Tervehdys Sunnuntaimaalareille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervehdys Sunnuntaimaalareille"

Transkriptio

1 Toukokuu 2015 Tervehdys Sunnuntaimaalareille Kiitos aktiivisesta osallistumisesta yhdistyksemme toimintaan kuluneen kauden aikana. Jäsenistön kiinnostus kaikkiin järjestettyihin tapahtumiin takaa toimintamme kehittämisen edelleen ja luo mahdollisuuden avata uusia kanavia luovan ilmaisun maailmaan. Kaikki suunnitellut kurssit ovat toteutuneet ja keväinen näyttelymmekin oli suorastaan menestys. Näyttelyyn tarjottiin 92 työtä, jotka kaikki onnistuimme saamaan esille Kuvataidekoulun seinille toimivaksi kokonaisuudeksi. Huhtikuun lopulla ryhmä sunnuntaimaalareita maalasi - perinteitä vaalien - entisten puheenjohtajien muotokuvat. Yhteiseen maalaukseen ikuistettiin Stig Holmberg, Matti Elo ja Sirpa Erkinharju. Taideteos on nähtävillä kerhohuoneemme seinällä. Sunnuntaimaalarit olivat huhtikuussa Firenzessä. Ja tästä onnistuneesta matkasta innostuneina teemme kevään 2016 taidematkan Amsterdamiin viikolla 16. Silloin on tulppaanien paras kukkimisaika. Amsterdamissa ja sen lähistöllä on paljon taidetarjontaa. Tärkeintä tässä vaiheessa on se, että merkitsette kalenteriinne viikko 16 kohdalle Amsterdam! Seuraavassa jäsenkirjeessä saatte tiedot matkan ajankohdasta, ohjelmasta sekä hinnat. Vastuullisena järjestäjänä toimii Matkatoimisto Hetan Kirsi-Marja Salonen. Matkan johtajana tulee olemaan Pia-Maria Niskala. Firenzen matka osoitti mihin nämä rouvat pystyvät. Amsterdamiin suuntautuvassa matkassa Sunnuntaimaalareiden yhteyshenkilönä on Kyllikki Terho, kyllikki.terho@nettikirje.fi. Marraskuun 21. päivänä tehdään myös taideretki Helsinkiin. Kesä tekee tuloaan ja yhteinen työskentelymme tältä erää päättyy. Taiteilu toivottavasti jatkuu ja uusia töitä syntyy 1

2 syksyistä taidekilpailuamme silmällä pitäen. Aiheena on tällä kertaa Luontoelämys. Tähän teemaan on helppo tarttua jokaisena vuodenaikana. Kulunut vuosi on osoittanut, että kotiutuminen uusiin tiloihin on sujunut moitteettomasti. Viimeinen yhteinen tapaaminen oli kritiikki-illassa, jonne saapui väkeä tuvan täydeltä. Kuvataiteilija Annika Dahlsten esiintyi värikkäällä olemuksellaan antaen palautetta esillä olevista töistä kuulijoille ja saimme tutustua aivan uusienkin taiteentekotapojen salaisuuksiin. Kritiikissä parhaiksi valitut työt koottiin Kansallisen Kirjakaupan ikkunanäyttelyyn. Siivoustalkoissa maanantaina klo 12 lähtien pyyhimme pois menneen talven pölyt ja jätämme kerhotilamme tuulettumaan ja odottamaan uutta kautta. Muistakaa silloin viimeistään hakea omat teoksenne ja työvälineenne pois. Yhdistykselle kuulumattomat tavarat joudutaan siivoustalkoissa hävittämään. Sunnuntaimaalarit pystyttävät kojunsa elokuussa Taiteiden Yö tapahtumassa Vähätorille. Levitämme sanaa tästä hienosta harrastuksesta ja uskomme aikaisempien vuosien tapaan saavamme mukaan uusia tulokkaita yhdistyksemme toimintaan. Syksyn harmauden selätämme kolmella uudella viikonloppukurssilla ja kahdella, meille uudella opettajalla. Toivotan kaikille Turun Sunnuntaimaalareille hyvää kesää! Ulla Virvanne Puheenjohtaja Turun Sunnuntaimaalarit ry Barkerin Ateljeet Raunistulantie 25, laituri 6 ja 3. kerros Turku puh. (02)

3 Muotokuvia maalaamassa Stig Holmberg, Matti Elo ja Sirpa Erkinharju Lauantaina 25. huhtikuuta 2015 kokoontui Barkerin talon kerhohuoneelle iloisesti hälisevä joukko sunnuntaimaalareita. Tarkoituksena oli maalata muotokuva kolmesta puheenjohtajasta, jotka kunniakkaasti olivat hoitaneet sunnuntaimaalarien puheenjohtajan virkaa. Malleina olivat Stig Holmberg, Matti Elo ja Sirpa Erkinharju. Puheenjohtajien muotokuvien maalaamisella on pitkät perinteet, se on traditio, jota on hyvä pitää yllä muuttuvassa maailmassa. Se luo sekä vahvistaa jatkuvuutta. Stig Holmberg toimi puheenjohtajana vuosina 2001 ja Kaiken muun aktiivisen toiminnan lisäksi hänen toimikautenaan perustettiin Sunnuntaide -niminen julkaisu, mikä kustannussyistä lakkautettiin vuonna Matti Elo toimi puheenjohtajana vuosina Aktiivinen maalari ja yhdistysihminen teki lisäksi kaiken sen, mitä muut eivät ehtineet tai viitsineet. Hän jaksoi monen toimensa ohella kirjoittaa ja pohtia niin taiteen olemusta kuin elämän menoakin. Hänet valittiin kunniajäseneksi

