Väriä elämääsi Tikkurilasta!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väriä elämääsi Tikkurilasta!"

Transkriptio

1 Väriä elämääsi Tikkurilasta!

2 Sisältö Tikkurila lyhyesti Liiketoimintaympäristö Avainluvut ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintayksiköt 2

3 Tikkurila lyhyesti

4 Elinympäristöä suojaamassa ja kaunistamassa vuodesta

5 150 vuotta suojaa ja kauneutta 1920-luku Tikkurilassa aloitettiin maalien ja lakkojen valmistus Laajamittainen markkinointi ja asiakaskoulutus käynnistyivät 1920-luvulla luku Ruotsin kautta Skandinaviaan. Selvä johtoasema saavutettiin Alcro- Beckersin oston myötä Sävytysteknologia otettiin käyttöön luku Tikkurila listautui pörssiin. Serbialaisen Zorka Colorin oston myötä Balkanin alueelle. Tikkurila täytti 150 vuotta luku Öljynpuristamo Tikkurila toi markkinoille perustettiin ensimmäisen Keravanjoen vesiohenteisen varteen Tikkurilaan. tuotteensa Jokerin. Tikkurilan värityspalveluja johti taiteilija Yki Nummi luku Idänkauppa käynnistyi. Tikkurila tunnettiin Neuvostoliitossa nimellä "Firma Miranol". Johtavaan asemaan Venäjällä 2006 Kraski Teksin oston myötä luku Suunta Puolan kautta Itä- Eurooppaan ja Baltiaan 5

6 Tikkurila 2013 Tikkurila on jo 150 vuoden ajan tarjonnut kuluttajille ja ammattilaisille käyttäjäystävällisiä ja ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen. Tikkurilan tavoitteena on olla johtava maaliyhtiö Pohjoismaissa ja Itä-Euroopassa, mukaan lukien Venäjä. Väriä elämääsi Tikkurilasta. Liikevaihto EBIT* Henkilöstö 16% 19% 36% 19% 15% 32% 25% 44% 18% 29% 34% 13% East Scandinavia Finland CEE East Scandinavia Finland CEE East Scandinavia Finland CEE Liikevaihto 653 milj. euroa EBIT* 73 milj. euroa Henkilöstö *ilman kertaluonteisia ja konsernieriä 6

7 Tikkurila lyhyesti Perustiedot Tikkurilasta Tikkurilan markkina-asema* Asiakkaat: Kuluttajat ja ammattilaiset Markkina-asema: Johtava markkina-asema kauppa- ja rakennusmaaleissa Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltiassa, yksi johtavista Puolassa Markkina-alue: Pohjois-Eurooppa, Keskinen Itä-Eurooppa, Venäjä ja muut IVY-maat, Ukraina Tuotteet ja palvelut: Kauppa- ja rakennusmaalit, puu- ja metalliteollisuusmaalit, asiakaskoulutus, kattava maalausneuvonta (mm. Maalilinja), suunnittelija- ja tekijäpankki jne. 4 * Kauppa- ja rakennusmaaleissa 7

8 Tikkurilan markkinaosuudet keskeisillä markkinoilla vuonna 2012* VENÄJÄ RUOTSI SUOMI PUOLA 17 % 15% 38% 62% 50% >50 % 83% 85% Tikkurila Muut Tikkurila Muut Tikkurila Muut Tikkurila Muut #1 #1 #1 #4 Venäjän osuus on 32 % konsernin liikevaihdosta Ruotsin osuus on 23 % konsernin liikevaihdosta Suomen osuus on 16 % konsernin liikevaihdosta Puolan osuus on 9 % konsernin liikevaihdosta *Kauppa- ja rakennusmaalit Lähde: Chem-Courier (Venäjä, volyymi), SVEFF (Ruotsi, arvo), VTY (Suomi, arvo), IBP Research (Puola, volyymi) 8

9 Tikkurilan toimipaikat Ruotsi Suomi Venäjä Viro Puola Saksa Ukraina Kazakstan Serbia Kiina Tuotantolaitoksia 8 maassa Myyntitoimistoja 16 maassa Tuotanto, logistiikkakeskus, myynti Logistiikkakeskus, myynti Jakelukeskus, myynti 9

10 Tikkurilan konsernirakenne SBU WEST Ruotsi Norja Tanska Suomi Puola Saksa Baltian maat SBU EAST Venäjä Keski-Aasia Ukraina Valko-Venäjä Balkanin alue Kiina Vienti Business Portfolio & Brand Management Toimitusketju & HSEQ RDI Tukitoiminnot Tikkurilan raportointiyksiköt: West ja East. 10

11 Tikkurilan strategia Tikkurila tarjoaa helppokäyttöisiä ja kestäviä ratkaisuja pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen. Keskittyminen Asiakkaat Maantieteellinen toiminta-alue Brändit Kannattavuus Tehokkuus Priorisointi Ketteryys Kasvu Orgaaninen Kohdennetut yritysostot Johtava kuluttajille ja ammattilaisille suunnattujen maalaamiseen liittyvien ratkaisujen tarjoaja Pohjoismaissa sekä Venäjällä ja muissa valituissa Itä- Euroopan maissa Rakennemuutos ja kannattavuuden parantaminen 2013 Kasvu 11

12 Tikkurilan arvot Olemme luottamuksen arvoisia Kehitämme ja tarjoamme laadukkaista brändejä, palveluita ja tuotteita, joiden turvallisuuteen, toimivuuteen ja ympäristömyötäisyyteen ihmiset voivat luottaa. Olemme innovatiivisia Saamme aikaan muutosta markkinoilla ja tarjoamme uudenlaisia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin. Olemme ammattilaisia Tuomme lisäarvoa asiakkaillemme, omistajillemme ja koko yhteisöllemme joka päivä. 4/14/2014 Tikkurilan yritysesittely 12

13 Tikkurila pyrkii kasvamaan kannattavasti Kannattava kasvu Kasvun painopiste on vahvojen brändien avulla tapahtuvassa orgaanisessa kasvussa. Jatkuva parantaminen Kannattava volyymikasvu nostaa kapasiteettimme käyttöastetta ja pienentää yksikkökohtaisia valmistuskustannuksia. Tehokkuutta haetaan myös konsernin sisäisten toimien kautta. Markkinointi ja innovaatiot Tehokkaampi toiminta vapauttaa resursseja liiketoimintamme kehittämiseen. Toiminnassamme uusien ja parempien tuotteiden ja palvelujen sekä ostamisen ja tuotteiden käyttämisen helpottumisen taustalla ovat panostuksemme tuotekehitykseen ja markkinointiin. 13

14 Vahvat ja vakiintuneet brändit Strategiset brändit Taktiset brändit "High end" (premium) "High end" (premium) "Medium" "Economy" Myynnistä suurin osa tulee strategisista brändeistä. Myyntiin ja markkinointiin käytetään vuositasolla noin 15 % liikevaihdosta. 14

15 Jakelutiet Tukkukauppa* Vähittäiskauppa** Vähittäiskauppa** TIKKURILA Tikkurilan omat myymälät Temaspeed-jakeluverkosto Suora myynti * Vain tietyillä markkinoilla ** Rauta- ja sisustustarvikekaupat, erikoistuneet maalimyymälät Kuluttajat Ammattilaiset 15

16 Tiivis kumppanuus kauppiaiden kanssa on ensisijaisen tärkeää Lisäarvoa kuluttajalle Vahvimmat brändit Markkinoinnin tuki Aktiivinen tuotteiden ja palvelujen kehittäminen Kauppojen henkilökunnan kouluttaminen Kategorian kehittäminen yhteistyössä kaupan kanssa 16

17 Käyttäjäkokemuksen parantaminen Maalien ostamisen, myymisen ja maalaamisen helpottaminen. Ihmisten inspiroiminen maalaamiseen. Maalin valintaan ja käyttöön liittyvä opastus. Laajamittainen kouluttaminen ja tietoisuuden lisääminen tuotteisiin ja maalaamiseen liittyen. Maalaamisen laadun, ympäristön kannalta kestävien tuotteiden käytön, tuote- ja käyttäjäturvallisuuden ja pintakäsittelyn tietouden edistäminen. 4/14/2014 Tikkurilan yritysesittely 17

18 Omat myymälät ja kauppakonseptit Tikkurila panostaa maalin myynnin ja ostamisen helpottamiseksi suunnattujen ratkaisujen kehittämiseen. Tikkurila hyödyntää useassa toimintamaassaan omia myymälöitä sekä kauppa- ja shop-in-shop-konseptia, joiden tarkoituksena on auttaa maalikauppaa onnistumaan liiketoiminnassaan, tehdä maalin ostamisesta miellyttävä kokemus ja lisätä maalaamisen suosiota. 18

19 Autamme asiakkaitamme pintojen suojaamisessa ja kaunistamisessa Inspiraatio Ideat Värit Myymälä Maalilinja Internet Koulutus Suunnittelijapankki Tekijäpankki Ammattilaispalvelut 19

20 Sävytyksellä on monia etuja Käytännössä rajaton määrä sävyjä Vähemmän sidottua pääomaa Kauppojen palvelutason nostaminen Ekologinen ja kustannustehokas toimintatapa Kaupan ja maalintoimittajan välisen yhteistyön syventäminen Pienten värierien tuottaminen taloudellisesti Maalin laadun korostuminen 20

21 Värit Tikkurila on edelläkävijä sävytettävien maalien tuotannossa, värisävyjen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Tikkurilan värikartat tehdään Tikkurilan maaleilla ja sävytysjärjestelmällä, joten värimalli on niin lähellä valmiin maalatun pinnan väriä kuin teknisesti on mahdollista. Värikarttoja sekä sisämaalaukseen että ulkomaalaukseen. 21

