Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy JOENSUUN SEUTUTILASTOJA Takaisin kotiin -kampanja. Sähköinen verkkokauppa osana yritystoimintaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy JOENSUUN SEUTUTILASTOJA 2014. Takaisin kotiin -kampanja. Sähköinen verkkokauppa osana yritystoimintaa"

Transkriptio

1 joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy UUTISET 3/ JOHTOAJATUKSIA Toimintaympäristön muutokset ovat nopeita ja arvaamattomia JOENSUUN SEUTUTILASTOJA 2014 Takaisin kotiin -kampanja Yrityspalvelutoimijoiden tuella seikkailupuistoyrittäjäksi Sähköinen verkkokauppa osana yritystoimintaa Yritys hyvä 10! tapahtuma

2 JOHTOAJATUKSIA Toimintaympäristön muutokset ovat nopeita ja arvaamattomia Epävarmuus maailman markkinoilla on kasvanut Ukrainan kriisin myötä. Oman lisänsä epävarmuuteen ovat tuoneet konfliktit Lähi-idässä. USA sai reaalitalouttaan kuntoon viime ja kuluvan vuoden alkujaksolla, mutta kasvu jäänee alle 2 %:n joka on selvästi alle viime vuodenvaihteen odotusten. Kiinan kasvu 7,4 % on vuodenvaihteen ennusteita pienempi, koska riskit kasvavat edelleen hintojen ja palkkojen noustessa. Kokonaisia tehtaita ollaan siirtämässä halvemmille reuna-alueille ja muun muassa teollisuushyödykkeiden hinnat pysyvät vakaina vain muutamia kuukausia. Se on selvä riski myös Joensuun seudulla toimiville yrityksille, jotka ostavat osia ja komponentteja Kiinasta. Muista BRIC (Brazil, Russia, India, China) -maista Venäjälle ennustetaan nollakasvua, Intiaan 5,4 %:n kasvua ja Brasiliaan 1,3 %:n kasvua, joten kaikissa BRIC-maissa tullaan jäämään alle viime vuodenvaihteen ennusteiden. Euroalueen kasvu jäi vuonna 2013 negatiiviseksi 0,4 %. Kuluvalle vuodelle odotettiin kasvua 1,3 %, mutta nyt odotukset ovat hiipumassa ja 0,5 %:n kasvukin voi olla enemmän kuin vaikea saavuttaa. Jopa Saksa on alkanut yskimään ja teollisuustuotanto laskenut viimeisinä kuukausina. Venäjällä kysyntä useilla toimialoilla on laskemassa nopeasti. EU:n ja USA:n asettamat vientipakotteet vaikuttavat entisestään alenevaan kysyntään. Kysyntä EU-alueella on sen sijaan hieman piristynyt. Venäjän vararahastot ovat hupenemassa ja maan velka on lähes 20 % bruttokansantuotteesta. Alueelliset erot velkaantumisessa ovat suuret. Vientipakotteet kos- kevat myös venäläisten pankkien rahoittamista, jotka eivät pysty enää luotottamaan yritysten investointeja ja käyttöpääoman tarvetta. Korot ovat reilusti yli 10 % ja takaisinmaksuajat lyhyitä. Venäjällä luottotappioriskit ja kaupan tyrehtyminen rahan puutteeseen ovat oleellisesti kasvaneet ja koskevat myös Joensuun seudun yrityksiä. Vaikka globaalin talouden kasvun vetovastuu on siirtynyt BRIC-maihin, ei vastuunotto ole ongelmatonta. Brasiliassa vuosi 2013 oli vaikea ja haasteet jatkuvat. Intiassa näyttää kasvavan rahapoliittiset ongelmat Venäjän ohella. USA ja Eurooppa Saksan johdolla ovat saaneet reaalitalouden rattaat pyörimään ja USA:n ja EU:n välillä syntyy vapaakauppasopimus mahdollisesti vuonna Tuotantoa on siirtynyt merkittävästi Kiinasta takaisin USA:n ja Eurooppaan, myös Pohjois-Karjalaan, ja trendi näyttää jatkuvan. Kiinaan on syntynyt uusinvestoijien kasvava potentiaali, jota ei voi sivuuttaa ja joka suuntaa panostuksia enenevässä määrin myös Eurooppaan. Tässä olisi Suomenkin ja Joensuun seudun syytä aktivoitua. Itä-Suomen yliopisto ja useat merkittävät yritykset omaavat jo nykyisellään toimivia yhteyksiä BRIC-maihin. Afrikka on nouseva investointikohde myös suomalaisille 2

3 JOSEK UUTISET 3 / 2014 muun muassa kaivosteollisuuden ja ympäristöteknologian aloilla. Maailma muuttuu ja tässä muuttuvassa toimintaympäristössä meidän on luotava menestyksellemme eväät, kukaan muu ei tee sitä puolestamme! Olemme pohtineet, että mistä saisimme korvaavaa liiketoimintaa Joensuun seudun yrityksille. Tämän pohdinnan tuloksena olemme luoneet katseemme Barentsin alueelle, siis Pohjois-Ruotsiin, Pohjois-Norjaan ja Luoteis-Venäjälle. Meille oli positiivinen yllätys, kun huomasimme, että Pohjois- Ruotsin ja Pohjois-Norjan tarjouspyynnöt PK-sektorille ylittivät kahden miljardin euro rajan vuoden 2014 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. Esimerkiksi LKAB ilmoitti heinäkuun lopussa aloittavansa jo tänä kesänä yli miljardin euron investointiohjelman kolmeen avolouhokseen Svappavaarassa. Pohjois-Norjassa investointitahti on vieläkin kovempi. JOSEK hankkii pohjoisten investointien tarjouspyynnöt ja alkaa välittää niitä halukkaille yrityksille. Kaikki tarjouspyynnöt eivät ole suuria ja vain suurille yrityksille sopivia, siellä on myös esimerkiksi rakennusprojekteja yksittäisestä pientalosta alkaen. Tavoitteena on että mahdollisimman moni maakuntamme yritys pääsee osalliseksi näihin mittaviin pohjoisen projekteihin, joissa on tilaa niin pienille kuin suurillekin yrityksille mitä moninaisimmilta toimialoilta. Pekka Nuutinen toimitusjohtaja Q1 - Q2 JOENSUUN SEUTUTILASTOJA 2014 Asiakkaat Tapahtumat Uudet yritykset Joensuu Liperi Outokumpu Ilomantsi Kontiolahti Polvijärvi Juuka Muut Yhteensä

4 Haimme kolmen viikon mittaisella sähköisellä kampanjalla kiinnostuneita ja heitä löytyikin yli 600. Valikoimme heistä 40, jotka kutsuimme Ilosaarirockin brunssille. Joensuun kaupungin viestintäpäällikkö Ville Moilanen valmistautumassa vieraiden vastaanottoon Ilosaarirockin brunssille. 4 4

5 JOSEK UUTISET 3 / 2014 Takaisin kotiin -kampanja Toteutimme Joensuun kaupungin kanssa Takaisin kotiin -kampanjan, jossa houkuteltiin täältä muualle muuttaneita palaamaan kotiseudulle. Haimme kolmen viikon mittaisella sähköisellä kampanjalla kiinnostuneita ja heitä löytyikin yli 600. Valikoimme heistä 40, jotka kutsuimme Ilosaarirockin brunssille. Kampanja toteutettiin Facebookissa, kampanja- ja infosivustolla ja suorakirjeellä sähköpostirekisterille. Kampanjasivu löytyy osoitteesta Kampanjan näkyvyys suunnattiin Etelä-Suomessa asuville Etuoven ja Oikotien bannerikampanjalla ja Ampparit uutisportaalissa. Brunssilla oli mukana myös joensuulaisia ICT-alan yrityksiä. Lisäksi Karjalainen tarjosi 500:lle Digi-Karjalaisen kahdeksi viikoksi. Kaikki 500 saivat myös mahdollisuuden juoda piirakkakahvit Marttakahviossa. Kampanjamme jatkuu vuoden loppuun saakka, kun lähestymme kaikkia kampanjaan osallistuneita ja kerromme heille muun muassa Joensuun avoimista työpaikoista ja asuntotarjonnasta. Anne Mujunen markkinointipäällikkö 5

6 Yrityspalvelutoimijoiden tuella seikkailupuistoyrittäjäksi Muun muassa matkailualan yritystoimintaa aikaisemmin harjoittanut Juha-Mikael Malinen perusti viime heinäkuussa Joensuuhun Treetop-seikkailupuiston. Prosessi ideasta valmiiksi puistoksi kesti noin puoli vuotta. Matkan varrella Malinen hyödynsi JOSEKin ja muiden paikallisten toimijoiden apua sekä ulkomaalaisten alan osaajien ammattitaitoa. TUTUSTU YRITYKSEEN. Suunnistusta, maastopyöräilyä ja seikkailuurheilua harrastanut Malinen huomasi viime vuonna JOSEKin Yrityspörssistä, että seikkailupuistolle haettiin franchising-yrittäjää. Idean muuttuessa tarkemmiksi suunnitelmiksi yrittäjä päätyi rakentamaan oman brandin ja tilasi puiston rakennuksen saksalaiselta toimittajalta. Ensimmäiset Treetopin kaltaiset puistot puiden väliin rakennettuine ratoineen rakennettiin Ranskassa 90-luvun puolivälissä. Joensuun puisto on Suomessa yhdeksäs samalla idealla toimiva puisto. Alalla on tarkat turvallisuusmääräykset ja rata on testattu perusteellisesti ammattilaisten toimesta. Treetopin kaikki seitsemän työntekijää kävivät saksalaisen kouluttajan pitämän kolmipäiväisen koulutuksen. Puiston valmistuttua sen kävi tarkistamassa itävaltalainen alan ammattilainen. Virallisten testausten lisäksi kesäiset myrskyt ovat parhaita mittareita ratojen kestävyyttä testattaessa. Myrskyissä puihin kohdistuvat voimat ovat niin suuria, että ihminen ei saisi niitä mitenkään aikaan, Malinen toteaa. Puiston rakennuttaminen vaati muun muassa 3D-mallinnuksen metsästä ja puiden lasermittauksen. Puut, joissa oli tervasroso-tautia, kaadettiin pois ja niitä on tarkoitus hyödyntää maahan tehtävissä kiipeilypaikoissa. Yhtenä tärkeänä seikkana puiston suunnittelussa on pidetty mielessä, että metsä on tarpeen vaatiessa pystyttävä ennallistamaan. Maliselle oli myös tärkeää, että kiipeilyradan puurakennelmat ovat myrkytöntä, kotimaista puuta. 6

7 JOSEK UUTISET 3 / 2014 Ensimmäiset Treetopin kaltaiset puistot puiden väliin rakennettuine ratoineen rakennettiin Ranskassa 90-luvun puolivälissä. 7

8 Mehtimäen urheilupuisto on Treetopille sijaintina hyvä. Kesällä puistossa viihtyneet matkailijat ovat syksyn saapuessa vaihtuneet koululais- ja yritysryhmiin. Pystymme tarvittaessa yhdessä lähellä toimivien seurojen kanssa järjestämään suurillekin organisaatioille virkistyspäiviä, yrittäjä kertoo. Malisella on paljon ideoita mahdollisten tyky-tapahtumien tiimoilta, voimme seikkailupäivien lisäksi järjestää muun muassa maastopyöräsuunnistuksia ja yöseikkailuja, hän toteaa. Haastavinta seikkailupuistoyrittäjyydessä on tähän mennessä ollut tietoisuuden lisääminen. Olen markkinoinut puistoa sosiaalisen median ja lehti-ilmoitusten avulla sekä toimimalla yhteistyössä Pohjois-Karjalan Osuuskaupan kanssa. Parasta markkinointia tuntuu kuitenkin olevan puskaradio, Malinen kertoo. Yrityspalvelutoimijoiden apua Malinen on hyödyntänyt varsinkin investointeja ja kehittämistä koskevien rahoitushakemusten sekä rekrytointien ja koulutusten tiimoilta. Lisäksi Malisen yritys osallistui keväällä valtakunnalliseen KasvuOpen -kasvuyrittäjyyskilpailuun. Tulevaisuudessa saatan käyttää myös JOSEKin Yrityskummi-palvelua, Malinen pohtii. Tällä hetkellä puistosta on hyödynnetty kolmasosa, joten mahdollisuudet laajentamiselle ovat olemassa. Talvisin puisto on auki lähinnä ajanvarauksella ryhmille. Malinen kannustaa ihmisiä tulemaan katsomaan puistoa paikan päälle. Alueellemme ei ole pääsymaksua, joten tänne voi aluksi tulla vain katsomaan, kuinka muut asiakkaat selviytyvät radasta. Ratoja on eritasoisia, ja aktiviteetti sopii miltei kenelle vain. Sähköinen verkkokauppa osana yritystoimintaa Tietokoneet ja internet yleistyivät ihmisten kodeissa 2000-luvun alussa ja tänä päivänä käytännössä kaikissa älypuhelimissa on mahdollisuus liittyä verkkoon yhdellä napin painalluksella. Tietotekniikka ja internet ovat pienentäneet maailmaa sillä uutiset ja tieto yleisesti voivat liikkua silmänräpäyksessä maailman ympäri. Internetin välityksellä tapahtuvan sähköisen verkkokaupan yleistyminen on tuonut perinteiselle yrityksien harjoittamalle paikalliselle kaupankäynnille uusia haasteita, mutta samalla se on suuri mahdollisuus. Verkkokauppa kasvoi Suomessa vuonna 2013 noin 10 % vuodessa edelliseen vuoteen verrattuna, ja suomalaiset ostivat tavaroita verkosta noin 10,5 miljardilla eurolla. Mitä verkkokauppa käytännössä on? Verkkokauppa on yrityksien sähköinen myyntikanava, jonka avulla voidaan tavoittaa asiakas internetin välityksellä. Asiakas voi tutustua tuotteisiin yrityksen verkkosivuilla kuvien ja tuoteselosteen välityksellä ja tilata tuotteen suoraan kotiin postin välityksellä. Tuotteet maksetaan yleisesti verkkopankin kautta sähköisen tilaamisen yhteydessä tai postiin pakettia noudettaessa. Suomessa kuluttaja-asiakkailla on etäkaupasta ostetuille tuotteille 14 vuorokauden palautusoikeus. Miten verkkokauppiaaksi voi ryhtyä? Yrityksen, jolla on jo muuta liiketoimintaa, on yleisesti helppoa aloittaa myös sähköinen verkkomyynti. Käytännössä Pohjois-Karjalassa on useita IT- yrityksiä, jotka rakentavat nykyaikaisia verkkokaup- 8

9 JOSEK UUTISET 2 / 2014 Miten verkkokauppiaaksi voi ryhtyä? Yrityksen, jolla on jo muuta liiketoimintaa, on yleisesti helppoa aloittaa myös sähköinen verkkomyynti. poja yrityksille avaimet käteen -periaatteella sekä kouluttavat tarvittaessa yrittäjän tai yrityksen henkilökunnan. Verkkokaupan perustamista vaikeampaa usein onkin asiakkaiden löytäminen uuteen verkkokauppaan. Usein ajatellaan, että verkkokauppa toimii automaattisesti sen jälkeen, kun se on perustettu, mutta todellisuudessa erottautuminen kilpailijoista vaatii pitkäjänteistä työtä ja hyvin kohdennettua mittavaa markkinointia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Samoin verkkokaupan tuotevalikoimaa pitää pyrkiä ylläpitämään ja kehittämään jatkuvasti, mikä vaatii yritykseltä resursseja. Verkkokauppa ei myöskään eroa perinteisestä kaupankäynnistä asiakaspalvelun osalta, vaan yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa on panostettava vähintään yhtä paljon kuin ennenkin. Sanotaan, että hyvä kello kauas kuluu pitää edelleen paikkansa, mutta sähköisessä maailmassa sen ääni kantaa entistä pidemmälle. Mitä verkkokaupassa voi myydä? Verkkokaupassa voi myydä teoriassa mitä tahansa. Käytännössä kuitenkaan kaikki tuotteet eivät sovellu verkkokauppaan. Ongelmia muodostuu tuotteista, jotka ovat esimerkiksi suuria tai helposti särkyviä, jolloin rahtikustannukset helposti kasvavat ja toiminta ei ole enää taloudellisesti kannattavaa. Parhaita tuotteita mielestäni ovat yrityksien omat tuotteet, jotka ovat yksilöllisiä ja erottuvat muusta tarjonnasta. Omissa tuotteissa myös yritykselle jäävä kate on usein parempi, kuin tuotteiden jälleenmyynnissä. Verkkokauppa käytännössä mahdollistaa sen, että paikallisesti toimivat yritykset voivat laajentaa omaa asiakaskuntaansa helposti koko Suomen kattavaksi. Jos yrityksestä löytyy kielitaitoa, myös pohjoismaissa ja EU-alueella toiminnan aloittaminen on helppoa. Esimerkiksi pienille erikoisliikkeille verkkokaupan aloittaminen voi olla mahdollisuus saada lisäansioita oman seudun ulkopuolelta ja jatkaa toimintaa paikallisesti. Lisätietoa verkkokaupan perustamisesta saa esimerkiksi JOSEKin yritysneuvonnasta. Tuomo Roivas Yritysneuvoja 9

10 Yritys hyvä 10! tapahtuma Asiantuntijapalvelut Neuvonta Kumppanit Verkostoituminen Ideat Tieto Kokemus Palvelu Jaksaminen Koulutus OHJELMA ALA-AULA (4B-rakennus 1. krs.) Kattaus alueen palvelutarjonnasta Rahoitus: Finnvera, Nordea, Osuuspankki Asiantuntijapalvelut: Asianajotoimisto Surakka Oy, Sunprofile Oy, Semantix Finland Oy, Profit-Visio Oy Työterveys: Lääkärikeskus ITE Oy, Suomen Terveystalo Oy, Pohjois-Karjalan Terveyspalvelut Oy ELY-keskuksen, Tekesin, JOSEKin, Joensuun Yrityskiinteistöjen, Uusyrityskeskuksen, TE-toimiston, Tiedepuiston ja Yrittäjien palvelut Muut palvelut: Pelastuslaitos, Pohjois-Karjalan Pelastusalan liitto, UEF:n Palkki-hanke, Aducate, Polkuja Yrityksiin -projekti, Pohjois-Karjalan Aikuisopisto, Pohjois-Karjalan tyhy alueverkosto, Kela, Elisa, Ev.lut. srk, Työllisyyden kuntakokeilu, Hallituspartnerit Itä-Suomi ry MINERVA-KOKOUSTILA (4B-rakennus 1.krs.) klo UUDISTA! PALVELUSTA BISNESTÄ -palveluliiketoimintaseminaari Iltapäivän aikana PALKKI-hanke kutsuu sinut seminaariin, jossa käsitellään yritystoiminnan uudistamista palveluliiketoiminnan näkökulmasta. Tule kuulemaan kokeneita yritystoimijoita ja nappaa parhaat vinkit mukaasi! Avaussanat, toimitusjohtaja Veli-Pekka Leppänen, Nanocomp Oy Ltd. Matka kohti palveluliiketoiminnan lähtötelineitä, palveluliiketoiminnan johtaja Harri Ryynänen, Solenovo Oy Kilpailuetua palveluliiketoiminnalla, suunnittelija Arja Kinnunen, Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate, Itä-Suomen yliopisto Bisnestä uudistamassa -paneeli palveluliiketoiminnasta. Paneelissa keskustelevat palveluliiketoimintojen toimialajohtaja Tiina Tolvanen (PKO), toimitusjohtaja Jari Kukkonen (TAHKOcom Oy), toimitusjohtaja Veli-Pekka Leppänen (Nanocomp Oy Ltd.) sekä kehityspäällikkö Timo Ruohio (Joensuun Tiedepuisto Oy). Paneelin vetäjänä toimii suunnittelija Päivi Ristimäki Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatesta. Seminaarin päätössanat 10

11 JOSEK UUTISET 3 / 2014 Yrittäjän päivänä perjantaina Klo Joensuun Tiedepuisto, 4B-rakennus Kahvitarjoilu Joensuun Pysäköinti Oy tarjoaa pysäköinnin parkkitalossa. APOLLO-KOKOUSTILA (4B-rakennus 1.krs.) klo HYVINVOIVA YRITTÄJÄ, MENESTYVÄ YRITYS -yrittäjien työhyvinvointiseminaari Miksi ja miten pidän huolta työkyvystäni ja hyvinvoinnistani, Yrittäjä Minna Perttilahti Millaisia työhyvinvoinnin tarpeita yrittäjillä on? Työhyvinvoinnin asiantuntija Minna Männikkö Yhteiskehittäminen: Mitä apua ja palveluja tarvitaan yrittäjän työhyvinvoinnin varmistamiseksi? Uusia tuulia yrittäjien työterveyshuollossa, Työterveyshuollon kehittäjä Kristina Rajala Mitä yrittäjän työterveyshuoltopalvelu on käytännössä ja mitä hyötyä siitä on yrittäjälle ja yritykselle? Työterveyshoitaja Tarja Siitonen Joensuun työterveys Tapahtuma on ilmainen, mutta kahvitarjoilun vuoksi toivomme ilmoittautumistanne oheisen linkin kautta mennessä. /index.php?cid=21&eid=571 (Pohjois-Karjalan Yrittäjien jäsenyys ei ole tämän tapahtuman kohdalla pakollinen, mikäli jäsennumero puuttuu, kohdan voi korvata koodilla A) Tervetuloa! 11

12 joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy JOSEK on yrityksiä varten TILAN TARPEESSA? josekin toimitilarekisteri palveluksessasi! IDEALMAINOS OY 3/2014 JOSEK palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa aloittavia kuin liiketoimintaansa kehittäviä. Yritysneuvonta on myös alueelle sijoittumista suunnittelevien yritysten ja yhteisöjen apuna. JOSEKin yritysneuvoja on toimialueen tunteva maksuton asiantuntija. Toimitilarekisteristä löydät Pohjois-Karjalassa vapaana olevia toimitiloja. Toimitiloja voit hakea rekisteristä tyypin ja sijaintikunnan mukaan. Myös kuntien tarjoamat työpaikkatontit löytyvät toimitilarekisterin kautta. Yrityksen perustaminen Yrityksen kehittäminen Sijoittumispalvelut Kansainvälistyminen Omistajanvaihdos Tutustu kattavaan toimitilarekisteriimme verkkosivuillamme: Ota yhteyttä ja kysy lisää: P

STARTIAN YHTEISTYÖVERKOSTOSSA MUKANA

STARTIAN YHTEISTYÖVERKOSTOSSA MUKANA MIKÄ ON STARTIA? Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startia yksi Suomen 32 uusyrityskeskuksesta toimii osana Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKia uusien yrittäjien neuvontapalvelut seitsemän kunnan alueella käytettävissä

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee. Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä.

Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee. Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä. Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä Timo Ekroos ISAK- koordinaattori Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu/ Muotoilun

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Jykesin palvelut yrittäjille Yrittäjä työllistää seminaari 23.11.2016 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Mikä Osuva- Yrityspörssi on?

Mikä Osuva- Yrityspörssi on? Osuva-Yrityspörssi 2 Mikä Osuva- Yrityspörssi on? Omistajanvaihdoksiin keskittyvä maksuton markkinapaikka, joka tuo Joensuun, Keski-Karjalan ja Pielisen Karjalan seudun jatkajaa hakevat yrittäjät ja toimivaa

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi.

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi. Yrittäjyys Työ- ja elinkeinotoimistosta löydät monipuolisesti palveluja, jos olet yrittäjä, kiinnostunut itsesi työllistämisestä yrittäjänä tai aloittamassa yritystoimintaa. Minustako yrittäjä? Tutki ensin,

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJISTA KASVUA JA KANSAINVÄLISYYTTÄ ELINKEINOELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJISTA KASVUA JA KANSAINVÄLISYYTTÄ ELINKEINOELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJISTA KASVUA JA KANSAINVÄLISYYTTÄ ELINKEINOELÄMÄÄN CASE JOENSUU 19.06.2016 Säätytalo Kari Karjalainen Kaupunginjohtaja JOENSUUN PERUSTILANNE Selkeä maakuntakeskus, asukkaita Joensuussa 75 600,

Lisätiedot

Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015. Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous?

Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015. Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous? Tutkimus tekstiiliteollisuusalan tilanteesta 2015 Pia Vilenius/Tekstiili, muoti ja kiertotalous? 26.5.2015 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tekstiiliteollisuusalan tilannetta

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa 1.8.2016-31.1.2018 VERKON VAIHTOEHDOT VOIMAVARAKSI- TYÖPAJA 3.11.2016 Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä on Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu KOKOUSMUISTIO 2 / 2016 1 (5) Seuturyhmän kokousmuistio Aika: ke 24.8.2016 klo 13:00 16:15 Paikka: Ilomantsin kunnanvirasto, Kalevalasali Läsnä: Pekka Kukkonen seututyöryhmän puheenjohtaja, poistui kokouksesta

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011

VILJAMARKKINAT. Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 VILJAMARKKINAT Tilannekatsaus Maaliskuussa 2011 Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti (luotto, korot) Kuljetuskustannukset

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Anna tilaa yrittäjyydelle

Anna tilaa yrittäjyydelle Tervetuloa! Anna tilaa yrittäjyydelle Kouvolan Uusyritysneuvonnan 20-vuotisjuhla 9.12.2016 Kouvolassa Yrityspalvelupäällikkö Leena Gardemeister, Kinno 2 Matkakertomus Toiminta alkaa Kouvolan seudun kuntayhtymässä

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016

Oma Yritys-Suomi. Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi Tuija Marnela, Pirkanmaan TE-toimisto 8.6.2016 Oma Yritys-Suomi -työtila Käyttäjien profiilitietojen (toimiala, paikkakunta, kiinnostuksen kohteet) mukaan rakentuva sähköinen työtila,

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT

PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014

Lisätiedot

Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020

Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020 Etelä-Savon maaseudulla toimivien yritysten kehitysnäkymät 2020 Niina Kuuva Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015, Mikaeli Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti / Niina Kuuva / Etelä-Savon maaseudulla

Lisätiedot

Verkkokauppa ja Kotisivut

Verkkokauppa ja Kotisivut Kaupan liiton verkkokauppa -koulutus 2011 6.4.2011 Hotelli Radisson Blu Royal Verkkokauppa ja Kotisivut Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy Agenda Vilkas Group Oy:n esittely Käsitteitä? Monikanavainen

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum. Giganteum 1/11

Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum. Giganteum 1/11 Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum Giganteum 1/11 Giganteum 2/11 Perustiedot ja osaaminen Sukunimi Etunimi Leppiaho Mika Osoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

VUODEN 2014 MAAKUNTAENNUSTEEN JULKISTAMINEN

VUODEN 2014 MAAKUNTAENNUSTEEN JULKISTAMINEN VUODEN 14 MAAKUNTAENNUSTEEN JULKISTAMINEN 9.1.14 Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 14 on 15. Yrittäjien ja Osuuspankkien yhteistyössä laatima ja koko Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen historian 21. Maakuntaennuste.

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen 30.1.2014 Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Tutkimus paljastaa: Vaasan seutu kovassa vauhdissa Aluetutkija Timo Aro: 'Viiden kaupunkiseudun

Lisätiedot

Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä

Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä Suomen ja Itä-Suomen kasvun mahdollisuudet globaalissa ympäristössä Itä-Suomen huippukokous 30.8.2010 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Suomen ja Itä-Suomen hyvinvointi Myyntiä muualle;

Lisätiedot

Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus

Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus Jyrki Jalkanen PUUTARHA&Kauppa Millaisena meidät ehkä nähdään? Vihreän ympäristön tekijöitä Terveellisen ruoan tuottajina Kaupunkien inhimillistäjinä&puhdistajana

Lisätiedot

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT n=kaikki vastaajat LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT n=kaikki vastaajat LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA (n=3747) 24 Pohjois-Karjala (n=129) 21 2 Keski-Karjala (n=34) 24 Pielisen Karjala (n=35) 2 1 2 3 4

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

Toimielimen jäsenet Kämäräinen Matti puheenjohtaja. Meriläinen Jaana. Muukkonen Birgitta. Mannelin Maarita

Toimielimen jäsenet Kämäräinen Matti puheenjohtaja. Meriläinen Jaana. Muukkonen Birgitta. Mannelin Maarita Esityslista 4/2016 1 Kokouskutsu Aika 17.03.2016 kello 09:30 Yhtymähallituksen info klo 8.00-8.45 Ryhmäkokoontumiset klo 8.45-9.30 Paikka talo 7/7. krs kokoushuone, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu (kokous

Lisätiedot

Joensuun seutu. Kaupaks -hanke. Joensuun seudull

Joensuun seutu. Kaupaks -hanke. Joensuun seudull Joensuun seutu Kaupaks -hanke tain im o t e ik li lu e lv Kaupan ja pa inen m ä t it h e k n je ö t ympäris a Joensuun seudull PALVELUTUTKIMUS PETROSKOISSA 12/2012-1/2013 Selvitimme, mitkä ovat venäläisten

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Pysyvää kilpailuetua ja kestävämpiä asiakassuhteita 29.9.2009

Pysyvää kilpailuetua ja kestävämpiä asiakassuhteita 29.9.2009 Pysyvää kilpailuetua ja kestävämpiä asiakassuhteita asiakaskokemusta k k kehittämällä Sanna Aalto 29.9.2009 09/16/2009 Asiakaskokemus Asiakaskokemuksen perustana yrityksen tarjoamat tuotteet ja palvelut

Lisätiedot

YRITYS-SUOMEN BRÄNDIKIRJA

YRITYS-SUOMEN BRÄNDIKIRJA YRITYS-SUOMEN BRÄNDIKIRJA Luomme Suomelle parempaa tulevaisuutta Toimeliaisuus ja rohkea yrittäjyys luovat hyvinvointia Suomelle. Kilpajuoksussa menestykseen julkisten yrityspalveluiden tehtävänä on toimia

Lisätiedot

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry

Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry 1 Digitaalisuus Yrityselämä. Kohtaavatko toisiaan? Liiketoimintaan kasvua datan analysoinnilla Sari Mantere. toiminnanjohtaja Rauman Yrittäjät ry Rauman Yrittäjät Yrittäjän asialla, paikallisesti 2 Rauman

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2016

Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Seuraava Aikajana 1/2017 julkaistaan tammikuun 2017 alussa. Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 595 0005 0400 644 367 050 568

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2016

Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni ja Jyväskylän seudulla kasvu on jopa koko maata ripeämpää. Rakentaminen ja kauppa kehittyvät

Lisätiedot

Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa

Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa Esimerkki valmistuksesta Itä-Euroopassa: Konecranes Ukrainassa Lähde: Antti Vanhatalo, Group Vice President, Business Development, Konecranes Kuvat: Konecranes www.konecranes.fi 9.9.2008 Taustaa Konecranes

Lisätiedot

Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä

Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä Aurinkoenergian tulevaisuuden näkymiä Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Oy Olli Tuomivaara Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa työpaja 25.8.2014. Aurinkoenergian globaali läpimurto 160000

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA. n=kaikki vastaajat

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA. n=kaikki vastaajat YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA (n=3747) Pohjois-Savo (n=189) 24 23 Ylä-Savo (n=39) -3 Kuopion seutu (n=57) 3 3 Varkauden seutu (n=33)

Lisätiedot

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Agenda tänään 1. Digitaalisuus, Some ja Verkkokauppa 2. Asiakasymmärrys KATI SAARI Strategi Kati Varhee (MS ECON) on toiminut

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2016

Markkinakatsaus. Elokuu 2016 Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät

Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät Teknologiateollisuuden / Suomen näkymät 26.1.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 25.1.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 25.1.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen Klikit Myynniksi Raahe 31.10.2016 Jaakko Suojanen Sisältö Verkossa myyminen Tehokas verkkosivu Liikennemäärän kehittäminen Hakukoneoptimointi Google Adwords Facebook Konversion kehittäminen Jaakko Suojanen

Lisätiedot

LADEC OY. Taiteilijan ja luovan alan toimijan toimeentulomallit Yrittäjänä toimiminen

LADEC OY. Taiteilijan ja luovan alan toimijan toimeentulomallit Yrittäjänä toimiminen LADEC OY Taiteilijan ja luovan alan toimijan toimeentulomallit 18.11.2015 Yrittäjänä toimiminen Luovien alojen yrittäjyys erilaistako? On luotava tuote tai palvelu, jonka asiakas haluaa ostaa (Luovien

Lisätiedot

Ulkomaalaisten potilaiden palvelumahdollisuudet. Jorma Penttinen

Ulkomaalaisten potilaiden palvelumahdollisuudet. Jorma Penttinen Ulkomaalaisten potilaiden palvelumahdollisuudet Jorma Penttinen Terveysmatkailu Kuopion matkailustrategiassa 2005-2012 Terve Kuopio ohjelma / Terveysmatkailu 11.11.2004 Terveysmatkailu on uutta liiketoimintaa

Lisätiedot

Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen

Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen Yrittäjien aamukahvit Kinnossa Kouvola Innovation Oy Vientisaatavien rahoittaminen 7.2.2017 Pyry Huhtanen Pienet yritykset tarvitsevat suuria yrityksiä enemmän käteistä, sillä niiden kyky tuottaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Pöllöparlamentti Saarijärvi Jukka Valkonen.

Pöllöparlamentti Saarijärvi Jukka Valkonen. Digipolku @ Pöllöparlamentti Saarijärvi 20170112 Jukka Valkonen www.jyu.fi/digipolku Digitalisaatio kuuluu kaikille vaikuttaa jo nyt jokaiseen voi olla yritykselle kasvupolku 2 Maaseudun yritystoiminnan

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Yrittäjäkoulutus. Yrityksen toimintaperusteiden selvittäminen

Yrittäjäkoulutus. Yrityksen toimintaperusteiden selvittäminen 1 Yrittäjäkoulutus Yrityksen toimintaperusteiden selvittäminen 2 Markkinaselvitys Markkinaselvityksessä selvitetään ennen yritystoiminnan aloittamista, onko aiotulla yritysidealla kannattavan liiketoiminnan

Lisätiedot

TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012

TeliaSonera Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012 TeliaSonera Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 29.11.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1 Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut 7.4.2011 Eva Storgårds 1 Visio Perustehtävä Kaupungin missio eli perustehtävä on palvelujen järjestäminen kansalaisille suomen ja ruotsin kielellä

Lisätiedot

Hallituspartneritoiminnan kasvu haasteet ja mahdollisuudet. Keijo Mutanen,Hall. pj. Hallituspartnerit Itä- Suomi ry. Partneriaamu Hki 1.9.

Hallituspartneritoiminnan kasvu haasteet ja mahdollisuudet. Keijo Mutanen,Hall. pj. Hallituspartnerit Itä- Suomi ry. Partneriaamu Hki 1.9. Hallituspartneritoiminnan kasvu haasteet ja mahdollisuudet Keijo Mutanen,Hall. pj. Hallituspartnerit Itä- Suomi ry Partneriaamu Hki 1.9.2016 31.8.16 31.8.16 Toiminnan käynnistäminen 2013 Osaava hallitus-

Lisätiedot

Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa

Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa Ruralia-instituutti Oppisopimus korkea-asteen koulutukseen Etelä-Savossa alueellinen selvitys elinkeinoelämän valmiuksista korkea-asteen oppisopimuskoulutukseen Hannu Helama Sirkku Piispanen Raportteja

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Pohjois-Savo. Pohjois-Savo on väestömäärältään Suomen kuudenneksi suurin maakunta; asukasluku on noin

Pohjois-Savo. Pohjois-Savo on väestömäärältään Suomen kuudenneksi suurin maakunta; asukasluku on noin Pohjois-Savo Pohjois-Savo on väestömäärältään Suomen kuudenneksi suurin maakunta; asukasluku on noin 248 000 Maakunnan 21 kunnasta seitsemän on kaupunkia Pohjois-Savossa on väljä ja luonnonläheinen asuinympäristö,

Lisätiedot

Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Juhta 11.6.2014 Kuntien tietotekniikkakartoituksen esittely Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Aiheet Tunnusluvut ja tietohallinnon organisointi Toiminnan kehittäminen ja haasteet Avoin data, avoin lähdekoodi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-6/2012 Juha Varelius, toimitusjohtaja 09.08.2012 KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto laski selvästi Liikevaihto 50,6 (65,7) miljoonaa euroa Q2 liikevaihto 24,5 (32,4) miljoonaa euroa

Lisätiedot

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan Paikallisesta keksinnöstä urakointialan mullistajaksi: Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan 30 vuotta sitten syntyi tuote, joka sittemmin muutti koko alaa. 80-luvun puolivälissä keksittiin

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test suomi svenska (https://oma.yrityssuomi.fi:443/entrepreneur-test? p_p_id=82&p_p_lifecycle=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column- 1&p_p_col_count=1&_82_struts_action=%2Flanguage%2Fview&_82_redirect=%2Fentrepreneur-test&_82_languageId=sv_SE)

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta

KUUMA-johtokunta KUUMA-johtokunta 28.4.2016 Maakuntauudistuksen / ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja Koonnut: Teija Sutinen / HS, grafiikka: Jukka Himanen / HS, lähde: Selvityshenkilön

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Kainuu Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 7 Rakentaminen Kauppa 14 1 16 16 Palvelut 9 61 Muut 1 3 1 2 3 4 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 216

Lisätiedot

KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN

KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Kuinka myyn heille? JANNE HEPOLA 17.11.2016 JANNE HEPOLA Markkinoinnin tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa Erityisosaaminen kuluttajakäyttäytyminen,

Lisätiedot

KUNNAT KRIISISSÄ - EDUNVALVONTA YT-SUMAN KESKELLÄ.

KUNNAT KRIISISSÄ - EDUNVALVONTA YT-SUMAN KESKELLÄ. KUNNAT KRIISISSÄ - EDUNVALVONTA YT-SUMAN KESKELLÄ. 12.2. Dan Koivulaakso Kantu-päivät AJANKOHTAINEN TILANNE Vuoden 2014 aikana yli 100 kuntaa on käynyt yhteistoimintamenettelyjä tavoitteena henkilöstön

Lisätiedot

22 Minna Kamula 1 November 2012

22 Minna Kamula 1 November 2012 22 Minna Kamula 1 Organisaation ensiaskeleet kohti kestävää kehitystä Liiketalouden yksikkö 21.11.2012 Seminaarin ohjelma 12:30 13:00 Kahvitarjoilu 13:00 13:05 Tilaisuuden avaus, yksikönjohtaja Päivi Vesala

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS. Mikko Ahonen Fasilitaattori. 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi

JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS. Mikko Ahonen Fasilitaattori. 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS Mikko Ahonen Fasilitaattori 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi Esityksen sisältö 1. Mikä Protomo? 2. Kansallinen Protomo-verkosto 3. Protomo-toiminta Jyväskylässä 4. Protomon

Lisätiedot

ESR Pohjois-Karjalassa. Työllisyyttä ja hyvinvointia seminaari Raisa Lappeteläinen

ESR Pohjois-Karjalassa. Työllisyyttä ja hyvinvointia seminaari Raisa Lappeteläinen ESR Pohjois-Karjalassa Työllisyyttä ja hyvinvointia seminaari 2.12.2010 Raisa Lappeteläinen Euroopan Sosiaalirahasto EU:n rakennerahasto rahoittaa inhimillisten voimavarojen kehittämistä ESR:n tehtävänä

Lisätiedot

Strategia Vapaa-aikalautakunta

Strategia Vapaa-aikalautakunta Strategia 2016-2020 Vapaa-aikalautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TAKANA TULOKSEKAS VUOSI Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä Oma Säästöpankin markkina-asema jatkoi vahvistumistaan viime vuonna. Tahtotilamme jatkon suhteen on selkeä,

Lisätiedot

SeutuYp tukihanke 2009-2013. Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu

SeutuYp tukihanke 2009-2013. Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu SeutuYp tukihanke 2009-2013 Seudulliset yrityspalvelut arviointi- ja kehittämiskeskustelu Seudullisen yrityspalvelun toimintamallin kehittäminen OHJAAVAT LINJAUKSET TE toimistouudistus Yritys Suomen kehittäminen

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio LIITE 1 Neuvotteleva virkamies Johanna Osenius 17.12.2015

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio LIITE 1 Neuvotteleva virkamies Johanna Osenius 17.12.2015 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio LIITE 1 Neuvotteleva virkamies Johanna Osenius 17.12.2015 SALON SEUDUN NIMEÄMINEN ÄKILLISEN RAKENNEMUUTOKSEN ALUEEKSI VUODEN 2017 LOPPUUN Säädösperusta Nimettävä alue

Lisätiedot

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti Tiedepuisto // Sähäkkä-hanke Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti mainonta markkinointi rekrytointi Santeri Lanér, VTM Tietotekniikan ammattilainen vuodesta 1996 Yrittäjänä ja konsulttina vuodesta

Lisätiedot

KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA

KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA Markkinan polarisoituminen on uhka yleisbrändeille + Markkinoilla on menossa kehitys, jossa pärjäävät sekä lisäarvolla erottuvat ykkösbrändit että edullisella hinnalla

Lisätiedot

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa Terva ryhmä Leila Helaakoski 2.12.2014 Terva -ryhmä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot