Ilmansuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kaarle Kupiainen avasi kokouksen klo
|
|
- Teija Emilia Laaksonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 . Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN RY:n VUOSIKOKOUS 2/2015 AIKA: Torstai klo PAIKKA: THL, Mannerheimintie 168 B 1. Kokouksen avaus Ilmansuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kaarle Kupiainen avasi kokouksen klo Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kaarle Kupiainen, sihteeriksi Liisa Kallio ja pöytäkirjantarkastajiksi Martin Lodenius ja Tero Pajukallio. 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi, sillä kokouskutsut oli lähetetty yhdistyksen sääntöjen mukaisesti vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Kokous todettiin myös päätösvaltaiseksi. 4. Työjärjestys Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi ehdotetuilla muutoksilla. 5. Toimintasuunnitelman vahvistaminen vuodelle 2016 Yhdistyksen puheenjohtaja Kaarle Kupiainen esitteli hallituksen esityksen yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi vuodelle Käytiin keskustelua yhteistyöstä IUAPPA:n kanssa. Toimintasuunnitelmaan kirjataan että: Vuoden aikana selvitetään edellytyksiä järjestää IUAPPA:n tai EFCA:n alueellinen konferenssi Suomessa. Toimintasuunnitelma hyväksytään lisäyksellä. Hyväksytty toimintasuunnitelma kokouspöytäkirjan liitteenä. 6. Jäsenmaksujen ja liittymismaksujen suuruuden määrittäminen Hallitus esittää että perhejäsenmaksun laskemista yhteentoista euroon. Päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti muuttaa perhejäsenyyden maksua ja säilyttää muut jäsenmaksut ennallaan. Jäsenmaksut vuonna 2016:
2 . Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Yhteisö- ja yritysjäsenet 300 Henkilöjäsenet 30 Opiskelijat 12 Eläkeläiset 12 Työttömät 12 Vanhempainvapaalla olevat 12 Perhejäsenet 11 ( 1 lehden postitus taloutta kohden) 7. Hallituksen jäsenten, tilintarkastajien ja mahdollisten toimihenkilöiden palkkioiden suuruudet Hyväksyttiin hallituksen esitys, että palkkiot säilyvät ennallaan. 8. Talousarvio vuodelle 2016 Yhdistyksen taloudenhoitaja Kari Wellman esitteli hallituksen esityksen budjetiksi vuodelle Hallituksen esitys hyväksyttiin (liite). 9. Yhdistyksen puheenjohtajan valinta Yhdistyksen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin Katja Loven, varapuheenjohtajaksi Anu Kousa. 10. Hallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta erovuoroisten tilalle seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi Antti Tohka (Metropolia) jättää hallituksen, tilalle Maija Leino (LUT). Kaarle Kupiainen (SYKE) on halukas jättämään hallituksen, tilalle tulee Tomi Forsberg (SYKE). Hallitus vuodelle 2016 muodostuu siten seuraavasti: varsinainen jäsen varajäsen Tommi Forsberg Laura Sokka Katja Loven Maija Leino Kari Wellman Jukka Makkonen Anu Kousa Ari Männikkö Olli Nevalainen Petteri Huuska 11. Toiminnantarkastajan valinta Toiminnantarkastajaksi valittiin Marja Jallinoja, varatarkastajaksi Heidi Lettojärvi. 12. Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valinta seuraavaksi kalenterivuodeksi
3 . Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Tilintarkastajaksi valittiin Miika Karkulahti. 13. Ilmoitusasiat Jäsenistöä informoitiin vuoden ohjelman aikataulusta. Käytiin keskustelua ekskursiokohteesta ja Vaasan Energiaklusteria ehdotettiin. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi Kaarle Kupiainen puheenjohtaja Liisa Kallio sihteeri Tero Pajukallio pöytäkirjantarkastaja Martin Lodenius pöytäkirjantarkastaja
4 Kokouksen osallistujat: Päivi Alec Tommi Pia Matti Hanna Petteri Otto Liisa Helena Anu Kaarle Heidi Martin Katja Tero Raija Sami Helena Eila Ilkka Mika Virpi Pirkko Kari Aakko-Saksa Estlander Forsberg Forsell Hahkala Hannuniemi Huuska Hänninen Kallio Kivi-Koskinen Kousa Kupiainen Lettojärvi Lodenius Loven Pajukallio Pikku-Pyhältö Rinne Saari Salomaa Savolainen Vestenius Vuori Väätäinen Wellman
5 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 (perustamisvuosi 1976) toimii alansa valtakunnallisena ympäristönsuojelujärjestönä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ilman- ja ilmastonsuojelua ja alan tutkimusta Suomessa sekä toimia yhdyssiteenä ilmansuojelun parissa työskentelevien henkilöiden, yritysten ja yhteisöjen välillä Suomessa ja ulkomailla. Yhdistys on on Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV), kansainvälisen ilmansuojeluyhdistysten unionin (IUAPPA) sekä Eurooppalaisten ilmansuojelu- ja ympäristöjärjestöjen keskusjärjestön (EFCA) jäsen. Toiminnassa keskeistä on julkaisutoiminta sekä tilaisuuksien, kuten seminaarien ja Ilmansuojelupäivien järjestäminen. Ilmansuojeluyhdistyksellä on noin 350 henkilöjäsentä, sekä 34 yritys- ja yhteisöjäsentä. Tavoitteena on vuoden 2016 aikana kasvattaa edelleen erityisesti yritysja yhteisöjäsenten määrää ja aktivoida alan nuoria asiantuntijoita ja opiskelijoita mukaan yhdistyksen toimintaan. JULKAISUTOIMINTA Ilmansuojelu-lehti ilmestyy vuoden 2016 aikana 4 kertaa. Yhdistyksen palkkaama uusi päätoimittaja, Johanna Kare Haavisto, vastaa lehden toimittamisesta. Lehden tarkoituksena on kertoa ajankohtaisista ilman- ja ilmastonsuojeluun liittyvistä aiheista. Lehden painosmäärä on 700 kpl. Ilmansuojelu-lehti jaetaan veloituksetta yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen kirjastoihin sekä suurimpiin kaupunginkirjastoihin ja maakuntakirjastoihin. Lisäksi se toimitetaan kirjastoihin muun muassa Viroon, Englantiin ja Saksaan. Ilmansuojeluyhdistys osallistuu Boreal Environment Research (BER) -lehden julkaisemiseen. ISY:n jäsenet voivat tilata lehden vuosikerran BER:in määrittämään hintaan. TILAISUUDET, SEMINAARIT JA KOULUTUS Ilmansuojelupäivät järjestetään Lappeenrannassa Ilmansuojelupäivät järjestetään yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja Finnish Consulting Groupin (FCG) kanssa. Päivien ohjelman suunnittelusta vastaavaa toimikuntaa vuonna 2016 vetää Maija Leino. Ilmanlaadun mittaajatapaaminen järjestetään Porvoossa Neste Oil:in isännöimänä. Neste Oil:in yhteyshenkilönä toimii Juha Heijari. Mittaajatapaamisen ohjelmasuunnittelusta vastaa työryhmä, jota vetää Katja Lovén. Vuoden aikana voidaan järjestää koti- tai ulkomaan ekskursio. Vuosikokouksien yhteydessä järjestetään pienseminaarit. Muita seminaareja ja tapahtumia järjestetään tarpeen mukaan. Vuosi 2016 on yhdistyksen 40. juhlavuosi. Kevätkokouksen yhteydessä järjestetään jäsenistölle vuosijuhla, jonka yhteydessä jaetaan myös yhdistyksen ansiomerkkejä viime vuosina ansioituneille jäsenille.
6 STIPENDIT Ilmansuojeluyhdistys jakaa vuonna 2016 kaksi stipendiä ansioituneille ilman- tai ilmastonsuojeluaiheisille opinnäytetöille. Stipendi sisältää osallistumisen Ilmansuojelupäiville Lappeenrantaan sekä matka- ja majoituskustannukset. Stipendit jaetaan Ilmansuojelupäivillä, missä stipendinsaajat tai toinen heistä esittelee työtään. Stipendin saajilta edellytetään artikkelia Ilmansuojelu-lehteen. Stipendiä haetaan lähettämällä yhdistyksen sihteerille opinnäytetyö, sekä siitä saatu arvosana toukokuun loppuun mennessä. Hallitus päättää stipendien saajat kesäkuussa ja voi tarvittaessa käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita päätöksen tukena. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA ISY jatkaa kansainvälisen ilman- ja ympäristönsuojelujärjestön IUAPPA:n (International Union of Air Pollution and Environmental Protection Associations) ja Euroopan ilman- ja ympäristönsuojeluyhdistysten kattojärjestön EFCA:n (The European Federation of Clean Air and Environmental Protection Associations) jäsenenä. Vuoden aikana selvitetään edellytyksiä järjestää IUAPPA:n tai EFCA:n alueellinen konferenssi Suomessa. ISY toimii YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) tarkkailijajäsenenä. Yhteistyötä Viron ja muiden Baltian maiden kanssa jatketaan kutsumalla naapurimaiden edustajia Ilmansuojelupäiville ja muihin ISY:n tapahtumiin. ISY:n jäsenet voivat osallistua kansainvälisiin ilmastokokouksiin yhdistyksen mandaatilla. INTERNET Ilmansuojeluyhdistyksellä on internet-sivut, joiden kehittämistä jatketaan vuonna Sivujen kautta jaetaan tietoa sekä yhdistyksen jäsenille että muille yhdistyksestä kiinnostuneille. Sivuilta saa monipuolisesti tietoa yhdistyksestä ja sen toiminnasta. Sivujen kautta tiedotetaan tulevista ja menneistä seminaareista, matkoista ja muista tapahtumista. Sivujen kautta voi liittyä yhdistyksen jäseneksi, lukea Ilmansuojelulehteä ja lähettää palautetta Ilmansuojelu-lehdestä sekä Ilmansuojelupäivistä. Ilmansuojeluyhdistyksellä on myös Facebook-sivut, johon keskitetään sosiaalisen median toiminta. Yhdistyksen Facebook-sivuilla tiedotetaan tulevista tapahtumista ja jaetaan ilmansuojeluaiheisia uutisia. Sivujen kautta Ilmansuojeluyhdistyksen jäsenet ja yhdistyksestä kiinnostuneet henkilöt voivat tutustua yhdistykseen ja olla yhteydessä toisiinsa. Vuonna 2016 tavoitteena on lisätä kävijämäärää ja uutisointia sivustolla. Ilmansuojelulehden juttuja jaetaan myös Facebookissa. Tärkeitä tapahtumia, kuten Ilmansuojelupäiviä, markkinoidaan pienellä budjetilla Facebookissa. Sihteeri toimii Facebook-sivujen pääylläpitäjänä. TOIMINNAN ORGANISOINTI Yhdistyksen toimintaa johtaa hallitus, jonka lisäksi kiinteänä elimenä toimii Ilmansuojelu-lehden toimituskunta sekä Ilmansuojelupäivien ohjelmasta vastaava suunnittelutoimikunta. Muita jaostoja perustetaan tarpeen mukaan ja niiden toiminta on projektiluonteista. Yhdistyksellä on osapäivätoiminen sihteeri, joka avustaa hallitusta asioiden toimeenpanossa ja päivittäisasioiden hoidossa. Yhdistyksen talousasiat hoitaa sihteeri yhteistyössä kirjanpidosta vastaavan Gerente
7 Oy:n kanssa. Jäsentiedotus hoidetaan sähköpostin, Ilmansuojelu- lehden, yhdistyksen internetsivujen sekä Facebook-sivujen kautta. Jäsenkirjeitä lähetetään sähköisesti ennen tärkeimpiä kokouksia ja tilaisuuksia. Myös laskutus hoidetaan mahdollisuuksien mukaan sähköisesti. BUDJETTI VUODELLE 2016 Lehti- ja tiedotustoiminta Talousarvio Tuloslaskelma Budjetti Tuotot lkm a Lehden ilmoitustulot , , ,00 Lehden tilausmaksut ,00 0,00 100,00 BER- tilausmaksut , ,00 116, , , ,00 Toimituspalkkiot , , ,00 Julkaisupalkkiot ,00 0, ,00 Muut henkilöstökulut , ,00-642, ,70-739, ,50 Verkkosivujen uudistaminen , ,00 Taitto , , ,00 Painatus , , ,00 Jakelu , , ,00 Toim.kunna + toim ,00-395,88-500,00 BER- tilaus , ,00-250, , , ,00 Lehti- ja tiedotustoiminta yhteensä , , ,50 Ilmansuojelupäivät Tuotot Osallistumismaksut , , , , , ,00 Järjestäjien laskutus , ,55 Luennoitsijoiden palkkot , ,00 Luennoits. matkustuskulut , ,14-800,00 Tarjoilut kokouspaikalla , ,25 Iltatilaisuuksien kulut , ,64 Muut kulut , , ,00 Stipendit -400,00-400,00 Suunnitteluryhmän kulut , , , , ,00 Ilmansuojelupäivät yhteensä 9 975, , ,00 Mittaajatapaaminen Tuotot Osallistumismaksut , , ,00 Yrityssponsorointi , ,00 800,00 Avustukset 0 0, , , ,00 0, ,00 Mittaajapäivien tarjoilukulut , ,71 Mittaajatapaamisen muut kulut , , , , , ,00 Mittaajapäivät yhteensä 900, ,82 550,00 Excursiot kotimaahan ja ulkomaille TuototOsallistumismaksut , , , , , ,00 Matka- ja majoituskulut , , , , , ,00 Excursiot kotimaahan ja ulkomaille yhteensä 600, ,20 300,00 Hallinto Tulot Tieteellisen seuran avustus 800,00 751,32 751,32 800,00 800,00 Palkat ja palkkiot , , , ,00 Muut henkilöstökulut 0, , ,05 0, ,80 Taloudenhoitokulut ,00-708, ,00 Kansainväliset jäsenmaksut ,00-50,00-980,00 Kokouskulut -250,00-241, ,00 Vuosijuhlan kulut , ,00 Muut kulut , , , , , ,80 Hallinto yhteensä , , ,80 Varainhankinta Henkilöjäsenmaksut , , ,00 Opiskelijajäsenmaksut ,00 420, ,00 Yhteisöjäsenmaksut , , ,00 Korkotuotot ja korkokulut 40, ,00 55, ,54 80, ,00 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 264, ,60-487,30
Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society
1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan
ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 1/2015
ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 1/2015 AIKA: 27.3.2015 klo 13.00 PAIKKA: ABB, Valimopolku 4 A (Tellustalo, 7 krs) 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN SEKÄ KAHDEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAN
ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 1/2016
ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 1/2016 AIKA: 15.4.2016 klo 14.30 PAIKKA: Tilausravintola Kaarre, Kaivokatu 3, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN, SIHTEERIN, KAHDEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAN
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry
PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa
Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08
Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden
1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.
KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen
PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 11.11.2010 JÄSENTIEDOTE 3/2010 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen Seuran vaalikokous
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.
Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN
Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017
Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat
Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali
PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
JÄSENTIEDOTE 2/2011. Seuran vaalikokous 2011 ja pikkujoulu. RMS ry:n jäsenmaksumuistutus 2011
JÄSENTIEDOTE 2/2011 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen: Seuran vaalikokous 2011 ja pikkujoulu Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n sääntömääräinen ja kaikille jäsenille avoin vaalikokous pidetään
Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.
lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN
OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu
SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous
:n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja
Pykälä Käsiteltävä asia Sivu
1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen
Tutustuminen Mittatekniikan keskukseen (MIKES)
PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 05.11.2009 JÄSENTIEDOTE 2/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan
Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.
SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen
KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.
KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki
13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA
JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA
4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).
1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta
SYYSKOKOUS 2014 Kokouskutsu ja asialista Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2014, Hallinnon Tutkimuksen Päivien päätteeksi klo 13:45 alkaen Vaasassa,
Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku
Asteriski ry Syyskokous 2016 1 (7) ASTERISKI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2016 Aika 3.11.2016 klo 16.15 Paikka Sali XXI, Agora Läsnä Juha Jaaksi, Janne Iltanen, Jesse Rauha, Arttu Laitinen (poistui
NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05
, NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon
Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Edustajakokouksen
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA
1/6 Aika 28.6.2014 klo 16:00 Paikka Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI
EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen
NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10
, NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.
SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN
Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA. RTS_4_16.indd
R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A K u t s u S Y Y S K O K O U K S E E N Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA J Ä S E N T I E D O T E 4 : 2 0 1 6 RTS_4_16.indd 1 15.11.2016 16.22 R A K E N N U
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019
Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019 Aika klo 17.30-19.30 Paikka Pohjantähti, pääkonttori Keinusaarentie 2, 13200 Hml Läsnä Jäsenet: Hannula Kari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Kärkäs
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003
Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo
2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Päätös: Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Naisasialiitto Unioni ry Kvinnosaksförbundet Unionen rf Maikki Friberg -koti, Bulevardi 11 A 1, 00120 Helsinki SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 30.11.2014 klo 12.00 Kynnys ry Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv
JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola
LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden
SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5
1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2
KUTSU SYYSKOKOUKSEEN. Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään:
KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään: Aika Maanantaina 29.12.2009 Ilmoittautuminen ja ruoka 18.00-19.00 Kokous alkaa 19.00 Paikka Seinäjoen Nuorisoasema, Puistokatu
V-S Jyty ry TIEDOTTAA
V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5
Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno
Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT
LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT
SYYSKOKOUS
SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)
1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT
1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä
SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS
PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan
Rakenteiden Mekaniikka lehden 50-vuotisjuhlaseminaari
Jäsentiedote 04.04.2017 JÄSENTIEDOTE 1/2017 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Seuran vuosikokous 2017 Rakenteiden Mekaniikan
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.
MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan
KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry
Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan
EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus
Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo
SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen
YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS
Pöytäkirja 2002 YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS 2002 AIKA: Maanantai 11.3.2002 klo 16.00 PAIKKA: Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Vuorikatu 22 LÄSNÄ: Camilla von Bonsdorff, puheenjohtaja
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.
Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat
Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.
Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet