Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.turunsunnuntaimaalarit.net"

Transkriptio

1 30vuotta Turun Sunnuntaimaalarit Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, Turku (Käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh Kotisivut

2 JUHLAVUODEN SÄPINÄÄ JA SAMPPANJAA Turun Sunnuntaimaalarien juhlavuosi on jo käynnistynyt työn merkeissä. Taidekurssit ovat meneillään ja luomisen työn ilo ja tulokset ovat kohta käsin kosketeltavassa muodossa nähtävänä ja aistittavana kerhomme työpöydillä ja värikylläisillä seinillä. Myös lehtemme ulkoasu on saanut juhlavuoden kunniaksi väriä poskilleen. Tästä kiitos seuramme jäsenelle Nina Anderssonille. Juhlavuoden aikana lehtemme ilmestyy totuttuun tapaan neljä kertaa. Keväällä vielä kerran ja syksyllä siten kaksi numeroa, joista viimeiseen värikylläiseen juhlanumeroon laadimme koosteen koko juhlavuoden tapahtumista sekä julkaisemme seuramme historiikin sekä perustaja-jäsentemme muistorikkaat kuulumiset. Keväällä pidämme perinteisen taidenäyttelyn Turun Kuvataidekoulun galleriassa ja sitten syksyllä varsinaisen jurytetyn 30- vuotisjuhlanäyttelyn Turun Kulttuurikeskuk- sen arvokkaissa tiloissa. Kevään ulkomainen taide-excursio suuntautuu tänä vuonna maaliskuussa Dressdeniin, jonka järjestelyistä erityiskiitokset seuramme sihteerille Kyllikki Terholle. Syksyllä ehtinemme käydä Pietarissa ja järjestää iloisen ohjelmallisen taidekaronkkaillan turkulaisille taiteenharrastajille. Seura saa syntymäpäivälahjaksi uutta työtilaa kellarikerroksesta jo aivan lähiaikoina kun siivous ja maalaustyöt saadaan päätökseen. Vielä yksi ilosanoma turkulaisille taiteilijoille. Seuramme uusi jäsen Jyrki Toppala on avannut hienon taidegalleria Karinan toimitilojemme viereen, Uudenmaankadun ja Sirkkalankadun kulmaan. Aurinkoista ja varhaista kevättä! Matti Elo puheenjohtaja

3 TAIDEKILPAILUN 2007 TULOKSET Voittaneiden teosten kuvat ovat tämän lehden kannen sisäsivuilla. Kaikki sijoittuneet työt ovat nähtävissä kotisivuillamme ( Jäsenäänestys: sijoitus / tekijän nimi / työn numero / äänimäärä 1. Sirkka Airo, Vuoden Sunnuntaimaalari (9) Marja Wuorisalo (3) Laura Karhuvaara (5) Leena-Maij Sarén (8) 65 Muiden töiden äänimäärät: työ (1) 31 ääntä, työ (2) 50 ääntä, työ (4) 15 ääntä, työ (6) 42 ääntä, työ (7) 28 ääntä ja työ (10) 47 ääntä. Taiteilijan valinnat perusteluineen: Taiteilija Paula Ollikainen: Teoskolmikon valinnassa painotin aiheeksi annettujen runojen tunnelman välittymistä maalauksista. Runot aukeavat tunnelmina rivien välistä, ei niinkään yksittäisinä sanoina. Tätä runouden hienoa piirrettä voi löytää myös näistä kolmesta maalauksesta. Kaikkea ei tarvitse alleviivatusti kuvittaa vaan teoksen kiehtovuus syntyy juuri siitä, kuinka kuvan osatekijät virittyvät yhteen ja luovat katsojalle jotain uutta koettavaksi kuvaelementtien välistä. 1. Leena-Maij-Sarén, työ (8), Vuoden 2007 Vihtori Maalauksen graafisesta ilmeestä huolimatta kuvan sisältö on vapaasti ajelehtiva kuin kesäinen yö tai auton valo ruohikolla. Tämä luo kiinnostavan jännitteen kuvan visuaalisen ratkaisun ja sisällön välille. Maalauksesta voi assosioida useita kyseisiin runoihin viittaavia tunnelmia, kuten suutelevan parin, lehmuksen varjon ja vihreänä sykähtelevän suoniston tai vaikkapa hiipivän kissan öiset polut. Maalaus on runollinen juuri siten, kuinka se antaa