22 Tikkurilasta apua maalaamiseen Tikkurilan Maalilinja tarjoaa apua, neuvoja ja ideoita maalaamiseen. Asiantuntijamme antavat teknistä konsultaatiota, neuvoja värin ja maalin valintaan sekä vinkkejä ja työohjeita, joilla mahdollistetaan laadukas ja kestävä lopputulos. Suomessa vuonna 2000 perustetulle Maalilinjalle tulee yli yhteydenottoa vuodessa puhelimitse ja sähköpostitse. 22

23 Tikkurila kouluttaa Tikkurila kouluttaa asiakkaitaan, jälleenmyyjiään sekä alan ammattilaisia ja opiskelijoita koulutuskeskuksissaan ja myymälöissä. Tikkurila järjestää seminaareja, luentoja, maaleihin, maalaamiseen ja sävytykseen liittyvää koulutusta. Koulutuskeskuksia seitsemässä maassa. 23

24 Vastuullisuuden merkitys kasvaa Sidosryhmien odotukset ja ympäristötietoisuus lisääntyy Globaalit ja liiketoimintaympäristön trendit Muutokset lainsäädännössä 4/14/2014 Tikkurilan yritysesittely 24

25 Tikkurila tarjoaa asiakkailleen kestävää kauneutta Korkealaatuisia, helppokäyttöisiä ja ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen. Lisäarvoa asiakkaille läpi koko tuotteen elinkaaren. Sidosryhmien pitkäaikainen kumppani. Turvallinen ja luotettava työnantaja, joka edistää innovatiivisuutta ja avoimuutta kaikessa toiminnassaan. 25

26 Ympäristön kannalta kestävät ratkaisut Laatu Pitkä kestoikä ja pitkät huoltomaalausvälit Helppokäyttöisyys ja käyttöturvallisuus Vesiohenteisuus Ekomerkit 4/14/2014 Tikkurilan yritysesittely 26

27 Toimintojen ympäristökuormituksen pienentäminen Materiaalitehokkuus Jätteet Tuotannon liuotepäästöt Energiatehokkuus 4/14/2014 Tikkurilan yritysesittely 27

28 Liiketoimintaympäristö

29 Maailman maalimarkkinan arvo ~76 mrd. euroa Kauppa- ja rakennusmaalit 44 % Metalliteollisuusmaalit Teollisuusmaalit 56 % 10% Kuljetusvälineet 8% Kauppa- ja rakennusmaalit 44% 8% Jauhemaalit 7% 7% Teollisuuden kunnossapito ja korroosionestomaalit 3% 3% 4% 6% Autojen korjausmaalaus Lähde: IPPIC 2012 Pakkausmateriaalit Laivamaalit Coil-pinnoitteet Puuteollisuusmaalit 29

30 Maalinkulutus ja kysynnän rakenne Maalinkysyntään vaikuttavia tekijöitä Maalinkulutus asukasta kohti, arvio* Elintaso Bruttokansantuotteen kehitys Kuluttajien ja yritysten luottamus Uudis- ja korjausrakentamisen sekä teollisen toiminnan aktiivisuus Paikalliset tottumukset ja maalinkäyttötavat Rakennustyylit ja saatavilla olevat rakennusmateriaalit Trendit sisustuksessa, väreissä jne. Funktionaaliset maalit Länsi-Euroopassa markkinat kypsät; kasvumahdollisuudet alueilla, joilla kotitalouksien tulot lisääntyvät Tikkurilalla on vakiintunut asema alueilla, joilla odotetaan kulutuksen henkeä kohti lisääntyvän ja premium-tuotteiden kysynnän kasvavan = Korkea taso = Keskimääräinen taso = Alhainen taso *Lähteet maalinkulutusarvioille: johdon arviot, IPPIC 30

31 Avainluvut ja taloudelliset tavoitteet

32 Liikevaihto, milj. euroa EBIT- %, ilman kertaluoteisia eriä Kannattava kasvu Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys Tärkeimmät yritysostot ja -myynnit Sävytysliiketoiminnan myynti 2000 (liikevaihto ~ 130 milj. euroa) Alcro-Beckersin osto 2001 (liikevaihto ~190 milj. euroa) Kraski Teksin osto 2006 (liikevaihto ~ 80 milj. euroa) Zorka Colorin osto 2011 (liikevaihto ~ 16 milj. euroa) Liikevaihto Liikevaihto yritysostoista Myynnit EBIT-% (ilman kertaluonteisia eriä)

33 Taloudelliset tavoitteet vuodelle 2018 Toteumatiedot Liikevaihto 1 miljardi euroa Operatiivinen liikevoitto >12 % liikevaihdosta Operatiivinen sidotun pääoman (ROCE) tuotto >20 % Nettovelkaantumisaste <70 % Osinkopolitiikka: tavoitteena maksaa osinkoina vähintään 40 % vuotuisesta operatiivisesta nettotuloksesta Liikevaihto Liikevoitto, % 1 10,3 % 9,1 % 9,5 % 10,1 % 9,7 % 11,0 % 11,1 % ROCE 24,5 % 18,7 % 15,7 % 19,2 % 19,4 % 21,0 % 23,5 % Gearing 135,3 % 208,5 % 90,0 % 41,4 % 51,9 % 40,6 % 23,4 % Osinko; osuus operatiivisesta nettotuloksesta,% 1 Ilman kertaluonteisia eriä 2 Hallituksen ehdotus 86 % (0,70 euroa/ osake) 88 % (0,73 euroa/ osake) 72 % (0,76 euroa/ osake) 69 % 2 (0,80 euroa/ osake) 33

34 Taloudelliset tavoitteet vuodelle 2018 Kasvu Liikevaihto 1 miljardi euroa Kannattavuus Operatiivinen liikevoittomarginaali (EBIT) yli 12 prosenttia Pääoman tuotto Operatiivinen sidotun pääoman tuotto (ROCE) yli 20 prosenttia Taserakenne Nettovelkaantumisaste alle 70 prosenttia 34

35 Avainluvut 2013 Milj. euroa 1 12/ /2012 Muutos-% Liikevaihto 653,0 670,4-2,6 % Liikevoitto (EBIT) ilman kertaluonteisia eriä 72,6 73,7-1,5 % Liikevoitto (EBIT) ilman kertaluonteisia eriä, % 11,1 % 11,0 % Liikevoitto (EBIT) 71,5 66,3 7,7 % Liikevoitto (EBIT), % 10,9 % 9,9 % Tulos per osake*, euroa 1,14 0,92 23,1 % Sidotun pääoman tuotto (ROCE), % rullaava 23,5 % 21,0 % Rahavirta investointien jälkeen 66,9 50,3 33,2 % Korollinen nettovelka kauden lopussa 48,6 80,8-39,8 % Nettovelkaantumisaste, % 23,4 % 40,6 % Omavaraisuusaste, % 50,1 % 45,9 % Henkilöstö kauden lopussa ,8 % 35

36 Tikkurilan omistusrakenne Omistajia yhteensä ~ Tikkurilan omistusrakenne Ulkomainen omistus on kasvanut voimakkaasti Suurimmat omistajat Oras Invest Oy (18,1 %), Ilmarinen (9,1 %) ja Varma (5,7 %) 36% 21% 8% Yritykset Rahoitus- ja vakuutuslaitokset Julkisyhteisöt Kotitaloudet 50 suurimmalla omistajalla hallussaan ~45 % osakkeista 3% 11% 22% Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt Ulkomaat ja hallintarekisteröidyt ~95 % osakkeenomistajista omistaa enintään osaketta 36

37 Liiketoimintayksiköt

38 Tikkurilan liiketoimintayksiköt (SBU:t) Toiminta-alue Tuotantopaikat Nykyinen kysynnän rakenne SBU West Ruotsi, Tanska, Norja, Suomi, Puola, Saksa, Viro, Latvia ja Liettua Nykvarn, Ruotsi Vantaa, Suomi Debica, Puola Ansbach, Saksa Tallinna, Viro Premium- ja medium-hinta- ja laatuluokkien tuotteet SBU East Venäjä, Keski-Aasian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Serbia, Makedonia ja Kiina. Lisäksi kyseinen strateginen liiketoimintayksikkö on vastuussa viennistä noin 20 maahan. Pietari, Venäjä Stary Oskol, Venäjä Kiova, Ukraina Sabac, Serbia Economy-hinta- ja laatuluokan tuotteet Odotettu kysynnän rakenne Kilpailijat Jakelukanavat Premium- ja medium-hinta- ja laatuluokkien tuotteet Akzo Nobel, PPG, Flügger, Jotun, Sherwin- Williams, Teknos, Nor-Maali, Sniezka Deco: rakennustarvikeliikkeet, itsenäiset maalikauppiaat, tukkukauppiaat, Alcron ammattilaismyymälät Industry: suoramyynti, Temaspeed Premium-hinta- ja laatuluokan tuotteiden kysynnän odotetaan nousevan Akzo Nobel, Lakra-Sintez, Empils, ABC-Farben, Meffert, Caparol Deco: rakennustarvikeliikkeet, itsenäiset maalikauppiaat, tukkukauppiaat Industry: suoramyynti, Temaspeed 38

39 SBU West Avaintietoja Toimipaikat Toiminta-alue Liikevaihto 2013 Ruotsi, Tanska, Norja, Suomi, Puola, Saksa, Viro, Latvia ja Liettua 388,6 milj. euroa, 59,5 % koko konsernista EBIT ) 50,9 milj. euroa, 67 % koko konsernista 2) Henkilöstö Tuotantopaikat Kehitys Westin alueella (vuoden lopussa) Nykvarn, Ruotsi; Vantaa, Suomi; Debica, Puola; Ansbach, Saksa; Tallinna, Viro 1862 Tikkurila perustettiin Suomessa 1865 Beckers perustettiin Ruotsissa 1906 Alcro perustettiin Ruotsissa 1930 Asiakaskoulutus käynnistettiin Suomessa 1958 Värimallistojen kehittäminen ja väritysneuvonta aloitettiin Suomessa 1970 Monicolor-sävytysjärjestelmä markkinoille Suomessa 1983 Teollisuusmaalien Temacolor-sävytysjärjestelmä markkinoille 1992 Maalituotanto alkoi Virossa 1995 Liettuaan perustettiin myyntiyhtiö 2000 Maalilinja perustettiin Suomessa 2001 Alcro-Beckersin ostettiin Ruotsissa 2001 Tuotantolaitokset Saksaan ja Puolaan 2003 Asiakaskoulutuskeskus Paletti avattiin Suomessa 2007 Uusi tuotantolaitos Nykvarniin Ruotsiin 2009 Avatint-sävytysjärjestelmä markkinoille 2012 Unkarin, Tshekin, Slovakian ja Romanian tytäryhtiöiden myynti 39 Nykvarn Vantaa Oslo Tallinn Copenhagen Stockholm Riga Vilnius Lodz Warsaw Ansbach Debica

40 SBU East Toiminta-alue Liikevaihto 2013 Avaintietoja Venäjä, Keski-Aasian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Serbia, Makedonia ja Kiina. Lisäksi kyseinen strateginen liiketoimintayksikkö on vastuussa viennistä noin 20 maahan. 264,4 milj. euroa, 40,5 % koko konsernista EBIT ) 24,7 milj. euroa, 32,7 % koko konsernista 2) Henkilöstö Tuotantopaikat (vuoden lopussa) Pietari, Venäjä (3) Stary Oskol, Venäjä Kiova, Ukraina Sabac, Serbia Kehitys Eastin alueella 1970-luku Vienti Venäjälle ja ent. Neuvostoliittoon alkoi 1994 Myyntiyhtiö Venäjälle 1995 Ensimmäinen länsimainen maalitehdas avattiin Pietarissa 1998 Myyntiyhtiö OOO Tikkurila Coatings perustettiin 2004 Kolorit Paints ostettiin Ukrainassa 2006 Kraski Teks ostettiin Venäjällä 2006 Kazakstaniin perustettiin myyntiyhtiö 2007 Kiinaan perustettiin myyntiyhtiö 2008 Valko-Venäjälle perustettiin myyntiyhtiö 2009 Mytishin logistiikkakeskus valmistui Moskovan alueella ja uudet vesiohenteisten maalien tuotantolinjat käynnistyivät OOO Tikkurilan tehtaalla Obukhovossa Pietarissa 2011 Jauhemaaliliiketoiminta myytiin Venäjällä 2011 Zorka Colorin liiketoiminta ostettiin Serbiassa 2012 Myynti- ja varastoverkoston laajentaminen Venäjällä St. Petersburg Ekaterinburg Mytishchi Novosibirsk Chelyabinsk Minsk Stary Oskol Šabac Kiev Almaty Krasnodar Skopje Irkutsk Peking Khabarovsk Shanghai 40

41 Tikkurila Venäjällä 2013 liikevaihto 204 milj. euroa, 31 % konsernista Brändit PREMIUM ECONOMY Tuotanto Neljä valmistusyksikkö Venäjällä (kolme Pietarissa ja yksi Staryi Oskolissa) Suurin osa alueella myytävistä tuotteista valmistetaan paikallisesti, Tikkurila-brändiä viedään myös Suomesta Raaka-aineet Vähittäiskauppa Venäjällä käytettävistä raaka-aineista noin puolet hankitaan paikallisilta toimittajilta Tikkurilan tuotteita myydään Venäjällä yli myyntipisteessä Markkina-asema kauppa- ja rakennusmaaleissa 72 % 17% 6 % 5 % Tikkurila Empils Lakra Muut *Lähde: Chem-Courier, 2013 (volyymi) 41

42 Pitkällä tähtäimellä monet tekijät tukevat liiketoiminnan hyvää kehitystä Venäjällä Noin puolet Tikkurilan tuotantokapasiteetista sijaitsee Venäjällä. Maalinkulutus Tikkurilan markkinoilla, litraa per asukas Tikkurilan toiminnot kattavat koko maan. Tuotteita myydään noin myyntipisteessä eri puolilla maata. Keskiluokkaistuminen lisää maalin kulutusta ja laatutietoisuutta. Bränditietoisuus on korkealla tasolla ja kasvaa. Tikkurila on Venäjän ylivoimaisesti tunnetuin maalibrändi. Lähde: Tikkurila, markkinadata 42

43 Kasvua haetaan etenkin Venäjällä, muissa IVY-maissa ja Keskisessä Itä-Euroopassa Tikkurilan tuotantokapasiteetti Tuotanto ja raaka-aineet 49 % EU-alueen ulkopuolella 51 % EU-alueella 11 tuotantolaitosta 8 maassa Paikallinen tuotanto lisää joustavuutta; korostuu etenkin epävakaina aikoina Vesiohenteisten tuotteiden osuus tuotannosta kasvussa; ~70 % tuotannosta Raaka-aineiden hintoihin vaikuttavat etenkin öljyn hinta, toimituskapasiteetti ja valuuttakurssit ~75 % raaka-aineista länsimaisilta toimittajilta, Venäjällä ~50 % raakaaineista paikallisilta toimittajilta Kemikaalilainsäädäntö rajoittaa maalituotteiden tuontia muista maista EU-alueelle 43

44

Yli 150 vuotta värien voimaa Osakesäästäjät 12.5.2014

Yli 150 vuotta värien voimaa Osakesäästäjät 12.5.2014 Yli 150 vuotta värien voimaa Osakesäästäjät 12.5.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm]

Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm] Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm] Sisältö Tikkurila yrityksenä Liiketoimintaympäristö Avainluvut ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintayksiköt 18.5.2015 Tikkurilan yritysesittely 2 Tikkurila

Lisätiedot

Tikkurila. Varsinainen yhtiökokous 31.3.2011 Finlandia-talo. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. Varsinainen yhtiökokous 31.3.2011 Finlandia-talo. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila Varsinainen yhtiökokous Finlandia-talo Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä,

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm]

Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm] Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm] Sisältö Tikkurila yrityksenä Liiketoimintaympäristö Avainluvut ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintayksiköt 25.4.2016 Tikkurilan yritysesitys 2 Tikkurila

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tikkurila. Sijoitus Invest 2010 Wanha Satama 18.11.2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. Sijoitus Invest 2010 Wanha Satama 18.11.2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila Sijoitus Invest 2010 Wanha Satama 18.11.2010 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Sisältö Katsaus Tikkurilaan Toimintaympäristö ja strategia Näkymät 2010 Taloudelliset tavoitteet 2 Katsaus Tikkurilaan

Lisätiedot

Tikkurila. Pörssi-ilta Oulu 17.11.2010. CFO Jukka Havia

Tikkurila. Pörssi-ilta Oulu 17.11.2010. CFO Jukka Havia Tikkurila Pörssi-ilta Oulu 17.11.2010 CFO Jukka Havia Sisältö Katsaus Tikkurilaan Toimintaympäristö Näkymät 2010 Taloudelliset tavoitteet 2 Katsaus Tikkurilaan Tikkurila lyhyesti Tietoa Tikkurilasta Markkina-asema

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014. Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014. Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tikkurilan yhtiökokous. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurilan yhtiökokous. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurilan yhtiökokous Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 28.3.2012 Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä, ja todelliset

Lisätiedot

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö Kestävää kauneutta vuodesta 1862 Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 Sijoittajaesitys Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja, miltä osin

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Sijoittajaesitys

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Sijoittajaesitys Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tikkurilan yhtiökokous. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013

Tikkurilan yhtiökokous. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013 Tikkurilan yhtiökokous Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014. Sijoittajaesitys

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014. Sijoittajaesitys Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 4.5.2015

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 4.5.2015 Kestävää kauneutta vuodesta 1862 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 4.5.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tikkurilan varsinainen yhtiökokous 25.3.2014

Tikkurilan varsinainen yhtiökokous 25.3.2014 Tikkurilan varsinainen yhtiökokous 25.3.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 Sijoittajaesitys Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja, miltä osin

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012 Sijoittajaesitys

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012 Sijoittajaesitys Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2014 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Väriä elämääsi Tikkurilasta!

Väriä elämääsi Tikkurilasta! Väriä elämääsi Tikkurilasta! Sisältö Tikkurila yrityksenä Liiketoimintaympäristö Avainluvut ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintayksiköt 16.3.2017 Tikkurilan yritysesitys 2 Tikkurila yrityksenä 16.3.2017

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätös 2011. Sijoittajat ja media

Tikkurilan tilinpäätös 2011. Sijoittajat ja media Tikkurilan tilinpäätös 2011 Sijoittajat ja media Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä, ja todelliset tulokset

Lisätiedot

Tikkurila. Tammi-maaliskuu (Q1) 2010

Tikkurila. Tammi-maaliskuu (Q1) 2010 Tikkurila Tammi-maaliskuu (Q1) 2010 Sisältö Yleiskatsaus Tikkurilaan Tikkurila-konserni Q1 lyhyesti Segmentit Q1 lyhyesti Näkymät 2 Yleiskatsaus Tikkurilaan 3 Tikkurila lyhyesti Tikkurila tarjoaa kuluttajille,

Lisätiedot

Tikkurila. Tammi-maaliskuu Q1/2010

Tikkurila. Tammi-maaliskuu Q1/2010 Tikkurila Tammi-maaliskuu Q1/2010 Sisältö Yleiskatsaus Tikkurilaan Markkinat Tikkurila-konserni Q1 lyhyesti Segmentit Q1 lyhyesti Näkymät 2 Yleiskatsaus Tikkurilaan 3 Tikkurila lyhyesti Tikkurila tarjoaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 Sijoittajaesitys Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja, miltä osin

Lisätiedot

Kestävää kauneutta vuodesta Pirkanmaan Osakesäästäjät Vantaalla Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Kestävää kauneutta vuodesta Pirkanmaan Osakesäästäjät Vantaalla Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Kestävää kauneutta vuodesta 1862 Pirkanmaan Osakesäästäjät Vantaalla 22.5.2017 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa

Lisätiedot

Tikkurila Venäjällä. Nordean syysseminaari Finlandia-talo 9.9.2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila Venäjällä. Nordean syysseminaari Finlandia-talo 9.9.2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila Venäjällä Nordean syysseminaari Finlandia-talo 9.9.2010 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Sisältö Katsaus Tikkurilaan Tikkurila Venäjällä Johtopäätökset 9.9.2010 2 Katsaus Tikkurilaan Tikkurila

Lisätiedot

Tikkurila Pohjoismaista laatua alusta loppuun

Tikkurila Pohjoismaista laatua alusta loppuun Tikkurila Pohjoismaista laatua alusta loppuun Sisältö Tikkurila yrityksenä Liiketoimintaympäristö Liiketoimintayksiköt 2 Tikkurila yrityksenä 3 Tikkurila Osa kestävää pohjoista Tikkurila on johtava pohjoismainen

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 Sijoittajaesitys

Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 Sijoittajaesitys Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012 Sijoittaja ja media

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012 Sijoittaja ja media Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012 Sijoittaja ja media Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu Sijoittajaesitys

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu Sijoittajaesitys Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Sijoittajaesitys

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Sijoittajaesitys Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2017 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011. Sijoittajat ja media

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011. Sijoittajat ja media Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011 Sijoittajat ja media Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä,

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Sijoittajaesitys

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Sijoittajaesitys Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Tikkurila. Tilinpäätös 2010. Sijoittajat ja media

Tikkurila. Tilinpäätös 2010. Sijoittajat ja media Tikkurila Tilinpäätös 2010 Sijoittajat ja media Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä, ja todelliset tulokset

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012

Tikkurilan tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012 Tikkurilan tilinpäätös 2011 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012 Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2014 8.5.2014

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2014 8.5.2014 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2014 8.5.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu Sijoittajaesitys

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu Sijoittajaesitys Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2016 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Sijoittajat ja media

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Sijoittajat ja media Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2011 Sijoittajat ja media Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä,

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta Sijoittajat ja media

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta Sijoittajat ja media Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2011 Sijoittajat ja media Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä,

Lisätiedot

Värien voimaa vuodesta Tikkurilan varsinainen yhtiökokous Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Värien voimaa vuodesta Tikkurilan varsinainen yhtiökokous Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Värien voimaa vuodesta 1862 Tikkurilan varsinainen yhtiökokous 6.4.2016 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Beyond paint since Ilari Hyyrynen, Venäjän maajohtaja Osakesäästäjät Venäjällä, marraskuu 2017

Beyond paint since Ilari Hyyrynen, Venäjän maajohtaja Osakesäästäjät Venäjällä, marraskuu 2017 Beyond paint since 1862 Ilari Hyyrynen, Venäjän maajohtaja Osakesäästäjät Venäjällä, marraskuu 2017 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tikkurila. Tilinpäätös 2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 11.2.2011

Tikkurila. Tilinpäätös 2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 11.2.2011 Tikkurila Tilinpäätös 21 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä,

Lisätiedot

Tikkurila. Tammi-syyskuu 2010 Sijoittajat ja media

Tikkurila. Tammi-syyskuu 2010 Sijoittajat ja media Tikkurila Tammi-syyskuu 2010 Sijoittajat ja media Sisältö Katsaus Tikkurilaan Konsernin katsauskausi Segmenttien katsauskausi Näkymät Liitteet 2 Katsaus Tikkurilaan Tikkurila lyhyesti Tietoa Tikkurilasta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Sijoittajaesitys

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Sijoittajaesitys Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Värien voimaa vuodesta Tikkurilan varsinainen yhtiökokous Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Värien voimaa vuodesta Tikkurilan varsinainen yhtiökokous Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Värien voimaa vuodesta 1862 Tikkurilan varsinainen yhtiökokous 4.4.2017 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 15.2.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 21 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Sisältö Tikkurila lyhyesti Konsernin katsauskausi Segmenttien katsauskausi Näkymät 2 Tikkurila lyhyesti Tikkurila

Lisätiedot

VÄRIÄ ELÄMÄÄSI TIKKURILASTA

VÄRIÄ ELÄMÄÄSI TIKKURILASTA VÄRIÄ ELÄMÄÄSI TIKKURILASTA Tikkurila tarjoaa kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle käyttäjäystävällisiä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotteita pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen. Tikkurila

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt t yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus 1 6/2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 11.8.2010

Tikkurila. Osavuosikatsaus 1 6/2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 11.8.2010 Tikkurila Osavuosikatsaus 1 6/2010 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Sisältö Tikkurila lyhyesti Konsernin katsauskausi Segmenttien katsauskausi Näkymät 2 Tikkurila lyhyesti Tikkurila lyhyesti Tietoa Tikkurilasta

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013 10.2.2014

Tilinpäätös 2013 10.2.2014 Tilinpäätös 2013 10.2.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2013 24.4.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 211 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 27.10.2011

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 27.10.2011 Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 27.10.2011 Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. Sijoittajaesitys

Tilinpäätös 2013. Sijoittajaesitys Tilinpäätös 2013 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista tai toimialan

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.2016

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.2016 Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 215 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.216 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 6.11.2014 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 211 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 11.8.211 Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Tänään olen VUOSIKERTOMUS

Tänään olen VUOSIKERTOMUS Tänään olen VUOSIKERTOMUS 2010 Tikkurila tarjoaa kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle käyttäjäystävällisiä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotteita pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen.

Lisätiedot

Teknos 2009 PF, 7.4..2009

Teknos 2009 PF, 7.4..2009 Teknos 2009 PF, 7.4..2009 Visiomme Teknos haluaa olla teknisesti edistyksellisillä maali- ja pinnoiteratkaisuillaan johtava paikallinen maalintoimittaja asiakkailleen Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Tavoitteenamme

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,1 mrd - K-ryhmän myynti 11,3 mrd Liikevaihto 2014 9 071 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014 Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 10.2.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KESKON AVAINLUVUT 2014 Liikevaihto Liikevoitto* 9 071 M 233 M Omavaraisuusaste Likvidit varat Sidotun pääoman

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2016 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2016 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Muutos jatkuu. Timo Leppä, viestintäjohtaja , Lahden Seurahuone. Sijoittajasuhteet: Päivi Antola, puh.

Muutos jatkuu. Timo Leppä, viestintäjohtaja , Lahden Seurahuone. Sijoittajasuhteet: Päivi Antola, puh. Muutos jatkuu Timo Leppä, viestintäjohtaja 30.11.2005, Lahden Seurahuone Sijoittajasuhteet: Päivi Antola, paivi.antola@kemira.com, puh. 010 86 21140 Sisältö Nykytilanne Tavoite Kohti erinomaista kannattavuutta

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3

Lisätiedot

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Yhtiökokous 16.3.2010 Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Yhtiökokous 16.3.2010 Harri Kerminen, toimitusjohtaja Sitoudumme puhtaaseen veteen Yhtiökokous 16.3.2010 Harri Kerminen, toimitusjohtaja HUOMAUTUS Tämä esitys ei ole osakkeiden myyntitarjous tai ostopyyntö missään maassa kenellekään henkilölle, jolle sellaisen

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Q3/2009 Osavuosikatsaus. 11.11. 2009 Toimitusjohtaja Magnus Rosén

Q3/2009 Osavuosikatsaus. 11.11. 2009 Toimitusjohtaja Magnus Rosén Q3/29 Osavuosikatsaus 11.11. 29 Toimitusjohtaja Magnus Rosén Tammi-syyskuu lyhyesti Liikevaihto aleni -29, % 376,3 (53,1) :oon; -22,4 % paikallisessa valuutassa Liikevoitto 32,4 (99,4) ; liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014. Oriola-KD Corporation

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014. Oriola-KD Corporation Oriola-KD-konserni Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014 Agenda 1. Oriola-KD lyhyesti 2. Liiketoimintakatsaus kesä-heinäkuu 2014 3. Avainluvut Liitteet 2 1.

Lisätiedot

Analyytikkoaamiainen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 19.3.2014

Analyytikkoaamiainen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 19.3.2014 Analyytikkoaamiainen Talous- ja rahoitusjohtaja 19.3.2014 Kesko Liikevaihto 9,3 mrd Liikevoitto 239 milj. 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 23.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Sanoma 1 3/2009. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 8.5.2009

Sanoma 1 3/2009. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 8.5.2009 Sanoma 1 3/29 Toimitusjohtaja 8.5.29 Vahvat markkina-asemat auttavat taantumassa Fokuksessa tehokkuuden parantaminen ja kustannussäästöt kaikissa liiketoimintaryhmissä Aktiivinen tuotevalikoiman kehittäminen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 1 Keskeiset tapahtumat Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi hieman ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla Rauta- ja

Lisätiedot

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER 3.2.2016 1 KESKEISET ASIAT VUONNA 2015 Päivittäistavarakaupassa vakaa markkina-asema ja hyvä kannattavuus Rauta- ja sisustuskaupan kannattavuus parani selvästi Keskon uusi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 Kaupan rakennemuutos Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 1 Arja Talma Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Oriola-KD The Channel for Health

Oriola-KD The Channel for Health Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

CRAMO OYJ. PÖRSSISÄÄTIÖN PÖRSSI-ILTA Helsinki 26.11.2012. Martti Ala-Härkönen Talous- ja rahoitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS

CRAMO OYJ. PÖRSSISÄÄTIÖN PÖRSSI-ILTA Helsinki 26.11.2012. Martti Ala-Härkönen Talous- ja rahoitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS CRAMO OYJ PÖRSSISÄÄTIÖN PÖRSSI-ILTA Helsinki 26.11.2012 Martti Ala-Härkönen Talous- ja rahoitusjohtaja POWERING YOUR BUSINESS Cramo-konserni lyhyesti Tuotteet Kohderyhmä Tunnusluvut 2011 Toimipisteverkosto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ

AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 8.3.2012 // Heikki Takala, toimitusjohtaja Sisältö 1) 2011 ennätysten vuosi 2) Strategiset prioriteetit ja niiden eteneminen

Lisätiedot