KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 KOTEL (7) KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien, laitteiden, järjestelmien ja ohjelmistojen suunnittelussa, valmistuksessa, hankinnassa ja ylläpidossa. Tavoitteisiinsa yhdistys pyrkii yhdistämällä jäsenistönsä tietotaitoa ja tuottamalla tutkimustoiminnalla uutta tietoa ajankohtaisista asioista. Käytännössä toimenpiteet ovat seminaarien järjestäminen, projektien organisointi ja työryhmätoiminta. 2 TOIMINTAVUOSI 2014 Vuoden 2014 aikana järjestettiin kaksi työryhmien toimintapäivää ja kaksi avointa työryhmäkokousta. Kolme työryhmää kokoontui vuoden aikana säännöllisesti. Vuoden 2014 aikana käynnistettiin kaksi tutkimushanketta. Toimivien työryhmien kokonaisjäsenmäärä oli vuoden lopussa 80 jäsentä, kun se vuonna 2013 oli 75. Kolme työryhmää kokoontui säännöllisesti vuonna Vuoden aikana järjestettiin kaksi omakustanteista laajennettua työryhmäkokousta. Lisäksi järjestettiin kaksi kaikille ryhmille avointa koulutuspäivää, jotka saavuttivat hyvän suosion (15 ja 22 osallistujaa). Vuoden 2014 aikana käynnistettiin kaksi tutkimushanketta. Tutkimushankkeiden volyymi oli ,12 (budjetoitu ). Tutkimustoiminnan volyymi kasvoi selvästi vuoden 2013 tasosta (8 522 ), mutta budjetoidusta jäätiin hiukan jälkeen. KOTELin kokonaismenot olivat ,69 (budjetoitu ) ja toteutunut tulos oli ennen veroja ,87 (budjetoitu 0,00 ). Vertailuksi vuonna 2013 kokonaismenot olivat ,72 ja tulos ennen poistoja ja veroja 2 628,57. KOTELin talouden kannalta vuoden 2014 tärkein asia oli verottajan tarkennettu ohjeistus koskien KOTELin arvonlisäverovelvollisuutta. Verottaja totesi KOTELin tulkinneen aikaisempaa ohjeistusta osittain virheellisesti ja edellytti KOTELin korjaamaan sekä vuoden 2014 ensimmäisien kuukausien että koko vuoden 2013 arvonlisäveroraporttinsa. Verottajalla on näkemyksensä tueksi myös oikeuden lainvoimainen päätös toisen yhdistyksen asiassa. Toimiston toiminnan tulos (2 092,26 ) ennen vuoden 2013 arvonlisäverojen viivästysmaksuja oli melko täsmälleen budjetoitu (2 000 ). Eurooppalaiseen yhteistyöhön kuluvaa erilliskulua seurataan KOTELin taloudessa erikseen. Vuoden 2014 eurooppalaisen yhteistyön kulut olivat (budjetoitu ). Elektroniikan tutkimuksen ja kehityksen yhteistyöelin KOTEL ry c/o VTT Expert Services Oy Kivimiehentie 4, ESPOO PL 1001, VTT, puh , telefax ,

2 3 HALLITUS KOTEL (7) Julkaisujen myynti oli päättyneenä vuonna 207,20 (budjetoitu 100 ). Vuoden 2014 julkaisutoiminta oli erittäin hiljaista eikä julkaisutoiminta aiheuttanut toimistolle kuluja. KOTELilla oli vuoden 2014 lopussa 18 jäsentä (vuonna 2013 KOTELilla oli 20 jäsentä), yksi lisäjäsen (vuonna 2013 niitä oli 1) ja 2 koejäsentä (vuonna 2013 oli 3). Hallitus on vuonna 2014 kannustanut tutkimushankkeiden käynnistymistä ja ohjannut työryhmien toimintaa sekä valvonut talouden hoitoa. Hallitus on nimennyt keskuudestaan vastuulliset johtajat KOTELin tutkimushankkeisiin. Hallituksen puheenjohtajana toimi vuonna 2014 Tero Tasa. Varapuheenjohtajana toimi vuoden 2014 alussa Anssi Ruokonen ja vuosikokouksen jälkeen Lauri Nevavuori. Hallituksen kokoonpano vuonna 2014 on esitetty liitteessä 4. Hallitus kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa ja strategiaryhmä kaksi kertaa. Hallituksen asettamaan strategiaryhmään kuuluivat alkuvuodesta Tero Tasa, Anssi Ruokonen, Antti Turtola ja Markku Juntunen ja vuosikokouksen jälkeen Tero Tasa, Lauri Nevavuori ja Antti Turtola. Vuoden 2014 aikana hallitus aktivoi työryhmien toimintaa järjestämällä kaksi koulutuspäivää. 4 TYÖRYHMÄT KOTELilla oli vuoden 2014 lopulla neljä työryhmää (vuonna 2013 työryhmiä oli myös neljä). Näissä työryhmissä oli mukana toiminnassa yhteensä 80 jäsentä (vuonna jäsentä) ja kullakin työryhmällä oli keskimäärin 3 kokousta (vuonna kokousta). Aktiivisuus säilyi käytännössä samalla tasolla kolmessa työryhmässä. Toimivat ryhmät kokoontuivat säännöllisesti ja yksi työryhmä odotti koko vuoden toimintaansa uutta innostusta sekä päivitettyä teemaa ja sisältöä. Vuoden aikana työryhmien puheenjohtajat kokoontuivat tammikuussa laajennettuun strategiaryhmään esittelemään suunnitelmansa alkavalle vuodelle. KOTELin toimivat työryhmät vuoden 2014 lopulla: jäseniä kokouksia TR5 Ympäristötestit 19 4 TR6 Luotettavuustekniikka 16 4 TR19 Ympäristökysymykset 25 4 TR21 Energiatehokkuus ja lämmönhallinta 20 0 Työryhmien koulutuspäivät Koulutuspäivien tavoite on ollut työryhmien vuorovaikutusten lisääminen, poikkitieteellisyyden lisääminen ja sen avulla käynnistää uusia hankkeita. Vuoden 2014 aikana järjestettiin kaksi työryhmien yhteistä koulutuspäivää Hanasaaressa. Ensimmäinen pidettiin teemalla Elektroniikka ajoneuvossa ja siihen osallistui 15 henkeä. Toinen pidettiin teemalla Design for Reliability ja siihen osallistui 22 henkeä. Koulutuspäivä on vakiintunut KOTELin työryhmille suuntaamaksi toimintamuodoksi ja se on saavuttanut jokaisella kerralla tavoitteensa niin sisällöllisesti kuin osallistujamäärän suhteen.

3 5 TYÖRYHMIEN TYÖN TULOKSET KOTEL (7) Kolme toimivaa työryhmää käyttää toimintamuotonaan teema-aiheisten kokousten järjestämistä. Näissä kokouksissa pitää joku ryhmän jäsen tai kutsuttu vieras alustuksen valitusta aiheesta, jonka jälkeen ryhmän muut jäsenet kertovat omia kokemuksiaan aiheesta. Osa kokouksista on pidetty aiheeseen sopivissa yrityksissä, jolloin alustajina on ollut isäntäyrityksen edustajia. Kokousten tavoitteena oli lisätä kaikkien osallistujien tietämystä valituista aiheista. TR5 ja TR6 järjestivät yhteisen laajennetun työryhmäkokouksen Kokoushotelli Sofiassa otsikolla Reliability requirements, materials & message to management - Share, create and learn. Kokouksessa käsiteltiin otsikon mukaisia aiheita alustuksien avulla. Kokoukseen osallistui 11 henkeä. TR5 ja TR6 järjestivät kokousmatkan Hämeeseen. Sen teemana oli Reliability testing and field failure analysis & safety in electronics ja kohteina olivat Agco Power ja Valtra. Matkalle osallistui 24 henkeä. TR19 järjesti loppuvuodesta tutustumiskäynnin EU:n kemikaalivirastoon. Muina aiheina käsiteltiin mm. Single market for green products ja materiaalitietokannat. Aktiivisuus osallistua KOTELin järjestämiin tilaisuuksiin säilyi suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna Yleisen aktiivisuuden lisääntyminen KOTELin jäsenistössä toivotaan jatkossa lisäävän KOTELin toimintojen aktiivisuutta. 6 TUTKIMUSHANKKEET 7 TOIMISTO Tutkimustoiminnan volyymi vuonna 2014 oli ,12 (vuonna 2012 volyymi oli 8 548,45 ). Vuoden aikana käynnistettiin kaksi hanketta ja ne jatkuvat vuoden 2015 aikana. Vuoden 2014 aikana tehtiin kahta tutkimushanketta: KOTEL 131: Optimizing costs and maintaining reliability throughout product lifecycle (RECO) ( , ) KOTEL 141: Reliability and lifetime estimation of flexible capacitor (REFLEX) ( , ) Toimiston resursseja on käytetty tutkimushankkeiden käynnistämiseen ja niiden hallintaan, talouden hoitoon, julkaisutoimintaan sekä tiedottamiseen. Vuoden aikana julkaistiin yksi raportti. KOTELin tiedotustoimintaa hoidettiin lähinnä kotisivujen ja sähköpostiviestien avulla. Toimiston resurssit on kuluneen vuoden aikana hankittu VTT Expert Services Oy:ltä. KOTELin toiminnanjohtajana on toiminut Antti Turtola ja toimistosihteerinä Hilkka Huttunen. KOTELin toimiston käytössä olleet resurssit supistuivat vuoden aikana, koska KOTEL tarkensi arvonlisäveron kirjaamistaan verottajan ohjeistuksen mukaisesti.

4 KOTEL (7) 8 MUUTA TOIMINTAA 9 JÄSENISTÖ Eurooppalaisen CEEES (Committee of European Environmental Engineering Societies) yhteistyön käytännön hoidosta vastaa SEEF-ryhmä, johon osallistuvat työryhmien TR5 ja TR6 edustajat sekä muut eurooppalaisesta yhteistyöstä kiinnostuneet KOTELin jäsenet. SEEF ei kokoontunut vuoden 2014 aikana erilliseen kokoukseen, vaan aiheita käsiteltiin työryhmien TR5 ja TR6 kokouksissa. KOTEL osallistui CEEESin kokouksiin ja sen yhteydessä toimiviin työryhmiin (Reliability and ESS: 2 henkilöä, Mechanical Environments: 1 henkilö ja Climatic and Air Pollution Effects: 1 henkilö). Kotimaisia yhteyksiä on hoidettu ensisijaisesti Teknologiateollisuuden ja SESKOn kanssa. KOTELin perimä vuosimaksu vuonna 2014 oli pieniltä jäseniltä 1 000, keskisuurilta jäseniltä ja suurilta jäseniltä Lisäjäsenen vuosimaksu oli 200. Vuoden 2014 aikana KOTELin jäsenistössä tapahtuivat seuraavat muutokset: Vuonna 2013 jäseneksi liittyneen Kemppi Oy jäsenyys astui virallisesti voimaan tammikuussa 2014, Teknologian tutkimuskeskus VTT erosi KOTELin jäsenyydestä, Wallac Oy erosi KOTELin jäsenyydestä, Eaton Power Quality Oy erosi KOTELin jäsenyydestä. KOTELilla oli vuoden 2014 lopussa 18 jäsentä (vuonna 2013 KOTELilla oli 20 jäsentä). KOTELilla oli vuoden 2014 lopulla yksi lisäjäsen (vuonna 2013 KOTELilla oli yksi lisäjäsen). Vuoden 2014 aikana KOTELissa toimi kaksi koejäsentä.

5 KOTEL (7) KOTELIN TILINPÄÄTÖS (Euroissa) TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA TUOTOT Myyntitulot Kurssi- ja tutkimustoiminnan tulot 207, ,62 0, ,45 Varsinaisen toiminnan tulot , ,45 KULUT Varsinaisen toiminnan kulut , ,72 KULUJÄÄMÄ , ,27 Vuosimaksut Toiminta-avustukset ,00 0, ,00 0,00 Varainhankinta , ,00 Korkotulot Korkokulut Ei vähennyskelpoiset kulut 0,40 0,00 0,00 18,74 14,90 0,00 Rahoitustuotot ja -kulut 0,40 3,84 OMATOIMINEN TUOTTO/ KULUJÄÄMÄ , ,57 Poistot 0,00 0,00 Verot 530,40 0,00 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , ,57

6 KOTEL (7) KOTELIN TILINPÄÄTÖS (Euroissa) TASE TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Koneet ja kalusto 0,00 0,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Myyntisaamiset Siirtosaamiset ,00 0, ,15 Rahat ja pankkisaamiset , ,02 VASTAAVAA yhteensä , ,17 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Toimintapääoma , ,95 Korjaukset edelliseen tilikauteen ,96 Tilikauden ylijäämä , ,57 Oma pääoma yhteensä , ,52 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat Siirtovelat Muut lyhytaikaiset velat 3 185, , ,60 81,65 Vieras pääoma yhteensä ,74 81,65 VASTATTAVAA yhteensä , ,17

7

8

9

10 Lisätietoja KOTELin tilinpäätökseen KOTEL LIITE 3 Sivu 1 (2) TILIN NIMI TOIMISTO JULKAISUT CEEES KOULUTUS TUTKIMUS YHTEENSÄ TUOTOT Aineiston myynti 207,20 207,20 Luottotappiot MYYNTITULOT YHTEENSÄ 207,20 207,20 Kurssimaksut 1 189, ,50 Tutkimustoiminta , ,12 Luottotappiot 0,00 KURSSIT JA TUTK.YHTEENSÄ 1 189, , ,62 TUOTTO YHTEENSÄ 207, , , ,82 KULUT Tsto palkat ja yleiskust , , , ,56 Muut palkat ja palkkiot 300,00 300, , ,00 Sosiaaliturvamaksu 0,00 Laitteet ja laitevuokrat Matkakulut 728,86 600, ,86 Edustuskulut 0,00 Postituskulut Tarvikkeet 0,00 Lehdet ja kirjallisuus Monistus Painatus Vieraat palvelut 7 994, , ,90 Pankkikulut 186,34 186,34 Kokous- ja neuvottelukulut 2 266, , ,03 Muut kulut 30,00 500,00 530,00 Luottotappio 0,00 KULUT YHTEENSÄ ,14 0, , , , ,69 VARS. TOIM. TUOTTO/KULUJ ,14 207, , ,93 0, ,87 VARAINHANKINTA Vuosimaksut , ,00 Toiminta-avustus 0,00 VARAINHANKINTA YHTEENSÄ ,00 0, ,00 RAHOITUSTUOTOT JA KULUT Korkotulot 0,40 0,40 Korkokulut 0,00 RAHOITUSTUOTTO 0,40 0,00 0,40 TUOTTO/KULUJÄÄMÄ 2 092,26 207, , ,93 0, ,47 POISTOT VEROT Ennakkoverot Veronpalautukset Verojen viivästysseuraamukset -530,40-530,40 VEROT YHTEENSÄ -530,40-530,40 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 1 561,86 207, , ,93 0, ,87

11 Lisätietoja KOTELin tilinpäätökseen 2014 Vertailu edelliseen vuoteen ja budjettiin KOTEL LIITE 3 Sivu 2 (2) TILIN NIMI Vuosi 2013 Vuosi 2014 Budjetti 2014 TUOTOT Aineiston myynti 0,00 207,20 100,00 Luottotappiot MYYNTITULOT YHTEENSÄ 0,00 207,20 100,00 Kurssimaksut 0, ,50 0,00 Tutkimustoiminta 8 548, , ,00 Luottotappiot KURSSIT JA TUTK.YHTEENSÄ 8 548, , ,00 TUOTTO YHTEENSÄ 8 548, , ,00 KULUT Tsto palkat ja yleiskust , , ,00 Muut palkat ja palkkiot 8 320, , ,00 Sosiaaliturvamaksu,00 Laitteet ja laitevuokrat 2 000,00 Matkakulut 1 031, , ,00 Edustuskulut 271,60 200,00 Postituskulut Tarvikkeet 2 350,00 Lehdet ja kirjallisuus Monistus Painatus Vieraat palvelut 3 591, , ,00 Pankkikulut 145,22 186,34 200,00 Kokous- ja neuvottelukulut 4 601, , ,00 Muut kulut 613,34 530, ,00 Luottotappio KULUT YHTEENSÄ , , ,00 VARS. TOIM. TUOTTO/KULUJ , , ,00 VARAINHANKINTA Vuosimaksut , , ,00 Toiminta-avustus ,00 VARAINHANKINTA YHTEENSÄ , , ,00 RAHOITUSTUOTOT JA KULUT Korkotulot 18,74 0,40 50,00 Korkokulut 14,90 0,00 RAHOITUSTUOTTO 3,84 0,40 50,00 TUOTTO/KULUJÄÄMÄ 2 628, ,47 0,00 POISTOT VEROT Ennakkoverot Veronpalautukset Lopulliset verot -530,40 VEROT YHTEENSÄ 0,00-530,40 0,00 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 2 628, ,87 0,00

12 KOTELIN HALLITUS 2014 LIITE 4 1 (3) Jäsenet Galkin Timo Nokia Solutions and Networks Jaatinen Juhana ABB Nevavuori Lauri Kone Ruokonen Anssi GE Healthcare Finland, varapuheenjohtaja Salmi Pekka VTT Expert Services Tasa Tero Muutostuuli, puheenjohtaja Välimäki Pasi Vacon Varajäsenet Kangas Klaus ABB 1. varajäsen Pitkonen Jussi Nokia 2. varajäsen Jäsenet Galkin Timo Kangas Klaus Nevavuori Lauri Salmi Pekka Tasa Tero Välimäki Pasi Nokia Solutions and Networks ABB Kone, varapuheenjohtaja VTT Expert Services Muutostuuli, puheenjohtaja Vacon Varajäsenet Jaatinen Juhana ABB 1. varajäsen Juntunen Markku VTT 2. varajäsen Tilintarkastaja KHT Hiltunen Pertti Varatilintarkastaja KHT yhteisö BDO FinnPartners Oy BDO FinnPartners Oy Toiminnantarkastaja DI Lehtinen Risto Toiminnantarkastajan varamies Leino Jyrki Nemko Oy Toiminnanjohtaja, rahastonhoitaja, hallituksen sihteeri DI Antti Turtola VTT Expert Services Oy KOTELin toimistosihteeri Merk. Hilkka Huttunen VTT

13 KOTELIN TOIMIVIEN TYÖRYHMIEN JÄSENET LIITE 4 2 (3) TR 5 Ympäristötestit Mild Kia Palomäki Hannu Nikkanen Jukka Kampe Matthias Nivala Markus Ruuskasen Mika Heikkilä Antti Salminen Aleksi Laajaniemi Matti Suokivi Hannu Perälä Riitta Kiilunen Janne Frisk Laura Tiuraniemi Pasi Heikkinen Risto Pitkänen Antti Juntunen Markku Nevalainen Olavi TR 6 Luotettavuustekniikka ABB Oy Drives Ilmavoimien Materiaalilaitos Labotest Oy Kemppi Oy Process Flow Microsoft Nokia Solutions and Networks Solar Simulator Solar Simulator Tampere University of Technology Tampere University of Technology Toptester Oy Vaisala Oyj Vaisala Oyj VTT VTT Expert Services Oy TR19 Ympäristökysymykset Mälkki Helena Aalto Yliopisto Vanhanen Hanna Aalto Yliopisto Jaatinen Juhana ABB Oy Drives Lehtonen Timo Conforman Nieminen Markku Efore Oy Nieminen Ari Etteplan Oy Äikäs Sari Helvar Oy Ab Tasa Tero Muutostuuli Oy Niemi Jaana Ohvo Pekka Sariola Johanna Uusitalo Hanna Palomaa Kati Konecranes Oyj Tanskanen Pia Nokia Oyj Rossi Soili Nokia Solutions and Netw. Valkama Jani Tampere University of Technology Nores-Korkeamäki Mia Teknologiateollisuus ry Wiik Carina Teknologiateollisuus ry Muittari Hanna Vacon Plc Silvola Pia Vacon Plc Suomalainen Jaana Vacon Plc Välimäki Pasi Vacon Plc Pokkinen Juuso Vaisala Oy Kivimäki Liisa VTT Turtola Antti VTT Expert Services Oy Kangas Klaus Vaalasranta Ilkka Tuukkanen Jarmo Nevavuori Lauri Saarela Sami Saarinen-Pulli Kirsi Galkin Timo Salmela Olli Frisk Laura Lahokallio Sanna Kokko Kati Hankaniemi Mikko Välimäki Pasi Katajisto Matti Nikander Roope Palmén Helge ABB Oy Drives ABB Oy Drives Efore Oy Konecranes Oyj Nokia Solutions and Networks Nokia Solutions and Networks Tampere University of Technology Tampere University of Technology Vacon Plc Vacon Plc Vacon Plc VTT Expert Services Oy VTT Expert Services Oy VTT Expert Services Oy TR21 Energiatehokkuus ja lämmönhallinta Laurila Risto Tolvanen Jukka Lehtonen Anssi Schrödl Christoph Asunmaa Otto Kurjanen Ari Grigore Vlad Ritamäki Seppo Laitinen Raimo Galkin Timo Volkov Topi Huttunen Jari Jusslin Petri Tähtinen Joni Kaartinen Raimo Hossi Hannu Hankaniemi Mikko Kosonen Topi Jokinen Antero Nikander Roope ABB Oy Drives ABB Oy Drives ABB Oy Drives ABB Oy Drives Eaton Power Systems Efore Oy Efore Oy Efore Oy Helvar Oy Nokia Solutions and Netw. Nokia Solutions and Netw. Nokia Solutions and Netw. KOTEL ry Vacon Oyj VTT VTT VTT Expert Services Oy

14 KOTELIN JÄSENET JA YHDYSENKILÖT LIITE 4 3 (3) Jäsenet Kokkonen Juha ABB Oy Makkonen Pasi Efore Oyj Vihinen Hannu Helvar Oy Ab Palomäki Hannu Ilmavoimien Materiaalilaitos Kemppi Oy Kampe Matthias Nevavuori Lauri Sunio Juha Konecranes Oyj Nikkanen Jukka LaboTest Oy Ollila Jari Pelco Finland Oy Tuohimaa Antti Puolustusvoimat (PVTT) Suokivi Hannu Solar Simulator Finland Oy Kiilunen Janne Tampere University of Technology Tiuraniemi Pasi Toptester Oy Välimäki Pasi Vacon Plc Lyömiö Jukka Vaisala Oyj Nevalainen Olavi VTT Expert Services Oy Ihalainen Tero Metso Automation Oy Galkin Timo Nokia Solutions and Networks

KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS 2013

KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS 2013 KOTEL 14-001 30.1.2014 1 (7) KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien, laitteiden, järjestelmien

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOTEL 16-001 3.2.2016 1 (7) KOTELIN TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien, laitteiden, järjestelmien

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 580,00 580,00 370,00 370,00 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 540,50 540,50 0,00 0,00

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 580,00 580,00 370,00 370,00 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 540,50 540,50 0,00 0,00 TASE VASTAAVAA 31.12.2012 31.12.2011 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 44 44 66 66 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 44 66 AINEELLISET HYÖDYKKEET

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. GR-moottoripyöräkerho ry. Y-tunnus

TASE VASTAAVAA. GR-moottoripyöräkerho ry. Y-tunnus TASE VASTAAVAA 31.12.2013 31.12.2012 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 220,00 220,00 440,00 440,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 220,00 440,00

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 4/2011 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 24.5.2011 klo 9.00 9.15 Paikka: Nivalan, kaupungintalo valtuustosali Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä 0, ,78 0,00 SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET

AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä 0, ,78 0,00 SIJOITUKSET OSAKKEET JA OSUUDET TASE VASTAAVAA Sivu: 1 (2) PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET KONEET JA KALUSTO 1200 Koneet ja laitteet alv 0% 0,00 0,00 9470,78 9470,78 0,00 0,00 12627,69 12627,69 AINEELLISET HYÖDYKKEET yhteensä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus

Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu Helsinki y-tunnus Nuorisotutkimusseura ry TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2018 Nuorisotutkimusseura ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Nuorisotutkimusseura ry 1 (10) SISÄLTÖ Kansilehti Sisältö 1 Tase 2 Tuloslaskelma 3 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta

Tringa TASE VASTAAVAA. Kaudelta TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 666,67 4

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.7.2017-30.6.2018 ELISENVAARAN MIIKKULAISET RY Tuloslaskelma Varsinainen toiminta 1.7.2016-30.6.2017 1.7.2017-30.6.2018 Osallistumismaksut 2 980,00 690,00 Muut tuotot 50,00

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta 1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys: PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

MC Executors Finland ry

MC Executors Finland ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Kotipaikka Tampere Y-tunnus 1528926-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 SISÄLLYS TASE... 1 TULOSLASKELMA... 2 LIITETIEDOT...

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Tili Tilin nimi Toteuma Budjetti Toteuma Budjetti

TULOSLASKELMA Tili Tilin nimi Toteuma Budjetti Toteuma Budjetti TULOSLASKELMA Tili Tilin nimi Toteuma Budjetti Toteuma Budjetti 2013 2013 2012 2014 1/3 3000 Osanottomaksut 759 121 724 190 738 181 787 227 3001 Pelaajasiirtomaksut 49 090 41 000 48 277 45 000 3002 Asettelupalkkiot

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09 1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015 1 / 11 TASEKIRJA Kiinteistö Oy Finnoonportti Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase...

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry

TILIKARTTA. VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto. Suomen Kinestetiikkayhdistys ry TILIKARTTA Suomen Kinestetiikkayhdistys ry 1.1.2016 31.12.2016 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 1200 Koneet ja kalusto Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

MK VASTAAVAA VASTATTAVAA

MK VASTAAVAA VASTATTAVAA Sairaanhoitopiiri yhteensä Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma 1 029 977 625,00 962 973 150,00 Aineettomat oikeudet 2 690 352,75 3 732 308,58 Arvonkorotusrahasto 12 500,00 12 500,00 Ennakkomaksut 17 252

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA

Leader Pyhäjärviseutu ry TASEKIRJA TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA... 6 TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA... 6 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS... 7

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Tringa TASE VASTAAVAA

Tringa TASE VASTAAVAA TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 95 2 95 2 95 2 95 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat 4 010,67 4

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)

Urheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot

Lisätiedot