valiojoukko tulostuskoneisto ja siihen liitetty skanneriyksikkö.
|
|
- Kaisa Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MONITOIMILAITTEET TEKSTI JA TESTIT: ARI HAAPALAINEN KUVAT: HEIDI STRENGELL Tulostin, kopiokone ja skanneri yksissä kuorissa Monitoimijoiden valiojoukko Mustesuihkutulostimen koneiston päälle rakennettu monitoimilaite antaa halvalla pätevät työvälineet kodin tai pikkutoimiston paperinpyöritykseen. tulostuskoneisto ja siihen liitetty skanneriyksikkö. Yhdessä ne määräävät myös valokopioinnin laadun. Käytännössä kopiointilaatu tosin jää jonkin verran jälkeen tavanomaisesta tulostamisesta. Osassa testilaitteita kopioinnin voi käynnistää pc:n hallintaohjelmasta, jolloin saa kopiot tehtyä tulostimen parhaalla tarkkuudella. Monitoimilaitteen omasta hallintapaneelista käynnistettynä ei saa valittua parasta mahdollista kopiotarkkuutta. Jos parasta laatua tarvitaan eikä hallintaohjelmaa ole, kannattaa alkuperäinen skannata ensin kuvankäsittelyohjelmaan, ja tulostaa se sitten halutulla tarkkuudella. Kaikilla testin mustesuihkuilla saa hyvätasoisia tulosteita. Esimeriksi valokuvia vaivannut raitaisuus on parempien rasterointimenetelmien ja uusien väriaineiden myötä käytännössä pois pyyhitty ongelma. Skannereiden laatu ei kuitenkaan kiinnosta kaikkia valmistajia riittävästi. Testin parhailla monitoimilaitteilla skannausjälki on ammattitasoista, Monitoimilaitteiden hinnat halpenevat tekniikan kehittyessä. Mustesuihkutulostimeen pohjautuvan monitoimilaitteen saa halvimmillaan reilulla satasella. Halvinkin laite selviytyy valokuvien skannauksesta, dokumenttien tulostamisesta ja laadukkaasta värikopioinnista. Kaikki testilaitteet pystyvät lukemaan kuvat suoraan muistikorteilta tai digikamerasta. Monipuolisempien mallien hinta kipuaa parinsadan euron päälle. Lisäpanostuksella saa enemmän vauhtia, tarkempia työskentelytiloja ja faksin värillisenä tietenkin. Myös verkkoliitäntä on yleistynyt. Tulostimen ja skannerin yhteispeliä Monitoimilaitteen sydämen muodostaa Kahden hintaluokan moniosaajat HALVIMMAT mustesuihkupohjaiset monitoimilaitteet maksavat noin sata euroa. Jos laitteeseen sijoittaa toisen satalappusen, saa toiminnoiltaan ja ominaisuuksiltaan monipuolisemman laitteen. Keräsimme testiin täyden tusinan monitoimijoita. Jokaiselta valmistajalta pyydettiin testiin sadan ja kahden sadan euron mallit. Verrokkilaitteeksi otettiin värilaserpohjainen monitoimilaite. Halvimmissa laitteissa tulostinkoneiston tarkkuus on useimmiten hieman heikompi, mutta siitä huolimatta mikä tahansa testin monitoimijoista suoriutuu kunnialla esimerkiksi valokuvatulostamisesta. Toisella satalappusella saa lisää ominaisuuksia, kuten liitynnän paikallisverkkoon tai langattomaan verkkoon, värifaksin, kunnon lcd-näytön ja tarkemmat tulostustilat. 24 MikroPC 1 / 2007
2 Testi 앫 Brother DCP-540CN 앫 Brother DCP-750CW 앫 Canon Pixma MP510 앫 Canon Pixma MP600 앫 Dell 926 앫 Dell 966 앫 Epson Stylus DX6000 앫 Epson Stylus RX560 앫 HP smart 2575 앫 HP smart 5180C 앫 Lexmark X5470 앫 Lexmark X9350 VERTAILULAITE: 앫 HP Color Laserjet CM1015 MFP mutta heikommissa laitteissa skanneri ei sovellu kuvatyöskentelyyn lainkaan, ja se toimii lähinnä kopiokoneen osana. Diakuvien tai muiden läpivalaistavien originaalien lukuun sopivaa skanneria ei ole yhdessäkään testilaitteessa. Paperit piilossa Arkinsyöttimen kapasiteetiksi riittää sadan sivun lokero. Tosin jos arkit ovat suojassa pölyltä, ei suuremmastakaan kaukalosta ole haittaa. Valokuva-arkit kannattaa korjata tulostustaukojen ajaksi pölyltä suojaan. Näkyvillä olevien arkkien kulma voi nimittäin taittua helposti, ja kiiltäväpintaiseen arkkiin tarttuvat pölyhiukkaset heikentävät kuvan laatua. Useimmissa testin mustesuihkuissa on vain yksi arkinsyötin, jolloin paperilajin vaihtuessa täytyy vanhat arkit poistaa ja sovittaa paperiohjaimet uuden koon mukaisesti. Pienet valokuvat on huomioitu jo testilaitteissa siten, että arkinsyöttimeen on rakennettu oma lokero 10x15-kuville, tai ainakin ohjain pikkuarkeille. Tämä on tyydyttävä ratkaisu, mutta olisi tottakai helpompaa, jos käytössä olisi kaksi syöttörataa. Silloin päivittäisen tulostuksen arkit voi ladata isompaan lokeroon ja harvemmin tarvittavat kuvaarkit tai kalvot toiseen. W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 1/ >
3 Varo halpatarjousta KAIKKI LAITEVALMISTAJAT MYYVÄT omalla merkillä varustettuja valokuvapapereita ainakin A4- ja kymppikoossa. Oma kiiltävä glossypaperi Premium, Pro tai vastaava on ykkösvalinta pitkäikäisiin tulosteihin, mutta ne ovat kalliita. Eri valmistajien valokuva-arkit toimivat yleensä hyvin ristiin muiden laitemerkkien kanssa. Myös monet yleispaperimerkit kuten Fuji, Kodak tai Armor antavat riittävän hyvän jäljen halvemmalla. Poikkeuksiakin on ja parhaat yhdistelmät löytyvät vain kokeilemalla. Osa paperitarjonnasta on kuitenkin täyttä roskaa. Eri paperilaatuja kokeillessa käteen sattui paikallisesta sekatavarakaupasta sadan arkin säästöpakkaus 130 gramman Yleisfotopaperia kaikille tulostimille. Pakkauksen mukaan kaksipuolinen kiiltävä pinta säästää värien kulumista kolmanneksella. Koetulosteet paljastivat karun totuuden: paperin laatu vastaa hätäisesti tavallista kopiopaperia. Yhdenkään testilaitteen väri ei toistu arkilla lähellekään valokuvalaatuisesti. Paksun fotoarkin tilalla kannattaa kokeilla myös kevyempiä inkjet- tai high resolution -tyyppisiä arkkeja, joiden valkoisella pinnalla värit toistuvat kirkkaasti. Esimerkiksi Canonin HR-101 tai Epsonin Quality Inkjet -paperit soveltuvat mainiosti värigrafiikan ja valokuvien tulostukseen. Muistikortinlukija on jo vakiovaruste MONITOIMILAITTEISSA on yleistynyt pieni, kuvien esittämiseen kykenevä lcd-näyttöruutu, ja vain halvimmissa malleissa on pelkkä tekstinäyttö. Muistikorttienlukijat ja kameraliitäntä kuuluvat kaikkien testin laitteiden perusvarustukseen. Tulostettavat kuvat valitaan joko erillisen indeksitulosteen ja tulosteeseen kynällä merkattujen kuvavalintojen tai nopeammin laitteen lcdpikkunäytön avulla. Suttuinen pikkunäyttö ei tosin anna kuvasta paljoakaan enempää informaatiota kuin indeksitulostuskaan. Jos samasta kohteesta on ottanut useamman kuvan, sumealta ja epätarkalta näytöltä on vaikea valita parasta kuvaa. Kuvat onkin yhä helpointa siirtää tietokoneelle ja valita arkistoitavat ja tulostettavat kuvat pc:n näytöltä. Muokkauskin on näin helpompaa ja valokuvan saa pc:n kautta tulostettua tarkempana. Monipuolisemmissa laittessa lcd-näyttö toistaa myös valokuvat, jolloin niiden tulostaminen suoraan kameralta tai muistikortilta on helpompaa. Parempaan lopputulokseen kuitenkin pääsee käsittelemällä kuvat ensin pc:ssä. Halpalaitteiden lcd toistaa vain tekstiä. Vertailu > Monitoimilaitteet 100 euroa Merkki Brother Canon Pixma Dell Epson Stylus HP Smart Lexmark Malli DCP-540CN MP DX X5470 Hinta 164 euroa 159 euroa 143 euroa 149 euroa 129 euroa 129 euroa Takuuaika 2 vuotta 1 vuosi 1 v vaihtotakuu 1 vuosi 1 vuosi 1 v vaihtotakuu Värikasetit 4 erillistä 4 erillistä 3+1 tai erillistä 3+1 tai tai 3+3 Tulostustarkk. väri / musta dpi 1200x6000 / sama 4800x1200 / sama 4800x1200 / 2400x x1440 / sama 4800x1200 / 1200x x1200 / 1200x1200 Tulostusnop. väri / musta s/min 20 / / / / / / 25 Duplex / cd tulostus ei / ei käsin / ei käsin / ei käsin / ei ei / ei käsin / ei Kopiointitarkkuus väri / musta 600x1200 / 1200x x x1200 / sama 300x x1200 / 600x x1200 / sama Kopiointinopeus väri / musta 16 / / 25 9 / / / / 17 Skannaustarkk. optinen 600x x x x x x värisyvyys sis / ulos 36 / 24 bit 48 / 24 bit 48 / 24 bit 48 / 24 bit 48 / 24 bit 48 / 24 bit Faksi / dokumentinsyötin ei / on 10s ei ei ei ei väri / on 10s Näyttöruutu / Fin-valikko 2 väri-lcd / on 1,9 väri-lcd / on 2 rivin teksti-lcd / ei 2,0 väri-lcd / ei 2,5 väri-lcd / on 2 rivin teksti-lcd / ei Arkinsyöttö / ulostulo sivua 100 / / 100 / / / / 25 Ohisyöttö sivua valokuvat 20 on ei ei valokuvat 30 ei Paperintunnistus autom. ei ei on ei on on Liitännät usb 2, verkko usb 2, IrDA usb 2 usb 2 usb 2, verkko usb 2, fax Kortinlukijat / Pictbridge on / on on / on on / on on / on on / on on / on Lisävarusteet verkko, Bluetooth verkko Bluetooth verkko+langaton Paino käyttökunnossa 8,0 kg 6,8 kg 5,4 kg 6,5 kg 5,5 kg 6,5 kg Mitat lev x syv x kork käytössä 398x443x180 mm 445x570x295 mm 441x539x305 mm 465x440x275 mm 440x490x172 mm 454x450x297 mm 26 MikroPC 1 / 2007
4 Monitoimilaitteet > Tulostetun A4-sivun hinta Brother DCP- 540CN Brother DCP- 750CW Canon Pixma MP 510 Canon Pixma MP600 Dell 926 Dell 966 Epson Stylus DX6000 Epson Stylus RX560 HP - Smart 2575 HP - Smart C5180 Lexmark X5470 Lexmark X9350 HP Color Laserjet CM 1015MFP Värisivu 9,1 9,1 9,2 9,3 12,1 11,6 11,6 8,4 11,0 11,1 13,0 14,9 Mustavalkoinen 5,4 5,4 3,1 3,1 4,7 3,1 3,1 3,0 2,9 4,9 4,6 2,2 Tulosteen hinta senttiä per tulostettu sivu. Laskennassa on käytetty tyypillistä viiden prosentin väripeittoa per osaväri A4-sivua kohden, eli luvut kertovat tekstidokumentin tulostuskulut. HP:n vertailu-laserissa väriaineet paljastuvat kätevästi etuluukun alta. Uusien värikasettien vaihto onkin laserpohjaisessa monitoimijassa erittäin helppoa. Myös HP:n mustesuihkulaitteessa väriaineiden vaihto on helppoa. C1580-mallissa jokainen värikaseteista on yksittäispakattu, minkä ansiosta jokaisesta osaväristä saa tiristettyä viimeisenkin väripisaran paperille. 200 euroa Vertailulaite Brother Canon Pixma Dell Epson Stylus HP Smart Lexmark HP ColorLaserjet DCP-750CW MP RX560 C5180 X9350 CM1015 MFP 228 euroa 209 euroa 224 euroa 239 euroa 199 euroa 299 euroa 599 euroa 2 vuotta 1 vuosi 1 v vaihtotakuu 1 vuosi 1 vuosi 1 v vaihtotakuu 1 vuosi 4 erillistä 5 erillistä 3+1 tai erillistä 6 erillistä 3+1 tai erillistä 1200x6000 / sama 9600x2400 / sama 4800x1200 / 1200x x1440 / sama 4800x1200 / 1200x x1200 / 1200x ImageRet 22 /27 24 / / / / / 32 8 / 8 ei / ei autom. / on käsin (optio autom.) / ei käsin / on ei / cd-tarra autom. / ei ei / ei 600x1200 / 1200x x x1200 / sama 600x x1200 / sama 4800x1200 / 1200x x / / / / / / 27 8 / 8 600x x x x x x x / 24 bit 48 / 24 bit 48 / 24 bit 48 / 24 bit 48 / 24 bit 48 / 24 bit 24 / 24 bit ei ei väri / on 50s ei ei väri / on 50s ei 2,5 väri-lcd / on 2,5 väri-lcd / on 2,4 väri lcd / ei 2,5 väri-lcd / ei 2,4 väri-lcd / on 2,4 väri-lcd / on 2 rivin teksti-lcd / on 100 / / 150 / / / / / 125 valokuvat 20 on / kasetti ei ei valokuvat 20 ei 1 ei ei on ei on on ei usb 2, verkko+wifi usb 2, IrDA usb 2, fax usb 2, IrDA usb 2, verkko usb 2, fax, verkko+langaton usb 2 on / on on / on on / on on / on on / ei on / on ei / ei verkko, Bluetooth verkko+langaton, arkinsyötin Bluetooth arkinsyötin 150s verkko 7,3 kg 10,1 kg 10,02 kg 8,3 kg 9,5 kg 10,2 kg 25,3 kg 398x443x150 mm 450x550x260 mm 458x505x270 mm 450x460x210 mm 446x400x189 mm 465x505x269 mm 437x508x525 mm > MikroPC 1/
5 Arviot: 100 euron hintaluokka Canon Pixma MP510 Brother DCP-540CN HP smart 2575 Epson Stylus DX6000 Edustaja: Canon Oy, Hinta: 159 euroa Edustaja: Brother Finland Oy, Hinta: 164 euroa Takuu: 2 vuotta Edustaja: Hewlett-Packard Oy, Hinta: 129 euroa Edustaja: Epson, Hinta: 149 euroa 77 Canonin perusmallissa on kaksi paperinsyötintä. Takasyötin on samanlainen kuin järeämmässä MP600:ssa, mutta alalaatikon tilalla on on vain syvennys A4-arkeille. Valmiit arkit ilmaantuvat alatason päälle. Valokuvat kannattaa asettaa takasyöttimeen, jolloin ne tulostetaan suorempaa rataa pitkin. MP510 toimii samoilla värikaseteilla kuin MP600. Pikkumallissa sävymusta jää pois, ja maksimitarkkuus on vaatimattomampi. Käytännön tulostustarkkuus on hyvä, ja mainittavammin eroa isoveljeen näkyy valokuvien sävyissä. Tulostuksen ja kopioinnin vauhdissa perusmalli on hitaampi, vaikka MP510 onkin keskivertoa nopeampi. Skanneri on hyvätasoinen. Hallintavälineet on piilotettu kääntyvän kannen alle piiloon, mutta sen käyttö ei ole niin eleganttia kuin 600-mallissa ja näyttökin on pienempi. Kaksipuoleisia tulosteita saa vain käsin kääntämällä eikä MP510 osaa tulostaa cd-levyn pintaan. Verkkoliitäntää tai dokumenttisyötintä ei ole. + vikkelä perustoimissa riisuttu varustus 75 Brotherin halpamalli on tekniikaltaan identtinen kalliimman Brotherin kanssa. 540CN:ssä on vain langallinen verkko, ja kannesta kohoaa tyylikkäästi mustahopeaan kokonaisuuteen istuva dokumentinsyötin. Hallinta tapahtuu kaksituumaiselta näytöltä. Tulostus- ja kopiointinopeudessa 540CN jää vain hiukan kalliimmasta Brotherista. Nopeuteen vaikuttaa merkittävästi se, millaisella asetuksilla tulosteita tai kopioita tehdään. Jos Brotherilla haluaa maksimitarkkuuden, se onnistuu vain valokuvapaperille. Tämä 1200 x 6000 dpi:n tarkkuus on todella hidas, ja yhtä A4-valokuvaa hierotaan yli 11 minuuttia. Puolta nopeammin syntyy tavallinen valokuvajälki, jonka laatueroa parhaaseen tarkkuuteen on vaikea havaita. Skanneritoiminnoissa ja kopiokoneena Brother pysyy hyvin vertailujoukon vauhdissa. Faksia ei ole. + pieni paras tarkkuus on hidas 74 Pieni smart käyttää HP:n kahden värikasetin tekniikka. Kolmivärikasetin rinnalla olevan mustan tilalle voi vaihtaa vaaleiden sävyjen fotokasetin. Myös harmaasävykasetti on. Tulostuksen tarkkuusasetukset ja ajurin toiminta ovat samanlaisia kuin kalliimmassa HP:ssa, mutta itse tulostin ei tee aivan yhtä hyvään jälkeä. smartin käyttö kopiokoneena on helppoa selkeän valikon ja automaattisen esiskannauksen avulla. Tarkimmilla asetuksilla kopiolaatu on lähes erinomainen, mutta laatu syntyy hitaanpuoleisesti. Myös tarkka tulostus on turhan hidasta, kolme minuuttia yhteen kymppikuvaan on pitkäpuoleinen aika. Skannerin twain-ohjaimen asennus on ongelmallinen, mutta itse skannaus tapahtuu tarkasti. HP:n arkinsyöttö vetää sata A4-arkkia tai kolmisenkymmentä kymppikuvaa, mutta molempia ei saa käyttövalmiiksi samaan aikaan. Valmiit arkit tulevat syöttimessä olevien päälle, mikä vaikeuttaa uusien puhtaiden arkkien asettamista. Valmiit arkit heitetään reilusti tyhjiä ulommas, mutta viisainta on kerätä valmiit tulosteet heti talteen. + selkeä ohjaus arkinsyöttö 72 Neljää erillisvärikasettia käyttävä Epson DX6000 tulostaa ja kopioi kovin jyrkkää jälkeä, mikä vetää tummia sävyjä tukkoon. Tekstidokumenteissa tämä ei haittaa, mutta valokuvia tulostaessa laatu jää heikoksi. Skannerin twain-ohjaus on toteutettu mallikelpoisesti ja skannausjälki on hyvä. Stylus DX6000:ta ohjataan muutaman näppäimen ja pikkunäytön avulla. Varsinaisia valikoita ei ole, vaan näytöllä esitetään muutama valikkokuva laitteen perustoiminnoista. Valikon kuvien muistiavuksi on pieni kanteen liimattava tarra, joka kertoo mitä mikäkin valikkokuva tekee. Kopiointiin ja muistikortteihin liittyvät valinnat oppii nopeasti kokeilemalla. Epsonin toimintavarmuus ei aivan vakuuta. Muutaman kerran laite pysähtyi kesken tulostamisen paperinsyöttövirheestä kertovaan virheilmoitukseen, vaikka paperi ei ollut jäänyt jumiin. Vasta laitteen sammutus ja uudelleenkäynnistys nollasi tilanteen, mutta ongelman todellinen syy jäi epäselväksi. Mahdollisesti kyseessä oli yksilövika. + skannaus laiteohjaus, arkinsyöttöhäiriöt 28 MikroPC 1 / 2007
6 Arviot: 200 euron hintaluokka Lexmark X5470 Dell 926 Canon Pixma MP600 Epson Stylus RX560 Edustaja: Lexmark Finland, Hinta: 129 euroa Takuu: 1 v vaihtotakuu Edustaja: Oy Dell Ab, Hinta: 143 euroa Takuu: 1 v vaihtotakuu Edustaja: Canon Oy, Hinta: 209 euroa Edustaja: Epson, Hinta: 239 euroa 70 Lexmarkin pikkumallissa on telefaksi, kymmenen arkkia vetävä dokumenttien syöttölaite ja muistikorttien lukija. Verkkoliitäntää tai valokuvia esittävää lcdnäyttöä ei ole. Asetukset tehdään tulostimessa kaksiriviseltä tekstinäytöltä, mutta valinta on helpompi tehdä Lexmarkin apuohjelmilla ja pc:llä. X5470 käyttää kolmivärikasettia ja mustaa, millä saa kelvollista laatua kiiltäville valokuva-arkeille. Monipuolisempiin laitteisiin verrattuna kuvassa on pientä sävyvirhettä ja myös vähäistä raitaisuutta. Minkään osavärin selvää ylikorostumista ei tapahdu. Valokopioissa jälki on perusasetuksilla raitaista ja mustissa sävyissä tukkoista, joten asetuksia kannattaa muokata. Skannerina X5470 on kalliimman Lexmarkin oloinen, mutta oletusarvoisesti tekee synkempää jälkeä. Aivan tukkoon ei mustakaan mene, ja skannauksista saa hieman säätämällä käyttökelpoisia kuvatiedostoja. + monipuolisuutta halvalla laiteohjaus 63 Dellin valkoinen laatikko muistuttaa kodin kylmälaitteita. 926:ta ohjataan kaksiriviseltä lcdtekstinäytöltä parin yksinkertaisen valikon ja painikkeen avulla. Tarkempaan ohjaukseen pitää käyttää Dellin All-In-One-ohjelmistoa, joka osaa käynnistää valokopioinnin, skannauksen ja asiakirjojen hallinnan tai tulostamisen. Normaaliasetuksilla Dell tekee karkeaa ja hieman raitaista jälkeä. Jälki paranee nostamalla tarkkuutta 1200 tai peräti 4800 dpi:hin asti, joista jälkimmäisen saa vain valokuvapaperille. Tämä tosin venyttää tulostusaikoja melkoisesti. Valokuvia tulostaessa kannattaa vaihtaa mustan värikasetin tilalle fotokasetti, jolloin kuudella väriaineella saadaan sävykkäämpää jälkeä. Skannerin valokuvajälki on kelvollista ja sen tarkkuus on lähes järeämmän Dellin 966:n luokkaa. Muistikortilta tulostaessa kuvat pitää valita indeksitulosteen pikkukuvista, sillä lcd-näyttö ei niitä esitä. + hallintaohjelmisto ei kuvanäyttöä Pixman hyvä tarkkuus ja yhden pikolitran pisarakoko tekevät sävykkäihinkin tulosteisiin portaattomasti liukuvaa jälkeä, vaikka värejä onkin kahden mustan sävyn rinnalla vain kolme. Musta on hyvin peittävää ja se aiheuttaa hienoista tukkoisuutta varsinkin kopioinnissa. Grafiikassa ja pienessä tekstissä mustan tarkkuus on erinomainen, minkä näkee niin tulosteissa kuin kopioissakin. Skannerissa on asialliset säädöt. Pixman hyvä koneistonopeus ja lähes äänetön toiminta koskee myös skanneriyksikköä. Pixman hallintanäppäimet ja näyttö nousevat käyttöasentoon kannen alta. Säädöissä ja pyörivässä navigointinäytössä on kikkailun makua, muttei onneksi liikaa. Arkkeja Pixmaan syötetään kahta reittiä. Ratkaisu on hyvä ja toimii, kuten automaattinen kaksipuoleisuus. Tulostus luonnistuu suoraan cd-aihion pintaan ja kopiointi cd-tarralle. Dokumentinsyötintä ei ole, eikä myöskään verkkoliitäntää vakiona. + tarkka, vikkelä ei verkkoa vakiona Epson on monitaitoinen laite. Se tulostaa cd-aihion pintaan pc-ohjelman kautta tai suoraan muistikortilta ja kopiotasolta. Dokumentinsyötintä tai verkkoliitäntää ei ole ja kaksipuoleinen tulostus onnistuu vain käsin kääntämällä. Bluetooth on lisävaruste. Epson tuottaa kuudella erillisvärillään ja puolentoista pikolitran pisarakoolla sävykästä ja kirkasta jälkeä. Automaattisäätö huolehtii, ettei kuvatulosteissa lipsuta luonnottomaan värikirkkauteen. Valokuvissa Clariamusteen kestoksi luvataan jopa 200 vuotta. Epson ei ole nopeudessa vieläkään erikoisen hyvä, mutta RX560 selviytyy jo tyydyttävällä vauhdilla useimmista tehtävistä. Skannerina Epson on hyvä ja sen toiminnallisuus yltää myös vakavampaan työskentelyyn. Kiinteästi etuviistoon kallistettu lcd-näyttö on suuri ja kirkas, mutta yksitotisen ankea eikä valikkoon saa suomenkieltä. + tulostusjälki, skanneri ei verkkomahdollisuutta > MikroPC 1/
7 200 euron hintaluokka HP smart 5180C Lexmark X9350 Dell 966 Brother DCP-750CW Edustaja: Hewlett-Packard Oy, Hinta: 199 euroa Edustaja: Lexmark Finland, Hinta: 299 euroa Takuu: 1 v vaihtotakuu Edustaja: Oy Dell Ab, Hinta: 224 euroa Takuu: 1 v vaihtotakuu Edustaja: Brother Finland Oy, Hinta: 228 euroa Takuu: 2 vuotta 87 smart 5180C käyttää kuuden erillisvärin tulostuskoneis- toa. Värit imetään kaseteistaan letkuja pitkin, joten ne eivät liiku tulostinpään mukana. Vauhtia tulostuksessa ja kopioinnissa piisaa, ja vain paras valokuvalaatu sujuu hitaammin. Myös skanneri on vikkelä, mutta rivakat liikkeet kostautuvat äänekkyytenä. Skannauksen jälki on terävää ja sävyjen toisto keskialueella hyvä. Mustan tukkoisuus heikentää kokonaislaatua. Tarkkuus näkyy myös kopioissa ja tulostuslaatu ylipäätänsä on mainio. Arkinsyöttimeen on rakennettu valokuvapapereille oma lokeronsa, johon mahtuu kerrallaan parikymmentä arkkia. Erikoisuutena laite pystyy tulostamaan 210 x 594 millin arkille. Tätä kokoluokkaa ei saa tulostettua reunattomana, mutta pienemmissä arkeissa reunaton tulostus onnistuu. Tulostinta ohjataan kirkkaan näytön avulla, jota avustaa pitkä rivi helppotajuisia käyttönäppäimiä. + nopea toiminta äänekäs skannaus 79 Lexmarkin järeämpi malli on tekniikaltaan lähes sama kuin Dell 966, ovathan molemmat Lexmarkin tekemiä. Lexmarkissa voi käyttää kuutta osaväriä. Jos käytetään tavallista kolmivärikasettia ja mustaa, jää sävykkyyteen hieman parannettavaa. Tarkkuus ja normaali värilaatu ovat samaa tasoa Dellin kanssa. Skannerin tarkkuus ja sävyskaalaa riittävät harrastuskäyttöön. Lexmarkin hallintaohjelmisto kattaa kaikki laitteen toiminnot faksausta ja kopiointia myöten. Myös skannaus pdf-tiedostoksi onnistuu. Paperilaadun tunnistus estää väärän materiaalin käytön. Lexmarkilla pikkuarkkien syöttö valokuvalokerosta kääntää arkit helposti vinoon, joten viisainta on käyttää alalokeroa kaikkeen tulostukseen. Silloin pieniä valokuvia varten täytyy A4-paperit poistaa. Langaton verkkokortti ja paperinkääntäjä kuuluvat vakiovarustukseen, kuten kopiokanteen sijoitettu dokumentinsyötin. Hinta tosin kipuaa lähelle 300 euroa, eli Lexmark on selvästi testin kallein monitoimilaite. + monipuolinen valokuva-arkkien syöttö 77 Dell toimii kahden värikasetin tekniikalla. Normaalisti käytössä on musta ja kolmivärikasetti, mutta valokuvia varten vaihdetaan mustan tilalle fotokasetti. Sävyt paranevat fotokasetilla, vaikkei nelivärikään tee huonoa jälkeä. Tulostusajurin automatiikka tunnistaa paperilaadut hyvin, mutta kiiltävän paperin ja kopiolaadun väliin asettuva inkjet-paperi puuttuu valikoimista. Maksimitarkkuus 4800 dpi sallitaan vain valokuva-arkeille. Tarkin tulostus ja kopiointi on terävärajaista, mutta aivan pienimpiä fontteja Dell ei pysty erottelemaan. Dellin tilava arkinsyötin kätkee paperit siististi pölysuojaan. Takapuolelle asennettava duplexkääntäjä uppoaa laitteen sisään kuten verkkokorttikin, josta jää näkyviin vain antenni. Molemmat ovat tosin lisävarusteita, faksi on vakiovarustusta. Dellin hallinta sekä ohjelmilla että käyttöpaneelista on helppoa. Skannerin ohjaus ja sävytoisto tummassa päässä jättävät toivomisen varaa. Sen tarkkuus sinänsä on riittävä. + hyvät laajennukset skannerin ohjaus 76 Linjakkaan matala Brother kytkeytyy mikroon usb-kaapelilla tai lähiverkon kautta langallisesti tai langattomasti. Etupaneelia hallitsee kirkas värinäyttö, jonka valikkorakenne ja nuoliohjaus on yksinkertaisen toimiva. Käyttökieleksi saa myös suomen kuten myös pc:n ControlCenter3-hallintaohjelmaan. Tulostuskoneiston tarkkuus on peräti 1200 x 6000 pistettä tuumalle, mutta värikopioinnissa jäädään 600 x 1200 pisteeseen. Käytännön tarkkuus on hyvä ja riittää kopioidessakin pitkälle, kunhan käyttää hyvää inkjet- tai glossy-paperia. Neljällä erillisvärillä hienoimmat sävyerot jäävät piiloon ja jälki on valjua, mutta toisaalta värit eivät tukkeudu. Skannerina Brother on nopeakäyttöinen. Laitteen alla oleva arkinsyötin suojaa paperit turhankin hyvin. Arkkien latausta varten koko syötin pitää ottaa ulos. Jos käyttää pieniä valokuva-arkkeja omassa kolossaan ne eivät putkahda näkyiin, vaan jäävät koneen sisään. + hallinta skannerin säädöt, arkinsyötin 30 MikroPC 1 / 2007
8 Vertailulaite TULOSTUSNÄYTTEET Canon Pixma MP510 Dell 926 HP smart 5180C HP Color Laserjet CM1015 MFP Edustaja: Hewlett-Packard Oy, Hinta: 599 euroa 76 Värilaseriin pohjautuva monitoimilaite on selvästi mustesuihkuja kalliimpi. Hinnan vastapainoksi Laserjet tarjoaa paremman käytännön suorituskyvyn. Tulostus- ja kopiointivauhti on tasaisen hyvä teksti- ja grafiikkatiedostoilla. Isoja kuvatiedostoja tulostettaessa laserin muisti jää rajalliseksi ja tulostus voi pysähtyä. Onneksi muistia voi laajentaa. Muistikortinlukijoita tai kameraliitäntää ei tässä Laserjetissä ole. Valokuvatyöskentely ei olekaan tärkein käyttökohde, sillä pieniä valokuvia ei laser pysty tulostamaan. Ohisyötöstä voi kuitenkin työntää käyttöön paksuja kiiltäviä arkkeja. Laserjetin tulostustarkkuus kamppailee tasaväkisesti mustesuihkuja vastaan. Myös sävyt toistuvat melkoisen hyvin, tosin näkyvä rasterointi haittaa hieman. Skanneri on tasoltaan toimistotöihin välttävä, mutta kuvaskannauksiin sävyskaala ei riitä. + nopea, riittoisat värit hinta, kuvatoiminnot Suurimmat erot laitteiden välillä näkyvät valokopiointityössä, koska silloin työhön osallistuu monitoimilaitteen skanneri ja tulostusyksikkö, eikä laitteen parasta tarkkuutta pääse käyttämään. Dellin 926-malli tekee selvästi harmaasävyistä kopiojälkeä, eli musta muuttuu matkalla hailakanharmaaksi. Lisäksi väritoistossa näkyy selvä rasteri, ja kaikki tummat sävyt jäävät tasaisen tummanharmaiksi. Sen sijaan mustan taso on erinomainen suurimmassa osassa muita laitteita, kuten kuvassa olevissa HP:n 5180:ssa ja Canon MP510:ssa. HP:ssa myös väritoisto on luonnollinen valokopioissa, mutta Canon jättää ison osan tummista sävyistä mustaksi. Valokuvia tulostaessa pc:ltä jokainen testi laite tekee erittäin hyvää jälkeä. Siksi esimerkkikuvien esittäminen niistä ei kannata. Canon Pixma MP600 Dell 926 HP Color Laserjet CM1015 MFP Lexmark X5470 Tekstitulosteissa erot laitteiden väliltä löytyvät vasta kahden pisteen tekstikoossa. Neljä pistettä on kaikilla laitteilla identtisen hyvin luettavissa, mutta kahden pisteen Arial tuottaa osalle vaikeuksia. Canon MP6000 ja vertailulaite HP Laserjet toistavat näinkin pienen tekstin aivan lukukelpoisena, mutta Dellin ja Lexmarkin molemmat mallit jättävät tekstin suttuiseksi. > MikroPC 1/
9 Pdf-testissä tulostimille ohjattiin pc:ltä kymmensivuinen tekstiä ja kuvia sisältävä pdf-dokumentti. Lyhyempi palkki kertoo ajan, milloin ensimmäinen sivu on valmis ja pidempi palkki kertoo koko dokumentin tulostusajan. Testilaitteilla tulostettiin parasta valokuvatarkkuutta käyttäen testivalokuva A4- ja kymppikossa. Palkki kertoo ajan, kauanko valokuvan tulostaminen kestää. Kopiointityössä laitteilla tehtiin värivalokopio niin A4-tekstidokumentista kuin valokuvastakin. Tarkkuutena käytettiin parasta mahdollista valokopiotarkkuutta, joka tosin useimmiten on matalampi kuin paras mahdollinen tulostustarkkuus. Skannauksessa katsottiin kuinka nopeasti monitoimilaitteen skanneriyksikkö esiskannaa ja skannaa dokumentin pc:lle. Skannausaika loppuu siihen, kun dokumentti on käytettävissä pc:llä shopissa. A4-skannauksen tarkkuutena käytettiin 600 dpi:tä. 32 MikroPC 1 / 2007
10 Monitoimilaitteet > Pisteet 100 euroa 200 euroa Vertailulaite Brother DCP- 540CN Canon Pixma MP 510 Dell 926 Epson Stylus DX6000 HP Smart 2575 Lexmark X5470 Brother DCP- 750CW Canon Pixma MP600 Dell 966 Epson Stylus RX560 HP Smart C5180 Lexmark X9350 HP ColorLaserjet CM1015 MFP Nopeus Tulostuslaatu Kopiolaatu Skanneri Ergonomia Paperinkäsittely Monipuolisuus Max pisteet Muistikorttien lukulaitteista on tullut vakio-ominaisuus. Kaikissa testilaitteissa on sekä PictBridge-liitäntä kameralle että monen standardin muistikortinlukijat, vaikka kaikki laitteet eivät olekaan varsinaisia valokuvatulostimia. Halpalaitteessa kuten tässä Lexmark X5470:ssa lcd-näyttö on mustavalkoinen ja se toistaa vain valikkotekstejä. Näin testasimme TULOSTUSKONEISTO on monitoimilaitteessa keskeisessä asemassa. Se on mukana paitsi normaalissa tulostuksessa myös kopioinnissa yhdessä skannerin kanssa. Kopioinnissa yleisin käyttö keskittyy yksittäisten tekstisivujen sekä tekstiä ja kuvaa sekaisin sisältävien dokumenttien kopiointiin kopioarkille. Valokuvien kopiointiin on todellisuudessa harvemmin tarvetta, vaikka siitäkin laitteet selviytyvät ainakin tyydyttävästi. Kopiointinopeutta mitattiin yksittäisillä arkeilla tavalliselle paperille ja parhaalla tarkkuudella inkjet-arkille. Tyypillisesti peruskopio syntyy reilussa puolessa minuutissa ja ykköslaatuinen tarkkuuskopio noin puolessatoista minuutissa. Nopeimmin peruskopiot tekaisee Canon Pixma MP600, mutta vertailulaser HP Color Laserjet pystyy samaan ja on tarkkuustöissä nopein. Halpasarjassa Canonin MP 510 on lähes yhtä nopea kuin kalliimmat laitteet. Tulostusnopeutta mitattiin tulostamalla kymmensivuinen pdf-dokumentti. Nopeimmin työstä selviää Canonin monitoimija molemmissa hintaluokissa. Valokuvatulostuksessa rasteroinnin ja tarkkuuden asetukset vaikuttavat nopeuteen selvästi. Kaikkein korkeinta tarkkuutta ei kaikilta laitteilta kannata vaatia, jos se hidastaa tulostusta merkittävästi. Hyvälaatuisen valokuvan tekee MP600:n kanssa samaa vauhtia Epson Stylus RX560 sekä Dell 966 ja Lexmark X9350. A4-kokoinen valokuva valmistuu kiiltävälle arkille alle viiden minuutin ja kymppikuva puolessatoista minuutissa. Halpasarjassa tulostusaika on selvästi korkeampi, eli hintaero näkyy ehkä selvimmin tulostuskoneiston vauhdissa. Skannausnopeus mitattiin kuvanäytteillä, jotka ohjattiin twain-ajurin avulla suoraan shopiin. Canonin Pixmojen ja HP smartien kanssa kunnostautuvat molemmat Brotherit sekä isompi Epson. Skannauslaadussa Epsonit ja Canonit nousevat muiden yläpuolelle. > Asian ydin Todelliset moniottelijat MONITOIMITULOSTIN on pätevä laite hoitamaan kaikki tulostukseen, kuvanlukuun ja kopiointiin liittyvät työt. Lisäksi laitteilla luonnistuu digikuvien tallennus ja valokuvatasoinen tulostus aina A4-kokoon saakka. Kotikäyttöön tarkoitettu laite ei saisi olla kallis, mutta kuvatulostuksen laadussakaan ei voi oikein tinkiä, nopeudessa sentään vähän. Yrityskäytössä tulostuksen ja kopioinnin tehokkuus nousevat arvossa korkeammalle. Testin selväksi voittajaksi nousee nopea ja kiitettävän tarkkaa työtä monitoiminnan kaikilla osa-alueilla tekevä Canon Pixma MP600. Parin sadan euron laite voi kuitenkin olla kotikäyttöön kallis. Halpasarjasta hyviksi vaihtoehdoiksi nousevat kevyempi Canon eli Pixma MP510 ja HP smart Yrityskäytössä faksi on yhä tarpeellinen lisälaite. Sen tarjoaa halpasarjalaisista Lexmark X5470. MikroPC 1/
1. Mustavalkoinen Laser tulostus 1.1 Samsung ML 1640 A4 lasertulostin
Yleistä SenioriPC palvelu tarjoaa tulostimia joka päiväiseen ja harvempaankin käyttöön. Tulostimet on jaettu kahteen ryhmään riippuen asiakkaan tarpeista. Tulostimia on markkinoilla valtavasti, mutta SenioriPC
Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet
Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet Tilaasäästävät monitoimilaitteet kaikilla tarpeellisilla toiminnoilla kotiin tai pieneen toimistoon. TULOSTAA KOPIOI www.brother.fi SKANNAA FAKSAA LANGATON Kaikki
MONITOIMILAITTEET MPC-TESTI. 30 MikroPC 9 / 2004 W W W. M I K R O P C. N E T
MPC-TESTI Brother MFC-3420C Brother MFC-4820C Canon SmartBase MP370 Canon SmartBase MP730 Photo Dell A960 Dell Photo AIO 922 Epson Stylus CX6400 Epson Stylus Photo RX500 HP Officejet 5510 HP PSC 2510 Photosmart
kuvittele pieni koko, uusia mahdollisuuksia ja fantastiset värit
kuvittele pieni koko, uusia mahdollisuuksia ja fantastiset värit Samsungin värimonitoimilaite CLX-2160/2160N Maailman pienin ja kaunein värillisenä tulostava monitoimilaite on täällä. Samsung CLX-2160
MON ITOIM ILA ITTE E T TEKSTI JA TESTIT: ARI HAAPALAINEN KUVAT: JARI TOMMINEN GRAAFIT: EIJA VARJONEN-LUKKARI. Toimiston. Mustesuihku vastaan laser
MON ITOIM ILA ITTE E T TEKSTI JA TESTIT: ARI HAAPALAINEN KUVAT: JARI TOMMINEN GRAAFIT: EIJA VARJONEN-LUKKARI Toimiston Mustesuihku vastaan laser 20 MikroPC 8 / 2006 W W W. M I K R O P C. N E T Testi värikkäät
Fototulostimella teet kuvista Elämää elävämpiä
VALOKUVATULOSTIMET Fototulostimella teet kuvista Elämää elävämpiä Valokuvien tulostuksessa ykkösasia on kuvan luonnollisuus. Tulostin voi osata moniakin temppuja, mutta laadukas jälki ilman näkyviä virheitä
Itsepalvelukopiokone
Itsepalvelukopiokone Tarvitset kopiointiin joko Waltti-matkakortin tai tunnistetarran kirjastokorttiisi. Waltti-matkakortin voit hankkia Kansalaisinfosta ja tunnistetarran pääkirjaston Infosta. Näin aloitan
EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET TOIMISTOKÄYTTÖÖN TULOSTIMET YRITYSKÄYTTÖÖN
EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET TOIMISTOKÄYTTÖÖN TULOSTIMET YRITYSKÄYTTÖÖN SYKSY 2008 EPSONIN YRITYSTULOSTIMET. TOIMISTOKÄYTTÖÖN SOPIVAT NOPEAT TULOSTIMET JA MONITOIMILAITTEET. EPSONIN MUSTESUIHKUTULOSTIMET
PC:llä ja ilman. Testissä vaativan käyttäjän FOTOmustesuihkut FOTOTULOSTIMET TESTIT JA TEKSTI: ARI HAAPALAINEN. 28 M i k r o P C 1 /
FOTOTULOSTIMET Testissä vaativan käyttäjän FOTOmustesuihkut PC:llä ja ilman TESTIT JA TEKSTI: ARI HAAPALAINEN KUVAT: MATTI SULANTO 28 M i k r o P C 1 / 2 0 0 5 W W W. M I K R O P C. N E T Testi Canon Pixma
Yrittäjän yleiskoneet
Monitoimilaserit Yrittäjän yleiskoneet 18 MikroPC 8/2010 Asian ydin TEKSTI JA TESTIT: ARI HAAPALAINEN KUVAT: JARI TOMMINEN GRAAFIT: EIJA VARJONEN-LUKKARI Värilaseriin perustuva monitoimilaite on houkutteleva
EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE
EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE www.brother.fi UUSI KOMPAKTI MUSTAVALKOLASERMALLISTO - KORKEALAATUISTA YRITYSTULOSTUSTA EDULLISESTI Me Brotherilla tiedämme, että tiedonvälitys on yrityksille
HP Color LaserJet Pro MFP M476nw (ML)
1(5) HP Color LaserJet Pro MFP M476nw (ML) Kuvaus Tulosta helposti älypuhelimestasi, tablet-tietokoneista ja kannettavista töissä, kotona tai tien päällä; HP:n Mopria-sertifioidulla monitoimilaitteella.
Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet
Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Ainutlaatuisella Epson UltraChrome K3 -mustetekniikalla saat erinomaisia mustavalko- ja väritulosteita. Kun muissa musteissa
Onko teillä vielä paperisia arkistoja?
Onko teillä vielä paperisia arkistoja? EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) koskee myös paperiarkistoja EU:n tietosuoja-asetus yhtenäistää henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä EU:ssa. Asetus astuu voimaan
Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.
Tulostinajuri tuottaa parhaan mahdollisen tulostuslaadun erilaisiin tulostustarpeisiin. Joskus saattaa kuitenkin olla tarpeen muuttaa tulostettavan asiakirjan ulkonäköä enemmän kuin tulostinajuri sallii.
Paperi on ehkä imenyt kosteutta ympäristöstä. Säilytä paperia alkuperäisessä pakkauksessa, kunnes sitä käytetään.
Sivu 1/10 Tulostuslaatuopas Monet tulostuslaatuongelmat voidaan ratkaista vaihtamalla tulostustarvike tai huoltotarvike, jonka käyttöikä on päättymässä. Tarkista tulostimen tarvikkeen tila ohjauspaneelista.
HP LaserJet Pro 400 MFP M425dn
1(5) HP LaserJet Pro 400 MFP M425dn Kuvaus Toimiston tuottavuutta verkkoon yhdistetyllä monitoimitulostimella. Voit tulostaa lähes mistä tahansa HP eprintin avulla ja jakaa resursseja Ethernet-verkkoyhteyden
SKANNAUSVINKKEJÄ. Skannausasetukset:
SKANNAUSVINKKEJÄ Tämä skannausohje on tarkoitettu täydentämään Yliopistopainon Xerox-käyttöohjetta (https://www.jyu.fi/palvelut/yopaino/opiskelija/print-it/xerox%20kayttoohje), ei korvaamaan sitä. Yliopistopainon
EcoTank-sarjan tulostimet VAIVATONTA TULOSTAMISTA KAHDEN VUODEN MUSTEET MUKANA 1
EcoTank-sarjan tulostimet VAIVATONTA TULOSTAMISTA KAHDEN VUODEN MUSTEET MUKANA 1 VAIVATONTA TULOSTAMISTA Uudelleentäytettävillä Epson EcoTank -tulostimilla voit tulostaa laadukkaasti ja vaivattomasti erittäin
Isot mustat toimistojyrät
Monitoimilaitteet TEKSTI JA TESTIT: ARI HAAPALAINEN KUVAT: JARI TOMMINEN GRAAFIT: EIJA VARJONEN-LUKKARI Isot mustat toimistojyrät Kotiyrittäjälle soveltuva monitoimitulostin on tarmokas kaikissa toimissaan.
LASERJET PRO 500 COLOR MFP. Pikaopas M570
LASERJET PRO 500 COLOR MFP Pikaopas M570 USB-pikatulostus 1. Liitä USB-asema laitteen etupaneelin USBporttiin. 2. USB-flash-asema-valikko avautuu. Selaa vaihtoehtoja nuolipainikkeilla. Tulosta asiakirja
Värivalikko. Värinkorjaus. Tarkkuus. Tummuuden säätö. Värinsäätö käsin Tulostusmuoto. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.
Värivalikosta voidaan säätää tulostusjälkeä ja muuttaa väritulostuksen asetuksia. Lisätietoja saat valitsemalla valikon vaihtoehdon: Värinkorjaus Tarkkuus 1 Värinsäätö käsin Tulostusmuoto Tummuuden säätö
Monitoimilaite monipuolistuu
Tulostimet Monitoimilaite monipuolistuu Uusimmissa monitoimitulostimissa on piirteitä isoista toimistokoneista. Selainpohjaiset nettipalvelut ja verkosta ladattavat toiminnot ovat kosketusnäytön ulottuvilla,
Mikä tulostin on sopivin?
OIKEA TULOSTIN OIKEAAN TARPEESEEN Mikä tulostin on sopivin? Olemme keränneet tähän oppaaseen olennaisen tiedon HP:n tulostin-, monitoimilaite- ja tarvikeratkaisuista. HP-tulostimilla katat kaikki yrityksen
Color LaserJet Pro MFP M178-M181. Teknisten tietojen opas
Color LaserJet Pro MFP M178-M181 Teknisten tietojen opas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot Copyright 2017 HP Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen, sovittaminen tai kääntäminen on
OHJEITA KOPIOINTIIN JA TULOSTUKSEEN
OHJEITA KOPIOINTIIN JA TULOSTUKSEEN 1 Sisällys Tulostimen valinta ja perustulostaminen... 4 Perusvälilehti... 5 Paperilähteen valinta... 5 Erikoismateriaalien tulostaminen... 6 Turvattu tulostus... 7 Asettelu
Color LaserJet Pro MFP M253-M254. Teknisten tietojen opas
Color LaserJet Pro MFP M253-M254 Teknisten tietojen opas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot Copyright 2017 HP Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen, sovittaminen tai kääntäminen on
ABCDE ABCDE ABCDE. Tulostuslaatuopas. Tulostuslaatuongelmien selvittäminen. Epätasainen tulostusjälki. Tulostuslaatuopas
Sivu 1/8 Tulostuslaatuopas Monet tulostuslaatuongelmat voidaan ratkaista vaihtamalla tulostustarvike tai huoltotarvike, jonka käyttöikä on päättymässä. Tarkista tulostimen tarvikkeen tila ohjauspaneelista.
Jos käytät ladattuja fontteja, varmista että tulostin, isäntätietokone ja ohjelmistosovellus tukevat niitä.
Sivu 1/13 Tulostuslaatuopas Jos ongelma ei ratkea näiden ohjeiden avulla, ota yhteys asiakastukeen. Jokin tulostimen osa on ehkä säädettävä tai vaihdettava. Merkkien reunat ovat rosoiset tai epätasaiset
Fujitsu Esprimo P920 työasemakone 790 Vastaava kone kuin yllä, yhdellä kiintolevyllä ilman RAID-peilausta
PÖYTÄTIETOKONEET Laadukkaita pitkän elinkaaren yrityskoneita. Fujitsu Esprimo P920 palvelinkone 990 Intel Core i5 neliydinsuoritin 3,2 GHz 8 Gt keskusmuistia Kiintolevyt 2 x 500 Gt SATA peilaava RAID Mitat
MPC-TESTI MONITOIMIKONEET
MPC-TESTI MONITOIMIKONEET VERTAILUSSA Brother MFC-9880 Canon SmartBase PC1270D Hewlett-Packard Laserjet 3320mfp Minolta DiALTA Di151 Ricoh Aficio 1013F Sharp AL-F880 TEKSTI JA TESTIT: ARI HAAPALAINEN VALOKUVAT:
Tulostusjälkiongelmat
Jos ehdotettu korjaustoimi ei ratkaise ongelmaa, ota yhteyttä huoltoedustajaasi. 1 Tulostusjälki on liian vaalea. Väri voi olla vähissä. Jos haluat käyttää jäljellä olevan väriaineen, poista ensin kasetti
Tulostuslaatuongelmat
1 Tulostusjälki on liian vaaleaa tai kuvissa tai tekstissä on tyhjiä kohtia. Varmista, että tulostimessa käytetään suositeltua paperia tai muuta tulostusmateriaalia. Tulosta materiaalille, joka on otettu
Täysiverinen matkatulostin. Pikkutulostin sopii matkaseuraksi
MATKATULOSTIMET Pikkutulostin sopii matkaseuraksi Pienessä tilassa kulkeva tulostin on kätevä kaveri matkamikrolle, vaikkei siihen saisikaan akkua tai edes A4-kokoisia papereita. Isolle A4-arkille tulostavana
Tulostusjälkiongelmat
voidaan usein ratkaista vaihtamalla tulostustarvike tai huoltotarvike, jonka käyttöikä on lopussa. Tarkista tarvikkeen tila käyttöpaneelin ilmoituksesta. Kohdassa Tulostustarvikkeiden tilan määritys on
Pienet ja tehokkaat. kooltaan kompaktit asiakirjaskannerit. WIRELESS
Pienet ja tehokkaat kooltaan kompaktit asiakirjaskannerit SKANNAA LANGATON WIRELESS www.brother.fi Kätevään asiakirjaskannaukseen Kooltaan kompaktit asiakirjaskannerit tekevät päivittäisestä skannauksesta
Tulostuslaatuopas ABCDE ABCDE ABCDE. Merkkien reunat ovat rosoiset tai epätasaiset. Leikkautuneita sivuja tai kuvia. Tulostuslaatuopas.
Sivu 1/16 Tulostuslaatuopas Merkkien reunat ovat rosoiset tai epätasaiset. a Tarkista tulostamalla fonttinäyteluettelo, tukeeko tulostin käyttämiäsi fontteja. 1 Siirry tulostimen ohjauspaneelissa kohtaan
Tulostuslaatuopas. Tulostuslaatuongelmien selvittäminen. Tyhjiä sivuja. Tulostuslaatuopas
Sivu 1/7 Tulostuslaatuopas Monet tulostuslaatuongelmat voidaan ratkaista vaihtamalla tulostustarvike tai huoltotarvike, jonka käyttöikä on päättymässä. Tarkista tulostimen tarvikkeen tila ohjauspaneelista.
LASERJET PRO 400 MFP. Pikaopas M425
LASERJET PRO 400 MFP Pikaopas M425 Kopiolaadun optimointi Valittavissa olevat kopiointilaatuasetukset Autom. valinta: Valitse tämä asetus, jos kopiointilaadulla ei ole suurta merkitystä. Tämä on oletusasetus.
LUO JA TULOSTA. CAD-piirrokset Kopiotekniikka Myyntipistemateriaalit SUUNNITELTU TULOSTAMISEEN
24, 36 ja 44 tuuman tuotantotulostimet SureColor SC-T3200, SC-T5200, SC-T7200 LUO JA TULOSTA CAD-piirrokset Kopiotekniikka Myyntipistemateriaalit SUUNNITELTU TULOSTAMISEEN T e k n i i k k a SUUNNITELTU
Tulostusongelmien ratkaiseminen
Jos ehdotettu korjaustoimi ei korjaa ongelmaa, ota yhteys huoltoedustajaan. 1 Työ ei tulostunut oikein tai sivulla on vääriä merkkejä. Varmista, että Valmis-ilmoitus näkyy käyttöpaneelissa, ennen kuin
LASERJET PRO 200 COLOR MFP. Pikaopas M276
LASERJET PRO 200 COLOR MFP Pikaopas M276 Kopiolaadun optimointi Valittavissa olevat kopiointilaatuasetukset Autom. valinta: Valitse tämä asetus, jos kopiointilaadulla ei ole suurta merkitystä. Tämä on
Tieto-opas. Ohjelmisto ja käyttöoppaat -CD. Ohjesivut. Lexmarkin Web-sivusto. Muut kielet. Asennusohje. Tieto-opas Sivu 1 / 1
Tieto-opas Tieto-opas Monitoimilaitetta ja sen toimintoja kuvaillaan useissa oppaissa. Tämän sivun avulla löydät monitoimilaitetta koskevia julkaisuja ja muita tietoja. Ohjesivut Monitoimilaitteessa on
SureColor SC-P10000 ja SC-P20000 SUUNNITELTU LAATUA, VALMISTETTU NOPEUTTA AJATELLEN
SureColor SC-P10000 ja SC-P20000 SUUNNITELTU LAATUA, VALMISTETTU NOPEUTTA AJATELLEN 3 LISÄÄ TUOTTAVUUTTA Tulosta suuria määriä nopeasti ja lisää tulostusmateriaalia helposti kuvitetun oppaan ja LCD-värinäytön
VALOKUVIA KOTIKONSTEIN
L Ä H E LT Ä K AT S O E N Lexmark Z52:ssa kaapeliliittimet on piilotettu luukun 왘 taakse. Ratkaisu on toki siisti, mutta luukussa on yksi ylimääräinen rikkoutuva osa lisää. Fototulostimella saat VALOKUVIA
250 arkin vakiolokeron täyttäminen
Pikaopas Paperin ja erikoismateriaalin lisääminen Tässä osassa kerrotaan, miten 250 ja 550 arkin lokerot sekä käsinsyöttölokero täytetään.lisäksi siinä on tietoja Paperikoko- ja Paperilaji-asetuksista.
Paperivalikko. Paperilähde. Aseta laji/alust. Paperilaji. Määr. vast.ot.al. Monisyöt. asetus. Paperin paino. Korvaavapapkoko.
Paperivalikossa voidaan määrittää jokaiseen paperilokeroon lisättävä paperilaji, oletuksena oleva paperilähde ja vastaanottoalusta. Lisätietoja saat valitsemalla valikon vaihtoehdon: 1 Aseta laji/alust
Kuvat kotitöinä. jolla vanhat valokuvat saa taltioitua mikron muistiin. VAIHTOEHTOJEN KIRJOA Valokuvatulostimia on tarjolla monentasoisia.
MPC-TESTI VERTAILUSSA Canon Bubble Jet S750 Canon Bubble Jet S900 Epson Stylus Photo 810 Epson Stylus Photo 950 Hewlett-Packard PhotoSmart 7150 Hewlett-Packard PhotoSmart 7350 Lexmark Jetprinter Z55 Lexmark
Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle
TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai
HP Color LaserJet CM2320 MFP Series Paperi- ja tulostusmateriaaliopas
HP Color LaserJet CM2320 MFP Series Paperi- ja tulostusmateriaaliopas Tekijänoikeus ja käyttöoikeus 2008 Copyright Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen, sovittaminen
Tulostimen muisti. Muistinhallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Hakemisto
Tulostimen muisti Tulostimessa on toimitettaessa vähintään 64 Mt muistia. Tarkista tulostimeen asennetun muistin määrä seuraavasti: valitse tulostimen Apuohjelmat-valikosta Tulosta valikot. Tulosteessa
Laatu. Laatu HINTA MUSTESUIHKUSTA HUOKEA VAIHTOEHTO. 30 MikroPC 15 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T
Laatu Laatu HINTA MUSTESUIHKUSTA HUOKEA VAIHTOEHTO TEKSTI JA TESTIT: ARI HAAPALAINEN KUVAT: MATTI SULANTO GRAAFIT: SARI LIHAVAINEN 30 MikroPC 15 / 2001 W W W. M I K R O P C. N E T MUSTESUIHKUTULOSTIMET
Kun tulostuksessa ilmenee muotoiluvirheitä
Kun työ lähetetään tulostimeen, tulostinajurilla voidaan määrittää, että työ säilytetään muistissa. Kun pidätetty työ halutaan tulostaa, se valitaan tulostettavaksi tulostimen käyttöpaneelista. Lisätietoja
Suunniteltu. Suurille skannausvolyymeille Yritysasiakirjojen skannaukseen
Suunniteltu Suurille skannausvolyymeille Yritysasiakirjojen skannaukseen PDS-5000, PDS-6000 Skannaa suuret asiakirjavolyymit nopeasti, tarkasti ja luotettavasti digitaaliseen muotoon ja helposti arkistoitavaksi.
HP Sprocket 200 -tulostin
Tiedot Tulosta heti 5 7,6 cm:n ( 3 tuuman) valokuvia älypuhelimestasi. Tulostetaan porukalla. Jaa nykyhetki tulostamalla 5 7,6 cm:n ( 3 tuuman) valokuvat heti älypuhelimesta. Älypuhelimen yhdistäminen
SureColor SC-P800 TUTUSTU UUTEEN MUSTAAN
SureColor SC-P800 TUTUSTU UUTEEN MUSTAAN TIETOJA TUOTTEESTA TULOSTEET MONIPUOLISILLE MATERIAALEILLE SureColor SC-P800 on kaikkien aikojen ensimmäinen A2-tulostin, johon saa lisävarusteena rullapaperiyksikön.
Hämmästyttävää tulostustehoa
Hämmästyttävää tulostustehoa Kotikäyttöön tarkoitettujen PIXMA-mallien esite you can Tyylikkäiden ja pienikokoisten PIXMAmonitoimilaitteiden avulla pääset toteuttamaan luovuuttasi. Laitteiden mukana tulee
Aloita tästä. Värikasettien kohdistaminen ilman tietokonetta
Aloita tästä Värikasettien kohdistaminen ilman tietokonetta Noudata Asennusohjeessa annettuja laitteiston asennusohjeita. Jatka optimoimalla tulostuslaatu seuraavasti. 1 Varmista, että olet lisännyt paperikaukaloon
Tekniset tiedot Yleistä Laitteen nopeus A4 A3 (s/min / k/min) (Maks.) Väri 23 11 M/V 23 11 Paperikoko (min. - maks.) Kasetit A5R - A3 Ohisyöttö A5R - A3W 1 200 x 297 mm (Maks.) Paperin paino (g/m 2 ) Paperikasetti
CADS Planner -tulostusohje
Sisältö Yleistä tulostuksesta... 3 Tulostinajurin asentaminen Windowsiin... 4 Paperiarkin lisääminen tulostinajurille... 5 Tulostimen lisääminen CADSiin... 7 PDF-tiedoston tulostaminen... 9 PLT-tiedoston
Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen.
Sivu 1/7 Värilaatuopas Tämän värilaatuoppaan tarkoitus on selittää, miten tulostimen toimintoja voidaan käyttää väritulosteiden säätämiseen ja mukauttamiseen. Laatu-valikko Tulostustila Väri Vain musta
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android )
Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Ennen Brother-laitteen käyttöä Huomautusten määritelmät Tämä käyttöopas käyttää seuraavia symboleita ja merkintätapoja: Kuvakkeet sisältävät
Tulostusjälkiongelmien ratkaiseminen
Löydät ratkaisut tulostusongelmiin seuraavista taulukoista. Jos et osaa ratkaista ongelmaa, ota yhteys tulostimen myyjään. teknikon on ehkä säädettävä jotakin tulostimen osaa tai vaihdettava se. 1 Kirjaimet
MySchenker tulostimen ohjeet
MySchenker tulostimen ohjeet Paperirullan asettaminen tulostimeen 1. Avaa tulostin painamalla etulevyn OPEN painikkeesta ja nostamalla kansi kevyesti yläasentoonsa Paperirullan asettaminen tulostimeen
Odota enemmän. Hiljainen, nopea ja luotettava - Poikkeuksellisen hiljaiseen mustavalkolasertulostukseen. WIRELESS
Odota enemmän Hiljainen, nopea ja luotettava - Poikkeuksellisen hiljaiseen mustavalkolasertulostukseen WIRELESS www.brother.fi Me Brotherilla ymmärrämme, että jokaisella minuutilla on merkitystä - sekä
Pikaopas NPD4499-00 FI
NPD4499-00 FI Luku 1 Esittely Kiitos, että valitsit tämän tuotteen. Tämä Quick Guide () sisältää laitteen esittelyn lisäksi kuvalliset ohjeet tavallisimmin käytetyistä perustoiminnoista. Lisätietoja eri
TARRATULOSTIN. Laadukkaat kestävät tarramateriaalit
1. Tulosta tarrat nopeasti ja vaivattomasti Bradyn BMP 21 tulostimella. Tulostin tunnistaa käyttämäsi tarratyypin, lisää tekstit ja tarvittaessa symbolit ja tee johdin- ja kaapelitarrat, rasiatarrat, paneelin
Color LaserJet Pro M153-M154. Teknisten tietojen opas
Color LaserJet Pro M153-M154 Teknisten tietojen opas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot Copyright 2017 HP Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen, sovittaminen tai kääntäminen on kiellettyä,
tarkkaan, sillä pieneltäkin tuntuva ero ominaisuuksissa
Testi MONITOIMI- TULOSTIMET Valitsipa minkä tahansa tämän testin monitoimitulostimista, saa AN NÄHDEN ERITTÄIN MONIPUOLISEN LAITTEEN. Vaikka laitteiden tekniset ominaisuudet ovat hyvin samanlaiset, niiden
Koneen käyttöön tarvitaan erillinen kortti, jonka voi lunastaa joko aikuisten infotiskiltä tai palvelupisteestä.
Kopiointi Koneen käyttöön tarvitaan erillinen kortti, jonka voi lunastaa joko aikuisten infotiskiltä tai palvelupisteestä. Hinnat Kortin panttimaksu on 2. Pantin saa takaisin jos kortin palauttaa. Kortille
Tulostuslaatua tarjoushintaan
Tulostuslaatua tarjoushintaan Hyvästä valokuvasta kannattaa tehdä iso tuloste ja ripustaa se seinälle. Nyt isojen tulosteiden tekeminen kotona on sekä helppoa että edullista. Ensin pitää kuitenkin valita
Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV
Digikuvan peruskäsittelyn sittelyn työnkulku Soukan Kamerat 22.1.2007 Sisält ltö Digikuvan siirtäminen kamerasta tietokoneelle Skannaus Kuvan kääntäminen Värien säätö Sävyjen säätö Kuvan koko ja resoluutio
Paperin koon määrittäminen
Lisävarusteena saatava painavan tulostusmateriaalin lokero korvaa lokeron 1. Ohjeet lokeron 1 irrottamisesta ja asentamisesta ovat kohdassa Lokeron 1 vaihtaminen. Raskaan tulostusmateriaalin lokero on
MADE IN ITALY. Ratkaisu. syötäviin valokuviin
MADE IN ITALY Ratkaisu syötäviin valokuviin Monipuolinen käyttö Tekn ominais Sovita sivulle Kloonaa (sama kuva moneen kertaan sivulla) Zoomaa iset uudet Muut toiminnot tietokoneellasi Juliste (A3) 16 cm
HP Color LaserJet CM1312 MFP Series Paperi- ja tulostusmateriaaliopas
HP Color LaserJet CM1312 MFP Series Paperi- ja tulostusmateriaaliopas Tekijänoikeus ja käyttöoikeus 2008 Copyright Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen, sovittaminen
HP Color LaserJet CP1510 Series -tulostin Paperi- ja tulostusmateriaaliopas
HP Color LaserJet CP1510 Series -tulostin Paperi- ja tulostusmateriaaliopas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot 2007 Copyright Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen,
Xerox WorkCentre 3655 Monitoimitulostin Ohjaustaulu
Ohjaustaulu Käytettävissä olevat palvelut voivat vaihdella tulostimen asetusten mukaan. Lisätietoja palveluista ja asetuksista on Käyttöoppaassa. 3 4 5 Kosketusnäyttö Valikot 6 6 Aakkosnumeerinen näppäimistö
Käyttöoppaasi. KONICA MINOLTA DI251F http://fi.yourpdfguides.com/dref/590228
Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet
AirPrint-opas DCP-J562DW MFC-J480DW MFC-J680DW MFC-J880DW
AirPrint-opas DCP-J562DW MFC-J480DW MFC-J680DW MFC-J880DW Ennen Brother-laitteen käyttöä Kuvakkeiden selitykset Tavaramerkit Tärkeä huomautus Kuvakkeiden selitykset Koko tässä Käyttöoppaassa käytetään
Tulostuslaatuopas. Tyhjät tai valkoiset sivut. Tumma tuloste. Tulostuslaatuopas. Sivu 1/16
Sivu 1/16 Tulostuslaatuopas Tyhjät tai valkoiset sivut a Poista kuvayksikkö tai kuvansiirtopaketti ja asenna se uudelleen. Varoitus Vaurioitumisen mahdollisuus: Älä altista kuvayksikköä tai kuvansiirtopakettia
R4C443Setup Guide Rev. C. Proof Sign-off: K.Gazan CRE Tsukada N.Nomoto R.Thomson. 3/15/01 Pass 0. Suomi MSEUL0475
Proof Sign-off: K.Gazan CRE Tsukada R Suomi MSEUL0475 L Proof Sign-off: K.Gazan CRE Tsukada Pakkauksen sisällön tarkistaminen paperituki tulostimen ohjelmat ja käsikirjan sisältävä CD-ROM värikasettipakkaus
Monisyöt asetus Paperin laatu Mukautetut lajit Paperilaji. Kirjek toiminto Paperin paino. Paperin lisäys Korvaava papkoko Paperikoko Yleisasetukset
Paperivalikossa voidaan määrittää jokaiseen paperilokeroon lisättävä paperilaji ja oletuksena oleva paperilähde. Lisätietoja saat valitsemalla valikon vaihtoehdon: Monisyöt asetus Paperin laatu Mukautetut
Kopioi cd-levyt kiintolevylle, niin fyysiset levyt joutavat eläkkeelle.
TEE KONEESTA CD-VARASTO: Kopioi cd-levyt kiintolevylle, niin fyysiset levyt joutavat eläkkeelle. Siirrä cd-levysi TIETOJA Kopioi cd-levyt kiintolevylle levykuviksi, niin pääset sisältöön nopeasti käsiksi
Ricoh MP C3504 -käyttöohje
Ricoh MP C3504 -käyttöohje Ongelmatilanteessa IT- Helpdeskin yhteystiedot löytyvät laitteen tarrasta. Alkuperäisten syöttölaite, alkuperäiset kuvapuoli ylöspäin Jos laite on nukkumatilassa kosketa paneelia,
Asetusvalikossa voidaan määrittää erilaisia tulostimen ominaisuuksia. Lisätietoja saat valitsemalla valikon vaihtoehdon:
Asetusvalikossa voidaan määrittää erilaisia tulostimen ominaisuuksia. Lisätietoja saat valitsemalla valikon vaihtoehdon: Hälytysääni määr Sivunsuojaus 1 Autom. jatko Näytön kieli Tallennuspaikka Tukosselvitys
Paperivalikko. Aseta laji/alust Määr. vast.ot.al Monisyöt asetus Mukautetut lajit Vastaanottoalust Ylivuotoalusta Paperin lisäys
Paperivalikossa voidaan määrittää jokaiseen paperilokeroon lisättävä paperilaji, oletuksena oleva paperilähde ja vastaanottoalusta. Lisätietoja saat valitsemalla valikon vaihtoehdon: 1 Aseta laji/alust
HP Sprocket Plus. Pikavalokuvia älypuhelimestasi, nyt 30 % suurempana kuin tavallisen HP Sprocket -tulostimen avulla. HP Sprocket Plus -tuote-esittely
HP Sprocket Plus Pikavalokuvia älypuhelimestasi, nyt 30 % suurempana kuin tavallisen HP Sprocket -tulostimen avulla Edellyttää HP Sprocket -sovellusta. HP Sprocket Plus -tuote-esittely HP Sprocket Plus
Nopeaa, luotettavaa ja ammattimaista tulostusta pienyrityksille ja yritysten työryhmille.
Nopeaa, luotettavaa ja ammattimaista tulostusta pienyrityksille ja yritysten työryhmille. www.brother.fi ESITTELY LUOTU KESTÄMÄÄN Yritykset tarvitsevat laitteita joihin voi luottaa. Business Smart mallisto
Tieto-opas. Ohjelmisto ja käyttöoppaat -CD. Ohjesivut. Lexmarkin Web-sivusto. Muut kielet. Asennusohje. Tieto-opas Sivu 1 / 1
Tieto-opas Sivu 1 / 1 Tieto-opas Monitoimilaitetta ja sen toimintoja kuvaillaan useissa oppaissa. Tämän sivun avulla löydät monitoimilaitteen julkaisuja ja muita tietoja. Ohjesivut Monitoimilaitteessa
Tulostusongelmien ratkaiseminen
1 Käyttöpaneelin näyttö on tyhjä, tai siinä näkyy vain vinoneliöitä. Työt eivät tulostu. Tulostimen testaus epäonnistui. Tulostin ei ole valmis vastaanottamaan tietoa. Määritetty vastaanottoalusta on täynnä.
HP Color LaserJet CP1210 Series -tulostin
HP Color LaserJet CP1210 Series -tulostin Paperi- ja tulostusmateriaaliopas Tekijänoikeus- ja käyttöoikeustiedot 2007 Copyright Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tämän materiaalin kopioiminen,
Resteri laskutus (Dos) ("enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra)
Resteri laskutus (Dos) ("enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra) Vuosipäivitys 10.9.2004 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Päivystys: Malminkaari 21 B Puh (09)3507530 0400 316 088 00700
TEEMANA TOIMISTO TEKNIIKKA
TEEMANA TOIMISTO TEKNIIKKA 24 MikroPC 9 / 2006 W W W. M I K R O P C. N E T TEKSTI JA TESTIT: ARI HAAPALAINEN KUVAT: JARI TOMMINEN GRAAFIT: EIJA VARJONEN-LUKKARI LASER on tekstin Testi Brother HL-2030 Canon
Tulostaminen koulun koneilta Sibelius-tulostimelle voi tulostaa seuraavilta koulun koneilta
Sibelius-tulostin Monistamossa on uusi tulostin nimeltään sibelius, joka korvaa vanhan topelius-tulostimen. Tällä uudella tulostimella on käytössä tulostusmäärien seuranta sekä henkilökohtainen tulostussaldo.
MPC-TESTI MONITOIMILAITTEET. 30 MikroPC 5 / 2003 W W W. M I K R O P C. N E T
MPC-TESTI Brother MFC-590 Canon SmartBase MP730 Photo Epson Stylus CX5200 HP OfficeJet 6110 HP OfficeJet d145 Lexmark X5150 Brother MFC-9880 HP Laserjet 3330mfp Olivetti d-copia 150 Panasonic KX-FLB750NE
ICT-info opiskelijoille
ICT-info opiskelijoille 2019 BYOD on toimintamalli, joka on nopeasti yleistymässä niin yrityksissä kuin oppilaitoksissakin. BYOD-kokonaisuuteen kuuluu WLAN, tulostus, tietoturva, sovellukset, IT-luokat,
PIKSELIT JA RESOLUUTIO
PIKSELIT JA RESOLUUTIO 22.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Tuula P 2 Pikselit ja resoluutio Outoja sanoja Outoja käsitteitä Mikä resoluutio? Mikä pikseli? Mitä tarkoittavat? Miksi niitä on? Milloin tarvitaan?
Tyhjät sivut Sivujen asettelu Lajittelu Monisivutulostus Kopiomäärä Sivujen as. ark. Kaksipuolinen Erotinsivut Sidonta Erotinsiv. lähde Sivujen kehys
Viimeistelyvalikosta voidaan määrittää tulostimen käyttämä tulostustapa. Lisätietoja saat valitsemalla valikon vaihtoehdon: Tyhjät sivut Sivujen asettelu Lajittelu Monisivutulostus Kopiomäärä Sivujen as.
Laitteen nopeus (sivua/min) (enint.) Väri & M/V A4 A3 MX-5141N/MX-5140N 51 23 MX-4141N/MX-4140N 41 19 Paperikoko (min. - maks.) Kasetti A5R - A3 Ohisyöttö A5R - A3W Paperin paino (g/m 2 ) Paperikasetti
CopyCentre TM C32/C40
Tekniset tiedot CopyCentre C32 väri. CopyCentre C40 väri, alkuperäisten syöttölaite (DADF) ja valinnainen kaksialustainen yksikkö. LUOVUTUSNOPEUS CopyCentre TM C32 digitaalinen värikopiokone CopyCentre