Norjan ravit : Bjerke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Norjan ravit : Bjerke"

Transkriptio

1 Norjan ravit : Bjerke Sunnuntaina ravataan pohjoismainen T75- yhteiskierros Bjerken radalla Oslossa. Tasokkaiden kohteiden helmenä on Oslo Grand Prix 1,5 miljoonan Norjan kruunun ykköspalkinnolla ja itseoikeutettu suosikki lähtöön on tuore Elitloppet-voittaja Nuncio. Suomalaisväriä kilpailussa edustaa Heikki Korhosen valmentama ja Mika Forssin ajama Victory Bonsai. Täytelähdöissä mielenkiintoisia suomalaisnimiä ovat Mas Archie, Knox Hanover ja Backspin. Pelaajien on syytä huomioida, että Bjerken raveihin ei kaksarin pelaaminen ole tänään mahdollista. Kilpailut Oslossa alkavat klo ja T75-peli starttaa lähdöstä viisi klo Päivän Pankki: 6 King City (Lähtö 6, T75-2) 6 King City ei ole varhaisen prosenttijakauman perusteella ainakaan liian vähän pelattu, mutta suht haastavalla kierroksella se kelpuutetaan joka tapauksessa T75-systeemien varmaksi. Roger Walmannin treenattava on ottanut kolme peräkkäistä voittoa maanmainioilla esityksillä. Eriyisen loistava se oli Elitloppet-lauantaina Solvallassa, sillä oriin oli vaikea uskoa voittavan sen jäätyä alussa kauas kuudenteen ulkopariin. 08,7- vauhtinen 800 metrin kiri oli kuitenkin äärimmäisen vahva ja King City jyräsi viimeisetkin vastustajat kumoon päätössatasella. Pieneksi kauneusvirheeksi jäi hevosen loppusuoran toisohjaisuus, mutta kovin paljoa ei suoritusta ole kuitenkaan varaa moittia. Vaikka King Cityn lähtöpaikka on taas hieman ulkona, se tuskin jää yhtä vaikeisiin asemiin kuin viime startissa, etenkin kun porukka on poisjääntien myötä kutistunut pienemmäksi. T75: 14, 13 (1,5)/6 (4,2)/3 (5,4)/3, 4, 2, 8, 5, 9, 11, 1, 10 (7,12)/2, 1, 7, 4 (9,3)/1, 6, 8 (9,3)/9, 3, 4, 5, 1, 6 (10,2) = 1296 riviä 64,80 euroa On hieman yllättävää että 3 Tekno Odinia pääsee pelaamaan Elitkampenin esityksen jälkeen kakkossuosikkina, mutta selittävänä tekijänä on tietysti ruotsalaisten kansansuosikin 5 Månprinsen A.M:n mukanaolo. Niin hieno hevonen kuin Månprinsen onkin, ei se todennäköisesti olisi pystynyt Solvallassa ainakaan Tekno Odinia parempaan suoritukseen. Öystein Tjomslandin valmennettava kiri 3. ulkoa viim. 700m huimasti 17,1-kyytiä ja tuli Vitterin ja Jokivarren Kunkun tuntumassa oikein vahvalla tyylillä perille. Tuon kisan perusteella Tekno on nyt löytänyt huippukunnon ja Månprinseniä nopeampana avaajana se voi saada haettua tässä kärkipaikan jo ensimmäisen viidensadan aikana. Mikäli näin käy, tulisi oriin tappio jopa jonkinlaisena yllätyksenä. T75: 14 (13,1)/6 (4,2)/3 (5,4)/3, 4, 2, 8, 5, 9, 11, 1, 10 (7,12)/2, 1, 7, 4 (9,3)/1, 6, 8 (9,3)/9, 3, 4, 5, 1, 6 (10,2) = 648 riviä 32,40 euroa Ideavarma: 2 Timone Ek (Lähtö 10, T75-5, T5-1) 2 Timone Ek on useimmille T75-pelaajille varmasti tuiki tuntematon tapaus ja saattaa sen vuoksi jäädä pienempään peliosuuteen mitä ansaitsisi. Lauantaiillan tilanteessa ori ei ollut edes lähdön suosikki, mutta todennäköisesti sen prosentit sunnuntain aikana kohoavat vielä hyvän matkaa. Italiassa jo kolmevuotiaana loistotyötä tehnyt ori siiirtyi nelivuotiskaudeksi Fabrice Soulouy valmennukseen ja on aloittanut uusista käsistä kahdella komealla täysosumalla. Ensin Torinossa Timone Ek voitti vakuuttavasti johtavan rinnalta ja oli viimeksi Milanossa omaa luokkaansa haettuaan keulat kierros jäljellä. Tänään nelivuotias kohtaa pääasiassa itseään vanhempia ja rutinoidumpia vastustajia, mutta kapasiteetiltaan se saattaa olla jo nyt porukan paras, eikä ole mahdotonta vaikka kyseessä olisi Soulouyn seuraava kansainvälinen tähti. Ideavarma: 3 Tekno Odin (Lähtö 8, T75-3)

2 T75: 14, 13 (1,5)/6 (4,2)/3 (5,4)/3, 4, 2, 8, 5, 9, 11, 1, 10 (7,12)/2 (1,7)/1, 6, 8 (9,3)/9, 3, 4, 5, 1, 6 (10,2) = 324 riviä 16,20 euroa T5: 2 (1,7)/1, 6, 8 (9,3)/9, 3, 4, 5, 1, 6 (10,2)/2, 3, 1, 5, 4, 7, 12 (8,10)/4, 6 (5,7) = 252 riviä 25,20 euroa Ideaveto/Hyvä Suomi! -veto: 8 Heaven s Door (Lähtö 9, T75-4) Eturivin uloin lähtörata maililla tietää yleensä vaikeuksia, mutta 8 Heaven s Doorin kohdalla paikka sentään paranee pykälällä poisjäännin myötä. Reijo Liljendahlin valmennettava palasi Elitloppetlauantain tammaeliittiin pitkältä paussilta ja näytti sekä lämmityksessä että ennen lähtöä oikein hienolta. Vaikka tamma ei itse startissa 3. ulkoa terävimpään kärkeen jaksanutkaan, oli se kuitenkin kovassa seurassa vähintään asiallinen ja lopetti viim. 700m aikaan 09,6. Tänään vastassa on pari samaa hevosta kuin tuossa lähdössä, mm. huippukuntoinen 3 Soho, mutta kokonaisuutena porukka on kuitenkin ehkä aavistuksen kevyempi. Startti vei Heaven s Dooria varmasti eteenpäin ja pienellä tuurilla tamma osallistuu voittokamppailuun. T75: 14, 13 (1,5)/6 (4,2)/3 (5,4)/3, 8 (4,2)/2, 1, 7, 4 (9,3)/1, 6, 8 (9,3)/9, 3, 4, 5, 1, 6 (10,2) = 288 riviä 14,40 euroa Päivän Pommi: 8 Twister Bi (Lähtö 11, T75-6, T5-2, Päivän Duo-1) 8 Twister Bi hurjasteli toissa kerralla Halmstadissa hirmutuloksen 09,5 ja oli erittäin vakuuttava. Huippuesityksestä huolimatta ori ei viimeksi Solvallan Nelivuotiseliitissä kuulunut pahalta lähtöpaikalta suosikkeihin ja juoksu menikin liian vaikeaksi. Jerry Riordanin valmennettava joutui kiertämään 07,8-avauksessa kolmatta rataa ja pääsi toiselle ilman vetoapua 500 juostuna. Loppusuoran lievä kangistuminen oli sillä reissulla täysin ymmärrettävää, eikä Twister Bi loppujen lopuksi edes antanut kovin pahoin periksi, vaikka vastassa oli hirmuhevosia Hambletonian-voittaja Pinkmanista alkaen. 10,4-tulos tuolla juoksunkululla oli huippuluokan suoritus, mutta siitä huolimatta hevosta ei tunnuta T75-prosenteissa tänään kovin paljoa arvostettavan. Vaikealta lähtöradalta juoksu saattaa tietysti mennä taas mahdottomaksi, mutta mitään älytöntä tuuria ei kasipaikalta asemien löytäminen kuitenkaan vaadi. Tämänhetkiseltä kunnoltaan tästä porukasta tuskin löytyy Twister Bitä parempaa hevosta. T75: 14 (13,1)/6 (4,2)/3 (5,4)/3, 4, 2, 8, 5, 9, 11, 1, 10 (7,12)/2, 1, 7, 4 (9,3)/8 (1,6)/9, 3, 4, 5, 1, 6 (10,2) = 216 riviä 10,80 euroa T5: 2, 1, 7, 4 (9,3)/8 (1,6)/9, 3, 4, 5 (1,6)/2, 3, 1, 5, 4, 7, 12 (8,10)/4 (6,5) = 112 riviä 11,20 euroa Päivän Duo: %, 8 3, 4 25%, % T75-lähtöjen analyysit: T75-1: 14 Reckless on kohdannut parissa viime kilpailussa paljon parempia vastustajia kuin tänään. Viimeksi Harper Hanoverin lähdössä huipputulos 12,5/3180m ei riittänyt seitsemättä sijaa parempaan, kun edellä oli Bird Parkerin ja Sauveurin kaltaisia superhevosia. Reckless ei saanut edes aivan helppoa juoksua, joten siihenkin nähden esitys oli kiitettävä. Samanlaisena Björn Goopin ajokki kiertänee tässä kaikki ja alustavana kakkossuosikkina se voi olla jopa hyvä varmaehdokas. 13 Bartender In pääsee matkaan kaksikymppiä Recklessin edeltä ja voi tarjota sille parhaana päivänään tiukan vastuksen. Viimeksi 75-finaalissa esitys oli lievä pettymys, mutta sitä ennen ruuna on tehnyt vahvaa jälkeä koko ajan. Lähdön mahdollinen pelisuosikki 8 Mellby Club tuntuu ylipelatulta, sillä se on kohdannut voittojuoksuissaan helpompia vastustajia, eikä välttämättä pääse nyt yhtä helposti

3 keulaan hallitsemaan tapahtumia. Recklessiä vastaan ruuna on joka tapauksessa vaikeuksissa. Ranking: A) 14, 13 B) 1, 5, 8, 11, 12, 15, 7 C) 2, 3, 6, 9, 4 oriin täytyy olla heti todella hyvä lyödäkseen Tekno tämän ulkopuolelta. A) 3 B) 5, 4, 2, 6, 8, 1 C) 7, 11, 10, 9, 12 T75-2: 6 King City oli etenkin viime Solvallan startissa niin väkevä, että samanlaisena sillä on hyvät mahdollisuudet jatkaa tolppaputkeaan. Oriin peliprosentit vaikuttaisivat tosin hipovan pelikelpoisuuden ylärajoja, ja mikäli ne jatkavat sunnuntaina nousuaan päälle kuudenkymmenen, pitää suosikille ehkä hakea varmistuksiakin. Siinä tapauksessa ensimmäisenä lapulle kuuluu viikko sitten Mantorpin 75:ssä huippukuntoa esittänyt 4 Hero Sjöhammar ja kiinnostava on myös ensimmäistä kertaa kokonaan avojaloin menevä 2 Love Dancer. Sen kohdalla tosin kengättömyyden sopiminen on pieni kysymysmerkki, sillä hevosella on toisinaan ollut ravin kanssa ongelmia. Varhain huomioitava on myös kovakuntoinen 5 Stay Alert, jonka alustava viiden prosentin peliosuus tuntuu turhan pieneltä. A) 6 B) 4, 2, 5, 1, 3 C) 10, 12, 7 T75-3: 3 Tekno Odinin kuuluisi viime juoksun perusteella olla lähdön suosikki, mutta se vaikuttaa jäävän selvästi pienempiin peliprosentteihin kuin 5 Månprinsen A.M. Ruotsalaisten ylpeyden viime startti on kuitenkin huhtikuun lopulta Seinäjoelta, joten sen päivän vire on pieni arvoitus, kun taas Tekno Odin esitti juuri kaksi viikkoa sitten Elitkampenissa upean loppukirin kolmanneksi. Sillä on lisäksi tänään erinomainen lähtöpaikka, mistä ori saattaa päästä hyvissä ajoin johtopaikalle kontrolloimaan tapahtumia. Näin etenkin, kun numeroiden 1 ja 2 ohjastajat väläyttelevät kommenteissa selkäjuoksun mahdollisuutta. Myös Månprinsenin treeniotteet saavat kehuja, mutta T75-4: Tammalähdössä löytyy ainakin puolen tusinaa vakavia voitontavoittelijoita, mutta parhaat saumat on huippukuntoisella 3 Soholla. Se seurasi Solvallassa johtaneen Moving Onin takaa erinomaisesti kakkoseksi ja varaakin saattoi jonkin verran jäädä. Jos Jorma Kontio saa nopean avaajan keulapaikalle, on Soholla hyvät mahdollisuudet hoitaa homma kotiin. 4 Sahara Fairytale on kuitenkin kiihdytyksessä kova kanto kaskessa suosikille. Se lähtee auton takaa salaman lailla liikkeelle, ja kun viimeksi Enghienissä kokeiltiin keulataktiikkaa täydelläkin matkalla, niin todennäköisesti tämänkertainen maili pyritään myös laskemaan johtopaikalta. 2 Radysin America ei luokaltaan ole ainakaan edellämainittua kaksikkoa huonompi ja kuuluu tänään Björn Goopin ohjastamana loistopaikalta ajoissa kupongille. 8 Heaven s Door näytti Solvallassa oikein hienolta ja voi startin saatuaan olla juoksun onnistuessa jo valmis voittamaan. A) 3, 4, 2 B) 8, 5, 9, 11, 1, 10 C) 7, 12 T75-5: 2 Timone Ek voi tehdä tänään niin kovan suorituksen, että sitä ei välttämättä pääse aivan lähiaikoina pelaamaan yhtä edullisilla prosenteilla. Myös Björn Goop uskoo hevoseen paljon ja nimeää sen yhdeksi iltapäivän parhaista voittosaumoistaan. Alussa ori ei todennäköisesti kilvoittele kärkipaikasta, mutta on valmiiksi toisella radalla ja pystyy ratkaisemaan pelin edukseen monella erilaisella juoksunkululla. 1 Al s Winnermede pyrkii pitämään sisäradalta piikin ja siinä onnistuessaan ori voi johtaa lähtöä perille saakka. Jorma Kontion ajokki spurttasi Solvallan 75-finaalissa upeasti kakkoseksi

4 Takethemin jälkeen ja kulki viimeisen tuhannen peräti 09,1. 7 Buzz Mearas lähtee erittäin lujaa, mutta seiskaradalta alkuun satsaaminen voi maksaa tällä kertaa liikaa, kun sisäpuolellakin on nopeita. Tähän kilpailuun hevoselta napataan ilmeisesti ensimmäistä kertaa tänä vuonna kaikki kengät pois, joten juoksun onnistuessa ruuna on varmasti vaarallinen. 4 D.D. s Hitman on aloittanut Petri Puron tallista oikein lupaavasti ja vastuksen koventuessa on mielenkiintoista nähdä miten pitkälle ori tässä vaiheessa riittää. A) 2, 1, 7 B) 4, 9, 3, 6, 8 C) 5, 10 T75-6: 1 Cruzado Dela Nochen ensimmäinen voitto Stefan Melanderin tallista roikkuu ilmassa ja saattaa hyvin tulla tässä lähdössä. Ori paikkasi toissa kerralla Kungapokalenin finaalissa laukkansa hienolla esityksellä ja oli viimeksi Mantorpissakin erittäin kovassa lopetuksessa mainio neljäs. Björn Goop pyrkii lataamaan hevosella tosissaan starttiin kärkipaikan pitääkseen, mutta aivan varmaa tempun onnistuminen ei ole, ja siihen nähden alustavat 55 prosentin lukemat 75:ssä ovat liian korkeat. 6 French Laundry paransi paljon viime kilpailuun mm. kenkien poisottamisen myötä ja on Örjan Kihlströmin ohjastuksessa nyt mielenkiintoinen. Ainakin alustavassa pelijakaumassa ori on aivan liian selvä altavastaaja Cruzado Dela Nocheen nähden, kuten on myös huippukuntoinen 8 Twister Bi. 9 Divisionist on mennyt mainiosti, mutta sillä ajetaan tänään mahdollisesti kengät jalassa, mikä laskee menestysmahdollisuuksia selvästi. A) 1, 6 B) 8, 9, 3, 5, 12, 4 C) 10, 7, 2, 11 T75-7: 9 Nunciota ei voi sivuuttaa rankingin kärkipaikalta, vaikka takarivi tekeekin tämän iltapäivän tehtävästä työlään. Stefan Melanderin treenattava joutui Elitloppetin karsinnassa tyytymään kakkossijaan 3 Un Mec d Heripren jälkeen, mutta oli finaalissa taas valtaisan hyvä jyrätessään kuolemanpaikalta ykköseksi. Edestä starttaavan 2 Support Justicen selkä ei ole kiihdytyksessä nyt paras mahdollinen ja huonolla tuurilla Nuncion juoksupaikka saattaa löytyä vasta neljännen ulkoparin tietämiltä. Jos esim. Un Mec d Heripre pääsee johtoon tai saa muuten hyvän juoksun keulaporukassa, ei suosikilla ole helppo tehtävä sen tavoittamisessa. Lähdön yksi kovimmista on myös 4 Your Highness, joka on kerännyt huikean voittoputken ja ehti Copenhagen Cupissakin ykköseksi lähes mahdottomista asemista. Vaikka tamma jäi pois Elitloppetista, ei hevosessa varmastikaan ole ollut juuri mitään vikaa ja treeniraportitkin kuulostavat erittäin positiivisilta. A) 9, 3 B) 4, 5, 1, 6, 10, 2, 7 C) 8 Vihjeet: Heikki Haavisto Bjerken suomalaisvaljakot Lähtö 4 6 Mas Archie (FI)/Mika Forss (Pekka Mäkelä) Lähtö 5 8 Mellby Club/Jorma Kontio (Timo Nurmos) Lähtö 9 3 Soho/Jorma Kontio 4 Sahara Fairytale/Roberto Andreghetti (kasvattaja Oskari Mäenpää) 8 Heaven s Door/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) Lähtö 10 1 Al s Winnermede/Jorma Kontio 4 D.D. s Hitman/Peter Ingves (Petri Puro)

5 Lähtö 11 9 Divisionist/Jorma Kontio Lähtö 12 8 Victory Bonsai/Mika Forss (Heikki Korhonen) Lähtö 13 2 Calle Laday/Ulf Ohlsson (Reijo Liljendahl) 5 Knox Hanover/Mika Forss (Isto Kuisma) Lähtö 14 6 Backspin (FI)/Jorma Kontio (Hannu Isotalo)

KISATURISTIN TIPSIPAKETTI

KISATURISTIN TIPSIPAKETTI KISATURISTIN TIPSIPAKETTI ELITLOPPET-SUNNUNTAI 29.5. KLO 11.20 Kaikki kellonajat ovat Suomen aikoja. ELITLOPPET-FINAALIPELI RANKING: A), 2, 1 B) 3, 12, 16, 6, 11, 14, 7, 4, 9 C) 5, 13,, 8 Peli kohdistuu

Lisätiedot

T64: 3, 4 (6,10)/2, 11 (6,3)/2 (5,3)/5, 9, 2 (3,6)/3, 8, 6 (7,9)/9, 5, 12, 14, 4, 6, 8 (7,3) = 252 riviä 25,20 euroa

T64: 3, 4 (6,10)/2, 11 (6,3)/2 (5,3)/5, 9, 2 (3,6)/3, 8, 6 (7,9)/9, 5, 12, 14, 4, 6, 8 (7,3) = 252 riviä 25,20 euroa Propulsionin matka kohti Prix d Ameriquea alkaa Ruotsin ravit 30.11.2017: Gävle T64 Jackpot Torstaina Gävlen Toto64-pelissä on jaossa 147 979 euron jackpot. Toto64 alkaa lähdöstä neljä ja peliaika päättyy

Lisätiedot

Ideaveto: 3 Moving On (Lähtö 7, T75-1) Ruotsin ravit : Solvalla

Ideaveto: 3 Moving On (Lähtö 7, T75-1) Ruotsin ravit : Solvalla Ruotsin ravit 28.5.2016: Solvalla Elitloppet-lauantain T75-kohteet tarjoavat jälleen kerran parasta mahdollista raviurheilua. Haastetta pelaajille kuitenkin piisaa, sillä rivistä ei löydy yhtään päivänselvää

Lisätiedot

Päivän Duo: %, 13, % Ruotsin ravit : Åby

Päivän Duo: %, 13, % Ruotsin ravit : Åby Ruotsin ravit 17.12.2016: Åby Viime lauantaina Färjestadin T75-kierroksella yksi onnekas ruotsalaisporukka sai täysosumalla pitkälti yli neljä miljoonaa euroa. Suurpottiin on mahdollisuudet myös tämän

Lisätiedot

T86: 3,1,5,6 (9,10)/3,6,8,5,9 (7,1)/11 (1,2)/4 (2,6)/6,9,3,11,2 (5,1)/1 (5,2)/3,9,8,10 (4,1)/ 9,12,6,1 (7,4) = 1600 riviä 80 euroa

T86: 3,1,5,6 (9,10)/3,6,8,5,9 (7,1)/11 (1,2)/4 (2,6)/6,9,3,11,2 (5,1)/1 (5,2)/3,9,8,10 (4,1)/ 9,12,6,1 (7,4) = 1600 riviä 80 euroa Ruotsin ravit 3.8.2016: Solvalla Solvallan Toto86-kierroksella on kaksi hyvin todennäköistä voittajaa ja vastaavasti muutama erittäin tasainen kohde. Uncle Lassen ja Nuncion rinnalle kolmanneksi varmaksi

Lisätiedot

Ruotsin ravit : Dannero

Ruotsin ravit : Dannero Ruotsin ravit 13.8.2017: Dannero Sunnuntaina ajetaan poikkeuksellisesti T75-kierros Danneron kesäradalla ja iltapäivän päälähtöjä ovat oriiden ja ruunien sekä tammojen Kriteriumit. Molemmissa varsalähdöissä

Lisätiedot

SUOMALAINEN TOTO-VIHJEPAKETTI ELITLOPPET- LAUANTAILLE 30.5.2015

SUOMALAINEN TOTO-VIHJEPAKETTI ELITLOPPET- LAUANTAILLE 30.5.2015 SUOMALAINEN TOTO-VIHJEPAKETTI ELITLOPPET- LAUANTAILLE 30.5.2015 Kellonajat Suomen aikoja. LÄHTÖ 1: Ryhmäajo 1609 m lämminverisille RANKING: A) 9, 3, 6 B) 7, 8, 2, 5, 4, 1 C) 11, 12, 10 Nähdäänkö suomalaisjuhlaa

Lisätiedot

Kaksari: %, % Ruotsin ravit : Jägersro. Ainoalle 7 oikein tulokselle jopa 3,1 miljoonaa euroa

Kaksari: %, % Ruotsin ravit : Jägersro. Ainoalle 7 oikein tulokselle jopa 3,1 miljoonaa euroa Ruotsin ravit 2.12.2017: Jägersro Ainoalle 7 oikein tulokselle jopa 3,1 miljoonaa euroa Lauantain Ruotsin Toto75-kierros ajetaan Jägersron radalla ja jackpotin myötä pelissä on lisärahaa täysosumille 527.206

Lisätiedot

TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV-ravit 01.08.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 4 NORIKO. Viimeksi Kajaanissa Timo Vääräsen suojatti eteni keulaan lähtökiihdytyksessä ja irtosi

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 15.3.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 12 LINTAN PYSTI. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla, eteni loppukaarteessa toiselle

Lisätiedot

Ruotsin ravit : Örebro

Ruotsin ravit : Örebro Ruotsin ravit 20.8.2016: Örebro Lauantaina Örebron T75-pelissä on jaossa jackpot, kun keskiviikon Solvallan kierrokselta siirtyi lisärahaa jaettavaksi 886.290 euroa. Päivän kohokohtana ravataan kaksi E3-finaalia

Lisätiedot

Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion TotoTV-ravit 11.7.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 V4-pelin avaavan hyvätasoisen Nuorten Sarjan suosikkinamme starttaa 5 DIGGER DEAN. Viimeksi Vieremällä ruuna kiersi alun kolmatta rataa, painui keulaan

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Tammasarjan suosikkina lähtee matkaan Kiikkus s Damen poisjäännin jälkeen numero 8 MILLSTONE S LISSOM. Neljättä peräkkäistä voittoa

Lisätiedot

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT Toto4-ravit Kuopiossa maanantaina 4.8.2014 klo 18 TOTO4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 3,1,10 + 8,11 (7,9) T4-2: 14,1,12 + 13,15,6 (3,2) T4-3: 2,1,9 + 3,7 (10,8) T4-4: 2 (3,6) Pieni systeemi 27 riviä, hinta 5,4

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT

TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT TOTOTV- RAVIT 29.10.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa numero 1 ROBERT SAM. Viimeksi Kuopiossa ruuna hyökkäsi 2. ulkoa kierros jäljellä, eteni päätöspuolikkaan alussa johtavan rinnalle

Lisätiedot

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT

RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT TOTO4-ANALYYSIT RIKSUN KESÄRAVIKAUDEN AVAUS Sunnuntaina 19.6.2016 klo 14 T4-VIHJESYSTEEMIT T4-1: 9,3,5,10,7 (1,4) T4-2: 2 (9,11) T4-3: 9,6,8 + 12,1,10 (7,4) T4-4: 9,5,6 + 1,7,4 (10,2) Pieni systeemi 45 riviä, panos 0,20,

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 7.9.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin avauskohteena ajettavan Nuorten Sarjan suosikit tulevat takamatkalta. 9 HORSETAIL S JACK eteni Vieremällä lyhyen alkulaukkansa jälkeen 3. ulos.

Lisätiedot

Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina TOTO5-VIHJESYSTEEMIT TOTO5-ANALYYSIT

Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina TOTO5-VIHJESYSTEEMIT TOTO5-ANALYYSIT Toto5-ravit Kuopiossa sunnuntaina 30.9.2013 TOTO5-VIHJESYSTEEMIT T5-1: 11,14,16 + 7,1 (12,13) T5-2: 7,1 (12,6) T5-3: 7,8,10 + 5,1 (3,11) T5-4: 5,4,2 + 8,10 (7,3) T5-5: 4 (7,15) Pieni systeemi 54 riviä,

Lisätiedot

Ruotsin ravit : T75 Jägersro

Ruotsin ravit : T75 Jägersro Ruotsin ravit 13.1.2018: T75 Jägersro Peter Ingveksellä ratkaisun avaimia Ruotsin T75 ajetaan Etelä-Ruotsin suurkaupungissa Malmössä Jägersron nopealla raviradalla. Jägersron ravit alkavat tavalliseen

Lisätiedot

T64: 1, 4, 2 (6,5)/7, 3, 2, 11 (10,9)/15, 12, 6, 1 (8,14)/1, 7, 10, 3 (2,5)/8, 6, 7 (3,1)/8 (10,4) = 576 riviä 57,60 euroa

T64: 1, 4, 2 (6,5)/7, 3, 2, 11 (10,9)/15, 12, 6, 1 (8,14)/1, 7, 10, 3 (2,5)/8, 6, 7 (3,1)/8 (10,4) = 576 riviä 57,60 euroa Ruotsin ravit 18.7.2016: Boden Maanantai-illan Ruotsin T64 ratkaistaan Bodenissa. Ravit alkavat klo 19.15 Suomen aikaa, ja pääpeli T64 starttaa tavalliseen tapaan neloslähdöstä ja sulkeutuu arkipäiville

Lisätiedot

VIEREMÄN TOTO76-RAVIT

VIEREMÄN TOTO76-RAVIT VIEREMÄN TOTO76-RAVIT 27.5.2017 TOTO76-VIHJESYSTEEMIT T76-1: 12,6 + 4,1,16,15 (11,16) T76-2: 3 (10,6) T76-3: 11,2,7 + 4,3 (6,8) T76-4: 5 + 4,2 + 7,15 (1,8) T76-5: 1,6,2 + 7,3 (10,9) T76-6: 3 (1,6) T76-7:

Lisätiedot

V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 V75-ravit 21.5.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Lauantain V4-pelin avauskohteena ajattavan Tapiola 3-vuotis Cupin finaalin pyrimme selvittämään vihjesysteemeissä kahdella hevosella. 12 LIQUORICE PIPE on ideasuosikkimme.

Lisätiedot

MAANANTAINA KLO 18

MAANANTAINA KLO 18 SEINÄJOKI RATANRO 10 KLO 18.13 TOTO65 RATANRO 48 KLO 19.20 LAHTI RATANRO 03 KLO 19.00 MAANANTAINA 19.3. KLO 18 Hinta 1 Vastaava toimittaja: Petri Virtanen Koelähtö klo 18.00, tas.ajo 2140 m Ryhmäajo lämminverisille

Lisätiedot

TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO4- RAVIT 14.04.2013 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 7 EKOLOKI. Viimeksi Jokimaalla ori nousi 6. sisältä 6. ulos etusuoralla, lähti samassa kolmannelle

Lisätiedot

Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion TotoTV-ravit 1.4.2011 V4-ANALYYSIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme ideavarmaksi valitsemme avauskohteen numeron 1 WIRED EXPLOSION. Viimeksi Joensuussa tamma lähti taustalta kolmannelle radalle

Lisätiedot

TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TotoTV-ravit 26.8.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 7 BE SEEN RIDE. Kauden avauksessaan Killerillä ruuna hyökkäsi 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla ja kiri varmaan voittoon.

Lisätiedot

T75: 15, 9, 2, 14 (3,12)/1, 6, 11, 4 (5,10)/1 (3,6)/6, 10, 3 (4,7)/7, 9, 3 (6,5)/6, 7, 5 (9,3)/3 (1,4) = 432 riviä 21,60 euroa

T75: 15, 9, 2, 14 (3,12)/1, 6, 11, 4 (5,10)/1 (3,6)/6, 10, 3 (4,7)/7, 9, 3 (6,5)/6, 7, 5 (9,3)/3 (1,4) = 432 riviä 21,60 euroa Ruotsin ravit 10.7.2016: T75 Jarlsberg Viikonlopun Ruotsin 75-pelejä on nyt kaksi, kun pyhänä rivi ratkaistaan Jarlsbergissa Norjassa paikallisissa suurraveissa. Päälähtö avoimen sarjan lämminverisille

Lisätiedot

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen.

Verryttelyaika 10 minuuttia, peliaika 5 minuuttia. Viimeinen verryttelyaika lähdön 7 jälkeen. Äitienpäivää edeltävänä lauantaina eli 12. toukokuuta kilpaillaan Porin ravien merkeissä. Ravit alkavat klo 18:00 ja pääpelinä pelataan Toto4 lähtöihin 4-7. Päivän Duoa voi pelata lähtöihin 6-7 ja Troikkaa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 18.05.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteena ajettavasta Kuopio Stakesin kolmannesta karsinnasta numeron 9 GLAMOUR FRIDO. Viimeksi Seinäjoella ori

Lisätiedot

TOTO75- RAVIT 29.12.2012

TOTO75- RAVIT 29.12.2012 TOTO75- RAVIT 29.12.2012 Lähtö 1. A) 2,3 B) 6,4,5,1,7 MELIISI VEERAN POIKA PELE MAJAMI - DEMON Lauantain ravit käynnistävän Varsat Vauhdissa-finaalin suosikkina lähtee matkaan 2 MELIISI. Viimeksi Kuopiossa

Lisätiedot

Solvalla - lauantai 28.5.2011

Solvalla - lauantai 28.5.2011 Solvalla - lauantai 28.5.2011 E.L. Mikko ja Rydens Cindy finaaliin Lauantain päälähdössä Sweden Cupissa juoksee kaksi suomalaishevosta, molemmat ensimmäisessä karsintalähdössä. E.L. Mikko tekee toisen

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV- RAVIT 11.9.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikit ovat joutuneet hankalille lähtöpaikoille. 12 SELISELI nousi viimeksi 2. sisältä johtavan rinnalle 800 jäljellä, painui keulaan viimeisellä

Lisätiedot

VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin:

VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: VIHJEITÄ SUNNUNRAIRAVEIHIN 13.8.2017 Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: Lähtö 4 6 Black Sleight on ihan asiallisessa kunnossa. Starttiväli on tälle hevoselle ihan hyvä ja johtuu siitä,

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 22.02.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa 9 VIPPASKONSTI. Viimeksi Lappeessa ori nousi 3. sisältä toiselle viimeisellä takasuoralla ja puristi hyvin perille. Antti

Lisätiedot

Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT TOTO75-VIHJESYSTEEMIT ABC-RANKINGIT

Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT TOTO75-VIHJESYSTEEMIT ABC-RANKINGIT Toto75-ravit Kuopiossa lauantaina 21.12.2013 klo 15 TOTO75-VARMAVALINNAT Toto75-systeemiemme ensimmäiseksi tukipilariksi valitsemme neljännen kohteen suosikkina matkaan starttaavan numeron 6 BALETIN SALAMA.

Lisätiedot

Vieremä Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT TOTO76-ANALYYSIT

Vieremä Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT TOTO76-ANALYYSIT Vieremä 26.5.2018 Toto76-ravit TOTO76-VIHJESYSTEEMIT T76-1: 1,9,2 + 6,10 (12,5) T76-2: 7,5,8 + 2,4 (6,1) T76-3: 10,2,5 + 8,7 (1,11) T76-4: 3 (1,8) T76-5: 2 (7,10) T76-6: 1,2,12 + 14,9 (8,13) T76-7: 6,4,9

Lisätiedot

TOTO-PELIT PÄHKINÄNKUORESSA

TOTO-PELIT PÄHKINÄNKUORESSA Peliopas TOTO-PELIT TOTO-PELIT PÄHKINÄNKUORESSA Toto-pelit tarjoavat sinulle monia erilaisia mahdollisuuksia pelata ja jännittää. Totoa voit pelata raveihin joka päivä Suomeen ja ulkomaille. Totossa pelataan

Lisätiedot

SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi

SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUS Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUKSEN MÄÄRITELMÄ Suunnistusmatka, joka kilpaillaan rakennetussa ympäristössä kulkukelpoisuudeltaan hyvällä ja reitinvalintoja mahdollistavalla

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 1.2.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 4 EXPRESS ERNEST. Viimeksi Joensuussa ori hyökkäsi 5. ulkoa 900 jäljellä ja kiri hyvin kolmanneksi, vaikka vauhdinjako

Lisätiedot

HUHTIKUU Kilpailupäivät

HUHTIKUU Kilpailupäivät HUHTIKUU Kilpailupäivät 1 Perjantai Jyväskylä Oulu 17 Sunnuntai Joensuu Tornio 2 Lauantai Toto76 FORSSA 18 Maanantai Oulu 3 Sunnuntai Seinäjoki Kouvola 19 Tiistai Tampere 4 Maanantai Kaustinen 20 Keskiviikko

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 28.4.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 6 ALL IN. Viimeksi Killerillä ruuna hyökkäsi 2. ulkoa loppukaarteessa ja kiri niukkaan voittoon.

Lisätiedot

Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT. Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA

Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT. Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA Toto75-ravit 18.5.2013 ABC-RANKINGIT Lähtö 1. A) 14,11,9 B) 1,12,13,8,10,2,7,3,5,4,15,6 SUOMIPOIKA V.G. VIPORI LOVER - LIDIA Lauantain avauslähdön suosikkinamme starttaa 14 SUOMIPOIKA. Viimeksi Vermossa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 13.1.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion Sorsasalon historian ensimmäisten Toto5-systeemien tukipilariksi valitsemme avauskohteesta numeron 4 ESPINOZO. Viimeksi Oulussa ori eteni johtavan

Lisätiedot

TOTOTV- RAVIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTOTV- RAVIT V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTOTV- RAVIT 6.11.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 3 SUIVIKAS. Viime lauantaina ori veti keulassa kolmannen puolikkaan 22-vauhtia ja irtosi lopussa varmaan voittoon. Terho

Lisätiedot

TOTO-PELIT PÄHKINÄNKUORESSA

TOTO-PELIT PÄHKINÄNKUORESSA Peliopas TOTO-PELIT TOTO-PELIT PÄHKINÄNKUORESSA Toto-pelit tarjoavat sinulle monia erilaisia mahdollisuuksia pelata ja jännittää. Totoa voit pelata raveihin joka päivä Suomeen ja ulkomaille. Totossa pelataan

Lisätiedot

5 KLO KL TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO TROIKKA TOTO75-1 LAUANTAIN PELIMIX:

5 KLO KL TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO TROIKKA TOTO75-1 LAUANTAIN PELIMIX: TOTO75-VIHJEPAKETTI HALMSTAD, RUOTSI LAUANTAINA 9.7. KLO 15.45 Fintoto tarjoaa asiakkailleen kattavat vihjepaketit Toto75-yhteiskierroksille, jotka pelataan Ruotsin ATG:n kansainväliseen pelipooliin. Ohessa

Lisätiedot

TOTO75- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1

TOTO75- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1 TOTO75- RAVIT 25.2.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 1 Avauskohteen suosikkina starttaa 5 MR HENRY. Viimeksi Teivossa ruuna hyökkäsi 3. ulkoa 800 jäljellä, eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle ja kamppaili

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 29.03.2013 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Biofarm Cupin karsinnan suosikkina starttaa 4. E.V. JORY. Uransa avauksessa ori eteni johtavan rinnalta keulaan loppukaarteessa

Lisätiedot

Kuopion V75-ravit V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

Kuopion V75-ravit V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Kuopion V75-ravit 26.2.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteesta numeron 7 GLOBAL KID. Viimeksi Teivossa ruuna kiersi taustalta johtavan rinnalle 1400 metriä ennen

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 2.3.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 1 FLYING FIRE FLY. Kauden avauksessaan Joensuussa ruuna eteni keulaan ensimmäisessä kaarteessa, sai rauhoittaa vauhtia

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 21.12.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin avauskohteen suosikkina starttaa 9 SAAREN POIKA. Viimeksi Kouvolassa ruuna kiersi alun kolmatta rataa ja eteni toiselle ilman vetoapua toisessa

Lisätiedot

Uudet Toto-pelit. ja miten niitä pelataan

Uudet Toto-pelit. ja miten niitä pelataan Uudet Toto-pelit ja miten niitä pelataan TOTO? Toto on hevosurheilupeli. Hevoset ovat lajin tähtiä ja jännittäviä pelikohteita. Totoa voi pelata tiedolla, taidolla tai onnella. Pelimuotoja on tarjolla

Lisätiedot

POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT

POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä. ABC-RANKINGIT Lähtö 1. A) 3,5,16 B) 8,12,13,9,2,1,10,4,6,11,7,14,15 BLACK TRIBE MR DAVE MODEL MOON TURBORI Avauslähdön suosikkina starttaa matkaan numero

Lisätiedot

Mikkeli 18.7.2015 Toto76-ravit

Mikkeli 18.7.2015 Toto76-ravit Mikkeli..0 Toto-ravit Montén SM-finaali GIGANT SOUTHWIND NATURAL TAN SENSATIONAL DREAM AN-ANNA BELLA AN-LADY FAGER BE BOX KOKS H.R. ARN MONSIEUR CANNIBALE PHOTOCOPY JERK BRUTUS SUPERBA ORCHIDEA SLM ELIRAVINTOLA

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit Toto76-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit Toto76-ravit klo Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) 2 7 Oikein lehden Turun sivut Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Lähtö 1 A) 2,7 / B) 4,8,6,1,3,9,5 / C) - Vaikea pitkän matkan suomenhevoslähtö, missä jokaisella on realistinen totosauma. 2 JYLLÄTYS on väkevä

Lisätiedot

Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT TOTO65-ANALYYSIT

Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT TOTO65-ANALYYSIT Toto65-ravit & Riihimäki Grand Prix & Nuorten Sarja 2016 Sunnuntaina 10.7. klo 17:30 T65-VIHJESYSTEEMIT T65-1: 9,10,1 + 6,8,5 (7,3) T65-2: 2 (1,8) T65-3: 9,7 + 10,8,4,3 (5,6) T65-4: 11 (1,2) T65-5: 3 +

Lisätiedot

T64: 8,7 (4,9)/1 (2,4)/3,8,2,1 (5,6)/9,12,8,6,1,10,4 (3,7)/6,4,1,3,8 (5,2)/1,2,10,7 (5,4) = 1120 riviä 112 euroa

T64: 8,7 (4,9)/1 (2,4)/3,8,2,1 (5,6)/9,12,8,6,1,10,4 (3,7)/6,4,1,3,8 (5,2)/1,2,10,7 (5,4) = 1120 riviä 112 euroa Ruotsin ravit 27.6.2016: Halmstad Maanantain Toto64-kierros ravataan Halmstadin huippunopealla radalla. Kohdelähdöistä kolme on Stosprintern-karsintoja. Tasoa riittää muutenkin, sillä avoimessa ryhmässä

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 23.11.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 9 PELIKKA. Viime lauantaina Vermossa tamma nousi 3. sisältä 2. ulos ensimmäisellä takasuoralla, jäi ilman vetoapua toisessa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 4.5.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 6 SPECIAL JULIANO. Viimeksi Ylivieskassa ruuna lähti 3. ulkoa kolmannelle etusuoralla, eteni loppukaarteessa 2. ulos ja

Lisätiedot

Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin:

Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin: Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin: Lähtö 1 7 Club Nord Express on aloittelija, jonka ravi ei ole ihan kunnossa. Kyseessä on vahva ja myöhään kehittynyt hevonen, joka voisi onnistuessaan

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 12.8.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Toto5-pelin käynnistävän Nuorten Sarjan suosikkinamme starttaa 3 IITAN ILO. Maanantaina Seinäjoella tamma laukkasi johtavan rinnalta ensimmäisellä takasuoralla.

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit SUPERLAUANTAI Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit SUPERLAUANTAI Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) 2 Tipsit (Jouni Toroska) Toto75-1 (Kuopio lähtö 5) A) 3,10,12,4,6,7,8 / B) 2,11,9,5,1 / C) - Toto75-pelin avauskohteesta löytyy monta realistista voitontavoittelijaa. 3 SAKARIN on vielä käytökseltään vähän

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt

Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt Tunnusluvut 2015 Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt SUOMEN HIPPOS RY Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Pitää rekisteriä ja kantakirjaa kaikista Suomessa kasvatettavista hevosroduista Johtaa

Lisätiedot

Kuopio 31.12.2011 V75-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 31.12.2011 V75-ravit Juoksuselostukset Kuopio 31.12.2011 V75-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 35,5-36,0-29,5-29,0 VOITON TYTTÖ: Pudotti toiselta ilman vetoapua 2. sisälle 1. takasuoralla. Nousi loppukaarteessa johtavan rinnalle ja

Lisätiedot

TOTO4- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO4- RAVIT TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO4- RAVIT 11.11.2012 TOTO4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkinamme starttaa 8 JELEMO. Viimeksi Joensuussa ruuna lähti taustalta kolmannelle etusuoralla ja kierteli asiallisesti perille. Tuomas

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 23.3.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteessa suosikkina matkaan starttaavan numeron 9 MINTO S ROMEO. Viime lauantaina Joensuussa ruuna kiersi 2. sisältä

Lisätiedot

Kuopio 11.7.2011 TotoTV-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 11.7.2011 TotoTV-ravit Juoksuselostukset Kuopio 11.7.2011 TotoTV-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 41,0-40,5-38,5-31,0 LINTAN PYSTI: Nousi 3. sisältä johtavan rinnalle 1. takasuoralla ja painui keulaan 2. kaarteessa. Irtosi lopussa varmaan

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Kuopio 13.1.2012 Toto5-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 13.1.2012 Toto5-ravit Juoksuselostukset Kuopio 13.1.2012 Toto5-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 38,0-37,5-33,0-35,0 V.G. WILMAN TÄHTI: Kiersi 2. sisältä keulaan 1. takasuoralla. Oli jäämässä 2. sisälle 900 jäljellä, mutta sai pidettyä

Lisätiedot

Fintoto Oy toteaa lausuntonaan seuraavaa:

Fintoto Oy toteaa lausuntonaan seuraavaa: Ratkaisusuositus ID-1557747659 1 (6) 25.11.2015 POL-2015-7668 Ratkaisusuositus 1. Hakijan nimi ja osoitetieto Ahonen Petri Annikintie 12 E 89 28370 Pori 2. Pelikierros, jonka voitonmaksun erimielisyyttä

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30. Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00. Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv.

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30. Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00. Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4-RAVIT Perjantaina 1 6.1.201 5 klo 1 8.00 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. RAVIPÄIVÄT 201 5 pe 1 6.1. la 31.1. ma 9.2.

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Suurempaan systeemiin numerot 7 EETU-KEVÄTÖN, 8 HOVI-MIKKI ja 1 UKKO-IIKONI.

Suurempaan systeemiin numerot 7 EETU-KEVÄTÖN, 8 HOVI-MIKKI ja 1 UKKO-IIKONI. Kuopion TotoTV-ravit 10.4.2011 V4-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohde on hieman hankalasti veikattava lähtö, jossa nostamme ideasuosikiksemme numeron 12 MATTI VAKAA. Viimeksi Kuopiossa ruuna pudotti johtavan

Lisätiedot

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Kuopio 29.10.2011 TOTOTV-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 38,0-37,0-29,0-34,5 ÅS TUR: Laukkasi lähdössä. Eteni 6. ulos 1. takasuoralla. Hyökkäsi 900 jäljellä ja pudotti päätöspuolikkaan alussa

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 20.4.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Avauskohteen suosikkina starttaa 12 GERONIMO KEMP. Viimeksi Kaustisella ruuna matkasi 2. ulkona ja seurasi asiallisesti totoon. Mauri Jaaran ajokki terävöityy

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA KLO

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA KLO TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 Ti i sta i n a 2 9. 9. 2 0 1 5 kl o 1 8 Racing Amatööriohjastajien SM-finaalit & Tammasarja 201 5 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2

Lisätiedot

Kuninkuusravit Kuopiossa Sunnuntain Toto65-ravien vihjepaketti

Kuninkuusravit Kuopiossa Sunnuntain Toto65-ravien vihjepaketti Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Sunnuntain 28.7.2013 Toto65-ravien vihjepaketti Vihjeet päivitetty sunnuntaina klo 9:15. TOTO65-VIHJESYSTEEMIT T65-1: 4,2,1 + 5,8 (10,3) T65-2: 1,3,5 + 8,6 (2,10)

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4

TOTO5- RAVIT TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 TOTO5- RAVIT 14.10.2012 TOTO5-ANALYYSIT LÄHTÖ 4 Systeemiemme tukipilariksi valitsemme avauskohteen numeron 3 KEIMAN PISLARI. Viimeksi Teivossa ruuna hyökkäsi 3. ulkoa ensimmäisessä kaarteessa ja eteni

Lisätiedot

DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00

DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00 Derbykarsinnat Torstaina 20.8. klo 18 DERBYKARSINNAT TORSTAINA 20.8.201 5 KLO 1 8.00 Ratanumero 8 1 6/201 5 Pääsyliput 5 ohjelman hinta 2 sis. Alv. Uusi kimppa ostaa varsan 11.9.2015. Valmentaja Anne Takapuro,

Lisätiedot

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Press release 2011-20-03 Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Niklas Ajon pistetili jäi vielä avaamatta 125-kuutioisten luokan MMsarjan käynnistäneessä Qatarin kisassa. Vasta 16-vuotias Ajo leikkasi Losailin

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti

Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti Kuninkuusravit Kuopiossa 27.-28.7.2013 Lauantain 27.7.2013 Toto75-ravien vihjepaketti TOTO75-VIHJESYSTEEMIT T75-1: 5,4,12 + 3,1 (16,9) T75-2: 3 (1,4) T75-3: 5,11 + 4,9 (6,2) T75-4: 9,1 (7,2) T75-5: 1,5,4

Lisätiedot

VIHJEITÄ RIIHIMÄEN RAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin:

VIHJEITÄ RIIHIMÄEN RAVEIHIN Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: VIHJEITÄ RIIHIMÄEN RAVEIHIN 18.6.2017 Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin: Lähtö 1 4 Wild Hot Shot on erikoinen hevonen, jonka päivät ovat todella erilaisia. Ori treenaa saakelin hyvin

Lisätiedot

Metsämäen Tipsit PM-RAVIT Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska)

Metsämäen Tipsit PM-RAVIT Metsämäen Tipsit (Jouni Toroska) Tipsit (Jouni Toroska) Lähtö 1 A) 3,4 / B) 7,1,6,11,9,14 / C) 13,12,8,2,10,5 Lämminveristen matalimmassa sarjassa paalulta liikkeelle lähtee kaksi uransa hurjalla voittojuoksulla aloittanutta menijää,

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30

TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 TOTO4 -RAVIT SUNNUNTAINA 28.1 2.201 4 KLO 1 7.30 M a a n a n t a i n a 7. 1 2. 2 0 1 5 kl o 1 8 Nuorten Sarja 201 5 Ratanumero 8 29/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. H i n n a s to Pääsylippu,

Lisätiedot

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY.

REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. VUOSIKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 REISJÄRVEN HEVOSYSTÄVÄT RY. HALLITUKSEN KOKOONPANO: Raimo Saarela, puheenjohtaja Pirkko Hanhineva, sihteeri Tapani Saartoala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6

Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6 S u n n u n t a i n a 1 6. 1 0. 2 0 1 6 kl o 1 7. 3 0 Racing Amatööriohjastajien SM-finaali & Nuorten Sarja 201 6 TO TO 4 - V I H J E R I V I 1 : 1,4,7 (5,9) 2: 2,3,9,11 (6,8) 3: 1,3,5,7,1 0 (11,9) 4:

Lisätiedot

Kuopio 14.4.2013 Toto4-ravit Juoksuselostukset

Kuopio 14.4.2013 Toto4-ravit Juoksuselostukset Kuopio 14.4.2013 Toto4-ravit Juoksuselostukset Lähtö 1. Väliajat 44,5-41,0-35,0-31,0 DEMON: Veti keulassa kiihtyvää vauhtia ja voitti helposti. IIDAN TÄHTI: Nousi 3. sisältä loppukaarteessa 2. ulos. Hyökkäsi

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10.

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10. 1. Luokassa enintään 10 kuljettajaa Tässä tapauksessa luokassa ajetaan kaksi (2) lähtöä, yksi (1) alkuerä ja yksi (1) finaali. 1.1. Alkuerä 1.1.1. Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön,

Lisätiedot

TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 28.11.201 4 KLO 1 8

TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 28.11.201 4 KLO 1 8 TOTO4 -RAVIT PERJANTAINA 28.11.201 4 KLO 1 8 Ratanumero 8 27/201 4 Pääsyliput 4/2 ohjelman hinta 2 sis. Alv. TOTO75 -VIHJERIVI 1 : 6,8 (1 0,9) 2: 1,2,5,11 (1 0,8) 3: 2,7,8,1 0 (3,1 ) 4: 1,3,5 (1 0,9) 96

Lisätiedot