Pirjo Saanio 2014 ISBN:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirjo Saanio 2014 ISBN: 978-952-282-879-8"

Transkriptio

1 PIRJO SAANIO

2 Pirjo Saanio 2014 ISBN:

3 ENNEN ALKUSANOJA Työskentelin Kirjoitin ja tulostin. Kaiversin ja upotin vaahtomuoviin. itsenäisiä näkemyksiä, työsuhteessa Alkuperäisen kirjasen sisäkannen teksti: Vaahtomuovinen telineteos oli PRH:n kirjaston ikkunassa, kunnes kirjasto muutti pois katutasosta v Vihkonen on yhä PRH:n kirjastossa, teline on varastossani. Kiitän Patentti- ja rekisterihallitusta suostumuksesta ottaa vastaan taiteilijakirjani. Teostelineeksi tarkoittamani telineteos kestää aikansa, ja sen voi sitten heittää pois. Kirjan toivon säilyvän Patentti- ja rekisterihallituksen kirjastossa. Olen tehnyt taiteilijakirjani Uudenmaan taidetoimikunnan UUTTA! -taiteilijaprojektissa. Kiitos, että sain työskennellä projektissa. Vantaalla 12. kesäkuuta 2005 Pirjo Saanio taidemaalari Kun julkaisintekemisenteos -taiteilijakirjani vuonna 2005 tulostettuina vihkosina, en ollut kuullut e-kirjoista ehkei moni muukaan. Tämä e-kirjanen ei kuitenkaan ole sisällön päivitystä, vaan lähes 1 :1 -versio tuosta aikaisemmasta paperiversiosta. Jonkin verran olen 3

4 selkiyttänyt kuvia, koska alkuperäisjulkaisun kuvat ovat vailla asianmukaista kuvankäsittelyä. Kuluneet liki kymmenen vuotta ovat antaneet etäisyyttä alkuperäiseen tekstiin, ja olen nähnyt hyväksi lisätä muutamia kuvatekstejä. Ne olisivat olleet paikallaan jo alkuperäisessä versiossa. Taittoa o- len siistinyt hieman, sillä alkuperäistä kirjasta tehdessäni vasta harjoittelin tietokoneen käyttöä. Ja luonnollisesti olen korjannut huomaamani kirjoitusvirheet. E-kirjan ja alkuperäisen paperikirjan sivujen numerointi ei ole yhteneväinen. Kiitän Elisa Kirjaa, kun on hyväksynyt Tekemisenteoksen e-kirjakseen. Vantaalla 28. heinäkuuta 2014 Pirjo Saanio kuvataiteilija

5 SISÄLLYSLUETTELO 2005 OSA I 1. Alkusanoja 2. Lasikaapittoman fresko 3. Lasiton akvarelli 4. Vitriinejä ja verhoja 5. Kiikarit vai luuppi 6. Näyttelyn käyttökelpoisuudesta 7. Maja, matonalus, kaappi, tila 8. Uskallus, uteliaisuus, ystävällisyys, käyttökelpoisuus 9. Tavallisesti taiteltava pallo 10. Tekemisenteos ei ole tekemisentuote OSA II 11. Paluu vitriiniin 12. Akvarelli lasin alle, jotakin ikkunan taakse 13. Ehdotus ikkunateokseksi 14. Parempi olisi pitää Kaapissa 15. Kävisin Kaapilla 16. Tirsat Kaapilla käyntien välillä OSA III 17. Tekemisenteokseni olemus 18. ISBN 19. Loppusanoja 5

6 OSA I Vaahtomuovista veistetty, gessolla maalattu,

7 1. ALKUSANOJA keväällä 2005 Olen palveluksessasi. Haluat itsenäisen näkemyksen, kuten olen ymmärtänyt. Tiedän vähän siitä mitä muistan. Kokeilen. Tunnen. Luulen Osallistun Uudenmaan taidetoimikunnan UUTTA! taiteilijaprojektiin palkattuna taiteilijana. Taiteilijan on kuulunut etsiä teokselleen halukas julkinen vastaanottaja ja teosmateriaalien kustantaja. 7

8 Olen maalari, ryven kirjaimissa? Tarjotakseni kuvataidetta? Ehdotin UUTTA! -projektiin kahta kohdetta, joista Uudenmaan taidetoimikunta valitsi Hus:n Meilahden sairaalalle tekemäni ehdotuksen. Omaan harkintaani jäi, haluanko mahduttaa projektiin supistettuna myös Patentti- ja rekisterihallitukselle tekemäni ehdotuksen: Teoksen ja tuotteen yhtymäkohtia omien teosteni kautta pohtivan taiteilijakirjan sekä teoksen Patentti- ja rekisterihallituksen katutason ikkunaan. Jo pelkästään voidakseni selvittää itselleni, miten teoksiani käytän, halusin sovittaa UUTTA! -projektiin myös tämän toisen kohteen, joskin reippaasti supistettuna: Keskityn taiteilijakirjaan. (Kirjasen valmistumisen rinnalla kypsyy luonnosehdotukseni Patentti- ja rekisterihallituksen ikkunaan). Tekemisenteos 77 sivua, runsaasti kuvia Elisa Kirjan kirjakaupassa 4,9 8

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744.

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744. Taide-Laakson näyttelytila Lääkärinkatu 8, P-porras (rakennus 4), ovella lukee isolla teksti INFO, jalankulkijoille käynti myös Urheilukatu 52:a vastapäätä Laakson sairaala vietti 75-vuotisjuhlaansa 10.6.2004.

Lisätiedot

Juha Jäävalo. Matkalla Espoosta Helsinkiin. Kommentoinut [JJ1]:

Juha Jäävalo. Matkalla Espoosta Helsinkiin. Kommentoinut [JJ1]: Juha Jäävalo Matkalla Espoosta Helsinkiin Kommentoinut [JJ1]: Tervetuloa runokirjan ebook ALKUSANAT Kaikkien runojen kirjoittaminen on tapahtunut Espoossa asumisen ajankohtana, niinpä ne ovat vuosilta

Lisätiedot

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,

Lisätiedot

Lataa Kuntoutus Kellokosken sairaalassa - Erkki ym. Pulkkinen. Lataa

Lataa Kuntoutus Kellokosken sairaalassa - Erkki ym. Pulkkinen. Lataa Lataa Kuntoutus Kellokosken sairaalassa - Erkki ym. Pulkkinen Lataa Kirjailija: Erkki ym. Pulkkinen ISBN: 9789529679003 Sivumäärä: 408 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.70 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

A n t t i Ap u n e n. Markkinointi

A n t t i Ap u n e n. Markkinointi GURU- A n t t i Ap u n e n J a r i Pa r a n t a i n e n Markkinointi TALENTUM Helsinki 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media Oy Kirjan kansi: Antti Apunen, Jari

Lisätiedot

VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3

VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3 VERSIO 5.1/5.2 PIKAOHJE WEBACCESS HTML 3 TM GROUPWISE 5.1/5.2 PIKAOPAS GroupWise WebAccessin avulla voit käyttää postia ja kalenteria millä tahansa HTML 3 -yhteensopivalla Web-selaimella. Lähetä viestejä

Lisätiedot

Lämpökuvausraportti. Pähkinärinteen neuvola ja sivukirjasto. ThermoSunEco Oy. Vantaan Tilakeskus Mikko Krohn 01300 Vantaa

Lämpökuvausraportti. Pähkinärinteen neuvola ja sivukirjasto. ThermoSunEco Oy. Vantaan Tilakeskus Mikko Krohn 01300 Vantaa Annantie 19, 04220 Kerava P. 010 2191 499 Lämpökuvausraportti Pähkinärinteen neuvola ja sivukirjasto Asiakkaan nimi: Vantaan Tilakeskus Mikko Krohn 01300 Vantaa Neuvola huone 73 IR001811.IS2 1.2.2012 12:28:47

Lisätiedot

E-kirjat Helsingin yliopiston kirjastossa

E-kirjat Helsingin yliopiston kirjastossa E-kirjat Helsingin yliopiston kirjastossa FinELibin aineistopäivä 9.3.2011 Marja Hirn ja Seija Karvanen www.helsinki.fi/yliopisto 1 Helsingin yliopiston kirjaston kokoelmapolittiisen ohjelman linjauksia

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

ASCII-taidetta. Intro: Python

ASCII-taidetta. Intro: Python Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: OHJELMOINTI 1. Alkupohdinta: Mitä ohjelmointi on? Keskustellaan siitä, mitä ohjelmointi on (käskyjen antamista tietokoneelle). Miten käskyjen antaminen tietokoneelle

Lisätiedot

RDA:n ydinelementit Mitä ne ovat?

RDA:n ydinelementit Mitä ne ovat? RDA:n ydinelementit Mitä ne ovat? RDA-koulutus 2015 Martin Engberg Kansalliskirjasto Manifestaatio Teos Henkilö Ekspressio Ydinelementit Attribuutit ja suhteet jotka tukevat käyttäjän tarpeita: tunnistaa

Lisätiedot

Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo

Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo Sivu 1 / 11 Kuvien siirto kamerasta Lyhyesti Tämän oppaan avulla voit: - käyttää tietokoneen omaa automaattista kopiointiin tai siirtoon tarkoitettua toimintaa kuvien siirtoon kamerasta tai muistikortista

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI 1 16.06.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI 1 16.06.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) 1 16.06.2015 11 AIKA 16.06.2015 klo 17:00-19:10 PAIKKA Hyks psykiatriakeskus 1. krs., Tammisali, Välskärinkatu 12, 00260 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 285 Haartmanin sairaalan rakennusluvan mukaisten väestönsuoja/autopaikkojen vuokraaminen HEL 2015-008633 T 10 01 03 Esitys päätti oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

YSAn auktorisointi - Helka-tietokanta. Ville Huhtala, Helsingin yliopiston kirjasto Sisällönkuvailupäivä 18.11.2015

YSAn auktorisointi - Helka-tietokanta. Ville Huhtala, Helsingin yliopiston kirjasto Sisällönkuvailupäivä 18.11.2015 YSAn auktorisointi - Helka-tietokanta Ville Huhtala, Helsingin yliopiston kirjasto Sisällönkuvailupäivä 18.11.2015 Kontrolloitua sisällönkuvailua? Monia sanastoja - mitä haittaa? Jokaista sanastoa pitäisi

Lisätiedot

AIMO-dialogi: 1 Kirjautumissivu

AIMO-dialogi: 1 Kirjautumissivu AIMO-dialogi: 1 Kirjautumissivu Tervetuloa AIMO-dialogiin! Kirjaudu sisään: Tunnus Salasana Kirjaudu Ohjeita AIMO-dialogi: 2 Kirjautumisen ohjesivu AIMO-vaatimusten on vaatimusmäärittelyprosessin suunnitteluun

Lisätiedot

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010

Matti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010 RAUTALAMMIN KUNTA Sivistyslautakunta Sivu 1 (17) Nro 1 / 2010 PÖYTÄKIRJA KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2010 klo 18.00 20.00 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Sirpa

Lisätiedot

Lataa Ammattina potilas - Pirjo Kainulainen. Lataa

Lataa Ammattina potilas - Pirjo Kainulainen. Lataa Lataa Ammattina potilas - Pirjo Kainulainen Lataa Kirjailija: Pirjo Kainulainen ISBN: 9789522641847 Sivumäärä: 134 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.82 Mb Ammattina potilas on koskettava ja omakohtainen

Lisätiedot

Lataa Et ole yksin 2 - Luule Viilma. Lataa

Lataa Et ole yksin 2 - Luule Viilma. Lataa Lataa Et ole yksin 2 - Luule Viilma Lataa Kirjailija: Luule Viilma ISBN: 9789985784297 Sivumäärä: 319 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.07 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin

Lisätiedot

Lataa Et ole yksin 4 - Luule Viilma. Lataa

Lataa Et ole yksin 4 - Luule Viilma. Lataa Lataa Et ole yksin 4 - Luule Viilma Lataa Kirjailija: Luule Viilma ISBN: 9789949103942 Sivumäärä: 259 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.62 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin

Lisätiedot

Lataa Uudenmaan ympäristöohjelma Lataa

Lataa Uudenmaan ympäristöohjelma Lataa Lataa Uudenmaan ympäristöohjelma 2005 Lataa ISBN: 9789521101373 Sivumäärä: 186 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.11 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin löytää lisätietoa kirjasta

Lisätiedot

Toimisto 4. kerros. Toimisto 5. kerros. Tuotantotila (toimisto) 3. kerros. Toimisto 3. kerros. Liiketila 1. kerros. Toimisto 4.

Toimisto 4. kerros. Toimisto 5. kerros. Tuotantotila (toimisto) 3. kerros. Toimisto 3. kerros. Liiketila 1. kerros. Toimisto 4. Itälahdenkatu 18 A http://tiloja.fi/toimitilat/4475 570 m² Itälahdenkatu 18 A http://tiloja.fi/toimitilat/4474 5. kerros 570 m² Itälahdenkatu 18 C http://tiloja.fi/toimitilat/36647 Tuotantotila 459 m²

Lisätiedot

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu alakouluryhmien omatoimisen museokäynnin tueksi. Materiaaliin voi tutustua jo ennen museokäyntiä ja tehtävät voi tehdä joko museokäynnin

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUSMITTAUSRAPORTTI

LÄMPÖKUVAUSMITTAUSRAPORTTI ThermoSunEco Oy LÄMPÖKUVAUSMITTAUSRAPORTTI Katriinan Sairaalan vanha osa 1.krs Asiakkaan nimi: Vantaan kaupunki Vantaan tilakeskus / Mikko Krohn Kielotie 13 01300 Vantaa Sisällysluettelo 1.krs kanslia.is2

Lisätiedot

Verkkoposti selkokielellä

Verkkoposti selkokielellä Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva

Lisätiedot

Lataa. Luvut 0-20 havainnollistetaan selkeissä A4-kokoisissa numerotauluissa. Numerotauluissa näkyy myös, miten numero kirjoitetaan kirjaimin.

Lataa. Luvut 0-20 havainnollistetaan selkeissä A4-kokoisissa numerotauluissa. Numerotauluissa näkyy myös, miten numero kirjoitetaan kirjaimin. Lataa Numero Lataa ISBN: 9789526305721 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.98 Mb Luvut 0-20 havainnollistetaan selkeissä A4-kokoisissa numerotauluissa. Numerotauluissa näkyy myös, miten numero kirjoitetaan

Lisätiedot

Lataa Ekokehitystä etsimässä - Pirjo Suomela. Lataa

Lataa Ekokehitystä etsimässä - Pirjo Suomela. Lataa Lataa Ekokehitystä etsimässä - Pirjo Suomela Lataa Kirjailija: Pirjo Suomela ISBN: 9789514428586 Sivumäärä: 26 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.28 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman

Lisätiedot

Verkkokirjaston hakuohjeet

Verkkokirjaston hakuohjeet 1 Verkkokirjaston hakuohjeet Pikahaku Hakulaatikon löydät kaikkien sivujen yläosasta. Voit valita kohdistuuko haku kirjaston aineistotietokantaan, verkkokirjastosivustoon vai avainsanoihin. Voit hakea

Lisätiedot

E-kirja tulee kuoleeko suomalainen kirjankustantaminen?

E-kirja tulee kuoleeko suomalainen kirjankustantaminen? E-kirja tulee kuoleeko suomalainen kirjankustantaminen? 22.3.2013 06:01 Sähkökirja alkaa olla valmis: lukulaitteet yleistyvät ja kirjojakin löytyy. Mutta tappaako verolainsäädäntö eurooppalaisen kirjankustantamisen,

Lisätiedot

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS RILin hallituksen hyväksymä 13.3.2014 Sivu 1 (6) ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Sen lisäksi mitä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n (jäljempänä Liitto) säännöissä hallituksen

Lisätiedot

PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja

PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja PORTFOLIO PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja Por+olion sisältöä ja muotoa kanna>aa mie?ä ennen aloi>amista. Tavoi>eena on saada katsoja/ vastaano>ajan mielenkiinto pysähtymään

Lisätiedot

Lataa Kaavoitusmittausohjeet. Lataa

Lataa Kaavoitusmittausohjeet. Lataa Lataa Kaavoitusmittausohjeet Lataa ISBN: 9789514801747 Sivumäärä: 57 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.76 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin löytää lisätietoa kirjasta kustantajan

Lisätiedot

Miten tietokone näkee suomen murteet?

Miten tietokone näkee suomen murteet? Miten tietokone näkee suomen murteet? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2.11.2009

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2011 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAISEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 42/20/10 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pikakäyttöohje Päivitys I OHJELMAN KÄYNNISTÄMINEN SISÄLLYS

Pikakäyttöohje Päivitys I OHJELMAN KÄYNNISTÄMINEN SISÄLLYS Pikakäyttöohje Päivitys 14.11.2011 SISÄLLYS I. Ohjelman käynnistäminen II. Harjoiteltavan osa-alueen ja tehtäväsovelluksen valinta III. Tehtäväsovellusten käyttö Mallisuoritus ja tehtävän suoritusohje

Lisätiedot

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke käynnistyi keväällä 2013 Uuraisilla! Hankkeen alussa meillä oli välineinä päiväkodin kannettava tietokone sekä Huomasimme

Lisätiedot

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys: Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi

Lisätiedot

Luottamuksellinen. Sähköiset sisällöt. Kaikki aineistolajit helposti yhdestä paikasta

Luottamuksellinen. Sähköiset sisällöt. Kaikki aineistolajit helposti yhdestä paikasta Sähköiset sisällöt Kaikki aineistolajit helposti yhdestä paikasta Sähköisten aineistot e-kirjat, äänikirjat ja sähköiset oppimateriaalit KV toimii sähköisten aineistojen logistiikkajakelijana Kustantaja

Lisätiedot

Lataa Hiljaiset alueet Vantaalla - Timo ym Karjalainen. Lataa

Lataa Hiljaiset alueet Vantaalla - Timo ym Karjalainen. Lataa Lataa Hiljaiset alueet Vantaalla - Timo ym Karjalainen Lataa Kirjailija: Timo ym Karjalainen ISBN: 9789517312912 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.17 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot

Lataa Psykiatrin palasia. Lataa

Lataa Psykiatrin palasia. Lataa Lataa Psykiatrin palasia Lataa ISBN: 9789516563544 Sivumäärä: 304 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.41 Mb Psykiatrin palasissa professori, psykiatri ja psykoterapeutti Matti O. Huttunen (s. 1943) kirjoittaa

Lisätiedot

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8

Lisätiedot

Lataa Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja Lataa

Lataa Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja Lataa Lataa Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja 6 2013 Lataa ISBN: 9789526109817 Sivumäärä: 445 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.36 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin löytää

Lisätiedot

Echo360 - luentovideot

Echo360 - luentovideot Echo360 - luentovideot Ohjeita opiskelijalle Mikä on Echo360 Echo360 Moodlen kurssialueilla Videoiden katsominen Omat muistiinpanot videoissa Live-luennon katsominen Oman Echo360 videokirjaston käyttö

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Lataa Natura 2000-verkoston Suomen ehdotus. Lataa

Lataa Natura 2000-verkoston Suomen ehdotus. Lataa Lataa Natura 2000-verkoston Suomen ehdotus Lataa ISBN: 9789521104787 Sivumäärä: 111 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.10 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin löytää lisätietoa

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Oulun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut

Oulun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut Oulun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut (1) Kolmen peräkkäisen kokonaisluvun summa on 42. Luvuista keskimmäinen on a) 13 b) 14 c) 15 d) 16. Ratkaisu. Jos luvut

Lisätiedot

Lataa MS-yhdistys apuna arjessa - Anne Eronen. Lataa

Lataa MS-yhdistys apuna arjessa - Anne Eronen. Lataa Lataa MS-yhdistys apuna arjessa - Anne Eronen Lataa Kirjailija: Anne Eronen ISBN: 9789517471275 Sivumäärä: 64 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.99 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 30.5.2012 SUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT Suunnittelukohteina ovat korttelit 2153, 2155, 2157 ja 2160 Kirkkonummen Kartanonranta Sundet

Lisätiedot

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21)

Oppilaan opas. Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy. Versio 0.2 (2008-01-21) Oppilaan opas Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy Versio 0.2 (2008-01-21) Versio Päivämäärä Kuvaus 0.1 2005-01-16 Ensimmäinen versio. 0.2 2008-01-21 Korjattu kuvatiedostojen maksimiresoluutio ja muutamia

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi LIELAHDEN KIRJASTO TIETOTORI Teivaankatu 1, Lielahtikeskus 33400 Tampere

Lisätiedot

Kulttuurilla on suuri merkitys kaupunkikuvalle, ja kulttuuri tulee nähdä kaupungin voimavarana. Mitä elävämpi ja monimuotoisempi kaupunki on, myös

Kulttuurilla on suuri merkitys kaupunkikuvalle, ja kulttuuri tulee nähdä kaupungin voimavarana. Mitä elävämpi ja monimuotoisempi kaupunki on, myös Pororaito Kulttuurilla on suuri merkitys kaupunkikuvalle, ja kulttuuri tulee nähdä kaupungin voimavarana. Mitä elävämpi ja monimuotoisempi kaupunki on, myös kulttuurisesti, sitä kiinnostavampi ja hyvinvoivempi

Lisätiedot

Lataa Teini-ikäisen raskaudet ja ehkäisy - Elise Kosunen. Lataa

Lataa Teini-ikäisen raskaudet ja ehkäisy - Elise Kosunen. Lataa Lataa Teini-ikäisen raskaudet ja ehkäisy - Elise Kosunen Lataa Kirjailija: Elise Kosunen ISBN: 9789514770999 Sivumäärä: 96 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.57 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu.

Lisätiedot

Hienovarainen ympäristön puolustaja

Hienovarainen ympäristön puolustaja Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Hienovarainen

Lisätiedot

INTERNETSELAIMEN ASETUKSET. Kuinka saan parhaan irti selaimesta

INTERNETSELAIMEN ASETUKSET. Kuinka saan parhaan irti selaimesta INTERNETSELAIMEN ASETUKSET Kuinka saan parhaan irti selaimesta ASETUKSET YLEISESTI Asetuksilla taataan, että Selaimen ulkoasu on toivotunlainen Kirjaimen ja kuvien koko Pop-up -ikkunoiden käsittely Joissakin

Lisätiedot

Suurien tunteiden paloa

Suurien tunteiden paloa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Suurien tunteiden

Lisätiedot

HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa. Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa

HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa. Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa Minna Kangasmaa Lace Square - pylväitä ja silmukoita betoni 450 x 450 x 450 cm 2009 Kaakkurin tori, Oulu Julkinen

Lisätiedot

6. Valitse avautuneesta ikkunasta Add-painike!

6. Valitse avautuneesta ikkunasta Add-painike! 1. Tallenna Mirc ohjelma koneellesi tästä osoitteesta: http://www.mirc.com/get.html 2. Asenna ohjelma 3. Avaa ohjelma mirc.exe kuvakkeesta 4. Avattuasi ohjelman se näyttää tältä(hieman leikeltynä): 5.

Lisätiedot

Aineopettajaliiton syysseminaari. Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi. 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa

Aineopettajaliiton syysseminaari. Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi. 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa Aineopettajaliitto AOL ry Aineopettajaliiton syysseminaari Yleissivistävä koulutus ja tulevaisuuden Suomi 13. marraskuuta 2010 Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53 Vantaa Ohjelma: Tulevaisuuden opettajuus

Lisätiedot

Miten sähköinen julkaiseminen näkyy kustantajien maailmassa

Miten sähköinen julkaiseminen näkyy kustantajien maailmassa Miten sähköinen julkaiseminen näkyy kustantajien maailmassa FinnELib 27.9.2010 Sakari Laiho Suomen Kustannusyhdistys Sisällys 1. Ympäristön muutokset 2. Kirjallisen teoksen elinkaari 1. Ympäristön muutokset

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

Lataa Sairaalaan lähettäminen - Anu T. Toivanen. Lataa

Lataa Sairaalaan lähettäminen - Anu T. Toivanen. Lataa Lataa Sairaalaan lähettäminen - Anu T. Toivanen Lataa Kirjailija: Anu T. Toivanen ISBN: 9789512908318 Sivumäärä: 103 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.31 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot

Valuraudat ja valuteräkset

Valuraudat ja valuteräkset Valuraudat ja valuteräkset Raaka-ainekäsikirja 2 2. uudistettu painos Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman

Lisätiedot

TAIDETTA SAIRAALOIHIN

TAIDETTA SAIRAALOIHIN TAIDETTA SAIRAALOIHIN HUS:n taideseminaari 23.1.2014 Taidetoimikunnan ensimmäinen toimintavuosi 2/13/2014 Riitta Lehtonen 1 HUS:N TAIDETOIMIKUNNAN VUOSI 2013 2/13/2014 2 HUS:iin perustettiin vuodenvaihteessa

Lisätiedot

Porin Yrittäjät ry vuosikokous 22.4.2015

Porin Yrittäjät ry vuosikokous 22.4.2015 Porin Yrittäjät ry vuosikokous 22.4.2015 Op Länsi-Suomi Vesa Rosendahl Op Vakuutus Kimmo Aho 2 Uusia palveluja yrittäjille keväällä 2015 Verkkoneuvottelu mahdolliseksi myös yrityksille! Varaa aika neuvotteluun

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Good Living :: Tuoteluettelo 1. goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00

Tuoteluettelo. Good Living :: Tuoteluettelo 1. goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00 Tuoteluettelo Good Living :: Tuoteluettelo 1 goodliving_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 7.9.2006 13:54:00 Muunto-paneeli 2 Avohyllykkö 2 Matalat laatikostot 3 Matalat kaapit 4 Korkeat laatikostot 5 Korkeat

Lisätiedot

Arena-koulutus Sisäänkirjautuminen ja omat sivut. Noora Muurimäki Outi Syväniemi Leila Virta

Arena-koulutus Sisäänkirjautuminen ja omat sivut. Noora Muurimäki Outi Syväniemi Leila Virta Arena-koulutus Sisäänkirjautuminen ja omat sivut Noora Muurimäki Outi Syväniemi Leila Virta 1 Sisäänkirjautuminen ja omat sivut osio: Eri kirjautumistavat verkkokirjastoon, unohtuneet käyttäjätunnukset

Lisätiedot

Lataa Liikenteen ABC - Jarmo Kalanti. Lataa

Lataa Liikenteen ABC - Jarmo Kalanti. Lataa Lataa Liikenteen ABC - Jarmo Kalanti Lataa Kirjailija: Jarmo Kalanti ISBN: 9789519666211 Sivumäärä: 28 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.30 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin

Lisätiedot

Lataa Lastenneuvolan viisivuotistarkastus ja sen merkitys lapsen selviytymiselleensimmäisellä luokalla koulussa - Pirjo-Riitta Liuksila.

Lataa Lastenneuvolan viisivuotistarkastus ja sen merkitys lapsen selviytymiselleensimmäisellä luokalla koulussa - Pirjo-Riitta Liuksila. Lataa Lastenneuvolan viisivuotistarkastus ja sen merkitys lapsen selviytymiselleensimmäisellä luokalla koulussa - Pirjo-Riitta Liuksila Lataa Kirjailija: Pirjo-Riitta Liuksila ISBN: 9789512917747 Sivumäärä:

Lisätiedot

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82 KORJAUSKEHOTUS Liite Säännöt pyydetään korjaamaan merkintöjen mukaisesti. Yhdistys voi hyväksyä korjausehdotukset sellaisenaan rastittamalla ao. ruudut. Kaikki asiakirjat on toimitettava Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Lataa Sairaala Suomessa - Pekka Vuoria. Lataa

Lataa Sairaala Suomessa - Pekka Vuoria. Lataa Lataa Sairaala Suomessa - Pekka Vuoria Lataa Kirjailija: Pekka Vuoria ISBN: 9789519160108 Sivumäärä: 287 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.34 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin

Lisätiedot

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikun käyttäminen 1 Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikku liitetään tietokoneen USB-porttiin. Koneessa voi olla useita USB-portteja ja tikun voi liittää mihin tahansa niistä. USB-portti

Lisätiedot

Mindgames. Ilppo Alho & Marja Mali. galleria G12 Kuopio

Mindgames. Ilppo Alho & Marja Mali. galleria G12 Kuopio & galleria G12 Kuopio Mindgames maalauksia ILPPO ALHO & MARJA MALI 2 10.05. - 28.05. 2014 galleria G12 Minna Canthin katu 15, Kuopio Kuvataiteilijat ja ovat työskennelleet yli 20 vuotta yhteisissä työtiloissa.

Lisätiedot

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti Saila Oldén 1. JOHDANTO Tässä raportissa kuvataan perjantaina 25.2.2011 Luuppi-projektin tiimoilta suoritettujen käytettävyystestien

Lisätiedot

1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto

1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto 1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto Useimmat verkkokaupassa myytävät e-kirjat on suojattu Adobe DRM suojauksella. Näitä e-kirjoja voi lukea vain Adobe Digital Editions ohjelmalla, joka on asennettava

Lisätiedot

DOORS 7.1 Test Tracking Toolkit

DOORS 7.1 Test Tracking Toolkit DOORS 7.1 Test Tracking Toolkit 4.8.2004 SoftQA Pekka Mäkinen Pekka.Makinen@softqa.fi Test Tracking Toolkit Test Tracking Toolkit on osa vakio-doorsia versiossa 7.1. Ohjelmisto sisältää toiminnat pienimuotoiseen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6. Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2015:6 Asia Hakija Tekijänoikeus kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon B Annettu 21.4.2015 Tiivistelmä Kolmiulotteiset tietokoneanimaatiokuvat voivat itsenäisenä ja omaperäisinä

Lisätiedot

Lataa Ympäristöpolitiikka metsässä - Ismo Björn. Lataa

Lataa Ympäristöpolitiikka metsässä - Ismo Björn. Lataa Lataa Ympäristöpolitiikka metsässä - Ismo Björn Lataa Kirjailija: Ismo Björn ISBN: 9789524583831 Sivumäärä: 189 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.38 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA OHJEESTA-MRSA HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN

KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA OHJEESTA-MRSA HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA OHJEESTA-MRSA HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN TÖÖLÖN SAIRAALA 11.4.2017 2 TÖÖLÖ OSASTO 4 KESÄKUU 2016 Kesäkuun loppu 2016 6 hengen potilashuone: 1 potilaalla kliinisessä näytteessä

Lisätiedot

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos

Muokatut teräkset. Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Muokatut teräkset Raaka-ainekäsikirja 1 3. uudistettu painos Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista

Lisätiedot

Lataa Saimaa-seminaari Elisabeth Grönlund. Lataa

Lataa Saimaa-seminaari Elisabeth Grönlund. Lataa Lataa Saimaa-seminaari 1998 - Elisabeth Grönlund Lataa Kirjailija: Elisabeth Grönlund ISBN: 9789517086929 Sivumäärä: 214 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.79 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu.

Lisätiedot

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa Näyttelysopimus Tehdään galleristin tekemän sopimusluonnoksen mukaan. Siitä voidaan keskustella ja saada erikoisvapauksia.

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

Mainostaminen Facebookissa

Mainostaminen Facebookissa Mainostaminen Facebookissa Mainostaminen Facebookissa 1 Voit luoda mainoksia eri tapahtumista, omasta sivustasi, yrityksestäsi tai vaikkapa tuotteesta tai palvelusta. Voit aloittaa mainoksen tekemisen

Lisätiedot

Kiasman taidekilpailu / 27.3.2015 mennessä tulleet kysymykset vastauksineen

Kiasman taidekilpailu / 27.3.2015 mennessä tulleet kysymykset vastauksineen Kiasman taidekilpailu / 27.3.2015 mennessä tulleet kysymykset vastauksineen 1. Mikä on voittaneen ehdotuksen palkintosumma? Jokainen kilpailun toiseen vaiheeseen valittu luonnosidea palkitaan 7000 eurolla

Lisätiedot

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE HERVANNAN KIRJASTON TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi TALLENNETAAN MUISTIKULLE JA MUISTIKORTILLE 1 Muistitikun

Lisätiedot

Lataa Vanhenemismuutosten eteneminen - Sari Ranta. Lataa

Lataa Vanhenemismuutosten eteneminen - Sari Ranta. Lataa Lataa Vanhenemismuutosten eteneminen - Sari Ranta Lataa Kirjailija: Sari Ranta ISBN: 9789513918897 Sivumäärä: 186 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.13 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot