Kaakkois-Suomen ympäristökeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaakkois-Suomen ympäristökeskus"

Transkriptio

1 Osaraportti Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kymenlaakson maakunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Osaraportti 1 Perusselvitykset, ennusteet ja tavoitteet

2 i Sivu Sisällysluettelo 1 JOHDANTO SUUNNITTELUALUE JA SEN VESIHUOLLON NYKYTILA Suunnittelualue ja asutusrakenne Vesihuollon organisaatiot Vedenhankinta ja -jakelu Liittymisaste vesijohtoverkkoon Vedenhankinnan nykytilanne Tehdyt selvitykset ja suunnitelmat Viemäröinti, jäteveden käsittely ja lietteen käsittely Liittymisaste viemäriverkkoon Jätevesien johtamisen ja käsittelyn sekä lietteenkäsittelyn nykytilanne Tehdyt selvitykset ja suunnitelmat VESIHUOLLON KESKEISET ONGELMAT JA KEHITTÄMISTARPEET Vedenhankinnan ongelmat ja kehittämistarpeet Viemäröinnin, jäteveden käsittelyn ja lietteenkäsittelyn ongelmat ja kehittämistarpeet KEHITYSENNUSTEET Väestöennusteet Kymenlaakson väestösuunnite ja maaseutualueet Vedenkulutusennuste Viemärivesimääräennuste TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERUSTEET Vesihuollon yleiset tavoitteet Kymenlaaksossa Vesihuollon kehittämistä ohjaava lainsäädäntö Jätevedenpuhdistamoiden lupaehdot Kehittämissuunnitelman strategiset tavoitteet ja vaihtoehtojen vertailussa käytettävät kriteerit Liite 1 Liite 2 (kartta) Liite 3 (kartta) Kuntakohtainen tarkastelu Vesihuoltolaitosten nykyiset toiminta-alueet, vesijohtoverkko Vesihuoltolaitosten nykyiset toiminta-alueet, viemäriverkko

3 Sivu 1 KYMENLAAKSON MAAKUNNALLINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 1 JOHDANTO Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, alueen kunnat ja vesihuoltolaitokset ovat yhteistyössä päättäneet tilata maakunnallisen vesihuollon kehittämissuunnitelman Kymenlaakson alueelle. Edellinen kehittämissuunnitelma valmistui vuonna 1997 ja käsitteli pelkästään vedenhankinnan kehittämisvaihtoehtoja. Maakunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma on keskeinen työkalu kuntien rajat ylittävän yhteistyön edistämisessä ja kuntien välistä yhteistyötä koskevien päätösten valmistelussa sekä kaavoituksessa. Suunnitelman tarkoituksena on selvittää järkevät vaihtoehdot parhaimman ja kokonaistaloudellisesti edullisimman ratkaisun löytämiseksi seudun vesihuollon kehittämiseksi. Kaakkois-Suomen alueella kehittäminen merkitsee vedenhankinnan osalta etenkin alueellisen yhteistyön lisäämistä ja kunnallisten vesihuoltoverkkojen yhdistämistä. Jätevesien käsittelyn ja lietteenkäsittelyn osalta tavoitteena on selvittää käsittelyn keskittämismahdollisuudet, jotta laitosten ylläpito, käytönvalvonta, mittaukset ja hälytysvalvonta saataisiin tehokkaammaksi. Suunnittelualueen kuntarakenne tulee muuttumaan jo lähitulevaisuudessa, kun Pohjois- Kymenlaakson 6 kuntaa yhdistyvät vuoden 2009 alussa muodostaen uuden Kouvolan kaupungin. Kuntien yhdistymisellä on vaikutusta myös vesihuoltolaitosten organisaatiorakenteeseen. Koska suunnittelualueen kunnat ovat käynnistäneet erillisiä selvityksiä vesihuollon organisaatioiden kehittämiseksi, tässä kehittämissuunnitelmassa keskitytään vesihuollon teknisiin ratkaisuihin. Kehittämissuunnitelman keskeisenä tavoitteena on esittää tarvittavat pitkäntähtäimen toimenpiteet vedenhankinnan, viemäröinnin, jätevedenkäsittelyn ja lietteenkäsittelyn järjestämiseksi. Kehittämissuunnitelman painopistealueita ovat: Poikkeusolojen vedenhankinnan turvaaminen (varavedenotto ja yhdysjohdot) Jätevesien yhteiskäsittely; tarkastellaan nykyisten käytössä olevien jätevedenpuhdistamoiden määrän vähentämismahdollisuuksia Laitosten toimintavarmuuden turvaaminen Haja-asutusalueiden vesihuollon parantaminen; haja-asutuksen vesihuollon suunnittelukysymykset käsitellään siltä osin kuin niillä on yhtymäkohtia taajamien vesihuoltoon (erityisesti toiminta-alueiden reuna-alueet) Osuuskuntien toiminnan varmistaminen Tässä raportissa esitetyt tiedot perustuvat aikaisempiin suunnitelmiin ja selvityksiin, mm. kuntakohtaisiin vesihuollon kehittämissuunnitelmiin ja vesihuoltolaitosten toimintakertomuksiin vuodelta Tärkeää tietoa vesihuollon nykytilanteesta ja ongelmista sekä kehittämistarpeista ja tavoitteista saatiin kuntakeskusteluissa, jotka konsultti kävi kaikkien suunnittelualueen vesihuoltolaitosten edustajien kanssa.

4 Sivu 2 2 SUUNNITTELUALUE JA SEN VESIHUOLLON NYKYTILA 2.1 Suunnittelualue ja asutusrakenne Suunnittelualue kattaa Kymenlaakson maakunnan, johon kuuluu 12 kuntaa: Anjalankoski, Elimäki, Hamina, Iitti, Jaala, Kotka, Kouvola, Kuusankoski, Miehikkälä, Pyhtää, Valkeala ja Virolahti. Kouvolan seudun 6 kuntaa ovat päättäneet kuntaliitoksesta, joka toteutuu vuoden 2009 alussa. Silloin Kouvola, Kuusankoski, Anjalankoski, Elimäki, Jaala ja Valkeala liittyvät yhteen muodostaen uuden Kouvolan kaupungin. Iitti tulee jäämään kuntaliitoksen ulkopuolelle. Kymenlaakson asukasmäärä oli vuoden 2006 lopussa noin , josta Kouvolan seudun osuus oli noin asukasta ja Kotkan seudun osuus noin asukasta. Suurimmat kaupungit ovat Kotka ( asukasta), Kouvola ( asukasta), Hamina ( asukasta) ja Kuusankoski ( asukasta). Suunnittelualueen kunnat asukasmäärineen on esitetty kuvassa 2.1. Kuva 2.1 Suunnittelualueen kunnat ja asukasmäärät

5 2.2 Vesihuollon organisaatiot Vedenhankinnasta ja -jakelusta sekä jätevesien johtamisesta ja käsittelystä Kymenlaakson alueella huolehtivat kunnalliset vesihuoltolaitokset, kuntien perustamat osakeyhtiöt sekä vesihuolto-osuuskunnat. Sivu 3 Suurin vedentoimittaja on Kymenlaakson Vesi Oy, joka on Anjalankosken ja Kotkan kaupunkien sekä Vehkalahden kunnan vuonna 1986 perustama osakeyhtiö. Haminan kaupunki liittyi mukaan vuonna 1995 ja Vehkalahden kunta liitettiin Haminan kaupunkiin vuonna Kymenlaakson Vesi Oy on tukkuyhtiö, jonka tehtävänä on hankkia hyvänlaatuista talousvettä osakkailleen omakustannusperiaatteella. Kymenlaakson Vesi Oy: n omistusosuudet ovat: Kotka 70 % Anjalankoski 12 % Hamina 18 % Kotkassa, Anjalankoskella ja Pyhtäällä vesihuollosta vastaa Kymen Vesi Oy. Kymen Vesi Oy on Kotkan kaupungin, Anjalankosken kaupungin ja Pyhtään kunnan vuoden 2007 alussa muodostama osakeyhtiö, joka huolehtii vedenjakelusta, viemärivesien johtamisesta ja puhdistamisesta. Kymen Vesi Oy ostaa veden Kymenlaakson Vesi Oy:ltä ja ottaa omilta ottamoilta Kaipiaisten ja Sippolan taajamiin. Virolahden ja Miehikkälän kunnat ovat ottaneet käyttöön vuoden 2008 alussa isäntäkuntamallin, jossa tehtävät on jaettu kuntien kesken. Tämän sopimuksen perusteella Virolahden kunta huolehtii myös Miehikkälän vesihuoltoasioista ja Miehikkälän tekninen henkilökunta on siirtynyt Virolahden kunnan palvelukseen. Molemmilla kunnilla on oma vesihuoltolaitos. Iitin kunnassa vesihuollosta vastaavat Kausalan Vesihuolto Oy ja Kausalan Lämpö Oy. Muissa kunnissa vesihuollosta vastaavat kunnalliset vesihuoltolaitokset. Kouvolan seudulla on käynnissä selvitys siitä miten Kouvolan vesihuolto organisoidaan kun kuntaliitos tulee voimaan Haja-asutusalueilla toimii vesiosuuskuntia ja vesihuolto-osuuskuntia. Aikaisemmin on perustettu vesiosuuskuntia, jotka vastaavat vedenjakelusta. Useimmat vesiosuuskunnat ostavat veden kunnan vesihuoltolaitoksilta, joillakin on oma vedenottamo. Viime vuosina on perustettu vesihuolto-osuuskuntia, jotka vastaavat sekä vedenjakelusta että jätevesien johtamisesta. Jätevedet johdetaan yleensä kunnan vesihuoltolaitoksen verkostoon. Eniten vesi- ja vesihuolto-osuuskuntia on Haminassa (34), Elimäellä (14), Valkealassa (11) ja Kotkassa (7).

6 Sivu Vedenhankinta ja -jakelu Liittymisaste vesijohtoverkkoon Vesijohtoverkoston kattavuus Kymenlaakson alueella vaihtelee huomattavasti kunnittain. Isommissa kaupungeissa, joissa suurin osa väestöstä asuu taajamissa, vesijohtoverkkoon on liittynyt yli 90 % asukkaista. Suurin liittymisaste on Kouvolassa (99 %), joka on pinta-alaltaan pienin suunnittelualueen kunnista. Myös Kotkassa, Kuusankoskella ja Haminassa liittymisaste on yli 90 %. Asukasluvultaan pienissä, harvaan asutuissa kunnissa liittymisaste on melko alhainen. Pienin liittymisaste on Miehikkälässä (23 %), Virolahdella (37 %) ja Jaalassa (noin 43 %), jotka ovat asukasluvultaan suunnittelualueen pienimmät kunnat. Kuvassa 2.2 on esitetty liittymisaste vesijohtoverkkoon kunnittain vuoden 2006 tilanteessa. Luvuissa ovat mukana sekä kunnalliseen vesijohtoverkkoon että vesiosuuskuntien verkostoihin liittyneet asukkaat. Kuva 2.2 Liittymisaste vesijohtoverkkoon vuoden 2006 lopussa (%)

7 Kymenlaakson maakunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma PÖYRY ENVIRONMENT OY Vedenhankinnan nykytilanne Vedenhankinta perustuu Kymenlaakson alueella pohjaveteen ja tekopohjaveteen. Ainoastaan Kuusankoskella on käytössä pintavesilaitos. Sivu 5 Suurin vedentoimittaja Kymenlaakson Vesi Oy toimittaa vettä Kymen Vesi Oy:lle (Kotka, Pyhtää, Anjalankoski) ja Haminaan. Kymenlaakson Vesi Oy:n vuonna 1992 käyttöönotettu vedenhankintajärjestelmä palvelee noin asukasta ja käsittää vedenoton Valkealan reittiin kuuluvasta Haukkajärvestä, tekopohjaveden muodostamisen ja käsittelyn Kuivalan pohjavesialueella sekä talousveden siirron osakaskuntien jakelujärjestelmiin. Vesi siirretään Kuivalasta osakaskuntiin 43 km pituisella, halkaisijaltaan 700 mm valurautaputkella. Tavastilan säiliö on noin 45 m alempana kuin talousveden lähtösäiliö tekopohjavesilaitoksella jolloin veden siirto tapahtuu painovoimaisesti. Vesi johdetaan Anjalankoskelle ennen Tavastilan säiliötä siirtolinjasta rakennetulla haarajohdolla, jossa on paineenkorotus. Anjalankosken Kaipiaisten ja Sippolan ottamot ovat käytössä ja muita Anjalankosken omia pohjavedenottamoita käytetään lähinnä varavedenottamoina. Haminan pohjavedenottamoiden vettä toimitetaan teollisuudelle ja lisäksi ottamot ovat varavedenottamoina. Haminassa teollisuuden osuus vedenkulutuksesta on huomattavan suuri. Stora Enson Summan tehtailla Haminassa on oma vedenottamo. Tehtaan toiminta loppunee vuoden 2008 aikana. Myös Anjalankoskella ja Kotkassa teollisuuslaitoksilla on käytössä omia vedenottamoita. Elimäen kunnan vesihuoltolaitoksella on kaksi vedenjakelujärjestelmää, Koria ja Kirkonkylä, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Vesi otetaan kunnan omilta pohjavedenottamoilta. Korian vedenhankinta tapahtuu pääasiassa Ruokosuon vedenottamolta (n. 7 km Korian pohjoispuolella). Korian verkostoon voidaan tarvittaessa ostaa vettä myös Kouvolan verkostosta. Kirkonkylän taajamaan otetaan vesi Mettälän vedenottamolta (n. 5 km kirkonkylän eteläpuolella). Vettä johdetaan Korialta Kirkonkylään viikoittain jotta veden laatu säilyy hyvänä verkostossa. Iitissä on erilliset vesijohtoverkot Kirkonkylän-Radansuun, Kausalan Myllytöyryn, Vuolenkosken ja Hiisiön alueilla. Pääosa vedestä otetaan Kausalan Vesihuolto Oy:n Arolahden pohjavedenottamolta. Lisäksi käytössä ovat Myllytöyryn, Vuolenkosken ja Kaukaan pohjavedenottamot. Jaalan kunnan vesihuoltolaitoksella on kaksi erillistä vedenjakelujärjestelmää, Jaalan kirkonkylä ja Verla. Molemmat verkostot on liitetty Valkealan verkostoon ja Jaala ostaa vettä Valkealasta sekä kirkonkylän että Verlan alueelle. Kouvolan vedenjakelujärjestelmään vesi otetaan Kouvolan omilta vedenottamoilta. Pääosa otetaan Haukkajärven tekopohjavesilaitokselta, vettä otetaan lisäksi Käyrälammen ja Viilansuon pohjavedenottamoilta. Kuusankosken vedenjakelujärjestelmään vesi otetaan kunnan omilta vedenottamoilta. Vuonna 2007 suurin osa vedestä otettiin Pilkanmaan pintavesilaitokselta ja pieni määrä Pohjankorven pohjavedenottamolta. Pohjankorven vedenottamo jouduttiin sulkemaan marraskuussa 2007 vedessä esiintyneen tri- ja tetrakloorieteenin takia. Voikkaan, Tähteen ja Huuhkajavuoren pohjavedenottamoilta ei pumpata vettä verkostoon pohjaveden huonon laadun vuoksi (mm. sulfaatti, fluoridi).

8 Sivu 6 Valkealan kunnan vesijohtoverkostot kattavat Kirkonkylän Jokelan Riihikallion, Utti Kuivalan, Vuohijärven, Tuohikotin ja Kääpälän alueet. Suurin osa vedestä otetaan Jokelan ja Okanniemen pohjavedenottamoilta, Tuohikottiin ja Kääpälään vesi johdetaan Tuohikotin pohjavedenottamolta. Valkealan kunta rakentaa parhaillaan yhdysvesijohtoa välille Kirkonkylä Okankylä (osittain yhteistyönä Keski-Valkealan vesiosuuskunnan kanssa). Hankkeen valmistumisen jälkeen Okankylästä voidaan johtaa hyvälaatuista vettä kirkonkylään. Miehikkälässä suurin osa vesijohtoverkosta on kirkonkylässä. Kirkonkylän verkkoon otetaan vettä Pellinkankaan ja Suurikylän pohjavedenvedenottamoilta. Vesijohtoverkkoa on hiukan myös Muurikkalassa, Salo-Miehikkälässä, Suur-Miehikkälässä ja Pitkäkoskella, ja näissä kylissä on omat pohjavedenottamot. Virolahdella vesijohtoverkko kattaa pääosin Virojoen ja Klamilan taajamat. Vesi otetaan Härmänkankaan ja Vaalimaan pohjavedenvedenottamoilta, ja vettä johdetaan Virojoelta myös Klamilaan. Klamilan vedenottamo on varalla. Kuvassa 2.3 on esitetty Kymenlaakson kuntien ja vesiosuuskuntien sekä teollisuuslaitosten vedenottamot. Osa vedenottamoista ei ole jatkuvassa käytössä vaan ne toimivat varavedenottamoina ja joitakin ottamoita on poistettu käytöstä. Kuva 2.3 Kymenlaakson vedenottamot

9 Sivu 7 Taulukko 2.1 Kymenlaakson vedenhankinnan nykytilanne ja kuntarajat ylittävä vedenhankinta Kunta Pumppaus omilta vedenottamoilta Kouvolan seutu Anjalankoski Omia ottamoita käytetään varavedenottamoina. Sippolaan ja Kaipiaisiin vesi otetaan omista ottamoista. Elimäki Kirkonkylään vesi otetaan omilta ottamoilta. Korian taajamaan otetaan vettä Ruokosuon ottamolta. Iitti Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala Kotkan seutu Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Vesi otetaan Kausalan Vesi Oy:n ottamoilta, pääosin Arolahden ottamolta. Osa vedestä otetaan Ruhmaanharjun ottamolta ja sekoitetaan Valkealasta ostettuun fluorittomaan veteen. Vesi otetaan Haukkajärven tekopohjavesilaitokselta ja pohjavedenottamoilta. Vesi otetaan Pilkanmaan pintavesilaitokselta. Pohjavedenottamoita ei voida käyttää huonon laadun vuoksi. Vettä otetaan kunnan omilta pohjavedenottamoilta. Omien ottamoiden vettä myydään teollisuudelle ja niitä käytetään lisäksi varavedenottamoina. Vesi otetaan kunnan omilta pohjavedenottamoilta. Omia ottamoita käytetään varavedenottamoina Kaunissaaren ottamo käytössä. Vesi otetaan omilta pohjavedenvedenottamoilta. Veden osto Vesi ostetaan Kymenlaakson Vesi Oy:ltä. Ruokosuon ottamolta otetusta vedestä osa pumpataan Iitin Arolahden fluoridinpoistolaitokselle. Puhdistettu vesi pumpataan takaisin Ruokosuolle ja sekoitetaan Ruokosuolta otettavaan veteen. Vettä ostetaan Valkealasta ja sekoitetaan omien ottamoiden veteen. Vettä voidaan tarvittaessa johtaa naapurikunnista (Kuusankoski, Valkeala, Elimäki/Koria) Vettä ostetaan Kouvolasta Tammirannan verkostoon. Vettä ostetaan Kymenlaakson Vesi Oy:ltä ja Kouvolasta. Vesi ostetaan Kymenlaakson Vesi Oy:ltä. Vettä ostetaan hiukan myös Virolahdelta. Vesi ostetaan Kymenlaakson Vesi Oy:ltä. Vesi ostetaan Kymenlaakson Vesi Oy:ltä. Veden myynti Arolahden fluoridinpoistolaitoksella käsitellään Elimäen kunnan Ruokosuon ottamolta pumpattua pohjavettä, joka pumpataan käsittelyn jälkeen takaisin Ruokosuolle ja Elimäen kunnan Korian taajamaan. Vettä myydään Kuusankosken Tammirannan verkostoon. Kouvolan verkosta voidaan tarvittaessa johtaa vettä Valkealan, Kuusankosken ja Elimäen Korian verkostoihin. Vettä myydään Jaalaan. Vettä myydään Haminaan. Kuntien välinen yhteistyö vedenhankinnassa on kuvattu yllä olevassa taulukossa 2.1 sekä kuvassa 2.4.

10 Sivu 8 Kuva 2.4 Vedenhankinnan nykyinen alueellinen yhteistyö Tehdyt selvitykset ja suunnitelmat Anjalankosken Keltakankaalta Kotkan Korkeakoskelle rakennetaan vuosina toinen runkolinja valtion vesihuoltotyönä. Rakennettavan vesijohtolinjan kokonaispituus on noin 30 kilometriä. Tämä runkolinja lisää vedenjakelun varmuutta Kotkan seudulle. Uuden runkolinjan käyttöönoton jälkeen noin kolmasosa vesimäärästä Kotkan vedenjakeluverkostoon johdetaan uutta runkolinjaa pitkin ja kaksi kolmasosaa Tavastilan säiliön kautta.

11 2.4 Viemäröinti, jäteveden käsittely ja lietteen käsittely Liittymisaste viemäriverkkoon Viemäriverkoston kattavuus Kymenlaakson alueella vaihtelee huomattavasti kunnittain. Isommissa kaupungeissa, joissa suurin osa väestöstä asuu taajamissa, viemäriverkkoon on liittynyt yli 90 % asukkaista. Suurin liittymisaste on Kouvolassa (99 %), myös Kotkassa ja Kuusankoskella liittymisaste on yli 90 %. Väkiluvultaan pienissä, harvaan asutuissa kunnissa liittymisaste on melko alhainen. Pienin liittymisaste on Miehikkälässä (noin 21 %), Virolahdella (noin 33 %) ja Jaalassa (noin 40 %), jotka ovat asukasluvultaan suunnittelualueen pienimmät kunnat. Kuvassa 2.5 on esitetty liittymisaste viemäriverkkoon kunnittain vuoden 2006 lopussa. Sivu 9 Kuva 2.5 Liittymisaste viemäriverkkoon vuoden 2006 lopussa (%)

12 Kymenlaakson maakunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma PÖYRY ENVIRONMENT OY Sivu Jätevesien johtamisen ja käsittelyn sekä lietteenkäsittelyn nykytilanne Jätevedenpuhdistusta on jo jonkin verran keskitetty Kymenlaakson alueella ja toiminnassa on nykyisin kahdeksan kunnallista jätevedenpuhdistamoa sekä muutama pienpuhdistamo. Kouvolan Mäkikylän jätevedenpuhdistamolla ja Kuusankosken Akanojan puhdistamolla puhdistetaan myös naapurikuntien jätevesiä. Pyhtään jätevedet johdetaan Kotkaan ja Virolahden jätevedet johdetaan Haminaan käsiteltäväksi. Suunnitteilla on lisäksi uusia kuntien välisiä siirtoviemäreitä, joiden valmistumisen jälkeen jätevedenpuhdistamoiden määrä tulee edelleen vähenemään. Anjalankosken viemäriverkosto koostuu erillisviemäreistä, mutta hulevesiverkosto on melko suppea ja hulevedet johdetaan vesistöihin pääosin avo-ojissa. Anjalankosken keskusta-alueen jätevedet käsitellään kahdessa kemiallisessa puhdistamossa. Myllykosken, Keltakankaan ja Ummeljoen alueiden jätevedet käsitellään Halkoniemen puhdistamossa ja Anjalan ja Inkeroisten alueen jätevedet Huhdanniemen puhdistamossa. Puhdistamoille johdetaan kunnallisten jätevesien lisäksi teollisuuslaitosten saniteettijätevesiä. Sippolassa on erillinen 1996 rakennettu jälkisaostuksella varustettu aktiivilietelaitos. Kaipiaisten jätevedet johdetaan Valkealan viemäriverkoston kautta Kuusankoskelle. Anjalankoskella toimii myös Myllykoski Paper Oy:n paperitehtaan jätevedenpuhdistamo ja Stora Enso Oyj:n Anjalankosken tehtaiden jätevedenpuhdistamo. Haja-asutuksen sakokaivoliete ja umpisäiliöliete kuljetetaan Huhdanniemen puhdistamon vastaanottoasemalle. Halkoniemen ja Huhdanniemen jätevesilietteet kuivataan lingoilla ja toimitetaan Kymenlaakson Jäte Oy:n kompostointikentälle. Elimäen viemäriverkosto koostuu pääosin erillisviemäreistä, mutta myös vanhoja sekavesiviemäreitä on vielä käytössä. Jätevedet johdetaan Kouvolan Mäkikylän jätevedenpuhdistamolle Korian pumppaamon kautta. Myös Iitin Kausalan ja Kuusankosken Tammirannan jätevedet johdetaan Kouvolaan Korian pumppaamon kautta. Iitin viemäriverkosto on pääosin sekaviemäriä ja se kattaa Kausalan ja Kirkonkylä- Radansuun toiminta-alueet. Jätevedet johdetaan Kymenrannan pumppaamolle, josta ne pumpataan siirtoviemäriä pitkin Kouvolan jätevedenpuhdistamolle. Säyhteellä on oma pienpuhdistamo. Jaalan viemäriverkosto on melko uusi (rakennettu pääosin 1990-luvulla) ja se on toteutettu erillisviemäröintinä. Jaalan kirkonkylän ja Verlan kylän jätevedet johdetaan Kuusankoskelle. Hartolan vesiosuuskunnalla on oma pieni jätevesijärjestelmä, joka koostuu saostuskaivosta ja maasuodatuskentästä. Hartolan saostuskaivosta tyhjennettävä liete viedään Jaalan suljetun jätevedenpuhdistamon lietteen vastaanottoasemalle. Myös yksittäisistä talouksista tuodaan sakokaivolietettä ja umpikaivolietettä Jaalan puhdistamon lietteen vastaanottoasemalle. Sieltä liete pumpataan siirtoviemäriin. Kouvolan viemäriverkosto on toteutettu erillisviemäröintinä. Jätevedet johdetaan Mäkikylän jätevedenpuhdistamolle, joka sijaitsee Kouvolan eteläpuolella Kymijoen rannalla, Valkealan kunnan puolella. Mäkikylän puhdistamo on biologis-kemiallinen aktiivilietelaitos. Mäkikylän puhdistamolle johdetaan lisäksi Elimäen kunnan Korian taajaman ja Iitin kunnan Kausalan taajaman jätevedet, sekä Kuusankosken kaupungin Tammiran-

13 Sivu 11 nan ja Savontalon alueen ja Valkealan Kiehuvan alueen jätevedet. Kouvolan osuus Mäkikylän puhdistamolla käsiteltävistä jätevesistä on noin 83 % ja naapurikuntien osuus noin 17 %. Mäkikylän puhdistamolla syntyvä jätevesiliete kuivataan ja toimitetaan kompostoitavaksi. Lietteen nykyinen jatkokäsittelysopimus on voimassa vuoden 2008 loppuun asti. Vuoden 2008 aikana lietteenkäsittelystä on tarkoitus järjestää uusi tarjouskilpailu. Kuusankosken viemäriverkosto koostuu erillisviemäreistä ja sekavesiviemäreistä. Jätevedet käsitellään Akanojan jätevedenpuhdistamolla, joka sijaitsee Kuusankosken keskusta-alueen eteläpuolella ja on 1977 rakennettu biologis-kemiallinen aktiivilietelaitos. Kuusankosken viemäriverkostoon johdetaan siirtoviemäreillä Valkealan kunnan jätevedet (kirkonkylä, Vekarajärven varuskunta, Tuohikotti, Vuohijärvi), Anjalankosken kaupungin Kaipiaisten taajaman jätevedet (Valkealan kirkonkylän viemäriverkoston kautta) sekä Jaalan kirkonkylän jätevedet. Vuonna 2006 Kuusankosken osuus Akanojan puhdistamolla puhdistetuista jätevesistä oli noin 81 %, Valkealan osuus oli 16 %, Anjalankosken vajaat 2 % ja Jaalan osuus noin 1 %. Kuusankoskella toimii myös UPM Kymmene Oyj:n Kymin paperitehtaan ja Kuusanniemen sellutehtaan jätevedenpuhdistamo. UPM Kymmene Oyj:n Voikkaan paperitehdas suljettiin vuonna Haja-asutusalueiden sakokaivoliete tuodaan Akanojan jätevedenpuhdistamolle. Akanojan puhdistamolla syntyvä jätevesiliete kuivataan ja toimitetaan UPM-Kymmene Oyj:n Kuusanniemen jätevedenpuhdistamolle jatkokäsiteltäväksi. Valkealan kunnallinen viemäriverkosto kattaa Kirkonkylän-Jokelan, Utin, Vuohijärven, Tuohikotin, Kääpälän ja Oravalan alueet. Lisäksi vesihuolto-osuuskunnilla on omaa viemäriverkostoa (suurimmat osuuskunnat ovat Selänpää, Jyräänkoski-Hyppälä, Ojamaa-Niinimäki ja rakenteilla olevat Keski-Valkealan ja Väliväylän vesihuoltoosuuskunnat). Viemäriverkostot on rakennettu erillisviemäröintinä. Kirkonkylän- Jokelan, Utin, Vuohijärven, Tuohikotin, Kääpälän, Valkealan varuskunnan, kansanopiston, Oravalan, Miehon ja Selänpään jätevedet johdetaan Kuusankosken jätevedenpuhdistamolle. Ojanmaanmutkan alue (Kiehuva) sekä Mäkikylän alue ovat liittyneet Kouvolan verkostoon. Jaalan kirkonkylän ja Verlan jätevedet johdetaan Kuusankoskelle Valkealan verkoston kautta. Haminan viemäriverkosto on vanhan Haminan alueella toteutettu pääasiassa erillisviemäröintinä ja vanhan Vehkalahden alueella sekavesiviemäröintinä. Haminan jätevedet käsitellään Nuutniemen jätevedenpuhdistamolla, joka sijaitsee Haminanlahden länsirannalla, Haminan sataman pohjoispuolella. Vuodesta 2002 lähtien puhdistamolla on käsitelty myös Virolahden kunnan jätevedet. Lisäksi Nuutniemessä käsitellään Haminan 4 vesiosuuskunnan jätevedet. Haminan kaupungilla on lisäksi Myllykylässä pienpuhdistamo, jonka jätevedet on tarkoitus johtaa keskustaajaman viemäriverkkoon vuoden 2009 aikana. Haja-asutusalueilta tuleva saostus- ja umpikaivoliete vastaanotetaan Nuutniemen puhdistamolla.

14 Sivu 12 Haminassa on toiminut myös Stora Enso Publication Papers Oy Ltd Summan tehtaiden jätevedenpuhdistamo. Summan tehtaiden toiminta on lopetettu. Kymen Vesi Oy:n Kotkan viemäriverkosto on pääosin erillisviemäriä, vanhoja sekavesiviemäreitä on jäljellä noin 60 km (19 %). Kotkan viemäriverkkoon johdetut asumaja teollisuusjätevedet käsitellään kahdella kunnallisella jätevedenpuhdistamolla. Kotkan läntisen alueen jätevedet puhdistetaan Mussalon jätevedenpuhdistamolla ja itäisen alueen jätevedet Sunilan puhdistamolla. Puhdistamoilla käsitellään myös Länsi-Kymin ja Laajakosken vesihuolto-osuuskuntien jätevedet. Molemmat puhdistamot ovat aktiivilietelaitoksia, joissa on mekaaninen, biologinen ja kemiallinen puhdistus. Lietteen käsittely sisältää tiivistyksen, kuivauksen ja kompostoinnin. Kotkassa toimii myös teollisuuslaitosten jätevedenpuhdistamoja: Sunilan Puhdistamo Oy sekä Laminating Papers Oy ja Enso Publication Papers Oy Kotkan tehtaiden puhdistamo. Sonoco-Alcoren Karhulan kartonkitehtaan varsinaiset prosessijätevedet johdetaan Kymen Vesi Oy:n Sunilan puhdistamolle. Sonoco-Alcorella on luparaja vain Kymijokeen johdettavien tiivistevesien COD Cr -kuormitukselle. Haja-asutusalueelta tuleva saostus- ja umpikaivoliete otetaan vastaan Mussalon jätevedenpuhdistamolla. Sunilan ja Mussalon puhdistamoilta tuleva kuivattu liete kompostoidaan Mussalossa. Lietteen käsittelyvaihtoehdoista on tehty selvitys ja pyydetty tarjouksia palvelun tarjoajilta, mutta tilanne on tällä hetkellä auki. Nykyiselle lietteen käsittelylle (nykyinen lupa voimassa asti) on haettu jatkolupaa asti. Pyhtään viemäriverkosto kattaa Siltakylän ja Kirkonkylän alueet. Viemäröinti on toteutettu periaatteessa erillisviemäröintinä, mutta erillistä hulevesiverkostoa ei ole rakennettu vaan hulevedet johdetaan avo-ojiin ja maastoon. Pyhtään Siltakylän ja kirkonkylän jätevedet johdetaan Kotkaan Mussalon jätevedenpuhdistamolle. Saostuskaivoista tyhjennettävä liete viedään Mussalon puhdistamolle. Miehikkälässä viemäriverkostoa on pääasiassa kirkonkylän alueella. Kirkonkylän jätevedet käsitellään kirkonkylän jätevedenpuhdistamolla, joka on 1978 rakennettu biologis-kemiallinen puhdistamo. Muurikkalassa, Salo-Miehikkälässä ja Suur-Miehikkälässä on pienpuhdistamot. Puhdistamo- ja kaivolietteet viedään Haminan Nuutniemen jätevedenpuhdistamolle. Virolahden viemäriverkko kattaa pääosin asemakaava-alueen. Jätevedet johdetaan Haminaan Nuutniemen jätevedenpuhdistamolle. Sakokaivolietteet viedään Haminaan Nuutniemen jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi ja umpikaivolietteet johdetaan viemäriverkkoon. Nykyiset kunnalliset jätevedenpuhdistamot on esitetty kuvassa 2.6.

15 Sivu 13 Kuva 2.6 Käytössä olevat kunnalliset jätevedenpuhdistamot Tehdyt selvitykset ja suunnitelmat Kymen Vesi Oy:n Mussalon puhdistamolle on tehty saneeraus- ja laajennussuunnitelma. Laajennuksen valmistuttua Kymen Vesi Oy:n Sunilan puhdistamo lakkautetaan ja Sunilan jätevedet johdetaan Mussalon puhdistamolle. Mussalon puhdistamolla tullaan käsittelemään kaikki Kotkan jätevedet sekä Anjalankosken Kymijokivarren taajamien ja Pyhtään jätevedet. Myös Haminan jätevesien puhdistamisesta on tehty sopimus vuodesta 2011 alkaen. Tärkeimmät teollisuuskuormittajat ovat Sonoco Alcore Oy:n kartonkitehdas, Ahlström Glassfibre Oy:n lasikuitutehdas, Danisco Sweeteners Oy:n makeutusainetehdas ja Vaasan & Vaasan Oy:n leipomotuotantolaitos. Teollisuuskuormituksen osuus on merkittävä (n. 55 % BOD-kuormasta). Puhdistamon laskennallinen AVL BOD7atu on n , ja laitoksen piirissä on mitoitusvuonna 2025 arvioitu olevan n asukasta, keskimääräinen mitoitusvirtaama on noin m 3 /d. Anjalankosken Halkoniemen ja Huhdanniemen puhdistamoille tulevat jätevedet tullaan lähivuosina johtamaan Kotkan Mussalon puhdistamolle. Valtion vesihuoltotyönä rakennettavan Anjalankoski-Kotka siirtoviemärin arvioidaan valmistuvan vuonna Siirtoviemärin mitoituksen lähtökohtana on se, että suuret tulvavirtaamat eli ns. ohitusvedet käsitellään kemiallisesti Halkoniemen ja Huhdanniemen puhdistamoilla.

16 Sivu 14 Haminan jätevedet tullaan lähivuosina johtamaan Kotkan Mussalon puhdistamolle. Hamina-Kotka siirtoviemärin suunnittelun arvioidaan valmistuvan keväällä 2008 ja rakentamisen arvioidaan valmistuvan vuonna Siirtoviemärin mitoituksen lähtökohtana on se, että suuret tulvavirtaamat eli ns. ohitusvedet käsitellään kemiallisesti Haminan vanhalla puhdistamolla. Haminan kaupungin ja Kymen Vesi Oy:n tekemän jätevesisopimuksen mukaan Hamina voi johtaa Kymen Vesi Oy:n verkostoon jätevettä maksimissaan m 3 /d. Yleissuunnitelman mukaan virtaama m 3 /d ylittyy noin 2-3 viikon ajan joka vuosi. Toiminnalliseen suunnitelmaan kuuluu myös virtaamanrajoitusjärjestelmä, jolla Kymen Vesi Oy:n verkostoon menevä virtaama pysyy sopimuksen maksimivirtaaman alapuolella ja em. maksimivirtaaman ylittävä osuus johdetaan ohitusvesien käsittelyjärjestelmään. Miehikkälän kirkonkylän jätevesien johtamisesta Virolahdelle tehdään yleissuunnitelma vuoden 2008 aikana. Hanke on tarkoitus toteuttaa valtion vesihuoltotyönä vuonna Lietteenkäsittelystä on tehty selvitys (Pöyry Environment Oy/Maa ja Vesi, ), jossa vertaillaan lietteiden ja biojätteiden käsittelymenetelmiä sekä käsittelylaitosten sijoituspaikkoja. Nykyinen sekä suunniteltu kuntien välinen yhteistyö jätevedenkäsittelyssä on esitetty kuvassa 2.7. Kuva 2.7 Jätevedenkäsittelyn nykyinen ja suunniteltu alueellinen yhteistyö

17 3 VESIHUOLLON KESKEISET ONGELMAT JA KEHITTÄMISTARPEET Sivu Vedenhankinnan ongelmat ja kehittämistarpeet Vedenhankinnan yleisin ongelma Kymenlaakson alueella on pohjaveden korkea fluoridipitoisuus. Osalle vedenottamoista on rakennettu fluoridinpoistolaitoksia ja jakeluverkostoon pumpatun veden fluoridipitoisuutta alennetaan myös sekoittamalla eri vedenottamoiden vettä (esim. Elimäellä ja Jaalassa). Kuusankoski on kokonaan Pilkanmaan pintavedenottamon varassa, koska pohjavedenottamoita ei voida käyttää pohjaveden nuhraantumisen/saastumisen vuoksi. Pohjankorven vedenottamo jouduttiin sulkemaan syksyllä Pilkanmaan vedenkäsittelylaitoksella on akuutteja saneeraustarpeita, esim. imuputken uusiminen, lämmitysjärjestelmän uusiminen ja desinfioinnin uusiminen. Vedenottopaikan valuma-alueella on lisäksi raakaveden laatuun vaikuttavia riskitekijöitä. Kaikilla kunnilla ei ole riittävää varakapasiteettia poikkeustilanteiden varalta. Eri kuntien verkostot ovat osittain yhteydessä toisiinsa, mutta yhdysjohdot ovat yleensä niin pieniä, että kovin suuria vesimääriä ei pystytä siirtämään poikkeustilanteissa. Esimerkiksi Kotkan vedensaanti on haavoittuvainen poikkeustilanteissa. Kymenlaakson Vesi Oy:n Kuivalan vedenottamo on ainoa vesilähde Kotkan verkostoon ja veden siirto on tällä hetkellä yhden runkolinjan varassa. Tavastilan säiliössä on putkirikon varalta häiriötilavuutta m 3. Kymenlaakson Vesi Oy rakennuttaa vuosina toisen runkolinjan Anjalankosken Keltakankaalta Kotkan Korkeakoskelle. Uuden runkolinjan rakentaminen parantaa vedentoimituksen varmuutta. Haja-asutusalueilla kiinteistökohtaisen vedenhankinnan varassa olevilla kiinteistöillä on ongelmia veden laadun suhteen (mm. fluoridi, rauta, mangaani, nitraatti ja bakteerit) ja kuivina vuosina ongelmana on myös veden puute. 3.2 Viemäröinnin, jäteveden käsittelyn ja lietteenkäsittelyn ongelmat ja kehittämistarpeet Vaikka suunnittelualueen viemäriverkosto on toteutettu enimmäkseen erillisviemäröintinä, monissa kunnissa ongelmana on vuotovesien suuri määrä viemäriverkostossa. Ongelmallisia ovat etenkin vanhat betoniputket ja betonikaivot. Viemäriverkostoja on saneerattu viime vuosina, mutta vuotovesiä on silti runsaasti. Tämä heikentää jätevedenpuhdistamoiden toimintaa ja aiheuttaa lupaehtojen ylityksiä. Anjalankoskella vuotovesien määrä on % pumpatusta viemärivesimäärästä. Elimäellä laskuttamattoman jäteveden osuus oli 40 % vuonna 2006, runsassateisina vuosina se voi olla %. Haminassa laskuttamattoman jäteveden osuus oli 50 % vuonna Iitin viemäriverkosto on toteutettu pääasiassa sekaviemäröintinä ja sen vuoksi ongelmana on ollut vuotovesien suuri määrä (noin 60 % vuonna 2006). Kotkassa laskuttamattoman jäteveden osuus oli noin 40 % vuonna Kouvolan Mäkikylän jätevedenpuhdistamolle tuleva jätevesimäärä ja kuormitus ovat melko korkeat verrattuna puhdistamon kapasiteettiin. Tämä on vaikeuttanut vaadittu-

18 Sivu 16 jen puhdistustulosten saavuttamista. Vuonna 2006 laskuttamattoman jäteveden osuus oli noin 47 %. Kuusankosken viemäriverkostossa on runsaasti vuotovesiä, laskuttamattoman jäteveden osuus oli noin 67 % vuonna Miehikkälän viemäverkostossa ongelmana ovat olleet vanhat viemäriverkon osat, jotka aiheuttavat runsaasti vuotovesiä. Runsas vuotovesien määrä on heikentänyt jätevedenpuhdistamon toimintaa ja on aiheuttanut lupaehtojen ylityksiä. Tilannetta on parannettu saneeraamalla vanhoja betoniviemäreitä sujuttamalla. Pyhtäällä ei ole rakennettu erillisiä hulevesiviemäreitä, vaan hulevedet johdetaan avo-ojiin ja maastoon. Rankkasateiden ja lumen sulamiskauden aikana viemärivesimäärät kasvavat hulevesien ja sulamisvesien päästessä viemäriverkostoon. Laskuttamattoman jäteveden osuus oli noin 37 % vuonna Myös Virolahdella ongelmana on viemäriverkoston vuotovesien suuri määrä, varsinkin keväisin. Vuonna 2006 laskuttamattoman jäteveden osuus oli noin 50 %. Puhdistamoiden lupaehdot kiristyvät tulevaisuudessa, mikä aiheuttaa investointitarpeita puhdistuksen tehostamiseen. Kotkan Mussalon puhdistamon uusissa lupaehdoissa, jotka tulevat voimaan , on typenpoistovaatimus. Kouvolan ja Kuusankosken puhdistamoiden typenpoistovaatimus tulee voimaan vuonna Viemärilaitosten toiminta-alueilla ja niiden reuna-alueilla on verkostoon liittymättömiä kiinteistöjä, joiden jätevesihuolto ei ole riittävä. Nämä kiinteistöt pitäisi saada liitettyä viemäriverkkoon. Haja-asutusalueilla nykyiset kiinteistökohtaiset jäteveden käsittelymenetelmät eivät monissa kiinteistöissä täytä jätevesiasetuksen käsittelyvaatimuksia ja niiden osalta tarvitaan kiinteistökohtaisia toimenpiteitä. Lietteenkäsittely Kompostointi on tällä hetkellä pääasiallisin kuivatun lietteen käsittelymenetelmä Kymenlaakson alueella. Kymen Vesi Oy:n Sunilan ja Mussalon puhdistamoilta tuleva kuivattu liete kompostoidaan Mussalossa (avoaumakompostointi). Kymen Vesi Oy on hakenut jatkolupaa vuoteen 2011 asti. Anjalakosken Halkoniemen ja Huhdanniemen puhdistamoiden jätevesilietteet kompostoidaan Kymenlaakson Jäte Oy:n kompostointikentällä. Myös Kouvolan Mäkikylän puhdistamolta tuleva liete kompostoidaan. Kuten koko maassa, myös suunnittelualueella on ongelmia lietteenkäsittelyn ja loppusijoituksen kanssa. Sopimukset palveluntuottajien kanssa ovat lyhytaikaisia ja pitkäjänteiset ja keskitetyt ratkaisut lietteenkäsittelyn hoitamiseksi puuttuvat. Myös ympäristöviranomaiset ovat kiinnittäneet huomiota lietteenkäsittelyn ongelmiin ja ympäristölupaehtoja tarkistetaan ja yhtenäistetään. Valtakunnallinen tavoite on, että jätevesilietteet saadaan mahdollisimman suurelta osin hyötykäyttöön ja valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteena on jäteperäisen biokaasun tuotannon lisääminen. Etelä- ja Länsi-Suomen alueelliset ympäristökeskukset toimeenpanevat osaltaan valtakunnallista jätesuunnitelmaa Etelä- ja Länsi-Suomen alueellisella jätesuunnitelmalla (ELSU). Lietteiden hyödyntäminen ja käsittely on nostettu yhdeksi kuudesta ELSUssa

19 Sivu 17 käsiteltävästä painopisteestä. ELSU:n lietteitä koskevan painopisteen tarkoituksena on selvittää erilaisten lietteiden käsittely- ja hyödyntämismenetelmien käyttökelpoisuutta ja vaikutuksia sekä yhtenäistää alueellisten ympäristökeskusten lietteisiin liittyvän säädöstön tulkintaa. 4 KEHITYSENNUSTEET 4.1 Väestöennusteet Kymenlaakson väestösuunnite ja maaseutualueet Kymenlaakson väestömäärä on laskenut lievästi viime vuosina ja saman suuntauksen ennustetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Taulukossa 4.1 on esitetty väestöennuste, jota on käytetty Kouvolan kuuden kunnan yhdistymisselvityksessä ja jota käytetään tässä kehittämissuunnitelmassa. Ennuste on yhdensuuntainen Kymenlaakson maakuntakaava raportissa esitetyn tilastokeskuksen ennusteen kanssa. Taulukko 4.1 Kymenlaakson väestöennuste (Kouvolan seudun kuuden kunnan yhdistymisselvitys, selvitysmies Esko Riepula, ) Kaupunki/ Asukasmäärä Ennuste 2010 Ennuste 2020 Ennuste 2030 kunta Kouvolan seutu Anjalankoski Elimäki Iitti Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala Kotkan seutu Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Yhteensä

20 Sivu 18 Kymenlaakson maakuntasuunnitelman väestösuunnitteen mukaan Kymenlaakson väestömäärä on asukasta vuonna Maakuntakaavan ensimmäisessä vaiheessa (jonka Kymenlaakson maakuntavaltuusto on hyväksynyt ja joka on toimitettu ympäristöministeriöön vahvistettavaksi) on käsitelty taajamia ja niiden ympäristöjä. Alla olevassa kuvassa on maakuntakaavassa esitetty tilastokeskuksen väestöennuste sekä Kymenlaakson Liiton väestötavoite vuoteen 2030 asti. Kymenlaakson aluerakenteen suuntia ja kehittymismahdollisuuksia on kartoitettu vuoteen 2050 asti osana ylimaakunnallista kokonaisuutta meneillään olevan Metropolialueen kestävä aluerakenne selvityksen yhteydessä. Selvitysalueeseen kuuluvat Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Hämeen maakunnat. Hankkeessa ovat mukana maakuntien liitot, alueelliset ympäristökeskukset ja tiehallinto. Rakennemalleilla pyritään kuvaamaan kehittymisedellytyksiä koko metropolialueella erilaisilla liikenneverkkoratkaisujen ja väestön sijoittumisen vaihtoehdoilla. Mallit, joissa pääkaupunkiseutua ympäröivät maakuntakeskukset korostuvat, tukevat ja osittain kasvattavat Kymenlaakson omaa väestösuunnitetta. Maakunnan sisällä rakennemallit voivat tuottaa eroja väestön sijoittumisessa taajamiin ja niiden välisille alueille. Tässä kehittämissuunnitelmassa on sovittu käytettäväksi taulukon 4.1. väestöennustetta. 4.2 Vedenkulutusennuste Liittymisaste vesijohtoverkkoon vaihtelee huomattavasti eri kunnissa. Pienemmissä kunnissa asutus on niin hajautunut laajalle alueelle, että liittymisastetta on vaikea saada kovin korkeaksi. Taulukossa 4.2 on esitetty nykyiset liittymisasteet kunnittain ja arvio nykyisistä liittyjämääristä ja niiden mahdollisesta kehityksestä. Kunnat pitävät kirjaa verkostoon liittyneistä kiinteistöistä eikä verkostoon liittyneistä asukkaista ole tarkkaa tietoa ainakaan pienemmissä kunnissa. Eräiden kuntien osalta eri lähteistä saatu tieto on ollut myös hiukan ristiriitaista.

21 Sivu 19 Taulukko 4.2 Arvio vesijohtoverkoston nykyisistä liittyjämääristä ja arvioitu liittyjämäärien kehitys Kaupunki/ kunta Asukasmäärä Liittymisprosentti Liittyjämäärä vesijohtoverkkoon (asukkaita) Kouvolan seutu Ennuste Ennuste Ennuste 2030 Anjalankoski Elimäki Iitti Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala Kotkan seutu Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Yhteensä Taulukossa 4.3 on esitetty kunnittain vuonna 2006 vesijohtoverkkoon pumpatut vesimäärät ja kuluttajilta laskutetut vesimäärät. Laskuttamattoman veden osuus vaihtelee huomattavasti kunnittain.

22 Sivu 20 Taulukko 4.3 Pumppaus vesijohtoverkkoon ja laskutetut vesimäärät vuonna 2006 Kaupunki/ kunta Laskutettu vesi Verkostoon pumpattu vesi Laskutettu vesi Verkostoon Laskuttamaton pumpattu vesi vesi (% verkostoon pumpatusta vedestä) Ominaiskulutus (laskutettu vesi) m 3 /a m 3 /a m 3 /d m 3 /d % l/as/d Kouvolan seutu Anjalankoski Elimäki Iitti Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala Kotkan seutu Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Yhteensä Suunnittelualueen vedenkulutuksen arvioidaan pysyvän suurin piirtein nykyisellä tasolla, koska liittyjämäärissä ja teollisuuden vedenkulutuksessa ei oleteta tapahtuvan oleellista muutosta suunnittelujaksolla.

23 Sivu 21 Taulukko 4.4 Vedenkulutusennuste suunnittelualueella vuonna 2030 Kaupunki/ kunta Ominaiskulutus (laskutettu vesi) Laskutettu vesi Laskuttamaton vesi (% verkostoon pumpatusta vedestä) Laskuttamaton vesi Verkostoon pumpattu vesi Laskutettu vesi Verkostoon pumpattu vesi l/as/d m 3 /a % m 3 /a m 3 /a m 3 /d m 3 /d Kouvolan seutu Anjalankoski Elimäki Iitti Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala Kotkan seutu Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Yhteensä Viemärivesimääräennuste Liittymisaste viemäriverkkoon vaihtelee huomattavasti eri kunnissa. Pienemmissä kunnissa asutus on niin hajautunut laajalle alueelle, että liittymisastetta on vaikea saada kovin korkeaksi. Taulukossa 4.5 on esitetty nykyiset liittymisasteet kunnittain ja arvio nykyisistä liittyjämääristä ja niiden mahdollisesta kehityksestä. Kunnat pitävät kirjaa verkostoon liittyneistä kiinteistöistä eikä verkostoon liittyneistä asukkaista ole tarkkaa tietoa ainakaan pienemmissä kunnissa. Eräiden kuntien osalta eri lähteistä saatu tieto on ollut myös hiukan ristiriitaista.

24 Sivu 22 Taulukko 4.5 Arvio viemäriverkoston nykyisistä liittyjämääristä ja arvioitu liittyjämäärien kehitys Kaupunki/ kunta Asukasmäärä Liittymisprosentti Liittyjämäärä viemäriverkkoon (asukkaita) Ennuste Ennuste Ennuste 2030 Kouvolan seutu Anjalankoski Elimäki Iitti Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala Kotkan seutu Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Yhteensä Taulukossa 4.6 on esitetty kunnittain vuonna 2006 viemäriverkkoon johdetut jätevesimäärät ja kuluttajilta laskutetut jätevesivesimäärät. Viemäriverkon vuotovesien osuus vaihtelee huomattavasti kunnittain.

25 Sivu 23 Taulukko 4.6 Laskutetut ja viemäriverkkoon johdetut jätevesimäärät vuonna 2006 Kaupunki/ kunta Laskutettu jätevesi Viemäriverkkoon johdettu jätevesi Laskutettu jätevesi Viemäriverkkoon johdettu jätevesi Vuotovesi (% viemäriverkkoon johdetusta jätevedestä) Ominaisjätevesimä ärä (laskutettu jätevesi) m 3 /a m 3 /a m 3 /d m 3 /d % l/as/d Kouvolan seutu Anjalankoski Elimäki Iitti Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala Kotkan seutu Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Yhteensä Suunnittelualueen jätevesilaskutuksen arvioidaan pysyvän suurin piirtein nykyisellä tasolla, koska liittyjämäärissä ja teollisuuden jätevesimäärisää ei oleteta tapahtuvan oleellista muutosta suunnittelujaksolla. Vuotovesien osuus viemärivesimääristä on suuri, joten niitä on pyrittävä vähentämään. Myös jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvissa edellytetään vuotovesien vähentämistä. Vuoden 2030 viemärivesimääräennusteessa on oletettu, että vuotovesien osuutta pystytään vähentämään jonkin verran niissä kunnissa, missä vuotovesien osuus on suurin.

26 Sivu 24 Taulukko 4.7 Viemärivesimääräennuste suunnittelualueella vuonna 2030 Kaupunki/ kunta Ominaisjätevesimäärä (laskutettu jätevesi) Laskutettu jätevesi Vuotovesi % Viemäriverkkoon johdettu jätevesi Viemäriverkkoon johdettu jätevesi l/as/d m 3 /a % m 3 /a m 3 /d Kouvolan seutu Anjalankoski Elimäki Iitti Jaala Kouvola Kuusankoski Valkeala Kotkan seutu Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti Yhteensä TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERUSTEET 5.1 Vesihuollon yleiset tavoitteet Kymenlaaksossa Vedenhankinnan lähivuosien yleiset tavoitteet Kymenlaaksossa ovat: Poikkeus- ja kriisitilanteiden vesihuollon parantaminen Terveydellisesti moitteettoman talousveden saannin turvaaminen Taajamien ja haja-asutuksen vesihuollon puutteiden korjaaminen Vedenhankinnan kehittäminen Kymenlaakson alueella tarkoittaa vesihuollon alueellisen yhteistyön lisäämistä ja kunnallisten vesihuoltoverkkojen yhdistämistä. Kymenlaakson alueella on määrällisesti riittävästi pohjavesivaroja, mutta ongelmana on pohjavedessä esiintyvä fluoridi. Jätevesien johtamisen ja käsittelyn osalta tavoitteita Kymenlaaksossa ovat: Jätevesikuormituksen vesistövaikutusten vähentäminen Jätevedenkäsittelyn ja lietteenkäsittelyn keskittäminen Taajamien ja haja-asutuksen vesihuollon puutteiden korjaaminen

27 Sivu 25 Jätevesien käsittelyssä ja lietteenkäsittelyssä tavoitteena on toimintojen keskittäminen, koska suuremmat yksiköt antavat paremmat mahdollisuudet tehokkaaseen käytön valvontaan, automaattisiin jatkuvatoimisiin mittauksiin ja puhdistamoiden hälytysvalvontaan. 5.2 Vesihuollon kehittämistä ohjaava lainsäädäntö Lait ja asetukset ohjaavat vesihuollon kehittämistä ja niillä voidaan edesauttaa vesihuoltohankkeiden käynnistymistä. Sovellettavia lakeja ja asetuksia ovat mm. Vesihuoltolaki (119/2001) pyritään turvaamaan kuluttajan asema ja vesihuollon palveluiden saatavuus ja laatu Laki vesihuollon tukemisesta (686/2004) tuettavia toimenpiteitä ovat mm. alueellinen yhteistyö vesihuollossa, vesihuollon turvaaminen eritystilanteissa, vesihuollon parantaminen maaseututaajamissa ja haja-asutusalueella Ympäristönsuojelulaki (86/2000) esim. pohjavesien laadun turvaaminen (pohjaveden pilaamiskielto) Valtioneuvoston päätös yhdyskuntajätevesistä (888/2006) Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) asetuksen tarkoituksena on vähentää talousvesistä aiheutuvia päästöjä ja niiden haitallisia vaikutuksia ottaen huomioon valtakunnalliset vesiensuojelun tavoitteet Terveydensuojelulaki (763/1994) esim. talousveden laatu Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) Laki julkisista hankinnoista (1505/1992) vesihuolto ei kuulu hankintalain piiriin; vaan se kuuluu erityisalojen hankintalain piiriin, jonka puitteet ovat hiukan väljemmät kuin hankintalain Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (erityisalojen hankintalaki uusi )(349/2007) Kuntalaki (365/1995) kunnat voivat sopia keskenään tehtävien hoidosta Valtioneuvoston asetus uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina myönnettävistä valtionavustuksista (1279/2004 ja muutos 887/2005) voidaan tukea mm. uuden asuntoalueen siirto- ja kokoojaviemäreiden ja syöttöja yhdysvesijohtojen rakentamista (ei koske Kymenlaakson aluetta) Puhdistamolietteen käsittelyä ja loppusijoitusta ohjaavat useat biojätehuoltoon vaikuttavat säädökset, mm.: Kansallinen biojätestrategia ( ) määrittelee suuntaviivat biohajoavan jätteen käsittelyyn Biohajoavan jätteen sijoitusta kaatopaikalle säätelevä direktiivi 1999/31/EY Valtioneuvoston päätös kaatopaikoista VNP 861/1997

28 Sivu 26 Valtioneuvoston päätös puhdistamolietteen käytöstä maanviljelyksessä VNP 284/1994 Jätteen polttoa koskeva direktiivi 2000/76/EY Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 1774/2002/EY muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä. 5.3 Jätevedenpuhdistamoiden lupaehdot Typenpoiston vaatimusten tiukentuminen jätevedenpuhdistamoiden uusissa lupaehdoissa on merkittävä muutos nykyisiin lupaehtoihin verrattuna. Käynnissä olevien siirtolinjahankkeiden ja Mussalon puhdistamon laajennuksen valmistuttua Kymenlaaksossa tulee olemaan kolme kunnallista jätevedenpuhdistamoa (Kotkan Mussalon puhdistamo, Kouvolan Mäkikylän puhdistamo ja Kuusankosken Akanojan puhdistamo) ja muutama pienpuhdistamo. Anjalankosken Halkoniemen ja Huhdanniemen puhdistamoilla sekä Haminan puhdistamolla tullaan käsittelemään ohitusvesiä. Seuraavissa taulukoissa on esitetty puhdistamoiden nykyiset ja uudet lupaehdot. Taulukko 5.1 Kotkan Mussalon jätevedenpuhdistamon lupaehdot Parametri Lupaehdot asti Lupaehdot asti, jos > 40 % BOD 7ATU - kuormasta on peräisin teollisuudesta Lupaehdot lähtien BOD 7ATU < 10 mg O 2 /l < 30 mg O 2 /l < 20 mg O 2 /l > 90 % > 90 % > 90 % COD Cr < 125 mg/l < 125 mg/l < 125 mg/l > 75 % > 75 % > 75 % Kiintoaine < 15 mg/l < 15 mg/l < 35 mg/l > 90 % > 90 % > 90 % Fosfori < 0,5 mg/l < 1,0 mg/l < 0,8 mg/l > 90 % > 85 % > 90 % Typpi mg/l, kun T > 12 C Lupaehdot lasketaan neljännesvuosikeskiarvoina kaikkien muiden parametrien paitsi typen osalta. Typpipitoisuus lasketaan lupapäätöksen mukaan vuorokauden kokoomanäytteiden kokonaistyppipitoisuutena aikana, jolloin puhdistamon prosessilämpötila on vähintään 12 o C. Kaikkien ao. aikana otettujen näytteiden on siis täytettävä tämä ehto. Tavoite on ajaa prosessia koko ajan niin hyvällä typenpoistotuloksella kuin mahdollista. Myös Kouvolan Mäkikylän ja Kuusankosken Akanojan puhdistamoille tulee typenpoistovaatimus. Uuden ympäristöluvan mukaan Mäkikylän ja Akanojan jätevedenpuhdistamoille asetetaan typenpoistovelvoite alkaen. Kokonaistyppipitoisuus saa olla enintään 20 mg/l, kun puhdistamon biologisen puhdistusprosessin lämpötila on vähintään 12 C. Puhdistamon kokonaistypen poiston tavoitteena on vuosikeskiarvona määritettävä 70 %:n poistoteho, joka lasketaan puhdistamolle tulevan ja lähtevän kokonaistypen perusteella. Mäkiniemen ja Akanojan puhdistamoiden jätevesien käsittelyn tehostamiseen liittyviä toimenpiteitä koskeva yleissuunnitelma on toimitettava Kaakkois- Suomen ympäristökeskukselle mennessä.

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Osaraportti 1 Liite 1 28.1.2009 Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kymenlaakson maakunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Osaraportti 1 Perusselvitykset, ennusteet ja tavoitteet Liite 1 Kuntakohtainen

Lisätiedot

Teollisuuden ja yhdyskuntien ravinnekuormitus vesiin: FOSFORI (Kymenlaakso)

Teollisuuden ja yhdyskuntien ravinnekuormitus vesiin: FOSFORI (Kymenlaakso) VUOSI 2010 TEOLLISUUS Teollisuuden ja yhdyskuntien ravinnekuormitus vesiin: FOSFORI (Kymenlaakso) Klikkaamalla graafin palkkeja näet ko. vuoden päästöt oikealla, jossa myös linkit puhdistamokohtaisiin

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015 Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa Kouvolan Vesi Oy laadukasta vesihuoltoa Kouvolassa 77 vuotta Vesihuoltolaitos toimittaa asiakkailleen korkealaatuista terveydellisten vaatimusten mukaista puhdasta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Loppuraportti 67070533 28.1.2009 Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kymenlaakson maakunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Vesihuollon kehittämissuunnitelma Loppuraportti i Sivu Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus

Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Osaraportti 2 67070533 28.1.2009 Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kymenlaakson maakunnallinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Osaraportti 2 Suunnitelmavaihtoehdot i Sivu Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

LASKUTTAMATTOMAN JÄTEVEDEN OSUUS VIEMÄRIVERKOSTON KOKONAISVIRTAAMASTA % 80 70 60 50 40 30 Kymen Vesi Oy 20 Kotka Anjalankoski Pyhtää 10 0 2003 2004 2005 2006 2007 Jätevesiyksikkö Jätevesiyksikössä huolehditaan

Lisätiedot

KYMENLAAKSON MAAKUNNALLINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Osaraportti 2, Liite 1

KYMENLAAKSON MAAKUNNALLINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Osaraportti 2, Liite 1 KYMENLAAKSON MAAKUNNALLINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Osaraportti 2, Liite 1 Pohjavesialueet kunnittain ja käytössä olevat kuntien/vesihuoltolaitosten vedenottamot Pohjavesialueiden tiedot (HERTTA-tietokannasta)

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS

KAAKKOIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS KAAKKOIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS Kymenlaakson vesihuollon kehittämissuunnitelma Lausunnot, kommentit ja vastineet Esa Houni 28.11.2008 Yleistä 2 Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, alueen kunnat ja vesihuoltolaitokset

Lisätiedot

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA projektipäällikkö, DI Antti Ryynänen / 20.10.2009 Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) Eura Köyliö Säkylä Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/09

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11. Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035

Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035 Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035 POSKI-hankkeen loppuseminaari 28.4.2015 Juha Kangaskokko, ylitarkastaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 8.4.2105 Maakunnallinen vesihuollon kehittämisohjelma

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma 2012 Yhdyskuntasuunnittelun suunnittelu- ja konsulttitoimisto Maankäyttö, kaavoitus, maisemasuunnittelu, YVA Tie-, liikenne- ja aluetekniikka,

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro

Kommenttipuheenvuoro Kommenttipuheenvuoro TORNION-MUONIONJOEN VALUMA-ALUEEN JÄTEVESIENKÄSITTELYN YLEISTARKASTELU SUOMEN ALUEEN OSALTA 27.10.2017 VESIHUOLTOTARKASTAJA RISTO ROMAKKANIEMI Yleistä Vesihuoltoa ohjaavia lakeja Suomessa:

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori

Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Liite 1: Mitoitusperusteet Tampereen Vesi Pirkanmaan keskuspuhdistamon yleissuunnitelma sijoituspaikkana Sulkavuori Mitoitusperusteet Sisältö Liite 1 - Mitoitusperusteet 1 1 JOHDANTO 2 2 LÄHTÖTIEDOT 2

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma 2

Kouvolan kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma 2 Kouvolan kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma Ohjausryhmän esitys 13.6.2011 Kouvolan kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma 2 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Suunnittelu ja osapuolet...

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja

Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja Yhdyskunnat ja haja-asutus Toimenpiteitä ja ohjauskeinoja 2016-2021 Vesienhoidon yhteistyöryhmä 8.5.2014 23.5.2014 Toimenpiteiden ja ohjauskeinojen perusteista Toimenpiteisiin sisältyvät merkittävimmät

Lisätiedot

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston saneerausohjelman toteuttaminen Verkoston toimintavarmuuden lisääminen, sammutusvesi, talousveden

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040 Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2040 Vesihuollon tavoitteena on taata korkealaatuisen talousveden saatavuus, asianmukainen viemäröinti ja jätevesien puhdistus Pirkanmaan vesihuollon

Lisätiedot

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO Vesijohto- ja viemäriverkosto - Lamala-Venesilta vesijohto- ja 1.1 - alue sijaitsee ranta-alueella - vesijohtoverkoston rakentaminen - veden laadun paraneminen 200 000 2005-2010 kunnan viemäriverkosto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin 1 16.5.2019 Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2018 yhteenvetotietoihin 1. VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY 1.1. TALOUSVEDEN LAATU 1101 Laatusuositukset

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA

VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA Insinööri Esa Houni Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esitelmän sisältö Vesihuoltotehtävät ELY-keskuksessa Katsaus alueelliseen vedenhankintaan

Lisätiedot

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6 VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-

Lisätiedot

Liikennemyymälä negatiivinen)

Liikennemyymälä negatiivinen) Kylätarkastelu PIENET TAAJAMAT JA KYLÄT Nimi Väestömäärä 2015 (väestömäärän kehitys 1990) Palvelut Jaalan kk 648 (+/-0) Päivittäistavarakaupan Vähäisiä erikoiskaupan Päivähoito Perusopetus 1-6 lk Neuvola

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Mietoisten uusi syöttöjohto Kalelan ottamo Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin

Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin 1 Kajaanin Vesi liikelaitos verrattuna Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportin 2016 yhteenvetotietoihin 1. VEDEN JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY 1.1. TALOUSVEDEN LAATU 1101 Laatusuositukset täyttävä

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017

KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/2017 1 KUHASALON JÄTEVEDENPUHDISTAMO Neljännesvuosiraportti 4/217 1. YLEISTÄ Loka-joulukuun välisenä aikana puhdistamon kuormitusta ja toimintaa on seurattu vähintään kaksi kertaa kuussa 24 h:n kokoomanäytteistä.

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vedenhankinta Veden sisäänotto aiheuttaa ongelmia keskustan verkostossa Rakennetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Alueellinen vesihuoltopäivä Mikkeli 17.3.2016 Johtava asiantuntija Vesa Rautio Etelä-Savon ELY-keskus Sisältö Häiriö- ja erityistilanteiden varautumissuunnittelu

Lisätiedot

KEHITTÄMISTOIMENPITEET

KEHITTÄMISTOIMENPITEET AIRIX Ympäristö Oy Eurajoen kunta Liite 1 (s.1/8) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Kustannusarviot eivät ole sitovia, vaan tietyillä suunnittelussa käytetyillä yksikköhinnoilla laskettuja ja suuntaa antavia. Suunnitelmat

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

Ylöjärven keskustan osayleiskaava vaikutukset vesihuoltoon

Ylöjärven keskustan osayleiskaava vaikutukset vesihuoltoon Ylöjärven keskustan osayleiskaava vaikutukset vesihuoltoon 20.12.2013 Page 1 Yleistä mallinnuksista Päivitetty 2013 alkupuolella. Mallinnettu FCGswmm ja FCGnet ohjelmistoilla. Mallinnukset suoritettu nykyisellä

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus

Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Mäkikylän jätevedenpuhdistamon saneeraus ja laajennus Vesihuoltopäivät 19.3.2015 Kouvola Jussi Lindholm jussi.lindholm@fcg.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 3.3.2015 Page 1 Mäkikylän jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Etelä-Karjalan vastaavat päästöt vuonna 2011

Etelä-Karjalan vastaavat päästöt vuonna 2011 (Kymenlaakso) Etelä-Karjalan vastaavat päästöt vuonna 2011 VUOSI 2011 KYMIN VOIMA OY 447,5 KOTKAN ENERGIA OY, HOVINSAAREN VOIMALAITOS 259,6 KOTKAN ENERGIA OY, HYÖTYVOIMALA 59,2 KSS ENERGIA OY, HINKISMÄEN

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

Yhdyskunnat ja haja-asutus

Yhdyskunnat ja haja-asutus Yhdyskunnat ja haja-asutus Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Viemäröintiohjelma Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan yhdyskuntajätevesien puhdistusta tehostetaan

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ

KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ 26.3.2012 TIIVISTELMÄ Yleistä Vesihuoltolain (119/2001) mukaan kunnalla on vastuu vesihuollon kehittämisestä alueellaan. Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari Tampere-talo Kaija Joensuu. Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari Tampere-talo Kaija Joensuu. Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari Tampere-talo 31.1.2013 Kaija Joensuu Vesihuollon kehittämissuunnitelma (2006) Suunnittelutyölle asetetut yhteiset tavoitteet (seminaari 2004)

Lisätiedot

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys RAPORTTI KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE... 3 3 TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMISEN PERIAATTEET KOUVOLASSA... 4 4 KOUVOLAN

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät Kemi 16.11.2016 Arto Seppälä Aiheita Lapin vesihuollon tila Vesihuollon rahoitus Ajankohtaista vesihuoltolain siirtymäsäännöksissä Maakuntauudistus

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Kymenlaakson yhdyskunta- ja taajamarakenteen vaihtoehdot

Kymenlaakson Liitto. Kymenlaakson yhdyskunta- ja taajamarakenteen vaihtoehdot Kymenlaakson Liitto Kymenlaakson yhdyskunta- ja taajamarakenteen vaihtoehdot Työn tavoite Kokonaismaakuntakaavan yksi avainteemoista on yhdyskunta ja taajamarakenne. Tavoitteena on luoda maakuntakaavalliset

Lisätiedot

Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686

Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686 Akanojan ja Mäkikylän välisen jäteveden siirtolinjan ja pumppaamon toteutus Rakentamispäällikkö Juhani Leppikangas Valtion vesihuoltotyöt Laki vesihuollon tukemisesta 30.7.2004/686 Valtion vesihuoltotyössä

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN ALUEELLINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

POHJOIS-SATAKUNNAN ALUEELLINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Antti Ryynänen / lli ALUSTAVA TYÖOHJELMA / 1 (6) SISÄLLYSLUETTELO 19.9.2012 POHJOIS-SATAKUNNAN ALUEELLINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Suunnitelma jakautuu kolmeen osaraporttiin. Osaraporteista laaditaan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA RAUTALAMMIN KUNTA RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA TIIVISTELMÄ 2010 K& 1.11.2010 K&R Kiuru & Rautiainen Oy 2(19) 1 JOHDANTO... 3 2 VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT... 4 2.1 Kunnan

Lisätiedot

KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy. Tausta.

KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy. Tausta. KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Nasti Korhonen, Pöyry Finland Oy Noora Liljanto, Kymen Vesi Oy Vesihuoltopäivät 16.5.2019 #Vesihuolto2019 1 KUNTARAJAT YLITTÄVÄN TOIMINTA-ALUEEN PÄIVITYS Esityksen

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 1(12) RAUTJÄRVEN KUNTA Tekninen keskus 26.1.2009 Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 ja Vesihuoltohankkeiden avustamisperiaatteet 2(12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Vesihuollon nykytila

Lisätiedot

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen

Lisätiedot

MUHOKSEN OYK VESIHUOLLON NYKYTI- LANNE JÄTEVESIVERKOSTO JA KÄYTTÖVESIVERKOSTO

MUHOKSEN OYK VESIHUOLLON NYKYTI- LANNE JÄTEVESIVERKOSTO JA KÄYTTÖVESIVERKOSTO Vastaanottaja Muhoksen kunta Tekniset palvelut Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 5.2.2015 Viite 1510011888 MUHOKSEN OYK VESIHUOLLON NYKYTI- LANNE JÄTEVESIVERKOSTO JA KÄYTTÖVESIVERKOSTO Päivämäärä 5.2.2015

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013. Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013. Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013 Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki Pirkanmaan Vesihuollon kehittämissuunnitelman II-vaihe Ensisijaiset toimenpiteet

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017

JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017 JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017 MUISTITIKUN KANSIOSISÄLTÖ TIETOPAKETTI JÄRVENPÄÄN VEDESTÄ JA SEN TOIMINNASTA YLEISTÄ Järvenpään kaupungin vesiliikelaitoksen käyttämä nimi on Järvenpään

Lisätiedot

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari Tampere-talo 31.1.2013 Kaija Joensuu Vesihuollon kehittämissuunnitelma (2006) Suunnittelutyölle asetetut yhteiset tavoitteet (seminaari 2004)

Lisätiedot

Pyhtään vesihuollon kehittämissuunnitelma 2014-2024

Pyhtään vesihuollon kehittämissuunnitelma 2014-2024 Pyhtään vesihuollon kehittämissuunnitelma 2014-2024 1 JOHDANTO... 4 2 VESIHUOLLON NYKYTILA... 6 2.1 Kunnan yleiskuvaus... 6 2.2 Katsanto kunnan vesihuollon kehitykseen... 6 2.3 Kymen Vesi oy... 6 2.3.1

Lisätiedot

Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2010/2 Dnro ESAVI/323/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2010 ASIA Sunilan ja Mussalon jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvassa jätevesien lopettamiselle Sunilan puhdistamolta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuollon riskit ja niiden hallinta Vesiosuuskunnissa koulutuspäivä, 20.-21.3.2014 Vesihuolto

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2009-2018

KOTKAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2009-2018 KOTKAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2009-2018 28.10.2008 SISÄLLYSLUETTELO 2 1 YLEISTÄ... 4 2 VESIHUOLLON NYKYTILA... 5 2.1 VESIHUOLTO KUNNAN ALUEELLA... 5 2.1.1 Kunnan yleiskuvaus... 5 2.1.2

Lisätiedot

Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo.

Aloite merkittiin tiedoksi. TEKVLK 16 Tekninen valiokunta 24.4.2014 Valmistelija: Vesihuoltopäällikkö Matti Huttunen, matti.huttunen(at)sipoo. Valtuusto 32 07.04.2014 Aloite kaksoisviemäröintijärjestelmään siirtymisestä/sami Virpiö 338/10.03.01/2013 KV 108 Valtuusto 9.9.2013 Sami Virpiö jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoossa siirrytään

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 Uudenmaan Vesi-ja rakennustekniikka Nahkurinkatu 23 b 17 04200 Kerava saki.salo@luukku.com 2 1. Johdanto 3 2. Yleissuunnitelman

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys

Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys MAL Kuntayhteistyö 17.3.2011 Etelä Kymenlaakson työpaikka alueiden selvitys Kommenttipuheenvuoro elinkeinoelämän roolista MAL yhteistyössä Pauli Korkiakoski, Cursor Oy Selvityksen tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma POLVIJÄRVEN KUNTA Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.11.2016 566-P29412 Suunnitelmaselostus 1 (4) 8.11.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Satu Heino 1 Kuva: Satu Heino Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 4

Lisätiedot

Tornionjoen vesiparlamentti

Tornionjoen vesiparlamentti Tornionjoen vesiparlamentti Pello 22.5.2008 Vesihuoltopäällikkö Arto Seppälä 1 ! Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla tuli voimaan 2004 Orgaaninen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON VESI OY LIIKELAITOS KOUVOLAN VESI Selänpään pohjavedenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma

KYMENLAAKSON VESI OY LIIKELAITOS KOUVOLAN VESI Selänpään pohjavedenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA 16X172206 20.12.2013 KYMENLAAKSON VESI OY LIIKELAITOS KOUVOLAN VESI Selänpään pohjavedenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

KARKKILAN KAUPUNKI. Vesihuollon kehittämissuunnitelma KARKKILAN KAUPUNKI Vesihuollon kehittämissuunnitelma Työ: 20844 YV Tampere 30.01.2004 AIR-IX YMPÄRISTÖ OY Muut toimistot: PL 453 KAARINA 33101 TAMPERE ESPOO Puh. (03) 2442 111 OULU Fax (03) 2442 267 ALV

Lisätiedot

KEMIÖN SAAREN ALUEELLINEN VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA

KEMIÖN SAAREN ALUEELLINEN VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA KEMIÖN SAAREN ALUEELLINEN VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA OSARAPORTTI I PERUSSELVITYKSET, ENNUSTEET SEKÄ TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERUSTEET LOUNAIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS DRANGSFJÄRDIN KUNTA KEMIÖN KUNTA

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Ympäristölautakunta Yvp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Ympäristölautakunta Yvp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (6) 220 Ympäristökeskuksen lausunto kaupunginhallitukselle ja aluehallintovirastolle Riihimäen jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta

Lisätiedot

Esa Kivelä ja

Esa Kivelä ja Esa Kivelä 12.11.2013 ja 14.11.2013 2/16 Käsiteltävät aiheet Taustaa miksi ongelmaan on tartuttu Nakkilan vesihuoltolaitos lyhyesti Viemäröintihankkeita ja niiden kustannuksia Vuovedet. Mitä ovat ja mistä

Lisätiedot