4 Sirpa Erkinharju toimi puheenjohtajana kolme vuotta, vuosina Jo 1990-luvulla alkanut jäsenkato lähti pitkästä aikaa nousuun. Sirpan johdolla yhdistys laajensi näkyvyyttään. Astuttiin ulos kerhohuoneelta ja järjestettiin viikonloppukursseja. Nämä kolme puheenjohtajaa toimivat yhteensä kaksitoista vuotta yhdistyksen puheenjohtajina eli lähes kolmasosan koko yhdistyksen toiminta-ajasta. Muotokuvien maalaus alkoi mallien istumapaikkoja järjestämällä. Sunnuntaimaalarien pitkäaikainen opettaja, taidemaalari ja graafikko Martin Ahlström toimi tapahtuman ohjaajana. Entinen puheenhohtaja Raija Kulo luonnosteli mallit kankaalle. Tarkan näköispiirroksen jälkeen oli tarjoilun vuoro. Näyttävän maukkaat kaakut ja hyvä kahvi viineineen kirvoittivat kielenkannat ja antoi rohkeutta tarttua pensseliin. Muotokuvat valmistuivat pikkuhiljaa. Välillä kuului terävä huomautus Matille pysyä paikallaan tai pohdittiin Sirpan hameen värin sopivuutta kokonaisuuteen. Taustan harmaista ja vaaleista pinnoista käytiin mielipiteen vaihtoa sekä mallien silmien ilmeikkyyttä kehuttiin. Välillä Martin tarttui pensseliin ja ohjaili sekä rohkaisi maalareita rohkeampaan työskentelyyn. Martin Ahlström sanoi aikoinaan, kun kysyin puheenjohtajien muotokuvamaalauksista: Joistakin tuli hyviä, joistakin erinomaisia. Tärpättiä meni runsaasti. Tällä kerralla ei tarvittu tärpättiä, mutta tietenkin jotakin liuotinainetta on aina hyvä olla mukana, jotta kielenkannat aukeavat ja pensseli löytää oikean paikan ja värin. Muotokuvista tuli erinomaisia, Stig Holmbergin mietiskelevä ja pohdiskeleva olemus tulee hyvin esiin maalauksessa, kuin myös Matti Elon toiminta ja tarmo. Sirpa Erkinharjun ilmeikäs katse tulevaisuuteen kuvastaa juuri sen minkä olemme hänessä oppineet tuntemaan. Värimaailma korostaa kuvattavien mielenmaisemaa. Voimakkaita persoonia niin maalattavana kuin myös maalaajina. 4

5 Kokonaisuudessaan maalaustapahtuma oli osallistujille myös opettava tilaisuus. Maalattavat puheenjohtajat olivat järjestäneet ja kustantaneet onnistuneen tapahtuman. Muotokuvat ovat nähtävillä kerhohuoneen seinällä muiden puheenjohtajien muotokuvien rinnalla. Traditio jatkuu ja niin myös aktiivisten sunnuntaimaalarien toiminta. Kuva ja teksti: Säde Nisula Muotokuvat: Stig Holmberg, Matti Elo ja Sirpa Erkinharju, 2015 Maalareina joukko iloisia sunnuntaimaalareita. Kuva: Matti Elo 5

6 SYKSYN 2015 KURSSIT Ilmoittaudu kurssille viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin alkua joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan. Ilmoittautuminen on sitova. Maksa kurssimaksu joko pankkitilille FI viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä ko. kurssin viitenumeroa. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeisestä peruutuksesta on maksettava peruutusmaksu 30. Maksa peruutusmaksu yllä mainitulle pankkitilille käyttäen ko. kurssin viitenumeroa. Peruutuspaikkoja kursseille voi kysellä kurssivastaavalta. LUONTOAKVARELLIKURSSI maanantaisin 7 kertaa klo (ei ) Aiheena: luonto, ympäristö ja maisema Monimuotoista työskentelyä luontoon liittyvien vaihtuvien teemojen ja aiheiden parissa. Pohdinnan kohteina ovat oman aikamme luontokuva ja myös se miten taiteilijat eri aikakausina ovat luontoa kuvanneet ja mitä merkityksiä luontokuvissa on nostettu esiin. Luonto on ehtymätön inspiraatioiden lähde. Ensimmäisellä kurs- 6

7 sikerralla aiheena ovat kukat ja kasvit. Kasveja ja kukkia voi tuoda ensimmäisellä kurssikerralla mukanaan. Opettajana on kuvataiteilija Eija Ruoho Hinta jäsenille 70 (ei-jäsenet 105 ) Kurssivastaava Pirkko Hirsimäki tai pirkko.hirsimaki@utu.fi Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa 9292 PIIRUSTUSKURSSI ALASTONMALLI (myös vastaalkajille) tiistaisin 7 kertaa klo Opiskelemme anatomiaa, asentoa ja muotoa valon ja varjon avulla käyttämällä viivaa ja valööripintoja. Harjoitamme silmän ja käden yhteistyötä. Piirrämme hiilellä, liidulla, tussilla yms. Paperia voi ostaa kerholta. Alastonmalli on kaksi tuntia illassa. Lopuksi arvioimme teoksia. Opettajana on kuvataiteilija Martin Ahlström Hinta jäsenille 80 (ei-jäsenet 115 ) Kurssivastaava Pirjo Jalonen tai jalonen.pirjo@gmail.com Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan. 7

8 viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa 9302 ABSTRAKTI VISUALISOINTI I (ilta) keskiviikkoisin 10 kertaa klo ABSTRAKTI VISUALISOINTI II (päivä) keskiviikkoisin 10 kertaa klo Vuosien ajan supersuosittu kurssi oli nimeltään Abstrakti maalaus. Tekotapojen monipuolistuessa kurssin nimi muuttui. Kyseessä on ei-esittävän, kuvattoman kuvan ja sen rajojen ja rajattomuuden pohdinta ja tapailu. Kurssilla ponnistellaan vapaa- ja omaehtoisten tehtävien myötä kohti lopputulosta, kuvattomuutta, jolloin korostuvat perusasiat: väri, muoto, sommittelu, suhteellisuus, materiaalit. Osallistujien myötä näyttäytyy kurssin edetessä iso valikoima tekotapoja, joissa kaikissa saa opetusta ja jotka aina ovat samalla osa yhteistä oppia. Kurssilaisten oma-aloitteiset materiaalikokeilut lisäävät yhteistä luovaa asenteettomuutta. Erityisen opettavaisia ja rakastettuja ovat väli- ja loppukatselmukset, joilla tarkastellaan yhdessä aikaansaannoksia, pohdintojen aineellisia lopputuloksia. Kyky nähdä lisääntyy. Opettajana on kuvataiteilija Kaari Hilkka Könönen Hinta jäsenille 95 (ei-jäsenet 130 ) Kurssivastaava Aleksandra Kiskonen miakis@utu.fi tai /Elina Uusalo 8

9 Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa ABS I (ilta) = 9344 ja ABS II (päivä) = 9331 SYVENTÄVÄ AKVARELLIKURSSI (Päivä) torstaisin 10 kertaa klo Kurssi edellyttää akvarellimaalauksen perustietojen hallintaa. Tavoitteena on yhteisten tehtävien puitteissa kunkin osallistujan oman akvarelli-ilmaisun kehittäminen. Akvarellin rikkaita maalausmenetelmiä kerrataan. Värisävyjen tunnistamista ja paperi/pohjavalinnan merkitystä korostetaan. Ilmaisullisiin kokeiluihin kannustetaan! Kurssilla kohdataan nauttien akvarellimaalauksen oikullisuus ja vaikeus! Opettajana on kuvataiteilija Kaari Hilkka Könönen. Hinta jäsenille 95 (ei-jäsenet 130 ) Kurssivastaava Eeva Nikoskelainen tai eevnik@utu.fi Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa

10 ÖLJYVÄRIMAALAUSKURSSI (erilaisille pohjille) torstaisin 7 kertaa klo Omakuva / henkilökuva nykytaiteessa Toteutetaan omakuva nykytaiteen hengessä. Maalaukset ovat tunne- ja tilannepohjaisia, ei niinkään realistisia omakuvia. Kokeillaan erilaisia pohjia, esim. kangas, paperi, puu, lasi tai pleksi, tehdään pikkututkielmia ja toteutetaan yksi upea valmis maalaus! Mukaan omat öljyvärit ja erilaisia kokeilupohjia, sekä gessoa. Pleksipohjia voi sovitusti lunastaa opettajalta. Opettajana on kuvataiteilija Elina Ruohonen Hinta jäsenille 70 (ei-jäsenet 105 ) Kurssivastaava Kyllikki Terho (02) tai kyllikki.terho@nettikirje.fi Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa 9360 METALLIGRAFIIKAN KURSSI (myös vasta-alkajille) tiistaisin 7 kertaa klo Opiskellaan kuivaneula-, viivasyövytys-, akvatinta-, monotypiatekniikoita sekä vedostusta. Syövytysaineet, värit, liuottimet ja pesuaineet sisältyvät kurssihintaan. Kuparipeltiä ja syväpainopaperia saa ostaa käytön mukaan kerholta. 10

11 Opettajana on kuvataiteilija, graafikko Martin Ahlström Hinta jäsenille 75 (ei-jäsenet 110 ) Kurssivastaava Ulpu Kavanti tai ulpu.kavanti@netti.fi. Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa 9315 VÄRIPUUPIIRROSKURSSI torstaisin 7 kertaa klo Väripuupiirroskurssi on kaikille grafiikasta ja puupiirroksesta kiinnostuneille. Tehdään monivärinen puupiirros yhden laatan periaatteella: kuva syntyy laatan kaivertamisen ja vedostamisen vuorottelun myötä. Laattamateriaali voi olla koivuvaneria tai pehmeää vaahto pvc levyä. Laatta vedostetaan joko käsin hankaamalla tai sitten prässillä. Puupiirrostekniikka taipuu jokaisen käsialalle omansalaiseksi: jälki voi olla herkkää tai ronskia, suurpiirteistä tai pikkutarkan esittävää, ekspressiivisen maalauksellista tai tiukan graafista. Ennakko-osaamista ei tarvita, heittäytyvästä kokeilunhalusta on ehkä hyötyä. Sallittua on toki harkitseva ja varovaisempikin eteneminen. Jos sinulla on omia kaivertimia, ota ne mukaan. Opettajana kuvataiteilija Teija Lehto 11

12 Hinta jäsenille 75 (ei-jäsenet 110 ) Kurssivastaava Kyllikki Terho (02) tai kyllikki.terho@nettikirje.fi Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa 9373 MAALAUSKURSSI TEMPERALLA, ÖLJYLLÄ TAI AKRYYLILLÄ (myös vasta-alkajille) maanantaisin 7 kertaa klo Maalataan omia aiheita, omilla väreillä. Tutustutaan tekniikoihin ja materiaaleihin. Puhutaan sommittelusta, väreistä, kontrasteista, perspektiivistä yms. työskentelyn lomassa. Arvioidaan yhdessä aikaansaannoksiamme. Opettajana on kuvataiteilija Martin Ahlström Hinta jäsenille 70 (ei-jäsenet 105 ) Kurssivastaava Ulla Joutsamo tai ullajout@dnainternet.net Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa

13 VIIKONLOPPUKURSSIT PIIRUSTUKSEN PIKAKURSSI Viikonloppuna pe klo ja la 26.- su klo Intensiivikurssilla käydään läpi piirustuksen perusasiat. Kurssi sopii kaikille piirustuksesta kiinnostuneille. Herätellään vasenta ja oikeaa aivopuoliskoa eri menetelmin ja harjoitellaan käden motoriikkaa. Kurssilla opitaan perusasiat: viiva, muoto, mittasuhteet, tila, pinta, rajaus, valööriasteikko, varjostus ja valo. Materiaaleina pehmeä lyijykynä, kumi, hiili, säämiskä (fiksatiivi), luonnoslehtiö, litoposter-paperia (6 kpl) ja maalarinteippi. (Gessoa) Opettajana kuvataiteilija Elina Ruohonen Hinta jäsenille 65 (ei-jäsenet 100 ) Kurssivastaava Kaarina Söderström tai kaarina.soderstrom@avi.fi Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa

14 PASTELLIMAALAUSKURSSI - Kepeästi pastellilla Viikonloppuna pe klo ja la 24.-su klo Viikonlopun aikana tutustutaan erilaisiin tapoihin maalata pastellilla. Perinteisten karkeapintaisten paperien lisäksi työskennellään sileille pinnoille, mikä mahdollistaa pastellille epätyypillisen läpikuultavan ja kevyen jäljen. Vierailemme myös kurssin vetäjän seinän takana sijaitsevalla työhuoneella. Opettajana kuvataiteilija Minna Maija Lappalainen Hinta jäsenille 65 (ei-jäsenet 100 ) Kurssivastaava Kaarina Söderström tai kaarina.soderstrom@avi.fi Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa 9399 TUSSIMAALAUSKURSSI Viikonloppuna pe klo ja la 14.-su klo Tutustutaan kiinalaiseen paperiin ja sen ominaisuuksiin. Harjoitellaan perinteistä kiinalaista sivellintekniikkaa ja tutustutaan kiinalaiseen tussimaalaustaiteeseen. Kokeillaan maalausten pohjustamista. Opettajana kuvataiteilija Raija Tuomaala Hinta jäsenille 65 (ei-jäsenet 100 ) 14

15 Kurssivastaava Kaarina Söderström tai Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko kurssivastaavalle tai kerhotiloissa olevaan ilmoittautumislistaan viimeistään tai käteisellä ensimmäisenä kurssipäivänä. Pankkiin maksaessasi käytä viitteenä numeroa 9409 KESÄLLÄ 2015 Taiteiden Yö Turun Sunnuntaimaalarit ovat taas mukana Taiteiden Yössä paikkana Vähätori. SYKSYLLÄ 2015 Tutustumisilta maanantaina klo 18 Voitte tuoda samalla omia töitänne esille, esim. kehystämättömiä, joille on nyt runsaasti esittelytilaa. Työt voivat olla esillä myös seuraavana viikonloppuna Kulkuluvassa. Kulkulupa La - su klo Kulkulupa avaa taiteilijoiden työhuoneet jälleen syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. 15

16 Tiistaimaalaus klo Sunnuntaimaalarit kokoontuvat tiistaisin joukolla kerholle taiteilemaan ilman opettajaa. Alkaen 8.9. ja jatkuen aina asti. Yhteyshenkilönä on Raimo Lindfors, puh tai Sunnuntaimaalaus klo , 13.9., 20.9., 4.10., 1.11., 8.11., , , Näinä sunnuntaina ovat kerhohuoneiston ovet avoinna omatoimiseen taiteelliseen työskentelyyn. Yhteyshenkilönä on Minna Sartes, puh tai Minna toivoo, että ilmoitat tulostasi viimeistään klo 10 sunnuntaina. Vuoden 2015 taidekilpailun aiheena on Luontoelämys Töiden jättö on viimeistään maanantaina kerhohuoneelle. Teoksissa pitää olla tekijän nimi peitettynä ja taakse kiinnitetään suljettu kirjekuori, missä on teoksen nimi, tekotapa ja tekijän nimi. Näyttely kilpailutöistä kerholla Jäsenet voivat käydä äänestämässä mieleisiään teoksia. Parhaat palkitaan joulujuhlassa. Syysnäyttelyn avajaiset ma klo avoinna ma to klo Turun Kuvataidekoulu, Ratapihankatu 18. Näyttelyyn voi jokainen sunnuntaimaalari osallistua 1 3 työllä, töiden koosta ja osallistujien määrästä riippuen. Ohjeet näyttelytöiden tuojille: Näyttelytyöt jätetään Kuvataidekoululle Perjantaina klo sekä lauantaina klo

17 Ripustusta varten tauluissa pitää olla ripustuslanka valmiina takana. Maalausten ei tarvitse olla kehyksissä. Canvas- tai kiilakehyksissä olevat kankaat tulee olla reunoiltaan maalatut ja kangas taakse kiinnitetty, niin etteivät niitit ja naulat näy reunoista (öljyja akryylityöt). Grafiikanlehtiin ja akvarellitöihin voi laittaa paspartuurin, jonka voi leikata kerholla koneella. Merkitse lappuun, jonka kiinnität teoksen etupuolelle: - Tekijä ja puhelinnumero - Tekniikka - Teoksen nimi ja myyntihinta (galleria perii 20 % myyntihinnasta) Kustannusten peittämiseksi (galleriamaksu, näyttelyjuliste sekä kutsukortit) peritään 5 /teos. Ottakaa tasaraha mukaan. Tuokaa mukaan myös arpajaisvoittoja. Näyttelyssä myydään suosittuja arpojamme. Arpajaisvoitoiksi toivomme maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja kortteja. Arpajaiset pidetään näyttelyn avajaisten yhteydessä klo Näyttely puretaan lauantaina klo 15. JOKAINEN HAKEE ITSE OMAT TYÖNSÄ POIS! Syksyn taidekritiikki ke klo Tule mukaan kritiikkitilaisuuteen, kuulemaan ja tuo omia töitäsi arvioitavaksi. Jäsenet voivat tuoda kritiikkiin 3 työtä/tekijä. Tilaisuudessa tekijä saa verratonta palautetta töistään ja se on myös kuulijoille opettavainen tapahtuma. Osallistumismaksu on 5, niin kuuntelijoilta, kuin myös töitään tuovilta. Kritiikkiin tulevat työt voi ilmoittaa kerhohuoneistossa olevaan listaan. Huom! Etukäteen ilmoittautuminen on välttämätöntä, koska kritiikkiin voidaan ottaa töitä enintään viideltätoista tekijältä. Jos töitä on liikaa, kriitikko jou- 17

18 tuu kohtuuttoman urakan eteen, eikä ehdi syventyä kunnolla arvioitaviin teoksiin. Syksyn luento ke klo Kuvataiteilijat Minna Maija Lappalainen ja Kati Immonen ovat yhdessä osallistuneet moniin julkisiin taideteosprojekteihin ja pitävät meille luennon tästä aiheesta. Osallistumismaksu 5. Joulujuhla perjantaina klo 18 alk. Tule viettämään joulujuhlaa jouluiseen kerhotilaamme! Juhlassa julkistetaan myös Vuoden Sunnuntaimaalari ja Vuoden Vihtori ja jaetaan heille palkinnot. MITÄ MUUTA Esteetön kulku kerhotiloihin pääsee nyt hissillä ja talon edessä on parkkipaikkoja. Työhuone Työhuoneen takaseinällä on hyllykkö ja laatikoita, mihin voi jättää kurssien aikana tarvittavat omat työvälineet. Kurssin loputtua jokainen vie omat tavaransa pois. Toscanassa sijaitsee taukotila, kirjasto, kokoushuone ja paspisleikkuri Kirjasto Kirjastossa on paljon erilaisia taidealan kirjoja. Kirjat kertovat eri taiteilijoista, taiteen suuntauksista, taiteen historiasta ynnä muusta kiinnostavasta. Lisäksi 18

19 kirjastossa on muutaman taidelehden vuosikertoja. Näitä kaikkia voi selailla ja myös lainata kotiin tavallisen kirjaston tavoin. Siivous Kurssin jälkeen jokainen osallistuu kerhotilan siivoukseen. Kerhotila siivotaan yhdistyksen puolesta talkoilla kaksi kertaa vuodessa syys- ja kevätkauden jälkeen. Silloin kaikki Sunnuntaimaalareille kuulumaton tavara hävitetään. Suojavaatteet Vaatenaulakossa on pestyjä valkoisia suojatakkeja, jotka ovat kaikkien Sunnuntaimaalareiden käytössä. Kerhohuoneisto omaan käyttöön Kerhotilaa voi vuokrata myös omaan käyttöön niinä aikoina, jolloin siellä ei ole muuta toimintaa. Vuokra on jäseniltä 50 /vrk. Maalausteline on myös vuokrattavissa Edulliseen hintaan (sovitaan erikseen). Seuraava tiedotelehtinen postitetaan Turun Sunnuntaimaalarit ry:n jäsenille marraskuussa

Marraskuu 2015. Hyvä Sunnuntaimaalari

Marraskuu 2015. Hyvä Sunnuntaimaalari Marraskuu 2015 Hyvä Sunnuntaimaalari Syksy vaihtuu pian talveksi ja on aika arvioida toimintakauden tulosta. Kaikki syksyn 9 pitkää ja 3 viikonloppukurssia ovat toteutuneet. Uutuutena päästiin piirtämään

Lisätiedot

Elokuu 2014 TERVEHDYS SUNNUNTAIMAALAREILLE

Elokuu 2014 TERVEHDYS SUNNUNTAIMAALAREILLE TERVEHDYS SUNNUNTAIMAALAREILLE Elokuu 2014 Moni-ilmeinen kesä alkaa valmistautua päätösjuhlaansa. Niin myös me alamme valmistautua ottamaan vastaan uutta toimintakautta. Kulunut vuosi on ollut Sunnuntaimaalareille

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2007

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2007 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2007 Jalokiviä; akvarellikurssin satoa Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net

Lisätiedot

Tervehdys Sunnuntaimaalareille

Tervehdys Sunnuntaimaalareille Marraskuu 2014 Tervehdys Sunnuntaimaalareille Kiitän aktiivisesta toiminnasta koko syksyn aikana. Olemme iloisia, että kaikki suunnitellut kurssit ovat toteutuneet, koska osallistujia on ollut riittävästi.

Lisätiedot

Sunnuntaide. Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2006

Sunnuntaide. Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2006 Sunnuntaide Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2006 Muotokuvakurssin satoa syksyllä 2006 2 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 TIISTAIMAALAUS jatkuu

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2009

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2009 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2009 Taipalsaaren kesänäyttely/ Laura Karhuvaara TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Veikko Järvinen ja tutustumisilta kerholla MISTÄ NÄITÄ TAITEENHARRASTAJIA OIKEIN TULEE? SUNNUNTAIMAALAREISTA

Lisätiedot

Toukokuu Hyvät Sunnuntaimaalarit

Toukokuu Hyvät Sunnuntaimaalarit Toukokuu 2016 Hyvät Sunnuntaimaalarit Kevään toimintakausi on jälleen onnistuneesti ohi. Kaikki suunnitellut kurssit ovat toteutuneet ja muukin toiminta on mennyt ohjelman mukaisesti. Vuosikokouksessa

Lisätiedot

SUNNUN AIDE 3/2008. Tu r u n S u n n u n t a i m a a l a r i t 3 0 v u o t t a

SUNNUN AIDE 3/2008. Tu r u n S u n n u n t a i m a a l a r i t 3 0 v u o t t a SUNNUN AIDE 3/2008 Tu r u n S u n n u n t a i m a a l a r i t 3 0 v u o t t a Turun Sunnuntaimaalareiden TAIDEKARONKKA BRINKKALAN GALLERIAN JUHLASALISSA TORSTAINA 6.11.2008 KLO 19.30 Ilmoittautumiset ja

Lisätiedot

SUN NUN TAI DE 4/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY

SUN NUN TAI DE 4/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY SUN NUN TAI DE 4/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kaarina Söderström

Lisätiedot

SUN NUN TAI DE 3/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY

SUN NUN TAI DE 3/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY SUN NUN TAI DE 3/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kyllikki Terho,

Lisätiedot

Ulla Joutsamo, öljy pleksille Sinua suojellen. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry

Ulla Joutsamo, öljy pleksille Sinua suojellen. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry Ulla Joutsamo, öljy pleksille Sinua suojellen TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry KEVÄT 2019 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT Lehdet ovat pudonneet puista, pitkä lämmin syksy on vaihtumassa pimeyteen ja odottelemme talven

Lisätiedot

Tuulikki Alanoja, paperikollaasi Iina. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry

Tuulikki Alanoja, paperikollaasi Iina. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry Tuulikki Alanoja, paperikollaasi Iina TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry SYKSY 2018 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT Kevään toimintakausi on ollut tapahtumia täynnä. Kurssit jatkuvat vielä toukokuun loppuun saakka. 40

Lisätiedot

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 2/2012

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 2/2012 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 2/2012 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY KERHOHUONE Uudenmaankatu 13 D, 20500 TURKU käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. (02) 232 92 75 Jäsenrekisteri Jäsensihteeri

Lisätiedot

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA TISSRUK NAKIIFARGEDIAT LAHDEN TAIDEGRAAFIKOIDEN PAJALLA 2019 EARTH WITHOUT ART IS JUST EH! GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA Lahden Taidegraafikot ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka yhtenä tehtävänä

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2009. Ulla Iso-Järvenpää

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2009. Ulla Iso-Järvenpää Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2009 Ulla Iso-Järvenpää TAIDEKILPAILUN AIHEENA LOMA Pois jäänyt jo kiireeni lie ja lampaat valkeat nuo taivaan sinisen kauas karkaa pois. Jossain aavan meren tuolla puolen

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2010

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2010 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2010 Kaupunkikuva Aki Jalava Sirpa Erkinharju Jäävuori Kuin raikas tuulahdus helteeseen on kerhohuoneistomme kasvonsa pessyt lattia. Sydämellinen kiitos yhdistyksemme

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2010

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2010 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2010 2 Kuva: Marja Wuorisalo PUHEENJOHTAJA VAIHTUI Jätin ehkä vähän haikeallakin mielellä Turun Sunnuntaimaalarien puheenjohtajan tehtävät. Ehdin kuitenkin toimia puheenjohtajana

Lisätiedot

Marraskuu Hyvät Sunnuntaimaalarit

Marraskuu Hyvät Sunnuntaimaalarit Marraskuu 2016 Hyvät Sunnuntaimaalarit Syyskauden toiminta on ollut vilkasta ja monimuotoista. Aloitimme elokuisella Taiteiden Yö tapahtumalla, tutuksi tulleella kojupaikallamme, Vähätorilla. Syyskuun

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2011

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2011 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2011 Lauri Kymäläinen Sirkus 1 SUNNUNTAIDE Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/2011 Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan tehtävän vastaanottaminen maaliskuussa 2010 oli hyppy

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2007

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2007 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2007 Leena Ojala Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net Toimintamme laajenee

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Monica Rintamäki, etsaus, akvatinta. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry

Monica Rintamäki, etsaus, akvatinta. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry Monica Rintamäki, etsaus, akvatinta TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry SYKSY 2019 Hyvät Sunnuntaimaalarit Vilkas toimintakausi on päättymässä. Kiitos ahkerasta osallistumisesta monenlaisille kursseillemme. Ainoastaan

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Toukokuu 2017 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT

Toukokuu 2017 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT Toukokuu 2017 Aloitimme tammikuussa kevään toimintakauden taidematkalla Helsinkiin. Kohteina olivat HAM, jossa tutustuimme Kusaman taiteeseen sekä Ateneumissa oleva Modiglianin

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä

Lisätiedot

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY NO 3 / 2009

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY NO 3 / 2009 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY NO 3 / 2009 Ulla Joutsamo Puheenjohtaja onnittelee Vuoden 2009 taidekilpailun voittajaa Laura Karhuvaaraa ME KÄYMME JOULUN VIETTOHON Ensimmäinen joulurauha on julistettu Turun

Lisätiedot

SUN NUN TAI DE 2/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY

SUN NUN TAI DE 2/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY SUN NUN TAI DE 2/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kyllikki Terho,

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2011. Pirkko Hirsimäki TUNTURIIN

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2011. Pirkko Hirsimäki TUNTURIIN Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2011 Pirkko Hirsimäki TUNTURIIN PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vuosi lähestyy loppuaan ja takana on työntäyteinen, mutta samalla erittäin antoisa harrastusvuosi. Vuoden aikana

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT TURUN SUNNUNTAIMAALARIT KEVÄT 2018 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT S yksyn toimintakausi alkaa olla pian ohi. Ainoastaan pari kurssia on vielä kesken. Kausi on ollut tavan mukaan täynnä toimintaa. Lähes kaikki

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 3/2012

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 3/2012 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 3/2012 Aika lepää Sirpa Erkinharju TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY KERHOHUONE JA YHTEYSTIEDOT Uudenmaankatu 13 D 20500 TURKU käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2010

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2010 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2010 Kyllikki Terho Pj Sirpa Erkinharju onnittelee Vuoden 2010 Vihtoriksi valittua Sinikka Lulu Lindholmia Puheenjohtajan palstaa viimeksi kirjoittaessani kerhohuoneistomme

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2012

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2012 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2012 RASTAAT Jarkko Nurmi PUHEENJOHTAJAN PALSTA Viime vuoden tärkeimpiä tavoitteitamme oli uusien jäsenten hankkiminen ja jäsenmäärän kasvattaminen. Yhdistykseemme liittyikin

Lisätiedot

OLEN KOLMEKYMPPINEN! 1978-2008 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh.

OLEN KOLMEKYMPPINEN! 1978-2008 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh. 1 OLEN KOLMEKYMPPINEN! 1978-2008 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh. 232 9275 Kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net Irina Bliss

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista

Lisätiedot

Ohjeita näytteilleasettajille

Ohjeita näytteilleasettajille 1 Ohjeita näytteilleasettajille Sisällys Taidetila Terra... 2 Mitat... 2 Näyttelytilan varusteet... 3 Kohdevalaisimet... 4 Valaisimien asentaminen... 4 Ohjeita näyttelyn pystyttämiseen... 5 Näyttelyaika...

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti Keitä me olemme? Eräs valvoja oli kirjannut No limits -näyttelystä: Koko ajan enemmän tai vähemmän ihmisiä. Moni kysyi keitä olemme? Eräs mies oli mahdollisesti kiinnostunut ostamaan.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa Näyttelysopimus Tehdään galleristin tekemän sopimusluonnoksen mukaan. Siitä voidaan keskustella ja saada erikoisvapauksia.

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/ 2006 Eila Ach ren

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/ 2006 Eila Ach ren Sunnuntaide Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/ 2006 Eila Ach ren 2 Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 Taulu etsii hyvää kotia Mitä taide on? Onko taideteos olemukseltaan

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Asennusohjeet ammattilaisille

Asennusohjeet ammattilaisille Asennusohjeet ammattilaisille Tämän ohje on tarkoitettu ammattilaisille mahdollistamaan paras mahdollinen lopputulos. Ei loppukäyttäjille. Valmistajan suosittelema kitti: Gyproc Promix Lite https://www.youtube.com/watch?v=blchabm0j9a

Lisätiedot

www.turunsunnuntaimaalarit.net

www.turunsunnuntaimaalarit.net 30vuotta 1978-2008 Turun Sunnuntaimaalarit Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (Käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh. 232 9275 Kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2007

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2007 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2007 LK Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net Syysaamu ulkosaaristossa

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2007

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2007 1 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2007 Ulpu Kavanti 2 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net 30 VUOTTA LUOVUUDEN

Lisätiedot

ITÄ-HÄMEEN OPISTO P

ITÄ-HÄMEEN OPISTO P Peruskurssit s. 2 Jatkokurssit s. 3 Opettajakurssi s. 5 Opettajien täydennyskoulutuskurssit s. 7 Lasten ja nuorten kurssi s. 9 Hinnasto, ilmoittautuminen ja peruutusehdot s. 10 PERUSKURSSIT A) 25.-29.6.2018

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry OMAKUVA RULLALLA TYÖPAJA Tutustu työtoveriisi ja itseesi paremmin leikkimielisellä piirustustehtävällä, jossa pareittain jaryhmänä etsitään työtiimin henkisiä voimavaroja kuvin ja värein. Ryhmässä piirretään

Lisätiedot

SUN NUN TAI DE 1/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY

SUN NUN TAI DE 1/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY SUN NUN TAI DE 1/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kyllikki Terho,

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti MITÄ ESPOO ARTILTA HALUTAAN? Selatessani Espoon kirjailijoiden puheenjohtajalta Mikko Laaksolta Valon juhlassa saamaamme kirjaa Espoo, kirjailijoiden kaupunki huomioni kiinnittyy

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Kepeästi nuotin vierestä

Kepeästi nuotin vierestä Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Kepeästi nuotin

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Onnistuneet talkoot. Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset

Onnistuneet talkoot. Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset 1 Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset RYHMÄTÖIDEN OTSIKOT Mitä talkoilla voi tehdä? Talkoiden suunnittelu, valmistelu ja

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

"KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova

KORKI Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova "KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova 2014-2015 "Dom na Nabereznoi"- PskovArt yhdistyksen galleria ja ateljeetilat Pihkovassa Riitta Kopra ja Pilvi Ojala osallistuivat Ars-Häme

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008 Toimintakertomus 2008 Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin Espoon Kuvataiteilijoiden toimisto, Galleria AARNI,

Lisätiedot

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Pirjo Saanio 2014 ISBN: 978-952-282-879-8

Pirjo Saanio 2014 ISBN: 978-952-282-879-8 PIRJO SAANIO Pirjo Saanio 2014 ISBN: 978-952-282-879-8 2 ENNEN ALKUSANOJA Työskentelin Kirjoitin ja tulostin. Kaiversin ja upotin vaahtomuoviin. itsenäisiä näkemyksiä, työsuhteessa 13.12.2004-12.6.2005.

Lisätiedot

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi OPINNÄYTETIIVISTELMÄ Osasto Kuvataide Tekijä Juhani Tuomi Työn nimi Lopputyön

Lisätiedot

HUUHAA PUUHAA. MIESTEN SALONKI näyttely 12.6.2010 2.1.2011

HUUHAA PUUHAA. MIESTEN SALONKI näyttely 12.6.2010 2.1.2011 Olli-Pekka Riihikoski: Matkamuotokuvamaalari, 1983 öljyväri, 45x35 cm HUUHAA PUUHAA MIESTEN SALONKI näyttely 12.6.2010 2.1.2011 HYÖRIVÄ PYÖRIVÄ TAIDEKARUSELLI Heinäsen taidesäätiön naivistisen taiteen

Lisätiedot