4 katsojalle monta lukutapaa ja tulkintaa. Kuvan graafinen toteutus leikkii katsomisen kanssa, maalaus vaikuttaa esikatsomalta voimakkaan kaksiulotteiselta, mutta pidempi tarkastelu avaa näkemään maalauksessa useampia tasoja. Kuvan sommittelu hipaisee symmetriaa, mutta onnistuu ylläpitämään katsojan mielenkiinnon pienten variaatioiden myötä. 2. Elina Uusalo, työ (10) Akvarellissa on valon värin arvoituksellisuutta. Se ilmentää kesän hetkiä, jolloin päivä vaihtuu huomaamatta yöksi ja yö huomaamattomasti aamuksi. Kuvassa on rauhallinen liike ja verkkainen tunnelma. Maisema on vakaa ja kätkee sisäänsä öiset ja aamuiset tapahtumat. Runossa esiintyvät elementit kissaa lukuun ottamatta ovat katsojalta kätkettynä ja näin ollen jättävät mielikuvitukselle tilaa. Tätä tukee myös kuvan sommittelu, joka johtaa perspektiivin myötä katsetta hieman keskikohtaa vasemmalle, puun lehvästön taakse. Viitteellisesti varsinainen tapahtumien paikka sijaitsee siellä. Akvarellin raikkaus tukee tyyntä ja kuulasta kuvasisältöä ja akvarellitekniikan mahdollisuudet on hienosti hyödynnetty. Teoksen pieni koko korostaa hetken intiimiyttä yleisyyden sijaan. 3. Ulla Iso-Järvenpää, työ (1) Ekspressiivinen maalaus on leimuava. Se luo voimakkaan läsnäolontunnun tanssin ja liikkeen pyörteeseen. Maalaus on tulkittavissa abstraktiksi tai halutessaan kuvassa voi nähdä hahmon. Tulkitessani teosta henkilöhahmon kautta, hänen kiihtymyksestä punertavat kasvonsa teoksen viileää taustaa vasten inhimillistävät maalauksen tilannetta ja tekevät mahdolliseksi samaistumisen anonyymiksi maalattuun henkilöön. Keskeissommittelu ratkaisuna on jokseenkin itsestään selvä, mutta vasemmalle

5 suuntautuneet kasvot antavat viitteitä jonkin toisen henkilön läsnäolosta. Vasemmalle suuntautunut olemus katsoo menneeseen, mutta hahmo on liikkeellään irrottautumassa siitä. Näin tulkiten maalauksesta tulee tarinallinen ja se houkuttelee katsojaa kuvittelemaan kertomuksen. Turun Sunnuntaimaalarit ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS pidetään keskiviikkona klo 18 kerhohuoneistossa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu TERVETULOA!

6 TAIDEMATKA HELSINKIIN Teksti ja kuvat Raija Moilanen / SM-lehti 1 / 2008 Turun sunnuntaimaalarit tutustuivat Helsingin taideantiin Ensimmäinen kohteemme oli Espoon modernin taiteen museo EMMA, jossa oli esillä Salvador Dalin tuotannon eri vaiheita maalauksin, piirustuksin ja akvarellein. Varsinaisten teosten rinnalla oli nähtävissä myös valokuvia taiteilijan elämästä sekä elokuvia, joita Dali oli ollut tekemässä. Kuva: Turun sunnuntaimaalareita EMMA:n aulassa. Varhaisin työ on Dalín isästään 16-vuotiaana maalaama muotokuva ja myöhäisimmät hänen viimeisimpiä töitään1980-luvulta. Vuonna 1968 Liisa ja Osmo P. Karttunen perustivat Saastamoisen säätiön yleiseksi kulttuurisäätiöksi, jonka keskeisenä tehtävänä on taidekokoelman kehittäminen ja näytteilläpito. Saastamoisen säätiön taidekokoelman

7 1800:sta työstä EMMA-museossa on pysyvästi näytteillä lähes 500 teosta. EMMA:sta siirryimme ravintola Perhoon, jossa nautimme hyvän lounaan. Hyvin syöneinä olikin sitten mukava siirtyä tutustumaan Fransesco Goyan ( ) tuotantoon Sinebrychoffin taidemuseoon. Goya teki elinaikanaan n. 500 maalausta, 300 etsausta ja litografiaa sekä useita satoja piirustuksia. Goyan elämää järkytti Napoleonin sotajoukkojen hyökkäys Espanjaan. Vuosina Espanjalaiset taistelivat sissisotaa vapautuakseen Ranskan vallasta. Sodan kauhut grafiikan sarja on Goyan sodanvastainen kommentti, silminnäkijän kuvaus siitä raakuudesta ja teurastuk-sesta, jota hän näki. Kuvassa Goyan Sodan kauhut grafiikan sarjan kuva. Venäläinen liikemies ja panimon omistaja Paul Sinebrychoff ja hänen vaimonsa Fanny lahjoittivat 1921 Suomen valtiolle keräämänsä taidekokoelman. Nämä teokset ja esineet ovat esillä heidän hienon empire-tyylisen kotinsa entisöidyissä tiloissa. Sinebrychoffin taidemuseo on Suomen ainoa vanhaan eurooppalaisen taiteeseen erikoistunut museo. Sen kokoelmissa on maamme arvokkaimmat ja kansainvälisesti merkittävimmät vanhojen mestareiden maalaukset 1300-luvulta aina n luvulla saakka. Museon kokoelmissa on myös n. 20 muun lahjoittajan keräämää taidetta.

8 TIISTAIMAALAUS jatkuu ennallaan Sunnuntaimaalarit kokoontuvat tiistaisin joukolla kerholle maalaamaan ilman opettajaa. Kerhohuoneiston ovet avautuvat klo 12. Uusi maalari, tule mukaan mukavaan joukkoon tutustumaan, maalaamaan, piirtämään tai muuten vaan juttelemaan ja kahvia juomaan. Yhteyshenkilö on Pentti Silvennoinen, puh Jäsenemme voivat vapaasti käyttää kerhohuoneistoa työskentelemiseen lukuun ottamatta kurssi-iltoja. Saat oman avaimen, jos liityt avainhenkilöksi. Kurssi-iltoina avainhenkilöt päivystävät vuorollaan ja osallistuvat luentoja kritiikkitilaisuuksien kahvitukseen sekä tarvittaessa näyttelyiden valvontaan. Jotta päivystysrinki olisi riittävän suuri, niin ettei yksittäisille jäsenille tule liikaa velvollisuuksia, toivomme lisää päivystäjiä. Siis tule rohkeasti mukaan rinkiin! Jos haluat liittyä päivystysrinkiin soita Matti Elolle, joka laatii päivystyslistat, puh ja Huom! Entiset päivystäjät, palauttakaa kerhon avaimet pikaisesti! Tarvitsemme avaimiamme uusille päivystäjille. Kurssi-iltoinakin voit tulla kerholle kahville ja seuraamaan, mitä tehdään. Kerholla on myös laaja taidekirjasto. Voit leikata töihisi kehyspahveja paspartuurin leikkuulaitteella. Voit vedostaa grafiikkaa painoprässin avulla. Yhdistyksellä on myös myytävänä maalauspohjia ja grafiikan painopaperia sekä akvarellipaperia. Yhdistyksemme jäsenten päivystäminen kerholla, siis kerhohuoneiston ovien avaaminen ja kahvinkeitto, on ollut tärkeä tekijä kurssi-iltojen onnistumiselle. Tästä uutterasta vapaaehtoistyöstä viihtyvyytemme vuoksi meidän on syytä olla kiitollisia. Kahvituksella on myös taloudellista merkitystä; sen tuotoilla on saatu helpotusta kurssiemme kustannuksiin. Päivystyksen

9 sujuvuudessa on kuitenkin viime aikoina ilmennyt ongelmia! On useitakin tapauksia, jolloin sovittu päivystäjä ei ole ilmaantunut paikalle. Päivystäjillä on kerhon avaimet ja heidän on tarkoitus avata ovet kurssilaisille ja huolehtia kahvituksesta. Pahimmassa tapauksessa ovat opettaja ja kurssilaiset joutuneet odottamaan käytävässä, kunnes joku avaimen omistaja ilmaantuu paikalle. Kaikilla kursseilla ei välttämättä edes ole avainhenkilöä. Päivystäjän poisjäämisen vuoksi joutuu joku kurssilaisista huolehtimaan kahvituksesta, mikä häiritsee hänen keskittymistään taiteen tekoon. Puheenjohtajamme, ahkera työmyyrä Matti Elo on tähän asti laatinut päivystyslistat. Tarkoituksena on ollut, että itse kukin listan saatuaan tarkistaa, sopiiko määrätty päivä ja vaihtaa tarvittaessa vuoronsa jonkun toisen päivystäjän kanssa. Vaihdot olisi hyvä merkitä myös kerhohuoneiston päivystyslistoille. Vastuu vaihdoista on siis päivystäjillä itsellään. Listan laatija ei voi huolehtia iltojen sopivuudesta! Unohtaminen on toki inhimillistä. Tämän takia on päivystäjien velvollisuuksiin otettu mukaan myös kehotus soittaa seuraavalle päivystäjälle ja näin varmistaa tilanne. Oma päivystysvuoro on hyvä laittaa ylös myös kalenteriin. Toivomme, että jäsenemme edelleenkin jaksavat tehdä talkoilla päivystyksiä yhdistyksemme toiminnan ja viihtyvyyden hyväksi. Sunnuntaimaalareiden 30 vuoden toiminnan aikana on näin menetellen luotu onnistunutta yhteishenkeä taiteen merkeissä.

10 TAIDEMATKA HELSINKIIN la klo 8 lähtö Samppalinnan pysäkiltä, kahvitellaan Ykköspesällä klo 11:00, Ateneum, Pekka Halonen, opastus klo 13:15, lounas ravintola Perhossa klo 14:15, Amos Andersonin taidemuseossa Domus Pompeiana Talo Pompejissa, opastus omatoimiohjelmaa, keskustan gallerioita, ostoksia ym klo17:00 lähtö Turkuun matkan hinta 50±5 riippuen osallistujien määrästä Ilmoittautuminen: Kyllikki Terho, puh (02) tai sähköposti: kyllikki.terho@nettikirje.fi Ateneumin 120-vuotisjuhlanäyttely esittelee yhden kultakauden merkittävimmistä taiteilijoista, Pekka Halosen ( ). Lähinnä talvimaiseman kuvaajana tunnettu Halonen oli taiteilijana ja ihmisenä kuitenkin laaja-alainen ja monisärmäinen. Suurnäyttely esittelee Pekka Halosen monipuolista taidetta ja elämää laajasti ja näyttää mielenkiintoisen taiteilijan uudessa valossa. Näyttelyyn on valittu yli 200 teosta Halosen yli 40 vuotta kestäneen uran varrelta. Mukaan on saatu mm. toistakymmentä maalausta, jotka eivät koskaan aiemmin ole olleet julkisesti esillä. Amos Andersonin taidemuseossa on erikoisnäyttely Domus Pompeiana Talo Pompejissa. Museoon rakennetaan Marcus Lucretiuksen talosta puutarhaa ja yksi huone, jossa kaikki kaivauksen löydöt ovat nähtävissä.

11 KEVÄTNÄYTTELY Kuvataidekoulun galleria, Ratapihankatu 18 Avajaiset ma klo Tule ja tuo ystäväsi mukanasi! Näyttely on avoinna ma - pe klo 14-18, la Näyttelyyn voi jokainen Sunnuntaimaalari osallistua 1-3 työllä riippuen töiden koosta ja osallistujien määrästä. Töitä näyttelyyn voi jättää Kuvataidekoulun gallerian kahvilaan pe klo ja la klo Merkitse listaan (kukin työ omalle rivilleen) työn tekijä, tekotapa, nimi ja mahdollinen hinta (galleria perii 20 % myyntihinnasta). Teokseen merkitään samat tiedot sekä yhteystiedot (puhelinnumero). Kustannusten (gallerian vuokra ja ilmoitukset) peittämiseksi peritään 5 /teos. Toivomme, että mahdollisimman moni näkisi töitämme. Mainostakaa näyttelyä ystävillenne ja tuttavillenne! Muista myös arpajaisvoitot! Tässäkin näyttelyssä myydään suosittuja arpojamme. Arpajaisvoitoiksi toivomme mahdollisimman paljon Sunnuntaimaalareiden taideteoksia: akvarelleja, maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ym.. Maalausten ei tarvitse olla kehyksissä. Paspartuurin grafiikkaan tai akvarelliin voi leikata kerholla koneella. Näyttely puretaan la klo 16, jolloin työt voi noutaa galleriasta. Hyvä jäsen! Olemme ahkeroivia taiteilijoita ja moni on pitänyt omiakin näyttelyitä. Olisi mukavaa, että mahdollisimman moni jäsenistämme saisi tietää näistä tapahtumista. Kun suunnittelet taidenäyttelyä, kerro asiasta hallitukselle, jotta saamme tiedon näyttelystäsi lehteen ja nettiin yhdistyksen kotisivuille.

12 Sunnuntaimaalarien taidetta ja teoksia on nähtävillä kotisivuillamme. Galleriaan pääset etusivulta klikkaamalla Kurssit ja sen jälkeen löytyvät otsakkeet Kuvia pidetyistä kursseista ja Picasagalleria, joita klikkaamalla kuvat aukeavat. KEVÄÄN KRITIIKKITILAISUUS: Ma klo 18 kerhohuoneistossa. Tule taas mukaan kritiikkitilaisuuteen joko kuuntelemaan tai tuo omia töitäsi taiteilijan arvioitavaksi. Sunnuntaimaalarit voivat tuoda kritiikkiin 3 työtä/tekijä. Jokaisen töistä paras viedään kevään aikana Itäisenkadun kehystämön ikkunanäyttelyyn. Kritiikkitilaisuudessa tekijä saa verratonta palautetta töistään ja se on myös kuulijoille opettavainen tapahtuma. Osallistumismaksu on 5 niin kuuntelijoilta kuin töitään tuovilta. Kritiikkiin tulevat työt voi ilmoittaa kerhohuoneistossa olevaan listaan tai Marko Poikkijoelle, puh Huom!!! Etukäteen ilmoittautuminen on välttämätöntä, koska kritiikkiin voidaan ottaa töitä enintään viideltätoista tekijältä (jos töitä on liikaa, kriitikko joutuu kohtuuttoman urakan eteen eikä ehdi syventyä arvioitaviin teoksiin).

13 SYKSYN KRITIIKKITILAISUUS Teksti ja kuvat Raija Moilanen Turun Sunnuntaimaalareilla oli mahdollisuus tuoda teoksiaan kriitikon arvioitavaksi Kriitikkona toimi tällä kertaa taidemaalari Saija Hairo. Tilaisuuteen sai tuoda korkeintaan kolme työtä. Kritiikkitilaisuudessa on hyvä mahdollisuus saada palautetta ja myös ohjausta työskentelyn hiomiseen. Aina ei tarvitse olla omia töitä esillä, sillä mielenkiintoista oppia voi saada myös toisten töistä ja työtavoista. Kultakin tekijältä kriitikko valitsi yhden työn esille laitettavaksi taideliike Hynysen ikkunaan (Itäisenkadun Kehystämö Oy, It.Pitkäkatu 31) Kuva: Saija Hairo antaa kritiikkiä Raimo Viljasen työstä. Lisää värillisiä kuvia voi katsella NET-sivuilta:

14 Kuva: Pj. Matti Elo kiittää Saija Hairoa kritiikistä ja neuvoista. Kuva: Kiinnostuneita kritiikin kuulijoita.

15 Meneillään olevat kurssit MAALAUSKURSSI TEMPERALLA TAI ÖLJYLLÄ maanantaisin klo Kurssin opettajana toimii taiteilija Martin Ahlström. Tiedustelut Matti Elo, puh tai GRAFIIKAN KURSSI tiistaisin klo Opettajana on taiteilija Martin Ahlström. Tiedustelut: Ulpu Kavanti, uusi numero! ABSTRAKTIOMAALAUS keskiviikkoisin Kurssin opettajana toimii taiteilija Hilkka Könönen. Tiedustelut: Raija Junnila, puh tai AKVARELLIMAALAUKSEN SYVENTÄVÄ KURSSI (päiväkurssi) torstaisin klo 13. HUOM! MUUTTUNEET KURSSIPÄIVÄT: 10.1., 17.1., 24.1., , maalaamme ilman opettajaa ja lauantaina opettajan kanssa klo 10, 21.2., 28.2., 6.3. ja Kurssin opettajana toimii taiteilija Hilkka Könönen. Tiedustelut: Laura Karhuvaara puh tai MAALAAMME AKVARELLILLA JA PASTELLILLA; TEEMANA PUUT torstaisin klo 18 alkaen. Kurssi-illat ovat 24.1., 31.1., 7.2., 14.2., 21.2., 28.2 ja 6.3. Kurssin pituus on 21 t ja hinta 50. Kurssin opettajana toimii taiteilija Eija Ruoho. Tiedustelut: Pirkko Hirsimäki, puh , e- mail pirkko.hirsimaki@tyks.fi

16 Kevään 2008 uudet kurssit: HUOMIO! Sunnuntaimaalareiden nettisivuilla on kaikki tiedot kursseistamme ja muista tapahtumista osoitteessa: KUVANVEISTOKURSSI alkaa maanantaina klo 18. Materiaalina on paperisavi. Kurssin pituus on 21 t ja hinta on 55 + materiaalikulut. Kurssi-illat ovat 25.2., 3.3., 10.3., 17.3., (24.3. pääsiäinen, ei opetusta), 31.3., 7.4. ja Kurssin opettajana toimii taiteilija Martin Ahlström. SITOVAT ilmoittautumiset: Stig Holmberg, puh ALASTONMALLIN PIIRUSTUSKURSSI alkaa tiistaina klo 18. Kurssin pituus on 21 t ja hinta 55 +mallin palkkio. Kurssin opettajana toimii taiteilija Martin Ahlström. Kurssi-illat ovat 26.2., 4.3., 11.3., 18.3., 25.3., 1.4 ja 8.4. SITOVAT ilmoittautumiset: Pirjo Jalonen, puh MAALAUSTA ÖLJYLLÄ TAI AKRYYLILLÄ alkaa torstaina klo 18. Kurssin pituus on 21 t ja hinta on 50. Kurssi-illat ovat 13.3., (20.3. kiirastorstai, ei opetusta), 27.3., (3.4., ei opetusta), 10.4., 17.4., 24.4., (1.5. vappu/helatorstai, ei opetusta), 8.5. ja Kurssin opettajana toimii taiteilija Paula Ollikainen. SITOVAT ilmoittautumiset: Raija Moilanen, puh t MAALAAMME KUKKIA RUISSALOSSA - KURSSI on viikonloppuna la-su klo Kurssin pituus on 12 t ja hinta 40. Opettajana toimii taiteilija Eija Ruoho. SITOVAT ilmoittautumiset Laura Karhuvaara, puh tai laura.karhuvaara@fimnet.fi.

17 HUOMIO! Kaikille kurssilaisille esitetään toivomus, että he varaisivat kurssin osallistumismaksun mukaansa heti kurssin alkaessa. Tällöin kurssin vetäjä pystyy tekemään kurssin tuomat paperityöt ja tilitykset kerralla ja osallistumaan itse muilla kerroilla opetukseen ilman ylimääräisiä velvollisuuksia. Kurssin vetäjä maksaa kurssista saman hinnan kuin muutkin ja rahojen kerääminen joka kerta häiritsee kurssiin keskittymistä. HYVÄT MAALARIT! Tarkistakaa työskentelyn jälkeen, että käyttämäänne pöydän pintaan ei jää maalia. Näin varmistat, ettei seuraava työskentelijä tuhri vaatteitaan tai papereitaan. Aloittaessasi maalauksen voit suojata pöydän esim. sanomalehtipaperilla, jota löytyy kerholta painoprässin alta. PAPERIMASSA EI OLE LASTEN LEIKKIÄ Paperimassa (papier-maché) tuli Aasiasta Eurooppaan jo 1600-luvulla. Sitä käytettiin käyttöesineiden koristeluun kuten kehyksien ruusukkeisiin. Massa tehtiin kipsistä, kaarnasta, nokkosista ja oljista, jotka sekoitettiin veteen. Massat ja menetelmät kehittyivät vuosien varrella erittäin kestäviksi ja sovellutusten määrällä ei ollut rajoja luvulla paperimassateollisuudessa työskenteli Englannissa tuhansia ihmisiä valmistaen esineitä nuuskarasioista aina huonekaluihin. Erikoisen suosittuja olivat tarjottimet, joita taiteilijat koristelivat maalauksillaan. Tämä oli huonoina aikoina heidän tärkein tulolähteensä. Paperimassa on myös varteenotettava materiaali kuvanveistossa. Oikein käsiteltynä se on uskomattoman

18 vahva ja kestävä ja ennen kaikkea halpa. Luomus on myös heti valmis eikä vaadi muotteja eikä valuja, suurikin patsas on kevyt käsitellä. Työ voidaan patinoida muistuttamaan pronssia, kiveä, savea jne. Runko voidaan tehdä savesta, styroksista tai vaikka kananverkosta. Mitä enemmän rungon muoto vastaa lopullista teosta, sitä helpompi on jatkossa työskennellä. Jos käytetään kananverkkoa runkona, se päällystetään liisteriin kostetuilla voimapaperisuikaleilla kauttaaltaan. Kerroksia voi olla 4-5 ja jokaisen kerroksen välillä suikaleet saavat kuivua. Lopuksi kuivunut voimapaperi lakataan oksalakalla (2x). Seuraavaksi päällystetään voimapaperi ohuella paperimassalla ja sen annetaan kuivua. Sitten jatketaan päällystämistä kerroksittain, antaen massan välillä kuivua. Tällöin saadaan tasainen pinta ilman halkeamia. Jos halutaan kuivan halkeilevan saven näköistä pintaa, pitää paperimassa lisätä paksuina kerroksina. Teos voidaan patinoida väripigmenteillä, maaleilla, spraylakalla, kenkäplakilla jne. Sellaisenaan paperimassateos on arka kosteudelle. Pinta on käsiteltävä kestävillä lakoilla (esim. venelakka) useampia kertoja. SH PERUSMASSA 2 osa liisteriä 1 osa liimaa (esim. puuliima tai Erikeeper) 1 osa liitua 1 osa kipsiä 1-2 kourallista eko- tai selluvillaa Hiukan pellavaöljyä lisää muovailtavuutta, neilikkaöljy lisää säilyvyyttä

19 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, Turku (käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh Ovikoodi 9613 (käytössä klo 8-20) Tili Kotisivut Hallitus ja jaostot Hallitus Puheenjohtaja Matti Elo t Varapuheenjohtaja Stig Holmberg Sihteeri Kyllikki Terho Rahastonhoitaja Pirjo Jalonen Jäsenasiat Päivi Marjamäki, iltaisin, (kotivastaaja) Näyttelyjaoston pj Marko Poikkijoki Toimintajaoston pj Laura Karhuvaara t Järjestelyt Raija Moilanen t Järjestelyt Ulla Iso Järvenpää Toimintajaosto Puheenjohtaja, tiedotus Laura Karhuvaara Hankinnat Seppo Lehtinen Päivystys Matti Elo t Järjestelyt Kyllikki Terho Järjestelyt Tuula Makkonen Järjestelyt Tarja Eteläpelto Järjestelyt Leena Vihtola t Järjestelyt Marja Liisa Lahti

20 Näyttelyjaosto Puheenjohtaja Marko Poikkijoki Harriet Andersson Kalle Suosalo Stig Holmberg Lauri Kymäläinen Raimo Viljanen t Ulla Iso Järvenpää KALENTERI Maalaamme akvarellilla ja pastellilla to klo 18 Kuvanveistokurssi ma klo 18 Alastonmallin piirustuskurssi ti klo 18 Dresdenin matka Maalauskurssi öljyllä ja akryylilla to klo 18 Vuosikokous ke klo 18 Maalaamme kukkia Ruissalossa la-su klo Kevätnäyttelyn avajaiset ma klo Näyttelyn purku la klo 16 Kritiikki ma klo 18

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2007

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2007 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2007 Jalokiviä; akvarellikurssin satoa Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net

Lisätiedot

Sunnuntaide. Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2006

Sunnuntaide. Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2006 Sunnuntaide Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2006 Muotokuvakurssin satoa syksyllä 2006 2 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 TIISTAIMAALAUS jatkuu

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2009

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2009 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2009 Taipalsaaren kesänäyttely/ Laura Karhuvaara TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Veikko Järvinen ja tutustumisilta kerholla MISTÄ NÄITÄ TAITEENHARRASTAJIA OIKEIN TULEE? SUNNUNTAIMAALAREISTA

