Uusi Frans & Michelle Bistro Mikkeliin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusi Frans & Michelle Bistro Mikkeliin"

Transkriptio

1 Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Helmikuu 2017 Uusi Frans & Michelle Bistro Mikkeliin Käytä hyödyksesi Etelä-Savon Auton merkkihuollon etuseteli Helmikuussa hiihdetään lasten Prisma-hiihdot Mikkelissä ja Savonlinnassa

2 UUDISTUKSET JATKUVAT TÄNÄKIN VUONNA Uusi vuosi on jo hyvässä vauhdissa ja me osuuskaupassa lupaamme jatkaa myös tänä vuonna palvelujen kehittämistä asiakasomistajille. Mikkelissä Ravintola Fransmannin tilalle on avattu uusi Frans & Michelle Bistro tammikuun lopussa. Ravintolasali on remontoitu kokonaisuudessaan ja ravintola jatkaa ranskalaisen keittiön herkuilla. Tulemme uudistuksen myötä tuomaan Mikkeliin uusia Show & Dinner -konsepteja. Savonlinnassa Original Sokos Hotel Seurahuoneella puolestaan alkaa kevään aikana mittava huone- ja ilmastointiremontti. Myös muilla toimialoilla tapahtuu. Mikkelissä avataan toukokuussa uusi Sale Savisiltaan ja Pitkäjärven ABC:lle tehdään toinen autonpesulinja. Marketverkostossa uusitaan kylmälaitteita energiaa säästäviksi. Näillä uudistuksilla varmistamme, että pystymme entistä paremmin palvelemaan asiakasomistajiamme. HALPUUTTAMINEN JATKUU NYT VUOROSSA KOTIMAISET VIHANNEKSET Halpuutimme tammikuussa jälleen noin yhdeksänsadan suomalaisen suosikkituotteen hintaa Prismoissa, S-marketeissa ja Saleissa. Halpuuttamisen alusta alkaen asiakkaat ovat toivoneet kasvisten hintojen laskemista ja nyt se toteutui, kun halpuutus laski yli sadan kotimaisen kasviksen hintaa. Muutoksella halutaan madaltaa kynnystä kasvisten monipuoliseen käyttöön. Tämän halpuutuskierroksen myötä halpuutettujen tuotteiden määrä nousee lähelle kolmea tuhatta. Halpuuttaminen on aina nostanut tuotteiden menekkiä. Esimerkiksi kotimaisen lihan ja juustojen myynti on halpuuttamisen johdosta kasvanut S-ryhmässä miljoonilla kiloilla. Tänä vuonna halpuuttamiseen ohjataan S-ryhmässä 45 miljoonaa euroa. Takaamme siten asiakkaillemme jatkossa entistäkin edullisemman ostoskorin. Kun tämän päälle lisätään vielä Bonus ja S-Etukortilla maksettaessa maksutapaetu, voidaan todeta, että asiakasomistajuus kannattaa! Edullista asiakasomistajavuotta 2017! Heikki Hämäläinen toimitusjohtaja Osuuskauppa Suur-Savo 2

3 Juhlaleipä jatkaa yhä marketiemme valikoimissa Kun aloimme Suur-Savon leipomolla suunnittelemaan osuuskaupan 100-vuotisjuhlaleipää, mietimme leivän pohjaksi historiaa ja tulevaisuutta. Otimme kehittelyyn mukaan kolme maailmanlaajuista trendiä: terveyden, helppouden ja nautinnollisuuden. Päätimme valita pääraaka-aineiksi terveelliset ja kotimaiset täysjyvärukiin ja täysjyväkauran. Leivän käsittelyä helpottamaan viipaloimme myös leivän valmiiksi. Hyvistä raaka-aineista syntyy nautinnollinen makuelämys. Kotimaisilla pääraaka-aineilla haluamme myös kunnioittaa kotimaista viljanviljelyä. Ovathan maanviljelijät olleet kautta aikain tärkeä osa Osuuskauppa Suur-Savon ja Suur- Savon leipomon historiaa. Juhlaleipä leivotaan perinteiseen hapanjuureen ja valmistetaan perinteitä kunnioittaen, uutta tekniikkaa hyväksi käyttäen. Vaikka osuuskaupan 100-vuotisjuhlavuosi onkin jo päättynyt, suuren suosion saavuttanut juhlaleipä jatkaa edelleen siivutettuna versiona marketiemme valikoimissa. Rauno Heikkinen Leipomotyönjohtaja 3

4 Kauneuden ja hyvinvoinnin teemaviikolla keskitymme ajankohtaisiin terveystuotteisiin, hiustenhoitoon ja luonnonkosmetiikkaan. Asiantuntijamme opastavat sinulle sopivien tuotteiden valinnassa ja tarjoavat vinkkejä, joiden avulla näytät ja tunnet olosi hyväksi kiireisessäkin arjessa. Tuotteita on rajoitettu erä. Sensitive-shampoo 300 ml tai -hoitoaine 175 ml Herkälle hiuspohjalle, kaikille hiustyypeille. 9,90/kpl (15,90) 33 56,67/l (53 90,86/l) Diaboost-hoitoneste 100 ml Hiuksia välittömästi kohottava ja paksuntava tehoseerumi. 29,90 (51,97) 299, /l DR.HAUSCHKA PAKKAUS Ruusuvoide 30 ml + kasvovesi 10 ml Ruusuvoide hoitaa ja suojaa normaalia, kuivaa ja herkkää, sekä punoitukselle ja couperosalle taipuvaista ihoa. Se edistää ihon rasva- ja kosteustasapainoa. 21,90 (28,90) Lysi Omega-3 Lemon 240 ml Raikas sitruunan maku. 10,95 (13,90) 45,63/l (57,92/l) Lysi Omega-3 Forte 64 kaps. / 90 g Vahva etyyliesteröity kalaöljyvalmiste. 11,95 (14,80) 0,19/kaps. (0,23/kaps.) Kirkastava kuorintanaamio 60 ml Sis. AHA-hedelmähappoja. Väsyneelle, elottomalle iholle. 17,90 (24,90) 298,33/l (415, /l) SOKOS MIKKELI ma pe 9-20, la 9-18, su SOKOS SAVONLINNA ma pe 9-20, la 9-18, su facebook.com/sokostavaratalot facebook.com/sokosemotion instagram.com/sokostavaratalot# instagram.com/sokosemotion# 4

5 Kaikki talviurheiluun Prismasta! Stiga Snow Racer Colour pro Rattikelkka Stiga Snow Kick Lumipotkulauta Omistajan käyntikortti PRISMA MIKKELI, Graanintie 1 MA-PE 7-22, LA 8-22, SU PRISMA SAVONLINNA, Nojanmaantie 15 MA-PE 8-22, LA 8-22, SU

6 UUSI TOYOTA AJA SE NYT. TOYOTA.FI/C-HR Erottuva design. Ensiluokkaiset materiaalit. Viimeisin teknologia. Kehittyneempi hybridi. TÄTÄ KAIKKEA ON UUSI TOYOTA C-HR AJA SE NYT MEILLÄ. C-HR 1.2 T Active: kokonaishinta sisältäen toimituskulut ,26. C-HR 1.8 Hybrid Active: kokonaishinta sisältäen toimituskulut ,22. C-HR 1.2 T AWD Active Multidrive S: kokonaishinta sisältäen toimituskulut ,25. C-HR-mallin EU-yhdistetty kulutus alkaen 3,8-6,3 l/100 km, CO 2 -päästöt alkaen g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/ km. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/ km. Hinnat sisältävät toimituskulut 600. Hietakatu 5, MIKKELI Automyynti avoinna: ma-pe 8-17, la p Karjalantie 4, Savonlinna Automyynti avoinna: ma-pe 8-17, la p

7 MERKKIHUOLTO- JA VARAOSAPALVELUT Valtuutettu merkkihuolto: Meiltä kätevä KORJAAMOLUOTTO! ASIAKASOMISTAJANA SAAT S-ETUKORTILLA Kysy meiltä tarjousta Huollosta, korjauksesta ja varusteista sekä niiden rahoittamisesta Korjaamoluotolla. Savonlinnassa myös Peugeot-merkkihuolto. B O N U STA HUOLLOISTA, VARAOSISTA JA Esimerkkilaskelma rahoitettavasta luotosta: Rahoitettavan luoton määrä 1500, takaisinmaksuaika 12 kk, käsittelymaksu 8 /kk. Ei muita kuluja. Kuukausierä 133 /kk. Todellinen vuosikorko 12,2 %. KATSASTUKSESTA. Aina edullinen TOYOTA AKTIIVI Hietakatu 5, MIKKELI Varaosat, p Avoinna: ma-pe Huolto, p Avoinna: ma-pe HUOLTO JA KUNNOSTUS Karjalantie 4, SAVONLINNA Varaosat, p Avoinna: ma-pe Huolto, p Avoinna: ma-pe TERVETULOA MIKKELIN ETELÄ-SAVON AUTON AUTOKATSASTUKSEEN! Uusi yli 6-vuotiaille Toyota-autoille räätälöity merkkihuolto. Aktiivi Huollon varaat helpoiten osoitteessa toyotahuoltovaraus.fi HIETAKATU 5, MIKKELI MA-PE 9-16 SOITA JA VARAA AIKA P KLIKKAA JA VARAA AIKA SUURSAVONAUTO.FI 25 :n ALENNUS yli 150 euron merkkihuollosta, lisävarusteasennuksesta tai korjauksesta Kuponki on autokohtainen ja voimassa saakka Etelä-Savon Autossa. Esitä kuponki jo huollossa ennen kassalle menoa. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. W W W. S U U R S AV O N A U T O. F I etela-savonauto@sok.fi Tällä etusetelillä 7

8 MAFF AKKU, 60 A Markku 57 v. autonrakentaja MAFF AKKU, 60 Ah Vaihtotyö 0 Vaihtotyö A Suomi 100 Edition kokonaishinta alk ,57 (sis. alv:n, arvioidun autoveron ja toimituskulut 600 ). Vapaa autoetu 585 /kk, käyttöetu 435 /kk. CO 2 -päästöt 127 g/km, EU-keskikulutus 5,5 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kk-maksulla alk. 27 /kk. Ajotietokoneen kieli: englanti. Made in Uusikaupunki. 100 Uusikaupunki on ollut Mercedes-Benzin A-sarjan valmistuksen keskus jo vuosien ajan. Tänä aikana lukuisat suomalaiset ovat tinkimättömällä ammattitaidollaan valmistaneet jo yli laadukasta autoa. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna haluamme juhlistaa tätä arvokasta perintöä tuomalla markkinoille uuden kattavasti varustellun A-sarjan erikoismallin. Mercedes-Benz A Suomi 100 Edition on meidän kunnianosoituksemme Suomen itsenäisyydelle, työlle ja laadulle. Se on suomalaisen valmistuksen ja saksalaisen insinöörityön huippusuoritus. Tutustu A-sarjan juhlamalliin osoitteessa Mercedes-Benz A-sarja Suomi 100 Edition Etusi Mercedes-Benz Mercedes-Benz Suomi Avoinna: ma-pe 8-17, la Hietakatu 5, Mikkeli. p Huolto, p Varaosat, p

9 h MAFF AKKU, 60 Ah Vaihtotyö Automaattivaihteiston kunnostus! MIKKELIN KARLASTA MYÖS AUTOMAATTIVAIHTEISTON TÄYSHUOLLOT ALK. 295 Kysy lisää Kari Sistonen p Automaattivaihteiston puhdistus täysautomaattisella huoltolaitteella: - poistaa täydellisesti epäpuhtaudet vaihteistojärjestelmästä - optimoitu vaihteiden vaihtaminen - vältytään kalliilta korjauksilta MIKKELI Hietakatu 7 p ma-pe 8-16 VARKAUS Käpykankaantie 8A Huolto p ma-pe Varaosat p ma-pe Karla on autojen monimerkkihuolto, josta saat omistajana erinomaisia etuja ja Bonusta kaikista ostoista, huolloista ja tarvikkeista. 9

10 Keittiömestarinpossu Hinta ilman Omistajan käyntikortti S-Etukorttia 13,90. Voimassa ASIALLISET EVÄÄT! Kahvi Runebergintorttu vl tai Laskiaispulla l 3 20 Voimassa Juva 24h Kuortti 24h Pitkäjärvi Mikkeli 24h Pieksämäki 6-22 Tuukkala Mikkeli 6-22 Savonlinna 6-22

11 Saat S-Etukortilla Bonusta Linnanportin apteekin itsehoitotuotteista!* Virkeyttä talveen Monivitamiini- ja hivenainevalmisteet päivittäiseen käyttöön. Multivita Plus aikuisille ja Multivita Juniori perheen pienimmille 200 tabl. pakkaukset 2-vuotiaasta alkaen. -15% La Roche-Posay ihonhoitosarja * Etu ei koske lääkkeitä. La Roche-Posay on herkän ihon asiantuntija sekä edelläkävijä hyvin siedettyjen ja turvallisten herkän ihon tuotteiden kehityksessä. Sarja sisältää rauhoittavaa antioksidanttista -15% La Roche-Posay -lähdevettä. Tervetuloa tutustumaan monipuoliseen tuotevalikoimaan. Lämpimästi tervetuloa asiantuntevaan hyvän palvelun apteekkiin! Voimassa asti. Prisma Savonlinna, Nojanmaantie 15 Puh Ma pe 9 19, la 9 16, su Kesän konserttilipuista S-Etukortilla -7 Hyödynnä etu mennessä! Liput Ticketmasterista alk. 68,5 * (norm. alk. 75,5 ) Osta omasi: porijazz.fi * S-Etu on voimassa Max 4 lippua/s-etukortti. Lipun osto ei kerrytä bonusta. Edun saat ostamalla lipun Ticketmasterin verkkokaupasta, puhelinpalvelusta, myyntipisteistä tai Pori Jazzin omasta lipunmyynnistä. Alle 12-vuotiaat lapset pääsevät konserttiin vanhempien seurassa veloituksetta. 11

12 RAKKAUDEN BISTRO Ranskalainen keittiö ja kupliva elämänilo yhdistyvät Frans & Michelle bistrossa hyväntuulisen hurmaavalla tavalla. Frans & Michelleen on helppo tulla. Se on eloisa paikka, jossa on hyvä tunnelma ja erinomaista ruokaa. Ruokalistalta löytyy aina herkullista sesonkiruokaa klassikoita unohtamatta. Viinilista on mutkaton, ja talon viini tarkkaan valittu. Tervetuloa nauttimaan yhdessäolosta, ilosta ja hyvistä mauista! Bon appétit! RANSKALAINEN LEIKKELE- JA ANKANMAKSALAUTANEN Lyonin salamimakkaraa, ankanmaksaterriiniä ja ilmakuivattua kinkkua. (g) Sopii myös jaettavaksi. 8,50 / 10,50 BARTON & GUESTIER CABERNET SAUVIGNON 0,2L (13%) 6,00 / 7,00 Porrassalmenkatu 9 Mikkeli 12

13 ONKS EINOO NÄKYNY? GOOD MORNING! #gastropubeino #kattaasavon #safkaasavosta Lauantai- BRUNSSI KLO Tällä lipulla & S-Etukortilla: KAKSI JÄLKIRUOKAA YHDEN HINNALLA! Tarjoamme edullisemman. Voimassa Hallituskatu 3, Mikkeli 10 CAFESTELLA SIJAITSEE MIKKELIN KAUPPAKESKUS STELLASSA Omistajan käyntikortilla LOCAL HOUSE BURGER 16,90 norm. 18,90 #amarillomikkeli #kattaasavon #safkaasavosta KATTAASAVON.FI Hallituskatu 5, Mikkeli 13

14 Täydellinen ruokanautinto! Pippuripihvi Naudan sisäfileepihvi, pippurikastiketta, Rosson Caponataa ja valkosipulilla maustettua perunagratiinia. S-Etukortilla 24 norm. 32,90 Tulossa Onni Oravan PIZZAKOULU! Seuraa ilmoitteluamme facebookissa. Voimassa Ei voi yhdistää muihin etuihin. Hallituskatu 5, Mikkeli KATTAASAVON.FI There`s always room for dessert. Ystävänpäivänä Kahdelle pääruoan nauttijalle jälkiruoat veloituksetta! Raatihuoneenkatu 4, Mikkeli 14

15 Ystävänpäivänä S-ETUKORTILLA KAKSI WIENIN- LEIKETTÄ YHDEN HINNALLA! Norm. 17,00. VOIMASSA Talvioluttasting-voittaja: PÕHJALA JÕULUUÖÖ 6 60 Norm. 8,60. VOIMASSA Raatihuoneenkatu 4, Mikkeli Hyvä syy tulla Sokos Hotelliin N o 17 TEATTERIpaketit Mikkelin Vaakunassa: alk. 75,50 /hlö/vrk Savonlinnan Seurahuoneella: alk. 77 /hlö/vrk Hinta on alkaen hinta ja vaihtelee päivän ja esityksen mukaan. Varaukset ja tiedustelut: Myyntipalvelu p tai sales.suur-savo@sok.fi TUTUSTU HOTELLITYYPPEIHIMME JA VARAA AINA EDULLISIMPAAN HINTAAN: SOKOSHOTELS.FI > Hinta on vapaa-ajan alkaen-hinta S-ryhmän asiakasomistajille, muille hintaan lisätään 9 /huone/vrk. Hinta vaihtelee valitsemasi päivän mukaan. Tarjoushintaisia huoneita on rajoitettu määrä. 15

16 Juhlat jatkuvat! #kattaasavon CL pullo norm. 39,80-46,50 voimassa Kendermanns Classic Riesling 11,5% & Raffinato Governo Toscano 13,5% 16

17 BLINI VALITSEMALLASI.... TAYTTEELLA: Lohipastrami, kirjolohenmäti tai savuporomousse. Lisäksi punasipulia ja smetanaa. 14,00 norm. 16,00 Voimassa Satamakatu 11, Savonlinna Caste ello P erlina tello dicastel Nostalgia-annos: Piattan leipä o Perlin Helmi Voimassa enu Pariloitua broilerin rintaa, hedelmäistä bearnaisekastiketta uekastiketta ja paistettua vuohenjuustoa. unjuustoa. en15,00 / 19,90 u90 Kauppatori 4-6, Savonlinnaulinna Perlina 17

18 HELMIKUUN TAPAHTUMIA: KATTAASAVON.FI Amarillo Perjantaisin BaariBingo! Early Saturday Night Live: Flaming Poe Early Saturday Night Live: Duo Poetry Gastropub Eino Olavi Kultaranta yhtyeineen Ystävänpäivä Vintillä Roots Night Live Päämaja Rolling Men La Fiesta Latina Lattaribileet Bar n Night Vaakuna Emma Gaala katsomo Heikki Kuula Wilhelm Public House Melrose Night & Bar Tamino Osmos Cosmos Kari Vepsä ja Onnenmaa Katso ajankohtaiset tarjoukset ja tapahtumat, sekä tapahtumien lippuhinnat osoitteesta: KATTAASAVON.FI Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. LEIKKAA TALTEEN! Tällä lipulla ja S-Etukortilla OLVI APA 0,5L (4,7%) 5 NORM. 6,80 Voimassa Night & Bar Taminossa, Mefistossa ja OperaLoungessa, Kauppatori 4 6, Savonlinna Tällä lipulla: FRESITA piccolo 20cl (8%) 4 NORM. 9,20 Voimassa Bar n Night Vaakunassa, Porrassalmenkatu 9, Mikkeli GOUDEN CAROLUS CUVEE VAN DE KEIZER 75CL (10%) S-Etukortilla12,50 NORM.13,90 Voimassa Wilhelm Public Housessa, Porrassalmenkatu 10, Mikkeli Tällä lipulla ja S-Etukortilla KAKSI LIPPUA YHDEN HINNALLA. Voimassa Night & Bar Taminossa ja Mefistossa, Kauppatori 4 6, Savonlinna 18

19 presso.fi KEVYESTI KOTIIN PÄIN Suolaista tai makeaa MEHEVÄ PIZZA JA RAIKAS SALAATTI take away -hintaan Hinta omistajan käyntikortilla, norm. 13,90. * Oman leipomon riisipiirakka 4,60 Hinta omistajan käyntikortilla, norm. hinta hinnaston mukaan. Helmikuu 2017 Presso Prisma Mikkeli I Presso Prisma FILEATERIA 95 ja Sokos Savonlinna 66 Helmikuu 2017 RUISFILEATERIA 95 UUSITTU RESEPTI! TARJOUS ON VOIMASSA HESBURGERIN BONUSKLUBILAISILLE. Bonustarjous voimassa kaikissa Suomen Hesburgereissa lukuun ottamatta Hartwall Arenan ja Helsingin Messukeskuksen Hesburgereita. UUSITTU RESEPTI! UBILAISILLE. eissa lukuun ottamatta burgereita. Liity Bonusklubiin Hesburgersovelluksessa tai netissä Liity Bonusklubiin Hesburgersovelluksessa tai netissä Voimassa Mikkelin Prisman Hesburgerissa, Graanintie 1. Voimassa ja kahvi tai tee Voimassa RIISIPIIRAKKA* JA MUNAVOI tai OMENAKANELIVIINERI BUFFA PRISMA MIKKELI Graanintie 1 buffa.fi izza PMOZZARELLA Tuoretta tomaattia, tuoretta mozzarellaa, tomaattikastiketta, juustoa, balsamicoa ja rucolaa. Omistajan käyntikortti Omistajan käyntikortilla helmikuussa 900 Ilman S-Etukorttia 10,00 Savonlinnan Prisman Rosso Express, Nojanmaantie 15 19

20 20

21 hiihdot TANHUVAARASSA sunnuntaina klo Ilmoittaudu mukaan Prisma Savonlinnan infopisteessä tai Sokos Savonlinnan infopisteessä tai tapahtumapaikalla. MIKKELIN RAVIRADALLA sunnuntaina klo 10 Ilmoittaudu mukaan sähköisesti ke klo 14 mennessä suursavo.fi/ilmoittaudumikkeli tai Prisma Mikkelin infopisteessä, S-Stella kioskissa Kauppakeskus Stellassa tai tapahtumapaikalla. Kaikille osallistujille makkara, mehu sekä mitali. Mukana tapahtumassa Apsi Apina ja Onni Orava. Lue lisää suursavo.fi Pakkasraja -15 C 21

22 22

23 PIEKSÄMÄKI VOLLEY - LP-VAMPULA lauantaina klo Pieksämäen Urheilutalolla Pääsyliput 14 /10 /alle 12v. ilmaiseksi Osuuskauppa Suur-Savon S-Etukortilla 2 alennus lipun hinnasta

24 LATAA JA OTA KÄYTTÖÖSI S-MOBIILI JA VOITA 500 MATKA- LAHJAKORTTI Lue arvonnan säännöt ja lisätiedot Vahingottomuus tuo suurimman korvauksen. Se päivä, kun jotain sattuu jää historiaan epäonnen päivänä. Kun ihmisiltä kysytään, minkä yhden asian he omaisuudestaan pelastaisivat, moni vastaa valokuvat tai muistot, joita raha ei voi koskaan korvata. Siksi olemme lähteneet uudelle tielle: me LähiTapiolassa korvaamme vahinkojen lisäksi vahingottomuutta. Katso lisää lahitapiola.fi/elamasi. 24 Palveluntarjoajat: LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Varainhoito.

Osuuskauppa Suur- Savon suositut V76-ravit Mikkelin raviradalla

Osuuskauppa Suur- Savon suositut V76-ravit Mikkelin raviradalla Omistajan käyntikortti Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Lokakuu 2015 Irtiotto arjesta! Maksa S-Etukortilla, voita 500 euron ostoskierros! Osuuskauppa Suur- Savon suositut V76-ravit Mikkelin

Lisätiedot

Suur-Savo mukana SM-liigahuumassa, Liigastartti pe 8.9.

Suur-Savo mukana SM-liigahuumassa, Liigastartti pe 8.9. ELOKUU 2017 OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA Apsin ja Onnin Olympialaiset ovat täällä taas Suur-Savo mukana SM-liigahuumassa, Liigastartti pe 8.9. Ruoka-Kalevala Mikkelissä ja Savonlinnassa

Lisätiedot

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton

Lisätiedot

Energistä arkea. Sokoksesta farkut elokuussa -20% Ravintoloissamme herkutellaan etuhintaan grilliruualla. Kesähuollot autoon Karlasta S-Etuhintaan

Energistä arkea. Sokoksesta farkut elokuussa -20% Ravintoloissamme herkutellaan etuhintaan grilliruualla. Kesähuollot autoon Karlasta S-Etuhintaan Omistajan käyntikortti Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Elokuu 2015 Energistä arkea Sokoksesta farkut elokuussa -20% Ravintoloissamme herkutellaan etuhintaan grilliruualla Kesähuollot autoon

Lisätiedot

Herkuttele ravintoloidemme joululounaalla

Herkuttele ravintoloidemme joululounaalla Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Joulukuu 2016 Hyödynnä Sokoksen joulun etusetelit Herkuttele ravintoloidemme joululounaalla Lataa S-mobiili - saat kahvipaketin OSUUSKAUPAN JUHLAVUOSI PÄÄTTYMÄSSÄ

Lisätiedot

Hyödynnä helmikuun etumme: Tupa. Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Helmikuu Ravintola Laitilan LIIKENNEASEMA TALLIKETO

Hyödynnä helmikuun etumme: Tupa. Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Helmikuu Ravintola Laitilan LIIKENNEASEMA TALLIKETO Helmikuussa aukeaa uusi Kello ja Koruliike Raumalle Prismaan. Tervetuloa! Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Helmikuu 2017 Hyödynnä helmikuun etumme: Ravintola Laitilan Tupa LIIKENNEASEMA TALLIKETO

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA ELOKUU 2018

OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA ELOKUU 2018 OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA ELOKUU 2018 Apsin ja Onnin Olympialaiset elokuussa Mikkelissä ja Savonlinnassa Osuuskaupan Toto76-ravit tulossa jälleen 29.9. Hyödynnä Sokoksen etukuponki 052401

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

ja kirkkokahvit su 17.4.

ja kirkkokahvit su 17.4. Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Huhtikuu 2016 Sokoksesta huhtikuussa Petrifun-paidat 20% alennuksella Osuuskaupan juhlajumalanpalvelukset ja kirkkokahvit su 17.4. Suur-Savo-piknikissä su

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Quattro stagioni (L) Ohutpizza 9,90. Bolognesekastiketta, mozzarellajuustoa

Quattro stagioni (L) Ohutpizza 9,90. Bolognesekastiketta, mozzarellajuustoa À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE Aamupuuro (L) Norm. hinta 1,50 Aamupuuro hillolla tai voisilmänokareella Tarjolla klo 06.00-10.00 ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

À la carte -annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi.

À la carte -annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. À LA CARTE À la carte À la carte -annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Broileri-caesarsalaatti (L) Norm. hinta 10,90 Paistettua kotimaista

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Maksa S-Etukortilla ja voita 500 euron ostoskierros Syö kympillä ravintoloissamme Ota S-mobiili käyttöön ja saat Fazerin Sinisen

Maksa S-Etukortilla ja voita 500 euron ostoskierros Syö kympillä ravintoloissamme Ota S-mobiili käyttöön ja saat Fazerin Sinisen Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Huhtikuu 2017 Maksa S-Etukortilla ja voita 500 euron ostoskierros Syö kympillä ravintoloissamme Ota S-mobiili käyttöön ja saat Fazerin Sinisen 052410 KATSE

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Quattro stagioni (L) Ohutpizza 9,90. Bolognesekastiketta, mozzarellajuustoa

Quattro stagioni (L) Ohutpizza 9,90. Bolognesekastiketta, mozzarellajuustoa À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

SINÄ. päätät. Osuuskauppavaalit.fi. ABC:lta Omistajan käyntikortilla Keittiömestarin possu alle kympillä

SINÄ. päätät. Osuuskauppavaalit.fi. ABC:lta Omistajan käyntikortilla Keittiömestarin possu alle kympillä Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Helmikuu 2017 SINÄ päätät 2017 Osuuskauppavaalit.fi ABC:lta Omistajan käyntikortilla Keittiömestarin possu alle kympillä Hyödynnä Omistajan käyntikorttia

Lisätiedot

Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90

Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s burgerit saatavana myös gluteenittomana. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, falafelpihvi, juuressalsaa, punasipulia, jääsalaattia, tomaattia, BBQkastiketta,

Lisätiedot

Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI

Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI ALKURUOAT 1. Vihersalaatti (L, G)...6,90 / 11,90 Sitrusvinegretillä mehustettua salaattia, kurkkua, kirsikkatomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukansiemeniä ja balsamicosiirappia

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Vihersalaattia ja uuniperunaa (VL) 10,50 Täyte vaihtoehdot: Savuporo punasipuli Kylmäsavulohi tilli Yrttijogurtti

Vihersalaattia ja uuniperunaa (VL) 10,50 Täyte vaihtoehdot: Savuporo punasipuli Kylmäsavulohi tilli Yrttijogurtti SALAATIT JA KEITOT Bistron maalaisperunasalaatti (L) 4,00 / 8,00 Marinoitua perunaa, maustekurkkua, rucolaa, kapriksia ja purjoa sekä talon leipää Savuriistarouheella (L) 7,90 / 13,90 Makkaralla (VL) 7,90

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

Quattro stagioni (L) Ohutpizza 9,90. Bolognesekastiketta, mozzarellajuustoa

Quattro stagioni (L) Ohutpizza 9,90. Bolognesekastiketta, mozzarellajuustoa À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. UUTUUS: Härkäjuustoburgeri Norm.

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. UUTUUS: Härkäjuustoburgeri Norm. À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

Joulunaikaa KAARLESSA

Joulunaikaa KAARLESSA Joulunaikaa KAARLESSA 2015 Photo: Jesper Tunkkari RAVINTOLA KAARLEN SVENGAAVAT PIKKUJOULUT Hinta voimassa, kun ryhmälle sama menu. JOULUMENU 45 Alkuruokavaihtoehdot Konjakilla maustettu metsäsienikeitto,

Lisätiedot

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomana. Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) VENÄLÄISET BLINIT 13,00 punaisen kaviaarin kanssa

LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) VENÄLÄISET BLINIT 13,00 punaisen kaviaarin kanssa PIKKUNÄLKÄÄN LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) PÄIVÄN KEITTO 5,50 MERENHERKKU SALAATTI 12,00 (Katkarapuja, tonnikalaa, simpukoita, tomaattia, kurkkua, salaattia, talon kastiketta) KREIKKALAINEN

Lisätiedot

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomana. Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA

AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AITOJEN MAKUJEN KESÄLISTA AIDOISTA RAAKA-AINEISTA KÄSIN TEHTYNÄ. RAKKAUDESTA RUOKAAN. Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon! Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon viihtymään ja nauttimaan keittiömme antimista.

Lisätiedot

Hääpaketit Original Sokos Hotel Ilves ja Solo Sokos Hotel Tammer

Hääpaketit Original Sokos Hotel Ilves ja Solo Sokos Hotel Tammer Hääpaketit Original Sokos Hotel Ilves ja Solo Sokos Hotel Tammer Classic-hääpaketti Suunnittelutapaamiset tapahtumavastaavan kanssa ennen tapahtumaa Juhlatila (enintään 10 tunniksi) Alkumalja (kuohuviiniä)

Lisätiedot

1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi. 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa

1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi. 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa ALKULÄMMITTELY 1. PANEROITUJA SIPULIRENKAITA (L) 5,56 vapaavalintainen dippi 2. TORTILLA NACHOJA (G) 5,56 Salsaa ja cheddarjuustoa 3. FRITEERATTUJA LOHKOPERUNOITA 4,63 4. HALLOUMIJUUSTOA (G) 5,50 / 6,50

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

Huviretken herkkuja tarjolla asti!

Huviretken herkkuja tarjolla asti! À LA CARTE Huviretken herkkuja tarjolla 30.10 asti! Valmistaudumme rakentamaan uutta ja tämän vuoksi emme takaa kaikkien ruokalistan annosten saatavuutta. Pahoittelut, mikäli haluamasi ruoka- tai juomatuote

Lisätiedot

KEITTOJA / SALAATTEJA:

KEITTOJA / SALAATTEJA: KEITTOJA / SALAATTEJA: Metsäsienikeitto Kermainen keitto sienistä sekä yrteistä 6,80 / 11,40 Kahden Kalan Keitto Valkosipulin tuoksuinen kirkas kalakeitto arvokaloista 6,80 / 11,40 Vuohenjuustosalaatti

Lisätiedot

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomana. Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (G,L) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (G,L)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (G,L) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (G,L) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2018

OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2018 OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2018 Kannustajat -seurojen haku käynnistynyt Hyödynnä Ikioman asiakasomistajatarjoukset Savon Autokeskuksen laajennus valmistunut 052401 Tarvitseeko

Lisätiedot

Svarte Rudolf. À la Carte. Alkuruoat. 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää

Svarte Rudolf. À la Carte. Alkuruoat. 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää Svarte Rudolf À la Carte Alkuruoat 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää 2. Saariston Toast Skagen (L) 12,90 Graavattua lohta, smetanamoussea sekä kirjolohen

Lisätiedot

1. ROUGH BOY 13,50 Holy Smoken perusburger. Itsetehty pihvi, paahdettu sämpylä, tomaattia, jäävuorisalaattia, talon omaa

1. ROUGH BOY 13,50 Holy Smoken perusburger. Itsetehty pihvi, paahdettu sämpylä, tomaattia, jäävuorisalaattia, talon omaa THE MENU BURGERS HAMPURILAISET 1. ROUGH BOY 13,50 Holy Smoken perusburger. Itsetehty pihvi, paahdettu sämpylä, tomaattia, jäävuorisalaattia, talon omaa majoneesia, maustekurkkua, pikkelöityä punasipulia

Lisätiedot

Salaatit ja alkuruuat

Salaatit ja alkuruuat Salaatit ja alkuruuat Salaattibuffet L alkuruokana 4.00 / pääruokana 8.00 Lohikeitto L, ( G gluteenittomalla leivällä) paahdettua maalaisleipää alkuruokana 10.50 / pääruokana Caesarsalaatit L romainesalaattia,

Lisätiedot

BUFFET-MENU. Kruunaa elämyksen

BUFFET-MENU. Kruunaa elämyksen BUFFET-MENU Kruunaa elämyksen Voimassa 1.1.2014 alkaen, yli 20 henkilön tilaisuuksiin. Alle 10-vuotiaat ruokailevat puoleen hintaan ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Pidätämme oikeuden tuote- ja hintamuutoksiin.

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (G,L) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (G,L)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (G,L) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (G,L) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

ARKIRUOAT SYKSYYN HELPOSTI MEILTÄ.

ARKIRUOAT SYKSYYN HELPOSTI MEILTÄ. ARIRUOAT SYSYYN HELPOSTI MEILTÄ. Suomalainen otimaista BROILERIN OHUTLEIE miedosti suolattu 410 g 3 95 (9,63/kg) H POPSI GRILLINAI 300 g 1 29 (4,30/kg) Hoviruoka LIHAPIIRAA 4 kpl, 400 g 1 49 (3,73/kg)

Lisätiedot

Kolmen ruokalajin buffetit

Kolmen ruokalajin buffetit Buffet 2015 Kolmen ruokalajin buffetit BUFFET AALTO talon leipää ja yrttilevitettä (L) savumuikkumoussea saaristolaisleivällä (VL) jokirapu-fenkolisalaattia (L,G) tortelliini-kanasalaattia buffalomozzarellaa

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Tuplaleikkeellä +2,50.

Annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Tuplaleikkeellä +2,50. À LA CARTE ABC Klassikot Tuplaleikkeellä +2,50. Isoäidin lihapullat (L) Norm. hinta 10,90 Paistettuja lihapullia, paistinkastiketta, punajuurta, perunamuusia Bonuspannu (L,G) Norm. hinta 14,90 Paistettu

Lisätiedot

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

L = laktoositon G = gluteeniton VL = vähälaktoosinen M = maidoton. Alkuun

L = laktoositon G = gluteeniton VL = vähälaktoosinen M = maidoton. Alkuun Alkuun 1. Vihersalaatti M,G 4,50 Salaattia, kurkkua, tomaattia, paahdettuja siemeniä ja basilikakastiketta. 2. Valkosipulisinihomejuustoetanat L 9,50 Sinihomejuustolla kuorrutetut valkosipulietanat sekä

Lisätiedot

3. Crudo Melone G...5,90 Verkkomelonia ja ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä ricottajuustoa.

3. Crudo Melone G...5,90 Verkkomelonia ja ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä ricottajuustoa. Lohicarpaccio Alkuun 1. Antipastit kahdelle...12,90 Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua paprikaa, puolikuivattua tomaattia, verkkomelonia, salaattia, provolone- ja ricottajuustoa

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (G,L) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (G,L)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (G,L) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (G,L) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää

ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää TOMAATTI-BASILIKAKEITTOA 7.80 - paahdettua vuohenjuustoa ja leipäkrutonkeja SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9.00 -kermaista

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä.

1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä. Menu ALKURUOAT JA KEITOT 1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä. 2. Etanoita valkosipuli-yrttivoilla

Lisätiedot

TAPAKSET. OLIIVIT Yrteissä ja sitruunassa marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70

TAPAKSET. OLIIVIT Yrteissä ja sitruunassa marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70 TAPAKSET Jo suuren suosin saavuttaneet tapakset jatkavat ihastuttamistaan Bistron herkkusuiden keskuudessa. Tapaksia löytyy moneen lähtöön ja niistä voi poimia yhden tai kaikki. Sopivat alkuun, pääruuaksi

Lisätiedot

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018

KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 KOKOUS- JA JUHLAPAKETIT 2018 TILA 500 HENKILÖLLE 400 M2 TUO KUNNON DRAIVIA KOKOUKSIIN JA PALAVEREIHIN PÖYTÄMUODOT TEATTERI 270 HENKILÖÄ DIPLOMAATTI 64 HENKILÖÄ COCKTAIL 500 HENKILÖÄ LUOKKA 60 HENKILÖÄ

Lisätiedot

black & white -MENU huviretkimenu

black & white -MENU huviretkimenu Ruoka lista Huviretket: Hämeenlinna, Jyväskylä, Kemi, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rauma, Seinäjoki, Tampere Hämeenpuisto, Tampere Koskikatu, Tampere Pinja ja Vantaa black

Lisätiedot

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja Alkuruoat Valkosipulietanat 9,50 L(G) -Talon leipää Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Mozzarellatikut 6,50 -Paneroidut mozzarellatikut

Lisätiedot

TAPAKSET. OLIIVIT Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70. LEIPÄÄ Ottaisitko yrttisellä tuorejuustolla 2,80 vai Bruchettana 4,00?

TAPAKSET. OLIIVIT Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70. LEIPÄÄ Ottaisitko yrttisellä tuorejuustolla 2,80 vai Bruchettana 4,00? TAPAKSET Jo suuren suosin saavuttaneet tapakset jatkavat ihastuttamistaan Bistron herkkusuiden keskuudessa. Tapaksia löytyy moneen lähtöön ja niistä voi poimia yhden tai kaikki. Sopivat alkuun, pääruuaksi

Lisätiedot

STARTIT & SALAATIT. Hirvisalamia, ilmakuivattua kinkkua, kotimaisia juustoja, viikunahilloketta, suolakurkkua, oliiveja, talon leipää 9,80

STARTIT & SALAATIT. Hirvisalamia, ilmakuivattua kinkkua, kotimaisia juustoja, viikunahilloketta, suolakurkkua, oliiveja, talon leipää 9,80 STARTIT & SALAATIT TAPAS Hirvisalamia, ilmakuivattua kinkkua, kotimaisia juustoja, viikunahilloketta, suolakurkkua, oliiveja, talon leipää 9,80 RANSKALAINEN SIPULIKEITTO L Gratinoitu kotimaisella grûerellä

Lisätiedot

FunGo Cafe- Bar menut

FunGo Cafe- Bar menut FunGo Cafe- Bar menut Tilaustarjoilut toimitetaan vähintään 10 henkilölle mikäli ei toisin ole ilmoitettu. Pienemmille ryhmille erillisen tarjouksen perusteella. Toimitamme tarjoilut Salmisaaren Liikuntakeskuksessa

Lisätiedot

SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ

SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ alkuruoat & keitot 1. Vihersalaatti (l,g) 2. Aurajuusto-valkosipulietanat 6 kpl (l) 6,70 10,50 SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ 6. Einon Broileripekonisalaatti Broilerin rintafileetä ja rapeaksi paistettua

Lisätiedot

Rentoa. kesätunnelmaa. Savonlinnan Prisma uudistunut. Nissanin edustus Savon Autokeskukselle. Osallistu kesäkisaan ja voita Muurikkakesäkeittiö!

Rentoa. kesätunnelmaa. Savonlinnan Prisma uudistunut. Nissanin edustus Savon Autokeskukselle. Osallistu kesäkisaan ja voita Muurikkakesäkeittiö! Omistajan käyntikortti Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Kesäkuu 2015 Rentoa kesätunnelmaa Savonlinnan Prisma uudistunut Nissanin edustus Savon Autokeskukselle Osallistu kesäkisaan ja voita

Lisätiedot

Keittiömestarin menu 59,00. Makasiinin menu 44,00

Keittiömestarin menu 59,00. Makasiinin menu 44,00 Keittiömestarin menu 59,00 Lintuterriiniä, linnunmaksamoussea ja marinoituja kauden vihanneksia L Crème Ninon klassinen hernesosekeitto, joka viimeistellään pöydässä Palmerin shampanjalla L,G Grillattua

Lisätiedot

BUFFET-MENU. Kruunaa elämyksen

BUFFET-MENU. Kruunaa elämyksen BUFFET-MENU Kruunaa elämyksen Voimassa 1.1.2013 alkaen, yli 20 henkilön tilaisuuksiin. Alle 10-vuotiaat ruokailevat puoleen hintaan ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Pidätämme oikeuden tuote- ja hintamuutoksiin.

Lisätiedot

Restel Tapahtumaravintolat on ollut mukana Hartwall Arenan ravintoloitsijana alusta asti, jo vuodesta 1997.

Restel Tapahtumaravintolat on ollut mukana Hartwall Arenan ravintoloitsijana alusta asti, jo vuodesta 1997. kausi 2016 2017 Restel Tapahtumaravintolat on ollut mukana Hartwall Arenan ravintoloitsijana alusta asti, jo vuodesta 1997. Me huolehdimme tarjoilustanne ammattitaidolla, sovitusti ja ajallaan. Sinä, arvoisa

Lisätiedot

Menu. Ravintola Kulta Casino Haverin Lomakylä Haverintie 16 39310 Viljakkala Puh: 03 3712 293. www.kultacasino.fi

Menu. Ravintola Kulta Casino Haverin Lomakylä Haverintie 16 39310 Viljakkala Puh: 03 3712 293. www.kultacasino.fi Menu Ravintola Kulta Casino Haverin Lomakylä Haverintie 16 39310 Viljakkala Puh: 03 3712 293 www.kultacasino.fi Tervetuloa Ravintola Kulta Casinolle nauttimaan maukkaista ruoka-annoksista. Listaltamme

Lisätiedot

Aitiomenu. Kausi 17-18

Aitiomenu. Kausi 17-18 Aitiomenu Kausi 17-18 Alkuruoat Caesarsalaatti (L, G) - Parmesanjuustoa - Caesarkastiketta - Erikseen tarjolla krutonkeja Lohimuki (L, G) - Lämminsavulohta - Salaattia - Remouladesalaattia - Sipulia 10

Lisätiedot

Ravintola Rosmarin Menu

Ravintola Rosmarin Menu Ravintola Rosmarin Menu Alkuruokia Pieni / iso 1. Metsäsienikeittoa 9,90 / 11,90 talon leipää* 2. Kermaista lohikeittoa ( l, g ) 9,90 / 11,90 paahdettua ruisleipää* 3. Fetasalaattia ( vl, g ) 8,90 / 11,90

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

TOMAATTI-MOZZARELLA SALAATTI 6,90 Yrttiöljyä ja paahdettua leipää viinisuositus Codorniu clasico brut

TOMAATTI-MOZZARELLA SALAATTI 6,90 Yrttiöljyä ja paahdettua leipää viinisuositus Codorniu clasico brut ALKURUOKIA TOMAATTI-MOZZARELLA SALAATTI 6,90 Yrttiöljyä ja paahdettua leipää viinisuositus Codorniu clasico brut 6,90/12cl KANTTARELLI-KONJAKKI KEITTO 7,90 viinisuositus Trapiche zaphy torrontes 7,00/12cl

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENUT

KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENUT À LA CARTE KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENUT Menu 1 Jääkellarin lohta ja siianmätimoussea L Jääkellarin lohta, siianmätimoussea, saaristolaisleipää ja marinoitua punajuurta. Pippuripihvi L, G Pippuroitu naudan

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (G,L) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (G,L)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (G,L) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (G,L) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

ALKUUN SALAATIT. Valkosipuli-parmesaanileipä VL 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä.

ALKUUN SALAATIT. Valkosipuli-parmesaanileipä VL 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä. AKUUN SAAATIT Valkosipuli-parmesaanileipä 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä. rovolonejuustokirsikkatomaattipannu, 6,50 rovolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa

Lisätiedot

KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA ( VL, G) 8,50 - kalalientä, valkoviiniä, tomaattia, kermaa, kookosmaitoa ja talonleipää

KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA ( VL, G) 8,50 - kalalientä, valkoviiniä, tomaattia, kermaa, kookosmaitoa ja talonleipää ALKURUOAT ESCARGOTS (VL, G) 12,00 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talon leipää ILMAKUIVATTUA KINKKUA MONTEN TAPAAN ( VL) 9,50 - pestolla voideltuja ruisleipälastuja KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA

Lisätiedot

MENU. Tapaksia. Oliivit Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70

MENU. Tapaksia. Oliivit Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70 MENU Tapaksia Bistro Bayn tapaksista löytyy kotoisia makuja, mutta herkkuja myös tapasten kotikonnuilta Espanjasta. Me Bistrolaiset rakastetaan Espanjassa mennä tapastelemaan ja jakaa tapakset pöydän kesken,