Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2014 Lappeenrannan maakuntakirjasto

2

3 JALAT MAASSA TUNTOSARVET TULEVAISUUDESSA Lappeenrannan maakuntakirjaston henkilökunta ja asiakkaat tulevat muistamaan vuoden 2014 vuotena, jolloin pääkirjasto oli motitettuna rakennustyömaiden keskelle. Tilanne heijastui kirjastojen lainausluvuissa, jotka poikkeusvuoden 2013 jälkeen kokonaisuudessaan roimasti nousivat erityisesti lähikirjastojen osalta. Lähikirjastojen nousu ei johtunut ainoastaan pääkirjaston pysäköintiongelmista, vaan se on epäilemättä myös osoitus siitä, että lähipalveluja tarvitaan ja arvostetaan. Vuoden kirkkaana valopilkkuna jää mieliin myös uuden kauniin ja viihtyisän Korvenkylän kirjaston valmistuminen päiväkodin, koulun ja neuvolan yhteyteen. Taloudellisesti niukkoina aikoinakin kirjastot menevät eteenpäin ja osoittavat tarpeellisuutensa. Yli miljoona lainaa Lappeenrannan kirjastoissa kertoo omaa vakuuttavaa tarinaansa. Kirjastojen salaisuus on aktiivisuus ja herkkyys aistia ympäröivän yhteiskunnan trendejä. Kirjastot eivät lepäile laakereillaan voivottelemassa yleisiä huolia lukuharrastuksen hiipumisesta, lasten ja varsinkin poikien lukutaidon kapenemisesta, armottomasta kilpailusta ihmisten ajankäytöstä. Ei, kirjastoilla ei ole ajatustakaan antaa periksi. Ne tutkailevat aikaa ja kansalaisten tuntoja, testailevat uusia keinoja houkutella ihmiset kulttuurin, tiedon ja sivistyksen pariin, viihtymään ja oppimaan. Kirjasto näkyy ja kuuluu, kirjasto on sosiaalisessa mediassa, kirjastolle on kunnia-asia ottaa kunnioittaen ja kuunnellen vastaan jokainen, joka olemattoman kynnyksen ylittää. Asiakaspalautteet kuullaan herkällä korvalla, tarpeisiin vastataan sikäli kun se vain talousrealiteetit huomioon ottaen suinkin on mahdollista. Vuoropuhelua käydään monilla foorumeilla ja monin tavoin. Lappeenrannan maakuntakirjaston vetovastuu Etelä-Karjalan Heili-kimpasta jatkuu, ja tähän mennessä on voitu todeta Heilin hyödyt kaikille myös vetovastuussa olevalle maakuntakirjastolle. Heili-yhteistyön kehittäminen on tullut pysyväksi ja mieluisaksi prosessiksi kaikille mukana oleville kirjastoille. Tätä toimintakertomusta laadittaessa uuden vuonna 2017 voimaan astuvan kirjastolain vaikutuksia emme vielä tiedä. Suurimpien kaupunginkirjastojen maakunnallisiin velvoitteisiin on tulossa muutoksia, mutta niiden luonne on vielä arvoitus kaikille. Olivatpa muutokset millaisia tahansa, yksi on selvää: yhdessä saamme aikaan paljon enemmän. Tuntosarvet osoittavat siis terhakkaasti tulevaisuuteen. Seuraava näkyvä uudistus Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan kirjastoissa tulee olemaan Finnaan, kansalliseen hakupalveluun, siirtyminen lähitulevaisuudessa. Kuntarajat ylittävässä, maakunnallisessa ja kansallisessa yhteistyössä kirjastot kelpaavat sujuvaksi esimerkiksi kenelle tahansa. Hyvä me! Päivi-Linnea Pötry Kirjastotoimenjohtaja Kulttuuritoimenjohtaja

4 TOIMINTAKERTOMUS 2014 KIRJASTOELÄMÄÄ 1. HALLINTO JA TALOUS 3 2. HENKILÖKUNTA KIRJASTOVERKKO JA AUKIOLOAJAT KIRJASTOAINEISTO KIRJASTOPALVELUT VERKOTTUMINEN JA YHTEISTYÖ.. 26 Toimituskunta: Päivi-Linnea Pötry Leena Priha Päivi Oikkonen Kirsi Puuppo Helena Aflecht Satu Perttamo

5 1. HALLINTO JA TALOUS KULTTUURILAUTAKUNTA Lappeenrannan maakuntakirjasto kuului hallinnollisesti kulttuurilautakunnan alaisuuteen. Kulttuurilautakunta vuonna 2014: Varajäsenet: Radiotoimittaja Olli Saarela, pj Kimmo Hyvärinen Varatuomari Matti Mölsä, vpj Petri Huopalainen Kirvesmies Esko Huttunen Simon B. Bojang FM, yhteiskuntasuhdepäällikkö Tanja Karppinen Aulikki Korpela-Taimela Tuottaja Panu Kärri Timo Lampi DI Kullervo Lehtonen Risto Manninen Sairaanhoitaja Tiina Pulkkinen Sari Saajanen Eläkeläinen Marjut Sassi Satu Putkisalo Koulutustenjärjestelijä Johanna Sientola Työteknikko, eläkkeellä Esa Tikkala Sosiaalityöntekijä, YTM Marjatta Turunen Ossi Taipale Vilmariina Mesivirta Kaisa Valavuo Nyky Vanhanen Hanna Toivanen Yrittäjä Arja Ylä-Outinen Antonio Altarriba Kaupunginhallituksen edustaja Jani Mäkelä Nuorisovaltuuston edustaja Oscar el Husseini Kulttuurilautakunnan esittelijänä toimi kulttuuritoimenjohtaja Päivi-Linnea Pötry. Hän oli myös kirjastotoimen edustaja kulttuurilautakunnassa. 3

6 HALLINNOLLINEN YHTEISTYÖ LEMIN JA TAIPALSAAREN KANSSA Lemin kunta osti edelleen vuonna 2014 kirjastotoimenjohtajapalvelut Lappeenrannan maakuntakirjastolta. Kirjastotoimenjohtaja Päivi-Linnea Pötry toimi myös Lemin kirjastotoimenjohtajana toistaiseksi voimassaolevan palvelusopimuksen mukaisesti. Taipalsaaren kirjastotoimenjohtajan eläköityessä myös Taipalsaari on ostanut kirjastotoimenjohtajan sekä tietyt kirjastonhoitajan palvelut Lappeenrannan maakuntakirjastolta lähtien. Kirjastotoimenjohtajana on toiminut Päivi-Linnea Pötry ja kirjastonhoitajana Sanna Ahola Toimintatuotot Toimintakulut Palkat Henkilösivukulut Palvelujen ostot Tarvikkeet Vuokrat Muut kulut Toimintakate Toimintakulut prosentteina 2014 Toimintakulut prosentteina palkat 42,36 % henkilösivukulut 14,59 % palvelujen ostot 8,54 % Tarvikkeet 15,98 % Vuokrat 18,27 % muut kulut 0,26 % 4

7 Maakuntakirjaston palveluorganisaatio Kulttuurilautakunta Kulttuuritoimenjohtaja/ Kirjastotoimenjohtaja Päivi-Linnea Palvelujohtaja Päivi Oikkonen Taloussihteeri Kirsi Puuppo Palvelujohtaja Leena Priha lasten- ja nuorten palvelut hakeutuvat palvelut - kirjastoauto - kotipalvelu musiikkipalvelu - osastonjohtaja Helena Aflecht talous- ja hallintopalvelut atk-tukipalvelut, kirjastojärjestelmäpalvelut kuljetus- ja huoltopalvelut ktj:n sijainen henkilöstöasiat tiedottaminen tietopalvelut lainauspalvelut maakuntakirjastopalvelut kokoelmapalvelut - osastonjohtaja Lea Mentunen 5

8 2. HENKILÖKUNTA PÄÄKIRJASTO Kirjastotoimenjohtaja Päivi-Linnea Pötry TALOUSTOIMISTO JA ATK- TUKIPALVELUT taloussihteeri Kirsi Puuppo kirjastovirkailija Satu Perttamo tietoverkkoneuvoja Maarit Leinonen AIKUISTEN LAINAUSOSASTO palvelujohtaja Leena Priha kirjastonhoitajat: Paula Kärki Jukka Parviainen Terttu Toivari erikoiskirjastonhoitajat: Elina Hokkanen saakka Sanna Ahola e. Juvanen Paula Mäkelä kirjastovirkailijat: Maarit Bruun (kaukopalvelu) Marianne Kirilä Satu Luukkonen Anu Muttonen Jaana Nemtanu Minna Tolonen Raija Tuominen (kotipalvelu) osaaikaeläke Sari Uski (kaukopalvelu) kirjastoavustajat: Leena Harju LASTEN- JA NUORTENOSASTO palvelujohtaja Päivi Oikkonen kirjastovirkailijat: Suvi Mikonsaari Mervi Savolainen Marja Sinkko MUSIIKKIOSASTO osastonjohtaja Helena Aflecht kirjastovirkailija Katja Korpisalo kirjastoavustaja Tuija Martikainen (vv ), sij. Ismo Forsman HANKINTA- JA LUETTELOINTIOSAS- TO osastonjohtaja Lea Mentunen kirjastovirkailija Mirja Liimatta kirjastoavustaja Arja-Liisa Kankkunen (osa-aikaeläke) LEHTILUKUSALI JA VAHTIMESTARIT vahtimestarit: Jukka Pukki lehtisalivalvoja Mikko Mustonen KIRJASTOAUTO palvelujohtaja Päivi Oikkonen kirjastovirkailija Raisa Mäkelä kirjastoavustaja Virpi Kylliäinen Kirjastoautonkuljettaja-virkailija Heli Sutinen LÄHIKIRJASTOT palvelujohtaja Leena Priha JOUTSENON KIRJASTO toimistosihteeri Anneli Smal kirjastonhoitajat: Jari Lilja kirjastovirkailijat: Riitta Mustonen Liisa Puonti Kirsi Savolainen (Heili II-projekti ), sijaisena Eveliina Tolonen Sari Vesalehto (vuorotteluvapaa ), sij. Susanna Komi KORVENKYLÄN KIRJASTO kirjastovirkailija Liisa Puonti kirjastoavustaja: Auli Kotonen 27 h/vk 6

9 LAURITSALAN KIRJASTO kirjastonhoitaja Sanna Juvanen saakka kirjastovirkailijat: Tuuli Isoniemi Marja Kinnunen kirjastoavustajat: Ulla Lautiainen Anne Sirola (osa-aikaeläke) MUSTOLAN KIRJASTO kirjastoavustaja Anne Sirola (osaaikaeläke) NUIJAMAAN KIRJASTO kirjastoavustaja Ulla Lautiainen PULPIN KIRJASTO kirjastovirkailija Sari Vesalehto (vuorotteluvapaa ), sij. Susanna Komi SAMMONLAHDEN KIRJASTO kirjastonhoitaja Sanna Juvanen saakka kirjastovirkailijat: Minna Lattu Kaarina Reijola Enni Revello VOISALMEN KIRJASTO Kirjastovirkailija Anu Saarela YLÄMAAN KIRJASTO kirjastovirkailija Virpi Kälviäinen MUU HENKILÖKUNTA Virpi Issakainen, Mika Kemiläinen, Jukka Kiljunen, Marjaana Kinnunen, Mari Kottila, Kimmo Kousa, Rami Kuvaja, Mikko Kylliäinen, Jari Mannonen, Riitta Nikku, Merja Nokelainen, Timo Riskilä, Ulla Sivonen, Hilkka Turkkila HARJOITTELIJAT Aleksi Haaparanta, Marjo Hottinen, Mikko Härkönen, Susanna Komi, Elina Kurvi, Kari Kämäräinen, Riku Louhelainen, Merja Maaranen, Anne Nykvist, Mira Reponen, Henna Peltonen, Reetta Pulkkinen, Sonja Räty, Jaana Sarell, Pia Suihko, Janne Yläoutinen Kehittämispäivä 6.6. Savonlinnassa 7

10 Vakituista henkilökuntaa on n. 50 henkilöä. Eläkkeelle jäävien tilalle ei pystytä aina palkkaamaan uusia henkilöitä. Tätä ennakoiden pääkirjastoon hankittiin vuonna 2013 lainausautomaatteja aikuisten ja lasten osastoille. Automaattien kautta tehdään noin 40 prosenttia näiden osastojen lainoista. Kirjastoasetuksen mukaan kirjastolaitoksen henkilöstöstä vähintään 70 prosentilla tulee olla kirjastoalan ammatillinen koulutus ja näistä 45 prosentilla korkeakoulutasoinen tutkinto. Tällä hetkellä Lappeenrannan kirjastolaitoksessa on kahden henkilön vaje korkeakoulututkinnon suorittaneiden suhteen. Kirjaston palkkaaman henkilöstön henkilötyövuodet prosentteina 2014 Muut 25 % Korkeakoulutetut kirjastoammatilliset 30 % Kirjastoammatilliset 45 % Henkilötyövuodet Kirjaston palkkaama henkilökunta Henkilöstökulut

11 YHTEISTYÖ JA TIEDOTUS Koko henkilöstön yhteisiä työpaikkakokouksia on ollut kaksi ja yhteistyöryhmän kokouksia yhdeksän. Kesäkuussa järjestettiin koko henkilökunnan yhteinen kehittämispäivä. Kaikki työtiimit ovat pitäneet säännöllisesti osastokokouksiaan, joissa on keskusteltu yksikköä ja koko maakuntakirjastoa koskevista asioista. Johtoryhmä kokoontui kuusi kertaa ja kokousasioista on tiedotettu kaikille yksiköille. Kehityskeskustelut on käyty vuosittain koko henkilöstön kanssa. Maakunnan kirjastoväelle järjestettiin kaksi yhteistä kokousta ja sähköpostitse lähetettiin tietoa pikaisesti tiedotettavista asioista. Maakuntakirjaston omalle henkilöstölle lähetettiin 46 Kirjaston Torvi tiedotetta. Atk-työryhmä toimii vakituisena palvelun kehittäjänä, ryhmää johtaa taloussihteeri Kirsi Puuppo, jäseninä toimivat: osastonjohtaja Helena Aflecht suunnittelija Maarit Leinonen osastonjohtaja Lea Mentunen palvelujohtaja Päivi Oikkonen palvelujohtaja Leena Priha kirjastovirkailija Satu Luukkonen kirjastovirkailija Satu Perttamo toimistosihteeri Anneli Smal kirjastovirkailija Sari Uski Kirjaston Facebook-sivuilla on tykkääjiä yli 700. Sammonlahden kirjastolle perustettiin syksyllä omat Facebook-sivut, tykkääjiä on nyt noin 160. ASIAKASRAATI Asiakasraati kokoontui keväällä ja syksyllä kaksi kertaa. Tapaamisissa keskusteltiin nuorten kirjastopalveluista, kirjaston tapahtumista ja tiedottamisesta, lähikirjastojen asioista sekä asiakaspalautteesta. Kokoukset olivat muutoin pääkirjastolla, mutta syyskuussa tutustuttiin Korvenkylän uuteen lähikirjastoon. Osa raatilaisista osallistui kaupungin avoimet ovet tapahtumaan kirjastossa Raatilaisten joukosta on löytynyt myös kirjastomummo, jolla on omia satutuokioitaan pääkirjastossa. AKTIIVISTA TIEDOTUSTA JA MARKKI- NOINTIA Kirjaston tapahtumista lähetettiin medialle tiedotteita 58 kertaa. Lisäksi tapahtumista tiedotettiin kirjaston ja kaupungin koti- ja Facebook-sivujen kautta sekä Etelä-Karjalan tapahtumakalenterissa. Kirjaston sähköinen uutiskirje lähtee kuukausittain tilaajille, joiden määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta ollen tällä hetkellä noin 950 henkilöä. Asiakasraatilaiset miettimässä kirjaston tapahtumia kevään kokoontumisessa erikoiskirjastonhoitaja Elina Hokkasen johdolla. 9

12 3. KIRJASTOVERKKO JA AUKIOLOAJAT Kirjastot olivat avoinna yhteensä tuntia., Valtakatu 47 ma-pe 10-20, la Lehtisali: ma-pe 9-20 la 9-15, su Kesällä: ma-pe Lehtisali: ma-pe 9-19 Lähikirjastot: Joutseno, Keskuskatu 2 ma-to 10-19, pe 10-15, la Kesällä: ma-to 10-19, pe Korvenkylä, Asematie 14 ma-ke 12-19, to Suljettuna: : ma-ke 12-19, to alk.: ma-ke 12-19, to-pe Lauritsala, Hallituskatu 27 ma-to pe Kesällä: ma-ke 10-18, to-pe Mustola, Pitkäkatu 37 H ma 12-19, ke Kesällä: ma 11-18, ke Nuijamaa, Tassiantie 7 ti 10-16, to Kesällä: ti 10-15, Pulp, Ahvenlammentie 3 ma 12-19, to Kesällä: ma 12-19, to Sammonlahti, Sammontori 2 ma-to 10-19, pe Kesällä: ma-ke 10-18, to-pe Voisalmi, Voisalmentie 19 ma-ke 12-19, to-pe Kesällä: ma-ke 12-18, to-pe Ylämaa, Aapistie 1 ma, ti 15-19, ke 9-12, to 12-19, su PÄÄKIRJASTON TOIMINTAYMPÄRIS- TÖ rakennus täytti 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi entinen kaupunginarkkitehti piti luennon kirjastorakennuksen arkkitehtuurista syyskuussa. Talon kattorakenteita tutkittiin keväällä, kun heräsi epäily rakenteiden kestävyydestä. Onneksi epäilys oli aiheeton. Asiakkaiden pääsy pääkirjastoon ja pysäköintimahdollisuudet ovat olleet hankalia koko vuoden, kun Williparkki Oy on rakentanut Vapaudenaukion alle parkkihallia. Lisäksi pääkirjaston itäpuolelle on rakennettu Technopolis 2 taloa. Vaikka parkkihalli valmistui loppusyksystä, kirjaston asiakkaat eivät ole vielä löytäneet sitä. Vapaudenaukion maisemointi jäi ensi kesään, joten kulkureitit kirjastoon ovat edelleen epäselvät ja vaikuttanevat negatiivisesti kirjaston kävijä- ja lainauslukuihin vielä vuonna

13 KORVENKYLÄN KIRJASTO Korvenkylän lähipalvelupiste valmistui kesällä ja Korvenkylän uusi lähikirjasto avattiin yleisölle Vanha kirjasto suljettiin muuton takia Korvenkylän koulun yhteyteen valmistui tilat neuvolalle, päiväkodille ja kirjastolle. Uudessa kirjastossa on valoisaa, viihtyisää ja ennen kaikkea kirjastotoiminnalle tarkoituksenmukaista tilaa 220 m2. Asiakkaat ovat ottaneet uuden kirjaston ilolla vastaan, kirjaston käyttö onkin kasvanut syksyn aikana yli 40 prosenttia. Rakennuttajana hankkeessa toimi Lappeenrannan kaupungin tilakeskus, pääurakoitsijana oli Kuormaus ja kuljetusliike Jurvanen Ky. Arkkitehtuurisuunnittelusta vastasi Arkkitehtuuritoimisto Ovaskainen Oy. Korvenkylän kirjastossa on otettu käyttöön uutta tekniikkaa, asiakkaitten käytettävissä on nyt lainaus/palautusautomaatti. Korvenkylän uusi lähikirjasto PONTUKSEN KIRJASTON SUUNNITTELU KÄYNNISTYI Helmikuussa käynnistyi myös uuden Pontuksen päiväkoti- ja koulurakennuksen suunnittelu. Rakennukseen on tulossa tilat myös kirjastolle sekä nuorisotoimelle. Mustolan lähikirjasto muuttaa Pontuksen uusiin tiloihin niiden valmistuttua vuoden 2017 alkupuolella. Mustolan kirjasto 11

14 KIRJASTOAUTO WILLITYS Kirjastoauton ajoaikataulua uudistettiin keväällä 2014 niin, että auto ajaa kahdessa vuorossa ja lähes kaikkien pysäkkien ajat muuttuivat. Uusitun aikataulun periaatteena on, että aamupäivisin ajetaan koulu- ja päiväkotipysäkkejä ja iltaisin eri kaupunginosien pysäkkejä. Monia kaupunginosien iltapysäkkejä on siirretty aiempaa myöhempään ajankohtaan työssäkäyviä asiakkaita ajatellen. Pysäkkitoiveita kysyttiin kirjaston asiakkailta keväällä Kokonaan uusia pysäkkejä on tullut mukaan viisi ja kolme hiljaista pysäkkiä on poistunut. Pysäkkiverkon uudistus ja kahdessa vuorossa palveleminen näkyi vuonna 2014 myös kirjastoauton lainausluvuissa, jotka nousivat 43,4 % edellisvuoteen verrattuna. Kirjastoauto Willitys ja kuljettajavirkailija Heli Sutinen olivat mukana järjestetyssä koko perheen Kesän avaus tapahtumassa satamatorilla, jolloin asiakkailla oli mahdollisuus kysyä Heili-palveluista ja uudesta kirjastokortista. Heli Sutinen Kesän avaus tapahtumassa satamatorilla

15 4. KIRJASTOAINEISTO Aineistomäärärahaa oli : Kirja-aineistoon av-aineistoon lehtiin Aineistohankintoja tehtiin kaiken kaikkiaan kpl, e-kirjat mukaan lukien. Kokoelmien yhteismäärä oli kpl. Kirjoja hankintaan edelleen kirjastoon ylivoimaisesti muita aineistolajeja enemmän, 81,4 % hankinnoista oli kirjoja. Kokoelmat, kirjastoaineisto 2014 Hankinnat, kirjastoaineisto 2014 Ei sisällä e-kirjoja. 13

16 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS JA KÄVIJÄT Lainaukset aineistolajeittain: Maakuntakirjaston lainausluvut nousivat vuoden 2012 tasolle. Kokonaislainaus kaikissa maakuntakirjaston toimipisteissä oli yhteensä lainaa, joka on 14,28 lainaa/asukas, edellisvuoteen verrattuna nousua oli 1,64 %- yksikköä. sta lainattiin yhteensä lainaa ja sen osuus kokonaislainauksesta 55,32 %. Muihin kirjastoihin lähetettiin omasta kokoelmasta postitse kaukolainaa. Muista kirjastoista tilattiin 944 kaukolainaa. Fyysisiä käyntejä kirjaston toimipaikkoihin tehtiin yhteensä ja verkkokäyntejä lainoja vuodessa lainoja/aukiolopäivä lainoja/asukas 14,27 TIETOPALVELU JA INTERNETKONEI- DEN KÄYTTÖ Kirjastossa tehtiin tiedonhakuja henkilöstön toimesta keskimäärin kpl viikossa. Verkkotiedonhakuja Heilikirjastot..fi verkkokirjastosta tehtiin Heilikimpassa yhteensä kappaletta. Internet-, tablet-, älypuhelin ja tietokoneopastuksia järjestettiin 132 kertaa, osallistujia niissä oli yhteensä 158. Kirjaston asiakkaiden käyttöön varaamia tietokoneita käytettiin kertaa. Kirjalainaus Nuotit ja partituurit Dvd- ja blu-ray-levyt Videot 395 Cd-rom levyt Musiikkiäänitteet Muu av-aineisto Muut aineistot Kaunokirjojen lainaus Tietokirjojen lainaus Kokonaislainaus 2014 Kirjastokäynnit 2014 käyntiä vuodessa käyntiä/aukiolopäivä käyntiä/asukas 7,06 Vilkkaimmat lainauskuukaudet 2014 Tammikuu Lokakuu Maaliskuu Kokonaislainaus kuukausittain Kokonaislainaus kuukausittain tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 14

17 OPETUSMINISTERIÖN JA ALUEHALLINTOVIRASTON AVUSTUKSELLA TO- TEUTETTUJA HANKKEITA DigiCarelica DigiCarelica-hankkeessa hankittu digitointilaitteisto kiersi Etelä-Karjalan kuntien kirjastoissa vuoden ajan. Imatran kaupunginkirjastossa laitteisto ei käynyt, koska siellä on omat digitointilaitteet. Hanketyöntekijä kävi kunnissa opastamassa asiakkaita ja henkilökuntaa laitteiden käytössä. Hän työskenteli myös viikoittain maakuntakirjaston digipajassa. Alueen kunnissa laitteet ja opastaja olivat asiakkaiden käytettävissä 2 viikkoa keväällä ja 2 viikkoa syyskaudella. Kesällä laitteita käytettiin Lappeenrannan lähikirjastoissa Ylämaalla ja Joutsenossa, joista on pitkä matka pääkirjastoon digitoimaan. Eniten kunnissa haluttiin digitoida VHS-kasetteja ja diakuvia, mutta myös jonkun verran musiikkia ja valokuvia. Kiertävässä digipajassa kävi 655 asiakasta digitoimassa omia aineistojaan. Hanke sai mukavasti myönteistä julkisuutta eteläkarjalaisissa tiedotusvälineissä. Hankkeen yhtenä osana siirrettiin Etelä- Saimaa lehden digitaalinen lehtiartikkelitietokanta uudelle alustalle. Samalla tietokannalle suunniteltiin uusi graafinen ulkoasu ja artikkelien hakuominaisuuksia parannettiin. Tällä hetkellä tietokannassa on luettavissa noin kokotekstiartikkelia vuodesta 2003 lähtien. Muutoksen toteutti paikallinen NitroIdbrändi- ja mainostoimisto. Sivuston osoite on: Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi hankkeelle euroa. Pojat pääosassa : yläkoulun ja lukion pojat lukemaan Hankkeessa innostetaan nuoria lukemaan, tällä kertaa kohderyhmänä etenkin pojat. Vuoden 2009 PISAarvioinnissa tytöt lukivat kaikissa maissa poikia paremmin, mutta Suomessa ero tyttöjen hyväksi oli OECD-maiden suurin. Heikoissa lukijoissa oli selvästi enemmän poikia kuin tyttöjä. Vastaavasti erinomaisten lukijoiden joukossa tyttöjen osuus oli poikia suurempi. Myös lukemisen harrastamisessa tytöt ovat selvästi aktiivisempia kuin pojat. valmistelulla. Hanke tulee painottumaan ensi vuoteen, jolloin lähdetään vinkkaamaan Lappeenrannan sekä maakunnan yläkouluihin ja lukioihin. Lisäksi hankerahalla ostetaan henkilökunnalle koulutusta ja tilataan kouluille kirjailijavieraita. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi hankkeelle euroa. Pojat pääosassa -hanke on käynnistynyt poikia kiinnostavalla kirjailijavierailulla (Pasi Lönn) sekä kirjavinkkausten 15

18 Heilit kiertoon : työkiertoa Etelä- Karjalassa Maakunnallisessa työkiertohankkeessa haetaan ammatillista yhteyttä kollegoihin kuntarajojen yli. Hankkeessa pyritään vertailemaan erilaisia työtapoja, oppimaan uusia hyviä käytäntöjä sekä jakamaan osaamista. Yhteinen Aurorakirjastojärjestelmä tekee siirtymisen kirjastosta toiseen helpoksi. Hankerahalla ostetaan koulutusta työkierron erilaisista toteuttamistavoista, sen hyödyistä ja haitoista. Myös työkierrossa mukana olevien matkakustannuksia korvataan. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi hankkeelle euroa. Heili-kuljetuskokeilu Heili-kirjastokimpan aineistokuljetusten järjestämiseksi aloitettu kuljetuskokeilu jatkui ja siirtyi hankerahan loppumisen jälkeen Heili-kirjastokimpan kirjastojen omaksi toiminnaksi. Reitit ja aikataulut palvelevat kirjastojen tarpeita hyvin, kirjastokimpan koko aineisto saadaan nopeasti asiakkaiden käyttöön, asiakkaan kotikunnasta riippumatta. Lappeenrannan kirjastojen aineistoa on kuljetettu alueen muiden kuntien asukkaiden lainattavaksi kpl ja muista kunnista on Lappeenrantaan tullut lainaa. Hankkeeseen myönnettiin euroa. Heili Kakkonen Alueen yhteinen kirjastojärjestelmä Heili Kakkonen hankkeeseen palkattiin työntekijä siivoamaan Heili-tietokantaa. Työ alkoi 1.9. ja jatkuu noin vuoden. Tietokannan siivoustyön lisäksi hanketyöntekijän on tarkoitus tutkia Heili-kimpan varastointi- ja poisto-ohjeita, aineiston kiertonopeuksia sekä miten musiikki- ja lehtiaineistojen käyttö vaikuttaa hankintoihin jatkossa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi hankkeelle euroa. Aurora-kirjastojärjestelmä otettiin käyttöön joulukuussa Vuoden 2014 aikana käyttö vakiintui. Hankerahasta käytettiin suurin osa jo käyttöönottoprojektin aikana, vuonna 2014 järjestettiin yhteisiä koulutuspäiviä, joissa kerrattiin ohjelman toimintoja ja perehdyttiin Auroran luettelointiin. Hankkeeseen myönnettiin euroa 16

19 Sanataide koukuttaa lukemaan Lappeenrannan maakuntakirjasto sai vuosille apurahan hankkeelle Sanataide koukuttaa lukemaan. Hanke tukee valtakunnallista Lukuintolukukampanjaa paikallistasolla. Hankkeen suunnittelu käynnistettiin syksyllä Hankkeen kohteena ovat kohteena alkuopetusikäiset lapset esikoululaisista kakkosluokkaan. Pajoille saatiin ohjaajiksi äidinkielenopettaja Katri Niinimäki Paltta ry:n ja sanataideohjaaja Katja Koukkunen Etelä-Karjalan Metku ry:n kautta. Pajojen toteutus aloitetaan tammikuussa Hankkeeseen myönnettiin euroa. Sarjakuva haltuun sarjakuvaklinikka Sarjakuva tutuksi hanke alkoi vuonna 2012 tekemään sarjakuvaa tutuksi Etelä -Karjalan maakunnan kirjastoissa. Työpajoja ohjasi taiteilija Soli Perttu. Vuonna 2014 hankkeen jatkoajalla järjestettiin vielä kolme sarjakuvaklinikkaa Savitaipaleen, Parikkalan ja Luumäen kirjastoissa. Huhtikuun pajaan Savitaipaleen kirjastossa osallistui 12 piirtäjää, Parikkalan pajaan 5 ja Luumäen pajaan 2 piirtäjää. Kaikkiaan 143 piirtäjää osallistui Sarjakuva haltuun -sarjakuvaklinikalla hankkeen pajoihin. Palaute oli todella myönteistä osallistujilta ja kirjastoilta, kaikki saivat tiloihinsa hienot sarjakuvanäyttelyt esille pajojen jälkeen. Sarjakuvapajat nähtiin mainiona tapana esitellä kirjaston aineistoja ja innostaa nuoria harrastamaan itse. Ilahduttavaa oli, että hankerahalla saatiin myös ammattisarjakuvatekijöitä kertomaan työstään. Hankkeeseen myönnettiin euroa. Hengaa kirjastossa Hengaa kirjastossa hanke käynnistyi joulukuussa 2014 tilasuunnitelmalla, jonka Lappeenrannan maakuntakirjastolle laati sisustusarkkitehtiopiskelija Marianne Mäensivu Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta. Hän laati lasten- ja nuortenosastolle väri-, valaistus-, kaluste- ja tekstiilisuunnitelman nuorten nurkkausta varten. Suunnitelma toteutetaan vuoden 2015 aikana lainaustiskin uudistamisen yhteydessä. Hankkeeseen myönnettiin euroa. Tosi siistii - nuorisotyöntekijä kirjastoon Tosi siistii hanke käynnistyi , kun hankkeen nuorisotyöntekijä aloitti työt Sammonlahden lähikirjastossa. Nuorisotyöntekijä on läsnä kirjastossa, toimii nuorten kanssa, järjestää heille toimintaa ja tapahtumia (räppipaja, piirustuskerho, elokuvaillat, lautapelit) ja verkostoituu muiden alueen toimijoiden kanssa. Kirjaston henkilökunnalle on järjestetty koulutusta ja työnohjausta nuorten kohtaamiseen ja heidän kanssa toimimiseen. Hankkeeseen myönnettiin euroa. Hanke jatkuu vielä vuonna

20 LASTENKIRJASTOTYÖ 2014 MAAKUNTAKIRJASTOSSA Vuosi 2014 alkoi Lastenkirjainstituutin näyttelyllä Tätä kirjaa en lapselleni lue! Se esitteli eri syistä lapsilta kiellettyjä lastenkirjoja eri aikakausilta ja sai runsaasti mediahuomiota. Lainan päivänä 8.2. pääkirjastossa vierailivat Lappeenrannan Kaverikoirat pitämässä lukukoiraillan, jota seurasivat lukukoiraillat Lukuviikolla Lukukoiratoimintaa kokeiltiin myös lähikirjastoissa mukavalla menestyksellä, ja syksyllä lukukoira vierailikin pääkirjaston satuhuoneessa säännöllisesti kerran kuukaudessa. Lukemaan opettelevia lapsia kävi lukemassa ääneen hiljaiselle kuulijalle ja palaute oli todella myönteistä. Lukukoiran parina on aina koulutettu ohjaaja. Yhteistyötä Lappeenrannan Kaverikoirien kanssa jatketaan vuonna 2015 säännöllisenä lukukoiratoimintana. Satutuokioita järjestettiin vapaaehtoisvoimin. Kirjaston asiakasraatilainen Marjut Ropo-Lyytikäinen aloitti Kirjastomummon satuhetket Sadun päivänä ja piti sen jälkeen syksyllä neljä satutuokiota lasten- ja nuortenosastolla. Saimaan ammattiopiston lähihoitajaopiskelijat järjestivät opinnäytetyönään Satujen taikaa toimintapajat lapsille neljä kertaa marrasjoulukuussa. Pajoissa oi sadunkerrontaa, sadutusta, satujumppaa ja askartelua. Kirjastomummo Marjut Ropo-Lyytikäinen Lappeenrannan maakuntakirjasto jatkoi valtakunnallisen Lukuinto-hankkeen pilotointia yhdessä Myllymäen ja Lappeen koulujen kanssa. Lasten- ja nuortenosasto teki kouluilla kirjavinkkausta ja esitteli kirjoja myös opettajille. Kouluilta saatiin pääkirjastoon hienot Lukuinto esittäytyy -näyttelyt lasten digitarinoista, animaatioista, sarjakuvista ja omista kirjoista huhti-toukokuuksi Yhteistyönä tuotettiin myös ensimmäinen alkavan lukijan AL-KU lukudiplomi koulujen ja perheiden käyttöön. Lukukoira Elviira, ohjaajanaan Aila Hult 18

21 Lappeenrannan lasten ja nuorten kuvataidekoulun yhteistyöprojekti satumaalauksesta pääkirjaston lasten ja nuortenosastolle saatiin valmiiksi ja teos julkaistiin la , jolloin vietettiin valtakunnallista Sadun päivää. Maakuntakirjasto palkitsi kuvataidekoulun ja työtä ohjanneen opettaja Petri Rapon sekä maalausta eniten työstäneet sisarukset Maria ja Katja Tsygarevin kukin ja lahjakortein. Teoksen nimeksi tuli Taikametsä. Kirjastonkäytön opetusta ja kirjavinkkausta tehtiin pääasiassa luokille 1-6, mutta myös muutamille 7-8 luokille. Kulttuuripolku-työpajoja lasten- ja nuortenosasto ohjasi esikoululaisille sekä luokille 1 ja 3. Kulttuuripolkuun liitettiin vuonna 2014 mukaan esikoulu, joille kirjasto tarjoaa Kirjaleikki-pajoja. Lastenkonsertteja järjestettiin pitkin vuotta, mutta Lapsen Oikeuksien päivänä maakuntakirjasto sai Metkatlastenkulttuuriviikkojen pääkonsertin, jossa esiintyi laulava ja haitaria soittava Peppi Pitkätossu yhdessä Sirpa Kainulaisen harmonikkaoppilaiden kanssa. Konsertti järjestettiin yhteistyönä Metku ry:n kanssa. Lasten teatteriesityksissä tehtiin yhteistyötä sekä kaupunginteatterin että Nukketeatteri Kareluksen kanssa. Kaupunginteatterin näyttelijät AnnaKaisa Makkonen ja Samuli Punkka dramatisoivat Marjukka Polan säveltämän musiikkisadun Sadun maa esitykseksi, joka esitettiin maakuntakirjastossa Teatteri Karelus vieraili Ihmeellinen mylly- sekä Prinsessa ja ritari esityksillään kirjastoissa vuoden aikana. Teatteri Karelus Prinsessa ja ritari Taikametsä tekijöineen 19

22 MUSIIKKIOSASTON VUOSI 2014 Vuoden alussa olimme Heili-kirjasto, ja tämä toi mukanaan haasteita uuden työvälineen opettelussa. Uusi järjestelmä toi mukanaan paljon hyvää. Musiikin tiedonhaut ja asiakaspalvelu paranivat huomattavasti, koska meillä oli nyt käytössä kaikkien Heilikirjastojen kokoelmat. Aineisto kulki vilkkaasti paikasta toiseen, ja asiakas sai tarvitsemansa nuotin tai cd:n nopeammin, koska aina ei tarvittukaan kaukolainapyyntöä, vaan kappale löytyi alueen kirjastosta. Ilahduttavaa oli myös, että syksyllä saimme lainaushalliin flyygelin. Ensikonsertti pidettiin kaupungin avointen ovien päivänä, jolloin Johanna Tikka ja Anne Sirviö esiintyivät. Musiikkitapahtumia yleensäkin toivotaan paljon järjestettäviksi, mutta aina ne eivät tavoita kuulijaansa toivotulla tavalla. Yhteislaulut jatkuivat vilkkaana musiikinopettaja Antti Taipaleen johdolla. Naxos Music Library ja Naxos Video Library jatkoivat toimintaansa verkossa, ja nyt ne olivat saatavilla kaikille, joilla oli Heili -kirjastokortti. Vuoden suosituimmaksi musiikkialan tapahtumaksi osoittautui Jake Nymanin Love Records -ilta. 20

23 TAPAHTUMIEN TALO Kirjastoissa järjestettiin tapahtumia enemmän kuin edellisenä vuonna ja niissä kävi yli asukasta. Säännöllisesti toistuivat satutunnit, elokuvaesitykset, kirjastovierailut, kielikahvila, yhteislaulutilaisuudet ja lukupiirit. Kirjailijavieraista suosituimpia olivat Kjell Westö, Jake Nyman, Teemu Keskisarja ja Kalle Michelsen. Paltan järjestämä keskustelutilaisuus venäläisistä maahanmuuttajista keräsi peräti 55 kuulijaa. Lapsille suunnatut taikuri- ja nukketeatteriesitykset olivat todella suosittuja. Tapahtumien järjestämisessä kirjasto teki yhteistyötä Lukukeskuksen, Kirjoittajayhdistys Paltan, Etelä-Karjalan kansalaisopiston, Tietokirjailijat ry:n ja paikallisten ystävyysseurojen kanssa. TAPAHTUMIA Tammikuu Lukupiirit. ja Joutsenon kirjasto Satuja venäjäksi lauantaisin , ohjaaja Irina Krikun. Kielikahvilat, teemana urheilu. Lasten elokuvaesitys Muumien maailma: Seikkailu hattivattien saarella., Lauritsalan kirjasto, Sammonlahden kirjasto Thai-kulttuuria suomalaissilmin yleisöluento, Anneli Könni. Markku Lehtosen kirjan Minun Vironi esittely. Yhteislaulutilaisuus, vetäjänä Antti Taipale. Kansalaisopiston lausujien runoilta, teemana karjalainen luonto, ohjaajana Teija. Teatteri Karelus: Inhimillinen potretti. Nukketeatteria aikuisille. Helmikuu Nuorten leffaillat kerran viikossa, nuoriso-ohjaajat Liisa Väistö ja Jonna Huttunen. Sammonlahden kirjasto, pääkirjasto. Liisa Ihmemaassa, Imatran Teatterin näytelmäesitys. Harrastuspiiri: Kartat ja nykyvaltiot. Lukupiirit. ja Joutsenon kirjasto Lasten elokuvaesitys Muumien maailma: Seikkailu hattivattien saarella. Ylämaan kirjasto, Voisalmen kirjasto. Taikurimestari Vertanen esiintyy koululla. Pulpin kirjasto/koulu Yleisöluento: Teemu Keskisarja: Viipuri vuonna Lukukoirat. Lukukoira Alex. Joutsenon kirjasto Lastenkonsertti Harri & Hevoset. Lauantaivieras, toimittaja Marjo Pirilä haastattelee kaupunginjohtaja Kimmo Jarvaa. Yleisöluento: Lainaluontoa - riivatun lupiini!, FT Kimmo Saarinen. Peter Pan -musikaalin teosesittely. Kielikahvilat, teemoina luonto sekä pelit ja leikit. Kirjailijavieras: Virolainen jännityskirjailija Indrek Hargla. Miten syntyi August punikin poika? Keskustelemassa kirjailija Anna-Liisa Tarvainen ja fil.tri toimittaja Aimo Ruusunen. Yhteislaulutilaisuus, vetäjänä Antti Taipale. 21

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Toimintakertomus 2011 Lappeenrannan maakuntakirjasto KIRJASTOELÄMÄÄ Kirjasto on ollut oleellinen osa elämääni, sylilapsesta tähän päivään. Minut kannettiin äitini sylissä säännöllisesti

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Toimintakertomus 2012 Lappeenrannan maakuntakirjasto NÄPIT IRTI KIRJASTON RAHOISTA! Vuosi 2012 ei lukeudu maakuntakirjaston historian helpoimpiin. Kirjasto osallistui kaupungin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS

LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS 1 LAPPEENRANNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2012 - PALVELUVERKKOSELVITYS SISÄLTÖ Selvityksen tausta 2 Kirjasto lakisääteisenä peruspalveluna 2 Kirjastotoiminnan laatusuositusten ja strategioiden toteutuminen Lappeenrannan

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut Tilastokatsaus 2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2011 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilötyövuodet...3 Talous...3 Aineistoniteiden määrä...4 Aineistoniteiden

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu

Pääkirjastossa tapahtuu Pääkirjastossa tapahtuu Syksy 2018 Salon kaupunginkirjasto Keskustelua ylikulutuksesta ja elämäntavan kohtuullistamisesta lehtialueella ti 4.9. klo 16:00 19:00 Paikalla mm. Eeva-Stiina Lönnemo, Paula Lönnemo

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

MA 14.11. 10, 11 ja 12 10.00-12.00 12.00-15.00 12.00 OHJELMA Torsti kuutin sukellusseikkailut Saimaalla ja Jäätä rakastavat MLL:n Perhekahvila Saimaanharjun pleikkari-avoimet ovet Savitaipaleen lukion

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Toimintakertomus 2013 Lappeenrannan maakuntakirjasto HEILIÄ, KIRJASTOJUHLAA JA MONENLAISTA PÖHINÄÄ Lappeenrannan maakuntakirjaston vuosi 2013 jää kirjastohistoriaan maakunnallisen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu. Kevät 2019

Pääkirjastossa tapahtuu. Kevät 2019 Pääkirjastossa tapahtuu Kevät 2019 Lukupiirissä pääset keskustelemaan kirjallisuudesta ja jakamaan kokemuksiasi luetuista teoksista. Lukupiiri kokoontuu klo 17:00 lehtialueella Teemana psykologiset romaanit

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto

Toimintakertomus. Lappeenrannan maakuntakirjasto Toimintakertomus 2015 Lappeenrannan maakuntakirjasto KEHITYS KEHITTYY Maakuntakirjaston vuotta 2015 voi luonnehtia tasaisen kehityksen vuodeksi. Toimintaa on kehitetty olemassa olevien resurssien puitteissa

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Tulokset LAITURIPILKKI Rapasaari

Tulokset LAITURIPILKKI Rapasaari Tulokset 6.12.2008 LAITURIPILKKI Rapasaari 1 Marketta Mustonen 1425gr 2 Salli Härkönen 1415gr 3 Aili Jäppinen 1400gr 4 Edith Teräväinen 1385gr 5 Varpu Korhonen 1335gr 6 Lahja Salmi 1280gr 7 Arja Villanen

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen Ennakkotehtävät olivat - pohdit omia odotuksiasi/tavoitteittasi koordinaattoriverkoston toiminnalle - tutustut oman kuntasi/hankkeesi koulujen nykytilan arviointi yhteenvetoon - pohdi kuntasi/koulujesi

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Pöytäkirja 5/2012 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2012 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Pihlajamäki Anu (x) Kulo Eija-Liisa ( ) Salonen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Tuija Kauppinen 3001 Sivistyslautakunta Tuija Kauppinen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Tuija Kauppinen Marja-Liisa Brunou 3003

Lisätiedot

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton

Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton Maraton Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 (20.11.2018) 1.Tolksdorf Jonathan 3.21.10 (M 40/1) 2.Laitinen Seppo 3.27.50 (M 65/1) 3.Mäenpää Seppo

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

LAITURIPILKKI v. 2007

LAITURIPILKKI v. 2007 LAITURIPILKKI v. 2007 1.12.2007 LAITURIPILKKI Lappeenrannan satama 1 Vuokko Sirkiä 1685 gr 2 Marketta Huustonen 1370 gr 3 Aili Jäppinen 1240 gr 4 Lahja Salmi 1090 gr 5 Varpu Korhonen 1065 gr 6 Mirja Huotilainen

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Kaupunginhallitus 22 19.01.2015 Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat 1178/00.00.00.01/2014 KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh.

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 1 (4) Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 2017-2020 Johdanto Toiminnan ja tulosten arviointi kuuluu erottamattomana osana toiminnan kehittämiseen. Parhaimmillaan arviointi ja laatutyö ovat luonnollisia

Lisätiedot

Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton

Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset (10.03.2018) Maraton 1.Uusitalo Janne 3.55.28 (M 45/1) 2.Halmeenpää Marko 4.34.34 (M 55/1) 3.Koskinen Heikki 4.41.10 (M 65/1) 4.Moilanen Martti 4.45.51

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2010 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilökunta...3

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Teija Aho PuPo 26,80 16.6.2018 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,99 28.5.2018 Leppävirta 3 Riia Toivanen JuKu 23,40 10.6.2018 Juankoski 4 Asta Kankaala LepU

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 27.9.2018/vh MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko Huttu SuomVa

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 5 3. Tapahtumat... 6 4. Henkilöstö... 7 5. Kehittämishankkeet... 9 6. Maakuntakirjastotoiminta... 10 2 1. Kirjaston

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

kirjastossa

kirjastossa ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista Kirjastoverkkopalvelut Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista 2008 ASIAKASKYSELY KANSALLISISTA KIRJASTOVERKKOPALVELUISTA 1. Kirjastosektori ( Mitä kirjastosektoria edustat ) 2. Työtehtävä

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot