ETELÄ-SUOMEN KALASTUSVAKUUTUSYHDISTYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ-SUOMEN KALASTUSVAKUUTUSYHDISTYS"

Transkriptio

1 ETELÄ-SUOMEN KALASTUSVAKUUTUSYHDISTYS Mariankatu 18 A 10, Kotka. Puh Y-tunnus Sähköposti: etunimi.sukunimi@kymp.net Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle Viite: Kirjallinen lausuntopyyntö Asia: Lausunto hallituksen esityksestä kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamiseksi HE vp Olemme tutustuneet hallituksen esitykseen kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta ja lausumme siitä seuraavaa. Laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta on säädetty vuonna 2012 ja sitä on ryhdytty soveltamaan Kokemuksia uudesta laista on siten kertynyt vasta kahdelta kalenterivuodelta. Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain lähtökohtana oli Euroopan komission päätös C 21/2010 Suomi , jossa edellytettiin muutoksia Suomen kalastusvakuutusjärjestelmään. Nyt käsiteltävä hallituksen esitys on puhtaasti kotimainen hanke, jonka tavoitteena sanotaan olevan pääministeri Sipilän hallitusohjelman edellyttämien säästöjen saavuttaminen. Hallitusohjelmassa todetaan, että veteen liittyvien elinkeinojen ja osaamisen avulla (sininen biotalous) lisätään kestävää kasvua ja huolehditaan suomalaiseen elämänmuotoon kuuluvien metsästyksen ja kalastuksen mahdollisuuksista. Suomen hallitusohjelman kärkihankkeen nro 4 Suomalainen ruoantuotanto kannattavaksi, kauppatase ja sininen biotalous nousuun tavoitteena ovat mm. vesi ja kalavaroihin perustuvan liiketoiminnan kasvun sekä kala ja vesivarojen kotimaisen käytön ja viennin edistäminen. Mielestämme leikkaaminen kalastusvakuutuksesta on jyrkässä ristiriidassa hallitusohjelman sisällön kanssa. Pidämme siksi hallitusohjelman säästötavoitteisiin vetoamista harhaanjohtavana ja epäasianmukaisena. Hallitusohjelman sinistä biotaloutta koskeva kärkihanke 4 uhkaa jäädä kalastuksen osalta sanahelinäksi. Toteamme, että laissa kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta (998/2012) kalastajien vakuutusturvaa heikennettiin huomattavasti enemmän kuin mitä Euroopan komissio oli edellyttänyt. Viime vuonna maa- ja metsätalousministeriön virkamiesten tavoitteena oli koko järjestelmän lakkauttaminen, mutta ministeri Tiilikainen keskeytti hankkeen.

2 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan kokonaisbudjetti on 2,5 miljardia euroa. Kalastusvakuutukselle esitettyjen säästöjen osuus tästä on 0,02 promillea. Pidämme kalastusvakuutusta vääränä säästökohteena. Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR) Suomen ohjelman varojen jakauma sisältää kansallista rahaa yhteensä 66,5 miljoonaa euroa vuosina Puolen miljoonan euron säästötavoite on löydettävissä joko tästä kohteesta tai lomauttamalla virkamiehiä. Maa- ja metsätalousministeriö pyysi kesällä lausuntoja luonnoksesta nyt käsittelyssä olevaksi lakiesitykseksi. Yksikään lausunnonantaja ei puoltanut esitystä. Valtiovarainministeriö totesi, että sovitut budjettisäästöt pitää toteuttaa mutta että ne voidaan kohdistaa myös muulla tavalla. Maa- ja metsätalousministeriö ei pyytänyt lausuntoa maakuntien liitoilta, mutta Varsinais-Suomen Liitto (yhdessä Varsinais-Suomen kansanedustajien kanssa) ja Kymenlaakson Liitto ovat käsitelleet asiaa lausuntokierroksen jälkeen. Maakuntien liittojen lausunnoissa arvostellaan lakiesitystä ja katsotaan, että hallitusohjelman edellyttämät säästöt tulee kohdistaa samalla valtion talousarvion momentilla ( ) olevaan Euroopan meri- ja kalatalousrahaston toimintaohjelman määrärahan kansalliseen osuuteen. Varsinais-Suomen Liiton ja Varsinais-Suomen kansanedustajien yhteinen lausunto on tämän lausunnon liitteenä. Laki kalastusvakuutusyhdistyksistä Ennen vuoden 2012 lakia kalastusvahinkojen vakuutusjärjestelmä perustui vuonna 1958 säädettyyn lakiin kalastusvakuutusyhdistyksistä (331/1958). Lain mukaan vakuutuksenottajina ja edunsaajina olivat kalastajat, joiden vakinainen asuinpaikka on Suomessa, sekä sellaiset yritykset, jotka harjoittivat kalastusta Suomessa pysyvästi sijaitsevasta toimipaikasta käsin. Kalastusvakuutusyhdistykset myönsivät hakemuksesta vakuutuksen vakuutusedellytykset täyttäville kalastajille. Kalastusvakuutusyhdistyksen oli vakuutussopimuksessa sitouduttava korvaamaan vakuutettuja kalastusvälineitä kohdanneet vahingot. Vakuutuksen piiriin kuuluivat muun muassa pyydykset, Suomessa rekisteröidyt kalastusalukset sekä jäällä käytettävät kulku- ja kuljetusvälineet. Olennainen osa järjestelmää oli kalastusvakuutusyhdistyksen oikeus saada valtionavustusta. Kalastusvakuutusyhdistyksille maksettiin vuosittain valtion avustuksena tietty osuus niistä vahingonkorvauksista, jotka yhdistys oli suorittanut vakuutuksenottajille. Euroopan unionin edellyttämät muutokset Euroopan komissio hyväksyi Suomen kalastusvakuutusjärjestelmän päätöksellään (C 21/2010 Suomi). Komissio edellytti kuitenkin, että Suomi tekee järjestelmään seuraavat muutokset: A. Yli 12-metriset, avomerikalastukseen tarkoitetut alukset eivät kuulu vakuutuksen piiriin.

3 B. Vain Suomen aluevesillä tai talousvyöhykkeellä tapahtuneet vahingot ovat korvauskelpoisia. C. Vakuutussuoja kattaa ainoastaan ne vahingot, jotka aiheutuvat Suomen poikkeuksellisista ilmasto-olosuhteista ja rannikkoalueilla vallitsevista erityisolosuhteista (esim. jää, lumi, voimakkaat myrskyt ja karit matalissa vesissä) sekä hylkeistä että merimetsoista, ja jotka kohdistuvat aluksiin, kalastusvälineisiin, kuljetusvälineisiin ja talvikalastuksessa käytettävään välineistöön. Komission päätös noudatteli samoja linjauksia, jotka esitettiin komissaari Franz Fischlerin kirjeessä ulkoministeri Erkki Tuomiojalle , sillä erolla, että nyt järjestelmästä esitettiin rajattavaksi pois yli 12 metrin pituiset kalastusalukset ja Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella tapahtuvat vahingot. Molemmat lisärajoitukset tulivat päätökseen Suomen aloitteesta. Laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta Komission päätökseen sisältyneiden muutosten lisäksi laissa kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta säädettiin, että: 1) Kalastusvakuutus rajataan koskemaan vain kalastajia, joiden kalastustoiminnan liikevaihto ylittää arvonlisäverolain mukaisen tulorajan. Tämä raja oli lakia säädettäessä euroa mutta se nousi euroon ) Vakuutustuki rajataan koskemaan vain kalastajia, jotka on merkitty kalastusalusrekisteriin. 3) Vakuutustuki rajataan koskemaan vain sellaisia vahinkoja, joissa tuen määrä on vähintään 100 euroa. Korvausraja merkitsi, että alle 250 euron suuruiset vahingot jäivät järjestelmän ulkopuolelle. 4) Kalastusvakuutusyhdistysten vapautus tulo- ja omaisuusverosta poistetaan. 5) Valtionapurahastojen tuotto tulee kokonaisuudessaan palauttaa valtiolle, ellei sitä ole käytetty tiettyihin erikseen määriteltyihin tarkoituksiin. 6) Kalastusvakuutustoimintaan liittyvät hallinto- ja valvontatehtävät siirretään maa- ja metsätalousministeriöstä ELY-keskukselle. Ministeriön ajatuksena lakia valmisteltaessa oli, että lakimuutos houkuttelisi vakuutusalan kaupallisia toimijoita kalastusvakuutuksen pariin. Käytännössä uuden lain mukaisiksi kalastusvakuutuslaitoksiksi hakeutuivat kuitenkin vain jo edellisen lain aikana toimineet kuusi alueellista kalastusvakuutusyhdistystä. Nykytilan arviointi Nykytilan arvioinnissa todetaan, että kalastusvakuutuksen aiheuttamat kustannukset valtiolle ovat olleet vuosina 2014 ja 2015 noin miljoona euroa.

4 Vanhan järjestelmän viimeisinä vuosina kustannukset olivat 1,0 1,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 kalastusvakuutuslaki kurjisti kalastusvakuutusyhdistysten asemaa enemmän kuin mitä se on tähän mennessä tuonut valtiolle säästöjä. Kahden vuoden tarkastelujakso on kuitenkin liian lyhyt lopullisten johtopäätösten tekoa varten. Vasta vuoden 2017 jälkeen voidaan arvioida, mille tasolle kustannukset asettuvat. On myös odotettavissa, että kustannukset pienenevät luonnollisen poistuman vuoksi. Rannikkokalastajien määrän väheneminen todetaan perustelutekstissä, mutta sen ilmiselvästä yhteydestä tuleviin korvausmääriin ei sanota mitään. Perustelutekstissä todetaan aivan oikein, että toimijakohtaiset kiintiöt vaikuttanevat korvausmääriä pienentävästi, kun kalastajien ei tarvitse kilpailla siitä, kuka ehtii kalastaa suurimman osuuden kokonaiskiintiöstä, mutta tämänkään asian yhteydestä tuleviin korvaustasoihin ei sanota mitään. Huomionarvoista on, että hylkeiden osuus korvatuista vahingoista vuosina oli euroa ja merimetsojen euroa. Yli puolet hyljevahingoista oli sellaisia, joissa valtion osuus oli vain 40 prosenttia. Mielestämme hyljevahingot tulee korvata täysimääräisesti suurpetovahinkojen tavoin joko tämän lain tai riistavahinkolain nojalla. Hallituksen esityksessä halutaan poistaa kokonaan vakuutustuki avomerikalastukselta. Perusteluna esitetään, että avomerikalastuksessa ongelmat eivät ole näin moninaisia ja sen kannattavuus on kehittynyt pääosin paremmin kuin rannikkokalastuksessa. Parempi kannattavuus tarkoittaa perustelutekstin mukaan sitä, että tilinpäätökset ovat olleet keskimäärin voitollisia. Samalla tekstissä todetaan, että avomerikalastuksen parempi kannattavuus johtuu paljolti edullisesta polttoaineesta. Lainsäädännön perustaminen tietyllä ajanhetkellä vallitsevaan polttoaineen hintaan ei edusta kovin hyvää lainvalmistelua. Vuoden 2012 uudistuksessa asetettua tuen korkeaa tulorajaa perusteltiin sillä, että tuki halutaan kohdistaa niille yrityksille, joiden toiminta on ammattimaista ja elinkeinon harjoittamisen tarkoituksessa tapahtuvaa. Nyt esityksen valmistelijat näyttävät katsovan, että avomerikalastajien toiminta on liian ammattimaista ja että heiltä siksi pitää poistaa pyydysten vakuutusturva. Tavoitteet ja vaihtoehtojen vertailu Emme hyväksy avomeripyydysten poistamista vakuutustuen piiristä. Myös esitetyt tukiprosenttien leikkaukset ovat liian suuria. Hyväksymme 90 prosentin tuen pudottamisen 75 prosenttiin alle euron suuruisten vahinkojen osalta, jos samalla kaikki hylje- ja merimetsovahingot korvataan täysimääräisesti pyydyslajista riippumatta. Siltä osin kuin vahinkojen suuruus ylittää euroa esitämme, että korvaustaso pidetään nykyisellään 90 prosentissa.

5 Esitettyjen muutosten vaikutukset Muutosten vaikutukset on arvioitu hallituksen esityksessä hyvin ylimalkaisesti kalastuksen ja etenkin kalastusvakuutusyhdistysten osalta. Esitettyjen muutosten vaikutuksesta kalastajien vakuutusturva heikkenee entisestään ja avomerikalastajien pyydykset jäävät ilman vakuutusturvaa. Myös kalastusvakuutusyhdistysten asema heikkenee ja selviytyminen korvausvastuista vaikeutuu. Kalastusvakuutusyhdistykset ovat vastikään päivittäneet yhdistysjärjestyksensä ja vakuutusehtonsa vuoden 2012 lain mukaiseksi. Se on ollut työläs ja kallis prosessi, jossa on tarvittu Finanssivalvonnan ja Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksynnät. Ehdotettu lakimuutos merkitsisi, että sama prosessi jouduttaisiin käymään läpi uudestaan. Ministeriön ehdottaman korvausprosentin laskun käytännön vaikutuksia voi valaista esimerkillä. Oletetaan, että on sattunut euron suuruinen rysävahinko. 60 prosentin korvausosuudella valtio maksaa vahingosta euroa ja kalastaja ja vakuutusyhdistys korvaavat yhdessä euroa. Oletetaan, että yhdistys ja kalastaja jakavat tämän vastuun tasan, jolloin molempien osuudeksi tulee euroa. Nykytilanteeseen verrattuna valtion korvausosuus vähenee 30 prosenttia, kun taas kalastajan omavastuu kasvaa prosenttia. Hallituksen esitys merkitsee toteutuessaan huomattavasti korkeampia vakuutusmaksuja ja omavastuita ja samalla heikennystä ammattikalastajien vakuutusturvaan. Pahimmassa skenaariossa nykyiset kalastusvakuutusyhdistykset purkautuvat ja niiden omaisuus jaetaan merkittävältä osalta Viroon ja Ruotsiin. Kalastusvakuutus on jo osallistunut säästötalkoisiin 2010-luvulla eurolla/vuosi. Nyt maa- ja metsätalousministeriö haluaa ottaa jäljelle jääneestä tuesta puolet pois. Sellaista iskua järjestelmä tuskin kestää. Jos kalastusvakuutusyhdistykset päästetään purkautumaan, yli 80 vuoden aikana kerätyt pääomat menevät jakoon. Uutta mahdollisuutta vastaavien pääomien keräämiseen tuskin tulee. Isoja maksajia on jäänyt pois sellaisessa vaiheessa, että ne eivät pääse osallisiksi jaettavista summista. Suuri osa rahoista päätyisi Viroon ja pienempi osa Ruotsiin. Jako tulisi herättämään paljon kateutta ja katkeruutta kalastajien kesken. Kalastusvakuutusjärjestelmän kaatuessa kalastajat eivät saisi vakuutuksia pyydyksilleen mistään muualta. Hylkeiden tai myrskyjen rikkomat pyydykset jäisivät kalastajan vahingoksi. Elinkeinon harjoittaminen ei ole mahdollista, jos yksi voimakas myrsky riittää tuhoamaan koko kaluston. Uusien kalastajien on mahdotonta aloittaa liiketoimintaa, jos he eivät saa vakuutusta ympäristön aiheuttamien riskien varalta. Ilman kalastusvakuutusta kaupallisen kalastuksen toimintaedellytykset romahtaisivat. Kuluttajien olisi entistä vaikeampaa saada kotimaista lähikalaa. Kotimaiseen luonnonkalaan perustuva jalostuselinkeino joutuisi vaikeuksiin.

6 Myös Itämeren tila heikkenisi, kun kalansaaliin mukana poistuva ravinnekuorma jäisi mereen. Tätä nykyä Suomessa syötävästä kalasta vain 20 % on kotimaista. Osuus on laskenut 2000-luvulla. Tätä trendiä hallitus haluaa nyt vahvistaa leikkaamalla puolet pois viimeisestä kalastuksen kansallisesta tukimuodosta. Mielestämme maa- ja metsätalousvaliokunnan tulee asettua määrätietoisesti puolustamaan Euroopan unionin hyväksymää kansallista kalastuksen tukimuotoa, joka on elintärkeä kaupallisen kalastuksen jatkumiselle. Nykyisen noin miljoonan euron tuen kerrannaisvaikutukset elinkeinokalatalouden arvoketjussa ovat merkittävät. Kuluerän sijaan tuki on nähtävä sijoituksena siniseen biotalouteen, työllisyyteen, suomalaiseen kansanterveyteen, Itämeren hoitoon sekä saaristo- ja rannikkoalueiden elävänä pysymiseen euron säästö voi muodostua yllättävän kalliiksi. Esitämme, että maa- ja metsätalousvaliokunta edellyttää, että maa- ja metsätalousministeriö asettaa työryhmän pohtimaan kalastusvakuutuksen kehittämistä ja toimintaedellytyksiä. Työryhmään tulee kutsua kalastusvakuutusyhdistykset, Suomen Ammattikalastajaliitto ja Kalatalouden Keskusliitto. Työryhmän tulee saada ehdotuksensa valmiiksi mennessä, jolloin käytettävissä on tiedot vuosien 2016 ja 2017 vahingoista. Pykäläkohtainen tarkastelu Mielestämme kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain 5 :ään esitetyt muutokset tulee hylätä. Lain 7 tulee muuttaa näin kuuluvaksi: 7 Vakuutustuen määrä Vakuutustukea maksetaan määrä, joka vastaa 40 prosenttia vahingon todellisesta suuruudesta. Jos vahinko on aiheutunut rannikkoalukselle tai isorysälle, tukea maksetaan kuitenkin määrä, joka vastaa 75 prosenttia vahingon todellisesta suuruudesta. Jos vahingon suuruus ylittää euroa, tukea maksetaan määrä, joka vastaa 90 prosenttia vahingon todellisesta suuruudesta. Jos vahinko on aiheutunut hylkeiden tai merimetsojen aiheuttamana, tukea maksetaan 100 prosenttia vahingon todellisesta suuruudesta. Vakuutustukea ei makseta siltä osin kuin kalastusvakuutuslaitoksen on mahdollista saada takautumisoikeuden perusteella korvausta kolmannelta taholta tai vakuutustuen määrä ylittäisi tuen saajalle maksettavan vakuutuskorvauksen. Jos vakuutuskorvausta alennetaan vakuutussopimuksen ehdoissa määrätyllä perusteella, tukea maksetaan kuitenkin enintään edellä mainittu osuus alennetun vakuutuskorvauksen määrästä. Jos vakuutuskorvaus evätään kokonaan vakuutustuen saajan toiminnasta johtuvalla perusteella, tukea ei makseta. Vakuutustukea ei makseta, jos sen määrä vahinkotapahtumaa kohden olisi enintään 100 euroa. Tätä määrää laskettaessa vahinkotapahtumana pidetään kaikkia saman kalastustapahtuman, pyyntimatkan, kalankuljetusmatkan tai pelastustehtävän aikana aiheutuneita vahinkoja. Jos vahingon tapahtumahetkeä on mahdotonta todentaa, vahinkotapahtumana pidetään saman kalastustapahtuman, pyyntimatkan, kalankuljetusmatkan tai pelastustehtävän aikana todettuja vahinkoja. Jos kysymys on

7 verkoille aiheutuneista vahingoista, edellä tarkoitettua määrää laskettaessa otetaan kuitenkin huomioon yhden kalenterivuoden aikana tapahtuneet vahingot. Muilta osin hyväksymme hallituksen esityksen. Kotkassa 26. lokakuuta 2016 Toimitusjohtaja Teemu Tast

HE 179/2016 Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttaminen

HE 179/2016 Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttaminen HE 179/2016 Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttaminen Eduskuntakäsittely Maa- ja metsätalousvaliokunta 27.10.2016 Risto Lampinen / Harri Kukka Maa- ja metsätalousministeriö / Luonnonvaraosasto

Lisätiedot

KALASTAJIEN TIEDOITUS JA KOULUTUSRISTEILY VIKING GRACE 6.2.2013 KAJ MATTSSON

KALASTAJIEN TIEDOITUS JA KOULUTUSRISTEILY VIKING GRACE 6.2.2013 KAJ MATTSSON KALASTAJIEN TIEDOITUS JA KOULUTUSRISTEILY VIKING GRACE 6.2.2013 KAJ MATTSSON TURUNMAAN KALASTAJALIITON 50 V HISTORIIKKI - Yksi tärkeimmistä valtion tukimuoto kalastukselle on subventoitu kalastusesinevakuutus.

Lisätiedot

1992 vp - HE 214. Hallituksen esitys Eduskunnalle kalastusvakuutusyhdistyksistä annetun lain 2 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ

1992 vp - HE 214. Hallituksen esitys Eduskunnalle kalastusvakuutusyhdistyksistä annetun lain 2 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ 1992 vp - HE 214 Hallituksen esitys Eduskunnalle kalastusvakuutusyhdistyksistä annetun lain 2 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN P ÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Kalastusvakuutusyhdistyksistä annettua lakia ehdotetaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Laki. kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Laki. kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 998/2012 Laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta LUONNOS 7.7.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annettua

Lisätiedot

HE 179/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta

HE 179/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta

Lisätiedot

HE 129/2012 vp. tuen maksamisessa noudatettaisiin. Tuen välittäisivät

HE 129/2012 vp. tuen maksamisessa noudatettaisiin. Tuen välittäisivät HE 129/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta.

Lisätiedot

HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta

HE 118/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Kalenterivuotta koskevaa kalastonhoitomaksua korotettaisiin

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet

Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Ajankohtaista kalataloudesta luonnonvaraosastolla - hallituksen kärkihankkeet Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Ylijohtaja Juha S. Niemelä Luonnonvaraosasto Maa- ja metsätalousministeriö 7.1.2016 1 KÄRKIHANKKET

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus

EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020. Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR toteutuminen 2009 2014 ja uusi Euroopan meri- ja kalatalousrahasto 2015-2020 Jouni Hiltunen Lapin ELY-keskus EKTR 2009-2014 Hankkeiden lukumäärä hylätty 22 keskeytetty 6 kesken 36 hyljesietopalkkiot

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

HE 130/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia.

HE 130/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nestemäisten polttoaineiden

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017 LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

HE 37/2016 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista.

HE 37/2016 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan yhteisen kalastuspolitiikan

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN

Lisätiedot

HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki)

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) Eduskuntakäsittely Maa- ja metsätalousvaliokunta Risto Lampinen ja Orian Bondestam Maa- ja metsätalousministeriö/

Lisätiedot

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston tuet kalastajille

Euroopan meri- ja kalatalousrahaston tuet kalastajille Euroopan meri- ja kalatalousrahaston tuet kalastajille Varsinais-Suomen ELY-keskus Ville Turta 7.2.2017 1 Ajankohtaista Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta 2014-2020 (EMKR) Tukea myönnetään kalastajalle,

Lisätiedot

ALUSTAVA LUONNOS, EI LAUSUNNOLLA

ALUSTAVA LUONNOS, EI LAUSUNNOLLA Maa ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto 6.4.2016 1 Taustamuistio suunnitellusta valtioneuvoston asetuksesta kaupallisen kalastuksen kiintiöjärjestelmästä (asetus tulee lausunnolle syksyllä 2016)

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014

HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014 HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion vuonna 1999 kansaneläkelaitokselle suorittaman takuusuorituksen vähentämisestä annetun lain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kalatalousrahaston tuet kaupalliselle kalastukselle. Jari Leskinen Lapin ELY-keskus

Kalatalousrahaston tuet kaupalliselle kalastukselle. Jari Leskinen Lapin ELY-keskus Kalatalousrahaston tuet kaupalliselle kalastukselle Jari Leskinen Lapin ELY -keskus Lapin ELY-keskus Jari Leskinen EMKR varojen jakauma Painopistealue EU (M ) kansal. (M ) Yhteensä (M ) Kestävä kalastus

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos

Lisätiedot

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Maa- ja metsätalousministeriö 12.9.2016 Luonnonvaraosasto Luonnos lohiasetukseksi - tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Luonnos on tehty lohi-

Lisätiedot

HE 353/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten

HE 353/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merellä toimivien kalastus- ja vesiviljelyalusten HE 353/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle kalataloushallinnon uudelleen organisointia koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merellä toimivien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta

HE 129/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain 4 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ÅLR 2016/2421

ÅLR 2016/2421 Ahvenanmaan maakunnan hallitus Asiakirjanimi Nro LAUSUNTO Pvm 193 N3 Dnro 8.11.2016 ÅLR 2016/2421 Viite Lausuntopyyntönne Yhteyshenkilö Jenny Eklund-Melander, Tom Karlsson Asia TÄYDENTÄVÄ LAUSUNTO HALLITUKSEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 119/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 119/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapalvelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalvelulakia. Lain nojalla voidaan myöntää

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa:

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa: 1 VAHINKO- JA VASTUURAHASTON SÄÄNNÖT Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 18.3.2019 Voimassa 18.3.2019 1 VAHINKO- JA VASTUURAHASTON TARKOITUS JA KÄYTTÖ Vahinkorahaston perustamisen ja ylläpitämisen tarkoituksena

Lisätiedot

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta

HE 52/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 e :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sotilasvammalakia siten, että kunnan järjestämistä kotipalveluista

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992. 1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä

IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä Kolster Info -aamiaisseminaari 11.12.2012 IF VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ OY Vastuuvakuutus Underwriter Anni Niinikoski Patenttioikeudenkäynneistä EU:ssa Patenttioikeudenkäynneistä

Lisätiedot

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,

Lisätiedot

Ajatuksia kalastuksen innovaatioohjelmaksi

Ajatuksia kalastuksen innovaatioohjelmaksi Ajatuksia kalastuksen innovaatioohjelmaksi Ryhmätyön 8.10.2015 tulos Hanke on osittain Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) rahoittama KALASTUKSEN INNOVAATIO- OHJELMA Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi

Lisätiedot

Kalatalousryhmätoiminta nyt ja tulevaisuudessa. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö

Kalatalousryhmätoiminta nyt ja tulevaisuudessa. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Kalatalousryhmätoiminta nyt ja tulevaisuudessa Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelmakausi 2007-2013 Kalatalousryhmätoiminta Kehittämistyökaluksi ohjelmakaudella 2007-13 Käynnistyminen hyvin

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 42/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi riistanhoitomaksusta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta

HE 95/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion taiteilija-apurahoista annettua

Lisätiedot

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015

Sinisen biotalouden näkymät. Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Sinisen biotalouden näkymät Timo Halonen Maa- ja metsätalousministeriö Vaasa 27.10.2015 Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa talouden uutta aaltoa, jossa resurssiviisaus ja luonnonvarojen

Lisätiedot

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki)

HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) Eduskuntakäsittely Maa- ja metsätalousvaliokunta Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö/ Luonnonvaraosasto

Lisätiedot

HE laajakaistatukilain muuttamisesta. Katariina Vuorela

HE laajakaistatukilain muuttamisesta. Katariina Vuorela HE laajakaistatukilain muuttamisesta Katariina Vuorela 17.5.2017 1 HE laajakaistatukilain muuttamisesta Esitys laajakaistatukilain muuttamisesta annettiin eduskunnalle 2.2.2017 Laki koskee Nopea laajakaista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kalastuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kalastuslakia. Esityksen mukaan kalenterivuodelta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA)

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) Annettu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008 Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa-

Lisätiedot

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää- HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Suomalainen ammattimainen lohenkalastus on romahtanut koko Pohjanlahdella ja loppunut Itämerellä käytännössä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua

HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot

Kalataloushallinnon ajankohtaisia asioita

Kalataloushallinnon ajankohtaisia asioita Kalataloushallinnon ajankohtaisia asioita Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 2015 - Muutosten vuosi - 5.2.2015 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvaraosasto 10.2.2015

Lisätiedot

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä

HE 175/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eräistä HE 175/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain :n muuttamisesta sekä eräistä kuvataiteen tekijöille

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)

Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016) Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun

Lisätiedot

HE 137/2006 vp. 1. Nykytila

HE 137/2006 vp. 1. Nykytila HE 137/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasvammalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi siten, että sotainvalideille,

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta KEMINMAAN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus 07.08.2018 Sivu 1 D/610/00.04.00/2018 327 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 is m m m.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 234435 1(2) 24.4.2017 849/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE

Lisätiedot

HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen

HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen korvaamisesta annettua lakia siten, että satovahinkokorvauksia

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että

Lisätiedot

HE 126/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta

HE 126/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot