koon mukaan. Hehtaarille kokoluokaltaan pienimpiä istukkaita tarvitaan kg, keskikokoisia 372

376 PUUTARHAKASVIT kg ja suurimpia kg. Istutussyvyys on noin istukkaan syvyys eli 1 2 cm. Istukas olisi eduksi saada pystyasentoon, jotta naatit kasvavat suoraan ylöspäin ja liekitys helpottuu. Sipulin istutuksessa istutuskoneen vaihtoehtona voidaan kokeilla esim. kaalinistutuskonetta. Istukastarve ruokasipulilla on noin kg/ha ja ryvässipulilla noin kg/ ha. Istukkaan esi-idätys nopeuttaa sipulin alkukehitystä. RIKKAKASVIEN HALLINTA Rikkakasvien torjumiseksi koko penkki liekitetään, kun sipulin naatit ovat noin 5 cm:n pituisia. Uusi liekitys tehdään sivulta liekki rivin alaosaan suunnaten, kun naatit ovat cm:n pituisia ja tarvittaessa kolmas liekitys sivulta päin rivin alaosaan, kun naatit ovat cm:n pituisia. Tarpeen vaatiessa rikkakasvit kitketään riveistä ja rivivälit harataan sipulin pinnassa olevia juuria varoen. Myös syyskesällä sipulikasvuston ilmavuus eli rikkakasvien hallinta on tärkeää, jotta kasvusto kuivuisi nopeasti kasteen ja sateen jälkeen sekä sato tuleentuisi hyvin. Kuivia katteita, kuten mustaa muovia, sanomalehtisilppua tai olkea voidaan käyttää sipulin rikkakasvien torjunnassa. Sitä vastoin kosteutta pidättävät, maan lämpöä alentavat ja runsaasti typpeä sisältävät katteet hidastavat sipulin tuleentumista, eivätkä ole suositeltavia. TUHOLAISTEN HALLINTA Sipulikärpäsen valkoiset toukat syövät sipulin juuria ja alaosaa, mikä kellastuttaa ja kuihduttaa kasvia. Kärpänen talvehtii kotelona edellisen vuoden sipulimaassa. Syvä, huolellinen kyntö hautaa kotelot syvälle. Toukkaisten sipulien hävitys vähentää talvehtimaan jäävien koteloiden määrää. Uusi sipulilohko kannattaa perustaa kauaksi edellisen vuoden sipulilohkosta. Vuoroviljely ja tuulinen, avoin kasvupaikka vähentävät kärpäsen esiintymistä, samoin lannan huolellinen kompostointi. Sipulikärpäset voidaan houkutella munimaan astiaan, jossa on vanhoja varastosipuleita. Astia tuhotaan muninnan jälkeen huolellisesti polttamalla. Tuhkaa voidaan levittää riveihin katteeksi ennen munintaa. Myös liekitys saattaa tuhota sipulikärpäsen munia. Lisäksi niitä syö eräs maakiitäjäislaji, joka säilyy pellolla, jos siellä on paljon orgaanista ainesta. LIEKITYS JA SIPULISATO Vanhala

377 PUUTARHAKASVIT TAUTIEN HALLINTA Sipulia vaivaavat pääasiassa homeet, mädät ja virustaudit. Naattihome ilmenee kasvukaudella harmaana homeena naateissa ja varastossa sipulien pehmenemisenä ja versomisena. Tauti leviää istukkaiden välityksellä ja kostealla ilmalla tautisesta kasvista toiseen. Ilmava, rikkakasviton, kuivahko kasvusto estää taudin leviämistä. Istukkaan lämpökäsittely (1 tunti 40 C vedessä tai 24 tuntia 40 C ilmassa) vähentää istukkaan mukana tapahtuvaa taudin leviämistä. Harmaahome pilaa sipuleita varastossa. Se leviää istukkaan mukana. Terve istukas, hellävarainen sadon käsittely ja huolellinen kuivatus naatteineen vähentävät harmaahometta. Sipulimätä tuhoaa kasvin juuret ja kellastuttaa naatit, varastossa sipuli kuivuu. Sen leviämistä hidastaa terveiden istukkaiden käyttö ja 3-4 vuoden viljelykierto. Sipulin pahkamätä pysäyttää sipulin kasvun. Sipuli kellastuu ja juuriin kertyy rihmastopahkoja, jotka säilyvät maassa jopa vuotta. Tauti on vaarallinen, mutta pysyy kurissa 4-5 vuoden viljelykierrolla. Virustauteja esiintyy varsinkin ryvässipulilla. Ne ilmenevät keltajuovaisina, kihartuneina naatteina ja kitukasvuisuutena. Terveen siemenen käyttö on keino ehkäistä virustauteja. MUITA HOITOTOIMIA Sipulin kastelu voi olla tarpeen heti istutuksen jälkeen juurtumisen varmistamiseksi, samoin myöhemmin kasvukaudella naattien kasvun aikaan. Sipulin veden tarve itsessään on pieni, mutta koska se on matalajuurinen kasvi, kastelu parantaa sen ravinteiden saantia. Ryvässipulin sairaat yksilöt kerätään pois kasvukauden aikana. Tällaisia ovat esim. virustautiset sipulit, jotka tunnistaa naateissa ilmenevästä keltajuovaisuudesta ja käpristymisestä sekä kitukasvuisuudesta. Tarvittaessa maan pintaa kuohkeutetaan harauksin. Juurten vioittumista varotaan. SADONKORJUU Nippusipulia voidaan korjata, kun sipulin läpimitta on mm. Ne niputetaan 5 kpl:n nippuihin. Kun sipulin läpimitta on yli 40 mm, ne niputetaan 3 kpl:n nippuihin. Varastosipulin sopiva nostoaika on puolestaan silloin, 374

378 PUUTARHAKASVIT kun sipuli päättää kasvunsa elokuun lopulla ja naatit alkavat taittua tuleentumisen merkiksi. Sipulit kuivataan ensin luo olla sään sen salliessa ja sen jälkeen kuivurissa, jossa esim. verkkopohjaisten laatikoiden läpi johdetaan kuivaa, C ilmaa 1 4 viikon ajan. Kuivausilman lämpötila ei saa nousta yli 30 C:een, sipuli ei saa paistua. Kuivatus lopetetaan, kun sipulin niska on aivan ohut ja kuiva sekä murenee kierrettäessä. Sipulit listitään mieluummin vasta kuivatuksen jälkeen. Luomusipulin sato on noin t/ha. VARASTOINTI Ruokasipulilla varaston sopiva lämpötila on -0,5 (+1) C ja ilman kosteus %. Siemeneksi käytettävä istukassipuli varastoidaan talvella 0 1 C lämmössä ja keväällä noin 3 kk ajan C lämmössä kukinta-alttiuden vähentämiseksi. KAUPPAKUNNOSTUS Sato lajitellaan ja kauppakunnostetaan huolella EU:n laatuvaatimusten mukaisesti. Haluttaessa sipuli voidaan pakata esim. puolen kilon verkkosäkkeihin, joissa on oltava merkinnät tuotteen lajista, laatuluokasta, pakkaajasta ja alkuperämaasta. Pilaantumisen alussa olevat sipulit tulee kaikki poistaa, jotta markkinoitava tuote on kunnollista vielä kuluttajallakin KAALIEN LUONNONMUKAINEN VILJELY Keräkaali on tärkeä hapankaalin raaka-aine. Vuonna 2001 kaalia viljeltiin luonnonmukaisesti 35 ha. Luonnonmukaisen kaalinviljelyn haasteita ovat kasvinsuojelu ja lannoitus. Kaalikasvit kuuluvat ristikukkaisten kasvien heimoon. Niitä on useita eri tyyppejä. Kukka- ja parsakaalista käytetään kukinto, ruusukaalista sivuversokerät, kyssäkaalista varsimukula ja keräkaalista pääversokerä. Keriviä kaaleja eli keräkaaleja ovat valko-, puna-, suippo- ja kurttukaali. Salaattikasvina viljellään lisäksi kiinankaalia. Seuraavassa käsitellään lähinnä keräkaalin luonnonmukaista viljelyä. KASVUPAIKKA Kaalilohkojen maan tulee olla hyvärakenteista, hikevää ja runsasmultaista kivennäismaata. Kaalit menestyvät 375

379 PUUTARHAKASVIT MYCOSTOP -PEITTAUKSEN VAIKUTUS KUKKAKAALIN TAIMIPOLTTEESEEN Tahvonen ja Avikainen 1987 hyvin myös savimailla, kunhan maan rakenne on hyvä. Maan happamuus saisi olla 6,5 7,5. Viljelykierto on tärkeä, ristikukkaisia kasveja viljellään korkeintaan joka neljäs vuosi samalla paikalla. Esikasveiksi sopivat voimakkaat latauskasvit, kuten apilanurmi, palkokasvit tai muu viherlannoitus. Tautiriskin vähentämiseksi viherlannoituskasvusto kannattaa muokata maahan kaalia edeltävän vuoden heinäkuussa ja kylvää maata puhdistavaksi kerääjäkasviksi viljaa, esim. ohraa. Kaalien jälkeen viljellään muiden ryhmien vihanneksia tai viljaa. LAJIKE Kaalilajikkeet voidaan jakaa varhais-, kesä-, keskiaikaisiin sekä syys- ja varastokaaleihin. Lajikkeita on tarjolla runsaasti. Varhais- ja kesälajikkeina viljeltäväksi sopivat esim. Golden Acre -hybridit, keskiaikaisina lajikkeina esim. Adema, Castello, Destiny ja Pellion sekä syys- ja varastokaaleina esim. Almanac, Bartolo, Erdeno, Krautman, Lennox, Rinda, Scandic ja Score. TAIMIKASVATUS Keräkaalin taimikasvatusaika on noin vrk. Kasvatus tehdään paakuissa tai kennoissa, joiden koko on mielellään vähintään 5 cm. Taimia voi olla tarpeen lisälannoittaa useampia kertoja taimikasvatusvaiheessa, koska kaalin ravinteiden tarve on suuri. Taimia kasvatetaan kunnes niissä on 3 5 auennutta kasvulehteä. Suhteellisen suurikokoiset taimet varjostavat pellon nopeammin ja vähentävät rikkakasvien torjunnan tarvetta tehokkaammin kuin pienemmät taimet. Ennen istutusta ravinnevarastot täytetään ja taimet karaistaan. MUOKKAUS Kaalilohko muokataan syksyllä kyntäen tai kultivaattorilla vähintään 25 cm:n syvyyteen. Istutusmuokkaus tehdään kosteutta säästäen. Mikäli käytetään kaksivaiheista viherlannoitusta, lohko muokataan ennen kerääjäkasvin kylvöä ja seuraavan kerran ennen taimien istuttamista. Harjuviljely sopii hyvin kaaleille. LANNOITUS Keräkaalin ravinnetarve on suuri. Kaalikasvusto (sato 50 t/ha) sisältää typpeä 150, fosforia 20 ja kaliumia 160 kg/ ha, josta sadon mukana poistuu pellolta noin 3/4. Varastokeräkaali (sato 50 t/ha) tarvitsee liukoista typpeä

380 PUUTARHAKASVIT 240 kg/ha ja fosforia 50 kg/ha. Varhaiskeräkaali (sato 35 t/ha) tarvitsee typpeä noin 120 kg/ha. Lannoitukseen käytetään hyvää, väkevää kompostia, jossa on tarvittaessa apatiittia tai luujauhoa. Kompostin lannoitusvaikutusta tehostaa, mikäli se sijoitetaan kaalirivien alle. Ilmastettua virtsaa voidaan käyttää starttilannoitteeksi. Kaliumtäydennykseen käytetään tarvittaessa biotiittia 5-10 t/ ha. Viherlannoitus sopii kaalille hyvin. Vihersilppua voidaan käyttää myös kaalipellon katteena ja lisälannoitteena kasvukauden aikana. ISTUTUS Kaalin taimet istutetaan käsin tai koneella päältä tasattuihin harjuihin noin Riviväliksi sopii tuoreena myytävälle keräkaalille 40 cm, taimiväliksi noin 40 cm. Isompikokoisemmiksi kasvatettaville varasto- ja teollisuuskaalille sopiva riviväli on 50 cm ja taimiväli cm. Riviväliä voidaan myös leventää ja taimiväliä lyhentää esim. 60 x 40 cm:iin, sillä leveä riviväli helpottaa rikkakasvien torjuntaa. Heti istuttamisen jälkeen taimien päälle levitetään harso tuholaisten torjumiseksi. Sadetuksella varmistetaan taimien nopea kasvuun lähtö. RIKKAKASVIEN HALLINTA Riviväleistä rikkakasvit poistetaan haraamalla sekä multaamalla. Harjuviljelyssä on eduksi kuohkeuttaa vakojen pohjat viimeisen multauksen yhteydessä. Riveistä rikkakasvit poistetaan sormiharalla tai pitkävarsikuokalla, tarvittaessa turvaudutaan kitkemiseen käsin. Tiheät rivit vähentävät käsityön tarvetta, samoin vihersilpun käyttö katteena. Vihersilppu, esim. apila, sopiikin kaalille hyvin. Sen käytössä voidaan soveltaa kaistaviljelyä. Yhtä kaalihehtaaria kohden on varattava 1,5 2 ha apilaa. Vihersilppu levitetään heinäkuun alussa. TUHOLAISTEN HALLINTA Keräkaalilla vioituksia aiheuttavat pääasiassa kirpat, kaalikoit, kaalikärpäset ja peltoluteet. Niitä tarkkaillaan lajista riippuen silmämääräisesti havainnoimalla, liimaja feromonipyydyksin sekä haavi- ja munanäytteiden avulla. Kirppojen vioitus näkyy reikinä ja koloina kaalin lehdissä. Vioitusten estämiseksi taimet katetaan heti istuttamisen jälkeen harsolla tai hyönteisverkolla ja kasvusto pidetään istutuksen jälkeen kosteana sadettamalla. 377

381 PUUTARHAKASVIT Kirppoja voidaan torjua myös pyretriinillä, tuhka- ja kivijauhepölytyksillä ja houkutella pois viljelmältä houkutuskaistoille. Kaalikoi syö ikkunakuvioita ja reikiä kaalin lehtiin. Sitä torjutaan hyönteisverkolla, harsokatteella, bakteerivalmisteilla tai pyretriiniruiskutuksilla. Houkutuskasveina voi käyttää esim. lehtikaalia, sareptansinappia tai mustasinappia. Kaalikärpästen toukat vioittavat lähinnä kaalikasvin juuria, mikä näkyy kasvin nuutumisena ja vanhempien lehtien punertumisena. Kaalikärpästen pääsyä kasveille voidaan vaikeuttaa harso- tai verkkokatteella, vaahtomuovi- tai tuhkakatteella taimien tyvellä tai kylvämällä rivivälikasviksi esim. valkoapilaa. Rivivälikasvi hidastaa isäntäkasvin löytämistä. Lisäksi kaalikärpäsiä voi torjua sukkulamadoilla ja niiden luontaisia vihollisia suosia kevennetyillä muokkauksilla ja pysyvillä vihreillä kasvustoilla. Kaalikärpästorjunnassa tutkitaan houkutuskasveja ja sienivalmisteita. Peltolude imee taimen kasvupistettä ja saa aikaan ruusukemaista kasvua. Luteita torjutaan kasvuston katteilla, sadettamalla ja houkutuskaistoilla. Myös jotkin rikkakasvit riviväleissä voivat toimia houkutuskasveina. TAUTIEN HALLINTA Kaalin merkittävimpiä tauteja ovat taimipolte, möhöjuuri sekä pahka- ja harmaahome. Möhöjuuren tunnistaa kovista, myöhemmin lahoavista paisumista kasvin juurissa. Se on hankala kasvitauti, jota esiintyy kaalikasvien lisäksi lantulla, nauriilla ja rypsillä. Möhöjuuren ehkäisemiseksi kaalikasveja viljellään samalla lohkolla korkeintaan 4 vuoden välein. Jos lohkolla on havaittu möhöjuurta, välivuosia pidetään vähintään 6. Maa pidetään hyvärakenteisena ja ilmavana, pellon kuivatuksesta ja kalkituksesta huolehditaan. Kun maan ph on yli 7, möhöjuuren itiöt eivät pysty itämään. Taimien tulee olla puhtaita ja viljelyhygieniasta huolehditaan kaikin puolin. Taimipolte vioittaa taimen juurenniskaa, joka ohenee, ruskettuu ja katkeaa. Täysikokoisilla kasveilla taimipolte voi aiheuttaa kasvua heikentäviä tyvilaikkuja. Taimipoltteen torjumisessa tärkeää on taimimullan ja työvälineiden puhtaus. Siementen peittaaminen Mycostop-sädesienivalmisteella vähentää tehokkaasti siemenlevinteistä taimipoltetta. Ilmava ja kuivahko kasvusto vähentää tautia. 378

382 PUUTARHAKASVIT Vihannesten ja apilan osuus viljelykierroissa kannattaa pitää kohtuullisena, jotta taimipolte ei yleistyisi haittaavasti. Pahka- ja harmaahome mädättävät kaalit kosteina kesinä jo pellolla. Muutoin ne ilmenevät varastotauteina: pahkahome vetisinä laikkuina kaalin uloimmissa lehdissä, harmaahome harmaanruskeana pölynä kaalin pinnalla. Niiden torjunnassa auttavat viljat esikasveina, ilmava kasvusto, hellävarainen sadonkorjuu ja sadon nopea jäähdyttäminen korjuun jälkeen. Pahkahomeen lisääntymistä estetään myös murskaamalla ja sekoittamalla kaalin ja palkokasvien satojäte maahan. KERÄKAALIN SATO ERI LANNOITUKSILLA MUITA HOITOTOIMIA Kaaleja kastellaan tarpeen mukaan. Kaalille tasainen ja riittävä vedensaanti on tärkeää erityisesti kerän paisumisvaiheessa. Epätasainen vedensaanti saa kaalin päällimmäiset lehdet halkeilemaan. Se aiheuttaa myös sisälehtiin lehdenreunapoltetta. SADONKORJUU Sato korjataan kesäkaalilla heti kerien valmistuttua ennen kuin kerät alkavat halkeilla. Talvikaalilla sato korjataan mahdollisimman myöhään loka-marraskuussa. Kaali kestää lyhyen aikaa jopa 5 7 ºC pakkasta. Sato korjataan hellävaraisesti. Luomuvarastokaalin sato on noin t/ha. Väisänen ym VARASTOINTI Varaston lämpötila pidetään nollassa ja ilman suhteellinen kosteus %:ssa. Keräkaali säilyy varastossa noin 6 kk. KAUPPAKUNNOSTUS Sato kauppakunnostetaan EU:n laatuvaatimusten mukaan. Kaalia jatkojalostetaan mm. hapankaaliksi. 379

383 PUUTARHAKASVIT 7.4 MARJOJEN LUONNONMUKAINEN VILJELY MANSIKAN LUONNONMUKAINEN VILJELY Mansikka on tärkein marja luonnonmukaisessa viljelyssä. Vuonna 2001 sitä viljeltiin luonnonmukaisesti 265 ha. KASVUPAIKKA Mansikka menestyy parhaiten runsasmultaisilla, hikevillä ja kevyillä kivennäismailla. Lohkon tulee olla aurinkoinen, lämmin, ilmava, hallalta suojattu sekä hyvin ojitettu ja loivasti viettävä, jotta pintavesi kulkeutuu nopeasti pois sekä kesällä että talvella. Maan sopiva happamuus on ph 6,0 6,5. Esikasviksi varataan kaura, ruis, eri vihannekset tai kesanto. Viljelykierrossa tulisi olla vähintään puolet muita kasveja kuin mansikkaa, ja siihen kannattaa sisällyttää mykoritsan kasvua edistäviä kasveja, kuten sipulia, porkkanaa, heiniä, pellavaa, ja auringonkukkaa. Ennen uuden mansikan istuttamista tulee viljellä vähintään kolme vuotta muita kasveja. Lyhyessä viljelykierrossa (satovuosia 3 tai 4) mansikan lannoitus ja kasvinsuojelu on helpommin hoidettavissa, ja marjan koko ja laatu on parempi. MAAN ESIKUNNOSTUS Tulevalta mansikkamaalta hävitetään kestorikkakasvit huolellisella kesannoinnilla. Lohko ojitetaan ja kalkitaan tarvittaessa. Kalkitusta suunniteltaessa on syytä ottaa huomioon, että esim. biotiitti ja muut luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävät lannoitteet vaikuttavat kalkitsevasti. Esikasveille annettu karjanlantakomposti lisää maan multavuutta ja vanhaa voimaa. Viherlannoituskasveille ei kuitenkaan anneta typpipitoista lannoitetta ainoastaan tarvittaessa biotiittia ja kalkkia. Vähämultaisten maiden multavuutta lisätään käyttämällä suomutaa m 3 / ha. Maanparannusaineeksi voidaan myös levittää lannan tai vihersilpun kanssa kompostoitua lehtipuuhaketta m 3 /ha, minkä jälkeen lohkolle kylvetään nurmi suojaviljaan. Lehtipuuhakkeen on huomattu nostavan maan ph:ta ja vähentävän rikkakasveja ja tuholaisia. PERUSLANNOITUS Mansikan oikein mitoitettu peruslannoitus helpottaa satovuosien viljelyä ja yksinkertaistaa vuotuislannoitusta. 380

384 PUUTARHAKASVIT Luonnonmukainen mansikanviljely on yksinkertaisinta, mikäli vuotuislannoitustarve voidaan tyydyttää peruslannoituksen avulla. Näin on varsinkin käytettäessä mustaa muovia katteena. Mansikka on ravinnetarpeiltaan pieni. Pelkkä viherlannoitus ei kuitenkaan riitä monivuotisen marjakasvuston lannoitukseen, vaan peruslannoitukseen käytetään perustamisvaiheessa kompostoitua karjanlantaa t/ ha. Kompostin tulee olla laihaa ja pitkävaikutteista. Laihaa kompostista saadaan käyttämällä runsaasti hitaasti hajoavia kuivikeaineita, kuten olkia, lehtipuuhaketta tai puunkuorta. Maille, joissa on vähän fosforia, annetaan tarvittaessa apatiittia kompostin kautta noin 1 3 t/ha tai luujauhoa noin kg/ha. Myös karjanlanta sisältää runsaasti fosforia. Kaliumlannoitukseen käytetään tarvittaessa perustamisvaiheessa biotiittia noin 2 10 t/ha. Puun tuhkaa voidaan käyttää hivenlannoitteeksi noin kg/ha. Tuhkan tulee olla niukalti kadmiumia sisältävää. Myös merilevä sopii hivenlannoitteeksi. Tarkka lannoitustarve ja -määrä suunnitellaan viljavuustutkimuksen ja kompostianalyysin tulosten perusteella. LAJIKE Luomumansikan lajikevalinnassa tärkeitä ominaisuuksia ovat tautien, tuholaisten ja talven kestävyys, lannoitustarve, kyky hyödyntää hitaasti liukenevia eloperäisiä lannoitteita, sopivuus paikallisiin oloihin sekä hyvä maku ja sopivuus käyttötarkoitukseen. Luonnonmukaiseen viljelyyn suositellaan varhaislajikkeista Emilyä, aikaisista lajikkeista Jonsokia, Kentiä ja Honeoyeta, keskiaikaisista Polkaa ja myöhäisistä lajikkeista Bountya ja Hikua. Näistä erityisesti Polkaa, Honeoyeta, Kentiä ja Bountyä viljellään lisääntyvässä määrin luomussa. Koronaakin viljellään luomussa, mutta se on altis härmälle eikä siten kovin suositeltava. Valtalajikkeista Zefyr ja Senga Sengana ovat jäämässä pois edellisen härmänalttiuden ja jälkimmäisen taantumisen ja harmaahomealttiuden vuoksi. Jonsok on kiinteä, viljelyvarma, taudin- ja talvenkestävä lajike, jonka satotaso on kuitenkin melko alhainen. Kent kestää talvea ja härmää ja harmaahomettakin melko hyvin. Honeoye on suuri ja miellyttävän makuinen, hieman härmänaltis, mutta kestää harmaahometta. Marjat on poimittava täysin kypsänä, jotta niiden kärjet eivät jäisi vaaleaksi ja maku olisi parhaimmillaan. Se kestää kul- 381

385 PUUTARHAKASVIT jetusta ja sopii siten mm. tukkumarjaksi. Lajike on altis talvituhoille, joten kasvusto kannattaa suojata talveksi. Polka on mehukas, satoisa, lähinnä itsepoimintaan ja suoramyyntiin sopiva lajike. Se kestää harmaahometta ja härmää melko hyvin. Bounty on aromikas ja melko taudinkestävä. Sen satoisuus vaihtelee eikä se säily kovin hyvin. Hiku on aromikas, satoisa ja taudinkestävä, mutta sen marjojen pinta pehmenee herkästi sateissa eikä se silloin kestä kuljetusta. MANSIKAN OIKEA ISTUTUSSYVYYS Liian korkealla Sopiva Liian syvällä TAIMET Mansikantaimet kasvatetaan usein itse mm. perustamiskustannusten vähentämiseksi. Emotaimimaa perustetaan vähintään 50 m:n päähän vanhoista mansikkaviljelyksistä, erilliselle alueelle, jossa mansikkaa ei ole viljelty useaan vuoteen. Emotaimiksi hankitaan ehdottoman hyvälaatuisia, puhtaita ja tarkastettuja taimia. Taimet istutetaan elokuussa avomaalle tai esim. puuhakkeella katetulle maalle, josta rönsyt on helppo irrottaa. Tuholaisten leviämistä alueelle pyritään estämään jättämällä alueen ympärille kolme metriä leveä mulloskaista. Taimia kastellaan alkukesällä ja niistä poistetaan kukat. Emotaimimaata lannoitetaan typellä voimakkaammin 382

386 PUUTARHAKASVIT kuin marjatuotannossa olevaa kasvustoa. Rönsyt nostetaan ja niiden juuria sekä lehtiä typistetään ennen istuttamista. Maalta voidaan kerätä myös juurtumattomia pistokkaita, jotka juurrutetaan istutuskelpoisiksi esim. sumumonistushuoneessa 2 3 viikon ajan. Lisäksi rönsyjä että pistokkaita voidaan kerätä lepotilan aikana ja säilyttää talven yli muoviin käärittynä -1,5 (+2) ºC:n lämpötilassa. Lisäysmateriaalia kerätään tauti- ja tuholaisriskin takia emotaimimaalta vain kahtena vuonna, minkä jälkeen maan voi siirtää marjatuotantoon. ISTUTUS Mansikka istutetaan rivinhoitotavasta riippuen noin 1,3 1,5 m:n rivivälein yksittäisriviin harjuun (10 12 cm) tai avomaalle. Sopiva taimiväli on cm lajikkeen rehevyydestä riippuen. Hikulle sopii istutusväliksi 50 cm, Jonsokille riittää noin 40 cm. Mansikka voidaan istuttaa myös paririviin, mutta siinä voi piillä tautiriski heikomman tuulettumisen vuoksi. Sopivin istutusaika on alkukesästä elokuun alkupuolelle. Tällöin taimet ehtivät juurtua kunnolla ja kukka-aiheita muodostua, jotta seuraavana vuonna on jo saatavissa satoakin. Mansikka voidaan istuttaa myös syksyllä, mutta satoa ei tule vielä seuraavana kesänä ja rikkakasvien hallinta on joka tapauksessa hoidettava. Taimet istutetaan oikeaan kasvusyvyyteen siten, että kasvupiste jää näkyviin maan pinnan yläpuolelle. Ennen istuttamista taimet on hyvä lämminvesikäsitellä punkkien ja ankeroisten tuhoamiseksi. Istutuksen jälkeen taimia kastellaan riittävästi, jotta niiden juurtuminen onnistuu. MAAN PINNAN KATTEET JA HOITO Mansikkaa voidaan viljellä muovikateviljelynä, jolloin maa rivin kohdalla on katettu muovilla ja riviväli on mulloksella, leikattavana nurmena tai eri tavoin katettuna. Muovin sijaan maa voidaan myös kattaa kokonaisuudessaan muilla kateaineilla. Keväällä karikkeet harjataan muovin päältä pois ja kerätään kompostiin. Myös muutoin kuin muovilla katetulta mansikkamaalta karikkeet voidaan kerätä pois tai liekittää tautiriskin vähentämiseksi. Rivissä katteena käytetään Suomessa yleisimmin mustaa muovia. Muovin alla maa lämpenee nopeammin ja sato aikaistuu noin viikolla. Sato voi olla myös runsaampi. Musta muovi katteena vähentää oleellisesti rivin hoitotarvetta, rikkakasveja tarvitsee kitkeä ainoastaan 383

387 PUUTARHAKASVIT Mustan muovikatteen etuja maa lämpimämpi sato aikaistuu rikkakasvien hallinta helpottuu marjat säilyvät puhtaampina Mustan muovikatteen haittoja istutus työläämpi lannoitus vaikeutuu rönsyjen poisto vaikeutuu korvakärsäkkäät, punkit ja etanat lisääntyvät marjojen laatu heikkenee märällä sekä kuumalla muovilla muovin valmistus kuluttaa energiaa kasvuston raivaus on työlästä muovijätettä jää runsaasti mansikkapensaan tyveltä. Muovi suojaa myös marjoja likaantumiselta ja parantaa ravinteiden hyväksikäyttöä. Muoviin istutus on työläämpää kuin avomaalle istutus, koska sitä on vaikea koneellistaa. Muovikatetta käytettäessä vuotuislannoitus vaikeutuu. Peruslannoituksen tuleekin olla oikein mitoitettu. Rönsyjen poisto hankaloituu, ja korvakärsäkkäät, punkit ja etanat lisääntyvät. Muovin levitys vaatii suurta huolellisuutta ja sopivat olosuhteet. Kasvuston raivaaminen on työlästä ja hankalaa. Lisäksi muovin valmistus kuluttaa energiaa ja viljelyn jälkeen syntyy runsaasti muovijätettä. Katemuovin sopiva paksuus on 0,05 mm ja leveys 1 1,3 m viljelytavasta riippuen, paririviviljelyssä leveämpi muovi kuin yksiriviviljelyssä. Muovin tulee olla täysin mustaa ja kestävyydeltään hyvää. Muovin tarve on noin 400 kg/ha (1 kg metrin levyistä muovia riittää noin 20 m 2 :lle). Riviväleissä voidaan käyttää esim. timotei-puna-apila-nurmikkoa, joka niitetään ruohonleikkurilla toistuvasti lyhyeksi. Valkoapilapitoinen nurmi leviää rönsyineen helposti muovin päälle. Valkoapilan ja myös mansikan rönsyt voidaan poistaa esim. siimaleikkurilla tai ruohonleikkuriin voidaan yhdistää vastakarvaan pyörivä harja, joka pyyhkii rönsyt muovin päältä leikkurin eteen. Ilman muovikatetta viljeltäessä katteena käytetään esim. kuorihumusta, haketta tai olkia. Rivit kitketään. Rivivälit harataan ja mahdollisesti liekitetään ja lisäkatetta levitetään tarpeen mukaan. Rönsyt leikataan tai liekitetään. VUOTUISLANNOITUS Peruslannoitus suunnitellaan siten, että vuotuislannoitusta ei alkuvuosina tarvita eikä mansikka kasva ensimmäisinä vuosina liian rehevästi. Lisälannoitustarvetta voidaan myöhemmin arvioida mm. lehtianalyysien ja mansikkakasvuston värin ja koon perusteella. Lehtien normaali vihreys ja koko kertovat, että mansikka on saanut riittävästi ravinteita, ennen kaikkea typpeä. Avoviljelyssä riveihin lisätään tarvittaessa kompostia, sarvilastua tai toissijaisesti kaupallisia luomuviljelyyn hyväksyttyjä lannoitteita. Muovikateviljelyssä komposti olisi työläydestään huolimatta hyödyllisintä jakaa käsin muovin alle. Muovikateviljelyssä kastelu- tai lehtilannoitteeksi riveihin voidaan myös antaa viherkäytettä tai kompostiuutetta useampia kertoja keväällä ja kevätkesällä. Kastelua ja lannoitusta voidaan hoitaa myös 384

388 PUUTARHAKASVIT tihkukasteluna ja luomuun sopivilla liuoslannoitteilla. Tuhkapölytystä voidaan käyttää keväisin. Mansikka ottaa ravinteita koko kasvukauden ajan, eniten kuitenkin satokaudella. TUHOLAISTEN HALLINTA Mansikan tuholaisten hallinnassa on tärkeää käyttää terveitä taimia, perustaa uusi mansikkalohko vähintään 50 metrin päähän vanhasta lohkosta ja tehdä hoitotyöt aina ensin nuoremmilla lohkoilla. Tuholaisia tarkkaillaan silmävaraisesti havainnoimalla, ottamalla vatinäytteitä ja mansikkapunkkitarkkailussa tarvittaessa lähettämällä näyte tutkittavaksi Maatalouden tutkimuskeskuksen kasvinsuojelupalveluun. Mansikkapunkki on mansikan hankalimpia tuholaisia. Sen vioituksen tunnistaa kitukasvuisista pensaista ja ruskehtavan nahkamaisista ja käpristyvistä lehdistä. Sen leviämisen ehkäisemiseksi uusi mansikkalohko perustetaan selvästi erilleen vanhasta, saastuneesta mansikkalohkosta käyttäen terveitä taimia. Taimet kannattaa lämminvesikäsitellä ennen istuttamista. Mansikkapunkkia voidaan torjua petopunkeilla, ja sen leviämistä poutajaksolla hidastaa (sumutus)kastelulla, mikä tosin lisää samalla homevaaraa. Vihannespunkki ei ole yhtä merkittävä tuholainen mansikalla kuin mansikkapunkki. Sen vioitus näkyy kupruilevina, kellastuvina lehtinä ja seittinä lehtien pinnalla. Vihannespunkkeja voidaan torjua petopunkeilla tai ruiskuttaa mäntysuopaliuoksella muutaman päivän välein satokauden ulkopuolella. Myös lämminvesikäsittely tehoaa vihannespunkkiin. Mansikka-ankeroinen imee kasvin nesteitä aiheuttaen epämuotoista ja kääpiöitynyttä kasvua. Se leviää helposti veden mukana saastuneilta lohkoilta terveille lohkoille. Mansikka-ankeroisen torjunnassa terveiden taimien käyttö on ensiarvoisen tärkeää. Sitä voidaan ehkäistä myös taimien lämminvesikäsittelyllä ja avokesannoinnilla. Hilla- ja mansikkanälvikäs syövät mansikan lehtiä sekä toukkana että aikuisena. Vattukärsäkäs puree kuk- 385

389 PUUTARHAKASVIT kavarren osin poikki, niin että nuput kääntyvät roikkumaan alaspäin. Kärsäkäs munii roikkuviin kukkanuppuihin. Näitä tuholaisia voidaan torjua imuroimalla ötökkäimurilla ja nälvikkäitä myös pyretriiniruiskutuksilla. Pelto-, marja- ja mansikkaluteet saavat aikaan epämuotoisia, nappipäisiä marjoja. Luteita voi yrittää torjua houkutuskaistoilla, imuroimalla ja pyretriiniruiskutuksilla. TAUTIEN HALLINTA Mansikan merkittävimpiä tauteja ovat harmaahome, juurilaho ja mansikkahärmä. Harmaahome tarttuu mansikkaan kukinnan aikaan ja näkyy pääasiassa ruskettuneina, pehmeänhomeisina, myöhemmin muumioituneina marjoina ja raakileina. Harmaahome talvehtii vanhoissa kasvinjätteissä, joten niiden siivoaminen keväällä vähentää homeen leviämistä. Sitä vähentävät myös aurinkoinen ja tuulinen kasvupaikka sekä harvahko, ei liian rehevä ja ilmava kasvusto. Homeiset marjat kannattaa kerätä pois. Harmaahomeen hallintaa voi tehdä sieni- ja bakteerivalmisteilla, piipitoisilla ruiskutteilla (peltokortekeite, vesilasi eli natriumsilikaatti) ja kompostiuuteruiskutuksilla. Lajikkeista harmaahomeelle alttein on Senga Sengana, jossain määrin myös Hiku ja Korona. Bounty, Honeoye ja Kent ovat kestävämpiä. Juurilaho lahottaa vanhentuvan kasvin juurakkoa, aluksi alhaalta, myöhemmin myös ylempää. Juuristo harvenee ja muuttuu sisältä ruskeaksi ja pehmeäksi. Kasvin talvehtiminen ja sato heikkenevät. Juurilahoa ehkäistään perustamalla mansikkalohko kasvuoloiltaan mahdollisimman suotuisalle paikalle sekä käyttämällä terveitä taimia ja alueelle sopivia lajikkeita. Välivuosia mansikanviljelyssä pidetään vähintään kolme, jotta vanhat juurakkojätteet ehtivät hävitä maasta. Viljelykierrossa vältetään pitkäikäisiä nurmia ja suositaan kauraa ja ruista. Maan rakenteesta ja kasvukunnosta huolehditaan. Mansikkahärmä punerruttaa mansikan lehtiä, kukkaperiä ja raakileita. Niihin, samoin kuin kypsiin marjoihin, voi ilmestyä hentoa, jauhomaista härmää. Raakileiden kehitys vaikeutuu. Sadetus vähentää härmää, sillä härmäsieni ei viihdy kosteassa. Härmän leviämisen estämiseksi härmän saastuttamat lehdet kerätään pois sadonkorjuun jälkeen. Mansikan solukkoja voidaan vahvistaa piivalmisteilla sekä natriumbikarbonaattirypsiöljyseoksella, jossa edellistä on 0,5 1 % ja jälkimmäistä 1 %. Polka, Hiku ja Jonsok kestävät härmää melko hyvin. 386

390 PUUTARHAKASVIT SADONKORJUU Mansikkasato kypsyy heinäkuun alusta elokuulle. Poimijoiden tarve on noin 1,5 henkilöä/10 a. Kypsät marjat poimitaan yleensä joka toinen päivä. Itsepoiminta sopii hyvin mansikalle. Ohjattujen itsepoimintakertojen lisäksi välillä kannattaa aika ajoin myös itse poimia pensaat huolella puhtaiksi. Marjat poimitaan kuivina ja suoraan kuljetusastioihin. Nopea jäähdytys parantaa mansikan kuljetuskestävyyttä. Luonnonmukaisesti viljellyn mansikan normaali sato on vaihdellut noin kg/ha välillä. KAUPPAKUNNOSTUS Marjat lajitellaan poimittaessa virallisten laatuvaatimusten mukaisesti. Marjojen laatuvaatimuksiin ja lajitteluohjeisiin on syytä perehtyä huolella. Maukkaita, hyvälaatuisia mansikoita markkinoiva viljelijä saa tyytyväisiä asiakkaita, jotka jättävät tilauksensa seuraavanakin vuonna MUSTA- JA PUNAHERUKAN LUONNONMUKAINEN VILJELY Kiinnostus herukoiden viljelyyn luonnonmukaisesti on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2001 mustaherukkaa viljeltiin luonnonmukaisesti 273 ha ja punaherukkaa 14,5 ha. KASVUPAIKKA Mustaherukka menestyy parhaiten runsasmultaisilla, hikevillä ja kevyehköillä kivennäismailla. Lohkon tulee olla aurinkoinen ja lämmin sekä hallalta suojattu. Lohkon tulisi olla hyvin ojitettu ja hieman viettävä, jotta pintavesi kulkeutuu nopeasti pois sekä kesällä että talvella. Maan sopiva happamuus on ph 6,0 6,5. Esikasveiksi varataan varjostavia ja syväjuurisia kasveja, esim. apilaa, apilatimoteinurmea, nurmikasveja, perunaa, rehuhernettä, ruista tai öljykasveja tai tarvittaessa kesanto, jotta maa puhdistuisi kestorikkakasveista. Ennen uuden herukan istuttamista tulee viljellä vähintään viisi vuotta muita kasveja. Mansikanviljelyn jälkeen on myös hyvä odottaa 4 5 vuotta ennen herukan istuttamista samaan paikkaan. Lyhyessä viljelyssä (satovuosia 10 15) herukoiden lannoitus ja kasvinsuojelu on helpommin hoidettavissa ja marjan laatu on parempi. Uusi kasvusto perustetaan riittävän kauas ( m) vanhoista kasvustoista, jotta niiltä ei leviäisi tauteja tai tuholaisia uusiin pensaisiin. 387

391 PUUTARHAKASVIT MAAN ESIKUNNOSTUS Kestorikkakasvit hävitetään tulevalta herukkalohkolta huolellisella kesannoinnilla. Esikasveina viljellään syväjuurisia kasveja. Niille annettu karjanlantakomposti lisää maahan multavuutta ja vanhaa voimaa. Vähämultaisille maille voidaan lisäksi käyttää suomutaa m 3 / ha. Lohko kalkitaan tarvittaessa. Tällöin on syytä muistaa, että esim. biotiitti ja muut luonnonmukaisessa viljelyssä käytettävät lannoitteet vaikuttavat kalkitsevasti. Maanparannusaineeksi voidaan myös levittää lannan tai vihersilpun kanssa kompostoitua lehtipuuhaketta m 3 /ha, minkä jälkeen lohkolle kylvetään nurmi suojaviljaan. Lehtipuuhakkeen on huomattu nostavan maan ph:ta ja vähentävän rikkakasveja ja tuholaisia. PERUSLANNOITUS Mustaherukan oikein mitoitettu peruslannoitus helpottaa satovuosien viljelyä ja yksinkertaistaa vuotuislannoitusta. Luonnonmukainen herukanviljely on yksinkertaisinta, mikäli alkuvuosien vuotuislannoitustarve voidaan tyydyttää pääosin peruslannoituksen avulla. Näin varsinkin käytettäessä mustaa muovia katteena riveissä. Peruslannoitukseen käytetään perustamisvaiheessa kompostoitua karjanlantaa t/ha. Kompostin tulee olla laihaa ja pitkävaikutteista. Kompostista saadaan laihaa käyttämällä runsaasti kuivikeaineita. Maille, joissa on vähän fosforia, annetaan tarvittaessa apatiittia kompostin kautta noin 1 3 tn/ha tai luujauhoa noin kg/ha. Myös karjanlanta sisältää runsaasti fosforia. Kaliumlannoitukseen käytetään tarvittaessa perustamisvaiheessa biotiittia noin 2 10 t/ha. Hivenlannoitteeksi voidaan käyttää puun tuhkaa noin kg/ha tai merilevää. Tuhkan tulee olla niukalti kadmiumia sisältävää. Lannoitustarve ja -määrä suunnitellaan viljavuustutkimuksen ja kompostianalyysin tulosten perusteella. LAJIKE JA TAIMET Lajikevalinnassa kiinnitetään huomiota erityisesti tautien ja tuholaisten kestävyyteen. Myös talvenkestävyys, satotaso, kasvutapa ja marjojen laatu ovat tärkeitä asioita lajiketta valittaessa. Mustaherukkalajikkeista Ben Alder on satoisa, melko pystykasvuinen ja taudinkestävä, mutta altis äkämäpunkille. Soveltuu hyvin mehuteollisuuteen ja konepoimintaan. Ben Tirran ja Ben Tron ovat pystykasvuisia ja sa- 388

392 PUUTARHAKASVIT toisia, kestävät härmää ja melko hyvin myös talvea. Niiden marjoissa on erityisen paljon C-vitamiinia. Näitä kaikkia lajikkeita suositellaan luomuviljelyyn. Öjeby on viihtyvä, viljelyvarma sekä härmän- ja talvenkestävä. Se kestää melko hyvin myös varistetautia. Öjebyn marjat ovat suuria ja aromikkaita sopien sekä tuore- että teollisuuskäyttöön. Kasvutavaltaan se on melko voimakaskasvuinen ja helposti lamoava. Istutusleikkaus onkin syytä tehdä varovasti eikä pensaita saa lannoittaa liikaa. Sopii ammatti- ja kotitarveviljelyyn koko maahan Lappia lukuun ottamatta. Titania on kasvutavaltaan hyvin pysty, korkeutta jopa 2 m. Se kestää talvea ja härmää sekä melko hyvin varistetautia ja äkämäpunkkia. Se sopii Etelä-Suomen jäykille savimaille Öjebytä paremmin. Lajike sopii sekä tuore- että teollisuuskäyttöön. Sitä suositellaan luomuviljelyyn. Triton on edellisentyyppinen lajike, mutta hieman matalakasvuisempi ja aikaisempi. Se ei kestä talvea yhtä hyvin. Sopii pitkien terttujensa ansiosta erityisesti käsin poimintaan. Melalahti on kasvutavaltaan pysty ja satoisuudeltaan edellisiä pienempi. Se on härmän- ja erittäin talvenkestävä. Marjat ovat suuria ja aromikkaita, mutta ohutkuorisia eikä siten sovellu konekorjuuseen. Sitä suositellaan viljeltäväksi Pohjois- ja Keski-Suomessa. Sunniva on pystykasvuinen, härmän- ja talvenkestävä. Marjat ovat keskisuuria ja miellyttävän makuisia. Suositellaan viljeltäväksi Itä- ja Pohjois-Suomessa. Punaherukkalajikkeista luomuviljelyyn soveltuvat parhaiten Punainen Hollantilainen ja sen kanta Rotes Wunder. Ne ovat suurikokoisia, pysty- ja jäykkäoksaisia ja pienehkömarjaisia. Viime aikoina ne ovat herkistyneet varistetaudille. Sopivat hyvin mehujen ja viinien raaka-aineeksi. Taimien tulee olla terveitä ja puhtaita tuholaisista. Suositeltavinta on käyttää tarkastettuja käyttötaimia. Mikäli halutaan lisätä herukoita itse, perustetaan emotaimimaa elinvoimaisista, puhtaista ja terveistä taimista, joista leikataan pistokkaita korkeintaan kahden vuoden ajan. Mustaherukkaa lisätään yleisimmin puutuneista, punaherukkaa ruohomaisista pistokkaista. Puutuneet pistokkaat leikataan pensaan ollessa lepotilassa myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä ja säilytetään kellarissa 0 3 ºC:ssa, kunnes ne pistetään mustalla muovilla katettuihin tai kattamattomiin penkkeihin toukokuussa. Puutuneet pistok- 389

393 PUUTARHAKASVIT kaat voidaan pistää huhtikuussa myös ruukkuihin kasvihuoneessa, josta ne koulitaan, typistetään, karaistaan ja lopulta istutetaan kolmen kuukauden ikäisinä avomaalle. Ruohomaiset pistokkaat leikataan kesä-heinäkuussa tai sadonkorjuun jälkeen. Ne pistetään turve-hiekkaseokseen ja annetaan juurtua noin kolme viikkoa sumumonistushuoneessa tai maitomuovilla peitetyssä lavassa. Tämän jälkeen ne koulitaan ruukkuihin ja siirretään ulos. Taimet latvotaan seuraavan vuoden keväällä ja istutetaan syksyllä tai seuraavana keväänä. Hyvässä, istutuskuntoisessa taimessa on 3 5 vahvaa oksaa ja hyvin kehittynyt juuristo. Luonnonmukaisessa viljelyssä on suositeltavampaa käyttää kookkaampia, 2- vuotiaita taimia, jotta rikkakasvien hallinta helpottuisi ensimmäisinä viljelyvuosina. ISTUTUS Herukoiden taimet istutetaan, kun silmut ovat lepotilassa eli syyskuun puolivälin jälkeen tai aikaisin keväällä ennen silmujen avautumista. Syysistutus on suositeltavin. Rivivälinä voidaan käyttää noin 3,5 4 m rivivälin hoitotavasta riippuen. Taimivälinä käytetään konepoiminnassa mustaherukalla 0,4 0,6 m, punaherukalla 0,5 0,7 m. Patukka- ja itsepoiminnassa taimiväliksi sopii noin 1,0 1,5 m. Itsepoiminnassa pensaat voi myös istuttaa yksittäin 2,5 metrin välein. Rivien päihin jätetään 5 8 metrin ja lohkojen reunoille 3 metrin alueet työkoneiden liikkumista varten. Taimet istutetaan entistä istutussyvyyttä selvästi syvemmälle. Ne voidaan istuttaa tasamaalle tai harjuun. Istuttamista vanhaan nurmeen, johon rivinkohdat on jyrsitty tai kynnetty auki, ei suositella. Uudet taimet eivät lähde silloin kunnolla kasvuun, koska nurmi kilpailee liiaksi niiden kanssa. MAAN PINNAN HOITO JA KATTEET Katteiden käyttö on tärkeä viljelytoimi herukanviljelyssä. Herukan taimet istutetaan mustaan muoviin tai rivinkohta katetaan heti istutuksen jälkeen eloperäisellä katteella. Musta muovi edistää nuorten pensaiden kasvuun lähtöä ja auttaa niitä taistelussa rikkaruohoja vastaan. Myöhemmin muovi kuitenkin hankaloittaa vuotuislannoitusta, ja pitkinä poutajaksoina maa helposti kuivuu muovin alla. Eloperäiseksi katteeksi herukalle sopii esim. karkea lehtipuuhake, olki, vihersilppu-olkiseos tai paperisilppu. Katetta levitetään vähintään 10 cm. Vihersilppua ei kan- 390

394 PUUTARHAKASVIT nata levittää katteeksi keskikesän jälkeen, koska silloin katteen typpi vapautuu pensaiden kasvun ja sadonmuodostumisen kannalta liian myöhään, jolloin ravinteet saattavat huuhtoutua, tuleentuminen viivästyä ja pensaille aiheutua talvivaurioita. Rivivälit voidaan pitää puhtaina rikkakasveista haraamalla. Loppukesällä tai mieluummin vasta seuraavana vuonna kylvetään riviväleihin katteeksi esim. valkoapilatimotei-nurmikko. Myös yksivuotisia viherlannoituskasveja voidaan käyttää. Liian pian istutuksen jälkeen kylvetty rivivälikasvi voi heikentää herukantaimien kasvuun lähtöä, koska se kilpailee niiden kanssa vedestä ja ravinteista. Nurmi pidetään lyhyenä niittämällä. Niittotiheydellä säädellään nurmen ja herukkapensaiden veden ja ravinteiden saantia. Alkukesällä ja poutakaudella nurmi pidetään lyhyenä. Loppukesällä ja sateisena aikana nurmen annetaan kasvaa pitemmäksi. Rivivälikasvusto ei saisi kasvaa pensaiden alle. Nurmen leikkaamiseen tarvitaan sopiva niittolaite, jolla nurmi saadaan leikattua myös oksien alta. Rivivälikasvuston etuja vilkastuttaa pieneliötoimintaa (mm. lierot) lisää monimuotoisuutta hyötyeliöt viihtyvät paremmin maan rakenne ja kasvukunto säilyvät parempina vältetään eroosio maa kantaa koneita paremmin miellyttävämpi liikkua (itsepoiminta) leveissä riviväleissä voidaan viljellä viherlannoitusta, joka siirretään katteeksi riveihin LEIKKAUS Leikkausta tarvitaan pensaiden pitämiseen nuorina ja hyvin satoa tuottavina sekä pensaiden muotoiluun. Vanhakin pensas saadaan pysymään nuorena leikkauksin. Hyvälaatuisten marjojen kasvattamiseksi pensaan tulee olla riittävän harva ja valoisa. Pystyistä pensaista on marjojen poiminta helpompaa sekä koneella että käsin. Mustaherukkaa leikataan pensaan ollessa lepotilassa eli varhain keväällä ennen silmujen pullistumista tai myöhään syksyllä lehtien pudottua. Myös punaherukkaa voidaan leikata varhain keväällä tai sitten välittömästi sadonkorjuun jälkeen. Leikattaessa poistetaan vanhat, vaurioituneet ja lamoavat oksat. Pensaaseen jätetään eri-ikäistä versoa. Pensaat voidaan myös ajoittain leikata kokonaan alas esim. kasvinsuojelullisista syistä. MARJAPENSAAN ISTUTUSLEIKKAUS 391

395 PUUTARHAKASVIT VUOTUISLANNOITUS Peruslannoitus suunnitellaan siten, että vuotuislannoitusta ei alkuvuosina juurikaan tarvita. Peruslannoitus ei kuitenkaan saa olla niin runsasta, että pensaat kasvavat liian rehevästi ja oksat lamoavat. Kolmantena tai neljäntenä satovuonna herukoita aletaan lannoittaa vuosittain esim. kompostilla, tuhkalla, viherkatteella ja mahdollisesti myös viherkäytteillä tai kompostiuutteilla. Vihersilppu-olkikate sekä lannoittaa että torjuu rikkakasveja. Tarvittaessa fosforilannoitteeksi sekoitetaan kompostiin apatiittia tai luujauhoa. Lannoitus tehdään rivien kohdalle cm:n leveydelle. Lisälannoitustarvetta arvioidaan maa- ja lehtianalyysien avulla sekä seuraamalla marjakasvuston väriä ja kokoa. Lehtien normaali vihreys ja koko kertovat, että herukka on saanut riittävästi ravinteita, ennen kaikkea typpeä. Vaalea väri ja pienikasvuisuus paljastavat liian niukan ravinteiden saannin. Typentarve on suurempi punakuin mustaherukalla. Myös savi- ja hiesumailla tarvitaan typpeä yleensä enemmän kuin muilla maalajeilla. TUHOLAISTEN HALLINTA Uusi lohko perustetaan selvästi erilleen vanhasta lohkosta. Etäisyyttä on syytä jättää vähintään 50 m, mieluummin 3-4 kertaa enemmän. Viljelytoimin suositaan hyödyllisiä eliöitä. Hyötyeliöitä on mustaherukalla runsaasti, esim. harsokorennot, kirvasääsket, kukkakärpäsen toukat, leppäpirkot, loispistiäiset, petoluteet, petopunkit sekä pikkulinnut. Varhaiskevätruiskutus parafiiniöljyllä on yksi marjaviljelmällä käytetty kasvinsuojelutoimenpide, koska se LEIKKAAMATON LEIKATTU 392

396 PUUTARHAKASVIT tehoaa useisiin tuholaisiin vioittamatta juurikaan hyötyhyönteisiä. Hyvä viljelyhygienia on tärkeä osa ennaltaehkäisevää kasvinsuojelua. Kasvustoa tulee myös tarkkailla säännöllisesti liima- ja feromonipyydysten sekä versonäytteiden avulla ja silmävaraisesti havainnoimalla. Herukanäkämäpunkki on herukan hankalimpia tuholaisia. Sitä esiintyy mustaherukalla ja toisinaan myös punaherukalla. Se on 0,25 mm:n pituinen, vaalea punkki, jota ei paljaalla silmällä erota. Vioituksen tunnistaa keväällä pallomaisiksi turvonneista silmuista. Sen leviämisen ehkäisemiseksi käytetään terveitä taimia. Pieniltä aloilta äkämäsilmuja voidaan varhain keväällä kerätä käsin pois. Sairaat oksat leikataan irti ja poltetaan. Jos pensaassa on paljon äkämäsilmuja, se leikataan maan tasalle tai poistetaan viljelmältä kokonaan. Herukkakoin ja herukan silmukoin toukat syövät silmuja ontoiksi varhain keväällä. Edellinen vioittaa kaikkia herukoita, jälkimmäinen erityisesti mustaherukkaa. Herukkakoin toukka talvehtii pensaan tyvellä karikkeissa tai kuoren rakosissa, joista se punertavana nousee silmuihin ja syö ne maljamaisiksi. Aikuinen naaras munii raakileisiin, jonka siemeniä munasta kuoriutuva vaalea toukka syö. Raakileet punertuvat ja varisevat. Toukka etsiytyy talvehtimaan jo heinäkuussa. Silmukoin toukka on täysikasvuisena kirkkaanvihreä ja 1,5 cm pitkä. Se talvehtii silmussa, jota se alkaa syödä jo syksyllä ja jatkaa keväällä. Silmun pohja jää tasaiseksi erotukseksi herukkakoista. Koit ovat merkittäviä tuholaisia, mutta onneksi niiden vioitus jää usein melko kohtuulliseksi. Viileinä keväinä tuhot ovat yleensä suurempia kuin lämpiminä keväinä. Koikannan tarkkailu esim. kevättalvella otettujen versonäytteiden avulla on hyödyllistä. Koin tuhoja voi torjua puhtaalla lisäysmateriaalilla, perustamalla houkutuskaistoja esim. sarjakukkaiskasveista tarhan ympärille tai leikkaamalla koko tarha alas keväällä. Feromonihäirinnällä on myös saavutettu lupaavia tuloksia koitorjunnassa. Herukan varsisääsken toukka syö herukoiden oksien solukkoa kuoren alta, mikä saa oksat kuihtumaan. Tuholainen pysyy melko hyvin kurissa luontaisten vihollisten ja terveiden taimien avulla. Vioittuneet versot kerätään ja poltetaan heti, kun niitä havaitaan. Karviaispistiäisen toukat syövät herukkapensaiden lehtiä ja voivat runsaana esiintyessään kaluta pensaat nopeasti kaljuiksi. Vioitus alkaa pensaiden sisäosista. Toukat ovat vihertäviä, mustapilkkuisia ja aikuisina n. 2 cm:n pi- 393

397 PUUTARHAKASVIT tuisia. Ne talvehtivat maassa ja kuoriutuvat kukinnan alkaessa. Sukupolvia on kaksi tai jopa kolme. Pyretriiniruiskutus tehoaa sekä toukkiin että aikuisiin karviaispistiäisiin. TAUTIEN HALLINTA Herukan merkittävimpiä sienitauteja ovat herukanvariste, harmaalaikkutauti, härmä ja harmaahome sekä virustauteja herukan suonenkatotauti. Tauteja ennaltaehkäistään perustamalla herukkaviljelmä suotuisaan, hyvin tuulettuvaan paikkaan, mielellään loivaan rinteeseen. Viljelmälle valitaan taudinkestäviä lajikkeita ja terveitä puhtaita taimia. Liikaa typpilannoitusta varotaan, sillä se aiheuttaa rehevää kasvua, joka puolestaan vaikeuttaa pensaiden kuivumista ja suosii kosteudessa viihtyviä tauteja. Pensaat pidetään ilmavina myös leikkausten avulla ja kasvuston vioittamista vältetään. Herukanvariste saa punaherukan lehdet laikkuuntumaan, kellastumaan ja varisemaan. Myös raakileet ja marjat voivat karista, pensaiden kasvu heiketä ja sato laskea. Taudinaiheuttajaitiöt talvehtivat sairastuneissa, karisseissa lehdissä, joista ne keväällä vapautuvat ja lentävät tuulen mukana terveille lehdille. Taudin leviämisen pysäyttämiseksi karisseet lehdet peitetään syksyllä katteella, hienonnetaan esim. ruohonleikkurilla, kerätään kokonaan pois tai niille levitetään nokkoskäytettä, kompostiuutetta tai virtsaa lehdille hajoamisen jouduttamiseksi. Harmaalaikkutauti saastuttaa sekä musta- että punaherukkaa. Niiden lehtiin syntyy aluksi ruskehtavia, myöhemmin harmahtavia, kulmikkaita laikkuja, joista erottuu mustia pisteitä. Tauti säilyy ja leviää ja sitä torjutaan samaan tapaan kuin herukanvaristetta. Härmä peittää saastuneiden herukoiden lehtien ja versojen pintaa valko-harmaana, jauhomaisena rihmastona. Versojen kasvu pysähtyy ja lehdet saattavat kurtistua. Härmäsieni viihtyy niin lämpimän kuivassa kuin kosteassakin ja leviää erityisesti kuivalla säällä tuulen mukana. Sieni talvehtii rihmastona versojen pinnalla tai pudonneissa lehdissä. Rihmasto ei kestä kovaa pakkasta. Lehtien solukoita härmää vastaan voidaan vahvistaa ruiskuttamalla pensaita piitä sisältävillä valmisteilla tai natriumbikarbonaatti-rypsiöljyseoksella, jossa edellistä on 0,5 1% ja jälkimmäistä 1%. Myös härmäntorjunnassa kannattaa pudonneet lehdet hajottaa tai kerätä pois. Useimmat herukkalajikkeet kestävät härmää. 394

398 PUUTARHAKASVIT Herukan suonenkatotauti hävittää erityisesti musta-, mutta myös punaherukan lehtisuonia, jolloin lehdet kapenevat. Voimakas tartunta saa myös kukat epämuodostumaan. Herukanäkämäpunkki levittää tautia. Sitä pidetään kurissa tuhoamalla äkämäsilmut pensaista ja käyttämällä terveitä taimia. Harmaahome vioittaa lähinnä punaherukan versoja. Sieni tunkeutuu kasviin vioittuneiden kasvinosien kautta. Punaherukka tulee leikata silloin kun se on taudinkestävimmillään eli juuri sadonkorjuun jälkeen. SADONKORJUU Herukkasato kypsyy elokuussa. Sadonkorjuu on viljelyn suurimpia kustannuseriä. Marjat voidaan poimia käsin, patukoimalla tai koneella. Käsin- ja myös patukkapoiminta sopii tuoremarjojen myyntiin. Konepoimitut marjat menevät yleensä teollisuuteen. Patukointiin tarvittavat välineet ovat poiminta-alusta ja kumipatukka. Toimintatulos nousee noin 25 kg/h, kun se käsin poimittaessa on noin 5 6 kg/h ja 50 pensasta/hlö/kausi. Patukoinnin jälkeen marjat puhdistetaan esim. ilmavirran avulla. Konepoiminta on selvästi halvin herukan sadonkorjuutapa. Se edellyttää mm. riittävän isoa viljelyalaa, tiheää istutusta ja riittävän rikkakasvitonta kasvustoa. Marjat on poimittava sopivassa kypsyysvaiheessa. Kuivina poimitut marjat säilyvät hieman paremmin kuin kosteina poimitut. Marjojen jäähdytys parantaa kuljetuskestävyyttä. Luomuherukan sato voi korjuutavasta riippuen vaihdella jopa kg/ha. Käsin poimittaessa sato on suurempi. Maukkailla, hyvälaatuisilla herukoilla on markkinoita erityisesti suoramyynnissä. Marjoja voidaan myös jalostaa mehuiksi ja hilloiksi. POIMINTA-ALUSTA PATUKOINNISSA 395

399 PUUTARHAKASVIT KIRJALLISUUTTA Aaltonen, M Porkkanalajikkeista pähkinänkuoressa: viljelykokemuksia sadekesältä. Puutarha & Kauppa 4/2000:47B (liite). ss Anon Avomaavihannesten tuotantokustannukset. MKL:n julkaisuja no 823. Suunnitteluosaston sarja A17. Helsinki. 98 s + liitteet. Anon Keräkaalin tuotanto. Tieto tuottamaan 47. Maatalouskeskusten Liitto. Helsinki. 96 s. Anon Kasvisten laatuvaatimukset. Kotimaiset kasvikset ry:n julkaisu nro 27. Helsinki. 89 s. Anon Porkkanan tuotanto. Tieto tuottamaan 46. Maatalouskeskusten Liitto. Helsinki. 104 s. Anon Vihannesopas. I: tuotetietous. Puutarhaliiton opaskirjoja n:o 34. Julkaisu n:o 247. Puutarhaliitto. Helsinki. 128 s. Anon Viljavuustutkimuksen tulkinta avomaan puutarhaviljelyssä. Viljavuuspalvelu Oy. Mikkeli. 20 s. Aro, H., Kyttä, H. ja Rajala, J. (toim.) Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Mikkeli. Bremer, K Hedelmä- ja marjakasvien taudit. Kasvinsuojeluseuran julkaisu n:o 84. Jyväskylä. 82 s. Dalman, P Mansikan viljelytekninen kasvinsuojelu. Kasvinsuojelupäivät 1989: Dalman, P Mansikan lajikevalinta on vaikeaa. Omavarainen maatalous 1/1991. Eisenkolb, G Beetkultur und Erntehilfen. In: Heilmann, H. ja Zimmer, U. Ökologischer Feldgemüsebau. SÖL. Verlag C.F. Müller. Karlsruhe. ss Galambosi, B Luonnonmukainen yrttiviljely. Helsinki, Painatuskeskus Oy. 176 s. Galambosi, B., Mattila, A. ja Biro, I Väinönputki kateviljelyssä. Omavarainen maatalous 4/1992. ss Havukkala, I Kaalikasvien juuristotuholaisten torjunta. Koetoiminta ja käytäntö Hoffmann, M. ja Geier, B. (toim.) Beikrautregulierung statt Unkrautbekämpfung. Alternative Konzepte 58. Verlag C.F. Müller GmbH. Karlsruhe. 192 s. Hokkanen, H Biologinen torjunta avomaanviljelyssä. Omavarainen maatalous 2/1994. ss Hoppula, K., Tahvonen, R. ja Salo, T Mansikka ottaa ravinteita koko kasvukauden. Puutarha & Kauppa 15/2001. s. 6. Hälvä, S Mausteita omasta maasta. Kirjayhtymä. Helsinki. 117 s. Jaakkola, S. ja Salo, T Viherkatteet hyödyttävät keräkaalin viljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö Jaakkola, S Luonnon katteet. Puutarha 11. ss Jaakkola, S Orgaaninen kate rikkakasvien torjuntamenetelmänä ja typen lähteenä luonnonmukaisilla kaaliviljelyksillä. Koetoiminta ja käytäntö Jaakkola, S Eloperäiset maanpintakatteet viljelyksillä ja viheralueilla. Työtehoseuran maataloustiedote s. Kaila, E Rikkakasvien liekitys vihannesviljelmillä. Työtehoseuran maataloustiedote 4/1998 (494). Kaila, E Kemikaaliton rikkakasvitorjunta on työlästä. Teho 5/1993. ss Kinnunen, K. ja Teräväinen, H Luomusiemen ja taimiopas. Maaseutukeskusten liiton julkaisuja nro 956. Tieto tuottamaan 88. Jyväskylä. 87 s. Kivijärvi, P Katteet ovat tehokkaita luomuherukan viljelyssä. Koetoiminta ja käytäntö Kivijärvi, P Harkitsetko herukanviljelyä? Kuntokartoitus ensimmäinen tehtävä. Luomulehti 2/2000. ss Kivijärvi, P Luomuherukan katteella on väliä. Puutarha & Kauppa 3/2000. ss Kivijärvi, P Luomuherukkahankkeen tuloksia Etelä-Savosta. Koetoiminta ja käytäntö Kivijärvi, P., Tillanen, A., Parikka, P. ja Lindqvist, I Luomuherukka-asiaa tutkimuksen valossa. Karilan marjapäivä MTT. ss Kivijärvi, P., Tillanen, A., Aflatuni, A., Prokkola, S., Parikka, P. ja Tuovinen, T Luomumansikkahanke etenee ensimmäisen satovuoden tuloksia ja kokemuksia. Karilan marjapäivä MTT. s Kivijärvi, P. ja Tillanen, A Luomuherukkahanke päättyi mitä opimme? Karilan marjapäivä MTT. ss Kivijärvi, P. ja Dalman, P Luonnonmukainen marjantuotanto. Julkaisussa: Salo, R. (toim.). Luonnonmukaisen tuotannon tutkimusseminaari: esitelmät. Jokioinen Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A33. ss Kivijärvi, P., Heiskanen, L. ja Dalman, P Luomuherukan viljelytekniikka. Kirjallisuuskatsaus. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 49. Vammala. 43 s. Kivijärvi, P., ja Laitinen, P Luomuherukkahankkeen tuloksia Etelä-Savosta. Koetoiminta ja käytäntö Klemola, E Luomutuotannon työmenekkiin vaikuttavat tekijät. Työtehoseuran maataloustiedote 1/1996 (467). Koistinen, R Millä mansikkamaa katetaan? Luomulehti 1/2002. ss Koskimies, H Hilla- ja mansikkanälvikäs. Omavarainen maatalous 3. s. 15 Kuokkanen, I Siirtyminen luonnonmukaiseen puutarhaviljelyyn. Luomuviljely-extra. Puutarhaliitto. Forssa. 35 s. Kuokkanen, I Luonnonmukainen kotipuutarha. Eripainos Kotipuutarha-lehdistä Puutarhaliitto. Forssa. 51 s. Kyttä, H. ym Luonnonmukaisen vihannesviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. 396

400 PUUTARHAKASVIT Laine, A. ja Kaila, E Kemikaalittoman rikkakasvitorjunnan menetelmät ja kustannukset. Työtehoseuran maataloustiedote 2/1994 (429). Lappalainen, A., Vainio, H. ja Alanko, A., toim Luonnonmukainen marjanviljely. Hyötykasviyhdistys. Helsinki. 97 s. Mauri, J Hiekassakin kasvaa. Kateviljely hiekassa, haastateltavana puutarhuri Nils Åkerstedt. Kotipuutarha 6-7/ 1988, ss Matala, V Herukan viljely. Puutarhaliiton julkaisuja nro 269. Helsinki. 263 s. Matala, V Mansikan viljely. Toinen uudistettu painos. Puutarhaliiton julkaisu nro 276. Helsinki. 263 s. Myllynen, E Omatekoisia erikoiskoneita mansikanviljelyyn. Koneviesti nro 13/1993. ss Nissinen, A. ja Holopainen, J Ekologiset vuorovaikutukset porkkanapelto kempin näkökulmasta. Puutarha & Kauppa 47/1999 plus. ss Nissinen, A., Holopainen, J., Kainulainen, P., Piirainen, A. ja Tiilikkala, K Onko hajusta porkkanakempille haitaksi vai houkuttimeksi? Puutarha & Kauppa 47/1999 plus. ss Nissinen, O. & Heinonen, A Ryvässipulin viljely ja varastointi. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A 13. Jokioinen. 21 s. Pessala, R., Aaltonen, M., Aflatuni, A. ja Heinonen, A Aikaiset keräkaalilajikkeet. Koetoiminta ja käytäntö Pessala, R., Aaltonen, M., Aflatuni, A., Dalman, P., Heinonen, A., Kemppainen, R., Simojoki, P. ja Talvitie, H Porkkanalajikkeiden laatu. Koetoiminta ja käytäntö Peterson, R Visst har nässelvattnet effekt. Odlaren 4/1985. ss Peterson, R., Jensen, P Effects of nettle water on growth and mineral-nutrition of plants. 1. Composition and properties of nettle water Biological Agriculture & Horticulture, 1985, 2(4), ss Peterson, R., Jensen, P Effects of nettle water on growth and mineral-nutrition of plants. 2. Pot-culture and waterculture experiments Biological Agriculture & Horticulture, 1986, 4(1), ss Piirainen, A Porkkanakemppiä voi säädellä myös ekologisin keinoin. Puutarha & Kauppa 46/1999. ss Pulkkinen, M Mustaherukkaa luonnonmukaisesti. Omavarainen maatalous 3/1994. ss Rahkonen, J., Vanhala P. ja Kaila, E Rikkakasvien torjunta liekittämällä. Maatalousteknologian julkaisuja 22. Helsingin yliopisto, Maa- ja kotitalousteknologian laitos. 70 s. Rajala, J Mansikkaa luonnonmukaisesti. Omavarainen maatalous 3/1994. ss , 26. Rajalahti, R Katekasvien mahdollisuudet vihannestuotannossa. Kasvinsuojelulehti 2/1998. ss Riepponen, O Mehiläisten hyödyntäminen marjanviljelyssä. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja nro 28 ja 18. Rölin, Å Marktäckning med organiskt material i fältmässig köksväxtodling. Konsulentavdelningens rapporter. Examensarbete. Trädgård 323. SLU. Alnarp. 95 s. Salo, T Typpi- ja kloridilannoituksen vaikutus punajuurikkaan nitraattipitoisuuteen ja satoon. Maatalouden tutkimuskeskus. Tiedote 16/92. Jokioinen. 37 s. + liitteet. Schepel, I Luomun koneet ja laitteet. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkelin julkaisuja 67. Saarijärvi. 252 s. Seuri, P Luonnonmukaisen marjanviljelyn tietokortit. Helsingin yliopisto Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. Suojala, T. ja Teräväinen, H. (toim.) Luomuvihannesten kasvinsuojelu. Maaseutukeskusten liiton julkaisuja nro 961. Tieto tuottamaan 91. Jyväskylä. 95 s. Stout, R. ja Olausson, I Vaivatonta puutarhanhoitoa. Keuruu. 140 s. Suojala, T Viljelykierrolla on merkitystä. Puutarha & Kauppa 9/98. s. 9. Tahvonen, R Harmaahome keräkaalin varastotautina. Koetoiminta ja käytäntö Tahvonen, R Mustamätä varastoidun porkkanan uhka. Koetoiminta ja käytäntö Tahvonen, R Porkkanan taudit ongelmana. Koetoiminta ja käytäntö Tahvonen, R. ja Avikainen, H The biological control of seed-borne Alternaria brassicicola of cruciferous plants with a powdery preparation of Streptomyces sp. J. Agric Science in Finland 59. ss Talvitie, H. ja Aflatuni, A Porkkanan kylvö. Puutarha 5. ss Tiilikkala, K. (toim) Biotorjunta osana ekologista kasvinsuojelua. MTT. Kasvintuotanto. Maa- ja elintarviketalous s. Tuovinen, T. ja Heikinheimo, O Hedelmä- ja marjakasvien tuhoeläimet. Kasvinsuojeluseuran julkaisu n:o 78. Vammala. 72 s. Tuovinen, T., Laitinen, A., Miettinen, E., Tolonen, T. ja Hård, E Imuroimalla ötökät pois mansikkapellolta? Puutarha & Kauppa 15/2001. s. 20. Vainio, H., toim Luonnonmukainen vihannesviljely. Hyötykasviyhdistys ry. Jyväskylä. 115 s. Vanhala, P Sipulin ja porkkanan rikkakasvien liekitys. Koetoiminta ja käytäntö Voipio, I Vihannekset lajit, viljely ja sato. Puutarhaliiton julkaisuja nro 316. Opas nro 46. Forssa. 351 s. 397

401 PUUTARHAKASVIT Väisänen, J Porkkanan rikkakasvitorjunta onnistuu. Omavarainen maatalous 2/1993. ss Väisänen, J., Leinonen, P. ja Kivelä, J Sianlannan kompostointi ja lannoitusvaikutus. Koetoiminta ja käytäntö Åkerstedt, N Den biologiska trädgården. Båstad. 176 s. Åkerstedt, N Trädgårds praktika: Odla grönsaker biologiskt. Stockholm. 174 s. Åkerstedt, N Ruohosilppu kasviravinteena. Kotitalous 5-6/1990, s

402 8. LUONNONMUKAINEN KOTIELÄIMET KOTIELÄINTUOTANTO 8.1 LUONNONMUKAISEN KOTIELÄINTUOTANNON PERUSTEITA Eläimet ovat ekosysteemin kuluttajia. Siksi kotieläimillä on merkittävä rooli tasapainoisessa maatalousekosysteemissä. Kotieläimet jalostavat ihmisen ravinnoksi suoraan käymättömät viljelykasvit (apilanurmen, naatit ja oljet sekä viljan ja juuresten lajittelutähteet) maidoksi, lihaksi ja muniksi. Näin ne toimivat ihmisen valkuaisravinnon tuottajina. Maan viljavuuden hoidossa kotieläimillä on tärkeä tehtävä. Viljelykierto saadaan monipuoliseksi, koska esim. ihmisravinnoksi soveltumattomat, maata parantavat apilapitoiset nurmet voidaan sisällyttää viljelykiertoon ja nurmi voidaan käyttää eläinten rehuksi. Kotieläinten avulla tilan ravinnekierto saadaan suljetummaksi. Eläinten lanta puolestaan elävöittää maata tarjoamalla maaperän pieneliöille sopivaa eloperäistä ainesta ravinnoksi. Pieneliöstö monipuolistuu ja runsastuu, mikä puolestaan lisää muun eliöstön elinmahdollisuuksia. Lannan ravinteet toimivat monipuolisena yleislannoitteena sekä eri kasvien lannoituksessa tarpeen mukaan kohdistettavana pääravinteiden (typen, fosforin ja kaliumin) lähteenä. Kotieläinten merkitys ekosysteemin kuluttajia nurmirehun jalostajia maan viljavuus: viljelykierto + lanta ravinnekierto suljetummaksi lanta monipuolista lannoitetta monimuotoisuuden ylläpito maisemanhoito viljelijän toimeentulon parantajia RAVINTEIDEN KIERTO 399

403 KOTIELÄIMET ENERGIAN VIRTA IHMINEN KOTIELÄIMET KASVIT MAA TAVOITTEET Luonnonmukaisessa kotieläinten hoidossa pyritään yhdistämään hyvälaatuisen ravinnon tuottaminen, lajinmukainen ja eläinten oikeuksia kunnioittava sekä ympäristöystävällinen, ekologisesti kestävä tuotantotapa. Luonnonmukaisessa kotieläintuotannossa etsitään tasapainoa, toiminta-aluetta, jossa ihmisen tarpeet, eläinten tarpeet ja luonnontalous ovat tasapainossa. Luonnonmukainen kotieläintuotanto pyrkii olemaan kestävän kehityksen periaatteiden mukainen tuotantomuoto. Meidän sukupolvemme on vastuussa tuleville sukupolville siitä, että myös maatalousekosysteemit voivat toimia ja tuottaa hyvälaatuista ravintoa ja olla miellyttävä elinympäristö ihmisille ja eläimille tulevaisuudessakin. Kotieläimet ovat ihmisistä riippuvaisia. Kotieläinten menestyminen, myös lajien ja rotujen säilyminen, on ihmisen toiminnasta riippuvaista. Ihmisellä on kotieläimiin nähden valtaa, joka tuo mukanaan vastuuta. Toimiessaan ristiriidassa luonnontalouden toimintaperiaatteiden kanssa ihminen toimii samalla itseään vastaan. Eläinten hyvinvointi ja erilaiset tuotantostrategiat heijastuvat yhteiskuntaan. Hyötysuhde % Tilan ulkopuolelta hankittujen kivennäisrehujen, ostorehujen sekä osin myös kivijauheiden ravinteet hyödynnetään tilan ravinnekierrossa karjanlannan mukana. Lannalla on pitkäaikainen maan viljavuutta parantava vaikutus. Palkokasvien biologisen typensidonnan avulla hyödynnetään ilmakehän typpeä. Kotieläintuotanto vaikuttaa myös luontoon ja maaseudun maisemaan. Esimerkiksi niittyjen ja metsälaidunten kasvi- ja eläinlajiston säilyminen on yhteydessä karjan olemassaoloon. Kotieläimillä on näin merkittävä tehtävä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Lisäksi kotieläimillä on tärkeä merkitys taloudellisesti toimivan tilakokonaisuuden luomisessa. Kotieläintuotteet ovat arvostettuja myyntituotteita ja siten viljelijäperheen toimeentulon kannalta ratkaisevia varsinkin meidän pohjoisissa oloissamme. Kotieläimet jalostavat ja säilövät lyhyen kesän satoa ja siirtävät auringon energiaa talveen ihmisten käyttövoimaksi maatilaa ajatellen rahalliseksi käyttövoimaksi, kuluttajia ajatellen ravinnoksi ja energiaksi. LUONNONMUKAISEN KOTIELÄINHOIDON TAVOITE IHMISEN TARPEET LUONNONHOIDON TARPEET ELÄINTEN TARPEET 400

404 KOTIELÄIMET LUONNONTALOUDEN RAJAT KOTIELÄINTUOTANNOLLE LUONNON ITSESÄÄTELY Luonnon ekosysteemeissä ravinnon riittävyys säätelee systeemin eläinmäärää. Kun ravintoa on runsaasti, syntyvyys kasvaa ja heikotkin yksilöt saavat riittävästi ravintoa. Ravinnon vähetessä syntyvyys vastaavasti laskee ja kuolleisuus kasvaa. Ihmisen ylläpitämässä nykyaikaisessa kotieläintaloudessa tämä itsesäätely ohitetaan. Karjalle voidaan ostaa rehua muualta, jopa toisesta maanosasta, eikä karjankasvattajan hallinnassa olevien rehuntuotantoalueiden sato enää määrää mahdollista eläinmäärää. Rehun sisältämistä kasvien pääravinteista (N, P, K) osa sitoutuu eläimiin ja kotieläintuotteisiin, suurin osa kulkeutuu sontaan ja virtsaan. Kun rehua tuodaan runsaasti tilan ulkopuolelta käy niin, että lannan ravinteita kertyy tilalle ylimäärin. Jos sitä ei voida tai osata käyttää hyväksi peltoviljelyssä, päätyy se rasittamaan vesistöjä ja ilmaa. Alhaiseen rehuomavaraisuuteen ja ostorehuruokintaan perustuva karjatalous ei näin ole sopusoinnussa paikallisten olojen kanssa. Pohjoisen karjatalousmaat ostavat tuontirehunsa etelästä, Afrikan ja Aasian kehitysmaiden suurmaatiloilta. Ihmisravinnoksi kelpaavat maissi ja soija myydään valuuttatulojen saamiseksi ja oma kansa elää ravinnon niukkuudessa. Suurtilojen viljelykset ovat yleensä yksipuolisia, runsain väkilannoittein ja torjunta-ainein viljeltyjä monokulttuuriviljelyksiä. Tällöin maaperä köyhtyy, eroosio ja aavikoituminen pääsevät etenemään ja uutta viljelysmaata on raivattava mm. sademetsästä. Rehuja vievälle maalle aiheutuu näin myös ympäristöongelmia, mahdollisesti vielä aliravitsemusongelmia. Rehujen tuotanto vientiä varten syrjäyttää oman maan elintarviketuotantoa, jolloin elintarvikkeiden saatavuus heikkenee. Ekologinen tasapaino kotieläintaloudessa = rehuomavaraisuus ENERGIANKULUTUS Kotieläintuotantoa arvostellaan usein huonosta energian hyötysuhteesta ihmisravinnon tuottamisessa. Arvostelu kannattaa ottaa vakavasti, kuten seuraavan sivun kaavio osoittaa. Toisaalta valkuaisen laatu tulee myös ottaa huomioon. Eläinvalkuainen sisältää kasvivalkuaista enemmän välttämättömiä aminohappoja, joita eläimen oma elimistö ei pysty valmistamaan vaan ne täytyy saada ravinnon mukana. Välttämättömät aminohapot ovat tärkeitä etenkin ihmisen, sian ja siipikarjan ravitsemuksessa. 401

405 KOTIELÄIMET JOIDENKIN MAATALOUSTUOTTEIDEN ENERGIANKULUTUS TUOTETTUA VALKUAISKILOA KOHTI Van Erk 1990 Eläimen viisi vapautta 1. Eläimellä ei ole jano, nälkä eikä se kärsi aliravitsemuksesta. Rehua ja vettä on helposti saatavilla, jotta eläin pysyy terveenä ja elinvoimaisena. 2. Eläin ei kärsi epämukavista oloista. Lämpötilaltaan soveltuva ja fyysisesti sopiva tuotantoympäristö, johon kuuluu säänsuoja ja mukava lepoalue. 3. Eläin ei kärsi kivuista, vammoista ja sairauksista. Ennaltaehkäisy. Nopea taudinmääritys ja hoito. 4. Eläin voi käyttäytyä lajinmukaisesti. Riittävästi tilaa. Sopivat navetta-/sikala-/kanala-/ lampolakalusteet. Omien lajitovereiden seura. 5. Eläin ei kärsi pelosta ja ahdingosta. Olosuhteet ja kohtelu, joilla vältetään henkistä kärsimystä. Farm Animal Welfare Council 1997 Vasikanlihan valkuaiskilon tuottamiseen kuluu 17 kertaa enemmän energiaa kuin vehnän valkuaiskilon. Energian kulutuksen suhteen edullisimmat kotieläintuotteet ovat maito ja kananmunat. Kanan kohdalla on muistettava lisäksi, että kanat syövät pääosin ihmisravinnoksi käyttökelpoista rehua. Märehtijät (naudat, lampaat, vuohet) kilpailevat vähiten ravinnosta ihmisen kanssa. Nurmirehua on myös edullisinta tuottaa ja säilöä sisäruokintakaudeksi. Nurmet kuuluvat oleellisena osana maaperän kestävää viljavuutta ylläpitävään viljelykiertoon. Sikaloiden ja kanaloiden lämmittämisessä kuluu meillä pohjoisen kylmissä oloissa runsaasti energiaa. Ratkaisevaa kotieläintuotannon ekologisuuden kannalta käytetyssä energiassa on sen laatu; kulutetaanko uusiutumatonta vai uusiutuvaa energiaa. Sillä, onko lämmönlähteenä sähkö, öljy, puuhake, maalämpö tai aurinkoenergia on tietysti merkitystä, mutta on silti perusteltua kysyä, onko eläinsuojien lämmittäminen välttämätöntä? Fossiilisten polttoaineiden säästeliäs käyttö on vakavasti otettava haaste. Hiili, öljy ja maakaasuvarat ovat rajallisia. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on myös välttämätöntä kasvihuoneilmiön hillitsemiseksi. Kotieläintilojen rakennusratkaisuilla ja hoitomenetelmillä on paljon annettavaa energiansäästöön. Luomukotieläin-rakennusta suunnitellessa tulee kiinnittää huomiota esim. seuraaviin ekologisiin kriteereihin: rakennuksen toiminnallisiin ratkaisuihin, rakennuksen energiankäytön minimointiin (sekä rakentamisvaiheessa että koko rakennuksen elinkaaren aikana) ja rakennusmateriaaleihin. 402

406 KOTIELÄIMET KOTIELÄINTEN LAJINMUKAINEN HOITO Eläin voi hyvin, kun sen fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeet on tyydytetty. Fyysisiin tarpeisiin kuuluu ravinnontarpeiden tyydyttyminen, jotta eläin pysyisi terveenä ja elinvoimaisena sekä sopiva tuotantoympäristö, joka ei aiheuta eläimelle vammoja eikä vaaratilanteita. Psyykkiset tarpeet tyydyttyvät esimerkiksi silloin, kun eläin saa elää ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdinkoa joko hoitajan, koneiden tai toisten eläinten taholta. Sosiaalisiin tarpeisiin kuuluu mm. se, että eläin saa olla yhteydessä lajitovereihinsa ja pystyy käyttäytymään lajinmukaisesti. Seuraavaan luetteloon on koottu eläimille kuuluvia tarpeita ja oikeuksia, joihin niillä tulee olla mahdollisuus. ELÄINTEN OIKEUDET 1 Riittävästi hyvälaatuista, kyseiselle eläinlajille sopivaa rehua ja juomavettä, tarjoiltuna lajille sopivassa muodossa ja syöntirytmissä. 2 Riittävästi tilaa syödä, levätä, mennä makuulle, nousta ylös ja liikkua lajinsa ja ikänsä edellyttämällä tavalla. Kaikkien eläinten on mahduttava makuulle yhtä aikaa. 3 Eläinlajille sopiva ilmastointi, lämpötila, kosteus ja ilman liike kotieläinrakennuksessa. 4 Mahdollisuus valita oleskelupaikkansa joko ryhmässä tai vetäytyä yksikseen, esim. sairastaessa mahdollisuus eristäytyä. 5 Yhteys saman lajin eri-ikäisiin ja eri sukupuolta oleviin yksilöihin (ei jatkuvaa näkö-, kuulo- tai hajueristystä). 6 Mahdollisuus sukia, nuolla tai rapsutella itseä ja lajitovereita (myös hoitajaa) ja näin vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä kunnioitusta. 7 Mahdollisuus vastata ympäristön aiheuttamiin ärsykkeisiin (melu, lämpö, kylmyys, sade, tuuli, auringonpaiste), hakeutua suojaan tai nauttia olostaan. 8 Hyvä kohtelu hoitajan taholta. Kunnioittava ja lempeä mutta määrätietoinen suhtautuminen. Eläimen sairastaessa tai muuten voidessa huonosti nopea apu. Saloniemi, muokannut Suokas

407 KOTIELÄIMET HYVÄ HOITAJA ELÄIN -SUHDE = Lehmien ymmärtäminen ja sopiva hoito lauman tasapainoinen sosiaalinen rakenne rauhallinen, johdonmukainen eläinten käsittely luottavaiset, helposti käsiteltävät lehmät suuri ennustettavuus ja kontrolloitavuus pieni onnettomuuksien ja vammojen riski tietämys ja lauman käyttäytymisen ymmärtäminen empatia ja lehmäyksilön arvostus Weiblinger ym ELÄINTEN HOITAJAN TYÖ Hoitaja on vuorovaikutuksessa eläintensä kanssa päivittäin. Hän ruokkii, hoitaa ja tarkkailee eläimiä sekä kommunikoi eläintensä kanssa. Hoitajan ammattitaito, koulutus, perinteet, opitut mallit ja tottumukset sekä hoitajan jaksaminen vaikuttavat hoidon toteutukseen. Yksittäisen eläimen hyvinvoinnin kannalta suurin vaikutus on juuri eläimen lähipiirillä, jonka muodostavat hoitaja, tuotantoympäristö sekä toiset eläimet. Eläinten sopeutuminen ympäristön vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin on luonnollista ja välttämätöntä. Mutta jos kotieläinten hoitotoimet, ruokinta ja kasvatusympäristö on koostettu pääasiassa ihmisten vaatimusten mukaan, eläinten sopeutumiskyvyn raja saattaa ylittyä. Eläinten normaalista poikkeava käyttäytyminen on sijaistoimintaa, joka on merkki erilaisten stressitekijöiden olemassaolosta. Lihasikojen hännänpurenta, emakoiden putkien ja karsinarakenteiden pureminen, kanojen kannibalismi ja hevosen puunpurenta ovat tunnetuimpia epätyydyttävistä oloista johtuvia käytöshäiriöitä. Jo ennen helposti havaittavaa poikkeavaa käytöstä eläin voi olla turhautunut ja stressaantunut. Pitkään jatkuva krooninen stressitila aiheuttaa yleiskunnon heikkenemistä ja ruokahaluttomuutta. Taudinvastustuskyky alenee ja siten terveydentila heikkenee. Seurauksena on kasvun hidastuminen ja tuotostason lasku. Eläinten hoitajan tulee tutustua hoitamiinsa kotieläimiin yhä paremmin tietääkseen mikä on eläinlajille tyypillistä käyttäytymistä, mikä poikkeavaa ja milloin eläin voi hyvin, milloin huonosti. Palkaksi hoitaja saa entistä terveemmät ja tuottavammat eläimet sekä miellyttävän, toimivan vuorovaikutuksen vastuullaan olevien eläinten kanssa. Näin myös hoitajan stressi helpottuu ja työn mielekkyys paranee ERI IHMISRYHMIEN TARPEITA JA ODOTUKSIA Eri ihmisryhmillä on erilaisia toiveita ja odotuksia kotieläintuotannolta. Kotieläintuotantoa harjoittavan maatalouden menestymisen elinkeinona ratkaisee tuottajien ja kuluttajien välinen suhde. Tuottaja tarvitsee kohtuullisen toimeentulon perheelle kohtuullisella työpanoksella. Työn tulisi olla mielekästä sekä fyysisesti että henkisesti. Tuottaja kaipaa 404

408 KOTIELÄIMET myös arvostusta tekemälleen työlle. Hänelle maatalouselinkeino on sekä elinkeino että elämäntapa. Kulutuskysyntä määrää puolestaan tuotannon kehittämistä. Kulutusta ohjaavat monet ihmisen alkuperäiset ja opitut makutottumukset sekä päivittäinen ravinnon tarve. Nälkäiselle on tärkeintä, että on ruokaa. Nälkäiselle kulinaristille on tärkeää, että on hyvänmakuista ruokaa. Terveystietoiselle, nälkäiselle kulinaristille on tärkeätä syödä terveellistä, hyvänmakuista ruokaa. Elintaso ohjaa kulutusta. Köyhälle on tärkeätä, että saa halpaa ruokaa, josta saa tarvitsemansa energian ja ravintoaineet. Rikkaalla on varaa herkutella. Elämänarvot ovat myös kulutusta ohjaava tekijä. Uskonto ja elämänkatsomus määräävät ruuan laatua; hindu ei syö nautaa, juutalainen ei syö sianlihaa. Vihreät arvot ja ekologinen ajattelutapa ohjaavat kulutusta ympäristöystävällisellä tuotantotavalla tuotettuun ruokaan. Monissa maissa kasvissyönti on lisääntynyt boikottina teollisuusmaiselle kotieläintuotannolle. Ns. vihreä kuluttaja on yleisimmin luonnonmukaisesti tuotettuja kotieläintuotteita etsivä kuluttaja. Hän voi myös olla rikas ja terveystietoinen kulinaristi, tai sitten ruuan suhteen tavallinen tankkaaja. Odotuksien kirjo on monipuolinen. Kuluttajan odotuksista seuraa laatuvaatimuksia luonnonmukaisesti tuotetuille kotieläintuotteille. Hyvä hygieeninen laatu on itsestäänselvyys, hyvä maku ja tuoreus samoin. Vähärasvaisuus paljon lihaa, vähän luita ja kananmunan ruskuaisen voimakas keltainen väri ovat yleisiä laatuvaatimuksia. Kotieläintuotteissa ei saa myöskään olla eläinten lääkinnästä, rehuista tai hormonikäsittelystä peräisin olevia vierasainejäämiä. Yhä enemmän kuluttajia kiinnostaa myös kotieläintuotteen eettinen laatu eli millaisissa oloissa liha, munat ja maito on tuotettu eläinten kannalta katsoen. Luonnonmukainen = kotieläinhoito Eettinen laatu osa kokonaislaatua Etologia Etiikka Ekologia VILJELIJÄN TAVOITTEITA Peltoviljelymenetelmien tulee parantaa ja säilyttää maan viljavuutta. Karjanlannan varastointi ja käsittely on järjestettävä niin, ettei pohja- ja pintavesien laatu kärsi. Ensimmäisenä pilaantuneesta vedestä kärsii karjatila itse. Myös tilan rakennuksien, eläinaitauksien, teiden yms. tulee sopia maisemaan ja luonnon toimintaan. Viihtyisässä ympäristössä on hyvä tehdä työtä. 405

409 KOTIELÄIMET Luonnonmukaista kotieläintaloutta harjoittavan viljelijän tavoitteita: Eläinten hyvinvointi. Terveet eläimet ovat tuottavia ja miellyttäviä hoitaa. Eläinten hyvä kohtelu myös sen jälkeen, kun eläin lähtee jatkokasvatukseen toiselle tilalle tai teurastettavaksi. Hyvälaatuiset kotieläintuotteet, joilla on hyvä kysyntä ja joista maksetaan hyvin. Peltoviljelyn hyvä tuottavuus. Rehun riittävyys ja hyvä laatu varmistavat sekä eläinten hyvinvointia että tuotannon taloudellisuutta. Luonnonmukaisen kotieläintuotannon tulee olla taloudellisesti kestävää. Työmäärä ei saa paljoakaan kasvaa, sen sijaan työn laatu ja panostukset voivat muuttua. Runsaasti pääomaa vaativiin investointeihin ja muutoksiin ei ole yleensä mahdollisuutta, muutosten tulee olla vähittäisiä ja perusteltuja. Siirtyminen samanaikaisesti sekä luonnonmukaiseen peltoviljelyyn että kotieläintalouteen aiheuttaa uutta päänvaivaa ja opiskelua sekä mahdollisesti investointeja. Muutoksen kipinä syntyy yksilöllisesti, toteutuksessa kannattaa edetä resurssien mukaan. Sopeutuminen ympäröivän luonnon olosuhteisiin niin, että tuotanto on ekologisesti kestävää ja siten jatkuvaa myös tuleville tilanhoitajille. LUONNONMUKAISEN KOTIELÄINHOIDON OSA-ALUEET 406

410 KOTIELÄIMET 8.2 LUONNONMUKAISEN KOTIELÄINHOIDON KÄYTÄNNÖN OSA-ALUEET Luonnonmukaisesta kotieläinten hoidosta on julkaistu vähimmäisvaatimukset, joita karjatilalla tulee noudattaa, jotta kotieläintuotteita voidaan myydä luonnonmukaiseen tuotantoon viittaavin merkinnöin. Vähimmäisvaatimukset löytyvät mm. Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen Internet-sivuilta, Luomuliiton viljely- ja kotieläinohjeet löytyvät Internet-sivuilta, Luonnonmukaista kotieläinhoitoa aloittavalla tilalla on yleensä olemassa valmiiksi karja, eläinaines. Valittaessa rotuja tai linjoja luonnonmukaiseen tuotantoon on otettava huomioon eläinten kyky sopeutua paikallisiin olosuhteisiin, eläinten elinvoimaisuus ja taudinvastustuskyky. Luomutuotannossa suositellaan myös alkuperäisrotujen ja -linjojen käyttöä. Karjanhoitajan tulee tuntea ja tietää rodun erityispiirteet ja toimia sen mukaan. Eläinaines, yksilöiden ominaisuudet ja myös hoitajan ominaisuudet, taidot, tiedot ja asenne, vaikuttavat sopivimpaan eläinten hoitomenetelmään, samoin tilan maantieteellinen sijainti ja luonnonolot. Tilan ja sitä ympäröivän luonnon vuorovaikutus sekä kauempana näkymättömissä tapahtuvat ympäristövaikutukset tulee ottaa huomioon tilan ratkaisuja tehtäessä. Kaikille tiloille soveltuvaa oikeaa mallia on mahdoton esittää. Tässä luvussa käsitellään asioita, joihin tulee kiinnittää erityistä huomiota kotieläinten luonnonmukaisessa hoidossa. LUOMUVILJELYKIERRON REHUNTUOTANNON JA ELÄINTEN REHUVALION SUHDE Lypsykarja Lihakarja PALKOKASVIEN KÄYTTÖ RUOKINNASSA Luonnonmukaisessa kotieläinten ruokinnassa ovat nurmipalkokasvien ja karkearehun sekä palkoviljojen käyttö keskeisessä asemassa. Monivuotisia Suomessa viljeltäviä nurmipalkokasveja ovat puna-apila, valkoapila, alsikeapila, keltamaite, sirppimailanen, sinimailanen ja vuohenherne. Yksivuotisista palkokasveista viljellään ruis- ja rehuvirnaa sekä persianapilaa. APILAT Meillä yleisimmin käytetty nurmipalkokasvi on puna- 407

411 KOTIELÄIMET Puhaltumista ehkäiseviä toimenpiteitä Eläintä ei lasketa laitumelle nälkäisenä Eläimille syötetään kuivaa heinää ennen laitumelle laskua Elokuun puolivälistä alkaen olisi hyvä olla käytössä apilattomia tai vain niukasti apilaa sisältäviä laitumia Vahvojen apilan odelmikkojen laiduntamista vältetään varsinkin syyskuun alun jälkeen Monipuolinen laidunkasvusto, mukana myös esim. kuminaa Ruokaöljyn antaminen esim. vesiastian päällä tai ruiskutettuna ohuena kalvona kasvuston päälle Huolehditaan eläinten natriumin saannista (suolakivi tai ruokasuolaa laitumelle) Eläimiä tarkkaillaan ja annetaan ruokaöljyä tarvittaessa APILAN KIVENNÄISKOOSTUMUS POIKKEAA HEINÄKASVEISTA Pitoisuus g/kuiva-ainekilo Puna-apila Timotei Suhdeluku (nuppuaste) (säilörehuaste) Ca 15 3,5 yli 400 P 2,5 3,5 n. 70 Mg 3,5 1,3 n. 270 K n. 80 Tuori ym apila säilörehu- ja heinänurmiseoksissa sekä myös laitumissa, mutta esim. Pohjois-Ruotsissa ja Skotlannissa valkoapilan käyttö on yleisempää, varsinkin kun valkoapila on laidun- ja niittorehukasvina puna-apilaa parempi. Alsikeapilaa käytetään eloperäisillä ja kosteilla mailla sekä usein monipuolistamaan nurmiseoksen apilakoostumusta. Lypsykarjan ruokintakokeiden perusteella voidaan apilarehujen vaikutuksista todeta mm. seuraavia edullisia vaikutuksia nurmiheinäkasveihin verrattuna: Maittavuus ja syönti parempi kuin heinäkasveilla Maitotuotos suurempi Maidon rasvapitoisuus pienempi Valkuaistuotos suurempi Maitorasva pehmeämpää Valkuaisen pötsihajoavuus hitaampaa Apilan rehukäytössä on myös rajoituksia ja riskejä. Puhaltumisia esiintyy syyspuolella kesää ja varsinkin syyskuun alussa laidunnettaessa aamukylmää ruohoa. Jos seoksessa on apilaa yli 30 %, puhaltumisriski kasvaa, sen sijaan säilörehuruokinnassa puhaltuminen on harvinaista. Noin 15 % keltamaitetta (siementä 1 2 kg/ha) laidunseoksissa alentaa puhaltumisriskiä. Keltamaite sisältää kondensoituneita tanniineja, jotka myös vähentävät rehun valkuaisen hajoamista pötsissä. Nurmipalkokasveista erityisesti apiloissa esiintyy kasviestrogeenejä, jotka aiheuttavat suurina pitoisuuksina tiinehtymisongelmia ja muutoksia maitorauhasessa ja kohdussa. Runsaasti puna-apilaa sisältävässä odelmarehussa ovat pitoisuudet suurimmat. Apilan vanhetessa 408

412 KOTIELÄIMET estrogeenipitoisuus laskee. Haittoja voidaan ehkäistä korjaamalla apila säilörehuksi vanhempana, selvästi nupulle tulon jälkeen, ja syysrehu hyvällä korjuuilmalla sekä rajoittamalla nuoren apilan syöttöä. Myös esikuivatus vähentää estrogeenivaikutusta. Heinäksi kuivattaessa estrogeenit hajoavat suurimmaksi osaksi. Kasvin kiihkeä kasvuvaihe ja stressitila (kuivuus, kylmyys, taudit) nostavat estrogeenipitoisuutta. Myös apilalajikkeilla on eroja estrogeenipitoisuudessa. Maatiaislajikkeissa pitoisuudet ovat yleensä alhaisimpia (esim. Bjursele). Alsikeapilan ja valkoapilan estrogeenipitoisuudet ovat myös puna-apilaa alhaisempia. Apilarehun kivennäiskoostumus poikkeaa paljon puhtaista heinäkasveista. Kalsiumin ja magnesiumin määrät ovat huomattavasti korkeammat ja fosforipitoisuus hiukan alhaisempi kuin heinillä. Kivennäisrehujen määrään ja laatuun onkin kiinnitettävä huomiota sitä enemmän mitä enemmän karkearehussa on apilaa. Rehuista on hyödyllistä teettää kivennäisanalyysit (rehuanalyysien lisäksi) ruokintasuunnitelman laatimista varten. NIITTOREHUKASVIT Herne ja härkäpapu sekä virnat ovat hyviä niittorehukasveja. Varsinkin loppukesällä laidunten tuoton heiketessä palkoviljoista saa arvokasta valkuaispitoista niittorehua. Keväällä kylvetyt lehtevät virna- ja rehuhernevaltaiset seokset ovat parhaita heinäkuun lopun ja elokuun alun syöttöön. Myöhään kylvetty härkäpapu on vielä syyskuun lopulla (kylvöajasta riippuen) ennen papujen kovettumista hyvää rehua. HERNE JA HÄRKÄPAPU VÄKIREHUSEOKSISSA Väkirehuna herne ja härkäpapu ovat energia-arvoltaan ohraa vastaavia. Palkokasvien siemenissä on runsaasti valkuaista. Herneen valkuaispitoisuus on % ja härkäpavun noin 30 %. Herne vastaa ruokinnassa valkuaispitoisuudeltaan lähinnä täysrehu 17:ta ja härkäpapu puolitiivistettä. Palkokasvien siemenet sisältävät pieninä pitoisuuksina haitallisia aineita kuten tanniineja, trypsiini-inhibiittoreita ja lektiineja, jotka voivat aiheuttaa haittoja yksimahaisten (sikojen ja siipikarjan) ruokinnassa. Herneen ja härkäpavun lysiinipitoisuus sopii hyvin sikojen ruokinnan tarpeisiin, mutta rikkipitoisia aminohappoja, metioniinia ja kystiiniä, on niukasti. Porsaiden ja emakoiden rehuissa hernettä voidaan käyttää enintään % 409

413 KOTIELÄIMET ja härkäpapua 10 %. Lihasikojen rehuissa hernettä voidaan käyttää % ja härkäpapua alkukasvatusrehussa korkeintaan 20 %, loppukasvatusrehussa enemmänkin. Märehtijöiden väkirehusta hernettä voi olla 30 % ja härkäpapua enintään 3 kg/pv. Siipikarjan rehuseoksessa hernettä voi olla maksimissaan % (munivilla kanoilla maksimi 30 %) ja härkäpapua vain 10 %. Herneen ja varsinkin härkäpavun magnesium-, fosfori- ja kaliumpitoisuudet ovat huomattavasti rehuviljoja korkeammat. Lisäksi tärkeitä valkuaisväkirehuja voivat olla rypsin ja muiden öljykasvien siementen puristeet TERVEYDENHUOLTO Luonnonmukaisen kotieläinhoidon tavoitteena on sairauksien ennaltaehkäisy. Sairastumisia ja tapaturmia kuitenkin sattuu, silloin eläintä hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ennaltaehkäisevässä terveydenhoidossa hoitajan tarkkaavaisuuden merkitys on suuri. Hänen tulee tuntea hoitamiensa eläinten normaalit käyttäytymismallit ja luonteet, jotta sairastumisen ensimmäiset merkit voisi havaita mahdollisimman aikaisin. Poikkeava käytös, sairaudet ja hoito merkitään muistiin yksilölliseen terveyskorttiin tai vihkoon. TERVEYDENHUOLLON MERKITYS Ympäristö ja maisema Tuottajan hyvinvointi Kuluttaja Eläintautitilanne Työturvallisuus Markkinat Eläinten hyvinvointi Tuotteiden laatu Tuotantoeläimet ovat riippuvaisia ihmisen tarjoamasta ravinnosta, suojasta ja rakennetusta ympäristöstä. Eläintenhoitajan asenne työhönsä ja kiinnostus eläinten tarpeita kohtaan ovat ratkaisevan tärkeitä eläinten hyvinvoinnin kannalta. 410

414 KOTIELÄIMET Eläinten kanssa tulee työskennellä rauhallisesti ja määrätietoisesti. Hoitaja voi osoittaa kunnioituksensa ja ystävälliset aikeensa eläimille seurustelemalla, rapsuttelemalla ja taputtelemalla. Molemminpuolisen luottamuksen saavuttaminen helpottaa varsinkin isojen eläinten käsittelyä ja arkojen eläinten hoitoa. SUUNNITELMALLINEN TERVEYDENHUOLTO Suunnitelmallinen terveydenhuolto on pitkäjänteistä työtä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja parantamiseksi, sekä tuottajan työssä jaksamisen, työturvallisuuden että tilan talouden parantamiseksi. Terveitä ja pitkäikäisiä, tuottavia eläimiä on mukava hoitaa. Kun panostetaan suunnitelmalliseen terveydenhuoltoon, ei epämiellyttäviä yllätyksiä tapahdu läheskään niin usein, kuin jos keskitytään ainoastaan äkillisten sairastapausten hoitoon. Silloin kun karjassa esiintyy oireilevia eli kliinisesti sairaita eläimiä, on karjassa todennäköisesti suurempi joukko piilevästi eli oireettomasti sairastuneita tai potentiaalisessa riskiryhmässä olevia yksilöitä. ELÄINTEN TERVEYTEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ Rajala

415 KOTIELÄIMET Terveydenhuollon tasot Elinryhmä Yksilö Karja Kansallinen Terveydenhuollon avulla pyritään pureutumaan sairauksien ja tuotantotappioiden syihin eli kartoittamaan ja poistamaan niille altistavat tekijät, sekä havaitsemaan tuotannon riskikohdat. Näin voidaan vähentää sairauksien esiintymistä pitkällä tähtäimellä. Terveydenhuolto ei siis ole ainoastaan suunnitelmia ja toimenpiteitä karjan sairastumisen varalle. Luomueläinten hoitoa säätelevät eläinlääkintölainsäädäntö sekä EU-asetus luonnonmukaisesta kotieläintuotannosta. Nämä määrittelevät ne minimivaatimukset, joita luonnonmukaisessa kotieläintuotannossa on noudatettava. Terveydenhuoltoa voidaan tarkastella usealla eri tasolla. Suppeimmillaan se on jonkin elinryhmän, esimerkiksi utareen ja utareterveyteen vaikuttavien tekijöiden huomiointia. Kun näkökulmaa hiukan laajennetaan, puhutaan yksilön terveydenhuollosta. Tilatasolle mentäessä halutaan vaikuttaa koko karjaan ja tilan toimivuuteen kokonaisuudessaan, karjanomistajaa ja hänen perhettään unohtamatta. Kansallisen tason terveydenhuollosta puhuttaessa tarkoitetaan edellä mainittujen tasojen lisäksi koko maan eläintautitilanteen hyvän tason ylläpitoa ja parantamista, sekä kotimaisten eläintuotteiden laadun varmistamista. Pyritään varmistamaan myös kuluttajan turvallisuutta ja muun muassa antibiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen lisääntymisen ehkäisyä. TERVEYDENHUOLLON TASOT Tilatason terveydenhuollossa tarkastellaan karjan hoitoa kokonaisuudessaan. Kansallisen tason terveydenhuoltoon osallistuville tiloille tehdään vähintään yksi terveydenhuoltokäynti vuosittain. Käynnin yhteydessä tarkastellaan lypsykarjatilan kyseessä ollessa muun muassa 412

416 KOTIELÄIMET navettaympäristöä, eläinten ruokintaa, tarttuvilta taudeilta suojautumista, eläinten jalka- ja utareterveyden hallintaa, loisten hallintaa, tilan lääkityskäytäntöjä ja lääkejäämien hallintaa. Käynnillä pyritään myös huomioimaan tuotannon pullonkaulat ja sovitaan yhdessä tärkeimmät toimenpiteet, joiden avulla eläinten terveyttä ja tilan tuottavuutta voidaan edistää. Terveydenhuoltotyö on hedelmällisintä silloin kun karjan omistaja ja kaikki tilan neuvontaan osallistuvat tahot ovat työhön motivoituneita ja tekevät saumatonta yhteistyötä. Jos esimerkiksi navettaa aiotaan korjata tai laajentaa, kannattaa suunnitteluun ottaa mukaan useampia, asiaa hiukan eri näkökulmilta tarkastelevia alan asiantuntijoita, ainakin rakennussuunnittelija, tuotantoneuvoja ja eläinlääkäri. Eläimellä on niin fyysisiä, psyykkisiä kuin sosiaalisiakin tarpeita. Mikäli kaikki sen tarpeet tyydytetään, säilyy se varmimmin terveenä ja hyvinvoivana. Jalostuksella tuotantoeläinten perimää on muutettu tuotanto-ominaisuuksien parantamiseksi. Tämän tuotantopotentiaalin kasvun seurauksena eläimet ovat muuttuneet vaativimmiksi ruokinnan, hoidon ja ympäristöolosuhteiden suhteen. Jalostuksesta huolimatta niiden lajityypilliset käyttäytymismallit ovat suurelta osin säilyneet. Luomueläinten terveyttä ja hyvinvointia pyritään edistämään valitsemalla tuotantoon sopivia rotuja ja linjoja sekä hoitamalla niitä lajille ominaisten tarpeiden mukaan. Pyritään käyttämään mahdollisimman korkealuokkaisia rehuja ja välttämään liiallista eläintiheyttä. Sellaiseen tilanteeseen, ettei sairastumisia lainkaan tapahtuisi, on kuitenkin mahdotonta päästä. Silloin kun eläin sairastuu, on se hoidettava parhaalla mahdollisella tavalla. Suurin osa tuotantoeläinten sairauksista on niin sanottuja monisyysairauksia siihen, sairastuuko eläin, vaikuttaa useampi eri tekijä. Kyseessä on tavallaan tasapainottelu terveyttä ylläpitävien eli vastustuskykyä parantavien tekijöiden, ja stressitekijöiden eli sairaudelle altistavien tekijöiden välillä. Esimerkiksi vasikan keuhkotulehdus voi saada alkunsa siten, että eläin ei ole saanut tarpeeksi nopeasti syntymän jälkeen ternimaitoa, eikä siten ternimaidon mukana riittävästi immunoglobuliineja, vasta-aineita. Silloin sen vastustuskyky, immuniteetti, on heikko. Jos vasikka asustaa kosteassa ja vetoisessa karsinassa ja saa vielä niukahkosti ravintoa, toimivat nämä sairaudelle altistavina tekijöinä. Silloin taudin- 413

417 KOTIELÄIMET Jalostustavoitteita pitkätuottoisuus, kestävyys hyvä terveys ja luonne hedelmällisyys ja emo-ominaisuudet kotoisten rehujen hyväksikäyttökyky tuotteiden laatu aiheuttajat, joita on terveiden aikuisten nautojen limakalvoilla ja jotka normaalioloissa eivät pystyisi sairautta aiheuttamaan, voivat sen puutteellisen vastustuskyvyn omaavassa yksilössä tehdä. Vasikan hengitystietulehduksessa sairauden aiheuttaa useimmiten aluksi virus. Virukset lisääntyvät potilaan hengitysteissä ja heikentävät edelleen niiden puolustuskykyä, jolloin bakteerit voivat iskeä. Hoitamattomana sairaus voi edetä ja johtaa pitkittyessään kudosvaurioihin sekä potilaan kuolemaan. Sairaan eläimen lääkitseminen, mikä kyseisessä tapauksessa on välttämätöntä, hoitaa ainoastaan yksilön sen hetkisen vaivan. Se ei useimmiten vaikuta yleiseen sairastavuuteen karjassa eikä poista altistavia tekijöitä. Hoitaja on eläimen tärkein ympäristötekijä. Karjan hoitaja on ratkaisevin henkilö eläinten hyvinvoinnille ja terveydelle. Hän päättää siitä, millainen on eläinten elinympäristö, kuinka eläimiä ruokitaan ja hoidetaan sekä kuinka niitä käsitellään. Motivoitunut ja työhönsä paneutunut, ystävällisesti ja rauhallisesti eläimiä käsittelevä hoitaja on karjansa silmissä todellinen kultakimpale. Hyvä hoitaja on huolellinen ja tarkkaavainen, hän tuntee eläimensä ja huomaa muutokset niiden käyttäytymisessä ja terveydentilassa. Hyvä hoitaja suunnittelee alan asiantuntijoiden avulla eläinten hoitoon liittyvät toimet, esimerkiksi rehunteon ja ruokinnan, laidunnuksen tai vaikkapa karjan hedelmällisyyden hallinnan tarkasti. Hyvä hoitaja ottaa myös oman hyvinvointinsa ja työturvallisuutensa huomioon sekä tekee varasuunnitelmia myös yllättävien tapahtumien, kuten esimerkiksi sähkökatkoksen ja lantakoneen rikkoutumisen varalle. KLIININEN SAIRAUS ON VAIN JÄÄVUOREN HUIPPU Piilevät sairaudet heikentynyt vastustuskyky, lisääntynyt sairaustumisalttius tuotantotappiot Esimerkkejä: piilevä vs. kliininen ketoosi piilevä vs. kliininen C a-puutos piilevä vs. kliininen S e-puutos loissairaudet jne 414

418 KOTIELÄIMET KARJANJALOSTUS Luonnonmukaisen kotieläintuotannon tavoitteet painottuvat osin eri tavalla kuin tavanomaisen. Kotieläinten korkean määrällisen tuottavuuden rinnalle nousee ominaisuuksia, joita tarvitaan erityisesti luonnonmukaisissa hoitomenetelmissä. Emo-ominaisuuksiin tulee kiinnittää enemmän huomiota, koska emien annetaan hoitaa jälkeläisiään itse. Ryhmään soveltuvuus ja luonneominaisuudet ovat myös erittäin tärkeitä. Eläinrodun ja jalostuslinjan valinta tilan olosuhteita ja tavoitteita ajatellen on tärkeää. Kanojen kohdalla esimerkiksi häkkikanalaan jalostetut kanalinjat eivät välttämättä sovellu vaikeuksitta lattiakanalan olosuhteisiin (laumakäyttäytyminen, munintakäyttäytyminen, kestävyys). Vaikka tuotannon määrä on tärkeää myös luonnonmukaisessa tuotannossa, pyritään eläimen pitkään, kestävään ja tasaiseen tuotokseen. Kohtuullinen tuotos on eläimen terveyden kannalta parempi kuin huipputuotos ja siten myös hoitajalle vähemmän stressaavaa. Vuosituotoksen asemasta kiinnitetään huomiota elinikäistuotokseen. Näin eläimen hyvä terveys saa sille kuuluvan arvon. Pitkätuottoinen eläin hyödyntää myös kotoisia rehuja paremmin. Tuotteiden laatu on luonnollisesti tärkeä jalostustavoite Geenitekniikalla saavutetun kiihtyvän jalostusvauhdin kaikkia seurauksia eläimille ja luonnolle ei tunneta ja siksi siihen suhtaudutaan kielteisesti luonnonmukaisessa kotieläintaloudessa. Onko ihmisellä oikeus puuttua eläinten perimään geenitasolla, on myös eettinen kysymys ERI ELÄINLAJIEN LUONNONMUKAINEN HOITO NAUTAKARJA Nautakarjatilan peltoviljelyn ja eläinmäärän suhde on käytännön tiloilla yleensä sopiva ja pelloilla on noudatettu viljan ja nurmen vuorottelua viljelykierrossa. Navetan peruskorjauksessa tai uuden pihaton ja jaloittelutarhojen rakentamisessa sekä karjanlannan varastoinnissa ja käytössä tulevat todennäköisesti eteen suurimmat muutokset tilan siirtyessä luonnonmukaiseen viljelyyn. Todennäköisestä satotason laskusta johtuva rehuntuotantopintaalan lisätarve tulee ottaa huomioon suunniteltaessa karjan siirtämistä luonnonmukaiseen tuotantoon. Luonnonmukaisesti tuotettu -hyväksynnän saavutta- 415

419 KOTIELÄIMET minen maidolle ja naudanlihalle kestää näin useamman vuoden ja edellyttää pitkäjänteistä työtä ja suunnittelua. Riittävä määrä luonnonmukaisesti tuotettua rehua saadaan tavallisella tilalla luomukotieläintuotannon käynnistämiseen aikaisintaan kolmantena vuonna siirtymisen aloittamisesta. Ensimmäiset teuraseläimet tulevat myytäviksi vasta runsaan vuoden kuluttua tästä. Mikäli luonnonmukaiseen tuotantoon siirtyminen aloitetaan peltojen ja eläinten osalta samanaikaisesti, voidaan siirtymävaiheen kokonaispituutta koko yksikön osalta lyhentää kahteen vuoteen. Poikkeuksen hyödyntäminen edellyttää vähintään 50 % rehuomavaraisuutta. Siirtymäkaudella voi tavanomaisen rehun osuus märehtijöiden päivittäisestä rehuannoksesta olla enintään 25 % ja vuotuisesta rehunkulutuksesta enintään 10 % maataloudesta peräisin olevasta kuiva-aineesta laskettuna. Tämän jälkeen kaikkien rehujen (kivennäisaineita lukuun ottamatta) tulee olla luonnonmukaisesti tuotettuja. Kun riittävä luonnonmukaisesti tuotetun rehun osuus on saavutettu, luomumaitoa saadaan markkinoille kuuden kuukauden siirtymävaiheen jälkeen. Siirtymävaiheen aikana ja siitä eteenpäin karjaa on hoidettava luomuohjeiden mukaisesti. Karjan rehuvalioon ei ole yleensä tarpeen tehdä periaatteellisia muutoksia, mikäli tilalla on noudatettu karkearehuvaltaista ruokintaa. Palkokasvien osuus karkearehusta tulee todennäköisesti kasvamaan. Sen sijaan eläinten hoito-oloissa ja karjarakennuksissa muutokset ovat monesti tarpeen. Lihakarjan ympärivuotinen parsikasvatus tai täysrakolattiapohjaiset karsinat eivät ole sallittuja, jolloin siirtyminen luomutuotantoon voi olla suurikin tekninen ja taloudellinen kysymys. Lypsykarjatiloilla lehmien ja nuorkarjan pitäminen parsissa on sallittua ainoastaan poikkeusluvalla ja edellyttää, että eläimet pääsevät ulos myös talvella, vähintään kaksi kertaa viikossa. Pihatoissa tulee olla eläinten käytettävissä olevasta alasta kiinteää lattia-alaa vähintään 50 %. RUOKINTAMALLEJA MAIDONTUOTANNOSSA Lypsylehmien ruokinta voidaan järjestää useammalla eri tavalla. Eri ruokintamallien pääpiirteitä esitellään seuraavassa. 1. Normiruokinta tuotoksen mukainen karkea- ja väkirehuruokinta (karkea- ja väkirehun annostelu 416

420 KOTIELÄIMET päivätuotoksen mukaan). Ruokinnan tarkistus tehdään yleensä kerran kuussa mittalypsyn jälkeen. 2. Seosrehuruokinta väkirehu ja kivennäiset sekoitetaan karkearehun sekaan. Väkirehun osuus seoksessa määräytyy lähinnä karjan vuosituotoksen mukaan. Useimmiten käytössä on kaksi seosta; toinen maidossa oleville lehmille ja toinen ummessa oleville ja hiehoille. Kolmas seos voitaisiin tehdä vähässä maidossa oleville lehmille. 3. Tasaväkirehuruokinta -väkirehumäärä vuosituotoksen mukaan pidetään korkeamman tuotoksen kauden ( vrk) vakiona, määrä riippuu lehmän vuosituotostasosta esim kg/v 6-7 kg/pv, kg/v 7-8 kg/pv, kg/v 8-10 kg/pv, tarkennukset karkearehun laadun, esim. D-arvon ja syönti-indeksin perusteella. 4. Lehmien jako ruokintaryhmiin karkearehun laadun ja syöttömäärän mukaan. Korkean tuotoksen vaiheessa olevat lehmät saavat paraslaatuisia karkearehuja vapaasti ja väkirehua kohtuullisesti (tasaväkirehuruokintana). Ehtyvät lehmät saavat laadultaan hyvää tai keskinkertaista karkearehua lähes vapaasti tai rajoitetusti, mutta väkirehua rajoitetusti. Ummessa olevat lehmät ja hiehot saavat laadultaan keskinkertaista karkearehua rajoitetusti ja herumisryhmän lehmien syömättä jättämää karkearehua, mutta ei väkirehua. Mallin toteutus edellyttää, että eri laatuisia karkearehuja voidaan syöttää yhtä aikaa - esimerkiksi säilörehun paalausta tai kapeita laakasiiloja. Eri ruokintamallien vahvuuksia ja heikkouksia esitellään seuraavassa suuntaa-antavasti. 1. NORMIRUOKINTA tuotoksen mukainen ruokinta (karkea- ja väkirehun annostelu päivätuotoksen mukaan kuukausittain tarkistettuna) Vahvuuksia lehmän energian tarve voidaan parhaiten turvata korkeimman tuotoksen vaiheessa heruvat lehmät heruvat korkeisiin päivätuotoksiin säilörehun laadun merkitys tärkeä, mutta ei niin tärkeä kuin muissa ruokintamalleissa 417

421 KOTIELÄIMET Heikkouksia korkeatuottoisilla lehmillä väkirehuannokset tulevat hyvin suuriksi pötsin ph laskee haitallisen alas vaihtelee alentaa mikrobien kuidun sulatusta työllistävä väkirehu annosteltava useita kertoja päivässä tai oltava kalliit väkirehukioskit eläin ei itse pysty korjaamaan suunnittelijan/ruokkijan tekemiä virheitä väkirehun kokonaiskulutus voi olla suuri suosii teollisia rehuja ruokinta-automaatit eivät toimi kunnolla kotoisilla rehuilla kivennäisten oltava maittavia tarvitaan makurehuja suurten väkirehuannosten aiheuttamat ruuansulatusriskit sorkkakuumeen, juoksutusmahan kiertymän ym. riskit lisääntyvät Mallia voidaan soveltaa myös siten, että karkearehua annetaan vapaasti. 2. SEOSREHURUOKINTA Väkirehut sekoitettu karkearehujen sekaan. Vahvuuksia pötsin ph pysyy tasaisena tasoittaa maitotuotosta lypsykauden aikana suosii pitkämaitoisia lehmiä voidaan hyödyntää monipuolisesti erilaisia rehuja voidaan hyödyntää hyvin kotoisia rehuja rehun jakaminen on helppoa ja nopeaa väkirehun kokonaiskulutus karjassa voidaan saada normiruokintaa pienemmäksi (kolmea eri seosta käytettäessä) Heikkouksia tuotoksen mukainen ruokinta vaikeaa/mahdotonta kaikille lehmille sama seos käytännössä yleensä vain hiehot ja ummessa olevat saavat joko ei lainkaan tai vain niukasti väkirehua sisältävää seosta ei sovellu pienille tiloille suuret tilakohtaiset investoinnit tarvitaan leveä ruokintapöytä tai ketjuruokkija, erikoiskoneet ja varastot suuret vaatimukset säilörehun laadulle 418

422 KOTIELÄIMET NAUTOJEN LUONNONMUKAINEN HOITO JA RUOKINTA 1) Tavanomaisesti kasvatettujen nautojen hankkiminen on rajoitettua ja siihen tarvitaan TE -keskuksen lupa Tavanomaisesta tuotannosta hankittaessa siirtymävaihe - lihantuotannossa 12 kk ja ¾ elämästä - maidontuotannossa 6 kk 2) Sallittujen tavanomaisten rehujen lista: EU:n Luomuasetus 2092/91 liite II C saakka sallittu tavanomaista rehua max 10 % vuotuisesta ja 25 % päivittäisestä rehusta kuiva-aineena laskettuna 419

423 KOTIELÄIMET 3. TASAVÄKIREHURUOKINTA Karkearehua vapaasti. Väkirehun määrä määräytyy lehmän vuosituotoksen tai karjan vuosituotoksen mukaan. Poikimisen jälkeen sama väkirehumäärä kaikille usean kerran poikineille, ensikoille alempi. Vahvuuksia ruokinta yksinkertainen suunnitella ja toteuttaa väkirehun suurimmat käyttömäärät leikattu pois parempi pötsin ph:lle kuin normiruokinta hyödynnetään paremmin nurmirehuja ja sen valkuaista valkuaisväkirehun tarve pienempi, koska valkuaispitoisen säilörehun syöntimäärä vaihtelee tuotoksen mukaan enemmän kuin muissa ruokintamalleissa väkirehun kokonaiskulutus voi olla pienin suosii pitkämaitoisia lehmiä ei ylletä huipputuotoksiin toteutettavissa pienin investoinnein Heikkouksia suuret vaatimukset säilörehun laadulle ei ylletä huipputuotoksiin karkearehun sulavuuden ollessa huono, väkirehuannosta on suurennettava TUOTANTOYMPÄRISTÖ Rakentamisessa tulee ottaa huomioon naudan lajinmukaiset tarpeet. Lajinmukaisessa kotieläinhoidossa eläinten tulee saada toteuttaa erityisesti liikunnan ja toiminnan haluaan sekä sosiaalisia käyttäytymismalleja. Eläimille järjestetään vähimmäisvaatimuksena ympärivuotinen ulkoilumahdollisuus. Kaikilla luonnonmukaisesti hoidetuilla naudoilla on pääsääntöisesti oltava mahdollisuus päästä kesällä laitumelle ja lisäksi talvella ulkojaloittelualueelle tai ulkotarhaan. Aina eläinten ulkoiluttamista ei vaadita. Eräs tällainen poikkeus on säätila. Eläimiä ei tarvitse laskea ulos erittäin kovalla tuulella, kovalla sateella, erittäin kovalla pakkasella tai hellepäivinä. Eläinten ulkoilupäivät merkitään muistiin. LAMPAAT Lammastilan siirtyminen luonnonmukaiseen viljelyyn onnistuu laidunmaiden viljelyn huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella. Laitumella leviävien loisten aiheut- 420

424 KOTIELÄIMET LAMPAIDEN LUONNONMUKAINEN HOITO JA RUOKINTA Lähde: KTTK ) Tavanomaisesti kasvatettujen lampaiden hankkiminen rajoitettua ja siihen tarvitaan TE -keskuksen lupa Tavanomaisesta tuotannosta hankittaessa siirtymävaihe on 6 kk 2) Sallittujen tavanomaisten rehujen lista: EU:n luomuasetus 2092/91 liite II C saakka sallittu tavanomaista rehua max 10 % vuotuisesta ja 25 % päivittäisestä rehusta kuiva-aineena laskettuna 421

425 KOTIELÄIMET LUOMUVILJELYKIERRON, REHUNTUOTANNON JA ELÄINTEN REHUVALION SUHDE/LAMPAAT 422 tamien vahinkojen estämiseksi on suunniteltava erityinen laidunkierto. Lammastilan viljelykierrossa monivuotisten nurmien lisäksi yksivuotisten nurmien mukaanotto helpottaa loistilanteen hallintaa. Lammastiloilla ei ole käytettävissä virtsaa laidunten kesälannoitukseen kuten nautatiloilla ja laidunten ehtymisen vaara on olemassa. Monivuotisten, kovaa kulutusta kestävien laidunten perustaminen ja hoito on tärkeä opetella. Laiduntamiselle vaihtoehtona on karitsoiden niittorehuruokinta. Niittorehuruokinnan etuna on myös loistartuntojen välttäminen laitumen kautta. Aikuisia eläimiä varten on hyvä olla luonnonlaitumia tai metsälaitumia. Lammastilojen viljelykiertoon voidaan mahdollisesti sisällyttää myös leipäviljaa, sillä lampaat tarvitsevat rehuviljaa nautoja vähemmän, jolloin viljelykierrosta voi tul-

426 KOTIELÄIMET la liian nurmivaltainen. Väkirehua tarvitaan runsaimmin uuhille imetysvaiheessa sekä teuraskaritsojen nopeaan kasvuun. Nurmirehun hyödyntämistä parantaa, mikäli karitsan syntyvät jo maaliskuussa, jolloin ne ovat noin 8 viikon ikäisiä laitumelle laskettaessa. Luomulampaanlihaa saadaan markkinoille aiemmin kuin naudanlihaa, koska karitsa kasvaa yhdessä kesässä teuraskypsäksi. Suomessa lampaiden hoidossa ja hoitoympäristössä ei ole yleensä juurikaan muutettavaa siirryttäessä tavanomaisesta tuotannosta luonnonmukaiseen tuotantoon. SIAT Sikatiloilla siirtyminen tavanomaisesta tuotannosta luonnonmukaiseen kotieläintuotantoon vaatii muutoksia niin eläinten ruokinnassa, hoidossa kuin tuotantoympäristössäkin. Sikojen rehuvalio koostuu pääosin viljasta, jota täydennetään valkuaisrehuilla, esim. rypsillä, herneellä, härkäpavulla ja/tai maitotuotteilla. Luomusian rehuvalion tulee olla monipuolinen ja sisältää myös ruohoa, heinää tai säilörehua. Jos sianlihantuotanto on perustunut ostorehuihin, tilalla on luomukotieläintalouteen siirryttäessä ratkaistava myös kotoisen luomurehun varastointi-, jauhatus- ja rehunjakokysymykset. Luonnollisen käyttäytymismallinsa mukaisesti sian tulisi saada etsiä osa ravinnostaan tonkimalla. Nykyaikaisessa sikataloudessa tämä on harvoin mahdollista, mutta luomusikalassa tonkimiskäyttäytymiselle voi luoda mahdollisuuksia runsaalla kuivituksella ja vaikkapa tuomalla karsinoihin ruohoturpeita. Niistä, juurista ja maasta siat saavat myös rautaa luonnollisesta lähteestä. Sikatilan viljelykierto on yleensä hyvin viljapainotteinen. Luomutuotannossa maan kasvukuntoa parantavassa viljelykierrossa tulee olla aina tavanomaiseen viljelyyn verrattuna runsaasti nurmea. Näin viljapinta-ala pienenee entisestä. Vaihtoehtona on silloin vähentää eläinmäärä rehuntuotantoa vastaavaksi tai ostaa puuttuva rehu. Rehuseoksia voi mahdollisuuksien mukaan täydentää luonnonmukaisesti tuotettujen perunan, juuresten ja leipäviljan lajittelutähteillä sekä meijeriteollisuuden sivutuotteilla. Nurmirehun osuutta sikojen ruokinnassa voidaan myös pyrkiä kasvattamaan. Jotta varsinkin lihasiat pystyisivät hyödyntämään nurmirehua kohtuudella, sen tulee olla nuorta ja hyvälaatuista. Naapurimaissa kuten Ruotsissa luomulihasikojakin monesti myös laidunnetaan. LUOMUVILJELYKIERRON REHUNTUOTANNON JA ELÄINTEN REHUVALION SUHDE/SIAT Sian luonnollinen käyttäytyminen liikunta tonkiminen monipuolinen rehuvalio lauma/pahnue emakoilla pesänteko 423

427 KOTIELÄIMET SIKOJEN LUONNONMUKAINEN HOITO JA RUOKINTA 1) Tavanomaisesti kasvatettujen sikojen hankkiminen rajoitettua ja siihen tarvitaan TE -keskuksen lupa. Tavanomaisesta tuotannosta hankittaessa siirtymävaihe on 6 kk. 2) Sallittujen tavanomaisten rehujen lista: EU:n luomuasetus 2092/91 liite II C saakka sallittu tavanomaista rehua max 20 % vuotuisesta ja 25 % päivittäisestä rehusta kuiva-aineena laskettuna 424

428 KOTIELÄIMET Luomutuotannossa varataan tilaa sikaa kohti tavanomaisessa tuotannossa sovellettavaa mitoitusta enemmän. Sikojen tulee myös päästä ulkotarhaan tai ulkojaloittelualueelle vähintään toukokuusta lokakuuhun. Karsinoiden lattia-alasta täytyy vähintään puolet olla kiinteää, jossa ei ole rakoja tai ritilöitä ja eläinten makuualueen tulee olla kuivitettu. Nämä em. tekijät saattavat osaltaan vaikeuttaa luomutuotantoon siirtymistä. Lihasikaloissa voi tietenkin vähentää eläinten määrää karsinoissa, jolloin jäljelle jääneiden tila eläintä kohti kasvaa. Tästä kuitenkin seuraa, että teuraaksi menevien eläinten määrä vähenee. Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa on lihasikojen kasvatus sekä porsastuotanto hyvin kevyissä rakennuksissa ja ulkona laiduntaen saanut jalansijaa tuottajien ja kuluttajien keskuudessa. Isot viljatilat sekä luonnonmukaisesti että tavanomaisesti viljelevät joilla on rehuksi meneviä leipäviljaeriä ja lajittelutähteitä sekä pakollisia viherkesantoalueita, ovat ottaneet sikoja hyödyntämään olemassa olevia rehuja. Ruotsissa on myös alettu käyttää hyväksi sikojen tonkimishalua uudistettavien metsäalojen muokkauksessa ja vaikeasti torjuttavien juuririkkakasvien hävittämisessä. KANAT Luonnonmukaisen kananhoidon ja kanalaympäristön tulisi sallia mahdollisimman monien kanojen luontaiseen käyttäytymiseen kuuluvien toimien suorittaminen. Näitä ovat mm. rehun etsiminen ruopsuttamalla, muninta pesään, nukkuminen orrella ja hiekkakylvyt sekä parven sisäisen arvojärjestyksen eli nokkimisjärjestyksen noudattaminen. Häkkikanalat on luomutuotannossa kielletty. Kanojen rehuvalio on hyvin viljapainotteinen, joten siipikarjatalous sopisi hyvin esimerkiksi lihakarja- tai 425

429 KOTIELÄIMET KANOJEN LUONNONMUKAINEN HOITO JA RUOKINTA 1) Tavanomaisesti kasvatettujen lintujen hankkiminen on rajoitettua ja siihen tarvitaan TE -keskuksen maaseutuosaston lupa Tavanomaisesta tuotannosta hankittujen lintujen siirtymävaihe on munantuotantoon 6 vk ja lihantuotantoon 10 viikkoa (alle 3 vrk ikäisestä luomutuotantoon). 2) Sallittujen tavanomaisten rehujen lista : EU:n luomuasetus 2092/91 liite II C saakka sallittua tavanomaista rehua max 20 % vuotuisesta ja max 25 % päivittäisestä rehusta kuiva-aineena laskettuna 426

430 KOTIELÄIMET Luonnonmukaisessa eläintuotannossa on noudatettava eläinsuojelusäädöksiä geneettisesti muunneltujen organismien (GMO) ja GMOjohdannaisten käyttö on kielletty samaa eläinlajia ei saa kasvattaa vuoroin luomuna ja vuoroin tavanomaisena eläintuotantoa ei voida harjoittaa ilman yhteyttä luomuviljeltyyn peltoalaan eläinyksilöiden on kyettävä lisääntymään luonnollisella tavalla KTTK 2000 Ruokinta ruokinnassa pyritään huomioimaan eläinten ravinnontarpeet ja hyvinvointi tavoitteena korkealaatuiset tuotteet ja pitkäkestoinen tuotanto rehuina luomuna tuotetut kasviperäiset rehuaineet eläinperäisistä rehuaineista ovat sallittuja 1) maito ja maitotuotteet, 2) kalat, muut merieläimet, niistä saatavat tuotteet ja sivutuotteet, 3) Munat ja munatuotteet siipikarjan ravinnoksi. ruokinnassa ei ole sallittua käyttää antibiootteja, kokkidiostaatteja, lääkkeenkaltaisia aineita, kasvunedistäjiä tai muita kasvun- ja tuotannon edistämiseen tarkoitettuja aineita eläinten pakkosyöttö on kielletty ruokinnassa siirtymäkaudella ( saakka) sallitut tavanomaiset rehut on lueteltu EU:n luomuasetuksessa (2092/91, liite II C) KTTK 2000 lammastilalle, jolla on ylimääräistä rehuviljaa. Myös vilja-vihannestilalla kanoille voisi löytyä hyviä lajittelujätteitä rehuksi. Kanojen ruokinnan toteuttaminen suurissa yksiköissä luomuohjeiden mukaisesti vaatii hyvää suunnittelua ja ruokintatekniikan kehittämistä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että rehuseos sisältää riittävästi kanoille (ja muullekin siipikarjalle) tärkeitä välttämättömiä aminohappoja, etenkin metioniiniä ja lysiiniä. Ruokinnan puutteet heijastuvat eläinten hyvinvointiin huonompana munintana, kasvuna ja rehuhyötysuhteena sekä altistavat eläimet kannibalismille. Myös kanalan ja ulkotarhojen toimivuuteen tulee kiinnittää huomiota. Tällaisia kohteita ovat mm. orsien, ruokintalaitteiden, munintapesien ja ikkunoiden sijoittelu, lannanpoisto sekä rottien ja pikkulintujen kanalaan pääsyn estäminen. Suomessa vuonna 2002 oli luomukanoja 52 tilalla, joissa oli noin kanaa. 427

431 KOTIELÄIMET KIRJALLISUUTTA Anon Luomun markkinatutkimus ja luomubarometri 10/2001. Saatavilla Internetissä: [ ] Anon Lehmien ruokinta, terveys ja hyvinvointi pihatossa. Maito ja me 3/2002. Ruokintastrategiat ja syöntikäyttäytyminen pihatossa. Väkirehuruokinnan toteuttamisvaihtoehdot pihatossa. Lehmien tuotantot ja hyvinvointi. Utareterveyden seuranta uudella tekniikalla. Ss Boehncke, E Alternatives in animal husbandry. Proceedings of the international conference on alternatives in animal husbandry. Kasselin korkeakoulu, Witzenhausen. 365 s. Andresen, N., Ciszuk P. and Ohlander, L Pigs on Grassland. Animal Growth Rate, Tillage Work and Effects in the Following Winter Wheat Crop. Biol Agric & Hortic, 18(4), Baumann, W Ökologische Hühnerhaltung. Praxis des ökolandbaus. Stiftung Öklologie & Landbau (SÖL). Mainz. 154 s. Boehncke, E. & Krutzinna, C Animal health. Fundamentals of Organic Agriculture. 11 th IFOAM International Scientific Conference August 11 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. ss Castrén, H Kotieläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja s. Ciszuk, P., Charpentier, L. & Hult, E Fritt foderval för ekologiska hönor. Fakta Jordbruk Nr 7/ p. Deerberg, F Basic principles of ecological laying hen nutrition regarding to their natural behavioral needs. Proceeding of the international conference on alternatives in animal husbandry. Kasselin korkeakoulu, Witzenhausen. ss Dredge, K Millainen on ihanteellinen poikimakarsina? Maito ja Me, nro 2. ss Ebbesvik, M. ja Løes, A-K Organic dairy production in Norway. Feeding, health, fodder production, nutrient balance and economy. Results from the 30 farm-project, In: Proceedings of NJF-seminar no. 237, Rapport 93. ss Ebbesvik, Martha Nøkkeltall fra 13 garder med økologisk drift. Resultat og kommentarer Norsk senter for økologisk landbruk. Norsøk. Tingvoll. 192 s. van Erk, L De Kleine Aarde (The Small Earth). Sustainable organic agriculture and energy use. Hollanti. Fölsch, D.W., Huber, H.U. ja Hauser, R Aviaries for laying hens in Switzerland - 10 years of experience on farms. Proceeding of the internat. conference on alternatives in alternative husbandry. Kasselin korkeakoulu, Witzenhausen. ss Hermansen, J.E., Lund, V.& Thuen. E. (eds.) Ecological animal husbandry in the Nordic Countries. Proceedings from NJF-seminar No DARCOF Report No. 2/2000. Horsens, Denmark September Hovi, M. & García Trujillo, R.. (eds.) Diversity of livestock systems and definition of animal welfare. Proceedings of the Second NAHWOA Workshop. Córdoba, 8-11 January University of Reading Hovi, M. & Baars, T. (eds.) Breeding and feeding for animal health and welfare in organic livestock systems. Proceedings of the Fourth NAHWOA Workshop. Wageningen, March University of Reading. Hovi, M. & Bouilhol, M. (eds.) Human-animal relationship: stockmanship and housing in organic livestock systems. Proceedings of the Third NAHWOA Workshop. Clermont-Ferrand, October University of Reading Huhtanen, P Tasaväkirehuruokinta lypsylehmillä. Nautakarja. Vol 19, 5. Ss Huuskonen, A., Joki-Tokola, E., Valkama, S., Kiljala, J. & Huttu, S Vasikoiden maitojuotto luonnonmukaisessa tuotannossa, Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s Toim. Marketta Rinne. Hörning, B. Raskopf, S. Somantke, C., Boehncke, E., Walter, J. & Schneider, M Sikojen lajinmukainen hoito. Käännös teoksesta: Artgemässe Schweinehaltung. Grundlagen und Beispiele aus der Praxis. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 173 s. Jonsson, S Två gårdssystem i Öjebyn plan och utfall efter 11 år. Ekologiskt lantbruk. Sammanfattningar av föredrag och postrar, Ultuna. CUL. SLU. Ss Jonsson. S Results from the Öjebyn-projekt. Eleven years of organic production. In: Breeding and feeding for animal health and welfare in organic livestock systems. Proceedings of the Fourth NAHWOA Workshop Wageningen, Pp Kauppinen, R., Pölkki, J., Niskanen, H. & Leskinen, U.-M Luonnonmukaisen apilasäilörehun kivennäispitoisuus. Nurmitutkimusten satoa tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro 14: Khalili, H Kotovaraisen ruokinnan optimointi luonnonmukaisessa maidontuotannossa. Loppuraportti. MTT. Jokioinen. Khalili, H.; Saarisalo, E.; Suvitie, M.; Kuusela, E Valkuaislisät ruokinnassa antavat potkua luomumaidon tuotantoon. Koet & Käyt 56, 6. s. 7. Khalili, H.; Kuusela, E.; Saarisalo, E.; Suvitie, M Use of rapeseed and pea grain protein supplements for organic milk production. Agricultural and Food Science in Finland vol. 8 nro 3, ss Kiljala, J., Huuskonen, A., Joki-Tokola, E. & Huttu, S Vaihtoehtoiset karkearehut luomunaudanlihantuotannossa. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s Toim. Marketta Rinne. 428

432 KOTIELÄIMET Kivinen, T Ekologinen luomusikala. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002 [verkkojulkaisu]. Suomen Maaataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 18. Toim. Anneli Hopponen. Viitattu [ ]. Julkaistu Saatavilla Internetissä: Kotro, J Luomukotieläintuotannon etiikka näkyy käytännössä. Omavarainen maatalous nro 8. ss Krötzl, H Parresta pihattoon. Naudan lajinmukainen käyttäytyminen rakentamisen perustana. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja s + 12 liites.. Krötzl, H Lajinmukaiset karsinat. Sian lajinmukainen käyttäytyminen rakentamisen perustana. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja s. Krötzl, H Makuukoppi on sikaystävällinen karsina. Lihatalous no 7, ss Krötzl, H Nautojen makuupeti kuorikkeesta ja olkisilpusta. Lihatalous no 1, ss KTTK Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet eläintuotanto. KTTK:n julkaisuja B2 Luomutuotanto. 4/ s. Kuusela, E., Sormunen-Cristian, R., Nykänen-Kurki, P Yksivuotisten palkokasvien laiduntaminen. In: toim. Oiva Niemeläinen, Mari Topi-Hulmi, Eeva Saarisalo. Nurmitutkimusten satoa: tuloksia lannoituksesta, palkokasveista, luomunurmista, laitumista, ruokonadasta. Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu 14: Kuusela, E Nurmirehut luomumaidon tuotannossa. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s Toim. Marketta Rinne. Laurinen, P Karkearehua sioille. Sika 2. Ss Laurinen, P., Partanen, K., Siljander-Rasi, H., Alaviuhkola, T., Valaja, J. & Jalava, T Palkokasvit luomuporsaiden ja lihasikojen ruokinnassa. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s Toim. Marketta Rinne. Lockeretz, W. and Boehncke, E Agricultural systems research. In: Diversity of livestock systems and definition of animal welfare. Proceedings of the Second NAHWOA Workshop Cordoba Pp Manninen, E Kotieläinten hyvinvoinnin määrittely ja arviointiperusteet. Kirjallisuustutkimus. Kotieläinhygienian laitoksen julkaisuja 1. Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Kliinisen eläinlääketieteen laitos ja Suomen eläinsuojeluyhdistys ry. Helsinki. 71 s. Manninen Merja (toim.) Hyvinvoivat naudat puhtaassa ympäristössä - loppuraportti. MTT. Maa- ja metsätalousministeriö, Maatilatalouden kehittämisrahasto.118 s. Myllys, A Naudan hyvä elämä. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 88 s. Myllys, A Hyvinvointi-indeksin testaaminen. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. Julkaisuja 71. Mikkeli. 82 s. Mälkiä, P., Ahlfors, K. & Teräväinen, H. (toim.) Tuotantoeläinten hyvinvointi. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no s. Nousiainen, J Väkirehun määrän ja sen valkuaispitoisuuden jaksottamisen vaikutus lypsylehmien maitotuotokseen. Maataloustieteen päivät. Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja nro 977: 35. Partanen, K. 2000a. Luomusikoja ilman puhtaita aminohappoja. Lihatalous 58. 3, ss Partanen, K. 2000b. Oman pellon valkuaisrehut. Maatalouden tutkimus- ja tuotantopäivät, ss Partanen, K., Siljander-Rasi, H., Alaviuhkola, T. & Suomi, K. 2000a. Luonnonmukaisesti tuotettu sinilupiini lihasikojen rehuna. Tutkimusraportti MTT, Sikatalous. 8 s. Partanen, K., Siljander-Rasi, H., Alaviuhkola, T. & Suomi, K. 2000b. Luonnonmukaisesti tuotettu härkäpapu lihasikojen rehuna. Tutkimusraportti MTT, Sikatalous. 9 s, Partanen, K., Siljander-Rasi, H., Suomi, K. & Alaviuhkola, T Herne ja härkäpapu porsaiden ruokinnassa. Tutkimusraportti MTT, Sikatalous. 4 s. Peltomäki, A. & Teräväinen, H. (toim.) Luomunaudan ja sian ruokinta ja hoito. Tieto tuottamaan 94. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja no 972. Partanen, K., Valaja, J. & Siljander-Rasi, H Composition, ileal amino acid digestibility and nutritive value of organically grown legume seeds and conventional rapeseed cakes for pigs. Agricultural and Food Science in Finland. Vol 10 (2001): pp Pitkäranta, J Maitotilaa voi kehittää myös tuotantoa laajentamalla. Maito ja Me nro 2. ss Rajala, P Nautakarjan terveydelle merkittävät tuotantoympäristötekijät ja niiden mittaaminen navetassa. Eläinlääketieteellinen korkeakoulu. Julkaisuja 7. Helsinki. 114 s. + 8 liites. Roiha, U Hyvinvointi-indeksi. Tuotanto-olosuhteiden lajinmukaisuutta kuvaava hyvinvointi-indeksi ANI 35L/ 2000 naudat. Perustuu professori H. Bartussekin indeksiin. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 40 s. Roiha, U Luomulehmien hyvinvointi Etelä-Savossa. Luomukotieläintalouden kehittäminen Etelä-Savossa hankkeen tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus. Julkaisuja s. Roiha, U. ja Nieminen, T Luomunautojen terveys ja hyvinvointi. Kotieläinten luonnonmukainen terveydenhoito ja hyvinvoinnin arviointi tutkimushankkeen loppuraportti. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. Julkaisuja s. Saloniemi, H. & Rajala, P Kotieläinten terveys ja tuotantoympäristö. [verkkojulkaisu] Saatavilla Internetissä: ( ) 429

433 KOTIELÄIMET Savolainen, U, & Teräväinen, H Lampaan ruokinta ja hoito. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 959. Tieto tuottamaan 90. Seuri, P Nautakarjan avulla enemmän irti luomusta. Nauta 30, Sihvonen, T Kotieläintuotteiden ja -tuotannon eettisyys taloudellisena tekijänä. Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos. Pro gradu -työ. 95 s. Simonen, T. & Saloniemi, H. (toim.) Kotieläinten tuotantoympäristötutkimus Seminaariraportti Kotieläinhygienian julkaisuja 24. Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Kliinisen eläinlääketieteen laitos. 139 s. Syrjälä-Qvist, L., Tuori, M., Saastamoinen, I. & Saloniemi, H Puna-apila sisältää runsaasti kasviestrogeeneja. Koetoiminta ja käytäntö 4:11. Syrjälä-Qvist, L Nurmipalkokasveista säilörehua kotieläintuotantoon. LEGSIL tutkimusprojektin tulokset. 20 s. Tengvall, H Kanojen hoito. Opas vapaiden kanojen kasvattajille. Maaseutukeskusten liiton julkaisuja no s. Tengvall, H Lattiakanalaopas. Farma Maaseutukeskus. 83 s. Tuovinen, T. & Kantanen, J Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelma. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2002 [verkkojulkaisu]. Suomen Maaataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 18. Toim. Anneli Hopponen. Viitattu [ ]. Julkaistu Saatavilla Internetissä: mtpjul02.htm. ISBN X. Tuori, M., Kaustell, K., Valaja, J., Aimonen, E., Saarisalo, E., Huhtanen,, P Rehutaulukot ja ruokintasuositukset 2001 [verkkodokumentti].. (URN:NBN:fi-fe ). (elektroninen julkaisu ; HTML). rehutaulukot/ Tuori, M., Topi-Hulmi, M. & Saarisalo, E. (toim.) Nurmipalkokasvien tuotanto ja käyttömahdollisuudet. Professori Liisa Syrjälä-Qvistin juhlaseminaari Suomen Nurmiyhdistyksen julkaisu nro s. Tuori, M., Syrjälä-Qvist, L. & Jansson, S Puna-apila- ja nurminatasäilörehu eri suhteissa lypsylehmien ruokinnassa. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s Toim. Marketta Rinne. Venäläinen, E., Laurinen, P., Valaja, J., Perttilä, S., Partanen, K., Jalava, T. & Tupasela, T Luomulihasiipikarjan haasteellinen valkuaisruokinta. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät Kotieläintiede. MKL:n julkaisuja nro 977. s Toim. Marketta Rinne. Vihtonen, T Eettiset tekijät ja arvostukset tuotantoeläinten kasvatuksessa ja kotieläintuotteiden kysynnässä. Maatalouden Taloudellinen Tutkimuslaitos. Tutkimuksia s. Weiblinger, S., Baars, T. & Menke, C Understanding the cow the central role of human-animal relationship in keeping horned cows in loose housing. In: Human-animal relationship: stockmanship and housing in organic livestock systems. Proceedings of the Third NAHWOA Workshop, Clermont-Ferrand, October Eds. M. Hovi and M. Bouilhol. Wülbers-Mindermann M, Algers B & Berg C, Beteendeanpassad svinhållning - för minskad stress och sjuklighet. SLU Fakta Jordbruk, nr p. Yrjänen, S Seosrehu sopii pihattolehmien ruokintaan. Koetoiminta ja käytäntö 58, No 4, Yrjänen, S., Kaustell, K., Sariola, J., Kangasniemi, R. & Khalili, H Väkirehuruokinnan toteutusvaihtoehdot pihatossa. In: toim. Marketta Rinne. Maataloustieteen päivät 2002: kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 977, ss Yrjänen, S., Kaustell, K., Sariola, J., Kangasniemi, R. & Khalili, H Effects of concentrate feeding strategy on milk production and feed intake of dairy cows housed in a free stall barn. Livestock Production Science. 430

434 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI 9. LUOMUTUOTTEIDEN JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI 9.1 JATKOJALOSTUS LUOMUELINTARVIKKEIDEN JATKOJALOSTUS Elintarvikkeiden jatkojalostuksen tavoitteena on saada elintarvikeraaka-aineet eri valmistusmenetelmien avulla paremmin säilyviksi sekä monipuolistaa kaupassa olevaa tuotevalikoimaa. Luomutuotteiden jatkojalostuksessa käytetään samoja valmistusmenetelmiä kuin tavanomaisten elintarvikkeiden valmistuksessa, sillä ns. luomuvalmistusmenetelmiä ei ole erikseen määritelty. Luomutuotteiden jatkojalostuksen suuntaviivat määräytyvät luomun yleistavoitteiden pohjalta. Luomuelintarvikkeiden valmistajan kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että valitut valmistusmenetelmät ovat mahdollisimman ympäristöystävällisiä, hyödynnetään luonnon omia käymisprosesseja (mm. maitohappobakteerit) ja käytetään lisäaineita mahdollisimman vähän sekä hyödynnetään esim. matalalämpökypsennystä sekä ns. kevyitä valmistusmenetelmiä (ns. minimal processing). Luomutuotteet tulee pakata kuten muutkin tuotteet. Luomun tavoitteiden mukaisesti kannattaa pyrkiä pakkaamisessa ottamaan huomioon paitsi itse tuotteen säilyvyys ym. tekijät, niin myös pakkaamisen ympäristöystävällisyys. Luomutuotteiden jatkojalostus Raaka-aineet luomua Kevyitä valmistusmenetelmiä suosivaa Vähemmän ja turvallisempia lisäaineita Ei keinotekoisia väriaineita Ei geenimuuntelua eikä säteilytystä Ympäristöystävällinen teknologia ja pakkaaminen Tuotteiden terveellisyys ja maku Läpinäkyvä ketju Luomujalostuksen ja markkinoinnin yleistavoitteita Tuottaa täysarvoisia, korkealaatuisia elintarvikkeita. Toimia yhteistyössä luonnon kiertokulkujen ja elävien systeemien kanssa. Sisällyttää laajemmat sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset luonnonmukaisiin tuotanto- ja jalostusjärjestelmiin. Ylläpitää, edistää ja lisätä maatalouden monimuotoisuutta käyttämällä kestäviä tuotantojärjestelmiä sekä suojella niiden ekologisia yhteyksiä. Edistää veden ja vesivarojen vastuullista käyttöä ja säilyttämistä. Käyttää niin pitkälle kuin mahdollista, uusiutuvia luonnonvaroja tuotanto- ja jalostusjärjestelmissä. Edistää paikallisia ja alueellisia tuotanto- ja jakeluketjuja. Minimoida kaikenlaista ympäristön saastumista. 431

435 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Luomun periaatteita kierrätys varovaisuus läheisyys/paikallisuus Käyttää biohajoavia ja kierrätettäviä pakkausmateriaaleja. Sallia ja järjestää jokaiselle mukanaolevalle laadukas elämä, joka tyydyttää perustarpeet, ja takaa riittävät tulot sekä turvallisen, varman ja terveellisen työympäristön. Tukea koko tuotanto-, jalostus- ja jakeluketjun järjestämistä siten, että se on sekä sosiaalisesti oikeudenmukainen että ekologisesti vastuullinen. IFOAM 2002 Luomutuotteiden jatkojalostus miksi? Kuluttajat haluavat prosessoituja tuotteita Ammattikeittiöt haluavat puolivalmisteita Monipuolistetaan tuotevalikoimaa Tuotteille enemmän myyntiaikaa Raaka-aineiden hyödyntäminen MIKSI TUOTTEITA KANNATTAA JATKOJALOSTAA? Kuluttajatutkimusten mukaan luomutuotteita käyttävät kuluttajat haluavat ostaa myös esikäsiteltyjä tuotteita ja valmisruokia. Luomutuotteita käytetään myös ammattikeittiöissä, jotka mielellään ostavat tuotteet esikäsiteltyinä, puolivalmisteina tai valmiina tuotteina. Näin ollen markkinoilla on selvä kysyntä eri tavoin käsitellyille ja valmistetuille luomutuotteille. Luomuelintarvikkeita on saatavilla lähes kaikissa tuoteryhmissä. Ensimmäisenä kaupan hyllyille vihannesten ja juuresten jälkeen ilmestyivät viljatuotteet (jauhot, hiutaleet, ryynit, myslit), sen jälkeen maitotaloustuotteet, ruokaleivät, pakasteet ja makaroni- ja pastatuotteet. Luomulihan ja -valmisteiden saatavuudessa on eniten kehittämistarpeita raaka-aineen vähyyden ja epätasaisen saatavuuden vuoksi. Luomuraakapakasteiden tultua markkinoille monissa suurkeittiöissä ja kaupan paistopisteissä paistetaan luomuleipää. Monilla paikallisilla leipomoilla on oma luomutuotevalikoima. Suurimmat kotimaiset elintarvikeyritykset ovat myös tuoneet omat luomutuotteensa markkinoille viime vuosina. Luomuelintarvikkeiden valmistajista suurin osa on maatilasidonnaisia elintarvikealan mikroyrityksiä. Valmistamalla luomuraaka-aineista erilaisia elintarvikkeita, saadaan tuoretuotteille usein pidempi myyntiaika, parannetaan tuotteiden menekkiä ja saadaan jalostusarvon tuoma lisähinta oman yrityksen käyttöön. Luomuelintarvikkeiden myynnin kasvu on edelleen nopeampaa kuin tavanomaisten tuotteiden, joten tässä kehityksessä kannattaa olla mukana. RAAKA-AINEEN LAATU ELINTARVIKETEOLLISUUDEN NÄKÖKULMASTA Elintarviketeollisuus asettaa luomuraaka-aineille yleensä samat laatuvaatimukset kuin tavanomaiselle raaka-aineelle. Jokaisella yrityksellä on omat laatuvaatimuksensa, mutta esim. kasvisten osalta kiinnitetään huomiota mm. 432

436 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI lajikevalintaan, kokoon ja muotoon, terveyteen (taudittomuus, ei tuhoeläinten vioituksia), turvallisuuteen (mikrobiologinen laatu) sekä kemiallisiin ominaisuuksiin kuten nitraattipitoisuuteen ja liukoiseen kuiva-ainepitoisuuteen. Luomutuotannossa käytetään usein erilaisia esim. tauteja paremmin kestäviä lajikkeita kuin tavanomaisessa tuotannossa. Tällöin esim. porkkanalajike voi olla muodoltaan sellainen, ettei se sovellu olemassa oleviin esikäsittelylinjastoihin, jolloin hävikki on erittäin suuri. Sopimusviljelyssä laatuvaatimukset kuitenkin sovitaan yksityiskohtaisesti etukäteen. Luomuviljasta suuri osa tuotetaan sopimustuotantona. Luomuviljalle on laadittu yhteisesti omat laatuvaatimukset. Eri jalostajilla on myös omia erityisvaatimuksia raaka-aineen laadun suhteen. Muiden tuotteiden osalta noudatetaan kunkin yrityksen omia laatuvaatimuksia ja sopimusehtoja. Tutkimustoiminnan avulla pyritään saamaan lisätietoa luomutuotantoon soveltuvista lajikkeista ja tuoteturvallisuudesta sekä luomuraaka-aineiden muista ominaisuuksista. LUOMUELINTARVIKE SÄÄDELTYÄ ERIKOISTUOTANTOA Luomuelintarvikkeiden tuotantoa säätelevät sekä yleinen elintarvikelainsäädäntö että erityiset luomuelintarvikkeita koskevat säädökset. Tärkeimmät säädökset ovat luomuasetus (Neuvoston asetus (ETY) N:o 2092/91), eläimistä saatavia luomutuotteita koskeva lisäaineasetus (KTM:n asetus 773/2000) ja valvonta-asetus (MMM:n asetus 346/2000). Luomusäädöksissä tapahtuu muutoksia vuosittain. Uusimmat säädökset ja ohjeet koskien luomuelintarvikkeiden valmistusta löytyvät Elintarvikeviraston www-sivuilta ( otsikon Yrittäjälle alta). Luomuelintarvike on tuote, jonka maatalousperäisistä raaka-aineista vähintään 95 % on luonnonmukaisesti tuotettuja. Vain 5 % raaka-aineista voi olla niitä tavanomaisesti tuotettuja maatalousperäisiä raaka-aineita, jotka on erikseen määritelty EU:n luomuasetuksessa 2092/ 91. Tavanomaisina maatalousperäisinä raaka-aineina (enintään 5 % yhteensä) voidaan käyttää mm. karviaismarjoja, passionhedelmiä, kuivattua punaherukkaa ja kuivattua vadelmaa. Vettä, suolaa, lisäaineita, apuaineita, aromeja, mineraaleja, mikro-organismipohjaisia valmisteita, mikro-organismivalmisteita ja entsyymejä ei lasketa mukaan em. prosenttiosuuksiin. Luomutuotteis- Esimerkkejä jatkojalostuksesta eri tuoteryhmissä Vilja Jauhot, ryynit, hiutaleet Myslit, talkkunajauho Leivät Idätysvilja Puhdistetut jyvät Vihannekset, juurekset ja peruna Kuoritut juurekset ja peruna sekä raasteet Maitohapposäilykkeet Hapankaali Mehut Kuivatut juurekset ja vihannekset Kuivatut mausteyrtit ja valmiit sekoitukset Yrttisuola Marjat Pakastus kokonaisina marjoina tai soseena Marjamehut Nektarit ja hillot Marjaviinit Liha Makkara Lihasäilykkeet Säilykeruuat Maito Tinkimaito Pakattu maito Hapanmaitotuotteet Voi Juustot, rahka Laatuvaatimuksia yleisesti Soveltuvuus kuhunkin jalostusprosessiin Tasalaatuisuus Toivottavien aineiden pitoisuus (esim. vehnän valkuaispitoisuus/leipoutuvuus) Haitta-aineiden vähäisyys (esim. nitraatti, mikrobiriskit) Tuoteturvallisuus Säilyvyys Väri Koko Maku Sokeripitoisuus 433

437 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI sa myös keruutuotteiden on oltava luomulaatua. Luomulaatuiset keruutuotteet poimitaan luomuhyväksytyiltä alueilta ja poimijat ovat sitoutuneet luomuehtojen noudattamiseen. Luomujalosteissa ei saa käyttää raaka-aineita, jotka on tuotettu luonnonmukaiseen tuotantoon siirtymävaiheessa olevalla tilalla. Siirtymävaiheen raaka-aineet voidaan myydä jalostamattomina, jolloin niissä on oltava merkintä, että tuote on siirtymävaiheen tuotantoa. VESI JA SUOLA Luomuelintarvikkeissa käytettävän veden tulee olla elintarvikelainsäädännön määrittelemää talousvettä. Suolana voidaan käyttää meri- ja vuorisuolaa. Vähänatriumisten ruokasuolavalmisteiden (kuten PAN-suolan) käyttö on sallittu. Luomutuotteisiin ei saa lisätä mineraaleja, hivenaineita ja vitamiineja ellei elintarvikelainsäädäntö sitä nimenomaan vaadi (esim. lastenruuat). AROMIT Luomujalosteissa saa käyttää tavanomaisesti tuotettuja luontaisia eli luonnosta suoraan erilaisin fysikaalisin, entsymaattisin ja mikrobiologisin menetelmin saatuja aromiaineita ja -valmisteita. Kiellettyjä ovat luontaisen kaltaiset aromivalmisteet sekä keinotekoiset aromit. MAUSTEET Mausteiden on oltava luomulaatuisia. Tavanomaisena saadaan kuitenkin toistaiseksi käyttää mm. rosépippuria, piparjuuren siemeniä, galangajuurta, saflorin kukkia ja vesikrassia. Ko. mausteista on oltava eräkohtainen todistus siitä, ettei tuotetta ole säteilytetty. SOKERI JA MAKEUTUSAINEET Luomujalosteissa käytettävän ruokosokerin ja juurikassokerin on oltava aina luomulaatuista. Tuotteessa voi olla maksimissaan 5 % tavanomaista hedelmäsokeria. Luomujalosteita ei saa makeuttaa keinotekoisilla makeutusaineilla kuten sakariinilla tai aspartaamilla. SALLITUT LISÄAINEET Luomujalosteissa käytetään mahdollisimman vähän lisäaineita. Sallitut lisäaineet löytyvät Elintarvikeviraston www-sivuilta. Lisäaineiden käyttömäärissä ja käytön rajoituksissa noudatetaan elintarvikelainsäädännön lisäai- 434

438 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI neasetuksen määräyksiä. Perustavoitteena on käyttää elintarvikkeiden luontaisesti sisältämiä aineita, kuten sitruunahappoa, pektiiniä jne. Tiettyjen lisäaineiden käyttö on kuitenkin perusteltua tuotteen rakenteen tai säilyvyyden varmistamiseksi. Koska sallittuja lisäaineita on huomattavasti vähemmän kuin tavanomaisissa tuotteissa, aiheutuu tästä tiettyjä haasteita tuotekehitykseen ja säilyvyyteen: Säilöntäaineiden käyttö on kielletty, joten luomumehuihin, salaatinkastikkeisiin, tuorejuustoihin jne. ei saa lisätä esim. kaliumsorbaattia tai natriumbentsoaattia. Säilöntäaineettomuus lyhentää tuotteen säilyvyysaikaa varsinkin pakkauksen avaamisen jälkeen. Koska luomuelintarvikkeiden valmistuksessa ei saa käyttää keinotekoisia väriaineita, saattaa makeisten ja leivonnaisten valmistus olla joissakin tapauksissa ongelmallista, koska luontaisia luomuvärejä on saatavilla vain vähän. Lisäksi luontaisten värien teknologiset ominaisuudet ovat usein heikommat kuin vastaavien keinotekoisten. Keinotekoisten makeutusaineiden käyttö ei ole sallittua. Näin ollen vähäenergisiä makeisia ja virvoitusjuomia ei voi valmistaa luomulaatuisena. Fosfaatin käyttö luomulihavalmisteissa on kielletty, joten makkaran rakenne on saatava halutunlaiseksi muulla tavoin. Korvaavana aineena voidaan käyttää sitraattia (Na-, K-, ja Ca- mono-, di- tai trisitraattia esimerkiksi 0,1 %), joka on makkaroissa hyvä vedensitoja suolan kanssa. Säilyvyyttä parantavan nitriitin käyttö on sallittu, mutta sen käyttömäärä on pienempi kuin tavanomaisissa lihajalosteissa; 80 mg/kg. Arominvahventeita ei saa käyttää. Maku on saatava raaka-aineista, mausteista ja luontaisista aromeista. Leipomotuotteiden nostatusaineena leivinjauheen sijasta käytetään soodaa (natriumkarbonaatti) ja hirvensarvisuolaa (ammoniumkarbonaatti). VALMISTUKSEN APUAINEET Valmistuksen apuaineina saa luomuelintarvikkeissa käyttää mikro-organismipohjaisia ja entsymaattisia valmisteita, mikäli ne eivät ole geeniteknisesti muunneltuja. Kasviperäisissä tuotteissa sallitaan lisäksi mm. kalsiumkloridi, jota käytetään luontaisen pektiinin vaikutusta tehostavana hyydyttämisaineena. Sallittuja ovat myös munanvalkuai- 435

439 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI nen ja gelatiini, joita molempia käytetään halutun rakenteen aikaansaamiseksi. Epäpuhtauksia saostavista ja suodattavista aineista sallittuja ovat talkki, bentoniitti, kaoliini, piimaa ja perliitti. Joidenkin aineiden käyttö on rajoitettu vain tiettyihin prosesseihin. Sallitut valmistuksen apuaineet löytyvät Elintarvikeviraston www-sivuilta. GMO JA SÄTEILYTTÄMINEN Geeniteknisesti muunneltujen organismien (GMO) tai sellaisista johdettujen aineiden käyttö on kielletty. Tiettyjen raaka-aineiden ja lisäaineiden kohdalla täytyy olla eräkohtainen todistus, ettei ko. aine sisällä GMO:ta tai sen johdannaisia. Luomuelintarvikkeita ei saa myöskään säteilyttää. LUOMUTUOTANNON JOKAINEN VAIHE ON VALVOTTUA Tilalla tapahtuvaa maataloustuotantoa ja luonnonmukaisten keräilytuotteiden keräämistä valvoo Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK), joka on siirtänyt käytännön valvonnan alueellisten Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastoille. Varsinaisen tuotannon lisäksi TE-keskusten maaseutuosastojen valvontaan kuuluvat tilalla tapahtuva maataloustuotteiden kauppakunnostus, pesu, kuivaaminen ym. vähäinen käsittely. Luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden valmistuksen valvontaa johtaa Elintarvikevirasto. Käytännön valvonnan suorittavat Elintarvikeviraston valtuuttamat tarkastajat. Luomualkoholijuomien valmistusta valvoo Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus. Luomuelintarvikkeiden osalta valvontamenettelyyn kuuluvat ilmoitusvelvollisuus, alkutarkastus ja vuosittaiset tarkastukset. Ennen kuin aloittaa luomuelintarvikkeiden valmistuksen on oltava yhteydessä Elintarvikevirastoon, josta saa ilmoituslomakkeen koskien luomuelintarvikkeiden valmistuksen aloittamista. Ilmoituslomake palautetaan Elintarvikevirastoon, jonka jälkeen tarkastaja tulee tekemään alkutarkastuksen. Markkinoinnin voi aloittaa vasta, kun Elintarvikevirastolta on tullut hyväksyntä, että alkutarkastukseen liittyvät asiakirjat ovat kunnossa ja tuote, pakkaus sekä valmistustilat täyttävät luomusäädöksissä asetetut vaatimukset. Valvontaan liittyminen kestää n. 2-3 kk. 436

440 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI PAKKAAMINEN JA PAKKAUSMERKINNÄT Sekä jalosteet että kauppakunnostetut tuotteet pakataan asianmukaisiin pakkauksiin. Pakkaus on osa tuotetta. Se on kokonaisuus, joka muodostuu itse tuotteesta, pakkausmateriaalista, sisällön kaasuseoksesta, pakkausmerkinnöistä sekä pakkauksen ulkonäöstä. Pakkaamisessa pyritään käyttämään biohajoavia ja muita ympäristöystävällisiä pakkauksia. Luomutuotteiden pakkauksissa on oltava elintarvikelainsäädännön pakkausmerkintäasetuksen mukaiset tiedot. Sen lisäksi luomuelintarvikkeissa on oltava valvovan viranomaisen valmistajalle antama tunnusnumero, joka manner-suomessa on luomuelintarvikkeella FI-B, luomualkoholijuomilla FI-C ja Ahvenanmaalla FI-D. Pakkauksen tehtävänä on parantaa säilyvyyttä ja säilyttää tuotteiden laatu hyvänä suojata tuotetta vaurioilta estää ympäristöstä tulevien epäpuhtauksien pääsy tuotteeseen viestiä merkinnöillä kuluttajalle tuotteesta toimia osana luomutuotteiden valvontajärjestelmää estäen sekaantumisen tavanomaisten tuotteiden kanssa. 437

441 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI 9.2 LUOMUTUOTTEIDEN MARKKINOINTI Luonnonmukainen markkinointi = kokonaisvaltaisuutta LUOMUMARKKINAT JA VÄHITTÄISKAUPPA Markkinointi on osa yrityksen kaikkea toimintaa ja siinä pätevät samat markkinoinnin periaatteet kuin kaikessa markkinoinnissa, mutta luomutuotteiden kohdalla on joitakin asioita, joihin tulee tarkemmin kiinnittää huomiota. Niitä valotetaan tässä kappaleessa. Käyttämällä erilaisia asiantuntijoita ja tekemällä yhteistyötä toisten toimijoiden kanssa (verkostoitumalla) voi tuottaja ja valmistaja keskittyä siihen, mitä parhaiten osaa ja kehittää sitä edelleen. Markkinointi toimintana läpäisee kaiken, mitä yrittäjä tekee yrityksessään ja sen ulkopuolella. Luonnonmukaisuus on kokonaisvaltainen ajatus, joka luo kestävyyttä ja linjakkuutta sekä tuotantoon että markkinointiin. Luonnonmukaisuuden tulisi olla luomuyrityksessä keskeinen osa koko toimintaa. Särö yrityksen luomumielikuvassa voi herättää epäluulon, joka merkittävästi vähentää luottamusta ko. yritystä kohtaan. Kuten kaikkien yrittäjien, myös luomutuotteiden markkinointia harjoittavien tuottajien, on tunnettava jonkin verran markkinoinnin perusperiaatteita. Teorian hallinta tekee työstä johdonmukaisempaa ja tavoitteellisempaa ja sen myötä kannattavampaa. Koska tämä kappale ei pyrikään vastaamaan kaikkiin markkinointiin liittyviin kysymyksiin, on toimijan syytä perehtyä markkinointiin alan kirjallisuuden ja kurssien avulla. Sekä aktiivisesti tekemällä havaintoja siitä, miten toimivat yritykset luomutuotteita markkinoivat. MARKKINAT KASVANEET Luomutuotteiden markkinat ovat kasvaneet, sillä yhä useampi suomalainen kuluttaja ostaa luomuelintarvikkeita. Runsaat 60 % kuluttajista on vähintään kokeillut luomutuotteita. Säännöllisesti luomutuotteita käyttää noin 20 %, eli miljoona suomalaista. Luomutuotteiden osuus koko elintarvikemarkkinoista on vielä pieni. Luomun osuudeksi arvioidaan noin 1 % koko elintarvikekaupasta. Luomutuotteita ei Suomessa ole tarjolla jokaisessa tuoteryhmässä, joten luomun markkinaosuutta on mielekkäämpää tarkastella tuoteryhmittäin. 438

442 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Suurimman osuuden, noin 7 % myynnin arvosta, luomu on vallannut hiutaleissa Luomuhiutaleita on ollut kauppojen valikoimissa jo useita vuosia, joten kärkisija ei ole yllätys. Luomun markkinaosuudet kasvoivat Suomessa ripeästi vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Viimeisen vuoden aikana markkinoiden kasvu on kuitenkin tasaantunut. Joidenkin tuoteryhmien, kuten leivän, pastojen ja vihannesten, myynti on hieman laskenut. Luomumarkkinan kasvun tasaantuminen oli todennäköistä nopean kasvuvaiheen jälkeen. Samalla se kuitenkin heijastelee sekä luomun kysyntä- ja tarjontaketjun ongelmia että kansainvälisen kilpailun kiristymistä elintarvikemarkkinoilla. Luomu on osa kansainvälistä elintarviketaloutta. Eri puolilla maailmaa kuluttajien lisääntyvä kiinnostus luomua kohtaan on kasvattanut luomumarkkinoita. Euroopassa luomuelintarvikkeiden markkinaosuudet vaihtelivat maittain 0,2 7,0 prosenttiin elintarvikkeiden myynnin arvosta vuonna 2000 (Hamm ym 2002). Euroopan johtavia luomumaita ovat Tanska ja Itävalta. Vuonna 2003 maailman luomumarkkinoiden arvioidaan kasvavan miljardiin euroon ( overview). LUOMUTUOTTEIDEN MARKKINA- OSUUKSIA VUONNA 2003 Luomun Luomun markkinaosuus markkinaosuus % tuoteryhmän % tuoteryhmän myynnin myynnin arvosta määrästä Hiutaleet 6,5 5,3 Jauhot 4,3 2,1 Leivät 1,5 1,5 Makaroni ja pasta 3,2 1,7 Maito 2,6 1,9 Jogurtti 1,0 0,8 Kananmunat 4,6 1,9 Vihannekset 3,9* 3,0 ACNielsen 8/2003 * Vihannesten markkinaosuus on ostojen arvosta ja määrästä. TEOLLISTEN LUOMUTUOTTEIDEN MYYNNIN KEHITYS SUOMESSA euroa Luomubarometri 8/

443 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI LUOMU TULLUT OSAKSI PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPAA Kuluttajat haluavat ostaa myös luomutuotteensa päivittäistavarakaupasta. Luomutuotteita ostetaan jonkin verran myös toreilta, suoramyyntipisteistä tai suoraan luomutilalta. Suoramyynnin merkitys on suuri erityisesti kasvisten ja marjojen myynnissä. Päivittäistavarakauppojen luomuvalikoimat ovat laajentuneet viime vuosien aikana moninkertaisiksi. Edelleen ne vaihtelevat suuresti kaupan koon, sijainnin ja kaupan valitseman strategian mukaan. Hyvin varustetuissa kaupoissa luomutuotteita on Luomu on osa hyvän elintarvikemyymälän palvelukonseptia ja monille kaupoille tärkeä kilpailukeino ja tapa profiloitua alueellaan. Luomutuotteiden myynnin osuus koko elintarvikemyynnistä vaihtelee noin 0,5 4,0 %. Luomutuotteiden myyntiä voitaneen kasvattaa vielä huomattavasti. Parhaissa elintarvikemyymälöissä luomutuotteiden myynnin osuus voi olla jo nyt hedelmissä, tuoreessa leivässä ja maitovalmisteissa %. AMMATTIKEITTIÖTKIN KIINNOSTUNEITA LUOMUSTA Luomu ottaa ensiaskeleitaan myös koulujen, päiväkotien, henkilöstöravintoloiden ja ravintoloiden tarjonnassa. Toistaiseksi luomuraaka-aineiden käyttö ammattikeittiöissä on melko vähäistä ja satunnaista. Ammattikeittiöissä luomutuotteiden käyttöä rajoittaa eniten niiden heikko saatavuus ja alhainen jalostusaste sekä korkeaksi koettu hinta. Kokeiluprojektit ovat tuottaneet hyviä esimerkkejä luomun käytöstä ammattikeittiöissä. Aterioiden huolellisella suunnittelulla, esimerkiksi valmiiksi kuorittujen perunoiden vaihtamisella kuoriperunoiksi, ja toimivilla sopimuksilla tavarantoimittajien kanssa, on eteen tulleita ongelmia pystytty ratkaisemaan. Julkisen sektorin keittiöissä luomu liitetään usein lähiruokaan, jolloin luomutarjontaa toivotaan erityisesti lähialueilta. LUOMUKULUTTAJAA EI EROTA ULKONÄÖSTÄ Luomutuotteita käyttävät ihan tavalliset ihmiset. Koska yli 60 %:lla kuluttajista on kokemusta luomusta, mahtuu siihen joukkoon edustajia hyvin erilaisista kuluttajaryhmistä. Tutkimukset antavat kuitenkin tiettyjä tunnusmerkkejä, jotka ovat tyypillisiä luomua ostaville. Naiset 440

444 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI ovat yleensä kiinnostuneempia ruuasta kuin miehet, joten naisia myös luomu kiinnostaa miehiä enemmän. Luomutuotteet ovat usein tavanomaisia kalliimpia, joten tulojen sekä koulutuksen lisääntyminen kasvattaa halukkuutta ostaa luomutuotteita. Lasten syntyminen perheeseen saa vanhemmat kiinnostumaan myös luomusta. Monet nuoret suosivat luomua. Heillä on kuitenkin usein vähän rahaa käytettävissä, joten kalliimpien luomutuotteiden ostamista on harkittava tarkasti. Luomutuotteita ostavatkin useimmin keski-ikäiset tai vähän iäkkäämmät ihmiset. Myös asuinpaikka vaikuttaa luomutuotteiden kulutukseen. Suurimmissa kaupungeissa myös luomusta kiinnostuneita on enemmän ja tarjolla olevat luomuvalikoima on usein paljon monipuolisempi kuin maaseudun kaupoissa. Suurin osa luomutuotteita ostavasta kuluttajaryhmästä ei osta pelkästään luomutuotteita, vaan heidän ostoskoriinsa täyttyy pääosin tavanomaisista tuotteista. Noin 60 % jatkuvasti luomua käyttävistä kuluttajista arvioi, että luomun osuus on alle 20 % heidän ostoskoristaan. (Luomubarometri 8/2003). Luomukuluttajan tuntomerkkejä Nainen Tuloja vähintään kohtuullisesti Lapsiperheet Nuoria kiinnostaa, mutta rahaa niukalti Keski-ikäinen tai iäkkäämpi Kaupunkilainen Luomutuotteiden osuus on vielä vähäinen. Sitä on varaa kasvattaa! SYITÄ VALITA LUOMU Ruuan laadusta ja riskeistä käyty keskustelu on saanut kuluttajat entistä enemmän kiinnostumaan ruuan alkuperästä ja siitä miten se on tuotettu. Luomu, määritelty ja valvottu tuotantotapa, herättää luottamusta ja turvallisuutta. Kuluttajat pitävät luomua turvallisena, terveellisenä, ympäristöystävällisenä ja eettisenä vaihtoehtona. Kuluttajien mielikuvat ovat myönteiset, vaikka kaikkia näitä mielikuvia ei nykyään voida tieteellisin tutkimuksin vahvistaa. Kuluttajien mielikuvat perustuvat siihen, että he tietävät millaisia tuotanto- ja valmistusmenetelmiä luomussa käytetään. Terveellisyydellä kuluttajat eivät luomutuotteissa tarkoita samaa kuin funktionaalisten tuotteiden kohdalla, vaan jäämättömyyttä ja vähäistä lisäaineiden määrää. Koska luomukuluttajia on monenlaisia, on heillä myös erilaisia syitä valita luomu. Osa kuluttajista korostaa ympäristöystävällisyyttä ja eläinten hyvää kohtelua. Näitä kuluttajia löytyy enemmän nuorten joukosta. Osa kuluttajista painottaa luomun luonnollisuutta, jäämättömyyttä ja vähäisiä lisäaineiden määriä. Nämä asiat ovat erityisen tärkeitä muun muassa erilaisista allergioista kärsiville kuluttajille. Osalle kuluttajista maku on se tär- 441

445 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Luomutuotteiden ostoperusteita Alkuperä ja tuotantotapa kiinnostaa Turvallisuus Terveellisyys; jäämättömyys ja vähän lisäaineita Hyvä maku Ympäristöystävällisyys Eläinten hyvä kohtelu kein asia. He ovat löytäneet luomutuotteissa aitoja, usein lapsuuden makuja, jotka olivat jo melkein unohtuneet. Kaikki ei luomussa ole kuluttajien mielestä vielä kohdallaan. Kuluttajat eivät vieläkään pidä luomutuotteita oikein houkuttelevina. Myös hinta-laatusuhde on kuluttajien mielestä huono ja luomutuotteiden säilyvyydessä on puutteita. Kuluttajat eivät myöskään ole vakuuttuneita siitä, että luomuvalvonta on luotettavaa, vaan epäilevät, että luomuna voidaan markkinoida myös muita tuotteita. RUUAN OSTOTOTTUMUKSET KOSKEVAT MYÖS LUOMUA Kuluttajien ruokavalintoihin vaikuttavat monet tekijät, jotka näkyvät myös suhtautumisessa luomutuotteisiin. Vaikka luomua pidetään hyvänä asiana, täytyy luomutuotteen sopia myös muilta ominaisuuksiltaan kuluttajien tarpeisiin. Kuluttajien kriittisyys kasvaa koko ajan ja luomutuotteilta vaaditaan yhä parempaa laatua. Se koskettaa tuotteen makua, koostumusta, pakkausta, markkinointiviestintää ja hintaa. Kuluttajien mielestä huono tuote ei mene kaupaksi, vaikka se olisikin luomutuote. Kuluttajat pirstoutuvat yhä pienenpiin ryhmiin, joiden kulutus- ja ruokailutottumukset poikkeavat toisistaan. Talouden koko vaikuttaa paljon siihen, minkä kokoisia pakkauksia kuluttaja ostaa. Lasten harrastukset ja aikuisten työ rytmittävät perheen arkea niin, että aikaa yhteisiin aterioihin tai ruuanlaittoon on vähän. Tällöin valmisruuat, pakasteet tai puolivalmisteet auttavat kiireistä ja harjaantumatontakin ruuanlaittajaa aterioiden valmistamisessa. Viikonloppuisin sama perhe sen sijaan saattaa herkutella sekä ruuan valmistuksella että sen nauttimisella. Terveellisyys ja keveys ovat myös tärkeitä tekijöitä ruuanvalinnassa. Iso osa kuluttajista mieltää luomun vielä raaka-aineiksi, joista tehdään kotona itse ruokaa. Vihannekset ovat se tuoteryhmä, joka kuluttajille ensimmäisenä tulee luomusta mieleen. Mitä teollisempi tuote, sitä vähemmän kyseisestä tuoteryhmästä osataan hakea luomuvaihtoehtoja. Luomuvalikoima kuitenkin laajenee koko ajan ja samalla käsitys siitä, mikä voi olla luomua. Luomua enemmän käyttävät kuluttajat toivovat pidemmälle jalostettuja tuotteita ja esimerkiksi vähärasvaisempia vaihtoehtoja. 442

446 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI MARKKINOINNIN TUKIPILAREITA TUNNE ASIAKKAASI Hyvä markkinointi lähtee aina asiakkaasta. Tuotteet täyttävät asiakkaan jonkin tarpeen tai ratkaisevat hänen ongelmansa. Jakelukanava tai tuote vaikuttaa siihen, kuka on luomuviljelijän tai -jalostajan asiakas. Raaka-ainetta voidaan myydä teollisuudelle (esim. leipävilja), tukkukauppaan (esim. myyntipakkauksiin pakatut vihannekset), vähittäiskauppaan (esim. marjat tai hiutaleet), ammattikeittiöille (esim. peruna) tai suoraan kuluttajalle (esim. mansikka tai vihannekset). Kuluttajat ostavat luomutuotteita pääosin tavallisesta päivittästavarakaupasta. Muista ostopaikoista suosituimpia ovat torit ja kauppahallit. Runsaat 10 % luomutuotteita käyttäneistä kuluttajista ostaa tuotteita myös suoraan luomutilalta. Ruokapiirien ja nettikaupan merkitys on vähäinen. (Finfood Luomubarometri). Mikäli viljelijä myy tuotteensa teollisuuteen tai kauppaan, hänen täytyy kuluttajien lisäksi tuntea jakeluketjun toimintatavat. Teollisuuden ja kaupan tarpeet selviävät yleensä parhaiten ottamalla yhteyttä kyseisten tahojen edustajiin. Keskustelujen avulla viljelijä saa selville, valmistaako yritys luomutuotteita, mistä ja millaisesta raaka-aineesta on tarvetta, minkä suuruisia erien pitäisi olla ja milloin niitä tarvittaisiin. Samoin kaupan osalta selvinnee, millaisella tuotteella olisi tilaa kaupan hyllyssä, mitä kilpailevia tuotteita on jo markkinoilla, minkä suuruisia määriä tulisi olla tarjolla ja kuka lopulta päättää, otetaanko tuote valikoimiin. Sekä kaupan ja teollisuuden edustajat että luomuviljelijät valittavat yhteistyön vähäisyyttä, joten aktiivisia yhteydenottoja toivotaan myös viljelijöiden taholta. Keskustelut kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, mieluummin jo siinä vaiheessa, että asiakkaiden toiveet näkyvät jo kylvösuunnitelmissa tai pakkaussuunnittelussa. Luomun sovittava muihin tarpeisiin Sopiva pakkauskoko Käyttömukavuus Keveys Luomuviljelijän asiakas Teollisuus Tukkukauppa Vähittäiskauppa Ravintola Muu ammattikeittiö Kuluttaja TUOTA LISÄARVOA Yrittäjä ei toimi markkinoilla yksin, vaan hänen tuotteensa kilpailee lukuisten muiden tuotteiden kanssa. Jotta tuote menestyisi markkinoilla, sen tulisi tarjota jotakin enemmän kuin kilpailevat tuotteet. Eri asiakkaille ja eri tuotteissa lisäarvo on erilaista. Joku arvostaa makua, joku pakkauskokoa, joku terveellisyyttä, joku säilyvyyt- 443

447 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Kuluttajan maksaman lisähinnan suuruus kuluttajien arvostukset käytettävissä olevat tulot ratkaisevia Lisäarvosta tietoa asiakkaalle tä, joku muita alhaisempaa hintaa, joku tuttua tuottajaa. Luomu sinänsä on monelle kuluttajalle lisäarvo. Lisäarvo liittyy tuotteesta maksettavaan hintaan. Mitä kalliimpi tuote kilpailijoihin verrattuna, sitä enemmän lisäarvoa asiakkaat siltä odottavat. Luomun lisäarvo liittyy sekä itse tuotteeseen että luomun vaikutuksiin omaan, ympäristön ja luonnon hyvinvointiin. Kuluttajien omat arvostukset ja käytettävissä olevat tulot vaikuttavat siihen, miten paljon he ovat luomun tuottamasta lisäarvosta valmiita maksamaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että luomu on LISÄarvo vain silloin kun tuote muilta ominaisuuksiltaan on vähintään yhtä hyvä kuin vastaava tavanomainen tuote. Tuotteiden hinnoittelu on osa markkinointia. Hinnoittelu on tasapainottelua yrittäjän ja asiakkaan odotusten välillä. Hinnan täytyy kattaa kustannukset sekä antaa korvaus yrittäjän työlle ja pääomalle. Suuri osa kuluttajista pitää luomutuotteiden hinta-laatusuhdetta huonona, eli luomutuotteen hinta on korkeampi kuin sen tarjoama lisäarvo. Luomuviljelijöille, -valmistajille ja kaupalle luomutuotteiden myynti on kuitenkin liiketoimintaa, jonka täytyy olla kannattavaa jokaiselle ketjun toimijalle. Yhteistyötä ja luottamusta ketjun toimijoiden kesken tarvittaisiin nykyistä enemmän, jotta löydettäisiin hyviä keinoja karsia kustannuksia ja voitaisiin yhdessä lisätä kaikille kannattavaa luomumyyntiä. Osaamisen ja tuotantomäärien kasvaminen toivottavasti parantaa yhteistyötä ja kannattavan luomuliiketoiminnan edellytyksiä. Tuotteeseen ja sen hintaan sisältyvä lisäarvo täytyy myös osata kertoa asiakkaalle. Sen voi tehdä tuotteen pakkauksessa, esitteissä ja varsinaisissa myyntitilanteissa. Luomun myönteisistä vaikutuksista on vaikea kertoa sen vuoksi, että luotettavaa tutkimustietoa, joka kelpaisi markkinointiväittäminen tueksi, on liian vähän käytettävissä. Luomun osalta voidaan toistaiseksi kertoa pääosin siitä, miten luomua tuotetaan ja valvotaan. Tämäkin tieto auttaa jo ymmärtämään luomun tuottamaa lisäarvoa. Luomutuotteiden markkinoinnissa on kuitenkin syytä pitää mielessä, että kyseessä on ruoka. Viestinnässä on siis hyvä korostaa myös itse elintarvikkeen hyviä ominaisuuksia, makua ja ruuasta nauttimista. Luomu ei ole vain hyviä tekoja ympäristön hyväksi vaan myös herkullista ruokaa. 444

448 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI VERKOSTOIDU Yksittäisen viljelijän tuotantomäärät riittävät harvoin täyttämään teollisuuden tai kaupankaan tarpeita. Määrän lisäksi asiakkaat arvostavat valikoimaa. Asiakkaan kannalta on paljon vaivattomampaa, jos hän saa samalta tavarantoimittajalta useita erilaisia, toisiaan täydentäviä tuotteita. Tämän vuoksi viljelijöiden tulisi verkostoitua keskenään ja tarjota yhdessä parempaa kokonaisuutta asiakkailleen. Näin päästään usein laajempaan, tehokkaampaan ja joustavampaan tarjontaan. Esimerkkejä viljelijöiden muodostamista yhteenliittymistä on myös luomualalla. Osa toimii erittäin hyvin, mutta osa innokkaasti käynnistyneistä hankkeista on vähitellen hiipunut pois. Toimiviin esimerkkeihin tutustuminen opettaa paljon. VAHVISTA LUOTTAMUSTA LUOMUUN Luomu on määritelty tuotantotapa, jota valvotaan tuotannosta kauppaan asti. Luomu antaa kuluttajille lupauksen luomun tuotantotapojen noudattamisesta. Jokaisen toimijan täytyy kuluttajien luottamuksen vahvistamiseksi ja säilyttämiseksi pitää tämä lupaus. Luomuna saa markkinoida vain tuotteita, jotka täyttävät EU:n luomuasetuksen vaatimukset. Tuotteen raakaaineista vähintään 95 % on oltava luomua, jos tuotetta kutsutaan luomutuotteeksi. Säädökset sanelevat siis tarkasti sen, mikä on luomua ja mikä ei. Ns. melkein luomua ei ole olemassa. Luomuna ei saa myydä luomuviljasta leivottua leipää, mikäli leipomotoiminta ei ole luomuvalvonnassa. Luomuna ei myöskään saa myydä luomutilan eläintuotteita, elleivät myös eläimet ole luonnonmukaisessa tuotannossa ja valvonnassa. Tämän vuoksi esimerkiksi myyntiväite Luomutilan lammasta johtaa kuluttajaa harhaan, jos vain tilan pellot ovat luomussa. Luomulampaasta voi puhua vain silloin, kun lampaat on kasvatettu luomusäädösten mukaisesti. Vaikka ero saattaa viljelijästä vaikuttaa pieneltä ja kuluttajan kannalta merkityksettömältä, on luotettava toiminta joka portaassa luomun kantava pilari. Pienetkin väärinkäytökset tulevat helposti julki ja saattavat huhupuheina nakertaa luomun luotettavuutta pitkään. KERRO LUOMUSTA YHTENÄISESTI Tunnettu ja luotettu luomu helpottaa yksittäisen luomuviljelijän ja -valmistajan markkinointia. Luomu kannattaa Luomuruoka on niin hyvää ja herkullista. Valikoimaa verkostoitumalla Luomu = lupaus kuluttajalle tuotantotavasta Luomumerkki Helpottaa luomutuotteen tunnistamista Lisää luomutuotteen luotettavuutta Vahvistaa käsitystä luomutuotteen hyvästä laadusta ja ympäristöystävällisyydestä 445

449 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI MMM:n aurinkomerkki Luomuliiton leppäkerttumerkki Demeter -merkki EU:n tähkämerkki tuoda selkeästi esille myyntipakkauksissa, samoin pakolliset tarkastusmerkinnät ja vapaaehtoiset merkinnät. Luomumerkkejä on useita. Suomessa on käytössä neljää erilaista luomumerkkiä ja lisäksi kauppojen luomuvalikoimasta löytyy useita ulkomaisia merkkejä. Kuluttajien kannalta olisi selkeintä, että he voisivat tunnistaa luomun yhdestä merkistä. Koska luomutuotteet ostetaan yhä useammin päivittäistavarakaupasta, jossa kuluttajat tekevät valintansa nopeasti ja lukuisten kilpailevien tuotteiden joukosta, on selkeä ja helposti tunnistettava luomuviesti välttämätön. Suomessa yleisin ja tunnetuin luomumerkki on Aurinkomerkki. Se on viranomaisen valvontamerkki, jonka käyttöoikeuden saaminen edellyttää EU:n luomuasetuksen noudattamista ja suomalaisen viranomaisen luomuvalvontaan kuulumista. Aurinkomerkin tuntee noin 80 % kuluttajista. Merkin käyttöoikeuden myöntää KTTK. Merkin käyttö on maksutonta. Muita Suomessa käytettäviä luomumerkkejä ovat Leppäkerttu, joka on Luomuliiton tuotantoehtojen mukaan tuotettujen tuotteiden merkki, Demeter-merkki, joka on biodynaamisen yhdistyksen tuotantoehtojen mukaisesti tuotetun tuotteen merkki sekä uusimpana tulokkaana EU:n luomumerkki, jota voi käyttää kaikissa EU:n luomuasetuksen mukaisesti tuotetuissa luomutuotteissa. LUOMU-MERKKI Valvotun luomutuotannon valtakunnallinen symboli ja tae on KTTK:n Valvottua tuotantoa merkki eli Aurinkomerkki. Sen käyttöoikeus myönnetään vain rekisteröidyille, valvotuille luomutuottajille. Leppäkerttumerkinnällä varustetussa myyntipakkauksessa tulee olla sekä tuottajan että tarkkailusta vastaavan yhdistyksen yhteystiedot, joiden avulla voidaan aina selvittää tuotteen alkuperä ja tuotantotapa. Leppäkerttumerkki kertoo kuluttajalle, että tilan kyseiset tuotteet täyttävät Luonnonmukaisen Viljelyn Liiton vahvistamat viljely- ja kotieläinohjeet ja että tuotteet ovat LUOMU-tuotteita. KERRO MYÖS ALKUPERÄSTÄ Kuluttajat ovat kiinnostuneita tuotteen alkuperästä ja erityisesti luomutuotteen alkuperästä. Leppäkerttu kertoo luomun lisäksi myös sen, että se on Suomessa tuotettu. Toi- 446

450 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI nen vaihtoehto luomutuotteen alkuperän ilmoittamiseen on käyttää samoja, kuluttajien hyvin tuntemia alkuperämerkkejä, joita käytetään tavanomaisissakin tuotteissa. Joutsenlippu tuotteen kyljessä kertoo, että tuote on Suomessa valmistettu suomalaisista raaka-aineista. Maito, liha, kananmuna ja kala täytyy olla 100 % suomalaisia, muiden raaka-aineiden vähintään 75 %:sti suomalaisia. Kasvisten osalta kotimaisuuden kertoo Puhtaasti kotimainen -sirkkalehti-lippu. Se on kasvisten laatumerkki, jota voi käyttää Suomessa kasvatetuissa 1-luokan kasviksissa. Suomalaisuuden lisäksi kuluttajia kiinnostaa myös valmistaja tuotteen takana. Etenkin viljelijät ja pienet valmistajat, joilla ei ole voimavaroja mainoskampanjoihin, voisivat käyttää omaa nimeään, kuvaansa ja tilaansa tuotteidensa markkinoinnissa. Kuluttajat ostavat mielellään Viitasaaren Matin luomuperunoita kuin vain luomuperunoita. Oman nimen ja kuvan lisäksi tuotteiden yhteydessä voi olla esite, josta selviää vielä tarkemmin, millaisesta tilasta on kyse. Oman persoonan käyttäminen markkinoinnissa tuo viljelijän lähemmäs kuluttajaa. Samalla se on tietysti myös laatutakuu, sillä eihän kukaan halua tahrata omaa nimeään. Nimen ja kuvien ohella viljelijä on myös omien tuotteidensa paras myyntimies. Monet kaupatkin toivovat, että viljelijät silloin tällöin ennättäisivät käydä kaupassa kertomassa kuluttajille omasta tuotannostaan ja omasta tilastaan. Samalla voidaan tietysti tarjota maistiaisia, sillä se on usein luomuruuan paras markkinointikeino. Eri luomumerkkejä Aurinkomerkki = Kotimaisen luomutuotteen tai kotimaassa pakatun tuontiluomutuotteen tunnus Aurinkomerkki + Hyvää Suomesta Joutsen = Kotimaisen luomutuotteen tunnus (raaka-aineesta vähintään 75 % kotimaista) Aurinkomerkki + Puhtaasti kotimainen = Kotimaisten luomuvihannesten tunnus Leppäkerttumerkki = Luomuliiton kotimaisten luomutuotteiden tunnus Demeter = Kotimaisen tai tuodun biodynaamisen tuotteen tunnus EU:n tähkämerkki = EU:n luomuvalvontajärjestelmän valvoman luomutuotteen tunnus (tuote tuotettu EU-maissa tai ns. kolmansissa maissa) Eri maiden kansallisia tai järjestöjen merkkejä Kerro Tuotteen alkuperästä Luomusta Kotimaisuudesta Valmistajasta Järjestä Tuote-esittelyjä Maistiaisia LUOMUTUOTTEIDEN SUORAMYYNTI Vaikka suoramyynnin suhteellinen osuus kokonaismarkkinoista tulevaisuudessa todennäköisesti pieneneekin, odotetaan suoramyynnin sinänsä vielä lisääntyvän. Pienemmät tuote-erät myydään edelleenkin suoraan kuluttajille, kun taas suuremmat erät markkinoidaan tukku- ja vähittäiskauppojen kautta. Lähiruuan suosion nousu lisännee osaltaan suoramyynnin suosiota. Suoramyynti tarjoaa monelle tilalle oivallisen tavan yrittää. Suoramyynnistä puhutaan silloin kun myyntitapahtumassa tuottaja ja kuluttaja kohtaavat. Suoramyynnistä on perinteisesti vastannut tuottaja itse tai hänen perheenjäsenensä. Maatilatorien toiminnasta vastaa joko yksi- 447

451 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI LUOMUTUOTTEIDEN TIE KULUTTAJALLE Suoramyyntitavat Tienvarsimyynti Torimyynti Tilamyynti Maatilatorit Suoramyyntihallit tyinen viljelijä/yrittäjä tai viljelijärengas. Suoramyyntipisteiden asiakkaat ovat pääosin toistuvasti käyviä kanta-asiakkaita, mutta asiakaskunta on viime aikoina monipuolistunut. Vaikka suoramyynti on edelleen pääasiassa omien tuotteiden myyntiä, ovat monet suoramyyntitilat laajentaneet valikoimiaan myös muiden tuottajien tai yritysten tuotteilla. Tilojen omia tuotteita on kehitetty sekä itse että erilaisten tuotekehityshankkeiden avulla. Tilojen omat jalosteet ja herkkutuotteet ovat osa nykypäivän suoramyyntitilan valikoimaa. Luomutuotteiden myynnissä suoramyynnin osuus on noin 10 %. Nykyisin suora-/tilamyynti on entistä enemmän vaativaa yritystoimintaa, joka on selkeä osa kehittyvää luomuelintarvikeketjua. Tilojen johtaminen perustuu laatuja ympäristöjärjestelmiin ja toiminta suunnitellaan ja kehitetään asiakkaiden tarpeiden mukaan. SUORAAN OSTAVA KULUTTAJA Markkinointia hoitavan viljelijän tai yrittäjän tulee tuntea asiakkaan tarpeet. Eri asiakkailla on erilaisia tarpeita. Hänen tulee ottaa ne huomioon toiminnassaan. Luomua suoraan ostava kuluttaja katsoo hyötyvänsä tavastaan ostaa elintarvikkeita suoraan. Hän on tietoinen 448

452 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI tuotantotavasta ja haluaa monesti asiasta lisätietoja. Arvot ja elämänkatsomus ohjaavat kuluttajien ostokäyttäytymistä. Suoramyynnin asiakkaiden keskeisimpiä arvoja ovat terveellinen ja turvallinen ravinto, luonnon ja ympäristön suojelu sekä ennen kaikkea halu aktiivisesti itse vaikuttaa näihin asioihin. Lapsiperheille ostotapahtuman elämyksellinen puoli on myös tärkeä. Tutustuminen tilan mahdollisiin eläimiin ja tuotantotoiminnan seuraaminen voivat tuoda ostettaville tuotteille huomattavaa lisäarvoa. Myös isäntäväen valitsema rooli ja toimintatapa voivat vetää asiakkaita puoleensa. Suoraan ostava kuluttaja haluaa varmistaa tuotteiden aitouden ja tuoreuden, siksi pakkauksissa tulee olla riittävä tuoteseloste, viimeinen myyntipäivä -merkinnät ja valvontamerkinnät. Irtomyynnissä olevista kasviksista ja marjoista tuoreudun voi kuluttaja itse todeta. Monissa kaupungeissa suoraan tiloilta ostavat kuluttajat ovat rationalisoineet toimintaansa yhteistyöllä ja perustaneet ruokaosuuskuntia. Osuuskunta hankkii keskitetysti tuotteet suoraan tiloilta ja jakaa ne osuuskunnan jäsenille. Näin on mahdollista ostaa myös suurempia eriä kerrallaan edellyttäen, että kotona on varastotilaa. Tiedon suoramyyntipisteistä saa nykyään helposti. Monet suoramyyntitilat ovat vakiinnuttaneet asemansa omilla alueillaan ja heidät tiedetään ja tunnetaan. Alueittain ja kansallisesti on tehty runsaasti erilaisia suoramyyntiesitteitä, joiden avulla löytyy vielä tuntematon suoramyyntipiste tai tila. Internetiä käyttävä löytää netin kautta jo useita suoramyyntitiloja ja esim. Finnfoodin sivuilta vuosittaiset suoramyyntikampanjatilat. Jakelukanavien osuudet luomutuotemyynnistä v 2000 Päivittäistavarakauppa 78 % Luontaistuotekauppa 10 Suoramyynti 10 Ammattikeittiöt ja ravintolat 2 Hamm ym 2002 SUORAMYYJÄT Luomuviljelijä perheineen on suoramyynnin tärkein lenkki. Jos perheellä on halu toimia asiakkaan parhaaksi, ovat menestykselliset suoramyynnin edellytykset olemassa. Päätoiminen suoramyynti edellyttää koko perheeltä sitoutumista ko. myyntitapaan, toisaalta hyvää työnjakoa ja toisaalta joustavuutta monenlaiseen työhön. Todellinen palvelualttius syntyy sydämellisyydestä. Kielteiset tunteet on syytä purkaa muualla kuin asiakaspalvelutilanteessa. Onnistuminen myyjä asiakas -suhteen hoidossa varmistaa asiakkaan paluun uusille ostoksille. Kanta-asiakas on yrityksen halvin asiakas. Mikäli suoramyyntitilan liikeidea rakennetaan ohikulkevia asiakkaita varten, on markkinoinnin oltava herätteellistä. Tällöin myyntityötä 449

453 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Hyvällä palvelulla asiakkaista saadaan kanta-asiakkaita Suoramyynnin kultaisia sääntöjä On pidettävä huoli omasta tuotantoteknisestä osaamisesta, sillä hyvästä tuotteesta alkaa menestyksekäs myynti. Suoramyynti on yrittäjyyttä, johon kuuluu toiminnan suunnittelu, lähtötilanteen arviointi, markkinoinnin suunnittelu sekä maksuvalmiuden selvittäminen. Suoramyyntiin voi ensin perehtyä tutustumalla muihin vastaaviin yrityksiin. Kaikki yritystoiminta perustuu kysyntään; on oltava selvillä kuluttajien tarpeista ja kulutustottumuksista ja niissä tapahtuvista muutoksista. tukevat ns. lisäpalvelut, esim. kotieläinpihan järjestäminen, nähtävyys jne. Vastatakseen kuluttajan antamaan tiedolliseen ja arvopohjaiseen haasteeseen suoramyyntiyrittäjän on huolehdittava omasta osaamisestaan tuotantotekniikan kuin muidenkin luonnonmukaisen tuotannon perusteiden osalta. Tieto, johon sisältyy myös aimo annos tunnetta, on parasta oheisinformaatiota luomutuotannosta myyntitilanteessa. Suomessa suoramyyjiä on varsin vähän ja yksittäisillä luomutuotteiden suoramyyjillä on toimintaa aloittaessa niukat resurssit. Yhteistoiminnan lisääminen muiden suoramyyntiyrittäjien tai alueen muiden yrittäjien kanssa on mitä suositeltavinta. Se mahdollistaa tuotannon järkeistämisen. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Kustannuksia pystyy minimoimaan varsinkin markkinoinnin osalta jne. Suoramyyntitilojen yhteistoiminnalla parannetaan asiakaspalvelua. SUORAMYYNTIPAIKKA Suoramyyntitilan tulisi sijaita suhteellisen lähellä asutuskeskuksia. Matka tilalle ei saisi kestää yli puolta tuntia eikä etäisyys olla yli 25 km:ä, muussa tapauksessa tilalla on oltava tarjolla jotakin erityisen puoleensavetävää. Vetovoimatekijöitä voisivat olla hyvien, laadukkaitten erikoistuotteiden lisäksi miellyttävä ympäristö, viihtyisät tilat, muut lisäpalvelut, runsas ja riittävä tuotevalikoima tai vaikkapa yrittäjäpariskunta, joka tekee tilalla käymisen aina kiinnostavaksi. Jos suoramyyntipaikkana on tori tai maatilatori, on sen oltava paljon paremmin tavoitettavissa kuin tavallisen suoramyyntitilan. Toisaalta ne eivät ole samalla tavalla paikkaan sidottuja kuin maatila, vaan niiden sijainti voidaan määritellä, kuten minkä tahansa liikeyrityksen. Asiakkaat pitävät selkeydestä, vaikka yrittäjäpariskunnalla riittäisi joustavuutta. Asiakas haluaa tietää, milloin myymälä on auki ja miten tilalle pääsee. Opasteet ja aukioloajat ovat osa hyvää palvelua; asiakas välttyy epävarmuuden tunteilta ja tietää olevansa tervetullut. Maalaistalojen pihoilla on yleensä tilaa asiakkaiden autoille. Riittävän kokoinen, joka sään kestävä, useammalle autolle varattu pysäköintipaikka on oman tuotantotoiminnan häiriöttömyyden ja asiakasystävällisyyden kannalta tärkeää. 450

454 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI MYYTÄVÄT TUOTTEET Menestyvä suoramyynti on asiakaskeskeistä. Tällöin tuotetarjonnan on oltava jatkuvaa ja tuotevalikoiman kohtuullisen laajan. Jos asiakas saa samasta paikasta useamman tuotteen, asiakaskäynnit ja heräteostosmahdollisuus lisääntyvät. Suoramyyntiyrittäjien yhteistyö on tässä asiassa keskeinen; kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Tuotepuolella vetovoimaa lisää jokin paikallinen tai oma jalostettu erikoistuote. Tuotekehitys tulee ottaa huomioon jo toimintaa suunniteltaessa ja se on osa asiakkaan palvelua. ASIAKASSUHTEIDEN HOITO Asiakassuhteiden hoito kestävästi on tärkeää yhteistyön jatkumisen kannalta. Jokaisella asiakasryhmällä on omia erityispiirteitä, jotka tulee ottaa huomioon. Tärkeitä näkökohtia voivat olla esim. tuotteen laatu, toimitusmäärä, toimitusvarmuus, sovitun toimitusajan ja -paikan täsmällisyys, valmiudet nopeisiin toimituksiin, pakkaaminen, pakkausmerkintöjen tekeminen, takuu, viestintä jne. Luomutuotteiden markkinoinnin monipuolinen asiakaspalvelun väline on viestintä. Hyvä ja onnistunut markkinointiviestintä edellyttää hyvää suunnittelua. Suunnittelussa on otettava huomioon, että viestinnän tulisi olla pitkäjänteistä, johdonmukaista, samanlinjaista, erottuvaa ja kiteytynyttä. Luomuyrityksen markkinointiviestintä voi olla minimitasossaan sitä, että hyödynnetään Finfood Luomun ja Luomuliiton markkinointimateriaalia, mutta se voi tarkoittaa myös syvempien luonnonmukaisen tuotannon periaatteiden ja arvoperustan hyödyntämistä. Sanoma tulee olla linjassa yrityksen toiminnan kanssa. Yrittäjän oma näkemys yrityksen toiminnan sisällöstä, toimintatavoista ja strategiasta antaa markkinointiviestintään sen sisällön. Suoramyynnissä suorat kontaktit asiakkaisiin tekevät mahdolliseksi lujittaa kuluttajien ostouskollisuutta luomutuotteita kohtaan. Samalla voidaan viestiä laajemmin toiminnan arvotaustoista. Pitkäaikaisesta hyvin hoidetusta asiakassuhteesta muodostuu side, jota kilpailijoiden on vaikea pelkällä hintakilpailulla murtaa. Luomumarkkinoijan menestystekijöitä Kyky hyödyntää sisäisiä resurssejaan Hyvä sisäinen oppimiskyky Yrityksenä innovatiivinen Kykenevä sopeutumaan ulkoisten markkinavoimien vaateisiin Kyky motivoida kaikki osapuolet toimimaan yhteisten tavoitteiden mukaan Toimii ammattimaisesti markkinoilla Hyödyntää luomun arvoperustan tuottamaa lisäarvoa Valmis kehittymään, menestyneiden esimerkeistä oppia ottaen ja omaan toimintakenttään soveltaen 451

455 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI LUOMUN JÄRJESTÖT 452 LUOMUVILJELIJÄ IFOAM LUOMUALAN KANSAINVÄLINEN KATTOJÄRJESTÖ Luomualan kansainvälinen kattojärjestö on IFOAM (International Federation of Organic Agricultural Move- LUOMU- YHDISTYKSET LUONNONMUKAISEN VILJELYN LIITTO RY IFOAM LUOMUKULUTTAJA 9.3 LUOMUJÄRJESTÖT Luonnonmukaisen maatalouden kehittämisessä tärkeä osa on alan järjestöillä. Aluetasolla toimii alueellisia luomuyhdistyksiä, jotka ovat liittyneet valtakunnalliseen Luomuliittoon. Kansainvälinen luomualan järjestö on IFOAM. ALUEELLISET LUOMUYHDISTYKSET Luomualan yhteistyöeliminä toimivat alueelliset luomuyhdistykset. Yhdistysten tarkoituksena on edistää luonnonmukaista maataloutta alueellaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistykset hoitavat jäsentiedotusta, tekevät luomualaa tunnetuksi yleisölle suunnatulla tiedottamisella, järjestämällä mm. messuja ja muita tapahtumia, edistämällä viljelijöiden keskinäistä sekä viljelijöiden ja kuluttajien välistä yhteistyötä. Jäseninä on luomuviljelijöitä, siitä kiinnostuneita viljelijöitä sekä kuluttajia ja muita luomualan kehittämisestä kiinnostuneita henkilöitä. Yritykset ja yhteisöt voivat liittyä luomuyhdistyksiin kannattajajäseniksi. LUOMULIITTO Luonnonmukaisen maatalouden yhteistyöjärjestöksi perustettiin vuonna 1985 Suomen Luonnonmukaisen Viljelyn Yhdistysten Liitto ry, josta on monen nimenmuutoksen kautta tullut Luomuliitto ry. Vuonna 2003 siinä oli jäseninä 25 järjestöä, joista 18 alueellista luomuyhdistystä. Muut jäsenet ovat Biodynaaminen yhdistys, Suomen 4H-Liitto, Partala ry, Elävä maa ry, Maatiainen ry, Eläinsuojeluliitto Animalia ja Ekometsätalouden liitto. Luomuliiton tehtävänä on toimia jäsentensä yhteistyöelimenä. Kattojärjestönä se hoitaa mm. alan kehittämistä yhdessä viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Se osallistuu esim. luomuneuvonnan, -opetuksen ja -tutkimuksen sekä -markkinoinnin kehittämiseen sekä yleiseen tiedotustoimintaan. Liitto julkaisee ja kustantaa luonnonmukaisen maatalouden Luomulehti ammattilehteä. Luomuliitto vastasi luomutuotannon valvonnan järjestämisestä vuosina , mutta nykyään Liiton ylläpitämä valvonta koskee ainoastaan EU-asetuksen 2092/91 ylittäviä vaatimuksia.

456 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI ments, Kansainvälinen luonnonmukaisen maatalouden järjestöjen liitto ). Se on perustettu vuonna 1972 ja vuonna 2002 siihen kuului 750 jäsenyhteisöä sadasta maasta. Järjestön toiminta-ajatuksena on tukea jäsentensä pyrkimyksiä ja edistää luonnonmukaista maataloutta ekologisesti ja sosiaalisesti tarkoituksenmukaisena ja kestävänä elintarvikkeiden tuotantomenetelmänä, joka minimoi ympäristön saastumisen ja uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen. Joka kolmas vuosi IFOAM järjestää maailmanlaajuisen kongressin yleiskokouksensa yhteydessä. Lisäksi se järjestää myös muulloin luomuaiheisia konferensseja ja seminaareja eri teemoista. IFOAM:in jäseninä on alkutuotannon ja jatkojalostuksen sekä kaupan järjestöjä luomualalta. Jäseninä on lisäksi myös tutkimuslaitoksia ja neuvonta- sekä tiedotusjärjestöjä. IFOAM julkaisee neljännesvuosittain ilmestyvää Internal letter jäsentiedotetta. Internetsivustojen ( lisäksi yleistä tiedotustoimintaa palvelee neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Ecology and Farming lehti. Ylintä päätäntävaltaa IFOAM:ssa käyttää joka kolmas vuosi pidettävä yleiskokous. Käytännön asioita valmistelee ja hoitaa kansainvälinen hallitus ja sen työvaliokunta. IFOAM:in päämaja on Saksassa, Bonnissa. IFOAM:lla on huomattava määrä erilaisia lautakuntia ja väliaikaisia työryhmiä. Sillä on myös maanosittain järjestäytyneet alueelliset työryhmät, joilla on suuri merkitys etujärjestöinä ja asiantuntijoina, kuten esimerkiksi IFOAM:in EU-työryhmä. IFOAM:n toiminnan tarkoitus ja tärkeimpiä tehtäviä Edistää luonnonmukaisen tuotannon periaatteiden maailmanlaajuista leviämistä Tiedottaa suurelle yleisölle luomualasta konferenssein ja julkaisuin. Edustaa luonnonmukaista liikettä kansainvälisillä foorumeilla (esim. YK, FAO, UNCTAD ja ILO). Laatia ja pitää ajan tasalla luomutuotannon kansainvälisiä tuotantoehtoja, jotka toimivat puitteina jäsenjärjestöjen omien tuotantoehtojen laadinnassa IFOAM:IN LUOMUTUOTANNON VARMISTUSJÄRJESTELMÄ IOAS (International Organic Accreditation Service Inc.) on IFOAM:in omistama, mutta riippumaton tytärjärjestö, jonka tehtävänä on ylläpitää ja kehittää IFOAM:in akkreditointiohjelmaa. Akkreditointiohjelman puitteissa IOAS hyväksyy ja valvoo luonnonmukaisen tuotannon tarkastuslaitosten toimintaa IFOAM:in ehtoihin perustuen. IFOAM:in luomutuotannon varmistusjärjestelmään kuuluu vielä IFOAM:in tuotemerkki, jota voidaan käyttää IFOAM:in akkreditointijärjestelmän hyväksymän tarkastuslaitoksen hyväksymissä tuotteissa. Vuoden 2003 alussa akkreditoituja tai akkreditointia hakeneita tarkastuslaitoksia oli 32, jotka yhdessä edustavat valtaosaa maailman luomutuotannon valvonnasta. 453

457 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI 9.4. LUONNONMUKAISEN TUOTANNON VALVONTA Kuluttajien luottamuksen varmistamiseksi ja reilun kilpailun edellytysten luomiseksi luomutuotantoketjua valvotaan maatiloilta aina viimeisen pakkausvaiheeseen saakka. Kaikki ketjun toimijat sitoutuvat noudattamaan tuotantoehtoja ja rekisteröityvät valvontaan. Ennen toiminnan aloittamista tehdään alkutarkastus. Sen jälkeen maatiloja, luomuelintarvikkeita valmistavia, pakkaavia ja maahantuovia sekä luomutuotteita kerääviä yrityksiä valvotaan vuosittaisin tarkastuskäynnein. Vain valvontajärjestelmän piirissä tuotettuja tuotteita saadaan markkinoida luomutuotteina. Luomutuotannon lainsäädäntö LAINSÄÄDÄNTÖ Luomutuotannon vähimmäisvaatimukset ja valvontajärjestelmä perustuvat Euroopan yhteisöjen neuvoston asetukseen (ETY) 2092/91. Asetus määrittelee luomutuotannon vähimmäisvaatimusten lisäksi myös valvontamenettelyjen vaatimukset. EU-asetus muuttuu ja täydentyy jatkuvasti. EU-asetuksen edellyttämästä valvonnasta on säädetty maa- ja metsätalousministeriön asetuksella (346/2000, muutettu asetuksella 127/2001). Kansallisella lainsäädännöllä on eräissä tapauksissa mahdollisuus antaa EU-asetusta tiukempia säännöksiä. Nämä ovat asetuksen soveltamisalalla kuitenkin sallittuja ainoastaan koskien valvontamenettelyjä ja eläimiä koskevia tuotantoehtoja. Säädöksiin pohjautuvat tuotantoehdot ja valvontamenettelyt on koottu kasvin- ja kotieläintuotannon osalta Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen julkaisusarjaan Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet ja elintarvikkeiden valmistuksen ja maahantuonnin osalta Elintarvikeviraston julkaisuun Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet elintarvikkeiden valmistus ja maahantuonti. EU-asetus velvoittaa jäsenvaltioita luomaan viranomaisvalvontaan ja/tai yksityisiin tarkastuslaitoksiin perustuvan luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmän. Aiemmin Suomessa oli Luomuliiton ohjaama yksityisiin tarkastuslautakuntiin perustuva järjestelmä, mutta kun EU-asetusta alettiin soveltaa lähtien, valvonta muutettiin viranomaistoiminnaksi. Viranomaisvalvontajärjestelmä on poikkeustapaus Euroopassa: Suomen lisäksi niitä on vain Tanskassa ja Espanjassa. Tavallisesti luomuvalvontaa hoitavat yksityiset tarkastuslai- 454

458 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI tokset, joiden toimintaa jäsenvaltioiden viranomaiset valvovat. NEUVOSTON ASETUKSEN LAAJUUS Eläimistä saataviksi tuotteiksi luetaan liha, syötävät elimet, eläinten (muiden kuin kalojen) suolet, rakot ja vatsat, meijerituotteet, linnunmunat ja hunaja. Sen sijaan vuotia, villaa tai eläinten tuottamaa lantaa ei katsota eläintuotteiksi. Myöskään luonnonvaraiset eläimet kuten esimerkiksi riista tai luonnonkala eivät kuulu asetuksen piiriin. Neuvoston asetus sisältää yksityiskohtaiset tuotantoehdot koskien seuraavia eläinlajeja: Naudat, hevoset, siat, lampaat, vuohet, siipikarja (kanat, helmikanat, ankat, myskisorsat, myskisorsa-ankat, kalkkunat, hanhet) ja mehiläiset. Eläinlajit, joille ei ole neuvoston asetuksessa vahvistettu yksityiskohtaisia tuotantosääntöjä on mahdollista markkinoida luonnonmukaisesti tuotettuina ainoastaan siinä tapauksessa, että Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK) on hyväksynyt tuotantoehdot kyseiselle lajille. VALVONTAJÄRJESTELMÄ Luomuvalvontajärjestelmän perusrakenteita ovat tuotantoehdot, tarkastusjärjestelmä ja tuotemerkki eli logo ja sen tunnetuksi tekeminen. Viranomaisvalvontajärjestelmästä johtuen tehtävät on eriytetty monelle taholle: Tuotantoehtoja laaditaan osana Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmää, valvonnasta vastaavat viranomaiset ja Maa- ja metsätalousministeriön omistamaa Luomu Valvottua tuotantoa -merkkiä tekee tunnetuksi Finfood Luomu. Näiden tahojen rinnalla toimii ennen EU-valvontajärjestelmää syntynyt Luomuliiton valvontajärjestelmä, joka edelleen sisältää omat tuotantoehdot, valvonnan ja merkin. Yksityisiin tuotantoehtoihin liittyy useimmiten rekisteröity tuotemerkki. Suomalaisia yksityisiä tuotantoehtoja ovat Luomuliitto ry:n tuotantoehdot ja niihin liittyvä tarkastusmerkki ( luomuleppäkerttu -logo) sekä Biodynaamisen yhdistyksen Demeter - tuotantoehdot ja niihin liittyvä logo. VALVONTAVIRANOMAISET SUOMESSA Viljelijän ja tilan hyväksymisestä valvontajärjestelmään päättää työvoima- ja elinkeinokeskuksen (TE-keskuk- Luomutuotannon ohjeet >Luomu 455

459 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI sen) maaseutuosasto. Luomumaataloustuotannon valvontaa ohjeistaa ja rekisteriä viljelijöistä pitää Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK). Luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden valmistusta ja maahantuontia valvoo Elintarvikevirasto (EVI). Alkoholijuomien osalta valvonnasta vastaa Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV). Peltokasvien tuotantoon liittyvä luomusuunnitelma sisältää mm. kuvauksen tuotanto- ja varastointitiloista viljelykiertosuunnitelman lannoitussuunnitelman kasvinsuojelusuunnitelman viljelyskartan Vastaavanlainen suunnitelma tulee laatia myös muista tuotantosuunnista kuten eläintuotannosta ja kasvihuoneviljelystä. Eläintenhoitosuunnitelmaan kuuluvat osiot eläinten: alkuperästä ruokinnasta terveydenhoidosta hoitokäytännöistä eläinsuojista ulkoilusta eläinsuojien puhdistuksesta Tarkemmat laatimisohjeet löytyvät KTTK:n luonnonmukaisen tuotannon ohjeista. LUOMUVALVONTA MAATILOILLA Kasvintuotannon tarkastuskeskus (KTTK) suunnittelee, ohjaa ja valvoo luonnonmukaisten maataloustuotteiden tuotannon valvontaa. Käytännön valvonnasta vastaavat TE-keskukset, jotka käyttävät apunaan valtuuttamiaan tarkastajia, joista useimmat ovat maaseutukeskusten neuvojia. VALVONTAAN LIITTYMINEN Hakemus valvontaan liittymiseksi toimitetaan TE-keskukseen. Hakemus voidaan jättää mihin vuodenaikaan tahansa. Hakemus on kuitenkin jätettävä ennen kylvöä, jotta kuluvan vuoden satoa voidaan pitää 1. vuoden siirtymävaihetuotteena. Valvontaan hakeuduttaessa tehdään luomusuunnitelma. Sen tarkoituksena on kuvata viljelmää ja viljelyyn liittyvät edellytykset. Toimija voi itse tehdä luomusuunnitelmaan muutoksia, kunhan muutokset noudattavat luonnonmukaisen tuotannon ohjeita. ALKUTARKASTUS TE-keskus toimeksiantaa alkutarkastuksen, joka tehdään kunkin tuotantosuunnan osalta vain kerran. Tavallisesti siihen on yhdistetty myös ensimmäinen tuotantotarkastus. Jos toimija haluaa liittää valvontajärjestelmään uuden tuotantosuunnan, on siitä tehtävä erillinen hakemus. Uuden tuotantosuunnan osalta tehdään alkutarkastus ennen tuotannon hyväksymistä luomutuotannoksi. Alkutarkastuksessa selvitetään viljelijän ja tilan edellytykset noudattaa tuotanto-ohjeita, luomusuunnitelman sisältö ja sen vastaavuus tarkastuksessa todettujen olosuhteiden kanssa sekä peltojen aiempi käyttö. Pellon viljelyshistorian tai ulkopuolisen saastelähteen perusteella TE-keskus voi edellyttää torjunta-aine- tai raskasmetallijäämäanalyysia. 456

460 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Eläintuotantoa koskevassa alkutarkastuksessa erikseen tarkastettavia asioita ovat: eläinten kasvatuksessa käytettävät rakennukset sekä tuotantopanosten ja tuotteiden varastointiin käytettävät tilat ja mahdolliset muutossuunnitelmat laidunalueet, ulkotarhat ja -jaloittelualueet sekä muut alueet, jotka eivät kuulu kasvintuotannon valvontaan (esimerkiksi luonnonlaitumet) lannan, virtsan ja karjatalouden jätevesien varastointi ja levityssuunnitelma eläintenhoitosuunnitelma muistiinpanovelvoitteen täyttämiseen vaadittava materiaali PÄÄTÖS HYVÄKSYMISESTÄ VALVONTAJÄRJESTELMÄÄN TE-keskus päättää toimijan ja tilan hyväksymisestä valvontajärjestelmään alkutarkastuskertomuksen perusteella. TE-keskus voi myös edellyttää toimijalta lisäselvityksiä. Valvontajärjestelmään hyväksytty tila merkitään KTTK:n ylläpitämään luonnonmukaisen tuotannon rekisteriin. Tämän jälkeen toimijalle tehdään tuotantotarkastus vähintään kerran vuodessa. Toimija on oikeutettu käyttämään viittausta luonnonmukaiseen tuotantotapaan siitä päivästä, jona valvontaviranomainen on tehnyt päätöksen toimijan hyväksymisestä valvontajärjestelmään. Vastuu luomusäädösten noudattamisesta on kuitenkin aina toimijalla. Vaikka viljelijä on hyväksytty valvontajärjestelmään, oikeus myydä tuotteita luomutuotteina alkaa vasta siirtymävaiheen jälkeen. Toisaalta oikeus myydä luomutuotteita jatkuu siihen päivään asti, jolloin valvontaviranomainen on tehnyt päätöksen toimijan poistamisesta valvontajärjestelmästä, paitsi jos toimijalle on annettu kielto tai määräys määräajaksi. TUOTANTOTARKASTUS Alkutarkastuksen jälkeen luomuviljeltyjä tai luomuun siirtymässä olevia viljelmiä valvotaan vähintään kerran vuodessa tehtävin tarkastuskäynnein. Jokaisen luomutuotantoa harjoittavan tilan on annettava vuosittain ilmoitus (tuotantosuunnitelma) siitä, mitä aikoo kuluvana vuonna tuottaa. Maatalouden tukijärjestelmiin kuuluva viljelijä voi antaa ilmoituksen pinta-alatuen kasvulohkolomakkeella (lomake 102B). Valvonta on pääosin tuotanto-olosuhteiden valvontaa eli tuotantoyksiköiden ja asiakirjojen tarkastamista. Kasvulohkokohtaiset viljelytoimenpiteet tarkastetaan toimi- 457

461 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Luonnonmukaisen eläintuotannon tuotantotarkastuksessa käydään läpi: muistiinpanot tilalle hankituista aineista ja tilalta luovutetuista tuotteista muistiinpanot eläimiä koskevista tiedoista muistiinpanot ruokinnasta lääkekirjanpito eläinmäärät eläinten olosuhteet alkutarkastuksen jälkeen tapahtuneet muutokset tilan olosuhteissa, esimerkiksi rakennuksissa tai ulkotiloissa. jan omasta kasvulohkokohtaisesta kirjanpidosta ja muistiinpanoista. Viljelijällä on velvollisuus pitää yksityiskohtaisia muistiinpanoja kaikista tilalle hankituista tuotantopanoksista ja myydyistä tuotemääristä sekä ostajista. Tarvittaessa tarkastajat ottavat myös tuotenäytteitä analysoitavaksi, mutta niiden merkitys tuotantoehtojen rikkomustapauksissa on vähäinen. Tarkastaja laatii tarkastuskäynnistä tuotantotarkastuskertomuksen esitäytettyyn lomakkeeseen, jonka tiedot viljelijä allekirjoituksellaan vahvistaa. TE-keskuksen maaseutuosasto tekee päätöksen tuotantotarkastuksen hyväksymisestä 60 vrk:n kuluessa. Kasvintuotannon tarkastusta koskevassa päätöksestä ilmenevät tuotantovuoden viljelykasvit, niiden viljelyalat ja vastaavasti eläintuotantoa koskevasta päätöksestä eläinlajit, lukumäärät sekä tuotteiden käyttötarkoitus (esimerkiksi maito, liha tai porsastuotanto). Luomuvalvontaan liittyvät suoritteet ovat maksullisia. Tuotantotarkastukset laskutetaan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti. Tuotantotarkastuksen ennakkomaksu laskutetaan ennen tarkastusta ja tuotantotarkastus tehdään vain ennakkomaksun maksaneiden toimijoiden tiloille. ELINTARVIKKEIDEN VALMISTUSTOIMINNAN VALVONTA Valmistoiminnan valvonnan periaatteet ja kulku ovat pitkälti samat kuin maataloustuotannon valvonnassa. Luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden valmistusta ja maahantuontia valvoo Elintarvikevirasto (EVI). Poikkeuksena tästä on maatilalla tapahtuva tilan omien luomutuotettujen maataloustuotteiden kauppakunnostus, pesu, kuivaaminen ym. vähäinen käsittely ja ns. alhaisen jalostusasteen valmistustoiminta, jotka kuuluvat TE -keskuksen valvontaan. Suurkeittiöitä varten ei ole olemassa erityisiä valvontamenettelyjä, vaan niihin sovelletaan samaa lainsäädäntöä ja valvontamenettelyjä kuin luomuelintarvikkeiden valmistajiin. Valvontaan liitytään Elintarvikevirastossa. Hakemukseen on liitettävä omavalvontasuunnitelma, joka sisältää kuvauksen yrityksen toiminnasta ja ne toimenpiteet, joilla yritys varmistaa, että luomusäännöksiä noudatetaan. Kuvattavia asioita ovat mm. luomuvalvonnan piiriin haettavan valmistuksen vaiheet, sijainti, tuotteiden 458

462 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI raaka-aineet ja valmistukseen käytetyt koneet ja laitteet. Luomutuotteita valmistavassa yrityksessä valmistetaan useimmiten myös tavanomaisia elintarvikkeita, joten yksityiskohtainen kuvaus tuotteiden ja tuotannon erillään pidosta on tärkeä. Elintarvikevirasto tekee toimijan tiloissa alkutarkastuksen, jonka yhteydessä varmistetaan, että hakemuksessa ja sen liitteissä toimitetut kuvaukset vastaavat toimintaa ja että omavalvontaan sisältyvät toimenpiteet ovat riittäviä. Vuosittaisten tuotantotarkastuksen yhteydessä valvotaan mm. omavalvontasuunnitelman laatimista ja noudattamista, kirjanpitoa, tuotteiden erillään pitoa, koostumusta ja pakkausmerkintöjä sekä kuljetuksia. Tarkastuksen yhteydessä kiinnitetään huomiota myös toiminnassa mahdollisesti tapahtuneisiin muutoksiin ja niiden luomutuotteiden säännöstenmukaisuuteen, joiden valmistus on aloitettu edellisen tarkastuskäynnin jälkeen. MAATALOUSTUOTANNON JA ELINTARVIKKEIDEN VALMISTUKSEN VALVONTA MAATILOILLA TE-keskus valvoo maataloustuotantoa eli tilalla tapahtuvia toimintoja, joiden tarkoituksena on omalla tilalla tuotettujen, jalostamattomien maataloustuotteiden tuottaminen, pakkaaminen ja niiden merkitseminen luonnonmukaisesti tuotetuiksi. Myös maatilalla tapahtuva tilan omien luomutuotettujen maataloustuotteiden kauppakunnostus, pesu, kuivaaminen ym. vähäinen käsittely kuuluvat TE-keskuksen valvontaan. TE-keskusten valvontaan kuuluu myös maatiloilla tapahtuva tilan omien maataloustuotteiden ns. alhaisen jalostusasteen valmistustoiminta. Jos kysymys on muun kuin edellä mainitun valmistustoiminnan harjoittamista, maatilan on hakeuduttava myös valmistustoiminnan valvontajärjestelmään lähettämällä tätä koskeva hakemus Elintarvikevirastolle. Kasvintuotannon tuotantotarkastuksen kulku maatilalla Viljelijä ilmoittaa tuotantosuunnitelmansa vuosittain etukäteen TEkeskukselle. Viljelijä tekee tarvittavat muistiinpanot tuotantopanosten hankinnoista,tuotantotoimenpiteistä ja tuotteiden myynnistä. Tarkastaja tekee tilalle tuotantotarkastuksen vähintään kerran vuodessa. Tarkastuksesta laaditaan tuotantotarkastuskertomus, jonka viljelijä allekirjoituksellaan vahvistaa. TE-keskus tekee päätöksen tuotantotarkastuksen hyväksymisestä ja lähettää sen viljelijälle. Päätökseen voi hakea oikaisua TEkeskukselta. Päätöksestä voi myös valittaa maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalle. Valmistuksella tarkoitetaan maataloustuotteiden: säilömistä, jalostusta (myös teurastus ja eläintuotteiden paloittelu) käsittelyä (esim. lajittelu), pakkaamista ja luonnonmukaiseen tuotantotapaan viittaavien merkintöjen tekemistä luomuvalvontaan kuuluvilta alueilta kerättyjen luonnontuotteiden (nk. keruutuotteet) ostotoimintaa luomutuotteiden (esim. salaatit ja leivät) valmistusta omassa eineskeittiössä tai palvelupisteessä luomulihan, -kasvisten ja -juuston jauhamista, paloittelua ja/tai pakkaamista esimerkiksi myymälässä, jos asiakas ei voi seurata näitä toimintoja 459

463 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI LUOMUVALVONNAN KULKU ALKUTARKASTUKSESSA 460

464 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI KIRJALLISUUTTA JATKOJALOSTUKSESTA Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus (773/2000) lisäaineiden ja muiden vastaavien aineiden käytöstä luonnonmukaisesti tuotettuina markkinoitavista eläimistä saatavissa elintarvikkeissa. Korhonen, A-R Luomutuotteiden tuotekehityksen ongelmat. Ympäristötekniikan instituutin julkaisuja 5/1999. Mikkeli. 26 s. Leskinen, M., Väisänen, H.-M. & Pöytäniemi, E Luomuelintarvikkeiden jatkojalostus. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Mikkeli. Luomuelintarviketalouden kehittämisohjelma Elintarvikealan osaamiskeskus ELO/Luomuryhmä Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet - elintarvikkeiden valmistus ja maahantuonti. Elintarvikevirasto. Finfood Luomu Luomukuluttajatutkimus. Sedecon Consulting. Maa- ja metsätalousministeriön asetus (346/2000 muutoksineen) luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden ja alkoholijuomien valvonnan järjestämisestä. Neuvoston asetus (ETY) N:o 2092/91 maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa ja elintarvikkeissa. Tuikkanen, R, ja Kärkkäinen, I Luomuruoka suurkeittiössä. Haastattelututkimus Itä- ja Etelä-Suomen suurkeittiöiden esimiehille. Tutkimuksia 1/2000. Luomukeittiökeskus. Suonenjoki. Väisänen, H-M & Leskinen, M Elintarviketeollisuuden laatuvaatimukset luonnonmukaisesti tuotetuille kasviksille ja marjoille. Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. KIRJALLISUUTTA MARKKINOINNISTA Anon Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketalouden tutkimuksen painoaloiksi. Luonnonmukaisen tuotannon tutkimustarpeita arvioivan työryhmän muistio. MMM 2002:5. Helsinki. Elintarvikelainsäädäntö. Edita. Anon Ehdotus luonnonmukaisen elintarviketuotannon kehittämisestä. Työryhmämuistio MMM 2001:10. Helsinki. 50 s. Anon Luomuelintarviketalouden kehittämisohjelma. Elintarvikealan osaamiskeskus ELO. 24 s. Anon Luomuruokaa - kaikkien yhteiseksi hyväksi. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 23 s. Anon Organic Agriculture Sustainability, Quality and Health. Nordic Research on Organic Agriculture. Report from a NKJ working group on organic agriculture. Nordic Joint Committee for Agricultural Research (NKJ). 52 s. Anon The Organic Internationalization Strategy for the Finnish Food Industry. Finnpro. 57 s. Anon Vollwert-Ernährung und Öko-Landbau. Eine Einführung in die ökologische Agrar- und Esskultur. Ökologische Konzepte 89. Verband für unabhängige Gesundheitsberatung e.v. (UGB)/ Stiftung Ökologie & Landbau (SÖL) (Hrsg.). 188 s. Hamm, U., Gronefeld, F., Halpin, D Analysis of the European market for organic food. OMIaRD. Vol 1. School of Management & Business, Aberystwyth. 157 p.hannula, A.-M Täysiarvoinen ruokavalio. Bolus No 3. ss Hansen, M.W Kvalitet og værdier i forskning inden for økologisk jordbrug. En interviewundersogelse. Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 49 s. Heilmann, H Futterwahlversuche bestätigen Elektrochemie. Ökologie & Landbau 122,2. s. 43. Jensen, K. ym Økologiske fødevarer og menneskets sundhed. Rapport fra vidensyntese udført i regi af Forskningsinstitut for Human Ernæring, KVL. Forskningscenter for Økologisk Jordbrug. 136 s. Koistinen, R. (toim.) Mikä luomussa on luomua? Maatalouden tutkimuskeskus/ekologinen tuotanto.18 s. Kujala, J Luomutuotteen oikea hinta - onko sitä? Luomulehti 19, 6, Ss Kujala, J Kuluttaja ostaa terveyttä : hallinto tarjoaa ympäristövaikutuksia: Luomulehti 20, artikkelisarja Nro:issa 3-7. Kujala, J Luomumarkkinat ja kulutus: Ruoka-Suomi nro 1, s. 7. Kujala, J OMIaRD-tutkimushankkeen tuloksia. Leskinen, M., Pöytäniemi, E. ja Väisänen, H-M Luomuelintarvikkeiden jatkojalostus. Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli. 72 s. Meier-Ploeger, A. and Vogtmann, H Product and Environment: Quality and Public Health. Fundamentals of Organic Agriculture. 11 th IFOAM International Scientific Conference August 11 15, 1996, Copenhagen. Proceedings Vol. 1. Pp Michelsen, J. ym The European Market for Organic Products: Growth and Development. Organic Farming in Europe: Economics and Policy Vol s. Pohjalainen, L Kiinnostus luomuun ja kehittämismahdollisuudet Etelä-Savossa. Suurkeittiöt ja päivittäistavarakaupat. Etelä-Savon elintarviketalouden osaamiskeskus EKONEUM. 19 s. Rajala, J Ekologiset periaatteet ja ruuan valinta. Bolus No 3. Ss Reku, J Eettinen kuluttaminen muotioikkuko? Kuluttaja No 1. ss Roinila, P Luomukuluttaja säästää ruokamenoissa. Omavarainen maatalous nro 6. Ss Susiluoma, H Kuluttaja ja hyvän asian yhteinen harha. Omavarainen Maatalous No 8. s

465 JATKOJALOSTUS JA MARKKINOINTI Virkkala, M Portaat luomuun. Valmennusohjelma ammattikeittiöille. Finfood LUOMU. Ss Väisänen, J Kuluttajatutkimus kertoo: Ensitapaaminen luomutuotteen kanssa koettu. Omavarainen maatalous 15, 1. Ss Väisänen, J. ja Pohjalainen, L Kiinnostus luomutuotteisiin ja niihin liittyvä maksuhalukkuus. 35 s. Luomutuotteiden markkinatutkimus. 1) Tulokset perustuvat Finfood LUOMUn teettämään luomubarometriin, jonka viimeisin haastattelukierros on tehty elokuussa Tutkimus on jatkoa vuonna 1998 käynnistyneelle tutkimussarjalle, jossa on haastateltu yhteensä 6692 kuluttajaa ja 2412 ketjun toimijaa. Tutkimuksen toteutti Fennia Consulting. Teollisten luomutuotteiden markkinaosuudet perustuvat AC Nielsenin ScanTrack-mittaukseen ajanjaksolla Otospisteiden lukumäärä on 290 myymälää. Vihannesten ja juuresten markkinaosuudet pohjautuvat AC Nielsenin Talouspaneeliin ajanjaksolla Tutkimukseen osallistui 2288 kotitaloutta. KTTK: Alkutuotteiden ja vähäisen jalostuksen valvonta sekä Aurinkomerkin käyttöoikeuden myöntäminen luomu Elintarvikevirasto: Luomuvalmistajien ja ammattikeittiöiden valvonta Finfood LUOMU: Luomubarometrit. Portaat luomuun-valmennusohjelma ammattikeittiöille. Luomukeittiökeskus. Suonenjoki. Finfood LUOMU: Luomutuotteiden markkinointi ja Aurinkomerkki Finfood; Hyvää Suomesta: Joutsenlippu Kotimaiset Kasvikset: Sirkkalehtilippu Luomutuotannon lainsäädäntö Luomuliitto: Leppäkerttu Biodynaaminen yhdistys: Demeter-merkki KIRJALLISUUTTA JA LISÄTIETOJA LUOMUVALVONNASTA Anon Ehdotus luonnonmukaisen tuotannon valvonnan kehittämisestä. Maa- ja metsätalousministeriö. Työryhmämuistio 2002:8. Helsinki. Maa- ja metsätalousministeriö Asetus luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden ja alkoholijuomien valvonnan järjestämisestä (346/2000 muutoksineen). Neuvoston asetus (ETY) N:o 2092/91 maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa ja elintarvikkeissa. Kasvintuotannon tarkastuskeskus: Elintarvikevirasto: EU-asetus: 462

466 SIIRTYMINEN JA TALOUS 10. LUOMUTUOTANTOON SIIRTYMINEN JA TALOUS 10.1 SIIRTYMISEN VALMISTELU Tavanomaisesti viljellyn tilan siirtäminen luonnonmukaiseen viljelyyn alkaa viljelijän ja hänen perheenjäsentensä ajatuksista, joista vähitellen siirrytään tekoihin. Uusia asioita ei opita pelkästään kuulemalla ja lukemalla, vaan myös käytännössä kokeilemalla ja tekemällä sekä seuraamalla eri toimenpiteiden vaikutuksia pellolla, puutarhassa ja karjasuojassa. SUUNNITTELUSTA PÄÄTÖKSENTEKOON Siirtymävaiheessa tulee tehtäväksi monenlaisia päätöksiä. Viljelijän on ratkaistava näkeekö hän luomuviljelyn oman tilansa kannalta mielenkiintoisena mahdollisuutena ja haluaako hän ylipäätään perusteellisemmin painiskella tämän kysymyksen kanssa. Päätös on aina tehtävä henkilökohtaisista lähtökohdista käsin. Toiselle viljelijälle on tärkeää säilyttää tilansa toimintaedellytykset ja turvata tilanpidon jatkuminen. Silloin luonnonmukaiseen viljelyyn siirrytään vain, mikäli samalla voidaan varmistua tilan toiminnan jatkuvuudesta. Joku toinen viljelijä taas tekee valintansa luomuviljelyn tai tilanpidon lopettamisen välillä. Jos päätös siirtymisestä luonnonmukaiseen tuotantoon on tehty, on ryhdyttävä keräämään tietoa siirtymisen edellytyksistä omalla tilalla. Ensimmäiseksi on ratkaistava, millä tavoin ja missä aikataulussa siirtyminen tehdään. Siirtyminen luomuun = oppimistapahtuma Siirtymisen ratkaisut Luomu mahdollisuutena Tilan jatkuvuuden turvaaminen Miten siirtyä ja kuinka nopeasti LUOMUNEUVONTA TUKENA Ratkaisutilanteessa viljelijä voi saada apua luomuneuvojilta. Päätöstä siirtymisestä tulisikin valmistella yhdessä pätevien luomuneuvojien kanssa keskustellen ja suunnitellen. Lopullinen päätöksenteko on kuitenkin aina yksin viljelijän ja hänen perheensä, sillä heidän on myös kannettava vastuu ratkaisuistaan. 463

467 SIIRTYMINEN JA TALOUS Harkittu siirtyminen on hätiköityä parempi siirtymisessä tarvitaan tervettä talonpoikaisjärkeä! MUIHIN LUOMUVILJELIJÖIHIN TUTUSTUMINEN Tärkeitä ja erittäin hyödyllisiä esimerkkejä siirtymistä valmistelevalle ovat menestyvät luomutilat. Kokeneiden viljelijöiden kanssa käytävät keskustelut antavat usein arvokkaita viitteitä siirtymiseen liittyvissä kysymyksissä. Luomuviljelijöiden tapaamisissa asioita pohditaan usein perusteellisesti. Erilaisiin tapaamisiin luomuviljelystä kiinnostuneet uudet viljelijät ovat tervetulleita. Sen sijaan muilta ulkopuolisilta usein kuluttajilta tuleviin ehdotuksiin on syytä suhtautua varovaisuudella, sillä he eivät välttämättä tunne maataloutta riittävän syvällisesti. Toisinaan saattavat myös merkilliset teoriat ja epärealistiset toiveet vetää siirtyviä viljelijöitä puoleensa. Siirtymisessä tarvitaan kuitenkin tervettä suomalaista talonpoikaisjärkeä! Kaikki toimenpiteet, joita on tehty tavanomaisessa viljelyssä, eivät suinkaan ole luonnonmukaisessa viljelyssä väärin päinvastoin. Menestyvä viljelijä tunnetaan pelloistaan ja karjastaan sekä tuotteittensa markkinoinnista ei suinkaan puheistaan. KURSSIT, RETKET, AMMATTIKIRJALLISUUS Luonnonmukaisen maatalouden peruskurssit, retket, esitelmätilaisuudet ja alan kirjallisuus sekä ammattilehdet (Luomu-lehti) ja internet-sivustot ( ovat kaikki tärkeitä tietolähteitä siirtyvälle. Myös tässä pätee jo aikaisemmin mainittu: kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Tulee oppia erottamaan, mikä tieto on omalle tilalle tarpeellista, hyödyllistä ja käyttökelpoista. Mikäli on tarkoitus käynnistää uusia tuotantosuuntia, voidaan oppia hakea myös tavanomaisen tuotannon kursseilta ja neuvonnasta sekä tavanomaisilta tiloilta. Niillä on useinkin kehitetty käytännöllisiä ja kustannuksia säästäviä ratkaisuja, jotka sopivat hyvin otettaviksi käyttöön myös luomutiloilla. KOKEILUT Vielä tavanomaista viljelyä harjoitettaessa voidaan ryhtyä kokeilemaan ja opettelemaan luonnonmukaisen viljelyn tuotantotekniikkaa. Voidaan esim. aloittaa apilavaltaisten nurmien tai herneen viljely, kehittää lannan hoitoa ja aloittaa kompostointi tai lietelannan ilmastus. Kaliumlannoituksessa voidaan ottaa käyttöön biotiitti ja rikkakasvien torjunnassa siirtyä ei-kemiallisten menetelmien käyttöön esim. viljoilla ja perunalla. Vihannesviljelyssä on erityisen hyödyllistä paneutua maan luontai- 464

468 SIIRTYMINEN JA TALOUS sen kasvukunnon hoitoon, viljelytekniseen ja mekaaniseen rikkakasvien hallintaan sekä opetella hallitsemaan eri menetelmät silloin, kun virheet voidaan vielä helposti paikata tavanomaisen viljelyn keinoin SIIRTYMISSUUNNITELMA Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Huolella suunnitellen onnistutaan paljon paremmin ja säästetään kalliita oppirahoja. Onnistuneen siirtymisen edellytyksenä on siirtymissuunnitelman laadinta. Tämä on myös luomuvalvonnan edellytys. Siirtymissuunnitelmassa tulee ilmetä siirtymisen viljelytekninen toteutus kuten viljelykierto, lannoitus ja peltojen perusparannukset sekä kasvinsuojelu. Niiden lisäksi on tarpeen suunnitella tilan tuotanto, kotieläinten hoito ja tilan talous tarvittavine investointeineen sekä siirtymisen aikataulu ja siirtymiskasvit. Viljelyn toteutukselle on tärkeää myös markkinoinnin suunnittelu. Suunnitelman tekoa varten tarvitaan ajan tasalla oleva viljelyskartta. Lannoitussuunnittelua varten tarvitaan viljavuustutkimus. Seuraavassa esimerkissä on tiivistetysti pääpiirteitä siirtymissuunnitelmasta. Esimerkki siirtymissuunnitelmasta Mäkitalon luomutila sijaitsee Keski-Suomessa noin 30 km kaupungista. Tilalla on peltoa 36 ha ja metsää 60 ha, karjaa 17 lehmää sekä nuori karja. Maidontuotantomahdollisuus on kg/v. Talon isäntä ja emäntä ovat alle 40-vuotiaita. Molemmat puolisot työskentelevät tilalla. Tila on siirtynyt nykyisille omistajille sukupolven vaihdoksessa 10 vuotta sitten. Isäntäväki on harkinnut luonnonmukaiseen viljelyyn siirtymistä useampia vuosia. Tuttavan siirtyminen viisi vuotta sitten on onnistunut hyvin. Lapsilla esiintyy allergisuutta. Maatilan hoidossa viljelijäperhe on alkanut arvostaa yhä enemmän luonnontaloudellista kestävyyttä ja hyvälaatuisten tuotteiden tuottamista; päätös siirtymisestä tehtiin luomuviljelykurssin jälkeen. Pellot ovat pääosin lämpimiä, kevyitä, mutta hikeviä kivennäismaita. Multamaata on 4 ha. Pellot ovat hyväkuntoisia ja ne on salaojitettu. Viljavuustutkimuksen mukaan peltojen happamuus on tyydyttävä/hyvä, fosfori tyydyttävä ja kalium välttävä. Karjan keskituotos on kg/v. Navetta on parsinavetta, rakennettu v Lanta käsitellään kuivalantana, virtsa ohjataan virtsasäiliöön. Siirtymisen aikana karjan määrää vähennetään kolmella lehmällä, jotta kotoiset rehut riittävät luonnonmukaisessa viljelyssä leipäviljan ja ruokaperunan viljelyn lisäksi. Vaihtoehtoisesti peltoa hankitaan lisää esim. vuokraamalla. Ensin siirretään pää ja kädet ja vasta sitten pellot eikä päinvastoin! 465

469 SIIRTYMINEN JA TALOUS Rehuntarve karkearehua ry 1) rehuviljaa lehmät 17 kpl x 3300 ry = ry x ry = ry hiehot/vasikat 16 ey x 1500 ry = ry x 200 ry = ry Yhteensä ry ry rehun tarve yhteensä ry Rehuntarve karkearehua ryrehuviljaa lehmät 20 kpl x ry = ry x ry = ry hiehot/vasikat 19 ey x ry = ry x 200 ry = ry Yhteensä ry ry rehun tarve yhteensä ry 1) ry=rehuyksikköä Kasvinvuorotus Kasvinvuorottelussa käytetään 6-vuotista kiertoa: Ohra + ns (nurmensiemen) N1 (Apilavaltainen nurmi) N2 N3 Ruis/vehnä Peruna/hernekaura Siirtymävaihetukisopimuksen mukaan pellot on siirrettävä kolmen vuoden aikana luomuviljelyyn. Käytettäessä 6-vuotista kiertoa siirtyminen tehdään kahdella lohkolla vuosittain. Siirtyminen tapahtuu pääasiassa perustamalla apilavaltaisia nurmia siirtymävaiheen ensimmäisenä tai toisena vuotena. Suojaviljana toimiva ohra lannoitetaan kompostoidulla lannalla ja kivijauheilla. Yksi lohko on jo viime vuonna perustettu apilavaltaiseksi nurmeksi. Lohko sai silloin myös biotiittia. Hernekaura sekä peruna otetaan myös tarvittaessa siirtymävaiheen ensimmäisenä vuotena mukaan siirtymäkasviksi. Lisäksi siirtymäkasvina käytetään osin myös 3. vuoden nurmea, joka voidaan lannoittaa virtsalla. Lannoitus Lannan bruttomäärä tilalla vuodessa: Lanta Virtsa lehmä 17 kpl x 11 t/v = 187 t/v x 9 = 153 t/v hieho 5 x 3 = 15 x 4 = 20 vasikka 6 x 1,5 = 9 x 2 = 12 Yhteensä 211 t/v 185 t/v Sisäruokintakaudella (270 vrk) varastoitavaa lantaa kertyy vuodessa: lanta 211 t x 270 vrk/365 vrk = 156 t/v virtsa 185 t x 270 = 137 t/v Kuivikkeina käytetään olkia 21,3 ey x 5 kg/ey 1) /vrk x 270 vrk = 29 t/v 1) ey=eläinyksikkö 466

470 SIIRTYMINEN JA TALOUS VILJELYKIERTOSUUNNITELMA Oljista 80 % käytetään navetassa ja 20 % lisätään lannan sekaan kompostia tehdessä. Tilan oma olkisato ruis 3 ha x 3 t/ha = 9 t/v vehnä 3 x 2 = 6 hernekaura 5 x 2 = 10 ohra 6 x 1,5 = 9 Yhteensä 34 t/v Navetassa käytetään lannan sekaan sisäruokintakaudella apatiittia ja osin luujauhoa kg/v. Apatiitti levitetään lantakouruun päivittäin = 13 kg/vrk = 375 kg/kk = kg/v = 16 kg/t = 12 kg/m 3 Komposti valmistetaan kuormaamalla lanta lantalasta takakuormaimella yleisperävaunuun, josta kuorma puretaan kompostiaumaksi. Myöhäis-syksyllä komposti tehdään perunalle, vuoden vaihteessa vehnälle ja maaliskuun lopulla ohralle sekä laidunkauden alettua rukiille. Talvikompostointi edellyttää runsasta oljen käyttöä, lämmintä lantaa ja huolellisuutta kompostoitaessa. Komposti peitetään oljilla ja hengittävällä kevytpeitteellä. Kompostipeite ostetaan; 3 kpl á 400 euroa, hinta yhteensä euroa. Lantalan kunnostus Virtsasäiliö laajennetaan 60 m 3 :stä rakentamalla nykyisen säiliön viereen toinen säiliö, jota voidaan käyttää erikseen. 467

471 SIIRTYMINEN JA TALOUS Tilan tarve 8 m 3 /ey x 21,3 ey = 170 m 3 Lisärakentamistarve 170 m 3 60 m 3 = 110 m 3 Kustannusarvio 110 m 3 á 70 euroa/m 3 = euroa Virtsa seisotetaan 2 3 kk ennen levitystä ja levitetään vedellä laimennettuna (suhteessa 1:5) nurmille keväällä sekä kesällä ensimmäisen niiton jälkeen. Lannoitussuunnitelma Komposti (156 t/v) käytetään perunalle, vehnälle ja ohralle. Virtsa (137 t/v) käytetään seisotettuna lähinnä kolmannen vuoden nurmelle keväällä (2/3) ja kesällä (1/3). Fosforitäydennykseen käytetään apatiittia ja osin luujauhoa kg/v kompostin kautta. Biotiittia käytetään 30 t/v. Se levitetään hernekauralle joko edellisenä syksynä tai talvella lumelle. Perunalohkolle biotiitti levitetään vasta perunannoston jälkeen. Mäkitalon tilalla ravinteiden kauppataselaskelman mukaan typpeä ostetaan tilalle rehuissa ja siemenissä 7 kg/ha, fosforia apatiitissa ja rehuissa 17 kg/ha ja kaliumia biotiitissa 29 kg/ha. Tuotteiden mukana tilalta myydään typpeä 28, fosforia 5 ja kaliumia 9 kg/ha. Biologisen typensidonnan ansiosta typpeä myydään 21 kg/ha enemmän kuin ostetaan, fosforia ostetaan vuosittain 12 ja kaliumia 20 kg/ha enemmän kuin tuotteissa myydään. N P K Ravinneostot tilalle kg/ha Ravinnemyynnit kg/ha Ravinnetase kg/ha Maan kasvukunnon ja rakenteen hoito Pellon kuivatusta parannetaan lohkolla no 7 kunnostamalla piiriojat ja tehostamalla salaojituksen toimintaa lisäämällä sorasilmäkkeitä sekä 4 kpl imuojia entisten väliin. Säilörehun korjuussa siirrytään 3-niittojärjestelmästä 2-niittojärjestelmään. Traktoriin hankitaan pikakiinnitteiset levikepyörät. Renkaita uusittaessa hankitaan isommat vyörenkaat sekä taakse että eteen. Yleisperävaunuun hankitaan levein renkain varustettu (400 x 16") teliakselisto. Kylvö-, muokkaus- ja sadonkorjuutyöt pyritään ajoittamaan mahdollisimman kuivaan aikaan. Navetan muutoksia Navetassa suoritetaan muutostöitä ja eläimille järjestetään ulkoilumahdollisuus myös talvella. Parsinavetassa kytkytlaitteet uusitaan eläinten helpomman uloslaskun takia ja siksi että eläimet pääsevät liikkumaan parsissa luonnollisemmin. Poikiville lehmille järjestetään poikimakarsina. Pikkuvasikat aletaan juottaa tuttiämpäristä vierihoidon jälkeen. Isommille vasikoille järjestetään kuivikepohjainen ryhmäkarsina. Ruokinnassa käytetään säilörehuvaltaista ruokintaa ja valkuaistiiviste vaihdetaan kotoiseen herneeseen. Markkinointi Maito myydään LUOMU-maitona sitä keräävään ja jalostavaan meijeriin. Peruna ja leipäviljat kauppakunnostetaan ja myydään suoraan vähittäisliikkeisiin ja leipomoille. Katelaskelmat Seuraavassa on laskettu keskisuomalaiselle Mäkitalon esimerkkitilalle viljelykierron eri kasvien katetuotot vuoden 2002 hinnoilla. Mukana on myös yhteenvetona viljelykierron keskimääräinen katetuotto, johon kotieläintuotteet on sisällytetty. Katetuotto on laskettu yhdellä hinnalla.

472 SIIRTYMINEN JA TALOUS 469

473 SIIRTYMINEN JA TALOUS 470

474 SIIRTYMINEN JA TALOUS 471

475 SIIRTYMINEN JA TALOUS Kannattavan tuotannon peruslähtökohta = kustannukset pidetään pitemmällä tähtäimellä tuloja pienempinä LUOMUMAATALOUDEN KANNATTAVUUS Luonnonmukaisen maatalouden kannattavuus on EU:n maatalouspolitiikan mukanaan tuoman toimintaympäristön aikana ollut kannattavuuskertoimella mitattuna keskimäärin lähes tavanomaisen maatalouden tasoa. Tilojen välinen kannattavuuden vaihtelu on ollut tavanomaista suurempaa samoin kuin vuosittainen vaihtelu. Viljelijän henkilökohtainen panos on luomutuotannon talouden hoidossa keskeinen kannattavuuteen vaikuttava tekijä. Satotasot laskevat keskimäärin noin %, työntarve muuttuu tuotantosuunnasta riippuen 0 +/ 15 %, muuttuvat kustannukset pienenevät hieman kasvinviljelyssä ja tuottajahinnat ovat keskimäärin n % korkeampia. Tuotannon kannattavuuteen vaikuttavat saavutetut kustannussäästöt, tuotteista saatu lisähinta, satotaso ja -vaihtelu. Tulokseen vaikuttaa esim. perunan ja vihannesten viljelyssä myös lisätyön sekä investointien tarve. Pelkästään saavutettuun satotasoon ja tuloihin ei pidä tuijottaa. Kannattavan tuotannon peruslähtökohta on, että kustannukset pidetään pitemmällä tähtäimellä tuloja pienempinä. Luomutuotannossa taloudellinen onnistuminen on merkittävästi riippuvainen siitä, mitä tuotteita tilalla tuotetaan. Lisähintaa tarvitaan tuotantosuunnasta riippuen korvaukseksi pienemmistä sadoista, lisätyöstä ja suuremmista viljelyn riskeistä sekä mahdollisesti tarvittavista investoinneista. Myös siirtymisen suunnittelu ja opiskelu maksaa samoin kuin tuotannon valvonta. Onnistuneeseen tulokseen pääse- TUOTTOJEN JA KUSTANNUSTEN VÄLISEN SUHTEEN VAIKUTUS TOIMINNAN TALOUDELLISUUTEEN 472

476 SIIRTYMINEN JA TALOUS miseksi tarvitaan kiinnostusta ja hyvää suunnittelua sekä ammattitaitoa. Suomessa on seurattu luomutilojen kannattavuutta kirjanpitotiloilla vuodesta 1994 lähtien. Oheiseen taulukkoon on koottu keskeisimpiä taloudellista tulosta osoittavia tunnuslukuja luomu- ja tavanomaisilta kirjanpitotiloilta vuosilta Aikaisempien vuosien tulokset on julkaistu MTTL:n tiedonantoja sarjassa 208/1996 ja tutkimuksia sarjassa 220/1997 ja 240/2000. Kannattavuuskirjanpitotila-aineistossa luomutilojen määrä edustaa melko hyvin niiden suhteellista osuutta koko tilamäärästä. Luomutuotantoa harjoittaneet tilat ovat saaneet keskimääräistä enemmän tukia ja päässeet suurempaan kokonaistuottoon, mutta myös kustannukset ovat olleet suurempia. Yrittäjän voittoa eli absoluuttista euroissa mitattua tulosta ei ole syntynyt kummassakaan tuotantotavassa eli molemmat tuotantotavat ovat tuottaneet keskimäärin tappiota. Kustannusten tulisi olla näiden tappioiden verran pienempiä, jotta yrityksen kokonaistuotto olisi riittänyt kattamaan tuotantokustannukset. Kannattavuuskerroin eli suhteellinen kannattavuus on luomutiloilla ollut aavistuksen parempi. Kummassakaan tuotantotavassa ei kuitenkaan ole päästy asetettuihin palkka (n. 8 euroa/tunti) ja oman pääoman korkovaatimuksiin (5 %). Kannattavuuskerroin kuvaa tuotannon kannattavuuden lisäksi myös LUOMU- JA TAVANOMAISTEN KIRJANPITOTILOJEN TULOKSIA Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Luomu Tav.om. Kirjanpitotilojen määrä Kokonaistuotto josta tuet Kustannukset Yrittäjätulo Yrittäjäperheen palkkavaatimus Oman pääoman korkovaatimus Yrittäjän voitto Kannattavuuskerroin 0,50 0,56 0,60 0,54 0,71 0,71 0,73 0,69 Vastattavaa josta oma pääoma Omavaraisuusaste 68,1 % 77,9 % 69,6 % 77,4 % 66,9 % 76,7 % 71,0 % 76,3 % MTT/ Taloustutkimus 473

477 SIIRTYMINEN JA TALOUS SATOTULOKSIA VUOSILTA Luomu % tav.om. Luomu % tav.om. Luomu % tav.om. Luomu % tav.om. Ohra Kaura Kevätvehnä Syysvehnä Ruis Vilja+Palkovilja Herne Peruna Kuivaheinä Säilörehu Luonnonmukainen maatalous. Tilastoja 1999, 2000, 2001 ja 2002, KTTK Ammattitaito on tärkein kannattavuuteen vaikuttava tekijä kannattavuuskehitystä, sillä laskennassa otetaan huomioon työn ja pääoman käyttömäärissä tapahtuneet muutokset. Luomutiloilla tuotantoon on sitoutunut jonkin verran enemmän pääomia ja luomutilojen omavaraisuusaste on ollut tavanomaisia tiloja pienempi. Ero ei kuitenkaan ole kovin suuri. Satotaso voi luomuviljelyssä nousta huomattavan korkeaksi, kuten oheiset Öjebyn tutkimusaseman tulokset Pohjois-Ruotsista osoittavat. Tutkimuksessa koeasema jaettiin kahteen noin 50 ha viljelykiertoon ja vastaavaan määrään lypsykarjaa. Tulokset ovat tilamittakaavan satotuloksia ja havainnollistavat ammattitaitoisen luomuviljelyn mahdollisuuksia. NURMEN, OHRAN JA PERUNAN SATO T/HA ÖJEBY Jonsson 2001 Hy/Mli Rajala 2003

478 SIIRTYMINEN JA TALOUS LUOMUTILAN TALOUTEEN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ + Luomutilan talouteen edullisesti vaikuttavia tekijöitä tasapainoinen tilakokonaisuus tasapainoinen viljelykierto nurmisadon hyväksikäyttömahdollisuus peltojen kasvukunto hyvä pellot hyväkuntoisia kivennäismaita kuivatus hyvä, peruskalkitus tehty maiden multavuus korkeahko apilanurmet ja muut typensitojakasvit menestyvät hyvin pienet muuttuvat kustannukset siirtyminen mahdollista pienin investoinnein kiinteät kustannukset kohtuullisia pienet väkirehu- ja eläinlääkintäkustannukset hyvä ammattitaito ja yhteistyö hyvin toimiva markkinointi lisähinnat tuotantotuet matalahintajärjestelmään siirtyminen Luomutilan talouteen epäedullisesti vaikuttavia tekijöitä peltojen kasvukunto heikko multavuus alhainen ja rakenne huono runsaasti turvemaita peltojen perusparannustarve suuri nurmen hyödyntäminen heikkoa yksipuolinen tuotantorakenne yksipuolinen viljelykierto satotason lasku tuotostason lasku lisätyön tarve heikko siirtymisen suunnittelu siirtymiseen tarvittavien investointien tarve suuri kiinteät kustannukset suuria heikosti toimiva markkinointi ja suuret markkinointikustannukset luomuvalvontakustannus 475

479 SIIRTYMINEN JA TALOUS 10.4 TALOUDEN SUUNNITTELU SIIRTYMÄVAIHEESSA Siirryttäessä luonnonmukaiseen viljelyyn on syytä selvittää, miten tilan taloudelliset toimintaedellytykset muuttuvat. Sekä tuloihin että kustannuksiin vaikuttavissa tekijöissä on odotettavissa muutoksia. Muutokset ovat huomattavassa määrin tilakohtaisia. VILJELYKIERTO JA SATOTASO Luomutuotannossa tilan taloudelliselle tulokselle toimiva viljelykierto on ratkaisevan tärkeää. Apilanurmea, hernettä ja mahdollisesti muita palkokasveja tarvitaan turvaamaan tilalla tarvittavan typen saanti sekä pitämään yllä maan kasvukuntoa. Mikäli nurmea tai viherlannoituskasvustoa ei voida käyttää tilalla, ne voivat tuottaa negatiivisen katetuoton. Viljakasvit eivät pysty omavaraiseen typensidontaan, joten ne tarvitsevat hyväkuntoisen maan ja hyvän typensitojaesikasvin tuottaakseen kohtuullisen sadon. Kannattavuuden selvittämisessä ei siksi voida verrata suoraan yksittäisten kasvien kannattavuuksia, vaan vertailu on tehtävä erilaisten viljelykiertojen välillä. Koko viljelykierron suunnittelu ja esikasvivaikutusten hyväksikäyttö vaikuttavat merkittävästi saavutettavaan satotasoon. Erityisesti siirtymävaiheessa viljelykierrolla ja esikasveilla on suuri vaikutus satotasoon ja edelleen taloudelliseen tulokseen. Palkokasveilla voidaan saavuttaa lähes tavanomainen satotaso. Viljojen satotaso on palkokasvien (edulliset esikasvivaikutukset) jälkeen (noin %) huomattavasti suurempi kuin viljojen jälkeen (noin %). Edelleen maan yleinen kasvukunto ja lannan käyttömahdollisuudet vaikuttavat merkittävästi saavutettavaan satotasoon. 476 TILAN EDELLYTYKSET Eri tilojen soveltuvuus luomutuotantoon vaihtelee suuresti. Jotta voitaisiin arvioida jo siirtymisen suunnitteluvaiheessa tilan taloutta siirtymisen jälkeen, tulee ensin laatia viljelykiertosuunnitelma. Sen jälkeen arvioidaan eri kasvien satotasot ottaen huomioon esikasviarvo, käytettävissä olevan (kotoisen) lannan määrä sekä maan kasvukunto. Sitten lasketaan katetuottomenetelmällä taloudellinen tulos koko kierrolle kotieläintuotanto mukaan lukien, jotta saadaan kuva tilan luomutuotannon mahdollisuuksista taloudelliselta kannalta.

480 SIIRTYMINEN JA TALOUS Katetuoton lisäksi huomioon tulee ottaa myös mahdolliset siirtymisen edellyttämät investoinnit sekä tilan maksuvalmius siirtymisen aikana. Tilakohtaiset vaihtelut voivat olla suuria mm. tarvittavien investointien osalta. MUUTTUVAT KUSTANNUKSET Muuttuvissa kustannuksissa on luomutuotannossa saavutettavissa säästöjä. Säästöjä syntyy mm. lannoituksessa ja kasvinsuojeluaineissa sekä esim. eläinlääkinnässä. Kasvinviljelyn muuttuvat kustannukset saattavat olla huomattavasti pienemmät kuin tavanomaisessa viljelyssä. Kotieläintuotannossa kustannusten alennus on pienempää. Säästöt ostopanoksissa kompensoivat osittain pienempiä satoja. TYÖN TARVE Ihmistyön tarve luonnonmukaisessa perusmaataloudessa on lähes sama kuin tavanomaisessakin maataloudessa. Työn tarve vaihtelee tuotantosuunnittain kuitenkin melko paljon. Nautakarjatiloilla lisätyötä ei välttämättä juurikaan tarvita, kun taas vihannesviljelyssä lisätyön tarve on suurin. Työvaiheittain luonnonmukainen ja tavanomainen viljely poikkeavat jonkin verran työtarpeeltaan. Rikkakasvien hallinta, lannan huolellisempi käsittely ja maan muokkaus ovat tärkeimmät lisätyötä aiheuttavat kohteet luomutuotannossa. Konetyötä tarvitaan myös jonkin verran enemmän, lähinnä maan muokkaukseen, mekaaniseen rikkakasvien torjuntaan ja kompostointiin. Työn menekin vaihteluihin kasvukauden eri aikoina vaikuttaa oleellisesti se, mikä on tuotantosuunta ja minkälainen viljelykierto valitaan. Työhuippujen muutokset tulee kartoittaa ja niihin tulee varautua ennakolta. TYÖHUIPUT ERI TUOTANTOSUUNNISSA JA VILJELYKIERROISSA Lötjönen ja Muuttomaa 2003 KIINTEÄT KUSTANNUKSET Konekustannukset saattavat luomutiloilla nousta helposti tavanomaista suuremmiksi. Monipuolisemmasta tuotannosta johtuen luomutiloilla saatetaan tarvita useampia koneketjuja. Kasvinsuojeluruiskua ja kylvölannoitinta ei yleensä tarvita, mutta niiden asemesta saatetaan tarvita rikkakasviäes ja yleisperävaunu tai ilmastin. Tästä huolimatta konekustannusten ei tarvitse olla luomutiloilla tavanomaista suurempia. Huoltamalla koneet hyvin, käyttämällä niitä pitkään ja tekemällä koneyhteistyötä lähiseudun viljelijöiden kanssa voidaan konekustannuksia laskea. 477

481 SIIRTYMINEN JA TALOUS Tilakohtaisia työnkäytön tavoitteita - Työllistää itsensä ja perheen jäsenet? - Riittävä vuosiansio vai korkea tuntipalkka (vähän työtunteja)? - Täystyöllisyys ympäri vuoden vai mahdollisimman vähän työtä? Rakennuskustannuksissa ei tarvitse olla viljelymenetelmästä johtuvia eroja. Lantavarastojen tulee olla kunnossa sekä luomu- että tavanomaisilla tiloilla. Vilja- ja säilörehu varastoidaan samoin kuin tavanomaisessa tuotannossa. Apilaheinän kuivaukseen tarvitaan yleensä varastokuivuri. Edullisia rakennusratkaisuja etsien, huolella suunnitellen ja toteuttaen, rakennuskustannuksissa voidaan säästää merkittävästi. Luonnonmukaiseen kotieläintuotantoon siirryttäessä tarvitaan useinkin merkittäviä peruskorjauksia. Eläintä kohti tarvitaan pinta-alaa enemmän, mutta rakentaminen voidaan toteuttaa edullisin ratkaisuin. Vieraan pääoman määrä ja korkokustannus vaikuttavat merkittävästi tilan kannattavuuteen. Velkaisen tilan siirtämisessä luomutuotantoon tulee edetä hyvin harkiten. Kannattavuuden lisäksi maksuvalmiuteen on tarpeen kiinnittää eri vuosina erityistä huomiota. Tuotantosuunnan muutos on velkaisella tilalla harvoin taloudellisesti perusteltua. Maasta aiheutuva kustannus peltoa ostettaessa tai vuokrattaessa sekä koko maatilan hinta esim. sukupolven vaihdoksissa vaikuttaa merkittävästi tuotantokustannuksiin. LUOMUTUOTTEIDEN MARKKINOINTI Useissa tapauksissa markkinointitaito on tärkeä edellytys kannattavalle tuotannolle, koska usein omatoiminen myynti suoraan kuluttajalle tai vähittäiskauppaan on lisähinnan saannin edellytys. Tuotteiden markkinointia kehittämällä voidaan monesti vaikuttaa ratkaisevasti tuotannon kannattavuuteen. Mikäli tuotteet saadaan myytyä luomutuotteina lisähinnalla kohtuullisin markkinointikustannuksin, on tällä merkittävä vaikutus tuotannon kannattavuuteen. Luomutuotteista tuottajille maksettavat hinnat ovat olleet noin % tavanomaisten tuotteiden hintoja korkeampia. 478 TUET Luomutuotantoon siirtyviä tiloja on tuettu vuodesta 1990 lähtien erityisellä luomutuella. Nykyisin aloittaville luomutiloille maksetaan noin 150 euron siirtymävaihetukea ja vakiintuneille luomutiloille noin 100 euron tukea hehtaaria kohti. Luomutilat saavat myös muille vastaaville tiloille maksettavat CAP-, LFA-, ympäristö- ja kansalliset tuet. Maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä on esitetty luomutuotannolle maksettavaksi CAP-tuen osana erillistä luomutukea.

482 SIIRTYMINEN JA TALOUS SIIRTYMISESSÄ TARVITTAVIA INVESTOINTEJA Siirtyminen luomutuotantoon voi edellyttää investointien tekemistä, jotta tuotantoa saatetaan ylipäätään harjoittaa tai että sen harjoittamiselle saataisiin kohtuulliset menestymisen edellytykset. Investointeja voidaan tarvita peltojen peruskunnon parantamiseen, ravinteiden kierrätyksen tehostamiseen, sadonkorjuun kehittämiseen, rikkakasvien hallinnan parantamiseen, lisäpellon hankintaan ja tietotaidon hankintaan sekä kotieläintuotannossa kotieläinrakennusten muutostöihin TUOTANTOSUUNTAKOHTAINEN KANNATTAVUUS NAUTAKARJATILAT Maito- ja naudanlihatiloilla apilanurmi on keskeinen kasvi. Nurmi on luomuviljelyssä kilpailukykyinen, koska siitä on mahdollista saada lähes yhtä korkeita rehusatoja kuin tavanomaisessakin viljelyssä (keskimäärin noin 80 %). Nurmen hyvä taloudellinen kilpailukyky ei johdu siitä, että tuotteista maksetaan lisähintaa, vaan että sen viljelykustannukset ovat tavanomaista pienemmät. Monipuolinen viljelykierto on tarpeen mm., jotta rikkakasvit voidaan pitää hallinnassa. Viljelykierto on riippuvainen eläinten määrästä suhteessa peltoalaan. Tilalla, jolla viljellään rehua lähinnä omalle karjalle, voi kannattavuus olla verrattavissa tavanomaiseen viljelyyn, jopa ilman lisähintaa. Satotason pieneneminen kuitenkin vähentää pidettävän karjan määrää tai rehua on tarpeen ostaa tilan ulkopuolelta. Lisärehun tarve voidaan tyydyttää myös vuokraamalla tai ostamalla lisää peltoa. Karjatilan myyntikasveiksi sopisivat hyvin esim. peruna tai leipävilja, joilla voidaan täydentää viljelykiertoa sellaisilla tiloilla, joilla peltoalaa on riittävästi. Tällöin apilanurmi tuottaa typen ja lantaa on käytettävissä myyntikasvien lannoitukseen. Tällöin kannattavuus voi tulla varsin kohtuulliseksi hyvän sadon ja siitä saatavan lisähinnan ansiosta. Maidosta ja lihasta mahdollisesti saatu lisähinta parantaa merkittävästi tuotannon kannattavuutta. Valio maksoi vuonna 2003 noin 5 senttiä/litra luomumaidolle lisähintaa. Lisätyön tarve on luonnonmukaisella karjatilalla melko vähäinen, sillä eniten lisätyötä aiheuttavat suunnittelu, lannan käsittely, eläinten ulkoiluttaminen ja pellon perusparannukset. Monipuolista tuotantoa harjoittavilla tiloilla lisätyön Luomuun siirtymisen investointeja 1. Peltojen kasvukunnon parantaminen kuivatus, salaojituksen parantaminen, pinnanmuotoilu peruskalkitus maata parantavien kasvien viljely tiivistymisen vähentäminen; pintapaineen ja akselipainojen pienentäminen multavuuden lisäys siirrosmaan ajo 2. Ravinteiden kierrätyksen tehostaminen lannan varastoinnin parantaminen paremman lannankäsittely- ja levityskaluston hankinta 3. Sadonkorjuun kehittäminen heinänkorjuukalusto, latokuivuri säilörehun korjuu ja varastointi viherlannoituksen vaatima kalusto 4. Rikkakasvien hallinnan parantaminen parempi kalusto perusmuokkaukseen ja kesannon hoitoon viherkesantomurskain rikkakasviäes harauskalusto liekitin 5. Lisäpelto karjatiloilla korvaamaan pienempää rehusatoa/ tuotannon määrää voidaan monesti vuokrata 6. Viljelijä tietotaidon lisäys verkostoituminen 7. Kotieläinrakennusten muuttaminen luomusäädöksiä vastaaviksi peruskorjauksen yhteydessä laajennuksen yhteydessä 479

483 SIIRTYMINEN JA TALOUS TYÖMENEKKI LUOMUMAIDON TUOTANNOSSA Lötjönen ja Muuttomaa 2003 HY Mli Rajala 2003 tarve on keskimääräistä suurempi. Investointeja saatetaan tarvita pellon perusparannuksiin (kuivatus ja kalkitus), lannan varastointiin ja käsittelyyn (lantalan kattaminen, ilmastin), apilan korjuun ja varastoinnin järjestämiseen, tiivistymisen ehkäisyyn apilan korjuussa ja lannan levityksessä sekä mahdollisesti rikkaäkeen hankintaan. Luonnonmukainen kotieläintuotanto edellyttää usein muutoksia tuotantorakennuksissa. Mikäli tilan peltoala ja rehujen ostot pysyvät ennallaan, vähenee kokonaistyönmenekki karjamäärän pienenemisen takia. Mikäli tuotosmäärä pidetään ennallaan hankkimalla lisää peltoa, lisääntyy kokonaistyönmenekki hieman. Yhteistyö vähentää kokonaistyönmenekkiä selvästi. Viljelyn riskejä nautakarjatilalla ovat apilan heikko talvehtiminen epäedullisina talvina ja heikko kasvu kylminä kasvukausina. Kirjanpitotoiminnassa mukana olleet nautakarjatilat ovat kannattavuuskertoimella mitattuna pärjänneet hieman paremmin kuin tavanomaiset tilat kaikkina tarkasteltuina vuosina. Kumpikaan tuotantotapa ei kuitenkaan ole tuottanut yrittäjälle voittoa eli asetettu palkkavaatimus ja oman pääoman korkovaatimus ovat jääneet saavuttamatta. Luomutilat ovat päässeet suurempaan kokonaistuottoon ja saaneet enemmän tukia, mutta vastaavasti myös kustannukset ovat olleet suurempia. Luomutilojen omavaraisuusaste on myös ollut jonkin verran tavanomaisia tiloja heikompi. MAITOTUOTOKSET TAVANOMAISESSA JA LUOMUTUOTANNOSSA KG/PV, ÖJEBY Jonsson 2001