T. M. Esit. N:o 8. Lakiraliokuiwan mietintö N:o 2.

Transkriptio

1 T. M. Esit. N:o 8. Lakivaliokunnan mietintö N:o 2 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Snomen Eduskunnalle, koskeva muutettuja määräyksiä eräiden Rikoslain 13 luvussa mainittujen rikosten syytteeseen panemisesta. Yllämainitun armollisen esityksen on Eduskunta lähettänyt Lakivaliokuntaan, joka sitten on pyynnöstään saanut käytettävikseen eräitä esitystä valmisteltaessa syntyneitä asiakirjoja. Säännöksen mukaan Rikoslain 13 luvun 5 :ssä ei syytettä Keisarin ja Suuriruhtinaan tahi muun Keisarillisen perhekunnan jäsenen kunnian loukkaamisesta saa tehdä, ellei Keisari ja Suuriruhtinas anna siihen lupaa; ja on Rikoslain voimaanpanoasetuksen 15 :ssä tämänmukaisia tarkempia määräyksiä siitä, missä järjestyksessä sellaisia rikoksia on saatettava syytteeseen. Armollisessa esityksessä ehdotettu lainmuutos tarkoittaa sanotunlaisten rikosten syytteeseenpanojärjestyksen muuttamista siten, että syyte tehtäisiin Senaatin Oikeusosaston päätöksen perusteella asiata Hallitsijalle alistamatta. Alotteen tähän lainmuutokseen on tehnyt maan Kenraalikuvernööri, nostaen asiasta Senaatissa kysymyksen ja perustellen sen sillä, että puheenaolevain rikosten lukumäärä sen jälkeen kuin ennakkosensuuri lakkautettiin on tuntuvasti lisääntynyt. Koska Senaa- Lakiraliokuiwan mietintö N:o 2.

2 2 V. M. Esit. N:o 8. tin mielestä ei mikään yleinen etu vaatinut, että semmoisten rikosten syytteeseen saattaminen jää riippuvaksi alamaisesta alistuksesta, valmisti Senaatti ehdotuksen armolliseksi esitykseksi asiasta. Tämä ehdotus eroaa Eduskunnalle annetusta, esityksestä siinä että, kun ilmianto tehdään puheenaolevanlaatuisesta rikoksesta, ilmoitus siitä olisi toimitettava Senaatin Prokuraattorille, jonka kaikki asiaan vaikuttavat seikat harkittuaan olisi määrättävä, onko syyte tehtävä vai ei. Asiata Valiokunnassa käsiteltäessä on ilmaantunut eri mielipiteitä kysymyksenalaisen lainmuutoksen tarpeellisuudesta. On huomautettu, että kunnianloukkausrikos yleensä rangaistaan ainoastaan siinä tapauksessa, että loukkauksen kärsinyt sen sellaiseksi käsittää; sellaisen rikoksen syytteeseen saattaminen on loukatun oman alotteen varassa. Tästä periaatteesta ei ole minkäänmoista syytä poiketa, mikäli koskee maan Hallitsijaa ja muita Keisarillisen perhekunnan jäseniä. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan he tosin jo ovat tässä suhteessa erikoisasemassa. Mutta kun tämä erikoisasema ehdotetun lainmuutoksen kautta kävisi entistä räikeämmäksi ja lainsäädäntö niin muodoin olisi kehittymässä väärään suuntaan, ei Eduskunnan pitäisi suoda lainmuutokseen myötävaikutustaan. Toiselta puolen on esiintuotu, ja tätä mielipidettä on Valiokunnan enemmistö kannattanut, ettei etenkään maan Hallitsijaa voida häntä vastaan tehtyihin kunnianloukkausrikoksiin nähden pitää asianomistajana sanan tavallisessa merkityksessä eikä siis asettaa yhdenveroiseksi valtion muitten jäsenten kanssa. Asia onkin nykyään periaatteellisesti tällä kannalla. Ehdotetun lainmuutoksen merkitys on niin muodoin etusijassa käytännöllistä laatua; sitä arvosteltaessa on ennen kaikkea huomioon otettava, että sen kautta kysymyksen alaisten asiain käsittely kävisi verrattomasti joutuisammaksi, mikä yleensäkin ja nimenomaan ilmiannettuun nähden on katsottava todelliseksi edistykseksi. Aivan vähäisenä ei myös- LaMvaliokunnan mietintö N:o 2.

3 V. M. Esit. N:o 8. 3 kään ole pidettävä sitä seikkaa, että syytteen nostaminen tulisi riippumaan kotimaisten viranomaisten harkinnasta. Luonnollistahan on, ettei Hallitsija missään tapauksessa itsekohtaisesti ennätä perehtyä tällaisiin merkitykseltään yleensä toisarvoisiin kysymyksiin. Tähän nähden ja kun minkäänlaista haittaa puheenaolevasta lainmuutoksesta ei ole odotettavissa, on Valiokunnan enemmistö arvellut voivansa puoltaa ehdotettua lainsäädäntötoimenpidettä. Mitä lakiehdotuksen erikoiskohtiin tulee, on Valiokunta katsonut aihetta olevan seuraaviin huomautuksiin, jotka kaikki koskevat Rikoslain voimaanpanoasetuksen 15 :n 2 momenttia. Puheenaolevain rikosten luonteesta johtuu että, kun yksityistapauksessa on tutkittavana kysymys syytteen nostamisesta, ei olisi pantava huomiota yksinomaan siihen virallisen syyttäjän syytevelvollisuudesta meillä yleensä voimassa olevaan periaatteeseen, että syyte on tehtävä, jos ilmiannettu tai muuten syyttäjän tietoon tullut rikos voidaan näyttää toteen, vaan myöskin siihen, onko tuo rikos joko niin vähäpätöinen tai niin kauan aikaa sitten tapahtunut taikka muuten sellainen, ettei valtioedun kannalta syytteen nostaminen ole tarpeen. Vaikkakin edellämainittu lainpaikka niin muodosteltuna kuin se on armollisessa esityksessä ei nimenomaan estäkään tällaista tulkitsemista, voi sitä kuitenkin toisinkin käsittää; ja on Valiokunta sitä sen vuoksi tarpeenmukaisesti selventänyt. Tämän yhteydessä harkitessaan minkä viranomaisen ratkaistavaksi kysymys syytteen nostamisesta olisi jätettävä, on Valiokunta pitänyt selvänä, että maan Prokuraattori on siihen sopivin. Onhan luonnollisesti asianmukaisinta, että sen seikan tutkiminen, onko syytteen tekemiseen riittäviä edellytyksiä, on ylimmän syyttäjäviranomaisen, Prokuraattorin eikä, niinkuin armollisessa esityksessä ehdotetaan, Senaatin Oikeusosaston asiana. Paremmin kuin tuomioistuimelle soveltuu Prokuraattorille ehk? Lakivaliokunnan mietintö N:o 2.

4 4 V. M. Esit. N:o 8. tarvittavan lisäselvityksen hankkiminen tai ryhtyminen asiassa muuten tarpeellisiin valmistaviin toimenpiteisiin. Huomattava myöskin on, että armollisessa esityksessä ehdotettu järjestelmä epäilemättä olisi omiansa jossain määrin ehkäisemään tuomioistuimien vapaata harkintaa itse asiata ratkaistessa. Siihen nähden että Rikoslain 13 luvun 5 on ehdotettu kokonaan kumottavaksi vastaavaa määräystä sijaan panematta, mutta armollisesta esityksestä ei nimenomaan selviä, että virallisen syyttäjän syytevelvollisuus siinäkin tapauksessa, ettei ilmiantoa ole tehty vaan asia muuten tullut hänen tietoonsa, on eri määräyksestä riippuva, on Valiokunnasta, mahdollisen väärinkäsityksen välttämiseksi, ollut tarpeellista muodostella kysymyksessäolevaa lainkohtaa Rikoslain voimaanpanoasetuksessa niin, että siitä selvään käy ilmi, ettei missään tapauksessa saa siinä mainituista rikoksista tehdä syytettä, ellei asianomainen viranomainen, Valiokunnan ehdotuksen mukaan Senaatin Prokuraattori, ole sen nostamisesta määräystä antanut. Kun Keisarin ja Suuriruhtinaan käskynhaltijan tehtävä niiuhyvin nykyisen lainsäädännön kuin armollisen esityksenkin mukaan näissä asioissa supistuu siihen, että käskynhaltija asianomaiselle viranomaiselle edelleen toimittaa tehdystä rikoksesta saapuneen ilmoituksen, on Valiokunnasta näyttänyt aivan tarpeettomalta pysyttää käskynhaltijaa sanotunlaisena välittäjänä. Sen nojalla mitä edellä on esiintuotu saa Valiokunta siis kunnioittaen ehdottaa: että Eduskunta alamaisessa vastauskirjelmässä ilmoittaisi hyväksyneensä armollisessa esityksessä olevan lakiehdotuksen eräin muutoksin, joiden johdosta ehdotettu laki tulisi olemaan näin kuuluva : Lnk i valiokunnan mietintö N:o 2,

5 V. M. Esit. N:o 8. 5 Laki, joka koskee muutettuja määräyksiä eräiden Rikoslain 13 luvussa mainittujen rikosten syytteeseen panemisesta. Täten säädetään että Rikoslain 13 luvun o on lakkaava voimassa olemasta ja että Suonien Suuriruhtinaanmaan uuden yleisen rikoslain voimaanpanemisesta 19 p:nä joulukuuta 1889 annetun asetuksen 15 on muutettava seuraavalla tavalla toisin kuuluvaksi: Virallisen syyttäjän pitää tehdä syyte sellaisesta rikoksesta, joka on virallisen syytteen alainen, vaikka asianomistaja ei olekaan sitä syytteeseen pantavaksi ilmoittanut. Jos asianomistaja itse tekee syytteen sellaisesta rikoksesta; olkoon virallinen syyttäjä kuitenkin velvollinen asiassa valvomaan julkista kannevaltaa. Rikoslain 13 luvussa mainitusta kunnianloukkauksesta älköön syytettä kuitenkaan tehtäkö, ellei Senaatin Prokuraattori harkittuaan kaikki asiaan vaikuttavat seikat niin määrää. Helsingissä 14 päivänä syyskuuta Tämän asian käsittelyssä ovat olleet osallisina puheenjohtaja Söderholm sekä jäsenet Cederberg, Gripenberg, Huotari, K. Hämäläifieu, L. Ingman, Kannisto, Koivisto, Käpy. O. F. Laine, Luorna, Mikkola, Myllylä, Nuorteva, Sirola ja J. Suomalainen sekä varajäseuefc M. S. Laine, "Ripatti ja Tikkanen. Lakivaliokunnan mietintö N: o 2.

6 Y. M. Esit. N:o 8. Vastalause. Kunnianloukkausta Hallitsijaa vastaan käsitellään lainsäädännössämme aivan toisenluontoisena asiana kuin kunnianloukkauksia yleensä. Puhumattakaan rangaistusmääräysten kohtuuttomasta ankaruudesta, on itse käsitys siitä, mitä on kunnianloukkaukseksi katsottava, paljon laajempi kuin muuten. Kunnianloukkaukseksi useasti katsotaan lausuntoja, jotka eivät sisällä muuta kuin kohtuullisen arvostelun Hallitsijan persoonasta. Sitäpaitsi lausuntojen ilmeinenkään todenperäisyys ei vaikuta rangaistuksen määräämiseen yhtä vähän kuin niiden oikeiksi ja kohtuullisiksi todistaminen on mahdollinen. Lainlaatijalla on tällaisella Hallitsijan personan erikoisasemaan asettamisella nähtävästi ollut tarkoitus estää kaikki Hallitsijaa arvostelevat lausunnot. Mutta siitä johtunut asiantila on sangen luonnottomaksi katsottava. Hallitsijan teot hänen yksinvaltiaana ollessa pitäisivät ehdottomasti oleman julkisen arvostelun alaiset. Sekä Hallitsijan omalta että koko yhteiskunnan edun kannalta katsottuna olisi tällainen arvostelu oleva ei ainoastaan luvallinen vaan myöskin suotava ja rikoksellisiksi katsotut lausunnot yleisten säännösten alaiset. Mitä edellä on sanottu koskee Hallitsijan personaa valtion päämiehenä ja häntä sellaisena arvostelevia Lakivaliokunnan mietintö N:o 2.

7 V. M. Esit N:o 8. 7 lausuntoja.' Mitä taas tulee niihin lausuntoihin, jotka koskevat Hallitsijaa ihmisenä ja siinä suhteessa mahdollisesti ovat loukkaavia, niin niidenkin erikoisasemaan asettaminen on yhtä luonnotonta. Henkilökohtainen kunnianloukkaus on sitä vaan siinä tapauksessa että loukattu itse sen siksi käsittää. Olemme siis sitä mieltä, että n. k. majesteettirikoksia koskeva lainsäädäntö nykyään on aivan väärällä tolalla ja että, kun se on muutettava, niin muuttaminen on tapahtuva yllämainittuun suuntaan. Sentähden emme voi myötävaikuttaa nyt esillä olevan Armollisen esityksen puoltamiseen, se kun tarkoittaa mainitunlaisten rikosten vielä enemmän kuin ennen erikoisasemaan asettamista. Ylläesitetyn nojalla rohkenemme ehdottaa että Eduskunta hyllcäisi armollisen esityksen. Helsingissä 14 p:nä syysk S. Nuorteva. A. Kannisto. K. Hämäläinen. P. Tikkanen. M. S. Laine. A. Huotari. 0. F. Laine. Lakiraliokiinnan mietintö K:o 2.