Ulkoasiainvaliokunnan mietintö 15/1996 vp

Transkriptio

1 UaVM 15/1996 vp- K 14/1995 vp Ulkoasiainvaliokunnan mietintö 15/1996 vp Hallituksen kehitysyhteistyökertomus eduskunnalle vuodelta 1994 Eduskunta on 14 päivänä maaliskuuta 1996 lähettänyt ulkoasiainvaliokuntaan hallituksen kehitysyhteistyökertomuksen vuodelta Valiokunnassa ovat olleet kuultavina alivaltiosihteeri Kirsti Lintonen, linjanjohtajat Kirsti Eskelinen ja Jorma Paukku sekä yksikön päälliköt Raimo Anttola ja Sirpa Mäenpää ulkoasiainministeriöstä, kansanedustaja Pertti Paasio, tiedotussihteeri Juha Rekola Kehitysyhteistyön Palvelukeskus ry:stä (KEPA), pääsihteeri Timo Voipio Kehitysmaasuhteiden neuvottelukunnasta (KESU), yliassistentti Juhani Koponen Kehitysmaainstituutista ja puheenjohtaja Maija Sala FINNWID Naiset kehitystyössä ry:stä. Käsiteltyään asian ulkoasiainvaliokunta esittää kunnioittaen seuraavaa. Yleistä kehitysyhteistyökertomuksesta vuodelta 1994 Kertomuksessa todetaan, että Suomen kehitysyhteistyössä keskityttiin vuonna 1994 laadun ja tuloksellisuuden lisäksi avun koordinoinoin tehostamiseen. Toukokuussa 1994 eduskunta hyväksyi uuden kehitysyhteistyöstrategian osaksi Suomen ulkopolitiikkaa, jonka avulla Suomi pyrkii edistämään materiaalisen ja inhimillisen hyvinvoinnin lisäämistä kehitysmaihin. Strategialla on kolme yleistä tavoitetta: 1) luoda suotuisat olosuhteet kestävälle kehitykselle ja hyvinvoinoille kehitysmaissa, 2) tukea rauhan, tasaarvon, demokratian ja ihmisoikeuksien toteuttamista ja 3) lisätä vuorovaikutusta Suomen ja kehitysmaiden välillä. Kertomusvuonna valtiontalouden vaikeudet vaikuttivat myös kehitysyhteistyön määrärahoihin. Hallituksen säästöpäätöksessä kehitysyhteistyön tasoksi vuosina määriteltiin 0,4 prosenttia bruttokansantulosta. Vuonna 1994 julkisen kehitysyhteistyön menot olivat kaikkiaan miljoonaa markkaa, josta oli ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston hal- linnoimaa varsinaista kehitysyhteistyötä. Maksatukset vastasivat 0,31 prosenttia bruttokansantulosta (0,45 prosenttia vuonna 1993). OECD-maiden keskiarvo oli 0,30 prosenttia bruttokansantulosta (0,31 prosenttia vuonna 1993). Kehitysyhteistyön tuloksia arvioitaessa laajin evaluoinnin kohde vuonna 1994 oli Suomen ja Tansanian välinen kehitysyhteistyö. Lisäksi valmistui mm. Euroopan unionin ja Suomen kehitysyhteistyötä vertaileva selvitys. Kertomuksessa todetaan, että unionin jäsenyys avaa Suomelle uusia mahdollisuuksia ja sen ansiosta Suomi voi osaltaan vaikuttaa maailman suurimman avunantajayhteisön kehitysyhteistyöpolitiikan muovaamiseen. Kertomuksen mukaan kehitysyhteistyöstrategian toiminnallistaminen sekä tavoitteenasettelu- ja arviointityö avun eri muotojen kesken jatkui kertomusvuonna. Keskeinen osa yleisstrategian toiminnallistamisesta ovat maastrategiat, jotka ovat kertomuksen liitteinä. Kullekin kohdemaalle on määritelty oma strategiansa, joka toimii pohjana maan varsinaiselle apuohjelmalle. Huomiota kiinnitetään vastaanottajamaan kokonaistilanteeseen, erityispiirteisiin, omiin tavoitteisiin sekä muiden avunantajien toimintaan. Valiokunnan kannanotot Pertti Paasion kehitysyhteistyöselvitys Suomen kehitysyhteistyön bruttokansantuloosuus oli korkeimmillaan 0,8 prosenttia vuonna Vuonna 1994 tämä osuus oli 0,31 prosenttia ja maksatukset 0,26 prosenttia. Ne pysyivät samalla tasolla vuonna Kansanedustaja Pertti Paasion tammikuussa 1996 valmistunut kehitysyhteistyöselvitys käsittelee mm. kysymystä aikataulusta, jolla kehitysyhteistyön bruttokansantuoteosuutta voidaan nostaa. Selvityksessä käsitellään lisäksi kehitysyhteistyön painopis

2 2 UaVM 15/1996 vp- K 14/1995 vp teitä sekä monenkeskisen ja kahdenvälisen kehitysyhteistyön tuloksellisuutta. Selvitykseen sisältyvissä suosituksissa lähdetään siitä, että Suomen kehitysmaapolitiikan tavoitteet on määriteltävä kokonaisuutena. Näin syntyvän kehitysmaapolitiikan strategian eri sektoreiden (poliittiset suhteet, kehitysyhteistyö, talouspolitiikka, kulttuurisuhteet, kansainvälinen ympäristöpolitiikka jne.) tavoitteiden tulee olla sopusoinnussa kokonaisstrategian kanssa. Suomen ja kehitysmaiden välistä poliittista yhteydenpitoa tulee nykyisestään lisätä ja syventää. Suomen ei tule ED-jäsenyyden myötä luopua omasta kehitysmaapolitiikastaan. Suosituksissa käsitellään lisäksi kehitysyhteistyöstrategian tavoitteiden toteuttamista, maa- ja aluekohtaista kehitysyhteistyötä, monenkeskisiä kehitysyhteistyötä, kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä, humanitaarista apua, kaupallisteollista kehitysyhteistyötä, eri apukanavien käyttöä Suomen tulevassa kehitysyhteistyössä, kehitysyhteistyön suhdetta kansalliseen etuun sekä kehitysyhteistyön päätöksentekoa ja valvontaa. Eräitä näihin asia-alueisiin liittyviä suosituksia käsitellään toisaalla tässä mietinnössä. Kehitysyhteistyömäärärahoja koskevissa suosituksissa hallitukselta edellytetään periaatepäätöstä kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisesta 0, 7 prosenttiin bruttokansantulosta ja sitoumusta toimia periaatepäätöksen toteuttamiseksi. Selvityksessä käsitellään useita kehitysyhteistyömäärärahojen kasvuvaihtoehtoja. Niistä päädytään suosittelemaan periaatepäätöksen pohjaksi vaihtoehtoa, jossa määrärahat nousevat 0,4 prosenttiin bruttokansantulosta kuluvan vaalikauden aikana ja sen jälkeen 0, 7 prosenttiin bruttokansantulosta kuluvaa vaalikautta seuraavien kahden vaalikauden aikana eli vuoteen 2007 mennessä. Mikäli esitetyn vaihtoehdon toteuttaminen ei ole valtiontalouden kannalta mahdollista, suositusten mukaan on syytä valita vaihtoehto, jossa kasvu on kuluvan vaalikauden aikana hitaampaa. Kehitysyhteistyövarojen jäädytysvaihtoehto hylätään suosituksissa. Hallituksen tulee selvityksen mukaan arvioida kehitysyhteistyötä koskevan periaatepäätöksen eri osien toteutumista säännöllisesti, esimerkiksi kunkin vuoden talousarviovalmistelun yhteydessä. Samalla voidaan myös määrärahapäätöksillä ohjata kehitysyhteistyön sisällön kehittymistä periaatepäätöksen mukaiseen suuntaan. Ulkoasiainvaliokunta pitää myönteisenä, että hallitus on tehnyt selvityksessä edellytetyn periaatepäätöksen, jolla Suomen kehitysavun bktosuus pyritään nostamaan 0,4 prosenttiin vuoteen 2000 mennessä siten, että se vuonna 1997 nousee noin 0,36 prosenttiin arvioidusta bruttokansantuotteesta. Myöhempien vuosien rahoituskehityksestä on tarkoitus päättää vuosia koskevan kehyspäätöksen yhteydessä. Valiokunnan mielestä lähiajan tavoitteena tulisi olla se, että saavutetaan ED-maiden kehitysyhteistyömäärärahojen keskimääräinen bruttokansantulo-osuus, joka vuonna 1995 oli 0,38 prosenttia. Paasion selvityksen ansioita on valiokunnan mielestä, että siinä edellytetään Suomen kehitysmaapolitiikan tavoitteiden määrittelyä kokonaisuutena. Tällä tavoin on mahdollista päästä siihen, että eri politiikkalohkojen tavoitteet ovat sopusoinnussa keskenään ja kehitysyhteistyöstä tulee entistä selvemmin osa Suomen ulkopolitiikkaa ja kehitysmaasuhteita. Valiokunta katsoo, että myös Suomen osallistuminen Euroopan unionin kehitysyhteistyöpolitiikan muovaamiseen tekee tarpeelliseksi kehitysmaasuhteiden poliittisten näkökohtien, kauppapolitiikan ja kehitysyhteistyön tarkastelun yhtenä kokonaisuutena kansallisella tasolla. Valiokunta pitää siksi tarpeellisena erityisen kehitysmaapoliittisen strategian laatimista ja hyväksymistä ensi tilassa. Monenkeskinen kehitysyhteistyö OECD:n kehitysapukomitea hyväksyi kokouksessaan raportin "Shaping the21st Century: the Contribution of Development Cooperation". Se täydentää OECD:n ministerineuvoston vuonna 1995 hyväksymää, samaa aihepiiriä koskevaa asiakirjaa ja luo teollisuus- ja kehitysmaiden kumppanuuteen perustuvan kehitysyhteistyön strategista perustaa lähivuosikymmenille. Valiokunta yhtyyoecd:nraportista ilmenevään käsitykseen, että monenkeskisen kehitysyhteistyön tuottamat avustukset eivät voi korvata niitä kansallisia ja yksityisiä rahoituskeinoja,jotka ovat välttämättömiä kehityksen rahoittamiseksi. Kehitysyhteistyön tulisi päinvastoin mm. kannustaa yksityistä yritystoimintaa ja yleensä yksilöiden ja yhteisöjen omatoimisuutta. Keskinäisen riippuvuuden oloissa kehitysyhteistyö on teollisuusmaiden kansalaistenkin kannalta investointia tulevaisuuteen. Valiokunta katsoo, että Paasion selvitykseen sisältyvät periaatteelliset kannanotot ovat samansuuntaisia kuin OECD:n raportin. Kehitys-

3 UaVM 15/1996 vp- K 14/1995 vp 3 yhteistyö katsotaan molemmissa osaksi kokonaisvaltaisia kehitysmaasuhteita, joiden eri toiminta-alueet tukevat toisiaan ja edistävät samoja päämääriä. Monenkeskistä kehitysyhteistyötä harjoitetaan käytännössä YK-järjestöjen ja kansainvälisten rahoituslaitosten puitteissa, minkä lisäksi jäsenyys Euroopan unionissa tarjoaa Suomelle uuden kanavan monenkeskiseen (samoin kuin kahdenväliseen) kehitysyhteistyöhön. Kertomuksessa todetaan, että osallistumalla tällaiseen yhteistyöhön Suomi osoittaa poliittisen tukensa mainituille järjestöille ja laitoksille. Valiokunta katsoo, että aktiivisuus monenkeskistenjärjestöjen toiminnassa tarjoaa Suomelle sellaisia vaikuttamismahdollisuuksia, jotka ylittävät Suomen suhteellisen rahoitusosuuden tuottaman vaikutusvallan. YK:n rahoituskriisi on aiheuttanut, että sen kehitysyhteistyöresurssit ovat viime vuosina vähentyneet. Suomessa on siksi valiokunnan mielestä aiheellisesti tunnettu huolta YK:n kehitysyhteistyöjärjestelmän tilasta ja tulevaisuudesta. Tämä on heijastunut mm. eduskunnan hyväksymissä lausumissa, että YK -järjestöjen suhteellista osuutta ei saa heikentää suhteessa kansainvälisiin rahoituslaitoksiin ja että EU:n kehitysrahastoon (EDF) osoitetut varat,joita Suomen ei toistaiseksi tarvitse maksaa, on käytettävä YK-järjestöjen tukemiseen. Kansainvälisten rahoituslaitosten rooli on viime aikoina epäilemättä vahvistunut paljolti YKjärjestelmän kustannuksella. Tämä rooli on valiokunnan mielestä toisaalta kehittynyt myönteiseen suuntaan, mm. pitkäaikaisen sosiaalisen kehityksen tukemiseen. Rahoituslaitosten myöntämät luotot ovat lisäksi ehdoiltaan "pehmeitä". Valiokunta katsoo kertomuksen tavoin, että YK-järjestötja rahoituslaitokset eivät välttämättä kilpaile keskenään, vaan toimivat omilla ehdoillaan. Valiokunnan käsityksen mukaan on mahdollista kehittää niiden välistä työnjakoa siten, että niiden roolit ovat järkevällä tavalla toisiaan täydentäviä. Esimerkiksi maailmanpankkiryhmään kuuluva Kansainvälinen kehitysjärjestö (IDA), jonka rahoittajina ovat kaikki keskeiset teollisuusmaat, on antanut ohjelmassaan köyhyyden vastaiselle toiminnalle yhä keskeisemmän osan. Se korostaa kehitysmaiden ihmisten kuulemista hankkeiden valmisteluissa ja heidän osallistumistaan niiden toteutukseen, lahjonnan ja sotavarustelun kurissa pitämistä sekä yhteistyötä YK:n, kahdenvälisen avun antajien ja kansalaisjärjestöjen (NGO) kanssa. IDA tarvitsee YK:n erityisjärjestöistä erityisesti elintarvikeohjelma WFP:tä ja väestörahasto UNFP Aa omien projektiensa erityisosaamisen hankinnoissa. Ympäristökysymykset ovat samoin korostuneet maailmanpankkiryhmän toiminnassa viime vuosina. Valiokunta yhtyy Paasion selvitykseen sisältyvään kannanottoon, että Suomi ei voi rahoittaa kaikkia monenkeskisiä avun kanavia. Siksi Suomen on valiokunnankin mielestä tarkoituksenmukaista suunnata tukensa IDA:n lisäksi niille maantieteellisille alueille, jotka ovat kehitysyhteistyömme painopistealueita. Suomen kahdenvälinen kehitysyhteistyö: maastrategiat ja maapolitiikka Suomen kehitysyhteistyön kohdemaavalinta, maapolitiikka ja maastrategioiden teko on viime vuosiin saakka perustunut samoihin lähtökohtiin, jotka ovat olleet määräävinä ja Iuvun kehitysyhteistyössä. Apu keskitettiin köyhimpiin maihin, joille siirrettiin henkisiä ja aineellisia resursseja, koska näiden puute nähtiin kehityksen pääesteenä. Kehitysavun yleismaailmallinen kriisi on johtanut koko kansainvälisen kehitysapuyhteisön tarkastelemaan kehityksen sisältöä kuilu- ja tarveanalyysien sijasta dynamiikan näkökulmasta. Tästä näkökulmasta kehitysavulla ei ole ensisijaisesti puuttuvan rahoituksen ja muiden puuttuvien resurssien täyttäjän roolia, vaan kehitysmaiden omaa dynaamista prosessia edistävä ja tukeva tehtävä. Länsi-Euroopan saamasta Marshallavusta tehdyt analyysit osoittavat, että taloudelliseen kehitykseen pääsivät nopeimmin ne maat, jotka saivat vähiten lahja-apua Yhdysvalloilta luvulla kasvaneet kehityserot eri maaryhmien kesken ja erityisesti kylmän sodan päättymisen luoma tilanne paljastivat, että pysyvää kehitystä tapahtuu lähinnä siellä, missä maat itse ovat sitoutuneet kehitykseen. Kehitysmaiden tarpeet ovat lähes rajattornia ja kun kehitysyhteistyövarat ovat hyvin rajallisia, valiokunta katsoo, että varojen suuntaamisen tulee perustua valintoihin, jotka tehokkaimmin palvelevat kehitysyhteistyön yleisstrategiassa asetettuja tavoitteita, mm. taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä sekä demokratian, hyvän hallinnon, ihmisoikeuksien ja tasaarvon toteutumista. Kehitystavoitteiden ohella kohteiden valinnassa tulee valiokunnan mielestä tarkastella

4 4 UaVM 15/1996 vp- K 14/1995 vp myös Suomen ulkopoliittisia tavoitteita eri alueilla ja maaryhmissä. Suomen ulkopolitiikan painotukset ja niiden muutokset merkitsevät sekä yhteistyömaiden kirjon laajenemista että maapolitiikan ja strategioiden entistä suurempaa eriytymistä. Kun kehitysyhteistyön ohella painotetaan yleensä yhteistyötä kehitysmaiden kanssa, kahdenvälisen kehitysyhteistyön välinevalikoima määräytyy yhteistyömaiden yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Kriisimaiden (esim. Ruanda ja Burundi) osalta tulee lähinnä kysymykseen humanitaarinen apu; sodista taipuvat maat (Mosambik) tarvitsevat rauhantilan ja turvallisuuden vakiinnuttamista; poliittisen siirtymävaiheen maat (Etelä-Afrikka ja palestiinalaisalueet) ovat määräaikaisen avun tarpeessa esim. demokratian vakiinnuttamiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi; taloudellisen siirtymävaiheen maat (Kirgisia ja Vietnam) suuntautuvat edistämään markkinatalouteen siirtymistä; köyhimmät, mutta monessa tapauksessa poliittisesti suhteellisen vakaat maat (Tansania, Sambia) hyötyvät lähinnä pitkäjänteisestä instituutioiden vahvistamisesta. Monet yhteistyömaat sopivat luonnollisesti useampaan kuin yhteen kategoriaan. Maapolitiikan ja maastrategian tulee valiokunnan mielestä siksi entistä enemmän perustua maan talouden, politiikan, ympäristön ym. analyysiin. Kun taloudelliset ja poliittiset muutokset tapahtuvat varsin nopeasti, tietojen hankinnan ja analyysin on oltava lähes jatkuvaa. Valiokunta pitää yksilöllisten maastrategioiden sisällyttämistä liitteenä käsiteltävänä olevaan kertomukseen arvokkaana uutena piirteenä. Valiokunta lähtee siitä, että maastrategioita on pidettävä jatkuvana prosessina ja niiden laatimisen tulisi ihannetapauksessa tapahtua kehitysmaan omalla vastuulla tai ainakin hyvin läheisessä yhteistyössä sen kanssa. Korkotuki Ulkoasiainvaliokunta on eri yhteyksissä aikaisemmin pitänyt tarpeellisena suomalaisen korkotukijärjestelmän uudelleenarviointia lähtien siitä, että kehitysyhteistyön voimavarat on käytettävä kehitysyhteistyön vastaanottajamaiden väestön tarpeista lähtevän kehityksen tueksi. Valiokunta on pitänyt suositeltavana, että korkotukimenojen osuus kehitysyhteistyöbudjetista rajoitettaisiin korkeintaan 4--6 prosenttiin. Lisäksi valiokunta on katsonut, että korkotukijärjestelmää kehitettäessä on harkittava sitä, että lopullinen päätösvalta korkotuen myöntämisestä siirrettäisiin kehitysyhteistyöosastolle. Korkotukiluottojen käyttöön on vaikuttanut OECD:n ns. Helsinki-paketin käyttöönotto vuonna Sen tarkoitus on lopettaa epäterve rahoitus kehitysmaiden kaupan yhteydessä. Helsinki-paketin johdosta korkotukiluottoja ei enää ole myönnetty liiketaloudellisesti kannattaviin hankkeisiin. Nykyisin valtaosa rahoituksesta suuntautuu vesi-, sanitaatio-, terveys- ja ympäristösektorin hankkeisiin. Valiokunnan saaman tiedon mukaan Suomen ja muiden maiden tietojen vertailu osoittaa, että Suomen korkotukiluottojen käyttö on ollut pitkälti samanlaista kuin muiden OECD-maiden. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi poikkeaa pienluottojen vähäisemmässä käytössä. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy periaatteessa Paasion selvitykseen sisältyvään arvioon, jonka mukaan korkotuki on epäterve tukimuoto, joka vääristää kilpailua. Sen käyttö ei ole kehitysyhteistyön yleisten periaatteiden mukaista. Valiokunta kannattaa siksi Paasion selvityksessä esitettyjä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Niiden mukaan Suomi joko luopuu korkotukiluottojen myöntämisestä tai käyttää siirtymäkautena korkotukeen enintään 5 prosenttia varsinaisen kehitysyhteistyön ja teollisen kehitysyhteistyön yhteenlasketuista määrärahoista. Korkotuen lopettamisen tulisi valiokunnan mielestä tapahtua OECD:n piirissä tehtävällä sopimuksella. Gender-käsitteen huomioon ottaminen kehitysyhteistyössä Naisten rooliin kehityksessä ja kehitysyhteistyössä on viime aikoina kiinnitetty kasvavaa huomiota. Gender-käsite on vakiintunut yleismaailmalliseksi termiksi puhuttaessa naisten ja miesten erilaisista rooleista, oikeuksista ja velvollisuuksista. Käsite lähtee siitä ajattelusta, että naisten ja miesten roolit, oikeudet ja vastuut ovat erilaisia. Yleensä naisilla on vähemmän resursseja ja mahdollisuuksia, kuten koulutusta, pääomaa, maata viljeltäväksi sekä päätöksentekooikeutta. Epätasapaino miesten ja naisten välillä kehitysresurssien saannissa ja erilaisten mahdollisuuksien avautumisessa estää omaehtoista kehitystä ja kehitysvaikutusten pysyvyyttä. Valiokunta toteaa, että huolimatta siitä keskeisestä roolista, joka naisilla sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti on, he ovat olleet näkymättömiä kehitystä suunniteltaessa tai heille on annettu vain vähäpätöinen rooli. Tämä on ollut

5 UaVM 15/1996 vp- K 14/1995 vp 5 seurausta epätasa-arvosta. Naisten ja miesten välisen epätasapainon (gender gap) umpeenkurominen tulisi valiokunnan mielestä olla keskeistä kehitysyhteistyössämme. Tämä merkitsee, että kehityshankkeita suunniteltaessa ja arvioitaessa tulee analysoida, keitä hanke hyödyttää ja miten: naisia vai miehiä vai molempia. Kaikki hankkeet eivät hyödytä tasapuolisesti molempia sukupuolia ja aikaisemmin hankkeet hyödyttivät ensisijaisesti miehiä. Valiokunta pitää arvokkaana, että gender-näkökulman huomioiminenja tasa-arvon edistäminen ovatkin olennainen osa Suomen kehitysyhteistyön strategisia tavoitteita. Suomi esitti YK:n 4. naisten maailmankonferenssissa kansalliset sitoumukset, joiden kansainvälistä yhteistyötä käsittelevässä kohdassa Suomen hallitus sitoutuu mm. varmistamaan, että 1) sukupuoleen liittyvät vaikutukset otetaan huomioon Suomen kehitysyhteistyön suunnittelussa ja toteutuksessa, 2) dialogissa kansainvälisten järjestöjen ja yhteistyömaiden kanssa painotetaan sitoutumista ja voimavarojen suuntaamista sukupuolten tasaarvon ja ihmisoikeuksien edistämiseksi, 3) Suomen kehitysyhteistyö painottaa välittömästi naisten ja tyttöjen taloudellista, sosiaalista ja poliittista asemaa parantavia hankkeita ja 4) kehitysyhteistyöviranomaisten kapasiteettia edistää sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista vahvistetaan. Valiokunta ehdottaa kunnioittaen, että Eduskunta saattaisi tämän mietinnön hallituksen tietoon. Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 1996 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Markus Aaltonen /sd, varapuheenjohtaja Eva Biaudet /r sekä jäsenet Satu Hassi /vihr, Sinikka H urskainen /sd, Antero Kekkonen /sd, Kimmo Kiljunen /sd, Juha Korkeaoja /kesk, Outi Ojala /vas, Martti Tiuri /kok, Erkki Tuomioja /sd, Jarmo Wahlström /vas ja Ben Zyskowicz /kok.

6