Toukokuu Hyvät Sunnuntaimaalarit
|
|
- Kari Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toukokuu 2016 Hyvät Sunnuntaimaalarit Kevään toimintakausi on jälleen onnistuneesti ohi. Kaikki suunnitellut kurssit ovat toteutuneet ja muukin toiminta on mennyt ohjelman mukaisesti. Vuosikokouksessa todettiin yhdistyksen asioiden olevan kunnossa ja talouden hyvässä mallissa. Hallituksessa on tapahtunut muutamia muutoksia. Kuusi vuotta sihteerinä toiminut Elina Uusalo on jäänyt pois hallituksesta ja hänen tehtäviään jatkaa Kaarina Söderström. Elina on hoitanut viimeisinä vuosina sekä yhdistyksen sihteerin että kurssisihteerin tehtävät. Sama käytäntö jatkuu edelleen. Kaarinan aikaisemmat tehtävät jäsen ja tiedotussihteerinä jaetaan siten, että jäsensihteerinä toimii Sirpa Nykänen ja tiedotussihteerinä Marja Leena Knuutinen, joka on uusi jäsen hallituksessa. Hallitukseen saatiin myös toinen uusi jäsen Irja Vihko. Marjatta Kankaan jäätyä pois hallituksen vahvuus on sama kuin viime kaudella, kymmenen henkilöä. Vaikka viralliset asiat ovatkin hoituneet hyvin, on kuitenkin ilmennyt suuri huolenaihe. Näyttelyjärjestelyt ovat olleet viime aikoina kovasti polemiikin kohteena. Kritiikkiä on tullut silloin tällöin suullisesti ja kiertoteiden kautta, johon on ollut vaikea vastata. Nyt kuitenkin ennen kevätnäyttelyä hallitus sai kirjallisen toivomuksen ammattiavun käyttämisestä ripustusta suunniteltaessa, jotta tekijöiden osaaminen tulisi paremmin esiin. Koska tämä on taloudellisia resursseja vaativa asia, se käsiteltiin uuden hallituksen ensimmäisessä kokouksessa. Päätettiin, että seuraavaa näyttelyä
2 pystytettäessä pyydämme ammattitaiteilijaa tähän tehtävään. Nyt kuitenkin avajaisillan jälkeen hallitus on saanut täysin vastakkaista ajatusmaailmaa edustavan kirjallisen palautteen, jossa vaaditaan, että jokaisen jäsenen tulisi saada esille kaikki haluamansa työt. Keskustelu kimposi siitä, että kevään näyttelyyn tarjottujen töiden lukumäärä ja myös suuri koko yllätti ripustusta tehneen näyttelyjaoston täysin. Tilanpuutteen vuoksi jouduimme tekemään nopean ratkaisun karsia osa töistä pois. Karsinta suoritettiin siten, ettei kuitenkaan ketään suljettu pois näyttelystä. Tällöin seinälle pääsi myös muutama työ, joiden ripustus ja kehystys eivät täyttäneet näistä asioista tiedotteessa aikaisemmin esitettyjä vaatimuksia. Koska aikaisempiin näyttelyihin on tarjottu huomattavasti vähemmän töitä, ei karsintaa ole tarvinnut suorittaa. Nyt tilanne oli vaikeampi. Olisimme voineet ahtauttaa ripustusta jonkin verran, mutta kuitenkaan kaikki teokset eivät olisi mahtuneet mukaan. Yritimme saada näyttelyyn hieman väljyyttä, jotta työt tulisivat paremmin esille. Karsinnan kohteeksi joutuivat siksi juuri suurimmat työt ja usealta henkilöltä. Näyttelyjaosto on hankalassa tilanteessa yrittäessään toteuttaa jokaisen toiveet. Koko näyttelyn valmisteluun rekrytoidaan useita henkilöitä neljänä peräkkäisenä päivänä, joten viesti töitä vastaan ottavilta henkilöiltä ripustajille ei kulje toivotulla tavalla. Ripustajien on siis täysin mahdotonta tietää, mikä on kunkin taiteilijan ykköstyö, joka täytyy saada esille.
3 Uskon kuitenkin, että kantapään kautta taas opimme jotakin. Koska yhdistyksessä on jäseniä kolmatta sataa, on selvää, että mielipiteitä tulee laidasta laitaan. Laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita ja kokemuksen kautta nämäkin asiat varmasti loksahtavat tavalla tai toisella vähemmän tunteita kuumentavaan kompromissiin. Toivotan kaikille hyvää kesää joko taiteen merkeissä tai ilman sekä latautumista tulevia syksyn kursseja varten. Ulla Virvanne, puheenjohtaja Turun Sunnuntaimaalarit ry Barkerin Ateljeet Raunistulantie 25, laituri 6, 3. kerros Turku Puh. (02) Seuraava tiedotelehtinen postitetaan Turun Sunnuntaimaalarit ry:n jäsenille marraskuussa 2016.
4 SYKSYN 2016 KURSSIT Ilmoittaudu kurssille viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin alkua joko kurssivastaavalle tai Barkerilla olevaan ilmoittautumislistaan. Ilmoittautuminen on sitova. viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Maksaessasi käytä viitteenä ko. kurssin viitenumeroa. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeisistä peruutuksista on maksettava peruutusmaksu 30. Maksa peruutusmaksu yllä mainitulle pankkitilille käyttäen ko. kurssin viitenumeroa. Peruutuspaikkoja kursseille voi kysellä kurssivastaavalta. Ajankohtaiset kurssitiedot ja jäseneksi liittymiset: ja olemme myös Facebookissa. METALLIGRAFIIKAN KURSSI (myös vasta alkajille) tiistaisin 7 kertaa klo Kurssin pituus 21 tuntia. Opiskellaan kuivaneula, viivasyövytys, akvatinta, monotypiatekniikoita sekä vedostusta. Syövytysaineet, värit, liuottimet ja pesuaineet sisältyvät kurssihintaan. Kuparipeltiä ja syväpainopaperia saa ostaa käytön mukaan kurssilta. Opettajana on kuvataiteilija Martin Ahlström. Hinta jäsenille 75 (ei jäsenet 110 ). Kurssivastaava Ulpu Kavanti tai ulpu.kavanti@netti.fi. Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko
5 viimeistään Käytä viitteenä numeroa ABSTRAKTI VISUALISOINTI I (ilta) keskiviikkoisin 10 kertaa klo Kurssin pituus 30 tuntia. Kurssivastaava Sirkka Virolainen. ABSTRAKTI VISUALISOINTI II (päivä) keskiviikkoisin 10 kertaa klo Kurssin pituus 30 tuntia. Kurssivastaava avoinna. Vuosien ajan tämä supersuosittu kurssi oli nimeltään Abstrakti maalaus. Tekotapojen monipuolistuessa kurssin nimi muuttui. Kyseessä on ei esittävän, kuvattoman kuvan ja sen rajojen ja rajattomuuden pohdinta ja tapailu. Kurssilla ponnistellaan sekä vapaa että omaehtoisin tehtävin kohti lopputulosta, kuvattomuutta, jolloin maalaustehtävissä korostuvat perusasiat: väri (ilmaisulliset taipumukset, vuorovaikutus, suhteellisuus, aine), muoto, materiaalit ja menetelmät. Kurssilaisten toimesta tulee näyttäytymään iso valikoima perinteisiä ja uusia tekotapoja ja materiaalikokeiluja, joissa kaikissa saa opetusta ja jotka aina ovat samalla osa yhteistä oppia. Erityisen innostuneita ollaan välija loppukatselmuksista, joilla tarkastellaan yhdessä aikaansaannoksia, pohdintojen aineellisia lopputuloksia. Oman työn ja keskustelujen myötä kyky katsoa ja nähdä lisääntyy. Opettajana on kuvataiteilija Kaari (Hilkka) Könönen. Hinta jäsenille 95 (ei jäsenet 130 ). Ilmoittautumiset Elina Uusalo tai elina.uusalo@gmail.com.
6 Sitova ilmoittautuminen kursseille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa ABS I 9577 ja ABS II 9580 SYVENTÄVÄ AKVARELLIKURSSI (Päivä) torstaisin 10 kertaa klo Kurssin pituus 30 tuntia. Kurssi edellyttää akvarellimaalauksen perustietojen hallintaa. Tavoitteena on yhteisten tehtävien puitteissa kunkin osallistujan oman akvarelli ilmaisun kehittäminen. Akvarellin rikkaita maalausmenetelmiä kerrataan. Värisävyjen tunnistamista ja paperi/pohjavalinnan merkitystä korostetaan. Ilmaisullisiin kokeiluihin kannustetaan! Kurssilla kohdataan nauttien akvarellimaalauksen oikullisuus ja vaikeus! Akvarellipaperia saa käytön mukaan ostaa kurssilta. Opettajana on kuvataiteilija Kaari (Hilkka) Könönen. Hinta jäsenille 95 (ei jäsenet 130 ). Kurssivastaava Elina Uusalo tai elina.uusalo@gmail.com. Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa PLEKSIMAALAUSKURSSI Puolin ja Toisin! torstaisin 5 kertaa klo Kurssin pituus 15 tuntia. Tyylikästä pleksimaalausta öljyvärein. Kerroksellista, värikästä tunnelmaa. Lumoudu kiilloista, väreistä ja heijastuksista.
7 Ekspressiivistä maalaamista, tiukkoja väripintoja, maalien liukumia, värien hehkua, viivojen herkkyyttä kaivertamalla, monikerroksisia pleksipohjia. Uusia maalareita kaivataan konkareiden joukkoon, opit nopeasti tekniikkaa kun näet aiemmin asiaan innostuneiden maalareiden teoksia! Monien mahdollisuuksien pohja odottaa maalaajaansa. Ota mukaan perusöljyvärit ja keinokuitusiveltimet. Liuottimet, tussikynät, spraymaalit ja pesuaineet sisältyvät kurssihintaan. Pleksipohjia saa ostaa kurssilta tarpeen mukaan. Opettajana on kuvataiteilija Elina Ruohonen. Hinta jäsenille 65 (ei jäsenet 100 ). Kurssivastaava Raimo Lindfors Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa AKVARELLIKURSSI, LUONTO LÄHIKUVISSA maanantaisin 7 kertaa klo Kurssin pituus 21 tuntia. Luonnossa liikkuessamme havainnoimme maisemaa lähietäisyydeltä. Näemme yksityiskohtia joita etäältä havaittu maisemakuva ei sisällä. Pysähdymme ehkä tarkastelemaan kasvillisuutta ja hyönteismaailman moninaisuutta. Kävelyretki Ruissalon metsissä tai kasvitieteellisen puutarhan ympäristössä pohjustaa syksyn kurssia. Patikkaretkellä havaitut peurat, kalliolla luikerteleva kyy tai havunneulasta kantava muurahainen ovat syksyisen luontokurssimme keskiössä. Merkitkää muistiin patikkaretkiltä saadut havainnot ja kokemukset vaikka kameralla kuvaten. Kaupunkiluontokin tarjoaa elämyksiä, joihin kannattaa keskittyä. Luontokäsityksemme rakentuu moniaistisille
8 kokemuksille. Kurssilla esitellään nykytaiteilijoita, jotka tekevät omia teoksiaan retkeilemällä ja patikoimalla luonnossa. Kurssiin sisältyy myös akvarellin teknisten taitojen hiominen erilaisten aiheeseen liittyvien harjoitustehtävien avulla. Akvarellipaperia saa käytön mukaan ostaa kurssilta. Opettajana on kuvataiteilija Eija Ruoho. Hinta jäsenille 70 (ei jäsenet 105 ). Kurssivastaava Pirkko Hirsimäki tai Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa VÄRIPUUPIIRROSKURSSI PÄIVÄLLÄ perjantaisin 7 kertaa klo Kurssin pituus 21 tuntia. Puupiirros on yksinkertainen grafiikan tekniikka, joka vie mukanaan. Tämä on väripuupiirroskurssi kaikille grafiikasta ja puupiirroksesta kiinnostuneille. Tehdään monivärinen puupiirros yhden laatan periaatteella: kuva syntyy laatan kaivertamisen ja vedostamisen vuorottelun myötä. Laattamateriaali voi olla koivuvaneria tai pehmeää vaahto pvc levyä, jos kädet eivät oikein kestä kovan puun kaivertamista. Laatta vedostetaan joko käsin hankaamalla tai sitten prässillä. Puupiirrostekniikka taipuu jokaisen käsialalle omansalaiseksi: jälki voi olla herkkää tai ronskia, suurpiirteistä tai pikkutarkan esittävää, ekspressiivisen maalauksellista tai tiukan graafista. Puupiirrosopetuksen ohessa puhutaan kuvan tekemisen perusteista: sommittelusta, väreistä, sisällön ja muodon suhteesta, tilallisuudesta jne. Kurssille voivat tulla kaiken tasoiset tekijät, vasta alkeista kauan harrastaneisiin. Tämä tekniikka sopii niin harkitun suunnitelmalliselle kuin
9 impulsiivisen kokeilevalle kuvantekijätyypille. Puupiirros yllättää, aina. Laattamateriaalia ja painopaperia saa käytön mukaan ostaa kurssilta. Värit, liuottimet, pesuaineet sekä yhteiskäytössä olevat kaivertimet sisältyvät kurssihintaan. Opettajana on kuvataiteilija Teija Lehto. Hinta jäsenille 75 (ei jäsenet 110 ). Kurssivastaava Virpi Tuominen tai Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa PIIRUSTUSKURSSI ALASTONMALLI (myös vasta alkajille) tiistaisin 7 kertaa klo (ei 6.12.) Kurssin pituus 21 tuntia. Opiskelemme anatomiaa, asentoa ja muotoa valon ja varjon avulla käyttämällä viivaa ja valööripintoja. Harjoitamme silmän ja käden yhteistyötä. Piirrämme hiilellä, liidulla, tussilla yms. Paperia saa käytön mukaan ostaa kurssilta. Alastonmalli on kaksi tuntia illassa. Lopuksi arvioimme teoksia. Opettajana on kuvataiteilija Martin Ahlström. Hinta jäsenille 80 (ei jäsenet 115 ). Hinta sisältää mallin palkkion. Kurssivastaava Raija Kulo tai raija.kulo@pp.inet.fi Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa 9616.
10 REIPASTA ÖLJYVÄRIMAALAUSTA PÄIVÄLLÄ! maanantaisin 7 kertaa klo Kurssin pituus 21 tuntia. Maalaa virkeänä päivällä ja saat uutta intoa ja näkökulmaa! Ei kukka tai maisematauluja, vaan rehellistä ja hauskaa nykymaalaamista! Soveltuu vasta alkajalle sekä kertaukseksi tai uuden löytämiseksi aiemmin maalausta harrastaneelle. Aloitamme perusteista edeten helpoin metodein esittävästä abstraktiin ja abstraktista puoliesittävään. Maalauksellisuuden lisäksi opit sommittelua, alat näkemään värejä ja saat erilaisia näkökulmia ympäristön havainnoimiseen. Ota mukaan lyijykynä, vesivärit ja luonnoslehtiö, perusöljyvärit ja pensselit. Opettajana on kuvataiteilija Elina Ruohonen. Hinta jäsenille 70 (ei jäsenet 105 ). Kurssivastaava Maya Kopra tai maya.kopra@gmail.com. Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa MAALAUSKURSSI TEMPERALLA, ÖLJYLLÄ TAI AKRYYLILLÄ (myös vasta alkajille) maanantaisin 5 kertaa klo (ei 5.12.) lauantaina 1 kerta klo Kurssin pituus 18 tuntia. Maalataan omia aiheita, omilla väreillä. Tutustutaan tekniikkoihin ja materiaaleihin. Puhutaan sommittelusta, väreistä, kontrasteista, perspektiivistä yms. työskentelyn lomassa. Arvioidaan yhdessä aikaansaannoksiamme.
11 Opettajana on kuvataiteilija Martin Ahlström. Hinta jäsenille 65 (ei jäsenet 100 ). Kurssivastaava Ulla Joutsamo tai Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa VIIKONLOPPUKURSSIT ÖLJYMAALAUSKURSSI, aloittelijoille ja pitkään harrastaneille pe klo ja la su klo Kurssin pituus 13 tuntia Maalauksen aiheen voi valita vapaasti. Kyseessä voi olla maisema, asetelma, eläin tai mikä kuva aihe tahansa. Syvennetään värien ja välineiden käyttöä. Aloittelijoille on tiivis tutustuminen öljyvärimaalaamisen maailmaan. Yksilöllisessä ohjauksessa pyritään valmiiseen maalaukseen. Opettajana on kuvataiteilija Markku Laakso. Hinta jäsenille 70 (ei jäsenet 105 ). Kurssivastaava Elina Uusalo tai Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa TUSSIMAALAUSKURSSI pe klo ja la su klo 10 15
12 Kurssin pituus 13 tuntia Tutustutaan kiinalaiseen paperiin ja sen ominaisuuksiin. Harjoitellaan perinteistä kiinalaista sivellintekniikkaa ja tutustutaan kiinalaiseen tussimaalaustaiteeseen. Kokeillaan maalausten pohjustamista. Tussimaalauspaperia saa käytön mukaan ostaa kurssilta. Opettajalta saa lainaksi kiinalaisia siveltimiä ja muita työvälineitä. Opettajana on Kiinassa tussimaalausta opiskellut kuvataiteilija Raija Tuomaala. Hinta jäsenille 70 (ei jäsenet 105 ). Kurssivastaava Virpi Tuominen tai Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa MAISEMAN KOSKETUS pe klo ja la su klo Kurssin pituus 13 tuntia Silmin nähty maisema hipaisee tai kouraisee meitä jokaista mennen tullen. Olemme osa maisemaa, jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Aistimme ja hahmotamme näkymiä lukemattomin tavoin ja lähtökohdin, lukemattomissa tilanteissa ja avaruudellisissa tiloissa. Tämä heijastuu ajattelussamme ja toimissamme kuviakin, joita teemme, tulemme hyvin usein määrittäneeksi maisemakäsitteen sisäistäminä. Antakaamme nyt maiseman vapaasti koskettaa ja vallata maalarimieli! Antautukaamme lapsen nautinnolla, sallikaamme koettujen ja kokemattomien elämysten virrata pakottomasti värinä kankaille, väkevien ja hentojen, henkeäsalpaavien ja tutun
13 arkisten. Meillä on kullakin oma lähestymistapamme maisemaan se näkyköön! Panta rei hengessä edeten ei kurssilla sallita valokuvia eikä etukäteisluonnoksia. Kaikki maalaustavat sen sijaan ovat sallitut; painotus on värissä ja materiaalimenetelmissä. Opettajana on kuvataiteilija Kaari (Hilkka) Könönen. Hinta jäsenille 70 (ei jäsenet 105 ). Kurssivastaava Elina Uusalo tai Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa PIIRUSTUKSEN JATKOKURSSI, Piirtämisen viidakko! pe klo la Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa klo su klo Kurssin pituus 13 tuntia. Intensiivisellä viikonloppukurssilla harjoitellaan piirtämisen eri keinoja. Luvassa on erilaisia viivaharjoituksia, viidakon tunnelmaa, päällekkäisyyttä, rinnakkaisuuttaja kollaasipiirtämistä. Kurssi soveltuu hyvin kaikille piirtämisestä kiinnostuneille, toimii alkeiskurssin käyneille tai uteliaille piirtäjille. Perjantaina erilaisia viiva ja havaintoharjoituksia, lauantaina kokoonnumme Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan piirtämään ihania kasveja, ja sunnuntaina koostetaan teoksista kollaasia, sekä piirretään elävää mallia. Mukaan pehmeitä lyijykyniä, kumi, hiili, säämiskä, fiksatiivi, valkoinen conte liitu, musta permanent tussikynä, pieni mustepullo ja täytettävä (muovinen)mustesäiliösivellin, sekä
14 valkoista luonnospaperia tai luonnoslehtiö. Opettajana on kuvataiteilija Elina Ruohonen. Hinta jäsenille 70 (ei jäsenet 105 ). Kurssivastaava Kaarina Söderström tai Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa AKVARELLIMONOTYPIA JA CHINE COLLÉ Pe klo ja la su klo Kurssin pituus 13 tuntia. Akvarellimonotypia on akvarellinkaltainen grafiikan menetelmä, jossa pohjustetulle laatalle maalataan vesiväreillä. Myös akvarelliliitujen ja kynien sekä värillisen musteen käyttö on mahdollista. Värien kuivuttua laatta vedostetaan kostutetulle syväpainopaperille. Tuloksena on heleä ja kuulas vedos. Vedokset ovat uniikkeja. Chine collé on taidegrafiikan tekniikka, jossa teos rakennetaan kollaasinomaisesti useista, päällekkäisistä paperiarkeista ja vedostusjäljestä. Ohuisiin, usein sävytettyihin papereihin sivellään kasviliimaa, ja vedostetaan siirtoarkki yhdessä vedoksen väritetyn syväpainolaatan kanssa kostealle syväpainopaperille. Lisättävät siirtopaperit voivat olla leikattuja erimuotoisiksi, ja ne kuultavat uuden vedoksen värien alta, joten tekniikalla saadaan aikaan mielenkiintoisia syvyysvaikutelmia. Akvarellimonotypia ja chine collé sopivat hyvin yhdistettäviksi.
15 Laatat, syövytysaineet, värit, liuottimet ja pesuaineet sisältyvät kurssihintaan. Syväpainopaperia saa ostaa käytön mukaan kurssilta. Opettajana on kuvataiteilija Annika Dahlsten. Hinta jäsenille 70 (ei jäsenet 105 ) Kurssivastaava Pirkko Hirsimäki tai pirkko.hirsimaki@utu.fi. Sitova ilmoittautuminen kurssille viimeistään joko viimeistään Käytä viitteenä numeroa Tule mukaan myös muuhun toimintaan syksyllä 2016: Tiistaimaalaus klo Sunnuntaimaalarit kokoontuvat tiistaisin kerholle taiteilemaan ilman opettajaa välillä: Yhteyshenkilönä on Raimo Lindfors, puh Sunnuntaimaalaus klo Näinä päivinä on sunnuntaimaalausta: syyskuun 11., 18. ja lokakuun marraskuun 6., 13. ja joulukuun 11. Yhteyshenkilönä on Minna Sartes, puh Minna toivoo, että ilmoitat tulostasi viimeistään klo 10 sunnuntaina.
16 Sunnuntaimaalarit Taiteiden Yössä to Turun Sunnuntaimaalarit ovat useana vuonna olleet mukana Taiteiden Yössä Vähätorilla. Niin myös tänä vuonna. Kulkuluvan aikaan la 3.9. ja su 4.9. on myös meidät ovet avoinna klo Voitte tuoda Barkerille omia töitänne esille, niille on nyt runsaasti esittelytilaa. Tule mukaan iloiseen ja toimeliaaseen joukkoon esittelemään yhdistystämme sekä sen toimintaa niin Taiteiden Yössä Vähätorilla kuin Kulkuluvan aikaan Barkerin Ateljeetalossa. Riittää kun ilmestyt paikalle. Tutustumisilta ma 5.9. klo Sunnuntaimaalareiden työtilassa Barkerilla, missä esitellään syksyn kursseja. Tilaisuuteen ovat tervetulleita niin vanhat kuin uudetkin sunnuntaimaalarit. Tule kuuntelemaan ja kyselemään ja juomaan pullakahvit! Syksyn luento torstaina klo Vuoden 2016 taidekilpailu aiheena on Mielimaisemani Töiden jättö viimeistään maanantaina työhuoneelle. Teoksissa pitää olla tekijän nimi peitettynä ja taakse kiinnitetään suljettu kirjekuori, missä on teoksen nimi, tekotapa ja tekijän nimi. Näyttely kilpailutöistä on työtiloissamme Jäsenet voivat käydä äänestämässä mieleisiään teoksia. Parhaat palkitaan joulujuhlassa.
17 Syysnäyttelyn avajaiset ma klo Turun Kuvataidekoulu, Ratapihankatu 18. Näyttely on avoinna Ti pe klo la klo Näyttelyyn voi jokainen sunnuntaimaalari osallistua 1 2 työllä, töiden koosta ja osallistujien määrästä riippuen. Ohjeet näyttelytöiden tuojille: Näyttelytyöt jätetään Kuvataidekoululle Pe klo sekä la klo Ripustusta varten tauluissa pitää olla ripustuslanka valmiina takana. Maalausten ei tarvitse olla kehyksissä. Canvas tai kiilakehyksissä olevat kankaat tulee olla reunoiltaan maalatut ja kangas taakse kiinnitetty, niin etteivät niitit ja naulat näy reunoista (öljy ja akryylityöt). Grafiikanlehtiin ja akvarellitöihin voi laittaa paspartuurin, jonka voi leikata kahvihuoneessa olevalla koneella. Merkitse lappuun, jonka kiinnität teoksen etupuolelle: Tekijä ja puhelinnumero Tekniikka Teoksen nimi ja myyntihinta (galleria perii 20 % myyntihinnasta) Kustannusten peittämiseksi peritään 8 /teos (galleriamaksu, näyttelyjuliste sekä kutsukortit). Ottakaa tasaraha mukaan. Tuokaa mukaan myös arpajaisvoittoja. Näyttelyssä myydään suosittuja arpojamme. Arpajaisvoitoiksi toivomme maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja kortteja. Arpajaiset pidetään näyttelyn avajaisten yhteydessä klo Näyttely puretaan lauantaina klo JOKAINEN HAKEE ITSE OMAT TYÖNSÄ POIS!
18 Syksyn taidekritiikki ke klo Tule mukaan kritiikkitilaisuuteen, kuulemaan ja tuo omia töitäsi arvioitavaksi. Jäsenet voivat tuoda kritiikkiin 3 työtä/tekijä. Tilaisuudessa tekijä saa verratonta palautetta töistään ja se on myös kuulijoille opettavainen tapahtuma. Osallistumismaksu on 5, niin kuuntelijoilta, kuin myös töitään tuovilta. Kritiikkiin tulevat työt ilmoitetaan Barkerilla olevaan listaan. Etukäteen ilmoittautuminen on välttämätöntä, koska kritiikkiin voidaan ottaa töitä enintään viideltätoista tekijältä. Jos töitä on liikaa, kriitikko joutuu kohtuuttoman urakan eteen, eikä ehdi syventyä kunnolla arvioitaviin teoksiin. Joulujuhla pe klo Tule viettämään joulujuhlaa jouluiseen Barkerin ateljeeseen! Juhlassa julkistetaan myös Vuoden Sunnuntaimaalari ja Vuoden Vihtori ja jaetaan heille palkinnot. Työvälineiden säilytys kurssien aikana Työhuoneen takaseinällä on hyllykkö ja laatikoita, joihin voit jättää kurssien aikana tarvitsemasi työvälineet. Kurssin loputtua muista viedä omat tavarasi pois. Omat tavarat ja teokset kotiin Olethan muistanut viedä viimeistään jouluun mennessä omat teoksesi ja työvälineesi kotiin. Kaikki yhdistykselle kuulumaton joudutaan lukukauden loppusiivouksessa hävittämään.
19 Hallitus ja toimikunnat: Puheenjohtaja, näyttelyjaoston puheenjohtaja Varapuheenjohtaja, lehti ilmoitukset Toimintajaoston vetäjä Ulla Virvanne Pirkko Hirsimäki Maija Hämäläinen Tiedottaja Marja Leena Knuutinen Raimo Lindfors Rahastonhoitaja, kirjastonhoitaja Kerttuli Mattila Jäsensihteeri Sirpa Nykänen Sihteeri, kurssisihteeri Kaarina Söderström Internet sivut Kyllikki Terho Irja Vihko Toimintajaosto: Vetäjä Maija Hämäläinen Raimo Lindfors Sirpa Nykänen
20 Näyttelyjaosto: Puheenjohtaja Ulla Virvanne Anja Ahlgren Marjatta Kangas Marja Leena Knuutinen Raimo Lindfors Jukka Paavilainen Leena Parviainen Tiedotusjaosto: Tiedottaja Marja Leena Knuutinen Lehti ilmoitukset Pirkko Hirsimäki Internet sivut Kyllikki Terho Jos haluat tulevaisuudessa toimia Turun Sunnuntaimaalareissa, niin ota yhteyttä johonkin yllä olevaan henkilöön. Löydämme yhdessä Sinulle mukavaa tekemistä samanhenkisten ihmisten kanssa. Saat tehtäviin myös perusteellista opastusta, mistä on hyvä jatkaa itsenäisesti.
Marraskuu 2015. Hyvä Sunnuntaimaalari
Marraskuu 2015 Hyvä Sunnuntaimaalari Syksy vaihtuu pian talveksi ja on aika arvioida toimintakauden tulosta. Kaikki syksyn 9 pitkää ja 3 viikonloppukurssia ovat toteutuneet. Uutuutena päästiin piirtämään
Tuulikki Alanoja, paperikollaasi Iina. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry
Tuulikki Alanoja, paperikollaasi Iina TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry SYKSY 2018 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT Kevään toimintakausi on ollut tapahtumia täynnä. Kurssit jatkuvat vielä toukokuun loppuun saakka. 40
Monica Rintamäki, etsaus, akvatinta. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry
Monica Rintamäki, etsaus, akvatinta TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry SYKSY 2019 Hyvät Sunnuntaimaalarit Vilkas toimintakausi on päättymässä. Kiitos ahkerasta osallistumisesta monenlaisille kursseillemme. Ainoastaan
Tervehdys Sunnuntaimaalareille
Toukokuu 2015 Tervehdys Sunnuntaimaalareille Kiitos aktiivisesta osallistumisesta yhdistyksemme toimintaan kuluneen kauden aikana. Jäsenistön kiinnostus kaikkiin järjestettyihin tapahtumiin takaa toimintamme
Marraskuu Hyvät Sunnuntaimaalarit
Marraskuu 2016 Hyvät Sunnuntaimaalarit Syyskauden toiminta on ollut vilkasta ja monimuotoista. Aloitimme elokuisella Taiteiden Yö tapahtumalla, tutuksi tulleella kojupaikallamme, Vähätorilla. Syyskuun
Ulla Joutsamo, öljy pleksille Sinua suojellen. TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry
Ulla Joutsamo, öljy pleksille Sinua suojellen TURUN SUNNUNTAIMAALARIT ry KEVÄT 2019 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT Lehdet ovat pudonneet puista, pitkä lämmin syksy on vaihtumassa pimeyteen ja odottelemme talven
TURUN SUNNUNTAIMAALARIT
TURUN SUNNUNTAIMAALARIT KEVÄT 2018 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT S yksyn toimintakausi alkaa olla pian ohi. Ainoastaan pari kurssia on vielä kesken. Kausi on ollut tavan mukaan täynnä toimintaa. Lähes kaikki
Elokuu 2014 TERVEHDYS SUNNUNTAIMAALAREILLE
TERVEHDYS SUNNUNTAIMAALAREILLE Elokuu 2014 Moni-ilmeinen kesä alkaa valmistautua päätösjuhlaansa. Niin myös me alamme valmistautua ottamaan vastaan uutta toimintakautta. Kulunut vuosi on ollut Sunnuntaimaalareille
Toukokuu 2017 HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT
HYVÄT SUNNUNTAIMAALARIT Toukokuu 2017 Aloitimme tammikuussa kevään toimintakauden taidematkalla Helsinkiin. Kohteina olivat HAM, jossa tutustuimme Kusaman taiteeseen sekä Ateneumissa oleva Modiglianin
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2007
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2007 Jalokiviä; akvarellikurssin satoa Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net
Sunnuntaide. Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2006
Sunnuntaide Turun Sunnuntaimaalarit ry no 4 / 2006 Muotokuvakurssin satoa syksyllä 2006 2 Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 TIISTAIMAALAUS jatkuu
Tervehdys Sunnuntaimaalareille
Marraskuu 2014 Tervehdys Sunnuntaimaalareille Kiitän aktiivisesta toiminnasta koko syksyn aikana. Olemme iloisia, että kaikki suunnitellut kurssit ovat toteutuneet, koska osallistujia on ollut riittävästi.
GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA
TISSRUK NAKIIFARGEDIAT LAHDEN TAIDEGRAAFIKOIDEN PAJALLA 2019 EARTH WITHOUT ART IS JUST EH! GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA Lahden Taidegraafikot ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka yhtenä tehtävänä
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2009
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2009 Taipalsaaren kesänäyttely/ Laura Karhuvaara TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Veikko Järvinen ja tutustumisilta kerholla MISTÄ NÄITÄ TAITEENHARRASTAJIA OIKEIN TULEE? SUNNUNTAIMAALAREISTA
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
Porin taidekoulun työpajaopinnot
Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
SUNNUN AIDE 3/2008. Tu r u n S u n n u n t a i m a a l a r i t 3 0 v u o t t a
SUNNUN AIDE 3/2008 Tu r u n S u n n u n t a i m a a l a r i t 3 0 v u o t t a Turun Sunnuntaimaalareiden TAIDEKARONKKA BRINKKALAN GALLERIAN JUHLASALISSA TORSTAINA 6.11.2008 KLO 19.30 Ilmoittautumiset ja
SUN NUN TAI DE 4/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY
SUN NUN TAI DE 4/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kaarina Söderström
Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat
Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2009. Ulla Iso-Järvenpää
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2009 Ulla Iso-Järvenpää TAIDEKILPAILUN AIHEENA LOMA Pois jäänyt jo kiireeni lie ja lampaat valkeat nuo taivaan sinisen kauas karkaa pois. Jossain aavan meren tuolla puolen
Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ
Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista
SUN NUN TAI DE 3/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY
SUN NUN TAI DE 3/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kyllikki Terho,
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden
Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.
Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja
TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 2/2012
TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 2/2012 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY KERHOHUONE Uudenmaankatu 13 D, 20500 TURKU käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. (02) 232 92 75 Jäsenrekisteri Jäsensihteeri
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2007
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2007 Leena Ojala Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net Toimintamme laajenee
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2011. Pirkko Hirsimäki TUNTURIIN
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2011 Pirkko Hirsimäki TUNTURIIN PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vuosi lähestyy loppuaan ja takana on työntäyteinen, mutta samalla erittäin antoisa harrastusvuosi. Vuoden aikana
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2010
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 2 / 2010 Kaupunkikuva Aki Jalava Sirpa Erkinharju Jäävuori Kuin raikas tuulahdus helteeseen on kerhohuoneistomme kasvonsa pessyt lattia. Sydämellinen kiitos yhdistyksemme
Jyväskylän Taiteilijaseura ry
TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2010
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2010 2 Kuva: Marja Wuorisalo PUHEENJOHTAJA VAIHTUI Jätin ehkä vähän haikeallakin mielellä Turun Sunnuntaimaalarien puheenjohtajan tehtävät. Ehdin kuitenkin toimia puheenjohtajana
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2011
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2011 Lauri Kymäläinen Sirkus 1 SUNNUNTAIDE Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/2011 Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan tehtävän vastaanottaminen maaliskuussa 2010 oli hyppy
3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.
VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat
KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!
ILOA VÄREISTÄ JA LUONNOSTA Päivämäärät 8.3.-7.6.2017 Kellonaika keskiviikkoisin klo 10.00-14.15 Piritan grafiikan luokka, Hämeentie 34 (Vanha valkoinen kaksikerroksinen kivitalo City-marketin vieressä).
SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN
s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo
TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY NO 3 / 2009
TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY NO 3 / 2009 Ulla Joutsamo Puheenjohtaja onnittelee Vuoden 2009 taidekilpailun voittajaa Laura Karhuvaaraa ME KÄYMME JOULUN VIETTOHON Ensimmäinen joulurauha on julistettu Turun
Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto
N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
Elämyksellinen TYKY- tai kokouspäivä Tallukassa!
Jos sähköposti ei näy oikein, katso se täältä. Elämyksellinen TYKY- tai kokouspäivä Tallukassa! Hotelli Tallukka ja lahtelainen Painovoima ry. tarjoavat yhdessä kaksi hyvin omaperäistä ja luovaa, taidepainotteista
TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 3/2012
TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY no 3/2012 Aika lepää Sirpa Erkinharju TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY KERHOHUONE JA YHTEYSTIEDOT Uudenmaankatu 13 D 20500 TURKU käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh.
IKONIT, IHMISET JA SOTA
OPETUSMATERIAALIA SUOMEN KANSALLISMUSEO IKONIT, IHMISET JA SOTA KUVATAITEEN OPETUKSEN TEHTÄVÄPAKETTI Tehtäväpaketin avulla käydään läpi ikoneihin liittyviä perustietoja ja tutustutaan ikonimaalarin käyttämään
KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.
KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Aleksis Kiven peruskoulun
KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.
KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Elokuussa 2010 Aleksis
KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot
KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT. Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015
KUVAT JA MUISTOT MUISTOJEN KUVAT Taideterapeuttinen ryhmä Mariankodissa 20.10. -24.11.2015 Mariankodissa toteutettiin taideterapeuttinen ryhmä, jossa oli mukana kuusi asukas/omainenparia. Ryhmä kokoontui
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
TAI-C1113 Keramiikan perusteet
TAI-C1113 Keramiikan perusteet 5 op 2.1.-26.3. 2018 Keramiikan Studio, 7 krs (7026) Taiteen laitos, kuvataidekasvatus 2.1. 2017 Tavoitteet Tuntimäärät: 5 opintopistettä Kontaktiopetus 60h (läsnäolo 80%),
Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018
Taidemuseon Kulttuuriohjelma 4.-luokkalaisille syksy 2018 Museovierailuun varattu aika on noin 1 tunti. Tehtäviä voi sovittaa käytettävissä olevan ajan ja tilanteen mukaan. Jos kaksi luokkaa on yhtä aikaa
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi
Keravan kuvataidekoulu Lukuvuosi 2016-2017 Opetuspaikat Keravan kuvataidekoulu Paasikivenkatu 5 04200 Kerava Taidepäiväkoti Konsti (kuvismuskarin opetus) Puusepänkatu 3 04200 Kerava Toimisto Paasikivenkatu
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Tyhjän tilan hallintaa
Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA
LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/ 2006 Eila Ach ren
Sunnuntaide Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1/ 2006 Eila Ach ren 2 Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (käynti Sirkkalankadun puolelta) Puh. 232 9275 Taulu etsii hyvää kotia Mitä taide on? Onko taideteos olemukseltaan
SUN NUN TAI DE 2/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY
SUN NUN TAI DE 2/2013 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY 2 TURUN SUNNUNTAIMAALARIT RY Uudenmaankatu 13 D 20500 Turku käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3. kerros puh. 02 232 92 75 Jäsensihteeri Kyllikki Terho,
PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia
AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen
Maalauksellinen Puupiirros
Maalauksellinen Puupiirros Laatta Yleisimmät puupiirroslaatat ovat koivu- tai mäntyvaneria. Koivuvanerissa näkyvät puun syyt mäntyä vähemmän. Hionta ja lakkaus Aluksi laatta hiotaan hienolla hiomapaperilla
Toimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2010
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 3 / 2010 Kyllikki Terho Pj Sirpa Erkinharju onnittelee Vuoden 2010 Vihtoriksi valittua Sinikka Lulu Lindholmia Puheenjohtajan palstaa viimeksi kirjoittaessani kerhohuoneistomme
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
Katja-Maaria Vilén ART
Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén Art Taide on ikkuna asioille jotka muuten eivät näkyisi. 2 3 Taiteilija Katja-Maaria Vilén Syntynyt Helsingissä 1984, asuu Vantaalla. Tervetuloa taidematkalle!
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
Mindgames. Ilppo Alho & Marja Mali. galleria G12 Kuopio
& galleria G12 Kuopio Mindgames maalauksia ILPPO ALHO & MARJA MALI 2 10.05. - 28.05. 2014 galleria G12 Minna Canthin katu 15, Kuopio Kuvataiteilijat ja ovat työskennelleet yli 20 vuotta yhteisissä työtiloissa.
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan
käsitteellinen, ajatuksellinen, vaikeatajuinen ei esittävä synteettinen, nopeasti kuivuva ja kellastumaton maali, joka kehitettiin noin 1960
12/70 taidegrafiikassa käytetty numerointi, jossa ensimmäinen luku kertoo, että vedos kuuluu taiteilijan hyväksymään tasalaatuiseen vedossarjaan. Toinen luku kertoo koko sarjan suuruuden. A Abstrakti Akryylimaali
ASKOLAN KUVATAIDEKOULU
Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä
ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti
Espoo Art ry:n jäsenlehti MITÄ ESPOO ARTILTA HALUTAAN? Selatessani Espoon kirjailijoiden puheenjohtajalta Mikko Laaksolta Valon juhlassa saamaamme kirjaa Espoo, kirjailijoiden kaupunki huomioni kiinnittyy
KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat
KUVATAIDETTA Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat OPISKELU JA OPETUSSUNNITELMA Kuvataideluokalla opiskelu antaa kuvataiteesta innostuneelle ja lahjakkaalle
LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009
LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu
Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko
SIILINJÄRVEN KUVATAIDEYHDISTYS RY TIEDOTE 1/2019
SIILINJÄRVEN KUVATAIDEYHDISTYS RY TIEDOTE 1/2019 Hyvää ja tuottoisaa alkanutta kuvataidevuotta! Vuosi on vaihtunut ja kevätkausi alkanut kaikissa kerhoissa ja kuvataiteen työpajassakin. toivomme pystyvämme
Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!
TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty
TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun
ITÄ-HÄMEEN OPISTO P
Peruskurssit s. 2 Jatkokurssit s. 3 Opettajakurssi s. 5 Opettajien täydennyskoulutuskurssit s. 7 Lasten ja nuorten kurssi s. 9 Hinnasto, ilmoittautuminen ja peruutusehdot s. 10 PERUSKURSSIT A) 25.-29.6.2018
Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009
Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan
www.turunsunnuntaimaalarit.net
30vuotta 1978-2008 Turun Sunnuntaimaalarit Turun Sunnuntaimaalarit ry Uudenmaankatu 13 D, 20500 Turku (Käynti pihalta, Sirkkalankatu 15 D, 3.kerros) Puh. 232 9275 Kotisivut www.turunsunnuntaimaalarit.net
TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA
UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.
Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,
Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, huutokaupoille, taidekouluille, taidekilpailuille ARTEST on maailmanlaajuinen
ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti
Espoo Art ry:n jäsenlehti Keitä me olemme? Eräs valvoja oli kirjannut No limits -näyttelystä: Koko ajan enemmän tai vähemmän ihmisiä. Moni kysyi keitä olemme? Eräs mies oli mahdollisesti kiinnostunut ostamaan.
Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat
Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Yhteiset käytänteet Yhteiset työtilat Työturvallisuus, laitteet Oppilaan omat tavoitteet, kurssin tavoitteet Työvälineet Materiaalihankinnat
Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700
Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät
SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille
SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan
ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).
Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin
1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.
Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala
Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514
Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden
1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.
PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53
SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) SUOMENLINNAN UPSEERIKERHON SAUNAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Suomenlinnan upseerikerhon saunalla on käytössä jäsenten yhteisvuoro, tilaussauna sekä perhesauna. Arkiviikon maanantait
Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.
Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2012
Turun Sunnuntaimaalarit ry no 1 / 2012 RASTAAT Jarkko Nurmi PUHEENJOHTAJAN PALSTA Viime vuoden tärkeimpiä tavoitteitamme oli uusien jäsenten hankkiminen ja jäsenmäärän kasvattaminen. Yhdistykseemme liittyikin
HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo
HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään