Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman yhtiöittämistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman yhtiöittämistä"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Tekninen lautakunta Asianro 846/ / Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman yhtiöittämistä historia Kaupunginvaltuusto Valtuutettu Jonni Moislahti jätti valtuustolle seuraavan aloitteen: Vierasvenesataman yhtiöittäminen Raisionlahden rannalla sijaitseva Hahdenniemen venesatama on yksi Suomen suurimmista venesatamista. Venepaikkojaon nykyisellään yli 700, minkä lisäksi alueella on tällä hetkellä myös noin 600 talvisäilytyspaikkaa veneille. Venepaikkojen täyttöaste on ollut pitkään 100 %. Alueen palvelut, ympäristö ja suuren yleisön tietoisuus ei kuitenkaan vastaa mielikuvaa, joka pitäisi tulla siitä, että on yksi Suomen suurimmista venesatamista. Alueen kehittämisestä on käyty vuosien ja vuosikymmenten saatossa paljon keskustelua ja tällä valtuustokaudella on tehty mm. valtuustoaloite viihde- ja toimintakeskuksen rakentamisenmahdollistamiseksi alueelle. Halua ja mahdollisuuksia alueen kehittämiselle siis löytyy, mutta voi kysyä onko kaupungilla itsellään kykyä ja tahtoa siihen? Hahdenniemen alueella on kaavoitusprosessi käynnissä, jossa on hahmoteltu sijoitettavaksi viihdekeskuksenlisäksi mm. Nesteentien varteen uusia liike- ja varastorakennuksia venesataman toimintaa tukeville yrityksille. Tämä mahdollistaisi uusien työpaikkojen synnyn, kun venealaan liittyvät yritykset saisivat hyvää nostetta tällaisesta ainutlaatuisesta alan keskittymästä sataman välittömässä läheisyydessä. Vastaavasti veneilijät saisivat kätevästi tarvitsemiaan palveluita. Vastaavia liikepaikkoja ja kokonaisuutta ei ole tarjolla muualla. Sataman aktiiviset käyttäjät eli veneilijät tulee ottaa alueen kehittämisessä ja jokapäiväisessä arjessa huomioon. Veneilijät ovat toivoneet alueelle lisä erilaisia palveluita, parempaa turvallisuutta, nykyisten rakennelmien uusimisia, jne. Käyttäjät maksavat mm. laituripaikoistaan vuokraa ja toivovat tietysti saavansa riittävästi vastinetta rahoilleen tilojen ja palveluiden osalta. Hahdenniemen satama-alueen potentiaali virkistysalueena sekä jonkinlaisena kesäisenä viihde- ja vapaa-ajanviettopaikkana myös veneettömille raisiolaisille on suuri. Aikanaan Hahdenniemessä on ollut jopa suosittu uimaranta, josta nykyiset nuoremmat sukupolvet ei tosin edes tiedä mitään. Ajatus aurinkoi-

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) sesta kesäpäivästä pyöräretkellä lasten kanssa jätskille viihtyisälle sataman terassille katselemaan veneitä ja ihmisiä, voisi ehkäpä olla oikeasti ihan todellista. Tämä vaatisi sataman kehittämistä ja elävöittämistä monessa suhteessa. Kaupungin lakisääteinen tehtävä ei ole pyörittää omaa venesatamaa. Kaupungin ei tulisi kerätä veneilijöiltä laiturimaksuja omiin kuluihinsa satsaamatta satamapalveluihin, mutta toisaalta ei yhteisiä veroeurojakaan tulisi käyttää vain veneilijöiden palveluihin. Mielestäni olisikin hyödyllistä, että Raisiolle monin eri tavoin merkittävän alueen kehittämisestä ja jokapäiväisestä toiminnasta vastaisi yksi taho, uusi perustettava yhtiö, jolle kaupunki alueet ja toiminnan luovuttaisi. Satamayhtiö pystyy paremmin pyörittämään jokapäiväistä talvi- ja kesätoimintaa, ja kuuntelemaan asiakkaidensa eli mm. veneilijöiden sekä alueella olevien ja/tai halajavien yritysten ja yrittäjien toiveita alueen palveluvalikoiman kehittämisessä. Siten myös kaavaprosessissa mukana olevien alueiden luovuttaminen yhtiölle voisi olla perusteltua. Ehdotan, että kaupunki selvittää vierasvenesataman yhtiöittämisen hyödyt ja haitat, sekä arvioi kaupungin 100 %:sti omistaman yhtiön liiketoiminnalliset mahdollisuudet ja arvioi kustannusvaikutukset nykyisiin käyttäjämaksuihin. Tavoitteena tyytyväiset kotisatamaveneilijät, vieraat veneilijät, alueen yrittäjät/yritykset sekä muut raisiolaiset asukkaat ja veronmaksajat. Raisiossa Jonni Moislahti Pipsa Allén Jyrki Aaltonen Risto Nikkonen Elisa Vuorinen Jan Stenlund Riikka Visa Eeva Savola Tuija Hyytiä Heikki Arikka Seija Sorsavirta Janette Broberg Karoliina Harju Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Jonni Moislahden jättämän aloitteen koskien vierasvenesataman yhtiöittämistä teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Tekninen johtaja Antti Korte : Aloitteessa esitetään, että kaupunki selvittää vierasvenesataman yhtiöittämisen hyödyt ja haitat, sekä arvioi kaupungin 100 %:sti omistaman yhtiön liike-

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) toiminnalliset mahdollisuudet ja arvioi kustannusvaikutukset nykyisiin käyttäjämaksuihin. Hahdenniemen pienvenesatama on luonteeltaan kotisatama ja tulevaisuudessa maankäytön ja palveluitten kehittyessä rooli vierasvenesatamana tulee kasvamaan. Menestyvät ja vilkkaat vierasvenesatamat sijaitsevat tyypillisesti matkailullisesti houkuttelevissa paikoissa. Tästä näkökulmasta Hahdenniemen sataman lähiympäristöä tulee kehittää siihen suuntaan, että vierailuun houkuttelevia toimintoja löytyisi lähiympäristöstä. Satama-alueen ympäristöstä tehdyt suunnitelmat osoittavat, että Hahdenniemessä on merkittävää kehittämispotentiaalia myös tästä näkökulmasta. Maankäytön suuntaviivat määritetään alueelle laadittavilla asemakaavoilla, joiden perusteella tulevat toimijat pystyvät suunnittelemaan hankkeensa kestävälle pohjalle. Satama-alueen asemakaavan muutostyö on saatu ensimmäisen vaiheen osalta valmiiksi. Asemakaava hyväksyttiin loppuvuodesta 2015 ja se mahdollistaa satamatoimintoja tukevan liikerakentamisen alueelle. Seuraavan vaiheen suunnittelu on jo käynnistetty. Satama-alueen kokonaiskehittäminen vaatii vielä kolmannen asemakaavavaiheen, jonka jälkeen koko aluetta koskeva maankäyttö on selvillä. Ensimmäisessä vaiheessa alueelle tulevat palvelut vastaavat ensisijaisesti kotisataman asiakkaiden tarpeisiin ja liittyvät lähinnä veneiden myymiseen, ostamiseen, huoltamiseen sekä telakointiin. Seuraavissa vaiheissa maankäytössä otetaan vahvemmin huomioon palveluiden laajentuminen käsittämään myös muita kuin veneilijöiden välittömiä tarpeita. Tällaisia ovat esimerkiksi ravintolapalvelut sekä mahdolliseen uimarantaan liittyvät palvelut. Maankäytön kehittäminen ja tonttien muodostaminen liike-elämän ja yrittäjien käyttöön on kaupungin ydintoimintaa eikä sitä voi ulkoistaa. Mielestäni kaupungin tulee huolehtia siitä, että Hahdenniemen alueen maankäyttö tulee vahvistettua asemakaavoituksella ja että kaupunki tekee aikanaan sopimukset alueen tulevien yrittäjien kanssa. Telakointi- ja laituripaikkojen vuokraustoiminta puolestaan ei kuulu kaupungin ydintoimintoihin. Jatkossa kun alueen maankäytölliset asiat on ratkaistu, tulee pohdittavaksi kuinka aluetta jatkossa hallinnoidaan ja ohjataan. Yhtenä vaihtoehtona on operaattorin kilpailuttamien, joka ottaa vastatakseen mm. laituripaikkoihin ja telakointiin liittyvät tehtävät. Tämän lisäksi operaattorille voidaan myös luovuttaa alueen ylläpitoon ja kehittämiseen liittyviä muita tehtäviä. Kaupungin täysin omistaman yhtiön perustaminen pyörittämään satamatoimintoja ei tuo mielestäni merkittäviä etuja nykyisten hankkeiden eteenpäin viemisessä, eikä nykytoimintojen pyörittämisessä. Aloitteessa ei esitetäkään yhtiön perustamista heti, vaan aloitteessa esitetään, että kaupunki selvittää venesataman yhtiöittämisen hyödyt ja haitat. Tämä selvitystyö on syytä käynnistää samalla kun maankäytön suunnittelu etenee. Tulevaisuuden vaihtoehdot myös tästä näkökulmasta tulee selvittää. Samassa yhteydessä tulisi mie-

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) lestäni tutkia myös muita vaihtoehtoja kun yhtiöittämistä. Tutkittavana vaihtoehtona voisi ainakin olla operaattorivaihtoehto. Kokonaisuutena tulisi selvittää satamatoimintojen ja siihen läheisesti liittyvien kokonaisuuksien liiketaloudelliset mahdollisuudet. ehdotus Tekninen johtaja Antti Korte Tekninen lautakunta antaa kaupunginhallitukselle Jonni Moislahden ym. valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. ehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus päättää - merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja - saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 110/10.03.01.01/2013 79 Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa

Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 648/10.03.01.01/2016 18 Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa historia Kaupunginvaltuusto 13.6.2016

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 45 18.5.2015 Asianro 752/10.03.01/2014 126 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien kasvisruuan lisäämistä päiväkodeissa ja kouluissa

Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien kasvisruuan lisäämistä päiväkodeissa ja kouluissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 384/12.01.03/2017 121 Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien kasvisruuan lisäämistä päiväkodeissa ja kouluissa historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (63) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:35

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (63) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:35 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (63) Kokoustiedot Aika 17.10.2016 maanantai klo 18:00-19:35 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1.

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 231 17.6.2019 Asianro 1051/00.04.02/2018 87 Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 43 13.3.2017 Tekninen lautakunta 51 18.4.2017 Asianro 392/10.03.02.00/2017 65 Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 153 12.11.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 64 15.5.2019 Asianro 1141/10.03.02.00/2018 198 Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista Kunnanhallitus 34 0..05 Kunnanvaltuusto 5 6..05 Maa-alueiden vaihto Helsingin kaupungin kanssa Strömsbyssä 880/0.00.0/05 Kunnanhallitus 0..05 34 Kunta ja Helsingin kaupunki ovat neuvotelleet maa-alueiden

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-20:22

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-20:22 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (96) Kokoustiedot Aika 14.01.2013 maanantai klo 18:00-20:22 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Karoliina Harju Ari Leinonen Pipsa

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Veneiden säilyttäminen Pyhäjärven rannalla

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Veneiden säilyttäminen Pyhäjärven rannalla Kaupunginvaltuusto 46 04.03.2013 Kaupunginhallitus 105 25.03.2013 Tekninen lautakunta 72 18.06.2013 Kaupunginhallitus 247 19.08.2013 Tekninen lautakunta 85 10.09.2013 Kaupunginhallitus 293 30.09.2013 Vastaus

Lisätiedot

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 82 27.8.2012 Asianro 337/10.03.01.00/2012 4 Valtuustoaloite: Selvityksen laatiminen koulukeskuksen parkkipaikoista Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien Raision kaupungin tonttitarjoamaa ja lapsiperhekiintiö-tontteja

Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien Raision kaupungin tonttitarjoamaa ja lapsiperhekiintiö-tontteja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 73 18.3.2013 Asianro 418/10.00.02.01/2013 187 Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien Raision kaupungin tonttitarjoamaa ja lapsiperhekiintiö-tontteja

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Kaupunginhallitus 276 15.9.2014 Kaupunginhallitus 300 6.10.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 82 Raision

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi

Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1018/00.01.02/2014 105 Raision kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma vuosiksi 2016-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 307: Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (5) 153 Valtuutettu Seija Muurisen aloite frisbeegolfrata Laajasaloon Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto,

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 75 1.9.2014 Ympäristölautakunta 19 16.3.2017 Asianro 753/11.01.04/2014 116 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 87 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7640/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7640/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 7 22.1.2019 Kaupunginhallitus 28 28.1.2019 10 Asianro 7640/12.05.03/2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pienten koululaisten

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen rakentamisvelvoitteen täyttämiselle / Kiinteistö Oy Raision Kauppapuisto (NCC Property Development Oy)

Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen rakentamisvelvoitteen täyttämiselle / Kiinteistö Oy Raision Kauppapuisto (NCC Property Development Oy) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 94 10.3.2014 Kaupunginhallitus 148 14.4.2014 Kaupunginhallitus 117 11.4.2016 Asianro 244/10.00.02.03/2014 137 Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 471 V Ryj / Valtuutettu Päivi Lipposen aloite Tattarisuon asuinalueen viihtyvyyden kehittämisestä päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 368 30.10.2017 Asianro 850/02.02.00/2017 190 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.10.2017 368 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Virkistysalueselvityksen pohjalta tehtyjen kehittämisehdotusten tilannekatsaus ja päivitys

Virkistysalueselvityksen pohjalta tehtyjen kehittämisehdotusten tilannekatsaus ja päivitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 359 7.10.2013 Asianro 923/10.03.01.01/2013 382 Virkistysalueselvityksen pohjalta tehtyjen kehittämisehdotusten tilannekatsaus ja päivitys Päätöshistoria

Lisätiedot

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 29.10.2018 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,

Lisätiedot

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 281/12.04.01/2013 455 Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Edustajien valinta työryhmien, yhdistysten, säätiöiden, kuntayhtymien, yhtiöiden ja yhteistyöelimien hallintoon

Edustajien valinta työryhmien, yhdistysten, säätiöiden, kuntayhtymien, yhtiöiden ja yhteistyöelimien hallintoon Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 44 9.2.2015 Asianro 113/00.00.01/2015 76 Edustajien valinta työryhmien, yhdistysten, säätiöiden, kuntayhtymien, yhtiöiden ja yhteistyöelimien hallintoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 75 Valtuutettu Jape Lovénin aloite Vuosaarenlahden venesataman kehittämisestä junioritoiminta huomioiden Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta työryhmien, yhdistysten, säätiöiden, kuntayhtymien, yhtiöiden ja yhteistyöelimien hallintoon

Kaupunginhallituksen edustajien valinta työryhmien, yhdistysten, säätiöiden, kuntayhtymien, yhtiöiden ja yhteistyöelimien hallintoon Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 04.02.2013 Asianro 214/00.00.01/2013 49 Kaupunginhallituksen edustajien valinta työryhmien, yhdistysten, säätiöiden, kuntayhtymien, yhtiöiden ja yhteistyöelimien hallintoon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (57) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:24

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (57) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:24 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (57) Kokoustiedot Aika 15.10.2018 maanantai klo 18:00-19:24 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa Susanna Mäntysaari Jari Salonen,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013

Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013 Kunta- ja palvelurakennehanke Esityslista 2/2013 Turun kaupunkiseudun kuntakokous Kokousaika Tiistai 27.8.2012 klo 16.30 Kokouspaikka Turun kaupungintalo, Aurakatu 2 Asialuettelo 1 Avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (45) Kaupunginvaltuusto 20.01.2014. Kokoustiedot. Aika 20.01.2014 maanantai klo 18:00-19:40. Valtuuston istuntosali

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (45) Kaupunginvaltuusto 20.01.2014. Kokoustiedot. Aika 20.01.2014 maanantai klo 18:00-19:40. Valtuuston istuntosali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (45) Kokoustiedot Aika 20.01.2014 maanantai klo 18:00-19:40 Paikka Lisätietoja Valtuuston istuntosali Juhlavaltuusto Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (37) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-20:00. Valtuuston istuntosali

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (37) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-20:00. Valtuuston istuntosali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (37) Kokoustiedot Aika 14.03.2016 maanantai klo 18:00-20:00 Paikka Valtuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 33 1.2.2016 Asianro 204/10.00.02.00/2016 63 Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit 801-806 ja 809 Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

Valtuustosali ja kaupunginhallituksen kokoushuone

Valtuustosali ja kaupunginhallituksen kokoushuone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (23) Kokoustiedot Aika 11.02.2019 maanantai klo 14:02-19:07 Paikka Valtuustosali ja kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Kokoustauot klo 15.40-15.52 ja 17.27-17.37

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (44) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-18:45

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (44) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-18:45 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (44) Kokoustiedot Aika 07.09.2015 maanantai klo 18:00-18:45 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1.

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 33 1.2.2016 Kaupunginhallitus 63 7.3.2016 Asianro 204/10.00.02.00/2016 109 Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit 801-806 ja 809 Päätöshistoria

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 Elinkeino- ja 98 10.10.2014 Elinkeino- ja 109 17.10.2014 Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112 11.11.2014 Kalajoen sataman yhtiöittäminen 395/00.01.00/2011

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 107 Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 309: Kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:06

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:06 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Kokoustiedot Aika 12.10.2015 maanantai klo 18:00-19:06 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1.

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 735/02.02.00/2015 303 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (25) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:30

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (25) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:30 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (25) Kokoustiedot Aika 12.12.2016 maanantai klo 18:00-19:30 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1.

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Toripaikkojen, virkistysalueiden, kasvimaapalstojen ja polttopuun hintojen muuttaminen

Toripaikkojen, virkistysalueiden, kasvimaapalstojen ja polttopuun hintojen muuttaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 347/02.05.00/2013 42 Toripaikkojen, virkistysalueiden, kasvimaapalstojen ja polttopuun hintojen muuttaminen Kaupunginpuutarhuri Olli Punta 27.2.2013: Toripaikat:

Lisätiedot