Lisätiedot

SUNNUN AIDE 3/2008. Tu r u n S u n n u n t a i m a a l a r i t 3 0 v u o t t a

SUNNUN AIDE 3/2008. Tu r u n S u n n u n t a i m a a l a r i t 3 0 v u o t t a SUNNUN AIDE 3/2008 Tu r u n S u n n u n t a i m a a l a r i t 3 0 v u o t t a Turun Sunnuntaimaalareiden TAIDEKARONKKA BRINKKALAN GALLERIAN JUHLASALISSA TORSTAINA 6.11.2008 KLO 19.30 Ilmoittautumiset ja

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2009. Ulla Iso-Järvenpää

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2009. Ulla Iso-Järvenpää Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2009 Ulla Iso-Järvenpää TAIDEKILPAILUN AIHEENA LOMA Pois jäänyt jo kiireeni lie ja lampaat valkeat nuo taivaan sinisen kauas karkaa pois. Jossain aavan meren tuolla puolen

Lisätiedot

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY NO 3 / 2009

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY NO 3 / 2009 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY NO 3 / 2009 Ulla Joutsamo Puheenjohtaja onnittelee Vuoden 2009 taidekilpailun voittajaa Laura Karhuvaaraa ME KÄYMME JOULUN VIETTOHON Ensimmäinen joulurauha on julistettu Turun

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2007

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2007 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2007 Leena Ojala Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net Toimintamme laajenee

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2010

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2010 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2010 2 Kuva: Marja Wuorisalo PUHEENJOHTAJA VAIHTUI Jätin ehkä vähän haikeallakin mielellä Turun Sunnuntaimaalarien puheenjohtajan tehtävät. Ehdin kuitenkin toimia puheenjohtajana

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2010

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2010 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2010 Kaupunkikuva Aki Jalava Sirpa Erkinharju Jäävuori Kuin raikas tuulahdus helteeseen on kerhohuoneistomme kasvonsa pessyt lattia. Sydämellinen kiitos yhdistyksemme

Lisätiedot

OLEN KOLMEKYMPPINEN! 1978-2008 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh.

OLEN KOLMEKYMPPINEN! 1978-2008 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh. 1 OLEN KOLMEKYMPPINEN! 1978-2008 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh. 232 9275 Kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net Irina Bliss

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2007

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2007 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2007 LK Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net Syysaamu ulkosaaristossa

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2007

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2007 1 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2007 Ulpu Kavanti 2 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net 30 VUOTTA LUOVUUDEN

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/ 2006 Eila Ach ren

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/ 2006 Eila Ach ren Sunnuntaide Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/ 2006 Eila Ach ren 2 Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 Taulu etsii hyvää kotia Mitä taide on? Onko taideteos olemukseltaan

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2011

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2011 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2011 Lauri Kymäläinen Sirkus 1 SUNNUNTAIDE Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/2011 Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan tehtävän vastaanottaminen maaliskuussa 2010 oli hyppy

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2010

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2010 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2010 Kyllikki Terho Pj Sirpa Erkinharju onnittelee Vuoden 2010 Vihtoriksi valittua Sinikka Lulu Lindholmia Puheenjohtajan palstaa viimeksi kirjoittaessani kerhohuoneistomme

Lisätiedot

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 2/2012

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 2/2012 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 2/2012 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY KERHOHUONE Uudenmaankatu 13 D, 20500 TURKU käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. (02) 232 92 75 Jäsenrekisteri Jäsensihteeri

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2011. Pirkko Hirsimäki TUNTURIIN

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2011. Pirkko Hirsimäki TUNTURIIN Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2011 Pirkko Hirsimäki TUNTURIIN PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vuosi lähestyy loppuaan ja takana on työntäyteinen, mutta samalla erittäin antoisa harrastusvuosi. Vuoden aikana

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

SUN NUN TAI DE 3/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY

SUN NUN TAI DE 3/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY SUN NUN TAI DE 3/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kyllikki Terho,

Lisätiedot

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2012

Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2012 Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2012 RASTAAT Jarkko Nurmi PUHEENJOHTAJAN PALSTA Viime vuoden tärkeimpiä tavoitteitamme oli uusien jäsenten hankkiminen ja jäsenmäärän kasvattaminen. Yhdistykseemme liittyikin

Lisätiedot

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista

Lisätiedot

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 3/2012

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 3/2012 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 3/2012 Aika lepää Sirpa Erkinharju TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY KERHOHUONE JA YHTEYSTIEDOT Uudenmaankatu 13 D 20500 TURKU käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh.

Lisätiedot

Marraskuu 2015. Hyvä Sunnuntaimaalari

Marraskuu 2015. Hyvä Sunnuntaimaalari Marraskuu 2015 Hyvä Sunnuntaimaalari Syksy vaihtuu pian talveksi ja on aika arvioida toimintakauden tulosta. Kaikki syksyn 9 pitkää ja 3 viikonloppukurssia ovat toteutuneet. Uutuutena päästiin piirtämään

Lisätiedot

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä

Lisätiedot

SUN NUN TAI DE 2/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY

SUN NUN TAI DE 2/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY SUN NUN TAI DE 2/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kyllikki Terho,

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 1/2016 Hyvä Maanpuolustusnainen Tähän jäsentiedotteeseemme on kerätty muut kevätkauden tapahtumat. Jos et löydä etsimääsi maanpuolustustoimintaa tästä jäsentiedotteesta,

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

SUN NUN TAI DE 1/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY

SUN NUN TAI DE 1/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY SUN NUN TAI DE 1/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kyllikki Terho,

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

SUN NUN TAI DE 4/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY

SUN NUN TAI DE 4/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY SUN NUN TAI DE 4/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kaarina Söderström

Lisätiedot

Katja-Maaria Vilén ART

Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén Art Taide on ikkuna asioille jotka muuten eivät näkyisi. 2 3 Taiteilija Katja-Maaria Vilén Syntynyt Helsingissä 1984, asuu Vantaalla. Tervetuloa taidematkalle!

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Tervehdys Sunnuntaimaalareille

Tervehdys Sunnuntaimaalareille Toukokuu 2015 Tervehdys Sunnuntaimaalareille Kiitos aktiivisesta osallistumisesta yhdistyksemme toimintaan kuluneen kauden aikana. Jäsenistön kiinnostus kaikkiin järjestettyihin tapahtumiin takaa toimintamme

Lisätiedot

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä.

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä. PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 7.6.2010 KLO 10.00-12.00 1 TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ Oheinen kuva esittää Richard Longin veistosta A Line in Scotland

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Tervehdys Sunnuntaimaalareille

Tervehdys Sunnuntaimaalareille Marraskuu 2014 Tervehdys Sunnuntaimaalareille Kiitän aktiivisesta toiminnasta koko syksyn aikana. Olemme iloisia, että kaikki suunnitellut kurssit ovat toteutuneet, koska osallistujia on ollut riittävästi.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu alakouluryhmien omatoimisen museokäynnin tueksi. Materiaaliin voi tutustua jo ennen museokäyntiä ja tehtävät voi tehdä joko museokäynnin

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Elokuu 2014 TERVEHDYS SUNNUNTAIMAALAREILLE

Elokuu 2014 TERVEHDYS SUNNUNTAIMAALAREILLE TERVEHDYS SUNNUNTAIMAALAREILLE Elokuu 2014 Moni-ilmeinen kesä alkaa valmistautua päätösjuhlaansa. Niin myös me alamme valmistautua ottamaan vastaan uutta toimintakautta. Kulunut vuosi on ollut Sunnuntaimaalareille

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Taide-elämyksiä Berliinissä

Taide-elämyksiä Berliinissä Taide-elämyksiä Berliinissä Pääsin käymään kesäkuussa 2015 Berliinin taidemuseossa Gemäldegalleriessa historian opettaja Veli- Matti Ojalaisen opastamana. Taidemuseosta löytyy maailman suurin kokoelma

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.1.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VALOKUVANÄYTTELY Suomen juhlavuoden 2017 kunniaksi. Valokuvauskilpailun satoa esillä neljän sarjan voittajatyöt

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, huutokaupoille, taidekouluille, taidekilpailuille ARTEST on maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Sunnuntaide. Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2006

Sunnuntaide. Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2006 Sunnuntaide Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2006 Kyllikki Terho: Eiliset silakat, 2006 2 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 Rakas kesäpaikkamme

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Nämä tarvitset Aikakauslehtiä tai kuviopaperia,

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 1 TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA 4.7. 1.8.2010 joka päivä 12-17 TIEDOTE c/o Veijo Kare Särkilahdentie 29 19700 SYSMÄ Puh 0500 734910 veijo.kare@sysma.fi 7.7. 2010 LEHDISTÖ JA MUUT NÄYTTELYVIERAAT

Lisätiedot

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma:

Tule mukaan, älä jää yksin. vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014. Alustava matkaohjelma: Tule mukaan, älä jää yksin. Kevätretki Ainolaan, Halosenniemeen sekä Tove Janssonin 100- vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumissa 15.5.2014 Alustava matkaohjelma: Torstai 15.5. Klo 8.45 Lähtö Tampereen Vanhalta

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUVATAIDEYHDISTYS RY TIEDOTE 1/2019

SIILINJÄRVEN KUVATAIDEYHDISTYS RY TIEDOTE 1/2019 SIILINJÄRVEN KUVATAIDEYHDISTYS RY TIEDOTE 1/2019 Hyvää ja tuottoisaa alkanutta kuvataidevuotta! Vuosi on vaihtunut ja kevätkausi alkanut kaikissa kerhoissa ja kuvataiteen työpajassakin. toivomme pystyvämme

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot