1907.?. M. Esit. N:o 3.

Transkriptio

1 1907.?. M. Esit. N:o 3. Lakivaliokunnan mietintö N:o 3 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suonien Eduskunnalle oikeudenkäyntivaltunsmiehistä ja julkisista asianajajista. Mainitun armollisen esityksen on Eduskunta lähettänyt valmistelevaa käsittelyä varten Lakivaliokuntaan; ja on Valiokunta sitten pyynnöstään saanut käytettäväkseen eräitä esitystä valmisteltaessa syntyneitä asiakirjoja. Vuodesta 1897 alkaen OD asianajajalaitoksen järjestämiskysymys annettujen armollisten esitysten nojalla ollut kaikilla varsinaisilla valtiopäivillä käsiteltävänä, viimeksi vuosien valtiopäivillä, jolloin se Valtiosäätyjen alamaisessa kirjelmässä 15 päivältä huhtikuuta 1905 mainituista syistä ei kuitenkaan tullut lopullisen harkinnan alaiseksi. Pääasiallisimpana syynä siihen, että asia aikaisemmilla valtiopäivillä oli rauennut, on ollut pelko että asianajajain käyttäminen kävisi entistä kalliimmaksi ja asiallisten ehkä toisinaan olisi vaikea saada asiamiestä sen laajanpuoleisen yksinoikeuden johdosta, jonka silloiset lakiehdotukset olisivat tuottaneet lainoppineille asianajajille.

2 2 V. M. Esit. N:o 3. Kieltämätöntä on, että asianajajalaitostamme nykyisin haittaavat tuntuvat puutteet. Asetuksella 23 päivältä marraskuuta 1898 määrättiin tosin niille, jotka tahtovat valtuusmiehinä ajaa asioita hovioikeuksissa ja Senaatin oikeusosastossa, tuomarinvirkaan oikeuttavan tutkinnon suorittaminen pätevyysehdoksi, mutta säännöksiä, jotka olisivat omiansa takaamaan heidän käytännöllistäkiu kokemustaan, ei asetuksessa ole. Niiltä taas, jotka tahtovat toimia asianajajina alioikeuksissa, ei minkäänlaisia lainopillisia tietoja vaadita. Ettei asianajajakunta näin ollen ole ammatillisestikaan voinut kehittyä niinkuin toivottavaa olisi ollut, on luonnollista. Sen ohessa valitetaan sitäkin, että asianajajat riittävän valvonnan puutteessa ovat rangaistuksetta voineet tehdä itsensä syypäiksi tekoihin, jotka olematta varsinaisesti rikoksellisia kuitenkin ovat vastoin hyvää järjestystä, sekä erittäinkin sitä, että asianajajat vaativat kohtuuttomia palkkioita työstään. Tämän vuoksi onkin, niinkuin käsiteltävänä olevan armollisen esityksen johdatuksessa huomautetaan, asianajajalaitoksen järjestämisehdotuksilla tarkoitettu toiselta puolen ammattiasianajajain pätevyyden lisäämistä, toiselta puolen koko asianajajasäädyn kohottamista korporatiivisen järjestysmuodon kautta sekä asianajajapalkkioiden tasoittamista vahvistamalla niiden laskemista varten taksa. Valiokunnan mielestä vaatii tärkeä yhteiskuntaetu, ettei asianajajalaitoksen järjestämistä enää lykätä tuonnemmaksi. Selvää on, että oikeusolojen käydessä yleisen kehityksen rinnan yhä moninaisemmiksi asianajotoiminnankin merkitys sitä myöten kasvaa. Asianajajia käytetään nyt jo aivan yleisesti kaikkialla maassa, etenkin kaupungeissa, josta myöskin on todistuksena asianajajain lukumäärän viime aikoina havaittu melkoinen lisääntyminen. Kun kuitenkin asianajajalaitoksen järjestämättömyydestä johtuva haitta samalla käy yhä tuntuvammaksi, on lainsäätäjä epäilemättä oikeutettu ja velvollinenkin ryhtymään toimen-

3 V. M. Esit. N:o 3. 3 piteisiin asianajajalaitoksen tarpeenmukaiseksi kehittämiseksi. Huomattava myöskin on, että nykyaikaisten periaatteitten mukaan toimeenpantava oikeudenkäyntilaitoksemme uudistaminen, jonka tarve on siksi tuntuva ettei sitä voida lykätä pitkälle tulevaisuuteen, ei tule vastaamaan toivottua tarkoitusta, ellei sitä ennen ole olemassa kelvollista ja yleistä luottamusta nauttivaa asianajajakuntaa. Suunta, johon asianajajalaitoksen järjestämisen tulisi käydä, on Valiokunnan mielestä armollisessa esityksessä, jonka pääperiaatteisiin jo edellä viitattiin, yleensä oikeaan osunut. Ettei ole tahdottu ulottaa lainoppineitten asianajajain yksinoikeutta pitemmälle kuin jo voimassa oleva laki sisältää, lienee myöskin hyvin harkittua. Erikoiskohtaisesti lakiehdotusta tarkastaessaan on Valiokunta katsonut syytä olevan seuraaviin muistutuksiin. Sekä lähetekeskustelussa että Valiokunnassakin l on lausuttu epäilyksiä, olisiko naisilla esilläolevan lakiehdotuksen mukaan oikeus valtuusmiehinä ajaa oikeudenkäynnissä toisen asiaa, sekä samalla huomautettu että, ellei niin ole laita, sellainen oikeus on naisillekin aikaansaatava. Kun voimassa olevan lainsäädännön mukaan ainoastaan miehellä on oikeus ajaa toisen asiaa, osottaa se seikka, että vastaavassa paikassa armollista esitystä, l :n l momissa, on käytetty sanaa ^henkilö", aivan ilmeisesti tarkoituksena olevan, että nainenkin voisi toimia valfcuusmiehenä. Valiokunnan mielestä ei siis puheenaoleva lainkohta tässä suhteessa kaipaa selventämistä. Kuten tunnettu käytetään maaseudulla lautamiehiä hyvin yleisesti valtuusmiehinä lainhuudatus-, kiinnitys- ja testamentinvalvonta-asioissa. Tämän järjes- Lakiväliokunnan mietintö N:o 3.

4 4 V. M. Esit. N:o 3. telmän, joka tosin jossain määrin poikkeaa siitä tässä pykälässä julkilausutusta periaatteesta, ettei tuomioistuimen jäsen saa olla valtuusmiehenä samassa oikeudessa, on Valiokunnan enemmistö katsonut olevan edelleen säilytettävän, koska siitä varsinkin pitempiinatkaisille asiallisille on tuntuvaa hyötyä eikä minkäänmoista oikeusvaaraa ole järjestelmästä havaittu, ja on sitä tarkoittava lisäys sen vuoksi tehty l :n 2 mom:iin. 2. Kun kumottavaksi ehdotetussa Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 :ssä niinkuin se kuuluu asetuksessa 23 päivältä marraskuuta 1898, joka lainkohta sisältää muun muassa armollisen esityksen 2 tää vastaavat säännökset, nimenomaan mainitaan, että saman luvun 6 on ylioikeuksiinkin nähden noudatettavana, joten sellainenkin asianosainen, joka ei ole lainoppinut, voi ylioikeuksissa olla asiakurnppaniensa valtuusmiehenä, ou Valiokunta väärinkäsityksen estämiseksi pannut esilläolevaan lainpaikkaan samansisältöisen huomautuksen. 3. Valiokunnasta olisi kyllä suotavaa, että sille, joka pyrkii julkiseksi asianajajaksi, voitaisiin siveelliseen elämään nähden asettaa korkeampia vaatimuksia kuin mitä l :n l monr.in yleiset valtuusmiehen edellytykset sisältävät. Mutta kun armollisen esityksen 3 :n 2 moin:n sitä tarkoittava määritelmä wjos hakijan havaitaan eläneen vilpittömästi" on siksi epämääräinen, että sitä kunkin yksilöllisen käsityksen mukaan voidaan eri tavalla ymmärtää, eikä riittävän täsmällistä säännöstä asiasta lienekään mahdollinen aikaansaada, on Valiokunta katsonut olevan tyytyminen siihen, että julkiseksi asianajajaksi hakeva tässä suhteessa täyttää mainitut valtuusmiehen yleiset edellytykset. Valiokunnassa nousseen kysymyksen johdosta, voitaisiinko tuomioistuimen jäsentä hyväksyä julkiseksi asianajajaksi, on Valiokunta, kun periaatteellisista syistä yleensä ei ole pidettävä soveliaana, että tuomarin viranhaltija samalla toimii asianajajana, katsonut, ettei tuomioistuimen jäsenen, joka l :n mukaan ei saa olla valtuus-

5 V. M. Esit. N:o 3. 5 miehenä samassa tuomioistuimessa eikä missään sen alaisessa oikeudessa, pitäisi olla julkisena asianajajana ja ettei häntä sellaiseksi siis myöskään voitane hyväksyä. Asia lieneekin siksi selvä, ettei erityistä säännöstä siitä ole tarpeen. 4 :ää on toisinmuodosteltu niin että siitä käy sel- ± % ville, että julkiset asianajajat voivat ilman eri lupaa esiintyä valtuusmiehinä erikoistuomioistuimissakin, mikäli valtuusmiehen tai avustajan käyttäminen niissä on sallittu. Kun tarkoituksena on, että kaikki lainoppineet 5 ammatti-asianajajat muodostaisivat eri osastoihin jaetun yhdistyksen, ja senvuoksi ehkä saattaisi olla tarpeellista ulottaa pääosaston alue vähän laajemmaksikin kuin armollisessa esityksessä on ehdotettu, on Valiokunnasta tuntunut soveliaimmalta, että yhdistyksen kaikkien osastojen alueet määrätään hallintotoimin annettavassa asetuksessa. Sanajärjestyksen muutoksella 2 momrssa on tarkoitettu saada selvemmin esiin, että ainoastaan ne, jotka varsinaisesti harjoittavat asianajoa, voivat päästä asianajajayhdistyksen jäseniksi. Tästäkin johtuu, ettei tuomarinviranhaltija voi liittyä asianajajayhdistykseen. Nimenomaan teroittaakseen ettei asianajajayhdis-6 ja 7 fcyksen tarkoitus ole ainoastaan tai etupäässäkään asianajajalaitoksen ammatillinen kehittäminen, vaan ennen kaikkea käsittää asianajajasäädyn yleishengen kohottamista, niin että säädyn yksityiset jäsenet todella tuntevat olevansa yhteiskunnan palvelijoita, on Valiokunta- 6 :n l mom:iin tehnyt sensuuntaisen lisäyksen. Sitä yhdistyksenjäsenten silmälläpitoa, joka 6 :n mukaan kuuluu asianajajayhdistyksen tehtäviin, toimittavat lähinnä ne yhdistyksen luottamusmiehet, jotka muodostavat asianajajaneuvoston. Tämä on katsottu olevan osotettava lisäämällä sana ^lähinnä" 7 :n l mom:iin. Armollisen esityksen mukaan voi asianajajaneuvosto antaa virheentehneelle asianajajayhdistyksen jä- Lakivaliokunnan mietintö N.-o 3.

6 6 V. M. - Esit. N:o 3. senelle varotuksen tahi erottaa hänet yhdistyksestä määräajaksi, enintään kahdeksi vuodeksi, tahi ainaiseksi. Valiokunnasta on tuntunut varsin arveluttavalta jättää viimeksisanotun rangaistuksen käyttäminen asianajajaneuvoston valtaan. Huomattava nimittäin on, että rangaistuksen alaiseksi joutunut samalla menettää varsinaisen oikeuden ammattinsa harjoittamiseen. Sitä paitsi voisi asianajajaneuvosto, jonka kokoonpano tulee riippumaan yhdistyksen osastossa kulloinkin vallitsevista suunnista, 7 :ssä mainittujen rikkomusten epämääräisyyteen nähden helposti hairahtua käyttämään valtaansa epämieluisten jäsenten karkoittamiseksi yhdistyksestä. Varsin luonnollista olisi, ettei tuomioistuinkaan mielellään tehdystä valituksesta muuttaisi päätöstä, jolla toverikunnan valtuutetut luottamushenkilöt ovat yhdistyksestä poistaneet virheentehneen. Ja joskin tuomioistuin kumoaisi sellaisen päätöksen, tulisi yleisöllä tuskin kuitenkaan olemaan luottamusta asianajajaan, jonka hänen toverinsa olisivat katsoneet arvottomaksi asianajotointa harjoittamaan, joten asianajajaneuvoston erottaman yhdistyksenjäsenen toimeentulo asianajoalalla kävisi miltei mahdottomaksi. Epäjohdonmukaiselta näyttää myöskin, mitä erittäin julkiseen asianajajaan tulee, että asianajajaneuvosto voisi riistää häneltä oikeuden, jonka tuomioistuin on antanut. Kun lisäksi on pidettävä suotavana, ettei toverikunnan valtuutettujensa kautta tekemistä päätöksistä kurinpitoasioissa yleensä valitettaisi, mutta ilmeistä on, että päätökseen, jolla yhdistyksen jäsen on siitä erotettu, aina haettaisiin muutosta, on Valiokunta katsonut välttämättömäksi siirtää nyt kysymyksessäolevan rangaistuksen määräämisen asianajajaneuvostolta tuomioistuimelle. Siihen nähden että asianajajaneuvostolle näin ollen vain jäisi valta varottaa virheen tehnyttä yhdistyksenjäsentä, on Valiokunta, vaikkakin sakkoa ei voitane pitää täysin soveliaana kurinpitokeinona sellaisessa keskinäiseen luottamukseen perustuvassa piirissä

7 T. M. Esit. N:o 8. 7 kuin asianajajayhdistys on tarkoitettu olemaan, kuitenkin arvellut, että asianajajaneuvostolla pitäisi olla mahdollisuus tarpeen tullen käyttää sakkoakin ojennuskeinona; ja on korkeintaan viidensadan markan sakko katsottu tarkoitukseen riittävän. Milloin asianajajaneuvosto siis katsoisi, ettei jäsenen rikkomus ole sovitettavissa varotuksella tai enintään viidensadan markan sakolla, tulisi neuvoston alistaa asia 9 :ssä mainitun hovioikeuden ratkaistavaksi, ja olisi silloin hovioikeudella valta kuulustettuaan asianomaisia erottaa virheentehnyt jäsen yhdistyksestä määräajaksi, enintään kahdeksi vuodeksi, tahi ainaiseksi. Että hovioikeus, jos rikkomus sen mielestä ei olisi siksi suuri että erottaminen tarvitsisi tulla kysymykseen, olisi estymätön tuomitsemaan syyllisen jäsenen sakkoon tahi varotukseen, lienee ilman muuta selvää. Valiokunnan on kuitenkin mainitseminen, että osa Valiokunnan jäseniä on niin periaatteellisista kuin käytännöllisistä syistä ollut tässä asiassa armollisen esityksen kannalla. Siihen nähden että asianajajayhdistykseen voi kuulua muukin kuin julkinen asianajaja on tämän pykälän loppumomentti toisinmuodostettu. Säännöksen mukaan armollisen esityksen 9 :n 2 9 ja 10. mom:ssa olisi niinhyvin kurinpito- kuin muissakin asioissa (esit. 9 ) asianajajayhdistyksen pääosaston jäsenen tehtävä valitus osaston tai sen hallituksen päätöksestä maan ylimpään oikeuteen ja aliosaston jäsenen asianomaiseen hovioikeuteen. Näin ollen tulisivat pääosaston jäsenet aliosaston jäseniä edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan, riippuen siitä saisiko hovioikeuden päätökseen hakea muutosta vai ei, mikä seikka ei armollisesta esityksestä suoranaisesti käy ilmi. Tähän nähden on Valiokunta yhtenäisen menettelytavan saavuttamiseksi ja kun riittävää syytä ei ole kieltää muutoksenhakua hovioikeuden ^päätökseen varsinkaan kurinpitoasioissa, niinhyvin muuttanut kysymyksenalaista lain paikkaa siten, että valitus asianajajayhdistyksen osaston tai sen hallituk-

8 8 Y. M. Esit. N:o 3. sen päätöksestä aina on tehtävä siihen hovioikeuteen, jonka tuomiopiirissä osasto on, kuin myöskin nimenomaisella säännöksellä määrännyt, että muutosta hovioikeuden päätökseen saa hakea Keisarilta ja Suuriruhtinaalta. Valiokunta on sen ohessa pitänyt tarpeellisena määrätä, että tuomioistuimen, joka havaitsee asianajajayhdistyksen jäsenen rikkoneen niinkuin 7 :ssä sanotaan, on siitä tehtävä ilmoitus asianomaiselle asianajajaneuvostolle. Muutoksenhakua koskevista säännöksistä on katsottu soveliaimmin olevan muodostettava eri pykälä (9) sekä yhdistetty armollisen esityksen 9 :n l mom. ja edellämainittu lisäsäännös sen jälkeiseksi pykäläksi. 12. (esit. Oikeudenkäyntivaltuusmiesten palkkion järjestä- 12 :n l ja miskysymys on epäilemättä lakiehdotuksen vaikein ja 2 mom.}, s? jonka oikeasta ratkaisusta lain vastainen merkitys suureksi osaksi riippuu. Niitten epäkohtain poistamiseksi, joita nykyisin on tällä alalla olemassa ja jotka useimmiten johtuvat sopimusvapauden väärinkäyttämisestä, on ehdotettu, ettei sopimuksen tekemistä olisi, paitsi taksan rajoissa, ollenkaan sallittava, vaan että, milloin asia ei soveltuisi taksaan tai taksan noudattaminen olisi kohtuutonta, valtuusmiehen palkkion määräisi tuomioistuin. Myöskin on ehdotettu sopimusvapautta edelleenkin pysytettäväksi, mutta että kaikki taksan yli menevät sopimukset olisivat alistettavat asianajajaneuvoston vahvistettaviksi. Valiokunta ei ole kuitenkaan katsonut kumpaakaan järjestelmää tyydyttäväksi. Oikeudellinen menettely tuottaisi asiallisille ajanhukkaa ja useasti eri kustannuksiakin. Asianajajaneuvoston taas olisi edeltäpäin vaikea arvostella sen vahvistettavaksi alistetun sopimuksen kohtuullisuutta, ja kun neuvostoja tulisi maassa olemaan vaan neljä, olisi niiden puoleen kääntyminen varsin hankalaa. Mainituista syistä on Valiokunnasta ollut ilmeistä, että sopimusvapautta on mahdoton tällä tavoin ra-

9 V. M. Esit. N:o 3, 9 joittaa. Eikä se ole tarpeellistakaan, tarkoitettu päämäärä kun ainakin osaksi on toistakin tietä saavutettavissa. On vain valmistettava asialliselle, joka sopimusta tehtäessä on sitoutunut kohtuuttomiin, mahdollisuus saada sellainen sopimus tuomioistuimen välityksellä oikaistuksi. Tästä järjestelmästä, jota vastaan ei oikeudelliselta kannalta voi pätevää muistutusta tehdä, on se huomattava etu, että asialliset saattavat sopia välinsä niinkuin parhaaksi näkevät, heikommassa asemassa olevan sopimuskumppanin oikeuden siltä vaaranalaiseksi joutumatta. Tuomioistuin, joka sovitun palkkion tasoittaisi, olisi luonnollisesti siinä tapauksessa, että palkkio koskee varsinaista asianajoa, se oikeus, joka asiassa viimeksi on tuominnut, muussa tapauksessa asianomainen alioikeus. Siinä tapauksessa taasen että asia, josta palkkiota vaaditaan, ei olisi ollut oikeuden harkittavana, voisi tasoituksen ymmärrettävästi toimittaa myös asianomainen asianajajaneuvosto. Tätä pykälää käsiteltäessä on Valiokunnassa huomau-13. (esit. tettu, että varattoman asianosaisen sen mukaan on H ; 12 :n tyytyminen valtuusmiehenään käyttämään kenen oikeus 3 mom.)* kulloinkin siihen toimeen määrää, ja että sellainen asianosainen niinmuodoin on epäedullisemmassa asemassa kuin se, jolla on varoja valtuusmiehen palkkaamiseen ja siis muutenkin suurempi mahdollisuus oikeutensa valvomiseen. Samalla on lausuttu, että tämä epäkohta olisi varsinaisesti poistettavissa sen kautta, että varattoman asianosaisen hankkimalle valtuusmiehelle suoritettaisiin palkkio valtion varoista. Vaikkakin tällainen järjestely valtiota liiaksi rasittavana ja muistakin syistä tätä nykyä ei ole mahdollinen, on Valiokunta, kun armollisen esityksen 12 :n 3 mom:n mukaan se, jonka oikeus on määrännyt avustamaan törkeästä rikoksesta syytettyä varatonta henkilöä, olisi saapa siitä korvauksen valtiolta, katsonut, ettei mikään estä samallaisen korvauksen myöntämistä sille, jonka sellainen syytetty ehkä itse on hankkinut oikeuden- Lakivaliokimnan mietintö N:o 3.

10 10 V. M. Esit. N:o 3. käyntiapulaisekseen. Väärinkäytöksien estämiseksi on kuitenkin samalla tarpeen säätää, ettei sille, joka on ottanut toimekseen olla syytetyn oikeudenkäyntiapulaisena oikeudessa, jossa hän ei yleisesti aja asioita, valtion varoista suoritettavaa korvausta saa määrätä korkeammaksi kuin siinä oikeudessa yleisesti toimivalle asianajajalle. Muuten on Valiokunta katsonut, että armollisen esityksen 11 ja 12 :n 3 mom. ovat toisiaan siksi täydentävät, että ne soveliaimmin ovat yhdistettävät yhdeksi pykäläksi, joka olisi seuraava lähinnä esityksen 12 :n jälkeen, ja senvuoksi tehnyt lakiehdotukseen sitä tarkoittavan muutoksen. Lakiehdotuksen näin toimitetun tarkastuksen tuloksena saa Valiokunta kunnioittaen ehdottaa että Eduskunta alamaisessa vastaus - kirjelmässä ilmoittaisi hyväksyneensä armolliseen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen erinäisin muutoksin, joiden johdosta mainittu lalci tulisi olemaan näin kuuluva: Laki oikeudenkäyntivaltuasmiehistä ja julkisista asianajajista. Samalla kuin kumotaan Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2, 3, 9 ja 12, ensiksimainittu lainpaikka sellaisena kuin se on asetuksessa 23 p:ltä marraskuuta 1898 sekä 3 niinkuin se kuuluu asetuksessa 24 p:ltä helmikuuta 1873, säädetään täten: l Valtuusmiehenä oikeudenkäynnissä käytettäköön ainoastaan hyvämaineista, rehellistä ja siihen toimeen kykenevää henkilöä, joka ei ole edusmiehen alainen. Ei saa kukaan olla valtuusmiehenä siinä asiassa,

11 V, M. Esit. N:o jossa hänellä on ollut tekemistä tuomarina tai oikeuden virkamiehenä, taikka viran puolesta Keisarin käskynhaltijan tai muun ulosotonhaltijan luona; ei se, joka ennen on ollut vastapuolen valtuusmiehenä samassa asiassa; eikä se, jonka isä tahi appi, poika tahi vävy, veli tahi lanko istuu siinä oikeudessa tuomarina. Ei saa myöskään tuomioistuimen jäsen olla valtuusmiehenä samassa tuomioistuimessa eikä missään sen alaisessa oikeudessa; kuitenkin olkoon lautamiehellä lupa ajaa lainhuudatus-, kiinnitys- ja testamentinvalvonta-asioita siinä oikeudessa, jonka jäsen hän on. Älköön muukaan virkamies puhuko asiallisen puolesta, kun se on vastoin hänen virkavelvollisuuttaan. Valtuusmieheksi katsotaan myös oikeudenkäyntiapulaista. 2 Maan ylimmässä oikeudessa sekä hovioikeudessa saa ainoastaan se, joka on hyväksytty julkiseksi asianajajaksi, yleisesti toimia valtuusmiehenä riita- ja rikosjutuissa sekä mmssa jutmssa tahi asiassa, jotka muutoksenhaun kautta ovat sinne tulleet. Yksityistapauksissa saakoon se, joka on suorittanut tuomarinviran toimittamista varten määrätyt opinnäytteet, siellä käyttää puhevaltaa, vaikka hän ei olekaan julkinen asianajaja. Jos hän tulee useammin, määrätköön oikeus silloin asiallisen, puhevaltansa menettämisen uhalla, määräajan kuluessa asettamaan oikeutetun valtuusmiehen. Asianosaisen valtuusmiesoikeudesta olkoon kuitenkin ylioikeuksiinkin nähden voimassa mitä OikeudenlMymiskaaren 15 luvun 6 :ssä sanotaan. 3. Se, joka tahtoo talla julkiseksi asianajajaksi hyväksytyksi, tehköön siitä kirjallisen hakemuksen hovioikeuteen tahi maan ylimpään oikeuteen.

12 12 V. M. - Esit. N:o 3. Jos hakija täyttää mitä l :n l momentissa valtuusmiehestä säädetään ja on suorittanut 2 :ssä mainitut opinnäytteet sekä sen jälkeen, toimimalla ainakin kahden vuoden ajan oikeudessa tahi julkisen asianajajan apulaisena taikka muutoin, perehtynyt oikeudenkäyttöön, on lupa olemaan julkisena asianajajana hänelle annettava. Ennenkuin lupakirja annetaan, tulee hakijan antaa omakätisesti allekirjoittamansa vakuutus siitä, että hän rehellisesti ja tunnollisesti täyttää velvollisuutensa asianajajana. 4. Julkinen asianajaja on oikeutettu esiintymään valtuusmiehenä maan kaikissa oikeuksissa. 5. Maan julkiset asianajajat muodostavat yhdistyksen. Sillä on pääosasto Helsingissä (poisj.) sekä aliosastot kussakin semmoisessa paikkakunnassa, missä on hovioikeus. Asianajajayhdistyksen osastoon voipi muukin asianajaja kuin julkinen päästä, jos hän on suorittanut 2 :ssä mainitut opinnäytteet. Sellainen yhdistyksen jäsen on oikeutettu yleisesti ajamaan asioita valtuusmiehenä alioikeuksissa. 6 Asianajajayhdistyksen tarkoitus on edistää asianajajalaitoksen kehittymistä yhteiskunnan hyödyksi sekä* pitää silmällä yhdistyksenjäsenten toimintaa. Kukin asianajajayhdistyksen osasto valitsee jäsenistään hallituksen, jota kutsutaan asianajajaneuvostoksi

13 V. M. - Esit. N:o ja johon kuuluu vähintäänkin viisi jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kaikki valitut kolmen vuoden ajaksi. Asianajajaneuvoston tulee lähinnä pitää silmällä, että osaston jäsenet asianajajatointansa hoitaessaan tunnollisesti täyttävät velvollisuutensa ja välttävät kaikkea, mikä on vastoin hyvää järjestystä ja omansa alentamaan asianajajasäädyn arvoa. Jos jäsen rikkoo tätä vastaan, on asianajajaneuvostolla valta, virheentehnyttä kuulustettuaan, antaa hänelle varotus tahi tuomita hänet enintään viidensadan markan sakkoon. Jos jäsenen rikkomus on senlaatuinen, ettei asianajajaneuvosto katso sen olevan sovitettavissa sellaisella seuraamuksella kuin l momentissa sanotaan, alistakoon neuvosto asian sen hovioikeuden ratkaistavaksi, joka 9 ;ssä mainitaan; ja olkoon tällä raita, asianomaisia kuulustettuaan, rangaista häntä erottamisella yhdistyksestä määräajaksi, enintään kahdeksi vuodeksi, tahi ainaiseksi. Asianajajayhdistyksestä erotettu menettää samalla oikeuden yleisesti ajaa asioita valtuusmiehenä. 8. Asianajajaneuvoston tulee lisäksi tutkia niiden osastoon pyrkiväin hakemukset, jotka eivät ole julkisia asianajajia, sekä ratkaista osastonjäsenen ja hänen päämiehensä välillä syntyneet riitaisuudet niissä tapauksissa, jotka mainitaan 12 :n 2 momentissa; ja pantakoon asianajajaneuvoston sellaisesta riidasta antama päätös täytäntöön niinkuin välitystuomio, josta Ulosottolaissa on säädetty. Lakivaliolcunnan mietintö N:o 3,

14 14 V. M. Esit. N:o (9 2 mom.) Asianajajayhdistyksen jäsenellä, joka on tyytymätön asianajajaneuvoston päätökseen kurinpitoasiassa, olkoon valta kolmenkymmenen päivän kuluessa siitä, kuin päätös annettiin hänelle tiedoksi, valittaa siilien hovivikeuteen, jonka tuomiopiirissä osasto on. Samaan oikeuteen saa myös tehdä valituksen muusta osaston tahi sen hallituksen päätöksestä, kun se valittajan mielestä on vastoin asianajajayhdistyksen tarkoitusta taikka menee osaston tahi sen hallituksen toimivaltaa ulommaksi. Muutosta hovioikeuden päätökseen haettakoon Keisarilta ja Suuriruhtinaalta valituksella viimeistään kuudentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, jona päätös annettiin. 10. (9 l mom.) Asianajajayhdistyksen pääosasto on maan ylimmän oikeuden ja jokainen sen aliosastoista sen kaupungin hovioikeuden alainen, jossa osasto on. Tuomioistuimen, joka havaitsee asianajajayhdistyksen jäsenen rikkoneen niinkuin 7 :ssä sanotaan, on siitä ilmoitettava asianomaisen osaston hallitujcselle. H (10 ). Jos joku muu kuin asianajajayhdistyksen jäsen tahtoo yleisesti ajaa asioita jossakin alioikeudessa, hakekoon siihen oikeudelta luvan. 12. (12 l ja 2 mom.) Valtuusmies saakoon päämieheltään korvauksen siitä, mitä hän on asian valvomisessa oikeutta myö-

15 T. M. Esit. N:o ten kuluttanut, niin myös kohtuullisen palkkion, joka on, ellei eri sopimusta ole tehty, määrättävä 14 :ssä mainitun taksan mukaan. Valtuusmiehellä olkoon oikeus pidättää ne oikeudenkäyntiasiakirjat, jotka hän on huostaansa saanut, kunnes hän saa palkkansa. Jos valtuusmie/zera ja päämiehen välillä syntyy riita palkkion suuruudesta, niin sen määrätköön se oikeus, joka asiassa viimeksi on tuominnut; ja olkoon oikeudella myös valta tasoittaa sovittua palkkiota, jos se menee kohtuuttomiin. Jos valtuusmies on julkinen asianajaja tahi jos hän muutoin kuuluu asianajajayhdistykseen, saatettakoon asia, jos päämies siihen suostuu, jättää sen asianajajayhdistyksenosaston asianajajaneuvostod ratkaistavaksi, johon valtuusmies kuuluu. 13. (11 ; 12 3 mom.) Asianajajayhdistyksen jäsen sekä se, joka on saanut joltakin oikeudelta luvan siellä yleisesti ajaa asioita, olkoon velvollinen, oikeuden määräyksen mukaan, oikeudenkäynnissä avustamaan törkeästä rikoksesta syytettyä henkilöä, joka ei itse kykene sellaista apulaista palkkaamaan, sekä maksutta muutakin varatonta asianosaista. Se, jonka oikeus on määrännyt avustamaan törkeästä rikoksesta syytettyä varatonta henkilöä taikka joka sellaisen syytetyn pyynnöstä on ottanut sen toimekseen, saakoon siitä korvauksen valtiolta oikeuden harkinnan mukaan. Älköön kuitenkaan sille, joka näin on ottanut toimekseen olla syytetyn oikeudenkäyntiapulaisena oikeudessa, jossa hän ei yleisesti aja asioita, valtion varoista suoritettavaa korvausta määrättäkö korkeammaksi, kuin siinä oikeudessa yleisesti toimivalle asianajajalle. Lakivaliokunnan mietintö JV;o 3.

16 16 V. M. Esit. N:o 3. U. (13 ). Tarkemmat määräykset asianajajayhdistyksen järjestysmuodosta ja toiminnasta sekä taksan oikeudenkäyntivaltuusmiehille ja, jos tarvitaan, erityisen taksan julkisille asianajajille antaa Senaatti. 15. (14 ). Tämä laki astuu voimaan p:nä kuuta Armollisen esityksen ohella on Eduskunnalle tiedoksi ilmoitettu esitykseen liitetty alustava ehdotus säännöksiksi oikeudenkäyntivaltuusmiesten palkkion laskemisesta siihen kuuluvine taksaehdotuksineen. Tarkastaessaan tätä ehdotusta hallintotoimin annettavaksi asetukseksi on Valiokunta katsonut aihetta olevan seuraaviin huomautuksiin. Kun ehdotuksen 5 :n mukaan valtuusmiehelle tulevan matkakorvauksen ylin määrä 60 markkaa on maassa yleensä ja erittäinkin muilla asianajaja-ammattiin verrattavilla aloilla vallitseviin oloihin nähden jossain määrin liian korkea, olisi se alennettava 50 markkaan. Taksaehdotuksen I:sen ryhmän A ja B kirjaimien b-kohdalla olevat määrät ja markkaa voitaisiin kysymykseen tulevan työn yksinkertaisuuteen nähden haitatta alentaa markkaan. Saman ryhmän C-kohta olisi Valiokunnan mielestä jaettava kahtia siten, että tuomionpurkamishakemuksista, jotka

17 V. M. Esit, N:o laadultaan voivat olla hyvinkin laajatöisiä, palkkio olisi, tabsaehdotusta kuitenkin tältäkin osalta kohtuullisesti alentaen, markkaa sekä armonanomuksista ja muista samanlaatuisista jotenkin yksinkertaisista toimista markkaa. IU:nen ryhmän C-kohdan palkkiomäärä markkaa tuntuu myöskin liialliselta. Kun ne asiat, joista tässä on kysymys, eivät yleensä ole erittäin monimutkaiset tai työläät ja poikkeustapauksessa palkkiota voidaan 3 :n mukaan korottaa yli taksan, on Valiokunnasta, huomioonottaen myöskin että lautamiehille, jotka muutenkin ovat saapuvilla oikeudenistunnoissa, on ehdotettu säilytettäväksi oikeus ajaa eräitä näitä asioita, 3 50 markkaa pidettävä täysin riittävänä palkkiomääränä. IV:nessä ryhmässä säädetyn palkkion katsoo Valiokunta^haitatta voitavan alentaa 3 15 markkaan. Valiokunta saa niinmuodoin kunnioittaen ehdottaa että niitä seikkoja, joita Valiokunta on muistuttanut ylempänä mainittuun hallinnolliseen asetusehdotukseen nähden, huomautettaisiin Eduskunnan alamaisessa vastauskirjelmässä. Helsingissä 28 p:nä syyskuuta 1907.

18 18 V. M. Esit. N:o 3. Tämän asian käsittelyssä ovat olleet osallisina puheenjohtaja Söderholm sekä jäsenet Cederberg, Gripenberg, Huotari, K. Hämäläinen, L. Ingman, Kannisto, Koivisto, Käpy, O. F. Laine, Luoma, Mikkola, Myllylä, Nuorteva ja J. Suomalainen sekä varajäsenet M. S. Laine, Ripatti, Tanner ja Tikkanen.

19 T. M. Esit. N:o 3. Vastalauseita. L Valiokunta on epäilemättä osunut oikeaan poistaessaan armollisen esityksen 3 :n 2 momentissa julkiseksi asianajajaksi pääsemiselle asetetun epämääräisen ehdon siitä, että hakijan tulee olla vilpittömästi elänyt". Sitä vastoin on mielestäni tarpeetonta että valiokunta on ehdottanut tässä lainkohdassa nimenomaan mainittavaksi, että henkilön, joka pyrkii julkiseksi asianajajaksi, tulee täyttää mitä l :n l momentissa valtuusmiehestä säädetään. Sillä kun julkisen asianajajan ammattina on valtuusmiestoimi ja lakiehdotuksen 1 :ssä on yleisenä sääntönä lausuttu, että valtuusmiehenä oikeudenkäynnissä käytettäköön ainoastaan hyvämäin eista, rehellistä ja siihen toimeen kykenevää henkilöä, niin tästä luonnollisesti seuraa, että julkisiksi asianajajiksi ja asianajajayhdistyksen jäseniksi voidaan hyväksyä ainoastaan sellaisia henkilöitä, joilla on nämä ominaisuudet. Valiokunnan enemmistö on myös muuttanut 3 :n 2 momentissa olevan sanan nmääräys ö sanaksi nlupa" ja saman :n 3 momentissa sanat,,se määräys" sanaksi»lupakirja". Näitä muutoksia en voi pitää onnistuneina. Määräys olemaan julkisena asianajajana sisältää samalla jotakin velvoittavaa, kuten tässä lakiehdotuksessa onkin tarkoitettu, mutta sana nlupa" käsittää ainoastaan jonkullaista erikoisoikeutta. Lakivaliokunnan mietintö n:o 3.

20 20 V. M. Esit. N:o 3. Luonnollista on, ettei lainsäätäjä laillistuta minkäänlaista toimintaa, josta ei joko välittömästi tai välillisesti tarkoiteta koituvan yhteiskunnalle hyötyä. Kun siis armollisen esityksen 6 :n mukaan asianajajayhdistyksen tarkoitus on edistää asianajajalaitoksen kehittymistä, on tässä tietysti ajateltu kehittymistä yhteiskunnalle hyödylliseen suuntaan, vaikkei sitä nimenomaan ole sanottu. Valiokunnan 6 :ään tekemä lisäys ^yhteiskunnan hyödyksi" on tarpeeton korulause, jollaisia lakitekstissä on vältettävä. Sen nojalla mitä edellä olen esittänyt ehdotan l:ksi että Eduskunta päättäisi antaa lakiehdotujtsen 3 :lle seuraavan muodon:»se, joka tahtoo tulla julkiseltsi asianajajaksi hyväksytyksi, tehköön siitä kirjallisen hakemuksen hovioikeuteen tahi maan ylimpään oikeuteen. Jos hakija on suorittanut 2 :ssä mainitut opinnäytteet sekä sen jälkeen, toimimalla ainakin kahden vuoden ajan oikeudessa tahi julkisen asianajajan apulaisena taikka muutoin, perehtynyt oikeudenkäyttöön, on määräys olemaan julkisena asian' ajajana hänelle annettava. Ennenkuin se määräys annetaan tulee hakijan antaa omakätisesti allekirjoittamansa vakuutus siitä, että hän rehellisesti ja tunnollisesti täyttää velvollisuutensa asianajajana.» 2:ksi että Eduskunta muuttamatta hyväksyisi armollisen esityksen 6 :n. Helsingissä, 28 p:nä syyskuuta Aleksi Käpy. Lakivaliokunnan mietintö n:o 3.

21 V. M. - Esit, N:o 3. II. Vaikka my ön tääkin, että armollinen esitys on edistysaskel tosin puolinainen ja riittämätön järjestyksen aikaansaamiseksi ammatilliseen asianajotoimintaan maassamme ja eräät valiokunnan esitykseen tekemät muutokset sisältävät pieniä muodollisia tai asiallisia parannuksia, on kuitenkin melkoinen osa valiokunnan ehdottamista muutoksista sellaisia, että ne tuntuvasti huonontavat lakiehdotusta ja vähentävät sen merkitystä, vieläpä mielestäni siinä määrin, että voi olla kahden vaiheella, eikö lakiehdotusta näin ollen mieluummin olisi kokonaisuudessaan hylättävä. Valiokunnan enemmistön päätöksestä eriäviän mielipiteen esilletuominen on asiain näin ollen kaikissa tapauksissa välttämätön. Valiokunnan mietintö samaten kuin armollinen esityskin sisältävät valtuusmiehen kelpoisuudesta yleensä samat määräykset kuin nykyään voimassa oleva laki. Askelta eteenpäin ei siis ole katsottu voitavan ottaa sitä päämäärää kohden, johon kehitys miltei kaikissa Euroopan maissa jo on ehtinyt ja johon meilläkin kuitenkin tulisi pyrkiä, nimittäin että toisen valtuusmiehinä ja oikeudenkäyntiapulaisina tuomioistuimissa olisivat oikeutetut esiintymään ainoastaan lainoppineet asianajajat. Vaikka jo armollisen esityksen l sisältää valtuusmiehen kelpoisuudesta niin väljät määräykset, että Lakivaliokunnan mietintö n:o 3.

22 22 T. M. Esit. N:o 3. sen mukaan miltei kuka taliansa voidaan alioikeudessa hyväksyä toisen asioita ajamaan, on valiokunta kuitenkin edelleen laajentanut tätä vapautta, myöntämällä lautamiehille, siitä huolimatta että he ovat saman tuomioistuimen jäseniä, nimenomaisen vallan esiintyä valtuusmiehinä eräissä ilmoitusasioissa. Tämä poikkeus häiritsee tosin enemmän tuomioistuimen työjärjestystä kuin asianajotointa, mutta oikeaksi tunnustettua periaatetta vastaan sotivana ei tätä määräystä voi katsoa onnistuneeksi. Valiokunnan 2 :n loppuun lisäämä viittaus Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 6 :ään on mielestäni tarpeeton, koska lakiehdotuksesta muutenkin tarpeeksi selvästi käy ilmi, että sanottu lainkohta edelleen on voimassa. 3 :n 2 mom:n on valiokunta muuttanut siten, että armollisessa esityksessä olevien sanojen ^havaitaan eläneen vilpittömästi" sijasta on tehty viittaus l :n l momriin. Tällainen viittaus on kuitenkin aivan tarpeeton ja olisi samaten kuin mainitut esityksessä olevat sanat saanut jäädä pois, koska l :n l mom:n määräys luonnollisesti kaikissa tapauksissa täytyy tulla huomioon otetuksi. Eikä ylin oikeus tai hovioikeus, jonka harkittavana julkiseksi asianajajaksi pyrkivän kelpoisuus on, missään tapauksessa voi jättää huomioon ottamatta sellaista edellytystä, joka alioikeudessakin on vaadittava jokaiselta valtuusmieheltä. Kysymyksessä olevaan 3 :ään on sen ohessa valiokunnassa tehty toinenkin epäonnistunut muutos, nimittäin sanan ^määräys" 2 mom:ssa muuttaminen sanaksi niupa" ja 3 mom:ssa sanaksi ^lupakirja", vaikka tässä ei ensinkään ole kysymystä uusien oikeuksien myöntämisestä hakijalle, vaan päinvastoin hänen asettamisensa niihin velvollisuuksiin, jotka laki määrää julkiselle asianajajalle. 6 :n l momriin on valiokunta lisännyt sanat nyhteiskunnan hyödyksi." Kun sellainen lisäys tässä koh-

23 Y. M. Esit N:o den on aivan muodoton eikä itsessään sisällä mitään asiallista syystä näet voi kysyä, miksi sellaista laitosta pannaan toimeen, ellei uskota sen toiminnan tulevan ^yhteiskunnan hyödyksi" niin olisivat nuo sanat lakiehdotuksesta poistettavat. 7 :ään on valiokunta ehdottanut muutoksia, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa koko lakiehdotuksen periaatteiden ja tarkoitusperän kanssa. Lakiehdotuksen tarkoitus näet on, kuten armollisessa esityksessä lausutaankin, itsehallinnon periaatteille rakennetun korporatsionin kautta aikaansaada järjestystä ja kuria asianajajakuntaan ja siten kohottaa asianajajasäädyn arvoa ja edesvastuuntunnetta. Siinä tarkoituksessa on armollinen esitys ehdottanut, asianajajayhdistykselle ja lähinnä asianajajain valitsemille luottamusmiehille, asianajoneuvostolle, tarpeellisen kurinpitovallan joko varotuksen antamisella tai rikkoneen erottamisella yhdistyksestä määräajaksi tai ainaiseksi. Valiokunta on muuttanut nuo määräykset siten, että asianajoneuvostolla olisi oikeus varottaa syyllistä tahi tuomita hänet enintään 500 markan sakkoon. Näistä rankaisumääräyksistä on luonnollisesti varotuksella vähin merkitys, ainakin niissä tapauksissa, joissa väärinkäytös on syvemmälle juurtunut tai riippuu itsekkäistä pyyteistä. Sakko taasen on aivan sopimaton kurinpitorangaistus ammattitoverien kunniaoikeuden tuomitsemana. Vielä sopimattomampaa on, että valiokunta määrätessään sakon tässä tapauksessa enintään 500 markkaan, on mennyt muovailemaan yleisen rikoslain rankaisuasteikkoa. Siten on se ristiriita olemassa, että kun tuomioistuin rikoslain mukaan voi tuomita asianajajan aina 1,000 markan sakkoon asianajajatoimen väärinkäyttämisestä, korkein sakkomäärä, johon rankaiseminen asianajajaneuvoston välityksellä voi nousta, on vaan 500 markkaa. Toisessakin suhteessa voi valiokunnan 7 :ään tefcemä muutos käytännössä johtaa varsin arvelutta- LaMvoliokumian mietintö N:o 3.

24 24 T. M. - Esit. N:o 3. viin tuloksiin. Pykälän 2 mom:ssa jätetään rikkomuksen laadusta riippuvaksi, josko siitä on seuraava korkeampi rangaistus, kuin minkä asianajajaneuvosto l momrn mukaan on oikeutettu tuomitsemaan, ja asia alistettava hovioikeuden ratkaistavaksi, mutta minkälainen rikkomuksen laatu tässä tapauksessa oikeastaan on oleva ei sanota. Enemmistön mielipiteen mukaan jäisi siis asianajajaneuvoston subjektiviseen harkintaan, olisiko l vai 2 mom. sovellettava. Tässä tulee kuitenkin lain säätäjän eikä sen sovelluttajan tahdon olla määräävänä ja johtavana, muuten mielivallalle annetaan liian paljon alaa tuomaritornien harjoittamisessa. Valiokunta on poistaessaan asianajajaneuvostolta oikeuden tuomita asianajaja yhdistyksestä erotettavaksi samalla riistänyt asianajoyhdistykseltä tehokkaimman keinon kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi. Se on luopunut siitä periaatteesta, jolle koko lakiehdotus on rakennettu ja jolle jokaisen korporatiivisen järjestön täytyy nojautua voidakseen vastata tarkoitustaan ja saavuttaa toivottuja tuloksia. Kelvottomien jäsenten rankaiseminen yhdistyksestä erottamalla täytyy olla se äärimmäinen keino, jolla puhdistusta tarvittaessa voidaan saada aikaan ja joka on kyllin voimakas antamaan kurinpidolle tarpeellista pontevuutta. Valiokunnassa on tosin väitetty, että sellaisen vallan myöntäminen asian ajoneuvostolle voisi johtaa mielivaltaan ja vääryys olisi sitä suurempi, kun asianomainen samalla menettäisi oikeuden toimia asianajajana. Mutta kun yhdistyksestä erottaminen kaikissa tapauksissa on myönnetty hovioikeudelle, niin ei tulos sen kautta ole ensinkään toinen kuin jos asianajajaneuvosto olisi asian päättänyt ja hovioikeus valituksen johdosta tapahtuneen perinpohjaisen tarkastuksen ja harkinnan nojalla olisi hyväksynyt tai muuttanut asianajajaneuvoston päätöksen. Huomattava nimittäin on, että armollisessa esityksessä on ehdotettu täydellinen valitus- ja muutoksenhakuoikeus hovioikeuteen.

25 ».M. Esit. Nro Valiokunnan ehdottamalla muutoksella ei siis itse asiassa ole voitettu mitään. On vain edeltäpäin annettu epäluottamuslause asianajajaneuvostolle, ennen kuin on olemassa vähintäkään kokemusta siitä miten se tuota rankaisuvaltaa tulisi käyttämään. Niinikään tulisi hovioikeuksista uudelleen sellainen asianajajain etuoikeutettu kunnia- ja elinkeinotuomioistuin, jollaisena se tätä ennen on ollut aatelismiehiä varten, mutta joka etuoikeus sopimattomuutensa vuoksi lakkautettiin Keisarillisella asetuksella marraskuun 4 p:ltä Valiokunnan ehdottama alistussäännöksen sovelluttaminen meidän oikeudenkäyntijärjestelmäämme ei olisi kehitystä parempaan päin. Siitä seuraisi nimittäin, että tutkimus asiasta olisi alusta alkaen uusittava hovioikeudessa, ja tuottaisi se siis vaan tarpeetonta viivytystä ja monimutkaisuutta asian käsittelyyn. Saataisiin aikaan menettely, joka sotii prosessioikeudessa oikeiksi tunnustettuja periaatteita vastaan ja on hankala ja epäkäytännöllinen, tuottamatta vähimmässäkään määrässä suurempaa oikeusturvaa asianajajaneuvoston mielestä kelvottomasti menetteleville asianajajajille kuin minkä jo armollinen esitys heille takaa. Valiokunta on tahtonut poistaa sopimusvapauden palkkiota määrätessä asianajajan ja hänen päämiehensä välillä ja tehnyt sen tavalla, josta riidanhaluisille ja huonoille maksajille voi tarjoutua loppumaton rettelöimisen tilaisuus. Tämä kuitenkaan ei olisi niin vaarallista, kun toiselta puolelta on olemassa taksat, joiden rajoissa ainakin sopimusvapauden pitäisi olla säilytettynä. Mutta kun valiokunta samalla on taksaehdotusta koskevassa lausunnossaan eräissä kohdin ehdottanut taksoja alennettaviksi tuntuvasti alle sen määrän, joka olevissa oloissa on katsottava kohtuulliseksi, voi siitä olla tuntuvia haittoja sekä asianajajakunnalle että

26 26 T. M. Esit. N:oi3. asianajajaa tarvitsevalle yleisölle. Kun näet sopimusvapautta ei ole olemassa ja taksat ovat kohtuuttoman alhaiset, voi seurauksena olla että kyvykkäimmät lakimiehet esim. pääkaupungissa eivät katso kannattavan ammattiasianajajiksi antautua eivätkä nekään henkilöt, jotka mielelläänkin tahtoisivat suorittaa jonkunverran runsammankin palkkion saadessaan kyvykkään ja taitavan valtuusmiehen, kuitenkaan voisi sellaista saada. Sopimusvapauden poistaminen ja kohtuuttoman alhaisten taksain säätäminen on näin ollen yhtäsuuressa määrässä asianajajia tarvitsevain täysvaltaisten kansalaisten kuin asianajajainkin asettamista holhuunalaisuuteen. Ja kun lisäksi ottaa huomioon, että asianajotoimi kaikissa alioikeuksissa on täysin vapaa asianajajayhdistykseen kuulumattomille ja niinmuodoin ulkopuolella asianajajayhdistyksen valvonnan ja rankaisuvallan oleville henkilöille, jotka eivät palkkioihin nähden suinkaan, kuten kokemuksesta kyllä tunnetaan, yleensä ole vähimmän vaativia, niin voi valiokunnan epäilemättä hyvää tarkoittavat, mutta yli maalin tähtäävät ehdotukset käytännössä johtaa nojasta allikkoon" lainoppineitten asianajajain vähenemiseen ja lainopillisia tietoja vailla olevain lisääntymiseen. Sen johdosta, mitä edellä olen esiintuonut, saan kunnioittaen ehdottaa, ellei ehdotus kokonaisuudessaan tule hyljätyksi: että l :n 2 mom. hyväksyttäisiin sellaisena kuin se on armollisessa esityksessä; että valiokunnan 2 :n loppuun lisäämä lause poistettaisiin; että 3 :n 2 mom:sta poistettaisiin sanat»täyttää mitä l :n l momentissa valtuusmiehestä säädetään» ja että 2 mom:ssa oleva sana»lupa» ja 3 momcssa sana»lupakirja» muutettaisiin sanoiksi»määräys»;

27 T. M. Esit. N:o että armollisen esityksen 6 ja 7 muuttamatta hyväksyttäisiin; että Eduskunta alustavaan ehdotukseen nähden säännöksiksi oikeudenkäyntivaltuusmiesten palkkion laskemisesta siihen kuuluvine taksaehdotuksineen alamaisessa vastauksessa ilmoittaisi havainneensa ne tarkoitusta vastaaviksi. Helsingissä syyskuun 28 p Antti Mikkola. Tähäc vastalauseeseen mikäli se koskee 3, 6 ja 7 :ää valiokunnan ehdotuksessa yhtyy Axel Cederberg. Mitä 6 ja 7 :ään tulee yhtyy myös Karl Söderholm.