Abstrakti Viestintäpolitiikka ja mediatalous -työryhmään Mediatutkimuksen päivillä

Transkriptio

1 Abstrakti Viestintäpolitiikka ja mediatalous -työryhmään Mediatutkimuksen päivillä Suomi viestintäpolitiikan mallimaana 1970-luvulla Kaarle Nordenstreng, Emeritusprofessori, Tampereen yliopisto Kun tänään pohditaan valtiovallan toimia lehdistön pelastamiseksi taloudelliselta romahdukselta ja kootaan sähköistä viestintää koskevia säädöksiä tietoyhteiskuntakaareksi, on syytä muistaa, mitä Suomessa tapahtui 1970-luvun alussa. Silloin istui valtioneuvoston asettama Viestintäpolitiinen komitea, joka julkaisi viisi osamietintöä lehdistön ja tietotoimistojen taloudesta, viestintätekniikan kehityksestä sekä viestintäpoliittisesta päätöksenteosta valtionhallinnossa. 1 Komitean perintönä oli konsensus lehdistön valtiontuesta, erityisesti sanomalehdistölle edullisten postimaksujen muodossa jaetusta piilotuesta, ja sen pohjalta jatkui keskustelu kaapelitelevisiosta sekä muista uusista viestintämuodoista. Komitean jäljiltä kaikki puolueet laativat omat viestintäpoliittiset ohjelmansa 2 ja Liikenneministeriöön perustettiin viestintäpolitiikan osasto. Vaikka komitean monet ehdotukset jäivät toteutumatta, se johti viestintäpolitiikan kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen osana yleistä yhteiskuntapolitiikkaa. Suomessa lähdettiin liikkeelle lehtitukiasiassa ja uuden viestintätekniikan visioinnissa seuraamalla lähinnä Ruotsin esimerkkiä, mutta komitea ja sen liepeillä harjoitettu akateeminen tutkimus johtivat meillä poikkeuksellisen vilkkaaseen ja omaperäiseen viestintäpoliittiseen keskusteluun, jota nyt jälkikäteen sopii luonnehtia nimellä viestintäpolitiikan kulta-aika. Se sai myös kansainvälisen noteerauksen, kun samaan aikaan Unescossa ja YK:ssa edistettiin viestintäpolitiikan asiaa. Öljykriisiä seurannut kansantalouden notkahdus ja päivänpolitiikka peittivät kuitenkin alleen komitean ehdotukset niin valtion lehtituesta kuin viestintäpolitiikan periaatelinjoista luvulta lähtien viestintäpolitiikkaa on meillä harjoitettu vailla kokonaisnäkemystä. Viimeksi HS:n pääkirjoitus totesi naulan kantaan, että valtiovalta tekee meillä viestintää koskevia päätöksiä pala kerrallaan ilman kokonaiskuvaa. 1 Komiteanmietintö 1973: 91 I ja 1973: 148 II. Komiteanmietintö 1974: 18, Komiteanmietintö 1974: 42, Komiteanmietintö 1974: Nämä koottiin Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella Viestintäpoliittisia kannanottoja -nimiseksi opetusmonisteeksi, jonka viimeisin päivitys on vuodelta 1985 (Sarja D 37). Keskustelua vauhditti muun muassa puheenvuorokokoelmani Tajuntateollisuus: Viestintäpolitiikan näköaloja (Weilin+Göös 1974).

2 Hannu Nieminen Abstrakti Mediatutkimuksen päivien Viestintäpolitiikan ja mediatalouden työryhmään ( ) Viestinnälliset oikeudet digitaalisessa ympäristössä Viestinnällisten oikeuksien (communication rights) käsite on esiintynyt epäsäännöllisesti vuosien mittaan viestintäpolitiikan ja viestinnän sääntelyn tutkimuksessa. Käsitettä ei ole kuitenkaan käsitelty missään kovin perusteellisesti, ja sen määrittely on jäänyt jossain määrin anekdotaaliseksi. Viestinnällisiin oikeuksiin on luettu muun muassa: - tasavertainen pääsy viestintäverkkoihin (access), - tieto- ja informaatiosisältöjen tasavertainen saatavuus (availability), - tasavertaiset taidot ja kyky käyttää tieto- ja iformaatiosisältöjä yksilöllisten ja yhteisöllisten tarpeiden mukaisesti (competence), - tasavertaisuus julkisessa keskustelussa (tulossa kuulluksi ja huomioon otetuksi) (dialogicality) (esim. Nieminen2009). Tarkoitukseni on esityksessäni laajentaa aiempaa viestinnällisten oikeuksia tarkastelua ja syventää sitä sekä Slavko Splichalin (2012) esittämältä pohjalta että viimeaikaisen digitaalisia oikeuksia koskevan keskustelun (digital rights; The Guardian 2013) avaamisen kautta. Kirjallisuus: Nieminen, Hannu (2009) The European Public Sphere and Citizens Communication Rights: A Proposal for Democratic Media Policy in the European Union. In: Iñaki Garcia-Blanco et. al. (eds.) Media Agoras: Democracy, Diversity, and Communication. Newcastle: Cambridge Scholars. Splichal, Slavko (2012) Transnationalization of the Public Sphere and the Fate of the Public. New York: Hampton Press. The Guardian (2013) International bill of digital rights Luettu

3 Abstrakti Mediatutkimuksen päivät 2014 Viestintäpolitiikan ja mediatalouden työryhmä Marko Ala-Fossi Tampereen yliopisto Verkon neutraliteetti käyttäjän oikeus vai kuluttajan vapaus? Verkkoneutraliteetti eli internetliikenteen tasa-arvo on ollut internetin kehittämisen käytännön periaate yli neljänkymmenen vuoden ajan, mutta viestintäpolitiikan ja viestintäoikeuden käsitteenä sillä on ikää vasta runsaat kymmenen vuotta. Julkinen keskustelu verkkoneutraliteetista käynnistyi Yhdysvalloissa ja laajeni sittemmin Eurooppaan, missä Hollanti ja Slovenia ovat jo ehtineet kirjata periaatteen kansalliseen lakiin. EU-tasolla verkkoneutraliteetti on saanut vankkaa kannatusta, mutta käytännössä asian valmistelu komissiossa on edennyt paljon oletettua hitaammin. Suomessa teema on noussut esille vastikään eduskunnalle annetun tietoyhteiskuntakaaren valmistelun yhteydessä. Lakiesityksen mukaan internetyhteyspalvelun tarjoaja ei saa rajoittaa tilaajan tai käyttäjän mahdollisuutta käyttää palvelua paitsi tietyissä lain yksilöimissä poikkeustapauksissa. Tähänastisessa keskustelussa verkkoneutraliteetti on nähty lähinnä kansalaisen, verkon käyttäjän ja kuluttajan oikeuksien turvaamisen kysymyksenä. Verkkoneutraliteetilla on kuitenkin myös merkittäviä taloudellisia vaikutuksia sekä verkkopalveluiden että internetoperaattoreiden toiminnalle. Esimerkiksi Googlen ja Skypen kaltaiset palvelut eivät olisi voineet kehittyä ilman avointa ja neutraalia verkkoa, jossa ne pystyvät tavoittamaan käyttäjiä kaikkialta maailmasta. Samaan aikaan etenkin eurooppalaiset internetoperaattorit tuskailevat avoimen internetin videopalveluiden lisääntyvästä käytöstä johtuvien kasvavien liikennemäärien kanssa. Pelkästään Youtuben ja Netflixin osuus verkkoliikenteen ruuhkahuipuista on paikoin jo noin puolet. Operaattorit eivät verkkoneutraliteetin takia pysty vaikuttamaan lisäkapasiteetin rakentamista vaativaan liikenteen kasvuun eivätkä liioin veloittamaan liikenteen aiheuttajia. Tässä ristipaineessa verkkoneutraliteettia koskevasta uudesta lainsäädännöstä sekä EU:n tasolla että kansallisesti uhkaa muodostua koko alkuperäisen periaatteen vesittävä kompromissi. Sekä EU:n uusi telepaketti että tietoyhteiskuntakaari ovat muodollisesti verkkoneutraliteetin kannalla, mutta esityksiin sisältyvät poikkeukset antavat operaattoreille mahdollisuuden ryhtyä tuotteistamaan avointa internetiä esimerkiksi rajaamalla pääsyä tiettyihin palveluihin, tosin asiakkaan tietäen ja omalla suostumuksella. Näin lakiin kirjatuista käyttäjien oikeuksista on tulossa lähinnä kuluttajan vapauksia.

4 Abstrakti Mediatutkimuksen päivät 2014 Viestintäpolitiikan ja mediatalouden työryhmä Ilkka Uronen, projektipäällikkö HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Avainsanat: Strategia, osaaminen, organisaatio, kehitys, liiketoiminta. Televisioyhtiöiden strateginen osaaminen liiketoiminnan kehittämisessä Televisiotoimialan osaamisvaatimuksia määrittävät kilpailu sisällöistä ja katsojista. Digitaaliseen jakeluun siirtymisen aiheuttama muutos ulottuu tuotantojen tekemisestä yritysten liiketoimintamalleihin ja aina toimialan rakenteeseen asti. Yritysten johdon näkökulmasta on olennaista tietää, kuinka henkilöstön osaaminen tukee liiketoimintaa ja sen kehittymistä. Yrityksen osaamisen ja liiketoiminnan välistä suhdetta voisi kuvata vaikka niin, että mitä enemmän yrityksessä on hyödynnettävää osaamista, sitä suurempi on sen liiketoimintapotentiaali. Viitala (2009, 61) Ja päinvastoin, mitä laajempi on yrityksen liiketoiminta-alue, sitä laajempaa osaamista sen toteuttamiseksi tarvitaan. Televisio on sisällöntuotantoon perustuva tarjontavetoinen toimiala, jonka liiketoiminta on luonteeltaan portfolioliiketoimintaa, eivätkä yhtiöt voi rakentaa toimintaansa yhden ohjelmakonseptin varaan. Jos yrityksessä tiedetään, minkä tyyppistä osaamista erilaisten ohjelmasisältöjen ja palveluiden kehittäminen vaatii, panostamalla osaamiseen yritys kehittää samalla sisältöjensä laatua ja saavuttaa uudenlaista tehokkuutta niiden tuotannossa. Grantin (2005, 17) mukaan yrityksen tarjoamien tuotteiden ja vaadittavan osaamisen välillä on kaksisuuntainen vuorovaikutus. Tuotteiden kehittäminen vaatii oikeanlaista osaamista, ja vastaavasti yrityksen osaamisen kehittyminen vaatii haastavia tuotantoja ja projekteja, joissa tekijöiden sekä yrityksen osaaminen voivat kehittyä edelleen. Monimutkaiset yritystason strategiset osaamiset kehittyvät vaiheittain, ja onnistuakseen osaamisen kehittämisprosessin on oltava systemaattinen ja edettävä vaiheittain. (emt. 170) Osaaminen vaikuttaisi olevan monessa televisioalan yrityksessä se alue, jossa on kaikkein vaikeinta saada tapahtumaan kehityksen kannalta oikeita asioita. Becker ym. (2001, 1 10) mukaan haasteet yritysten osaamisen kehittämisessä johtuvat siitä, että kehittämisen vaikutukset eivät ole suoraan mitattavissa esimerkiksi taloudellisena tuloksena. Vaan ne näkyvät yrityksen liiketoiminnassa pidemmällä aikavälillä. Talouden tunnuslukujen sijaan yritysten pitäisi pyrkiä mittaamaan osaamistaan sellaisilla mittareilla, jotka kertovat jotakin osaamisen laadusta suhteessa yrityksen strategisiin tavoitteisiin, toimintaan ja esimerkiksi innovaatioprosesseihin. (Järvenpää, ym. 2003; Taipaleenmäki 1998; Edvinsson ja Malone 1997; Sveiby 1997)

5 Mediatutkimuksen päivät 2014, Vaasa Viestintäpolitiikka ja mediatalous -työryhmä Kari Karppinen Sanomalehtien kriisin kehystys suomalaisessa ja kansainvälisessä keskustelussa Sanomalehdistön kriisistä on tullut hokema, jota ainakin länsimaissa on toisteltu vuosia. Lehdistön nykytilan kuvaaminen kriisinä ei kuitenkaan ole kiistaton tulkintakehys, vaan kriisipuhe pitää sisällään erilaisia oletuksia ongelmien määrittelystä, syistä ja mahdollisista ratkaisuista. Vaikka sanomalehdistön ongelmista puhutaan usein yleismaailmallisena ja väistämättömänä, lähinnä internetin aiheuttamana kriisinä, tilanne näyttäytyy eri maissa erilaisena. Esityksessä tarkastellaan sanomalehdistön murroksen kehystämistä julkisessa keskustelussa ja alan toimijoiden puheessa kuudessa maassa (Suomi, Saksa, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ranska, italia). Aineistona on käytetty mediakeskustelua, julkisia asiakirjoja sekä alan toimijoiden haastatteluja. Kansainvälisen vertailun pohjalta voi myös pohtia suomalaisen viestintäpoliittisen keskustelun ominaispiirteitä ja suomalaisen mediajärjestelmän taustalla vaikuttavia arvoja, ihanteita ja ristiriitoja. Esityksen lähtökohtana on, että sillä miten sanomalehtien kriisistä puhutaan ja miten se kehystetään, on merkitystä. Kriisipuheeseen liittyy myös alan toimijoiden strategisia intressejä. Ongelmien ja niiden syiden määrittely vaikuttaa siihen, minkälaiset ratkaisut nähdään yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti mahdollisina. Sanomalehdistön kriisin voi nähdä vaikuttavan eri tavoin mediayrityksiin, journalismiin ja koko yhteiskunnan ja demokratian toimintaan. Riippuen näkökulmasta kriisi voi näyttäytyä joko yhden toimialan (tai sen osan) sisäisenä rakennemuutoksena tai yhteiskuntapoliittisena ongelmana, johon myös julkisen vallan tulisi reagoida.